|
Post by Shady on Apr 25, 2006 20:56:47 GMT 3
Lilia katseli naisen saapumista ja vaistomaisesti nyrpisti nenäänsä tuon alkaessa tyypilliseen tapaansa kiljumisen. Pitäisi pienempää suuta, ei asioitaan sentään koko kylällä tarvinnut kailottaa. Lilia tyytyi kuuntelemaan sanavaihtoa hiljaa mustaviittaisen Hariksi kutsutun miehen vierestä vaikka terävä kommentti lipui jo kielenpäällä valmiina sähähdettäväksi jos nainen kävisi pahasti hermoille. Lopulta tuokin nainen nousi kyytiin ja matka päästiin aloittamaan. Kärryt nytkähtivät hiljalleen liikkeelle ajajan kannustaessa vanhaa hevosta eteenpäin.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Apr 28, 2006 21:06:33 GMT 3
Hiljaisuus olisi ollut rentouttavaa kauniissa talviaamussa. Olisi ollut suloista istua lämpimässä kamarissa katselemassa aurinkoa, joka pikkuhiljaa kipusi näkyville suomaan toivoa ja valoa yön jäljiltä viilenneeseen maailmaan. Mutta ei, näin suloisesti eivät asiat olleet. Kärryjen natina vielä sopi kuvaan, hevosen kavioiden kapse sekin tuntui korvissa miellyttävälle ja natina ja pauke, joka matkailaiset pian ympäröivästä metsästä kaikui kuulosti sekin kuin luonnon tavalta kommunikoida maailmankaikkeuden kanssa. Kaikki muu oli kuin harmonista, hiljaista talviaamun soittoa, paitsi tuo jatkuva kiljuna ja kaakatus kuskin viereltä. Mies päästeli noita omituisia urahduksiaan, kun nainen hänen vieressään koki selvästi ylitsepääsemätöntä tarvetta täyttää suloinen aamu omalla, ylitsepursuavalla persoonallaan. Päivän puheenaiheet olivat kerrassaan mielenkiintoisia, tuota naista tuntui koskettavan kaikki mikä liittyi ihmisen kärsimykseen, häpeään ja suruun. Unohtamatta joidenkin olentojen röyhkeyttä ja itseriittoisuutta, sitten oli vielä ahneet ja kitsaat. Tuo kaakattaja oli puheista päätellen ehtinyt yön aikana olemaan tekemisissä miltei koko kylän kanssa ja jokaisesta yksilöstä, jopa edellisyönä syntyneestä 'kammottavan rumasta ja kovaäänisestä' lapsesta löydettiin jotain sanottavaa. Mustaviittainen mies huoahti tuskin kuuluvasti ja nojasi kärryn laitaan. Hän näkyi kääntävän päätään huppunsa sisässä, niin ettei aurinko osunut hänen kasvoilleen, ja työnsi peittävää kangasta sen verran taa'päin että nenä silmät ja suu olivat nyt valossa ja helposti erotettavissa. Miltei lannistunut oli hänen ilmeensä, mutta äänessä oli sittenkin ripaus ystävällisyyttä. "Nyt alkaa maan päälliset kärsimyksemme. Tuota naista ei saa hiljenemään sitten millään. Meistä tuli nyt oikeastaan vankilatovereita." Hän hymähti, tai ehkä sittenkin nauroi lyhyen hetken. " Olisiko nyt, kun olemme viettäneet yön samassa huoneessa, aika tutustua lähemmin?" Hän työnsi kankaiden poimuista esille kätensä ja nyökkäsi hieman. "Nimeni on Galahar. Tosin harva jaksaa lausua noin pitkää nimeä eli jokin Harin, Harrin, Harmin tai Galin kaltainen väännelmä käy."
|
|
|
Post by Shady on Apr 29, 2006 23:13:28 GMT 3
Lilia pyöritteli hupun varjoissa silmiään naisen puheille, jotka kuuluivat varmaan vielä kyläänkin asti. 'kammottavan rumasta ja kovaäänisestä' lapsesta tullessa puhe nuoren tytön mielessä kävi, että tuo nainen oli maininnut juuri itsestään löytyvät ominaisuudet. Lilian ajatukset katkaisi kuljettajan epämääräinen örinä tuon ajaessa hevosta kovemmin eteenpäin sekä toisen miehen puhe. Alkuosaa nainen ei kuullut, mutta tajusi kyllä mistä toinen puhui ja naurahti kevyesti. Huppu valui aavistuksen pois kasvoilta Lilian heilauttaessa päätään taakse päin ja auringon valo tunkeutui muuten niin vaaleille kasvoille. "Lilia" Noita esitteli itsensä lyhyesti, samalla kun ojensi viitan lomassa lepäävän kätensä ja tarttui miehen käteen kevyesti. "Hauska tutustua Har" Lilia sanoi hyviin tapoihin kuuluvasti, mutta silmät tuikkivat ilkikuriseen sävyyn ja äänestä kuulsi selvä leikkimielisyys.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on May 3, 2006 17:54:16 GMT 3
Toisen hyväntuulisuus tuntui virkistävältä. Harvemmin näissä kolkissa maailmaa ja vielä tähän vuodenaikaan sitä törmäsi olentoon, aikuiseen sellaiseen, joka jaksoi virnuilla. Nuoresta naisesta tuntui henkivän erilaista elämänvoimaa ja tahtoa, kuin mitä monesta tuon ikäisestä. "Lilia?" Mies nyökkäsi hyväksyvästi ja puristi siroa kättä omassaan. Kosketus oli ystävällinen, mutta kylmä, kuin tuon suonissa ei olisi aikoihin virrannut mitään jäävettä lämpimämpää. Toisaalta, saattoihan olla, että nyt ystävällistä hymyä kasvoillaan hetken vilauttava vain paleli. Pakkanen oli todellakin napakka, mutta tuo ei ollut ihme, sillä elettiin sydäntalvea. Tämä aika vuodesta oli kaunista, hetkittäin jopa sydäntähuumaavan runollista, mutta petollista. Talvi oli täynnä petollista kauneutta. Kylän viimein jäätyä piiloon ja taakse, ei ympärillä muuta ollutkaan, kuin huurteen ja lumen kutomia pitsisiä huntuja. Hevosesta nousi höyryä, jonka uarinko värjäsi muuta ympäristöä kirkkaammaksi. Hetki oli todellakin kaunis. Jopa niin kaunis, että kirkuva akkakin hiljeni hetkeksi. Tosin syynä oli luultavasti leivällä täytetty suu, eikä henkeäsalpaava ympäristö. Mies päästi irti neidon kädestä ja nyökkäsi vielä toistamiseen. "On kovin miellyttävää, että matkalla on mukana muitakin kuin kirkuvia tai murahtelevia olentoja."
|
|
|
Post by Shady on May 6, 2006 17:49:58 GMT 3
Lilia laski kätensä takaisin lämpimän viitan suojaan. Hän naurahti miehen sanoille kirkuvista ja murahtelevista olennoista ja otti sanat kohteliaisuutena, sillä nuo kaksi eivät vaikuttaneet kovin kummoiselta seuralta. Noita katseli ympärilleen. Joka puolella oli auringossa kimaltelevaa lunta ja vaikkei hän pahemmin kylmästä talvesta välittänytkään oli maisema satumaisen kaunis. Nainenkin kuljettajan vieressä oli hiljentynyt ja hetki ilman tuota kovaäänistä naista oli helpottava.
Lilia kokosi ajatuksiaan. "Teetkö jotain työksesi tai matkustatko jonkin tietyn syyn takia?" Neito kysyi kohteliaasti.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on May 6, 2006 23:37:25 GMT 3
Toinen naurahti kuivasti. Hänkin veti paljaan kätensä viitan poimuihin piiloon ja nojautui hiukan taaksepäin aloillaan. Huppu putosi taas aavistuksen alemmas, ei niin, että olisi peittänyt kasvonpiirteet, mutta niin ettei valo enää tavoittanut hailakan sinisiä silmiä. "No jos nyt voin yhtään kornimmin vastata niin etsin paikkaa, mihin voisin asettua aloilleni." Mies korjasi hiukan asentoaan. Karkeasti tehdyt kiesit oli selvästi tarkoitettu lähinnä säkkien ja maataloustuotteiden, ei matkustajien kuljettamiseen. "Olen sellainen typerä, levoton sielu, joka ei osaa olla tyytyväinen ja aina vain etsii jotain parempaa. Tiedän tällaisen vastauksen kuulostavan loppuunkulutetulta, mutta se kai vain vahvistaa sitä tosiasiaa, etten ole yksin itsekkäiden ongelmieni kanssa." Ääni jolla sanat lausuttiin, oli kuivahko, mutta siitä oli ehkä sittenkin aavistettavissa hitunen hymyä. Minkä sitä levoton sielu itselleen pystyi. "Entäs mitä arvon Lilia? Onko yksin hangessa taivaltamisella suuriakin tarkoituksia?"
|
|
|
Post by Shady on May 8, 2006 20:00:05 GMT 3
Pieni auringonpilke valaisi hankea ja talvisen maiseman keskellä matkustavia. Lilian kasvoille kohosi pieni hymyntapainen. Ilmeestä ei oikeastaan voinut päätellä mitään. "Hyvä, että meitäkin vielä on" Neito tarkoitti lähinnä yksikseen harhailevia levottomia sieluja, joita vain vei jokin eteenpäin. "Löysit toisen typeryksen, jolla ei ole mitään tiettyä päämäärää" Huulilta purkautui pieni naurahdus sanojen jatkeeksi. "Itseni pidän kuitenkin hengissä myymillä ja käyttämällä näitä" Lilia näytti pientä pussia tavaroidensa joukossa, joka sisälsä monia erilaisia, itse kerättyjä tai ostettuja, yrttejä.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on May 10, 2006 11:44:04 GMT 3
"Hmm... Rehellinen työ pitää mielen kirkkaana ja kädet puhtaina." Toinen hymähti, ei kumminkaan kyllästyneen kuuloisesti tai epäkohteliaasti, kunhan vain hymähti. "No kerrohan Lilia, mikä sinut sai alunperin lähtemään maailmaa kiertämään. Olen muutamaan kaltaiseemme aikaisemminkin törmännyt ja meikäläisillä tuppaa aina olemaan vaikka mitä mielenkiintoista kerrottavaa." Puhuessaan yritti mies hieman parannella asentoaan. Edellisellä etapilla jonka hän oli näissä surkeissa kieseissä istunut oli kyydissä ollut kasa säkkejä, joissa oli viety ilmeisesti viljaa toiseen kylään, niillä oli ollut varsin miellyttävää istua. Nyt ei mokomasta enää saattanut puhua. Jäädessään odottamaan neitokaisen vastausta rikkoi lyhyen hiljaisuuden taas tuttu kaakatus. Etuistuimen eukko oli saanut suunsa tyhjäksi ja sen sijaan päätti nyt täyttää tienoon omalla metelillään. Pieni huokaus ja tummaviittainen mies kurottautui hieman seurassaan istuvan puoleen, muutoin ei mahdollista vastausta luultavasti kuulisi vasta alkaneen, jonkin piian edesottamuksia koskeneen selostuksen keskeltä.
|
|
|
Post by Shady on May 11, 2006 19:14:56 GMT 3
Lilia oli juuri avaamassa suunsa vastaukseen kun tuo kova ääninen nainen pääsi taas ääneen. "Ei minulla mitään erikoista tarinaa. Viimeksi matkasin jostakin tavernasta demoninmetsästäjän kanssa metsään etsimään lipasta, jonka sisällöstä ei ole tietoa" Noita kohautti olkiaan kuin asia olisi vähäpätöinen vaikka tuon lippaan sisältö olikin mietityttänyt häntä. Ilmeisesti jotakin todella arvokasta, sillä mies oli häipynyt metsästä heti sen saatuaan ja jättänyt nuorelle neidolle kaiken kullan.
"Mikä on oma tarinasi?" Lilia esitti miehelle kysymyksen. Neito tiesi mielellään lisää matkakumppaneistaan.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on May 12, 2006 13:59:27 GMT 3
Mies yskähti, hupun peittämä pää näytti kääntyvän niin, että huomio kohdistui hetkeksi toisaalle. Hetken hiljaisuudesta ei voinut puhua, sille etuistuimelta kuuluva tasainen kaaktus ja murahdukset tuntuivat täyttävän ilman. Toisaalta tuollaiselta ääneltä oli loppuen lopuksi melko helppo tukkia korvansa, nainen teki siitä niin helppoa puhumalla tasaisesti, ikinä pitämättä taukoja. Ilmeisesti jatkuva ärsytys todella tekee turtaksi. "Oma tarinani? Jaa-a... Olen pienen kylän poika, joka ei koskaan oppinut olemaan tyytyväinen. En tiedä oliko se sitten jotain murrosikäisen kapinointia vai tyytymättömän sielun taistelua, mutta poltin monta siltaa takanani ja suljin monta ovea, enkä näinollen koskaan voi palata siihen idylliseen maisemaan jossa vartuin. Oikeastaan, en varmaan osaisikaan sinne takaisin. Lopulta syynä kaikkeen kurjuuteen on aina nainen." Mies käänsi päänsä nyt niin, että saattoi katsella seurassaan istuvan neitokaisen kasvoja puhuessaan. "Ensin olin onneton äitini menettämisestä, sitten menetin vaimoni. Kaippa siinä tulee aika juureton olo. Minulle ainakin tuli." Toinen hymähti ja selvästi kohautti olkiaan kangaspaljouden alla. Lyhyt tarina kerrottiin matalalla äänellä, joka kuulosti aavistuksen jopa välinpitämättömältä, muttei siitä voinut olla huomaamatta murheellisuutta ja olihan nyt selvä, ettei mokoman kuuloinen elämä kovin hilpeääkään voinut olla. Voisiko olla mahdollista, että mies olisi vuosien saatossa katkeroitunut? Sellainen tosin oli aina pahasta luonnolle, katkeruus söi kaiken kauniin elämsätä ja jätti vain jäljelle harmaan ja kalsean maailman. "Oma elämäsi kuulostaa varsin jännittävältä. Oletko itse tyytyväinen siihen mitä teet?"
|
|
|
Post by Shady on May 14, 2006 17:38:41 GMT 3
Lilia kuunteli miehen jokaisen sanan tuon kertoessa omasta menneisyydestä. Samalla noita yritti sulkea kova äänisen naisen raakkumiset jonnekkin ulkopuolelle. enkä näinollen koskaan voi palata siihen idylliseen maisemaan jossa vartuin Lilia tunsi heti myötätuntoa ja samankaltaisuutta miestä kohtaan. Hetken neito jo harkitsi kertovansa omasta perheestään kun vieressä istuvan mies lopetti puheensa. 'Oma elämäsi kuulostaa varsin jännittävältä. Oletko itse tyytyväinen siihen mitä teet?' kysymys esitettiin ennenkuin Lilia ehti sanoa sanaakaan. Hetken hän joutui jopa pohtimaan vastausta. Oliko hän tyytyväinen siihen ettei osannut asettua aloilleen vaan juoksi aina karkuun kaikkea mitä ei osannut ottaa vastaan, ei pitänyt lähellään aina samoja ihmisiä, ei osannut sitoutua mihinkään tai kenenkään. Toisaalta neito sai oman elämänilonsa kuljeskelmisesta, asiasta mitä ei voisi korvata milläkään materialla. "Jännittävältä? Omasi on varmasti paljon jännittävämpää. Joskus olen tyytyväinen, toisinaan taas en" Noita puhui nyt jo paljon yatävällisempään sävyyn kuin aikaisemmin, ei tainnut itsekkään tietää miksi. "Entä itse? Oletko tyytyväinen?"
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on May 17, 2006 11:08:13 GMT 3
"En." Miehen vastaus oli lyhyt mutta ytimekäs. Hetken vaikutti siltä ettei hän aikonut vatkaa vastaustaan, mutta avsi kumminkin suunsa. Tosin kaikki mitä hän ehti sanoa oli: "Kuinka voisin..." Kun alkoi kuulua kammottavaa pauketta ja rutinaa, se tuntui raikuvan kaikkialta heidän ympäriltään. Hetkeen äänen syytä ei pystynyt paikantamaan, mutta totuus tuli julki miltei samalla minuuttilla, kun ääni ilmaantui. Samassa tutnui maailma heittävän ympyrää ja kärryjen tavaraosassa istuva kaksikko tuntui kuin lentävän ilman hanki lumiselle tielle. Kaakattava nainen kirkui hänkin maassa ja pööllämystynyt kuski tuntui kadonneen jonnekkin hevosensa taakse. Eläin tuntui pysyvän kummastuttavan rauhallisena. Kuin olisi tottunut tällaisiin yllätyksiin. "Mitä kirot...?!" Karjaisi Har-niminen heilauttaessaan päänsä yli lentäneen kaavun paikoilleen. Heitä oli kohdannut epämiellyttävä takaisku. Kärryn toinen valtava pyörä oli kaikesta päätellen iskeytynyt sälöille. Eipä tuo sinänsä ollut ihme, kun harmaantunut puu oli joutunut nin koville, mutta ilmeisesti menopeli oli sittenkin ollut todella vanhaa sorttia. "Senkin imbesillit!" Murisi nyt pystyyn nouseva mies kahdelle etusijalla istuneelle samalla kun tarjosi neidolle kättään auttaakkseen tämänkin jaloilleen.
|
|
|
Post by Shady on May 25, 2006 14:39:29 GMT 3
Ei mennyt montaakaan sekuntia miehen lyhyestä vastauksesta kun Lilia löysi itsensä maakamasta kovalta, jään ja lumen peittämältä maaantieltä. Kirkuva ääninen nainenkin oli hiljentynyt hetkeksi. Neito kuuli vierestää kovaa kiroamista kun Hariksi kutsuttu mies kömpi pystyyn. Lilia tarttui ojennettuun käteen nousten itsekkin ylös. Hän mutisi kiitoksensa, sillä mies keskittyisi varmaan pääasiassa kuskille raivoamiseen. Lilia putsasi lumista viittaansa nyrpeä ilme kasvoillaan. Kantamukset olivat onneksi jääneet kärryyn roikkumaan. Hänellä ei nimittäin ollut tarvetta esitellä tavaroitaan lentäneenä keskelle lumista tietä ja vieläpä tuolle ärsyttävälle naiselle ja eläimellisesti örisevälle kuskille.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on May 25, 2006 17:16:28 GMT 3
”Mitä kirottua tämä tällainen on?!” Jatkoi matala jyminä kaikuaan jostain syvältä miehen rintakehästä. Raivokas tuo ääni ei sittenkään ollut, lähinnä äärettömän turhautunut. ”Miksi ylipäänsä lähdit matkan tekoon perunavankkureilla?” Jatkui kysymysten tulva noiden kahden muunkin kömpiessä ylös, molempien kasvot järkytyksestä valkoiset ja harmista harmaantuneet. Tosin, kuten oli oletettavissa, ei Harin kauaa tarvinnut nähdä vaivaa poloisen kuskin arvosteluun. Tuo jalo leidi kun sai puheen lahjansa takaisin täytti ympäröivän maailman sellainen metakka ettei moista ollut tienoo varmaan koskaan kuullut. Eikä rattaiden omistaja jäänyt toiselle sijalla tuossa huudossa. Kaksikko asettui toisiaan vastatusten ja puhalsi keuhkoistaan niin voimalla ulos ilmaa, että olisivat sillä kuljettaneet näppärän kokoista kuunaria toisenkin meripeninkulman. ”Voi tätä surkeaa onnea...” Mustaviittainen kääntyi hiljaisen neitokaisen puoleen. ”Olemme toisenkin tunnin tulleet kylästä, eli matka takaisin tulee olemaan koluttava. Toisaalta... onkohan toisella suunnalla asutusta kuinka lähellä?” Mies vilkaisi suunnalle jolle tuo pieni joukkio oli ollut matkaansa tekemässä. ”Nyt ovat hyvät neuvot kalliit.” Kylmästä ilmasta huolimatta oli kahden kovapään kiistely niin kuuluvaa, että vaikka Har oli astunut aivan likelle nuorta neitoa, oli hänen äänensä tuskin kuultavissa. Ja kuin kiusatakseen kovan onnen lapsia päätti luontoäiti antaa kylmän viiman paleltaa heitä luihin ja ytimiin asti.
|
|
|
Post by Shady on Jun 4, 2006 17:28:07 GMT 3
Lilia katsoi kuskin ja naisen sanavaihtoa vaiteliaana. Kylmyys sai neidon kietomaan viittaa paremmin ympärilleen ja kiskomaan huppua syvemmälle päähän. Lumikiteet tarttuivat kolean tuulen mukaan saaden nuoren noidan palelemaan entistäkin enemmän. Ilman täytti kiivas keskustelu, muuten maisema näytti pysähtyneen. Lilia ei todellakaan ilahtunut kuullessaan, että heidän mahdollisesti pitäisi lähteä takaisin. Hän punnitsi mielessään vaihtoehtoja, hän ei kyllä lähtisi takaisin, toisaalta...hallitsihan hän taikuutta. Ehkä se auttaisi pyörän korjaamisessa kunhan vain saisi miehen katsomaan muualle, nuo kaksi riitelijää eivät varmasti kiinnittäisi mitään huomiota. Sitä riskiä Lilia ei halunnut ottaa, että paljastuisi.
|
|