|
Post by submarine on Mar 5, 2007 21:53:22 GMT 3
((Juu, elikkä ainakin Taitanaa odotetaan. Anteeksi kesto.))
Suuri, vanha laiva. Se seilasi jossakin päin avomerta, kiiveten aallolta toiselle. Se oli kolmemasto, ja luja sellainen, montakymmentä metriä pitkä ja varmasti hyvin arvokas. Merilevän vihertämässä kyljessä saattoi vieläkin nähdä nimilaatan, "Maryn", ties kenen mukaan nimetty. Keulassa istui puinen merenneito, kaiketi tuomassa hyvää onnea epävarmoilla vesillä. Kaiken kaikkiaan, se oli sellainen laiva jonka kuka tahansa kapteeni olisi tyytyväisenä kelpuuttanut.
Jos tarkkoja oltiin, kyseessä oli kauppalaiva, eikä mikä tahansa kauppalaiva. Tämä kuljetti arvometalleja ja mausteita, silkkiä ja muuta vähintäänkin arvokasta. Sen lisäksi mukaan otettiin myös matkalaisia, mikä oli hyvin outo seikka kun lastina oli jotakin niin arvokasta. Mutta olipa kapteenilla ilmeisesti varaakin siihen; joka puolella kaikilla kolmella kerroksella - kannella, asuintiloissa ja ruumassa - oleskeli muutamia riuskoja miehiä, jotka kyllä kykenisivät puolustamaan arvokasta lastia kaikenlaisilta korstoilta.
Päivä oli hyvä, aurinkoinen. Suolaiset pärskeet viilensivät paahtavaa aurinkoa iholla ja välistä pilvikin lipui tielle. Moni matkalainen ja toimeton merimies oli kokoontunut paistattelemaan päivää kannelle. Kapteenikin oli tullut kajuutastaan, jättäen perämiehen ruoriin. Tämä rupatteli hyväntuulisesti vanhalle miehelle laivan perässä. Kukapa tiesi, mitä tällaisesta voisikaan kehkeytyä?
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Mar 7, 2007 12:30:48 GMT 3
Suolantuoksuinen merituuli, petollinen ja arvaamaton- mutta niin rakastettu. Laivan hidas keinuminen, parrujen narina ja pienet terävähampaiset laivakoirat. Pelottavat miehet, niille piti näytellä vaaralista ja leppymätöntä, suopea kapteeni, mutta niin etäinen naisen äänelle. Trasene näki laivassa vain puuta, vaaraa ja kauneutta. Karuuden ja epävakauden keskeltä laiva nousi merestä kuin saari, jolle oli helppo sulkeutua, jos ei tuntenut ketään. Harmi vain että sillä saarella joutui koko ajan olemaan varuillaan. Trasene, laivan juuri ja juuri täysi ikäinen naismatkustaja nousi ruumasta hitaasti, arvokkaasti aina aamun valossa, nähdäkseen ympärilleen. Metsät ja sodan jättänyt tyttö oli matkallaan kotiin, kauas kärsimyksestä, kohti rakastaan ja lastaan. Metsän hiljainen kuiske oli jäänyt taakse, ja nyt tyttö tahtoi sen takaisin.
Karun kasvatuksen omannut, sotaan kutsuvan veren omistaja ja vahvan mies soturin kesyttänyt tyttö asteli itselleen sopimattomissa- liian hienoissa- vaatteissa kauppalaivan kannen reunalle, tähyämään horisonttia. Tyttö puristi painavan matkaviittansa sisässä kätensä jälleen kerran nyrkkiin: ei mitään. Kuinka kauan vielä? Tuuli kertoi vain merestä, sen suolasta, ei puiden kahinasta tai pohjoisen suden ulvonnasta. Miestään paennut mutta niin rakastava nuori vaimo odotti sydäntuskissaan maata, mutta sitä ei hänene silmiinä tuotu, vaikka hän nousi kuinka monena aamuna katsomaan aina samaa: joko tänään?
Maissa hän oli melkein väkivaltaisesti vaatinut tämän laivan kapteenilta pääsyä mukaan tähän laivaan, se oli hänen keinonsa päästä kotiin. Nyt tyttö oli jo melkein luopunut toivosta, ja hitaasti tyttö nyt painoi päänsä, kadottaen sormensa vaaleisiin pitkiin kiharoihin, ja niin sammuivat jälleen siniset silmät.
|
|
|
Post by submarine on Mar 7, 2007 16:39:46 GMT 3
Kapteeni ja vanha ukko - joka oli laivan vakiokalustoa ja jota pidettiin melkeinpä jonkinlaisena onnenkaluna ja ainakin loistavana neuvontantajana pitkän merellä vietetyn elämän jälkeen - nojailivat reunaan ja katselivat pärskyjä. "Se on hieno päivä", kapteeni totesi hyväntuulisesti. Vastaus ei ollut aivan niin myöntävä hymähdys, kuin hän olisi suonut. "Vai oletko sinä sitten eri mieltä?" hän tiedusteli ukolta. "Enpää tiedä, enpää tiedä", ukko vastasi venytellen sanoja. "Aamulla tuntui luissa, että on ikävyyksiä tiedossa. Eivät nämä vanhat luut turhia kivistele." Kapteeni kaivoi jostakin pitkän meritakkinsa uumenista piipun ja alkoi tehdä tulta siihen. "Myskyäkö sinä meille povaat tällaisena päivänä?" "Ei ole myrsky, joka sieltä tulee. Myrskyä ennen luut vihlovat, nyt olivat kuin olisi hangattui toisiaan vasten", ukko totesi vastaan, maiskauttaen ohimennen huuliaan ja katsellen taivaanrantaan. "Jos se reumaa olisi?" kapteeni pisti väliin iskiessään tuluksista tulta. "Menetkös siitä, meri pitää omansa kunnossa!" ukko vastasi puolivakavasti heilauttaen kättää miehen suuntaan. Molemmat jäivät tuijottelemaan taas vettä.
Jossakin näkymättömissä laivan sisällä, hytissä joka oli laitettu tiukasti säppiin ja jonka ottanut mies oli teroittanut moneen kertaan, ettei kaivannut minkäänlaista häiriötä missään merkeissä, käytiin myös keskustelu. Siellä oli täysin pimeää, sillä kaikki valonlähteet oli peitetty tarkkaan, ikkunaa ja pieniä reikiä seinissä myöten, kuin olisi ollut pelko siitä, että laivamadotkin saattoivat tarkkailla. "Niin, kaikki on asettumassa kohdalleen", mies sanoi pimeässä. Sitten, ilman kuuluvaa vastausta, tämä jatkoi: "Tietenkin kaikesta on huolehdittu, älkää pelätkö." "Pahoittelen, en tarkoittanut-" tämä pyyteli äkkiä, kuin olisi loukannut jotakuta ja myönteli sitten: "Kyllä, ymmärrän. Mutta kaikesta on huolehdittu, ei ole syytä epäillä minkään epäonnistuvan. Vakuutan, että olen tarkastanut kaiken." Kului pitkä hiljainen hetki, ja sitten viimeinen vastaus: "Ymmärrän. P-tcneh fynshekt drahcpoh."
((Hmmh, hahmosi ei oikein saanut vielä mitään huomiota. Voin korjata asian seuraavassa vuorossa.))
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Mar 8, 2007 19:26:23 GMT 3
(Ahaa, karreli peliä... Otan nyt pari sivuhahmoa omaan käyttöön. Liity juttuun kun ehdit, mutta minä pidän tämän uuden ohjat: )
Se oli se partainen merimies, joka piti järjestystä sekä ruumassa että kannella, oli muiden alainen ja silti johtaja. Hallitsi miestensä mieliä yhtälailla kuin omaansa ja oli siti tottelevainen ja murtunut kuin muutkin. Sään pieksemä ja karu. Silti niissä meren tummentamissa silmissä osasi palaa vieläkin himo.
Tras huokaisi ja laski viitassa lämmenneen kätensä kylmälle otsalleen. Ei näkynyt rakkolevää, ei lokkeja tai delfiinejä. Ei rantaa, vain se viiva. Horisontin pelottava ja hienostunut viiva joka oli kovettanut jo monien sydämet. Hetken rauhan itselleen suonut tyttö ei kauaa pystynyt tuijottamaan pelkkää tyhjää horisonttia. Siinä paapuurin, eli perästä katsottuna vasemmalla sivulla kaiteen äärellä istuva naishahmo näytti kovin yksinäiseltä, heikolta. Tämä odotti jotain, sen näki silmistä- vaikka tämä kieltäytyi usein katsomasta ketään vierasta silmiin, ja kyllähän jo osa tiesikin miksi, huhu kyllä levisi niin syvässä yhteisössä. Tämä nuori nainen oli agiro, silmänvärinvaihtaja, niin ailahteleva luonteensa kanssa, että saattoi menettää tarkkaavaisuutensa joutuessaan jonkun toisen ketunsilmät omaavan henkilön kanssa kahden. Agiro merkitsi myös sitä että paitsi tällä oli kaksi eri luonteenpiirrettä jotka vaihtelivat yhtä nopeasti kuin silmien väri, tämä saattoi joutua toisen silmien lumouksen valtaan, jähmettyä paikoilleen niinkuin oli jo kerran käynyt tällä laivalla.
Ja siitä se partasuu oli ollut iloinen. Paitsi että mies oli saanut tietää nuorikko matkustajan salaisuuden, hän oli melkein saanut tarttua jälleen kerran naisen vartalon vyötäröstä kiinni. Silloin oli kuitenkin ollut muuta tekemistä, ja siinä kannella jälleen, kuten joka aamu, tyttöä katsellessaan, mies suri sitä ettei vain ollut vienyt tuota olentoa syrjemmälle, antanut tämän tuntea suolaa huulillaan. Silloin hän oli opastanut tyttöä, mutta tämä olikin yhtäkkiä jähmettynyt paikoilleen, ja vajonnut polvilleen, kuin olisi ollut sairas- Mutta enää se ei toimisi. Tämä nuorikko oli nopeasti oppinut ettei kannelle kannata tulla heti aamusarastuksessa, tai tällä olisi ollut syytä punastua. Tyttö oli opetellut ajan nopeasti, tiesi milloin oli oikea aika nousta omasta hytistään, tulla katselemaan merta. Tämä nousi joka aamu, ei liian aikaisin- mutta silti niin suloiseen auringon aikaan että aamun hohde kylmetti hänen ihonsa valkeista käsistä ja kauniista kasvoista. Tämä oli opetellut pysymään kaukana juroista merimiehistä, opetellut pakenemaan takaisin hyttiinsä kun käskkettiin tai kun ei vain yksinkertaisesti voinut muutakaan. Partasuu oli hymyillyt aina kun oli huomannut tytön kasvoilla melko kapinallisen ilmeen, niin suloisen ja juron niille kasvoille. Muuten partasuu ei sitä tyttöä nähnyt. Mutta nyt oli kaunista, ja hän määräsi muut tekemään työnsä, olihan hän niin monesti auttanut muita, ja karaisi äänensä- lähestyi nuorikkoa takaa, ei säikyttääkseen, katsellakseen kultaisia hiuksia ja metsänvihreää painavaa samettiviittaa ihaillen.
Trasene laski taas kätensä laivan kannen suurelle kaiteelle, kostealle ja kylmälle, katseli taas alas tyrskyihin, meren pimeään siniseen syliin. Tytön silmät hehkuivat hiljaa merensinisinä, ottaen mittaa meren sinestä. Se näky, meren kylmä syli, olisi ollut kaunis- jos sitä olisi katsonut ensimmäistä kertaa. Mutta nyt se edusti vain epätoivoa Trasenelle, ei mitaan uutta, tietoa vain että ei vielä tänään, ei huomenna. Kuitenkin, siinä antaessa tuulen hyväillä itseään, Tras tunsi jonkun- ja kääntyi. Ja siinä seisoi suuri mies, partainen ja karun olon omaava merikarhu, vaikka Tras vihasi sitä nimitystä. Hän ei tuntenut miestä, ei ketään täältä, mutta tiesi silti että tällä oli jokin mikä heitä olisi yhditänyt jos hän olisi tahtonut. Mutta Trasene ei tahtonut- ei että mies seisoi siinä, ei että hän olisi koskaan nähnyt miestä. "Merikös se on teidän mielestänne niin kauniski, neitone?" Ukko mulkein urahti naurahduksensa, ja ojensi kätensä, vaikkei ollut lähelläkään naista. Ehkä käteläkseen, vaikka ikä ja suola olivatkin kovettaneet suuren käden karuksi ja elottomaksi paikaksi pitää ystävän kättä. Mutta tyttö kavahti taaksepäin, melkein kaksi askelta, painoi kasvonsa nopeasti ja nosti käden näkyvästi olkapäälleen. "Varokaa..."
Ja taas se partasuu sai nauraa, ja taas se sai tulla lähemmäs. Mukava leikki, ja sitä sanottiin ahdisteluksi. Ja niin tyttö yritti vielä, ottaa askeleen ja päästä pois.
((Anteeksi, kiire ja kamalasti kirjoitusvirheitä)
|
|
|
Post by submarine on Mar 8, 2007 20:08:38 GMT 3
Hytin, jossa äsken kaikkien muiden tietämättä oli käyty varsin outo keskustelu, ovi aukeni hitaasti. Ulos näytti astuvan varsin kylmältä vaikuttava mies. Tällä oli kalpea iho, kapeat kasvot ja suhteellisen hienostunut ruumiinrakenne. Pisteliäs silmä - toinen oli peitetty lapulla - tuijotti tutkivasti ympärilleen. Lyhyt parta, äärimmäisen harmaa, peitti terävää leukaa. Pitkät, nahkaan verhotut sormet nousivat ohimennen kohentamaan leveälieristä hattua parempaan asentoon. Vaatteet olivat selvästi kalliit: silkkinen paita, hyvää tekoa oleva pitkä takki siinä päällä ja yhtä hyvät housut jalassa. Nahkaiset, pitkät saappaat istuivat hyvin jaloissa. Vyöllä roikkui pitkä, arvokkaalta näyttävä miekka. Tässä oli kyseessä joku varakas, jo pelkistä vaatteista päätellen - ehkäpä aatelinen tai hyvissä rahoissa olevan perheen perijä.
Mies katsoi äärimmäisen tarkkaan ympärilleen, selvästi etsien tarkkailijoita. Kukaan ei kuitenkaan tällä hetkellä näyttänyt olevan paikalla, joten hän painoi oven äärimmäisen tiukasti kiinni perässään, lukitsi sen ja työnsi avaimen syvälle vaatteidensa sekaan. Selvästikin huoneen pysyminen koskemattomana oli tärkeää, syystä tai toisesta. Vilkaistuaan vielä nopeasti ympärilleen mies lähti kulkemaan kantta kohti, ohittaen muutamia muita hyttejä mennessään. Kengänkannat kopisivat kuuluvasti lattiaa vasten. Kävellessään tämä veti vähän väliä oikean kätensä hansikasta syvemmälle, vaikka se olikin jo niin hyvin kuin vain saattoi toivoa. Liike oli suorastaan kuin pakkomielteistä.
Päästyään lopulta kannelle mies näytti todellakin asiaankuulumattomalta. Tämän hienot vaatteet ja melkeinpä vihamielisen tuima ilme eivät sopineet sinne, eivät päivän tai muiden matkustajienkaan takia. Tämä katseli ympärilleen, kuin olisi pitänyt itseään parempana, ja näytti jopa tuhahtavan. Sitten tämä risti kätensä rinnalleen ja asteli reunan luokse, nojaamatta kaiteeseen. Näkymä horisonttiin ei saanut aikaan minkäänlaista vaikutusta. Siinä tuo vain seisoi, kuin olisi omistanut koko paikan. Hetken kuluttua tuo hieman sivummalla tapahtuva tilanne kantautui tämän korviin. Ylimielisesti mies käänsi kasvonsa merimieheen, joka ahdisteli tyttöä. Melkeinpä heti, kuin suorastaan haastaen riitaa, tämä avasi suunsa. "Jätä se tyttö rauhaan, olet liian typerä ja ruma", tämä totesi, jokainen sana mahdollisimman loukkaavana.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Mar 12, 2007 13:49:52 GMT 3
(Aika ärsyttävää, deletoin näköjään pitkän viestin- no, näin se oli tiivistettynä: )
Hetken Trasene luuli että tapahtuisi niin että hänen pitäisi vetää veitsi esiin, tökätä se vain partasuun kurkkuun ja alkaa raivota. Tytön suljetuissa silmissä merensinen vaihtui leimahdellen metsänvihreään, niin raivokkaaseen että se pysäyttäisi kenet tahansa paikoilleen. Mutta tyttö tahtoi odottaa, vielä.
Partasuu hymyili, tarttui tytön viittaan kätkettyyn käsivarteen, ja veti tätä itseään vasten- kun kuuli sen äänen. Sanat iskuvät partasuun tajuntaan riitaa haastavana, hänen voimiaan epäilevänä tahona, joka sai tämän raivonpartaalle. Mies käänsi raivokkaat kasvonsa kylmän äänen suuntaan, ja hetken miehen huomio herpaantui, pois tytöstä.
Tras kiljaisi kun partasuun käsi otti hänestä kiinni, ja hitaasti toinen käsi laskeutui alemmas, hameen alla jalkakin kohosi, käsi tahtoi nilkalle.
"Mitä perkelettä se minua alkaa määräilee, maar?!" Partasuu karjaisi, vaikkakin hieman hämillään tulijan pukeutumisesta "Tää ei oo kenenkään suojelukses!" Mies riuhtaisi tyttöä vierelllään.
Tapahtuma eteni nopeasti. Kun partasuu riuhtaisi, Tras sai valtavan raivon puuskan, ja sai veitsen nilkaltaan, ja survaisi sen suoraan kohti partasuun kurkkua. Karjaisten tyttö repäisi itsensä irti, kahmaisi itselleen etäisyyttä merimiehestä ja piteli veristä veistä raivokkaasti kädessään, kun partasuu vain karjui pudoten polvilleen, kurkkuaan pidellen. "verta" Tras ähkäisi ja katseli veistä kädessään metsänvihrein silmin- ja samassa se alkoi. Tytön veri tuntui kiehuvan, ja nopeasti tyttö nosti kasvonsa, kohottaen tikaria, valmiina käymään jokaista vastaan joka uskaltaisi tulla lähelle.
Partasuu alkoi yskiä verta, kakisteli ja kaatui nelinkontin, mikä sai Trasenen huudahtamaan, loikkaamaan kauemmas ja vetämään veitsen taakseen, tottuneena miekankäyttäjänä, tosin veitsen kanssa tälläinen liike näytti tyhmältä.
tras hengitti raskaasti, odotti ja nosti katseensa siihen hienosti pukeutuneeseen "Tapan- Minä tapan!" Tyttö huohotti yhä veri kiehuen.
(Annan partasuun yleiseksi hahmoksi)
|
|
|
Post by submarine on Mar 12, 2007 16:09:53 GMT 3
((Auts, sellainen sattuu.))
Mies näytti, hyvin luonnollisista syistä, suhteellisen hämmästyneeltä siihen, millaisen käänteen asiat olivat ottaneet, vaikkei kuitenkaan pelästyneeltä, ainakaan aluksi. Kulmat korkealla tämä kääntyi suoraan tyttöä ja kaatunutta merimiestä kohti, katsellen tarkkaan kumpaakin. Tästä ei tietenkään voinut nähdä, millaista jälkeä veitsi oli saanut aikaan, mutta varmastikin se näyttäisi pahalta, jos ei olisikaan kuolemaksi. Tyttö sensijaan vaikutti menneen jotenkin sekaisin asiasta, mikä lie karannut hullu. Hetken harkinta oli yrittää riisua tämä aseista, lähinnä omaksi suojeluksekseen, mutta kyseessä vaikutti olevan selvästi äkkipikainen ja tappamista pelkäämätön henkilö. Aatteidensa toteuttamisen sijaan mies otti lyhyen askeleen taaksepäin, laskien kädet rinnalta vyölleen - tarpeeksi lähelle jotta miekan kahvasta saisi kiinni nopeasti tarvittaessa.
Tilanne ei selvästikään ollut jäänyt mitenkään huomaamatta. Jo muutama rohkeampi merimies ja yksi matkustajakin näyttivät lähestyneen varauksella tilannetta, jääden sitten viitisen metriä veitsen ulottumattomiin. Ei oltu kai aivan varmoja, mitä olisi tullut tehdä tällaisessa tilanteessa - suurin osa ei varmaankaan ollut vielä edes sisäistänyt sitä täysin. Joku oli yhtäkkiä survaissut merimiestä kurkkuun, huohotti ja näytti selvästi järkensä menettäneeltä. Mitä siinä edes pitäisi tehdä, rynnätäkö päälle? Moisessahan saisi itsekin puukosta, jos kävisi huonosti! Oli parempi idea jäädä odottamaan että joku muu päättäisi olla sankarillisempi.
Kapteeni ei selvästikään vaikuttanut pitävän mistään, mitä oli tapahtunut. Nopein, kovin askelin tämä tuli puolijuoksua kannen poikki, tivaten samalla eteen sattuvilta: "Mitä täällä oikein tapahtuu!? Mitä helvetin nimeen siellä oikein riehutaan!?" Tungettuaan lopulta kahden merimiehen välistä tämä saikin hyvin selville, mitä siellä oikein riehuttiin. Hetkeksi näky näytti pistäneen hiljaiseksi, mutta sitten tämä aloitti varovasti: "Kuulkaahan nyt, mitä te oikein olette tekemässä? Miksi te hyökkäsitte merimiehen kimppuun? Mitä täällä oikein tapahtuu?" Ääni oli varovainen ja kohtelias, mutta oli selvää että jos tyttö olisi ollut vaaraton, olisi tämä ollut jo sidottuna ja ruumassa. Tai kenties merenpohjassa? Oli vaikea sanoa, mitä tehtäisiin jollekulle, joka oli iskenyt veitsellä kaulaan merimies. Äkkipikainen miehistö saattaisi tehdä arvaamattomia asioita vihaisena.
((Koko miehistö on varmaan aika vapaasti pelattavissa.))
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Mar 13, 2007 9:42:47 GMT 3
Trasin verta kiehauttaakseen se hienosti pukeutunut laittoi kätensä siihen missä käsi aina oli jos aiottiin vetää miekka. Tras älähti hieman, ja jännitti asentoaan, vaikka mies oli kaukana. Partasuuta hän ei enää pelännyt, tappaisi sen jos se vielä uskaltaisi liikkua. Tytön vihreät silmät leiskuivat, ja niihin alkoi kertyä vihaa, varsinkin kun yleisöä alkoi ilmaantua paikalle. Voih... Tikarit... Tikarin todellakin olivat nyt kaukana- liian kaukana kun niitä tarvittiin, hänen omassa huoneessaan- koska kun pukeuduttiin hienosti, ei vyölle voinut laskea ja sitoa kahta tanssitikaria. Yleisö liikkui ja puhui, ja Trasene tarkkaili ihmislampea valppaana, yksikin liikaliikahdus ja hän menettäisi malttinsa.
Partasuu alkoi vain kyristä ja painautui kaksinkerroin kannelle, verta joka paikassa ympärillään. Trasin vilkaisu kertoi mahdollisuudesta hiljentää ukko yhdellä iskulla- ei, nämä vaatteet... Tras alkoi tajuta miten huonossa tilanteessa oli, ja alkoi vihata kaikkea ympärillään. Miksi hänen oli pitänyt pukeutua näin!? Ei tälläisissa vaatteissa voi taistella! Ja miksi hän jätti tikarit alas! Trasin tajunta ei sanonut, hän ei ollut ollenkaan sen luontoinen, että nyt pitäisi vain otta rauhallisesti.
Ja sitten- kapteeni änki paikalle, ja tämän rauhoitteleva, tosin varovainen- mistä tras tiesi että hänelle voisi käydä kalpaten- ääni sai merimiehet hetkeksi rauhoittumaan, mutta Trasia sanat vain sämmensivät. Tytön silmät ja keho aneli lupaa päästä tekemään tästä loppu, hän olisi voimakas jos tahtoisi!
Tras hengitti raskaasti, ja katse lenteli jokaisessa, eniten siinä hienosti pukeutuneessa jolla oli miekka. "Minä- Hän..." Tras nielaisi kuivaa kurkkuaan "Tuo... tuli liian lähelle" Tyttö sanoi lopulta hitaasti, ja mietti nyt kuumeisesti miten voisi edes hieman suojata itseään, sillä tällä hetkellä näytti siltä että vain hänen raivonsa ja ylhäällä pidettävä veitsi pitivät merimiehiä ja yleisöä loitolla hänestä. Eikä kohta sekään, eräs nuori teki virheen.
Se oli se kalastaja joka sai aina maalaustyöt tällä laivalla, varmasti saman ikäinen kuin Tras, nätti poika, huudahti ja astui lähemmäs Trasia, valmiina ottamaan tämän tikari ranteesta kiinni. Trasin pupillit laajenivat taas uudesta raivosta, tyttö huusi, vei kättään hämäykseksi ja potkaisi. Potku oli luja, selvästi harjoiteltu, voimakas, ja se osui kohdalleen, pojan palleaan. Tras ehti samalla sivaltaa pojalta käsivartta auki, ja jäi nyt uuteen asentoon, joka soturin vaatteissa olisi ollut ihailtava, nyt se oli pelottava- hullu.
Poika älähti pelosta, säikähdyksestä, ja jäi paikoilleen kannelle yleisön jalkojen juureen, huohottaen nopeasti, mieli teki mennä kippuraan. Potku oli kaatanut hnet heti selälleen, melkein lennättänyt. Paitsi että pojan ilmat olivat oihalla, käsivarressa oli tuntuva haava. Muut olivat jetken vaiti, ja sitten alkoi mölvintä, kaikki tahtoivat sen naisen hengiltä, kun partasuukaan ei enää liikkunut.
Tras nielaisi taas, hietti päätään niin että hiukset menivät pois edestä, ja tuijotti kapteenia, veitsi taas miekanlailla taitettuna "älkää... koskeko minuun- haluan vain huoneeseeni" Se oli vaatimus, uhkaus.
|
|
|
Post by submarine on Mar 13, 2007 11:22:38 GMT 3
Kapteenilla näytti olevan erittäin selvästi ongelmia hillitä edes hieman raivostunutta miehistöään, mutta hän kykeni silti pitämään nämä paikallaan, juuri ja juuri. Muutama karski karjaisu ja suuripiirteinen ele riittäisi vähäksi aikaa, mutta loppujen lopuksi yksi mies oli vain yksi mies, olipa kapteeni tai ei. Tämä vaikutti itsekin tietävänsä sen, se näkyi varovaisuudesta kaikkia kohtaan. Samaan aikaan äkkipikaisimmat vetivät jo puukkoja esiin. Oli vain hetken kysymys, milloin ne pääsisivät iskemään... "Laskekaa nyt vain se veitsi pois, niin kaikki järjestyy", tämä koetti ehdottaa.
Mies itse tarkasteli näkymää mietteissään hieman sivummalta. Kyseessä oli selvästikin vähemmän tasapainoinen nainen, joka osasi kyllä tapella ilkeästi. Kunnon pirulainen siis, sellainen jolle olisi piakkoin käyttöä - jollei olisi palasina. Ja tällä hetkellä tilanne oli kallistumassa sen puoleen, että tyttö ei olisi pian enää elävien kirjoissa, ainakaan mitenkään hyvässä kunnossa. Asialle täytyisi tehdä jotakin. Nyt voitaisiin katsoa, olivatko hänen lahjansa minkään arvoisia. "Minusta tuntuu, että liioittelemme kaikki hieman tilannetta. Tyttöhän pelkästään puolustautui ahdisteluilta", tämä ilmoitti jäisesti ottaessaan askeleen kapteenia kohti. Vastaukseksi kuului moniakin erittäin aggressiivisia ärähdyksiä ja huutoja. Kapteeni näytti kyllä olevan hieman helpottunut edes pienestä vastustuksesta lynkkaamista kohtaan, mutta toisaalta ei tietenkään voinut suoraan myöntääkään mitään, olihan kyseessä tosiaan merimiehen kimppuun käyminen ja todennäköisesti tappokin. Siksipä hän varmaan ei vastannutkaan.
"Ja toisaalta taas, olisi ikävää jos moisesta seuraisi lisää ongelmia", mies jatkoi, tehden selvästi liioitellun eleen miekkansa paikkeilla. "Loppujen lopuksi me haluamme kaikki varmasti vain selvittää tilanteen omalta osaltamme." Taas uusi ele miekkaan viitaten. Tilanne vaikutti häiritsevän miehistöä melkoisesti, muttei kuitenkaan saanut näitä kokonaan luopumaankaan aikeistaan. Ainakin hetkeksi koko tilanne näytti jäävän paikoilleen.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Mar 15, 2007 19:38:54 GMT 3
"Koittakaa..." Trasin kurkusta purkautui melkein kehräys, kun tämä käänsi tottuneesti veistä kädessään. Tytön ilme laantui rauhalliseksi, ja esimerkiksi hänen hyvä ystävänsä Yuxiri Jaredoksen vaimo tiesi, että juuri tälläisena hän oli vaarallisin. Varma, tyyni, päättäväinen, raaka- välinpitämätön muusta kuin taistelusta. Se varmuus toi Trasille lisää voimia, hajaannutti tyhmän pelon ja epäilyksen. Tyttö nautti tilanteesta, ihmisiä yrittämässä hänen kimppuunsa, vaikka hän oli ensin pelännyt, nuoren pojan huono hyökkäys oli varmistanut tytölle että hän pärjäisi- näin tytön silmiin tulvi liikaa päättäväisyyttä ja varmuutta, se oli petollista ja harmaata.
Miehistö nosti nuoren pojan ylös, ja samassa paikalle tulikin jo niitä jotka olivat lähteneet hakemaan veitsiä. Miehistö alkoi kuhista, ja jalat tömistä kannella, karkeita huutoja sinkoili, ja muutamat huusivat suoraan että sen likan kimppuun pitäisi jo mennä.
Ja yhä Trasin ilme rauhoittui, tyttö laski kasvojaan hieman niin että tuijotti miehistöä kulmiensa alta. Kylmä tuuli ei purrut, ja tytön nimi valetiin siihen miehistöön niillä sekunneilla. "Minä olen Trasene, Sudenmorsian, syksyntytär, Zakarten vaimo, ja minä taistelen, tulkaa päälle" Miehistössä kuohahti, ja heti pari yritti rynnätä raivoissaan tuon viileän ylpeän naisen kimppuun- kun toinen viileä ääni pysäytti kaikki niille sijoilleen.
Tilanne todella pysähtyi, Trasenekin muisti silloin sen viileän äänen omaavan hienosti pukeutuneen- josta hän oli saanut tilaisuutensa. Tytön metsää heijastavat silmät kääntyivät välähtäen puhujaan, ja tyttö todella hämästyi, vaikkei sitä näkynyt mitenkään niistä kasvoista, ei enää, ei nyt.
Mutta se mies uskaltautui, ja jäi, hänen puolelleen, asettui itsellään hänen suojakseen, näytti selvästi että olisi koko miehistöä vastassa jos nämä liikahtaisivatkin, ja Tras ihmetteli tälläista. Hän ei tuntenut miestä, ei ollut koskaan tavannut tai kuullut, ja nyt tämä tarjoitui hänen puolelleen henkensä uhalla. Sellaisesta Tras piti. Mies näytti selvästi eleillään mitä aikoisi, mitä tekisi- jos nyt tapahtuisi jotain. Eikä mitään tapahtunut. Ilma oli silloin ainoa joka liikkui, kun Tras naulitsi sen miehen omaan arvoonsa, itsensä vierelle tällä matkalla, kuten tämä oli itsensä nyt asetellut.
Tras heräsi pienen hetken kuluttua tuijottamasta miestä, ja huomasi ajattelevansa :voittaisiko hän jos joutuisi tämän kanssa taisteluun- ja nyt tytöllä heräsi epäluulo. Miksi tämä teki tämän?
|
|
|
Post by submarine on Mar 15, 2007 22:26:25 GMT 3
Mies oli todellakin tyytyväinen siihen, miten oli hetkensä valinnut. Nyt alkujärkytys antaisi hänelle tarpeeksi ponnetta tehdä asiansa selväksi ajoissa. Tämä otti pienen askeleen jokseenkin määrittelemättömään suuntaan ja jäi näyttämään mietteliäältä. "Olen aivan varma, että tämä asia voidaan ratkaista jollakin muullakin tavalla, kuin voimakeinoilla, olemmehan me kaikki sentään sivistyneitä ihmisiä", tämä laukoi. Sivistynyt nyt oli niin ja näin, mutta jo sen miettiminenkin sai monet merimiehistä hieman hämilleen. "Katsokaas, olen varma että meillä kaikilla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kuten vaikkapa omaisuus", mies vielä lisäsi, kuulostaen sekä liukkaalta että äärimmäisen ymmärrettävältä.
"Katsokaas, te pidätte varmasti rahasta. Ja olen varma, että kaipaatte jonkinlaista lohtua edesmenneen ystävänne vuoksi. Kaiken kaikkiaan voitaisiin peräti olettaa, että tietty summa rahaa voisi saada teidät katsomaan tätä tyttöparkaa aivan uudessa valossa", tämä pyöritteli sanoja, astellen samalla ympäri väkijoukkoa, jokainen katse kiinni itsessään. "Eikö olekin näin?" Kapteeni selvitteli kurkkuaan, tajuten ilmeisesti joutuvansa nyt pakolla puhumaan. "Niin, tuota, niin. Mutta kyseessä on sentään hyvä merimies, joten tämä hyvitys on varmasti suuri." Oli aivan selvää, että todellisuudessa merikarhu ei kiinnostanut ketään missään todellisessa merkityksessä, mitä nyt oli ollut vain yksi työtä tekevä mies muiden joukossa.
"Niin, katsokaas", mies aloitta taas. "Minä olen kauppiassukua, kuten tämä sinettisormus osoittaa", esille tuotiin sormus yhden naurettavan lyhyen silmänräpäyksen ajaksi, jonka jälkeen se työnnettiin jonnekkin vaatteiden sekaan. "Olen varma, että kykenen maksamaan ruhtinaallisesti, mikäli vain kaikki tämä päättyy sopuisasti. Tietenkään mukanani ei ole rahaa, sillä moinen voisi olla hyvin vaarallista kesyttämättömillä seuduilla, ties millaisia varkaita täälläkin saattaisi olla... Mutta kaiken kaikkiaan, sanoisimmeko..." Mies piti hyvän tauon, tuntuen laskeskelevan jotakin olemattomia lukuja. "kymmenentuhatta kultarahaa?"
Kesti pitkän hetken, että kukaan vaikutti tajuavan mitään. Kukaan näistä merimiehistä ei varmasti tulisi näkemään niin paljon rahaa koko elämänsä aikana. Varovaista nyökkäilyä, kuiskuttelua. Lopulta kapteeni tajusi puhua: "Niin, tuota, uskoakseni me hyväksymme sen, tuota tuota..." Mies nyökkäsi, yhä omahyväinen hymy huulillaan. "Se on kaiketi sitten sovittu. Ja nyt", hän kääntyi tytön puoleen, viitaten tätä kädellään "Jos te voisitte ystävällisesti siirtyä takaisin omiin tiloihinne, pois tästä karusta ympäristöstä?"
Ohimennen mies hymyili yhä leveämmin ajatuksissaan, vaikkei todellisuudessa voinutkaan näyttää sitä. Oli helppoa puhua tällaisia ihmisenkuvatuksia pyörryksiin ja luvata valtavia rahasummia. Olkoon se pieni lohtu, vaikka nämä eivät todellisuudessa koskaan tulisikaan näkemään yhtikäs mitään, eivät yhtä kuparipenniäkään. Suurin osa ei välttämättä näkisi edes sitä päivää seuraavaa yötä... Mutta heille ei sellaista tarvinnut kertoa...
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Mar 16, 2007 10:16:41 GMT 3
Trasenen kasvoja varjosti suora epäilys, ja kun tämä alkoi hitaasti astella heidän yleisönsä keskellä, lähestyen koko ajan häntä, tytön silmät seurasivat ja mittailivat kaikkea miehessä. Tämä oli rauhallinen, mutta Tras ymmärsi jotenkin että mies oli silti tiukillä, yrittäessään saada niin suuren ihmisjoukon aloilleen pelkällä puheen lahjoillaan. Tras ei luottanut tämän sanoihin, voisihan tällä olla niinkin paljon rahaa, mutta kyllä Traskin ymmärsi rahasta jotain. Kun summa annettiin julki, tytön silmät välähtivät, tyttö jopa naurahti mielessään. Miehellä oli todella päämäärä, ja näinkin suuret lupailut saivat merimiehet hämilleen, mutta silti Tras ihmetteli niiden kaikkien ihmisten typeryyttä. Niin paljon rahaa, yksin laivalle? Sillä olisi ostanut toisen laivan, vai meinasivatko nämä luulla että se jaettaisiin... ja se, jos Tras olisi ollut yksi miehistä, polttava kysymys; missä rahat; näyttöä..?
Mutta Trasin hyylille kehystyi pieni hymy, tyytyväinen, kuin olisi sisällä jossakin asiassa mitä muut eivät tajunneet. Hitaasti tyttö laski veitsen, piilotti sen ranteensa taakse ja veti viittaa pienellä, hennolla eleellä vartalonsa suojaksi, ja samassa tuulen hyväillessä hiuksia, tyttö näyttikin hennolta, pieneltä ja kauniilta ylhäisötytöltä, joka ei varmasti tietäisi edes miten jousta käytetään.
Ja siinä hän nyt oli. "...Jos te voisitte ystävällisesti siirtyä takaisin omiin tiloihinne, pois tästä karusta ympäristöstä?" Tras ymmärsi tätä leikkiä, siinä sai vain olla joku muu, ei oma itsensä- joku muu. Hitaasti Tras sulki silmänsä, nyökkäsi hyvinkin hallitusti ja sirosti, ja kääntyi kohti laivan perää. Tynnyreitä väistäen tyttö lipui tyyni, monen mielestä surullinen ilme kasvoillaan ovelle, joka vei alempiin tiloihin, ja vaikka Tras pysähtyikin ovella, ja nosti jälleen sinisen ja vihreän sekoituksen omaavat silmänsä ylös, tytön kasvot paljastivat leikkimielisen pilkkeen. Tästä tulisi hauskaa- mutta ensin pitää selvittää sen miehen tarve pelastaa hänet niin typerästä- ihanasta tilanteesta.
Ja niin se tyttö, raskaan tummanvihreään hiittaan kietoutunut olento katosi laivan sisään, kuten ennenkin niinä viikoina. Kannelle vain oli jäänyt ihmisiä- ja verinen ruumis, mutta merihän ei siitä välittänyt, ja kohta kaikki olisi kuin ennenkin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 18, 2007 0:45:07 GMT 3
Hetken näytti siltä, että joku typerys olisi mielellään koettanut vielä hyökätä tytön kimppuun tämän poistuessa, mutta järkevämmät - ja ahneemmat - olivat nopeasti pidättelemässä näitä harvoja. Kaiken kaikkiaan olisi hyvin varmaa, ettei kovinkaan moni uskaltaisi edes vilkaista tyttöä - tai miestä - kieroon pelätessään menettävänsä mittavat rahansa. Ja jo pikapuoliin merikarhullekin oltiin järjestämässä "hautajaisia" - vainaja nyt ei koskaan ollut ollut niitä mukavimpia henkilöitä ja ruumiita ei muutenkaan tulisi pitää laivassa, monestakin syystä. Ja olihan selvää, että tällainen uhri takaisi hyvää säätä, ainakin niiden mielestä jotka merenjumaliin ja vastaaviin uskoivat. Kaiken kaikkiaan, kymmenisen minuuttia myöhemmin rytmitetty "Yks kaks kol, heijaa!" ja loiskahdus kertoivat kaiken olevan melkein ennallaan.
Mies itse seisoi kannella, nojaten mastoon. Tämä näytti kovin asiaankuulumattomalta siellä, mutta se ei nyt tuntunut haittaavan ketään. Kapteeni oli tosin kävellyt ohitse ja vilkaissut häntä jokseenkin paheksuvasti. Mutta samapa tuo. Kaiken kaikkiaan, mies saattoi vain hymyillä merimiesten "kädestä suuhun"-periaatteelle, johon tämä tarjous niin huonosti sopi ja jota kaikki tietenkin himoitsivat valtavasti. Kaiketi asia vain oli niin, että vaikka tarjous olikin naurettava tarkemmin miettien, sen mietinnän välttely jotenkin toisi toteen ne kymmenentuhatta kultarahaa. Ja tietenkin merimiehet olivat varmoja, että voisivat repiä rahansa vaikka hänen selkänahastaan satamassa, jos tulisivat petetyiksi. Oli onni, että pian jokainen nukkuisi meren pohjassa tai kyyhöttäisi pelastusveneessä, jos sellaisen joku onnistuisi saamaan vesille. Mutta ei vielä, aikaa oli hyvin eikä hän sitä paitsi määrännyt tapahtumista todella. Hymähtäen itsekseen mies suuntasi alempiin kerroksiin, hieman tyytyväisempänä kuin äsken oli ollut. Jos tyttö olisi matkan varrella, hän jututtaisi tätä, mutta jos ei niin hän vain menisi takaisin omaan hyttiinsä, kenties jatkamaan hieman neuvotteluja... Kaikesta tulisi vielä mielenkiintoista - ja hyvin tuottoisaa. Ohimennen hän viskasi verta luuttuavalle pojalle kolikon. Tämä otti sen vastaan suurella ilolla.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Mar 19, 2007 13:03:35 GMT 3
Tras lipui hieman karkean pitkillä harppauksilla huoneensa ovelle, kuunteli ja avasi oven, harppoen taas sisään. Ensimmäisenä tyttö heitti veitsen pystyyn seinälle suuren sängyn viereen, ja veti sitten hansikkaansa pois, hitaasti, tyytyväisenä. Siitä olikin jo kauan, ja ennen tätä siitä oli kulunut jo monia ajatuksia, joista Tras ei saanut koottua edes vuotta. Mutta nyt se oli taas näitä aikoja, pettämisen ja vehkeilyn aikoja.
Tras hymyili laskiessaan hansikkaansa pöydälle, riisuessaan viittansa ja lipuessaan laivan keinuessa ikkunoille, likaisille ja sumeille ruuduille, anoille valonlähteille. ja siihen tyttö jäi miettimään mitä oikeastaan oli tapahtumassa- nopea vilkaisu varmisti että oli oli raollaan, ja että hän olisi se joka näkisi ensimmäisenä kuka kävelisi käytävältä ohi. Ja sitten tyttö taas vaipui, nojasi natisevaan parruseinään, ja laski päänsä ikkunaan, katsellen sumeaa merta. Hiljalleen silmätkin muuttuivat sumaiksi, merensinisiksi ja lempeiksi.
Askeleet herättivät tytön, ja Tras nosti päätään. Hetkessä tämä oli koonnut viljankultaiset hiuksensa toiselle olkapäälle ja astellut pöydälle suurehkossa hytissään, ja poiminut äänettömästi tikarinsa, mutta silloin se oli jo ovella. Tyttö jäi kahden tikarin kanssa tuijottamaan ovea, lempeänä ja hieman hymyilevänä tyttönä- tikarit heittovalmiudessa. "Tule sisään", pehmeä ääni kehotti.
|
|
|
Post by submarine on Mar 19, 2007 17:41:03 GMT 3
Mies astui sisään heti, kun lupa tuli, muttei hetkeäkään aikaisemmin. Jos tämä edes huomasi - joka oli tosin melkoisen todennäköistä - tytön veitset, ei niihin kuitenkaan kiinnitetty huomiota. Tämä käyttäytyi huomattavan pelottomasti tilanteesta huolimatta, kuten äskenkin. Se oli avain kaikkeen, ei saanut näyttää muille, että nämä olivat voitolla - jos sen teki, näillä ei olisi mitään esteitä iskeä halutessaan, voisivat hyökätä kimppuun kun sille päälle sattuivat. Mutta jos sen sijaan antoikin itsestään voittamattoman kuvan, ei tarvitsisi pelätä kenenkään vihaa kovin nopeasti, ja tietäisi varmasti kuka hyökkäisi jos niikseen tulisi. Ja hän ehtisi yleensä hyökätä ensin. Tai niin hän oli ainakin oppinut huijatessaan henkilöä ja toistakin. Sanat olivat tehokas mahti.
"En voinut olla huomaamatta taidokkuuttasi silloin äsken", mies aloitti hetimiten, koettaen kuulostaa mahdollisimman imartelevalta ja kumartaen syvään. Nyt tällä oli lähestulkoon suopea ilme kasvoillaan, ei enää samanlainen jäinen naamio kuin äsken. "Saanen sanoa, että taidoistanne olisi varmasti apua jo lähitulevaisuudessa. Oikeastaan enemmänkin, ne voivat osoittautua suorastaan välttämättömiksi", tämä lisäsi, pysyen koko ajan paikoillaan. Tarkalleen ottaen mies oli puolivalmiina loikkaamaan heti pois tieltä tai puolustautumaan, jos nainen todella aikoisi viskata veitsen. Hän ei uskonut sitä, mutta ei jättänyt täysin poiskaan laskuistaan. Kyseessä oli kuitenkin arvaamaton henkilö.
"Jos haluatte kuunnella, voin kertoa erään asian, jota teidän tulisi ajatella tarkkaan. Kerron teille tästä, koska uskon tarvitsevani apua asiasta. Lisäksi teidän henkenne saattaa riippua siitä", mies totesi loppuun, jättäen viimeiset sanat roikkumaan kiusoittelevasti. Syöttiä aseteltiin veteen...
|
|