|
Post by spyrre on Feb 9, 2021 16:05:27 GMT 3
Petomaiset raakalaiset eivät empineet loikata saaliidensa perään suuren apinan ketteryydellä ja hurjuudella. Ne eivät edes hidastaneet kun Tarash joutui kääntymään kohtaamaan nämä vaan ryntäsivät karkeine aseineen miestä päin. Kaikeksi onneksi niillä ei selvästikään ollut minkäänlaista suunnitelmallisuutta tämän suhteen. Ne levittäytyivät juuri tarpeeksi etteivät törmäisi toisiinsa ja pääsisivät tavoittelemaan soturia parhaansa mukaan... jopa se, jonka rinnasta törrötti vielä Akelan paiskaama keihäs. Hirvitys oli tarpeeksi tanakka ettei se ollut kuollut tähän välittömästi, mutta toisaalta oli selvää ettei se myöskään selviäisi pitkälle. Silti se oli loikannut alas kallioilta siinä missä muutkin edes vetämättä terää irti itsestään ja laahusti nyt koristen ja veri kidasta noruen kohti... vaikkakin melkoisesti hitaammin kuin kaikki muut. Tarashia tavoittelivat nyt monet iskut kun petomiehet rynnistivät tätä päin, piittaamatta miehen jo maahan iskemästä lajitoveristaan. Ne iskivät hurjuudella ja villillä voimalla, mikä eittämättä oli vaarallista takana ammottavan montun murenevalla reunalla. Mutta ne eivät tuntuneet piittaavan tästäkään edes omasta puolestaan, vaikka huolimaton liike saattaisi syöstä niin soturin kuin nämäkin alas reunalta.
Samaan aikaan ansa oli jo vaatinut itselleen ainakin yhden uhrin. Akela ei ollut ehtinyt miettiä päälle vyöryviä raakalaisia senkään vertaa vaan suistui alas syvään monttuun. Hän iskeytyi pohjalle raskaasti ja puolittain tyrmääntyneenä, edes ehtimättä heti tajuamaan ettei ollut siellä yksin. Sarvekas nainen havahtui tarpeeksi vasta pistävään kipuun kun hänen käsivarttaan pidempi, kiiltävänmusta tuhatjalkainen iski leukansa häneen. Hän päästi tukahtuneen älähdyksen ja survaisi villisti otusta puristamallaan luisella veitsellä. Mutta tämän kitiininen kuori oli ikävän paksua ja piikikästä, eikä se selvästi ollut aikeissa irrottaa aivan vähästä jouduttuaan häirityksi tällä tavalla...
|
|
|
Post by submarine on Feb 10, 2021 3:23:57 GMT 3
Tarash iski, runnoi ja puski. Raakalaismaiset otukset hyökkäsivät häntä päin mielipuolisesti, kuin eivät olisi edes piitanneet omista hengistään, joita hänen verinen teräksensä niitti juuri parhaillaan. Useampikin niistä sai rujoja iskuja ja lankesi hänen edessään, mutta muut hyökkäsivät silti häntä päin yhtenä rääkyvänä, karjuvana massana. Mies sai raskaan iskun hartiaansa ja useita ympäri ruumista, ja vaikka hän maksoikin jokaisen niistä takaisin samalla mitalla, hyökkäys ei talttunut millään tapaa. "Kirotut!" Tarash ärähti sivallustensa lomasta. Hänen miekkansa iski iskemistään, mutta äkkiä sillä ei ollut enää tilaa. Jokin huitovien, sohivien kourien paljoudesta tarrasi hänen ranteeseensa, ja hetkessä koko joukko karkeita, raakoja käsiä repi häntä maihin. Olennot painoivat häntä alleen ja nuijivat häntä säälimättä. Hänen ruumiinsa voima kävi yhdentekeväksi tällaisen lauman edessä, ja vääjäämättä hän ymmärsi tuhon lähestyvän...
Tarashin vapaan käden sormet etsivät kuumeisesti tuttua kappaletta hänen paitansa alta. Hänen mielensä sumeni nuijivista iskuista, mutta tottunut, voimakas ote kietoutui silti lopulta astian ympärille. Hän ärähti ja ponnisti voimansa äärimmilleen, ennen kuin riuhtaisi esineen esiin... ja auki. Leimahtava lieska iski rujojen, väkivallasta huumautuneiden olentojen keskeltä ja paiskasi lähimmät niistä sivuun. Ne sortuivat maahan ja kiemursivat ilmiliekeissä, rääkyen ja kiljuen. Taaempana olleet horjahtelivat taaksepäin ja suojasivat kasvojaan. Niitä ohjasi vaistomainen, alkukantainen pelko, jota edes niiden tylppä, huumaantunut olemus ei pystynyt tuhoamaan. Ne perääntyivät tyrmistyneinä miehen kimpusta ja antoivat hänelle aikaa nousta. "Niin juuri! Pelätkää sitä! Paetkaa tai palakaa!" Tarash karjaisi. Hän onnistui hädin tuskin nousemaan jaloilleen, mutta hän survaisi silti kaikin voimin eteenpäin kouran, jossa piteli yhä esinettä - astiaa, josta iski lieskoja. Jokin vaivihkainen sormien liike sai tulen iskemään raakalaisia kohti suurina rieskoina, jotka nuolivat niitä ja sytyttivtä hitaimmat ilmiliekkeihin. Muut pakenivat tyrmistyneesti ulisten ja mumisten.
Tarash hädin tuskin edes näki eteensä. Mutta ainakaan hän ei ollut aikeissa kuolla noin vain, jonkin kurjan raakalaislauman pieksämänä...
|
|
|
Post by spyrre on Feb 10, 2021 21:46:09 GMT 3
Tilanne oli näyttänyt hetken aikaa varsin pahalta kun raakalaiset löysivät tilaisuutensa ylivoimastaan ja alkoivat kiskoa kookasta soturia maahan. Äkkiä kuitenkin riehuvan lauman keskelle leimahti kammottava, odottamaton liekki. Pedot ulvoivat tuskasta ja pakenivat kompuroiden talloen alleen haavoittuneita tai jo tuleen syttyneitä tovereitaan kuin olisivat hetkeksi unohtaneet kaiken muun. Niiden mieleen tuntui mahtuvan vain yksi asia kerrallaan ja juuri nyt Tarashin niiden niskaan syytämä roihu oli iskenyt ne eläimellisen kauhun valtaan. Ne pakenivat kömpelösti takaisin ylös kallioita tai polkua myöten... lukuunottamatta niitä jotka jäivät jo makaamaan maahan verissäpäin.
Samaan aikaan Akela joutui painiskelemaan vastenmielisen elikon kanssa ahtaan ansan pohjalla. Hän sihisi kirouksia ja iski tuhatjalkaista kerran toisensa jälkeen tikarillaan, mutta vaikka se onnistui viimein roiskauttamaan esiin löyhkäävää visvaa sen panssarilevyjen lomasta elikko vain kiristi otettaan. Sen pitkät leuat olivat uponneet hänen hartiaansa ja ne olivat pureutumassa vain syvemmälle, samalla kun sen sätkivä ruumis yritti kiertyä saaliin ympärille. Kipu, jos se sellaista tunsi, sai suorasukaisen pedon vain puremaan kovempaa. Retuutettu ja yllätyksellä napattu nainen joutui kamppailemaan löytääkseen jotain saumaa johon iskeä. Samalla hänen olonsa alkoi käydä nopeasti jokseenkin huonoksi. Päässä velloi ja hänen käsivartensa alkoi turtua huolestuttavalla tavalla, joka sai miettimään mahtoiko mokoma hirviö olla myrkyllinen. Sarvekas nainen ähisi tukalasti ja rimpuili entistä uhmakkaammin, onnistuen lopulta survomaan tikarinsa otuksen niskaan, kitiinilevyjen väliin. Hän väänsi ja iski uudelleen, ja sitten taas hurjalla vimmalla, kunnes tuhatjalkaisen pää viimein rusahti irti lopusta kehosta. Sen ruumis kiemursi ja huitoi mutta vaikka hän saikin sen piikeistä ja kynsistä lukuisia raapaleita, ne olivat nyt enää vain holtittomia kuolemankouristuksia. Pedon kiinni pureutunut pää tosin ei irrottanut kuolemassaankaan vaan Akela joutui vääntämään leukoja tikarillaan irrottaakseen ne itsestään.
Yläpuolelta kuuluva meteli joka oli kertonut Tarashin taistelusta oli kokenyt äkkiä melkoisen muutoksen sävyssään. Vielä itseään tuhatjalkaisesta selvittelevä, hammasta pureva Akela nosti hämmentyneenä katseensa kun kuopan reunan takana leimahti jotakin kirkasta, ja raakalaisten kauhistuneet huudot loittonivat. "Tarash?" hän ähkäisi varautuneena, tähyillen ylös nähdäkseen mitä tapahtui. Oliko soturi kunnossa? Ainakin tämän raivokas huuto oli vihjannut että tämä itse oli saattanut olla äskeisen lähde...
Petomiehet (tai ainakin ne mitkä pystyivät) pakenivat suomatta enää ajatustakaan millekään muulle, mutta vaikka aukio kallioiden keskellä pysyi hiljaisena, seisoi kauempana raunioiden suojaaman luolan suun varjossa jotain. Se oli pitkä, hontelo ja suuripäinen, ja tuntui tuijottavan tutkimattomilla liskonsilmillään tapahtumia. Sillä tosin ei näyttänyt olevan kiirettä hyökätä tai tehdä mitään muutakaan, vaan lopulta kaiketi nähtyään tarpeeksi se lopulta perääntyi astuakseen yhtälailla hiljaa takaisin luolan pimeyteen.
|
|
|
Post by submarine on Feb 11, 2021 2:19:43 GMT 3
Kohtalokas hiljaisuus oli langennut ylhäältä kuuluneiden leiamhdusten ja rääkäisyjen jäljessä. Nainen huusi toveriaan, mutta siihen ei vastattu. Joko mies ei kuullut, tai sitten hän ei ollut kelvollisessa kunnossa vastaamaan... eikä kumpikaan kertonut hyvää - ei kummallekaan. Luhistuvasta, hatarareunaisesta kuopasta ei tosiaankaan olisi helppo päästä ylös ilman apua. Kukaties jostakin kolosta kaivautuisi pian lisää samanlaisia selkärangattomia petoja. Tai kukaties miehen surmanneet otukset pian hyökkäisivät myös kuopassa odottavan naisen kimppuun. Tai kukaties mikään moisista kauhukuvista ei toteutuisi. Äkkiä Tarashin pää työntyi kuopan reunan ylitse, ja mies katsoi alas toveriinsa. Hänen ohimoltaan norui verta ja hänen toinen silmänsä turposi kovaa vauhtia ruhjeen alla, mutta ainakin hän seisoi yhä, ja hänen silmänsä olivat tarpeeksi kirkakat ja selvät, jotta hän selvästi erotti mitä alhaalla tapahtui. Huolestunut, kireä ilme kepeni aavistuksen, kun hän näki toverinsakin olevan yhä hengissä ja jaloillaan.
"Tule. Ne pakenivat, mutta en tiedä miten pitkäksi aikaa. Emme voi jäädä tänne odottamaan", mies totesi ja laskeutui alas vatsallaan reunaa vasten. Paino oli jaettava mahdollisimman laajalle, jottei se romahtaisi hänenkin altaan. Sitten hän ojensi kätensä Akelaa kohti. Kaikesta huolimatta hänellä oli nähtävästi vielä tarpeeksi voimia kiskoa toverinsa ylös.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2021 14:49:52 GMT 3
Venyvä hiljaisuus ylhäällä kuopan reunalla sai Akelan tukaluuden nopeasti kasvamaan. Jotain oli tapahtunut mutta hänellä ei ollut aavistustakaan mitä, eikä hän pystynyt näkemään paikaltaan kuin armottoman, porottavan taivaan. Hän ärähti ja ponnisteli sitten jaloilleen, potkaisten ohimennen tuhatjalkaisen vieläkin kiemurtavan ruhon kauemmas itsestään. Ylös tähyily jäi varsin hedelmättömäksi, mutta hänen oli tehtävä jotain... vaikkakin hänellä ei rehellisesti tainnut olla paljoa vaihtoehtoja. Ansakuoppa oli syvä ja petollinen, eikä naisen olotila käynyt ainakaan paremmaksi hetkien kuluessa. Siitä huolimatta Akela valmistautui jo kuitenkin yrittämään ylös kiipeämistä, kunnes jokin viimein liikahti reunalla. Nainen kiristi otettaan tikaristaan mutta tunnisti nopeasti esiin työntyvät kasvot. Tarash näytti eittämättä runnellulta... mutta oli silti selvästi tolkuissaan ja suunnilleen yhtenä kappaleena.
Akela päästi väkisinkin syvän henkäisyn ja hänen olemuksensa hellitti, vaikkakin kireä ilme säilyikin arpisilla kasvoilla. "Pakenivat? Kaikkiko?" Nainen näytti jokseenkin hämmentyneeltä tästä mutta soturi oli oikeassa; mitä ikinä olikaan tapahtunut oli silti tarjonnut tilaisuuden jota ei kannattanut hukata. Akela nyökkäsi ja työnsi tikarinsa takaisin vyölleen ennen kuin harppasi kohti ojennettua kättä kiskoakseen itsensä ylös. Hänen askelensa tosin näyttivät huojuvan melkoisesti tähän hätään, ja kurottelu sai nopeasti tämän kiristämään hampaitaan. Oikea käsi kohosi kyllä mutta vasen hädin tuskin nytkähti yrityksestä huolimatta ja Akelan kireä olemus kävi nopeasti huolestuneemmaksi.
"En... en tunne kättäni" ähkäistiin tukalasti. Nainen manasi ääneen kun hän kokeili toisella kädellään pureskeltua raajaansa ja heitti sitten katseen tuhatjalkaisen ruhoon. "Tuo kirottu peto... se kävi kiinni ennen kuin edes huomasin! Se teki tämän" hän ärähti. Kuollut otus oli kuitenkin jo koston toisella puolella eikä heillä ollut aikaa hukattavana. Akela irvisti sille mutta kurotti sitten uudestaan toimivalla kädellään ylös parhaansa mukaan, haluamatta ainakaan jäädä enää ansaan yhtään pidemmäksi aikaa.
|
|
|
Post by submarine on Feb 12, 2021 2:29:04 GMT 3
"En usko, että tuo temppu pitää ne loitolla pitkään", Tarash tyytyi vastaamaan Akelan ihmettelyyn. Hän kurotti alaspäin, kiinnostuneena ainoastaan kiskomaan toverinsa ylös kuopasta... mutta sekään ei ollut niin yksinkertaista. Miehen kulmat kurtistuivat huolestuneesti, kun toinen valitti äkkiä turtuneesta raajasta. Hän katsahti ruman hirvityksen ruhoon tämän jaloissa, aavistaen näyn pohjalta kaiken tarpeellisen. Heillä oli muitakin murheita, kuin vain rujot apinamiehet. "Anna kätesi, niin kiskon sinut ylös. Minun pitää katsoa sitä lähemmin", hän tokaisi lopulta ja kurotti, kunnes sai kuin saikin otteen Akelasta.
Urakka oli paljon turhauttavampi ja hankalampi, kun Akelalla oli vain yksi käsi. Kuopan reuna oli hutera, eikä Tarash pystynyt nousemaan polvilleen kiskaistakseen voimiensa takaa. Lopulta hänen oli kiskottava itseään taaksepäin surkean hitaasti ja vedettävä toista perässään, kunnes tämä sai jonkinlaisen otteen kuopan reunasta jaloillaan. Siinä kului monta pitkää, kallisarvoista hetkeä. Mikään ei kaikeksi onneksi ilmaantunut uhkaamaan heitä sillä aikaa... mutta raunioiden suuntaan paenneet raakalaiset eivät varmasti olleet vain unohtaneet heitä. Lopulta mies kiskaisi toverinsa reunan ylitse, keskelle rujoa näkyä; maassa lojui useampikin surmattu apinamies, joista osa oli isketty maahan miekalla, ja osa puolestaan oli palanut kammottavalla tavalla. Kuolleita kaikki tyynni, todisteita, ettei mies tosiaan ollut ollut helppo saalis - siitä huolimatta, että hän oli saanut äskeisessä useita ruhjeita ja haavoja.
"Istu alas ja näytä kättäsi. Minun pitää tarkistaa se. Saatat menettää raajasi, jos tuolle ei tehdä mitään", Tarash totesi lopulta vakaasti ja komentavaan sävyyn. Hän ei selvästikään piitannut omista vammoistaan juuri nyt yhtä paljoa, kuin Akelan saamasta puremasta ja sen mahdollisista vaikutuksista.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 12, 2021 15:42:57 GMT 3
Kaksikko sai tosiaan kiittää onneaan siitä että Tarash oli onnistunut ajamaan petomaiset raakalaiset tiehensä koska muuten ansasta olisi varmasti ollut hyvin vaikea päästä edes avun kanssa. Akela ähisi turhautuneena (ja luultavasti jokseenkin kivuliaana) kun häntä kiskottiin hitaasti toisesta kädestä ylöspäin... mutta vaikka se tuntuikin kestävän pienen painostavan ikuisuuden, reuna saavutettiin lopulta. Kun nainen sai jonkinlaista jalansijaa ponnistaa tasaiselle maalle tämä ei viivytellyt tehdä niin, vaikkakin aivan hänen edessään odotti verinen ja hiiltynyt, monien ruumiiden peittämä maa. Akela päätyi enemmän tai vähemmän heittäytymään reunan ylitse ja kierähtämään kauemmas pettävältä reunalta ennen kuin ehti edes katsoa ympärilleen.
Sarvekas nainen laittoi nopeasti merkille tuhon jonka soturi oli saanut aikaan raakalaisten keskuudessa. Hiiltyneet ruhot saivat aikaan hämmentyneen kulmien rypistyksen, mutta nyt tuskin oli aika tällaisille kysymyksille. Hirvitykset olivat kuolleita ja se oli tärkeintä tähän hätään... ainakin siihen saakka kunnes niiden toverit löytäisivät jälleen hermonsa. Akela antoi katseensa pyyhkiä ruumiiden yli vielä raskaasti hengittäen ennen kuin yritti ponnistaa jaloilleen. Sekään tosin ei sujunut aivan parhaalla tavalla ja hän päätyi ärähtäen takaisin maahan ainoan toimivan kyynerpäänsä varaan. Toinen käsivarsi tuntui vieläkin raahaavan turhana perässä, eittämättä huolestuttavaan tapaan, samalla kun kyseenalainen turtumus levisi hiljakseen olkapäänkin suuntaan.
Tarashilla oli kuitenkin selvä näkemys siitä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Akela ponnistautui istualleen ja räpäytti silmiään miehen suuntaan ilmeisen epäröivästi. "Nytkö? Mutta... entä ne otukset? Ne saattavat tulla takaisin!" hän protestoi, mutta lopulta päätyi ähkäisemään ja jäämään paikoilleen, vaikkakin pälyillen. Kaiketi kätensä menetys huolestutti naista huomattavasti enemmän kuin palaavat raakalaiset... "Oletko sinä jonkinlainen haavurikin?" tiedusteltiin aavistuksen varautuneesti. Kuitenkin vaikkei selvästikään ollut aivan varma asioista nainen jätti kätensä katsottavaksi, nykien resuista viittaansa ja muuta kangasta pois tieltä. Tuhatjalkainen oli selvästikin upottanut leukansa syvälle. Toisen kärki törrötti oikeastaan naisen olkavarresta vieläkin siinä mihin se oli katkennut kun hän oli vääntänyt niitä irti itsestään. Se oli repinyt niin kangasta kuin ihoakin tieltään helposti, ja jättänyt jälkeensä jonkinlaista outoa töhnää. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun Akela itsekään ehti katsoa mokomaa kunnolla ja hän irvisti näylle. Ainakin sarvekas nainen itse näytti jo varsin huolestuneelta...
|
|
|
Post by submarine on Feb 13, 2021 2:29:51 GMT 3
"Ne saattavat tulla, ja ne saattavat yrittää tappaa meidän uudelleen, mutta sinä saatat menettää kätesi tai henkesi, tai menettää tajusi", Tarash huomautti varsin yksioikoisesti. Hän ei selvästikään ollut unohtanut ympärillä vaanivaa vaaraa, mutta juuri nyt hän asetti selvästi olemassaolevan vaaran sen edelle. "Minä en ole parantaja tai puoskari. Mutta minä olen oppinut yhtä ja toista ja tiedän, millä tavoin myrkky voi vaikuttaa ruumiiseen, ja miten se voidaan kukaties estää", hän jatkoi sen suuremmin rehentelemättä tai kaartelematta, ennen kuin keskittyi olennaiseen - eli esiin otettuun käteen. Mies tarttui raajaan vakaasti, mutta puristamatta, ja veti hihaa itse vielä enemmän sivuun. Puremakohta oli selvä, ja olisi ollut ilman lihasta törröttävää leuanpalastakin. Hän nyhtäisi sen irti nopeasti ja empimättä ja tutki sen nopeasti katsomalla ja haistamalla. Sitten hän heitti sen sivuun ja keskittyi itse puremaan. Myrkyn olemassaoloa ei ainakaan tarvinnut epäillä, ja mies tutki puremakohdan tarkkaan ja nopeasti. Hän selvästi tiesi mitä etsi, eikä tuhlannut aikaansa ilmeisiin tai välihuomautuksiin.
"Olet vielä pystyssä, joten tämä on miedompaa kuin esimerkiksi monilla tappavilla käärmeillä... mikä ei vielä tarkoita paljoa", mies totesi lopulta. Hän ei näyttänyt millään tapaa helpottuneelta. "Puremakohta tummuu, ja kaikella varmuudella sisuskalusi tuskin tulevat selviämään tästä sen paremmin. Vaikka et kuolisi tähän, tulet olemaan pian tuskissasi ja sairas. Olet todennäköisesti suurempi saalis kuin mitä tuollainen tavallisesti nappaisi ja tappaisi... mutta se ei tee sinusta immuunia. Tuon ansan on tarkoitus tehdä tunkeilijat toimintakyvyttömiksi", hän päätteli. Sitten hän alkoi kaivaa esiin jotakin. Yksi pullo lisää muiden joukossa, päällepäin tuskin erilainen kuin se, jonka hän itse oli juonut vähän aikaisemmin. "Olisin ollut typerys, jos olisin tullut tähän kurjaan käärmeidenpesään valmistautumatta myrkkyihin", Tarash tuhahti ja ojensi pulloa Akelalle. "Tämä ei ole mitään taikuutta, eikä se tule pyyhkäisemään tuota pois. Mutta se todennäköisesti heikentää myrkkyä tarpeeksi, että pysyt jaloillasi ja tolkuissasi. Enempää en voi luvata; minulla ei ole mitään tarkempaa tietoa tuosta pedosta."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 13, 2021 15:44:47 GMT 3
Akelan epäröinti ja mahdolliset protestit vaikenivat nopeasti Tarashin suorasukaiseen selvennykseen. Nainen ei ollut itsekään halukas kokeilemaan onneaan jonkin tällaisen suhteen, edes raakalaisten uhan edessä. Hän katseli revittyä käsivarttaan levottomana ja jokseenkin neuvottomana mutta Tarash tiesi selvästi huomattavasti paremmin mitä oli tekemässä. Toisen annettiin tutkia raajaa rauhassa, vaikkakaan nainen ei voinut olla liikehtimättä tukalasti varsinkin kun mies pohti arviotaan ääneen. Se sai aikaan entistä syvemmän kulmien kurtistuksen.
"Se... ei oikeastaan edes tunnu enää miltään. Luulisi että se olisi kipeä, mutta..." Myöskään Akela ei kuulostanut helpottuneelta tästä, vaikkei selvästikään ollut varma mitä tällainen tarkoitti. "Eikö se pitäisi... leikata auki, tai jotain? Että myrkky tulisi ulos?" Hän tuskin oli perehtynyt myrkkyihin tai vastaaviin samalla tavalla kuin mies, ja elkeistä näki että sarvekas nainen enemmänkin toisti jotain kuulemaansa enemmän kuin puhui jostain oikeasta kokemuksesta. Tämä kaikki kuulosti hänen korvaansi silti varsin pahalta. Kun Tarash veti esiin uuden pullon, Akela jäi silti silmäilemään tätä varautuneena. Hän muisti kyllä mitä miehen myrkyt olivat saaneet aikaan aiemmin... mutta oliko hänelläkään muka vaihtoehtoja?
"No... jos se ei tapa minua, niin... Minulla ei taida olla varaa valittaa" Akela ähkäisi lopulta. Hän epäröi silminnähden mutta otti silti tarjotun pullon vastaan. Oli kaiketi vain luotettava siihen että Tarash tosiaan tiesi mitä teki... tai ainakin paremmin kuin hän itse juuri nyt. Se tuntui kieltämättä oudolta, olihan hän tavannut miehen vasta hetki sitten, mutta... no, olivathan he kokeneet yllättävän paljon tässä lyhyessä ajassa. Sarvekas nainen sormeili korkkia ainoalla kädellään kunnes kirosi ja päätyi kiskaisemaan sen irti hampaillaan. Aineen haju sai aikaan irvistyksen, mutta lopulta hän veti syvään henkeä ja kumosi litkun suuhunsa. Mitä aine ikinä olikaan, hän ei olettanut senkään osoittautuvan erityisen miellyttäväksi, mutta kaiketi luotti silti tarpeeksi Tarashin arviointikykyyn.
|
|
|
Post by submarine on Feb 15, 2021 1:30:53 GMT 3
Tarash nyökkäsi ja antoi pullon Akelalle. "Se ei maistu hyvältä, tai tunnu hyvältä, mutta se auttaa. Myrkky on jo kulkenut suonia myöten ruumiiseesi, ja pian se alkaisi jäytää sisuskalujasi. Tuo todennäköisesti torjuu sen, mutta kumpikaan siitä ei ole kivutonta." Mies jätti toisen tunnustelemaan vointiaan ja juoman aiheuttamia tuntemuksia ja siirtyi itse tutkimaan maassa lojuvia raatoja. Kukaties hänen olisi pitänyt puhua suoremmin ja kaartelematta. Hän ei toki valehdellut mistään, mutta hän ei varmasti painottanut asiaa sen vaatimalla tavalla; hänen tarjoamansa juoma todennäköisesti raastaisi sisuskaluja kammottavalla tavalla ja aiheuttaisi tuskaa, joka saisi heikomman miehen kyyneliin. Kukaties olisi ollut kohteliasta ainakin kertoa se toiselle. Mutta toisaalta, tämä ei ollut kohteliaisuuksille sopiva paikka, eikä pelotteleminen ennakkoon auttanut mitään. Nainen huomaisi asian kyllä itsekin. Tai kukaties tämä osoittautuisi odotettua kovapintaisemmaksi, eikä asiasta edes tarvitsisi murehtia.
"Ne loput pakenivat tuon raunion suuntaan. Meidän ei ainakaan tarvitse miettiä, mitä siellä on", Tarash totesi lopulta. Hän osoitti kohti edessäpäin häämöttävää kivikasaa, ja vilkaisi sitten maassa lojuvia ruumiita uudemman kerran - etenkin niitä, jotka olivat kaatuneet miekaniskuihin eivätkä ilmiliekeissä. "Nämä eivät näytä siltä, kuin hallitsisivat tätä paikkaa", mies huomautti. Karkeita, romuluisia ruumiita peittivät vanhat arvet, jotka eivät selvästikään olleet tullee taisteluista, vaan tarkoituksella. Kuin ruoskittujen orjien tai kidutettujen vankien jäljet. Jokin kiinnitti Tarashin huomion, ja hän kumartui tutkimaan yhtä ruumista lähempää. Hän käänsi sen päätä ja löysi sen ohimoilta outoja, symmetrisiä arpia, kuin tämän kallo olisi toistamiseen lävistetty jollakin ohuella ja terävällä. Samanlaisia oli muillakin. "Nämä olennot tuskin taistelivat meitä vastaan omasta halustaan. Ne ovat kaiketi jonkinlaisia vahtikoiria..."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 15, 2021 20:43:18 GMT 3
Jos Akela oli äsken murehtinut pahaenteistä turtuutta, sitä ei tarvinnut enää miettiä kovinkaan kauaa. Tarashin ojentama litku löyhkäsi eikä maistunutkaan hyvälle mutta se jäi nopeasti sivuseikaksi kun aine alkoi vaikuttaa. Hän ehti odottaa hetken ja pohtia mahtoiko vastamyrkky edes toimia, ennen kuin leviävän turtuuden lomaan syttyi huomattavasti ärhäkämpi polte. Kaiketi mies oli varoittanut tästä mutta muutos oli silti melkoinen, ja sarvekas nainen ähkäisi väkisinkin. Polte hänen sisälmyksissään kävi suorastaan korventavaksi ja pakotti Akelan kaksin kerroin tuskasta maahan. Silmissä ja päässä sumeni... mutta vaikka nainen kärvisteli vaivalloisesti hampaidensa lomasta hengittäen ja koko keho kivusta jännittyneenä, yhteenpurtujen leukojen välistä ei kuulunut muuten mitään. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun arpinen nainen joutui sietämään tuskia... edes jotakin tällaista. Hän oli oppinut jo kauan sitten ettei silloin kuulunut päästää ääntäkään.
Koettelemus oli koko kehoa raastava ja iski toviksi täysin hervottomaksi. Se toi eittämättä mieleen pahoja muistoja, ainakin sitten kun hän ehti miettiä niitä. Lopulta se kaikki alkoi kuitenkin hellittää... ei kokonaan, mutta tarpeeksi että nainen alkoi saada tolkkuaan takaisin. Oranssi katse alkoi taas löytää terävyyttä kunnes Akela sihahti terävästi hampaidensa lomasta ja alkoi punnertautua taas vaivalloisesti istualleen. "En... näköjään kuollut" hän sihahti, vetäen sitten syvään henkeä ja käänsi sitten katseensa Tarashiin. Mies oli antanut hänelle tilaa ja mennyt tutkailemaan olentojen ruumiita, josta hän oli oudolla tavalla kiitollinen. Ilmeisestikin Tarash oli myös huomannut jotakin. Akela rypisti kulmiaan sanoille vaikkei ollutkaan vielä aivan selvitellyt päätään. Hän kiskoi silti härkäpäisesti jalat alleen, ja nilkutti sitten miehen tuntumaan jääden hetkeksi siristelemään ruumista jota toinen oli tutkinut. Nyt ei ollut aikaa jäädä voivottelemaan huonoa oloa. Ei, jos jalat kantoivat edes suunnilleen.
"Niitä on... ruoskittu?" nainenkin tunnisti rujot arvet, joka kirvoitti hänestä hiljaisen, vihaisen sihahduksen. Hän ei ehkä ollut tiennyt mitä äskeiset olennot olivat olleet, mutta tällainen käänne ei selvästikään miellyttänyt. "Olivatko ne orjia? Ne... kyllä käyttäytyivät jotenkin oudosti. Mitä tuo on?" Akela mittaisi näkyä aikansa kunnes osoitti itsekin pientä, mutta varsin erilaista jälkeä olennon päässä. Moinen sai hänet selvästi hyvin epäluuloiseksi. "Pakeniko niitä monta? Kirottua. Ne saattavat hakea lisää väkeä... Jos ne olivat koiria, niin... kenen?"
|
|
|
Post by submarine on Feb 16, 2021 1:56:10 GMT 3
Tarash keskeytti ruumiiden tutkimisen vilkaistakseen kärvistelevää Akelaa. Hän saattoi lopulta vain seurata vierestä vaiti ja antaa asioiden mennä kuten ne menisivät. Lopulta näytti kuitenkin siltä, että nainen oli myrkkyä ja vastamyrkkyä vahvempi. Miehen oli pakko hymähtää kunnioittavasti. Moni raavas soturikin oli selviytynyt huonommin tällaisesta. Tai kukaties kyse oli jostakin muusta? Nainen ei ollut samaa verta kuin hän, tai kukaan muukaan ihminen. Kukaties nämä asiat toimivat eri tavalla. Siinä oli ainakin yksi asia, josta hän ei rehellisesti voinut väittää tietävänsä käytännössä mitään. "Onnea siitä. Älä kuitenkaan vielä huokaise. Olosi tuskin tulee olemaan hyvä vielä pitkään hetkeen, ja on aivan mahdollista, että se huononee tästä, kunhan jännitys ja valmius lakkaavat", mies tokaisi, mutta ie jäänyt pohtimaan asiaa sen enempää. Heistä kumpikaan tuskin pystyisi sanomaan mitään erityisen järkeää asian suhteen; joko ongelmia ilmaantuisi, tai sitten ei. Se nähtäisiin vasta sitten.
Myös Akela kiinnostui ruumiista ympärillä, ja Tarashin huomio palasi niihin. Hän murahti uudelleen, nyt mietteliäämmin. "Minä en tiedä sellaisesta erityisen paljoa, mutta nuo reiät on tehty tarkoituksella. Jos minun pitäisi arvata, arvaisin, että ne on tehty, jotta joku pääsisi käsiksi näiden olentojen aivoihin. Sillä tavalla olisi kaiketi aivan mahdollista tuhota niiden kyky miettiä tai niskoitella. Ne kävivät päälleni kuin unissakävelijät, eivätkä selvästikään miettineet mitään mitä tapahtui, ennen kuin tuli pelotti ne pakoon", mies totesi. Jälleen kerran hänen sävynsä oli täysin yksioikoinen, eikä hän arvostellut tai pohtinut omia henkilökohtaisia tuntemuksiaan tämän kaiken keskellä. Hän tiesi mitä näki, ja teki siitä arvionsa. "Niistä pakeni kukaties kolmannes. Loput kuolivat. Ja aikoivatpa ne hakea lisää tai eivät, niin tuolla varmasti huomataan, kun ne pakenevat takaisin", hän lisäsi ja hieroi rusikoitua hartiaansa. Hänen katseensa tutkaili raunioita arvioivaan sävyyn.
"Voisimme kukaties tehdä väijytyksen siltä varalta, että ne palaavat apuvoimien... tai herrojensa... kanssa. Kuten näit, tämä paikka sopii siihen. Jos tapamme ulos lähetetyt, se antaa meille lisää tilaa miettiä asioita", Tarash lopulta totesi. Hän ei viitsinyt edes alkaa pohtimaan, millaiset heidän mahdollisuutensa olivat asian suhteen. Joko he yrittäisivät tai sitten eivät. Kaikki muu oli juuri nyt varsin toissijaista.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 16, 2021 15:48:27 GMT 3
"Ei nyt ole aikaa... sellaiseen" Akela ähkäisi soturin varoitukselle ärhäkkään sävyyn, nilkuttaessaan toisen tuntumaan ruumiiden äärelle. Tarash oli selvästi ehtinyt tehdä useitakin havaintoja niistä, eikä yksikään miellyttänyt ainakaan naista. Mies piti olemuksensa viileänä ja objektiivisena, siinä missä hänen kulmansa rypistyivät ja kurkusta pyrki esiin sihahdus. "...en tiedä mitä nämä otukset ovat, mutta... tuo on hirviömäistä. Tämän pesän täytyy kuulua niille käärmeille. Mille muullekaan?" Akela töksäytti mittailtuaan ruumiista löytyviä jälkiä, ja sylkäisi sitten maahan. Kivuistaan huolimatta nainen tuntui oikeastaan taas jokseenkin hurjistuneelta... tai kukaties juuri siitä syystäkin. "Kirottua. Hyvä että sait niin monta, mutta... Jos en olisi pudonnut siihen typerään ansaan... Meillä ei ole aavistustakaan mitä ne tuovat nyt mukanaan kun palaavat. Se edellinen olisi voinut jäädä huomaamatta, mutta tämä..." Hän sihahti ja manasi ääneen.
Myös Akela vaikeni hetkeksi, ehkä yhtälailla punnitsevasti kuin kipujensakin vuoksi. Hän kirskutteli hampaitaan ja kiristi leukaansa, mutta antoi katseensa kiertää niin ruumiiden, kallioiden kuin raunioidenkin ylitse kunnes harppasi peremmälle olentojen ruhojen keskelle. Moni niistä oli kaatunut rujosti mutta kauempana, jossain hieman näiden takana retkotti yksi, josta törrötti vielä tuttu keihäs. Hänen haavoittamansa otus ei ollut päässyt edes oikeaan taisteluun saakka vaan langennut vammoihinsa pian, ennen kuin oli jäänyt muiden jalkoihin. Nainen silmäili otusta tutkimattomasti ennen kuin nosti saappaansa sen rinnalle ja kiskaisi aseensa ärähtäen irti. Se vaati hieman yritystä yhdellä kädellä, mutta onnistui lopulta. "En tiedä. Mutta meidän on tehtävä jotain, ennen kuin vedämme koko pesän peräämme. Ne tuskin jättävät asiaa tähän jos niillä on vähänkään järkeä. Ne tietävät että löysimme ne" hän murahti lopulta nojaten puuskahtaen keihääseensä. Turhautunut katse kääntyi hänen revittyyn käsivarteensa. Hän yritti liikuttaa sitä, mutta vaikka se sai aikaan irvistyksen, liikahtivat sormet silti jo enemmän kuin äsken... vaikkakaan tuskin vielä tarpeeksi tarttuakseen oikeasti aseeseen.
"Ne eivät ole tulleet vielä. Katsotaan ympärillemme." Töksäytettiin lopulta. Sarvekas nainen veti syvään henkeä mutta astahti sitten eteenpäin, huomattavasti varovaisemmin askelin. "...parempi varoa mihin astuu" hän tuhahti vielä suunnaten kireästi kohti rauniota sekä mustana ammottavaa käytävää. Ilmeisesti Akela oli vieläkin haluton jättämään tällaista taakseen ja kohtaisi sen mielummin tässäkin tilanteessa... tai sitten elätteli vielä toivoa että he voisivat keksiä jotakin jolla ratkaista ongelman. Ainakin hän selvästi tutkaili säänpieksemiä raunioita kaiken ympärillä tarkasti.
|
|
|
Post by submarine on Feb 17, 2021 2:05:00 GMT 3
Tarash vilkaisi uhmakasta Akelaa, kuin olisi arvioinut miten kyvykäs toinen oli vastaamaan itsestään ja omista päätöksistään juuri nyt. Lopulta hän kuitenkin päästi myötäävän äänen ja astui samaan suuntaan kuin tämäkin. Tämäkään ei vielä ollut antanut heille mitään todellista tietoa mistään. Heidän olisi otettava selville ainakin jotakin tästä kaikesta, eikä hän lopulta voinut alkaa estelemäänkään toista yrittämästä. Kuolemanvaara oli joka tapauksessa läsnä. "Yritetään ainakin saada selville jotakin. Katsotaan miltä näyttää", mies tokaisi. Hän oli ottanut miekan käteensä, eikä selvästi ollut aikeissa työntää sitä pois. Toinen käsi tunnusteli hänen omia hartioitaan, kylkiään ja niskaansa. Mikään ei tuntunut olevan erityisen pahasti rikki. "Mutta jos asiat menevät huonoon suuntaan, parempi häipyä hyvällä. Muistaakseni et ollut aikeissa kuolla sen ukon tai hänen vankkureidensa vuoksi", hän kuitenkin vielä lisäsi, kukaties aavistuksen kärkevämmin kuin oli aikonutkaan.
Kaksikko eteni varovasti raunioita kohti, pyrkien pysymään mahdollisimman suojassa siellä mahdollisesti odottavilta vaaroilta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ainakaan välittömästi, kun he ehtivät kivenheiton päähän rakennuksesta. Se oli selvästikin ikivanhaa tekoa, samanlainen kaikesta elävästä muistista kadonnut jäänne kuin muutkin rauniot täällä. Sen varsinaisista rakenteista ei ollut jäljellä käytännössä mitään paitsi mureneva ulkokuori. Ja kuten Tarash oli arvioinutkin, sen lattia oli selvästi sortunut jonkin alemman, maanalaisen kerroksen päältä ja avannut sen ulkomaailmaan. Nyt koko paikka oli vain tuntemattomien petojen luolan suu. "... tässä ei ole paljoa nähtävää. Ellemme aio puskea sisään, niin ne tulevat pian ulos", mies tokaisi lopulta. Hän kuitenkin tutki kivikasaa arvioivaan sävyyn.
"Kukaties voisimme romauttaa koko jäänteen niiden niskaan. Tuo näyttää siltä, että voisi romahtaa omia aikojaankin, saati sitten pienellä avulla", Tarash äkkiä huomioi. Ajatus tuntui lähtökohtaisesti järkevältä. Olipa maan alla mitä olikaan, se tuskin pystyisi raivaamaan kaikkea tätä kiveä tieltään noin vain. Ei ainakaan ennen kuin he olisivat jo jossakin aivan muualla - ukkoineen ja vankkureineen. Eittämättä hyvä suunnitelma... jos ei otettu huomioon sitä tosiseikkaa, että siihen olisi todennäköisesti tarvittu suuri määrä väkeä ja raskaat varusteet. Mutta mies näytti suhtautuvan vaihtoehtoon siltikin vakavasti...
|
|
|
Post by spyrre on Feb 18, 2021 15:22:05 GMT 3
"Pirut minä siitä ukosta ja sen kärryistä" Akela ärähti. Hän joko ei laittanut merkille saamaansa katsetta tai sitten ei piitannut siitä tippaakaan vaan harppoi yhtälailla eteenpäin kohti raunioita. Nainen oli selvästi tekemässä mitä teki, mutta ei siitä syystä joka kaiketi olisi pitänyt olla syy jonka vuoksi he edes olivat täällä... tai siitä huolimatta kuinka järkevää se oli. Joka tapauksessa, ainakaan tällä kertaa jalan alle ei osunut enempää ansoja kun he ylittivät hiekkaisen maan raunion tuntumaan. Sarvekas nainen pysähtyi mittailemaan näkymää terävästi hieman keihääseensä nojaten. Hän murahti Tarashin huomautukselle, ja nyökkäsi sitten yllättävänkin painavasti. Oikeastaan oranssi katse joka oli suunnattu säänpieksemiin kivimuodostelmiin olikin varsin arvioiva.
"Näkisin kyllä mielelläni mitä ne pirut sitten tekevät kun jäävät vangeiksi omaan koloonsa. Jos odotamme että ne alkavat tunkea kimppuumme niin saisimme ehkä useammankin siinä samalla" Akela tokaisi ilmeisen kaunaisesti, tapaan joka ei myöskään jäänyt punnitsemaan sitä kuinka jokin tällainen oli edes toteutettavissa. Sen sijaan sarvekas nainen näytti entistä motivoituneemmalta. Hän murahti ja iski sitten keihäänsä pystyyn hiekkaan ennen kuin harppasi ärhäkästi kiviseinien juurelle. Ammottava käytävä sai yhden jos toisenkin varautuneen katseen naisen etsiessä merkkejä uusista hyökkääjistä samalla kun asteli punnitsevaan sävyyn seinien tuntumassa. Toinen käsi roikkui vieläkin lähes hyödyttömänä sivulla mutta Akela ei selvästikään jäänyt miettimään sitä... kuten tuskin juuri nyt paljoa muutakaan. Hän juoksutti sormiaan vanhaa, kärsinyttä kiveä vasten kuin etsien jotain ennen kuin pysähtyi kuopan yllä häälyvän seinänpätkän tuntumaan. Ehkä naisen askelet olivat jokseenkin huojuvia, mutta siltikin tämä päästi ilmoille pienen, lähes tyytyväisen murahduksen. Tämä tuntui unohtaneen lähes kaiken muun ympärillään kumartuessaan polvensa varaan ja painaessaan toimivan kätensä kiveä vasten... ensin kokeilevammin, sitten määrätietoisemmin. Kaiketi hän oli löytänyt mielestään etsimänsä.
Akela hengitti syvään ja kiskoi mieltään kuriin korventanvan, tukalan olonsa keskeltä. Lopulta hän kiristi leukaansa keskittäen kaiken jäljellä olevan voimansa kiviin edessään. Ilmapiiri kiristyi jälleen naisen ympärillä, tällä kertaa tavalla jonka saattoi tuntea kauempaakin. Sitten kiviset rakenteet räsähtivät varoituksetta. Ensin vaivihkaisesti mutta sitten huomattavasti pahaenteisemmin, ja näkyviin ilmestyi halkeamia kuin jokin näkymätön voima olisi iskenyt perustuksia vasten. Kerran, sitten uudestaan. Seinä alkoi huojua ja sitten kallistua uhkaavasti kohti luolan suuta... mutta niin teki myös sarvekas nainen. Näkymätön mystinen voima hiipui nopeasti kun Akela rojahti maahan. Hän oli selvästikin antanut kaikkensa tähän ponnistukseen... oli se kukaties järkevää tai ei.
|
|