|
Post by submarine on May 22, 2007 15:19:09 GMT 3
Mies havahtui itsekin todella vasta laskeuduttaessa. Tämä oli ilmeisesti itsekin menettänyt tajuntansa taas jossakin vaiheessa, oli vaikea sanoa. Täysin hereillä tämä ei ainakaan ollut ollut, korkeintaan puoliksi. Mutta nyt oli tapahtumassa jotakin, ja se vaati huomiota. Tätäkin särki monista paikoista, niin selästä kuin raajoistakin. Ohuet sormikkaat eivät olleet riittäneet edes lieventämään viimaa ja hattu oli jo kauan sitten lentänyt johonkin, paljastaen lyhyet, vaaleat hiukset. Hän oli kylmissään ja kivuissaan. Avatessaan silmiään tämä näki, että edessä oli maata, ja saattoi heikosti erottaa vieläpä jonkin hahmonkin sieltä seisomasta. Tietenkään miehellä ei ollut mitään harmainta aavistustakaan siitä, missä he olivat tai kuka oli vastassa, mutta mitä ilmeisimmin heitä oli viety johonkin tiettyyn paikkaan. Olipa se sitten hyvä tai paha, ei hän kyennyt edes arvailemaan, jäi vain hiljaa odottamaan mitä tuleman piti.
|
|
|
Post by Trasene on Jun 4, 2007 13:18:27 GMT 3
Nyt en ymmärrä tätä juttua... tää ei päästä mua millään koneella sisään myrkkiin :/
taitana
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Jun 4, 2007 18:07:10 GMT 3
// Vihdoin // Maa kirosi hirviön kanssa kilpaa kun se repeytyi lohikäärmeen osuessa ja jarruttaessa sen pintaa. Eläin karjui ilosta, raivosta ja innostuksesta, kun sitä vastaan juoksi mies kauempaa. Äkkiä kultainen suomukerros katosi, viikset, kynnet ja häntä surkastui, kun Arfel alkoi huutaa omalla äänellään. "Susi! Susi!" Mies pudotti miehen selästään repeytyneelle maalle ja lasti Trasenen käsistään kivelle, rynnäten Zakartea kohti. zakarte tiesi että voisi tappaa Arfelin vain yhdellä iskulla mikäli pystyisi sen iskemään, kun tämä esti häntä ryntäämästä vaimonsa luo. Se toinen mies jonka mies oli nähnyt ja vaistonnut jo kaukaa sai miehen raivokkaaseen vastarintaan kun Arfel yritti estää tätä syöksymästä haavoittuneiden luo. "Minä tapan tuon, minä-" "Zakarte- se on vain haavoittunut- mikälie!" Zakarte, joka oli ollut erossa kadoksissa olleesta vaimostaan katsoi ystäväänsä, lähes jo veljeään hurjistuneena. "Mitä hittoa sinä sähläät!?" Mies yritti sohaista Arfelin kauemmas ja syöksyä taas eteenpäin, mutta tämä tarrasi hänen kauluksistaan. "Nyt rauhallisesti, Zakarte! Kummatkin ovat haavoittuneita, ja minusta tuntuu että tappaisit Trasenen jos saisit pidellä häntä!" "Hulluko olet?!" Zakarte riuhtaisi itsensä nyt voimalla irti, eikä Arfel uupumukseltaan saanut vihaista ja ikävöitää miestä estettyä kun tämä hyökkäsi vaimonsa luo. "Trasene..." Se oli hellä hetki, ja kun Zakarte oli antanut rakkaalleen suudelman otsalle, tämä kääntyi hitaasti tuntemattomaan, ja jäi katselemaan tätä, vain hetkeksi ennenkuin tarrasi tätä kauluksista ja nosti tämän ilmaan. "Ja entäs sinä!?" Zakarte sylkäisi miehen kasvoille ja ravisti tätä hurjistuneena uudellleen. "Zakarte..." Kuului väsynyt tytön ääni taustalta. "Sinäkö uskalsit kajota vaimooni pienellä matkallanne!?" Mies karjaisi ja paiskasi tuntemattoman ensimmäistä puuta vasten.
|
|
|
Post by submarine on Jun 4, 2007 19:25:58 GMT 3
Mies kuunteli liikkumatta keskustelua, josta ei pitänyt hiukkaakaan. Laskeutumisesta huolimatta hän oli onnistunut teeskentelemään tajutonta huomattavan hyvin. Mutta keskustelu oli sekä pahanlaatuinen että outo, jos sitä edes keskusteluksi kykeni sanomaan. Se ei luvannut yhtikäs mitään hyvää hänelle. Hetken hän harkitsi tehdä jotain, mutta päätti kuitenkin vain pysyä paikoillaan. Ties mihin suuntaan tilanne siitäkin menisi...
Hyvästä suunnasta ei ainakaan ollut kyse, eikä hän ilmeisesti voinut tehdä asialle mitään. Miehellä oli juuri tarpeeksi aikaa älähtää, ennen kuin vähintäänkin äkkipikainen tulija oli kiinni rinnuksissa ja ravisteli. Vastausta hän ei olisi saanut aikaan edes yrittämällä. Huudahduksen kylläkin, paiskautuessaan puuta vasten. Sitä seurasi pihahdus ilman paetessa keuhkoista. Vastustelematta mies valui runkoa alas, raajat sinne tänne repsottaen. Kesti pitkään, että silmissä näkyi muutakin kuin punaista. "En minä... minä keneenkään ole kajonnut", mies sai vastustettua voimattomasti, koettamatta edes nousta ylös. "Pelastin... pelastin tappajilta", hän lisäsi niin nopeasti kuin kykeni, selvästikin pitääkseen loitolla omaansa.
|
|
|
Post by Trasene on Jun 5, 2007 15:06:43 GMT 3
Zakarte oli ryntäämässä uudelleen miestä kohti, mutta sekä trasene että Arfel hyökkäsivät pitelemään kiinni hänen vaatteistaan. "Susi, kerron sinulle myöhemmin, usko, hän on vain- jokin... mikälie..." Tras huohotti vielä, mutta irrottautui miehestään ja talsi itsekkin voimattomasti Graidon luo, ja kyykistyi tämän eteen tuijottaen tätä väsyneesti. Nuorikon ilme oli ensin väsynyt ja silmät siniset, mutta jo hieman vihreyttään saadessaan naisen ilme käväisi raivon välimailla, ja Trasene läimäytti miestä kasvoille ja sylkäisi. "Epäonnistuit, pilasit kaiken! Meinasit tapattaa meidät molemmat pienellä kompuroinnillasi, hyvä etten henkeäni antanut takiasi- idiootti! Ja kaiken lisäksi-" Tras läimäytti uudelleen miestä "tapatit melkein veljenikin!"
Tyttö huokaisi väsyneenä ja lysähti maahan, mulkoillen miestä "Äläkä näyttele tajutonta" ilme sanoi lauseen loppuun 'tai potkaisen sisuksesi pellolle'. "Mennään majataloon... minä olen aarnikotka, Zakartella on toinen." Kuului Arfelin käskyttävä ehdotus, ja tras tunsi kuinka Zakarte nosti hänet hellästi syliinsä ja kantoi kotkan luo.
Arfel odotti että pari oli mennyt ja kumartu sitten nostamaan miestä. "Sinä olen kyllä aika pahassa... No älä huoli, Tras oli parantaja entisessä elämässään, hän hoitaa sinut jos annat hänelle vähän aikaa ja tarmoa..." Mies lohdutti ja hymyili enkelin kasvoillaan, kun käänsi tuntemattoman selkäänsä ja muuttui hitaasti kentauriksi. "Ihan rauhassa, kyllä se tästä..."
|
|
|
Post by submarine on Jun 5, 2007 20:32:37 GMT 3
Mies koetti kiskoa ilmaan keuhkoihinsa, maaten velttona puunrunkoa vasten. Tämä sai kuitenkin huudahdettua ja suojattua itseään, kun yhtäkkiä sama mies näytti aikovan hyökätä uudelleen päälle. Oli äärimmäinen helpotus, kun tätä estettiin tekemästä mielensä mukaan. Sen sijaan tämä sai tuijottaa typertyneenä, kun tyttö tuli kohti, selvästikin vihaisena. Huulilta karkasi hämmästynyt, vaivainen älähdys kun tämä läimäytti. Mies ei tajunnut kohottaa edes kättä poskelleen, tuijotti vain silmät pyöreinä perään.
Kesti taas pitkään, että miehellä alkoi mikään toimia. Siinä vaiheessa kaksi kolmesta oli jo kauempana, ja kolmaskin lähtemässä, tosin hänen kanssaan. Ensimmäinen toiminto oli raivoon vääristynyt ilme. Oliko se... se paska todella uskaltanut lyödä häntä? Se pikkuhuora oli iskenyt häntä, sylkenyt päälle ja haukkunut kuin jotakin rättiä! Miten tämä oikein kehtasi, hänelle!? Olisi tehnyt mieli rynnätä tämän perään ja iskeä tätä, kunnes ei enää olisi voinut koskaan tehdä mitään, ei lyödä eikä edes hengittää. Mutta tämän mukana oli jokin toinen paskiainen, eikä hän edes kyennyt ryntäilemään. Mutta mukaan ei kyllä lähtisi! Ja kuinka, se saastainen hulluko häntä muka hoitaisi? Ei käy! Vaikka se sattuikin, mies raastoi itsensä irti toisen otteesta, pudottautuen maahan. Tämä kompuroi sylkien ja sähisten ylös, huitoen ympäriinsä. "Minä en teidän mukaanne... mukaanne tule!" tämä ilmoitti, huitoen, hoiperrellen poispäin. "Painukaa pois. POIS!"
Hän ei todellakaan jäisi mihinkään tällaiseen tilanteeseen. Hän oli parempi kuin nämä, ei ansainnyt tällaista kohtelua - eikä tarvinnut apua tuollaisilta! Mies sylki ja ähki loukkauksia sille, joka oli tätä yrittänyt auttaa, kompastellen mahdollisimman hyvin poispäin. Ei tarvinnut tällaisia!
|
|
|
Post by Trasene on Jun 7, 2007 16:42:41 GMT 3
Kaikki kääntyivät yhtäaikaa tuijottamaan tuota miestä, hourivaa ja tyhmää. Trasenen silmät alkoivat taas palaa, zakarten silmät paloivat jo valmiiksi, mutta Arfelin silmät täyttyivät huolesta kun tämä ryntäsi miehen perään "hei, mies!" Arfel vetäisi miehen olkapäästä itseensä päin. "Jos luulet että siskoni pelasti sinut ja minä kannoin ja pelastin sinut turhaan merellä, olet erehtynyt!" Arfel yritti tarttua mieheen uudelleen, mutta hänen takaansa kuului karjahdus, nuoren naisen, ja samassa tras oli viilettänyt miehen eteen, silmät vihreyttä hehkuen. "Kuules sinä varkaan saasta- kiven alta yksinlöydetty kylmä mato! Minä ja Arfel ei sinua kyllä turhaan tänne tuotu, sinä olet meille velkaa henkesi, ja koska minä olen NIIN VIHAINEN" Tyttö vetäisi tikarinsa esille "Niin saat päättää, joko aiot lähteä ja minä silvon sinut huvikseni, tai tulet mukaan ja annat minun hoitaa itsesi kuntoon SAASTA!"
Zakarte oli myös miehen tykönä, tarkkaillen tilannetta valppaana. Arfel katsoi miestä pää kallellaan. "Tule mukaamme, minä autan sinua, olet haavoittunut"
|
|
|
Post by submarine on Jun 7, 2007 16:57:21 GMT 3
Oli vaikea sanoa, johtuiko se houreista vaiko jostakin muusta, mutta mies tuntui nopeasti käyneen hyvin typeräksi elinaikansa huomioonottaen. Tämä riuhtaisi itsensä uudelleen irti kiinni pitelevältä mieheltä ja sylkäisi maahan. "Sinun siskosi oli minulle velkaa. Minä olisin voinut jättää hänet irstaan miehen käsiin, ja kuitenkin pelastin. Sitten pelastin koko miehistöltä. Ja vielä kerran pelastin! Pelastin jälleen samoilta! Ja tekö minulle huudatte, teidän avuttoman naisenne pelastajalle?"
Sitten mies, ilman minkäänlaista pelkoa, kääntyi hoiperrellen tytön puoleen. "Silvot minut? Silvot sen jälkeen kun minä sinut kolmasti pelastin?" mies lähestulkoon huusi tytölle. Tämä huitoi vimmaisesti sormellaan. "Silvo sitten, jos kerran uskot olevasi tarpeeksi ylevä tappamaan pelastajasi! Anna tulla!" tämä kiljaisi, levittäen villisti käsiään, oikein tarjoten rintaa, johon tikarin saattoi iskeä. Silmissä näkyi selvää, utuista houretta. Mies oli joko menettänyt järkensä tai oli kuumeen kourissa. Pelätä tämä ei ainakaan osannut.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Jun 7, 2007 19:11:18 GMT 3
Arfelin huolestuneille kasvoille nousi selvä järkytys miehen sanoista, ja varsinkin kun Tras huudahti raivosta ja heittäytyi raivon vallassa miestä kohti. "Tras EI!" Kuului kummastakin suunnasta, kun Arfel syöksyi pitelemään kiinni siskostaan ja Zakarte astui vaimonsa ja miehen väliin. Arfel sai väännettyä tikarit hurjan sisarensa käsistä, mutta tämä oli silti vaarallinen. "Minä tapan tuon rivokielen! Minä tapan sen! Minä tapan sen- päästä irti! MINÄKÖ AVUTON!? Mieti toisen kerran kun minä-" Tras kyyristyi nopeasti, ja seuraavaksi arfel lensi kaaressa kauemmas ja Trasene syöksyi jälleen eteenpäin hullun raivon vallassa, kun adrealiinni ja viha sekoittuivat. Zakarte otti nopeasti tytöstä kuitenkin kiinni ja työnsi tämän uudelleen nyt valppautuneemmalle Arfelille, jonka otteeseen Tras jäi huutamaan ja rimpuilemaan. "Minkä ihmeen vuoksi minä olisin sinun apuasi kaivannut!? Minä olisin silponut niistä jokaisen- mutta sinä estit! Miksi minä- MINÄ TAPAN SINUT! Minä olin se joka etsi ja löysi sinut sen halvan miehen luota! Varas! Sinä makasit siellä- Annoit sen runnella pienen epäsikiöitä täynnä olevan ruumiisi kuin hyönteisen- VAI AVUTON!? Minä TAISTELIN ja autoin sinua- KANNOIN SINUT POIS sieltä ja- PÄÄSTÄ IRTI NIIN MINÄ-"
Zakarte antoi Arfelille merkin jolloin tämä tökkäsi Trasenen niskaa VAALEALLA JA PITKÄLLÄ SORMELLAAN, jolloin tämän raivokkaat silmät sumenivat ja tyttö hiljeni, luhistui Arfelin turvalliseen syliin kuin huumattuna, jolloin Zakarte kääntyi mieheen päin. "Kuten näette, vaimoni on tempperamenttinsa viemänä, mutta kuulemani mukaan te autoitte häntä ja hän teitä... Hän on soturi, viettinsä viemä ja vielä agata, antakaa hänen sanansa anteeksi" Mies mietti hetken ja katseli miestä kulmiensa alta "Mutta te ette puhu vaimolleni noin" Mies, juuri ja juuri alle kaksimetrinen tarttui miehestä ja tarttui tämän niskasta, lähtien taluttamaan tätä lujasti griffonien luo. Trasene makasi rentona ja hennon nköisenä Arfelin sylissä kun tämä kantoi siskoaan.
|
|
|
Post by submarine on Jun 7, 2007 19:46:34 GMT 3
"Anna tulla, anna tulla!" Mies karjaisi, kun yksi kolmikosta rynnisti raivoisasti kohti. Tämä kääntyi toisen puoleen, levitteli yhä käsiään ja oli, kuin olisi suorastaan halunnut tämän repivän häneltä pään harteilta tai jotakin vastaavaa. Mutta sitä toivomusta ei suotu toteen, kun jälleen estettiin. Silminnähden jopa hieman pettyneenä mies kääntyi uudelleen tytön puoleen. "Silponut niistä jokaisen? Lähes koko miehistön? Mutta jotenkin sitten kolme sai sinut hakattua henkihieveriin!" tämä huusi päin toisen naamaa, äänessään vääristynyttä iloa. Välistä tämä iski itseään päänsivuun suorastaan kuin pakonomaisesti, sylki ja kirosi kuin ei olisi enää aivan tiennyt, mikä hahmoista oli mikäkin.
"Mutta ei sillä väliä, minä olen kuitenkin teitä kaikkia parempi!" tämä huusi, näyttäen unohtavan koko tilanteen ja lähtien taas kävelemään poispäin. Mutta yhtäkkiä koura tarrasi niskaan, varmastikin melkoisen paljon suuremmalla voimalla kuin miehen irroitusyritykset. Taas tämä alkoi huitoa, hakata, kiroilla, sylkeä ja yksinkertaisesti pistää vastaan. "Saasta! Irti minusta! Minä olen parempi kuin te! Minä, MINÄ!! Irti, sinä sika!" Miehen otteesta oli vaikea lyödä tätä, eikä talutettava juuri mitään saanutkaan aikaan. Mutta sitten tämä alkoikin jälleen piestä itseään, nyt paljon lujempaa. Huudon ja sylkemisen seasta tämä iski itseään suoraan kasvoihin, niin että pieni verinoro alkoi tihuttaa nenästä. Tämä väänsi sormiaan, lähestulkoon rikkoen muutamia niistä, hakkasi polviaan kuin aikoen rikkoa koko jalan, potki paikin voimin nilkkojaan. Ilmeisesti tämä aikoi tehdä itsestään lopun tähän paikkaan. "Minä olen parempi kuin te!" mies kailotti niin paljon päin taluttajansa naamaa, kuin kykeni. "Minä tiedän asioita, joita te ette näe edes unissanne! Minä tiedän niistä, ne antoivat minulle palkkionkin!"
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Jun 9, 2007 23:25:50 GMT 3
"Zakarte, ota Tras" Arfel syöksyi Trasenen pudottaen miehen luo, tarrasi tätä kasvoista ja painoi tämän niskan kahta pistettä sormillaan, jonka vaikutus pökerryttäisi vastustajan, keino joka oli Trasenen ja Arfelin suvussa elänyt jo kauan, kempo.
Tras näytti nieleskelevän jotain kun Zakarte tuli tytön ylle ja nosti tämän hitaasti, kuin olisi pidellyt tuhkasta rakennettua höyhentä. "Rauhassa kettu..."
"Se hourailee" Arfel nielaisi yhä järkyttyneenä "Minä haluan kuulla tämän miehen tarinan" Mies peräntyi tuntemattomasta.
|
|
|
Post by submarine on Jun 10, 2007 18:58:29 GMT 3
Mies tipahti maahan kuin kivi, kun alkoi jonkinlainen hässäkkä. Toisin, kuin olisi odottanut, tämä ei kuitenkaan koettanut paeta mihinkään, vaan jäi maahan, hihittäen ja piesten yhä itseään käsillään. Nyt tämä sai hakattua päätäänkin maahan, vaikka yhtään kiveä ei saatavilla ollutkaan. Ehkäpä tämä oli jo unohtanut kokonaan, että oli äsken yrittänyt pakoonkin. Maatessaan paikallaan tämä huuteli kaikenlaista, aina loukkauksista ehdotuksiin ja yksinkertaiseen ölisemiseen. Puolet siitä kaikesta tuntui olevan tarkoitettu jollekin aivan muulle, kuin joukolle. "Ne tulevat! Ne tulevat, ne pienet! Ne, jotka näykkivät!" tämä kirkui hädissään, ja seuraavassa hetkessä hihkui onnesta: "Minä saan lahjoja! Olen rikkaampi kuin kukaan, kaikki kumartavat minua! Kuninkaatkin matelevat, kun osoitan heitä pikkusormellakaan!" Tämä kasasi ympärilleen hiekkaa ja kiviä, kuin ne olisivat olleet aarteita.
Tajutessaan, että joku oli kiinnostunut hänestä, miehen kasvot ponnahtivat tätä kohti kuin jousilla varustettuina. Hetken tämä näytti vakavalta, mutta purskahti yhtäkkiä limaiseen, ivalliseen nauruun, kumoten likaista maata päälleen, pyörien siinä ja kuolaten. "Ne tulevat, aina ne tulevat! Lahjoja, rangaistuksia, kaikki ne antavat! Ei edes yksi pikkuriikkinen unohdu, aina, aina! Mutta nyt tyytymättömiä! Ei lahjaa, rangaistuksia! Yksin, ihan yksin niitä vain!" tämä kikatti, viskaten hiekkaa miehen jalkoihinkin rypiessään siinä, kuin sika.
|
|
|
Post by Trasene on Jun 12, 2007 16:32:39 GMT 3
Arfel nyökkäsi muille ja istuutui tämän hourivan miehen lähelle, kun tämä nätti hänelle hulluuden polkuja silmistään. "Mies, rauhoitu, rauha..." Arfel yritti vielä, muttei saanut minkäänlaista väistämättömyyttä aikaan. Hän veti puisen huilunsa vyönsä alta ja alkoi soittaa hidasta säveltä, kehtolaulua lapselle pehmeässä vuoteessaan. Illan hämärä ei ollut yön pehmeyttä. Se tulkitsi aivan uudelleen miehen hulluuden tämän kasvoilla, ja antoi samalla arfelille rauhan kasvoilleen kun kauniit sävelet koskettelivat kaikkea mihin osuivat. Lopulta, kun aika oli, Arfel nousi ja meni nostamaan miestä läheltään, nosti tämän varovasti selkäänsä ja sanoi "Minä pelastan teidät, minä vien teidät turvaan ja jätän teidät sitten yksin..."
|
|
|
Post by submarine on Jun 12, 2007 18:12:40 GMT 3
Mies höpötti ja hihitti vielä siinäkin vaiheessa, kun toinen alkoi soittaa huilua. Tämä osoitteli tätä sormellakin ja nauroi tälle, pyörien yhä vain hiekassa ja läiskien naamaansa. Mutta sitten soiton vaikutus alkoi. Nopeasti, melkeinpä heti, tämän järjetön nauru ja hullu olemus katosivat, silmät siristivät uneliaasti ja pää nuokahteli. Nopeasti, kuumeen ja hulluutensa jo riuduttamana, mies vaipui tiedottomuuteen, näyttäen lähes rauhalliselta, vaikka olikin hiekan ja saastan peitossa. Tämä ei tajunnut enää yhtikäs mitään siitä, mitä muualla tapahtui. Ainoastaan pieni kuorsaus kiiri kuolan reunustamasta suusta. Ainakin hetkeksi oli piinattu saanut rauhan.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Jun 17, 2007 12:48:14 GMT 3
"Onko hän kuitenkin kunnossa?" Tras kysyi hiljaa, pehmeä pellavahame ja lämmin villapaita yllään kun katseli vuodetta veljensä vierellä. "Hän selviää, uskon niin"
Se oli kylän rauhallisimman majatalon ylimmän kerroksen rauhallisin asunto. Seinät olivat vahhanaikaisesti rakennettu hirsistä, mutta siellä oli lasi ikkunat parvekkeiden ovissa, jotka nyt auki ovvessaan päästivät lempeän tuulen hulmuttamaan valkoisia huntuverhoja. Huoneessa oli vaatekaappi, sänky, kaksi tuolia ja pöytä, pieni ja kaunis huone.
Arfel jäi yksin huoneeseen Trasin jätettyä hänet, katselemaan miestä vuoteessa, hän oli miehen vahti, suojelija nyt. Vaikka Tras oli nyt olut jo kauan Zakarten ansiosta sininen, se ei tarkoittanut ettei miehen näkeminen saisi tätä muuttumaan heti vihreäksi jos tapahtuisi jokin ärsyke. Siispä arfel istui ja vartioi pestyä, hoidettua ja ruokittua nukkuvaa miestä. Arfelin olkapäällä istui sinipäinen ampuhaukka, tämän sormella kujersi valkea kyyhky, viiruhaukka tämän toisella olalla, ja sängyn jalkopään puulla istui vielä raskaana ja uljaana kelmeitä silmiään väläyttelevä valkopäämerikotka.
Miehen merensiniset silmät tutkivat nukkuvaa miestä hiljaa ja lempeästi, odottaen tämän heräämistä päivän kestäneestä unesta.
|
|