Sephirot
Member
"T?t? v??ryytt? ei voiteta kukkasin. T?t? verta ei pys?yt? my?t?tunto."
Posts: 32
|
Post by Sephirot on Mar 26, 2007 15:52:37 GMT 3
Poika oli ojentanut kaulaliinansa haltialle. Se oli hieman kostea, johtuiko se peräti pojan vuolaista ja iattomista kyyneileistä tai sitten aivan jostain muusta. Haltia yritti sitoa vampyyrin haavaa kaulaliinalla, ja tulos näytti epräti liiankin hyvältä. "Kiitos että uhrasit kaulaliinasi..." Poika näytti kumman kalpealta. Haltiahan oli sanonut tajutonta oliota vampyyriksi, mutta ei ajatellut pojan hämmästyvän siitä näinkään paljon. "Ei sinun tarvitse pelätä, jos se johonkin käy kiinni, niin ensimmäisenä minuun." haltia hymyili nuorukaiselle yrittäen saada tätä unohtamaan aiemmat tapahtumat. Käytävästä alkoi kuulua rajun kampaailun ääniä. Taasko sotilaat. Ei, ei se voinut olla eihän linnassa ollut ketään muita liikkeellä, heidän lisäkseen. Sephirot yritti miettiä ja muistaa, oliko nähnyt jotain epäilyttävää aikaisemmin. Viikate, tornin ikkunassa! Haltia säpsähti, ja liikautti äkisti suippoja korviaan. "Ymmärrän ettet huomannut vampyyria aikaisemmin, ja pelkäämpä että hän on menettänyt verta jo liiaksi." Jälleen käytävältä kuului ääniä. Miehen ääni... joku oli huutanut jotain, mutta haltia ei saanut niistä mitään selvää. Samassa tornin portaista kuului askeleita, vuolasta hengitystä ja ääniä. Haltia havahtui ja nousi seisomaan. Sephirot yritti laittaa kätensä pojan pään päälle ja kyyristyi. "Anteeksi että huusin sinulle, ja korvaan tuon kaulaliinasi tuota pikaa. Pärjääthän?" haltia suoristi selkänsä ja marssi tornin portaikkoon. Portaitten alapäässä seisoi viikate kädessä oleva mies, ja käytävän päästä kuului raskaan juoksun askelia. Sotilaat ilmeisesti lähestyivät ja mies oli tehnyt jotain, jonka olisi yhtähyvin voinut jättää väliin. "Tarvitsetko kenties apua?" haltia kysyi ja asetti kätensä miekkojensa päälle...
//anteeksi että viestini on nyt näin lyhyt//
|
|
ryo
Member
It doesnt matter how strong you are...the key word is speed.
Posts: 18
|
Post by ryo on Mar 26, 2007 17:20:13 GMT 3
((sovitaampa sitten sellainen järjestys))
Ryo kulki kohti kohti tornin huippua nojaten seinää vasten ja pidellen verisiä haavoja. Silti hänen suullaan oli voiton iloinen ilme taistelusta, jolle ei näyttänyt tulevan loppua. Pian hän kuuli äänen portaikon ylhäältä: "Tarvitsetko kenties apua?" Ryo epäröi vastata ennenkuin näki henkilön. Hän ei voinut ottaa riskiä, että kysyjä olisi vartia. Pian hän huomasi suipot korvat. Se oli haltia. Ryo vastasi haltian kysymykseen: "en erityisemmin...Mutta haavat pitäisi saada umpeen vaikkapa polttamalla." Nyt Ryo oli haltian naaman edessä ja hymyili hänelle. "Et taida olla vartioita, Mutta niitä on kyllä tulossa tänne päin." Ryo sanoi haltialle. Hän istuuntui lattialle seinää vasten. Kun hengitys oli tasaantunut hän näki pojan ja jonkun olion ja verta lattialla. "Keitä te olette? Ja miksi olette täällä?" Ryo tiedusteli haltialta, joka ei näyttänyt pelkäävän häntä. Noustuaan vähän ajan päästä pystyyn Ryo tunsi tuskaa haavoissa. Ryo ei antanut kivun näkyä ilmeestään, kummiskin hän puristi haavojaan lujemmin ja asettui takaisin istumaan. Hän kuuli haarniskoitten kolinaa käytävältä. "Ne tulevat! Emme voi taistella tässä kunnossa." Ryo sanoi hätäisenä muulle joukolle.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 27, 2007 16:58:04 GMT 3
((tuota niin... hypättiinkö minut yli, vai onko nyt siis minun vai R.C:n vuoro vai...? Putosin nyt kyllä kärryiltä...))
|
|
|
Post by R.C. on Mar 27, 2007 17:23:28 GMT 3
(( Mana: ryolla meni järjestys sekaisin, eli sinun vuorosi jäi välistä. Jos vuorotat nyt ennen minua ja sitten koetetaan pysyä taas järjestyksessä Sephirot, Mana, ryo ja minä, ok? ^^ ))
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 27, 2007 17:55:34 GMT 3
((R.C.: Asia selvä, tosin ei minua olisi haitannut vaikka olisit pelannut vuorosi tässä välissä niinkuin sen järjestyksen mukaan nyt olisi mennyt, mutta mikäli tämä on ok näin, niin minä pelaan nyt sitten tässä välissä tämän kerran...))
Sanguine taisteli tuhoa vastaan, ja yritti pitää itsensä kiinni ruumiissaan. Hänen voimansa ehtyivät koko ajan, ja hän heikkeni. Hän tunsi etäisesti, että joku liikutteli häntä, ja se tuntui helpottavan hänen oloaan vähän. Sanguine tunsi itsensä kovin heikoksi, eikä tiennyt jaksaisiko kauaa hangata vastaan. Yhtäkkiä Sanguine näki pimeydessä valoa. Kirkkaanvalkoista, hohtavaa valoa, joka melkein poltti häntä, mutta.. ei kuitenkaan. Vampyyri ei ymmärtänyt mistä oli kyse, ja valo lähestyi häntä koko ajan. Se tuli aina vain lähemmäs, kunnes Sanguine alkoi erottaa siinä piirteitä. Aluksi se näytti todella epäselvältä, mutta pian hän erotti etäisesti jonkin.. hahmon valon keskeltä. Hahmo ojensi kättään Sanguinea kohti. Se tuli koko ajan lähemmäs, ikäänkuin leijuen ilmassa. Sanguine yritti tarttua käteen, mutta oli liian heikko liikkuakseen. Hahmo tarttui vampyyria kädestä tämän puolesta, ja kosketti toisella kädellään tämän kasvoja. Silloin Sanguine tunnisti tämän. Hahmo puhui hiljaa: "Sanguine, rakas, älä mene vielä. Älä luovuta. Pelasta meidät." Sanguine yritti vastata, muttei saanut ääntä ulos. Hahmo vetäytyi hitaasti pois, ja vampyyri yritti huutaa tämän perään, muttei voinut. Ääni juuttui hänen kurkkuunsa. Pieni kyynel vierähti hänen poskelleen, ja silloin Sanguine heräsi tajuttomuudestaan. Vampyyri räväytti silmänsä auki ja ääni alkoi taas kuulua. Hänen keskenjäänyt, äänettömänä alkanut huutonsa kaikui linnan tornissa: "...Drejan, älä mene..." Sanguine vääntelehti tuskissaan lattialla, ja lähti hitaasti ryömimään kohti lähintä seinää. Sitä vasten hän yritti hitaasti kivuta jaloilleen, ja hän puristi voimansa äärimmilleen. Joku oli sitonut hänen haavansa, mutta musta vampyyrinveri alkoi tihkua siteen läpi Sanguinen ponnistellessa. Vaivalloisesti seisalleen päästyään Sanguine nojasi seinään, ja hengitti raskaasti. Hän yritti miettiä mitä tekisi ja minne menisi. Vampyyri yritti rauhoittua ja keskittyä ajattelemaan selkeästi. Nopeasti hän pyyhkäisi kyyneleen pois poskeltaan.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 27, 2007 19:20:25 GMT 3
hylätyssä tornissa tapahtuu:
”Ei se mitään…”, mumisi poika vaimeasti miehen anteeksipyyntöön. Lapsi tunsi ajatustensa olevan taas pahasti hajallaan nyt kun autiossa tornissa oli vastoin kaikkia odotuksia alkanut tapahtua. Häntä hirvitti myös hieman jäädä kahdestaan vampyyrin kanssa. Reynard oli varttunut kaltaistensa keskuudessa ja viettänyt jokseenkin tavanomaista elämää korkeamman keskiluokan kartanossa. Tähän päivään mennessä hän ei ollut uskonut puoliinkaan niistä olennoista, joista äiti ja lastenhoitaja olivat tarinoissaan kertoneet. Eipä siis ihme jos pojan maailmankatsomus tuntui yllättäen kadottaneen pohjansa, ellei se ollut tehnyt sitä jo sisarensa kuoleman myötä. Vaan kuten ulapalla ajelehtivan oli usein taipumus tarttua pieniin oljenkorsiin, koetti lapsikin pysyä toistaiseksi vain järjissään ja toimia arvaamattomassa tilanteessa kuten parhaiten taisi. Hän nyökkäsi urheasti salamurhaajalle, antaen ymmärtää pärjäävänsä, vaikka nielaisikin pelosta heti kun mies oli kääntänyt katseensa ja siirtynyt toisaalle. Lapsen katse lankesi jälleen tornin lattialla makaavaan olentoon. Hän ei haikaillut kaulaliinaansa, mutta koetti sen sijaan keksiä, kuinka tätä naista tai miestä voisi auttaa. Poika ei ollut vielä aivan varma toisen määritelmästä. Sukupuolettomuuden mahdollisuus ei edes käynyt hänen mielessään, sillä tuo käsite olisi ollut liian vaikea nuoren mielensä hahmotettavaksi. Oli miten oli, ei koko seikka tainnut tällä hetkellä olla edes tärkeä. Hylätty torni oli karu paikka huonokuntoiselle. Huone oli pölyinen, tunkkainen ja täynnä roinaa, eikä mistään saanut vettä virvoittamaan tajutonta. Lapsi ymmärsi keinojen olevan vähissä. Heidän kannattaisi siirtää nainen tai mies mahdollisimman pian toisaalle. Äkisti kyseinen henkilö alkoi kuitenkin liikehtiä itsekin, ensin houraillen ja vääntelehtien, ja lopulta jopa ryömien. Poika säikähti ensin vampyyrin tilassa tapahtunutta muutosta, mutta hän rohkaisi pian sydämensä ja muistutti itseään toisen olevan ehkä vaarallinen, mutta myös tuskissaan. ”Kaikki on hyvin nyt. Pääsitte viholliseltanne karkuun…”, koetti lapsi rauhoitella, mutta hänen sanansa kaikuivat luultavasti kuuroille korville. Nainen tai mies vaikutti olevan vielä aivan muissa maailmoissaan, ja huutavan jonkun toisen perään. Poika kömpi jaloilleen ja seurasi vierasta tämän hakiessa läheisestä seinästä tukea. Hän vilkaisi myös neuvottomana ovelle menneen salamurhaajan suuntaan, mutta ymmärsi miehen olevan kiireinen. Onneksi lapsi ei kuullut vielä kahden soturin välillä käytyä keskustelua, muutoin hän olisi varmasti löytänyt syytä pieneen paniikkiin. Tornihan oli täydellinen ansa, josta ei pääsisi mihinkään suuntaan pakoon, ellei sattuisi omistamaan siipiä. Mahtoiko vampyyrillä muuten olla siivet? Portaissa ei aiemmin ollut ainakaan näkynyt verta, vaikka tornissa nyt sitäkin enemmän. Ehkäpä tämä nainen tai mies oli muuttunut lepakoksi kuten sadussa ja liihotellut sisään ikkunasta…? ”Oletteko kunnossa…?”, kysyi poika vampyyriltä sen sijaan että olisi udellut tältä turhia. Sanoiksi puettu huoli oli tietenkin retorista, ja tarkoitettu lähinnä tiedottamaan lapsen läsnäolosta, mikäli häntä tarvittaisiin.
|
|
Sephirot
Member
"T?t? v??ryytt? ei voiteta kukkasin. T?t? verta ei pys?yt? my?t?tunto."
Posts: 32
|
Post by Sephirot on Mar 27, 2007 20:43:29 GMT 3
Haltia katsoi omituista miestä, joka vuosi verta. Hän ei ainakaan pystyisi taistelemaan, jos sotilaat päättäisivät karata heidän päälleen. Mutta eihän Sephirotkaan pärjäisi kovin montaa sotilasta vastaan. Pieni hymy tosin levisi haltiankin kasvoille. Katse siirtyi seiniä pitkin mieheen. "Pärjään kyllä yksinkin, hetken." Sephirot pelkäsi ajatusta perääntyä. Sotilaat suunnistaisivat ensimmäiseksi torniin tutkimaan tilannetta, ja mitä löytäisivät. Loukkaantuneen vampyyrin, pojan ja miehen. Ainoa vaihtoehto olisi silloin paeta, mutta mitä kautta. Ainoatakaan piilo- tai pakopaikkaa ei ollut tornissa. Jos vampyyrilla on siivet. Miten muuten tämä olisi korkeaan torniin päässyt, portaita myöten... ei, tämähän oli haavoittunut, eikä portaikossa tai muualla kuin tornissa näkynyt mustaa verta. "Tuolla he ovat!" Käytävän seiniä myöten kaikui karskin miehen huuto. Haarniskat rämisivät, ja miehet näyttivät raskaasti aseistetuilta. Sotilaiden saapuessa, haltia vetäisi miekat molempiin käsiinsä. "Tehkää mitä vain, tappakaa vaikka!" Joukon kärjessä seisova järkälä huusi. Onneksi vastuksia ei ollut monta, ja haltia sai heistä jokaisen kuukahtamaan maahan. Eihän tämä hauskaa ollut, mutta pakon edessä Sephirot teki melkein mitä tahansa. "Vai luulet sinä olevasi mahtavampi kuin minä." Järkäle lähti kävelemään hitaasti haltiaa päin. Tämä saattaisi olla montakertaa vahvempi kuin Sephirot, mutta haltia saattoi olla montakertaa taitavampi. Räjähdyksen omaisesti järkäle oli päässyt yllättäen juoksuun. Leveä teräinen miekka käsissään, tämä huitaisi päin haltiaa. Seph sai juuri ja juuri väistettyä viillon, ja hyökkäsi takaisin. Miekat kolahtelivat toisiinsa monta kertaa, mutta taistelusta ei näyttänyt tulevan loppua. En jaksa enää kauaa. Järkäle iski miekallaan haltiaa hieman alemmas olkapäätä. "Arhhh. Senkin!" Haltia parahti. Käteen ilmestynyt haava tuotti tuskaa, ei pelkästään kädessä, vaan se levisi yllättäen lähes koko kehoon. Sephirot yritti pitää pintansa, tämä ei alentuisi moisen kovistelijan edessä. "Etkö aio vielä luovuttaa? Kuole sitten." Sotilaan miekka vain heilui, ja vaivalloisesti haltia perääntyi seinää vasten monien viiltojen jälkeen. Osa niistä osui, osa ei. Vuodan liikaa. Minun on pakko perääntyä torniin. Sotilas iski miekan terällä kohti haltiaa. Haltia väisti, ja terä jäi jumiin linnan kiviseen seinään. Niin nopeasti, kuin vain jaloistaan pääsi, haltia juoksi kiviset portaat ylös torniin. Vampyyri oli ilmeisesti herännyt. Tai no... ainakin tämä oli pystyssä. "Meidän täytyy paeta!" Haltian sanoi varoitus mielessään, ja juoksi vampyyrin luo yrittäen asettaa kätensä tueksi tämän olkapäälle. "Tarvitsetko apua?"
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 29, 2007 18:10:34 GMT 3
Sanguine horjahteli ja yritti pitää ajatuksensa kasassa. Nyt ei ollut aikaa pyörtyillä. Hänkin oli kuullut jo käytävästä kuuluneen metelin ja tiesi, että olisi toimittava pian. Vampyyri henkäisi syvään ja yritti keskittyä. Kipu vihloi ilkeästi, ja verta tihkui edelleen siteen ja hänen paitansakin läpi. Missä Isäntä oli aina silloin kun häntä tarvittiin? Sanguine siirsi kätensä kohti amulettia, ja yritti etsiä sitä paitansa alta. Kauhukseen hän huomasi, että amuletti ei ollutkaan siellä. Se oli kadonnut, eikä Sanguinella ollut aavistustakaan siitä, missä se oli. Jos se päätyisi vääriin käsiin... eikä vampyyri pärjäisi ilman sitä. Vampyyri kuuli pojan kysyvän jotain, mutta ei paniikiltaan kyennyt vastaamaan muuta kuin: "Amuletti... sen on löydyttävä... sen on pakko olla täällä jossain!" Sanguine yritti rauhoittua, sillä mitä enemmän hän hätääntyi ja sydän hakkasi, sitä enemmän verta pulppusi haavasta. Samassa haltiamies, jonka Sanguine oli tavannut aiemminkin, saapui huoneeseen. Tämäkin oli ilmeisesti haavoittunut. Haltia kysyi tarvitsiko hän apua. Hän ei ehtinyt vastata mitään, kun huoneeseen ryntäsivät jo ensimmäiset sotilaat. He juoksivat kohti kolmikkoa miekat käsissään. Tilanne näytti epätoivoiselta. Heti ensimmäisten sotilaiden perään saapui toisia, jotka tosin Sanguinen yllätykseksi ryhtyivät tappelemaan toisia sotilaita vastaan. Täkäläiset sotilaat olivat ilmeisesti hajaantuneet kahteen leiriin, mutta miksi? Ja miksi nuo toiset sotilaat olivat peittäneet kasvonsa? Vampyyri ei ehtinyt jäädä miettimään tilanteen epäloogisuutta, sillä nyt olisi ainoa mahdollisuus paeta. Hän tukeutui haltiaan ja yritti liikkua parhaansa mukaan. "Nyt jos koskaan on parasta paeta." Toisaalla, portaikkoa pitkin kohti tornihuonetta oli tulossa myös aatelisneito, joka oli aiemmin yrittänyt auttaa Sanguinea...
|
|
ryo
Member
It doesnt matter how strong you are...the key word is speed.
Posts: 18
|
Post by ryo on Mar 30, 2007 20:30:05 GMT 3
((anteeksi minun mahdollinen viivästely ku se sivu jolta foorumille pääsee ei toiminu niin piti oottaa kaverin tuloa antaan suoralinkki tänne...))
Ryo näki taistelun ja huomasi ettei haltialla mene kovinkaan hyvin sotilasta vastaan. Ryo tunsi syyllisyyttä, koska olihan tämä kaikki hänen vikansa. Ryo:n silmät alkoivat hehkua punaisena ja hän nousi pystyyn. Verta ei enään vuotanut mutta haavat saattoivat auveta, muttei Ryo:ta kiinnostanut niin pieni asia sillä hetkellä. Hän tarrasi viikatteeseen ja lähti auttamaan haltiaa. Taistelun aikana sisään lappasi lisää sotilaita jotka olivat peittäneet naamansa. Ryo näki tilaisuuden tullen ja viittoi kolmikkoa seuraamaan häntä portaita alas. Matkalla alas Ryo näki naisen. Hän huusi naiselle lähtä pois tornista, jos tämä ei halunut joutua taistelun keskelle. Enempää välittämättä naisen kohtalosta Ryo meni alas portaita. Pian hän pysähtyi odottamaan loppua joukosta nähdessään olevansa muita paljon paljon edellä. Hän ei kauaa odottanut vaan juoksi takaisin ylöspäin vastaan muita, jos he vaikka tarvitsivat apua kuljettamaan sen henkilön alas, joka aiemmin makasi verilammikossa. Ryo ei halunnut tuntea syyllisyyttä tähän että oli saanut vartiat kaikkialla linnassa etsimään häntä ja täten saanut kolmikon nyt vaaraan. Matkalla takaisin ylös portaikossa kuului lisää ääniä. "Ei lisää vartioita." Ryo sanoi aika kuuluvasti. Hän ajatteli, että kyllä haltia saisi kuletettua haavoittuneen pois muttei voisi taistella samalla tulevia vartioita vastaan. Ryo oli valmiina hyökkäykseen. "toivottavasti heille ei tule ongelmia ylhäällä olevien vartioiden kanssa...Vielä kun alhaalta tulee lisää. On vain pakko yrittää." Hän sanoi. Samalla vartiat näkivät ryön ja lähtivät tätä kohti. Ryo työnsi viikatteellaan vartioita ja sai kaadettua toisen, joka vyöryi alas portaita ja toden näköisesti pyörtyisi tippumestaan. Seuraava oli jo hyökkäämässä. Ryo taisteli alhaalta tulevia vartoita vastaan ja samalla raivasi itseään eteenpäin portaikkoa. Hän tiesi ettei kestäisi kauaa tätä, mutta hänen oli jaksettava. Pian hän kuuli jo askelia ylempää, muttei kerennyt katso ylös. Hän toivoi että tulevat askeleet olisivat kolmikko.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 31, 2007 13:49:54 GMT 3
hylätyssä tornissa tapahtuu:
Lapsella oli taas syytä hermoiluun hänen kuullessaan samassa portaikosta kantautuvat taistelun äänet. Joko taas?!, pihahti poika mielessään ja arveli kuluvan päivän olleen kenties pahin koko elämässään. Eikö heitä voitu jo jättää rauhaan? Moinen toive oli tietenkin pitkälti naiivi sen jälkeen, mitä aiemmin oli tapahtunut. Renardilla itselläänkin alkoi olla jo melko rikollinen olo, vaikka lapsi ei suoranaisesti ollut ketään tappanutkaan. Hän oli kuitenkin seurannut murhia vierestä tekemättä ilmoitusta tai yrittämättä auttaa. Kukaties hän oli kaiken pahan päätteeksi eksynyt viimein ’huonoon seuraan’, mistä isä oli usein varoitellut. Valinta ystävien ja vihollisten välillä oli tässä tilanteessa kuitenkin väistämätön ja selvä. ”A-amuletti?”, toisti lapsi nielaisten kun vampyyri tuntui äkisti menevän aivan suunniltaan. ”Odottakaa te vain tässä, niin minä yritän etsiä sitä...”, lupasi poika lepytellen ja käännähti palatakseen ripeästi paikalle, johon nainen tai mies oli aiemmin pudonnut. Hän laskeutui polvilleen ja rupesi kiireesti kartoittamaan tornin hämäriä nurkkia katseellaan, koettaen samalla tunnustella lattiaa käsillään. Soihtu olisi nyt ollut suureksi avuksi, mutta pojalla ei ollut sellaista enää hallussaan. Hän tiedosti kaiken aikaa lähenevän vihollisen äänet. Aikaa ei tainnut olla hukattavaksi, vaikka lapsi ei ollutkaan varma siitä, mihin heillä muka olisi kiire, jos pakopaikkaa ei ollut. Hetken hapuiltuaan poika kuuli pimeydestä vaimean kilahduksen, ja nappasi nopeasti kiinni esineestä, johon hänen sormensa olivat osuneet. Löytö oli todella jonkinlainen riipus, mutta lapsi ei ollut varma, oliko se vampyyrin peräänkuuluttama. Hän palasi viipymättä naisen tai miehen luo ja kohotti katsettaan sekä kämmeniään jotta toinen olisi nähnyt esineen paremmin. ”Tämäkö teiltä oli kateissa?”, kysähti poika vaimealla äänellä ja katsahti salamurhaajaa tämän palatessa samassa paikalle. Mies oli nähtävästi loukkaantunut, mikä synkisti tilannetta entisestään. Lapsella ei ollut enempää sidetarpeiksi kelpaavia vaatekappaleita, eivätkä he hätäisin hoidoin enää kovin pitkälle muutenkaan pärjäisi. Olisi löydettävä puhdas ja rauhallinen levähdyspaikka mahdollisimman pian. Vaikkapa linnan peseytymistila tai joku vastaava. Vaan lienikö tämä silkkaa toiveajattelua? Ehkei sittenkään. Lapsi ei nimittäin ymmärtänyt miksi vastustajat alkoivat varoittamatta taistella toisiaan eikä heitä vastaan, mutta hän oli siitä vilpittömän iloinen. Poika oli valmis jättämään turvattomaksi käyneen tornin muiden mukana, niinpä hän ei kysellyt turhia kun vampyyri ja haltia katsoivat sopivan lähdön hetken koittaneen. Kaiken lisäksi Renard arveli tuoreen tulokkaan liittyneen heidän puolelleen, vaikka mies oli kadonnut kolmikon näkyvistä.
|
|
Sephirot
Member
"T?t? v??ryytt? ei voiteta kukkasin. T?t? verta ei pys?yt? my?t?tunto."
Posts: 32
|
Post by Sephirot on Apr 1, 2007 10:05:27 GMT 3
Vampyyrin mustaa verta oli tihkunut mös haltian asun päälle. Eihän Sephirot pahakseen sitä pistänyt, koska oli jo muutenkin verestä punainen. Sisään rynnänneet sotilaat ja heidän perässään tulevat toiset sotilaat, olivat ihmekyllä alkaneet huitoa toisiaan miekoilla. Jotain outoa tässä nyt oli. Samassa vampyyri ilmoitti että oli kadottanut jonkun amuletin. Poika epäröiden lähti sitä etsimään sieltä, missä vampyyri oli maannut. Haltia katsoi naamion taakse piiloutuneita miehiä. Sephirot erotti heissä jotain tuttua. Heidän vaatteensa, taidot ja kasvot, niissä oli jotain tuttua. Poika saapui pian takaisin, käsissään jokin korun tapainen ketjussa riippuva esine. Toivottavasti se oli vanpyyrin etsimä, tai heidän pakonsa viivästyisi edelleen. Haltia huokaisi syvään. Jälleen katse kiinnittyi noihin sotilaita vastaan taisteleviin, kummasti pukeutuneihin miehiin. Heissä on jotain tuttua, mutten vain muista keitä he ovat. Katse ja ajatukset naulittuna miehiin, sai haltian muistot heräämään. Nyt hän muisti. Saapuneet miehet kuuluivat samaan salamurhaajien klaaniin, kuin Sephirot. Mutta mitä he täällä tekivät? "Mitä te täällä teette?!" Sephirot sanoi yllättyneenä. Joukon johtaja, jolla oli häntäkin pidempi miekka käsissään, pysähtyi yllättäen ja katsoi haltiaa. Tämän katse oli terävä ja sai vangittua kenet tahansa. Kun viimeinen sotilas tornissa kaatui, muut hyppäsivät nopeasti ja sulavasti johtajansa viereen. Sephirot melkein irrotti otteensa vampyyristä, koska oli yllättynyt tilanteen yllättävästä käänteestä. "Mi-Miten te tänne löysitte?!" Haltian puhe kuulosti enemmänkin änkytykseltä, mutta siitä sai sentään jotain selvää. "Teidän täytyy paeta hyvän sään aikana, myös sinun Sephirot." "EN... jään tänne. Olen saanut tehtäväni, enkä aio jättää sitä kesken. En edes, vaikka sinä määräisit minua lähtemään." Haltia väitti vastaan. "No olkoon. Mutta nuo toiset täytyy saada turvaan. Valitettavasti emme voi jäädä tänne kovin pitkäksi aikaa, mutta uskon että pärjäät heidän kanssaan." Joukon johtaja heilautti kättään, ja salaman nopeasti, kolmikko katosi. Haltia oli vieläkin sekaisin tapahtumista. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, ja pian Sephirot muisti ettei aikaa ollut tuhlattavaksi. "Me lähdemme tästä nyt. Ehdotan, ettet sinäkään, poika, jää tänne yksin." Sanat kuulostivat oudon myötätuntoisilta kuultuna salamurhaajan suusta. Koskaan aikaisemmin, haltia ei ollut sanonut näin. Ei kenellekkään. Ei koskaan. Haltia lähti kävelemään portaikon suuntaan, yrittäen samalla raahata vampyyriä tukien tämän kävelyä. Portaikossa odotti äskettäin paikalle saapunut omituinen tyyppi, huitomassa viikatteellaan sotilaita. Sephirot antoi ymmärtää, ettei miehestä ollut vaaraa, ja että tämä olisi heidän puolellaan. "Pystytkö kävelemään itse? Poikakin voi auttaa sinua. Minä autan tuota kummallista heppua ja raivaan teille pakoreitin." Haltia sanoi, ja päästi vampyyristä irti, mutta piti huolen siitä ettei tämä kaatuisi portaikkoon ja vierisi alas. Haltia veti miekkansa esiin, ja loikkasi muukalaisen viereen. "Haittaako?" Haltia hymyili viekkaasti, ja lävisti samalla yhden sotilaan, joka juoksi heitä kohti.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Apr 1, 2007 16:42:16 GMT 3
Vampyyri oli hieman hämmentynyt, mutta silti kiitollinen pojalle, joka ryhtyi heti etsimään hänen amulettiaan. Sanguine ei olisi koskaan uskonut ajattelevansa näin, mutta hän ihaili lapsen vilpittömyyttä ja välittömyyttä. Hetken etsinnän jälkeen poika ojensi hänelle jotain minkä oli löytänyt. Sanguine tujotti korua hetken hämillään. Se ei ollut hänen korunsa, mutta... hän tunsi sen silti. Vampyyri ei hennonnut sanoa pojalle mitään, jottei tämä huolestuisi enempää, vaan nyökkäsi kiitokseksi ja sujautti korun taskuunsa. Samassa heidän luokseen juoksi sama aatelistyttö, jonka Sanguine oli tavannut aiemminkin. Tyttö oli kuin riivattu, eikä kauhultaan saanut yhtään selvää sanaa suustaan: "Mitä.... mitä tämä on.... tapahtunut... täällä... missä minun...." Sanguine tarttui naista hartioista ja yritti saada tätä rauhoittumaan ja kuuntelemaan: "Kuulit kyllä, mitä tuo mies sanoi," vampyyri viittasi viikatteen kanssa taistelevaan mieheen, joka oli alempana portaikossa, "sinun on parasta lähteä täältä heti. Sinut tapetaan tänne, et pysty puolustautumaan mitenkään. Täällä ei ole sinulle mitään." Viimeisen lauseen Sanguine sanoi katsoen naista merkitsevällä katseella. Nainen ymmärsi mitä vampyyri tarkoitti, ja jähmettyi kuin kiveksi. "Minulla on sinun..." Sanguine näki amulettinsa tytön kädessä. Hän kauhistui tajutessaan, että mikäli tyttö olisi vienyt sen vaikkapa linnanherralle... Hän nappasi salamannopeasti korun tytön kädestä ja sujautti sen paikalleen paitansa alle. "Se ei ole mikä tahansa... se on vaarallinen väärissä käsissä. Et ole nähnyt koko juttua, etkä tiedä siitä mitään. Selvä?" Vampyyri irrotti otteensa naisesta ja lähti vaivalloisesti, välillä tuskaisesti irvistäen alas portaita. Hän kääntyi kuitenkin vielä poikaan päin ja sanoi tälle: "Enköhän minä jotenkin selviä. Mutta tule mukaan, ei ole turvallista jäädä tänne yksin. Yritän puolustaa meitä molempia." Sanguine veti miekkansa tupestaan ja valmistautui raivaamaan tien alas portailta.
|
|
ryo
Member
It doesnt matter how strong you are...the key word is speed.
Posts: 18
|
Post by ryo on Apr 1, 2007 18:51:41 GMT 3
Ryon taistellensa hetken hän huomasi haltian tulleen hänen vierelleen. "Haittaako?" Haltia sanoi Ryolle. Ryo naurahti hieman huvittuneena. "Ei ollenkaan." Hän vastasi haltialle ja taistelu jatkui. Taistelu oli nyt helpompi mitä aiemmin, muttei ollut varaa aliarvioida vartioita, jotka työnsivät vastaan aina vain lujemmin. Pian Ryo tunsi osan haavojensa avautuvan ja automaattisesti toinen käsi alkoi pidellä haavoja. Haltia näytti huomaavan tilanteen ja tuli puolustamaan Ryota. "Ei sinun tarvitse.." Ryo sanoi vaatimattomana vaikka tiesi ettei hän pärjäisi yksin vartioita vastaan. Saatuaan raivattua tien alhaalle haltian kanssa Ryo katsoi haltiaa kiitollisesti. Alhaalla ei näyttänyt olevan muuta kuin vartioiden ruumiita. Ryo nojasi seinäänpäin ja kysyi: "En pääsisi täältä yksin ulos...Voin kait liittyä joukkoonne siksi aikaa että pääsemme pois taikka saan sidottua haavat kunnolla?" Hän tarvitsi pian siteitä joten hän repi toisen hihansa pois ja sitoi sen pahimmalta näyttävän haavan ympärille lantion kohdalle. "Täältä on päästävä pian pois ennenkuin he lähettävät lisää vartioita etsimään meitä." Ryo sanoi haltialle muttei katsonut häntä päin. Vähän ajan kuluttua portaissa kuului jo askelia, jotka olivat varmasti pojan ja sen verta vuotavan henkilön.
|
|
|
Post by R.C. on Apr 2, 2007 14:57:56 GMT 3
tornin portaikossa tapahtuu:
Poika nyökkäsi haltialle ja jäi huolehtimaan pakolaisten jälkijoukosta, johon hän ja vampyyri lukeutuivat. Lapsi ei tosin ollut varma siitä, kumpi heistä kahdesta olisi tässä tilanteessa avuttomampi. Kyllähän Reynard saattaisi tarvittaessa tarjota tukensa tälle huonokuntoiselle henkilölle, mutta auta armias jos vastaan pelmahtaisi vartija. Poika ei osaisi saati uskaltaisi käyttää taskussaan olevaa puukkoa - hän leikkaisi sillä parhaassa tapauksessa vain omaan sormeensa. Muutoinkin kaltaisensa räkänokka huitomassa ja uhittelemassa tikarilla olisi näkynä pikemminkin koominen kuin uskottava. Samaisen seikan taisi vampyyrikin tiedostaa vetäessään miekan huotrastaan. Toivoen, ettei sille tulisi käyttöä, lähti poika etenemään portaita pitkin aivan aikuisen tuntumassa, siltä varalta että nainen tai mies horjahtaisi ja tarvitsisi apua. Onneksi toinen ei sentään vaikuttanut kovin raavasrakenteiselta tai raskaasti varustautuneelta – tästä syystä lapsi olikin kai erehtynyt pitämään vampyyriä aiemmin naisena. Pian selvisi ettei portaikossa ollut enää muita vastuksia kuin hajanaisia ruumiita, kun kaksikko lähti laskeutumaan verestä niljakkaita askelmia. Haavoittuneista lähtevä kitkerä haju väänsi pojan vatsaa ja hän koettikin parhaansa mukaan pitää katseensa poissa noista onnettomista. Toisaalta hän muisti vampyyrin olevan sokea, joten jonkun olisi varmistettava tien olevan selvä. ”Varokaa, siinä makaa joku.”, ilmoitti lapsi vaimeasti ja ohjasi naista tai miestä kiertämään eteen sattuneen esteen. Samassa hän kuuli lähettyviltä hiljaista vaikerrusta ja katsahti pelokkaasti tuskissaan korisevan vartijan suuntaan. ’Tämä on hulluutta...’, hoki lapsi itsekseen. Aivan kuin he olisivat olleet sodassa. Pojalla ei ollut enää mitään epäselvyyttä siitä, etteikö heidät kaikki neljä olisi tapettu nyt ensi tilassa kaiken tapahtuneen jälkeen. Oli siis joko kuoltava tai otettava vihollinen hengiltä. Se oli niin väärin. Hän halusi vain palata onnellisiin päiviin, nähdä vanhempansa ja juosta kilpaa sisarensa kanssa. Mitä hän oli tehnyt väärin joutuessaan keskelle tätä veristä helvettiä...?
|
|
Sephirot
Member
"T?t? v??ryytt? ei voiteta kukkasin. T?t? verta ei pys?yt? my?t?tunto."
Posts: 32
|
Post by Sephirot on Apr 3, 2007 17:06:13 GMT 3
Kun haltia oli saanut kummallisen viikatemiehen kanssa sotilaat alhaalta raivattua, tämä huokaisi helpotuksesta ja nojasi seinää vasten. Kummatkin olivat selvästi väsyneitä taistelun tuottamasta ylivoimasta, mutta hyvin siitä oltiin nyt aluksi selvitty. "Minä en ainakaan pistä pahakseni, jos noin loistava viikatteen kanssa huitoma, loistava taistelija liittyy joukkoomme. Muista en tosin tiedä, mutta minun puolestani." Haltia sanoi katsomatta mustaan sonnustautuneeseen mieheen. Sephirotin pitäisi itsekkin olla hieman varovainen, ties mikä tämä mies oli. Haltia pitäisi omana tietonaan kaiken, ja mikä tärkeintä, hän ei paljastaisi olevansa salamurhaaja. Tornin portaikosta kuului askeleita. Poika oli siis saanut vampyyrin liikkeelle, ja ohjasi sanoillaan sokeaa naista...miestä... oikeastaan haltia ei varmasti osannut sanoa kumpaa sukupuolta tämä oli. Vai peräti sukupuoleton? Mikä tahansa vaihtoehdoista voisi pitää paikkaansa, mutta nainen haltialla oli aluksi tullut mieleen. Haltia päätti sanoa häntä vain vampyyriksi, ei miksikään muuksi. Sephirot havahtui käytävältä kantautuviin huutoihin ja juoksu askeliin, jotka lähestyivät heitä erittäin nopeasti. "Parasta, että jäät heidän kanssaan. Mutta jos vahingoitat heitä, saat katua." Haltia sanoi pilke silmäkulmassa ja juoksi pimeyteen. Käytävällä: Toivottavasti tämä onnistuu. Sotilaitten askeleet lähestyivät, kunnes haltia saattoi erottaa heidät. "Tuolle hän on!" Kuului huuto, ja miekkojen esiin vetelyä. Haltia odotti, että sotilaat olisivat lähempänä. "Pah..." Haltia tiuskaisi, ja juoksi lähimpään haarautuvaan käytävään. "Ette te minua kiinni saa!" Sephirot huusi taakseen varmistaakseen, että sotilaat seuraisivat tätä. Näin kävikin ja alkoi pakojuoksu ympäri linnan käytäviä. Sotilaat eksyivät hiljaittain reiteltään, eivätkä oikein itsekkään tienneet missä linnan kolkassa he olivat. Haltia taas tunsi linnan kyseiset käytävät, kuin omat taskunsa, josta olikin huomattavasti hyötyä juoksun aikana. Kun reitti oli haltian takana selvä, Sephirot päätti palata takaisin seurueensa luo. Pimeydessä piilotteli eräs toinenkin hahmo, jota haltia ei huomannut. Raskaasti aseistautunut, eliitti joukon sotilas seisoi aivan haltian takana. Miten Sephirot saattoi olla huomaamatta tälläistä. Sotilas tarttui haltiaa väkivalloin ja esti tätä huutamasta apua. "Vai ei sinua kukaan saa kiinni." Sotilas huitaisi haltian päähän. Haltia parahti ja huomasi takaraivostaan tippuvat veren lattialle ilmestyneen punaisen vanan ansiosta. Sotilas vain nauroi haltian menettäessä tajuntansa. Karski sotilas tipautti haltia maahan, ja raahaten tätä hieman pimeyden turviin, jottei kukaan löytäisi tätä. "Jääkööt tuohon. Kuole rauhassa, yksin pimeydessä." Ennen lähtöään, sotilas potkaisi haltiaa kylkeen. Sotilaan kadotessa jonnekkin linnan käytäville, muuttui Sephirotin läheisyys täysin äänettömäksi.
|
|