|
Post by dallan on May 20, 2006 1:40:23 GMT 3
Valkoinen
Valkoisen yksisarvisen veri kasteli lattiaa sen alla ja pienenä lätäkkönä levisi eläimen kaulan ympärille laajeten sitä mukaa, mitä kaulan vammasta valui pienenä virtauksena lisää tuota elämää ylläpitävää nestettä lattiaa likaamaan ja sen pinnalle hyytymään. Jonkin verran aukko yksisarvisen kaulassa oli jopa kutistunut aivan silmissä johtuen varmaankin eläimen luontaisesta parannusvoimasta, mutta tuo edistys ei eläimen henkeä pelastaisi. Kaulavaltimon ehjissä kohdissa sen katkeaman vierellä suoni oli jonkin verran painanut itseään kasaan ja veri oli aloittanut hyytymisensä, mutta kaikki tuo työ, minkä elimistö osasi tässä käsittämättömän monimutkaisessa ruumiin koneistossa tekemään oli valua hukkaan lattialle pestäväksi pois tulevia asiakkaita kauhistuttamasta.
Yksisarvinen ei kuullut noita sanoja eikä se liikkunut lainkaan. Parantavasta tahnasta oli jonkin verran hidastamaan yksisarvisen verenvuotoa. Lääkitsevät yrtit auttaisivat valkoisen eläimen kehoa pelastamaan itseään ja tahna ihan paksuutensakin puolesta hidasti urosta valumasta kuiviin. Yksisarvisen elimistö reagoi vastaanottavasti tuohon apuun ja verta valui hetki hetkeltä aina yhden pisaran verran vähemmän lattialle. Ei siitä loppua ollut silti tulla, mutta ehkä yksisarvisella olisi vielä mahdollisuus. Ainakin sillä tuntui olevan vielä enemmän kuin pari minuuttia elinaikaa.
Musta
Onnellisen tietämättömänä talon sisällä tapahtuvasta musta yksisarvinen pesi itseään saamallaan vedellä ja saippualla. Saippua lensi mielenkiintoisella tavalla ilmassa aivan kuin vesikin. Mustalla oli jonkinlainen voima ohjata luontoa ympärillään ja tällä tavalla asiat vastustivat painovoimaa, joka luontaisesti olisi vetänyt ne maata vasten. Lentävä saippuapala ja mukavalta tuntunut vesi pesivät yksisarvisen keräämiä veritahroja pois ja veivät tuota sietämättömän hajuista rikin hajua mennessään tietämättömiin.
Erityisen turhamainen musta oli oman sarvensa suhteen. Sen se tahtoi kiiltävän puhtaana ja tuovan siihen kauneuden, puhtauden, terävyyden, tappavuuden ja mahdin tunnetta. Tuon enempää kuvaavia sanoja eläin ei juuri nyt keksinyt, mutta kai noita oli riittäviin. Maaginen itsensä puhdistaminen tapahtui yksisarviselta varsin nopeasti ja alle minuutissa valtava määrä kuivunutta verta oli jo tiessään. Tässä samalla oli mukavasti seurattavaakin. Onnellisen tietämättömänä tapahtumista? Katin kontit musta oli mistään tietämätön. Yksisarvinen saattoi veljensä silmillä nähdä kaiken, mitä talossa tapahtui ja veljensä korvilla kuulla jokaisen lääkärin sanoista, vaikka sen veli itse ei niitä kuullutkaan juuri nyt. Olisi musta jopa päässyt kokeilemaan kuinka kovin tuohon valkoiseen sattui, mutta se ei ollut kokemus, josta yksisarvinen olisi tahtonut olla jotakin muuta kuin onnellisen tietämätön.
Asiat tuntuivat menevät aivan liian hyvin tuolla sisällä. Tätä menoa tuo lääkäri ei välttämättä edeleenkään päästäisi tuon valkoisen yksisarvisen omaa rakasta veljeä tapaamaan sitä, koska yksisarvisen oli toivuttava verenvuodostaan. Voi että sentään, miten lääketieteelliset periaatteet saattoivat mennä jollakin noin ristiin tunteiden kanssa. Aina piti ajatella potilaan toipumisen parasta ja omaiset eivät saanut rahtustakaan helpotusta omiin murheisiinsa ja huoliinsa rakkaidensa puolesta edes siten, että olisivat saaneet nähdä omat rakkaansa edes vilaukselta vaikka minuutin vierailun ajan. Asialle oli tehtävä jotain.
Valkoinen
Sen verran ihmeellinen ja tutkimaton oli tämä maailma ja siihen sisältyen myös valkoisen yksisarvisen ruumis, että jostain selittämättömästä syystä yksisarvinen näytti olevan allerginen noille yrteille, joita sen kaulalle oli asetettu. Se oli näin jälkikäteen allerginen tai reagoi yrtteihin viiveellä jos asiaa jollain tavoin tahtoi yrittää selittää. Yksisarvisen kaula alkoi punottaa tuosta kohdasta, johon tahna oli päässyt kosketuksiin ja nahka halkeili tahnan alta. Yksisarvinenhan tuntui olevan oikein huippuallerginen tuolle tahnalle, kun se tahna oli kuin syödä eläimen ruumiin pikku hiljaa. Hidasta tuo hajoaminen todellisuudessa olisi ja tahnasta oli oireista huolimatta enemmän hyötyä kuin haittaa yksisarvisen hengenpelastajana. Kuitenkin ehkä jo tunnin päästä olisi jo murehdittava valkoisen kaulanahan nyt vielä pienten halkeamien laajempien versioiden pudottelemista veripisaroista.
Musta
"Oletteko varma, että selviätte hänen kanssaan", eläin huudahti oven lävitse esittäen reagoivansa meteliin ja särkyneen purkin ääneen. "Voisin käyttää parannusvoimaani häneen ja siten vähentää teidän taakkaanne hänen parantamisessaan."
|
|
|
Post by R.C. on May 20, 2006 20:33:47 GMT 3
Märkää pyyhettä yhä vuotavan haavan tukkeena pitelevä Kizelmay rypisti kulmiaan huomatessaan yrttien yksisarvisessa aiheuttaman reaktion, jollaista hän ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kenessäkään potilaassaan esiintyneen. ‘Tämäkin siis vielä’, ajatteli lääkäri surkeasti. Ja kun mustan yksisarvisen avuntarjous kajahti tuvan ulkopuolelta korviinsa, ei nainen voinut muuta kuin harkita vakavasti siihen myöntymistä. Oli selvää, ettei hän itse ollut riittävän perillä näiden olentojen fysiologiasta ja siitä, miten vaivojaan olisi oikeaoppisesti tullut hoitaa. Tämän nyt yksin todisti jo se, miten hän oli joutunut tähän epätoivoiseen tilanteeseen henkihievereissään olevan valkoisen kanssa.
Kizelmay ei ollut tarpeeksi typerä ollakseen liian ylpeä luonnoltaan. Nuori nainen pystyi kyllä myöntämään, milloin jokin asia ylitti hänen oman tietämyksensä ja taitamuksensa. Ja tällaisessa tilanteessa oli hänen mielestään vain hyväksi ja oikein kääntyä viisaampien puoleen. Olisiko tuo musta yksisarvinen sitten sanojensa mittainen? Mistä ihmeestä lääkäri sen tiesi. Äskettäin hän ei ollut halunnut päästää tuota olentoa sisään, koska tämän ‘veli’ oli heittäytynyt levottomaksi ja vaikutti vielä olevan kohtalaisen kunnossa. Nyt kuitenkin näytti siltä, ettei valkoinen välttämättä edes eläisi kovin kauaa, joten lieni kohtuullista, että musta pääsisi ainakin kerran näkemään tämän. Eikä muukalaisen tarjoamaa apuakaan tainnut olla varaa sivuuttaa…
Näiden johtopäätösten perusteella ( ja myös sen vuoksi, ettei valkoinen vaikuttanut olevan kyllin tajuissaan lausuakseen oman mielipiteensä ), kohdisti Kizelmay katseensa ja sanansa oven suuntaan: “Näyttää siltä, että täällä saatettaisiin pitemmän päälle tarvita apua ja luulenpa että te olette ainoa, joka saattaisi tietää, miten tilanteen pelastaa. Odottakaa hetki.”, huudahti nainen ja nappasi läheiseltä lipastolta kappaleen vahvaa sideharsoa, jolla hän tuki vähäksi aikaa vuotavan haavan päästäkseen avaamaan mustalle yksisarviselle oven. Mennessään hän toivoi levottomasti mielessään tekevänsä tässä nyt oikean ratkaisun. Kohta nainen ilmestyi taas oviaukkoon, jonka levitti nyt selälleen olennon tulla sisään. Hän ei puhunut vielä enempää mutta pisti merkille käytetyn veden ja saippuan. Harvinaista, kuinka olennon köykäinen anatomia oli ylipäätään mahdollistanut moisen puhdistusoperaation.
(( toivon täällä taustalla että tuo peseytyminen karkoitti tervetulleeksi toivotetusta sen verran hajua ettei valkoinen saa ensi tilassa sitä aiemmin mainitsemaasi laakia. ;^^ ))
|
|
|
Post by dallan on Jun 1, 2006 5:10:33 GMT 3
Musta
Vielä jonkin verran rikille ja verelle haissut mustakarvainen eläin asteli kutsusta sisäpuolelle. Se käveli nopeasti katsomaan millaisessa kunnossa sen valkoinen lajitoveri oikein oli ja suoraan sanottuna järkyttyi nähdessään, mitä tälle oli tapahtunut. Valkoinen makasi aivan voimattomana maassa kaulansa ympärillä jo jonkin verran punaiseksi värjäytynyttä sideharsoa, josta putoili jo päpi aivan pieniä veripisaroita lattialle suurta verilammikkoa kasvattamaan. Musta seisoi hetken järkytyksestä paikallaan. Sen sydämen syke voimistui, hengitys tiheni ja kehon kävi kovilla kierroksilla stressin ansiosta. Eläin katseli omaa rakasta veljeään korvat pystyssä ja häntä villisti heiluen. Vain pienen hetken päästä musta yksisarvinen jo asteli valkoisen luokse ja asettui vatsalleen tämän vierelle oma kylki valkoisen selkää vasten. Musta painoi päänsä hellästi valkoisen kaulaa vasten silittäen tätä turvallaan tahtoen tällä tavalla yrittää lohduttaa tuosta kaikesta tajuttomuutensa vuoksi tietämätöntä valkoista yksisarvista ja todella näytti siltä, että valkoinen oli mustalle hyvin rakas.
Musta yksisarvinen oli hädissään ja heti ilmaa lyhyillä ja äänekkäillä hengenvedoilla selvässä paniikissa tietämättä yhtään, mitä sen oikein pitäisi tehdä. Hetkeksi musta nosti päänsä valkoisen kaulalta ja katseli valkoisen mihinkään katselemattomia tyhjän näköisiä silmiä. "Kizelmay, sano ettei se kuole", musta pyysi lääkäriltä äänellä, joka kuulosti siltä kuin yksisarvinen olisi itkenyt, vaikka sen keho nyt ei kyyneliä muodostanutkaan. "Miten sen voi pelastaa, kun ne tekevät kaikkensa tehdäkseen kaikki parannusyritykset tyhjäksi?" Pieni tauko. "Se pitää voida pelastaa", musta jatkoi katsellen valkoisen päätä kuin olisi katsonut sitä viimeistä kertaa elossa tahtomatta, että se menee pois. "Valkoinen, ole kiltti ja älä mene pois", musta nyyhkytti, "et sinä saa mennä pois ja jättää minua yksin."
Musta oli todella romahtamaisillaan. Se painoi taas hellästi päänsä valkoisen kaulalle voimatta juuri nyt tehdä mitään sen parantamiseksi. Musta vain antoi kaiken olla ja tahtoi olla valkoisen vierellä nämä hetket tätä hellästi silittäen tukien toista tämän piinaavina ja tuskallisina hetkinä. Musta näytti siltä kuin se ei voisi mitään muuta kuin hyväksyä sen, miten asiat nyt olivat ja se yritti käyttää nämä hetket mahdollisimman hyvin antaakseen vielä valkoiselle hieman lohtua viimeisten hiekanjyvien virratessa sen tiimalasissa.
"Kizelmay," yksisarvinen kysyi kauniilla, mutta murheellisella äänellä ollen sitten hetken hiljaa. "Saanko olla pienen hetken hänen kanssaan kahdestaan? Olet tehnyt kaikkesi hänelle ja antanut hänelle helpotusta, ymmärrystä ja lisää aikaa. Se on jotain, mistä en voisi ikinä kiittää sinua tarpeeksi. Pyytäisin vain pientä hetkeä. Jos vaikka menisit lepäämään siksi aikaa. Tämä on ollut raskas yö sinullekin ja kaipaat unta ja suojaa päivänvalosta. Minä kyllä pidän huolen siitä, että valkoinen ei ole yksin, kun..." Tuohon kohtaan musta lopetti tahtomatta sanoa loppua ääneen.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 4, 2006 12:25:28 GMT 3
Nainen seurasi aluksi hieman levottomasti, mitä tuleman piti, vaan kun kohtaaminen näytti sujuvan toivottuun suuntaan, ehti hän jo mielessään naurahtaa aiemmille epäilyksilleen mustan yksisarvisen motiiveista. Saattoihan olla, että tuon huolehtiva käytös oli silkkaa teatteria, mutta näin vainoharhainen ei lääkärikään sentään ollut. Ja mitäpä Kizelmaylla olisi moisen mahdollisuuden edessä ollut tehtävissä? Tummanpuhuva vierashan oli ollut hänen viimeinen toivonsa valkoisen pelastamiseksi, ja nyt kun näytti siltä, ettei olento pystyisikään kaltaistaan auttamaan, tunsi Kizelmay melkoista surua ja pettymystä sisällään. ”Rehellisesti ottaen toivoin sinun tietävän vastauksen tuohon kysymykseen, musta yksisarvinen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, etteivät keinomme enää riitä...”, totesi hän murheellisesti katseensa laskien ja päätään puistellen. Lääkärin kulmat rypistyivät aavistuksen muukalaisen maininnalle ’niistä, jotka tekivät jatkuvasti pahaa hänen potilaalleen’, mutta nyt ei ollut oikea hetki tiedustella asiasta enempää.
Nainen huokaisi vaimeasti ja väisti katseensa hetkeksi sydäntäsärkevästä näystä. Oliko mitään todella enää tehtävissä? Lääkärin keinot olivat lopussa, ja hän tiesi, että joskus oli vain luovutettava, kun tilanne näytti toivottomalta. Ei eläintäkään kidutettu turhaan jos ennuste ei luvannut minkäänlaista parannusta. Noh, yhtä kaikki näytti noiden kahden olevan hyvä olla tällä tavoin lähekkäin. Lääkäri tiesi itsekin, ettei hän ollut paras henkilö ymmärtämään ja lohduttamaan valkoista yksisarvista tämän kenties viimeisinä hetkinä. Mustan yksisarvisen kiitokset sivuutti hän valjulla hymyllä ja pienellä päänpudistuksella. Nainen kuuli kyllä nuo ylistävät, liioitellut sanat mutta ei antanut niiden koskettaa itseään. Olennon jatkaessa ymmärsi hän myös pian, että niillä verhottiin ystävällisesti kehoitus häipyä pois paikalta. Esittipä musta yksisarvinen asiansa kohteliaasti. Olisihan tämä voinut myös huutaa korskahdella ja pärskähdellä lääkäriä hyödyttömäksi lehmäksi ja käskeä jättämään heidät rauhaan. Parempi näin. Olihan perheenjäsenillä toki oikeus yksityisyyteensä.
Mustan yksisarvisen vielä puhuessa ajautui naisen katse tämän ehdotuksen myötä taas pienen työhuoneensa puoleen. Lepäämäänkö? Helpommin sanottu kuin tehty – valkoinen oli rojahtanut puolittain juuri sille lattialuukulle, jonka alla naisen lepopaikka sijaitsi. Tämä oli kuitenkin yhdentekevää, sillä vaikka lääkäri tunsikin olonsa jo heikoksi ja hyvin väsyneeksi, ei hän olisi kuvitellutkaan lepäilevänsä laakereillaan samaan aikaan kun potilas veteli viimeisiään ylhäällä talossa. ”Kiitän huomaavaisuudestanne, mutta en uskoisi saavani unta tämän kaiken keskellä. On kuitenkin oikeus ja kohtuus että suon teille kahdelle rauhan, joten noudatan ilman muuta pyyntöänne.”, muotoili nainen ja käännähti ympäri. Hän tunsi tietynlaista katkeruutta menettämistään hetkistä tämän jalon, valkoisen vieraansa kanssa, sillä yksisarvisesta oli ollut helppo pitää ja harvinainen tapaaminen oli jäänyt aivan liian lyhyeksi. Kizelmay muistutti kuitenkin myös tiukasti itseään olevansa pelkkä lääkäri, ja ulkopuolinen. Hän palasi ovelle, otti läheisestä naulasta mustan, puolipitkän nahkatakkinsa ja heilautti sen harteilleen samalla kun astui ulos tuvasta. Vaatekappale suojaisi häntä ainakin vähän paremmin aamuauringolta, mikäli tämä päättäisi yks’kaks noustakin taivaalle. Nainen suuntasi kulkunsa kohti talon lähettyville rakennettua pientä tallia. Pitkä yö ei ollut suonut tilaisuutta hoitaa hevosta, joten tämän säännöllisen rutiinin saattoi yhtä hyvin toimittaa nytkin. Oli siis ruokinnan ja sukimisen aika.
|
|
|
Post by dallan on Jun 7, 2006 21:17:53 GMT 3
Musta yksisarvinen asteli noin viiden minuutin päästä talleille. Se katseli aran oloisesti lääkäriä kohden tietämättä miten asiansa esittää. Yksisarvisen olemus ei puhunut siitä, että valkoiselle olisi ollut tapahtunut jotain hirveää. Kaikki tuntui olevan hyvin, mutta jotain epäröivää tuolla nyt oli mielessään, mitä sen kesti saada sanotuksi. Yksisarvinen käveli lähemmäs hidasta vauhtia mietteissään. "Tuota, D'allanin tila on nyt vakiintunut kiitos sen yrttilääkkeesi, mitä laitoit hänen kaulalleen. Allergiaoireet ovat ohi ja verenvuoto on lääkkeen ansiosta lakannut." Tässä välissä eläin nielaisi ihan vain ilmaa ja heiman hermostuneesti heilutteli häntäänsä. Hyvät uutiset olivat nimittäin siltä jo loppu. "Hän ei kuitenkaan ole vielä tajuissaan, sillä hänellä on paha aivovamma, mikä estää häntä palaamasta tajuihinsa." Yksisarvisen sanat olivat kylmän toteavia ja niissä ei erityisemmin ollut tunnesävyä. Murheellinen eläin silti veljensä puolesta oli, vaikka yksisarvisen surua nyt ei niin helposti ulkoisista eleistä yksisarvisia tuntematon kyennyt lukemaan.
"Tiedän erään loitsun, jolla hänet saa terveeksi." Pieni tauko. "Mutta en osaa sitä itse. Veljeni akatemian hänen osastonsa johtajan alainen osaa sen ja he varmasti mielellään auttaisivat veljeäni. Minulla on vain porttikielto siihen akatemiaan."
|
|
|
Post by R.C. on Jun 11, 2006 10:37:33 GMT 3
Hevospilttuussa ratsuaan harjannut nainen pudotti pitelemänsä suan silkasta helpotuksesta kun musta yksisarvinen luimisteli paikalle kertomaan hänelle vaihteeksi hyvistä uutisista. Moisia Kizelmay ei uskonut enää tänä aamuna kuulevansakaan, mutta nyt lääkäri vaikutti aidosti sekä yllättyneeltä että iloiselta. Hän astahti hevosen viereltä mustan yksisarvisen luo ja olisi varmasti syleillyt olentoa ellei viime hetkellä olisi muistanut asemaansa ja malttanut itseään. ”Kiitos.”, hän tyytyi sen sijaan toteamaan ja hymyilemään, sillä lääkäri epäili, ettei ainoastaan häntä ja rohtojaan käynyt tästä onnellisesta käänteestä ylistäminen. Varmasti mustalla yksisarvisella oli ollut ihmepelastumiseen osansa, vieras vain halusi olla ystävällinen hänelle, tai näin Kizelmay ainakin päätteli. Moinen muotoseikkahan oli tietenkin yhdentekevä kun kerran lopputulos oli näin toiveikas.
”Autan ilman muuta parhaani mukaan. Ei yhtä kaikki ole tapaistani jättää hoitoa kesken kun kerran olen siihen ryhtynyt.”, jatkoi Kizelmay jo selvästi hyvätuulisemmin, vaikkakin kasvoiltaan ja äänensävyltään toki asiallisen vakavasti. Hän tiesi lupautuvansa nyt matkaan, joka viivästäisi sekä omia tutkimuksiaan että jättäisi läheisen kylän asukkaat vaille parempaa lääkäriä, mutta oli asiassa myönteisiäkin puolia. Saattaisihan hän kerätä tietoa ja tutkimusaineistoa myös vieraasta kaupungista ja kyllä Myrkoksessa muitakin hoitoloita oli. Väki vain oli tottunut kääntymään ensi sijassa ’ihmeidentekijänsä’ puoleen, kun joku katkaisi koipensa tai sairastui muuten vakavasti. Kizelmaylla oli yhtä kaikki myös erikoisempia kykyjä, vaikka suurin osa hänen työstään hoitui toki kaiken sen ylivertaisen lääketieteellisen tietämyksen turvin, jonka kaltainen oli vuosisatojen saatossa ehtinyt tuekseen kerätä.
”Missä tämä akatemia sijaitsee?”, lisäsi nainen kohta edellisiin sanoihinsa, jättäen hienovaraisesti reagoimatta mitenkään olennon puheille ’porttikiellostaan’, joka mitä ilmeisimmin oli tuolle melkoinen häpeätahra, kuinkas muuten. Toki taisi lääkärin mielessä herätä kysymys, mistä toinen oli moisen tuomion ansainnut, mutta millään tapaa hän ei ilmaissut tätä ihmetystä ulospäin. Uteleminen olisi ollut epäkohteliasta, eikä asia hänelle edes kuulunut.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 20, 2006 23:50:33 GMT 3
(( Tässä logi edellisestä chat-sessiostamme: ))
<D`allan> "oli todella niin, että valkoisen saamat oireet siitä lääkkeestä paranivat ja hän pysyy kyllä elossa." Aihe oli mustalle todella vaikea. Sen veli oli sille rakas ja toisen kärsimys oli osaltaan myös hänen omaa kärsimystään. Silti yksisarvisen oli vaikea pyytää tuolta lääkäriltä apua, sillä tiesi kuinka suuria asioita tässä pyysi. Eläin oli kuitenkin saanut jo myöntävän vastauksen avunpyyntöönsä ja nyt naisen olisi vaikea vetää sanojaan takaisin hänen kuullessaan matkan yksityiskohdista. "Hän voi silti huonosti. Elää omaa painajaisuntaan, jonka sisällöstä en mielelläni puhuisi." `ei kun...` yksisarvinen saattoi vain ajatella mielessään. Ei sen mitään tuollaista ollut pitänyt sanoa. Tosiasiat olisi pitänyt pitää nyt piilossa, sillä avuntarjouksen hyödyllisyyden korostaminen vain motivoisi naista sellaiseen, mitä hänen ei missään tapauksessa tarvitsisi tehdä. Sellainen tuntui kaiken velvollisuuden ylittävältä. Ei keneltäkään voinut odottaa sellaista ystävällisyyttä ventovieraitaan ja potilaidensa omaisia kohtaan. "Jos vain voisin auttaa veljeäni, niin sanani eivät riitä ilmaisemaan kuinka onnellinen siitä olisin..." Pieni puhetauko. Puhuminen oli voimia vievää tunteiden tasolla ja aiheet raastoivat yksisarvisen mieltä. Miksi asiat, joihin ei voinut vaikuttaa satuttivat näin paljon? Niiden kanssa pitäisi oppia elämään, mutta musta ei kyennyt siihen. Sillä oli palava tarve yrittää vaikuttaa asioihin ja sisäinen taipumus tuntea tuskaa siitä, että asiat eivät menneet sillä tavalla, miten hän olisi tahtonut niiden menevän. Sisin ei suostunut ymmärtämään, että omalla tahdolla ei ollut merkitystä. Yksisarvinen ei aidosti voinut uskoa, että sillä ei ollut. Järki sanoi, että sillä ei ole, mutta ruumis ja kaikki käyttäytyminen puhui toista kieltä. Todellinen elämä ei noudattanut järjen sanaa, vaan jatkoi elämistä omilla säännöillään piittaamatta eläjänsä mielipiteistä. Yksisarvinen ravisti villisti päätään päästäkseen noista ajatuksista eroon ja piiskasi häntäänsä hetken edestakaisin aivan kuin tuo olisi auttanut oman kehonsa hallitsemisessa. Turha sellaista toivoakaan oli elätellä. Pitäisi vain keskittyä nyt tähän noloon ja hankalaan tilanteeseen ja puoliksi vastoin sitä kuuluisaa tahtoaan saada vihjaistua, että lääkärillä ei olisi velvollisuutta tehdä sitä, mitä oli juuri luvannut tekevänsä: "mutta akatemia on todella kaukana. Minunkaltaiseni olento kävelee sinne noin viikon. Osaan kyllä suunnan, mutta matkasta tulisi raskas. En voisi pyytää teiltä mitään sellaista, sillä potilaanne tarvitsevat teitä täällä ja siitä olisi teille aivan liiaksi vaivaa."
Kizelmay: *Nainen taisi huomata toisen katuneen joitakin sanojaan ja arvata tuon vaivaantuneen käytöksen liittyvän vastuuseen, joka saattoi olla liian suuri yhden henkilön harteille asetettavaksi. Hän ei unohtanut olleensa jo aiemmin pitkälti neuvoton tuon sairaan, valkean yksisarvisen edessä. Mutta lääkäri ei aikonut antaa tämän estää itseään tekemästä sitä, minkä vielä saattoi.* ”Kuten sanoin, autan mielelläni parhaani mukaan, vaikka ihmeitä en kykenisikään tekemään. Jotkin asiat ovat jopa minun ymmärrykseni ja taitojeni tavoittamattomissa, mutta näin alkuun voisin ainakin pitää huolen siitä, että potilas pääsee sinne, missä hänen on mahdollisuus saada tehokasta hoitoa tilaansa.” *totesi Kizelmay hymyillen. Asia oli tällä selvä, ja hän aikoi palata tupaan katsomaan valkoisen yksisarvisen vointia, suunnitellen samalla jo tulevaa.* ”Matkaa varten tarvitsemme hevoseni ja rattaat, joista jälkimmäiset minun on lainattava läheisestä kylästä. Samalla voin kertoa kyläläisille poissaolostani. He pärjäävät kyllä. En ole ainoa lääkäri näillämain. Enää tänään en kuitenkaan ehdi kärryjä noutamaan, sillä vaikka aurinko ei olekaan näyttänyt kasvojaan, saatan jatkuvasti tuntea sen vaikutuksen. En kestä päiväntähden säteitä, niin lämpimiä ja mukavia kuin ne muille ovatkin.” *selitti nainen ja käännähti vielä kerrantuvan ovella mustan yksisarvisen puoleen, kiinnittääkseen tämän huomion kasvojensa valkeaan ihoon, joka oli kuluneena aikana alkanut ahavoitumaan.* ”Minulla on...eräänlainen sairaus itsellänikin. Tällainen lievä ihottuma paranee vielä itsestään, mutta suora auringonvalo saattaisi jopa tappaa minut.” *lisäsi nainen ja kääntyi jälleen oven puoleen. Hän astui sisään selvittääkseen, missä kunnossa valkea yksisarvinen parhaillaan oli.*
<D`allan> *Ilmeisesti nainen sitten tahtoi tulla mukaan kaikesta huolimatta. Ei se niin haitaksi ollut, sillä hän kerran tahtoi sitä itse ainakin siinä määrin, missä olennot yleensä kykenivät todella tahtomaan asioita. Tavallaan yksisarvinen oli jopa huojentunut tuosta päätöksestä, vaikka se sisällään tunsikin katumusta sanomastaan ja pyytämästään. Oliko nainen ymmärtänyt mitä oli juuri luvannut? Ei tietenkään ollut, koska musta ei ollut ehtinyt kertoa sille vielä matkanteon yksityiskohtia. Kaiken sitä saattoi sitten unohtaa. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun yksisarvinen olisi ollut valmis noista asioista puhumaan nainen teki jo lähtöään ja näin ollen kertominenkin sai jäädä. Ujo eläin oikeutti viivyttelyään mielessään sillä, että matkan aloittamiseen kestäisi vielä kauan ja kyllä tässä ehtisi vielä kertoa asioista ja muuttaa mieltäänkin.* "Olkaa hyvä vain ja levätkää kunnolla ennen mahdollista lähtöämme", yksisarvinen vain sanoi ja jäi itse odottelemaan tallin puolelle antaen lääkärille tällä tavalla jonkin verran omaa aikaa ja yksityisyyttä. Tallissa oli lisäksi mukavan lämmintä ja viihtyisää ja siellä saattaisi raskaan päivän jälkeen hieman nukkuakin. Vasta nyt uros huomasi kuinka paljon sitä todella väsytti kaiken tämän tapahtuneen jälkeen. Valkoinen yksisarvinen sen sijaan lepäsi talon lattialla rauhallisen näköisenä. Musta ei ollut vahingoittanut sitä sen enempää, että mitä nyt oli pistänyt pienen reiän sarvellaan tämän niskaan. Tuosta reiästä eikä mistään muualtakaan eläimestä ei kuitenkaan vuotanut enää verta. Kuumetta eläimellä oli silti yhä ja pään turvotus ei ollut laskenut yhtään. Lisäksi yksisarvisen uni ei ollut rauhallista vaan eläin kiemurteli maassa aivan kuin olisi tahtonut päästä pois jostain, mistä ei ruumiin liikkeillä kuitenkaan mitä ilmeisimmin paettu. Valkoisen pulssi ja hengitystiheys olivat korkealla ja sen tila varsin epäterveellinen, vaikka ulkoisia vammoja ei näyttänytkään olevan. Unen aikaansaama rasitus silti näytti tekevän eläimestä hiljalleen lopun.*
Kizelmay: *Sisään tupaan selvittyään tunsi nainen olonsa jo huomattavasti paremmaksi. Valkean yksisarvisen vointiin hän suhtautui sen sijaan ristiriitaisin tuntein. Toisaalta oli ilo ja ihme nähdä toinen yhä elossa, mutta vaikutti myös varmalta, ettei olento kestäisi tuossa kunnossa kovin pitkään. Lähdön olisi tapahduttava pian, mutta tältä haavaa lääkäri ei pystynyt sitä nopeuttamaan. Hänen oli levättävä ensin, ja noudettava kärryt toisen kuljetusta varten. Kizelmay oli ehtinyt miettiä myös sitä, minkälaista matkanteosta tulisi, kun kerran hän itse saattoi kulkea vain öisin, mutta nainen oli jättänyt tämän ongelman myöhemmin pohdittavaksi. Nyt oli keskityttävä huolista ajankohtaisimpaan, toisin sanoen potilaan siirtämiseen, vaikka se näyttikin tässä tilanteessa enemmän kuin arveluttavalta. Tätäkään seikkaa ei kuitenkaan voinut auttaa. Naisen oli päästävä avaamaan se lattialuukku, jonka kohdalla valkea yksisarvinen oli parhaillaan pitkällään. Tarkistettuaan toisen voinnin otti Kizelmay peiton yhdeltä sairasvuoteista ja levitti sen potilaan viereen. Tämän jälkeen hän työnsi olennon erittäin varovaisesti peitteen päälle, ja veti taakan näin paljon helpommin ja mukavammin suuremman huoneen puolelle sen sijaan, että olisi yrittänyt liikutella yksisarvista sen enempää, saati nostella tätä, vaikka tavallista ihmistä voimakkaampi olikin. Hän puheli olennolle rauhoittavasti, kuulipa toinen ääntään tai ei, ja koetti helpottaa tämän kuumeista oloa pikaisesti tekemällään viileällä hauteella. Tämän kaiken jälkeen naisenkin voimat alkoivat olla jo tyystin lopussa, joten hän katsoi parhaimmaksi noudattaa mustan yksisarvisen kehoitusta. Lääkäri katosi lopuksi päivää lattialuukun kautta kellarin uumeniin, palatakseen sieltä illan hämärryttyä taas takaisin. Ensitöikseen hän tarkisti tietenkin potilaan voinnin, ennen kuin etsisi mustan yksisarvisen taas käsiinsä.*
<D`allan> Valkoinen ei juuri liikkeestä häiriintynyt vaan reagoi siihen vain ilmeisen säikähtäen, mutta tuo ei tuntunut niin tavallisuudesta poikkeavalta, kun otti huomioon sen tämänhetkisen olotilan. Eläin muutenkin oli koko ajan liikkeessä, joten elettä oli vaikea erottaa muiden joukosta siten, että olisi huomannut juuri sillä eleellä oli jokin toinen syy kuin muilla eleillä. Paikalleen asetuttuaan yksisarvinen oli jopa hetken aivan paikallaan kunnes heilahti taas aivan kuin joku olisi purrut sitä kaulaan. Musta yksisarvinen sen sijaan oli asettunut mahalleen makaamaan lukien ilmasta jotain kirjoitusta, jonka se oli loitsulla siihen aikaansaanut. Teksti ei liennyt tärkeää, kun eläin sitä niin rauhallisesti lueskeli. Sarvekas oli hakeutunut mahdollisimman kauas tallissa oleskelleesta hevosesta, ettei olisi pelottanut tätä sen enempää, vaikka arvelikin toisen olevan enemmän utelias kuin peloissaan tästä uudenkaltaisesta olennosta, joka nyt ei ulkonäöltään näyttänyt pedolta eikä käytökseltään vaikuttanut vaaralliselta. Yksisarvinen kuitenkin ajatteli, että hevosen olisi parempi olla omassa rauhassaan omissa oloissaan ilman että sen olemiseen sen enempää puututtiin. Lääkärin viimein pitkän ajan päästä herätessä yksisarvisen tila oli jonkin verran muuttunut. Sen olemus näytti tasaantuneen ja hengittäminen tai pulssi eivät olleet niin voimakkaita. Liikekin eläimellä oli vähentynyt, mutta nämä muutokset eivät olleet merkkejä eläimen paremmasta tilasta vaan puhtaasti rasituksesta. Keho ei jaksanut enää olla koko ajan liikkeessä ja lihaksia kuumotti ja särki ja ne olivat todella jäykkiä liiallisen käytön seurauksena. Musta yksisarvinen sen sijaan, no se lueskeli rentona tallissa jos mikään ei ollut sen puuhaa keskeyttänyt. Musta ei sitten ollutkaan malttanut mennä nukkumaan, kun oli syventynyt vielä hetkeksi tekstiinsä ja tuo hetki nyt oli ollut koko päivän pituinen.*
Kizelmay: *Havaittuaan valkean yksisarvisen olevan päällisin puolin yhä kunnossa ja hengittävän säännöllisesti, teki nyt jo paljon virkeämmältä vaikuttava nainen kaiken voitavan toisen eteen, kuten vaihtoi viileän hauteen, jos se oli tarpeen, ja sytytti muutaman kynttilän viihtyisyyttä parantamaan ennen kuin poistui tuvasta ja asteli sen läheisyydessä olevalle tallille. Mustaan puolipitkään nahkatakkiin, samanväriseen hameeseen, toppiin ja saappaisiin pukeutunut nainen näytti nyt melko lailla erilaiselta kuin se lempeä lääkäri, joka oli huolehtinut potilaasta aamutakissaan. Kizelmay oli sitonut hiuksensa nutturalle ja vaikutti vahvalta ja määrätietoiselta nuorelta naiselta. Hän oli yhtä kaikki aikaa sitten palvelemansa klaanin arvoinen – osasi pelastaa henkiä yhtä helposti kuin ottaakin niitä. Vain tietyt periaatteet vetivät viivan näiden kahden työn välille.* ”Jatkakaa vain rauhassa lukemistanne. Käyn nyt hakemassa kärryt joista puhuin. Ehdimme lähteä vielä tänä yönä. Meidän kannattaisikin...” *ilmoitti nainen ja ryhtyi satuloimaan hevostaan. Hän oli kovin tehokas kun johonkin ryhtyi, eikä kestänyt kauankaan, kun lääkäri oli karauttanut matkoihinsa, palatakseen noin päälle tuntia myöhemmin takaisin. Ratsu veti nyt perässään riittävän leveitä rattaita, joille valkea yksisarvinen saatettaisiin laskea. Lisäksi kärryissä oli mukana kookas ja pitkävartinen lapio.* ”Vain kaiken varalta, jos vaikka päättäisimme matkata nopeammin ja jättää kaupungeissa yöpymisen väliin. Voin haudata sillä itseni joksikin aikaa. Se ei tukehduta minua, jostakin syystä...” *selitti nainen tuon ylimääräisen esineen käyttötarkoitusta. Hän vaikutti tavattoman käytännölliseltä tässä kaikessa, vaikka oikeastaan Kizelmayta hirvitti koko ajatus elävältä hautaamisesta. Hänhän oli elävä, eikö niin? Tietenkin hän oli.* ”Meidän tulee enää siirtää valkea kumppanisi rattaille, ja olemme pitkälti valmiit lähtöön. Oliko sinulla vielä erityisiä suunnitelmia tämän matkan varalle?” *tiedusteli nainen mustalta olennolta.*
<D`allan> Viileä haude vaihdettiin ja se helpotti yksisarvisen oloa hieman, vaikka osana painajaisunta ei siitäkään käytännössä lopulta ollut apua tuolla unimaailmassa käsin. Yksisarvisen ruumis sen sijaan sai itselleen kaivattua viilennystä ja koskeutta. Kynttilätkin lämmittivät mukavasti ja nyt oli parempi olla kuin pitkään aikaan tänään. Jos vain ulkoiset asiat olisivat voineet viedä sisäiset pedot pois. Musta yksisarvinen sen sijaan oli vaikeassa paikassa mikä tuli sen arvokkuuden säilyttämiseen. Ei eläin todella olisi jaksanut esittää ylpeää ja lahjakasta, kun se oli sisäisesti arka ja pelokas, vaikkakin ehkä arvokas ja lahkakas siinä samassa. Yksisarvislajin maine kuitenkin sai jäädä henkilökohtaisten tunteiden edelle. "Matka todella tulee olemaan pitkä ja hankala. Teidän olisi hyvä valmistautua kylmään, sillä joudumme matkallamme ylittämään vuoriston. Lisäksi lienee välttämätöntä etsiä jokin keino ylittää meri, sillä en usko, että sinusta ja hevosesta on uimaan sen ylitse." Yksiasrvinen loi silmäyksen hevoseen ja sen kävi sitä hieman sääliksi. Miten tuo olento oikein selviäksi tämän matkan rasituksesta. Lääkäri lieni jollain tavalla hyvin kestävä olento ja sitä oli yksisarvinenkin, mutta tuo hevonen ei ollut ja se tarvitsi lepoa, sopivan lämpötilan, vain kohtuullisen määrän stressiä, syötävää ja juotavaa sekä mahdollisuuden rentoutua ja viettää aikaa omien tekemistensä parissa. Ei sillä näyttänyt olevan toveriakaan vaan raukka joutui elämään yksikseen koko tämän reissun ajan ilman ketään kenelle kommunikoida tehokkaasti. Ajatus lapiostakin kauhistutti yksisarvista lähinnä sen vuoksi, että laivaa tai kovaa kalliota ei oikein voinut kaivaa. Laivasta saisi kyllä sellaisen, että siellä olisi auringolta suojassa oleva tila, mutta se maksaisi paljon rahaa ja yksisarvisella ei ollut paljoa rahaa. Tästä reissusta tulisi erityisen hankala, mutta musta ei tahtonut mainostaa sitä nyt, sillä arkuuttaan ei vain kyennyt puhumaan asioiden synkistä puolista. "Kuitenkin lienee niin, että mahdollisesti perille päästyämme veljeni eräs työtoveri lienee kiinnostunut jakamaan tietojaan kanssasi, sillä hän työkseen opettelee parantamista ja tekee parantamiseen liittyvää tutkimusta. Ehkä joistain hänen löydöistään olisi sinullekin apua."
Kizelmay: ”Täytyy myöntää, että ehdin toivoa tästä matkasta olevan epäsuoraa hyötyä tutkimuksilleni, kun kerran olemme matkalla johonkin, jossa tietämyksen taso on merkillepantava. Mutta tämä on toissijaista. Potilaan terveys tulee ensin.” *totesi nainen pienesti hymyillen ja ohjasi hevosen rattaineen kuistin edustalle niin, että valkea yksisarvinen olisi helpompi siirtää tuvasta kärryille.* ”Laiva ei sekään tule olemaan ongelma. Hevoseni on rauhallinen eläin ja olemme ehtineet melko lailla ystävystyä kuluneina vuosina. Ratsu luottaa minuun ja pidän siitä kyllä huolen.” *lepytteli nainen siinä puuhatessaan mustaa olentoa, koskapa tuo vaikutti hevosta kohtaan perin myötätuntoiselta. Hän heitti lapion hetkeksi syrjään ja astui sisään tupaan arvellen, ettei toisen koosta ja olemuksesta olisi aivan vielä avuksi. Kätevästi peitteen avullahan siirsi Kizelmay valkean yksisarvisen itsekin ulos mökistään, varoen edelleen häiritsemästä tätä ylimääräisillä töytäisyillä.* ”Hetki vain, niin käyn hakemassa loput matkatavaroista.” *ilmoitti nainen kun potilas oli saatu kuistin puolelle. Hän katosi taas joksikin aikaa sisään tupaan, haki valmiiksi pakkaamansa tavarat ja sammutti kynttilät. Vielä yksi lyhyt vilkaisu taakseen ja Kizelmay sulki oven perässään. Hän kiinnitti kylttinsä alle viestin: ’Lähtenyt pitkälle matkalle. Vieraita pyydetään ystävällisesti kääntymään Myrkoksen parantajien puoleen.’* ”No niin, alamme olla yhtä vaille valmiita lähtöön. Autathan minua siirtämään hänet kärryille?” *pyysi nainen tarttuessaan jo toiseen päähän peitettä, jolla valkea olento makasi. Kun musta yksisarvinen auttaisi nostamaan painoa toiselta puolelta, saisivat he potilaan helposti ja hellävaraisesti kyytiin.*
<D`allan> *Musta yksisarvinen ei vastannut mitään Kizelmayn puheeseen matkanteon yksityiskohdista. Ongelmat saisivat tulla myöhemmin ja niitä ehdittäisiin kyllä murehtia sitten. Jos tulevaisuus olisi sellainen, että matka onnistuisi, niin sitten se onnistuisi ja jos se olisi sellainen, että matka epäonnistuisi, niin sitten matka epäonnistuisi. Ei kyse ollut mistään sen monimutkaisemmasta ja turha sitä oli ongelmia jo tässä vaiheessa murehtia. Niitä yritettäisiin ratkoa sitten siinä vaiheessa, missä ei voitu enää muuta kuin yrittää ratkoa niitä. Avunpyyntö lääkäriltä sen sijaan hieman hämmästytti mustaa yksisarvista ja eläin ei tiennyt, mitä sen todella tulisi tehdä. Kysyvänä se katseli tuota peitettä ja valkoista yksisarvista, joka olisi pitänyt saada siirretyksi kärryille, mutta miten?* "Autan toki varsin mielelläni, mutta tässä vaiheessa minulta puuttuu tieto millä tavalla voisin häntä", sanalla "hän" viitattiin valkoiseen yksisarviseen, "nostaa, kun ruumiinrakenteeni ei oikein sovellu asioiden nostamiseen maasta."
Kizelmay: ”Voit tarttua peitteensyrjään hampaillasi. Luuletko että jaksaisit?” *tiedusteli nainen vielä, vaikka hänestä alkoi tuntua, ettei menettelytapa ehkä sittenkään toimisi. Kizelmay oli toki vahva, ja hän toivoi kaksikon yhdessä olevan vieläkin vahvempia, mutta olisiko mustan yksisarvisen osuus operaatiossa sittenkään riittävästi? Ehkäpä oli syytä harkita muitakin vaihtoehtoja, joita lääkärille tosin ei tullut nyt yhtäkään kyllin hyvää mieleen. Hän päätti toistaiseksi odottaa, mitä toinen tuumisi tästä fyysisestä rasituksesta. Eihän tuo olento yhtä kaikki ollut kuten mikä hyvänsä työhevonen. Kenties yksisarvisen purukalustokin oli hienostuneempi, eikä kestäisi moista rasitusta.* ”Tai kenties sinulla olisi hyviä ehdotuksia, kuinka saamme kumppanisi kyytiin...” *lisäsi nainen jälkiajatuksena, ihan kaiken varalta, mikäli toinen olisi tässä asiassa häntä viisaampi.*
<D`allan> "Pelkään hampaitteni irtoavan suustani tuollaisessa puuhassa. En ole käyttänyt niitä vuosiin," *yksisarvinen kertoi miettien sitten hetken, miten tästä tilanteesta selvittäisiin. Sovellettua taikuutta musta ei oikein osannut, joten siitä ei olisi apua.* "mutta voin kyllä yrittää asiaa, sillä saan kyllä hampaani takaisin jos ne nyt päättävät lähteä irti.", *musta lisäsi miettien kuitenkin asiaa vielä jonkin aikaa ennen kuin ryhtyi tekemään yhtään mitään. Jos vain olisi parempi ratkaisu ja sen keksisi, niin siten päästäisiin helpommalla. Sanan "kumppani" käyttö tässä yhteydessä kyllä häiritsi mustaa jonkin verran ja sekotti sen ajatuksia. Tuo sana sisälsi sille erilaista painoarvoa kuin pelkän suhteen veljeksien välillä. Tuskin tuollainen painotus kuitenkaan oli tarkoitettua ja Kizelmay varmaankin tahtoi käyttää sanaa eri tavalla ja näin ollen sen merkityskin tässä yhteydessä olisi erilainen. Vai olisiko se erilainen? Määräytyikö merkitys käyttäjän tahdon mukaan kuulijalle vai sillä tavalla miten kuulia ymmärsi käyttäjän tarkoittavan sanalla? Ongelma oli niin mielenkiintoinen, että musta väkisinkin hetkeksi syventyi sen pohtimiseen kunnes puoliksi väkisinkin havahdutti itsensä takaisin tähän todellisuuteen tätä käytännön ongelmaa pohtimaan. Miten musta vihasikaan käytännön ongelmia.* "Hän ei osaa lentääkään", *yksisarvinen totesi ääneen valiten ääneen sanomansa ehkä hieman erikoisella tavalla. Mustan mielestä tuo tosin oli yksi tärkeimmistä kohdista. "Jos saisimme jostain kärryihin vievän poikittaisen tason, joka kestäisi veljeni painon, niin voisimme sitä pitkin työntää tai vetää hänet sisälle", *musta lopulta ehdotti.*
Kizelmay: *Sanavalinta ei näyttänyt jääneen naista häiritsemään, joten luultavasti hän oli puhutellut potilasta toisen ’kumppaniksi’ tarkoittaen sillä yksinkertaisesti mustan hyvin tuntemaa ja tälle jopa läheistä henkilöä. Eli ehkä juurikin ystävää tai paremminkin veljeä, minkälaisen verisiteen nuo kaksi sitten jakoivatkaan. Mustan yksisarvisen idea tuntui varsin varteenotettavalta, naisella vain kesti tovin kunnes hän keksi, mistä moinen poikkitaso saataisiin. Lopulta hän päätti palata hevosensa pilttuulle ja irroittaa sen oven, joka vaikutti riittävän pitkältä ja leveältä tarkoitukseen. Mitäpä talli mitään ovella teki, kun ei siellä kerran olisi tulevina viikkoina asukastakaan. Paikat ehtisi kunnostaa myöhemmin. Nainen asetti hankkimansa tason kärryjen ja kuistin väliin, vetäen valkean yksisarvisen sitä pitkin vaivattomasti rattaille.* ”No niin, näinhän tämä kävi huomattavasti kivuttomammin.” *kiitteli nainen mustaa olentoa tämän ajatuksesta. Osasipa hän itse olla välillä melkoinen typerys, naurahti Kizelmay mielessään, peitellessään yksisarvisen lämpimästi matkaa varten ja lastaten kohtalaisen tilaville kärryille loputkin matkatavarat niin, etteivät ne potilasta häiritsisi.* ”Kaikki valmista.” *ilmoitti lääkäri kohta ja istahti ajajan paikalle. Matka oli hänen osaltaan vain osoitettua suuntaa vaille valmis alkamaan.*
|
|
|
Post by dallan on Jun 26, 2006 1:05:48 GMT 3
Musta yksisarvinen ei rattaiden kyydistä nauttisi vaan teki hyvin selväksi, että kävelisi hevosen rinnalla koko matkan ja ei tällä tavalla selviäisi vähemmällä rasituksella pelkästään istumalla matkaansa tehden. Se loi silmäyksen hevosen suuntaan yrittäen viestittää tälle, että olisi toveri. Yksisarvinen tuntui osaavan matkia hevosten elekieltä jopa melko taitavasti, vaikka ruumiinrakenteeltaan ja omalta käytökseltäänkin normaalisti poikkesi hevosista aika paljon. Näin yksisarvinen tuntui kuin puhuvan vierasta kieltä hieman ontuen, mutta silti ymmärrettävästi. Varmistaakseen, että viesti menisi perille oli yksisarvisen keskityttävä jonkin aikaa. Hetkeksi eläimen mielessä jopa käväisi, että kuinka huvittuneena lääkärin täytyi sitä katsella, kun se tuolla tavalla yritti kommunikoida hevosen kanssa. Mustan teki jopa mieli luoda silmäys lääkäriä kohden ja hieman sen silmät liikahtivatkin, mutta vain hieman ja kyllin vähän, jotta tuo näkökenttä jäi sen paikan ulkopuolelle, missä lääkäri istui. Äkkiä yksisarvinen siirsi katsettaan taas hevosta kohden vielä kertaalleen liikuttaen silmiään lääkäriä kohden, mutta tällä kertaa vielä vähemmän ja vain uteliaisuudesta, jota ei edes kyennyt estämään eikä omasta halustaan.
Sitten yksisarvinen hirnahti hevoselle hieman. Se tahtoi viestittää, että olisi ystävä ja teki sen tavalla, jota puhuvalta eläimeltä ilman hirnahtavaa äänensävyä oli varmasti vaikea odottaa. Tuon äänen tuottaminen sattui selvästi kurkkuun ja heti tekonsa jälkeen yksisarvinen nielaisi nopeasti ja jännitti kaulansa lihaksistoa kivun vuoksi. Hampaat painuivat lujasti toisiaan vasten ja korvat painuivat taaksepäin ja silmätkin sulkeutuivat lähes puolittan. Pian reaktio tuohon pieneen kipuun oli kuitenkin ohitse ja kyse ei nähtävästi ollut mistään vakavasta. Kipu oli vain ollut kuin pieni kolaus jalkaan, joka sattuu hetken ja on pian jo unohdettu kokonaan.
Viimein huomio sai siirtyä lääkäriin jos hevonen ei mitenkään erikoisesti ja tämän huomion siirtämisen estävästi reagoinut yksisarvisen elehdintään. Hetken sarvekas tarkasteli miten sen temppuiluun oltiin tunne- ja eletasolla suhtauduttu ja vasta sitten avasi suunsa puhuakseen. "Teille sopinee, että kävelen, vaikka ehkä olenkin matkalle hidaste, sillä fyysinen kuntoni on heikko ja tarvitsen paljon lepoa ja etenen hitaasti." Musta yritti keksiä vielä jotain sanottavaa. Tulisi olemaan todellinen katastrofi jos hän ei löytäisi mitään yhteistä mielenkiinnon kohdetta lääkärin kanssa, sillä yksisarvisen arvio siitä, että matka tulisi kestämään aikakin viikon oli realistinen arvio ja ei edes sisältänyt huomiota siitä, että ongelmat todennäköisesti vielä pidentäisivät matkaa. Ongelmilta tuskin vältyttäisiin jos joku haistaisi tilaisuuden huomatessaan ammatissaan aivan huippuja edustavan lääkärin ja kaksi olentoa, jotka kantoivat omaisuuden arvoisia sarvia, joista toinen olisi lopen uupunut ja toinen täysin kyvytön puolustamaan itseään ja sarveaan. Yksisarvinen ei silti keksinyt mitään, mutta toivoi, että tultaisiin puhumaan muustakin kuin säästä.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 30, 2006 11:44:12 GMT 3
Hevonen höristeli hieman korviaan yksisarvisen sille noin sanattomasti viestiessä, ja ojensi aavistuksen turpaansakin nuuhkiakseen hajua, joka ei totta tosiaan ollut kaltaiselleen ratsulle ominainen, vaikka mustanpuhuva olento karkeasti toista eläintä muistuttikin. Loppujen lopuksi huiskautti ori kuitenkin sävyisästi häntäänsä, vaikuttaen sopeutuvan vallan hyvin ajatukseen matkaamisesta tällaisen yksisarvisen kanssa, ja toisen mokoman vetämisestä vielä takanaan rattaissa. Lääkärin hevonen oli luonteeltaan yhtäältä lempeä ja mukautuvainen, toisaalta jopa tottunut lähtemään nopeasti liikkeelle ja pitämään yllä hyvää vauhtia, kun joku hätätapaus sattui sanelemaan naiselle kiireen kohti Myrkosta. Nyt matka tuntui kuitenkin alkaneen kohtalaisen leppoisasti, sillä eihän perässä tulevia kärryjä olisikaan voinut vetää täydessä laukassa, siinä olisi helposti käynyt huonosti.
Nainen oli tällä välin haalinut käsiinsä kartan, jota tutkaillessaan häneltä jäi pitkälti näkemättä tuo yksisarvisen hevosen kera harjoittama kommunikaatio. Mustan olennon hirnahtaessa hieman kohotti lääkäri tosin hetkeksi katseensa, vilkaisi ensin toista, sitten oria, ja hymyili pienesti. Ehkä tämä kaikki oli jotakin, josta hän ei kaksijalkaisena olisi edes osannut ottaa selvää, ajatteli Kizelmay ja jätti nuo kaksi vielä hetkeksi rauhaan. Mustan yksisarvisen puhuessa hän kiinnitti tähän kuitenkin taas huomionsa: ”Päinvastoin luulen, ettei kärryille mahtuisi enää toista kaltaistanne olentoa, vaikka kuinka yrittäisimmekin sovitella.”, naurahti lääkäri pienesti vilkaistessaan taakseen rattaille, joiden tarjoaman tilan sairas yksisarvinen ja naisen matkatavarat siinä sivussa täyttivät jo varsin tehokkaasti. ”Mutta meidän ei myöskään kannata matkata liiallisessa kiireessä. Se ei tekisi hyvää edes toverillenne. Matkan eteneminen ja siitä aiheutunut rasitus on syytä pitää tasapainossa, jos mielimme päästä perille sekä kohtalaisessa kunnossa että ajallaan.", totesi nainen hieman kulmiaan rypistäen, silmäillessään taas edessään olevaa kokoonpanoa mantereen keskeisimmistä kylistä, kaupungeista ynnä muista paikoista.
”Aluksi meidän kannattaa laatia jonkinlainen matkasuunnitelma.”, jatkoi Kizelmay kohta ja viittoi samalla mustaa yksisarvista luokseen. ”On parempi käyttää teitä, joilla kulkee harvemmin väkeä, olkoonkin, että matkaamme öisin, jolloin liikenne on vähäisempää. Ja vaikka peittelin potilaan sarven piiloon parhaani mukaan, ei teidät nähdessään olisi vaikea arvata, mitä kuljetamme mukanamme rattaissa.”, lisäsi lääkäri mustaa olentoa silmäillen. Onneksi tuo sulautuisi turkiltaan sentään melko mukavasti pimeyteen. ”Olen kuitenkin varautunut myös puolustamaan teitä kahta, mikäli joku sivustakatsoja saa huonoja ideoita. En ole aina ollut vain lääkäri.”, lisäsi nainen ja laski katseensa taas karttaansa. ”Osaisitteko näyttää, missä määränpäämme sijaitsee?”, hän kysähti ja ojensi karttaa paremmin yksisarvisen nähtäville.
(( Toivoisin että voisimme sitten mahdollisuuksien mukaan oikaista tässä matkassa, eli ettemme pelaa kymmentä päivää erikseen tms. =) ))
|
|
|
Post by dallan on Jul 25, 2006 14:01:23 GMT 3
((Tässä on sitten kaksi peliä vielä vähän keskenään sekaisin, joten ette ehkä ymmärrä aivan kaikkea. Sopisiko vaikka vuorojärjestys RC, Spyrre, Dallan? Aiemmin tapahtunutta löytää täältä)) Yksisarvinen katseli kipeää jalkaansa hetken ja taivutteli hieman sen polvea. Polvi tuntui toimivan hyvin, mutta jostain alempaa oli luu pahasti katki. Jalka suorastaan roikkui alhaalta velttona kuin sen olisi voinut melko vähällä työllä runnoa siitä kohtaa kokonaan irti. Kipukin tietenkin osasi kertoa, että missä se vamma oli, vaikkakaan ei tarkkaan, kun kipu oli muuallekin säteilevää sorttia. "Kyllä tällä kävelee", eläin totesi tilanteesta ja tuntui hallitsevan itsensä melko hyvin jalan kivusta huolimatta. "Jos matkantekomme etenee hitaasti sisältäen useita lepotaukoja, niin voimieni pitäisi kannattaa minut perille." Kissan pyöriminen siinä lähellä sai sarvekkaan hieman pelkäämään, että tämä tekisi jalalle jotakin puolivahingossa tai ymmärtämättä, että tekisi jotain pahaa, mutta paikallaan oleminen oli varmaan turvallisinta, vaikka kissan viiksikarvojen kutina olikin saada yksisarvisen potkaisemaan pienempäänsä refleksinomaisesti. Kaikkien onneksi yksisarvisen jalka pysyi kiltisti paikallaan ja totteli puhdasta järkeä eikä siis mennyt ruumiin käskemänä potkimaan ketään yksisarvisen omaa tahtoa kuuntelematta. Tulija sai yksisarvisen huomion käännettyä täysin ja eläin itsekin varsin ihastuneesti katseli noita taidokkaita vaatteita tosin kriittisemmällä silmällä kuin Spyro teki. Yksisarvinen oli tottunut kaikkeen kalliiseen ja joskus jopa tullut opiskelleeksikin, että miten pusero valmistettaisiin oikeaoppisesti ja millaiset yksityiskohdat vaatteissa olivat puhtaita tekijän virheitä. Eläin oli myös tarkka materiaalien laadusta. Tällä kertaa asiat kuitenkin tuntuivat olevan kohdallaan. Vain nahkahansikkaat saivat hieman paheksuvan katseen D'allanilta, mutta sekään ei johtunut valmistustavasta vaan vain käytetystä materiaalista. Tuo valkoinen nahka kiusasi sitä. Yksisarvinen vilkaisi sitä vielä uudestaankin vain huomatakseen, että nuo hansikkaat saivat sen voimaan hieman pahoin. Onneksi linnassa oli kuitenkin muutakin katseltavaa kuten oma tallella oleva karvapeite. Siinäkin tosin häiritsi, että sen väri oli juuri samaa, mitä hansikkaidenkin karvoitus oli ja karvojen pituuskin näytti identtiseltä. Yksisarvinen ravisti hieman päätään. Nyt olisi säilytettävä järki ja jätettävä nämä ajatukset sikseen. Pää kääntyi taas osoittamaan eteenpäin, jotta eläin olisi voinut keskittyä olennaiseen heti sen jälkeen, kun yksisarvinen oli vielä toivoen vilkaissut, että olisiko Spyro mahdollisesti sovittamassa noita vaatteita. Ei hän näyttänyt olevan ja yksisarvinen ei tahtonut sanoa siitä enempää. Vaikka vaatteet olikin tehty käytettäväksi, niin oli täysin ymmärrettävää, ettei Spyro tahtoisi käyttää juuri saamiaan vaatteita raskaalla matkalla mahdollisesti liaten ja rikkoen niitä. Sitten siinä oli sekin, että ihmisiä kiusasi vaihtaa vaatteita julkisissa tiloissa muiden katsellessa. Yksisarvisella ei sellaista ongelmaa ollut, kun koiras ei ollut koskaan kokenut, että sillä olisi mitään toisilta piilotettavaa ruumiissaan. Matka sai alkaa ja pian kolmikko oli jo poissa linnasta kävellen kohti tuota kuuluisan lääkärin asuntoa jonkin verran kylän ulkopuolella. Yksisarvisen käveleminen oli vaikeaa, vaikka se pysyikin pystyssä kolmella jalallaan. Jokainen kipeän jalan heilautus tehtiin hitaasti ja varovasti ja oli sarvekkaalla välillä vaikeuksia menettää tasapainonsakin. Niin ikävästi ei kuitenkaan käynyt, kun Spyrostakin oli apua pitämään yksisarvista pystyssä ainakin henkisenä tukena. Yksisarvinen ei nimittäin tahtonut, että lohikäärme olisi joutunut likaamaan uusia vaatteitaan ottamalla kiinni kaatuvaa ja aika painavaakin yksisarvista, vaikka valkoinen nyt näytti varsin aliravitulta ulkoisesti. Eläin kuitenkin oli jonkin verran lihaksiakin itselleen koonnut ja ne auttoivat sitä ponnistelemaan eteenpäin. Vauhti tosin oli niin hidasta, että sitä ei ikinä ehdittäisi perille jos tässä todella olisi kiire. Sää oli onneksi hyvä ja aurinkokin vielä lämmitti tähän aikaan päivästä. Siinä kelpasi niitä taukojakin pitää, kun lämpimässä ilmassa sydämen sykkeen hidasta tasautumista normaalilukemilleen saattoi odotella ja tunnustella paikallaan ja hieman jännitellä särkeviä jalkalihaksiaan. Kyljelleen yksisarvinen ei kuitenkaan uskaltanut asettua, kun se ei ollut niin varma, että olisiko päässyt kivuttomasti ylös, joten jalkalihasten kipu oli vain siedettävä marisematta. Ei niihin nyt onneksi niin paljoa missään vaiheessa päässyt särkemään, jotta sarvekkaan matkanteko olisi todella ollut vaarassa keskeytyä. Yksisarvinen oli matkan ajan hyvin hiljaa ja vastaili vain sille esitettyihin kysymyksiin. Ei eläin epäkohtelias tahtonut olla, mutta käveleminen vain vaati myös silmillä nähtävästi paljon keskittymistä ja siinä tilassa ei oikein juttu luistanut tai edes ajatukset mistään muusta kuin varovaisesta etenemisen liikkeestä pyörineet päässä. Eräässä vaiheessa sitten tapahtui jotain varsin merkillistä. Vaikka edessäpäin oli näkynyt jo lähellä häämöttävä kylä ja sitä lähellä olevalla mäellä seisova hiljainen talokin, josta yksisarvinen hiljaisella äänellä oli ohimennen maininnutkin, että se olisi juuri se määränpää, niin yhtäkkisesti oli tullut yö, vaikka askel sitten oli vallinnut vielä päivä. Mitä tämä oikein oli? Valkoinen pysähtyi ihmettelemään tilannetta ja katselemaan ympärilleen. Yö siellä todella oli ja vain tähdet tuntuivat loistavat yötaivaalla valoa antamassa. Sen verran heikkoa eläimen hämäränäkö vielä tuossa vaiheessa yön koitettua valtavalla nopeudella oli, ettei se kyennyt vielä silmienkään räpyttelemisestä huolimatta näkemään enää talolle asti. Aivan kokeeksi yksisarvinen astui askeleen taaksepäin ja samalla sen pääkin siirtyi hieman. Oli taas päivä ja jälleen tuo hiljainen talo näkyi mäen päällä ja aurinko paistoi lämpimästi taivaalla. Ei ollut sitä yön hämäryyttä tai viileyttä, mikä askel edempänä oli ollut ja tuulikin oli hieman hiljaisempi. Aivan kuin huhuileva yöpöllökin olisi yhden askeleen seurauksena ollut täysin tiessään. Ei tässä tuntunut olevan mitään järkeä. Lääkäri olisikin sitten varsin erikoinen tai sitten jotain hyvin kummallista olisi tapahtunut jonkun muun toimesta. Hieman yksisarvisen sykettä nosti se, että tämä temppu ei ollut sille uusi, vaan mieli osasi kertoa jotain tällaista tapahtuneen aikaisemminkin. Ei se olisi mahdollista. Nythän oli päivä eikä yö, joten ei se ollut todellista. Niin ei vain ollut ja se siitä. Mokoma temppu sai vain silmät kipeiksi vaihtamalla valoisuutta välittömästi ja kosolti kummastusta ilmaan ja muuta se ei nyt saisi saada aikaiseksi. Päättäväisenä ja hieman tempusta vihaisenakin valkoinen jatkoi matkaansa eteenpäin kohdaten mäen kiipeämisessä erityisiä ongelmia kipeän jalkansa kanssa, kun yksisarvista jo muutenkin väsytti. Loppumatkan lyhyyden tuoman ajatuksen myötä yksisarvinen kuitenkin jaksaisi perille. Ennen kuin yksisarvinen oli vielä kykenevä erottamaan talon lähellä olevia tapahtumia sen sieraimiin tarttui sen vielä jonkin matkan päässä ollessaan varsin tuttu haju. Tuosta eläin ei pitänyt yhtään ja se sai sen pysähtymään uudestaan. Yksisarvinen haistoi jotain, mitä viittasi voimakkaasti tähän koko pimeystemppuun ja sen aikaisempaankin tekijään. Siellä se musta velipoika jotain puuhaili, vaikka sen ei olisi pitänyt olla siellä. Siitä oli sovittu, että kukin vuorollaan ja nyt tuo musta ei kunnioittanut sitä sopimusta. Valkoinen huomasi kyllä, että musta ei ollut yksin vaan haistoi myös humanoidin kaltaisen olennon, hevosen ja... itsensä? **** Tätä ennen lääkärin talolla oli vielä vallinnut melko rauhallinen tunnelma ja matkanteko oltiin jo saamassa aluilleen. "Matkasuunnitelma tosiaan olisi aivan erinomainen idea", musta totesi alkaen kiinnittää huomiota enemmän hevosesta kohti tuota mielenkiintoista karttaa. Tässä vaiheessa paikalle astelevasta valkoista yksisarvista ja tämän seuralaisia ei ollut vielä edes haistamisetäisyydellä. Oli vain se valkoinen, jonka saattoi kärryistä haistaa aivan niin kuin pitikin olla. Yksisarvinen säikähti hieman, kun se kuuli, ettei Kizelmay ollut aina käyttänyt käsiään vain parantamiseen ja loi puolittaisen hämmästyksestä vihjaavan vilkaisun toisen suuntaan juuri sillä hetkellä, kun nuo sanat sanottiin. Toisaalta olisihan se pitänyt arvata. Musta rauhoittui siis hyvin pian ja käänsi huomionsa jälleen kartan suuntaan. Oli taistelutaidoista hyötyäkin, sillä matkalla aivan varmasti kohdattaisiin ainakin muutama yksisarvisenmetsästäjä. Yksikään pitkä matka ei olisi matka ilman heitä. Pitihän sitä nyt hyvä ihme niitä perinteitäkin kunnioittaa. "Se on tuo kylä tuolla meren takana noiden vuorien jälkeen", yksisarvinen kuvaili, kun ei nyt oikein kyennyt sorkallaankaan kylää kartalta näyttämään. Siellä se kylä kuitenkin oli ja yksisarvisen vielä kertoessa hieman, että missä kartan osassakin se kylä sijaitsi, niin ei sitä olisi enää vaikea silmällä löytää. "noilla vuorilla on yleensä lunta, joten kylmästä meidän pitäisi ainakin selvitä. Lisäksi tuon meren ylittämiseksi ei ole lähellä satamaa, joten en osaa sanoa, mistä voisimme saada laivan sitä tarkoitusta varten." Äkkiä yksisarvinen keskeytti puhumisensa, vaikka olikin vielä ollut aikeissa sanoa jotakin. Se nosti päätään hitaasti ja katseli hetken ympärilleen ilmaa nuuhkien. Joku oli aivan selvästi tullut lähelle hajun perusteella ja tuo haju tuntui aika tutultakin. Musta ei nyt vain mitenkään saanut päähänsä, että mistä se haju oli tuttu. Kuitenkin se tuntui joltain, minkä ei olisi pitänyt olla täällä. Matkanteon alullepanon rauha särkyi viimeistään siinä vaiheessa, kun raivospäissään komeisiin pukeutunut valkoinen eläin ei enää edes osannut jäädä ihmettelemään tuota viimeisen hajun kummallisuutta, vaikka se oli erikoisin kaikista, vaan kummasti lisävoimia saaneena linkkasi reippaasti näkyville ja käveli välittömästi tuon mustan yksisarvisen eteen hieman kaula taivutettuna niin, että kykenisi pistämään toista sarvellaan jos tarve sille tulisi. Siinä nuo kaksi yksisarvista nyt seisoivat toinen mustalla ja tähtitaivaassa kiiltävällä karvalla sarvi valkoiseen lajitoveriinsa osoittaen kylmästi tätä vielä mitään sanomatta katsellen ja toinen yhtä viileällä katsella, valkoisella karvalla ja erittäin kalliilla vaatteilla ja helisevillä koruilla niin ikään sarvi toverinsa suuntaan osoittaen aivan hiljaa. Tunnelma oli äkkiä hiljainen ja odottava. Hengenvaarallisia sointuja oli ilmassa. Tästä tapaamisesta toinen noista koiraista ei välttämättä selviäisi hengissä tai ainakin päätyisi lähellä olevan lääkärin sairaslistalle kuin se kolmas paikalla ollut yksisarvinen, joka oli muuten aivan identtisen näköinen tuon paikalle astelleen valkoisen kanssa muuten paitsi tulija nyt oli jonkin verran siistimmäksi laittautunut, puhtaampi ja harja sekä häntä kammattuna. Jalkavaivaakaan kärryissä maanneella yksisarvisella ei ollut, mutta ei tulijallakaan ollut mitään sen muista lukuisista vaivoista. Muuten heidän ulkonäkönsä oli samanlainen ja jopa ominaishaju täysin samanlainen, vaikka tämä asia oli hieman vaikeampi erottaa sairaamman ja nyt kärryissä levossa olleen voimakkaan veren- ja lianhajun vuoksi. * "Tarvitseeko meidän koko ajan olla tappamassa toisiamme", valkoinen kysäisi mustalta lähinnä ilmoitusoloisesti ihan kuiskaten. Oli kuin nuo sanat olisivat vain kadonneet ilmaan, sillä edes valkoinen itse ei tuntunut niitä enää hetken päästä huomioivan. Siinä sitä vain kytättiin sitä päinvastaista väriä kantavaa osapuolta ilman, että rauhankehotuksen olemassaoloakaan juuri tunnuttiin tiedostavan. Heille maailma koostui tuosta toisesta yksisarvisesta ja tilanteesta, joka oli nyt mennyt pahasti pieleen ja toinen noista kahdesta oli siihen syyllinen. Luonnollisesti molempien syytettävänä oli juuri se vastakkainen osapuoli, kun kerran sitä oltiin niin itsekkäitä. "Olisitteko hyvä ja soisitte minulle selityksen, miksi maailma on sellainen, että te olette eksyneet sinne vastoin sopimustamme siitä, että päivisin on minun vuoroni", valkoinen kysyi mustalta varsin kiltillä äänellä suhteutettuna siihen, että oli millä sekunnilla hyvänsä valmis iskemään sarvensa toisen kaulasta lävitse puhuen nyt jonkin verran kovempaa. "Koska rakas veljeni nyt on yö jos teidän silmänne eivät sitä teille kerro", musta vastasi hieman ivallisellakin sanavalinnalla. "Yönne on keinotekoinen ja luomuksenne ulkopuolella on päivä. Ehkä sopimuksemme ei maininnut, että puheemme koski luonnollista valon kiertoa, mutta ei liene liikaa olettaa teidänkaltaiseltanne älykkäältä olennolta, että se sopimattakin oli kuin kirjaamaton ehto yhteisissä säännöissämme." "Aivan niin, mutta tiedättehän te, että minun maillani yö ei vain ole vielä vaihtunut siihen valoisampaan aikaan. Ehkä te sen sijaan voisitte vuorostanne antaa kuvauksenne siitä, miksi olette eksyneet yöhöni, vaikka väriltänne olette valon olentoja." "Ymmärrän kyllä viittauksenne tilanteen ratkaisemattomuuteen valo-oloja tarkastelemalla, joten jätätte minulle vain vaihtoehdoksi pyytää armeliaisuuttanne ja ymmärtäväisyyttänne minua kohtaan. Ole kiltti rakas veli ja anna minun jäädä, vaikka se vaatiikin teiltä väistymistä kunnes minä saan oman läsnäoloni vaateet täytettyä tälle maailmalle." "Tahtonne sumentaa järkenne. Ymmärräthän minua? En minä pahalla tarkoita. Tarkoitan sillä, että muuten ei voi olla. Ymmärrätte sen itsekin jos sallitte ajatustenne tutkia maailmaamme vailla halunne pakotetta vaatia olevalta jotain, mikä ei kuulu sen olemassaoloon. Tienne ei saavuta todellisuutta vaan vain toivemaailmanne. Vaateennekin ovat unelmianne ja välttämättömyydellä ei ole sijaa niille. Rakas veli, en voi väistyä tieltäsi. Tiedät sen." Valkoinen katseli murtuneena kylmiä sanoja viljelevää velipoikaansa. Nuo sanat herpaannuttivat keskittymistä. Keskittyminen oli se elämän lanka, josta yksisarvisen oli taistelussa pidettävä kiinni, sillä aika ei ollut heidän puolellaan. Lyhyt herpaantuminen ja sarvi iskettiin rintakehään. Veretöntä ja kivutonta leikkiä se oli, sillä parannusvoima ei antanut taistelun julmien puolien rehottaa. Kamppailu käytiin kyvystä sanella kohtaloita. "Poltin jo kylänne kerran ja nyt vien vapautenne. Ja ole hyvä veljeni ja ymmärrä, että en ota teiltä todella mitään pois. Se on unikuvanne, jonka on vuoro väistyä. Se auttaa teitä ymmärtämään kokonaisuutenne, johon te kuulutte. Kokonaisuutenne on vapaa tahtonne. Jos vain yrittäisitte ajatella minut kuin opettajananne, joka näyttää teille sen. Minun vuoroni on anella teiltä sitä, että ottaisitte sen ajatuksen osaksi maailmaanne ja ette näkisi minua vihollisenanne. Rakastan teitä kuitenkin niin kovin." Musta veti sarvensa irti ja katseli kuinka sen valkoinen veriveli menetti jaloistaan viimeiset voimiensa rippeet haukkoen ilmaa suuhunsa silmät lujasti kiinni painettuna ja suu auki kieli ulos työnnettynä, jotta sekin voisi antaa oman voimansa hengittämisen auttamiseksi. Kuitenkin tähtitaivaan oli vuoro sumeta hänen elämässään loistaen muille maallisille asukeille saaden heidät vetämään tuota voimaa puoleensa ja karvansa kiiltämään. Valkoinen väri se oli kuin heijaste, joka sinkosi tuon valon tiehensä jättäen jäljelle vain sen olennon, mitä se oli itse taistelemalla ollakseen jotain muuta kuin osallinen tätä maailmaa ja sen tähtien lämpöä ja valoa. Musta yksisarvinen asteli Spyron luokse sarvi veren kastelemana, vaikka valkoiseen yksisarviseen ei ollut jäänyt piston jäljiltä naarmuakaan. Musta saattoi vain harmitella tilannetta, kun se oli juuri vaivalla saanut itsensä puhdistettua ja nyt sen oli sitten jälleen tahrattava sarvensa ja päänsä sekä hieman niskaansakin sarvesta tihkuvilla veripisaroilla. "Olisitteko hyvä ja selittäisitte, mikä sai sinut tuon yksisarvisen kanssa tänne? Älkää käsittäkö tätä niin, että tahtoisin teille jotain pahaa tai olisin edes vihoissani teille arvon lohikäärme. Niin asia ei ole vaan se on vain niin, että kuulisin mielelläni tarinanne siitä, miten päädyitte veljeni kanssa tänne. Ehkä se selittäisi sitä, miksi me kaksi oikein olemme tässä maailmassa samaan aikaan." Tuo musta yksisarvinen ehkä ei enää yhtään yllättäen oli juuri se sama eläin, jonka Spyro oli aikaisemminkin tavannut tai jokin hyvin tarkasti tuota eläintä muistuttava olento. Maassa maannut valkoinen yksisarvinen oli sekin vielä elossa, mutta toisen valkoisen tavoin hyvin vaivaisen näköinen. Eläimessä ei ollut haavaakaan tai edes jälkiä minkäänlaisista muista vammoista. Sitä vain näytti sattuvan ylitsepääsemättömän kovaa siihen kohtaan, mihin sen veli oli juuri sarvensa mennyt upottamaan. Kipu oli niin suunnaton, että valkoinen saattoi vain hengittää vaivaisesti ja toivoa, että lääkäri tulisi hänen lähelleen tarkastamaan tilanteen. Tuossa tilassa ei tosiaan ollut mitään lääkkeillä parannettavissa olevaa, kun kipu ei ollut lähtöisin mistään taiattomasta ruumiillisesta tilasta. Yksisarvinen vain toivoi, että lääkäri tulisi lähelle, jotta voisi kysyä tältä tuosta mustasta. Valkoinen kysyikin jos lääkäri siis tuli, että mistä tuo musta oikein oli tullut ja mitä tämä kaikki nyt oikein tarkoitti. Menneitä tapahtumia se vain näytti tahtovan tietää. Ei sarvekas sen paremmin tuskissaan saanut itseään ilmaistua, kun oli hyvä, että sai silmänsä pidettyä auki ja korvalihaksensa hieman jännitettynä, jotta olisi kuullut paremmin mitä sille mahdollisesti sanottaisiin. Se toinen valkoinen yksisarvinen, joka oli hetki sitten levännyt kärryissä haavat sidottuna painajaisuniaan nähden ja turvonneen päänsä kanssa oli yhä siellä. Yksisarvisia oli nyt siis kolme, joista valkoiset tuntuivat olevan ihan identtisiä keskenään. Mitä sitä siis huolehtimaan siitä, että yksisarvislaji saattaisi kuolla herkästi sukupuuttoon, kun nuo eläimet olivat usein niin haluttomia lisääntymään.
|
|
|
Post by R.C. on Jul 26, 2006 10:50:15 GMT 3
(( Vuorojärjestys sopii minulle. ))
Nainen rypisti hieman kulmiaan tutkaillessaan karttaa ja kuunnellessaan mustan yksisarvisen sen osalta laatimaa suunnitelmaa. Hän koetti vielä hahmottaa etäisyyksiä ja vaihtoehtoja tietäen, ettei edes suorimmalta näyttävä reitti ollut aina se nopein mahdollinen. "Kokonaisen vuoriston ylittäminen käy raskaaksi, ja meri on melkoinen ongelma, mikäli emme tavoita satamaa ja laivoja mistään. Ymmärrän hyvin, jos olette tähän mennessä taittanut matkan mieluummin omia aikojanne, vaivihkaa asutusta ja sen väkeä välttäen, mutta minusta olisi hyvä harkita, josko juuri 'vihollisen' silmien alta kulkeminen olisi tässä tilanteessa sittenkin järkevin vaihtoehto, yksin valkean toverinnekin tilanteen kannalta. Mikäli siis suuntaisimme suoraan kohti jotakin suurempaa kaupunkia täällä rannikolla, saisimme sieltä luultavasti paikat aluksesta, joka veisi meidät suoraan määränpäähämme. Varmasti tähän tunnettuun akatemiakaupunkiin meriliikennettä kulkee.", järkeili Kizelmay ja kohotti katseensa kysyvänä mustaan matkakumppaniinsa, odottaen mitä tuo tuumisi hänen ideastaan. Olento näytti nyt kuitenkin kuin aivan omiin maailmoihinsa unohtuneelta. "Ja jollemme muuten voisi selittää ilmestymistämme ihmisten ilmoille, voisin aina teeskennellä olevani vain harvinaisen menestyksekäs metsästäjä... joka puolustaisi "saalistaan" millä keinoin hyvänsä.", jatkoi nainen varovaisesti, tunnustellen hieman, oliko toinen kuullut mitään siitä, mitä hän oli äsken sanonut. Lääkäri vaikeni kuitenkin tehokkaasti seuraavien tapahtumien edessä, saattaen taas vaihteeksi vain tuijottaa typertyneenä kahden yksisarvisen äkillistä kohtaamista, uskaltamatta tai ehtimättä puuttua noiden kahden kahinointiin, missä sivussa hän itse olisi luultavasti tullut vain sarveen seivästetyksi.
Kizelmay tunsi olonsa jälleen kerran kovin ulkopuoliseksi - hän oli pihalla kuin lumiukko jouluaamuna. Mistä nämä kaksi viimeisen päälle pynttäytynyttä muukalaista, tuo toinen yksisarvinen ja jonkinlainen poika, olivat tähän näin yllättäen pölähtäneet? Entä mitä ihmettä oli meneillään mustan olennon ja valkoisen vieraan välillä? Nainen luovutti pian yrittämästä ottaa selvää kaksikon puheesta yöstä ynnä muusta, sillä hän ei ymmärtänyt siitä päivääkään. Hän muisti vain tavattoman hämärän aamun ja myöhemmin aivan normaalin illan, jona oli herännyt uskoen levänneensä valoisan ajan vuorokaudesta. Lisää ihmetystä tarjosi tuo tuoreeltaan saapunut valkoinen yksisarvinen, joka näytti erehdyttävästi hänen aiemmin tuntemaltaan tapaukselta, toisin sanoen potilaalta kärryissä takanaan. Vaan eihän tämä voinut olla taas mitenkään mahdollista, joten lääkäri arveli yhdennäköisyyttä vain sattumaksi. Ehkäpä kaikki yksisarviset muistuttivat jossain määrin toisiaan. Se tosiasia, että kolme tällaista olentoa oli vuorokauden sisällä ilmestynyt hänen ovelleen ottaen huomioon, ettei hän koskaan aiemmin elämässään ollut törmännyt yhteenkään, teki tilanteesta entistä eriskummallisemman. Nainen oli aina kuvitellut näitä sarvekkaita vähintään harvinaisiksi, ja oikeastaan hän ei ollut oikein uskonut moisten olentojen olemassaoloonkaan ennen viime yötä.
Tilanteen äityessä väkivaltaiseksi ei lääkäri hämmennyksestään huolimatta jäänyt paikoilleen, vaan laskeutui rattailta ja kiiruhti vaarasta välittämättä kaatuneen valkean luokse katsomaan, missä kunnossa tuo oli, sekä auttamaan parhaansa mukaan. Moinen huolenpito muista tuntui nyt kyselemistä aiheellisemmalta, ja antoi naiselle muuta ajateltavaa kaiken sen ohella, mistä hän ei mitään tajunnut. Kun haavoja ei kuitenkaan löytynyt, eikä mitään tuntunut olevan näin alkuun tehtävissä, tyytyi nainen neuvottomana vastaamaan valkoisen kysymykseen, kunnes keksisi, kuinka tuota voisi auttaa: "Kunpa ymmärtäisin tästä kaikesta jotain itsekin, mutta selostan lyhyesti, minkä tiedän: Luokseni saapui edellisiltana hyvin vakavasti sairas valkoinen yksisarvinen, jota tämä musta yksilö myöhemmin seurasi. Rajallisten taitojeni takia epätoivoinen tilanne eteni matkan valmisteluun tämän viimeksi tulleen muukalaisen ehdottamaan akatemiakaupunkiin, josta meidän olisi määrä löytää potilaalleni apua. Olimme juuri lähdössä…", tiivisti Kizelmay olennaisimman, jättäen kertomuksestaan pois jo kerran tuhoutuneen kylän, uskomatta moiseen näkyyn itsekään, vaikka se ihmeen todelliselta oli taannoin tuntunutkin. Myöhemmin kaikki oli kuitenkin ollut ennallaan, olihan hän saanut samaisesta paikasta rattaatkin lainattua. Saattamatta kertoa aiheesta enempää nousi olennon ylle kumartunut nainen hetkeksi jaloilleen, vahtiakseen nyt kriittisemmin, mitä mustalla mahtoi olla mielessään. Tyrmistyksestä toivuttuaan oli Kizelmay löytänyt taas tutun määrätietoisuutensa, eikä hän halunnut enää lisää haavoittuneita tälle näyttämölle, vielä vähemmän kuolleita. "Kuulkaahan nyt, herra musta yksisarvinen. Äskeinen tekonne oli varsin aiheeton, enkä ylipäätään aio sietää tällaista käytöstä pihamaallani. Kehottaisinkin teitä siis siirtämään sarvenne sivuun siitä pojasta kuten muistakin, sillä mikäli tarkoituksenne on uhata vielä jotakuta täällä, en usko jääväni enää sivusta katsomaan. Muistatte itsekin aiemmat sanani, joten ottakaa tämä varoitus vakavasti…", tokaisi nainen vihaisesti, sillä sitä hän totisesti olikin. Kizelmay oli saanut kaikesta tästä satuttamisesta tarpeekseen.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 27, 2006 18:41:49 GMT 3
*Purppurapää odotti paikallaan yksisarvisen liikkeelle lähtöä pidellen uusia vaatteitaan pieneksi kääröksi käärittynä sylissään, alkaen sitten kävellä sarvekkaan tahtiin jossakin tämän kyljen tuntumassa tämän noihin asemiin saapuessa. Vaikka uudet, hienot asusteet olivatkin omiaan tuomaan sille hiukan tyytyväisyyttä tässäkin tilanteessa siitäkin huolimatta ettei Spyro koskaan ollut ollut oikeastaan millään tasolla turhamaisuuteen taipuvainen, olivat nuo kankaat ja niiden puhtaana pysyminenkin juuri nyt toisarvoinen seikka vahingoittuneen yksisarvisen rinnalla. Muuten se olisikin kuitenkin saattanut mielellään kokeilla vaatekertaa päälleen jos aikaa olisi ollut, mutta nyt oli kiire sinne lääkärin talolle ennen kuin tuo ehtisi lähteä matkaan. Vaikka ihminen ei oikeastaan ollutkaan, heräsi pieni epäilys ettei purppurapää olisi välttämättä kuitenkaan ajankaan salliessa alkanut riisuutua keskellä käytävää tai juoksennella muutenkaan julkisesti ympäriinsä epäkorrektin vähissä vaatteissa edes huolimatta siitä seikasta ettei hän luonnostaan alkuperäisessä olomuodossaan minkäänlaista vaatetusta käyttänytkään. Sen kaiken ajan myötä minkä se oli viettänyt itseään pienempien, vaatetusta suosivien olentojen kuten ihmisten tai vastaavien parissa siihen oli tainnut tarttua sittenkin hiukan näiden tapoja ja vaikkei se oikeastaan ujo ollutkaan, taisi se hävetäkin ulkonäköään jonkin verran.... vaikkakin todennäköisesti hyvin eri syistä kuin "esikuvana" toimineet olennot olisivat voineet, he todennäköisesti eivät olisi esimerkikse harmitelleet suomujen taikka torahampaiden puutetta. Saamiaan valkoisia hansikkaita poika puolestaan ei tuntunut näkevän mitenkään epäilyttävinä, vaikka todennäköisesti huomasikin mistä aineesta käsineet oli ommeltu se ei osannut yhdistää niitä ainakaan tällä hetkellä valkeaan, vierellään kävelevään eläimeen. Ne oli vain pyöräytetty pikaisen tarkastelun jälkeen vaatenyytin sisälle talteen, mytyn siirtyessä sitten kainaloon kannettavaksi huomion kääntyessä eteenpäin nilkuttavaan D´allaniin. Jos yksisarvinen horjahtaisi, purppurapää pyrkisi kyllä tukemaan tuota nappaamalla hienostelematta kiinni vaikka niskaharjaksista jos muualta ei kiinni saisi tai muuten estämään olentoa kaatumasta siitä huolimatta rypistyisikö uusi vaatekerta (tai hänen nykyiset vaatteensa entistä enemmän) vaiko ei. Kissa hääri kaksikon ympärillä oikein huolekkaana, kuin paimentaen noita kumpaakin olentoa eteenpäin ja vahtien, ettei mitään odottamatonta pääsisi sattumaan.
Kissan vaivannäöstä huolimatta matka edistyi kuitenkin varsin hitaasti jopa heidän päästyään pois linnoituksen kovilta lattioilta ja kivetyltä pihalta, eikä melkeinpä odotetuilta odottamattomuuksiltakaan todennäköisesti matkan aikana vältyttäisi. Spyro tunsi edelleen olonsa epämukavaksi yksisarvisen joutuessa raahautumaan tuossa kunnossa eteenpäin, eikä voinut olla huolestumatta hiukan siitäkin etteivät he välttämättä edes ehtisi ajoissa perille, mutta siitä huolimatta se ei pyrkinyt hoputtamaan D´allania nopeammin eteenpäin. Ehtisivätkö he vaiko eivät, sen näkisi sitten perillä, ja hyvällä tuurilla lääkäri osaisi tehdä jotakin sarvekkaan jalallekin... tai ainakin he voisivat pysähtyä siksi aikaa että eläin ehtisi parantamaan rikkoutuneen raajan itse. Levähdystaukoja jouduttiin pitämään vähän väliä varsinkin kun yksisarvinen ei voinut edes asettautua maahan levätäkseen kunnolla. Tästä johtuen purppurapää yritti pysähdyksien kohdalla aina katsella hiukan ympärilleen josko olisi sattunut saamaan silmiinsä laakean, matalammanpuoleisen kivenlohkareen tai paksun puunrungon tai vastaavan jonka päälle sarvekas olisi voinut hetkeksi asettautua vatsalleen joutumatta huolehtimaan pääsisikö enää takaisin jaloilleen, tuollaisia ylellisyyksiä taisi tosin olla melkoisen harvassa heidän käyttämänsä tien varrella. Onneksi maasto sentään oli melkoisen tasaista, ainakin siihen saakka kunnes D´allan vihdoin ilmoitti lääkärin kotia päällään kannattelevan mäennyppylän vihdoin ilmaantuneen näköpiiriin.
Lohikäärme mutisi pienen kirouksen ilmoille nähdessään jyrkähkön mäenrinteen jonka huipulle oli ilmeisesti tarkoitus kiivetä. Sarvekas jatkoi kuitenkin itsepäisesti matkaansa, ja näytti jopa pääsevän eteenpäin yllättävän hyvää vauhtia. Luonnollisesti Spyro kissoineen seurasi, pyrkien tosin pitämään hiukan tarkemmin silmällä miten yksisarvinen eteni ettei hän menisi ja taittaisi enempää raajojaan matkan loppumetreillä. Vaikka kilometrejä olikin hyvin pitkälle taitettu hiljaisuudessa nuorukaisen huomattua sarvekkaan olevan ymmärrettävästi vaiteliaalla tuulella, mutta se kesken rinteen kapuamisen tapantunut varsin kummallinen ympäristön valaistuksen rajusti yhtäkkiä muuttanut ilmiö sai kyllä ilmoille ainakin jonkinlaisen hölmistyneen älähdyksen. Hetkeä aikaisemmin lohikäärme oli seuraillut D´allanin kapuamista rinnettä ylös lämpimässä auringonpaisteessa, mutta askelta myöhemmin se sai älytä koko kirkkaan taivaankappaleen kadonneen kuin taikaiskusta. Ylhäällä mustalla taivaankannella tuikki vain valkeita tähtiä, viileä yötuuli kahisutti rinnettä peittävää heinikkoa ja hän oli jopa kuulevinaan pöllönkin ääntelyä. Purppurapää pysähtyi pöllämystyneenä niille jalansijoilleen, tuijotellen ympärilleen vähintään yhtä hämmästyneen kissan keralla. Mitä hittoa tämä nyt oli, eihän yön olisi pitänyt laskeutua vielä aikoihin, ja olisihan hänen nyt pitänyt huomata jos aurinko olisi alkanut laskeutua!* "Mitä hel... Sinäkö tämän teit?" *Se kysyi epävarmaan äänensävyyn D´allanilta, huomaten sarvekkaan olevan kuitenkin melkein yhtä yllättynyt kuin hänenkin. Lohikäärme katsoi kiiluvia silmiään räpytellen yksisarvisen ottaessa omituisesti askeleita edestakaisin paikallaan, astuen sitten itsekin uteliaana hiukan taaksepäin, sokaistuen hetkeksi jälleen kirkastuneesta ympäristöstä. Älytöntä kyllä, aurinko paistoi jälleen joka puolella hänen ympärillään.* "Oho." *poika mutisi hölmistyneenä, mutta kuitenkin vähemmän hölmistyneenä kuin olisi voinut olettaa, astuen sitten taas eteenpäin joutuen takaisin pimeän keskelle.* "Onpas... outoa." *Se kommentoi vilkuillen ympärilleen haroen hämillään purppuraisia hiuksiaan. Outoa kyllä... mutta lienikö sittenkään yhtään sen oudompaa kuin kaikki muu tänään tapahtunut. Kyllä tämä hassu ilmiö taisi kuitenkin jäädä toiseksi Spyron listoilla sille aiemmin sattuneelle metsän kutistumiselle....
D´allan ei kuitenkaan suhtautunutkaan asiaan samalla kummastuksella kuin tämän vanavedessä roikkuva kaksikko. Kissa oli säikähtänyt mokomaa ilmiötä ja juossut jonkun matkaa karvat pörrössä takaisin, mutta palannut hetken kuluttua takaisin huomattuaan ettei mitään vaarallista kuitenkaan tapahtunut. Yksisarvinen puolestaan vaikutti äkkiä melkeinpä vihaiselta, ja jatkoi matkaansa entistä suuremmalla tarmolla. Spyro räpäytti silmiään seuraten sitten olennon perässä poimittuaan epäluuloisen kissan maasta mukaansa.* "Onko joku hätänä?" *Se kysyi epävarmana, äkäten sitten mäeltä alas puhaltavan ilmavirran mukana kulkeutuvan kummallisia hajuja. Mökki taisikin olla jo aika lähellä... hän haistoi jonkun ihmismäisen olennon, hevosen ja, eeh, jotakin, mikä muistutti suuresti sarvekkaasta otuksesta hänen lähi-ympäristössään.
Niin kummissaan kuin sillä hetkellä olikin, asiat näyttivät olevan menossa aina vain oudompaan päin. Kolmikon rämmittyä ylös mäkeä sai Spyro silmiinsä naisen, joka oletettavasti oli tuo heidän hakemansa lääkäri joka ei sittenkään ollut vielä ehtinyt lähteä, kärryt hevosineen ja melkoisen tutulta vaikuttavan mustan sarvekkaan eläimen. Ennen kuin purppurapää ehti edes yllättyä asiasta kunnolla, valkoinen yksisarvinen oli kulkenut vauhdilla lajitoverinsa luokse, molempien seisoessa nyt toisiaan sarvillaan uhaten. Poika oli pysähtynyt silmiään epävarmana räpytellen hiukan kauemmaksi noista kahdesta, kuunnellen noiden sananvaihtoa melkeinpä yhtä ymmällään kuin kärryjen luona katseleva lääkärikin. Olisi tietysti ollut kohteliasta tervehtiä paikallaolijoita saapuessaan, mutta juuri nyt tähän hätään Spyro ei osannut ajatella tätä vaihtoehtoa tuijottaen vain epävarmana kahta uhkaavasti käyttäytyvää sarvekasta. ...mitä hänen tämmöisessä tilanteessa oikein kuuluisi tehdä? Suoraan sanottuna lohikäärmeellä ei ollut aavistustakaan.
Kuunnellessaan kuitenkin hiukan tarkemmin noiden kahden "keskustelua" Spyro onnistui kuitenkin vähien tietojensa avulla muodostamaan jonkinlaisen epämääräisen aavistuksen mistä yksisarviset puhuivat. Tiesihän hän noiden taipumuksesta "vaihtaa paikkaa" keskenään vaikkei ollut tajunnutkaan että ne voisivat olla paikalla myös samaan aikaan... vaikka tavallaan olikin aavistellut ettei asia ollut aivan niin yksinkertainen että yksisarvinen muuttui vain välillä valkeasta mustaksi taikka toisinpäin. No, tosiaan, olihan hän kyllä törmännyt yhteen mustaan yksisarviseen joka ilmeisesti tunsi hänet D´allanin nukkuessa, mutta.... Äh, ei hän kyllä tiennyt mitä siitäkään tapauksesta olisi pitänyt ajatella. Sarvekkailla tuntui olevan erimielisyyksiä hiukan samaan aiheeseen liittyen, ja Spyrokin huomasi ettei kumpikaan ollut erityisen tyytyväinen nähdessään toisen paikalla. Mustan olisi ilmeisesti pitänyt olla paikalla öisin ja tämä taisi olla myös tämän kummallisen "pimeän alueen" takana, eikä D´allan pitänyt tästä seikasta. Ei sen puoleen, mustakaan ei vaikuttanut nyt kovinkaan onnelliselta.
Oliko tuollainen kinaaminen nyt kuitenkaan järkevää tuossa kunnossa? Nuorukainen huolestui hiljakseen enemmän ja oli jo vähällä astua lähemmäs huomauttamaan noille kahdelle D´allanin olevan huonossa kunnossa, luulisi kiistojen voivan odottaa sen verran että valkoinen sarvekas voisi paremmin. Hän vilkaisi kauempana olevaa naistakin nähdäkseen oliko tuo puuttumassa asiaan, mutta ennen kuin purppurapää kissoineen kuitenkaan ehti tekemään asialle mitään tuli välikohtaus päätökseensä yllättäen sekä väkivaltaisesti. Spyro ei ollut odottanut yksisarvisten oikeasti vahingoittavan toisiaan saatikaan noin vakavasti, ja siksi käänne olikin hänelle melkoinen järkytys.
Lohikäärmeeltä pääsi pelästynyt älähdys valkoisen yksisarvisen äkkiä kaatuessa terävään sarveen seivästettynä maahan ilman mitään ennakkovaroitusta, ja oli vähällä pudottaa kissan sekä kantamansa vaatekäärönkin sylistään maahan. Hetkeen se ei osannut kuin tuijottaa järkyttyneenä, mutta havahtui sitten lääkärin kiirehtiessä vahingoittuneen olennon luokse. Hänkin liikahti valkoista eläintä kohti, mutta huomasi vereen tahriutuneen mustan sarvekkaan astelevan luokseen kysymään jotakin. Purppurahiuksinen nuorukainen rypisti kulmiaan puristaen epäluuloista kissaa sylissään ja käänsi katseensa saapujaan, tummien, tähtienkin vähässä valossa kiiluvien silmien kaventuessa. Kyllä, sekin taisi lääkärin lisäksi olla juuri nyt melkoisen vihainen äskeisestä, ja vielä kissankin suunnasta vereltä haisevaa sarvekasta katseltiin varsin pelokkaasti.*
"Minkä helvetin takia sä noin teit?!" *Nuorukainen otti ja ärähti yksisarviselle heti ensitöikseen, huomioimatta sanallakaan esitettyä kysymystä. Vaikka se kuulosti jopa melkoisen hurjistuneelta noin pienikokoiseksi olioksi eikä olisi ollut kovinkaan suuri yllätys vaikka se olisi päättänyt alkaa tapella tuon terävän sarven omistavan eläimen kanssa, poika tuntui tyyntyvän aavistuksen yllättävän nopeasti, tai ainakin sen verran, että pystyi keskustelemaan yrittämättä puraista ketään.* "Jos te kerran voitte kuitenkin olla samaan aikaan paikalla, eihän sun olisi tarvinnut satuttaa sitä!" *Tämän sanottuaan se kirskautti hampaitaan ja vilkaisi huolissaan olennon ohitse toisen yksisarvisen kanssa keskustelevan naisen suuntaan. D´allan taisi sittenkin olla kaikeksi onneksi vielä elossa... tai no, kaipa tuo oikeastaan oli pahempaakin joutunut kokemaan. Kaikesta huolimatta lohikäärme ei onnistunut pitämään väkivaltaista käyttäytymistä oikeutettuna, vaikka alkoikin käsittää yksisarvisten joutuvan "paikanvaihdon" takia ilmeisesti tappamaan toisiaan vähän väliä, puolin ja toisin. ...oliko tämä sitten yhtään sen tuomittavampaa käytöstä kuin aiemmin tapahtuneet huomaamattomammat, ilmeisesti samalla tavoin toimitetut muutokset, vaikka kaikki tällä kertaa tapahtuikin hänen silmiensä edessä? Asia onnistui saamaan lohikäärmeen melkoisen hämilleen, ehkä se siksi muisti viimein vastata mustan olennon kysymykseen saadakseen aikaa (tai välttyäkseen) setviä noin monimutkaisia asioita mielessään.*
"Me ei tiedetty että sä olet täällä! Meidän piti vain tulla Dallanin kanssa tänne kysymään jos se täällä asuva lääkäri joka on lähdössä käymään siellä... eh, taikakatemissa tai sellaisessa että jos päästäisiin mukaan. Mutta se satutti itsensä matkalla, ja..." *poika kohautti olkapäitään, mutta kuitenkin enemmän jotenkin epämukavuuteen viittaavaan kuin välinpitämättömään tyyliin rapsuttaen sylissään karvojaan pörhistelevää kissaa, kun varsin äreältä myöskin kuulostavan lääkärin ääni kantautui hänen korviinsa. Se nosti katseensa silmiään räpäyttäen naisen suuntaan, katsahtaen sitten mustaa yksisarvista kuin olisi vasta edes tullut ajatelleeksi mahdollisuutta että eläin olisi saattanut käydä hänenkin kimppuunsa. No, eipä kai sarvekkaalle olisi ollut temppu eikä mikään lävistää sarvellaan poikakin jos tuo näin olisi halunnut tehdä, mutta Spyro ei oikeastaan nähnyt syytä miksi se olisi niin ilkeästi tehnyt... tosin, olipa se hetki aikaisemmin lävistänyt "velipoikansakin". Eeh.*
"Ei mulla mitään hätää ole" *se sanoi rauhoittaakseen naista hiukan, ja astui sitten mustaa vielä katsahdettuaan tämän ohi mennäkseen katsomaan miten pahasti tutummalle sarvekkaalle, jonka kanssa hän oli saapunut, oli käynyt. Kärryissä makaavaa yksisarvista poika ei ollut ilmeisesti vielä huomannut, mutta eiköhän se ollut vain ajankysymys kunnes sekin äkkäisi paikalla olevan "veljesparin" lisäksi vielä toinenkin identtinen, valkoinen yksisarvinen. Siitä se vasta päänsärkyä tulisikin saamaan.*
((Ääh, tämä taisi nyt venähtää aavistuksen. Pahoittelemme, tuli taas tavallaan kaksi vuoroa samaan pakettiin. ^^; ))
|
|
|
Post by dallan on Jul 31, 2006 2:05:51 GMT 3
Valkoinen
Yksisarvinen kauhistui kuullessaan lääkärin kuvauksen jo tapahtuneesta. Toinen valkoinen yksisarvinen täällä ja tuo mustakin paikalla. Eivät asiat saaneet olla näin. Kaikki oli niin sekaisin ja väärin. Ennen kaikkea kaikki oli pilalla. ja mikä oli vielä sitäkin pahempaa, niin tämä kaikki sotku olisi jaettava lääkärin, jonka nimeä valkoinen ei vielä tiennyt ja Spyron kanssa. Niin paljon he joutuivat kestämään, että koko valkoisen oma olemassaolo alkoi tuntua väärältä. Se sai vain pahaa aikaiseksi ympärilleen. Vahingoitti yrittäessään auttaa ja sitten vielä omaan jalkaankin sattui. Eläin loi surullisen kasteen kiireesti mustaa yksisarvista vahtimaan rientäneeseen naiseen ja tuli samalla nähneeksi Spyron, jonka elämän joksikin aikaa oli tullut sekoittaneeksi. Niin kovasti yksisarvisen teki mieli pyytää anteeksi tuolta lohikäärmeeltä. Pyytää anteeksi lääkäriltä, jonka oli vielä Spyronkin lisäksi sotkenut tähän kaikkeen. Kissalta D'allan ei edes voinut pyytää anteeksi. Eläin oli vain hiljaa. Se olisi helpompaa olla kertomatta vielä ja antaa ajan tuoda ikävät uutiset tullessaan. Näin näistä vielä tulevista elämän pahoista puolista ei joutuisi murehtimaan niin kovasti vielä niitä kohtaamattaankaan.
Musta
"Valkoinen veljeni on murtanut jalkansa, joten hänet tulee lopettaa", musta yksisarvinen sanoi lääkärille kylmästi vastaukseksi kuin nuo uhkaukset eivät olisi herättäneet siinä minkäänlaisia tunteita tai juuri edes merkinnet sille mitään. Totuus oli kuitenkin toinen. Kuten musta oli jo joskus tuonut tutuksikin, niin väristään huolimatta se oli tunteikas eläin siinä missä valkoisetkin yksisarviset ja sen oma elämä satutti sitä, vaikka musta nyt ei elämäänsä ollutkaan muuttamassa. Vain tuon tunteikkaan puolen tunteva silti erehtyi herkästi luulemaan, että tuo musta ei tekisi pahaa perhosellekaan. Totuus oli eläimen väkivaltaisen puolen tuntevalle toinen, mutta nämä molemmat puolet tunteva saattoi vain ihmetellä tuota yhdistelmää samassa eläimessä tai ehkä yrittää selittää sitä sillä, että eläin ei tehnyt mitä teki tehdäkseen pahaa vaan koska sen oli pakko. "Ja Spyro hyvä sinähän näit itsekin, että hän ei voinut hyvin. Autoin vain hänen suuret luulonsa pois hänen ruumiistaan ja autoin hänet alas, jotta jomman kumman teistä olisi helpompi repiä hänen päänsä irti ja heittää se ojaan." Musta ei tosiaan sanoissaan säästellyt vaan päästi suustaan suoraan sen, mitä oli asioista mieltä. Totuus vain tapasi olla näiden sarvekkaiden elämässä täsmälleen yhtä mustaa kuin tämän melkein jo rumia sanoja suustaan päästäneen yksilön puheet.
Musta yksisarvinen oli pienen hetken hiljaa katsahtaen kumpaankin nähdäkseen heidän suhtautumisensa sanottuun. Eläin odotti tuon vain kasvattavan sen jo tilanteen ja temppunsa sytyttämän raivon liekkiä kummassakin, joten oli hyvä kaataa kylmää vettä tuon roihun päälle ja jättää jäljelle hölmistynyt tunne, jonka sisältöä oli vaikea hyväksyä, mutta joka oli vain uskottava todeksi, vaikka oma tahto taistelikin sitä vastaan, että se ei olisi saanut olla totta. Tämä oli siis tavoitteena, mutta vain ajasta oli näyttämään miten tuon tavoitteen tulisi käymään. "Asia on niin hyvät toverini, että on käytännön mahdottomuus, että me voisimme olla yhtä aikaa täällä. Näin ei ole, sillä on olemassa vain yksi minä ja tuolla minällä on yksi tahto, vaikkakin useampi tapa haluta sen suhteen, miten se osaa toivoa, että asiat olisivat. Hän kuitenkin vain yksin päättää, miten asiat ovat ja niin ne ovat riippumatta siitä, millaisen maailman mikin toivomisen muoto piirtää. Tämä on varmasti vaikeaa ellei mahdotontakin teidän näin äkkiseltään ymmärtää, mutta toivon, että voisitte hyväksyä sen kyseenalaistamatta sitä ja antaa anteeksi ehkä teitä loukanneet kylmät sanani ja teidän silmissänne väärältä näyttäneet tekonne." Viimeiset noista sanoista lausuttiin hartaasti yksisarvisen joko ollessa erittäin taitava näyttelijä tai sitten todella koko sydämestään tarkoittaen noita sanoja ja hartaasti toivoen, että asiat voisivat olla niin, miten eläin mielestään jo tuossa vaiheessa kauniisti pyysikin, vaikka sanojen kauneus saattoikin sumentua aiempien jo nostamaan vihaan tuota eläintä kohtaan ja niiden hyvää tarkoittava puoli saatettiin aiemman perusteella vain kieltää ajatellen, että tuollainen hyvään viittaava tulkinta oli väistämättä epätosi. "En satuttanut veljeäni pahuuttani ja en tarkoittanut loukata teitä pahuuttani vaan kaiken sen tein, koska se oli pakko tehdä." Yksisarvinen katsoi hetken syvään ensin lääkäriä ja sitten ihmismuotoista lohikäärmettä antaen heille pienen hetken sulatella noitakin sanoja. "En kastelisi sarveani veljeni verellä jos se ei olisi välttämätöntä ja minä todella rakastan veljeäni. En satuttaisi häntä koskaan tavoitellakseni satuttamista, mutta nyt hänen on kuoltava, jotta minä voin viedä hänet parannettavaksi siinä muodossaan, missä hän on noissa kärryissä. Vaikka se tuntuukin pahalta, niin tekokas keino lopettaa hänen tuskansa on irrottaa hänen päänsä ja heittää se niin kauas, ettei hänen luontainen parannusvoimansa saa sitä kasvatettua vielä ruumiiseen takaisin ja täten herättäen häntä takaisin eloon." Musta katsahti valkoiseen hetken. Siellä se makasi valtavissa tuskissaan, sillä valkoiseen sattui kuin sinä hetkellä sattuu, kun sydän lävistetään sarvella ja pian normaalisti kaikki pimenee ja kipu jää taakse. valkoiselle vain mikään ei ollut sen pimeämpää mitä nyt ulkona sattui olemaan aika hämärää ja kipu ei vain mennyt pois vaan jäi kuin sen olisi elettävä lävistyksensä hetki vain uudestaan ja uudestaan ajan kulkematta lainkaan eteenpäin muuttaen maailmankaikkeuden vain toistamaan itseään ja sen ainoastaan sisältämää väkivaltaista kohtaustaan. Eläin ressukka todella oli niin tuskissaan jo tässä vaiheessa, että olisi armeliasta saattaa se lepoon, sillä tuota maagista kipua ei voinut vielä lääkkeillä pois. Jalan tosin olisi voinut parantaa, sillä sattuihan siihenkin, kun porrasonnettomuus oli senkin luita hieman särkenyt. "Olkaa hänelle kilttejä. En kestä katsoa häntä tuollaisenaan. Ja jos sallitte, niin menisin siksi ajaksi johonkin muualle. En kestä katsoa veljeni menehtyvän."
Vielä ei musta yksisarvinen kuitenkaan mennyt minnekään. Kaikki tuskin tulisi olemaan niin yksinkertaista, että asiat olisivat hoituneet vain sanelemalla, mitä tulisi tehdä. Se jäi paikalleen ottamaan vastaan hämmästyneitä kysymyksiä tai raivonpuuskia miten nyt kuuliat sen sanoihin suhtautuisivatkaan.
Valkoinen
Kipu oli todella muuttanut eläimen elämän sietämättömäksi mustan sarven hetkellisen helpotuksen hiljalleen poistuessa ja kivun päästessä valloilleen kokonaan. Aluksi se ei ollut sattunut näin paljon, mutta kivunlievitys vain ei ollut niin voimakasta, että se olisi kestänyt sen pitemmälle, mitä nyt tuo musta yksisarvinen tiesi luoda valkoiseen katseensa sillä hetkellä sen juuri pahimmillaan kavahtaen ensimmäisestä kauhistuttavasta kivuntunteesta, minkä se saattoi tuntea sarven hetki sitten lävistämässä kohdassa. Eläin oli oppinut olemaan hiljaa, sillä äänteleminen vain satutti enemmän. Jos tuotakin taitoa ei oltaisi harjoiteltu enemmän, niin sarvekas olisi päästänyt kurkustaan niin voimakkaita kivunvalituksia, mitä siitä olisi lähtenyt. Kiemurtelematta eläin ei kuitenkaan vielä ollut oppinut olematta ja tuskissaan valkoinen siinä maassa pyörikin vain odottaen armoniskuaan. Sen olisi vain keksittävä keino, millä se sanoisi, että oli samaa mieltä mustan kanssa sen tappamisesta. Yksisarvinen kuolisi mieluummin kuin jäisi tähän makaamaan vielä kovi pitkäksi aikaa. Tällainen elämä ei ollut elämisen jatkamisen arvoista varsinkaan silloin, kun toinen osa omasta olemassaolosta oli kuolematon ja elämäänsä saattaisi jatkaa siinä muodossa ja myöhemmin taas tätä tämänhetkistä muotoa vastaavassa muodossa jopa niin valikoidusti, että murtuneen jalan ja maagisen kivun saattaisi jättää pois.
Valkoinen sai kuin saikin sitten idean. Se ei saattanut sanoja käyttää, mutta sarvesta oli moneen ja vaivoin päätään kääntämällä sen sai painumaan jonkin verran maahan tehden maaperään pienen reiän. Siitä kuin siirsi päätään jonkin verran, niin sai aikaiseksi jo ensimmäisen viivan maahan. Sitten olikin levättävä hetki ja vedettävä vähän henkeä. Sitten sai sarvi siirtyä tuon jo vedetyn viivan kohdalle ja vedettyä sille lisää muotoa. Yksisarvinen kirjoitti maahan ja sai pitkän ponnistelunsa jälkeen kirjoitettuakin, että "tapa". Sen pidemmälle valkoinen ei enää jaksanut. Siitä tekstistä musta tosin osasi kertoa, että valkoinen tuolla tavalla yritti kertoa, että oli hänen kanssaan samaa mieltään. Kun Valkoinen tuohon nyökytti villisti vahvistaakseen vielä nuo sanat, niin alkoi olla aika käyttää kirvestä.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 3, 2006 9:28:44 GMT 3
”Et välttämättä puhuisi noin kevytmielisesti, jos olisit itse tuossa asemassa...”, mutisi nainen ärtyneenä takaisin mustan yksisarvisen ensimmäiseen toteamukseen, joka sai lääkärin ilman muuta pöyristymään, mutta vaikeni sitten kuuntelemaan tuon seuraavia selityksiä, jotka totisesti menivät hetken yli hänen ymmärryksensä. Eihän Kizelmay tiennyt puoliakaan siitä, mitä tuo purppuratukkainen poika oli kenties saanut näistä olennoista jo oppia. Vähitellen ja ajatuksen kanssa alkoi nainenkin kuitenkin käsittää, mistä tässä kaikessa saattoi olla kysymys, vaikka aivan mahdottomaltahan se tuntuikin. Tämä ei kuitenkaan saanut häntä myöntymään mustan yksisarvisen neuvoihin kyselemättä, koettipa olento vaikuttaa miten viattomalta tai osaansa alistuneelta tahansa. ”Hetkinen nyt, mustanpuhuva herraseni, mistä tiedät, kumpi näistä valkoisista tovereistasi sinun kannatti tällä tavoin tuomita? Mistä tiedät, tulitko valinneeksi oikean kohteen, mikäli kertomasi on totta ja nämä kaksi ovat todella yksi ja sama, vaikkakin hieman erilainen versio...sinusta? Vai sattuiko avuttoman osapuolen säästäminen sopimaan vain paremmin tarkoituksiisi? Teitä on täällä yhä kaksi, ja sain vaikutelman, ettei näin pitäisi olla. Miksi siis vaivautuisit yhä säästämään tämän toisen?”, kyseli nainen kiivastuneesti, taakseen kärryihin viittoen, ja vaikutti vain vihastuvan sitä enemmän, mitä kauemmin mustan olennon puheita ja ohjeita sulatteli. Vaikka hän olikin helpottunut arvellessaan tuon vieraan pojan olevan tilanteessa välittömältä väkivallalta turvassa, ei valkoiselle kohta kaavailtu mestaus olisi reilua heitä kumpaakaan kohtaan. Nainen ei ollut valmis seuraamaan tapahtumia kuin mikäkin pässi narussa, vaikka hän tunsikin myötätuntoa valkean yksisarvisen suuntaan. Tuon olennon tilanne olikin omiaan ruokkimaan Kizelmayn raivoa: ”Ja mitä tähän viimeisimpään kehoitukseesi tulee, voit osaltani unohtaa tarjoamasi roolin koko irvokkaaseen näytelmään! Mikset hoida tappamista itse kun kerran alkuun pääsit ja tilanne sitä vaatii?! Miksi kummankaan meistä pitäisi saattaa päätökseen aloittamasi likainen työ, jos sinulla kertomasi perusteella kerran riittää siihen jo vallan mainiosti taitoa ja kokemusta? Tunnut kovin herkästi valittavan kärsimyksiäsi veljesi puolesta, mutta jos kerran olet noin pahoillasi hänen takiaan, mikset itse tee jotakin kaltaisesi hyväksi? Luuletko, ettei tilanne ole kyllin hirvittävä meille muille? Kuvitteletko, ettei moinen teko voisi meitä muita henkisesti satuttaa?! Vai sekö on tarkoituksesi? Itsekeskeisyytesi kuvottaa minua! En välttämättä ymmärrä tätä asetelmaa kokonaisuudessaan, mutta aavistan sinun tappaneen hänet vähintään kerran aiemminkin, perusteellisesti, enkä epäile, ettetkö pystyisi siihen nytkin, sekoittamatta ulkopuolisia murhaan, joka saattaisi vainota heitä lopun ikäänsä. Alan saada tarpeekseni...”, puuskahti Kizelmay ja vaikeni hetkeksi hengähtämään. Hän käännähti selin kaikkiin kolmeen ja näytti pyyhkäisevän silmiään. Koko tilanne alkoi taas koetella lääkärin sietokykyä. Olihan hänelläkin tunteet ja rajansa, jotka tulivat jossakin kohtaa vastaan. Ja nyt jälkimmäiset olivat vähintään lähellä. Lääkärin tehtävä oli pelastaa henkiä, ei viedä niitä. Ja vaikka vannottu vala ammattinsa puolesta koskikin lähinnä ihmisiä, joihin edes kaltaisia ei yleisen käsityksen mukaan laskettu, ei hän tinkisi periaatteesta tässä tilanteessa yksisarvisen kohdalla. Mitä poika sitten teki, olisi tuon oma asia. Ehkäpä tuo tajusi asetelman päälle enemmän ja säästyisi jopa pahemmilta omantunnontuskilta siinä missä Kizelmay ei.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 6, 2006 21:51:46 GMT 3
((Pahoittelen selkeästi ylipitkää vuoroa, mutta en tähän hätään osannut ilmaista sitä muutenkaan. Pyrin muuttamaan sitä hiukan ymmärrettävämmäksi tulevaisuudessa, jos keksin miten parantaa sitä jotenkin järkevästi. <__< ))
*Purppurapää luikahti mustan yksisarvisen ja lääkärin ohitse ja kiirehti heti tilaisuuden saatuaan maassa makaavan D´allanin luokse kumartuen varovasti tuon viereen laskettuaan ensiksi kissan ja vaatekäärönsä maahan pienen matkan päähän. Koskea yksisarviseen se ei oikein uskaltanut olennon ollessa muutenkin niin tuskissaan, eikä poikaparka oikeastaan muuta osannut kuin kiristellä hampaitaan avuttomana. Olisi kai pitänyt yrittää olla hiukan kohteliaampi ja edes esittäytyä tuolle lääkärille jota tapaamaan he olivat tulleet, ja näin Spyro olisi todennäköisesti tehnytkin ellei tilanne olisi ollut mitä se oli. Juuri nyt se ei kuitenkaan osannut olla kovinkaan sosiaalinen katsoessaan sarvekkaan ystävänsä kärsimyksiä. Kissakin luimisteli korviaan paikassa mihin nuorukainen oli otuksen jättänyt vilkuillen epäluuloisena ympärilleen, eikä osannut päättää mitä olisi siihen hätään tehnyt.
Lohikäärmeen tilanne oli kieltämättä melkoisen samanlainen. Se oli järkyttynyt valkean yksisarvisen kärsimyksestä ja olisi tietysti halunnut auttaa tätä, mutta tiesi melkein tuskallisen selkeästi ettei osannut. Näkyviä vammoja jalkaa lukuunottamatta ei ollut, ja vaikka olisikin, lohikäärme oli kaikkea muuta kuin oppinut lääketieteen saralla. Lääkärikin oli jo käynyt katsomassa sarvekasta, joten ilmeisesti hänkään ei pystynyt tekemään paljoakaan. Katse nousikin tuon naisen suuntaan, juuri samoihin aikoihin kuin musta yksisarvinen toi kylmin sanankääntein ilmi aatteensa. Spyro käänsi päänsä mulkoilemaan vereen tahriutunutta sarvekasta tämän sanoista järkyttyneenä ja väläytti vihaisesti hampaitaan päästäen kurkustaan yllättävän syvän, matalan murinan. Niinkuin musta oletettavasti oli odottanutkin, nuorukainen ei pitänyt tippaakaan tämän tavasta ilmaista asia... tai oikeastaan koko ideasta muutenkaan. Mitä helvettiä se oikein kuvitteli puhuessaan tuolla tavalla?! Tässä vaiheessa lääkäri tosin pääsi puuttumaan puheeseen ennen kuin purppurahiuksinen poika ehti yltyä raivoamaan tuon pahemmin. Nainen, jonka nimeä Spyro ei tiennyt, tuntui vähintään yhtä vihaiselta kuin hänkin, ja tuon keskittyessä sättimään mustaa yksisarvista purppurapää vaikeni ja laski sitten huomionsa vahingoittuneeseen olentoon vilkaistuaan kaksikkoa vielä kertaalleen hiustensa alta. Niin ilkeältä kuin äskeinen temppu olikin vaikuttanut, mustan olennon lyttyyn haukkuminen ei kuitenkaan auttaisi seivästettyä valkoista yksisarvista tippaakaan.
Vaikka kuuntelikin puolella korvalla noiden kahden sananvaihtoa poika siirsi nyt suurimman osan huomiostaan takaisin D´allaniin mutisten yhteenpurtujen hampaidensa välistä vaimeita kirouksia. Se pieni helpotuksentunne joka oli aluksi seurannut havaintoa että valkoinen olento oli vielä elossa hiipui pian lohikäärmeen havaitessa asioiden olevan ehkä näin vielä pahemmalla kannalla. Jälleen kerran sitä turhautti suunnattomasti ettei osannut tehdä mitään hyödyllistä. Mustan yksisarvisen puheisiin tai oikeastaan lääkärinkään ei kommentoitu, ajatusten kuitenkin myllertäessä purppuraisessa pääkopassa. Katse nousi kyllä hetkeksi ja kävi kärryillä makaavassa kolmannessa eläimessä naisen mainitessa tuon aiemmin saapuneen olennon, mutta vaikka identtinen eläin aiheuttikin hölmistyneen silmien räpäytyksen, palasi pian toiseen yksisarviseen.
Poika säpsähti pelästyneenä D´allanin alkaessa äkkiä kouristella surkeasti maassa ja kavahti hetkellisesti hiukan kauemmas välttyäkseen tulemasta vahingossa potkaistuksi. Vaikka periaatteessa ei voinutkaan lääkärin tavoin mitenkään hyväksyä moisen tuskan aiheuttamista kun se ei näennäisesti ollut täysin välttämätöntä saati sitten ajatusta tuntemansa yksisarvisen tappamisesta tuosta vain...... ei tämäkään voinut olla oikein. Kärryissä oleva olento näytti D´allanilta ja haisi D´allanilta... olisiko kyseessä tosiaan taas yksi D´allan, niin käsittämättömältä kuin ajatus kuulostikin.... tosin, olisiko oikeastaan suurtakaan väliä olisiko sama yksisarvinen paikalla kahtena vai kolmena kappaleena? Asioissa saattoi tavallaan olla jonkinlaista kieroutunutta logiikkaa, niin kauan kuin ei yrittänyt saada niihin sen kummempaa järkeä. Spyro nielaisi ja pojan otsalle ilmaantuneet huonosta olosta kielivät rypyt syvenivät entisestään vammautuneen itsensä kirjoittaessa maahan tuon ainokaisen sanan. Terävien hampaiden kärjet paljastuivat hetkellisesti kirskahtavan äänen keralla kielien siitä että Kizelmay oli ollut oikeassa sanoessaan ettei yksisarvisen lopettaminen varmasti olisi helppo vaatimus kenellekään heistä. Vaikka ei ollut millään tavalla kommentoinut aikaisempaa keskustelua, poika käänsi hetken kuluttua päänsä pois valkoisesta sarvekkaasta katsahtaen synkästi ensin mustaa sarvekasta, sitten paikalla olevaa naista, jolle näytti seuraavat sanansa lähinnä osoittaa.*
"Mä... luulen, että olisi paras tehdä niinkuin se sanoo." *Se totesi yllättäen kärvisteltyään ajatuksen kanssa hetken. Lääkärikään ei näyttänyt kovin hyvinvoivalta tällä hetkellä ja lohikäärmekään ei ollut enää aivan varma mitä ajatella tumman yksisarvisen motiiveista, mutta purppurapää ei kestänyt katsoa D´allanin tuskaista sätkimistä. Jos olento kuolemalla pääsisi eroon noista karmeista tuskistaan ja toinen kärryissä makaava sarvekas oli myös D´allan, oli vain julmaa pakottaa eläin kärsimään silloin kun ei ollut pakko.* "Ne taitaa tappaa toisiaan jatkuvasti vähän väliä, ja silti kumpikin ilmaantuu aina takaisin...." *lause vaimeni loppua myöten ja päättyi pieneen surkeaan olkapäiden kohautukseen pojan laskiessa vaikeana katseensa jonnekin alaviistoon. Lääkärikään ei selvästikään halunnut hoitaa likaista työtä sen enempää kuin hänkään, mutta jonkunhan se kai olisi pakko tehdä. Huolissaan poika ei ollut varma olisiko hänen edes fyysisesti mahdollista suorittaa tuollaista paloittelutoimenpidettä heikon, laihan kehonsa voimin vaikka hän olisi yrittänytkin. Katse siirtyi kuitenkin pian mustan yksisarvisen suuntaan.* "Eikö sun olisi parasta tehdä tämä ihan itse, varmaan osaat parhaiten ja nopeimmiten?" *Poika huomautti, siihen samaan vaimeaan mutta kireään sävyyn jota oli aikaisemminkin käyttänyt, ei kuitenkaan enää lähellekään niin avoimen vihaisena kuin aluksi. Nyt se kuulosti melkein liiankin rauhalliselta.*
|
|