|
Post by submarine on May 23, 2019 15:44:42 GMT 3
Aamu oli valjennut Punasolan kylässä samanlaisena, kuin ne kaikki muutkin viime aikoina: äänekkäänä ja sekasortoisena. Kylään pakkautunut väki puski jo aamusta tarkastuspisteelle ja jäi vellomaan toimettomana ja tyytymättömänä, kun mikään ei edennyt sen nopeammin kuin tähänkään asti. Sotilaat marssivat väkijoukon keskellä ja kyräilivät jokaista rauhanhäiritsijää halveksuen ja tympääntyneesti - samaan tapaan kuin moni kyräili heitä takaisin.
Punasola oli ollut vielä vuosi sitten tavallinen, yhdentekevä kyläpahanen jossa ei itsessään ollut mitään huomattavaa. Sen nimi tuli siitä, että kalliot, jotka muodostivat nimenomaisen solan sen ympärillä, olivat oudon ruosteenpunaisia. Syytä ei tiedetty, mutta eipä se ketään kiinnostanutkaan; ainoa syy, että kukaan ylipäätään kulki Punasolan läpi, oli että se sijaitsi lähitienoon ainoalla helpolla kulkureitillä vuorten poikki. Punasolan läpi oli aina kulkenut paljon väkeä, aina kauppiaista matkalaisiin, mutta se ei lopulta ollut saanut noista ohikulkijoista muuta, kuin muutaman lantin muonasta ja yösijasta. Pelkkä tienvarren yhdentekevä, vanha kylä. Kaikki oli muuttunut tänä vuonna, kun tarkastuspiste oli lopultakin saatu rakennettua valmiiksi. Khorasin valtakunnan joukot olivat ottaneet vallan lähitienoilla jo vuosia sitten, mutta tähän asti se ei ollut merkinnyt paljoakaan syrjäisemmissä kylissä. Nyt valtakunnan pyrkimykset otteensa kiristämiseksi ja alueella mahdollisesti vielä piilottelevien kapinahenkisten kitkemiseksi olivat vihdoin käyneet toteen; pitkään rakennettu, vanhan linnanraunion päälle pystytetty tarkastuspiste oli saatu valmiiksi ja otettu käyttöön. Yhtäkkiä Punasolan läpi ei voinutkaan enää kulkea noin vain. Jokaisen matkalaisen olikin äkkiä käytettävä virallisia kulkulupia ja näytettävä kunnossa olevia, sinetillä varustettuja papereita päästäkseen jatkamaan matkaansa. Punasolan kaltaisia tarkastuspisteitä oli viime aikoina kohonnut monille tärkeille reiteille, eikä niiden ilmaantuminen ainakaan tehnyt mistään sujuvampaa. Asiakirjojen hankkiminen oli hankalaa ja kallista, eivätkä monet edes tietäneet siitä. Niiden käsittely oli yhtälailla hidasta, ja nekin, jotka pystyivät esittämään kaikki asianmukaiset paperit viranomaisille, joutuivat odottamaan pitkään. Asiakirjat oli tarkastettava eri alueiden muistiinmerkintöjä vasten ja kaikki oli tarkastettava moneen kertaan. Veroja (ja tämä muistettiin erityisen tarkkaan) oli kerättävä. Tarkastuspistettä kiertäviä tai väärennöksistä kiinni jääviä rankaistiin ankarasti ja säälimättä; läheinen hirttopuu oli ollut viime aikoina kovassa käytössä. Lopputulos oli tungos ja kaaos. Punasolasta oli äkkiä muodostunut monille matkalaisille pitkä, turhauttava välietappi. Kiireisiä, turhautuneita kulkijoita velloi kylässä toimettomasti. Paikalliset olivat toki tajunneet nopeasti uusien tienestien mahdollisuuden, ja yhtä nopeasti Punasolaan oli kohonnut kiireessä kyhättyjä yösijoja, tavernoita ja muita palveluita, mutta nekin vain lisäsivät sekasorron määrää. Pientä kylää ei oltu millään muotoa tarkoitettu tällaiseen.
Tänäkin aamuna väki oli kiiruhtanut jo varhain tarkastuspisteelle. Ruma, koruton kivilinnake kohosi vähän matkan päässä Punasolan kylästä kivisillä rinteillä, kylästä pois johtavan tien veressä. Linnakkeen lisäksi tietä oli rakennettu pitelemään muuri ja jykevä portti, jotka viimeistään estivät luvattoman kulun. Suurin osa matkalaisista ei edes kulkenut näistä porteista, vaan jalan tai vähillä kantamuksilla olevat kuljetettiin linnakkeen läpi, siinä missä portteja käytettiin vain raskaiden vankkureiden ja suurten joukkojen läpi päästämisen. Tai olisi kuljetettu ja olisi käytetty, jos vain juuri kukaan olisi päässyt helposti tai nopeasti tarkastuspisteen läpi. Aamuaurinko vasta lämmitti punaisia kallioita, mutta väkeä oli kertynyt jo tungokseksi tarkastuspisteen porteille. Päivän aikana ehdittiin käsitellä vain pieni osa, joten jokainen halusi olla ensimmäinen. Heidän joukossaan oli kaikenlaisia kulkijoita, niin kauppiaita ja viestinviejiä kuin kaikenlaisia kulkureita ja onnenonkijoitakin. Heitä yhdisti lopulta vain kaksi tekijää; jokainen oli matkalla ja jokainen oli turhautunut. Ihmiset liikahtelivat kärsimättömästi, tönivät toisiaan ja sadattelivat tälle kaikelle. Monet olivat odottaneet päiviä, ja hekin jotka tänä aamuna kiipesivät ensimmäistä kertaa porteille oivalsivat nopeasti, millainen sotku edessä odotti. Tunnelma oli kireä jo näin aamusta, eikä sitä ainakaan yhtään helpottanut se tapa, jolla joku yhdentekevä virkamies huusi tuon tuostakin järjestystä ja vaati väkeä asettumaan siistimpiin jonoihin käsittelypaikan portaille. Sotilaita seisoi ja liikuskeli kaikkialla. He olivat sonnustautuneet täyteen varustukseen ja kantoivat aseita avoimesti ja suorastaan alleviivatusti tehdäkseen selväksi, ettei mitään niskoittelua tultaisi hyväksymään. Lisää sotilaita eittämättä partioi kallioilla ja korkeammalla vuorenrinteillä niiden varalta, jotka yrittäisivät kiertää tarkastuspisteen. Linnakkeen seinustalla roikkuikin tuoreen näköinen ruumis, eittämättä juurikin tällainen onnensa koettelija; ruumiita pidettiin näkyvillä monta päivää muistutuksena valtakunnan tiukasta kurista ja järjestyksestä.
Ihmiset huutelivat, tönivät ja harppoivat turhautuneesti edestakaisin. Vain yksi asia oli varma; väkijoukko liikkui hädin tuskin ollenkaan. Heidän, jotka mielivät päästä vuorten tuolle puolen, oli turha odottaa mitään nopeaa edistystä matkaansa. Ja heidän, joita valtakunta ei suvainnut, oli turha odottaa tältä tarkastuspisteeltä muuta, kuin paljon surkeampaa loppua matkalleen...
|
|
|
Post by spyrre on May 23, 2019 19:48:02 GMT 3
Vanha kulkuväylä vuorten lomassa oli muuttunut silkaksi umpikujaksi, ellei suorastaan ansaksi monille kulkijoille. Vaikutelmaa vain korosti uhkaavan vartijan lailla kärkkyvä linnoitus joka tien ylle oli rakennettu, jonka tuntumaan väkijoukko joutui parveilemaan sotilaiden tiukan valvonnan alla. Monet olivat eittämättä närkästyneitä lähinnä viivästyksestä ja vaivasta... vaikka joukossa oli varmasta muitakin joille tiukka tarkastusasema saattaisi osoittautua ylipääsemättömämmäksi esteeksi. Kaikilla ei ollut vaadittuja asiakirjoja, syystä tai toisesta... ja onnensa kokeilu ilman kostautui nopeasti, kuten hirsipuussa riippuva ruumis havainnollisti. Kireä ilmapiiri velloi koko Punasolassa ja kuria valvottiin kovalla kädellä.
Jossain määrin kauempana suuremmasta väestä, yhden kylän nopeasti kyhätyn rakennuksen tuntumassa, seisoi vähin äänin hahmo joka ei aikonut liittyä jonon (tai muunkaan mellakan) jatkoksi. Viittaansa kääriytynyt nainen seisoi varjoissa poissa silmistä, mutta näennäisesti lähinnä pureskellen omenaa seinään nojaillen. Tarkemmin katsottuna tämä tuntui kuitenkin pitävän näkyä edessään silmällä jokseenkin synkin olemuksin. Kenties kyseessä oli jälleen joku jonka matkan tarkastusasema oli katkaissut... vaikkakin takaisin kääntymisen tai onnensa kokeilemisen sijasta nainen näytti kuitenkin jääneen lähinnä häälymään kaiken reunamille. Kukaties arvioiden.
|
|
|
Post by submarine on May 23, 2019 22:17:02 GMT 3
Tarkastuspisteen porttien edustalla velloi varmasti useampi tusina kärsimätöntä, äänekästä kulkijaa. Yksi ainoa nainen sulautui helposti tuohon joukkoon, eivätkä vartijat tai muut matkalaisetkaan kiinnittäneet liiaksi huomiota satunnaiseen reunamilla häämöttävään kulkijaan. Olikin siis helppo sanoa, ettei yksinäisestä hahmosta piitannut kukaan... paitsi ettei se totta puhuen pitänyt paikkaansa. Joku oli kaikesta huolimatta iskenyt silmänsä tähän ja luikki nopeasti lähemmäs. Hän liikkui muina miehinä, harjaantuneen huomiota herättämättömästi, enemmänkin harhaili väkijoukon halki naisen tuntumaan kuin todella suuntasi sinne. Mutta äkkiä hän kuitenkin oli siinä.
"Surkea juttu, eikö vain? Padota nyt tuolla tavalla tällainen ihmisvirta", ääni päivitteli äkkiä naisen tuntumasta. Äkkiä tämän rinnalla nojaili mitäänsanomattoman näköinen mies. Ei nuori eikä vanha, ei erityisen köyhä eikä rikas. Hänestä oli oikeastaan vaikea sanoa yhtikäs mitään; mies näytti yhdentekevältä eikä hänessä ollut mitään huomiota herättävää. Hän oli pelkkä kulkija muiden joukossa - siinä määrin, että sen oli pakko olla harjoiteltua. Mies tekaisi äkkiä tuttavallisen hymyn ja nyökkäsi. "Tunnistan kyllä ilmeesi. Sinä olet yksi niistä onnettomista, jotka lähtivät matkaan autuaan tietämättöminä tästä kaikesta, tarkastuspisteistä ja asiakirjoista ja viranomaisista. Luulit, että tämä olisi vain yhdentekevä pysähdys matkasi varrella, ja nyt oletkin kiikissä täällä", hän surkutteli ja pudisteli päätään myötätuntoisesti.
Miehen katse käväisi nopeasti ja vaivihkaa ympärillä. Kukaan ei katsonut tai kuunnellut liian tarkkaan. "Mitäpä, jos ongelmaan olisikin ratkaisu? Aivan yksinkertainen ratkaisu siis. Olen varma, ettei kaltaisesi kiireinen matkalainen haluaisi odotella täällä enää hetkeäkään jotakin kulkulupia... ellei jopa ole sellaisessa pinteessä, ettei niitä välttämättä järjestyisi muutenkaan helpolla", hän tokaisi ja taputti viekkaasti nuttunsa rintamusta. Jokin kahisi siellä. Kasa papereita, kukaties...
|
|
|
Post by spyrre on May 24, 2019 13:13:23 GMT 3
Yksinäinen matkalainen ei selvästikään ollut itsekään odottanut herättämäänsä vaivihkaista huomiota. Nainen oli mittaillut keskittyneesti näkymää edessään, ja päätyi jopa säpsähtämään hieman kun ääni hänen tuntumastaan alkoi päivitellä joviaalisti tilannetta. Ryhti jännittyi aavistuksen mutta lyhyemmänpuoleinen, solakka hahmo käänsi kuitenkin huputettua päätään. Päähineen varjosta häivähti aavistus vaaleanruskeaa ihoa sekä pari lähes meripihkanvärisiä silmiä kun tämä mittaili puhujaa. Nainen itsekin oli pukeutunut hyvin mitäänsanomattomasti (kenties lukuunottamatta hupullista viittaa yllään aamuauringossakin) mutta toisin kuin outo mies, hän oli selvästi taittanut matkaa enemmänkin ja tämä oli jättänyt jälkensä pukimiin. Tämä ei kiirehtinyt vastaamaan, mutta liikahti viimein varautuneesti paikallaan. "Mitä sinä luulet minusta tietäväsi?" hän tokaisi viimein edes salailematta suuremmin epäluuloaan. Kuitenkin nainen ei varsinaisesti liikkunut, ja vilkaistuaan ympärilleen katse hakeutui hetkellisesti vaivihkaa kahinan suuntaan. Tuskin typeryksenkään tarvitsisi pähkiä kovin kauaa tajutakseen mitä muukalainen ajoi takaa. "Niinkö? Mitä sinä minusta sitten haluat?" tiedusteltiin kohta varautuneesti, kaiketi lähes muodollisen epämääräisesti.
|
|
|
Post by submarine on May 26, 2019 2:16:43 GMT 3
Seuraan lyöttäytynyt mies ei vaikuttanut olevan milläänsäkään, vaikka nainen ei saman tien lämmennytkään hänen jutuilleen - tai ollut aivan tavallisesta päästä muutenkaan. Sen sijaan hän virnisti ja kohotti käsiään tyynnyttelevästi. "Tiedän yhtä ja toista, usko pois vain. Minä olen nähnyt ties millaisia matkalaisia - ja auttanutkin monia heistä. Tietäisitpä vain, monet ovat kiitelleet minua vuolaasti kun olen ratkonut heidän pulmansa. Kuten vaikka tällaiset päänvaivat kuin tämä tässä", mies tokaisi ja viittelöi kohti tarkastuspisteen jämäköitä portteja. Ohimennen hän heitti ohikulkevalle sotilaalle hymyn ja heilautti tälle kättään. Tämä hädin tuskin edes vilkaisi mieheen ennen kuin harppoi ohitse. "Mutta palatakseni asiaan, tokihan kyse ei ole siitä, mitä sinusta haluan, vaan siitä mitä voin hyväksesi tehdä - kohtuullista korvausta vastaan tietysti. Katsos, minun nähdäkseni sinulla taitaa olla pieni pulma", mies tokaisi ja kallisti päätään rehvakkaasti. "Ensinnäkin seisoskelet täällä sivussa, mikä riittää hyvin kertomaan, ettei sinulla selvästikään ole asianmukaisia asiakirjoja mukanasi. Ja toiseksi uskaltaisin väittää, ettei kaltaisesi kulkija muutenkaan tule pääsemään tuosta helpolla. Siinä onkin jo ongelmaa kyllikseen", mies pahoitteli ja pudisti päätään. Sitten hän kuitenkin taas kirkastui.
"Vaan ongelmat on tehty ratkaistaviksi, kuten sanottua. Sillä katsohan, minulla on täällä asianmukaiset asiakirjat, jotka suorastaan putosivat käsiini kuin ihmeen kautta. Niissä on vieläpä erityiset sinetit, jotka takaavat, ettei niitä esittävää tutkita tai tarkasteta - ei mitenkään!" mies selitti. Hän raotti nuttunsa kaulusta ja vilautti sieltä pilkottavia papereita. Juuri muuta niistä ei pystynyt erottamaan, kuin suuren ja näyttävän sinetin. "Nyt sattuu olemaan sellainen tilanne, että hankkiutuisin näistä mieluusti eroon mahdollisimman nopeasti, joten en ehdi alkaa neuvottelemana hinnoista. Olenkin valmis myymään nämä jollekulle pulassa olevalle, kuten vaikkapa sinulle, melkoisella polkuhinnalla. Et varmasti löydä parempaa tarjousta muualta", mies tokaisi ja iski silmää kuin salaliittolaiselleen.
|
|
|
Post by spyrre on May 26, 2019 12:44:41 GMT 3
Outo nainen otti jälleen aikansa ennen kuin puhui uudestaan. Hän mittaili itsevarmaa, rehvakasta tapausta kuunnellessaan ja hypisteli puoliksi syötyä omenaa kädessään. Kaikki mitä mies päästi suustaan kuulosti vähintäänkin hämäräperäiseltä, siitä ei päässyt mihinkään... mutta toisaalta... ikävä kyllä tämä oli tainnut osua oikeaan monessakin asiassa arvauksissaan. Ainakaan tummahipiäinen nainen ei harpponut tiehensä vaikkakaan ei salaillut oranssien silmiensä epäluuloista katsetta. Oli lopulta melkoisen turha yrittää kieltää mitään, minkä tarkkasilmäinen muukalainen oli jo omin silmin hoksannut... olihan tämä omien sanojensa mukaan tehnyt sekä nähnyt tällaista aikaisemminkin.
Nainen liikahti varautuneesti ja vilkaisi ohi harppovan vartijan perään, ennen kuin käänsi huomionsa takaisin muukalaiseen. "Minun tuskin kannattaa kysyä mistä sait sellaisia papereita aivan ohimennen. Mutta mistä moinen jalomielisyys?" hän tokaisi lopulta. Katse kävi jälleen vaivihkaa komealla sinetillä varustetuissa mystisissä papereissa siitä huolimatta että hän yrittikin salata tätä. "Onko sinulla jotain vakuuksia siitä että nuo ovat päteviä? Mistä tiedän ettet ole vain tekaissut niitä?" kysyttiin viimein, vaikkakin ilmeisen vastahankaisesti. Nainen oli edelleen epäluuloinen... mutta ikävä kyllä, oli totta että hänen mahdollisuutensa ylittää tarkastusasema olivat tällä hetkellä vähissä...
|
|
|
Post by submarine on May 27, 2019 2:34:17 GMT 3
Itsevarma mies levitti käsiään kuin ei olisi edes viitsinyt miettiä naisen kysymystä liiaksi. "Ehkäpä olen vain jalomielistä sorttia, joka haluaa parhaansa mukaan auttaa toista matkalaista hädässä?" hän heitti ilmoille viattoman oloisesti. Ja melkein yhtä nopeasti hän hymähti ja työnsi leukaansa eteenpäin. "Tai sitten olen pulassa, ja yritän vain tienata muutaman lantin nopeasti ennen kuin ongelmani saavat minut kiinni. Ymmärtänet hyvin, ettei tästä väkijoukosta hevin löydy kunnollista ostajaa, saati sitten sellaista joka maksaisi vielä sen mukaan mitä todella sietäisi maksaa. Nämähän ovat minulle sitä paitsi melkoinen riski. Täällä on monia epätoivoisia, joilla ei ole lantin lanttiakaan, mutta sitäkin varmemmin heiltä löytyy veitsi ja epätoivo, jolla sitä käyttää", mies päivitteli ja pudisteli päätään hetken. Sitten hän kuitenkin loi toiseen terävän katseen; nainen kyseli jo yksityiskohtia, mikä kertoi paljon. "Enhän minä toki pysty millään todistamaan, ettenkö olisi vain raapustellut itse näitä. Mutta jos niin tein, niin sitten tein sen niin hyvin, ettei sillä ole väliä", kauppamies tokaisi ja röyhisti rintaansa suorastaan ylpeästi. Samalla paljastui jälleen pieni vilaus asiakirjoista. "Vai uskotko, että monikin täällä osaa kirjoittaa piiruntarkkaa vanhaa aturia, jolla kaikki Khorasin viranomaisten asiakirjat kirjoitetaan? Tai lyövän siihen päälle ylemmän virkahuoneen leiman, josta yksikään viranomainen tuossa kivirötiskössä ei löytäisi ainoatakaan virhettä? Onko sillä edes väliä, mistä nämä oikeasti tulevat, jos moiset seikat ovat viimeistä vetoa myöten kunnossa?" mies tokaisi painokkaasti. Hän laski käsiään lanteilleen kuin olisi ollut kovinkin ylpeä tästä kaikesta.
Äkkiä takaa kuuluva ääni keskeytti kaupanhieronnan. "Hei, mitä oikein puuhaat? Kehtaatko taas huijata väkeä?" syvä ääni kysyi miehen takaa. Miehen silmät levisivät ja hän kierähti ympäri väittääkseen nopeasti vastaan. Into kuitenkin lieveni hieman, kun hän joutui kohottamaan katsettaan piirun verran. Sillä hänen edessään seisoi toinen mies, jota ei tosiaankaan voinut hänen tapaansa sanoa aavistuksen lyhyeksi. Päin vastoin, tämä mies oli melkein päätä pidempi kuin suurin osa väkijoukosta, eikä tosiaankaan mikään laiha hujoppi; hänen hartiansa olivat leveät ja ruumiinrakenteensa suorastaan vanttera. Yksinkertaiset matkalaisen vaatteet eivät pystyneet peittämään hänen kehonsa voimaa, joka melkeinpä pullisteli niiden alta. Rinnalle ristiin nousseet käsivarret olivat lihaksikkaat ja harjaantuneet ja leveät hartiat jatkuivat paksuksi niskaksi. Paikalle ilmaantunut mies seisoi kaupustelijan takana ja katsoi tätä suoraan ja kulmat kurtussa. Hän oli leikannut hiuksensa lyhyeksi, selvästi itse ja tikarilla, ja ne korostivat jykeviä kasvoja perin juurin sopivalla tavalla. Vyöltä roikkui miekka, joka sekin tuntui perin juuri asianmukaiselta. Tässä seisoi soturi, sitä ei varmasti voinut kukaan kiistää.
Kaupustelija empi hetken. Mies hänen edessään uhkui voimaa, jota vain elinikäinen harjoitus saattoi tuoda, eikä sitä ollut vaikea kokea uhaksi, vaikka mies itse ei ollutkaan vielä alkanut uhitella. Mutta siitä huolimattakin hän lopulta levitti käsiään kuin verisesti loukattuna ja ähkäisi ilmoille vilpittömän kaltoinkohdellun sävyn. "Tohditko väittää minua huijariksi, hyvä mies? Tässähän minä vain teen rehtiä kauppaa ja pyrin samalla auttamaan hätää kärsivää matkalaista! Voin vakuuttaa, että mitä ikinä oletkaan kuullut, on se pelkkää surkeaa valetta! Sinun olisi paras varmistaa tuollaiset huhut ennen kuin alat syytellä viatonta kauppiasta ties mistä, arvon kookas ystäväni!" mies tokaisi. Hän ei niinkään sovitellut tai syytellyt, vaan puhui nopeasti ja itsevarmasti, tavalla joka oli varmasti saanut useatkin hidasjärkisemmät epäröimään. Kukaties hän toivoi tämänkin kookkaan, eittämättä väkivallalla asiansa ratkomaan tottuneen körilään tulevan toisiin ajatuksiin ja lopettamaan moisen syyttelynsä.
Soturin kulmat vetäytyivät entistä enemmän kurttuun, mutta se ei selvästikään ollut mitään himmeäjärkisen hämmentyneisyyttä. Hänen ilmeensä oli mietteliäs ja tyytymätön paljon tarkkaavaisemmalla tavalla. Hän kohotti äkkiä kookasta, parkkiintunutta kättään ja osoitti kohti tarkastuspisteen muureja, joilta roikkui useampikin hirteen päätynyt ruumis. "Niinkö? Olisin voinut vannoa, että lupailit varsin samanlaisia ihmeitä yhdelle heistä. Eilen näin hänen astuvan sisälle tarkastettavaksi, ja tänä aamuna hän roikkuukin nyt äkkiä hirressä, väärennettyjä papereita esittäneiden ja tarkastuspisteen kiertämistä yrittäneiden joukossa. Olitpa mielestäsi miten rehti hyvänsä, eivät nuo paperisi taida olla sanojesi veroisia", soturi tokaisi. Hän ei tosiaan puhunut kuin jokin typerä köriläs, jollaiseksi kaupustelija selvästi oli hänet uskonut. Sanat olivat tarkkaan punnittuja, mutta silti nopeita ja sulavia. Eikä katse, jonka hän pienempään mieheen soi, tosiaankaan ollut himmeä tai haparoiva.
Kauppamies värähti. Hän ei selvästikään keksinyt heti mitään hyvää vastausta...
|
|
|
Post by spyrre on May 27, 2019 14:17:29 GMT 3
Vaikutti siltä ettei kaupanhieroja ainakaan vielä täysin vakuuttanut kohdettaan. Nainen oli kyllä epäilemättä itsekin perillä siitä kuinka suuret väitteet miehellä oli (ja myös näiden seurauksista) mutta hän kuunteli silti tätä terävästi silmäillen. Hän punnitsi sanoja vilkuillen varautuneesti vaatetuksen alta pilkistäviä mystisiä papereita, joita hän ei ollut edes saanut nähdä kunnolla... mutta ainakin näissä komeileva sinetti häälyi varjoistakin. "...ja minunko pitäisi vain ottaa sinun sanasi siitä? Laillisia tai ei, jos ne eivät ole niin hyvää tekoa kuin väität..." tumma nainen aloitti matalalla äänellä, mutta kaiken keskeytti äkkiä kolmas ääni joka kantautui heidän tuntumastaan.
Asioihin puuttunut muukalainen tuli hänelle yhtälailla yllätyksenä kuin rehvakkaalle kauppiaallekin. Nainen säpsähti ja nosti katseensa melkoisesti yläviistoon kun pitkä soturi seisahtui lyhyemmän miehen taakse. Hän otti vaivihkaisen varautuneen askelen taaksepäin mutta toisen sanat saivat kulmat silti kurtistumaan nopeasti entisestään. Huputettu nainen jäi kuuntelemaan sananvaihtoa hiljaa, mutta silminnähden synkistyen. Toki äskeisellä hiipparilla oli puolustelunsa, mutta... rehellisesti hänen ei tarvinnut miettiä erityisen kauaa päätelläkseen kumpaa uskoisi mielummin. Siihen eittämättä riitti vain vilkaisu karusti köyden jatkona riippuviin onnettomiin ruumiisiin. "Sinä niljakas mato" kuului viimein sihahdus hiipparin takaa. Nainen oli astahtanut itsekin lähemmäs, eikä äkkiä rehvastelijan vaatetuksen läpi selkää vasten painautuvasta tikarinterästä luultavasti voinut erehtyä. "Sinun on paras kadota täältä nyt samantien. Jos näen sinut täällä uudestaan mistä syystä tahansa, voin taata että saat katua sitä. Ole tyytyväinen etten vain lävistä sinua heti." Matalissa sanoissa ei ollut paljoakaan hienovaraisuutta, vaan näiden lausuja selvästi tarkoitti tarkalleen mitä sanoi.
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2019 3:19:14 GMT 3
Kaupustelevalla miekkosella olisi kukaties ollut vielä jotakin sanottavaa syytöksiin, mutta se oli kovin yhdentekevää, kun nainen painoi äkkiä kylmää terästä kiinni hänen selkäänsä. Mies pälyili taakseen, ennen kuin huokaisi ja kohotti käsiään lannistuneesti. "Hyvä on sitten, tajuan kyllä kun apuani ei kaivata. Tulet vielä katumaan, että jätit tällaisen tarjouksen sivu suin", kaupustelija tokaisi happamasti taakseen. Hänellä oli kuitenkin sen verran järkeä, ettei hän jäänyt kokeilemaan tikaria puristavan pitkämielisyyttä, vaan livahti kauemmas varsin ripeästi. "Toivotan teille kaikkea hyvää ja onnea. Sitä eittämättä tulette kumpikin tarvitsemaan", kaupustelija puuskahti, ennen kuin luikki takaisin väkijoukon sekaan. Kukaties hän etsisi vain uuden huijattavan, mutta ainakin hän selvästi otti toisen uhkauksen tarpeeksi vakavasti kadotakseen tosiaankin näkyvistä.
Pitkä soturi katsoi kaupustelijan häipymistä tuiman happamasti. Kun tämä vihdoinkin katosi, hän päästi huokauksen ja pudisti päätään. "Muiden epäonnesta hyötyä etsiviä löytyy aina, kun väki vain kärsii hätää. Hän ei varmasti ollut ainoa laatuaan", mies tokaisi. Tuiman ilmeen tilalle oli ilmaantunut aavistuksen voipunut, iloton katse. Hän ei selvästikään nauttinut tällaisen näkemisestä.
|
|
|
Post by spyrre on May 29, 2019 16:37:12 GMT 3
Aseiden heristely tällaisessa paikassa saati tilanteessa tuskin oli se viisain idea, mutta kaikeksi onneksi kieroileva kauppamies uskoi nopeasti ilman suurempia veritekoja kun nainen alleviivasi mielipidettään tikarinsa terällä. Hänen ilmeensä ei silti suoranaisesti kirkastunut kun mies antoi periksi protestiensa keralla. Tikari katosi kuitenkin nopeasti takaisin viitan piiloihin kun hiippari perääntyi jupisten. "Enpä usko" nainen puuskahti terävästi tämän jälkeen seuratessaan miehen katoamista, kuin varmistuakseen ettei tämä olisi välittömästi takaisin juonissaan. Kun hiipparia ei enää näkynyt, käänsi hän huomionsa pitkään soturiin joka oli jäänyt seisomaan hänen tuntumaansa. "Siltä näyttää. Ehkä olisi parempi jos olisin vain karsinut joukosta edes yhden" hän tuhahti heittäen terävän katseen tapauksen jälkeen kuin olisi lähes vakavissaan harkinnut asiaan. Kuitenkin nainen tuntui havahtuvan ja pyrkivän kokoamaan itsensä pian, ja suoristautui nykäisten huppuaan alemmas vaikka tämä tuskin riittikään peittämään tarpeeksi hänen outoja piirteitään. "No. Kiitos tuosta. Vaikka epäilin jotain tuon suuntaista jo itsekin." Hän piti äänensä tasaisena punnitessaan muukalaista vaivihkaa katseellaan. "Yrittikö se niljake samaa jo sinullekin?" kysyttiin lopulta, vaikka tähän eittämättä sisältyi toinenkin kysymys. Oliko mieskin jumissa solassa kuten moni muukin? Ainakin tämä oli selvästi pistänyt merkille huijarin touhut onnettomien liehittelyssä.
|
|
|
Post by submarine on May 31, 2019 16:35:16 GMT 3
Pitkä ja roteva soturi huokaisi, mutta tekaisi kasvoilleen kuitenkin jonkin hymyntapaisen, tai ainakin jotakin mutristelua miellyttävämpää. Hän risti käsivartensa rinnalleen uudelleen, mutta tällä kertaa ele ei ollut painostava ja uhkaava. Enemmänkin huojentunut, että mokomasta oli päästy. "Olen kaikeksi onneksi selvinnyt itse vähemmällä. Tuon lurjuksen lisäksi tällaisessa väenpaljoudessa liikkuu tietysti kaikkea taskuvarkaista lähtien, mutta taidan olla vaarallisemman näköinen kuin moni täällä. Tuollainen väki iskee aina heikompiin", soturi tokaisi. Silmänräpäystä myöhemmni hän kohotti äkkiä kättään kuin olisi vasta oivaltanut sanoissaan piilevän merkityksen. "Siis, en sillä että vaikuttaisit heikolta, tai mitään. Kunhan... noh", hän korjasi nopeasti. Hän levitti hieman käsiään, kuin esitelläkseen itseään, kokoaan ja voimakkaita käsivarsiaan paremmin. Mikään osa hänestä ei tosiaankaan näyttänyt ulospäin heikolta tai vaarattomalta saaliilta taskuvarkaille. Nainen sentään peitti olemuksensa viitalla... eikä tämä tainnut muutenkaan haluta tulla nähdyksi liian tarkkaan. "Olen ollut täällä muutaman päivän ja siinä ajassa hiukankaan tarkkasilmäisempi ehtii nähdä jo monta tuollaista tapausta. Ikvää kyllä suurin osa väestä tyytyy irvistelemään ja tönimään toisiaan, eikä huomaa juuri mitään", mies lisäsi. Hän oli kyllä pannut merkille naisen toisenkin kysymyksen.
Hetkeksi soturi näytti uppoutuvan ajatuksiinsa, tai kukaties vain hiljenevän muuten, mutta äkkiä hän kuitenkin räpäytti silmiään ja otti kuitenkin askeleen toista kohti. Hän ojensi toiselle suurta kättään. Se oli selvästi karaistunut raskaassa käytössä ja kovassa harjoituksessa, eikä se tosiaan näyttänyt kädeltä, joka oli tarkoitettu hienosteluun tai hyviin tapoihin. Siltikin hän ojensi sitä selvän kohteliaasti. "Nimeni on Kiran, tulen etelästä - ja kuten kaikki muutkin, matkani näyttää tyssänneen äkkiä tänne. Mukava, että täältä löytyy välillä sellaistakin väkeä, jonka kanssa voi vaihtaa muutaman sanan. Sinäkin taisit olla vain ohikulkumatkalla?" soturi tokaisi ja nyökkäsi päällään toista kohti. Tämä ei tosiaan näyttänyt sen paikallisemmalta, tai aivan tavalliselta matkalaiselta muutenkaan.
|
|
|
Post by spyrre on May 31, 2019 20:53:10 GMT 3
Lyhyehkön naisen olemus pysyi jokseenkin varautuneena, mutta siltikin hän pysyi paikoillaan silmäillen muukalaista huppunsa varjoista. Luultavasti tämä yritti vielä arvioida miehen tarkoitusperiä... vaikka toisen vaikutti sentään lientyvän nopeasti. Hän kallisti hieman päätään soturin tokaisulle mutta kun mies kiirehti korjaamaan sanomaansa irtosi hupun alta kuitenkin pieni kenties huvittuneeksi tulkittava myhähdys. Kommentti ei ollut tainnut kuulostaa erityisen imartelevalta, mutta kaiketi naisella ei silti tainnut olla onneksi kiire ottaa nokkiinsa ihan heti vaikka tummat kasvot pysyivät muuten jokseenkin vakavina. Olihan miehen huomiossa kuitenkin perääkin. "Hm, no. Nuo niljakkeet ovat tarkkanäköisiä. Huomaavat epäilemättä nopeasti jos joku eroaa joukosta väärällä tavalla" nainen myötäsi. "Sellainen jolla ei tunnu olevan vaihtoehtoja on varmasti helpomman näköinen kohde kuin joku joka... kaiketi sellainen joka näyttää sinulta aivan avoimesti." Hupun alta hymähdettiin uudestaan. Tässä tosin oli aavistuksen hapan sävy. Nainen ei selvästikään ollut onnistunut välttämään huomiota samalla tavalla kuin olisi halunnut. Kuitenkin hän lopulta tyytyi vain huokaisemaan ja haukkaamaan viimein uudestaan omenastaan heitettyään synkän vilkaisun suuntaan jonne huijari oli kadonnut.
Tumma nainen puuskahti ja pudisti päätään, mutta valpastui nopeasti kun muukalainen astahti eteenpäin. Hän suoristautui ja vilkaisi suurta kättä varautuneesti mutta tajusi silti pian eleen vain kohteliaaksi. Aavistuksen epäröityään nainen lopulta nyökkäsi ja tarttui tervehdykseen. "Akela" hän tokaisi lyhyesti, ja liikahti sitten jopa hieman kiusaantuneena. "Itse satuin saapumaan vasta eilen, ja kadun sitä jo nyt. En tiennyt että sola oli tukittu tällä tavalla ennen kuin olin jo täällä. Ilmeisesti ne todella aikovat käydä väen hyvin tarkkaan läpi. Ja luultavasti en tule läpi pääsemäänkään. Sen se aiempi niljake jo huomasikin. Mutta hyvä tietää että täällä on rehellisempääkin väkeä. Kovin moni muu tuskin olisi vaivautunut edes puuttumaan asiaan." Huppua nykäistiin taas ohimennen. Ehkä jonkin tällaisen toteaminen suoraan oli hieman vaarallista, mutta... no. Toinen oli epäilemättä jo hoksannut naisen outouden itsekin näin läheltä, eikä vaikuttanut siltä että oli aikeissa rynnätä suoraan vartijoiden puheille. "Sääli sitten että sinäkin jouduit kaiken tällaisen roskan keskelle. Khoras on käynyt melkoisen tarkaksi rajojensa suhteen. Kuten eittämättä kaiken muunkin. Neuvoisin että sinäkin etsit jonkun nopean reitin muualle täältä" Akela tuhahti, hieman ääntään madaltaen. Hän ei selvästikään ollut hyvillään tilanteesta, ja vaivihkainen katse ohi kulkevan vartijan jälkeen oli oikeastaan vielä terävämpi kuin aiemman hiipparin.
|
|
|
Post by submarine on Jun 1, 2019 22:58:16 GMT 3
Kiran katsahti toista kuunnellessaan itsekin tarkastuspistettä kohti. Ruma linnake häämötti sen juurella vellovan väkijoukon yllä kuin mikäkin enne tulevista ajoista. Varjoaan se ei sentään heittänyt, olihan vasta aamu eikä aurinko ollut kohonnut kunnolla kallioiden yli, mutta siitä huolimatta tunnelmaa oli vaikea väittää valoisaksi. "Uskoisin, että suurin osa väestä täällä on ennen pitkää samassa tilanteessa kuin kumpikin meistä. Valtakunta pyrkii rajoittavaan kaikkea, paitsi välttämätöntä matkantekoa. Kaikki oikealla paikallaan, eikä mitään poissa järjestyksestä", soturi tokaisi. Hän kuulosti jokseenkin happamalta. Tai kukaties siinä oli jotakin syvempääkin epämieltymystä. Kiran tuijotti linnakkeen kolkkoja kiviseiniä hetken vaiti, ennen kuin puuskahti. "Valtakunta on toden totta eittämättä tarkka rajoistaan. Ja sitäkin tarkemmin se pitää huolen, että sen alamaiset ymmärtävät paikkansa", hän mutisi äänellä, joka hädin tuskin kuului edes toisen korviin asti - saati sitten kiertelevien sotilaiden tai kärkkäämpien sivustakatsojien korviin.
Kiran silmäili aikansa synkästi linnaketta, valtakunna rautaisen otteen ilmentymää, ennen kuin huokaisi melkeinpä luovuttavaan sävyyn. Hän olisi voinut yhtä hyvin tuijottaa sitä vaikka ikuisuuden, eikä se kuitenkaan olisi kadonnut siitä mihinkään. Siihen tarvittiin jotakin muita keinoja. "No. Minusta tuntuu, ettei kumpikaan meistä löydä täältä yhtikäs mitään, mitä etsii. Minusta tuntuu, että kokeilen onneani ja katson, millaista aamiaista kylässä tänään on tarjolla", soturi tokaisi. Hän katsahti toiseen ja nyökkäsi päällään tämän pitelemää omenaa kohti. "Ellet viihdy täällä odotettua paremmin tai ole tyytyväinen tuohon, olet toki tervetullut liittymään seuraani. Yksin kuljeskelemalla saa vain lisää häikäilemättömiä kurjimuksia niskaansa", hän lisäsi aavistuksen kepeämmin.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 2, 2019 13:38:23 GMT 3
Akela silmäili vaiteliaasti eteenpäin omenaansa pureskellen toisen puhuessa. Hän ei kiirehtinyt vastaamaan mutta naisen synkeä olemus tuskin jäi minkäänlaiseksi salaisuudeksi, saati sitten tapa jolla tämä lähestulkoon vain tuhahti sanoille ja sylkäisi maahan. Kuuli nainen viimeistä kommenttia tai ei, hän ei selvästikään ollut millään tavalla tyytyväinen yhtään mihinkään mitä oli meneillään... kukaties muuallakin kuin vain solassa. "Niin. Siltä vaikuttaa" hän tyytyi vain töksäyttämään lopulta lyhyesti. Nainen ei selvästikään ollut vaikuttunut Khorasin toimista... vaikka kaiketi jättikin tarkemmat ajatuksensa tähän hätään sanomatta.
Siitäkin huolimatta meripihkanvärinen katse jäi mittailemaan jälleen häälyvää linnaketta väkijoukon takana terävästi, lähes laskelmoivasti. Akela oli hyvää vauhtia uppoamassa taas synkkiin ajatuksiinsa kunnes kuitenkin havahtui kun Kiran puhui uudestaan. Toisen kepeämpi sävy taisi napata hänet hieman yllätyksellä ja nainen räpäytti silmiään kääntäessään jälleen päätään miehen suuntaan. Hän epäröi hetken kuin ei olisi ollut aivan varma miten suhtautua ja katsahti pitelemäänsä puoliksi syötyä omenaa. Hän ei tuntenut tätä miestä eikä tuo häntä, mutta... no. Kyräily ei tosiaan saavuttanut tähän hätään mitään, eikä ateria varmasti rehellisesti olisi nyt pahitteeksi... tai kukaties ehkä seurakaan. Ainakin Kiran vaikutti yhtälailla ulkopuoliselta ja tyytymättömältä tilanteeseen kuin hän, ja olihan tämä harpannut avuksikin aikaisemmin. Soturi tuskin olisi lähellekään huonointa mahdollista seuraa tämän perusteella. "En minä sellaisia typeryksiä pelkää" Akela tuhahti, mutta henkäisi sitten itsekin. "Minä... no. Taidat olla oikeassa. Luultavasti näin täällä jo kaiken oleellisen tähän hätään. Minun täytyy miettiä hieman lisää muutenkin. Sen voi tehdä yhtä hyvin oikean sapuskan ääressä." Tumma nainen heitti viimeisen happaman katseen linnakkeen ja vartijoiden suuntaan puraisten vielä omenaansa, ennen kuin pudotti hedelmän kädestään ja kumartui noukkimaan laukkunsa jaloistaan. Viitan alta häivähti miekan kahva huotrineen kunnes hän suoristautui jälleen ja kääntyi kiireettä kohti kauempana erottuvia vaatimattomia rakennuksia.
|
|
|
Post by submarine on Jun 3, 2019 17:25:51 GMT 3
Kiran lähti astelemaan takaisin kylää kohti. Hän ei pitänyt liiaksi kiirettä, vaikka kulkeminen sinällään olikin paljon helpompaa, kun kaksikko sai hieman etäisyyttä tarkistuspisteeltä; suurin osa kylässä vallitsevata tungoksesta oli suunnannut selvittelemään asioitaan jo aamusta, ja kylässä kivenheiton päässä jahkaili tähän hätään vain pieni osa väestä. Kaiketi se osa, joka oli jo luopunut toivosta tai ymmärtänyt asian laidan. "Tällä menolla tästä kyläpahasesta tulee vielä kukoistava välietappi tälle reitille. Kaiketi joku hyötyy tästäkin kaikesta", Kiran tokaisi jutustelevaan sävyyn, kun kaksikko oli ottanut etäisyyttä väenpaljoudesta. Varsinainen Punasolan kylä nökötti rinteillä kivenheiton päässä, ja mies pysähtyi katselemaan niitä hetkeksi ylempää. Tie laskeutui kivistä rinnettä pitkin alas kylään, joka ei lopulta ollut muuta kuin kourallinen yksinkertaisia ja matalia rakennuksia. Alemmilla rinteillä, joita täältä ei voinut nähdä, oli niukkoja peltoja. Kaiken kaikkiaan se oli pelkkä niukka vuoristosolan kylä, mutta toisaalta ihmiset olivat nopeasti ymmärtäneet uudean asianlaidan ja tarttuneet monin paikoin tilaisuuksiin. Väkeä liikkui rakennusten välissä siellä täällä, ja useiden rakennusten kylkeen oli kyhätty hätäisesti kojuja tai katoksia, joita monet niiden omistajista tähänkin hätään kunnostivat tai kohensivat. Rakennusten ympärillä näkyi myös telttoja tai muita paremman puutteessa kyhättyjä yösijoja.
Kiran katseli näkyä hetken mietteliäästi. Sitten hän kuitenkin lähti laskeutumaan rinnettä alas. Kukaties tästä kaikesta pystyi tekaisemaan ties millaisia filosofisia mietteitä muuttuvasta maailmasta ja valtakunnan rautaisesta kourasta, mutta hän oli huomannut jo hyvän aikaa sitten, ettei se oikeastaan auttanut mitään. Valtakunta teki mitä teki ja maailma muuttui miten muuttui, vaikka sitä olisi kuinka mutristellut. "Mikä sinut oikeastaan tuo näihin kolkkiin, Akela? Et näytä kauppiaalta, etkä aivan tavalliselta matkalaiselta muutenkaan. Tarkoittamatta mitään pahaa, tietenkään", Kiran tokaisi toiselle. Hän liikkui kokeneesti kivikossa, eikä pelännyt suoda naiselle nopeaa vilkaisua samalla, kun hänen jalkansa etsivät paikkansa kivikosta.
|
|