|
Post by R.C. on Oct 12, 2006 23:21:59 GMT 3
Sekä kookas karpaasi että kaapuun kietoutunut olivat pysytelleet melko vaitonaisina seikkailijoiden tuoreen kokoonpanon yleisestä hyväksynnästä lähtien, Maroof lähinnä, koska ei ollut hyvä tekemään sen lähempää tuttavuutta, ja Rhordas tietenkin silkkaa antisosiaalista luonnettaan, jonka oli tainnut tässä vaiheessa tehdä jo kaikille muille selväksi. Joukkion saapuessa aulaan räpytteli soturi silmiään äkisti kirkastuneessa valossa ja tähyili hämmästyneesti ympärilleen, puhuen viimein: "Soihdut palavat valmiiksi! En ainakaan nähnyt kenenkään menevän edeltämme, vai näkikö joku muu?" "Ikiliekkejä.", töksäytti Rhordas kärttyisästi väliin ja laahusti toista kertaa valonlähteisiin katsahtamatta kohti porttia edessään. Tämä näky sai puolestaan Maroofin ilmeen venähtämään. "Ei kai taas yksi portti? Joudutaanko tähänkin metsästämään jostakin avainta?", puhahti kookas mies turhautuneena. Häntä ei sanottavammin olisi huvittanut lähteä samantien takaisin linnaan ja siinä välissä taas susia kohtaamaan...
|
|
|
Post by iiris on Oct 13, 2006 13:29:20 GMT 3
((Lähden tänään syyslomalleni ja palaan joskus ensiviikon puolessa välissä. Lydiaa saa liikutella vaikka esim. tappaa lisää susiolentoja jos niitä tulee lisää))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 14, 2006 16:15:54 GMT 3
Seuraavan hallin sisustus sai kylmät väreet hiippailemaan pitkin Khannin selkäpiitä. Aina palavia soihtuja, haarniskoita, arvoituksia, ja kaiken päälle vielä yksi portti. Ei avaimenreikää tiirikoitavaksi, totesi tuo itselleen lähestyttyään porttia muutaman askeleen verran. Kohollaan oleva lattialaatta näytti aluksi hieman myttyyn menneeltä ansaehdokkaalta, mutta moinen ajatus karsiutui aika nopeasti miehen mielestä. Ei kai kukaan, joka olisi saanut aikaan näin vaikuttavan portin haarniskoineen, pystyisi mitenkään tumpeloimaan yhden ansalaatan kanssa.
Lisää portteja siis. Muistiinpanolehtiönsä tuo oli jo raapustanut täyteen muistiinpanoja ensimmäisestä portista, joten muistikuvat saisivat luvan riittää tästä. Tai eihän tästä portista nyt alkuunkaan ollut kyse tuon tehtävässä.
"Tämä paikka vaikuttaa uhkaavalta...", mumisi mies luettuaan kertaalleen tekstin lattialaatassa, ja nostettuaan katseen sitten kohti porttia ja haarniskoja. "Täytyykö tämä laatta nyt sitten rikkoa...?", ehdotti mies. Hän ei ollut mielestään kovin hyvä ratkomaan moisia arvoituksia, ja normaalisti jätti ne mielellään muiden ratkottaviksi. Nyt kuitenkin näytti siltä, että voisi olla ihan viisasta yrittää keksiä oikea ratkaisu, jo ihan terveydellisistä syistä.
Katanansa ja tikarinsa pois laitettuaan mies asteli yhden portin rinnalla seisovan haarniskan luo ja kosketti varovaisesti tuon käsissä pitelemää miekkaa, koetellakseen oliko se oikea ja terävä, vai pelkkää kulissia. "Näiden täytyy olla melkoisen vanhoja."
|
|
|
Post by submarine on Oct 14, 2006 17:10:30 GMT 3
Heti, kun miehen sormet koskettivat miekkaa, se räsähti vihaisesti. Oli, kuin pieniä salamoita olisi lyönyt vasten kättä. Oli siis melkoisen turvallista olettaa, että ne olivat maagisia, ja ainakin koskettuina vaarallisia.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 15, 2006 14:44:50 GMT 3
Ajatus laatan rikkomisesta tuntui miellyttävän Maroofiakin, joka ei niin ikään ollut järin välkky moisissa sanaleikeissä. Raakaa voimaa hän ymmärsi paremmin, ja hamuili jo sotakirvestä käteensä, kun Rhordas huomasi muiden aikeet. ”Lopettakaa hölmöileminen tai tästä huoneesta tulee vielä hautamme!”, kivahti kaapuun kietoutunut kärttyisästi, mulkoillen sekä karpaasia että tuota toista soturia, joka oli ollut vähällä polttaa näppinsä muinaiseen miekkaan. ”Meidän pitäisi vain keksiä vastaus kysymykseen, niin yksinkertaista se on.”, hän lisäsi ja vaikeni jatkaakseen portin tutkimista. Maroof oli ymmällään. Parransänkeään rapsutellen askelsi suuri soturi lähemmäs kivilaattaa, lukeakseen sen kunnolla lävitse. ”Jotakin, joka on siis kaikkialla ympärillämme?”, tuumasi hän kummastuneena, ja katseli suuntaan jos toiseenkin. ”Tarkoitetaanko tällä noita haarniskoita? Tai luolaa?”, arvaili Maroof turhautuneena, huokaisi raskaasti ja veti kohta syvään henkeä. Samassa hän tajusi. ”Ilma! Sen täytyy olla vastaus!”, hän huudahti ja siirsi katseensa voitonriemuisena Rhordasiin, joka puolestaan käännähti soturin puoleen huppunsa varjoissa kasvoiltaan kalvenneena. ”Omat aivosi ovat ilmaa!”, kivahti velho takaisin ja alkoi hermostuneesti vilkuilla ympärilleen.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 15, 2006 15:05:50 GMT 3
Khann säpsähti yllättävän räsähdyksen voimasta miekan pinnassa ja otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin. Pieneksi hetkeksi tuon näkökenttä varjostui punertavaksi usvaksi, ja kulmat kurtistuivat hetkellisestä suuttumuksesta. Tilanne miehen pään sisällä oli ohi kuitenkin yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin.
Mies käänsi katseensa kättään pudistellen tuohon velhoon, joka tuntui olevan kovin tietoinen ainakin siitä, että pärjäisi ehkä tilanteessa yksin parhaiten. "No pitäisikö meidän sitten keksiä nimiä näille peltikasoille, ja sitä myötä 'rikkoa' ne...", tuumasi mies katsellen vielä hieman tarkemmin haarniskoja, jos vaikka löytäisi niistä jotain tunnistettavia yksityiskohtia, tai nimilaattoja. "Mutta miten se vaikuttaisi tähän oveen? Onko silläkin oma nimi." Mies piti oven tai haarniskojen nimeämistä ainoana vaihtoehtona tilanteeseen, joten enempää miettimättä ratkaisuvaihtoehtoja tuo sitten lähti lähemmin tiirailemaan ovea ja muita haarniskoja, varoen kuitenkaan koskematta enää mihinkään käsin.
|
|
|
Post by submarine on Oct 15, 2006 15:43:51 GMT 3
Aivan heti sen jälkeen, kun mies oli riemuisasti huutanut vastauksensa, tapahtui jotakin. Kaikkein vasemmanpuoleisimman haarniskan raoista tulvahti tulipunaisia välähdyksiä, ennekuin koko metallihahmon ylitse alkoi kiitää samanvärisiä kipinöitä. Hetken ne vain juoksivat ylös ja alas, kuin etsien suuntaa, ennenkuin yksimielisesti siirtyivät käsiä pitkin miekkaan. Suuren aseen terä räsähti kerran jos toisenkin, ja alkoi sitten säkenöidä. Ja tässä ne pysyivätkin. Lopuissa haarniskoissa ei voinut vielä nähdä tälläisiä tapahtumia. Sitten, ensin hitaasti, haarniska nytkähti. Molemmat kädet tarttuivat nyt kunnolla miekkaa kahvasta, ja nostivat sen ylös. Sitten se astui eteenpäin, natisten ja kitisten. Kaksimetrinen metallijättiläinen veti miekkansa uhkaavasti taakse, ja rynnisti sitten ilman mitään varoitusta kohti miestä, joka oli ilmiselvästi vastannut väärin arvoitukseen. Oli ainakin varmaa, että se tekisi pahaa jälkeä, mikäli onnistuisi aikomuksissaan.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 16, 2006 18:08:26 GMT 3
”Voi helkkari...”, manasi suuri soturi kuullessaan sivustaltaan narinaa, nähdessään rautahaarniskan tarttuvan miekkaansa ja tajutessaan pian peltiheikin aikeen. Hän hamusi vaistomaisesti oman sotakirveensä käteensä ja humautti sillä sopivassa kohtaa suuntaansa hyökännyttä metallikasaa, koettaen näin torjua mahdollisen puoleensa kohdistuneen miekaniskun ja saada samalla villiintyneeseen sotisopaan melkoista lommoa aikaan. Kyllä Maroofilla voimia ja taistelutaitoja riitti, mutta olisiko niissä tarpeeksi moista vaaraa vastaan?
Rhordas oli seurannut silmä kovana tapahtumien etenemistä, koettaen samaan aikaan keksiä jotakin tapaa auttaa toveriaan, tuota auttamatonta hölmöläistä. Magia oli hänen valttinsa, mutta tällä kertaa oikean loitsun valinta olikin kiperämpi tehtävä. Tuskinpa vain tavanomaiset elementit kuten tuli, vesi tai sähkö saattaisivat metalliseen vartijaan vaikuttaa. Oli siis keksittävä jotakin muuta, mutta mitä...?
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 16, 2006 21:15:57 GMT 3
Khann käänsi katseensa kohti henkiin heräävää metallihirviötä silmä suurena. Tätä hän oli vähän pelännytkin nähtyään suurikokoiset haarniskat portin sivuilla. Mutta toisinaan pahimmat, tai parhaimmat odotukset olivat tavalla tai toisella vääriä, joten tuo ei varsinaisesti ollut mitenkään varautunut tällaiseen tilanteeseen. Laatan teksti piti näemmä paikkansa oikein hyvin ainakin sen epäonnistumisen puolesta.
Oivaltaessaan haarniskan aikovan rynnistää kohti soturia, veti mies selästään esille katanansa ja otti muutaman nopean loikan kohti haarniskan sivustaa ja heilautti sitten katanaansa kaksin käsin, kaikin voimin, kohti haarniskan vyötärön saumaa (tai vaihtoehtoisesti polvitaipeen, mikäli saumaa ei vyötärössä ole).
Melko pitkälle mies oletti haarniskan olevan vajaaälyisempi olento, ja keskittyneen tällä hetkellä ainoastaan väärin arvanneen soturin liiskaamiseen. Mikäli haarniska osoittaisi jonkinlaista taisteluälykkyyttä, se varmasti pakottaisi salamurhaajan unohtamaan iskunsa ja sukeltamaan pois mahdollisen iskun tieltä.
|
|
|
Post by submarine on Oct 17, 2006 18:34:23 GMT 3
Ensin näytti siltä, että haarniska ryntäisi suoraan heilahtavan kirveen tielle, ja varmaankin kokisi melkoista vahinkoa. Mutta sitten, aivan viime hetkellä, se yhtäkkiä seisahtui hetkeksi niin, että ase humahti muutaman sentin päästä harmittomasti ohitse. Samalla se jo heilautti oman miekkansa taakse, ja sitten murhaavalla voimalla eteen. Se olisi voinut saada hyvin rumaa jälkeä aikaan, mutta juuri samalla hetkellä jalkaan osunut miekka sai tämän epätasapainoon niin, että isku heilahti vaarattomassa kaaressa päiden ylitse, ennenkuin osui voimalla kivilattiaan. Se ei tosin murtunut, eikä kantaja päästänyt irtikään. Lisäksi näytti siltä, että ainakaan vielä ei katana ollut onnistunut rikkomaan mitään.
Nopealla pyörähdyksellä haarniska yhtäkkiä heilautti miekan valtavassa kaaressa uudelleen kohti miestä, tällä kertaa sivusuunnassa. Se ei ollut mitenkään uskomattoman nopea hyökkäys, mutta näytti siltä että voisi osuessaan halkaista koko ihmisen kahtia.
|
|
|
Post by iiris on Oct 18, 2006 23:45:00 GMT 3
((Lydia on taas kehässä mukana)) *Lydia oli seurannut sivusta tähän mennessä mitä muut tekivät uuden portin ilmestyessä. Nainen miltein jähmettyi paikoillensa kun peltiheikki lähestyi kohti suurta miestä ja oli muiden kimpussa. Lydia kuitenkin havahtui kun haarniska oli tekemässä taas uutta iskuansa, joka näytti varsin uhkaavalta, ja juoksi miekan tielle ennen kuin haarniska ehtisi tekemään vahinkoa kenellekään miekallansa. Lydia mietti olevansa ehkä tyhmä kun seisoi siinä, ja nosti vasemman käsivartensa itsensä ja miekan väliin. Kun miekka oli hyvin lähellä hänen kättänsä, Lydia kurtisti kulmiaan koska tiesi että jos haarniskan isku tulisi onnistumaan, hänen käsi tulisi kärsimään. Lydian käsi tulisi kuitenkin pysymään paikoillaan nahkansa alla piilevän metallin ansiosta, joka suojasi tärkeimpiä osia kädestä. Huomioon ottaen kuitenkin haarniskan iskun voiman, naisen käsivarren luut menisivät luultavasti poikki ja miekan osumassa kohdasta alkaisi vuotamaan verta. Osuipa haarniska Lydiaan tai ei, nainen kuitenkin yrittäisi tämän jälkeen iskeä sapellilansa haarniskan miekkakäteen.*
|
|
|
Post by R.C. on Oct 19, 2006 23:32:16 GMT 3
(( Tuleekohan tähän muuten seuraavaksi jonkun meidän pelaajien vuoro vai ansanvirittäjän tuomio? =) Olen vähän hakoteillä tämän suhteen, mutta toisaalta, lähden nyt pariksi päiväksi pois ja tällöin hahmoni peesaavat lähinnä mukana tapahtumissa. ))
|
|
|
Post by submarine on Oct 23, 2006 11:22:00 GMT 3
((Hmmh, voisi olla vaikkapa Akulan vuoro.))
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Oct 23, 2006 16:11:42 GMT 3
(( anteeksi viive. tilanne on aika 'nopea' niin ettei tule pitkää vuoroa ))
Myttyyn menneen raajan irrotus yrityksensä jälkeen salamurhaaja sukelsi pois suurikokoisen haarniskan ohitse tuon heilauttaessa miekkaansa uuteen iskuun. Tälläkertaa mies suuntasi katanallaan melkoisen voimakkaan piston haarniskan selkäpanssariin tuon taakse päästyään.
|
|
|
Post by submarine on Oct 23, 2006 16:46:57 GMT 3
Lähestulkoon täysin samaan aikaan, kuin isku olisi osunut, sama henkilö onnistui uudelleen keskeyttämään kenties kohtalokkaan iskun. Sillä kun miekka osui -ja tällä kertaa se meni läpi- selkäpanssariin, tärähti haarniska niin, että miekka kiisi uudelleen kohteen ylitse. Tosin sen sijaan, että se olisi heilahtanut hallitsemattomasti sivulle, haarniska keskeytti yhtäkkiä koko iskun niin, että ase yksinkertaisesti pysähtyi ilmaan. Tämän toisella puolella siihen isketty miekka yhtäkkiä pullahti ulos koko selkäpanssarista. Sitten, yllättäen, se vain veti aseen rintaansa vasten, kääntyi ympäri ja asteli takaisin omalle paikalleen, hyökkäämättä enää uudelleen. Ilmeisesti ensimmäinen väärä arvaus ei vielä ollut niin vaarallinen...
Ja sitten tuli taas hiljaista. Portti oli yhä kiinni, laatta paikoillaan, ja arvoitus ratkaisematta.
|
|