|
Post by submarine on May 28, 2007 21:26:28 GMT 3
Dostaelun seurasi tiiviisti aseellaan tytön etenemistä, joutuen jopa pitelemään sormeaan. Hetken tämä sai maltettua mielensä, mutta lähellä oli yksinkertaisesti liian läheltä. Juuri, kun hän oli vetämässä liipaisimesta, tyttö yllättäen loikkasikin ilmaan. Miehen parannellut aistit kertoivat kyllä tarkalleen, mihin tämä oli menossa, ja tämä pyörähti välittömästi ympäri, seuraten yhä vain. Hän halusi päästä ampumaan läheltä, tarpeeksi läheltä saadakseen jotain aikaankin. Hän oli muutaman kerran joutunut vastatusten tällaisten kanssa ja kykeni kokemuksesta sanomaan, että ne olivat pirun kestäviä. Mutta tarpeeksi läheltä niihinkin sai vahinkoa aikaan, senkin hän oli oppinut. Mutta kestävyyden lisäksi ne olivat nopeita...
Dostaelunin katsellessa vampyyri alkoi jonkinlaisen rituaalin. Hän ei uskaltanut vähentää etäisyyttä, joutui vain odottamaan paikoillaan. Mutta jotain saattoi siltikin sentään tehdä. Miehen ruumiissa monet koneistot ja laitteet alkoivat toimia. Hermostolliset komennot alkoivat lisätä elimistöön monia seoksia. Superadrenaliinia, steroideja, hormooneja, taisteluhuumeita, jopa geneettistä materiaalia. Lisäelimet aktivoituivat, rauhaset heräsivät toimintaan Kemiallinen coctail ja geneettiset lisät pullistivat lihaksia välittömästi, niin että ne narahtelivat. Ne nopeuttivat aineenvaihduntaa, kiihdyttivät aisteja, paransivat refleksejä, tekivät hänestä tappokoneen. Tietenkin sillä kaikella oli huonotkin puolensa, mutta juuri nyt hänen oli pakko poistaa tytöltä ruumiillinen etu. Näin tulisi korkeintaan puoli tuntia aikaa toimia, sen jälkeen rajut vetäytymisoireet alkaisivat.
Uusi, hetkessä kasvanut lihasmassa painoi ihoa vasten Dostaelunin valmistautuessa. Kaikki romahti ympärillä, mutta mies seisoi yhä paikoillaan, tämän aistit kertoivat, ettei hengenvaaraa ollut. Tyttö oli tärkeämpi, se todellinen vaara. Ja sieltä, laskeutuvan tomun seasta, tämä tulikin, puristaen miekkaa. Miehen kädensyrjä napsahti auki, paljastaen jälleen sirkkelinterän. Hievahtamatta tämä odotti, jo pyörivä sirkkeli toisessa ja ase toisessa kädessään. Äärettömän vahvan tehostuksen alaisena kaikki näytti kuin hidastetulta, hän näki äärimmäisen nopean tytön hyvin, vaikkakin tämän nopeudesta johtuen jälkikuvien seassa.
Kun isku tuli, Dostaelunin teräkäsi oli jo valmiina torjumaan, teräshampaat kirkuen. Mutta mitään iskua ei tullutkaan, sen sijaan sokaiseva valo ja järkyttävä meteli iskivät vasten herkistyneitä aisteja. Mies astahti holtittomasti taaksepäin, pudistellen päätään ja hieroen silmiään. Mitään vaaraa ei kuitenkaan ollut, se oli vain... salama? Taas tyttö hyökkäsi, ja edes täysin tajuamatta sitä mies kohotti kätensä uudelleen torjuntaan. Jälleen iski salama, saaden taas miehen aistit huutamaan. Ja uudelleen ja uudelleen. Lopulta tämä kuitenkin sai itsensä hallintaan, jokin esti tyttöä hyökkäämästä ja antoi hänelle paremman tilaisuuden. Ärjäisten Dostaelun tähtäsi lähestulkoon lonkalta, kuitenkin nykyisessä tilassaan tappavan tarkasti, ja ampui koko lippaan. Matalakaliiperinen konepistooli ärjyi lähettäessään ammussuihkun tyttöä kohti.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 28, 2007 22:01:53 GMT 3
Raivotautisen näköisenä Marei vain jatkoi hakkaamista yrittäen väkisin tunkeutua suojamuurin toiselle puolelle, mutta oli hänelläkin rajansa, ja viimein hän heittäytyi salaman paiskaamana kauemmaksi miehestä, makaamaan selälleen kivisirpaleiden päälle velttona. Nähtävästi Dostaelun oli huomannut tilanteen kääntyvän hänen edukseen, alkaen nopeasti tulittamaan pienikaliiperisella konepistoolillaan tyttöä kohden. Vaikka hyökkääjä tällä kertaa ei ollutkaan vampyyri, jälleen taivasta halkoi kirkas salama jyrähtäen suojaten velttoa tytön ruumista. Valkeuden mennessä ohi Marei nousikin ylös, mutta edelleen hän näytti olevan tajuton, kuin jokin riiputtaisi häntä naruissa. Hänen mustat kuolleet silmänsä rävähtivät auki tuijotaen suoraan miehen läpi, ja hän avasi suunsa saaden paikan kaikumaan pirullisessa naurussa, oksentaen samalla ulos jotakin joka näytti aivan ihmiseltä.
Hahmo nousi pystyyn täyteen pituuteensa näyttäen lähemmäksi yli kaksi metristä, hänen pitkät musta hiuksensa liehuen hänen takanaan hänen katsoessa tyttöä mustilla silmillään hampaat irvessä. Toinen vampyyri. "Loppujen lopuksi sinusta ei näytä olevan enempää hyötyä. Toit minut tänne niin kuin sinun pitikin mutta kehosi on heikko, eikä minulla ei siitä mitään hyötyä." Sen sanottuaan Marei kaatui mitään sanomatta maahan tajuttomana, hänen silmänsä loistaen jälleen punaisina. "Ja sinä.." hän sanoi kääntäen katseensa mieheen. "Sinä seisot vain tielläni.." hän jatkoi tarttuen miekkaan mitä tyttö piti edelleen kädessään ja heilautti sitä kerran Dostaelunin edessä saaden aikaan kovemman luokan tuulenpyörteen, kuin hän olisi repinyt ilmaan aukon.
"Sinä voit kuolla yhdessä tuon petturin kanssa, teillä ihmisillä ei ole mitään virkaa meille vampyyreille." mies sanoi ja otti kiinni tytöstä heittäen hänet kovakouraisesti aukkoon sisään nauraen pirullisesti samalla. "Voit tietenkin yrittää hänet pelastaa, mutta et usko siihen itsekkään että niin haluaisit tehdä. Pelastaa nyt vampyyri, mieluummin kuolisit kuin tekisit jotain niin hyveellistä meidän kaltaisten petojen vuoksi." hän sanoi virnistäen ilkeään sävyyn.
|
|
|
Post by submarine on May 29, 2007 15:54:09 GMT 3
Salamat piinasivat Dostaelunin aisteja, korvensivat silmiä ja pahoinpitelivät korvia. Käryävä ilma sai sieraimet supistumaan. Nähdessään, että hänen aseensa oli yhtä tyhjän kanssa, mies viskasi sen ähkäisten sivuun, aikoen turvata kokonaan sahaansa ja muihin, vielä paljastumattomiin aseisiinsa. kaksikymmentätuhatta kierrosta minuutissa pyörivät, titaaniset hampaat purisivat kyllä vampyyriin, jos jokin. Tällä hetkellä tosin näytti siltä, että jokin piteli heitä erillään, jokin joka kovasti vaikutti magialta. Sitä oli nyt aivan liikaa ilmassa miehen mieleen. Kuten sanottua, hän arvosti määrättömästi enemmän teknologiaa, ehkäpä jopa pelkäsi magiaa. Tai tietenkinhän oli pelättävä jotakin, jolla saattoi repiä vastustajan halki pelkin sanoin.
Ja lisää magiaa oli selvästi tulossa, Dostaelunin suureksi epäonneksi. Mies otti varuillaan askeleen taakse, vonkuva sirkkeli valmiina torjumaan mahdollisen hyökkäyksen. Kuvottavalla tavalla tyttö oksensi ilmoille kokonaisen elävän, huomattavan pitkän miehen. Hänellä ei ollut harmainta aavistuksenpoikastakaan, mistä oikein oli kyse, mutta mitään hyvää se tuskin tarkoitti. Miehen sanat vahvistivat käsitystä suuresti. Dostaelun seurasi vaiti, kuinka tyttö kaatui maahan, muttei ilmeisesti kuitenkaan kuolleena, ja kuinka mies tarttui tämän miekkaan. Yhtäkkiä suuri vampyyri iski häntä kohti, saaden aikaan jonkinlaisen valtaisan tuulen ja aukon. Dostaelun ei kuitenkaan edes yrittänyt suojata itseään, piti vain katseensa kiinteästi edessään.
Mies punnitsi vaihtoehtojaan. Hän voisi joko yrittää paeta tai taistella, eikä kumpikaan ollut kovin varma vaihtoehto. Tytön kohtalo ei juurikaan koskettanut, mutta hänen itsensä kyllä. Nopeasti miettien taisteleminen tuntui paremmalta vaihtoehdolta, pakoon hän ei ainakaan pääsisi kun ruumiissa jylläävien aineiden vaikutus lakkaisi. "Ehkäpä mieluummin tapan sinut kuin kuolen!" Dostaelun ärjäisi, loikaten epäinhimillisellä voimalla ilmaan. Silmällä olisi ollut vaikeuksia pysyä kunnolla mukana, kun tämä yhtäkkiä olikin vampyyrin kasvojen korkeudella, varmasti monen metrin päässä äskeisestä paikastaan. Ja aivan varmasti nopeammin kuin silmä erotti tämä leiskautti kaksi luita rikkovaa potkua suoraan tämän päätä kohti, yhden molemmilta sivuilta.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 29, 2007 23:41:38 GMT 3
Kaikkialla tuntui olevan sumuista, kaikkialla tuntui olevan hiljaista. Tämäkö on taivas.. olenko nyt viimein tullut kuoleman porteille Marei ajatteli ja avasi hitaasti silmiään. Kaikkialla tosissaan oli sumuista ja hiljaista, ei edes pienintäkään ääntä kuin hänen oma hengityksensä minkä hän kuuli todella kovana. "Onko täällä ketään?" tyttö kysyi, ja sai vastaukseksi vain oman äänensä kaiun moninkertaisena takaisin. Kuin itse aika olisi pysähtynyt, siltä Mareista tuntui tuolla paikassa mihin hän oli joutunut, kaikki vain leijui ilmassa. Magiaa. "Ehkäpä mieluummin tapan sinut kuin kuolen!" tyttö kuuli äkisti Dostaelunin ärjäisevän kuin itse olisi seisonut hänen vierellään, ja kääntyi ympäri nähden suuren peilimäisen ikkunan hänen ja Dostaelunin välissä, mutta siellä oli jokin kolmaskin. Toinen vampyyri! Marei kiljaisi mielessään nähdessään miehen. Hän alkoi löydä vimmatusti estettä hänen edessään kyynelten valuessa poskilla, hän ei antaisi vampyyrin tappaa miestä mutta tilanne näytti toivottomalta.
"Tappaa minut?" mies vampyyri kysyi ivallisesti maistellen sanaa. "Voit aina yrittää.." hän jatkoi, mutta lause jäi kesken Dostaelunin hypätessä yli-inhimillisesti hänen kimppuunsa potkaisten kahdesti hänen kasvojensa korkeudella. Vaikka ensimmäisen potkun vampyyri sai pysäytettyä, ei hän ehtinyt huomata toisen tuloa saaden miehen lennähtämään muutamam metrin päähän selällensä maahan. "Nähtävästi sinusta sittenkin on johonkin.." hän sanoi ähkäisten noustessa pystyyn, ja pyyhkäissen suupieltään. "minun ei siis tarvitse pysytellä takana." vampyyri jatkoi kadoten samalla vauhdilla ilmestyen Dostaelunin eteen työntäen hänet paineella pois nauraen pirullista nauruaan. "Katsotaan onko sinusta todella johonkin." hän nauroi nostaen toisen kätensä ilmaan lausuen yhden sanan: "Gader'el" jolloin vampyyrin ympärille alkoi muodostua tutuksi käynyttä mustaa savua josta ilmestyi leijonan ja karhun risteytykseltä näyttäviä mustia olentoja. Demoneja.
"Minulla itselläni ei ole aikaa tuhlata tuollaiseen heikkoon kuin sinä, mutta älä huoli en jätä sinua kokonaan toimettomaksi. Saat etuoikeuden tutustua lemmikeihini sillä välin kun hoidan loppuun tehtäväni mitä varten tänne tulin." vampyyri sanoi sähähtäen jolloin olennot lähtivät kohti Dostalunia hänen itse kävellessä kohti aukkoa joka vielä oli revittynä ilmaan.
|
|
|
Post by submarine on May 30, 2007 14:20:02 GMT 3
Dostaelun ei osoittanut minkäänlaista riemua, kun potku heitti vampyyrin maahan, ei edes hymyillyt. Piti keskittyä, ei saanut antaa itsensä herpaantua hetkeksikään. Moni oli tehnyt sen virheen tiukassa tilanteessa, harva elänyt katumaan sitä. Mies kohottautui kyyrystä ja otti tukevan haara-asennon, josta olisi helppo päästä heti joko hyökkäämään tai väistämään, jos vampyyri iskisi takaisin - ja se epäilemättä iskisi. Jos hän halusi päästä täältä pois elävänä ja voittaa ilmeisen vaarallisen vampyyrin, ei minkäänlaisiin virheisiin olisi varaa.
Yhtäkkiä vampyyri ei enää ollutkaan siinä. Dostaelun oli juuri lähtemässä liikkeelle, liikkuva kohde oli aina vaikeampi osuttava, kun se yhtäkkiä ilmestyikin taas. Mies ehti huudahtaa, ennen kuin paiskautui reilusti taaksepäin, onnistuen vain vaivoin laskeutumaan edes toisen käden tukemana jaloilleen. Se muistutti samalla, kuinka ohuella nuoralla hän astelikaan kun vastassa oli olento, joka oletettavasti kykeni repimään terästä paljain käsin, juoksemaan lujempaa kuin silmä erotti ja muutenkin yksinkertaisesti tappamaan ihmisen ennen kuin tämä ehti silmää räpäyttää. Edes nykyisessä tilassaan mies tuskin oli läheskään yhtä vahva, jos edes nopea. Ja hänen ruumiinsa väsyi yhä, vaikkakin tällä hetkellä paljon hitaammin. Hänen pitäisi käyttää kaikki käytettävissä olevat edut, jos mieli päästä täältä hengissä.
Miehen kulmat kurtistuivat melkoisesti, kun vampyyri yhtäkkiä toikin esiin jonkinlaisia... olentoja. Ensin hän luuli, että tämä aikoi ottaa apua hyökkäykseensä, mutta tilanne paljastuikin sentään hieman paremmaksi. Tämä aikoi ilmeisesti olla likaamatta omia käsiään hänen kanssaan. Ja "lemmikit" tapasivat yleensä olla heikompia kuin herransa, tai ainakin niin hän toivoi. Sirkkeli ulvoi taas, kuin odottaen saavansa upottaa hampaansa johonkin. Ärjäisten mies ryntäsi vastaan, hakaten, potkien, silpoen ja piesten kaikkea, mikä tulisi lyöntietäisyydelle. Tämä liikkui niin nopeasti kuin vain kykeni, kädet ja jalat pelkkinä myrskyinä ilmassa. Kunhan vain ei itse joutuisi hengettömäksi...
|
|
|
Post by lonelywolf on May 30, 2007 17:10:04 GMT 3
Vampyyri katsoi hetken Dostaelunin päätöntä kamppailua hänen luomiensa demonien kanssa nauraen samalla hänen pirullista nauruaan, ennen kuin kääntyi kohti ilmassa leijuvaa aukkoa ja sen sisälle suljettua tyttöä. Mies nosti miekkansa iskien sen läpi aukosta, ja kuin se olisi ollut pelkkää lasia, rikkoutui se auki pudottaen Marein sen läpi vampyyrin eteen polvilteen. Tyttö katseli väsyneen näköisenä Dostaelunin kamppailua toisen vampyyrin olan ylitse sanoen murhaavalla äänensävyllä: "Jos jotain tapahtuu hänelle niin olet vaarassa, hänellä ei ole yhtään mitään virkaa suvun taistelussa. Hän on vain ihminen.. päästä hänet menemään!" Mies ei näyttänyt piittavan tytön uhkauksesta vaan virnisti takaisin vastaukseksi ja heilautti kerran kättään saaden demonit katomaan Dostaelunin ympäriltä. "Hyväksyn ehtosi Marei tyttöseni.." vampyyri sanoi kylmän rauhallisesti.
Sanaakaan sanomatta sekä mies että tyttö katosivat paikoiltaan silmääkin nopeammin, ilmestyen kymmenien metrien päähän uudestaan toistensa kimpussa. Miekka välähti miehen kädessä iskien Mareita kohti, pysähtyen kumminkin tytön nostamaan tikariin kipinöiden lentäessä heidän ympärillään. "Teit suuren virheen jättäessäsi meidät Marei, ja samalla sinetöit kohtalosi kansasi edessä." mies puolinen vampyyri sanoi sähäisten vihaisesti. "Ja sinä kadut sitä että lähdit perääni ja vedit vielä tuon ihmisen mukaan kaikkeen tähän vaikka kunniasi pitäisi se estää.." tyttö sähähti takaisin. Kaikki selviää kyllä hän ajatteli ja hyökkäsi toisen vampyyrin kimppuun.
|
|
|
Post by submarine on May 30, 2007 17:45:07 GMT 3
Dostaelun löi ja torjui niin nopeasti, kuin vain ikinä kykeni. Tähän asti hän oli selvinnyt naarmuilla, mutta vastustajista ei todellakaan ollut pulaa. Mies katkaisi kohti tulleen raajan, potkaisi toisesta suunnasta hamuavaa päätä ja astui vaivoin sivuun sivalluksen tieltä. Tämä ei mennyt hyvin! Hän loikkasi taaksepäin, iski ja hakkasi, etsi avointa kohtaa, silpoi, ja löi. Siitä kaikesta oli mennyt järki jo aikaa sitten, nyt hän enää taisteli, ajattelematta muuta - siihen ei ollut varaa. Mies oli uskoakseen juuri saamassa yhtä hengiltä, kun kaikki olennot vain katosivat. Hieman hölmistyneenä tämä vilkuili ympärilleen, nähden molempien vampyyrien aloittaneen jonkinlaisen oman taistelunsa. Ilmeisesti hän ei itse ollut välittömässä hengenvaarassa. Näiden aikaisemmasta keskustelusta ei hänellä ollut aavistustakaan.
Hetken verran Dostaelun kulutti pelkästään hengittäen syvään, koettaen tasata pulssia. Nyt täytyisi tehdä jotain, kun oli tilaisuus. Molemmat vampyyrit taistelivat nyt toisiaan vastaan, eikä voittajasta ollut vielä tietoakaan. Ehkäpä pitäisi hyökätä miehen kimppuun yllätyksellä? Mutta entäpä tyttö? Niin, tämä saattoi yhä olla vaarallinen... Pohdittuaan hetkisen mies jäi aloilleen, tarkastelemaan tilannetta. Hän odottaisi, kunnes molemmat olisivat väsyttäneet toisensa, ja sen jälkeen iskisi voittajan maahan. Tyttö oli osoittanut olevansa kaikkea muuta kuin luotettava äsken. Ties vaikka kaikki tähän asti olisi ollut pelkkä juoni, hyvin ovela juoni.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 30, 2007 23:45:14 GMT 3
Iskuja sateli sivuilta ja edestä sekä takaa. Marei ei tiennyt kuinka kauan oli siinä pyörinyt, mutta ei vähempää sitä halunnut miettiä sillä mielessä oli vain yksi asia. Selviytyminen. Isku.. sivuaskel.. isku.. pyörähdys.. tyttö ajatteli kuumeisesti päässään samalla kun sivalsi parhaansa mukaan tikarillaan, muistellen näiden entisaikoijen aseiden tekniikkaa. "Vanhimmatko sinut käskivät minun perääni, vai tulitko ihan vain omasta halustasi ja vihastasi kun en valinnut sinua vaan päätin jättää kaiken taakseni!" Marei huudahti miekan kalskeen alta. Mies ei vaivautunut edes vastaamaan, vaan vain sähähti tytölle vastaukseksi huitoen miekallaan nopeammin kuin silmä pystyi näkemään, ja ainoa asia mistä taistelun erotti oli monet metallin kalahdukset toisiaan vasten.
"Älä tule lähemmäksi.. pysy poissa!" Marei huusi Dostaelunille nähden tämän tulevan hieman lähemmäksi, mutta se oli virhe mitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. "Olet minun" vampyyri sähähti iskien tikarin pois tytön kädestä, viiltäen hänen käteensä, jalkoihinsa sekä hänen kehoonsa monia syviä viiltohaavoja iskien hänet lopuksi maahan miekkansa lappeella. Veri tahri maan punaiseksi, mutta verrattuna siihen että Marei olisi pyörtynyt kuten yksiraiteisessa, hän vain virnuili vampyyrille pitäen kiinni haavoistaan, joista yksi toisensa jälkeen alkoivat paranemaan kuin ihon kurkottaessa haavan kiinni jättämättä minkäänlaista arpea paikalle.
Miespuolinen vampyyri tuntui nauttivan tilanteesta, vaikka kyseessä tuntuikin olevan perheenjäsen hänen mielessään ei tuntunut liikkuvan mitään muuta kuin tytön kiduttamista ja tappamista. "Monet vuodet pääsit edelle, ja piilouduit varjoihin sekä pidättäydyit veren juomisesta ihmisistä. Tajusin sen vasta liian myöhään jotta olisin aikaisemmin saanut sinut kiinni, ja säästänyt itseni tältä vaivalta, mutta tämän pidemmäksi et mene Marei." vampyyri sanoi. "Ja sinä voit katsella kuinka tyttö kuolee silmiesi edessä, jonka jälkeen voit itse lausua viimeiset sanasi sillä vuorosi koittaa kyllä aikanaan." mies jatkoi suunnaten sanansa Dostaelunille.
"Tiedän mitä olen tehnyt ja olen ylpeä siitä että lähdin pois.. ja vaikka mitä tekisin eivät ihmiset minua hyväksyisi niin en kadu mitään." tyttö sanoi väsyneesti katsoen kumminkin Dostaelunin puoleen. "Olen pahoillani siitä, että et päässyt koskaan perille kaupunkiin, sillä minun takiani yksiraiteinen suistui aavikolle.. sen ainoana tarkoituksena tappaa minut kun olin heikko." Marei jatkoi katsoen tiukasti verenpunaisilla silmillään hänen matkassa kulkenutta miestä. "..anna anteeksi.." tyttö kuiskasi kun vampyyri kohotti miekkansa valmiiksi iskuun.
|
|
|
Post by submarine on Jun 3, 2007 21:04:59 GMT 3
Dostaelun tarkkaili silmä kovana hurjaa taistelua, jossa ei iskuja säästelty eikä armoa pyydetty. Tahti oli niin raju, että edes hänen silmänsä eivät aivan pysyneet perässä. Niinä harvoina kertoina, kun hän oli taistellut aikaisemmin vampyyria vastaan, ei se todellakaan ollut ollut mitenkään helppoa. Ja silloin hänellä oli ollut raskasta aseistusta mukanaan. Nyt ei ollut kuin hetkellisesti yli-inhimillinen fysiikka, muutama temppu ja tappamiseen tarkoitettu pyörösaha. Jokainen niistä vaati lähitaistelua, eikä hän ollut turhan halukas lähitaisteluun minkään kanssa, mikä kykeni tulemaan pakon edessä läpi keskipaksusta betoniseinästä. Mutta toivoa oli siltikin, sillä - kuten jo saattoi nähdä - vampyyri kykeni kyllä voittamaan toisen vampyyrin. Tyttö oli saanut liudan syviä haavoja. Vielä ei kuitenkaan ollut oikea hetki, toinen oli vielä täysin kunnossa ja toinenkin vielä ilmeisen hyvässä kunnossa. Oikeastaan näytti siltä, että tyttö ei edes voinut paljoa miehelle, mikä tietenkin vaikeutti suunnitelman toteutusta. Täytyi vain toivoa, että tämä saisi edes yhden hyvän osuman perille...
Dostaelun sai pian huomata toiveidensa kaikuvan kuuroille korville. Miespuolinen oli voitolla ja tyttö anoi anteeksiantoa kuin kuolemaan asteleva. Tietenkin tästä jäisi yksi vähemmän jäljelle, mutta kun se yksi oli juuri se, jonka hän olisi suonut saavan surmansa ilman, että piti itse vaarantaa henkensä tätä vastaan taistellessa. Mutta ei, ei se vain mennyt niin. Kohta joutuisi pistämään kampoihin toden teolla, jos tilanne saisi jatkua näin. Paha vain, että mies ei ollut varma sen riittämisestä. Muutamassa hetkessä punoutui kasaan nopeasti improvisoitu varasuunnitelma. Tyttöä piti auttaa, sillä muuten hänenkin henkensä menisi. Hän ei ehkä itse saisi miestä hengiltä, mutta tyttö apunaan se tuntui paljon realistisemmalta. Ja jos tyttö oli jo haavoittunut, olisi helpompaa tehdä tästäkin selvää seuraavaksi. Parempaakaan ideaa ei tähän hätään keksinyt...
Samaan aikaan, kun mies kohotti miekkaansa, Dostaelun ryntäsi eteenpäin. Jalka iski jalan eteen hullun lailla, lihakset pullistelivat jokaisesta liikkeestä. Matka ei vienyt montakaan hetkeä. Jo ennen oikea etäisyyttä, luottaen enemmän vaistoonsa kuin silmiinsä, Dostaelun teki ristiaskelen. Oikea jalka kohosi maasta, sinkoutui suoraan eteenpäin. Vasen ponnisti, tuoden vielä lisää vauhtia. Dostaelun ärjäisi singotessaan massiivisen sivupotkun jonnekin miehen lantion tienoille, voimalla jolla olisi saanut suuremmanpuoleisen kivenkin hajalle.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 5, 2007 17:59:21 GMT 3
Marei oli väsynyt, aivan liian väsynyt edes pysyäkseen pystyssä enään, hän oli heikko verrattuna toiseen vampyriin joka aikoi juuri hänet tappaa. Onneksi tämä on kohta ohi, ei tarvitse enempää kiduttaa itseäni.. saan rauhan.. tyttö ajatteli ja katseli eteensä lasittunein ilmein välittämättä siitä, että pian häntä ei enään olisi maan pinnalla. "Sinun aikasi on tullut!" miespuolinen vampyyri ärähti heilauttaen miekkansa alas voimalla, mutta se ei koskaan osunut Mareihin. Dostaelun oli vain hetkeä aikaisemmin lähtenyt nopeaan juoksuun kohti kaksikkoa, jonka mies oli kyllä huomannut mutta ei ehtinyt tehdä mitään ennen kuin kova potku tuli vauhdilla häntä päin iskien vampyyriin voimalla, heittäen miehen monen kymmenen metrin päähän tytöstä jääden makaamaan maahan.
Mitään muuta ei Marei tarvinutkaan, vaan sähähti kadoten Dostaelunin viereltä napaten tikarinsa matkan varrelta, huutaen sanoja vanhalla kielellä saaden tikarin hohtamaan sitä kylmää valoa mitä he olivat matkansa varrella nähneet, ja iski sen vauhdilla maassa makaavan vampyyriin. "Olet minun.." tyttö kuiskasi allaan makaavalle miehellä pitäen kaksin käsin kiinni tikarista, syösten sen yhä syvemmälle ja syvemmälle. "Jos olisit vain hyväksynyt kohtalosi ja jättänyt minut rauhaan, ei mitään tätä olisi tarvinnut tapahtua. Mutta sinun piti leikkiä sankaria ja lähteä perääni.." Marei jatkoi vampyyrin muuttuessa mustaksi savuksi kadoten pala palalta puhaltavaan tuuleen. Tyttö nousi ylös raskaasta suunnaten katseensa Dostaeluniin, ja pudotti tikarinsa maahan. "Jos haluat tappaa minut niin tee se, olen sen ansainnut. Johdin sinut tänne ansaan.. kertomatta edes sitä kuka minä olen, mutta nyt kun tiedät niin tee päätöksesi... en astu tiellesi." hän sanoi hiljaa, mutta silti hänen äänensä tuntui kaikuvan hiljaisuudessa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 5, 2007 20:08:42 GMT 3
Dostaelun tunsi iskun koko ruumiissaan, se kulki jalkaa ylös ja aina päähän asti. Osuma toi tyydytystä aggressioon, kertoi että jotakin elävää oli sattunut. Tässä tilanteessa - ja aineiden alaisena - se toi enemmän tyydytystä kuin minkään elottoman hakkaaminen olisi tuonut. Mutta silti, vampyyri oli vielä hengissä. Dostaelun joutui pysähtymään osuessaan maahan, vaikka hetkeäkään ei olisi pitänyt olla hukattavaksi. Mutta ilmeisesti hänen ei tarvinnutkaan tehdä mitään, tyttö oli jo itse vauhdissa.
Mies seurasi, kuinka tyttö hyökkäsi, tikari hohtaen ja ääni raivoisana. Toinen ei kaiketi ehtinyt reagoida mitenkään, ennen kuin sai veitsen itseensä. Ja siinä se sitten olikin, toinen oli selvästi voitettu. Tyttö sanoi tälle vielä jotakin, josta hän ei saanut selvää. Ja sitten tämä vain hajosi savuksi. Kaiketi tämä oli kuollut, tai ainakin liian heikko tekemään mitään. Se oli sitten yksi uhka vähemmän, ja hän oli vieläpä päässyt helpolla. Pelastavaksi tekijäksi oli kai muodostunut tämän ylimielisyys, oli antanut hänen olla rauhassa ja ahdistanut vain tyttöä. Se jos mikä oli täydellisen typerää. Mies itse oli oppinut, että jopa kaksi pikkulasta saattoivat olla vaarallisia, jos antoi toisen olla rauhassa. Mutta turha valittaa, sen takia hän oli vielä hengissä.
Dostaelun jäi katsomaan ilmeisesti täysin antautuvaa tyttöä. Tämä oli väsynyt, haavoittunut ja lähellä kuolemaa. Ei tarvittu kuin pieni tuuppaus heittämään tämä ylitse - eikä miehellä ollut mitään syytä olla antamatta sitä. Tämä oli ehkä tällä hetkellä vaaraton, muttei olisi sitä kauaa. Ja vaikkei itse ehkä tekisikään mitään, niin tämä oli jo osoittanut vetävänsä puoleensa sellaisia, jotka kyllä tekivät. Hän ei aikonut ottaa riskejä. Vastaamatta mitään Dostaelun otti yhden ainoan askeleen lähemmäs ja iski. Lyönnistä kertoi ainoastaan sirkkelin ulvonta, käsi liikkui niin nopeasti kuin vain oli mahdollista. Se tulisi estämättömänä kyntämään läpi tytön kaulan, kunnes pääsisi vapaaksi toisella puolella. Mestaus ei ainakaan jättänyt - hänen kokemustensa mukaan - mahdollisuuksia henkiin heräämiselle.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 5, 2007 22:51:19 GMT 3
Näin olisi paljon parempi, ja mieskin saisi olla rauhassa kun minä kuolen.. he eivät jahtaa kuollutta.. kaikki palaa normaaliin. Marei ajatteli, miehen ottaessa askeleen lähemmäksi tyttöä silmiään räpäyttämättä, ja käsi iski. Marei ei tiennyt miltä hänestä tuntui, isku vain leikkasi niin nopeasti läpi kuin mahdollista, se raastoi hänen lihaansa ja pisti veren vuotamaan vuolaasti saaden tytön ottamaan muutaman askeleen taaksepäin kaatuen maahan kurkku puoliksi revittynä auki, ja maa tahriintuneena vereen. "Toiv.. toivottavasti löydät tien takaisin, minä.. minä en pysty sinua takaisin viemään.." Marei kuiskasi sylkien verta suustaan samalla. "Olen pahoillani että sinut tänne johdin.. että aiheutin ongelmat sinun ympärilläsi.." tyttö jatkoi hiljaa mutisten kunnes viimein sulki silmänsä ja veti viimeisen hengenvetonsa.
Se tapahtui heti muutaman sekunnin jälkeen, taivas pimeni ja alkoi jyristä kuin ukkosen lailla, mutta salamoita ei näkynyt. Maa vavahteli ja rikkoutui eri paikoista, jättäen jälkeensä suuria pohjattomia mustia kuiluja, jotka olivat valmiina syöksemään kaiken pimeyteen. Verrattuna siihen, että Marei olisi haihtunut savuna ilmaan kuten aikasempi vampyyri, niin hänen kehonsa alkoikin hohtaa pimeydessä, säihkyen kirkasta valoaan ympäriinsä saaden kuilut sulkeutumaan ja taivaan pilvet repeämään. Kirkkaus purkautui yhtäkkiä kovalla voimalla saaden temppelin loputkin pienet seinät kaatumaan maahan. Pimeys ja hiljasuus palasi, ei pienintäkään ääntä kuulunut mistään, ei edes tuulen virettä. Ainoa asia mikä pisti silmään oli häilyvä hahmo tytön jalkopäässä, noin metrin korkeudella maanpinnasta katsoen suurilla valkeilla silmillään Dostaelunia.
Kuin merten pauhunalla hänen äänensä rikkoi syvän hiljaisuuden: "Sinä surmasit hänet, päästit hänet vankilasta ja rikoit häntä sitoneet kahleet ja näin vapautui hänen kahlittu sielunsa, joka oli orjuutettu ikuiseen pimeyteen." Hahmo kääntyi ja katsoi suruissaan tytön verisiä kasvoja. "Hän on viimein saanut rauhansa vaan mitä sinuun tulee, olet oleva täällä vankina sillä portti on jo sulkeutunut ja ainoa tie takaisin on hänen kauttaan. Jos tahdot palata on sinun sisimpäsi liitettävä tytön henkeen ja näin saada hänet virkoamaan ja saada portti aukemaan, mutta päätöksesi on sinun itse tehtävä." hän sanoi ja jäi katsomaan miestä leijuen ilmassa.
|
|
|
Post by submarine on Jun 5, 2007 23:21:24 GMT 3
Dostaelun seurasi tyynesti, kuinka elämä pakeni tytöstä. Ei vastannut tämän sanoihin, tyhjiähän ne olivat. Hän ei tarvinnut kuolevan sanoja tietääkseen, ettei tämä kykenisi viemään häntä pois. Mutta pois hän kyllä löytäisi, siitä ei ollut epäilystäkään. Oli hän ennenkin löytänyt pois pahoista tilanteista, ehkäpä tätäkin pahemmista. Jossain olisi pakotie, toinen portti, jokin. Mies seurasi, kun ruumis kaatui - ja astui äkkiä taaksepäin. Yhtäkkiä ilman täyttivät äänet, jyrinä. Jotakin oli tapahtumassa, se oli aivan varmaa, eikä se jokin varmasti ollut mitenkään hyvä asia. Maa halkeili, tärinä jatkui. Nähdessään, kuinka ruumis alkoi hohtaa, uskoi Dostaelun jo joutuneensa jonkinlaiseen juoneen, että tytön tappaminen oli ollut suunniteltua ja surmaisi hänetkin. Ympärillä kaikki tuntui romahtavan. Mies painautui maata asten, niin turhalta kuin se tuntuikin. Yhtäkkiä tuli hiljaista.
Hitaasti Dostaelun nousi ylös, valmiina juoksemaan heti jos jyrinä alkaisi uudelleen. Huomatessaan kuvajaisen hän oli vähällä juosta jo muutenkin, mutta pysyi silti paikoillaan. Se nyt ei näyttänyt uskomattoman vaaralliselta. Sen sijaan sillä oli asiaa. Mies kuunteli sanomatta mitään. Hän oli ilmeisesti saanut aikaan jotain, josta ei ollut tiennyt mitään. Mutta eipä asialla kai ollut väliksikään, eihän se häntä koskenut. Seuraavat sanat saivat kuitenkin kulman kohoamaan. Täällä vankina? Väittikö tämä, että hänen pitäisi jotenkin herättää tyttö päästäkseen takaisin? Se kuulosti vähintäänkin epäilyttävältä. Kukaties vaikka kyseessä olisikin jonkinlainen juoni, jolla hänet yritettäisiin saada tekemään jotain äärimmäisen typerää? Hän ei tiennyt juuri mitään magiasta, eikä todellakaan aikonut hyödyntää sitä ilman takeita mistään. "Sinuako minun pitäisi uskoa, häilyvää kuvajaista joka käskee herättämään henkiin sen, joka minut yritti äsken tappaa?" mies kysyi. Se oli enemmänkin retorista, hän ei odottanut vastausta - eikä tarvinnut sitä. "Miksi minun tulisi uskoa, että maailmassa on vain yksi portti muualle?"
Sitten, kuuntelematta mahdollisia vastauksia, mies kääntyi ympäri, pois tästä. Hitaasti tämä lähti kävelemään kohti karua horisonttia, aikomatta katsoa taakseen missään vaiheessa. Hän ei alkaisi typeräksi ja helposti manipuloitavaksi, koska tilanne oli outo. Hän löytäisi jonkun muun, laittaisi tämän hoitamaan asiat kuntoon. Joku muu sai herättää tytön ja mahdollisesti kärsiä seuraukset, jos saapuisi paikalle. Häntä janotti.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 6, 2007 0:04:00 GMT 3
((Taitaapi olla että pääsimme pelin loppuun, vaikkakin tyttöparka kohtasi kohtalonsa ainakin täksi hetkeksi ja pistämme pelin jäihin kunnes jatkoa keksitään?))
|
|
|
Post by submarine on Jun 6, 2007 0:04:54 GMT 3
((Juups, kaipa niin.))
|
|