|
Post by submarine on Sept 13, 2007 19:20:33 GMT 3
Kneri ei ollut varma, milloin oli havahtunut harhakuvistaan, mutta aurinko oli jo nousemassa hiljalleen. Kumpikin muista leirissä olleista oli vielä hengissä, joten ainakaan kaikki yöllä nähty ei ollut todellista. Hänen kanssaan paennut nukkui vielä, mutta soturi oli jo valveilla. Tämä ajoi kaljua päätään partaveitsellä, halusi ilmeisesti pitääkin sen sellaisena. Terä kulki yhä uudelleen tarkasti ihoa vasten, naarmuttaen nahkaa ja kaiketi myös poistaen kaikki ylös yrittävätkin hiukset. Rotta ei nähnyt toimenpiteessä juurikaan järkeä, mutta kiinnostui kyllä veitsestä, jota mies käytti. Se näytti melkoisen terävältä, oli varmasti maksanutkin jonkin verran. Mahtaisiko tämä huomata, mikäli se katoaisi? Myymään tämä ei varmaankaan alkaisi, kalu oli ilmeisen hyvin tehty, eikä hänellä juuri rahaa ollutkaan. Täytyisi ehdottomasti etsiä aika, jona tämä ei olisi reppunsa luona.
Kuumekin tuntui kaikonneen, tai ainakin höllänneen otettaan. Tuntemus oli kyllä vieläkin olemassa, muttei enää yhtä rajulla tavalla. Se oli melkoinen helpotus. Toinenkin mies heräili pikkuhiljaa. Tämän nimi oli Garel, kuten oli itse sen huolimattomasti rotalle kertonut viime yönä. Soturi vastasikin tervehdykseen aamupuuhiensa lomasta, Kneri korkeintaan yskäisi muutamaan kertaan. "Eipä ole taikoihin luottamista", hän totesi jonkin ajan kuluttua, vilkaisten kylään. Yhä vain tuli paloi siellä, vaikka nyt jo paljon pienempänä. Mutta savua kohosi sitäkin enemmän. Tuhot olivat varmasti valtaisat.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 14, 2007 17:14:51 GMT 3
Garel huomasi lieväksi järkytyksekseen - jota tosin ei muille näytetty -, että oli ollut viimeinen noista kolmesta joka oli noussut ylös. Hän päätti syyttää alkoholia siitä, ettei ollut onnistunut heräämään aiemmin. Ei hän yleensä herännyt viimeisenä, eniten johtuen ehkäpä siitä että unentarve oli aika vähäistä. Sentään mitään krapulaa ei ollut, Garel mietti itsekseen. Sentään jotain positiivista tässä myöhään nukkumisessa oli ollut, vaikkei se nyt kovin 'myöhäistä' ollutkaan...
"Onpas perhanan sitkeä tuli", Garel totesi katsahtaessaan kylään päin, sen kummemmin tunteilematta tulen vahingoista. Hieman tuota ihmetytti nyt pää hieman selvempänä, että minkä ihmeen takia tuollaisessa melko pienessä tuppukylässä oli ollut peräti kaksi maagikkoa. Magia tuntui kärsivän inflaatiosta, huijari mietti hieman huvittuneena. 'Joka niemeen, notkoon, ja saarelmaan rakennan ma velhon tornin'. Ehkäpä olisi aika joskus tehdä huijaus joka oli kohdistettu maagikoihin? Taikuuden käyttäjien valtava määrä nykyään kyllä takaisi sen, että kaikki eivät ole sitä fiksuinta mahdollista porukkaa. Tätäpä pitäisikin miettiä...
Enempiä puhelematta Garel alkoi valmistautua matkalle lähtöön. Ruoka-tilanne oli tuon kohdalla hieman heikko, joten huijarille olisi tärkeää päästä seuraavaan kylään mahdollisimman pian. Plus tietenkin se, että sieltä saisi matka-tarvikkeita muutenkin, ja todennäköisesti tilaisuuden kutsua Hexalia paikalle. Vaikka huijari ei nyt varsinaisesti luottanutkaan siihen, että demonitar ei aiheuttaisi ihan helvetisti ongelmia, niin mieluummin se, kuin että 'luotettavat' matkakumppanit päättäisivät tunkea veitsen Garelin selkään.
|
|
|
Post by submarine on Sept 14, 2007 17:52:49 GMT 3
"Sitä se taikuus teettää, joka pirun liekkikin palaa yön yli", Kneri totesi happamasti, painottaen kantaansa muutamalla yskäisyllä. Taas yksi hyvä esimerkki siitä, miten epäluonnollista ja typerää taikuus oli. Aina jokainen velho mahtaili sillä, kuinka pystyi väläyttelemään valoja tai leiskauttelemaan lieskoja, ja sitten sitä paloikin jo noin tai sokaisi itsensä lopullisesti. Rotta oli päättänyt pyhästi olla kajoamattakaan mihinkään maagiseen. Tai no, olihan hänellä omat toimensa niiden kanssa, mutta silloinkin vain mahdollisimman paksun hanskan tai ainakin rätin läpi. Ja silloinkin vain mahdollisimman lyhyen aikaa. Mutta mitään sellaista hän ei tulisi silti käyttämään, ei koskaan.
Aamusta, nukuttuaan yönsä, soturi tuntui olevan huomattavasti vaitonaisempaa sorttia kuin iltasella. Liekö kyseessä olleen jokin väsymyksen aiheuttama reaktio tai sitten vain jokin tuulenmuutos, mutta nyt tuo vain nyökkäsi tuimana sanoille, kun lopetteli toimitustaan. Kun pää oli varmasti kalju, ja jokseenkin naarmuilla, siisti tämä veitsen rättiä vasten, sylkäisi sitä kerran, pyyhkäisi vielä uudelleen ja työnsi pois. Kneri seurasi sitä silmä kovana. Reppuunsa tämä sen työnsi. Se oli pienessä harmahtavassa pussissa, jossa oli nahkanyöri. Piti pitää mielessä. Ainakin juuri nyt sitä olisi turha edes haaveilla ottavansa, mies kun nosti vasaransa olalleen ja alkoi toisen esimerkkiä seuraten lähteä.
Haluamatta jäädä jälkeen Knerikin tarttui säkkiinsä, muisti vammansa ja vaihtoi kättä. Oli rasittavampaa kuljettaa kantamusta vain yhdellä kädellä, mutta ei hänellä oikein ollut vaihtoehtoakaan. Kumpaakaan matkakumppaniaan hän ei ainakaan päästäisi siihen kiinni. "Tiellä tulee varmaan olemaan muitakin", rotta pohti, osittain itsekseen kiirehtiessään kahden muun perään. Ainakin osa niistä, joilta viime yönä oli mennyt talo, koettaisivat varmaankin hankkiutua pienempiin kyliin. Monella oli varmasti sukua lähitienoilla. Vaikka eihän pelkkä väki häntä haitannut, vaan mahdolliset varkaat.
|
|
|
Post by CutKiire on Sept 15, 2007 14:37:42 GMT 3
Garelin valmistelut olivat aikamoisen vähäiset, kun eihän tuolla ryökäleellä ollut matka-tarvikkeita, kun kyseiset tavarat olivat jääneet kylään. Ja melkoisella varmuudella ne olivat palaneet myös, huijari tuumi hieman ärtyneenä. No, eipähän sille voinut enää mitään, tuo ajatteli lähtiessään kävelemään kohti tietä. "Epäilemättä. Tuskin kovin moni haluaa jäädä tuommoiseen paikkaan pitemmäksi aikaa", Garel vastasi rotan kommenttiin. Päinvastoin kuin rotta, huijari piti väkijoukkoja hyvänä asiana. Olisi melko helppoa sulautua joukkoon, ja näin voisi välttää enimmän osan epämukavasta huomiosta. Jo kauan sitten oli ex-demoninmetsästäjä oppinut että väkijoukko oli paras paikka piiloutua, ei vähiten sen takia että kovin usein eivät Garelin perässä juoksijat halunneet vahingoittaa viattomia ihmisiä. Toki oli niitä poikkeuksiakin ollut, mutta onneksi ne olivat olleet juuri niitä: poikkeuksia. Varkaitakaan Garel ei paljoa pelännyt, sitä kun oli itse opetellut tuon taidon jo kauan sitten, niin sitä tunnisti useimmiten varkaus-yritykset ennen kuin oli liian myöhäistä. Tai ainakin niin aikaisin että varas ei kerkeäisi pakoon. Kaiken varalta huijari kuitenkin siirsi Hexalian kutsukiven mahdollisimman huomaamattomasti takkinsa sisätaskuihin, näyttäen niin kuin tuo olisi vain ottanut piipun takin sisältä, kun kädet olivat taskuissa jo valmiiksi. Ei tuo halunnut sitä että joku idiootti varas vahingossa kutsuisi paikalle demonittaren. Ja todennäköisesti hermostuttaisi ryökäleen, Hexalia voisi luulla jonkun vanginneen Garelin tai jotain, ja tämä aiheuttaisi todennäköisesti helvetilliset liekit, osa kakkosen kylän liekkejä pakenijoille. ((Garel on vaihtanut sikarit piippuihin ))
|
|
|
Post by submarine on Sept 15, 2007 15:24:30 GMT 3
Melko nopeasti tielle päästyään kolmikko saikin nähdä muutamia poislähtijöitä. Aina välistä tietä pitkin laahusti joku, välittämättä ilmeisesti pitää kiirettä. Lähes jokaisen kasvoilla oli musertunut, epäuskoinen ja toivoton ilme, lähes jokaikinen oli nokinen ja likainen. Kneri oli nähnyt samanlaista toisinaan, ihmiset olivat menettäneet kotinsa, omaisuutensa ja kenties perheensäkin. Oikeaa väenpaljoutta ei ollut, mutta muutamat kulkivat kuitenkin ryhmänä, kenties pyrkien hakemaan turvaa toisistaan. Toiset taas pysyttelivät erossa, eivät halunneet nähdä ketään. Eipä näille mitään voinut sanoakaan, turhaa kaikki sellainen.
"Seuraavina päivinä tulee lähikylissä olemaan rauhatonta", rotta totesi sivuhuomautuksena miehelle. Vaikka suurin osa näyttikin olevan pelkkää kohtalon päähänpotkimaa väkeä ilman montaakaan oljenkortta, johon tarttua, oli joukossa myös muutamia, jotka näyttivät olevan valmiita iskemään puukolla ensimmäistä, joka tulisi lähellekään. Samalla Kneri kuitenkin pohti josko tästä tulisi hyvä tilaisuus ansaita hieman ylimääräistä. Joukossa oli varmasti monia, joilla oli jotakin ruumiillistakin vaivaa. Ohimennen hän pani myös merkille, että vanha soturi heidän seurassaan näytti itsekin hyvin tuimalta, suorastaan raivostuneelta. Tämän rystyset pullistelivat, kun sormet puristuivat yhä tiukempaan nyrkkiin, leukaperät erottuivat paremmin hampaiden puristuessa toisiaan vasten. Rotta ei aikonut sanoa tälle yhtikäs mitään, pitää mahdollisimman hyvin etäisyyttäkin.
Oli kuljettu jonkin matkaa, kun yhtäkkiä Kneriin kävi kiinni joku. Aluksi muualle tuijotellut rotta luuli joutuneensa ryöväyksen uhriksi, mutta kun säpsähti katsomaan, näkikin parkuvan lapsen. Tämä oli tarrautunut kiinni hänen likaisiin kaapuihinsa kuin hukkuva laudanpalaan. Tämän nokiset, parkumisesta turvonneet kasvot ulisivat säälittävästi, vailla mitään mieltä. Kneri arvaili tämän olevan jokin orpo, kenties vain lähtenyt neuvottomana seuraamaan muita, tietämättä mitä tehdä. Mutta rottaa se ei liikuttanut, hänellä ei ollut rahaa tai tukea tälle. Vastaamatta mitään hän koetti sysätä tämän irti itsestään, mutta lapsi roikkui lujassa. Hän koetti uudelleen, voimakkaammin, mutta tämän ulina vain kasvoi siitä. Olipa se sitten kuumeen aiheuttama arvion puute tai väsymys, ei rotta yksinkertaisesti jaksanut alkaa moiseen. Ähkäisten saastaiselle lapselle hän kohotti varoittavasti kipeämmän kätensä, kiertäen luisevat sormensa nyrkiksi. Sen olisi pitänyt riittää, mutta ei, keskenkasvuinen ei edes tuntunut huomaavan. Nyt Kneri hermostui todella, ja humautti tätä päähän - muttei koskaan saanut iskuaan perille. Suuri, lujasorminen käsi oli kiertynyt hänen ranteensa ympärille. Kyseessä oli heidän seurassaan kulkeva soturi. Vasta nyt rotta tajusi, miten paljon voimaa tämän sormissa oli. Teräksinen ote vain tiukkeni tiukkenemistaan, samalla kun hän tuijotti hämmentyneenä vihan täyttämiin kasvoihin. "Lapsia et lyö", mies ärisi silkkaa raivoa tihkuvalla äänellä, saaden rottaan tarrautuneen irroittamaan otteensa. Kneri tunsi, kuinka luu alkoi vääntyä otteessa, kuinka sormet aukenivat halumattaankin nyrkistä. Nopeasti kipu kävi sietämättömäksi, hän päästi säkkinsä putoamaan maahan ja tarrasi toisella kädellään rautaisiin sormiin, yrittäen saada ne irti. Mutta turhaan, yksikään ei edes hievahtanut. Kneri oli varma, että ranne katkeaisi, eikä voinut muuta, kuin kiemurrella tuskaisesti paikoillaan. Muutama kulkija pysähtyi seuraamaan tapahtumaa. Juuri, kun odotti kuulevansa luun rusahduksen, tunsikin rotta otteen hellittävän. Henkäisten syvään hän tarttui itse ranteeseensa. Soturi vain sysäsi hänet syrjään, astellen pojan luokse. "Alahan tulla, täällä liikkaa saastaa", tämä totesi rauhallisesti, laskien kätensä tämän olalle, saman käden joka oli äsken ollut vähällä rikkoa luita. Nyt se ei edes puristanut. Ja niin mies lähti tuimin kasvoin ohjaamaan sanatonta poikaa eteenpäin, sylkäisten vieläpä Kneriä. Rotalla meni melkoinen tovi, ennen kuin hämmennys ja järkytys tapahtunutta kohtaan häipyivät. Tietämättä, mitä olisi voinut edes tehdä, tämä lähti varovasti seuraamaan, tuijottaen nyt miehen arpista takaraivoa melkoisesti vähemmän kärkkäänä veitsen perään.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 15, 2007 16:07:21 GMT 3
Väkijoukko joka oli tien päällä oli huomattavasti surkeammassa kunnossa kuin Garel oli odottanut, jotain mikä masensi tuota jonkin verran, ja sai päättämään ettei kannattaisi muistuttaa pakolaisia liekeistä piipun savulla, joten hän tunki tämän takaisin takkinsa sisätaskuun. Kai hänen olisi pitänyt tajuta että monen elämä oli tuhoutunut liekeissä, mutta ei hän vain ollut osannut ajatella asiaa tältä näkökulmalta. Ehkä syy miksei tuo huijari ollut tajunnut tavallisten ihmisten surkeutta, oli se, että haarniskoitu pirulainen oli saanut ajatukset liekin vahingoista pois. Toki, liekki oli helvetillinen, mutta pysäyttämätön haarniskoitu hirviö joskus saattaa olla vaikuttavampi, varsinkin kuin liekit eivät vielä tuossa vaiheessa olleet saaneet aikaan merkittävämpää vahinkoa. Pitkällä tähtäimellä liekit olivat olleet se pahempi vaiva. Eihän tämä ollut ainoa kerta kun Garel oli nähnyt pakolaisia, demoninmetsästäjänä niitä oli saanut nähdä ihan liikaakin välillä, mutta aika pysäyttävää se kuitenkin oli. Monelta taisi olla toivo loppunut, jotain mitä huijari piti aika kamalana. Toivo oli se yksi asia joka hänen mielestään olisi pitänyt olla ikuista. Ehkäpä se toivo taas nousisi, kunhan nämä kärsineet ihmiset pääsisivät turvaan toiseen kylään, mutta sitä ennen nämä olivat tässä surkeuden tilassa.
Garel pisti merkille soturin kireyden. Tuo suhtautui pikemminkin raivolla kuin surulla kaikkiin näihin pakolaisiin, ja näytti olevan valmis pamauttamaan jotakuta turpaan. Tämä kertoi myös Garelille yhden tärkeän tiedonpalasen, vanhuksella oli vielä jonkin verran idealismia jäljellä jos kaikki tämä sai tuon vihaiseksi. Kaiken nähnyt ja kokenut olisi ehkä katsonut vähän murheellisesti, mutta suoranainen raivo ei ollut yleistä kokeneempien seurassa, ellei järkyttävä tapahtuma ollut erityisen brutaali. Nyt ei oikein voinut väittää että kyseessä oli sellainen tapahtuma, sillä vaikka tämä oli surullinen, epäilemättä kuolonuhrit olivat jääneet silti kohtuullisen vähiin. Liekit eivät varsinaisesti olleet levinneet hiljaa ja huomaamatta, eivätkä niihin johtaneet tapahtumatkaan niitä kaikkein hiljaisimpia olleet.
Huijari ei joutunut onnekseen varkaiden ahdistelemaksi, koska aika harva oli tuolla liikkeellä epärehellisin aikein. Pari epämääräisempää hiipparia Garel huomasi, mutta kukaan ei ollut kovin lähellä kolmikkoa, onneksi. Sen sijaan rotta ja vanhus näyttivät ottavan yhteen, eikä tämä todennäköisesti luvannut hyvää. Sentään oli epätodennäköistä että vanha soturi iskisi aseellaan rotan maahan, mutta muuten voisikin mennä tilanne huonoksi hyvin, hyvin nopeasti. Rotan luonne oli rodulleen tyypillisen inhottava, ei tosin niin megalomaaninen kuin se jonka kanssa Garel oli jutellut ehkä siinä vuosi sitten. Vai oliko siitä vähemmän aikaa? Aika kului niin joutuisasti välillä...
"Helvetin helvetti", Garel mutisi itsekseen kävellessään tuon kolmikon kolmantena jäsenenä, toivoen ettei rotan ja miehen konflikti vielä kasvaisi.
|
|
|
Post by submarine on Sept 15, 2007 19:11:15 GMT 3
Knerin käsi oli nyt kahta kipeämpi, sekä runnottu että ammuttu. Koko äskeinen tapaus oli niin hämmentävä, ettei hän tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Ei ainakaan kostaa, soturi tekisi hänestä selvää nopeammin, kuin hän ehtisi yskäistä. Vasara kalloon ja se siitä. Hän päätti olla kaltoinkohtelematta ketään muutakaan apua vinkuvaa, tiedä vaikka mies haluaisi suojella näitäkin. Poikaa tämä ainakin varjeli nyt huolella, antaen vihaisia katseita jokaiselle hiemankaan lähemmäs ilmestyvälle. Ota siitäkin nyt selvää. Rotta päätti antaa asian olla ja säästää ranteitaan.
Aurinko kohosi hiljalleen matkan edetessä, välillä väkeä oli enemmän ja välillä taas vähemmän. Muutamia vankkureitakin nähtiin. Eräs herätti huomiota, koska siellä istuva nainen itki ja huusi, vaikka ohjaava mies koettikin saada tätä vaikenemaan, poni kuulemma pelästyisi. Sylissään tämä puristi liikkumatonta nyyttiä, jonka merkitys oli monelle itsestäänselvä. Kolme muuta lasta tuijottivat neuvottomina joukkoa paikoiltaan. Mutta tämä ei kuitenkaan ollut syy siihen, että edessä oltiin pysähdytty. Tosiaan, hieman edempänä oli jonkinlainen tiesulku, jonka eteen kaikki sinne asti ehtineet olivat kerääntyneet - tai kaikki ne, joilla ei ollut varaa. Kneri näki, kuinka rojun päällä seisovilla oli aseita käsissään, niin miekkoja ja keihäitä kuin jousia ja varsijousiakin. Nämä osoittelivat väkeä niillä ja karjuivat. "Se on maksu jokaiselta, joka haluaa ohi!" yksi huusi, huitoen vanhanpuoleisella kalvallaan väen päiden yllä. Muutama joukosta keräsi yksi kerrallaan rahaa niiltä, jotka alistuivat vaatimuksiin. Vain niitä, joilla ei selvästi ollut mitään annettavaa, ainoastaan mustuneet vaatteet yllään, päästettiin läpi maksamatta. Selviä varkaita, vieläpä suuremmalla joukolla. Kneri pohti, että nämä olivat nähneet viimeöisen palon ja käyneet toimeen hetimiten, sulun tekemiseen oli mennyt varmasti pitkä hetki. Mutta se oli kyllä älykästä, ainakaan palaneen kylän puolelta ei kukaan lakia vahtiva ehtisi tienvartioon. Menisi pitkään, ennen kuin kukaan saisi tätä selville, ja silloin ryövärit olisivat jo melkoisen rahamäärän kanssa muualla.
Soturi ei näyttänyt olevan samaa mieltä älykkyydestä. Mies oli jättänyt pojan paikoilleen, tarrannut vasaraansa kaksin käsin ja kulki nyt ihmisjoukon halki, aikeet selvinä kuin vesi. Rotta totesi itsekseen, että ainakin tästä päästäisiin eroon.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 15, 2007 19:39:37 GMT 3
Rotta ja vanhus näköjään jättivät riitelyn sikseen, Garelin helpotukseksi. Se tästä olisi vielä puuttunut, että nuo kaksi olisivat alkaneet tapella, jotain mikä olisi melkoisella varmuudella aiheuttanut isoja ongelmia jo niiden aiempien ongelmien lisäksi. Huijari arveli että rotta olisi hävinnyt konfliktin, jos kiistakumppanukset olisivat alkaneet taistella, enimmäkseen sen takia, että rotta vaikutti melkoisen heiveröiseltä.
Kun tiellä tuli vastaan tuo ryöväri-joukkio, Garel voihkaisi ääneen. Tämä ei tietäisi hyvää. Huijari tajusi mokomien juonen välittömästi, ja tiesi ettei hänellä ollut kovin montaa keinoa estää rahojen menetystä, tai ainakaan sellaisia joihin ei kuulunut Hexalia. Yksi keino olisi kulkea metsän kautta, mutta siitä voisi seurata lisää hankaluuksia, varsinkin jos ryövärit huomaisivat yrityksen. Kirotut maantierosvot. Ja tietenkin nämä ilmestyvät silloin kun paikalla ei ole ketään joka voisi estää näitä. Huijari olisi jopa ollut tyytyväinen demoninmetsästäjiin, mutta tuo tiesi varsin hyvin, että niitä ei ollut aivan näillä seuduilla. Enimmäkseen tämä tieto perustui siihen, että näitä ei näkynyt taistelussa sitä haarniskoitua tappajaa vastaan, jotain mikä olisi takuulla kiinnittänyt fanaattisten tappajien huomion. Ehkäpä bluffi toimisi...? Garel mietti. Jo yksikin rosvo joka olisi kuullut demoninmetsästäjistä tuossa joukossa saisi todennäköisesti koko joukon pelkäämään, mikäli huijari onnistuisi bluffissaan. Oli tuo pari kertaa maantierosvot saanut luulemaan häntä demoninmetsästäjäksi aseistuksensa takia, mutta tällä alueella kyseisen tempun toimiminen olisi kyseenalaista. Rosvot eivät välttämättä liikuskelleet kovin laajoilla alueilla, mikä aiheuttaa sen, että muualla päin vaikuttavat tahot voivat olla tuntemattomia. Eli ehkäpä bluffia ei kannattaisikaan yrittää ainakaan tuolla tavalla. Ehkäpä ampua varoituslaukaus, ja väittää sitä magiaksi, ja että sen voisi toistaa useasti?
Tämä pohdinta keskeytyi, kun Garel huomasi vanhan soturin lähteneen vihaisena kohti ryöväreitä. Voi hitto, huijari ajatteli itsekseen, ja hetken mietinnän jälkeen, veti tuliaseensa esiin. Mikäli näyttäisi että soturilla olisi toivoakaan, voisi Garel avustaa ampumalla ryöväreitä, etäältä tosin. Sehän se paras taktiikka oli, varsinkin kun aseen lataaminen kestää aina siinä kymmenisen sekunnin ajan. Garel siirtyi paikkaan josta oli avoin tulilinja ryöväreihin päin, vaikka kyseisen paikan etsimisessä kestikin hieman aikaa. Nyt pitäisi vain katsoa miten välikohtaus etenisi.
|
|
|
Post by submarine on Sept 15, 2007 20:20:03 GMT 3
Kun soturi pääsi sulun eteen, pysähtyi tämä vasaransa kanssa, silmät omia vihan tuliaan poltellen. Tällä näytti olevan vaikeuksia estää itseään syöksymästä suin päin kiinni ja iskemästä lähimmän ryövärin aivoja pitkin tietä. Joukkoa johtanut ei ollut tästä hiukkaakaan mielissään, mutta tästä kuvastui myös kunnioitusta ja pelkoa arpista veteraania kohtaan. "Mitäs olet vailla, mies?" tämä kysyi, osoittaen toista suoraan rintaan miekallaan. "Jos läpi mielit, saat maksaakin siitä. Raotahan kukkaroasi, niin katsomme, paljonko annat." Äänessä oli hieman varautuneisuutta, mutta rosvo luotti kuitenkin selvästi ylivoimaansa, eikä antanut pelolle myöten.
"Teette saastaisia tienestejä", soturi totesi syvällä, vihan värittämällä äänellä. "Rahanne ovat yhtä saastaisia kuin te itsekin." Tämä kohotti vasaraansa, aavistuksen aavistuksen, mutta kuitenkin aivan tarpeeksi merkitsevästi. Ryöväri ei tästä mieltynyt. "Ja mitäs sinä luulet sille voivasi, vanhus?" tämä kysyi pilkallisesti, heilauttaen miekkaansa. "Tiesitkö, että kallo ei kestä kovinkaan hyvin tällaista vasaraa?" kuului vastaus. Mies kohotti asettaan aavistuksen lisää. "Tiesitkö myös, että vanhempikin ehtii helposti rynnätä muutaman metrin, vaikka tätä tähtäiltäisiinkin? Tai sitä, että kun tällainen vasara on kohollaan, se tulee silmänräpäyksessä alas? Päästäkääpä minut läpi, niin minun ei tarvitse osoittaa tällaista toteen.
Hetken ryöväri oli vaiti, kuin koettaen nähdä, oliko soturi tosiaan niin typerä, että heittäisi henkensä hukkaan turhaan. Mutta jokainen saattoi kyllä myöntää, että tämä tosiaan ehtisi iskeä tämän hengettömäksi, ennen kuin kukaan tämän kumppaneista ehtisi hätiin. Vaitonaisesti mies astui lopulta sivuun, heilauttaen miekkaansa merkiksi, että tämä sai mennä. Kneri pohti kauempaa, oliko mies todella aikomassa hylätä äskeisen aikomuksensa ja vain poistua paikalta.
Päästyään joukon keskelle arpinen soturi kuitenkin äkkiä pysähtyi ja vilkaisi ympärilleen. "Taidanpa sittenkin tappaa teidät kaikki saastat!" tämä karjaisi, ennen kuin iski vasaransa murskaavalla voimalla miekkamiehen päähän, juuri kuten oli luvannutkin. Joku koetti survaista tätä keihäällä, mutta kokenut mies päästi irti vasarastaan, väisti, tarrasi varteen ja työnsi tämän kumoon. Seuraavalle iskettiin hampaat kurkkuun, mutta neljäs pääsi lähelle, sivaltaen soturia kasvoihin. Miekka repi toisen posken täysin auki, mutta tämä ei tehnyt muuta kuin karjaisi huumaavasti iskiessään onnekasta kyynärpäällä kurkkuun, yksi arpi lisää muiden joukossa. Pysähtymättä ajattelemaan soturi tarttui vasaraansa, rynnäten päin seuraavaa vastustajaa, lähestulkoon irroittaen tämän käden olkapäästä lähtien huonon tähtäyksen seurauksena. Tämä sai haavoja itseensä, muttei näyttänyt välittävän niistä, karjui vain vastaan ja teki raa'an lopun taas uudesta. Sotakokemus palveli tätä hyvin, mutta ylivoimaakin oli melkoisesti, enemmän kuin tämä kykenisi millään tavoin voittamaan, vaikka osasikin asiansa. Sillä ei tosin näyttänyt miehelle itselleen olevan väliä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 16, 2007 17:19:28 GMT 3
Huijari seurasi tapahtumia etäämmältä, valmiina toimimaan. Rottaa ei tuntunut näkyvän, ehkä se oli suojautunut jonnekin, Garel ajatteli. Tuskin halusi mokoma osallistua tuohon, ja Garel ajatteli että ehkä itsekin kannattaisi käyttää ihan vain rauhallista keinoa. Ja luulikin ettei mitään tapahtuisikaan, kun vanha soturi näytti alistuvan. Tuo harhaluulo ei tosin kestänyt kovin kauaa, kun vanhus kävi ryöväreiden kimppuun yllätyksen turvin. Garelin täytyi myöntää että taktiikka oli hyvä, ryövärit eivät olleet odottaneet jo rauhoittuneelta soturilta mitään, joten vanhuksella oli etulyönti asema, tosin ylivoima sai tuon vaikutuksen haihtumaan melko nopeasti.
Garelin piti tehdä nyt päätös, joko hän auttaisi vanhusta, tai katsoisi sivusta kun tuo tapettaisiin. Hieman tuo katseli ympärilleen, nähdäkseen miten muut pakolaiset asiaan suhtautuivat, ja oli näkevinään pari syystä tai toisesta aseistautunutta käymässä myös rosvojen kimppuun. Ehkäpä vanhuksella olisi nyt hieman toivoa, ainakin jos saisi tulitukea, Garel mietti, ja katsahti kädessään olevaan aseeseen. No olkoon, tuo ajatteli, ja alkoi tähtäämään.
Yksi ryöväreistä joka seisoi paikassa jonne vanhus ei nähnyt, tähtäili soturia varsijousella. Juuri kun tämä oli saanut suoran tulilinjan vanhukseen, pakolaisten joukon laitamilta kuului ääni kuin pienikokoinen ukkosenjyrähdys. Varsijousi-ryöväri tunsi jonkin osuvan hänen selkäänsä, osuen vielä yhteen rintakehän luista, jääden tähän, mutta murtaen luun. Kaikki tämä sai varsijousen vähän heilahtamaan ohi aiotusta maalistaan, ja osumaan vanhuksen sijasta erään ryövärin niskaan. Sekä varsijousta käyttänyt että vahinkolaukauksen uhri kaatuivat maahan, tosin varsijousi-mies ei ihan vielä ollut kuollut, vaikka siihen tuskin kauaa menisikään. Osa ryöväreistä alkoi hermostuneina ihmettelemään mitä helvettiä juuri tapahtui, huomaamatta väkijoukon reunalla ollutta pukinpartaista miestä joka oli livahtanut takaisin väkijoukon suojiin.
Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, Garel mietti tyytyväisenä vetäytyessäan takaisin pakolaisjoukon suojaan latailemaan, sekä etsimään toista ampumapaikkaa. Ei tuo halunnut ryöväreiden varsinaisesti huomaavan sitä, missä tuo oli. Tai kuka tuo oli, jos niikseen tuli. Garel napsautti aseensa panospesän auki, ja otti tyhjän hylsyn pois, ennen kuin kaivoi taskustaan esiin uuden hylsyn. Asetellessaan panosta Garel kiroili sitä, ettei omannut nopeampaa asetta. Harmi vain että suurin osa nopeammista aseista oli turhan raskaita hänelle, tai arvokkaita. No, oli tämä kuitenkin nopeammin käytettävä kuin varsijousi, ja usein tehokkaampikin. Vielä kun saisi varsijousen kantaman... Kymmenisen sekunnin kuluttua Garel oli taas ladannut aseensa, ja alkoi etsiskellä uutta tähtäyspaikkaa. Tämähän vielä voisi mennä hyvin, olihan tappelussa muitakin kuin vanhus, Garel ja ryövärit.
((Pistin tuonne sivuhuomautuksena pari niitä muita matkalaisia jotka eivät tykänneet maantieryöväyksestä))
|
|
|
Post by submarine on Sept 16, 2007 18:14:02 GMT 3
Soturi ei juuri ympäristöstään välittänyt jakaessaan ja ottaessaan iskuja. Tämä saattoi olla jo vanhemmanpuoleinen, mutta iän myötä tuli kokemusta. Toisin kuin nuoret vastustajansa, tämä oli nähnyt kymmeniä samanlaisia tilanteita, tiesi mitä tapahtuisi ja miten piti toimia. Survaisu vasaranpäällä vatsaan, potku seuraksi, nyrkkiä päänsivuun, polvea nivusiin, kaikki keinot olivat sallittuja, kun tosi oli kyseessä. Mutta ei tilanne hyvältä näyttänyt, ryöväreitä oli reilusti yli tusina, ja alkuhämmennyksen jälkeen nämä olivat pian käymässä jo ryhmänä päälle. Siksipä mies käyttikin jalkojaan muuhunkin, kuin vain potkimiseen; tämä väisteli eteen ja taakse, pyrki pysymään erossa joukosta ja johtamaan nämä niin, että jäisivät toistensa tielle. Joku pääsi kiinni käteenkin, mutta veteraanin kallo osoittautui kovemmaksi kuin tarttujan nenä, kaataen tämän rusahduksen saattelemana maahan. Auttajiaankin soturi oli vähällä lyödä taiston huumassaan, mutta onnistui kuitenkin tajuamaan asian laidan ajoissa. Tämä jatkoi, saaden haavan jos toisenkin, muutaman vakavammankin, muttei kuitenkaan antanut periksi, maksoi vain moninkertaisesti takaisin. Jos tämä välitti jollakin tavalla saamastaan ampuma-avusta, ei sitä osoitettu.
Kaikki näyttikin menevän hyvin jonkin aikaa, moni ryöväreistä oli isketty jo maahan eivätkä muutkaan näyttäneet enää omaavan juuri haluja jatkaa, mutta sitten jotakuta onnisti. Eräs rosvoista sai survaistua soturia keihäällä pohkeeseen, tehden lopun tämän väistelyistä. Karjaisten raivosta ja kivusta mies kaatui toisen polvensa varaan, iskien kuitenkin kaatuessaan hyökkääjänsä kallon murskaksi. Vaikka soturi saikin vielä vaikeasta asennostaan huolimatta iskettyä ensimmäistä ja toista, käytiin tämän kimppuun pian joukolla. Nekään, jotka olivat päättäneet aikaisemmin liittyä kahakkaan eivät voineet omassa tilanteessaan kuitenkaan auttaa.
Se olisi voinutkin olla sen soturin loppu, kokemattomampikin voitti kyllä taidokkaan tarpeeksi suurella ylivoimalla, ellei muulla väellä olisi ollut siihen sanottavaansa. Vielä äsken, kun ryöväreitä oli ollut huomattavasti enemmän ja nämä olivat olleet heihin keskittyneitä, ei kukaan ollut uskaltanut tehdä mitään, ja soturin hyökättyäkin vain muutama. Mutta nyt, kun enää osa oli jäljellä ja heidän auttajansa vähällä heittää henkensä, päättivät vähemmänkin urheat tehdä jotain. Moni yhtyi huutoon tarttuessaan mihin kykeni, kiviin, veitsiin, talikoihin ja muuhun irtaimistoon. Niin vanhemmat lapset, naiset kuin vanhuksetkin kävivät ahdistelijoidensa päälle. Äkillinen hyökkäys yllätti rosvojoukon. Muutama iskettiin hengiltä, ennen kuin ehti tajuta tapahtuneen, ja muut heittivät aseensa ja pakenivat, haluamatta joutua huomattavan ylivoiman murskaamaksi. Pian jo hurrattiin ja vakavasti haavoittunutta, mutta kuitenkin vielä hengissä olevaa soturia autettiin jaloilleen.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 21, 2007 18:06:32 GMT 3
((Lyhyehkö, mutta onpahan edes jotain.))
Ladattuaan aseensa Garel valmistautui ampumaan uudestaan, mutta huomasi helpotuksekseen ettei siihen ollut enää minkäänlaista pakottavaa tarvetta. Koko pakolaisjoukko oli käynyt ryöväreiden kimppuun näköjään, ihmeellistä mihin pieni esimerkki voi kannustaa muita. Tai oikeastaan, ei vanhuksen antama esimerkki mikään kovin pieni ollut. Urheasti ja päättäväisesti oli tuo soturi toiminut, jotain mitä huijari samaan aikaan ihaili, ja hieman mietti kriittisemmin. Jos soturin avuksi ei olisi ilmestynyt tuota joukkoa, olisi tuosta tullut ryöväreille äärimmäisen hyvä lisä-pelottelu keino siitä, mitä tapahtuu kaikille jotka vastustavat. Onneksi uhkarohkea temppu oli toiminut. Mikäli suunnitelma ei olisi toiminut... Mies päätti olla ajattelematta sitä pistäessään tuliaseensa takaisin piiloon takkinsa alle, ennen kuin tuo lähti onnittelemaan soturin uhkarohkean yrityksen onnistumista.
Hieman Garel ihmetteli mihin rotta oli kadonnut kulkiessaan kohti vanhaa soturia, mutta totesi että melko varmasti tuo ilmestyisi jostain ennemmin tai myöhemmin. Todennäköisesti tuo ryökäle oli piiloutunut jonnekin, jottei joutuisi kahnaukseen ryöväreiden kanssa, Garel mietti.
|
|
|
Post by submarine on Sept 21, 2007 19:01:16 GMT 3
Muutama erityisen avuliaaksi ryhtynyt väkijoukon jäsen oli nostanut jo soturin jaloilleen, ja istuttanut tämän sitten hetimiten takaisin aloilleen. Mies oli kyllä hengissä, eikä nähtävästi välittömässä hengenvaarassa, mutta pahalta tämä kuitenkin näytti. Kun rosvot olivat päässeet ryntäämään päälle, oli tämä saanut iskun jos toisenkin. Ohimolta ohimolle kulki pitkä, rosoreunainen viilto, josta vuotavaa verta mies joutui pyyhkimään taukoamatta pois nähdäkseen eteensä. Olipa tältä murtunut ainakin yksi sormikin, ja monta ikävää haavaa oli tullut. Joku oli nähtävästi ollut juuri survaisemassa jopa veistä vatsaan, kun tämän aikeet oli keskeytetty, sillä muuten alavatsassa olevan haavan tilalla olisi ollut reikä. Reiteen oli keihäs tehnyt melkoisen aukon. Oli selvää, että aivan pian ei tämä soturi pääsisi vasaransa varteen uudelleen, vaikka näyttikin jopa hymyilevän aavistuksen sylkiessään muutamaa katkennutta hammasta suustaan. "On sitä pahempaakin, kerran iski hiisi kyljestä palan..." tämä koetti vähätellä, mutta ei kuitenkaan päässyt ylös monen käsiparin painaessa vastaan. Väki oli selvästi halukas auttamaan auttajaansa.
Kneri katseli soturin avustusjoukkoa yskiessään samalla ainaista, limaista köhäänsä. Päätös olla aikomatta mitään miehen kanssa tuntui vielä entistäkin järkevämmältä, kun oli nähnyt, mihin tämä pystyi. Olihan maailmassa tietenkin paljon vaarallisempiakin, mutta tämäkin oli sitä aivan tarpeeksi paljon. Rotta ei epäröinyt, etteikö tämän vasara todella olisi singonnut häneltä päätä harteilta, jos mies löisi tarpeeksi lujaa. Mutta paljon tarkemmin Knerin ajatuksissa oli tällä hetkellä ryöväreiden rahapussi, jota kukaan muu ei tuntunut vielä ajattelevan. Vaiti hän luikki ruumiiden luo, etsiskellen kolikoita tai muita rahanarvoisia esineitä. Siinä hän osasi kyllä asiansa, silmä kehittyi huomaamaan moiset nopeasti. Kun muut olivat kiinnostuneita soturin taluttamisesta vankkureihin ja makuulle, siivosi hän kaikenlaiset pienet, lähestulkoon arvottomat korut ja kolikot itselleen. Suurin osa oli tosiaankin silkkaa rihkamaa, mutta rahaa siitäkin sai, jos tiesi minne myydä. Yhdeltä löytyi jopa korukivi.
Tutkittuaan joukon päällisin puolin rotta lähestyi paikkaa, jossa uskoi nähneensä rahoja pitäneen ennen kahakan alkua. Täytyi vain toivoa, että tämäkin oli päässyt hengestään, eikä paennut muiden kanssa. Tai oikeastaan, eihän jokainen ollut hengetön, vielä, mutta siihen tulisi melko varmasti muutos, kun joukko lähtisi eteenpäin - elleivät sitten päättäisi ottaa näitä vangeiksi tai vastaavaa. Loppujen lopuksi rotta todella löysikin sen, jonka uskoi rahoista huolehtineen. Tämä oli kaatunut naamalleen maahan, eikä tästä voinut sanoa tarkkaan, mutta niin Kneri epäili. Miehen toinen jalka oli vääntynyt luonnottomaan asentoon vasaraniskusta. Kokeilevasti hän töytäisi tätä päähän jalallaan, ja alkoi kääntää selälleen kun siitä ei ollut vaikutusta. Tämä oli laihahko ja kääntyi helponpuoleisesti. Kneri värähti hieman, kun ruumiiksi luultu yhtäkkiä voihkaisikin voimattomasti ja yskäisi verta, mutta ei välittänyt tästä sen enempää. Ei tällä kuitenkaan ollut voimia tehdä mitään, kuolisikin kohta vammoistaan päätellen. Hän paineli tämän vaatteet läpi, etsien tämän omaisuutta, ja onnistuikin tuntemaan jotakin. Mies älähti jopa aavistuksen lujempaa, kun luisevat sormet vetivät tämän taskusta esiin jotakin. Esine paljastui veitseksi, mielenkiintoiseksi sellaiseksi. Se oli enemmänkin kuin löysä koukku, jonka sisäpuoli oli teroitettu. Kahvaa sillä ei oikeastaan ollut, mutta se sopi hyvin sormien väliin. Kuin jokin pedonkynsi. Tuijottaessaan sitä rotta totesi, että väline näytti hyvältä viiltelyyn ja työnsi sen säkkiinsä. Sen jälkeen hän kiinnitti huomionsa nahkapussiin, jota tämä piteli käsissään. Se kilisi, kun tämä värähti tuskasta.
Aikailematta enempää Kneri tarrasi pussiin, koettaen kiskaista sen miehen jo kylmenevistä, jäykistä sormista. Paksu pussi, reilusti kolikoita. Mutta olipa raadossa vielä hieman eloa jäljellä, tämä parkaisi kuin pistetty sika ja huitaisi rottaa rahamassilla, osuen tätä melkoisella voimalla kalloon. Kneri ähkäisi kivusta ja yllätyksestä ja hoiperteli muutaman askeleen taaksepäin, ennen kuin sukelsi kiinni mieheen, iskien tätä kerran jos toisenkin kasvoihin nyrkillä. Ensin se ei juuri tuntunut tehoavan, luisevat sormet eivät turtaa miestä juuri haitanneet, mutta sitten rotta survaisy rystysensä tämän silmään. Se tuntui, olipa puolikuollut tai ei. Mies parkaisi jälleen, nyt tuskasta eikä hädästä, koettaen heittää kätensä kasvoille - onnistumatta kuitenkaan turhan hyvin. Säälimättömästi Kneri survaisi tätä toiseenkin silmään, ennen kuin riuhtaisi rahapussin tämän kädestä.
Kääntyessään Kneri sai huomata, ettei ollut selviytynyt aikeistaan niin huomaamatta, kuin oli kuvitellut. Monet kasvot tuijottivat sekä häntä, että pussia, jossa heidän - ja jo ohi menneiden - oikeutettua omaisuuttaan nyt lepäsi. Mahtaisiko olla parempi juosta, koettaa selvitä puhumalla vaiko antaa pussi vain suosiolla pois? Rotta jäi pohtimaan asiaa, sanomatta kuitenkaan vielä yhtikäs mitään.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 22, 2007 13:16:45 GMT 3
Huijari sai lopulta luovan kyynärpäätyön avulla itsensä joten kuten väkijoukon läpi, niin että näki vanhan soturin. Jälki oli kyllä aika karmeaa. Soturi oli kyllä taistellut urheasti, ja tehokkaasti, mutta sekään ei olisi riittänyt ylivoimaa vastaan. Mikäli väkijoukko ei olisi käynyt ryöväreiden kimppuun, näihin aikoihin soturi olisi jo kuollut, huijari mietti. Onneksi niin ei ollut käynyt kuitenkaan, Garel ajatteli liittyessään muihin onnittelijoihin ja avustajiin. Ongelmat olivat nyt tuon mielestä ohi, lähinnä sen takia ettei tuo hoksannut mitä rotta oli parhaillaan puuhailemassa.
Rotan ympärille kerääntynyt toisenlainen väkijoukko ei vaikuttanut siltä kaikkein anteeksiantavimmilta tyypiltä. Aivan suoraan ei oikein kukaan joukosta näyttänyt suunnittelevan tehdä mitään, ehkä sen takia että tappelukykyisimmät olivat soturin lähistöllä, pikemminkin kuin huolehtimassa rahoistaan. Tosin, tarvittaisiin vain pienen pieni innostuksen kipinä, että tuo joukko päättäisi käydä rotan kimppuun, ja hankkia rahansa takaisin. Rotalla oli siis melkoinen liuta ongelmia. Eikä loppua näkynyt.
Väkijoukosta ilmestyi esiin joku, joka otti pari askelta kohti rottaa, ja pysähtyi hänen eteensä. Nainen joka oli suojannut kasvonsa hupun alle, ja pukeutunut tavallisiin matkalaisvarusteisiin. Vähä iho mitä näkyi oli sangen kalpeaa, ehkäpä albiino, johon myös vähäinen melko vaalea tukka joka hupun alta näkyi viittasi? Iho ei kuitenkaan ollut niin kalpea että se olis ollut mahdotonta ihmisillä. Nainen oli jättänyt nuoren, myös hieman kalpean (ei tosin ihan niin kalpean kuin äitinsä) pojan väkijoukon luo, tarkemmin sanottuna erään vanhan miehen luo. Tuo vanha mies oli suhteellisen tavallisen näköinen vanha mies, mitä nyt silmälappu peitti toisen silmän, ja suurimmaksi osaksi ilkeän näköisen arven. Tuo näytti hieman ärtyneeltä, ja tuijotti tapahtumia tarkkaan. "Pyydän, anna rahat takaisin", nainen pyysi rotalta, äänessä hieman surumielinen sävy. Nainen vaikutti vähän hermostuneelta, vilkuillen aina välillä taakseen vanhuksen suuntaan. Kalpea nainen ei näyttänyt siltä, että hän olisi halunnut lähestyä rottaa, ja vaatia rahoja.
|
|
|
Post by submarine on Sept 22, 2007 14:13:09 GMT 3
Tuijottaessaan väkijoukkoa punertavilla silmillään Kneri tiesi, että hänellä oli tasan kaksi vaihtoehtoa: juosta tai antaa pussi suosiolla pois. Ja juokseminenkin tuntui huonolta ajatukselta, hänellä oli säkkinsä, mutta näillä ei mitään. Lisäksi hänellä oli heikot keuhkot ja kuumetta, eikä väkijoukolla - ainakaan yleisesti ottaen - ollut kumpaakaan niistäkään. Tuskin sitä kovinkaan pitkälle ehtisi, ennen kuin joku saisi kiinni tai osuisi kivellä takaraivoon. Joskus oli parempi vain antaa periksi hyvällä, ainakin jos se oli ainut järkevä vaihtoehto. Rotta oli jo ojentamassa pussia suosiolla kalpealle naiselle, kun saikin äkkiä ajatuksen. Muitta mutkitta hän astui uudelleen taaksepäin, kohottaen luisevan kätensä. "Odota, Kh! Kh!" hän aloitti, yskien ensin kurkkunsa auki. "Minä olen samaa joukkoa, kuin tuo mies, jonka ansiosta teillä on mitään jäljellä. Joten vaadin osan tästä palkkioksi", hän esitti, naputtaen pussia kapealla kynnellä. "Vai mahdatteko olla niin kiittämättömiä, että ette pelastajianne palkitse? Haluan tästä neljäsosan."
|
|