|
Post by spyrre on Nov 10, 2013 20:17:00 GMT 3
Vaikka olikin selvästi vastahakoinen ja kahden vaiheilla sen suhteen mitä olisi edes tehnyt seuraavaksi, ei pojalla lopulta tainnut olla montaakaan järkevää vaihtoehtoa. Spyro katsahti jokseenkin epätoivoisesti olkansa yli Galdiin tämän ärjäistessä tulevansa perässä kunhan ehtisi, katse kuitenkin pahaenteisesti lähestyvissä luurankosotureissa tämän selvästikään aikomatta liikkua paikoiltaan. Tämän päätös jäädä viivyttelemään uhkaavan ylivoiman edessä ei selvästikään miellyttänyt poikaa mutta se säpsähti pian emminnästään määrätietoisen ärähdyksen vuoksi ja vilkaisi leukojaan kiristäen tunnelin suuntaan. Lopulta purppuratuka kääntyikin ja kiirehti eteenpäin huoneen seinustaa myöten tajuten sentään ettei nyt ollut aikaa ainakaan jäädä kärvistelemään kalmojen keskelle näiden revittäväksi. Luurangot lähestyivät luisevat, kuolleet kehot sekä panssarit kalisten mutta eivät näyttäneet lopulta piittaavan ohi painelevasta nulikasta vaan suuntasivat kohti odottamaan jäänyttä soturia, mikä sai Spyron entistä levottomammaksi kun seikka valkeni tälle pienellä viiveellä sen tömistellessä lattian poikki tomua pöllyttäen mutta vastarintaa kohtaamatta. Kaiketi se olisi odottanut edes lähimpien epäkuolleiden aiempien tapaan pyrkivän suuntaansa huomatessaan jonkin liikkuvan mutta näiden ohitse luikahtaminen kävi lopulta varsin helposti kuin nämä eivät olisi edes huomanneet häntä. Galdin uhmakkaan haasteen kajahtaessa kivisistä taustalta seinämistä tuntui kuin kammotukset olisivat pyrkineet lähes vastaamaan tähän astellessaan aseet tanasa epäröimättä kohti miestä kuin nämä olisivat jopa tajunneet tämän olevan se ensisijanen uhka. Kammiossa kaikuivat jo ensimmäiset taistelun äänet kun viimeinenkin huojuvasti liikehtivä luuranko jäi pojan suhteen kiinnostusta osoittamatta taakse, ja purppuratukka pyörähti ympäri muutamaa metriä ennen käytävän suuta yhteen iskevän metallin (sekä luun) äänien pelästyttämänä jääden siristelemään varuillaan taistelun suuntaan. Varsin nopeasti taisi käydä selväksi että vaikka pitikin vielä omaa meteliään kostonhimoisesti välähdellen, oli miekka silti miekka, ja Gald selvästi osasi käyttää tätä.
Hurjana välkkyvän Kehränterän valon eteen piirtämä skenaario ei kuitenkaan ollut laadultaan se kaikkein rohkaisevin, kun suurimman osan näkymästä peitti vihamielinen kirkas valo sekä luiset, tomuisten panssareiden verhoamat selät pyrkimässä kohti näiden takana miekkaa heiluttavaa soturia. Ympäri pyörähtävä nulikka ehti juuri näkemään Galdin iskevän maahan yhden ja sitten kohta toisenkin kalmon nopein, säälimättömin liikkein, mutta vaikka nämä näyttivätkin kaatuvan miekan sivalluksista tunkivat kaikki jäljelle jääneet silti vääjäämättä päälle kuin pyrkien sulkemaan taistelijan keskelleen... ja ikävä kyllä näitä oli vielä paljon eivätkä nämä ilmeisesti piitanneet haudan rauhasta niin kauan kuin näiden keskellä oli vielä jotain elävää. Juuri kun Spyro oli ehtinyt pelätä soturin jäävän satimeen saartorenkaan sisälle onnistui yksi luurangoistakin saamaan viimein osuman keskellään sivaltelevaan haukansilmäiseen soturiin tämän taidokkaita liikkeistä huolimatta, jonka luisen louskutuksen seasta kantautuva tuskainen äännähdys sai pojan nopeasti varsin varpailleen. Vaikka ei ollutkaan jäänyt väittämään vastaan kun käskettiin näinkin painokkaasti perääntymään oli se silti varsin vastahankainen pakenemaan itsekseen vaan otti sen sijaan säpsähtäen pari refleksinomaista askelta eteenpäin kurottaen kaulaansa jotta näkisi paremmin tiellä kuhisevien luurankojen huitovien ruhojen yli. Gald oli pulassa, vaikka tapahtumia olikin vaikea hahmottaa aivan pimeydessä välähtelevän miekan valonkin vuoksi, mutta kaiketi mies oli vielä jaloillaan päätellen ärhäkästä ärähdyksestä ja uudesta rusahduksesta kun tämä käytännössä iski läpi yhdestä edessä seisovasta ruumiista hajottaen tämän palasiksi. Vielä ei sentään tainnut olla sellainen hetki, joka olisi vaatinut purppuratukan väliintuloa koska ennen kuin se ehti varsinaisesti tehdä mitään muuta, rynnistikin soturi jo kalmojen lomitse. Luurangot kalisuttivat leukojaan ja aseitaan yrittäessään iskeä ohi säntäävää miestä ja kääntyä seuraamaan tätä, mutta hirvitykset eivät olleet luonnottomasti jumittavine liikkeineen tarpeeksi nopeita pysäyttääkseen tämän etenemistä. Varmasti kaikkien helpotukseksi. Vaikka karmeita olivatkin, oli kömpelö lihakseton ruumis silti ruumis.
Nähdessään Galdin murtautuvan saartorenkaasta vapaammille vesille Spyro henkäisi syvään helpotuksesta mutta valpastui välittömästi uudestaan miehen huutaessa jotain kiirehtiessään kohti miekka välkehtien. Jotain... tunnelista..? Poika kirskautti hampaitaan vilkaisten kaikkea muuta kuin luottavaisena vaivalloisesti mutta kylmän määrätietoisesti heitä kohti kääntyviä luurankosotureita ennen kuin töksäytti hampaidensa välistä lyhyen kirouksen. Ilmeisestikin nyt viimein taidettaisiin tarvita hänenkin apuaan eikä ajatus ollut kovin rauhoittava... mutta tällä kertaa nulikka ei kuitenkaan jäänyt empimään pitkäksikään aikaa vaan nyökkäsi hermostuneesti ja paransi parhaansa mukaan otettaan aseestaan kääntyessään viimein kohti pimeää käytävää Galdin vanavedessä. Ainakaan otukset eivät pääsisi enää heidän selkänsä taakse ja jopa poikakin tajusi etteivät nämä mahtuisi tunkemaan kerralla koko määrällään päälle ahtaissa tiloissa, mutta... oli näitä silti aika... paljon. Eh, onneksi edes Gald oli päässyt pakenemaan näiden keskeltä vaikka huolestuksekseen jo pikainen vilkaisu tämän olkapäähän paljasti tuoretta verta... tosin ainakin äkkiä katsottuna tämä näytti pinnalliselta ja mahdollisesti jopa ainoalta haavalta tähän hätään. "Oletko kunnossa?" Spyro töksäytti hätäisesti vilkaisten sitten olkansa ylitse lähestyviin luurankoihin ennen kuin luikahti kivisen, viileän käytävän suojiin. Paljoakaan muuta sanottavaa tosin ei tainnut tähän hätään olla, vaikka suunnitelma selvästikin epäilytti poikaa. Ei kai auttanut kuin toivoa että tämä toimisi... mitä Gald sitten ikinä tarkalleen kaavailikaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 12, 2013 18:51:16 GMT 3
Luurangot eivät selvästikään aikoneet tyytyä päästämään pakenijoita kynsistään, ja varsin pian pyyhkäisytään niiden ohitse Gald kuulikin jo perästään luisten jalkojen kopinan kivistä lattiaa vasten, miekkojen välinpitämättömän kolahtelun seinistä ja jopa muista epäkuolleista ja leukojen loksunnan, kun muinaiset epäkuolleet soturit lähtivät hitaasti mutta vääjäämättä perään. Ne eivät kiirehtineet, mutta toisaalta Gald ei ollut varma miksi niiden olisi edes tarvinnut. Ne eivät enää pelänneet edes kuolemaa, eikä kaksikolla tainnut muutenkaan olla mitään varsinaista pakopaikkaa. Luurangot eivät pitäneet kiirettä koska ne eivät jahdanneet, vaan seurasivat. Moinen oivallus oli jossain määrin kammottava, mutta ei saanut soturia ainakaan epäröimään. Tämä piti hoitaa nyt kunnialla, jo aivan vain siksikin ettei hän ollut ainoa pulassa. Spyri olisi aivan yhtä pulassa jos epäkuolleet onnistuisivat pääsemään mitenkään niskan päälle. "Juujuu! Kunnossa! Mene! Me otamme ne tässä tunnelissa!" Gald ähkäisi nopeasti pojalle, toistaen jo huutamaansa suunnitelmaa. Kaikeksi onneksi tämä ainakin totteli, vaikka olikin selvästi varsin hädissään koko tilanteesta. Olisi ollut hänkin jos olisi ollut mitään mahdollisuuksia siihen. Siltikin, luurankojen jahtaama kaksikko vetäytyi nopeasti kapeaan, ylöspäin viettävään käytävään. Oli pakko myöntää että se vain tehosti ahdingon tuntua, kun joka puolelta tuntui olevan melkeinpä maan ja kiven puristuksissa, mutta nyt oli pakko pitää mielessä vain sen etu, ei haittoja. "Pysy taaempana! En halua huitaista sinua!" Gald huusi lisäohjeita, kun hän ja nulikka alkoivat olla tunnelin keskipaikkeilla. hän ei turhaan yrittänyt salailla ohjeitaan tai aikomuksiaan, luurangot kun tuskin niistä piittasivat. Ne kyllä toimivat kuin soturit, mutta... enemmänkin ulkoa opitusta kaavasta. Eivätkä ne silti osoittaneet mitään merkkejä sen suuremmasta elämästä. Ainoa varsinainen haitta taisi olla tapa jolla miekka hänen kädessään piti yhä meteliä. Sen mielipide tilanteesta taisi olla ainakin selvillä, ja se käyttäytyi lähinnä varsin kepeän riemukkaasti. Kaipa aseilla oli erilainen tärkeysjärjestys asioissa... tai jotakin.
Ehtimättä miettiä liiaksi tilannetta sen tarkemmin pyörähti Gald ympäri miekkansa kanssa, valmiina kohtaamaan perässä puskevat hirvitykset. Ne etenivät tasaisen määrätietoista vauhtia, mutta nyt ne eivät ainakaan pystyneet puskemaan turhan suurena joukkona päälle. Vaikka olivatkin pelkkää luuta, oli tunneli kuitenkin sen verran kapea, etteivät ne millään kyenneet työntymään toistensa ohitse sotkeentumatta yhteen. Joko niillä oli edes sen verran älyä, tai sitten ne vain seurasivat kaavaa, mutta siitä huolimatta kammotukset ainakin tulivat yksi kerrallaan, peräkkäin. Kuten hän oli halunnutkin. Ne eivät pelänneet, eivätkä nähneet millään tavalla tarpeelliseksi miettiä tilannetta uudelleen. Niiden piti tappaa hänet, ja ne olivat valmiita sitten vaikka syömään oman ylivoimansa sen vuoksi. Se sopi hänelle... Sihahtaen Gald kohotti miekkansa valmiiksi, odottaen että ensimmäinen luurangoista tunki lähemmäs. Matalat seinät ja kapea katto estivät iskemästä suurissa kaarissa, mutta se ei nähtä juuri haitannut. Miekat olivat monipuolisia aseita. Luurankokin lähestyi asettaan kohotellen, mutta soturi oli vikkelämpi kuin kangistunut, tomuinen hirvitys. Ärähtäen hän hyökkäsi kohti, painaen miekallaan. Hirviö yritti kohottaa kaavamaisesti omaa miekkaansa tielle, mutta hän oli liian nopea sille. Välkehtivä terä livahti toisen miekan ohitse, iskien kovaa vasten ikivanhaa, ajan syömää kypärää. Kehränterä tuli taas varsin nopesti todistaneeksi mahtinsa, sillä hirvittävä terä tuskin edes hidastui epäkuolletta jäytäessään vanhaan metalliin, vaan leikkasi läpi, upoten sen silmien väliin syvälle. Maagisen miekan isku sai aikaan äkillisen leimahduksen luurangon kallossa, kuin jokin sen sisällä olisi palanut olemattomiin, ja äkisi koko kammotus valahti vain kasaksi luita.
Gald ei juuri ehtinyt miettiä liiaksi äskeistä, sillä yhden luurangon kaatuessa toinen työntyi päälle. Sumeilematta hän pamautti kiinni takertuneen kallon irti seinää vasten, kohdaten seuraavan miekan kun kammotus hyökkäsi. Isku oli kuitenkin huono, ja vielä äsken liikkuneen toverinsa jäännöksiin kompuroiva hirviö tavoitti aseellaan vain kivisen seinän, jota vasten sen miekka kipinöiden iski. Gald ei jäänyt empimään, vaan sivalsi raivokkaasti ärähtäen kammotuksen avoimeksi jääneeseen niskaan. Hänen silmänsä valittivat taas vihreästä loimusta, kun Kehränterä iski kammotuksen pään irti ja sorti sen pelkäksi kasaksi rikkinäisiä luita. Soturi ei voinut tässäkään tilanteessa olla ihailematta sitä kepeyttä ja helppoutta jolla se hänen käsissään liikkui. Mutta vielä epäkuolleita vain työntyi kohti. Periksiantamatta, taukoamatta. "Spyro! Me selviämme tästä! Sinä ja minä! Nämä eivät meitä pysäytä!" huusi Gald taakseen, samalla kuin iski kolmannen luurangon miekan sivuun, pyöräyttäen tuimin liikkein ja nopeasti kalpansa suoraan torjunnasta otuksen päähän. Se tuntui taas tepsivän, eikä tämäkään hirviö kestänyt Kehränterän painoa ja raivoa. Se sortui muiden kaltaistensa joukkoon, ja ärhäkästi mies potkaisi sen jäänteet kauemmas, muiden kaltaistensa päälle. Luuroju sai ne kompuroimaan ja haparoimaan, antaen hänelle hetken hengähdystaukoa ja nopean ajatuksen. "Spyro! Nouda sitä rojua sieltä kammiosta! Nuo luujalat eivät ole turhan vakaat!" Gald huudahti taakseen, uskaltamatta kuitenkaan vilkaista kohti poikaa valmistautuessaan luurankojen päälletunkuun. Niiden määrä kyllä väheni hyvässä asemassa ja mahtavalla aseella, mutta pieni lisäapu ei olisi ainakaan millään tavoin pahitteeksi. Sylillinen tai pari sekalaista roskaa voisi hyvinkin saada aikaan kummia...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 13, 2013 18:09:12 GMT 3
Ainakin joku tuntui olevan perillä mitä nyt kuuluisi tehdä, kaikeksi onneksi, suuremman hämmingin kaiken tämän kaaoksen keskellä jäädessä lyhyeksi. Vetäytyjien perässä kolisteleva luurankojoukko ei laskenut yhtään innokkaasti mekastavan Kehränterän melko häiritsevää hilpeyttä joka taisi olla kaikkea muuta kuin rauhoittavaa kapineeseen alunperinkin skeptisesti suhtautuneen Spyron mielestä, mutta Galdin johdattaessa heitä kiireenvilkkaa kohti kapeaa käytävää se sentään seurasi suurempia kyselemättä vaikka vilkuilikin tuon tuosta taakseen hieman vainoharhaisin elkein. Onneksi luurankosoturit eivät olleet liikkeissään erityisen nopeita mutta perässä nämä kyllä silti tulivat, vääjäämättömyydellä joka kieli ettei yksikään niistä aikonut pysähtyä ennen kuin hautaa kansoittaisivat vain jälleen ruumiit... eivätkä he ikävä kyllä voineet peräytyä loputtomiin vaikka kaksikko jättikin kalmot vaivatta taakseen sännätessään takaisin tunnelin uumeniin. Gald oli saanut osuman kuolleen soturin miekasta mutta tämä ei ainakaan näyttänyt haittaavan tätä suuremmin siitä huolimatta että tuore veri tahrasi jälleen tämän olkaa, tämän vain vakuutaessa olevansa kunnossa ennen kuin hoputti hermostunutta nulikkaa uudestaan edellään kohti tunnelia eikä tämä vaihteeksi viivytellytkään noudattaessaan kehotusta nyt kun mieskin viimein seurasi mukana. Kun luurangot viimein jäivät hetkeksi jälkeen kivisen kammion loitontuessa näkyvistä Spyrokin keskittyi hetkeksi lähinnä juoksemaan, mutta ei pystynyt sulkemaan mielestään perässä seuraavaa, sinnikästä kalinaa joka kaikui ympäröivistä kylmistä kiviseinistä, vaikka Kehränterä taisikin tehdä parhaansa hukuttaakseen tämän oman äänensä alle. Tuloksena oli jokseenkin kaoottinen kakofonia kun tähän vielä sekoittuivat kahdet juoksevat askelet, sekä kohta jälleen Galdin ääni, tämän kohta huutaessa lisää ohjeita hieman edellä painelevalle purppuratukalle.
Poika katsahti taakseen pysähtyen sitten itsekin vastahakoisesti kun mies seisahtui ja kääntyi ympäri miekkansa kanssa valmiina kohtaamaan varmasti pian vanavedessä seuraavat luurangot nyt ahtaan käytävän keskellä. Hengästynyt Spyro ei vastannut tälle, kaiketi ei ollut tarpeenkaan, ottaen kuitenkin askelen tai pari etäisyyttä jotta soturilla olisi tilaa heilutella äänekästä miekkaansa (joka sai jälleen hieman näreän vaikkakin lyhyen katseen tilanteesta huolimatta) ilman että osuisi häneen kun tämä vaati tilaa. Eh, kaiketi oli parasta vain yrittää olla olematta tiellä, käytävä oli muutenkin ahdas... Nulikka loi pikaisen silmäyksen ympärilleen kuin olisi kiireesti yrittänyt löytää paikasta edes jotain hyödyllistä mutta tämä ei ikävä kyllä tainnut tuottaa paljoakaan tulosta kun kaikkialla oli vain ikivanhaa kiveä ja tomua... ja sitten ensimmäinen luuranko jo horjahtelikin Kehränterän valoon mutkan takaa. Ja tämän perässä seurasi muita, enemmän kuin mielenrauhalle olisi ollut mukavaa, kuin nämä olisivat irvokkaasti odottaneet jonossa vuoroaan kokeillakseen onneaan vastassa seisovan soturin suhteen ruosteisin, mutta vaarallisin aseineen. Eikä yksikään niistä epäröinyt vaikka Gald kohotti raivoavaa, välähtelevää miekkaansa valmiina iskuun joka oli jo kaatanut useamman näiden tovereista suorastaan pelottavan kevyesti. Kenties ahtaissa tiloissa tämä voisi tehdä niin muillekin, niin kauan kuin epäkuolleilla ei olisi mitään yllätyksiä odottamassa...
Spyrokin puristi rumaa mutta painavahkoa nuijaansa tiukemmin kädessään, kaiketi eniten hermojensa vuoksi, seuratessaan taaempaa hampaitaan kirskutellen luurankojen esiin hoippumista. Ehh, kenties hän olisi voinut yrittää edes hosua näitä vaikka jalkoihin häiritäkseen näitä tai jotain, mutta poika taisi luopua ajatuksesta varsin pian tajutessaan että näissä tiloissa moisesta tulilinjalle tunkemisesta olisi luultavasti enemmän haittaa kuin hyötyä... ei sillä että se olisi ollut varsinaisesti erityisen hanakkakaan tekemään näin ellei tälle olisi tarvetta. Luuranko horjahteli pahaenteisesti lähemmäs kohottaen asettaan saaden nulikan jännittymään entistä enemmän, mutta sitten Kehränterä iski jälleen, paljon nopeammin ja ärhäkämmin kuin kalmo. Poika säpsähti melkoisesti kun jokin ikään kuin leimahti miekan iskeytyessä otuksen kalloon ennen kuin tämä rojahti kolisten kiviselle lattialle, äkkiä kuin ei olisi koskaan mitään muuta ollutkaan kuin kasa kuivia vanhoja luita sekä ruosteisia aseita ja panssarinkappaleita. Ehh... kaiketi oli pakko myöntää että miekan puheissa oli muutakin kuin pelkkää uhoa... Purppuratukka jäi pälyilemään romahtanutta luurankoa epäluuloisesti silmiään räpytellen hieman häkeltyneenä kuinka hirviöt tuntuivat lyyhistyvän likimain yhtä nopeasti kuin olivat yllättäen päättäneet nousta ylöskin, mutta enempää aikaa kuin korkeintaan epämääräiseen "ehh?" -äännähdykseen ei annettu kun seuraava kalmo jo seurasi edellisen jalanjäljissä, pyrkien epäröimättä äskeisen toverinsa jäännösten yli. Mutta Gald oli jälleen valmiina ja pian toinenkin luuranko sortui hurjien iskujen, vastenmielisten rusahdusten sekä vihertävän leimahduksen saattelemana kun miehen hyökkäys iski olion kallon irti kaulasta, lähettäen tämän vierimään pitkin lattiaa. Jälleen kerran tämän takana kuitenkin odotti vain uusi, mutta silti... kenties tilanne alkoi vaikuttaa jo vähemmän epätoivoiselta.
Ymmärrettävästi Spyron asenne oli ollut varsin hermoileva kun tusina aseistautunutta ruumista alkoi tunkea kimppuun hautakammion halki, mutta nyt näiden sortuessa nenänsä edessä yksi toisensa jälkeen sen oli pakko katsahtaa vaikuttuneena edessään seisovaa soturia... ja vaivihkaa hieman miekkaakin, vaikkakin todella lyhyesti, aivan vain tämän hohtavan terän kirkkaudenkin takia. Kapine loisti kuin majakka yössä... vaikka kaiketi majakoita harvemmin käytettiin kimppuun käyvien luurankojen huitomiseen, mutta se nyt taisi olla sivuseikka. Vaikka oli aivan liian aikaista rentoutua vielä millään tavalla poika tunsi silti varovaisesti kasvavan toiveikkuuden itsessään soturin iskiessä raivokkaasti kolmannen hirviön kimppuun, vakuuttaen jämäkkäänsävyyn heidän kyllä selviävän. Omasi varovaisia pessimistisiä taipumuksia tai ei, purppuratukka vastasi pian pienellä hieman itsepäisellä nyökkäyksellä, jota toinen tosin ei tainnut nähdä iskiessään maahan jo kolmannen luurangon jonon kärjestä. Mutta jälleen, vuorossa oli vain seuraava odottamassa vuoroaan mutta näiden liikehtiminen alkoi hiljakseen käydä hankalammaksi... Otus kompuroi kömpelöin, järjettömin liikkein lattialle sorrettuihin tovereihinsa Galdin potkaistessa ripeästi jäänteitä tämän jalkoihin, kauempaa seuraavan Spyronkin laittaessa tämän merkille ja poika valpastuikin nopeasti miehen äkkiä huudahtaessa kääntymättä kehotuksen hakea rojua aiemmasta kammiosta. Lattialla kolisi hetki hetkeltä enemmän kuivia, vanhoja luita ja panssarinkappaleita, mutta jos jo nämä aiheuttivat otuksille vaikeuksia.... Katse kävi punnitsevasti miehessä ja sitten seuraavassa eteenpäin kompuroivassa luurangossa kunnes poika nyökkäsi jälleen... tosin kaiketi tajuten saman tien tämän jälkeen ettei toinen luultavasti nähnyt tätä. "Ähh... Hetki, haen!" se kuittasi viime tingassa ennen kuin vielä kerran varuillaan kalmoja vilkaistuaan pyörähti ympäri ja kiirehti sitten pimeään käytävään. Kieltämättä se ei voinut olla jälleen tuntematta olonsa siksi että painui pakoon jättäessään toisen raivoisan taistelun tuottamat äänet jälkeensä sännätessään takaisin kohti aiempaa kammiota, mutta työnsi ajatuksen turhautuneena mielestään. Loppujen lopuksi hänestä ei ollut mitään hyötyä vain taustalta tuijottelemassakaan... ja kaiketi Gald pärjäisi tovin ilman hermoilevaa, kyseenalaista taustatukeakin. Ainakin näin saattoi toivoa.
Ainakaan siinä ei voinut kukaan väittää vastaan että laiha nulikka oli varsin vikkelä koivistaan varsinkin silloin kun tällä oli jonkinlaista kannustetta perässään. Matka ylös kaartelevaa käytävää takaisin päin kävi nyt paljon nopeammin kuin alas kuljettaessa, eikä sillä lopulta tainnut mennä kauaakaan kun kapean käytävän päässä viimein häämötti tuttu multaiseen maahan kaivettu hautakammio. Purppuratukka ei olettanut minkään olleen muuttuneen aiemmasta ja rynnisti sen suurempia hidastelematta, kenties hieman varomattomastikin, sisään kammioon antaen katseensa kiertää kiireesti huoneen kuolleisiin kalmoihin oikeastaan edes pysähtymättä ennen kuin pyörähti kohti lähintä rikotusta huonekaluista ja ties mistä koostuvaa kasaa. Nyt tuskin oli tarvetta olla liian valikoiva ja tämä päätyikin kahmimaan erilleen lähes kaikkea mitä käsiinsä sai ja joka vaikutti vähänkään sopivalta. Kaiketi suurempi ongelma olikin kaiken rojun saaminen nopeasti alas, nulikan päätyessä nopeasti pikaisen punninnan jälkeen kiskaisemaan kärsineen viittansa harteiltaan ja viskaamaan tavarat tämän sisään paremman idean puutteessa. Kaipa näitä oli lopulta helpompi raahata ympäriinsä kyseenalaisessa nyytissäkin kuin sylissä, vaikka kaikesta häärinnästä valittava ja ikävästi tykyttävä käsivarsi saikin tämän jälleen irvistämään ohimennen ja nykäisemään sidettään parempaan asentoon. Luotuaan vielä viimeisen katseen ympärilleen lähinnä varmuuden vuoksi ennen kuin se lykkäsi hohtavan kristallin viimein pois käsistään taskuunsa ja nuijan kainaloonsa ennen kuin tarrasi kiireesti kantamukseensa alkaen retuuttaa tätä takaisin kohti käytävää miten nyt vain taisi.
Kunhan mikään odottamaton ei nostaisi päätään matkan varrella, saattaisi toinen kaiketi pian kuulla jälleen lähestyviä, kiireisiä askeleita (sekä ajoittaisia tuskastuneita kirosanoja) pojan kohta rytistellessäkin esiin pimeydestä kantamuksineen. "Tässä on!" se ilmoitti tiivistetysti melkoisen hengästyneenä rynnistelynsä jälkeen pysähtyen melkoisesti siristellen miekan valoon, ja yritti pikaisesti punnita tilanteen ennen kuin tekisi mitään. Toivottavasti Gald oli saanut pidettyä hirviöt loitolla tähänkin saakka kuten aiemminkin... Luulisi että epäkuolleiden olisi pakko loppuakin jossain vaiheessa kun niitä kaadettiin tähän tahtiin...
((Taisi päästä hieman venähtämään... Menin nyt sillä oletuksella että matkalla ei väijynyt mitään, mutta jos olin väärässä niin lopun voi kaiketi jättää sitten huomiotta, heh.))
|
|
|
Post by submarine on Nov 16, 2013 18:58:58 GMT 3
Galdin oli pakko myöntää, että niin paljon kuin hän olikin Kehränterän mahtiin ja hyödyllisyyteen uskonut, ei hänkään ollut osannut odottaa aivan tällaista. Toki hänen kätensä löivät ja hänen lihaksensa keräsivät voiman iskuihin, mutta siitä huolimatta miekka jota hän piteli tuntui suorastaan elävän omaa, raivoisaa elämäänsä. Se iski pelottavan ärhäkästi ja kepeän nopeasti luurankoihin ja tuhosi niitä armotta. Hän ei tiennyt johtuiko se jostakin aseen omasta vihasta epäkuolleita kohtaan vai oliko se aina ja kaikkea vastaan tällainen (tai siis oliko ollut, eihän se ollut kohdannut mitään ties kuinka pitkään aikaan), mutta ainakin nyt se oli armoton ja tuhoava. Se totteli hänen liikkeitään paremmin kuin minkään miekan olisi pitänyt. Oli juuri siellä missä kuului, iski juuri kuten piti. Kaikki hänen vaistonsa huusivat varoitusta, kuten taistelussa kuuluikin, mutta kaikessa kauheudessaankin kankeat epäkuolleet eivät hänen etsimässään etuasemassa pystyneet siltikään edes hipaisemaan häntä. Jollakin oudolla tavalla hänen verta vuotava olkapäänsäkään ei tuntunut enää yhtä pahalta... Spyron totellessa annettua kehotusta hakea rojua avuksi kohtasi Gald seuraavan luurangon. Ne joutuivat jo tarpomaan yli nyt aivan varmasti todella kuolleiden tovereidensa jäänteiden, eikä hän antanut seuraavalle aikaa edes yrittää iskeä häntä. Vanha, tomuinen hirviö kohotti miekkaansa, ja kaatui sitten silmiä särkevän välähdyksen saattelemana maahan pelkkänä luukasana, vierien kaikkien muiden joukkoon. Sen takana oli kuitenkin jo toinen, ja hän torjui ärhäkästi sen hapuilevan sohaisun. Kaiken keskelläkin luurankoja vastaan taisteleminen tuntui jokseenkin karmaisevalta. Ne tuntuivat ajattelevan tai käsittävän mitään vielä vähemmän kuin lihaisammat raadot. Kuin toteuttaisivat vain ikivanhoja ulkoa opittuja kaavoja. Eivätkä tyhjät, hämyisät silmäkuopatkaan ainakaan yhtään sen paremmin hirviöiden tunteita paljastaneet. Niitä tuskin edes oli.
Sihahtaen Gald iski uutta rankoa edessään, valmistautuen sortamaan sen pelkiksi liikkumattomiksi palasiksi kuten kaikki muutkin tähän asti. Mutta kukaties hänen otteissaan alkoi olla jo liikaakin itsevarmuutta tämän kaiken keskellä, tai sitten vain lyönti toisensa perään ja taukoamaton kamppailu elämästä ja kuolemasta sai hänet lipsahtamaan, mutta joka tapauksessa soturi päästi hämmästyneen ähkäisyn, kun hänen miekkansa ei tavoittanutkaan nyt epäkuolleen kalloa. Sen sijaan se iski liian korkealle ja heilahti vain piirun verran kammotuksen ylitse, osuen hirvittävällä voimalla ja kipinöitä syytäen kiviseen seinään. Heikompi ase olisi kukaties jo katkennut moisesta, mutta soturi ei ehtinyt mahdollista vahinkoa murehtia, sillä harhahuitaisu oli jättänyt hänet auki, eikä se lupaillut mitään hyvää. Varsin nopeasti Gald sai maksaa erheestään, sillä niin vikkelästi kuin tunteeton ja kukaties järjetönkin epäkuollut vain pystyi, sivalsi eteen astunut luuranko häntä kohti miekallaan. Ja vaikka hän yrittikin vastata siihen, ei hän huonosta asennostaan ehtinyt ajoissa. Miehen huulilta karkasi tuskainen sihahdus ja huudahdus, kun ruosteinen miekanterä leikkasi jo uudemman kerran hänen haavoittunutta kättään, nyt hauiksen paikkeilta. Ei kuolettava isku, ei edes toimintakyvyttömäksi tekevä, mutta tuskaisa kyllä. Vasten tahtoaan Gald tunsi, kuinka hänen valittava kätensä lipesi miekanterältä. Mutta soturinvaistot toimivat yhä, ja vain paremmin kuoleman astuessa askeleen lähemmäs, eikä hän montaakaan silmänräpäystä ehtinyt haavaansa valittaa. Kokemus ja opit kertoivat hänelle, mistä itsestään hän löysi vanhan, tutun kipinän jolla taistelun pelot ja vammat kääntyivät voittoisaksi vihaksi. Ja hampaat irvessä hän kävi vastahyökkäykseen. Luuranko ei näyttänyt mitään voitonmerkkejä, tai edes osoittanut tiedostavansa osumaa, kun se veti veren tahriman miekkansa takaisin. Se oli iskenyt, ja nyt se iskisi uudelleen. Tai ei. Ei iskisi. Ärähtäen ja hammasta purren Gald tiukensi otettaan Kehränterän kahvalla vielä hyvällä kädellään, iskien tarkasti ja varmasti nopealla survaisulla kohti hirviötä. Se kohotti vanhaa miekkaansa suojakseen, mutta hänen elinvoimainen, lihallinen kätensä iski sen syrjään haparoimatta, ennen kuin upotti samalla liikkeellä miekan puoliterään sen päähän. Tyhjistä silmäkuopista loimusi taas hetken lieska ja valo, ennen kuin kammotus hajosi paloiksi. "Minä en kaadu noin helposti!" Gald karjaisi yhä vain lähestyville luurangoille, tietämättä miksi edes vaivautui mitään tajuamattomien olentojen edessä, mutta yhtä kaikki varmana ja tuikeana. Hänen vasen kätensä kivisti ja särki, eikä sopinut nyt miekan kahvalle, mutta oikea oli yhä varma ja voimakas. Se oli aivan tarpeeksi. Hän kohotti taas miekkaansa, mutta takaa kuuluva huudahdus sai hänet pysähtymään ja jopa vilkaisemaan taakseen. Spyro oli palannut, syli täynnä rojua kuten oli pyydettykin.
"Hyvä, Spyro! Nyt-" Gald aloitti, mutta ähkäisi sitten kun jälleen yksi luuranko astui eteen, iskien häntä kohti. Harhautunut soturi oli vähällä päästää osuman läpi, mutta se jäi kuitenkin hänen miekkaansa. Muutaman hetken hän puri tuikeasti hammasta ja kohtasi leukojaan loksuttavan luurankon silmästä silmään sen painaessa hänen miekkaansa vastaan, ennen kuin enemmänkin vaistomaisesti kuin mitenkään harkitusti iski vapaalla nyrkillään sitä päähän terien ohi. Vapaalla, mutta myös haavoittuneella. Luuranko kyllä hoipahti osumasta taaksepäin ja oli vähällä kaatua takana vaanivien päälle, mutta Gald puolestaan päästi suoranaisen ähkäisyn, painaen haavoittunutta kättään itseään vasten. Osuma oli tuntunut hänelle kuin kivuliaalta välähdykseltä, kun taas luuranko tuskin edes tunsi mitään. "Hyvä. Hyvä. Paisko sitä niiden jalkoihin! Kaikki! Ne eivät juuri jalkoihinsa katso!" Gald lopulta hetken sihahtelun jälkeen ähkäisi taakseen, heristäen mahdollisimman havainnollistavasti miekkaansa kohti luurankoja, jotka alkoivat päästä parempaan järjestykseen. Hän yritti parhaansa mukaan näyttää siltä kuin ei olisi edes huomannut haavaa kädessään, mikä tuskin meni läpi edes melkein. Mutta juuri nyt ei ollut ollut aikaa heikkoudelle tai valitukselle. Piti hoitaa tämä tilanne...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 17, 2013 3:50:30 GMT 3
Visiitti yläkerran kammioon oli tuskin kaikessa hädässä kestänyt montaakaan hetkeä, mutta siinäkin ajassa oli jo ehtinyt tapahtua aivan tarpeeksi kuten takaisin alakäytävään kiirehtinyt Spyro sai huomata. Poika oli ehtinyt kuulla kauempaa kantautuvan ärjäisyn joka oli ollut tarpeeksi kertomaan että taistelu jatkui edelleen raivokkaana ja oli omiaan saamaan nulikan kiirehtimään kompastumisen uhallakin kantamuksineen kunnes se viimein sukelsi esille pimeydestä löytäen soturin likimain siitä mihin oli tämän jättänytkin. Ikävä kyllä luurangotkin olivat vielä siellä, vaikka maassa näkyi kolisevan ainakin yhden kalmon verran lisää luita. Tämä ei kuitenkaan pidätellyt muita hyökkääjiä sen enempää kuin aikaisemminkaan vaikka ajoittain hieman saattoivatkin horjuttaa hapuilevia, kuolleita askeleita. Purppuratukka sai töksäytettyä jonkinlaisen ilmoituksen saapumisestaan hengästyksensä lomasta rysäyttäen retuuttamansa nyytin kivistävistä käsistään lattialle ennen kuin käänsi katseensa nopeasti takaisin Galdiin ja tätä hätyyttäviin ruumiisiin. Varsin pian alkoi kuitenkin näyttää siltä että näin ei kenties olisi kannattanut tehdä. Soturi harhautui hetkeksi vilkaisten taakseen pojan rynnistäessä näkyviin, mutta sai maksaa tästä lähes välittömästi edessään seuraavan luurangon nähdessä tilaisuutensa.... tai no, kaiketi otus vain heilautti asettaan koska sen piti tehdä niin enemmän kuin minään harkittuna tekona, mutta kotkansilmäisen miehen huomion ollessa juuri sen sekunnin muualla, hirviön yritys lähes palkittiinkin. Purppuratukastakin irtosi jokseenkin pelästynyt äännähdys luurangon miekan iskeytyessä äkkiä kohti miestä, tämän kuitenkin havahtuessa ja ehtiessä juuri ja juuri heilauttamaan Kehränterän tämän eteen pystymättä siltikään heti vain työntämään otusta sivuun. Poika ei ollut heti ehtinyt edes huomata soturin käyttelevän miekkaansa nyt yhdellä kädellä ennen kuin tämä iski luurankoa toisella, saaden tämän horjumaan taakse päin... mutta ilmeisesti isku oli tehnyt enemmän vahinkoa iskijälle kuin hyökkääjälle Galdin jäädessä hetkeksi puristamaan veristä käsivarttaan tuskaisesti. Jokin hirviöistä oli selvästikin onnistunut iskussaan sillä aikaa kun Spyro oli rynnistellyt muualla....
Miehellä oli onneksi etulyöntiasema kapeassa käytävässä, mutta luurangot ahdistivat silti päälle yksi kerrallaankin pelkällä hellittämättömällä ylivoimalla. Poika tuijotti järkkyttyneenä kun mies horjahti ilmeisen kivuliaasti kättään puristaen, nulikan tajutessa tämän vuotavan verta entistä vuolaammin mutta säpsähti nopeasti takaisin ajan tasalle soturin ähkäistessä kehotuksen viskoa tavarat hirviöiden tielle. Luurangot olivat jällen tunkemassa kohti ja Gald tarvitsi aikaa... Tosin, Spyro ei jäänyt oikeastaan edes ajattelemaan asiaa sen tarkemmin. "Hitto... varo vähän!" Tämä töksäytti kiireesti tarraten kiroten kantamukseensa ja kiskoi tämän eteenpäin soturin tuntumaan ennen kuin tarrasi viittaan ja lähes viskasi tämän sisälle kaapaistun rojun lattialle. Esiin vyöryi melkoisen kolinan keralla satunnaista rikkonaista puusälää, huonekalujen kappaleita (mukaanlukien epäilyttävän tutun näköinen pöydänjalka), muutama rikkinäinen keihäänvarsi ja ties mitä jokseenkin tunnistamatonta, pojan potkiessa kapineita kiireesti levälleen lattialle jopa kumartuen viskaamaan muutamia kohti huojahtelevia luurankoja päin. Lentävä pöydänjalka kolahti ensimmäistä luurankoa leukaan saaden ruumiin huojahtamaan hieman, mutta tämä tuskin häiritsi otusta senkään vertaa kuin Galdin nyrkinisku... tosin lattialle oli varsin pian muodostunut melkoinen keko sekalaista kyseenalaista tavaraa varsinkin kun tätä potkittiin vielä eteenpäin jo maassa lojuvien luiden sekaan. Jos ei muuta, saattoi ainakin toivoa että maaperä alkaisi käydä varsin epätasaiseksi ja huteraksi luisten jalkojen alla. Tosin, luurankoja ei tainnut suuremmin kiinnostaa jäädä odottelemaan että askartelu saataisiin valmiiksi, vaan etummainen hoippui jo jälleen kohti, vieläkin verta tippuvaa miekkaansa puristaen. Nulikka joutuikin kiireesti kiroten kompuroimaan kauemmas kun tämän ruosteinen terä suhahti ilman halki tavoitellen tunkeilijoita. Se ei ollut varsinaisesti ehtinyt katsoa kuinka pahasti soturille tarkalleen oli käynyt, mutta... toivottavasti tämä toisi edes jonkin verran lisää tasoitusta peräänantamatonta hyökkääjää vastaan. Vaikka Kehränterä ilmeisesti olikin suorastaan murhaava kapine hirviöitä vastaan, ei tämäkään voinut torjua jokaista iskua.
|
|
|
Post by submarine on Nov 18, 2013 17:44:08 GMT 3
Luurangot eivät olleet antamassa pitkiä hengähdystaukoja lähelle tunkemisensa suhteen, vain ja ainoastaan niin paljon kuin oli todellakin pakko kun ne selvittelivät itseään toisistaan ja pyrkivät taas jonkinlaiseen järjestykseen. Siinä kesti aivan liian vähän aikaa, eikä Gald saanut suurtakaan tilaisuutta keskittää itseään ja valmistautua. Spyro oli sentään palannut parahiksi mukanaan kaikenlaista roinaa, josta kukaties olisi apuakin järjettömiä otuksia vastaan. Niillä kun kuitenkin oli kepeät jalat ja päällään raskasta panssaria. Kyllä se nyt ainakin teoriassa kuulosti järkevältä, ja Gald saattoi vain toivoa että käytäntö ei jäisi siitä jälkeen. "Varotaan kun vian ehditään!" Gald sihahti hampaidensa välistä Spyron hätäiseen ähkäisyyn, perääntyen lähemmäs tätä antaakseen pojalle tilaa levitellä kantamuksiaan suunnitelman mukaisesti. Samalla hän sai hetken verran aikaa tarkastaa omaa tilannettaan. Olkapään vamma oli alkanut yllättäen tuntua varsin kepeältä, mutta hauiksessa oli kyllä syvä haava. Ei kuolettava, ja pakon edessä hän pystyisi kyllä käyttämäänkin sitä, mutta ikävä silti. Se tekisi tästä ainakin paljon epämukavampaa. Eh, no, ainakin hän oli edelleen jaloillaan ja taistelukykyinen, ja juuri nyt se taisi olla se tärkein. "Hyvä. Älä huoli, olen kasassa. Se vain nirhaisi", Gald ähkäisi ohimennen Spyron rinnalta kun tämä alkoi olla valmis romun levittämisen kanssa, olkoonkin ettei poika ollut vielä aiheesta kysynyt. Luurangot alkoivat kuitenkin tunkea taas kohti varsin painostavasti, ja soturi astui eteenpäin, asettuen hirviöiden ja pojan väliin. "Hyvin tehty. Ota vähän etäisyyttä, niin minä hoidan loput!" mies sihahti kohottaessaan taas miekkaansa, kohdaten seuraavan kammotuksen.
Luurangot eivät tuntuneet välittävään millään tavoin siitäkään, että niitä vastaan selvästi juonittiin. Ne etenivät aseidensa kanssa kurinalaisuudessa jota kuka tahansa olisi ihaillut (tai sitten kammonnut, kun kyseessä olivat epäkuolleet hirviöt), piittaamatta rojusta jaloissaan tai vaivautumatta edes potkimaan sitä vähän kauemmas. Suunnitelma olisi tavallisessa tilanteessa ollut aivan naurettava, mutta nyt, tällaista vihollista vastaan Gald uskalsi olla jopa varovaisen toiveikas. "Noniin! Antaa tulla!" Gald ärähti kuuluvasti heilauttaen miekkaansa valmiiksi. Luuranko kohotti omaansa varsin kaavamaisesti, mutta sen ennakoimaa iskua ei tullutkaan. Sen sijaan soturi sumeilematta potkaisikin jalkojensa suureen levitettyä romua, singoten melkoisen ryöpyn sekalaista tavaraa kohti hirviötä. Sitä se ei ehtinyt (tai edes osannut) ennakoida millään tavoin, ja vasten luisia kasvoja iskeytyvä roju sai sen hoipahtamaan taaksepäin. Ja seuraavassa hetkessä Gald iskikin huutaen, tuoden miekkansa hirvittävällä voimalla alas luiseen kammotukseen. Kehränterä huusi jälleen kostoa ja tuhoa, eikä vanha, tomuinen ilmestys millään voinut vastustaa kalpaa. Miekka leikkasi läpi suoraan sen keskeltä, rintakehästä ja selkärangasta, tuskin edes hidastaen. Se sortui räiskähtäen ja välähtäen, singoten luunpalasia sinne tänne päin seiniä ja muita luurankoja. Eipä niin että ne tosin olisivat millään tavoin huomioineet tai kavahtaneet mahtavaa iskua. Mutta romua ja luuta jaloissaan ja samaa myös päälleen sataen ne näyttivät ainakin äkkiä paljon vähemmän varmajalkaisilta.
"Hyvä! Hyvä! Kaatukaa jo, reekele!" Gald ärisi, potkien hoipertavien luurankojen suuntaan parhaansa mukaan lisää rojua. Ja lopulta yhdelle jäljellä olevista tuntui riittävän yrittäminen, kun se äkkiä sai jalkoihinsa poikittain keihään jäännökset. Se kompastui, kaatui ja romahti hampaat tasaisesti naksuen taaksepäin, muiden päälle. Eivätkä ne löytäneet yhtään en parempaa jalansijaa kaiken romun keskeltä, vaan lensivät yhdessä sekasortoisessa, yhteen sotkeutuneiden luiden kasassa taaksepäin. Jokainen niistä yritti parhaansa mukaan kiskoa itseään johonkin suuntaan, ja se vain pahensi tilannetta. Koko luurankojen myräkkä vieri yhtenä kasana alas kivistä, viettävää tunnelia, seuraten painovoimaa kun mikään muu ei tuntunut toimivan. Yksi epäkuolleista uskoi ilmeisesti joutuneensa hyökkäyksen kohteeksi, sillä se yritti vaivalloisesti ja varsin turhaan hakata miekallaan paremman puutteessa muita ympärillään hosuvia. "Ha! Ne eivät voi tehdä mitään! Nyt me voitamme!" Gald huudahti jo melkoisen voitonriemuisesti. Kukaties aavistuksen aikaista, mutta ainakaan luisevista otuksista ei olisi pitkään hetkeen harmia... jos ollenkaan. Tuskin, sillä mies ei missään nimessä aikonut jättää niitä vain näin... "Alahan tulla, Spyro! Ja varo, täällä on roinaa! Voi kompastua!" hän jatkoi, onnistuen jopa lohkaisemaan noin nyt puolittaisen vitsinkin koko tilanteesta. Ja niin kehno kuin se olikin, tässä paikassa ja kohdassa hän itse ainakin onnistui tuntemaan olonsa jokseenkin toiveikkaaksi, kun pystyi vielä tekaisemaan edes sellaisen. Niin kammottavia kuin epäkuolleet olivatkin, olivat ne selvästi kaikkea muuta kuin voittamattomia. Äskeisestä luurankojen joukosta oli jäljellä enää pelkkä kasa huitovia luita ja raajoja!
Niine hyvineen ja varsin varman raivokkaasti Gald lähti harppomaan (niin nopeasti kuin nyt pystyi, ettei tulisi välittömästi kuitanneeksi omaa lohkaisuaan vitsin sijasta aiheelliseksi varoitukseksi) Kehränterä kourassaan tasaisesti välkkyen kohti luurankokasaa. Se yritti vieläkin leuat loksuen selvitellä itseään, mutta varsin turhaan. Jokainen otuksista yritti ensin ylös, eikä yksikään ollut varsinaisesti päällimmäinen. Ne olivat jumissa. Ja pian ne olisivat palasina...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 19, 2013 15:48:45 GMT 3
Vaikutti siltä että purppurapää saapui juuri parahiksi, vaikkei ehtinytkään välttämään tapahtunutta, mutta kaikeksi onneksi edes pienimuotoista verenvuodatusta. Vaikka näyttikin järkyttyneeltä tajutessaan vuolaasti vuotavan haavan miehen kivuliaasti puristamassa käsivarressa se tokeni pelästyksestään nopeasti ja kiirehti levittämään tuomisiaan pitkin lattiaa kun soturi muistutti asiasta. Se ei varsinaisesti ehtinyt kuin vilkaista miekkosta tämän tuntumaan kantamuksineen kiirehtiessään ennen kuin askare ja lähestyvät luurangot vaativat huomion, mutta tämän olemus sekä tuore verenhaju ilmassa puhuivat kyllä puolestaan mikä oli omiaan saamaan nulikan jälleen ilmeisen huolestuneeksi. Galdin tehdessä tilaa Spyrolle tämän singotessa romuryöpyn viittansa sisältä melkoisella kolinalla ehti mies kuitenkin pikaisesti tokaista olevansa kunnossa ennen kuin poika ehti tätä tiedustellakaan, mutta silti tämä taisi olla varsin osuvasti ennakoitu pojan epäilemättä huomattua toisen tuskaisen olemuksen. Ainakin nulikka vilkaisi soturia jostain varsin sekaisen kuontalonsa alta potkiessaan romua levälleen pitkin lattiaa, pääsemättä kuitenkaan aivan noin vain irti hermostuksestaan miehen kuitenkin aristellessa haavoittunutta kättä tämän silmään melko pahasti, mutta vaikka liikkuivatkin edelleen samalla verkkaisella määrätietoisuudella ilman pienintäkään merkkiä kiirehdinnästä tai kärsimättömyydestä, onnistui jonon ensimmäinen luuranko jo kahlaamaan tarpeeksi lähelle kohottaakseen uhkaavasti miekkaansa. Poika joutui kavahtamaan kiireesti kiroten kauemmas mutta jälleen kotkansilmäinen soturi oli nopea astumaan kohti tunkevan hirviön tielle, omiaan mellastava Kehränterä valmiina.
Hengästynyt Spyro peräytyi nyt tyhjää vaikkakin entistä likaisempaa viitanrähjäänsä raahaten, joutuen jälleen puremaan hieman hammasta jäädessään taustalle soturin iskiessä ärhäkästi kohti luurankoja... yhdellä kädellä, mutta silti selvästikin tämä oli lähes enemmän kuin tarpeeksi. Poika hapuili jälleen ruman nuijansa käteensä lähinnä paremman idean puutteessa säpsähtäen sitten jälleen askelen kauemmas hurjan sotahuudon kajahtaessa kivestä kun Gald iski jälleen etummaisen luurangon kimppuun. Otus horjahti saadessaan niskaansa ryöpyn potkaistua romua juuri ennen kuin Kehränterä iski leimahtaen tämän lähes halki rintakehää myöten suorastaan pirstoen koko otuksen, singoten luunpirstaleita perässä hoippuvien kumppaniensa niskaan. Ei sillä että nämä olisivat välittäneet, mutta oli silti vieläkin suorastaan hämmentävää nähdä kuinka miekka leikkasi ja tuhosi luisia, panssaroituja rankoja lähes jokaisella iskullaan. Spyro ei voinut kuin seurata tätä jälleen kauempaa silmiään räpytellen sormeillen edelleen hieman hämmingissä omaa asettaan, olematta enää aivan varma mitä mieltä hurjasta, hohtavasta Kehränterästä lopulta pitäisi olla. Kapine ei kyllä ollut käynyt paljoakaan vähemmän epäilyttäväksi äänekkyydestä ja agressiivisuudesta puhumattakaan, mutta... tämä ei kyllä ollut mikään turha kapine. Hän ei ollut koskaan nähnyt minkään miekan toimivan noin..... ei sillä, että poika olisi oikeastaan nähnyt käveleviä luurankojakaan tai ketään tappamassa tällaisia. Ehh... mutta joka tapauksessa, taisi olla varsin selvää tyhmemmällekin että kyseessä oli kaikkea muuta kuin arkipäiväinen esine, ja Gald näytti lisäksi käsittelevän tätä murhaavan taidokkaasti.
Mutta kohti leikkaavan miekan hurjuudesta huolimatta tämä ei ollut heidän ainoa valttinsa tähän hätään. Paikalle kiireesti retuutettu romukin alkoi vaikuttaa siltä että saattaisi osoittautua hyödylliseksi. Luurankosoturien kolisevat askelet kävivät pian epävarmemmiksi epätasaisella, petollisella alustalla ja lopulta etummainen näyttikin viimein tottelevan ärisevän ja tavaraa näiden päälle potkivan Galdin komennusta ja sotkeutuvan jaloistaan katkenneeseen keihäänvarteen. Hirviö tuskin edes tajusi mitä tapahtui kun se äkkiä kaatui louskuttaen ja huitoen muiden perässä tulevien niskaan aiheuttaen dramaattisen ketjureaktion horjuttaessaan muita epäkuolleita kunnes loputkin menettivät yksi toisensa jälkeen jalansijansa. Spyro päätyi tuijottamaan jokseenkin häkeltyneenä alas käytävää yhtenä sotkuisena kasana vierivien luurankosoturien perään, kaiketi osaamatta odottaa aivan tällaista lopputulosta kyseenalaiselle suunnitelmalle. Ei sillä, että se olisi lopulta näyttänyt ainakaan tippaakaan pettyneeltä. "...ehh. Hitto. Sehän... toimi hyvin" poika töksäytti silmät ymmyrkäisenä mutta kuitenkin hieman varuillaan hirviöiden perään kuikuillen kuin olisi vieläkin odottanut jonkinlaista mahdollista taka-iskua, jota ei kuitenkaan tämän pieneksi hämmennykseksi tainnut ainakaan vielä kuulua. Sen sijaan käytävässä kajahti Galdin voitonriemuinen huudahdus, tämän pian kiirehtiessä jo määrätietoisen motivoituneesti ryjäkasan poikki miekkansa keralla kohti nyt jokseenkin avuttomasti sätkiviä luurankoja, valmistautuen päästämään hirviöt viimein uuteen, lopullisempaan lepoon. Spyro liikahti vielä paikoillaan hieman varuillaan kunnes kuitenkin päästi itsekin jokseenkin uskaliaan helpottuneen puuskahduksen ennen kuin kiirehti viittaansa pikaisesti takaisin niskaansa kiskoen soturin perään vaikka vilkaisikin tätä hieman miehen varoittaessa muka kovinkin odottamattomasta itseaiheutetusta kompastumisvaarasta.
"Se oli tarkotuskin" nulikka huomautti ohimennen potkiskellen murskaantuneita puunkappaleita tieltään, kuitenkin jo vähemmän kireänä kuin hetki sitten. Oikeastaan, sekin taisi tuntua jo aavistuksen toiveikkaalta tömistellessään toisen jälkeen jopa vastaten jollain tapaa soturin puolittaiseen vitsintapaiseen. Hauta oli kyllä pahaenteinen ja täynnä ties mitä kyseenalaista mahdollisesti vielä edessäpäinkin, mutta luurangot näyttivät kyllä olevan tähän hätään sen verran tukalassa tilanteessa etteivät nämä välttämättä ehtisi selvitellä itseään ajoissa ennen kuin Gald miekkoineen ehtisi näiden luokse... Varmuuden vuoksi poika pyrki kuitenkin pitämään otuksia varuillaan silmällä seuratessaan miehen jäljessä, pidellen jälleen omaa nuijaansa siltä varalta että jokin luurangoista tekisi jotain mikä vaatisi pikaista mäjäytystä päin näköä. Tosin, taisi näyttää siltä ettei moiselle olisi tarvetta, yksikään avuttomasti sotkeutuneista hirviöistä tuskin pystyisi vastustamaan murhanhimoista Kehränterää nyt senkään vertaa kuin aiemminkaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 23, 2013 20:38:21 GMT 3
Galdilla ei tainnut olla mitään vastaansanottavaa Spyron arviolle suunnitelman onnistumisesta. Hyvin oli mennyt, ja nyt oli aika hoitaa tämä koko kahakka päätökseensä... jos se nyt ei siis jo ollut käytännössä päättynyt. Luurangoista ei ainakaan ollut enää mitään haittaa tällä hetkellä, mutta ne oli kaiketi silti parasta tuhota etteivät saisi mitään aikaiseksi myöhemminkään. Ajan kanssa epäkuolleet kukaties onnistuisivat jopa pääsemään irti toisistaan, mutta juuri nyt ne olivat puolustuskyvyttömiä ja helppo kohde. Eivätkä ne tuntuneet siitä itse edes varsinaisesti piittaavan, yrittäessään vain päästä irti toisistaan jatkaakseen taisteluaan. Oikea, ajatteleva olento olisi tässä kohtaa eittämättä yrittänyt lähinnä keksiä tavan selvitä hengissä, mutta ne vain... räpiköivät ja louskuttivat leukojaan. "Säälittäviä otuksia. Tämä on armollisempi loppu", Gald tuhahti lähestyessään tasaisella vauhdilla luunpalasten ja rojun halki, pidellen Kehränterää kevyesti ja rennosti sivullaan. Hohtava miekka tuntui nyt olevan melkeinpä hyväksyvän hiljaa. Ilmeisestikin moinen puhe vetosi siihen, eikä soturi voinut kyllä väittää, että olisi ollut mitenkään erityisemmin eri mieltä epäkuolleiden suhteen. Hän ei keksinyt yhtäkään syytä, miksi tällaiset epäkuolleet olisivat olleet mitään muuta kuin surkeita hirviöitä, joiden oli jo korkea aika kuolla oikeastikin. Etenkin kun käytössä oli ase, jolla se oli mahdollista. "Mmh. Niinpä kaiketi", Gald hymähti Spyron huomautukselle siitä, miten kaikkeen rojuun oli tarkoituskin kaatua samalla, kun seisahti toisiinsa sotkeutuneiden luurankojen ylle, tuijottaen niitä aikansa tuimean määrätietoisesti. Siinä ne lojuivat, napsuttaen ja rimpuloiden. Yksi niistä onnistui saamaan toisen kätensä siinä määrin vapaaksi, että yritti hapuilla otetta hänestä luisevin sormin, mutta mies potkaisi ketaran tuhahtaen syrjään. Ei, ne eivät pystyneet mihinkään nyt.
Kiirehtimättä nyt, kun taistelu ei enää vaatinut huomiota ja hätäilyä, kohotti Gald miekkansa niin korkealle kuin pystyi, puristaen sitä myös verta vuotavalla, tuskaisella kädellään. Senkin särky tuntui jo jotenkin vähäisemmältä, kevyemmältä. Ja mikä tärkeintä, se oli aivan tarpeeksi kunnossa puristaakseen yhä miekkaa. Juuri tällä hetkellä hän tunsi itsensä kuin miksikin tuhon välikappaleeksi, pidellessään miekkaa korkealla avuttomien vastustajien yläpuolella. Mutta ne eivät tarvinneet tai ansainneet armoa. Vaan levon. "Lopettakaa se rimpuileminen. Tämä on ohi!" Gald ärähti luurangoille, jotka ymmärrettävästi eivät vastanneet moiseen yhtään mitään. Ne vain jatkoivat kiskomistaan ja repimistään, vielä silloinkin kun ensimmäinen miekanisku upposi niiden luihin. Mutta toinen ja kolmas tehosivat jo paljon paremmin. Ja kun neljännen aika koitti, ei mikään niistä enää rimpuillut. Kehränterä iski taas kipinää leikatessaan puolustuskyvyttömiä luurankoja, ja ne luhistuivat vain vielä surkeammaksi, liikkumattomaksi kasaksi. Soturi antoi sille nopean, varmistavan potkun, joka levitti luita ympäriinsä muttei ainakaan saanut aikaan enää yhtään mitään reaktiota. Sitten, vaivalloisesti, hän veti pitkän henkäisyn ja nojautui seinää vasten, ennen kuin etsi Spyron silmiinsä. Poika näytti olevan varsin hyvässä kunnossa, noin nyt kaiken huomioon ottaen. Ainakin tämä oli toiminut melkoisen hyvin. Toisin kuin olisi voinut toivoa tai edes vaatia. Moni tämän ikäinen olisi vain pinkaissut saman tien pakoon.
"Huh. Hyvin tehty, Spyro. Se taitaa olla siinä. Selvisimme kaiketi melko hyvin", Gald lopulta totesi, kun uusia luurankoja ei näyttänyt olevan aikeissa tunkea mistään esiin enää. Eivätkä nämäkään luut olleet aikeissa liikkua enää yhtään mihinkään. Kukaties siksikin että niistä olisi saanut enää edes kasaan vain puolen tusinaa ehjää luurankoa... jos sitäkään. Tuho oli varsin tehokasta, johtuipa se sitten Kehränterästä tai ajan nakertamista luista. Tai kummastakin. "Ehkä parempi jos... hengähdetään hetki. Jos täällä on mitään muuta erityisen älyllistä jota asia kiinnostaa, niin saavat ihan itse tulla tänne. Tuon kyllä kuuli varmasti aivan kaikki", Gald jatkoi ääneen, vilkaisten kulman taakse kammioon, josta kaksikko oli joutunut varsin vikkelästi pakenemaan. Se oli melkoisen tyhjä ja hiljainen nyt. Kolme sinne tuhottua luurankoa olivat aivan yhtä liikkumattomia kasoja kuin niiden toverit käytävässäkin. Jos niitä nyt tovereiksi saattoi edes sanoa. "Pelkkiä surkeita, tahdottomia nukkeja", hän tuhahti ääneen, potkaisten vanhoja, rikkinäisiä luita saappaallaan. Nyt jälkeenpäin äskeinen ei tuntunut oikeastaan enää niinkään pelottavalta, vaan surkean turhalta nahinalta. Luurangot eivät tehneet omasta halustaan kaiketi yhtään mitään. Niitä vastaan taistelu maksoi vain aikaa ja verta ja kärsimystä - siis heille.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 24, 2013 18:19:41 GMT 3
Edes kerran tuntuivat asiat vaihteen vuoksi sujuvan paremmin kuin olisi odotettu sen sijaan että onnetar olisi vain pyrkinyt heittämään aikansa kuluksi kapuloita rattaisiin minkä ehtisi. Siltä tilanne ainakin vaikutti toisiinsa sotkeutuneiden luurankojen vieriessä surkeasti sätkien alas käytävää kunnes pysähtyivät viettävän mäen alle, siltikään pääsemättä edes ylös saati irti toisistaan. Spyro tuijotteli kuitenkin otusten jälkeen epäluuloisesti kunnes seurasi varuillaan Galdin jäljessä näitä kohti romun lävitse kolistellen. Kuka olisi uskonut että lahoista ja pirstaleisista huonekaluista olisi pelastamaan hengen tällä tavalla... tai ainakin auttamaan melkoisesti tämän säilyttämisessä? Oli kuinka oli, ajatus tuntui jokseenkin absurdilta koko painostavan ilmapiirin huomioon ottaen, pojan päätyessä ohimennen päästämään jopa pienen myhähdyksen vaikka se puristikin vieläkin asettaan tiukasti kädessään kuin olisi laskenut sekunteja siihen koska kaikki menisi jälleen pieleen. Mutta, ainakin toistaiseksi asiat tuntuivan sujuvan. Soturi lähestyi Kehränterä sivullaan avuttomasti maassa sätkiviä luurankoja miekankin lopulta hiljennyttyä ainakin hetkeksi jättäen vain heidän askelensa, kiihtyneen hengityksen sekä rimpuilevien luiden kalinan rikkomaan hautakammion jäätävää hiljaisuutta. Taistelu taisi olla selvästikin ohi ja ilman täytti vain epäkuolleiden luinen louskutus ja kalina toisiaan, kiveä ja vanhaa metallia vasten näiden rimpuillessa järjettömästi paikallaan. Nämä kieltämättä olivat jokseenkin surkea näky, pystymättä edes järkeilemään kuinka selvitellä itsensä pinteestä saati osoittamatta oikein mitään tajua tai reaktiota edes siitä, kun Gald astahti uhkaavasti näiden viereen... kuitenkin syystä tai toisesta viivytellen armoniskua hetken aikaa vain silmäillen synkästi avuttomia vastustajiaan.
Muutaman metrin kauempana seurannut Spyrokin pysähtyi pysähtyi varuillaan miehen takavasemmalle, mittaillen levottomasti paikallaan liikehtien katseellaan järjettömästi huitovia luurankoja kunnes vilkaisi kysyvästi mieheen tämän viivytellessä. "...en usko että ne edes tajuaa enää mistään mitään" sekin huomautti myötäillen jokseenkin selkeästi Galdin synkkää toteamusta että miekan suoma loppu olisi näille suorastaan armollinen... tosin Spyro taisi tulkita tilanteen tällä hetkellä lähinnä uhan nopeaksi lopettamiseksi, nämä kalmot eivät olleet säilyttäneet edes sen vertaa inhimillisiä piirteitä kuin yläkerran kuivettuneet ruumiit ja viivyttely sai sen tuntemaan olonsa entistä jännittyneemmäksi. Keitä nämä ikinä olivatkaan olleet, mitä näille sitten olikaan tapahtunut, edesmenneet tuskin olivat tajunneet tästä enää mitään hyvin pitkään aikaan. Nämä eivät olleet edes hirviöitä koska kaiketi hirviökin olisi ollut edes... no, elossa, ymmärtääkseen edes jotain. Kai? Poika ei ollut edes varma miksi nämä otukset olisi pitänyt luokitella, mutta kenties se ei tähän hätään ollut tarpeenkaan, se, että nämä olivat vaarallisia taisi olla tarpeeksi. Mitä nopeammin nämä eivät enää liikkuisi, sen parempi. Nulikka säpsähtikin refleksinomaisesti askelen kauemmas yhden otuksista päätyessä rimpuilunsa lomasta hapuilemaan otetta vieressä seisovasta Galdista, mutta ennen kuin purppuratukka ehti edes töksäyttää ilmoille varoitusta mies jo potkaisi luisen raajan helposti sivuun ennen kuin viimein kohotti miekkansa. Jos Spyro olikin pelännyt miehen mahdollisesti säälivän entisiä sotureita aiempi hirvi-episodikin vielä huolestuttavan tuoreessa muistissa, ei tällä kuitenkaan tainnut olla pienintäkään aikomusta jättää otuksia rimpuloimaan lattialle. Kaiketi kaikkien onneksi.
Ärähdettyään vielä viimeisen, painavan loppukaneetin luurankojen kohtalolle, kohotti soturi hohtavan miekkansa lopullisesti otusten ylle, ennen kuin terä viimein iski alas. Kerran, toisenkin, pirstoen toisiinsa sotkeuttuneita hirviöitä yhtä helposti kuin aikaisemminkin. Poika nielaisi hiukan seuratessaan tätä taustalta kulmat pienessä epämääräisessä rypyssä kun miekka sivaltsi luurankoja räsähdellen ja leimahdellen, kunnes jokainen näistä makasi rikkonaisena, liikkumattomana kasana vanhoja luita ja metallia. Se tuijotti näitä hetken tiiviisti Kehräterän kalpeassa valossa kuin varmistuakseen asiasta, kunnes se viimein puuskahti päästäen nuijan valahtamaan riippumaan sivulleen. Ei sillä, että tätä nyt olisi varsinaisesti tarvittu äskenkään. Galdin levittäessä luut lattialle varmistavalla potkulla ennen kuin todettuaan ettei yksikään luu osoittanut enää mitään elonmerkkejä nojautui pitkän huokauksen keralla vasten viileää kivistä seinää ilmeisen voipuneena hivuttautui Spyrokin hiljakseen lähemmäs kuikuillen varovaisesti lattialle levinneitä luita. Mikään näissä ei tainnut enää edes kieliä että nämä olisivat hetki sitten hoiperrelleet ympäriinsä aseita heilutellen ja yrittäneet motivoituneesti tappaa heidät ellei otettu lukuun yhden luurangon vieläkin veren tahrimaa miekanterää. Muuten nämä näyttivät olevan taas kuin mikä hyvänsä pienen ikuisuuden maassa virunut ruumis rikkonaisine kuivine luineen ja tyhjine silmäkuoppineen... mikä noituus nämä ikinä sitten oli jaloilleen nostanutkin, olivat Gald ja Kehränterä kuitenkin kaataneet nämä suorastaan hämmentävän helposti varsinkin tilanteen huomioon ottaen. Aseistautuneita ruumiita oli kuitenkin ollut ainakin tusina... ja silti soturi oli selvinnyt lähes vain muutamalla haavalla. Tosin, harvoinpa mikään haava lopulta oli tervetullut, varsinkaan ruosteisesta ikivanhasta miekanterästä keskellä ties millaista kauheuksia tihkuvaa loukkoa.
Poika nosti katseensa luurankojen jäänteistä soturin todetessa voipuneena mutta varsin helpottuneena heidän kaiketi selvinneen vastoinkäymisestä kunnialla, vaikka tämän kiitoset taisivat saadakin nulikan liikahtamaan aavistuksen vaivautuneena. Se ei oikein osannut päästä yli eikä ympäri tuntemuksesta että oli lähinnä tuijotellut taustalla toisen vaarantaessa henkensä, mutta lopulta sekin nyökkäsi vetäisten syvään henkeä tunkkaisessa ilmassa joka sai sen köhäisemään hieman ja nostamaan hihansa hetkeksi suunsa eteen. "No juu. Hitto, nämähän meni paremmin kuin ne tuolla ylempänä... vaikka näillä oli aseita ja panssariakin! Nämäkin kai menee rikki kun hajottaa vain pään tai jotain... jotenkin. Ne vain... hajosi!" se arvioi vieläkin enemmän tai vähemmän hämmingissä (ja hämmästyneenä) koko otuksista joiden ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt pystyä edes liikkumaan sekä hohtavan miekan kuolettavuudesta näidenkin suhteen, tönäisten ohimennen yhtä rikkinäistä kalloa nuijansa irvistävällä päällä. Kapine vierähti kalahtaen hieman eteenpäin kunnes pysähtyi kyljelleen vähän matkan päähän lattialle, tuijottamaan tyhjästi eteensä olemattomilla silmillään. Purppuratukka kyräili hetken takaisin kunnes värähti irvistäen hieman ja kääntyi sen sijaan kohti Galdia väistäen varsin pikaisesti mokoman tuijotuskilpailun jota ei voinut voittaa. Seinään nojaillen lepäilevän miekkosen todetessa että nyt voisi olla pätevä kohta vetää hieman henkeä nyökkäsi poikakin varsin myötäävästi takaraivoaan haroen, tosin tummien kulmien painuessa pian jälleen hieman kurttuun niin toisen jokseenkin pahaenteisestä lopetuksesta kuin kotkansilmäisen soturin voipuneen olemuksen ja verisen käsivarren muistuttaessa jälleen olemassaolostaan.
"Ehh... onkohan se hyvä idea jäädä tähän, jos täällä on vielä jotain? Ehkä pitäis mennä vielä takasin päin että voit ainakin levätä" purppuratukka huomautti vilkaisten levottomasti niin miestä kuin edessä häämöttävää hautakammiotakin jonka perällä odotti kolme pahaenteistä ovea. Niin ikäviä kuin yllättäen ylös kömpivät ruumiit olivatkin... homma tuskin tosiaan oli vielä tässä. Haudan perällä odotti kaiketi vielä.... jotain, mahdollisesti ikävämpää kuin mikään vielä tähän asti nähty. Ainakin Gald kuului odottavan että odottamassa saattaisi olla vielä jopa jotain älyllistäkin, mikä ei ollut ainakaan oikea sana kuvaamaan käveleviä kalmoja tai luurankoja mitenkään. Vielä ikävämpää jos tämä oletti mokoman olevan matkalla tänne... vaikka kaiketi se säästäisi tämän etsimisen vaivan, mutta... kuitenkin ajatus oli kaikkea muuta kuin mukava. Varsinkin kun tarkemmin ajatellen (varsinkin nyt liikkumattomia luita tuijotellessa) itse kömpelöitä, elottomia luurankoja kammottavampi oli oikeastaan se voima, mikä ikinä olikaan tämän kaiken liikkuvine luonnottomine ruumiineen aiheuttanut... Poika värähti hieman, yrittäen nopeasti työntää ajatuksen toistaiseksi mielestään. "Miten sille kädelle kävi? Osuiko ne muualle? Ehh, ehkä sun pitäis ottaa yksi sellainen pullo vielä ennen kuin jotain muuta ilmaantuu jostain?" Se päätyi sen sijaan ehdottamaan huolestuneesti, suostumatta aivan näin helpolla uskomaan miekan vain "raapaisseen" tuntiessaan vieläkin veren hajun ilmassa ja nähtyään toisen aristelevan toista kättään pahaenteisesti. Kaikeksi onneksi kukaan ei tainnut olla heittämässä henkeään, mutta... ei tämäkään kyllä ollut hyvä. Poika hivuttautuikin varuillaan lähemmäs tarkistamaan että raaja nyt ei varmasti ollut parhaillaan putoamassa irti kaiketi hetkeksi unohtaneena jopa miekan kyräilyn, vilkaisten kuitenkin vähän väliä epäluuloisena kolmen oven suuntaan siltä varalta että joku saattaisi päättää hiipiä esiin. Jos olisi edes tiennyt mikä heitä odotti niin tämän aikeistakin olisi saattanut voida vetää jonkinlaisia arvauksia, mutta nyt kaikki minkä he kaiketi tästä tiesivät oli se että kyseinen... otus oli ilmeisesti kaikkien kävelevien ruumiiden takana, mikä kertoi tästä lähinnä sen että se oli kaikkea muuta kuin hyvä merkki... Oikeastaan Galdin pohdinta ruumiista taisi kaikessa karmivuudessaan olla varsin osuva, saaden nulikankin nyökkäämään hieman synkästi hetken mietittyään ja vilkaisemaan jälleen eteenpäin varuillaan. Millainen pirullinen noituus teki jotain tällaista, muutti ihmisiä (tai kaiketi tässä tapauksessa haltioita) tällaisiksi vastenmielisiksi sätkynukeikseen? Pohdinta oli omiaan saamaan melkoisia kylmiä väreitä selkärankaan jo kaiken nähdynkin jälkeen.
|
|
|
Post by submarine on Nov 26, 2013 20:15:06 GMT 3
Hetken hengenveto ja levähdys tarjosi tilaisuuden tarkastaa tilannetta hieman tarkemmin. Taistelun tuoksinnassa ja raivoisassa iskujen vaihdossa ei voinut välittää juurikaan mistään muusta, ei edes haavoittumisista. Sellaista nyt vain ei ehtinyt ajatella. Jos pystyi vielä liikkumaan, niin sitten liikkui. Jos ei, niin sitten kaatui. Mutta nyt kun taistelu oli tauonnut, pystyi taas ajattelemaankin. Ilmeisestikin tästä oltiin selvitty kaikin puolin siedettävästi, eikä kukaan, ei ainakaan hän tai Spyro, ollut mitenkään hengenvaarassa juuri nyt. Kun luurangot oli isketty palasiksi, vallitsi kivisessä kammiossa ja käytävässä oikeastaan taas hiljaisuus. Totta puhuen se taisi olla parempi vaihtoehto kuin luurankojen aavemainen napsutus ja naksutus. Ne olivat olleet kukaties vielä ikävämpiä kuin vain kuolleet raadot. Vielä vähemmän ymmärrettävissä. "Niin hajosivat. Eh, vaikka en iskenyt läheskään kaikkia päähän", Gald vastasi Spyrolle, kun poika pyöritteli ääneen tilannetta ja ihmetteli kaiketi heidän onnistumistaan. Ihmettelipä sitä hänkin, vaikkakin aavistuksen enemmän itsekseen. Mietteliäänä soturi kohotti miekkaansa silmiensä eteen, katsoen sitä mietteliäästi. Se oli taas varsin vaitonainen, eikä tuntunut olevan aikeissa kommentoida juuri nyt mitään. Kukaties parempikin niin. "Kukaties jos olisin ollut valmis ja varusteissa, niin ehkä olisin kyennyt hoitamaan nuo aikaisemminkin. Mutta nyt yllätettynä ja käytännössä alastomana... eh. Olisin varmasti kuollut ilman tätä", Gald tokaisi miekkaa kädessään ja silmillään punniten, ennen kuin vilkaisi Spyroon. Tämäkin näytti katsastavan miekkaa läpi, mutta huomattavasti vähemmän ihastuneesti. Se kirvoitti tilanteesta huolimattakin häneltä pehmeän hymähdyksen. "Ha, minähän sanoin että tästä olisi hyötyä. Kyllä minä miekat tunnen. Ainakin tämän verran", soturi tokaisi kevyen kiusoittelevasti pojalle, pyyhkäisten taas hiuksiaan silmiltään.
Seurasi hetken verran hiljaisuutta, ennen kuin Gald tokaisi aikovansa hengähtää hetkisen. Moinen ei tuntunut uppoavan kovinkaan hyvin Spyroon, ja kaiketi aivan syystäkin. Tämä ehdottikin heti takaisinpäin vetäytymistä, mutta se sai hänet pudistamaan päätään kevyehkösti. "Enpä usko että se olisi hyvä idea", soturi vastasi varsin ykskantaan. "Eh, ties mitä täällä tapahtuu jos jätämme vain tämän kammon omilleen. Jokin saattaa väijyttää. Parempi ettemme peräänny tai anna millekään täällä yhtään ottamaamme tilaa. Älä huoli, en minä aio tässä pitkään muutenkaan norkoilla", hän selitti, ennen kuin päästi kevyen tuhahduksen omille sanoilleen ja pyöräytti silmiään. Kuin suoraan mistäkin sotastrategian oppaasta. Vihollisen ei sopinut antaa vallata taistelutta alueita jotka tältä oli otettu... Tai siis, hän tiesi kyllä tarkalleen mistä kirjasta. "Mmh. Kukaties lukeminen kannattaa", Gald mutisi jokseenkin tutkimattomasti, eniten kaiketi vain ja ainoastaan itselleen, ennen kuin valpastui aavistuksen Spyron tiedustellessa hänen voinnistaan. Se sai miehen oikeastaan itsekin vilkaisemaan kättään ohimennen ja liikuttelemaan sitä kokeilevasti. "Oikeastaan... se on ihan hyvä. Mh. Luulin että se olisi syvempi. Tai onhan se syvä. Mutta oikeastaan se ei tunnu pahalta", Gald lopulta tokaisi. Hänen kädessään oli kyllä nyt kaksikin syvemmänpuoleista haavaa, mutta totta puhuen kumpikaan niistä ei tuntunut erityisen pahoilta, ainakaan enää. Aikaisemmin taistelussa ne olivat kyllä särkeneet ja valittaneet, mutta nyt ne eivät tuntuneet oikeastaan enää juuri miltään. Kuin niitä olisi jo hoidettu ja tarkastettu. "Paras säästää se rohto siihen kun oikeasti tarvitsemme sitä. Tämä käsi ei kyllä hidasta minua enää", hän lisäsi napakasti, ennen kuin sanojensa vahvistukseksi äkkiä löikin vasemmalla, haavoittuneella kädellään seinää varsin kovaa. Se tarjosi aivan varmasti enemmän vastusta kuin luurangon kallo aikaisemmin, mutta siitä huolimatta käsi ei juurikaan valittanut. Ei nyt enempää kuin kiviseinään lyödessä kuuluikin.
Seinän lyöminen valittamatta tai sen suuremmin kipua näyttämättä varsin napakasti oli kaiketi muutenkin varsin näppärä temppu, mutta sen vaikuttavuutta kukaties vei hieman se, kuinka iskun voimasta Galdin sulkaiset hiukset valahtivat taas silmille suorastaan ivallisesti. Jos siis nyt hiukset pystyivät olemaan ivallisia... tai mitään muutakaan. Se kirvoitti hänestä melkoisen ärsyytyneen ähkäisyn ja tuhahduksen. Oli tämäkin nyt yhtä terpelettä, koko ajan siistimässä kuontaloa naamalta. "Gah, noniin. Nyt riittää. Olisi pitänyt vain pitää se reekeleen kypärä päässä", Gald tuhahti, alkaen kaivella taskujaan selvästi jotakin etsien. Varsin nopeasti sieltä löytyikin narunpätkä, joka kiskottiin jokseenkin tuskautuneesti esille. "Hei, pidä tätä hetki. Älä huoli, ei se pure. Se tuntuu oikeastaan ihan hyvältä kädessä", soturi kehotti, ojentaen pitelemäänsä Kehränterää kahva edellä Spyrolle. Hän kyllä tiesi miten epä-imarreltu tämä eittämättä moisesta pyynnöstä olisi, mutta hän tarvitsi ikävä kyllä kätensä vapaaksi. Hiusten sitominen oli melkoisen hankalaa kun toisessa kädessä oli pitkä ja jämäkkä teräase. Hyvin hankalaa. Eikä hän varsinaisesti tahtonut vain viskata sitä maahankaan. Taikamiekka tai ei, kiveen kapsahtaminen oli tuhonnut melkoisen määrän aseita...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 27, 2013 20:42:55 GMT 3
((Pahoittelut yleisestä sekavuudesta. <__< ))
Oli tästä mitä mieltä sitten ikinä olikaan, ei Spyronkaan auttanut lopulta muu kuin myötäillä hieman vastahakoisella nyökkäyksellä kun Gald totesi että ilman miekkaa näissä olosuhteissa olisi saattanut käydä varsin huonosti. Jotenkin luurangot olivat laonneet varsin helposti tämän iskuista vaikka yleisesti tusinan vihamielisen ja aseistautuneen kalmon nurin hakkaamista ei kai sinänsä helpoksi voinutkaan luonnehtia, mutta siitä ei kyllä päässyt yhtään mihinkään että hyvin paljon huonomminkin olisi voinut (ja kaiketi oli ollut vähällä) käydä... varsinkin todetessaan että olisi mahdollisesti kuollut ilman asetta soturi sai jälleen jokseenkin levottoman katseen nulikan suunnalta tämänkin pohtiessa asiaa hetken levottomasti painoaan jalalta toiselle vaihtaen. Kun Gald kohotti aseen arvioivasti tarkasteltavakseen todeten sitten kevyeen, jokseenkin kiusoittelevaan "mitäs-minä-sanoin" -sävyyn miekan ajaneen asiansa kuten oli arvellutkin, päätyi purppuratukka puuskahtamaan hieman, mutta kerrankin tällä ei tainnut olla asiaan vastaanväitettävää... vaikka se taisi hetken yrittääkin keksiä jotain ennen kuin kuitenkin luovutti. "Ehh. No. Ehkä se ei sitten ole kirottu" poika myönsi viimein varuillaan kapinetta silmäillen, mutta epäluuloisista katseistakin huolimatta Kehränterä tajusi viimein olla hiljaa... joko hoksanneena että tähän suhtauduttiin vieläkin jokseenkin nihkeästi taikka siksi koska lähistöltä ei enää löytynyt yhtään luurankoa joiden niskaan huutaa tuomiota. Hmm. Oli kuinka oli, taisi Kehränteräkin saada ylellisyyden olla hetken verran rauhassa äskeisen uroteon kaiketi puhuessa miekan puolesta... vaikka Spyro epäili vahvasti kapineen vieläkin olevan ainakin vähintään hiukan sekaisin jos ei muuta.
Tovin verran taisi jokainen käyttää hetkellisen hiljaisuuden hyväkseen vetääkseen henkeä, vaikka Spyro tuntui jälleen onnistuvan asettumaan varovaiselle kannalle mystisen kammion läheisyyteen jäämisestä. Se päätyikin pian silmäämään Galdia jälleen huolissaan tämän vain pudistaessa päätään ehdotukselle ottaa hieman etäisyyttä mahdollisesti pahaenteisiin oviin ja mihin tahansa mitä näiden takana piili, mutta mies tuntui olevan varmalla kannalla sen suhteen ettei näin kannattaisi tehdä. Vaikka vilkuilikin eteenpäin varuillaan poika räpäytti silmiään kuin ei olisi oikeastaan tullut ajatelleeksi asiaa tältä kannalta, kunnes nojautui itsekin kohta hieman huokaisten viileään seinään vaikkakin hieman hytisten. Pieni hengähdys ei varmasti ollut pahaksi kenellekään, varsinkin kun revityllä hihalla aiemmin paikattu käsivarsikin keksi valittaa jälleen kaiken rynnistelyn ja rojun raahaamisen jälkeen saaden nulikan hieraisemaan tätä hiukan ohimennen hampaitaan kirskauttaen. Eh, kai Gald tiesi mistä puhui... tai ainakin tämä kuulosti siltä. Perustelu ainakin kuulosti järkevältä. Uutta ikävää yllätystä he tässä kaikkein viimeiseksi enää kaipasivat. "Äh. No. Ainakin nähdään heti jos sieltä tulee jotain... " se mutisi aavistuksen vastahakoisesti, katsahtaen kuitenkin miestä uteliaasti tämän mutistessa ohimennen jotain lukemisesta. Kaiketi purppuratukka ei kuitenkaan ehtinyt tiedustella tästä tähän hätään tarkemmin kun huomion veivät oleellisemmat asiat kuten soturin vahingoittunut käsivarsi. Raajassa näkyikin muutama varsin uhkaavan näköinen nirhama pojan kurkistaessa tätä varuillaan vammoja arvioiden samalla kun Gald jäi itsekin kääntelemään ja tutkailemaan käsivarttaan... tosin todeten hieman yllättäen ettei tämä oikeastaan tuntunut kovin pahalta haavojen ilmeisestä ikävyydestä huolimatta. "...oletko varma? Niillähän oli kuitenkin miekat ja kaikkea" purppuratukka huomautti silmäillessään skeptisesti verisiä viiltoja kulmiaan kurtistellen. Juuri hetki sittenhän soturi oli vielä aristellut irvistellen kättään... mutta tarkemmin katsottuna tämä ei kyllä tainnut enää vuotaa vertakaan niin pahasti. Spyro päätyi jälleen härkkimään takaraivoaan ymmällään mutta ennen kuin se ehti epäillä argumenttia enempää päätti Gald kaiketi todistaa sanansa suorimmalla mahdollisella tavalla. Kun mies äkkiä iski vahingoittuneen kätensä muitta mutkitta kiviseen seinään poika säpsähtikin varsin yllättyneenä. "Hei mitä--- varo nyt!" se töksäytti kiireesti kunnes kallisti kuitenkin kohta päätään hämmentyneesti pistäessään merkille ettei Gald oikeastaan tuntunut olevan moksiskaan moisesta vaikka ikävät viillot tämän kädessä olivat varsin silminnähtävät. "...ehh. Mä luulin että... ne näytti kyllä pahemmilta" purppuratukka sai viimein todettua silmiään räpytellen, kunnes huokaisi helpottuneeseen sävyyn olematta paljastuneesta asiantolasta ainakaan pahoillaan... vaikka moinen dramaattinen seinien löylyttäminen vaatikin pienen tuohtuneen tuhahduksen. Tosin, vaikka ei kaiketi moista niin arvostanutkaan taisi seinän iskeminen hetkahtamatta olla jonkinlainen suoritus terveeltä kädeltäkin Spyronkin mielestä päätellen pikaisesta vaikuttuneesta katseesta.
Rautanyrkki tai ei, miestä taisi silti tökkiä joku vaikka kyseessä ei ollutkaan luurankojen aiheuttama nirhama. Sen sijaan se olikin Galdin oma pitkähkö tukka joka päätti osoittaa mieltään heittäytymällä tempauksen johdosta tämän silmille, saaden miekkosen hapuilemaan tuskastuneesti jupisten jotain taskustaan. Spyro, kaiketi jo jonkinlaisen immuniteetin oman varsin kesyttömän kuontalonsa suhteen kehittäneenä, seurasi toisen puuhia pää uteliaasti kallellaan kunnes mies vetäisi esille narunpätkän aikeenaan taltuttaa riehaantuneet suortuvat... ja ojensikin Kehränterän kahvaa tämän suuntaan pojan melkoiseksi yllätykseksi. Odotetusti nulikka ei näyttänyt erityisen ilahtuneelta kun moisesta kunniasta vaan säpsähti kuin sen suuntaan olisi äkkiä tyrkytetty jotain ikävää, potentiaalisesti terävähampaista ja pahansisuista eläintä. "Ehh? Mäkö?" Se protestoi vastahankaisena irvistäen mielenosoituksellisesti ja oli jo vähällä ottaa askelen kauemman ihan vain periaatteesta, mutta empi sitten kuitenkin kesken liikkeen toisen vakuuttellessa kepeästi ettei kapine ainakaan purisi. Piti miekasta tai ei, taisi se lopulta alkaa tuntea olonsa jokseenkin hölmöksi epäluulostaan huolimatta, eihän soturi ollut pyytänyt kuin pitelemään kapinetta hetken että saisi kätensä toviksi vapaaksi. Nulikka liikahti kiusaantuneesti vilkaisten soturia vaivihkaa kunnes se lopulta ähkäisi jokseenkin alistuneesti... vaikka se ei näyttänyt estävän sitä näyttämästä hieman näreältä kiusoittelun johdosta. Taikamiekat sun muu epäilyttävä kaikkine karmeuksineen olivat sen mielestä selvästikin varsin vakava asia. Jostain syystä. "Ei niin, mutta... Äh. No hyvä, vähän aikaa sitten" se myöntyi viimein vastahankaisesti, mutta lopulta aavistuksen härkäpäiseen sävyyn. Millaisenakohan säikkyjänä Gald jo häntä piti... "Mutta jos se tekee jotain tyhmää, niin.... saat sen sitten heti takasin!" Nulikka lisäsi kuitenkin vilkaisten miekkaakin kuin varoittaen tätä keksimästä mitään epämääräistä, mutta ei voinut olla puuskahtamasta hieman kun viimein ojensi varuillaan kätensä. Kieltämättä sitä epäilytti vieläkin hiukan mutta kapine ei sentään nyt näyttänyt tekevän mitaan ja Gald oli juuri hakannut sillä maahan tusinan luurankoja... ehh, kenties se ei riehaantuisi jos siihen koskisi hiukan jos se kaiketi tappoi lähinnä ruumiita, tai jotain? Olihan tällaisista liikkeellä yhtä jos toistakin kalajuttua mutta jos miekka olisi sellaista laatua joka päättäisi inhota häntä tai jotain vastaavaa, kaiketi se olisi jo sanonut jotain... Varmaankin?
No, kaiketi se oli jo jonkinlainen voitto sinänsä että purppuratukka suostui laskemaan oman vähemmän epäilyttävän nuijansa ja ottamaan miekan vastaan, vaikka pitelikin tätä tapaan kuin olisi pitänytkin mahdollisena että tämä pukkaisikin äkkiä esiin hampaita jollain ilveellä. Mutta jos tätä kyräilyä ei otettu lukuun se sentään odotteli vieressä suhteellisen asiallisesti Galdin sitoessa hiuksensa. Ainakin tämäkin velvollisuus otettiin varsin vakavasti, vaikka sillä taisikin olla hiukan vaikeuksia kannatella kapineen pitkää terää kaikkea muuta kuin soturille sopivine käsivarsineen samalla kun se vilkuili vastuuntuntoisesti myös edessä päin siintäviä oviakin. Vaikutti vahvasti siltä että poika tuskin oli ennen pidellyt käsissään montaakaan miekkaa, vaikka se tuskin taisi enää varsinaisesti yllättää ketään.
|
|
|
Post by submarine on Dec 2, 2013 16:48:01 GMT 3
Selvästä karsastamisestaan huolimatta Spyro tuntui myöntyvän miekan pitelemiseen ilman erityisen kovaa vastarintaa. Loppujen lopuksi pojassa taisi olla enemmän sisua kuin tämä antoi heti ymmärtää tai olettaa, ja Gald ojensi aseen tälle ilman sen suurempaa vinoilua, hymähtäen lähinnä hyväksyvästi tämän itsepintaiselle mähinälle aiheen suhteen. "En usko että sillä on mitään syytä yrittää tehdä mitään sen erikoisempaa sinulle. Ellet sitten ole salaa luuranko", soturi tokaisi, ennen kuin vaikeni hetkeksi ja pyöräytti sitten silmiään tajuttuaan kömmähdyksensä. "Tai siis... no sinä tiedät mitä minä tarkoitan", hän puoliksi tuhahti, viitsimättä alkaa sen suuremmin kääntelemään aihetta. Salaa luuranko... kuten kaiketi jokainen muukin ihminen tai ihmisentapainen tässä maailmassa. Harvemmalla ei ollut luurankoa sisällään, jos asiaan nyt oikein mietti. Gald vain alkoi tosin nopeasti vakuuttua siitä ettei halunnut juuri nyt, nahisteltuaan ties kuinka monen suorastaan hälyttävän lihattoman sellaisen kanssa vain hetki sitten. "No, jos pidän sitä nyt sitten hetken. Se on terävä, älä telo itseäsi", tokaisiin vielä puoliavuliaasti, ennen kuin mies alkoi kiskoa hiuksiaan taakse ja sommitella niitä jonkinlaiseen asentoon kiinni sidottaviksi. Eh, kuontaloa oli kieltämättä melkoisesti, ja se oli varsin paksua. Olisi kaiketi ollut paras leikata se useammin. Ei ainakaan tarvitsisi miettiä tällaista jossakin reekeleen epäkuolleita kuhisevassa haudassa. Koko tilanne taisi olla hieman kyseenalainen juuri nyt.
Mitä tuli miekkaan, Kehränterään, jota Spyro käsissään puristi, tuntui se tosiaan olevan nyt varsin tyytyväinen hiljaisuuteen. Kapistus ei pitänyt mitään ääntä itsestään, eikä ollut oikeastaan pitänyt luurankojen tuhon jälkeen. Nyt se vain hehkui melko tasaisen rauhallisesti ja silmiä varsinaisesti särkemättä. Mutta mitenkään unessa se ei silti ollut. Ei tarvinnut tajuta juurikaan miekoista, tai taikuudesta, tai juuri mistään muustakaan, ymmärtääkseen että se oli valpas ja valmis. Se tuntui jo pelkästään käteenkin. Kuin etäinen kohina tai pieni surina, vaikkei mitään niin yksiselitteistä. Jollakin oudolla tavalla miekka tuntui melkeinpä olevan elävä, tai ainakin siinä oli paljon elinvoimaa. Aivan yhtä yksinkertaisen selvää taisi olla, että Kehränterä myös arvioi ja tarkasteli siihen tarraajaa. Todennäköisesti poikakin saattoi varsin hyvin tuntea sen aineettoman, henkisen, jopa tuikean tuijotuksen joka tälle suotiin. Kuin jokin suuri ja mahtava jostain korkealta olisi arvioinut eteensä asetettua. Se sai miekassa aikaan painostavaa, syvää tasaisuutta jonka sen pitelijäkin varmasti tunsi. Kuin ase olisi parhaansa mukaan arvioinut tuomarin elkein siihen tarraajan kelvollisuutta ja hyväksyttävyyttä muutenkin. Sen terä sykki syvää, raskasta valoa, ja sen kahva oli melkeinpä lämmin. Ja sitten... mitään ei tapahtunut. Miekan painostavuus pitkälti vain katosi. Hehku muuttui taas kevyemmäksi ja ase tuntui muutenkin vain kääntävän kiinnostuksensa jonnekin muualle, tai sitten menettävän sen kokonaan. Ei hyväksyntää tai torjuntaa, vain suuren ja mahtavan mitäänsanomaton kyljenkääntö välinpitämättömästi. Kukaties sillä ei vain ollut mitään mielipidettä kahvaansa puristavaan poikaan. Kukaties tässä ei vain ollut mitään sanottavaa tai mitään syytä pitää sen suurempaa kiinnosta yllä. Oli vain... miekka, ilman mitään sen ylevämpää tai alevampaa. Ilmeisesti se ei kokenut tarpeelliseksi olla mitään muuta mihinkään suuntaan tälle kantajalle.
Gald, joka oli viime hetket ollut lähinnä kiinnostunut kuontalonsa kesyttämisestä ilman sen suurempaa huomiota poikaan tai miekkaan, alkoi vihdoinkin saada urakkansa päätökseen ja kasaan jonkinlaista solmua, joka kukaties pitäisi hiukset aisoissa. Hän oli kerännyt tukkansa taakse jonkinlaiseksi puolittaiseksi hännäksi, johon nyt kiersi narunpätkän tiukasti ympärille. Otteista päätellen tätä oli kyllä tehty ennenkin. Siinä sivussa, solmua varmistellessaan, hän tuli vilkaisseeksi miekkaa puristavaan Spyroonkin, naksauttaen kieltään kertaalleen melkein kuin arvioivasti. "Sinun ei tarvitse pitää sitä noin jännittyneenä. Pidä kädet lähellä itseäsi, rentoina. Miekka liikkuu vain hitaammin jos sinulla on kädet tanassa ja kyynärpäät sivuilla", soturi tokaisi melkeinpä ohimennen pojalle, jonkinlaisena puolittaisena sivuhuomiona. Eh, oli kaiketi tosin pakko myöntää, että annetut neuvot kuulostivat melkeinpä ulkoa opetelluilta, eivät niinkään miltään luontevilta oivalluksilta. Mutta kaipa niissä silti oli tiettyä pätevyyttä, ainakin siinä määrin että mies todennäköisesti tiesi itse ne päteviksi. "Eh, oikeastaan miekkaa ei heiluteta käsin. Ne vain... pitävät kiinni siitä ja laittavat sen asentoon. Rikot kätesi ja itsesi jos vain hakkaat niillä. Ja... noh. Ei siinä hyvin käy muutenkaan. Pitää olla rento, ei saa ajatella sitä asetta", Gald jatkoi selittämistään, elehtien käsillään jokseenkin mystisesti ja tavalla, joka kaiketi aukeni lähinnä hänelle itselleen. Siinä sivussa hän vilkaisi luurankojen jäännöksiinkin, mennen aavistuksen synkemmäksi. "Nuo eivät muuta tehneetkään kuin hakkasivat pelkin käsin. Ne tuskin muistivat oikeasti mitään elämästään tai opeistaan", hän mutisi happamaan sävyyn.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 3, 2013 19:09:56 GMT 3
Loppujen lopuksi epäluuloinen poikakaan ei nostanut suurempaa metakkaa Galdin ojentaessa miekkaansa pideltäväksi, vaikka tämä tarvitsikin hetken aikaa asian sulatteluun. Viimein Spyro kuitenkin ojensi varovaisesti kätensä tarttuakseen tämän ojentamaan miekankahvaan... tosin pysähtyen empimään vilkaistakseen soturia kyseenalaisesti tämän tokaistessa että niin kauan kuin ei vain sattunut olemaan luuranko tietämättään, ei kapineen kanssa pitäisi olla mitään hätää. Pojan ajatukset taisivat kuitenkin tällä kertaa mennä likimain samaa rataa miehen kanssa kun Gald hoksasi kömmähdyksensä ja kiirehti paikkailemaan tätä, päätellen siitä kuinka nulikkakin kohotti lähinnä kulmiaan ilman että olisi säpsähtänyt tällaista kaameaa uhkaa vakavissaan. "No juu. Jos se meinais jotain niin kai se olis jo pitäny enemmän meteliä" poika huomautti vaikkakin vilkaisten asetta vielä hieman varuillaan ennen kuin viimein puuskahti hieman itsekseen ja tarttui kapineeseen. Kaiketi oli hyvä merkki ettei ilmoille ainakaan kajahtanut minkäänlaista vastalausetta tai tapahtunut oikein mitään muutakaan Galdin irrottaessa otteensa ja jättäen Kehränterän hetkeksi purppuratukan hoteisiin. "En, en. En ajatellu hosua sillä tai mitään" poika vakuutti soturin varoittaessa avuliaasti miekan terävyydestä, kuitenkin huojahtaen heti perään hieman epämääräisesti pitkän terän ollessa kuitenkin hankala tottumattoman kannateltavaksi. Tosin pienen "oho" -kommentin ja pikaisen korjailun jälkeen se sentään löysi miekalle jonkinlaisen tasapainon edes kolhimatta tätä mihinkään tai telomatta ketään muutakaan, kaikkien onneksi. Mutta vaikka miekka ei tuntunutkaan kommentoivan mitään koko aiheeseen ei kulunut kauaakaan että tämä taisi kuitenkin olla varsin perillä siitä mitä oli meneillään.
Pian hohtavaa Kehränterää tasapainotteleva Spyrokin taisi tulla hyvin tietoiseksi siitä että vaikka mitään ei varsinaisesti tapahtunutkaan oli miekka silti hyvin outo pidellä. Jokin tuntui tässä varsin kummalliselta ja pojan kulmat rypistyivät tämän tajutessa miekan suorastaan painostavan vahvan läsnäolon. Jos siitä aikaisemmin oli ollut jotain epäilyksiä, taisi nyt viimeistään olla selvää että ase ei ollut vain pala hohtavaa metallia vain jotain... elävää. Ja voimakasta. Jotenkin järjen vastaisesti purppuratukka olisi voinut vannoa tuntevansa tämän suorastaan... tuijottavan ja arvioivan, vaikka tämä päällepäin oli edelleen samaa mitäänsanomatonta ja peräänantamatonta metallia. Ehh... oli mitä ikinä olikaan, tämä oli kyllä ehdottomasti sitä "jotain outoa" mikä oli omiaan saamaan Spyron heti jokseenkin varpailleen... mutta vaikka olikin uhannut lykkäävänsä mokoman heti takaisin jos tämä alkaisi näyttää epäilyttävältä, ei miekka kuitenkaan tehnyt mitään mikä sai pojan epäröimään. Aineettoman tuijotuksen käydessä hiljakseen entistä intensiivisemmäksi nulikka liikahti epämukavasti siirtäen (ainakin kuvainnollisesti) niskavillojaan kapineelle pörhistellen kapineen kauemmas itsestään, samalla kun vilkaisi malttamattomasti hiustensa kanssa askartelevan Galdin suuntaan. Syystä, josta se ei oikein ollut itsekään varma purppuratukka alkoi pelätä miekan saattavan jotenkin nähdä jotain mitä tämän olisi pitänyt, mikä sai sen kiristämään melkoisesti hampaitaan. Ennen kuin se ehti kuitenkaan tuohtua moisesta ahdistelusta tämän enempää, tuntui Kehränterä viimein kyllästyvän. Ilman varoituksia tai selityksiä painostava tuijotus vain katosi (ilman että niitä odotettuja hampaitakaan ilmaantui mistään), saaden jännittyneesti Galdin ja terän väliä vilkuilevan purppuratukan räpäyttämään silmiään yllättynenä ja jäämään tuijottamaan nyt hieman himmeämmin hohtavaa terää varuillaan ja jokseenkin ymmällään. Eh, mitä kapine sitten ikinä olikaan puuhannut, niin kaiketi se ei ainakaan tainnut aikoa hermostua hänelle, vaikka pieneen päätään nostavaan helpotuksentunteeseen sekoittui myös pieni tökkivä aavistus ettei miekka jotenkin pitänyt häntä huomion arvoisena... Minkä kaiketi olisi voinut tulkita positiivisenakin asiana. Varmaankin.
Hetkeksi varuillaan ja hieman hämmentyneenä Kehränterää jälleen kyräilemään unohtunut Spyro ei ollut huomannut Galdin alkavan olla hiljakseen valmis, vaan hätkähti hieman yllättyneenä kun tämä puhui hiustensa solmimisen lomassa. "Ehh? Mitä?" se töksäytti hölmistyneenä kaiketi kritiikkiä odottamatta kääntäen huomionsa soturiin ennen kuin vilkaisi pienellä viiveellä käsivarsiaan. Neuvo oli selvästi onnistunut nappaamaan sen hieman yllätyksellä mutta kuitenkin se päätyi kohta korjaamaan hieman asentoaan mielestään oikeampaan suuntaan vaikka miekka saikin jälleen ohimennen jokseenkin varovaisen silmäyksen pojan taitaessa olla vieläkin vastahakoinen tuomaan sitä kovinkaan paljoa lähemmäs. Ase oli kuitenkin nyt rauhoittunut ja vaikka tätä pitkin hampain pitelikin ei nulikka sentään ollut halukas vain viskaamaan tätä pelkurimaisesti käsistään näin vain kun joku oli näkemässäkin. Onneksi tämä olikin alun hämmingin jälkeen käynyt paljon helpommaksi pidellä ja Spyrokin saattoi kapineen tiukalta vahtimiseltaan kääntää suuremman osan huomiostaan Galdiin, päätyen kallistamaan hieman päätään tämän sanoille kun mies jakeli neuvoja käsillään elehtien. "Niin mutta... pakkohan se on käsillä. Kun se on niissä kiinni" se huomautti mielestään loogisesti, katsahtaen myös lattialla lojuvia hajonneita luurankoja kun mieskin teki niin. "...varmaan vaan hyvä. Jos olis muistaneet niin tuo olis varmana aika... kamalaa" poika totesi hetken synkeän hiljaisuuden jälkeen levottomana saaden kylmiä väreitä niskaansa jo vain palasiksi hakattujen otusten katselusta. "Ehh. Vaikka onhan se kyllä ihan noinkin" kiirehdittiin kuitenkin lisäämään, kunnes Spyro nosti nopeasti katseensa luurangoista Galdiin tajutessaan pienellä viiveellä tämän saaneen kuontalonsa lähes taltutettua. Luurangot olivat lopulta kaikkea muuta kuin mukavaa katseltavaa saati mietittävää, varsinkin nyt. "Oletko jo valmis?" tiedusteltiinkin jokseenkin malttamattomasti, purppuratukan tuskin laittamatta yhtään pahakseen päästessään eroon pitelemästään miekasta. Tämä, ja varsinkin äskeinen painostava tunnelma aiheuttivat myös melkoisesti kylmiä väreitä vaikka mitään ei enää tapahtunutkaan, mutta kaiketi hommasta oli toistaiseksi selvitty kunnialla. Ei kai auttanut kuin toivoa että hommat sujuisivat samaan tapaan jatkossakin... kammiossa odottavat ovet eivät ainakaan olleet käyneet yhtään vähempää pahaenteisiksi tällä välin.
|
|
|
Post by submarine on Dec 9, 2013 21:31:33 GMT 3
Spyro ei tuntunut varsinaisesti lämpenevän miekkaneuvoille, eikä Gald toisaalta voinut sitä juuri ihmetelläkään. Eh, niin paikka kuin poikakaan eivät tainneet olla sopivia oppituntiin siitä, miten jostakusta tehtiin selvää ja selvittiin samalla hengissä itse miekan kanssa. Pitäisi kaiketi vain keskittyä olennaiseen. Eikä Spyrokaan varsinaisesti vaikuttanut erityisen vakuuttuneelta hänen neuvoistaan. Eipä tällä kaiketi ollut syytäkään. Jos onni olisi myötä, tämän ei koskaan tarvitsisi käyttää yhtäkään miekkaa. Elämä ase kourassa oli, pakko myöntää, kaikkea muuta kuin hohdokasta. Mutta jotkut eivät voineet valita... ja toiset eivät voineet olla valitsematta. Soturi löysi miekkansa, haluttiinpa sitä tai ei. "Mmh. Mutta jos sinun miekkaa puristavat kätesi hakattaisiin irti, ne eivät löisi yhtään ketään", Gald tokaisi jossain määrin napakasti ajatuksissaan, palatessaan mietteistään kun poika tohti epäillä hänen neuvojaan. Se synnytti jokseenkin kiusallisen hijaisuuden, joka sai hänet nopeasti päästämään epämääräisen äännähdeyksen ja vilkaisemaan toiseen. "Siis... en minä niitä aio irti hakata. Tai varmaan kukaan. Mutta ne pitävät vain siis kiinni siitä ja siirtävät sitä. Kaikki muu tulee ruumiista", lisättiin jokseenkin kiusaantuneen hankalasti. Äskeinen ei todellakaan ollut kuulostanut välttämättä erityisen hyvältä. Käsien irti hakkaamisesta selittämistä keskenkasvuisille... eh, vaikka toisaalta, hän itse oli saanut kuulla reilusti pahempaakin siinä iässä. Kukaties Spyrokin. "Todennäköisesti. Jos ne oikeasti taistelisivat, niin... en tiedä. Niillä on aika vähän mitään helposti rikottavaa. Tai siis, tavalliselle miekalle", Gald vastasi, kun huomio kääntyi miekan pohdiskelusta maassa nököttäviin luurankoihin hänen suureksi helpotuksekseen, potkaisten taas saappaankärjellään maassa lojuvia luita. Kukaties olikin parempi vain miettiä itse tilannetta joka oli edessä, ei mitään sen mutkikkaampaa. "Kehränterä kyllä rikkoi niitä", mies huomautti lisäyksentapaisena, vilkaisten Spyron pitelemää asetta ohimennen. Siinä se yhä hehkui, kiistämättömän totena.
Hetkiseksi Gald unohtui tuijottamaan mahtavaa maagista asetta, ennen kuin äkkiä havahtui Spyron äkilliseen tiedusteluun hänen valmiudestaan. Aavistuksen yllättyneenä hän vilkaisi tähän ennen kuin tajusi täysin mistä oli kyse, mutta oivalsi sitten. "Jaa, niin. Kyllä. Melkein... valmis", mies vastasi, kiertäen melkeinpä unohtuneen narunpätkän valmiiksi kiskomansa poninhännän ympärille ja vetäisten siihen nopean solmuntapaisen. Hän veti kokeilevasti kätensä pari kertaa sen läpi. Kyllä, se kaiketi kestäisi. Eh, vaikea sanoa ilman peiliä ja tällaisessa paikassa, mutta kukaties hän näytti hieman järkevämmältä muutenkin. Ainakaan kuontalo ei tunkisi silmille. "Eh. Pitäisi kaiketi tosiaan leikata tämä vain pois. Mutta joistain asioista on vaikea luopua", Gald tokaisi, kiskaisten vielä kertaalleen uudesta poninhännästään, ennen kuin vilkaisi jokseenkin malttamattomana odottelevaan Spyroon. Sitten, hymähtäen kevyesti, hän ojensi kätensä. "Noniin, voit antaa sen pois. Vaikka ilmeisesti selvisitkin hengissä tästä", hän tokaisi pojalle, vilkaisten uudelleen tämän pitelemää miekkaa. Jos totta puhuttiin, hän oli jopa jossain määrin halukas ottamaan sen takaisin, eikä vain koska se oli miekka ja he olivat tällaisessa paikassa. Siinä oli jotain enemmänkin. Varsin ilmiselvästi, ottaen huomioon että se pystyi aivan itse kertomaan sen. Ja vaikka aika varmasti olikin väärä siihen, ei hän voinut olla olematta jokseenkin tohkeissaan moisesta aseesta. Vaikka Spyro ei nyt sitä arvostanutkaan.
Saatuaan miekan takaisin itselleen, jos Spyro nyt ei jotenkin yllättäen päättänyt yhtäkkiä haluavansa kaikesta huolimattakin pidellä kapistusta itsellään, suoristautui Gald mietteliäästi, heilauttaen asetta punnitsevasti kerran tai kaksi kädessään samalla, kun vilkaisi ympärilleen, myös ja eritoten edessäpäin häämöttävään kammioon. "Eh. Olisi ollut mukava jos näiden kammotusten varusteet olisivat vielä käyttökelpoisia. En tosiaankaan tiedä mikä tuolla olettaa", Gald mutisi melkeinpä itsekseen, silmäillen luurangoista jäänyttä sekalaista luukasaa, josta pilkisti sieltä täältä ikivanhoja panssarin osia. Sitten hän kohotti sumeilematta toisen jalkansa, ja tallasi lujaa seinänviereen kierähtäneen kypärän päälle. Se murtui saappaan alla suorastaan surullisen helposti, painuen rusahtaen lyttyyn kuin hädin tuskin kasassa pysyvä, melkeinpä puhkiruostunut kypärä ainakin. Se kirvoitti soturista tuhahduksen. Olipa kivinen kammio kuivempi tai ei, se oli kaukana ajalta suojatusta. "Ei, näiden kanssa olisi vain ja ainoastaan hidas. Yksikään kunnon isku tuskin edes hidastuisi tästä romusta", Gald lopulta tokaisi, pudistaen päätään. Ilmeisesti pitäisi jatkaa tällaisenaan, menipä miten meni. "No, kaipa tähänkin asti on selvitty. Tule, katsotaan josko jokin näistä ovista johtaisi... johonkin", hän lopulta tokaisi, vilkaisten Spyroon ennen kuin astui jossain määrin varovaisesti luurankojen jäännösten ylitse, suunnaten kohti niiden kammiota. Kaikkialla oli nyt varsin hiljaista, kukaties arveluttavissakin määrin. Tai sitten vain sopivasti. Ainakin sopivammin kuin hampaitaan kalisuttavien luurankojen keskellä.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 11, 2013 18:41:23 GMT 3
((Pahoittelut pienestä sekavuudesta.))
Kaiketi Galdin neuvoissa olisi saattanut olla hieman toivomisen varaa päätellen siitä kuinka tämän toteamus irtokäsistä sai jälleen lähinnä kyseenalaisen pään kallistuksen Spyron suunnalta. Mutta vaikka päätyikin taas räpyttelemään silmiään tälle poika katsahti kuitenkin (asiaankuuluvasti hieman kyräillen) pitelemäänsä miekkaa pohtivasti kunnes kohautti hieman olkapäitään, kaiketi järkyttymättä suuremmin irtokäsipohdiskeluista. Mitä luultavimmin tämä ei ollut pahinta mitä se oli kuullut, vaikka ajatus tuskin ymmärrettävästi innostaisikaan jos joku päättäisi yrittää jotain tällaista käytännössä. "Ehm. No. Ei kyllä" se myötäsi aavistuksin epävarmasti, osaamatta olla eri mieltä siitä että irtokädet tuskin tekisivät itse mitään, mutta saattoi olla että se jopa ymmärsikin jotain mitä mies yritti selvittää hieman asiaa pyöriteltyään. Ainakin se nyökäytti lopulta hieman päätään, kenties muullekin kuin irtokäsien omatoimisuudelle. Toivottavasti. Varsin pian jaloissa lojuvat luurangot vetivät kuitenkin huomion puoleensa kaikessa ikävyydessään, Galdin pohdiskelujen saadessa Spyronkin vilkaisemaan kappaleiksi hakattuja otuksia jälleen epämukavasti. "No juu. Eh, tai muutenkin. Jos ne olis tajunnu jotenkin mitä niille on tapahtunu" poika lisäsi, siirtäen katseensa kuitenkin pian muualle haluamatta varsinaisesti ajatella liian tarkkaan sitä, mikä ikinä olikaan nostanut ruumiit takaisin jaloilleen. Halusi tai ei, olisi kaiketi pakko olla tyytyväinen Kehränterän löytymisestä... Spyron oli pakko jälleen laittaa merkille soturin arvostava katse hohtavan esineen suuntaan ja hetken epäröityään sekin myhähti hieman epämääräisen myötäävästi, mutta kaikesta päätellen oli tuskin pelkoa että purppuratukka päättäisikin omia miekkaa itselleen ottaen huomioon kuinka pian tämä oli tiedustelemassa Galdin edistymistä pistäessään merkille tämän alkavan näyttää valmiilta hiustensa sitomisessa.
Se seurasi hieman kärsimättömästi liikehtien mutta sentään hoputtamatta vierestä kun haukansilmäinen mies viimeisteli poninhäntänsä yrittäen pidellä miekkaa parhaansa mukaan paikallaan, kunnes soturi viimein totesi olevansa valmis vaikkakin hieman hiuksiaan manaten. Purppuratukka vilkaisi tätä hieman uteliaasti oman varsin sekavan kuontalonsa alta Galdin tokaistessa ettei halunnut luopua hiuksistaan vaikka ilman olisi saattanut olla helpompi, mutta havahtui pian miehen ojentaessa kätensä ottaakseen viimein miekan takaisin. Poika ei suuremmin viivytellyt vaan ojensi aseen helpottunein elkein, vaikkakin hieman luimistellen miehen tokaistessa että hyvinhän tästä oli selvitty hengissä. "Äh. No juu. Mutta se... tuijottaa. Jotenkin. Se on... outoa" se töksäytti kirskauttaen hieman hampaitaan kapineelle samalla kun vetäisi kätensä nopeasti takaisin hieraisten näitä ohimennen pitkän terän kannattelun jäljiltä, kuitenkin silmäten miekkaa epämääräisesti. Niin älyttömältä kuin lause tuntuikin, ei nulikka lopulta osannut kuvata asiaa tämän paremmin, mutta jostain syystä asia ei tuntunut häiritsevän Galdia lähellekään yhtä paljon. Jos ollenkaan. Ainakin mies tuntui olevan lähinnä mielissään saadessaan kyseenalaisen aseensa takaisin.
Spyro taisi kuitenkin katsoa tällä kertaa parhaaksi antaa suuremman kyräilyn olla astahtaen vain vaiti askelen kauemmas miehen heilauttaessa asetta mietteliäästi, katsahtaen myös itse ympäri kammiota sekä täällä lojuvia luisevia sotureita varusteineen kun toinenkin teki näin... tosin sen sijaan että olisi löytänyt jotakin hyödyllistä edesmenneiden ruhojen päältä joutui soturi pettymään muinaisten panssareiden osoittautuessa pilalle hapertuneiksi. Poikakin irvisti hieman kun maahan pudonnut kypärä rusahti alas polkaistun saappaan alla lyttyyn ilman suurempaa vastusta, kiertäen katseellaan jokseenkin pessimistiseen sävyyn muutkin panssarin kappaleet. Ikävä kyllä poika ei tainnut saada silmiinsä mitään sen toimivampaa kuin Galdkaan, kaikki varusteet näyttivät jopa harjaantumattomaan silmään hyvin kärsineiltä. "Hitto... Näyttäis että kaikki on yhtä huonossa kunnossa. Tuuria että täällä on yhtään mitään mikä ei ole hajalla" poika puuskahti itsekin tönäisten huomattavasti varovaisemmin yhtä Kehränterän halkaisemaa rintapanssaria ennen kuin kumartui ohimennen poimimaan ruman, mutta sentään käyttökelpoisen nuijansa maasta. Ei kai siitä päässyt mihinkään, näillä oli tultava toimeen ja oltava kiitollinen että edes pari toimivaa asetta oli löytynyt... joista toinen näistä tosin oli aivan omaa luokkaansa. "....vaikka kai ihan hyvä että noilla ei ollut kunnon panssareita päällä" se ei voinut olla lisäämättä hetken mietittyään, katsahtaen panssareineen kaikkineen lähes kahteen osaan isketyn kalmon suuntaan. Se vielä olisi puuttunut... vaikka vielä ei varsinaisesti tiedettykään miten Kehränterä puri metalliin, mutta normaalin miekan sotisopa ainakin pysäytty ikävästi.
Galdin viimein ilmoittaessa että oli aika jatkaa matkaa valpastui jokseenkin pälyilevä Spyrokin pian, pojan nyökätessä hieman empivästi ja suoristautuen hieman ennen kuin kääntyi seuraamaan levottomasti luurankojen jäännösten läpi kahlaavaa soturia. Varsinkin äskeisen välikohtauksen jälkeen pahaenteisten ovien lähestyminen uudestaan tuntui varsin epäilyttävältä... Huoneessa retkottaneista luurangoista tuskin olisi enää vaaraa mutta silti poika ei voinut olla vilkaisematta hyvin epäluuloisesti yhtä liikkumatonta hirviötä astuessaan tämän jäänteiden ylitse. "Ehm. Tuota. Ei kai me voida vaan... mennä sisään? Entä jos tapahtuu taas jotain kun niihin koskee? Tai siis, en koskenu äskenkään, mutta... Jos siellä on lisää ansoja tai jotain?" se huomautti vilkaisten ovia varuillaan ennen kuin silmäsi edellä kulkevan miehen kantamaa hohtavaa miekkaa. "...tuo taisi tietää siitä äskeisestäkin?" huomautettiin viimein varautuneesti hetken punninnan jälkeen, pojan kaiketi arvellessa miekan saattavan olla perillä muistakin haudan asioista. Ainakin tämä oli varoittanut ovista äsken, vaikkakin aavistuksen liian myöhään purppuratukan makuun. Hän ei ollut vieläkään aivan varma mitä oli tehnyt saadakseen luurangot äkkiä hyökkäämään, mutta mistä sitä tiesi mitä muuta vielä voisi tapahtua vaikka nämä hirviöt eivät enää ylös pääsisikään... Toivottavasti.
|
|