|
Post by R.C. on Sept 23, 2006 12:19:28 GMT 3
*oikeanpuoleinen käytävä, joka lähtee Muinaisen portin takaisesta kammiosta syvän kuilun takaa*
|
|
|
Post by iiris on Sept 26, 2006 18:17:00 GMT 3
*Lydia oli kuullut kun Chor oli kysynyt suuntaa mihinkä hän oli lähtenyt. Onneksi hän oli juuri ehtinyt pois miehen näköalueelta. Lydia ei halunnut enään olla missään tekemisissä miehen kanssa. Nyt vain hänen, tai jonkun muun oli löydettävä aarre ennen Choria. Yhtäkkiä Lydiaan iski aavistus, että häntä seurattaisiin. Hän vilkaisi ympärillensä, mutta ei kyennyt havaitsemaan ketään hämäryyden vuoksi. Hän hymähti hiljaa ja kiristi hieman tahtia. Jos seuraaja olisi ollut Chor, mies ei olisi pysynyt naisen perässä, hän tuskin näki paremmin kuin Lydia.*
|
|
|
Post by R.C. on Sept 27, 2006 23:30:04 GMT 3
Soihdun turvin tietään valaisten aloitti Maroof etenemisensä pimeässä käytävässä. Kookas soturi ihmetteli, kuinka hänen edellään mennyt nainen saattoi edetä näinkin nopeasti vielä toistaiseksi täydellisessä hämärässä. Kenties tuo oli tavallista urheampi tapaus, tai uhkarohkeampi vain. Pohjoisen karpaasi ei yhtä kaikki koettanut edes peitellä juoksuaskeltensa aiheuttamia ääniä ja niiden moninkertaisina seinämistä kimpoilevia kaikuja, sillä naisen jälkien seuraamisessa itsessään ei ollut mitään epätavallista tai salattavaa. Mies vilkaisi ohimennen taakseen tarkistaakseen, oliko joku muukin aarteenmetsästäjistä ehtinyt jo astua samaan käytävään...
|
|
|
Post by R.C. on Sept 28, 2006 0:08:43 GMT 3
Käytävä avartuu onkaloiseksi kammioksi, jonka reunamilla on useita, syviä luolia. Pimeissä syvennyksissä saattaa havaita kiiluvan lukuisia, keltaisia silmäpareja. Seuraavassa hetkessä lauma villejä, susimaisia olentoja katkaisee kulkijoiden matkan kohti kammion toisella puolen jatkuvaa käytävää. Kammottava ulvonta ja murina kaikuvat kivisiltä seiniltä. Terävät hampaat välkkyvät kidoissa, tylpät kynnet raapivat lattiaa. Pedoilla on nälkä ja seikkailijat ovat kaikesta päätellen seuraavina ruokalistalla...
Vaaran välttämiseksi ja matkan jatkamiseksi vaaditaan paikalle 3 hahmoa ( tai enemmän aikaa ).
|
|
|
Post by R.C. on Sept 29, 2006 21:08:13 GMT 3
Maroof uskoi jo tavoittavansa edellään menneen naisen, kun hän huomasi pimeyden äkisti syvenevän. Kapeanpuoleisen käytävän tukevien seinien kadotessa sivuiltaan muuttui matkanteko miehen mielestä arvaamattomaksi, ja niinpä hän kävi oitis varuilleen. Ympärilleen vilkuillen erotti karpaasi kammiossa useita luonnonmuovaamia luolia, eivätkä nuo onkalot vaikuttaneet pahaksi onneksi asumattomilta. Tuskin raavas mies oli ehtinyt paljon peremmälle kulkea kun hän havaitsi tulleensa jo susimaisten olentojen piirittämäksi. Tavallisia hukkia nämä tuskin olivat, sillä mokomat liikkuivat vuoroin neljällä, vuoroin kahdella jalalla, ja olivat melkein täysikasvuisen miehen mittaisia. "Hitto soikoon, rotillako nämä elukat ovat täällä eläneet?!", murahti miekkonen kun näytti siltä, että pedot kuolasivat hänestä seuraavaa ateriaansa. Hän tarttui sotakirveeseen ja sohi soihdulla pitääkseen otukset kauempana. Sudet olivat kuitenkin nopeita ja älykkäitä, eikä Maroof tiennyt, kuinka kauan hän onnistuisi pidättelemään niitä ilman apua. Niinpä miehen katse harhaili tavoittaakseen varjostamansa naisen tai muita aarteenmetsästäjiä, jotka ehkä onnellisena sattumana olisivat valinneet saman käytävän ja ehtisivät hätiin tämän esteen selvittämiseksi...
|
|
|
Post by iiris on Sept 30, 2006 15:51:41 GMT 3
*Lydia oli kävellyt aika nopeasti käytävällä, ja uskoi eksyttävänsä seuraajansa, jos sellaista kaiketi oli. Yhtäkkiä hän pysähtyi, kun näki sen verran hämärässä että ei kävellyt enään käytävässä. Lydia otti pari askelta ja yritti totuttaa silmiänsä hämärään. Hän kuuli hyvin läheltä jonkinlaista murinaa, ja katsoi sitten käytävän suuntaan, koska sieltä oli kuulunut askelien ääniä. Käytävästä ilmestyi aika kookas mies soihdun kanssa. Miehen kirottua Lydia katsoi mille tämä kirosi. Lydia säikähti kun huomasi murinan tulleen isoilta susimaisilta olennoilta, ja meni nopeasti miehen luo soihdun valoon ja otti sapellinsa esiin.*
((vihdoinkin oli kunnolla aikaa kirjoittaa))
|
|
|
Post by R.C. on Sept 30, 2006 19:58:18 GMT 3
Maroof oli huojentunut huomatessaan naisen ehtivän liittyä hänen seuraansa ennen susien piiritysrenkaan sulkeutumista. Selkä selkää vasten olisi helpompi taistella, kun ei tarvitsisi pelätä hukkien hyökkäävän takaapäin. Mahdollisuudet selviytyä olivat nekin nyt huomattavasti paremmat, jos kohta itse pelastuminen vaikuttikin vielä epävarmalta. "Mukava saada seuraa muistakin kuin noista kirotuista susista.", murahti pohjoisen karpaasi vilkaistessaan nopeasti olkansa yli naiseen. Vaikka hymy oli tukalassa tilanteessa vähän väkinäinen, tarkoitti mies varmasti sanojaan. Hän iski samassa yhtä turhan lähelle kuonoaan tunkenutta petoa, joka ulvahti ja perääntyi verta valuen loitommas. Muutama muu olento villiintyi tästä näystä siinä määrin, että ne hyökkäsivät julmasti haavoittuneen toverinsa kimppuun muiden lajikumppaneidensa mittaillessa yhä kuola leukapielistä valuen saartamiaan miestä ja naista. "Voi saamari, tuollaista harvemmin näkee edes luonnossa...", manasi mies tuijottaessaan juuri iskemäänsä hukkaa, jota revittiin ja syötiin parhaillaan elävältä kauempana kaksikosta. Seikkailijat taisivat olla nyt pahemmassa kuin pulassa...
|
|
|
Post by iiris on Oct 1, 2006 20:28:07 GMT 3
*Nainen virnisti myös sen verran kuin tilanteessa pystyi ja kääntyi nopeasti seuraamaan olentoja. Lydiaan iski hirveä pahoinvoinnin tunne kun näki mitä susiolennot teki haavoittuneelle lajitoverillensa, ja iski kätensä suunsa eteen estääkseen päivällisensä ylösnousun. Muut olennot alkoivat lähestyä epäilyttävästi, joten Lydia heilutti pari kertaa sapelliansa saaden muutaman olennon vain hiukan perääntymään. Yksi olennoista hyökkäsi loikaten kohti naista, jolta Lydia aukaisi kurkun vaistomaisesti, ja sama raaka tapahtuma toistui uudestaan. Enään Lydiaa ei yllättänyt sama raatelukohtaus, koska aavisti että tuskin tuo ensimmäinen riitti.*
|
|
|
Post by R.C. on Oct 1, 2006 22:53:00 GMT 3
"Luuletkohan että nämä pedot tulisivat kylläisiksi ja jättäisivät meidät rauhaan jos silpoisimme vielä muutaman lajitovereistaan...?", tuumi Maroof irvistäen. Miehen äänensävystä päätellen hän oli tarkoittanut sanansa lähinnä synkäksi vitsailuksi tukalassa tilanteessa, eikä uskonut itsekään puheisiinsa. Melko varmasti heidät popsittaisiin vielä maukkaaksi jälkiruoaksi vaikka muutama hukka ehtisikin kadota kitoihin edeltäkäsin. Tilanne vaikutti toivottomalta. Susia oli lukuisia, eikä niiden piiritysrengas näyttänyt antavan periksi. Yht'äkkiä tapahtui kuitenkin jotakin odottamatonta: Rätisevä tulikehä leimahti aivan kaksikon ympärillä, tarttuen lähimpien hukkien karvapeitteeseen. Osuman saaneet sudet ulvahtivat ja pakenivat villisti maata viistäen ja kiemurrellen kuin palavat soihdut ikään. Muutkin pedot säikähtivät tätä karua näkyä pahanpäiväisesti, väistivät roihahtaneita tovereitaan ja perääntyivät epävarmoina luimistellen. Kaksikon ympärille kohonneet lieskat katosivat lähes samantien, ja tällöin kantautui kammion sisäänkäynniltä terävä ääni: "Mitä te siinä vielä seisoskelette?! Juoskaa kohti toista käytävää!", huusi kaapuun pukeutunut muukalainen kiiruhtaessaan myös itse kohti neuvomaansa suuntaa. Maroof tunnisti tämän hätiin tulleen velhon Rhordasiksi, ja oli jo aikeissa kutsua toveriaan nimeltä, mutta ehti parahiksi näkemään velhon puistelevan huomaamatta päätään. Maroof nipisti suunsa kiinni kunnes vilkaisi naiseen puhuakseen puolestaan tuolle: "Parasta kiirehtiä! Pedot saattavat toipua hämmennyksestään hetkellä millä hyvänsä!", hän huudahti ja lähti juoksemaan kohti kammiosta eteenpäin vievää, kapenevaa käytävää.
|
|
|
Post by iiris on Oct 2, 2006 23:06:39 GMT 3
"Ehkäpä" *Lydia sanoi ja naurahti väkinäisesti. Hän alkoi kuitenkin uskomaan pikkuhiljaa, että hän kuolisi pian, vaikka pääsikin eroon Chorista. Suureksi yllätyksekseen hänen ja ison miehen ympärille syttyi tulikehä, ja naisen iloksi se sai olennot hämilleen. Tulikehän sammumisen jälkeen Lydia jäi vielä seisomaan jostain syystä, mutta havahtui sitten kun iso mies ehdotti poismenemistä ja juoksi tämän perässä pois susiolentojen lähettyviltä.*
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 3, 2006 0:18:31 GMT 3
Khann oli hyvää vauhtia kellarin portista kuljettuaan edennyt pitkin kolmoskäytävää olettaen tietysti pääjoukon jo menneen. Ensimmäisen kammion syvää kuilua tuo oli pienen tovin pysähtynyt ihmettelemään, mutta kuultuaan sitten jostain etäämmältä epämääräisten askeleiden ääniä oli mies lähtenyt niiden perään. Edettyään vikkelästi ja melkoisen vähin äänin (kiitos ohutpohjaisten kenkiensä), erottikin mies luolan hämärästä jo valoa velhon heitettyä loitsunsa. Jotain merkityksellistä oli nyt tapahtumassa, joten Khann tempaisi selästään katanan esille, jonka pariksi toiseen käteen ilmestyi vyöltä melkoisen nopeasti pitkä tikari.
Miehen ennätettyä luolan suulle, olivat muut matkaajat jo päässeet jotakuinkin toiselle laidalle, ja susimiehet (tai mitä ne nyt ikinä olivatkaan) olivat jo hyvää vauhtia toipumassa velhon aikaansaamasta yllätyksestä. Jälkeen tuon ei tehnyt mieli jäädä, eikä myöskään oudonlaisten primitiivisten olentojen ruokalistalle, joten mies ryntäsi jälleen täyteen vauhtiin noiden kolmen muun perään. Hetkellisesti sivummalle siirtyneistä susiolennoista yksi yritti jo tukkimaan miehen tietä, mutta täydessä vauhdissa tuo onnistui hieman kaartamaan kulkunsa olennon ohitse, ja heilauttamaan katanaansa sopivasti vauhdista niin, että se aikaansai syvän viillon kulkemaan olennon keskivartalosta viistosti alhaalta ylös. Mies selvisi yrityksestä 'säikähdyksellä', mutta hirviö sen sijaan sai keskivartaloonsa syvän viillon ja lennähti iskun ja/tai kivun voimasta aavistuksen taaksepäin, eikä se enää halunnut lähteä tuon perään. Ei se olisi kyennytkään, sillä muutama lajitoverinsa oli yhä nälissään, ja nopeasti haavoittuneen kimpussa pääteltyään tutkimusmatkaajien olevan hankalampaa saalista.
Syvään huohottaen kaikesta juoksemisesta, saavutti mies kolme muuta tunnelissa matkannutta. "Miltei myöhästyin... Saanko liittyä seuraanne?", kysyi mies hengästyneenä, vielä vilkaisten olkansa ylitse taaksepäin jääviä olioita siltä varalta, että ne keksisivät lähteä perään.
Hämärässä valossa saattoivat muut erottaa miehen harmaat kädet ja kasvot, eivätkä ne välttämättä antaneet kuvaa mistään kovin lohdullisesta ainakaan nyt näissä olosuhteissa. Mustan viitan huppu oli vauhdissa pudonnut niskaan, ja paljasti tuon pitkät valkeat hiukset, jotka olivat sidottu löyhästi kiinni niskaan, samaten kuin vasemman silmän peittävän lapun. Kummallisesta väristä huolimatta mies vaikutti silti muuten ihmiseltä. Veristä katanaa tuo piteli edelleen oikeassa kädessään, vasemmassa oli toistaiseksi puhdas pitkäteräinen tikari.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 3, 2006 19:55:19 GMT 3
"Tuota...kiitoksia vain avustanne.", murahti Maroof velholle kun molemmat miehet ja nainen olivat ehtineet paeta susien asuttamasta kammiosta. Kookas soturi käyttäytyi kuin ei olisi toveriaan tuntenutkaan, aivan kuten Rhordas oli muistuttanut häntä toimimaan. Kaapuun sonnustautunut nyökkäsi pienesti, eikä sanonut mitään. Hän ei tuntunut turhia puhelevan muutenkaan. Velho kääntyi sen sijaan hitaasti käytävän suuaukon puoleen, kun neljäskin seikkailija näytti selvittäneen tiensä susien ohitse ja pyrki nyt liittymään heidän seuraansa. Maroofkin huomasi tämän tulokkaan ja rypisti hieman kummastellen kulmiaan miehen erikoiselle ulkonäölle. Vähänpä toinen taisi ymmärtää tuuriaan, että oli tullut valinneeksi juuri tämän käytävän. Viereisessä vaihtoehdossa parhaillaan parveilevien epäkuolleiden joukossa kun tuo olisi ollut kai yhtä suuressa vaarassa tulla sekä kirottujen syömäksi että muiden aarteenmetsästäjien silpomaksi, moisen ihonvärin erehdyttäminä siis... "Eipä minulla mitään vastaankaan ole.", kohautti karpaasi olkiaan ja vilkaisi vieraan naisen ja Rhordasin puoleen. Velho ei - yllätys, yllätys - vastannut mitään. Ei siis kieltäytynyt yhteistyöstä, eikä toisaalta näyttänyt vielä jatkavan matkaa yksinäänkään.
|
|
|
Post by iiris on Oct 10, 2006 0:17:39 GMT 3
((eh, anteeksi hidas vastaamiseni...))
*Lydia vilkaisi mukaan liittynyttä miestä ja myöskin ihmetteli tämän ulkonäköä.* "Senkun" *Lydia vastasi lyhyesti ja vilkaisi nopeasti ympärillensä ettei susiolentoja olisi lähettyvillä.*
((tästähän tuli tosi lyhyt, mutta en saanut itsestäni enempää irti))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 10, 2006 11:22:55 GMT 3
(( ei se mitään ))
Hengityksensä tasaannuttua mies nyökkäsi tyytyväisenä noiden kahden vastauksille. Velhoa tuo sen sijaan vilkaisi viimeisenä ja hymyili pienesti, kuin olisi tiennyt jotain, mitä ei oltu sanottu tai välttämättä edes ajateltu. Tai sitten tuo vain luuli tietävänsä...
Vilkaistuaan vielä kerran pikaisesti uudet matkakumppaninsa päästä varpaisiin, asteli tuo sitten kohti kavennutta käytävää ilmeisen innokkaana pääsemään pois noiden äsken nähtyjen susikummajaisten luota. Mies vilkaisi vielä kerran tulosuuntaan, ennen kuin päätti, että oli turvallista jatkaa matkaa.
Mies eteni varovaisesti, sillä hänellä ei ollut soihtua käsissään. Tuo joutui siis odottelemaan, että muut tulisivat hänen perässään, elleivät tahtoneet mennä edeltä. Ei tuo soihtua oikein nyt voinutkaan pidellä, sillä molemmissa käsissään tuo kantoi henkivakuutuksia, joihin toisinaan luotti paremmin kuin soihtuun, vaikkei pimeänäköä omanntukaan.
Voisiko paikassa olla ansoja? Pitäisikö tarkkailla ennemmin lattioita ja seiniä vähäisessä valossa, kuin sitä mitä edessä varsinaisesti näkyisi... Aikaisempi tunneli vaikutti ehkä enemmän ajan myötä asutetulta pesältä, kuin tarkoin vartioidulta reitiltä aarteen luo. Toisaalta, kuka ikinä tämän olikaan suunnitellut tai keksinyt, olisi voinut ajatella sudenkaltaiset olennot vartijoina, kenties ne olivatkin jonkun mahtavan velhon oma luomus... Khann karkoitti kammottavan ajatuksen mielestään ja yritti keskittyä tarkkailemaan pimeää tunnelia, tai mitä siitä nyt näki, eli seinämiä.
|
|
|
Post by submarine on Oct 12, 2006 20:23:49 GMT 3
((Hmmh, tässä Sub, keksimässä teille estettä.))
Jonkin matkaa siitä, missä tuo ryhmä nyt oli, aukesi tunneli jonkinlaiseen halliin. Tai oikeastaan parempi termi olisi ollut aula. Seinillä oli suuria, jostakin käsittämättömästä syystä vieläkin palavia soihtuja. Niistä leijaili käsittämätön, imelähkön ja kitkerän mahdottomalta tuntuva sekoitus. Lisäksi niiden jalat olivat ilmeisesti puhdasta hopeaa -varmasti houkutteleva seikka jokaiselle aarteenmetsästäjälle. Ei tosin olisi ehkä viisainta vain alkaa repimään niitä seiniltä -esineet olivat melkoisen todennäköisesti maagisia...
Huonetta tosin hallitsi aivan eri asia: valtava portti. Se oli ainakin viisi metriä korkea, jostakin ikivanhasta, mustasta puusta tehty. Ylhäältä alas asti sen molemmissa puoliskoissa kulki vankkoja, ehdottoman hyvin taottuja teräksisiä vahvikkeita. Kuka ikinä olikaan tehnyt portin, oli käyttänyt siihen valtavasti aikaa ja huolta. Lisäksi se näytti siltä, kuin sen tarkoituksena olisi ollut pitää mikä tahansa ulkopuolella -vaiko sisäpuolella? Jo sen ulkonäöstä kykeni huomaamaan helposti, että juuri mikään voimankäyttö ei saisi saranoita -jotka oli vieläpä asetettu toiselle puolelle- hajoamaan, tai edes puuta halkeamaan. Eikä missään näkynyt avaimenreikää tai kahvaa. Se olisi avattava jollakin muulla tavalla... Oli myöskin huomattavaa, että molemmilla puolilla porttia oli kaksi haarniskaa, neljä yhteensä. Ne seisoivat tyylitellysti aloillaan, molemmat metalliset kädet rinnan päällä, vasten suurta miekankahvaa. Sekä aseet, että haarniskat olivat liian suuria, että tavallinen ihminen olisi voinut niitä käyttää, mutta hyvin koristeellisia ja arvokkaan näköisiä.
Ehkäpä vastaus tähän arvoitukseen piili lattialla olevassa laatassa, joka oli aivan portin edessä, kohollaan kiinni lattiassa. Siihen oli kaiverrettu tekstiä hyvin hienolla, koukeroisella tavalla. Matkaajat saapuvat, jotkut poistuvat -useat eivät. Lukekaa tarkkaan, miettikää varoen -kalman käsi kohtaa epäonnistujaa.
Nimeä minut, niin rikot minut.
Vastatkaa tarkoin, tai kohdatkaa arvoituksenne. Vastaus on kaikkialla.
Enempää tekstiä ei laatassa ollut.
|
|