|
Post by spyrre on Jul 25, 2019 0:17:37 GMT 3
Ehkä yritys oli ollut itsetuhoinen alunperinkin, mutta silti Akela ei ollut epäröinyt rynnätessään päin hilpari-riviä. Yhden sotilaan laotessa jäljellä oli vielä muita joita kohti hurjistunut nainen pyörähti... kunnes näiden takaa kajahti äkkiä uusi ääni. Ensimmäistä kertaa Akela epäröi näkyvästi sotureiden harpatessa sivuun ja paljastaessa takaansa hahmon, jollaista hän ei ollut odottanut näkevänsä. Pimeys ja kaaos olivat luultavasti syy miksi hän ei ollut huomannut esiin harppaavaa soturia.... ainakin oli vaikea kuvitella mitään muuta asiaa miten moinen olisi voinut olla mahdollista. Jos nainen oli ollut lyhyt verrattuna jo henkivartijoihin, oli tämä mies panssareineen suorastaan massiivinen. Hyvin nopeasti taustalla seissyt itseriittoinen upseeri alkoi tuntua lähes yhdentekevältä...
Jossain muussa tilanteessa Akela olisi saattanut yrittää käyttää jollain tavalla hyödykseen vartijoiden äkillisen hellittämisen kun nämä astuivat sivuun ja perääntyivät, mutta edes hän ei voinut olla jäämättä hetkeksi tuijottamaan typertyneenä panssaroitua jättiä. Hän astahti vaistomaisesti taaksepäin epäluuloisena kun hahmo puhui kumisten kypäränsä uumenista. Nainen ei luultavasti olisi osannut edes vastata heti vaativaan ärähdykseen kun mies viimein käänsi huomionsa häneen... ei vaikka hänelle olisi annettu aikaakin siihen. Hänen raivokas hyökkäyksensä iskettiin äkkiä kertaheitolla puolustuskannalle kun panssaroitu jätti harppasi kohti, uskomattomalla nopeudella. Akelalle jäi vain silmänräpäys aikaa kiskaista itsensä toimintaan.
Nyt oli hänen vuoronsa loikata hätäisesti taaksepäin murskaavan hyökkäyksen tieltä, mutta ainakin tämä iski naisen jälleen väkisinkin ajan tasalle. Akela syöksähti sivuun, ärähtäen sitten kirouksen suuren miehen suuntaan. Muuhun hänellä tuskin oli aikaakaan... ahdistetun eläimen raivo nosti taas päätään. Perääntyminen ei ollut vaihtoehto. Kun suuren miekan isku vielä halkoi ilmaa Akela livahti matalana lähemmäs, tavoitellen omalla miekallaan panssarin heikkoja kohtia. Isku polvitaipeeseen tai vastaavaan luulisi kaatavan suurenkin kohteen, tai niin hän ainakin järkeili... Tai edes hidastavan tätä melkoisesti. Ei sillä, että aikaa harkita olisi ollut muutenkaan.
|
|
|
Post by submarine on Jul 25, 2019 0:44:37 GMT 3
Taaempana upseeri huusi käskyjä sotilaille, mutta kumpikaan kahdesta taistelijasta tuskin ehti miettiä mokomaa. Valtava mies harppasi eteenpäin, leikaten kuolettavia kaaria ilman halki valtavalla miekallaan. Ikävä kyllä (tai kukaties onneksi) nainen oli tarpeeksi nopea väistääkseen. Miekka pyyhki vaarallisen läheltä, mutta nopea soturi vältti kuitenkin sen kuolettavan kosketuksen - ja tavoitteli samalla jopa omaa osumaansa. Mutta jos valtava soturi olikin nopea hyökkäyksessä, ei hänen puolustuksensa jäänyt huonommaksi. Soturi ei empinyt tai osoittanut mitään merkkejä, että naisen äkillinen hyökkäys olisi tullut yllätyksenä tai todella uhannut häntä. Hänen miekkakätensä heilahti salamannopeasti lyönnistä torjuntaan ja iski kevyemmän aseen sivuun. Sitä seurasi välitön sivallus, mutta se oli enemmänkin muodollisuus, pelkkä nopea sohaisu jonka oli tarkoitus ajaa toinen hieman kauemmas; nainen oli jo osoittanut olevansa tarpeeksi nopea väistämään sen. "Tarpeeksi nopea sotilaille! Vaan tämä miekka on keisarin miekka, ja sitä voi kantaa vain väkevä käsi. Temppusi eivät pelasta sinua nyt!" soturi jyrähti. Seuraavassa hetkessä hän harppasi taas eteenpäin. Jokaista askelta johti raskas, pelottavan kepeästi isketty isku, joka olisi riittänyt helposti iskemään pään hintelämmiltä harteilta.
Mies ei selvästikään ollut vain suuri, vahva tai nopea. Hän myös osasi käyttää asettaan.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 25, 2019 12:32:05 GMT 3
Hetki sitten olisi varmasti ollut vaikea uskoa että tilanne olisi voinut mennä paljoa pahemmaksi, mutta selvästikin se oli kuitenkin mahdollista. Akela joutui käyttämään jokaisen hitusen nopeudestaan vain välttääkseen massiiviset murhaavat iskut jotka tavoittelivat häntä. Hänen henkensä oli hiuskarvan varassa; yksikin osuma panssaroidun jätin miekasta olisi varmasti riittänyt halkaisemaan hänet vaivatta... puhumattakaan siitä kuinka uskomattomalla tavalla valtava mies oli vähintään yhtä nopea kuin hän kaikesta huolimatta. Akela ähkäisi ja kavahti taaksepäin kun suuri miekka iski äkkiä hänen omansa sivuun, sivaltaen sitten hänet kauemmas lähes puolihuolimattomasti. Se viisti jälleen aivan liian läheltä, mutta ei sentään vielä löytänyt kohdettaan. Suora hyökkäys ei selvästikään ollut toimimassa vaikka hän oli luullut kykenevänsä lukemaan suuren aseen liikkeitä... näin ei kuitenkaan ollut. Taisi olla selvää, ettei hirviömäinen soturi edes ottanut vastustajaansa vakavissaan. Tämä oli tietyllä tavalla kammottavaa... mutta toisaalta sai sisun kuohahtamaan pahasti adrenaliinin villitsemänä. Hänet oli ajettu nurkkaan joka tapauksessa, varmasti monellakin tapaa vaikkei nainen ehtinyt edes kiinnittämään huomiota enää mihinkään muuhun ympärillään.
"Minua ei kiinnosta kuka piru luulet olevasi!" Akela ärähti uhmakkaasti, perääntyessään hän yritti pysytellä muutaman askelen edellä. Ajatukset laukkasivat kuumeisesti. Äkkiä nainen kuitenkin kompuroi pimeässä kivikossa... tai siltä ainakin näytti. Hän horjahti, mutta kaatumisen sijasta syöksähtikin matalana sivuun ja kaarsi kauemmas. Samalla hän kohotti kättään ja yksi kivenlohkareista singahti ilmaan, raskaasti kohti panssaroitua jättiä. Hänen päässään jomotti ja surisi jo uhkaavasti, mutta jos hän onnistuisi horjuttamaan soturia, tai iskemään tämän yllätyksellä alas rinteeseen saattaisi hänkin vielä saada tilaisuutensa...
|
|
|
Post by submarine on Jul 25, 2019 13:33:41 GMT 3
Valtava soturi painosti vastustajaansa armottomasti. Toisen vastustelut tuntuivat innostavan häntä vain lisää ja hän jahtasi naista kuolettavilla miekaniskuilla. Jokainen liike ja sivallus kertoivat varmuudesta ja säälimättömästä määrätietoisuudesta, eikä syyttä; niin kauan kuin nainen pysyttelisi puolustuskannalla, eikä pystyisi väistelyä parempaan, olisi lopputulos ennemmin tai myöhemmin varma. Sotilaat seurasivat tätä kaikkea tuiman vaitonaisina. Äkkiä tapahtui se, mitä soturi oli odottanutkin; vikkelä nainen sekosi lopulta jaloissaan ja horjahti. Pienikin virheliike saattoi olla kuolemaksi, eikä armoton jätti päästänyt tilaisuutta käsistään. Hän ärähti ja hyökkäsi silmänräpäyksessä eteenpäin, kohottaen miekkansa nopeaan ja raivoisaan iskuun, joka ei enää piitannut puolustuksesta tai varovaisuudesta.
Vähäisempi soturi olisi tuskin edes huomannut kiveä, joka yhtäkkiä sinkoutui sivusta jättiläismäistä soturia päin. Hän ei kuitenkaan ollut vähäinen soturi - vaikka edes mahtavampikaan ei olisi pystynyt väistämään sivuun heittäydyttyään kaikella voimallaan iskuun. Sen sijaan hän ähkäisi ja käännähti kesken hyökkäyksensä, iskien miekkansa kaikella voimalla kiveä vasten. Vähäisempi soturi ei varmasti olisi pystynyt torjumaan tällaista... mutta hän ei ollut vähäisempi soturi. Ilmoille kajahti kiven jyrähdys, kun lohkare lensi sivuun iskun voimasta. Sitä kuitenkin säesti rikkoutuvan metallin valitus - ja kalahdus, kun raskaan miekan terä osui maahan.
Hetkeksi valtava soturi unohti taistelun. Hän jäi tuijottamaan puristamaansa miekankahvaa, josta oli jäljellä enää surkea sormenmitta terää. Kuin hän olisi yrittänyt selvittää mikä voima sen oli särkenyt. Pelkkä pieni hetki epäröintiä... mutta yksikin virhe saattoi silti olla kohtalokas.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 25, 2019 17:43:11 GMT 3
Akela ei jäänyt edes miettimään kun panssaroitu soturi tarttui syöttiin, vaan toimi. Hän ei ehkä ollut olettanut että valtava mies ehtisi vielä väliin hänen paiskaamansa kivenjärkäleen suhteen mutta ilmassa kaikuva metallinen valitus ja kalahdus riittivät kun mies jäi silmänräpäykseksi tuijottamaan tyrmistyneenä särkynyttä asettaan. Nainen oli jo liikkeellä. Hän syöksähti äänettä kaartaen jätin taakse, ja loikkasi. Kapea terä välähti pimeässä kun Akela iski päin panssaroitua selkää polvillaan ja survaisi kaikin voimineen alas, kohti niskaa kypärän ja panssarin välissä. Nainen oli ilmeisissä aikeissa lopettaa kaiken nopeasti ennen kuin jätti toipuisi yllätyksestään, tuskin edes ajatellen tätä silmänräpäystä pidemmälle.
|
|
|
Post by submarine on Jul 25, 2019 18:51:46 GMT 3
Valtava mies näytti unohtaneen hetkeksi koko taistelun. Hän tuijotti särkynyttä asettaan liikkumatta, tavalla jota oli mahdotonta arvioida sen tarkemmin panssarin lävitse. Nainen iski säälimättä ja nopeasti, mutta soturi ei edes vilkaissut tätä kohti. Vasta silmänräpäystä ennen kuin nainen olisi iskeytynyt häntä päin ja miekka uponnut hänen niskaansa, kaiken järjen mukaan paljon myöhemmin kuin mitään olisi voinut enää tehdä, mies lopulta toimi; hän tuhahti. "Pah! Mitä temppuja!" soturi karjaisi. Ääni uhkasi kuitenkin hukkua sitä seuraavan valtavan jyrähdyksen alle. Yhtääkiä hänestä iski ulospäin valtava, pyyhkäisevä voima, joka käänsi sivuun niin miekan kuin naisenkin. Se oli kuin tulinen aalto, joka uhkasi tukahduttaa alleen ja korventaa - jonkin valtavan, musertavan voiman ilmentymä. Kuohahdus iski kaikkiin suuntiin ja sai kauempana seisovat sotilaatkin horjahtamaan ja päästämään ilmoille tyrmistyneitä huudahduksia. He horjuivat, mutta aivan vieressä ollut nainen tuskin oli selvinnyt niin vähällä...
Jättiläinen kääntyi lopulta ympäri ja heitti miekankahvan sivuun kädestään ylimalkaisesti. Tämä pysähtyi silmäilemään uudestaan vihollistaan, ennen kuin kohotti uudelleen miekkakättään. Nyt petomaisen kypärän syvyyksissä välkehti outo valo, kuin kiiluva silmä. "... mutta ei sarvipäiden temppuja. Tuollaiseen pystyisi keisarin siunattu. Sinä olet luopio ja karkuri, nainen! Voimasi on heikko, mutta siitä ei ole erehtyminen. Ja silti tohdit kohottaa kättäsi vahvempaasi vastaan! Tiedä paikkasi!" mies jyrähti. Seuraavassa hetkessä hän pyyhkäisi kädellään, antamatta toiselle todellista aikaa ymmärtää tapahtunutta. Miehestä iski ulos uudelleen sama voima. Mutta jos äskeinen oli ollut tulinen aalto, tämä isku oli korventava vyöry. Se ei ryöpsähtänyt kaikkialle, vaan pyyhkäisi suoraan naista kohti musertavana aaltona. Se iski hirvittävällä voimalla ja korvensi tulen lailla. Sotilaat kiiruhtivat kiireesti pois sen tieltä, mutta yksi heistä kaatui silti vaikertaen maahan. Panssari ei häntä pelastanut. Kukaties naisen voimat palvelisivat häntä paremmin.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 25, 2019 19:43:33 GMT 3
Akela toimi vimmalla, joka ei jättänyt tilaa edes häivähdykselle voitonriemua kun hänen teränsä survaisi kohti kohdettaan. Suurenkin miehen pitäisi kaatua lävistettyyn kaulaan... tai ainakin jos tämä olisi ollut millään tavalla normaali mies. Kuitenkin juuri silmänräpäystä ennen lopullista iskua ilma jätin ympärillä kiristyi oudosti, mutta tavalla jonka nainen olisi saattanut tunnistaa jos olisi ehtinyt.
Tuntui kuin soturista olisi äkkiä iskenyt murskaava, korventava aalto. Se pyyhkäisi suoraan päin naista ennen kuin hän tajusi mitä tapahtui eikä hänellä ollut paljoakaan mahdollisuuksia edes reagoida. Hänen kurkustaan karkasi väkisinkin tukahtunut, typertynyt älähdys kun Akela paiskautui taaksepäin. Sotilaatkin horjuivat ympärillä iskusta mutta kevyt nainen joutui epäilemättä ottamaan koko voiman vastaan aivan lähietäisyydeltä. Hän laskeutui raskaasti rytisten selälleen kivikkoon, tuskasta henkeään haukkoen ja vaatteet käryten. Hetkeen hän tuskin sai edes henkeä polttaviin keuhkoihinsa puhumattakaan tyrmäävästä iskusta maahan. Oli hänen vuoronsa tuijottaa tyrmistyneen kauhun vallassa kun jätti kääntyi hänen suuntaansa. Paiskottu Akela tuskin onnistui hahmottamaan täysin mitä hahmo jyrisi kypäränsä uumenista, mutta tämän elkeet kyllä paljastivat puolityrmätylle naisellekin mitä tämä aikoi seuraavaksi. Akela kavahti ja pyrki jaloilleen huolimatta siitä että hänen koko kehonsa valitti ja laittoi vastaan. Tätä pidemmälle hän ei edes ehtinyt kun uhkaava, tulinen aalto iski uudestaan. Nainen älähti ja saattoi vain kohottaa kätensä hätäisesti pyyhkäistäkseen edes osan polttavasta voimasta pois itsestään, mutta moisen hyökkäyksen edessä tämä tuskin riitti... Jo valmiiksi hutera Akela paiskattiin uudestaan kivikkoon, entistä raskaammin. Tällä kertaa hän ei näyttänyt olevan edes kykenevä pyrkimään samantien jaloilleen.... jos ollenkaan. Hintelä keho ei selvästikään ollut tarkoitettu kestämään jotakin tällaista vaikkakin yhteenpurtujen hampaiden lomasta irtosi vielä kivuliasta pihisevää hengitystä.
|
|
|
Post by submarine on Jul 25, 2019 21:13:20 GMT 3
Akelan tuskallista maahan sortumista säesti uusi, ylenkatsovampi tuhahdus. Valtava mies risti panssaroidut käsivartensa rinnalleen ja päästi halveksuvan äänen. Hän ei selvästikään edes odottanut, että nainen nousisi enää pystyyn. Outo valonvälähdys kypärän sisästä sammui. "Pelkkä kotoaan karannut penikka. Häpeällistä. Hädin tuskin osaat käyttää voimaasi, ja siitä huolimatta hyökkäsit päälleni kaikin voimin! Phah, sinulla on pitkä, kova koulutus edessäsi, ennen kuin voit haastaa minut - jos sinut nyt edes jätetään henkiin!" mies puuskahti. Sitten hän asteli lähemmäs maassa makaavaa naista kaikessa rauhassa, kiirehtimättä tai kohottamatta kättäkään siltä varalta, että tämä olisikin äkkiäarvaamatta vielä yrittänyt jotakin. Mitä ilmeisimminkään hän ei tarvinnut käsiään puolustautuakseen muutenkaan. Raskas, panssaroitu jalka laskeutui Akelan rintakehälle. Mies ei laskenut suurtakaan osaa painostaan sille, mutta siitä huolimatta valtavan ruumiin ja raskaan sotisovan massa oli tukahduttavan suuri. Mies tuntui tarkastelevan naista hieman lähempää. Sitten seurasi uusi tuhahdus. "Sinä olet yksi niistä uusista. No, meillä on kyllä aikaa kuulustella sinua aivan tarpeeksi!" jättiläinen tuhahti, ja potkaisi sitten jalkansa pois naisen rinnalta. Liike pyöräytti tämän jälleen ympäri kivikkoon. Mies itse harppoi pois paikalta kuin olisi saanut tarpeekseen koko leikistä.
"Miehet! Ottakaa tuo kiinni!" kajahti upseerin kärkäs ja kipakka huuto. Sotilaat tekivät saman tien työtä käskettyä ja harppoivat kohti naista kuin haaskalle hyökkäävät linnut. Kukaan tästä sotajoukosta ei selvästikään tahtonut enää epäonnistumisia kontolleen.
Alhaallakin oli tullut hiljaista...
-
Hetkeä aikaisemmin Kiran oli vielä taistellut. Nyt hän makasi selällään maassa ja puuskutti. Vaistot huusivat harppaamaan pystyyn ja jatkamaan, mutta ruumis ei enää totellut. Sotilaiden taltuttaminen ei ollut lopulta ollut erityisen vaikeaa. Sekaannuksen keskellä hän oli peitonnut miehet kevyesti, haavoista huolimattakin. Muutama lisää oli harpannut väliin, mutta se ei ollut muuttanut mitään. Pimeässä hänen voimansa ja nopeutensa olivat peitonneet pienen, holtittoman ylivoiman. Sitten hän olikin ollut jo valmis harppaamaan Akelan avuksi... ja sitten oli jysähtänyt. Kaikki pyöri ja velloi kivuliaasti, eikä Kiran saanut kunnon otetta mistään. Hänen kylkensä oli revennyt pelkäksi kivuksi ja tuskaksi, ja sitten jalat olivat pettäneet alta. Nyt hän makasi maassa... ja hänen yllään seisoi äkkiä hahmo. "No niin. Rauhoitutaanpa nyt vähän", ääni tokaisi. Se velloi ja pyöri sekaisessa päässä, mutta Kiran tunnisti sen silti miehen ääneksi - jopa jollakin tavalla tutuksi. Ja kun hän oikein siristeli silmiään, alkoivat erottua myös tämän piirteet. Niissäkin oli jotakin tuttua. Ajatukset liikkuivat hitaasti. Jokin haisi palaneelta. Mutta lopulta soturi yhdisti kasvot, äänen ja muiston: aamulla, ikuisuus sitten tarkastuspisteellä ollut mies. Se, joka oli yrittänyt kaupata Akelalle vääriä papereita. Siinä hän seisoi, ja puristi kädessään outoa, savuavaa kapistusta. Hän katseli Kirania alakenoon tasaisesti, melkeinpä aavistuksen kysyvästi, kuin olisi itsekin ihmetellyt mitä hän teki selällään kivikossa. "Vaan sinussa riittää tarmoa, mies. Harva on selvinnyt hengissä tämän leimahduksesta. Sinä näytät melkein siltä, kuin aikoisit vielä ylös", mies tokaisi. Hän heilutti puristamaansa esinettä kepeästi. Hänen sävynsäkin oli kepeä, kuin hän olisi jutellut niitä näitä.
Jokin oivalluksessa ja sanoissa sai Kiranin ruumiin jännittymään. Hän ärähti, tai ähkäisi, ja yritti punnistaa pystyyn. Mies valpastui aavistuksen... mutta naksautti sitten kieltään ja potkaisi häntä päin kasvoja. Saapas tuntui kirvoittavan sen vähänkin tahdonvoiman, jossa soturi vielä roikkui kiinni. Hän sortui saman tien takaisin maahan, ähkäisten ja velttona. "Älähän nyt, sinun pitää nyt olla siinä. Minähän sanoin, että tienaisimme minulle yhdessä vielä ainakin yhden tällaisen", mies lisäsi leppoisasti. Hän kaivoi taskustaan jotakin, joka välkähteli kultaisena lamppujen valossa, ja näpäytti sen kevyesti ilmaan. Se laskeutui Kiranin rinnalle kivenmurikan raskaudella.
Viimeinen asia, jonka soturi näki ennen kaiken pimentymistä, oli kuinka mies kumartui kiiruusti noukkimaan kultakolikkonsa hänen rinnaltaan. Hän pyyhki sen tarkkaan kuin rakkaimman omaisuutensa ja työnsi sen visusti, tyytyväisesti pois.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 25, 2019 22:15:20 GMT 3
Polttava tuska jätti vellovaan mieleen vain punahehkuista kaaosta. Akela joutui kamppailemaan säilyttääkseen edes jonkinlaisen otteen tajuntaansa, mutta tulokset olivat vähintäänkin huteria. Koko kehoa korvensi ja jomotti eikä hän olisi ollut yllättynyt vaikka hän olisi telonut jotain pudotessaankin... hän tuskin olisi päässyt enää ylös vaikka olisi onnistunut yrittämään. Juuri nyt hänen päänsä velloi ja vihloi liikaa edes tähän. Jostain kaukaa kantautui halveksiva tuhahdus ja sitten massiivinen varjo lankesi jälleen hänen päälleen taivasta vasten. Akela säpsähti ja käsi hakeutui vaistomaisesti haparoimaan miekkaa, vain huomatakseen että tämä oli epäilemättä singonnut johonkin kivikkoon jo ajat sitten. Raskas saapas teki lopun tästäkin rimpuilusta. Nainen ähkäisi tuskaisesti kun paino laskeutui tylysti hänen rinnalleen ja silmissä alkoi sumeta jälleen. Jätti olisi varmasti voinut murskata hänet niille sijoilleen halutessaan... mutta jostain syystä niin ei tapahtunut. Akela haparoi vaivalloisesti otetta sanoista joita tämä mutisi lähes itsekseen tutkiessaan maahan sortamaansa naista, mutta nämä aiheuttivat enemmän hämminkiä kuin varsinaisesti selittivät mitään. Ja saivat hänen päänsä vihlomaan entisestään.
Tukahduttavan hetken jälkeen panssaroitu mies sai viimein tarpeekseen. Saappaan paino kohosi paikaltaan, mutta potkaisi puolihuolimattomasti runnotun naisen kauemmas. Akela pystyi tuskin muuhun kuin päästämään uuden kivuliaan pihahduksen. Hän kuuli välinpitämättömän komennon ja lähestyvien sotilaiden äänet, kohottautuen vaivalloisesti aavistuksen verran heittääkseen kivusta siristelevän, mutta uhmakkaan katseen panssaroidun jätin perään. "En tiedä mitä-- Saat vielä katua" hän sai sihahdettua jokseenkin sekavasti, ennen kuin sortui uudestaan maahan. Kun sotilaat tarttuivat kovin ottein runneltuun naiseen, ehti hän vielä hatarasti tajuta että äänet alempana rinteelläkin olivat vaienneet pahaenteisesti...
|
|