|
Post by naakdu on Jan 16, 2011 17:19:08 GMT 3
Yökyöpelillä kesti hetki hoksata, että Minda puhui hänen kieltään - aksentti ja painotus oli edelleen niin aqwellia. Hän ei ollut ihan varma, oliko kuullut tai ymmärtänyt Mindan puheet oikein. Ilmeisesti nainen oli sanonut jotain siihen suuntaan, että pystyi liikkumaan. "Tuota, jos olet sitä mieltä niin en toki estele.. Ajattelin vain, että vammasi ovat pahoja. Minä en ainakaan, hmm, tuossa kunnossa…" Yökyöpeli jankutti. "Mutta tuota, jos ymmärsin kysymyksesi oikein, vastaan: en tiedä. Tai siis… tiedän mutten tiedä, jos ymmärrät mitä tarkoitan", Yökyöpeli veti henkeä, piti tauon saadakseen puheisiinsa edes jotain tolkkua, ennen kuin jatkoi: "Anteeksi, sopertelen. Niin, se villasukkainen - Louhikorppiko se oli? - juu niin Louhikorppi, vain lähti pois sanoen, hmm, ettei haluaisi törmätä uudestaan, kertomatta, minne oli menossa. Ystäväni lähti kuitenkin hänen peräänsä" Yökyöpeli huokaisi saatuaan kaiken sanottua. Hän jätti kertomatta Varjosta; aihe tuntui jotenkin tabulta. "Juu… niin. mitäs nyt?"
Vladin varjostaminen ei ollut kovinkaan mielenkiintoista nyt, kun kaveri istuskeli juurakossa. Mitä lie meditoi. Tyttö keskittyi enemmän tarkkailemaan ympäristöä. Puut olivat vanhoja, paljon kaukaisemmalta ajalta kuin millä hän oli elänyt. Paikka oli jotenkin oudolla tapaa pyhän oloinen, olihan se ihan kiehtovaa. Kun mies sitten polvistui suurimman puun eteen, kummitus valpastui ja melkein alkoi nauraa tajutessaan miehen rukoilevan. Hah, kuolevaiset, heti kun asiat menivät pieleen, piti olla mankumassa apua jumalilta! Ihan kuin niillä olisi aikaa moiseen. Tyttö kuunteli, mitä Vlad mumisi. Kuulosti melkein manaamiselta.
|
|
|
Post by Aqwell on Feb 22, 2011 13:21:35 GMT 3
Mindasta oli hieman kummallista, että Yökyöpeli puhui noin. Tapa oli jotenkin toistava ja kiertelevä ja itsessään mitäänsanomaton. Kyllä siitä jotain ymmärsi, joskin heikonpuoleisesti. Nadejra katsoi taivaalle ja näki sen vaalenneen. "On aamu" hän totesi itsekseen "au(r)ing'o (n)oussee 'ia(n)." Metsän siimeksestä sitä ei niin hyvin vielä näkynyt, sen verran matalalla se kuitenkin vielä oli, mutta ei siinä kauaa kestäisi.
Hän käänsi katseensa takaisin Yökyöpeliin. Nyt kun oli valoisampaa miehen asun värit olivat kirkkaat ja syvät, hyvin kauniit. Mies olisi voinut olla Nadejrojen sukua, jos kasvoilla oleva naamari olisi ollut oikeasti osa häntä. Minda katsoi miestä pitkään sanomatta mitään, tekemättä mitään. Hänellä ei ollut kiire minnekään sinänsä. Kukaan kuulumaton ei ollut hänen ilmainvaltiaan alueella.
//Niin oletatteko Mindan tekevän jotain/menevän jonnekin kenties?//
|
|
|
Post by bao on Feb 24, 2011 0:51:52 GMT 3
Vladin rukous, manaus, toive mikä vain kantautui Kolmen korviin. Thaite vilkaisi virnistäen Arteen, joka puolestaan nyökkäsi Irynille. Jumalat vaihtoivat hahmonsa sulautuen usvaksi. Usvalla oli hyvin huonoa lupaileva ilme, mitä nyt usvalla yleensäkään oli ilmeitä. Se sulautui tiiviiksi hahmoksi, kaukaisten jäätiköiden pitkävartaloiseksi valko-hopeiseksi lohikäärmeeksi. Ja kietoutui jumalien aineentasolla sijaitsevan puun ympärille, haihtui sieltä vähitellen tiivistyen todellisuuden aineentasolla sijaitsevan puun ympärille. Vlad ei huomannut tätä ilmestystä mutta olennon löyhäyttäessä hyisen raadoilta haisevan henkäyksen mies nosti katseensa. "MITÄ !1"
Ennen Louhikorpin seuraavaa performanssia olisi voinut väittää kenelle tahansa olevan mahdotonta hypähtää samalla muutama metri ilmaan, kaatua persauksilleen maahan, pyörtyä ja kuitenkin olla salaa innostunut. Miehen seuraavat pari sekuntia todistivat väitteen vääräksi. Lohikäärme hymyili puun ympäriltä ja puhui sitten kolmiäänisesti, yksi äänistä kuului naiselle, toinen haltiamiehelle ja kolmas miehelle. "Sankarimme" ääni oli pilkallinen, "polvistu heidän edessään joilta apua pyysit". Lohikäärme kietoutui osittain irti puusta ja napautti hännällään Vladilta jalat alta.
"Mutta yllättävää kyllä, olemme ihmeissämme, että joku haluaa auttaa meitä. Jumalina emme saa sotkeutua suoraan asioihin joten olemme odottaneet välikappaletta jotta saisimme uskollisen Malayan takaisin." Lohikäärmeen mies-äänet katosivat nais-äänen sihistessä myrkyllisesti. Se muisti petolliset komppaniat jotka olivat luovutaneet hänen omin käsin kasvattaman alaisensa valon joukoille, kosto odotti niitä...
Vlad kurkki välillä kumarruksesta lohikäärmettä. Eivätkö jumalat olleetkaan kadonneet. Ne kuulivat siis sittenkin rukoukset? Mutta eivätkö valon jumalat halunneet auttaa kun he eivät olleet vastanneet rukoiltaessa.
"Nouse matonen, me näytämme tien mutta muusta saat selviytyä itse" Äänensävy kertoi, että tämä'muu' todellakin vaati selviytymistä. Käärme lähti kulkemaan metsässä tarkistamatta seuraisiko mies.
Vlad seisoi hetken paikoillaan, asetti veitsensä paremmin käsille ja lähti hölkkäämään jumallisen olennon perässä.
//ööh siis jumalat voivat sijaita kahdella ainetasolla samanaikisesti eli vaikka ne nyt on yhtenä hahmona metsässä niitten varsinainen olemus on jumalien ainetasolla..Ja Aqu-darling, riittää että Minda toimii miten parhaaksi näkee, ei mittään erikoista tarvitse tehdä~//
|
|
|
Post by naakdu on Feb 24, 2011 17:14:49 GMT 3
Yökyöpeli tunsi olonsa taas hieman vaivaantuneeksi. Hän ei oikein tiennyt, mitä sanoa Mindalle, mutta hänestä tuntui, että jotain pitäisi kertoa. ”Tuota… Kun aurinko nousee.. niin no, minun on etsittävä jostain päivänkolo, että pääsen varjoon päivän ajaksi, huu…”, hän sanoi. ”Valo häikäisee minut ja sitä paitsi alan olla väsynyt, hm.. Onko täällä lähistöllä luolia tai puunkoloja?”
Hattutytöstä alkoi tuntua siltä, että nyt oli oikeasti tekeillä jotain. Maa tärisi ja puun ympärille ilmestyi usvainen hahmo. Mitä helvettiä se typerä louhikorppi oikein oli mennyt tekemään? Tyttö oli aavistanut, että paikassa oli jotain omituista, mutta että paikka olikin portti jumalten ja kuolevaisten maailmojen välillä… Tämä oli odottamatonta. Tyttö piiloutui puun taakse, toivoen, ettei jumalat huomaisi häntä – hän ei tiennyt, pystyivätkö juuri nämä näkemään kuolleita, mutta parempi oli pysytellä hieman kauempana.
Kun Vlad lähti laukkaamaan jumalten perään, tytön oli tehtävä päätös – mennäkö kertomaan Yökyöpelille tästä vai seuratako miestä. Uteliaisuus voitti, joten tyttö lähti Vladin ja lohikäärmeen perään.
|
|
|
Post by Aqwell on Apr 2, 2011 16:54:09 GMT 3
Nadejra kohotti toista kulmakarvaansa aavistuksen kysyvästi ennen kun Yökyöpeli sai lauseensa loppuun. Hän mahdollisesti tiesi sopivahkon paikan, mutta täysin varma hän ei ollut. Mindan kulmakarvansa painuivat kurttuun ja katse harhautui maahan hänen miettiessä asiaa. "On" hän vastasi pian kohottaen katseensa. Hän ei ollut täysin varma, miten selittää sen, miten sen löytää, niin että Yökyöpelikin sen löytäisi. Minda yritti viittoen sitä selittää, mutta tajusi pian itsekin, että se olisi aivan turhaa. Verdanialaisesta viittomakielestä poikkeavat haarat kun olivat niin perusteellisen tulkinnallisia ja sisäpiiri pohjaisia, ettei niillä kannattanut lähteä kertomaan yhtään mitään. Ja Nadejra epäili sitäkin osasiko Yökyöpeli Verdanialaista viittomakieltä, jos hän ei Aqwell-kieltäkään osannut.
"Seuraa" Minda totesi ja osoitti hieman sattuman oloisesti johonkin suuntaan ja lähti kävelemään sinnepäin. Hän vilkaisi taakseen ja kääntyi lopulta kävelemään takaperin katsellen, miten nopeasti Yökyöpeli hänen peräänsä lähtisi.
//Vähän nyt kyllä taas kesti... Ja vähän lyhyt tuli.//
|
|
|
Post by bao on Apr 16, 2011 0:04:02 GMT 3
Vlad hölkkäsi louhen perässä miten parhaiten taisi, muutama kirous pääsi silloin tällöin miehen karkeilta huulilta tämän koittaessa pysytellä jumalien vauhdissa. Periksi hän ei antaisi ja hidastamaan hän ei anoisi. Rivakkaa etenemistä kesti reilu puoli tuntia ja he saavuttivat sammaleen ja muun kasvuston peittämän paaden. "Me emme tule tämän lähemmäs taikka palajstuisimme valkeille jumalille sekä menettäisimme tämän hahmon" kolmiääninen käärme sanoi. "Mutta muista solttumiehemme, kuljet paaden vasemmalta puolelta ja jatkat virstan eteenpäin kunnes tulet keihäälle johon on sidottu pääkalloja, RIKO NE!" Lohikäärme karjaisi viimeiset sanat hysteerisenä sillä jumalat haistoivat valkeuden joka oli suunnannut katseensa heihin ja metsään. Pimeyden kolmikko katosi omalle aineen tasolleen jättäen Vladin paaden luo.
Käskyt olivat helppo toteuttaa, ja rikottuaan viimeisen pääkallon Vlad vilkaisi ympärilleen. Tänne osaan metsäään ei paistanut aurinko ikinä, raskas ilma verhosi ikitammia ja metsän pimeää pohjaa. Kallojen rikkominen oli avannut kivisen portin maahan ja mies laskeutui sinne varovaisesti, varmasti tälläisessä paikassa olisi ansoja...
Sitä Vlad ei tiennyt mutta hän oli vain pelinappula pimeyden kolmikon käsissä, Lumpukasan tekemä viilto suojelisi häntä jokaiselta ansalta haudassa sillä olivathan Kolme kuoleman, tautien ja mädäntymisen jumalia muitten lomassa. Ansat olivat suorastaan kunnianosoitus heille. Tosin muut joutuisivat purkamaan viritelmät mikäli hautaan tahtoisivat. Kolmikon tarkoitus oli ollut vain saada Malaya vapaaksi.
Yllättyneenä näennäisestä ansattomuudesta Louhikorppi, anteeksi entinen Louhikorppi pääsi viimein alttarille jota vasten oli asetettu hopeinen sargofagi. "Tämäkö se on?" än ajatteli ääneen. Kammio oli vuorattu mustin kivilaatoin joissa oli hopeanauhasta tehtyjä kuvioita sekä rubiinimurskasta tehtyjä haltiariimuja. Ne kertoivat Malayasta ja jos hän vain olisi osannut lukea esi-isiensä kieltä olisi mies huomannut varoitukset mutta ei. Hän avasi sargofagin...Ja suistui pimeyteen, nainen joka makasi arkussa näytti aivan kuin olisi Mustarastas. Muistot vaivuttivat Vladin tajuttomuuteen ja nainen heräsi pyyhkien yltään oman suojaloitsunsa.*Hän oli vain äärettömän pahuuden henki ja tarvitsi ruumiin...Ja maassa makasi juuri sopivasti ruumis pukeutuneena kilttiin, pinkkeihin villasukkiin ja viittaan.
//Joo anteeksi pitkä sepustus mutta joskus munkin on se tehtävä, aye? *=eli M:n hengen suojaloitsu(aktivoituu kuoleman jälkeen) on pitää henki elossa ja kiinnittää henki entiseen ruumiseensa kunnes sarkofagi avataan jolloin entinen ruumis muuttuu muistuttamaan mädästä avaajan rakkainta henkilöä. //
//enkä ole vastuussa kirjoitusvirheistä, joudun irjoittaa yhellä kädellä kun lentopallossa vammannut käsi ei tykännyt treeneistä//
|
|
|
Post by naakdu on Apr 20, 2011 22:26:34 GMT 3
Mindan yritys kertoa reitti viittomakielellä sai Yökyöpelin niin hämmennyksiin, että hän ei ihan heti osannut lähteä Mindan perään kun nainen lähti liikkeelle. Nopea päänravistus ja kas - taas oltiin kärryillä, ainakin jotenkuten. "Öh, ai, juu, tietenkin", Kyöpeliltä sanoi hieman typertyneesti ja lähti seuraamaan Mindaa autuaan tietämättömänä, mitä hieman kauempana oli tapahtumassa.
"Hienoa… taidat siis tuntea tämän metsän, hmm, vai?" Pöllömies kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän ei tosiaankaan tiennyt, miksi yritti virittää keskustelua: yleensä hiljaisuus olisi riittänyt, mutta Mindan seurassa hän tunsi itsensä jotenkin vaivaantuneeksi - etenkin sen jälkeen, mitä Varjo oli hänelle sanonut.
Samaan aikaan Hattutyttö seurasi Vladia ja jumalia sopivan etäisyyden päässä. Louhikorppi, mikä idiootti… eikö se tajunnut, että oli menossa ansaan? Pimeyden jumalat eivät ota mitään "valittuja" suojateikseen, vaan leikittelevät elävillä juuri sen verran kuin on tarvis ja lopulta tappavat ne, niin se aina menee, sen tyttö tiesi. Hänen melkein teki mieli mennä varoittamaan Vladia, mutta jätti asian sikseen - riski joutua itsekin jumalten piinaamaksi oli liian suuri. Eikä mies varmaankaan olisi edes kuunnellut, kuvitteli varmaan tietävänsä paremmin, niin tyttö oli huomannut useimpien Vladin kaltaisten miesten tekevän. Tytön teki niin mieli raportoida tästä Yökyöpelille… mutta hän ei voinut, sillä pöllömies oli aivan liian kaukana että olisi voinut aistia hänen läsnäolonsa, saati sitten kuulla häntä… eikä sitä nyt voinut paikaltakaan lähteä, ainakaan vielä.
// hmm..... hieman plörölörö.... //
|
|
|
Post by Aqwell on Apr 25, 2011 20:07:42 GMT 3
Minda kääntyi takaisin kasvot kohti menosuuntaa ja käveli keveästi edellä. ”En” hän vastasi Yökyöpelin kysymykseen, ”en millaang lailla.” Joka oli periaatteessa totta. Oli hän tätä metsää hieman tutkinut ja jostain syystä hänellä oli enemmän muistikuvia tästä paikasta, kuin mitä hänellä periaatteessa piti olla, mutta olipahan kuitenkin. Metsä oli jokseenkin hiljainen vielä. Lintujen ääniä kuului siellä täällä, joista Minda ei tunnistanut yhtäkään, mutta hyönteisiä ei ollut vielä juurikaan. Muutama pieneläin vilisti lähistöllä, josta aiheutui rapinaa aluskasvillisuudessa. Varjo piti huolta siitä, ettei Minda huomannut hänen varjostustaan, mutta että hän näki kaksikon lähes koko ajan.
Pian he tulivat suuremman puun luokse, joka itsessään oli suurimmilta osin ontto. Mindalla oli hämärä muistikuva kyseisestä puusta ja siksi hän oli sinne tullutkin, joten kai hän oli siellä käynyt ennenkin. Puussa oli kolo, josta hänkin olisi mahtunut, ilman siipiä tosin. Nadejra viittoi Yökyöpelille yrittäen viestiä, että tämä oli se paikka, mitä hän ehdottaisi, koska ei jaksanut puhua.
|
|
|
Post by bao on May 1, 2011 2:38:17 GMT 3
Tämä ruumis koitti taistella vastaan, nainen naurahti ja Vladin äänellä toteutettu nauru kimpoili haudan seinistä. Ruumis olisi varsin mukava kunhan se itsepintaisesti lopettaisin yritykset hrättää itsensä. Nimittäin jos se heräisi joutuisi Malayan henki tosissaan kuluttamaan hupenevaa energiaansa ruumiin hallitsimiseen. 'Hei, sankaripoika, oletko onnellinen...Teit herrattarelleni palveluksen ja miten sinua kiitetäänkään...Saat kantaa minun henkeäni kunnes saan käsiini paremman ruumiin tai lohikäärmeen verta...' Malayan sanat olivat kuin savun kiemuroita kuiskiessaan, hän piti enemmän omasta äänestään kuin naurussa kuulemastaan. 'Lähdetäämpäs iso poju nyt liikkeeelle, täällä jossain on manan henkiä ja tälläisenkin neidon on sytävä joskus taikka ulkomuoto rapisee..Ja jos minä rapisen, voit olla varma ettei Herratar tykkää sinusta yhtään'. Pahuuden henki nosti Vladin ylös ja pisti tämän kävelemään ulos haudasta. Kävely oli tavallsita vaappuvampaa sillä Malayalla ei ollut olut mahdollisuksia käyttää kävelyominaisuuksia haudasta käsin. 'Ja nyt, solttuseni, etsimme minulle ruokaa...'Nainen oli tottunut puhumaan ääneen, harvoin kukaan pystyi vastustamaan hänen sanojaan muutenkaan. Metsä oli ihastuttavan täynnä erilaisia henkiä mutta Maly pisti ruumiin kävelemään pois päin haudasta ja valkeuden saastuttamista alueista. Ei ollut tarpeen leikkiä hengellään...vielä.
//Jooh, se ei ole vielä havainnut Hattuunsa Tukehtunutta ja on suuntailemassa lähemmäs kyöpeliä ja Mindaa mutta ei vielä niin lähelle että siitä mitään hyötyä olis//
|
|
|
Post by naakdu on Jun 12, 2011 20:07:02 GMT 3
Siihen nähden, ettei Minda tuntenut metsää omien sanojensa mukaan ollenkaan, hän eteni siellä Yökyöpelin mielestä varsin tottuneesti. Saavuttuaan suuren puun luokse Yökyöpeli katsoi Mindaa kysyen, tätä puutako hän tarkoitti, ja viittomakielestä hän tulkitsi että asia oli niin. Sanomatta mitään Kyöpeli kiipesi puuhun ja alkoi tutkia sitä todeten sen mitä oivallisimmaksi päivänkoloksi: tilaa riitti eikä mikään iso eläinkään näyttänyt ehtineen pesiytyä sinne - sen sijaan muurahaisia riitti, mikä oli ehdottomasti hyvä asia, sillä pöllömies ei ollutkaan syönyt juuri mitään pitkään aikaan. Hän napsaisi saman tien nopeasti muutaman kiinni ja pisti poskeensa.
Kyöpeli olisi käynyt muuten jo makuulle, mutta yksi asia oli tarkistettava. Hän pisti päänsä ulos kolosta ja huhuili Mindaa. "Huu, hmm, Minda, kiitos, tämä kelpaa hyvin", hän aloitti ja kysyi "Mitä sinä aiot tehdä nyt?" Hän empi hetken ennen kuin jatkoi: "Tuota, jos sinua väsyttää, niin… tänne kyllä… tai siis, tämä puu kun on aika iso niin mahdut sinäkin, jos et ole liian väsynyt - siis jos olet väsynyt ja tuota, huu, niin… "
***
Hattuunsa tukehtunut tyttö olisi halunnut seurata Vladia maan alle, mutta hän tunsi kehossaan (jos nyt kummituksen olemusta kehoksi voi kutsua) valtavaa painetta ja huimausta lähellä porttia, eikä voinut mennä lähemmäs. Hän vain äkkiä muisti, miten Yökyöpeli oli joskus kertonut hänelle Tuonelan porteista: nekin vain ilmestyivät jonkin tietyn suoritetun toimenpiteen jälkeen, aivan kuten tämä kivinen ovi oli ilmestynyt Vladin rikottua pääkallot.
Kas, Vlad näytti kävelevän ulos onkalosta… Vai oliko se Vlad? Ulkomuoto oli edelleen Louhikorpin, mutta miehen olemuksessa ja kävelytyylissä oli nyt jotain omituista. Huimaava tunne kummituksen sisällä oli edelleen voimakas, mutta hän jatkoi miehen seuraamista siitä huolimatta.
// Hitauttaan pahoitellen ja tappouhkauksia odottaen, Naakdu //
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 20, 2011 16:54:08 GMT 3
Heti Yökyöpelin kavuttua puuhun Minda alkoi katsella ympärilleen, kuin miestä ei olisi koskaan ollutkaan. Häntäkin väsytti jonkin verran ja vaikka aurinko olikin jo nousemassa, hän etsi katseellaan sopivaa paikkaa nukkua. Kuullessaan nimensä sanottavan Nadejra käännähti kohti puhujaa. Tapa, jolla pöllömies esitti ehdotuksensa, oli lähinnä huvittava ja sai Mindan naurahtamaan ääneen. Hän pudisti päätään hymyillen yrittäen näin kieltäytyä kohteliaasti. Puun oksilla hän saattaisi nukkua, mutta ei puun sisällä. Pelkkä ajatuskin toi mieleen erään, jonka läheisyyttä hän ei erityisemmin kaivannut. Pelkkä metsä itsessään muistutti Mindaa kyseisestä henkilöstä, liitettiinhän hänet useimmiten syksyyn ja metsään.
Minda käänsi katseensa ylöspäin ja katsoi, mikä lähimmistä puista olisi korkeimmalle kaikkein kantavin. Hän halusi nähdä nousevan auringon ja tuntea paremmin tuulen, jonka metsä vaimensi. Nadejra lähti kiipeämään vaivatta yhteen läheisistä puista varoen haavoittunutta kättään. Ylös päästyään hän käänsi kasvonsa aurinkoon päin ja nautti säteiden lämmöstä. Ei hän erisyisemmin suosinut kumpaakaan vuorokaudenaikaa, mutta valo oli aina jotenkin turvallisempaa kuin pimeä. Ylhäällä oli myös vapaampaa hengittää. Ilma ei tuoksunut niin vahvasti metsältä ja sitä tuntui olevan enemmän, vaikka metsien puut nyt yleisesti tunnettiinkin hapen lähteenä. Nadejra kaipasi päästä korkealle, mutta tunsi itsensä vielä liian väsyneeksi edes yrittää. Siispä Minda laskeutui takaisin alemmas ja kiipesi nyt samaan puuhun, minkä sisällä Yökyöpeli nukkui. Sen oksistossa oli leveämpiä kohtia, joiden päällä oli helpompi nukkua ja pitää silmällä maankamaraa.
//lupasin vastata maanantain jälkeen, joten tässä tämä//
|
|