|
Post by dallan on Mar 5, 2006 16:12:56 GMT 3
"Olette niin oikeassa arvon Kizelmay." Yksisarvinen oli hetken hiljaa ja katseli vain talon seinää. Jokin siinä seinässä tuota eläintä viehätti ja se tutki sitä aivan kuin olisi voinut lukea siitä jotakin. "Mutta te ette ymmärrä tilannettani. Ei ole mitään, mikä muuttaisi kohtaloani astuessani tuosta ovesta ulos aamulla tai illalla. Kun sen teen, niin ylväydestäni ja jaloudestani ei jää enää mitään jäljelle, jos minussa voi sellaista enää tälläkään hetkellä nähdä. En selitä teille asiaa tämän tarkemmin."
Yksisarvinen ihmetteli hieman naisen toivomusta, että häntä ei kutsuttaisi vampyyriksi. Tuo pyyntö oli selkeä ja sen perustelu yksinkertainen, mutta tilanne, että tuota asiaa perusteltiin tuollaisella tavalla oli yksisarviselle ennennäkemätön. Eläin ei kuitenkaan kysynyt asiasta tarkemmin, mutta sen hämmästyneisyys oli siitä helposti luettavissa, jos kukaan nyt ymmärtäisi yksisarvisen elekielestä mitään. "Jään siis seuraksenne siksi aikaa, mitä vain tahdotte minun olevan täällä ja poistun sitten."
|
|
|
Post by R.C. on Mar 6, 2006 1:25:42 GMT 3
Nainen ei ymmärtänyt yksisarvisen tarkoitusta tämän ensimmäisissä sanoissa, mutta hän jätti kysymättä asiasta enempää toisen ilmaistua jo haluttomuutensa aiheesta jatkaa. Seinääkin vilkaisi lääkäri hieman kummissaan, mutta ei nähnyt siinä sen erikoisempaa kuin pinon tukevasti aseteltuja ja tiivistettyjä hirsiä. Kutsumanimien käytyä puheena muisti nainen kuitenkin jotakin, joka hätäisten hoitotoimiensa aikana oli häneltä tyystin unohtunut tiedustella: "Sinullakin on varmasti nimi, jota en ole vielä lainkaan ehtinyt kysyä...kehen minulla oli siis tänä iltana ilo tutustua?", kysähti nainen jo hieman hymyillen. "Ja haluaisitko muuten teetä? Tee ihmeessä olosi niin kotoisaksi kuin suinkin näissä vaatimattomissa puitteissa saatat...". jatkoi hän jo puolittain keittokomeron suuntaan kääntyen. Voi kuinka monia kysymyksiä naisella oli mielessään tältä olennolta tiedustella, mutta kaikki ajallaan, jota sitäkin oli sentään vielä puolisen yötä ennen aamunsarastusta jäljellä. Eikä hän tietenkään haluaisi toista uteliaisuudellaan uuvuttaa.
|
|
|
Post by dallan on Mar 6, 2006 4:45:27 GMT 3
Yksisarvinen noudatti naisen kehotusta ja asettui vatsalleen lattialle. Lepoasennossa sen oli parempi olla. Eläin oli tehnyt paljon lyhyessä ajassa. Se oli vihannut, ollut aikeissa tappaa kaikki, murtunut, tuonut murheensa julki ja saanut osakseen sympatiaa. Ainakin se uskoi siihen, että nainen aidosti välitti. Vaikka näin ei olisikaan, niin mitä väliä sillä oli? Yksisarviselle tuo käyttäytyminen vastasi välittämistä, eivätkä naisen aidot tunteet, joita hän ei tietänyt, ja joita hänen ei tarvinnut tietää muuttaneet tuota asiaa.
Kova henkinen rasitus alkoi jo viedä eläimen fyysisiäkin voimia. Se oli nyt asettunut lepäämään. Pieni verivana tuli sen vasemmasta sieraimesta esiin ja muutama pisara tuota nestettä lisää putosi lattialle. Verenvuoto ei ollut tuon pahempi, mutta ensimerkki siitä, että yksisarvinen ei vieläkään ollut aivan kunnossa. Voimakas tunnekuohu, joka oli antanut sille voimia nostaa sen pystyyn ja elää elämäänsä aivan kuin ei olisi pahasti sairas oli nyt ohi ja vaivojen oireet tekivät tuloaan takaisin.
"Kiitos tarjouksestani, mutta kehoni ei kestä mitään syötävää tai juotavaa.", yksisarvinen lausahti väsyneesti. Se roikotti päätään ja sen palannut pahoinvointi oli ilmeistä. "Minun on kylmä. Olisiko sinulla mitään lämmikettä?", eläin jatkoi hetken päästä. Ilmeisesti sen ruumiinlämpö oli kääntynyt laskuun. Kuumeen sijaan yksisarvinen kärsi nyt alilämmöstä. Nainen saisi yönsä aikaa kysellä vain jos onnistuisi pitämään eläimen elossa sen aikaa.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 6, 2006 14:11:12 GMT 3
Keittokomeroa kohti kulkunsa suunnannut nainen katsahti taakseen ja huomasi oitis yksisarvisen orastavan heikotuksen merkit. Hetken hän oli jo ihmetellytkin toisen äskeistä tarmonpuuskaa, jonka mentyä ohitse oli moinen uupumus ihan odotettuakin. "Olet raukka vielä ihan puolikuntoinen. Odota hetki niin kohennan hieman olosuhteita.", totesi nainen lempeästi ja heitti pari tuoretta puuta kamiinaan tuvan lämpöä lisätäkseen. Tämän jälkeen nappasi hän puhtaan nenäliinan pesuhuoneessa olevasta pienestä pinosta ja siisti sillä tuon veren, joka yksisarvisen sieraimesta oli lähtenyt norumaan. Kizelmay nosti lattialle pudonneen peiton takaisin vieraansa ylle ja kävi hakemassa lipastosta vielä paksumman viltin tämän päälle. Tyynyn hän asetti jälleen olennon turvan alle.
Saatuaan nämä askareet hoidetuksi laskeutui nainen lattialle yksisarvisen viereen polviensa varaan valvomaan. Hän silitti hajamielisesti olennon jouhia ja harkitsi kahdesti, ennen kuin puhui jälleen: "Olen kuullut kaltaistesi taitavan liki ilmiömäisen parantamisen taidon. Mielessäni ei koskaan käynyt, että yksisarvinenkin voisi sairastua...tosin, enhän uskonut teihin laisinkaan.", ihmetteli nainen ääneen, mutta niin vaimealla ja rauhallisella äänellä, ettei ollut ihme, vaikka toinen olisi jo tähän mennessä tai melko pian nukahtanut. Ei se lääkäriä olisi toki haitannut. Olennon asianmukainen lepääminen kävi ilman muuta yli hänen tieteellisen uteliaisuutensa.
|
|
|
Post by dallan on Mar 7, 2006 23:14:06 GMT 3
Yksisarviselta kesti jonkin aikaa ennen kuin se sai mietittyä, miten oikein vastaisi. Väsymys vei siltä voimat vastata kysymyksiin tuosta vain sujuvasti, joten vasta pienen harkinnan kautta se sai lauseensa muotoiltua ensin mieleensä ja sen jälkeen ääneen sanotuksi. "Minä pystyn parannustaidollani pitämään itseni elossa, vaikka löisit kirveellä kaikki jalkani katki. Tietenkään minä en voi sairastua tuon ilmauksen yhdessä mielessä. Henkiseltä kivulta minusta ei kuitenkaan ole itseäni parantamaan ja se minua tällä hetkellä piinaa ja siinä sivussa runtelee ruumistani tähän kuntoon. Tuo henkinen piina vie minulta voimat parantaa itse omia fyysisiä vaivojani ja minun olisi päästävä siitä eroon ennen kuin ajatuksillani vielä tapan itse itseni."
Eläin ei näyttänyt merkkejä siitä, että olisi tästänyt nukahtanut. Se vain voi pahoin eikä juuri jaksanut liikkua. Vaikeaa sen silti oli pitää silmänsä avoinna, mutta yksisarvinen ei näyttänyt halukkaalta sulkea niitä vaan taisteli mielummin niiden sulkemista vastaan. Eläin pyrki myös ajattelemaan mahdollisimman vähän ja sai muistuttaa itseään jatkuvasti, että pitäisi muistaa hengittää. Onneksi talossa sisällä silti oli mukavan rauhallista, vaikka yksisarvisen ulkoa kuulema meteli, uhkaushuudot ja kaikki muu kiusanteko, jotka olivat olemassa vain sille itselleen kyllä stressasivat eläintä. Ei tuollaisessa menelissä oikein edes olisi pystynyt nukkumaan.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 9, 2006 21:21:17 GMT 3
(( anteeksi pidemmästä viiveestä. ))
Nainen nyökkäsi kuunnellessaan vaitonaisesti yksisarvisen sanoja ja silittäen taas rauhoittavasti tuon harjaksia. Hän antoi toisen ottaa aikansa, eikä halunnut olentoa turhan päiten rasittaa. "Usein moisissa murheissa hautuva mieli on kuin tulehtunut haava, joka ei parane, ennenkuin kaikesta visvasta päästään eroon. Sinun pitäisi purkaa näitä huoliasi jollekulle, joka sinua parhaiten ymmärtää, ja lakata kiduttamasta itseäsi kauempaa.", totesi Kizelmay ja lisäsi hetken kuluttua hieman synkistellen: "Mitä minuun taas lääkärinä moisen henkisen ahdingon osalta tulee…en tiedä, kuinka paljon voisin sinua auttaa. Totta puhuen en ole vielä aivan sujut itsenikään kanssa."
Nyt Kizelmay oli pitempään hiljaa. Hänen katseensa vaelsi rauhattomasti tuvan liikkumattomassa tilassa, sen pimeissä ikkunoissa, lepattavissa kynttilöissä ja näistä seinille heittyvän valon ja varjojen tasaisessa tanssissa. Lopulta hän jatkoi yhtä vaimeaan ääneen kuin aiemminkin: "…kuitenkin minua vaivaa se, mitä kuulin sinun aiemmin näistä 'vampyyreistä' puhuvan. Miksi pelkäät ja vihaat heitä näin paljon? Mitä pahaa he ovat sinulle raukalle tehneet?", tiedusteli nainen toiselta lempeään mutta vakavaan sävyyn, antaen ymmärtää välittävänsä, vaikka mennyttä ei saisikaan enää takaisin. "Mutta puhu vain, jos tunnet pystyväsi ja haluavasi kertoa. En toivo sinun väsyttävän itseäsi vain kysymysteni takia, joten jos tunnet haluavasi vain levätä, pudistele vaikka hieman päätäsi, niin ymmärrän...", muistutti Kizelmay tiukasti heti ensimmäisten sanojensa perään, ja jäi odottamaan, minkälaisen vastauksen olennolta saisi.
|
|
|
Post by dallan on Mar 11, 2006 1:13:24 GMT 3
Yksisarvinen kuunteli hyvin rentoutuneena sille kohdistettuja sanoja jännittäen oikeastaan vain korviaan pitääkseen ne pystyssä. Silmiään eläin ei ainakaan saanut pidettyä auki vaan ne menivät pian kiinni ja yksisarvinen nukahti jälleen. Tällä kertaa sen uni ei kuitenkaan kestänyt pitkään ja meni vain muutama sekunti kunnes eläin havahtui lähinnä pelästyneenä sitä, että oli mennyt nukahtamaan eikä yhtään virkeämpänä. "Ei minulla ole ketään, jonka kanssa voisin jakaa ajatukseni niin, että hän ne ymmärtäisi. Edes minä en kuulu tähän itseäni ymmärtävien olentojen joukkoon."
Yksisarvinen nosti vaivoin hieman päätään ja katseli kattoa kohden. Siitä itsestään kuulosti, että katolla olisi joku kävelemässä ja tämä joku hakkaisi rakennuksen yläosaan kirveellä koloja. Meteli koski eläimen korviin ja se hätkähteli jokaisen iskun johdalla. Siellä ei tietenkään ollut oikeasti ketään. Tuo kaikki oli yhtä epätodellista kuin se, että yksisarvinen joutui väistämään olematonta lautaa, joka oli putoamassa hänen päällensä. Eläin oli kuitenkin sen verran kömpelö makuuasennossa, että ehti siirtää itseään vain kymmenisen senttiä ennen kuin tuo lauta jo osui häneen. Peittokin vielä hankaloitti tuota liikkumista, mutta onneksi se nyt edes hieman maksoi haittaansa takaisin sillä, että pehmitti aivan hivenen tuota iskua.
Niin erikoinen kuin tämä maailma olikin, niin erikoista oli myös se, että vaikka katto oli täysin ehkä ja mitään sieltä tippunutta lautaa ei näkynyt missään eikä edes peitto ollut yhtään likaantunut mahdollisen laudan iskusta, niin yksisarvisella itsellään oli tuon kuvitellun iskun seurauksena laudan raapaisema haava kyljessään. Tuo haava oli kaikkea muuta kuin kuviteltua ja siitä vuosi aivan oikeaa verta. Pieni repeämä siinä nyt vain oli. Haava oli Sellainen, mikä syntyy kuin jokin karhea raapaisee paljasta ihoa vasten. Verenvuoto lakkaisi aivan pian, mutta tuo ei vähentänyt tilanteen kummallisuutta.
Eläin ei hätkähdellyt enää, ilmeisesti iskut olivat loppuneet. Hieman vihaisesti se vilkaisi kattoa kohden kertaalleen, kunnes siirsi päätään taas siten, että näkisi tuon ystävällisen ja kauniin naisen paremmin silmillään. "En odota, että teidän tarvitsisi minua henkisen puolen asioissa auttaa, olette muutenkin tehnyt minulle jo niin paljon, että voin vain kiittää maailmaa siitä, että sinunlaisiasi on olemassa." Yksisarvinen puhui aivan kuin ei olisi äsken saanutkaan mitään haavaa. Se oli ihan todellisuutta, että tuohon vammaan kirveli, mutta jostain syystä eläin ei piitannut siitä. Haava oli likainenkin. Se oli todella kaikin tavoin aivan kuin likaisen laudanpätkän raapaisema sillä erotuksella, että tuota lautaa ei kukaan muu ollut koskaan nähnyt paitsi yksisarvinen itse.
"En vihaa vampyyrejä. En tunne heistä yhtäkään sellaista ominaisuutta, joka olisi vapryyriudelle välttämätön ominaisuus, joten minusta ei ole tuomitsemaan tuon lajin yksilöitä pelkän heidän lajinsa perusteella. Lisäksi on niin, etten tunne heissä myöskään sellaista ominaisuutta, joka olisi melkein kaikilla vampyyreillä, joten minulla ei tämänkään perusteella ole kovin perusteltua ajatella, että kaikkien todennäköisyyksien valossa minulla olisi syy vihata jotakuta vain sen perusteella, että sanun tietämään, että hän on vampyyri. Vampyyrit ovat tehneet minulle paljon hyvää ja erityisesti minusta on kiittäminen yhtä heistä nimestäni ja ennen kaikkea siitä, että hän alun perin johdatti rakastettuni luokseni. Nimekseni sain häneltä nimen D'allan, joka periytyy minulle erään suvun nimistöstä, josta tunnen vähän. Nimi tuotiin minulle kirjoitusasultaan kirjoitettuna pienellä a-kirjaimella, joten tuota alkuperäistä muotoa kunnioittaen rikon sitä sääntöä, jonka olen oppinut pätevän useisiin nimeni kaltaisiin sanoihin niiden kirjoittamisen suhteen. Nimi merkitsee samaa kuin 'hän joka on' tai 'hän jota suosin'. Edelleen sen uskotaan tuottavan onnea."
Yksisarvinen oli taas rauhallisempi äskeisen pelon täyttämän hetkensä jälkeen. Sen itse kuulema meneti oli hetkeksi lakannut ja sillekin ulkona piti ääntä vain tuuli ja yksittäiset hiljaa liikkuvat eläimet nyt hieman aiheuttivat tarkkojen korvien kuulemia askelten ääniä tai siipien lehatusta. Rauhallisesti tuo eläin nyt vain murehti sitä, että osa peitosta oli valunut pois sen päältä ja sillä oli taas kylmä eikä oikein mitään tapaa saada peittoa takaisin yllensä.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 12, 2006 12:01:16 GMT 3
Kizelmay oli vaihteeksi hyvin hiljaa. Hän tuijotti kohtaa, johon yksisarvinen oli juuri saanut silminnähtävän nirhaman, ja kohotti kätensä otsalleen koettaakseen, kärsikö itsekin kuumeesta, vaikka tällainen ajatus oli täysin mieletön. Paljon todennäköisempää oli, että hän oli menettämässä järkensä. Lääkäri vilkaisi vielä kattoon ja ympärilleen etsiäkseen jotakin, mitä tahansa, joka olisi sieltä voinut hänen huomaamattaan pudota ja lojua nyt lattialla. Ei mitään.
Tämän omituisuuden piinaamana nousi nainen jäykästi ylös paikaltaan ja asteli pesuhuoneeseen. Hän poimi taas yhden nenäliinan siististä pinosta, kostutti sitä hieman ja palasi potilaan luo. Huolellinen puhdistus täysin käsittämättömästi syntyneelle naarmulle, ja se paranisi paljon nopeammin. Peitto nostettiin myös avuliaasti takaisin toisen päälle. Tämän jälkeen istahti nainen jälleen yksisarvisen viereen, sulki hetkeksi silmänsä ja hieroi sormenpäillään hieman toista ohimoaan. Ehkäpä tämä kaikki johtui vain rasituksesta. Lääkäri raotti toista silmäänsä ja katsahti yhä kädessään olevaa nenäliinaa, jossa oli olennon verta. Hän huokaisi ja viskasi kangaskappaleen poltettavaksi päätyvään kasaan muita liinoja, joista keittiön kamina saisi olennon toiveiden mukaisesti tehdä selvää.
"Meistä 'kaltaisista', kuten minä ja moni muu hieman hienovaraisemmin vampyyreitä nimittää, liikkuu paljon huhuja...", totesi Kizelmay lopulta heikolla äänellä aiheesta, johon he olivat jääneet. Hän koetti vielä kuvitella, kuin mitään äskeisestä ei olisi tapahtunutkaan, ja olla kuin kaikki olisi aivan kunnossa. Olkoonkin, että naisen katse harhaili nyt vähän väliä tuvan ikkunoihin, oveen ja kattoon, kuin peläten sieltä sittenkin hyökkäävän jotakin, jota hän ei voinut nähdä.
"...ja on useita minunlaisiani, jotka haluaisivat parantua ja palata ihmisten pariin. Jotkut kaltaisista ajattelevat sen sijaan olevansa ylivertaisempia kuin ihmiset, ja pitävät itseään suoranaisena uutena lajina, mikä on mielestäni täyttä ylimielistä roskaa.", jatkoi nainen vaimeasti mutisten. Erään huomion tehdessään havahtui hän kuitenkin näistä yhtä paljon itselleen kuin toisellekin suunnatuista sanoista ja aatoksistaan, ja käänsi katseensa taas yksisarviseen. "Hetkinen...mainitsit juuri jonkun itsellesi rakkaan.", huomautti Kizelmay hieman hymyillen. "Kuka muka olisi parempi purkamaan murhettasi kuin joku itsellesi tärkeä henkilö?", selvitti hän hieman ajatustaan, ja vakavoitui aavistuksen: "Vai etkö tiedä missä hän on?"
|
|
|
Post by dallan on Mar 12, 2006 12:58:53 GMT 3
Yksisarvinen höristi hieman korviaan. Aivan kuin se olisi kuullut ulkoa jonkin tutun äänen. Siellä oli nyt joku, jolla oli jotain tärkeää sanottavaa, mutta mitä hän ei tahtonut tulla kertomaan tänne sisälle saakka, vaan mikä sisällä olioiden olisi pääteltävä ihan itse. Ehkä se ei ollut mitään. Tuntui vain niin käsittämättömältä, että jokin asia, joka selvästi tuntui viittaavan jonkinlaisen asian olemassaoloon ei olisi tänään yhtään mitään. Oli miten oli, tuota asiaa ei täältä käsin saataisi selville.
Yksisarviselle oli helpotus, että se oli osunut oikeaan lääkärin suhteen. Eläimelle oli vain niin vaikeaa, jos se koskaan olisi missään väärässä. "En tahdo jakaa rakastetulleni murheitani, sillä hänellä on mielipahaa jo tarpeeksi omalta osalta kannettavanaan. Tietenkin olen hänelle rehellinen enkä peitä sitä, että minulla on omat vaikeuteni. Hänen vaikeutensa vain ovat vielä suuremmat kuin mitä minun omani ehkä koskaan ovat olleet, joten minusta riittää vain, että hän tietää vain, että minullakin kyllä on omat asiani, jotka painavat mieltäni, mutta joiden yksityiskohtia en senkään vuoksi kykene enkä halua jakaa kenellekään, koska en voi ymmärtää niitä itse."
Yksisarvinen katseli hetken naista hieman surumielisesti. Ei hänelläkään helppoa ollut. Ei muita, joille jakaa oma surunsa eikä muita, jotka hoivaisivat häntä eivätkä vain tulleet hänen luoksensa hoivattavaksi. "Puhutaan mielummin siitä, mikä teille on vaikeaa. Olette ollut minulle jo niin hyvä, että sisimpääni sattuu nähdä teidät murheissanne kykenemättä auttaa asiaanne mitenkään. Toivoisin niin, että olisi jotain, mitä voisin hyväksenne tehdä. Jos vain jotain olisi, niin sallikaa minun antaa panokseni sen eteen."
|
|
|
Post by R.C. on Mar 13, 2006 22:23:57 GMT 3
Nainen huomasi olennon kuin kuulostelevan jotakin, ja kävi itsekin taas astetta vainoharhaisemmaksi, vaikkei vielä tiedustellutkaan toiselta, oliko ulkoa kantautunut jotakin kummallista. Lääkäri itse ei ollut kuullut mitään, mutta toisaalta jo äskeinen omituinen tapaus yksisarviseen sattuneen naarmun osalta oli saanut hänet epäilemään, että ympärillä tapahtui jotakin, jota ei tavallisin silmin voinut nähdä. Tai sitten potilas houraili edelleen ja hän meni typeryyksissään mukaan moisiin kuvitelmiin ja näki näkyjä...
"Ymmärrän kantasi. Joskus suurimpia ongelmia on vaikeinta jakaa juuri läheisimpiensä kanssa syystä, että välitämme heistä niin paljon. Kunpa voisitte molemmat päästä eroon huolistanne ja nauttia vain toisistanne.", nyökkäsi lääkäri pienesti huokaisten ja meni yksisarvisen jälkimmäisten sanojen myötä hieman hämilleen. Harvoinpa potilaat jaksoivat tosiaan hoitajiensa omista huolista tiedustella.
"...älä toki murehdi takiani. Paremmassa asemassa minä varmasti sinuun nähden olen, sillä pystyn lähes jatkuvasti tekemään jotakin itseni hyväksi. Etsin parannusta nykyiseen tilaani ja toivon, että vielä joskus voin elää normaalia elämää.", totesi Kizelmay melko toiveikkaastikin hymyillen ja oli sitten pitempään vaiti, mietteliäästi yksisarvista silmäillen. Lopulta hän vastasi: "Ei, minun ei pitäisi pyytää noin jalolta olennolta mitään. Vielä vähemmän olet mistään velkaa, sillä tämä tapaaminen kanssasi on ollut enemmän kuin palkitsevaa. Enkä epäile huhuja, joiden mukaan jo yksin veresi puhdas koostumus olisi kaltaisilleni suorastaan tappavaa. Tosin tutkimuskohteena moinen olisi suorastaan kiehtovaa, ja jopa vain jokunen jouhi harjastasi saattaisi avata lukemattomia uusia mahdollisuuksia etsiä vastausta ihmiskunnan kenties vakavimpaan tautiin, tähän "vampirismiin", ja... mutta...", nainen takelteli hieman innostuttuaan odottamatta tällä tavoin luennoimaan. Hän hymyili vaisusti ja punastui selvästi ilman näkyviä merkkejä kasvoillaan. "...anteeksi, tarkoitukseni ei ollut ruveta höpisemään. Olen yhtä kaikki kiitollinen jo huomaavaisuudestasi."
|
|
|
Post by dallan on Mar 14, 2006 0:12:37 GMT 3
Nyt joku oli tullut tuohon ikkunan ääreen. D'allan oli aivan varma siitä. Ihan selvästi hän saattoi haistaa ja kuulla, että siellä oli joku. Eläin ei kuitenkaan erottanut tuota hajua kovin hyvin, sillä sen hajuaisti oli sairauksen vuoksi kovin heikko juuri nyt. Tuon äänenkään perusteella ei kyllä voinut identifioida kuka siellä oikein oli, mutta eläimellä oli vahva aavistus siitä, mikä se sellainen olento oikein olisi, joka pystyi seisomaan ikkunan ääressä katselemassa sisään ilman, että itse oli näkyvissä.
Yksisarvinen katseli suoraan ikkunaa kohden eikä tosiaan itsekään nähnyt siellä ketään. Se nyökytti hieman päätään merkiksi tuolle olennolle, jonka ajatteli ulkona olevan. Tuollainen nopea pään liikuttaminen ei kuitenkaan tehnyt yksisarviselle ollenkaan hyvää, vaan sen päähän alkoi sattumaan aivan mielettömän kovaa ja eläin laski hitaasti päänsä mahdollisimman alas hengittäen tiivistä tahtia selvästi tuskissaan.
"Miksi en voisi tarjota apuanne teille sillä perusteella, että vaivani voisivat olla teidän vaivojanne vakavampia, sillä minun vaivani eivät ole parannettavissa ja teidän saattavat olla. Olisi vain suuri iloni, jos voisin olla jotain muutakin kuin vain myyttinen jalo olento, jonka todellisista teoista voidaan vain kertoa tarinoita, mutta joita ei missään koskaan todellisuudessa kohdata. Toki jos te toivotte minulta mitä tahansa, niin teen parhaani suoriutuakseni siitä. Voitte vaikka tehdä kokeita ruumiinosillani jos uskotte niistä saavanne jotain hyödyllistä. En ole itse luonnontieteilijä tai tunne lainkaan lääketiedettä, mutta olen tosiaan poikkeuksellinen eläin siinä, etten kuole lainkaan vanhuuteen, joten kaiketi ruumiinosissanikin on jotain erikoista." Vaivat eivät näyttäneet hillitsevän tämän eläimen puhetulvaa. Sillä oli hyvin voimakas tarve saada asiansa sanottua, vaikka juuri äskeisten sanojen sanominen oli vaatinut siltä kovaa kivunsietoa ja usean tauon koko sanotun välissä.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 15, 2006 0:25:30 GMT 3
Yksisarvisen levottoman käytöksen myötä käänsi Kizelmaykin taas kerran katseensa ikkunaan, jossa toinen vaikutti kuin näkevän jotakin, tai vaistoavan vähintään. Nainen itse ei edelleenkään havainnut ulkona mitään erikoisempaa, ja tilanne alkoi häntä nyt toden teolla vaivaamaan. Lääkäri nousi sanaakaan sanomatta ylös, asteli ikkunalle ja vilkaisi siitä vain kerran ulos ennen kuin veti mustan verhon eteen. Hän toisti tämän toimenpiteen jokaiselle tuvan ikkunalle, vaikka auringonnousuun olikin vielä joitakin tunteja aikaa. Kenties hän oli tulkinnut yksisarvisen nyökkäyksen väärin, ja pyrki poistamaan tämän ympäristöstä kaikki mahdolliset tekijät, jotka saattaisivat olentoa häiritä ja jopa tuolla tavoin satuttaa. Kaiken lisäksi tämä ratkaisu peittäisi mökin paremmin pimeydessä ja kutsuisi puoleensä vähemmän satunnaisia kulkijoita, kunnes yksisarvinen ehtisi moisten vieraiden mahdollisesti uhkaavaltakin uteliaisuudelta turvaan.
"Kokeita ruumiinosillasi? En sentään.", hymyili nainen vaisusti yksisarvisen vierelle palattuaan, ja jatkoi hieman pettyneesti, mutta myös realistisesti: "En tietenkään epäile, etteikö sinussa olisi paljonkin kiehtovaa ja erikoista tutkittavaa. Voisimme varmasti oppia toisiltamme yhtä jos toistakin, mutta aika ja tilanne eivät valitettavasti ole puolellamme. Olet yhtä kaikki harvinainen ja myyttinen olento, joten sinun ei ole turvallista jäädä tänne kovin pitkäksi aikaa. Minun taasen on pysyttävä paikoillani, sillä työni ja tutkimukseni ovat täällä. Tiemme eroavat pikemmin kuin toivoisin, mutta se on väistämätöntä, sillä haluan suojella sinua läheisen kylän väeltä...", selitti nainen ja vaikeni sitten. Hän silitti hajamielisesti olennon harjasta ja katseli tuota hetken haikeasti, kunnes ravisteli itsensä hereille moisesta melankoliasta. Olivathan he molemmat pitkäikäisiä, eikä ollut mahdottomuus, että kaksikon tiet vielä kohtaisivat... "Kuitenkin...ottaisin sinulta mielelläni muutaman näytteen tutkittavakseni, jos vain suostut siihen...", pyysi hän hiljaisesti ja kiltisti kuin pieni tyttö, sillä hankala Kizelmayn oli uteliaisuuttaan ja toiveitaan yksisarvisen tarjoaman mahdollisen ratkaisun osalta salata...
|
|
|
Post by dallan on Mar 16, 2006 23:24:21 GMT 3
"Jos toivotte minun poistuvan, niin teen sen välittömästi", yksisarvinen vastasi valmistautuen jo kipuamaan jaloilleen ja kävelemään pois. Se kokeili hieman liikuttaa päätään ja huomasi sen liikuttamisen sattuvan ja tuottavan jälleen uuden pienen verivanan nyt sen vasemmasta sieraimesta. Tuollaisessa kunnossa eläin selviäisi elossa ehkä korkeintaan metsän reunalle tästä, kunnes kuolisi verenhukkaan tai johonkin, jos tuosta nyt lähtisi kävelemään. "Voin kyllä poistua, mutta parempi olisi, että lopettaisit kipuni ja hyödyntäisit jäänteeni tutkimustyössäsi. En voi jäädä tänne aamun koittaessa ja silloinkin lähtiessäni tieni tulee katkeamaan pian. Ei minulla ole minne mennä, ei syytä jäädä enkä kummassakaan paikassa kykene saavuttamaan itseäni varten mitään."
Syystäkin eläimellä oli paha mieli sen lisäksi, että sitä sattui jo fyysisesti ja muutkin ongelmat raastoivat henkisesti sen sisintä. Ei kuoleminen ollut mikään nautinnollinen kokemus ja siksi naisressukka kärsisi kovin siitä, ettei kyennyt auttamaan potilastaan kun oli jo näin mennyt luomaan siihen turhan syvän kontaktin, vaikka potilaan tila oli aivan toivottoman näköinen. Tietenkin oli niin, että yksisarvinen pysyi pystyssä olotilassa, joka olisi kaatanut melkein kenet tahansa muun ja siitä sen oli kiittäminen hämmästyttävää parannuskykyään. Ei tässä kuitenkaan muuta ollut ja aika loppuisi kesken ennen kuin millekään voitaisiin tehdä mitään.
Näin ainakin valkoinen yksisarvinen itse ajatteli, mutta joku toinen oli täysin eri mieltä. Oveen koputettiin. Koputus ei tullut kovasta sorkasta eikä ollut edes voimakas, vaan muistutti erittäin vähävoimaisen ihmisen koputukselta. "Avatkaa... minä... kuolen... auttakaa...minua", hätäinen miesääni sanoi oven takaa. Tuo henkilö oli ilmeisen tuskissaan. Tarkkaan hajuja erottava olento saattoi oven lävitse erottaa, että mies menetti pahasti verta ja oli ilmeisesti vakavasti loukkaantunut.
Mies todella oli loukkaantunut, sillä jokin D'allanin sarvea muistuttava terävä asia oli lävistänyt sen vatsan selän puolelta pistettynä ihmisen läpi. Mies saattoi vain pidellä vatsassaan olevaa reikää kädellään, jotta ei menettäisi niin paljoa verta tai peräti sisäelimiään tuosta ylimääräisestä ja epäterveellisestä aukosta ruumiissaan. Mies oli pukeutunut lehmän nahasta tehtyihin värjäämättömiin ja jo kovin kuluneisiin vaatteisiin ja kädessään sillä oli kovassa käytössä ollut jo ruosteinen terävä veitsi, jonka leikkauspinta oli jo pahasti rosoinen. Miehellä oli leikkaamattomat, takkuiset ja likaiset hiukset ja sama koski hänen partaansa. Iältään mies oli ehkä noin kolmenkymmenen, mutta kovan työn, kylmien talvien ja ravinnonpuutteen uuvuttama ruumis ei kauaa enää ylläpitäisi elämää, vaikka se ei olisikaan noin pahasti vammaantunut.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 17, 2006 23:44:12 GMT 3
"En tarkoittanut, että sinun pitäisi lähteä samantien, tai varsinkaan tuossa kunnossa.", korjasi lääkäri ja vaikutti mietteliäältä. "Pidän sinut ilman muuta luonani niin kauan kuin suinkin saatan, kuitenkin niin, etten samalla vaaranna turvallisuuttasi. Olisi hyödytöntä hoitaa sinut ensin kuntoon jos joutuisit samantien uusiin vaikeuksiin. Mutta sijoittamisesi ja mahdollisten uhkien poissulkeminen on minun ongelmani, älä huoli siitä. Ja jättäkäämme koko aihe tutkimuksestani, sillä en usko, että tulit luokseni kuolemaan, enkä todellakaan aio pistää sinua kilon näytepaloiksi kokeitani varten. Jos vain tietäisin, mitä voisin vielä tehdä hyväksesi, miten voisin helpottaa vaivojasi tai ainakin auttaa sinua parantamaan itse itseäsi, sillä kykysi ylittää varmasti jopa minun osaamiseni...", tuumi nainen kuumeisesti ääneen, kunnes odottamatta ulkoa kantautunut avunpyyntö keskeytti hänet. Kizelmay hätkähti ja käänsi hermostuneena katseensa oven suuntaan. "Kaikki hyvin. Lepää nyt vain.", mutisi hän yksisarviselle.
Jos tuolla ulkona olisi ollut vain joku tavallinen nuhakuumetapaus, olisi lääkäri todennäköisesti vaihtanut neuvon, yrtin tai pari ja käännyttänyt potilaan oveltaan, mutta nyt kuulosti olevan tosi kyseessä, eikä hän voinut torjua tuota tapausta edes yksisarviseen kohdistuvan vaaran takia. Nainen kiiruhti ovelle, avasi sen ja järkyttyi lievästi odottavasta näystä. Hän oli tosin tottunut näkemään kaikenlaista, joten ensimmäinen kauhistus kului nopeasti pois, ja seuraavassa hetkessä Kizelmay oli jo täydessä toiminnassa. "Voi tavaton, olitko tappelussa vai ryöstettiinkö sinut? Odotahan, sidon haavasi ja autan sinut tuota pikaa sisälle...", puheli lääkäri rauhallisesti napatessaan oven lähettyviltä juuri tällaisia tapauksia varten odottavan leveän kappaleen vahvaa sidettä, jolla hän sitoi miehen vamman ensihätään niin, ettei se liikuteltaessa laajenisi entisestään. Nainen otti tukevan otteen miehen takaa tämän kainaloiden alitse ja veti tämän yllättävän helponoloisesti sisään tupaan ja lähimmälle sairasvuoteelle makaamaan samalla haavoittuneelle edelleen puhuen, koettaen pitää tuon tajuissaan. "Kaikki on nyt hyvin. Mikä sinun nimesi on? Ota rennosti ja vastaile vain kysymyksiini. Peitän nyt hetkeksi silmäsi ja tutkin, onko sisälläsi kaikki kunnossa...", selosti nainen ja laski toisen kätensä miehen silmille, avaten toisella pikaisesti tekemänsä siteen. Hän vei vapaan kätensä haavalle, ja oikeastaan siitä sisään, tunnustellen nopeasti, oliko mikään sisäelimistä vaurioitunut, ja jos oli, saattoi hän sen vähäisellä parannustaidollaan kenties samantien korjata. Tavallisesti Kizelmay ei käyttänyt tätä taitoaan näin avoimesti, mutta nyt hän ei voinut muutakaan. Miehen muisti olisi vain jälkeenpäin koetettava pyyhkiä, jos tuo alkaisi epäillä lääkärin turvautuneen ihmetekoihin. Miksi Kizelmay ei sitten ollut käyttänyt voimiaan yksisarviseen? Koska jos toisen parannustaidot olivat kertomusten mukaan potentiaaliset vahingoittamaan hänenkaltaistaan "pimeyden olentoa", niin kukaties yritys olisi yhtä heikko toiseenkin suuntaan.
|
|
|
Post by dallan on Mar 22, 2006 2:35:07 GMT 3
Valkoinen yksisarvinen otti tuon kehotuksen varsin kirjaimellisesti ja asettui rennosti lepäämään painaen päänsä lähellä ollutta tyynyä vasten ja sulki silmänsä. Jo ajatus siitä, että Kizelmay tekisi parhaansa kaikkien näiden ongelmien hoitamiseksi kuulosti niin suloiselta, että oltaisiin tarvittu noita edessä odottavia unikuvia, jotta tuosta kaikesta olisi voinut tulla totta. Kauniita kukkaketojakaan ei kuitenkaan olisi jos ne eivät olisi yksittäisten pienien, mutta kauniiden kukkien muodostamia, joista jokaisesta yksinään ei olisi suuresti maailmaa muuttamaan. Näin yksisarvinen ajatteli ja oli sitä kautta valtavan kiitollinen, että joku näkisi sen eteen vaivaa riippumatta siitä, mitä seurauksia tuo ponnistelu tuottaisi.
Ovella odottaneella miehellä asiat eivät olleet yhtä lokoisasti kuin lattialla maanneella yksisarvisella, joka vain hivenen vuosi verta suustaan eikä ollut vatsassa sijaitsevan kookkaan pistohaavan kautta vuotamassa kuiviin. "Se... se oli musta yksisarvinen...", mies sai kauhuissaan sanottua. Naisen johdattamana mies matkasi sairasvuoteelle saakka, mutta kauhistui nähdessään sisällä valkoisen itsensä kimppuun hyökänneen olennon lajitoverin. Hölmistyneenä mies vain jäi osoittamaan tuota eläintä, joka sekin oli miehen nähtyään unohtanut taas hetkeksi aikeensa nukkua ja tuijotti tulijaa aika vihaisen näköisesti.
Mies ei vastannut enää hänelle esitettyihin kysymyksiin. Hänen sisäelimensä eivät ollet kunnossa sikäli kuin hänet oli juuri lävistetty. Suunnilleen oikeilla paikoillaan ne silti vielä olivat, mutta suolisto oli kärsinyt pahoja vaurioita siihen tulleen aukon ansiosta. Lääkärin parannuskyky toimi mieheen aivan moitteettomasti, mutta aivan yhtä moitteettomasti mieheltä voitaisiin nyt riistää henki jos joku vain sitä tahtoi. Jälleen jaloilleen ponnistelleella yksisarvisella näytti olevan jotain sellaista mielessään, sen verran vihaisesti se tuota tulokasta katseli. "Tapoin sinut jo kerran ja aikani on niin rajallista, että sellaiset pelit, joissa teidän ihmisten henget on riistettävä kahteen otteeseen ovat minulle aivan liikaa!", yksisarvinen huudahti ja vihaisesti pärskäytti verta suustaan itsensä päälle ja lattialle. Päättäväisesti se otti askelia kohti tuota pelon valtaavaa ihmistä, joka ainoana turvanaan tarrasi kiinni häntä hoitaneesta naisesta ja saattoi vain rukoilla, että nainen pelaistaisi hänet tuolta murhanhimoiselta sarvekkalta, joka todella kyselemättä tappaisi tuon miehen jos vain saisi siihen tilaisuuden.
|
|