|
Post by dallan on Jan 31, 2006 17:49:41 GMT 3
(Tähän peliin saa liittyä ihan kuka vain haluaa. Eniten pelitoveriksini toivoisin sellaista pelaajaa, joka on tällä hetkellä kokonaan peliseuraa vailla. Pyrin tekemään tästä pelistä sellaisen, että se olisi mielekäs myös mahdolliselle kanssapelaajalle.)
*Valkoinen yksisarvisuros asteli pitkin kylän katuja etsien pienestä kylästä henkilöä, joka suostuisi vaihtamaan sen kanssa pari sanaa. Yksisarvinen oli laittautunut tänään komeaksi: sen karva kiilsi ja harja ei ollut takkuinen niin kuin se yleensä oli ja eläin oli myös käynyt peseytymässä, ettei haisisi aivan kammottavalta. D'allanille oli tärkeää pitää yksisarvisten maine korkealla ihailtavana luonnonlajina.
Vaikka olento tuntui saavan kyläläisiltä kyllä huomiota osakseen, niin ainottakaan avuliasta vierasta ei vielä ollut tullut vastaan. Sormenosoituksia ja jotain itseensä liittyviä kuiskausäänellä lausuttuja sanoja itsestään yksisarvinen kyllä sai aikaiseksi, mutta ne eivät häntä auttaneet varsinkaan sen vuoksi, ettei noita kuiskauksista saattanut kuulla, mitä oikein oli sanottu. Tätä tilannetta ei auttanut yhtään se, että D'allan oli luonteeltaan kovin ujo ja sitä kiusasi suunnattomasti liikkua täällä ihmisten keskellä, mutta sen tilanne ei tuntunut antavan muita vaihtoehtoja.*
(Kuva hahmosta löytyy hahmoesittelystäni. Tässä pelissä alempi kuva on pätevämpi.)
|
|
|
Post by spyrre on Feb 3, 2006 16:57:08 GMT 3
((Hahaa, taidanpa sitten yrittää ahtaa pienen lohikäärmeeni tänne mukaan. Viime pelikerrasta kun tuppaa olemaan jo aikaa... >=) ))
*Katujen syksyisen viileään viimaan oli uskaltautunut olento jos toinenkin, ilmeisestikin siitä syystä, että talvi todellakin teki tulojaan, ja kaikki olivat varsin halukkaasti hamstraamassa itselleen tarvikkeita kylmän kauden varalle. Kylän asukkaita ja muutama matkalainenkin parveili kylän mukulakivillä katetulla torilla, mutta suuri osa ostajista sekä myyjistäkin näytti unohtaneen käsillä olevat tehtävänsä, ja kaupankäynnin sijaan kääntyivät tuijottamaan katua pitkin astelevaa suurta, valkeaa eläintä. Osa, ilmeisesti hiukan enemmän maailmaa nähneet tosin loivat vain kummastuneen katsahduksen olennon suuntaan, mutta suurin osa ihmisistä jäi tuijottamaan pidemmäksikin aikaa, rohkenematta kuitenkaan lähestyä yksisarvista.
Onneksi paikalla oli fiksumpiakin otuksia kuin suu auki pällisteleviä ihmisiä. Jostakin ihmisten jalkojen takaa luikahti pieni valkoinen olento, joka yksisarvisen nähdessään kallisti päätään, maukaisi ja lähti sitten häntä pystyssä tassuttamaan olentoa kohden, ilmeisesti aikomuksenaan käydä tervehtimässä yksinäiseltä vaikuttavaa sarvekasta. Orin suuri koko ei näyttänyt huolestuttavan pientä kissaa tippaakaan. Pian kissan ilmestyttyä, ähelsi tiensä ihmisten ohitse myöskin toinen, hyvin erilainen olento. Se oli rakenteeltaan inhimillinen, laiha ja lyhyt, sekä sen paksun, nuhruisen talvi-viitan hupun alta pörrötti tupsu epämääräisiä purppuraisia hiuksia. Se pysähtyi hetkeksi katsahtamaan ympärilleen, kai ihmetellen mitä pahusta kaikki oikein tuijottivat, saaden seuraavassa silmänräpäyksessä silmiinsä seuranhaluisen kissan sekä otuksen, joka hänestä näytti valtavalta hevoselta, ja älähti yllättyneenä.* "Kissa! Varo...! Äh, perkule..!" *Nuorukainen kirosi itsekseen ja kirmasi sitten pikaisesti pienen eläimen perään, peläten että suuri, vapaana liikkuva "hevonen" voisi vaikka vauhkoontua ja astua kissan päälle.... eikös sellaista ollut joskus tapahtunutkin? Ikävä kyllä, kissa ei näyttänyt kiinnittävän tippaakaan huomiota kaverinsa huoleen, mitä nyt vilkaisi olkansa ylitse tuon suuntaan ja ripeytti askeleitaan, että se olisi entistä vaikeampi saada kiinni. Pirulainen.*
((Hupsistakeikkaa... toivottavasti ei tullut liian pitkä... <__<;; ))
|
|
|
Post by dallan on Feb 4, 2006 15:06:39 GMT 3
*Yksisarvinen huomasi sitä lähestyvän kissan. Se oli tyytyväinen nähdessään, että edes joku oli halukas tulemaan sen lähelle. Sitten yksisarvinen muisti taas sitä katselevan yleisön. Se ei kääntänyt päätään ihmisjoukon suuntaan, sillä tiesi ilmankin, että joukkio oli yhä paikalla. Vilkaiseminen olisi epäkohtelijasta ja saattaisi pelästyttää arat katsojat tiehensä, josta taas ei olisi hyviä seurauksia tämän tapahtuman pohjalta muodostuneiden tarinoiden sisältöä ajatellen.
Yksisarvista itseään tilanne varmasti hermostutti enemmän kuin suurinta osaa yleisöstä. Sen olisi nyt esiinnyttävä uljaana eläimenä valtavalle määrälle silmäpareja eikä virheisiin ollut nyt varaa. Yksisarvisen ensityytyväisyys kissan saapumiseen oli tiessään, sillä kissasta oli muodostunut sille vain hankala tilanne ratkaistavaksi.
Kaiken tämän miettimisensä sivussa yksisarvinen yritti esittää olevansa tekevinään jotain. Tuo esitys luultavasti onnistuikin melko hyvin, sillä eläin aloitti jonkun loitsun, minkä seurauksena sen eteen muodostui pieni auringonkeltainen pallo, josta sinkosi harmittomia, mutta kauniin näköisiä pieniä aaltoliikettä kulkevia säteitä joka suuntaan. Pallo ei ollut silmälle liian kirkas taivaalla loistavan kaverinsa tavoin, vaan sitä oli mukava katsella. Mikä mahtoi olla tuon taian tarkoitus? Ainakin sen tekeminen kesti epäilyttävän kauan ja oli yksisarvisen voimannäyte taikuutta vähän tunteville yleisön jäsenille. Yksisarvisia pidettiin maagisina olentoina ja D'allan oli päättänyt, että tuo osa omaan lajiinsa liittyvissä kertomuksissa saisi säilyttää asemansa.
Kissalle yksisarvinen ei tehnyt vahinkoa, ellei sitten pelästyttänyt tätä maagisella pallollaan. Se vain vilkaisi kerran sen suuntaan harmittomasti lopulta tyytyväisenä tämän tulosta. Tuohon "tärkeään" taikaan keskittyminen vie kuitenkin nyt hetken aikaa suurimman osan yksisarvisen huomiosta. Yksi särö yksisarvisen teennäisen positiivisessa ulkokuoressa kuitenkin oli, jota yksisarvisen elekieltä vähän tunteva kaksijalkaisten joukko tuskin kuitenkaan havaitsisi: sitä huolestutti mahtaisiko kaiken tarpeellisen ostaminen lopultakaan onnistua tätä menoa?*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 5, 2006 13:11:17 GMT 3
*Valkoinen kissa näytti todella olevan varsin halukas hieromaan tuttavuutta vieraan eläimen kanssa, mutta lähestyi kuitenkin hiukan kohteliaammin kuin yleensä samanlaisessa tilanteessa. Kyllähän kissa sen tajusi, ettei tuo ollut hevonen, vaikkei se ei moista sarvekasta olentoa ollut eläessään nähnyt.
Toisin, kuin se pienen otuksen perässä seuraava pojannallikka. Se seurasi kissan vanavedessä, uskaltamatta kuitenkaan liikkua liian nopeasti, mutta kuitenkin sen verran ripeästi, että kissankuvatus ei aivan pakoon pääsisi. Kerran se oli jo vähällä saada otuksen kiinni, mutta kun pirulainen otti ja väisti, luikahtaen sitten vikkelästi loppumatkan kadulla seisovan yksisarvisen luo. Poika kirosi, vilkaisi möllöttäviä ihmisiä tuntien olonsa varsin ikäväksi, mutta lähestyi sitten hitaasti ainakin vielä rauhalliselta vaikuttavaa "hevosta".* "Ihan rauhallisesti vain..." *Se mutisi, jättäen hiukan epäselväksi puhuiko se itselleen vaiko yritti rauhoitella suurta eläintä, joka ei kyllä näyttänyt paljoakaan hänestä piittaavan.
Mutta sitten, eläin näytti tekevän jotain aivan omituista. Väkijoukko kohahti. Ilmaan ilmestyi säteilevä, leijuva valopallo, joka yllätti "huomaamattomasti" hiippailevan nuorukaisen sekä kissansa täysin. Kissaeläin sentään suhtautui asiaan hiukan arvokkaammin, tuijottaen valoa silmät suurina ja niskakarvat pörrössä, pojan sen sijaan ollessaan vähällä menettää tasapainonsa hypähtäessään pienen, yllättyneen älähdyksen päästäen kauemmas. Eeeh? Siinä se sitten napitti "valonäytöstä" kuin lehmä uutta aitaa. Viittansa hupun se oli onnistunut pudottamaan siinä riehuessaan, ja hassut purppuraiset kutrit sekä kasvot ja hölmistynyt ilme näkyivät. Hiljakseen toinen kulmakarvoista alkoi kohota ylös päin, nuorukaisen kääntäessä suklaan väristen silmiensä katseen epäilevästi yksisarvisen suuntaan. Ilmeisesti ensimmäistä kertaa se katsoi eläintä hiukan tarkemmin, ja havainnot näyttivät yllättävän sen.* "Mitä hittoa? ...ei tuo ole hevonen?" *Se totesi kummastunein äänin, kissan puolestaan vilkaistessa tuota olkansa ylitse kuin idioottia. Eikö tuollainen seikka nyt ollut itsestään selvä? Typerät kaksijalkaiset.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 6, 2006 0:53:14 GMT 3
*Hetken päästä tuo pieni säteilevä maaginen pallo lopetti loisteensa ja katosi samaan tietämättömyyteen kuin mistä oli tullut tapaamaan tämän maailman asukkeja. Yksisarvisen sieraimet laajenivat sen vetäessä voimakkaasti ilmaa keuhkoihinsa. Eläimen oli taisteltava uupumusta vastaan, sillä väsymyksen näyttäminen ei nyt olisi ollut kyllin tyylikästä.
Taika ei ollut vain hyödytön, vaikka sen ulkonäöllinen tyylikkyys oli kyllä täysin tarpeettoman korea. Yksisarviselle ei ollut kovin hankala temppu loihtia hieman onnea tälle kylälle ja sen asukeille pieneksi hetkeksi. Joku yleisöstä saattoikin huomata, että löysi kauan kadoksissa olleen suvun perintökalleuden viereisestä tynnyristä, kun taas jollekin toiselle onni hymyili siten, että kauan tunnottomana ollut vasen jalka tuntui taas olevan terve.
Usean katsojistaan keskittyessään ihmettelemään omaa onnenkantamustaan yksisarvinen kääntyi ja vuorostaan keskittyi katselemaan lähemmäksi uskaltautunutta nuorukaista. Kenties onni oli hymyillyt hänellekin hetken tänä erikoislaatuisena päivänä. Tuskin pojasta oli yksisarvisen tunteita sen eleistä lukemaan, mutta uros oli ennen kaikkea utelias pojan rohkeutta kohtaan.
Sitten aivan yllättäen hetki sitten yksisarvinen, joka teki kaikkensa näyttääkseen viisaalta, ylväältä, kiltiltä ja vastaavanottavalta ja ties miltä kaikelta muulta lakkasi kokonaan keskittymästä esityksensä komeampaan puoleen ja asteli äkkiä takaperin monta askelta kauemmas pojasta ja kissasta etsiäkseen itselleen paikan, jossa yksikään toinen ei ollut sen lähellä. Kaikessa sen loihtimassa hyvässä oli nimittäin varjopuolensa eikä luonnoton tuuri ollut lainattua tyhjästä. Taivaalta tipahti lujaa vauhtia noin metrin halkaisijaltaan kokoinen kivenmöhkäle suoraan siihen, mihin yksisarvinen oli siirtynyt seisomaan ja osui eläintä takaruumiiseen. Yksisarvisesta kuului komea rusahdus sen luiden mennessä murskaksi ja se kaatui loukkaantuneena maahan ollen kyllä yhä tajuissaan, mutta hengittäen raskaasti. Tuollainen kivi voisi viedä hengen vaikka hevoselta ja yksisarvinen oli kooltaan jonkin verran hevosta pienempi, vaikka olikin lajinsa mittapuulla suurikokoinen. Kuitenkaan olento ollut edes satuttanut itseään pahasti ja oli kaikkea muuta kuin kuolemaisillaan. Kuitenkin se jatkoi mahtipontista teatteriaan ja teki parhaansa näytelläkseen, että nyt oli sattunut ja pahasti.
Yleisö rakastaisi tällaista dramatiikkaa!*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 6, 2006 16:41:22 GMT 3
((Ouch. Maailmankaikkeudella on jotakin yksisarvisia vastaan? >__O ))
*Purppurahiuksinen nuorukainen silmäili leijuvaa valopalloa varuillaan, mutta ei kuitenkaan oikeastaan varsinaisesti peloissaan. Sen järjen mukaan jos omituinen sarvekas eläin, jonka se oli jo havainnut melkoisen epä-hevosmaiseksi, olisi halunnut räjäyttää hänet palasiksi se olisi tehnyt sen saman tien ilman montaa minuuttia kestävää valo-showta. Eikä se oikeastaan olettanutkaan että täysin sattumalta vastaantuleva otus mitään pahaa hänelle tahallaan haluaisikaan, ilman mitään syytä.
Valopallon kadottua nuorukainen empi hetken vielä paikoillaan, ja kun kummallisen näköinen eläin ei näyttänyt vieläkään oikeastaan välittävän hänestä sen kummemmin, uskaltautui se hivuttautumaan lähemmäs tavoitellakseen yksisarvisen jalkaa uteliaasti nuuskivaa kissaa. Se ei paljoakaan tosiaan ymmärtänyt sarvekkaan ele-kielestä, mutta huomasi kyllä ettei tuo ainakaan vihamielinen ollut. Ennemmin purppurapään varovainen käytös johtui siitä ettei hänkään halunnut säikyttää eläintä äkkinäisellä ryntäilyllä, kuin varsinaisesta pelosta että otus olisikin vaarallinen tai ilkeä-mielinen.
Äkkiä olento kuitenkin alkoi vaikuttaa levottomalta ja perääntyä. Purppurapää pysähtyi paikalleen silmiään räpytellen ihmetellen sarvekkaan käytöksen äkillistä muutosta (oliko hän nyt kuitenkin mennyt ja pelästyttänyt sen?) mutta siirtyi sitten äkkiä ne muutamat askelet eteenpäin päästäkseen ihmetellen yksisarvisen perään katselevan kissan luokse ja poimi pienen karvapallon syliinsä. Hän tunsi olonsa hiukan helpottuneemmaksi saadessaan karvakerän "turvaan" mahdollisesta vaarallisesta tilanteesta, mutta pojan helpotus jäi varsin lyhyt-aikaiseksi.
Äkkiä siinä kaikkien silmien edessä, ilman mitään näkyvää järkevää syytä, taivaasta näytti putoavan kookas kivenmurikka suoraan uljaan eläimen päälle, kaataen tuon maahan ilkeän rusahduksen saattelemana. Väkijoukku, purppurapää siinä muiden mukana, huudahti pelästyneesti. Ihmiset alkoivat pelästyneinä ja taivaalle tuijotellen juoksennella ympäriinsä ja etsiä suojaa "kivisateelta", joita ei kyllä näyttänyt ilmestyvän enempää kuin tuo yksi, hyvin tähdätty järkäle.
Nuorukainen säikähti myös suunnattomasti tuota täysin järjettömältä vaikuttavaa tapahtumaa ja oli vähällä sännätä itsekin suojaan muiden tapaan, mutta hetkisen ylös katseltuaan se ei saanut silmiinsä mitään välittömästi uhkaavaa (kiven ilmestyminen tyhjästä oli varsin epätodennäköinen tapahtuma itsessään, kuinkahan epätodennäköistä olisi että sama tapahtuisi uudestaan muutaman minuutin sisällä?) se jäikin tyhjää nielaisten paikalleen säikähtäneiden koiranpentumaisten silmien katse haavoittuneessa yksisarvisessa. Se kirskautti teräviä kulmahampaitaan, laski sitten kissan maahan, ja kääntyi kulkemaan varovasti sarvekasta kohti.* "Mene jonnekin piiloon... ihan varmuuden vuoksi." *Se sanoi olkapäänsä ylitse kissalle, joka ottikin muutaman askelen pois päin, näytti muuttavan sitten mielensä, ja kipittävän takaisin nuorukaisen perään. Tuota purppurapää tosin ei huomannut enää, sen koko huomio oli kiinnittynyt yksisarviseen.*
"Hitto... Mistä pirusta lähtien taivaalta on satanu kiviä..?" *Se jupisi itsekseen tarkastellen lähestyessään yksisarvista äärimmäisen huolestunein ilmein, ja kumartuen sitten hitaasti tuon viereen nähdäkseen miten pahasti eläimelle oli käynyt.... kuuluneesta äänestä päätellen hän ei kyllä odottanut havaintonsa olevan kovin positiivisia. Lisäksi hän epäili vahvasti että hän tuskin edes osaisi auttaa eläintä mitenkään vaikka yrittäisikin, mutta ei silti osannut olla yrittämättä.*
"Pystytkö liikkumaan ollenkaan?" *Se kysyi yksisarviselta epävarma katse sen murskautuneita takajalkoja tutkiskellen, vaikka todennäköisesti puhui jälleen pääasiassa itselleen. Ei se oikeastaan odottanutkaan vastausta "sarvihevosen" suunnalta, yritti vain hermostuksissaan koota omia ajatuksiaan että keksisi mitä pahusta oikein tekisi.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 9, 2006 0:32:56 GMT 3
*Kivi oli yhä yksisarvisen päällä, mutta matkassa oli ollut sen verran onnea, että se oli lopulta vain hajottanut lähinnä juuri nuo kaksi jalkaa ja säästänyt muun ruumiin vakavammalta vahingolta. Mitään elintärkeää ei ollut vahingoittunut pahasti tuossa rytäkässä, mutta yksisarvisen molemmat takajalat tosiaan olivat aivan sirpaleina painautuneina kiven ja maan väliin.*
"Ei minulla ole hätää", *yksisarvinen sanoi samaisella kielellä millä häntä puhuteltiin. Eläimen ääni oli omalla tavallaan hiljaisen oloinen, mutta siitä sai ihan hyvin selvää lähietäisyydeltä, muttei enää kauempaa. Yksisarvinen oli ihan rauhallinen. Se kyllä antoi kivuntunteensa kasvaa saadakseen tilanteen näyttämään aidommalta. Yksisarvinen ei kyennyt liikuttamaan takaruumistaan sitä vertaa, että olisi päässyt kiven alta pois omin avuin ilman taikuutta. Eläin katseli nuorukaista ja tämän kissaystävää kohden yrittäen näyttää ystävälliseltä ja vaarattomalta.*
"Olen kiitollinen siitä, että riensitte minun avukseni. Toivon kovin, että olen kykenevä aikaansaamaan sellaisia seurauksia, jotka saisivat teidät tuntemaan, että ystävällisyydellänne todella oli itsensä takaisin maksava vaikutus. Jos vain kykenisitte vierittämään kiven päältäni, niin pääsisin nousemaan ylös ja jatkamaan matkaani."
*Liekö ollut sattumaa, että kiveä lähempää vilkaissut saattoi huomata sen kantavan sisällään muutamia noin sormenpään kokoisia kultakimpaleita.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 9, 2006 15:12:16 GMT 3
*Purppurapää hätkähti hiukan ja käänsi katseensa yllättyneenä kivenmurikasta yksisarvisen pään suuntaan tuon vastatessa hänelle. Se räpäytti muutaman kerran silmiään, toipui sitten yllättävän nopeasti odottamattoman vastauksen aiheuttamasta yllätyksestä (no, olihan sitä omituisempaakin nähty), ja selvitti pienesti yskähtäen kurkkuaan.*
"Mutta... jalkasi..." *nuorukainen nielaisi ja käänsi katseensa taas silmäilemään murikan alle jääneitä raajoja ja irvisti itsekseen. Miten kukaan voisi "olla kunnossa" tuollaisen jälkeen?! Eläin taisi vain yrittää esittää urheata. Vaikka yksisarvinen ei olisikaan vahingoittunut oikeasti niin pahasti kuin miltä näytti, purppurapää oletti tuon likimain vetelevän viimeisiään... olihan se kuitenkin puoliksi murskautunut tyhjästä ilmestyneen meteoriitin alle. Kissakin oli ilmaantunut joukon jatkoksi, nuuskimaan kysyvästi yksisarvisen turpaa.
Se vilkaisi kuin apua hakien ympärilleen, kääntäen sitten katseensa sarvekkaaseen tuon puhuessa uudestaan.* "Eh... eipä mitään" *nuorukainen vastasi hiukan epäröiden, tietämättä miten muutenkaan olisi voinut reagoida liiskaantuneen otuksen kiitokseen, kohottaen kuitenkin hiukan kulmiaan tuon loppu-lauseelle. Kuvitteliko ressukka pystyvänsä vielä jatkamaan matkaa, ilman takajalkoja? Purppurapää tunsi olonsa varsin surkeaksi, ja silmäili epäröiden pörröistä takaraivoaan haroen kivenjärkälettä.*
"...oletko varma että se on hyvä idea? Jos sitä siirtää, se saattaa satuttaa sinua vielä enemmän." *Se epäili, kävi hetkisen ajan pientä köydenveto-kilpailua pääkopassaan vaihtoehtojen välillä, ja nyökkäsi sitten. Hän nousi jaloilleen, siirtyi järkäleen viereen ja vilkaistuaan vielä varmuudenvuoksi yksisarvisen suuntaan, alkoi työntää kiveä. Mötikkä oli melkoisen painava kapistus ja hento poika sai nähdä hiukan vaivaa ennen kuin sai mokomaa edes hievahtamaan, mutta onnistui loppujen lopuksi kierittämään järkäleen yksisarvisen jalkojen päältä mukulakivikadulle.
Hän henkäisi syvään, pyyhkäisi vasemman poskensa poikki kulkevaa aaltoviivamaista arpea, ja kääntyi sitten pahinta peläten katsomaan yksisarvista. Vieläkö se oli hengissä? Kultakimpaleita se ei ollut äkännyt möhkäleen sisuksista, ainakaan vielä, vaikka oli jotain kiiltävää huomannutkin, sen ajatukset olivat tällä hetkellä valkoisen sarvekkaan eläimen suunnalla.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 9, 2006 15:32:16 GMT 3
*Yksisarvinen makasi vain ihan hiljaa ja liikkumatta kiven siirtyessä hitaasti pois sen ruumiin päältä. Sen alta paljastunut näky ei ollut kovin miellyttävä. Se ruumiinosa, joka oli ennen muistuttanut takajalkoja näytti nyt vain epämääräiseltä ja pirstoutuneelta, mutta kyllä yhä roikkui kantajassaan kiinni. Katu oli pikkuisen eläimen veren kastelema, mutta olento ei ollut vuotamassa kuiviin, vaikka useat repeämät sen takaruumiissa olisivat antaneet tälle ikävälle tapahtumalle tilaisuuden.
"Minun pitäisi nyt päästä pois tästä kadulta johonkin suojaisaan tilaan, jotta voisin parantaa itseni. Sadekin on tulossa tänne enkä toivoisi ruumiilleni viileiden vesipisaroiden tuottamaa rasitusta." *Yksisarvinen katseli ympärilleen tuntematta paikkoja sitä vertaa, että olisi tiennyt mihin suuntaan sen olisi pitänyt lähteä. Sitten se nuuhki hetken ilmaa yrittäen sitä kautta päätellä missä suunnassa kaupungin tallit sijaitsivat. Sieltä ehkä löytyisi pehmeitä olkia, joiden päällä olisi mukavampi maata kuin piakkoin kovin viileällä kadulla. Surkean näköisesti yksisarvinen lähti pyömimään etujalkoillaan työtä tehden sitä rakennusta kohden, jonka hajun perusteella päätteli olevan tallirakennus. Ei tuo eteneminen kovin sujuvaa olla, mutta periaatteessa kyllä vei eläintä eteenpäin. Ainakin se saattaisi kerätä katselijoiden sympatiapisteitä.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 10, 2006 15:36:00 GMT 3
*Jos yksisarvinen tosiaan ei oikeasti ollut henkeään heittämässä, oli hiukan ilkeää naruttaa purppurapää-parkaa tuolla tavalla, sen suunnasta noita sympatiapisteitä kun näytti ropisevan melkein liiankin kanssa. Ulkonäkönsä puolesta nuorukaista olisi voinut epäillä vähintään 15-16 ikäiseksi, mutta silmäillessään vahingoittunutta eläintä se näytti aivan lapselta, joka oli juuri löytänyt vankkureiden pyörien alle ruhjoutuneen kissanpoikasen tien varrelta. No, ehkä tilanteessa oli tavallaan jotakin samankaltaisuutta, paitsi että yksisarvinen taisi vain näyttää pahemmalta kuin millainen tuon kunto tai elinmahdollisuudet oikeastaan olivat.
Purppurapää kohotti katseensa sarvekkaan jaloista tuon kasvojen suuntaan kuullessaan tuon jälleen puhuvan. Olennon tapa ilmaista itseään sai nuorukaisen hiukan hämilleen ja se joutui hetken miettimään ennen kuin ymmärsi kummalliset sanankäänteet.* "Pystytkö siihen?" *se kysyi, kuulostaen toiveikkaan helpottuneelta ymmärtäessään yksisarvisen haluavan suojaan parantamaan itseään, vaikka vilkaisikin epäillen katukivetyksellä runsaasti lainehtivaa verta, tajuten vasta sitten onnistuneensa tahrimaan kenkänsä ja housunlahkeensakin tuohon otuksen ympärillä pyöriessään. Valkoinen kissa puolestaan näytti olevan yhtä valkoinen kuin aina ennenkin. Se sentään osasi varoa ja katsoa minne astui, vaikka kiertelikin yksisarvisen ympärillä kuin vahtien kaksikkoa, ja käyden ohimennen nuuhkimassa koko jupakan aiheuttanutta kivenjärkälettäkin.
Yksisarvisen lähtiessä ryömimään surkeasti pitkin katua (saaden osakseen jälleen hiukan lisää niitä edellä mainittuja sympatiapisteitä) nuorukainen seurasi kissoineen huolestuneena pienen matkan päässä tuon perässä, tietämättä miten olisi voinut auttaa eläintä. Otus oli kuitenkin sen verran iso kokoinen, että nuorukaisella tuskin olisi pienintäkään mahdollisuutta onnistua kantamaan tuota, eikä pitkin katua raahaaminenkaan kuullostanut hyvältä idealta...
Pian se kuitenkin oivalsi hiukan ympärilleen katseltuaan mitä rampautuneella yksisarvisella oli mielessään, ja kirmasi edeltä avaamaan torin varrella sijaitsevan majatalon tallin ovia ja etsiskelemään josko tuolla olisi tarpeeksi heiniä sekä vapaata pilttuuta eläimelle lepopaikaksi. Kissa vilkaisi kaverinsa perään, mutta jäi seurailemaan sarvekkaan hitaammanpuoleista etenemistä, kuin jakaen nuorukaisen huolestuneisuuden olentoa kohtaan.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 10, 2006 16:27:04 GMT 3
"Toki minusta on itseäni auttamaan. Omin avuin pidän itseäni nytkin koossa. Ilman voimiani hallita omaa ruumistani kohtaloni olisi vain tahria kovat katunne ja odottaa jotakuta korjaamaan jokakuta rahanahnetta korjaamaan ruumiini kauppatavarakseen."
*Yksisarvinen ei sanonut matkan aikana eteenpäin. Se vain pinnisteli edetäkseen pieniä määriä matkaa kohti päämääräänsä samalla vilkuillen huolestuneena taivaan suuntaan. Ei taivaalla ollut sateen merkkejäkään. Mitään tummia pilviä ei näkynyt ja taivaan linnutkaan eivät lennollaan antameet merkkejä siihen suuntaan, että pian taivaalta tulisi vettä. Tästä kaikesta huolimatta yksisarvinen oli silti huolestunut saavansa sadekuuron niskaansa, ehkä se tiesi jotain paremmin kuin linnut.
Pitkän ja rasittavan taistelun jälkeen yksisarvinen sai itsensä kuljetettua lämpimään tallirakennukseen. Se ei tullut vilkaisseeksi ympärilleen eikä huomannut paikalla ollutta tallipoikaa, joka oli juuri ruokkimassa hevosia, mutta kääntyi katsomaan ihmeissään paikalle saapuneita jääden vain seisomaan paikalleen kuin suolapatsas tietämättä lainkaan mitä hänen pitäisi tehdä. Yksisarvisella ei ollut nyt aikaa lausua tervehdyksen sanoja kenellekään, sillä sen elinhetket olisivat rajalliset, ellei se saisi pian autetuksi itse itseään. Eläin nimittäin menetti koko ajan hieman verta huolimatta kyvystään hillitä tuo verenvuoto lähes kokonaan.
Yksisarvinen asettui makaamaan aivan tallin oven lähellä olleeseen pieneen, mutta pehmeään ja lämpimään heinäkasaan. Hetken se etsi itselleen mukavaa asentoa kunnes höristi korviaan kuultuaan jotain ulkoa. Jotain sadepisaroitten ääntä muistuttavaa. Vettä oli alkanut tulla taivaalta aivan kuten yksisarvinen oli ennustanut. Tästä yksisarvisen ei kuitenkaan tarvinnut nyt murehtia, sillä sen huomion oli lupa keskittyä vain häneen itseensä juuri nyt.
Yhtäkkiä yksisarvisen valkea sarvi alkoi hohtaa himmeää, vaaleaa valoa. Tämä suorastaan pelästytti tallipojan ja hän näki parhaaksi mennä harjaamaan hevosia aivan tallin perälle siitäkin huolimatta, että oli tehnyt tuon työn viimeksi tänään aamulla. Ensin yksisarvisen verenvuoto lakkasi ja sitten se alkoi parantua suorastaan silmissä. Hidasta tuo ruumiinosien alkuperäiseen muotoon muotoutuminen oli, mutta palauttaisi yksisarvisen ajan myötä ennalleen. Parannusprosessi näytti silti kovin kivuliaalta ja yksisarvinen liikutteli muuta ruumistaan antaakseen kropalleen jotain muutakin tekemistä kuin vain kertoa hänelle, että nyt sattui.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 10, 2006 17:07:53 GMT 3
*Yksisarvinen puhui jälleen sen verran kummallisesti ettei purppurapää ollut aivan varma mitä tuo oli sanoillaan tarkoittanut, mutta tulkitsi asian niin, että olento tosiaan pystyisi pienellä vaivannäöllä parsimaan itsensä kokoon, eikä välttämättä vuotaisikaan kuiviin keskelle katua. Kuitenkaan se ei voinut olla olematta huolestunut varsin kärsivältä vaikuttavan (tai ainakin niin nuorukainen kuvitteli) eläimen puolesta. Jos se kuitenkaan olisi hetkeksikään viitsinyt pysähtyä miettimään asiaa, olisi hän kuitenkin saattanut ihmetellä suurta huolestumistaan käytännössä täysin vieraan olennon kohtalosta, jolla ei periaatteessa ollut mitään tekemistä hänen kanssaan. Ei kai se loppujenlopuksi olisi hänen asiansa ollut pyöriä otuksen ympärillä, varsinkin, kun hänestä ei varsinaisesti edes ollut mitään apua...
Mutta, se ei pysähtynyt miettimään asiaa. Se näki edessään kovan kohtalon kouriin joutuneen kärsivän olennon, joka oli ollut mukava häntä kohtaan, vaikka käytös olikin oikeastaan rajoittunut vain muutamaan sanaan. Ne olivat kuitenkin saaneet aikaiseksi, että nuorukainen ei voinut kääntää selkäänsä yksisarvisen kärsimykselle, vaan halusi auttaa tätä, jos vain mahdollista, kun kukaan muukaan ei näyttänyt apuaan tarjoavan. Ehkä se oli luonteeltaan välillä hiukan turhankin naiivi ja empaattinen, mutta sellainen se nyt vain sattui olemaan, ehkä joskus omaksi vahingokseenkin.
Purppurapään kirmatessa talliin sekään ei paljoa kiinnittänyt huomiota puuhiaan toimittavaan tallipoikaan. Heinää tallissa näytti tosiaan olevan niin kuin pitikin, mutta ei vapaita pilttuita... Se silmäili ympärilleen, miettivänä. Tallipoika jupisi jotakin vedosta ja olisi halunnut sulkea oven, mutta nuorukainen havahtui juuri sopivasti estämään tuon aikeet, yksisarvisen päästessä ryömimään sisälle, kissa vanavedessään.
Olennolle näytti onneksi riittävän vallan mainiosti pelkkä heinäkasakin suojaisamman pilttuun siasta, joita tosin ei ollut ollut tarjollakaan. Mutta olipa se ehtinytkin juuri sopivasti suojaan alkaneelta sateelta. Purppurapää ja kissa käänsivät katseensa melkein samanaikaisesti ulos ensimmäisten pisaroiden alkaessa ropista kattoa vasten, nuorukaisen kiiruhtaessa sitten lopulta sulkemaan oven.*
"Ainakin täällä on kuivaa." *Purppurapää totesi syvään huokaisten ja katsahti kissan suuntaan joka näytti myös oloonsa kohtuullisen tyytyväiseltä, asettautuneena kerälle rehusäkin päälle seinän viereen, likimain vastapäätä yksisarvista. Poika havaitsi sarvekkaan näyttävän olevan enemmän tai vähemmän poissa-olevan näköinen, ja huolestui hiukan, kunnes huomasi sarven alkavan hiljakseen hehkua. Se taisi nyt alkaa parantamaan vammojaan?
Purppurapää vilkaisi ensin yksisarvista, sitten ulos ja lopuksi säkin päälle pesiytynyttä kissaa tietämättä mitä seuraavaksi tekisi. Yksisarvinen oli nyt suojassa, se todennäköisesti ei halunnut tulla häirityksi, ja hän itse oli hoitanut tehtävänsä siirrettyään kiven olennon päältä. Periaatteessa häntä ei sitten kai tarvittaisi?*
"Meidän pitäisi varmaan mennä" *se huomautti kissalle matalalla äänellä, vilkaisten ohimennen rakennuksen perälle siirtyneen tallipojan suuntaan. Kyllä kai eläin pärjäisi? Valkoinen kissa haukotteli leveästi ja loi nuorukaiseen ja ulko-oven suuntaan närkästyneen katseen. Ulkonahan satoi kaatamalla, minne pahukseen poika edes suunnitteli menevänsä? Heillä ei ollut rahaa penninhyrrää, joten majataloon oli turha haaveillakaan.
Hetken kuluttua purppurapää itsekin näytti oivaltavan tämän, kun kissa ei maanitteluista huolimatta suostunut liikahtamaankaan. Hän huokaisi alistuneesti, katsahti epäröiden yksisarvisen suuntaan ja saapasteli sitten pörröisiä hiuksiaan haroen kissan luokse ja istahti lattialle nojaten selkänsä tuota säkkiä vasten.*
"No hyvä. Mutta vain sateen ajaksi." *hän tuhahti, ja risti käsivartensa niskansa taakse, valmistautuen viettämään sateensuojassaan tovin jos toisenkin. Minne hän sen jälkeen menisi, hän ei oikeastaan tiennyt sitäkään... ainoastaan sen, että paikoilleen ei ollut hyvä jäädä liian pitkäksi aikaa.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 10, 2006 18:08:58 GMT 3
*Hetki hetkeltä yksisarvisen olo alkoi helpottua sen vammojen pikku hiljaa parantuessa. Kipu ei vielä hellittäisi pitkään aikaan, mutta oli paljon mukavampi tuntea ruumiinosansa taas noraalilla tavalla, vaikka niitä sattui särkemäänkin voimakkaasti.*
"Olet ollut minulle kovin avulias, erilainen kuin kaikki muut täällä. *Yksisarvinen katseli lempeästi pojan suuntaan nauttien tämän huomiosta ja seurasta. Eläin vietti niin paljon aikaa yksikseen, että monen olisi vaikea kuvitellakaan kuinka onnellinen se oli siitä, että sillä oli joku lähellään. Joku jota ei välttämättä tarvitsisi tuntea, mutta jonka kanssa saattaisi vaihtaa sanan tai pari. Elämässä oli niin paljon pieniä asioita, joiden suuren merkityksen huomasi vasta siinä kohtaa, kun ne otettiin pois.*
"Minä olen erilainen kuin tämän kylän asukit. Olen heille jotain mystistä, josta kerrotaan tarinoita ja jonka todellista olemassaoloa epäillään. Sinä olet erilainen kuin he. Sinulla on rohkeutta olla luonani miettimättä liikaa, miten minun seurassani oikein tulisi käyttäytyä. Ehkä et ymmärrä sitä, mutta olet ollut minulle suureksi avuksi ja olen sinulle todella kiitollinen."
*Yksisarvinen veti syvään henkeä. Sitten ulkoa kuului riemunkiljahduksia. Joku oli ilmeisesti huomannut, että kuin tyhjästä taivaalta pudonneesta kivestä oli tuomaan kylälle varallisuutta. Sitten kuului jonkinlainen kutsuhuuto, johon ensialkuun vastattiin jonkinlaisella valituksella sateesta. Kiven sisällön huomannut mies huusi uudestaan mainiten jotain kultahipuista, mikä oli riittämiin aikaansaamaan askelten ääniä. Väkeä oli ilmeisesti rientänyt joukoin vilkaisemaan puhuiko kiveä pois vierittämään lähtenyt mies totta.
Vaikutti siltä, että hän puhui, sillä huonompikuuloinenkin saattoi pian kuulla ihmetystä täynnä olevaa puheensorinaa. Joku mainitsi tuon valkoisen hassunnäköisen eläimen ja loku toinen tajusi huomanneensa purppurapäisen pojan ja tämän kissan lähteneen tuon kummallisen eläimen perään. Tuntui vallitsevan yksimielisyys siitä, että tuo yksisarvinen olisi löydettävä, sillä jos se saattoi loihtia kultaa tyhjältä taivaalta, niin olisi suorastaan oikeudenmukaista, että se jakaisi vaurauttaan tälle köyhälle kylälle. Kukaan ei tuntunut tietävän minne yksisarvinen, poika ja kissa olivat menneet, mutta heidät löydettäisiin kyllä, sillä kylässä ei olisi montaa paikkaa, jossa he voisivat piileskellä.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 10, 2006 22:39:30 GMT 3
*Kaiken tapahtuneen hässäkän jälkeen oli vaihteeksi hetken rauhallista. Yllättäen alkanut sadekuuro ropisi hämärän tallin kattoon, pilttuissa olevat hevoset liikahtelivat ja ääntelivät hiljaa heinää rouskuttaen. Kissankutalekin oli mennyt ja nukahtanut.
Rehusäkkiin nojaileva purppurapää kuunteli sadepisaroiden ropinaa ja tunsi olonsa tyytyväiseksi ollessaan sisällä kuivassa ja lämpimässä, mutta vilkaisi vähän väliä heinillä makaavan yksisarvisen suuntaan. Olento alkoi onneksi jo voida selvästi paremmin, ja hänkin alkoi hiljakseen uskoa että tuo voisi sittenkin jäädä henkiin, vaikka veren pistävä haju vieläkin leijaili eläimen ympärillä ja kutitti nuorukaisen herkkää nenää.
Poikakin oli vähällä torkahtaa hetkeksi, mutta havahtui yksisarvisen palatessa takaisin nykyhetkeen. Se räpäytti silmiään muutaman kerran olennon sanoille, haroen pörröistä takaraivoaan hämillään vielä hiukan sekaisemmaksi.*
"Äääh... Pitäähän sitä auttaa avuntarvitsijoita. Tai siis... ainakin yrittää." *Se kohautti hiukan vähätellen olkapäitään, kietaisi kätensä rintaansa vasten nostettujen polviensa ympärille tummien suklaanruskeiden silmien katseen vaellellessa jonnekin kengänkärkiin.*
"No... ihmiset nyt taitavat olla hiukan sellaisia. Kukaan ei näyttänyt tekevän mitään, joten mä.." *se kohautti olkapäitään uudemman kerran. Ei sekään oikeastaan pistänyt pahakseen yksisarvisen seuraa, vaikka olikin hiukan pelännyt käyttäytyvänsä turhan tungettelevasti. Sitten se nosti katseensa uteliaana takaisin sarvekkaaseen.* "En muuten tainnut muistaa kysyä nimeäsi?"
*Kissa haukotteli säkin päällä, kääntäen unisena katseensa ulkoa kuuluvan mölyn suuntaan, korviaan luimistaen. Nuorukainenkin hiljeni, vaikka sillä olisi ollut vielä asioita, joista olisi tahtonut kysyä sarvekkaalta (lähinnä mitä tuo edes täältä kylästä etsi) ja vilkaisi myös aavistuksen huolestuneena yltyvän mölyn suuntaan, vaikkei sieltä sisätiloista tietenkään välikohtausta nähnyt. Sen tarkka kuuloaisti tosin erotti turhankin selvästi suurimman osan torilla käydystä keskustelusta. Ohhoh. Joku oli mennyt ja löytänyt kultaa yksisarviseen osuneesta kivestä? Tuo ei tiennyt hyvää.*
"....voi pahus.* *Purppurapää mutisi kömpien pikaisesti jaloilleen vaatteistaan pahimpia heiniä pudistellen.* "Kuulitko? Joku meni ja äkkäsi kultaa siitä pahuksen murikasta.. Saa vielä koko kylän sekaisin." *Nuorukainen vilkaisi nopeasti ympärilleen tallissa kuin etsiskellen mahdollista ulospääsyä tai piilopaikkaa. Ties mitä kyläläiset keksisivät tehdä, jos kuvittelisivat yksisarvisen osaavan valmistaa kultaa... Ainakin toistaiseksi mokomat olivat vielä hakoteillä, mutta tallipoikahan taisi tietää varsin mainiosti missä kolmikko luuhasi.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 10, 2006 23:52:37 GMT 3
*Yksisarvinen ei vielä ollut niin hyvässä kunnossa, että olisi voinut nopeasti siirtyä toiseen paikkaan siitä, missä oli juuri nyt. Eläin oli tarkkojen korviensa ansiosta tietoinen tilanteesta, mutta sille se ei voinut mitään, että sen vielä pahasti murskana olleet jalat eivät olisi edes vielä pysyneet koossa saati sitten kyenneet kannattelemaan yhtään mitään. Yksisarvinen ei ollut lainkaan tyytyväinen tilanteeseen. Toki se oli ylpeä siitä, että sen voimat olivat tulleet esille tavalla, joka oli lähellä ihmissydäntä eli tuottannet vaurautta. Mutta valitettavasti ahneus oli vauraudesta usein seurannut ilmiö, joka oli nyt myös yksisarvisen uhkana. Kaikki tämä pistivät yksisarvisen miettimään seuraavaa siirtoaan hartaasti, niin hartaasti, että se unohti esitellä itsensä.
Tallipojalla sen sijaan ei ollut vaikeuksia päättää mitä tekisi seuraavaksi. Sen ujous sarvekasta valkeaa eläintä kohtaan oli jäänyt omien intressien alle ja nyt tuo reipas nuori mies asteli vikkelään kohti tallin ovia päästäkseen kertomaan muillekin, missä yksisarvisuros oikein luurasi. Mikäli mikään ei estäisi häntä, niin pian koko kylä tietäisi yksisarvisen olinpaikan ja yksisarvinen itse ei ollut tekemässä mitään pysäyttääkseen tuon nuoren miehen.*
"Niin tosiaan, voit kutsua minua vaikka nimellä D'allan jos tahdot tai ihan miten vain itse tahdot", *yksisarvinen vastasi ajatustensa lomasta kovin huolimattomasti. Hetken aivotyötä tehtyään se taas puheli jotain. Tällä kertaa nuo sanat olivat osoitetut lähinnä yksisarviselle itselleen, mutta ne olivat tarpeaksi äänekkäät, jotta ne saattoi kuulla myös eläimen lähettyviltä. Sen verran hiljaisena eläin sentään hoksasi äänensä pitää, ettei se kantanut rakennuksen ulkopuolelle.* "Tulin tänne vain ostamaan rakkaalleni kaunista kiveä antaakseni sen hänelle lahjaksi. Noh, ei minun odotuksiin kuulunutkaan, että se tulisi olemaan yksinkertaista."
|
|