Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 8, 2007 10:21:59 GMT 3
Tras huokaisi hiljaa kun lohikäärme liikehti levottomasti ja etsi hyvää kohtaa mistä nousta siivilleen. Se availi jo siipiään ja venytteli, mutta murina oli lakannut, ja Tras tiesi veljensä ajattelevan tätä tuhoa, verta. Tras taasen kohdisti sinivihreät silmänsä mieheen sylissään. "Arfel odota, etsi jotain köyttä, tämä on painava, keksitään vielä jotain..." Tras tarttui voimiensa takaa mieheen ja raahasi tätä ylemmäs, siirtäen sitten kampilla tämän jalan pedon toiselle puolelle, niin että tämä istui nyt Trasenen sylissä, edessä. Mies oli paljon suurempi kuin Tras, ja se hieman vaivasi tyttöä, hän ei nähnyt kunnolla... Ajatusten selkiytyessä tyttö vilkaisi lankkukantta ja sitten miestä jota piteli kaksinkäsin kiinni. "Minun pitää päästä eteen"
Peto oli kuitenkin alkanut hermostua, nyt se murisi jo vihaisesti kierrellessään ympäriinsä kannella etsien köyttä, ja tytön uudesta ajatuksesta se ei pitänyt ollenkaan, käänsi päänsä tyttöön päin ja tuijotti vihaisesti muristen. "Hei, kiltti" Tras murahti, ja valui alas hirviön selästä uupuneena. Voimia oli kuitenkin palannut takaisin, sen Tras isti merkille inhottavassa tilanteessaan. peto työnsi naamansa ja tuki miestä samalla kun laskeutui makuulle jootta Tras voisi kiivetä sen selkään uudelleen. Olento ei kuitenkaan ollut enää lempeä tai tyytyväinen, se puhisi kuumaa ilmaa miehen rintaan ja vilkuili vihaisesti trasenea, joka kiipesi sen selkään parin yrityksen jälkeen.
Tras huokaisi taas raskaasti, väsynyt olo olisi painanut hänet vasten käärmeen haalean lämpöisiä suomuja, mutta velvollisuus... Tyttö tarttui taas rivakasti mieheen, tämän käsivarsiin, ja kietoi miehen ympärilleen, kumartuen eteenpäin vaivaloisesti. "Ei me silti pysyt-" Tras ehti mumista, mutta lohikäärme lähti jo talsimaan kohti kannen laitaa, ja nousi jo kahdelle jalalle ylittääkseen sen.
"Arfel!" Tras huusi hädissään ja yritti pidellä kiinni pedon karkeanterävistä selkäsuomuista toisella kädellä, toisen pidellessä kiinni miehestä. "Minä en jaksa, minä olen väsynyt- minä en jaksa!" Tyttö kiljui ja painoi päänsä. Lohikäärme ei näyttänyt välittävän, sitä kiinnosti ilmeisesti vain poispääsy täältä, ja se oli jo vihainen.
|
|
|
Post by submarine on May 8, 2007 15:47:15 GMT 3
Nyt mies joutui vaatimaan itseltään vielä äskeistäkin enemmän itsehillintää, sillä tilanne alkoi olla kaikkea muuta kuin mukava. Mutta poiskaan ei voinut hypätä, vaikka se houkuttelikin suuresti. Tajuttomuuskin olisi tässä tilanteessa ollut pieni siunaus, mutta sitä ei ilmeisesti oltu antamassa. Täytyi sitten kai vain purra hammasta ja roikkua mukana, teeskennellen tajutonta...
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 9, 2007 11:07:13 GMT 3
Tras säikähti toden teolla kun eläin nosti siipensä ja levitti ne. Suuret nahkasiivet, kuparinkultaiset, joiden paksujen jänteiden päässä kimalteli kultainen piikki, terävä ja hieman kynnenmuotoinen... kaikki lohikäärmeen tuhon voimaa helpottamaan... "Arfel!" Tras yritti vielä, mutta eläin pirstouttikannen laidan voimakkaalla hännän iskulla ja talsikatselemaan vapaata merta siivet levällään tuulessa. Tras piteli kiinni miehestä ja Arfelista, koko lentoonlähteminen pelotti nyt enemmän kuin ennen, sillä jos he tippuisivat, kumpikin murskautuisi aaltoihin iskeytyessään.
Peto murisi hiljaa, venytti kaulaansa ja astui tyhjään ilmaan aaltojen yläpuolelle, saaden Trasin kiljahtamaan. Lohikäärme teki kaiken kuitenkin yllättävän sulavasti, ja sillä hetkellä vain tuuli oli se tekiä joka olisi voinut heittää tytön ja miehen pedon selästä, kun tuuli tarttui pedon siipien alle ja piteli tätä ilmassa, antaen käärmeen liukua ilmassa tasaisesti kohti merta, kunnnes se alkoi rauhallisesti lyömään siipiään hitaaseen liukunousuun. Toki Tras oli ollut ennenkin Arfelin selässä tämän lentäessä, mutta nyt kylmä merituuli, voimattomuus ja miehen paino tuudittivat Trasia tajutomuuteen, kunnes tämä vain makasi Arfelin suuressa selässä antaen tämän nyt pitää huolta itsestään, pudotiin tai ei.
Lohikäärme tuntui nauttivan tilanteesta. Se oli venyttänyt kaulansa pitkälle ja piti silmiään välillä nautiskekelevina viiruina, puristen välillä tasaisella lennolla tuulen hyväillessä jokapuolelta, se ei tuntenut sen kylmyytä tai pistävyyttä, näköalanaan vain kaunista merta ja aurinko.
|
|
|
Post by submarine on May 9, 2007 16:00:02 GMT 3
Mieskin huudahti, onnistuen tosin pitämään äänen melko hillittynä. Hän... hän lensi! Tai siis häntä lennätettiin! Eikä se todellakaan ollut mitenkään mukavaa, aluksi tämä pelkäsi putoavansa hetkenä minä hyvänsä meren kylmään syleilyyn ja hukkuvansa. Mutta pysyi tämä kuitenkin kuitenkin selässä, vaikkakin epävarmasti. Oli äärimmäisen vaikeaa teeskennellä olevansa tajuton tällaisessa tilanteessa, kylmän ilman iskiessä päin kasvoja ja lohikäärmeen valtavan ruhon vääntelehtiessä erittäin epämukavasti alla.
Hetkistä sen jälkeen, kun lohikäärme oli poistunut kaukaisuuteen, tuntui laiva lopulta antavan periksi kokemalleen rasitukselle. Sen sisällä vahingoittuneet tukipuut murtuivat mahtavalla räsähdyksellä, tiputtaen suuria osia kantta alas. Se taas sai toisen laipion antamaan periksi niin, että se romahti sisäänpäin, päästäen valtaisat vesimassat ongelmitta lävitseen. Pian laivasta - ja sen melkoisen arvokkaasta lastista - ei ollut jäljellä kuin pelkkä muisto. Ehkäpä kukaan ei koskaan tulisi saamaan selville, mitä laivalle oikein oli tapahtunut, vaikka joku paenneista pääsisikin vielä hengissä pois meren aalloista. Tai ehkäpä joku todella löytäisi sen joskus, kenties jokin velho, ja rikastuisi sillä määrättömästi. Kukapa tiesi.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 10, 2007 9:52:58 GMT 3
Sitä kesti ja kesti, ja pikkuhiljaa lohikäärme ymmärsi Trasenen nukkuvan sikeästi, sillä vähän kerrallaan tyttö alkoi luisumaan sen toisen siiven juureen. Eläin käänsi päätään hetkeksi sivulle ja katseli pieniä hetkiä nukkuvaa tyttöä, tilanne saattoi muuttua vaaralliseksi jollei tyttö kohta heräisi, sillä tämä näytti aivan tajutomalta, kuten mieskin, vaikka jotenkin peto vaistosi tässä elämää, tunsi miehen kehon liikkeet ja haistoi tämän hajun heikosti tuulessa. Matka jatkui, tosin kohti kuolemaa jos Tras ei kohta heräisi... Siispä Arfel alkoi miettiä toista tapaa matkustaa, jos jaksaisi muuttua enää, jos pystyisi edes pelastamaan sisarensa.
|
|
|
Post by submarine on May 10, 2007 15:27:11 GMT 3
Miehellä ei oikeastaan ollut mitään muuta tekemistä, kuin ajatella - ja suurin osa ajatuksista oli vähintäänkin tyytymättömiä. Häneltä oli huvennut melkoinen määrä omaisuutta tähän, ilmeisesti ilman minkäänlaista toivoa haalia sitä takaisin. Hän oli menettänyt mahtavan miekkansakin, eikä ollut päässyt edes hipaisemaan laivan lastia. Sen sijaan hänet oli piesty henkihieveriin ja pelastettu vain täpärästi kuolemalta. Ei, tämä ei todellakaan ollut oikein! Hänen olisi kuulunut olla tällä hetkellä hävyttömän rikas, kultaa ja koruja niin paljon, kuin vain jaksoi kantaa. Mutta ei, yhtä ainoaa kolikkoa ei hänelle suotu! Mies ei ainakaan huomannut millään tavalla, että toinen oli luisumassa alas. Kukaties tämä olisi ollut vahingoniloinenkin asiasta, vaikka se olisikin nopeasti koitunut turmioksi, sillä lohikäärme tuntui tottelevan juuri tyttöä eikä ketään muuta. Mutta silmät kiinni oli luonnollisesti vaikea huomata juuri mitään.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 11, 2007 16:03:15 GMT 3
Ja niin se tapahtui, nopeasti ja yllättäen. Tras luiskahti Lohikäärmeen siiven juureen, ja siitä heti tuulen viemäksi tyhjään ilmaan, putosi kyydistä kokonaan. Peto karjaisi säikähtäneenä, ja kaarsi niin tiukasti kuin pystyi, kiroten tuuriaan, nyt oli sopiva aika heittää mies pois, tämä olisi toisella tavalla helpompaa... Se iski siipiään raivokkasti ja joutui vain katsomaan kauempaa kun Tras syöksyi ilmakerroksi alemmas pää edellä, vaatteet ja hiukset tuulessa hulmuten, todella pelottava näky. Lohikäärme karjui raivoaan ja käännähti, muuttuen heti mieheksi, eläväksi ihmiseksi, Trasenen veljeksi, avaten kultaiset sulkasiipensä selästään, välittämättä vaikka toinen putoaisikin, varmasti oli jo kiitämässä alas. Arfelin pääskysen siiviksi suunnitellut siivet olisivat nopeammat, ja tässä olisi nyt kyse Trasenen elämästä, viis tuntemattomasta, vaikka pappi olisikin tahtonut noudattaa käskjä, näin se ei toiminut.
Arfel huudahti, veti siipensä syöksysuppuun ja kiisi alas Trasenen perään, repien samalla saappaita jalastaan. Saappaiden kadotessa yläilmoihin, Arfel avasi nilkka pyrstönsä, ja kiisi nyt tasaisen lujaa kohti sisartaan, joka oli enää vähänmatkanpäässä hänestä. Mies kietoi käsivartensa tytön ympärille ja avasi siipensä, ja niiden hulmahdettua Verihelmen mahtavin lentäjä lähti nousuun meren yläpuolelle siskoaan sylissään kantaen. Tuuli nosti heti miehen ylemmäs, ja nopeasti muututtuaan kultainen lohikäärme suunnisti tajuton tyttö kourissaan kohti putoavaa miestä, lyöden siivillään nyt jo rauhallisen tasaisesti vaikka sydän hakkasi yhä hullun lailla.
|
|
|
Post by submarine on May 11, 2007 17:49:28 GMT 3
Miehen aivoilla meni melkoisen kauan tajuta, mitä oikein tapahtui, eikä maailma odottanut. Karjuen tämä syöksyi alaspäin pimeässä, takinliepeet ilmavirroissa lepattaen ja raajat avuttomasti sinne tänne heilahdellen. Ei, miehellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tapahtui, eikä mitään tietoa mistään muustakaan. Tämä vain huusi kuin kuoleva ja räpiköi hyödyttömästi sinne tänne. Ja kuolemahan tätä menoa hänet olikin pian kohtaava, jos joku ei tekisi jotain...
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 15, 2007 18:44:49 GMT 3
Arfel totisesti oli tehnyt tämän ennenkin, tosin putoaja oli tiennyt täysin mitä pitäisi tehdä, joten ongelma saattaisi kääntyä tappioksi, ellei mies itse tajuaisi ottaa ohjia käsiinsä. Vaikka mikäpä siinä, näin suuttuneena Arfel ei kovinkaan jaksanut välittää haavoittuneesta, oli Trasin ystävä tai ei, oli hän pappi tai ei. Lohikäärme lensi viistosti ylös, ja oikealla hetkellä peto kaarsi selkäänsä alemmas, antaen hieman joustavuutta siipensä juureen pudonneelle miehelle. Tällä hetkellä tasapaino ei ollut ongelma, mutta ellei mies pian nousi pedon selkään, uusi ilmavirtaus saattaisi tehdä koko lennolle hallaa, tappaa jopa heidät kaikki. Siksi Peto karjaisi käskevästi, ymmärsi mies jälleen tai ei.
|
|
|
Post by submarine on May 15, 2007 20:09:41 GMT 3
Mies älähti kuuluvasti osuessaan vasten lohikäärmeen selkää. Isku oli kaikesta huolimatta luja, niin että ilmat pakenivat keuhkoista ja silmissä välähteli. Hetken tämä oli luisua pois selästä, mutta pieni, itsepintainen ääni kiljui kaikin voimin korvaan. Se käski tarttumaan kiinni, kiipeämään parempaan asentoon ja pysymään siellä. Tosin lohikäärmeen karjaisu oli toinen huomattava seikka. Ähkäisten mies ponnisti äärimmilleen ja sai kuin saikin otteen. Hitaasti tämä lähti vetämään itseään ylös, ja onnistuikin lopulta pääsemään tukevammalle paikalle.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 16, 2007 13:03:45 GMT 3
Peto jatkoi yhä epävarmana matkaansa, eikä näyttänyt juuri väsymisen merkkejä, vaikka alas ja ylös syöksyminen oli varmasti verotanut sen voimia paljonkin. Nyt se katseli neutraalisti eteensä ja löi siivillään tasaisesti, kunnes he olivat jo lähes kilometrin korkeudessa, kylmässä ja pistelevässä tuulessa. Siellä kuitenkin sai nopeimman vauhdin eikä voimia kulunut siipien lyömiseen voimakkaassa tuulessa. Kaukana näkyi jo jotain harmaata, joka vähitellen muovautui ruskeaksi, sitten hiljalleen vihreäksi, maata näkyvissä uupuneille lentäjille.
|
|
|
Post by submarine on May 16, 2007 14:11:08 GMT 3
Mies pyrki lähinnä pitelemään kiinni ja pysymään paikoillaan, vaikka voimat alkoivatkin olla lopussa. Uusi tajuttomuuden aalto vaani jo jossakin tietoisuuden reunamilla, mutta vielä se ei hyökännyt. Sen saattoi silti jo aavistaa. Mies saattoi vain toivoa, että kestäisi siihen asti, että olisi turvallista mennä tiedottomaksi. Lohikäärmeen selässä se ei todellakaan tuntunut hyvältä idealta, tämä hengitti vieläkin raskaasti ja katkonaisesti äskeisestä järkytyksestä. Putoamisen muisto sai sormet tarraamaan hieman tiukemmin suomuihin.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 18, 2007 15:13:37 GMT 3
Peto jatkoi lentoaan ja sormeili tajutonta sisartaan sylissään, varoen haavoittamasta tätä. Tuuli oli nyt tasaisen voimakas, juuri oikeaan suuntaan, joten liito sujui tasaisesti. Siivenisku tai pari silloin tällöin riitti pitämään heidät tarpeeksi korkealle ja oikeassa suunnassa. Tällä hetkellä matka taittui rauhallisesti.
//Me voitaisiin kelata juttua noin tunnin eteenpäin, mikäli saat pidettyä miehen selässä..?//
|
|
|
Post by submarine on May 18, 2007 15:36:07 GMT 3
((Juu, uskoisin, että se olisi parasta. Kyllä se selässä pysyy.))
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 22, 2007 12:00:54 GMT 3
Kun askeleeton matka oli taittunut meren yli mantereen puolelle, tai ainakin lähes jo sen rannikolle, lohikäärme alkoi ensin purista ja sitten karjua matalasti jotta kumpikin sen matkustajista heräisi nopeasti, kohta olisi töitä kummallekkin. Jo kaukaa saattoi havaita kivisen aallonmurtajan rauhallisen merenpoukaman edessä, ja siellä taasen nähtävissä olisi Trasenelle ollut ehkä ilahduttavin näky koko maailmassa, Zakarte odottamassa heitä.
Niin, Zakarte oli noussut jo kauan aikaa sitten havaittuaan taivaanrannassa kullankimallusta, ja hymy oli noussut miehen huulille, tämä luotti lähes kivettynein sydämin Arfelin siniseen muotoon. Ikävä ja huoli olivat ajaneet miehen pois pohjoisesta etsimään rakasta vaimoaan, ja nyt mies kävi levottomaksi, kun välillä tuntui ettei kultainen olento tullutkaan tarpeeksi nopeasti. Mies oli jumalallisen kaunis, pitkä ja hoikka, oikea sotureiden vertauskuva kaikessa ylhäisyydessään. Zakarten nuorekkaat mutta vahvat kasvonpiirteet jaksoivat aina vain korostaa tämän jäänsinisiä silmiä, ja ruskeat kiharat jotka saivat liehua vapaina tämän olkapäiden yläpuolella tekivät aina kunniaa miehen jokaiselle kasvonpiirteelle. Kasvoista saattoi lukea että mies oli mieleltäänkin vahva, ja vaikka jokaisella oli heikkoutensa, näistä kasvoista niitä oli vaikea löytää, kun jäinen katse piiskasi kaukaista petoa.
Kultainen lohikäärme pärskähti voimakkaasti uhoten kun he alkoivat olla tarpeeksi lähellä rannikkoa, oli laskeutumisen aika, ja nyt kahden muun olisi pakko herätä.
Trasene tunsi jonkin puristavan häntä jokapuolelta hetken liian lujaa, ja sai tytön valittamaan ääneen, mutta sitten eläimellinen pärskähdys pyysi tyttöäkin jo heräämään. Tras availi silmiään ja näki inhokseen vain kirkasta suomua johon meren auringon heijasteet osuivat. Hetken tyttö siristeli silmiään, hänellä oli kankea olo, vaikka asento oli yllättävän hyvä, hän huomasi olevansa kylmästä tietyistä kohdista täysin lukossa. heikko valitus pääsi taas Trasenen sisältä, kun tämä yritti kammeta parempaan asentoon itsensä, tajuten vasta silloin oikeastaan missä oli. "Oih..."
|
|