|
Post by spyrre on May 14, 2017 1:14:41 GMT 3
<Sunbaron>: Aamu aukeaa siedettävänä. Pilvisenä, mutta sentään kuivana. Se ei tosin tunnu juuri sen mukavammalta ainakaan Reindalista. Mies irvistää kevyesti avatessaan silmiään. Hänen sormensa hakeutuvat pään ympärille kierretylle siteelle. Muistikuvat yön loppuppäästä ovat epäselkeitä ja häilyviä - joskin ne kertovat silti aivan tarpeeksi. Mies vilkaisee ympärilleen nopeasti tekaistussa, pienessä leirissä. Vaatimaton, pieni. Piilotettu niin hyvin kuin mahdollista. Ei järin mukava. Ei liioin miekka hänen polviensa päällä tai kivinen seinä hänen selkänsä takana. Jonkinlaisia elkeitä varovaisuuden eteen. Nähtävästi tarpeettomia. Kaikki ovat vielä hengissä. Aavistuksen voipuneesti Reindal tarjoaa vieressä havahtuvalle Onnimannille nopean rapsutuksen, ennen kuin vääntäytyy hitaasti pystyyn. Hän irvistää. Olo ei ole järin häävi. Ei tosiaan. Monestakin syystä.
<spyrreh>: Vain muutaman tunnin takaisia tapahtumia ei ollut helppoa jättää mielestään noin vain, vaikka he olivat jo rynnänneet niin kauas Mirtasta kuin yönselkään ensihätään saattoivat. Tässä verrattain hiljaisessa aamussakin, pienen piilotetun leirin reunamilla torkkunut Cathryn säpsähti nopeasti liikkeen äänille ja kohotti päätään sormensa jo valmiina sapelinsa kahvalla ennen kuin vasta tajusi ettei kyseessä tähän hätään sentään ollut uusi hyökkäys. Katti pälysi hetken siristellen ympärilleen ennen kuin rentoutui jälleen hoksatessaan mistä oli kyse, ja huomio kääntyi kohti liikehtivää miestä. "Huomenta. Taidamme olla vielä elossa" nainen tokaisi hiljaa, venytellen sitten itsekin irvistäen. Hänenkään olonsa tuskin oli kummoinen tähän hätään vaikka olento yritti näyttää niin valppaalta kun tähän hätään saattoi... siitäkin huolimatta ettei hänkään voinut olla värähtämättä vaivihkaa hieman liian rivakoita liikkeitä. "Oletko vielä yhtenä kappaleena?" tiedusteltiin pian, naisen heittäessä pienen, tulkitsemattoman silmäyksen pienen matkan päähän suurien kivien lomaan käpertyneeseen myttyyn josta pisti epämääräinen tuppo purppuraisia hiuksia. Kaiketi heillä oli ollut edes hieman aikaa ajatella enemmän mihin kirottuun he tällä kertaa olivat sotkeutuneet kaiken kaaoksen jäätyä toistaiseksi taakse, mutta asiat taisivat silti olla kaikkea muuta kuin selväksi puituja...
<Sunbaron>: Reindal luo katseen Cathrynin suuntaan. Kukaties hänen pitäisi heittää tälle hymyntapainen, mutta hän onnistuu lähinnä hymähtämään tavalla, joka ei tunnu erityisen huvittuneelta. Hän irvistää kevyesti sen perään, vääntää hetken niskaansa ja siristelee silmiään aamuauringossa. "Se otus tuli kovaa. Mutta kalloni on vielä ehjä. Tästä saattaa jäädä arpi", hän mutisee. Vaikea sanoa, onko mies todella huolissaan. Siteiden alla lymyää eittämättä rujo jälki, mutta juuri nyt se on ehdottoman toissijaista. "... kukaties hyväkin ettei minulla ole hevosta juuri nyt. Tähän hätään en mielisi pudota niin korkealta", hän lisää aavistuksen hämillään. Pakko kaiketi myöntää, että viime yön tällien jälkeen olo ei ole erityisen vanttera tai vakaa. Reindal laskee katseensa maassa lojuvaan myttyyn. Ilme ei muutu ainakaan juuri sen selkeämmäksi mokomasta. "No. Tässä me nyt olemme. Ja poika on yhä matkassamme. Emme taida olla vieläkään hullua hurskaampia", mies toteaa. Hän tuijottaa nulikkaa siihen malliin, kuin pohtisi herättääkö tämä vai ei.
<spyrreh>: Kissamainen nainenkin vastaa suunnilleen epämääräisellä myhähdyksellä, nyökäyttäen päätään sanoille. "Olisi siinä. Kaiketi pahemminkin voinut käydä" tämä mutisi, osaamatta silti olla kuulostamatta aavistuksen lattealta. Koko kirottu käänne oli ollut niin odottamaton ja sekava ettei tästä ollut helppo ottaa tolkkua edes näin jälkikäteenkään... mutta kaiketi tällä kädellä oli pelattava, suuntaan tai toiseen. "Parempi kaiketi että emme yritä hakea sitä hevosta aivan heti. Naamamme luultavasti muistetaan tämän jälkeen" hän lisäsi puuskahtaen, seuraten sitten Reindalin katsetta. Hetken aikaa tämäkin pysyi hiljaa, ennen kuin puuskahti uudestaan. "...hajuakaan mitä kirottua meidän nyt pitäisi tehdä?"
<Sunbaron>: Reindal huokaisee. "Niin. Pelkäänpä että meidän tiemme johtaa juuri nyt muualle kuin takaisin Mirtaan", hän toteaa. Ikävä myönnytys. Hevonen on selvästi tärkeä miehelle. Hän ei kuitenkaan jää murehtimaan asiaa. Tärkeämmät kysymykset vaativat huomiota. Kuten mitä seuraavaksi? "Se nainen. Se tuli jostakin. Se oli tämän pojan perässä. Ja ennenkaikkea, se osasi... asioita", mies mutisee. Hän tuijottaa nulikkaa mietteliäästi. Kuka mokoma liekkienviskoja tarkalleen on? Ja mitä tämä oikein on tehnyt saadakseen peräänsä jotakin... sellaista? "... no. Olipa miten oli. Meidän on suunnattava muualle. Meillä on perässämme varkaita, ja selvästi jotakin muutakin. Ensimmäiset kaikkoavat kun otamme vähän etäisyyttä. Muusta en ole varma", Reindal toteaa. Hän vilkaisee vielä poikaa. "Otetaanko selvää mistä on kyse?"
<spyrreh>: Cathryn saattoi vain kohauttaa olkapäitään jokseenkin latteasti sanoja myönnellen. Hevonen ikävä kyllä jäisi nyt sinne missä tämä oli... tälle tuskin saattoi tähän hätään tehdä yhtään mitään. "Sapelinikin jäi sinne... jonnekin" kattikin mutisi happamasti ennen kuin vaikeni jälleen hieroen jomottavaa niskaansa. Heillä oli eittämättä nyt melkoisia kysymyksiä edessään... mukaanlukien mutta ei siihen rajoittuen aivan vain sekin pikkuseikka että mistä koko farssissa oli edes kyse. Toisen pohdiskelu oudosta naisesta toi petomaisille kasvoillekin mietteliään, pahaa-aavistelevan ilmeen. "Mmh. Se... se ei ollut mikään rosvo. En tiedä mistä kirotusta on kyse, mutta... yksi niistä se ei ainakaan ollut. Tuo... on sekaantunut johonkin. Ja nyt kaiketi sitten mekin." Katti vaikeni jälleen hetkeksi nulikkamyttyä silmäillen, kunnes sitten nyökkäsi miehen kysymykselle. Nainen liikahti noustakseen jokseenkin synkein elkein kaiketi nulikkaa herätelläkseen, mutta äkkiä mytty liikahtikin aivan omin avuin. Poika kohottautui hieman huterasti paikoiltaan, vilkaisten sitten vaisusti kaksikkoa sekaisesti törröttävän kuontalonsa lomasta. Tämä näytti eittämättä siltä ettei ollut tainnut nukkua itsekään kovinkaan hyvin.... jos ollenkaan, vaikka aiempi villi olemus olikin jo selvästi laantunut. "Se... äh. Ei se ollutkaan. Tiesin että se ja ne muutkin on tuolla jossain, mutta... en tajunnut että ne oli jo... noin lähellä. Jos olisin tiennyt niin olisin varmaan vain... jatkanut matkaa." Nulikka mutisi hetken kuivaa kurkkuaan tapailtuaan, ennen kuin veti henkeä jääden hetkeksi haromaan kuontaloaan. Cathryn kohotti melkoisesti kulmiaan tälle, ja repaleiset korvat vetäytyivät taaksepäin. Tällä kaikella oli selvästi takanaan jotain vielä enemmänkin.
<Sunbaron>: Reindal tuntuu pohtivan pitkälti samoja asioita kuin Cathrynkin. Kukaties hänellä olisi tarjota vastauksiakin, mutta nulikka osoittaakin äkkiä outoja elonmerkkejä ja ponnahtaa istumaan - jopa huomattavasti eilistä puhehaluisempana. Mies kohottaa kulmiaan kun tämä alkaa tehdä sekaista selontekoaan. Hän vilkaisee vielä Cathryniin, ennen kuin työntää miekkansa lopulta pois ja kumartuu aavistuksen lähemmäs nulikkaa. Tämän sanat taitavat lopulta luoda enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hän kurtistaa kulmiaan hieman, ennen kuin kumartuu lähemmäs. "Kaelko se oli? Pelkäänpä että sinun pitää selittää hieman perusteellisemmin. Kuka sinun perässäsi oikein on, ja mistä tässä on kyse? Ja miksi... tai miten oikeastaan... sinä sytytit sen miehen liekkeihin aikaisemmin? Haluaisimme itse kukin ymmärtää mistä oikein on kyse ja mihin olemme sekaantuneet", mies toteaa, yrittäen kaiketi kuulostaa mahdollisimman kärsivälliseltä ja pitkämieliseltä tässä kohtaa.
<spyrreh>: Vaikutti uhkaavasti siltä että outo nulikkakin oli vielä hengissä, vaikka kaiketi ei paljoakaan sen hyvinvoivampi kuin muutkaan joukosta. Tämä liikahti jokseenkin kireästi kaksikon epäilemättä odottavien katseiden edessä, mutta ei vaikuttanut sentään siltä että aikoisi enää rynnätä suuntaan tai toiseen. Hetken aikaa sekin kokoili itseään haroen sotkuisia hiuksia silmiltään, havahtuen kuitenkin kun Kazimir kumartui lähemmäs kysymyksineen. Poika vilkaisi toista hieman empivästi silmiään räpäyttäen kunnes kohautti epämääräisen myötäilevästi olkapäitään nimelle. Ja kuinka ollakaan, lisäkysymyksetkin seurasivat pian, kuten varmasti oli odotettukin. Purppuratukan nuhjuisilla kasvoilla kävisi pieni irvistys ja tämä loi pikaisen vilkaisun ympärilleen ennen kuin tovin emmittyään päästi pienen ähkäisyn. "No... se... Egh. Se kaikki on aika... sekavaa. En tiedä miten--" se aloitti haparoiden, säpsähtäen kuitenkin kun Cathryn puuskahti kärsimättömästi. "Yritäpä kuitenkin. Tuon kaiken jälkeen haluan tietää mistä kirotusta siinä kaaoksessa oli kysymys" nainen tokaisi, vihreät silmät pistävinä. Poika luimistui, mutta hetken kahden vaiheilla epäröityään tämä kuitenkin henkäisi ja nyökkäsi jokseenkin alistuneesti. "...äh. No juu. Mä... yritän" se mutisi lopulta, luoden vielä uuden pälyilevän katseen päämäärättömästi ympärilleen. Jollakin oudolla tavalla vaikutti siltä kuin tämä olisi vieläkin matalahkolla äänellään yrittänyt olla herättämättä jotakuta, vaikka kaikki pienessä leirissä epäilemättä olivatkin jo hereillä. "...tuota... onko teillä yhtään vettä?" se tiedusteli kuitenkin kohta varovasti, hieman kurkkuaan kiusallisesti selvitellen.
<Sunbaron>: Reindal keskittyy kuuntelemaan jo varsin vaitonaisena ja tarkkaavaisena. Jonkinlainen vastaus tähän kaikkeen on eittämättä tervetullut... vaikka poika selvästi takelteleekin. Cathryn sanoo sen mitä hän ei aivan kehtaa, mutta joka tapauksessa hän nyökkää kiitollisena pojalle kun tämä yrittää uudestaan. Ja sitten... Reindal räpäyttää silmiään aavistuksen yllättyneenä kun nulikka äkkiä lopettaakin aivan kesken ja alkaa tiedustella veden perään. Hän vilkuilee hetken ympärilleen ennen kuin onnistuu vastaamaan jotakin myöntävää, ja astahtaa sitten sivummalle, kantamustensa luokse. Vettä kaiketi löytyy, enemmänkin onnenkantamoisella kuin oikeasta syystä. Vanhaa, useamman päivän nassakassa istunutta vettä. Ei ollut syytä tyhjentää sitä, mutta ei myöskään täyttää. Heidänhän oli ollut tarkoitus levätä Mirtassa. Nyt se on mukana pelkästään sattumalta. Joka tapauksessa hän kiskoo leilin esiin ja ojentaa sen pojan suuntaan. "Siinä. Ja nyt, jos viitsisit..." hän toteaa, pystymättä olemaan kuulostamaan suhteellisen kärsimättömältä kuten toinenkin.
<spyrreh>: Ilmapiiri tuskin ainakaan keveni kärsimättömien hetkien aikana, mutta ainakin vettä sentään löytyi. Kael seurasi toisen liikehdintää asettuen vähin äänin nojaamaan paremmin lohkareeseen jonka tuntumassa oli levännyt, valpastuen hieman kun leiliä viimein ojennettiin. Vanhaa ja seisonutta tai ei, mutta poika ei ainakaan valittanut kun hörppäsi nestettä kuivaan kurkkuunsa. Tämä oli epäilemättä tietoinen tiukoista katseista itsessään juodessaan ja kun tämä viimein laski leilin huuliltaan eivät nämä rohkaisseet viivyttelemään turhia. Kael selvitti kurkkuaan varovasti ja veti sitten henkeä, ennen kuin alkoi tapailla sanoja. Oudosta joukosta, johon vaarallinen nainenkin kuului, jotka selvästikin olivat hänen perässään. Suunnilleen pysähtymättömästä pakomatkasta tänne saakka. Ja lopulta temppelistä, ja tämän tapahtumista. Ei kukaties aivan juurtajaksain, mutta poika selvästikin yritti itsekin kiskoa jonkinlaista tolkkua selitykseensä. Tämä puhui suhteellisen hiljaa mutta vaikutti enää aiemman hätiköintinsä sijaan väsyneeltä ennen muuta. Kuin olisi joutunut väkisinkin jo etäännyttämään kaikkea itsestään melkoisesti. Cathryn kuunteli taustalla jokseenkin vaiteliaana, mutta yhtälailla terävänä. Nainen oli ristinyt kätensä rinnalleen, ja häntä tämän takana oli alkanut heilahdella... ei ainakaan erityisen ilahtuneeseen tapaan.
<Sunbaron>: Reindal kuuntelee vaiti. Kuunneltavaa on paljon. Hänen vellova päänsärkynsä tuskin ainakaan auttaa asiaa. Miehen on pakko istahtaa maahan jossakin kohtaa, mutta hän jatkaa kuuntelua. Oudoista paikoista, oudoista asioista. Häkellyttävästä ja armottomasta paosta. Pojan vuodatus on uskomaton, mutta toisaalta hänellä ei ole varsinaista kykyä kyseenalaistaakaan sitä. Se on mitä se on, eikä hän voi muutakaan kuin kuunnella. Kun poika lopulta lopettaa, varsin pitkän tovin jälkeen, Reindal ei ole varma mitä hänen pitäisi oikeastaan sanoa. Totuus on oudompi ja mutkikkaampi kuin hän olisi osannut epäillä. Ajatukset jostakin velhonpojista jäävät nopeasti toiseksi tämän rinnalla. "... no. En tiedä mitä minun pitäisi sanoa tuohon kaikkeen. Mutta vaikuttaa pahasti siltä, että se nainen aikoo jahdata sinua vieläkin. Kuten ne muutkin sitten. Nähdäkseni tilanteesi on suorastaan hankala", mies huokaa lopulta. Hän suoristautuu nyt vihdoin. Venyttelee hetken. Vilkaisee Cathryniin. "Puhutaan", hän toteaa varsin ykskantaan, ennen kuin viittaa sammaloitunutta muurinpätkää jonka juurelle he ovat leiriytyneet. Hän kiertää sen taakse, odottaen naista. On eittämättä paras katsoa mitä mieltä tästä kaikesta nyt edes ollaan...
<spyrreh>: Kului tovi jos toinenkin varsin outojen asioiden seuratessa toisiaan, mutta lopulta poika vaikeni jälleen. Tarina tuli jossainmäärin töksähtävään loppuunsa, ja nulikka jäi hetkeksi tuijottamaan jonnekin kaukaisuuteen viittansa lievettä hypistellen. Jos Kael murehti aiheuttamiaan reaktioita tai mitään muuta juuri nyt, ei purppuratukka ainakaan näyttänyt tätä, vaikka katse harhailikin takaisin kaksikon suuntaan Reindalin puhuessa. Mies ei ainakaan tuonut ilmi suurempia kantoja asioiden suhteen vaikka nulikka mittailikin toista hetken, kunnes henkäisi ja nyökkäsi vähäeleisen voipuneesti. "Niin kai. Jos se oli jo noinkin lähellä. Kyllä se varmaan on jo tajunnut etten ole tuolla enää. Jotenkin." poika totesi, vaiten uudestaan kaksikkoa paikaltaan vilkaisten kun Reindal suoristautuu paikaltaan Cathrynin puoleen kääntyen. Nainen silmäsi vielä nulikkaa nyökäten sitten ja kömpi sitten itsekin jaloilleen, suunnaten kohti muurinpätkää toisen jäljessä. Häntä tämän perässä heilahteli vieläkin melkoisen kiihtyneesti. "Tämä on täyttä järjettömyyttä!" katti puuskahti töksähtäen, ehdittyään hädintuskin astua näkyvistä. "En tiedä mistä on kyse, mutta.... kenties nulikka on jollakin tavalla sekaisin. Eihän jokin tuollainen voi olla totta!"
<Sunbaron>: Reindal vilkaisee aavistuksen kiusaantuneena muurin reunaan, suuntaan jossa poika on, kun Cathryn ei pysty enää pidättelemään tyrmistystään vaan ilmaisee mielipiteensä varsin suoraan. Hän itse ei käy aivan yhtä suorasukaiseksi, mutta ei tunnu osaavan oikein väittää vastaankaan. "No... niin. Ehkä. Kuka tietää. En minä osaa sanoa miten paljon tuosta voisi olla totta. En tosiaan osaa. Ehkä ei mikään. Ehkä se on silti vain jokin... velhonpenikka. Mutta sen minä tiedän, ettei tuollainen soturi ole turhanpäiten liikkeellä. Tässä on jotakin tekeillä", mies vastaa lopulta. Hän hieroo leukaansa epämukavana. "En tiedä mitä tuosta nyt lopulta voin sanoa. Mutta lopulta taidan uskoa ainakin, että sen perässä tosiaan on useampikin tuollainen... epämääräinen tapaus. Eikä minulla ole hajuakaan mistään... lohikäärmeistä, mutta ainakin tuo poika polttaa asioita. Sen me tiedämme", mies erittelee varovasti. "... ja me tiedämme että olemme myös sekaantuneet tähän. Väittäisin, että siinä on jo melko paljon tähän hätään. Aivan tarpeeksi ainakin. Kysymys kaiketi kuuluu, että mitä me teemme nyt?" hän lopettaa ja vilkaisee hieman varuillaan muurinkulmalle, kuin epäillen nulikan salakuuntelevan.
<spyrreh>: "Mitä muutakaan se voisi olla!" Cathryn puuskahti, heilauttaen käsivarsiaan tuskastuneesti. Kaikki tuntui ja kuulosti vähintäänkin absurdilta, mutta siltikin Reindalin huomautus vaarallisesta soturista sai katinkin empimään hankalana. Nainen avasi ja sulki suunsa kerran jos toisenkin, ennen kuin ähkäisi uudemman kerran. "...kaiketi sillä naisella oli joku syynsä... tuohon. Kuka kirottu sekin mielipuoli oli olevinaan. Mutta ainakaan se ei kuulunut niihin rosvoihin vaikka siinä olisi voinut olla jotakin järkeä. Se surmasi niitä tieltään aivan yhtä sumeilematta kuin oli vähällä tehdä meillekin" olento joutui myöntämään, vaikkakin haroen niskaansa varsin hankalana. Katti jäi pyörittelemään toisen pohdintoja häntäänsä piiskaten, kunnes irvisti jälleen ja heilautti käsivarsiaan paljonpuhuvan tuskastuneesti. "Tämä on hulluutta!" töksäytettiin kuin jonkinlaisena yleisenä vastalauseena moiselle järjettömälle asetelmalle. "En tiedä. Kenties se on vain... näpistänyt jotakin joltakulta huomattavasti pahemmalta taholta, tai... ties mitä! Ja on sen vuoksi sitten pulassa. Vaikka... minunkin on vaikea uskoa että joku... tuollainen olisi lähetetty vain jonkinlaisen tahmanäpin perään" katinkin oli myönnettävä empien hetken vastentahtoisen pohdinnan jälkeen. Seuraava, huomattavasti konkreettisempi kysymys kuin muistutus heidän sekaantumisestaan eivät varsinaisesti olleet omiaan ainakaan selkeyttämään tai keventämään yhtään mitään. Cathryn kyhnytti pitkän tovin niskaansa vilkuillen itsekin tuon tuostakin ympärilleen, onnistumatta kuitenkaan löytämään oikein mitään helpottamaan pohdintojaan. "No... kukaties siinä on jotain. Ehkä... no, ehkä sitä suuremmalla syyllä se pitäisi... viedä johonkin. Johonkin, mihin... tuollaisia viedään. Luulisi, että joku tietää jotakin tällaisista... noidanpenikoista" kissa mutisi viimein vastahakoisesti, vilkaisten sitten hieman varuillaan Reindaliinkin. Helppoja, ilmeisiä vastauksia ei tuntunut tähän hätään oikein olevan näkyvissä...
|
|
|
Post by spyrre on May 15, 2017 22:36:29 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal kallistaa päätään myöntelevästi Cathrynin suorastaan hätäpäisille ehdotuksille siitä, miten asia saattoi todella olla. Olihan se mahdollista. Kukaties nulikka olikin vain hullu varas. Paha kyllä mokoma taisi olla mahdotonta selvittää - ja sikäli myös kovin yhdentekevää. Kukaties asia oli niin. Kukaties ei. Häntä kiinnosti enemmän mitä seuraavaksi. "Tarvittaisiin kaiketi jokin velho tai tietäjä. Pelkään pahoin, ettei kumpiakaan ole tarjolla täällä. Lännessä, ehkä. Suuremmissa kaupungeissa. Sinnehän tuo joka tapauksessa haluaa. Ja tämä tie vie sinne päin, joten...", Reindal toteaa. Hän jättää sanansa roikkumaan paljonpuhuvasti. Näyttää siltä, että päätöksiä on tosiasiassa varsin vähän tähän hätään. "Jos ei muuta, meidän on pian lähdettävä liikkeelle tai pääsemme tekemään lisää tuttavuutta sen takaa-ajajiin. Juuri nyt en mieluusti kokeilisi samaa uudestaan", mies lisää ja hieraisee kipeää päätään. Ainakaan hänen mielestään tilanteessa ei selvästikään ole tähän hätään paljoa muuta mietittävää - muutamaa seikkaa lukuunottamatta. "... jos ei muuta, olisi kai päätettävä miten tästä jatketaan. Jalan emme tule pakenemaan yhtään miltään. Meidän on pakko saada allemme jotakin nopeampaa. Kukaties voisimme ostaa kyydin jonkin kauppiaan vankkureissa. Heikäläisiä luulisi liikkuvan tuosta usein näinä aikoina", hän toteaa ja viittaa kukkulan taakse. Sen toisella puolella odottaa tie.
<spyrreh>: Oli selitys kuinka aivoja kiusaava hyvänsä, Cathryninkin oli pian todettava suunnilleen sama johon Reindal oli jo päättynyt. Yksityiskohdilla tuskin oli juuri nyt kaiken keskellä niin väliä, vaan olisi keskityttävä käytännönasioihin. Kissamainen nainen raaputti vieläkin varsin pitkin hampain ja hankalin elkein niskaansa (jota eittämättä jomotti lukuisten ruhjeiden ja viskomisen jäljiltä vieläkin) , päästäen lopulta jälleen uuden puuskahduksen. Rehellisesti miehen suunnitelma ei kuulostanut erityisen houkuttelevalta, varsinkin heidän tultua yhtäkkiä pyyhkäistyä keskelle jotakin... tällaista, mutta... "...mmh. Se on varmaankin totta. En rehellisesti tiedä mitä muutakaan voisimme tehdä. Ei kai sitä voi... tännekään jättää" katti mutisi vastahakoisesti, päätyen tosin irvistämään aavistuksen. "...vaikka jos tuollaisia hiippareita ilmaantuu peräämme enemmänkin... no. Täytyy kaiketi toivoa että olemme nopeampia. Ehkä löydämme jonkinlaisen tietäjän jostain joka voi... en tiedä, tehdä jotain. Mitä tällaiselle nyt tehdään" hän puuskahti, heilauttaen kättään aavistuksen epämääräisesti. Tosin jatkosuunnitelma sai Cathrynin rypistämään aavistuksen kulmiaan. "...hmmh. Kukaties, mutta... jos tuota nulikkaa oikeasti haetaan, niin... luuletko että tie on turvallinen? Ainakaan tuolla naisella ei selvästikään ollut mitään aikeita arastella keskelle väkeä ryntäämistä...."
<Sunbaron>: Reindal ei varsinaisesti osaa muutakaan kuin kohauttaa olkapäitään. "Luuletko, että nämä tienoot ovat?" hän heittää takaisin, selvästikään edes odottamatta vastausta. Heistä kumpikin tietää sen jo. Mirtan raunioissa kuhisee kukaties hirviöitä, mutta kuka tahansa matkalainen tietää kyllä, etteivät loputtomat erämaat ole juuri sen parempia. - "Meillä on mukanamme tuo nulikka. Meillä ei ole kunnollisia varusteita. Emmekä tunne tätä maastoa. Jos nyt suuntaamme ties minne, kohtaamme loppumme eksyksissä, näännyksissä, ties minkä saaliina. En tiedä sinusta, mutta en mieluusti päättäisi päiviäni tällaisen kynsissä", hän toteaa ja kohottaa sormeaan paljonpuhuvasti viimeöisen pedon tekemään haavaan. "... tai sitten hiidet ryömivät yöllä iskemään hampaansa kurkkuumme. Joukko barbaarejakin varmasti riittäisi. Tai sitten tuon pojan takaa-ajajat vain etsivät meidät käsiinsä. Erämaa ei näytä auttaneen tätäkään. Ei, minä väittäisin tien olevan ainoa vaihtoehto", mies vielä erittelee varsin painokkaasti.
<spyrreh>: Vastahakoisesta olemuksestaan huolimatta Cathrynin oli pakko lopulta päästää jokseenkin alistunut ähkäisy tälle kaikelle. Hän loi vilkaisun Reindaliin ja tämän kokemiin haavoihin ennen kuin hetken kuluttua pyyhkäisi ohimoitaan voipuneesti. Ikävä kyllä siitä huolimatta että päätös tuntui riskialttiilta, vaihtoehtoja ei tainnut olla. "...taidat olla oikeassa. Kirottua. Jos meillä olisi edes kaikki varusteemme..." katti puuskahti kunnes huokasi ja kohautti olkapäitään. "No. Kaiketi meidän täytyy sitten kokeilla onneamme. Ei tämä sentään ensimmäinen kerta ole kun joudumme vaaraan jos toiseenkin, hm? Niin kauan kuin tuo nulikka ei polta meitä yön aikana tai jotain sellaista" hän tokaisi. Pieni tyypillinen virneentapainen häivähti kuonolla, vaihtuen tosin irvistykseksi ja manaukseksi jonkin varomattoman liikkeen seurauksena kun runnomisen ja paon jäljet muistuttivat nopeasti olemassaolostaan. "No... ainakin jos törmäämme tuohon tapaukseen uudestaan, tiedämme ainakin että siihen on parasta pitää etäisyytensä. Sillä oli selvästi jotain samankaltaisia noitatemppuja kuin sinullakin..."
<Sunbaron>: Reindal tulee kallistaneeksi päätään uudestaan, nyt mietteliäämmin. Hän ei selvästikään pidä tätä outoa soturia aivan yhtä yksioikoisena asiana. Selvästikään "samankaltaiset noitatemput" ei ole riittävä kuvaus hänelle. Mutta toisaalta hänellä ei tunnu olevan kunnollisia sanoja joilla asiaa kuvatakaan. Liian vähän aikaa arvioida, liian kiire pysyä hengissä. "... no. Jotakin se oli. Jotakin muuta kuin pelkkää miekanheilutusta, varmasti. Se oli kuin... melkein tajusin mitä se teki. Tai ainakin mitä tapahtui. Melkein. Mutta... jotain muuta. En pysty selittämää sitä. Toisaalta... sinä tuskin ymmärsit sitäkään vähää", Reindal toteaa lopulta. Hän vilkaisee naiseen aavistuksen hämillään, hieman samaan tapaan kuin yrittäisi selittää pienelle lapselle jotakin mutkikasta seikkaa tosielämästä. Jotakin mitä ei itsekään ymmärrä turhan hyvin. Vaikka yrittäisikin parhaansa, ei mokomaa noin vain pueta sanoiksi. Taitaa kuitenkin olla selkeää, että kissa on juuri nyt jäänyt pahasti näiden asioiden ulkopuolelle...
<spyrreh>: Olisi varmasti ollut valetta jos Cathryn olisi väittänyt ymmärtävänsä näitä outoja asioita, mutta hän oli kieltämättä elätellyt toivetta että Reindal olisi osannut sanoa enemmän tämän oudon soturin hyvin vaarallisesta tapauksesta. Kuitenkin nähdessään tämän lähestulkoon hämillään asiasta tästäkin, vaikutti uhkaavasti ettei tämäkään omannut ainakaan mystistä sisäpiirintietoa koko aiheesta kuten olisi voinut toiveikas toivoa. Nainen silmäsi toista myhähtäen itsekin mietteliäästi, joutuen tyytymään vain nyökäyttämään päätään. "Mhm. Arvelinkin että jos kukaan voi saada tuosta tolkkua, niin se olet sinä. Tosin toivottavasti meidän ei tarvitse enää törmätä johonkin tuollaiseen samalla tavalla" hän totesi huokaisten, vilkaisten kuitenkin miestä hieman kuonoaan nyrpistäen tämän viimeiselle, hankalalle kommentille. "Ymmärsin minä sen verran, että jos edes pysymme miekan ulottumattomissa, mahdollisuutemme ovat paremmat. Ei vaikuttanut siltä että siitä... taidostaan huolimatta hän ulottuisi sen pidemmälle kuin tavallinenkaan miekkamies" hän tokaisi ristien käsivartensa rinnalleen. Olemuksessa häivähti silti nopeasti aavistuksen huolestunutta mietteliäisyyttä, samalla kun katse kävi jälleen niin ympäristössä kuin suunnassa, jonne nulikkakin oli jätetty.
<Sunbaron>: Reindal hymähtää mietteliäästi. "Olet... suunnilleen oikeassa. Mutta älä käy varomattomaksi. Tiedät hyvin, että kokeneen soturin miekka ulottuu pitkälle. En tiedä huomasitko tuon kaiken keskellä, mutta se nainen olisi vetänyt vertoja kummalle tahansa meistä pelkällä teräkselläkin", hän toteaa. Mokoma tuskin ainakaan kohottaa kenenkään mielialaa nyt, mutta minkäs teet. "... meidän olisi todennäköisesti parempi katsoa mitä se poika tekee. Ei tätä sen enempää voi nyt miettiä. Valmistaudumme ja suuntaamme tielle. Jos näemme jonkun, ja jos ne eivät ole rosvoja, yritämme saada kyydin. Se siitä", mies lopulta huokaisee. Hän käännähtää lopulta ympäri ja astuu kohti muurinreunaa. Aika katsoa mitä nulikka on tällä aikaa keksinyt...
<spyrreh>: Cathryn ei voinut olla päästämättä uutta, hieman härkäpäistä puuskahdusta, mutta loppulta ei tainnut kyetä kiistämäänkään toisen sanoja. "Huomasin, tietysti" hän joutui töksäyttämään ykskantaan. Moinen epäilemättä herätti enemmänkin ikäviä aavistuksia heissä kummassakin, joista ei päässyt eroon... mutta nämä joutuisivat nyt kuitenkin odottamaan. Hetken aikaa kattikin seisoi mietteliään hiljaisuuden vallassa, kohottaen kuitenkin päätään kun toinen huomatti että olisi parasta ryhtyä tuumasta toimeen. "Emme kaiketi voi tehdä muutakaan tähän hätään" Cathryn puuskahti pyyhkäisten sormillaan ohimoitaan, ennen kuin käännähti itsekin takaisin kohti muurin reunaa ja poikaa.
Mahdollisista epäilyistä huolimatta ei vaikuttanut siltä että nulikka olisi kuitenkaan keksinyt mitään kovin hurjaa hetken vahtimattomana aikanaan. Tätä ei näkynyt enää samassa paikassa lohkareen tuntumassa johon tämä oli jäänyt, mutta ei ollut vaikea hoksata tätä hieman kauempana... kaiketi yleisesti maleksimassa. Joka tapauksessa kaksikon ilmaantuessa uudestaan näkyviin havahtui Kaelkin tähän nopeasti ja kääntyi saapujia kohti, kieltämättä jokseenkin levottomana. Tosin tätä poika oli tainnut olla koko lyhyen tuttavuuden ajan jo muutenkin.
<Sunbaron>: Kael näyttää ainakin pysyneen siellä missä pitikin. Edes yksi hyvä asia. Reindal vilkaisee tätä kohti, ennen kuin astuu muurin takaa takaisin näkyviin. Onnimanni, joka näyttää sekin lähinnä istuneen ja vahtineen nulikkaa, valpastuu, mutta ei siltikään varsinaisesti tee mitään. Reindal astuu keskemmälle ja odottaa sen verran, että Cathrynkin ehtii. "No. Kael. Näyttää siltä, että me tulemme kulkemaan samaa matkaa sitten. Kumpikaan meistä tuskin osaa auttaa sinua... perimmäisen ongelmasi kanssa, mutta syystä jos toisestakin et ainakaan joudu kulkemaan yksin. Aiomme seuraavaksi katsoa, josko saisimme joistakin ohikulkevista vankkureista kyytiä. Tai nyt mistä tahansa väestä joka Mirtasta lähtee", mies selittää sitten. Hän ei osaa eikä rohkene elehtiä tai edes otaksua sen ihmeellisempiä äänenpainoja. Paras kaiketi vain kertoa miten asia on. Eittämättä itse kukin on varsin epävarma koko tästä asiasta...
<spyrreh>: Vaikutti siltä että itse kukin tuntui olevan varsin epävarmalla pohjalla tässä tilanteessa, josta kaiketi kieli tapa jolla poikakin oli ottanut hieman etäisyyttä... niin kaksikosta, kuin kyseenalaisesta vahtikoirastakin. Oikeastaan tämä näytti puolestaan käyttäneen aikaa tarkastellakseen eläintä kauempaa, mutta suoristautui kaksikon astuessa esille. Kael nykäisi vaiteliaasti viittaansa paremmin ympärilleen ja jäi odottamaan miehen puhuessa. Poika epäröi hetken mittaillen molempia, varsinkin äänessä olevaa Reindalia katseellaan, kallistaen sitten hieman päätään. "Tuota... oletteko varmoja? Tai siis... luulisin ettei ne hiipparit varmaan seuraa ainakaan teitä jos mennään eri suuntaan. Ehm. Ei teidän tarvitse uskoa mua, mutta... tämä on vaarallista" se huomautti, liikahtaen levottomasti.
<Sunbaron>: Reindal tulee melkein kohauttaneeksi olkapäitään, mutta pidättelee kuitenkin lopulta itseään ja nyökkää vain. "Kuten sanottua, syitä on monia. Juuri nyt meillä ei ole muuta suuntaa muutenkaan. Enkä usko että kumpikaan mestä voisi aivan noin vain jättää jotakin poikaa pulaan... kaikesta huolimattakaan", hän vastaa sitten. "Mutta. Jos me aiomme tehdä tällä tavalla, meidän on parempi sopia hieman asioista. Ensinnäkin, vaikka tilanteesi onkin varmasti hankala, sinun pitää kuunnella meitä ja olla valmis tekemään kuten sanomme. Meidän kaikkien parhaaksi. Ja toiseksi, meidän pitää käydä tuo sinun... ongelmasi vielä tarkemmin lävitse. En tiedä mistä on kyse, mutta se kuulostaa selvältä riskiltä. Nyt ei ole sen aika, mutta meidän pitää silti tietää että pystyt hallitsemaan näitä asioita. Koska eilen se ei tosiaan vaikuttanut siltä. Voiko sinuun luottaa?" mies kysyy lopulta ja luo terävän silmäyksen nulikkaan.
<spyrreh>: Kael silmäili parivaljakkoa syvälle päähänsä kiskomansa hupun varjosta, ilmeisen kahden vaiheilla. Tämä kuunteli toisen puhetta epäilemättä omia ajatuksiaan pyöritellen, kuitenkaan lopulta takertumatta tähän vaikka avasikin suunsa hetkellisesti kuin sanoakseen jotakin. Kukaties tilanne oli hankala, mutta sitä se oli kaksikon kannalta jo nyt, ja lopulta purppuratukkakin laski katseensa huokaisten ja nyökkäsi vähäeleisesti. Ikävä kyllä kenelläkään heistä ei ollut enää asiaa Mirtan suuntaan... vaikka epäilemättä yksi syy olikin olla jättämättä yksinäistä nulikkaa keskelle erämaata. "Mä... no. Niin. Tuota.... kiitos. Te... te autoitte paljon jo tuossa aikaisemminkin" Kael mutisi nykien päähinettään epämukavasti, kunnes puri leukansa yhteen hieman katsetta vältellen. Cathryn tyytyi vain vetämään kätensä uudemman kerran rinnalleen jossain määrin epämääräisen olkapäidenkohautuksen keralla, tuoden kuitenkin itsekin kannatuksensa ilmi katseella puhemieheksi joutuneen Reindalin sanoille. Miehen painokkaampi vaatimus sai Kaelinkin nostamaan päätään. Tämä räpäytti silmiään epäröiden, mutta veti viimein henkeä ja nyökkäsi uudestaan. "No... juu. En mäkään ole ihan varma mistään tällaisesta, mutta... kai mä voin yrittää kertoa" se lupasi, päätyen kuitenkin räpäyttämään uudemman kerran silmiään saamalleen tiukalle katseelle joka sai pojan liikahtamaan kiusallisesti. "Eh... Mä, tuota, yritän parhaani. Luulin silloin eilen että, tuota... tekin saattaisitte olla niitä samaa porukkaa kuin ne hiipparit, mutta... en mä enää luule niin. Luulisin että mitään ei pitäisi tapahtua" tämä mutisi, pyyhkäisten harottavaa tukkaansa. Eh, no, jos ei muuta, kaiketi asiat olivat edes hieman selkeämpiä kuin eilen... Ei sillä, että mikään olisi silti vaarassa käydä liian selkeäksi koska pian poika kiristi aavistuksen hampaitaan. "...tai en mä ainakaan, eh. Se... lohikäärme ei välttämättä pidä tästä. Kai se sai meidät hengissä tännekin asti. Ehkä se saisi perillekin. Vaikka... sinne jonnekin on aika pitkä matka varmaan vieläkin. Äh. Ei ollut tarkoitus sotkea tähän vielä lisää väkeä" se jatkoi lopulta, tukalasti kahden vaiheilla, saaden Cathrynin taustalla kohottamaan kulmiaan melkoisesti. Ilmeisesti naisella oli epäilemättä omat ajatuksensa moisista lohikäärme-jutuista.
|
|
|
Post by spyrre on May 21, 2017 1:12:41 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal vilkuilee nulikkaa hetken mietteliäänä, kuin yrittäen pohtia onko tämän sanoihin todella luottamista, mutta nyökkää kuitenkin lopulta ilmeisen hyväksyvästi. "Hyvä sitten. Jos meidän ei tarvitse murehtia siitä... ongelmasta, selviämme kukaties hieman vähemmällä", hän toteaa. "No, olipa miten oli. Minä olen tosiaan Reindal. Tuo aurinkoinen tuossa on Cathryn. Voisi kaiketi sanoa, että olemme jonkinsorttisia seikkailijoita", mies toteaa sitten. Hän viittaa kädellään ohimennen kissamaisen, yhä varsin totisen naisen suuntaan. On helppo nähdä, että hän on varsin hämillään koko tilanteesta. Mutta pakko kaiketi vain ottaa siitä kiinni. "Olemme kohdanneet kaikenlaista ja selvinneet yhdestä jos toisestakin koitoksesta. Joten älä huoli, löydämme kyllä vielä sinne määränpäähäsi. Et ehkä usko, mutta väittäisin että hankalampaakin on nähty", hän lisää vielä ja tekaisee hetkeksi hymynkin huulilleen. Rohkaisevan, toivottavasti.
<spyrreh>: Kukaties kaikilla oli omat epäilyksensä, mutta hetken jälkeen ainakin Reindal tuntui viimein hyväksyvän nulikan sanat, olivat nämä itsessäänkin aavistuksen epävarmoja tai eivät. Kael vilkaisi toista vieläkin hieman varautuneena kunnes hieman emmittyään nyökkäsi itsekin helpottuneemmin. Kun mies esitteli itsensä ja toverinsa poika jäi silmäilemään molempia päähineensä varjoista, yrittäen itsekin päästä jollain tavalla tilanteen tasalle. Cathryn heitti pikaisen närkästyneen vilkaisun Reindalin suuntaan miehen pienelle piikille ennen kuin puuskahti uudemman kerran ja kohautti olkapäitään. "Noh. Kaiketi se on totta. Tuskin tämä on ensimmäinen saati viimeinen kun päädymme johonkin typerään" hän tokaisi pikaisena takaisinkuittauksena. Miekkosen rohkaiseva hymyntapainen sai nulikan suunnalta uuden aavistuksen varovaisen katseen ennen kuin tämä kuitenkin huokaisi ja nyökkäsi itsekin... siitäkin huolimatta ettei rehellisesti osannut olla lähellekään yhtä kevyellä mielellä tästä. "Varmaan... varmaan se sitten on parasta. Siis yrittää ainakin olla nopeampia. En tiedä, kai me jollain ilveellä ollaan päästy tännekin asti... vaikka en olekaan ihan varma miten" se harkitsi itsekin, päätyen kuitenkin luomaan pikaisen, vaivihkaisen vilkaisun ympärilleen. Varsinkin eilisen jälkeen näinkin lyhyt paikalleen jääminen selvästi kuumotti kaikesta huolimattakin...
<Sunbaron>: Reindal nyökkää omastakin puolestaan. "Kyllä se tästä. Etsimme vain itsellemme kyydin, ja pian olemmekin jo matkalla eteenpäin. Voimme miettiä tarkempaa suunnitelmaamme sillä aikaa. Näillä main matkat eivät ole turhan lyhyitä", hän toteaa. Mies itse tuntuu selvästikin uskovan heidän mahdollisuuksiinsa... mikä kai on hyvä lähtökohta. Sitten hän kuitenkin vakavoituu aavistuksen... tai kukaties enemmänkin läy hieman vaisummaksi. Hetken hän tulee jopa vilkuilleeksi ympärilleen kuin ei olisi aivan varma mitä tehdä seuraavaksi. Jokin kuitenkin vaatii huomiota, ja hän päätyy vilkaisemaan Cathryniin. "Minun pitää... kunnostautua hetki. Katsotko hieman tämän meidän leirimme perään niin siirryn sivuun?" Reindal kysyy lopulta naiselta. Äänessä on tietty paino, se jolla hän on ennenkin puhunut tietyistä... asioista toisen kanssa. Hieman kiirehtivä, pakotettu kireys äänessä riittää todennäköisesti viimeistään kertomaan mistä on kyse. Viime yö on ollut kaikkea muuta kuin rauhallinen... eikä kenelläkään varmasti ole ollut aikaa voinnistaan murehtimiselle. Joillekin se vain taitaa olla huomattavasti välttämättömämpää kuin muille... Mies kumartuu omien kantamustensa luokse, ja kiskoo repustaan sitten huomattavasti pienemmän laukun. Vedenkestävän. Hän vilkaisee vielä hieman hankalana ympärilleen, ennen kuin lähtee sitten varsin nopeasti askeltamaan hieman sivummalle, kohti jotakin ikivanhaa kivikasaa joka tarjoaisi ainakin hieman näkösuojaa...
<spyrreh>: Reindal vaikutti ainakin varmalta (tai yritti parhaansa vaikuttaakseen) vakuuttelujensa suhteen, kaiketi heidän muidenkin puolesta. Siltikin tämä tuntui pian käyvän itsekin empiväksi ja kiristyneeksi kuin jotakin tunnustellen. Tämä sai Cathryninkin valpastumaan silminnähden jo ennen kuin tämä sanoikaan mitään, ja tämä loikin kysyvän katseen toisen suuntaan. Kaelkin hoksasi että jotakin taisi olla tekeillä, mutta tuskin tuli asiasta hullua hurskaammaksi hämmentyneellä vilkuilullaan. Pian Reindal kuitenkin puhuikin, ilmoittaen vetäytymisestään tapaan, joka kieli asiassa mahdollisesti piilevän jotain muutakin. Tämä ei kuitenkaan tullut yllätyksenä kissamaiselle naiselle. Cathryn silmäili toista nyökäten kuitenkin yksiselitteisesti. "Toki. Se onkin viisasta ennen kuin lähdemme" tämä tokaisi, tyytyen heittämään vain lyhyen, hieman epämääräisen silmäyksen purppurapäisen nulikan suuntaan. Toisen vetäytyessä katti kumartui puolestaan keräilemään heidän vähiä tavaroitaan, kaiketi lähtöön itsekin valmistautuen. Tämä yritti parhaansa mukaan jättää hämmentyneesti vilkuilevan nulikan omaan arvoonsa, kohottaen kuitenkin ohimennen lyhyesti katsettaan kun tämä rohkeni avata suunsa. "Mitä nyt? Onko joku--" tämä aloitti, vaieten kuitenkin hieman säpsähtäen kun katti keskeytti tämän ykskantaan heilauttaen kättään. "Ei. Alahan tulla, auta minua näiden kanssa" tämä tokaisi kärsimättömästi, käyden sitten jälleen toimeen. Homma tuskin olisi tarvinnut montaakaan tekijää, mutta kaiketi tämä katsoi parhaaksi keksiä nulikallekin jotakin harhautusta.
<Sunbaron>: Reindalilla kestää aikansa. Totta puhuen epäilyttävän pitkä hetki. Sellainen, joka ei varmastikaan rauhoita jo muutenkin tilanteen suhteen epätietoista tai huolestunutta. Mutta nämä asiat vievät aikaa, eikä Reindal pysty siitä tinkimään. Lähemmäs tunnin, kukaties. Ei sen enempää kuin mokoma tuntuu usein aikaisemminkaan vieneen, tosin. Kun mies lopulta ilmaantuu uudestaan näkyviin, ei hän varsinaisesti näytä mitenkään erilaiselta. Öljykankainen pussi sen sijaan on kukaties aavistuksen kevyemmän näköinen. Mies vilkuileekin sitä jokseenkin epämieltyneesti. Hän suuntaa kuitenkin nopein askelin takaisin muiden luokse. Hieman varmemmin ja helpommin kuin aikaisemmin. "Noniin. Minä... olen nyt valmis. Huomaan että tekin olette saaneet asiat järjestykseen", mies toteaa ja nyökkää. Hän hieraisee ohimennen päätään, jonka ympärille kierretyt siteet näyttävät totta puhuen hieman uudelleen järjestetyiltä. "Meillä ei ole juuri mitään ruokaa, mutta olisi varmaankin parempi syödä ennen kuin lähdemme liikkeelle", hän ehdottaa. Totta puhuen, nyt kun mies seisoo lähempänä, tarkkanenäinen saattaisi erottaa hänen suunnastaan kevyen hajun. Pelkän aavistuksen, ei sen enempää. Mutta siltikin hajun, joka tuskin sinne kuuluu. Aavistuksen pistävän jä aavistuksen makean. Yrttejä, kukaties.
<spyrreh>: Hetki tuntui venyvän tavalla, josta epäilemättä oli väkisinkin tietoinen varsinkin tilanteessa jossa paikoilleen jääminen tuntui riskialttiilta. Kuitenkaan kukaan ei ilmaantunut häiritsemään Reindalia ennen kuin mies lopulta ilmaantui jälleen näkyviin, kukaties jossain määrin vähemmän kireänä. Kumpikin leiriin jääneistä kohotti katsettaan tämän lähestyessä mutta edes Kael ei sanonut mitään, luoden sen sijaan hieman varautuneen vilkaisun Cathrynin suuntaan. Nainen puolestaan ei tuntunut huomaavankaan moista vaan tyytyi haukottelemaan puolihuolimattomasti kivipaateen nojaillessaan. Pienen leirin tarpeet oli selvästikin saatu suunnilleen kasaan ja hiljaisenpuoleinen ilmapiiri tuntui aavistuksen vaivautuneelta, jonka Reindalin saapuminen kuitenkin rikkoi. Katti heitti toiseen hieman punnitsevan katseen ennen kuin nyökkäsikin, niin toteamukselle kuin ehdotuksellekin. "Hmmh. Kaiketi parasta. Meidän täytyy vain katsoa mitä saamme mukaamme matkanvarrelta" hän totesi, kurottaen sitten kätensä kohti laukkua ateriatarpeita etsiskelläkseen. Vähän matkan päässä istuskeleva Kael tyytyi seuraamaan vaiteliaasti sivusta kumpaakin vilkuillen, kuitenkin nuuhkaisten hieman kulmiaan rypistäen ilmaa kun mies asteli lähemmäs. Tämä ei kuitenkaan sanonut mitään, vaikka rehellisesti näytti vieläkin olevan jokseenkin epävarma ja varautunut.
<Sunbaron>: Jos jotakin on vielä vialla, ei Reindal ainakaan anna sen näkyä enää. Hän työntää pussukan pois käsistään ja kiskoo sen sijaan esiin jotakin muuta. Sen vähän matkamuonan, mitä hänellä on jäljellä - tai heillä muutenkin, totta puhuen. Yksi ateria kolmelle, jos kunnolla sitäkään. Levähdyksen ja pysähdyksen varaan oli selvästikin laskettu paljon... "Kael. Sinä tuskin olet ainakaan syönyt liikaa viime päivinä. Siinä. Saatamme tarvita melkoisesti voimia ennen kuin seuraavan kerran lepäämme", mies tokaisee ja ojentaa pojan suuntaan makkaraa. Totta puhuen siinä taitaa olla enemmän tai vähemmän kaikki hiemankaan lihaisampi, mitä kaksikolla enää edes on. "Cathryn. Jaetaan tämä loppu", mies lisää ja kohottaa totta puhuen varsin surullisen näköistä leipää. Kuiva köppänä. Kaikkea muuta kuin mikään juhla-ateria. Mutta minkäs teet. Mies istuu alas ja alkaa murtaa mokomaa paloiksi. Se kysyy hieman voimaa...
<spyrreh>: Eväät jotka kantamuksista paljastuivat olivat kaikkea muuta kuin runsas, mutta tähän tuskin kenelläkään oli valittamista tähän hätään. Kael päätyi sen sijaan luomaan kaksikkoon jokseenkin syyllisen katseen kun Reindal tarjosi hänelle makkaranpalaa siinä missä jäljelle muille jäi lähestulkoon kuivettunut palanen leipää. Cathryn puolestaan ei näyttänyt suuremmin moista hetkahtavan. "Hmh. Noh. Onneksi ehdimme ainakin syömään kunnolla eilen" hän totesi kohauttaen harteitaan, vaikka vaivihkainen katse joka leivänkänttyyn luotiin ei ollutkaan suoranaisesti innokas. Kaiketi tämä rohkaisi kuitenkin poikaa hiukan ja tämä jäikin pureskelemaan osaansa nälkäisesti jonkinlaisen kiitoksen mutistuaan. Saattoi olla ettei Reindalin epäily ollut osunut kovinkaan kauas totuudesta, kun pojankin poikkeaminen Mirtaan oli ilmeisesti loppunut kaaokseen hyvin nopeasti. "Ehkä jos me löydetään se kyyti, niin sieltä voi saada jotain" nulikka ehdotti varovaisen toiveikkaasti. Makkaranpala ainakin hupeni nopeasti, vaikka tämä hidastikin syömistään hetkeksi suuremmin ajattelematta kuin murtaakseen palasen tästä, ennen kuin havahtui. Se loi ympärilleen hieman epämääräisen katseen ennen kuin hieman huokaistuaan söi loputkin vaatimattomasta ateriastaan vähin äänin.
<Sunbaron>: Reindal vilkaisee poikaa mietteliäänä, mutta ei lopulta kuitenkaan sano varsinaisesti mitään. Hän sen sijaan hymähtää Cathrynin sanoille. "Parempi olla syömättäkään liian usein, tulee vain nälkä", hän tokaisee, ennen kuin enemmän tai vähemmnän tunkee kuivahtanutta leipää suuhunsa. Ei erityisen miellyttävää, ainakaan. "Mmh. Meidän on parempi miettiä millä ostamme kyytimme, jos niikseen", mies mutisee hetken perästä. Hän vilkaisee poikaa kohti, ennen kuin työntää kätensä jonnekin nuttunsa alle ja vetää sieltä esiin entistäkin pienemmän pussin... ja valpastuu hieman. Nyörit ovat löysät, eivät suinkaan tiukasti kiinni. "No voi..." mies aloittaa. Pussin sisältä ei tunnu kolmea kappaletta. Ainoastaan kaksi. Hän kaataa kämmenelleen kaksi täydellisen tarkkaan hiottua, totta puhuen varsin suurta jalokiveä. Punaisia kiviä. Kumpikin vähintäänkin arvokas. Mokomassa parissa tuskin luulisi olevan mitään valitettavaa... paitsi jos odotti jotakin enemmän. "... no. Sitä kiveä me emme enää näe", mies lopulta huokaisee ja tunkee loput kivet takaisin pussiin, jonka sulkee nyt visusti. "Sen on täytynyt tippua sen kaiken keskellä. Kirottua", hän mutisee samalla kun vilkuilee muihin vähintäänkin kiusaantuneesti.
<spyrreh>: Cathrynkin päätyy vain puuskahtamaan Reindalin sanoille leivänpalaansa pureskellen. Tässä oli väkisinkin pieni hapan sävy, vaikka hän ei lopulta nähnytkään tarpeelliseksi valittaakaan... tämä tuskin oli ensimmäinen kerta kun liikkeelle lähdettiin kiireessä ja vähin varustein. Toisen käydessä pohtimaan kyydin mahdollista maksua kattikin valpastui nopeasti enemmän. "...ehkä meillä on rahaa sen verran että voimme maksaa sillä, ettei meidän tarvitse tuhlata--" nainen aloitti miehen alkaessa tapailla pussia esille, kuitenkin vaieten kesken kaiken tajutessaan toisen reaktion joka vihjasi ettei kaikki ollut aivan kunnossa. Cathryninkin katse laskeutui nopeasti terävänä pussukkaan, ja kun näkyviin ilmestyi vain kaksi kiiltävää kiveä, levisi petomainen kuono samantien irvistykseen. Olento ähkäisi manaten sitten ilmoille varsin värikkäästi saaden Kaelin hätkähtämään taustalla, tosin pojankin tajutessa nopeasti mistä oli kysymys. "Eh... hitto. Ehkä... entä jos se putosi johonkin tähän lähelle? Pitäisikö sitä yrittää etsiä?" se ehdotti, vilkaisten kuitenkin kätensä dramaattisen tuskastuneesti kasvoilleen vetänyttä Cathrynia varovaisesti. Nainen ei ainakaan tainnut olla ilahtunut moisesta käänteestä... vaikka taisi jo ollakin turha itkeä kun maito oli jo maassa. Tai kivi. Tai jotain sinne päin.
<Sunbaron>: Reindal tulee huokaisseeksi, mutta pudistaa päätään. "Se voi olla lähellä... tai sitten se voi olla Mirtassa, tai jossakin sitä ympäröivissä raunioissa. Jos kukaan meistä ei vielä ole nähnyt sitä, niin tuskin se löytyisi muutenkaan. Se oli isompi kuin nämä toiset. Ei voi mitään, rikkaudet tulevat ja menevät", hän toteaa. "Mutta pelkään pahoin, ettei meillä ole tarpeeksi rahaa ostaa kyytiä yhtään minnekään. Ainakaan jos kyseessä on joku joka haluaa mitään todellista palkkiota. Nämä ovat kaiketi ainoa mitä meillä todella on. Minun ketjupaitanikin on nähtävästi kadonnut", mies huokaa perään. Reppu olikin ehtinyt tosiaan tuntua huomattavasti aikaisempaa kevyemmältä. Näyttää siltä, että tämä matka on vaatinut jo nyt paljon menetyksiä... "No. Jos meille jää edes yksi kivi, jos pääsemme johonkin kaupunkiin asti, saamme siitä kelpo hinnan. Tarpeeksi ettei meidän tarvitse murehtia matkamme jatkamisen kuluista", mies yrittää nyt kuitenkin vielä piristää. Edes hieman.
<spyrreh>: Ikävät yllätykset seurasivat toisiaan ja mistään ei tietenkään voinut päästä vähällä... niin ainakin selvästikin Cathrynin mielestä. Jos naisen mieliala ei ollut ollut erityisen korkealla oli tämä laskenut entisestään viimeisimmän käänteen myötä. Sentään tämä oli hiljentynyt pahimmasta kiroilustaan, vaikka tämä ei rehellisesti tainnut pahemmin parantaa ilmapiiriä. Kael vilkuili huolestuneena muita, voimatta kuitenkaan muuta kuin ähkäistä itsekin hankalasti kun toinen totesi ettei etsimisestä ollut enää hyötyä. Tai ettei heillä oikeastaan ollut enää pahemmin rahaakaan jäljellä. Lopulta Cathrynin suunnaltakin kuului jälleen syvä henkäisyn ja puuskahduksen sekainen äännähdys naisen kokoiltua hetken itseään epämukavassa hiljaisuudessa. "...noh. Se meni sitten niin" hän tuhahti, jokseenkin alistuneesti. "Panssarisi taisi edes jäädä muurin tälle puolelle, mutta... sinnekin on sen verran matkaa että tuskin on riskin arvoista lähteä hakemaan sitä. Hmph. Sapelinikin on ties missä. Hyvä kaiketi että meille jäi edes jotain jäljelle." tämä jupisi. Tähän oli kaiketi vain tyytyminen...
<Sunbaron>: Reindal ei itsekään ole tyytyväinen, mutta ei selvästikään aio vaipua aivan samanlaiseen epätoivoon. "No, näin se joskus menee. Meillä on henkemme, kaikki raajamme ja tarpeeksi jäljellä päästäksemme eteenpäin. Piristyhän, muistan kyllä montakin kertaa jolloin jouduimme hylkäämään jotakin selvitäksemme. Kuten eräskin rautaristikko", mies hymähtää. "... puhumattakaan niistä orjuuttajista", hän tulee vielä lisänneeksi, ennen kuin sitten suoristautuu, puistelee pahimmat tomut päältään ja tarttuu reppuunsa. "Tulkaahan sitten. Mennään katsomaan josko saisimme kyydin pois tästä paikasta. Jos tuuri käy, ensimmäinen vastaantulija ei ole joukko Mirtan varkaita vaan jokin leppoisa kauppias jonka vankkureissa on paljon tilaa ja pehmeitä silkkejä takapuolen alle", mies tokaisee. Sitten hän suuntaakin itse esimerkkiä näyttäen kohti tietä. Pieni Onnimanni kiiruhtaa perään. Mokoma ei tosin näytä läheskään yhtä innostuneelta tästä kaikesta.
<spyrreh>: Catryn soi uuden puuskahduksen Reindalin sanoille, mutta lopulta hänelläkään ei tainnut olla tähän paljoakaan purnattavaa... siitäkin huolimatta että muistutus tietyistä välikohtauksista saikin nopeasti pienen irveen olennon kasvoille. "Täytyy toivoa että tällä kertaa menisi edes sitä paremmin" tämä tokaisi jupisten, alkaen sitten itsekin kömpiä jaloilleen. Kael heitti jälleen hieman huolestuneen katseen kaksikkoon rohkenematta sentään tiedustella enempää, päätyen sen sijaan myös nousemaan vaatteitaan pudistellen. Makkaranpala oli kadonnut nopeasti jo ajat sitten, ja kaiketi tämä oli tuonut ololle edes jonkin verran helpotusta. Ainakin poikakin nyökkäsi Reindalin kehotukselle, suunnaten hieman varovaisemmin askelin tämän jälkeen kohti tietä. "...ehm. Entä jos ne on niitä ...rosvoja?" se ei voinut olla kysymättä. "Luuletko että ne tulee perässä tänne saakka?"
|
|
|
Post by spyrre on May 22, 2017 22:35:22 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal tulee vilkaisseeksi vielä Kaelin suuntaan. Hänen täytyy pohtia vastausta hetki, mutta lopulta se ei ole turhan hankala. "No. Todennäköisesti erotamme varasjoukon kauppiaista jo kaukaa. Ja elleivät he ole lähteneet liikkeelle melkoisella voimalla, saavat he todennäköisesti katua sitä... joskaan en lähtisi turhanpäiten kokeilemaan onneamme" mies lopulta vastaa. Se tosiseikka, että viimeöinen jätti hänet itsensä lojumaan verissäpäin tovereiden raahattavaksi ei juuri nyt taida olla erityisen tärkeä. Ainakaan hän ei selvästikään kauhistelee mokomaa mahdollisuutta. Seikkailijana mokomaan tottuu liiankin kanssa; asiat on otettava kuten ne tulevat eteen, jos mielii selvitä arvaamattomista käänteistä. "Tulehan. Emme pääse kohtaamaan niin varkaita kuin kauppiaitakaan, jos kuhnailemme tässä. Tai emme ainakaan kauppiaita. Jotakin muuta varmasti kylläkin..." hän tokaisee vielä, ennen kuin astahtaa eteenpäin entistä päättäväisemmin. Kepin kadottua eilisen tuiskeessa hänen toinen kätensä lepää nyt miekankahvalla. Mokoma näyttäisi todennäköisesti uljaammalta, jos hän ei olisi kadottanut takkiaan ja ryvettynyt jo monessa eri mudassakin sen jälkeen. No, ainakin itse kukin näyttää siltä mitä onkin; kyytiä tarvitsevalta kiertolaiselta.
<spyrreh>: Cathryn päästi taustalta vähemmän vaikuttuneen pärskähdyksen moiselle rosvojen murehtimiselle, ilmeisestikin antaen moiselle suunnilleen yhtä vähän painoa kuin Reindalkin. Kaiketi nainenkaan ei olettanut näiden enää ajavan heitä takaa tänne saakka... taikka sitten ei pitänyt näitä lähellekään sinä vaarallisimpana uhkana. Tosin, tämä toinen vaara olikin sitten huomattavasti ikävämpi sekä kaiketi todennäköisempi perään lähtijäkin, joka saikin katinkin mietteliääksi ja enemmän varuilleen. "Parempi pitää silmät auki tuttujen naamojen varalta joka tapauksessa" tämä totesi vilkaisten Reindalia merkitsevästi. Poika taustallakin taisi tajuta mistä oli puhe, tai ainakin tämä loi molempiin uuden varsin huolestuneen katseen ennen kuin kirskautti hampaitaan. "...egh. En ole edes ihan varma miten hitossa ne osaa seurata perässä tuolla tavalla. Vaikka Haekli taisi sanoa ettei sille voi tehdä mitään muutenkaan" se mutisi, pyyhkäisten tukalasti niskaansa. Katse kävi pyyhkäisemässä kauempana häämöttävää tietä pitkin epäluuloisesti kohti Mirtaa, epäilemättä laskelmoiden itsekin kuinka nopeasti hurja soturi päätyisi jälleen rynnistämään perään... ja etäisyyttä ei tähän hätään tainnut olla lähellekään tarpeeksi hänen mielenrauhansa kannalta.
<Sunbaron>: Monenlaisia mietteitä liikkuu kolmikon päässä, eikä monikaan niistä ole mieluisa, mutta siitä huolimatta itse kunkin jalat ainakin toimivat. Lopulta tien viereen asteleminen ei vie montakaan hetkeä. Muutaman kukkulan ylitse, muutaman kivikasan ohitse. Tie itsessään ei ole mikään kovinkaan loistava, mutta harvapa on. Reindal heittää ympärilleen nopean vilkaisun tilannetta tarkastellessaan. Juuri nyt Mirtan suunnasta ei näy olevan tuloillaan ketään. Toisaalta, eipä tietä erityisen pitkälle näekään, vaan rauniot peittävät sen nopeasti näkyvistä. Siinä sivussa mies tulee silmänneeksi ikivanhojen jäännöksien suuntaan epäilyttävämpienkin asioiden varalta, mutta mitään kuvinkaan kummoista ei juuri nyt näy sielläkään. Hetken perästä hän hymähtää. Tai huokaisee, ehkä. "No. Emme voi oikein tehdä muutakaan kuin odottaa. Yksi pitää vahtia, muut pysyvät matalina", mies tokaisee lopulta ja viittaa tienvieressä kohoavaan muurinnurkkaan, tai kukaties oudon hyvin säilyneeseen seinänpalaan. Eittämättä kelvollinen tähystysasema. Kukaties hieman salakavalasti hän istahtaakin sitten alas heinikkoon, siihen malliin ettei ole ainakaan itse aikeissa olla tuo yksi. Odottelua luvassa, ilmeisesti...
<spyrreh>: Ainakin toistaiseksi kaikki näytti petollisen rauhalliselta kun tie hetken päästä levittäytyi heidän edessään. Niin Cathryn kuin nulikkakin taustalla seisahtuivat tahollaan tarkastelemaan näkymää miehen tapaan. Katti päästi hyväksyvän äännähdyksen toisen toimintasuunnitelmalle silmäten itsekin rapistunutta muurinpätkää, jonka päältä näkisi kiitettävästi paremmin. Reindalin paljonpuhuva asettuminen ruohikkoon oli sen verran alleviivattu ettei tämän merkitystä tarvinnut pohtia, ja nainen heittikin tämän suuntaan pienen katsahduksen ennen kuin päästi dramaattisen huokaisun ja heilautti käsivarsiaan. "No, hyvä. Olkaa valmiita häipymään nopeasti jos niikseen, jos annan merkin" tämä tokaisi, tuupaten sitten ohimennen nulikan tieltään kohti piiloa harppoessaan itse näköalapaikalle. Poika horjahti yllättyneesti, asettuen sitten itsekin heinikkoon pois silmistä naisen perään vilkaistuaan. Nyt ei kaiketi voinut muuta kuin toivoa että onni potkaisisi...
<Sunbaron>: Reindal tulee vilkaisseeksi turhautunutta kissaa ohimennen, muttei kuitenkaan sano mitään sen kummempaa. Hymähtää kukaties. Hiljaa itsekseen, lähinnä. Vaikuttaa siltä, ettei kolmikko pysty juuri nyt hötkyilemään tietään yhtään tämän edemmäs. Pakko vain odottaa. Mies huokaisee uudemmankin kerran, ennen kuin kääntää katseensa poikaa kohti. "No, Kael. Puhutaanpa jostakin muusta. Meillä on aivan tarpeeksi aikaa murehtia tästä kaikesta kun se tulee ajankohtaiseksi. Kerrohan hieman itsestäsi. Muutakin kuin vain tämä... kaikki viimeaikainen. Haluan tietää kenen kanssa matkustan", mies tokaisee lopulta. Siinä sivussa hän vetää rauhallisin elein esiin miekkansa huotrastaan. Ase on joutunut koetukselle viime yönä, ja hän tarkastaa sen nopeasti. Ihme kyllä terässä ei näy yhtä ainoaa kunnollista lovea tai jälkeä. Mokoma on melkein kuin uusi... ja totta puhuen varsin edustavan näköinen muutenkin. Omalla, vaatimattomalla tavallaan. Kaunis esine, jos nyt miekat voivat sellaisia olla. Hyvin tehty, selvästikin. Mies jää tarkastelemaan sitä ja kuuntelemaan nulikkaa.
<spyrreh>: Varsin nopeasti pääsi Cathryn asettumaan paikalleen muurinpätkän päälle, ja loppu pienestä joukosta piiloihinsa. Nainen jäi pitämään tietä ja tämän ympäristöä valppaasti silmällä, jotain itsekseen matalalla äänellä hyräillen. Heinikkoon istahtanut Kaelkin yritti kurotella varovasti kasvillisuuden ylitse edes jotakin nähdäkseen, harhautuen kuitenkin kun miekkaansa tarkasteleva Reindal puhuikin hänelle. Purppuratukka räpäytti silmiään ja vilkaisi miestä empivästi kuin ei olisi ollut aivan varma miten vastata, ennen kuin nyökkäsi varovaisesti. "Eh? Tuota... Ai. No... käyhän se, jos haluat tietää jotain" se mutisi lopulta, päätyen haromaan kuontaloaan entistä sekaisemmaksi. Hetken se vilkuili toista hämillään kunnes ajatuksiaan kokoiltuaan henkäisi hieman ja heilautti kättään epämääräisesti. "No... kai me-- mä tullaan rannikon suunnalta. Tai... siellä ainakin asuttiin silloin joskus, vaikka siitä onkin aika kauan. Sen jälkeen ei olla kauheasti pysytty missään, edes... no. Ennen... tätä kaikkea" se mutisi, jääden hetkeksi vilkuilemaan lähellä kärkkyvän pienen koiran suuntaan, kukaties paremman puutteessa. "Tuota... Mitä haluat sitten tietää?" tiedusteltiin sitten varovasti, ennen kuin katsahti miestä uudestaan. "Entä te? Te olette kai olleet tällaisia... seikkailijoita jo kauankin?"
<Sunbaron>: Reindal kuuntelee, mutta totta puhuen kuunneltavaa ei taida olla erityisen paljoa. Nulikkakin tuntuu lähinnä menevän hämilleen koko kysymyksestä. Hän vilkaisee tämän suuntaan pikaisesti ja hieman toispuoleisesti, siihen malliin kuin nyt häkeltynyttä, kaiken keskelle joutunutta nulikkaa nyt vilkaistaan. "Mmh. Tokihan me olemme juurikin seikkailijoita. Meistä kumpikin erikseen ja myös yhdessä. Olemme kohdanneet monia vaaroja ja selvinneet monesta pinteestä. Mutta kuitenkin, kerrohan vain itsestäsi. Noin nyt yleisesti. En minä mitään tiettyä halua tietää. Kunhan saan jonkinlaisen käsityksen siitä, kuka sinä oikeastaan olet. Ei vain mitä olet joutunut kokemaan. Kerro vain jotakin itsestäsi", mies kannustaa. Hän jopa kuulostaa kiinnostuneelta. Ei pelkästään vain jutustele, kaiketi. Kukaties.
<spyrreh>: Jos nulikka oli yrittänyt väistää moisia parrasvaloja omalla kysymyksellään, ei moinen ollut selvästikään toimimassa. Se kallisti kyllä päätään uteliaammin toisen vastatessa, mutta luimistui hieman syyllisesti kun mies palautti puheen nopeasti häneen itseensä. Aihe ei kaiketi ollut se mukavin tai helpoin, mutta hetken kiusallisesti niskaansa kyhnytettyään Kael ähkäisi kohauttaen kevyesti olkapäitään. "Ehm. No... en tiedä onko tässä kauheasti mitään hirveän... kiinnostavaa kerrottavaa" se arveli, ennen kuin kuitenkin veti henkeä ja aloitti varovasti kertomuksensa. Hieman haparoivasti ja jossainmäärin ympäripyöreästi kuin olisi yrittänytkin vain välttää turhista jaarittelua... tai ettei olisi oikeastaan pitkään aikaan edes pohtinut tätä kaikkea. Kotipaikastaan, jota tosin tuskin oli vuosiin nähnytkään. Lohikäärmeestä, joka hänet oli kasvattanut. Kuinka asiat olivat joskus olleet paremmin. Ja kuinka oli lopulta lähtenyt liikkeelle. Kenties mies halusi vain herätellä keskustelua, mutta ainakin poika pyrki vastaamaan. Yritti pitää asiansa lyhyehkönä tai ei, herätti tämä kaikki kuitenkin selvästi ajatuksia. Kael tuntui harhautuvat hetkeksi itsekin aatteisiinsa, jääden hypistelemään hajamielisesti viittansa lievettä. Mikään tästä ei selvästikään kuulostanut kovinkaan oudolta tälle itselleen... enemmänkin päin vastoin.
<Sunbaron>: Keskustelu tuntuu totta puhuen harhautuvan melkoisesti uriltaan, eikä poika vieläkään taida pystyä tarjoamaan todellista vastausta. Siitä huolimattakin Reindal kuuntelee vaitonaisesti. Kaiketi osittain siksikin, ettei muutakaan tekemistä ole. Mutta toisaalta, onhan nulikalla paljon kiinnostavaa sanottavaa... joskin on vaikea sanoa, paljonko tämän ällistyttävästä kertomuksesta voi nytkään noin vain niellä. Ei sitä juuri keskeyttääkään voi. Mies saa ainakin miekkansa tarkistettua ja työnnettyä pois ilman sen suurempia sen aikana. Kuten arvata saattaa, ase on kunnossa. Ja sitten hän lähinnä vain kuuntelee. "No. Kaiketi meillä kaikilla on takanamme paljon matkaa", Reindal lopulta toteaa, kun poika vihdoin hiljenee. Mokomaan on vaikea keksiä paljoakaan järkevää sanottavaa. Olkoonkin, että itse kukin paikallaoleva on eittämättä nähnyt yhtä jos toistakin outoa. Hän päätyykin tuijottelemaan hetkeksi mietteliäästi heinänkorsia kätensä alla. Kukaties on hyväkin, ettei aikaa enempien outojen tarinoiden vaihtamiselle totta puhuen taida olla. Nyt, vihdoinkin, erkanee Mirtaa ympäröivistä raunioista hahmo, joka näyttää eittämättä jonkinlaisilta vankkureilta. Kukaties kauppiaalta, jopa... vaikka jotain outoa mokomassa on. Totta puhuen vankkurit ovat varsin suuret, ja tarkemmin katsoen niitä eivät taida vetää eläimet... tai ainakaan mitään tavanomaiset eläimet. Suuria, rujoja, mutta tavallaan melkeinpä... inhimillisiä hahmoja. Ihmisen kaltaisia, ainakin. Monta mokomaa, jotka kiskovat suuria vankkureita matkalaisineen eteenpäin. Totta puhuen vankkurit itsekin näyttävät kaikkea muuta kuin tavanomaisilta. Jollakin tapaa väärän muotoisilta ja ihmeen koristeellisilta. Näky on eittämättä vähintäänkin outo...
<spyrreh>: Kael havahtui itsekin vilkaisemaan uudestaan mieheen kun tämä kuittasi oudon kertomuksen lyhyellä vastauksella. Poika ei ollut aivan varma miten moinen olisi pitänyt tulkita mutta vastasi kuitenkin pienellä nyökkäyksellä, ehtimättä tätä pidemmälle kun terävä, lyhyt vihellys keskeytti pohdinnat. Nulikka säpsähti melkoisesti kääntäen huomionsa kohti muurinpätkää jonka huipulla Cathryn oli selvästikin valpastunut. Nainen tähyili selvästi kohti Mirtaa ja raunioita, ja epäilemättä ennenkaikkea sitä outoa matkavälinettä joka tietä myöten lähestyi. Hetken aikaa tämä vielä tähyili valppaasti kyyristyneenä paikaltaan kohti ilmestystä ennen kuin pudottautui raunion päältä ja luikahti kohti muita. "Näetkö sen? En ole koskaan nähnyt mitään... tuollaista. Ei aavistustakaan mitä nuo otukset edes ovat" nainen tokaisi Reindalille lähemmäs päästyään, heittäen vielä katseen olkansa ylitse. "....ehkä odotamme seuraavaa? Ties mitä sakkia tuollainen on. Vaikka... en usko että ne ovat ainakaan niitä rosvoja."
<Sunbaron>: Reindalkin valpastuu Cathrynin osoittaessa äkkiä elonmerkkejä. Hän kohottaa aavistuksen kulmiaan naisen epätietoisille sanoille, ennen kuin rohkenee nousta itse jaloilleen tarkistamaan tilannetta. Hetken hän vain tähyää kädellä varjostaen kohti Mirtaa, ennen kuin sitten kurtistaa kulmiaan. Ei välttämättä aivan epätietoisesti, mutta epäluuloisesti kylläkin. "... kääpiöitä, arvailisin. Se tekeekin tästä hieman... mutkikkaampaa", Reindal lopulta mutisee. Sanoissa on vähintäänkin kahtaalle revitty kalskahdus, eikä lopulta kaiketi ihmekään. Kääpiöt. Kultaisten naamioiden pukijat. Orjanpitäjät. Synkkien kapistusten kaupittelijat. Jumaltenpurnaajat. Kiellettyjen taikuuksien surkuttelemattomat valjastajat. Itse kukin lienee eittämättä kuullut monia tarinoita ja kauhukertomuksia. Tuskinpa löytyisi montaakaan sellaista, joka suhtautuisi tähän outoon, tutkimattomilta tienoiltaan saapuvaan väkeen varauksetta. Harvoin on kääpiö laskenut jalkaansa jonnekin ilman, että se enteilisi epämiellyttäviä asioita. Mutta siltikin... "... kääpiöt harvemmin ovat kaiketi aivan vihamielisiäkään. Niiden ei kaiketi tarvitse olla. Ja ne tulevat kaupungin suunnalta. Me... voisimme kukaties ainakin yrittää puhua noille. En tiedä onko se aivan turvallista, mutta en toisaalta tiedä onko täällä kyyristelykään. Se nainen mahdollisine tovereineen on varmempi kuolema, väittäisin", mies puuskahtaa.
<spyrreh>: Cathryn jäi tarkastelemaan tilannetta itsekin heinikkoon kyyristyneenä kun Reindal kohottautui puolestaan kurkistamaan lähestyvää ilmestystä. Jo hyvin nopeasti miehen olemuksesta saattoi päätellä ettei tämä ollut aivan yhtä tietämätön näkemästään kuin katti, ja nainen kurtistikin kulmiaan kuullessaan tämän vastauksen... joka epäilemättä kalskahti ikävästi hänenkin korviinsa. Kääpiöt... näistä hänkin oli edes kuullut vaikkei koskaan henkilökohtaisesti nähnyt... ainakaan näin läheltä. Ja tähän saakka hän oli ollut tyytyväinen asiantolaan näin. Kuitenkin, Reindalin varautunut pohdinta sai hänetkin epäröimään. - "...kirottua. Meillä ei olisi nyt aikaa jäädä viivyttelemään yhtään sen enempää kuin on pakko" hänkin puuskahti lopulta, ei yhtään sen innokkaammin, mutta mielessään ojaa sekä allikkoa punniten. Hän heitti pienen, ohimenevän silmäyksen hermostuneeseen poikaan ennen kuin päästi vastahakoisen puuskahduksen. "...hmmh. No. Ainakin... tuollaisen väen luulisi pistävän hieman epämääräisemmät hiipparitkin miettimään kahteen kertaan. Ehkä se on yrittämisen arvoista katsoa mitä ne sanovat" tämä totesi viimein pitkin hampain. Moinen selvästikin epäilytti melkoisesti, mutta... no. Heillä tuskin oli nyt varaa heittäytyä liian nirsoiksi... Lopulta Cathryn päätyikin vain luimistamaan vähäeleisesti korviaan ennen kuin suoristautuikin heinikosta, pitämään lähestyvää joukkoa silmällä ja odottamaan mitä nämä tekisivät.
|
|
|
Post by spyrre on May 25, 2017 21:58:44 GMT 3
<Sunbaron>: Tilanne tuskin muuttuu juuri sen miellyttävämmäksi, kun vankkurit vyöryvät lähemmäs. Niiden perässä raunioista erkanevat vielä toisetkin varsin samankaltaiset - vaikkakin koruttomamman näköiset. Niitäkin vetävät oudot, pahaenteiset ja vääristyneet hahmot. Niiden lähestyessä niistä pystyy myös erottamaan enemmän yksityiskohtia... eivätkä ne ole totta puhuen mitenkään rauhoittavia. Ensimmäinen viritelmä on oudon muotoinen, enemmänkin pyörillä kulkeva rakennus kuin vain vankkurit. Sen muodot ovat oudon suorat ja terävät. Lähempääkään on vaikea sanoa, onko se totta puhuen edes puuta. Ainakin sitä peittävät monet metalliset koristeet. Eittämättä arvokkaat sellaiset. Kumpaakin kahdesta rakennelmasta kiskovat oudot ja karmaisevat juhdat. Ne ovat melkein kuin ihmismäisiä, mutta eivät aivan. Eivät tarpeeksi, etteikö niiden näkeminen saisi kylmiä väreitä kulkemaan selkäpiissä. Pitkiä, kalpeita hahmoja, kooltaan lähempänä hevosta kuin ihmistä. Niiden kädet ovat liian pitkät, ja ne kiskovat niillä yhtä paljon kuin astuvat jaloillaan. Jokaisen päätä peittää rujo, lommoinen kypärä, jonka sisästä kaikuu kova puuskutus. Jokaisen selkää kirjovat lukuisat arvet ja veriset jäljet - ajurin piiskasta, kukaties. Ajuri itsekin on helppo huomata oudon kapistuksen etupäässä, karmaisevien juhtien takana. Vaikka koko näky vihjaakin kukaties kääpiöistä, ei tämä kuitenkaan ole sellainen. Kyseessä on ihminen. Ainakin todennäköisesti. Laihanpuoleinen, kalpea, kaljuksi ajeltu ihminen, jonka sukupuolta on vaikea arvioida. Tämän piirteissä on jotakin outoa, yhtälailla terävää kuin vankkureissakin. Tapa, jolla ajajan katse hakeutuu tien vieressä seisoviin, on kaikkea muuta kuin lämmin. Valpas, terävä ja jännittynyt. Mutta samalla oudon passiivinen. Ajajan takaa, vankkureiden sisältä, kajastaa valoa. Kukaties kuuluu ääniäkin. Outoa laulua, ehkäpä. Reindal tulee vilkaisseeksi ympärilleen siltä varalta, että joku muu haluaisi hoitaa tervehtimisen. Totta puhuen hänellä ei ole mikään kiire. Rujot, vankkureihin suitsitut hahmot viskovat päitään sinne tänne kun ne lähestyvät heitä. Niiden huohotus kiihtyy ja muuttuu odottavaksi. Kuin ne jo varautuisivat johonkin hirvittävään...
<spyrreh>: Hetket venyivät painostavasti kun karmiva kulkue hivuttautui lähemmäs... mutta siltikin tämä tuntui jäävän lyhyeksi kun ilmestykset lopulta alkoivat olla jo lähellä. Vaikka kaikki katseet olivat epäilemättä vankkureissa sekä näiden luonnottomissa, epäilyttävän ihmismäisissä juhdissa, kenelläkään muullakaan ei ollut yhtään suurempi kiire tehdä ensimmäistä kosketusta näihin kuin Reindalillakaan. Hermostunut poika ainakin seurasi kaikkea kuin epäluuloinen eläin, kuin lähestulkoon harkiten olisiko takaa-ajajien pelko tällaisen sakin lähestymisen arvoinen... Kukaties se jopa harkitsi sanovansa jotakin kun massiiviset puuskuttavat otukset alkoivat olla lähellä... tai ainakin nulikasta irtosi vastahakoinen äännähdys joka kuitenkin keskeytyi ähkäisyyn kun joku muu päätti viimein astua eteenpäin. Cathryn heitti terävän katsahduksen taakseen ennen kuin astui lähemmäs tienreunaa, kohottaen sitten kättään heiluttaakseen lähestyvälle kulkueelle näiden huomion kiinnittääkseen. "Hoi! Väki! Olettekos matkalla lännen suuntaan?" nainen huikkasi mahdollisimman tasaisesti ja muina katteina... kuitenkin vaivihkaisen valppaasti aiheuttamiaan reaktioita seuraten. Tuskin oli vaikea arvata ettei hänkään osannut olla erityisen luottavaisella kannalla varsinkaan sen suhteen mitä jo näki, mutta... no, ehkä kaikki oli ainakin yrittämisen arvoista? Toivottavasti.
<Sunbaron>: Ajaja ei näytä turhan luottavaiselta tai edes kiinnostuneelta kolmikon hädästä, mutta pysäyttää kuitenkin vankkurit näiden kohdalle. Tämä kiskaisee rajusti paksuista ohjaksista, joita puristaa käsissään. Koko kimppu niitä kulkee jonnekin karmaisevien otusten kypärien alle. Tuskaisat äänet, joita ne pitävät pysähtyessään, ovat aivan liian lähellä jotakin inhimillistä - ja samaan aikaan kuvottavan kaukana. Vankkurit kuitenkin pysähtyvät. "... tämä tie vie vain länteen", kuuluu lopulta ajajanpaikalla istuvan vastaus. Tämän ääni on oudon pakotettu ja haparoiva, kuin tämä ei olisi aivan tottunut yleiskieleen... tai puhumiseen muutenkaan. Ajaja jää tuijottamaan koko kolmikkoa vaitonaisesti, puristaen yhä tiukasti komentamiensa juhtien ohjaksia. Kammotukset tutisevat ja värisevät kuin nahkaremmit olisivat ainoa asia, joka estää niitä hyökkäämästä suoraan päin pientä joukkoa. Raskaan metallin peittämät päät huojuvat sinne tänne, ja ainakin kerran oikea (tai väärä) kulma antaa Reindalille vilahduksen siitä, mitä niiden sisällä piilee. Hän ei yritä nähdä sitä toista kertaa. "Olemme kyytiä vailla. Jos vain mahdollista, haluaisimme ostaa paikan vankkureissanne. Meillä on millä maksaa", Reindal selventää lopulta ilmeettömälle ajurille. Tämä tuijottaa takaisin hieman samaan tapaan, kuin he kaikki olisivat jotakin kiusallisia, pieniä eläimiä. "... minä kysyn", ajuri lopulta toteaa. Tämä kiskaisee ohjakset tiukalle kädessään ja kiertää ne penkkinsä nokkaan. Sitten mies katoaa jonnekin vankkureiden sisään. Ainakin hetkeksi kolmikko jää varsin yksin muutaman surkean askeleen päässä huojuvien otuksien kanssa. Taaempana toiset vankkurit ovat myös pysähtyneet. Niitäkin näyttää ajavan ihmishahmo. Tämä vilkuilee epäluuloisesti etummaisten ohi pysähdyksen syytä. "No. Tässä sitä nyt sitten ollaan", Reindal tulee mutisseeksi...
<spyrreh>: Vankkurit pysähtyivät vähäeleisesti, siitäkin huolimatta ettei kuskin paikalla istuva näyttänyt erityisen vakuuttuneelta... tai edes kiinnostuneelta oudosta tien viereen asettuneesta joukosta. Huolimatta tästä, kuten lommoisten kypäriensä pidättelemistä hirviöistä kissamainen nainen oli kuin ei olisi huomannut... vaikka hänen kätensä oli vähin äänin hakeutunut lepäämään sapelin kahvalle. Ajurin vastaus sai olennon puuskahtamaan aavistuksen ennen kuin tämä heilautti aavistuksen epämääräisesti vapaata kättään, siitäkin huolimatta että outo kalju tapaus ei tuntunut olevan alkuunkaan mukana minkäänlaisessa suuremmassa sosialisoinnissa. "Hm? Niin toki. Mutta katsokaas, meillä kävi typerä kömmähdys ja ratsumme karkasi, ja..." tokaistiin kuin moisten murhanhimoisesti teutaroivien petojen lähistöllä seisominen ei olisi ollut mitään uutta, samalla kun pitkät kynnet naputtelivat sapelin kädensijaa. Reindalin puhuessa nainen tyytyi vain kannattamaan tätä nyökkäyksellä, jääden seuraamaan vaiteliaan tarkkaavaisesti ajurin punnitsevaa katsetta. Kenties tämän olemuksesta olisi voinut jo aavistella jotakin ikävää, mutta kaikesta huolimatta tämä myöntyi lopulta välittämään kysymyksen eteenpäin. Cathryn nyökkäsi tälle, vetäen viimein hieman syvempään henkeä kun ajuri asteli kauemmas. Hän heitti vaivihkaa varautuneen katseen ilmeisestikin vain ohjaksien pitelemiin otuksiin heidän edessään ennen kuin silmäsi Reindalia silmäkulmastaan. "Jos jotain typerää tapahtuu, niin... no. Minä yritän harhauttaa niitä, painukaa te metsään. Tulen perässä kun pääsen" hän sihahti matalalla äänellä, pitäen kuitenkin järkähtämättä silmällä liikehdintää vankkureissa sekä näiden takana.
<Sunbaron>: Hetki hirvityksien edessä pitenee epämukavasti. Reindalkaan ei pysty olemaan vilkuilematta niitä... vaikka totta puhuen on vaikea edes arvioida, piittaavatko ne todella. Ne ovat jännittyneitä, se on ainakin selvää. Valmiita ja valppaita. Niidet sormet nykivät ja kuopivat maata ja ne värisevät. Ei epäilystäkään, etteivätkö ne kävisi kiinni jos ohjakset vain katkeaisivat... "... enpä haluaisi kokeilla", Reindal mutisee puoliääneen. Eittämättä kumpikin näistä kahdesta seikkailijasta on saanut kohdata myös jättejä. Vähäisiä, ainakin. Mutta näitä on puolen tusinaa, ja totta puhuen jokin saa ne tuntumaan paljon ikävämmiltä kuin himmeä-älyiset, kömpelöt jätit. Nämä otukset ovat jotakin ikävämpää... Hetki pitenee. Mutta lopulta, armollisesti, se myös loppuu. Reindal valpastuu, kun ajuri ilmaantuu taas näkyviin. Nyt vankkureiden sivuun avautuneesta ovesta. Tämän ilme ei ole yhtään aikaisempaa suopeampi, mutta ainakin tämä puhuu taas. "Herrani vaativat läsnäoloanne. Astukaa heidän eteensä", tämä toteaa, ennen kuin katoaa. Ovi jää auki. Reindal tulee vilkaisseeksi tovereitaan, ennen kuin sitten aavistuksen varuillaan poimii Onnimannin maasta syliinsä. "Olkaa varuillanne. Tämä ei tosiaan ollut mitenkään paras mahdollinen ratkaisu", mies varoittaa, ennen kuin, voimatta muutakaan, astelee vankkureiden ovelle...
<spyrreh>: Itse kukin piti epäilemättä yhtä epäluuloisesti silmällä ilmeisen verenhimoisesti liikehtiviä hirviöitä. Kael piti tarkasti huolta ettei seissyt missään olentojen edes teoriassa ulottuvilla, mutta tämä pälyili lähestulkoon yhtä hermostuneesti kohti vankkureita jonne ajuri oli kadonnut. Mitä tämä ikinä pitikään sisällään otti aikansa, mutta lopulta sama kaljuksi ajeltu mies(?) ilmaantui uudestaan näkyviin. Cathrynkin valpastui silminnähden, kohottaen kevyesti kulmiaan esitetylle vaatimukselle. Kyseessä ei selvästikään ollut minkäänlainen pyyntö, ja edelleen kevyesti sormiaan sapelillaan lepuuttava nainen vilkaisi uudestaan vaivihkaa Reindalia paljonpuhuvasti. "Hmh. Kohtapa näemme. Jos jotain tapahtuu, niin... no. Sama varasuunnitelma kaiketi pätee vieläkin" tämä mutisi vastaan, heittäen vielä lyhyen katseen olkansa ylitse. "Ja sinä, pysy sinä vain taustalla" nainen tokaisi pojan suuntaan kunnes astahti itsekin Reindalin perään. Kael epäröi kaiken tämän edessä varsin vastahakoisesti, kunnes kuitenkin hivuttautui vaivihkaisesti muiden jälkeen, kaiketi yrittäen olla mahdollisimman huomaamaton. Tämä suunnitelma ei selvästikään tuonut suurtakaan mielenrauhaa yhtään kenellekään.
<Sunbaron>: Jos vankkurit olivat olleet jo ulkoakin päin varsin kolkko näky, ei niiden sisään astuminen ainakaan millään tavoin tee niistä yhtään sen mukavampia. Reindalin kasvoja pyyhkäisee lämmin pelmahdus, ja hän on vähällä taipua yskimään sieraimiin puskevan, väkevän savun iskiessä keuhkoihin. Sisällä poltetaan selvästi hiilipannua... mutta savun hajut kertovat jostakin muustakin. Utuinen ilma tekee näystä suorastaan aavemaisen, kuin ulkomaailmasta eristetyn pienen kolon. Sisällä palavien lamppujen valo hajoaa ja kareilee silmiä sekoittavalla tavalla. Keskellä tilaa lattialla tosiaan seisoo kuin seisookin hiilipannu. Huomio kiinnittyy kuitenkin nopeasti sen ylitse kolmeen hahmoon, jotka häämöttävät udussa. Kolmeen karmiinikankaisiin verhottuun hahmoon, joiden kasvot ovat ilmeettömät ja järkähtämättömät kuin veistoksilla. Reindalilla menee hetki ymmärtää että kyseessä ovat naamiot. Jokaisella hahmoista on kasvoillaan naamio... joka välähtelee kuin kulunut kulta. Hahmojen epämääräiset silhuetit ovat leveitä. Niiden pituutta on vaikea arvioida, sillä nämä selvästikin istuvat. Mies joutuu joka tapauksessa katsomaan alakenoon. Kaikki kolme hahmoa tuijottavat sisään astujia vaitonaisesti. Jokaisen kädessä häämöttää pitkävartinen putki, josta erkanee letku jonnekin näiden keskelle. Vaitonaisesti nämä puhaltavat kirkasta savua naamioidensa alta. Ja tuijottavat. Outo, jatkuva, kakofoninen taustahäly täyttää vankkureita. Päiden yläpuolella, katonrajassa, roikkuu useita häkkejä. Jotkin pienempiä, jotkin suurempia. Niiden sisässä liikkuu hahmoja, joita on savun läpi vaikea erottaa. Kukaties lintuja... mutta eivät ainakaan kaikki. Jokainen niistä kuitenkin laulaa... ainakin melkein. Muutama on epäilyttävän liikkumaton. Tämän kaiken keskellä Reindalilta menee monta hetkeä oivaltaa, että kolmen hahmon ympärillä on muitakin. Reunoilla, liikkumattomina, vaitonaisina. Ihmismäisempiä hahmoja, jotka pitelevät esineitä. Kannua ja kulhoa. Palvelijoita kukaties... tai kääpiöiden maineen tuntien, jotakin vähemmän vapaaehtoista. Ajuria ei enää näy. "Ajurini mukaan joukko kulkureita pyrkii puheilleni. Joukko ihmisväkeä joka tohti pysäyttää vankkurini. Kertokaa: miksi minun pitäisi välittää?" keskimmäinen hahmo äkkiä puhuu. Ääni rohisee, mutta se puhuu silti häkellyttävän ymmärrettävää yleiskieltä. Ymmärrettävämpää kuin palvelijansa.
<spyrreh>: Kun he astuivat kolkkojen vankkurien ovelle ja tästä sisään, ei ilmapiiri joka iski vastaan ollut ainakaan yhtään tervetulleeksi toivottavampi kuin aikaisemminkaan. Niin oudot hajut, äänet kuin näytkään jotka aukesivat heidän eteensä saivat epäilemättä kylmänväreitä itse kunkin selkärankaan, varsinkin kun he hyvin pian tajusivat seisovansa kulkueen herrojen edessä. Savu ja omituinen häilyvä valaistus oli omiaan saamaan pään lähestulkoon pyörimään eikä Cathrynkaan voinut olla irvistämättä kevyesti, kiskoen kuitenkin nopeasti ilmeen takaisin pintansa alle tajutessaan heidän edessään odottavat hahmot. Nainen jännittyi vaivihkaa, tosin pyrkien parhaansa mukaan pitämään pokerinaamansa näkyjä arvioidessaan... kunnes yksi naamioiduista hahmoista puhuikin. Kael säpsähti taustalla, mutta nainen ei näyttänyt varsinaisesti edes yllättyvän. Ei sillä, etteikö kalsea vastaanotto keskellä jotakin tällaista ollut melkoisen epämiellyttävä joka tapauksessa. "Ah, toki. Emmehän tietenkään oleta teiltä silkkaa hyväntekeväisyyttä" katti vastasi nopeasti, suoristautuen hieman. "Katsokaas, olemme seikkalijoita, ja olemme löytäneet matkoiltamme yhtä jos toistakin, joka luultavasti kiinnostaisi myös teidän väkeänne. Ikävä kyllä olemme nyt tilanteessa jossa moinen on nyt tähän hätään tois-sijaista, joten olisimme valmiita tarjoamaan löytömme maksuksi kyydistä ihmisten ilmoille" tämä viimeisteli. Nainen huokasi kuin moinen tilanne olisi ollut enemmänkin kiusallinen sattuma kuin mitään muuta, jääden hetkeksi raaputtamaan kuononsa pieltä... tosin samalla kiiluvat silmät tarkastelivat vähäeleisesti reaktioita ja ympäristöä. Ei sillä, että heidän edessään tuijottavat ilmeettömät kultaiset naamiot olisivat osoittaneet paljoakaan merkkejä yhtään mistään.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 2, 2017 1:11:37 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal joutuu pidättelemään itseään, ettei sortuisi yskimään paksussa udussa. Tilaa on vaikea edes hahmottaa kunnolla sen keskeltä, eikä vankkurin seiniä pysty erottamaan selvästi. Koko vaikutelma on suorastaan kuumehoureinen ja sekopäinen. Pienissä häkeissä oudot hahmot painautuvat kaltereita vasten. Osa niistä tuijottaa joukkoa aivan liian älykkäästi. Paljon tutkimattomammin tuijottavat kääpiöiden hahmot keskeltä huonetta. Karmiinin ja kullan peittämistä hahmoista on mahdotonta päätellä yhtään mitään. Naamiot peittävät senkin vähän, mitä näiden puhaltelema savu ei. Tämä kaikki tekee niistä epämääräisiä, muodottomia kuvajaisia hämyssä. Eikä niillä selvästikään ole kiire mihinkään. Palvelijoiden hahmot niiden ympärillä ovat hinteliä ja kyyristeleviä, mitättömiä. Ja samaan aikaan nekin aivan yhtä väistäviä. Herransa ovat tutkimattomia koska näiden ei tarvitse olla mitään muuta, mutta nämä ovat sitä koska eivät saisi olla muutakaan. Koko vaikutelma on epämiellyttävä. Ainakin miehestä. Hahmot antavat heidän odottaa pitkään ennen kuin lopulta vastaavat mitään. "Leikkikaluja tomuisista luolista. Ihmeitä vähämielisille. Heiveröisen, vähäisen väen rikkauksia. Meillä on yllin kyllin seikkailijoiden kantamia ihmeitä. Emme tarvitse enempää sellaisia", keskimmäisin hahmo vastaa lopulta. Tämän ääni on tasapaksu ja eloton. Välinpitämätön, varmastikin. Mutta toisaalta myös terätön. "Enpä usko, että muutama seikkailija voisi tarjota meille mitään. Ei ainakaan mitään kanniskelemaansa rihkamaa. Se, mitä te kaivatte ylös menneiden aikojen jäänteistä, on vain tähteitä joita meidän väkemme ei huolinut. Jos teillä olisi jotakin muuta, ette kerjäisi kulkureina kyytiä", kultanaamioinen hahmo erittelee intohimottomasti. "Mutta jotakin muuta voisitte kukaties tarjota. Poikani tässä. He ovat nuoria ja kovin kiinnostuneita näkemään sen kaiken vähän, jota tällä matkalla on tarjottavanaan. Typerät orjani eivät tohdi eivätkä pysty kertomaan paljoakaan. Heidän päänsä ovat tyhjiä ja kielensä tutisevat pelosta", tämä sanoo. Jos kumpikaan tätä ympäröivistä hahmoista on tosiaan innostunut tai kiinnostunut yhtään mistään, ei se ainakaan Reindalin silmään suremmin osu. Aivan yhtä liikkumattomia, mitäänsanomattomia hahmoja. Aivan yhtä pahaenteisen seesteisiä valettuja kasvoja. "Onko teistä parempaan? Pystyttekö te huvittamaan poikiani?" kääpiö lopulta kysyy. Sanojen sävy ei aivan miellytä korvaa, mutta minkäs teet.
<spyrreh>: Sumuinen, kuumeinen ilmapiiri pienessä huoneessa tuntui tukahduttavalta ja painostavalta kun kolmikko seisoi hiljaisten, savun lomasta häälyvän joukon edessä. Aivan vain häkistä kuikuilevien pienten olentojen tiivis kiinnostus olisi epäilemättä kuumottanut ketä hyvänsä, puhumattakaan kolmesta, naamioidusta ja hyvin ilmeettömästä kääpiöstä... mutta nyt tuskin oli varaa haparointiin. Cathryn seisoi paikallaan näennäisesti mahdollisimman kärsivällisesti, korkeintaan löyhytellen vähäeleisesti kädellään savua kasvoiltaan, osoittamatta elkeelläkään kärsimättömyyttä kun odottava hiljaisuus venyi venymistään... tai edes päätään nostavia pahoja aavistuksia kun heidän esittämänsä tarjous ei selvästikään herättänyt minkäänlaista vastakaikua. Vain pitkä häntä kissaihmisen takana nytkähteli aavistuksen jännittyneenä. Taustalla odottava hiljainen Kael ei yltänyt aivan samanlaiseen viilipyttymäisyyteen mutta poikakin yritti parhaansa, siitäkin huolimatta että päätyi vilkuilemaan niin seuralaisiaan kuin heidän yllään häälyviä epäilyttäviä häkkejä asukkaineen. Kun keskimmäinen kääpiö viimein puhui, oli kaiketi ollut jo arvattavissa mitä mieltä tämä kaikesta oli. Kael säpsähti hermostuneesti Cathrynin puolestaan valpastuessa. Nainen jännittyi aavistuksen verran mutta mutristi kuonoaan kuin moisesta väheksynnästä vain hieman pettyneenä. Hän kohotti kättään kuin aikeissa pyytää uutta harkintaa moisesta, kuitenkin vaieten samantien kun kääpiö jatkoikin, ehdottaen toisenlaista järjestelyä. Nainen kohotti kulmiaan silmäten kahta muuta hiljaista, patsasmaista hahmoa kuin harkiten ehdotusta leukaansa raaputtaen, kunnes nyökkäsi. "Ah, toki jokainen arvostaa erilaisia asioita omalla tolallaan. Jos tarinoita kaipaatte, niin niitähän meillä riittää. Olemme nähneet jo yhtä jos toistakin, tokihan voimme mielellämme jakaa näitä kanssanne kyytiämme vastaan" hän lausahti, yrittäen olla tarttumatta tarjoukseen liian nopeasti... ja jättäen parhaansa mukaan huomiotta toteamuksen orjista. Epäilemättä kissakin oli saattanut jo uumoilla jotakin pahempaakin, vaikka kääpiöiden viihdyttäminen ei välttämättä olisikaan aivan niin yksioikoista...
<Sunbaron>: Kääpiöillä ei ole kiire. Nämä polttavat pitkiä vesipiippujaan ja mietiskelevät vaiti, tasaisesti tuijottaen, kuin eivät voisi kuvitellakaan mitään syytä kiirehtiä. Totta puhuen sitä tuskin onkaan. Reindal yrittää parhaansa mukaan vastata naamioiden tuijotukseen tasaisella katseella, mutta tuijotuskilpailu kullasta valettujen kasvojen kanssa on kaikkea muuta kuin vaivatonta... "Tarinoita, tietoa. Samapa tuo. Kunhan poikani ovat tyytyväisiä ja saavat mitä haluavat. Jos he vaativat jotakin, se tulee täyttää. Olette heidän palvelijoitaan ja oppaitaan, ja sen vuoksi kuljette myös heidän mukanaan", kääpiö vastaa. Sanat, jotka tämä valitsee, ja tämän asenne itsessäänkään eivät varsinaisesti innosta. Mutta... minkäs teet, vieläkään? "Jos saan tiedustella, minne olette matkalla? Meidän olisi hyvä tietää se, jos tarkoituksenamme on opastaa ketään millään tavoin", Reindal tokaisee. Hänen mielensä päällä on monta muutakin kysymystä, mutta totta puhuen hän ei ole aivan varma, mitä niistä uskaltaa edes kysyä. Jotakin lisätietoja tästä kaikesta on silti saatava. "Länteen, suuriin kaupunkeihin. Mikäli mielitte palvella minua tai poikiani, ette kysele enempää ettekä viivytä matkaamme. Tämä on tarjoukseni", kääpiö vastaa. Reindalilla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö tämä pystyisi jättämään heitä tähän tien poskeen aivan yhtä vaivattomasti kuin ottamaan mukaankin. Näyttää pahasti siltä, ettei heillä ole kuin kaksi vaihtoehtoa...
<spyrreh>: Cathryn ei ollut suuremmin epäröinyt tarttua tarjoukseen joka oli tarkoittanut että he saivat kuitenkin pitää jalokivensä itse, mutta kun kääpiö jatkoi, toi tämä nopeasti eittämättä enemmän epämiellyttävää valoa tilanteeseen. Ei sillä, että olennon asenne ja asennoituminen olisi ollut kaiken huomioon ottaen mitenkään odottamatonta mutta lopulta nämä tasaiset, yksioikoiset sanat onnistuivat pistämään jopa Cathrynin viileän pinnan lävitse. Vihreät silmät siristyivät hämärässä ja pitkä häntä heilahti terävämmin. Tarinankertoja ja viihdyttäjä oli epäilemättä yksi asia... palvelija aivan toinen. Kissa ei sanonut mitään hetkeen, mutta tapa jolla tämä tuijotti eteensä kieli jostakin jokseenkin ikävämmästä tämän mielenliikkeissä ainakin sellaiselle joka tiesi tästä jotakin. Katti antoi Reindalin esittää kysymyksensä puuttumatta asiaan itse vaiteliaasti arvioiden ja punniten, saaden jopa hiljaisen Kaelinkin vilkaisemaan jälleen taustalta huolestuneesti ympärilleen. Epäilemättä tämäkään ei pitänyt siitä mitä kuuli... Mutta ikävä kyllä heidän vaihtoehtonsa olivat vähissä. "...hmmh. Noh. Hyvä, kaiketi se on sitten... reilu sopimus" nainen tokaisi viimein. Tämä oli tavoittanut jälleen tasaisuuttaan mutta äänessä oli hiljainen, epämiellyttävä sihahdus, kuin aavistus esiin pilkistävästä sähähdyksestä. Tämä ei kuitenkaan tuonut olemassaoloaan ilmi muilla tavoin, vaan olento suoristi ryhtiään kevyesti kuin harkiten. "Jos tarinoistamme ja kokemuksistamme on hyötyä taikka kiinnostusta jollekin matkamme ajan... kerromme toki mitä ehdimme ennen määränpäätämme. Aikomuksemme ei tietenkään ole ainakaan viivyttää matkantekoanne" hän viimeisteli, ennen kuin napsautti jälleen suunsa kiinni. Hämyisässä ilmassa väreili annos vaivoin hillittyä happamuutta.
<Sunbaron>: Solmittu sopimus tuntuu liikuttavan kääpiötä aivan yhtä paljon (tai vähän) kuin kaikki muukin. Tämä vastaa hitaasti ja omaa tahtiaan siihenkin, osoittamatta mitään tunteenliikkeitä mihinkään suuntaan. "Palvelkaa hyvin, sillä huonoja palvelijoita en suvaitse", tämä lopulta toteaa, tavalla joka tuntuu kertovan, että kyseessä on luonnollisin asia maailmassa. Ilman mitään erillistä käskyä tai edes merkkiä vankkurit nytkähtävät uudestaan liikkeelle. Katonrajassa roikkuvat häkit heilahtavat ja niistä kantautuva laulu katkeaa hetkeksi hätäisten äänien tieltä. Reindal voisi vannoa, että ainakin yksi niistä on ihmisen. Mutta se on parempi vain karistaa mielestä nopeasti. "Kiitämme teitä. Mutta ennen kuin voimme aloittaa toimemme, pelkään että joukkomme on kokenut monia vastoinkäymisiä matkallaan. Mikäli mahdollista, voisimmeko levätä ja kerätä voimiamme ensin? Kielenkantamme olisivat varmasti vetreämmät ja poikanne tyytyväisemmät", Reindal toteaa hetken perästä. "Hyvä on. Tämä autio taival tuskin paljoa tarjoaakaan. Voitte levätä kunnes pysähdymme", kuuluu vastaus. Ensimmäisenä minkäänlaisena elkeenä kääpiö viittaa sivummalle. Kun oikein tarkkaan katsoo, pystyy savun läpi erottamaan oven seinällä. Vankkurit ovat niin järjettömän suuret, että niissä on erillinen huonekin... tai useampikin totta puhuen. Toisella seinällä on toinen. "Tuossa on palvelijoideni huone. Levätkää, jotta voisitte palvella", tämä lisää aivan yhtä ilottomasti.
<spyrreh>: Jollakin ilveellä kissa onnistui pitämään suunsa kiinni, vaikka ainakin tämän tunteva olisi saattanut hyvinkin aavistella että tämä olisi mielellään tehnyt jotakin aivan muuta. Ainakin tämän hiljaisuudessa oli luultavasti kyse jostakin aivan muusta kuin ainakaan hiljaisesta kuuliaisuudesta, joten taisi olla onni ettei kääpiöillä ollut kykyä tai (kiinnostusta) tulkita jotakin tällaista. Edes vankkurien nytkähtäessä liikkeelle hän pysyi vaiti, jättäen puhumisen toistaiseksi Reindalille, jonka mies pian tekikin. Tämän tiedustellessa lepomahdollisuudesta oli kysymys epäilemättä tervetullut heille muillekin, varsinkin jos tämä toisi mahdollisuuden kaikota muualle niin savun täyttämästä huoneesta kuin tuijottavien kääpiöiden (ja lukuisten ties minkä) tuijotuksen edestä. Kun kääpiö osoitti armollisesti kauempaa (jollakin ilveellä tänne mahtuvaa) huoneen ovea kääntyi itse kunkin huomio tänne nopeasti. Kael räpäytti silmiään jokseenkin hämmentyneenä tajutessaan useat huoneet vankkurien perällä, mutta Cathryn ei ainakaan jäänyt näyttämään hämminkiään. Kissa nyökkäsi aavistuksen jäykästi ennen kuin käännähtikin kohti osoitettua ovea ja suuntasi harppoen tätä kohti. Kaiketi tämäkin tarvitsi hetken kootakseen jälleen pokerinaamansa tällaisen jälkeen... palvelijoiden tiloissa, tai ei.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 3, 2017 22:57:53 GMT 3
<Sunbaron>: Oven takaa paljastuu sivuhuone, joka ei vastaa äskeistä oikein millään tavoin. Yksinkertainen, pieni, ja melkeinpä paljas. Ei juuri muuta kuin sivuun sysättyjä riepuja lattialla, kukaties jonkinlaisena karkeana makuualustana. Huone on sen verran pieni, että kolme ihmistä hädin tuskin edes mahtuu liikkumaan siellä. Siitä huolimattakin se tuntuu tosin juuri nyt melkoisen paljon väljemmältä kuin taakse jäänyt. Reindal sulkeekin oven nopeasti kun kaikki ovat sisällä. Muutama savukiehkura pelmahtaa huoneeseen, mutta muuten ovi sulkee kääpiöt ja näiden oudot ja karmaisevat näyt taakseen. "... no. Näyttää siltä että meillä on nyt ainakin kyyti. Ainakin tämä vaikuttaa melko... turvalliselta", mies toteaa ja päästää pienen koiransa lattialle. Totta puhuen sana ei tunnu aivan sopivalta tilanteeseen, mutta kaiketi asioista pitää yrittää löytää paremmat puolet?
<spyrreh>: Pieni paljas huone oli kaukana minkäänlaisista mukavuuksista, mutta kaiketi tähän hätään edes tämän verran omaa tilaa ilman kääpiöitä sun muita outoja otuksia oli siltikin melkoinen helpotus. Cathryn kolasi ovesta jääden hetkeksi mittailemaan pientä tilaa katseellaan... kaiketi vain todetakseen ettei katsottavaa ollut paljoakaan. Nainen puuskahti itsekseen ja harppasi peremmälle, ennen kuin lysäytti vähin äänin kantamuksensa lattialle ja asettui itse istumaan näiden viereen. Reindalin varovaisen positiivinen toteamus sai kissan suunnalta vastaukseksi jonkinlaisen epämääräisen tuhahduksentapaisen, joka ei ainakaan peitellyt olennon happamuutta tästä kaikesta. "Saimmepahan pitää rahamme. Toivottavasti matka menee nopeasti, ennen kuin minun on pakko huitaista jotakuta päin näköä" tämä puuskahti, nojautuen itsekseen jupisten seinään. Kaksikon perässä seurannut Kael näytti itsekin vielä sulattelevan uusinta käännettä (sekä epäilemättä kaikkea muutakin näkemäänsä) vilkaisi mustaturkkia huolissaan epävarmana siitä kuinka vakavissaan tämä oli ennen kuin vilkaisi levottomasti miehen suuntaan. "Kuulitteko mitä se... Ne ihmiset siellä oli... orjia? Ollaanko mekin nyt sellaisia?" nulikka ei voinut olla kysymättä varovasti, ilmeisen kahden vaiheella sen suhteen kuinka huolestunut kaiken suhteen pitäisi olla. Ainakaan luvassa tuskin oli minkään sortin mielenrauhaa, vaikka kyyti eteenpäin sentään oli saatu....
<Sunbaron>: Reindal vilkuilee Cathrynin perään hetken kiusaantuneena, ennen kuin katsahtaa sitten varovaisen kysymyksen esittäneeseen Kaeliin pitkälti aivan yhtä hämillään. Nähtävästi tämä osaa ainakin esittää epämukavia kysymyksiä... eikä mies totta puhuen ole aivan varma miten vastaisi. Hän huokaisee, ennen kuin istahtaa alas seinän viereen. "Toivon mukaan emme. Meiltä ei otettu pois mitään eikä meitä sen suuremmin ole käsketty tekemään mitään. Emme me mitään orjia siis ole... ainakaan vielä. Mutta... no, ainakin meidän on paras pitää varamme. Tästä väestä puhutaan harvemmin mitään imartelevaa. Me häivymme heti kun pääsemme kauemmas täältä jonnekin asutuksen pariin, josta voimme jatkaa matkaamme muilla tavoin", Reindal vastaa lopulta. Juuri nyt tarvitaan selvästikin johdonmukaista ajattelua ja vakaata kättä. Hän tulee hieraisseeksi ohimennen kivistävää päätään, ennen kuin jää tuijottamaan mietteliäästi lattiaan. Tässä sitä nyt tosiaan sitten ollaan...
<spyrreh>: Niin esitetty kysymys kuin tämän vastauskaan eivät ikävä kyllä tainneet riittää helpottamaan suuremmin kenenkään oloa, vaikka kaiketi tämä oli sentään... no, jotakin. Cathrynin suunnalta kantautui jälleen uusi jokseenkin paljonpuhuva, hapan myhähdys mutta nainen pysyi silti vaiti, kaiketi näkemättä tarpeelliseksi lisätä Reindalin pohdintoihin paljoakaan. Kael vilkaisi kaksikkoa empivästi ennen kuin kirskautti hampaitaan ja istahti itsekin lattialle hieman nyökäten, vaikka tämän ilme tuskin kävi ainakaan vähemmän huolestuneeksi. Edessä oli epäilemättä epämääräinen matka... puhumattakaan siitä että jokainen heistä tunsi olonsa vähintäänkin huono-vointiseksi oudon savuisen huoneen jäljiltä. "No. Täytyy katsoa miten asiat menevät. Päätetään sitten täytyykö meidän tehdä jotakin. Herättäkää kun jotakin oleellista tapahtuu" kissa tokaisi viimein nurkastaan. Tämä päästi leveän (jollakin tapaa myös jokseenkin happaman) haukotuksen ennen kuin sulki silmänsä. Oli kaiketi vain katsottava ja odotettava.
<Sunbaron>: Reindal heittää Cathrynille jonkinmoisen myöntävän vastauksen, muttei suuremmin kiinnitä huomiota naisen aikeisiin levätä. Ei varmastikaan huono ajatus, mutta ainakaan miestä ei juuri nyt tunnu huvittavan tehdä samoin. Hän vilkaisee paheksuvaan pieneen koiraansa, ennen kuin sitten lopulta päätyy katsahtamaan Kaelin suuntaan. Poika näyttää heistä kaikista varmastikin kaikista pahiten hukassa olevalta. Ymmärrettävistä syistä, kaiketi. "Älä huoli. Kyllä tämä asia selviää. Kyytimme on hieman... epätavallinen, mutta olemme siltikin kauempana kurjasta kohtalosta kuin aikaisemmin. En usko, että ne takaa-ajajasikaan sentään tohtivat hyökätä tällaisen karavaanin kimppuun", mies tokaisee lopulta. Ilmeisestikin asiasta yritetään taas kaivaa jonkinlaisia positiivisia puolia esiin...
<spyrreh>: Oli hieman kyseenalaista oliko kissa niin nopea nukahtamaan kuin miltä näytti, mutta ainakin olento jäi hiljaa paikalleen, näyttäen parhaansa mukaan siltä etteivät tilanne sekä tärisevät vankkurit häirinneet. Purppuratukka puolestaan taisi voida vain haaveilla moisesta viilipyttymäisyydestä. Tämä vilkaisi varovaisesti Reindaliin tämän puhuessa ennen kuin veti henkeä ja kiersi käsivartensa voipuneesti polviensa ympärille. "No.... ehkä. Voi olla. En tiedä. Et nähnyt mitä ne hullut teki siellä temppelillä" se mutisi. Hetken verran tämä epäröi, ennen kuin vilkaisi miestä uudestaan. "...eh. En usko että olen koskaan edes... nähnyt kääpiöitä ennen. Oletko sä?" se ei voinut lopulta olla tiedustelematta. Tässä oli edelleen jokseenkin varovainen sävy, mutta myös melkoisesti aivan rehellistä epätietoisuutta.
<Sunbaron>: Reindal kohauttaa olkiaan kevyesti. "Enpä juurikaan. En ainakaan läheltä. Mutta sikäli kuin mitään tiedän, ei tätä väkeä juuri näykään. Kääpiöt elävät... jossakin muualla. Heidän valtakuntansa ovat kaukana täältä. Harva kaiketi tietää missä tarkalleen. Muualla. Harva heistä tuntuu muutenkaan mitään kunnollista tietävän. Mutta kaikenlaisia tarinoita kerrotaan", hän toteaa. Sanoissa on kieltämättä pahaenteinen sointu. - "Olen kuullut puhetta... kaikenlaisesta. Orjista ja pahemmastakin. Kääpiöt eivät kaiketi liiku ihmisten ilmoille usein... ja kun liikkuvat, siihen on syynsä. Harvemmin ne ovat mukavia. Olen kuullut puhetta myös ihmeellisistä aarteista ja hirvittävistä kirouksista", mies jatkaa. Hän antaa sanojensa roikkua hetken ilmassa. "... eli rehellisesti en tiedä oikeastaan yhtään mitään. Paitsi että heistä olisi parempi pysyä loitolla. Mikä on ikävä kyllä jo myöhäistä", hän lopulta huokaisee kiusaantuneesti.
<spyrreh>: Reindalilla ei tainnut olla paljokaan sen valaisevampaa sanottavaa kuin heillä muillakaan, mutta poika kuunteli kuitenkin keskeyttämättä. Kaikki kuulosti pahaenteiseltä, mutta ikävä kyllä he olivat jo varsin keskellä tätä kaikkea... Kael rypisti kulmiaan vaisusti, nyökäten sitten hieman. "...no, ainakin niillä on... niitä orjia. Ehkä se muukin on sitten totta" se arveli hiljaa, epäröiden sitten jälleen hetken varsin epämukavasti. "...ainakin ne tuntui pelkäävän niitä aika paljon. Ne... orjat, siis. ...mitähän varten ne sitten edes on liikkeellä jossain täällä?"
<Sunbaron>: "Kukapa tietää. Meidän tuskin kannattaa miettiä sitä liiaksi juuri nyt. Olipa se mitä olikaan, me emme aio viettää tässä seurassa turhan pitkää aikaa", Reindal vastaa. Jos ei muuta, tästä hän on ainakin varma. Ohimennen hän tulee hieraisseeksi miekkansa pontta, melkein kuin varmistaakseen sen olevan yhä paikallaan. Kevyt huokaisu karkaa hänen huuliltaan. "... olen yrittänyt vältellä miekkani vetämistä turhin päin tai yhdentekevistä syistä. Näyttää vain pahasti siltä, ettei se juurikaan vähennä tarvetta tarttua siihen. Sikäli kuin sillä nyt väliä edes oli. En... hetkeen ole kohdannut soturia, jonka edessä voisin yhtä hyvin heiluttaa vaikka tyhjiä käsiä", mies puuskahtaa jokseenkin voipuneesti. Eilisen haavat ja rasitukset painavat vähintään yhtä paljon kuin heidän epäilyttävä matkustustapansakin.
<spyrreh>: Nulikka nyökkäsi vaisusti toisen sanoille, jääden hetkeksi tuijottelemaan hieman poissaolevasti jonnekin alaviistoon polviinsa nojaten. Heistä kuka hyvänsä olisi epäilemättä jättänyt kääpiöiden kanssa vietetyn matkan mahdollisimman lyhyeksi, mutta valinnanvaraa ei ollut ennen kuin oltaisiin päästy lähemmäs... no, kaiketi aivan mitä tahansa. Tämä kaikki vaivasi selvästi poikaakin, mutta miehen puhuessa uudestaan tämä kohotti uudestaan päätään hiljaisuudestaan. Tapahtumat olivat ilmiselvästi ottaneet veronsa soturistakin varsinkin ottaen huomioon tämän ilmeisen huonon voinnin vain tunteja aiemmin, ja nulikka kallisti aavistuksen päätään. Tämä silmäsi itsekin miekkaa toisen vyöllä, ennen kuin henkäisi ja nyökkäsi itsekin. "Äh... no juu. Ei ainakaan sen eilisen tapauksen kanssa. Se... en edes tiedä miten se... teki mitä tekee. Vaikka eilen meni kyllä pieleen aika lailla kaikki muukin" se totesi, jääden hetkeksi haromaan niskaansa. "....en tiedä. Mun ei olisi varmaan edes pitänyt yrittää mennä sinne. Tai olisi pitänyt olla nopeampi. Ehkä se ei olis ehtinyt löytää mua, ja... mitään siitä ei olis tapahtunut jos olisin vaan... polttanut ne kaikki miehet ja häipynyt saman tien. Mäkään en vaan ole oikein... halunnut tehdä niin" nulikka mutisi hetken hiljaisuuden jälkeen vaisusti, ristiriitaisen hankalana. "...vaikka ei sillä taida olla enää kauheasti väliä" tämä huokasi lopulta, luoden kuitenkin pienen varautuneen vilkaisun kohti pienen huoneen ovea kuin jonkinlaista salakuuntelua peläten. Ymmärrettävästi tilanne ei saanut oloa ainakaan turvalliseksi edes nyt.
<Sunbaron>: Reindal katsoo hetken vaitonaisesti vakavia asioita miettivän pojan suuntaan. Sitten hän kuitenkin päästää mietteliään äänen ja kallistaa aavistuksen päätään. "Harvempi todennäköisesti haluaisikaan vain surmata julmasti jokaisen tiellään seisovan. Ja sitä paitsi se on jo tapahtunutta. Jos haluat vaivata päätäsi sillä mitä pitäisi tehdä, murehdi tulevasta. Älä siitä että asiat voisivat olla toisin jos olisit tehnyt jotakin mitä et tehnyt", mies kehottaa. Hän raaputtaa hetken leukaansa. "Minun korvaani tuo ei ainakaan kuulosta siltä, että olisit aikeissa oppia mitään murehtimalla siitä, ettet pystynyt olemaan nopeampi. Tiedät kyllä jo hyvin virheesi, joten opi siitä. Muuten taistelet taisteluita, jotka olet jo hävinnyt. Eikä se ole viisasta koskaan", hän lisää.
<spyrreh>: Kael kyhnytti hankalasti harottavaa kuontaloaan, mutta kuunteli silti toisen puhuessa. Hetken nulikka vaikutti siltä että olisi aikonut sanoa jotakin, mutta päätyikin lopulta vain sulkemaan suunsa ja nyökkäämään hiljaa. "...ensi kerralla en voi enää epäröidä. Siinä käy vaan huonosti aina" se mutisi, kaiketi suurimmaksi osaksi lähinnä itsekseen, ennen kuin vaikeni uudelleen. Ainakin se tuntui jäävän pohtimaan, tosin tuskin kovinkaan miellyttäviä ajatuksia päätellen rypyistä jotka tämän otsalla kareilivat. Ainakin vankkurien tärinä epätasaisella tiellä jäi tähän hätään varsin pieneksi huoleksi... matkalla oli ainakin aikaa ajatella.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 8, 2017 0:53:34 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal suo mutisevan pojan suuntaan vielä vilkaisun. Melko epämääräisen sellaisen, totta puhuen. Kukaties hän on aikeissa vielä sanoakin jotakin, mutta päätyy kuitenkin lopulta vaikenemaan. Juuri nyt outo nulikka tuskin kaipaa enää enempää päsmäröintiä tai neuvoja; tällä on selvästi aivan tarpeeksi murehdittavaa jo muutenkin. Lopulta hän päätyykin vain kohentamaan omaa asentoaan ja huokaisemaan. "Meidän on parasta yrittää levätä. Kuka tietää mikä meitä oikein odottaakaan", mies tokaisee, ennen kuin ummistaa silmänsä. Helpommin sanottu kuin tehty tämän kaiken jälkeen, kukaties, mutta muutakaan ei taida olla tehtävissä juuri nyt.
<spyrreh>: Tunnelma pienessä huoneessa ei ollut varsinaisesti sen hilpeämpi kuin ajatuksetkaan, vaikka sitä tuskin tässä yhteydessä kukaan oli odottanutkaan. Nulikalla ainakin tuntui olevan enemmän tai vähemmän asioita mielensä päällä eikä tämä tainnut laittaa merkille Reindalin pientä vilkaisua vaikka kohottikin päätään kun tämä puhui. Nulikka vastasi toteamukseen vain summittaisella nyökkäyksellä ennen kuin laski katseensa uudestaan, jääden nojailemaan polviinsa. Huolestuneet rypyt pysyivät paikoillaan eikä tämä varsinaisesti näyttänyt siltä että olisi halunnut yrittää sulkea silmiään tällaisessa paikassa, mutta ainakin nyt heillä oli kaiketi niin rauhallinen hetki kuin mitä he tulisivat täällä edes saamaan. Tämä ei hoksannut sitäkään että kauempana istuvan Cathryninkaan silmien raottuvan hetkellisesti hieman punnitsevaan sävyyn ennen kuin nainen sulkikin ne uudestaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse kullakin oli epäilemättä pohdittavaa ja keräiltävää matkan aikana.
<Sunbaron>: Hetken ajan koko joukko ehtii kuin ehtiikin nauttia ansaitusta levostaan. Jos ei muuta, on huone ainakin hiljainen ja valtavien vankkureiden kulku tasaista. Lattia on kukaties kova, mutta vaikea uskoa, että kenellekään tulisi juuri nyt mieleenkään valittaa mokomasta. Vaikea sanoa, kauanko mokomaa tuurinkantamoista lopulta jatkuu, mutta vastaus taitaa joka taitaa joka tapauksessa olla liian vähän. Tuskinpa nämä ehtivät lepäämään iltapäivää pidemmälle, kun ovelle jo koputetaan merkitsevästi. Saman tien se lähtee myös aukeamaan; kyseessä ei selvästikään ole kohtelias anomus, vaan yksinkertainen ilmoitus. Seuraavassa hetkessä, välittämättä siitä ehtivätkö huoneessa olijat varsinaisesti ymmärtää tilanteen vaiko eivät, työntyy ovenraosta sisään pää. Saman kalpean, epämääräisen ajurin kasvot tervehtivät kolmikkoa jälleen. "Herrani ovat pysäyttäneet vankkurit. Teidän on tultava nyt ulos", tämä toteaa ilmeettömästi, ennen kuin katoaa. Reindal vilkaisee mokoman perään, muttei jää turhaan märehtimään asiaa vaan lähtee vääntäytymään pystyyn. "On kaiketi aika katsoa mitä tästä nyt sitten seuraakaan", mies tokaisee ja vilkaisee matkatovereitaan...
<spyrreh>: Tovi jos toinenkin kului kyseenalaisen hiljaisuuden keskellä. Kukaan tuskin edes yritti availla keskustelua sinä aikana kun kolmikko sai ylellisyyden kyhjöttää paikallaan pienessä huoneessa, mutta tämäkään ei kestänyt loputtomiin. Kun vankkurien kulku viimein pysähtyi ja tätä seurasi nopeasti vaativa koputus havahdutti tämä pienen huoneen väen. Torkkunut Cathryn hätkähti kevyesti, mutta naisen katse oli välittömästi terävä kun tämä kohotti sen kohtaamaan esiin astuneen miehen vaatimuksineen. Kael puolestaan säpsähti huomattavasti enemmän, vaikka taisikin jäädä hieman kyseenalaiseksi oliko poika varsinaisesti nukkunut... ainakaan tämä ei ollut liikkunut paikoiltaan. Kissaihminen hädintuskin nyökkäsi palvelijalle... tai kaiketi enemmänkin orjalle vastaukseksi, tosin tämä ei moista jäänyt odottamaankaan ennen kuin katosi jälleen. Vasta kun tapaus oli vetäytynyt jälleen näkyvistä kohosi katinkin kuonolle hetkellinen irvistys, ennen kuin nainen päästi syvän puuskahduksen ja kömpi itsekin innottomasti mutta empimättä jaloilleen. "Hmmh. Saapa nähdä. Kaipa sekin on sitten tehty" tämä tokaisi Reindalin toteamukseen ennen kuin huokasi venytellen, ja astahti sitten kohti ovea. Kantamukset ja tavarat saivat kaiketi jäädä huoneeseen... tosin, täällä tuskin oli suurempaa pelkoakaan siitä että kukaan turhaan näpistelisi heiltä. Kaelkin oli kömpinyt jaloilleen muiden mukana, ja seurasi vaiteliaana kaksikon jäljessä ilmeisen varautuneena. Tuskin kukaan tiesi tarkalleen tähän hätään mitä tällaisten olentojen kanssa asioidessa olisi odotettavissa.
<Sunbaron>: Vankkurin suuri keskeinen tila ei totta puhuen ollut muuttunut yhtään sen vähemmän pahaenteiseksi levon aikana, lukuunottamatta kukaties sitä, että kääpiöt puuttuvat nyt... joskaan nämä tuskin ovat olleet kauaa poissa, sillä sama karvas savu leijailee yhä paksuna ja peittävänä synkeän tilan yllä. Se tekee ympärille katselusta edelleenkin aivan yhtä hankalaa - jos nyt kukaan olisi niin halunnut tehdä muutenkaan. Reindal ei ainakaan jää pälyilemään epämääräisiin häkkeihin tai seinänvieriä reunustaviin outoihin esineisiin, vaan suuntaa nopeasti raollaan olevalle ovelle ja siitä ulos. Raikas ilma on melkoinen helpotus, ja hän vetääkin muutaman pitkän henkäyksen, ennen kuin edes katsoo missä he edes ovat. Loppujen lopuksi maisema ei näytä kovin erilaiselta. Maasto on suurimmaksi osaksi avointa, mutta kukkulaista. Epämääräisiä, olemassaolollaan menneestä muistuttavia, jo ajat sitten sortuneita kivikasoja kohoaa siellä täällä - ja yksi suurempikin. Hieman kauempana tien reunasta näyttäisi nousevan jonkin kukkulan takana kivinen hahmo, joka ei ole vielä täysin sortunut. Kookas rakennus, kukaties, mutta sen tarkempi erottelu kauempaa on mahdotonta. Kummatkin vankkurit ovat pysähtyneet piskuiselle tielle, joka näillä main on tuskin enempää kuin selvästi erottuva, vähemmän umpeen kasvanut painauma raunioisten nummien maaperässä. Valtavat, luotaantyötävät hirvitykset ovat edelleen vankkureihinsa sidottuina. Suurin osa vankkureiden väestäkin näyttää astuneen ulos. Reilu puolen tusinaa yksinkertaisiin ja mitäänsanomattomiin vaatteisiin puettua, ilmeetöntä ihmistä liikuskelee kolmen lyhyemmän hahmon ympärillä. Päivänvalo ei tee kääpiöistä yhtään sen kutsuvampaa näkyä. Näiden ruumiit on peitetty punaisin kankain ja kultaisin naamioin. Totta puhuen nämä näyttävät suorastaan muodottomilta, hädin tuskin inhimillisen tapaisiltakaan. Raajat näillä on, ja pää harteilla, mutta on vaikea edes kuvitella, miltä näiden ruumiiden tarkalleen kuuluisi näyttää. Epämääräisiä, muodottomia ruhoja. Kaikki kolme seisovat vaitonaisesti keskellä tietä palvelijoidensa kannatellessa tarjottimia. Yksi näistä kantaa selkä kyyryssä suurta, koristeellista vesipiippua, josta nämä edelleenkin kiskovat henkosia naamioidensa takaa. Ohimennen Reindal valpastuu hieman, kun huomaa yhden hahmon näiden tuntumassa erilaiseksi. Tämä ei ole mikään hintelä orja, vaan vahva ja pitkä mies, jonka yllä on varustusta, ei suinkaan pelkkää vaatetusta. Ei hirvittävän raskasta, mutta kuitenkin kelvollista. Kädessään tämä puristaa kahvaa, joka miekanterän sijaan päättyy julman näköiseen metalliseen varteen, melkein tasapaksuun. Varmasti tarpeeksi raskaaseen että sillä voisi surmata. Tämän kasvoja peittävät rujot arvet, joista osa on selvästi taisteluissa saatuja vammoja... mutta niiden alta häämöttävät huomattavasti tarkoituksellisemman oloiset, järjestelmällisemmät jäljet. Ja niiden alta puolestaan kasvot, joista ei tunteita erota. Pelkkä tasainen tuijotus. Missään muualla ei näy ristin sielua. Jossakin kaukana vain huutaa lintu. Ei asutusta, ei mitään muutakaan. Reindal vilkaisee ympärilleen ja kurtistaa kulmiaan. "Enpä usko että meidän on määrä pysähtyä vielä tähän yöksi", hän mutisee. Päivääkin on vielä paljon jäljellä, aurinko on vasta laskemassa kohti horisonttia...
<spyrreh>: Jopa varovaisemmin perässä seurannut (ja kaiketi ohimennessään varautuneesti kohti outoja häkkejä kurkistellut) Kael rypisti otsaansa pistäessään päänsä ovesta. "...hmmh. Kukaties... he eivät pidä kiirettä matkansa kanssa. Tällä menolla reissu vielä pitkittyy ties kuinka paljon" Cathryn vastasi matalalla äänellä, kuitenkin epämääräisen sävyn kertoessa ettei nainenkaan ollut aivan varma siitä mitä oli meneillään... tai kuinka paljon luotti mihinkään tällaiseen. Ulos raunioiden keskelle astuneiden kääpiöiden ympärillä hääri jo useita orjia, mutta näiden tuntumaan oli ilmaantunut joku uusikin, joka epäilemättä kiinnitti samantien huomion itseensä. Cathryn veti itsekin raikasta ilmaa keuhkoihinsa antaessaan katseensa arvioida outoa näkymää sekä ilmeistä soturia, ennen kuin viimein huokaisi ja kohautti olkapäitään. Hän heitti vielä pikaisen, melkoisesta varauksesta kielivän vilkaisun kohti Reindalia ennen kuin astui eteenpäin kohti kääpiöitä ja näiden joukkoa. He tuskin saisivat selville mitä oli meneillään täällä seisomalla... "Kutsuitte sitten" nainen totesi ykskantaan lähemmäs päästyään, jääden sitten hieman etäämmäs silmäilemään näennäisen puoli-uteliaasti ympärilleen, kuin ei olisi lopulta nähnyt mitään kovinkaan epäilyttävää jossakin tällaisessa... siitä huolimatta että häntä olennon takana heilahteli jälleen jokseenkin tiuhaan.
<Sunbaron>: Olisi väärin sanoa, että kääpiöjoukko valpastuu kolmikon astuessa vankkureista tai lähestyessä näitä. Enemmänkin nämä vain suovat huomiotaan... ainakin hieman. Kääpiöiden ilmeinen johtaja kääntyy näitä kohti hitaasti, yhä vesipiippuaan samalla imeskellen. On helppo nähdä, ettei tämä ole edes tottunut siihen että joku suorastaan vaatii huomiota. "Niin. Olemme pysähtyneet. Poikani haluavat syystä tai toisesta tutkia näitä jäänteitä. Te opastatte heitä ja varmistatte kaiken olevan kunnossa", kääpiö toteaa. Tämä viittaa kädellään kohti kauempana kohoavaa, hieman suurempaa kivikasaa. "Myös tämä vartijani tulee mukaanne", tämä vielä lisää. Arpinen, ilmeetön mies tämän takana tuijottaa kohti koko joukkoa samantekevästi ja turtuneesti. Reindal ei voi olla huomaamatta, että kaikki muut kääpiöiden palvelijat pysyttelevät etäällä tästä. "Tuollaisissa raunioissa voi olla monenlaisia vaaroja. Monenlaiset hirvitykset pesiytyvät sellaisiin oikein mielellään, ja ne voivat olla vanhoja ja sortumisen partaalla", Reindal toteaa varovasti. Hän on selvästikin vähemmän innostunut ajatuksesta. "... puhumattakaan, ettei näin helposti nähtävässä paikassa varmastikaan ole enää mitään löytämisen arvoista." "Murheenne eivät ole minun murheitani. Tehkää tehtävänne, sitä varten olette täällä", kääpiö tokaisee huolettomasti ja välinpitämättömästi. Näyttää siltä, ettei neuvottelunvaraa ole hirvittävän paljoa...
<spyrreh>: Jos ymmärsi mitään kissan hiljaisista elkeistä, saattoi päätellä ettei tämä ollut varsinaisesti ainakaan innostunut moisesta käänteestä kun yksi kääpiöistä (kaiketi se vanhin, vaikka näistä tuskin saattoi nähdä minkäänlaisia suurempia eroja) kääntyi ilmoittamaan asiansa. Häntä heilahti terävämmin ja repaleiset korvat liikahtivat mutta ilme petomaisilla kasvoilla pysyi siltikin ihmis-silmään ihailtavan peruslukemilla kun nainenkin käännähti silmäämään kohti raunioita. Hän päästi epämääräisen, mietteliään äänen, jääden hetkeksi mittailemaan näkyä katseellaan... tosin heittäen silmäkulmastaan huomattavasti harkitsevamman katseen niin kahteen "nuorempaan" kääpiöön kuin näiden outoon vartijaankin. Reindalin varsin järkevä huomautus ei ikävä kyllä herättänyt minkäänlaista kiinnostusta ja katti heittikin toisen suuntaan yhtälailla tuskastuneen katseen, jota ei kuitenkaan antanut muiden nähdä. Tässä sitä nyt oltiin... lapsenvahteina kääpiöille, jotka halusivat kompata jotakin epäilemättä yhdentekevää kivikasaa... mutta kaiketi heillä tuskin oli varaa valittaakaan moisesta ajantuhlauksesta... "...noh. Kaiketi parasta kurkistaa sitten onko siellä mitään ajan arvoista. Jos siellä piileskelee jotakin, emmeköhän me kolmeen pekkaan selviä siitä vallan mainiosti" nainen tokaisi, äänessään vain pieni, huomaamaton aavistus. Innosti tai ei, mitä nopeammin kivikasassa käytäisiin, sitä nopeammin tämä olisi tehtykin ...vaikka tämä ei voinutkaan olla heittämättä uutta, hiljaisen varautunutta silmäystä outoon arpiseen soturiin. Tämän ilmeetön olemus oli epäilemättä outo... joka tosin tuntui vallitsevan muissakin kääpiöiden "palvelijoissa" huolestuttavalla tavalla. Hiljainen Kaelkin oli vilkuillut ympärilleen taustalla, päätyen näyttämään lähinnä epätietoiselta kaikesta.
<Sunbaron>: Loppujen lopuksi vastaanväittäminen ei tunnu erityisen hedelmälliseltä. Kääpiöitä heidän murheensa eivät selvästikään kiinnosta hiukkaakaan, eikä heillä taida lopulta olla minkäänlaisia todellisia mahdollisuuksia kieltäytyä. Näytää siis pahasti siltä, että itse kunkin on vaarannettava itsensä täysin yhdentekevistä syistä... Kumpikin kääpiön kahdesta pojasta seisoo vaitonaisesti paikoillaan, kuin jonkinlaisina epämääräisinä, kultakasvoisina kummituksina. Innostuneilta nämä eivät ainakaan näytä... tai oikein miltään muultakaan. Reindal silmäilee näitä hetken, ennen kuin kääntää katseensa. "Poika on parasta jättää tänne siksi aikaa. Kael, katso Onnimannin perään", mies tokaisee ja heittää nyt vuorostaan nulikalle nopean katseen. Ohimennen hän tulee hieraisseeksi sidottua päätäänkin, huokaisee ja katsahtaa sitten vielä arpiseen soturiinkin. Tämän kasvoilta ei voi lukea oikeastaan yhtään minkäänlaisia tunteita. Mutta tämän silmät ovat silti tarkat ja tämä on ehdottoman selvästi ja varmasti valmiina hankaluuksiin... eikä tosiaan vain kivirotiskon suhteen. "Cathryn, pidä jousesi valmiina", hän tulee vielä lisänneeksi, kohennellen omankin miekkansa paikkaa siinä sivussa. Ja sitten, kaikkea muuta kuin innostuneesti, mies astahtaa sivuun tieltä. Kumpikin kahdesta kääpiöstä lähtee myös liikkeelle. Ei tosin nopeasti, eikä ainakaan valppaana ja varuillaan. Se, että näiden perässä seuraa orja kantaen vadilla jotakin epäilyttävästi viinikannulta näyttävää, ei totta puhuen enää edes yllätä. Tietenkin.
<spyrreh>: Tilanne oli kaiketi mikä oli, ja näillä korteilla oli pelattava. Cathryn pyyhkäisi ohimennen ohimoitaan sormillaan ja vilkaisi vielä Reindaliin ennen kuin nyökkäsi ja astahti itsekin eteenpäin, pois tieltä ja kohti raunioita. Kääpiöiden vartija näytti karaistuneelta ja hurjalta, mutta hän ei rehellisesti osannut laskea paljoakaan luottamusta sen varaan että tämä olisi kovinkaan kokenut raunioiden komppaaja oli tämä kuka hyvänsä... ja perään vaappuva kääpiökaksikko ei varmasti ollut edes sitä. Ainoa jonka varaan hän saattoi laskea varmasti mitään olivat he kaksi... joka tosin ei tainnut poiketa tavallisesta kovinkaan paljoa. Ellei laskettu sitä, että yleensä heillä oli huomattavasti peremmat syyt tunkeutua sinne mihin he ikinä olivatkaan menossa, tietysti. "Ainahan minä. Varokaa askeleitanne. Minä voin mennä hieman edeltä" katti tokaisi, suunnaten viimeisimmät lauseensa kaiketi hieman yleisemmin. Tämä nosti kätensä aseilleen ja harppoi edelle varsinaisesti jäämättä katsomaan kiinnostivatko ohjeet edes yhtään ketään... Huolestunut Kael silmäili muiden perään, havahtuen kuitenkin nopeasti Reindalin kehotukseen. Poika räpäytti silmiään ja vilkaisi pientä koiraa, kunnes nyökkäsi miehelle varautuneesti... siitäkin huolimatta ettei tämä selvästikään ollut erityisen hyvillään yksin kääpiön ja tämän orjien sekaan jäämisestä. "Älä tee mitään typerää" Cathryn katsoi parhaaksi sihahtaa ohi kulkiessaan kuin ajatukset aavistaen, päätyen tarjoamaan ohimennen jonkinlaisen rivakamman läpsäisyntapaisen nulikan takaraivoon saaden tämän horjahtamaan hieman. Kukaan tuskin oli hyvillään tästä uusimmasta päähänpistosta... kääpiöt itse kaiketi lukuunottamatta.
<Sunbaron>: Eteneminen ei ole ainakaan turhan nopeaa kahden päähänpistoisen kääpiön laahustaessa mukana kaikkea muuta kuin nopeasti. Toisaalta rauniokaan ei lopulta ole kaukana, joten pitkään ei kaksikko joudu miettimään koko tempauksen järjettömyyttä. Rakennuksesta pystyy nopeasti erottamaan ainakin jonkinlaisia yksityiskohtia - kuten että kyseessä tosiaan on rakennus. Kookas, kivinen raunio, ainakin kolmikerroksinen. Mahdotonta sanoa, mikä mokoma aikanaan on ollut. Nyt se näyttää jo osittain sortuneen itsensä päälle, ja sen pinta on pitkälti murentunut ja sammalen peittämä. Mitään suurempia yksityiskohtia ei juurikaan pysty erottamaan. Rakennukset ikkuna-aukot näyttävät lähinnä kaikkea muuta kuin kutsuvilta luolansuilta, puhumattakaan suuresta, sivummalla näkyvästä oviaukosta. Siellä täällä lähistöllä näkyy pitkän ruohon seasta kivennyppylöitäkin, kukaties jonkinlaisia muinoisia pilarinpäitä. Vielä ei näkyvissä ole mitään turhan hälyttävää... mutta kuten kuka tahansa näistä asioista tietävä voisi kertoa, ei se ole tae vielä mistään.
<spyrreh>: Huolimatta siitä että mahdollisesti viihdytti itseään parhaillaan kuvittelemalla mielessään tapoja joilla kaksi perässä palvelijoineen (ja viinikannuineen) kääpiötä saattaisivat kohdata loppunsa epämääräisten raunioiden sisuksissa, edellä harppova Cathryn suuntasi lopulta varsin vähän huomiota taakseen. Naisen katse ja aistit oli jo suunnattu eteenpäin, haravoimaan maastoa sekä kivikasoja, kuulostelemaan ääniä jotka tämän suunnalta kantautuivat. Nämä eivät todellakaan olleet ensimmäiset rauniot johon he kaksi olivat nenänsä työntäneet, ja toivottavasti tuskin viimeisetkään, vaikka heidän tämänhetkinen seuransa jätti varmasti paljon toivomisen varaan. "Noh. Olemme varmasti selvinneet paljon pahemmastakin, hm? Tuskin ne tuolla kauaa viihtyvät." katti mutisi hampaidensa lomasta Reindalin suuntaan. Nainen ei kääntänyt katsettaan mutta hetkellisesti kuonolla käväisi pikainen, kukaties happamahko virneentapainen. "Tehdään kuten ennenkin, hmm? Ja katsotaan etteivät nuo hölmöt tapata itseään" tämä sihahti, ennen kuin hymähti ja harppasikin joukon edelle. Nainen eteni varovaisin ja hiljaisin askelin lähestyen rauniota, kunnes pääsi kurkistamaan tämän sisälle ja haravoimaan tätäkin näkymää kiiluvilla silmillään...
|
|
|
Post by submarine on Jun 21, 2017 19:47:07 GMT 3
Kun eivät voineet kieltäytyäkään, lähtivät seikkailijat tarpomaan ikivanhan kivisen rakennuksen suuntaan vanavedessään kaksi nuorta, vaitonaista kääpiötä viiniä kaatavan palvelijansa ja kaikkea muuta kuin täyspäisen oloisen, mutta yhtälailla vaitonaisen soturinsa kanssa. Kaukaa katsottuna puoliksi luhistuneiden lohkareiden röykkiö vaikutti hiljaiselta ja kuolleelta, mutta varovaisuutta noudatettiin silti. Eihän sitä koskaan tiedä... Lähempää tiedustelijana toiminut Cathryn pystyi nopeasti erottamaan ainakin jonkinmoisia merkkejä, jotka kielivät paikan olevan mahdollisesti luultua eläväisempi. Rakennuksen ympärillä maassa lojui siellä täällä vielä tuoreen oloisia, mutta tarkkaan kaluttuja luita. Takaa tulevat kääpiöt eivät tietenkään mokomista merkeistä piitanneet, vaan halusivat nähdä katolla häämöttävän metallisen kohdan tarkemmin, joten ei ollut muutakaan mahdollisuutta kuin työntyä sisälle huterannäköisestä, useista kohdin jo halkeamien koristamasta oviaukosta.
Ensimmäisenä sisään tunnustelemaan hiipinyt Cathryn pystyi saman tien toteamaan rakennuksen kunnon olevan juuri sitä, mitä murentunut ulkopinta antoi ymmärtääkin; sekä lattia että katto olivat täynnä suuria reikiä, joista pystyi näkemään vaivatta läpi sekä veden täyttämään kellariin, että ylempiin kerroksiin ja aina taivaalle asti. Ei tarvinnut tosiaan olla mikään arkkitehti ymmärtääkseen, että yksikin harha-askel liian lähelle heikkoja kohtia voisi hyvinkin johtaa pahaan haaveriin. Kun otettiin vielä huomioon sekin, että suuri osa rakennuksen väliseinistä oli sortunut jo aikaa sitten (useista kohdin lattian läpi), jättäen jälkeensä pelkän huteran hallimaisen kokonaisuuden, alkoi pelkkä sisällä seisoskelukin jo kuumotella. Mutta mitäpä sitä muutakaan voitiin kuin painaa eteenpäin. Cathryn tarkasti lopunkin alakerran samalla kun etsiskeli reittiä huteran lattian, kivikasojen ja kaikkien muiden tapahtumistaan odottavien onnettomuuksien ohitse. Paha kyllä rakennuksen perältä löytyivät kiviset portaat, jotka näyttivät vielä sen verran eheiltä, että niitä kukaties kehtaisi kiivetä. Siinä sivussa löytyi myös tarkoituksellisemman näköinen aukko kellariin, joskin sen portaat olivat romahtaneet jo aikaa sitten. Pienenä yllätyksenä aukon lähettyville oli tosin kiinnitetty alas johtava, tuoreen näköinen köysi. Mokoma oli katkennut, mutta ainakin se todisti jonkun muunkin käyneen täällä viime aikoina. Portaiden tuntumassa häämötti myös jonkinlaista sen ja alakerran välillä kulkevaa mustaa limaa - vertako vaiko jotakin aivan muuta?
Kun nyt oli varmistanut paikan edes suunnilleen, nouti Cathryn loput paikalle, ja Reindalin kanssa he ottivat johdon kun lähdettiin nousemaan portaita. Kääpiötkin suostuivat odottelemaan alakerrassa lievästi häiriintyneen oloisen henkivartijansa (ja viiniä kanniskelevan palvelijansa) kanssa, kun palkolliset tarkistaisivat tilanteen. Kukaties se oli hyväkin päätös, sillä ylemmästä kerroksesta kuului kantautuvan jonkinlaisia etäisen lintumaisia ääniä - ja nyt hieman lähempänä myös ihmismäinen huuto? Varovaisen, ripeän nousun jälkeen kaksikko kurkisti porrastasanteelle ja totesi jotain tosiaan olevan meneillään: melkein kokonaan romahtaneen välikerroksen takaosassa, kivikasaksi romahtaneen rakennuksen kulman edessä, liikehti ja rääkyi kaksi rujoa hahmoa. Niiden rujot nokat ja siipimäiset, surkastuneet raajat toivat mieleen jonkinlaisen ihmisen ja linnun sekoituksen, mutta olennot olivat kumpikin sairaalloisen näköisiä ja suorastaan epämuodostuneita. Niiden selät olivat vinot ja likaisia sulkia törrötti kalpeasta nahasta vain siellä täällä, eivätkä niiden surkastuneet, vänkyrät siivet varmasti olisi pystyneet niitä kannattelemaan. Näyssä oli kukaties jotakin aavemaisen surullistakin... mutta sitä ei ehditty miettiä liian pitkään, kun äkkiä ihmismäisen huudot kantautuivat uudestaan rääkyvien otuksien takaa. Rujot lintumiehet piirittivät kivikasaa, ja aina kun jompi kumpi niistä yritti tunkea lähemmäs siinä häämöttävää koloa, kajahteli sisältä hätäisiä ja heikkoja huutoja, joita säesti metallinen kalahtelu. Joku oli selvästi joutunut pulaan, eikä tilannetta lähdetty juuri pähkimään liikaa. Reitti otusten luokse seinänviertä pitkin näytti tosin petollisen kapealta ja hankalalta, joten esiin rynnistämisen sijaan päätettiin antaa Cathrynin jousen puhua.
Ensimmäinen nuoli ujelsi ilman halki, ja toinen kanaljoista päästi tuskaisan, tyrmistyneen rääkäisyn, ennen kuin räpiköidessään kompastui ja katosi reunan ylitse. Sen lajitoveri käännähti hämmentyneenä ympäri, ja sai rintaansa toisen nuolen, joka sorti otuksen sätkimään maahan. Tässä kohtaa kaksikko lähti harppomaan paikalle, ja kiikkerästä reitistä huolimatta pääsikin sinne - vaan siihen eivät ongelmat loppuneet. Hätäisä rääkynä sai yläpuolella, katolla, aikaan paljon samanlaista, ja ennen kuin seikkailijat edes ehtivät miettiä asiaa, alkoi katossa ammottavista suurista rei'istä loikkia mielipuolisesti ja varomattomasti alas samanlaisia epämuodostuneita petolintuja. Pari niistä luiskahti rääkyen tuhoonsa jo alas tullessaan, mutta otukset eivät piitanneet. Asiaa ei ehditty miettiä, ja teräs välkkyi kun Cathryn ja Reindal iskivät henkensä edestä hulluja otuksia vastaan. Kokeneille sotureille mokomien rappiollisten kammotusten surmaaminen ei ollut suurikaan temppu, ja pian alas pudonneet saivat seuraa niistä, jotka eivät vain suoraan kaatuneet verissäpäin lattiaan. Mutta ylhäältä kuului yhä raivoisaa rääkynää, nälkäistä ja kuumeista, eivätkä kanaljat lakanneet puskemasta. Nopeasti kävi selväksi, että jos otusten taito ei riittäisi, tulisivat ne kiskomaan heidät mukanaan tuhoonsa pelkällä massallaan. Oli pakko perääntyä.
Ketterät miekanheiluttajat vetäytyivät kiireen vilkkaa holtittomien otusten tieltä. Moni niistä syöksyi alas jo pelkästään seuratessaan, mutta moni muu tunki perään - ja mikä pahinta, ylhäällä etsittiin vieläkin paikkoja loikata niskaan. Seuraava asema otettiin portaiden edestä, mistä ei olisi ainakaan niin suurta mahdollisuutta pudota montaa metriä naama edellä kiveen. Miekat ujelsivat ilman halki ja tuskaisat rääkäisyt kajahtelivat. Otusten hirvittävä massa oli viedä voiton asetaidoista, ja Cathryn sai äkkiä huomata jääneensä yksin porrastasanteelle, kun vieressä kaksi hirvitystä pyyhkäisi Reindalin mukanaan portaita alas. Kalpea ja luiseva miekkamies veti tosin pidemmän korren kurinalaisella ruumiinhallinnallaan, ja sai seinästä otteen ennen kuin syöksyi askelmia alas - toisin kuin linnut. Meinasi jäädä tosin laihaksi lohduksi, sillä yhtäkkiä aivan hänen päänsä vieressä kivi räjähti hirvittävän jyrähdyksen saattelemana. Nopea vilkaisu paljasti kääpiöiden kiskoneen alhaalla esiin jonkinlaiset tuliluikut, joilla nämä ammuskelivat nyt vellovaan massaan vailla mitään murheita omista! Koko tilanteesta olisi eittämättä ollut paljonkin sanottavaa, mutta se sai odottaa (tai tulla vain julmasti niellyksi), kun sekopäiset otukset puskivat tuoretta lihaa himoiten päälle. Reindalilla oli täysi työ pysyä edes pystyssä ristitulessa liukkaissa portaissa, ja paikan pitäminen jäi pitkälti Cathrynin hommaksi. Koko tilanne olisi voinut varmasti mennä kammottavalla tavalla mönkään useammankin kerran, mutta loppujen lopuksi taito ja kurinalainen toiminta veivät voiton lukumäärästä. Viimeiset hengissä yhä olevat otukset tuntuivat vihdoin tajuavan tilanteensa ja pakenivat rääkyen takaisin katolle, kiipeillen murtunutta kiveä pitkin niin nopeasti kuin vain pystyivät.
Muotopuolten otusten kaikottua koko joukko tunki yläkertaan. Cathryn joutui pakon edessä vetämään hetken verran henkeä samalla kun Reindal otti nyt johdon ja kävi tarkistamassa petolintujen ahdisteleman kolon. Sisältä paljastui mies, joka sekaisessa tilassaan oli vähällä huitaista ensiksi kurkistanutta miekalla naamaan. Tilanne kuitenkin rauhoittui ja paljastui, että mies oli ryöminyt katolta pudottuaan sortuneen kivikasan (ilmeisesti muinaisen huoneenraunion) sisään turvaan hirvityksiltä. Ilmeisesti tämä tovereineen oli tullut tutkimaan paikkaa ja joutunut kanaljoiden uhreiksi, tai jotakin sellaista. Tämän jalka oli kuitenkin poikki, eikä tämä omin avuin päässyt ulos. Pakon edessä tämä jouduttiin riuhtomaan esiin kaikkea muuta kuin hienovaraisesti, jolloin nälästä, janosta, vammoistaan ja pelosta heikko mies vaipui rääkyen tajuttomaksi. Kääpiöt halusivat yhä ehdottomasti tarkistaa katon, eivätkä hyväksyneet mitään vastaväitteitä (edelleen savuavat aseenpiiput lisäsivät vielä hieman näiden kuumottavuutta), joten kun ei muuta voitu, raahasi henkeä vetänyt Cathryn tajuttoman miehen alas ja ulos, odottamaan sivummalla piilossa että koko joukko vihdoin palaisi takaisin. Kun tuokin oli tehty, puskettiin lopulta katolle, joka totta puhuen näytti juuri niin turhanpäiväisen vaaralliselta hukkareissulta kuin olla ja voi. Tasainen, kivinen katto oli yhtä reikäistä vaaranpaikkaa, ja siellä täällä törrötti suuria, karkeita linnunpesiä, joista kajahteli paenneiden otusten tuskaista, vihamielistä ja surkeaa rääkynää. Keskellä tätä kaikkea tosin kohosi kuin kohosikin kupoli, josta kääpiöt olivat olleet niin kiinnostuneita - tai ehkä oikeammin, lojui. Nopealla silmäyksellä näytti siltä kuin katolla olisi aikanaan kohonnut torni tai muu vastaava, joka oli luhistunut itsensä sisään käytännössä täysin pystysuoraan. Nyt kiviröykkiön päällimmäisenä lojui ajan pieksemä, mutta yhä ihmeen hyväkuntoinen metallinen kupoli. Yhtä suuri ihme oli sekin, ettei koko komeus ollut pudonnut jo katosta läpi. Tyhmempikin olisi voinut todeta välittömästi, että kupolin lähestyminen olisi pelkkä itsemurha. Kääpiöitä tämä ei tietenkään kiinnostanut, vaan hetken jankkaamisen jälkeen nämä alkoivat lopulta usuttaa omaa, ilmeetöntä henkivartijaansa tarkistamaan kupolin lähempää. Ilmeetön mies olisikin tehnyt työtä käskettyä, ellei Cathryn olisi tässä kohtaa käsiään viskoen lopulta suostunut menemään katsomaan. Hänen onnistuikin suostutella kääpiöt lopulta luopumaan kupolin ihmettelystä, joskaan ei aivan kuten oli itse aikonut...
Koko joukko seurasi taaempaa, kun kissamainen soturi otti ensimmäisiä, varovaisia askeleita kupolin suuntaan. Vaan tuskin hän oli ehtinyt edes puoleenväliin, kun kivi jalkojen alla narahti varoittavasti. Mutta ennen kuin nainen ehti edes perääntyä, petti lattia jalkojen alta ja kiskaisi hänet mukaansa. Huutaen ja huitoen hän onnistui kuitenkin nappaamaan otteen alemman kerroksen reunasta... mutta turhaan. Cathryn ehti hädin tuskin nähdä Reindalin hätääntyneen katseen katolla, kun hetkellisesti pelastanut, hapero kivenreuna mureni sormien alta. Siinä ei auttanut mikään sohiminen, vaan alas mentiin taas. Viime hetkellä näppärä kissa sai samanlaisen otteen alakerroksen lattiastakin. Hetken aikaa hän roikkui jalat potkien kellarin hyisen, haisevan vedenpaljouden yläpuolella, pää pyörällä, sormet rutisten ja käsivarret jomottaen. Tarkat korvat alkoivat kuitenkin erottaa alta, veden ja pimeyden keskeltä, jotakin liikehtimistä, joten soturi ei jäänyt miettimään sen suurempia vaan kiskoi itsensä kiiruusti ylös, nyt kun edes yksi kieleke tuntui kestävän. Taakseen vilkaistessaan hän ehti nähdä, miten valtavan pitkä, niljainen, pitkäkyntinen koura työntyi alisesta pimeydestä ylös, kahmaisi yhden reunalla lojuvan lintuotuksen raadon mukaansa ja katosi alas.
Tässä kohtaa alkoi tuntua, että seikkailua oli saatu jo aivan riittämiin, eivätkä kääpiötkään tuntuneet enää piittaavan kupolin tutkimisesta. Koko joukko poistuikin ilman enempiä haavereita, mukanaan raajarikko ja yhä tiedoton mies. Tämän vammat näyttivät sen verran pahoilta, että oli selvää ettei tällä todennäköisesti ollut paljoakaan elinaikaa - ja jos ei muuta, olisi jalka pitänyt ainakin amputoida. Matkaolosuhteissa se tuskin olisi ollut muuta kuin teloitus. Reindal tuli tosin panneeksi merkille miehen kyynärvarteen polttomerkityn ristimäisen tunnuksen, joka nopealla arviolla saattoi hyvinkin olla jonkinlainen kiinni saadun varkaan tai rosvon merkki. Kukaties mokoma ei sitten loputonta sääliä kaivannutkaan. Miehen jättäminen kitumaan tien poskeen tuntui kuitenkin siinä määrin julmalta, että tämä otettiin mukaan. Karavaanin luona asioista varsinaisesti päättävä kääpiö ei aluksi olisi halunnut edes ottaa raajarikkoa, kuolemaa tekevää ja selvästi hyödytöntä miestä mukaan, mutta Reindalin onnistui puhua tälle armoa edes siihen asti, kunnes heittäisi henkensä. Koko joukko tosin sullottiin taaempiin tavaravankkureihin siitä hyvästä, etteivät pilaisi kuolevan miehen löyhkällä paikkaa. Ei varsinainen menetys, kun otti huomioon ettei siellä ollut kääpiöitä.
Ja niin sitä sitten lähdettiin jatkamaan matkaa...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 21, 2017 22:10:53 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal irvistää vilkaistuaan päänsä ympäriltä avaamaansa siteeseen. Mokoma hötkyily on saanut haavan aukeamaan uudelleen, ja kangas on punaista. Hän kääntelee sitä hetken käsissään, etsii paremman kohdan, ja sitoo sen sitten varovaisesti takaisin paikoilleen. Mokoma kirveltää... vaikka eipä sillä, asiat voisivat olla huomattavasti huonomminkin. Syrjään työnnetty, houreinen mies toimii hyvänä muistutuksena siitä, että seurueen asiat ovat lopulta huomattavasti paremmin kuin voisivat olla. Tämän ähinä täyttää tilaa pienemmissä, vaatimattomammissa vankkureissa ikävän hyvin. Mikään muu ei juuri kilpaile tämän valittavien, heikkojen äänien kanssa. Taaemmat vankkurit, nyt kun koko seurue pääsee näkemään ne sisältä käsin, näyttävät lähinnä tavaroiden kuljettamiseen tarkoitetuilta. Sisällä on laatikoita ja kontteja, joiden keskellä koko joukko nyt nököttää. Voisi kaiketi tosin väittää, että lootat voittavat seurana etummaisten vankkureiden kääpiöt. Ne muutama orja, joiden vastuulla vankkureiden käsittely on, eivät ainakaan yritä iskeä juttua. Istuvat ajajan paikalla, sisältä käsin näkymättömissä. Reindal vilkaisee nurkassa kyhjöttävää miestä vielä kertaalleen, ennen kuin silmäilee sitten läpi muut. Ainakin itse kukin on kunnossa.
<spyrreh>: Näky ei varmastikaan ollut ollut erityisen kaunis kun pieni, vastahakoinen joukkio oli nilkuttanut (jotkut melkoisesti enemmän kuin toiset) takaisin kauempana häälyvistä raunioista. Saattoi kaiketi pitää edes jonkinlaisena onnena että he olivat saaneet levätä aiemmin jonkin verran, mutta rehellisesti tämä ei lohduttanut juuri nyt paljoakaan. Seinän viereen istahtanut Cathryn joutui itsekin sitomaan itsestään naarmun jos toisenkin, ja käsivarsien liikuttelu (sekä epäilemättä suunnilleen kaikki kynnet hänen käsissään) jomottivat saaden katin irvistelemään vaikka tämä yrittikin pitää moisen poissa näkyvistä. Kumpikaan kaksikosta ei epäilemättä näyttänyt nyt alkuunkaan hilpeältä... puhumattakaan miehestä, jonka he olivat vaivoin kiskoneet mukanaan lohkareiden ja hirviöiden seasta. Hieman kauemmas varuillaan asettunut Kael näytti ymmärrettävästi entistä epätietoisemmalta ja ymmyrkäis-silmäisemmältä. Poika vilkuili huolissaan ympärilleen vuoroin kuhunkin, mukaanlukien houraileva muukalainen, liikehtien paikallaan levottomasti. Cathryn tyytyi lähinnä manaamaan hiljaa taustalla, varsin synkeään tapaan. Se vielä puuttuisi jos tällaista mielivaltaista roskaa pitäisi katsoa matkan varrella vielä enemmänkin... "Tuota... Pitäisikö... Tarvitsetteko jotain? Voin käydä katsomassa jos jossain olisi lisää vettä, tai jotain" purppuratukka rohkeni viimein kysyä varovaisesti, vilkaisten kuitenkin ympärilleen hieman kyseenalaisesti kuin ei olisi ollut aivan varma mitä olisi tehnyt.
<Sunbaron>: Reindal havahtuu Kaelin varovaiseen kysymykseen. Hän vilkaisee poikaa, ennen kuin sitten pudistaa päätään. "Tuskinpa juuri nyt. Me tuskin tarvitsemme mitään... eikä hänkään tässä maailmassa enää paljoa kaipaa", hän lopulta vastaa ja nyökkää kevyesti päällään nurkassa lojuvaa miestä kohti. Näky saa hänet pudistelemaan päätään uudelleen. "Tämä oli turha taistelu. Emme kostuneet yhtikäs mitään, emmekä voittaneet mitään. Eivätkä kostuneet ne kääpiötkään. Turha riski", Reindal toteaa. Mokoma näyttää saavan hänetkin happamaksi koko asian suhteen, vaikka hän ei vaikutakaan olevan aikeissa vaipea samanlaisen synkkyyteen kuin toverinsa. "... Voisinpa edes sanoa että pelastimme tuon miehen, mutta pelkään pahoin ettemme tehneet juurikaan mitään hänen eteensä. Enkä usko, että hänellä mahdollisuuksia olisi muutenkaan. Varas, rosvo tai kukaties pahempaakin", mies toteaa. Hänen katseensa tarkentuu hetkeksi mukaan otetun miehen paljaaseen käsivarteen ja karkeaan polttomerkkiin siinä. Samanlaisia lainsuojattoman merkkejä, tai ainakin samantapaisia, voi nähdä melkein missäpäin tahansa. Ohimennen hän vetää esiin jotakin. Parin sormen mittaisen, kauniin rasian, jonka hopeiset koristeet kimaltelevat himmeässä valossa. "Kukaties hänen tovereillaan olisi ollut lisääkin tällaista, jos olisimme tarkistaneet. Joka tapauksessa, en usko että hän oli saanut sitä mitenkään rehdisti. Kukaties se kuului jollekin matkaa tehneelle kauppiaalle", Reindal mietiskelee, ja antaa sanomatta jääneen kertoa omaa tarinaansa.
<spyrreh>: Synkeä ilmapiiri ei ainakaan parantunut lisäpohdiskelusta, vaikka kaikki mitä Reindal sanoikin oli epäilemättä varsin totta. Cathryn puuskahti omalta taholtaan kiristäessään hampaillaan käsivartensa ympärille kietomaansa sidettä varsin paljonpuhuvasti. "Kukaties ne typerykset edes oppivat jotain... vaikka epäilen kyllä vahvasti. Olisi vain pitänyt antaa niiden tallustella rauhassa putoamaan sen kirotun katon lävitse" nainen jupisi paikaltaan. Hän vaikeni hetkeksi heittäen innottoman vilkaisun henkitoreiseen mieheen nurkassa, ennen kuin hymähti synkästi. "Ainakaan hänen ei tarvinnut jäädä sinne kivikasaan vetämään viimeisiään, vaan saa tehdä sen edes täällä. Vaikka se tuskin häntä lohduttaisikaan sen enempää" tämä mutisi, ennen kuin käänsi huomionsa takaisin toimiinsa. Kael vilkaisi itsekin miehen suuntaan varsin vastahakoisesti päästäen sitten ilmoille pienen huokaisun. "Me... me ei taideta voida oikein edes... yrittää tehdä mitään jollekin... tuollaiselle" poikakin mutisi viimein. Hän heitti vielä katseen kahteen muuhun, tosin tämä ei rohjennut pitää sisällään sen enempää toiveikkuutta. Kun Reindal otti esille pienen, kimaltavan esineen, kantautui Cathrynin suunnalta jälleen jonkinlainen paljonpuhuva, turhautunut puuskahdus. Kaiketi tapauksesta oli tarttunut näppeihin edes jotain... mutta tämäkään tuskin oli mitään, mistä kukaan saattoi varsinaisesti riemuita. Purppuratukka silmäsi sentään esinettä jonkin verran kiinnostuneemmin, siitäkin huolimatta että kapineen alkuperä tuskin olikaan kehuttava. "Ei varmaankaan... se näyttää aika hienolta. En tiedä. Aika huonosti niille silti kävi, oli rosvoja tai ei" se pohti vaisusti käsivarttaan raaputtaen. "Katsoitko jo mikä se on? Onko siellä sisällä vielä jotain?" tiedusteltiin vielä hetken hiljaisuuden jälkeen. Kaipa tällainenkin ikävä mysteeri-esine oli sentään vähän vähemmän epämiellyttävää mietittävää kuin viimeisiään nurkassa vetelevä rosvo...
<Sunbaron>: "Tuskinpa se häntä tosiaan lohduttaa. Jos hän on elossa vielä kun pysähdymme, joudun kaiketi... tekemään asialle jotakin. Yhdenkään miehen ei pitäisi kohdata loppuaan noin, lihan mädäntyessä ja mielen houraillessa. Kukaties paremmassa paikassa voisimme vielä auttaa häntä, mutta rampa rosvo... se olisi vain hitaampi kuolema. Saakoot edes nopean lopun", Reindal toteaa lopulta. Hänen äänessään ei ole minkäänlaista intoa, mutta ei toisaalta epäröintiäkään. Miehelle, joka on nähnyt kuolemaa yllin kyllin, pitipä siitä tai ei, ainakin yksi asia on varma: teräs voi olla armollinen siinä missä julmakin. Nopeasta puhumattakaan. Huomio kiinnittyy kuitenkin pian pieneen kapistukseen miehen käsissä. Hän kääntelee sitä hetken itsekin, ja kurtistaa kulmiaan harmistuneesti nähdessään sen toisen kyljen. Kukaties siinä on ollut lukko, mutta nyt se on pahasti kärsinyt ja lovinen. Karkeiden, kärsimättömien miesten pakottama. "Tästä tuskin saamme juuri metalliaan enempää rahaa enää. Mutta jotakin siellä on. En katsonut vielä, turha herättää liikaa huomiota, mutta..." mies toteaa, ja antaa sanojensa roikkua samalla kun kääntää rasian auki. Kulmat kohoavat hieman yllättyneemmin, kun hän noukkii esille hieman munaa pienemmän, aivan pyöreäksi hiotun kiven. Kivi näyttää totta puhuen melkeinpä jonkinlaiselta silmältä. Sen sisällä tummat sävyt pyörteilevät ja muodostavat läpitunkemattoman mustan ytimen. Pinta on virheettömän sileä ja pyöreä. Valo tanssii kivisellä pinnalla kauniisti ja kirkkaasti. "... enpä ole aikaisemmin tällaista kiveä nähnyt. Se saattaa olla arvokaskin", mies tokaisee ja jää ihmettelemään kiveä ja sen outoja, varjoisia syvyyksiä.
<spyrreh>: Reindalin toteamus rosvon kohtalosta oli eittämättä synkkä, mutta kenelläkään tuskin oli tähän enää mitään sanottavaa. Cathryn tuskin edes nosti katsettaan vain nyökäten tahollaan, eikä Kaelkaan voinut muuta kuin luoda uuden tukalan katseen olkansa ylitse. Ikävä kyllä mitään muuta ei tainnut olla tehtävissä.... oli kai vain toivottava että rosvo viettäisi lopun aikaansa edes armeliaasti tajuttomana. Mikä hyvänsä joka vei huomion pois tästä oli nyt ehdottoman tervetullutta, ja kun Reindalin pitelemä pieni esine vetikin katseet itseensä jäi itse kukin vilkuilemaan tätä. Kael kurotti aavistuksen kaulaansa kun mies tutki löytöään, ollen jo vähällä huokaista itsekin pettymyksestä nähdessään toisen ilmeen kunnes kuitenkin päätyi räpäyttämään silmiään kun Reindal avasi viimein kannen. Esiin poimittu pyöreä, kiiltelevä kivi oli epäilemättä jotain, mitä kukaan heistä oli odottanut näkevänsä. "...mikä tuo on? Se... näyttää tosi oudolta" Kael kysyi varautuneesti, rypistäen kulmiaan mokomalle syystä tai toisesta melko epäluuloisesti. "Hmmh. Katsopas mokomaa. Melkoinen." Cathryninkin ääni kommentoi nopeasti jokseenkin lähempää. Muiden tuntumaan ilmaantunut kissakin kumartui lähemmäs ohimennen kuonoaan raaputtaen, ojentaen sitten kättään kohti kapinetta. "Näytähän minullekin. Olisikohan se... osa jotakin? Korusta?"
<Sunbaron>: Reindal kääntelee ja katselee kiveä hetkisen, mutta totta puhuen se ei juuri siitä muutu eri suunnilta... vaikka katsottavaa siinä kyllä on. Valon heijastukset ja oudot syvyydet tuntuvat suorastaan vangitsevan silmän. Hän melkein hätkähtää Kaelin esittäessä ihmetteleviä kysymyksiä, mutta päätyy kuitenkin kohauttamaan olkiaan. "En tiedä. En aikaisemmin ole nähnyt tällaista kiveä. Niitä harvoin hiotaan aivan... tällaisiksi muutenkaan. Kyseessä on täytynyt olla jokin mestarihioja. Sehän on aivan pyöreä", hän toteaa. Cathrynkin tuntuu havahtuvan, kun alkaa näyttää siltä, ettei koko surkea tapaus välttämättä ollutkaan aivan yhdentekevä. Varovaisesti, ettei vain epähuomiossa viskaisi heidän mahdollista onnepotkuaan sirpaleiksi maahan, hän ojentaa sen kissalle. "En usko että se on kuulunut mihinkään. Ei mitään kiinnikettä tai istutusta. Eikä jälkeäkään siitä että se olisi joskus ollut sellaisessa. Katso nyt, siinä ei ole naarmuakaan. Se on selvästi laitettu tarkoituksella tuohon rasiaan", mies toteaa. Kapistus selvästi kiinnostaa itse kutakin... vaikka kenelläkään ei taidakaan olla erityisen hyviä ajatuksia siitä, mikä se oikeastaan edes on...
<spyrreh>: "Ehkä se on sitten jonkinlainen taideteos jo itsessään. Kirottua, jos olisimme saaneet katseltua ympärillemme siellä niin kukaties niitä olisi ollut enemmän. Tai jotain muuta mielenkiintoista" katti pohdiskeli poimiessaan varovasti kiven vuorostaan tarkasteltavakseen. Kapine oli eittämättä erikoinen ja vähintäänkin mystinen... joka kaiketi saattoi olla niin hyvä kuin huonokin uutinen. Cathryn kohotti ja käänteli kapinetta hieman uteliaasti viiksiään pörhistellen ennen kuin päästi jonkinlaisen epämääräisen äännähdyksen. "...no. Jotain erikoista se ainakin on. Hm. Melko vaikuttavaa työtä... Tiedä häntä, ehkä meitä onnisti edes tässä. Tämä saattaa olla arvokkaampi kuin ne helyt mitä väänsimme irti siitä patsaasta" hän tokaisi, päästäen viimein vähemmän synkeän äännähdyksen. "Hyvin hoksattu. Voimme kaiketi näyttää tätäkin samalla kun noita muitakin kiviä. Tiedä häntä vaikka siinä olisi jotain muutakin. Kunhan nyt ensiksi pääsemme jonnekin." Katin äänessä pilkahti pieni aavistus jopa jonkinlaista toiveikkuutta... Kael taustalla tosin katsoi parhaaksi vilkuilla tätä edelleenkin oudon varautuneesti. Kuka tiesi miksi.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 21, 2017 22:11:18 GMT 3
<Sunbaron>: "Turha enää murehtia, mitä olisimme ehkä voineet tehdä toisin. Pelkään pahoin, ettemme ole kääntymässä enää takaisinkaan", Reindal toteaa. Kieltämättä kysymys siitä, miten mokomat rosvot tarkalleen olivat saaneet käsiinsä moisen ihmeen, mietityttää itse kutakin. Vastauksia vain ei taida olla liioin tarjolla. On kai vain oltava tyytyväinen onnenpotkuihin. "... saattaa tosin olla, että meidän olisi paras käydä näyttämässä tuota jossakin ennen kuin iloitsemme liikaa. Mokoma ei vaikuta oikein tavanomaiselta", hän lisää hetken mietittyään. Kuten itse kukin on varmasti ehtinyt oppia jo moneen otteeseen, lymyää outoja, ylimaallisiakin ihmeitä joskus odottamattomissa paikoissa. Vähemmän selviäkin sellaisia. "Totta puhuen meidän olisi varmasti paras miettiä tilannettamme muutenkin kunhan vain saavumme edes jonkinlaisen sivistyksen pariin. Suosittelisin, että kaikkoamme vähin äänin jollakin muulla kyydillä kun vain voimme niin tehdä. Vuotava soutuvenekin olisi parempi vaihtoehto", mies mutisee vielä perään matalammalla äänellä.
<spyrreh>: Cathryn päästi uuden puolittaisen myhähdyksen Reindalin sanoille pyöritellessään outoa kiveä sormissaan. Kuka tiesi mitä raunioihin oli vielä jäänyt, mutta tätä taisi olla varsin turha enää miettiä. "Mh. Hyvä niin. Minulla ei ainakaan ole aikomustakaan pitkittää tätä reissua yhtään sen enempää kuin on pakko" nainenkin totesi. Hän napautti ohimennen kiveä kokeilevasti kynnellään ennen kuin ojensikin sen takaisin Reindalille. Miehen pohdinnoille nyökättiin jälleen, vihreän katseen seuratessa esinettä mietteliäästi. "Siinä saattaa hyvinkin olla jotain... enemmänkin. Saa nähdä tekeekö se hyvää vaiko huonoa hinnalle" Cathryn pohti raaputtaen hieman kuononsa pieltä. Toisen lisätessä jatkon selvittelystä nainenkin havahtui enemmän. "Mitä nopeammin pääsemme eroon... näistä, sitä parempi. Kunhan olemme suunnilleen paremmilla seuduilla, tuskin meillä on mitään syytä katsoa tätä touhua yhtään sen enempää" hän kannatti happamasti. Kääpiöiden "palveluksessa" matkaamisesta ei selvästikään ollut jäänyt hyviä muistoja... "...eh. Parempi varmaan muutenkin että mä en enää tule asutuksen lähelle. Se... vaikka ne yhdet ei tietäisikään ihan tarkkaan missä olen, niin... seuraava kylä on aika helppo arvata" vaitelias Kael huomautti taustalta. Tämä loi jälleen jokseenkin levottoman katseen ympärilleen ennen kuin laski katseensa uudestaan, lopulta löytämättä vankkureista oikein mitään katsottavaa joka olisi ainakaan helpottanut mielenrauhaa mitenkään.
<Sunbaron>: Reindal katsahtaa Kaeliin hetkiseksi, mietteliäänä ja arvioiden. Ja sitten, yllättäen, hän hymähtääkin. "Katsohan nyt tuota, Cathryn. Ei minkäänlaista ryhtiä. Ei minkäänlaista rehtiä suoraselkäisyyttä. Mokomakin pieni luikkija luulee, että aiomme silata hänelle kaiken kultalautasella. Aikoo vain torkkua jossakin mukavassa, pehmoisessa puskassa samalla kun me huhkimme ja uurastamme!" Reindal tokaisee suorastaan teatraalisesti ja heittää ilmoille mukamas kovinkin huvittuneen tuhahduksen. Ja aivan yhtä nopeasti hän iskeekin silmänsä uudestaan poikaan, nyt kuin kovinkin valppaana ja vakavana. "Vai onko kyseessä sittenkin suoranainen käärme polvellamme? Mokoma tietää oikein hyvin, että hänen takaa-ajajansa ovat selvillä meistä. Ja siltikin hän soisi meidän astuvan näkyville samalla kun itse lymyää ties missä - aikoo kukaties paeta niine hyvineen! Aivan häpeämätön ilmestys!" mies puuskahtaa ja kiskaisee kätensä syyttävästi rinnalleen. Seuraa melkoisen painostavaa tuijottelua...
<spyrreh>: Kaiketi jälleen jonkinlaiseen vaiteliaisuuteen valmistautuva nulikka kohotti nopeasti katseensa enemmän tai vähemmän hölmistyneenä Reindalin paheksuvista sanoista. Oli tässä jonkinlaista liioittelun makua tai ei olivat sanat silti epäilemättä raskauttavia, eikä nulikka selvästikään ollut odottanut aivan moista. Cathryn kohotti aavistuksen verran kulmiaan ehtimättä kuitenkaan kommentoida sen enempää kun nulikasta irtosi puolihätäinen ähkäisy. "Mitä? Ei kun... en mä nyt sitä!" se töksäytti nopeasti, madaltaen kuitenkin ääntään jonnekin vankkurien etupään suuntaan vilkaisten ennen kuin palautti katseensa kaksikkoon. "En mä nyt sitä! Mutta... jos siellä tapahtuu jotain, niin... uskoitte mua tai ette, niin mä poltin jo linnakkeen. Se olis voinut tapahtua uudestaan!" se napautti, oikeastaan lähestulkoon terävästi, ennen kuin kuitenkin vaikeni jälleen hetkeksi kaiketi kokoillakseen kiihtymystään takaisin pinnan alle josta tämä oli hetkeksi karannut. "Ja muutenkin... jos ne hiipparit on jossain siellä, niin.... no... jos mä en ole siellä, niin... miksi ne teidän perään lähtisi? Varsinkin jos... no... olisin jo jossain muualla" jatkettiin aavistuksen hankalasti ja pälyillen... kuin jokin syytöksistä olisi kuitenkin saattanut osua jonnekin. Ainakin Cathryn kohotti jälleen kulmiaan moiselle.
<Sunbaron>: Reindal pudistaa päätään. "Poika. Sinä et voi suojella meitä, et muilta etkä myöskään itseltäsi. Meistä kumpikin, niin Cathryn kuin minäkin, olemme sotureita ja sankareita, joiden miekat ovat laskeneet monia kauhuja manan majoille. Säästä huolesi itsellesi. Jos olet niin vaarallinen kuin sanot ja uskot, ei sinulla ole mitään asiaa harhailemaan itseksesi. Me turvaamme matkaasi, mutta tehdäänpä nyt tämä selväksi: me aiomme myös pitää huolen, ettet tule aiheuttamaan vahinkoa. Tarpeen vaatiessa väkipakolla", hän toteaa. Äkkiä hänen ruumiissaan ja ympärillään on jännitystä ja voimaa, jonka ymmärtämiseen ei soturia vaadita. "Mutta toivon, ettei sille ole tarvetta. Sinun on silti parasta ymmärtää tämä tilanne. Jos mikään siitä mitä olet meille kertonut on totta, ei tässä ole kyse vain sinusta, etkä sinä ole ainoa johon toimesi vaikuttavat. Emme aio päästää sinua silmistämme noin vain, tai jättää tätä asiaa harkintasi varaan", mies selittää hyvin vakaaseen, yksioikoiseen sävyyn. Tästä onkin nyt leikki kaukana...
<spyrreh>: Hyvin nopeasti käsillä olivat selvästikin vakavat aiheet, joista piikittelevä sävykin kaikkosi hyvin nopeasti. Nulikka luimistui entisestään kun Reindal vastasi painokkaasti ja sävähti outoa ilmapiiriä, mutta jokin sai nulikan silti ähkäisemään lähestulkoon turhautuneena. "Mitä hittoa mun olisi sitten tarkoitus tehdä?" se ähkäisi, terävästi mutta oikeastaan siltikin melkoisen tukalasti. "Niin mäkin yritän! Tietysti! Ja... kyllä mä sen tiedän. Mutta.... Mä en edes tiedä mitä niille muille tapahtui joiden kanssa mä olin viimeksi, ja Haekli... egh. En tiedä enää missä edes Kissa on, mutta... oli missä vaan, se on parempi kuin täällä. Se oli... virhe mennä niihin paikkoihin. Mun ei olisi pitänyt mennä sinne, niin... mä en tiedä mitä muutakaan pitäisi kuin olla tekemättä sitä uudestaan, ja... yrittää päästä perille" nulikka mutisi, jonnekin alaviistoon pälyillen. Cathryn puuskahti vaisusti ristien käsivartensa rinnalleen. "Tällä menolla tuskin pötkit puusta pitkään. Eikö kuitenkin olisi parempi vain etsiä joku joka tietäisi jotain jostain... tuollaisestakin? Luulisi että sellaistakin väkeä löytyy milloin mistäkin" hän huomautti, saaden nulikan puolestaan nostamaan päätään ja rypistämään kulmiaan varsin epäluuloisesti.
<Sunbaron>: Reindal tuhahti uudemman kerran, kukaties hieman turhautuneemmin. "Jälleen tuo poika murehtii sitä mitä olisi voinut tehdä toisin. Ja siltikään tämä ei opi yhtikäs mitään, selvästikään. Miettii vain miten voisi välttää kaiken tuskan ja selvitä vähällä. Mutta poika..." hän aloittaa, ja nousee pystyyn, voidakseen seisoa nulikan yllä. Totta puhuen kalpea ja luiseva mies näyttää melkeinpä kuin jonkinlaiselta kohtalokkaalta haamulta, joltakin tuonpuoleisen kummitukselta kohtalokkaine julistuksineen. "Mutta poika, sinun tiesi on täynnä tuskaa, eikä sinulle ole vähää osaa tarjolla. Sinä räpiköit ja kiemurtelet kuin itikka kuumalla pannulla. Kärsit joka tapauksessa. Ja siltikään et voi hyväksyä sitä ja tarttua siihen. Yrität välttää sitä ja kärsit vain lisää. Tee jotakin tuolla tuskallasi. Tee jotakin, tai valinta ei ole enää sinun", hän jatkaa, synkeänä ja totisena. "Päätös on vielä sinun. Joko kohtaat tämän rinnallamme, tai sitten me raahaamme sinut vankinamme tekemään sen mitä täytyy. Joka tapauksessa sinä tulet menemään sinne minne täytyykin. Joka tapauksessa tämä sotku selvitetään ja lopetetaan. Kohtaa se kuin mies tai ole pelkkä vänisevä lapsi", mies puuskahtaa vielä. Suoraan, kaartelematta, ärhentelemättä. Nyt odotetaan selvästi jonkinlaisia päätöksiä. Jonkinlaista kunnostautumista ja voivottelun lopettamista. Tai Reindal ainakin odottaa. Näiden vaarojen keskellä sen kuunteluun ei ole aikaa tai varaa.
<spyrreh>: Painavat sanat riippuivat raskaina kaiken yllä samalla kun kalpea mies kohosi jaloilleen tätä entisestään korostaakseen. Luimisteleva nulikka epäröi tämän kaiken edessä. Tämä ähkäisi uudestaan tukalasti sanoja tapaillen kunnes vaikeni uudestaan ja käänsi katseensa jonnakin alaviistoon. Vaativa olemus ei jättänyt paljoakaan valinnanvaraa kuin vastata, ja tukalan hetken jälkeen tämä päästi ilmoille jonkinlaisen vaisun sihahduksen. "Tietysti mä yritän. Jos mä en yrittäisi niin... en edes tiedä mitä tapahtuisi. Viimeksi kun mä en yrittänyt välttää sitä, niin mä poltin sen koko paikan. Jos mä menisin tarkoituksella tekemään sellaista uudestaan, niin.... tai vaan vetäisin lisää väkeä koko sotkuun koko ajan... se olisi väärin" se töksäytti lopulta, kunnes huokasi hieman. "...egh. Kai se on jo vähän myöhäistä tässä. Vaikka yritinkin taas" lisättiin voipuneesti. "Kyllä mä aion mennä sinne, mihin Nitte sanoi, vaikka et uskoisikaan että aion. En mä tiedä mitä muutakaan tekisin. Ja jos te sitten aiotte, niin... no. Kai me sitten... tehdään niin." Nulikka vaikeni jälleen, vilkaisten kaksikkoa jokseenkin ristiriitaisesti. Oli tämäkin... mikään ei kaiketi voinut olla liian helppoa, ainakaan purppuraiselle pääkopalle. "...no. Mitä me sitten tehdään?" se tiedusteli lopulta, hieman vastahakoiseen sävyyn.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 22, 2017 0:58:02 GMT 3
<Sunbaron>: Kukaties Reindalilla olisi vielä paljonkin sanottavaa, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että nulikka suostuu ymmärtämään ainakin sen tärkeimmän hänen sanoistaan - ainakin sen, ettei asioita tulla nyt tekemään kuten tämä olisi toivonut. Hän nyökkää pojalle, ennen kuin istuutuu takaisin alas. Totta puhuen mies näyttää omalla tavallaan melkeinpä voipuneelta. "No, sitten me teemme sen, että odotamme ja katsomme minne oikeastaan päädymme. Minä en tunne näitä teitä enkä tiedä missä seuraava asutus on, tai millaista se edes on. Kun näemme, mitkä vaihtoehtomme ovat, tartumme yhteen niistä. Maateitse jos niikseen, tai sitten jotakin vesireittiä pitkin. Jos kaikki menee hyvin, olemme jo jatkamassa muilla keinoilla ennen kuin joudumme edes katsomaan mitä mieltä ne kääpiöt siitä ovat. Ja sitten me kaiketi vain jatkamme länteen", mies erittelee lopulta varsin yksioikoisesti. Asiassa ei kaiketi ole lopulta mitään erityisen mutkikkaita pähkäiltäviä. Ei ainakaan vielä tässä kohtaa.
<spyrreh>: Ainakin tiukka kurinpalautus oli saanut tukalan purppuratukan jälleen varsin hiljaiseksi. Tämä vilkuili sekaisen kuontalonsa lomasta kun Reindal istui jälleen voipuneena, jääden kuuntelemaan jälleen mitä miehellä oli sanottavana. Poika kaiketi sulatteli tätä hetken ennen kuin nyökkäsi vaisusti suunnitelmalle, joka taisi olla parasta mitä näissä olosuhteissa edes voitaisiin toivoa. Jollakin oudolla tavalla, vaikka aiemmat sanat olivat varmasti kirpaisseet, häivähti hänessä aavistus jonkinlaista helpottuneisuutta, vaikka moiselle tuskin olisi näissä olosuhteissa varaa. Vaikka jokin hänessä olisi väittänyt että yksin jatkaminen olisi parempi kaikille... ei hän rehellisesti olisi voinut väittää että olisi halunnut tehdä näin... varsinkaan jos tämä olisi merkinnyt hänen ainoan apunsa ja seuransa olevan päänsä sisällä väijyvä lohikäärme. Vieressä touhua seurannutta Cathryniä ei moinen draama ollut tuntunut suuremmin hetkauttavan, ja hetken ympärilleen puolikiinnostuneesti vilkuillut nainen päästikin jonkinlaisen tuskastuneen puuskahduksen. "Toivotaan että löydämme mitä tahansa muuta pian, ainakin ennen kuin nuo keksivät lisää typeryyksiä. En kyllä halua nähdäkään kääppiöitä tämän touhun jälkeen" katti tokaisi, ennen kuin istahti itsekin takaisin paikalleen. Oli vain pakko odottaa ja katsoa minne kääpiöiden vankkurit heidät kuljettaisivat...
<Sunbaron>: "No, meidän on kaiketi vain odotettava mitä tuleman pitää. Todennäköisesti jossakin lähellä on jokin pieni kylä... tai jotakin muuta sellaista. Meidän on parasta käyttää nämä hetket hyvin. Olipa matkustustapamme ikävä tai ei, niin ainakaan meidän tuskin tarvitsee pelätä mitään summittaista hyökkäystä", Reindal toteaa. Hän hieraisee ohimennen ruhjottua ohimoaan ja huokaiseen. Heidän matkansa on käynyt kovin mutkikkaaksi jo nyt, ennen kuin on varsinaisesti alkanutkaan. Edes yhtä kokonaista päivää ei ole vielä taitettu. "... toivon mukaan meillekin on ruokaa tarjolla. Sitä ei juuri ole näkynyt vielä", hän lisää hetken perästä. Aurinko alkaa jo laskea, eikä kukaan koko joukosta ole syönyt aamun jälkeen. Eikä kukaan heistä silloinkaan paljoa saanut vatsansa täytteeksi...
<spyrreh>: Cathryn päästi uuden, jokseenkin epämääräisen myhähdyksen, jääden hetkeksi raaputtamaan mietteliäästi kuononsa pieltä. "Hmmh. Jos edes pysähdymme tarpeeksi pitkäksi aikaa että voisin yrittää metsästää jotain... mutta saa nähdä..." Hän ei näyttänyt erityisen vakuuttuneelta siitä että kääpiöiltä heruisi paljoakaan huomaavaisuutta mukaansa tuppautuneita kohtaan... tai oikein kenellekään muullekaan jos niikseen. Ainakin katti jo lähestulkoon valmistautui siihen että heidän olisi selvittävä omillaan... mikä kaiketi saattaisi merkitä että matkasta tulisi vielä melkoisesti epämiellyttävämpi jos tämä kävisi kovin pitkäksi.
<Sunbaron>: "Enpä usko että pysähdymme. Varmaankin leiriydymme yöksi, mutta meidän olisi varmasti parempi levätäkin. Pakko niiden on sentään ruokaa tarjota, mikäli mielivät meidän olevan hyödyllisiä kovinkaan pitkään. Jos alkaa näyttää siltä etteivät he piittaa edes mokomasta, on meidän pakko yrittää eteenpäin omin voiminemme", Reindal toteaa. Mies irvistää kevyesti ja nojaa taaksepäin, jotakin laatikkoa vasten. Suurin osa vankkureista on täynnä ties mitä rojua, lähinnä kookkaissa laatikoissa. Sekin vähän mitä on näkyvillä näyttää oudolta ja epäilyttävältä - siltä, ettei siihen ainakaan parane kajota. Lienee tosiaankin oikein sanoa, että heidän matkansa on saanut heti kättelyssä outoja käänteitä. "Mutta nyt. Ei mietitä sitä sen enempää. Meillä on jo aivan tarpeeksi murheita muutenkin. Katsotaan tätä sitten kun on sen aika, minä en ainakaan kaipaa enää yhtään enempää päänsärkyä", Reindal puuskahtaa. Hän vetää henkeä, ennen kuin sitten katsahtaa Cathryniin. "Sikäli kuin muistan oikein, olen tähän hätään johdolla. Soisin katsoa, saanko kasvatettua kaulaani", hän tokaisee, ennen kuin kaivelee kantamustensa esille jotakin. Nopealla vilkaisulla kyseessä on jonkinsorttinen pelilauta, jolle on raapusteltu ruutuja. Sitä seuraa pussukka, josta hän vetää esiin muutaman nappulan. "Ymmärrän toki jos haluat jättää väliin. Mutta toisaalta juuri nyt olisi hyvin tekosyitä tarjolla häviön turvaksi", mies vielä lisää kiusoitellen...
<spyrreh>: Siitä ei tainnut päästä mihinkään että oli asianlaita miten hyvänsä, ei heidän auttanut kuin odottaa ja katsoa miten kävisi. Cathryn päästi uuden epämääräisen äännähdyksen, vastaten sitten miehen pohdiskeluun olkapäiden kohautuksella. "En rehellisesti voi sanoa luottavani noiden tapausten logiikkaan, mutta... no. Toivotaan niin" hän mutisi vastaan. Kaiketi kyyti eteenpäin oli edes jotakin, ja heidän täytyikin vain arvioida missä pisteessä tämä ei olisi enää vaivan arvoista... mutta siihen saakka sitä saatiin edes istua vankkurien kyydissä. Kenelläkään tuskin oli vastaväitteitä Reindalin toteamukseen ettei lisää päänsärkyä juuri nyt kaivattu. Kun tämä alkoi kaivella esille jotakin suorastaan haastavin elkein heilahtivat kissaihmisen repaleiset korvat hieman, ja naisen kasvoilla käväisi jonkinlainen pieni irvistys kuin tämä olisi jo tiennyt mitä odottaa... minkä tämä tosin varmasti tiesikin. "Psh, niinhän sinä luulet. Sanoinhan että minulla kävi vain huonoa tuuria" tämä tokaisi, ristien käsivartensa rinnalleen. Miehen sanoihin vastattiin vihreällä, terävällä katseella kuin moinen epäily olisi ollut suurikin loukkaus, kunnes olento naurahti. "Sitähän sinä toivoisit, hmm? Älä uhoa, vaan laita ne sitten paikalleen. Sittenpähän nähdään kuinka lyhyet jäljet tuollaisella pullistelulla on" tämä kuittasi takaisin, kääntyen seuraamaan mukamas vain puolikiinnostuneesti Reindalin touhua. Kaelkin hieman kauempana oli kohottanut päätään, jääden silmäilemään varovaisen uteliaana mitä oli vireillä moisen suunsoiton keskellä.
<Sunbaron>: Reindal hymähtää vastavuoroisesti. "Niin toki, tuuristahan se tietysti johtui. Huonoa onnea, että napsin nappulasi", hän napauttaa ja vilkaisee ohimennen Kaelin suuntaan. "Kukaties jo arvasit, mutta Cath on huono häviäjä. Ja aivan liian hyökkäävä pelaaja. Aivan kuten miekkojensakin kanssa. Huitoo vain menemään ja toivoo olevansa yhä pystyssä kun kaikki on ohi", hän toteaa, mukamas kovinkin hiljaisella äänellä. Siinä sivussa hänen kätensä kuitenkin liikkuvat, ja varsin nopeasti lauta onkin pistetty pelikuntoon. Yksinkertainen peli lopulta, kourallinen nappuloita ja pieni lauta, mutta mokoma tekee siitä ainakin paljon selkeämmän... puhumattakaan siitä, että tuuriin on turha vedota. "No. Kun nyt kuitenkin tarvitset hieman tasoitusta, niin saat toki päättää aloitatajan", Reindal tokaisee vielä. Tämä kaikki on selvästi käyty läpi monta kertaa...
<spyrreh>: Pelilaudan laiton lomassa heitetty mukamas vaivihkainen suunsoitto kirvoitti katista yhtälailla pöyristyneen äännähdyksen, ja nainen veti käsivartensa uudestaan puuskaan rinnalleen viiksiään pörhistäen. "Ha! Vai niinkö? Suuria sanoja, jopa tuollaiselle suunsoittajalle kuin sinä!" tämä tokaisi, vaikkakin pieni virne kuononpoeltä nykien. Kael vilkaisi kaksikosta toiseen epävarmasti olematta varma miten tällainen touhu olisi tulkittava, katsoen parhaaksi räpäyttää vain hieman silmiään moiselle. Jonkinlainen monesti käyty peli oli selvästikin kehitteillä... Cathrynkin kääntyi kohti pientä lautaa kun Reindal oli asetellut viimeiset nappulat, huitaisten tämän suuntaan tuhahtaen kädellään. "Hmph, sinä ja sinun tasoituksesi! Älä kuvittele liikoja, ei sitä nyhjäämällä voiteta muutenkaan! Minä aloitan, kerran haluat nähdä tappiosi niin kovasti" nainen puuskahti, kumartuen sitten silmäilemään nappuloita. Kovin kauaa tuttua lautaa tosin ei tarvinnut tihrustaa ja tämä tekikin siirtonsa. "Tuota... mitä siinä tehdään?" Kael tiedusteli kauempaa hetken touhua paikaltaan silmäiltyään, ja kaiketi todettuaan että äänenkäytöstä huolimatta kukaan ei tainnut olla oikeasti hermostumassa ja huitaisemassa ketään. Toivottavasti.
<Sunbaron>: Reindal tyytyy vain hymähtämään uudestaan Cathrynin sanoille, ennen kuin sitten vilkaisee Kaeliin. "Tämä ei ole kovinkaan hankala peli. Me liikutamme nätä nappuloita, kunnes vastapuoli on ansassa. Ne saavat liikkua vain tietyillä tavoilla, ja sitä myöten pitää sitten vangita toinen. Siihen on monta tapaa", hän selittää. Reindalkin tekee siirtonsa nopeasti. Ja kuten aina, hän ottaa saman tien säästeliäämmän ja myötäilevämmän strategian. Nainen saa tehdä aloitteen ja puskea päälle samalla kun hän vastaa ja mukautuu. Kukaties mokomaa voisi väittää osuvaksi noin nyt yleisestikin. Eroja luonteenpiirteissä, kukaties.
<spyrreh>: Pelinalku kulki nopeasti, eikä kulunut kauaakaan kun mieskin teki oman siirtonsa. Katseleva Kael kallisti päätään selitykselle nyökäten sitten uudestaan jonkinlaiseksi ymmärryksen merkiksi. Kenties joku näyssä toi mieleen jotain ainakin etäisesti tuttua, mutta ainakin poika nojasi polviinsa jääden seuraamaan mitä tapahtui... siitäkin huolimatta että katseet ainakin Cathrynin suuntaan olivat jokseenkin varautuneita. Nainen puolestaan ei tuntunut suuremmin piittaavan katselevasta pojasta. Tämä seurasi Reindalin siirtoa, päästäen sitten jokseenkin tyytyväisen myhähdyksen. Varsin pian tämä siirsikin taas... vaikka kaikesta päätellen alkoi näyttää siltä että rivakkuudesta huolimatta katilla saattoi kuitenkin olla jonkinlainen käsitys siitä mitä teki. Ainakin tämä pääsi lopulta poimimaan miehen nappuloita laudalta, tuskin vaivautuen piilottelemaan virnistystään. "Ha. Se niistä suurista sanoista, hmm?" nainen tokaisi myhäillen.
<Sunbaron>: Reindal pelaa rivakasti kuten Cathrynkin. Tämä kaikki on tehty monta kertaa, eikä yksittäisiä siirtoja tarvitse miettiä liian pitkään. Pelin edetessä miehen ilme kuitenkin kiristyy... eikä kyseessä taida pelkästään olla kinkkinen vastustaja. Ehkä syynä on vaativa päivä, tai moni ajatuksia vaativa asia, tai viime yö (tai todennäköisesti ne kaikki yhdessä), mutta hänen silmänsä alkavat pian siristellä ja siirrot hidastua. Lopulta taidetaan alkaa olemaan siinä tilanteessa, jossa aseellisessa mittelössä oltaisiin annettu ensimmäinen isku. Mies tulee huokaisseeksi, ennen kuin pyöräyttää niskojaan ja pudistaa kevyesti päätään. "Niin selvästikin. Pelkään pahoin, että näen jo mihin tämä menee. Luovutan hyvällä. Joudun kaiketi itse turvautumaan tekosyihin tässä kohtaa... vaikka väittäisinkin, että se, että valtava muotopuoli peto tunki pääni suuhunsa viime yönä on melko hyvä sellainen", Reindal tokaisee yhä päätään pudistellen. "Kael näyttää tosin sen verran kiinnostuneelta, että ehkä sinun pitäisi kokeilla hänen kanssaan?" mies äkkiä sitten kuitenkin ehdottaa. Hän vilkaisee ohimennen poikaan kysyvästi. Olisipahan tällekin ainakin hieman tekemistä...
<spyrreh>: Vaikka Reindalilla oli epäilemättä enemmän kuin tarpeeksi perustetta omalle hapuilevalle pelilleen, ei Cathryn silti tuntunut suuremmin ainakaan pidättelevän omia siirtojaan... eikä tämä estänyt petomaiselle kuonolle leviävää virnettäkään sen enempää. "Niin, niin. Olin kyllä siellä näkemässä. Muistapa tämä seuraavaksi kun soitat suutasi" katti kuittasi, nojautuen jokseenkin häpeämättömän omahyväisesti taaksepäin ilmeisen voittajan elkein. Kehtasikin. Reindalin äkillinen ehdotus sai kuitenkin nopeasti mustat kulmat kohoamaan aavistuksen, ja nainen heitti painavan, punnitsevan katseen hiljaisen nulikan suuntaan kuin vasta nyt varsinaisesti tiedostaen koko tapauksen olemassaolon. Kaelin kasvoille levisi varsin häkeltynyt ilme äkillisestä ehdotuksesta. Tämä vilkaisi molempia kohottaen sitten hieman käsiään varautuneesti. "Eh? Mutta... en ole kyllä koskaan edes--" se aloitti, tosin tullen kissan tuhahduksen hiljentämäksi. "No, sepä on sitten nopeasti korjattu, hmm? Alahan tulla sitten niin katsotaan onko sinustakaan mihinkään" olento tokaisi ykskantaan sävyyn joka ei selvästikään odotellut vastaväitteitä. Näine hyvineen katti heilautti kättään kohti lattiaa laudan toisella puolella, ennen kuin alkoi jälleen asetella nappuloita paikalleen. Kael ei voinut olla heittämättä varsin kiusallista katsetta kohti välikohtauksen aiheuttanutta miekkosta, voimatta muutakaan kuin hivuttautua lähemmäs.
<Sunbaron>: Reindal antaa tilaa Kaelille ja vetäytyy itse syrjemmälle. Hänen olemuksensa on siinä määrin väsynyt, ettei paikan antaminen selvästikään haittaa. Mies asettuukin tarkkailemaan tilannetta laatikoita vasten nojaillen, silmät edelleen hieman sirrillään. "Näit jo miten tämä toimii, eikä siinä juuri sen kummempia ole. Kokeilemallahan se selviää", mies vielä kannustaa sivummalta. Totuuden hetki...
<spyrreh>: Oli nulikka tästä erityisen innoissaan tai ei, joutui tämä kuitenkin istumaan laudan äärelle. Cathryn ei ollut huomaavinaankaan epämääräistä pälyilyä asetellessaan lautaa rivakasti, kunnes nyökkäsi painokkaasti kaikelle. "No niin. Aloita sinä sitten, ensikertalaisena" nainen kehotti, jääden odottamaan käsivartensa jälleen ristittynä. Kael vilkaisi jälleen miestä tämän neuvoessa, voimatta silti olla heittämättä pientä irvistystä tämän suuntaan, ennen kuin huokaisi ja laski hieman siristellen huomionsa pieniin nappuloihin. Tovi kului katin kärsimättömän katseen alla ennen kuin tämä viimein siirsi... joka tosin toi nulikan nopeasti samaan tilanteeseen kun nainen vastasi lähes samantien. Kaiketi poika yritti parhaansa epätoivoisesti niskaansa kyhnyttäen ja nappuloita katseellaan punniten... mutta väistämättä lopputulos taisi kääntyä hyvinkin pian suuntaan joka ei tainnut yllättää ketään. "No, siinä ei kauaa mennyt. Jätit selustasi suojaamatta" Cathryn tokaisi napaten viimeisenkin nappulan laudalta. Poika kyhnytti niskaansa kiusaantuneena, päätyen lautaa silmättyään puuskahtamaan ja nyökkäämään. Tämäkään ei selvästikään estänyt kattia näyttämättä varsin itsetyytyväiseltä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 30, 2017 0:15:19 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal seuraa peliä hajamielisesti Onnimannia rapsutellen, eikä varsinaisesti kommentoi tai sen suuremmin tunge väliin. Kivistävästä päästään ja väsymyksestään huolimattakin hänkin selvästi pistää merkille sen hetken, kun nulikan kohtalo alkaa olla sinetöity. Se, että peli jahkaa vielä tovin sen jälkeenkin, taitaa johtua enemmän kissan velttoranteisesta otteesta poikaan kuin toisen hyvästä kamppailusta. Mutta kun peli lopulta on ohi, ei hän pysty aivan vastustamaan hymähdystä, joka hänen suustaan karkaa. "Melkoinen tekeminen ensikertalaisen kanssa, Cathryn. Tuolla tahdilla minäkin olisin voittanut sinut, pääkipuja tai ei. Olisit nyt edes antanut nulikalle kunnollisen pelin", hän tokaisee, mutta tyytyy kuitenkin sitten vain vaikenemaan ja kurtistamaan taas kulmiaan. Tämä ei tosiaan ole hänen päivänsä, ei millään... Vaitonaisesti mies tonkiikin sitten jostakin piilostaan pienen pussillisen jotakin, jota työntää hyppysellisen suuhunsa. Kevyen nyssäkän keveneminen entisestään ei selvästikään miellytä häntä. "Olin toivonut että olisin ehtinyt hankkimaan lisää Mirtasta. Jos päädymme johonkin tuppukylään, en tiedä miten hyvin löydän nopeasti mitään", mies huokaisee ja työntää loput varovaisesti ja tarkkaan pois.
<spyrreh>: Pelin päätyttyä pian vääjäämättömään lopputulokseensa, ei Cathryn ainakaan piilotellut itsetyytyväisyyttään. "Pyh. Mitä turhia. Täytyihän sille nyt antaa edes mahdollisuus. Olin vain kohtelias" katti puuskahti kevyesti Reindalin piikettelylle ja risti käsivartensa niskansa taakse. Vaitelias purppuratukka päätyi heittämään puolittaisen vilkaisun alta kulmain omahyväisen kissan suuntaan, ennen kuin mutristi suutaan. "No... kokeillaan sitten uudestaan? Unohdin varmaan puolet kaikesta viimeksi muutenkin" se huomautti, saaden naisen kohottamaan kulmiaan. Tämä punnitsi ehdotusta hetken ennen kuin kohautti olkapäitään ja kumartui asettelemaan nappuloita takaisin paikalleen. Reindalin mutistessa huolestuneesti pienen nyssäkkänsä sisällöstä Cathryn kohotti päätään toimistaan, kurtistaen itsekin aavistuksen verran kulmiaan tälle. Kaiketi naisellakin oli käsityksensä kuinka tärkeää tämä oli... "Hmmh... no, jos joudumme jonnekin sellaiseen, yritämme varmasti jatkaa matkaa nopeasti joka tapauksessa. Luuletko että se riittää siihen saakka?" hän tiedusteli harkitsevaan sävyyn. Kael päätyi luomaan pienen hämmentyneen katseen ympärilleen silmäten itsekin pientä pussukkaa jonka mies työnsi huolellisesti takaisin paikalleen. "Mitä se on? Jotain lääkettäkö?" se arvasi itsekin hieman huolissaan, ennen kuin kaiketi ehti harkitsemaan kysymystä sen tarkemmin. Ainakin Cathryn heitti nopeasti hieman terävän vilkaisun nulikan suuntaan.
<Sunbaron>: Reindal ei välittömästi osaa antaa Cathrynille mitään selkeää vastausta, kallistaa vain päätään tavalla joka kertoo, että vastaus voi olla kumpi tahansa, asioista riippuen. Näyttää pahasti siltä, että epävarmastta tilanteessa on vielä yksi epävarma palanen lisää. Hän huokaisee kevyesti, ennen kuin katsahtaa sitten aavistuksen kiusaantuneesti Kaeliin, joka on myös kiinnostumassa asiasta. "Se on... jotakin sellaista. Sanottakoon, että minulla on tarvetta huolehtia voinnistani... eikä minulle tosiaankaan ole annettu osaa joka menisi yksiin sen kanssa", mies vastaa aavistuksen kireästi. Hän hieroo hetken ohimoaan kuin yrittäisi saada säryn helpottamaan. Sitten hän kuitenkin kohottaa leukaansa ja katsahtaa poikaan uudemman kerran. "Kukaties puhumme tästä myöhemmin tarkemmin. Se ei ole hirvittävä ongelma juuri nyt... ainakaan jos nämä kääpiöt eivät suunnittele sysivänsä meitä moneenkin tällaiseen typeryyteen", Reindal tokaisee. Totta puhuen olisi kaiketi ollut osuvampi toivoa ettei mokomia tilanteita enää sattuisi tielle; orjaherrat eivät selvästikään surkuttele alempiensa vuoksi...
<spyrreh>: Asiat saattoivat olla hankalammalla tolalla monellakin tapaa, jonka valkeneminen aiheutti eittämättä useampiakin huolestuneita ilmeitä. Cathryn ei kysellyt enempää nyökäten vain hieman miehen sanattomalle eleelle, jääden hieman leukaansa hieroen harkitsemaan tilannetta. Tämä tuskin ehti kuitenkaan tätä pidemmälle kun purppuratukka heitti väliin kysymyksensä. Kaelkin osasi selvästi nähdä että jokin tässä aiheessa oli varsin vakavaa, jota varmisti entisestään Reindalin jokseenkin kireä vastaus. Nulikka päästi pienen huolestuneen äännähdyksen, mutta jos tämä oli ollut aikeissa sanoa jotakin harhautui tämä nopeasti uudestaan saadessaan napakan näpäytyksen takaraivoonsa. "Keskitypä omiin asioihisi, me katsomme sitä kun sen aika on" katti tokaisi, naputtaen alleviivaavasti kynnellään pelilautaa edessään. Kael pälyili päätään hieroen, mutta haluamatta enempiä läimäytyksiä se puuskahti lopulta ja laski huomionsa nappuloihin, hieman itsekseen jupisten. "Voimme kaiketi häipyä vaivihkaa kesken kaikenkin, jos ne alkavat kärttää liikoja" nainen totesi Reindalin suuntaan katsahtaen, ennen kuin mutristi suuntaan heittäen silmäyksen vankkureiden etu-osan, ja epäilemättä edellä kulkevien vankkureiden suuntaan. Tuskin tarvitsi arvailla paljoakaan mitä mieltä katti oli kääpiöistä, varsinkaan viimekerran jälkeen.
<Sunbaron>: Reindalin mielipide kääpiöistä tuskin on yhtään sen parempi, olkoonkin ettei hän ilmaise sitä yhtä äänekkäästi. Totta puhuen mies tulee vilkaisseeksi ohimennen itsekin vankkureiden etuosaa kohti, enemmänkin arvioiden kuin nyreästi. Ajurinpaikalla istuu kuitenkin kääpiöiden orjia, eikä kenelläkään taida olla kovinkaan hyvää näkemystä, miten uskollisia tai kanteluherkkiä nämä oikein ovatkaan. Paremman puutteessa lienee hyvä vain varoa mahdollisia kuuntelijoita. "No. Me voimme miettiä mitä teemme jos tarvetta on. Erämaalla on tarjollaan aivan omia vaarojaan, eivätkä ne ole yhtään vähemmän vaarallisia, kuten hyvin tiedämme", mies vastaa lopulta. Hän tosin vaihtaa Cathrynin kanssa nopeita vilkaisuja, jotka ovat kaksikolle varsin tuttuja monien yhteisten vaarojen ja koetuksien jälkeen; tosipaikan tullen ei ole epäilystäkään siitä ketkä asettuvat rinta rinnan, järkevää tai ei. Melkein kuin aiheen havahduttamana mies kiinnittää hetkeksi huomionsa koiransa sijaan miekkaansa, joka ei kaikesta huolimattakaan ole missään kohtaa jäänyt sivuun. Hän vetää sen esiin kiirehtimättä, mutta turhia varomattakaan, tarkastellakseen hetken verran sen terää. Mokoma aseiden tuijottelu tuskin on kovinkaan hyväksi, mutta toisaalta, onhan hänen miekkansa sellainen, että sitä kehtaakin tuijotella. Yksi niistä harvoista todellisista palkkioista tästä seikkailijan polusta, kaiketi...
<spyrreh>: Miehen varovaisissa katseissa ja sanoissa oli epäilemättä perää, mutta siitäkin huolimatta Cathryn päätyi hymähtämään tälle paikaltaan. "Psh. Onhan siitä ennenkin selvitty. Eiköhän se toimi kummin vain aiheuttaa vähemmän päänsärkyä" tämä tokaisi, sanoista huolimatta vaihtaen vakavan silmäyksen pojan ylitse. Erämaa oli epäilemättä vähemmän houkutteleva vaihtoehto nyt, mutta ei kaiketi auttanut kuin punnita mitä kääpiöt keksisivätkään matkan varrella... Reindalin syventyessä hetkeksi miekkaansa jäi Cathryn silmäilemään pelilautaa Kaelin keralla. Kissan syventyessä pohtimaan omaa siirtoaan ehti poikakin kohottamaan hieman päätään ja vilkaisemaan itsekin vankkurien etupään suuntaan. Tosin tämä ei tainnut pohtia aivan samoja asioita kuin muut. "Äh... Tämä väki täällä... ne pelkää niitä kääpiöitä selvästi. Voitaisiinpa me auttaa nekin jotenkin... pois täältä. En tiedä mitä ne kääpiöt meinaa, mutta tämä on ainakin väärin" se mutisi hetken pohdittuaan. Tämä sai ainakin Cathrynin viikset nopeasti pörhistymään, ja nainen nykäisi katseensa terävästi ylös, heittäen pikaisen vilkaisun jälleen orjien suuntaan. Tämä sai hänetkin selvästi varsin nopeasti huolestumaan siitä että joku voisi kuulla.
<Sunbaron>: Reindal tuijottelee miekkaansa vaitonaisesti, mutta kohottaa sitten kuitenkin katseensa Kaeliin, kun poika äkkiä tohtii puhua. Hän pureskelee hetkisen huultaan vastaamatta, ennen kuin huokaisee kevyesti. Sokeakin näkisi asioiden kaikin puolin iljettävän laidan, eikä sen sulattaminen selvästi miellytä ketään. "Väärin tai ei, niillä on... melkoisia valtteja puolellaan. Todennäköisesti muitakin kuin vain ne mitkä olemme jo nähneet. Harvempi tohtii kajota tähän väkeen mistään hinnasta, milloinkaan. Ja sille on kyllä syynsä. Sellaisella, joka mielii käydä kääpiöitä vastaan, on parasta olla melkoisia rahkeita", hän lopulta vastaan, siinä määrin harkitusti kuin pystyy. "... eipä sillä, ettäkö orjuudessa olisi mitään outoa. Olet varmasti itsekin nähnyt sitä. Joissakin paikoissa se on hyväksytty. Toisaalla taas pinnan alla. Mutta harvassa ovat ne tienoot, joilla todella miehet olisivat vapaita. Aina löytyy niitä, jotka ovat valmiita ja halukkaita hyötymään muista", mies lisää hetken kuluttua. Tämäkin vähemmän kaunis puoli maailmasta on tullut eteen monituisia kertoja... "... vaan olemmepa me sitäkin vastaan kohottaneet miekkojamme. Silloin kun vain pystymme. Siinä on kelpo syy päätyä lainsuojattomaksi jossakin kurjassa ja paatuneessa kaupungissa", Reindal tokaisee vielä, nyt aavistuksen hanakammin.
<spyrreh>: Tukala puheenaihe herätti samantien varsin vahvoja tunteita, ja tuskin syyttä... vaikka osa pitikin tämän huomattavasti enemmän pintansa alla. Ainakin Cathrynin korvat painuivat nopeasti kun mieskin puhui, vilkaisten uudemman kerran vankkurien etupäätä. Kaelkin oli valpastunut mutta vilkuili puolestaan Reindalia, rypistäen kulmiaan tämän sanoille. Poika harkitsi, heittäen itsekin pienen (kukaties aavistuksen huolestuttavan punnitsevan) katseen eteenpäin, palauttaen huomionsa kuitenkin pian takaisin Reindaliin. "Niinno... varmaan. ... ainakin niitä kääpiöitä on vain kolme täällä. Vaikki ne kaikki pelkääkin niitä" se pohti, sentään vaieten raaputtamaan hankalasti kuontaloaan. Reindalin jatkaessa se joutui kohauttamaan harteitaan synkästi ikävien ajatuksien edessä. "Olen ainakin... kuullut siitä. Mutta en nähnyt mitään... ihan tällaista... tällä tavalla. Kukaan näistä ei varmasti haluaisi edes olla täällä" se huokasi, kohottaen kuitenkin päätään silmiään räpäyttäen kun mies jatkoi. "Te... olette tehneet jotain sellaista joskus?" se kysyi ilmeisen vaikuttuneena, kuitenkin päätyen nopeasti ähkäisemään uudestaan saadessaan uuden näpäytyksen pitkäkyntisistä sormista. "Meillä on nyt varmasti jo tarpeeksi ongelmia jo valmiina ilman uusia typeryyksiä" katti tokaisi paikaltaan, tosin heittäen uuden varautuneen katseen eteenpäin. Oli tämäkin....
|
|
|
Post by spyrre on Jul 9, 2017 0:50:57 GMT 3
<Sunbaron>: Cathryn ei näytä erityisen tyytyväiseltä, kun nulikka tällä tavalla harhautuu pohdiskelemaan orjien vapauttamista, vaikka vain yleisemminkin. Siltikin Reindal katsahtaa poikan varsin jämäkäsyi ja heilauttaa kättään kuin olisi turha edes kysyä heidän teoistaan. "Tietenkin. Tässä maailmassa on vähän oikeutta, ellei sitä sitten itse tee omin käsin. Ja miksipä edes kantaa miekkaa, ellei ole valmis kohottamaan sitä todellisista syistä? Meidän jäljiltämme useampikin orjakauppias on joutunut varattomaksi. Tai hautaan. Ei se lyömällä lopu, mutta... no, vapautensa saaneet tuskin valittavat", mies tokaisee. Hänen äänessään on painokas häivähdys ylpeyttä. Kukaties hieman rehvakkuuttakin. Ainakaan hän ei pelkää asiasta puhua. "Mikäli mielii elää, eikä vain selvitä hengissä, on oltava valmis tekemäänkin asioita. Ja voin vakuuttaa, että me olemme tehneet melkoisia", hän hymähtää vielä päälle.
<spyrreh>: Uuden näpäytyksen uhallakin Kael jäi kuuntelemaan Reindalin kertomaa valppaasti, hieman päätään kallistellen. Ilmeisestikään ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun kaksikko oli päätynyt tekemään hurjiakin tekoja, ja nulikasta irtosi hiljainen vaikuttunut äännähdys. Cathryn huokasi päätyen pyöräyttämään silmiään taustalla kun alkoi vaikuttaa siltä ettei nulikkaa harhautettu enää aivan näin helposti, varsinkin kun aihe tuntui saavan jonkinlaista vastakaikua miehenkin suunnalta... mikä ei tainnut varsinaisesti ainakaan auttaa. "Hmph. Oli kuinka oli. Parempi silti hävittää typeryydet nyt päästäsi samantien. Tähän hätään me haluamme vain pois erämaasta niin nopeasti kuin mahdollista. Voimme vain toivoa etteivät nuo kääpiöt hukkaa aikaamme tämän enempää" katti tokaisi heittäen napakan katseen ympärilleen, joka sai nulikan säpsähtämään syyllisesti. Matka oli jo nyt saanut kaikkea muuta kuin lupaavan alun heidän kannaltaan, puhumattakaan mitä tulossa saattaisi vielä olla...
<Sunbaron>: Reindal nyökkää. Olipa tilanne miten vastenmielinen tahansa, juuri nyt heidän pienen joukkonsa ei auta kuin keskittyä olennaiseen... ja toivoa etteivät he päädy tämän kaiken vuoksi sittenkin lopulta vain pahempaan jamaan. Hän vilkaisee vielä tutkimaansa miekkaa, ennen kuin työntää sen lopulta pois. Nyt ei ole sen aika. "No. Voimme toki toivoa parasta, mutta lienee silti hyvä valmistautua mahdollisten hankaluuksien varalta. Näillä main ei koskaan voi tietää mitä odottaa", hän toteaa sitten, ja nojautuu hitusen taaksepäin, hakien aavistuksen parempaa asentoa. "Minä yritän kerätä voimiani. Jatkakaa peliänne, niin kukaan ei ainakaan päädy murehtimaan liikaa asioita joille emme voi mitään", mies tokaisee ja katsahtaa etenkin nulikkaan varsin merkitsevästi. He eivät ole tunteneet turhan pitkään, mutta tästä on siltikin helppo havaita tiettyjä... pahoja taipumuksia. "Jos onni suo, pysähdymme ennemmin tai myöhemmin. Ja tavalla tai toisella löydämme jotain ruokaakin. Mutta siltikin, olkaa valppaana", hän vielä varoittaa.
<spyrreh>: Elätteli jonkinlaisia toiveikkaita ajatuksia tai ei, taisi heidän tilanteensa olla siltikin ikävän selkeä tavalla johon ei ollut vastaan väittämistä. Kukaties sankaritekoja oli tehty, mutta nyt ei selvästikään ollut niiden aika. Tämä sai purppuratukankin vaikenemaan ennen kuin tämä huokasi vilkaistuaan vielä hankalasti kauempana lojuvaa puolikuollutta rosvoa ja laski huomionsa takaisin pelilautaan. Ajatukset olivat epäilemättä jo karanneet pelistä melkoisesti ja se joutuikin tuijottelemaan nappuloita tovin päästäkseen takaisin kärryille. Tämä soi ainakin Cathrynille tilaisuuden pyöräyttää jälleen silmiään nulikan pään ylitse, vaikka nainenkin vakavoitui nopeasti. Heillä oli epäilemättä jo valmiiksi aivan omiakin ongelmia ilman että näitä lähdettiin hakemaan lisää... eikä varmasti vähimpänä kääpiöt taikka Reindalin hupenevat lääkevarastot. Vähintä mität tähän hätään saatettiin tehdä oli edes antaa miehen levätä niin kauan kuin tämä saattoi näin tehdä.
<Sunbaron>: Päivän kääntyessä iltaan matka etenee vaitonaisuudessa, jota rikkovat vain kuolevan miehen ynähdykset ja pelinappuloiden napsahdukset lautaansa vasten. Kumpikin ajuriorja pysyy vaiti, kuten kaikki muukin. Kukaties mokomaa hetkeä voisi sanoa jopa armollisen rauhalliseksi, ellei kaikkea painostaisi vaaniva, väijyvä uhka. Vankkureiden ulkopuolella on jo pimeää, kun mitään lopulta tapahtuu. Tasaisen, yksitoikkoisen kulun jäljiltä se, miten vankkurit äkkiä kääntyvät sivuun, on helppo huomata. Kaikesta päätellen orjat ovat ohjanneet ne pois tieltä. Ja muutamaa hetkeä myöhemmin ne myös pysähtyvät. Ulkoa kantautuvista äänistä päätellen ensimmäiset vankkuritkin ovat tehneet samalla tavalla. Orjat näyttävät laskeutuvan ajurinpaikalta ja alkavan kiireesti hoitaa toimiaan... olivatpa ne mitä olivatkaan. Kukaan ei ainakaan välittömästi ole tulossa hätistämään matkustajia liikkeelle. Vankkureiden pysähtyminen saa Reindalin kulmat kurtistumaan. Toisaalta miehen kasvot ovat nykineet kaikkea muuta kuin miellyttävästi hänen unensa läpi muutenkin, joten on vaikea sanoa johtuuko se todella siitä, vaiko vain jostakin hänen uniensa piinaavasta käänteestä. Joka tapauksessa näyttää siltä, ettei matka jatku tänä yönä...
<spyrreh>: Ilmapiirin painostavuudesta huolimatta oli kaiketi edes pieni helpotus ettei mitään varsinaisesti tapahtunut pitkään aikaan kun matka eteni. Muutaman pelin jälkeen tuntui Cathrynkin viimein kyllästyvän nulikan löylyttämiseen, ja nainenkin hakeutui lepäämään... miten ahtaissa tavara-vankkureissa nyt saattoi. Tämä ei jättänyt Kaelillekaan vaihtoehtoja kuin yrittää seurata esimerkkiä, siitäkin huolimatta ettei poika voinut olla luomatta varsin tukalia vilkaisuja niin eteenpäin kuin kuolevaan ryöväriinkin. Ainakin purppuratukka pysyi hiljaa kun tämäkin asettui paikalleen miten taisi. Kun vankkurien tasainen kulku viimein poikkesi tieltä, kertoi tämä viimeistään jotakin tapahtuvan. Uupunut poikakin oli tainnut onnistua torkahtamaan nurkkaansa, mutta ainakin Cathryn kohotti nopeasti päätään kun hoksasi muutoksen tahdissa. Tämä kuulosteli hetken tapahtumia hämärässä vilkaisten ympärilleen, ennen kuin tovin vankkurien seisahtumisen jälkeen kohottautui hiljaa jaloilleen ja astahti sitten lattian poikki, kaiketi kurkistaakseen ulos. Heitä ei oltu ainakaan hätistämässä liikkeelle tähän hätään mikä epäilemättä olikin tervetullutta.
<Sunbaron>: Näyttää pahasti siltä, että kääpiökaravaani on leiriytymässä yöksi. Nämä ovat pysähtyneet tien sivuun, joskaan se ei näillä main ole juuri pahaista polkua suurempi muutenkaan. Maisema näyttää yhä varsin samalta, vanhojen raunioiden täplittämältä nummimaalta, joskin siellä täällä häämöttää hämärässä puurykelmiäkin. Orjat näyttävät järjestelevän kiireesti asioita jalkautumista varten ja tekevän mitä näiden synkeät herrat nyt vaativatkaan. Paikka näyttää siltä, että moni muukin on käyttänyt sitä aikojen saatossa samaan tarkoitukseen. Maasto on tasaista... ja kukaties pahaenteisemmin sitä ympäröi useita korkeita kivenlohkareita, jotka näyttävät tarkoituksellisilta. Mustanpuhuvat, suoralinjaiset kivet kohoavat suurten vankkureidenkin yläpuolelle ja häämöttävät pimentynyttä taivasta vasten kuin jotkin pahansuoat vartijat. Mutta olipa niiden aikojen saatossa unohtunut merkitys millainen hyvänsä, ei se selvästikään nyt leiriytyviä kiinnosta. Joka tapauksessa näyttää siltä, että väki on leiriytymässä...
<spyrreh>: Olivat kääpiöt kuinka outoa ja mystistä väkeä hyvänsä, näytti jopa näidenkin karavaani siltikin leiriytyvän pimeän ajaksi kuten kuka kulkija hyvänsä. Cathryn seurasi hiljaa tovin verran vankkurien oven raosta valmisteluja synkeiden paasien lomassa. Hän näytti enemmänkin mietteliäältä ja punnitsevalta kuin varsinaisen kiinnostuneelta niin orjien kuin näiden herrojenkaan toimista, ja pian kissan katse kääntyikin näistä ympäristöön. Hiljainen, syrjäinen seutu huokui outoutta ja ikivanhaa uhkaa, mutta tämä tuskin oli ensimmäinen kerta kun he olivat kulkeneet jonkin vastaavan poikki. Cathryn heilautti häntäänsä ja vilkaisi vielä olkansa yli ennen kuin nykäisi jousensa olalleen astahtaakseen sitten ulos, synkkien nummien varjoon. Vaikka varmistikin vilkaisulla seuralaisensa, kissaihmisellä ei selvästikään ollut aikomustakaan jättää heidän turvallisuuttaan kääpiöiden ja näiden palvelijoiden varaan, vaan nainen aikoi kiertää maaston itse, kaiken varalta.
<Sunbaron>: Reindal seuraa pian perässä. Totta puhuen mies ei näytä hiukkaakkaan sen paremmalta kuin ennen nukahtamistaankaan. Kalpealta, aavemaiselta kuvajaiselta. Siltikin hän astuu ulos vankkureista samanlaisella hallitulla varovaisuudella kuin nainenkin - joskin hän jättää paikan tarkastamisen tälle. Kukaties leiripaikan katsastaminen lähempää ei ole huono ajatus. Yö on synkkä, ja ilmassa tosiaankin tuntuu painostava uhka - se sama, joka näillä tuntemattomilla taipaleilla on aina läsnä, ja auringon paettua mailleen vain entistäkin vahvempi. Korkeat kivipaadet ovat määrittelemättömän muotoisia, mutta muotoa niillä silti on. Ne eivät ole vain maailman luiden lohjenneita sirpaleita, vaan muovattuja palasia. Kukaties aika on jäytänyt niiden piirteet olemattomiin, tai kukaties niiden asettaja ei koskaan pitänyt sellaisia tarpeellisina. Yhden synkeän paaden juurella lepää jotakin muutakin, puoliksi kasvien alla. Pääkallo. Inhimillinen, mutta jollakin tapaa vääristynyt. Epäsymmetrinen. Se ei totta puhuen näytä siltä kuin luonto olisi vain alkanut jo rehottaa sen ylitse, vaan enemmänkin siltä kuin se olisi aseteltu paikalleen kasvien keskelle tarkoituksella, tarkkaan. Jotakin tuntematonta syytä varten. Orjat eivät tunnu juurikaan piittaavan pienen joukkion havahtumisesta tai toimista. Ei voi kaiketi syytääkään, näiden kaikki huomio on tällä haavaa keskittynyt valtaisien, rujojen juhtien suuntaan. Niiden hallitseminen ja asettaminen maihin ei selvästikään ole helppoa, ja kammotukset tutisevat ja huohottavat kuin odottaen yhä verta ja väkivaltaa. Reindal katsoo hetken ympärilleen, ennen kuin värähtää kylmästä. Jossakin kaukana hämärtyvässä illassa kuuluu outo, aaltoileva huuto. Jokin erämaan ääni, jota on parempi olla miettimättä liian pitkään. "Kael. Älä harhaile mihinkään. Tämä paikka tuskin on sen turvallisempi kuin mikään muukaan", hän tokaisee nulikan suuntaan.
<spyrreh>: Kissa katosi yöhön kuin varjo pimeyteen, tuskin ääntäkään askeliltaan päästämättä. Mutta vaikka tämä häipyikin näkyvistä, olento tuskin katosi kovinkaan kauas... ja ainakin kiiluvat kissansilmät läpäisivät hämyä melkoisesti paremmin kuin monenkaan muun. Kun Reindalkin nousi paikaltaan ja asteli ovelle, kiinnitti tämä viimeistään jonkun muunkin huomion. Hämärästä kuului liikettä, ja pian oven rakoon hivuttautui myös silmiään hieroskeleva purppuratukka. Tämäkin seurasi leirin askareita hiljaa ja aavistuksen epäluuloisena, kohottaen hieman päätään miehen varoitukselle. Nulikka vilkaisi toista ennen kuin nyökkäsi, tosin päätyen pian aivastamaan viileässä viimassa. "Eh. Jos täällä on jotain, niin ehkä nuo otukset pitää ne edes kaukana. Kunhan ne ei ainakaan pääse irti tai jotain" Kael mutisi seuratessaan orjien toimia massiivisten, kammottavien juhtien kanssa ennen kuin vilkaisi miekkosta jälleen kysyvästi. "Tuota... pitäisikö meidän tehdä jotain?"
<Sunbaron>: Reindal seisoo hetkisen vaiti ja antaa kateensa kiertää ympäristössä kuten soturin kuuluukin. Tarkkaavaisesti, tasaisesti. Kaelin tapaillessa sanoja hän katsahtaa takaisin tämän suuntaan. Totta puhuen hän näyttää jollakin tapaa haluttomalta sanat kuullessaan. "Meidän pitäisi pysyä kaikana noista otuksista ja kaikesta muustakin näihin kääpiöihin liittyvästä. Mutta pelkäänpä että minun on tehtävä jotakin muuta", hän lopulta vastaa, ja astahtaa sitten takaisin vankkureiden suuntaan; sisällä on edelleen joku. Tovi siinä menee. Mies on raskas ja veltto kuin perunasäkki. Ja, ikävä kyllä, edelleen elossa. Heikosti mutta itsepintaisesti. Mies kiskoo tämän ulos vankkureista työläästi, mutta tavalla joka kertoo että hän haluaa saada asian hoidettua. Lopulta Reindal laskee tämän hieman sivummalle, kauemmas vankkureista, lähemmäs suuria kiviä. Hetken aikaa hän vain katsoo kuolemaa tekevää rosvoa melkein kuin voisi todella nähdä tämän itsepäisen, kituuttaen palavan elämänliekin. Ja sitten hän katsahtaa myös poikaan. "Jos et halua nähdä tätä, katso muualle. Tämä on nyt parempi hoitaa", mies toteaa. Kiertelemättä asian suhteen hän vetää vyöltään pitkän veitsen.
<spyrreh>: Varautuneista sanoistaankin huolimatta Kael vaikutti itsekin rehellisesti jokseenkin vastahakoiselta, eikä Reindalin yhtälailla innoton vastaus tainnut ainakaan aiheuttaa vastahankaa. Purppuratukka piti silmällä niin outoja petoja kuin orjiakin, nyökäten kuitenkin jälleen miehen sanoille, oikeastaan jokseenkin painokkaasti. Tälläkään ei selvästikään ollut suurempaa hinkua lähemmäksi, vaikka poika eittämättä seurailikin ilmeettömiä orjia varsin hankalana. Asetelma kiusasi häntä varmasti edelleenkin... mutta huomio kääntyi nopeasti muualle kun toinen totesi että jotakin muuta oli kuitenkin tehtävä. Nulikka jännittyi aavistuksen kuin jo uumoillen jotakin kun toinen palasi takaisin vankkureihin, ja tarttui kituuttavaan rosvoon. Poika ei lopulta voinut kuin seurata tätä hiljaa ja jokseenkin surkeasti kun tämä kiskottiin ulos ja sivummalle. Kun Reindal veti viimein veitsensä merkitsevästi esille nulikka liikahti empivästi, mutta lopulta sulki suunsa kaiketi nähden vastaväitteet turhaksi itsekin. Purppuratukka puri hampaansa yhteen, mutta astahti sitten huokaisten kauemmas ja jäi sen sijaan vilkuilemaan niin leiriä kuin ympäröiviä paasiakin... siitäkin huolimatta että oli varmasti varsin tietoinen mitä sivummalla tapahtui. Moinen oli eittämättä vieläkin latistavampi lopetus aiemmalle turhaksi jääneelle hortoilulle.
<Sunbaron>: Toimitus ei vie kauaa. Miehen raahaaminen kauemmas leiristä vie hieman pidempään, mutta ei kauaa sekään. Ja sitten Reindal palaa taas leiripaikalle. Hänen olemuksensa on tyyni ja ilmeensä mitäänsanomaton. Tehty mikä tehty. Mies katsahtaa arvioiden ympärilleen, ennen kuin huokaisee. Näyttää siltä, että kääpiöt aikovat yöpyä vankkureidensa sisällä, mikä tuskin tulee suurenakaan yllätyksenä kenellekään. Valtavia, karmivia jättejä vedetään edelleen maihin vaivalloisesti ja työläästi, mutta ilmeisen varmasti. "Jos onni on myötä, Cathrynin kädet eivät välttämättä ole tyhjät kun hän palaa. Se nainen voisi hyvinkin onnistua saamaan saalista vaikka vain ohimennen edes yrittämättä. En totta puhuen ole varma haluanko tämän väen ruokaa vaikka sitä vielä tarjottaisiinkin", Reindal mutisee. Nähtävästi hän yrittää saada aikaan jotakin puheenaihetta äskeisen jäljiltä.
<spyrreh>: Kääpiöiden pysyminen poissa näkyvistä tuskin oli ainakaan pettymys kellekään, varmasti enemmänkin päin vastoin, ottaen huomioon kuinka paljon kyseenalaisuuksia ympäriltä löytyi jo muutenkin. Kun Reindal palasi takaisin tälle tuskin vaadittiin selitystä, ja jonnekin tummien paasien lomaan vilkuillut nulikka tyytyi lähinnä katsahtamaan toista varovasti. Ikävä, mutta väistämätön teko oli saatu päätökseensä. Kael haroi hetken hiljaa kuontaloaan, kunnes kohautti myötäilevästi harteitaan miehen pohdinnoille. Epäilemättä olikin vain parasta yrittää ajatella jotakin muuta. "Eh... toivottavasti? Voi olla ettei nuo kauheasti tykkäisi jos menisi kysymään. Ne näyttää siltä ettei niitä oikein kiinnosta kukaan muutenkaan" poika pohti vaisusti. Tämän sävystä saattoi silti epäilemättä lukea tiettyä happamuutta kääpiöitä kohtaan, vaikka tämä vaikenikin nopeasti siitä huolimatta että mielipiteitä olisi ollut enemmänkin. Ehti kulua vielä hetki, ennen kuin pimeydestä alkoi viimein erottua epämääräistä liikettä, joka kuitenkin pian paljastui tutuhkoksi, kohti astelevaksi hahmoksi. Cathryn luikki paasien lomasta takaisin leiriin yhtä hiljaa kuin oli lähtenytkin... ja oikeastaan tämä näyttikin kantavan kädessään jotakin, joka näytti epäilyttävästi pitkäkinttuiselta rusakolta.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 12, 2017 21:29:29 GMT 3
<Sunbaron>: Reindal valpastuu hetkeksi, mutta rentoutuu sitten taas (sikäli kuin nyt täällä voi rentoutumisesta puhua) kun paikalle ilmaantuukin ainoastaan jo odotettu Cathryn. Sitä seuraa jopa tyytyväinen hymähdys, kun tämä paljastaa ettei ole tullut ainakaan aivan tyhjin käsin. Näyttää siltä, ettei heidän sentään tarvitse pelätä nääntymistä ainakaan vielä hetkeen. "Hyvä. Me tässä Kaelin kanssa juuri mietimmekin, uskallammeko laskea selviämistämme varaasi", mies tokaisee kepeästi, mutta kaikkea muuta kuin kiittämättömästi. Hän vilkaisee vielä ympärilleen, mutta kääpiöitä tai näiden orjia heidän edesottamuksensa eivät selvästikään juuri hetkauta. "Miltä näyttää? Löysitkö merkkejä mistään erityisen huolestuttavasta?" Reindal heittää naiselle kysymyksen samalla, kun asettuu istumaan hieman sivummalle paikalle, johon luulisi saavan ainakin karkean leiritulen aikaan.
<spyrreh>: Nulikkakin jännittyi huomatessaan lähestyvät kiilusilmät pimeästä, mutta tälläkään ei kulunut kovinkaan kauaa hoksata kuka tulija oli kun tämä pääsi lähemmäksi. Cathryn ei tuhlannut aikaa vaan luikki toveriensa tuntumaan, päästäen ilmoille kevyen hyrähtävän naurahduksen Reindalin toteamukselle. "Noh, emme näänny aivan vielä. Vaikka jonkin elävän löytäminen tällaisesta paikasta ei ollut helppoa... edes minulle" katti tokaisi laskien kuolleen rusakon maahan paasien tuntumaan. Nainen vakavoitui hetkeksi Reindalin tiedustellessa maastosta, ja antoi katseensa pyyhkäistä pimeän maiseman ylitse arvioivaan sävyyn ennen kuin avasi jälleen suunsa. "Miten sen ottaa, kaiketi. Hiljaista. Hyvin hiljaista. Mutta en ainakaan törmännyt vielä mihinkään... tosin en käynyt erityisen kaukana vaikka kiersinkin näitä raunioita miten nyn nopeasti saatoin" hän vastasi lopulta. Olento pyyhkäisi leukaansa mietteliäästi sormillaan, ja kohauttaen sitten olkapäitään. "No, voimme vain toivoa ettei mikään laitakaan rumaa nenäänsä esille mistään niiden tuntien aikana kun täällä luultavasti olemme. Parasta vain laittaa jonkinlainen leiri kasaan" tämä totesi. Varsin nopeasti nainen kävikin toimeen, astellen takaisin vankkureille noutamaan reppunsa. Oli vaikea uskoa ettei tämäkään olisi laittanut merkille kituuttavan rosvon katoamista, mutta ainakaan tämä ei sanonut mitään palatessaan tavaroineen.
<Sunbaron>: Cathrynin sanoille on vaikea väittää vastaankaan; halusivatpa tai eivät, eivät he voisi juuri nyt tehdä muutakaan kuin toivoa saavansa odottaa huomiseen asti rauhassa. Ainakaan juuri nyt mikään ei uhannut, mikä olikin hyvä syy keskittyä käyttämään annettu hetki hyväksi esimerkiksi kissan tuoman saaliin parissa. Reindal päätyikin valmistelemaan jonkinlaista tulisijaa... vaikka pelkkä ruohon nyhtäminen maasta tuskin aivan riittää. "Kael. Me tarvitsemme poltettavaa. Etsi reunamilta risuja ja keppejä. Älä yritä repiä mitään oksia tai metelöi muutenkaan turhan päiten. Tarvitsemme sen verran että saamme lihan kypsäksi", Reindal tokaisee nulikan suuntaan äkkiä. Eittämättä mies itsekin pystyisi mokomaan, mutta onpahan jotakin tekemistä pojallekin. "Onko sinulla mitään kättä pidempää? Noin nyt yleisesti", mies kysyy hetken mietittyään. Totta puhuen hän ei ole aivan varma miten kysymyksen edes esittäisi. Ottaen huomioon aikaisemman lienee turvallista sanoa, ettei nulikka ole ainakaan puolustuskyvytön... joskin lienee selvää itse kullekin, ettei hän kysele nyt siitä.
<spyrreh>: Hieman sivummalla vaiteliaasti tilannetta seuraillut nulikka valpastui itsekin kun muut kävivät toimeen jonkinlaisen leirin valmistelun kanssa. Reindalin kehotus toikin aavistuksen jonkinlaista tarkoituksellisuutta tämän elkeisiin ja vaikka vilkaisikin ympärilleen pimeässä siristellen, Kael nyökkäsi tälle silti nopeasti. "Eh? ai. Juu, mä käyn hakemassa jotain" poika ilmoitti ja suoristautui paikaltaan. Tämä oli jo hyvää vauhtia kääntymässä ja menossa kun Reindal heittikin kysymyksen hänen suuntaansa. Tämä tuntui hämmentävän nulikkaa hetkeksi, kunnes tämä kuitenkin hoksasi nyökätä ja nykiä hieman viittansa lievettä sivuun. Kärsineiden vaatteiden päälle oli vyötetty jotakin joka näytti pienehköltä tikarilta tuppineen... ei kaiketi mikään kovinkaan hurja aseistus, mutta... no, jotain sentään? Rehellisesti nulikka itse ei tuntunut pohtineen moista paljoakaan. "On mulla tuollainen. En usko että se on kauhean hyvä leikkaamaan mitään, mutta ei varmaan tarvitsekaan nyt" purppuratukka pohti kohauttaen sitten olkapäitään. Cathryn ei näyttänyt erityisen vakuuttuneelta moisesta mutta saaliinsa kanssa askarteluun keskittynyt nainen ei nähnyt tarpeelliseksi kommentoida vaikka vilkaisi itsekin nulikan suuntaan kun tämä teki lähtöä.
<Sunbaron>: Reindal tyytyy nyökkäämään. Kaiketi se, että pojalla on edes jotakin, on tärkein seikka. Totta puhuen kukaan paikalla oleva tuskin pystyy hyvällä tahdollakaan elättelemään toiveita, että tämä tarttuisi vaikkapa miekkaan ja tarpeen vaatiessa taistelisi itsensä voittoon vihollisten lävitse. Mutta niin tai näin, tyhjin käsin ei joukosta erkaannuta. Mies antaa pojan mennä, niin että tämä katoaa kuulomatkan ulkopuolelle, ennen kuin huokaisee. Tai kukaties henkäisee. Hän vilkaisee voipuneesti kissamaiseen naiseen. "No, emme tosiaan saaneet sitä leppoisaa lepotaukoa jota toivoimme. Päädyimme ojasta allikkoon", mies toteaa jokseenkin haljusti. Juuri nyt, kun katsomassa ei ole ketään muuta, hän näyttää suorastaan väsyneeltä. "... en totta puhuen tiedä kauanko minun yrttini ja aineeni riittävät. Jossakin muussa tilanteessa niitä pystyisi ehkä löytämäänkin, mutta meillä ei ole sellaisia tilaisuuksia. Eikä aikaa, kun liikumme tämän joukon mukana. Emmekä totta puhuen edes tiedä minne olemme matkalla", hän lisää, ja hieraisee sitten leukaansa. "Onko sinulla karttasi? Pystytkö katsomaan mitä lähettyvillämme edes on? Eiväthän ne koskaan ole tarkkoja, eikä kuningaskunnan aikainen tieto paina enää mitään, mutta... no. Ehkä meidän olisi hyvä vilkaista ja miettiä kuitenkin?" mies ehdottaa sitten lopulta, jopa hieman vastentahtoisesti. Kääpiöiden vankkureiden piti sentään tarjota helppo kulkutapa. Mutta ilmeisesti mieleen alkaa hiipiä epäilys siitäkin. Kukaties asioita on katsottava uudelleen. Monestakin syystä...
<spyrreh>: Taisi jäädä hieman kyseenalaiseksi kuinka itsepuolustuksen kannalta nulikka päätyi tikariaan pohtimaan, mutta ainakaan tämä ei viivytellyt luikkia itse puolestaan paasien lomaan tehtäväänsä toimittamaan. Epäilyttävä paikka tai ei, Kael tuntui lähestulkoon aavistuksen helpottuneelta ainakin jotain tehtävää saadessaan...oli tämä sitten risujen keräilyä tai ei. Rusakkoa nylkevä Cathryn tuskin vilkuilikaan nulikan jälkeen, mutta kaiketi tälläkin taisi olla enemmän mielessään kuin päällepäin näkyi. Kun poika oli kadonnut näkyvistä kattikin kohotti päätään Reindalin suuntaan. "Hmh. Sanopas muuta. Vaikka olisi se pitänyt melkein arvata. Nyt koko paikkaan tuskin on asiaa enää muutenkaan pitkään aikaan" tämä tuhahti itsekin. Tilanteessa tuskin olisi ollut hurraamista nyt muutenkaan... puhumattakaan siitä, että niskassa oli huomattavan vakavakin ongelma. Cathryn vilkaisi itsekin miehen suuntaan kun tämä pohti yrttejään. Epäilemättä hänkin oli jo osannut uumoilla jotakin näiden suhteen ja tämä päästikin jokseenkin huolestuneen myhähdykse, ennen kuin nyökäytti toisen tiedustellessa kartoista. "Toki... kieltämättä minullakin on epäilykseni tästä porukasta. Katsotaanpa. Kukaties voimme vain häipyä ja käyttää hetken omillamme etsiäksemme jotakin, jos niikseen. Hyvin vaikea uskoa että näitä kääpiöitä kiinnostaisi oikeasti tippaakaan mitä teemme" nainen totesi matalalla äänellä. Hän tökkäsi veitsensä jokseenkin huolettomasti rusakonraatoon, pyyhkäisi käsiään tämän turkkiin ja kurotti sitten reppuaan. Nopeasti esiin ilmaantui pieni lamppu sekä joukko kääröjä, jotka tämä asetteli maahan. Lamppu oli nopeasti sytytetty ja katti alkoi silmiään siristellen tarkastella kääröjä sekä näiden merkintöjä kunnes valitsi näistä yhden ja levitti tämän maahan tarkasteltavaksi. "...hmmh. Rehellisesti en voi olla aivan varma tarkalleen missä olemme, sisällä vankkureissa on hankala seurata maastoa. Mutta ainakin Mirta oli jossakin näillä paikkeilla. Ja tie suuntasi sieltä länteen. Luulisin, että olemme jossakin... näillä main" Cathryn arveli, osoittaen sitten aluetta kartan merkintöjen joukossa. Tämä ei välttämättä ollut erityisen tyhjentävä arvio alueen ollessa varsin ympäripyöreä... mutta kukaties tästä saisi jotakin irti.
<Sunbaron>: Reindalkin tutkii karttoja ja siristelee silmiään hämärässä. Ilman lamppua karttojen tutkimisesta tuskin edes tulisi mitään... tai ainakin se vaatisi ponnistuksia, joihin hän ei juuri nyt halua ruveta. Siltikin, kartan lukeminen on joka tapauksessa työlästä. Toissijaisista lähteistä kootut, huhuilla ja matkalaisten kertomuksilla täydennetyt kuvaukset paikoista ja etäisyyksistä ovat kaikkea muuta kuin ihanteellinen tapa arvioida tilannettaan tai sijaintiaan... ja siltikin mittaamattoman paljon enemmän kuin tyhjin käsin ihmettely. Joka tapauksessa, aikaa se vie. "Mh. No, jos Mirta on tässäpäin, ja me olemme kulkeneet länteen ja näihin suuntiin, niin... olemme suunnilleen tässä varmaankin", mies toteaa lopulta, rajaten sormellaan kartasta paikkaa joka nyt suunnilleen vastaa oletettua... mitä nyt muutaman päivämatkan tarkkuudella ehkä. "Nämä kääpiöt aikovat varmaankin tänne näin. Tuossa on jokin kaupunki ilmeisesti. Se on melkoisen kaukana täältä", Reindal toteaa lopulta tarpeeksi siristeltyään. Oivallus ei ole ainakaan millään tapaa helpottava. Nopeallakin arviolla matka on pitkä. "... entäpä tuo sitten? Tuo järven vieressä oleva. Se ei kai ole erityisen kaukana. Jokin pieni kylä ilmeisesti. Tämä väki tuskin aikoo sinne, ei se ole edes reitillä, mutta... sinne ei varmaankaan olisi mahdotonta päästä. Ja sieltä pitkin voisimme jatkaa vettä pitkin eteenpäin", Reindal lopulta ehdottaa. Näyttää tosiaankin siltä, että etelään näiltä main, kun seuraa Mirtan läpi kulkenutta jokea jonkin järven tuntumaan, häämöttää jokin pieni kylä. Tai niin kartta ainakin väittää. Välissä näyttää olevan metsäisempääkin maata, mutta mokoma tuntuu lopulta varsin toissijaiselta ongelmalta juuri nyt tämän kaiken rinnalla...
<spyrreh>: Cathryn joutui siristelemään kiiluvia silmiään hieman lampun valossa, mutta hänenkin katseensa seurasi silti tarkkaavaisen arvioivasti niin kartan merkintöjä kuin Reindalin pohdintoja. Kaiketi naisenkin ajatukset kulkivat suunnilleen samoilla raiteilla kuin toisenkin, tai ainakin tämä nyökkäsi mietteliäästi arvioille. Kun Reindal viimein osoitti pientä merkintää keskellä erämaata katti höristi repaleisia korviaan kunnes vilkaisi miehen suuntaan. "...hmm. Kukaties. Onhan sinnekin vielä matkaa... mutta emmeköhän me sinne selviäisi, olemme jo nyt melkoisesti lähempänä sitä kuin mitä olimme alunperin. Luuletko että saamme sieltä sitä mitä tarvitset?" hän tiedusteli. Olento mittaili hetken itsekin etäisyyttä kartalla, kunnes päästi pienen epämääräisen myhähdyksen. "...no, minä en ainakaan laita tippaakaan pahakseni jos pääsemme jättämään tämän joukon taaksemme. Kukaties nuo typerykset selviävät ominpäin perille kuolematta, tai sitten eivät, mutta... no, se tuskin on enää meidän ongelmamme."
<Sunbaron>: Reindal kallistaa päätään aavistuksen, kaiketi myöntääkseen ettei lopulta voi olla varma millaisia tarpeita pieni kylä pystyy tarjoamaan. Hän ei kuitenkaan epäröi sen suuremmin. "Saimmepa tai emme, ei se ole millään tapaa ainakaan huonompi mahdollisuus kuin nämä vankkurit", Reindal vastaa varsin ykskantaan. Hän huokaisee uudestaan, ja katsahtaa karttaan jo toistamiseen. Aavistuksen määrätietoisemmin tällä kertaa. Jos ei muuta, on heillä ainakin oikea päämäärä ja tavoite nyt. "... meidän on paras häipyä täältä heti kun kaikki hiljenee. Saimme jonkin verran lepoa vankkureissa. Minusta tuntuu ettei kannata jäädä tekemään mitään loppuselvittelyjä tämän väen kanssa", hän lisää vielä hieman matalammalla äänellä.
<spyrreh>: Ei selvästikään tarvinnut pähkiä kovinkaan kauaa että he pääsivät yhteisymmärrykseen suunnitelmansa suhteen. Sisälsi tämäkin melkoisesti epävarmuutta tai ei, näytti Cathryn olevan lähestulkoon hyvillään ajatuksesta vain jättää kääpiöt joukkioineen jälkeensä eikä enää uhrata ajatustakaan näille... eikä varmasti vähiten sen kaiken nöyryytyksen jäljiltä mitä katti ainakin tulkitsi sälytetyksi heidän niskaansa. Ainakin tästä eteenpäin jos he kohtaisivat vaaroja olisivat ne heidän ehdoillaan... "Mmh. Olet luultavasti oikeassa. Vaikea uskoa että kukaan näistä hölmöistä edes pistää merkille mitään ennen kuin olemme jo kaukana. Ehdimme ainakin syödä hieman ennen sitä. Ja jos joku todella on seurannut meitä Mirtasta saakka jollakin ilveellä, luulisi että tämä sotkee jälkiämme niidenkin suhteen melkoisesti" Cathryn totesi, ja petomaiselle kuonolle häivähti jälleen varsin itsetyytyväinen, leveä virne. "Joten, eiköhän meillä ole sitten enemmän kuin tarpeeksi aikaa etsiä niitä rehujasi. Olemme varmasti rämpineet pidempiäkin matkoja aivan kiitettävällä vauhdilla" tämä naurahti. Sitten olento tuntui kuitenkin muistavan jälleen jotakin ja tämä vilkaisi hieman kuonoaan mutristaen jonnekin varjoihin pienen leirin ulkopuolella. "...tai ainakin olemme tehneet niin kahdestaan. Mutta... no. Voihan se onnistua näinkin, vaikkakin pienellä... hidastuksella" tämä lisäsi happamahkosti.
<Sunbaron>: Reindal hymähtää takaisin, vaikkakin jokseenkin haljusti. Ja totta puhuen melko voipuneestikin. "Eittämättä olemme rämpineet yhden jos toisenkin hankaluuden läpi. Juuri nyt pystyn rehellisesti tuntemaan sen. Kirottua, oloni on kuin raihnaalla vanhuksella. Oma isoisäni päihittäisi minut leikiten. Mutta sille en voi kaiketi mitään juuri nyt", hän huokaisee lopulta. Totta puhuen hän näyttää juuri nyt siltä, ettei liioittele ollenkaan. "Mutta joka tapauksessa. Kyllä me tuon pojan kanssa selviämme. Olisin huolestuneempi siitä, selviämmekö me hänestä jos jotakin tapahtuu. Mutta sitä suuremmallakin syyllä asia on parasta selvittää. Mutta jos jotakin kuitenkin tapahtuu niin... no, meidän on parasta pitää häntä silmällä tarkkaan", mies lisää. Hän silmäilee hetken lampun pientä liekkiä mietteliäänä, ennen kuin sitten pudistaa päätään. "No, ellei nulikan takaa-ajajien joukossa ole mestarillista eränkävijääkin, sinun luulisi kyllä karistavan viimeisetkin jäljet kannoiltamme jos tosiaan joudumme tarpomaan jonkin metsikönkin lävitse. Sinun harteillasi lepää juuri nyt paljon", Reindal katsoo parhaaksi vielä tokaista.
<spyrreh>: "Pöh, älähän nyt. Et näytä päivääkään yli satavuotiaalta" katti tokaisi, tosin vakavoituen pian. Siitä tuskin oli epäilystäkään että tilanne oli hankala nyt, monellakin tapaa, yritti tätä kierrellä tai ei. Cathrynkin jäi harkitsemaan vuoroin karttaa, vuoroin varjoja paasien lomassa vilkuillen. Olemukseen hiipi väkisinkin aavistus varautuneisuutta kun nainen vastasi toisen ajatuksiin olkapäidensä pienellä kohautuksella. "No... luultavasti. Vaikka tämä kaikki onkin osoittautunut melkoiseksi riesaksi. Kirottua. En ole lapsenvahti hyvänäkään päivänä, ja nyt emme edes tiedä vahdimmeko lasta vaiko jotakin pientä hirviötä" petomainen olento mutisi, kunnes puuskahti uudemman kerran ja veti käsivartensa rinnalleen. Oli kuinka oli, näillä korteilla oli kaiketi kuitenkin pelattava, ja pian tämä laskikin jälleen katseensa arvioiden karttaan heitettyään vielä pienen virneen miehen suuntaan. "Hah! Se hiippari Mirtassa ei ainakaan siltä näyttänyt, noitatemppuja tai ei. Olen varma että vaikka suuntaisimmekin suorinta reittiä tuolle kylälle, meitä ei hoksata pitkään aikaan jos ollenkaan. Kyllä minä aina muutaman sinnikkään typeryksen korpeen eksytän koska vain" katti tokaisi, kumartuen sitten hetkaksi tutkimaan karttaa lähempää, epäilemättä jo reittiä pohdiskellen.
Samalla kun leirissä jo tehtiin suunnitelmia, oli jollakulla vähän matkan päässä huomattavasti vähemmän kunnianhimoisemmat askarensa. Kael vilkaisi tuon tuostakin taakseen varmistaakseen että pieni leiri erottui massiivisten paasien lomasta ennen kuin palasi polttopuiden etsiskelyynsä. Homma tuskin oli millään tavalla kummoinenkaan luottotehtävä, mutta ainakin poika sai tuntea tekevänsä jotakin... ja olihan tämä onnistunut löytämään jo karahkan jos toisenkin. Vaikka yksin pimeässä hiippailu saikin olon varsin varautuneeksi, oli kaiketi parempi etsiä ainakin muutama lisää ennen kuin palaisi...
|
|