|
Post by spyrre on Jan 2, 2021 15:20:26 GMT 3
Panssaroitu hirviö kamppaili elämästään, mutta jäi viimein toiseksi murskaavien iskujen alla. Vielä hetken se kähisi ja louskutti vaahtoavilla leuoillaan ennen kuin lysähti liikkumattomaksi veriseen maahan. Akela ärähti ja survaisi vielä keihäänsä läpi otuksen silmästä varmistaakseen ettei se enää nousisi. Se saattoi olla tarpeetonta murskatun niskan yhteydessä mutta kukaan tuskin halusi ottaa sitä riskiä että peto ei olisikaan niin kuollut kuin miltä näytti. Uhka oli silti kaikkea muuta kuin ohitse vielä.
Haltia kiskaisi rivakasti keihäänsä irti ja pyörähti ympäri Tarashin huudahtaessa varoituksen. Hirviö oli maassa, mutta toinen eli vielä... ja selvästikin oli vielä saaliin perässä. Vartijoiden huudot kantautuivat korviin nopeasti, uhmakkaina mutta myös epätoivoisina. Jäljellä olevaa petoa ei tarvinnut hakea kauaa. Se oli selvästi hakenut tilaisuuttaan paniikissa riuhtovien juhtien suhteen mutta väki piti sen vaivoin loitolla aseillaan sohien. Panssaroidussa nahassa törrötti jo useitakin nuolia sekä katkennut keihäänvarsi joka oli uponnut jonnekin sen hartiaan mutta tämä kaikki tuntui saaneen otuksen lähinnä hurjistumaan... siitäkin huolimatta että sen liikkeet ontuivat selvästi.
"Tuolla" Akela ähkäisi lyhyesti ja harppasi sitten liikkeelle, tuskin miettimättäkään. Yksi miehistä huudahti kun irvistelevät leuat tempaisivat keihään tämän käsistä otuksen puskiessa raivokkaasti eteenpäin pienten kiusankappaleiden kimppuun jotka seisoivat sen saaliin tiellä. Se ei selvästikään odottanut että joutuisi itse hyökkäyksen kohteeksi uudesta suunnasta ennen kuin äkkiä päästi tyrmistyneen rääkäisyn. Haltianainen oli kukaties kevyt-tekoinen verrattuna raavaampaan joukkoon, mutta hänen keihäänsä tuntui silti löytävän kohteensa. Pedon huomion ollessa muualla lyhyt nainen oli livahtanut tämän kimppuun ja survaissut aseensa kevyemmin panssaroituun vatsaan. Otus kavahti ja pyörähti villisti ympäri tavoitellakseen hyökkääjää leuoillaan. Ainakin sen huomio oli selvästi kääntynyt muualle... vaikkakin se olikin nyt kaikessa veren- ja kostonhimoisuudessaan suunnattu pirullisen vikkelään haltiaan.
|
|
|
Post by submarine on Jan 3, 2021 1:21:07 GMT 3
Tarash repäisi miekkansa irti pedon vielä nytkähtelevästä ruhosta ja pyörähti ympäri. Akela näytti iskeneen keihäänsä jo aivan uusiin ongelmiin, eikä mies jäänyt odottelemaan vaan harppoi tätä kohti veren ja hurmeen roiskuessa terältään. Ympärillä velloi huutavia ja aseitaan heiluttavia miehiä, jotka onnistuivat vain ja ainoastaan seisomaan tiellä. Raskas, kookas mies tönäisi useammankin sivuun ja puski näiden lävitse naisen avuksi. "Olkaa hyödyksi tai pysykää kauempana!" mies huudahti, unohtaen aikaisemmat sivistyneet tapansa pelkän yksinkertaisen kuolemanvaaran ja toiminnan tarpeen edessä. "Vahtikaa selustaa!" Kukaties huuto sai jotakin aikaan, tai kukaties ei, mutta mies ei jäänyt arvioimaan vaan harppasi keskelle taistelua.
"Sinulla on kiire kuolla!" Tarash huudahti hanakasti petoa ahdistavalle Akelalle, joka ei muiden tapaan ollut paennut hirviön edeltä. Hän astui tämän sivulle, kohottaen miekkaansa uhkaavasti kohti rujoa petoa. Se kavahti ja hurjistui entisestään, kun hän lähestyi. Kukaties kookas soturi sai sen varuilleen... tai sitten se haistoi toverinsa kuiviin vuodatetun elämän hänen terällään. "Niin juuri. Tässä on sinunkin kohtalosi", Tarash murahti pedolle ja pyöräytti miekkaansa kaaressa, joka sai veren sinkoilemaan ympäriinsä punaisena pirskona. Osa hänestä halusi ajaa pedon vain pois ja hoitaa tämän ilman enempiä kuolemanvaaroja, mutta samalla hän ymmärsi oikein hyvin, ettei sitä kannattanut päästää seuraamaan heidän selustassaan... ja että se ei todennäköisesti muutenkaan ymmärtäisi omaa parastaan. "Kierrä sen selustaan. Tapamme sen yhdessä!" hän ärähti naiselle. Hän pyöritti yhä miekkaansa ja huudahti pedon suuntaan pitääkseen sen huomion itsessään. Ei ainakaan ollut mitään syytä ottaa turhia riskejä.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 3, 2021 15:36:57 GMT 3
Jäljellä oleva peto löysi itsensä äkkiä tilanteesta johon se ei selvästikään ollut odottanut joutuvansa, eittämättä viimeistään nyt kun Tarash harppoi määrätietoisesti kohti verentahriman teränsä kanssa. Otus irvisteli mutta empi. Saalis olikin osoittautunut huomattavasti hankalammaksi kuin mitä ne olivat arvelleet...
Jo verta vuotavan hirviön huomio kiinnittyi nopeasti saapuvaan soturiin joka soi Akelalle tilaisuuden livahtaa jälleen tämän leukojen edestä joita oli pidätellyt keihäällään. Syystä tai toisesta miehen tokaisu kirvoitti ilmoille jonkinlaisen terävän naurahduksen ennen kuin haltia harppasi taas liikkeelle. Akela ei pitänyt silmällä muun joukon toimia senkään vertaa kuin toinen, mutta käytti kyllä epäröimättä hyödykseen soturin tarjoaman tilaisuuden. Haavoittunut peto kääntyi kohtaamaan uhkaavasti lähestyvän Tarashin miekkoineen ja silmänräpäyksessä lyhyt nainen oli taas sen taustalla. Hän syöksähti matalaksi ja lähes hirviön jalkoihin, survaisten jälleen ylös tavoitellen keihäällään otuksen sisälmyksiä. Eläimestä irtosi uusi korvia riipivä huuto ja se kavahti takajaloilleen huitoen villisti... eittämättä jo enemmän hätäisesti kuin vihaisesti. Mutta se tuskin teki tästä yhtään vähemmän vaarallista. Kukaties jopa päin vastoin. Suuri hirviö ei laskelmoinut enää senkään vertaa kuin mitä ovela peto yleensä tekisi vaan loikkasi kivun villitsemänä eteenpäin. Tarashin olemus ja miekka oli saanut sen epäröimään aikaisemmin mutta nyt edes verentahrima ase ei enää pidätellyt epätoivonvimmalla hyökkäävää otusta.
|
|
|
Post by submarine on Jan 4, 2021 1:33:28 GMT 3
Tarash painosti petoa edestä ja pakotti sen huomion itseensä sivaltelemalla ja sohimalla miekallaan raivokkaasti. Hän ei missään kohtaa harpannut elukan hampaiden etäisyydelle, eikä hänen miekkansa yltänyt siihen sen paremmin, mutta peto oli tarpeeksi nokkela ymmärtämään siitä huolimatta sen vaarallisuuden; se oli jo saanut tuntea metallin pureman itsessään ja hänen terällään löyhkäsi sen toverin veri. Se ärjyi ja louskutti leukojaan hänelle, mutta ei lopulta tohtinut hyökätä, eikä myöskään käännähtää sen selustaan kiertävää naista kohti; sen vammat hidastivat sitä liikaa ja ajoivat sen varovaiseksi. Joten kun mies piteli sitä veren ja metallin lumouksessa, nainen kiersi sivuun antaakseen kuolettavan iskun. Keihäs upposi lopultakin hirviön sisälmyksiin kohtalokkaan syvälle. Tarash peräytyi askeleen miekka koholla, yrittäen ennakoida tuskaisen hirviön aikeita. Koulutetun, kokeneen soturin vaistot kertoivat, että se yrittäisi paeta tai hyökätä Akelan kimppuun ja kostaa kuolemansa, mikä sai miehen valmistautumaan ryntäämään eteenpäin kun se paljastaisi selkänsä hänelle. Mutta alkukantainen, tuskan ja veren sekoittama pedon mieli ei suostunut taipumaan hänen sivistyneiden odotustensa edessä.
Yhtäkkiä peto kavahti takajaloilleen ja hyökkäsi Tarashia kohti, ei suinkaan Akelan suuntaan. Hän ärähti ja jännittyi loikatakseen sivuun kuolettavan rynnäkön tieltä, mutta hänen mielensä ja ruumiinsa olivat kuolevaa kammotusta hitaammat. Se iskeytyi häneen koko ruhollaan ja paiskasi hänet alleen. Tuska leimahti hänen kyljessään, ja Tarash kaatui hirviön mukana voimatta vastustaa sitä. Mutta siitä huolimatta hänen harjaantunut miekkakätensä toimi epäröimättä. Kun hän kohtasi maan ja peto rysähti hänen päälleen, hänen miekkansa iskeytyi suoraan sen kitaan. Hänen kätensä voima ja rynnäkön turruttava iskuvoima iskivät sen yhdessä sen kallon läpi, ja terä rusahti ulos sen takaraivosta veren roiskuessa.
Pedon raivo ja soturin karjaisut vaikenivat saman tien. Ympärillä juoksetnelevat miehet pysyivät yhä äänessä, mutta hirviö ja Tarash olivat vaienneet. Nyt kumpikin lojui yhdessä yhteen sotkeutuneessa kasassa, josta oli vaikea erottaa, oliko edes mies selvinnyt hengissä. Ainakaan hän ei liikkunut...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 4, 2021 16:43:17 GMT 3
Jäi vain arvailujen varaan ymmärsikö kuolettavasti haavoitettu hirviö tilanteestaan vielä vähemmän vaiko enemmän kuin olisi olettanut. Ehkä se ei tuskansa keskellä enää edes tajunnut mistä sen vatsan puhkaissut isku oli tullut ja iski vain kohti ensimmäistä mahdollista kohdetta... vai tiesikö se että ainoa reitti pakoon kulki kookkaan soturin lävitse sen edessä? Kumpi sitten olikaan lopulta vastaus, johti silti samaan lopputulokseen. Akelakin oli varautunut siihen että peto pyörähtäisi ympäri tavoittelemaan häntä seuraavaksi ja ehti päästämään vain yllättyneen kirouksen kun se äkkiä kavahti huitoen ja loikkasikin eteenpäin. Ja siinä vaiheessa olikin jo myöhäistä tehdä oikein mitään.
Villiintyneen eläimen huitovat kynnet sohivat häntäkin kohti ja nainen korjahti sihahtaen taaksepäin. Nopea kipu repäisi hänen kasvojensa poikki mutta haltia ei ehtinyt jäädä miettimään tätä nyt. Karjuva hirviö karkasi päin Tarashia ja iski miehen maahan koko massallaan. Veri roiskahti... ja sitten kaikki oli ohi. Peto ei liikkunut, mutta helpottunut henkäys keskeytyi kun hän tajusi ettei niin tehnyt soturikaan. Ainoa ääni ja liike mitä tällä hetkellä oli havaittavissa tuli vartiomiehistä jotka parveilivat ympärillä. Jotkin näistä päästivät jo voitonriemuisia huudahduksia tajutessaan pedon nujertuneen vaikka eivät laskeneetkaan aseitaan, mutta Akela ponnisti lähes hurjistuneena jaloilleen jakamatta tätä tunnetta.
"Mitä kirottua te teette, typerykset? Auttakaa häntä!" nainen huudahti kunnes ärähti ja kiilasi itse tiensä kohti kaatunutta petoa sekä miestä tämän ruhon alla. Ei ollut epäilystäkään siitä että hirviö oli kuollut, jo nopeakin katse paljasti sen niskasta törröttävän miekanterän. Se tosin ei ollutkaan se asia joka juuri nyt huoletti. Akela kumartui rivakasti lähemmäs tarkastellakseen liikkumatonta miestä paremmin elonmerkkejä etsiäkseen, mutta verta oli kaikkialla. Suuri osa oli lähtöisin pedosta, mutta oli hyvin vaikea sanoa oliko tämä koko totuus. Kookas elukka oli raskas kuolleenakin eikä näyttänyt siltä että se olisi helppo liikutettava noin vain... mutta äkkiä omituinen raskas ilmapiiri nousi jälleen esille. Akela päästi sihahduksen tarraten raatoon vihaisesti. Vastoin odotuksia ruho nytkähti ja suorastaan lennähti sivuun. Oli kuin jokin olisi pyyhkäissyt otuksen mukaansa paiskaten sen raskaasti kivikkoon tyrmistyneesti huudahtavien vartijoiden eteen, ennen kuin hiipui yhtä mystisesti kuin oli ilmaantunutkin. Nainen heitti miesten suuntaan vain pikaisen terävän katseen ennen kuin käänsi huomionsa takaisin soturiin. "Oletko vielä elossa?" töksäytettiin raskaana kulkevan hengityksen lomasta.
|
|
|
Post by submarine on Jan 5, 2021 1:48:46 GMT 3
Ympärillä seisovat miehet (joista yksikään ei liikauttanut sormeaankaan tehdäkseen kuten outo nainen oli käskenyt) kohisivat ja perääntyivät tyrmistyneinä, kun Akela näytti äkkiä töytäisevän pedon raadon sivuun omin voimineen. Alta paljastui runneltu ja riepoteltu Tarash, joka oli selvästi saanut tuntea hirviön kostonhimoisen vihan - mutta joka myös eli ainakin vielä. Hänen rintansa kohoili yhä ja äkillinen painon katoaminen päältä kirvoitti hänestä yskäisyn. Äskeinen oli kuitenkin jättänyt häneen jälkensä, ja hänen kylkensä oli veren peitossa. Pedon kynnet tai hampaat olivat repäisseet sen auki äskeisessä rysähdyksessä, ja nyt veri virtasi vuolaasti. Mies yskäisi uudelleen vaimeasti. Hänen kasvonsa olivat vetäytyneet tuskalliseen irvistykseen ja hänen liikkeensä olivat hitaita ja tehottomia, kun hän yritti kohottautua käsiensä varaan. Oli selvää, että äskeinen oli haavoittanut häntä julmasti - kukaties julmemmin, kuin mistä kuolevainen mies selviäisi pitkään. Verta oli paljon, eikä hänen vointinsa ollut ainakaan parantumassa. "Se... yllätti minut. Elukka... hyökkäsi päälleni. Vaikka en edes tappanut sitä", Tarash mutisi. Hänen sävynsä oli rauhallinen, kuin ainakin miehellä, joka oli liian hurmeessa ymmärtääkseen omaa kuolettavaa vammaansa. Hän katsahti kättään, kuin etsien miekkaansa, ja ymmärsi nyt vasta sen törröttävän yhä pedon kidassa.
"Mitä tämä tarkoittaa!? Mistä teille on maksettu!? Ensin runtelette vankkurini, ja sitten te typerykset kauhistutte heti ensimmäisen pedon edessä!" vihainen ääni huusi vankkureiden suunnalta. Karavaanin herra oli vihdoin astunut esille. Parrakas, laiha mies, joka pukeutui hyvälaatuisiin, sivistyneen miehen kaapuihin, mutta joka ei koristellut itseään vauraudesta ja menestyksestä kertovilla merkeillä kuten kauppiaat ja aateliset usein tekivät. Hän näytti surkean heikolta tähän ympäristöön, mutta seisoi välikohtauksen kauhistamien miesten edessä silti tuimana kuin sotaherra. "Te kurjat! Te kolme! Katsokaa mitä voitte tehdä pyörän eteen! Te kaksi, katsokaa onko tuosta miehestä vielä eläjäksi! Muut vartioon, ja kaikkien kirottujen demonien tähden, tehkää jotakin jos jotakin tapahtuu!" mies karjui tuskastuneesti. Äskeinen ei ollut tehnyt häneen selvästi mitään todellista vaikutusta. Joko hän uskoi olevansa turvassa kaikelta tältä, miestensä ja vankkuriensa suojissa, tai sitten hän oli nähnyt pahempaakin. Kukapa tiesi.
Vartijat alkoivat tehdä työtä käskettyä hitaasti ja ponnettomasti. Suurin osa kohotti aseitaan ja pälyili ympäröiviä kallioita, mutta kolme miehistä alkoi tutkia vankkureiden murtunutta pyörää ponnettomasti. Kaksi muuta askelsi kohti Tarashia ja Akelaa, joskin kumpikaan tuskin oli haavuri. Karavaanin päällikkö itse jäi seisomaan vankkureille ja katsomaan tätä kaikkea lähinnä tuiman ärtyneesti.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 5, 2021 16:02:49 GMT 3
Kun hirviön raato puskettiin sivuun paljasti se kaikeksi onneksi elonmerkkejä sen alle jääneestä miehestäkin.... vaikkakin tarkemmalla katseella näky ei silti ollut rohkaiseva. Akela veti henkeä kun Tarash äännähti ja liikahti, mutta päästi nopeasti vaisun kirouksen. Pedon viimeinen hyökkäys oli selvästikin tehnyt rumaa jälkeä. Mies eli vielä mutta tämän kylki oli repaleinen ja verinen. Haltia silmäili tätä vaisusti ja aavistuksen neuvottomasti kunnes havahtui kun Tarash kohottautui kivuliaasti. "Tapoit kyllä! Se typerä elukka sai mitä ansaitsi... se ei edes tajunnut kuka sitä oikeasti iski!" hän puuskahti ja painoi sitten kätensä miehen hartialle. "Pysy siinä. Vuodat verta, sille pitää tehdä jotain. Ne pedot ovat kuolleita molemmat. Irrotan miekkasi kohta tuosta raadosta niin saat sen takaisin."
Heidän takanaan vankkureiden suunnalta alkoi kantautua tyytymätöntä metakkaa joka sai nopean, kärkkään katseen oransseista silmistä. Akela ei selvästikään arvostanut nyt kaiken ollessa ohitse esiin ilmaantuvaa, rähisevää miestä mutta tästä huolimatta nainen tyytyi jättämään tämän toistaiseksi omaan arvoonsa. Oli huomattavasti välittömämpää ajateltavaa juuri nyt ja hän käänsi nopeasti huomionsa takaisin haavoittuneeseen soturiin. Nainen pudotti kantamuksensa olaltaan ja nykäisi säkin auki, silmäten tosin kahteen kohti hivuttautuvaat mieheen jotka karavaanin johtaja oli usuttanut heidän suuntaansa. "Tarvitsemme jotain millä sitoa haavat kunnolla, ja vettä. Minulla on vähän räsyjä, mutta en tiedä riittävätkö ne" hän tokaisi ykskantaan näiden suuntaan, vetäen jo tavaroita esille. Miehet saivat silti varautuneen katseen, mutta näitä ei estelty kun soturit astuivat katsomaan haavoittunutta tarkemmin. Oli kuitenkin selvää että Akela piti näiden liikkeitä silmällä varsin tarkkaan.
|
|
|
Post by submarine on Jan 6, 2021 4:41:08 GMT 3
Paikalle saapuneet miehet pälyilivät naista ja maassa makaavaa soturia melkeinpä yhdentekevästi, kaikkea muuta kuin kiireellisinä auttamaan. He pysähtyivät lähettyville ja loivat kumpikin yhden ainoan silmäyksen koko tapaukseen, ennen kuin olivat jo tehneet omat johtopäätöksensä. "Eivät tässä enää mitkään lumput auta, ja vesi on paras säästää eläville", toinen miehistä tuhahti synkeästi. Toinen nyökkäsi vahvistukseksi. "Vähempäänkin on kuoltu. Jos sinulla on tuolle jotakin sanottavaa, paras sanoa se nyt. Kohta on jo liian myöhäistä", lisättiin. Miehet katselivat tätä kaikkea jostakin välinpitämättömyyden ja turtuneen tottumuksen välimaastosta. Yksi nimetön ruumis lisää - parempi tämä kuin he. "Minä otan hänen miekkansa", ensimmäinen mies tokaisi sitten, osoittaen pedosta törröttävää, hyvälaatuista asetta. "Minä voin ottaa saappaat", toinen lisäsi yhtä yhdentekevän suorasukaisesti. Tästä kaikesta oli tullut groteskin arkista tässä kuoleman erämaassa.
"En minä vielä ole kuollut!" Tarash kirahti äkkiä hampaidensa välistä. Hän heitti miehiin hurjistuneen katseen. Kurjat jakoivat jo hänen omaisuuttaan ennen kuin hän oli edes kuollut. Paatunut kepeys heidän äänissään herätti hänessä raivoa, joka puski tuskan läpikin. "Ja kun olen, miekkani menkööt edes sellaiselle, joka uskaltaa heiluttaa sitä tarpeen tullen!" hän sihahti perään. Mies alkoi äkkiä hapuilla jotakin vaatteidensa alta ja veti äkkiä esiin pienen lasipullon, jossa helmeili jotakin nestettä. Hän repi sen korkin irti hampaillaan ja kumosi aineen suuhunsa. Kammottavat kouristukset valtasivat miehen. Hänen suustaan kohosi vaahtoa ja hän kiemursi kuin tulisilla hiilillä jokaisen lihaksensa ja jänteensä nykiessä. Hänen kurkustaan nousi kammottava korina ja silmät pyörähtivät valkoisiksi. Hän heittelehti monta hetkeä hirvittävässä tuskassa, ja lankesi sitten aivan liikkumattomaksi.
Mieskaksikko tuijotti tätä kaikkea hetken aivan vaiti. Sitten toinen päästi tuhahduksen. "Joiko hän myrkkyä? Onnekas piruparka, oli varautunut tähän." "... no, nyt hän ei ainakaan tarvitse saappaitaan", toinen säesti.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 6, 2021 14:51:20 GMT 3
Akelan katse terävöityi nopeasti entisestään kun miehet astuivat tarkastelemaan tilannetta, kuin olisivat tosiaan vain arvioineet ruumista... tai enemmänkin sitä kauanko siinä menisi että haavoittuneesta tulisi sellainen. Kummallakaan ei selvästikään ollut kiire puuttua asiaan tai edes piitata sen enempää, paitsi siitä mitä kuollut soturi jättäisi jälkeensä. Kukaties näiden näkemys oli objektiivinen ja ymmärrettävä brutaalissa erämaassa, olihan äskeinen hyökkäys vaatinut jo useita muitakin henkiä mutta toisin kuin nämä miehet, oli Tarash vielä elossa... vaikkakin huonossa kunnossa. Oli silti kaiketi totta että tämän mahdollisuudet näyttivät huonoilta. Siitäkin huolimatta naisen olemus kiristyi silminnähden. "Aiommeko siis olla edes yrittämättä? Mitä luulette että olisi tapahtunut jos hän ei olisi tappanut sitä hirviötä? Kuinka monta teistä se olisi vielä repinyt kappaleiksi?" hän ärähti heilauttaen kättään kohti ruman elukan kidasta törröttävää miekkaa jota yksi miehistä oli jo hyvää vauhtia omimassa itselleen. Ei sillä, rehellisesti nainen itsekään ei ollut varma mitä osaisi tehdä näin vakavasti haavoittuneen hyväksi.
Tarashista itsestäänkin löytyi sentään vielä sisua. Akela hätkähti hieman ja käänsi huomionsa takaisin tähän kun mies ärähti protestoivasti maasta. Hän kohotti kättään toppuutellakseen soturin kiihtymystä mutta ei ehtinyt tehdä paljoakaan kun toinen kiskaisi esille oudon pullon ja väänsi korkin auki. Haltia osasi vain kavahtaa kauemmas ja tuijottaa yhtälailla tyrmistyneenä kuin muutkin niitä rajuja kouristuksia jotka iskivät mieheen... ennen kuin tämä valahti taas hiljaiseksi. Vaati hetken verran että Akela sai taas koottua itsensä ja ajatuksensa. Käänne oli tullut yllätyksenä hänellekin. Hän ei olisi olettanut Tarashin tarttuvan sellaisiin epätoivoisiin keinoihin kuin myrkkyihin tällä tavalla... vaikka eipä hän kaiketi miehestä paljoa tiennyt muutenkaan. Ainakin näytti siltä että kaksi korppikotkamaista miestä jotka vieläkin kärkkyivät lähistöllä olivat olleet oikeassa. Tilannetta oli hyvin vaikea tulkita oikein muutenkaan. Ehkä toinen oli tosiaan varautunut eikä halunnut kituuttaa hengiltä keskellä puukkojunkkareita ja julmaa aavikkoa... kukapa olisi halunnut, mutta... siltikin.
Akelakin tuijotti liikkumattomaksi käynyttä soturia hetken hiljaa, kunnes päästi epämääräisen sihahduksen. "Kukaan ei ota yhtään mitään" hän töksäytti heittäen lähestulkoon murhaavan katseen kärkkyjiin. Tehtävissä ei ollut enää mitään, mutta näiden asenne sai silti hänen sisällään kuohahtamaan... ehkä juuri siksikin ettei osannut tehdä muutakaan. Haltianainen irrotti otteensa kantamuksistaan joita oli tonkinut ja kiersi sormensa sen sijaan keihäänsä ympärille. Hän kohottautui uhkaavasti hurjistunein elkein, kuin olisi tosiaan hyvää vauhtia aikeissa oikeasti huitaista sitä joka uskaltautuisi yrittää lähemmäs.
|
|
|
Post by submarine on Jan 7, 2021 1:36:46 GMT 3
Mieskaksikko pysähtyi ja kyräili tielle asettunutta naista vihaisesti. Heidän kätensä kohosivat aseita kohti, joko vastauksena hänen keihääseensä, tai sitten paljon puhuvana varoituksena. Vaikka peto olikin äsken herättänyt näissä kauhua ja sekasortoa, olivat miehet silti veren ja kuoleman kovettamia hurttia, joista kumpikaan ei pelännyt sen enempää vetää kuin kohdata aseita. "Mitä sinä oikein ärhentelet, sarvipää? Mies on kuollut, etkä sinä tuntenut sitä sen paremmin kuin kukaan muukaan täällä. Astu sivuun ja säästä murheesi eläville - itsellesi etenkin, kun vielä heidän joukkoonsa kuulut!" toinen miehistä ärähti ja otti tukevamman asennon käsi miekkansa kahvalla. "Odotahan. Ei meidän tarvitse vuodattaa verta kuolleiden vuoksi", miehen keihästä pitelevä toveri totesi kuin suurikin sovittelija. Hän nyökkäsi naiselle. "Tuo köriläs on kuollut, eikä muuksi muutu. Ei siinä ole mitään kummaa. Mutta koska olit täällä ensin, ja koska teit osasi äsken, voit valita ensimmäisenä hänen tavaroistaan. Mutta kuten hyvin tiedät, varusteet kuuluu jakaa eläville, jotta emme jaa kuolleiden kohtaloa vieläkin nopeammin", mies selitti kärsivällisesti. Tähän oli jo totuttu matkan varrella, ja uurtuneista kasvoistaan, tuuheista viiksistään ja ilmeettömästä, melkeinpä lasittuneen paatuneesta tuijotuksestaan päätellen tämä mies oli nähnyt vastaavaa jo paljon enemmänkin.
Yksi ruumis lisää erämaan hiekassa, mitäpä se merkitsi? Pian kukaan ei edes muistasi tätä soturia, eivät edes ne harvat, jotka vielä taistelivat elämästään järjettömien haaveiden perässä. Suurin osa heistä eittämättä liittyisi hänen seuraansa ennen pitkää...
"No, miten on? Häivy tai jaetaan saalis!" kärsimättömämpi miekkamies ärähti ja astui jo askeleen eteenpäin käsi miekallaan. Toinen heristi kohti maassa lojuvaa ruumista, joka oli yhtä liikkumaton ja hiljainen kuin surmattu petokin. "Hän julisti jo, että miekan saa se, joka sitä osaa heiluttaa! Kuten näet, minulla on miekka, joten se kuuluu minulle!" tämä jatkoi hanakasti, ravistellen asetta huotrassaan. Ei ollut kaukana, etteikö sitä olisi vedetty jo esille...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 7, 2021 15:17:40 GMT 3
Akela ei useinkaan näyttänyt edes yrittävän piilotella suuttumustaan, eikä hän tehnyt sitä nytkään. Päin vastoin naisen olemus terävöityi entisestään kun kaksi miestä kurottivat kohti aseitaan kuin aikeissa vain ottaa haluamansa hädintuskin hiljenneeltä ruumiilta jos eivät saisi sitä suosiolla. "Sinä raadonsyöjä et edes odota ruumiin kylmenevän! Tuolla on muitakin ryöstettäväksi!" hän ärähti ja painui aavistuksen matalammaksi kuin vihainen eläin. Kukaties tässä konfliktissa ei ollut paljoa järkeä jos tilanne oli mitä oli, mutta siltikin se nirhaisi häntä hyvin väärällä tavalla juuri nyt. Eikä asiaa auttanut että haltia oli vieläkin eittämättä tolaltaan soturin äkillisestä teosta ja agressio oli huomattavasti helpompi tunne tuoda esille.
Hurjistunut Akela oli selvästi valmis ottamaan yhteen kovapintaisen miekkaansa jo tavoittelevan miehen kanssa kun tämän toveri sentään puuttui puheeseen... tuskin paljoakaan kepeämmin mutta maltillisemmin. Myös tämä sai murhaavan katseen oransseista silmistä mutta nainen sentään epäröi. Sanoissa oli järkeä, sen verran hänkin ymmärsi... piti siitä tai ei. Kuollut ei käynyt yhtään vähempää kuolleeksi, eikä hyötynyt enää varusteistaan. Oliko järkeä käydä muiden elävien kimppuun jo edesmenneen muukalaisen vuoksi vaikka tämä olikin taistellut urheasti? Vastauksia ei rehellisesti ollut montaa, vaikka se nirhaisikin hänen mieltään ikävästi. Varsinkin kun hän ei pitänyt näistä kärkkyjistä tippaakaan.
Nainen epäröi kyräillen, kunnes päästi epämääräisen, sihahtavan kirouksen hampaidensa lomasta. "Etpä näyttänyt heiluttavan paljoakaan silloin kun sillä olisi ollut väliä!" hän töksäytti heittäen terävän katseen miekkaa havittelevaan mieheen. Lopulta haltia kuitenkin henkäisi kireään, turhautuneeseen sävyyn. "Et koske vielä mihinkään. Minun pitää miettiä" Akela tokaisi mulkaisten kumpaakin mokomista raadonsyöjistä. Uhkaava keihäs laskeutui vastahakoisesti mutta epäluuloinen olemus ei kadonnut minnekään. Varmistuttuaan ettei kukaan ollut yrittämässä mitään typerää hän käänsi lopulta synkän huomionsa maassa makaavaan mieheen. "...en olettanut että joutuisin pitämään lupaukseni siitä kirotusta papista näin pian" hän mutisi, kumartuen sitten tämän puoleen. Nainen silmäili soturia hetken kunnes kohotti kätensä pyyhkäistäkseen edesmenneen silmät umpeen... ja pysäyttääkseen sen hetkeksi tämän kasvojen eteen kuin hengitystä kokeillakseen. Totta puhuen hän tuskin odotti enää tuntevansa mitään elonmerkkejä, ei niiden aiempien brutaalien kouristusten jälkeen... mutta halusi kaiketi silti varmistua asiasta.
|
|
|
Post by submarine on Jan 8, 2021 1:19:42 GMT 3
Mieskaksikko kyräili itsepäistä, sarvekasta naista, mutta kukaties nämä ymmärsivät asioiden selviävän helpommin, jos tälle antaisi vain hieman tilaa ja hetken aikaa. Kumpikaan heistä ei varmasti ymmärtänyt mitään todellista syytä moiselle turhuudelle, ei nyt eikä tässä paikassa, mutta nainen oli joka tapauksessa osoittanut jo valmiutensa kohottaa aseensa melkein mitä tahansa vastaan... ja tällä oli ollut rahkeita tehdä se, kun suurin osa ajautui sekasorron valtaan. "Ei siinä mitään mietittävää ole. Mies on raato ja kohta olemme mekin, jos jäämme tänne aikailemaan"... miekkamies mutisi synkeästi. Hänen sanansa olivat kuitenkin vain katkeraa nurinaa. Kaikesta päätellen vankkureiden kunnostaminen veisi pitkän tovin, eikä ruumiin ryöstäminen sitä nopeuttaisi tai hidastaisi. Lopulta kumpikin miehistä vain seurasi vaiti, kun nainen kumartui ruumiin puoleen ja teki mitä tekikään.
Tarashin ruumis lojui tosiaankin aivan liikkumattomana niillä sijoillaan, hengittämättä tai rimpuilematta. Hänen kasvoillaan oli yhä tuskainen ilme, mutta se oli selvästi pelkkä jäänne viimeisten hetkien kärsimyksistä. Surisevat, rumat hyönteiset olivat jo kerääntyneet ruumiin ympärille tutkimaan tarjolla olevaa ateriaa ja aurinko paahtoi yllä, odottaen luita jotka voisi kellastuttaa. Ja pian kaikki olisi unohtunutta ja mennyttä. Ja sitten mies ähkäisi ja läpsäisi hänen silmiään survovaa kättä.
Sivusta seuraava kaksikko älähti ja horjahti taaksepäin, kun Tarash äkkiä heilautti kättään ja läiskäisi Akelan käden sivuun nopeasti ja epämieltyneesti kuin naamalle kiivenneen elukan. Seuraavassa hetkessä hän vääntäytyi toisen kätensä varaan, puistellen päätään villisti. Hänellä meni hetki edes ymmärtää, missä oli. Ja tuskaisesta irvistyksestä päätellen hän tunsi kyllä yhä vammansa. "Minun... ei pitänyt herätä vielä", mies sihahti. Hän painoi toisen käden kyljelleen nähtävästi silkasta kivusta. Se oli yhä veren peitossa, mutta verta ei vuotanut enempää. Jollakin ilveellä vuoto oli jo tyrehtynyt.
"Noita! Hirviö!" miekkamies ähkäisi ja perääntyi toisenkin askeleen. Keihäsmies sen sijaan vain tuijotti kuolleista herännyttä miestä juuri kuten kuolleista herännyttä miestä olisi olettanutkin tuijotettavan.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 8, 2021 14:31:16 GMT 3
Nurina miesten suunnalta sai lisää mulkaisuja mutta Akela ei vaivautunut vastaamaan. Sen sijaan hän polvistui maahan tutkimaan soturia jonka nimen hän hädintuskin tiesi. Siltikin tämä oli ollut ainoa joka oli astunut eteenpäin avuksi kun pedot olivat hyökänneet ja se, joka oli vaivautunut edes keskustelemaan hänen kanssaan. Kaiketi jokin tällainen oli silti ollut odotettavissa, ottaen huomioon millaiseen paikkaan heidän joukkonsa oli tunkenut nokkansa.... olihan moni jo menettänytkin henkensä vain kun erämaa aisti tilaisuutensa. Nainen henkäisi hiljaa itsekseen huitaisten parveilevia hyönteisiä, kunnes kohotti kätensä miestä kohti. Tämä ei osoittanut mitään elonmerkkejä... ei ennen kuin nämä äkkiä palasivat täysin varoituksetta.
Edes Akela ei voinut tukahduttaa tyrmistynyttä äännähdystä kun ruumis äkkiä huitaisi häntä ja alkoi liikkua. Oli hyvin lähellä ettei nainen vastannut tähän tirvaisemalla takaisin vain silkasta refleksistä mutta päätyi sitten kuitenkin vain kavahtamaan taaksepäin. Hän kompuroi ja horjahti mutta kompuroi samantien jaloilleen, jääden tuijottamaan virkoavaa soturia silmät suurina. Naisen kädet puristivat jälleen keihästä tiukasti, vaikkakin juuri nyt se tuntui lähinnä järkyttyneeltä sijaistoiminnolta kuin siltä että hän olisi valmistautunut iskemään. Moinen kuolleista herääminen selvästikin iski kaikki läsnäolijat ällikällä.
Pitkän tovin hän osasi vain tuijottaa miesten keralla kun tuskainen Tarash kokosi itseään ja kohottautui sitten vaivalloisesti. Vasta miehen tapailemat sanat tuntuivat saamaan Akelan havahtumaan tarpeeksi että hän ymmärsi mitä oikeastaan tapahtui. "Vielä?! Enemmänkin ollenkaan! Sinä... joit myrkkyä! Minä näin kun kuolit!" hän ähkäisi edelleen varsin typertyneeseen sävyyn. Myös nainen vaati selvästi hetken sisäistääkseen mitä oli juuri nähnyt. Tarash oli jälleen elossa vaikkakin huterana... ja jopa tämän revitty kylki tuntui tyrehtyneen kuin ihmeen kaupalla.
|
|
|
Post by submarine on Jan 9, 2021 0:14:12 GMT 3
Tarash irvisteli tuskasta, joka esti häntä keskittymästä mihinkään muuhun. Hän tuskin edes huomasi ympärillään seisovien tyrmistystä puistellessaan päätään ja yrittäessään toipua kivuistaan ja siitä, mitä ikinä olikaan juonut. Vasta, kun nainen huudahti hänen kuolleen omaan myrkkyynsä, hän soi tälle kivuliaan, epämääräisen katseen. "Ei se ollut mitään... myrkkyä. Se oli... rohdos", mies ähkäisi yhä irvistellen. Hän vaikutti kaikesta huolimatta suoranaisen kiusaantuneelta, kun joutui edes selittämään jotakin tällaista ällistyneille sivustakatsojille. Hän oli oppinut, useaan kertaan ja toisinaan varsin karvaasti, ettei moisilla selityksillä ollut usein juurikaan painoarvoa tai merkitystä; väki ymmärsi niistä yleensä tuskin mitään. "Join rohtoa, joka parantaa ruumiin. Siihen oli... sekoitettu nukuttavaa ainetta. Muussa tapauksessa olisin jatkanut samaa kouristelua pitkään ja purrut kieleni poikki", hän selitti, kaikesta huolimattakin. Yksinkertaisilla, pienillä sanoilla, joilla ei ollut todellista merkitystä - mutta jotka eivät ainakaan saisi ihmettelijöiden päätä aivan pyörälle. Hän alkoi selvitä pahimman kivun ylitse.
Tarash kohottautui paremmin istumaan, tunnusteli kylkeään ja irvisti. Sitten hän hengitti hetken syvään ja vilkaisi yleisöönsä. "... ei minulla ollut aikaa selittää tekojani. Se peto repi sisukseni auki, eikä kenelläkään täällä ole ylimääräistä verta maahan vuodatettavaksi", hän tuhahti. Parempi unohtaa kiertely tai yhtään perustavammat selitykset. Kunhan pysyttäisiin asiassa. "Tarvitsen silti hetken", mies totesi sitten ja irvisti taas kylkeään aristaen. "Heräsin ennen aikojani, ja nyt minun pitää sietää tätä poltetta, kun lihani kuroo itseään umpeen."
|
|
|
Post by spyrre on Jan 9, 2021 13:21:22 GMT 3
"Myrkyltä se näytti!" Akela töksäytti protestoivasti, mutta ilmeisestä tyrmistyksestään huolimatta jo vähemmän kauhistuneesti. Hän mittaili Tarashia tämän puhuessa ja kokoili itsekin itseään toisen ohella kunnes lopulta nyökkäsi varovasti. Huolellisesti valitut yksinkertaiset sanat taisivat selittää ainakin jotain vaikkakin naisen tummat kulmat rypistyivätkin. Keltainen katse kääntyi jälleen kohti miehen veristä kylkeä jota toinen puristi vieläkin kivuliaasti, mutta joka ei enää pulpunnut verta maahan. Tämä oli jo ihme itsessään, puhumattakaan äskeisestä... Kaiketi kyseessä oli edes vaihteeksi positiivinen yllätys vaikka Akela ei voinutkaan olla tuntematta oloaan itsekin jokseenkin hölmöksi äskeisestä järkytyksestään...
"...no. Sitten... sinun on varmaan parempi levätä. En usko että olemme menossa minnekään vähään aikaan" hän tapaili ilmoille lopulta kömpelösti. Suhtautumista oli haettava vielä... mutta sama ei pätenyt ainakaan lähistöllä kärkkyviin miehiin. Haltianainen puuskahti revenneen huivinsa alta ennen kuin laski keihäänsä perän jämäkästi maahan ja katsahti pistävästi karavaanivartijoihin. "Hän ei ole kuollut. Kukaan ei ota mitään, kuten sanoin. Menkää tiehenne!" sihahdettiin näiden suuntaan ärhäkästi. Tilanne ei selvästikään vaatinut enää enempää miettimistä hänen kannaltaan. Hänen räsyinen olemuksensa oli vieläkin punainen verestä mutta tässä yhteydessä se oli peräisin maahan sortuneista pedoista. Revityn huivin alta pilkisti silti tuoreempi, vielä verinen viilto hirviön huitaisusta. Siitä huolimatta hän oli selvinnyt varsin vähällä ja eikä näyttänyt siltä että olisi arkaillut karuja miehiä sen enempää kuin aiemminkaan.
|
|