Sephirot
Member
"T?t? v??ryytt? ei voiteta kukkasin. T?t? verta ei pys?yt? my?t?tunto."
Posts: 32
|
Post by Sephirot on Mar 23, 2007 15:20:40 GMT 3
Haltia meinasi vaipua jo epätoivoon, kun ketään ei vähään aikaan näkynyt. Oliko hänen tarinansa pää nyt tässä. Soihtujen liekkien lepatus kuului vaimeana suhinana sellikäytävällä ja haltia kääntyi päin sellinsä nurkkaa. Vihoissaan haketen kylmää aj kivistä seinä, haltian oikean käden rystyset aukesivat vuotaen verta. Haltia irvisti, muttei jäänyt pahemmin valittelemaan asiaa kun huomasi nuoren pojan kurottelevan vartijan jaloista avain nippua. Haltia juoksi melkeinpä kaltereihin kiinni, mutta piti limeensä tyynenä. Ties mitä vielä sattuisi kun vartijakin näytti erittäin levottomalta. Jos hän heräisi, peli olisi menetetty. Poika näppärillä sormillaan sai kuin saikin avaimet, ja viskasi ne haltialle. Avaimet kilahtivat ilmassa ilkeästi ja kaiken huipuksi kolahtivat suoraan sellin kaltereihin, mutta haltia sai avaimet poimittua ennenkuin ne tippuivat lattialle. "Kiitos että tulit avukseni. Mutta pyydän... älä sano minua enää herraksi." Seph sanoi kuiskaten pojalle ja alkoi näpertää avaimien kanssa sellin lukkoa. Pojan katse kiinnittyi yllättäen käytävän päähän. Oliko sellin suuntaan tulossa lisää vartijoita. Nyt haltia muisti puukon, jonka poika oli tälle antanut. Nopeasti hän kahmaisi kädellään paidanhelmansa alle, ja onnekseen tunsi puukon terän käsissään. Seph huokaisi helpotuksesta. Olihan hän luvannut että palauttaisi vielä puukon nuorukaiselle. Mutta nyt se käytävän pimento. Saattoi erottaa selvästi että siellä seisoi kaksi naisten mekkoon sonnustautunutta hahmoa, mutta sitä haltiakaan ei erottanut keitä he olivat. Pieni pelko vavahti haltian sydämmessä, ja Seph alkoi etsiä sellin oveen sopivaa avainta. Kesti luultavasti kymmeniä sekunteja, kun haltia kokeilut eivät tuottaneet tulosta. Viimeinkin! Oven lukko naksahti auki, ja haltia lennähti kuin lintu ulos sellistä, mutta. Mekkoon sonnustautuneet hahmot olivat nyt aivan haltian ja pojan edessä. Kun tarkasti katsoi, haltia erotti toisen naisen kasvojen juonteenpiirteet. "Sinäkö?!" Seph huudahti hätkähtyneenä. Se oli paha virhe, koska vartija heräsi. "Mitä täällä tapahtuu!" vartija nousi seisomaan ja näytti osittain pelästyneeltä ja osittain vihaiselta. Haltia hymähti ja käveli vartijan luokse. Seph kopautti vartijaa päähän. Kuului kolahdus ja sen jälkeen tömähdys. Vartija jatkoi uinailujaan, tosin tällä kertaa kylmällä lattialla. "Sitä tietoa sinä et tarvitse." Haltia sanoi vartijalle ja naurahti. Vampyyrin vieressä seisova nainen tiputti leivänkannikan lattialle ja alkoi kirkua. "Ole hiljaa! Kiljumisesi sattuu päähän." Haltia tokaisi, mutta sanoilla ei ollut tarpeeksi voimaa, tukehduttaakseen tuota kauheaa kiljuntaa. Haltia syöksyi naista kohti vihaisen näköisenä, tarrautuen tämän kaulanympärille ja paiskaten seinää vasten. Nainen lopetti äkisti huutonsa ja katsoi salamurhaajaa suoraan tummavioletteihin silmiin. "Enkös maininnut jo aikaisemmin hiljaa olemisesta. Vielä toistoksi voisin mainita että, TUKI SUUSI!" Haltia räjähti ja päästi irti huohottavasta naisesta. "Anteeksi. Ja vielä eräs asia. Sinä et sitten kerro tästä kenellekkään, tai viillän siron kaulasi auki ja valutan veresi läheiseen järveen." Seph sanoi sanat tarkoittaen seinän vierustalla seisovalle naiselle. Seph oli joutunut pahempaan liemeen kuin edes osasi kuvitellakkaan. Nyt jos koskaan olisi pakko etsiä se linnan johtaja, joka luultavimmin majaili salissa. Mutta sinne pääsyä olisi turha edes haaveilla, koska se olisi sotilaiden pää kohtauspaikka. Siellä haltia todennäköisimmin jäisi uudestaan kiinni. Mutta se nainen saattoi tietää jonkin oikotien linnan johtajan huoneeseen. Mies käännähti kannoillaan ja kysyi naiselta lempeästi: "Sinä luultavasti tiedät, missä tämän linnan johtajan, kuninkaan, herran... mikä liene... huone sijaitsee. Saat luvan kertoa, mitä kautta pääsen huoneeseen, mutta reitti ei saa kulkea salin poikki." Nainen osoitti sellikäytävän toiseen suuntaan, ja haltia kumarsi naiselle. "Kiitos..." Vähin äänin mies lähti hölkkäämään kohti käytävän toista päätä.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 23, 2007 17:44:05 GMT 3
Sanguine turhautui kuullessaan kuinka tuo aatelisneiti alkoi taas kerran kirkua kuin aivoton. Oliko se todella ainoa reaktio mihin nämä neidit pystyivät? Haltiamies tosin vaimensi tytön varsin nopeasti, ja poistuikin jo takaisin käytävään. Tyttö jäi peloissaan paikoilleen ja tämän silmät olivat kuin lasittuneet. Kauhu oli lamaannuttanut hänet. Ei tainnut tyttö paljon tietää ympäröivästä maailmasta. Yhtäkkiä tyttö alkoi itkeä hysteerisesti ja valahti maahan. Vampyyri ei ollut oikein tottunut toimimaan... tällaisissa tilanteissa, joten hieman köykäisesti tämä veti tytön takaisin jaloilleen ja rykäisten ojensi tälle nenäliinan. "No, jospa nyt johdattaisit minut pois täältä." Sanguine totesi ja yritti asetella hankalaa pukuaan paremmin päälle. Puku tuntui roikkuvan hänen päällään, koska se oli tehty.. no, tytön mitoille. Vampyyri ja tyttö lähtivät kävelemään takaisin käytävään. Kovin pitkälle he eivät päässeet, sillä jälleen vartijat saapuivat paikalle ja kysyivät: "Iltaa, neidit. Oletteko sattumoisin nähneet oudonnäköistä, tummanpuhuvaa hahmoa kuljeksimassa täällä? Hänestä on pidätysmääräys." Sanguine yritti peittää vaivihkaa kasvojaan. Kuinka kauan kestäisi että hänet hoksattaisiin? Vartijat jatkoivat kyselemistään, ja aatelistyttö vastaili hermostuneena. Lopulta vartijat kääntyivät Sanguineen päin, ja kysyivät: "Onkos... hmm.. kamarineito nähnyt ketään kuljeksimassa täällä?" Vampyyri ravisti päätään ja yritti kätkeä hermostuneisuutensa. Häipyisivät jo. Hetken ajan vartija tuijotti Sanguinea. Sanguine vältteli tämän katsetta parhaansa mukaan. Yhtäkkiä vartija kysyi tovereiltaan: "Oliko sillä tyypillä tummanvioletti tukka, kalpea iho ja sokeat violetit silmät?" Ennenkuin muut ehtivät vastata, Sanguine ryntäsi juoksuun käytävään ja vartijat lähtivät samantien hänen peräänsä. Kirotussa koltussa oli kuitenkin vaikeaa juosta, ja Sanguine sai ponnistella tosissaan pysyäkseen sen kanssa pystyssä. Sanguine juoksi yhä pidemmälle käytävään, mutta hänet pakotettiin pysähtymään.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 23, 2007 19:42:25 GMT 3
käytävällä tapahtuu:
Aatelisnainen rupesi siis kirkumaan, aivan kuten poika oli osannut pelätäkin. Hän tyrmistyi kuitenkin pahanpäiväisesti haltian kovakouraisesta tavasta kohdella neitoa, kun tyttö ei ottanut pelkän käskyn voimasta vaietakseen. Ilmoille saneltu uhkaus jyrähti sekin lapsen korvaan kuin ukkonen ikään. Hän oli pitänyt miestä tähän asti lempeänä luonteeltaan, mutta joutui nyt järjestelemään näkemystään uudelleen. Salamurhaaja osasi olla pelottava menettäessään malttinsa. Poika puraisi huultaan ja käänsi synkistyneet kasvonsa hetkeksi toisaalle. Rosanne palasi väistämättä hänen mieleensä. Reynard kuvitteli, kuinka roistot olivat vaientaneet julmasti hänenkin sisarensa, kun tuo oli yrittänyt kirkua ja huutaa apua. Äkisti pojan olisi tehnyt mieli täräyttää sankariaan naamaan ( tai vaihtoehtoisesti potkaista tuota polveen, koskapa olisi tuskin korkeammalle yltänyt ). Miehen käytös oli yksinkertaisesti sopimatonta hänen mielestään, olivatpa he vaarassa tai eivät. Mutta lapsi hillitsi itsensä ja piti mielipiteensä omanaan, peläten haltian vimmastuvan vielä hänellekin. Salamurhaajan lähdettyä taas arvaamatta liikkeelle tuli pojalle kaiken lisäksi kiire. Hän ei saisi kadottaa toista ( ja puukkoa ) näkyvistään. Pahoitteleva katse luotiin pelästyneen naisen puoleen kun poika ohitti mekkoihin sonnustautuneen kaksikon ja kiiruhti miehen perään. ”Olkaa kiltti ja odottakaa!”, huudahti lapsi kiireesti, saatuaan taas näköyhteyden haltiaan hämärässä käytävässä. ”Olen pahoillani kaikesta teille aiheuttamastani vaivasta.”, jatkoi poika hengästyneenä, mikäli mies viitsi pysähtyä tai ainakin hidastaa vauhtiaan kuunnellakseen hänen asiansa. ”Jos palautatte puukkoni nyt, voisin kadota tästä omille teilleni ja teillä olisi yksi ongelma vähemmän. Älkää huoliko, pärjään kyllä...”, pyysi lapsi kiltisti. Nyt kun mies kerran tiesi totuuden murhasta, ei tämän tarvitsisi ottaa koko tapausta etsityn takia omalletunnolleen. Poika ei tiennyt, minne toinen oli edes matkalla, koskapa haltia ei ollut sitä hänelle kertonut, mutta hän aavisti, ettei heidän päämääränsä voinut olla yhteinen. Lapsi halusi nyt vain päästä johonkin turvaan ja piiloon. Hän oli väsynyt ja sekaisin kaikesta salissa, käytävällä ja tyrmässä tapahtuneesta. Silkan tahdon voimalla onnistui poika vielä liikkumaan ja peittämään heikotuksensa, mutta hyvin pian hän tarvitsisi aikaa ja rauhaa ajatella.
|
|
Sephirot
Member
"T?t? v??ryytt? ei voiteta kukkasin. T?t? verta ei pys?yt? my?t?tunto."
Posts: 32
|
Post by Sephirot on Mar 23, 2007 21:12:40 GMT 3
Nainen oli antanut haltia miehelle suunnan, mutta mistä Seph tiesi mihin suuntaan tässä oli mentävä. Yllättäen pojan hentoinen ääni kuului haltian takaa. Miehellä oli jo pinna tarpeeksi kireällä, eikä tämä jaksaisi enää huutaa kenellekkään enempää. Haltia pysähtyi selkä poikaan päin, ja kaivoi vyöltään puukon. "Siinä on puukkosi. Et ole enää minun turvissani, joten saat pärjätä omillasi." Haltia sanoi äkäiseen sävyyn ja heitti puukon poikaa kohti. Haltia lähti tälläkertaa juoksemaan. Mies ei tahtonut ajatella mitään, mitä oli juuri kokenut. Ei poikaa, ei vampyyriä, ei kuollutta miestä, ei mitään. Tätä oikeastaan harmitti jättää poika oman onnensa nojaan, vaivainen puukko aseenaan jota tuskin edes käytti. Käytävä alkoi muuttua pikkuhiljaa valoisammaksi. Kenties nainen oli ohjannut haltian jälleen samaan saliin, mistä oli lähtenytkin. Käytävä näytti haarautuvan. Vasemmalle ohjautuvasta ovesta, pilkotti hentoinen valo. Haltia käveli oven eteen ja painoi suipot korvansa oveen kiinni. Huoneesa kuului naisen hyräilyä. Se ei ollut asia, mitä mies etsi. Tämä irrottautui ovesta ja nojasi vastakkaiseen seinään. Huokaisten syvään, haltia pyyhki hikeä otsaltaa. Tilanne oli saanut käänteisen lopun, ja Seph oli pettynyt. Hetkenajan käytävä oli aivan hiljainen. Käytävältä erotti selvästi nuoren naisen hyräilyn. Samassa se lakkasi ja vastaavasti kuului askeleita. Jokin lähestyi. Ovi avautui ja nainen katsoi ihmeissään. haltiaa. Haltia meni aivan paniikkiin. Naiselle oli ilmeisesti kerrottu haltian ulkonäöstä aikaisemminkin, ja tämä katsoi Sephirotia vääristynein kasvoin. "Sinä olet se mies, josta minulle kerrottiin! Vartijat!" Haltia joutui entistä kovemman paniikin valtaan naisen huudellessa vartijoita paikalle. Tämä tönäisi naisen takaisin huoneeseensa, ja läimäytti oven lukkoon mentyään myös itse sisään huoneeseen. Haltia lukitsi oven juuri, kun sotilaita oli koputtelemassa oven takana. "Älä tee minulle pahaa!..." Nainen aneli hiljaisella äänellä mieheltä. "Ole aivan hiljaa, ja vakuuta vartijoille, että näit jotain aivan muuta. Kukaan ei osaa epäillä että olen täällä." Haltia sanoi lempeään sävyyn, muttei hymyillyt ollenkaan. Nainen nyökkäsi hyväksyvästi, ja yritti piilottaa kyyneelet silmistään. Seph ojensi naiselle liinan johon pyyhkisi kyyneleensä. "Tässä." Nainen käveli ovelle ja selosti vartijoille uskotavan jutun. Se menisi täydestä jos haltia olisi nyt oven toisella puolella. "Saammeko silti tarkistaa huoneesi kaiken varalta, jos murhaaja on piiloutunut sinne." Sotilaat kysyivät ja nainen alkoi viittoilla haltialle, että olisi valmis jos jotain odottamatonta tapahtuisi. "Ei teidän tarvitse. Huoneeni on niin pieni ettei kukaan pääsisi sinne huomaamattani." Sotilaat uskoivat ja ravasivat äänekkästi pois. Nainen sulki ovensa ja käytävällä oven kolahdus kaikui varmasti kauas. "Ethän tee minulle pahaa? Lupaan etten huuda tai kerro vartijoille." Nainen istahti sängylle ja yritti selvästi rentoutua tulokkaan seurassa. "Ei hätää. En tee sinulle pahaa, jos et mene lavertelemaan edes yhdelle vartijalle. Vaikka karkasinkin vankilasta, joidenkin ihmisten sun muiden kaksijalkaisten ei välttämättä tarvitse pelätä minua." Haltia sanoi tyynesti ja nojasi jälleen seinään. Nainen kyseli ja haltia vastasi tämän kysymyksiin niinhyvin kuin vain osasi. Ajan kuluessa Seph kertoi myös, miten oli joutunut vankilaan. Tämä mainitsi myös pojan ja vampyyrin, ja nainen kuunteli kiehtoneena. "Olet rohkea, enkä paljasta tuota kenellekkään. Käyn nyt lepäämää, jos sallit." Nainen sanoi ja kömpi peittonsa alle. "Totta kai." Haltia käveli naisen perässä, ja istahti sängynreunalle niin, että näki kokoajan oven silmissään. Mitähän pojalle mahtoi kuulua...
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 23, 2007 22:15:51 GMT 3
Sanguinen edessä seisoivat juuri ne vartijat ja hänen kimppuunsa hyökännyt tyttö, jotka olivat lähteneet etsimään häntä. Toisesta suunnasta tulivat toiset vartijat, joiden perässä raahusti aatelistyttö. Hänet oli saarrettu. Vampyyri yritti miettiä kuumeisesti mitä tekisi. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi taistelu. Tosin, häntä vastassa oli yhdeksän vartijaa sekä se hullu tyttö... hän oli pahasti alakynnessä. Mutta vaihtoehtoa ei ollut. Vapaaehtoisesti hän ei kävelisi vankilaan. "Antaudutko jo suosiolla, vai haluatko nöyryyttää itseäsi vielä lisää taistelemalla? Sinä häviät joka tapauksessa." yksi vartijoista naurahti ivallisesti. Sanguine tuijotti tyhjällä katseella jonnekin kauas. Hän yritti, hän yritti niin kovasti, aina. Mutta silti hän aina epäonnistui. Olisiko ollut niin väärin jos hän olisi päässyt tavoitteeseensa, löytänyt veljensä ja saanut rauhan? Se olisi kaikille eduksi, silloin hän ei enää häiritsisi ketään täällä, vaan saisi jatkaa matkansa loppuun tuonpuoleiseen. Hän oli niin väsynyt pyydystämään johtolankoja, jotka johtivat harhaan, niin väsynyt ainaiseen tappeluun ja tehtävien suorittamiseen ja päämääränsä tavoitteluun. Mitä hyötyä tästä mistään enää olisi, jos hän ei ikinä löytäisi veljeään eikä ikinä saisi rauhaa? Mitä jos Vartija oli ollut oikeassa, ja hänen veljensä oli tuhottu jo ajat sitten, ja Sanguine vain vaelsi yksin satoja vuosia...turhan takia. Hän oli jaksanut uskoa. Aina, hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin uskoa. Toivo hänen veljestään oli hänen ainoa toivonsa, ainoa syy kärsiä kaikki mitä tapahtui. Mutta jos se kaikki oli vain harhaa, unta, jos Sanguine vain elätteli turhaa toivoa jostain joka oli vain illuusio, mitä järkeä oli tapella vastaan? Hän voisi vaikka itse tuhota itsensä lopullisesti hopeamiekallaan ja kaikki päättyisi siihen. Eikä hetken päästä kukaan edes muistaisi että hän oli koskaan ollut olemassa. Sanguine lysähti maahan polvilleen voimattomana. Hiukset valahtivat hänen kasvoilleen, ja hän tuijotti lattiaa puristaen käsiään nyrkkiin. Vartijat lähestyivät Sanguinea ottaakseen tämän kiinni. Hyökkääjätyttö katsoi Sanguinea voitonriemuisena. Hän oli saanut kostonsa. Tai niin hän luuli. Aika tuntui pysähtyneen tähän hetkeen. Se tuntui ikuisuudelta. Sanguine tunsi etääntyvänsä siitä koko ajan, kaikki ikäänkuin haihtui hänen ympäriltään. No, jos tämä kerran oli loppu, jos tämä säälittävä episodi päättyisi tähän hetkeen, tulkoon surkeudesta täydellinen. Veljeni on elossa. Hän on olemassa. Ja minä löydän hänet. Sanguine riuhtaisi itsensä ylös. Hänen vampyyrimaisemmat piirteensä nousivat pintaan, ja hänen kurkustaan nousi raivon kirkaisu. Hän repi mekon yltään jotta kykenisi jälleen liikkumaan omissa vaatteissaan. Samalla hän veti miekkansa tupesta, ja yhdellä heilautuksella lähimpänä olleen vartijan kurkku oli auki. Epätoivoinen taistelu, mutta se oli vampyyrin ainoa mahdollisuus.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 24, 2007 1:22:54 GMT 3
käytävällä tapahtuu:
Lapsi väisti vaistomaisesti miehen viskatessa puukon hänen suuntaansa, olihan esine yhtä kaikki terävä. Ase kolahti kaikuen lattialle ja liukui jonkin matkaa kunnes pysähtyi aivan hänen jalkojensa juureen. Poika laski leukansa ja katseensa katuvaisesti, sillä hän arveli suututtaneensa haltian entistä pahemmin. Tämä ratkaisu lieni kuitenkin järkevin kaikista. Miehellä oli varmasti tarpeeksi huolia ja tekemistä omastakin takaa, ilman että Reynardin kaltaisen keskenkasvuisen kakaran tarvitsi roikkua tuon matkassa. ”Kiitos kaikesta avustanne...”, mutisi poika vaimeasti, mutta hän puhui enää vain pelkille seinille salamurhaajan syöksyttyä jo juoksuun ja jätettyä lapsen taakseen. Hän huokaisi pienesti nostaessaan puukon ja pistäessään sen takaisin taskuunsa. Reynardia ei huvittanut nyt kulkea samaa käytävää miehen kanssa. Niinpä hän kääntyi ja lähti kaikessa hiljaisuudessa askeltamaan vastakkaiseen suuntaan, josta muisti haarautuneen myös muita teitä. Kenties jokin niistä veisi edes hetkellisesti turvaan. Aiempia jälkiään seuratessaan törmäsi poika väistämättä käytävälle kehkeytyneeseen välikohtaukseen, jonka voimasuhteet vaikuttivat olevan pahasti vinksallaan. Joku henkilö oli nähtävästi päätynyt vastatusten kymmenen muun kanssa. Epäreilua jos mikä. Poika hidasti kulkuaan ja katsahti sivulleen, josta lähti pimeä käytävä vasemmalle. Samassa hän keksi melko epätoivoisen idean, johon vaadittaisiin vaivihkaisuutta, nopeita jalkoja ja paljon onnea. Niinpä lapsi nappasi ja tukahdutti nopeasti pari soihtua pidikkeistään, pimentäen käytävän pitkältä matkalta. Lähes samassa hän kuuli lannistetun osapuolen karkaavan kauempana takaisin jaloilleen ja käyvän viimeiseen, epätoivoiseen taisteluun. Nyt olisi sopiva hetki harhauttaa vastustajia! ”Te vartijat ja nainen siellä, parasta pitää varanne, sillä olette nyt saarrettuja!”, huusi poika niin kovalla äänellä kuin ikinä keuhkoistaan lähti, voimistaen sanojaan vielä torveksi taivutetulla kädellään. Samalla hän kolautteli puukkoaan muutaman kerran kuuluvasti läheiseen seinämään, koettaen luoda vaikutelman esiin vedetyistä miekoista. Kömpelö esitys, mutta saattaisi pimeyden turvin onnistua. Lapsi siirtyi hyvin pian sivukäytävän varjoihin, lähtien nopeasti etenemään tätä tuoretta tietä pitkin. Hän saattoi vain toivoa auttaneensa edes vähäsen tuota alakynteen jäänyttä. Keskenkasvuinen tajusi kyllin hyvin itsekin ettei hänestä olisi tappelemaan aikuisia vastaan... Temppunsa tehtyään hän katsoikin viisaimmaksi hankkiutua mahdollisimman pian matkoihinsa.
hylätyssä tornissa tapahtuu:
Jonkin aikaa harhailtuaan oli poika löytänyt tiensä linnan ylimpiin kerroksiin. Hän oli kokeillut varovaisesti kääntää jokaista eteensä osunutta kahvaa, kunnes yksi niistä suostui lopulta antamaan myöten. Oven takana kohosi vanha kierreportaikko, joka johti ylös tunkkaiseen tornihuoneeseen. Pyöreäseinäinen kammio oli kolkko ja kauttaaltaan paksun pölykerroksen peittämä. Se oli nähtävästi toiminut jo vuosia turhien rojujen varastona. Tuuli huokaili nurkissa ja esineiden varjot huojuivat levottomasti seinillä. Ilma haisi kitkerälle homeelle. Kukaan pojasta tietämätön tuskin löytäisi tänne vielä vähään aikaan. Reynard tukahdutti soihtunsa ja hakeutui risaisten huonekalujen lomitse tornin avonaiseen ikkunaan. Tästä paikasta avautuivat huikeat näkymät ylitse linnanpihan ja kauas horisonttiin. Oli aivan hiljaista. Lapsi huokaisi raskaasti ja nojasi käsivartensa vasten säänpieksemää kiveä. Hän tunsi olonsa niin uupuneeksi... hän oli niin surullinen, väsynyt ja huolissaan. Mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä? Minne hän voisi enää mennä? Pojan koko elämä tuntui yhdessä kamalassa hetkessä kääntyneen päälaelleen...
|
|
Sephirot
Member
"T?t? v??ryytt? ei voiteta kukkasin. T?t? verta ei pys?yt? my?t?tunto."
Posts: 32
|
Post by Sephirot on Mar 24, 2007 12:34:42 GMT 3
Naisen huoneessa tapahtuu:
Todellakin naisen huone oli ollut pieni. Hän ei ollut valehdellut sotilaille jotain selostaessaa turvaksi haltialle. Haltia istui sängyn reunalla, päätään pidellen. Huone oli muuten hiljainen, mutta naisen kevyt hengitys kantautui haltian korviin selvästi. Haltia alkoi miettiä jälleen tapahtuneita asioita. Hän kertasi sekä linnassa että sen ulkopuolella tapahtuneet asiat. Ajatukset eivät olleet selkeitä, mutta niistä saattoi jo päätellä, mitä kaikkea mies oli kokenut. Nainen vaihtoi kylkeä. Haltia katsahti kuvan kaunista aatelisnaista, jonka kasvot loistivat kuin aamu aurinko. Kumminkaan sortumatta mihinkään, Seph oli päättänyt seuraavan askeleensa. Hän ei voisi jäädä huoneeseen kovin pitkäksi aikaa. Ajan mittaan sotilaat löytäisivät hänet, ja sitten olisi myös tyttö pulassa. Haltia käveli huonetta ympäri etsien kaikki mahdolliset pakoreitit. Onnekseen huoneessa oli ikkuna, jonka takana sattui sopivasti olemaan parveke. Haltia käveli ikkunan luokse, etsien kahvan josta ikkunan saisi avattua. Hiljaisesti toimien Seph pääsi ulos huoneesta, ja sulki ikkunan perässään toivoen ettei nainen heräisi. Hento tuuli viskoi haltian pitkiähiuksia ilmassa puolela toiselle. Ilma oli kolea, eikä haltia erottanut aurinkoa enää taivaalta. Pimeä taivas komeili tähtineen haltian silmien päällä. Nyt olisi otettava seuraava askel, tälläkertaa kohti linnan kattoa. Parvekkeen kaidetta pitkin valuvilla köynnöksillä pääsisi alas, mutta entäs sitten ylös. Haltia turhautui hetkeksi, mutta jos ylös ei ollut asiaa tämän olisi mentävä aluksi alas. Haltia hyppäsi parvekkeen kaiteen yli, tarttuen köynnökseen ja liukui alas. Alhaalle päästyään haltia katsahti ympärilleen varmuuden vuoksi. Ainuttakaan sotilasta ei näkynyt, vaan linnan piha oli täysin hiljainen lukuunottamatta muutamia suihkulähteitä. Linnan ovikin oli aivan vartioimaton, ja siitä saattoi päästä sisään kukatahansa pahansuopa olento. Sephirotilla ei kuitenkaan ollut mitään menemistä pääovesta sisään, koska arvatenkin sen takana odotti oikea pataljoona sotilaita ja vartijoita. Linna pihalla ei tuullut niin lujaa, kuin korkealla parvekkeella. Haltia värisi muutaman kerran ilman kylmyyden takia, ja vavahti sitten liikkelle. Tämä peruutti melkein juoksuaskeleilla taaksepäin, jotta näkisi koko linnan. Pysähdyttyään haltia huomasi linnan huojentavan koon. Pääoven ikkunoista loisti kirkas valo, mutta ketään ei näkynyt. Kun haltia kohotti päätään hitaasti ylöspäin, huomasi Seph vielä joissain ylemmissäkin huoneissa valon kajahdukset. Linna oli aavemainen, kun mistään ei kuulunut ääniä. Sotilaat olivat varmaan passittaneet kaikki huoneisiinsa, ja nyt etsivät murhaajaa, toisin sanottuna haltiaa. Haltia hiipi varovaisin askelin salin ikkunan luo, ja katsahti sisään. Tämä oli nähnyt oikein. Salissa ei ollut ristinsielua, siispä sisään.
Salissa:
Haltia sulki oven hiljaa kiinni ja loikki nopeasti lähimmän seinässä olevaan koloon. Se saisi kelvata hetkeksi. Haltia mietti tarkasti linnan huoneistoja, ja muodosti päähänsä aivankuin pohjapiirroksen. "Muistaakseni en ole käynyt koskaan johtajan huoneessa. Missä se voi olla?!" Haltia sopersi epätoivoisesti itsekseen. Nyt hän muisti. Pimeä käytävä jossain salista vasemmalle, siellä sen täytyi olla. Haltia kömpi ulos piilostaan ja varovaisesti astellen lähti kävelemään salin vasemmalla sijaitsevaan pimennettyyn käytävään. Käytävä tuntui loputtomalta. Haltia oli kävellyt ties kuinka kauan, muttei tuntenut seinissä ainuttakaan ovea. Haltia huokaisi helpotuksesta, kun viimeinkin löysi oven. Miekat esiin repien, tämä mursi oven ja loikkasi sisään. Yllätyksekseen huone ei ollutkaan asuttu, vaan sotilaiden asevarasto. Tästä voisi olla hyötyä. Seinillä lojui muutamia käyttämättömiä haarniskan tapaisia, mutta väljempiä panssareita, sekä muutamia miekkoja. Haltia vetäisi vastentahtoisesti päälleen yhden panssarin, ja asetti vyölleen miekan, jonka terä oli punainen. Asu saattaisi suojata haltiaa hetken, ja toimia jopa valeasuna. Seph asteli jälleen käytävälle piilotelleen pitkiä hiuksiaan toivottomana haarniskan alle. Matka jatkui. Haltia ajautui yhä syvemmälle linna uumeniin. Missähän se nuorukainen mahtoi olla. Olisi aika etsiä tämä, ja pyytää anteeksi tapahtunutta. Eihän mies ollut tarkoittanut huutaa pojalle, mutta minkäs tämä luonteelleen mahtoi. Haltia eksyi kierreportaikon eteen ja nousi nämä ylös.
Torni: Linnan siipeen, mihin haltia oli eksynyt, ei kuulunut tai näkynyt mitään. Muutamia metrejä eteenpäin kävellessään, käytävän keskelle avautui jälleen uusi portaikko. Portaikko ulottui varmasti linnan ylempiin torneihin. Haltia kiinnostui ideasta piiloutua aamuun asti tornien suojaan. Ravaten portaita ylös, tosin hiljaa, haltian päällä oleva haarniska piti melkoista melua. Kaikki rautaiset panssarit kolahtelivat yhteen ja jättivät jälkeensä ilkeän kaiun, kuin jotain olisi raastettu. Portaikon yläpäästä kuului ääni, joka saattoi kuulua kenelle tahansa. Portaikon loputtua, haltian edessä oli raollaan oleva ovi. Haarniskaan pukeutunut haltia veti miekkansa hiljaa vyöltään, ja paiskasi oven irti saranoiltaan syrjään. "Älä liiku!" Haltia sanoi pimennossa kyyhöttävälle hahmolle (<--Reynard) hylätyssä tornissa. Pimeydestä ei erottanut hahmoa selkeästi, eikä haltiastakaan erottanut kuin ääriviivat tämän takaa tulevan valon takia.
|
|
ryo
Member
It doesnt matter how strong you are...the key word is speed.
Posts: 18
|
Post by ryo on Mar 24, 2007 16:59:26 GMT 3
((liityn peliin))
Linnan pihalla
Linnan pihalle saapui kaapumaiseen asuun pukeutunut mies. Hän katsoi linnaa ja tunsi itsensä mitättömän kokoiseksi tämän linnan vierellä. Mies oli etsimässä tiettyä henkilöä ja oli kuullut huhuja että tämä henkilö mahdollisesti saattaisi oleskella tässä linnassa. Hän alkoi kävellä kohti linnan ovea kunnes kuuli ääniä ja sätkähti. Mies katsoi selkänsä taakse muttei huomannut mitään erikoista. Hän ajatteli tulevansa hulluksi ja naurahti itsekseen tyhmälle ajatukselle. Pian hän oli jo suuren oven edessä ja alkoi koputtamaan. Vastausta ei kuulunut jotenka hän päätti tiedustella paikkoja ja suuntasi linnan takapapihalle. Matkalla takapihalle hän huomasi pienemmän oven linnan sivussa josta kenties mahdolliset palvelijat kulkisivat. Mies meni ovelle ja kokeile oliko se auki. Ovi aukeni ja hän huomasi olevansa linnan keittiössä.
Linnan keittiössä
Mies katseli ympärilleen ja huomasi että keittiössä on vasta ollut joku, koska uunin hiilet olivat vielä lämpimia. Hän kaatui vahingossa lattialla olevaan tuoliin joka lojui poikittain hänen tiellään. Hän kirosi itsekseen isoon ääneen. Pian kummiskin hän nousi takaisin pystyyn ja oli niinkuin mitään ei ollut tapahtunutkaan ja jatkoi matkaa keittiön halki. Kulkiessaan hän huomasi olevan nälkäinen ja alkoi etsimään keittiöstä ruokaa itselleen. Vähän ajan päästä hän löysi ruokakomeron, jossa oli vain pari vanhentunutta korppua ja hän tunsi olonsa turhautuneeksi. Päästyään pois keittiöstä hän suuntasi rappusia kohti uteliaisuuttaan.
Kohti torneja
Kun hän saapui rappusille hän huomasi rappusten ylhäällä olevan jonkun ja alkoi harrpoa portaita ylöspäin vauhdilla. Päästyään ylös hahmoa ei näkynyt enään missään. "phy näen kummiskin näkyjä" hän mutisi itsekseen ja alkoi kävellä kohti ylempiä portaita. Hän arveli olevansa yhdessa linnan torneissa koska portaikko alkoi kiertää pyöreää seinämää pitkin ylöspäin. Portaikko näytti loputtomalta mutta mies päätti lähtä katsomaan mitä tornissa on...Ehkä henkilö jota hän etsii olisi tornissa...Sitä hän ei voinut tietää. Matkalla ylös hän huomasi seinällä olevan soihdun ja sytytti sen. Nyt hänellä oli mukanaan valoa, jos kenties linnan torni olisi pimeää täynnä. Päästyään ylös mies oli hengästynyt ja nojautui seinää vasten pyyhkäisten otsaltaan hikeä.
Tornissa
Mies käveli kohti tornin aunutta huonetta ja jäi oven eteen seisomaan. Hän kuunteli oliko oven takan ketään. Hän kuuli, että huoneessa kuorsattiin joten hän astui sisään hiljaisesti hiipien. Sängyssä oleva henkilö ei herännyt vaikka ovi narisi sutkot äänekkäästi Ryon sulkiessaan sitä. Ryo katsoi nukkuvaa henkilöä ja totesi hänen olevan mies ja astui lähemmäksi. Hänen mieleensä tuli jos tämä nukkuva mies onkin Ryon etsimä henkilö. Ryo otti hupun päältään ja tarttui viikatteeseen. Ennen kuin hän iskisi miestä kuolettavasti hän päätti tarkastaa, että mies todella oli hänen etsimänsä henkilö. Ryo näki nyt selvästi miehen kasvon piirteet ja hän vertaili niitä etsintäkuulutus paperin mieheen. Ryon suulle tuli pelottava hymy ja hän veti viikatteen esiin. Tapettuaan miehen Ryo otti todisteeksi miehen kihlasormuksen. Työ oli tehty ja oli aika lunastaa palkkio.
Linnan vierashuoneissa
Matkalla pois Ryo puhdisti veristä viikatettaan ja ajatteli kuinka kauan hän voi tääs elää huolettomasti kun hän on lunastanut palkkion. Päästyään pois tornista Ryo ei voinut vastustaa kiusausta käydä katselemassa paikkoja. Hän suuntasi kohti isoa ovea. Oven takana oli pitkä käytävä ja paljon ovia lisää. "Voisin löytää jotain arvokastakin..." Ryo ajatteli ääneen ja lähti kohti lähintä huonetta.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 24, 2007 17:41:17 GMT 3
Sanguine taisteli epätoivoisesti koko joukkiota vastaan yrittäen lähinnä puolustautua iskuilta. Hän ei ottaisi sitä riskiä, että jollakulla heistä olisi hopeinen miekka, sillä se koituisi hänen kohtalokseen. Eikä hämärässä ollut aikaa jäädä tutkimaan turhia, joten oli vain väisteltävä. Yhtäkkiä taistelu katkesi. Jostain kuului jonkun huutoa ja ikäänkuin miekkojen kolinaa... Kertomasta päätellen tulijoita oli useampi, ja he olivat saartaneet heidät. Yksi sotilaista sanoi tovereilleen: "Te muut, menkää katsomaan ketä tuolla on. Me jäämme ottamaan tuon vampyyrin kiinni." Muutama sotilas lähti ääntä kohden, ja taistelu jatkui. Sanguine alkoi olla epätoivoinen. Heitä oli silti liikaa. Hetken päästä myös muut sotilaat palasivat takaisin, sillä he eivät olleet löytäneet jälkeäkään kenestäkään. Sanguine ei ehtinyt jäädä miettimään, kuka oli harhauttanut sotilaita, mutta hän oli siitä kiitollinen, kaikesta huolimatta, että joku auttoi häntä edes vähän. Joskin taistelu vaikutti nyt aika lohduttomalta. Lopulta yksi sotilaista pääsi yllättämään Sanguinen. Tämä iski miekkansa suoraan vampyyrin rintakehästä läpi. Vampyyri tunsi tuskan koko kehossaan. Tietysti... mitä hän oli kuvitellut... että sotilaat lähtisivät vampyyrijahtiin metallisilla miekoilla. Sanguine tunsi heikkenevänsä koko ajan, ja hänen oli vaikeaa pitää tasapainoaan. Päässä pyöri, ja tuska viilsi niin syvältä ettei hän voinut edes huutaa. Hän riuhtoi itsestään voimaa, ja kiskoi miekan irti survoen sen suoraan pahaa-aavistamattoman sotilaan kurkun läpi. Miekka oli mennyt aivan Sanguinen vampyyrinsydämen vierestä, mutta se oli silti aiheuttanut niin paljon tuhoa, että hänen selviytymismahdollisuutensa olivat huonot. "Anteeksi... veljeni... minä...epäonnistuin..." Sanguinen amuletti hohti himmeää valoa. Hän oli jo miltei tajuton, kun tunsi selässään outoa, puristavaa tunnetta. Hänen selästään tunkeutui ulos kaksi mustaa lepakonsiipeä, ja ne nostivat hänet ilmaan lennättäen tämän suoraan linnansaliin ja jälleen ikkunasta ulos. Siipiensä varassa Sanguine kieppui hetken korkealla taivaalla, kunnes lopulta Sanguinen vajotessa tajuttomuuteen hän sinkoutui suoraan linnan hylätyn tornin ikkunasta sisään. Vampyyri romahti suoraan tornin lattialle. Hänen tajuntansa palasi hetkeksi törmäyksessä, mutta pian kaikki musteni taas. Siivet katosivat, ja Sanguine jäi lattialle makaamaan tajuttomana.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 25, 2007 13:15:10 GMT 3
(( Ratkaisin tapahtumien järjestyksen nyt tällä tavalla, koska tuntui ajallisesti järkevämmältä, että Sanguinen hahmo syöksyi sisään torniin jo ennen omaa hahmoani, joka harhaili kuitenkin hyvän aikaa käytävillä. Korjatkaa väärinkäsityksiä mikäli se on tarpeen. ))
hylätyssä tornissa tapahtuu:
Pieni poika oli sen verran voipunut murheistaan, että hän oli alkanut nuokkua ikkuna-aukon laitaa vasten nojaten ja päänsä käsivarsillaan leväten. Väsymys särki lapsen kylmettyneitä jäseniä ja aika ajoin sisään eksynyt tuulenvire sai hänen kehonsa värisemään vilusta. Ilta oli pimentynyt jo hyvän aikaa sitten. Tähdet olivat tuikahdelleet yksitellen taivaankantta kirjomaan ja puolikas kuu kohonnut kirkkaana niiden lomaan. Jostain kaukaa alapuolelta, hämärältä linnanpihalta kantautui juhlivien ihmisten juopunutta mekastusta. Hieman lähempänä rapisi rotta tornihuoneen nurkassa, mutta lopetti pian ja luikki koloonsa, sillä paikassa ei ollut mitään syötävää. Oli vain nuhjuisia nojatuoleja, joiden täytettä saattoi repiä lämpimän pesänsä pehmikkeeksi. Poika toivoi voivansa ryömiä rotan perässä piiloon ja nukkua turvassa sen ja lukuisten siimahäntäisten sukulaistensa kanssa. Hän tunsi olonsa nyt kovin ulkopuoliseksi, aivan kuin kaikesta sivistyksestä syrjäytyneeksi. Lapsi havahtui äkisti kuullessaan takaansa portaikosta kantautuvan kalinan. Kyseessä ei takuulla ollut mikään pieneläin, vaan kaksijalkainen kuten hänkin! Poika kohotti ja käänsi pelokkaasti päätään, huomaten samassa lattian paksuun pölykerrokseen jääneet painaumat. Kuinka huolimaton hän olikaan ollut! Kuka hyvänsä oli saattanut havaita hänen pienet jalanjälkensä ja yhdistää nämä etsintäkuulutettuun kakaraan! Reynard veti tukahtuneesti henkeä ja koetti vaistomaisesti vetäytyä kauemmas kun askelten äänet voimistuivat. Takana oli kuitenkin vain ikkuna ja monen kymmenen metrin kuolettava pudotus sen ulkopuolella. Selkänsä osuessa seinämää vasten lapsi tajusi liiankin hyvin, ettei pakotietä ollut. Hän oli loukussa kuin rotta konsanaan. Vähän valpastuttuaan ja olematonta pelastusta pälyiltyään oli poika tiedostanut tornissa jonkun toisenkin läsnäolon. Henkilö makasi huomattavasti kauempana, vastakkaiseen ilmansuuntaan avautuvan ikkunan edessä. Kuinka hän ei ollut aistinut tätä aiemmin? Ehkäpä siksi, ettei tuo tumma hahmo ollut hievahtanutkaan tai pitänyt minkäänlaista ääntä. Vaikutti miltei siltä kuin tämä ei olisi edes hengittänyt! Poikaa karmaisi ajatus kuolleesta seuranaan. Mätänevästä ruumiista olisi kuitenkin luullut lähtevän enemmän hajua. Kun huomionsa alun perin herättänyt tulokas sitten ryntäsi sisään kuin yleinen syyttäjä ikään, ovia paiskoen ja kuuluvasti uhitellen, ei keskenkasvuiselle jäänyt mitään epäilystä siitä, etteikö kyseessä ollut joku sotilaista. Tälle mielikuvalle soi vahvistusta haltian yllään kantama haarniskakin, josta poika näki tosin vain pienen osan tiellä olevien huonekalujen takia. Lapsi luovutti suosiolla. Hän peitti silmänsä pelokkaasti käsillään ja totteli mukisematta miehen käskyä olla liikkumatta. Jos poika olisi voinut vapinalleen mitään, olisi hän varmasti lopettanut senkin. Sormiensa takaa hän vilkaisi kuitenkin vielä syrjäkarein lattialla lojuvan olennon puoleen, koettaen hämärässä saada selvää, kuka tai mikä se mahtoi olla. Aivan kuin henkilössä olisi ollut jotakin etäisen tuttua, mutta näin etäältä ja heikossa valaistuksessa katsoen ei asiasta voinut olla varma...
|
|
Sephirot
Member
"T?t? v??ryytt? ei voiteta kukkasin. T?t? verta ei pys?yt? my?t?tunto."
Posts: 32
|
Post by Sephirot on Mar 25, 2007 14:09:42 GMT 3
Sephirotin sisään tulo, oli saanut pimeydessä kyyhöttävän olion pelon valtaan. Todellakin tornissa oli ollut joku, ja vieläpä kaksikin. Haarniskaan pukeutunut miekkonen asteli muutaman askeleen tornissa, jotta näkisi paremmin ympärilleen, ja potki huonekaluja syjään tieltään. Kaikki panssarit puristivat ikävästi miehen kehoa kasaan, ja tämän hengitys alkoi pikkuhiljaa rahista. "Hemmetti tämän haarniskan kanssa!" Haltia parahti ja riisui päässään olevan hopeanharmaan kypärän. Huone näytti paljon valoisammalta, taikka haltian silmät oikeastaan olivat tottuneet jo pimeyteen. Nyt Sephirot saattoi erottaa hahmot pimeydestä, ja yllätyksekseen näki jälleen samat kaksi aikaisemmin tapaamaansa hahmoa. Nuorukainen oli pieneksi painautunut kasa tornin seinänvierustalla, ja maassa makasi, luultavasti hengittämätön vampyyri. "TE?!" Haltia huusi hämmästyneenä, ja tiputti kypärän lattialle. Kypärän osuessa lattiaan, kuului kolahdus. Sephirot ei osannut arvellakkaan tapaavansa enää tätä kaksikkoa, mutta mikä kohtalo heidät yhteen johdatti. Tämä oli luultavasti jo kolmaskerta. Vampyyri ei ollut likahtanutkaan koko tuona aikana. Haltia alkoi huolestua tilanteesta, ja tunsi myötätuntoa sydämmessään. Sephirto juoksi vampyyrin viereen, ja kyykistyi lattialle. Haltia nosti vampyyrin pään polvilleen vastentahtoisesti, ja yritti kokeilla tuntuisiko tällä pulssia. Kokoajan haltia pelkäsi vampyyrin vain leikittelevän kanssaan, ja kohta verenhimoinen olio olisi tämän kaulassa kiinni imien haltian hitaasti kuiviin. Ajatus sai haltian tuntemaan kylmät väreet selässään, mutta toivottavasti asia ei ollut näin. "Poika. Sattuisiko sinulla olemaan jotain rättiä mukanasi. Vampyyrin haavat on sidottava, ettei hän kuole verenhukkaan." Samassa linnan viereisestä tornista kuului jotain, joka sai Sephirotin havahtumaan. Tämä laski vampyyrin pään varovasti lattialle, ja juoksi lähimmän ikkunan luo josta näki viereiseen torniin. Tornin ikkunasta loisti himmeä valo, ja valo antoi erottaa siellä tapahtuneen tilanteen. Ikkunasta huomasi selvästi, kun joku terävä ase heilahti. Haltia jähmettyi hetkeksi. "Täällä on siis vielä joku muukin." Haltia käveli rauhallisesti vampyyrin luokse, ja nosti tämän pään jälleen polviensa päälle. "Et saa kuolla..." Haltia kuiskasi...
|
|
ryo
Member
It doesnt matter how strong you are...the key word is speed.
Posts: 18
|
Post by ryo on Mar 25, 2007 16:06:04 GMT 3
Ryo oli jo kauan selaillut huoneita muttei ollut löytänyt kynttilänjalkaa ihmeellisempää esinettä. "Luulisi näin isossa linnassa jotain arvokastakin olemaan vai joko tämä linna oli jo putsattu arvoesineistä" Ryo ajatteli harmillisena. Mies alkoi kävellä kohti käytävän päässä olevaa ovea. Matkalla ovelle hän katseli tapetun miehen vihkisormusta, jonka hän oli ottanut todisteeksi työstään. Sormukseen oli hienosti kaiverrettu erillaisia kuvoita ja mitättömän pieni punainen timantti, joka sai Ryon mielen muualle joksikin aikaa. Ovesta sisään astuttua Ryo huomasi olevansa salimaisessa ruokailutilassa, jota valaisi muutama kynttilä. Hän katsoi kattokruunua joka näytti tipahtavan kohta, joten Ryo ei ottanut riskiä mennä kattokruunun alle vaan kiesti sen. Ryo oli kuulevinaan ääniä kauempaa, muttei oikein välittänyt siitä, koska hän oli kiinnittänyt huomionsa salin tauluihin. "tauluilla saattaisi olla arvoakin mutten mitenkää saisi niitä kuletettua..." Hän tuumi ja jatkoi matkaa salin pöytien luo, muttei viipynyt pöytien luona kauaa. Lähdettyään salista hän ajatuksissaan nojasi seinää ja mietti voisiko täällä olla enempää ihmisiä...Olihan hän nähnyt hahmon, joka oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ryo katseli huonetta missä on tällä hetkellä oli. Se ei ollut paljoakaan vierashuoneita isompi. astuttuaan pari askelta eteenpäin hän huomasi kirjahyllyn ja meni katselemaan jos hän löytäisi tietoa kenties linnan omistajasta ja entisistä omistajista. Kirjat olivat pölyisiä ja sivuja puuttui sieltä ja täältä joten aiheissa oli vaikea pysyä mukana. Pian Ryo oli lähtenyt salin kautta takaisin kohti vierashuoneita ja niitten ohi kunnes saapui portaikolle jota pitkin hän viimeksi meni ylös torniin. Ryo istahti portaikolle jääden omiin ajatuksiinsa.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 25, 2007 17:59:50 GMT 3
((Hups, sorry, minä vähän mokasin tuon ajoituksen, mutta hyvä R.C. että korjasit.. kiitos.))
Sanguine ei hetkeen nähnyt muuta kuin pimeyttä. Jos hän olisi ollut elossa, hän tietäisi nyt kuolevansa, mutta koska hän oli jo ollut kuollut ennen tätä, niin.. mitä oikein tapahtuu kuolleelle, joka..."kuolee"? Vampyyri kuuli etäisesti joitain ääniä jostain kaukaa, mutta piän ne haihtuivat. Kuinkahan kauan kestäisi, että hänen vampyyrinsydämensä pysähtyisi? Kuinka kauan hänen piti vielä kitua tässä tiedottomuudessa, kun ei yhtään tajunnut missä oli ja paljonko aikaa kului... Sanguine muisti, että mikäli hän nyt tuhoutuisi, hän joutuisi vaeltamaan rauhattomana koko ikuisuuden. Kirous jäisi murtamatta, ja hänen veljeään kohtaisi sama kohtalo. Tämä ajatus sai vampyyrin ponnistelemaan yhä lujemmin tuhoa vastaan. Hänen oli pakko päästä takaisin, hän ei saanut mennä nyt.. "Päästätkö irti?" Sanguine kuuli kysymyksen päänsä sisällä. "En." hän vastasi itselleen. "Et sinä jaksa kauaa..." "Jaksan. Minä jaksan kyllä." Sanguine tunsi kuinka kipu alkoi yhtäkkiä hellittää. Se tuntui pikkuhiljaa turtuvan, ja Sanguine tunsi ruumistaan yhä vähemmän. Hänen kehonsa oli luovuttamassa, mutta hänen oli pakko taistella. Hän kestäisi kyllä kivun, mutta hän ei kestäisi sitä, jos hän... Vampyyri yritti päästä takaisin kehoonsa. Kipu tuntui välillä selvempänä, hän pääsi lähemmäs, sitten se taas alkoi puutua. Hän kuuli jälleen joitain ääniä, jotka kuulostivat tutuilta, mutta pian ne etääntyivät taas. Ainoa ajatus Sanguinen mielessä oli, että hänen oli pidettävä kiinni. Irtipäästäminen ei ollut vaihtoehto. Miksei Isäntä auttanut häntä nyt?
|
|
ryo
Member
It doesnt matter how strong you are...the key word is speed.
Posts: 18
|
Post by ryo on Mar 25, 2007 22:03:23 GMT 3
Istuttuaan hetken Ryo huomasi raskaita askelia portaikossa ja muisti ettei ollut tehnyt ruumiille mitään! Vartiat siis olivat nyt hänen perässään. Ryo nousi pystyyn ja otti hupun silmiltään ja veti viikatteensa esiin valmiiksi taisteluun. Vartiat huomasivat Ryon seisovan portaikon juuressa ja lähtivät tätä kohti. "murhaaja!","murhaaja on tuolla" he huusivat toisillensa. Heitä oli noin neljä henkilöä ja kaikki raskain varustein varusteltuja. Ryon taisteltua hetken näitä neljää pelottomaa vartiaa vastaan hän näki, että portaikossa käveli viides henkilö. Ryo ei kerennyt kauaa miettiä kuka se olisi, koska uusi hyökkäys tuli jo kohti. Ryo onnistui torjumaan hyökkäyksiä mutta kaatui. Päästyään pystyyn miehet olivat hänen ympärillään. "teillä näyttäisi olevan taitoa..." Ryo puhui miehille, mutteivat he vastanneet. Ryo naksautti niskansa ja pyöräytti viikatetta ja lähti iskuun. Vaikka Ryo iski heitä armotta he onnistuivat torjumaan jokaisen iskun. Ryo hypähti taakse päin ja laittoi viikatteen sivulleen. Vartiat lähtivat hyökkäämään. "heillä täytyy olla heikko kohta...mutta missä.." Ryo mietti itsekseen ja torjui iskuja minkä pystyi mutta sieltä täältä vartiat saivat viillettyä häntä muttei niin kriittisesti että se lannistaisi Ryon taisteluhengen. yhtäkkiä miehet lopettivat ja viides mies, joka viimeisenä tuli portaikosta tuli Ryon naaman eteen. "Hmm...Olet tainnut tehdä vakavan rikoksen poika." Mies sanoi Ryolle muttei hän vastannut miehelle. Ryo epäröi hetken, mutta iski äkillisesti piestä. "MTIÄH!?" Ryo huusi ihmeissään. Mies oli ottanut iskun kiinni rautaisella hanskallaan. Ryo lähti äkillisesti juoksemaan ovea kohti mutta vartiat olivat kerenneet oville. "Tästä eteenpäin minä olen vastustajasi" Mies sanoi. Ryo katsoi häntä silmiin. Ryo ei uskonut pärjäävänsä tälle henkilölle. Tuskin edes muutamaa minuuttia kauemmin. "olet siis tämän vartioryhmän kapteeni?" Ryo kysyi mieheltä. "kyllä...Olen johtanut tätä ryhmää jo kymmenen vuotta, emmekä ole hävinneet yhtäkään taistelua." Kapteeni sanoi ylpeänä ryhmästää. "Mutta voittoputkenne loppuu tänään!" Ryo huusi ja lähti kohti miestä. Ryo heilautti viikatettaan yläkautta miehen kaulaa kohti. Mies torjui iskun lyöden vasten viikatetta, joka tuntui käsissä tärähtäen. Taistelu tuntui kestävän ikuisuuden. Mies ryntäsi taas Ryota kohti viiltäen miekallaan sivultapäin. Ryo kerkesi torjua iskun. Hän ei saanut iskuvuoroja, koska mies oli liian nopea. "tuotavauhtia hän väsyy..." Ryo mutisi itsekseen. "Jos vain kykenen selviytymään niin pitkään, että on väsyisi olisi hän sen jälkeen helppoi vastus." Ryo pääsi vihdoin iskemään. Osuma! Mies horjahti taaksepäin ja kaatui. Mies haukkoi henkeä. "Nyt!" Ryo huusi ja iski viikatteellaan kapteenia. Kapteeni kaatui verta vuotaen maahan. Kapteenin silmät sumenivat ja muut vartiat olivat hämillään. Ryo katsoi muita vartioita, jotka eivät olleet enään niin pelottomia heidän kapteeninsa kuoltua. Vartiat juoksivat karkuun hakemaan apujoukkoja ja tämän hetken Ryo käytti hyväkseen lähtien karkuun kohti kauempaa tornia.
Tornin rappusia juoksessaan Hän kuuli jo kuinka armeijjallinen vartioita etsi häntä. "toivottavasti he eivät älyä etsiä täältä." Ryo ajatteli ja juoksi vielä vähän matkaa. Vähän ajan päästä hän nojasi seinää vasten hengästyneenä juoksusta. "pakko päästä pois...PAKKO!" hän huusi päänsä sisällä. Hän huomasi, että hänen kätensä olivat verestä. "ääh...tarvitsen siteitä tai jotain rättejä." hän puhui itselleen ja lähti kävelemään seinään nojaten kohti tornin huippua.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 26, 2007 11:42:52 GMT 3
(( Vuorojärjestys Sephirot, Mana, ryo, minä? ))
hylätyssä tornissa tapahtuu:
Lapsi oli lähes yhtä äimistynyt kuin haltiakin huomatessaan, kuka tornin ovesta oli juuri syöksynyt sisään. Miehen tyrmistynyt huudahdus sai pojan pohtimaan myös uudelleen mahdollisuutta, että hän oli nähnyt maassa makaavankin aiemmin, koskapa salamurhaaja oli tunnistanut heidät molemmat. Tarkemmin katsoen tämä saattoi todella olla se sama sokea henkilö, jonka kaksikko oli kohdannut taannoin hämärässä käytävässä. Mitä ihmettä tälle naiselle, ei vaan miehelle, tai oikeastaan... no olkoon, mitä kummaa oli oikein tapahtunut? Aika ei tuntunut suovan sijaa ylimääräisille sanoille, kun mies kiiruhti samassa tutkimaan tiedottoman olennon vointia. Koskapa muukalainen ei ollutkaan osoittautunut sotilaaksi, eikä tuon antama käskykään tainnut olla enää voimassa, uskaltautui lapsikin hivuttautumaan viimein lähemmäs. Keskenkasvuinen kumartui hänkin huonokuntoisen puoleen ja pisti huolestuneena merkille syvän haavan tajuttoman rintakehässä. Syitä pohtiessaan hän alkoi epäillä kyseessä olevan kenties saman alakynteen jääneen taistelijan, jota hän oli aiemmin koettanut auttaa. Jotakin tuttua oli tässäkin ollut, vaikka pitkän välimatkan takaa piirteitä oli ollut vaikea hahmottaa. Poika ei tuntenut tapahtumien kulkua lähdöstään eteenpäin, mutta hän oli helpottunut nähdessään tämän naisen tai miehen jälleen. Tosin, jos he eivät toimisi nopeasti, saattaisi toisen kannalta olla liian myöhäistä iloita... Miehen kysyessä kangasta haavan sitomiseen riisui lapsi oitis kaulaliinansa ja ojensi sen haltialle. Vasta tämän jälkeen hän tajusi mitä toinen oli juuri sanonut. ’Vampyyrin’? Pojan kasvot kalpenivat hänen muistellessaan merkitystä tuolle termille. Vai oliko hän vain kuullut väärin? Keskenkasvuinen päätti kaiken varalta vetäytyä hieman kauemmas. Jos hän muisti nyt oikein ja vampyyrit olivat niitä, jotka imivät muiden verta elääkseen, ei heikossa tilassa oleva tapaus jaksaisi välttämättä tehdä eroa ystävien ja vihollisten välillä. ”En huomannut häntä laisinkaan astuessani aiemmin sisään...”, mutisi poika häpeissään. Hän oli varmasti ollut niin omiin murheisiinsa uupunut, että huomiokykykin oli tehnyt tepposet. Lapsi pelkäsi olennon kuolevan hänen erheensä takia, olipa tuo vampyyri tai ei... ”Ei kai hän vain ole menettänyt liikaa verta?”, lisäsi Reynard päätään kallistaen, ottamatta suoranaisesti kantaa henkilön olemukseen. Saattoihan olla että hänen korvansa olivat erehtyneet. Nyt samaiset pienet läpsykät olivat tosin aistivinaan varoittavia ääniä kauempaa alapuolelta, aivan kuin jossakin päin linnaa olisi juuri käynnistynyt raju kamppailu. Poika katsahti kaikujen suuntaan, mutta ei puhunut havainnostaan vielä ääneen. Tärkeintä oli nyt saada tämä nainen, tai mies, hereille.
|
|