|
Post by Raiden on Sept 30, 2007 1:55:30 GMT 3
Arkkienkelin aura otti muotonsa tämän ympärille, valkoisten liekkien muodossa. Hän kuunteli susimaagin sanoja, ja hymyili pienesti. Kun Ziro oli lopettanut puheensa, puhui Drania hetken Neekolle: Neeko, anna anteeksi tekoni aikaisemmin. En tarkoittanut mitään pahaa, saati sitten halunnut sinut pahalle tuulelle ja olen tästä hyvästä todella pahoillani.. Anna anteeksi. Hän katkaisi yhteyden naisen mieleen ja huokaisi. Hän avasi mielensä, antaen itsensä täyttyä susimaagin energialla Dranian tunsi sen, susimaagin voiman joka kulkeutui hänen lävitseen. Hänen auransa alkoi pyörimään hänen ympärillään, kiihtyen ja kasvaen aina kun Dranian voimat kasvoivat. Kun valo täytti luolan, aika arkkienkelin ympärillä pysähtyi, kun hänen tajuntansa matkasi syvälle hänen sielunsa sisälle..
Drania ilmestyi suureen, vitivalkoiseen saliin, jonka toisella puolella kohosivat jättimäiset portit. Hitain askelin Drania lähestyi portteja, kunnes ääni pysäytti hänet; ”Oletko varma tästä, Dranian?” Hän käänsi katseensa puhujaan. Toinen arkkienkeli, huomattavasti vanhempi ja korkea-arvoisempi seisoi erään pilarin edessä. ”Isä..”, Arkkienkeli lausahti rauhallisesti, kääntyen kokonaan vanhusta kohden. ”Oletko var--” Vanhus kysyi uudestaan, mutta Dranian keskeytti hänet. ”Olen varma, isä. En näe enää mitään muuta keinoa pysäyttää veljeäni, tiedät sen itsekin.” Vanhuksen kasvoilla paistoi selvä suru. Hän huokaisi, astellen kävelysauvansa tukemana poikansa eteen. ”Dracuksen petos oli valitettavaa ja täytti sydämeni surulla.. Ja nyt lukumme ovat kutistuneet vain pariin.” Vanhus kääntyi katsomaan valkoista porttia. ”Käytä voimiasi oikein ja tee meistä ylpeitä.” Dranian nyökkäsi ja asteli portin eteen. Hän työnsi portit auki ja valo peitti hänet..
Arkkienkeli palasi todellisuuteen, ja hänen auransa kasvoi räjähdysmäisesti ympäröiden hänet täydellisesti alleen. Hetken päästä valoa hohtavat siivet työntäytyivät valon sisältä ja hänen auransa tasaantui takaisin normaaliin. Dranian oli muuttunut. Kahden siiven sijasta hänen selässään oli kuusi, hänen silmänsä hohtivat himmeästi. Hänen auransa hohti omaa, lämmintä valoaan joka oli varsin päinvastainen susimaagin hohdon kanssa. Tämä, oli hänen todellinen olemuksensa.
|
|
|
Post by kiana on Oct 1, 2007 16:21:05 GMT 3
Susimaagin voimalliset sanat jylisivät mustahaltian mielessä siirtäen syrjään kaiken muun. Nainen veti syvään henkeä ja sulki silmänsä, hän antoi miehen voiman virrata sisälleen ja yhtyä tuohon pieneen magianhippuun, jota kantoi jo valmiiksi. Enää ei Tika tiennyt missä oli, kuka oli tai miettinyt tulevaa. Oli vain magia.
Sitten se oli ohi.
Drow avasi suljetut silmänsä ja antoi hengityksensä tasaantua. Hän katsoi käsiään, jotka hohtivat himmeää valoa, ei läheskään niin mahtavaa loistetta, kuin maagien voima oli ollut, mutta ero oli silti huomattava. Tika katsoi automaattisesti susimaagiin, mutta ei nähnytkään miestä vaan suuren valkean suden. Totta kai nainen tiesi sen olevan sama henkilö, mutta hän oli jo tottunut siihen, että mies oli... No... Mies. "oletko kunnossa?" Drow kysyi luoden silmäyksen takanaan olevaan naiseen, Neekoon. Ilmassa värilevä magia ermostutti suuresti Tikaa, se aiheutti häiritsevää kihelmöintiä naisen mustalla iholla ja nostatti sen kananlihalle. Hän huokaisi ja istuitui toisen naisen viereen.
((Lyhyttä))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 1, 2007 19:08:05 GMT 3
Soturittaren silmät rävähtivät selälleen hänen kuullessaan vieraiden ajatusten sinkoilevan taas varoittamatta päänsä sisällä. Ääni tuntui tosin tällä kertaa kuuluvan susimaagille, vaikka saattoi enkelikin pistää siihen pahoittelevan sanan tai kaksi väliin. Mutta miksi ihmeessä Dranian antoi tämän tapahtua? Tiesihän enkeli jo kokemuksesta kuinka nainen suhtautui moiseen mielivaltaiseen kommunikointiin. Kenties miehet vehkeilivätkin yksissä tuumin häntä vastaan! ”Ei...”, kuiskasi Neeko kohottaessaan kätensä korvilleen ja haudatessaan sormensa lilanvivahteisten suortuviensa sekaan. Hänen kehonsa oli nyt kauttaaltaan jännittynyt ja kasvonsa kauhusta kalvenneet. Nuori nainen ei ymmärtänyt yhtään mistä susimaagi paasasi. Hän ei tajunnut lainkaan mitä tuo oli tekemässä. Kaikki tapahtui niin nopeasti ja varkain että hän ahdistui aina vain pahemmin eikä enää välittänytkään tietää! ”Ei... ole vaiti. Pysy poissa...!”, uikutti Neeko puistellessaan ponnekkaasti päätään ja raastaen hiuksiaan. Pakokauhu valtasi vauhdilla alaa naisen sisimmässä. Vaatiko susimaagi häntä avaamaan mielensä? Ei, hän ei halunnut kenenkään kajoavan ajatuksiinsa! Mitä voimakkaammin Zíró yritti tunkeutua hänen tietoisuuteensa, sitä itsepintaisemmin nainen koetti pistää vastaan ja torjua tunkeilijan, vaikka ei tietenkään osannut. Kyyneleet alkoivat norua nuoren naisen poskille. Hän tunsi olonsa niin turhautuneeksi ja avuttomaksi! ”Jätä minut rauhaan... tästä ei ollut mitään puhetta... mene pois...”, rukoili soturitar hysteerisenä ja koetti huojuen kohottautua jaloilleen, karatakseen johonkin suuntaan. Vaan kuinka hän olisi voinut paeta saati vastustaa tämän miehen tahtoa? Kammottavat muistot alkoivat kalvaa naisen sydänalaa, ja kauan tukahdutettu trauma sai hänestä taas otetta. Magian tulvahtaessa äkisti kehoonsa purkautui Neekon huulilta pelokas kirkaisu. Tämä oli sentään jo liikaa! Huutonsa katketessa hän lysähti hervottomana maahan, tuijottaen tyhjin katsein eteensä, kunnes luomensa vaipuivat vähitellen kiinni. ...olin niin typerä... ...he pettivät minut... ...kirotut... ...
Armollinen pimeys vaiensi viimein katumuksen. Tikan kysymys jäi vastaamatta.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 1, 2007 19:51:17 GMT 3
Magia säteili suuresta valkoisesta sudesta silmin huomattavin valkein kipinöin, tämän muristessa vihaisen oloisena valmistautuen kohtaamaan Dranian veljen. Toisen magiankäyttäjän, jota vastaan oli hänen taisteltava tai kuoltava muiden mukana mitä hän ei koskaan tulisi sallimaan. Tika! susi murahti drowin mieleen. Pidä varasi, ja huolehdi itsestäsi sekä Neekosta. Tämä on sinun valtakuntasi, tunnet sen paremmin kuin me. Ja jos jotain tapahtuu, sinun täytyy kadota Neekon kanssa luoliin, sillä välin kun Drania ja minä pidämme hänen veljensä kiirellisenä. hän jatkoi kovalla äänellä muristen, katsoen anoen suurilla jäänsinisillä silmillä Tikan silmiin.
Drania, olen valmis kun sinä olet. Ja tiedän että tunnet sen, veljesi on aistinut meidät ja etsii meitä tälläkin hetkellä, enkä usko että kestää kauan kunnes törmäämme yhteen. susi murahti arkkienkelille virnistäen, paljastaen samalla terävät hammasrivistönsä. Etköhän viimein ole saanut tarpeeksesi piileskelystä, kuten minäkin veljeni. Ja minun puolesta olen kyllästynyt odottamaan. susimaagi jatkoi murahdellen, kuin olisi nauranut omalle kuivalle vitsillensä. Ziró hypähti lähemmäksi suuaukkoa, nostaen kasvonsa ylemmäksi, päästäen suustaan vertahyytävän ulvonnan.
Lopetettuaan ulvonnan, susi hypähti arkkienkelin viereen, ja siitä hieman ylemmälle tasanteelle katsellen Neekoa. Pikkuinen.. Vielä ei ole sinun aikasi mennä. Ziró lausahti hiljaa, nuolaisten Neekoa karhealla kielellänsä. Me tarvitsemme sinua, ja sinun apuasi sillä molemmat ovat meille tärkeitä selviytyäksemme uuteen aamuun. susimaagi jatkoi loistaen kylmää sinistä valoa Neekon, sekä Tikan päälle. Ja sitä paitsi meillä on vielä paljon juteltavaa sinun magiastasi, ja haluan kuulla kaiken tuosta taikalampustasi. hän naurahti, peittäen Neekon silmiensä sinisen valon alle muristen: Herää!
|
|
|
Post by Raiden on Oct 1, 2007 20:55:24 GMT 3
Tiedän sen, ei mene pitkään kun hän löytää meidät. Dracuksen voimia ei tule aliarvioida, hän on voimakas.. Arkkienkeli lausahti sudelle, vilkaisten tasanteelle jossa naiset olivat. Arkkienkeli vuodatti pari kyyneltä. Hän oli tuntenut Neekon kokeman kauhun tunteen, hän oli pettänyt naisen taas kerran eikä varmasti saisi sitä enää anteeksi, ainut asia minkä hän enää voisi naisen hyväksi tehdä oli saada tämä vain pois täältä, kauas hänestä ja magiasta. Drania heilautti kättänsä, estäen Zirón sanojen kulun ihmisen korviin. Tika, Ziró antakaa hänen olla.. Pyydän teiltä yhtä asiaa ja se on että saatte Neekon ulos täältä. Nainen ei kestä magiaa, hän pelkää sitä, kammoksuu.. Tämä ei ole oikea paikka hänelle. Ystäväni, tunsin hänen kauhunsa, surunsa kun puhuit meidän mielessämme. Jokaisen ajatukset ovat yksityiset ja olemme rikkoneet sitä yksityisyyttä.. Arkkienkeli oli hetken hiljaa jatkaen sitten; Neeko vihaa minua, pystyn tuntemaan sen. Rikoin hänen luottamuksensa toisen kerran enkä usko että pystyn enää sitä saamaan, joten Tika, pyydän sinulta että te molemmat vain menette jätätte meidät tänne. Tämä on meidän taistelumme ei teidän, asetimme teidän henkenne vaakalaudalle.. Ja Ziró.. Jos minä en selviä tästä taistelusta, tahdon että sanot Neekolle anteeksipyyntöni. En tiedä hyväksyykö hän sitä, mutta silti.. Näin kuuluivat Arkkienkelin sanat susimaagin ja drowin mielissä. Neekon hän jättäisi rauhaan, ikuisiksi ajoiksi.
Sitten, koko paikka alkoi täristä, korruptoituneen ja demonisen auran ilmestyessä heidän keskuutensa. Ulottuvuus portti aukesi, ja mustaan pukeutunut hahmo syöksyi Arkkienkeliä kohden. Dranian oli kiskaissut Aamutähden huotrastaan ja onnistunut juuri ja juuri torjumaan häneen kohdistuneen miekan iskun. ”Hauska nähdä taas.. Pikkuveli!” Nahkaiset siipensä levittänyt, sarvipäinen mies karjaisi työntäen arkkienkeliä taaksepäin. ”No, hei Dracus..” Dranian murahti, irvistäen ärtyneenä. Tika, lähde nyt! Ja ota Neeko mukaasi. Miekat kipinöivät hankautuessaan toisiaan vasten.
//Dracus on sitten ohjailtavissanne//
|
|
|
Post by kiana on Oct 29, 2007 18:39:40 GMT 3
Neekon äkillinen käytös yllätti Tikan täysin, hän ei osannut heti toimia mitenkään, mutta kun näki toisen tajunnan hiipuvan, oli perääntyminen mahdotonta. Mustahaltia tarttui toisen naisen käsistä ja esti tätä kaatumasta maahan. Hän kyllä kuuli miesten äänten soivan päänsä sisällä, muttei saanut niistä kiinni, miten kaikki saattoikaan muuttua niin nopeasti? Äsken hänessä oli vallinnut rauha ja nyt... kaikki tuntui kaatuvan niskaan. Tika yritti kohottaa Neekoa maasta ja toteuttaa miesten pyydöt, mutta hänen sirossa ruumiissaan ei ollut tarpeeksi voimaa kokonaisen ihmisen kannattelemiseen. Pakokauhu alkoi täyttää naisen mielen, hän tiesi aikansa olevan lopussa, miten, miten hän pystyisi viemään Neekon pois? Vielä kerran haltia yrittikohottaa tosen ylös, muttei pystynyt. Sitten oli liian myöhäistä. Maa tärähteli ja mustahaltian jalat pettivät, kaikki tuntui tapahtuvan, kuin unessa. Mustaa pukeutunut mies, miekkojen vaihtamat iskut... Kaikki sekottuivat keskenään yhdeksi sekamelskaksi. Tika kohottautui toisen polvensa varaan ja tarttui vyöllään roikkuvaan jouseen, hän otti yhden myrkytetyistä nuolista ja asetti sen sitä varten kaiverrettuun koloon. Nainen tähtäsi huolellisesti ja lähetti nuolensa matkaan. Sitten tapahtui jotain odottamatonta, kenenkään miehen ei olisi pitänyt pystyä siihen, ei kenenkään tavallisen miehen. Tämä mies ei kuitenkaan täyttänyt tavallisuuteen vaadittuja mittoja, vaan käännähti nopeasti kannoillaan ja kohotti miekkansa. Nuli kimmahti teräksestä vaarattomasti maahan. Drow kirosi mielessään ja katsoi kiinteästi vastustajaansa, nyt hänet oli huomattu, enää ei pakenemisesta olisi hyötyä, hän saattoi vain taistella. Drow kiskaisi lumotut sapelinsa huotristaan ja valmistautui tiputtautuvansa kalliolta maahan.
...Tai kuolemaan.
|
|
|
Post by R.C. on Nov 1, 2007 16:41:18 GMT 3
Tyrmistyksestä tainnoksiin vajonnut nuori nainen ei reagoinut mitenkään suden mutinoihin mielessään, sillä hänen sievässä päässään oli nyt lähes yhtä pimeää kuin luolissakin aiemmin. Edes Tikan urheat kantoyritykset eivät saaneet Neekoa havahtumaan tai auttamaan osaltaan kaksikon vetäytymisessä, aivan kuin soturitar olisi kuollut siihen kielekkeelle elävänä tai kääntynyt tietoisuudessaan vain äärimmäisen päättäväisesti sisäänpäin. Lieväksi koomaksikin tuota tilaa olisi kai voinut kutsua, mikäli termi olisi ollut aikalaisille tuttu. Vuoren uumenissa alkaneen taistelun äänet alkoivat kuitenkin viimein tunkeutua herkän mielen pystyttämän muurin halki, herättäen naisen itsesuojeluvaistot hälyttämään. Lopulta uhkaava tunne kävikin niin sietämättömäksi, ettei soturitar voinut olla siihen havahtumatta. Naisen silmät raottuivat aluksi hitaasti mutta kaventuivat lähes samassa vihaisesti, muistinsa tavoittaessa viimeisen mielikuvan ennen hetkellistä pimentoaan. Raivo leimahti hänessä välittömästi. Neekon olisi nyt kovasti tehnyt mieli kiskaista itsensä seisomaan, huutaa tuolle alhaiselle kolmikolle suunsa puhtaaksi paholaisten voimista sun muista juonitteluista ja marssia julmistuneena matkoihinsa. Mokomat ruojat olivat takuulla huijanneet naista, pitäneet häntä pilkkanaan ja yrittäneet vieläpä ryöstää sielunsa tai jotain muuta yhtä ilkeää! Susimaagi eritoten voisi painua hänen puolestaan syvimpään helvettiin, hittoakos hän välitti moisista epäluotettavista vihulaisista! Pärjäilkööt miten taisivat! Sen sijaan nuori nainen nousi hieman huterana istumaan, kuulostellen tarkkaavaisesti alapuolelta kantautuvia ääniä. Jokin outous ilmapiirissä oli saanut hänet hillitsemään tunnekuohuaan. Mitähän siellä mahtoi tapahtua? Soturitar oli lähes unohtanut puheet suuremmasta vihollisesta, koettuaan jo riittävästi kauhua oman joukkionsa tempauksista. Hämärä käsitys enkelin kaunaisesta veljestä palasi kuitenkin vähitellen naisen tietoisuuteen. Hän kohottautui kohta seisomaan, kulkien tasanteen reunalle ja katsoen alas, johon Tika oli kaiketi jo kadonnut. Kielekkeellä oli edelleen hämärää, joten Neeko tunsi vielä toistaiseksi olevansa näkymättömissä ja turvassa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Nov 9, 2007 15:04:37 GMT 3
Zirón niskakarvat nousivat välittömästi pystyyn tämän tuntiessa, Dracuksen demonisen auran ja olisi niin mielellään antanut ylen tuosta pahuuden puhtaudesta. Mite joku pystyikin kantamaan niin paljon tuota demonisuuttansa sisällä. Drania! Väisty! susimaagi murahti nähdessään Dracuksen huomion kääntyneen Tikan suuntaan, jonka nuolen hän oli juuri torjunut, ja ponnahti takajaloillaan mahdollisimman nopeasti sekä voimalla toisen kimppuun. Törmäys tuntui kyllä mahtavalta ja lujalta, mutta Dracus vain tuntui nauravan, Zirón pitäessä demonia maassa kynsiensä alla.
"En tiennytkään että teitä susimaageja oli vielä elossa, luulin tappaneeni heidät kaikki." Dracus nauroi, ja nosti susimaagin käpälän päältänsä, kaataen Zirón maahan ryminällä. Ei heitä olekkaan jäljellä kuin minä, ja siitä olet sinä syyllinen ja saat maksaa siitä myös henkesi! hän murisi vihaisesti takaisin, hänen silmänsä hohtaen jäänsinisinä, kun Ziró alkoi punomaan magian virtauksia, lähettäen ne tuota helvetin demonia kohti mielessään vain kosto ja toisen kuolema. Magia porautui Dracuksen takana olevaa kallioon, vilkauttaen auringon valoa luolaan, mutta ei aiheuttanut vahinkoa Dranianin veljelle.
Drania, hän on aivan liian nopea ilmassa, hänet on saatava alas tuolta tai emme saa mitään aikaan, kuluttaen kaiken voimamme turhaan, jolloin hän vain viimeistelee meidän yhden kerrallaan. susimaagi murahti arkkienkelin mieleen, tuijottaen murhaavasti Dracusta, joka kohta jo lensi häntä kohti sivaltaen miekallansa tätä kohti, nostattaen hiekkapölyä ilmaan. Verta roiskui maahan sekä luolan seinille, sekä ulvaisu kuului jonka jälkeen miekat iseytyivät yhteen. Ziró oli muuttunut takaisin ihmishahmoonsa, pitäen yhdellä kädellä kiinni liekehtivästä miekasta, toinen kylki verta valuvana. "Drania!" hän huusi.
|
|
|
Post by Raiden on Jan 5, 2008 16:52:21 GMT 3
//Pyydän syvästi anteeksi sitä etten ole vastanut näin pitkään aikaan. Koulu söi ajastani aivan liian paljon mutta yritän nyt vastailla aktiivisemmin. Anteeksi uudestaan.//
Tiedän sen! Drania karjaisi susimaagille takaisin, punoessaan magiaansa yhteen. Arkkienkeli osoitti sormensa veljeään kohti, jolloin sormenpäästä purkaantui valkoinen salama joka kulki hirmuista vauhtia kohden Dracusta. Tämä helvetin demoni vastasi tähän omalla suojelusloitsullaan joka loi tämän ympärille kilven josta salama kimposi luolaston kattoon saaden useita kivenlohkareita irtoamaan ja putoamaan alas. Raivon vallassa, mies tarrasi kaksin käsin miekkansa kahvasta ja syöksyi kohden veljeänsä. Dracus irtaantui taistelustaan Zirón kanssa ja syöksyi veljeänsä kohden, suu pirullisessa virneessä. Veljesten terät kohtasivat, kipinät lensivät sinne sun tänne pyhän teräksen hankautuessa vasten vastakohtaansa. ”Mitä tämä on? Et edes yritä kunnolla, Drania!” Dracus karjaisi, painaen teräänsä eteenpäin saaden maan veljensä alla halkeilemaan. Drania irvisti, mumisten loitsun sanoja. Kivestä muodostuvat piikit työntäytyivät Dracuksen jalkojen alta koettaen seivästää miehen siihen paikaan. Demoni vain nauroi, piikkien murskaantuessa hänen suojaloitsuaan vasten. ”Minä lopetan tämän leikin nyt, alat kyllästyttää minua..!” Tämä karjaisi, iskien ennenkuulumattomaan kovaa miekkansa Dranian asetta vasten saaden tämän heilahtamaan sivulle, jättäen arkkienkelin vaarallisesti suojattomaksi. Hän alkoi jo mumista uutta loitsua turvakseen mutta oli jo liian myöhäistä. Verta roiskui suurin määrin niin luolan seinille, kattoon ja lattialle, Dracuksen terän kulkiessa arkkienkelin rintakehän poikki. Drania oli sanaton, ja ennen kuin hän tajusi sitä oli hänen veljensä iskenyt nyrkkinsä hänen kasvoihinsa saaden enkelin lentämään luolan seinää vasten. Drania putosi kuoleman kielissä lattialle ja pystyi näkemään kuinka hänen pirullisesti virnuileva veljensä osoitti kädellänsä kattoa ja kiskaisi kätensä itseään päin. Hän kuuli kuinka kivet irtosivat katosta ja putosivat kunnon ryminällä Dranian päälle, haudaten alleen ja oletetusti tappaen tämän.
Dracus nauroi. Hänen naurunsa oli sadistista ja voitonriemuista, hän todella oletti jo voittaneensa. ”Vihdoinkin! Mahti enkelten rotu on sammunut! Meitä ei enää pysäytä mikään, tämä maailma, tulee kumartamaan kaaoksen mahtia!” Demonin katse kiersi elossa olevissa, Zirón hän tahtoi tappaa mutta päätti aloittaa jostakin jolla oli ollut Dranialle tunnearvoa. Nämä petomaiset silmät kääntyivät varjoisan kielekkeeseen. Ennen kuin Neeko edes pystyi sitä huomaamaan, oli Dracus tämän edessä, nappasi tiukasti naisen kurkusta kiinni ja siirtyi takaisin alkuperäiselle paikalleen. ”Kas, kas.. Olisikohan minun pitänyt tappaa sinut ensin, niin olisin saanut veljestäni jotakin hyödyllistä irti..” Demoni lipaisi huuliaan pitkällä kielellään. ”Jonkun hänelle tärkeän henkilön tappaminen olisi ollut nautittavampaa kun hän eläisi mutta kelpaa se näinkin!” Demoni puhkesi taas nauruun, tiukentaen otettaan naisesta.
Kaikessa hiljaisuudessa, paikassa johon Drania oli hautautunut, kivien välistä kohosivat heikot valkoiset liekit. Jotakin oli tapahtumassa, jotakin joka lopettaisi tämän taistelun, lopullisesti.
|
|
|
Post by kiana on Jan 22, 2008 18:37:19 GMT 3
((Anteeksi, että minäkään en ole vastannut, mutta perheessä sattunut kuolemantapaus on syönyt niin pirusti voimia...))
Hän ei kuitenkaan hypänyt, aseiden villi tanssi ja sinkoilevat loitsut olivat lumonneet hänet. Hänen huuliltaan purkautui tukahtunut parkaisu, kun hän näki susimaagin loukkaantuvan yhteen otossa. Dracuksen mahtipontiset sanat porautuivat hänen sisäänsä ja täyttivät hänet pelolla. Hänen oli pakko kääntää katseensa pois hetkeksi, sulkea silmänsä ja yrittää olla kuulematta tuot pahuuden täyttämää ääntä.
Kivien ryminä... Mitä oli tapahtunut? Ajatukset risteilivät hänen päässään ja hän pakottautui vilkaisemaan alas. "EIII!" huuto kumposi syvältä Tikan sisimmästä, kyyneleet nousivat hänen silmiinsä 'Drania...' Viha leimahti hänen sisällään, lyöden laudalta jopa hysteerisen pelon. Viha poltti hänen sisuksiaan ja sai hänet huohottamaan. Se, että Dracus kävi käsiksi vielä Neekoonkin oli viimeinen pisara drowille. "Murhaaja" hän kähisi ja astui askeleen kohti demonia. "Et ole mitään muuta..." sanat tulvivat hänen suustaan yhtenäisenä virtana. Lopulta Dracus kääntyi katsomaan häntä "Vai otti rakas veljeni teidätkin tänne kuolemaan..." demoni sanoi ilmeisen huvittuneena, muttei ehtinyt jatkaa, kun mustahaltia oli jo hänen kimpussaan. Vihan vimmalla Drow ehti iskeä sapelinsa demonin siipeen. voimakas nyrkin isku sai hänet tajunnan rajamaille, hän tunsi kuuman verinoron valuvan suupielestään, mutta ei irroittanut otettaan aseistaan. Seuraava isku repäisi sekä hänet, että sapelit irti demonista.
Kuului etäinen kilahdus, sapelit putosivat kolisten kiville. Viimeinen muistikuva ennen tajuttomuutta Tikalla oli tumma hahmo, joka kumartui hänen ylleen. " Ziró" drow kuiskasi heikolla äänellä ja antoi pimeyden ottaa itsensä.
|
|
|
Post by R.C. on Jan 22, 2008 23:25:57 GMT 3
(( Kiva että tulitte takaisin! ^^ Toivottavasti hahmotin tilanteen oikein kun oletan Dracuksen leijuvan tuossa viimeisessä vaiheessa vielä ilmassa. ))
Tasanteen partaalla seisova soturitar oli hektistä taistelua hetken seurattuaan tehnyt saman päätelmän kuin alapuolella taistelevat miehetkin: Siivekäs paholainen olisi jollain ilveellä vedettävä alas maanpinnalle, mikäli nelikolla olisi mitään toivoa yhdistää voimansa. Neeko hätkähti aistiessaan luolan tärähtävän rajusti ja irvisti huomatessaan katosta irtoavat lohkareet. Jos kamppailu jatkuisi vielä pitkään, he hautautuisivat tänne kaikki yhdessä! Nähdessään kuinka helposti demoni karisti susimaagin kimpustaan ymmärsi nuori nainen kuinka luonnottoman vahva vihollisen täytyi olla. Tarvittiin siis selvästikin järeämpiä aseita, ja löytyihän Neekolta niitä! Vähin äänin hän irroitti selkähihnoissaan roikkuvan suuren terän, joka ulkomuotonsa puolesta näytti lähinnä massiiviselta miekalta, mutta oli sittenkin jotakin paljon enemmän. Tuikea ilme sievillä kasvoillaan suuntasi soturitar teräväkärkisen tykin piiput kohteeseensa, viritti visiirinsä tähystimeksi ja liu’utti sormensa kahvan liipaisimelle. Ainakaan toistaiseksi Dracus ei näyttänyt aavistaneen varjoissa vaanivan naisen aikeita. Neeko nuolaisi huuliaan ja tasapainotti asentoaan varautuakseen valtavaan sysäykseen, jolla ammus lähtisi kohta liikkeelle ja sinkoutuisi kohti maaliaan... vielä vähän vasemmalle ja... mutta voi luoja kuinka Dranianin oli käynyt...! Nuoren naisen käsi alkoi täristä hänen tavoittaessaan syrjäsilmin tuon karmivan näyn, ollen vähällä myös menettää keskittymisensä... Samassa Dracus käänsi katseensa suoraan soturittareen ja seuraavassa hetkessä demoni katosi kokonaan näkyvistä, aivan kuin olisi haihtunut savuna ilmaan! Neekon silmät laajenivat ja hän jähmettyi hämmästyksestä. Mitä hittoa?! Ihmetys katkesi kuitenkin lyhyeen vihollisen ilmestyessä aivan naisen viereen ja yllättäessä tämän täydellisesti. Neeko tunsi petolintumaisen kouran kiertyvän kaulansa ympärille ja tajusi otteensa herpaantuvan aseestaan. Hetkeä myöhemmin hän huomasi killuvansa demonin kuristavassa otteessa keskellä tyhjyyttä! Tukevan jalansijansa kadottua tarrasi nainen kivusta inahtaen miehen käsivarteen, välttyäkseen nyrjäyttämästä niskaansa kuin hirttoköyteen. Kaikki oli tapahtunut niin pyörryttävän nopeasti ettei hän osannut toimia! Dracuksen taas puhuessa alkoi soturitar kuitenkin vähitellen kartoittaa sekä tukalaa tilannettaan että mahdollisuuksiaan. Hänellähän oli yhä yksi käsi ja molemmat jalat vapaina, joten peli ei suinkaan ollut vielä menetetty! Neekon huomio harhautui tosin hetkeksi Tikaan, joka oli pelottomasti hyökännyt demonin päälle ja upottanut teränsä tämän siipeen. Dracuksen armotta moukaroivat iskut olivat mustahaltialle kuitenkin liikaa, ja pian nainen näki tämän putoavan hervottomana maahan. ”T-Tika...!”, päästi hän tukahtuneen vinkaisun väkivalloin kasaan painetusta kurkustaan, kunnes käänsi raivoisan katseensa demonin suuntaan. Tikan urheus oli ostanut Neekolle kallisarvoista aikaa. ”En tiedä mitä höpiset, mutta nyt teit kyllä pahan virheen...”, murisi soturitar silmiään kaventaen. Vielä puhuessaan hän nappasi laserin vyötteeltään, painoi piipun vihollisen rintaa vasten - ja ampui! Mikäli Dracus oli sortunut ylimielisyyttään virheeseen ja vetänyt naisen suojakenttänsä sisään, ei demoni kaiken järjen mukaan voinut torjua lähietäisyydeltä lähtevää korventavaa sädettä. Vaan jollei tuhoisa energiapurkauskaan tätä kirottua luonnonoikkua hetkauttaisi, olisi naisella vielä muitakin konsteja takataskussaan, kuten vaikkapa ranteisiinsa piilotetut terät ja kauas kantavat potkut. Titaniummonon napakka isku nivusiin ei varmasti tuntuisi mukavalta, mikäli demonin anatomia vastasi jossain määrin ihmiskehoa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 25, 2008 11:00:12 GMT 3
Ziró putosi polvilleen luolan maahan vuotaen verta suht isosta haavasta vasemmassa kyljessään, mutta nousi silti ylös seisomaan, välittämättä jyskyttävästä kivusta joka ajoi hänen kehonsa läpi. ”Tika!” mies karjaisi nähdessään drowin tippuvan tajuttomana ilmasta, missä Dranian veli piteli kiinni Neekoa. Nähdessään pian soturittaren ottavan jonkun esineen käteensä, ja pian jo leimahti jonkinlainen säde joka läpäisi Dracuksen, ja pian hänen otteensa näyttikin jo herpaantuvan naisesta. ”Tika!” susimaagi karjaisi uudelleen, ja keräsi voimansa uudelleen, tarttuen kiinni magiaansa, ja liikkui läpi ajan portin suoraan drowin alle, hidastaen näen neidon tipahtamista, mutta jääden itse maan sekä Tikan väliin.
Ziró käänsi nopeasti drowin päältään selälleen vierellensä, ja ravisti toista hellästi, yrittäen näin saada neitoa hereillä, mutta turhalta näytti hänen tekonsa. ”Oletko kunnossa Tika? Oletko kunnossa!?” susimaagi miltein karjui pala kurkussa, välittämättä siitä kuinka oma veri tuhri hänet sekä drowin. Miehen silmät välähtivät jäänsinisinä sekä voimakkaana, Zirón tarttuessa kiinni kaikellaan magiaansa, täyttäen itsensä kokonaan tuolla turmeltuneisuudella joka tappaisi hänet vielä myöhemmin, ja otti magiaa itseensä enemmän mitä yleensä pystyi, punoen kaikella voimallansa magian pyörteet Dracuksen ympärille, sitoen hänet kiinni aikaan sekä paikkaan, puristaen hänet niin tulen, kuin veden, että ilman pyörteisiin.
Raivo ja viha kuulsi Zirósta niin selvästi että se näkyi ulospäin, hän halusi tuon saastaisen helvetin lähettilään kuolevan, eikä mistään muusta välittänyt. ”Olet vastuussa perheeni murhaamisesta, sekä Dranian, että Tikan myös mahdollisesti! Enkä minä anna sitä anteeksi että hyökkäsit meidän kimppuun, sinut minä tapan enkä säästä yhtään voimissani jos se vain sinut karkottaa tästä maasta sinä helvetin demoni!” susimaagi karjui pistävän vihaisesti, täyttäen itsensä ääriään myöten magialla, tuntien sen polttavan itseään, ja punoi enemmän mitä koskaan pystyi, vetäen viimeisenkin energiantipan itsestään.
|
|
|
Post by Raiden on Jan 28, 2008 14:05:58 GMT 3
// No, ei mitään parasta mutta vastasin kuitenkin.//
Suuri määrä mustaa verta purskahti demonin suusta, kun säde korvensi tämän sisäelimiä ja vei mukanaan toisen tämän keuhkoista. Hetken ajaksi hänen otteensa herpaantui mutta kiristyi yllättäen kovemmaksi mielipuolisen virneen kasvaessa tämän kasvoille. ”Hieno temppu.. Luulin jo hetken että jopa kuolisin!” Vapaalla kädellään Dracus tarrasi laserista kiinni, kiskaisten aseen naisen kädestä ja heittäen kapistuksen luolan seinää päin. ”Pimeys pitää minut hengissä, vaikka koko kehoni tuhottaisiinkin maallisesti, sieluni matkustaisi takaisin kotiin ja palaisin entistä ehompana! Olette jo hävinneet tämän, te surkeat kuolevaiset.” Sitten hän tunsi sen, kuinka magian pyörteet alkoivat sitomaan häntä kiinni siihen paikkaan missä hän oli. Ivallinen hymy kaareutui tämän huulille, susimaagi.
”Oi, kuinka surullista. Harmi vain etten pysty tappamaan heitä toisen kerran, kärsimys on minun nautintoni.” Nuo sadistiset sanat kaikuivat luolassa, demonin alkaessa syövyttää magiaa joka piti häntä aloillaan omalla, korruptoidulla magiallaan ja aurallaan. Hän aikoi laittaa maagin kärsimään, tappaen tämän lopulta sisältäpäin omalla magiallansa jonka hän tulisi kääntämään tätä vastaan. Sitten, tapahtui jotakin mitä Dracuskaan ei ollut odottanut. Demonin ote kirposi Neekon kaulasta, tämän kääntyessä katsomaan kivikasaa jonka alle hänen veljensä oli hautautunut. Kivet murtuivat ja muuttuivat tomuksi, voimakkaiden ja suurien valkoisten liekkien niellessä nämä suihinsa. Kaiken tämän keskeltä hohtivat kaksi tumman punaista silmää, jotka tuijottivat murhanhimoisesti demonia kohden. Ensimmäistä kertaa näkyi Dracuksen kasvoilla epäuskoinen ilme, tämän vain tuijottaessa liekkejä. ”Typerys! Oletko niin epätoivoinen että yhdistit olemuksesi Pyhän Lähteen kanssa?! Tiedät mitä se maksaa, mikä sinusta lopulta tulee!” Suunnaton viha ja epätoivo kaikuivat demonin äänessä, tämän ottessa pari askelta taaksepäin ja puristaessa miekkansa kahvaa. Liekit haihtuivat silmien ympäriltä, paljastaen täysin valkoisista liekeistä muodostuvan siivekkään humanoidin joka piteli käsissään miekkaa, Aamutähteä! Humanoidi syöksyi Dracusta kohden, kohottaen miekkansa isku valmiuteen. Demonin ja olennon välinen taistelu alkoi, iskuja vaihdeltiin tiheään tahtiin, niin ilmassa kuin maassakin, kunnes kuului räjähdysmäinen ääni demonin paiskaantuessa murskaavalla voimalla luolaston lattiaan. Miekkaansa tavoitellen tämä koetti nousta ylös mutta tuskan huudon myötä tämän käsi alkoi hitaasti muuttua tomuksi. Humanoidi oli iskenyt Aamutähden demonin läpi, ja syöttänyt sitä kautta pyhiä liekkejä niin tämän kehoon kuin sieluunkin. ”Et, ole voittanut.. D.. rania.. Et.. koskaan..” Dracuksen sanat hiipuivat unholaan tämän kehon kadotessa luolastosta ja maailmankaikkeudesta.
Vähitellen alkoivat myös liekit kadota, paljastaen hitaasti altansa pahasti haavoittuneen mutta elossa olevan arkkienkelin. Tämän katse suuntautui kattoa kohden, pieni hymy kasvoillaan. ”Joten näin se loppuu.. vai..?” Hänen hiuksensa vaihtoivat väriä kultaisesta hopeiseksi ja hänen siipensä haihtuivat valkoisina hiukkasina pois häneltä. Voimattomana, hän kaatui polvilleen ja kasvoilleen maahan. Drania oli uhrannut niin siipensä kuin ikuisen elämänsä kuolemattomana pyhänä lähettiläänä, heidän puolestaan.
|
|
|
Post by R.C. on Mar 1, 2008 1:17:44 GMT 3
(( Arvon aktiiviset kanssapelaajat: Viimeisimmästä vuorosta on vierähtänyt jo kuukausi eikä kianan vastauksesta tai poissaolonsa pituudesta ole kuulunut mitään tietoa, joten ehdottaisin että ohitamme tässä kohtaa hänen vuoronsa, olettaen hahmonsa pysyvän yhä tajuttomana. Jos olette tässä samaa mieltä, Raiden ja Lonely, niin voisin vähitellen laittaa jo omaa vuoroani kehiin. En toivoisi tämän pelin hyytyvän siihen ettei kukaan enää muista missä mennään. Myönnän suoraan että alan olla jo vähän kärsimätön. =/ ))
|
|
|
Post by Raiden on Mar 1, 2008 12:09:19 GMT 3
((Olen samaa mieltä kanssasi R.C. Kianalta on mennyt aika kauan joten eihän tämä tähän saisi hyytyä.. Joten omasta puolestani voit hypätä hänen vuoronsa yli. Ainiin, tälläisenä ilmoitusasiana etten ole tavoitettavaissa tämän viikon aikana, paitsi perjantaina jolloin palaan rippileiriltä.))
|
|