|
Post by spyrre on Oct 2, 2006 22:05:10 GMT 3
*Purppurapää sai siis hevosen pitkämielisyyden johdosta kaikessa rauhassa kiivetä kärryihin vilkuiltuaan ratsua ensin varovaisesti lähestyessään. Kun tämä ei kuitenkaan näyttänyt piittaavan istahti poika kissoineen yksisarvisen viereen lääkäriä odottelemaan, hapuillen muistaessaan sen luvatun ylimääräisen viltinkin käsiinsä jonka heitti harteilleen. Asettelipa se hetken sarvekasta silmäiltyään varmuuden vuoksi hiukan tämän toisenkin peitteen kulmaa eläimen päälle ettei se menisi tuon kaiken lisäksi vielä vilustumaan, jääden sitten vaiteliaana muutaman kerran tyhjää nielaisten kurkistelemaan vähän matkan päässä ikkunoista kajastavan valon suuntaan.
Odottelun jälkeen lämmin tee vasta mukavalta tuntuikin, vaikka Spyro oli aina hiukan vierastanut kasvikunnan edustajien märehtimistä (makeat hedelmät olivat tosin tietysti asia erikseen)... näin kuumana juotavana ne tosin menivät ilman sen kummempia napinoita, vaikka maku saattoikin olla hiukan omituinen pojan mielestä. Se nyökkäsi vahvistavasti kuppinsa takaa Kizelmayn mainitessa kysyvään sävyyn yksisarvisen nimen, hörpäten sitten uudestaan ja harhautuen juomaan melkeinpä koko kupillisen yhteen menoon. Olo oli onneksi jo huomattavasti lämpimämpi.* "Voi ollakin." *Se myötäili katseen harhaillessa kärryissä lepäävän olennon suuntaan, palaten kuitenkin takaisin teekuppiin ennen kuin siirtyi uudestaan Kizelmayn suuntaan pienen hymyn käväistessä taas kasvoilla tummanviolettien hiusten alla.*
"Juu, tietysti. Kyllä Kissakin varmaan tottuu aika äkkiä kun huomaa ettet yritä satuttaa sitä tai mitään." *Spyro totesi kuin asiassa ei olisi mitään kummallista, kohauttaen hiukan olkapäitäänkin, vaikka sitä hiukan kummastuttikin Kizelmayn mainitsema "sairaus". Oliko lääkäri itsekin sairas jotenkin? Kuitenkaan se ei maininnut asiasta, koska päätteli ettei kysyminen olisi välttämättä kovinkaan kohteliasta vaan tyytyi vain pieneen ihmettelevään päänkallistukseen. Ojennettua karttaakin tarkasteltiin muodon vuoksi jonkin aikaa vaikka Spyrolla tuskin oli asiaan mitään sen kummempaa lisättävää, hyvä kun hahmotti edes likimain mitä paperille riipustetut merkit tarkoittivat.*
"Umm. Juu, kai se käy." *Se nyökkäsi, vaikkakin epäröivästi kuullessaan puhuttavan laivasta, muttei väittänyt vastaan tuonkaan suhteen. Hän ei pitänyt ajatuksesta silmänkantamattomiin ulottuvan syvän veden päälle joutumisesta, varsinkin kun nuorukaisen ainoa kokemus "merenkäynnistä" oli ollut varsin epämiellyttävä. Kuitenkin se näytti äkkiä muistavan jotakin ja kohotti katseensa pimeälle taivaalle.* "Ai niin, muuten. Tuolla ulkona.... tai siis, äh, siis tuolla, kun me tultiin tänne..." *Spyro rypisti kulmiaan yrittäessään keksiä miten parhaiten selittäisi ilmiön mitä ei ymmärtänyt itsekään mutta päätyi lopulta vain viittoilemaan epämääräisesti tulosuuntaansa* "...niin kuitenkin, silloin oli vielä valoisaa ennen kuin tuli pimeää täällä. Eikö se ole aika huono asia sulle?" *Epämääräisen selostuksensa jälkeen poika vaikeni uudestaan, jääden huolestuneen oloisena pää hiukan kallellaan odottamaan. Tosiaan, hänen, Kissan ja D´allanin saapuessa oli ollut vielä päivä... jossakin puolivälissä rinnettähän oli vasta ilmaantunut tämä pimeys ihan väärään vuorokaudenaikaan. Olikohan muualla vieläkin valoisaa?*
|
|
|
Post by R.C. on Oct 24, 2006 14:02:44 GMT 3
Nainen rypisti kulmiaan pojan jälkimmäisille puheille eikä selvästikään ymmärtänyt, mitä tämä mahtoi tarkoittaa päivän vaihtumisella yöksi, ja vieläpä kesken kaiken matkaa, aivan varoittamatta. Kizelmay muisti kyllä harvinaisen pimeyden, joka oli jatkunut edellisestä ehtoosta aina pitkälle seuraavan aamun auringonnousuun saakka, kuitaten ilmiön tuolloin kuitenkin vain tavallista tiheämmän pilvimassan kertymänä taivaalla. Olihan hän yhtä kaikki tuntenut päiväntähden polttavat, vahingolliset säteet tavallista kalpeammalla ja herkemmällä ihollaan, osatakseen paeta vaaraa tupansa kellariin. Myöhemmin illalla herätessään näytti hämärä jo hiipineen tienoon ylle, missä siinäkään ei syksyisenä vuodenaikana tainnut olla mitään kovin epätavallista. Kuitenkin pojan tuorein kertomus tuntui vääristävän tätä turvallista oletusta, ja purppurapään kasvoilla kuvastuva huoli vaikutti uskottavalta. Eikä suotta, olihan lääkärin mökillä ehtinyt tapahtua lyhyenä aikana yhtä jos toistakin kummallista. Miksipä Kizelmay ei olisi siis ottanut tätäkin tietoa vakavasti, niin oudolta kuin koko asia tiettyihin luonnonlakeihin tottuneesta kuulostikin. ”Aavistuksesi on aiheellinen. Ihoni pigmentti on vaurioitunutta, eikä se suojaa minua auringolta kuten muita. Tämä on vain yksi sairauteni oireista...”, mutisi lääkäri mietteliäänä, koettaen punnita mielessään mahdollisuutta, että he siirtyisivät jossakin kohtaa alkumatkasta odottamatta kirkkaaseen päivänvaloon. Säteily ei totisesti tekisi kaltaiselle tässä tapauksessa hyvää, vaikkakin ennakkotiedon ansiosta hänen todennäköisyytensä selvitä moisesta yllätyksestä hengissä olisi sentään monin verroin suurempi. Kärsittyjen vaurioiden myötä takana vaunuissa olisi kuitenkin pahimmassa tapauksessa pian kaksi potilasta yhden sijasta, eikä tämäkään tullut missään nimessä kysymykseen. Ilmeisesti mainittua vaaraa ei saattaisi siis etukäteen havaita, sillä maisema näytti tuvan luota suuntaan jos toiseenkin katsottaessa tasaisen harmaalta. Vaikutti myös siltä ettei poikakaan osaisi enää tämän paremmin kokemuksiaan valottaa, joten Kizelmay päätti tyytyä vain tähän asti kuulemaansa, tehdäkseen ehdotuksensa noiden saamiensa tietojen avulla. ”Meillä ei liene aikaa ihmetellä asiaa täältä käsin, joten eiköhän mennä ja katsota, mitä tapahtuu.”, totesi nainen tomerasti ja huikkasi viimeiset juomat kurkkuunsa. Hän laittoi tyhjän mukin rattaisiin muiden matkatavaroiden joukkoon ja kävi vielä ripeästi tupansa ovella tarkistamassa, ettei kamiina tai yksikään kynttilöistä enää palanut. Kizelmay vilkaisi vain lyhyesti autiota taloa kunnes sulki sen yksinäisyyden taakseen. Ovessaan jo olleen kyltin alle hän kiinnitti seuraavanlaisen ilmoituksen: ’Olen matkoilla, palaan keväällä. Olkaa hyvä ja ottakaa sairaustapauksissa yhteys läheisen kylän lääkäreihin.’ Tehtyään poissaolonsa näin selväksi mahdollisille jälkeenpäin tuleville potilaille palasi lääkäri lähtöä vaille valmiiden vaunujen luo ja tarttui eteen valjastetun hevosen ohjaksiin. Sen sijaan että olisi kiivennyt itse ajajan paikalle antoikin hän ohjat pojalle, nyökäten tälle pienesti ja selittäen pian tarkoituksensa: ”Kertomasi perusteella lienee parempi, että etenemme näin alkuun hieman hitaammin. Näytä sinä suuntaa hevoselle niin minä seuraan aivan perässänne. Ja jos aurinko hyökkää varoittamatta vastaan, ehdit hyvin huutaa minulle varoituksen, ja mietimme sitten ratkaisua tarkemmin. Jos taas mitään ei tapahdu siihen mennessä, missä tähän kuvailemaasi ilmiöön törmäsit, voimme varmaankin jatkaa matkaa rauhallisemmin mielin. Ravistele kevyesti ohjaksia niin hevonen lähtee liikkeelle, vedä hihnaa varovaisesti itseesi päin ja saat eläimen pysähtymään.”, neuvoi lääkäri vielä ja viittasi kohti kaukaisuutta ja kaksikon määränpäätä siellä jossakin. Tämän jälkeen hän jättäytyi kauemmas vaunuista, luottaen lempeän oriinsa tottelevan vierasta mukisematta. Tulisi tosin näyttämään hullunkuriselta hölkätä rattaiden perässä kuin mikäkin kyydistä pudonnut matkustaja, vaan varovaisuus oli kaikki kaikessa, eikä kukaan tainnut olla heidän omituista lähtöään katsomassa...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 29, 2006 21:08:14 GMT 3
*Purppurapää pyöritteli teekuppiaan käsissään katseen vaellellessa käymään jossakin vieressään makaavassa yksisarvisessa kuin se olisi yrittänyt vahtia tämän vointia. Se alkoi huolestua entisestään miten matkanteko mahtaisi luonnistua muistaessaan tuon vampyyreille ominaisen (ainakin hänen tietääkseen) piirteen vuoksi joka jostakin syystä ilmeni suurena herkkyytenä auringon valolle. Lääkärin selitykset ”pigmenteistä” menivät kyllä suurimmaksi osaksi ohitse, niin kuin yleensäkin kaikki kovin pitkät, vieraat tai vaikeat sanahirviöt, mutta mietittyään asiaa hetken se ymmärsi lauseen tukevan likimain sitä mitä hän itsekin oli auringosta epäillyt. Vaikka ”ulkona” olisikin jo ehtinyt pimenemään vaikka hän ei itse asiaa uskonutkaan, mitä tapahtuisi sitten kun aurinko nousisi taas? Heidän pitäisi varmaankin hakeutua hyvissä ajoin jonnekin pimeään ennen kuin Kizelmayn nahka alkaisi kärytä päivätähden noustessa horisontin takaa. Hmm. Naisen puhuessa uudestaan Spyro nosti katseensa uudestaan tähän, nyökäten sitten hetken epäröityään tämä ehdotukselle. Sinänsä kyllä taitaisi olla hyvä pitää kiirettä koska yksisarvinen (purppurapää ei osannut ajatella tätä olentoa vieläkään samana tuntemanaan D´allanina) näytti aika huonolta. Eläin täytyisi saada hoitoon niin pian kuin mahdollista, eihän sitä tiennyt kuinka huono olo sillä olisi ja kuinka kauan tämä kestäisi.*
”Oletko varma että se on turvallista? Jos aurinko hyökkää esiin ihan yllättäen…” *Purppurapää huomautti kuitenkin lääkärin palaillessa jälleen mökiltään, ottaen sitten hiukan hölmistynein ilmein vastaan tämän ojentamat ohjakset.* ”En ole koskaan ennen ajanut hevosella.” *Se sanoi hiukan epäröiden, mutta ravisti kuitenkin naisen kehotuksesta silkkaa uteliaisuuttaan kokeillakseen voisiko hevonen tosiaan totella niin helposti, koska idea sinänsä kuullosti käyttökelpoiselta. Kärryjen nytkähtäessä liikkeelle poika älähti hiukan ja nykäisi pysäyttäen hevosen uudestaan.* ”Oho. Sehän oli helppoa” *Purppurapää totesi yllättyneenä pienen innostuneen pilkahdusten käydessä tummissa silmissä. Hetkellisesti se vaikutti hiukan eläväisemmältä kiivetessään ajurinpenkille istuksimaan kuin kyseessä olisi ollut jotakin harvinaisen kiinnostava ja hauska asia, mutta vakavoitui kyllä pian muistaessaan tilanteen.* ”No, mennään sitten katsomaan. Huudan sitten jos tulee valoisaa.” *Spyro lupaili, usuttaen sitten hevosen käyntiin suuntaan, joka heille oli osoitettu pitäen silmänsä tarkkana vaikka päivän äkillisen kirkastumisen yön keskelle tuskin luulisi kovin helposti jäävän huomaamatta. Vampyyriä epäilevästi jonkin matkan päästä silmäillyt kissakin kiirehti maukaisten vankkurien perään kuin peläten jäävänsä jälkeen, hypäten sitten kyytiin yksisarvisen vierelle.
Matka alas rinnettä taisi sujua melkoisen nätisti pienen kulkueen edetessä hiukan hullunkurisen näköisesti naisen juoksennellessa kärryjen perässä. Spyro ei muistanut aivan tarkalleen missä kohtaa matkaa kummallinen pimenemisilmiö oli sattunut, mutta huolimatta siitä että oli valmistautunut tähän, ei hän silti voinut olla hätkähtämättä säikähtäneenä pimeän yön äkkiä kadotessa ympäriltään ja korvautuessa hiukan pilvisellä, mutta kuitenkin huomattavasti valoisemmalla päivällä. Hän älähti pienesti ja pysäytti hevosen, nostaen käsivartensa suojaamaan pimeään tottuneita silmiään.* ”Tässä! Täällä on vielä valoisaa, älä tule!” *Se huudahti taakseen Kizelmaylle, ehkä hiukan omituisen näköisesti naisen näkökulmasta. Tällehän näytti siltä että poika olisi vain yhtäkkiä pysähtynyt keskelle rinnettä ilman mitään syytä, valo ilmaantuisi näkyviin vasta tuon tietyn, näkymättömän rajan ylittämisen jälkeen.*
|
|
|
Post by R.C. on Oct 29, 2006 21:41:33 GMT 3
Kizelmay seurasi hyväksyvästi säyseää hevostaan, joka lähti verkkaisesti askeltamaan ohjaksiin tarttuneen pojan näin kehoittaessa. Hänen seuralaisensa hetkellinen hyväntuulisuus tarttui hymyksi naisenkin kasvoille, kunnes tuo keventynyt ilme hiipui taas takaisin määrätietoiseen vakavuuteen. Nainen nyökkäsi pienesti ja viestitti tällä tavoin olevansa valmis matkaan ja mahdollisiin tuleviin vaikeuksiin. Purppurapään kannustettua oria toistamiseen odotti lääkäri itse vielä hetkisen ennen kuin kävi liikkeelle nytkähtäneitä vaunuja seuraamaan. Hänen aistinsa olivat yössä jostain syystä terävämmät kuin terveiden ihmisten, eikä parhaillaan hämärässä etenevän hahmon erottaminen tuottanut kaltaiselle sanottavampia vaikeuksia. Vain juuri ja juuri saattoi mustiin pukeutuneen naisen tavoittaa katseellaan rattaiden taa jäävässä pimeydessä. Samainen seikka saattoi jokseenkin pelottavasti palauttaa pojan mieleen aiemmin eletyn hetken, jona kaltainen oli purkanut kassistaan esille jos jonkinmoista asetta ja tappovälinettä. Nämä olivat kaiketi tarkoitetut jalon yksisarvisen puolustamiseen, vaan mikäli Kizelmay olisi omia aikojaan halunnut jonkun yön suojissa surmata, ei moisen veriteon olisi uskonut olevan hänelle ongelma eikä mikään... Alkumatka alas rinnettä tuntui sujuvan mutkitta kunnes Kizelmay kuuli huudon, jota oli ehtinyt jo pelätä. Nainen seisahtui kuin seinään pojan annettua hänelle sovitun merkin vaarasta. Lääkäri tunsi olevansa pojalle nyt merkittävässä kiitollisuudenvelassa, sillä olivathan tämän hyvä muisti ja valpas mieli pelastaneet hänet juuri mahdolliselta elävältä palamiselta. Paikka, jossa purppurapää hevosrattaineen parhaillaan seisoi, näytti tosin yhä hämärältä, mutta hämmästys nuoren miehenalun kasvoilla kertoi vallan muuta. Kizelmay itse ei erottanut edessäpäin mitään uhkaavaa, mutta hän luotti Spyroon, koskapa ei uskonut tällä olevan mitään syitä valehdellakaan. Jopas kaksikon tie oli saanut taas mutkan poikineen, sillä tämä omituinen ilmiö olisi ehdottomasti paha kapula heidän rattaanpyörässään. Kizelmay oletti päivän vartovan parhaillaan jokaisessa ilmansuunnassa hänen mökkiään suojaavaa pimeyttä lukuun ottamatta, sillä he olivat lähteneet eri suuntaan mistä valkea yksisarvinen seurueineen oli aiemmin ilmaantunut. ”Ohjasta hevonen takaisin niin voimme miettiä tilannetta uudelleen!”, huudahti Kizelmay pojalle takaisin, pohtien samalla kuumeisesti, kuinka ongelman suhteen olisi parasta menetellä...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 29, 2006 22:00:25 GMT 3
*Tämä vuorokauden aikojen luonnoton vaihtelu ilman mitään näkyvää syytä sai Spyron vieläkin tuntemaan olonsa epämukavaksi, vaikka hän oli kyllä kokenut paljon oudompaakin sinä lyhyenä aikana jonka hän oli pyörinyt D´allanin matkassa. Poika nyökkäsi kuullessaan Kizelmayn huutavan takaansa ja vekslasi ohjaksia hetken aikaa yrittäen kääntää hevosen, yrittäen sanallisestikin ilmaista juhdalle minne suuntaan tarkoitus oli mennä. Lopulta saatuaan eläimen kärryineen tavalla tai toisella takaisin pimeään joka jälleen kerran sokaisi hänen silmänsä hetkeksi purppurapää seisautti kulkuvälineen Kizelmayn lähelle hieroen jupisten valonolosuhteiden vaihtelun johdosta aristavia silmiään hihaansa.*
"Arvelinkin hiukan että on vielä valoisaa... ei siitä ole vielä kovinkaan pitkä aika kun me tultiin tänne" *Se sanoi, napsauttaen tyytymättömästi leukojaan ja silmäillen syyttävästi taivaalle vaikka porottava aurinko olikin taas kerran kadonnut näkyvistä.* "...kai meidän pitäisi odottaa iltaa ennen kuin lähdetään... Ellet halua istua kyydissä huovan alla tai jotain pimeään asti." *Ehdotettiin hetkisen pohdinnan jälkeen. Sinänsä ensimmäinen vaihtoehto taitaisi olla turvallisin, vaikka toinen säästäisikin hiukan aikaa... mutta Spyro ei ollut alkuunkaan vakuuttunut että pelkkä huopa suojaisi vampyyriä tarpeeksi auringonpaisteelta. Tai no, mistä sitä tiesi, ei hän ollut koskaan kovin syvällisesti kyseisiä olentoja näiden heikkouksista kuulustellut, vaikka pari suhteellisen ystävällistä tapausta olikin joskus aikoinaan tuntenut. Todennäköisesti tämä olikin syynä siihen, miksi purppurapää ei tuntunut sen kummemmin hätkähtävän verenimijäksi tunnistamansa naisen seuraa, vaikka ehkä olisi kannattanutkin olla suhtautumatta olentoihin turhan luottavaisesti.*
|
|
|
Post by R.C. on Oct 29, 2006 22:36:58 GMT 3
”En toki halunnut kyseenalaistaa kertomaasi, mutta toivoin kyllä että olisit ollut väärässä.”, vastasi Kizelmay vaimeasti ja laski katseensa jatkaessaan: ”Vaikuttaa siltä ettei meillä tosiaan ole muita vaihtoehtoja kuin odottaa päivän vaihtuvan iltaan siellä toisellakin puolen...”, huokaisi nainen turhautuneesti, sillä pojan kääntäessä hevosta ympäri palatakseen oli hän jo ehtinyt käydä mielessään läpi keinoa jos toistakin vaaralta välttyäkseen. Mikään mieleen juolahtaneista ideoista ei vain käytännössä olisi oikein toiminut. Kaltainen tiesi jo kokemuksesta, että hänen tuli päästä vähintään kolmen sylen syvyyteen päiväntähden vahingoittavilta säteiltä säästyäkseen. Pelkkä ruumisarkussa matkaaminen ei siis tulisi kyseeseen, ja tokkopa moinen kyhäelmä olisi rattaisiin enää mahtunutkaan. Pahainen huopa sekin oli ilman muuta mahdollisuutena poissuljettu. Nainen tyytyi puistelemaan päätään pojan ajatukselle, vaikkei pitänytkään tätä tavallisen henkilön näkökulmasta mitenkään huonona suunnitelmana. Eihän toinen voinut tosiaan tietää kaltaisten heikkouksista, ja parempi niin. Tuskinpa nainen olisi toivonut pojan kuten muidenkaan vastaavaa kirousta kokevan. Tähän mennessä lääkärin ilme hänen kalvakoilla kasvoillaan oli jo varsin valjua katsottavaa. Selvästi nainen taisi sadatella mielessään, kuinka moniongelmainen seurue he parhaillaan olivatkaan, ja tälläkin kertaa hän itse vaikutti olevan kuin kaikkien vastoinkäymisten kiteytymä. Väistämättä palasi Kizelmayn mieleen tilanne, jossa hän oli taannoin ensi kerran sopinut mustan yksisarvisen kanssa matkasta akatemiakaupunkiin. Tällöinkin lähtö oli viivästynyt vain hänen heikkoutensa vuoksi, minkä myötä naisen oli pitänyt palata kellariinsa ravitsemaan itseään ja horrostamaan iltaan asti. Ilman moista takaiskua he olisivat varmasti olleet jo tien päällä, valkean olennon seurue olisi sittemmin myöhästynyt, ja musta yksisarvinen olisi yhä... Kizelmay ravisteli päätään ja lysähti ruohikkoiselle kumpareelle istumaan. Hulluksihan tällaisia miettiessä tulisi, eikä jossittelu ollut koskaan ollut lääkärille mieleen. Kuitenkin hän vihasi taas kerran vuolaasti kurjaa sairauttaan. Sillä kuten märkätautista kutsuttiin spitaaliseksi, haukuttiin häntäkin vampyyriksi. Olivatko he kaksi loppujen lopuksi toistaan parempia? Vaikka nainen oli elänyt pitkään ja kykeni ajoittain suorituksiin, joista terveet henkilöt eivät saattaneet uneksiakaan, oli hän yhtä kaikki vain vankina pimeässä, yksinäisessä maailmassaan. Kizelmay muisti olleensa valoisa luonne aikoinaan, voi kyllä, hän oli rakastanut elämää ja aurinkoa, uskonut huomiseen aina kuin uuteen mahdollisuuteen. Mutta mitä saattoi kaltainen odottaa kirkastuvalta päivältä, jota hän ei saanut edes nähdä? ”...voimme palata takaisin tuvalleni tai odottaa tässä.”, tuumi Kizelmay synkistelevän vaitonaisuutensa päätteeksi. Hän oli haudannut kasvonsa rintaansa vasten vetämiensä polvien taa eikä katsonut poikaan puhuessaan. Hän oli hetkisen hiljaa, mutta jatkoi ennen kuin toinen ehti päättää mitään. ”...on tietenkin myös toinen vaihtoehto, joka olisi yksisarvisen kannalta kaikkein järkevin.”, totesi nainen ja kohotti vasta nyt huomionsa purppurapäähän. Kizelmay mittaili seuralaistaan kiinteästi. Hänen mustat silmänsä heijastelivat suden katsannon tavoin kuun ja tähtien hopeaa. ”Jos osaisit arvioida, kuinka korkealla aurinko tuolla... ulkona on, voisit mennä edeltä kartan mukaan, ja itse saattaisin seurata myöhemmin perässä, kunhan hetki on otollinen.”, ehdotti lääkäri ja jäi odottamaan, päätyisikö poika samalle kannalle kanssaan. Tässä tapauksessa heidän molempien olisi oltava rohkeita ja luotettava toisiinsa...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 29, 2006 23:20:58 GMT 3
*Kizelmay ei näyttänyt alkuunkaan tyytyväiseltä tilanteen saamaan käänteeseen Spyro havaitsi pysäyttäessään rattaat tämän vierelle. Huomio sai hänetkin puraisemaan alahuultaan myöskin melko turhautuneena ja yrittämään miettiä miten asia olisi parasta järjestää.* "Jos se kirottu silmäpuoli ei olisi ottanut sormusta...." *Se jupisi itsekseen varsin epäselvästi hiustensa alta, tarkoittamattakaan sanojaan oikeasti kuultaviksi. Niin, jos hän ei olisi tällainen surkea siivetön rääpäle, tuskin olisi ollut ongelma tai mikään vaikka lentää perille.... vaikka siitäkin huolimatta olisi pitänyt odottaa illan laskeutumista koska ilman vampyyrin opastusta purppurapää ei uskonut osaavansa perille. Hmm. No, ei auttanut kuin yrittää keksiä jotakin muuta tai tosiaankin alistua odottamaan matkan venähtämisenkin uhalla. ...jos hän ja toinen D´allan eivät olisi ilmaantuneet paikalle, olisivatko lääkäri ja muut päässeet lähtemään kaikessa rauhassa matkaan, vai olisiko vampyyri vahingossa saapastellut pahaa-aavistamattomana pimeästä keskelle auringonpaistetta? Huolestuttava ajatus. Mutta, äh, se nyt ei ollut oleellista juuri nyt.
Spyron hiukan harhailevat ajatukset keskeytyivät Kizelmayn turhautuneen äänen ehdottavan odottamista mökillä taikka ruohoisen rinteen tuntumassa. Poika hätkähti mietteistään kääntäen katseensa turhautuneeseen vampyyriin, kohauttaen sitten hiukan olkapäitään parempaa ideaa omaamatta. Paitsi että mökissä olisi voinut olla hiukan lämpimämpää kuin tässä tuulen tuivertamalla mäellä... Ennen kuin hän kuitenkaan ehti ilmaista mielipidettään sen kummemmin, nainen jatkoikin heittäen ilmoille toisen, vaihtoehtoisen idean, joka sai Spyron rypistämään kulmakarvojaan.* "Eh? Yksinkö?" *Poika räpytteli silmiään levottomasti, käden kohotessa haromaan epämääräisesti takaraivon hiuksia toisen sormeillessa ohjaksia. No, olihan tuokin ajatus... Se vilkaisi suuntaan jossa aurinko paistaisi heti pienen matkan kulkumatkan päässä kuin olisi muka voinut nähdä taivaankappaleen sijainnin, ja yritti muistella.*
"...luulisin, että se oli jossakin puolen päivän paikkeilla, aika korkealla. Mutta siellä oli pilvistä." *Informoitiin sääoloja mahdollisimman tarkasti, pojan kuitenkin jatkaessa hetken kuluttua.* "Saatko meidät sitten kiinni, jos lähdet vasta kun tulee pimeää? Mä... en ole kovin hyvä karttojen kanssa, mutta voin yrittää jos luulet että se on hyvä idea." *No, ilmeisesti purppurapää oli suostuvainen hiukan epävarmasta asenteestaan huolimatta. Mutta jos hän ei joutuisi hortoilemaan kauhean pitkälle itsekseen, niin kaipa tämäkin toimintatapa voisi olla hyödyllinen. Tuskin hän kovin kauas yhden valoisan ajan aikana ehtisi, niin kauan kuin mitään odottamatonta ei tapahtuisi. Rattaiden ajaminenkin oli yllättävän helppoa niin kauan kuin hevonen suostui yhteistyöhön.*
|
|
|
Post by R.C. on Oct 31, 2006 1:02:09 GMT 3
Vaikka naisen idea oli tähän hätään varsin kehityskelpoinen, ei hän uskonut sen tulevan kyseeseen enää vastaisuudessa. Poika vaikutti jo nyt hieman hermostuneelta matkaamaan yksinään, eikä lääkäri ihmetellyt tätä lainkaan. Harvemmin hän olisi jättänyt potilaankaan keskenkasvuisen henkilön harteille, olisihan tämä ollut sekä moraalisesti että ammatillisesti vastuutonta. Vaan tässä tilanteessa ei tainnut olla muitakaan vaihtoehtoja, elleivät he toivoneet odottavansa lähtöä enää yhtään pidempään. Olihan suunnitelmassa toki monia epävarmuustekijöitä, kuten edeltäkävijän mahdollinen eksyminen tai takaatulevan palaminen toimintakyvyttömäksi, mikäli naisen arvio turvallisesta siirtymisestä luonnottoman pimeyden tuolle puolen menisi vikaan. Tällöin poikakin joutuisi odottamaan lääkäriä turhaan, tai jatkamaan matkaa merille ilman häntä. Yhtä kaikki avuttoman potilaan luottamus lepäsi nyt auttajissaan, ja niinpä heidänkin tuli uskoa toistensa taitoihin ja rohkeuteen selviytyä hankalasta esteestään. Kizelmay oli salaa hyvillään pojan suhtautuessa varovaisenkin myönteisesti hänen viimeisimpään ideaansa. Kaikkein vähiten toivoi kaltainen olevansa kuin riippakivenä reissussa. Paljon mieluummin hän seuraisi siis perässä, kunhan ajankohta olisi siihen suotuisa. Nainen oli taas hetkessä jaloillaan, siirtyen lähemmäs rattaita pojalle puhumaan. ”Älä minusta huoli. Voit vallan hyvin pistää hevoseen vähän enemmänkin vauhtia, sen verran kuin vaunut ja kyydittävä kestävät. Päivänvalossa sinun on kaiken lisäksi helpompi suunnistaa. Annan sinulle kartan ja näytän siitä kylän, josta mainitsin aiemmin. Ehdit sinne varmasti iltaan mennessä. Riittää, että löydät oikealle tielle ja jatkat sitä suoraan.”, selosti Kizelmay ripeästi, iski tuluksistaan tulta ja näytti sen valossa pojalle uudemman kerran karttaa. Hän odotti hetkisen jotta toinen ehti painaa mieleensä määränpään ja sinne vievän tienhaaran, kunnes taitteli kartan ja ojensi sen nuorelle ajurille. ”Muista pysyä valppaana ja varoa muita matkalaisia. Harvan heistä aikeet ovat näinä synkkinä aikoina hyvät saati kunnialliset, eikä pimeys ole tässä tilanteessa turvanasi. Jätän sinulle yhden aseistani.”, jatkoi nainen astellessaan taaemmas rattaisiin jättämäänsä mustaa laukkua hakemaan. Hän valitsi kokoelmastaan pitkäteräisen puukon tupessaan, arvellen pojan osaavan moista yksinkertaista terää käsitellä. Vaan vaikka toista ei tällaiseen kapineeseen turvautuminen sattuisi huvittamaankaan, toimisi se ainakin jonkinlaisena pelotteena mahdollisille vastaantuleville varkaille. Suurin osa ryöväreistä harkitsi yleensä kaksi kertaa aseelliseen uhriin iskemistään. ”Kas näin.”, totesi nainen laskiessaan esiin nostamansa aseen pojan vieressä olevalle tyhjälle paikalle, josta se näkyisi pitkälle ja olisi myös tiukan paikan tullen nopeasti saatavilla. Laukun hän heilautti olalleen ja asteli vielä asettelemaan vaunujen peitettä paremmin yksisarvisen kallisarvoisinta artikkelia, tuon sarvea, kätkemään, kuitenkin niin, että vain potilaan turpa jäi näkyviin ja tuo saattoi vielä vaivatta hengittää. ”Ja vielä yksi asia.”, muisti lääkäri lisätä, viitaten kohti matkatavaroitaan toisen takana. ”Tuosta säkistä löydät rahaa, jolla voit ostaa perillä itsellesi ruokaa. Älä kuitenkaan jätä yksisarvista vartioimatta ennen tuloani. Tarkoitus olisi, että jatkamme vielä yötä myöten kohti Sardicasia. Tästä tulee pitkä ja raskas alkutaival, mutta uskon että se kannattaa. Maalla voimme vielä vaikuttaa vauhtiimme, mutta merellä olemme suotuisten tuulten varassa.”, lausahti Kizelmay lopuksi ja nyökkäsi pojalle rohkaisevasti, astahtaen kauemmas vaunuista ja jääden mäelle seisomaan. Paljon olisi nyt kiinni matkan alkumetreistä. Hänen henkensä oli jälleen kerran pojan arviointikyvystä kiinni, kuten sairaan yksisarvisenkin elämä. Tästä ei tietenkään sopinut toiselle turhaan muistuttaa, olihan purppurapäällä varmasti paineita jo valmiiksi, mistä Kizelmay oli ilman muuta pahoillaan. Kenties hänellä oli kuitenkin syynsä tähän kaikkeen..
(( Spyrre: Sain vuoroa vasta nyt aikaan, mutta viimekertainen foorumicharppaus oli kyllä kivaa. Tunsin saavani siitä ihan uutta puhtia itse peliin, joten jatkaisin mielelläni samalla aktiivisella otteella taas joku ilta. ^^ Miltä ensi viikonloppu näyttäisi? Sopisiko sinulle silloin joku ilta? Voisi toivoa että chatissäkin olisi taas skandit kohdallaan... =) ))
|
|
|
Post by dallan on Oct 31, 2006 2:37:32 GMT 3
((Offtopiccina tähän väliin, että nyt voisi olla mahdollisuus pelata sitä chattipeliä Akulan koneella olevassa väliaikaischatissa, jossa ei ole merkkirajaa tai sellaista. Nyt käytössä oleva chat ei tosin ole vielä paras mahdollinen ja hieman pelaamisen kannata ongelmallinen autoscrollin takia, mutta uutta etsitään ja ehkä asennellaan. Vanhassakin chatissa on skandit kohdallaan. Olisin mielelläni pelisessionne aikana läsnä, kun ehkä otan D'allanin tähän pian takaisin. Jos ei olisi haitaksi, niin olisi mukavaa, että pyrkisitte minullekin ilmoittelemaan, että milloin suunnittelitte pelata.))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 31, 2006 11:35:22 GMT 3
(( D'allan: Voisihan sitä kokeilla. Onkohan Akulan chattiin jo linkkiä jossain? = / Kävisin mielelläni jossain kohtaa tutkimassa -jos- sen pyörittämiseen ei tarvitse ladata mitään tiedostoja. Ja mahdollisiin tietoturvavaroituksiin suhtaudun muutoinkin aika nuikeasti. Mitä tämä autoscrollin ongelmallisuus pahimmillaan meinaa? Olen vähän varuillani sen viimekertaisen sääsmän takia, mutta tämä ei tarkoita ettenkö arvostaisi Akulan näkemää työtä ja vaivaa. Kiitos Akula että jaksat puuhata idean parissa. =) <3<3 Ja D'allanille vielä: Tuopa ihmeessä taas hahmosi kuvioihin, kirjoitetaan vaikka lyhyempiä ja ytimekkäitä vuoroja niin hienosti reaaliaikainen kolmisinkin sujuu. ^^ Kannattaa pysyä kuulolla tämän viestiketjun osalta, sillä täällä lähinnä minä näitä peliaikoja ehdin sopimaan. ))
|
|
|
Post by spyrre on Oct 31, 2006 12:59:40 GMT 3
((Tuollainen reaaliaikainen pelaaminen epäilytti kieltämättä hiukan ensialkuun kun pelkäsin että vuoroista olisi minulla tullut huonoja ja hutaistuja, mutta tuntui tuo sujuvan sittenkin yllättävän hyvin. Minun puolestani voimme jatkaa seuraavallakin kerralla samaan tyyliin...
Viikonlopulle ei vielä ainakaan näillä näkymin olisi mitään sen kummempaa estettä, joten jollei mitään kovin mystistä ilmaannu, voimme minun puolestani aivan hyvin pelata, jos vaikka D´allankin olisi taas ilmaantumassa kuvioihin. Joko samalla tavalla kuin viimeksi täällä foorumilla, tai sitten sen chatin kanssa sähläämällä, miten vain. ^^))
|
|
|
Post by dallan on Oct 31, 2006 13:20:41 GMT 3
((R.C, mitään tiedostoja ei tarvitse ladata. Autoscroll haittaa siinä, että vanhoja viestejä on hankala lukea ja pitkät vuorot, jotka eivät näy kokonaisena kerrallaan, ovat myös hankalia lukea. Uutta chattia etsiskellään kyllä. Laitoin linkin tuonne "maksullinen chatti" viestiketjuun.))
|
|
|
Post by R.C. on Nov 1, 2006 14:39:14 GMT 3
(( Spyrre, D'allanille ja minulle sopisi jo perjantai, siinä seitsemän aikaan olisin itse valmis aloittamaan. Mitenkä sinä? =) ))
|
|
|
Post by spyrre on Nov 1, 2006 20:36:01 GMT 3
((Näillä näkymin ei pitäisi olla esteitä. Että pyrin kyllä ilmaantumaan paikalle tuolloin. ^^ ))
|
|
|
Post by spyrre on Nov 3, 2006 21:29:04 GMT 3
*Spyro kuunteli Kizelmayn ohjeita raaputtaen vaiteliaana vasenta poskeaan halkovaa kaarevaa arpea. Tilanne kieltämättä huolestutti häntä moneltakin osalta: ensinnäkin jos yksisarviselle tulisi jonkinlainen hätä keskellä matkaa, hän tuskin osaisi tehdä paljoakaan auttaakseen. Toiseksi, vampyyri ei tältä pimeältä mäeltään katsoen näkisi koska aurinko oikeasti laskisi "ulkomaailmassa", vaan saattaisi vahingossa pyrkiä heidän peräänsä liian aikaisin. Ja sitten olisi tietysti se mahdollisuus että hän itse vain menisi ja sähläisi, eksyisi jonnekin taikka jotakin muuta. Mutta kumpikaan heistä ei myöskään tiennyt kuinka kauan tajuton yksisarvinen jaksaisi ilman apua, jota heistä kummastakaan ei ollut antamaan.
Purppurapää huokaisi hiljaa, nyökäten sitten pienesti päätään kääntyen katsomaan lääkärin ojentamaa karttaa tarkemmin. Äkillinen kirkas valonkipinä häikäisi hetkellisesti silmiä Kizelmayn iskiessä tuluksiaan, mutta onneksi tummien silmien pupillit reagoivat nopeasti kaventumalla viiruiksi valoa säännöstellen kuin kissalla, sopeutuen sitten nopeasti uudelleen. Eipä aikaakaan kun Spyro näki taas kunnolla ja hahmotti symbolit ja viivat kartalla, vaikka joutuikin hetken räpyttelemään silmiään.* "...ei näytä kauhean vaikealta." *Se sanoi silmäiltyään hetken reittiä vaikka ei siitä hiukan epävarmasta äänestään eroon päässytkään. Mutta suoraa tietä eteenpäin seuraavaan kylään? Kuinka monimutkaista se voisi olla, ja jos se osoittautuisi hyödyksi, se voisi olla hyvinkin kaiken arvoista. Ei kai noin lyhyellä matkalla ryöväreitäkään tien varrelle sattuisi, eikä Spyro uskonut oikeastaan näyttävänsä sellaiselta, jolla olisi jotakin potentiaalista ryöstettävää... elleivät pirulaiset äkkäisi kuka kärryjen tajuton matkalasti oikein oli. Kyllä Kizelmay heidät kiinni saisi, vampyyrit olivat aika vikkeliä liikkeissään, eikö vain, ja yksisarvisen voisi pitää hyvin peiteltynä.*
"Yritetään sitten. Me etsitään jostakin vaikka majatalo tai vastaava ja odotellaan tallissa." *Hän myönsi, katsahtaen kuitenkin hiukan epäillen naisen ojentamaa teräasetta. Spyro ei ollut koskaan tosiaankaan opetellut minkäänlaista aseiden käyttöä, mutta kai se kapineella osaisi sinne tänne sohia jos tarvetta tulisi. Oli myöskin turha pelätä että poika harhautuisi jättämään potilasta oman onnensa nojaan, todennäköisesti se ei olisi suostunut moiseen vaikka sitä olisi sellaiseen tihutyöhön usutettukin, näin ollen ei ollut varmaa tulisiko Kizelmayn tarjoamille rahoille käyttöä mutta purppurapää oli kuitenkin kiitollinen tarjouksesta.* "Kiitos. Mä... olen aika varma että aurinko oli jo aika korkealla, mutta ole silti varovainen. Odota mieluummin hiukan pitempään ihan varmuuden vuoksi tai kurkista hiukan ennen kuin tulet. Valo katoaa heti kun tulet takaisin sen rajan yli." *Nuorukainen yskähti hiukan takaraivoaan haroen ja vilkaisi olkapäänsä ylitse yksisarvista ja kissaa ennen kuin nyökkäsi hiukan päättäväisemmin.*
"...no, ei kai auta kuin mennä." *Todettiin, sen tällä kertaa suunnatessa sanansa kuitenkin valjastetulle hevoselle kuin pyytäen tätä liikkeelle ennen kuin ravisti hiukan ohjaksia kuten sille oli opetettu.* "Nähdään sitten illalla" *Se huikkasi vielä mennessään. Toivottavasti kaikki menisi suunnitelmien mukaan.*
|
|