|
Post by lonelywolf on Jul 19, 2007 18:43:14 GMT 3
"En tiedä millaista Uumenalassa on Tika, ja jos totta puhutaan en edes halua tietää, sillä minä olen asunut suuren valon alla syntymästäni asti, enkä pidä pimeydestä yhtään enempää kuin sinä valosta. Mutta sen minä tiedän ettei ystäviä jätetä yksin suruaan kantamaan, oli se sitten minkälainen tahansa." Ziró sanoi, ja katsoi mustahaltiaa, joka näytti olevan surun murtama. Se että rodun sisällä oli taistelua, ei ollut mitään uutta susimaagille, sen oli hän nähnyt jo kiertäessään maailmaa etsien. "Uskon että kannat raskasta taakkaa sydämessäsi, mutta meillä susimaageilla on sanonta, että mennyt on mennyttä ja ainoa huoleenaihe on huomisaamu. Mennyt kyllä satuttaa, mutta en aio antaa sinun jäädä surusi loukkuun ja menettää henkeäsi. En niin kauan kuin sinä olet ystäväni." mies jatkoi laskien kätensä jälleen hellästi Tikan hartiolle.
Ensimmäistä kertaa vuosiin susimaagi nosti kasvoillensa lempeän hymyn, minkä maailman kurjuus ja säälimättömyys oli pyyhkinyt pois. "Elä uuteen huomiseen, äläkä unohda hymyillä." Ziró viimein hetken ajan päästä lausahti hiljaa, tarkoittaen sanansa vain drowille. Mies nosti hiljaa kätensä Tikan hartioilta, ja pyyhki muutaman uuden kyyneleen kämmenpohjallaan hänen kasvoiltaan. "Sinä halusit nähdä vielä valon, ja minä sen sinulle näytän, sen olet ansainnut." mies sanoi, ja otti kiinni neidon käsistä nostaen ne ja omat kätensä heidän väliinsä. Pieni kurkoitus, ja Ziró otti kiinni magiastaan antaen sen valua hänen ja Tikan välillä, punoen pieniä valonpunoksia joka jäi loistamaan heidän kahden käsien päällä leijuen.
|
|
|
Post by Raiden on Jul 20, 2007 14:18:25 GMT 3
Dranian mieliala oli kohentunut huomattavasti, tästä saattaisi kehittyä hyvä ystävyys. Arkkienkeli oli kiitollinen nähdessään Neekon hymyilevän, se sai hänet tuntemaan että hän oli tehnyt jonkinlaisen hyvän teon, kuten enkelin kuuluikin. ”Tiedän sen, Neeko” Mies vastasi hieman hymyillen. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi drowiin ja susimaagiin, joiden välillä oli selvästi herkistely hetki, ja tuntiessaan Ziron tarttuneen magiaansa hän tiesi ettei noita kahta kannattaisi häiritä. Hän madalsi ääntään, kuiskaten Neekolle: ”Annetaan heidän olla vähän aikaa rauhassa" Sitten miehen ajatukset lennähtivät naisen metallikäteen. Dranian pystyi vaikka vannomaan nähneensä jotakin tuollaista jossakin aiemmin muttei ollut varma missä.
Mies otti kevyesti naisen metallikädestä kiinni, tarkastellen tuota. 'Mmh.. muistan nähneeni jotakin tällaista jossakin..' Hän ajatteli hetken aikaa. Hänhän voisi nopeuttaa käden korjaantumista magiallaan, muttei ollut varma onnistuisiko sellainen loitsu metalliin. No ainakin hän yrittäisi. ”Neeko, jos sinua ei haittaa niin voisin nopeuttaa kätesi paranemisvauhtia. Tietysti, tarvitsenhan tähän lupasi” Dranian lausahti hieman nolostuneena. ”Ei se veisi kuin pikku hetken.” Mies asetti sormensa metallisenkäden päälle, odottaen naisen vastausta.
|
|
|
Post by kiana on Jul 21, 2007 14:14:28 GMT 3
Pieni hymyn väre kohosi naisen uupuneille kasvoille. Pienet valopunokset tannsahtelivat hänen ja miehen käsien päällä. Valon leikki oli yhtäaikaa hilpea ja surullinen, rauhaisa ja riemukas. "Kaunista..." Tika kuiskasi henki salpaantuneena, hänen silmiään poltti, mutta silti nainen nautti tästä tunteesta, jonka valo hänelle toi. Naisesta tuntui, kun luola olisi poissa, pimeys olisi poissa, hän olisi tyhjässä avaruudessa ilman ulkopuolista maailmaa, hän, valo ja tuo outo maagi.
Tika sulki silmänsä ja antoi lihastensa rentoutua, kasvojen juonteet silenivät, nainen tunsi olevansa kerrankin turvassa armottomalta maailmalta. Sulkeutuneiden luomiensakkin läpi, Tika saattoi nähdä valon loputtoman tanssin, nähdä maailman kauneuden. Hymy leveni ja tunteet myllersivät naisen sisällä, kysymykset takoivat saamatta vastausta, nyt nainen vain tajusi jotain uutta, hän tarvitsi vain aikaa.
Hitaasti Tika raotti silmiään, he olivat luolassa, mutta valo ei ollut kadonnut. Hiljaa ja kiitollisena hän päästi kätensä putoamaan miehen otteesta ja nyökkäsi tälle kiitoksen merkiksi, tuo maagi tuskin koskaan tajuaisi kuinka suuren palveluksen oli naiselle tehyt. "Täytyy sulkea silmänsä ennen, kun voi nähdä."
|
|
|
Post by R.C. on Jul 22, 2007 14:30:46 GMT 3
Neeko hätkähti nähdessään enkelin tarttuneen hänen rampautuneeseen käteensä, ja oli jo vähällä riuhtaista sen irti toisen otteesta. Nainen ei ollut tottunut näin odottamattomiin kosketuksiin ja kaikista eniten hän pelkäsi tulevansa kohdelluksi esineenä, koskapa ei ollut omasta mielestään enää kokonainen ihminen. Tämä oli hyvin kipeä ja arka asia soturittarelle. Hän hillitsi kuitenkin hermostustaan kuullessaan miehen haluavan vain auttaa. Vaisu hymy palasi nuoren naisen huulille ja hän hipaisi hämmentyneenä violetteja hiuksiaan. Ajatus oli kaunis ja hän antoi sille toki arvoa, vaikka ei uskaltaisikaan ottaa riskiä: ”Kiitos Dranian, tarjouksesi on ystävällinen ja olen siitä kiitollinen, mutta pelkään ettei voimasi tehoaisi minuun yhtä hyvin kuin Tikaan aiemmin.”, vastasi Neeko vaimeasti. ”Oikeastaan käteni korjautuu jo kaiken aikaa. Nanobotit ovat niin pieniä ettei niitä voi paljain silmin nähdä, mutta ne hoitavat kyllä hommansa. Pelkään että magiasi saattaisi aiheuttaa niiden virtapiireille oikosulun, joten ymmärtänet miksi joudun kieltäytymään...”, vakuutteli nainen edelleen mutta vaikeni samassa tajutessaan kuinka omituisilta hänen puheidensa täytyi kuulostaa. 'Nanobotit'? 'Virtapiirit'?! Neeko kohotti tuskastuneena käden otsalleen. ”Äh... anteeksi, vaikutan varmaan ihan hullulta...”, hän naurahti nolostuneena ja laski katseensa, siirtäen sen vaivihkaa susimaagiin ja drowiin. Soturitar ei halunnut olla tunteeton mutta hän odotti jo hieman malttamattomana matkan jatkuvan. Tilanne oli kovin kiusallinen. ”Tuota... jos sinusta tuntuu että miekkasi on hankala ahtaissa tiloissa ja keskityt mieluummin magiaan, niin turvaan mielelläni selustasi. Kykenen yhdellä kädelläkin lähitaisteluun.”, totesi Neeko vielä ajan kuluksi enkelille, mikäli ei ollut karkoittanut miestä omituisuudellaan kauemmas. Strategian tyngästä voisi olla hyötyä jos heidät yllätettäisiin.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 24, 2007 17:05:11 GMT 3
Valo täytti kaiken pimeyden hänen ja Tikan väliltä, magian tanssiessa hellästi heidän käsiensä päällä. Valonsäteet valaisivat drowin kasvoja, ja hetken susimaagi luuli nähneensä aivan jonkun muun Tikan kasvojen takana, kuin sen äkkipikaisen ja vaarallisen neidon johon oli hän tutustunut. Drow näytti siltä kuin kaikki suru olisi pois pyyhitty, ja taakka tämän harteilta nostettu, kuin hän eläisi jälleen. Ziró hymyili hieman, ja katsoi drowin silmiin syvälle. Viimein mustahaltia irroitti otteensa miehen käsistä hellästi ja kiitti häntä. Mies piti vielä hetken kiinni magiasta, ennen kuin antoi magian huveta hänen otteestaan ja päästi irti viimein, antaen pimeyden laskeutua jälleen luolaan.
Ziró nousi vaisusti ylös katsahtaen Dranian ja Neekon suuntaan. ja nyökkäsi hiljaa. "Eiköhän aleta jatkamaan matkaa, ennen kuin jäädymme paikoillemme." mies sanoi hiljaa, ja ryki kurkkuaan. "En tiedä tulemmeko näkemään auringonvaloa enään, mutta sen hinnan, minä uskon että olemme valmis maksamaan siitä että saamme elää." hän jatkoi koventaen ääntään. "Drania, meidän kannattaa päästää irti magiastamme niin kauaksi aikaa, kunnes olemme varmoja siitä että voimme turvallisesti sitä käyttää. Sillä en tiedä mitä vaaroja edessä on enkä tiedä kuinka monet tuolla alhaalla pystyvät aistimaan magian. Mutta tästä lähtien se tulee olemaan viimeinen keino puolustaesse." susimaagi lausahti enkelille.
Ziró kääntyi Tikan puoleen hymyillen tälle, ja sanoi: "Ole hyvä mestari-haltia, tämä on sinun valtakuntaasi. Näytä meille tie kotiin."
|
|
|
Post by kiana on Jul 24, 2007 20:33:06 GMT 3
Ilmoittelen vain, että lähden mökille 27.7 enkä pääse nettiin sillä mökillämme ei ole sähköä. Tarkkaa paalaamis päivää en tiedä, mutta muutama päivä luulisi sielä kuluvan.
|
|
|
Post by Raiden on Jul 24, 2007 22:54:07 GMT 3
Arkkienkeli katsoi hieman kummissaan soturitarta. Hän oli ymmärtänyt sen osan kun tuo oli sanonut ettei hän tarvitsisi apua, mutta Drania oli pudonnut pahasti kärryiltä, kuitenkin pysyen jotenkin kiinni, naisen alkaessa selittää jotakin boteista joita ei pystynyt ihmissilmällä näkemään. ”Et, et olleenkaan. Kyllä minä tuosta jotakin ymmärsin” Mies naurahti, siirtäen sormensa naisen kädeltä takaisin kaapunsa sisään. Kuullessaan soturittaren sanovan että hän suojaisi hänen selustaansa mies hymyili pienesti. ”Luotan sitten sinuun siinä asiassa, Neeko” Mies laittoi hupun takaisin päähänsä ja käänsi katseensa susimaagiin ja drowiin.
”Taidat olla oikeassa Ziró, turha magian käyttö saattaisi houkutella jonkun, tai jonkin kimppuumme. Ahtaissa tiloissa en voi turvautua sapeliinikaan, mutta kyllä minä lähitaistelun taidan, jotenkin.” Mies sanoi, päästäen hiljalleen magiastaan irti. ”Jos olemme kaikki valmiita, niin jatkaisimmeko matkaa?” Enkeli oli valmis jatkamaan silloin kun kaikki muutkin.
|
|
|
Post by kiana on Jul 26, 2007 13:07:33 GMT 3
"Varsinaisiin Uumenalan sisäosiin on muutamien päivien pituinen matka." Tika selitti ja alkoi kävellä eteenpäin, hänen kengistään ei lähtenyt pienintäkään ääntä, tämä oli hänen valtakuntansa "Yrittäkää liikkua mahdollisimman hiljaa ja elkää herättäkö huomiota, jos kohtaamme muita matkaajia." vikka sitä epäilenkin viimeisiä sanoja nainen ei lausunut ääneen. Pimeys alkoi käydä jokaisen askeleen myötä painostavammaksi ja tiheämmäksi, kun luolaan tultua. Tunneli haarautui useisiin pienempiin sivukäytäviin, mutta Tika ohjasi matkakumpaneitaan varmoin elein eteenpäin. Loputtomat tunnelit muistuttivat labyrinttiä, käännöksiä oli mahdoton painaa mieleensä ensi kerralla, tai edes toisella. Tunneli alkoi levetä ja tulla korkeammaksi ilmakin kiersi paremmin, vaikka lömpötila olikin kohonnut alasmentäessä huimasti. Nainen nosti eebenpuun mustan kätensä pysähtymisen merkiksi "Kairin sali." hän kuiskasi kunnioittavasti ja astui ettenpäin "Tänne asti haltiat meitä jahtasivat, täällä käytiin viimeinen taisto." Tika kertoi lumoutuneena, ilmasta saattoi melkein vieläkin erottaa veren löyhkän ja tuntea taistelun melskeen. "Emme ole tervettulleita tänne häiritsemään isieni rauhaa." hän kuiskasi ja hymyili "Mutta joskus on toimittava epäkohteliaasti." Hitaasti drow liikkui alas viettävää polkua ja kivet vierivät hänen jalkojensa alla. Nainen kohotti katseensa ja olisi voinut vannoa elottomien, tyhjien silmien tuijottavan häntä seinältä, mutta ne katosivat yhtä nopeasti, kuin olivat ilmestyneet. Hammastaan purren Tika jatkoi matkaansa alas "Olisi toinenkin reitti, mutta se on liian vaarallinen paljastumisemme kannalta, täälä taas ei koskaan käy ketään, väittävät paikan olevan kirottu." nainen tosin alkoi itsekkin hiljalti uskoa tuhon väitteeseen, salissa oli jotain outoa. Polku oli jyrkkä, eikä nainen ollut varma miten muut siitä selviäisivät, mutta vaihtoehdot olivat niukassa. Sali oli valtava, kylmät kiviset seinät kohosivat kilometrien korkeuteen. Pieni maanalainen joki virtasi salin keskiosan tienoilla, mutta sekin vaikutti kuolleelta. Maassa lojui satoja, ellei tuhansia vanhoja luurankoja, tai pikemminkin niitten jäännöksiä. "Älkää juoko tuon joen vettä" Tika huomautti, vaikka uskoi toistenkin jo käsittäneen täällä värähtelevän vihan ja surun. Nainen oli vetänyt sapelinsa esiin ja katseli ympärilleen varuillaan ja kuunteli tarkkaan pienintäkin ääntä. "Oletteko kaikki kunnossa?" Tika kysyi kääntämättä katsettaan luolan takaosasta, taas ne kuolleet silmät.
((tämä on viimeinen viestini ennen mökille lähtöä.))
|
|
|
Post by R.C. on Jul 30, 2007 12:47:57 GMT 3
Neekon kasvoilla häälyi hetkisen epäusko hänen kuullessaan susimaagin ehdottavan magiasta luopumista mahdollisten petojen huomion välttämiseksi. Täydellisessä pimeydessäkö heidän tulisi sitten taivaltaa? Juuri hämärän turvinhan kolmikko olisi vain entistä helpompi yllättää! Nainen puisteli protestoivasti päätään mutta ei käynyt väittämään vastaan vaikka oli aluksi aikonutkin. Kukaties paikalliset tiesivät asiansa paremmin. Hän sulki taskulamppunsa ja odotti silmiensä pinnalla kelluvien visiirilinssien reagoivan valaistuksen muutokseen. Koskapa nainen oli esitellyt myös teknologian tietynlaiseksi magiaksi, ei hän halunnut suotta kapinoida ja herättää toisissa harmistusta. ”Luolissa elävien petojen hajuaisti on tosin yleensä parempi kuin niiden kyky nähdä...”, mutisi Neeko vaimeasti lähtiessään seuraamaan muuta joukkoa, joutuen nyt turvautumaan pitkälti kuuloonsa. Painostava ilmapiiri ja kohoava lämpötila tekivät matkan vain entistä ahdistavammaksi. Soturitar huomasi aiemmin lähteellä täyttämänsä kenttäpullon tarjoavan kuitenkin helpotusta. Kylmä vesi tuntui rauhoittavalta valuessaan alas jännityksen kuivattamasta kurkusta. Neeko terästäytyi kuullessaan drowin äänen kantautuvan taas aavemaisena edestään. Hän ihmetteli oliko Tika unohtanut etteivät he muut voineet nähdä ympärilleen pimeässä? Zírohan oli kehoittanut luopumaan maagisista valonlähteistä eikä kenelläkään tainnut olla soihtua, vai oliko? Nainen huokaisi hiljaa ja tyytyi kuvittelemaan miltä tämä ’Kairin Sali’ mahtoi näyttää. Hän kuuli myös veden liplatuksen ja aisti enemmän kuin selvästi hautakammiossa häälyvän omituisen ilmapiirin. Neeko värähti tahtomattaan. Tikan tiedustellessa samassa kolmikon vointia osui myös soturittaren katse noihin kuolleisiin silmiin kauempana ja vastaus takertui hänen kurkkuunsa. Ohikiitävän hetken nainen oli lamaantunut arvioimaan kuinka tässä odottamattomassa tilanteessa tulisi toimia.
(( Korjatkaa jos olen ymmärtänyt jotakin väärin. ))
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 31, 2007 20:38:21 GMT 3
Susimaagi käveli hieman drowin takana, katsellen ympäriinsä Tika kertoessa heidän historiaansa samalla kun joukku eteni alemmsa kohti mustahaltioiden valtakuntaa. Ziró tunsi ilman väreilyn, haltioiden vaihn ja magian, joka tuntuiolevan syöpynyt kallioihin heidän ympärillään. Kylmät väreet kulkivat miehen selkää pitkin, kun drow mainitsipaikan olevan kirottu, eikä hän yhtään epäillyt etteikö asia todella voisi olla niin. Ziró oli kyllä joskus aikoinaan kuullut siitä, miten magiankäyttäjien taika, jopa henkilön itse olleen kuolleena, toimi edelleen. Heidän vihansa ja voimakkaat tunteensa, olivat antaneet magialle viimeisen voiman joka pysyi niin kauan kunnes tämä purkautuisi johonkin pahaa-aavistamattomaan. "En yhtään ihmettelisi jos kirous olisikin totta." mies keskeytti hiljaa sanoen, puhuen itsekseen, mutta tiesi muiden kuulleen sen myös. Susimaagin pään täytti viha heidän saavuttaessa Kairin salin, haltioiden viha. "Teidän ei olisi pitänyt tulla tänne." hän ärähti susimaisesti, kuin jokin muu puhui hänen äännellänsä. "Täältä löydätte vain kuolemaa." Ziró oli vähällä ettei tarttunut kiinni magiaansa, kun kiiltävät silmät välähtivät hänen edessään, miehen pitäessä kaksin käsin kiinni päästään. "Ti..- Tika.." susimaagi sai ähkäistyä sanan suustaan, katsoen mustahaltiaa hieman pelästynyt ilme kasvoillaan. Kiiltävät silmät katsoivat häneen takaisin luolan seinämältä, painaen Zirón kaksikerroin maahan pidellen jälleen päästään kiinni muristen vihaisesti. "Älä tartu magiaan Drania.. se mahdollisesti vain voimistaisi tämän paikan latausta, ja kuolleita henkiä.." hän murahti enkelin suuntaan, jäänsiniset silmät välkähtäen. "Meitä ajettiin takaa, meitä tapettiin vain koska emme sopineen joukkoon. Meitä pidettiin murhaajina ja valapattoina." jälleen murinan joukosta kuului ääni susimaagin suusta, mutta kuka oli puhuja. "Pois päästäni, kuka sitten lieneekin!" Mies puoliksi karjui ja puoliksi murisi. ((Ziró kenties psykoottinen vai onko takana jotain muuta hieman toimintaa ))
|
|
|
Post by Raiden on Aug 4, 2007 3:33:52 GMT 3
Arkkienkeli seurasi hiljaisena muita, kuunnellen samalla kuinka drow kertoi rotunsa historiasta heidän matkatessa yhä alemmas. Dranian katse ei käynyt käytävän seinille kertaakaan, hänen ei tarvinnut katsoa. Hän tunsi sen kaiken. Magian ja vihan, joka eli yhä voimakkaana kuolleiden sieluissa jotka eivät olleet suostuneet päästämään irti ja siirtymään kuolleiden virtaan. Drania huokaisi syvään. Heidän saapuessaan Kairin saliin, hänen aistimansa viha ja katkeruus vain voimistui voimistumistaan. Hänen katseensa kääntyi susimaagiin päin, samalla hänen silmiinsä syttyi outo hopeinen hohde. Miehen päällä ollut kaapu repesi kahtia, Dranian levittäessä siipensä täyteen mittaansa. Mies tarrasi aseensa kahvasta, kiskaisten valkoteräksisen, riimuin koristellun sapelin huotrastaan.
”Tika, Neeko, olkaa varuillanne...” Mies lausahti, katsoen susimaagiin. Hän käsitti ettei mies puhunut itse, muttei voinut uskoa miten joku pirun henki voisi pitää kokenutta maagia otteessaan. Epäuskottavaa, mutta totta kuitenkin. Karkoittamaan henkeä hän ei vielä menisi, sillä oli jonkinlainen mahdollisuus että Ziro saisi sen irti, tai sitten ei. Kuolleita silmäpareja vilahteli hänen näkökentässään vähän väliä. Pelottavaa, vaikka hän ei sitä myöntänytkään. ”Teidän ei kuulu enää olla tässä maailmassa. Teidän on päästettävä irti vihasta, surusta ja kaikesta maallisesta.” ”Tuonpuoleinen ei ole mitään pahaa. Siellä sielunne voivat elää rauhassa, puhdistettuna synneistänne.” Tiedä sitä miten henget tähän reagoisivat jos ne edes kuulivatkaan. Heidän olisi päästävä pois Salista, sen taisivat kaikki tietää.
|
|
|
Post by kiana on Aug 4, 2007 16:31:21 GMT 3
Tika Laskeutui polvilleen maagin viereen tämän kutsuessa häntä. Mies oli selvästi joutunut jonkin kirouksen kohteeksi. "Olen tässä..." Drow sanoi pehmeästi tarttuen maagia kädestä ja katsoi tätä silmiin, jotka eivät oleetkaan enää hänen tuntemansa miehen, vaan muistuttivat enemmän jonkin pedon silmiä, ne olivat täynnä vihaa. "Meitä ajettiin takaa, meitä tapettiin vain koska emme sopineen joukkoon. Meitä pidettiin murhaajina ja valapattoina." maagi sanoi, mutta ääni ei ollut hänen, se oli ennemminkin suden murinaa. "Se ei ole totta...." nainen kuiskasi hiljaa ja puristi miehen kättä tiukemmin, kuin oli tarkoitus "Haltiat eivät pettäneet meitä." Drow säikähti itsekkin sanojaan, aivan kuin joku muu olisi lausunut ne. Hän tunssi lämmön ja ylpeyden virtaavan sisälleen, hän tiesi sanojensa olevan totta ja hän tiesi kuulijoitten tietävän ne tosiksi "Me petimme heidät, me hyökkäsimme heidän kimppuunsa ja he puolustautuivat!" nainen julisti nousten seisomaan ja tarttui kaulallaan riippuvaan hämähäkin muotoiseen koruun. Ja repäisi sen kaulaltaan. "Pyhäinhäväistys!" Kuului heitä ympäröiviltä seiniltä "Pyhäinhäväistys..." Tika naurahti väkinäisesti ja nosti korun ilmaan. "Niinkö?" hän kysyi maireasti ja päästi korun tipahtamaan kädestään "Minä sanoisin sitä kunnian osoitukseksi..." Kaikki tuntui tapahtuvan, kuin hidastettuna. Hämähäkki tippui ilman halki ja osui kilisten kiviselle lattialle, syttyi kirkas, häikäisevä valoväläys, hetken näytti, kuin ilmaan olisi piirtynyt mustan hämähäkin ääriviivat, mutta hämähäkillä oli kauniin drowin kasvot "Pyhäinhäväistys." se sähähti. Sitten, se oli poissa, koru makasi maassa kylmänä ja elottomana, salissa ei ollut merkkiäkään siitä sokaisevasta valosta, joka oli äsken tulvinut kaikkialla, oli miltei liian hiljaista. Tika oli tippunut polvilleen ja tuijotti nyt eteensä kauhun lamaannuttamana. "Oletteko kunnossa..." hän kysyi ääni täristen ja nousi seisomaan huojuville jaloilleen "Entä Ziró?" Drow kääntyi katsomaan susimaagia "Oletko kunnossa..."
|
|
|
Post by R.C. on Aug 6, 2007 11:27:32 GMT 3
”K-kirottua...”, sadatteli Neeko hermostuneena ja olikin oikeassa. Salissa oli selvästi nyt meneillään jonkinmoisia henkimaailman juttuja, joista nainen ei ymmärtänyt hölkäsen pölähdystä. Hän tuijotti hetken murto-osan kuolleisiin silmiin kunnes tarttui vaistomaisesti lamppuunsa ja käänsi sen täydelle teholle. Lähes sokaiseva valo syttyi palamaan luolan pimeyteen soturittaren arvellessa ajan olevan juuri oikea tällaiselle ”magialle”. Oikeastaan Neeko ei ollut varma halusiko hän nähdä nurkissa hiipivät hahmot, luurangot ja ties mitkä hirvitykset, mutta silti valaistus oli varmasti parempi vaihtoehto kuin ympärillä välkkyvien valkeiden silmämunien säikkyminen. Mitä hyvänsä nainen edessään lopulta erottikaan, kiinnittyi hänen huomionsa sitäkin pikemmin oudosti käyttäytyvään susimaagiin, joka vaikutti aivan kuin riivatulta. Miehen murinaa kuunnellessaan kohotti nainen kätensä omalle ohimolleen, peläten joutuvansa pian itsekin jonkun paholaisen valtaan. Hän tunsi olonsa toisen osalta täydellisen avuttomaksi. Kuinka he voisivat auttaa kumppaniaan? Neekolla ei ollut manauksesta mitään tietoa. Hän käänsikin katseensa neuvottomana kummituksia lepyttelevän enkelin puoleen kunnes huomasi myös mustan haltian alkaneen toimia. Kaikessa paniikissa soturittaren aistien oli hankala tarttua kaksikon puheisiin. Mitä he mahtoivat tarkoittaa? Naisen keho oli kauttaaltaan jännittynyt suoniinsa sykkivän adrenaliinin valmistaessa hänet toimimaan millä hetkellä hyvänsä. Silti turvallisin vaihtoehto oli toistaiseksi pysyä vain paikoillaan ja yhdessä muiden kanssa. Neeko oli tottunut ensi sijassa hutkimaan eikä tutkimaan näin hälyttävissä tilanteissa. Hän saattoi siten vain seurata hiljaa sivusta kuinka Tika näytti panevan välit poikki korunsa kanssa ja hankkivan heille sen myötä varoituksen. Se ei voinut olla kovin hyvä asia, ehti nainen ajatella nyökätessään pienesti kysymykseen kun vaara vaikutti hetkeksi heltyvän. Kunnossa tässä kyllä oltiin kunhan kammottavat silmät olivat vain kadonneet. Nainen koetti vielä kaiken varalta kartoittaa niitä ympäriltään.
(( Lähden ensi perjantaina viikon matkalle joten saatte itse päättää hyppäättekö vuorojeni yli. ))
|
|
|
Post by lonelywolf on Aug 8, 2007 3:51:54 GMT 3
Ziró kieri kovalla kivilattialla, Tikan pidellessä edelleen hänen kädestään kiinni puhuen hänelle hiljaa. Mies kyllä kuuli drowin sanat, mutta jostain omituisesta syystä, ei hän saanut suustaan sanoja, kuin vain murinaa kurkkunsa pohjalta. Pian kirkas valo täytti luolan, mustahaltian korun osuessa kiviselle lattialla Kairin salissa. Ilman täytti korviahuumaava kirkuna, joka sai susimaagin veren miltein seisahtumaan pelosta, ja järkytyksestä. Valo hälveni, ja kaikkialle laskeutui tutuksi käynyt kuollut pimeys sekä hiljaisuus. Ziró avasi silmänsä raskaasti, kuin olisi juuri herännyt monen päivän unesta, nuolaisten kuivia huuliansa. Mitä ihmettä oikein tapahtui? susimaagi mietti, yrittäen nousta pystyyn hakien katseellaan muita, mutta miltein välittömästi noustessaan, mies oli tuupertua kasvoillensa uudestaan maahan jalkojensa pettäessä, ja maailman pyöriessä hänen silmissänsä.
Zirólla oli vaikeuksia pysyä pystyssä, joten päätti tyytyi viileään kallioon allansa vastaten Tikan kysymykseen värisevällä äänellänsä: "Ol-...Olen kunnossa, tosin teidän kannattaa jatkaa matkaa, sillä tässä kunnossa en pysty jatkamaan kovin pitkään, ellen saa energiaani palautettua." Susimaagi sirristeli jäänsinisillä silmillänsä pimeää ympärillään, yrittäen paikantaa enkeliä, sekä Neekoa Tikan lisäksi jatkaen hieman tasaantuneella äänellänsä: "Mikä se sitten olikin, se imi miltein kaikki voimani kehostani, ja ellei valo olisi ajanut niitä pois, olisin varmaan kuollut.."
((anteeksi tulee hieman lyhyempää, hieman inspiksen puutetta. Toivon että kestätte ^.^''))
|
|
|
Post by Raiden on Aug 17, 2007 19:43:12 GMT 3
Arkkienkeli kuuli kuinka muinaiset henget puhuivat drowin kanssa ja alkoivat yhtäkkiä puhumaan pyhäinhäväistyksestä. Sitten mystinen valo täytti salin ja kaikki oli jonkin aikaa hiljaista. Drania oli suojannut itsensä valolta asettamalla siipensä kasvojensa eteen. Hän katsoi hetken aikaa ymmärtäen henkien kadonneen, muttei ollut varma kuinka kauan ne pysyisivät poissa. Siinä ajassa heidän olisi päästävä pois. Lopulta hän käänsi katseensa susimaagia kohti. Pienen tarkastuksen jälkeen enkeli huomasi että mikä ikinä oli pitänyt häntä vallassaan oli nyt poissa. Huomioitava seikka oli myös miehen elinvoiman suunnaton romahdus, henki taisi samalla myös imeä Ziron voimia ja liian pitkän miehen sisällä ollessaan olisi lopulta tappanut miehen. Drania asteli maassa makaavan miehen luokse, polvistui tuon viereen ja asetti kätensä tuon rintakehän päälle. Enkeli sulki silmänsä, jolloin valkoinen energia virta kiemurteli hänen käsivarttaan pitkin susimaagin kehon sisälle. Susimaagi pystyi tuntemaan kuinka arkkienkelin luovuttama energia määrä korvasi hänen itsensä menettääneen ja alkoi vähitellen antaa hänen voimiaan takaisin. Saatuaan loitsun tehtyä Drania irroitti kätensä miehestä, nousi takaisin seisomaan. Kuitenkin hän alkoi nopeasti menettää tasapainoaan, jolloin hänen oli turvauduttava miekkaansa pysyäkseen pystyssä. ”Heh, tuo loitsu vie aika paljon voimiani, mutta ne palaantuvat huomattavasti nopeammin kuin omasi, ystäväiseni.” Mies hymyili pienesti, hikipisaroiden tipahdellessa kiviseen maahan. ”Meidän tulisi löytää jonkin.. Paikka jossa levätä..” Mies sai sanottua kunnes hiljentyi vähäksi aikaa kokonaan. Puhuminenkin oli raskasta.
((Pahoittelen että tämä tulee nyt hieman myöhässä.))
|
|