cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 22, 2007 18:48:02 GMT 3
Nainen näytti helpottuneelta, kun rotta alkoi ojentaman pussia - ja järkyttyi kun rotta vetikin sen pois, hermostuneisuuden palatessa välittömästi takaisin. Tuo ei oikein vaikuttanut kiinnittävän huomiota rotan puheisiin, katsoi vain taakseen, tuota vanhusta joka piti huolta hänen lapsestaan. Yksisilmäinen vanhus nyökkäsi, jotain mikä sai kasvonsa osittain peittäneen naisen näyttämään entistä vastahakoisemmalta, kun tämä kääntyi takaisin kohti rottaa. Jotain outoa oli nyt meneillään, eivätkä oudot asiat yleensä tarkoittaneet hyviä asioita. Olisi ihme jos tämäkään tarkoittaisi mitään muuta kuin sitä mitä tällaiset tapahtumat yleensäkin.
"Pyydän, pyydän, älä pakota minua tekemään t-tätä", nainen sanoi ääni väristen. "A-anna vain rahani takaisin, pyydän. Älä tee tätä. Pyydän", nainen suorastaan aneli, toistellen tuota yhtä sanaa. Useat väkijoukon jäsenet näyttivät hieman hermostuneilta. Mitä helvettiä oikein oli meneillään, useimmat ajattelivat. Pari jopa perääntyi hieman, vaikka suurin osa pysytteli lähistöllä. Eihän sitä oikein tiennyt miten asia etenisi tästä. Eihän sitä nyt mitään pahaa voisi sattua, vaikka tuo hieman nainen käyttäytyikin omituisesti? Tuollahan oli lapsi, tavalliset äidit harvemmin olivat mitään mikä pelottaisi mitään. Eiväthän...? "P-p-pyydän, anna rahat vain takaisin", nainen toisti surumielisen oloisena.
|
|
|
Post by submarine on Sept 22, 2007 19:10:15 GMT 3
"Eivät nämä pelkästään sinun rahojasi ole, jos ollenkaan", Kneri vastasi. "Oletko mahtanut edes maksaa, kun kerran olet vielä täällä? Enpä usko, en alkuunkaan. Mahdat olla vain petkuttaja rahan perässä." Knerikin kyllä tiedosti, että kaikki ei ollut aivan kohdallaan. Siinä ei ollut kovinkaan paljoa järkeä, että karski mies laittoi heiveröisen naisen vaatimaan rahapussia, kun jäi itse huolehtimaan lapsesta. Jotain tässä oli, hän oli nähnyt tarpeeksi tietääkseen, ettei tämä nainen ollut normaali. Jokin loitsija tai muu samanlainen. Tai eihän hän sitä tiennyt, mutta siltä se alkoi tuntua.
"Minä en pyydä kuin yhtä neljäsosaa. Se on vain kohtuus", rotta totesi. "Vai oletko sitä mieltä, että parempi palkka auttajallenne on haavoittuminen ja kärsimys? Tai entäpä jos teemmekin niin, että jokainen vuorollaan saa hakea oman osuutensa takaisin, jättäen luonnollisesti pelastajalleen pienen maksun?" Hän viittoi ympärilleen, osoitellen väkijoukkoa. "Vaan ehkäpä tosiaan oletkin varas, joka aikoo itse ottaa pussin ja juosta", Kneri totesi lopuksi, laskeutuen kyyryyn kuin olisi alkanut tutkia jotain maasta löytyvää. Pussia tämä ei ainakaan ollut antamassa aivan heti minnekään.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 22, 2007 22:10:10 GMT 3
((Pistän sen Knerin heittämän kiven johonkin kohtaan))
Taaskin nainen jätti huomioimatta suurimman osan rotan sanoista, lukuunottamatta sitä, että tuo ryökäle oli kieltäytynyt antamasta rahoja. Salaperäisen naisen jo ennestäänkin surkea olemus lysähti täysin. Tuo vaikutti siltä kuin joku olisi suurin piirtein ilmoittanut tuolle, että hänen perheensä olisi surmattu. Vielä viimeisen kerran tuo katsahti vanhaan mieheen, joka piti tuon lasta lähettyvillään. Lapsen ilme alkoi olla huolestunut, ei kukaan lapsi pitänyt siitä, että heidän vanhempansa kärsivät hermoromahduksesta. "P-pidäthän l-l-lapseni t-turvassa?" nainen kysyi vanhalta mieheltä, hieman niiskuttaen. Mies nyökkäsi, ja alkoi johdattaa lasta poispäin, tosin lapsi yritti parhaansa mukaan vastustella. "Miks ääti jää tonne? Miks? Ääti! Ääääätiii!" lapsi kirkui kun tuota vietiin poispäin. Huputettu nainen selvästi itki surkeana, ja heilutti kättään murhemielisesti lapselleen. Tämä rauhoitti lasta hieman, mutta vain hieman.
Lopulta, kun lapsi oli kadonnut vanhuksen mukana väkijoukkoon, nainen kääntyi murheellisena rottaa päin. "Anna anteeksi", nainen sanoi, ja alkoi kohoittaa kättään, "mutta en voi mit-", ja sai rotan heittämästä kivestä kasvoihin, jotain mikä järkytti ennestään hermoraunioita naista ennestään. Isku sai naisen horjahtamaan, ja huppukin valahti kasvoilta pois, paljastaen naisen kasvot kokonaan. Kasvot olivat muuten suurin piirtein virheettömiä -ei sillä tavalla jolla viitataan kauneudessa, nämä kasvot olivat tavallisen ihmisen kasvot enimmäkseen- , sillä tavalla ettei niissä ollut ryppyjä, tai merkkejä siitä että elämä olisi enempiä hankaloittanut naisen tekosia (lukuunottamatta tietenkin rotan heittämän kiven aiheuttamaa haavaa toisessa poskessa), mutta silmänympärykset olivat tummentuneet epätavallisen paljon, kuin tuo ei olisi saanut unta pitkiin aikoihin. Todennäköisesti tuon itkeminen oli vaikuttanut myöskin silmänalusten muotoon, kokoon, ja väriin. Mutta yksi muita huomattavasti tärkeämpi paljastus oli tuon naisen silmät. Silmistä puuttui sellainen tärkeä osa kuin se musta osa keskellä, pupilli. Silmässä ei ollut muuta kuin valkoinen tausta, ja purppuranvärinen iiris. Ikävää katsottavaa, ja rotta oli ainoa joka näki sen juuri nyt. Kuten senkin, että tuo nosti kätensä, ja tuntui osoittavan sillä rottaa päin, ja vielä entistä enemmän epärohkaisevammasti, käsi hehkui hieman purppuraista. Jotain minkä väkijoukko näki, ja johon väkijoukko reagoi kuten kunnon väkijoukko aina reagoi kaikkeen karmaisevaan: panikoimalla.
Rotta saattoi tuntea jonkin tarttuvan hänen jalkaansa. Tarkempi havainnointi osoittaisi, että tarttuja oli vielä hetki sitten kuolleena ollut rosvojen rahastonpitäjä. Tai oikeastaan, näytti tuo edelleen olevan kuolleena, ruumis vain oli näköjään päättänyt unohtaa sen tosiseikan, ja katsoi hieman purppuraa hehkuvilla silmillä rottaa, melkoisen vihaisen näköisenä. Ote oli sangen kova, ja rotan epäonneksi epäkuollut näytti ottavan maasta kiven, ja yrittävän lyödä tuota. Ottaen huomioon että tuon ei-enää kuolleen otekin oli luonnottoman vahva, olisi lyönti samaa luokkaa todennäköisesti myös.
Nainen oli romahtanut polvilleen itkemään, pidellen käsiään naamansa edessä. Kädet hohtivat edelleen purppuraa. Jos jollekulle tilanteesta tietämättömälle olisi kerrottu karmaisevan kuolonmaagin olevan hermoromahtanut, surullinen nainen, olisi kertomuksen kuullut nauranut, ja kovaa. Eiväthän hirviöt olleet inhimmillisiä, ehei. Se oli täysin typerä ajatus. Mutta silti, tässä oli nekromantikko, joka ilmiselvästi ei tehnyt tätä omasta tahdostaan. "O-o-olen p-p-pahoillani", nainen sopersi itkunsa seasta.
Muualtakin väkijoukosta alkoi kuulumaan pelokasta kirkumista, kuolleet eivät ilmeisesti pysyneet rauhassa sielläkään.
****''
Garel oli ollut muiden mukana vanhan soturin luona, kun tuo kuuli järkyttyneen huudon toisaalta. Mitä? Hetkeksi kiinnittäen huomion muualle, huijari katseli ympärilleen. Väkijoukko näytti panikoivan tuolla hieman ryöväreiden ryöväyspisteen jälkeen, mutta miksi? Tähän ex-demoninmetsästäjä sai valitettavasti sangen nopeasti vastauksen. Se hänen aiemmin tappamansa varsijousimies näköjään oli unohtanut olevansa kuollut. Ymmärrettävästi tämä aiheutti paniikkia. "Helvetin, helvetin helvetti", Garel kiroili, ja kaivoi pistoolinsa esiin. Tämä oli todella huono juttu, Garel ajatteli ja ampui epäkuollutta päähän, toivoen että kyseessä oli sen lajin zombi, joka ei selviä ilman aivojaan. Yhtä huumaava pamausta, ja ikävän näköistä veren präiskähdystä myöhemmin, epäkuollut oli yhä pystyssä, ja laahusti kohti vanhaa soturia ja huijaria, vaikka tuolla oli otsassaan sangen iso reikä.
"Voi paska", Garel totesi lyhyesti, ja ytimekkäästi.
|
|
|
Post by submarine on Sept 22, 2007 22:54:14 GMT 3
Knerin ajatukset kulkivat miehen kanssa hyvin samansuuntaisesti, mikä ei oikeastaan ollut suurikaan ihme. Ote hänen jalkansa ympärillä oli luja, lujempi kuin hän olisi kyennyt vääntämään mitenkään irti. Polkeminenkaan ei auttanut, raato roikkui lujassa. Mutta vaikka epäkuollut itsessään ei olisikaan ollut niin kauhistuttava, toi se muistoja, jotka kyllä olivat. Hän pieksi ja polki ruumista raivoa lähentelevässä paniikissa, vaikkei siitä juuri hyötyä ollutkaan. Hän ehti vain juuri ja juuri väistää tämän iskua, tai ainakin saada päänsä pois tieltä. Kivi osui olkaan, saaden rotan ähkäisemään kivusta.
Toisaalla soturi, joka jo eräiden vaunujen perään avuliaasti oli kannettu, päästi melkoisen kiroustulvan nähdessään, mitä ympärillä tapahtui. Kun mies äkkiä vetäisi esille oudon aseen ja räjäyttikin pään ensimmäiseltä, tuijotti tämä toista hetken hämmentyneenä, mutta nyökkäsi vain sitten. Mitä ilmeisimmin tämä oli joskus taisteluntäyttämän elämänsä aikana nähnyt vastaavia. Mutta ei kuollut siihen pysähtynyt, laahusti yhä vain eteenpäin. Mies kirosi uudelleen. "En sitten taidakaan päästä aivan vielä lepäämään", veteraani tokaisi, kurottaen sivultaan talikkoa, jonka joku siihen oli paniikissa viskannut. Sitä sauvanaan käyttäen hän kampesi itsensä vaivalloisesti ylös, ähkien koko ajan. Raato oli jo lähestulkoon päässyt vanhanlaiseen soturiin kiinni, kun tämä ärjäisi ja survaisi aseensa läpi sen vatsasta. Vahinkoa pisto ei ehkä tehnyt, mutta näin hän sai pidettyä tämän ulottumattomissa. Liike oli vähällä tiputtaa haavoittunen polvensa varaan, mutta hammasta purren tämä alkoi survoa ruumista kauemmas, painaen sen maata vasten. "Kirves, tuokaa joku kirves! Pää ja kädet irti!" tämä karjaisi, pyyhkäisten ohimoltaan valuvaa verta pois silmiensä edestä. Taas näytti soturi päättäneen ruveta sankariksi jostakin velvollisuudentunnosta, ja myöskin itsepuolustukseksi, ja jälleen tämä sai huomata, että oli ottanut liian suuren palan. Jos joku ei auttaisi, syötäisiin tämä kaiketi elävältä. "Ammu niiltä jalkoja hajalle, celdorilainen!" tämä huusi toiselle, viittoen ympärilleen kun potki huitovia käsiä pois kintuistaan. Se näytti jotenkin surkuhupaisalta.
Knerillä ei mennyt yhtä hyvin, kuin taisteluun tottuneella soturilla, ei alkuunkaan. Vaikkei elävällä kuolleella järkeä tai nopeutta ollutkaan, niin se korvattiin voimalla. Välistä raato kiskoi rottaa jalasta, onnistuen lähestulkoon kaatamaan tämän, välistä iski kivellä, murjoen häntä ympäri ruumista. Hän ei uskonut, että saattaisi kauaa tällaista kestää. Äkkiä muutama pyöreä metallinpala tuntui huomattavasti vähemmän arvokkaalta. "Ota rahasi!" hän parkaisi, välttäen vain vaivoin epäkuolleen hampaat, ja viskasi rahapussin naista kohti. Jos tämä ei lopettaisi tätä, niin olihan ainakin pieni mahdollisuus, että hän oli onnistunut huonosta asennostaan huolimatta - tai sen ansiosta - ottamaan tältä tajun pois.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 23, 2007 18:42:50 GMT 3
Vaikka epäkuolleet olikin nostatettu magian keinoin, näytti siltä ettei niitä kontrolloitu ollenkaan. Ne tuntuivat järjettömästi vain käyvän lähimmän elossa olevan ihmisen kimppuun, välittämättä muusta. Nämä eivät tosin olleet kovin typeriä epäkuolleita, nämä osasivat käyttää aseita, jos saivat sellaisen käsiinsä. Parilla näistä olikin samoja aseita kuin joita nuo olivat kantaneet vielä eläessään, nyt käyttäen niitä uhkailun sijaan ihmisten tappamiseen. Tosin nuo eivät oikein osanneet itseään puollustaa, vaikka hyödynsivätkin erilaisia esineitä. Vaarallisempia kuin perus-zombit kuitenkin.
Huijarikin oli huomannut tämän järjen häivän jonka kuolleet osoittivat omaavan. Tosin yhdellä epäkuolleista ei ollut kovin suuria älykkyyden merkkejä, nimittäin sillä, jonka päähän Garel oli tehnyt ylimääräisen tuuletusaukon. Ilmeisesti aivoilla oli kuitenkin jotain merkitystä noille kirotuille olennoille, ex-demoninmetsästäjä mietti, vanhan koulutuksen palaillessa mieleen. Epäkuolleet olivat yksi kaikkein vaarallisimmista vastustajista, jos nämä olivat älykkäitä. Kirottua, Garel ajatteli hätäisesti ladatessaan pistooliaan, kun vanha soturi oli käyttämässä maatalouden työvälineitä uusilla ja innovatiivisilla tavoilla. Garel hieman hätkähti toisen viitatessa häneen celdorilaisena, mutta ymmärsi että olihan se ihan loogista että joku tuntisi celdorilaisen sellaisen nähdessään. Harvinaisen usein vain ihmiset eivät tunnistaneet edes demoninmetsästäjiä, jotain mikä oli huijarista hieman hämäävää. Luulisi sitä nyt että porukka, joka aika avoimesti tekee kaikenmaailman örmöttien elämän hankalaksi (ja aika usein muidenkin) kaikenlaisten kivojen pikku vimpstaakkeleiden avulla, olisi hieman paremmin tunnettu. No, ei voi ymmärtää, Garel ajatteli, ottaessaan sihdin aiemmin ampumaansa zombiin, tällä kertaa kohtaan mistä käsi liittyi olkapäähän. "Toivottavasti tämä toimii", Garel mutisi, toivoen ettei ammus kovin paljoa menisi harhaan. Vaikka huijarin pistooli olikin melko järeä, ei se ollut tarpeeksi järeä, että olisi voinut vain ottaa vastustajan suurinpiirtein tähtäimeen ja painaa liipaisinta. Luoditkin tuppasivat aina välillä ajautumaan hieman harhaan, ruutiaseet vähän vaihtelivat tarkkuudessa, ja Garelilla oli sieltä huonommasta päästä tarkkuudessa. Nyt laukaus tosin osui maaliinsa. Laukaus kaikui, ja talikko-mahainen zombi huomasi että sen vasen käsi ei ollut enää kunnolla kiinnitettynä olkapäähän, ainakaan luusta. Lihakset vielä pitelivät kättä paikallaan, mutta ei tarvittaisi paljoa yritystä saamaan se irti, kun luu ei enää ollut esteenä. Muutenkin käsi vaikutti nyt heiluvan vähemmän kohti vanhaa soturia kuin aikaisemmin.
Garel toisti ampumisprosessin toisellekin kädelle, ja otuksen polville. Kaikkineen tuo vei ehkä minuutin ajan, mutta sen jälkeen otus alkoi olla jo melko vaaraton. Jalat eivät enää hirviöllä kantaneet, eivätkä kädet toimineet enää sen vertaa tuolla että se olisi aiheuttanut mitään oikeaa uhkaa. Mutta tämä oli vienyt aikaa aika runsaasti, ja Garelin kallisarvoiset luodit vähenivät uhkaavaa vauhtia. "Meidän täytyy löytää se joka nostatti nämä pirun möröt!" Garel huusi vanhalle soturille, ja vastausta odottamatta lähti etsimään panikoivasta väkijoukosta syypäätä tähän kaaokseen. Otti tuo maasta miekankin, arvellen että siitä voisi nyt olla enemmän hyötyä kuin pistoolista. Pistooli oli liian hidas näitä otuksia vastaan.
Garel huomasi melko nopeasti yhden suuren ongelman: hän ei tarkalleen ottaen tiennyt mistä etsiä. Olihan se kirkaisu kuulunut ensimmäiseksi sieltä jostain, mutta huijari ei enää oikein muistanut mistä.
*****'
Rotan jalasta kiinni pitelevä epäkuollut oli alkanut kyllästyä kiven käyttöön, ja oli alkanut käyttää toista kättään yrityksessä kaataa rotta maahan, ja tehdä ties mitä sen jälkeen. Ei se ainakaan aikonut Knerille antaa leivoksia, se on varmaa. Jos tuon elävänä käyttämä ase ei olisi lennähtänyt käden ulottumattomiin ennen tuon kuolemaa, olisi rotta ollut varmasti mennyttä. Jotain onnea ryökäleellä siis sentään oli.
Kuolleet nostattanut salaperäinen nainen ei ilmeisesti huomanutkaan rahapussia joka osui tuohon, ainakaan päätellen siitä että peräti sikiöasentoon vaipunut nainen vain jatkoi nyyhkyttämistä. Aina välistä oli kuultavissa mitä tuo sopersi nyyhkytyksen seasta: "M-m-miksi en k-k-kuunnellut T-tinaa, vaan j-jäin s-s-siihen h-helvetin kaupunkiin...", oli se lause mitä tuo toisti kaikkein useimmiten, eri variaatioina, ja tuo näytti olevan suurinpiirtein shokissa järkytyksestä, ja surusta. Kaoottinen tilanne ei selvästikään ollut edes sen aloittajan hallussa, joten olisi epäselvää miten kaikki päättyisi.
****
Jossakin väkijoukon seassa vanha mies raahasi mukanaan salaperäisen naisen lasta, lapsen protestoidessa koko ajan. Mies ei näyttänyt kovin paljoa välittävän tästä, vaan vain tyrkki panikoivia ihmisiä pois tieltään, yrityksessä päästä pois joukon seasta. Tämä oli aikamoisen hankalaa, ja yksisilmäinen valkoparta kiroilikin ääneen jotain ihmisten typeryydestä. Tämä kiroilu yltyi suunnattomasti, kun yksi panikoiva mies törmäsi lapseen ja vanhukseen, kaataen vanhuksen. Tässä hötäkässä lapsi pääsi livahtamaan, ja luonnollisesti lähti juoksemaan väkijoukon läpi kohti äitiään. Tämä tuskin ihan heti pääsisi perille, joka suuntaan juoksentelevan väkijoukon takia.
Kaatunut vanhus nousi ylös hyvin synkän näköisenä, potkaisten maahan kaatunutta panikoijaa ennen kuin kääntyi katsomaan minne lapsi oli mennyt. Tuota ei näkynyt missään, mikä sai aikaan uuden kiroustulvan. Vanhaksi mieheksi tuo oli kyllä aika paha suustaan. "Helvetin helvetti, pitikös pennun juosta pakoon?" tuo totesi ääneen. Mies oli jo lähtemässä perään, kun pysähtyi hetkeksi miettimään. Tämä oli oikeastaan jotain mikä saattoi hyödyttää tässä pikku kokeessa. Naiselta oli puuttunut, no, motiivia, tähän. Ehkäpä lapsi voisi auttaa tässä asiassa, tuo tuumi, katsellen panikoivaa väkijoukkoa ainoalla jäänsinisellä silmällään.
|
|
|
Post by submarine on Sept 23, 2007 20:10:29 GMT 3
Soturi piteli jääräpäisesti huitovaa ruumista aloillaan, kun toinen ampui tältä raajoja. Vasta, kun se oli käytännössä liikuntakyvytön, painoi hän jalan sitä vasten ja veti aseensa irti. Ilman sitä mies tuskin olisikaan pysynyt pystyssä, hänen tuskansa olivat kovat, tottumattomampi olisi tuskin pysynyt pystyssä edes tuin. Mutta veteraani näytti päättäneen, että kivut olivat pienempi paha, kuin joutua elävältä syödyksi. "Ala mennä, tulen kun ehdin", vanhahko soturi huusi toiselle vastaukseksi, vaikkei siihen ollutkaan suurempaa tarvetta, tämä kun oli jo menossa. Miehen itsensä kulku oli huomattavasti hitaampaa, sillä hän joutui tukemaan joka askelta talikollaan. Äkkiä eteen ilmestyi ruumis, nähtävästi se ensimmäinen, jolta hän oli iskenyt kallon sisään. Runnellut kasvot rumensivat tätä - mutteivät valtavasti. Veteraani otti mahdollisimman tukevan asennon ja humautti tätä jalkoihin, kaataen kömpelön raadon. Liike sai hänetkin hoipertelemaan, mutta mies pääsi silti kuolleen ohi, ennen kuin se oli ehtinyt jaloilleen. Vanhassa ja taisteluja nähneessä kallossa alkoi hiljalleen herätä raivo. Vielä se oli vain olematon piste jossakin, mutta kasvoi nopeasti, hautasi alleen kipua ja kylmäpäisyyttä. Tässä tilanteessa se tuntui jopa tervetulleelta.
Kneri tiesi vaistomaisella varmuudella, että maahan kaatuminen olisi loppu. Mikäli raatoi saisi hänet maahan, pystyisi se myös käyttämään painoaan pitääkseen hänet siinä. Oli pakko saada se irti jalasta, keinolla millä hyvänsä. Mutta se vain ei helpolla onnistunutkaan. Välistä rotta iski epäkuollutta nyrkillä naamaan, saaden korkeintaan rystysensä kipeiksi. Äkkiä raato onnistui kuin onnistuikin tarraamaan toisellakin kädellään kiinni Kneriin kaikista vastusteluista huolimatta. Sormet kiertyivät teräksisinä kaulan ympärille, saaden hänet haukkomaan henkeään. Ote jalasta hellitti, mutta se oli pieni lohtu, kun toinenkin käsi tarrasi kaulaan. Nyt rotan jalat eivät edes yltäneet maahan, hän saattoi vain sätkiä hyödyttömästi paikoillaan, koettaen turhaan riuhtaa käsiä irti - se korkeintaan antoi aavistuksen lisäaikaa. Rusentava ote tuntui siltä, että voisi murtaa häneltä niskat. Hengenvedoista oli turha haaveillakaan. Knerillä ei ollut mitään käsitystä siitä, millä oikein selvitä tilanteestaan, korkeintaan saattoi toivoa jotakin äkkipelastusta. Vaikka oikeastaan paniikki esti niin järkevän ajattelun.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 24, 2007 19:25:15 GMT 3
"Eek", Garel totesi väistäessään epäkuolleen hujautusta miekalla. Oli onni ettei ryöväreitä ollut kuollut kuitenkaan niin isoa kasaa, muuten voisi tilanne olla vielä tukalampi. Näistä raahustavista otuksista ei ollut niin paljoa vaaraa, kun määrä oli suhteellisen pieni. Mutta silti, olet kuollut oli se sitten yksi epäkuollut tai monta epäkuollutta jotka huitovat sinua miekalla, kivillä, ruumiinosillaan ja kaikella muulla käteen sattuvalla. Huijari onnekseen pääsi livahtamaan pois tämän kyseisen elävän ruumiin ulottuvilta, ja jopa törkkäämään maasta aiemmin poimitulla miekalla tuota olentoa, mutta eipä sillä paljoa vaikutusta ollut. Tämä ei tosin ex-demoninmetsästäjää haitannut läheskään niin paljoa, oma nahka oli nyt tärkeämpi, ja nekromantikon löytäminen.
Olkapää taktiikkaa, ja 'minulla-on-miekka-väistäkää'-taktiikkaa käyttämällä Garel onnistui pääsemään suurinpiirtein paikalle, ja näki rotan jonka kimppuun epäkuollut oli käynyt, ja oli saamassa vieläpä ylilyönti aseman. Ja niin, näkihän huijari myöskin maassa sikiöasennossa makaavan naisen, mutta oletti tuon olevan vain joku paniikkiin joutunut pakolainen, eikä kiinnittänyt tuohon enempää huomiota. Tuota voisi väittää kohtuu isoksi virheeksi, kun huijari juoksi naisen ohi auttamaan rottaa, mikäli naisen keskittyminen ei olisi täysin masentuneisuudessa. Huijarilta ei oikein luonnistunut miekan taidokas käyttäminen, tai edes tehokas, mutta eipä sitä paljoa tarvittukkaan kun kyseessä oli maassa makaava epäkuollut, joka yritti kuristaa rottaa. Garel iski usean kerran zombia, aina vain lujemmalla voimalla tuon käsiin ja kaulaan, lopulta onnistuen katkaisemaan toisen epäkuolleen käsistä, rotan kaulaa kuristavan käden nimittäin. Nyt rotta ei enää ollut ihan niin tukalassa asemassa kuin äsken, vaikka tilanne oli edelleen vaarallinen, koska epäkuollut alkoi nyt yrittämään saada otetta rotan kurkusta toisella kädellään.
"Helvetti kuole jo... uudestaan!" Garel huusi iskiessään otusta yhä uudelleen ja uudelleen, yrittäen saada irroitettua raajoja olennolta. Touhu oli hieman hidasta, johtuen huijarin kyvyttömyydestä miekankäytön saralta. Olipas sitä paljon apua niistä kaikista koulutusrääkeistä nuoruudessa, Garel ajatteli ärtyneenä ja hikisenä. Ei tuo ikinä ollut mikään kovin taitava ollut missään muissa aseissa, kuin tuliaseissa ja pienissä ja ketterissä teräaseissa, kuten puukko jota tuo kantoi aina mukanaan. Puukosta ei nyt valittettavasti olisi paljoakaan apua.
*********
Maassa makaava, itkevä nainen ei ollut kunnolla edes noteerannut ohi juossutta huijaria, kuten ei oikeastaan mitään muutakaan. Paniikinhuudot ja muut suodattuivat pelkäksi taustahälyksi tuolle, vain lisää surkeutta. Tai siis, oli niin kauan, kunnes tuo kuuli sarjan huutoja, epäselviä ison melumäärän takia, mutta kukapa äiti ei tunnistaisi oman lapsensa ääntä. "Ääti! Äääätiii! Missä sää oot?!" lapsi huusi jostain, jotain mikä sai naisen napsahtamaan lähes katatonisesta tilastaan. Kyllä tuo oli edelleen surumielinen, mutta hermoromahdus tungettiin mielen taka-alalle, huolen lapsesta tullessa tilalle. "K-kulta?" tuo yritti huutaa, ääni tosin ei ihan kantanut kunnolla. Ennen kuin tuo nainen kuuli vastausta, tuo kuuli huudon joka käänsi masentuneisuuden siihen toiseen ääripäähän, siihen huomattavasti vaarallisempaan. Raivoon. "Hei! Tuo on se nekromantikon pentu!" joku huusi, jotain mikä aiheutti ketjureaktion. "Hei, niin onkin!" "Napatkaa se!" huusi joku, käyttäen sitä erehtymätöntä järjetöntä logiikkaa, johon väkijoukot tuppasivat sortumaan. Ne jotka olivat nähneet naisen olevan syypää, ja olivat juosseet karkuun, nyt halusivat välttää virheen toistamista, ja käydä lapsen kimppuun, ehkäpä peläten että lapsi olisi jonkin sorttinen kaamea olento. Tämä ei ollut tietenkään totta, mutta kerropa se panikoivalle väkijoukolle, joka yrittää tehdä mitä vain selvitäkseen hengissä. Kovin monelle ei myöskään tullut mieleen, että vaikka nekromantikko olikin näyttänyt hermorauniolta, niin tuskin se oikein pitäisi siitä, että hänen pojalleen uhkaisi käydä jotain. Joskus ihmiset osasivat olla kyllä todella typeriä.
"Ääätiiii! Aata!" poika kirkui jostain väkijoukon keskeltä, saaden tuon surumielisen naisen viimeisenkin kyyneleen katoamaan surun muuttuessa raivoksi. Pystyyn noussut nainen vaikutti nyt täysin erilaiselta kuin vielä hetki sitten, entinen surunmurtama ja kaiken kaikkiaan harmittoman näköinen nainen vaikutti nyt vähän samalta kuin joku painajaisista. Silmät jotka olivat kirjaimellisesti alkaneet hehkua sitä samaa epäluonnollista ja karmaisevaa purppuraa jota kädetkin olivat hehkuneet, ja raivoon vääntynyt ilme olivat ne huomattavimmat vaikutukset naisen mielialan muutoksesta. Oli tosin muitakin, tosin oli hieman epävarmaa olivatko ne vain asioita joihin ei aiemmin ollut kiinnitänyt huomiota syystä tai toisesta, naisen kynnet jotka näyttivät olevan huomattavasti pidemmät, terävämmät ja mustemmat kuin olisi voinut olettaa olivat yksi merkki tästä. Osa naisen irvistyksessä näkyvistä hampaista oli myös terävyysasteikolla luokkaa hieman liian terävä. Raivoissaan oleva nainen lähti juoksemaan väkijoukon läpi kohti aiemmin kuultuja huutoja, saaden helposti tien aukeamaan itselleen. Harvempi haluaa jäädä sangen karmaisevalta näyttävän, ja äärimmäisen vihaisen kuolonmaagin tielle.
Garel, ehkäpä onnekseen, ei huomannut selkänsä takana tapahtuvia asioita, mutta sen hän kyllä huomasi kun zombi päätti ettei rottaa tarvisikaan muuttaa kuolleeksi. Epäkuollut lopetti yritykset ottaa uutta kurkkuotetta, tönäisi kädellään rotan pois tieltä, ja nousi pystyyn, ja lähti juoksemaan kohti väkijoukkoa erittäin epä-zombimaisesti. "Mitä per-" Garel aloitti, kun elävä kuollut kaatoi hänet juostessaan väkijoukkoon. Muutkin vielä pystyssä olevat epäkuolleet olivat lopettaneet sattumanvaraisen hyökkäilyn, ja vaikuttivat olevan kontrolloituja, koska kaikki olivat alkaneet suunnistaa yhteen suuntaan, ja huomattavasti nopeammin liikkuen kuin nuo olivat liikkuneet ollessaan vain sattumanvaraisia immeisiä kiusaavia otuksia. Toki nuo nytkin aiheuttivat ongelmia kenelle tahansa joka ei ymmärtänyt väistää, mutta ne vain pikemminkin ryntäsivät näiden hidasteiden yli, eikä mitään varsinaista vihamielisyyttä näkynyt näissä.
"Mitä helvettiä?" Garel kysyi ääneen, katsoessaan sitä kuinka epäkuolleet olivat alkaneet käyttäytyä tyystin eri tavalla. Tämä ei voinut tarkoittaa hyvää huijari ajatteli, ehkäpä hieman virheellisesti, mutta eihän tuo voinut tietää mikä oli saanut aikaan epäkuolleiden käytöksen muutoksen. Tosin, voisihan sitä katsoa siitäkin näkökulmasta, että nyt joku tulisi varmasti kärsimään, mikä ei ollut varmaa vielä äsken, mutta ne jotka kärsisivät sentään ansaitsisivat sen.
********
Vanha mies katseli tapahtumaketjua tyytyväisenä varjoista. Tarvitsi vain pistää pikkukivi vierimään, ja koko vuori seurasi perässä... Nyt vain pitäisi seurata miten koe etenisi. Ainakin lapsen vaara oli saanut aikaan sen, että nainen oli ottanut voimansa kontrolliin. Hyvä Karl, ehkäpä se mielipuolen suunnitelma ei ollutkaan niin typerä kuin se ensi alkuun tuntui olevan, vanha mies tuumi tapahtumia seuraillessaan.
|
|
|
Post by submarine on Sept 24, 2007 20:49:01 GMT 3
Soturi alkoi todellakin tuntea raivonsa kasvavan. Se ei ollut hänelle vierasta, mutta edellisestä kerrasta oli jo aikaa. Tietenkin hän hermostui taistelussa ja käytti sitä hyväkseen, kuten kuka tahansa, mutta tämä oli eri asia, voimakkaampaa, kaiken hukuttavaa, silkkaa punasävyistä raivoa vailla loppua. Silloin kaikki muu unohtui, ainoastaan sekopäinen tappamisen tahto jäi. Mies olisi voinut hillitä sitä, rauhoittaa itseään ja jatkaa näin, mutta tällä hetkellä se tuntui oikeastaan hyvältä vaihtoehdolta. Ei hän kauaa näin voisi jatkaa, väittipä sitä kuinka paljon tahansa. Tuska oli kova ja vammat vakavat. Mutta kun raivo otti vallan, kipu unohtui.
Tielle sattui uusi ruumis. Se ei ollut suoranaisesti käymässä veteraanin kimppuun hätyytti jotakin epäonnista. Mutta se oli yksi ja sama. Karjaisu, kova ja vain vaivoin inhimillinen, purkautui soturin kurkusta tämän unohtaessa tuskansa ja rynnätessä raadon kimppuun. Vuosikymmenten harjoituksen koulimat kädet survaisivat talikkoa kuin tyhjää alhaalta ulos, työntäen aseen epäkuolleen selästä läpi ja nostaen sen kokonaan irti maasta. Eläimellisestä huohottaen hän paiskasi ruumiin maahan, rynnäten päälle. Nyrkinisku toisensa perään satoi jo kerran kuolleeseen, tehden tämän kasvoista tunnistuskyvyttömät. Ajattelematta edes asiaa mies tarrasi toiseen käteen, vääntäen sitä koko painollaan. Ensin yksi räsähdys, sitten toinen. Toinen käsi koki saman kohtalon. Raato sai osakseen vielä monta iskua, niin kivillä kuin paljailla nyrkeilläkin, muuttuen pelkäksi hyödyttömäksi torsoksi Raivoaan huutaen soturi ryntäsi eteenpäin, jättäen runnellun epäkuolleen sätkimään maahan, etsien seuraavaa. Ihmisiin ei sentään tartuttu, sillä kalmojen ja elävien välillä oli huomattava ero, jopa raivohullulle.
Kneri alkoi uskoa, että oli tullut matkansa päähän. Voima tuntui alkavan loppua raajoista, näkökin sumeni, keuhkot huusivat turhaan ilmaa. Hän oli jo lopettaa turhan pyristelynsä, kun yhtäkkiä tuntui nykäisy, ja äkkiä ilma kulki taas. Rotta ei edes yrittänyt heti löytää syytä siihen, veti vain ilmaa. Kun näkö jälleen toimi, tajusi hän, että oli tullut jo tuntemansa miehen pelastamaksi. Tämä oli iskenyt raadolta koko käden irti, jättäen vain toisen pitelemään. Ponnistaen kaikin voimin hän väänsi, käänsi ja raastoi, kunnes onnistui kun onnistuikin repäisemään itsensä irti kuolleen otteesta. Jalat eivät kantaneet kovinkaan hyvin, mutta siitäkin huolimatta hän hoiperteli kauemmas, jättäen miehen huitomaan kalmoa.
Knerillä oli ollut hyvin alkutekijöissään oleva suunnitelma sahata maahan käpertyneeltä naiselta puukolla kurkku poikki, jo aivan tämän helvetin lopettamiseksi, mutta kun tämä nousikin pystyyn raivoissaan, päätti rotta, että tämä sai riittää. Hän tarttui huomiotta jääneeseen rahapussiin, sulloi sen säkkiinsä niin lujaa, kuin pikaiselta yritykseltään kykeni, ja lähti juoksemaan. Sillä ei ollut väliä, minne oli matka, mutta ainakin se oli toiseen suuntaan, kuin tuo pirun nainen. Hän ei aikonut pysähtyä aivan heti, ei ainakaan ennen kuin ei jaksaisi enää juosta.
((Hmmh... Kneri poistuu paikalta, jälleen yhtä järkytystä rikkaampana.))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 25, 2007 18:46:18 GMT 3
((Oletko vetämässä piankin vanhan soturisikin pois pelistä?))
Huijari oli joutunut ongelmalliseen tilanteeseen: lähteäkö rotan antaman esimerkin mukaan helvettiin tuolta, vai jäädäkö seuraamaan tilannetta. Garelin luontainen uteliaisuus teki pakoonjuoksemisen todella vaikeaksi, ja lopulta tuo päätti että ehkäpä sitä voisi jäädä tarkkailemaan miten kaikki päättyisi, hyvässä tai pahassa. Toivottavasti vain hänelle itselleen ei kävisi kehnosti. Siinä tapauksessa jos tilanne palaisi siihen, että kaikki yrittävät tehdä hänestä uusinta stressileluaan, hän juoksisi pakoon. Eikä kääntyisi katsomaan ennen kuin kirkuminen olisi kadonnut jonnekin kauas taakse. Mieluiten parinkymmenen mailin päähän. Ja parin meren taakse.
Joka tapauksessa, tuo yleensä sangen opportunistinen, ja ehkäpä pikkuriikkisen kieroontuneen moraalikäsityksen omaava mies lähti katsomaan mitä helvettiä oikein tapahtuisi. Tuo myös tajusi, että jos hän haluaisi tietää mitä tapahtuisi, niin pitäisi mennä kovimman kiljumisen suuntaan. Hieman huokaisten Garel alkoi jo useaan kertaan tutuksi tulleen olkapää-metodin liikkumisessa väkijoukon läpi. Se toimi kuten aina, ja ex-demoninmetsästäjä näki hetkellisesti mitä vanha mies oli tekemässä, väkijoukossa olevan sopivan aukon ansiosta. Hieman tuo värähti kuullessaan, ja nähdessään mitä vanhus teki eläville kuolleille, mutta sentään ne olivat nimenomaan jo ruumiita... joista ison osan vanhus oli tappanut lähestulkoon samalla metodilla. Välillä Garel oli kyllä todella hämmentävän epälooginen.
Myöskin jotain muuta tuli pian Garelin näkyviin, ja oletettavasti vanha soturikin huomaisi tuon melko pian. Neljä miestä piteli pelosta kirkuvaa lasta, ja yhdellä oli puukko esillä. Näiden aikeet tuskin olivat mitään kaikkein parhaimpia, eikä huijari olisi osoittanut noiden järjettömälle aikeelle sympatiaa vaikka olisikin tiennyt heidän perustelunsa, vaikka olisi saattanut ymmärtää logiikan sen takana. Mutta Garel ei tiennyt, ja tilanne sai aikaan syvää vihaa tuossa hieman normaalia vähemmän empaattisessa celdorilaisessa. Mikäli salaperäinen kuolleet nostattanut nainen ei olisi ehtinyt paikalle ennen ex-demoninmetsästäjää, olisi tuo todennäköisesti tappanut nelikon.
Mutta nekromaagista puhuen... Nainen tosiaan oli saavuttanut joukon joka oli päättänyt tehdä kyseenalaisen tekosensa. "Näpit..." nainen aloitti, hehkun hänen käsissään muuttuessa tiiviimmäksi. "...irti..." neljä miestä kääntyivät katsomaan naista, ja yrittivät alkaa paeta kauhuissaan. "...LAPSESTANI!" nainen huusi, ja päästi jonkinlaisen loitsun ilmoille. Sanoja ei loitsun laukomiseen käytetty, käsissä näkynyt hehku vain siirtyi voimalla kahteen naista lähimpänä olevaan pakenijaan. Nämä kaksi yrittivät jatkaa pakoaan, mutta eivät siinä onnistuneet, koska heidän ruumiinsa olivat alkaneet kuihtua. He kirjaimellisesti vanhenivat elävältä, muuttuen hitaasti aikuisista miehistä käppyräisiksi vanhuksiksi, ja siitä edelleen luurangoiksi, ja lopulta pelkäksi tomuksi. Loitsun ulottumattomiin päässeet kaksi muuta tumpeloa saivat lisäpontta juoksuunsa tovereidensa kohtalosta, mutta turhaan. Muutama naisen epäkuolleesta kavalkaadista sai nuo kiinni. Tuskanhuudot ja kuolinhuudot olivat hirvittävää kuunneltavaa, mutta salaperäinen nainen kuunteli niitä julman tyytyväinen hymy kasvoillaan, pidellen lastaan kädellään turvassa.
"Ääti! Ääti!" naisen poika huusi iloisesti, saaden hermostuttavan näköisen kuolonmaagin napsahtamaan takaisin siihen tilaan missä tuo oli ollut ennen kolikkojupakasta alkanutta välikohtausta. Nyt tuo ei enää näyttänyt helvetistä nousseelta pirulaiselta, vaan lapsestaan huolehtivalta äidiltä. "Olet kunnossa..." nainen sanoi, laskeutuen polvilleen halatakseen lastaan. Epäkuolleet asettuivat suojaavaan ryhmittymään noiden kahden ympärille, estäen ketään pääsemästä lähelle. Vaara kuitenkin alkoi näyttää olevan ohi, ellei sitten jotain tapahtuisi.
*******
Garel oli seurannut koko välikohtausta turvallisen välimatkan päästä, ja päätti että pysyisikin turvallisen välimatkan päässä. Missäs se vanha soturi nyt olikaan...
|
|
|
Post by submarine on Sept 25, 2007 21:17:37 GMT 3
((Nääh, se pysyy vielä ainakin jonkin aikaa, enemmän tai vähemmän ehjänä.))
Soturi hakkasi vielä toisenkin epäkuolleen samalla tavalla murskaksi, ennen kuin alkoi tajuta, että jotain oli tapahtumassa. Tämä seisoi vaiti paikoillaan, äristen kuin vihainen koira. Vielä oli tapettavaa, vielä liikkui vastustajia, mutta jokin pieni järjen ääni pään perällä kertoi, että se ei ollut nyt millään tavalla hyvä aikomus. Hän halusi tappaa, repiä jokaisen vastustelijan riekaleiksi. Mutta ei, nyt piti hylätä raivo, piti ajatella. Vaivalloisesti veteraani tunsi vihansa pahimman terän katkeavan. Ja se toi takaisin tuskan, nyt vielä paljon entistä voimakkaamman. Urahtaen hän kaatui maahan, kykenemättä ottamaan edes kunnolla vastaan. Nekin haavat, jotka jo olivat tyrehtyneet, vuosivat nyt uudelleen, vammat olivat pahentuneet rajuista liikkeistä. Hän pysyi tajuissaan, muttei enää yksinkertaisesti kestänyt liikkua.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 26, 2007 18:33:49 GMT 3
Väkijoukko oli alkanut pikkuhiljaa rauhoittua, epäkuolleiden lopetettua sattumanvaraisen terrorisointinsa. Nyt tosin nuo olivat vielä hermostuttavempia kuin aiemmin, kun nuo seisoivat äidin ja hänen lapsensa ympärillä kuin jonkinlainen kammottava vartiokaarti. Hiljainen kauhu on usein paljon pahempaa kuin jokin joka käy kimppuusi öristen jotain. Kuka tahansa joka on joutunut useampiin kammottaviin tilanteisiin tietää tämän, ja tämänkaltaisia ajatuksia oli Garelillakin, kun tuo kulki pelokkaan, mutta rauhoittuneen väkijoukon läpi, joka tarkkaili turvallisen välimatkan päästä naista, lasta ja eritoten kalmoja.
Rotta oli varmaankin häipynyt koko paikalta, huijari mietti etsiskellessään tuttuja kasvoja väkijoukosta. Ei kovin yllättävää, Garel olisi tehnyt saman tempun jos olisi joutunut zombin kuristusotteeseen. Todennäköisesti ainakin. Hieman tuo huokaisi helpoituksesta nähdessään vanhuksen olevan vielä elossa. Olisipahan edes jotain tuttua tämän väkijoukon keskellä, joka todennäköisesti lähtisi juoksemaan karkuun, jos tuo nainen zombien vartioimana sattuisi vaikkapa yskähtämään. Ex-demoninmetsästäjä arveli, että naisesta ei enää olisi vaaraa, ellei sitten joku sattuisi hyppimään tuon nenille. Siinä tapauksessa tilanne voisi muuttua hyvin huonoksi, hyvin nopeasti. Kukaan tuskin olisi kuitenkaan tarpeeksi sekopäinen tehdäkseen sitä.
Pian tuo pääsi vanhan soturin luokse, ja havaitsi että tuon kunto ei oikein ollut sitä parhainta. Valtava määrä haavoja joka toisella oli ei ollut mitään mukavaa katsottavaa, mutta entinen demoninmetsästäjä huomasi ettei yksikään varsinaisesti ollut kuolettava haava. Vakavia nuo haavat toki olisivat, ja voisivat aiheuttaa vakavia ongelmia, jos niitä ei hoidettaisi pian, mutta kuolemanvaaraa ei ainakaan ihan heti noista tulisi.
"Hei, täällä tarvitaan apua!" Garel huusi, ja kumartui toisen puoleen. "Pystytkö puhumaan?" huijari kysyi, ja alkoi kaivamaan takkinsa kätköistä jotain. Hänellä oli takkinsa kätköissä hätävarana aina hieman jonkinlaisia sidetarpeita kaiken varalta, tosin ne eivät läheskään riittäisi vanhuksen haavojen peitoksi. Auttaisivat kuitenkin.
****'
Tapahtumista erillään, salaperäinen yksisilmäinen mies tarkkaili asioita. Kohta olisi kokeen aika loppua, muttei vielä. Odotellaan vielä hieman, tuo mietti itsekseen.
|
|
|
Post by submarine on Sept 26, 2007 18:56:07 GMT 3
Soturi makasi maassa, turhautuneena kykemättömyydestään tehdä mitään. Mutta vaikka kestikin paljon kipua ja tuskaa, oli hänenkin myönnettävä kohdanneensa rajansa. Liika oli yksinkertaisesti liikaa, ja nyt hänen sietokykynsä oli ylittynyt. Lisäksi uuvutti, hän ei ollut enää nuori, ja oli juuri joutunut taistelemaan rajusti. Toisaalta kaikki näytti tällä hetkellä olevan rauhoittumassa muutenkin. Raadot olivat lopettaneet, kerääntyneet naisen ja tämän lapsen ympärille, eikä ketään uhattu. Oli kai siis yhdentekevää, kykenikö hän pysymään pystyssä vaiko ei.
"Eipä minulta kieltä leikattu", veteraani vastasi vaivalloisesti tämän tiedustellessa hänen puhekyvystään. "Mutta muuta on senkin edestä. Taisi mennä kylkiluitakin", hän jatkoi, osoittaen sitten vaivalloisesti sinne, mihin hänen reppunsa oli jäänyt. "Tuohan tuo tuolta, niin saadaan minuunkin vielä hieman eloa. Jos vaikka tarvittaisiin vielä."
|
|
|
Post by CutKiire on Sept 26, 2007 19:24:57 GMT 3
"Selvä. Koeta kestää", Garel sanoi toiselle, ja lähti hakemaan reppua. Jostakin syystä väkijoukko ei ollut enää niin innokas auttamaan haavoittunutta kuin se oli ollut aiemmin. Koita nyt ymmärtää tämmöisiä tunareita, Garel ajatteli hieman kärtyneenä, kulkiessaan tuon lammaslauman lävitse. Tosin, voisi kai sen niinkin ajatella, että viimeaikaiset tapahtumat olivat saaneet näistä hieman... no, toivonsa menettäneitä. Palanut kylä, ryöväreitä, epäkuolleita... Vähemmästäkinhän sitä menee apaattiseksi pessimistiksi.
Kohta Garel palasi repun kanssa, ja laski sen vanhuksen viereen, jonka jälkeen hän aukaisi repun. "Mitä täältä pitäisi löytyä?"
|
|
|
Post by submarine on Sept 27, 2007 19:22:06 GMT 3
"Annahan tänne, en minä vielä ole täysin lopussa", soturi totesi, kääntäen repun ponnettomasti itsensä puoleen. Oli hänessä tosiaan vielä niin paljon eloa, ettei tarvitsisi joutua sentään passatuksi. Sitä paitsi kyseessä olivat hänen tavaransa. Ensin käteen sattui - luonnollisesti, olihan sillä kokoa - aavistuksen ruostunut ja miestä kolhuissaan lähentelevä rengaspanssari. Siitä olisi ollut tietenkin enemmän hyötyä äsken hänen yllään, mutta turha käydä jälkiviisaaksi. Eikähän hän olisi sitä ehtinyt alkaa laittamaankaan, ei ainakaan herättämättä huomiota. Lopulta, jostakin panssaripaidan alta, löytyi hänen etsimänsäkin. Vanhus veti esiin kämmenelleen mahtuvan, puisen rasian. Huolella tehtyä sokkaa lukuunottamatta se näytti täysin arvottomalta.
"On niillä melkoisia rehuja idässä", mies totesi vääntäessään vaivalloisesti rasian kannen auki. Sisältä paljastui vajaa viisi haaleanpunaista, pitkulaista lehteä. "Tai mistä minä tiedän, ovatko idästä vai eivät, mutta niin kauppias sanoi", tämä vielä lisäsi epäselvästi, sylkäisten suunsa puhtaaksi verestä ennen kuin otti yhden lehdistä ja työnsi sen suuhunsa. Hetkeen ei tuntunut miltään, kitkerän kasvin pureskelu ei ollut erityisen miellyttävää eikä ainakaan millään tavalla outoa. Mutta yllättävän nopeasti se kuitenkin vaikutti. Muutamassa minuuttissa kivut vain yhtäkkiä katosivat - tai tarkemmin sanoen koko ruumis meni turraksi. Mies makasi vielä hetken, ennen kuin nousi. "Vievät unetuksenkin. Jälkeenpäin vain tuntuu siltä, kuin olisi juonut monta päivää vahvoja ja herännyt pirunmoiseen mekastukseen", soturi sanoi. Kipu oli vielä olemassa, mutta nyt se oli kuin muurin takana, takomassa turhaan turtuneita hermoja. "Ei tätä kauaa kestä, mutta pääsempähän sentään itse kävelemään kärryille."
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 29, 2007 17:39:53 GMT 3
Garel ojensi repun olkiaan kohauttaen. Ei tuo ollut aikonut muuta kuin auttaa, mutta ei sitten. Hiljaa tuo seurasi toista, välittämättä kommentoida sen enempää. Hieman tuon uteliaisuus nousi, toisen ottaessa esiin pienen laatikonsa. Huijari arveli lehtien olevan jotain itämaista perua, ja vanhan soturin kommentti vahvisti tuon arvauksen todeksi.
"Sieltä päin tuntuu usein tulevan juuri tämmöistä tavaraa", Garel sanoi nyökäten. Olipa tuo joskus käyttänyt sellaisia arveluja hyväkseen, myydessään ihan tuikitavallisia lehtiä itämaisina ja arvokkaina. Todellisuudessa nämä olivat olleet vain jotain lehtiä, mitä oli tarttunut matkaan niinä aikoina kun huijari ja Hexalia olivat paenneet demoninmetsästäjiä. Tosin, jotkut niistä lehdistä olivat oikeasti olleet arvokkaita, mutta eihän hän sitä ollut silloin tajunnut. Se on aina harmillista, kun luulee huijaavansa toista, kun asia onkin päinvastoin. Tosin, yleensä Hexalia närkästyi kun paljastui, että heitä huijattiin, josta seurasi yleensä melko nopea lehden takaisin hankkiminen. Tosin hyvin usein lehti paloi prosesissa...
"Selvä, vielä kun löydettäisiin sellaiset", Garel vastasi toisen kommenttiin, ja alkoi etsimään kärryjä katseellaan. Ohimennen vilkaisi salaperäisen naisen suuntaan, joka ei ollut lähtenyt minnekään vieläkään. Huijarin selkäpiitä värisytti huomattavasti enemmän naisen rauhallisuus, kun oli nähnyt mihin tuo kykeni. "Ja toivottavasti äkkiä", Garel lisäsi aiempaan kommenttiinsa hieman hermostuneena.
|
|