|
Post by submarine on Aug 1, 2007 23:44:52 GMT 3
((Tässäpä tällainen alku, mukaan voi tulla kuka haluaa, miten haluaa.))
Ulisevassa jätissä tunnelma sen kuin kiihtyi, mitä pidemmälle yöhön edettiin. Kyseessä oli yksi niistä tavallisista, halvoista paikoista, joita perustettiin paljon, ja jotka pysyivät hengissä ainoastaan halvoilla, joskin laaduttomilla, juomillaan. Omistaja, jokin kertaalleen onnenpotkun kokenut entinen kulkuri, oli valmis katsomaan pitkälti läpi sormien asiakaskuntaansa, kunhan maksettiin. Ja mitä enemmän kolikoita noihin ohuisiin sormiin tipahteli, sitä vähemmän laiha mies välitti. Kneri oli tällä hetkellä siinä ryhmässä, josta välitettiin kaikkein eniten - vaikkei se juuri mitään merkinnytkään. Hän oli toki puolisentoistametrinen, äärimmäisen ruipelo rotta likaisissa kaavuissa ja epäilyttävän säkin kanssa, mutta täällä oli nähty paljon oudompaakin. Kuten esimerkiksi äärimmäisen tatuoitu hiisi, jota hän sai tuijottaa lusikoidessaan möykkyistä soppaansa. Paikka oli hämyisä, savuinen ja ahdas. Pöytiä oli ehkä neljä, nekin rikkinäisiä ja saastaisia - ja täynnä. Kneri itse istui lattialla nurkassa. Keskemmällä sekä käveltiin että kinasteltiin kovaan ääneen. Pienet, umpeen likaantuneet ikkunat eivät pimenevässä yössä paljoa valaisseet, muutama vaivainen soihtu sai riittää siihen. Rotta oli saanut uhrata huomattavan osuuden mitättömistä varoistaan saadakseen itselleen lattiapaikan ja jotakin etäisesti ruoaksi kutsuttavaa. Tässä kylässä hän ei aikonut viipyä pitkään. Merkit kertoivat, että täältä ei juuri rahaa heruisi, ei rehellisesti tai sitten epärehellisestikään.
Paikkaan oli saapunut uusi, huomattavan kiihkomielinen uskonnollinen ryhmä, joka ei arkaillut todistaa vaikutusvaltaansa voimalla. Se taas tarkoitti kahta asiaa: ensinnäkin suurin osa väestä kääntyisi näiden puoleen kaikenlaisine vaivoineen, ja toiseksi hän voisi kokea seuraukset, mikäli perehtyisi niihin harvoihin, jotka pitäytyisivät poissa ryhmän tarjoamista avuista. Kneri oli varma, että joutuisi hirtto- tai ainakin ruoskintauhan alle, jos vielä pitkään viipyisi täällä. Mutta tällä hetkellä siitä ei ollut vielä ongelmia. Hän oli tänään tienannut elantonsa puhkomalla muutaman ikävän paiseen ja iskemällä suonta, ja selviäisi kyllä huomiseen asti. Silloin sitten seuraavaan kylään, jossa oletettavasti ei olisi yhtä tiukkaa kirkkoa. Ne tapasivat käydä lepsummiksi ajan kanssa. Mutta tänään Kneri aikoi nukkua tässä saastaisessa loukossa, joka ei tosin häntä juurikaan hetkauttanut. Rotta yskähti muutaman kerran limaisesti savusta siirtäessään reilusti ohennettua oluttaan sivuun jonkin astelijan tieltä. Sitten hän nojautui taaksepäin, vasten seinänviereen asettamaansa säkkiään.
|
|
|
Post by CutKiire on Aug 7, 2007 17:50:27 GMT 3
((Pistänpäs Garelin vaihteeksi pelikäyttöön tähän))
Pitkästä aikaa Garel oli tyytyväinen. Viimeisen vuoden aikana kukaan ei ollut yrittänyt tappaa häntä, raahata mihinkään yleviin (tai synkkiin) hankkeisiin, eikä hänellä ollut puutetta rahastakaan, kun oli onnistunut tekemään yksinkertaisen, mutta kannattavan pikku työn. Häneltä oli kestänyt kaksitoista kuukautta vakuuttaa itsensä siitä että kukaan ei todellakaan yrittänyt tehdä hänestä viipaloitua paistia, tai muutakaan einestä, mutta nyt Garelin luontainen pessimismi oli lähtenyt lomalle.
Osittain tähän syynä oli varmasti se että hän oli tunkenut itseensä useamman tuopillisen olutta tässä hämärässä kapakassa jossa ei paljoa ihmetelty sitä että minkäsorttista porukkaa siellä oli. Garelkin oli jättänyt vaihteeksi mustan monokkelinsa pois erikoisemman silmänsä edestä, koska arveli paikan olevan sen verran täynnä omituista väkeä, ettei yksi lisää muuta yhtään mitään.
Luonnostaan sekaisen tukan ja epämääräisen sukuperimän omaava mies ei paljoa välittänyt ympäri ämpäri paikkaa tapahtuvista kähinöistä tai muustakaan. Garel välitti ainostaan siitä että oli onnistunut hankkimaan itselleen tuolin edellisen omistajan kaatuessa joko alkoholin tai vastapäisen istujan nyrkin takia. Toki häntä oli hetki mulkoiltu, mutta yksi tarjottu kierros oli saanut kaikki lopettamaan kyseisen aktiviteetin. Niinhän se aina käy.
Syvällä sisimmässään Garel tosin alkoi tuntea epämääräistä kutinaa siitä että kaikki ei voi mennä hyvin enää pitkään, mutta alkoholi lähes hukutti tuon äänen. Mies myös järkeili että jos hän jossain vaiheessa joutuisi pulaan, hän vain kutsuisi Hexin paikalle, ja hups! Uhka olisi muuttunut savuavaksi kraateriksi. Toivottavasti.
Rotalle tuo ei ollut kertaakaan kiinnittänyt huomiota, kysyttäessä tuskin olisi osannut sanoa kumpi tuli kapakkaan ensin, tosin enimmäkseen sen takia ettei tuo ollut kiinnittänyt yhtään mitään huomiota kapakassa muuhun kuin alkoholin saamiseen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 7, 2007 23:52:20 GMT 3
Kneri ei voinut sanoa, että olisi pitänyt vetisestä oluestaan tai pilaantuneen rajoilla häilyvästä keitostaan. Mutta toisaalta, hän ei pitänyt mistään muustakaan ruoasta, joten asialla ei ollut kovinkaan suurta väliä. Lisäksi kieli tuntui olevan jostakin syystä turran puoleinen, joten maut eivät suuremmin vaikuttaneet. Hän vain jatkoi soppansa lusikointia, huuhtoen sitä alas litkullaan. Paljon huolestuttavampaa, kuin surkea ruoka, oli ympäristö. Tavallisesti rotta ei suuremmin pelännyt kenenkään käyvän päälle, mutta nyt saattoi olla toisin. Täällä häntä tuskin tunnistettaisiin miksikään muuksi, kuin rotaksi nurkassa - rotaksi, jolla oli suuri säkki ja hyvin vähän vartta suojaamaan sitä. Tavallinen väki harvoin edes ajatteli sellaista, joko koska sai häneltä apua tai pelkäsi joutuvansa kirotuksi. Mutta täällä oli niitäkin, jotka eivät välittäneet sellaisesta hiukkaakaan. Rotta tiedosti sen, ja oli varmemmaksi vakuudeksi työntänyt veitsen hihankäänteeseen. Ei se suuri ollut, mutta terävä kuitenkin. Hengiltäotto saattaisi kerätä huomiota jopa täällä, mutta muutama yllätyspisto herkkiin paikkoihin antaisi hänelle kyllä rauhaa.
Lopetellessaan ateriaansa Kneri pisti merkille, että joku tosiaan osoitti kiinnostuneensa - kuten hän oli arvellutkin. Julmetun ruma, arpinaamainen mies läheisessä pöydässä tuijotti häntä tuimasti, eikä peitellyt mitenkään asiaa. Tältä puuttui iso osa nenää, alahuulta ja toinen silmä, eikä mitään niistä yritetty salailla. Toisella kädellään tämä tikkasi pöydän pintaa vasten veistä, joka lähenteli kokonsa puolesta jo pientä miekkaa. Tämä oli epäilemättä vuodattanut reilusti verta vuosien saatossa. Rotta ei tiennyt, oliko tällä mahdollisesti kumppaneita, vaikka sellaisia ei näkynytkään. Häntä ei tosin haluttanut tehdä tuttavuutta edes tämän yhden kanssa. Mies oli kyllä lyhyenläntä, mutta lihaksikas, ja omasi olemuksen, joka olisi saanut suuremmankin pois tieltä. Kneri vältteli pitempiä katsekontakteja.
Hetken kuluttua tilanne oli edennyt juuri niin huonosti, kuin mahdollista. Kneri makasi pitkin pituuttaan jollakin pöydällä, jonne oli tullut viskatuksi, juomien kastelemana, yskien verta iskusta mahaan - hänen ruumiinrakenteensa ei tarjonnut suurtakaan vastusta sellaiselle. Voimaa miehellä ainakin oli - pöytä hänen allaan ei ollut edes lähin mahdollinen. Mutta siitäkin huolimatta tämä oli viskannut hänet - oletettavasti sattumalta - sille kun märän rätin. Osuma oli heittänyt suurimman osan juomista lattialle - teolla olisi oletettavasti seurauksia. Kun silmät taas selkenivät, näki rotta tuijottavansa jotakin epätavallisempaa miestä. Tämän toinen silmä ainakin herätti huomiota, kun pääsi katsomaan lähempää. Tämän miehen tuoppi ainakin oli nyt pitkin lattiaa. Tätä hän ei kuitenkaan ehtinyt pitkään katsella tajutessaan, että viskaaja oli tulossa kohti. Askelluksen epävakaus antoi olettaa, että tämä oli ottanut enemmänkin. Siitäkin huolimatta veitsen kanssa puolustautuminen tuntui vähintäänkin naurettavalta. Lähestulkoon ajattelematta tämä vilkaisi uudelleen erisilmäistä miestä, osoittaen kohti huojahtelevaa. "Tuo heitti", hän ilmoitti, vaikka asia oletettavasti olikin jo selvillä. Yskäisten vielä kertaalleen punaista kaavulleen rotta jäi varautuneena odottamaan, mitä tapahtuisi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 8, 2007 18:50:48 GMT 3
((Garelista on muuten hahmotiedot sivustolla, tosin voivat olla hieman vanhentuneet, kun kirjoitin ne joku vuosi sitten))
Garel oli jotenkin täydellisesti onnistunut jättämään riitaahakevan pukarin, todennäköisesti johtuen siitä että tuo yritti keskittyä pelkkään juomiseen. Lopulta tosin huomio kiinnittyi kiistaan siitä yksinkertaisesta syystä, että toinen osapuoli oli juuri lentänyt pöydälle hänen eteensä. Tuijottaen hetken hieman äimistyneenä naamansa eteen ilmestynyttä rottamaista olentoa eriparisilla silmillään, jonka jälkeen mieliala muuttui huomattavasti negatiivisempaan kun tuo tajusi oluensa olevan lattialla. Ensin Garel meinasi tirpaista naamansa edessä olevaa rottaa, mutta toisen paljastaessa oikean syyllisen, vihaiset silmät kääntyivät toisaalle. Se hetki minkä tuo oli tuijottanut rottaa oli todennäköisesti antanut hyvin selkeän kuvan siitä, että Garel ei välttämättä kuulunut siihen ihmiskunnan osaan joka laskettiin normaaliksi. Ainakin oikealla puolella sijaitseva punainen silmä viittasi jotain sinnepäin.
Mikäli Garel ei olisi ollut tuolla hetkellä humalassa, olisi hän juossut täysillä pakoon kapakasta, tietäen että kovin kauaa ei kestäisi ennen kuin perinteinen ikävä kapakkatappelu alkaisi kunnolla. Valitettavasti Garel oli nyt liian humalassa jaksaakseen murehtia tällaisesta. Tästä syystä johtuen hän itse aloitti tappelun nakkaamalla maahan lentäneellä tuopillaan rotan heittänyttä miestä, samalla kun huusi jotain loukkaavaa yleiskielellä. Luonnollisesti pukari väisti, ja luonnollisesti tuoppi osui kähinöinnistä tietämättömään juojaan, joka vastineeksi heitti tuopin jotakuta muuta päin, ja tilanne vain huononi siitä eteenpäin. Parissa minuutissa oli alkanut tyypillinen kapakkatappelu jossa tärkeintä ei ollut voitto, vaan se että sai lyödä jonkun hampaat kurkkuun, ja mahdollisesti potkia polvilumpiot tuusannuuskaksi.
Kapakkatappelun alkaessa kunnolla, Garel tajusi että paras mahdollinen paikka tappelussa ei ole olla lähistöllä tappelupukareita. Tämän päättelyketjun tuloksena hän päätti alkaa suunnata piiloon johonkin. Valitettavasti paikat joihin voisi piiloutua olivat vähäiset, ja tämä pääasiassa huijauksilla elantonsa tienaava elämän päähänpotkima mies päätyi suojaan pöydän alle.
|
|
|
Post by submarine on Aug 8, 2007 20:56:07 GMT 3
((Juu. Muistaisin, että olen pelannutkin tämän hahmon kanssa.))
Knerin arvaus tilanteen kehityksestä osui melkolailla oikeaksi, kun juomansa menettänyt päätti jakaa tuskaansa viskaamalla nyt tyhjän tuoppinsa päin hänen ahdistelijansa naamaa. Ikävä kyllä se ei kuitenkaan osunut, ja joku muu otti iskun. Ja tämä toisti saman, ja niin edelleen. Pian rotta sai huomata tilanteensa olevan hieman samanlainen, kuin karilla rajumyrskyssä. Ympärillä annettiin nyrkkiä ja jalkaa sitä tahtia, että kohta joku saisi jo aseestakin. Hän ehti hetken toivoa, ettei itse joutuisi mukaan, mutta turhaan. Äkkiä joku oli kiinni kaavunrinnuksissa, ravistellen, toinen nyrkki takana. Mutta ei Knerikään täysin uusi tällaisessa ollut. Petollisen nopeasti hän päästi veitsen putoamaan hihasta käteensä, heilauttaen kaaressa jo ennen kuin piteli sitä edes kunnolla. Epätasainen terä repi läpi miehen kasvoista, vetäen syvän haavan aina tämän poskesta silmän yli ohimoon. Tuskasta parkaiseva köriläs hellitti otteensa, heittäen kädet silvotuille kasvoillaan. Epätasapainoon joutunut rotta luiskahti lattialle, ryömien vaistonomaisesti heti pystyyn. Nähdessään, että miehessä oli vielä jatkohaluja jäljellä, survaisi hän nyrkillä nivusiin, ennen kuin tämä ehti toipua. Se lopetti tilanteen siihen, mies lyyhistyi lattialle, tietämättä pidelläkö haarojaan vaiko kasvojaan, päätyen lopulta molempiin. Kneri saattoi olla näivettynyt ja laiha kuin risu, mutta kukaan ei kestänyt iskua vyön alle kovinkaan hyvin - tai veistä naamaansa.
Saatuaan välittömän uhan kimpustaan rotta vilkaisi ympärilleen. Hänen nähdäkseen säkki oli vieläkin paikallaan, eikä ollut joutunut edes sattumalta levitetyksi lattialle. Täytyi vain toivoa, että se pysyisikin niin, sillä juuri nyt sitä oli järjetöntä edes yrittää hakea. Tappelu oli levinnyt kuin valkea, ja nyt lähestulkoon jokainen oli jollakin tavalla mukana. Oli vaikea sanoa tarkkaan, mutta luku tuntui olevan viidentoista ja kahdenkymmenen välissä. Kenties enemmänkin. Puristaen vieläkin veristä veistä kädessään rotta sukelsi miehen seuraksi turvaan pöydän alle - vaikkei tosin tiennytkään sitä. Havaitessaan miehen punasilmäinen rotta oli vähällä survaista tätäkin veitsellään, mutta sai pidäteltyä kuitenkin itseään. Vaiti hän jäi odottamaan, kunnes pukarit olisivat ottaneet toisiltaan voimat pois. Se hetki vain jäi tulematta.
Yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta - ainakaan sellaista, joka olisi taistelutantereeksi muuttuneessa juottolassa havaittu - ovi iskettiin saranoiltaan. Samaan aikaan mädänpuoleiset ikkunat seurasivat esimerkkiä. Tämä sai muutamat lopettamaan, muttei läheskään kaikkia. Vinhasti liikkuvien hahmojen välistä Kneri uskoi näkevänsä sisään astuvan monia, jotka vastasivat hänen näkemiään papiston vartijoita. Kiillotettu teräs välähteli miekoista. Panssareita ei sentään ollut, pelkkiä kovaksi keitettyjä nahkasuojia. Muitta mutkitta ensimmäinen, jonkinlainen kapteeni iästään, olemuksestaan ja varusteidensa laadusta päätellen astui eteenpäin, iskien miekkansa kahvalla lähintä pukaria suoraan silmien väliin. Tämä meni hervottomaksi ilman vastusteluja. Muutama muu näytti aikovan vaihtaa suoraan toisista tappelijoista uusiin tulokkaisiin, mutta pysähtyi kuitenkin nopeasti, ettei olisi joutunut seivästetuksi laskettuun miekkaan. "Teidät kaikki on pidätetty Telianuksen kirkon käskystä, syytteinään rauhanhäirintä, varastaminen, noituuden harjoittaminen ja yleinen lainrikkominen!" Kapteeni karjui, hiljentäen loputkin. "Jokainen pidätystä vastusteleva käsitellään ankarimman kautta! Asettukaa lattialle, tai teidät asetetaan!" Joku tämän alaisista tuki nopeasti toteamusta iskien lähimpänä olevaa kavalasti kasvoihin. Tämä kaatui jaloiltaan. "Pako on mahdoton, tämä loukko on saarrettu moneen kertaan! Jos yritätte pakoa, nukutte hautakuopassa, saastat!" kapteeni jatkoi, liikuttaen miekkaansa hitaasti yli koko tilan, kuin kutsuen jotakuta yrittämään. Suurin osa päätti mieluummin totella kuin kärsiä seuraukset. Loputkin seurasivat nyrkkien, saappaiden ja miekankahvojen siivittämänä.
Kneri tuijotti pöydän alta jokseenkin epäuskoisena. Nämä eivät olleet niitä tavallisimpia uskonnon lihasvoimia. Tekivät tällaista, selvästi suunnitellusti. Ei tuollaista joukkoa olisi saanut kasaan muutamaa minuuttia aikaisemmin alkaneen kapakkatappelun takia, ei vaikka olisi ollut kuinka mittava. Hän ei kuitenkaan alkanut vielä siirtyä näkyville. Ei pöytä nyt tietenkään häntä - tai miestä - näkymättömäksi tekisi, mutta hän ei yksinkertaisesti halunnut mennä vielä - eikä oikeastaan ollenkaan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 9, 2007 18:16:25 GMT 3
(Taisi muuten tosiaan kerran olla... Taisi olla se peli jossa spyrrekin oli mukana?))
Kiitos Garelin hieman epätavallisen biologian, tuo alkoi hitaasti alkamaan selvitä alkoholin saannin loputtua. Edelleen hitaasti, mutta silti monen monituista kertaa nopeammin kuin tavallisella ihmisellä, ja ehkäpä noin parin tunnin kuluttua Garel olisi jo krapulassa. Ellei hän saisi lisää olutta sitä ennen, minkä Garel asetti mielessään päätavoitteekseen. Se oli pirullista kun alkoholi riitti vain lyhyeksi aikaa, ja krapula silti toimi lähes normaalisti.
Rotankin tunkiessa tuon pöydän alle, Garel hetken ajan harkitsi potkaisevansa tuon pois tuolta, mutta päätti jättää aikomukset pois, tyytyen vain katsahtamaan tuota hieman otsaa kurtistaen eriparisilla silmillään. Eihän se nyt oikein tuntuisi mukavalta potkaista toista elävää olentoa hiiteen turvapaikasta. Eihän sitä ikinä tiennyt milloin sitä joutuisi luottamaan toiseen ihmiseen - tai vapaavalintaiseen olentoon - joten parempi vain pysytellä kiltisti paikalla potkimatta ketään turvapaikan hakijaa. Tosin Garel potkaisi aina silloin tällöin niitä tappelijoita jotka yrittivät käyttää pöytää aseena. Tällaiset tappelijat olivat onneksi harvassa, mutta niitä on silti aina.
Ilmeisesti jonkin kultin henkilökohtaiset vartijat hyökkäsivät kapakkaan sisään, ja osoittivat parasta mahdollista vartija-asennetta, eli ylimielisyyttä ja kusipäisyyttä sekoitettuna lievään psykopatiaan. Niinhän se aina on. Garel oli saanut niin monesti turpaansa erilaisilta vartijoilta, että hän jo tunnisti perusluonteen näiden kohdalla. Aina silloin tällöin Garel toivoi ettei hän olisi mennyt tyrimään niin valtavasti ollessaan vielä demoninmetsästäjä, olihan homma ollut raskasta, ja hengenvaarallista, mutta sentään hänellä oli ollut todella hyvinpalkattu vakituinen homma, eikä mitään epämääräisiä huijarintöitä ja muuta paskaa mitä hän nykyään teki. Niin, ja silloin häntä ei oltu myöskään vielä karkoitettu Celdorista, tai pistetty demoninmetsästäjien tappolistalle (joskin tämä määräys kumottiin joku vuosi sitten, mutta eihän silti halunnut koittaa onneaan viettämällä liikaa aikaa demoninmetsästäjien seurassa).
Garelissa heräsi se luontainen selviytymishalu hyvin nopeasti, ja hän alkoi jo suunnitella keinoja päästä pois tuolta. Vartijoilla ei ainakaan ollut esillä mitään varsijousia, tai muitakaan pitemmälle kantavia aseita, joten todennäköisesti jos uloskäynti löytyisi, pääsisi tuolta kapakasta pois... Vartijat olivat aivan liian hyvin varustautuneita ja koulutettuja että niitä vastaan voisi tapella, tai yrittää höynäyttää, Garel päätteli katseltuaan hetken noita aseistettuja miehiä. Garel oli joskus ollut mukana tappeluissa joissa kaupunginvartijoille annettiin turpaan, mutta yleensä olisi liian riskialtista yrittää mitään typerää vartijoita kohtaan ilman kunnon apujoukkoja. Tietenkin hän voisi kutsua Hexin paikalle, mutta kyseinen henkilö tuskin arvostaisi kutsua hakkaamaan muutamaa vartijaa soosiksi. Toki Hex tekisisi sen, olivathan Garel ja Hex kirouksen takia melko pakotettuja varmistamaan toistensa selusta, mutta se ei estäisi Hexiä vetämästä Garelia kunnolla turpaan myöhemmin. Eli vaihtoehdoksi jäisisi paeta mahdollisesti kapakan takaoven kautta. Tai mikäli ovea ei olisi, niin jossakin takahuoneessa olevan ikkunan kautta. Ellei sitten rotalla olisi jotain keinoa päästä pois pinteestä, Garel totesi katsahtaessaan ohimennen rottaa. "Kuules, et sattuisi tietämään keinoa päästä tästä pulasta?" Garel kysyi rotalta. "Mikäli et, niin minä aion juosta tuonne tämän juottolan takahuoneisiin, ja käyttää joko jotain ikkunaa tai ovea päästäkseni helvettiin täältä, mutta mieluiten jättäisin väliin tilaisuuden tehdä taas vaihteeksi lisää vihollisia", Garel jatkoi, ennen kuin jäi katsomaan toista, odottaen vastausta. Tässä vaiheessa tuo huijarina yleensä toimiva mies pisti tummennetun monokkelin oikean silmän eteen, piilottaen omituisen punaisen pirunsilmän taakseen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 9, 2007 20:15:30 GMT 3
((Jups.))
Kneri seurasi, kuinka vartijat sitoivat rivakasti lattialla makaavien käsiä yhteen, nostaen yhteistyöhalukkuutta niskuroivien tapauksien kohdalla nyrkillä. Oli selvää, että tämä oli jo ennalta suunniteltua, tappelu oli vain sattunut oikeaan aikaan, kai auttanutkin näitä. Heihin ei oltu vielä kiinnitetty suuremmin huomiota, mutta vauhdista päätellen aikaa ei ollut mitenkään ruhtinaallisesti. Varsijousia ei sentään näkynyt, mikä tarkoitti, että pako oli ainakin teknisesti ottaen mahdollinen. Mutta jos paikka tosiaan oli saarrettu, siitä ei ainakaan tulisi helppoa. Täytyisi yllättää vartijat täysin, eikä epäröidä hetkeäkään. Paha kyllä, hänen suunnitelmassaan oli aukko, johon ei kovinkaan helposti löytynyt paikkausta: säkki. Hän ei voisi jättää sitä tänne, ei jos tahtoi elää. Yksi vilkaisu joltakulta vartijalta sisään riittäisi takaamaan hänelle aivan erityisen teloituksen, kenties roviolla, keittämällä elävältä tai jotakin samantapaista. Eikä hän voinut antautuakaan ja toivoa pääsevänsä vähemmällä, joku paljastaisi joka tapauksessa. Oli pahimmillaankin etäinen mahdollisuus, että se jäisi huomaamatta keneltäkään, olkoonkin nurkassa. Ei, sen pitäisi yksinkertaisesti poistua paikalta - mieluiten hänen matkassaan.
"Ei mitään juoksemista parempaa", Kneri vastasi miehelle, pitäen silmänsä lähimmässä vartijassa. Tämä kuitenkin siirtyi sitomaan seuraavaa, ei vielä kiinnittänyt kaksikkoon huomiota. Olisi kai pakko toimia, jos halusi toimia ollenkaan. "Ja sekin täytyy tehdä nyt heti, jos haluaa yrittää." Hetkeä myöhemmin, vartijan suoristautuessa, rotta yhtäkkiä tarttui lattialle vierineeseen pulloon ja sinkosi sen kaikin voimin miestä päin. Toisin kuin toivoa saattoi, se ei vienyt tältä tajua, eikä osunut edes päähän, mutta sai sentään suojaamaan itseään. Se riitti, hän oli liikkeellä jo ennen kuin pullo edes osui. Hän ehti säkilleen asti, ennen kuin tilanne selkiytyi vartiostolle - ja vangeille. Muutama nyt lattialla makaavista päätti ilmeisesti koettaa itsekin samaa, pinkaisten pystyyn. Moni lähti juoksemaan, mutta pari typerämpää, vielä sitomatonta yrittivät joko riistää aseita vangitsijoiltaan tai vain yksinkertaisesti piestä nämä. Alkoi uusi, melkoisesti verisempi kahakka. Kneri oli näkevinään, kuinka joku sai jo miekastakin. Mutta hän ei pysähtynyt katsomaan, eikä varsinkaan odottamaan. Mies sai seurata, jos pystyi.
Temmottuaan takahuoneen oven auki rotta vilkaisi nopeasti ympärilleen. Painava säkki selässään hän ryntäsi ovelle, josta pienilukuisen henkilökunnan oli kai tarkoitus heittää pois roskat, tyhjentää likavedet ja käydä tarpeillaan. Hän kiersi sormensa kahvan ympärille ja kiskaisi - ei mitään. Ajattelematta rotta toisti saman muutamaan kertaan, vetäen ja riuhtoen, ennen kuin tajusi koettaa työntämistä - pahaksi onneksi sekään ei toiminut. Pirun ovi oli lukossa! Tämä oli niitä, joita ei saanut kummaltakaan puolelta auki ilman avainta - joka oli tällä hetkellä jossakin sekasorron keskellä. Ei piru, tänne hän ei aikonut jäädä! Jos vain olisi ollut enemmän vartta, niin olisi voinut murtaa koko oven! Muutama muukin oli tunkemassa jo pieneen kopperoon, mikä ei palvellut muuta tarkoitusta kuin sen tekemistä ahtaaksi. Ikkuna oli pienenlainen, tavallinen mies olisi voinut jäädä helposti jumiin - mutta Kneri oli laiha rotta. Mutta ennen kuin ehti suuremmin ajatella tai toteuttaa suunnitelmaa, päätti joku koettaa voimaa, sysäten hänet sivuun tunkiessaan potkimaan ovea. Vanha, ruosteinen, puolilahoon puuhun kiinnitetty lukko ei kauaa kestänyt, vaan antoi jo muutaman kunnon rysäyksen jälkeen periksi. Yskien rotta rynnisti etunenässä pihalle - ja oli vähällä joutua päättömäksi vartijan iskiessä miekallaan. Jonkun onnistui antaa tälle ylivoiman turvin kuitenkin nyrkistä naamaan. Saarretuksi pientä takapihaa, joka näytti johtuvan vain juottolan surkeasta koosta, ei sentään voinut sanoa, mutta muutama vartija oli sielläkin - ja lisää tuntui tulevan. Tässä vaiheessa rotta ei nähnyt minkäänlaista suoraa pakoreittiä, eikä voinut muuta kuin jäädä vilkuilemaan ympärilleen. Vasemmalla ja oikealla oli taloista muodostuva kujantapainen, edessä vastapäisen rakennuksen ikkunaton seinä. Ja vartijoita tuntui tunkevan paikalle. Ei tämä näin voinut päättyä!
|
|
CutLkhtyyKuumuuteen
Guest
|
Post by CutLkhtyyKuumuuteen on Aug 10, 2007 18:26:52 GMT 3
((Sori kömpelyydestä, ei oikein inspaa nyt, kun kirottu kuumuus meinaa väsyttää ihan 'vähäsen'))
Seuraavat pari sekuntia jäivät Garelille myöhemmin hieman epäselviksi muistella, lähinnä hän muisti lähteneensä pakoon kohti kapakan takaosia, ei sitä yleisessä sekamelskassa pystynyt kiinnittämään huomiota paljon mihinkään. Tai vaikuttamaankaan. Taisi tuo ohimennen vetaista jotakuta tielle sattunutta yllättynyttä vartijaa turpaan, mutta siinäpä se mitä hän muisti.
Lopulta Garel oli ajautunut muiden mukana tuonne kujalle, ja huomasi hieman hämmentyneenä että jossakin vaiheessa rotta oli kerinnyt ensimmäiseksi ulosjuoksijaksi, aikamoinen saavutus kun otti huomioon että usea henkilö oli lähtenyt kohti kapakan takatiloja ennen rottaa. No, sattuihan sitä sellaista, ja rotta kyllä näytti vikkelältä. Tosin vikkelyyskään tuskin auttaisi rottaa mikäli nuo kaikki vartijat pääsisivät kimppuun. Tai Gareliakaan, mikä huolestutti tätä henkilöä huomattavasti enemmän kuin muiden onnettomien kohtalo. Tässä tarvittaisiin siinä tapauksessa älyä, ja Garelin onneksi hänellä oli sitä jonkun verran. Puhumisella tuskin pääsisi tilanteesta pois, ellei käyttäisi jotakin pientä apukeinoa... Ja Garel tajusi omistavansa kyseisen apukeinon. Ruutiase, ja melko kehittynyt sellainen vieläpä. Ei sillä saisi millään keinolla tarpeeksi nopeasti ammuttua että olisi saanut oikean etuaseman vartijoita vastaan, mutta onneksi vartijat tuskin tiesivät tätä. Hyvällä tuurilla vartijat eivät olleet kuulleetkaan ruutiaseista, eivätkä tienneet näiden nopeudesta mitään, tai olisivat nähneet niitä nopeamman tulitahdin omaavia demoninmetsästäjien vaarallisimpia aseita, ja luulisivat aseella olevan saman tahdin. Eipä sitä ollut muutakaan keinoa saatavilla, Garel mietti, ja otti takkinsa kätköistä esiin aseensa.
Garel rauhallisesti valitsi sen kujan jolta oli tulossa lähimpänä olevat vartijat, tähtäsi ensimmäistä vartijaa olkapäähän, ja laukaisi aseensa. Tuliaseisiin tottumattomille aseen kuulostaisi varmasti joltain ukkosen kaltaiselta, ja vaikutus aseella olisi vähän lievempi, mutta silti ikävä. Kohteena ollut vartijan nahkapanssarista ei ollut mitään apua, vaan luoti jysähti tuon olkapäähän, ja rikkoi olkapään luut melko tehokkaasti. Rumaa jälkeä. Odottaen pari sekuntia että vartijat tajusivat mitä oli tapahtunut, Garel osoitti savuavan pistoolinpiipun edelleen vartijoihin, ja lähti juoksemaan näitä kohti, huutaen vartijoille "Pois tieltä ellette halua kärsiä itsekin!". Kapakasta paennut väki ei kauaa epäröinyt, vaan tarttui tilaisuuteen ja alkoi juosta myös vartijoita kohti, todennäköisesti uskoen siihen että huijari voisi tehdä äsköisen tempun uudelleen. Toivottavasti vartijatkin uskoivat samaan, sillä muuten pois pääsy hankaloituisi aika runsaasti, vaikka olisikin edelleen mahdollista. Eteenpäin rynnistävää massaa on hankala pysäyttää, varsinkin silloin kun massa tietää takanaan olevan tulossa porukkaa jolla ei ole massan kannalta parhaat aikeet mielessä. Epätoivo on yhtä ihmeellinen kannustinkeino kuin toivokin.
|
|
|
Post by submarine on Aug 10, 2007 23:49:38 GMT 3
Kneri taisteli pakonomaista tarvetta piiloutua nurkkaan vastaan. Siitä ei olisi ollut tällä hetkellä yhtikäs mitään apua. Vaikka toisaalta tilanne tuntui jo niin toivottomalta, että teoilla tuskin oli enää suurtakaan väliä. Säkkinsä hän sentään suunnitteli heittävänsä jonnekin, mutta sillekään ei tuntunut löytyvän mitään järkevää paikkaa. Jos sen heittäisi ikkunasta, vaikka hän tuskin onnistuisikaan rikkomaan sellaista tarpeeksi nopeasti, se löytyisi kuitenkin. Ja johonkin pimeään kulmaan sitä oli naurettava edes ajatella piilottavansa. Ahdistuneesti hän kiersi muutaman kerran paikallaan ympäri, purren kättään voimalla. Tästä ei pääsisi helpolla, voisi vaikka kuolla. Tai kyllähän hän varmasti kuolisikin säkkinsä kanssa, vieläpä tuskallisesti. Piru vieköön! Jokseenkin paniikissa hän ei huomannut, kuinka tietty mies juoksi ohi. Ei varmaankaan moni muukaan.
Yhtäkkiä kuulosti siltä, kuin ukkonen olisi lyönyt. Mutta se ei kuulunut taivaalta, vaan muutaman metrin päästä sivulta. Korvat hieman soiden ja melkoisen yllättyneenä rotta kääntyi katsomaan, nähden uskoakseen saman miehen, jonka kanssa oli piilotellut pöydän alla. Tällä oli käsissään jokin savuava esine, joka oli kai räjäyttänyt tuskaisesti maassa ähkivän vartijan olan. Jokin velho, ilmeisesti. Kneri ei pitänyt maagikoista hiukkaakkaan, mutta tällä hetkellä se oli pienin murhe. Miehen lähtiessä ryntäämään eteenpäin seurasi hän visusti perässä. Tästä ei voinut koitua enää mitään pahempaa, kuin paikallaankaan olemisesta.
Vartijat antoivatkin periksi rynnäkön alla, oletettavasti sekä pelosta miehen mystistä mahtia kohtaan että äkillisen yllätysrynnäkön häkellyttäminä. Suurin osa kääntyi ympäri ja juoksi, mutta muutama onneton iskettiin maahan ja tallottiin jalkoihin. Joku pakenijoista sai tosin miekastakin. Mutta sekasortoisessa ryntäyksessä sellaisia ei mietitty. Takana vartijat kuitenkin pääsivät hyökkäämään paljon paremmin juoksevien selkiin, iskien joko tajuttomaksi tai jopa surmatenkin muutamia. Nämä eivät selvästikään tohtineet ottaa niskoittelijoita hengiltä. Loppujen lopuksi yhdeksän onnistui kuitenkin päästä pakoon. Kneri elätteli hetkisen toivetta siitä, että onnistuisi pakenemaan nyt, ilman minkäänlaisia välikohtauksia, että olisi ollut vartiostoa nopeampi. Se oli tietenkin äärimmäisen turhaa, jos asiaa ajatteli tarkemmin. Äkkiä kadulta, joidenkin talojen välistä, alkoi tunkea kujalle lisää miekoin huitovia miehiä. Ahdas paikka kuitenkin esti näitä olemasta aivan yhtä vaarallisia, kuin muuten olisivat olleet. Melkein vaistomaisesti Kneri iski veitsensä suojaamattomaan polveen, pysäyttäen huutojen kera ainakin kyseisen. Asettaan hän tosin ei saanut enää vedettyä pois, vaan joutui jättämään sen paikoilleen ettei olisi jäänyt takana tulevien jalkoihin. Tilanne antoi kuitenkin aihetta juosta vielä lujempaa, sillä rotta epäili, auttaisiko miehen taikuuskaan, mikäli joukko saataisiin todella saarrettua molemmilta suunnilta kapealla kujalla. Ja hän todella juoksi, niin lujaa kuin vain pystyi, vaikka se saikin yskimään ja haukkomaan henkeä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Aug 11, 2007 18:30:51 GMT 3
((Nyt tulee kyllä melko lyhyttä, kun ei oikein voi edes kirjoittaa paljoa))
Garel ei paljoa välittänyt matkan varrella olevista vartijoista, vaan juoksi vain niin lujaa kuin kintuistaan pääsi, katsellen koko ajan näkyisikö jossakin avoin takaovi. Mikäli yksikin löytyisi, hän käyttäisi kyseistä keinoa pakenemiseen. Kirotut vartijat... Ja oikeastaan, oli se häneltäkin aika tyhmää lähteä karkuun, tuo mietti itsekseen. Selittelyllä ja bluffaamalla tuo oli useastikin selvittänyt ongelmansa, joten miksei nytkin? Humalatilan huonoja puolia, Garel kirosi itsekseen.
Nyt Garelilla ei tosin ollut muuta vaihtoehto kuin juosta, ja etsiä pakotietä. Hän ei halunnut turvautua Hexaliaan, hän mieluummin piti itsensä pois etsintäkuulutettujen listoilta.
Sentään pakenijoilla oli keveämpi lasti kuin aseistetuilla ja hieman suojatuilla vartijoilla, joten ehkäpä olisi vielä mahdollisuuksia juosta pakoon tuolta. Ehkä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 11, 2007 22:42:17 GMT 3
Vaikka kuja toikin omat ongelmansa tilanteeseen, oli Kneri kuitenkin kiitollinen siitä, sillä se esti pelättyjen varsijousten käytön. Hän oli kyllä oppinut karttamaan niitä kaukaa, sillä oikeissa käsissä edes paksusta panssarista ei ollut varmaa suojaa. Vaikka toisaalta, hänen kaapunsa ei olisi kääntänyt edes lyhytjousen nuolta, joten varsijousi ei ollut ainoa pelko. Mutta kapeahkolla kujalla ja täydessä vauhdissa kunnon tähtäys olisi mahdoton, eikä hän ollut edes joukon viimeinen. Ei sentään tarvinnut pelätä joutuvansa seivästetyksi ennen kuin edes tajuaisi sitä. Rotasta alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tuntua siltä, ettei enää pitkään jaksaisi pitää vauhtia yllä, ei ainakaan säkkinsä kanssa. Mutta siitä ei luovuttaisi, ei etenkään nyt! Olisi kuitenkin pakko löytää pian jokin piilopaikka. Hänellä oli toki sitkeyttä, mutta ei se korvannut heiveröisyyttä ja surkeaa kuntoa. Oli eri asia kestää henkisesti kuin fyysisesti. Hän oli vähällä jäädä takana tulevien alle huonon harppauksen seurauksena, joutuen tukemaan reilusti seinästä pysyäkseen tahdissa.
Äkkiä onni näytti hymyilevän edes hiukan kurjille, sillä edessä tosiaan häämötti avoin takaovi, toisella puolella kujaa kuin juottola oli ollut. Mahdollisesti siitä pääsisi johonkin parempaan majataloon. Mutta Kneriä ei kiinnostanut, vaikka ovi olisi ollut raollaan itse manalaan. Tällä hetkellä pakoonpääsy oli ainut tavoite! Ähkäisten hän kaarsi sitä kohti, rynnäten sisään, kuten varmasti jokainen muukin. Kyseessä oli jokin pieni, pimeä takahuone, jonne koko ryhmä tuntui pakkautuvan. Oli varsinainen siunaus, että ovi avautui poispäin, sillä muuten sitä ei olisi saanut auki kukaan. Kuka hyvänsä uksen kampesikin auki, tupsahti ryhmä äkisti valoon, joka häikäisi silmiä. Meni hetki saada selville, missä oikein oltiin.
((Sinä saat päättää tuon paikan, jos haluat.))
|
|
|
Post by CutKiire on Aug 13, 2007 17:55:49 GMT 3
((Jups.))
Garelkin havaitsi tuon aukinaisen takaoven, jonka suuntaan tuo livahti myöskin, kuten koko jäljelläoleva joukkokin. Hetken tungos pienessä takahuoneessa, ja sitten, vapaus kun ovi aukaistiin jonkun toimesta. Garel ei ollut varma kuka, mutta eipä sillä ollut väliäkään. Nyt oli tärkeintä käyttää pakotie hyväkseen.
Paikka johon joukkio oli saapunut oli huomattavasti kunniallisemman näköinen majatalo kuin se josta joukko oli paennut. Ja juuri nyt sen asiakkaat ja tarjoilijat olivat sangen hämmästyneitä siitä kuinka tuo hieman epämääräinen joukko oli saapunut paikalle. Garel vähät välitti hämmennyksestä, ja raivasi tietään läpi majatalon päästäkseen ulko-ovelle. Todennäköisesti vartijat tunnistaisivat hänet sen verran helposti että olisi turhaa yrittää piileskellä täällä, joten tuo oli ajatellut häipyvänsä paikasta mahdollisimman nopeasti, ja mahdollisesti myös kylästä. Mitä sitä turhia riskeeraamaan.
Niinpä Garel alkoi kyynärpäitään käytellen poistua tuolta majatalosta ennen kuin vartijat saapuisivat paikalle, vaikka pari kolme pakenijoista päätti yrittää sulautua joukkoon, mikä onnistuikin todennäköisesti aika mainiosti. Päästyään ulko-ovelle Garel ensin vilkaisi molempiin suuntiin katua tarkastaakseen oliko vartijoita jotka olisivat nähneet hänet liian lähellä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 13, 2007 20:02:47 GMT 3
Kneri joutui räpyttelemään tovin silmiään, ennen kuin erotti mitään. Majatalo, vieläpä selvästi rahakas sellainen. Hän vietti harvoin aikaa sellaisissa, tuskin koskaan oikeastaan - eikä tulisi nytkään. Vartijat olivat tuskin kovinkaan kaukana perässä, eikä jonkun järjenpuuskassa säppiin laitettu ovi pidättelisi raavasta joukkoa kuin muutaman hetken. Tännekään ei voinut jäädä, hän erottui aivan hyvin joukosta. Niinpä rotta lähti seuraamaan miestä, vilkuillen sivuille mahdollisten uhkien varalta. Sellaisia ei ainakaan juuri tällä hetkellä sattunut silmään, mutta ei hän kuitenkaan heittänyt varovaisuutta menemään. Ainakin ovelle asti päästiin kuitenkin ilman suurempia välikohtauksia. Ne, jotka eivät päättäneet piiloutua joukkoon, seurasivat vieläkin mukana.
Astuessaan ulos ovesta kadulle, jossa ainakaan juuri nyt ei näkynyt olevan minkäänlaisia vartijoita, saattoi Kneri kuulla ensimmäiset jyskytykset takaovelta. Eivät olleet paljoa jäljessä. Ja joku joko avaisi, tai sitten miehet rikkoisivat oven. Kneri ei tarvinnut enempiä varoituksia, vaan kääntyi ovelta oikealle ja pinkaisi juoksuun. Yhtäkkiä kuitenkin kulman takaa rynnisti vastaan joukko miehiä - itse kapteeni etunenässä. Tämän pitkä miekka kimalteli lyhtyjen valossa, luvaten kuolemaa. Kneri ehti juuri ja juuri vaihtaa suuntaa, kun nämä kääntyivät. Seuraavassa hetkessä sitä sitten huudettiin, juostiin ja ajettiin taas takaa. Ja nyt he olivat avoimemmalla alueella, mikä lupaili huonoa. Mutta rotta ei ollut valmis luovuttamaan näin vähällä, vaikka hengähdystauko jäikin minimaaliseksi.
|
|
|
Post by CutterKiire on Aug 15, 2007 17:49:28 GMT 3
((Koulun alku vähän hankaloittaa vastaamista, välillä voi olla hankalaa vastailla, kun neljänä päivänä kestää neljään ja väsymys iskee.))
Todettuaan ettei ulkona näkynyt vieraita Garel päätti hiipparoida ulos, kävellen huolettoman näköisenä, tosin kohtuu nopeasti kohti kadun toisella puolella olevia rakennuksia, aikomuksenaan piiloutua johonkin näistä siihen asti että tilanne rauhoittuisi. Valitettavasti suunnitelma heitettiin roskakoriin kun vartijat ilmestyivät taas näkyviin. Huijarina toimiva mies alkoi pikkuhiljaa olla sitä mieltä, että enään kauaa hän ei jaksaisi juoksennella karkuun. Kuitenkaan vielä hän ei alkaisi riskeeraamaan Hexaliaa kutsumalla.
"Helvetin helvetin helvetti!" Garel vain kiroili, juosten kuin kaikki helvetin rakkikoirat olisivat hänen kannoillaan. Tiedä sitten mistä syystä, koska ei ne vartijat silti niin pahoja olleet. Varsinkin kun Garel tiesi suurinpiirtein miltä helvetin rakkikoirat näyttivät todellisuudessa, kiitos demoninmetsästäjä-historiansa. Niillä oli aika runsaasti hampaita.
Garel tiesi että hänen ainoa toivonsa selvitä kahinoitta olisi päästä kylästä ulos, joten tuo suuntasi juoksunsa ulos kylästä. Tosin eihän tuo tiennyt suuntaa kovin tarkkaan, ja lisäksi vartijoiden sijainnit haittasivat, joten tuo juoksi samaan suuntaan kuin rottakin, mikä se sitten olikaan.
|
|
|
Post by submarine on Aug 15, 2007 19:10:00 GMT 3
Kneri ei tiennyt, miksi asioiden piti mennä tällä tavalla vaikeiksi. Hän oli aikonut lähteä huomenna, jättää koko kurjan kylän taakseen, unohtaa edes olleensa täällä koskaan. Mutta turha toivo, hän ei saisi edes häipyä. Hänen ei olisi kuulunut juosta tällä tavalla, köhien keuhkojaan ylös hengästymisestä! Tällä hetkellä rotta toivoi hartaasti, että koko järjestäytynyt jumalanpalvonta syöstäisiin alimpaan syvyyteen - tai että saisi jostakin pitemmät jalat tai siivet. Sellaisiin toivomuksiin ei kuitenkaan vastattu millään tavalla. Avoimella ryhmä ei kokonaisuudessaan päässyt pakoon läheskään yhtä hyvin, kuin oli äsken. Syykin oli yksinkertainen, lähestulkoon jokainen oli enemmän tai vähemmän päissään. Kneri ei ollut paljoa ehtinyt juoda, mutta mukana pakenevat miehet kyllä hoippuivat. Kujalla ei vauhti ollut aivan niin tärkeää, ja tukea saattoi kyllä ottaa seinistä, mutta kadulla sellainen ei menetellyt. Selvät, koulutetut miehet vetivät helposti vertoja kännisille, väsyneenpuoleisille hoippujille. Vain näiden pelko kuolemasta tai pahemmasta piti yllä edes jonkinlaista vauhtia.
Kneri pohti kuumeisesti, voisiko mahdollisesti paeta uudelleen jollekin kujalle juostessaan, mutta se ei tuntunut älykkäältä. Jos ei ollut kunnon reittiä, saattoi ajaa itsensä umpikujaan tai tulla saarretuksi. Toinen äkillinen oivallus oli kaataa joku, mutta tuskinpa se olisi kaikkia jahtaajia pysäyttänyt. Kylänmuurien ulkopuolella oli metsikköä, jonne voisi piiloutua. Mutta rotta ei ollut varma, jaksaisiko sinne asti, tai olivatko portit auki. Muurien yli oli turha yrittääkään. Yhtäkkiä viimeinen pakenijoiden ryhmässä, jokin pitkä mies, parkaisi. Kneri tiesi tekevänsä typerästi, mutta vilkaisi kuitenkin olkansa ylitse. Mies taaempana hoiperteli eteenpäin, puristaen toisella kädellä kylkeään. Tämän takana rotta saattoi nousevan kuun valossa nähdä kapteenin puristavan pientä käsivarsijousta vapaalla kädellään. Ei ollut edes pysähtynyt ampuakseen. Humalan, uupumuksen ja kivun yhteisvaikutus sai onnettoman jäämään huutaen jälkeen muista pakenijoista. Kauaa tämä ei kuitenkaan anonut apua, kun vartijajoukko saavutti. Mies ehti juuri ja juuri kääntyä kömpelösti ympäri nähdäkseen nyrkin, joka upposi voimalla keskelle kasvoja, lähettäen tämän välittömästi kiviselle tielle. Yksi pysähtyi, muut - kapteeni etunenässä - jatkoivat takaa-ajoa. Näiden määrästä ei ollut tarkkaa tietoa, mutta se oli enemmän kuin kolme ja vähemmän kuin kymmenen, oletettavasti.
Kneri ei tarvinnut enempiä muistutuksia tiedostaakseen jälleen, ettei ollut väliä, uskoiko hän jaksavansa pakoon - hänen täytyi! Hän ei vilkuillut uudelleen taakseen vetäessään pään alas ja rynnätessään eteenpäin, uhmaten säkkinsä painoa. Muuri häämötti kaukana edessä, lähestulkoon kuin ivaten joukon järjetöntä pakoa. Kiinni jäisivät kuitenkin, teloitettaisiin tai viruisivat loput vähät päivänsä tyrmissä.
|
|