|
Post by spyrre on Oct 21, 2013 15:54:15 GMT 3
Siitä ei päässyt mihinkään että tilanne alkoi hetki hetkeltä vaikuttaa entistä huonommalta. Oli kasa kuivuneita lihaksia, luita ja halkeillutta nahkaa tai ei, osoitti otus silti aktiivista määrätietoisuutta mitä moisella raadolla ei olisi pitänyt olla ainakaan jos Spyrolta kysyttiin, vaan kaulaansa uponneesta veitsestä huolimatta kalmo ei tuntunut häiriintyvän paljoakaan. Hädissään poika yritti jopa vääntää terää parhaansa mukaan, saamatta kuitenkaan palkkiokseen oikein mitään muuta kuin lisää hampaiden louskutusta ja entistä enemmän kipua käsivarressaan. Äkkiä pimeydestä kuitenkin astui toinen hahmo, joka kuitenkin toisen kalmon sijasta paljastui nopeasti jokseenkin raivostuneeksi Galdiksi. Kenties luvassa oli sittenkin hieman valoisampikin tulevaisuus kuin nälkäisen ruumiin ateriaksi joutuminen kun mies tarrasi otukseen tempaisten tämän sitten voimalla irti... ja kaikesta päätellen niskoilleen lattialle. Ehdittyään vasta tajuamaan hirviön kadonneen kimpustaan Spyro kavahti kauemmas pyrkien hätäisesti ylös, tosin saaden pian silmiinsä nyt liikkumattoman ruumiin luota jaloilleen kömpivän Galdin. Äärimmäisen epäluuloisesta pälyilystä huolimatta kalmo ei tuntunut kuitenkaan tekevän enää mitään pojan vetäessä viimein syvään henkeä tämän huomatessaan, jääden enemmän tai vähemmän tolaltaan haukkomaan hetkeksi henkeään istuallaan pölyisellä, multaisella lattialla.
"Onko se kuollut? Se... ei välittäny mitään vaikka..." se tivasi äärimmäisen epäluuloisesti irrottamatta katsettaan vääntyneestä raadosta kunnes havahtui Galdin kysymykseen. Tämä sai viimein jonnekin adrenaliinin alle jääneen jomotuksen palaamaan mieleen nulikan ähkäistessä hieman nostaessaan pureskellun kätensä vilkaistakseen tätä itsekin tarkemmin. "Ähh. Juu. En ehtiny mihinkään kun se vaan... tuli jostain" poika puuskahti hieman sekavasti irvistäen riekaleiksi revitylle veriselle hihalleen, yrittäen sitten kivuliaasti hampaitaan kirskauttaen painaa toisen hihansa tummaa verta tippuvan haavan peitoksi. Otus oli kieltämättä jättänyt jälkeensä melkoisen pureman saastaisilla hampaillaan ja tämä tuntui varmasti kaikkea muuta kuin mukavalta... mutta jos tästä piti jotain hyvää hakea, ainakaan hirviö ei ollut ehtinyt päästä käsiksi mihinkään hengenvaaralliseen vaikka tämän kynnetkin olivat jättäneet jälkeensä muutamia ikäviä raapaleita. Kokoiltuaan hetken itseään ja tasattuaan hengitystään alkoi Spyrokin päästä pian tarpeeksi ajan tasalle vilkuillakseen enemmänkin ympärilleen kyseenalaisessa kammiossa. Se kiersi paikan katseellaan vilkaisten myös jokseenkin hämmentyneesti siristellen ylös yllättävän korkeaan kattoon, josta hailakka päivänvalo kajasti kahdesta montusta, kuitenkin liian ylhäällä saavutettavaksi. Tai näin ainakin olisi luullut, mutta jotenkin maan uumenissa piileksineet otukset olivat kuitenkin pystyneet puskemaan maan läpi, ja.... ehh. Jotenkin?
"Miten hitossa ne oikein ylettyi...." aloitettiin hämmingissä ylös kuikuillen kunnes nulikka veti henkeä viimeistelemättä kysymystään johon tuskin olisi tähän hätään järkevää vastausta, kääntäen huomattavasti mielummin ajatuksensa johonkin konkreettisempaan tämän sijasta. Tilanne oli jo aivan tarpeeksi sekava muutenkin... ehkä oli parempi olla pähkäilemättä tätä liikaa tähän hätään, pääkoppaa alkoi jomottaa jo muutenkin ihan tarpeeksi. Kuin aavistaen nulikan seuraavan kysymyksen, vaikka moinen tuskin oli edes kovin vaikea arvata, vastasi Gald jo tähän ennen kuin tämä ehti edes ilmoille saaden Spyron kääntämään levottomana huomionsa suuntaansa. Mikä kammio sitten ikinä olikaan, tämä ei varmasti ollut hyvä paikka jäädä vetelehtimään... vaikka tuloreitti taisi melkoisen selvästi olla poissa laskuista. "Ei kyllä... mutta pakkohan täältä on joku reitti ulos olla. Mikä hitto tämä sitten onkaan. Kaikki haisee ihan kuolleelta" poika murahti hampaidensa lomasta, alkaen pian kömpiä varovaisesti jaloilleen. Huolestunut katsahdus Galdin suuntaan paljasti soturin olevan sentään pääasiassa kunnossa vaikkakin arvattavasti nyt vielä astetta enemmän kolhittu, mutta ainakin äskeisestä päätellen vielä varsin liikkuvassa kunnossa. Katse kääntyi jälleen varuillaan maahan iskettyyn kalmoon kunnes löysi toisenkin vastaavan retkottavan vähän matkan päässä hämärässä aivan yhtä liikkumattomana. Levoton poika mittaili näitä jokseenkin vaikuttuneena, hätkähtäen kuitenkin hiukan Galdin äkkiä kiirehtiessä eteenpäin kuin huomanneena jotain. "Mitä nyt?" poika töksäytti epäluuloisesti ottaen askelen taaemmas kai jo lähes epäillen uuden hirviön ilmaantuvan jostain hetkellä millä hyvänsä, soturin kuitenkin kumartuessa penkomaan jotain ympäriinsä lojuvan epämääräisen rojun seasta ennen kuin vetäisi esiin... nuijan? Hetken Spyrokin tihrusti kapinetta yllättyneenä, kunnes nielaisi hieman ja nyökkäsi toisen toteamukselle. Hänkään ei varsinaisesti osannut suhtautua kovin suurella luottamuksella siihen mitä epämääräisessä kammiossa saattoi vielä piillä siitä huolimatta että nyt toistaiseksi paikka näytti rauhalliselta... vaikkeikaan tippaakaan vähempää pahaenteiseltä. Ainakin Galdilla oli nyt taas jotain kättä pidempää kaiken varalta, ainakin Spyron silmään kapine näytti lohdullisen jämäkältä. Mutta se ainakin oli selvää että tänne ei kannattanut jäädä.
"Onneksi täällä oli edes jotain... kaikki muu näyttää vaan romulta" nulikka pohti astellessaan varuillaan lähemmäs kimppuunsa käynyttä kalmoa kumartuen sitten tätä ensin kengällään tönäistyään vetäisemään hieman vaivalloisesti hyödyttömäksi osoittautuneen veitsensä irti tämän vääntyneestä kaulasta terveellä kädellään. Liike sai sen irvistämään jälleen hieman, tosin puoliksi maatuneesta otuksesta nouseva haju oli varmasti yksi osasyyllinen tähän, pojan ottaessakin kiireesti jälleen etäisyyttä. Veitsen terää katsahdettiin epäluuloisesti Spyron pistäessä hämmennyksekseen merkille ettei tässä tainnut näkyä varsinaisesti edes verta ennen kuin se kuitenkin lykkäsi kapineen pienen epäröinnin jälkeen takaisin tuppeensa. "Pakko olla jotain hiton noitatemppuja" levoton poika myötäsi kireästi siirtyen hiljakseen jännittyneenä kohti Galdia mittaillen myös paikkaa tarkemmin katseellaan. "Luuletko että noita... otuksia on enemmän? Hitto, ei mikään ihme etteikukaan halua muutenkaan tulla tänne jos täällä hiton paikassa on tällaisia!" Tämä puuskahti jääden sitten silmiään tunkkaisessa hämärässä siristäen tuijottelemaan epäluuloisesti kammion perällä romun lomassa erottuvaa mustaa hahmoa, joka näytti epäilyttävästi alas viettävältä käytävältä. Kuten Galdkaan, ei Spyrokaan näyttänyt suuremmin innostuvan tästä, mutta vaikka kirskauttikin hampaitaan vastahakoisesti ei paikasta yksinkertaisesti tuntunut löytyvän mitään muuta tämän lisäksi kuin romua, huoneen keskellä pönöttävä epäilyttävä kivi sekä liian korkealla kajastavat kuopat, vaikka näitä kaikkia silmättiinkin lähes epätoivoisesti.
"....tuokaan ei taida viedä ulos. Menee väärään suuntaan." Nulikka arveli liikahtaen levottomana mutta astahti kuitenkin kohta varovaisesti hieman lähemmäs kuin yrittäen nähdä oliko käytävässä mitään muuta kuin pimeyttä. Vaikutti kuitenkin uhkaavasti siltä ettei kaksikolla tainnut vastahankaisuudestaan huolimatta olla paljoa vaihtoehtoja, elleivät nämä aikoneet vain jäädä istumaan maasta kohoavan epäilyttävän kivenjärkäleen juurelle.
|
|
|
Post by submarine on Oct 22, 2013 3:59:08 GMT 3
Tässä sitä nyt oltiin. Galdin oli pakko myöntää, että vaikka hän oli tullutkin nähneeksi jo jotakin mielenkiintoistakin matkoillaan, oli hän nyt melkoisen neuvoton. Toki kammottavista, ikivanhoista haudoista joissa vaani ties mitä hirvityksiä kuuli aina silloin tällöin. Yleensä ne olivat enemmänkin huhuja kuin mitään muuta. Ja hyvällä syyllä, harva kun selvisi sellaisesta hengissä kertomaan omakohtaisia kokemuksiaan. Yleensä ainoa neuvo joita edes tällaisia itse nähneet antoivat oli pysyä mahdollisimman kaukana. Ja tässä sitä nyt oltiin, hautaholvissa jossa kuolema ja synkkä taikuus suorastaan hyökyivät päälle, ja ainoa suunta näytti pahaenteisesti olevan alaspäin. Kukaties Gald alkoi pikkuhiljaa tajuta tilannetta, mutta se ei millään tavalla kyllä lohduttanut. "Mitä? Niin, tämä. Eh, onhan se kai parempi kuin pelkkä veitsi", Gald vastasi Spyrolle havahtuessaan aavistuksen säpsähtävästi mietteistään, kun poika totesi heidän olevan onnekkaita kun käteen osui edes jotakin. Pakko myöntää, nuijan paino oli huomattavasti lohdullisempi kuin tikarin terä tässä kohtaa. "Niin no. En halua päästää noita yhtään lähemmäs kuin on pakko", soturi lisäsi, heilauttaen lyömäasetta kädessään kevyesti, punniten. Ase vaikutti pitkälti seremonialliselta, hämyisessä kammiossakin saattoi erottaa, että sen pää oli valettu ihmispään muotoon. Irvistävään sellaiseen. Kukaties se ainakin palvelisi tarkoitustaan nyt jos ei muuta. Ohimennen Gald tuli vilkaisseeksi melkeinpä punniten ruumiiden suuntaan, yrittäen arvioida niitä. Loppujen lopuksi oli varsin hämmentävää, miten paljon luonnollisempia täysin hirvittävät ja kaiken järjen vastaiset kammotukset olivat kun ne olivat liikkumatta ja kuolleita, kuten ruumiiden kuuluikin olla. Nyt ne olivat vain... ruumiita. Vanhoja ruumiita. Eikä niissä ollut mitään erityistä tai mielenkiintoista. Eikä ainakaan mitään minkä huomioiminen olisi voinut auttaa siltä varalta että täällä oli lisääkin niitä...
Gald säpsähti aavistuksen verran uudelleen kun Spyro äkkiä lausui ääneen sen, mitä hänkin oli juuri pohtinut. Hänen suunsa vetäytyi tiukaksi viivaksi, ennen kuin soturi vilkaisi kohti kammion toisella reunalla häämöttävää synkeää tunnelia. Hetkeen hän ei ollut aivan varma halusiko vastata, mutta loppujen lopuksi oli kai pakko myöntää lopputuloksia olevan vain yksi. "Tämä on hiukkasen iso paikka kahdelle tällaiselle. Tämä taitaa olla jokin... hauta. Kai. Jonkun hauta. Joskus kauan sitten kun tuolla metsässä vielä oli ihmisiä. Tai jotakin. Johon on haudattu sitten muitakin. Tai jotakin sellaista", Gald lopulta mutisi, huokaisten syvään. Hän katui heti sitä, kun henkäys eltaantunutta, huonoa ilmaa täytti hänen keuhkonsa. Sitä taisi tosin olla luvassa melkoisesti lisää. "Mutta. Jos tämä on tänne kaivettu ja tarkoituksella täytetty, niin jostain ne ovat sisään tulleet", lisättiin hetken perästä, aavistuksen varovaisemmalla positiivisuudella. Kukaties vielä oli toivoa, vaikka kaikki miehen (kuten eittämättä pojankin) vaistot käskivät vaikka sitten kasaamaan ruumiista jollain ilveellä kasan ja kiipeämään pakoon takaisin valoa kohti. Se vain ei tainnut olla mahdollista viakka kuinka yrittäisi.
"Mmh. Väärä suunta, mutta täällä ei ole muitakaan. Kukaties tuolla jossain on jokin ulospääsy. Eivät ne ole tämän kautta voineet tätä tehdä. Toivottavasti", Gald vastasi Spyronkin kyräillessä nyt tunnelia edessäpäin. Jokin takaraivossa kyllä ikävästi huomioi, ettei moinen melkein avoin aukio voinut olla merkityksetön, kuten ei odotettuakin pidempi kivipaasikaan, mutta juuri nyt ei ollut aika ajatella sitä. "Tai sitten siellä on vaikka... ehjiä kalusteita. Tai jotakin jonka päältä voi edes kiivetä ulos", lisättiin yrityksenä vakuuttaa, ehkä eniten häntä itseään, siitä että tästä vielä päästäisiin. "Pysy minun takanani. Ne ovat hitaita, hyvällä tuurilla saan iskettyä niitä maihin ennen kuin ehtivät edes päälle. Mutta jos on pakko tehdä jotain, niin potki niitä jalkoihin tai jotakin. Olet nopeampi ja vikkelämpi, älä päästä niitä iholle", soturi neuvoi parhaansa mukaan poikaa, nyhtäen samalla varsin näkyvästi nuttunsa toista hihaa. Hetken yrittämisen jälkeen se repesikin risahtaen irti ompeleistaan, jättäen soturin toisen käsivarren paljaaksi. Kyynärään yltävää puolihihaa ojennettiin pojalle. "Siinä. Sido tuo haava, ettei se vuoda tai likaannu enempää. Pitää hoitaa se kun päästään pois täältä, mutta ainakin jotain", selitettiin nopeasti. Gald oli eittämättä aivan yhtä kauhuissaan ja kammoksui tätä koko tilannetta aivan yhtä paljon kuin Spyrokin, mutta hänet oli koulutettu soturiksi. Ja soturin kuului hallita tilanne ja toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Varmista, toimi. Kaikki muu sai nyt odottaa.
Valmistauduttuaan noin nyt niin paljon kuin tässä saattoi edes valmistautua, kääntyi Gald kohti tunnelia. Siellä se vain häämötti, kuin kammottava kita valmiina ahmaisemaan ne hölmöt jotka sinne astelisivat. Mutta muita mahdollisuuksia ei sitten ollutkaan, kuin olla hölmö. Päästäen mahdollisimman sisukkaan puhahduksen Gald tunki kätensä vyölaukkuunsa, tonkien sieltä jotakin. Oikeastaan ainoan mitä siellä oli hänen käyttörahakukkaronsa lisäksi. Ja juuri nyt rahalla ei ainakaan ollut mitään tekoa. Jollakin muulla kylläkin tässä pimeydessä, jota hänen silmänsä eivät läpäisisi millään. Tuskin Spyronkaan, ellei tämä sitten ollutkin odottamattomampi kuin olisi voinut... noh, odottaa. Olipa miten oli, löysi hän pienellä haeskelulla etsimänsä ja nosti sen näkyviin. Soturi puristi esiin vetämässään kädessä suunnolleen sormen mittaista, aavistuksen paksumpaa, prismamaista kristallia joka oli hiottu tasareunaiseksi. Se välähteli häilyväisessä valossa hänen sitä pyöritellessään. "Tiesin, että tästä olisi vielä hyötyä. Meillä kun ei ole soihtuja", mies tokaisi, ennen kuin kohotti kapistuksen huulilleen ja kuiskasi kuulumattoman, melkein äänettömän sanan sille. Melkein heti se alkoi hohtaa, ensin himmeästi mutta nopeasti varsin kirkkaasti. Oikeastaan kirkkaammin kuin soihtu, ja tasaisen häilymättä. Silmiään räpytellen Gald siirsi sen pois niiden lähettyviltä, ennen kuin ojensikin yllätäen sitä Spyroa kohti. "Kanna sinä tätä. Minulle jää vapaat kädet, jos noita vaanii lisää täällä. Älä huoli, se ei kuumene", hän neuvoi poikaa, odottaen että tämä tarraisi kristalliin, ennen kuin vilkaisi uudelleen kohti tunnelia. Tässä sitä nyt oltiin...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 22, 2013 15:23:50 GMT 3
Spyrokin silmäili hetken Galdin poimimaa irvistelevää nuijaa tämän esitellessä asetta. Kapine näytti likimain yhtä pahaenteiseltä kuin koko paikkakin, josta tosin ei voinut yllättyä, kaipa se oli likimain odotettavissa että näin epämääräiseen paikkaan tuskin haudattaisiinkaan mitään muuta kuin epämääräistä tavaraa... tai ainakin tämä oli täysin loogista epäluuloisen pojan mielestä. Ei kai auttanut kuin toivoa että ase ulkonäöstään huolimatta ajaisi kuitenkin asiansa. Ei sillä, että valinnanvaraa olisi oikein ollut... Kuten ei senkään suhteen mitä seuraavaksi olisi ilmeisesti pakko tehdä. Eh, ainakin Gald tuntui ainakin tietävän millä nämä otukset sai kuolemaan näiden sitkeydestä huolimatta, Spyrokin pohti vilkaistessaan itsekin ohimennen miehen keralla kahteen liikkumattomaan hahmoon. Kumpikaan näistä ei onneksi näyttänyt olevan enää aikeissa tehdä mitään huolimatta siitä että kaiken järjen mukaan näiden ei kyllä olisi pitänyt liikkua alunperinkään. Pieni irve käväisi jälleen nulikan kasvoilla soturin todetessa hetken emmittyään että näin vähällä kalmoista tuskin selvittäisiin nyt kun tällaiseen loukkoon oli eksytty. "Äh. Hitto. Mahtavaa." Poika manasi puoliääneen puristaen ohimennen revittyä kättään hieman kovempaa, yrittäen itsekin arvioida tilannetta parhaansa mukaan mitä tähän hätään pystyi. Galdin epäily siitä että paikka oli jonkinlainen muinainen hautaholvi saikin jälleen jokseenkin huolestuneen katseen Spyron kurtistaessa sitten hieman kulmiaan vilkaisten niin ruumiita kuin huoneen keskellä kohoavaa kivipaattakin. "Kenet... tai ketä ne on oikein haudanneet johonkin tällaiseen? Tässähän on ollu varmaan kauhea rakentaminen jos on kaivaneet koko tämän aukion tyhjäksi alta" se huomautti liikahtaen jälleen levottomana. "....nämä on niitä... haudattuja? Miksi ne....?" Katse kävi jälleen epäluuloisena vääntyneissä ruumiissa, lauseen kuitenkin vaietessa kesken. Jos nämä olivat muinoin metsään haudattuja ihmisiä... minkä vuoksi näistä oikein oli tullut... tällaisia? Johtuiko se haudasta jotenkin? Tosin, niin häiritsevä kuin ajatus olikin, taisi heillä olla huomattavasti konkreettisempiakin huolia kuin tämän pähkäily... kuten muualle pääseminen mahdollisimman pian.
Syvään henkäisten Spyro pyrki työntämään turhat huolestuttavat ajatusketjut mielestään yrittäen keskittyä soturin pohdiskeluihin. Galdkin vaikutti jokseenkin hermostuneelta, mutta kieltämättä tämän arveluissa oli silti perää kun poika sai aikaan punnita näitä hieman oman hämminkinsä seasta. "....ehkä. Niin kai" se myötäsi kohta, vaikkakin vieläkin varsin levottomasti, pälyillen tumman käytävän varjoa kauempana. Kukaties täällä olisi kuin olisikin reitti ulos tai jotain hyödyllistä... tai sitten vain lisää haudan asukkeja. Ainakin yksi kolmesta arviosta luultavasti osuisi oikeaan, toivon mukaan kenties useampikin. "Pakko olla. Ei ne olis voinu tehdä tätä muuten kuin kaivamalla sisältä. Tuuria ettei koko hiton paikka ole jo romahtanu niskaan" lisättiin vielä, tämän kuitenkin kääntäessä huomionsa pian katon epäluuloisesta pälyilystä soturiin tämän jälleen puhuessa, kunnes nyökkäsi varovasti hieman emmittyään toisen kehottaessa pysymään taustalla ja jaellessa neuvoja. Ajatus siitä että kalmoja odottaisi edessä enemmänkin oli kaikkea muuta kuin rohkaiseva, mutta... no, ehkä nyt kun tiesi edes jotenkin mitä mahdollisesti odottaa nämä eivät pääsisi enää yllättämään samalla lailla. Kaikesta levottomuudesta huolimatta, tai kenties juuri siitä johtuen, pintaan tunki kuitenkin jälleen häivähdys turhautuneisuutta joka sai leukaperät kiristymään hetkeksi, kunnes Spyro havahtui hieman hätkähtäen repeävän kankaan ääneen. Se räpäytti silmiään Galdin ojentamalle hihalle sekä hieman vaikeana tämän revitylle paidallekin, kunnes kuitenkin huokasi hieman ottaen kankaanriekaleen vastaan. "...äh. Kiitti. Taas. Jo toisen kerran tänään" se mutisi yskähtäen luultavasti viitaten tällä enempäänkin kuin pelkästään sidetarpeisiin, keskittyen sitten hetkeksi käsivartensa tilkitsemiseen.
Vaikka purema vuosi ja tykytti varsin ikävällä tavalla, vaikutti siltä että muuten käsi tuntui sentään toimivan vaikka tämän liikuttelu saikin Spyron sihahtamaan jälleen hieman ja puremaan hammasta kun se kääri kangasta tämän ympärille. Kuitenkin se tuntui varmuuden vuoksi seuraavan sivusilmällä mitä Gald teki tämän kääntyessä kohtaamaan uhkaavan pimeän käytävän etsiskellen jotain vyöpussistaan. Poika ei ollut varma mitä oikeastaan oli odottanut mutta katsahti tätä silti jokseenkin ymmällään miehen vetäessä esiin jonkinlaisen kristallin määrätietoisemman toteamuksen keralla, nulikan kuitenkaan ehtimättä kysyä mikä tämä edes oli kun kapineen tarkoitus jo paljastuikin. Helyn alkaessa äkkiä hohtaa poika säpsähti yllättyneenä vetäisten hieman ähkäisten käsivartensa kiireesti silmiensä suojaksi, jääden tihrustamaan tätä melkoisesti räpytellen. Nopeasti se kuitenkin tottui kirkkaaseen valoon ja ilmaantui jälleen näkyviin todettuaan hetken tarkastelun jälkeen ettei kapine tuntunut tekevän muuta kuin hohtavan. "Huh. Miten sä ton teit?" ihmeteltiin jopa hieman uteliaana, pojan sitten nyökätessä Galdin ojentaessa kapinetta hänen suuntaansa. Se viimeisteli siteensä kiristämällä solmun pikaisesti paremman puutteessa hampaillaan, ennen kuin kokeilevasti sidottua raajaa liikauteltuaan otti viimein varovasti kristallin vastaan. Kapinetta pyöriteltiin hetki kunnes se vilkaisi vielä huolissaan jo lähtöön valmiina olevaa Galdia.
"...kai pärjäät niille...otuksille jos niitä on enemmänkin?" nulikka varmisti vielä levottomana siristellen silmiään kristallin hohteen valossa ennen kuin henkäisi tunkkaista ilmaa ja astahti itsekin kohti käytävän suuta. Tämän nuhruinen huppu näkyi pudonneen niskaan jossain vaiheessa aiemmasa rytäkässä paljastaen altaan varsin sotkuisen kyseenalaisen kuontalon, Spyron ollessa kuitenkin liian keskittynyt muihin asioihin varsinaisesti edes pistämään asiaa merkille tai piittaamaan tästä. Kaikesta päätellen se oli tainnut huomata jotain silmäiltyään paremmassa valossa ympärilleen pojan kohta astahtaessa kohti läheistä romukasaa, tönäisten kokeilevasti kengällään jotain joka saattoi ulkonäöstä päätellen olla vanha pöydän jalka. Kyseenalainen tai ei, jos joku kalmo päättäisi vielä kokeilla samaa temppua kuin edellinen, taisi puukalikkakin loppujen lopuksi olla huomattavasti miellyttävämpi lykätä tämän tielle kuin ikävän pureskeltavissa olevat raajat jos kerran aikoi vielä rynnätä näiden sekaan. Poika tuskin oli pitänyt kokemuksesta eikä varsinaisesti halunnut kokea tätä enää uudestaan.
|
|
|
Post by submarine on Oct 23, 2013 16:10:41 GMT 3
Valontuike pimeässä taisi loppujen lopuksi olla, ainakin Galdille, varsin rohkaiseva tekijä. Kukaties, jos pelkkä hely (arvokas ja maaginen hely, mutta siitä huolimatta hely) riitti karkottamaan pimeyden tässä paikassa, oli toivoa vielä jäljellä. Tai ainakin se estäisi kävelemästä päin seiniä... tai kohtaamasta loppua voimatta edes nähdä sitä. Toivottavasti ei, tosin. Gald paljon mieluummin taisteli hengestään kuin menetti sen edes soturikunnian mukaisesti. Tällä haudalla oli jo asukkaansa, se ei tarvinnut lisää. "Aikanaan uskoin, että tuosta olisi hyötyä, kun hankin sen. Taisin olla oikeassa", hän tuli vastanneeksi pojan ihmettelyihin tämän pyöritellessä valoa loistavaa kristallia käsissään, tekaisten nopean hymyntapaisen kasvoilleen. Hän ei ollut aivan varma miten hyvin se onnistui, tai ketä hän eniten yritti sillä rohkaista, mutta kaipa oli paras silti hymyillä kun vielä pystyi. Juuri nyt hän oli hyvin, hyvin tyytyväinen taikakaluun, vaikka siitä olikin aikanaan joutunut maksamaan aivan liikaa. Jos hän silloin olisi jättänyt sen hankkimatta, olisi nyt syvän ja suuren katumuksen paikka. Mutta ei, siinä se kaikeksi onneksi hohti Spyron käsissä, tarjoten edes jonkinlaista alkeellista toivoa ja mahdollisuutta tässä loukossa.
Valokristalli tai ei, ei se ikävä kyllä tainnut tarjota itsessään vielä mitään ratkaisua mihinkään. Edessä häämöttävä tunneli ei muuttunut yhtään vähemmän pahaenteiseksi, kuten ei myöskään se tosiasia, että mitä varmimmin edessäpäin vaani vielä jotain ikävää. Hyvin mahdollisesti vielä ikävämpää kuin pari epäkuollutta ruumista. Spyron äkkiä takaa heittämä kysymys taisi paljastaa, ettei tämä ollut juuri sen varmempi tilanteesta. Ja tuskinpa tuskinpa tällä oli syytäkään. Jollain tasolla mies ei voinut estää itseään kokemasta, että tämä oli joutunut tähän kirottuun paikkaan hänen takiaan. Mutta se saisi odottaa myöhempään. "Toivoa sopii. Ne ovat hitaita. Pystyn varmaan pitämään ne sumpussa jos vain tilaa riittää. Yksi kerrallaan, niin kaatuvat", Gald vastasi lopulta, jossain määrin huojentuneena ainakin siitä, että osasi arvioida tilannetta soturin tapaan, tehokkaasti ja suunnitelmallisesti. Täällä ei sopinut menettää malttiaan tai hermojaan. Hän jäi tarkkailemaan, kuinka Spyrokin tuntui huomaavan jotakin, ja noukkivan sitten lopulta maasta nuijaksi kelpaavan pöydänjalan, johon aika ei ollut vielä ehtinyt kajota. Tai kukaties ei pystynyt kajoamaan... Joka tapauksessa, hän päästi hyväksyvän äännähdyksen nähdessään pojan punnitsevan asettaan. "Muista. Lyö ja liiku, jos tarvetta tulee. Pidä ne irti itsestäsi", tarjottiin nopea, paras tässä tilanteessa keksitty neuvo.
Niine hyvineen Gald käänsi katseensa uudelleen kohti tunnelia edessään, ottaen kokeilevan askeleen sitä kohti. Kukaties hänellä oli haukansilmät, kirjaimellisestikin, mutta tähän pimeyteen ne eivät purreet. Ne oli tarkoitettu korkeille vuorille ja lähelle aurinkoa. Hän vilkaisikin Spyroa puolittaisen kysyvästi, kuin varmistaen tämän olevan valmiina. "Pidä valoa, mutta älä liian korkealla. Edetään hiljaa, niin ne eivät ehkä kuule", soturi ohjeisti, laskien ääntään jo matalammalle. Tuskinpa ainakaan ensimmäisen kulman takana olisi yhtikäs mitään, tai lähettyvillä muutenkaan. Äskeisen taistelun äänet olisivat jo houkutelleet paikalle aivan kaiken kuuloetäisyydeltä. Toisaalta se taisi ikävä kyllä kertoa myös sen, ettei kulman takana odottaisi myöskään armollisesti toista kammiota ja uloskäyntiä... "Pysy valppaana. Täällä voi olla jotakin katalaa", lisättiin, ennen kuin mies meni varsin hiljaiseksi tajuttuaan, miten hölmöltä moinen tässä paikassa kuulosti. "Siis... jotakin odottamatonta", korjattiin hetken perästä, ennen kuin hän päätti varmemmaksi vakuudeksi vain olla hiljaa ja ottaa ensimmäisen askeleen kohti tunnelia. Ja koskapa mitään ei tapahtunut, otti hän ne kaikki muutkin, olettaen Spyron seuraavan.
Kuten pelätä saattoi, näytti tunneli selkeästi johtavan alaspäin. Se ei ollut varsinaisesti ahdas, mutta selvästikin se oli silti kaivettu vain niin tilavaksi kuin tarvetta oli. Maata oli tuettu ikivanhoin, kaikkea muuta kuin hyvin säilyin paaluin, joihin hän ei missään nimessä aikonut koskea suin surminkaan. Käytävällä ei ollut niin leveyttä kuin korkeuttakaan yhtään liikaa, ja vaikka Gald olisikin voinut siellä suorana seistä, painautui hän aavistuksen kyyryyn vaistonvaraisesti. Niin niukan tilan kuin tilanteenkin vuoksi. Silti, jatkettava oli, joten varuillaan ja hitaasti hän lähti etenemään, puristaen nuijaansa tiukasti. Tunneli vietti alaspäin, ja kaartui samalla oikealle jyrkänpuoleisesti. Gald seurasi näytetyn valon kanssa seinänviertä pitkin sitä, varoen astumasta liian äänekkäästi tai nopeasti. Hän ei pystynyt karistamaan niskastaan tunnetta siitä, miten oli juuri johtamassa itseään ja Spyroa kohti ties minkälaista pahuuden sydäntä. Tukahduttava maamassa ja ahdas käytävä nielivät hyvin nopeasti kaiken käsityksen mistään laajemmasta maailmasta. Mutta muita mahdollisuuksia ei ollut, ja vain pelkuri jahkaili vääjäämätöntä. Hän ei ollut pelkuri. Tunneli kaarsi varsin jyrkästi alas ja oikealle, ja varsin pian kävi selväksi, että se teki kieppiä takaisin äskeisen kammion alapuolelle. Kukaties koko paikka oli rakennettu kerroksittain tai jotakin sellaista. Gald ei tiennyt, mutta paljon tärkeämmin käytävän kiepin takaa piirtyi kristallivaloa vasten nopealla vilkaisulla laajeneva tila. Toinen kammio. Hän viittoili Spyroa pysähtymään, jääden tarkkailemaan kaikin mahdollisin tavoin. Hetken verran hän ehti uskoa edessäpäin olevan rauhallista, mutta sitten, äärimmilleen kuuloaan venyttäessään, hän erotti jotakin. Rasahduksen. Muualla se tuskin olisi tarkoittanut mitään, mutta tässä paikassa aivan liikaakin. Kammiossa oli jotakin joka liikkui. Mahdollisesti useitakin. Oli vaikea sanoa, sillä vähät äänet joita hän keskittyessään kuuli kuulostivat lähinnä päämäärättömiltä ja tarkoituksettomilta. Tuskinpa elämätön, pahuuden liikuttama raato mitään tekikään kun jäi yksikseen. Varovasti, nojautuen tiukemmin mutkan sisäseinää vasten Gald kohotti kättään pojan suuntaan, yrittäen parhaansa mukaan saada aikaan ymmärrettäviä käsimerkkejä. Edessä oli jotain. Hiljaa, ja sitten mentäisiin nopeasti ja voimalla. Eräs, jonka hän tunsi ja jonka olisi oikein mielellään kelpuuttanut lisäavuksi juuri nyt, olisi kutsunut sitä vyörytykseksi. Iske ennen kuin vihollinen iskee. Tai jotakin sellaista. Pääasia taisi olla että edessä oli jotakin, ja oli parempi varmistaa ettei se ehtisi tajuta mitään...
((Tacticool handsigns for Spyro :I ))
|
|
|
Post by spyrre on Oct 23, 2013 20:05:35 GMT 3
Vaikka kristallin kirkas hohde saikin pojan siristelemään melkoisesti oli valossa pimeyden keskellä silti jotain lohdullista... mutta siitä huolimatta Spyro loi muutaman varsin varovaisen katseen kauempana häämöttävän käytävän suuntaan kuin huolissaan siitä että jokin asiaton saattaisi laittaa kajastuksen merkille kauempaakin. Kaikeksi onneksi minkäänlaista liikettä ei kuitenkaan näkynyt, joten taisi sentään olla jokseenkin turvallista olettaa ettei kalmoja ollut lisää ainakaan välittömässä läheisyydessä... otukset olivat kuitenkin antaneet lyhyen kohtaamisen aikana kaikkea muuta kuin erityisen ovelan ensivaikutelman. Eihän hohtava kivi vetänyt vertoja tutulla tavalla roihuavalle tulelle, mutta ainakaan tämän kanssa ei tarvinnut huolehtia loppuun palamisesta... luultavasti. "Hyvin arvattu. Onneksi" poika myötäsi hieman hermostuneesti hymyilevän Galdin toteamusta hohtavaa kiveä pyöritellen, sen kai alkaessa kuitenkin hiljakseen hallita hermonsa hieman paremmin. Kirkkaan tasaisen valon luomat pitkät tummat varjot kammion seinustoilla, kummallisen kivipaaden takana ja etenkin käytävän uumenissa tuntuivat suorastaan kurottavan uhkaavasti kohti paikan näyttäessä kaikkea muuta kuin kutsuvalta edes valossa mikä oli omiaan saamaan lisää varovaista pälyilyä.
Taisi olla ilmeistä ettei kumpikaan tuntenut oloaan kotoisaksi täällä mutta ainakin Gald tuntui käyvän määrätietoisemmaksi valon myötä. Kenties tämän vastaus ei ollut se itsevarmin mahdollinen mutta vakava, vakaa äänensävy antoi ainakin ymmärtää tämän tietävän mistä puhui. Hetken kuunneltuaan Spyrokin nyökkäsi, jos ei suorastaan rauhoittuneena niin ainakin hieman rohkaistuneena. Gald oli kyllä kaatanut nämä kaksikin hirviötä nopeasti... tämän puheissa saattoi hyvinkin olla perää toisen arvellessa että voisi kyllä nujertaa useammankin varsinkin nyt nuijalla aseistautuneena. "...no. Ei kai niitä otuksia ihan hirveästi voi täällä olla" Spyro puuskahti viimein vaikka äänessä kuulsi vieläkin hieman epäröintiä. Kuitenkin sekin astui pian liikkeelle ilmeisesti huomatessaan maassa jotain toivottavasti käyttökelpoista ja kumartuikin kohta poimimaan murtuneen pöydänjalan muun romun seasta. Huonekalu oli tainnut aikoinaan olla jokseenkin prameaa tekoa, tai niin tummuneeseen pintaan leikatut erikoiset koristekuviot antoivat ainakin ymmärtää... tosin, tähän hätään se taisi olla harvinaisen yhdentekevää. Ei varmasti se kaikkein ihanteellisin ase mutta ainakin tyhjää parempi, poika arveli, tarkastellen puunkappaletta kädessään pudistellessaan tomua ja multaa tämän pinnalta. Gald taisi olla samaa mieltä päätellen jokseenkin hyväksyvästä neuvosta ennen kuin tämä kääntyi valppaana tunnelia kohden. Spyro vetäisi henkeä nyökäten sitten näki toinen sitä tai ei, ennen kuin asteli itsekin varuillaan takaisin soturin tuntumaan yrittäen valaista ammottavaa tunnelin suuta valon tosin tuskin paljastamatta vieläkään oikein mitään muuta kuin lisää tomua, multaa ja varjoja.
Jos mentävä oli viivyttely taisi olla turhaa jonka poikakin taisi olla ymmärtänyt, tai ainakaan se ei lopulta protestoinut palauttaen soturin kysyvän katseen vain pienen vaiteliaan olkapäiden kohautuksen keralla. Toisen punoessa jonkinlaista toimintasuunnitelmaa tälle nyökättiin jälleen Spyron laskiessa valoa hieman kehotuksesta, mittaillen määränpäätä katseellaan. "Yritetään. Onneksi ne ei taida olla tarpeeksi fiksuja hiipimäänkään sen kummemmin" tämäkin mutisi hiljaisemmalla äänellä vaikkakin liikahtaen vaivihkaa levottomasti. Toisen viimeinen, jokseenkin pahaenteinen varoitus sai jo valmiiksi varuillaan varjoihin tuijottelevan nuorukaisen jännittymään tämän lopulta edes tarttumatta miehen pieneen oikaisuun vaikka vilkaisikin tätä hiukan. Tilanne ei oikein ollut otollinen viisastelulle, jos nulikka olisi lopulta siihen päätynyt muutenkaan. Väkisinkin mieli alkoi jo maalailla kyseenalaisia mielikuvia ja aavistuksia mitä kaikkea kalmojen lisäksi moinen paikka saattaisi pitää sisällään, Spyron tiukentaessa hieman otettaan kyseenalaisesta aseestaan. Kysymykset taisivat kuitenkin olla turhia Galdinkaan tuskin tietäessä yhtään sen paremmin mitä edessä saattaisi olla joten nämä jätettiin suosiolla kysymättä toisen viimein hivuttatuessa varovaisesti kohti tunnelia, poika pienen henkäisyn jälkeen levottomasti perässä seuraten. Kaipa sen näkisi kohta itsekin mitä haudassa piili, halusi tai ei.
Matka pahaenteiseen, alas kaartavaan käytävään alkoi ja eteni painavan hiljaisuuden vallassa, kristallin hohteen työntäessä läpitunkemattoman mustia varjoja edellään pitkin saastaista tunnelia. Hiljaiseksi käyneen Spyron askelet olivat varsin kevyet tämän luikkiessa soturin jäljessä ja tähyillen varuillaan eteenpäin kulkiessaan. Sekin pyrki parhaansa mukaan tarkkailemaan ympäristöä kaikilla aisteillaan vaikka joutuikin tuhahtamaan muutaman kerran ikivanhan pölyn ja ummehtuneen ilman tunkiessa nenäänsä... mutta ainakin toistaiseksi paikka vaikutti petollisen autiolta. Käytävän kaarrellessa hiljakseen aina vain alaspäin vilkaisi nulikka tuon tuosta vaivihkaa Galdia levottomana, mutta kun tämäkin tuntui vain jatkavan matkaa ryhti valppaassa kumarassa ei Spyrokaan lopulta hidastellut vaan seurasi esimerkkiä. No, ainakin käytävä selvästi johti johonkin.... tosin hetki hetkeltä poika alkoi epäillä entistä enemmän ettei kyseessä kuitenkaan olisi reitti ulos, ottaen huomioon kuinka syvälle alas tunneli kiemurteli, vaikka tarkkaa suuntaa olikin maan alla vaikea määrittää. Pieneltä painostavalta ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua, joka todellisuudessa saattoi ollakin vain jokunen hetki, alkoi käytävän päässä viimein erottua jotain muutakin kuin lisää käytävää. Galdin äkkiä pysähtyessä tunnelinmutkaan nulikkakin seisahtui pienen säpsähdyksen keralla, nykäisten hieman viitanlievettään hohtavan kiven peitoksi himmentääkseen kirkasta valoa. Toinen oli selvästikin huomannut jotain. Tämän jäädessä kurkistelemaan varuillaan eteenpäin mies sai osakseen jännittyneen kysyvän katseen Spyronkin hahmottaessa pian käytävän laajenevan jälleen. Kaksikon jännittyessä hetkeksi kuuntelemaan erottuikin hiljaisuudesta äkkiä pahaenteinen rasahdus jonka poikakin taisi laittaa merkille päätellen pienestä irveestä joka kävi sen kasvoilla. Kammiossa piileskeli jotain... mahdollisesti lisää aiemman kaltaisia otuksia? Kaikeksi onneksi Galdilla tuntui olevan suunnitelma. Vaikka Spyro ei välttämättä kaikkien eleiden merkitystä varsinaisesti tiennytkään ei tainnut olla vaikea arvata mitä tämä halusi viestiä. Toinen halusi kaiketi... rynnistää sisälle? Poika katsahti edessä levittäytyvää tilaa kaikkea muuta kuin innokkaana, nyökäten kuitenkin lopulta jännittyneenä, jääden kantamuksiaan sormeillen seuraamaan soturin liikkeitä katseellaan hivuttautuen ohimennen itsekin matalana lähemmäs seinänvierustaa. Kuka ties otukset onnistuttaisiin tällä kertaa yllättämään eikä päin vastoin, ja Gald saattaisi hyvinkin päihittää nämä nopeasti ennen kuin jähmeäjärkiset hirviöt ehtisivät vastarintaan.... toivottavasti?
|
|
|
Post by submarine on Oct 24, 2013 15:27:44 GMT 3
Gald odotti, että näki Spyron osoittavan selvää ymmärrystä hänen käsimerkeilleen, ennen kuin teki yhtään mitään. Hänellä ei ollut pienintäkään halua rynnäköidä pimeään, jos tämä yllättyisikin suunnitelmasta, ties kuinka montaa kammotusta päin ja aivan varmaan kuolemaan. Hänen rinnassaan pesi jo aivan tarpeeksi pahasti kipua, ja tämä olisi jo riittävän vaikeaa ilman mitään lisähaasteita. Täytyi vain toivoa jollain ilveellä, että tässä onnistuttaisiin. Heidän ainoa valttinsa oli vastustajien järjettömyys. Gald ei montaakaan epäkuollutta ollut nähnyt, mutta ainakin kuulemansa perusteella vähäisemmät niistä, kuten toivottavasti kaikki täällä vastaan tuleva, olivat pelkkiä pimeiden voimien nukkeja, jotka toimivat hitaasti ja turrasti vain käskyjensä mukaan. Ei oikeaa elämää, ei oikeaa ajattelua. Kukaties se riittäisi. Edes johonkin. Käytyään hetken läpi tilannetta hiljaa itsekseen Gald ajoi moiset synkeät ajatukset ja kaiken muunkin turhan loitolle. Oli keskityttävä nyt vain tähän hetkeen. Muuten oli turhaa edes yrittää mitään, koska oli jo tuomittu tuhoon. Spyrokin näytti olevan valmis, ja hän nyökkäsi tälle mahdollisimman määrätietoisen jykevästi, kuin vakuuttaen että he kyllä selviäisivät tästä. Siihen se olikin tarkoitettu. Hänellä ei ollut ikävä kyllä tarjota mitään muita takeita juuri nyt, edes itselleen. Ja niine hyvineen soturi sipaisi sulkaista kuontaloaan varmistaakseen että se pysyisi poissa silmiltä, ja kohottautui pystyyn seinän vieressä. Hän veti yhden pitkän, syvän vedon tunkkaista hautailmaa, ja sittne, vilkaistuaan vielä kerran Spyroon, harppasi kulman taakse ja toimintaan.
Gald ei jäänyt hetkeksikään tarkkailemaan huonetta sen enempää. Se oli kammio, kaiketi saman kokoinen kuin edellinenkin, ja senkin keskellä kulki lattian ja katon läpi sama kivipaasi. Enemmän ryjää. Muusta hän ei välittänytkään, sillä hänen soturinsilmänsä etsi nyt vain vihollista, uhkaa ja surmattavaa, ei yksityiskohtia. Ja samassa kun hän loikkasi esiin, oli tilanne siltä osin jo selvä: näkyvissä seisoi epävarmasti, huojuen ja holtittomasti neljä kalmaista hahmoa. Niistä ensimmäinen seisoi vain muutaman askeleen päässä, ja Spyron kantamassa valossa sen ajan runtelemat, kammottavat kasvot olivat soturia kohti. Sen tyhjään tuijotukseen ilmaantui nopeasti käsityksen pilkahdus, ja vaivalloisesti sen kädet lähtivät kohoamaan kohti esiin harpannutta, suun (kidan, kukaties tarkemmin) alkaessa aueta. Kalmo ei koskaan saanut tilaisuutta päästää ääntäkään, sillä Gald toimi. Kukaties hän ei iskenyt yllättäen, kukaties järjetön otus ei edes voinut yllättyä, mutta hän iski ennen kuin vaivalloiset hirviöt ehtivät alkaa toteuttamaan mitään käskyä tai vaistoa. Hänen sotuopettajansa ja mestarinsa, aikanaan, oli sanonut hänen toisen silmänsä olevan pelottavasti siunattu, näkemään varman kuoleman niissä joihin katsoi taistelussa. Ja jälleen kerran, vähemmän ihastuneesti, Gald tuli todistaneeksi ettei se ollut ainakaan perätöntä. Ehdottoman tarkasti ja nopeasti hän löi pronssisella nuijallaan, iskien varmassa ja tuikeassa kaaressa ylhäältä alas. Isku ei pysähtynyt otuksen päähän, vaan pakotti itsensä läpi loppuun asti. Ääntäkään päästämättä (olkoonkin että niin rusahdus kuin Galdin ärähdyskin kuuluivat aivan varmasti kaikille) kalmo kaatui, keskellä otsaansa tarkka, hirveä reikä. Se ei aikonut liikkua enää yhtään mihinkään.
Melkeinpä välittömästi Galdin iskiessä alkoi kammiossa kaikua varoittava, vähintäänkin ikävä kuollut voihke. Osa ruumiista oli Galdia (ja Spyroa) kohti jo valmiiksi, osa oli kuullut ja kääntymässä, mutta ne kaikki joka tapauksessa pitivät hirvittävää, järjetöntä ääntä, joka purkautui niiden sisuksista ja täytti tilan. Se oli kammottava ääni, ja hetken soturi ehti tuntea empivänsä. Mutta se oli vain pieni hetki, ja hän ajoi sen loitolle omalla, raivoisalla ärähdyksellään hyökätessään eteenpäin. Otukset olivat hitaita, ja vaikka hän joutuikin hyökkäämään niiden keskelle, iski hänen nuijansa siitä huolimatta murskaavasti yhtä niistä selkään sen vielä kaatuessa. Kuollut tai ei, se putosi valittamatta tai mitään muutakaan inhimillistä osoittamatta maahan kasaksi. Uskalias hyökkäys murskasi raadon, mutta Gald sai myös maksaa siitä varsin nopeasti, kun odotettua vikkelämpi (mikä ei tarkoittanut kaiketi mitään muuta kuin nopeaa huojahdusta) raato tarrasikin äkkiä häntä vasten, jääden roikkumaan. Ja ennen kuin hän ehti tehdä mitään, upotti se hänen kauhukseen rikkinäiset, mustuneet hampaansa hänen vasempaan käsivarteensa. Soturi päästi tuskaisan ähkäisyn, yrittäen vetäytyä irti kammotuksesta, saamatta karistettua sen kuolonkankeita sormia irti itsestään. Kauimmainen kaamio hoippui jo kädet ojentuneina kohti, ja voimatta muutakaan Gald alkoi kiskoa itseään kauemmas, lyöden itsessään roikkuvaa hirviötä nuijallaan miten nyt vain taisi. Kukaties otus oli vain kestävämpää tekoa kuin mädät toverinsa, tai sitten hän ei vain saanut vaikeasta asennosta kunnon iskua, mutta kompuroidessaan takaisin kohti käytävää ja huitoessaan parhaansa mukaan se vain ei suostunut päästämään irti tai kuolemaan. Epäkuollut raahautui perässä, välittämättä jaloistaan enää millään tavalla saatuaan suuhunsa jotakin. Ja aivan liian nopeasti toinen seurasi perässä.
Galdilta alkoi loppua tila kesken, ja hän tiesi, että peruuttaisi kohta Spyron yli. Puolihätäisesti, pakon ajamana hän ähkäisi uudemman kerran, ennen kuin kiersi kättään ja repi väkipakolla sen irti epäkuolleen leuoista. Se oli äärimmäisen tuskainen teko, ja hän oli vähällä kaatua kammotuksen painon alla pelkästä kivusta, mutta pakko ajoi eteenpäin. Ärjäisten niin julmasti kuin kykeni hän tarrasi ahdistelijaansa kiinni kurkusta, joka tuskin oli hengittänyt enää pitkään aikaan, ja repi sen väkipakolla kauemmas itsestään, kunnon asemiin. Ja kun sen pää oli tiukasti paikallaan, ei tarvittu kuin yksi isku lisää ennen kuin hirviö lopetti rimpuilunsa ja putosi velttona maahan. Nopea ajattelu ja rivakat toimet kaatoivat kolmannenkin hirvityksen, mutta neljännelle Gald ei ehtinyt tehdä enää mitään. Kun kolmas aiheutti ongelmia, se ehti laahustamaan aivan liian lähelle. Ja kun hän kääntyi vastaamaan siihen, oli se jo hänen ihollaan. Mies päästi tuskaisan ähkäisyn ja valituksen hampaidensa välistä, kun se repi hänen kylkeään, tarraten kiinni ja purren. Hätäisesti hän huitaisi sitä nyrkillä kun ei muutakaan ehtinyt, saaden sen horjahtamaan kauemmas. Mitään muuta isku ei sitten ollutkaan tehnyt. Ja vaikka olisi pitänyt jatkaa, soturi sai huomata olevansa varsin pahasti äärirajoillaan. Ähkäisten hän putosi pitkin pituuttaan maahan, kylki auki ja verta vuotaen, äsken murskaamansa kalmon päälle. Moinen sai hänet ähkäisemään, mutta ei läheskään yhtä paljon kuin vielä pystyssä oleva hirviö, joka laahusti jo kohti, ähisten hirvittävällä tavalla tullessaan. "Spyro!" Gald ehti ähkäistä epätoivoisesti, osaamatta nyt muutakaan. Kukaties se oli väärin, eikä pojalta olisi pitänyt vaatia tällaista apua, mutta juuri nyt tämä taisi rehellisesti olla ainoa joka mitään pystyi tekemään. Pyristely ja viimeisin haava olivat vieneet Galdilta aivan liikaa, eikä hän uskonut pystyvänsä yhtään mihinkään enää tätä hirviötä vastaan. Oli toivottava, kaikkien vuoksi, että poika pystyisi...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 24, 2013 18:44:52 GMT 3
Varsin uhkarohkea suunnitelma oli varmasti sellaista laatua jonka kumpikin kaksikosta olisi hyvin mielellään jättänyt toteuttamatta, mutta ikävä kyllä sellaista ylellisyyttä kuin valinnanvaraa ei heille tähän hätään selvästikään suotu. Spyrokaan ei hahmottanut hailakassa kristallin hohteessa yhtään Galdia paremmin mikä aiheutti hiljaisen, rasahtelevan liikkeen edessä päin avautuvassa pimeässä kammiossa mutta kumpikin osasi eittämättä tehdä tästä varsin nopeasti hyviä johtopäätöksiä jotka luultavasti osuivat sokkonakin varsin lähelle oikeaa. Oli varsin selvää että edessä oli jotain pahaenteistä, mutta vaikka yrittikin kuunnella parhaansa mukaan poika ei silti osannut hahmottaa montako otusta kammiossa liikehti... kenties kuitenkin enemmän kuin yksi. Kenties enemmän kuin ensimmäisessä kammiossa? Nulikka liikahti jännittyneenä Galdin arvioidessa tilannetta mutta ei sentään osoittanut merkkejä että aikoisi painella pakoon, vastaten kuitenkin levottoman odottavasti toisen katseeseen kun tämä varmisti tilannetta pikaisella vilkaisulla. Epäilemättä pojan ensimmäinen mystisen hautakammion koluaminen sekä tämän luonnottomat asukkaat hermostuttivat eikä se ollut varma oikein mistään tähän hätään, mutta vaikka rynnäkköä suunnitteleva Gald sai varovaisen vilkaisun kuin toisenkin empivä nulikka ei lopulta protestoinut miehen vielä nyökätessäkin varmemman vakuudeksi. Tämä oli kuitenkin soturi ja hyvä sellainen... kyllähän tämä varmasti tiesi mihin oli ryhtymässä... Poika haki hieman parempaa otetta kyseenalaisesta aseestaan ennen kuin lopulta nyökkäsi hiukan takaisin ja henkäisi, valmistautuen siihen mitä edessä nyt olisi.
Kun haukansilmäinen mies viimein syöksähti eteenpäin kohti pimeää kammiota aseensa valmiina Spyro suuntasi kiireesti tämän perään vetäisten jälleen hohtavan kristallin esille ja korkealle luodakseen kunnolla valoa ympäristöön. Tämä paljastikin pian kaksikon ympärillä levittäytyvän hyvin paljon aiemman kaltaisen rojuntäytteisen huoneen kivipaasineen kaikkineen... sekä ennen kaikkea, jopa neljä poissaolevasti paikallaan huojuvaa kalmoa. Nulikka ähkäisi vaisun kirouksen hampaidensa välistä hirviöt nähdessään jarruttaen kiireesti hoksatessaan yhden hoippuvan heidän edessään lähes käytävän suulla, mutta ennen kuin se ehti huolestua otusten lukumäärästä tämän enempää hyökkäsi Gald raivokkaasti nuijalla sivaltaen, ja vain muutamassa hetkessä olioita oli yksi vähemmän. Spyro oli toki todistanut soturin nujertavan jo kaksi näistä olennoista suhteellisen näppärästi mutta sekään ei ollut odottanut aivan näin nopeita tuloksia kun ensimmäinen kalmo käytännössä rusentui elottomaksi kasaksi jo ensimmäisestä iskusta miehen oikeastaan edes hidastamatta tahtiaan rynnäten jo kohti seuravaa ennen kuin olennot olivat kunnolla lähteneet edes liikkeelle. Melkoisen tyrmistynyt ilme häivähti pojan kasvoilla tämän harhautuessa muutamaksi silmänräpäykseksi lähinnä tuijottamaan elotonta raatoa edessään ennen kuin hätkähti hieman taaksepäin kammiossa nousevasta epäinhimillisestä elämöinnistä ja nosti katseensa eteenpäin juuri ajoissa nähdäkseen miehen iskevän maahan jo toisen vastustajan... mutta niin hyvin kuin tämä oli tuntunutkin alkavan, taisi soturillakin olla kuitenkin inhimilliset heikkoutensa.
Kaksi neljästä ruumiista makasi jo liikkumatta maassa kun kaksi viimeistä lopulta ehti mukaan tapahtumiin, ja vaikka näitä olikin kaadettu varsin nopeasti siitä ei päässyt mihinkään että näillä oli kuitenkin ylivoima eikä edes Gald ehtinyt kaikkialle. Spyron mielessä oli jo ehtinyt herätä toivo että tilanteesta selvittäisiin nopeasti ja kunnossa, kun toinen kalmoista äkkiä horjahti eteenpäin onnistuen iskemään kyntensä ja leukansa miehen käsivarteen. Toisen huudahtaessa kivusta epätoivoisesti otusta itsestään irti hosuen poikakin säpsähti järkyttyneenä äkillistä käännettä... ja sitten yhtäkkiä kaikki muukin tuntui menevän pieleen. Purppuratukka otti kauhistuneena pienen hämmentyneen askelen eteen tietämättä kuitenkaan mitä tehdä miehen kompuroidessa taaksepäin raahaten antaumuksella käteensä pureutuvaa kalmoa perässään toisen mokoman seuratessa uhkaavasti kohti kurotellen näiden vanavedessä. Tämä ei nyt mennyt alkuunkaan oikein, poika ehti juuri manata mielessään Galdin onnistuessa juuri ja juuri repimään hirviön irti itsestään... tosin joutuessaan keskittymään tähän sai viimeinen kalmo tilaisuuden hoiperrella lähemmäs. "Varo sitä toista--!" sivummalle kompastelevan miehen tieltä kiirehtivä nulikka ehti juuri ja juuri älähtää, mutta ilmeisesti liian myöhään. Viimeinenkin ruumis iski varsin vaarallisen näköisesti kiinni jo muutenkin verta vuotavan soturin kylkeen ja vaikka tämä saikin iskettyä hyökkääjän irti nyrkillään, taisi tämä alkaa hiljakseen olla liikaa. Spyrosta irtosi varsin kauhistunut henkäys kun Gald lopulta tuupertui maahan tuskaisesti kylkeään pidellen samaan aikaan kun epäkuollut kammotus horjahteli vielä kohti. Tämä tarvitsi apua ja pian.... Spyro ei selvästikään ollut soturi, mutta sillä ei myöskään ollut aikomustakaan jäädä katsomaan vierestä kun tämä syötäisiin elävältä.
Vaikka ensimmäinen reaktio muistuttikin lähinnä järkyttynyttä peuraa auton ajovaloissa toisen suistuessa maahan tilanteen vakavuus onneksi valkeni nulikallekin äkkiä sen havahtuessa nopeasti hätäiseen avunhuutoon. Tämä sai pojan hätkähtämään melkoisesti katseen käydessä kiireesti soturissa joka ei näyttänyt olevan pääsemässä ylös ja sitten tätä tavoittelevasas epäkuolleessa. Kenties purppuratukka ei ollut osannut käyttää yhtäkkiä käsiinsä lykättyä jousta mutta nuijamainen puunkappale oli toimintaperiaatteeltaan huomattavasti yksinkertaisempi vaikka Spyro ei ollutkaan vakuuttunut riittäisikö tämä kalmoa vastaan... tosin, nyt ei ollut aika jäädä miettimään sitä. Hampaiden välistä sihahdettiin kiireinen kirosana jos toinenkin pojan pudottaessa hohtavan kristallin kädestään multaiseen maahan ennen kuin tarrasi molemmilla käsillään aseeseensa ehtimättä ajattelemaan suunnitelmaa tämän enempää ja astui eteenpäin tempaisten voimiensa takaa hampaitaan jo ikävän lähellä louskuttavaa kalmoa päin näköä. Tuskin mikään hienostunut hyökkäys mutta kömpelö otus huojahti taaksepäin jonkin rusahtaessa varsin vastenmielisesti. Ikäväkseen kevytrakenteinen nulikka ei kuitenkaan omannut soturin voimia, eikä tämä lopulta voinut sanoa olevansa yllättynyt kun hirviö ei tuupertunut vaan saatuaan tasapainonsa takaisin tajusi lähistöllä olevan lisääkin liikkuvia kohteita. No, ainakin kalmon huomio oli toistaiseksi poissa kaatuneesta vaiston kääntäessä sen kohti epävarmasti pöydänjalkaa puristavaa nulikkaa, joka varmasti manasi parhaillaan varsin vuolaasti mielessään. Käydessään kuumeisesti läpi mielessään mahdollisuuksiaan mitä edes yrittää seuraavaksi yrittäessään pitää kalmon etäällä mutta vetääkseen tämän edes pois Galdin luota pojan huomio kiinnittyi viimein otuksen kömpelöihin liikkeisiin ja jo ajat sitten lihaksensa pois kuivettaneisiin jalkoihin. Jos ei muuta tämän kunniaksi voinut sanoa niin ainakin nulikka oli vikkelämpi kuin vastustajansa ja kun hirviö horjahti epäinhimillisesti valittaen kohti havitellen otetta se pyrki luikahtamaan kiireesti hosuvien käsivarsien tieltä huitaisten tällä kertaa tämän luisevia koipia toivoen vähintään horjuttavansa kalmoa. Galdkin oli kehottanut iskemään jalkoihin, kenties tämä toimisi paremmin....
|
|
|
Post by submarine on Oct 25, 2013 18:03:51 GMT 3
Juuri nyt, maatessaan revittynä maassa, niin väärin kuin se kukaties olikin, ei Gald voinut olla muuta kuin äärimmäisen tyytyväinen siihen, että hänellä oli tukenaan joku, joka pystyi ottamaan ainakin hetkeksi paineita hänen niskoiltaan. Tietysti olisi ollut aivan varmasti armollisempaa jos se ei olisi joutunut olemaan Spyro (olkoonkin että tämä ei tainnut olla ensimmäinen kerta kun poika oli hengenvaarassa), mutta tässä kohtaa ei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa. Hänen henkensä oli keskenkasvuisen varassa, ja juuri nyt hänen oli pakko olla tyytyväinen moiseen - mihinkään muuhun tilanteessa ei sitten oikein voinutkaan olla. Vaikka aluksi olisikin voinut luulla, että epävarman oloinen ja kaikkea muuta kuin rotevatekoinen nulikka olisi ollut täysin helisemässä epäkuollutta kammotusta vastaan, taisi tämä todistaa jo uudemman kerran olevansa kovempaa tekoa kuin aluksi olisi uskonut. Ensimmäinen isku päin hirviön näköä sai sen kyllä horjahtamaan kauemmas ja unohtamaan ainakin hetkeksi yrityksen napata toisenkin kidallisen Galdin kyljestä. Ja kun kömpelö kalmo kohosi horjahdellen pystyyn, tavoitellen poikaa kuolonkankeilla kourillaan, oli tämä varsin vikkelästi liikkeessä, sukeltaen alta ja iskien samalla sitä jalkoihin. Raato oli jo muutenkin vaivalloinen ja kömpelö, ja nopealiikkeinen nulikka riitti hämmentämään sitä vielä entisestään. Se ei pistänyt vastaan tai yrittänyt korjata asentoaan, vaan saatuaan napakan kopautuksen polvitaipeeseensa kaatui pitkin pituuttaan ähisten. Surmaamiseen siitä ei ollut, mutta naamallaan maassa hirviö oli huomattavasti vähemmän kammottava. Epäkuollut ruumis ei tyytynyt kuitenkaan kohtaloonsa moneksi hetkeksi, vaan alkoi niin nopeasti kuin täysin tahdottomana pystyi pungertamaan itseään pystyyn. Se oli kuin humalaisen tai toistaitoisen vängerrystä, mutta silti pahaenteisen vääjäämätöntä. Tai olisi ollut, jos jollakulla ei olisi ollut sanottavaa asiaan.
Kalmo lysähti mähkäisten takaisin pitkin pituuttaan, kun Galdin saappaankanta napsahti vasten sen ohimoa. Mekaanisesti sen pää lähti kääntymään kohti syypäätä, enemmänkin kuin etsien ärsykkeestä uutta saalista, kuin mistään itsepuolustuksen tarpeesta. Ja hän antoi sille toisen potkun, joka rusahti ikävästi ikivanhaa, haurasta nenää vasten ja vei otukselta uudelleen maata vasten punkeavat kädet alta. Mies oli kukaties pitkin pituuttaan maassa, nuijakin johonkin tippuneena, kädet auki revityllä kyljellä ja tuskin edes kykenevänä kömpimään pystyyn ilman apua, mutta siitä huolimatta hänellä oli edelleen jalat. Ja ne olivat kohti otusta. Voimatta muutakaan hän potki raskaalla saappaalla otusta, uudelleen ja uudelleen. Ja hirviö ei missään vaiheessa edes yrittänyt puolustaa itseään. Se kyllä yritti kurkottaa lopulta pitkin pituuttaan kohti, mutta soturi talloi kurkottavan kädenkin maahan ja niin hajalle kuin vain pystyi. Ja niin kammottavaa ja epämiellyttävää kuin se olikin, jatkoi hän sen kasvojen polkemista niin kauan kuin vain pystyi. Ensin sen liikkeet alkoivat hidastua, ja samalla kun sen kasvot muuttuivat yhä kammottavammiksi ja runnellummiksi, alkoi siitäkin loppua puhti. Potkuissa ei kukaties ollut voimaa, mutta kerta toisensa jälkeen, hampaat irvessä ja verta vuotavana polkien siitä alkoi lopulta hajota jotakin. Loppujen lopuksi kaamio antoi periksi. Tai kukaties se ei enää pystynyt jatkamaan. Mutta lopulta Gald ei nähnyt enää silmät kivusta siristäen siinä minkäänlaista varsinaista liikettä. Muuta ääntä se piti edelleen. Matalaa, nyt kuvottavan kurluttavaa ähinää purkautui yhä sen rikotun leuan takaa, ja yhä sen toinen kelmeä silmä tuijotti vääjäämättömästi kohti. Mutta se ei liikkunut.
Ähisten, tehtyään tähän hätään mielestään aivan tarpeeksi, potkaisi Gald itsensä kauemmas epäkuolleesta hirviöstä, seinää vasten, vääntäytyen kivuliaasti istumaan. Hän pystyi katsomattakin sanomaan, että vuosi melkoisesti juuri nyt. Ilman sitäkin pelkkä kipu, joka tylppien, rikkinäisten hampaiden leikkautumisesta lihaan ja repimisestä syntyi, olisi ollut aivan tarpeeksi. Hän tarvitsi nyt lisää puhtia. Kaikeksi onneksi sitä oli. Muuten hän tuskin olisi koskaan enää tästä noussut... ainakaan elossa. Äkillinen oivallus mahdollisesti heitäkin odottavasta kohtalosta pisti mieheen nopeasti lisää puhtia. "Hyvin... hyvin tehty, Spyro. Ota tuo ja... hoida se loppuun. Tuota ei katso kukaan", Gald sai ähkäistyä ääneen, vilkaisten poikaan, jonka rivakasta väliintulosta taisi olla juuri nyt kiittäminen hengen pelastumista. Samalla osoitettiin maassa, kaiken keskellä lojuvaa raskaspäistä sotanuijaa. Kammotus oli yhä hengissä, niin paljon kuin nyt tuollainen saattoi olla, eikä ainakaan hän halunnut sen jatkuvan hiukkaakaan pidempään kuin pakko oli. Spyro taisi tällä hetkellä olla huomattavasti kykenevämpi tekemään asialle jotakin. "Minä... odotas. Minä kerään tässä vähän", hän sai lisättyä, kaivellen jälleen vyölaukkuaan. Yhtä niistä kolmesta. Niin ikävää kuin olikin joutua käyttämään isolla rahalla hankittuja tarvekaluja, ei se juuri nyt tuntunut yhtään niin merkitykselliseltä kuin se, miten ikävää olisi kuolla raadon puremana johonkin ikivanhaan, loukkoiseen hautaan kenenkään tietämättä. Tai välittämättä. Samalla kun tonki kivuliaasti seinän vieressä, tarkkaili hän Spyron toimia. Raato ähisi yhä maassa, selvästikään pystymättä enää muuhun. Se olisi helppoa... jos poika vain pystyisi siihen.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 25, 2013 23:37:05 GMT 3
Tilanne oli kärjistynyt hyvin nopeasti melkoisen kaoottiseksi, mutta kaikeksi onneksi yksittäinen kalmo ei ollut se välkyin saati ketterin saalistaja silloin kun kyseessä oli liikkuva kohde. Sen sijaan että olisi ymmärtänyt jäädä helpon, jo maahan kaadetun aterian äärelle hirviö kompastelikin hätyyttämään liikkeelle lähtenyttä tämän huomion kiinnittänyttä nulikkaa... joka sentään nyt tuntui olevan jopa mukana tilanteessa. Jokseenkin hätäisistä liikkeistä huolimatta Spyro oli nopeampi kalmon kompuroidessa pian iskusta luiseviin koipiinsa suistuen maahan... tosin antamatta mokoman pikkuseikan häiritä itseään. Poika pyörähti jälleen kiireesti kohti otusta irvistäen huitomisen aiheuttamalle kivulle käsivarressaan ajoissa nähdäkseen sinnikkään kalmon punnertamassa jällen jaloilleen leuat louskuen. Luonnottamasti aina vain uudestaan ylös kömpivä ruumis oli kaikkea muuta kuin rohkaiseva näky nulikan tosin osaten melko lailla jo odottaa tätä. Haavan ympärille kietaistu kankaanpala tuntui kostuvan ikävästi mutta kuitenkin se kiristi otettaan kyseenalaisesta aseestaan tajuten ettei hirviötä saisi päästää enää ylös... mutta ennen kuin hermostunut poika ehti päästä aikeista tekoihin, osoittikin maassa verissään makaava Gald ettei ollutkaan vielä aivan lopussa. Äkkiä miehen saapas polkaisi kohti jaloissaan sätkivää epäkuollutta melkoisella voimalla kaataen tämän takaisin kammion lattialle... ja sitten uudestaan ja uudestaan, saaden joka kerralla aikaan entistä vastenmielisemmän rusahduksen. Nuorukainen säpsähti ottaen empien askelen kauemmas kuitenkin varsin jännittyneenä tilannetta seuraten... tosin pelko siitä, että kalmo nousisi vielä taisi lopulta käydä turhaksi.
Muutama napakka, epätoivoinen polkaisu sai viimein puolimädän hirviön asettumaan kun tämän kohti harovat luisevat raajatkin murskattiin armotta vasten lattiaa, tämän tosin olematta tarpeeksi tappamaan tätä lopullisesti. Hengitystään parhaansa mukaan tasaava Spyro otti yhden jos toisenkin levottoman askelen paikallaan sormeillen puristamaansa pöydänjalkaa tohjoksi poljetun kalmon viimein lakatessa liikkumasta, vaikka epämääräinen korina paljastikin tämän olevan vielä... no, jos ei suorastaan elossa niin kai ainakin vähemmän kuollut kuin olisi voinut toivoa. Galdkin näytti kaikkea muuta kuin hyvävointiselta irvistellen kivusta raadeltua kylkeään pidellen, ei ollut vaikea arvata ettei äskeinen ollut tehnyt tämän vammoille kovinkaan hyvää. "Äh... en usko että se... nousee enää" poika huomautti varovaisesti kireähköön äänensävyyn tarkkailtuaan näivettynyttä ruumista kai hillitäkseen ilmeisen tuskaista Galdia ja vilkuillen varsin huolestuneena tämän vuotavia haavoja ja voipunutta olemusta. Otus oli jokseenkin vastenmielinen, ellei jo jopa jossain määrin säälittävä näky retkottaessaan brutaalisti koristen tämän jaloissa Spyron suhtautuessa tähän kuitenkin selvästi kaikkea muuta kuin luottamuksella vilkuillen hirviötä varuillaan vaikka huomio olikin jo kääntynyt soturiin kuin peläten tämän tuupertuvan. Tämä ei kaiketi olisi välttämättä ollutkaan kaukana vaikka mies onnistuikin punnertautumaan seinää vasten istumaan ja kauemmas karmivasta kaamosta. Nulikkakin taisi aavistaa tämän ahdistuneen rypyn ilmaantuessa tämän otsalle laihan nuorukaisen silmäillessä varuillaan vaikkakin jokseenkin turhautuneen avuttomasti toisen retuttettua ja veristä olemusta saamatta hetkeen sanaa suustaan, valpastuen kuitenkin hieman Galdin saadessa kuitenkin vielä aikaiseksi ähkäistä ilmoille kivulias mutta ymmärrettävä repliikki.
Spyro liikahti jälleen vastahakoisena paikallaan luimistuen hiukan kuin olisi ollut kaikkea muuta kuin ylpeä saavutuksestaan vaikka voipunut soturi toikin ilmoille hyväksyvää palautetta... mutta väkisinkin mieleen tunki epäilys että tältä oltaisiin voitu välttyä jos hän olisi vain toiminut nopeammin. Jotenkin, jotain, mitä hyvänsä... Se ei varsinaisesti osannut päätellä tarkalleen kuinka vaarallinen tilanne oli, mutta ainakin tämä näytti pahalta. Mutta ilmeisesti tehtävä ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Poika kirskautti hampaitaan vilkaisten maahan pudonnutta irvistävää nuijaa toisen osoittaessa sitä ja sitten vielä heikosti ääntelevää kalmoa ennen kuin mies alkoi etsiskellä jotain vyöltään. Kenties olento ei ollut enää uhka mutta toisaalta ainakaan Spyro ei lopulta osannut vannoa mitään ottaen huomioon ettei hirviön olisi kuulunut alunperinkään olla edes elossa enää pitkään aikaan... tai kenties tässä vaiheessa logiikkaa alkoi jo hiljakseen korvata hieman vainoharhainenkin suhtautuminen kun luonnottomasta uhasta ei osannut oikein sanoa mitään varmaa. Tällä kertaa kenties hieman yllättäen, poika ei empinyt kovin kauaa kunnes nyökkäsi hiukan ja pudotti puristamansa puunkappaleen kurottautuen poimimaan pronssinuijaa tämän tilalle. Vaikka kapineen paino saikin Spyron jälleen irvistämään ei kohde itsessään tällä kertaa ollut vaikea maali. Kieltämättä taisi jäädä hieman kyseenalaiseksi päästettiinkö surkea, vastenmielinen ilmestys kärsimyksistään vai oliko kyse jostain muusta nulikan kääntyessä kiertämään varuillaan lähemmäs maassa makaavaa hahmoa hakien ohimennen parempaa otetta kapineesta kunnes ennen kuin sai aikaiseksi pohtia asiaa tarkemmin nuija iskettiin alas ilman halki melkoisen tarkoituksenmukaisesti. Seurasi ilkeä rusahdus, joka taisi viimein hiljentää viimeisen olennon.
Poika ähkäisi irvistäen jälleen käsivartensa protestoidessa, tosin tönäisten kalmoa vielä epäluuloisesti kenkänsä kärjellä ennen kuin perääntyi ja pudotti nuijan puristaen tykyttävää raajaa. Kokemus tuskin oli mitenkään miellyttävä oikein millään tasolla ja varmistuttuaan ettei kalmo varmasti enää liikkunut Spyro käänsikin melko pikaisesti huomionsa takaisin Galdiin vaikka raato saikin ohimennen kaunaisen katseen. "Ei tee kyllä enää mitään" se töksäytti hampaidensa välistä astellen sitten käsivarttaan hieroen takaisin kohti soturia. Tilanteen rauhoituttua välittömän uhkan poistuttua taisi olla viimein aikaa ajatella seurauksiakin tarkemmin... vaikka tämä taisikin johtaa hyvin pian takaisin epätietoisuuteen mikä automaattisesti tuppasi saamaan aikaan hämminkiä ja hermoilua. "Äh, miten.... Kuinka pahasti se puri?" lisättiin pian huomattavasti huolestuneempaan sävyyn osaamatta oikein sanoa muutakaan, vaikka poika kieltämättä näkikin tämän näyttävän melko huonolta itsekin ja vaikeni nopeasti kuin jo melkein peläten toisen vuotavan parhaillaan kuiviin minkä ehti. Gald ilmeisesti etsi jotain pojan astahtaessa hermostuneena katsomaan, mutta se ei tainnut olla aivan vakuuttunut että tämä tokenisi pelkällä lepäilyllä vaikka mies sentään näytti kaavailevan jotain. Aivan vain kylkikin näytti jo tarpeeksi pahalta näissä olosuhteissa vaikka tämän onnistuisi sitomaankin jotenkin...
|
|
|
Post by submarine on Oct 26, 2013 3:41:50 GMT 3
Spyro tuli osoittaneeksi jälleen olevansa varsin rivakkaa sorttia, kun tosipaikka tuli eteen. Poika tarrasi ilman sen suurempia vastusteluja nuijaan, ja varsin pian se myöskin kohosi kohtalokkaasti, ja laskeutui sitten viimeisen kerran raadon kalloon. Hyvin nopeasti sen kammottava ja säälittävä ähinä lakkasi, ja sitkeä, epäpyhä tuijotus katosi. Oli vaikea sanoa oliko kalmo missään kohtaa edes elänyt, mutta nyt se ainakin oli aivan varmasti kuollut. Kunnosta päätellen mitä varmimmin myös lopullisesti. Ja vaikka se ei kukaties ollutkaan ollut täysin välttämätöntä, oli se äärimmäisen huojentavaa. Yksikin tällainen kammotus vähemmän maailmassa tarkoitti heti parempaa maailmaa. Ainakin jos Galdilta kysyttiin. Toisaalta hänellä oli juuri nyt muutakin mietittävää. "Hyvin tehty. Ainakin hetken verran rauhaa", Gald sai ähkäistyä vastauksena Spyrolle, kun poika jokseenkin kankeasti tokaisi teon olevan tehtyä. kauempaakin pystyi kyllä sanomaan, ettei tämä ollut erityisen ihastunut tehtäväänsä. Mutta se oli silti tehty, ja se osoitti ainakin suoraselkäisyyttä. Soturin olisi parasta päästä ylös ja ottaa taas piakkoin ohjat, tai alkaisi näyttää jo suorastaan säälittävältä, kun keskenkasvuisetkin joutuivat tekemään hänen työnsä. "Pahasti. Tarpeeksi pahasti. Mutta... kyllä se tästä", hän sihahti, peittelemättä varsinaisesti millään tavoin sitä tosiasiaa, että oli kyllä varsin tuskaisena. Oikeastaan hän ei edes yrittänyt millään tavalla viakuttaa siltä kuin ei olisi ollut pahasti haavoittunut. Hänen kyljestään puuttui niin iso pala kuin epäkuolleen hirviön kitaan nyt vain mahtui - ja enemmänkin, kun se oli revitty irti. Mieluiten hän olisi vaikertanut kovaan ääneen ja käpertynyt kitumaan, mutta tieto siitä, että hänellä oli sentään yksi valtti hihassaan rauhoitti ainakin jonkin verran.
Gald tonki muutaman hetken vyölaukkuaan, ennen kuin lopulta veti esiin kaksi pulloa, yhden kumpaankin käteensä. Toinen oli pienehkö, vain vähän sormea pidempi ja solakka, mutta toinen oli huomattavasti suurempi ja paksun pyöreä. Kumpikin oli jykevää tekoa, paksua kivisavea joka ei rikkoutuisi ilman melkoista yrittämistä. Hetken hän katsoi niitä melkein arvioivasti, ennen kuin ähkäisi ja työnsi pienemmän pois. Ei, tähän tarvittiin oikeita keinoja, ei vain paikkailua. "Hassua... miten henki voi olla tällaisen varassa. Ja että sitä saa rahalla. Isolla rahalla siis. Mutta rahalla", Gald ähki puoliääneen, ennen kuin nyhtäisi pullon korkin auki rivakasti, ja kumosi sen kokonaan alas kurkustaan. Pisaraakaan ei päästetty tippumaan ohi. Miehen ilme taisi kyllä kertoa, ettei litku tosiaankaan ollut hyvää tai helposti alas menevää, mutta siitä huolimatta se juotiin ahnaasti kuin vesi elämän lähteestä. Mikä ei oikeastaan ollut erityisen kaukaa haettu vertaus. Ja kun se oli tyhjä, hän paiskasi pullon menemään ilman minkäänlaista säästeleväisyyttä. Se kolahti vasten seinää kauempana, mutta väliäpä pullolla. Hetkeen juomalla ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, mutta sitten, varsin napakasti ja nopeasti, hän loikkasi pystyyn. liikkeissä oli ihmeen paljon voimaa ja energiaa sellaiselle, joka oli hetkeä aikaisemmin ollut hädin tuskin elossa. Mutta nyt hän seisoi äkkiä suorilla jaloilla, huojumatta tai irvistelemättä. Ja kun soturi kohotti kätensä kyljeltään, ei se ollutkaan enää verinen ja auki revitty, vaan kiinni ja eheä kuin ei olisi koskaan vahingoittunutkaan. Oikeastaan mikään hänessä ei enää viestinyt, likaa ja rikkinäisiä vaatteita lukuunottamatta, että hän olisi juuri äsken mitellyt hirven ja viiden epäkuolleen kanssa. Kuin uusi Gald.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Gald pyöräytti äkkiä varsin napakasti niskojaan rusauttaakseen ne auki, ja kohotti kätensä melkeinpä venyttelevästi ja kokeillen. Kyllä. Hän liikkui taas huomattavasti paremmin. Niin tehokkaita kuin nämä litkut olivatkin, ne saivat aina olon suorastaan... oudoksi. Hetkeksi sellaiseksi kuin ei olisi aivan omassa ruumiissaan. Mutta siinä hän oli, ja se oli taas täynnä elämää, lihaa ja verta. "Noniin! Ne luulivat jo saaneensa minut", Gald tokaisi, melkeinpä rehvakkaasti, ja kopautti äkkiä rintaansa nyrkillään, ennen kuin vilkaisi Spyroon. Kukaties tässä tarvittaisiin jonkinlaista selitystä. "Taikajuomaa. Kallista, tehokasta taikajuomaa. Paljon rahaa, mutta enpä ole koskaan katunut näitä. Pelasti hengen, taas", hän selitti nopeasti pojalle, taputtaen vyönsä sivusta roikkuvaa laukkua, joka kalahti siihen malliin, että siellä oli vielä muutakin. "Eh, nämä muut eivät ole niin tehokkaita. Mutta niistäkin lienee apua jos... on tarvetta. Älä huoli, tästä selvitään", lisättiin, melkeinpä kannustavasti. Juuri nyt soturi saattoi jopa uskoa siihen lähes varauksetta. Ainakin hän oli huomattavasti enemmän hengissä kuin äsken.
Nyt, kun ei tarvinnut murehtia henkensä menettämisestä (taikajuomastakaan tuskin olisi mitään apua jos ehtisi tulla syödyksi ennen sitä), tuli linnunsilmäinen mies vilkaisseeksi ohimennen jopa ympärilleen. Tämä kammio näytti huomattavasti merkittävämmältä kuin aikaisempi. Kukaties aika oli purrut siihen vähemmän alempana. Tai sitten se vain jostain syystä oli paremmin säilynyt. Joka tapauksessa, kammiossa oli paljon enemmän kalustusta ja irtonaista tavaraa. Suuri osa siitä näytti myllätyltä, mutta silti erotettavasti ehjältä. Nopealla vilkaisulla valokristallin kajossa seinilläkin näytti olevan jotakin. Jonkinlaisia seinävaatteita, jotka kuitenkin oli turmeltu pahasti. Kuin... repimällä. Katon läpi alaspäin jatkuva suuri kivipaasi (hyvin suuri, se vain leveni laskeutuessaan) näytti jotenkin erilaiselta. Kuin siihen olisi kaiverrettu jotain. Mutta kauempaa oli mahdotonta saada selvää. Vilkaistessaan muuten ympärilleen Gald näki roinan joukossa huomattavasti kiinteämpääkin kalustusta. Hämärässä se vei hetken, mutta tajutessaan mitä suuret, neliskanttiset muodot oikeastaan olivat, tuli hän nielaisseeksi ja päästäneeksi pienen ynähdyksen. Arkkuja. Puisia tai kivisiä arkkuja, joiden kannet oli työnnetty syrjään. Hyvin nopea, soturivaistojen kiihdyttämä laskutoimitus sai hänet tekemään nopeasti senkin huomion, että niitä oli enemmän kuin tässä olevat raadot. Ja ylhäällä olevat. Mutta Vaikka kaikki arkut olivat auki, ei muita epäkuolleita kuulunut tai näkynyt. Ehkä ne olivat... jossakin. Kuten siellä, minne pahaenteisesti toiselta tunnelilta näyttävä ammottava aukko toisella puolella kammiota johtaisi... "Tämä... taitaa tosiaan olla hauta", Gald tokaisi lopulta ympärilleen katsellessaan, aavistuksen empivästi. Ikävä olla tässä kohtaa oikeassa, mutta siltä uhkaavasti nyt näytti...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 26, 2013 18:43:01 GMT 3
Näytti siltä että ainakaan hetkeen ei tarvitsisi huolehtia päälle tunkevista kalmoista... mutta silti ei taidettu kuitenkaan olla vielä aivan selvillä vesillä. Spyro irvisti mutisten ilmoille manauksen kun Gald vahvisti tämän pelon siitä että hirviö oli onnistunut haukkaamaan tästä varsin mojovan suupalan ennen kaatumistaan pojan mahdollisesti yrittäen parhaillaan päästä selville kuinka paljon sen pitäisi hermostua asiasta, mutta kaikeksi onneksi soturilla oli muut suunnitelmat kuin vain kuolla kupsahtaa tunkkaiseen hautakammioon. Toinen sai kuitenkin varsin kyseenalaisen mutta ennen kaikkea levottoman katseen vakuuttaessaan tuskaisesti ettei hätää kaikesta huolimatta ollut vaikka vuosi parhaillaan melkoista lammikkoa verta revitystä kyljestään ja ties mitä muuta... taisi olla hyvä että Gald onnistui olemaan näyttämättä niin kuolemaa tekevältä kuin kenties miltä olisi tuntunut nulikan vaikuttaessa siltä ettei ollut kovinkaan kaukana siitä että hätääntyisi vielä kunnolla, jääden kuitenkin nyt seuraamaan jokseenkin ymmällään kun mies vetäisi esille kaksi mystistä pulloa kiireisin ja arvioivin elkein. Tämä ei varsinaisesti ehtinyt kuin luoda kysyvän katseen toiseen tämän mutistessa ilmeisesti kalliiden esineiden olevan melkoisia hengenpelastajia ennen kuin valitsi toisen ja kumosi suuremman pullon sisällön kurkkuunsa.
Ilmeisen epämiellyttävältä maistuvasta sisällöstään tyhjennetty pullo sai pian kyytiä purppuratukan seuratessa ohimennen seinään kolahtavaa esinettä katseellaan kuitenkin kääntäen huomionsa takaisin soturiin hieman varuillaan, olematta aivan varma mitä olisi pitänyt tapahtua. Kyseessä oli ilmeisestikin jonkinlainen lääke, toivon mukaan, mutta pienen epätietoisen odottelun jälkeen Spyro rypisti jo hieman kulmiaan. "...eikö se pitäis kuitenkin sitoa joka tapauksessa--" se aloitti huolestuneena ehtimättä kuitenkaan tämän pidemmälle kun Gald äkkiä ponkaisikin varsin energisenä jaloilleen. Poika säpsähti melkoisesti ja oli vähällä kompuroida silkasta yllätyksestä kunnes jäi hölmistyneenä räpyttelemään silmiään soturin venytellessä tyytyväisenä kuin ei olisi juuri hetki sitten retkottanut maassa puoliksi pureskeltuna. "...ehh. Oho" häkeltynyt poika kommentoi kaunopuheisesti, kunnes se viimein päästi varsin syvän puuskahduksen ja eksyi hetkeksi härkkimään sotkuista kuontaloaan. Gald ei ollut tainnut liioitella tippaakaan sanoessaan että pullo oli tainnut olla kirjaimellisesti suoranainen hengenpelastaja... ilmassa leijuva verenhaju ja revityt vaatteet olivat vielä jäljellä mutta itse ammottavat vammat olivat mystisesti kadonneet kokonaan. "No niin luulin mäkin!" se protestoi selvästikään arvostamatta moista äkillistä hengenheittämis-tempausta tippaakaan kuitenkaan peittelemättä helpottuneisuuttaan vaikka päätyikin heilauttamaan käsivarsiaan epämääräisen tuskastuneesti uuden puuskahduksen keralla paremman ilmaisun puutteessa. Vaikutti uhkaavasti siltä että tästä oli sittenkin selvitty... vaikkakin käyty aivan liian lähellä reunaa Spyron makuun siitäkin huolimatta ettei tästä kyllä tainnut tällä kertaa olla Galdiakaan syyttäminen. Tosin, tämä tuskin oli kyllä ensimmäinen, saati viimeinen kerta kun kumpikaan joutui moiseen "vähältä piti" -tilanteeseen.
Nulikkakin kokoili hetken hermojaan, kenties enemmän kuin entinen haavoittunut itse, silmäten miehen tarmokkaasti esittelevää laukkua josta elintärkeä pullo oli peräisin. Selitykselle nyökättiin hieman kai pahimman hämmingin alkaessa hiljakseen olla ohitse nuorukaisen jopa kohottaessa hieman kulmiaan vaikkakin pienellä viiveellä. "Taas? Sulle käy näin useinkin?" kysäistiin varovaisesti kunnes sekin viimein hymähti hieman lopulta vakuuttuneena ettei kukaan aikoisi enää tuupertua. "Hitto, ei ihme jos maksavat jos ne tekee... noin! Toivottavasti ei kyllä tarvita enempää, tuo taisi käydä aika lähellä... olis pitäny tehdä jotain jo aikasemmin" se lisäsi viimeisen lauseen hieman jupisten yskähtäen sitten kunnes nyökkäsi lopulta hieman varmemmin Galdin rehvakkaammanpuoleiseen vakuutukseen ettei hätä ollut tämän näköinen. Väkisinkin moinen kuoleman kielistä ylös ponkaiseminen olikin ensihämmingin jälkeen melkoisen rohkaisevaa muillekin... kenties tästä tosiaan selvittäisiin. Vaikka äskeistä ei silti tekisikään mieli kokeilla uudestaan. "Äh. Onneksi oli tuollaisia... vaikka nappasit kyllä monta ennen kuin ne ehti mitään! Eh, vaikka pitäis varmaan silti olla varovaisempi" helpottunut nulikka totesi vilkaisten ohimennen ensimmäistä maahan iskettyä kalmoa. Tämä oli murskaantunut jo yhdestä iskusta varsin vaikuttavasti...
Viimeinkin kaksikolla alkoi olla aikaa katsella hieman ympärilleenkin molempien ollessa jälleen jaloillaan. Kaikki kalmot makasivat huomattavasti vähemmän liikkumattomina, mutta haaste ei kuitenkaan ollut ohitse kun tarkempi katse ympärille paljasti varsin pian ettei tässäkään kammiossa näkynyt ulospääsyä vaan sen sijaan vain uusi musta käytävä entistä pidemmälle maan uumeniin. Soturin alkaessa katsella arvioivasti ympärilleen noudatti Spyrokin pian esimerkkiä astellen poimimaan aiemmin pudottamansa valonlähteen maasta jossa tämä loi vieläkin kalpeaa kajoa ympärilleen. "Ehh... se menee vain entistä syvemmälle" poika huomautti kahden vaiheilla silmäillessään uuden käytävän suuntaan kiveä kohottaen. Taisi alkaa olla sanomattakin selvää että tätä kautta tuskin päästäisiin takaisin maan pinnalle vaan pimeä reitti johti johonkin aivan muualle, josta ainakaan Spyro ei aavistanut kovinkaan hyvää aivan tähän saakka saatujen kokemuksien perusteella. Myöskään Galdin tekemät havainnot eivät varsinaisesti vieneet tunnelmaa ainakaan yhtään mukavampaan suuntaan. Poika katsahti tätä kysyvästi miehen todetessa pahaenteisesti kyseessä tosiaan olevan haudan kunnes seurasi tämän katsetta seinustan varjoissa piileviin kapineisiin jotka pienellä ihmettelyllä paljastuivat kuin paljastuivatkin arkuiksi, tuskin kummankaan innostukseksi. Nulikkakin töksäytti ilmoille manauksen pienen irvistyksen keralla sen kiertäessä varuillaan katseellaan pitkin arkkurivistöä. "Hitto.... ne... on-- oli ihan ihmisiä? Näytti jonkinlaisilta hirviöiltä" se mutisi pitäen selvästikin ajatusta jokseenkin häiritsevänä. Irrottamatta silmiään näystä se katsoikin parhaaksi kumartua poimimaan pöydänjalankin maasta varmuuden vuoksi kunnes rypisti kulmiaan päätyen ilmeisesti samaan tulokseen kuin Galdkin. "....kuinka paljon porukkaa tällaisiin yleensä laitetaan?" kysyttiin viimein hieman epäröivästi tämän vilkaistessa miestä paljonpuhuvasti. Se vielä puuttuisi jos jokaisessa kerroksessa odottaisi sama, ellei pahempi näky kuin täällä... Moninaiset tyhjät arkut ilman asukkaitaan ainakin viestivät kaikkea muuta kuin hyvää. Ties kuinka syväksi koko hiton paikka oli edes kaivettu..?
|
|
|
Post by submarine on Oct 27, 2013 2:42:24 GMT 3
Seurasi melkoisesti hämminkiä, kun Gald yllättäen lakkasikin pelkän pullon voimin tekemästä kuolemaa ja olikin äkkiä taas elämänsä kunnossa. Loppujen lopuksi Spyron reaktio taisi kuitenkin olla varsin ymmärrettävä, kun otti huomioon että tällaista harvemmin näki joka päivä. Tai viikko. Tai edes kuukausi. Yleensä ihmiset ikävä kyllä joutuivat kituuttamaan tai paremman puutteessa heittämään henkensäkin pahoihin vammoihin, eikä niihin riittänyt hörppy tai kaksikaan lähimmästä pullosta, väittivätpä kapakoiden kanta-asiakkaat mitä tahansa. Silti, tämä taisi olla sitä positiivisemmansorttista hämminkiä. Ainakin jokin tässä synkeässä loukossakin antoi vielä toivoa mahdollisuudesta selvitä tästä kaikesta. "Pfah", Gald hymähti ohimennen paikkaan nähden jopa yllättävän hyväntuulisesti, pyyhkäisten kädellään melkeinpä kiusoittelevasti pojan pään ylitse ennen kuin otti aavistuksen tukevamman asennon ja kohotti sormensa toista kohti tavalla, joka saattoi hyvinkin muistaa aikaisemmasta. "Minähän lupasin suojella sinua henkeni kustannuksellani. Se on hankalaa jos kuolen kesken", soturi tokaisi, ennen kuin vakavoitui taas hieman. Ei, tämä paikka ei millään tavoin sopinut minkäänlaiseen kepeyteen. Oikeastaan se tuntui suorastaan väärältä ja julkealta. Vaikka he tässä kaiketi olivatkin uhreja ja kaltoinkohdeltuja. Eipä niin että hauta tai sen alukkaat suuremmin piittasivat.
Olipa miten oli, oli Gald hengissä, eikä todennäköisesti omin avuin aivan heti myöskään muuttamassa tilannetta. Lisää epäkuolleitakaan ei näkynyt juuri nyt vaanivan missään, joten kukaties saattoi rauhoittua ainakin hetkeksi. Ei tosin rentoutua. Ainoa, mikä piti soturin hengissä vaaran edessä oli valmius toimia. Hän ei aikonut millään tavalla tai missään kohtaa herpaantua hetkeksikään. Jo täydessä valmiudessakin oli henki lähestulkoon mennyt. "No. Sanotaan nyt vaikka, että kun elää taistelutaitojensa varassa, on hyvin helppo myös... kuolla niihin. Tai siis melkein kuolla", Gald vastasi Spyron varovaiseen tiedusteluun taikajuomista ja siitä, käyttikö hän useamminkin niitä. Lopullinen vastaus taisi olla jotakin väliltä "Aivan liikaa" ja "Aivan liian vähän", miten nyt asiaa katsoi. Ikävä kyllä aina ei käden ulottuvilla ollut parannusta pullossa... "Toivotaan. Nuo muut eivät ole yhtä tehokkaita. Vaikka ne kyllä pelastavatkin varsin todennäköisesti hengen. Eh, uskon että tuohon ei tarvita sellaista", hän lisäsi toisen pohdiskeluihin, vilkaisten ohimennen Spyron veristä haavaa jopa aavistuksen nolona. Tässä hän kumosi maagista parannusta samalla kun toinen kärsi ja vuosi. "Mutta älä huoli. Jos tarvetta tulee kumoan kyllä sinunkin kurkkuusi sellaisen", vakuuteltiin kuitenkin nopeasti. Niin hän kyllä kumoaisikin, tarpeen vaatiessa vaikka kummatkin. Kehotukseen olla varovainen ei Galdilla tainnut olla minkäänlaista vastaanväittämistä, tai edes lisättävää. Vain jämäkkä nyökkäys. Niin varovaisia kuin tässä nyt pystyttäisiin olemaan. Näissä ahtaissa, tunkkaisissa loukoissa ei juuri kierrelty tai hiiviskelty. Ohimennen hänkin tuli vilkaisseeksi ensimmäistä maahan iskemäänsä epäkuollutta, päästäen oudon mietteliään äännähdyksen. Se ei välttämättä ollut aivan tyytyväinen, mutta hän ei ottanut asiaa esille sen enempää.
Kun tilanne oli ohi, pystyi kaksikko levittäytymään hieman paremmin kammioon ja tarkastelemaan kaikkea lähempääkin. Mitä ilmeisimminkään kaamiot eivät olleet olleet mitenkään hienovaraisia leposijalleen, sillä hävitys oli mittavaa. Kaikki vähänkään heikkotekoisempi, kevyempiä koriste-esineitä ja puisia kalusteita myöten, oli hajotettu sirpaleiksi ja säpäleiksi pitkin kammion reunoja. Arkut olivat kaiketi olleet liian jämäkkää tekoa, sillä lähempää katsoen niissä näkyi lähinnä päällistä vahinkoa. Siltikin, tässä kammiossa oli paljon enemmän ja paljon tunnistettavampaa kalustusta kuin ylempänä. "Mmh. Ovat halunneet tehdä tästä syvän", Gald vastasi puolittaisella huomiolla Spyrolle varsin ympäripyöreän itsestäänselvästi, tutkaillen samalla itse kammion seinillä roikkuvia vanhoja seinävaatteita. Osa niistä oli revittu alas, ja niitäkin jotka seinillä roikkuvat oli turmeltu. Niistä pystyi tosin silti erottamaan summittaisesti yksityiskohtia. Kuvauksia erilaisista... tilanteista kaiketi. Kaikki ne tuntuivat käsittelevän samaa henkilöä, joka oli kuvattu uljaana ja sankarillisena. Ilmeisesti jonkinlaisia kuvauksia tämän haudan tärkeimmän henkilön elämästä, kukaties. Hajanaisista vaatteista vain oli mahdotonta saada sen tarkempaa kuvaa. Sankari, hirviöitä ja jonkinlainen... aurinkomaisesti valonsäteitä luova miekka? "Eh. Kukaties ei ihmisiä. Nuo korvat ovat melkoisen terävät. Olen kuullut että näillä tienoilla asui aikanaan haltioita", soturi kommentoi Spyron vähemmän ihastunutta mutinaa siitä, miten äskeiset epäkuolleet vaikuttivat olleen joskus elävää väkeä, vilkaisten maassa lojuviin raatoihin. "Mutta tosiaankin olivat. Älä ainakaan pode mitään syyllisyyttä tästä. Täällä on jotain pahasti vikana, ja nyt ne ainakin lepäävät taas rauhassa. Ties kuinka pitkän ajan jälkeen", hän jatkoi, yrittäen kuulostaa mahdollisimman vakuuttavalta. Kukaties hän onnistui vakuuttamaan itsensäkin. Eipä niin että se teki tästä kaikesta hiukkaakaan mukavampaa. Mutta tunnontuskia ei voinut ainakaan nyt potea, jos mieli selvitä hengissä. Oli keskityttävä tähän hetkeen. Ja kukaties arvioitava tilannetta sen pohjalta mitä kammio paljastaisi... jos mitään.
Kaksikon liikkuessa romun ja arkkujen keskellä taisi Spyro lausua lopulta ääneen sen kysymyksen, joka kiinnosti itse kutakin. Ruumiiden määrä taisi olla oikeastaan nyt varsin tärkeä asia. Gald joutui miettimään kysymystä pitkän tovin hiljaisuudessa, jossa terävät silmät kiersivät kammiota ja arkkuja. Kaikki niistä olivat tyhjiä ja auki, sen hän oli jo huomannut. Ikävä kyllä. "Tämä... taitaa olla jokin soturin hauta. Jonkin sankarin. En tiedä mitä tuossa lukee, mutta täällä on paljon vanhoja aseita ja sellaista", hän tuli lopulta vastanneeksi varovaisen kokeilevasti, kuin olisi itsekin maistellut ajatusta sen varalta josko siinä olisi mitään järkeä, viitaten ohimennen kammion keskellä häämöttävään kivipilariin, joka oli tässä kerroksessa kaiverrettu täyteen jotakin vierasta kirjoitusta. Rojun joukossa lepäävät aseetkin hän oli jo pannut merkille, mutta suurin osa niistä katkerasti vaikutti seremoniallisilta, ja sitä paitsi jo aikaa sitten käyttökelvottomiksi hapertuneilta. Osa vaikutti lähinnä arvometallisilta koristeilta muutenkin. Jos täältä koskaan voitaisiin poistua, olisi niillä mahdollisesti rahallista arvoa, mutta juuri nyt itse kutakin kiinnosti eittämättä vain se, miten selvittäisiin hengissä. "Mutta... en tiedä. Jos tämä on soturihauta, niin ei täällä varmaankaan kauheasti tämän enempää ole. Sankari ja... uskolliset seuraajat?" Gald mietti ääneen, osoittamatta sanojaan edes varsinaisesti Spyrolle. Ohimennen hän pyyhkäisi taas kuontaloaan ennen kuin vaikeni hetkeksi kuuntelemaan, siltä varalta että jokin kuitenkin lähestyi vieraasta tunnelista. Ei siltä vaikuttanut. "Mmh. En tiedä. Mutta tämä paikka tuskin on kauhean iso. Paremmat haudat tehdään kai... muualle? Tämä on kaivettu maahan", soturi päätteli vielä, yrittäen parhaansa mukaan kuulostaa siltä että meni minkään muun kuin tunteen pohjalta. Se nyt kuulosti hänestä järkevältä, eikä hänellä ollut oikein mitään muutakaan. Saisi siis kelvata. Ja lopultahan asian laita joka tapauksessa nähtäisiin, joten...
Hetken verran oli hiljaista Galdin lähinnä vain tuijottaessa mitäänsanomattomasti seinille, lattiaan ja kaikkialle muuallekin, olematta erityisen varma mitä tässä seuraavaksi pitäisi tehdä. Sitten hän kuitenkin huokaisi, nyrpisti nenäänsä pahanhajuisessa ilmassa, ja suoristautui. "Eh. Ei sillä ole väliä. Hei, tarkastetaan tämä kammio. Ehkä täällä on jotakin... hyödyllistä. Kuten tuo nuija. Tai jotain muuta. Ehkä tänne on jätetty... jotain. Vaikkei se olisikaan köyttä ja iskuhaka", hän lopulta tokaisi, hymähtäen niin hyvin kuin nyt vain taisi puolittaiselle vitsilleen, yrittäen kuulostaa parhaansa mukaan määrätietoiselta. Kukaties ideassa oli perääkin, ja paremman puutteessa se kuulosti ainakin jossain määrin tähdelliseltä tekemiseltä. "Etsi sinä tuolta niin minä katson tältä puolelta. Mutta älä mene tuon pilarin taakse. Minä en luota tähän paikkaan. Pysytään näkyvillä", Gald ohjasti, osoittaen summittaisesti Spyrolle toista puolta kammiosta, ja samalla toista puolta itselleen. Hävitystä ja rojua oli kasoiksi asti, joten niiden tonkimisessa vierähtäisi kyllä hetkinen. Mutta ehkä se olisi sen arvoista. Toivottavasti?
((Eh, pahoittelut mahdollisesta takkuilusta. Jos tuntuu että täältä voisi löytyä jotakin niin sitä saa rauhassa viskata tuonne, heh.))
|
|
|
Post by spyrre on Oct 27, 2013 17:39:07 GMT 3
Vaihteen vuoksi nousseesta hämmingistä selvittiin positiivisemmin tunnelmin, mikä taisi useimmiten olla hieman harvinaisempaa ainakin Spyron mittapuulla. Poika liikahti paikallaan luimistuen hieman selväsi jokseenkin helposti kiusoiteltavana, mutta vastasi lopulta jälleen uudella puuskahduksella joka oli kuitenkin sävyltään kaikkea muuta kuin oikeasti ärtynyt. "Silti" protestoitiin pienesti jupisten sen päätyessä pyyhkäisemään ohimennen hiuspehkoaaan, tosin luultavasti saaden tämän vain entistä pahempaan kuntoon kunnes kasvoilla kuitenkin käväisi pieni hymyntapainen. Vaarallinen välikohtaus olisi voinut päätyä hyvin helposti niin paljon huonomminkin... mutta siinä sitä silti seistiin kuolleiden hirviöiden keskellä raadeltu soturi määrätietoisena ja entistä ehommassa kunnossa. Vaikka jotkut moiseen ylellisyyteen pystyvät joskus olivatkin kritisoineet asiaa, ilmeisestikin rahalla kyllä oli mahdollista hankkia jokseenkin ratkaisevaa tavaraa vaikkei sitä paljonpuhuttua "onnea" pullotettuna kenties saisikaan isollakaan hinnalla. Kenties. Vaikka hieman huolestuttavasti kieltämättä vaikutti että Gald taisi olla jokseenkin tottunut tällaisiin tilanteisiin. Tämän vastaus saikin laihan nulikan kallistamaan päätään empivästi, kunnes se kuitenkin joutui tyytymään vain huokaamaan hieman pienen olkapäiden kohautuksen keralla. "...no, niin kai. Vähän liiankin" se myötäsi että moista kallista litkua oli kaiketi parasta olla mukana vaikkei tuntenutkaan oloaan kovin mukavaksi ajatellessaan että saattoi olla varsin yleistäkin joutua niin huonoon kuntoon että tällainen oli tarpeen... mutta kaipa sitä ei pitäisi olla yllättynyt, soturi oli kuitenkin soturi. Saipa nähdä oliko liikaa toivottu ettei näitä enää ainakaan tällä reissulla tarvittaisi... Gald oli kuitenkin nyt hyvässä kunnossa mikä sai aikaan tiettyä toiveikkuutta, mutta siltikään Spyro ei onnistunut pääsemään eroon pienestä levottomuudestaan, mikä tosin taisi tässä ympäristössä olla varsin perusteltua ellei suorastaan viisasta.
Toisen huomauttaessa kohta hänen kädestään, purppuratukka räpäytti silmiään hieman yllättyneenä vilkaisten kangasriekaleella tilkittyä puremaa kuin olisi hetkeksi lähes unohtanut koko asian... minkä se oikeastaan kaiken kaaoksen keskellä oli tehnytkin. Tilanteen rauhoituttua ja kun tästä mainittiin raaja alkoi kyllä varsin pian jälleen muistuttaa olemassaolostaan saaden pojan kiristämään hieman hampaitaan nykäisten tummunutta kangasta kiusaantuneesti... ja mahdollisesti katuen tätä samantien, päätyen jättämään tämän varsin pian rauhaan. "Eh? Äh. En usko. Se on vaan käsi. Hyvä vaan jos sitä litkua on vielä jos käy jotain vaarallisempaa" vastattiin kenties hieman vältellen, kuin purruksi tuleminen ja veren vuotaminen olisi ollut syystä tai toisesta noloa. Mutta olihan tässä lopulta järkeäkin, vaikka ei olisikaan halunnut ajatella edessä mahdollisesti odottavan jotain vielä ikävämpää... "En kyllä aio antaa niiden yrittää syödä enää, kerta riitti" se lisäsi kuitenkin pian varsin härkäpäiseen sävyyn, vaikka nyökkäsikin hieman emmittyään Galdin rauhoittelevaan kommenttiin että ketään ei sentään aiottaisi jättää vuotamaan hengiltä vaikka Spyro ei oikeastaan haluaisi joutua kokeilemaan. Kaikeksi onneksi purema käsivarressa oli kuitenkin vain purema käsivarressa, vaikka kipeä olikin mutta tuskin vaarallinen... tähän hätään ainakaan. Kenties varovaisuudella jopa selvittäisiin ilman pahempia pidemmällekin, vaikka edessä odottikin vielä ties kuinka paljon lisää pimeitä, ahtaita ja saastaisia käytäviä.
Kristallin valossa eteenpäin kammiosta johtavan uuden tunnelin suuntaan levottoman arvioivasti silmäilevä Spyro hymähti myötäävästi Galdin vahvistaessa että syystä tai toisesta paikka oli selvästi haluttu kaivaa mahdollisimman syvälle maan alle. Ei voinut väittää että nulikka olisi lopulta ollut hirvittävän hyvin perillä muinaisista hautauskäytännöistä mutta jopa tämän mielestä tämä tuntui hieman liioitellulta kaivausten jatkuessa vielä tästäkin alemmas. "Eh. Outoa" mutistiin ohimennen mietteliäästi ennen kuin huomio käännettiin jokseenkin epämukavasti yleisestä huoneen vilkuilusta takaisin maassa makaaviin murskattuihin kalmoihin. Vaikka se varmasti olikin ollut ensimmäinen ajatus moisten kammotusten tunkiessa näkyviin pimeydestä, nämä eivät tainneet kuitenkaan olla pohjimmiltaan aivan niin hirviömäistä alkuperää kuin olisi voinut olettaa.... vaikka tavallaan tämä taisi lopulta olla entistä kammottavampaa näin jos joutui ajattelemaan asiaa tarkemmin. Spyro mittaili epämukavasti liikahtaen katseellaan lähimpiä ruumiita rypistäen hieman kulmiaan kunnes lopulta nyökkäsi synkästi soturin sanoille. Kenties edesmenneet olivat joskus olleet haltioita, mutta eivät enää selvästikään ties kuinka pitkään aikaan. "Mikä hitto edes tekee jotain tällaista" poika murahti liikahtaen kuin olisi aikonut tönäistä ruumista jälleen kengällään, mutta muutti hetken epäröityään mielensä ja jättikin tämän rauhaan kääntäen mielummin huomionsa kauempana erottuviin tyhjiin arkkuihin sekä muuhun vanhaan, tuhottuun sisustukseen. Kalmot olivat kuolleinakin kaikkea muuta kuin mukavaa katsottavaa... varsinkin nyt kun oli parempi käsitys näiden alkuperästäkin. "...niin kai. Eikä niille kai oikein voi tehdä muutakaan. Ne on kuitenkin vaarallisia" sekin lisäsi sormeillen ohimennen kuitenkin asettaan. Ilmassa oli edelleen levottomuutta ja emmintää, mutta vaikka tämä ei mukavaa ollutkaan, taisi Spyrokin olla jokseenkin samaa mieltä Galdin kanssa. Nämä hirviöt eivät selvästikään omanneet enää mitään inhimillistä vaan tappaisivat heidät kyllä epäröimättä jos niille antaisi tilaisuuden moiseen... parempi siis olla tekemättä niin. Kaipa jo valmiiksi kuolleen vastustajan iskeminen hengiltä oli kuitenkin sinänsä ainakin helpompaa kuin sellaisen joka oli jopa ollut elossa alunperin.
Loogisesti potentiaalisen vaaran keskellä heräsikin pian kysymys kyseisen uhan tarkemmasta vakavuudesta. Spyrokin oli varsin pian huomannut ettei tyhjien arkkujen sekä ruumiiden lukumäärä vastannut toisiaan, eikä otuksia näkynyt missään enempää vaikka poika astelikin varuillaan jopa hieman lähemmäs kaulaansa kurottaen vilkaistakseen kauempaa muutamaan arkkuun varmistaakseen ettei näissä tosiaan ollut mitään. Kaikki loistivat kuitenkin tyhjyydellään hävityksen ja rojun keskellä, joten luultavasti niin tekivät loputkin, epäkuolleet tuskin olivat tarpeeksi ovelia piiloutuakseen. Galdin arvellessa kyseessä olevan jonkinlaisen soturin taikka sankarin leposijan poikakin katsahti tarkemmin huoneessa kohoavaa tummaa kivipilaria, jääden silmäilemään tätä hetkeksi. ....oliko tämä sama kivi joka kohosi ylemmän kammion lävitse jopa maan pinnalle? Ehh, ehkä taisi olla parasta yrittää olla pohtimatta kuinka moinen oli saatu muokattua ja paikalleen... Tähän kaiverrettu tekstikin taisi sanoa nulikalle likimain yhtä vähän kuin soturillekin, joten tätä hetken epäluuloisesti silmäiltyään Spyrokin käänsi huomionsa tästä tutkiskelemaan ympäristöä. Kaikeksi onneksi jos Galdin aavistus osuisi oikeaan, kenties edessä ei olisikaan enää montaakaan kerrosta alas. Tai lukemattomia verenhimoisia kalmoja odottamassa. "...voi olla. Täällä on joskus ollu aika paljon tavaraa... Ja tuo taitaa olla sama tyyppi noissa kaikissa kuvissa" poikakin arvioi ohimennen silmäten repaleisia seinävaatteita joiden jäänteissä saattoi vielä osittain erottaa aurinkomiekkaisen soturin nujertamassa milloin mitäkin hirviötä. Näiden värit olivat haalistuneet ja kudos kulunut puhki jo lähes suurimmalta osalta ellei näitä oltu jo revitty kokonaan riekaleiksi epäilemättä kalmojen toimesta, mutta silti erotettavissa oli vielä jossain määrin tunnistettavia häivähdyksiä. Näitä hapertuneita kankaita kiinnostavampia tosin taisivat olla sikin sokin lattialla lojuvat muut tavarat joiden joukossa erottui kauempaa useita aseitakin, näiden tosin näyttäessä kaikkea muuta kuin hyvin säilyneiltä. "....ehkä siellä on vielä yksi kammio missä on tuo tyyppi. Ellei sillä ollut sitten hirvittävän paljon näitä seuraajia..." käytävän suuntaan luotiin ohimennen pohtiva katse Spyronkin elätellessä varovaisesti toiveita ettei hauta jatkuisi vielä loputtomiin alas. "Eh. Mitähän näille kaikille on edes tapahtunut. Ei kai tämä.... no, tämä kaikki johdu siitä mitä niille on käynyt?" Lisättiin vielä levottoman vilkaisun keralla toisen suuntaan. Oliko tämä ollut odotettavissa henkilöiden kuoltua..? Siksikö hauta oli kaivettu tänne, näin syväksi?
Oli kuinka kyseenalaista kuin oli, täytyi kai lopulta myöntää ettei tästä seikasta taitaisi kuitenkaan olla heille erityisemmin hyötyä mitä täällä tarkalleen ottaen olikaan tapahtunut. Lopputulos oli kuitenkin varsin selkeä, ja ei kai auttaisi kuin yrittää tulla toimeen tämän kanssa. Kaksikko hukkasi tovin mietteissään tuijotellen varuillaan kuka minnekin, kunnes Gald viimein päätti että olisi parasta vain tehdä jotain, antaen oikeastaan varsin hyvän jatkosuunnitelman. Spyro hätkähti hieman ajatuksistaan kääntäen katseensa epämääräisestä kivipaadesta jota oli harhautunut hetkeksi tuijottelemaan ja nyökkäsi sitten miehen kehotukselle oikeastaan itsekin jokseenkin määrätietoisemmin. Jokin konkreettinen, ymmärrettävä tekeminen oli näissä olosuhteissa varsin tervetullutta... vaikka rojun seasta ei kaivattua köyttä löytyisikään. "Eh, ai niin. Varmaan hyvä idea. Varmaan mikä hyvänsä on ainakin parempi kuin tämä" se totesi heilauttaen kaikkea muuta kuin arvostavasti pöydänjalkaansa, kääntäenkin jo katseensa melko motivoituneesti haravoimaan tavararöykkiöitä Galdin osoittaessa kammion vastakkaisia reunoja varoittaen kuitenkin pysymään näkösällä. "Ei siellä varmaan mitään ole... olisi hyökänneet sieltä jo jos siellä olisi ollut lisää näitä" poika arveli kurkistaen hieman paikaltaan sen verran kuin pilarin taakse kuin näki kun kerran ihan kiellettiin, mutta kohautti kuitenkin lopulta myöntyvästi olkapäitään kai kuitenkaan omaamatta itsekään sen suurempaa hinkua rynnistää epäilyttävän paaden luokse. Olihan se kuitenkin viisainta varmuuden vuoksi pysyä lähistöllä varmuuden vuoksi. Valonlähteitä oli kuitenkin vain yksi, ja kammio pimeä. Ohimennen poika vilkaisikin pitelemäänsä kristallia ojentaen tätä kai suuremmin ajattelematta toisen suuntaan. "No, voit ottaa vaikka tämän niin--" se aloitti kunnes sille taisi äkkiä valjeta jotain ja nulikka napsauttikin leukansa kiinni. "....tai siis. Oikeastaan jos jätän tämän tähän, niin ehkä se riittää tarpeeksi. Kumpaankin suuntaan." todettiin pikaisen punninnan jälkeen, nuorukaisen kumartuessakin asettamaan hohtavan kapineen lattialle ennen kuin suoristautui käsiään pyyhkäisten ja kääntyi tallustellakseen kauempana erottuvan osoitetun romuläjän suuntaan tutkailemaan tämän sisältöä.
Kuten ensivilkaisulla oli taidettukin jo todeta, hautakammio oli täällä vielä enemmän tavaraa tulvillaan kuin ylempi kerros... ikävä kyllä suurin osa taisi täälläkin olla likimain yhtä käyttökelvotonta kuin sielläkin. Ties mistä lahoista puunkappaleista, epämääräisistä metalliesineistä sekä murskatuista astioista ja koriste-esineistä koostuvaa romukasaa kohti kuljeksiva Spyro vilkaisi ohimennen olkapäänsä ylitse Galdin suuntaan kai varmistaakseen että tämä oli missä oli, ennen kuin kumartui hieman skeptisesti takaraivoaan kyhnyttäen katsomaan tarkemmin mitä kaikkea kasoista löytyisi. Seinältä alas kiskottu hapertunut seinävaate tökättiin varautunein elkein sivuun pöydänjalan kärjellä, tosin tämän alta paljastui, yllättäen, lähinnä lisää romua sekä tätäkin enemmän pölyä. Poika yskähti väkisinkin kun ilmaan pöllähti melkoinen tomupilvi hänen kajotessa kankaaseen, onnistuen kuitenkin hetken köhimisen jälkeen pääsemään tutkiskelemaan rojua tarkemmin kasvojensa suojaksi nostamansa hihan takaa siristellen. Ensimmäiseksi huomion kiinnittivätkin jo kauempaa silmäillyt esiin pilkistävät vanhat aseet. Varsin nopeasti Spyro sai kiskottua esille useammankin, mutta kuten Gald oli todennut aiemmin nämäkin vaikuttivat jo kovin kärsineiltä ja enemmän seremoniallisilta kuin kunnon aseilta. Joka tapauksessa poika päätyi poimimaan näitä muun ryjän joukosta aina jotain nähdessään, ja jonkin ajan päästä maahan oli aseteltu ihmeteltäväksi ainakin tummunut ja tylsä, luultavasti alunperin hopeoitu tikari, jonkinlainen koristeellinen kirveentapainen sekä kaksi kärsinyttä miekkaa, joista toinen näkyi jo valmiiksi napsahtaneen poikki ennen kuin tätä alettiin edes härkkiä... mutta ikävä kyllä ainakaan Spyro ei tainnut saada silmiinsä yhtään köyttä taikka kiipeilytarvikkeita yrityksestään huolimatta... ei sillä, että tämä olisi tullut suurenakaan yllätyksenä kellekään. Tällaisia tuskin haudattiin suurmiesten mukana kovinkaan usein. "Äh. Hitto. Nämä kaikki taitaa olla aika hajalla. Ja me ei varmaan tehdä mitään ainakaan millään vanhoilla kipoilla ja ruukuilla" Se totesi puuskahtaen hieman itsekseen ja heilautti kättään kasvojensa edessä ajaakseen pölyä loitommalle ennen kuin vilkaisi jälleen taakseen soturin suuntaan siltä varalta että tämä olisi löytänyt jotain käytännöllisempää.
|
|
|
Post by submarine on Oct 28, 2013 17:12:38 GMT 3
Gald jäi hetkiseksi katsomaan Spyron perään, kuin poika tuntui saavan jonkinlaisen ajatuksen, ja julisti sitten että jättäisi valokristallin huoneen keskipaikkeille. Hänellä ei ainakaan ollut mitään vastaansanottavaa asiaan, ja ilmoitus kuitattiinkin lopulta vain hyväksyvällä äännähdyksellä ja nyökkäyksentapaisella. Kaipa tässä olisi vain käytävä tonkimaan. Eh, paljon mahdollista ettei tästä kaikesta olisi mitään hyötyä, mutta loppujen lopuksi kaksikolla tuskin oli mitään tulenpalavaa kiirettä alaspäin, ja kaipa tämä mahdollisuus oli parempi tarkastaa kuin jättää tarkastamatta. Ties vaikka se paljastaisi jotakin tärkeääkin. "Hei. Jos löydät mitään... korua tai sellaista, tai mitään mitä voi laittaa päälle tai jotakin, niin älä ainakaan kokeile sitä. Näissä paikoissa on kaikenlaista... hämärää", soturi heitti ohimennen vielä nopean, puoliselkeän neuvon olkansa yli. Eh, oli kai silti parempi muistaa että tässä oltiin haudassa. Joskus niiden rakentajat keksivät kaikenlaisia keinoja rankaista varkaita ja hautarauhan rikkojia. Eipä niin että tässä paikassa olisi ollut enää mitään rauhaa rikottavaksikaan... Spyron asettuessa tutkimaan tuhottua tavaraa omalla puolellaan kyyristyi Galdkin tutkimaan rojua. Loppujen lopuksi, näin lähempää katsoen, hän ei oikeastaan ollut varma, pystyikö tuhoa pistämään pelkästään kalmojen kömpelyyden piikkiin. Suuri osa siitä näytti varsin kovalla vaivalla ja ahkeruudella tuhotulta. Jotkin kalusteista joita nyt oli sorrettu maahan olivat aikanaan olleet varmasti varsin jykeviä. Ei sellaisia joiden olisi pitänyt luhistua pelkästään päin kompuroinnista. Mutta silti ne olivat nyt säpäleinä maassa. Ja seinävaatteetkin vaikuttivat varsin tarkoituksella revityiltä. Melkein kuin jokin olisi purkanut raivoaan kaikkeen irtaimistoon. Eh, se tuskin lupasi ainakaan mitään hyvää...
Raivoa eli ei, oli Galdin pakko aikansa tongittuaan tulla hieman samoihin johtopäätöksiin, kuin Spyro omalla kannallaan. Suuri osa tavarasta oli joko seremoniallista, koristeellista, tai hajalla. Ei juurikaan mitään mikä auttaisi ainakaan pääsemään pois tästä paikasta, tai kohtaamaan sen vaarat paremmin. Hän oli kyllä pistänyt merkille muutaman rojun seasta pilkistävän korun, ja puolikätisesti työntänyt ne sivummalle. Jos he koskaan pääsisivät pois täältä, ei vaivanpalkkakaan varmaankaan olisi pahitteeksi. Mutta juuri nyt ne eivät kiinnostaneet soturia millään tavalla. Ne vähätkin aseet, jotka olivat kestäneet ajan hampaan vaikuttivat hänelle hyvin nopeallakin kokeilulla siltä, että hajoaisivat välittömästi oikeassa taistelussa. Joko koska niitä ei koskaan ollut edes tarkoitettu siihen, tai koska ne olivat aivan liian vanhoja. Miekat ja kirveet olivat tylsiä ja haperoita, ja se yksi ainoa jousi joka kaiken joukosta oli löytynyt oli kirjaimellisesti katkennut kun hän vain edes tarttui siihen. Eipä niin että nuolia olisi missään näkynyt muutenkaan. "Mmh. Siltä pahasti vaikuttaa. Eh, en usko että näillä kehtaisi edes heitellä mitään hirviötä", Gald joutui lopulta myöntämään, kun Spyro omalla tahollaan ilmaisi varsin samanlaisia lopputuloksia koko touhusta. Hän ei kuulostanut aivan yhtä turhautuneelta kuin poika, mutta raapi silti jokseenkin tuskastuneen kiusaantuneena niskaansa. Ei, tästä ei kyllä ollut mitään apua. "Eikä tästä tavarasta kyllä saisi kasattua edes ramppia tuonne ylös. Siinä menisi loputtoman pitkään, eikä se edes kantaisi. Ehkä jos..." Gald aloitti, mutta vaikeni sitten äkkiä, vilkaisten taakseen säpsähtäen ja kyyristyen kuin odottaen hyökkäystä.
Gald oli aivan varma, että jokin oli välähtänyt hänen takanaan, kun hän oli kääntynyt Spyroa kohti. Poikakin oli kukaties nähnyt sen. Jokin kirkas, joka ainakin kuolleessa ja synkeässä haudassa melkeinpä sattui silmiin takaapäinkin. Jännittyneen soturin vaistot saivat tämän pyörähtämään heti ympäri, valmiina ties mihin hyökkäykseen. Sellaista ei tosin näkynyt, ja ainoa mitä hänen takanaan oli oli seinä ja kasa kiviä syvennyksessä. Kukaties jokin patsas tai sen sellainen aikanaan. Mutta... jokin oli välähtänyt. Nopeasti mies vilkaisi Spyroon takanaan, ja sitten maassa lojuvaan valokristalliin. Ei, sillä kyllä oli voimia joista hän ei ollut Spyrolle kertonut, mutta... se olisi joka tapauksessa välähtänyt hänen edessään, ei takanaan. Jotakin... muuta? "Täällä... on jotain? Ehkä?" Gald ähkäisi puolijännittyneesti ääneen, lähestyen kivikasaa varovaisesti. Hänen päässään surisi oudolla tavalla. Se ei ollut suoranaisen epämiellyttävää, mutta tuntui kuin jokin olisi... härkkinyt sitä. Tai jotakin. Tunne oli outo, mutta tavalla tai toisella se sai hänet melkeinpä toimimaan rivakammin. Tietämättä mitä tässä oikeastaan olisi pitänyt odottaa tai mihin varautua hän alkoi kiskoa vanhoja, tomuisia kivenpaloja syrjään, tähyillen niiden alle melkeinpä varautuneesti. Jotain siellä aivan varmasti oli, jotakin joka oli välähtänyt kivien raoista, mutta kaikesta huolimatta se ei välttämättä ollut hyvä asia. Vaikka ehdottomasti tarkistamisen arvoinen. Lopulta, hetken rivakan tonkimisen jälkeen, sai Gald lopulta esiin jotakin. Hän tuli räpäyttäneeksi haukansilmiään muutamankin kerran, pyyhkäisten taas hiuksensa sivuun kasvoiltaan. Kivikasasta pilkisti esiin jotakin, jonka hän olisi tunnistanut aivan missä tahansa miekankahvaksi. Hyvälaatuiseksi, melkeinpä virheettömäksi ja täysin vahingoittumattomaksi miekankahvaksi. "Ha!" Gald ähkäisi ääneen, sekä onnistumisensa merkiksi että jostakin varteenotettavasti oikean aseen näköisen löytämisestä, ennen kuin hapuili tiukan otteen miekankahvasta ja kiskaisi sen rivakasti esiin.
Seuraavia hetkiä olisi todennäköisesti ollut mahdotonta kuvata millään muulla kuin kahdella sanalla: kirkas valo. Tai ei, saattoi niihin liittää vielä kolmannenkin: sietämättömän kirkas valo. Gald kiskaisi miekan esiin lepopaikastaan (jos kyseessä ei ollutkaan miekka kivessä, niin ainakin kivikasassa), ja äkkiä kaikkialla oli vain... valoa. Hirvittävän kirkasta, kaiken täyttävää, silmät sokaisevaa valoa. Se oli kuin välähdys, joka ei kadonnutkaan heti, vaan pysyi. Sokaistuneena, yllättyneenä ja kukaties säikähtäneenäkin Gald päästi ähkäisyn, kompastui johonkin ja kaatui sokeana ja silmät ristissä maahan. Vaistomaisesti hän kuitenkin puristi yhä kiinni miekasta kaksin käsin, pitäen sen mahdollisimman korkealla pelkästään jo siksi, että juuri löydettyyn miekkaan, vaikka olisikin ollut jokin kirottu sokaiseva pahanilmankapine, seivästyminen olisi ollut varsin epävakuuttavaa. Kivuliasta, kaiken peittävää ja sokaisevaa valoa kesti tuskin montaakaan hetkeä, mutta siinäkin oli jo aivan tarpeeksi, ainakin jos Galdilta kysyttiin. Hän tosin keskittyi vain pysymään selällään maassa ja pyristamaan siitä mahdollisimman lujaa silmiään räpytellen, kun hyvin hitaasti maailmassa alkoi taas olla muotoja ja varjojakin, eikä vain loputonta valoa. Ja kun hän taas näkikin jotain, pysyi soturi toteamaan puristavansa tosiaan käsissään yhä miekkaa. Sen terä oli pitkänpuoleinen, jämäkkä mutta sulavalinjainen, kapeneva ja... kirkas. Kukaties olisi voinut sanoa että se hohti valoa. Tai kukaties se vain karkotti pimeyden ympäriltään. Joka tapauksessa se oli hyvin kaunis, himmeään peilikiiltoon viimeistelty miekka. Jotenkin se oli selvinnyt täysin virheettömänä ja vahingoittumattomana kaikkien kivien allakin. Se tuntui... oikealta. Ja vaaralliselta. "Spyro... me taisimme... löytää jotakin", Gald sai ähkäistyä lopulta selältään, kääntämättä kuitenkaan katsettaan miekasta. Hän ei ollut varma miksi, mutta jokin tässä tuntui... oudolta. Tämä ei tuntunut vain... miekalta. Niin järjetöntä kuin se olikin. "Niin löysitte", miekka vastasi, kuin se olisi ollut luonnollisin asia maailmassa. Ja tässä kohtaa, kun pelkältä tuijottamiseltaan ehti, Gald repi silmänsä irti siitä ja vilkaisi Spyroon, melkein kuin etsien vahvistusta sille että oli hengissä, ja varmasti yhä myös järjissään.
((Thou hast acquired... THE SWORD OF LIGHT \o/ ))
|
|
|
Post by spyrre on Oct 28, 2013 19:34:37 GMT 3
"Hmh? Juu en, se vielä puuttuisi. En mä niin tyhmä ole" touhunsa jo aloittanut Spyro totesi olkansa ylitse Galdin varoittaessa mahdollisista löydöistä, ennen kuin jatkoi romukasan sisällön tutkiskelua jokseenkin varuillaan pöydänjalkaansa hyödyntäen ilmeisestikin ottaneena varoituksen tosissaan. Eihän siitä mihinkään päässyt että tällaisista paikoista ei koskaan tiennyt mitä vastaan saattaisi tulla siinä vaiheessa kun jo ruumiitkin yrittivät purra, ja kaikkein viimeiseksi poika kaipasi vielä jonkinlaista noitakapinetta hyökkäämään heidän kimppuunsa... vai mitä sellaiset sitten ikinä tekivätkään. Se keskittikin pian huomionsa suurimmaksi osaksi etsintöihin kristallin kajastaessa jossain selkänsä takana lopulta työntäen suurimmat hermoilut ainakin hetkeksi mielestään, taitamatta varsinaisesti kiinnittää huomiota itse hävityksen laatuun olettaen kalmojen olevan tästä vastuussa ja tyytyen tähän. Oli sillä sentään järkeä pitää aina ajoittain läheistä mustaa tunnelin suuta silmällä, mutta kaikeksi onneksi täällä ei näkynyt liikettä kaikesta epäluuloisesta pälyilystä huolimatta... mutta toistaiseksi tämä taisikin jäädä likimain suurimmaksi positiiviseksi asiaksi. Yrityksestä huolimatta romukasasta paljastuneet ja esiinkaivetut aseet osoittautuivat kaikkea muuta kuin hyödyllisiksi käyttöesineiksi, löytöjensä äärellä kyyristelevän Spyron päästäessä jokseenkin turhautuneen tuhahduksen tutkiskellessaan eteensä pinoamia esineitä. Kumpikin miekka näytti siltä että hajoaisi välittömästi jos näillä yrittäisi tehdä mitään tikarin ollessa tylppä ja epämääräisen aaltoilevaksi muotoiltu varmastikin enemmän koristeellisessa kuin käytännöllisessä merkityksessä, ja kirves, vaikka edes tämä oli kokonaan metallia oli hapettunut ja kaiverrettu täyteen koristeita... puhumattakaan epätasaisesta ja tylsästä terästä. "Ehkä pitäis ennemmin kerätä vaikka kiviä ja viskoa niitä" nulikka myötäsi tuskastuneesti soturin arviota moisista aarteista tönäisten kirvestä tuhahtaen, poimien ohimennen hieman kulmiaan kohottaen seinän vieressä lojuvan pienen veistoksen. Aikoinaan varmasti kiiltävillä kivillä koristeltu kenties luusta veistetty kapine kuvasi irvistävää lohikäärmettä joka tuijotti uhkaavin mulkosilmin eteensä kaula käärmemäisesti kaartuneena kuin valmiina iskuun, mutta uhmakkaasta olemuksesta huolimatta aika oli selvästi jättänyt tähän jälkensä. Kun esine poimittiin ylös murtui tämän pinta nopeasti pienen räsähdyksen saattelemana, purppuratukan säpsähtäessä hieman irvistäen kun tämän pää putosi pölyä pölläyttäen maahan. Ehh, taitaisi olla pieni ihme jos täältä löytyisi mitään käyttökelpoista, tämäkin alkoi arvella, toiveikkuuden hiipuessa hieman. "Ehm. Ehkä. Jos olis edes jotain millä kaivaa, sehän on vain maata" Spyro pohti vastaan Galdin tuumiskellessa huoneen toiselta laidalta jonkinlaisen rampin rakentamista, viskaten ohimennen veistoksen kädestään jonnekin ennen kuin suoristautui huokaisten ja pudisteli toisella kädellään hieman vaatteitaan samalla kun silmäili omia jokseenkin surkeita löytöjään. Kenties haukansilmäisellä miehellä olisi käynyt parempi tuuri, tai tämä oli keksinyt jotain... ainakin tämä kuului aikovan sanoa jotain mutta vaikeni äkkiä kesken kaiken, jonkin välähtäessä huoneessa.
Nulikka olisi saattanut varsin hyvinkin olettaa valonvälähdyksen olevan peräisin kristallista kääntäessään hieman yllättyneenä päänsä, mutta Galdin äkillinen, varsin hälyttävä reaktio sai pojankin välittömästi jännittymään ja varautuneeksi. Missään ei vieläkään näkynyt mitään liikettä mutta mies katseli ympärilleen kuin olisi odottanut jonkinlaista hyökkäystä. "Mitä nyt?" purppuratukka kysäisi levottomasti hapuillen varmuuden vuoksi parempaa otetta pitelemästään pöydänjalasta ja vilkaisi maassa edelleen tasaisesti hohtavaa kristallia, rypistäen kuitenkin ymmällään kulmiaan hoksatessaan Galdin jääneen pimeän tunnelin taikka kammion varjojen sijaan jääneen tuijottelemaan... jonkinlaisen syvennyksen suuntaan? Toisen todetessa kenties huomanneensa jotain nulikka jätti omat rojunsa sikseen tallustellen kammion poikki kivikasaa kiireesti penkomaan siirtyneen soturin suuntaan. Yhtäkkiä ilmassa oli jotain... outoa, tosin tämän jäädessä lähinnä aavistuksen tasolle jota Spyro osannut varsinaisesti määrittää. Tietämättä oikeastaan miksi se hidasti varuillaan askeleitaan seisahtuen kurottamaan kaulaansa pienen matkan päähän jonnekin hieman takaviistoon. "Hei, varovasti. Jos siellä on jotain outoa" tämä muistutti vilkaisten toista ja rypistäen hieman kulmiaan tämän äkilliselle innokkuudelle. Vaikka hieman outoa olikin mies ei tuntunut ainakaan kaipaavan apua siirrellessään kiviä nulikan tyytyessä toistaiseksi seuraamaan sivummalta valpastuen kun toinen äkkiä päästi voitonriemuisen äänen joka kertoi tämän löytäneen jotain... ja sen enempää ainakaan Spyro ei ehtinyt tajutakaan kun varoittamatta mystinen välähdys palasi, tosin tällä kertaa suorastaan sokaisevan kirkkaana hohteena.
Äkkiä tyhjästä hämärään kammioon iskevä valoefekti taisi napata molemmat asianomaiset täydellisellä yllätyksellä, eikä edes hieman kauempana seisova Spyro välttynyt tältä. Se ei ehtinyt tukahduttaa kurkustaan pyrkivää tyrmistynyttä, tuskaista älähdystä kun sietämätön kirkkaus hyökkäsi hämärään tottuneisiin silmiin ja poika kompuroi äkkiä refleksinomaisesti taaksepäin vetäisten käsivartensa silmiensä suojaksi. Tämä tosin oli jo myöhäistä nulikankaan pystymättä hetkeen näkemään mitään muuta kuin päätäsärkevän kirkkaita valoläiskiä verkkokalvoillaan, onnistumatta myöskään nouseessa hämmingissä pysymään jaloillaan. Olematta aivan varma itsekään miten tässä onnistui, Spyrokin löysi hetken kuluttua itsensä lattialta polviinsa nojaten kun alkoi tokeentua järkytyksestä. Kiroten se suoristautui hieman pudistaen päätään kunnes uskalsi raottaa räpytellen silmänsä, jääden enemmän tai vähemmän hukassa siristelemään jälleen hämärää huonetta.... tosin vaikka ei enää sokaissutkaan, tämä vaikutti kuitenkin äkkiä huomattavasti kirkkaammalta kuin äsken... "Agh. Auts. Mitä hittoa---" se ähkäisi hieroen silmiään hihaansa, kunnes nosti katseensa kuullessaan Galdin äänen. Mies kuulosti itseksin jokseenkin häkeltyneeltä ilmoittaessaan löytäneensä jotain, ja tämän syy paljastuikin pian Spyron alkaessa jo hahmottaa tarpeeksi hoksatakseen kummastuksekseen soturin lojumasta selällään vähän matkan päässä puristaen käsissään... jonkinlaista hohtavaa miekkaa? Poika kallisti päätään näylle mutta ennen kuin tämä ehti vastata tai edes kysyä oliko mies kunnossa, tekikin tämän äkkiä joku muu, vieras ääni. Odotettavasti tämä oli jälleen omiaan pistämään kaikkien pasmat sekaisin. Spyron tyrmistynyt ilme oli varmasti näkemisen arvoinen kun Gald viimein onnistui omalta hämmingiltään vilkaisemaan tämän suuntaan, nulikan jämähdettyä kuin niille jalansijoilleen eteensä tuijottaen. Jos soturi ei olisi selvästi kuullut samaa sekin olisi epäilemättä saattanut harkita vahvasti mahdollisuutta että oli kuullut väärin. Eihän... ääni voinut tulla miekasta? Se kuitenkin oli varmaa ettei tämä myöskään ollut ollut kumpikaan heistä....
Vaikka asian kunnolliseen käsittämiseen menikin useampi pitkä sekunti, taisi hohtava ja ilmeisesti myös jutusteleva miekka Galdin käsissä viimein upota kaiken häkellyksenkin seasta pojan purppuraiseen kalloon. Se säpsähti pienellä viiveellä ja enemmänkin hypähti kuin kömpi jaloilleen epämääräisen "egh" -äännähdyksen saattelemana, jääden tuijottamaan jännittyneenä ja ilmeisessä hämmingissä hohtavaa asetta äkkiä varsin terävästi kunnes sihahti hieman hampaidensa välistä. "Mitä-- miten-- Tuoko se-- Heitä se pois, äkkiä! Ennen kuin se tekee jotain!" töksäytettiin hätäisesti ja äärimmäisen epäluuloisesti. Vaikkei tämä kenties fyysisesti ollutkaan mahdollista tuskin oli vaikeaa kuvitella pojan niskakarvojen pörhistyvän kuin kissalla tämän uskaltamatta irrottaa katsettaan epäluulonkohteestaan. Hitto, Gald itsekin oli varoittanut haudan sisältävän mahdollisesti jotain "hämärää", eikä ainakaan Spyro osannut juuri nyt tyrmistykseltään kuvitellakaan mitään hämärämpää kuin puhuva miekka.... siis, jos hämäryys sisälsi tämän lisäksi sokaisevan valon kirjaimellisuuden sijasta, tietenkin.
|
|