|
Post by kiana on Aug 21, 2007 15:46:55 GMT 3
"Emme me sinua jätä!" Drow sanoi pehmeästi kumartuen Zirón ylle laskien kätensä hellästi tämän harteille. Nainen joutui kuitenkin pian väistämään, sillä Dranian polvistui susimaagin viereen aloittaen jonkin loitsun. Helpottunut huokaus purkautui Tikan halkeilleilta ja verisiltä huulilta, hän oli tossissaan pelännyt joutuvansa jättämään miehen saliin. Dranianin sanat saivat drowin kätseen terävöitymään "Uumenalassa ei ole paikkaa jossa voisi levätä." hän tuhahti turhautuneena ja katsoi miestä arkkienkelin poikaa syvälle silmiin "Edes kuolema ei anna lepoa" nainen katsoi merkittävästi ympärilleen saliin. "Kykenetkö jatkamaan matkaa?" hän kysyi susimaagilta ja ojensi kätensä auttaakseen tämän pystyyn, "Meidät on huomattu, joten emme voi pysähtyä 'lepäämään'" viimeisten sanojen kohdalla hän vilkaisi Draniania lähes huvittunut ilme kasvoillaan, silti hänen katseensa välitti aavistuksen verran pelkoa. "Millaisessa maastossa haluaisit veljesi tavata?" Tika kysyi huuliaan pureskellen ja pyyhkäisi hajamielisesti niistä valuvia veripisaroita kämmensyrjällään. Hän naulitsi punaisena hehkuvat silmänsä siivekkääseen mieheen, "Taidan nimittäin tietää erään pikan, joka sopisi tilanteeseesi." hymähtäen itsevarmasti nainen kiinnitti huomionsa Neekoon "Saisinko tilkan vettä?!"
|
|
|
Post by R.C. on Aug 22, 2007 22:19:28 GMT 3
Jälleen kerran saattoi Neeko seurata lähinnä sivusta miten Tika ja Dranian kävivät hoivaamaan voimiltaan horjuvaa susimaagia, tietämättä oikein kuinka parhaiten toimia samaisessa tilanteessa. Kahdella muulla matkalaisella kun tuntui olevan niin paljon erikoisia voimia verrattuna hänen pahaisiin tarvikkeisiinsa: Mustahaltia oli jo häätänyt amuletillaan pahat henget ja enkeli punoi nyt jonkinlaista parannusloitsua. Mitä soturitar olisi voinut osaltaan tehdä? Vai hetkinen... Nuoren naisen kasvot kirkastuivat kun hän kuuli drown kysymyksen - olihan hänellä toki vettä sekä lääkkeitä kaukaisesta tulevaisuudesta. Jos Zíro tarvitsi lisäenergiaa niin sitä hän kyllä saisi! ”Todellakin.”, totesi Neeko tomerasti marssiessaan viimein kohti kolmikkoa ja havitellessaan siinä samalla jotakin tarvikevyöltään. Hän poksautti pienestä purkista kannen auki ja tarttui napakasti susimaagia käsivarresta, herisyttäen tämän kämmenelle yhden pienistä, valkeista pillereistä. ”Niele kokonaisena ja huikkaa vähän vettä päälle niin olet taas hetkessä jaloillasi.”, neuvoi nainen lykätessään juomapullonsa miehen toiseen kouraan. ”Luota minuun, se tehoaa.”, hän lisäsi leveästi virnistäen ja iskien veikeästi silmäänsä. Naisen tarjoamassa tabletissa oli oikeastaan vain tuhdisti piristeitä kuten kofeiinia, tauriinia ja näitäkin tehokkaampaa nitrosiinia, toisin sanoen ei mitään huumeeksi luokiteltavaa. Käytti Neeko tosin vahvempiakin valmisteita silloin tällöin, lähinnä tiukoissa tilanteissa. "Kelpaako sinulle?", kysähti polvensa varaan kumartunut nainen drowlta kun hän kohotti purkkia tämän puoleen. "Vettäkin riittää vielä joksikin aikaa mutta suosittelisin silti pikaista puhtaan lähteen etsimistä mikäli te muut ette kanna lainkaan juotavaa mukananne.", ehdotti Neeko ystävällisesti, vaikka ajattelikin samalla toisten olevan melko kummallisia mikäli olivat lähteneet pitkälle reissulle ilman riittävää nesteytystä. He olivat kulkeneet tuskin päivääkään jouduttuaan jo vaikeuksiin - mitähän tästä kaikesta vielä tulisi?
|
|
|
Post by lonelywolf on Aug 26, 2007 10:10:12 GMT 3
Ziró räpytteli hetken silmiään tottuen jälleen pimeään, arkkienkelin kävellessä hänen vierellensä ja painaessa kätensä tämän rinnan päälle. Vaikka susimaagi tiesi, ja tunsi että energia joka häneen valui Draniasta, joutui hän silti ponnistelemaan saadakseen magian pysymään pois hänen sisältään ja punomaan hengen kilpeä estääkseen Draniaa koskettamasta magiaansa. Murina nousi ja vaikeni hänen sisällänsä, suden ulvoessa kaikkia tuntemiaan kirouksia Zirón pään sisällä. Hiljaa! Minä omistan ruumiini et sinä! Hän sähähti sudelle raivoisasti, tämän hiljentyessä hänen ajatuksiensa sopukoihin, jättäen kiusallisen hiljaisuuden jäljelle. Olen selvästi tulossa hulluksi, kun puhun itsekseni jo tässä vaiheessa.. susimaagi ajatteli, rentouttaen lihaksensa, antaen itsensä täyttyä arkkienkelin energialle.
"Kiitos, voin jo paljon paremmin Drania." mies lausahti toisen noustessa pystyyn, luovutettuaan osan omista voimistaan hänelle. "Ja olen kunnossa Tika, tarvitsen vain hengähdystauon, kuten myös tarvitsee Drania, sillä tätä menoa emme jaksa pitkälle, jos joudumme turvautumaan magiaan." Ziró sanoi drowin suuntaan, antaen pienen hymyn käväistä kasvoillansa kiitoksena huolesta, kääntäen pian kasvonsa kumminkin Neekon puoleen."Syö, tämä.. kivi.." hän kysäisi, pyörittäen soturittaren antamaa pientä soikean muotoista esinettä kädessään. Mies nousi hitaasti pystyyn, ja arvio hetken aikaa esinettä kämmenellään ja lausui hiljaa pienen taian tarkistaen ettei kyseessä olisi mikään myrkky. En tätä siksi tee, ettenkö luottaisi muihin, kuin itseeni, mutta olen oppinut elämäni aikana sen ettei keneenkään kannata luottaa, ennen kuin todella tuntee toisen... jos edes silloinkaan. hän mietti, mutta lopulta heitti esineen suuhunsa, nielaisten sen pienen määrän veden kanssa kurkustaan alas.
|
|
|
Post by Raiden on Aug 31, 2007 16:50:38 GMT 3
Drania heilautti kepeästi Aamutähden takaisin selkähuotraansa, kuunnellessaan samalla drowia. ”Parempi että näytät kyseisen paikan, tällä hetkellä mikä tahansa käy.” Hän naurahti nähdessään Ziron olevan taas jaloillaan. ”Hyvä niin”, mies tokaisi heilahtaen hieman taaksepäin sillä hänen täytyi pysyä hetki paikoillaan jotta hänen energiansa ja voimansa pääsisivät tasaantumaan ja palautumaan sitä kautta normaaliin tasoihinsa. Mutta jokin kalvoi nuoren arkkienkelin mieltä. Oliko ollut virhe tulla vuoren sisään? Siltä se ainakin nyt vaikutti sillä he olivat joutuneet heti ensimmäisenä päivänä vaikeuksiin ja lisää seurasi, se oli varmaa. Miehen hengityksen viimein tasaantuessa, hän taittoi siipensä takaisin selkäänsä vasten ja katsahti sivusilmällä Neekoa joka antoi susimaagille jonkin näköisen ”kiven”. Heh, hänestä on todellakin apua. Mies ajatteli hymyillen itsekseen.
Drania mumisi hiljaa, materialisoiden käteensä kävelysauvan johon mies sitten noutui. ”Meidän olisi parasta jatkaa matkaa”, arkkienkeli lausahti astellessaan Neekon vierelle. ”Tiedä mitä tämä vuori tarjoaa meille seuraavaksi”, hän katsahti merkittävästi drowia kohden. ”Voit näyttää mainitsemasi paikan, olen varma että se saattaa käydä tarkoitusperiimme.” Hän asetti kätensä Neekon olalle. "En anna kenekään teistä kuolla.." Viimeiset sanat hän mumisi itsekseen.
|
|
|
Post by kiana on Sept 4, 2007 20:31:13 GMT 3
Tika tuijotti epäilevästi Neekoa, joka tarjosi hänelle jonkinlaista valkeaa kiveä. Uumenalassa nainen oli oppinut olemaan varovainen muitten seurassa ja olemaan ottamatta mitään mitä muut tarjosivat, sillä koskaan ei tiennyt oliko kyseessä myrkky vai ei. Drow puristi päätään ja työnsi purkin kauemmas. "Ei kiitos." hän tokaisi hieman tylysti ja viittasi muita seuraamaan itseään. Mustahaltia liikkui nyt äänettömästi ja sulavasti pimeydessä, tämä oli hänen maailmansa. Kumppanukset taivalsivat eteenpäin, muutaman kerran drown tarkat korvat havaitsivat epämieluisia ääniä ja saivat naisen hätkähtämään. Sapelit olivat hänen käsissään kokoajan ja valmiina välittömään käyttöön tarpeen vaatiessa. "Pysykää lähellä toisianne." drow kuiskasi säikähtäen nyt jopa omaa ääntään. "Ziró, pärjäätkö, vai hidastammeko vauhtia?" Tika kysyi hieman huolissaan, hänen ei olisi todellakaan tehnyt mieli hidastaa, mutta miehen tänne jättö olisi sotinut naisen perjaatteita ja tunteita vastaan. Hiljaisuus tuntui painostavalta ja veti drown hermot kireälle. Nainen jatkoi matkaa, tosin hieman varovaisemmin ja hitaammin, hän ei ollut varma miten toiset pärjäisivät pimeässä, mutta enää oli turha kääntyä takaisinkaan.
Lopulta Tika pysähtyi. Matka oli ollut rasittava jopa hänelle. Mutta silti pieni hymynpoikanen kohosi hänen huulilleen. "Olemme perillä." Tika kuiskasi käheästi ja kääntyi muihin päin. Tila oli suhteellisen suuri, ei kuitenkaan samaa kokoluokkaa kuin se kalmojen valtaama paikka. Luolan keskellä virtasi kirkas lähde, seiniä kiersivät eräänlaiset luonnon muovaamat 'tasot'.
|
|
|
Post by R.C. on Sept 12, 2007 23:23:33 GMT 3
(( Pahoittelen viivettä. Menin sekaisin vuoroissa enkä tajunnut vastata aiemmin. Pidän vastedes tarkemmin silmällä tilannetta. ))
Neeko kohautti olkiaan drown epäluulolle ja poimi puolestaan itse purkista piristeen, huikaten sen tottuneesti kurkustaan alas, ilman vettäkin. Epäilys oli toki ymmärrettävää. Ei nainenkaan olisi kotopuolessa ottanut kaiken maailman nappuloita ventovierailta vastaan. Silloin tällöin ystävällinen ele oli kuitenkin tehokas tapa mitata vastapuolten luottamusta. Vielä ei siis tainnut olla aika lähemmälle tuttavuudelle, jos koskaan. Hän katsahti rinnalleen seisahtanutta enkeliä ja nyökkäsi hymyillen tämän mutinoille. Naisella oli tarpeeksi tarkka kuulo näin lähietäisyydeltä. ”Pidämme kyllä huolen ettemme hautaudu ikuisesti tämän viheliäisen vuoren uumeniin.”, totesi Neeko luottavaisesti. Hän antoi kenttäpullon kiertää jokaisella janoisella kunnes laittoi sen lähes tyhjänä takaisin paikalleen. Tarvikevyö tuntui taas paljon kevyemmältä, mikä tosin sai soturittaren toivomaan puhtaan lähteen pikaista löytymistä. Ja entäpä se kuuma kylpy jota hän oli niin kovasti haikaillut? Pieni huokaus karkasi nuoren naisen huulilta. Ehkäpä vielä joskus, jos kaikki koitokset kääntyisivät voitoksi... Soturitar seurasi muuta joukkoa taas hiljaisuuden vallitessa, kuulostellen tarkkaavaisesti ympäristöään. Jatkuva varuillaanolo alkoi tosin pidemmän päälle käydä rasittavaksi ja pimeydessä puolisokkona hortoilu oli vähintään hermoja raastavaa. Mokomassa onkalossa ei pahemmin kannattanut potea klaustrofobiaa. Nainen olikin aidosti helpottunut drown ilmoittaessa määränpään saavutetun. Soturitar uskaltautui nyt sytyttämään lamppunsa ja tutkimaan luolaa valon turvin paremmin. Hän pisti merkille tasanteet ja koetti varmuuden vuoksi tähyillä, näkyisikö niillä uhkaavia varjoja. Kun mitään vaaraa ei ensi silmäykseltä tuntunut ilmenevän, käänsi Neeko huomionsa kohti virtaa. Hän kulki muitta mutkitta veden äärelle ja kumartui kokeilemaan sen lämpöä. Täydellistä. Löytö tuntui piristävän ainakin soturitarta. Kasvojen totisuus suli pitkästä aikaa ilahdukseksi ja silmät sulkeutuivat puolittain. ”Voisimmeko levähtää täällä?”, kysähti Neeko jopa harvinaisen sävyisästi. Hän ei tuonut vain julki mielipiteitään vaan oikein pyysi. Uupumus alkoi selvästi painaa päälle.
|
|
|
Post by lonelywolf on Sept 13, 2007 20:01:06 GMT 3
Pimeys täytti susimaagin tajunnan heidän jatkaessa matkaa yhä syvemmälle pimeyden valtakuntaan. Vaikka Ziró olikin matkustellut paljon, ja nähnyt paljon pimeys oli ja tulisi aina olemaan hänen ainainen vihollisensa. Hän antoi mielensä vaeltaa, vaikka silti ruumiinsa näytti normaalilta. Tarvitsen teitä veljeni, sekä voimianne että tukeanne, en pärjää ilman sitä. Kuulkaa kutsuni veljeni ja saapukaa luokseni. mies huusi mielessänsä, heräten pian horroksestansa Tikan kysymykseen. "Olen aivan kunnossa, minusta ei pidä välittämä sillä on parempi vain yhden meistä kadota pimeyteen kuin kaikkien." hän lausui hieman arvuutellen. "Jatkamme matkaa normaalisti." susimaagi jatkoi pian, hymyillen hieman drowille.
"Drania, et ole yksin pimeydessä muista se." Ziró yhtäkkiä sanoi kääntyen enkelin puoleen. "Mutta sinun on pidettävä voimiasi vielä sisällä kunnes pääsemme turvalliseen paikkaan jotta voimme parantaa itsemme, mutta siihen asti on meidän kestettävä tämä kuolettava pimeys jot..." hän jatkoi, mutta lopetti pian kesken, kun Tika jo esitteli heille paikkaa missä he tulisivat viettämään suuren määrän aikaa kerätessään voimia, valmistautuen salaa kohtaamaan yhteisen vihollisensa. Susimaagi ei jäänyt aikailemaan, vaan käveli ympäri suuremman kokoista luolaa, katsellen seinästä seinään, kuin varmistaen ettei paikalla olisi ketään muuta ulkopuolista.
Ei ketään, pelkkää tyhjyyttä. Ziró ajatteli, kävellen veden viereen, nostaen pienen lammikon kämmenellensä. Mies sulki silmänsä hetkeksi, puristi molemmat kätensä nyrkkiin tipauttaen kämmeneltään jääpaloja veden sijasta maahan, alkaen hohtamaan kylmää sinistä valoa ympärilleen jäädyttäen kaiken maan ja veden läheltänsä, luoden ympärillensä jäästä punotun suojan. Susimaagi avasi silmänsä, jotka hohtivat jäänsinisinä myös, päästäen huudon sisältään: "Minä kutsun teitä veljeni, tarvitsen voimianne, tarvitsen tukeanne. Kuulkaa minua!" Miltein samassa Zirón ympärille alkoi jäänsisästä muodostumaan eläimiä miehen ympärille, piirittäen hänet täysin. Susia.
|
|
|
Post by Raiden on Sept 14, 2007 15:38:59 GMT 3
Tuo loputon pimeys. Ajatus siitä, että hän joutuisi elämään ikuisesti tälläisessä paikassa, herätti hänessä todellista pelkoa. Arkkienkeli tahtoi hiljaa mielessään luoda valoa tähän kirottuun pimeyteen, karkoittaa sen mielestään. Mutta hän ei voinut, sillä tiedä sitä mitä olentoja se saattaisi herättää. Hänen sisäinen äänensä käski hänen vapauttaa magiansa kokonaan, sillä tälläiseen voimien pidättelyyn hän ei ollut tottunut. Drania oli rajoittanut voimansa alle 96%, ja hänen magiansa kaltaista voimaa ei pystynyt pitämään sisällä todellakaan helpolla. Se vaati niin fyysistä, kuin henkistäkin kestävyyttä ja herkeämätöntä keskittymistä. Hän ajatteli hiljaa, kuinka pystyisi pitämään sen kaiken sisällään.
Zirón sanat rauhoittivat häntä, ainakin jonkin verran. "Tiedän sen ystäväni. Mutta se voima mitä pidän sisälläni.. Se on vaarallinen, etenkin vapautet..." Hän keskeytti sanansa, kuullessaan heidän saavuttaneen päämääränsä. Drania huokaisi helpotuksesta, katsellessaan ympärilleen. Hän levitti siipensä, kohoten parilla voimakkaalla siiven iskulla ylemmäs ja tarkasteli luolaa katseellaan. Tämä kävisi aivan mainiosti, sillä paikkaa oli helppo pitää silmällä ja tasanteet tarjosivat mitä oivimman paikan tarkkailuun. Sitten hänen katseensa kiinnittyi susimaagiin. Hän mumisi hiljaa jotakin, saaden virran luona olleen Neekon leijailemaan noin metrin irti maasta ja siirtymään parisen metriä kauemmas. 'Neeko, parasta että pidät hieman etäisyyttä, oman turvallisuutesi vuoksi', näin kuuluivat enkelin sanat naisen päässä. Mmh.. Parasta pitää tätä paikkaa silmällä, hänen kutsunsa saattaa herättää jotakin muutakin.. Drania ajatteli laskeutuen kevyesti takaisin maahan, taittaen siivet selkäänsä vasten. ”Parasta ettemme häiritse häntä, mutta pitäkää kuitenkin silmänne auki. Ilmoittakaa minulle jos näette jotakin epäilyttävää.” 'Ainiin, voit leijailla aivan vapaasti tuon loitsun aikana, enhän minä tahdo sinun siinä nyt leijuvan paikallasi koko päivää.' Arkkienkelin sanat kantatuivat taas soturittaren korviin.
Arkkienkeli asettui istumaan risti-istuntaan maahan, keskittyen. Hän piirsi nopealla käsiliikkeellä, useita riimuja ilmaan, jonne ne jäivät palamaan himmeästi, muodostaen kolme riviä joista jokainen sisälsi yhden riimun. 'Sha'yel', ensimmäinen riimurivi hohti himmeästi valkoisena. 'Nonat', toinen rivi hohti myös himmeästi, mutta väriltään sinisenä. 'Al'deo', ja viimeinen rivi alkoi hohtamaan punaisena. Valkoinen riimu iskeytyi arkkienkelin otsaan, hohtaen hetken aikaa, kunnes se vain haihtui näkyvistä. Seuraavaksi iskeytyi sininen riimu ja sitten punainen, pian nekin haihtuivat pois ja enkeli veti syvään henkeä. Drania nousi hitaasti takaisin seisomaan, katsoen susimaagin suuntaan uudestaan.
((Mahdollisesti pisin kirjoittamani vuoro))
|
|
|
Post by kiana on Sept 24, 2007 17:43:13 GMT 3
Mustahaltia tarkisti luolan tarkasti ja tuskin kuuli Neekon esittämää kysymystä "Toki, mutta älä ummista silmiäsi hetkeksikään..." hän mutisi ymseästi ja antoi katseensa liukua tottuneesti kallioisilla seinillä. Tasot olivat oivia tarkkailupaikkoja, jokseenkin arvattavia, mutta käytännöllisiä. Avoin tila oli tarpeellinen kahden miehen voimien vapauttamiseen ja varjoisat nurkat tarjosivat Drowlle mitä parhaat mahdollisuudet. Sisään tuloteitä oli vain yksi, joten vihollista vastaan puollustautuminen kävisi helpommin. Nainen tarttui kivisissä seinissä olevaan rakoon ja kiskoi itseään ylemmäs, ketterästi kuin kissa hän kaupusi seinästä työntyvälle ulokkeelle käyttäen hyväkseen pienintäkin röpelöä tai koloa. Nainen istahti maahan ja tarttui vyöllään olevaan pieneen, yhdenkäden varsijouseen ja tarkasteli huolellisesti sen kuntoa ja laski sen sitten viereensä,samanlaisen tarkastuksen hän suoritti kaikille aseilleen ja lopuksi Tika tarttui pieneen nuoliviineen ja otti esille pullon jonka kirpeä haju levisi ilmaan, hyvin varovasti mustahaltia tarttui yhteen nuolista ja kastoi sen terän myrkkyyn, joka olisi tappanut pienessäkin naarmussa. Aine imeytyi valittömästi aseen terään, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Työ jatkui hiljaisuudessa. Lopulta kaikki nuolet olivat imeneet osansa tuota salakavalaa myrkkyä, joka tappoi kookkaimmankin uhrinsa erittäin kivuliaalla menetelmällä. Henkeään pidätellen Tika sinetöi jälleen pullonkorkin ja laski sen erääseen nyyttiin vyötäisillään. Helpottunut huokaus purkaantui naisen huulilta ja hän astui kielekkeen reunalle. Hetken näytti kuin nainen olisi tippunut, mutta vauhti hidastui ja lopulta lakkasi, näin drow leijui turvallisesti alas. Tämä oli yksi mústahaltioiden kolmesta synnynnäisestä kyvystä, myös lumottupimeys ja haltiatuli kuuluivat niihin. Hieman epävarmana Tika lähestyi Ziróa, jota oudot sudet ympäröivät, nainen joutui jopa pysähtymään ennen kuin sai itsensä koottua. "Kauanko meillä on arviolta aikaa?" drow tiedusteli vakavana ja silmäili susia.
|
|
|
Post by R.C. on Sept 24, 2007 18:35:40 GMT 3
Juuri kun Neeko kuvitteli jo voivansa hieman rentoutua, sai susimaagin tempaus hänen mielenrauhansa jälleen järkkymään. Nainen vetäisi inahtaen kätensä pois jäätyvästä virrasta ja käänsi kysyvän katseensa Zíron suuntaan, tiuskaistakseen miehelle jotakin vähemmän mukavaa. Toinen olisi voinut edes varoittaa ympärillään olevia ennen ryhtymistään moisiin loitsuihin! Aivan kuin tässä ilmiössä ei olisi kuitenkaan ollut naiselle riittävästi ikäviä yllätyksiä, tunsi hän samassa painovoiman pettävän altaan ja kehonsa kohoavan metrin maanpinnasta, kuin jonkin vastustamattoman voiman kiskaisemana. ”Mitä ihm...?!”, kiljahti soturitar ja vetäisi jo aseen vyötteeltään valmiina täräyttämään laserilla sen viheliäisen olennon otsaan, joka uhkasi horjuttaa hänen tasapainoaan. Siivekkään miehen sanat vastasivat tosin hyvin pian naisen kasvoilla paistavaan kysymykseen, mutta miksi hitossa ne kaikuivat hänen päänsä sisällä?! Neeko synkkeni ja punehtui kasvoiltaan tajutessaan vähitellen mitä ihmettä oikein oli meneillään. Hän palautti aseen paikoilleen ja risti kätensä rinnalleen. ”Laske minut alas. Nyt.”, kehotti soturitar hyvin hiljaisella ja sävyttömällä äänellä, ja silti niin painostavalla että se tuntui kuin tyyneltä myrskyn edellä. Kunhan nuori nainen tavoitti taas tavalla tai toisella tukevan kamaran saappaidensa alle, marssi hän hyvin määrätietoisin askelin enkelin eteen, tuijottaen tätä tuikein katsein syvälle silmiin. Neeko teki selvästi nyt parhaansa pitääkseen pahimman tuohtumuksensa kurissa, sillä tapaus oli saanut hänet kunnolla säikähtämään. ”Äskeinen ’leijuminen’ oli hyvin nöyryyttävä kokemus, joten toivoisin, ettet toistaisi enää taikaasi, vaikka tarkoititkin sillä kaiketi pelkkää hyvää.”, pyysi nainen neulanterävällä äänellä. ”En usko tarvitsevani holhoamista näin ystävien kesken. Enkä myöskään halua mieleeni kajottavan…”, lisäsi hän jo hiljaisemmin kunnes käänsi miehelle äkisti selkänsä. Tuntui pahalta läksyttää henkilöä johon hän luotti kolmesta muukalaisesta kenties kaikkein eniten, mutta tässä tapauksessa nainen ei nähnyt vaihtoehtoja. Hän oli joka tapauksessa tuntenut olonsa hyvin avuttomaksi ja naurettavaksi toisen loitsun otteessa, ja inhosi yli kaiken tällaista oman hallintansa menetystä. Nainen ei oikeastaan tiennyt magiasta tuon taivaallista, ja mitä hän ei tuntenut, sitä hän myös vaistomaisesti koetti karttaa. Mitä taas telepaattisiin taitoihin tuli, koki hän moiset konstit liki loukkaukseksi omaa yksityisyyttään kohtaan. Näinköhän omat ajatuksetkaan pysyisivät enää muilta salassa? Tällaisia pelkoja soturitar ainakin elätteli, sillä eihän hän voinut ennakoida muiden motiiveja. Tehtyään kantansa näin lyhytsanaisesti selväksi otti Neeko etäisyyttä kaikkiin kolmeen ja nosti katseensa kohti korkeuksia, jotka tuntuivat ulottuvan luolassa silmänkantamattomiin. Kattoa ei valonkaan avulla tahtonut näkyä, mutta pakkohan sellaisen oli jossain pimeyden seassa olla. Nainen siirsi lamppunsa hampaidensa väliin ja kohotti hansikoitua kättään, ampuakseen ranteessaan olevasta laitteesta huimaavalla nopeudella etenevän vaijerin. Kohta kaukaisuudesta vastasi kilahdus ja siima tuntui jäykistyvän. Seuraavassa hetkessä nainen itse nousikin jo vauhdilla yläilmoihin, lamppunsa kavaltaessa enää liikkeensä. Hän heilautti itsensä yhdelle korkeimmista tasanteista ja antoi siiman kelautua takaisin rullalle. Neeko soi katseensa kiertää pienellä kielekkeellä kunnes hän laskeutui istumaan sen keskelle, huokaisten vaimeasti. Viimeinkin hieman omaa tilaa ja rauhaa, eikä tippaakaan tuota rasittavaa taikuutta…
|
|
|
Post by lonelywolf on Sept 24, 2007 18:57:37 GMT 3
Ziró tunsi susien mielet, hän tunsi luolan, Neekon, Tikan, Dranian mielet. Mies antoi itsensä täyttyä magiallansa, vetäen itseään täyteen tuota ihanuutta pysyen turvallisesti jääseinänsä sisällä. Kysymys ei ollut siitä etteikö hän luottaisi muihin, mutta energiaa kerätessään olisi susimaagi kaikkein heikoimmillaan, joten seinämä oli vain refleksi jonka hän automaattisesti oli luonut. Jään viimein rikkoutuessa Ziró tipahti polvillensa susien keskelle, nostaen kylmää valoa hohtavat siniset silmänsä drowin puoleen. "En osaa sanoa kuinka paljon meillä on aikaa, tunnen heikosti vihollisemme mielen eikä hän ole kaukana täältä. Mutta vielä ei hän ole silti huomannut voimanpurkauksiamme, mutta nyt kun olemme viimein paljastaneet itsemme voimillamme, ei kulu kauaa kunnes viholliselle paljastuu aikeemme." susimaagi lausui oudolla kaikuvalla äänellä.
Huomatessaan Tikan katselevan epäluuloisen näköisenä susia, jotka Ziró oli kutsunut mies vain hymyili hieman. "Tuo on pelkkä varotoimi mestari-haltia. Olen jakanut itseni sieluni viiteen eri suteen, niin taistelun alkaessa jos edes yksi heistä selviytyy loppuun, niin selviydyn minäkin." susimaagi jatkoi edelleen omituisella äänensävyllänsä. 'Tule luokseni mestari-enkeli, sillä selviytyäksemme on meidän luotava kehä voimistamme pitääksemme toisemme hengissä. Ilman sinua en voi sitä tehdä.' Ziró lausahti mielessään arkkienkelille, siirtäen katseensa mieheen.
"Hajaantukaa." mies sihahti hampaidensa välistä hiljaa susille, jotka yksi toisensa jälkeen katosivat luolan pimeyteen, kukin omaan suuntaansa. Zirón odotellessa arkkienkelin liittymistä kehään, punosi hän tulesta, ilmasta, sekä jäästä hänen kolmen voiman kehän ympärilleen, laajentaen sitä niin että se se peitti Dranian alleen. "On hyvin mahdollista mestari-enkeli, että vain yksi meistä selviää, tai sitten että molemmat kuolemme. Mutta tämä kehä on todiste siitä, että minä en heitä pois liittoamme, vaan liitän sieluni sinuun kiinni, niin kuin muinoin oli tapana taisteluissa." susimaagi sanoi hiljaa, mutta silti kuuluvasti pitäen voimien kehää pystyssä valmiina liittämään toisen voimat siihen mukaan.
|
|
|
Post by Raiden on Sept 25, 2007 8:03:02 GMT 3
Dranian niskakarvat nousivat pystyyn kun hän kuuli Neekon ääneen. Äänensävystä päätellen nainen oli kärttyinen ja hänen vaatiessa päästä alas, totteli arkkienkeli mitään sanomatta. Hänen isänsä oli aina sanonut: ”Kun nainen käskee, sinä teet niin kuin hän käskee.”, nyt vihdoinkin tajusin miksi isäni aina hieroi poskeaan kun tuon minulle sanoi. Sitten Neeko asteli hänen eteensä, tuijottaen häntä varsin tuikeasti. Drania myönsi hiljaa itsekseen että tuolla hetkellä, Neeko oli näyttänyt pelottavalta. Jopa hikipisarat valuivat nuoren enkelin kasvoja pitkin samalla kun hän kuunteli Neekon saarnaa. ”Py-pyydän anteeksi jos loukkasin ja häiritsin yksitäisyyttäsi, en minä tarkoittan..” Drania ei saanut edes sanojaan loppuun kun nainen käänsi hänelle selkänsä. Arkkienkeli tunsi olonsa hieman masentuneeksi. Hän oli juuri loukannut Neekoa, tunkeutumalla tämän mieleen ja leijuttamalla tätä vasten tahtoansa. Hiljaa hän vannoi kunniansa kautta ettei tekisi niin enää kenellekkään, etenkään Neekolle.
Drania katsoi hiljaisena kun Neeko katsoi eräälle tasanteelle. Miehen huulilta pääsi huokaisu. Hän ei todellakaan ollut tahtonut loukata Neekoa, saati sitten tuhota luottamusta heidän välillään. 'Huoh, Neeko ei varmasti enää luota minuun.. Ehkäpä minä ansaitsen sen..', hän mutisi itsekseen kääntyen susimaagia kohden. Susimaagit olivat aina ja tulivat jatkossakin yllättämään arkkienkeliä. Ziro oli ollut kekseliäs. Häntä ei olisikaan niin helppoa saada hengiltä. Hän nyökkäsi kevyesti miehen sanoille, astellen tämän luokse.
Arkkienkeli asettui kehän sisälle, seisoen nyt susimaagin vieressä. Hänen ilmeensä ei hätkähtänytkään kehän alkaessa peittää häntä. Arkkienkeli kuitenkin loi lyhyen katseen paikkaan jossa Neeko oli. ”Minä tiedän riskit, ystäväiseni. En ole unohtanut liittoamme myöskään, eivätkä enkelit tulekkaan.” Drania risti kätensä rintansa päälle ja sulki silmänsä. ”Tika ja Neeko.. Olen huolissani heistä. Jos veljeni, sinä ja minä vapautamme voimamme heidän läheisyydessään niin se saattaisi olla aivan liikaa heidän hengelleen. Toisin sanoen, tappaisimme heidät vaikkemme tahtoisikaan.” Enkelin ääni kuului vain susimaagille. Hän avasi silmänsä, jotka hohtivat omaa, valkoista valoaan. ”Olen valmis, ystäväni.”
|
|
|
Post by kiana on Sept 25, 2007 16:40:39 GMT 3
Drow nyökkäsi vakavana maagille ja katsoi taas susia, jotka kukin katosivat miehen käskystä varjoihin. Mustahaltia hymyili surumielisesti ja hipaisi miehen kättä kuiskaten "Toivokaamme kukin sydämmessämme ettei kuolema ketään meistä korjaa." sitten hän kääntyi ja käveli poispäin. Taikuus sai haltian herkät aistit kutiamaan ja nostatti hänen eebenpuun mustan ihonsa kananlihalle. Tika tiesi vaaran mikä aiheutuisi miesten voimien vapautumisesta, utta vasta nyt hän tajusi huolehtia siitä. Hänen ptäisi etsiä vain paikka, jossa olisi suhteellisessa suojassa. Nainen tarrautui pieneen magian huippuunsa, joka kyti hänen mielessään. Näin hän kutsui synnynnnäisiä kykyjään ja leijaili äänettömästi ilman halki kielekkeelle. Hetken Tika vain tuijotti maageja jotka punoivat magian verkkojaan yhteen. Tika oli oppinut kunnioittamaan velhoja kotikaupungissaan, mutta kun hän nyt katsoi noita kahta miestä tuolla alhaalla hän vihdoin tajusi, kuinka mahtavia velhot saattoivatkin olla. Silloin mustahaltia huomasi ettei ollutkaan yksin, keskellä tasannetta istui Neeko. Tähän henkilöön matkaajista oli mustahaltia kenties huonoiten tutustunut. Tika hymyili tälle ja istahti hänkin kiviselle maalle. Hän oli hetken vaiti ja katsoi toista naista syrjäsilmällä "Oletko valmistautunut?"
|
|
|
Post by R.C. on Sept 27, 2007 15:38:06 GMT 3
Naisen vietettyä aikansa omissa oloissaan ehti hän hieman hengähtää ja leppyä samalla pahimmalta tuohtumukseltaan. Neeko ei loppujen lopuksi ollut kovin pitkävihainen. Hän oli sammuttanut lamppunsa ja nauttinut hetken hiljaisuudesta pimeydessä, kunnes aisti jonkun toisenkin laskeutuvan samalle tasanteelle. Soturitar raotti silmiään havaitakseen tulokkaan Tikaksi, joka ei tosin tuntunut aluksi kiinnittävän häneen mitään huomiota. Neeko päätti sytyttää taas valonsa, vaikka varoikin voimistamasta sen hehkua liian kirkkaaksi. Hän nyökkäsi ja hymyili toiselle naiselle takaisin, pistämättä tämän läsnäoloa pahakseen. Mitäköhän miehet olivat jääneet puuhaamaan? Neeko hivuttautui lähemmäs kielekkeen reunaa ja siirtyi kontalleen kurkistaakseen alas luolan pohjalle. Hän saattoi juuri ja juuri erottaa kaksi tuttua hahmoa sekä omituisen hohdon näiden välillä. Nainen tunsi olonsa nyt huomattavasti helpottuneemmaksi uskoessaan olevansa magian ulottumattomissa. Toisaalta, jos kaikki merkit pitivät paikkansa, saattaisi vastustaja aiheuttaa harmaita hiuksia juuri taikuuden saralla. Tätä soturitar ei ollutkaan ottanut vielä huomioon, ja niinpä Tikan esittämä kysymys lieni varsin aiheellinen. Neeko käänsi kasvonsa drown puoleen ja koetti päätellä tarkoitusta tiedustelun takana. Mahtoiko mustahaltia jo arvata hänen heikkoutensa? ”…enköhän…”, mutisi soturitar epävarmasti, rypistäen aavistuksen kulmiaan. ”Näihin luoliin pakeneminen ei tainnut sittenkään pidätellä vihollista, joten oletan kamppailun alkavan ennemmin kuin myöhemmin.”, totesi nainen väistääkseen aihetta. Samalla hän vetäytyi taaemmas ja alkoi ripeästi tarkastella varustuksiaan. Missä tahansa muussa tilanteessa Neeko olisi varmasti tuntenut olonsa varsin turvatuksi, mutta nyt kun tulevaan taisteluun liittyi hokkuspokkusta, ei seurauksista ollut mitään varmuutta. Rehellinen käsirysykin olisi voittanut tällaiset omituiset voimainkoetukset. Nainen tiedosti edelleen myös unenpuutteensa ja uupumuksensa, jotka häiritsivät hänen keskittymistään. Onneksi näihin vaivoihin oli kuitenkin lääkkeitä. Hän löysi pienen hakemisen jälkeen pienen purkillisen punaisia pillereitä taskustaan, ripautti yhden kämmenelleen ja sulki sen toistaiseksi nyrkkiinsä. Kun elämän tai kuoleman hetki koittaisi, hän ei tuntisi enää pelkoa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Sept 27, 2007 21:14:15 GMT 3
Magia pyöri Zirón sekä Dranian ympärillä, luoden näin läpipääsemättömän seinän heidän turvakseen, sillä välin kun he kaksi punoisivat voimiaan yhteen, ja vapauttaisivat heidän kauan kätketyt salaisuudet. "Olen kanssanne loppuu asti arvon ystävänii." susimaagin ääni kaikui luolassa, pelottavalla kaiulla. Kohdataksemme aikamme pelätyn vihollisen, ja mahdollisen varman kuoleman, avaamme magian portin, liittäen sielumme sekä voimamme yhteen. mies jatkoi, mutta suu ei käynyt. Hän puhui telepatialla kaikille kolmelle, hohtaen omituista sinistä valoa magian pyörteissä. Ystäväni, jotkut meistä tuskin tuleva näkemään enään uutta päivänvaloa, mutta on kunnia taistella vieressäni. Ziró puhui telepatialla, Dranialle, Tikalle, sekä Neekolle. Tika. Neeko. mies lausui kahdelle ylemmällä tasolla. Avatkaa mielenne, sillä myös teidän voimillanne tulee olemaan suuri merkitys taistelussa. susimaagi jatkoi.
Ziró sulki silmänsä hetkeksi, valon vähentyen hieman, kunnen jälleen leimahti suurella voimalla täyttäen koko luolan valolla sekä magialla, leimuten eri värisiä salamoita, täyttäen ilman räjähdyksen kuuloisilla äänillä. Avatkaa mielenne! miehen ääni jyrisi muiden kolmen mielissä. Susimaagi tunsi sen, Tikan mielen, Neekon mielen, sekä arkkienkelin mielen. Ziró kokosi kaiken voimansa, tunkeutuen näiden kolmen kanssamatkaajan mieliin, täyttäen heidän sisimpänsä voimalla sekä magialla. Kirkas valo täytti kaiken elollisen luolassa, jättäen ilman sakeaksi magiasta, niin että sen oikein pystyi tuntemaan, mutta silti ei koskemaan. Se ravisti luolan seinämiä, kuin maanjäristys. Salamat leimusivat, ja Ziró toivoi että seinät kestäisivät voiman.
Vapautamme voiman! susimaagin ääni jylisi luolassa, sinisen valon rikkoessa kirkkaan valon, pimeyden jälleen alkaessa ottamaan muotoa vuoren sisässä. Mutta miehestä ei enään ollut jälkeäkään, vaan hänen paikallaan seisoi suuri valkeaturkkinen susi muristen ja, loistaen kylmää sinistä valoa. Zirón oikea hahmo.
|
|