Post by R.C. on Mar 1, 2008 22:56:36 GMT 3
Hetkisen Neekokin ehti jo uskoa onnistuneensa, nähdessään demonin sisuskalujen silpoutuvan säteensä voimasta. ’Jos se vuotaa, sen voi myös tappaa.’, ajatteli soturitar voitonriemuisena, kunnes tunsi raa’an otteen kurkullaan kiristyvän. Nainen inahti kivusta ja koetti turhaan pyristellä pakoon. Hän saattoi vain kakoa henkeään ja katsoa voimattomana kuinka Dracus riisti aseen ja viskasi sen ivallisten sanojen saattelemana menemään. Nyt nuoren naisen valtasi viimeistään hätäännys, sillä tilanne alkoi vaikuttaa jo toivottomalta. Soturittaren puoliksi keinotekoiset jalat sätkivät hurjasti samalla kun hänen pelon täyttämät silmänsä yrittivät tavoittaa ympäriltä apua. Tähänkö hän kuristuisi kuoliaaksi, tuon kirotun paholaisen iloksi?! ’Ei... en halua... hän ei saa onnistua!’, huusi nuori nainen mielessään, koettaen kuumeisesti keksiä keinoa pelastuakseen. Samassa hänen huomionsa kiinnittyi alapuolella uhoavaan susimaagiin, joka keräsi selvästi voimiaan jonkinlaiseen valtavaan, epätoivoiseen iskuun.
Vaan kuinka Ziró saattaisi vapauttaa loitsunsa jos Neeko killuisi yhä kilpenä maagin ja demonin välissä? Soturitar ihmetteli tätä vain sekunnin murto-osan kunnes hän kuuli loputkin miehen karjunnasta ja ymmärsi vähemmästäkin, ettei velhon viha tuntenut nyt esteitä tai ehtoja. Ziró halusi selvästi saada vain Dracuksen hengiltä, maksoi mitä maksoi - jos joku omituinen naikkonen menehtyisi siinä sivussa, niin omapa olisi häpeänsä...? Naisen kiivaasti läpättävä sydän jätti lyönnin väliin ja hänen mielensä tyhjeni tiedosta, että kohtalo oli nyt totisesti sinetöity. Onnistuisiko susimaagi lopulta yrityksessään, jäisi Neekolle kaiketi iäksi mysteeriksi. Yhtä kaikki maailma lienisi paljon parempi paikka, jos Dracuksen kaltainen hirviö saataisiin päiviltä. ’Tee se, Ziró...’, ajatteli soturitar lopulta ja antoi luomiensa valahtaa katseensa varjoksi. Hän luovutti viimein ja lakkasi rimpuilemasta.
Äkisti demonin koura antoi kuitenkin periksi ja Neeko vaistosi putoavansa! Naisen silmät rävähtivät selälleen ja hänen huulensa raottuivat kirkaisuun, jota kasaan painuneista keuhkoista ei kuitenkaan kajahtanut. Soturitar ei oikeastaan ollut edes ehtinyt miettiä, miten hän mahdollisen vapautensa myötä laskeutuisi turvallisesti maahan? Vai oliko se ylipäätään mitenkään mahdollista? Vaijerin laukaisu olisi korkeuserojen kannalta ollut hyödytöntä, sillä hän syöksyi alas nopeammin kuin siima ehtisi nousta. Vaihtoehdot olivat siis vähissä ja aikakin lopussa.
Mikäli kukaan muukaan ei mahtanut tilanteessa mitään, mätkähti nainen pian melko ikävältä kuulostavalla äänellä lähelle drowta ja susimaagia, jääden siihen hervottomana makaamaan. Voimakas tärähdys hämärsi toviksi soturittaren aistit, mutta ei vienyt vielä hänen tajuntaansa. Neeko huohotti hiljaa tuskissaan ja koetti koota ajatuksiaan. Hän tunsi pistävää kipua kyljessään ja rintakehässään, jotka olivat kohdanneet kamaran ensimmäisinä. Kuinkahan pahasti hän oli loukkaantunut? Nainen veti väristen henkeä ja maistoi veren karvaan maun kielellään. Häntä alkoi väkisinkin yskittää, ja siitäkös kipu vain yltyi. Solisluu oli varmasti murtunut, ja luultavasti pari kylkiluutakin katkennut. Kunpa ne eivät olisi lävistäneet hänen keuhkojaan...
Yläpuolelta kantautuvat äänet saivat naisen silti valpastumaan ja kierähtämään vaivalloisesti selälleen. Jos hän veteli tässä viimeisiään, olisi sentään mukava nähdä jotakin ennen lähtöä. Neeko ihmetteli yhä, mikä oli saanut demonin otteen kirpoamaan, mutta piankos syykin selvisi: Drania oli palannut sekoittamaan veljensä suunnitelmia! Nainen tuijotti lamaantuneena tuota hurjaa taistelua, joka päättyi lopulta demonin tuhoon ja enkelinkin yhtä lopulliselta näyttävään kaatumiseen. Hälyn viimein hälvettyä joutui Neeko räpyttelemään tovin silmiään uskoakseen rauhan palanneen todella luolaan. Lopulta hän kömpi kuitenkin irvistäen pystyyn ja lähti raahautumaan siipensä menettänyttä miestä kohden. Mahtoiko Drania olla enää elossa?
Perille päästyään Neeko oli aavistavinaan miehen hengittävän yhä kevyesti, ja hänen hiipunut toivonsa alkoi taas voimistua. Soturitar tarttui vapisten tajuttomaan, kääntääkseen tämän hellävaraisesti ympäri.
”Sinä teit sen, Drania.”, kuiskasi Neeko hiljaisella ja hieman rosoisella äänellä. ”Me voitimme. Kaikki on nyt hyvin. Kestä vielä vähän aikaa...” Puheensa lomassa nainen huomasi jatkuvasti toimivansa, vaikka hän ei ymmärtänytkään mistä moiseen riitti vielä voimia. Shokki taisi saada sen aikaan. ’Syvät, runsaasti vuotavat haavat... tarvitaan hyytymistekijöitä... vasta-aineita estämään tulehdusta... ja vettä...’, saneli nainen mielessään samalla kun hän hapuili taas yhden pienen purkin vyötteeltään, pudottaen nopeasti liukenevan kapselin juomapulloonsa. Pullo oli tosin tyhjä, joten hänen oli kontattava täyttämään se lähellä virtaavalla lähteellä, jonka jää oli onneksi ehtinyt jo hieman sulaa. Neeko palasi kohta takaisin ja ravisteli astiaa kunnes sisältö saostui ja hän saattoi levittää sen miehen rujolle rintakehälle. Aineet vaikuttivat tehokkaasti ja tyrehdyttivät vuodon lähes välittömästi. Soturitar saattoi kuitenkin vain toivoa ettei toinen ollut menettänyt liikaa verta.
”Olen pahoillani etten pystynyt suojelemaan sinua kuten lupasin.”, mutisi Neeko vaimeasti enkeliä katsoessaan, kunnes hän käänsi syyllisenä katseensa poispäin. Susimaagi ja drowkin olivat haavoittuneet, puhumattakaan hänestä itsestään. Kipusiskon rooli oli naiselle jotain aivan uutta, mutta sitä teki mitä tarvittiin. Uusi kapseli kilahti vesipulloon ja taas kontattiin virralle vettä noutamaan ja takaisin. Sisäiselle verenvuodolleen hän ei tähän hätään voinut mitään, sillä aine oli tarkoitettu vain ulkoisille vaurioille. Huolenaiheeksi otettiin siis kauemmas jäänyt parivaljakko:
”Voisin koettaa tyrehdyttää verenvuotoasi? Onko Tika...?”, tarjoutui Neeko heikolla äänellä, mutta vaikeni kesken jälkimmäisen lauseensa. Häntä kylmäsi jo pelkkä ajatuskin siitä, ettei haltianainen ollut välttämättä selviytynyt koitoksesta. Se ei voinut mitenkään olla mahdollista, hän ei suostunut edes uskomaan moista!
((Lonelykin vastasi myöntävästi joten tungen tähän väliin vuoroni. Pahoittelen pituutta, sillä taisin potea pienestä pelinpuutteesta. ;^^))
Vaan kuinka Ziró saattaisi vapauttaa loitsunsa jos Neeko killuisi yhä kilpenä maagin ja demonin välissä? Soturitar ihmetteli tätä vain sekunnin murto-osan kunnes hän kuuli loputkin miehen karjunnasta ja ymmärsi vähemmästäkin, ettei velhon viha tuntenut nyt esteitä tai ehtoja. Ziró halusi selvästi saada vain Dracuksen hengiltä, maksoi mitä maksoi - jos joku omituinen naikkonen menehtyisi siinä sivussa, niin omapa olisi häpeänsä...? Naisen kiivaasti läpättävä sydän jätti lyönnin väliin ja hänen mielensä tyhjeni tiedosta, että kohtalo oli nyt totisesti sinetöity. Onnistuisiko susimaagi lopulta yrityksessään, jäisi Neekolle kaiketi iäksi mysteeriksi. Yhtä kaikki maailma lienisi paljon parempi paikka, jos Dracuksen kaltainen hirviö saataisiin päiviltä. ’Tee se, Ziró...’, ajatteli soturitar lopulta ja antoi luomiensa valahtaa katseensa varjoksi. Hän luovutti viimein ja lakkasi rimpuilemasta.
Äkisti demonin koura antoi kuitenkin periksi ja Neeko vaistosi putoavansa! Naisen silmät rävähtivät selälleen ja hänen huulensa raottuivat kirkaisuun, jota kasaan painuneista keuhkoista ei kuitenkaan kajahtanut. Soturitar ei oikeastaan ollut edes ehtinyt miettiä, miten hän mahdollisen vapautensa myötä laskeutuisi turvallisesti maahan? Vai oliko se ylipäätään mitenkään mahdollista? Vaijerin laukaisu olisi korkeuserojen kannalta ollut hyödytöntä, sillä hän syöksyi alas nopeammin kuin siima ehtisi nousta. Vaihtoehdot olivat siis vähissä ja aikakin lopussa.
Mikäli kukaan muukaan ei mahtanut tilanteessa mitään, mätkähti nainen pian melko ikävältä kuulostavalla äänellä lähelle drowta ja susimaagia, jääden siihen hervottomana makaamaan. Voimakas tärähdys hämärsi toviksi soturittaren aistit, mutta ei vienyt vielä hänen tajuntaansa. Neeko huohotti hiljaa tuskissaan ja koetti koota ajatuksiaan. Hän tunsi pistävää kipua kyljessään ja rintakehässään, jotka olivat kohdanneet kamaran ensimmäisinä. Kuinkahan pahasti hän oli loukkaantunut? Nainen veti väristen henkeä ja maistoi veren karvaan maun kielellään. Häntä alkoi väkisinkin yskittää, ja siitäkös kipu vain yltyi. Solisluu oli varmasti murtunut, ja luultavasti pari kylkiluutakin katkennut. Kunpa ne eivät olisi lävistäneet hänen keuhkojaan...
Yläpuolelta kantautuvat äänet saivat naisen silti valpastumaan ja kierähtämään vaivalloisesti selälleen. Jos hän veteli tässä viimeisiään, olisi sentään mukava nähdä jotakin ennen lähtöä. Neeko ihmetteli yhä, mikä oli saanut demonin otteen kirpoamaan, mutta piankos syykin selvisi: Drania oli palannut sekoittamaan veljensä suunnitelmia! Nainen tuijotti lamaantuneena tuota hurjaa taistelua, joka päättyi lopulta demonin tuhoon ja enkelinkin yhtä lopulliselta näyttävään kaatumiseen. Hälyn viimein hälvettyä joutui Neeko räpyttelemään tovin silmiään uskoakseen rauhan palanneen todella luolaan. Lopulta hän kömpi kuitenkin irvistäen pystyyn ja lähti raahautumaan siipensä menettänyttä miestä kohden. Mahtoiko Drania olla enää elossa?
Perille päästyään Neeko oli aavistavinaan miehen hengittävän yhä kevyesti, ja hänen hiipunut toivonsa alkoi taas voimistua. Soturitar tarttui vapisten tajuttomaan, kääntääkseen tämän hellävaraisesti ympäri.
”Sinä teit sen, Drania.”, kuiskasi Neeko hiljaisella ja hieman rosoisella äänellä. ”Me voitimme. Kaikki on nyt hyvin. Kestä vielä vähän aikaa...” Puheensa lomassa nainen huomasi jatkuvasti toimivansa, vaikka hän ei ymmärtänytkään mistä moiseen riitti vielä voimia. Shokki taisi saada sen aikaan. ’Syvät, runsaasti vuotavat haavat... tarvitaan hyytymistekijöitä... vasta-aineita estämään tulehdusta... ja vettä...’, saneli nainen mielessään samalla kun hän hapuili taas yhden pienen purkin vyötteeltään, pudottaen nopeasti liukenevan kapselin juomapulloonsa. Pullo oli tosin tyhjä, joten hänen oli kontattava täyttämään se lähellä virtaavalla lähteellä, jonka jää oli onneksi ehtinyt jo hieman sulaa. Neeko palasi kohta takaisin ja ravisteli astiaa kunnes sisältö saostui ja hän saattoi levittää sen miehen rujolle rintakehälle. Aineet vaikuttivat tehokkaasti ja tyrehdyttivät vuodon lähes välittömästi. Soturitar saattoi kuitenkin vain toivoa ettei toinen ollut menettänyt liikaa verta.
”Olen pahoillani etten pystynyt suojelemaan sinua kuten lupasin.”, mutisi Neeko vaimeasti enkeliä katsoessaan, kunnes hän käänsi syyllisenä katseensa poispäin. Susimaagi ja drowkin olivat haavoittuneet, puhumattakaan hänestä itsestään. Kipusiskon rooli oli naiselle jotain aivan uutta, mutta sitä teki mitä tarvittiin. Uusi kapseli kilahti vesipulloon ja taas kontattiin virralle vettä noutamaan ja takaisin. Sisäiselle verenvuodolleen hän ei tähän hätään voinut mitään, sillä aine oli tarkoitettu vain ulkoisille vaurioille. Huolenaiheeksi otettiin siis kauemmas jäänyt parivaljakko:
”Voisin koettaa tyrehdyttää verenvuotoasi? Onko Tika...?”, tarjoutui Neeko heikolla äänellä, mutta vaikeni kesken jälkimmäisen lauseensa. Häntä kylmäsi jo pelkkä ajatuskin siitä, ettei haltianainen ollut välttämättä selviytynyt koitoksesta. Se ei voinut mitenkään olla mahdollista, hän ei suostunut edes uskomaan moista!
((Lonelykin vastasi myöntävästi joten tungen tähän väliin vuoroni. Pahoittelen pituutta, sillä taisin potea pienestä pelinpuutteesta. ;^^))