|
Post by Rinco on May 27, 2007 22:10:35 GMT 3
Tristan katseli otusta, Rial? hieman erilainen, muttei kovin, hän tutki tätä kuin haamua, että oliko se todella läpinäkyvä, mutta e ei ollut lihaa ja verta. Tristan värähti ajatellessaan että lihakimpale olisi voinut änkeä hänen suolistostaan ulos. hyi. Tämä ravisti päätään ja katsoi Rialia vaitonaisena. "olipa hyvä ettet antanut sitä minulle, jos saan udella, mikä helvetti se oli!" Tristan kysyi ja pidätteli oksennustaan. Kyllä, sillä oli pää ja raajat vatsa ja häntä, ehkä hän oli hieman suhruinen, mutta mitä sitä voisi odottaakkaan paloiksi raadeltua klönntiä metsässä. hän värähti uudestaan ajatellessaan mitä olisi käynyt jos he olisivat olleet ilmassa. Kavioiden kopse erottui metsän äänten seasta, ja Tristan kohotti päätään, se nousi ja lähti kävelemään syvemmälle metsään. " se tulee taas, voit olla kanssani jos et tee sitä uudelleen, mutta kannatan että anna sen sille mulkulle joka tuli se sorkka eläimen kanssa metsään, kuten haluat." Tristan sanoi välimpitämättömasti, mutta hän hymyili itsekseen puiden välistä ja sulki silmänsä. tee kuten haluat."
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2007 15:19:13 GMT 3
Meesloo kulutti vielä melkoisen hetken vain maaten paikoillaan, hengittäen syvään ja toivoen, että kipu edes hieman laantuisi. Joku oli joskus ihmetellyt, että miten hän saattoi selvitä tällaisesta ilman massiivisia tuskia, mutta todellisuudessa ne olivat juuri yhtä kovia kuin olisi olettanutkin. Eikä hän sietänyt sitä tuskaa yhtään sen paremmin kuin kukaan muukaan. Vei pitkään ennen kuin hän edes yritti ylös, ja silloinkin se tuntui vielä valtavasti. "Olenpahan vain yksi epäonninen muiden joukossa", tämä vastasi vaivalloisesti kampeutuessaan täriseville jaloilleen. Aluksi kävi mielessä huomauttaa, että tämä ei edes johtunut siitä esineestä, mutta tarkemmin ajatellen se olisi ollut harvinaisen typerää. Lohikäärmeellä ei ilmeisesti ollut enää mitään halua saada sitä itselleen, ja asianlaidan muuttaminen olisi ollut järjetöntä. Kivuliaasti askeltaen, joka sekin oli hyvä suoritus hetki sitten säpäleinä olleilla jaloilla, Meesloo meni kaapunsa ja hattunsa luo, veti ne ylleen ja aikoi lähteä lohikäärmeen perään, kun jäykistyi. Taas se sama haju...
Vilkaistessaan taakseen hän näki uudelleen saman ratsastajan, tosin nyt ilman ratsuaan. Sen sijaan tämän kädessä oli miekka, terävä, pitkä, varsin ikävältä näyttävä miekka. Sellainen, joka oli tarkoitettu paloittelemaan tielle sattuvia. Taaskaan tämä ei pitänyt mitään kiirettä tullessaan kohti, aseen kärki maata kohti suunnattuna. Meesloo sen sijaan piti, kivustaankin huolimatta. Hän ryntäsi poispäin, koettaen jotenkin suojata hengitystään - tai ainakin saada lohikäärmeen itsensä ja ilmestyksen väliin.
|
|
|
Post by Rinco on May 28, 2007 15:42:48 GMT 3
Tristan haistoi parfyymin, ja irvisti, hän löntysti eteenpäin hiljaa, miettien oliko siitä haittaa, no ainakin pakeneminen olisi hankalaa, mutta voisi onnistua. Tyhmät oli niiden oksat, tyhmä oli ratsastaja ja se hevonenkin.
Tristan katsoi sivusilmällä kun Rial juoksi häntä kohti, ratsastaja hyppeli kepeästi sammalpättäiltä toiselle, ja tämän liikkeet saivat hänet muistuttamaan haltiaa, mutta ei kovin hienoa haltiaa, pahaa haltiaa, olihan niitäkin, ellei sitten se ollut hyvä ja rial paha, Tristan pysähtyi hetkiseksi miettimään asiaa, mutta päätti olla ajattelematta asiaa, mihin sotkuun hän olikaan joutunut. Tristan pudisti päätään ja sulki silmänsä, sen viiksikarvat sjottivat minne sattuivat, eivätkä oikein aquttaneet tilanteessa, ja tämä törmäsi puuhun. Tristan ajasi silmänsä, veri alkoi vuotaa hänen otsastaan, kun se oli juuri lakannut, tämä kirosi puun ja jatkoi matkaa. ratsastaja ja rial nyttivät ottavan mitta toisistaan, kuka ties. Rial yritti päästä hänen edelleen, mutta ratsastaja läheni heitä koko ajan. Tristan katsoi puiden oksia, voi olla että he pääsisivät lentämällä juuri tästä kohtaa pois, mutta entä rial, jaa.... "ajattelitko juosta täällä metsässä lopun ikääsi vai tulenko selkääni ja menemmekö taivaalle." Harmikseen Tristan totesi että vaikka rial olisi hänen selässään mahdollisuudet että tämä pysyisi lohikäärmene selässä olivat pienet. Tristan henkäisi ja katsoi ratsastajaa tarkasti. "et sitten ehtinyt peseytyä vai kuinka." tristan kysyi tältä.
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2007 16:09:42 GMT 3
Meesloota ei kiinnostanut hiukkaakkaan alkaa ottaa selvää siitä, osasiko jahtaava hahmo myöskin käyttää miekkaansa. Ainakaan tällä ei ollut mitään kiirettä hänen peräänsä, mikä oli ehkäpä vielä pahempi, kuin jos tämä olisi ryntäillyt. Se tarkoitti, ettei tällä ollut tarvetta... Lohikäärmeen puhuessa hän kääntyi tämän puoleen. "Se voisi olla parasta", hän vastasi, pitäen yhä puolittaista juoksua yllä. Aivan yhtäkkiä, ilman minkäänlaista ääntä, Meesloo tunsi, kuinka hänen kaulansa ympärille kiertyi viisi pitkää, voimakasta sormea. Jollakin tavalla vainoaja oli kirinyt matkan umpeen, kun kumpikaan ei katsonut! Käyttämättä ilmeisesti edes voimaa tämä nosti hänet yhdellä kädellä ilmaan, puristaen piinaavan lujaa, muttei kuitenkaan tarpeeksi sulkeakseen täysin hapen kulkua. Ja vaikka hän väänsi molemmin käsin, edes yksi ainoa sormi ei suostunut irrottamaan otettaan. Puristuksessa oli voimaa, jota olisi olettanut teräksessä olevan - samoin kuin sitä seuraavassa heitossa. Ennen kuin Meesloo ehti edes tajuta, eivät sormet enää puristaneetkaan. Sen sijaan ilma suhisi korvissa, ja sitten vastaan tuli maa. Tajutessaan, mitä oli tapahtunut, hän nielaisi, sekä kivusta että pelosta; hahmo oli viskannut hänet monta metriä pois tieltä, huolettomalla liikkeellä, yhdellä kädellä, kiinnittämättä edes huomiota asiaan kunnolla.
Haarniskoitu, näin läheltä yli toista metriä pitkäksi todettava vainoaja näytti tarkastelevan lohikäärmettä reiättömän kypäränsä läpi. Vaikka silmiä ei näkynytkään, silti tämän katse tuntui jollakin tavalla järjettömän tiiviiltä, kuin se olisi lävistänyt koko olemuksen. "Pelkkä pieni lohikäärme, ja silti asettuu estämään?" tämä enemmänkin totesi kuin kysyi sukupuolettomalta kuulostavalla äänellä. "Jatka matkaasi, minä en saa lisää rahaa sinusta. Ellet sitten halua koettaa ohitseni hakemaan hiirtä", tämä käski, heilauttaen nyt miekkansa osoittamaan petoa kohti. Näytti tosiaan siltä, että tämä ei aikoisi sitä aivan helpolla ohitseen päästää, seisoessaan tarkalleen Meesloon ja sen välissä.
|
|
|
Post by Rinco on May 28, 2007 16:44:39 GMT 3
"Pieni!" Tristan kiljaisi. "pieni" Tristan oli aina pitänyt isteään suurena, vaikka aivan täysikokoinen ei ollutkaan. " vaikka olen sinua kolmekertaa isompi, saisin hävetä." Tristan sanoi loukkaantuneena, ja vihaisena, sen mustat silmät kiiluivat katsoen murhaavasti ratsastajaa. Hän nosti päänsä korkealle että lehdet havisivat hänen yläpuolellaan. "Haen siimahännän nyt, enkä anna sinun viedä aarretta häneltä vaikka se olisi kuinka kamala kirous, se on hänen. Syöksen sinut unholaan, raatelen sinut ja silppuan lihasi pieniksi paloiksi ja annan matojen syödä ne." Trsitan sanoi, oikeastaan hän ei osannut syöstä tulta, hän halusi että kirous lähtisi pois, mutta periaatteesta ratsastaja ei saisi sitä. Eikä Tristan voisi antaa hyvien lihojen mennä hukkaan, mutta hän ei myöntänyt itselleen että haluaisi itse syödä ratsastajan. "ja aijon syödä ratsusikin." Tristan irvisti ja ajatteli kuinak saisi syödä hevosen lihaa pitkästä aikaa. Tristan vilkaisi Rialia joka makasi maassa. tämä yritti mennä sen luo, mutta ratsastaja esti hänen aikeensa sohien miekkaansa uhkaavasti, Tristan yritti kiinnittää ratsastajan huomion joksikin aikaa, ehkä rial nousisi ylös ja tekisi jotain. Tristan istahti turhautuneena ja yritti keksiä jotain, ennen kun ratsastaja keksisi iskeä miekkansa hänen rintaansa. "ja miksikä etsitkään tätä kyseistä henkilöä, jonka tyrmäsit mallikkaasti, onko hänellä jotain mikä sinulle kuuluu. jos on, mikset ota sitä ja häivy."Tristan kysyi välinpitämättömästi.
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2007 17:48:44 GMT 3
Meesloo harkitsi vakavasti juosta pakoon ja jättää jahtaajansa ja lohikäärmeen vaikkapa tappamaan toisensa, mutta ei kuitenkaan uskaltanut. Haarniskaan verhottu vaikutti kuitenkin petollisen nopealta, ja tällä oli ikävä miekka. Se, että tämän hyökkäys häntä kohtaan olisi voinut avata pedolle suoran kohdan iskeä, ei juuri mieltä lämmittänyt - hän välitti itsestään ja muut saivat hoitaa omat asiansa. Oli siis parempi vain jäädä odottamaan, mitä tuleman piti.
Haarniskoitu itse käyttäytyi täysin rauhallisesti, hätisti lohikäärmeen kauemmas kevyin vedoin tämä koettaessa hakea Meesloota ja liikkui lähestulkoon tavallisesti kävellen otollisempaan paikkaan. "Minä en improvisoi, vaan teen kuten sanotaan", tämä vastasi lohikäärmeelle. "Minua käskettiin tuomaan varas, ja näinollen tuon tämän. Minua ei käsketty tuomaan vain varastettua tavaraa. Kukapa tietää, ehkä tätä halutaan rangaista kunnolla." Puhuessaan hahmo oli liikkunut petollisen hitaasti eteenpäin, tavalla joka olisi hämännyt kokenempaakin taistelijaa. Ja lopettaessaan tämä astui kevyesti eteenpäin, iskien pistäen samalla lohikäärmettä kohti. Terä suunnattiin jalkaan, tarkoituksena ilmeisesti vain saada tämä perääntymään lisää.
|
|
|
Post by Rinco on May 28, 2007 18:08:41 GMT 3
Ratsastaja tökkäisi Tristania jalkaan, tämä perääntyi äkkiä ja ponkaisi vauhtia maasta, se kiersi puiden välistä kauemmas ratsastajasta, mutta lähemmäs matkaajaa. "toimit siis kuninkaalle tai jollekkin ällötykselle vai." Tristan sanoi, se ei välittänyt kovinkaan ihmisistä, se piti kaikesta muusta, jos sitä pitämiseksi voitiin sanoa. Hän katsoi tarkasti miekkaa, ja nuinka se kiilsi, kuin aarre, kaunis aarre. Tristan katsoi sen muotoja ja kuinka puiden lehdet peilautuivat sen terästä. Tristan alkoi ajatella jos se olisi hänen pesänsä seinällä, hän voisi joka aamu peilaila siitä itseään, hän tiesi että sen saaminen oli hankalaa, mutta jos mahdollista hän ottaisi sen. tristan hymyili, oikeastaan hän virnisti. "jos lähden nyt, päästätkö minut pois noin vain, puukottamatta minua selkääni, ja kun lentäisin pois et seuraisi minua, niin antaisin sinun viedä rialin sinne minne se on tarkoitus viedä." tristan uteli. Tämä ei aikonut lähteä, ainakaan ilman rialia. mutta oli tärkeää että hän antoi ymmärtää että hän aikoi lähteä.
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2007 18:35:50 GMT 3
"En paljasta nimiä", ratsastaja totesi rauhallisesti, liikkuen itsekin nyt kohti Meesloota, kun lohikäärme oli liian kaukana. "Riittää, jos sanon toimivani jollekulle, jolla on rahaa ja valtaa minun palveluksiini", tämä lisäsi, pysähtyen vain hyvin lyhyen matkan päähän hiirentapaisesta. Taas miekan terä oli petollisesti alhaalla, kuin olisi ollut vaaraton. Tietenkin asia oli toisin, kuten oli jo todistettu. "Niin. Sinä et kuulu tähän, eivätkä sinun tekemisesi tämän jälkeen kosketa minua", tämä vastasi. "Jos lähdet, saat mennä rauhassa, kuten minäkin. Mutta jos jatkat, niin jatkan minäkin."
Hahmon läsnäololla oli Meesloohon samanlainen vaikutus, kuin aikaisemminkin. Tuntui, kuin olisi ollut vahvasti jossakin aineissa ja humalassa yhtä aikaa, eikä millään tavalla mukavasti. Näkökenttä heilahteli ja välähteli, eikä tasapaino tuntunut pysyvän edes istualleen. Ilman suuriakaan vastusteluja tämä kaatui alas ja pysyikin siinä, toivoen että olo paranisi jotenkin.
|
|
|
Post by Rinco on May 29, 2007 18:10:36 GMT 3
Tristan perääntyi hieman ja lähti kulkemaan ratsastajaa kohti ja melkein hipasi tätä kun tallusti tämän ohitse, se vilkaisi vielä matkaajaa joka näytti unenpöpperöiseltä ja... huumatulta, Tristan kutristi kulmiaan ja syöksähti ilmaan, se ravisti päätään ja otti lisää vauhtia, tämä lensi tielle vaanimaan että ratsastajaa ja matkaajaa.
Hän tunsi syylisyyttä kun jätti matkaajan sen älykääpiön luokse, mutta niin hänkin olisi varmasti tehnyt.
tristanin mieleen pälkähti kuva hevosesta. Kuola valui hänen huulillensa ja tämä nousi jälleen ilmaan, se läjti etsimään hevosta, sillä pikku linnut eivät olleet täyttävää ruokaa, kun taas hevonen... nälkä pysyi kyllä muutaman päivän...
|
|
|
Post by submarine on May 29, 2007 19:19:17 GMT 3
Ratsastaja katsoi vaiti lohikäärmeen poistumista, ajatukset tutkimattomina ja kasvot näkymättömissä. Kun peto oli lopulta kadonnut näkyvistä, tarttui tämä uudelleen Meesloohon ja lähti raahaamaan tätä kevyesti pois paikalta. Meesloo itse ei ollut taas hiukkaakaan mukana yhtään missään, ei tajunnut edes vastustella, raahautui vain velttona eteenpäin. Hevonen oli valmiina odottamassa jonkin matkan päässä, jälleen yhtä rauhallisena kuin äsken. Ratsastaja työnsi kantamuksensa sen selkään, nousi itse satulaan ja oli hetkessä liikkeellä. Mutta toisin kuin lohikäärme oli olettanut, tämä karauttikin aivan eri suuntaan kuin se oli mennyt, ilmeisesti odottaen jonkinlaista petosta. Ehkäpä jossakin kauempana olisi kiertotie, jota tämä aikoi käyttää...
|
|
|
Post by Rinco on May 29, 2007 19:55:15 GMT 3
Tristan löysi hevosen juuri ajoissa, kun ratsastaja lähti kuljettamaan matkaajaa hevosen selässä. Tristan ei voinut kaapata matkaajaa hevosen selästä samalla tavalla kuin viimeksi, se voisi olla suuri virhe, mistä sitä tietäisi jos ratsastaja olisi vaikka valmis, ja käyttäisi terävää miekkaansa, joka oli kyllä kaunis, hän harmitteli ettei ehtinyt tappaa hevosta ennen ratsastajan tuloa. tämä seurasi pilvissä hevosta miettien miksi tmä ei mennyt takaisin kaupunkiin. Tristan pudisti päätään surullisena ja lenteli hiljaa taivaalla haukkaillen silloin tällöin pilveä odottaen oikeaa hetkeä ja paikkaa, jolloin hän voisi iskeä.
|
|
|
Post by submarine on May 29, 2007 20:14:45 GMT 3
Aluksi näytti siltä, että ratsastaja aikoi vain jatkaa matkaansa ties mitä kiertotietä pitkin, mutta yhtäkkiä siihen tulikin muutos. Hevosen jalat näyttivät siltä, kuin eivät olisi enää edes osuneet maahan, niin nopeat ne olivat. Ratsastaja liikkui ratsunsa selässä nyt kuin tuuli, häkellyttävän lujaa, paljon lujempaa kuin äsken. Mikään este, niin kivi kuin kuoppakaan, ei näyttänyt olevan tämän juoksun tiellä mitään. Jollei lohikäärme pitäisi kiirettä, jäisi tämä pian jälkeen.
|
|
|
Post by Rinco on May 29, 2007 20:35:25 GMT 3
Tristan haapuili pilvissä ja katseli pilviä, se syöksyi pilvistä nähdessään hevosen vauhdin kovenevan eikä hän meinannut enää pysyä perässä, tämä otti vauhtia yhä lisää, ja alkoi huolestua pysyisikö hän enää perässä. Tristan päätti toimia heti mutta toisin, hänen pitäisi iskeä edestä, kuka ties hevonen säikähtäisi jos tämä näykkäisisi tätä hieman, ja tiputtaisi matkaajan selästään. Tristan myhäili ja aloitti syöksyin, ja nipin napin pääsikin ratsun edelle, piti toimia, hän ei välttämättä pysyisi kauan, tämä sulki siipensä ja kutristi kulmiaan, jokin ei toiminut, häntä alkoi huimata.
Tristan ravisti päätään ja menetti vauhtia, hän joutui yrittämään uudelleen sillä hevonen oli kirinyt hänety kiinni. Tämä yritti epätoivon vallassa päästä hevosen edelle yhä uudestan ja uudestaan, mutta se tuntui mahdottomalta, kuin seinä olisi estänyt tätä. tristan yritti uudestaan mutta takaa päin, se osottautui helpommaksi ja tämä yritti uudestaan, se taitteli siipensä kiinni kylkiinsä ja avasi suunsa valmiina puraisemaan hevosta.
|
|
|
Post by submarine on May 29, 2007 20:59:32 GMT 3
Ratsastaja ei näyttänyt juurikaan häiriintyvän ahdistelevasta lohikäärmeestä, kuin olisi jo tiennyt tästä - ja oletettavasti olikin. Tämä ei edes väistellyt, hevosen vauhti oli tarpeeksi suuri pitämään pedon loitolla tästä. Tarkalleen ottaen tämä ei tehnyt asialle mitään, antoi sen vain yrittää ja epäonnistua uudelleen ja uudelleen. Vasta, kun se yritti takaa, tämä näytti edes kiinnostuvan asiasta, eikä silloinkaan paljoa. Kevyellä liikkeellä ratsastaja veti ohjaksista vasemmalle, saaden hevosen kääntymään hiljaisuudessa. Valtavasta vauhdista huolimatta kurvi oli hyvin tiukka, mutta tämä pysyi kuitenkin tasapainossa. Ratsu jatkoi täyttä vauhtia, mutta nyt sivulle, ehkäpä jopa äärimmäisen loivasti takaisinpäin. Kurvi oli niin tiukka, että jahtaaja saisi tehdä toden teolla töitä kaartaakseen edes lähes samalla tavalla.
|
|
|
Post by Rinco on May 30, 2007 13:09:42 GMT 3
Tristan oikaisi kaulansa valmiksi, mutta hevonen kääntyi, teki tiukan käännöksen. Tristan yritti kääntää ruumistaan, mutta kovan vauhdin tulokena tämä lensi metsään. Tristan kirosi ja möyri sammalmättäältä tielle, ehkä olisi parempi antaa olla, Tristan tassutteli hiljaa ratsastajan perään, se ei jaksanut enää lentää kova vauhti ja ílmaan ouseminen ja laskeutuminen oli veroittanut hänen voimiaan, Tristan oli heikko, se ei useinkaan pärjännyt pitkään taisteluissa, tämä oli huono taistelu. Suuret ukkos pilvet liikkuivat hiljalleen heitä kohti ja aurinko oli jäämässä pilveen, jossain jyrähti, Tristan ei pitänyt ukosesta, sade oli eri asia, mutta ukkonen... Tämä lähti lentoon ja pakeni pilviä samaan suuntaan mihin ratsastajakin oli mennyt, kavioiden kopsetta ei enää kuulunut, eikä ketään näkynyt. Tristania masensi, hänen vatsansa murisi tyhjänä, hän oli jättänyt matkaajan, ukkonen yllätti, ja hevonen oli liian nopea hänelle, mikä nöyryytys.
|
|