|
Post by naakdu on Aug 13, 2010 0:54:40 GMT 3
"M-muutama minuutti?" Yökyöpeli oli ihmeissään. Hän tiesi, miten hitaasti ihmiset parantuivat - lähinnä siksi, että oli johdattanut niin monen ihmisen eksyneen sielun tuonelan puolelle. Eikä hänellä itselläkään ollut mitään ilmiömäistä parantumiskykyä. Vaikka hän olikin puoliksi henkiolento, hän oli tässä maailmassa lähes yhtä aineellinen ja myös yhtä haavoittuvainen kuin ihminen - huomattavasti parempi ja nopeampi piiloutumaan vain. Hän uskoi, että oli parempi olla tietämättä, mitä alhaalla tapahtui, joten hän piti katseensa visusti puiden latvoissa hypellessään sen puun oksistoon, jonka alla Minda oli taintuneena. Hän ei uskaltanut ainakaan heti itse mennä vapauttamaan naista, joten hän jäi tapansa mukaisesti tarkkailijan osaan.
Hattuunsa tukehtunut tyttö huomasi, että Vladia mietitytti jokin. Häntä harmitti ja myös ihmetytti, ettei mies nostanut enää suurempaa draama, vaan tuntui pikemminkin lyödyltä. Louhikorpin kysymyksen olisi voinut myös tyttö esittää aivan yhtä hyvin - koko tilanne oli nimittäin muuttunut täysin heti sen omituisen kasan ilmaannuttua kuin tyhjästä ja kadottua yhtä nopeasti kuin oli paikalle tupsahtanutkin. Tyttö oli jo sen verran mukana tapahtumissa, ettei arkaillut mennessään lähemmäs miestä, niin että tämä saattoi kuulla mitä hän sanoi. "Minä kun toivoin, etta sinne voisit kertoa meille. Mihin alkukantainen taistelutahtosi äkkiä katosi?"
// kesä on varmaan sulattanut meikäläisen aivot, kun kirjoitustahti hidastui näin... lomailullakin on ollut asiaan osansa ^^'' //
|
|
|
Post by Aqwell on Aug 24, 2010 18:21:56 GMT 3
Varjo käveli Mindan luo. "Kyllähän minä osaisin, mutta miksi kertoisin" hän totesi tarkoituksella ärsytystä herättävästi. Varjo oli paljon paremmin perillä asioista, kuin monet kuvittelivat tai olettivat ja silti hän ei tehnyt elettäkään sitä korjatakseen. Sehän oli toki hauskaa, että ne jotka halusivat tietää jotakin, mutta eivät tienneet saivat selville, että henkilö, jonka ei virallisesti kuulunut siitä tietää, tiesi, mutta ei kertonut. Siitä vain yrittämään pakottaa Varjo kertomaan jotakin. Ei ihan heti onnistu. Hän polvistui Mindan viereen ja veti miekan irti Nadejran ranteesta. Veri pulppusi valtoimenaan miekan tekemästä aukosta, mutta Varjo tiesi mitä teki ja sai sen tyrehtymään. Hän sitoi sen ja laski Mindan maahan. "Yökyöpeli tulehan tänne. Saat luvan kertoa hänelle, että teit tämän" hän puhui voimistettuun ääneen ja osoitti Mindan rannetta pitäen sitä koholla, "Sanot, että vedit miekan pois niin, että välissä oli kangas, niin hän uskoo sen." Koska pienelle miehelle kävisi huonosti, jos hän koskisi niihin paljain käsin, toisin kuin Varjolle.
//Lyhyt... Ja anteeksi kesto//
|
|
|
Post by bao on Aug 29, 2010 17:43:23 GMT 3
Vlad puisteli päätään ja otti haparoivia askelia. Hän oli nyt yksin tässä maailmassa, enään hän ei voisi turvata heimoonsa tai edes veriveljeen. Aurinko sentään nousisi muutaman tunnin kuluttua. Hän voisi lähteä pois näiden outojen seurasta ja jäädä jonnekin metsän muihin osiin kunnes joskus joutuisi hyväksymään sen ettei pääsisi soturien taivaaseen.
Varjolla ja Yökyöpelillä oli jotain meneillään liittyen Mindaan, ei olisi voinut kiinnostaa yhtään vähempää mielensä murtanutta Vladia. Hän oli haaksirikkoutunut laiva rannattomalla ulapalla tuuliajolla. Kaikki mihin hän oli rakentanut elämänsä oli nyt häneltä viimeinkin viety.
”Tunteeko kukaan teistä tätä seutua? Aion lähteä täältä heti kun auringosta näkyy yksikin säde” Hän piti kutenkin edes jonkin laisista tavoista kiinni ja kertoi jättävänsä tämän elämää suuremman flopin tähän ja jatkavansa kituuttamista jossain, tosiaan ainakin jossain muualla kuin näiden hyypiöiden seurassa, siihen hän ei suostuisi. Hän veti viittansa tiukemmin ylleen, veti hupunsa päähänsä niin ettei kasvoja voinut enään erottaa ja ja risti kätensä rinnalle.
|
|
|
Post by naakdu on Sept 12, 2010 12:38:42 GMT 3
Tyttö huomasi pitävänsä Varjosta aina vain enemmän. Nytkin kun Varjo heitti peliin provosoivan kysymyksen, hän oikein odotti kommentin kirvoittavan Vladilta jonkinlaista draamaa, mutta joutui pettymään. Mikä tuota miestä vaivasi? Ilmeisesti tyttö oli erehtynyt hänen suhteensa, mies ei kai ollutkaan niin täysi barbaari kuin miltä oli vaikuttanut. Sääli sinänsä.
Kyöpeli sattui juuri sopivasti katsomaan alas nähdäkseen Varjon irrottavan miekan nadejrasta. Hän vei kätensä vaistomaisesti nokkansa eteen, sillä veren haju oli hänestä yököttävää ja sai kylmät väreet kulkemaan pitkin hänen selkäpiitänsä. Onneksi verentulo lakkasi pian, Kyöpelin ei tarvinnut kärsiä pitkään. Siten Varjo alkoi puhua.
Yökyöpeli aina hieman yllättyi kun Varjo puhutteli häntä. Varsinkin nyt, kun tämä kehotti häntä tulemaan alas maahan. Kyöpeli olisi mieluiten pysytellyt ylhäällä puussa turvassa, mutta hänellä ei ollut pokkaa vastustaa Varjoa, joten hän loikkasi varsin ketterästi alas puusta kuulemaan, mitä Varjolla oli hänelle sanottavanaan. "Mutta enhän minä--", Yökyöpeli aloitti hämmentyneenä saatuaan tietää, että hänen tulisi esittää Mindan vapauttajan roolia. "Hmm, siis, tarkoitan, en ihan ymmärrä miksi haluat minun tekevän niin, mutta, hmm, kyllä. Kyllä, kyllä minä sanon hänelle niin."
Kun Vlad äkkiä kysyi hieman yllättäen neuvoja, se herätti erilaisia tuntemuksia Kyöpelissä ja Tytössä. Oli totta, että aurinko nousisi pian, ja silloin Yökyöpelin olisi mentävä piiloon nukkumaan päivän valoisaksi ajaksi. Hattuunsa tukehtunut tyttö sen sijaan ei voinut nukkua, mutta hän menettäisi näkyvän olemuksensa auringonvalossa ja pystyisi liikkumaan vain tuulenhenkäyksenä, jota kukaan ei näkisi tai kuulisi - tai ainakaan tunnistaisi miksikään olennoksi. Tyttö oli jo päättänyt, että jos Vlad lähtisi jonnekin päivällä, hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä seuraisi miestä… "Voi, en tunne", Hattuunsa tukehtunut tyttö valehteli Vladille vastaukseksi. Yökyöpeli ei edes uskaltanut vastata vaan keskittyi odottamaan Mindan heräämistä.
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 12, 2010 13:38:23 GMT 3
Varjo katsoi tarkoitustaan vastustavaa yökyöpeliä alkuun vaativasti ja kylmästi, mutta ilme vaihtui pian omahyväiseen hymyyn, kun hän sai tahtonsa läpi. Hän oli iloinen, että paikalla oli joku niinkin helposti tottelemaan saatava kuin herra yökyöpeli. Loukikorppia saattaisi olla hieman hankalampi suostutella tekemään asioita, mutta kyllä sekin varmaan onnistuisi. "Toki minä tunnen" Varjo vastasi Loukikorpin kysymykseen. Sekään ei ollut itseasiassa valhe, mutta hän tunsi tämän paikan hieman huonommin, koska ei ollut ehtinyt kierrellä siellä turhan pitkää aikaa tätä ennen. Varjo tosin epäili hattuunsa tukehtuneen tytön sanoja, mutta mikäs siinä, kuka kertoi, mitä kertoi ja ainahan oli hauskempaa, että joku hieman konkreettisempi henkilö härnäsi Louhikorppia.
Varjo piti itsekin enemmän pimeästä ja hämärästä, mutta kyllä hän päivisinkin liikkui varsin aktiivisesti. Hänestä kun oli tylsää vain seistä paikallaan. Hän voisi seurata, ketä seuraisi ilman suurempaa ongelmaa vuorokauden ajasta.
Tällä välin Minda avasi suojahuoneen oven ja lähti kulkemaan kohti heräämistä herättäen mielen hitaasti ja varmisti mahdolliset kipukohdat.
|
|
|
Post by bao on Sept 14, 2010 9:15:45 GMT 3
"Kerrohan, miksi ihmiset välttävät tätä metsää? Täällä ei ole irrallaan manan henkiä, sen olisin huomannut, mutta miksi? Miksi tätä metsää vältellään? Onko tämä se metsä jonne Malaya Heimoton haudattiin Viimeisen Taistelun jälkeen? Ainut veikkaukseni nimittäin ihmisten kammolle on tuo. Ihmiset täällä päin taitavat olla Valon joukkojen jälkeläisiä...Niin...se selittäisi kaiken..." Viimeiset sanat hän mutisi huppunsa suojissa pohtien nyt asiaa.
Voisi olla hyvinkin mahdollista, että tämä oli sama metsä kuin Pimeyden Herrattaren uskollisimman palvelijan viimeisen leposijan ja sielun piilottava ryteikkö. Vlad oli liian nuori tietääkseen henkilökohtaisesti Viimeisestä Taistelusta mutta hänen isoisänsä oli marssinut kanten mustaa viiriä. Isoisä oli kertonut talvina tarinoita Kolmesta ja näisen uskollisimmista sekä legendaarisimmistä sotureista.
Vlad nosti hieman huppua.
//Parin tunnin yöunet, siinä puolustukseni//
|
|
|
Post by naakdu on Sept 18, 2010 18:52:09 GMT 3
Yökyöpeli totesi itsekseen, että hänen olisi parasta pysytellä poissa muiden keskustelusta. Hän kyllä kuuli, mistä muut puhuivat, mutta nyt kun hänelle oli uskottu tehtävä, hän saattoi käyttää sitä tekosyynä ulkopuolella pysyttelemiseen. Minda ei vielä ulkoisesti näyttänyt mitään heräämisen merkkejä, mutta pöllömies oli aistivinaan, että pian nadejra avaisi silmänsä… tai ehkä se oli vain odottamisen aiheuttamaa mielikuvituksen vaeltelemista, mene ja tiedä. Yökyöpeli alkoi kuumeisesti miettiä, mitä sanoisi naiselle tämän herätessä.
Hattuunsa tukehtunut tyttö vilkaisi Varjoa (sikäli kun mitään pystyi näkemään hattunsa alta) ja hymyili hieman. Mitähän silläkin oli mielessään? Tyttö ei tiennyt sitä, mutta uskoi kyllä varjo-olennon keksivän jotain hauskaa – ellei Louhikorppi ehtisi ensin. ”Ai ei ole irrallaan manan henkiä?”, Tyttö ei voinut olla kikattamatta. ”Keillehän sinä puhut juuri?” Oikeastaan Tyttö oli kummitus, ei manan henki, mutta arkikielessä nuo termit sekoittuivat keskenään helposti. ”En tiedä, mistä heimottomista ja taisteluista puhut, mutta voit olla varma, ettei tämä metsä ole tavallinen.”
|
|
|
Post by Aqwell on Sept 18, 2010 19:46:15 GMT 3
Myös varjo virnisti manan hengille. Hän ei virallisesti ollut sellainen, koska ei virallisesti ollut koskaan kuollut, vaan hänet oli vain erotettu Mindasta. Toisaalta hän oli välillä vähän arvaamaton ja hyökkäävä, etenkin rakasta virallista minäänsä kohtaan. Tällä kertaa Varjon oli myönnettävä, ettei tiennyt, mistä Louhikorppi puhui, mutta esitti tietävää. ”Valitettavasti minulla ei ole aikaa kertoa, miksi tätä metsää kartetaan, koska Minda herää pian ja minun pitää olla sitä ennen muissa maisemissa” hän vastasi tarkoituksella kaikkitietävällä äänensävyllä härnäten. Härnääminen oli Varjolle lähes pakkomielle. Hänestä oli vain niin tavattoman hauskaa kokeilla toisten rajoja ja sitä, kuinka pitkään he kestivät häntä. ”Joten minä lähden. Pyörin tässä lähettyvillä, mutta tietoisesti kukaan ei saa ilmaista läsnäoloani.” Varjo kääntyi kohti hattuunsa tukehtunutta tyttöä. ”Oli mukava tavata sinut hattuusi tukehtunut tyttö, kuulut niihin, joiden seurassa viihtyy helposti ja uskoisin, että tapaamme vielä uudelleen” Varjo kumarsi tytölle ja kääntyi sen jälkeen Louhikorpin puoleen. Hän katsoi miestä pää hieman kallellaan arvioiden. ”Hmmm… Sinulle minulla ei ole mitään sanottavaa. Onnea matkaan ja toivottavasti et kanna kaunaa, vaikka mitä se minua haittaa.” Varjo kääntyi kohti yökyöpeliä. ”Olen iloinen, ettet sekoittanut minua työtehtäviisi ja ensikerraksi kasvata selkäranka” lopun hän sanoi lopun ystävällisesti hymyillen ja kumarsi. ”Jos kellään ei ole minulle mitään sanottavaa, niin mahdollisesti seuraavaan kertaan”
|
|
|
Post by bao on Sept 22, 2010 10:16:43 GMT 3
"Minulla olisi paljonkin sanottavaa muttei sinulle, häivy vain". Vlad heilautti kättään hivenen voimattoman oloisesti. Kestäisi pitkään ennen kuin mies saisi koottua itsensä entisenlaiseksi ja saamaan elämäänsä jotain kontrollia(kestäisi pitkään, ennen kuin kirjoittaja antaisi miehen koota itsensä xD) "Et ole manan henki, olet vain jokin ei-elävä.." Ennen niin ylpeän soturin tiedot aaveista ja hengistä olivat vaillinaiset suurimmaksi osaksi. Koston hengistä, mananhengistä ja muutamista kuolleista sotureista hän taas tiesi ehkä liikaakin.
Miestä rupesi nyt ahdistamaan tämä, ja hän vihasi itseään koska osoitti heikkouksia. "Yuurekrhh!*"Hän läiskäsi itseään kummallekkin poskelle. Johan helpotti. Hän tunsi nyt qin jonka oli tahattomasti vienyt Lumppuläjältä ja käytti sitä yönäköön, tulisulka oli hyödyllinen kapistus mutta se ei voittanut yönäköä.
"Varjo, tuo ihme olento vaikuttaisi tehneen jotain älykästä kerrankin tämän lyhyen tuttavuuden perusteella, joten ehkäpä ehkäpä, teen minäkin jotain viisasta ja lähden jo ennen aurinkoa. Hyvästi, ei milläämn pahalla mutten haluaisi törmätä teihin uudestaan" Hän päätti etsiä haudan jos tämä oli oikea metsä.
//*=Ei voida kääntää suoraan, tarkoittaa suurinpiirtein"Ryhdistäydy nyt helkakri, pirun nössö, otas taas elämäsi haltuun" ...Hiiihihihihihhhiii kuume...//
|
|
|
Post by naakdu on Sept 26, 2010 12:05:02 GMT 3
"Hmh, sinuna ottaisin selvää manan hengistä ja kummituksista ennen kuin puhut niistä tietämättä mitään - ei sitä tiedä, vaikka saisit joskus sellaisen kimppuusi sen takia", Hattuunsa tukehtunut tyttö sanoi Vladille ivallisesti, mutta hiljaa, niin ettei ollut läheskään sanottu, että mies edes kuuli häntä.
"Harmi, että tämä tapaaminen jäi näin lyhyeksi..", Tyttö harmitteli Varjolle hiljaa. Hän ei ollut tuntenut minkäänlaisia haikeita tunteita pitkään aikaan, kenties viimeksi eläessään, ja hänestä oli omituista huomata tuntevansa jo jonkinlaista kaipuuta uutta ystäväänsä kohtaan. Ainakin hän nyt saattoi sanoa omistavansa yhden ystävän sijaan kaksi. "Jos se minusta riippuu, näemme kyllä vielä", Tyttö sanoi jo kuulostaen enemmän itseltään, ja kääntyi katsomaan Yökyöpeliä, jota Varjo seuraavaksi puhutteli.
Yökyöpeli oli hyvin hämmentynyt Varjon sanoista, jopa siinä määrin, ettei kyennyt kuin inahtamaan säälittävästi vastaukseksi jotain etäisesti muminalta kuulostavaa. "Niin", "juu" ja "heihei" olivat ehkä ainoat selkeästi tulkittavat sanat, joita pöllömies pystyi tuottamaan.
Kun Vlad ja Varjo olivat poissa - ainakin poissa näkyvistä - Tyttö lipui Yökyöpelin luokse. Pöllömies näytti heti hieman vähemmän pelokkaalta, kun paikalla ei ollut omituisia otuksia, joita hänen olisi tarvinnut pelätä. "Luulin, että otat käskyjä vain Lautturilta ja Herralta", Tyttö sanoi Yökyöpelille. "Huu, itse asiassa niin minäkin luulin.. Mutta…", Yökyöpeli pudisti päätään ennen kuin jatkoi viitaten Mindaan: "Hän herää pian, eikä häntä voi tähänkään jättää.." "Ihan hyvä, ainakin tiedän mistä sinut löydän. Minä aion lähteä seuraamaan sitä miestä", Tyttö sanoi, ja vastausta odottamatta jätti Yökyöpelin aukiolle kaksin Mindan kanssa.
// nyt meni vähän sekavaksi mössöksi, pahoittelen ^^'' oletin myös, että Varjo ja Vlad lähtivät jo aukealta, mikäli heillä vielä tilanteeseen jotain on, voin siirtää noita omia höpinöitäni //
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 31, 2010 13:00:34 GMT 3
Varjo oli lähinnä huvittunut Louhikorpin sanoista toisaalta harvalla oli hänelle tällaisten tapaamisten jälkeen ainakaan mitään positiivista sanottavaa. Mitään sanomatta Varjo vain katosi siitä, missä oli ollut ja ilmestyi toisaalle näkymättömänä ja jäi tarkkailemaan Mindaa. Hän pitäisi huolen, ettei Nadejra näkisi häntä tällä kertaa, ei makeaa mahan täydeltä, kuten jossain sanottiin. Mindaa voisi kiusata myöhemminkin.
Kun kaikki muut, paitsi Yökyöpeli olivat jollain tasolla poistuneet aukiolta Minda viimein avasi silmänsä. Hän nousi istumaan ja katseli ympärilleen kuin mitään ei olisi aikaisemmin tapahtunut. #"Missä minä olen?*"# Nadejra kysyi yökyöpeliltä, vaikka ei muistanut vielä kuka tämä kyseinen henkilö oli. Minda kurtisti kulmiaan ja tuijotti tyhjyyteen. Hetken hän istui näin, kunnes hän tuntui oivaltavan jotakin. #"Minne ne kaksi muuta ovat menneet? Se sinun ystäväsi ja Dragomir?"# Minda kysyi katsoen Tökyöpeliä kysyvästi, mutta ei vaativasti. Nadejra lähes hypähti pystyyn ja oli heti katselemassa ympärilleen. #"Minne se varjo meni?"# hänellä riitti kysymyksiä. Minda katsahti kättään. Joku oli sitonut hänen ranteensa. Samalla hän muisti, mitä siihen oli tapahtunut ja rauhoittui hyvinkin paljon lysähtäen maahan istumaan. #"Kuka tämän sitoi? Kuka otti miekan pois?"# Hän kysyi lähinnä itseltään, mutta katsoi pian taas Yökyöpeliä
// * Tällä kertaa kirjoitan kaikki nuo suomeksi, koska en jaksa nyt lähteä väsäämään Aqu-kielen kanssa. Teen sen joskus myöhemmin Ja tästä tuli jotain kummaa, mutta vastasinpa kuitenkin//
|
|
|
Post by bao on Oct 31, 2010 19:26:55 GMT 3
Hmmm..Mihinkäs hittoon sitä suuntaisi...Metsää olisi aareittain, samaan suuntaan ei kannattanut mistä oli tulossa eikä vasrmastikkaan olisi hyvä idea kaartaa takaisin ihmisten ilmoille...Je rak'hu sonn..
Dragomir rämpi metsässä vältellen suuntia jotka vain tuntuivat vääriltä. Lumpun tekemää haavaa korvensi vaikkei sitä enään voisi haavaksi sanoa. Mies tarkasteli aina välillä pilkahtavaa taivasta ja tunnusteli puiden kaarnaa. Näkemään hän sentään pystyi ja haalea viiru taivaalla enteili auringonnousua.
Vlad vilkaisi taakseen, aukiota ei enän voinut aistia mutta jotain oli jhassusti. Iahn kuin häntä seurattaisiin...Hän vilkuili puolelta toiselle, mutkitteli, juoksi sitten nopeaa vauhtia satunnaissuuntaan ja katkoi siellä puunoksia, veisti niihin rutiinilla terävät päädyt ja asetteli nitä maahan jatkaessaan juoksuaan. Juostuaan puolisen tuntia, ihmisten aikaa jos mitattaisiin, hän seisahtui, kaivoi itselleen sijan vanhan suuren saarnen juurakkkoon ja käytti viittansa värejä hyödykseen maastoutuakseen. Hän selvittäisi mikäli häntä seuraisi jotakin minkä hän voisi nähdä ja samalla voisi levätä hetken.
/tårtta på tårtta, huonoa laatua vaihteeksi taas//
|
|
|
Post by naakdu on Nov 21, 2010 22:42:36 GMT 3
Yökyöpeli oli kyykistynyt maahan muutaman metrin päähän odottamaan Mindan heräämistä, ja kun nadejra vihdoin näytti heräämisen merkkejä, Kyöpeli kääntyi katsomaan häntä. "Anteeksi, mutta en ymmärrä aqwellia juuri ollenkaan", Yökyöpeli muistutti Mindaa. Hän yritti kovasti ymmärtää edes jotain naisen puheesta, mutta tunnisti ainoastaan Dragomirin nimen, ja Mindan muista eleistä hän osasi tulkita, että nainen oli kysynyt jotakin. Pöllömies tajusi äkkiä, että heillä tosiaan oli kommunikaatio-ongelma. Minda kyllä ilmeisesti ymmärsi häntä, mutta ei pystynyt tuottamaan äänteitä puhuakseen muuta kuin omaa kieltään - eikä Yökyöpeli-ressukka osannut lukea! "Tuota… olen pahoillani, niin sanoakseni, mutta en osaa vastata", Yökyöpeli sanoi Mindalle ja katsoi, miten nainen nousi ja ihmetteli jotakin. "Sinun ei varmaan kannata liikkua vielä noin nopeasti, hmm, et uskoakseni ole vielä täysin parantunut." Mitähän tästäkin tulisi?
Hattuunsa tukehtuneella tytöllä ei ollut mitään ongelmia seurata Vladia - kummitus kun pystyi liikkumaan halutessaan yllättävänkin nopeasti, eikä miehen jäljille ollut vaikea päästä. Hänestä oli huvittavaa huomata, että Vlad liikkui kuin yrittäisi eksyttää jonkun. No, siinähän yritti, Hattuunsa tukehtunutta tyttöä ei eksytetty noin vain. Lopulta tyttö saapui paikalle, johon Vlad oli pysähtynyt. Tytöllä oli vaikka koko maailman aika odottaa, joten hän jättäytyi sopivan välimatkan päähän tarkkailemaan, mitä mies tekisi herättyään.
// hilipatihei elän //
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 9, 2011 16:57:14 GMT 3
Mindalta pääsi turhautunut äännähdys. Olisihan se pitänyt arvata. No olihan toki teoriassa toinenkin vaihtoehto, koska Minda kuitenkin tunsi kielen, mitä Yökyöpeli puhui. Toisaalta hänellä ei ollut pienintäkään hajua, mistä hän sen tiesi. "Mi(n)ulla ei ole va(l)ia, chylla mina voi(n) lii 'ua. Misssa muu'u ova'*?" Nadejra yritti uudelleen tällä kertaa samalla kielellä yökyöpelin kanssa. Se kuulosti melkein selkeältä ja kyllä siitä nyt jotain selvää saisi. Minda kyllä kykenisi kävelemään jo. Ei se haavan paranemista vaatisi. Nadejra vain ei käyttäisi haavoittunutta kättä niin paljon. Mindaa häiritsi side kädessä, mutta pois hän ei sitä uskaltanut ottaa, näpläsi kyllä pitkillä kynsillään.
// Sulkumerkkien sisällä olevat kirjaimet kuuluvat hyvin huonosti jos ollenkaan ja heittomerkki taas tarkoittaa äkillistä pysähdystä puheessa
Hyvin lyhytt//
|
|
|
Post by bao on Jan 14, 2011 23:56:42 GMT 3
Vlad ei nähnyt minkän seuraavan mutta oli parahultaisen varma ettei ollut yksin. NO hittojako hän sitten kummituksille tai hengille mahtoi. Vlad istui jurakossa tovin hän ei tiennyt kuinka kauan mutta noustessaan vihdoin ja venyteltyään kangistuneita jäseniä hän katseli jo enemmän taivaanrannasta pilkohtavaa aurinkoa. Enään hetki ja se olisi noussut ja valaisis edes jotenkuten metsää. Odotellessaan aurinkoa polvistui Louhikorpin ennen niin ylpeä jäsen turva-juurakkonsa likeltä lyötyneen suurimman puun eteen ja ja pitkästä aikaa rukoili pimeän jumalia. Jos kerran hän oli omiensa parista Lumpun takia hyljätty voisi hän yhtä hyvin olla suomatta ajatuksia entiselle jumalalleen. "Kuulkaa te mahtavat kolme, sydäntäni tutkien tiedätte sen olevan kuin tervahauta ja etsien keinoja..Suoka surkealle suosionne ja antakaa löytää uskollisimman palvelijattarenne Malayan Heimottoman hata ja sallikaa minun nousta uskollisimmaksi palvelijaksenne.."
|
|