|
Post by R.C. on Mar 1, 2006 23:18:38 GMT 3
(( Tähän voi liittyä kuka tahansa koska tahansa, ei tarvitse välittää, vaikka joku olisi jo mukana, voi tunkea sekaan. Ja toistaiseksi peli on "päättymätön", eli vaikka spektaakkeli jos toinenkin olisi jo pelattu, uusi voidaan aina aloittaa. )) Myrkmeressä elettiin myöhäistä syksyä. Paleleva aurinko vaipui horisonttiin ja hämärä laskeutui aina vain aikaisemmin pienen Myrkosin kylän ja sitä ympäröivien lakeuksien ylle. Metsien puut hehkuivat ruskasta ja viileä tuuli toi jo ensimmäisiä, talvisia terveisiään vuoristosta. Sitkeä pohjolan väki teki viimeisiä valmisteluja tulevan kaamoksen varalle ja koko tienoo alkoi vähitellen hiljentyä. Hieman kauempana kylän ulkopuolella seisoi korkeahkon mäen päällä tupa. Päivisin se oli tavallisesti pimeänä, mutta iltaisin syttyi pieniin ikkunoihin lämmin ja kutsuva kajastus. Tuvan vieressä oli muutamien puiden katveessa pieni kasvimaa ja toisella puolella talli hevoselle. Tummakarvainen ratsu käyskenteli tälläkin hetkellä tyytyväisenä pilttuussaan. Tuvan pientä terassia valaisi lyhty, ja ovessa oli kyltti, jossa luki seuraavaa: Arvostettu lääkäri K. Assamite ottaa sairaita ja haavoittuneita vastaan myöhäisestä illasta varhaiseen aamunkoittoon. Kotikäyntejä tehdään mahdollisuuksien mukaan. Kesäisin matkoilla. ---------------------------------------------------------------------- (( Edit: sellaista vielä huomauttaisin, että saa tulla mukaan vaikka hahmo ei olisikaan mitenkään sairas tai vaivainen. =) ))
|
|
|
Post by dallan on Mar 2, 2006 0:51:04 GMT 3
((Tätä olentoa ainakin vaivaa ainakin kymmenen erilaista vaivaa.))
Vai oli se oikein lääkäri K. Assamite. Kerrassaan epäilyttävää. Sitten se otti vielä potilaita vastaan vain yöaikaan. Vielä vain epäilyttävämpää. Mikä lie murhamies tai nainen tuokin oli. Arvostettukin se oli varmaan lähinnä kaltaistensa keskuudessa. Mitä lie väkeä hekin olivat? Ties vaikka tuo lääkäri olisikin joku paha maagi tai jotain sellaista. Ottaisi ihan kunnolla pahaa verta potilaistaan pois ja auttaisi heidät täten eroon vaivoistaan. Tuollainen potilas tuskin enää valittaisikaan kipujaan koskaan. Sellainen ihmeparantaja tämä kaveri varmaan oli.
K. Assamite? Assamite? Verta? Palaset loksahtivat hetkessä kohdalleen. Tämä ei ollut nyt yhtään hyvä asia. Yksisarvinen oli tullut tänne, jotta joku voisi auttaa sitä pääsemään eroon sen verenvuodosta, ei hankkimaan itselleen lisää kohtia, joista saattaisi menettää verta. Tuo valkea eläin oli joutunut kulkemaan hiljaa pimeitä öisiä katuja ja tarkkaavaisuuden ja pienen määrän magiaa avulla oli päässyt tänne saakka ilman, että kukaan ei ollut huomannut sitä.
Eläin ei todellakaan ollut kunnossa ja näytti siltä, että tarvitsisi tosiaan jonkinlaista ihmeparantajaa päästäkseen vaivoistaan. Muuten olennolla kyllä oli kaikki hyvin, mutta näytti vain pikkuisen ikävältä, että sen kallo oli paisunut siitä kohdasta, mutta eläimen aivot olivat noin viisi senttiä ylimääräistä, jotta aivoille saataisiin lisää tilaa. Aivot olivat kyllä siististi sen pääkallon suojaamia, mutta hieman hullunkurinen tai vaihtoehtoisesti kuvottava näky tuo otuksen paisunut pää suoraan sanottuna oli, riippui oliko mustan huumorin ystäviä.
Sen molemmista sieraimista ja suusta valui verta turhankin nopeaa tahtia. Ilmeisesti sen pään paisuminen ei ollut ollut kovin terveydelle ystävällinen prosessi. Verta ei tullut mitenkään virtauksena, pisaroittain pikemminkin. Kolme vuotokohtaa saivat aikaiseksi kuitenkin sen verran vakavaa terveydellistä haittaa, että eläimen kulkureitillekin oli jäänyt pitkä maahan pudonneiden veripisaroiden muodostama polku, jota varmasti joku utelias vielä seuraisi. Oikeastaan eläin oli jo tarkoilla korvillaan kuulevinaan askelia jostain ja muutaman hiljaisen sanan johonkin sellaiseen liityen, mistä oli mahdotonsa saada selvää. Vainoharhainen yksisarvinen kuitenkin oli kuulevinaan, että siellä oltaisiin puhuttu juuri noista veripisaroista, vaikka todellisuudessa se ei varmasti ollut ainakaan kuulemansa perusteella oikeassa.
Ei tässä näyttänyt olevan kovin montaa vaihtoehtoa jäljellä. Meni kaksitoista sekuntia ja yksisarvisen sorkka jysähti päin ovea neljä kertaa peräkkäin muodostaen harvinaisen voimakkaan koputusäänen. Ovi säilyi ehjänä tuon iskun seurauksena, mutta ilkeän näköinen painauma siihen pääsi syntymään, jonka ympärille muodostui jokunen halkeama lisäämään tuon vahingoittuman vakavuutta.
Totta vie yksisarvinen tiesi, mikä tuo K. Assamite oikein oli. Yksisarvinen oli saanut nimensä, ensi sanat rakastetustaan ja vaikka mitä tuon kaltaisilta olennoilta ja tiesi heistä kyllä pari asiaa. Monia negatiivisia kokemuksia eläimellä ei tämän Assamiten oletetuista tuttavista ollut. Tuo ei kuitenkaan vähentänyt yksisarvisen ärtymystä sen suhteen, millä tuo niin viattoman näköisesti pimeää yötä himmeästi valaissut lyhty joutui mädäntämään oman kauneutensa. Sen paljastamat saastaiset sanat kirotun kyltin pinnalla kaiken tämän hiiviskelyn ja piileskelyn jälkeen olivat sitä, mitä tämä kirottu kylä tarjosi kuolemaa tekeville vierailleen!
"Avaamalla ovenne minimoitte sen, mitä te olette juuri nyt menettämässä sadevesien huuhdottavaksi. Tietäkää se, että menetyksenne on jotain niin pyhää, että ääretön nälkänne saisi teidät varmasti vaikka litkimään sen pisaroita saastaisesten palatsienne lattioilta." *Yksisarvinen suorastaan huudahti nuo sanat tehdäkseen läsnäolonsa ja ärtymyksensä selväksi kaikille, jotka olivat kuuloetäisyydellä varmasti herättäen muutaman lähellä asuneen ihmisen sikeästä unestaan. Pian täällä olisi monta uteliasta silmäparia katselemassa. Siitä yksisarvinen ei pitäisi lainkaan ja se saattoi vain toivoa, että tämä niin suuresti arvostettu "lääkäri" K. Assamite avaisi ovensa ja tekisi sen nopeasti. Ei tässä mitään, oli nimittäin suhteellisen varmalta tuntuva asia, että tämä "lääkäri" K. Assamite ei varmasti itsekään tahtoisi muutamaa ylimääräistä silmäparia tiirailemaan millaisista "lääketieteellisistä" toimenpiteistä tämä kyseinen henkilö oikein oli arvostuksensa kerännyt ja keiden tai ehkä pikemminkin minkälaisten olentojen arvostuksesta tässä oikein oli kyse.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 2, 2006 12:50:04 GMT 3
(( Oikaisen sen verran, ettei mökki ole kylässä: ))
Huomiota valkea olento tällä äänekkäällä saapumisellaan kyllä herätti, mutta lähinnä tuvanväessä itsessään, sillä varsinainen kylä sijaitsi hyvän matkan päässä mäeltä ja suurin osa sen väestä valmistautui parhaillaan yöpuulle. Vaan ainahan kauempana kulkevalla tiellä saattoi muukalainen tai toinen vielä ilta-aikaankin liikuskella.
Ei kestänyt kauan, ennen kuin vieraan vaateliaaseen koputukseen vastattiin. Ovi raottui ensin vain sen verran, jotta hieman yllättynyt asukas saattoi tarkistaa, kuka tai mikä hänen ovestaan yritti tänä rauhallisena syysyönä läpi puskea. Näky olikin sen verran harvinainen, jotta tuo ovi avattiin pian kokonaan.
Sanan "arvostettu" perusteella olisi vieras voinut nyt olettaa törmäävänsä vanhaan ja naavapartaiseen tohtoriin, mutta tästä kliseestä oli yksisarvista vastaanottava lääkäri kaukana. Hän näytti nuorelta, siinä kahden-kolmenkymmenen hujakoilla olevalta naiselta, joka oli sorja kropaltaan ja kaikin puolin kaunis, joskin kalpea kasvoiltaan. Yllään tuolla oli musta, silkkinen aamutakki ja jaloissaan kapeat tohvelit, mustat nekin. Laineikkaat, kastanjanruskeat hiuksensa oli hän sitonut löyhälle nutturalle.
Nainen tuijotti pienen hetken vain hämmästyneenä tulokasta, mikä oli häneltä varmasti kovin epäkohteliasta ja -ammattimaista, mutta eipä tuo ollut koskaan yksisarvista nähnytkään. Pahimmasta tyrmistyksestä toivuttuaan siirtyi hän kuitenkin ovensuusta sivuun ja viittoi vierasta astumaan peremmälle. "Ole hyvä ja käy sisään, mieluiten nopeasti, ennen kuin kukaan huomaa. Kaltaisesi harvinaisuus saattaisi herättää uteliaisuutta, mistä taas luultavasti alkaisi vain metsästys.", kehotti nainen ja tarkoitti jälkimmäisellä varmasti nyt vain olentoa itseään. Yksisarvinen oli selvästi puhunut, sillä tuvan ulkopuolella ei näkynyt muitakaan, joten se ymmärsi toivottavasti myös hänen sanansa. Mitä tuo olento oli sitten aiemmalla kailotuksellaan vihjaillut, jätti nainen nyt omaan arvoonsa, sillä hänellä oli selvästi töitä.
"Tuota...olen perehtynyt lähinnä ihmisiin, mutta teen hyväksesi mitä voin.", jatkoi hän hieman takellellen, valkoisen lääkärintakkinsa naulakosta napaten, sen päälleen heilauttaen ja jälleen toisen puoleen kääntyen. Vaan nyt kun nainen näki toivon mukaan perässään seuranneen olennon valaistussa huoneessa paremmin, uhkasi hän jälleen joutua pienen hämmennyksen valtaan. "Taidat todella olla...yksisarvinen?", kysähti hän ihmetellen.
|
|
|
Post by dallan on Mar 2, 2006 15:27:20 GMT 3
((Unohdin tosiaan kokonaan mainita, että yksisarvinen vain kuvitteli olevansa keskellä kylää ilman, että näin oli. Anteeksipyyntöni siitä, etten tuonut ajatuksiani tarpeeksi hyvin selväksi.))
Yksisarvinen puhalsi keuhkonsa tyhjäksi helpotuksesta huomatessaan oven avautuvan. Vielä se vilkaisi hermostuneena ympärilleen. Se oli jo kuulevinaan, että läheisten talojen asukkaat sytyttivät soihtunsa ja astelivat asumuksistaan ulos katsomaan joukoin uteliaana, mitä täällä oikein tapahtui. Mitään kylää tuossa eläimen ympärillä ei ollut, vaan itse kylä oli vasta vähän matkan päässä, mutta yksisarvisen silmät valehtelivat ja se näki ihmisasutusta jo paikoissa, joissa sitä ei todella ollutkaan. Jotain hämärää tuossa yksisarvisen kuvitelmassa silti oli, sillä sen omassa elämässä tuntui todella olevan niin, että tuo kylä oli hänen ympärillään. Yksisarvinen nimittäin itse todella sisälsi sen ulkomuodon muutoksen, minkä lähelle tuotu soihtu yön pimeydessä todella saisi aikaiseksi jos se olisi siinä lähellä. Mitään ihmisjoukkoa ei ollut lähellä eikä heidän soihtujaankaan, mutta tuo yksisarvisen kylkeen osunut valo kyllä oli olemassa lääkärinkin nähtävillä, vaikka lähelläkään ei hänen silmissään ollut mitään sellaista soihtua, josta se olisi voinut heijastua.
Kovin pitkää silmäystä eläin ei oven avaajaan luonut ja kuultuaan jo sanat "ole hyvä jä käy sisään" se äkkiä noudatti tuota kehotusta ja asteli reippaasti tuvan sisätiloihin, jotta ovi saataisiin nopeasti kiinni. Saman tien se myös vammansa kautta alkoi sotkea tuon asumuksen lattiaa pienillä veripisaroillaan.
Vammansa enemmän yksisarvinen oli kuitenkin huolestunut siitä, missä yhteydessä sana Assamite oli joka kerta hänen menneisyydessään esiintynyt. Tämä näkyi siitä, että yksisarvinen katseli tarkkaan ympärilleen etsien katseellaan merkkejä mistä tahansa vampyyreihin viittaavasta. Hajuaistiinsa eläin ei juuri nyt oikein voinut luottaa, sillä veren täyttämät sieraimet eivät oikein haistaneet samalla tavalla.
"Minä olen vielä se, jolla nyt on veren maku suussaan ja teen nyt vain sinulle selväksi, että tuo maku on minusta varsin kuvottava.", yksisarvinen sanoi sylkäisten sitä ennen enimmän suussaan olleesta verestä lattialle pystyäseen puhumaan paremmin. Naisen aloitettua puhumaan yksisarvisen mielenkiinto kohdistui vuorostaan häneen ja tuo mielenkiinto oli epäluuloisuuden täyttämää. Eläin ei lainkaan ehtinyt vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin, koska oli niin keskittynyt katselemaan tuota suuta, josta nuo kysymykset oli esitetty nähdäkseen edes vilauksen normaalia suuremmasta hampaasta tai hammasparista. "Oletteko te K. Assamite?", yksisarvinen lopulta vastavuoroisesti kysyi.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 3, 2006 2:07:17 GMT 3
(( Menin ihan halpaan. ;^^ Noh, nyt kaikille muillekin on vähintään tehty selväksi, missä päin mennään... ))
Nainen ei näyttänyt tajuavan, miksi tämä vieras hänen purukalustoaan tuolla tavoin tuikeasti pälyili, tai sitten hän ei vain ollut ymmärtävinään. Hänen hampaissaan ei ollut mitään turhan terävää, mikäli vieras moista piirrettä koetti löytää. Ja yhtä kaikki enemmän taisi lääkäriä kiinnostaa nyt olennon senhetkinen tilanne, jossa ei kovin paljon hurraamista ollut. Mutta mihin hän olisi tuonkokoisen vieraansa sijoittanut?
Tupa ei ollut suuren suuri. Se käsitti mitättömän eteisen ja tämän jälkeen varsinaisen huoneen, johon mahtui kaksi parhaillaan käyttämätöntä sairasvuodetta, pieni pöytä ja lipasto. Huoneen toisessa päässä avautui kodikas keittokomero ja siitä erillinen kylpyhuone, sekä ovi, joka näytti johtavan mökin lisäsiivessä sijaitsevaan työhuoneeseen. Viimeisin näkyi vain osittain huoneeseen, johon yksisarvinen oli saapunut. Kaikkea tätä valaisi koko joukko kynttilöitä, joita oli sijoitettu kaikille tuvan tasaisille pinnoille, ja lämpöä levitti roihuava kamina, joka sijaitsi keittokomeron nurkassa.
"Olenpa hyvinkin, mutta voit kutsua minua myös pelkäksi Kizelmayksi, joka on varsinainen nimeni.", huikkasi nainen kiiruhtaessaan jo kohti pesuhuonetta. Hän pudotti puhtaanvalkean liinan kylmään vesisaaviiin ja puristi kankaan sopivan kuivaksi, kiikuttaen sen ja sangon sitten potilaan luo ja alkaen parhaansa mukaan puhdistaa ja tyrehdyttää kohtia, joista tuo vuosi verta. Yksisarvisen turvonneelle päälle rypisti lääkäri huolestuneesti kulmiaan. "Iskitkö pääsi johonkin? Tunnetko heikotusta, huimausta?", kyseli hän rauhallisesti kartoittaakseen, minkälaisesta vammasta tässä oli mahdollisesti kyse. Naisesta tuntui hieman omituiselta puhua tällaiselle olennolle, mutta hän antoi sivuseikkojen nyt olla ja keskittyi olennaiseen. "Ole hyvä ja juo hieman jos pystyt, raikasta vettä tuolla kyllä riittää.", lisäsi Kizelmay ja viittoi liki täysinäistä sankoa, jonka oli laskenut potilaansa eteen. Hän oletti toisen juovan kuitenkin helpommin saavista kuin kupposesta. Viileä vesi huuhtelisi varmasti myös pahan maun yksisarvisen suusta ja saisi tuon toivon mukaan virkistymään.
|
|
|
Post by dallan on Mar 3, 2006 2:57:07 GMT 3
*Yksisarvinen ei viitsinyt kysellä vielä enempää tai tuoda julki tämän tarkemmin, mitä oikein ajatteli tuosta Kizelmay Assamitesta. Hoito tuolle eläimelle kelpaisi ilman muuta ja suun soittamisella sitä ei saataisi. Koska ainakaan tässä tilassa ei vielä näkynyt mitään epäilyttävää, niin yksisarvinen oletti, ettei aivan välitöntä vaaraa ollut. Ehkä tämä oli syy siihen, miksi eläin rentoutui jo hieman ja antoi lääkärin tulla tarjoamaan apuaan itselleen.*
"Olkoon sitten niin, ettet ota pisaraakaan vertani talteen ja hävität kaikki nuo kankaat, jotka kastuvat sillä. Takaan hyvittäväni menetyksenne, mutta tämä on vaade, josta ette voi kieltäytyä.", *yksisarvinen sanoi vieläkin hieman vihoissaan. Tuo ei ollut tyypillistä käytöstä valkoiselta eikä taatusti antaisi hyvää leimaa yksisarvislajista. Eläin ei moisesta tuntunut piittaavan.
Saatuaan asiansa esitettyä se alkoi rauhoitella itseään. kiukuspäissään eläimen pulssikin oli jo noussut hurjaksi eikä lisästressi varmasti ollut hyväksi jo valmiiksi kuumeisen tuntuiselle eläimelle, jonka pää oli paisunut tosiaan sen komeat noin viisi senttimetriä aivojen kohdalta.* "Mutta jos muotoseikoikkojen suhteen vain kykenette suostumaan runsaisiin lisävaateisiini, joita kohtuuttomalla epäkohteliaisuudella joudun esittämään minua auttavalle ihm... naiselle, niin toivon, että sallitte minun mennä vaivani yksityskohtiin. Olen syvästi kiitollinen avunannostanne." *Yksisarvinen puhui aivan liikaa ja lisäsi lauseisiinsa liikaa muodollisuuksia, jotka eivät olleet olennaisia itse asian kannalta. Tuo ei ollut hyväksi, sillä eläin joutui jopa niinkin usein kuin virkkeidensä välissä sylkemään verta suustaan saadakseen puhuttua paremmin. Asiaa nyt auttoi kyllä hieman se, että yksisarvisen virkkeet olivat aika pitkiä.
Yksisarvinen asettui maahan mahalleen, jotta sen ei tarvitsisi rasittaa jalkojaan ja katseli eteenpäin. Se olisi tahtonut olla kohtelias ja puhua katsellen naista silmiin, mutta yrittäessään tätä kertaalleen eläin joutui huomaamaan, että osa siitä valuvasta verestä valui tällä tavalla sen kukkuun, mikä ei ollut ollenkaan hyvä asia. Ei se ainakaan tuntunut mukavalta.*
"Ajattelin liikaa ja aivoni paisuivat suuremmiksi", *yksisarvinen selitti vaivansa lähteen.* "Elämässäni on ajoittain tienhaaroja, jotka eivät ole hyväksi terveydelleni, vaikkakin auttavat minua luomaan ainakin oman päättelykykyni asettamien hyvin suurten rajoitteiden alaisuudessa omasta mielestäni mahdollisesti perustellumman ajatuksen erinäisistä asioista, jonka virhelähteiksi jää vain päättelyvirheeni ja rajallinen ymmärrykseni." *Tuon sanottuaan yksisarvinen työnsi suunsa vesisankoon ja sen seurauksena tuo vesi värjääntyikin nopeasti punaisemmaksi. Eläin otti suunsa täyteen vettä ja sylki tuon kaiken takaisin sankoon. Se teki tämän vielä uudemman kerran, mutta ei nielaissut pisaraakaan tuosta nesteestä.*
"Minua tosiaan huimaa vähän ja päähäni sattuu aivan hurjan paljon varsinkin silloin, kun liikutan sitä liikuttamatta niin, ettei se vain siirry paikasta toiseen samalla kuin muukin ruumiini siirtyy. Minun on vaikea pysyä jaloillani ja minusta tuntuu, että näen ympärilläni asioita, joita sinä ja muut kal... sinä ja esimerkiksi tuon läheisen kylän ihmiset eivät siellä näe."
|
|
|
Post by R.C. on Mar 3, 2006 12:23:50 GMT 3
"Kuten haluat. Pidän huolen ettei tänne jää tahraakaan vertasi.", lupasi nainen moista vaatimusta hieman mielessään ihmetellen, mutta teki potilaan mieliksi jos se sai toisen edes hieman rauhoittumaan. Ilman muuta yksisarvisen veri kiinnosti häntä tieteellisesti nyt kun tämä oli jokaista pisaraa siitä näin vuolaasti vannottanut hävitettäväksi, mutta moiseen uteliaisuuden tunteeseen se sitten jäikin.
Liinan käytettyään kiiruhti nainen viskaamaan sen palavaan kaminaan ja likaisen veden sangossa heitti hän ulos ikkunasta. Kohta kävi hän hakemassa uuden saavillisen vettä, liotti siinä taas uuden, puhtaan kappaleen kangasta, puristi kuivemmaksi ja asetti tällä kertaa yksisarvisen turvonneelle päälaelle viileäksi hauteeksi. Loput raikkaasta vedestä sangossaan hän laski jälleen potilaan eteen.
"Ota rauhallisesti ja puhu vähemmän.", neuvoi nainen nyt, kun hän oli edes alustavaksi saanut helpotettua toisen oloa, ja saattoi hetkeksi pysähtyä miettimään, miten tätä ongelmaa parhaiten hoitaisi. Moiseen tapaukseen ei lääkäri ollut koskaan aiemmin törmännyt. Ettäkö liiasta ajattelemisesta voisi tosiaan käydä näin? Melkoinen ennakkotapaus, sekä lajiltaan että vaivaltaan... Lääkäriä ihmetytti erityisesti, mitä tuo olento oli oikein ajatellut kun sille oli näin päässyt käymään, mutta yhtäältä asia oli yksityinen, ja toisaalta siitä kyseleminen ei olisi auttanut toista yhtään. "Olosi pitäisi saada paljon levollisemmaksi, mutta en halua, että nukut aivan vielä, sillä näin vakavassa tapauksessa haluan tarkkailla, ettei tilasi heikkene. Pystytkö syömään joitakin rauhoittavia yrttejä, ja sellaisia, jotka estävät tulehduksia ja laskevat turvotusta?", tiedusteli Kizelmay, joka ei keksinyt tähän hätään parempaakaan. Jostainhan oli siis lähdettävä.
|
|
|
Post by dallan on Mar 3, 2006 14:08:08 GMT 3
"Minä en voi syödä mitään.", yksisarvinen sai sanotuksi, mutta noiden sanojen suustaan saaminen ei ollut mitenkään helppoa. Eläimellä oli huono olo. Sitä huimasi ja kaikki, mihin se jaksoi enää keskittyä oli katsella edessään olevaa vesisankoa. Yksisarvisen silmissä alkoi sumeta ja hetken päästä se menetti tajuntansa rysäyttäen päänsä vesisangon reunaa vasten kaataen tuon raikkaan veden lattialle. Tajuton olento jäi makaamaan siihen paikkaan.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 4, 2006 1:18:31 GMT 3
"Voi tavaton...", päivitteli nainen vaikka oli jotakin tällaista romahdusta jo ehtinyt odottaakin. Jos hän olisi kehdannut esittää aivan ensimmäisen mieleensä nousseen diagnoosin yksisarvisen mahdollisuuksista sen perusteella, mitä tämä oli kertonut, eivät olentoparan tulevaisuudennäkymät luultavasti olisi kuulostaneet kovinkaan valoisilta. Runsas aivoverenvuoto ei ollut leikin asia. Suurin osa lääkäreistä olisi heittänyt pyyhkeensä kehään heti alkuunsa, mutta Kizelmay päätti silti tehdä parhaansa olennon hyväksi.
Nainen kumartui aivan aluksi tarkistamaan, tuntuiko yksisarvisella enää pulssia, ja hengittikö tämä edes jotakuinkin tasaisesti. Tämän jälkeen hän nosti kaatuneen sangon ja vei sen takaisin pesuhuoneeseen, hakien samalla hieman isomman pyyhkeen, jolla kuivasi potilaan ja lattian parhaansa mukaan.
Tämän jälkeen poistui hän hetkeksi työhuoneensa puolelle ja valmisteli pienoislaboratoriossaan voiteen yrteistä, jotka oli todennut hyviksi helpottamaan paranemisessa tämänsuuntaisissa tilanteissa. Mitään konkreettista lääkäri ei uskaltaisi enää tässä vaiheessa tehdä. Kaikenlaiset kirurgiset toimenpiteet olivat poissa laskuista. Yksisarvinen oli menettänyt jo kylliksi verta ilman, että tähän olisi tarvinnut tehdä vielä lisää ylimääräisiä haavoja. Verensiirtoakaan nainen ei oikein uskaltanut yrittää, sillä olento tuntui pitävän omaa elinnestettään jotenkin pyhänä.
Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lähinnä toivoa ja odottaa. Ensin nainen hieroi kuitenkin hieman valmistamaansa voidetta olennon pään turvonneisiin kohtiin, ja laski uuden, viileänkostean hauteen tuon otsalle jo lämmenneen liinan tilalle. Sitten hän haki lämpimän viltin sekä tyynyn toiselta sairasvuoteelta ja peitteli olennon sekä ujutti pieluksen tuon turvan alle, jotta toisella olisi edes hieman mukavampi ollut siinä lattialla levätä. Kaikki tämä tuntui tietenkin aivan hassulta, sillä tuskinpa hän esimerkiksi hevosen takia olisi moiseen ryhtynyt. Yksisarvinen sen sijaan tuntui jotenkin erityisemmältä, etenkin puhuva ja ilmeisesti paljonkin ajatteleva yksisarvinen, eikä nainen ollutkaan vielä aivan varma, mihin olisi tämän oikein kategorioinut. Saatuaan nämä pienet tekonsa hoidetuksi palasi nainen työhuoneeseensa ja istuutui pöytänsä ääreen, josta saattoi yhä hyvin seurata potilastaan. Samalla hän mietti hieman hermostuneesti, miten selittäisi olennon mahdollisille satunnaisille vieraille, ja mitä sitten saattaisi tapahtua.
|
|
|
Post by dallan on Mar 4, 2006 14:46:05 GMT 3
Eläimen elintoiminnot toimivat vielä ihan normaalisti. Sen sydän löi vielä ihan normaaliin tahtiin. Sen hengittäminen oli rauhallista ja tasaista. Kesti jonkin aikaa kunnes lääkäri saattoi huomata yksisarvisen jo hieman liikuvankin. Tajuissaan se ei vielä ollut, mutta puhui jotain itsekseen vaimeasti kuitenkin siten, että sen suustaan saamat sanat olivat vain sanoja muistuttavia äänteitä, eivätkä ne tarkoittaneet yhtään mitään. Yksisarvisen verenvuoto oli lakannut. Ehkä sillä vielä olisikin jotain toivoa selvitä. Hätäisen oloisena otus kuitenkin liikutteli jalkojaan aivan kuin sen olisi pitänyt päästä juoksemaan johonkin ja nopeasti. Ei se siitä mihinkään siirtynyt. Ehkä tuo näki jotain pahaa unta, mikä sai sen tuolla tavalla käyttäytymään.
Kesti vielä hetken kunnes yksisarvinen aivan yhtä äkkiä avasi silmänsä ja nousi jaloilleen. Se nuuhki nopeasti hieman ilmaa ja käänsi päätään taaksepäin jonkin verran ollen aikeissa katsoa taakseen, mutta muutti aikeensa ja käänsikin päänsä taas osoittamaan suoraan eteenpäin. Eläin oli aivan sekaisin herättyään äkkinäisesti. Se hengitti tiheästi ja sen sydämen syke oli noussut valtavaksi. Rauhattomana ne nuuhki ilmaa vielä toisenkin kerran liikutellen jalkojaan paikalleen seisten aivan kuin olisi aikeissa lähteä juoksemaan, mutta ei osannut päättä mitte menisi. Vain hetken yksisarvinen jaksoikaan olla paikallaan kunnes se lähti juoksemaan itsestään katsoen vasemmalle juosten suoraan päin seinää. Kivulias isku ei eläintä kaatanut tai edes rauhoittanut.
"Olen vampyyrin luolassa jumissa enkä voi mennä ulos, koska siellä kaikki odottavat vain minun pakenevan täältä ja tahtovat repiä minut pois olemassaolon kirjoista ja vangita minut tyhjyyteen.", eläin sanoi lähinnä itselleen, mutta kuitenkin niin kuuluvasti, ettei sen ajatukset jääneet epäselväksi kellekään lähellä olevalle. "Tapan ne kaikki. Tapan aivan jokaisen niistä, jotta ne eivät voisi tehdä minusta omaa leluaan, jota saattaisi väännellä ja käskeä heidän tahtonsa mukaisesti. He saavat kuolla matkallani pois heidän luotaan."
|
|
|
Post by R.C. on Mar 4, 2006 20:51:54 GMT 3
Yksisarvisen herätessä havahtui nainenkin erään tieteellisen tutkielmansa äärestä ja kohotti katseensa levottomasti käyttäytyvään potilaaseen. Hän laski lasinsa pois silmiltään ja seurasi hetken toisen sekavaa käytöstä kuunnellen myöskin tuon omituisia luuloja. Pian lääkäri katsoi kuitenkin parhaaksi puuttua puhein tilanteeseen, joka uhkasi käydä tuhoisaksi hänen vaatimattomalle asumukselleen: "Hienoa että palasit tajuihisi. Hillitse nyt kuitenkin itsesi, sillä tämä ei ole mikään luola vaan minun kotini ja vastaanottoni, jossa parhaillaan olet. Yrtit, joilla koetin hoitaa vammojasi, saattavat aiheuttaa lievää sekavuutta. Ota rauhallisesti, olet turvassa.", totesi hän kuuluvalla äänellä, uskaltamatta kuitenkaan nousta pöytänsä äärestä yksisarvista lepyttelemään. Toinen oli hänen mielestään vielä turhan arvaamattomassa mielentilassa, ja tuo pitkä, terävä sarvi olennon otsalla hermostutti sekin hieman naista, joka ei toivonut tulevansa moiseen varrastetuksi. Niinpä hän aikoi ensin odottaa jonkin aikaa ja katsoa, tarvitsiko toinen vain hieman aikaa ja rauhoittavia sanoja herätäkseen.
|
|
|
Post by dallan on Mar 4, 2006 23:14:58 GMT 3
"Pysy kaukana minusta!", Yksisarvinen huudahti. Se ei näyttänyt rauhoittumisen merkkejä. Eläin vain puuskutti hädissään tietämättä mitä sen pitäisi tehdä. "Ne tahtovat vain leikkiä minulla. Eivät ne ymmärrä mitään siitä, mitä minä olen. Olen vain heidän pieni nukkensa, jonka päähän he syöttävät valheita ja yrittävät saada minut uskomaan ne omina ajatuksinani. Minä en usko heitä. En tahdo, että olen heille vain lelu, jolla voi leikkiä sen aikaa kuin jaksaa ja sitten heittää sen menemään. Tahdon, että he heittävät minut menemään heti ja jättävät minut rauhaan ja unohtavat minut. En tahdo olla heille enää." Eläin oli sekä sanojensa perusteella, että käytöksensä suhteen aivan sekaisin. Viha ja verenhimo melkein loistivat sen silmistä ja olento näytti siltä, että se tappaisi kaikki, jotka vain yrittivät sen lähelle tai ainakin kuolisi yrittäessäänt tappaa heitä. Eläimen käytöksessä oli kuitenkin toinenkin puolensa. Sen vihaa hillitsi tunne, joka voimistuessaan olisi voinut lyyhistää sen jonkun syliin lohdutettavaksi ja siliteltäväksi. Tuo tunnetila ei tahtonut kantajansa tekevän mitään pahaa, vaan tahtoi vain, että kaikki tämä sisäinen polte vietäisiin pois ja sitten kaikki olisi taas hyvin. Ainakin yksi asia olisi taas kunnossa.
Yksisarvinen kuuli ulkoa askelia. Ne olivat tulossa sisälle. Joku koputti jo oveen kertaalleen huutaen jotain kielellä, josta eläin ei ymmärtänyt sanaakaan. Mikään noista äänistä ei ollut todellisuutta lääkärille, mutta yksisarviselle ne olivat täyttä totta. "Ne tahtovat sisään nyt. Jos avaat niille oven, niin tapan ne kaikki. Tapan niistä aivan jokaisen tai vaikka kuolen heidän käsiinsä ennemmin kuin annan heidän viedä minut mukanaan." Ovi ei tuosta ainakaan itsekseen avautunut. Kukaan ei todella ollut talon ulkopuolella siten, että olisi voinut tuon oven sitä kautta avata. Yksisarvinen oli silti valmistautunut siihen, että tuo ovi saatettaisiin avata hetkellä millä hyvänsä. Se katseli suoraan ovea kohti valmiina ryntäämään ensimmäisen siitä astuvan kimppuun ja lävistämään tämän sarvellaan.
Ovi ei auennut ja pelko alkoi viedä voittoa eläimen mielessä. Sen hengityksen tiheys hieman hidastui ja olento alkoi liikuttamaan jalkojaan paikallaan aivan kuin olisi tahtonut vain pois täältä, mutta sillä ei ollut mitään suuntaa, johon ottaa ensimmäinen askel. "Älä anna niiden viedä minua. Sinä olet hyväntahtoinen vampyyri ja minä luotan sinuun. Tapa minut vaikka jos he olisivat saamassa minut käsiinsä, mutta älä anna niiden viedä minua.", yksisarvinen sanoi kovalla äänellä. Sen äänensävy oli muuttunut vihaisesta ja murhanhimoisesta epätoivoiseksi ja anelevaksi. Eläintä pelotti ja se halusi vain, että tämä kaikki olisi pian ohi.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 5, 2006 0:01:01 GMT 3
Liialle sentimentaalisuudelle ei yleensä ollut sijaa ammattiinsa turtuneen lääkärin työssä, mutta nyt alkoi olennon ahdistus naisenkin myötätuntoa toden teolla pakottaa. Kizelmay oli alunperin aikonut suhtautua hieman etäisemmin tapaukseen, jonka lopputulos olisi saattanut olla hyvinkin surullinen, vaan nyt kun yksisarvinen näytti potevan lähinnä henkistä sekasortoa, eikä tuon menehtyminen vammoihinsa vaikuttanut enää aivan yhtä todennäköiseltä, päätti hän toimia.
Nainen nousi hitaasti pöytänsä äärestä ja kävi rauhallisesti puhuen ja lähestyen toista lepyttelemään. "Älä pelkää, yksisarvinen. Kukaan ei tule tuosta ovesta kutsumatta. Täällä sisällä olemme vain me kaksi, kodissani ja kaikelta turvassa, enkä minä halua sinulle mitään pahaa. Päinvastoin haluan auttaa sinua, mutta hermostumisesi pelottaa minua.", puheli Kizelmay hieman vapisevalla äänellä ja siirtyi vähitellen olennon viereen, kun tuon huomio oli vielä ovessa.
Nainen kohotti kätensä silittämään yksisarvisen kuumeista otsaa ja painoi poskensa vasten tuon kaulaa. Hänen ihonsa oli viileä ja kosketuksensa kylmä, mutta lämmin oli sävy sanoissa, jotka tuo olennon korvaan kuiskasi: "En anna kenenkään viedä sinua täältä vasten tahtoasi. Kaikki on hyvin, olet turvassa kanssani. Ole kiltti ja luota sanoihini, luota minuun tässä asiassa.", pyysi nainen ja sulki silmänsä pelossa, mitä seuraavaksi saattaisi tapahtua. Oli hänen omaa typeryyttään, jos olento nyt pillastuisi ja vahingoittaisi tällaista huolimatonta lääkäriä, joka oli jättänyt tavanomaiset rauhoittavat ruiskeet sun muut sikseen.
|
|
|
Post by dallan on Mar 5, 2006 0:50:58 GMT 3
Yksisarvinen ei pillastunut. Se oli lääkärin kosketuksessa kuin sulaa vahaa. Se rentoutti niskansa ja salli itseään kosketettavan. Tuollainen huomio toi lohtua eläiltä piinanneeseen kipuun. Se oli kuin pientä lasta puhaltaisi kohtaan, jonka tämä oli juuri kolauttanut jotain kovaa vasten. Yksisarvisenkin tarvitsi vain kuvitella, että kipu olisi tiessään ja asiat olisivat hetken paremmin. Lohdutus oli omiaan saamaan toisen uskomaan johonkin, mikä ei ollut totta, mutta jonka se olisi niin kovin toivonut korvaavan nykyhetken.
Rentouttaan ja valheisiin perustuvaa tyytyväisyyttään eläin oli samalla kuin alistunut siihen, että se ei voinut tehdä mitään itseään auttaakseen. Siltä olisi nyt voinut lyödä kirveellä pään poikki ilman, että olento olisi tehnyt mitään itseään puolustaakseen. Tämä alistuneisuus valtasikin aivan pian sen paikan eläimen tunteissa, jossa hetki sitten oli vielä elänyt pisarallinen hyvää oloa ja toivoa.
"Olette niin ystävällinen sille mitättömyydelle, mitä minä olen arvon vampyyri. Ja olette niin oikeassa. Vasta viisautenne saa minut ymmärtämään, että kukaan ei minua täältä hae. Kukaan heistä ei uskallaudu tähän taloon niin kauan, kun sen ovi pysyy heille suljettuna. Ja sinä et ole yksi heistä. Sinä olet minun pelastukseni, minun vanginvartijani ja se, joka joutuu jakamaan nämä hetkeni tässä talossa, jonka ulkopuolella he jo minua odottavat, ja josta en voi koskaan poistua kävelemättä suoraan heidän kärsivällisesti minua odottaviin käsiinsä." Yksisarvinen heti keuhkonsa täyteen ilmaa. *Se puhui kuin kaiken toivonsa menettänyt. Sellainen, joka vain avuttomana saattoi odottaa, että kirves katkaisisi hänen päänsä voimatta tehdä mitään itsensä pelastamiseksi. Kykenemättä muuttaa enää menneisyyttäänkään. "En minä voi jäädä tänne luoksenne.", yksisarvinen jatkoi. "Minun on jätettävä teidät tänne elämään omaa elämääni eteenpäin ja otettava vain vastaan se, mikä maailmalla on minua varten. Kohtaloni ei tarvitse koskettaa teidän elämäänne tämän enempää."
|
|
|
Post by R.C. on Mar 5, 2006 14:59:01 GMT 3
Hetken jo henkeään pidättänyt nainen huokaisi vaimeasti helpotuksesta tuntiessaan olennon rentoutuvan ja puhuvan hänelle hetken kuluttua jo paljon rauhallisempaan, joskin tappionmakuisempaan sävyyn. "Ymmärrän, että sinua vainotaan, minne tahansa menetkin. Olen kuullut kaltaisistasi, tästä harvinaisesta lajistanne, josta huhutaan paljon hyvää kateellisin kielin. En kuitenkaan koskaan todella uskonut, että teitä oli olemassakaan, mutta tänä yönä olet todistanut luuloni vääräksi, ja tästä olen tavattoman iloinen.", vastasi nainen hiljaa, ja silitti yksisarvista vielä viilein sormineen. Moni ei näin kylmästä kosketuksesta olisi pitänyt, mutta ehkäpä se kerrankin toi helpotusta jonkun oloon.
"Olet myös oikeassa, ettet voi jäädä tänne. En voi suojella sinua loputtomasti, sillä siihen kotini on aivan liian pieni, ja sinun vapaudenjanosi liian suuri. Väistämättä ihmiset tulisivat, ja he ihmettelisivät, etkä olisi enää turvassa. Ja sinun pitää saada juosta yli niittyjen, samota halki metsien ja paistatella auringossa, elää elämääsi yhtä ylväänä ja jalona, joka sinä olet.", hymyili Kizelmay ja kohotti katseensa olentoon niin, ettei tämä voinut katsettaan väistää tai kannustavia sanojaan kieltää.
"Mutta jäisit tänne vielä hetkeksi seurakseni lepäämään, sillä tämä saattaa olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kaltaisesi kohtaan. Aamuun mennessä toivon yön pelkojen sinut jättäneen, ja saat palata valoon, kun minä jään pimeyteen. Kuitenkin...", nainen huokaisi hieman ja laski katseensa. Hän vetäytyi hieman loitommalle ja käänsi kasvonsa sivuun. "...toivoisin, ettet kutsuisi minua enää 'vampyyriksi'. Enhän minäkään puhuttelisi jalatonta 'raajarikkona', tai silmätöntä 'sokeana'...", toivoi Kizelmay hiljaa ja hymyili vaisusti.
|
|