|
Post by Cerenia on Oct 18, 2005 11:08:40 GMT 3
Carmen istui järven rannalla ja katsoi auringonlaskua. Hän rakasti ilta-auringon värjäämää, väreissä loistavaa taivasta. Tuuli liikkui hiljaa veden yläpuolella ja heilutti Carmenin pitkiä hiuksia, mutta Carmen ei välittänyt. Hän mietti kuumeisesti mitä tekisi, minne menisi ja mitä matkalla tapahtuisi.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 7, 2006 22:12:57 GMT 3
Järven rantaan oli aina vienyt vain yksi tie. Se ei ollut polku, sitä pitkin ei ehkä kärryillä olisi kuljettu, mutta varsin käydä se oli jalan kulkemiseen. Ja nyt sitä asteli hahmo, joka todellakin kaipasi veden äärelle. Nuoren miehen kasvoilla kimalteli muutama kosteana kiiltävä helmi ja villaisen viitan alta olisi voinut kuvitella höyryn nousevan. Selvästi oli nähtävissä tämän liikkuneen jo jonkin matkaa kuluttavalla vauhdilla sillä nenän alus oli jo vaalentunut ja posket enemmänkin kuin terveesti punertuneet juoksun jäljiltä. Ripeät jalat olivat rauhoittuneet tietoisina pian virkistävän veden suomasta helpotuksesta.
|
|
|
Post by Cerenia on Jan 8, 2006 0:00:37 GMT 3
Carmen katseli edelleen järveä mutta nyt siinä uiskenteli Carmenin aikaansaannoksena tulesta koostuva joutsen. Hetken päästä Carmen nousi ylös. Hän ei jaksanut enään istua siinä. Niinpä hän käveli aivan vedenrajan viereen ja jäi siihen seisomaan. Tuuli heilutti edelleen hänen pitkiä, liloja hiuksiaan.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 8, 2006 0:10:40 GMT 3
"Vihdoin vettä!" Oli ajatus, joka pyöri tumman hiuspehkon alla nuoren miehen viimein saavuttaessa vesirajan. Järvi liplatteli hänen edessään kuin lahjana joltain korkeammalta taholta. Sen kummemmin ympärilleen katselematta paiskasi mies viittansa ja tunikansa yltään ja syöksyi polviaan myöten veteen, laski kämmenensä pinnan alapuolelle, kohotti ne ja ryysti kovaäänisesti. Ihanan raikasta, kylmää, rauhoittavaa! Uudestaan hän joi, ja vielä kerran. Päivän paahde ja raskas liikuntaa vie veronsa voimakkaimmastakin. Nyt auringonlasku oli kuin lupaus levosta ja rauhasta, jonka hän kohta toivottavasti taas yön yli saisi. Nilkoissa alkoi jo tuntua pohjasta noussutta hiekkaa ja veden todellinen lämpötila alkoi hiipiä pohkeita pitkin ylöspäin, melko sävähdyttävänä tietona. Kesäpäivän lämmittämää vesi ei suinkaan ollut, pikemminkin hyisen puoleista. Vielä kerran hän laski kämmenensä veteen, mutta nyt painuivat hartiat mukana ja tumma hiuspaljous upposi veteen. "Hiuuh!" Pääsi vilun kiljahdus ahavoituneilta huulilta ja nuori mies kääntyi vedessä palatakseen kuiville.
|
|
|
Post by Cerenia on Jan 8, 2006 0:21:26 GMT 3
Carmen oli kuullut jonkun tulevan ja lähettänyt tulijoutsenensa katsomaan kuka tai mikä oli tullut. Itse hän vain tuijotti järveä vaaleanliloilla silmillään. Hän mietti missä hänen edellisen matkansa kumppanit nyt olivat ja toivoi keksivänsä pian jotain tekemistä. Nuoren naisen silmät näyttivät surullisilta vaikkei hän ollut surullinen. Hänen olonsa oli pikemminkin hieman haikea, muttei surullinen.
Tulijoutsen ui kohti juuri saapunutta miestä. Mies saattaisi kyllä säikähtää sitä, mutta ei se mitään. Sentään mies ei tietäisi Carmenin olevan noita, vahva tulen ja veden noita.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 8, 2006 0:33:53 GMT 3
Käännyttyään rantaa kohti, alkoi nuorukainen tuntea kehossaan muutakin kuin järven veden kalseuden. Kuin ihoa olisi nipistellyt hänen ottaessa hitaita askeleitaan rantaan. Ei, se ei ollutkaan nipistelyä, kirottua, hänen ihoaan alkoi kuin poltella, ei kovin voimakkaasti, mutta koko hänen selässään tuntui siltä kuin hän olisi liian pitkään nauttinut tulisijan lämmöstä ensin palellutettuaan itsensä purevassa pakkasessa. Taaksepäin vilkaistessaan tummat silmät eivät alkuun nähneet kuin jotain todella kirkasta, joka vääjäämättä eteni häntä kohden, hetkessä silmät tottuivat yht'äkkiseen valoilmiöön pimenevässä yössä, ja hän erotti selvästi jonkinlaisen tulipallon lipuvan häntä kohti. Järkyttynyt karjaisu karkasi miehen huulilta, hän oli liukastua leväisellä kivellä, jolla juuri seisoi, pelasti tasapainonsa, ja syöksyi vesi ympärillään räiskien rantaan. Kokien päässeensä jonkinlaiseen turvaan, oitis kosketettuaan kuivaa maata, jalat kääntyivät ja tumma katse vilkaisi uudelleen omituista uhkaajaansa. "Mitä hemmett...?"
|
|
|
Post by Cerenia on Jan 8, 2006 0:42:31 GMT 3
Kuullessaan miehen kauhistuneen rääkäisyn, Carmen naurahti. Hän päätti järkyttää miestä hiukan lisää, olihan hänellä erikoinen taito muuttua merenneidoksi. Niinpä Carmen asteli veteen, sukelsi, muuttui merenneidoksi ja ui veden alla joutsenen luo. Siten hän nousi pintaan ja kosketti joutsenta, jolloin se katosi. Merenneitonakin Carmenilla oli pitkät tummanlilat hiukset ja vaaleamman lilat silmät. Hänen pyrstönsä oli tummanlila. Carmen katsoi miestä hiljaa mutta mielessään hän naurahti.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 8, 2006 1:02:27 GMT 3
Tulipallo miehen edessä oli kadonnut ja tilalle oli ilmaantunut jotain. Silmäparkojen oli totuteltava taas uudenlaiseen valoon, tällä kertaa kohta nuokahtavan taivaankehrän purppuraiseen kauneuteen. Ja kyllä.. kaiken sen tulen ja kirkkauden tilalla vedessä oli jotain. Kun selvin uhka oli kadonnut ja vedessä näkyvän olennon saattoi tunnistaa ainakin joksikin muuksi kuin verenhimoiseksi lohikäärmeeksi pääsen nuoressa mielessä uteliaisuus ja uhkarohkeus vallalle. Vaikkakin vielä turvallisen välimatkan päästä, kovalta maalta, hän uskalti korottaa ääntään: "Hei! Mitä tämä on? Kuka... Kuka siellä on?" Ääni ehkä hiukan petti puoli välissä huudahdusta, mutta sen hän pisti mielessään lämpötilaerojen syyksi. Hän ei mistään hinnasta suostunut myöntämään itselleen, että olisi todella säikähtänyt jotain. Enintään vain ehkä hiukan menettänyt mielensä tasapainoa. Kurkun selvittelyä ja uusi huuto: "Niin kuka...?"
|
|
|
Post by Cerenia on Jan 8, 2006 1:09:43 GMT 3
Carmen ui lähemmäksi jotta mies näkisi hänet kunnolla. "mitä sinä oikein huudat?" Neito kysyi hiljaa. Hän istahti rantakivelle, jolloin hänen merenneito muotonsa saattoi erottaa kunnolla. Mielessään Carmen naurahti. Kuinka nopeasti mies tajuaisi ettei hän oikeasti ollut merenneito? Carmen katsoi miestä hiljaa. Tuuli heilutti jälleen nuoren naisen pitkiä hiuksia.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 8, 2006 1:15:07 GMT 3
Hämmennys, joka nopeasti peitettiin muak välinpitämättömyyteen. "Luulin vain nähneeni jotain tuolla taivaanrannassa." Käsivarsi teki kaaren joka viittasi näkemättömään kaukaisuuteen. Nyt kun hän saattoi olla varma, ettei tämän omituisen näytöksenaiheuttajasta olisi hälle harmia oli nuoren miehen mieli nopeasti rauhoittunut. Hän suoristiryhtiään ja antoi katseensa nyt laskeutua naisolennon päälaelta hitaasti ja tarkkaan tutkivastipitkin hiukan erikoisen näköistä vartaloa. Jopa pieni virne vilahti kasvoilla, joilta tarkin saattoi yhä havaita salattua hämmennystä. "Te arvon neiti ette varmaankaan sitä havainnut? Omituinen valoilmiö näemmä. Varmaankin virvatulia tai jotain."
|
|
|
Post by Cerenia on Jan 8, 2006 1:20:59 GMT 3
Carmen naurahti. "Tällainenkö?" Hän kysyi napsauttaen samalla sormiaan, jolloin tulinen joutsen ilmestyi hänen viereensä "Se nyt vain on minun pikku luomukseni" Carmen sanoi ja hymyili
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 8, 2006 1:24:16 GMT 3
Aurinko näkyi viimein jättävän taivaan yöksi rauhaan, jotta voisi aamulla aikaisin nousta herättämään maatilojen isäntälinnun huutamaan herätystään maille ja mannuille. Oli meneillään taianomaisin hetki päivästä auringon uudelleensyntymisen ohella, hetki jolloin viimeiset auringonsäteet kultaisivat taivasta ennen sinistä, vielä aavistuksen valoisaa hetkeä. Ohi kiitävän hetken miehen ajatukset ehtivät leijailla toisaalla, huolessa siitä missä hän voisi viettää yönsä. Taivasalla nukkuminen oli aina yhtä epävarmaa. Nyt tässä miltei maagisessa valossa tuli-ilmiöön oli miltei luontevaa suhtautua. "Niin, juuri tuollainen. Onko se teidän, m'lady? Mikähän se mahtaa olla?" Nyt ei äskeisestä jännityksestä ollut häiventäkään jäljellä. Tässä valaistuksessa tummat mantelinmuotoiset silmät näyttivät miltei mustilta, mutteivat vieraan julmilta, kuten useimmat mustasilmäiset olennot jotka tulivat esiin vasta pimeyden laskeuduttua. Ei, tälle nuorelle miehelle hänen luojansa oli veistellyt iki-ilkikurisen perusilmeen. Huulet tahtomattaan aina hiukan kiusoittelevassa hymyssä, vaikka miehen mieli olisikin ollut täysin vakava, ja silmät juuri sen verran hiukan sirrillään, etteivät ne olleet ilkeät, eivätkä selkosen selällään, vaan vain lähinnä kiusoittelevat. Ja nyt kasvoilla oli uteliaisuuden ja tietynlaisen haltioitumisen ilme. "Teillä on mielenkiintoisia lemmikkejä, m'lady."
|
|
|
Post by Cerenia on Jan 8, 2006 1:28:37 GMT 3
"Ei se ole lemmikki vaan taikuuden tuote" Carmen sanoi. Hän napsautti sormiaan ja olikin taas ihmishahmossaan. Hänellä oli yllään musta, pitkä ja naisellinen mekko, jonka helma ylsi maahan asti. Hänen hiuksensa olivat edelleen miltei maahan asti pitkät ja silmät surulliset ja vaaleanlilat. Carmen katsoi joutsenta ja samassa se muuttui nuotioksi.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jan 8, 2006 1:34:59 GMT 3
Nyt päivänkehrä oli todellakin kadonnut taivaankannelta ja pimeä alkoi laskeutua. Suurin jännittyneisyys oli kadonnut ilmassa ja nuori mies tajusi yhä olevansa ilman paitaansa tai liioin viittaansa, pelkät, vielä kahlauksen jäljiltä kosteat, tummat housut jaloissaan. Jos hänen yllään olevaa vaatekappaletta olisi tutkinut hiukan tarkemmin sen olisi voinut tunnistaa kalliilla käsityöläisillä erikseen teetetyiksi ja varsin istuviksi housuiksi joiden puuvillan ja silkin sekoitteinen kangas ei varmastikkaan ollut tarkoitettu uimiseen. Tulen tuoma lämpö veti puoleensa viinin lailla. "Taikuudenko? Niinkö sanotte, m'lady. Vai on sellaistakin vielä olemassa?" Miehen äänikin alkoi tasaantua päivän koitosten, kylmän veden ja järkytyksen jäljiltä omille uomilleen, pehmeäksi kuiskaukseksi, ei kiusoittelevaksi, eikä millään tavalla hurmaavaksi, mutta lämpimäksi ääneksi, juuri sellaiseksi jollaisen soisi parhaalla ystävällä olevan sydänsuruista lohduttaessaan. Sanoja seurasi yskähdys ja tumma katse alkoi haeskella puuttuvia vaatekappaleita. Ajatukset alkoivat karkailla entisestään kuluvasta hetkestä. Koska minkäänlaista uhkaa ei enää ollut hän saattoi kiinnittää huomiota uusiin mieleensä tulvahtaviin huoliin, kuten yöpymiseen. Oliko hän nähnyt taivaanrannassa jonkinlaiset muurit ja linnantornit suunnatessaan juoksuaskeliaan kohti järveä jonka rannassa yhä seisoi. "Saanko?" Hän viittasi tuleen ja lämmitti käsivarsiaan, merkiksi viluisuudestaan. "Näyttää siltä että olen hukannut vaatteeni."
|
|
|
Post by Cerenia on Jan 8, 2006 1:40:06 GMT 3
"Toki saat" Carmen sanoi ja siirsi taialla nuotiota lähemmäs miestä "ja voit kutsua minua ihan Carmeniksi" Hän sanoi virnistäen. "En usko että olet hukannut vaatteitasi sillä minä tiedän missä ne ovat" Carmen sanoi ja nousi kiveltä. Hän asteli hieman eteenpäin miehen ohi ja toi palatessaan nipun vaatteita, jotka olivat lojuneet maassa "olepa hyvä" Carmen sanoi ja istui takaisin kivelle.
|
|