|
Post by Aqwell on Apr 26, 2010 17:36:11 GMT 3
Minda ei jaksanut reagoida Dragomiriin ja hänen kommenttiinsa millään tasolla. Ei mies nyt niin tärkeä henkilö ollut. Häntä lähinnä häiritsi tämä varjo ja se, ettei hän vastannut hänelle esitettyyn kysymykseen. Nadejraa ärsytti se, että Yökyöpeli vastasi varjon puolesta. Kunniantuntoinen olento kyllä vastaisi itse, varsinkin jos tiesi, mikä Minda oli. Hän ei ollut aggressiivinen, tai ainakaan ei yleensä. Ärtyvyys saa kenet tahansa vähän pois raiteiltaan. Nadejra ei kuitenkaan hyökännyt. Hän oli oppinut, ettei jokaisen vastaantulijan kimppuun kannattanut hyökätä. Toisaalta ei tämä hattuunsa tukehtuneeksi tytöksi kutsuttu henkilö vaikuttanut vaaralliselta. Verdaniassa kun varjotkin laskettiin henkilöiksi, niin Minda laski hattutytön henkilöksi. Varjot olivat sinänsä häiritsevä ryhmä, koska niitäkin oli hyvin monen laisia. Oli itseasiassa yksi kokonainen koulukurssi pelkästään varjojen eri tyypeistä ja eri tyyppien tavoista ja kaikesta sen sellaisesta... Oikeastaan Verdaniassa oli varsin huvittavan suuri määrä eri aiheisiin liittyviä opintomahdollisuuksia ja jokainen, joka halusi, pääsi opiskelemaan. Oli itseasiassa hyvin vaikea keksiä mitään melkein tärkeää aihepiiriä, josta ei olisi kurssia tai vähintään osakurssia, jos materiaalia oli vähän. Ja aina voi soveltaa. Minda kuului tahdistuksen mestareihin ja sitä soveltaviin. Hänellä oli Verdaniassa tiedettävästi vain yksi hänen tasoisensa tahdistaja ja he olivat harjoitelleet yhdessä. Oikeastaan heidän harjoituksensa olivat olleet yleistä huvia Verdaniassa.
Minda rekisteröi silmäkulmassaan liikettä. Liike ei ollut normaalein silmin nähtävä, mutta Minda huomasi sen. Hän hiljeni täysin ja kääntyi tuijottamaan sitä kohtaa Yökyöpelin ja Dragomirin välissä. Ilma liikkui epänormaalilla tavalla. Se pysähtyi tietyssä kohdassa muodostaen selkeän hahmon. Kyseessä siis oli kiinteä olento, kaiken lisäksi näkymätön. Koska olento oli näkymätön, hän oli ilmeisesti valo-varjo -elementalisti tai jompi kumpi niistä. Einére se ei ollut, eikä Nadejra tai Najedra, niistä jokaisen Minda olisi huomannut aikaisemmin. Oikeastaan hän olisi huomannut sen, oli se mikä tahansa. Miksei Nadejra sitten ollut huomannut häntä. Hahmon ulkomuodossa oli jotain hyvin tuttua. Tarkkoja yksityiskohtia ei pystynyt erottamaan monestakin syystä, mutta Minda oli varma, että oli nähnyt tämän henkilön ennenkin. Hetkonen hetkonen. Jokin ei nyt täsmännyt. Varjoja piti olla vain yksi, ainakin hän oli huomannut vain yhden. Mindalla oli pasmat sekaisin kahdesta asiasta: ensinnäkin ei voinut olla mahdollista, että joku olisi päässyt näin lähelle häntä, tulematta huomatuksi, ja toiseksi tuo olento, varjo, vaikutti olevan juuri se henkilö, jonka Minda oli hattutytön olettanut olevan.
Minda kyllä oli oikeassa. Kyseessä oli se sama varjo, joksi hän oli hattuunsa tukehtunutta tyttöä luullut, mutta mitä hän ei tiennyt oli, että varjo oli koko tämän ajan ollut kiven heiton päässä Mindasta itsestään. Hän ei tiennyt, että se varjo oli oikeasti osa häntä. He eivät olleet kovinkaan saman näköiset, eivätkä todellakaan saman luonteiset, mutta osa Minda sielusta oli siinä varjossa. Se oli syynä siihen, ettei hän kyennyt huomaamaan varjon läsnäoloa, ellei hän nähnyt sitä. Olihan kuitenkin normaalia olla tottunut omaan läsnäoloonsa, joten ei sitä helposti huomannut, jos itseään olikin kaksi. Moni Mindan ongelmista, etenkin mielen tasapainon kohdalla, olivat tämän jakaantumisen syytä, mutta niin oli pakko olla, koska he eivät voineet jakaa samaa ruumista. Minda olisi tullut hulluksi siitä ristiriidasta, mikä heidän välillään oli. Itseasiassa hän oli lapsuudessaan melkein tullut hulluksi, ellei heitä olisi erotettu toisistaan.
//Ja tuo viimeinen kappale on asioita, joita Minda ei itse tiedä//
|
|
|
Post by bao on Apr 26, 2010 18:49:33 GMT 3
Grigor sävähti. Aukiolle oli tullut jotain mikä tuntui vain painostavana tunteena Mindan sielun lähellä. Nainen oli Nadejra, rotua josta Vlad ei ollut muistaakseen kuullut... Muitten sielut vaikuttivat normaaleilta niille olennoille joita nämä nyt olivat. Omaa sieluaan Vlad ei tohtinut katsoa, se olisi luultavasti vienyt hänen viimeisemmänkin järjen hivenensä.
Hän tutkaili vielä aukion lähistöä. Jossain oli muutamia pöllöjä sekä nälkäinen kettu. Painostavan tunteen aiheuttava varjo, mikä-lie, häiritsi Grigoria.Eipähän ollut hänen ongelmansa, eikä ihmisvaistoilla tuollaista huomaisi joten nainen olisi omillaan.
Tuntiessaaan voimiensa hiipuvan ja kohtauksen lähestyvän hän palasi Tounaosta niin nopasti kuin kykeni. Aukea oli selkeästi paljon pimeämpi, hän vaivoin erotti muut hahmot aukealla. Hän teki mitä kykeni ja kaivoi tulukset jostain kätköstään sekä sytytti pienen tulen. Liekin hän siirsi jostain kaivamaansa sulkaan "Jer'rath°a"* Ihmisten aistit olivat sitten säällittäviä. Miten he olivat saaneet luotua valtakuntia ja onnistuneet orjuuttamaan joillain paikkakunnilla ylpeät haltiat?
Thaite, Irynin ja Arten komennossa elävät haltiat ja drownit ja pimeät haltiat yms. olivat vapaita ihmisistä mutta sen lisäksi he tuhosivat ihmiset jotka eivät palvoneet jumalakolmikkoa. Matkoillaan Grigor oli jopa tavannut kaksi näistä jumalista sekä louhen. Hän oli ssaanut luvan oleilla alueilla ja hän oli oppinut suuresti sodankäynnistä ihmisiä vastaan. Sekä aloittanut neuvottelut louhien kanssa. Kunpa hänellä olisi nyt mukanaan tuon jumalkolmikon siunaus...Mitä siitä, että ne olivat Pimeyden voimien jumalia? Taudit, Huono Onni, Sota, Kuolema, Pimeä Taikuus...Pääasia oli ettei heidän palvontansa häirinnyt Louhikorppien uskoa vaan kulki käsikädessä tämän kanssa. Ihmiset, PAH!
//*"Pala". Tulisulkia kerätään mustista feeniksen tapaisista linnuista, louhikorpeista(hirveä shokki, Lintujen palvojia vihaavan heimon mukaan onkin nimetty lintu!), sult ovat siitä ihmeellisiä, että kun niille lausutaan Louheksi käsky palaa ja samalla niihin siirretään liekki ne palavat kunnes niitten käsketään sammua. Sulkaa voi käyttää kunnes se katkeaa.//
|
|
|
Post by naakdu on May 2, 2010 21:22:44 GMT 3
Hattuunsa tukehtunut tyttö oli myös huomannut jotakin. Kyllä varjo-olento tunsi toisen samanlaisen läsnäolon, siihen ei tarvittu näköhavsaintoa. Tosin tämä uusi lähettyville tullut varjo ei tainnut olla kummitus, kuten tyttö oli, vaan jotakin muuta... Hattuunsa tukehtuneen tytön uteliaisuus heräsi. Se käänsi päänsä Yökyöpelin puoleen tarkoituksenaan taas kiinnittää pöllömiehen huomio itseensä, missä onnistuikin. Pöllömies näytti kysyvältä tapittaessaan kummitusystäväänsä keltaisilla silmillään. "Etkö sinä huomaa?" Tyttökummitus kuiskasi hattuunsa. "Huomaa, hmm, mitä?" Yökyöpeli ihmetteli, vahingossa niin kovaan ääneen, että muut saattoivat sen hyvinkin kuulla. Hän pälyili ympärilleen, tutkien ympäristöään, mutta ei tosiaankaan huomannut mitään poikkeavaa. Metsä näyttäytyi hänelle aivan samanlaisena kuin hetki sitten; jykevät puut seisoivat hiljaa paikoillaan yössä, ehkä jossain korkealla näkyi tuulen aiheuttamaa lehtien havinaa, ja vain kuu valaisi aukean, jolla he olivat. Minda, Grigor ja Tyttö vain näyttivät kaikki valppaammilta kuin äsken. Yökyöpeli tunsi itsensä epäonnistuneeksi, oliko hän tosiaan ainoa joka ei huomannut mitään? "Sanoit minulle kerran, että olet huonoin sielunpaimen jonka maailma on nähnyt. Se on kai totta, et huomaa mitään", Tyttö kuiskasi ja kihersi perään aavemaisesti. Pöllömies hymähti surumielisesti ja yritti tosissaan etsiä maastosta jotakin omituista, onnistumatta siinä.
Tai, kyllä hän jotain omituista huomasi. Grigor leikki tulella. "Um, mitä Louhikorppi tekee?" Yökyöpeli ihmetteli ja kavahti taaksepäin. Hän ei tosiaankaan pitänyt tulesta, se oli jotain täysin hallitsematonta ja arvaamatonta. Hän vain toivoi, että Louhikorppi tiesi, mitä teki, sillä tulipalo tästä puuttuisikin. "Tuota, voisitteko kertoa, mitä tapahtuu?"
|
|
|
Post by Aqwell on May 3, 2010 11:16:46 GMT 3
Minda kuuli jälleen sen saman naurun ja murisi jälleen. ¤"Olet siis viimein keksinyt minut. Eihän siihen ole mennyt kuin muutama tunti"¤ Varjo puhui Mindan mielessä, vaikka Nadejra luuli muuta. Ja tällä kertaa hän ei odottanut. Irrottamatta katsettaan siitä kohdasta, missä varjo oli, Minda palasi alkuperäiseen hyökkäysasentoon ja kutsui miekkansa esille. Kuin tyhjästä Nadejran käsiinsä piilottamat sai miekkojen tyyppiset kolmikärkiset miekat, ilmestyivät parin sentin korkeuteen kämmenien pinnasta. Nyt hän ottaisi kostonsa viime kerrasta, siitä hän oli varma. ¤”Luuletko pystyväsi siihen?”¤ kuului varjon pilkallinen ääni joka tuntui nauravan hänelle.
Nadejra lähti aavistuksen kiertäen kulkemaan näkymätöntä varjoa kohti, varjo kiersi toiseen suuntaan. He lähestyivät toisiaan viistosti, Minda lähempänä Dragomiria ja varjo lähempänä Yökyöpeliä, sekä hattutyttöä. ¤”Tästä tulee jotain mielenkiintoista”¤ varjo kommentoi jälleen. ”Fadomen! * ” Minda vastasi siihen, joskaan ei erityisen kohteliaasti. ¤”Sopii yrittää. Et sinä kuitenkaan osu”¤ varjo jatkoi provosoimistaan. Sen se kyllä osasi. Sitä taa, mitä tilaa. Minda harvemmin kieltäytyy, kun on kyse taistelemisesta, varsinkaan, jos haastaja on hänelle velkaa. Molemmilla oli siis käytössään molemmat kädet. Mindalla miekat ja varjolla käsiin kiinnitetyt, metalliset ”kynnet”. Tavallaan varjolla oli paremmat aseet, koska hänellä ei ollut sitä mahdollisuutta, että olisi menettänyt ne, mutta toisaalta Minda pystyi myös heittämään varjoa toisella miekallaan, mitä hän tosin ei koskaan tee, koska se ei tiedettävästi ole käytännöllistä.
Minda siis hyökkäsi. Näytti siltä, kuin hän olisi vain yks kaks seonnut, koska hän taisteli näkymätöntä vastustajaa vastaan. Metallin kalahdus kyllä kuului, kun terät osuivat yhteen. Muuta merkkiä vastustajasta ei sitten ollutkaan. Nadejran taistelu tyyli oli myös yhtä erikoinen, kuin hän itse. Okei hän kyllä käytti normaalejakin tapoja hyökätä, mutta välillä osa iskuista tuli hyvin epämääräisestä suunnasta, eikä niillä olisi ollut mitään tehoa, jollei kyseessä olisi ollut elementtipohjainen miekka ja samaa elementtiä hyödyntävä taistelija. Minda myös käytti paljon korkeita hyppyjä ja liikkui ketterästi myös kaikki neljä raajaa maassa. Hän hyökkäsi tiettyjä rytmejä noudattaen, jotka vaihtuivat sattuman mukaisesti välillä hyvin ääripäämäisesti. Osa Nadejran liikkeistä oli aavistuksen tanssisia ja välillä oli selkeitä pätkiä, jolloin hän keskittyi selkeästi enemmän johonkin muuhun kuin itse taisteluun tai väistelemiseen. Minda myös oli osan ajasta silmät kiinni ja liikkui silti yhtä taitavasti, kuin silmät auki. Kumpikaan ei kuitenkaan osunut.
// * Fadomen = hiljaa Jotain hyvin kaunista taas//
|
|
|
Post by bao on May 3, 2010 15:28:03 GMT 3
"En tiedä" Vlad oli pihalla siitä mitä tapahtui. "Olen tällä hetkellä ihmisen tasoisten aistien varassa, mutta naisen sielun lähellä häälyi jokin painostava varjo. Muuta en ehtinyt nähdä ennen kuin jouduin palaamaan Tounaosta..Naisen rotu on muuten Nadejra" Vlad nosti sulkaansa hivenen korkeammalle"Vaikutat tietävän naisen lajin paremmin, kerrohan. Taistelevatko he usein tyhjää ilmaa vastaan? Vai onko hhän jokina poikeus?"
Vlad olisi itkenyt silmät päästään jos olisi nähnyt omien alaistensa käyttävän aseita tuolla tavoin. Eikö naisen vastustajat käyttäneet laittomia temppuja tai ilkeitä "hyvä kaveri"-tyylisiä kikkailuja?Vai pystyivätkö Nadejrat vaikuttamaan vatustajaan jotenkin..Hyvin kummallista. Ihmisaistisena Grigorin ei kannattaisi käydä naisen hermoille.
|
|
|
Post by naakdu on May 5, 2010 9:21:07 GMT 3
Yökyöpeli tuijotti yksikseen huitovaa Mindaa kuin hullua. Pöllömies oli nähnyt monenmoisia asioita retkillään Tuonelaan, mutta että siivekäs nainen huitomassa ympärilleen tällä puolen jokea...
Hattutyttö joutui tarraamaan Yökyöpeliä hihasta, jotta tämä ymmärtäisi väistää, eikä vahingossakaan jäisi taistelevan varjo-olennon tielle. Yökyöpeli päästi säikähtäneen huhuamisen, ennen kuin hypähti taaemmas. Hän oli tässä vaiheessa ymmärtänyt, että joku tai jokin uhkasi Mindaa parhaillaan, mutta koska ei voinut nähdä vastustajaa, hänen oli mahdotonta tietää, missä varjo liikkui. Hattuunsa tukehtunut tyttö osoitti aukion toiselle laidalle. Kyöpeli ymmärsi vihjeen ja kipitti sinne, mutta piti Grigoriin tarkoin harkitun turvavälin. Tyttö itse jäi paikoilleen seisomaan ja seurasi taistelua ahnaasti.
Kauempana taistelijoista Yökyöpelillä oli aikaa vastata Grigorille. "Mm.. vai nadejra se olikin, huu...", Pöllömies alkoi tuumailla. "Niinpä tietysti. Totta puhuakseni, en ole koskaan aikaisemmin tavannut nadejraa, ainoastaan kuullut heistä, joten en tiedä kuinka yleistä tuo huitominen on. Näin kauempaa katsottuna näyttää melkein, tuota, joltakin rituaalitanssilta.. Mutta kai sillä joku näkymätön vastustaja on, Tytön mukaan ainakin."
|
|
|
Post by Aqwell on May 5, 2010 18:42:57 GMT 3
Minda kuuli, kun hänestä puhuttiin, mutta antoi sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Varjo oli taitavin vastus, mikä hänellä oli ollut, koska se ei virallisesti noudattanut tahdistuksen lakeja, mutta osasi korvata sen muilla tavoilla. Mindasta kuitenkin tuntui, ettei varjo ottanut tätä tosissaan. Ja sehän kostettiin. Minda vaihtoi rytmiä tilanteeseen toimivampaan ja huomattavasti tavanomaista aggressiivisempaan. Tässä rytmissä, tai melodiassa, tai mikä tämä nyt ikinään olikaan, oli se hyvä puoli, että siinä oli pätkä, jolloin se aggressiivisempi osapuoli osui ja varmasti. Tosin tämän varjon kanssa oli vaikeampi päästä siihen aggressiivisempaan ja dominoivampaan osaan. Pätkä lähestyi ja Minda otti asenteen valmiiksi, meni se sitten syteen tai saveen. Molemmat terät värjäytyivät punaiseksi, mutta loppu ei osunut. Varjo hypähti muutamalla ponnistuksella useamman metrin taaksepäin heti ensimmäisen iskun osuttua. Nyt hän ei enää ollut näkymätön, vaan jokainen paikalla olija kykeni erottamaan mustahiuksisen, musta-asuisen naishenkilön, jolla oli kalpea iho ja samanlaiset kasvonpiirteet kuin Mindalla. Varjo hymyili ja naurahti. Hänellä oli Nadejran miekkojen tekemä reikä molemmilla puolilla olkapään vieressä solisluun alla. ”Käytät edelleen samaa tekniikkaa etkä vieläkään tule pääsemään yhtään tämän pidemmälle” hän sanoi melkein jopa pilkalliseen sävyyn. Minda murisi vastaukseksi. He kiersivät toisiaan viistosti ja lähensivät piiriä tiettyyn pisteeseen asti. ”Chemi sér sienda sér uenledeca dennezízel? * ” Minda kysyi samalla kun hyökkäsi muutamalla yksinkertaisella liikkeellä ja perääntyi kehälle. ”Kunhan olen ja pidän silmällä sinua” varjo vastasi huomattavasti leppoisampaan sävyyn. ”Chemi mínner? Sér sienda sér chevennerirede rezennezre mírde ** ” sama toistui uudelleen, Minda hyökkäsi ja vetäytyi. ”En yrittänyt. Enkä yritä” varjo vastasi yhä sama pirullinen hymy huulillaan.
// * Chemi sér sienda sér uenledeca dennezízel = Mitä sinä täällä teet? ** Chemi mínner? Sér sienda sér chevennerire rezennezre mírde. = Miksi minua? Sinä yritit tappaa minut. Valoisia puheenaiheita niillä x) //
|
|
|
Post by bao on May 5, 2010 18:49:26 GMT 3
"Rituaalitanssi? No jaah.." Vastustaja ilmaantuikin näkyviin. "Eipähän ole enään näkymätön. Mikä se on? Osaako tyttö sanoa? En voi enään vajota Tounaoon muutamaan päivään joten olen hyvin voimaton sieumaailman kanssa...Kuten mahdollisesti huomasit olen hukassa itsenikin kanssa" Vlad huokaisi raskaasti. "Olen tehnyt liikaa virheitä".
Naiset tuntuivat tuntevan toisensa jotenkuten. Hiedän välillään oli ainakin jännitettä kylliksikin. "Voinko auttaa?"
/Oh olen niin pahoillani mutta mutsi raahaa mua mukanaan jonnekkkin//
|
|
|
Post by naakdu on May 9, 2010 17:09:54 GMT 3
Yökyöpelin silmät laajenivat, kun äkkiä vastustaja muuttuikin näkyväksi. Varjo-olennolla oli siis konkreettisempikin muoto. Kaiken lisäksi hyvin Mindaa itseään muistuttava. Mitä oli tekeillä? Yökyöpeli yritti vastata Grigorille, mutta hänen kurkustaan ei lähtenyt kuin säälittävää pihinää. Yskittyään vähän hän sai kuitenkin hinguttua: "Minä en osaa sanoa siitä mitään." Hattuunsa tukehtunut tyttö saattaisi tietää, ja Yökyöpeli yrittikin viestittää sille aukion toiselle puolelle, että tulisi nyt tälle puolelle selostamaan tilannetta. Tyttö jätti kumppaninsa huomionkeräysyritykset täysin omaan arvoonsa, ja seisoi edelleen paikallaan suostumatta jättämään aitiopaikkaansa. Kummitus oli täysin hurmioitunut esityksestä. Tällaisia tuli aivan liian harvoin kohdalle. Tyttö oli myöskin äärimmäisen kiinnostunut Mindan vastustajasta. Oli niin kauan siitä, kuin se oli viimeksi törmännyt johonkin samankaltaiseen olentoon kuin se itse... Yleensä henget ja varjot eivät jääneet tähän maailmaan pyörimään.
// heitän pallon nyt takaisin teille ^^'' //
|
|
|
Post by Aqwell on May 9, 2010 18:42:30 GMT 3
Dragomirin kysymys ei mennyt kuuroille korville, itse asiassa se sai huomiota suunnattoman paljon. Minda käänsi selkänsä varjolle ja murisi aggressiivisesti vastaukseksi. Samassa häntä kohti kuitenkin lensi Verdanialainen heittoveitsi. Automaattinen ota-kiinni-kaikki-mikä-lentää-kohti –refleksi vaikutti kuitenkin osumistarkkuuteen. Veitsi siis ei osunut siihen, mihin sen piti, mutta upposi syvälle Nadejran vasempaan olkavarteen suunnilleen keskivälille. ”Huonosta keskittymisestä sakotetaan” Varjo totesi itsestäänselvyyden, ”Ja Louhikorpille tiedoksi, en suosittele astumaan askeltakaan lähemmäs. Itse ehdotuksesi on Mindalle ehkä pahin loukkaus, minkä voit sanoa tässä tilanteessa. Väität sillä hänen olevan liian heikko selviämään itse. Jos siis et halua Mindan vihaa päällesi, niin suosittelen pitämään sen suusi kiinni ja pysymään kauempana”. Varjon äänensävy oli edelleen hyvin pilkallinen ja hän nautti siitä vihasta, minkä Minda häneen kohdisti. Ei siinä, että hän yritti saada sopua heidän välilleen ja yritti saada Mindan ymmärtämään hänen tarkoituksensa, tämän Nadejran ärsyttäminen äärimmilleen vain sattui olemaan varjolle hyvin mieluisaa. ”Niin ja Minda nämä heittoveitset ovat taskustasi. Sinunhan piti palauttaa ne löydettyäsi ne Verdeneran ulkopuolelta” hän totesi ja näytti kädessään olevat viisi muuta veistä. Minda tunnusteli taskuaan ja totesi niiden todella olevan kadonneen. Se jos mikä sai hänet vain entistä vihaisemmaksi. Miten tuollainen epäkelpo olento oli päässyt niin lähelle häntä, että oli saanut ne otettua hänen taskustaan?
Minda ei välittänyt ottaa veistä irti olkavarrestaan, ei siitä sen enempää haittaa ollut, kuin reiästä, jonka se oli tehnyt. Tämän hetkinen adrenaliini piti kivun poissa varsin perusteellisesti. Tosin ilman sitäkään Minda tuskin olisi huomannut kipua, koska vihan tunne oli niin ylitsepursuavan suuri. Uusi sarja hyökkäyksiä Mindan puolelta. Varjo puolustautui taitavasti. He lähestyivät metsän reunaa. ”Tulet häviämään minulle, koska et halua ymmärtää” Varjo huomautti. ”Sienda mír sienda mír danrien sarenesra chechemi * ” Minda sähähti. ”Ja siksi sinä häviät” varjo lisäsi ja hyökkäsi tällä kertaa kunnolla. Hän sai toisen Mindan miekoista teriensä väliin ja vipusi sen pois Nadejran kädestä. Toisen aseensa menettäneenä Minda hypähti taaksepäin. Hän oli hetken selkä vasten puuta ja se riitti. Varjo heitti Mindaa hänen omalla miekallaan ja konkreettisesti naulitsi Nadejran puuhun ranteestaan. Liike pysähtyi kuin seinään, Minda pysähtyi kuin seinään. Hetken Nadejra vain seisoi paikallaan täysin liikkumatta, edes hengittämättä, kunne pyörtyi ja jäi puoliksi nojaamaan puuta ja omaa miekkaansa vasten. Jäljellä oleva miekka tipahti hänen kädestään ja kilahti vasten kiveä. ”Kuten minä sanoin” varjo huomautti. Hän käveli pökertyneen Nadejran luokse ja otti irti heittoveitsen, puhdisti sen ja laittoi kaikki kuusi takaisin Minda taskuun.
//Sienda mír sienda mír danrien sarenesra chechemi = minun ei tarvitse ymmärtää mitään//
|
|
|
Post by bao on May 9, 2010 20:39:09 GMT 3
Vlad piti varjon puolia. Hän itsekkin kumammastui huomiotaan. "Hyvä on en sekkaannu asiaan.."Hän mutisi enemmänkin itselleen. Varjo taisteli rauhallisemmassa mielentilassa. Paljon selkeämmin. Se/hän tajusi ärsyttää vihollista jotta tämä tekisi tarpeeksi monta virhettä. Kiintoisaa, hyvin kiintoisaa..
Varjo vaikutti saaneen erävoiton. "Minua jäi kiinnostamaan"Vlad nosti kätensä rinnalleen ja kumarsi lievästi"Missä olette oppinut taistelemaan?" Varjon taistelutavassa oli paljon vieraita vaikutteita mutta siinä oli myös jotain tuttua....Muistutti eräästä haltiasta jota vastaaan Grigor oli kamppaillut kerran. "Miksi te muuten hyökkäsitte?"
Kunhan aurinko nousisi hän laskisi keesinsä ja jättäisi nämä outolaiset. Ihmiset olivat sentään ennalta arvattavia, heidän motiivinsa olivat selkeästi esillä eikä junikkuus ollut yleistä. Toki heidänki joukkoonsa muutamia hyviä vastustajia lukeutui. Jep, kunhan aurinko nousis hän läksisi ihmisten keskelle ihmis-valepuvussa.
//Sockerberysning är jätte bra//
|
|
|
Post by naakdu on May 11, 2010 18:09:14 GMT 3
Veitsen lentäessä Mindaa kohti, Yökyöpeli säpsähti taas, sillä hän sattui seisomaan juuri Mindan takana, niin että jos nainen olisi väistänyt, veitsi olisi mitä todennäköisimmin tullut suoraan häntä kohti. Sen sijaan ase osui ja upposi naiseen. Veri oli liikaa Yökyöpelille. Hänen itsesuojeluvaistonsa petti, ja hän pyörtyi sammaleiseen marjapensaikkoon.
Häneltä jää paras näkemättä, Hattuunsa tukehtunut tyttö pudisti päätään, kun hän kuuli mättään litsahduksen ja arvasi, mitä pöllöisämmälle hiipparille oli tapahtunut. Tyttö ei edes jäänyt ihmettelemään, miksi niin oli käynyt - se oli toki epätavallista, mutta tällä hetkellä kummitusta kiinnosti paljon, paljon enemmän seurata taistelua.
Ja mielenkiintoinen taistelu olikin! Tyttö oli alusta asti arvellut, että varjo voittaisi, ja nyt se varsin tyytyväisenä vaelsi hieman lähemmäs aukion toista laitaa, missä taistelu oli ratkennut, kuuntelemaan, mitä Louhikorppi ja varjo puhuivat, mahdollisesti jopa osallistumaan keskusteluun mikäli tilaisuus tulisi.
|
|
|
Post by Aqwell on May 11, 2010 18:58:36 GMT 3
Varjo kääntyi katsomaan Dragomiria. ”Verdaniassa, kuten Mindakin. Emme vain käytä samaa tyyliä täysin, enkä minä ole virallisesti saanut opetusta mihinkään, kuten hän. Kunhan olen seurannut sivusta” hän vastasi ja kaivoi Mindan taskusta sidetarpeita, jolla hän sitoi Nadejran vuotavan olkavarren. ”Ja minä en hyökännyt vaan hän. Olin jo pitkään pannut merkille, kuinka kauan hänellä oli siihen mennessä kestänyt ilman, että hän oli keksinyt läsnäoloni.” Varjo oli hetken hiljaa ja poimi samalla Mindan maassa olevan miekan. ”Oletan, että sinua hämäsi Mindan mielentila” hän sanoi ja katsoi Dragomiria silmiin läpitunkevasti samalla kun leikitteli miekalla käsissään, ”et ehkä huomannut sitä, kuinka paljon taitavampi hän on kuin minä. Keskityit lähinnä vertaamaan meitä, koska hän menetti malttinsa. Huomauttaen, että niin käy vain ja ainoastaan silloin kun me otamme yhteen.” Varjo hymyili ivallisesti ja katsahti tajutonta Mindaa. ”Älä kysy mistä tiedän, mitä sinä oletat. Sen pystyy lukemaan äänensävystäsi ja sanavalinnastasi”
Varjo katsahti hattuunsa tukehtuneeseen tyttöön. He molemmat olivat varjo-olentoja, mutta huomattavan erilaisia. ”Oletan, että sinullakin on jotain kysyttävää. Olet tullut huomattavan lähelle ollaksesi olematta kiinnostunut jostain” hän huomautti. Varjo osasi hyvin tulkita vaikka minkälaisia asioita ja tehdä niistä päätelmiä. Kaikki eivät menneet oikein, mutta suurin osa osui vähintäänkin lähelle. Hänellä oli ollut paljon luppoaikaa sen jälkeen, kun hänet oli erotettu Mindasta ja käsketty olemaan kiusaamasta häntä, niin varjo oli osallistunut salaa vaikka minkälaisille kursseille, mitä Verdaniassa nyt tarjottiinkaan.
|
|
|
Post by bao on May 11, 2010 21:25:34 GMT 3
"Sua anteeksi varjo hyvä, en jaksa näin voimani menettäneenä olla kovinkaan kohtelias.Mielnsä hallitseminen on vain jotain mitä minut on opetettu havaitsemaan taisteluissa" Hän toisti kumarruksensa. Varjo puhui tälle haamuolennolle, joka oli pöllömiähen toveri. Vladia ei olisi voinut kiinnostaa yhtään vähempään, hän tunsi heikkojen ihmisaistien hämärtyvän rasituksesta. Miten epämiellyttävää...Uskaltaisikohan näihin luottaa..Syteen tai saveen... "Mutta suokoot koko seurueemme minulle anteeksi, minusta ei ole hyötyä ihmisaistisena. mEnen nukkumaan mutta varoitan teurastavani armotta sen joka herättää. En välitä vaikka maisitte mustat keijut tänne..Tosin te varmaan selviäisitte niistä...Jollet sitten itse kutsu heitä."Kuin parhainkin hovinarri tai ilveilijä mies kumarsi liiankin syvään ja toisti puolittaisen uhkauksen äidinkielellään,"me'rrht sonna menj Salínta mor Slaínte-shommakku"*. Hän läksi kävelemään metsään päin muttei kyennyt ottamaan montakaan askelta toistamatta Yökyöpelin temppua. Hän lusahti jo toisen kerran samaisena yönä maahan. Tällä kertaa täysin kanttuvei. Jokin vielä hetken valveilla pysynyt alitajunnan hiukkanen toivoi ettei joutuisi toteuttamaan valaansa.
*Kielioppi puuttuu edelleen, mutta vapaasti suomennettuna merkitys on vala jota ei rikota sillä koko soturin kunnia ja oman nimen arvo on panttina. Mm.Jos vannoo ton tyyppisin sanapainoin että tappaa jonkun niin siinä sitten taistellaan sitä vastaan kunnes se on kuollut(itse voi sitten olla enemmän tai vähemmän zombimaisena loppuvaiheessa taistelua eikä Louhikorppien uskomuksien mukaan silloin pääse soturientaivaaseen)
|
|
|
Post by naakdu on May 17, 2010 21:46:33 GMT 3
Kun Vlad ja Mindan varjo olivat saaneet keskustelunsa päätökseen ja varjo kääntyi tytön puoleen, tyttö pysyi paikoillaan. Hattuunsa tukehtunut tyttö oli kuitenkin otettu siitä, että varjo-olento suvaitsi luoda huomiota sille. Tyttö meni rohkeasti lähemmäs varjoa, sillä tiesi kyllä, ettei varjo todennäköisesti kuulisi täältä asti sen hiljaista ääntä. Vasta aivan kosketusetäisyydellä hattutyttö vastasi kysymyksellä: "Kuka olet? En useinkaan tapaa kaltaisiani" Tytöstä oli omituista jututtaa jotakuta tuntematonta, sillä siitä oli niin kauan kun se viimeksi oli puhunut muille kuin Yökyöpelille.. mutta samalla oli hyvin kiehtovaa saada tietää lisää, aina vain lisää mielenkiintoisista henkilöistä.
Tyttö kääntyi kuuntelemaan, kun Vlad kertoi menevänsä nokkaunille. Vai teurastaisi Vlad sen, joka hänet herättää.. Tyttö ei voinut olla nauramatta hänelle. Miten muka kuolleen voisi teurastaa? Tyttö olisi kysynyt sitä Vladilta, ellei mies olisi jo saman tien vajonnut umpiuneen.
Ja koko tämän ajan Yökyöpeli makasi sammalikossa autuaan tietämättömänä yhtään mistään.
|
|