|
Post by submarine on Apr 9, 2017 7:30:24 GMT 3
((Tästäpä lähtee seuraava osa Spyrren ja minun pitkään jatkunutta peliä. Alku tässä, peliä pelattaneen Chatin puolella.))
Mirtan kauppapaikka oli palvellut tarkoitustaan niin kauan kuin kukaan jaksoi muistaa - ja kauemminkin, kuten jotkut tiesivät väittää. Viisaiden miesten (tai mahdollisesti vain niiden, jotka olivat viisaampia kuin ne hölmöt joille pajunköyttään syöttivät) mukaan Mirtan paikalla oli aikanaan seissyt kokonainen kauppakaupunki, mahtava ja rikas. Sinne olivat kauppiaat seilanneet jokea myöten aina mereltä asti tehdäkseen kauppaa mitä erikoisimmilla asioilla ties mistä maailman kolkista. Kauan sitten, jo unohtuneiden valtakuntien aikaan, ennen kuin nuokin muinaiset olivat jakaneet sen kohtalon, jonka lopulta kaikki valtakunnat jakoivat. Kukaties tuolloin Mirta oli tosiaan ollut mahtava kauppakaupunki - jolla todennäköisesti oli ollut toinen nimi. Mutta nyt se oli Mirta, kauppapaikka, joka oli rakennettu menneen raunioista ja vanhoista kivistä. Muinaisten mahtavien mielestä Mirta olisi varmasti ollut auttamattoman vaatimaton ja hiljainen paikka. Mutta tätä nykyä se oli eittämättä kiireisin ja vilkkain paikka, jonka matkalainen saattoi pitkältä, pitkältä matkalta löytää. Jopa näin syksyn korvilla Mirtassa oli elämää. Väkeä saapui pitkin jokea jota se reunusti, ja pitkin maanteitä jotka seurasivat yhä samaisen muinaisen ajan jälkeensä jättämiä teitä. Useat kauppiaat kävivät keskenää kauppaa paikalle tuomistaan tarpeista tai yrittivät saada niistä hyvää hintaa matkalaisilta. Niin ehdottoman arkisia ja tylsän tärkeitä kuin oudompiakin asioita kaupiteltiin, ostettiin ja myytiin. Onnenonkija siellä täällä yritti jopa kaupitella hyväuskoisille ties mitä kapistuksia, joiden väitettiin kivenkovaan löytyneen Mirtan vanhoista raunioista, joiden keskelle ja päälle nykyinen kauppapaikkakin oli rakennettu. Uskokoon ken tahtoi - ja menettäkööt sitä myöten myös rahansa.
Väkeä oli tosiaan liikkeellä tänäkin päivänä. Vaikka elettiinkin vaarallisia aikoja, ja vaikkapa moni kammotus vaanikin pahaa-aavistamatonta matkalaista, kulki Mirtan läpi silti tasainen liikenne. Se oli jokireitin varrella, ja sen läpi kulkeva tie johti moniin paikkoihin. Vaikka muualta saattoikin löytää suurempia ja komeampia paikkoja, jopa todellisia kaupunkeja, oli Mirta silti kelpo paikka pysähtyä jos etsi jotakin tai halusi nähdä elämää - kuten moni halusikin. Mokoman ansiosta kauppapaikalla seisoi jopa majatalo - useampikin jos totta puhuttiin. Eivätkä sitä ympäröivät muurit (yhtälailla menneen maailman raunioista pystytetyt) ainakaan vähentäneet paikan kutsuvuutta levähdyskohteena. Pitkien, vaarallisten taipaleiden ja tiettömien erämaiden jälkeen Mirta alkoi eittämättä melkeinpä jo muistuttaa sitä menneiden aikojen mahtavaa kaupunkia, joka se joskus oli ollut. Suoranaista järjestyksen ja sivistyksen vankkaa kiveä keskellä sekasortoista, vaarallista ja epäsopuista maailmaa.
Loppujen lopuksi kaksi matkalaista lisää näillä teillä, etsimässä Mirtan kattojen alta hetken levähdystä seikkailujensa välissä, ei ollut kovinkaan outo näky...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 9, 2017 23:22:16 GMT 3
Oli Mirtalla takanaan kuinka pitkä ja vaikuttava historia tai ei, merkitsi tämä kaikki lopulta kuitenkin hyvin vähän suurimmalle osalle väestä joka kaupungin kaduilla ja toreilla nyt hääräsi. Ymmärrettävästi näitä huolettivat enemmän melkoisesti konkreettisemmat asiat, ja kaupungin näkemät lukuisat matkalaisetkaan harvoin olivat poikkeus. Oli kuinka oli, toinen lähestyvistä hahmoista seisahtui kuitenkin silmäämään näkymää vihreitä silmiään varjostamaan nostamansa kätensä alta, näkemäänsä puoli-uteliaasti tutkien. "Eläväinen paikka. Enemmän väkeä kuin tällaisessa paikassa olettaisi. Näin lähellä erämaata" nainen huomautti, kohauttaen sitten olkapäitään nykäisten ohimennen kärsinyttä reppuaan sekä tämän tuntumassa riippuvaa joustaan parempaan asentoon. "Ei sillä että valittaisin mahdollisuutta oikeaan petiin ja lämpimään ateriaan" hän lisäsi naurahtaen. Oudoilla, varsin petomaisilla kasvoilla kävi pikainen virneentapainen jota ei nyt peittänyt edes hupun varjo. Päähine riippui joutilaana hänen niskassaan jonne olento oli tämän nykäissyt paljastaen mustaturkkiset, kissamaiset piirteet, harjasmaisen, lyhyeksi kynityn kuontalon, sekä valppaasti liikehtivät repaleiset korvat. "Mitä luulet? Ehkä meillä olisi nyt hyvä tilaisuus ottaa muutama päivä hieman rennommin? Minulle ainakin kelpaisi tuoppi tai parikin kaiken tarpomisen jälkeen" Cathryn jatkoi hetken näkymää silmäiltyään, vilkaisten toveriinsa. Kukaties näkymä ihmisvilinästä ei ollut erityisen rauhallinen, mutta yhtälailla kuitenkin kutsuva pitkän matkan jälkeen.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 10, 2017 2:06:59 GMT 3
<Sunbaron>: Toinen matkalaisista oli jalan, mutta toinen, se eittämättä helpommin väkijoukosta erottuva, ratsasti hevosella. Komealla eläimellä, jonka selässä istui tottuneen oloisesti, ja jota nyt ohjasti kohti Mirtan kauppapaikkaa - tai tarkemmin siltaa, joka johti joen ylitse sinne. Hän itse oli pitkänpuoleinen mies, joka kaikesta päätellen oli tottunut matkantekoon siinä missä toverinsakin. Mutta samaan aikaan hän näytti jollakin tapaa hintelämmältä, kuin olisi kukaties olettanut. Laihtuneelta ja kalpealta. Silmien alla kareilivat syvät varjot ja poskipäät työntyivät ihoa vasten. Jos hänen olemuksessaan ei olisi ollut tiettyä jämäkkyyttä, olisi mies saattanut vaikuttaa suoranaisen hintelältä. Olipa miten oli, pysäytti mies hevosensa toverinsa vierelle. Hän hieraisi kevyesti sänkistä leukaansa, ennen kuin hymähti myöntävästi. "Enpä väitä vastaan. Lepo tulee tarpeeseen. Ja meistä kumpikin alkaa muutenkin olla melkoisen resuinen. Tai jokainen", hän totesi, ja korjasi sitten nopeasti. Katse käväisi satulalaukussa, josta parhaillaankin kurkisteli maailman menoa pienehkö koira. Se näytti melko huolestuneelta ja kukaties myös hieman paheksuvalta. "Kylpy tuskin tekisi pahaa sinullekaan", hän hymähti vielä laskeutuessaan ratsunsa selästä. Tästä eteenpäin olisi paras jatkaa jalan.
<spyrreh>: Tienvarteen seisahtunut kissamainen nainen teki aavistuksen tilaa lähemmäs tuppautuvalle hevoselle mutta jäi odottamaan kiireettä kun toinenkin tutkiskeli näkymää. Hän tuskin oli kovinkaan yllättynyt kun ehdotus sai kannatusta tältäkin suunnalta ja petomaista kuonoa halkova virne leveni. "Oli jo aikakin" hän tokaisi ja naurahti, venytellen ohimennen niskaansa kun mieskin laskeutui ratsailta. "Hmmh. Paikka on ilmeisesti kuuluisa kauppiaistaankin. Kukaties sieltä löytyy jotakin muutakin kiinnostavaa. Ellei sitten kaikki ole vain pelkkiä rihkamakauppiaita. Joka tapauksessa teeni alkaa olla lopussa. Pakkohan edes sitä pitäisi olla saatavilla" Cathryn pohdiskeli odotellessaan, alkaen maleksia tietä myöten kohti kaupunkia... ohimennen heittäen takaisin jokseenkin puolittaisen vilkaisun kaikkea paheksuvaan koiraan... miten nyt saattoi, samaan aikaan jättäen otuksen parhaansa mukaan huomiotta. Oli tämäkin.
<Sunbaron>: "Mmh. No, jos jossakin on tarjolla teetä, niin täällä luulisi olevan", Reindal tokaisee sen suuremmin miettimättä, ennen kuin lähtee taluttamaan hevostaan kissamaisen naisen perässä kohti siltaa. "Paras silti pitää silmänsä auki. Kauppiaat ja raha tuovat mukanaan usein kaikenlaista harmia", hän lisää hieman matalammalla äänellä. Sen verran, ettei ohikulkeva väki kuule. Matalammalla äänellä hän myös jatkaa, kirien samalla hieman lähemmäs toista. "Kukaties löydämme myös ostajan kiville, jotka löysimme silloin aikaisemmin. Pelkään pahoin, ettei niistä ole meille mitään hyötyä tällaisenaan", hän toteaa. Sitten mies kuitenkin vilkaisee eteensä ja valpastuu. Hän vetää päätään kevyesti taakse kuin jonkinlaisena viittauksena. "Paras olla tarkkana. Kuten sanottua, tällaisissa paikoisa on kaikenlaisia harmeja", mies tokaisee. Edessäpäin sillalla seisoskelee kädet puuskassa ja tarkkaavaisina joukko miehiä, jotka selvästikin arvioivat saapuvia ja lähteviä. Ei mitään erityisen kummoisen näköisiä tapauksia, mutta roikkuupa näillä silti vöiltään aseita. Ohimennen nämä pysäyttävät jonkin edellä kulkevan matkalaisen. Muutaman nopean sanan jälkeen tämä lykkää näiden suuntaan pienen pussin, ennen kuin joukkio päästää miehen jatkamaan matkaansa. Siellä missä on rahaa, on myös niitä joilla on keinonsa hankkia sitä...
<spyrreh>: "Sietäisi olla. Tai sitten en takaa mitä tapahtuu jos joudun vielä etsimään sitä jostakin muualta ties kuinka kaukaa" Kissamainen nainen tokaisi astellessaan kiireettömään tahtiin eteenpäin, virne kuitenkin vielä kuonollaan kareillen. Toisen varoitus ei varsinaisesti tuntunut hetkauttavan tätä mihinkään suuntaan vaikka toinen korvarenkailla puhkotuista korvista liikahtikin miehen suuntaan, ennen kuin olento kuitenkin hymähti. "Kukaties. Tuskin siitä kannattaa huolehtia. Tuskin törmäämme ainakaan mihinkään mitä emme voi setviä... tavalla tai toisella" hän tokaisi katsettaan kääntämättä, vihreän katseen kuitenkin mittaillessa jo edessä odottavaa sillantuketta. Ei tainnut olla epäilystäkään siitä mitä varten korstot olivat tähän asettuneet, ja näky saikin katin puuskahtamaan vielä... vaikka tämä ei vieläkään onnistunut näyttämään erityisen huolestuneelta. "Noh... kaipa tällaista väkeä näkyy välillä. Luulisi niiden kapineiden jollekulle kelpaavan, eiköhän meillä ole varaa viskata muutama kolikko tulliksi tuollaisille. Emmeköhän selviä ilman että kenenkään sormia tarvitsee murtaa. Älä huolehdi!" Cathryn myhähti, mätkäisten ohimennen toista jonnekin takaraivon tienoille leppoisasti... tosin kuitenkin mittaillen näkymää edessään heidän lähestyessään. Oikeastaan virne hänen kuonollaan levenikin aavistuksen, tapaan joka saattoi kertoa ainakin jollekulle hieman asioista perillä olevalle katinkin olevan jossain määrin varuillaan. Kaiketi heidän oli katsottava miten homma menisi...
<Sunbaron>: Cathrynin vakuuttelut eivät selvästikään saa Reindalia erityisen huojentuneeksi. Totta puhuen mies tulee vilkaisseeksi toiseen melkeinpä epäluuloisena. "No... parempi olisi ainakin. Vaikka minä tuskin olenkaan se, jota tarvitsee vakuutella, että selviämme ilman ikäväksi alkamistakin", hän tokaisee toiselle, melkeinpä kärkevästi. Yhteinen taival tien päällä on kyllä paljastanut eittämättä yhtä jos toista kummastakin... kuten vaikkapa kissamaisen naisen äkkipikaisemman puolen. Reindal ei tee asiasta kuitenkaan sen suurempaa numeroa, vaan vaikenee heidän lähestyessään miesjoukkoa. Kauaa ei tarvitsekaan odottaa, että nämä tarttuvat asioihin. Ilmeinen johtaja astuu esille ja kohottaa kättään pysähtymistä vaatien. "Hoi! Sillan käytöstä menee tullimaksua!" tämä murahtaa. Kaksikko voi eittämättä jo tuntea hipiässään monet pisteliäät, tarkat katseet, jotka selvästi arvioivat niin näiden äveriäisyyttä kuin sitäkin, paljonko siitä uskaltaa verottaa. Kummallakin näistä kahdesta on kuitenkin aseet, ja moni merkki viittaa suoranaisiin seikkailijoihin, ei suinkaan vain vaeltelijoihin. Mutta toisaalta, mokomat seikkailijat saattavat piilotella odottamattomiakin rikkauksia... "Eh, pelkään pahoin että joudutte pettymään, jos toivotte meidän voivan maksaa paljoakaan. Taipaleemme on ollut vaatelias ja vaarallinen, mutta mahtavia rikkauksia olemme kuitenkin jääneet kaipaamaan!" Reindal tokaisee vastaan ja naurahtaa kevyesti. Sitten hän vaikenee ja jää odottamaan kommenttia myös matkatoveriltaan...
<spyrreh>: Varautunut vastaanotto hänen sanoilleen irrotti katista vain pienen puuskahduksen, joka ei häirinnyt leppoisaa olemusta paljoakaan. "Pssh. Älähän nyt. Se oli vain yksi virhearviointi. Turhaan sellaisia muistelemaan" Cathryn kuittasi takaisin ääntään madaltaen, kuitenkin vaieten nopeasti kun silta miesjoukkoineen alkoi olla kuuloetäisyydellä. Hän asteli lähemmäs tasaisesti kuin ei olisi hoksannutkaan painostavan arvioivia katseita heissä, pysähtyen kuuliaisesti kun yksi korstoista kohottikin ääntään. Hän antoi suosiolla Reindalin puhua ensin, ennen kuin myötäsi tämän sanoja aavistuksen teatraalisella huokauksella. "Se ikävä kyllä tuntuu olevan vaatimattomien matkalaisten kohtalo liiankin usein. Vaikka yrityksestä ei olisi puutettakaan. Mutta ehkäpä meillä on pari kolikkoa ylimääräistä, että saamme vielä ateriankin" hän totesi, alkaen etsiskellä pussukkaa vyöltään... samalla heilauttaen varsin rähjäistä reppuaan viattomasti paremmin näkyville.
<Sunbaron>: Tullivahti hymähtää kovaan ääneen, suorastaan teennäisesti. "Kautta Sharin synkeän viitan! Jos luulette minun uskovan mokomia sepityksiä, saatte pettyä katkerasti! Harva kiertolainen suuntaa Mirtaan ilman jotakin rahanarvoista, ettekä tekään näytä miltään mierolaisilta. Vaikka toverisi kalpeasta hipiästä en menekään vannomaan", mies hymähtää. Tämä vetää kätensä puuskaan. "Paikallinen herra velvoittaa meitä pitämään järjestystä yllä täällä. Sitä vastaan saamme ottaa elantomme väeltä, kuten kuuluukin. Ettehän toki halua, että perheemme aivan nääntyvät koskapa ette voineet jakaa edes hieman hyvää onneanne ja menestystänne muiden kesken?" mies jatkaa. Tämä ei kuulosta erityisen kärsivältä tai kurjalta, enemmänkin kepoiselta. Vaan mistäpä sitä tietää; ehkä tämän sanoissa on kuitenkin perää? Jos nyt mokomaan voi tässä maailmassa mitenkään luottaa?
<spyrreh>: Hyvin nopeasti alkoi vaikuttaa ettei heidän viaton esityksensä aikonut mennä läpi aivan noin vain. Rahapussiaan tavoitteleva Cathryn pysähtyi hetkeksi kesken elkeensä kun tullivahti tuntui näkevän kaksikossa enemmän kuin kumpikaan heistä epäilemättä olisi toivonut. Häntä naisen takana heilahti terävästi, mutta pian tämä kuitenkin poimi pienen pussukan käteensä ja puuskahti korstoa kiiluvilla silmillään vilkaisten. "Menestystämme? Jos tiedät jotakin josta meille on tiedossa roimat rahat, niin kerro toki meillekin! Luulisi että teikäläisillä olisi jotakin parempaakin tekemistä kuin kiusata hetken lepoa kaipaavia matkalaisia!" katti tokaisi, kunnes kuitenkin huokaisi. "Olemme tuskin nähyneet lämmintä ruokaa moneen päivään, emmekä jaksaisi alkaa kinastella. 5 kuparista luulisi olevan aivan hyvä raha vaivoistanne, hmm? Sitten pääsemme kaikki jatkamaan toimiamme."
<Sunbaron>: Vastahankaiset matkalaiset eivät selvästi ole mikään uusi tuttavuus tälle joukolle. Miesten johtaja vetäisee kasvoilleen virneen kun kissamainen nainen napauttaa tälle takaisin. Tämä mutisee jotakin villikissoista, ennen kuin hymähtää jälleen kovaan ääneen. "Viisi kuparirahaa? Tuohan on jo suoranainen loukkaus! Mokomalla ei saa edes kunnollista oluttuoppia, saati sitten ruokaa pöytään! Ei, uskon kyllä että teillä kahdella on varaa maksaa hieman paremminkin. Tokihan teiltä liikenee hopearaha korvaa kohden. Noin komeaa ratsua ei köyhemmällä miehellä olisi", tämä tokaisee lopulta. Mokomalla on selvästikin kokemusta tällaisesta...
<spyrreh>: Diplomaattinen yritys ei tainnut olla hevillä tuottamassa tulosta. Vastaus sai pörröisen hännän heilahtamaan uudestaan kerran jos toisenkin naisen kuitenkin päätyessä teeskentelemään ettei kuullut huomautusta villikissoista, siitä huolimatta että terävä katse käväisikin puhujassa. Moinen ei selvästikään ollut alustamassa mitään erityisen sopuisaa, varsinkin kun maksu nousi varsin nopeasti melkoisiin summiin. Cathryn kohotti kulmiaan puuskahtaen sitten tuohtuneesti. "Mitä? Vitsailetteko? Hopearahoja yhden sillan ylittämisestä! Käyttäkäähän nyt järkeänne, hyvät miehet. Ihme että saatte minkäänlaisia vierailijoita torillenne!" olento napautti luoden ohimennen vaivihkaisen, vaivautuneen vilkaisun kohti toverinsa hienoa ratsua. "Tuoko? Emmehän me nyt mokomaa kaakkia matkalta mukaan poimineet! Pitkät matkat vaativat muutenkin veronsa! Hyvä on, saatte kymmenen kuparista, vaikka meidän kaiketi pitääkin sitten tinkiä majoituksestamme.Kyllä sillä jonkinlainen tuoppi per naama irtoaa, ellei oluenne ole yhtä kallista kuin typerä siltanne!" hän viimeisteli lopulta närkästyneesti, poimiessaan kuitenkin luvattuja kolikoita pussistaan itsekseen jupisten.
<Sunbaron>: Tinkaamisen jaloa taitoa harjoitetaan oikein olan takaa nyt. Tullivartijan virkaa toimittava tuntuu melkeinpä nauttivat toimituksesta. Tämä ei juuri virnettään peittele. Kieli naksahtaa mukamas kovinkin paheksuvasti kymmenen kuparirahan tarjoukselle. "Kymmenen kuparista tekee toki jo hopean. Mutta yksi hopea kahdesta matkalaisesta on silti kovin vähän! Etenkin kun ottaa huomioon, ettette sillä rahalla suinkaan ylitä vain tätä siltaa. Tokihan siihen sisältyy myös Mirtan mitä kunnioitettavimman varkaiden veljeskunnan suopeus. Tai, jos nyt tosiaan tahdotte meitä loukata moisilla roposilla, kalseus. Tokihan kaksi matkalaista on ainakin kahden hopearahan arvoinen", tämä lopulta tokaisee. Sanoissa on, kaiken leppoisuuden keskelläkin, silti pientä terää. Varoitus siitä, että hyviin tapoihin kuuluvasta tinkaamisesta huolimattakin tämä miesjoukko on silti myös tosissaan. Reindal huokaisee kevyesti. Hän vilkaisee Cathryniin, ennen kuin alkaa itsekin sitten tonkia rahojaan esille. Joskus on paras osata valita taistelunsa.
<spyrreh>: Oli tullinvartijalla perustelunsa kannalleen tai ei, synkkeni katin ilme silti melkoisesti kun jopa hopearaha tuplaantui nopeasti kahdeksi mokomaksi. "Mitä? Tuohan on melkoinen summa pelkästään saapumisesta, te ja veljeskuntanne kaupan päälle tai ei! Ei rehellisellä seikkailijalla ole tuollaisia rahoja jaella joka suuntaan!" tuohtunut katti protestoi. Silkkaa ryöstöä, sitä tämä oli, eikä moista edes salailtu. Alkoi näyttää siltä että nainen harkitsi jo eteenpäin astumista, vilkaisten kuitenkin Reindalin suuntaan kun mies alkoi huokaisten tapailla omaa rahapussiaan. Katista irtosi epämääräinen puuskahdus ja tämä heilautti dramaattisesti käsivarsiaan, mutta lykkäsi kuitenkin lopulta nyreästi kolikkonsa odottavaan kouraan. Kaiketi tämä nahistelu ei ollut mokoman vaivan arvoista... söi moinen ryöstö ylpeyttä tai ei. Epämääräisestä hännänpään vispauksesta päätellen ainakin.
<Sunbaron>: Miesjoukon johtaja on yhtä hymyä ja maireutta, kun hopearahat (tai ainakin hopearahojen edestä pieniä lantteja) annetaan hänen odottaviin käsiinsä. "Ah, ylistys anteliaille vieraillemme! Käykää peremmälle ja kulkekaa Yön emännän suojeluksessa!" tämä toivottaa aivan liiankin mielistelevään sävyyn, ennen kuin koko joukko astuu lopulta syrjään antaakseen tilaa. Reindal tulee vilkaisseeksi vielä Cathryniin, kuin varmistaakseen ettei tämä aio mitään aivan harkitsematonta, ennen kuin sitten lähtee astelemaan vanhan, kivisen sillan ylitse. Tyrsky, kelpo ratsu, seuraa perässä. Kuten myös Onnimanni, aivan yhtä kelpo ja uskollinen koira.
<spyrreh>: Mokoman rosvon mairea suopeus ei varsinaisesti saanut vastaan samaa, mutta katti taisi silti katsoa parhaaksi tyytyä jupisemaan lähinnä itsekseen. Kilisevät kolikot vaihtoivat omistajaa, joka sentään raivasi heille reitin eteenpäin korstojen ohitse. Katti heitti vielä terävän vilkaisun olkansa ylitse harppoessaan sitten sillalle joukon etunenässä. Toivotukset saivat aikaan vain jonkinlaisen vaimean "niinpä niin" jupinan ennen kuin Cathryn tyytyi porhaltamaan vaiteliaana sillan ylitse. "....no. Selvisimme kahdella, hmm?" tämä kuittasi lopulta ääntään madaltaen, varmistettuaan vielä vilkaisulla että joukko oli kuulomatkan ulkopuolella. Kaiketi tämä oli melkoisesti vähemmän kuin joka nupille pulittaminen?
|
|
|
Post by spyrre on Apr 16, 2017 2:39:43 GMT 3
<Sunbaron>: "Niin taisimme selvitä", Reindal vastaa toiselle ja hymähtää kevyesti. Mokoma välikohtaus näyttää häirinneen häntä vähemmän kuin hänen matkaseuraansa; tällaistahan se aina on. "Pysytään kuitenkin valppaina. Tuossa tuskin olivat ainoat vorot tässä paikassa", hän vielä lisää. Hieman kauempana sillasta Reindal pysähtyy ja vilkaisee ympärilleen. Hän raapii hetken leukaansa, ennen kuin katsahtaa toveriinsa. "Meidän olisi varmaankin paras löytää jokin majatalo, jonne tohtii jättää ratsunsa ja omaisuutensa. Pistämme melkoisesti silmään näin", hän tokaisee. Väkeä liikkuu mutaisilla kaduille melkeinpä vilinäksi asti, mutta vasta saapunut kaksikko on kuitenkin helppo huomata - ja varmasti kiintoisa näky myös kaikenlaisille onnenonkijoille. Liika tavaroiden jättäminen pois tuskin olisi ainakaan huono veto...
<spyrreh>: Kun matka kohti kylää jatkui, tuntui kissaihminenkin toipuvan melkoisen nopeasti äskeisestä nyreydestään. Reitti oli ainakin ostettu vaikka rahaa tästä oli maksettukin.... mutta kukaties sentään vähemmän kuin olisi voitu? Ehkä kaikki olikin sitten mennyt suunnilleen kuten suunniteltu... tai katti halusi edes näyttää tältä. Kuka tiesi. Joka tapauksessa Cathrynkin päätyi hymähtämään toisen sanoille ja kohauttamaan olkapäitään. "Tuskin huono idea. Jo aikakin keventää kantamuksia kaiken jäljiltä. Eiköhän tällaisesta paikasta jonkinlainen kelvollinen paikka löydy... varmasti parempi kuin suuri osa niistä läävistä joista on jo selvitty, ainakin" Cathryn pohdiskeli antaen katseensa kiertää jälleen ympäristöä, vaikuttamatta tosin äskeisenkään jäljiltä kovinkaan huolestuneelta toisen varoittamista voroista. Epäilemättä häntä kiinnosti jo nähdä mitä eloisa kylä piti sisällään, eikä nainen ainakaan viivytellyt askelissaan harppoessaan lähemmäs ja etsiessään potentiaalisia yöpymispaikkoja.
<Sunbaron>: Cathrynin sanat saavat Reindalin naurahtamaan tavalla, joka ei totta puhuen ole yksioikoisen huvittunut. "Enpä usko, että edes pystyisimme löytämään sen yhden kaltaista paikkaa täältä. Elleivät omistajat tosiaan yrittäisi ryöväämisen lisäksi vielä surmatakin meitä", hän tokaisee päätään pudistellen. Kun erimielisyyttä suunnitelman suhteen ei tunnu ilmenevän, lähtee kaksikko etenemään Mirtan elinvoimaisen kauppapaikan katuja myöten. Väkeä on paljon ja jokaisella tuntuu olevan asioita hoidettavinaan - kiireellisiä asioita. Suurehko hevonen matkalaisten perässä takaa sentään edes hieman hengitystilaa. Siltikin sinne tänne kiiruhtava väki saa pakostakin valppaaksi ja varuilleen. Kaiken yllä kajahtelevat monet äänet, kun väki neuvottelee kauppoja tai selvittelee erimielisyyksiä. Kadunkulmissa kaikenlaisten pienten, outojen uskonkuntien edustajat kuuluttavat omien jumaltensa asemasta ja merkityksestä jumalkunnan sekaisessa vyyhdissä. Kerjäläiset anelevat hanakasti lanttia ohikulkijoilta. Loppujen lopuksi lienee pieni ihme, että kaksikko selviää kuin selviääkin ilman suurempia välikohtauksia sinne, minne yrittikin. Hieman syrjemmällä kohoaa varsin komea majatalo, jolla on oma sisäpihansa ja aittarakennuksetkin. Kaikesta päätellen paikka on myös hyvä, sillä se on selvästikin monen matkalaisen käytössä ja kiireinen. "... no. Tämä tuskin on yhä halpa kuin jonkin pikkukylän ladonylinen. Mutta luulisi että mokomassa ei olisi ainakaan valitettavaa", Reindal toteaa hetken katselemisen jälkeen. Hän katsahtaa toverinsa suuntaan melkeinpä toiveikkaana. Ainakin joku kaipaa selvästikin jo pientä mukavuutta...
<spyrreh>: "Huh. Toivottavasti emme. Ei aikomustakaan laittaa jalkaani mihinkään edes sen näköiseen paikkaan enää" katti kannatti toisen muistellessa pienen irveen käväistessä hänen kasvoillaan, jota kuitenkin seurasi nopeasti jo jokseenkin odotettu puolittainen virne. "...tosin siinä tapauksessa voisimme kaiketi edes jo lyödä takaisin itsepuolustukseksi" hän lisäsi, valpastuen sitten nopeasti kylän hyörinän lähestyessä. Ohimennen nainen liikautti reppunsa lähemmäs kylkeään ja varmisti kosketuksella että niin rahapussi kuin vyöllä riippuva sapelipari oli paikoillaan, ennen kuin suuntasikin huomionsa tarkasteluun. Kaksikko taittoi matkaa väenhyörinän poikki mutta tämä sujui jo jokseenkin tottuneesti, kaiken lomasta ilmaantuikin näköpiiriin suunnilleen lupaava rakennus. Ainakin tämä näytti keskivertoa melkoisesti komeammalta, saaden Cathryninkin kallistamaan aavistuksen päätään paikan julkisivua jo hieman kauempaakin mittaillen. Eittämättä jo ulkonäkökin tosin lupasi että yösija varmasti maksaisikin, mutta.... vaikka naksauttikin hieman kieltään Reindalin toiveikkaalle olemukselle, myhähti petomainen nainenkin pian. "Noh. Emmeköhän ole kerrankin ansainneet jotakin parempaakin, hmm? Luulisi että varaa on, viimeistään kun löydämme niille kiville paikan. Kieltämättä olen kaivannut petiä, joka ei kuhise kirppuja tai ties mitä vipeltäjiä..." nainen mutisi raaputtaen ohimennen niskaansa, kunnes harppasikin kohti rakennusta suuremmin epäröimättä. Kukaan tuskin laittoikaan pahakseen vaihteeksi vähemmän huteraa kattoa yllään.
<Sunbaron>: Reindal ei näytä murehtivan mahdollista rahanmenoa juuri toveriaan enempää - jos senkään vertaa. Mitäpä virkaa mokomalla edes olisi, saati sitten henkensä vaarantamisella maallisen mammonan vuoksi, jos sitä ei aikoisi mihinkään edes käyttää? Hän ottaakin askeleet toisen jäljessä sisään majatalon porteista sen sisäpihalle. Se tuntuu rakennuksineen totta puhuen jopa varsin rauhalliselta ja hiljaiseltakin - olkoonkin, että niin majatalon sisältä kuin pihan ulkopuoleltakin kantautuu hälyä yllin kyllin. "Hoi, poika!" Reindal tulee huudahtaneeksi tallin suuntaan kaksikon kulkiessa. Siellä häärännyt renkipoika kiiruhtaakin nopeasti vieraiden luokse, valppaana ja eittämättä palvelualttiina. "Hevoseni kaipaa lepoa ja hyvää pilttuuta. Hoidahan asia", mies tokaisee tavalla, joka taitaa kieliä jostakin tottumuksesta alempien ohjastamiseen - olkoonkin, että mokomasta on aikaa. Poika joka tapauksessa tottelee nopsaan, ja ottaakin annetut ohjat käsiinsä - kuten myös lantin, joka tämän suuntaan nakataan. "Tuo tavarani sitten kun ehdit. Löytänet meidät helposti", Reindal vielä lisää samalla, kun nostaa pienen koiransa ulos satulalaukusta. Eläin ravistelee hetken itseään ennen kuin jää omistajansa tienoille. Hieman yllättäen Reindal tulee vetäisseeksi aavistuksen syvemmän ja särähtävämmän hengenvedon, ennen kuin kaksikko ehtii majatalon ovelle asti. "Viitsisitkö hoitaa puhumisen? Olemme tosiaan matkanneet aivan tarpeeksi pitkään, eikä minulle ole liiaksi voimia juuri nyt", mies toteaa aavistuksen hankalana. Vähäkin väri on vetäytynyt hänen kasvoiltaan... kuten se tekee liiankin usein hänen voimiensa vähetessä.
<spyrreh>: Enteili moinen paikka rahanmenoa tai ei, tuntui tämä silti ainakin tarjoavan mammonalle vastinettakin. Tuskin he olivat ehtineet astella sisäpihalle kun renki jo kiiruhtikin kuuliaisesti paikalle ottamaan vastaan isäntänsä perässä seuraavaa hevosta. Cathryn vilkaisi ohimennen touhua, kenties aavistuksen arvioivammin rengin vuoksi kun toinen jätti tavaransakin tämän kontolle, mutta ei lopulta sanonut mitään kun tämä lähtikin johdattamaan komeaa ratsua kohti tallia kunhan Reindal oli ehtinyt poimimaan koiransa talteen satulalaukustaan. Kun toisesta kuitenkin irtosi jokseenkin tukalampi henkäisy heidän ylittäessään pihaa, liikahtivat repaleiset korvat hieman. Kalpean miehen pyyntö ei tainnut enää tulla yllätyksenä, ja vilkaistuaan tätä hieman tarkemmin katti nyökkäsikin lopulta. "Eiköhän se onnistu. Kenties parasta syödä hieman jotain ja sitten levätä hetki ennen muuta, hm? Matka on ollut pitkä." hän totesi kuin puolihuolimattomasti astuen sitten edelle ja työnsi rakennuksen jykevän oven auki. Nainen kiersi aulan katseellaan arvioivaan sävyyn ennen kuin astuikin kiirehtimättä mutta aikaa tuhlaamatta kohti tiskiä sekä tämän tuntumassa hääräävää henkilökuntaa. Parasta kaiketi hoitaa muodollisuudet alta samantien...
<Sunbaron>: Mokoma heikkouden näyttäminen ei selvästikään ole Reindalin mieleen, ja hän irvisteleekin hieman joutuessaan tällä tavoin pyytämään apua jossakin näin yhdentekevässä. Lopulta hän kuitenkin päätyy nyökkäämään kiitollisena toiselle, kukaties enemmänkin siitä ettei tämä tee asiasta sen suurempaa ongelmaa. Eihän kyseessä lopulta toki ole ensimmäinen kerta, kun kissamainen nainen todistaa tätä. "Kyllä se tästä. Ruoka ja hetken hengähdys tekevät ihmeitä", hän ähkäisee lopulta, ennen kuin alistuu vain seuraamaan kissamaista naista sisälle. Ja hänen perässään puolestaan seuraa pieni Onnimanni, joka selvästikin paheksuu koko tilannetta. Sisältä katsottuna majatalo tosiaankin vaikuttaa varsin kiireiseltä - siitä huolimattain, että näin päiväsaikaan suurin osa vieraista on varmasti muualla. Etenkin kauppiaita näyttää istuvan pöytien ääressä, mutta myös muita matkantekijöitä. Osassa on sitä tiettyä karheaa näköä, jota seikkailijalta tai kukaties palkkamiekalta voisi odottaa. Henkilökuntaakin majatalossa kyllä liikkuu. Palkolliset kiiruhtavat askareissaan, toimittavat ruokaa ja juomaa väelle ja palvelevat parhaansa mukaan. Näiden joukosta ei tarvitse turhan pitkään etsiskellä jotakuta jolle puhua yösijasta, sillä tulokkaita kohti suuntaakin pian nuori, hieman laihanpuoleinen mies. Omistajan poika, kukaties. "Tervetuloa! Miten voimme väkeä palvella tänään?" nuori mies tiedustelee. Tämä luo nopean, arvioivan silmäyksen kaksikkoon, selvästikin yrittäen arvailla minkälaista maksukykyisyyttä näiltä voi odottaa. Maankiertäjistä on usein hankala sanoa...
<spyrreh>: Tapa, jolla toisen olemus oli muuttunut olisi saattanut epäilemättä olla jokseenkin huolestuttava.... mutta tämä ei myöskään ollut ensimmäinen kerta kuin näin oli tapahtunut. Cathryn vilkaisi vielä olkansa ylitse kun mies tapaili sanoja, ennen kuin kuittasikin kaiken vain nyökkäyksellä ja suuntasi eteenpäin. Kenties kyseessä oli jopa jonkinlainen huomaavaisuus tai sitten nainen ei vain nähnyt tarpeelliseksi tarttua asiaan sen enempää, mutta joka tapauksessa tämän huomio kääntyi nopeasti rakennukseen ja tämän sisätiloihin heidän astuessaan ovista. Paikka oli epäilemättä komeampi kuin millaiseen he olivat matkansa aikana montaakaan kertaa astuneet mutta katti antoi silti arvioivan katseensa kiertää tämän ylitse (laittaen ohimennen mutta vähäeleisesti merkille läsnä olevat muutkin matkalaiset) mutta jätti tämänkin nopeasti omaan arvoonsa kun henkilökunnan joukosta astelikin joku ottamaan saapujia vastaan. Petomainen katse kääntyi lähestyvään nuorukaiseen ja nainen nykäisi ohimennen nuhjuista reppuaan ennen kuin vastasikin, tasaiseen, puolihuolimattomaan sävyyn joka ei ilmeisesti aivan vähästä vaikuttunut. "Tervehdys tännekin. Minä ja toverini tarvitsemme yösijan ja ylläpidon. Ateria ja kurkunkostuke olisi paikallaan. Matkamme on ollut pitkä" hän tokaisi ykskantaan kuin ei olisi saamaansa arvioivaa katsetta huomannutkaan. Turhaan asioita kaiketi kiertelemäänkään.... Ainakaan naisella ei tainnut moiseen riittää mielenkiintoa varsinkaan tähän hätään.
<Sunbaron>: Vastaus ei selvästikään tule nuorelle miehelle minään yllätyksenä; mitäpä muutakaan matkalaiset majatalosta haluaisivat, kuin majatalon palveluksia? Tämä nyökkää hymy huulillaan. "Kaikeksi onneksi olette sitten saapuneet aivan oikeaan paikkaan. Meillä on tarjolla katto pään päälle ja tyyny sen alle, ja vieläpä täytettä vatsallekin", tämä tokaisee. Nuorukainen hieraisee käsiään vastakkain kokeneeseen tyyliin, tavalla joka kertoo tottumuksesta jota tuskin olettaisi näin nuorelta. "Tietenkin tuolla kaikella on hintansa. Pelkäänpä, että juuri nyt syksyn tullen nuo hinnat ovat korkeammalla kuin joskus muulloin. Meillä on paljon vaateliaita asiakkaita ja kova kiire. Lisäksi palvelumme on ensiluokkaista, voin vakuuttaa. Pelkäänkin siis, että joudun pyytämään huoneesta ja palvelusta, sanokaamme... puolitoista kultarahaa päivältä. Mikä tietysti pitää sisällään kylvyn, pyykkäyksen, aamiaisen ja yhden lämpimän aterian", mies lopulta toteaa.
<spyrreh>: He olivat epäilemättä jo uumoilleetkin etteivät olleet tainneet astua siihen kylän halvimpaan läävään, mutta väkisinkin kun laiha miekkonen heitti hintansa värähti mustaturkkinen kuono hieman, vaikka olento hillitsikin tämän nopeasti. "...hmmh. Puolitoista, per pää? Huoneenne taitavat olla sitten silattu kullalla itsessäänkin" hän tuhahti viimein, häntä perässään heilahtaen. Nainen naksautti kieltään tyytymättömään sävyyn luoden uuden hieman nihkeän katseen ympärilleen. "...noh. Jos paikka vetää vertoja väitteille, niin... Sovitaanko kultarahan verran, niin tehdään kaupat, hmm? Kaiketi rahalle on hyvä löytää käyttöäkin" Cathryn tokaisi, silmäten miekkosta odottavasti.
<Sunbaron>: Nuorukainen kohottaa käsiään nopsaan, kuin suorastaan tyrmistyneenä - siinä määrin, että mokomassa on selvästi mukana hieman esittämistäkin. "Päätä kohden? Oi, eihän toki! Emmehän me nyt sentään mitään sembialaisia kiskureita täällä ole. Tokihan puolitoista kultarahaa on sopiva hinta kummastakin, mikäli vain olette halukkaita jakamaan huoneen", tämä tokaisee lopulta, hieraisten taas käsiään yhteen painokkaasti. "Toki erillisistäkin huoneista voidaan sopia. Silloin uskoisin kultarahan huonetta kohden olevan oikein sopiva hinta. Mutta muussa tapauksessa emme missään nimessä voi ottaa sellaisia summia leposijaa kaipaavilta." Hieman taaempana Reindal, tukaluudestaan huolimattakin, hymähtää. Kikka on kyllä helppo nähdä, mutta näppärä silti. Millä muulla voisikaan yhtä hyvin saada hintansa vaikuttamaan kohtuullisemmilta, kuin saamalla asiakkaan itse kauhistelemaan ensin suurempia? Tokihan mokoma alennus alkaa pian tuntua jo suorastaan jalolta ja avokätiseltä...
<spyrreh>: Miehellä oli epäilemättä tapansa ja keinonsa, oli tämä suureksi osaksi teatteria tai ei. Tämä oli nopea esittämään järkyttynyttä suorastaan pöyristyttävistä hinnoista, mutta edes Cathryn ei onnistunut näyttämään erityisen vaikuttuneelta pikaisista korjailuista. Nainen risti kätensä miestä silmäillen, päätyen pyöräyttämään vaivihkaa aavistuksen silmiään. "Niinkö? No, sepä hyvä. Tosin kultaraha kahdesta kuulostaa minusta paremmalta. Täytyyhän rahaa jäädä yleiseen törsäämiseenkin. Tosin voimme kaiketi hakea hevosemme ja mennä muuallekin jos ateria ja lepo alkavat käydä hankaliksi pitkän matkamme jälkeen." Nainen tokaisi aavistuksen kärsimättömästi, jääden ohimennen rahapussiaan sormeillen silmäilemään miestä. Oli tämäkin sirkusta!
|
|
|
Post by spyrre on Apr 20, 2017 0:25:10 GMT 3
<Sunbaron>: Nuoren majatalonpitäjän ilme näyttää kovenevan hieman, siihen malliin ettei tämän kärsivällisyys mokoman pihtailun suhteen ole kuitenkaan aivan loputon. "Matkalaiset ovat toki vapaita tekemään miten mielivät. Olen varma, että löydätte jostakin yösijan, joka sopii kukkaronnyöreillenne. Voin tosin vakuuttaa, ettette tule löytämään lämpimiä petejä tai valmiita aterioita noista paikoista. Mirta on, ikävä kyllä, kauppapaikka eikä mikään lännen suuri kaupunki, eikä täällä muita majataloja ole. Mutta kukaties vaja tai talli kelpaa teille? Joskaan en olisi aivan niin varma toveristanne", tämä tokaisee lopulta hiukkasen napakammin, ja heittää samalla Reindalin suuntaan nopean silmäyksen. Mies itse vastaa siihen lähinnä vaivautuneella, voipuneella ja ennenkaikkea kiusaantuneella katseella. Mokoma isäntä on ikävän teräväkatseinen...
<spyrreh>: Ilmassa oli epäilemättä tiettyä härkäpäistä sarvien kalistelua kun niin katti kuin majatalonpitäjäkin kyräilivät toisiaan. Kuitenkin jos Cathryn oli toivonut napautuksensa jollakin tapaa hetkauttavan ei asianlaita siltikään tainnut mennä aivan näin. Miehellä oli nopeasti vastauksensa valmiina, ja vaikka nainen rypistikin kulmiaan ja avasi suunsa kuin väittääkseen vastaan, sai tämän huomautus silti olennon vilkaisemaan vaivihkaa olkansa ylitse Reindaliin. Toinen vaikutti epäilemättä nuutuneelta, eikä tämä ollut näköjään jäänyt huomaamatta tältäkään myyntimieheltä. Hän epäröi, kunnes kissan kurkusta viimein karkasi jossainmäärin näreä puuskahdus ja tämä joutui jälleen kerran heilauttamaan käsivarsiaan tuskastuneesti. "...no hyvä. Olkoon sitten! Toivottavasti ryöstöhintanne sitten edes vastaavat palvelua" hän tokaisi, huokaisten sitten uudestaan dramaattisesti. No kerrankos sitä, kaiketi... tuskin kumpikaan heistä oli tähän hätään sellaisissa tunnelmissa että jaksaisi alkaa kinastella aivan kaikesta sen enempää.... vaikka jo aivan kaupunkiin saapuminen oli näköjään omiaan syömään kukkaroon jo melkoisen loven.
<Sunbaron>: Nuori mies nyökkää lopulta tyytyväisenä, ennen kuin vastaa varsin kepoisesti, juuri niin asiallisen kohteliaasti kuin vieraanvaraisuus edellyttääkin. "Hienoa. Tervetuloa majataloomme. Mikäli haluatte huoneenne välittömästi, seuratkaa perässäni. Järjestän teille avaimet ja piian näyttämään missä ne ovat", tämä toteaa. Taaempana Reindal ei osaa lopulta oikein muutakaan kuin päästää kevyen huokaisun. Hän suoristautuu ovenpielestä jota vasten on nojannut, ennen kuin suuntaa miehen perään - heittäen kuitenkin siinä sivussa vielä nopean, pahoittelevan katseen naiseen vierellään. "Älä huoli, olen varma että saamme korvattua menomme moninkertaisesti kun vain löydämme kauppiaan. Vaikka emme saisikaan niistä kivistä täyttä hintaa, on niiden arvo silti huima", hän toteaa matalalla äänellä, siinä määrin etteivät sanat kiiri minkään tilaisuuttaan etsivän voron korviin. Ja sitten, kohentaen siinä sivussa vyöllään roikkuvaa miekkaa, hän suuntaa isännän perään - jos kyseessä nyt on isäntä. Mies johdattaa kaksikon majatalon eloisan yhteishuoneen läpi portaille, ja huikkaa sitten nopeasti jollekulle palvelustytölle - joka tietenkin kuuliaisesti saapuu paikalle nopeasti. Isäntä kaivaa esiin paksun avainrenkaan, josta taiteilee irti kaksi avainta, jotka ojentaa tytölle nopeiden ohjeiden kera. "Noniin. Tämä piika tässä näyttää teille huoneenne. Kunhan vain saamme maksun hoidettua. Kultaraha huonetta kohden, uskoisin", mies toteaa. Tämä jää odottelemaan käsiään kevyesti ja reippaasti hieroskellen.
<spyrreh>: Ei tainnut jäädä muita vaihtoehtoja kuin vain hyväksyä tilanne, ja niin Cathrynkin joutui tekemään... vaikkakin jupisten. Hän tyytyi vain nyökkäämään hieman vähäeleisesti nuorukaisen kohteliaisiin sanoihin hilliten kieltään, vilkaisten ohimennen Reindaliin kun tämä puhui. "Hmmh. Niin kaiketi. Kerrankos sitä. Mutta on tämä silti melko häpeämätöntä. Lupausten on parempi pitää paikkansa" hän mutisi takaisin, kunnes huokaisi uudestaan ja seurasi sitten muiden perässä. Jos ei muuta, ainakin nuorukaisen ammattimaisuutta oli kaiketi ihailtava. Nurinasta huolimatta tämä toimi tehokkaasti ja kohteliaasti johdattaen asiakkaat portaille viittoen palvelijalle, ennen kuin alkoi irrotella avaimia... muistuttaen tosin sellaisesta pienestä muodollisuudesta kuin maksusta. Cathryn vilkaisi tapausta mutta tuntui jo alistuneen tilanteeseensa. "Toki, toki. Mikäpä siinä. Tahtoisimme tosiaan lepäämään mahdollisimman pian" hän puuskahti, kilauttaen maksun sitten miehen odottavaan käteen. Noh, kaiketi kunhan he saisivat mystiset kivet toimitettua eteenpäin tavalla tai toisella, ei jonkin tällaisen pitäisi olla suurikaan ongelma.... toivottavasti.
<Sunbaron>: Maksu saadaan suoritettua, ja seuraavaksi avaimet vaihtavat käsiä, kun mies ojentaa ne Cathrynille. Sitten tämä nyökkää vielä kerran. "Toivotan siis hyvää illanjatkoa. Liittykää toki väen seuraan kun vain olette levänneet riittämiin. Meillä täällä ollaan ylpeitä hyvästä palvelusta", tämä tokaisee, ennen kuin kiiruhtaa sitten hoitamaan muita, kaiketi kiireisempiä asioita. Palvelustyttö jää hetkeksi seisomaan epävarmana kaksikon eteen. Moiset matkalaiset, ja eittämättä tärkeämmin selvät seikkailijat, selvästikin saavat tämän empimään. Sitten tämä kuitenkin rykäisee ja ottaa askeleen portaikkoon. "Tuota, tätä tietä olkaa hyvät", tämä saa henkäistyä, ennen kuin kiiruhtaakin jo portaita ylös. Tahti on reipas, ilmeisestikin siinä pelossa, että malttamattoman oloiset matkalaiset saattaisivat hermostua muuten... Tyttö opastaa kaksikon (joista ainakin Reindal ei tosiaan seuraa tämän nopeaa tahtia portaita ylös) yläkertaan, ja siitä vasemmalle, sivukäytävään jota reunustavat ovet. Ne kaksi joiden eteen tämä pysähtyy eivät mitenkään varsinaisesti eroa muista. Arvostettavan jykeviä ne kuitenkin ovat, sellaisia joiden takana vaaroihin tottunut kulkijakin pystyy kukaties uskomaan saavansa olla rauhassa. "Tässä ne ovat", tyttö toteaa sitten, ja ojentaa hieman haparoiden avaimia kaksikon suuntaan. Tämä ei kuitenkaan heti kiiruhda pois, vaan jää empien paikoilleen seisomaan. Kunnes sitten lopulta heittää ilmoille sen kysymyksen, joka mieltä selvästi painaa. "Tuota noin... oletteko te sitten niitä seikkailijoita? Niitä jotka surmaavat hirviöitä ja etsivät aarteita raunioista?" tämä vinkaisee, ja vaikenee sitten kuin kauhistuen omaa rohkeuttaan.
<spyrreh>: Cathryn vastasi hieman epämääräisellä mutinalla mutta heilautti silti kättään poistuvan nuorukaisen suuntaan kun asiat oli saatu viimein ratkottua. Kaiketi tämäkin teki työnsä ja sitä rataa... ja jos ei muuta, oltiin tässä jo melkoisesti lähempänä tovin rauhaa kuin ties kuinka pitkään aikaan. Kissa kääntyikin jo odottavasti kohti avaimia puristavaa piikaa, tosin ehtien jo kohottamaan hieman kulmiaan kun tyttö jäi empimään. Varsin pian tämä sentään havahtui ja lähtikin johdattamaan heitä joutuisasti yläkertaan. "Hmh. Kiitokset" Cathryn kuittasi, mutta heitti silti pienen oudoksuvan vilkaisun toverinsa suuntaan ennen kuin seurasi tytön perässä. Tämä vaikutti epäilemättä hermostuneelta, mutta kissakaan ei pitänyt kiirettä harppoessaan ylös portaita, hoksatessaan että Reindalkin tuntui liikkuvan jokseenkin voipuneesti. Hän antoi katseensa tutkailla paikkoja kulkiessaan, jääden hetkeksi mittailemaan jykeviä ovia käytävän varrella kun tyttö johdatti heidät perille. Kukaties paikka oli kallis, mutta oli kai myönnettävä että ensivaikutelmaa ei tainnut voida haukkua... Hän ei siltikään voinut olla laittamatta merkille piian olemusta kun tämä ojensi avaimet, ja nainen puuskahti aavistuksen itsekseen kurottaessaan ottamaan omansa vastaan... kohottaen sitten jälleen hieman kulmiaan kun tyttö jäi vielä empimään paikalleen. Katti silmäili tätä hetken kunnes puuskahti ja kurotti kohti rahapussiaan epäilemättä aavistellen että tämäkin kärkkyi jonkinlaista tippiä, räpäyttäen kuitenkin silmiään kun piika heittikin ilmoille suorastaan varautuneen kysymyksen. Tätä Cathrynkaan ei selvästikään ollut odottanut ja katti vilkaisi ohimennen toveriinsakin, ennen kuin hymähti viimein. "Mekö? Voisi meitä kaiketi niiksikin sanoa. Kaikkea tuollaista tulee toki vastaan tien päällä. Onhan niitä tullut nähtyä. Ja murjottua." Hän tokaisi, aavistuksen liian leveän, terävähampaisen hymyn käydessä olennon kasvoilla. "Luulisi että teillä näkyisi moista sakkia useamminkin, hmm? Aivan seudunkin puolesta" huomautettiin hieman puolittaisesti. Olisi olettanut etteivät heidänkaltaisensa olisi kummoinenkaan nähtävyys tällaisessa paikassa...
<Sunbaron>: Vaatimaton vastaus ei selvästikään sytytä tytön mielikuvitusta tuleen kiihkeillä kuvilla mahtavista seikkailuista, mutta kaipa se on jonkinlainen myönnytys. Loppujen lopuksi tämä päätyy lähinnä seisoskelemaan ilmeettömästi paikoillaan, kunnes kissamainen nainen äkkiä tiedusteleekin tältä aiheesta. Tytöltä menee hetki hapuilla jotakin sopiva vastausta. "No... kaipa niitä. Kulkeehan tästä läpi väkeä ja sillä tavalla. Mutta yleensä ne ovat sellaista... epämääräistä väkeä. Ties mitä", tämä toteaa lyhyesti, vaikka ilmeestä päätellen yrittääkin samalla kovasti arvioida, käykö jo liiankin julkeaksi. Reindal astahtaa kuitenkin äkkiä eteenpäin, ilmeisestikin voimiaan keränneenä. "No, voin vakuuttaa että me emme ainakaan ole mitään laitapuolen kulkijoita. Usko pois, olemme kokeneet yhdessä melkoisia seikkailuita ja iskeneet hengiltä hirvittäviä petoja, jotka eivät tähän maailmaan kuulu! Tämäkin miekka, eräs löytämistäni aarteista, on saanut juoda monen kammotuksen verta. Ja tokihan siinä sivussa olemme löytäneet myös aarteita, joita ei pelkästään kuulemalla uskoisi!" Reindal heittää huomattavasti revakammin. Mokoma saa tytön kiinnostuksen selvästikin heräämään... minkä takia onkin sääli, kun mies lopulta vain huokaisee ja heittää nyökkäyksellä nopean elkeen toisen huoneen suuntaan. "Vaan pelkäänpä, että joudumme palaamaan siihen aiheeseen hieman myöhemmin. Matka ja mokomat seikkailut ovat vieneet voimiamme ja kaipaamme lepoa. Nyt siis vetäytyisimmekin huoneidemme rauhaan", tämä lisää. Sanat saavat tytön painumaan hieman kasaan... mutta siltikin tämä nyökkää kuuliaisesti ja kiiruhtaa kuin kiiruhtaakin pois. Reindal katsoo palvelustytön menoa hetken, ennen kuin huokaisee. Mies itsekin painuu taas silminnähden kasaan. "... ja lepoa tässä tosiaan tarvitaan", hän mutisee huomattavasti hiljempaa.
<spyrreh>: Cathryn oli kaiketi yrittänyt kuitata tilanteen nopeasti, mutta moinen ei selvästikään vakuuttanut epäluuloista piikaa siitä huolimatta että hän periaatteessa vahvistikin ympäripyöreästi tämän epäilyt. Nainen mutristikin hieman ja siirsi painoaan toiselle puolelleen kun tyttö tapailikin hyvin varovaista vastausta hänen kysymykseensä. Hän ei ehtinyt kuitenkaan vastata kun Reindal vastasikin hänen puolestaan, huomattavasti suurieleisemmin tai ainakin innokkaammin. Tämä tosin ei tainnut tulla yllätyksenä, saaden kissaihmisen lähinnä pyöräyttämään hieman silmiään. "No. Suunnilleen näin" hän tokaisi kohauttaen olkiaan puolittaisesti, laittaen merkille piikatytön pettyneen ilmeen kun mies totesi heidän kaipaavan nyt lepoa. "Noh. Kaipa aika tällaisessa paikassa käy hieman pitkäksi ilman jännittäviä juttuja" Cathryn hymähti vilkaisten itsekin tytön perään, ennen kuin silmää jälleen Reindalia. "Puhut kyllä asiaa. Voit jatkaa rehvasteluasi myöhemmin, emmeköhän nyt ole ansainneet vähintäänkin kunnon torkut" hän tokaisi hieman virnistäen, lykäten avaimen oveensa. Kieltämättä hänenkin raajojaan ja olemustaan jomotti sen verran ettei lepo olisi pahaksi hänellekään... vaikka se epäilemättä olikin Reindal joka tarvitsi tätä huomattavasti enemmän. "Täällä tuskin luulisi ainakaan törmäävän hirviöihin ja ties mihin. Hyvä niin vaihteen vuoksi!" nainen lisäsi, työntäessään oven viimein auki puolihuolimattoman haukotuksentapaisen keralla.
<Sunbaron>: Reindal heittää toverinsa suuntaan nopean katseen, ennen kuin hymähtää. "Totta puhut. Lepoamme ei todennäköisesti häiritse täällä muu kuin korkeintaan liian innokkaat vieraat... enkä rehellisesti usko että mokoma hetkauttaa kumpaakaan meistä", hän toteaa. Sitten mies hieraisee leukaansa, kuin miettien jotakin. "Mmh. On vasta puolipäivä. Mitä sanot, luuletko pääseväsi vielä tänään jaloillesi? Jos tästä nyt tokeennun, voisin lähteä vielä tänään tutkimaan, mitä Mirtalla on tarjottavanaan. Tai ainakin syödä", mies hymähtää.
<spyrreh>: "Sitä on kyllä jo odotettukin!" Cathryn puuskahti heilauttaen kättään puolidramaattisesti. "Kyllähän sitä tien päällä selviää, mutta yö tai pari sisätiloissa saa kyllä jaksamaan taas melkoisesti paremmin eteenpäin. Hirviö tai pari, tai ei" hän tokaisi. Vaikka hinnasta olikin nuristu ei hän lopulta voinut väittää etteikö olisi silti ollut hyvillään melkoisesti mukavammista olosuhteista edes hetkeksi.... ja kuka tiesi mitä itse kaupunki pitäisi sisällään kunhan sinne saakka päästäisiin. Hän vilkaisi vielä olkansa ylitse Reindalin puhuessa,heittäen tämän suuntaan pienen virneentapaisen. "Noh, tokihan meidän täytyy käydä katsomassa millaiseen loukkoon olemme nyt eksyneet, hmm? Rytistele hieman ovea kun siltä tuntuu, enköhän minäkin vielä sen verran jaksa. Nyt kun törsäämisen makuun pääsimme, kunnon lämmin ateria on kyllä paikallaan seuraavaksi." Kissa naurahti, työntäen sitten ovensa auki, valmiina itsekin kohtaamaan maltaita maksaneen asuintilansa. "Otahan nyt vain rauhallisesti, aikaa on varmasti enemmän kuin tarpeeksi" lisättiin vielä olan ylitse.
<Sunbaron>: Reindal kiskaisee kasvoilleen puolittaisen hymyn, joka selvästikin kamppailee hänen voipumuksensa kanssa. "Yritän parhaani. Älä huoli, tiedät kyllä kokemuksestakin että pääsen jaloilleni kunhan vedän hetken henkeä. Mutta nyt joka tapauksessa olisi kaiketi paras vetää sitä. Taidan kuitenkin jättää rytistelyt myöhemmäksi. Siirtyköön kumpikin alakertaan sitä mukaa kun tohtii", hän toteaa. Hetken mies hapuilee avaimensa kanssa, ennen kuin saa sovitettua sen jäykkään lukkoon ja vääntää. Takaa paljastuva huone on, kaikkea muuta kuin yllättäen, melkoisen niukasti sisustettu. Mutta se on myös siisti ja lämmin, ja siellä odottava vuode näyttää yhtälailla puhtaalta ja jopa pehmeältä. Näylle on helppo hymyillä hieman leveämminkin. "Näkemisiin sitten", mies vielä toteaa, ennen kuin sulkee oven perässään.
<spyrreh>: "Kuulostaa hyvältä. Minäkin kieltämättä alan kaivata teekupposta ennemmin tai myöhemmin" katti myötäsi hymähtäen. Hetkeksi hänkin jäi silmäilemään niukkaa mutta käytännönläheistä huonetta ovensa raosta, kunnes huokasi ja nyökkäsi itsekseen jossainmäärin hyväksyvämmin. Ohimennen hänkin silmäsi vielä poistuvan miekkosen jälkeen kukaties aavistuksen arvioivammin ennen kuin uusi haukotus käväisi petomaisilla kasvoilla. "Hmmh. Näemme sitten. Sapuskan on parempi olla syömäkelpoista" hänkin totesi, ennen kuin harppasi itsekin sisälle hiljaa myhäillen. Tilaisuus viimein heittää kantamukset olaltaan ja heittäytyä pitkäkseen siistille pedille tuntui hetki hetkeltä houkuttelevammalta...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 21, 2017 2:38:47 GMT 3
<Sunbaron>: Aikaa kuluu, ja aamupäivä kääntyy pian jo lähemmäksi iltaa - tai iltapäivää ainakin. Ei lopulta hirvittävän paljoa aikaa, mutta muutama tunti voi saada lopulta melkoisiakin ihmeitä aikaan. Reindal, joka astuu ulos ovensa takaa, seisoo taas suorassa ja vahvana - tai ainakin omin voiminensa pystyssä. Hän vilkaisee ympärilleen, ennen kuin suuntaa portaisiin. Alakerrassa tunnelma ei ole varsinaisesti muuttunut. Pidemmälle ehtinyt päivä on kyllä häätänyt osan väestä liikkeelle, mutta samaan aikaan se on kuitenkin tuonut myös lisää väkeä sisään. Loppujen lopuksi näkyä tuskin edes erottaa aikaisemmasta. Reindal joutuukin hetken verran vilkuilemaan ympärilleen nähdäkseen, onko Cathryn mahdollisesti ilmaantunut jo paikalle. Ja jos ei, niin mikäpä siinä - pieni odottelu pöydän ääressä tuskin tekee ainakaan pahaa... etenkin kun tarjolla on nähtävästi kaikenlaista ruokaa ja juomaa sitä mukaa kun vain palvelusväki sitä pöytiin kantaa. Joten ei muuta kuin pöytään...
<spyrreh>: Kuten toivottua, monikaan asia ei tainnut keskeyttää lepoa sinä aikana kun kaksikko torkkui huoneissaan. Seikkailujen ja ties minkä ikävien yllätysten sarjojen jälkeen moinen oli varmasti positiivinen muutos... mutta siitäkin huolimatta saattoi aika käydä pidemmän päälle pitkäksi ilman mitään. Ainakin kun Reindal viimein asteli alakertaan näytti kissamainen nainen oikeastaan jo olevan täällä, niin teekuppi kuin ruokalautanen vieressään joita tämä lappoikin kitaansa. Huomatessaan toisen Cathryn kohotti hieman päätään ja nyökkäsi, ennen kuin palasi takaisin touhuunsa ruokahalunsa selättämiseksi. "Mmh. Voit ilmeisesti jo paremmin" tämä onnistuikin mutisemaan ohimennen sapuskansa lomasta.
<Sunbaron>: Reindal huomaa kuin huomaakin kissamaisen naisen nopeasti, ja suuntaa tätä kohti - perässään tietysti pieni Onnimanni. Ikuisen paheksuva koira vilkuilee kaikkea ympärillään tasaisen rauhattomasti. Mies ei kuitenkaan pistä sitä liiaksi merkille juuri nyt, vaan astuu toisen pöydän ääreen. "Niin taidan voida", Reindal vastaa nopeasti ja nyökkää, siihen tapaan ettei kuitenkaan halua liiaksi viipyillä asiassa. Hän hieraisee ohimennen vatsaansa kuin alitajuisesti, ennen kuin istuu alas. Nopeasti löytyy sentään jotakin jonka verukkeella vaihtaa aihetta mahdollisimman nopeasti. "Tuo näyttää huomattavasti syötävämmältä, kuin moni muu viime aikoina suuhun laittamamme", hän tokaisee toisen lautasta silmäillen. Nopsaan hän kohottaakin kättään saadakseen palvelusväen huomion. "Oletko ehtinyt istua tässä kauankin? Miltä vaikuttaa, olemmeko saapuneet kovinkin kummoiseen paikkaan?" mies kysäisee ohimennen. Hän vilkaisee samalla myös ympärilleen - eritoten väkeen joka jakaa yhteistilan heidän kanssaan. Suuri osa näistä näyttää suhteellisen harmittomilta kauppiailta tai matkalaisilta, mutta välissä on eittämättä... vaarallisempaakin väkeä.
<spyrreh>: "Hmh. Ei valittamista. Kaiketi tämä paikka sentään antaa vastinetta sille kaikelle rahalle" Cathryn vastasi toisen istuessa. Vihreät silmät käväisivät toisessa kuin arvioiden, ennen kuin tämä tarttui kuppiinsa nyökäten aavistuksen. "Hetken verran. En kovinkaan kauaa. Ainakin täällä on rauhallista. En ole vielä ehtinyt tutkia sen enempää, mutta palvelu sentään toimii" hän jatkoi kohotettuaan astian huulilleen, tosin luoden ohimennen itsekin pienen silmäyksen ympärilleen kuin toisen katseen huomaten. "Kaikki tuntuvat sentään viihtyvän omissa oloissaan. Hyvä niin" hän lisäsi aavistuksen hiljempaa, ennen kuin kohautti olkapäitään. "No. Luulisi että meillä on nyt koko päivä katsoa ympärillemme täällä. Kukaties löydämme jonkun, joka on kiinnostunut ties mistä muinaisjäänteistä. Kukaties häntä kiinnostaisi tämä mitä olemme löytäneet."
<Sunbaron>: Reindal hymähtää hiljaa ja mietteliäästi. Monella matkalaisella lienee omia asioitaan hoidettavanaan, eikä juurikaan tarvetta nuuskijoille. Mokoman luulisi suojaavan hieman kaksikkoakin. "Eittämättä. Mutta siltikin, varovaisuus ei ole koskaan pahasta", hän vastaa. Palvelustyttö, totta puhuen sama joka aikaisemmin oli opastanut kaksikon huoneisiinsa, ilmaantuu nopeasti kutsusta paikalle, ja Reindal tekeekin tälle varsin nopeasti yksinkertaisen tilauksen - samaa mitä toisellakin, ja kannullinen kiehuvaa vettä. Teetä puolin ja toisin. "Voi olla että jokin muinaisjäänteiden perään haikaileva saattaisikin olla kiinnostunut noista kivistä... mutta uskoisin, että saamme ne yhtä hyvin kaupaksi jollekin rikkaalle kauppiaallekin. Jalo..." Reindal aloittaa, ja nojaa sitten lähemmäs ääntään madaltaen. "... Jalokivet kelpaavat kyllä sellaisellekin, jota niiden alkuperä ei kiinnosta tuon taivaallista", hän lopulta toteaa. "Vaikka parhaan hinnan saisimmekin kukaties joltakulta tietäjältä. Tai mysteerien tuntijalta, eli siis velholta, jos nyt vain sellaisen satumme löytämään. Sellainen höyrypää maksaa paljon kun saa kuulla minkälaisesta hirvityksestä hakkasimme ne irti", hän lisää vielä, mietteliäänä ja hieman varuillaan.
<spyrreh>: Cathryn vastasi myhäilemällä kuppinsa takaa, siltikin lopulta myötäillen varoitusta olankohautuksella. Oli epäilemättä totta että oli parasta olla varuillaan... vaikkakin se että he olivat viimein jälleen sivistyksen parissa villin erämaan sijasta harhautti tästä väkisinkin. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut ainakaan kiinnittävän heihin nyt suuremmin huomiota, mikä epäilemättä sopikin hyvin. "Olet kaiketi oikeassa. Kaiketi näemme pian mitä tämä paikka pitää sisällään. Suuntaan tai toiseen" nainen pohti, vaieten hetkeksi kun tutun näköinen palvelustyttö kiirehti kuuliaisesti paikalle. Hetken aikaa katti kuuntelikin nyökäten toisen pohdiskeluille, vaikka hänen kasvoillaan käväisi aavistuksen vastahakoinen ilme. "Totta, kaiketi. Luulisi että eniten maksaisi kuitenkin joku, joka jopa tietää niistä jotain muutakin kuin että ne ovat kiiltäviä. En varsinaisesti mielelläni tunkisi näppejäni minkään velhon asioihin, mutta.... epäilemättä jokin sellainen voisi hyvinkin olla hyvä ostaja." Nainen popsi mietteliäästi lautasensa tyhjäksi rippeistä, jääden sitten hetkeksi nojailemaan mietteliäästi pöytään. Vaihtoehtoja taisi olla ainakin edessä... vaikka epäilemättä heidän löytönsä tuntui suorastaan kerjäävän jonkinlaisen mahdollisesti epämääräisemmän ostajan etsimistä....
<Sunbaron>: Reindalin suupieltä nykii hieman, kun hän kallistaa päätään aaivstuksen kiusaantuneen myötäävästi. "En väitä vastaan. Velhojen asioihin harvemmin sopii sekaantua. Mutta toisaalta juuri he kaiketi maksavat väelle juurikin... noh, tällaisten asioiden löytämisestä. Toisaalta, olen kuullut paljon ikävämpiäkin tarinoita velhojen tekosista... puhumattakaan siitä mitä näimme siinä kylässä. Tuskin ne kaikki ovat samanlaisia, mutta... no. Mietitään asiaa", mies toteaa lopulta. Velhojen suhteen hänkään ei osaa puoltaa asiaa turhan innokkaasti... siitä huolimattakin, ettei hyvällä tahdollakaan pysty väittämään itseäänkään miksikään tuikitavalliseksi maallikoksi. Mutta yksi outous ei ole jokainen outous, kaiketi. "No, todennäköisesti voimme tiedustella näistä asioista. Kyllä tällaisessa paikassa on aina joku joka tietää kuka kaipaa mitäkin ja ketä voisi kiinnostaa jokin oudompi. Jos hyvä tuuri käy, löydämme lihavan sembialaisen kauppiaan ja saamme kelpo summan ilman pahempaa päänvaivaa. Samapa tuo, olisiko niistä voinut rutistaa muutaman lantin enemmänkin", hän lisää sitten, löytäen ilmeisesti itse jonkinlaisen rauhan asian suhteen. "Vaikka onhan se tavallaan sääli. Vain myydä ne kivet pois. Niiden saaminen käsiimme oli kokemus, jollaista ei varmasti voi kuitata muutamalla kolikolla... vaikka sitten taas, mitäpä hyötyä mokomista on jos niillä ei tienaa edes elantoa?" hän mietiskelee. Ilmeisestikin lähinnä itsekseen.
<spyrreh>: Pieni päätään nostava epäilyksenpoikanen taisi olla yhteinen huoli kun velhot ja näiden kyseenalaisuus tuli puheeksi, eikä Cathryn voinut olla huomaamatta toisenkin huolestusta. Hän jäikin itsekin pohtimaan asiaa kuppiaan pyöritellen, myhähtäen puolittaisesti skeptiseen sävyyn. "En tiedä paljoakaan näistä asioista, mutta minäkin tiedän että tällaisesta saattaa seurata vaikeuksia. Kaiketi meidän... täytyy pitää silmämme auki senkin varalta, jos päädymme etsimään käsiimme jotakin sellaista. Tosin kukaties on turvallisempaa pelata varman päälle ja tosiaan kaupata jollekin muulle, vaikka jäisikin hieman vähemmälle" hänkin myötäsi. Toisen hieman haikeampi pohdiskelu sai katin kuitenkin räpäyttämään hieman silmiään, ennen kuin nainen naurahti kevyesti. "Niin kaiketi. Tosin tuskin se kokemus siitä mihinkään katoaa. Luultavasti jokin tuollainen pysyy mielessä pitkään joka tapauksessa. Hah, varsinkin kun se otus oli vähällä murskata meidät molemmat" tokaistiin lopulta varsin kevyeen sävyyn virneen keralla, ennen kuin olento kumosi teensä kurkkuunsa. "Ties minkä sekopäisen velhon tekosia sekin oli. Mutta kyllä sekin lopulta kaatui aivan tarpeeksi hyvin!" hän naurahti.
<Sunbaron>: Reindal tulee hymähtäneeksi uudelleen, tällä kertaa huomattavasti vähemmän varautuneesti. "Epäilemättä. Tuskinpa unohdamme koskaan moista tapausta. Vaan kukapa uskoisi mokomaa tarinaa valtavasta kivisuomuisesta demonikäärmeestä? Vieläpä sellaisesta, jonka silmät olivat jalokiviä", hän pudistelee päätään. Kiitettävän nopeasti palvelustyttö tuo pöytään Reindalin tilaaman ruuan - kuten myös veden. Hän ottaa ne vastaan, ja tulee siinä sivussa nakanneeksi tytölle jopa lantin. "Sellaisia ovat menneen maailman kauhut, kaiketi. Tai kukaties niitä pitäisi sanoa ihmeiksi. Menneiden aikojen jäänteitä, joka tapauksessa. Vaikka tuskinpa enää vanhimmat viisaat ja oppineetkaan tietävät tarkalleen mitä uskomattomia asioita menneet valtakunnat kätkivätkään. Moni kaltaisemme aarteita ja seikkailuja etsinyt kiertäjä on todennäköisesti saanut nähdä ne paljon lähempää. Eikä suurin osa niistä tosiaankaan tunnu olevan sellaisia, joiden kuuluukaan tänä päivänä enää paljastua väelle", Reindal mietiskelee samalla kun kaataa kiehuvaa vettä kuppiin ja etsiskelee vyölaukustaan jotakin. Ohimennen hänen kätensä eksyy tunnustelemaan sen vieressä vyöllä roikkuvan miekan pontta. Vanhan maailman kauhuista puheenollen... "... vaan enpä voi väittää olevani juuri hullua hurskaampi minäkään, vaikka omin silmin näitä asioita olenkin nähnyt", hän huokaisee lopulta.
<spyrreh>: "En minä uskoisi ainakaan! Kuulostaa vähintäänkin sekopäiseltä, ellei sellaista olisi nähnyt itse" Cathryn naurahti lykätessään kupin kädestään pöydälle. Moinen herätti epäilemättä ajatuksia ja muistoja naisenkin jääden hetkeksi vaiteliaan mietteliäänä kuuntelemaan toisen pohdintoja. "Hmh. No, voimme kaiketi ainakin sanoa kokeneemme jotakin jota suurin osa tuskin tulee koskaan todistamaan. Eiköhän se ole jo jotain sanottu!" katti naurahti vaisusti. Hänenkin katseensa vaelsi vähäeleisesti kohti miekkaa kuin toisen elkeen huomaten, tapaan joka ei välttämättä ollut itsekään aivan varma näkemästään. "No, saitpa ainakin jonkinlaisen matkamuiston. Ehkä voisimme kysäistä joltakulta enemmän tuostakin, joka tällaisista tietää. Aivan varmuuden vuoksi." hän huomautti, ohimennen kuononpieltään raaputtaen. "Luulisi että tällaisesta kaupungista löytyy tosiaan yhtä jos toistakin. Kunhan pääsemme ensin sinne saakka katselemaan ympärillemme."
<Sunbaron>: Reindal kohottaa kulmiaan, kuin ei olisi aivan varma millä mielin ottaa toisen sanat hänen "matkamuistostaan." Lopulta hän kuitenkin nyökkää, vaikkakin mietteliäästi. Käsi kohoaa lopultakin miekan ponnelta, ja vetäisee vyölaukusta esiin pienen, ennalta valmistellun paperipussillisen. Hän ripottelee sen sisällön kuuman vetensä joukkoon. Teetä puolin ja toisin, olkoonkin ettei se hänen tapauksessaan liity niinkään pelkkiin mieltymyksiin... "En tosin usko, että tätä voisi parhaalla tahdollakaan nimittää varsinaiseksi kaupungiksi. Ymmärtäneeksi tämä on pelkkä kauppapaikka - vaikkakin hyvävarainen sellainen. Näiden muurien sisässä tuskin asuu pysyvästi kuin kourallinen tästä kaikesta väestä. Jos kaupunkeja mielimme, olisi meidän kaiketi matkattava joko Cormyrin purppuraritarien keskelle tai lännen rannikolle. Tämä väenpaljous kalpenee niiden joukkojen rinnalla... joskaan en voi väittää että kaupungit ovat pelkästään ihmeellisiä paikkoja. On niillä toki rujotkin puolensa", mies toteaa sitten. Hän puhaltelee hetken teetään, ennen kuin nuuhkaisee sitä syvään. "Mutta. Kun saan syötyä, voisimme kaiketi lähteä katsomaan mitä tällä paikalla on valmiina varallemme. Mietitään myöhemmin minne voimme sen jälkeen suunnata", hän hymähtää, ennen kuin käykin toimeen.
<spyrreh>: Cathryn ei varsinaisesti käynyt selittelemään ajatuksiaan, mutta epäilemättä naisen olemuksessa oli tietynlaista varautuneisuutta kun hän silmäili outoa miekkaa ennen kuin huomio käännettiin painokkaasti muualle. Toisen pohdiskelut teensä valmistelun lomassa saivat uuden mietteliään myhähdyksen ja pienen nyökkäyksen. "Hmmh. Saatat olla oikeasssa. Paras kaiketi keskittyä asiaan kerrallaan. Ainakin olemme jälleen sivistyksen parissa jos ei muuta" hän myötäsi hieman naurahtaen kuin tunnelmaa keventääkseen, kunnes venytteli hieman tuolillaan. "Ei kiirettä, nyt voimme ainakin ottaa aikamme. Taidan haukata hieman raitista ilmaa sillä välin ennen kuin lähdemme" hän tokaisi, suoristautuen sitten tyytyväisin elkein. Täysi vatsa ja lepo epäilemättä tekivät hyvää pitkän ajan jälkeen, kuten eittämättä sekin ettei mihinkään ollut varsinaisesti nyt kiirettä. "Etköhän löydä minut lähimailta" lisättiin vielä, ennen kuin katti kääntyi itsekseen hyräillen astelemaan lattian poikki kohti ovea. Vaikka tämä olikiin jättänyt suurimman osan varustuksestaan ja kantamuksistaan huoneeseensa riippui sapelipari silti vielä vyöllä, kukaties tottumuksesta... tai sitten varmuuden vuoksi. Kuka tiesi.
<Sunbaron>: Reindal tulee nyökänneeksi. "Sopiihan se. Älä harhaile turhan kauas. Ties vaikka kadottaisin sinut ihmisvilinään", hän hymähtää kevyesti. Mies jää perään syömään hyvällä halulla, sekä nälkäisenä että jo aivan liian monta päivää surkeaa matkamuonaa maistelleena. Mokoman jälkeen rasvainen majataloruokakin on jo melkoista ylellisyyttä. Reindal ei tosiaan kiirehdi, ja ehtii kulua hyvä tovi, ennen kuin hän lopulta astuu ulos majatalon ovesta. Nyt hänellä on mukanaan lyhyt sauvansa. Näin nuoren miehen tuskin olettaisi tukea tarvitsevan, mutta viime aikoina mokoma on osoittautunut hyödylliseksi... julmaa kyllä moninkin tavoin. Muita kantamuksia hänellä ei olekaan, mutta paljonpuhuva, varmistava kosketus vyölaukun paikkeille kertoo silti kalliista saaliista. Ja perässä on tietenkin jälleen Onnimanni. - <Sunbaron>: Reindal vilkuilee hetken ympärilleen ja nuuhkaisee ilmaakin, ennen kuin etsii Cathrynin katseellaan. Kevyesti sauvaansa nojaten hän suuntaa naisen luokse. "Oletan ettet ehtinyt etsiä mitään turhan suuria hankaluuksia vielä. Saitko kysytyksi joltakulta etsimästämme?" mies kysäisee päästyään lähemmäs.
<spyrreh>: Kun toinen viimein löytääkin reittinsä ulos, ei Cathrynkaan ollut tainnut kulkeutua liian kauas. Katti vetelehti joutilaan näköisenä läheisen rakennuksen tuntumassa, silmäillen ohimennen väkeä sekä ympäröiviä kauppiaita, kuitenkin valpastuen kun Reindal asteli kohti. Nainen työnsi itsensä irti seinästä johon oli nojaillut kuin kovinkin tyrmistyneenä moisista vaikeuksien hakemisen epäilyistä, päätyen kuitenkin myhähtämään. "Minäkö? Noh, en ainakaan vielä" hän tokaisi, pyyhkäisten sitten virnistäen niskaansa ennen kuin vakavoitui. "Katselin hieman, mutta näyttäisi ettei ainakaan tässä aivan lähellä näyttäisi olevan mitään oikeantuntuista. Lähinnä rihkamaa. Täytyy kaiketi etsiä enemmän ja toivoa että hieman kauempana olisi jotakin sopivampaa" hän totesi, kohauttaen olkapäitään toista silmäten. "Oletko sitten valmis? Kukaties vaikka onni potkaisisi vielä pienellä vaivannäöllä" nainen tiedusteli, suoristautuen sitten valmiina lähtemään liikkeelle. Oli kaiketi aika ottaa selville mitä epämääräisyyksiä tai muita asioita tämä paikka piti sisällään.
<Sunbaron>: Reindal vetäisee vielä kerran henkeä syksyntuoksuisessa ulkoilmassa. Hän levittää kevyesti käsiään, kuin jonkinlaisena sanattomana vastauksena toisen kysymykseen. "Tuskinpa tämän valmiimmaksikaan muutun", hän toteaa sitten. "Osa kauppiaista saattaa hyvinkin olla lopettanut jo tältä päivältä, mutta tuskinpa vilkaiseminen tekee pahaa. Saammepahan hieman paremman käsityksen tästä Mirtastakin", hän lisää, ennen kuin napauttaa kevyesti maata kepillään. Totta puhuen mies vaikuttaa melko kiusaantuneelta koko kapistuksesta. Mutta minkäs teet. "Kuljehan edellä sitten, katti. Kun nyt kerran ehdit katsastaa edes hieman ympärillesi ja tiedät näistä paikoista varmasti jo enemmän kuin minä", Reindal vielä tokaisee.
<spyrreh>: Nainen kallisti hieman päätään kuin kovinkin arvioiden ennen kuin naurahti uudemman kerran. "Saattaa olla. Tosin emmeköhän saa vähintään parissa päivässä irti kaiken oleellisen tästä paikasta" hän vastasi pahemmin hetkahtamatta, alkaen astella kiireettä eteenpäin. Kukaties kyseessä oli hieman muutakin kuin vain pelkkää joutilaisuutta, ainakin tämä vilkaisi miehen etenemistä keppeineen, ennen kuin viittasi kädellään suunnilleen ympärilleen. "Näyttäisi että tuolla olisi lähinnä paikallista tavaraa ja elintarvikkeita, tuonne eteenpäin en vielä ehtinyt sen tarkemmin. Ehkä siellä on jotain." hän totesi, kääntäen huomionsa kauppakadun tarjontaan. Väen ja kauppiaiden paljous heidän ympärillään ei varsinaisesti tehnyt etsimistä kaikkein helpoimmaksi, mutta moisen pikkuseikan ei annettu häiritä. Muutaman kerran nainen hidasti hieman kulkuaan tarkastellakseen tarkemmin jotakin huomaamaansa ennen kuin puuskahti hieman itsekseen ja jatkoi matkaansa. Oli kaiketi vain yritettävä katsella entistä tarkemmin ympärilleen....
|
|
|
Post by spyrre on Apr 22, 2017 2:48:35 GMT 3
<Sunbaron>: Katujen väenpaljous on tosiaan melkoinen, ja itse kunkin on eittämättä katsottava mihin astuu - tai mihin muut astuvat. Reindal keppinsä kanssa joutuu ainakin varomaan ohikulkijoita. Puhumattakaan pienestä koirasta hänen kintereillään. Myöhäisempi ajankohta ei totta puhuen tunnu juurikaan vaikuttaneen ihmisten kauppaintoon. Syksyn tullen monella on selvästikin kova tarve saada myytyä kaupittelemaansa eteenpäin, tai hankkia erilaisia tarpeita talven varalle. Suuri osa kaupankäynnistä näyttääkin lopulta olevan varsin tavanomaista sorttia; kauppiaita suurten turkispinojen kanssa, väkeä tinkaamassa suolalihasta ja -kalasta, ihmisiä varustautumassa tulevan varalle. Välissä on kuitenkin oudompiakin kaupustelijoita. Onnenonkijoita huutelemassa ties mistä taikakaluista, jotka on kuulemma löydetty Mirtaa ympäröivistä kaupunginraunioista. Epämääräisen näköisiä puoskareita, jotka kuuluttavat parhaansa mukaan tropeistaan ja ties millaisilta kauhuilta suojaavista helyistään. Jopa seikkailijoita, jotka pyrkivät parhaansa mukaan saamaan myytyä loputtomien menneiden aikojen erämaista raahaamiaan ihmeitä... jos niitä nyt ihmeiksi sopii sanoa. "Onhan tuossa ollut vaivaa, mutta..." Reindal mutisee silmätessään ohimennen kolmea jämäkkää miekkamiestä, jotka yrittävät kovasti saada ihmisiä kiinnostumaan kottikärryihin nostetusta, valtavasta ja epämuodostuneesta pedonpäästä. Se, miksi kukaan haluaisi mokomaa rappiollisen hirviön jäännettä, lieneekin asia erikseen. "Näetkö mitään järkevämpää?" mies kysäisee ohimennen edellä kulkevalta Cathryniltä. Silmiin ei ikävä kyllä tunnu juuri nyt sattuvan yhtäkään otollista velhoa, esoteerista höyrypäätä tai edes hieman hämäräperäisempää tietäjää. Korkeintaan ties minkälaisten jumalkulttien miehiä ja naisia siellä täällä, yrittämässä kerätä kiinnostuneita kuulemaan juuri oman, jumalten loputtoman katraan edustajansa ihmeistä. Tuskinpa siis erityisen hedelmällistä väkeä ainakaan...
<spyrreh>: Kaksikon astellessa peremmälle kojujen ja katujen lomaan, nähtävää epäilemättä riitti... vaikka taisikin olla hieman kyseenalaista kuinka vaikuttavaa suurikaan osa tästä oli. Iso osa tästä oli epäilemättä varsin arkista ja Cathryn tarkastelikin tätä kaikkea puolittaisella mielenkiinnolla... vaikka ei voinutkaan olla hidastamatta kulmiaan kohottaen heidän ohittaessaan miesjoukon groteskeine, kuolleine hirviönpäineen. Epäilemättä paikalla oli paljon joukkoa joka saattoi hyvinkin olla suunnilleen samassa puuhassa kuin periaatteessa hekin, vaikka kukaties heidän löytönsä oli kuitenkin oikeastikin arvokkaampaa sorttia. "Luulen, että tuo näyttäisi aivan yhtä rumalta jonkun takankin yllä" nainen mutisi ääntään madaltaen, lopulta enemmän kevyen huvittuneena kuin ainakaan järkyttyneenä näystä. Reindalin oleellisempi kysymys sai kuitenkin hänetkin kääntämään huomionsa jälleen oleellisempaan, kuten jonkun sellaisen etsimiseen jolle mystisten kivien kauppaaminen voisi olla kannattavaa. Ikävä kyllä jos läsnä moista porukkaa oli, taisivat nämä olla piilossa vähemmän oleellisen väen joukossa. "Hmmh. En ainakaan vielä. Ehkäpä--" nainen keskeytti äkkiä, kääntäen silmiään epäluuloisesti siristäen katseensa kohti kauempana erottuvaa sivukujaa kuin jokin olisi äkkiä napannut hänen huomionsa. "...näitkö? Aivan kuin siellä olisi ollut jotakin" tämä tiedusteli lopulta varovaisesti, matalalla äänellä. Katti hidasti aavistuksen kulkuaan nähdäkseen paremmin, mutta vilkaisi miestä takanaan kuin epäröiden asian suhteen. Kaiketi tällainen ei periaatteessa kuulunut heille mitä ouotoa olikaan meneillään, mutta...
<Sunbaron>: Reindalilla on melkoisesti katseltavaa kauppapaikan menossa jo muutenkin, joten nopsa, ilmeisen epämääräinen havainto menee häneltä eittämättä ohi. Mies räpäyttääkin silmiään hieman hämmentyneenä toisen äkkiä avatessa suunsa. Hän vilkaisee ohimennen kujan suuntaan, osaamatta kuitenkaan sanoa mitään erityisen järkevää. "Jotakin? Mitä? Näitkö siellä jotakin? Eiköhän täällä ole melkoisesti kuhinaa noin nyt vain... yleisestikin?" mies vastaa lopulta, osaamatta sanoa oikein mitään järkevää jostakin mokomasta, jota ei itse edes huomannut. Totta puhuen hän näyttää jos siltä kuin olisi vain aikeissa jatkaa matkaa... kunnes sitten äkkiä höristääkin korviaan. Kujan suunnalta kajahtaa nyt ääni, jonka hänkin kyllä erottaa. Useampikin ääni totta puhuen. Vihainen ärähdys, ja samoihin aikoihin jokin erehdyttävästi keskenkasvuisen pojan huudolta kuulostava... ja raju rysähdyskin. "... taitaa siellä jotain olla", Reindal tulee ohimennen todenneeksi, samalla kun ottaa jo askeleita kujaa kohti.
<spyrreh>: "...en ole aivan varma. Väkeä, mahdollisesti. Juoksentelemassa kauempana" Cathryn vastasi itsekin jokseenkin epäröiden. Reindal ei ilmeisesti ollut nähnyt mitään outoa, ja rehellisesti nainenkaan ei ollut enää aivan varma oliko huomannut mitään kovinkaan raskauttavaa tällaisessa paikassa. Mutta siltikin jokin oli napannut syvään juurtuneiden vaistojen huomion... ja sitten äkkiä kujalta kantautuikin ääniä jotka saivat kissan korvat nopeasti höristymään huomattavasti varautuneemmin väenjoukon sorinankin seasta. Huutoja, rysähdyksiä, vihaisia ääniä.... Cathryn heilautti häntäänsä ja silmäsi vastahakoisesti ympärilleen kuin nähdäkseen kiinnittikö kukaan muu asiaan huomiota, tosin ehtimättä paljoa pidemmälle kun Reindal jo astahtikin metakkaa kohti. "Hetkinen...! Odotahan nyt! Onkohan tuo viisasta?" nainen huikkasi hieman rivakasta toiminnasta yllättyneenä, kunnes puuskahti itsekseen ja suori toisen jälkeen. Se siitä rauhallisesta iltapäivästä...?
<Sunbaron>: Reindal ei juurikaan jää empimään, vaikka uhraakin Cathrynin suuntaan nopean vilkaisun - joka ei totta puhuen ole aivan imarteleva. "Sikäli kuin mikään siitä mitä me teemme on", hän puuskahtaa, ennen kuin kiiruhtaa kujalle. Lähempää hämmingin äänet kuuluvat huomattavasti paremmin. Nopealla arviolla (joka onkin ainoa, minkä Reindal ehtii tehdä) kujalta kuuluu tosiaankin jonkinlaisia vihaisten miesten ääniä, ja niiden muassa huomattavasti hintelämpi, hätäisempi ääni. Ja paljonkin kiireisiä kolahduksia. Kaiken kaikkiaan ei siis mitään hyvää. Kun mies lopulta, muutaman nopean hengenvedon mittaisen hetken jälkeen, ehtii kulman taakse, edessä odottava näky vastaa totta puhuen varsin hyvin sitä mitä kukaties sopi odottaakin: joukko vihaisia miehiä ja hätäisen oloinen poika - jonka olemuksen kaiketi selittää se, miten yksi miehistä riepottelee tätä resuisen paidan kauluksesta kuin mitäkin myttyä. "Typerä kakara! Kautta Beshaban, teit viimeisen virheesi kun luulit voivasi näpistää meiltä! Mirtan varkaiden veljeskunnalta! Täällä ei hyvällä katsota omapäisiä tahmasormia - etenkään kun ne tunkevat meidän rahapusseihimme! Tätä tulet katumaan pitkään!" roteva ja ainakin muutaman arven koristama mies ärähtelee pojalle päin naamaa, samalla kun ravistelee tätä lähintä seinää vasten. Hieman taaempana kolme muuta seuraa tilannetta. Ainakin yksi näistä sormeilee vyöltään törröttävää veistä kaikkea muuta kuin lupaavasti... "Hoi! Antakaahan sen pojan olla! Enpä usko että hänen rötöksensä ovat paljoakaan omienne rinnalla!" Reindal huudahtaa samalla kun astuu esiin. Ilmeisesti asioihin on vain sotkeuduttava...
<spyrreh>: Jo kohti kujaa kiiruhtavan Reindalin vastaus ei tainnut varsinaisesti huojentaa Cathryniakaan ja hänen kasvoillaan kävikin pieni jo ikävyyksiä uumoileva irvistys. "Kaiketi, mutta luulisi että tällaisessa paikassa olisi joku muukin jolle tällainen touhu kuuluisi-" hän puuskahti, harppoen kuitenkin itsekin toisen perään... hieman epäluuloisemmin ja vähemmän rivakasti, mutta silti tarpeeksi nopeasti kuullakseen epämääräisen metakan joka sivukujalla oli jo hyvää vauhtia nousemassa. Oli kuinka oli, taisi tilanne olla jokseenkin yksiselitteisen näköinen, viimeistään siinä vaiheessa kun viimein sai tämän silmiinsäkin. Vihainen joukko miehiä oli onnistunut ajamaan resuiselta näyttävän pojan-nulikan nurkkaan jonnekin hämärän kujan perälle, eikä kukaan näistä tainnut pidätellä ärhäköitä ääniään. Ei tainnut jäädä kysymysmerkiksi mitä nämä aikoivat ja sen epäilemättä tiesi yhden tapauksen retuuttama poikakin, joka pyristeli parhaillaan tämän otteessa. Äkkiä välikohtauksen kuitenkin keskeytti ääni kaiken taustalta jota kukaan osallisista oli tuskin osannut odottaa. Hätäinen nulikkakin tuntui jännittyvän ja harhautuvan yllätettynä kun uusi, epäilemättä oudon näköinen mies astui lähemmäs, jääden kuitenkin henkeään haukkoen ja itseensä tarrannutta miestä pälyillen vilkuilemaan tilannetta, kuin yrittäen kiireisesti ottaa selkoa mitä uusi käänne tarkoitti. Varsinkin kun kujalle kiirehtineen miehen jäljessä näytti harppovan joku muukin, käsi sapelinsa kahvalla. "Rauhoitutaanpas nyt kaikki, hmm? Mitä ikinä mekastattekaan, niin asiat voisi varmasti ratkaista fiksumminkin" petomainen nainen tokaisi taustalta.... tosin osaamatta itsekään varsinaisesti kuulostaa siltä että olisi uskonut minkään tällaisen nyt auttavan...
<Sunbaron>: Mokomat kutsumattomat vieraat eivät selvästikään ainakaan miellyttäneet varasjoukkoa. Taaempana seisovat miehet säpsähtivät nopeasti ympäri, ja nyt viimeisetkin kädet lävähtivät nopeasti veitsien kahvoille. Poikaa retuuttava korsto toimi hieman hitaammin, mutta kyllä tämänkin pää kääntyi aivan tarpeeksi nopsaan. Lyhyen hetkisen ajan koko joukkio vain kyräili odottamattomia tunkeilijoita, selvästikin arvioiden miten vaarallisia nämä olivat, tai oliko tulokkaita enemmänkin. Lopulta yksi miehistä kuitenkin nyrpisti nenäänsä ja sylkäisi maahan. "Älkää sekaantuko tähän! Tämä on Mirtan varkaiden veljeskunnan asia, eikä niihin ole tunkemista! Yön synkkä rouva periköön ne, jotka tohtivat toimiamme häiritä!" voro ärähtää sormeaan heristellen. Loput näistä eivät sentään liity mukaan elonpitoon, mutta synkeät katseet ja veisten kahvoilla nykivät sormet puhuvat nekin aivan omaa, varoittavaa kieltään. Jos Reindal siitä varsinaisesti kauhistuu, on mokomaa ainakaan vaikea nähdä hänen kasvoiltaan. Hän kohottaa kyllä kättään toppuuttelevasti, mutta suoranaista pelkoa tai kunnioitusta mokomien korstojen puukkoja kohtaan hänellä ei selvästikään ole. "Enpä usko, että yksikään laihoja nulikoita riepotteleva miesjoukko on yhdenkään jumalan, synkeän tai valoisankaan, huomion arvoinen. Jättäkää se poika rauhaan. En pelkää veitsiänne enkä liioin koplaannekaan", hän tokaisee. Sanoissa on takana varsin totista painoa... joka ei tosin tunnu mokomille rosvoille aivan heti valkenevan. Lisää maahansyljeskelyä ja kirouksia seuraa, ennen kuin nämä sitten astuvat eteenpäin. "Me olemme kuulkaas paikallisten herrojen lainvalvojat täällä näin. Ei olisi ensimmäinen kerta kun olemme toimittaneet muutaman järjestyksenrikkojan ajasta ikuisuuteen!" poikaa edelleen riepotteleva rosvo ärähtää. Tämä pysyttelee itse hieman kauempana ja seuraa tilannetta nulikka tiukasti niskalenkissä. Mutta kolme muuta. Nämä näyttävät tosiaankin olevan aikeissa käydä ikäviksi. Onhan näitä kuitenkin enemmän...
<spyrreh>: Ikävä kyllä väliinastuminen tällaiseen tilanteeseen ei tietenkään voinut olla näin yksinkertaista kuin olisi voinut toivoa... ei sillä että tämä olisi kyllä yllättänyt yhtään ketään. Cathryn silmäsi tasaisen viileästi heidän edessään seisovan joukon ylitse vetäen tilanteesta omat pikaiset johtopäätöksensä, jotka vaikuttivat varsin yksiselitteisiltä. Nainen ei vaikuttanut sen kauhistuneemmalta heidän saamastaan vastaanotosta kuin Reindalkaan, mutta olento loi silti toiseen pienen silmäyksen kun miesjoukko teki selväksi keiden kanssa he olivat tekemisissä. "Noh, älkäähän nyt. Etteköhän te jo pelotelleet sitä tarpeeksi ettei se aiheuta enää ongelmia. Olen varma että meillä kaikilla olisi parempaakin tekemistä" Cathryn tokaisi vastaan, kuitenkin liikahtaen vaivihkaa paikoillaan parempaan asentoon kun miesjoukko astui eteenpäin. Hänenkin kätensä lepäsi jo sapeliparin kahvoilla vaikkei näitä oltukaan vielä vedetty, mutta olento oli selvästikin vähäeleisesti jo kahden vaiheilla tämän suhteen. Tilanteen kiristyminen oli jo selvästi väistämätöntä... joka tosin tuntui motivaatiota taustalla retuutettavalle nulikallekin. Tämä oli jäänyt itsekin ilmeisen varautuneena ja hämillään seuraamaan mitä tapahtui, mutta kun vihaisen joukkion huomio alkoi jo uhkaavasti kääntyä toiseen suuntaan tuntui tämä mielestään hoksaavan jonkinlaisen tilaisuuden. Nuhjuisesta nulikasta irtosi epämääräinen, hätäinen ärähdys kun tämä äkkiä upotti kyntensä itseensä tarranneen hiipparin käsivarteen ja yritti tempaista itsensä vapaaksi.... tai sitten tämä yritti parhaansa mukaan vetää henkeä. Ainakaan moinen tilanne ei selvästikään miellyttänyt nulikkaa tippaakaan.
<Sunbaron>: "Kuulkaa. Meidän ei tarvitse ryhtyä tähän. Tästä ei seuraa muuta kuin kärsimystä ja ikävyyksiä", Reindal toteaa vielä. Lähestyvät rosvot eivät varsinaisesti näytä olevan kovinkaan innostuneita, tai edes eri mieltä - mutta paha kyllä näillä on selvästikin oma käsityksensä siitä, kuka tästä tukee kärsimään. "Olisi vaan kannattanut sitten-" yksi miehistä aloittaa. Pidemmälle tämä ei ehdikään, sillä yhtäkkiä Reindal sivaltaa puristamallaan kepillä. Ällistyttävän nopeasti kalvakka ja sairaalloinen mies napauttaa sauvansa ylöspäin. Miehestä karkaa ähkäisy ja epäselvä älähdys, kun tämä kompuroi taaksepäin puristaen kädellään leukaansa. Mokoma saa muut varkaat kavahtamaan kauemmaksi - mikä on kaiketi hyväkin, sillä yhdessä silmänräpäyksessä Reindal harppaa eteenpäin. Tällä kertaa keppi iskeytyy silmien väliin - eikä mieskään enää kompuroi. Tämä valahtaa polvilleen maahan yhdeksi mytyksi. Reindal ei sen suuremmin haparoi, vaan kohottaa keppiään uhkaavasti. ... ei kuitenkaan tarpeeksi uhkaavasti, sillä ärähtäen kumpikin varaskaksikosta harppaa eteenpäin. Veitsien lyhyet terät ilmaantuvat esille ikävän tottuneesti... Taaempana tilannetta seuraava korsto ärähtää vihaisesti kun tämän riepottelema nulikka yrittää parhaansa mukana nykiä jämäkkää käsivartta. Niin tuhoontuomittu kuin hintelän pojan yritys onkin, ei tämä selvästikään jaksa katsella sitä edes sen vertaa, vaan pamauttaa mokomaa niskuria nopeasti nyrkillä kalloon. "Paikallasi, kurja! Kohta saat pahempaakin!" tämä ärähtää.
<spyrreh>: Yhtään sen enempää yllätyksenä kuin mikään muukaan ei tainnut tulla myöskään se, mihin suuntaan asetelma nopeasti ratkesi. Itsevarma rosvojoukko ei kavahtanut muukalaisten sanojen edessä.... eikä sitä kyllä tehnyt sovittelevasta sävystään huolimatta Reindalkaan. Yhden rosvon äkkiä kompuroidessa taaemmas kasvojaan puristaen ja muiden vetäessä jo esiin veitsiään, kuului taustalta toinenkin ääni joka kieli teräksen esiin vetämisestä... oikeastaan enemmänkin. Cathryn ei selvästikään aikonut jäädä katsomaan mitä nämä puukkoineen aikoivat vaan nainen harppasi rivakasti ja epäröimättä eteenpäin. Sapelit sivalsivat, vielä toistaiseksi lappeellaan, mutta kaikkea muuta kuin hellävaraisesti päin tämän kasvoja. Naisen suunnalta myös kantautui jonkinlaista vaimeaa, epämääräistä jupinaa... vaikka tätä tuskin olikaan kenelläkään aikaa saati kiinnostusta jäädä kuuntelemaan. Samalla taustalla rimpuileva nulikka sai epäilemättä kohdata oman pyristelynsä seuraukset. Napakka nyrkki kirvoitti pojasta uuden kivuliaan ärähdyksen, mutta vaikka moinen selvästikin sai tämän horjahtamaan melkoisesti, ei se silti tainnut olla aikeissa kuunnella komennuksia. "Päästä irti!" se sihahti vaivalloisesti hampaidensa lomasta ennen kuin tempaisi uudestaan... tällä kertaa entistä villimmin. Syystä tai toisesta ilma nulikan ympärillä alkoi äkkiä kuumentua tavalla, joka luultavasti tuntui varsinkin retuuttavassa käsivarressa johon nulikka oli henkensä edestä tarrannut.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 24, 2017 22:19:11 GMT 3
<Sunbaron>: Kahakoitsijat kohtaavat kujalla, ja varsin nopsaan itse kenellekin selviää, ketkä tästä joukosta ovat todellisia taistelijoita, ja ketkä pelkkiä pahaisia puukkojunkkareita. Vaikka kumpikin kaksikosta taisteleekin tavalla tai toisella pidättyväisesti, iskevät nämä silti varkaiden keskelle kuin teräsnyrkki. Yksi mies putoaa saman tien Reindalin keppiin, seuraava hyvin nopeasti Cathrynin sapelinlappeisiin. Kolmas kavahtaa taaksepäin, mutta silmänräpäyksissä ja sydämenlyönneissä käyty yhteenotto ei anna armoa. Reindal on jo aivan miehen kintereillä. Kun tämä kohottaa veitsensä hätäisesti suojakseen, on ainoa vaivanpalkka nopea ja empimätön isku ranteeseen. Mies parkaisee ja horjahtaa taaksepäin. Veitsi kolahtaa maahan. "Selviät vielä vähällä jos häivyt nyt", Reindal toteaa katse vankkana. Hän kohottaa keppiään varoittavasti, kuin saattaisi koska tahansa kiskaista sen alas miehen kalloon. Mokoma uhkaus tuntuukin saavan mokoman empimään nopeasti... Taka-alalla poikaa pidellyt korsto saa nopsaan miettiä itsekin uudelleen tilannettaan, kun tämän kopla lakoaa kaksikon edestä kuin heinä myrskyn tieltä. Irvistyksestä päätellen mietteet eivät ole ainakaan mukavia. Kaikeksi onneksi (tai epäonneksi) tämä ei kuitenkaan ehdi vatvoa niitä liikaa, sillä äkkiä jokin saa tämän irvistämään kivusta. Hämmentynyt, irvistävä katse hakeutuu nopeasti kivun lähtöpisteeseen: poikaan, jota tämä edelleen puristaa niskalenkissään. Vaikea sanoa kertooko nopea reagointi hyvää vaiko pahaa tämän hermoista, mutta joka tapauksessa tuskan ja hämmennyksen tilalle ilmaantuu nopeasti hurjistumista. "Senkin saastainen noita!" mies ärähtää, ja tempaisee pojan sitten jaloiltaan, kiertäen kätensä toden teolla tämän kurkun ympärille. "Yritähän vielä sihistä loitsujasi!" tämä karjaisee, samalla kun kiristää otettaan estääkseen mokomaa vetämästä henkäystäkään - puhumattakaan loitsimisesta...
<spyrreh>: Ei lopulta tainnut voida sanoa että kukaan sekaantujista olisi oikeasti edes kuvitellut välikohtauksen enää voivan ratketa puhumalla ja diplomatialla. Hetkessä kaksi rosvoista oli jo maassa ja kolmas empi melkoisesti, josta tätä tuskin saattoi syyttää kun tämä löysikin itsensä nyt niin Reindalin kuin Cathryninkin edestä. Kissamainen nainen potkaisi vielä (kaiketi varmuuden varalta?) maahan kaatamaansa rosvoa ennen kuin pyörähti itsekin kohti kolmatta, jälleen sapeleitaan kohottaen. "Hmmh. Olisi paras päättää nopeasti" hän tokaisi ryöväriä silmäillen, ennen kuin harppasikin eteenpäin anteliaat silmänräpäyksen tai pari tälle annettuaan. Kaiketi katilla ei ollut aikomusta jäädä katsomaan liian pitkäksi aikaa mitä tällainen puukkojunkkari saisi aikaan jos saisi tilaisuuden veitsineen. Sapelit sivalsivat jälleen, ensin toinen tämän käteen ja sitten kohti kasvoja melkoisen suorasukaiseen tyyliin. Kukaties lappeet saattoivat vielä säästää elossa, mutta mukavalta nämä eivät silti varmasti tuntuneet. Samaan aikaan taustallakin taisi tilanne olla kuumenemassa... kaiketi kirjaimellisestikin. Härkäpäisestä yrityksestään huolimatta kiinni napattu poika ei ollut pärjäämässä itseään reilusti raavaammalle miehelle, vaikka jotakin selvästikin taisi olla tekeillä. Kuumentuvat olot hälyttivät miehen nopeasti, eikä kivulias yllätys ollut tarpeeksi saamaan tämän irrottamaan otettaan... oikeastaan päin vastoin. Nulikka ähkäisi tukalasti kun häneen äkkiä tarrattiin entistä tiukemmin, ja seuraavassa hetkessä tempaistiin jaloiltaan varsin kevyesti. Nulikka tuskin ehti tajuamaankaan mitä tarkalleen tapahtui kun hän löysikin itsensä maahan iskettynä ja entistä tiukemmin kuristettuna. Henki ei kulkenut enää senkään vertaa kuin aiemmin eikä hätäinen räpistely tuottanut tulosta, ja pian silmissä alkoikin sumentua uhkaavasti. Kuitenkin jokin hänen sisuksissaan leimahti uhkaavasti kuin ärsytettynä, eikää nulikka ehtinyt ajattelemaan sen enempää kuin vapauttamaan tämän kaiken suoraan kohti häneen tarrannutta miestä. Näiden olisi pitänyt vain päästää hänet menemään...
<Sunbaron>: Yksin jäänyt rosvo näkee selvästi itsekin, ettei tällä ole mitään toivoa voittaa tätä taistelua. Aseettomaksi jäänyt, taidokkaamman ylivoiman edessä seisova mies pystyy lopulta vain irvistelemään kivusta ja nöyryytyksestä samalla, kun hivuttautuu taaksepäin. Ikävä tilanne... joka tosin unohtuu kovin nopeasti kun jokin aivan muu repäisee kaikkien huomion puoleensa. Taaempana tapahtunut pojan ja tätä kurittavan rosvon välinen kärhämöinti oli varmasti jäänyt aivan omaan arvoonsa itse kultakin, kunnes tilanne äkkiä leimahtaa varsin kirjaimellisesti. Reindalin katse rävähtää ahdistelemansa rosvon ohitse, kun liekit leimahtavat äkkiä tämän takana tuskanhuutojen säestämänä. Äkkiä näyttää melkein siltä kuin tämän puristama nulikka hulmahtaisi liekkeihin, jotka pyyhkäisevät samalla tätä puristavan miehenkin sisäänsä - tai puristaneen. Tämä kyllä päästää kyllä hyvin nopeasti irti ja horjahtaa ulisten kauemmas, vasten lähimmän talon seinää. Mies rimpuilee ja huitoo villisti joka suuntaan, mutta tämä on kiireestä kantapäähän liekkien peitossa, aivan liian pahasti tulessa saadakseen itsensä noin vain sammumaan. Reindalin tuijottaessa tyrmistyneenä toteaa viimeinen rosvo tämän olevan ehdottomasti oikea kohta paeta - mikä pitänee paikkansa monellakin tapaa. Ainakaan mies ei kohota sormeakaan pois paikalta säntäävän varkaan pysäyttämiseksi. Hänellä on aivan liian kiire tuijottaa tyrmistyneenä liekehtivää miestä... ja poikaa jota tämä vielä äsken puristi... joka taas ei liekehdi millään tavallan. Käsi käväisee pakostakin miekankahvalla...
<spyrreh>: Siltä varalta että koko asetelma ei ollut vielä tarpeeksi kyseenalainen, koki tämä äkkiä käänteen, jota tuskin kukaan oli osannut odottaa. Rosvoa edellään ahdistellut Cathrynkin säpsähti rajusti pyörähtäen refleksinomaisesti kohti yllättävää leimahdusta kujan perällä ennen kuin ehti harkitsemaan tätä tippaakaan. Moinen olisi voinut kostautua pahasti... ellei äskeinen rosvo olisi ollut itsekin selvästi vähintään yhtä tyrmistynyt tästä. Kun mies säntäsi hänen ohitseen Cathrynkaan ei estellyt, harhautuen väkisinkin hetkeksi vain tuijottamaan silmät ymmyrkäisinä näkyä edessään. Hetkeen nainen ei tuntunut tietävän alkuunkaan mitä olisi pitänyt tehdä kun poikaa retuuttanut rosvo kiemurteli liekkien nielaisemana, samalla kun viimein tämän otteesta päässyt poika keräili itseään maassa. Tämä haukkoi henkeään vieläkin melkoisen tukalasti, mutta äkillinen liike muun joukon suunnalla tuntui saavan sen nopeasti tajuamaan että läsnä oli enemmänkin porukkaa. Poika jännittyi välittömästi ja nosti katseensa kohti parivaljakkoa... eivätkä esiin nostetut sapelit taikka miehen tavoittelema miekka jääneet huomaamatta. Nulikka loi hätäisen katseen ympärilleen tuntuen jättävän liekkien nielaiseman tapauksen omaan arvoonsa, ennen kuin ponnisti nopeasti jaloilleen. Jäämättä harkitsemaan nulikka säntäsi äkkiä eteenpäin kohti reitin tukkivaa kaksikkoa. Tämä kaiketi suunnitteli sukeltavansa ohi ennen kuin kukaan ehtisi estellä, mutta moinen äkillinen liike hälytti kyllä nopeasti muitakin. Cathryn henkäisi typertyneenä ja vetäisi sapelinsa ylös, suuremmin harkitsematta sivaltaakseen kohti hyökkäävää nulikkaa, joka oli jo sytyttänyt yhden miehen ilmiliekkeihin.... jotenkin.
<Sunbaron>: Cathryn tarttuu jo aseisiinsa, selvästikin aikeenaan huitaista mokoma epämääräinen ja selvästi vaarallinen poika maahan. Reindal ei itsekään ehdi juuri harkita, mutta jokin koko tilanteessa pitelee silti hänen miekkakättään. "Odota!" hän huudahtaa, ja sivaltaa nopeasti kepillään sivulleen, iskien kissamaisen naisen sapelit sivuun. Mies ei juuri ehdi jäätä miettimään mokoman järkevyyttä, saati sitten seuraavaa vetoaan, vaan kohottaa nopeasti vapaan kätensä nulikkaa kohti. "Pysähdy! Pysähdy tai joudun pysäyttämään sinut!" hän huutaa nyt puolestaan poikaa kohti. Keppi kohoaa jälleen varoittavasti pään yläpuolelle, siihen malliin ettei hän selvästikään aio päästää tätä ohi noin vain... ja poika voi kyllä olla varma, ettei hän löisi ohitse... olkoonkin, että vieläkin maassa vaikertava, liekehtivä varas aivan lähettyvillä on varmastikin hyvä kyseenalaistus tämän kaiken järkevyydelle...
<spyrreh>: Kenellekään ei selvästikään annettu nyt aikaa harkita oikein mitään kun tilanne purkautui jälleen nopeasti. Cathrynista irtosi uusi tyrmistynyt äännähdys kun hänen aseensa äkkiä iskettiinkin sivuun, tavalla jota nainen ei selvästikään arvostanut. "Mitä--- Oletko hullu--! "hän huudahti kun toinen äkkiä kävi estelemään jaloilleen uudestaan singonnutta nulikkaa. Kaiketi tämä oli äskeisestä retuutuksestaan (ja parhaillaan taustalla liekehtivästä miehestä) huolimatta vielä suunnilleen perillä siitä mitä tapahtui, mutta jos se ehti ymmärtää mitä estelevä mies sanoi, ei tämä ainakaan saanut tätä hidastamaan. Kohotettu käsi tosin nappasi huomion nopeasti mutta pysähtymisen sijasta tämä taisi toimia enemmänkin uutena hälysmerkkinä ja nulikka sukelsi sivuun, yrittäen livahtaa kaksikon lomasta, kissamaisen naisen ilmeistä aseistusta väistäen. "Pois tieltä" oli ainoa hätäisen sihahtava vastaus joka tästä saatiin vastaukseksi... siitä huolimatta että taisi jäädä pieneksi kysymysmerkiksi saiko kukaan aikaiseksi jäädä kuuntelemaan sellaisia.
<Sunbaron>: Tässä sitä nyt sitten ollaan. Poika ei selvästikään aio pysähtyä, varoittavista sanoista huolimattakaan, eikä tämä myöskään anna liiaksi aikaa miettiä tai harkita seuraavaa vetoa... puhumattakaan siitä, että tämän äskeinen leimahdus kaikkea muuta kuin rohkaisee vain tarttumaan kiinnikään. Reindal ei voi muutakaan kuin ähkäistä. "Minä varoitin sinua!" hän ärähtää vielä, kuin jonkinlaisena synninpäästönä, ennen kuin heilauttaa keppiään. Mies ei tosin huitaise sillä nulikkaa, vaan harppaa sivuun samalla kun paiskaa sen kohti tämän jalkoja yhtenä kieppuvana kamppaajana. Vaikea sanoa miten järkevä tämäkään idea lopulta on, mutta ainakin nulikka vaikuttaa jokseenkin hontelolta ja hätäiseltä. Kepakko koipien väliin todennäköisesti hidastaa tätä ainakin hieman...
<spyrreh>: Hätäisessä tilanteessa kukaan ei ehtinyt suuremmin pohtimaan kuulemaansa, taikka tekosiaan. Ainakin poika tuntui olevan hyvin motivoitunut jatkamaan henkensä edestä pakenemista suuremmin kuuntelematta... kuitenkin taisi olla pieni onni että tämä oli enemmän varuillaan juuri ja juuri äsken sivuun isketyn kissamaisen naisen ilmeisistä aikeista. Uhkaavasti kohotettava keppi pistettiin epäilemättä merkille, mutta kun tämä äkkiä iskun sijasta viskattiinkin häntä kohti, tuli tämä melkoisena yllätyksenä. Pojasta irtosi varsin typertynyt älähdys kun hänen kinttunsa sotkeutuivat viskattuun keppiin ja ennen kuin tämä ehti tajutakaan poika teki varsin dramaattisen mahalaskun kadulle. Moinen kolaus hillitsi väkisinkin menoa melkoisesti... vaikka eittämättä taisi olla vielä hieman epävarmaa olisiko se tarpeeksi. Ainakin Cathryn harppasi kiireesti pitkän askelen taaksepäin aseitaan kohottaen, ilmeisesti ainakaan haluttomana kokeilemaan tapahtuisiko sama leimahdus uudestaan....
<Sunbaron>: Äskeisen hätäisen hetken jälkeen tapa, jolla nulikka mätkähää naamalleen mutaan, on lopulta suorastaan odottamaton kaikessa tavanomaisuudessaan. Ainakin Reindalille. Hänellä meneekin hetken verran varsinaisesti jatkaa millään tavalla, kun edessä lojuukin äkkiä pelkkä nulikka. Kammottava palavan lihan löyhkä nenässä on kuitenkin hyvä muistutus asioiden laidasta. "Älä yritä paeta, poika. Me emme aio satuttaa sinua, mutta tuon jälkeen en tosiaankaan voi päästää sinua vain juoksemaan sekopäisesti ties minne. Luovuta hyvällä, niin tämä tulee olemaan vähemmän ikävää meille kaikille", Reindal toteaa mahdollisimman vakaana samalla, kun kiertää nulikan eteen nopein, pitkin askelin. Hänen toinen kätensä lepää huotrassaan yhä olevan miekan ponnella, enemmänkin painotuksena sanoille kuin varsinaisena uhkauksena. Jämäkkä hän kyllä kuitenkin on. Jos tämä nulikka aikoo ehdottomasti paeta paikalta sytytettyään jonkun liekkeihin tuosta noin vain, saa tämä yrittää kovempaa... Se, että maassa ympärillä lojuu kaksi epämääräisesti ähkivää ja voihkivaa varasta, ei taida ainakaan millään tavoin tehdä tilanteesta yhtään selkeämpää tai helpompaa.
<spyrreh>: Se tuskin oli vielä selvitellyt maahan kolauttamaa kalloaan kun Reindal jälleen astuikin määrätietoisesti eteenpäin. Tällä kertaa pojalla taisi olla väkisinkin hetki harkinta-aikaa sisäistää mitä edes sanottiin, mutta rehellisesti tämä ei tainnut ainakaan rauhoittaa. "Egh! Ei kun... sä et nyt ymmärrä! Mä en voi jäädä tänne" se onnistui tapailemaan töksähdellen, heittäen tien tukkeeksi harpanneeseen mieheen villin, varautuneen katseen. Rosvot eivät selvästikään enää kiinnostaneet kun nämä eivät olleet enää aktiivinen uhka, mutta uusimpana saapunut kaksikko selvästikin aikoi jotain... "Mitä te haluatte? Pois tieltä, tai... mä en halua että se tapahtuu uudestaan" tämä jatkoi terävän hätäisesti, yrittäen jokseenkin huterasti kömpiä ylös kadulta. Kiire oli ilmeisesti melkoinen... Cathryn kiristi vaivihkaa otettaan sapeleistaan mutta loi silti jokseenkin epävarman vilkaisun Reindaliin. Mitä kirottua jossakin tällaisessa tilanteessa oikein pitäisi tehdä?
|
|
|
Post by spyrre on Apr 27, 2017 22:29:02 GMT 3
<Sunbaron>: Reindalin on kieltämättä myönnettävä, ettei hänellä ole tilanteen suhteen todennäköisesti sen parempaa suunnitelmaa tai käsitystä kuin toverillaankaan. Edes vastauksen keksiminen hätäiselle ja selvästi panikoivalle pojalle ei tosiaan ole helppoa. Mutta jotakin on kuitenkin sanottava... tai tehtävä, paremman puutteessa. "... tuskinpa kukaan meistäkään haluaa nähdä äskeistä uudestaan, mutta... pahus sentään, Cathryn! Tee nyt jotakin tuolle... tuolle!" Reindal aloittaa, ennen kuin sitten ähkäisee turhautuneesti. Nopeasti hän huitaisee kädellään kohti maahan jo sortunutta, edelleen vaikertavaa miestä, jonka tuska ja käry eivät ainakaan selvennä tilannetta mitenkään. Jaloissa lojuvat miehetkin tuntuvat olevan virkoamaan päin, eikä mikään kohta koko tilanteesta tunnu olevan erityisen vakaalla pohjalla. Mutta minkäs teet. Hän palauttaa huomionsa nopeasti nulikkaan ja liikahtaa varoittavasti jälleen tämän eteen, kun mokoma yrittää pystyyn - ja varmasti myös pakoon. "Emme voi päästää sinua pakoonkaan noin vain. Me emme aio vahingoittaa sinua, toisin kuin nämä miehet äsken selvästikin aikoivat. Mutta tuon äskeisen jälkeen ja... muutenkin, pelkäänpä etten voi päästää sinua pakoonkaan. Itsesikin takia. Tuon jäljiltä tuskin olet turvassa täällä, poika", Reindal toteaa. Hän katsoo nulikkaa suoraan silmiin. Ja vaikka hän onkin riutuneen näköineen, on katseessa silti tahtoa ja voimaa. "Olitpa velho tai jotakin pahempaakin, en kuitenkaan voi vain väistää. Mutta voin mahdollisesti auttaa. Avun tarpeessa sinä näytät selvästikin olevan", mies lisää vielä. Koko tilanne tuntuu jännittyvän jännittymistään, ja ainakin osa siitä tuntuu kumpuavan hänestä. Ilma kiristyy. Samaan aikaan aivan toinen ääni, aivan toisesta suunnasta, suoltaa pojan korviin aivan toisenlaisia sanoja. Käskyjä. Käskyjä, joiden avulla tämä on tähänkin asti selvinnyt hengissä. Pitipä siitä tai ei. Polta ja tuhoa kaikki mikä tiellä seisoo. Pakene. Tottele!
<spyrreh>: Ei näyttänyt alkuunkaan siltä, että kissamainen nainenkaan olisi osannut tähän hätään saada selkoa tilanteesta... mutta epäilemättä tämä näytti tähän hätään varsin varautuneelta. Riehuneet ryövärit, kuten kaiketi tähän hätään nulikkakin, olivat tähän hätään maassa tavalla tai toisella mutta pitkäkyntiset sormet puristivat edelleen sapeleita... jos ei suorastaan valmiina mutta varuillaan. Cathrynilla ei ollut selvästi aikomustakaan laskea suojaustaan tähän hätään, ja kun nulikalle vastausta tapaileva Reindal tokaisi hänen suuntaansa, säpsähti hän yllättyneenä kaiketi vasta itsekin kytevään mieheen havahtuen. Katse kävi rosvossa mutta palasi kuitenkin varautuneena mieheen ja ylös kömpivään nulikkaan. "Mitä? En usko että on viisasta kääntää selkäänsä.... tuollaiselle" hän sihahti empien... mutta lopulta palaneen miehen katselu oli epäilemättä melkoisen ikävää jopa hänelle. Kissa vilkaisi nulikkaa kuin mitäkin myrkyllistä käärmettä ennen kuin harppasi varovasti tämän ohitse, kohti rosvoa. Toivottavasti Reindal tiesi mitä teki.... tosin, vaikka hän joutuikin työntämään aseensa käsistään kiskoakseen viittansa niskastaan jonkinlaiseksi sammutusvälineeksi, ei hänellä ollut silti aikomustakaan päästää tällaista silmistään... Suunnilleen polvilleen kömpineellä, varsin huteralla nulikalla oli myös sulateltavaa tässä kaikessa. Se ei vastannut heti mutta seurasi kyllä hiljaa katseellaan kun Cathryn harppoi kauemmas, ennen kuin huomio palasi nopeasti jäljelle jääneeseen mieheen. Mikään tässä, varsinkaan kiristyväsä tunnelmassa, ei varmastikaan ollut miellyttävää varsinkaan melkoisen villiltä näytävälle, jo melkoisesti viskotulle nulikalle. Se empi kyräillen epämääräisen purppuraisen kuontalonsa seasta eteen harpannutta kuin olisi joutunut suorastaan pinnistelemään keskittymistään juuri nyt. Hän ähkäisi ja puristi hetkeksi kätensä kallonsa ympärille kunnes sihahti ja pudisti päätään terävästi. Tämä ei ollut ensimmäinen kiristynyt tilanne jonka keskelle hän oli aivan viimeaikoina joutunut... enemmänkin päin vastoin. "Me... me ei voida jäädä tänne! Päästäkää meidät menemään!" se toisti ärähtäen. Poika oli hiljakseen onnistunut kokoilemaan kinttujaan ja nyt se lähtikin nopeasti huojumaan ylös, kavahtaen sivuun kuin aikoen jälleen yrittää sukeltaa ohitse... tosin ilma tämän ympärillä leimahti äkkiä kuumemmaksi. Poikakin taisi olla jokseenkin tosissaan tässä...
<Sunbaron>: Cathryn tuntuu ottavan tilanteen edes jotenkuten haltuunsa, kiitos ja kunnia. Reindalilla on muutenkin aivan tarpeeksi murehdittavaa edessään pystyyn nousseessa pojassa ja siinä, mitä tälle oikeastaan edes pitäisi tehdä. Huitaisemisen epäsoveliaisuudesta viis, sitäkin pahemmin häntä taitaa pidätellä se yksinkertainen tosiasia, että tähän kajoaminen olisi selvästikin vaarallista; edellistä sitä yrittänyttä löyhytellään sammuksiin parhaillaan - ja selvästikin huonolla menestyksellä... "Kuuntelehan nyt-" Reindal aloittaa. Yhtä nopeasti hän kuitenkin vaikenee, kun panikoiva poika tuntuu lopulta saavan tarpeekseen ja yrittää jälleen ottaa jalat alleen. Mitäpä sitä enää sanojaan tuhlaamaan, tai missä ajassa? On toimittava. Reindal sihahtaa epämääräisen kirouksen. Enempää hän ei ehdikään. Seuraavassa hetkessä mies tekee äkkiä nopean pyörähdyksen, joka näyttää alkuun totta puen varsin avuttomalta räpiköinniltä ilman mitään järkevää syytä. Sitäkin kuitenkin löytyy nopeasti, sillä yhdellä nopealla liikkeellä hän kiskaisee päällysnuttunsa yltään. Napit poksahtavat rikki yhtenä rivinä. Mokomia mies ei kuitenkaan ehdi murehtia, vaan paiskaa koko vaatekappaleen pojan ylle kuin jonkinlaisen häthätää tekaistun verkon. Ei mitenkään reilua tai rehtiä, mutta eipä toisaalta ole hänen seuraava tekonsakaan: yhdessä hujauksessa, ennen kuin nulikka toivottavasti ehtii rimpuilla irti kankaasta, tai edes leimahtaa liekkeihin (ainakaan kovin pahasti), hän harppaa eteenpäin ja kohottaa nyrkkinsä. Se pamahtaa kovaa suunnilleen niille main, jossa tämän pään pitäisi olla. Hätä ei lue lakia...
<spyrreh>: Varsin nopeasti se asetelman kiristyminen joka oli kuluneissa hetkissä tiivistynyt ratkesikin jälleen valloilleen. Sai jäädä pieneksi kysymysmerkiksi oliko mikään mitä mies oli yrittänyt sanoa mennyt perillle kun poika ei kuitenkaan selvästikään aikonut jäädä katsomaan mitä oudot muukalaiset tekisivät jonkun tällaisen jälkeen. Jokin ajoi jo häntä eteenpäin... epäilemättä se sama joka yhdessä hetkessä sai ilman väreilemään ja kiehumaan. Poika säntäsi jaloilleen ja eteenpäin, mutta tälläkään kertaa ei hänen tiellään seisova sairaalloiselta vaikuttava mies jäänyt neuvottomaksi. Jotakin kuulosti repeävän, ja sitten jotakin viskattiin hänen silmilleen, kirvoittaen nulikasta uuden tyrmistyneen ähkäisyn. Tätä tosin seurasi nopeasi uhmakas ärähdys, siitä huolimatta että nulikka kompuroikin melkoisesti. Hätäisesti se yritti kiskoa niskaansa viskatun kapineen niskastaan kompurointinsa keskellä, mutta aikaa tähän ei selvästikään aiottu sallia. Harhautumisesta huolimatta kangas leimahti jo uhkaavasti mutta sitten napakka isku jo löysikin kohteensa. Hintelästä nulikasta tuskin ehti lähteä ääntäkään kun hänet huitaistiin jälleen kerran katuun. Tämäkään välikohtaus tuskin oli ehtinyt kestää kuin hetken, ja äkillisen metelin havahduttama Cathryn pyörähti ympäri juuri ajoissa nähdäkseen ainakin viimeiset hetket... jotka tosin jo epäilemättä kertoivat tarpeeksi. "Kirottua---! Minähän varoitin...!" nainen sihahti harppoen samalla rivakasti liikkeelle, ja suuntasi kohti Reindalia. Oli tämä vielä aivan selvillä kaikesta tai ei, ainakin nainen näytti vetävän jälleen nopeasti sapeleitaan esille kuin olettaen että näitä luultavasti tarvittaisiin.
<Sunbaron>: Reindal on kukaties hintelä ja sairaalloinen mies, mutta yhtäkaikki hän myös tietää miten olla soturi - vaikka kukaties ei siitä niin perustaisikaan. Vaikka liekit ehtivät leimahtaa ja nuolaista, vaikka hän iskeekin liekkeihin syttyneen kankaan läpi, ei hän kuitenkaan herpaannu tai hämmenny. Hän vie iskunsa loppuun ja sortaa pojan maahan nopealla, terävällä sivalluksella. Yhdessä silmänräpäyksessä hän ottaa varoasennon, kohottaa nyrkkiään valmiina siltä varalta että sitä tarvitaan vielä. Kykeneväisen nopeasti hän pystyy kuitenkin myös toteamaan, ettei tarvita. Käsi laskeutuu ja mies suoristuu - tai lysähtää, kukaties. Herpaantuu joka tapauksessa. Hän vilkaisee kättään ja irvistää. Katsahtaa sitten Cathrynin. "Olen kunnossa. Se siitä", mies vastaa. Jo lausuessaan sanoja hän tietää oikein hyvin että ne eivät pidä paikkaansa. Nyt tässä vasta alussa ollaankin. Hän hieraisee kättään ja vilkaisee takkiaan, joka yhdessä nopeassa hetkessä on jo entinen. "Sain sen maahan... mutta mitä me nyt teemme?" hän mutisee lopulta hämillään. Loppujen lopuksi toimiminen on pirullisen paljon helpompaa kuin harkitseminen...
<spyrreh>: Tuimasti kohti harppovan katin ilme ei varsinaisesti kevenny kun tämä ehtii lähemmäs. Vaikka Reindal vakuuttaakin nopeasti olevansa kunnossa ehti hän silti näkemään viskattua takkia nuolevat liekit.... jotka tosin eivät tällä kertaa ehtineet villiintyä samalla tavalla.Katse kävi kättään pitelevässä miehessä ennen kuin laskeutui epäluuloisesti myttyyn kadulla. "Arvasinhan että se aikoi jotain" olento mutisi astuen varuillaan lähemmäs ja tönäisten liikkumatonta nulikkaa napakasti kenkänsä kärjellä. Tämä ei tuntunut reagoivan, mutta Cathryn ei aikonut vielä rentoutua, vaikka sapeleita puristavat kädet viimein epäröivätkin. Mitä seuraavaksi? Kysymys oli epäilemättä kinkkinen kaikesta huolimatta... "Mistä minä tiedän. En yleensä asioi... tällaisten kanssa." Nainen ähkäisi hieman irvistäen, päästämättä kuitenkaan nulikkaa silmistään. "Tuota.... emme varmaan voi vain.... tappaa sitä tuohonkaan?" hän ei voinut olla lisäämättä varovaisesti, kunnes viimein rohkeni kääntää katseensa vilkaisemaan kuin jotakin helpottavaa asianhaaraa hakien ympärilleen. "....en tiedä. Onko tässä paikassa jonkinlainen vartiosto? Ehkä se pitäisi viedä sinne. Tosin en ole aivan varma mitä tapahtuu sitten kun se tokenee..."
<Sunbaron>: Reindal kurtistaa kulmiaan Cathrynin ehdotukselle (jopa selvästi skeptiselle sellaiselle) nulikan surmaamisesta siihen paikkaan niin yrmeästi ja epämääräisesti, että mokoma hapattaisi maidonkin. Muuta vastausta tuskin tarvitaan. Sitten hän kuitenkin huokaisee, sillä mokoma ei ainakaan vastaa yhteenkään kysymykseen. "Enpä usko että löydämme vartijoita. Nämä varkaat ovat jo useamman kerran julistaneet olevansa ainoa laki ja Mirtan herran lainkoura... mikä taitaa tarkoittaa muitakin hankaluuksia", mies vastaa. Hän vilkaisee varsin hankalana miehiin jaloissaan. Katse käväisee ohimennen sivummallakin, siinä suunnassa johon yksi miehistä pakeni. "... ainakaan meidän ei ole hyvä jäädä tänne. Mikään tästä ei ollut huomaamatonta. Aivan pian ilmestyy varmasti väkeä ihmettelemään tätä... tai lisää varkaita", hän lisää. Ohimennen mies värähtää, eikä sillä totta puhuen taida olla mitään tekemistä minkään kauhukuvan kanssa. Ei, juuri nyt hän värisee siitä yksinkertaisesta tosiseikasta, että syysilta on kaikkea muuta kuin lämmin, ja hän tuli juuri viskanneeksi takkinsa menemään. "... otetaan tuo poika ja häivytään täältä. Viedään se mukanamme. Meidän pitää saada siltä selville mistä tässä edes on kyse", Reindal lopulta toteaa. Hän vilkaisee ohimennen naiseen, kuin varmistaakseen ettei tämä aio väittää vastaankaan.
<Spyrreh>: Kaiken rauhoituttua lähestulkoon yhtä äkillisesti kuin oli alkanutkin nulikan myötä, ei tämä ollut jättänyt jälkeensä ainakaan mitään mikä olisi tehnyt mistään yhtään selkeämpää. Cathryn päästi ilmoille pienen huokaisun ja puuskahduksen sekaisen äänen nähdessään Reindalin synkeän ilmeen epäilemättä siihen yksiselitteisimpään ehdotukseen, kuitenkaan näyttämättä tippaakaan yllättyneeltä tästä. Rehellisesti tuskin hänkään harkitsi moisia toimia ainakaan innokkaasti... vaikka kaiken tämän nähneenä vaihtoehto väkisinkin pälkähti mieleen. Ikävä kyllä edes vartioston puheille lampsiminen ei tainnut olla niin helppoa kuin olisi voinut toivoa. Katin kasvoilla käväisi uusi irvistys miehen pohdinnoille kun hänenkin ajatuksensa epäilemättä seurailivat samoja raiteita. "Loistavaa. Todella loistavaa. Sehän tästä vielä puuttuikin" nainen puuskahti manaten. Tekivät he mitä hyvänsä nyt, jostakin tällaisesta tulisi epäilemättä jo melkoisia ongelmia heillekin... Hän pyyhkäisi jupisten kuonoaan kämmenselällään ja nyökkäsi synkeästi miehen huomautukselle ettei tänne ainakaan ollut hyvä jäädä. "Se siitä rauhallisesta tovista" tämä puuskahti vaisusti lähestulkoon itsekseen, kuitenkin vihreiden silmien levitessä nopeasti aavistuksen kun toinen viimeisteli ajatuksensa. "Mitä? Oletko järjiltäsi? Mitä ajattelit että me teemme jollekin.... tuollaiselle? En tiedä mikä se on tai mitä se aikoo, mutta.... No, haistan kyllä jo nyt melkoisesti ongelmia!" hän töksäytti, luoden uuden varsin vastahankaisen katseen myttyyn kadulla. "...ehkä sitäkään ei sitten parane jättää tänne, mutta.... luulisi että sekin olisi parempi lykätä jollekulle joka.... no, tietää näistä asioista jotain" olento lisäsi, kaiketi jossainmäärin harkitummin, mutta yhtälailla vastentahtoisesti. He olivat jo nyt vähintään vyötäisillään ties missä sotkussa, jollaisen kanssa hän ei olisi halunnut olla missään tekemisissäkään... Sattuipa taas sopivasti!
|
|
|
Post by spyrre on May 3, 2017 23:47:39 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal ei osaa näyttää juuri sen mukavammalta tilanteen suhteen kuin Cathrynkaan, mutta pysyy silti selvästikin lujana päätöksensä suhteen. "En tiedä mitä voimme tehdä, tai mitä tästä vielä seuraa, mutta olipa tämä poika mikä olikaan, tokenee tämä varmasti hitaammin kuin nämä korstot", hän tokaisee ja viittaa nopeasti maassa voihkiviin miehiin, jotka eivät vielä ole tolkuissaan, mutta sinne päin kuitenkin. "Ainakin meidän pitää päästä pois täältä. Voimme miettiä sitten mitä tarkalleen teemme asian suhteen", Reindal lisää vielä. Hetken aikaa hän vain tuijottelee purppurapäistä nulikkaa, jota peittävät yhä hänen runnellun takkinsa jäänteet. Lienee sanomattakin selvää, ettei tästä varmastikaan tule erityisen huomaamatonta... "... minne meidän oikein pitäisi viedä tämä? En usko että majatalossa katsotaan erityisen hyvällä, jos raahaamme sinne tajuttomia poikia", mies lopulta mutisee, tuskastuneesti ja periksiantavasti. Selvästi ideassa on käytännönongelmansa... "... me tarvitsemme säkin tai jotakin vastaavaa. Jotakin minne saamme tämän nulikan. Muuten emme pötki pitkälle", hän lisää.
<spyrreh>: Oli katilla omat epäilyksensä tai ei, oli mies selvästi kuitenkin jo tehnyt päätöksensä asian suhteen. Cathryn irvisti uudemman kerran vilkuillen vuoroin niin ympärilleen kuin varsin vastentahtoisesti tajutonta nulikkaa. Ikävä kyllä hänelläkään ei ollut sen parempia ideoita tähän hätään kuin toisellakaan, mutta kaiketi näiden olisi tosiaan joka tapauksessa odotettava siihen että heillä olisi oikeasti aikaa selvitellä näitä... "Kuinka hitossa sitä taas päädyttiin johonkin.... tällaiseen" nainen manasi, lykäten viimein mielenosoituksellisen rivakasti sapelinsa takaisin huotriinsa. Hetken aikaa hänkin harkitsi, ilmeisen hankalana, mutta kuitenkin, ennen kuin puuskahti uudemman kerran. "Äh. No... Kaiketi meidän on vain... keksittävä jotain. Minunkin viittani taitaa olla melkoisen pilalla tähän hätään" hän totesi, luoden lyhyen ristiriitaisen vilkaisun kauempana makaavaan palaneeseen mieheen jonka päällä hänen kärventynyt viittansa vieläkin makasi paremmankaan avun puutteessa. Tätä seurasi tovi lisää tuskastunutta vilkuilua milloin minnekin. "Kirottua. Jos minä... no. Olemme torin reunalla, niin voisin kaiketi käydä hakemassa jotakin... tarvikkeita. Kuten sen säkin" puuskahdettiin viimein, ja nainen harppasikin takaisin kohti katua kuitenkin olkansa yli vilkaisten. "Ole varovainen sen kanssa. Voisimme tietysti raahata sen hieman kauemmas täältä ensin ennen kuin joku eksyy paikalle..."
<Sunbaron>: Reindalkin huokaisee. Toisen kysymys taitaa lopulta kolahtaa varsin hyvin, eikä hänellä ole kovinkaan hyvää vastausta. Nähtävästi seikkailut ja vaarat ovat vain joidenkin osa? "Sitä on turha murehtia nyt. Meidän on parempi toimia, tai pian emme pysty päättämään edes siitä miten meille käy tämän vuoksi", hän lopulta tokaisee napakasti. Tilanne vaatii hetken miettimistä, mutta varsin pian mies kuitenkin nyökkää. "Nouda sinä välineet. Minä vahdin tätä. Jaksan kyllä raahata sen sivummalle itsekin", hän toteaa. Aikaa ei selvästikään ole liioin hukattavaksi, nyt on toimittava ripeästi ja tehokkaasti. Hetken emmittyään mies lopulta tarttuukin sitten poikaan ja kiskaisee tämän harteilleen suunnatakseen nopeasti johonkin toiseen kujannurkkaan. Takin kiskominen tämän pään ympäriltä pois ei tunnu varsinaisesti tarpeelliselta, tai edes järkevältä, juuri nyt. Menkööt. Hän heittää vielä nopean silmäyksen Cathryniin. "Älä huoli. Me selviämme kyllä tästä. Olemme nähneet pahempaakin", hän tokaisee.
<spyrreh>: Ei kaiketi auttanut muukaan kuin tarttua toimeen, jupisten tai ei. Cathryn seurasi silmänräpäyksen ajan Reindalin toimia kun tämä jo tarttui nulikkaan rahdatakseen tämän sivummalle, päätyen kuitenkin räpäyttämään hieman silmiään viimeisille sanoille ennen kuin esiin karkasi pieni epämääräinen naurahdus. "No. Niin kyllä olemme. Siitä tuskin tuskin on epäilystäkään" hän tokaisi, ennen kuin heilautti kättään dramaattisesti ja kääntyi harppoakseen kadulle. Kaiketi uhka heidän niskassaan ei ollut juuri nyt välitön mutta aikaa ei silti ollut hukattavaksi. Nainen ei jäänyt etsimään liian pitkäksi aikaa mutta tovi tässä taisi kulua väkisinkin ennen kuin tämä viimein suuntasi takaisinpäin, varovaisin askelin ja katse valppaana. Hän kantoi kuin kantoikin olallaan epämääräistä myttyä tavaraa suunnatessaan sinne minne oli toisen nähnyt kulkevan. "No niin. Kukaties tästä on edes jotakin apua. Toivottavasti. Onko kaikki kunnossa?" hän huikkasi hiljaa, pudottaen sitten tavarat maahan ympärilleen vilkaisten.
<Sunbaron>: Reindal ei voi oikein muutakaan kuin odottaa. Kujannurkassa. Tajuttomaksi tempaisemansa, äsken liekkejä hönkineen pojan kanssa. Tietämättä mistä oikein on kyse tai mitä pitäisi edes tehdä. Kaikin puolin erinomainen tilanne siis. Kaikeksi onneksi säkin ja muutaman muun tarpeellisen tavaran hankkiminen ei vie loputtomiin aikaan. Kun Cathryn lopulta ilmaantuu takaisin, seisoo Reindal pystyssä odottamassa. Hänen olemuksensa on rauhallinen, mutta toinen käsi häämöttää kuitenkin miekankahvalla. Pelkkä silmäys riittää tosin kertomaan kuka tulija on, ja mies siirtää kätensä nopeasti pois. Hän nyökkää ohimennen merkiksi, ettei mikään ole ainakaan vielä aivan räjähtänyt käsiin. "Poika on hengissä eikä kukaan ole ilmaantunut tänne... vielä. Uskoisin että ne kaksi varasta tokenivat ja painuivat pois paikalta äsken. Eipä väliä, se aikaisemmin paennut on varmasti kertonut jo kaiken tarpeellisen. Meidän on parasta käydä toimeen ennen kuin tänne ilmaantuu enemmän väkeä katsomaan", Reindal vastaa. Hän nykäisee säkin naisen käsistä, ennen kuin kääntyy nulikkaa kohti sen kanssa. Mokoma säkittäminen ei selvästikään ole ennestään tuttua, sillä hän jää hetkeksi vain hypistelemään kangasta, selvästikin miettien miten mokoma parhaiten onnistuisi. Ohimennen hän vilkaisee vielä naiseenkin. "Miltä siellä näytti? Vaikuttiko kukaan kiinnostuneen tästä kaikesta sen suuremmin?" hän kysyy nopeasti, ennen kuin lopulta kumartuu nulikan puoleen.
<spyrreh>: Toisen löytäminen ei onneksi osoittautunut vaikeaksi, ja nähdessään miehen seisomassa kujalla yhtälailla varuillaan taisi tämä jo itsessäänkin kertoa että ainakaan vielä ei ollut tapahtunut mitään muuta kovinkaan dramaattista. Cathryn puuskahti itsekseen ja nyökkäsi kun toinen vahvisti tämän ääneenkin, luoden tosin varovaisen katseen ympärille kun tuli puhe tiehensä luikkineista rosvoista. "Hmmh... luulisi että jotakin alkaa tapahtua sitten pian. Vaikka en usko että se hyödyttää enää ainakaan yhtä heistä" hän mutisi, luovuttaen säkin suosiolla sitä havittelevalle Reindalille. Katti vetäisi itse kasasta käsiinsä jotakin joka näytti epäilyttävästi uudelta, vaikkakin halvahkolta viitalta ja heittikin tämän niskaansa seuratessaan samalla puolella (vaikkakin jokseenkin varovaisella) silmällä miekkosen puuhia nulikan kanssa. "Ei näkynyt mitään, ainakaan vielä.... vaikka olen melkoisen varma että moinen metakka herätti edes jonkinlaista huomiota. Onneksi juuri tässä kohdalla ei tainnut olla kamalasti väkeä" hän vastasi, osaamatta kuitenkaan kuulostaa erityisen luottavaiselta moisen suhteen. Toisen kumartuessa säkin kanssa nainen astahti kuitenkin eteenpäin, kumartuen jälleen poimimaan jotakin. "Odotahan hetki" hän kehotti, viskaten sitten jotakin toisen suuntaan. Tämä näytti toiselta viitalta, mutta maasta tämän alta paljastui vielä jotakin muutakin jonka nainen nostikin käteensä. Kiepillinen köyttä, ilmeisestikin. "Se voisi olla parasta laittaa kiinni varmuuden vuoksi, siltä varalta että se tokenee. Jos nyt aiomme oikeasti ottaa sen mukaan" hän ehdotti, luoden varsin epäluuloisen katseen nulikan suuntaan.
<Sunbaron>: Reindal nyökkää nopeasti. "Hyvä, kukaties selviämme edes johonkin asti ennen kuin päädymme vaikeuksiin sitten", hän toteaa, kaikkea muuta kuin erityisen vitsikkäänä. Mies ei selvästikään elättele mitään harhaluuloja, että tästä selvittäisiin hankaluuksitta. Lopulta hän päätyy sullomaan nulikan jalat edellä säkkiin. Pieni Onnimanni paheksuu tätä kaikkea vieressä armotta. Hieman yllättyneenä mies tulee vielä vilkaisseeksi Cathtrynin heittämää köyttäkin, ennen kuin kuitenkin nöykkää. "Olet kukaties oikeassa", hän mutisee, ennen kuin tekeekin työtä käskettyä. Ranteiden ympärille on nopeasti tekaistu jämäkkä solmu. "En tiedä paljonko mokoma auttaa jos tämä leimahtaa jälleen liekkeihin, mutta..." hän aloittaa, tietämättä varsinaisesti miten lopettaa lauseensa. Siinähän sitä sitten oltaisiinkin... Olipa miten oli, ei tajuttoman pojan köyttäminen ja säkittäminen vie lopulta erityisen kauaa. Tämä on nopeasti sullottu säkkiin. Näky ei ole erityisen vakuuttava, ja jos mokomaa liian tarkkaan vilkuilee, saattaa kangasta vasten painautunut hahmo alkaa vaikuttaa kovin epäilyttävältä, mutta parempaankaan ei taideta pystyä. "... no. Minne meidän pitäisi tämä viedä? Majataloon? Vaiko etsiä joku joka tällaisesta jotakin tietäisi?" Reindal lopulta kysäisee. Hän ei tosiaan ole varma. Toisaalta tämän saisi nopeasti piiloon huoneeseen, mutta mitäpä mokoma lopulta auttaisi? Ei siitä ainakaan todellista ratkaisua irtoaisi...
<spyrreh>: Cathryn ei voinut muuta kuin huokaista ja nyökäyttää päätään Reindalille kun tämä askarteli nulikan sekä säkin kanssa. Vaikeuksia oli epäilemättä tulossa, se tuskin oli mikään kysymys heistä kummallekaan, kaiketi suurempi kysymysmerkki taisi olla kuinka nopeasti ja kuinka pahoja... "Noh. Ne miehet varmasti ainakin näkivät meidät aivan tarpeeksi hyvin, ja ne kaikki muut paitsi yksi taitavat olla aivan tarpeeksi kunnossa puhuakseen...." nainen pohti vastaan. Hän jäi vilkuilemaan ympäriinsä ja kyhnyttämään niskaansa sillä aikaa, kohauttaen ohimennen olkapäitään hieman vastahakoisesti miehen epäilyksille. "Ei kaiketi välttämättä... mutta ehkä se pidättelee sitä edes vähän. Tai ettei se ainakaan karkaa. Ehkä." Kissaihminenkään ei rehellisesti tainnut näyttää tästä kovin vakuuttuneelta, mutta tämä oli silti parasta mitä hän tähän hätään edes keksi... Oli kuinka oli, onneksi touhussa ei lopulta kulunut kovinkaan kauaa. Pian nulikka oli säkissä, edes suunnilleen poissa näkyvistä, vaikka näky sai siltikin naisen irvistämään hieman. Oli tämäkin yhtä hämärätouhua. He alkoivat kuitenkin olla valmiina lähtöön, eikä naisellakaan ollut pienimpiäkään haluja jäädä tähän yhtään pidemmäksi aikaa.... Hän nyökäytti päätään ja kääntyi itsekin valppaana ympäri, joutuen kuitenkin seisahtumaan vielä Reindalin kysymyksen edessä. Tämä selvästikin vaati oikeaa ajatusta... johon heillä tosin ei juuri nyt olisi tainnut olla aikaa. "Ei aavistustakaan. Toivoin että sinulla olisi ollut joku suunnitelma" hän joutui puuskahtamaan miestä ja hyvin epäilyttävää säkkiä vilkaisten. "....kirottua. Meillä ei edes ole aavistustakaan mistä kirotusta tässä on edes kysymys" hän manasi pyyhkäisten uudemman kerran niskaansa ennen kuin jäi pohtimaan. "Kaiketi majatalo olisi se nopein ja helpoin paikka, mutta.... en ole kyllä alkuunkaan varma mitä tapahtuu jos tuo alkaa pitää meteliä siellä. Tai polttaa paikan maan tasalle. Lisäksi jos meitä etsitään tämän jälkeen... no, majatalo on luultavasti se ensimmäinen paikka mistä meitä etsitään" hän mutisi, päätyen heilauttamaan kättään jokseenkin tuskastuneesti. "....egh. Vastahan me tulimme, mutta... kukaties olisi parasta vain... häipyä, ennen kuin asiat leviävät pahemmin käsiin. Kaiketi sen jälkeen voimme katsoa löydämmekö jonkin paikan mistä joku... tuollainen voisi olla karannut" jatkettiin jokseenkin hankalasti, Cathrynin vilkaistessa uudemman kerran toiseen. Heillä ei tainnut ikävä kyllä olla kovinkaan montaa hyvää vaihtoehtoa tähän hätään...
|
|
|
Post by spyrre on May 5, 2017 0:37:46 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal tulee kurtistaneeksi aavistuksen verran kulmiaan, kun Cathryn ehdottaa vain häipymistä. Ikävä ajatus, mutta toisaalta näyttää pahasti siltä, ettei vaihtoehtoja välttämättä ole. Hän huokaisee ja nyökkää. "Kukaties niin olisi parasta. Pelkään pahoin, että olemme kohottaneet miekkamme Mirtan hallitsijaa vastaan. Epäsuorasti, jos emme muuten. Mirta ei välttämättä ole sen jälkeen hyvä paikka meille", hän lopulta vastaa. Ajatus ei selvästikään miellytä pitkän ja tomuisen tien ja kaikkien vaarojen jälkeen, vaan mitäpä muutakaan on tehtävissä? Jos aikoo seistä sanojensa takana, saa siitä aina maksaa hintaa. "Ainakin meidän pitää saada tämä nulikka pois täältä. Mh. Meidän on kukaties pakko suunnata sitten majatalolle. Tavaroiden kanssa ei luulisi kauaa menevän, ja huoneemme on jo maksettu. Kukaties pystymme katoamaan ennen kuin nämä varkaat ehtivät todella toimia", Reindal lisää vielä. Mies ei jää miettimään asiaa juuri sen pidemmäksi aikaa. Hän kohottaa lopulta säkin olalleen ja suuntaa pois kujalta, kohti Mirtan suurta katua. Ilmassa on pahaenteinen aavistus...
<spyrreh>: "Siltä se taitaa vähän näyttää. Vaikka emme edes aikoneet mitään sellaista tällä kertaa" Cathryn huokasi, kuitenkin kohauttaen vain jokseenkin alistuneesti olkapäitään. Kaikki oli tapahtunut nopeasti ja ilman suurempia varoja harkita... vaikka toisaalta, ainakaan Reindal ei vaikuttanut siltä että mies olisi toiminut aivan mielijohteesta. Ei sillä, että hän olisi ollut enää edes yllättynyt. Hän nyökkäsi vaiteliaasti toisen pohdinnoille luoden kuitenkin harkitsevan katseen toisen kanniskelemaan säkkiin kun he kääntyivät astelemaan kujalta takaisin kadulle. "Hmh. No. Täytyy kaiketi vain miettiä mihin tuo pitäisi viedä. Pakko kai vain katsoa mitä löydämme" nainen mutisi, voimatta olla luomatta jokseenkin varautuneita katseita ympärilleen, epäilemättä jo etsien pahoja merkkejä ympäröivän väen joukosta. "...toivotaan että olemme nopeampia ennen kuin joku tajuaa mitä on tapahtunut. Luulisi, ettei tuollainen väki lähde kovinkaan kauas kotikonnuiltaan kunhan vain ehdimme muualle. Hae sinä hevosesi ja laita asiat valmiiksi, niin minä noudan tavarat, hmm? Ehkä ehdimme muualle ennen kuin tuo alkaa taas yrittämään jotain." Vihreät silmät vilkaisivat jälleen säkin suuntaan, lopulta salailematta paljoakaan sitä ettei ollut alkuunkaan varma jostakin tällaisesta. Mutta oli kaiketi vain käsiteltävä ensimmäiset asiat ensin...
<Sunbaron>: "Toivossa on hyvä elää", Reindal päätyy lopulta vain tokaisemaan, ennen kuin onkin jo aika keskittyä vain pistämään jalkaa toisen eteen. Ilta on pimenemään päin, ja väki näyttää vähentyneen melkoisesti kadulta... mikä on kaiketi yhtä aikaa niin hyvä kuin pahakin. Reindal vilkaisee ympärilleen vain nopeasti, ennen kuin lähtee jo kulkemaan kohti majataloa. Matka ei lopulta ole hirvittävän pitkä, mutta nulikka olalla, edes säkissä, ei varsinaisesti ole helppo kannettava. Reindal tulee irvistäneeksi useammankin kerran, mutta ei kuitenkaan valita tai tohdi jäädä lepäämään. Väki ympärillä heittää silloin tällöin vilkaisuja, mutta jos ne ovat jollakin tavalla poikkeuksellisia, ei hän niitä ainakaan huomaa. Vasta lähempänä majataloa, jo sen verran lähellä että toiveikkaampi voisi luulla kaksikon selvinneen enemmittä vaikeuksitta, saa itse kukin huomata etteivät asiat tietenkään voi mennä aivan niin vaivattomasti. Hämärtyvässä illassa liikuu enemmänkin väkeä. Väkeä, jonka edeltä muut kulkijat ymmärtävät nopeasti väistää. Katu tuntuu autioituvan entisestäänkin, kun useampikin luihu hahmo astuu kaksikon perään auringonlaskun värjäämällä kadulla. Reindal naksauttaa ohimennen kieltään, kaiketi merkiksi että on tietoinen tilanteesta. Hän ei käänny perään ilmaantuneiden suuntaan tai varsinaisesti edes vilkaise Cathrynia, mutta miehen olemus on selvästikin silti valpas. Niin tämän joukon kuin hänen toverinsakin suhteen. Hän selvästikin odottaa toisen mielipidettä ja reaktiota. Kääntyäkö ja kohdatako vainoajat? Jatkaako matkaa niin pitkälle kuin mahdollista? Pitäisikö kuitenkin harhauttaa? Paljon mahdollisuuksia, ja kovin vähän aikaa päättää. Kokeneelle soturille riittää hyvin pelkkä sivusilmäyskin kertomaan kaiken oleellisen; miehiä on ainakin kunnon kourallinen, ja kulustaan päätellen nämä kantavat aseita vöillään...
<spyrreh>: Mitä luultavimmin he molemmat olivat jo osanneet arvata etteivät asiat tietenkään voineet mennä niin helposti kuin hetken verran olisi voinut toivoa. Cathrynkin oli pitänyt valppaasti ympäristöä silmällä heidän edetessään mahdollisimman luontevasti suuren säkkinsä keralla kohti majataloa, kun viimein tuskastuttavan lähellä määränpäätä alkoi lopulta tapahtua. Kun vähintäänkin epäilyttävä joukko luikki heidän peräänsä heilahti kissaihmisen häntä terävästi, ja tämä loi itsekin puolittaisen vilkaisun toveriinsa. Ei tarvittu paljoakaan hoksottimia tajutakseen mistä oli kysymys, mutta vaikka tätä olikin jo lähestulkoon odotettu, oli käänne silti yhtälailla epämiellyttävä. Katti jatkoi kulkuaan antaen katseensa kiertää vaivihkaa ympärillä, ennen kuin hänen kurkustaan viimein kantautui pieni puuskahdus. Hiippareita oli enemmän kuin heitä... mutta oliko heillä lopulta minkäänlaista toivoakaan livahtaa tältä etäisyydeltä joukolta, joka varmasti tunsi kadut viimeistä piirtoa myöten? Cathryn irvisti aavistuksen ennen kuin kohautti olkapäitään, ja hidasti askeleitaan, kääntyen vilkaisemaan olkansa ylitse. "Ovatko herrat jotakin vailla?" Hän huikkasi kuin kovinkin viattomasti... ei sillä, että nainen olisi uskonut että tämä olisi alkuunkaan näin helppoa. Hänen pysähtyessään oli käsi jo noussut vähin äänin sapelin kahvalle, vaikka ei tätä vielä esiin vetänytkään.
<Sunbaron>: Kohdata, sitten. Reindalin olemus ei paljasta minkäänlaista varsinaista ongelmaa asian suhteen; mokoma olisi eittämättä ollut vain ajan kysymys muutenkin. Hänkin pysähtyy ja heittää nopean silmäyksen heidän vainoajiinsa. Varkaita, toden totta. Monilla näistä on vanhojen kahakoiden jälkiä ja olemusta, joka kertoo kyllä oikein hyvin, etteivät nämä hallitse tätä paikkaa pelkästään sukkelilla kiristysvaatimuksilla. Reindal laskee nopeasti seitsemän. Näiden varustus ei ole mitenkään kummoista. Pukarit kantavat lyhyitä miekkoja, karttuja ja muita kättä pidempiä. Todellista panssaria ei näy. Ei, nämä miehet eivät ole lähdössä sotaan, vaan nitistämään muutaman röttelöitsijän. "Vailla hyvinkin", mies joukon kärjessä murahtaa. Tämän kasvoista tuijottaa vain yksi silmä. Silmälappu ei riitä ensinkään peittämään rujoa arpea siitä vammasta, joka vei toisen. Tämä kohottaa kättä, josta puuttuu yhtälailla etusormi. Kukaties tämä osoittaisi jos voisi. "Vailla kahta miehiimme kajonnutta kurjaa ja yhtä noitavoimia käyttänyttä poikaa. Tässä paikassa vallitsee varkaiden oikeus, eikä siihen sovi tällainen", mies jatkaa astuessaan lähemmäs. Puolen tusinaa muuta yhtälailla karkeaa junkkaria seuraa mukana. Levittäytyy katua myöten. Muu väki onkin katsonut parhaaksi jo häipyä. "Se oli valitettava välikohtaus! Mutta vakuutan, että aiomme nyt poistua, emmekä aiheuta enempää harmia. Ei ole mitään syytä, etteikö tätä voitaisi ratkaista sopuisasti!" Reindal tokaisee kovaan ääneen. Mitäpä sitä turhaan peittelemäänkään. Sanoistaan huolimatta hän laskee kantamansa säkin sivuun ja ottaa toverinsa tavoin hieman asentoa. "Kaikki syyt! Vaan mitäpä sitä puhumaan, tämä ratkeaa muuten!" pukareiden päällikkö ärähtää. Ja niinpä sitten. Seuraavassa hetkessä koko miesjoukko harppaakin jo kohti. Teräs välkkyy.
<spyrreh>: Kuten ei ollut yllättävää että tällaiseen jouduttiin, ei ollut myöskään se, mihin tilanne myös päätyi.Cathryn arvioi näkyä edessään kun Reindalkin kääntyi kohtaamaan nämä, naisenkaan voimatta lopulta muuta kuin huokaista uudestaan karskin rosvon vihamieliselle vastaukselle. "Hmh. Niin kaiketi. Viimeksi emme olleet vielä vakavissamme. Jos tällä mennään, nyt emme enää varo iskujamme" katti tokaisi, ja sapeliparikin välähti huotristaan. Tilanteen suunta taisi ikävä kyllä olla puhkeamassa jälleen nopeasti väkivaltaan.
<Sunbaron>: Iskuja ei tosiaan enää varota. Koko välikohtaus ei vie montaakaan hetkeä. Varasjoukko harppaa eteenpäin, ja kumpikin kahdesta soturista iskee vastaan nopeasti ja armotta, kuten vain ylivoiman ahdistamana voivat. Teräs välähtää, ja äkkiä varkaiden luikkivan lauman keskelle hyökkääkin kaksi petoa. Iskut vaihtuvat nopeasti, teräs löytää lihan kuolettavalla vauhdilla ja nopeasti vaikenevat huudot kaikuvat hämärässä. Nopea iskujenvaihto koituu liian rajuksi varkaille, jotka sortuvat voimallisen, päättäväisen vastahyökkäyksen alla. Ja pian katu on täynnä ruumiita. Kuolevia ja nopeasti kuolleita. Voihkinaa ja valitusta. Reindal puristaa paljastamaansa miekkaa. Mahtiasetta. Voimallista kalpaa. Sen terä on kastettu jälleen verellä. Hänen jaloissaan lojuu varasjoukon etumies. Kädessään tämä puristaa väkipuukkonsa kahvaa. Terä on enää pelkkiä metallinsirpaleita tämän ympärillä ja päällä. Ilme miehen kasvoilla on tyrmistynyt. Reindal vetää henkeä nopeasti, ennen kuin katsahtaa ympärilleen tilanteen varmistaakseen. Muutama mies räpiköi maassa kuin siipensä menettänyt lintu, tavalla joka kertoo ettei näistä tule enää olemaan vastusta. Se viimeinenkin selvinnyt, se joka tuli paiskatuksi jokeen, on selvästi tullut toisiin ajatuksiin hyvin nopeasti. Reindal laskee miekkansa. "Oletko kunnossa?" mies kysyy nopeasti Cathrynilta. Vaikka varkaista ei ollutkaan kummoista vastusta, ehti näitä johtanut kuitenkin huitaista - nyrkillä sentään, mutta kuitenkin. Nainen näyttää olevan yhä jaloillaan ja kunnossa, mutta mokoma tuskin tekee silti erityisen hyvää...
<spyrreh>: Kovia sanoja seurasivat teot vain muutamassa silmänräpäyksessä, ja lähestulkoon vain yhdessä kaoottisessa hetkessä oli tämä myös tuotu päätökseensä. Veri tahrasi nyt katua kuten myös Cathrynin kiiltäviä sapeleita, mutta rehellisesti nainen itse ei näyttänyt juuri nyt erityisen riemukkaalta. Katti seisoi vieläkin maahan suistetun ryövärin tuntumassa, rohjeten nopean vilkaisun jälkeen lopulta kohottaa kätensä irvistäen kuonolleen. Miehen isku oli ollut hätäinen mutta luja, joka eittämättä tuntui vieläkin... vaikka sentään pahemmalta vahingolta sentään oli vältytty. "Egh. Pirulainen oli vikkelämpi kuin luu--" nainen manasi pyyhkäisten verinoron kasvoiltaan, mutta vaikeni äkkiä välittömästi valpastuen. Hetken metelin ja kaaoksen turvin oli ollut hankala huomata mitä taustalla tapahtui... mutta nyt kaiken hiljennyttyä ei oikeastaan tainnut olla kovinkaan hankala hoksata että maahan viskattu säkki tuntui alkaneen liikehtiä... eikä mitenkään erityisen ilahtuneesti tämäkään. Ainakin Cathrynin suunnalta karkasi nopea, terävä kirous ja nainen harppasi taaksepäin, kuin jo lähestulkoon uutta liekkimyrskyä odottaen. Saattoi olla ettei moinen kaukana ollutkaan, päätellen siitä ettei säkkiin sullottu epäilemättä kaaoksen keskelle havahtunut nulikka viihtynyt alkuunkaan siellä missä oli.
<Sunbaron>: Asioita ei selvästikään ehditä liiaksi puida, sillä yhtäkkiä kaksikko saa aivan muita, huomattavasti painavampia murheita. Reindalkin säpsähtää hieman tajutessaan maassa liikahtelevan säkin. Hän ei harppaa kauemmas aivan siinä missä nainen vierellä, mutta ei toisaalta tee elettäkään kiiruhtaakseen lähemmäskään. "... se ei kestänyt kauaa", Reindal ähkäisee. Tuskinpa moinen on lopulta suurikaan yllätys; nyrkillä huitaiseminen harvemmin on kovinkaan varma tapa pitää ketään unessa. Mutta väliäpä hällä, kun sekin armonhetki on nyt lopussa. Mies ei voi muutakaan kuin jäädä seuraamaan tilannetta. Hän ei varsinaisesti kohota miekkaansa, mutta ei ainakaan laita sitä poiskaan. Juuri nyt on parempi olla valmiina...
<spyrreh>: Kaipa tässä sitten päästiin ojasta allikkoon suunnilleen samantien. Hetkeen kuonoaan pidellyt nainenkaan ei tiennyt mitä olisi tehnyt, mutta ainakin särky unohtui nopeasti kun uusi potentiaalinen katastrofi nosti päätään... kaiketi kirjaimellisestikin. "...meidän pitäisi... tehdä jotain!" hän osasi vain sihahtaa heittäen mieheen vierellään pikaisen katseen. Kummallakaan heistä tosin ei ollut minkäänlainen kiire lähemmäs... eikä siitä kaiketi voinut syyttää, koska säkin liikehdintä näytti olevan yltymässä hyvää vauhtia. Matalaksi huitaistu nulikka tuskin oli vielä alkuunkaan kunnolla tolkuissaan viskontansa jäljiltä, mutta väkisinkin tämän oli pakko kyllä laittaa merkille nykyinen tilanteensa, joka ei selvästikään tätä huojentanut. Säkistä kuului jonkinlainen vaisu häkeltynyt äännähdys jota seurasikin pikaista venkurointia kun pussitettu nulikka lähti nopeasti yrittämään irti... tosin tuskin kovinkaan hyvällä menestyksellä, aivan vain köydellä sidottujen käsiensä vuoksi. Myöskin kadulta kuuluneet uhkaavat äänet joihin tämä oli havahtunut olivat loppuneet nopeasti, joka ei rohkaissut viivyttelemään... Ja pian, kun pimeästä säkistä venkoilu ei ottanut onnistuakseen, kuuluikin täältä jokseenkin uhkaavampi sihahdus ja ilma alkoi jälleen kuumentua kuten aikaisemminkin. Cathryn töksäytti ilmoille uuden kirouksen, heittäen pikaisen, jokseenkin arvioivan vilkaisun lähellä virtaavan joen suuntaan.
<Sunbaron>: Reindal vetäisee henkeä, kuten ainakin mies joka on jälleen astumassa itse kohti jonkinsorttista kadotusta. Ja sitten hän tosiaan ottaa kuin ottaakin askeleen eteenpäin. "Poika! Älä yritä mitään! Tänä yönä olemme joutuneet jo vuodattamaan verta suojellaksemme sinua! Jos nyt yrität pakoon, en vastaa seurauksista!" kajahtaa nopea, terävä käsky. Jos joku ympärillä vielä tarkkailee koko tilannetta (kuten varmasti tarkkaileekin), on näky varmasti outo ja kammottava. Mutta minkäs teet. Reindal jää paikoilleen. Vielä hän ei tohdi lähestyä säkkiä, joka hetkellä millä hyvänsä saattaa leimahtaa lieskoihin... tai kukaties tehdä jotakin vielä arvaamattomampaakin. Pakko odottaa ja katsoa...
<spyrreh>: Oli sokkona pyristelevä nulikka perillä mistään tai ei, sai nopea ääni kuitenkin ainakin aikaan jotain. Mytty säpsähti melkoisesti, ja tätä seurasi tovi jokseenkin epämääräistä köhimistä. Kangas ei vielä leimahtanut vaikka olikin ehtinyt paikoitellen mustua ennen kuin nulikka oli säikäytetty hetkeksi suunnilleen hiljaiseksi. Mytty empi hetken kaiketi yrittäen saada ympäriltään ja tilanteestaan edes jonkinlaista tolkkua.... vaikka vastausta ei heti kuulunutkaan. Kunnes lopulta säkki sihahti uudestaan ja sisälläolija yritti venkoilla edes suunnilleen äänen suuntaan, ennen kuin kangas äkkiä räsähti. Läpi tunki ensin yllättävän helposti hintelähkö käsi ja sitten toinen... mutta ainakaan mikään ei vielä leimahtanut. Kaikesta huolimatta ainakin Cathryn irvisti, ja harppasi varovasti sivustaan, kuin jonkinlaisia asemia etsien.
|
|
|
Post by spyrre on May 7, 2017 21:43:03 GMT 3
<Sunbaron>: Reindalkin selvästi harkitsee etäisyyden ottamista, mutta kun kukaan muukaan ei tunnu olevan aikeissa tarttua tilanteeseen, on hänen lopulta pakko tehdä juurikin päinvastoin. Hän astahtaa eteenpäin, miekkaansa huotraan työntäen. Aivan välittömästi hän ei kuitenkaan käy ainakaan auttamaan, vaan jää seisomaan venkoilevan säkin luokse, tarkkaillen varuillaan. "Poika. Minä aion päästää sinut nyt ulos. Ja jos sinussa on minkäänlaista häveliäisyyttä, toivon ettet palkitse sitä lieskoilla. Tai millään muullakaan sellaisella", Reindal tokaisee kuuluvasti. Ja sitten, jokseenkin vastahakoisesti, hän kumartuu nyhtämään auki säkin, josta nulikka parhaillaan yrittää rimpuilla. Ei se selvästikään tätä enää pitelisi, joten mitäpä muutakaan voisi tehdä?
<spyrreh>: Jos Cathryn oli ollut vastahakoinen äsken, ei hänen mielenrauhansa selvästi ainakaan kasvanut kun tokeentuva nulikka alkoi pyristellä jo kovemminkin... ja kun Reindal vielä astahti eteenpäin säkin avatakseen. Nainen heittikin toiseen varsin varoittavan katseen, tosin estelemättä, kaiketi tajuten itsekin ettei tämä kannattanut. Mustunut ja savuttava kangas taisi itsessäänkin olla jo muistutus siitä mihin outo poika kaiketi kykeni... kuten jo kuuman veitsen tapaan kangasta repäisseet hintelät sormet. Oli kuinka oli, säkki säpsähti uudestaan miehen puhuessa nyt lähempää, ja läpi pyrkinyt käsi vetäytyi nopeasti. Tämä ei vieläkään vastannut mutta kuulosteli tilannetta, epäilemättä varsin epävarmana suunnilleen kaikesta... mutta ei näyttänyt laittavan vastaankaan kun säkkiä kumarruttiin aukomaan. Sitten näkyviin ilmaantuikin melkoisesti silmiään räpyttelevä, höykytetty ja epäluuloinen nulikka. Se säpsähti uudelleen kun säkki todellakin avattiin ja harhautui askartelustaan köytensä kanssa, jota oli ilmeisesti yrittänyt kiskoa auki hampaillaan. Hetken aikaa se osasi vain pälyillä miestä siristellen, ennen kuin viimein onnistui ähkäisemään epämääräisesti. "Mitä-- mitä oikein tapahtuu? Miksi mä olen täällä?" se töksäytti lopulta varautuneesti, yrittäen kurottautua ulos säkistään. Kaiketi moisessa kapistuksessa herääminen ei ollut ilahduttanut... toisaalta, mikään ei tainnut olla vielä liekeissä.
<Sunbaron>: Reindal luo nulikkaan nopean silmäyksen, kuin varmistaakseen että kyseessä on tosiaan poika, ja että tämä ei tosiaan vielä yritä mitään erityisen hirvittävää. Sitten hän vetää henkeä, siihen malliin että joutuu itsekin pohtimaan hetken miten tämän kysymykseen tarkalleen ottaen pitäisi vastata. "Me pelastamme sinua juuri, poika. Sinulla oli jotakin... ongelmia niiden varkaiden kanssa. Me menimme väliin. Paha tässä paikassa varkaat tuntuvat hallitsevan. Tai ainakin määräävän. Joten nyt me pelastamme sinua ja pakenemme samalla heiltä", Reindal vastaa. Hän vetää uudestaan henkeä väliin. "Ja sinä olet säkissä koska yritit sytyttää minut palamaan, ja minä jouduin... huitaisemaan sinua. Ja koska emme voineet vain kantaa tajutonta poikaa olallakaan", mies jatkaa hieman kiusaantuneemmin. Hän on hetken vati ja antaa nulikan maistella kuulemaansa, ennen kuin kohottautuu pystyyn säkinsuuta edelleen pidellen. "Jos jalkasi kantavat, sinun olisi paras kerätä ne allesi ja paeta kanssamme. Me emme tosiaan ole turvassa juuri nyt. Lisää takaa-ajajia on varmasti tulossa pian", hän toteaa vielä. Ympärillä verissä päin lojuvat kuolleet ja loukkaantuneet rosvot tuskin ainakaan ovat ristiriidassa hänen sanojensa kanssa.
<spyrreh>: Saattoi olla että poika ei ollut tainnut varsinaisesti odottaa saavansa vastausta... tai ainakaan suoranaista selitystä, kun outo mies ilmaantui näkyviin. Se mittaili toista kyräillen säkkinsä pohjalta kuin yrittäen arvioida kuinka pian jotakin kauheaa tapahtuisi, mutta päätyi räpäyttämään silmiään kerran jos toisenkin kun mies alkoikin puhua. Tummant, nuhjuiset kulmat rypistyivät tämän kuunnellessa, mutta pian kasvoilla kävi pieni epämääräinen irvistys.... niin rosvoille, kuin kaiketi toteamukselle kuinka hän oli yrittänyt sytyttää miehen tuleen aiemmin. Moinen saikin epäluuloisen nulikan empimään. Tämä kurotti varovaisesti päätään säkin reunan ylitse vilkaistakseen ympärilleen ilmaa nuuhkien, ja löysikin nopeasti ympäriltään melkoista todistetta tarinalle. Tämän silmät levisivät aavistuksen kun poika hoksasi maassa verissään makaavat miehet, ja tämä jäi hetkeksi pälyilemään ympärilleen, kunnes ähkäisi uudemman kerran. "...egh. Ei tämän näin... pitänyt mennä" se mutisi, kunnes pudisti päätään ja nosti huomionsa varuillaan mieheen kun tämä puhui uudestaan, paikaltaan kohottautuen. Nulikka empi aavistuksen kuin punniten kaikkea, kunnes viimein nyökkäsi hapuilevasti. "Päästä mut sitten irti nyt" se mutisi nykäisten mielenosoituksellisesti käsiään, ennen kuin alkoi varuillaan kömpiä suunnilleen ylös. Cathryn näytti seuraavan kaikkea myöskin varsin epäluuloisena kauempaa. Nainen oli laskenut sapelinsa mutta ei vielä työntänyt tätä takaisin paikoilleen seuratessaan tilanteen kehittymistä.
<Sunbaron>: Reindal tulee räpäyttäneeksi silmiään aavistuksen yllättyneenä. "Ai... niin, tosiaan. Odota", hän vastaa nulikan vaatimukseen, ennen kuin nykäisee nulikan käsiä pitelevää köyttä. Vaaditaan muutama lisänykäisykin, ennen kuin hampailla nyrhiessä sekaantunut solmu lopulta antaa periksi ja aukeaa. "Meillä on varmasti itse kullakin paljon kysymyksiä tästä kaikesta. Mutta jos vain mahdollista, niiden on paras antaa nyt odottaa. Me aiomme nyt noutaa tavaramme majatalolta ja poistua tästä paikasta mahdollisimman nopeasti, ennen kuin saamme vastaamme koko Mirtan varkaiden veljeskunnan", Reindal selittää varsin yksioikoisesti. Ääni kauempaa kadulta, heidän tulosuunnastaan, saa miehen valpastumaan. Nopeita, teräviä huutoja. Selvästikään heillä ei ole paljoa aikaa. "Cathryn. Olet nopeampi kuin me. Kiiruhda majatalolla ja huolehdi tavaramme ulos. Tässä on minun avaimeni", mies tokaisee ja tulee viskanneeksi nopeasti avaimensa naisen suuntaan. nyt ei ole aikaa ihmetellä.
<spyrreh>: Tilannetta tarkasteleva Cathryn rypisti aavistuksen kuonoaan mutta ei lopulta kommentoinut vaikka olisi mahdollisesti halunnutkin kun Reindal kävi irrottelemaan köyttä. Nulikkakin odotteli puolestaan jokseenkin vaiteliaana, päästäen kuitenkin pienen hiljaisen henkäisyn kun köysi viimein irtosi, ja jäi hetkeksi hieroskelemaan ranteitaan. Poika astahti hieman huterasti ulos säkistä, jääden sitten epäröivästi paikoilleen. Se siristeli vieläkin melkoisesti silmiään kuin ei olisi vieläkään ollut aivan kunnolla mukana, mutta nyökkäsi kuitenkin pienellä viiveellä Reindalin sanoille. Hämmentävää tai ei, kenelläkään heistä tuskin oli suurempaa halua jäädä paikalle liian pitkäksi aikaa... varsinkin kun kauempaa kantautui äkkiä uusia vihaisia huutoja. Tämä saikin niin pojan kuin Cathryninkin havahtumaan nopeasti. Nainen jännittyi heittäen pikaisen katseen huutojen suuntaan, ennen kuin loi uuden epäröivän katseen kohti Reindalia kun tämä viskasi avaimensa hänelle. Katti rypisti taas hieman kuonoaan nulikkaa vilkaisten, kuitenkin nyökäten nopeasti siepatessaan avaimen. "...hmh. Ole varovainen sitten. Tulen tallin suuntaan niin pian kuin pääsen" hän tokaisi lopulta, ja pyörähti sitten kohti majataloa. Oli kaiketi toivottava että heillä olisi aikaa vielä edes tähän...
<Sunbaron>: "Pysy sinäkin varovaisena", Reindal toteaa Cathrynin perään. Hän ei jää katselemaan naisen menoa, vaan heittää ympärilleen nopean, valppaan silmäyksen, ennen kuin kääntyy nyt sitten poikaa kohti. "Noniin. Meidänkin pitää mennä. Pystytkö liikkumaan kaatumatta? Toimiiko pääsi?" mies kysyy toiselta. Hän selvästi tarkkailee parhaillaan nulikan vointia. Nyrkki naamaan on kuitenkin saanut raavaammankin miehen pitkäksi aikaa huonoon kuntoon... - "Minä olen Reindal", hän vielä lisää. Kaiketi tässä nyt pitää saada ainakin jokin keskusteluyhteys auki...
<spyrreh>: Cathryn harppoi viivyttelemättä (mutta itsekseen vaimeasti jupisten) kohti majataloa, kadotenkin pian rivakasti näkyvistä toimittamaan mitä oli tarkoitus. Nulikka siristeli hieman epämääräisesti naisenkin perään, mutta tämäkin oli alkanut luoda jokseenkin varautuneita katseita ympärilleen lähestyvien huutojen vuoksi. Ei kaiketi pelkoa että tilanne olisi ainakaan selviämässä liian nopeasti... Reindal sai tämän kuitenkin havahtumaan nopeasti. Purppuratukka räpäytti jälleen silmiään ja päätyi hieraisemaan ohimennen ohimoaan ennen kuin kuitenkin nyökkäsi vastaukseksi. Se yritti vaivihkaa vetää ryhtiään hieman suorempaan kaiketi näyttääkseen vakuuttavammalta, voimatta kuitenkaan olla luomatta epämukavaa katsetta kadulla lojuviin lukuisiin ruumiisiin heidän ympärillään. Äkillinen lisäys kiskaisi kuitenkin huomion pian puoleensa, vaikka nulikalla tuntui kuluvan silmänräpäyksen verran ennen kuin tämä sai vastattua. "....eh. Ai. Tuota..... Kael" se töksäytti aavistuksen empien, ennen kuin vilkaisi uudemman kerran ympärilleen. "Tuota, minne me... ollaan menossa?"
<Sunbaron>: Reindal nyökkää nopeasti toiselle ja tämän nimelle. Ilmeisesti pojalla kaikesta outoudestaan huolimatta kuitekin on sellainen, mikä on kai sekin jollakin tavalla... normaalia, ainakin? Hän yrittää parhaansa mukaan hälventää selvää epämääräisyyttään koko tilanten suhteen mahdollisimman nopeasti, ja rykäisee. "No, Kael. Juuri nyt me olemme menossa pois täältä. En tiedä tarkalleen minne, ikävä kyllä. Mutta me suuntaamme nyt pois tästä paikasta, ja katsomme takaa-ajajat karistettuamme tarkemmin. Tule", hän tokaisee, ennen kuin suuntaakin sitten jo Cathrynin perään. Aikaa empimiseen ei ole, sillä takaa-ajajat kuuluvat tosiaankin olevan kintereillä. Ja röykkiöllinen ruumiita tuskin ainakaan eksyttää näitä. Ei auta muukaan kuin pistää vauhtia...
<spyrreh>: Oli nulikka mitä mieltä olikaan, nyökkäsi tämä kuitenkin epäröiden toisen sanoille. Kun Reindal käännähti eteenpäin kiirehtien seurasi varautunut katse miehen selkää, ennen kuin vielä ympärilleen vilkaistuaan Kaelkin nilkutti tämän jälkeen. Pian varsin konkreettiset takaa-ajajat saivat väkisinkin liikettä kinttuihin kaikesta epätietoisuudesta huolimatta. Samaan aikaan kiirehti Cathrynkin tahollaan sisälle majataloon, kohti heidän huoneitaan. Oli kaiketi pidettävä onnenpotkuna että edes torkut ja ateria oli ehditty saamaan, jos ei mitään muuta... Ei kulunut kauakaan kun kissa jo kiskaisi ensimmäisen huoneen oven auki kadoten sisälle tavaroita kokoamaan, ennen kuin tehtävän suoritettuaan olisikin toivottavasti aika kadota paikalta jokseenkin vikkelästi... toivottavasti.
|
|
|
Post by spyrre on May 8, 2017 22:43:55 GMT 3
<Sunbaron>: Ja siinä sitä sitten taas mennään. Reindal kiiruhtaa nulikka perässään hämyistä katua pitkin, tietäen hyvin etteivät vainoajat ole paljoakaan jäljessä. Totta puhuen mies ei juokse edes erityisen lujaa, ei läheskään niin lujaa kuin tilanne kukaties edellyttäisi. Joku suopeampi voisi olettaa mokoman olevan pelkkää varovaisuutta. Liian kovaa juokseva tuskin ehtisi huomata mahdollista väijytystäkään etukäteen. Mutta ikävä kyllä totuus taitaa olla vähemmän imarteleva. Hän juoksee ja puuskuttaa, varmasti hitaammin kuin aikaisemmin säntäillyt poika silloin juoksi... tai olisi juossut jos olisi annettu, ainakin. Joka tapauksessa, mies ei kulje lujaa, ja silti hän joutuu selvästikin vetämään henkeä. Kuin vanhus... tai vaivainen ainakin. "Pysy varuillasi, Kael. Pysy... ole varuillasi. Meitä voidaan vaania jossakin", mies tulee ähkäisseeksi pojalle takanaan. Sanat eivät tule helpolla. Ne vaativat yrittämistä.
<spyrreh>: Kukaties purppuratukkainen nulikkakaan oli kaikkea muuta kuin terävimmillään juuri nyt, mutta väkisinkin tämäkin taisi alkaa hoksata pienellä viiveellä ettei kaikki ehkä ollut aivan kohdallaan. Tämä nilkutti toisen jäljessä ympärilleen epäluuloisesti vilkuillen, mutta pian huomio alkoi kääntyä edellä kulkevaan mieheen. Poika räpäytti silmiään jääden hetkeksi pälyilemään tätä kulmat kurtussa, kunnes hoksasi nyökätä pienellä viiveellä Reindalin hengästyneelle varoitukselle. "Eh... juu. Tuota... oletko kunnossa?" se ei voinut olla lisäämättä varovaisesti, heittäen samalla vainoharhaisen katseen kauempaa kantautuvien äänien suuntaan.
<Sunbaron>: Juostessa, toiseen suuntaan katsoessa, on vaikea näyttää kovinkaan erikoisia tunteita tai paljastaa reaktioitaan, mutta siitä huolimattakaan Reindal ei selvästi ole mielissään nulikan kysymyksestä. Nyt ei ole tällaisen aika. Etenkään nyt. Eikä muutenkaan. Hän vetää syvemmän henkäyksen ja ottaa aavistuksen nopeamman askeleen. "Aivan tarpeeksi kunnossa. Majatalolle ei ole enää pitkä matka", mies ähkäisee pikaisesti. Hän ei vilkaisekaan olkansa yli, jatkaa vain napakasti ja nopeasti liikkumistaan. Parempi pysyä liikkeessä, henkeä ei ehtisi kuitenkaan vetää. Samaan aikaan toinen ääni, jossakin nulikan sisäpuolella, on heräilemässä. Kuin kaukaa, jostakin toisesta maailmasta huudettuna, se vaatii selitystä tällaiselle. Miksi nulikka oikein seuraa tätä miestä? Miksei tämä tee kuten on tehnyt tähänkin asti - kuten tämän pitäisi tehdä. Polta, pakene. Polta ja pakene. Miksi tämä rikkoo hyvää kaavaa?
<spyrreh>: Kael rypisti uudemman kerran kulmiaan saamalleen vastaukselle, mutta nyökkäsi sitten jälleen vaikka toinen tuskin sitä takaansa näkikään. Oli kiire, siitä tuskin oli epäilystäkään kenelläkään... tosin kovin kauaa nulikka ei tainnut tätä ehtiä edes pohtiakaan kun jokin muu äkkiä vaatikin huomiota. Poika ähkäisi vaisusti ja säpsähti kesken juoksunsa kun lohikäärmeen ääni kantautui hänen tajuntaansa, ilmeisen tyytymättömänä tajutessaan että jotakin uutta tapahtui. Purppuratukka heitti pikaisen puolihätäisen katseen ympärilleen, yrittäen sitten kiireesti ilmaista suunnilleen mitä oli tapahtunut. Eh, asiat eivät olleet menneet alkuunkaan niin kuin oli tarkoitus... ja kaiketi nyt muitakin oli onnistunut sotkeutumaan samaan sotkuun...
<Sunbaron>: Pojan selittelyt eivät tunnu tekevän ääneen ainakaan vaikutusta. Tai suuremmin selittelevän, *miksi* nulikka jatkaa mokomaa edelleen. Eihän mies, jota tämä seuraa, vaikuta edes erityisen hyväkuntoiselta. Sen kuin vain juoksee johonkin toiseen suuntaan, ei mokoma tätä kuitenkaan kiinni saisi. Ja sitä paitsi... tässä on pahaenteinen löyhkä. Nopeasti, nopeudella joka vain ajatuksen välityksellä on mahdollinen, ääni käy läpi sättimisen, alentuvat muistutukset pojan hintelyydestä, ärähdykset siitä kuka tätä oikein todellisuudessa hallitseekaan, ja vielä viimeiseksi vihjaukset siitä, miten tämä ilmeisesti haluaakin tulla taas hetken toimeen aivan omillaan. Nopeasti, terävästi ja julmasti. "Kael. Älä pysähdy. Jatka liikkumista. Älä välitä näistä", Reindal tokaisee äkkiä edestäpäin. Hetken aikaa voisi kukaties luulla miehen jotenkin kuulleen päänsisäiset sanat, mutta nopealla vilkaisulla pystyy toteamaan, että hän puhuu jostakin aivan muusta. Esimerkiksi niistä kolmesta eteen ilmestyneestä miehestä, jotka harppovat nopeasti kohti tikareiden ja astaloiden kanssa. "Älä pysähdy. Liiku, minä pidän huolen näistä", Reindal toistaa vielä. Yhdessä ainoassa hetkessä hänen käteensä on ilmestynyt miekka. Uskollisena ja valmiina.
<spyrreh>: Hyvin nopeasti jo valmiiksi sekaisessa paossa oli entistä pahaenteisempi sävy kun ääni nulikan mielenperältä puuttui tilanteeseen, omilla hyvin painavilla mielipiteillään. Kael sävähti uudestaan joutuen ähkäisemään jälleen tukalasti kun Lohikäärme ärähti hanakan kurinpalautuksen, pakottaen nulikan tapailemaan pikaisesti jonkinlaista uutta selitystä yrittääkseen lepytellä närkästynyttä olentoa. He yrittivät pakoon parhaillaan joka tapauksessa, ja nyt ei ollut aikaa-- Äkkiä toinenkin ääni kuitenkin puuttui puheeseen, säpsähdyttäen nulikkaa uudestaan. Tämä kohotti katseensa jokseenkin yllättyneenä kohti Reindalia, kuitenkin henkäisten terävästi tajutessaan heidän tielleen harpanneet hahmot joita hän ei ollut aluksi edes huomannut. Virhe olisi voinut olla hyvinkin vaarallinen ulkomaailman päästessä hiipimään kimppuun tällä tavalla... "Eh? Mutta..." poika ähkäisi heittäen pikaisen katseen miehen suuntaan, vaieten kuitenkin kun tämä veti jo esiin miekkansa. Kael epäröi kunnes puri hampaansa yhteen ja luikki sitten sivummalle hyökkääjiä väistääkseen, voimatta silti kaiken keskelläkin olla heittämättä jokseenkin hermostunutta katsetta kohti Reindalia ja tämän eteen harpanneita....
<Sunbaron>: Reindal ei selvästikään epäröi. Kukaties hänen juoksunsa äsken oli lähinnä surkeaa katsottavaa, mutta miekka kädessä hän ei kuitenkaan epäröi - ei ainakaan sitä, mitä pystyy sillä tekemään. Muuta kukaties, mutta sille ei ole aikaa. Poika jatkaa vaatimuksen mukaisesti liikkumista, eikä hänkään varsinaisesti pysähdy. Ainoastaan... rentoutuu, kukaties. Yksi miehistä harppaa sivummalle ja yrittää napata otteen nulikasta. Mutta Reindal on jo heidän keskellään. Yksikään näistä ei ehdi varsinaisesti ajatella asiaa. Mies liikkuu melkeinpä hitaasti, mutta silti hän on miesten joukossa nopeammin kuin nämä tajuavat. Hän ujuttautuu. Puikahtaa. Kuin aave. Mutta hänen miekkansa on sitäkin todellisempi. Iskujenvaihto on nopea. Jos sitä vaihdoksi voi sanoa. Reindal hallitsee suunnan ja voiman. Omansa ja miesten. Se on ohi nopeasti - vaikka ei näytäkään yhtään sen kauniimmalta. Teräs repii lihaa ja luuta. Yksi ainoa väkivaltainen pyrähdys. Kaksi miehistä ei ehdi siitä kärsiä. Kolmas putoaa maahan puhkottua vatsaansa puristaen. Reindal ei jää katsomaan tai miettimään asiaa. Hän tekee kuten poikakin: pysyy liikkeessä. Varmuus tuntuu seuraavan häntä taistelun ulkopuolellekin. Enää hän ei puuskuta yhtä kovaa. Taistelun huumaa, kukaties. Tai sitten aivan päin vastoin, sen tuomaa tyyneyttä. "Tuolla se on. Majatalo", hän henkäisee, osoittaen nopeasti eteenpäin. Siellä tosiaan, jo armollisen lähellä, kohoaa kuin kohoaakin valoisa rakennus. Juuri nyt sieltä kantautuva musiikki ja elämä eivät tosin juuri ilahduta...
<spyrreh>: Kael tuskin oli ehtinyt seurata ensimmäistä yhteenottoa eikä ollut senkään vertaa perillä toisesta, mutta tämän hän näki liiankin lähietäisyydeltä. Yksi miehistä harppasi häntä kohti yrittääkseen katkaista paon, mutta nulikka ehti hädintuskin kavahtaa tästä kauemmas kun äsken vaivaisesti liikkunut Reindal jo iski näiden keskelle. Vain muutama nopea, tarkkaan harkittu isku ja rosvot sortuivat maahan tavalla, joka tuntui varsin typerryttävältä. Poika ei voinut olla häkeltymättä näkyä melkoisesti mutta nyt huomattavasti rivakammin harppova Reindal havahdutti hänet nopeasti takaisin nykyhetkeen. Toinen sai enemmän tai vähemmän suurisilmäisen vilkaisun pojan pälytessä pikaisesti vielä taakseen, ennen kuin tämä nyökkäsikin sanattomasti. Tuskin muuta tähän hätään tarvittiinkaan... vaikka majatalo taisi olla vasta jonkinlainen välietappi heidän pakonsa keskellä varsinaisen turvapaikan sijasta. Kaiketi ainakin kauempana siintävän rakennuksen ovi heilahti auki heidän lähestyessään ja ulos harppoi Cathryn tavaroineen. Nainen heitti valppaan katseen ympärilleen vetäen sitten jälleen sapelin vapaaseen käteensä nähdessään muut... sekä luultavasti maassa kadulla retkottavat uudet hahmot.
<Sunbaron>: Reindal ei juurikaan hidasta ihmetelläkseen tai tervehtiäkseen naista. Tämä on selvästi ehtinyt jo kerätä heidän tavaransa, mutta tallissa odottaa vielä joku, eikä mokoman saaminen liikkeelle muutamassa nopeassa hetkessä ole mikään aivan pieni saavutus. Sen hän tietää, ikävä kyllä, jo nyt. "Cathryn! Tämä paikka kuhisee varkaita! Meidän on parasta häipyä täältä saman tien!" Reindal huudahtaa toiselle, itsestäänselvyytenä jota tuskin todella edes tarvittaisiin. Hän työntää miekkansa pois kiireessä, tavalla joka on varmasti vienyt useammaltakin kokemattomammalta miekkamieheltä sormia. Tai jalan. Hän ei, onneksi ja turmioksi, ole kokematon. "Suunnatkaa te jo lähimmälle portille. Katsokaa onko se auki. Yrittäkää avata se. Minä seuraan..." Reindal aloittaa, mutta pysähtyy sitten ja vaikenee hetkeksi. Hän värähtää. Vastakkaista suuntaa katua pitkin lähestyy joku. Ei varas. Ei mitenkään varas. Jotakin muuta. Jotakin, joka saa hänen aistinsa, ne kaikki joista moni kuolevainen ei elämänsä aikana saa edes tietää, kirskumaan. Käsi kohoaa miekankahvalle ennen kuin hän edes tajuaa asiaa. Tietä pitkin astelee nainen. Tämän sukupuoli on täysin toissijainen. Samoin ulkonäkö. Pitkä, jäntevä, laiha tavalla jolla on joku jolla on tärkeämpääkin tekemistä kuin lihoa. Samapa se. Silmissään tällä on niin yksioikoinen, niin yhdentekevä, niin suora katse, että se tuntuu lävistävän aivan kaiken. Silläkään ei ole mitään väliä. Nainen liikkuu eteenpäin. Astelee. Niin suoraan, ettei tätä pysäyttäisi edes seinä. Ja silti tämä ei selvästikään piittaa asiasta. Tämän kupeella roikkuu miekka. Naisen kumpikaan käsi ei ole lähelläkään sitä, ja silti tämä voisi yhtä hyvin pidellä asettaan jo jokaisen kurkulla. "Poika. Olet hidastunut", nainen lausuu samaan tapaan kuin toteasi auringon paistaneen tänään. Sillä ei ole väliä. Se vain on. Eikä tämä pysähdy. Tämä ei hidasta. Tai esittele itseään. Tai välitä.
<spyrreh>: Cathryn harppoi viivyttelemättä kohti muuta joukkoa nähdessään etunenässä kiirehtivän Reindalin, heittäen vain pikaisen katseen ruumiisiin kauempana jotka eivät olleet tässä aiemmin. Tämä ei tosin kaivannut selityksiä, ja nainen tyytyi vain nyökkäämään nopeasti toisen huudahdukselle. Kehotus mennä edeltä nulikan keralla portille sai katin silmäämään Kaelia enemmän tai vähemmän vastahakoisesti, mutta tämä ei jäänyt väittämään vastaan. "Ole sitten nopea sen kanssa. Jos alkaa näyttää siltä että---" hän aloitti, kuitenkin keskeyttäen lauseensa kesken. Miehen äkillinen reaktio sai niin katin kuin pojankin räpäyttämään silmiään, kunnes kadulle ilmaantunut uusi hahmo iski pistävänä kaikkien tajuntaan... ja joillekin tämä oli selvästikin melkoisesti tutumpi näky kuin muille, halusi tämä tai ei. Lähinnä henkeään kaiken keskellä tasaillut ja ympärilleen pälyillyt nulikka jännittyi äkkiä kuin veitsenterällä jähmettymisen sekä välittömän paon välillä. Tämä vetäisi terävästi henkeä kunnes kavahti taaksepäin muukalaisesta kuin jonkin kammottavan hirviön tieltä. "---egh! Ei, ei nyt! Et sinä!" se ähkäisi sekaisesti, melkoisesti suuremmalla kauhulla kuin missään vaiheessa rosvojen keskellä. Tämä heitti villin katseen ympärilleen, ennen kuin hätäinen huomio kääntyi muuhun kaksikkoon. "Te-- teidän pitää juosta! Nyt! Tuo ei... Se... se on jonkinlainen hirviö!" Hätäinen varoitus sai Cathrynin kohottamaan ensin kulmiaan ennen kuin olento vilkaisi Reindaliinkin, kohottaen varuillaan sapeliaan epäluuloisen varautunut katse saapuvaan naiseen suunnattuna. Taisi olla hyvinkin selvää että jotakin outoa oli meneillään, ja että tämän elkeistä näki että nainen oli epäilemättä vaarallinen... tosin, katti ei tuntunut reagoivan tähän kuitenkaan välittömällä pakokauhulla. "Mitä kirottua täällä oikein tapahtuu" tämä puuskahti sensijaan, vielä kahden vaiheilla laskeako kantamuksensa vetääkseen toisenkin sapelinsa, vaiko rynnätäkö johonkin suuntaan. Tosin miehen hevonen oli vielä tallissa, ja tämän hakeminen tuskin onnistuisi enää noin vain...
<Sunbaron>: Jos ehtisi, jossakin toisessa tilanteessa, jossakin jossa ei itse ole aivan kaiken keskellä, olisi Reindal kukaties voinut hymähtää pojan sanoille. Nainen heidän edessään ei ollut hirviö. Enemmänkin jotakin jonka edessä hirviöt kohtasivat loppunsa. Hän ei vaivaudu vastaamaan nulikalle tähän hätään. Hahmo vie hänen kaiken huomionsa. Kuin pelkkä toisaalle vilkaiseminenkin voisi välittömästi koitua kohtalokkaaksi. Nainen pysähtyy kaksikon eteen. Liian lähelle. Tämä on heidän kummankin miekkojensa kantamalla - harppaamalla jos ei muuta. He ovat kummatkin tämän kantamalla. Tämä ei selvästikään pidä sitä huomioimisen arvoisena. "Olen tullut hakemaan tuota poikaa. En tarvitse muuta. Väistäkää. En aio toistaa. En aio neuvotella. Minulla ei ole aikaa turhuuksiin nyt", nainen toteaa. Tämän sävy ei ole käskevä. Totta puhuen, jos sanojen takana seisoisi joku muu, se kuulostaisi veltolta ja selkärangattomalta. Tämä puhuu ilman tahtoa. Ilman auktoriteettia. Pelkillä sanoilla. Reindalin käsi häämöttää miekan yläpuolella. Se tuntuu siltä kuin hän olisi työntänyt sen pedon kitaan. Tarttuminen tarkoittaa kuolemaa. Laskeminen tarkoittaa kuolemaa...
<spyrreh>: Hyvin nopeasti alkoi luultavasti kaikkialla heidän ympärillään väijyvien rosvojen uhka tuntua pieneltä verrattuna tähän outoon naiseen joka harppoi kohti kolmikkoa. Tämän olemus huokui muukalaisesta terävänä joka sai nopeasti kissaihmisenkin kuonon rypistymään jännittyneenä kun tuo harppoi lähemmäs, kiireettä ja lopulta varsin elkeettömästi... mutta siltikin jollakin tavalla äärimmäisen painostavasti. Nulikka tuntui hyytyneen suunnilleen paikoilleen kuin olisi pelännyt jotakin kammottavaa tapahtuvan sillä silmänräpäyksellä kun liikahtaisi paetakseen... ja oikeastaan Reindalinkin kiristynyt olemus kieli aivan uudenlaisesta valppaudesta. Cathryn tuskin saattoi aistia asioita aivan samalla tavalla, mutta äkkiä hänkin saattoi tuntea saattoi tuntea seisovansa kuin pedon edessä... eikä hän pitänyt moisesta tunteesta tippaakaan. Irrottamatta katsettaan saapujasta nainen laski laukut kädestään ja laski tämän sen sijaan toisen, vielä huotrassa lepäävän sapelinsa kahvalle. Ei sillä että muukalaista olisi selvästikään kiinnostanut. Cathryn ei voinut olla räpäyttämättä silmiään kun uhkaa huokuva nainen harppasi sumeilematta lähietäisyydelle, ja uudestaan tämän puhuessa. Koko asetelma oli outo ja vähintäänkin epäilyttävä.... ja tämä kaikki sai hänen niskavillansa pystyyn hyvin oudolla tavalla. Viheät silmät vilkaisivat kulmastaan vaivihkaa ympärilleen ennen kuin nainen sihahti hiljaa. "Rehellisesti minulla ei ole aavistustakaan mitä täällä tapahtuu, mutta huomaan kyllä kun jokin löyhkää" hän tokaisi, ja sitten, tuskin edes odottamatta sanojensa viimeistelyä harppasi jo eteenpäin. Edessä odottanut sapeli sivalsi samalla kun toinen käsi veti jo toista terää esille, katin epäilemättä aikoen lopettaa kuumottavan tilanteen nopeasti....
<Sunbaron>: Reindal ähkäisee. Samanlaisella tukahtuneella, tyrmistyneellä tavalla kuin vierestäkatsoja, kun sokea yrittää lyödä nyrkillä myrskyä. Vanhempi, kun lapsi hyppää kielekkeeltä. Joku, joka ymmärtää todellisen tilanteen tarpeeksi hyvin tietääkseen, että teko on järjetön. Joku, joka järkyttyy liikaa pystyäkseen edes tekemään mitään. Nainen edessä ei järkyty. Totta puhuen tämä ei edes liiku. Ja liikkuu. Tämä liikkuu kymmenen kertaa. Sata kertaa. Tämä liikkuu yhtä aikaa kun tämä liikkuu. Lukemattomia käsittämättömiä ratoja. Yhtä aikaa. Nainen ei liiku, sen sijaan tämä liikkuu. Ja liikkuu. Ja liikkuu. Tavoilla jotka saavat kenen tahansa soturin aistit repeämään lukemattomiin suuntiin. Ilma on täynnä käsiä. Kättä. Yhtä ainoaa kättä. Se on kaikkialla. Se on joka kohdassa yhtä aikaa. Tämän ruumis on kaikkialla. Tämän ruumis on yhdessä paikassa. Tämä on liikkunut liikkumatta ja tehnyt sen tusinan kertaa. Käsi kiertyy sapelia heilauttavan ranteen ympärille. Käsi pamauttaa toisen sapelin takaisin huotraansa kesken vedon. Käsi kiskaisee auki etusormen. Keskisormen. Nimettömän. Pikkusormen. Käsi pudottaa sapelin kädestä. Käsi iskee rintaan. Vatsaan. Otsaan. Kämmenselkä iskee tätä kasvoille kuin niskuroivaa lasta. Käsi puristaa otteen kissan kuontalosta ja kiepauttaa. Käsi kiskaisee jalan tämän alta. Käsi liikkuu kaikkialla. Kissan silmissä ei ole muuta kuin käsi. Käsi. Käsi. Käsi on on tämän vaistoissa, hermoissa, korvissa. Nainen ei koskaan pysähdy. Tämä ei koskaan liikkunut. Tämä on liikkunut jo ennen kuin on edes pysähtynyt. Eikä tämän käsi ole kohonnut. Ilma asettuu. Käsi on vain yhdessä paikassa. Ruhjeet sen sijaan kaikkialla.
<spyrreh>: Cathryn teki päätöksensä silmänräpäyksessä ja iski yhtä nopeasti. Hän ei epäröinyt tai säästellyt, täysin valmiina upottamaan miekkansa eteen harpponeeseen muukalaiseen... mutta äkkiä hyvin suoraviivaiselta tuntunut suunnitelma ei ollutkaan yhtä helppoa. Ei alkuunkaan. Ensin muukalainen seisoi heidän edessään... ja sitten jotakin tapahtui. Tai oikeastaan kaikki, yhdellä kertaa. Katti tuskin ehti edes tajuta tätä, mutta äkkiä hänen sapelinsa kalahti maahan ja hän tunsi rysähtävänsä voimalla maahan, rajusti ruhjottuna. Kaikki kerralla. Katista irtosi ruma, tyrmistynyt rääkäisy ennen kuin tämä keskeytyi pihahdukseen olennon törmätessä katuun. Kunnon soturin olisi epäilemättä pitänyt palautua nopeasti, yrittää uudelleen jaloilleen ja puolustautua, mutta hetken verran hän osasi vain tuijottaa typertyneesti (ja epäilemättä kivuliaasti) yrittäen selvitellä mitä kirottua oli edes tapahtunut... Hieman taaemmas jähmettynyt Kael ähkäisi tukahtuneesti, harpaten sitten äkkiä eteenpäin. "Hei! Hei! Odota! Älä! Mä... en edes tunne näitä! Anna niiden olla!" poika huudahti hätäisesti. "Me... me voidaan vielä kärventää sut siihen paikkaan, niin että-- Mene pois!" töksäytettiin vielä sävyyn joka epäilemättä kalskahti edelleen melkoisen kauhistuneelta... mutta myös sen verran nurkkaan ajetulta että nulikka saattoi hyvinkin jopa tarkoittaa mitä oli sanomassa....
|
|
|
Post by spyrre on May 11, 2017 22:00:49 GMT 3
<Sunbaron>: Naisen käsi, joka ei koskaan ollut edes liikkunut, joka äsken oli kaikkialla, nykii ja nytkähtelee kuin juopunut hämähäkki. Vaivaisin aavistus epämieltyneestä ilmeestä hiipii tämän kasvoille - joskin on vaikea sanoa, johtuuko se kädestä vaiko tämän jalkoihin kaatuneesta kissasta. Tämä ei sano mitään, julista voittoaan tai tunnu suuremmin ihmettelevän tilannetta muutenkaan. Hetkeä myöhemmin tämän toinen käsi, nyt oikeasti ja rehellisesti, yksioikoisuudessaan paljonpuhuvasti, siirtyy miekankahvalle. Ele on kohtalokkaan koruton. Miekan vetämiseen ei varmasti vaadittaisi montaakaan hetken murto-osaa, mutta niiden aikana jokin ehtii kuitenkin siirtää tämän huomion itseensä. Tämä kohottaa katseensa eteen harppaavaan, epätoivoisesti ääntelevään poikaan. Jos tämän nopeilla, hätäisillä sanoilla ja kauhistuneilla uhkauksilla on todellista vaikutusta, ei se ainakaan kasvoilta paljastu. "Odota hetki. Sinun vuorosi tulee aivan pian", nainen toteaa. Jollakin tapaa tämä kuulostaa melkein kiusaantuneelta - mutta myös siltä, ettei varsinaisesti edes piittaa sanoista. Ei pidä niitä kuulemisen arvoisina. Kukaties mikään, mitä poika voisi sanoa, ei juuri nyt saisi aikaan mitään. Kukaties kukaan ei voisi sanoa mitään. Mutta joku muu sen sijaan tekee jotakin... Reindal ei liiku yhtään niin hätäisesti kuin poika. Kun hän työntyy nyt tähän pedonkitaan, tekee hän sen varuillaan. Siltikin hän tarraa nulikkaa olkapäästä ja työntää tämän kauemmas samalla kun astuu ohitse. Nyt hänen kädessään on miekka. Se laskeutuu Cathrynin ylle kuin torjuva käsi. Suojelevakin, kukaties. "En tiedä kuka olet, mutta-" Reindal aloittaa. Hänen sanansa loppuvat lyhyeen, sillä mies kiskaisee päänsä taakse kouristuksenomaisesti, enemmänkin horjahtaa ja heittää itsensä taaemmas kuin astuu tai väistää. Hetkeksi hän jää niin takakenoon että on vähällä kaatua katuun. Miekanisku oli välitön, nopea kuin sydämenisku ja ennenkaikkea - yhtälailla siellä missä miekka ei. Mies ei voi kuin tuijottaa, kun nainen vetää aseen lopulta esiin - monta piirua sen jälkeen kun se jo tavoitteli hänen kaulaansa. Hänenkin miekkansa on jo koholla, mutta totta puhuen sen käyttäminen puolustautumiseen tuntuu hulluudelta... "Cathryn! Ylös! Tänne sieltä! Älä mene lähemmäs!" Reindal ärähtää. Pahalta näyttää... Hieman kauempana pieni Onnimanni luimistaa kulmiaan. Sen tavallinen huolestunut ilme on nyt huomattavasti totisemmalla tavalla murehtivan oloinen. Kukaties sekin tietää jo aivan liian hyvin mitä tuleman pitää...
<spyrreh>: Äskeinen silmänräpäys tapahtumineen olisi helposti voinut muotoutua murhaavaksi... tai ainakin tätä seuraava sekunti, kun katti vasta keräili itseään kivetykseltä. Muukalainen ei ollut hetkahtanut piiruakaan nopeaa hyökkäystä, eikä edes tämän oma vastaisku ollut saanut tätä liikahtamaan paikaltaan... niin absurdia kuin tämä epäilemättä olikin. Ainakin hetkellisesti henkeään haukkova Cathryn tuskin osasi hahmottaa tästä yhtään mitään, tai vielä saada kunnolla rotia melkoisesti silmänräpäyksessä ruhjottuun kehoonsa. Hätäisen pojan estelytkään tuskin edes viivyttivät tätä kun nainen tarttui miekkaansa mutta jonkun muun harppaaminen väliin sentään teki... no, kaiketi jotain enemmän. Kael ähkäisi tukalasti kauhusta kun Reindal astui ohitse miekkoineen, epäilemättä jo uumoillen uutta todellisuutta uhkaavaa iskua... joka hyvin nopeasti tulikin. Cathryn ehti suunnilleen havahtua tuntumaansa harpanneeseen mieheen kun toinen joutuikin jo kavahtamaan taaksepäin käsittämättömän nopean iskun tieltä, joka sai katinkin henkäisemään. Mitä outo nainen ikinä tekikään oli selvästi jotakin jota vastaan ei voinut normaalein keinoin käydä... vaikka melkoiseksi helpotuksekseen hän saattoi nopeasti tajuta Reindalin onnistuneen välttämään äskeisen... jotenkin. Nyt ei kuitenkaan ollut hetki puida tätä yhtään enempää. Miehen huuto hätkähdytti tyrmistyneen kissankin nykyhetkeen, muistuttaen soturinvaistoja toimimaan nopeasti. Nainen säpsähti, mutta jännittyi uudestaan sihahtaen, ja ponnisti tuskin jalkojaan tapailemattakaan kauemmas hätäisellä kierähdyksellä. Pudonnut sapeli jäi niille sijoilleen mutta sitä ei nyt ehditty murehtia. Huojahdellen ja irvistellen katti kiskoi viimein jalkojaan alleen, heittäen jossain määrin pyöreäsilmäisen katseen silmäkulmastaan niin mieheen kuin ympärilleenkin. Ei ollut vaikea tajuta kuinka täpärästi kumpikin heistä oli juuri välttynyt yksiselitteiseltä kuolemalta, ja kuinka helposti moinen voisi tapahtua uudestaan... Ainakin hetken verran jäljelle jääneen sapelin kahvalle laskeutunut käsi epäröi.
<Sunbaron>: Reindal ei tohdi irrottaa katsettaan naisesta edestään, ei edes vilkaistakseen kauemmas kierähtävään Cathryniin. Tämä liikkuu edelleen, mikä kertoo aivan tarpeeksi tämän voinnista tähän hätään. Se, että tämä liikkuu poispäin (eikä heti sen jälkeen vaihda suuntaansa) kertoo myös tämän oivaltaneen aivan tarpeeksi hyvin vaaran heidän edessään. "En ole varma mistä on kyse. Mutta tuolla soturilla on aseenaan jotakin muuta kuin terästä", Reindal mutisee nopeasti, eikä tosiaan tarkoita juuri nyt, että naisen miekka olisi jotenkin erityisen... vaikka tarkemmin katsoen sen tummanpuhuva terä eittämättä vaikuttaa pahaenteiseltä sekin. "Näit sen. Tiesit mitä tapahtui. Tai ainakin aavistit jotakin", nainen tokaisee. Tämä katsoo nyt suoraan Reindaliin. Katse ei ole edes erityisen päättäväinen, mutta siitä huolimattakin se on täysin rikkomattoman suora. Kuin tämä ei edes ymmärtäisi tarvitsevansa itsevarmuutta mokomaan. Naisen miekankärkikin värisee kevyesti, kaikkea muuta kuin jämäkän, varman soturin merkkinä. Ja silti... silti tämä tuntuu täysin, kammottavan järkkymättömältä. Silti mies haparoi tämän edessä. "Toivon että pystyt muuhunkin", nainen lisää. Se kuulostaa oudon... vilpittömältä. Pyynnön viattomuus saa hänet värähtämään. Koko tilanteeseen on hankala edes suhtautua. "... Hevonen jääköön tänne. Sillä on vähemmän hätää kuin meillä. Etsin sen kyllä myöhemminkin. Meidän pitää häipyä nyt", Reindal sihahtaa Cathrynin suuntaan. Asioiden tärkeysjärjestys on kokenut hyvin nopean, hyvin välttämättömän muutoksen.
<spyrreh>: Kukaan muukaan ei tuntunut uskaltavan päästää pitkää naista silmistään, tai tietävän miten suhtautua tähän... vaikka Kael epäilemättä tiesikin tästä eniten. Ainakin pojan silmät levisivät entistä enemmän kun muukalainen kiinnitti huomionsa Reindaliin, ilmeisen kiinnostuneena... ja samaan aikaan häiritsevän vilpittömänä. Kuitenkin kaksikko oli jo selvästi itsekin perillä siitä mitä heidän edessään suunnilleen seisoi... tai ainakaan edes kissa ei ollut aikeissa yrittää singahtaa uudestaan muukalaisen kimppuun. Tämä puristi sapeliaan mutta musta häntä oli pörhistynyt epämääräisesti. Siltikin vihreissä silmissä oli jälleen terävä, arvioiva katse... vaikkakin tähän hätään olento taisi katua melkoisesti äskeistä äkkipikaisuuttaan. Naisen huomion kiinnityttyä uhkaavasti Reindaliin jännittyi kissaihminenkin kuin uumoillen pahaa. Muukalainen ei tuntunut olevan käsitettävissä oikein... mitenkään, mutta se ei selvästikään tehnyt tästä tippaakaan vaarattomampaa... Cathryn ei irrottanut katsettaan muukalaisesta mutta repaleiset korvat liikahtivat miehen kuiskaukselle, ja nainen nyökäytti vaivihkaa päätään. Hänellä ei selvästikään ollut aikeita väittää vastaan... taisi olla ikävän selvää mitä tapahtuisi jos he jäisivät paikalle. Hiljaa toinen käsi laskeutui puolestaan vyöltä pilkistävälle tikarille. Kukaties viskattu terä ostaisi heille edes hetken aikaa, vaikka ei muuta saisikaan aikaiseksi...
<Sunbaron>: "Tee jotakin. Tee jotakin muuta tai tapan kissan ja otan pojan. Tee jotakin nyt", nainen melkeinpä vaatii. Tämä kuulostaa äkkiä aavistuksen kiinnostuneemmalta, suorastaan uteliaalta. Se, ettei Reindal tunnu olevan lähdössä mukaan tähän, ei selvästikään varsinaisesti miellytä tätä. "Pelkäänpä... pelkäänpä, että juuri nyt meillä on hieman tärkeämpää tekemistä", Reindal pakottaa itsensä vastaamaan. Eittämättä väärä vastaus... mutta rehellisesti hän ei usko oikeita olevankaan. Ote miekankahvasta tiukentuu, ei niinkään mistään odotuksesta vaan siitä yksinkertaisesta tosiseikasta, että hän tietää asioiden olevan menossa vain huonompaan suuntaan. Naisen ilme tiukentuu, ja samalla ilma tämän ympärillä tuntuu suorastaan riipaisevan. Ilman mitään yliluonnollisiakin aisteja on eittämättä selvää, että tämä ei aio odotella sen pidempään mitään. Tämä ottaa askeleen eteempäin...
Itse kukin soturi tuntuu herpaantuvan keskittymisestään, kun sivummalta, totta puhuen jo varsin läheltä, kajahtaa äkkiä vihainen huuto. Totta puhuen äänet olivat eittämättä kuuluneet jo pitempäänkin, mutta vasta nyt ne tunkeutuvat läpi kuolettavasta tilanteestakin. "Tuolla noin!" Nainen tuntuu hetkeksi herpaantuvan, ja Reindalkin heittää hätäisen katseen taakseen. Tuntuu mahdottomalta, että heidän tilanteensa oli hetkeksi päässyt unohtumaan, mutta nyt se näyttäytyy taas koko ikävyydessään: pimenevässä illassa katua pitkin marssii kokonainen varkaiden kulkue... tai sotajoukko. Resuisia ja arpisia miehiä, mutta myös komeampia ja paremmin puettuja. Mutta yhtälailla aseet käsissään. Näitä on paljon. Parikymmentä ainakin, varmasti. Enemmänkin ehkä - ainakin jos otetaan mukaan ne, jotka varmasti vaanivat muualla. Kaikki vihaisia, tai ainakin valmiita ja totisia, kaikilla aseita kourassa. Kaikki selvästi aikeissa tehdä pahojaan. "Teitä varoitettiin jo tullessanne! Te hölmöt henkipatot!" eräs varkaista kärjessä huudahtaa. Sama mies, joka sillalla tinkasi heidän kanssaan viimeiseen pennoseen asti. Näitä ei juuri tunnu kiinnostavan jo käynnissä ollut tilanne... toisin kuin varmasti sen keskellä olevia. Kahden tulen välissä...
<spyrreh>: Se millaiseksi asetelma oli nopeasti suuntaamassa tuskin oli ainakaan yhtään helpposelkoisempi. Cathrynin kulmat kurtistuivat epätietoisesti ja -luuloisesti kun pitkä nainen alkoi tivata... tai kaiketi uhkailla Reindalia näyttämään taitojaan. Tämä ei tuntunut tippaakaan yhdeltäkään soturilta jonka hän oli koskaan tavannut, tai edes käyttäytynyt tavalla jonka hän olisi voinut ymmärtää, ja moinen sai hänen niskavillansa pystyyn. Sormet puristuivat hiljaa tiukemmin tikarin kahvalle paremmankaan puutteessa kun muukalainen selvästi miehen vastaukseen tyytymättömänä harppasi eteenpäin... ja sitten äkkiä kiristyvän ilmapiirin rikkoi vihainen huuto. Kohti harppova väkijoukko tuskin oli varsinaisesti mitenkään huojentava käänne, mutta ainakin tämä toi nopeasti jotakin tutumpaa ja selkeämpää kaiken keskelle. Jännittynyt poikakin säpsähti harhautuen heittämään varsin paljonpuhuvan katseen varasjoukkoon. Cathryninkin kuonolle nousi nopeasti hankala irvistys, mutta tämä soi saapujien suuntaan vain pikaisen vilkaisun, ennen kuin heitti nopean katseen Reindaliin. Muukalainenkin tuntui ainakin harhautuneen tästä kaikesta.... "Loistava ajoitus" tämä sihahti hiljaa (sävyyn, joka jätti jokseenkin hämärän peittoon oliko kyseessä sarkasmia vaiko ei) ennen kuin kiskaisikin tikarin tupestaan. Enempiä miettimättä katti sinkautti terän kohti muukalaista, kurotti sitten lähestulkoon nappaamaan maasta mukaansa samalla liikkeellä mitä vain ehti, ja syöksähti sitten nopeasti (vaikkakin hieman horjuen) liikkeelle. Nyt oli mentävä, tai he tosiaan jäisivät kaiken keskelle....
<Sunbaron>: Reindal jakaa Cathrynin katseen. Sen hetken kun he nyt ehtivät katseita jakaa. Sen aikana kaksikon välille tuntuu kuitenkin syntyvän aivan tarpeeksi hyvän yhteisymmärryksen. kun hetki on ohi ja tulee seuraava, kääntyy kaksikko yhtä päätä ja kumpikin viskaa. Tosin siinä missä Cathryn kiskaisee tikarin, tempaisee Reindal jotakin maasta. Monien jalkojen tallattavana, joen varrella, syksyn tietämillä, Mirtan kaltaisen paikan kadut ovat aina pelkkää mutaa... Jos nainen todella harhautui äskeisestä väliintulosta, ei tämä sitä näytä. Tämän käsi liikkuu nopeammin kuin ajatus, ja tekee vaivattoman oloisesti sen mikä monelta miekkamieheltä olisi ollut varautuneenakin saavutus: tämä sivaltaa miekalla tikarin lennosta. Teräs iskee terästä vasten... montakin kertaa. Niin nopeasti että se kuulostaa pelkältä yhdeltä ainoalta melkein yhtenäiseltä ääneltä. Mutta teräs laulaa silti monta sointua. Jollakin ilveellä naisen miekka on yhä linjassa, yhä torjumassa, Reindalinkin käden heilahtaessa. Mutta olipa miekka missä vain on asioita joita vastaan mokomalla ei ole väliä. Ilma humisee ja rääkyy monta kertaa silmänräpäyksessä. Ja silti, teräksestä huolimatta, tämän pää kiskaisee taaksepäin ja nainen horjahtaa. Kukaties ähkäiseekin. Reindal ei jää kuuntelemaan. "Poika! Liikettä!" Reindal ähkäisee. Hän kiskaisee purppurapäisen nulikan liikkeeseen itsensä kanssa, kukaties enemmänkin jopa retuuttaa tätä mukanaan. Suuntia on vähän, jos totta puhutaan. Suurin osa niistä on ehdottoman huonoja. "Majatalon läpi!" mies vielä sihahtaa, ennen kuin suuntaa kohti rakennusta. Takaovi, tai pahemman puutteessa vaikkapa vain majataloa ympäröivän aidan ylitse avautuva ikkunakin, tuntuvat huomattavasti varasjoukkoa tai tätä soturin kammotusta paremmilta vaihtoehdoilta.
<spyrreh>: Ja jälleen kerran vaadittiin vain silmänräpäys siihen, että kireä tilanne repesi toimintaan. Ilmaa halkova tikari kilpistyi muukalaisen miekkaan kalahtaen, mutta Reindalin yrityksellä oli selvästikin hieman enemmän tehoa... ei sillä, että Cathrynkaan olisi jäänyt seuraamaan tätä yhtään pidempään. Katti oli selvästikin jo oppinut tarpeeksi ollakseen yrittämättä käyttää tilannetta hyväkseen ainakaan yhtään sen uhkarohkeammin kuin pakko oli, ja sumeilematta olento heitti olalleen mitä ehti nappaamaan pyörähtäen ympäri. Valinnanvara jäi tosiaan hyvin vähiin tässä tilanteessa ja hyvin pian taisi kissakin päätyä samaan tulokseen miehen kanssa. Hän heitti vain nopean vilkaisun toisen suuntaan ennen kuin säntäsikin takaisin pihan poikki, kohti majatalon ovia. Olisi kaiketi vain pakko katsoa mennessä mihin he oikein olisivat menossa...
Äkillinen käänne ja suunnanmuutos nappasi pojan selvästikin suuremmalla yllätyksellä, mutta oli kuinka oli, aikaa tähän ei ollut eikä nyt suotu. Nulikastakin irtosi pieni epämääräinen ähkäisy kun Reindal kiskaisi hänet mukaansa, mutta lopulta hämmentynyt tai ei, ei Kaelillakaan ollut selvästi haluja jäädä katsomaan tilannetta yhtään pidemmälle. Oli kuin kauhusta jähmettynyt pakoreaktio olisi viimein laukaistu, eikä poikakaan laittanut hanttiin hämmingistään huolimatta kun häntä alettiin kiskoa kohti majataloa. Toivottavasti teko tulisi edes samanlaisena yllätyksenä heidän takaa-ajajilleenkin....
|
|
|
Post by submarine on May 13, 2017 20:28:16 GMT 3
((Olemme siirtyneet pelissä kokeilumielessä osittain hybridimuotoon, jossa nopeat, taktiset ja toiminnalliset tilanteet käydään läpi pöytäroolipelisysteemillä kasvokkain. Tämä on todettu nopeaksi ja ytimekkääksi tavaksi setviä tilanteita, joissa roolipelaaminen ja tarkka, syväluotaava hahmonkuvaus ovat toissijaisempia ja se mitä tapahtuu ja mitä siitä seuraa on tärkeämpää. Tässä on kuitenkin perinpohjaisuuden vuoksi vapaamuotoinen raportti tapahtuneesta, jottei jäisi ikäviä aukkoja.))
Cathryn ja Reindal rynnistivät hetkellisen harhautuksensa turvin majatalon pihaa kohti mukanaan yksi purppurapäinen nulikka ja perässä viipottava koira. Perään jäivät mystinen, ehdottoman kuolettava soturinainen ja kohti säntäävä varkaiden lauma. Kumpikaan kaksikosta ei ehtinyt vilkuilla taakseen tai arvioida miten asiat tästä kehittyivät, vaan he törmäsivät suoraan sisään majatalon ovesta, keskelle valoa ja illanvieton ääniä. Taakse jäivät "Tuolla ne menevät! Hei, tuolla on vielä joku!" -tyyliset, vihaiset huudot.
Majatalon sisällä reaktiot olivat jokseenkin sellaisia, kuin voisi olettaakin kun sisään paukkaa kiireisiä, aseistautuneita, selvästi tositoimiin valmiita muukalaisia. Katseet kääntyivät, sätkyimmät kavahtivat pöydistään pystyyn ja majatalon vartijat laskivat käsiään nopeasti aseiden suuntaan. Asiaa ei kuitenkaan jääty selvittelemään, vaan pelkän nopean vilkaisun ja aseiden huotriin työntämisen jälkeen pakenijat rynnistivätkin jo kohti keittiöltä vaikuttavaa takahuonetta. Joku erityisen toimelias henkilökuntaan kuuluva tuli loikanneeksi kädet levällään tiellekin, mutta tämä paiskattiin sivuun suurempia selittelemättä. Pako jatkui. Keittiössä kiskaistiin käsiin ensimmäinen eteen tullut, jolta nopein ja terävin käskyin tivattiin takaoven sijaintia. Se myös saatiin ilman vastusteluja.
Vartijoiden jo meuhkatessa perässä sankarimme suuntasivat takaovelle ja paukkasivat siitäkin ulos majataloa ympäröivän muurin viereen - vain kuullakseen sivustaltaan "Tuolla!" -huudon ja nähdäkseen kohti säntäävän varkaan veitsi kourassa. Mutainen piha koitui kuitenkin miehen kohtaloksi, sillä tämän nopea ja toimelias hyökkäys muuttui pelkäksi hätäiseksi kompuroinniksi, jonka Cathrynin nopea sapelinsivallus leikkasi vielä lyhyemmäksi. Paha kyllä häly oli ehtinyt kiinnittää jo ainakin puolen varasjoukon huomion, ja seuraavassa hetkessä saman kulman takaa paukkasikin jo melkoinen miesjoukko kaksikon perään. Ei muuta kuin juoksua toiseen suuntaan muurinviertä, toivottavasti odotavalle takaportille.
Hetken ryntäilyllä takaportti löytyikin, mutta nopea riuhtaisu osoitti sen olevan lukossa. Ei valtava ongelma, oltiinhan tässä kuitenkin tekijämiehiä, ja hädin tuskin miestä korkeampi, epätasaisista kivistä paukutettu muuri ei varmastikaan olisi mikään ylitsepääsemätön este - mutta veisi kuitenkin todennäköisesti useamman hetken kuin perässä ryntääviltä varkailta kestäisi ehtiä iholle. Tehtiin salamannopeita päätöksiä; Cathryn kiskoi esille sapelia ja tikaria, ja Reindal tuli heivanneeksi retuuttamansa, häkeltyneen nulikan muurinharjalle, ennen kuin kääntyi nopeasti tekemään saman.
Kohtaaminen oli nopea ja armoton. Monissa kuolettavissa vaaroissa kuntounut seikkailijakaksikko iski varkaita päin teräksellä ja kuolettavalla päättäväisellä, ja hetkessä teräs niitti useammankin konnan hengen ja pakotti muut perääntymään. Takaisin sohivat veitset ja väkipuukot taas eivät saaneet aikaan paljoakaan kaatuvien tovereiden takaa. Varaslauma vetäytyi nopeasti huonon, vähäväkisiä sotureita suosivan aseman ja näiden hurjuuden edestä.
Verenkatkuinen, armoton iskujenvaihto avasi tarpeeksi pitkän hetken, että kaksikko sai kiskottua itsensä, tavaransa ja vielä Onnimanni-koirankin muurien ylitse ja toiselle puolelle, Mirtan huomattavasti autiomman näkyisille, jopa osittain raunioisille sivukujille. Hetkien aikana ei ehditty paljoa miettiä, sillä varmaa oli että varasjoukko tajuaisi pian heidän pakonsa suunnan - puhumattakaan pysäyttämättömästä, kuolettavasta soturinaisesta. Nopeasti päädyttiin suuntaamaan kohti kaukaisempaa kahdesta sankareidemme tietämästä portista. Odottamattomampi valinta mahdollisesti kyttääville varkaille, toivottavasti.
Varovainen pako halki hämyisten, resuisten katujen ei tuottanut suuriakaan ongelmia joukolle, mutta matkan aikanakin nämä kuulivat ikävän läheltä monia teräviä, nopeita huutoja. Varkaat eivät selvästikään olleet antaneet vielä periksi. Portin lähimaastoon päästiin kuitenkin ilman suurempia ongelmia, ja Cathryn luikki tarkastamaan tilanteen, elätellen toiveita etteivät varkaat olisi ehtineet vielä varoittamaan portinvartijoita. Vielä mitä; viisipäinen miesjoukko jututti jo portinvartijoita, joten vastassa oli peräti seitsemän miestä. Parempi siis tekaista suunnitelma.
Cathryn livahti takaisin odottajien luokse, ja neuvoi Reindalia ottamaan väijytysaseman; nainen jolkottaisi takaisin esille, esittäisi yllättynyttä ja pakenisi nopeasti takaisin kujille, mukamas yllättyneenä. Toivon mukaan saataisiin miehiä perään, ja näitä voitaisiin sitten iskeä yllättävällä väijytyksellä, jonka turvin nämä saataisiin varmasti paljon paremmin maihin kuin vain päin ryntäämällä. Siinäpä siis suunnitelma, jolla toivon mukaan päästäisiin läpi portista.
Kohtalo on ikävä kyllä oikukas: Cathryn hölkkäsi hölmönä paikalle - ja pysähtyi vielä hölmömpänä, kun edessä ei odotanutkaan mikään varasjoukko, vaan joukko nopeasti ja äärimmäisen nopeasti surmattuja miehiä - ja näiden keskellä sama synkeä ja pahaenteinen soturi, joka kiskoi juuri miekkaansa irti viimeisestä. Hetken aikaa nämä kaksi tuijottivat toisiaan hiljaisuudessa, jota rikkoivat korkeintaan rikottujen, tapettujen miesten viimeiset korinat. Cathryn katsoi parhaaksi liueta paikalta nopeasti. Ikävä kyllä murhaavalla naisella tuntui olevan jotakin asiaa, sillä tämä kiiruhti perään.
Hätäinen vetäytyminen päätyi yhtä hätäiseksi väistöyritykseksi, kun Cathryn selitti tilanteen Reindalille ja pojalle nopeina huutoina ja koko joukko yritti kiiruhtaa piiloon. Ei tarpeeksi nopeasti, ikävä kyllä, vaan nainen ehti kannoille. Kun tiulanne meni siihen, katsoi Reindal parhaaksi harpata tielle. Hän kävi soturia vastaan kaikella taidolla ja syvemmällä kyvyllä jota hallitsi, tavalla joka olisi varmasti kaatanut maallisemman soturin kuin soturin. Mutta turhaan. Iskut vaihtuivat nopeammin kuin silmä ehti nähdä, mutta lopulta ainoa joka tästä kärsi oli Reindal itse. Mies iskettiin pöllämystyneenä sivuun, vielä suhteellisen eheänä mutta kaikkea muuta kuin hyvinvoivana. Edes Cathrynin nopeasti ampuma, tarkka nuoli ei päässyt perille asti. Olipa kyse mistä olikaan, ei tämän soturin puolustuksessa ollut aukkoja.
Epätoivoisten hetkien aikana Cathryn kävi seuraavaksi tapauksta vastaan ostaakseen tovereilleen hetken aikaa paeta. Ainoan sapelinsa kanssa nainen jäi viivyttämään tätä, vaatien saada tietää kuka tämä edes oli ja mitä halusi. Vastauksensa tämä sai samanlaisen miekkojen kurimuksen muodossa. Kaikeksi onneksi ankara puolustuskanta ja väistely tuntuivat sentään pitävän hengissä; olipa naisen kuolettavuuden salaisuus mikä tahansa, ei se tuntunut kuitenkaan yltävän miekankantamaa pidemmälle. Väistelystä ja loikkimisesta olikin sitten hyvä paeta kiireen vilkkaa.
Pienen joukkion pako hirvittävän soturin tieltä johti nämä lopulta pieneen, hylätyn oloiseen kiviröttelöön, jossa nämä kyhjöttivät aikansa aseet kourissa, jokaista rasahdusta varuillaan kuunnellen ja valmiina hyökkäykseen hetkellä minä hyvänsä. Sitä ei kuitenkaan välittömästi tullut, ja jonkin ajan kuluttua Cathryn luikki takaisin ulos, tarkastamaan tilannetta. Nainen olisi varmasti vielä lähellä, ja ostaakseen aikaa tovereilleen vetäytyä suuntasi kissamainen soturitar meteliä pitäen toiseen suuntaan. Takaa-ajaja löytyi nopeasti, mutta vaikutti siltä, ettei tämä ollut yhtä hyvä jahtaamaan eläimellisen ketteriä, yön hämärässä vaivatta näkeviä takaa-ajettavia kuin kohtaamaan näitä asein. Cathryn pidätteli hetken tahtiaan vetääkseen tätä kintereillään, ennen kuin karisti naisen kannoiltaan. Pakomatka vei tämän Mirtan muurien juurelle, ja tietämättä varsinaisesti missä juuri nyt oli suuntasi nainen vastapäivään, mikä veisi tämän ennemmin tai myöhemmin takaisin portille.
Samaan aikaan Reindal, onnimanni ja nulikka olivat nämäkin lähteneet liikkeelle. Luikintaa ei ilmaantunut häiritsemään kukaan tai mikään, vaan nämäkin pääsivät muurin juurelle varsin vaivatta - ja tuurinkantamoisella myös lähelle Cathrynia. Liityttiin taas yhteen, ja hetken miettimisen jälkeen todettiin, että rauhallisessa tilanteessa olisi kukaties paras vain kaivaa valtaushaka esiin ja kiskoa koko joukkio muurien ylitse. Ihme kyllä tämä myös saatiin tehtyä ilman sen suurempia hankaluuksia.
Muurien harjalta aukeni aavemainen näky, kun Mirtaa ympäröivät laajat, tuntemattomien menneisyyden mullistusten ja ajan hampaan sortamat rauniot kylpivät kuunvalossa. Siellä täällä vilahteli kelmeitä, kolkkoja hahmojakin - vaaroja, joista kaksikko lyhyen vierailunsa aikana olikin ehtinyt jo kuulla. Mirtan raunioiden keskelle luikkiminen saattaisi hyvinkin osoittautua vain entistäkin suuremmaksi vaaraksi. Juuri nyt asiaa ei kuitenkaan ehditty liiaksi miettiä, vaan muureilta lähdettiin laskeutumaan. Sekin onnistui vaikeuksitta.
Koko joukko hiipi epämääräisten, kivisten, jo osittain sammaloituneiden ja musertuneiden kivisten rakennustenraatojen halki. Henkeä oli pakko vetää kaiken tämän jälkeen, joten etsittiin nopeasti hieman näkösuojainen paikka, jossa vietettiin muutama vainoharhainen, kaikkea muuta kuin varma hetki. Ympärillä yössä kantautuivat oudot, epäinhimilliset äänet, ja siellä täällä vaivihkaiset, paljon pahemmasta vihjailevat rapinat ja kolahdukset tekivät nopeasti selväksi: tänne eivät tunkeilijat olleet tervetulleita. Saalistajien ja vaarojen keskellä yöpyminen tai luikkiminen ei tuntunut järin järkevältä, joten nopeasti päädyttiin suuntaamaan raunioita halkovalle tielle. Olisihan se selvä vaaranpaikka, mutta toisaalta nopeampi. Vaaniva vaarakin olisi helpompi havaita ennalta.
Tietä pitkin tosiaan päästiinkin etenemään nopeasti, ja totta puhuen ihmeen vähin haaverein - ainakin aluksi. Lopulta rauniot kuitenkin paljastivat vaarallisuutensa: sankarimme ehtivät hädin tuskin äkätä suuren, vaanivan hahmon, ennen kuin se jo hyökkäsi näiden keskelle. Hirvittävä, epäsikiömäinen hirviö, joka tuntui yhdistävän kaikenlaisten petojen pahimpia puolia. Tarkkaa kuvaa ei ehditty jäädä arvailemaan, vaan salamannopsaan itse kukin veti aseita esiin. Nopeasta miekankäyttelystään huolimatta Reindal jäi kuitenkin pahasti alakynteen, kun hirvitys kahmaisi hänet musertavaan, runnovaan otteeseensa, johon ei miehellä ollut juuri vastarintaa tarjottavana.
Cathrynin sapelinheilutus pelasti paljonkin, kun nainen koukkasi pedon sivustaan ja upotti aseensa sen lapaan. Kipu sai hurjan pedonkin kavahtamaan, ja se irroitti otteensa Reindalista ennen kuin säntäsi takaisin sinne mistä oli tullutkin. Mies mätkähti maahan kuin märkä rätti, tiedottomana ja holtittomana - mutta kuitenkin hengissä. Hänen ohimoaan halkoi rujo, verta tursuava haava, mutta mitään ei tuntunut olevan todella rikki.
Tilanne näytti pahalta, ja paremman puutteessa oli pakko siirtyä hitaasiin ja hankalaan kulkuun, kun Cathryn otti Reindalin kiskottavakseen ja purppurapäinen poika joutui ottamaan miehen tavarat. Ja sitten itse kukin raahasikin raskaita kantamuksia pitkin kuun valaisemaa, kelmeää tietä. Useammankin kerran kaksikko näki ympärillään, kauempana tai lähempänä, pahaenteisiä, kelmeitä ja epäinhimillisiä hahmoja, jotka tiirasivat arvioivasti tätä näkyä. Tarkkasilmäinen kissa onnistui kuitenkin pitämään mokomat loitolla nopein nuolin ja viskatuin kivin. Selvästi paikallisetkin hirvitykset kunnioittivat suuren pedon pois ajanutta soturikaksikkoa sen verran, etteivät tohtineet yrittää mitään. Lopulta Reindalkin tuli taas tolkkuihinsa sen verran että pystyi taas nousemaan jaloilleen. Täydessä taistelukunnossa hän tuskin tulisi kuitenkaan olemaan moneen päivään - etenkään kun edessä olisi pakoretki.
Öillisten kauhunhetkiensä jälkeen joukkio jätti lopulta Mirtaa piirittävät rauniot taakseen. Niiden jälkeen odottivatkin harhaanasutut erämaat, joita ainaiset, harvat rauniot ja epämääräiset kivikasat kuitenkin halkoivat merkkeinä lukemattomista menneiden aikojen kansoista ja menetetyistä, unohtuneista valtakunnista. Alavien nummien keskeltä löytyikin hetken etsimisen jälkeen suhteellisen eheä muurinpätkä, jonka juurelle nämä sitten leiriytyivät, selvittelemään päitään ja lepäämään. Yksi haaste takana - ja monta varmasti edessä.
|
|