|
Post by submarine on May 16, 2007 23:08:11 GMT 3
((Juups, elikkä tässä aloittelen peliä. Mukaan voi liittyä kuka haluaa, miten haluaa. Kyseessä ei siis ole itse Myrkos, vaan vain jokin muu, melkoisen suuri kaupungintapainen.))
Aamuaurinko oli hiljalleen kipuamassa taivaalla, valaisten taivaanrantaa punahehkuisena. Se sai kaiken näyttämään kauniilta ja kuin ilmiliekeissä palavalta. Ensimmäiset säteet pyyhkivät yli maan ja kaiken sen, mitä siellä oli. Myöskin sokkeloista, kivitalojen rajaamaa katuverkkoa ne valaisivat, vaikkakin vielä niukasti. Moni "kunnon kansalainen" heräili pikkuhiljaa omissa taloissaan, ja moni heistä huomasi jälleen kerran nauttivansa kauniista auringonnoususta, niin paljon kuin sitä kykeni näkemään talojen lomista.
Meesloo ei arvostanut tällä hetkellä auringonnousua hiukkaakaan. Tarkemmin sanoen tämä olisi halunnut sen vajoavan takaisin sinne, mistä oli ikinä tullutkaan. Vain muutaman metrin tämän perässä rynnivä neljän vartiomiehen joukko taas oli aivan eri mieltä asiasta. Meesloo taas pinkoi, minkä suhteellisen lyhyistä jaloistaan pääsi, vetäen koko päänsä peittävää hattua syvemmälle päähänsä lapasella peitetyllä kädellään. Meesloo oli, tällä hetkellä, olemukseltaan lähinnä suuri, sinine hattu, sininen kaapu, lapaset ja se puolitoistametrinen jokin niiden alla - ja kaksi äärimmäisen lujaa pinkovaa koipea. Eikä hän aikonut todellakaan näyttää jahtaajilleen, mikä "se jokin" oikein oli. Tässä oltiin muutenkin jo aivan tarpeeksi kovissa vaikeuksissa. Kaapuhahmo yritti kiriä hieman lisää matkaa itsensä ja jahtaajiensa väliin, onnistumatta siinä kuitenkaan erityisen hyvin. Jahtaajilla oli pidemmät jalat.
Jahtaajat puolestaan olivat melkoisen tavallisia vartijoita, hyväkuntoisia ja univormuun sonnustautuneita. Jokaisella oli nuija kädessään. Välistä yksi saattoi huutaa jotakin sellaista kuin: "Lainrikkoja!! Kiinni!! Pysähdy!! Ottakaa kiinni!!" Se tosin ei saanut aikaan paljoakaan, sillä katu oli lähes tyhjä tänä aamun ja yön yhdistävänä hetkenä, eikä avuliaita sivullisia siis ollut. Niinpä nämä saivat pinkoa minkä ikinä pääsivätkään lyhyenlännän, vikkelän jahdattavansa perässä.
Ajojahti jatkui läpi hiljalleen kirkastuvien ja lämpenevien katujen, villinä ja hervottomana. Välistä joko vartija tai Meesloo saattoi kompastua johonkin, mutta sai aina viime hetkellä päästyä ylös. Aina tilaisuuden tullen lyhyenläntä Meesloo koetti tasoittaa tilannetta joko repimällä eteen tulleita asioita tielle tai viskomalla jotakin päin jahtaajiaan. Tälläkin hetkellä tämä kumartui kahmaisemaan puolimädän omenan ja sinkosi sen edes kunnolla katsomatta ahdistelijoitaan päin. Se sai aikaan melkoisen raivonhuudon, mutta ei mitään sen kummempaa. Hiljalleen Meesloosta alkoi jo tuntua siltä, että ei enää jaksaisi pitkään. Olihan tässä jo parempi puoli tuntia paettukin enemmän ja vähemmän rajusti... Kuitenkin, vielä ei voisi antaa periksi! Päästäen lyhyen huudahduksen kaapuun ja hattuun verhottu hahmo pyyhkäisi kulman ympäri, kompastuen samalla mutta onnistuen yhä vain jatkamaan juoksuaan. Mutta jalkoihin särki jo melkoisesti...
|
|
|
Post by Rinco on May 20, 2007 15:26:41 GMT 3
((täältä tullaan)) Tristan lensi iloisena aamuauringossa, ja antois en lämmittää hänen kankeita siipiään, Tristan otti enemmän ja enemmän korkeutta, ja katsoi vihreitä nurmia, hän teki kiepin ja murisi hieman, lohikäärme puhisteli päätään ees taas, kunnes kaukana näkyi kaupunki, se katsoi sitä mustilla silmillään, ja kuuli kuutoja. "Lainrikkoja!! Kiinni!! Pysähdy!! Ottakaa kiinni!!" Se sai Tristanin havahtumaan, se otti vauhtia ja liisi kaupungin ylle, kadut olivat likaisia ja tyhjiä, hän kaarteli kaupungin yllä jonkun aikaa, kunnes löysi oudon kaapumiehen, jos se mies olikaan, sen perässä oli monta sotilasta, nuijineen, Tristan loi suuren varjon kadulle ja katseli kuinka takaa ajettu heitti mädän omenan, kuinka sen saaja päästi kirouksen, Tristan olisi mielellään tappanut sotilaat siihen paikkaan, mutta ajatteli seurata tilannetta vielä hetken. Tristan kaarteli huvittuneena takaa ajon yläpuolella, mutta kun hän huomasi Kaapumiehen väsyvän, hän päätti mennä hätiin, hän syöksyi kohti sotilaiven selkiä, ja teli lähes jokaisesta ensimmäisellä iskulla selvää, mutta ei voi sanoa että tristan olisi säästynyt ehjänä sillä hän sai nuijasta ikävästi päähänsä. tristan laskeutui vihaisena ja ravisteli päätään, se läpsytteli siipiään ja huitoi hännällään. kaapumies oli kadonnut johonkin ja tristan otti tehtäväkseen lähteä tämän perään. sotilaat pakenivat ja Tristan aloitti etsinnän. "ei se voi olla pitkällä, vastahan sen näin" tämä mutisi.
|
|
|
Post by submarine on May 20, 2007 18:11:23 GMT 3
Meesloo salli itselleen hyvin lyhyen vilkaisun olkansa yli, kun kuuli jonkinlaista hälyä takaansa - ja päätti viisaasti olla tekemättä sitä virhettä enää uudelleen. Hälyn aiheuttaja kun sattui olemaan peräti lohikäärme, ei todellakaan mikään kaikkein paras mahdollisuus äkilliseksi avuksi. Toivoen tällä olevan edes muutamaksi hetkeksi puuhaa hän ampaisi seuraavan kulman ympäri, päätyen pienehkölle sivukujalle. Siellä tämä painautui toviksi seinää vasten, huomaten harmikseen samalla seisovansa jossakin, joka näytti epäilyttävästi laskiämpärin sisällöltä.
Todettuaan, että lohikäärme ei ollut ainakaan aivan perässä, vaikka vaikuttikin ikävästi etsivän juuri häntä, Meesloo ravisteli pikaisesti jalkojaan ja suunnisti hiljaa kujan toista päätä kohti. Kyseessä vaikutti olevan vähemmän käytetty reitti, sillä kivet olivat likaisempia kuin muualla ja kaikki oli muutenkin huonokuntoisempaa. Meesloolle se tietenkin kelpasi paremmin, eipähän ollut turhan montaa ihmettelemässä. Eteenpäin pyrkiessä mieleen luikerteli hitaasti melkoinen määrä pohdintoja siitä, mistä lohikäärme oikein oli tullut. Mutta taisi olla yksinkertaisesti hänen huonoa tuuriaan, että melkolailla harvinaisena pidetty peto päätti ilmaantua paikalle juuri tänä ajankohtana. Mutta toisaalta, olipahan hän päässyt vartijoista eroon. Nyt kun vielä ehtisi pois näkyvistä ilman, että kokisi itse saman kohtalon...
Sivumennen sanoen, Meesloon valinta ei nyt ollut mitään maailman parhaita, sillä katu, jolta hän oli tullut, jatkui tätä yksittäistä kujaa lukuunottamatta pitkän matkaa suorana. Ei siis vaadittu mahtiajattelijaa toteamaan, että mitä todennäköisimmin tämä oli paennut kujalle, koska ei muuallakaan näkynyt. Mutta hädässä ei aina ehtinyt miettiä...
|
|
|
Post by Rinco on May 20, 2007 19:08:35 GMT 3
Tristan murisi turhautuneena, se kaarteli ilmassa turhautuneena, olentoa ei näkynyt missään, Tristan oli pahalla päällä, mutat halusi löytää otuksen, tai oikeastaan se halusi vain tietää mitä se kuljetti, jos se oli jotain arvokasta. tristanin silmät kiiluivat, hän liisi pitkin poikin kaupunkia, kunnes vihaisena tömähti erään suuren talon katolle, se ravisteli päätään, sitä huippasi hieman, hän mietti mitä kaikkea arvokasta salaisuus voisi sisältää, se sai uutta puhtia ja lähti etsimään kaapumiestä uudestaan, siivet halkoivat ilmaa ja herättivät tuulivirtauksia ilmaan, ihmisiä oli jo alkanut virrata kaduille, joten Tristan yritti päästä yhä ylemmäs ja ylemmäs ilmaan, Tristan arveli ettei otuskaan pääsisi aivan näkymättömissä pois, ja Tristan lensi pilvien keskellä ulos kaupungista, se jäi puiden suojaan vähän matkan päähän kaupungin porteista vaanimaan otusta, se ravisteli pätään (pakkomielle) ja pyyhki siivellään verta ohimostaan. Tristan otti hyvän asennon ja aloitti maailman ärsyttävimmän tapahtuman, odottamisen, tai vaanimisen, miksikä sitä kutsutkaan.
|
|
|
Post by submarine on May 20, 2007 20:05:51 GMT 3
Meesloo vilkuili kujalla kulkiessaan ympärilleen, toivoen hartaasti että missään ei näkyisi yhtäkkiä suomuja tai nahkasiipiä. Ja, omaksi pieneksi ihmeekseen, tämä saikin huomata selvinneensä jo melkoisen matkaa yhtenä kappaleena, eikä petoa näkynyt missään. Painautuen erääseen ovisyvennykseen tämä jäi odottelemaan vielä hetkeksi. Mutta mitään ei tosiaan tullut, edes varjoa käärmeestä ei näkynyt. Lopulta tämä huokaisi syvään, kohensi nopeasti hattuaan ja lähti taas kävelemään, nyt tosin paljon rauhallisemmin. Hän oli ainakin jonkinasteisessa turvassa.
Asteltuaan hetken Meesloo alkoi ajatella, mitä nyt pitäisi tehdä. Aluksi hän suunnitteli vain astelevansa johonkin majataloon, ottavansa huoneen ja vajoavansa ansaittuun uneen, mutta tuli pian toisiin ajatuksiin. Hän taisi olla nyt, enemmän tai vähemmän, etsintäkuulutettu. Reilun nyrkin kokoinen, rintaa vasten painava kappale kaapujen sisällä kertoi siitä. Mutta olipa sentään ollut onni matkassa, hän oli päässyt pakoon samalla, kun muita pidätettiin kuin viimeistä päivää. Joskus tämä oli vaaralllista puuhaa, tämä luvaton taikuus, mutta tällä hetkellä hän oli selvillä vesillä - melkein. Hänet oli kuitenkin nähty, Meesloo tuumasi astellessaan vaivihkaa hiljalleen lisääntyvään ihmisvilinään, pois kujalta ja suurelle kadulle. Ja pian hänestä olisi luvattu jo palkkiokin, niin että jokainen hiukankin rahanhimoisempi olisi pampun kanssa perässä. Voisi olla parempi häipyä, kun se vielä oli helppoa. Päättäen nopeasti uusimman ajatuksensa puolesta hattuhahmo suuntasikin äkisti kaupungin portteja kohti. Niillä kun ei oltu hiukkaakaan niin kiinnostuneita lähtijöistä kuin saapujista.
Porteista pääseminen osoittautuikin helpoksi, etsintäkuulutusta ei tietenkään vielä ollut edes tehty eikä häntä vilkaistukaan toistamiseen. Nyt edessä avautui pieni kaistale peltoa, jonka lävitse kulki tie. Ja arviolta parinsadan askeleen päässä siinsi metsä, niin että sen näki helposti jo aivan portiltakin. Meesloo huokaisi, enää muutama vaivainen minuutti ja hän olisi käytännöllisesti katsoen turvassa. Niinpä tämä alkoikin reippaasti astella metsää kohti, tarkastamatta tietenkään, mahtoiko siellä olla jonkinlaista petoa odottamassa juuri häntä. Eikähän hän toisaalta olisi edes nähnyt sinne asti.
|
|
|
Post by Rinco on May 20, 2007 20:47:38 GMT 3
Tristan oli odottanut pitkään, väkeä oli tullut ja mennyt, mutta kukaan ei ollut se oikea, jolla oli sininen kaapu ja hattu, kunnes se tuli ulos kaupungista, Tristan valpastui, hän odotti silmät kiiluen metsän laidalla, miettien ahnaasti mitä kaavun alla oli, häntä vispasi kahden puun välissä, ja sai ne heilumaan, Tristan kirosi, ja hillitsi itsensä, hän murahti ja katsoi tulijaa kuin helppoa saalista, niinhän hän tavallaan ajatteli, otan aarteen ja lähden. Tristan haukoitteli, liian yksinkertaista, ehkä matkalaista pitäisi vaikka hieman löyöyttää, kun mutkisti asioita entisestään, olisin jo varmasti kaukana, ellei se olisi typeryksissään juossut heti tielle. Tristan nousi ja valmistautui yllättämään tulokkaan, ellei se nyt vain keksisi jotain typerää, kaupungit ovat itsessään jo typeriä, tyhmä oli niiden rakentaja, Tristan oli valmis, enää pitkä loikkaja.... "AUUUUU!" tämä ulvahti, muurahaisia, miksi juuri nyt pahimmalla mahdollisella hetkellä, tyhmä oli niiden kuningatar, enempää miettimättä Tristan hyppäsi tielle, etsien aarretta otuksen kaavun alta.
|
|
|
Post by submarine on May 20, 2007 21:45:20 GMT 3
Meesloo vilkaisi ohimennen taakseen päästyään jo lähemmäs metsän reunaa. Siellä kaupunki nökötti, kaikkine pulmineen ja tilaisuuksineen. Ja hän oli nyt sen kaiken ulkopuolella, matkalla johonkin pienempään, turvallisempaan kylään, jossa voisi levähtää kenenkään kyselemättä. Se voisikin tehdä hyvää, hän oli joutunut viime aikoina juoksemaan ja poukkoilemaan melkoisesti. Nytkin jalkoja taas särki äskeisestä paosta, joka tosin oli loppunut aivan hyvin. Sekin oli pieni mysteeri, mutta tuskinpa asialla enää oli valtavasti väliä. Paitsi että lähistöllä oli lohikäärme. Mutta hänhän olikin jo poistumassa tältä alueelta.
Hetkistä myöhemmin, täysin toisin kuin oli ajatellut asian, Meesloo saikin sitten huutaa lujaa. Juuri se, minkä tämä uskoi väistäneensä, kävi yhtäkkiä päälle! Parkaisten hän kompuroi taaksepäin, toivoen jotenkin pääsevänsä tarpeeksi kauas pedosta. Ulvahdus oli sentään hieman varoittanut, niin että tämä ei tullut täysin yllätyksenä. Ja seuraavassa hetkessä hän juoksikin, lujaa ja katsomatta taakseen. Se tuntui äärettömän paljon järkevämmältä, kuin mikään muu, kun kyseessä oli muutamansataa kiloa painava, kynsistä, hampaista, sarvista, suomuista ja ties mistä piikeistä muodostuva peto, joka myöskin henkäili kaiketi lieskoja. Ei, ei hän varmaankaan olisi nopeampi, kuin sen valtavat nahkasiivet, mutta siltikin, paikallaan pysyminen nyt olisi ollut vielä typerämpää.
|
|
|
Post by Rinco on May 20, 2007 22:27:14 GMT 3
Tristan katsoi hetken juoksevaa otusta ja lehehti lentoon, sen silmän olivat huolettomat, vaikka hän varmasti näyttäisikin kammottavalta kun veri valui hänen ohimostaan ja likasi kullan hohtoisen turkin. Tristan laskeutui otuksen eteen ja pudisti päätään. "anna aarre" Tristan sanoi, häntä vispasi hulvausti, Tristan tuulen vire puhalsi hennosti Tristanin pitkiä karvoja. "kaipaat kunnon löylytyksen, tyhmä kaupunki, kirottu on sen rakentaja, ja sinä, oliko pakko mennä karkuun." Tristan raivosi. "anna aarre." Tiedän että se on sinun kaaapusi alla. kuka oletkaan" Tristan läpsytteli siipiään jotta näyttäisi mahdollisimman uhkaavalta. ahänen sieraimistaan tuprusi savupilvi. "Voi ei" Tristan mutisi. Tristanin kynnet alkoivat erittää pahan hajuista löyhkää, ja Tristan tunsi vajoavasa maan alle. "hahaa, jos et pysy paikallasi muukalainen, ja anna aarretta, myrkytän sinu savulla, olen maagikko, hahaa." Tristan ärähti, eihän hän maagikko ollut pitihän hänen jotakin keksiä.
|
|
|
Post by submarine on May 21, 2007 15:31:44 GMT 3
Oikeastaan Meesloo ei ollut edes turhan paljoa uskonut pääsevänsä pakoon, mutta lohikäärmeen laskeutuminen ja lopulta laskeutuminen eteen ei siitä huolimatta ollut mitenkään tervetullut näky. Hän pysähtyi niille sijoilleen, huohottaen hieman nopeasta pyrähdyksestään. Ja mitähän nyt pitäisi oikein tehdä? Ensin kävi mielessä rynnätä uudelleen toiseen suuntaan, mutta se tuskin onnistuisi hiukkaakaan paremmin kuin äskenkään. Pitäisi keksiä jotakin muuta - ja pian. Hermostunut lohikäärme ei ollut hiukkaakkaan mukava tapaus, hän oli tavannut yhden ja se oli riittänyt.
Raskaasti vaatetettu kuunteli pedon uhkauksia ja vaatimuksia vaiti, pohtien samalla kuumeisesti jonkinlaista ratkaisua. Hän ei todellakaan ollut valmis antamaan mitään ahneelle olennolle, mutta piti myös hengestään melkolailla. "Minulla ei ole mitään", Meesloo totesi lyhyesti ja toivonsa mukaan myös ytimekkäästi. Ei saanut näyttää pelkoa niille, siitä ne innostuivat. "Mitään ei ole, minä olen pelkkä matkaaja. Pyydän, päästäkää minut vain jatkamaan. Kaupungissa on paljon aarteita ja rikkauksia, eikä minulla mitään. Menkää sinne, jos aarteita haluatte", hän jatkoi sitten nöyremmin.
|
|
|
Post by Rinco on May 21, 2007 21:38:56 GMT 3
Tristan pudisti päätään. "haluan sen mikä on kapusi alla, jos et anna sitä, otan sen väkisin." tristan sulki hetkeksi silmänsä ja ajatteli mitä kaikkea ilkeää voisi tehdä. tristan pudisti päätään ja katsoi otusta hilvaa, sinien kaapu oli hieno, hän ei halunnut rikkoa sitä, hetken hän mietti jos hänelläkin voisi olla sellainen, typerä ajatus, se murahti ja jatkoi. "toisaalta voisin myös kulokea mukanasi kunnes annat sen, haluan sen, enkä ajatellut päästää sinua menemään, ja jos kävisi päinsä, haluan sen nopeasti, sillä nuo ihmiset portilla ärsyttävät. kuka ties keksivät jotain. Minusta tuntuu että se olisi sinullekin edullisempaa lähteä, ennen, kun jäät kiinni." Tristan kymyili ilkeästi, hän otti askeleen taaksepäin ja katsoi jopa hieman pelokkaana ajatuksiinsa.
Tristan ravisteli päätään, jähmettynyt veri oli sotkenyt hänen päänsä, eikä hän näyttänyt kovinkaan uljaalta. Tristan oli vaiti, hän painoi päänsä, toki hän halusi enemmän aarteita, mutta hän halusi sen mitä kaavun alla oli, matkaaja ei ehkä osaisi panna vastaan. ehkä. Ehkä se on maagikko, Tristan värähti, peko nousi päähän, ja Tristan nosti katseensa. "et sattuisi olemaan maagikko?" Tämä kysyi, muka ilkkuvalla äänen sävyllä...
|
|
|
Post by submarine on May 21, 2007 21:54:38 GMT 3
Meesloo otti vaivihkaa askeleen taaksepäin. Tai tarkemmin sanoen tämä etsi parempaa jalansijaa, "kaivoi kantapäitään maahan" niinsanoaksemme. Hän halusi päästä ponnistamaan kunnolla sivuun, jos äkkipikainen olento päättäisikin hyökätä. Ainakaan vielä sellaisesta ei tosin ollut merkkejä, mutta parempi olla varovainen kuin kuollut. "Ei minulla ole mitään aarteita, pelkät vaatteet ylläni. En voi antaa jotakin, jota minulla ei ole", Meesloo vastasi, pitäen äänensä mahdollisimman mitäänsanomattomana. Valheista ei ollut hyvä jäädä kiinni, ainakaan kun kyseessä oli peräti lohikäärme.
Oliko hän maagikko? Meesloo ei osannut sanoa alkuunkaan, miksi olento halusi tietää sellaista, ja joutuikin arvioimaan vastaustaan tovin. Mutta koska sekä valehtelu että totuus tuntuivat yhtä hyviltä, päätti hän sitten paljastaa totuuden. Kenties sillä saisi hieman helpotusta tilanteeseen. "Kyllä, minä olen maagikko", hän vastasi, suoristautuen aavistuksen verran tuodakseen hieman lisää vaikutusvaltaa olemukseensa. Eipähän se paljoa valtavan lohikäärmeen rinnalla ollut, mutta kuitenkin...
|
|
|
Post by Rinco on May 21, 2007 22:02:12 GMT 3
Tristan valahti kalpeaksi, hänen silmissään häivähti pelko, ja kädet hikosivat. Hän katsoi muukalaista ja pidätteli ulinaansa. Pitikin sekaantua maagikon asioikin, olisi pitänyt vain antaa olla.
Tristan kokosi itsensä ja sanoi." Ajattelin tässä että aion tuota..." sanat juuttuivat kurkkuun, eikä puhumisesta meinannut tulla mitään. Tristan tuhahti, hän oli ylpeä olento."olen Tristan Condor, ja olen ajatellut, että pysynh seurassasi, kunnes joko luovutat aarteen minulle tai oten sen väkisin tai saan tietää mitä kannat, tai saan tietää mitä kannat ja annat sen minulle." Tristan sanoi ylväästi, ja kosjasi perään. "ja aion muuten sitten toteuttaa suunnitelmani." Tristan nyökkäsi, ja odotti että muukalainen tekisi jotain, sanoisi tai liikkuisi.
|
|
|
Post by submarine on May 21, 2007 22:11:36 GMT 3
Meesloo huomasi lohikäärmeen reaktion, vaikka se olikin pikainen. Tämä sai hänet hieman kummastumaan, sillä kyseessä nyt kuitenkin oli oikea lohikäärme, joka kaiketi osasi itsekin huomattavan määrän taikuutta. Paitsi jos kyseessä oli jonkinlainen foobikko tai vastaava... No, siinä oli kuitenkin ehdottoman tärkeä seikka, joka pitäisi pitää mielessä.
"Ja minä olen sinulle nimetön, joka ei aio luopua mistään omaisuudestaan", Meesloo totesi kipakasti takaisin. Ei, hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta antaa tälle edes ruosteisesta rautalangasta väännettyä sormusta, vaikka sellaisen olisi omistanutkin. Eikä todellakaan sitä, jota hän ei ollut vielä ehtinyt itsekään tutkia kunnolla. Se pitäisikin pian tarkastaa, niin nopeasti kuin pedon silmä vain välttäisi. Oli kylläkin hankalaa, että se aikoi seurata. Mutta toisaalta, jos se kerran pelkäsi maagikkoja, niin ehkäpä hän saisi sen ajettua pois pidemmän päälle... Sanomatta enää mitään kaavutettu kääntyi ympäri ja lähti kävelemään uudelleen samaan suuntaan, nyt tosin ikävän tietoisena melkoisen lähellä tömistelevästä olennosta.
|
|
|
Post by Rinco on May 22, 2007 18:06:35 GMT 3
matkalainen lähti metsän suuntaan, päättäväisenä, ja Tristan kirosi henkilön ja mulkaisi pahasti, se seurasi muutaman metsrin päästä kulkijaa, ja yritti keksiä jotain, jolla saisi "aarteen" itselleen, ensin se aikoi odottaa yöhön, mutta ajatteli että se oli langettanut jonkun loitsun sen ympärille, sen pitäisi olla heikko, silloin hän aikoi iskeä.
Tristan myhäili tyytyväisenä, ja tunsi katseet selässään, jotka katsoivat portilla.Tristan tutki otuksen askelia, mutta ravisti päätään, se oli epäluuloinen, jos se osaa hypnotisoida, tai tunkeutua mieleeni. tristan päätti olla ajattelematta asiaa ja yrittää pysyä vain matkaajan perässä, niin kömpelö kun hän olikin maalla.
Hän ei halunnut ottaa riskiä nousta lentoon, metsän puut olivat joissain kohti melko tiheitä, eikä hän välttämättä pystyisi laskeutumaan, tai jos nimetön olisi luikkunut puiden suojaan, siitä vasta soppa olisi syntynyt. tristan puhisi ja murisi, pitikö sen olla niin hankalaa?
|
|
|
Post by submarine on May 22, 2007 18:59:28 GMT 3
Meesloo jatkoi metsää kohti. Mielessään tämä kyllä oli melkoisen vaivaantunut seurailijastaan, mutta ei toisaalta voinut sille yhtään mitään. Lohikäärmeitä ei pelätty ilman syytä eikä niistä laadittu legendoja turhan takia. Hän oli tosiaan kerran nähnyt moisen pedon, vaikkakin vain pikaisesti, ja se yksi ainoa kerta oli riittänyt. Kyseinen olento oli kyllä ollut vielä melkoisesti tätä yksilöä suurempi - se oli murskannut pienen talon alleen raivoissaan - mutta hän ei epäillyt, etteikö tämäkin kykenisi saamaan aikaan hyvin ikävää jälkeä. Siksipä, kuten sanottua, hän pitäisi sen kanssa pienempää suuta.
Ohimennen äkillinen kipu vihlasi oikeaa kättä, siinäkin määrin että Meesloo joutui pysähtymään hetkeksi. Samalla tämä tarrasi vaistonomaisesti kiinni siihen, mutta päästi kuitenkin heti irti ja jatkoi kävelyään. Hän tiesi kyllä, mistä oli kyse, mutta ei aikonut näyttää lohikäärmeelle, että oli kivuissaan. Näytti siltä, että pian joutuisi taas tekemään sitä, eikä se miellyttänyt hiukkaakaan. Ei varsinkaan, kun joku oli katsomassa. "Miksi sinä oikein haluat seurata juuri minua? Aarteitahan on monella muullakin, ja varmasti arvokkaampia", tämä sanoi lohikäärmeelle, koettaen työntää kivun pois ajatuksistaan ja keskittyä nykyisyyteen.
|
|