|
Post by lonelywolf on May 6, 2007 1:19:30 GMT 3
Hän ei tiennyt missä oikein oli, tuntui kuin muu maailma oli kadonnut hänen ympäriltään hänen leijuessaan valve ja unimaailman rajalla, kunnes tyttö yhtäkkiä hätkähti hereillä jonkun läpsiessä häntä suht lujaa kasvoilla yrittäessään joko murtaa hänen poskensa miltä se alkuun tuntui tai sitten vain tarkoituksena saada hänet tajuihin. Muutaman iskun jälkeen Marei alkoi näyttämään virkoamisen merkkejä ja herätessään äkillisesti hänen silmänsä välkähtivät verenpunaisina yrittäen purra miestä, mutta huomattuaan tutut kasvot tyttö yhtäkkiä rauhoittui ja kietoikin kädet hänen ympärilleen sen sijaan että olisi yrittänyt häntä tappaa.
"Mitä.. Mitä on tapahtunut!?" Tyttö kysyi hysteerisen oloisena ja kietoi kätensä vielä lujemmin tuon miehen ympärille nähdessään allansa päälle sadan metrin pudotuksen. Näky oli varmaan outo toisenkin mielestä, kuinka tästä neito joka oli tappanut raa-asti kaksi hyökkääjää alkoikin pelätä kuin tietämättä mitä aikaisemmin oli tapahtunut. "Miksi vaunu uhkaa tippua aavikolle..ja.." mutta viimeisiä sanoja ei hän saanut ulos suusta kun hän katsoi itseään ja näki itsensä peittyneen vereen, mutta ei omaansa vaan jonkun toisen ja pian häneen iski jalassaan oleva kipu myös kuin hänen tuntoaistinsa olisi yhtäkkiä käännetty päälle asentoon.
Hetken näytti siltä että tyttö olisi ollut pyörtymäisillä, mutta saadessaan taas terävän läpsäytyksen naamansa Marei tokeni pian entiselleen alkaen miettimään mitä oikein oli tapahtunut. "Toivon mukaan sinulla on suunnitelma täältä pois pääsemiseksi.. Sillä minä näen vain tällä hetkellä yhden uloskäynnin jalkojeni alapuolella enkä halua sitä käyttää." tyttö sanoi hieman hätääntyneellä äänensävyllä ja katseli ympärilleen yrittäen saada jotain suunnitelmaa aikaiseksi. "Kenties voisimme yrittää ensin kiivetä ylemmäksi ja sitä kautta muihin vaunuihin tai ulos.." Ja jäämättä odottamaan tyttö alkoi kivuta istuimia pitkin ylemmäksi, mutta nähdessään lisää ruumita ja varsinkin verta alkoi häntä oksettaa ja pian hän antoikin ylen ja pyörtyi.
|
|
|
Post by submarine on May 6, 2007 1:39:24 GMT 3
"Tuota tuota, me olemme kaiketi putoamassa", Dostaelun vastasi, koettaen ilmeisesti kuulostaa viisaalta. Todellisuudessa suuri osa miehen huomiosta meni siihen, kun tämä koetti keksiä taukoamatta suunnitelmaa, jossa he sekä pääsisivät ulos että säilyisivät hengissä. Tähän asti mikään ei ollut tuntunut kovinkaan lupaavalta, ja äkillinen tärähdys vain hermostutti enemmän. "Joku osui kai johonkin, johon ei todellakaan olisi pitänyt osua", mies koetti selittää. Vaunu alkoi olla jo melkein 45:n asteen kulmassa, ja sen jälkeen se todella tippuisi. Lavetti, joka kiinnitti sen raiteeseen, jousti hieman kaikille sivuille, muttei todellakaan tarpeeksi tähän tilanteeseen.
"Pelkäänpä, että tämä on hieman monimutkaisempaa", Dostaelun vastasi, kumartuen äkillisesti kuullessaan sekasorron keskeltä laukauksen. Se lähti kuitenkin aivan eri suuntaan. "Tämä liikkuu melkein viittäsataa ja alas on yli yhdeksänkymmentä metriä." Mies jätti selityksen siihen, uskoen kyllä tekevänsä asian selväksi jo aivan tosiseikoilla. Hyppäämällä alas murskaantuisi, hyppäämällä raiteelle murskautuisi myös. Ja tässä vauhdissa vaunun päällä seisova tulisi pyyhkäistyksi ilmavirran mukaan ilman minkäänlaista mahdollisuuttakaan pitää kiinni. Tässä ei ollut mitään positiivisia puolia, pelkkää negatiivista.
Mutta siltikin, kaiken sen keskellä, sai Dostaelun lopulta ajatuksen. Se ei ollut hääppöinen, mutta se oli kaikki, mitä hänellä oli. Parempaakaan tuskin tulisi. Hihkaisten toivosta mies ryömi toisen perään, tajuten että tämä oli taas mennyt tajuttomaksi. Muutama kova läpsäisy lisää ja sitten hän lähti ryömimään eteenpäin, viitaten tyttöä seuraamaan kun tämä olisi tarpeeksi hyvässä kunnossa siihen. Ohimennen hän haki lähimmältä terroristin ruumiilta tämän kantaman aseen ja totesi sen lyhyen tutkimisen jälkeen sopivaksi. Nyt tulisikin sitten se vaikein osa... Ähisten mies kiipesi jo melkoisen jyrkäksi käyvää lattiaa pitkin ylöspäin, vieläpä ase toisessa kädessään. Päästyään lopulta sinne tämä ampui sarjan läpinäkyvään kuoreen, rei'ittäen sitä tehokkaasti. Isku aseen perällä sai monta metriä leveän alueen rikkoutumaan ja putoamaan palasina sisälle. Dostaelun viskasi aseen nyt hyödyttömänä pois, pyyhki suurimmat murskat päältään ja jäi odottamaan tyttöä.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 6, 2007 2:07:42 GMT 3
Taas uusi erä teräviä läpsäytyksi sai Marein tokenemaan, mutta tällä kertaa tyttö ajatteli että olisi parempi pysyä aloillaan kunnes maailma alkaisi pysyä paikoillaan alituisen pyörimisen sijaan. "Jos ei täältä pääse alhaalta hyppäämällä pois tai raiteelle hyppäämällä, niin miten ihmeessä oikein selviämme sitten hengissä.." hän huusi miehen perään kun hän ryömi etäämpänä selvästi jokin suunnitelma mielessä, vaikkakin mikä tahansa taisi kelvata hänelle joten saatuaan hieman hengähtää hän lähti vaivalloisesti seuraaman jäljessä. Ruudin haju sai Marein yskimään hillittömästi ja enemmän kuin muutamaan kertaan oli hänen jalkansa pettää hänen kiivetessä miehen perässä.
"Jos sinulla on suunnitelma niin voisit kertoa myös siitä minulle!" Hän kivahti heti päästyään lähemmäksi, mutta vastauksena sai vain päällensä lasin paloja sekä oli lähellä saada miehen pois viskaamasta aseesta päähänsä. "Olisit hieman varovaisempi siellä ylhäällä!!" tyttö huusi kiukkuisena joka sai taas hänet hieman voimaan pahoin ja päätti jatkaa matkaa, sillä miten nopeammin tämä olisi ohi niin sitä nopeammin hän pääsisi lepäämään. Päästyään vaivalloisesti siihen kohtaan missä mies häntä jo odotti hän päätti istuutua lähimmpään sopivaan paikkaan sillä hänen päässään pyöri jälleen ja hän haukkoi hieman henkeä tasoittaakseen kiivaan hengityksensä.
"Sinulla siis..on suunnitelma" Marei kysyi hengästyneenä ja katsoi ohi kiitävää taivasta jonka hän pystyi näkemään yksiraiteisen seinään ammutusta reiästä. "Mutta etkö juuri sanonut että siitäkään ei olisi hyötyä kun kuolisimme muutenkin?" hän kysyi tuskastuneena ja käänsi katseensa jalassa olevaan haavaan joka vuoti edelleen. "Ei se ole syvä.." tyttö sanoi huomattuaan miehen katselevan hänen haavaansa ja jatkoi: "enköhän minä ihan hengissä pysy niin kauan että pääsemme pois täältä jonka jälkeen sen voi paikkailla."
|
|
|
Post by submarine on May 6, 2007 2:37:50 GMT 3
Jos aivan totta puhuttiin, Dostaelun kyllä aikoi hypätä, muttei todellakaan vielä. Tässä vauhdissa hän rikkoisi kaikki raajansa, elimensä ja luunsa ja hyvällä tuurilla tippuisi vielä alaskin. Ja vaikkei niin kävisikään, hän olisi silti jo kuollut. Vauhti oli yksinkertaisesti liikaa. Mutta se hidastuisi vielä - tarkemmin sanoen siinä vaiheessa, kun vaunu olisi aivan tipahtamaisillaan. Silloin lähes kitkattoman pinnan lisäksi myös karkeampi pinta, eli siis vaunun kylki, hankaisi kiskoa vasten. Ja se hidastaisi menoa aivan varmasti. Jos heillä oli mitään toivoa, se oli siinä hetkessä. Ja nyt täytyi sitten odottaa juuri sitä yhtä ja ainoaa hetkeä.
"No, katsotaan", mies totesi ilman suurempaa iloa toiselle. Ulos ei uskaltanut turhan paljoa kurkistella, sillä ilmavirta saattoi tarrata jo tästä astikin, jos oli varomaton. Ja silloin olisi aivan yhtä vainaa kuin tippumalla alas. "No, ainakin tämä pitkittää loppua, jos ei muuten..." hän mutisi, lähinnä itselleen. Ja sitten täytyi keskittyä odottamaan.
Hitaasti kohoavalta paikaltaan Dostaelun tuijotti kiinteästi raiteen mustaa pintaa, joka tällä hetkellä näytti täysin liikkumattomalta, silmä ei ehtinyt mukaan valtavan nopeaan liikkeeseen. Kesti vielä lähestulkoon tuskaisan pitkän - tai siltä se ainakin tuntui - tovin, ennen kuin mitään todella tapahtui. Mutta sitten se tapahtuikin kunnolla. Äkillinen metallin kirkuna ja valtava tärinä kertoivat siitä, että vaunun kulma oli vihdoinkin osunut raiteeseen. Hätäisesti Dostaelun tarrasi toisella kädellä kiinni penkinreunasta ja toisella tytöstä, peläten että tämä saattaisi livetä. Nyt ei olisi ollut enää aikaa noutaa tätä. "Pidä kiinni ja hyppää mukana, kun minäkin hyppään!" mies huusi metelin yli, voimatta kuitenkaan olla varma, kuuliko toinen todella sanoja.
Kesti vielä lyhyen hetken, ennen kuin tuli se hetki, jota Dostaelun oli odottanut. Äkillinen, räjähdystä muistuttava ääni kertoi, kuinka vaunu oli irronnut lavetistaan, syöksyen nyt esteittä tuhoon. Huudahtaen mies ponnisti äärimmilleen, kiskoen tyttöä perässään. Takana vaunu - ja myöskin jokainen sen takana oleva vaunu - syöksyi alas raiteelta, osuen lopulta uskomattomalla jylinällä maahan. Samaan aikaan Dostaelun oli vetänyt raajansa ja päänsä ruumista vasten, kierien nyt täysin hallitsemattomasti ympäriinsä. Musta ja punainen vilahtelivat vuorotellen silmien edessä. Aika tuntui ikuisuudelta, joka oli täynnä kipua ja tuskaa, mutta lopulta se, kuten kaikki muukin, loppui. Vierien vielä lyhyen matkan mies pysähtyi ähkäisten pelottavan lähelle raiteen reunaan, pysyen pitkän hetken velttona. Lopulta tämä kuitenkin kohotti päätään ja katsoi, oliko tytöllä käynyt yhtä jumalattoman hyvä tuuri.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 6, 2007 3:02:29 GMT 3
Marei säikähti pahanpäiväisesti kuullessaan että mies todella aikoisi hypätä ja vain toivoa että säilyisi hengissä ja katsahti ulos pelokkaana. "Olet todella menettänyt viimeisetki järkesi, jos sinulla edes sitä koskaan on ollut viime näkemästä päätellen." tyttö huudahti josta pystyi selvästi kuulemaan pelon läpi. Jos tästä selviän niin olen takuulla kuolematon joka pikemminkin oli vain sisäpiiri vitsi sillä heidän rotunsa tavallaan oli kuolemattomia, ainakin iän puolesta sillä hei eivät ikääntyneen kuten ihmiset. On minullakin viimeiset sanani ennen varmaa kuolemaa hän mietti ja huokaisi.
Vaunu heilahti todella äkisti ja Marei kuuli metallin kirkunaa jota pian seurasi räsähdys joka kertoi siis sen irronneen raiteesta. Tyttö kuuli kuinka mies huusi hänelle jotain melun säestyksellä, mutta ei saanut mitään selvää siitä kunnes hän huomasi toisen hyppäävän ulos ja kadoten pian näkyvistä. "Nyt tai ei koskaan.." hän sanoi hiljaa itsekseen ja valmistautu hyppäämään, mutta epäonnekkseen hänen vaurioittunut jalkansa petti juuri silloin alta ja hän menetti tasapainonsa ja kiljuen paiskautui hieman matkaa alaspäin erään istuimen selkänojaa vasten. EI! En voi kuolla täällä tällä tavalla..en näin tytön ääni huusi hänen päänsä sisällä ja hänen silmänsä välkähtivät taas verenpunaisena Marein ponnistautuessaan hyppäämään vaikka korkeutta oli paljon enemmän mitä ihminen olisi pystynyt hyppäämään.
Hän ei edes tajunnut mitä oli tehnyt ennen kuin tunsi äkillisen tuulenpuuskan kasvoillaan ja näki auringon kirkkaana ympärillään kunnes kaikki pimeni hänen iskeytyessään raiteelle hänen kipeän jalkansa varaan ja alkoi kieriä raidetta pitkin pystymättä pysähtymään, vaan vain odottamaan. Marei tunsi kuinka hänen vaatteensa liimautuivat hänen kehoonsa kiinni hänen maatessa raiteella kyljellään ja tiesi mistä oli kyse, mutta ei halunnut avata silmiä ja vastaanottaa totuutta. Tyttö halusi vain ajan menevän ohi jättäen hänet rauhaan, antaen hänen vajota taas rauhalliseen uneen ilman häirintää.
|
|
|
Post by submarine on May 6, 2007 3:20:57 GMT 3
Dostaelunilla meni melkoinen hetki päästä takaisin jaloilleen, jotka huojahtelivat aluksi huomattavasti. Hän ei osannut sanoa, milloin olisi viimeksi ollut tällaisessa paikassa. Koskaan ennen ei ollut ollut näin tiukkaa, vaikka tiukkoja paikkoja kyllä oli ollut. Mutta ei sitä vielä turvassa oltu, mies muistutti itselleen hoiperrellessaan raiteen reunalle. Sata metriä alapuolella kaikki näytti pieneltä, puoliksi murskautuneet vaunut olivat kuin pelkkiä leluja ja tuho niiden ympärillä lapsen tekele hiekkalaatikolla. Mies ei tiennyt miksi, mutta se nauratti häntä toden teolla. Melkein niin paljon että se kuului. Tämä oli melkoisen hullua, jos totta puhuttiin.
Hitaasti Dostaelun huojahteli kauemmas reunasta, tytön luokse. Samalla saattoi todeta, että mikään ei tuntunut olevan konkreettisesti hajalla, vaikka kaikkialle sattuikin ja joka paikka oli yhtä ruhjetta. Ainakin hän käveli vielä, joten vahingot olivat jääneet pieniksi. Toisesta oli vaikea sanoa vielä tällä hetkellä, mutta ei tämä ainakaan puolitunnistamattomalta kasalta näyttänyt. Hyvä niin. Mies päätti antaa tälle hetken aikaa herätä rauhassa, olla häiritsemättä aivan vielä. Tämä ei todellakaan ollut millään tavalla mukava kokemus, sen jälkeen voisi ansaitakin pienen levon. Muttei ei pitkää, ei näissä olosuhteissa.
Nyt, kun ei oltu enää ilmastoidussa yksiraiteisessa, huomasi nopeasti miten kuuma todellisuudessa oli. Hiki alkoi tiputella lähestulkoon heti, tuntui kuin olisi ollut saunassa. Eikä heillä tietenkään ollut kummallakaan mitään juotavaa, sehän oli tietenkin päivänselvää. Ja miksipä olisikaan ollut? Kyseessähän oli aivan tavallinen, lyhyt matka, ei mikään pitkä patikointi läpi aavikon - jos nyt sinne asti edes päästäisiin. Dostaelun pyörähteli arviolta kymmenen metriä leveällä raiteella hieman tuskastuneesti ympäri. He eivät tosiaankaan olleet vielä turvassa, eivät läheskään. Nyt he olivat lykänneet loppua - arviolta puolella tunnilla. Sitten tulisi seuraava yksiraiteinen, murskaten heidät kuin kärpäset siinä tilanteessa, että he olisivat vielä paikalla silloin. Dostaelunilla oli kyllä keino, millä päästä pois, mutta se oli aivan liian kallis käytettäväksi ilman äärimmäistä hätää. Pitäisi keksiä jotakin muuta. "No, olemme sitten paahtumassa sata metriä maanpinnasta, ilman vettä tai ruokaa, odottaen kuolemaa", hän naurahti ääneen.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 6, 2007 18:52:01 GMT 3
Marei ei edes yrittänyt pistää vastaan väsymykselle joka tulvi hänen ruuminsa lävitse vaan antoi sen vain virrata tasaista vauhtia antamatta yhtään ajatustakaan asialle. Karua totuutta ei kumminkaan ollut pakeneminen kun kipu, joka tuntui tulevan jokaisesta ruumiinsa lihaksesta ja jäsenestä alkoivat palata hänen tuntemuksiin. Enkö kuollutkaan vielä.. Enkä voisi vain nukkua pois tyttö ajatteli, mutta kipu vain koveni entisestään ja pakotti hänet avaamaan silmänsä totuudelle. Vaitonaisesti hän nousi hitaasti istumaan haroen tukkaansa josta tippui kuivunutta verta, ja tunnusteli muita ruumiinosiaan. Elossa hän ainakin oli vaikka verta näytti olevan joka puolella hänen ruumistaan ja hänen jalkansa näytti niin epäsopivalta hänen ruumiiseensa nähden, kun pudottuaan raiteelle hän oli taittanut jalkansa joka näytti todella pahalta kaiken veren alla.
Aavistuksen verran Marei uskalsi katsoa ympärilleen ja toivoi että mies todella olisi siellä paikalla, hän ei ymmärtänyt miksi asia niin oli mutta niin hän todella toivoi ja oli todella helpottunut nähdessään miehen seisovan hieman kauempana hänen vieressään hymyilevän tai pikemminkin näytti siltä että hän olisi nauranut. "Taidamme olla elossa.. Sillä en usko että kuolleena tuntuu tällaiselta." Tyttö sanoi ja naurahti omalle vitsilleen, vaikka ei tainnut oikein olla oikea hetki vitsailulle. Katsellessaan hetken tarkemmin ympärillään iski häneen seuraava pelko. He olivat keskellä ei mitään, ja vaikka kuinka yritti katsoa ja sirristellä horisonttiin ei muuta pystynyt näkemään kuin raiteen joka jatkui niin pitkälle kuin silmä vain pystyi kantamaan.
Olisikohan ollut parempi kuolla yksiraiteisessa, kuin kuolla nälkään ja janoon.. Marei mietti ja katsahti miehen suuntaan. "Onko sinulla suunnitelmaa tästä eteenpäin, en usko että meidän kannattaisi tähän vain jäädä istumaan ja odottamaan että joku poimisi meidät kyytiin" tyttö kysyi. Hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen tilanteen saatua niin äkillisen käänteen, hänen jonka pitäisi olla jo kohta kotimatkalla istui nyt verisenä ja ruhjoutuneena raiteella sadan metrin korkeudessa aavikon yläpuolella ilman mitään juotavaa tai syötävää.
|
|
|
Post by submarine on May 6, 2007 20:18:39 GMT 3
"No, kyllähän me varmasti seuraavan yksiraiteisen mukaan pääsisimme, mutta tuskin haluamallamme tavalla", Dostaelun totesi. "Tai ehkäpä se olisikin ihan sopivaa, siinä vauhdissa ei ehtisi tuntea mitään", mies pohti ääneen. Ei hän tosissaan sitä tarkoittanut, kunhan vain puhui. Ei, hän aikoi kyllä elää vielä pitkään, tosin tällä hetkellä sen aikomuksen tiellä lekotteli massiivisen suuri ristiriita. No, täytyisi keksiä jotain, ainakin vielä oli aikaa. "Sanoisin, että seuraavan tuloon kestää puolisen tuntia."
Apua mies ei todellakaan aikonut olettaa, ei ainakaan miltään viralliselta tasolta. Yksiraiteinen oli automatisoitu, se ei voinut pysähtyä ja palata tarkistamaan tilannetta. Tähän mennessä tapahtuneesta varmasti jo tiedettiin, mutta mitään tuskin aiottiin tehdä heti. Vaunuissa oli lähettimet, jotka kertoivat niiden olinpaikan, eikä yksikään niistä ollut raiteella. Kaksi pienikokoista elävää olentoa taas eivät näkyisi missään. Ehkäpä viidessä tunnissa jonkinlainen tarkastusryhmä tulisikin, mutta siitä nyt ei ollut mitään hyötyä. Lisäksi alaspääsykin vaikutti miltei mahdottomalta, ainakin heidän varusteillaan. Kummallakaan ei varmasti ollut mukanaan edes viittä metriä köyttä, saati sitten sataa. Ja koska raiteiden huolto ja tarkastus tapahtuivat aina ilmasta käsin, ei minkäänlaisia tikkaantapaisiakaan ollut. Missään tuskin oltiin osattu odottaa, että joku voisi oikeasti selvitä puolentuhatta kilometriä tunnissa liikkuvasta vaunusta hyppäämisestä, joten ei ollut mitään järkeä varautua siihen.
Dostaelun yritti miettiä, mutta tilanne oli... No, se oli suoraan sanottuna perseestä. Syvältä sieltä. Ja tyttökin vaikutti melkoisen huonokuntoiselta, toisin kuin mies. Mutta olihan sille syynsäkin, kehoa oli helppo vahvistaa nykytekniikalla. Toisella ei ilmeisesti kuitenkaan ollut ollut varaa tai intoa sellaiseen. No, tässä sitä nyt oltiin ja siitä sitten pitäisi edetä... "Meitä ei ole taidettu esitellä", Dostaelun sanoi ojentaessaan toiselle avuliaasti kättä, että tämä pääsisi ylös. "Minä olen Dostaelun."
|
|
|
Post by lonelywolf on May 6, 2007 21:05:15 GMT 3
"Siinäpä vasta onkin ideaa.. Odotellaan vain että vaunu tulee 500 kilometrin tuntivauhdilla päin ja liftataan sen kyytiin, mikäs sen parempaa olisi..." Tyttö kivahti ärtyneenä kivusta, ja yritti nousta pystyyn mutta joutui luopumaan ajatuksesta jalkojen pettäessä heti alta. "Parempi että vain jätä minut tähän ellet halua itsekkin kuol.." Marei sanoi mutta lopetti kesken kun mies ojensi kättään esitellen itsensä Dostaeluniksi samalla kuin auttoi hänet pystyyn. Tyttö säpsähti hieman painon laskeuduttua kipeä jalan päällä ja lehahti punaiseksi "Olen pahoillani..en tarkoittanut..tuota" hän sanoi sekavasti kunnes lopetti ja otti happea ja jatkoi kun oli hieman rauhoittunut "Minut nimellä Marei" hän sanoi pidellen Dostaelunin kättä.
"Olen ääliö.." tyttö sanoi hiljaa itsekseen luullen ettei mies kuullut sitä ja hymyili hänelle kiitokseksi laskeutuen hänen varassaan takaisin raiteelle istumaan ja tutkimaan jalkansa haavaa. Marei pyyhki hikeä otsaltaan jonka mukana kuivunutta verta valui hänen kasvoilleen hänen työskennellessä jalkansa kimpussa joillain synteettisillä kuiduilla peittääkseen haavan näkyvistä sekä estääkseen Dostaelunia näkemästä että hän pystyisi kyllä parantamaan haavansa. Kyse ei ollut etteikö hän luottanut mieheen vaan siitä ettei hän tiennyt oliko hän vihollinen vain ei, ihmeen paljon hän tuntui tietävän aseista ja muista koneista mikä kyllä ei ollut ihme tällä aikakaudella, mutta silti hän epäröi sillä vasta hän oli häneen törmännyt.
"Antaisit edes pientä tuulta!" Marei huusi taivaalle turhaan, tietäen että se ei auttaisi ollenkaan asiaan mutta hän alkoi olla niin turhautunut ettei hän välittänyt asiasta ja kaatui selälleen makaamaan raiteen päälle. Tästä ei tule mitään, jos seuraava yksiraiteinen ei aja meitä kuoliaaksi niin aurinko varmasti tekee sen tyttö tuhahti mietteissään ja katsoi mitä mies teki, mutta hän tuntui vain katselevan reunan yli yrittääkseen päättää hyppääkö vaiko eikö hyppää. "Eikö sinun pitäisi käyttäytyä herrasmiehen tavoin ja antaa naisten mennä ensin ja hypätä vasta itse perässä!" Marei huusi nauraen Dostaelunille. Hän alkoi selvästi olla menettämässä järkensä ja mies varmasti huomasi sen.
|
|
|
Post by submarine on May 6, 2007 21:31:20 GMT 3
"No, kyllä tämä tästä vielä selviää", Dostaelun tyynnytteli. "Paremmin tai huonommin." Tosin jos se hänestä riippuisi, mies ei todellakaan antaisi tämän päättyä sillä huonommalla tavalla, vaikka se olikin tässä tilanteessa melkoisen pieni lohtu. No, he olivat hengissä, joten toivoa oli vielä, ainakin siihen asti kun parikymmentä tonnia yksiraiteista vyöryisi päälle. Mutta siihen oli reilusti aikaa, joten ehkäpä tässä tosiaan voisikin keksiä jotain, niin epätodennäköiseltä kuin se näyttikin. "Tuolla alhaalla taitaa olla tällä hetkellä todellinen vilske", mies naurahti teeskennellyn pirteästi ja asteli reunalle.
Alhaalla ei todellakaan ollut rauhallista, niin hyvin kuin hän parannelluilla silmillään kykeni näkemään. Ne paikalla olevat aavikon asukkaat, jotka eivät olleet jääneet alle tai liian järkyttyneitä, olivat tutkimassa vaunujen murskautuneita jäänteitä uteliaisuuden ja pelon sekaisella kunnioituksella. Moni oli varmasti tosiaan uskonut, että ylhäällä oli ollut jumala tai demoni tai vastaava, joka oli nyt pudonnut kuolemaansa. Ties mihin mahtitaruun tämäkin tapahtuma lopulta päätyisi primitiivisten ihmisten kertomuksissa. Kukaan tippuneista ei ainakaan olisi elossa kiistämässä mitään näiden itse keksimää versioita. Ajatukset kolmesta yksisarvisen vaunusta jumalina hymyilyttivät miestä hieman jopa tässä tilanteessa, se oli yksinkertaisesti liian absurdia.
"Hmmh, minusta tuntuu, että emme tule saavuttamaan mitään seisomalla tässä", Dostaelun totesi astellessaan lopulta takaisin toisen luokse. "Olisi varmaankin parasta alkaa kävelemään." Sitten tämä ojensi jälleen kättä auttaakseen toisen pystyyn ja eteenpäin. Oikeastaan kyse ei ollut mistään hyväntahtoisuudesta, vaan silkasta selviämisestä. Vaikka he pääsisivätkin alas, ei aavikolla todellakaan tulisi olemaan helppoa. Siellä ei ollut lakeja, mutta mittavat määrät niitä, jotka olivat joutuneet sinne juuri sellaisten rikkomisesta jossakin muualla. Ja tällaisessa ympäristössä ne henkilöt eivät todellakaan parantaisi tapojaan. Tuskin kukaan alhaalla kuului mihinkään sellaiseen ryhmään, mutta kyllä sellainen vielä voisi vastaan tulla. Ja lainsuojattomien lisäksi olivat tietenkin hiekkamyrskyt, kuumuus ja kuivuus, niukka ravinto, villipedot ja monta muuta asiaa. Kaksi oli äärettömän paljon parempi kuin yksi näissä oloissa, vaikka olisikin rikkonut jalkansa. "No, meillä on edessämme mielenkiintoinen matka", Dostaelun naurahti.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 6, 2007 22:07:18 GMT 3
Marei naurahti miehen yritykselle piristää ilmapiiriä hymyillen hänelle hieman liiankin yliampuvasti, mutta hän ei siitä piitannut vaan päätti itsekkin ryömiä raiteen reunalla katselemaan varovaisesti mitä alhaalla mahtoi tapahtua. Jos joku olisi voinut alhaalta asti nähdä mitä raiteen päällä tapahtui he varmaan olisivat nauraneet nähdessään tytön pään putkahtavan esiin reunalta kurkkien alas hassun näköisenä. Kuullessaan Dostaelunin puhuvan jotain lähdöstä Marei kääntyi hitaasti häntä kohden ja tarttui kiitolliseni miehen ojentamaan käteen yrittäen luoda kasvoilleen jonkinlaisen hymyn, mutta sen sijaan se pikemminkin näyttu irvistykseltä kuin hymyltä tytön noustessa pystyyn.
Mitähän tästäkin oikein tulee, minä kahdestaan miehen kanssa aavikolla. Vähemmästäki katoaa se vähä järki Marei ajatteli ja virnistä toisen sanoessa että tästä tulisi mielenkiintoinen matka, se oli juuri täydellinen sana kuvaamaan sitä.. Mielenkiintoinen. "Oletko ajatellut että tätä raidetta jatkuu varmaan vielä kymmeniä kilometrejä..? En usko että tässä kunnossa pääsemme edes lähellekkään kaupunkia ennenkuin toinen yksiraiteinen saavuttaa meidät." tyttö sanoi kysyvästi ja alkoi nilkuttamaan suht koht nopeasti Dostaelunin kannattaessa tätä. "En tietenkään usko että alhaalla olisi sen paremmat oltavat. Varkaita..murhaajia..rikollisia ei tunnu järin mukavalta paikalta Marei mietti Mutta jos pitäisi päättää kahden pahan väliltä niin tottakai ottaisin lievemmän
"Onko meillä mitään toivoa päästä alas täältä, tuonne aavikon tasallle?" tyttö kysyi yhtäkkiä täynnä intoisuutta ja osoitti hieman kauemmaksi viistoon. "Jos muistan oikein lukeneeni niin jossain tuolla pitäisi olla vuoristoa joka taas tarkoittaa viileää ja suojaa auringolta.." se kuulosti hullulta ajatukselta, mutta se oli ainoa mikä hänelle tuli mieleen tällä hetkellä ja olihan se parempi kuin jäädä odottamaan varmaa kuolemaa.
|
|
|
Post by submarine on May 6, 2007 22:28:16 GMT 3
"No, ehkäpä edessä on jotain", Dostaelun vastasi mitäänsanomattomalla tavalla. Vaikka oikeastaanhan se oli miehen ainut toivo, sillä tällä itsellään ei ollut vielä pienintäkään hajua siitä, mitä oikein tehdä. Ajatuksena oli, että jokin näky saattaisi antaa tulta inspiraatiolle. Kenties vaunu, josta heidän omansa oli repeytynyt irti, oli vaurioitunut ja siitä oli lentänyt raiteelle jotakin hyödyllistä. Tai ehkäpä sieltä löytyisikin jotain aivan muuta, vielä ei voinut tietää. "Teoriassahan meillä olisi montakin keinoa selvitä. Esimerkiksi tarpeeksi suuri kasa hiekkaa voisi vaimentaa putousta tarpeeksi - joskin sellainen on lähestulkoon turha haave. Ja tietenkin, jos keksit tavan rikkoa aukon nelikerroksiseen plateräs-titaniumsekoitukseen ja sulkea jotenkin sähkövirran sisällä, niin voisit ryömiä onttoa sisusta myöten. Mutta siihen tarvittaisiin parin kilotonnin iskuvoima", mies höpötti. Oli vaikea sanoa, koettiko tämä viidyttää itseään vaiko toista, sillä hyötyä puheesta ei ainakaan ollut. Seurasi hetken hiljaisuus.
"Se, mikä tässä on niin pirullista", aloitti Dostaelun kuitenkin kohta, "On että täällä on aina vähintään yksi aurinko kolmesta ylhäällä. Jos me pääsemme alas täältä, on pakko löytää suojaa. Jonkin aikaa sitä saisi raiteen alta, mutta ennemmin tai myöhemmin on pakko lähteä liikkeelle." Ilmeisesti tämä kuitenkin oli suunnitellut jo paljonkin, vaikka alaspääsy olikin vielä auki. Itse aavikolla kaikki olisi paljon helpompaa, omalla tavallaan. Siellä kyllä selvisi, jos osasi. Mutta raiteen päällä killuessa selvisi, jos oli aivan äärettömän onnekas.
Kuuma ainakin oli. Raiteen musta pinta imi itseensä järjettömän paljon lämpöä, joka sitten hohkasi siitä joka suuntaan, ja sen lisäksi tietenkin kaikki kolme aurinkoa - joista yksi tosin oli laskemassa hiljalleen - tekivät olosta sietämättömän. Jano tuli hetkessä. Välistä Dostaelun uskoi tuntevansa, kuinka raide olisi tärähdellyt, mutta katsoessaan nopeasti taakseen ei nähnyt, kuin horisontin, jonne raide näytti jatkuvan loputtomiin. Eikä kuumuuttaan väreilevä ilma ainakaan selventänyt näkyä. Mutta vielä ei yksiraiteista ollut horisontissa, eikä olisi vielä yli kahteenkymmeneen minuuttiin. "Onpahan sitten kerrottavaa, jos tästä selvitään", lauottiin taas yksi merkityksetön kommentti.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 8, 2007 17:43:07 GMT 3
"Ehdotat siis että jäisimme vain istumaan ja toivomaan että hiekka ehtisi kasautua tarpeeksi tuonne alle jonka jälkeen vain hyppäämme ennen kuin yksiraiteinen tekee meistä tunnistamattomia ja toivomme että hiekkaa on tarpeeksi?" Marei naurahti ja vilkaisi mieheen yrittäen löytää jotain merkkiä että hän vain vitsaili, mutta hänen ilmeensä kuten aina oli täysin järkkymätön. "Onko meillä mitään tavaroita mistä ehkä saisimme aikaan jonkin suunnitelman?" hän sanoi yrittäen kuulostaa vakuuttavalta että hänellä olisi ehkä jotain mielessä. Täältä alas pääseminen on yhtä helppoa kuin se että oppisin lentämään..ellei sitten tyttö hypähti kuin sähköiskun saaneesta ja alkoi osoittamaan taakseen raiteelle missä lojui osia alas syöksyneestä vaunusta. "Me voisimme käyttää noita osia tuolla ja saada yhdistämällä niitä kulkuvälineen alas" Marei hihkui.
Eihän se tietenkään hänen mielestään huono idea olisi vaan millä he sitoisivat osia yhteen kun heillä ei ollut siihen tarvittavia materiaalia. Marei nilkutti mahdollisimman nopeasti takaisin päin ja alkoi innokkaasti käymään läpi vaunun osia ja löydettyään mielestään tarvittavat palat tyttö istuutui alas ja alkoi sovittelemaan niitä. "En tiedä mitä sinä aiot tehdä, mutta en itse ainakaan aio jäädä vain tänne kuolemaan ja oikeastaan tarvisin sinun apua täällä ellei sitten sinulla ole parempaa ideaa" hän töksäytti hieman liian ilkeällä sävyllä, mutta korjasi asian pian hymyilemällä lämpimästi Dostaelunin puoleen.
En todellakaan tiedä tuleeka tämä toimimaan.. yhtä hyvin voisimme hypätä ilmankin, mutta yritys ainakin on ollut sitten hyvä.. Marei ajatteli ja käännähti miehen puoleen sanoen: "En tiedä miten saamme nämä osat yhteen, mutta nuo metalli palkit.." hän sanoi osoittaen vasemmalle edessään "tarvitsisin yhdistää ne keskenään niin että ne muodostaisivat tukevan neliön muotoisen alueen, ja sitten yhdistää se tähän yksiraiteisen seinään kiinni.." tyttö jatkoi edelleen yhtä innokkaan näköisenä. "Tietenkään en voi luvata että tämä toimisi, mutta valmistuessaan tästä pitäisi tulla alkeellisen liitimen kaltainen.." hän huokaisi silmissään päättäväisyyttä katsoen Dostaelunia oliko hän ymmärtänyt asian.
|
|
|
Post by submarine on May 8, 2007 18:25:45 GMT 3
Dostaelun seuraili hetken toisen touhotusta ja näytti kohauttavan olkiaan. "Se on silti sata metriä, katsoipa asiaa miten hyvänsä. En oikein usko, että pelkkä pala kupua riittää antamaan tarpeeksi ilmanvastusta." Hetken mies näytti pohtivalta, kuin olisi itse koettanut keksiä jonkinlaista täydennystä suunnitelmaan. No, tämä kaikki oli pelkkää romua, mutta se oli myös ainut asia, mitä heillä oli. Joten siitä pitäisi kai saada jotain aikaan, ellei sitten koettanut etsiskellä parempia kappaleita edempää, mikä tosin tuntui jo aivan ajatuksenkin tasolla huonolta suunnitelmalta. Yksiraiteinen oli mennessään pyyhkinyt melko varmasti pois kaiken, mitä siellä oli saattanutkin olla.
"No, paremman puutteessa suojakupu saattaisi toimiakin, vaikka epäilenkin sitä", Dostaelun myöntyi hetken ajattelun jälkeen. "Mutta palkit ovat ehdottomasti liian raskaita. Ne pitää korvata jollakin muulla." Tämä pyörähti nopeasti ympäri, tarkastaen ympäristönsä. Ainut silmiinpistävä asia olivat muutama pitkä, joustava kaapelinpätkä, jotka roikkuivat puoliksi raiteen ulkopuolella. Mies veti ne rullalle ja sai tulokseksi kaksi kertaa arviolta viitisen metriä. Ehkäpä liian paksuja sitomaan mitään, mutta eivät siihen, mitä hän aikoi.
"Astuhan hieman kauemmas", mies komensi tyttöä, ottaen itse askeleen lähemmäs kookasta kuvunpalasta, laskien kaapelin käsistään. Ilman varoitusta tämän oikean kämmenen - saman, jolla tämä oli ampunut - ulkosyrjä napsahti ja kääntyi pikkurillia myöten auki, paljastaen melkoisesti sirkkelinterää muistuttavan sahalaidan. Seuraavassa hetkessä se käynnistyi vonkuen, pyörien nopeammin kuin silmä erotti. Raskaasti painaen, kipinöiden suihkutessa, mies teki kappaleen pidemmille sivuille neljä lovea, kaksi molemmille puolille. Sitten, sanomatta mitään, tämä sammutti sirkkelin ja työnsi kämmensyrjän takaisin paikoilleen.
Seuraavaksi Dostaelun veti kaapelit lovien kohdalta palasen ympäri, kykenemättä sitomaan niitä kuitenkaan mihinkään. Lovet olivat kuitenkin niin syvät, etteivät ne aivan helposti siitä irtoaisi. "Jos kumpikin tarttuu kiinni kaapeleihin, niin ehkäpä kykenemme pääsemään alas. Siis jos tuo nyt pysyy edes lähestulkoon ilmassa", mies pohti tarkastellessaan jälkeä.
|
|
|
Post by lonelywolf on May 11, 2007 14:02:35 GMT 3
Marei siirtyi vastahakoisesti kauemmaksi ja katsoi kun mies alkoikin yhtäkkiä sahaamaan kädellään, olihan tyttö kyllä odottanutkin jotain tuon kaltaista Dostaelunilta ja oli tyytyväinen saadessaan niin nähdä. "Ei sen täydy kauaa pysyäkkään ilmoissa, kunhan vain se antaa meille tarpeeksi aikaa jotta pääsemme tarpeeksi alas asti jotta joko voimme hypätä tai pudota jos putoamme." tyttö sanoi intoa ja pelkoa täynnä. Tämän on toimittava tai tästä ei jää miten kerrottavaa jälkipolville hän ajatteli kun astui lähemmäksi 'liidintä' tarttuen miehen asentamiin kaapeleihin yrittäen voittaa pelkonsa. "Olen valmis jos sinäkin olet." Marei sanoi ja odotti että Dostaelun olisi paikoillaan työntäen kuvun mahdollisimman lähelle raiteen reunaa.
Joko me kuolemme rysähtäen vauhdilla aavikon pintaan, tai sitten olemme hemmetin onnekkaita tämän liitäessä kevyesti alas ja me emme saa naarmuakaan. tyttö mietti pelokkaana ja katsahti vielä kerran miehen puoleen virnistäen tälle ennenkuin kuin hyppäsi reunan yli kuvun seuratessa perässä. Marei olisi halunnut kiljua heidän pudotessa ensimmäiset parikymmentä metriä alas päin saamatta yhtään ilmanvastusta alleen, mutta tuntui kuin hän olisi yhtäkkiä menettänyt puhekykynsä vaikkakin hänen kasvoiltaan olisi voinut kaiken lukea ilman yhtäkään sanaa. Viimein tuntui että vauhti alkaisi hidastua ja tyttö näi kuinka yksiraiteisen seinänosa josta he olivat liitimen tehneet kääntyi hiljalleen tuulen mukaisesti.
Hän ei voinut uskoa tätä todeksi että se toimisi, mutta siltä se todella tuntui. Vauhti hidastui hidastumistaan mutta samalla Marei pystyi kuulemaan pahaenteistä kolahtelua ja pamahduksen ääniä kuvusta kuin se olisi ollut halkeamaisillaan paineesta. "Jos sinulla on jotain mitä et ole vielä paljastanut minulle..ässä hihassa!" tyttö huusi hädissään Dostaelunin puoleen "niin on parasta että otat sen nyt käyttöön" hän jatkoi hädissään kun vauhti alkoi jälleen nopeutua ja jäljellä oleva päälle 40 metriä tappaisi heidät sillä vauhdilla tai ainakin halvaannuttaisi, eikä Marei enään pystynyt pitää kiljumistaan enään sisällään liitimen kallistuessa 90 asteen kulmaan.
|
|