|
Post by spyrre on Feb 11, 2006 0:20:11 GMT 3
*Nuorukainen katsahti arvioivasti yksisarvisen suuntaan yrittäen keksiä nopeasti jotakin hyödyllistä tähän hätään. Ikävä kyllä eläin taisi olla vielä niin huonossa kunnossa, ettei yksinkertaisin ratkaisu eli "juokseminen kuin tuli hännän alla" tulisi kysymykseenkään. Toinen hyvä vaihtoehto olisi tietysti piilossa pysyminen, mutta senkin vaihtoehdon kariutuminen taisi olla varsin lähellä tallipojan odotustenmukaisesti liikehtiessä varsin avuliaan oloisena ovea kohden etsiskelevien kyläläisten avuksi.
Purppurapää sihahti ilmoille pienen kirouksen, astuen sitten silmänräpäyksen epäröityään tallipojan ja ulko-oven väliin, silmäillen ihmistä pörröisten etuhiustensa alta.* "Hei kuule, tämä on nyt joku tyhmä väärinkäsitys" *se sanoi nopeasti jotenkin selittelevään sävyyn tallipojalle, luoden vilkaisun yksisarvisenkin suuntaan. Hän kuuli kyllä otuksen esittäytymisen ja muut puheet, mutta ei ehtinyt vastata ennen kuin sille tuli kiireellisempää tehtävää.* "Pitäkää se pahuksen kivenmurikka minun puolestani, mutta älä kerro muille missä me ollaan... Katsos, ei tuo-" *se huitaisi kädellään D`Allanin suuntaan, käyttäen hiukan epäkorrektia sanaa "tuo" tietämättä oikeastaan miksi muuksikaan olentoa nimittää* "-osaa kultaa tehdä. Ei kai se nyt itseään olisi sillä kivellä nakannut."
*Purppurapää kyllä epäili varsin voimakkaasti ettei tallipojalla olisi aikomustakaan kuunnella hänen selittelyjään, mutta tuskin hän pystyisi väkivalloinkaan estämään tuota lähtemästä tallista vaikka yrittäisi. Suureksi turhautumisekseen purppurapää oli varsin tietoinen pienestä koostaan (parhaimmillaankin hänellä oli pituutta vain hiukan päälle 160 senttiä) ja heikosta ruumiinrakenteestaan. Jos hän vain ei olisi menettänyt sormusta.... Pahus sentään. Jos tallipojan lavertelua ei millään saisi estettyä, pitäisi keksiä jotakin muuta ja kirotun nopeasti sittenkin, tai he saattaisivat olla pahoissa ongelmissa... tai siis yksisarvinen, lähinnä, mutta tässä tilanteessa se oli purppurapään mittarissa melkein yksi ja sama asia.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 11, 2006 0:38:46 GMT 3
"Osaa tai ei, niin elukka on arvoltaan yli painonsa verran kultaa." *Tallipoika oli oikeassa, yksisarvisesta saisi varmaan pienen omaisuuden jos sen saisi vangituksi ja kaupattua jollekin varakkaalle ja orjuuttamisen eettisistä ongelmista piittaamattomalle.*
´Anna hänen mennä ja tule kissasi kanssa vierelleni´ *yksisarvinen selvästi sanoi. Yhtä selvää oli, että tallipoika ei kuullut noita sanoja vaan kaikesta tuosta piittaamatta etsi itselleen tietä purppurapäisen pojan ohitse päästäkseen keräämään kunnian yksisarvisen olinpaikan paljastamisesta. Yksisarvinen katseli poikaa odottavasti. Se oli lopettanut itsensä parantamisen ja vuosi sen vuoksi pahasti verta.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2006 0:55:10 GMT 3
"Elukka?" *Purppurapää rypisti kulmakarvojaan näyttäen ensin närkästyneeltä, tunteen vaihtuessa nopeasti melkoiseksi ärtymykseksi. Se ei pitänyt tippaakaan tallipojan äänensävystä, eikä kyllä sanoistakaan, ei sen puoleen. Se tiesi kyllä, kuinka persoja ihmiset, ja mikä ettei osa muistakin olennoista (lohikäärmeet mukaan lukien) olivat kullalle ja kalleuksille, vaikkei oikeastaan ollutkaan koskaan oikein ymmärtänyt tuota piirrettä.*
"Miksi hitoksi itseäsi sitten sanot?! Siellä on jo se kirottu murikka ulkona. Et kai sä vain muutaman typerän kultakolikon takia- " *Nuorukainen oli tulistumassa varsin uhkaavasti, kunnes yksisarvisen sanat kantautuivat sen korviin(?) ja se vaikeni kesken lauseen varsin hölmistyneenä unohtaen täysin mitä sen oikein pitikään sanoa. Se vilkaisi ensin yksisarvista silmiään räpytellen (sehän OLI sanonut jotain, eikö ollutkin?) sitten epäröiden tallipoikaa.
Muutaman silmänräpäyksen ajan se seisoi paikallaan mitään tekemättä, siirtyen sitten ilkeästi teräviä kulmahampaitaan kirskauttaen oven edestä, olematta kuitenkaan täysin vakuuttunut oliko tuo kuitenkaan kovin hyvä idea. Eeh. Ei auttanut kuin toivoa, että sarvekkaalla olisi jotain fiksumpaa mielessään.
Kissa oli loikannut säkin päältä lattialle jo pahimman metakan alkaessa ja seisoskeli nyt paikallaan silmät suurina. Purppurapää poimi karvakerän nopeasti syliinsä, maleksien sitten ovelle päin vilkuillen D´Allanin suuntaan.*
"Oletko kunnossa?" *Se kysyi, huomatessaan olennon alkaneen taas vuotaa verta. No voi hitto. Se vielä puuttuisi että se teloisi itsensä uudelleen, ehkä entistä pahemmin....*
|
|
|
Post by dallan on Feb 11, 2006 2:00:29 GMT 3
*Tallipoika avasi nopeasti tallin oven ja sen auki jättäen lähti juoksemaan kohti lähimpiä ihmisiä huudellen jotain siitä, että yksisarvinen olisi talleilla. Tämä viesti näyttikin menevän nopeasti perille ja ihmiset alkoivat lähestyä tallipoikaa ja tallirakennusta sankoin joukoin. Olisi vain ajan kysymys, hyvin pienen ajan kysymys ennen kuin he olisivat jo sisäpuolella.
Yksisarvisella todella oli jotain mielessään. Se lausui muutaman sanan, joilla oli jokin merkitys tai ei ollut, ainakin ne olivat jotain hyvin erikoista kieltä. Kuitenkin tuon lausahduksen seurauksena yksisarvinen katosi näkyvistä ja saman vaikutuksen alaisuuteen myös poika ja hänen kissansa joutuivat, elleivät sitten jostain syystä olleet immuneja (kirjoitan vuoron uudestaan jos ovat) tuollaiselle pienelle silmänkääntötempulle. Tempussa oli vain se paha puoli, ettei näkymättömänä olija saattanut edes itse nähdä itseään nähden tosin muun ympäristönsä ihan kunnolla poislukien tietenkin muut näkymättömät olennot. Hajua tuo taika ei kuitenkaan poistanut, mutta se ei näyttänyt olevan ongelma. Ensimmäiset talliin eksyneet ihmiset eivät nimittäin osanneet päätellä hajun perusteella mitään siitä, että tallissa olisi hevosten lisäksi joku muu. Toki yksisarvisen veri muodosti sinne voimakkaan hevosten ominaishajun lisäksi voimakkaan lisän, joten tallipoikaa uskottiin ainakin siinä, että yksisarvinen ja tuo poika (kissaa tallipoika ei maininnut) olivat hetki sitten olleet siellä. Moni oli yhtä mieltä siitä, että yksisarvinen oli tehnyt jonkun tempun, jolla hän oli auttanut itsensä ja pojan karkuun ja mitä hurjimpia juttuja ihmiset kyllä osasivat keksiä tämän tempun yksityiskohdista.
Tarinoinen kertominen ei kuitenkaan ollut ainoa asia, josta ihmiset kiistelivät. Moni heistä nimittäin alkoi tässä vaiheessa olla sitä mieltä, että yksisarvisen kaltaista pyhää olentoa (ainakin näiden kyläläisten puheissa olento oli muuttunut äskeisestä rahasammosta pyhäksi) oli loukattu ja tämän vuoksi se saattaisi kirota koko kylän tai ainakin poistaa sille äsken langettamansa siunauksen, jonka vuoksi valtava onni oli siunannut kylää. Tässä vaiheessa niin kiven sisältä löytyneelle kullalle kuin paikallisen majatalon maton alta löytyneiden kauan kadoksissa olleiden kolikoiden löytymiselle alkoi muodostua tuon yksisarvisen hyväntahtoisuuteen viittaavia selityksiä. Nyt sitten nämä ihmisressukat olivat sokeina menettäneet ainotkertaisen tilaisuuden ja vesisade ja sen mukana tuomat pari vilustumistapausta olivat alkua kylälle koituvalle kurjuudelle ja ties mille. Monet ihmiset syyttelivät toinen toisiaan, mutta osa oli kyllä vielä eri mieltä yksisarvisen pyhyydestä. Väki alkoi siirtyä kauemmaksi äänekkäästi riidellen.
Kaikki tämä vei vain pienen hetken ja pian vain pari hölmistynyttä hevosta katseli siihen kohtaan, jossa yksisarvinen, poika ja kissa olivat äsken seisseet.* "Oletko sinä kunnossa", *yksisarvinen kuiskasi hiljaa pojalle. Yksisarvinen itse ei ollut. Ei ainakaan siitä päätellen, että veren haju tallissa voimistui koko ajan.* "Minun ei ole kovin hyvä olla nyt, mutta kestän kyllä, älä siitä huolehdi. En vain pysty pitämään ruumistani koossa ja meitä näkymättömänä yhtä aikaa. Sano vain jos on jo turvallista purkaa tämä näkymättömyyden verho."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2006 13:25:05 GMT 3
*Purppurapää katseli varsin levottomana ulos juoksevan tallipojan perään, kun tuo riensi hakemaan tuota ahneeksi heittäytynyttä väkijoukkoa. Hetki vain, ja koko porukka olisi saartanut tallin, eikä ulos pääsyä enää olisi.*
"Eh... Jos sinulla oli jotain mielessä, alkaa olla kiire." *se huomautti kääntyen katsomaan yksisarvisen suuntaan, joka kuului mutisevan jotakin, mistä hän ei saanut mitään selvää. Yllättäen, olentoa ei kuitenkaan näkynyt heinäkasassa hänen vieressään, jossa se oli hetki sitten ollut. Purppurapää napitti kasaa hölmistyneenä, katsoi ympärilleen tallissa, ja sitten uudestaan heinäkasaa, tajuten sitten äkkiä haistavansa yksisarvisen edelleen vieressään ja kuulevansa tuon hengityksen. Oho. Se oli muuttunut näkymättömäksi? Poika tunsi olonsa aavistuksen helpottuneemmaksi, mitä nyt hiukan ällistyneeksi. No, se saattaisi auttaakin asiaa jonkin verran, väkijoukko alkoi olla jo ikävän lähellä... ehkä ne eivät vaivautuisi tutkimaan tallia sen tarkemmin, kun yksisarvista ei näkyisi missään.
Mutta eikös hänenkin olisi parasta mennä piiloon jonnekin? Kissa hänen sylissään päästi pienen kummastuneen kurahduksen. Nuorukainen silmäsi kissaa nopeasti rapsuttaen rauhoittavasti otuksen korvia, havaiten äkkiä hassun asian: sen lisäksi, että ei nähnyt yksisarvista, se ei nähnyt myöskään kissaa, eikä sen puoleen itseäänkään. Errh? Hetkinen?
Siitä lähti väkisinkin pieni hölmistynyt äännähdys ja lattialla lojuvat heinät kahahtivat nuorukaisen ottaessa yllättyneenä pienen askelen taakse. Silmänräpäystä myöhemmin se tosin tajusi mitä oikein oli meneillään ja jäi levottomana paikalleen, rapsuttaen kissaa korvan takaa rauhoittaakseen otusta, ja ehkä hiukan itseäänkin siinä samalla. No, se siitä piilopaikan etsimisestä sitten... tämän paremmin piilossa tuskin oli mahdollista olla, hänhän ei itsekään nähnyt itseään. Kokemus oli varsin kummallinen.
Ajoitus oli melkoisen täydellinen. Juuri kun kolmikko oli "piiloutunut" näkyvistä, alkoi ihmisiä tungeksia tallin ovista sisälle. Vaikka huomasi, etteivät ihmiset nähneet heitä (olisi ollut hyvin kummallista huumoria hävittää heidät vain itsensä silmistä) purppurapää oli varsin huolestunut tilanteesta. Pari miestä kävi hiukan liiankin lähellä ja yksi oli vähällä törmätäkin heinäkasan luona seisoksivaan poikaan, mutta välikohtaukselta vältyttiin pienen väistöliikkeen turvin, eikä maajussi huomannut mitään erikoista.
Yksisarvisen kadottua ihmisten mielipiteet alkoivat muuttua varsin nopeasti. Äsken haluttua saalista ollut eläin oli muuttunut jonkinasteiseksi pyhimykseksi, joka oli ilmestynyt siunaamaan kylää ja kadonnut "suuren loukkauksen" suututtamana. Eeeh. Juurihan se oli lojunut verissään keskellä katua, eikä ketään tuntunut kiinnostavan tippaakaan, ennen kuin joku neropatti oli huomannut kultaa siinä pahanonnen murikassa? Purppurapää kohotti kulmakarvojaan varsin närkästyneeseen sävyyn.
Ihmiset alkoivat hiljakseen valua ulos tallista kenenkään äkkäämättä yksisarvisen hämäystä (onneksi yhdelläkään heistä ei ollut purppurapään hajuaistia), ja poika huokaisi helpottuneena. Noh, ainakin tuosta oli tällä kertaa selvitty. Mutta kaikki ei kuitenkaan tainnut olla kunnossa? Veren haju oli hiljakseen muuttunut entistä vahvemmaksi. Nuorukainen nuuhki ilmaa ja mutisi ilmoille pienen kirouksen.*
"Ei meillä mitään hätää ole" *hän vilkaisi nopeasti ympärilleen tallissa, ja hiipi sitten lattian poikki sulkemaan oven laskettuaan kissan ensin maahan. Hän ei ollut varma häviäisikö näkymättömyys hänen mennessään kauemmas yksisarvisesta, mutta ei kai sillä enää ollut oikeastaan väliä.*
"Ei täällä ole enää ketään. Voit tulla esiin." *Nuorukainen kehotti huolestuneena, katsoen yksisarvisen suuntaan olkansa ylitse, työntäen hitaasti tallin oven kiinni. Pahus... jaksaisiko yksisarvinen parantaa itsensä vielä loppuun tuon äskeisen tempun jälkeen?*
|
|
|
Post by dallan on Feb 11, 2006 14:05:08 GMT 3
*Hetken päästä tallin ovien sulkeutumisesta koko kolmikko palasi taas ennalleen. saman tien yksisarvinen alkoi taas parantamaan itseään ja sai jälleen pysäytettyä pahan näköisen verenvuotonsa. Eläin oli kuitenkin jo heikon näköinen ja makasi punaisemmaksi värjääntyneiden kosteiden heinien päällä hengittäen raskaasti.*
"Ei... minulla... hätää ole... Minua va...in huimaa... vähän", *yksisarvinen sai sanotuksi. Kyllä eläin henkiin jäisi, sillä kykeni estämään tilaansa pahentumasta ja koska eläin oli nyt elossa, niin ei se tästä mitänkään voisi kuolla niin kauan kuin kykenisi parantamaan itseään.
Ulkona oli alkanut sataa aivan kaatamalla. Olisi suhteellisen varmaa, ettei kukaan sateen aika enää eksyisi talleille, sillä kylän kadulta ei enää kuulunut askelten ääniä, vaan ihmiset näyttivät siirtyneen sisätiloihin sateelta suojaan keskustelemaan kaikesta, mitä tänään oli tapahtunut. Tallissa oli turvallisen tuntuista ja mukavan lämmintä. Hevoset vain olivat vähän hermostuneita kaikesta tästä tavallisudesta poikenneesta, mutta pian ne taas rauhoittuisivat tilanteen asettuessa aloilleen.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2006 14:16:48 GMT 3
"Ai vähän vain? Ei kyllä siltä näytä..." *Purppurapää talsi ovelta takaisin sisälle kurkattuaan ensin ovenraosta ulos aivan vain varmuuden vuoksi. He olivat jälleen palanneet näkyviksi, eikä se voinut olla huomaamatta verta, joka värjäsi yksisarvisen turkkia, ehkä jopa äskeistä runsaammin.*
"Hitto.... saat kai itsesi kuntoon vielä?" *Se kysyi kumartuen epätietoisena poskensa poikki kulkevaa arpea raaputtaen olennon viereen, kiertäen tallin katseellaan kuin toivoen löytävänsä jotain hyödyllistä.*
"Tarvitsetko jotain? Vettä tai ruokaa tai... jos täällä olisi jotain millä sitoisi tuon...." *Purppurapää mutisi, äänen lauseen loppua kohden hiljentyen ja jääden kesken sen pohtiessa tilannetta. Kai hän nyt jotain voisi yksisarvisen puolesta tehdä, hän ei halunnut istua vieressä katselemassa kun eläin vuosi kuiviin. Kissa pyöri kaksikon ympärillä huolekkaana, myös toipuneena äskeisestä oudosta näkymättömyys-episodista.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 11, 2006 14:30:20 GMT 3
*Yksisarvinen ei vuotanut enää lisää, mutta hyvin se ei jaksanut. Eläin vain makasi voimattoman oloisena heinäkasan päällä eikä edes yrittänyt muuttaa asentoaan. Hengittäminen ja itsensä parantaminen olivat ne asiat, joihin sen piti muistaa keskittyä, kaikki muu oli toissijaista.
Yksisarvinen havaitsi pojan huolen ja tämän halun tehdä jotain itsensä hyväksi.* "En tarvitse mitään. Minun on hyvä olla ja paranen kyllä, mutta se vie aika kauan. Ole vain huoleti." *Yksisarvinen yritti keksiä pojalle jotain tekemistä, jotta tämä voisi olla vain ihan rauhallisesti.* "Jos vaikka kertoisit minulle itsestäsi. Kuulisin mielelläni kenen kanssa minun on ollut kunnia jakaa tämä päivä."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2006 14:53:34 GMT 3
*Purppurapää rypisti hiukan kulmiaan olennon vakuutteluille, mutta huomasi verenvuodon onneksi sentään taas loppuneen.*
"Oletko varma? ...no hyvä, mutta sano jos haluat että tuon vettä tai jotain muuta." *Se varmisti vielä hiukan tuimaan äänensävyyn kuin epäillen, että yksisarvinen saattaisi unohtaa ja kuolla janoon tai jotakin muuta fiksua, ennen kuin istui vieläkin hiukan levottomana läheiselle heinäpaalille. Se pyyhkäisi verta kengistään lattialla lojuviin heiniin, nosti sitten jalkansa ylös risti-istuntaan ja käänsi sekavien etuhiustensa alta pilkistävät tummat silmänsä yksisarvisen suuntaan, hiukan yllättyneenä. Se halusi kuulla hänestä jotakin?*
"Mä? Ehh... mitä haluaisit tietää?" *se kysyi epätietoisena, raaputtaen jälleen purppuraista takaraivoaan. Ei ihme, että sen hiukset olivat jatkuvasti sekaisin. Kissa maukaisi ja hyppäsi likaiselta lattialta nuorukaisen syliin tuntien itsensä ilmeisesti ulkopuoliseksi noiden kahden jutellessa vain keskenään. Purppurapää raaputti hajamielisesti karvakerän korvan taustaa, oivaltaen sitten äkkiä jotain.*
"Ahh, hetkinen, en ole tainnut kertoa edes nimeäni." *Se yskähti ja irvisti hiukan näyttäen enemmän tai vähemmän nolostuneelta.* "Niin, siis. Minä olen Spyro. Ja sinä olit... Dallan, vai?" *Se taisi lausua yksisarvisen nimen hiukan päin mäntyä, mutta kaipa se oli tunnistettavissa kuitenkin, ja osoitus siitä, että nuorukainen oli tosiaan kuunnellut mitä hänelle oli sanottu. Kissa kävi kerälle nuorukaisen syliin, kyseisen peikkotukan luodessa jälleen yksisarvisen suuntaan levottoman katseen. Kuinkahan kauan sen parantumisessa menisi? Entä jos joku päättäisi rynnätä talliin vielä ennen sitä? Onneksi ulkona sentään vielä toistaiseksi satoi....*
|
|
|
Post by dallan on Feb 11, 2006 15:21:50 GMT 3
*Yksisarvisen parantuminen näytti hitaalta. Vaikea siitä oli arvioida, kauan kokonaisvaltainen toipuminen vielä veisi, mutta saattaisi vielä mennä kokonainen päivä ennen kuin yksisarvinen olisi edes jaloillaan. Yksisarvista itseään tuo asia ei nyt näyttänyt huolestuttavan, vaikka tilanne ei hitaan parantumisen vuoksi ollut kovin hyvä. Ehkä eläin vain oli liian väsynyt murehtiakseen mitään muuta kuin omaa fyysistä pahoinvointiaan. Olento jaksoi liikutella hieman korviaan. Täysin suotta se sitä harrastikin ihan vain viihdyttääkseen sillä itseään. Eläimen silmät olivat puoliksi sulkeutuneet, mutta täysin hereillä se vielä oli eikä edes saisi nukahtaa, mikäli tahtoi selvitä tästä elossa. Ei silti ollut ihme, että yksisarvisen aistit eivät toimineet kunnolla eikä se nähnyt eikä kuullut ja pieneksi onnekseen edes tuntenut niin hyvin kuin normaalisti.*
"Niin Spyro, puhuisitko ihan pikkusen kovempaa, en oikein kuule sanojasi." *Yksisarvisen oli pidettävä hetken tauko hengittääkseen ennen kuin se jatkoi taas puhumistaan.* "D'allan niin, se on minun nimeni." *Taas yksisarvinen piti tauon.* "Kuule Spyro, tulin tänne kylään ostamaan rakkaalleni kaunista kiveä, mutta en ole... En ole varma tahtovatko he myydä sellaista enää minulle... Ajattelin jos sinä voisit... ostaa sellaisen minulle... Ensin minun pitäisi tietenkin... saada rahaa, millä maksaa... sinulle takaisin... Yleensä olen antanut jotain muuta... mutta en tiedä." *Yksisarvisen ajatus ei nyt oikein juossut kunnolla. Yleensä se pohdiskeli vaikka minkälaisia asioita hyvin antaumuksella, mutta nyt edes käytännön ongelman ratkaiseminen ei tuntunut siltä onnistuvan. Sadekin ehtisi luultavasti loppua, ennen kuin yksisarvinen olisi edes kykenevä kävelemään. Siitä seuraisi ehkä sitten uusi käytännön ongelma ratkaistavaksi.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2006 15:54:58 GMT 3
*Yksisarvinen alkoi vaikuttaa taas uhkaavan tokkuraiselta. Nuorukainen ei ollut ollenkaan varma ehtisikö tuo parantua tarpeeksi ennen kuin joku kyläläisistä päättäisi haluta hoitamaan hevosia tai jotakin vastaavaa... Se vilkaisi oven suuntaan pohtien pitäisikö hänen yrittää teljetä se jotenkin.
Spyron huomio palasi takaisin yksisarvisen suuntaan tuon puhuessa. Olennon ajatukset näyttivät harhailevan hiukan, mutta purppurapää ei viitsinyt huomauttaa asiasta. Se nyökkäsi hiukan, kallistaen sitten päätään sarvekkaan alkaessa taas puhua kivestä, jonka halusi.*
"Sanoitkin siitä jotain aikaisemmin..." *Purppurapää hieraisi mietteliäänä leukaansa. Olipa yksisarvisen "ostosreissu" mutkistunut melkoisesti... mutta mitä muuta oikeastaan olisi voinut odottaa kun noin erikoinen olento ilmaantuu keskelle pikkukylän toria? ....toisaalta, koko jupakan oli aloittanut vasta se pahuksen kivenmurikka... eeh.*
"Parempi että sä pysyt poissa niiden silmistä ainakin siihen asti kun voit paremmin. Ne pirulaiset muuttaa mieltään niin nopeasti, ettei sitä tiedä pitääkö ne sinua tällä kertaa pyhimyksenä vai jonakin arvokkaana mistä voi saada kultakolikon tai pari." *Spyro tuhahti jotenkin halveksivaan sävyyn lauseensa lopuksi (puhuen tosiaan nyt hiukan kovempaa vaikka piti äänensä silti matalana paljastumista peläten), tehden selväksi, mitä mieltä hän noista itsekeskeisistä, rahanhimoisista kyläläisistä oikein oli.* "Hitto... tekisi mieli polttaa koko paikka maan tasalle" *se jupisi itsekseen, kirskautti hampaitaan ja muisti sitten mistä alunperin oli ollutkaan puhe.*
"Tuota. Niin. Tietysti minä voisin hakea sinulle sen pahuksen helyn, jos se ei mitään tuon monimutkaisempaa ole. Jos täältä sellaisia saa." *Nuorukainen lupasi sen kummempia kursailematta, mutta vaikeni sitten hetkeksi myöskin tuohon tehtävään liittyvää ongelmaa pohtien.* "Äh, tai siis, hakisin, mutta jos sinulla ei ole yhtään rahaa, niin ei kyllä ole minullakaan."
*Se raaputti taas takaraivoaan. Pahus sentään. Jos kyläläiset eivät olisi löytäneet pudonnutta kiveä ja ilmeisesti raahanneet jo talteen, sieltähän sitä valuuttaa olisi saatu... mitään tuosta hän ei tosin sanonut ääneen, peläten ilmeisesti, että yksisarvinen luulisi, että sen pitäisi litistyä uudestaan kivenmurikan alle. Eeh.
...toisaalta, jos mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, Spyro saattaisi tässä tilanteessa olla valmis harkitsemaan jotakin hiukan vähemmän kunniallista keinoa saadakseen kapineen, jonka takia D´Allan oli vaarantanut itsensä tällä tavalla. Tällä hetkellä nuorukaisella ei ollut mielessään kovin positiivista kuvaa kyläläisistä, joten se ei välttämättä tuntisi oloaan kovinkaan pahaksi joutuessaan näpistämään jotakin omin lupinensa... tosin, tuostakin suunnitelmasta seuraisi tiettyjä käytännönongelmia, joita juuri nyt näytti olevan liikaakin joka puolella. Ja entäs sitten, jos hän onnistuisikin? Kyläläiset olisivat entistä äkäisempiä ja mitä yksisarviselle tehtäisiin, jos se olisi vieläkin tuossa kunnossa? Haudattaisiin piiloon heiniin, vai?*
|
|
|
Post by dallan on Feb 11, 2006 16:25:18 GMT 3
"Ei taida muuten olla paikallisia?" *Yksisarvinen äkkiä kysäisi.* "Jos sinulla ei ole rahaa, niin annetaan vain olla sen kiven kanssa. Ei se niin tärkeä ole." *Yksisarvinen tässä kohtaa hieman hiljensi ääntään alkaen puhua lähinnä itselleen.* "Hän tietää kyllä, että rakastan häntä, vaikka ei sitä kiveä saisikaan. Minusta hän kuitenkin enemmän välittää kuin kyvystäni tuoda hänelle lahjoja. Ei kun, ei, siis. Kun kykyni viedä hänelle lahjoja on osa minua eikä näin ollen tuo äskeinen pidä paikkansa. Miten minä sen sitten sanoisin? Hän välittää tarpeeksi niistä minun puolistani joihin ei sisälly se, että tuon hänelle kauniita kiviä lahjaksi, joten tuo lisäominaisuus ei ole niin välttämätön?" *Yksisarvinen näytti väsyneeltä ja sen oli pinnisteltävä pitääkseen silmänsä auki. Tämä pikku ongelma tuntui kuitenkin piristävän eläintä jonkin verran ja antoi sille hetkeksi asian johon keskittyä.*
"Tunnetko ketään täältä kylästä." *Yksisarvinen kuitenkin yllättäen ongelmanratkaisuoperaationsa keskeltä kysäisi. Jokin sai yksisarvisen utelemaan tällaisia asioita.*
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2006 16:47:46 GMT 3
"En oikeastaan." *Spyro havahtui ajatuksistaan vastatakseen esitettyyn kysymykseen.* "Tai siis, en asu täällä kylässä, vaan jonkin matkan päässä..." *se huitaisi kädellään jonnekin kylän rajojen ulkopuolelle suuntaan, jossa kyllä taisi olla lähinnä vain pahuksenmoista ryteikköä. No, missä kukakin viihtyisi, vai? Tosin nuorukainen tuntui olevan hiukan... no, kaipa se oli luokiteltavissa jonkinlaiseksi epämääräiseksi alakuloksi, ottaessaan asuinpaikkansa puheeksi.
Kun yksisarvinen alkoikin perua puheitaan ja sanoa, ettei kivi sittenkään ollut niin tärkeä, nuorukainen tunsi olonsa hiukan syylliseksi, kuin olennon "rakkaan" jääminen lahjatta olisi hänen vikansa. Ei kai asia nyt voinut kaatua johonkin niin typerään asiaan kuin rahaan? Jos vain olisi tajunnut ottaa muutaman kultapalan kivestä ennen kuin kyläläiset löysivät sen. Tavallaan sarvekkaan puhetta kuunnellessaan nuorukainen ymmärsi mitä tuo tarkoitti. Eihän ystävyys ja kiintymys voinut olla lahjusten jakelusta kiinni, eihän, vaikka oli kyllä aivan ymmärrettävää sekin, että olento halusi antaa ystävälleen jotain kaunista. Hmm.
"...pahus." *Nuorukainen jupisi, huokaisten turhautuneesti.* "Minulla saattaisi olla vaikka minkälaista rihkamaa vielä jäljellä kotona, ellei kukaan ole niitä vienyt, mutta kun...." *Se jupisi vielä muutaman kirouksen heilutellen jalkojaan heinäpaalin päällä istuskellen (saaden varsin moittivan katseen sylissään torkkuvalta kissalta) kunnes yksisarvinen esitti jälleen kysymyksen. Nuorukainen pudisti päätään vieläkin hiukan syyllisen oloisena.* "Enpä oikeastaan... Olen käynyt täällä välillä silloin tällöin, mutta... Miten niin?" *Se katsahti uteliaasti eläintä hiustensa alta. Toivottavasti se ei nyt väsyttäisi itseään liikaa, ettei jaksaisikaan enää parantua, muuten se pitäisi todennäköisesti yrittää haudata jonnekin nurkkaan heinien alle piiloon, vaikka ei kyllä ollut varmaa olisiko siitäkään paljoakaan hyötyä.*
|
|
|
Post by dallan on Feb 11, 2006 18:21:23 GMT 3
"No mutta eikö sinulla ole lainkaan kotia?" *yksisarvinen kysyi hieman huolestuneena, mutta kuitenkin sen verran vammojensa uuvuttamana, ettei yksinkertaisesti kyennyt tuntemaan kovin voimakkaita tunnereaktioita asiasta, aivan kuin ei kykenisi mistään muustakaan. "Minun tietääkseni täällä lähellä ei ole ihmisasutusta, mutta annathan minulle anteeksi, jos tietoni ovat puutteelliset. En juuri liiku näillä..."
*Kuului voimakas kopsaus. Lauta tallin katosta oli pudonnut suoraan yksisarvisen viereen, muttei kuitenkaan ollut osunut eläimeen itseensä. Uros katsahti hieman syyttävästi katon suuntaan aivan kuin rakennus muka olisi voinut olla vastuussa siitä, että yksi sen laudoista irtoaa. Katossa ei näkynyt mitään merkkejä siitä, että sieltä putoilisi enempää kovia osia alas. Asia huolestutti silti hieman yksisarvista. Epäluuloisena se höristi korviaan kuullakseen liikkuiko joku katolla. Mitään ääniä siitä suunnasta ei kuulunut, joten tuskin siellä kukaan oli. Ei kai tuo äskeinen ollut mitään tärkeää.*
"Niin, minä vain sitä että..." *Yksisarvinen mietti hetken.* "En muista enää miksi kysyin sitä, uteliaisuuttani varmaan vain." *Sitten uros alkoi taas höpötellä jotain itsekseen:* "pitäisi varmaan päästä täältä kylästä pois, mutta kun ulkona on niin kylmä ja täällä talleilla niin mukavaa."
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2006 20:51:26 GMT 3
*Spyro kohautti olkapäitään enemmän tai vähemmän turhautuneen ilmeen käväistessä sen kasvoilla, mutta se vaikutti kuitenkin enemmän ärtyneeltä kuin surumieliseltä vastatessaan.* "Periaatteessa on, mutta en ole käynyt siellä pitkään aikaan. Tai siis, en oikein pääse sinne enää."
*Se heilutti taas jalkojaan hetkisen kuin ajatuksiinsa hetkeksi vaipuneena, katsahtaen yksisarvista hiukan oudoksuvasti tuon puhellessa ihmisasutuksista tuolla päin.* "Ei siellä olekaan. Sitä varten siellä asuinkin." *Purppurapää huomautti, hätkähti pudonneen laudan aiheuttanutta rysähdystä ja jäi hetkeksi tähyilemään epäluuloisena ylös päin. Oliko koko talli romahtamassa kasaan? Onneksi se ei ollut osunut keneenkään. Nuorukainen murahti luoden ikävän mulkaisun ympärilleen tarkoittaen sen kuitenkin enemmänkin kylälle kuin pienelle tallille asukkaineen, aivan kuin tämä paikka olisi kaikkien onnettomuuksien takana.*
"Nyt ei vaan taida välttämättä olla erityisemmin valinnanvaraa. Pitäisi sitä varten löytää uusi asuinpaikka ennen talvea." *Se tuhahti jatkaen hetken kuluttua, kun katto ei näyttänyt olevan sittenkään putoamassa alas. Se käänsi huomionsa takaisin yksisarviseen, nyökäten kuin vahvistaakseen tuon sanat.* "Niinpä, parempi olisi jos pääsisit pois täältä mahdollisimman pian, ennen kuin ne muuttaa taas mielensä ja alkaa jahdata sinua." *Spyro raaputti hetken mietteliäänä poskeaan katsahtaen huolestuneena yksisarvisen jalkojen suuntaan ilmeisesti katsoen, oliko eläimen kunto kohentunut hiljakseen.* "...ellet sitten halua yrittää naamioitua hevoseksi tai jotain, niin voisit jäädäkin tänne." *Se ehdotti sitten, ei kyllä selvästikään tosissaan. Kai tuollaiset oudot huomautukset olivat sen käsitys huumorista, tai jotain sinne päin.*
|
|