|
Post by submarine on Apr 19, 2007 15:23:33 GMT 3
Mies itse näytti vielä entistä hämmentyneemmältä, kun sai iskettyä yhtäkkiä toista, vaikka äsken ei ollut onnistunut kuin hipomaan. Tällä ei selvästikään ollut aavistustakaan siitä, miten oikein oli kyennyt siihen. Ja se saikin tämän pysymään varuillaan paikoillaan, eikä painostamaan ahdinkoon joutunutta rajummin. Kun tuli sen aika, toinen olikin taas jo toiminnassa. Vartija pysyi vain puolustuskannalla, vaikka alkoikin pikkuhiljaa näyttää käsittävän mistä oikein oli kyse. Tai ainakin jossakin määrin, olihan tilanne silti täysin epänormaali.
Varuillaan, ei kuitenkaan enää huudahtaen tai järkyttyneenä, mies astui taas taaksepäin. Nyt tämä näytti paljon valmiimmalta kuin äsken, lievästi kumarassa ja miekka valmiina edessään. Melkoisia haavoja tällä kyllä oli, mutta vielä ei verenhukka ollut viemässä tajua. Siltikin, tämä aikoi varmasti lopettaa niin nopeasti, kuin kykeni... Taas miekka heilahti valmiina torjuntaan, ilman pienintäkään epäröintiä. Käsi liikkui mestarillisen tarkasti, sulkien liikkuvalta veitseltä tien. Ja heti perään käsi survaisi eteenpäin, tavoitellen toista olkaa.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Apr 20, 2007 9:31:33 GMT 3
Tras tajusi että (kumpi?) oli nopea. Tytön ajatukset ehtivät sumeta hetkeksi kun tämä tajusi miekan tulevan. Samassa Tras löi tikarinsa ristiin, ja perääntyi hieman, saaden miekan jäämään kahden tikarin puristukseen. Mutta se oi vaikeaa. tras puristi ja väänsi kaikin voimin miekkaa ulospäin, mutta joutui liian myöhään hellittämään ja loikkaamaan taakse. Hän oli saanut olentoon helposti iskuja, niin että jos aikaa olisi, hän voisi odottaa että tämä vutaisi kuiviin, sillä tämän ranteeseenhan oli sivallettu vuotava ja syvä, tarkka viilto. Miksei hän nyt saanut tämän iskuja, edes pieniä?
Tras huohotti neuvottomana, tämä oli todella käymässä vaaralliseksi. Hän voisi odottaa, mutta siihen ei ollut aikaa. "Etkö uskalla taistella ilman asetta jos minäkin lyön tikarini pois!?" Tras huudahti raivokkaasti miehelle suojaten yhä selustaansa. Hänellä oli kuuma, häntä väsytti, ja vaikkei hän ollut saanut vielä yhtään vakavaa osumaa, taistelun tempo oli jo ehtinyt turruttaa häntä melko lailla. Kohta ei jäisi kuin mahdollisuus vain kantaa Graido pois, sillä tällä olennolla oli selvästi jotain kykyjä, ja Tras alkoi itse olla väsynyt.
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2007 15:14:40 GMT 3
Köriläs paljasti nyt melkoisen virnistyksen päästessään niskan päälle. Tämä selvästi nautti tilanteesta, johtuipa äkillinen käänne sitten mistä tahansa. Ohimennen tämä vilkaisi ihailevan hymyn kera uutta, selvästi kaikkea muuta kuin normaalia miekkaansa. Katse oli samanlainen kuin pikkulapsella uuden, ihmeellisen lelun kanssa. Ja sitten katse kohosi tyttöön, selvästi pahantahtoisena. Tämä tunsi nyt olevansa parempi, voittamaton, turvassa kaikilta mahdollisilta vaaroila. Lumottu miekka kädessään vartija alkoi kierrellä toista kuin susi, miekka kiusoittelevasti heilahdellen. Vastausta ei toiselle kuulunut. Karjaisun saattelemana köriläs syöksyi uuteen hyökkäykseen, miekka suorana edessään. Tällä kertaa se oli suunnattu suoraan tytön sydämeen, tarkoitus oli aivan varmasti tappaa.
Mutta nyt jokin oli eri tavalla, kuin äsken. Vain hetki sitten miehellä oli ollut ilmeisesti valtavat miekkailijantaidot, jotka olivat alkaneet miekan poimimisesta. Mutta tämä survaisu ei ollut samanlainen; liike ei ollut yhtä osaava, ei ammattimainen vaan kuin amatöörin tekemä. Se ei ollut kuolettavan nopea, sen saattoi nähdä paljaalla silmällä ilman ongelmia. Eikä se ollut enää yhtä tarkkakaan, terä heilahteli tärisevän kouran ohjaamana. Äsken oli ollut, kuin miekka itse olisi päättänyt asioista, nyt taas mies. Yksinkertaisesti sanoen, tytöllä tuskin olisi ongelmia torjua iskua. Mies itse ei tosin vaikuttanut äkillisessä itsevarmuudessaan tajuavan, mitä oli tapahtumassa.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Apr 22, 2007 9:49:02 GMT 3
Tras nieleskeli raivoissaan vimmatusti kun olento alkoi kierrellä häntä hiljakseen. Tämä selvästi vaani häntä- ja se ilme... Tras paljasti terävät kulmahampaansa ja sähisi olennolle päin naamaa, pitäen tikareitaan nyt suojaus asennossa. Tämä voisi hyvinkin loppua huonosti, jos olento pääsisi väsyttämään häntä vielä lisää, sillä Graidolla ei olisi kohta mahdollisuutta selvitä... Mutta se miehen ilme... se tyytyväinen, herkullinen ilme... se latasi Trasia vähän kerrallaan, lisäten raivoa, sitten voimia. Tästä olennosta oli päästettävä henki vielä kun oli mahdollista- mutta toisaalta hän tahtoi jo Zakarten luokse. Tras karjaisi raivosta kun tunsi sinen purkautuvan hetkeksi silmiinsä vallitsevaksi väriksi, ravisteli päätään ja katsoi taas olentoa, sähähtäen kun tämä äkkiä syöksyikin häntä kohti.
Tras ymmärsi että ehtisi hyvin, mutta harppasi silti taakse ja sivulle, väistäen miekan, kskematta siihen mitenkään, ties miten kirottu tuo miekka oli... tosin nyt mies ei ilmeisesti osannut taaskaan käytellä sitä. "Paskiainen..." Tras näykkäisi huulensa tiukasti yhteen ja syöksyi miestä kohti nyt mitenkään suojaamatta itseään, tavoitteenaan vain viiltää olentoa joka paikasta, mieluiten kaulasta, jotta saisi aikaan vaurion. Tras kiidähti ilmassa, pisti ja sivalsi, aikomuksenaan ohittaa toinen ja tulla uudelleen takaapäin ellei osuisi kuolettavasti tämän idioottiin.
|
|
|
Post by submarine on Apr 22, 2007 11:53:04 GMT 3
Köriläs itse ei näyttänyt vieläkään ymmärtävän, että jotain oli vialla. Kenties tällä ei ollut niin paljon kokemusta miekan käytöstä, että olisi osannut erottaa amatöörimäisen ja ammattimaisen piston toisistaan. Tämä näytti vain luulevan, että oli tehnyt taas mestarillisen liikkeen ja tyttö oli vain onnenkantamoisella ehtinyt pois tieltä, ainakin mitä tämän virneeseen oli luottaminen. Tämä vain vetäytyi hurmeisesti taaksepäin ja jäi odottamaan. Kasvoissa tosin alkoi näkyä jo pientä kalpeutta, varmastikin verenvuodosta johtuvaa. Miehelläkään ei varmasti ollut enää paljoa voimia, vaikka saattoikin pökerryksessään luulla toisin.
Tytön tullessa uudelleen kohti köriläs näytti heilauttavan miekkansa melkein laiskasti tielle, ilmeisesti aikomatta itse edes tehdä mitään todellista torjuntaa, luottaen aseeseen. Se paljastuikin suurimmaksi mahdolliseksi virheeksi. Tällä kertaa miekka ei syöksähdellyt valtavalla vauhdilla puolustuksiin, ei iskenyt tulevia teriä tieltä tai tehnyt vastalyöntejä. Se ei liikkunut ensinkään, pysyi vain laiskassa kädessä. Miehen ilme muuttui nopeasti riemusta kauhuun, kun tämä tajusi tilanteen. Siinä vaiheessa, kun tämä koetti torjua, oli jo täydellisen myöhäistä tehdä mitään. Yllätys oli niin kova, että edes väistöä ei yritetty. Maksuna huolimattomuudesta oli monta syvää haavaa, jotka kuitenkin kaikki kalpenivat aukinaisen kurkun rinnalla.
Puoliksi koristen ja puoliksi kirkaisten mies pudotti miekan ja heitti molemmat kädet epätoivoisesti kurkulleen, koettaen jollakin keinoin sulkea ammottavan haavan. Yritys oli kuitenkin säälittävä: jokaisen sydämenlyönnin mukana yhä lisää verta suihkusi sormien välistä, värjäten tämän rintamusta, jalkoja ja lattiaa nopeasti punaiseksi. Kauaa tämä ei jaloillaan pysynyt, vaan putosi pian polvilleen ja sitten kasvoilleen. Ja pian sätkiminenkin loppui, köriläs jäi liikkumattomana ja hiljaa makaamaan keskelle kasvavaa punaista kehää.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Apr 26, 2007 18:26:39 GMT 3
Tras melkein itki väsymyksestä, kun katseli olennon karjumista ja kaatumista. Tämä ei olisi vielä ohi... Tras jäi nojaamaan hetkeksi seinään ja sulki silmänsä. Oli vielä niin paljon... Ehtisikö hän pelastaa heidät ennenkuin tapahtuisi vielä jotain..? Tras nosti nopeasti päänsä ja avasi silmänsä. "Graido" Tyttö syöksyi valuvan ja kuuman ruumiin yli Graidon ruumiin ääreen ja laski kuuman kätensä tämän runnelluille kasvoille- tästä tuo ei ehkä selvinnyt vammoitta... "hei-" Tras nieleskeli väsymystään "hei, jaksa vielä, minä en halua..." Villityttö aneli toiselta, vei toisenkin tikarinsa tuppeen ja aukaisi nahkanarunsa. "Minä vaikka kannan sinut...2 Tras puhisi ja sähisi kun alkoi epätoivoisena nostaa miestä vaikeaan asentoon selkäänsä. nahkaremmi sidottiin tiukalle miehen ympäri, ketun hartioille. Paino tässä uupumuksessa- Tras lysähti maahan juuri kun oli saanut miehen edes jotenkin selkäänsä. Edes koko iän metsässä juosseet lihakset eivät kohta enää jaksaisi tätä, kun epätoivokin repi kasvoilta sen pienimmänkin jaksamisen.
Niin Tras kokeili toista keinoa, vaikkei oikein uskonut siihen pystyvänsä. Arfel oli joskus kertonut että he olivat olleet lapsina kaksoset... ja kaksosilla oli...
"Arfel kiltti- rakas haukka- ole kiltti, tule nyt, minä tarvitsen apua, voi tule veli..."
Rukoustaan sopertaen Tras raahautui ylös, nojautui seinään koko heidän yhteisellä painollaan ja alkoi ottaa ensimmäisiä askelia kohti ovea, sitten käytävää.
|
|
|
Post by submarine on Apr 26, 2007 19:25:05 GMT 3
Mies päästi pienenlaisen äännähdyksen tytön tarttuessa tähän, muttei osoittanut mitään todellista ymmärrystä maailman menosta. Tämä ei liikkunut eikä todellakaan koettanut auttaa toisen ponnistuksia mitenkään, roikkui vain veltosti käsien varassa. Miehestä ei todellakaan ollut mihinkään muuhun kuin valtavaksi taakaksi, jota toinen tuskin jaksaisi ainakaan nykyisessä tilassaan raahata pois. Ulkopuolisen silmiin koko tilanne olisi muutenkin varmasti tuntunut toivottomalta. Kukaties miten kovaa taistelu kannella jo oli, tai ehkäpä jopa loppunutkin kokonaan - mitä heikosti ruumaan asti kantautuvat äänet eivät tosin mitenkään tehneet uskottavaksi. Vielä oli sekin, että molempien olisi pitänyt raahautua pelastusveneelle, laskea se veteen ja vieläpä soutaa pois. Tyttö oli varmasti melkoinen realisti rukoillessaan apua jostakin muualta.
Vain yhtä hetkeä myöhemmin kannelta kantautui aivan yhtäkkiä täysin uusi ääni: räjähdys - ja vielä kaksi uutta sen jälkeen. Ja yhtäkkiä taistelun äänet kiihkenivät entisestään, kuin täysin uusia osanottajia olisi liittynyt mukaan. Ehkäpä asia olikin juuri niin, olivatpa ne ilmaantuneet paikalle sitten miten tahansa. Oli miten oli, se ei varmastikaan ainakaan parantaisi jo muutenkin kaikkea muuta kuin voimissaan olevan kaksikon asemaa.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on Apr 27, 2007 22:03:10 GMT 3
Se oli se tähystäjä joka katsoi taistelua ylhäältä kauhistuneena, silmillään Miten tässä näin tapahtui- ilme. Se sama tähystäjä oli huomannut sen kultaisen lokin jo aiemmin, sitten sen kultaisen merikotkan... Se oli tapahtunut suurinpiirtein näin, näin tähystäjä olisi tarinansa kertonut, jos sitä yhtä laukausta olisi tähdätty hieman oikealle...
Minä- Se oli kamalaa... Miehiä murhattiin- siellä meni Doid ja Marco- kaikki ystäviäni, enkä voinut enkä uskaltanut, voih... Niitä oli liikaa, melu oli kamala kaiken sen tuulet ja kylmyyden keskellä, vaikka minulla oli se ylimääräinen paita päälläni... Ja siinä huutaessani ja kauhusta kimpoillessani, vierelläni oli äkkiä mies- kaunis.. Jotenkin tilanteeseen sopimaton, kun tämä loikkasi nopeasti tähystyskorin reunalle. Liian kaunis... Niin, sitä mieltä olin, aivan liian kaunis mies, komea, vahva, mutta niin kaunis- ties vaikka enkeli- kyllä, enkeli se oli. Ninpä heittäydyin siihen lattialle ja annoin kaiken tulla, itkin, huusin ja rukoilin raivoani olennolta, ja sain siitä vain tuskaa kun näin ne silmät, merta, merta, meri miehen silmissä. Hän sanoi minulle jotain, mutta tuuli... Ja hänen hiuksensa, kultaiset- niin, niin kauniit, voi...
Ja kun sitten painoin pääni ja itkin, aloinkin kuulla jotain epätavallista alhaalta, jotain mitä en ollut kuulllut kuin kerran elämässäni, kuninkaani satamassa... Lohikäärmeen äänen... Nousin ylös nopeasti, voi enkelini, kadonnut- katsoin alas, ja näin sen, kunnes se kipu nukahdutti minut.
Arfel karjui ja heittelehti kannella suuren kultaisen lohikäärmeen muodossa, tulta tuuleen syösten, sivallellen ilmaan ja miehiä kynsillään ja hännällään. Se halusi tappaa, olento oli huolestunut .
|
|
|
Post by submarine on Apr 27, 2007 22:29:56 GMT 3
Tämä uusin käänne, valtava lohikäärme keskellä kaikkea, oli äärimmäisen odottamaton, kaikille kolmelle puolelle. Sillä nyt paikalla oli kolmaskin puoli. Ne eivät olleet ihmisiä, vaan jotakin aivan muuta. Taistelun tuoksinnassa niitä ei voinut erottaa kunnolla, mutta ne olivat harmaita, laihoja ja suurisilmäisiä, toivat mieleen hieman kuivatun rotan, mutta eivät aivan. Ne olivat äsken olleet järjestäytynein puoli, ilmestyneet tyhjästä ja alkaneet vaarallisen tehokkaasti ja kurinalaisesti hyökätä kaiken liikkuvan kimppuun. Pitkillä terillä ne olivat silponeet eteensä sattuvia, erottelematta merirosvoja ja -miehiä toisistaan. Olennot eivät nähtävästi olleet aikoneet minkään selvitä hengissä. Oletettavasti tässä oli miehen mainitsema hyökkääjäpuoli, olivatpa olennot sitten mitä hyvänsä.
Vielä hetki sitten oli vallinnut silkka teurastus, mutta nyt, valtavan pedon laskeutuessa kaiken keskelle, alkoi täysin uudenlainen kaaos. Alkujärkytyksessä kuoli monta, joko murskautuen tai sitten lohikäärmeen kynsistä, hampaista tai liekeistä. Yhdessä hetkessä kaikki taistelu oli unohtunut ja selvinneet koettivat paeta kuka mitenkin. Muutama oli ilmeisesti saanut täydellisesti tarpeekseen ja loikannut yli laidan, päättäen uida vaikka maihin asti mieluummin, kuin kohdata karaistuneita merenkävijöitä, outoja maagisia olentoja ja vieläpä lohikäärmeenkin. Jotkut ryntäilivät ympäriinsä, tietämättä mitä tehdä, kun taas jotkut loikkivat minkä tahansa näköesteen taakse suojaan. Muutamia pakeni kannen allekin.
Äärimmäisen nopeasti oli sekasorrosta tullut täysin uudenlaista sekasortoa, odottamaton käänne seurasi toista ja nyt kuoleman määrä vain lisääntyi, monestakin eri syystä. Ehkäpä tyttö ja mies ruumassa eivät sittenkään olleet niin epäonnisia, jos asiaa ajatteli tarkemmin...
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 2, 2007 11:23:10 GMT 3
Lohikäärmeen voimat heijastuivat mittaamattomina sen tuoman tuhon ruhjeista. Tuntemattomiksi runneltuja miehiä lensi lähes ironisesti syvään ja kylmään hautaansa kun piiskamainen ja vahva häntä heitti jokaisen tielleen sattuvan kuolemaan, ellei luupiikkien iskuista niin iskun voimasta, kunnes luiden murskautumisen ääni oli jo tuttu muutamille jotka pysyivät elossa vielä jonkinaikaa. Ilma oli viileä, ja tuuli haittasi hieman liekkien tuhovoimaa... Mutta jokainen niiden voimasta syttynyt pystyi ajattelemaan vain niiden kuumuutta ja kuoleman kirousta kultaisten suomujenvälkähtäessä taas lähemmäs- kuolemma.
Ihmisten sekasorto kuului alas ruumaan, missä Tras oli repäissyt itselleen keihään asevaraston seinältä, ja kompuroi nyt sen avulla eteenpäin. Rukoukset tytön huulilta kävivät yhä epätoivoisemmiksi, vähän väliä Tras pyyteli miestä selässään pysymään vielä vähän aikaa hengissä, kohta kaikki olisi hyvin...
lohikäärme pysäytti mutkikkaat liikkeensä hetkeksi ja jäi katsomaan kyljessään haavaa, käärmeelle tosin vain naarmua... Se oli ilmeisesti iskeytynyt johonkin ja suomu oli taittunut pois, jolloin luoti oli pureutunut sen lihaan helposti. Hetken se katseli haavaa merensinisillä silmillään... vai oliko niissä hieman jo punaista, ja kääntyi sitten taas kannelle, ruumiiden lankkuniitylle, ja etsi katseelleen ensimmäisen, nousi kahdelle jalalle yllättävän ketterästi ja syöksi kirottua tultaan ihmispoloon, joka kaatui yhtä huutaen kuin muutkin siihenastiset- ja sitten alkoi taas uusi näytös kun lohikäärme alkoi ryntäillä jokapuolelle terastamaan jokaisen elävän, samalla kun Trasilla oli edessään enää jyrkät portaat kannelle, joihin oli kaatunut monia kuolleita.
|
|
|
Post by submarine on May 2, 2007 11:51:30 GMT 3
Kannella elävien määrä alkoi tosiaankin huveta, oikeastaan ruumiitkin alkoivat katoilla näkyvistä - tai eivät ainakaan enää olleet tunnistettavia. Kaaosta sentään helpotti jonkin verran se, että oudot olennot, jotka olivat ilmestyneet täysin mystisesti, päättivät kadotakin samalla tavalla. Ilmeisen maagisten välähdysten saattelemina elävät, kuolevat ja ruumiitkin poistuivat paikalta, niin ettei mitään jälkeä jäänyt. Toisaalta kovinkaan moni ei oletettavasti ollut enää siinä kunnossa, että moista olisi huomannutkaan. Vielä suhteellisen elävien määrän saattoi todeta korkeintaan kahden käden sormilla. Mielenkiintoista kyllä, äsken vielä niin julmasti komentanutta merirosvokapteenia ei myöskään näkynyt missään. Tai jos oikein tarkkoja oltiin, tämä kyllä näkyi, mutta ei laivasta käsin. Avomereltä tämän sitten huomasikin, piraatti tuntui rynnistäneen omaan laivaansa heti, kun oli saanut ensimmäisen silmäyksen massiivisesta pedosta. Itse laivaa oli tietenkin ollut turha edes yrittää saada ajoissa liikkeelle, mutta sen sijaan pelastusvene oli vikkelä ja pieni. Kapteeni olikin soutamassa jo niin lujaa, kuin vain kädet antoivat periksi. Pian tämä näkyikin enää horisontissa.
Toisaalla toinen kapteeni oli sen sijaan aivan erilaisissa toimissa. Kyseessä oli tietenkin toisen laivan kapteeni. Tämä oli tähän asti onnistunut välttelemään kuolettavaa petoa, vaikka olikin joutunut kaaoksessa sivuun viskatuksi. Nyt mies kuitenkin oli päässyt takaisin jaloilleen ja kiersi järjestelmällisen hitaasti lohikäärmettä. Tuskin tämä edes uskotteli itselleen voivansa jotenkin surmata valtavan pedon, sellainen yritys olisi ilman muuta ollut järjetön. Mutta pakoon tämä ei siltikään aikonut, tai edes voinut, juosta. Useasti laivan kapteeni päätti mennä laivansa mukana, ja nyt tämä laiva oli varmasti menossa; miehistö oli kuollut, kuolemassa tai paennut ja koko laiva itse oli valmis hajoamaan liitoksistaan pedon hyökkäyksen ja äkillisesti syntyneiden räjähdysten johdosta. Kapteeni kulki rauhallisesti, miekka valmiina kädessään. Miehen kasvoilla oli tietenkin pelkoa tämän astellessa valtavaa petoa kohti, mutta vain hallituissa määrin. Kuolema oli kuitenkin tulossa, joko täällä tai vetisessä sylissä, sitä oli turha pelätä, jos siitä ei ollut mitään hyötyä. Tähän tietoon turvaten vanhahko, säänpieksämä mies kulki varmaan tuhoonsa, miekka eteen osoittaen. Samalla tämän huulet muodostivat rukouksia ties mille tämän tuntemille jumalille suopeliaasta tuomiosta kuolemanjälkeisessä. Lopulta, kuin ei olisi enää kestänyt, kapteeni karjaisi yhtäkkiä kaikin voimin ja ryntäsi eteenpäin, miekka tanassa kuin keihäs.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 5, 2007 11:17:41 GMT 3
Lohikäärme näytti jokseenkin uinuvan nautinnosta kierrellen nyt kannella hyvillään verta tuijottaen, vai oliko se järkyttynyt? Eivät lohikäärmeet voineet olla. Sen suomut kiiltelivät ja hohtivat auringon kylmässä valossa, kun se katseli kauas merelle, viskaten taas jonkun sokeasti vaiston varassa hännällään kuoliaaksi. Merellä näkyi yksinäinen vene, ja samassa lohikäärme oli jo puoliksi ylittämässä laivan laitaa, kun tajusi että se voitaisiin tykittää kuoliaaksi jos se poistuisi kannelta.
Niinpä, mahtavan jymähdyksen aikaansaaden, kultainen lohikäärme pudottautui taas neljälle jalalle kannelle, viskellen hetken tynnyreitä tieltään, havaiten sitten vaistoilllaan miehen miekka sojossa. Hitaasti kääntyi se uurteinen, kaunis ja julma pää, tummat silmät kohti typerää vastustajaa. Mies oli heikoilla henkisesti, tämä näkyi jo kaukaa, joten peto selvästi etsi mukavaa asentoa ottaa tämä ihmispolo vastaan, tiesipä tämä mistä tästä taisteltiin tai ei.
Rauhallisesti tappaja sulautui melko kauniiseen asentoon, kuin kohikäärmeet kuvalliit lipuissa, häntä valmiina kaarella, suu raollaan ja siivet puoliksi auki, koko kehon odottaessa taas lämmintä lihaa. Ja mies hyökkäsi, epätoivoisesti, näki peto. Se antoi olennon juosta itseään kohti melkein toiveikkaan lähelle, ja sivalsi sitten hännällään niin nopeasti ja kuolettavasti tähdäten ettei sitä voinut melkein edes havaita. Matalasti muristen peto käänsi katseensa pois, kuin nyt odottaen jotain mikä voisi tulla esiin millä hetkellä vain.
Tras oli jäänyt makaamaan portaikkoon uupuneena, kun äänet olivat alkaneet vaimeta ilmeisen lopullisesti, ei kuulunut enää paljoakaan, ja jokin sanoi epäuskottavan rauhallisesti Traseenellle ettei tässä ollut enää mitään pelättävää, kunhan he pääsisivät ulos. "Unh..." Kettu valitti kun alkoi nousta hitaasti portaita kiiveten ja raahautuen nyt jokaista lihastaan apunaan käyttäen, joka raajaa. Se sattui, miehen paino painoi tyttöä aina portaita vasten, ja hitaasti Tras puristui joka portaalla vasten portaiden kulmia. Ja valo, se oli niin ihanan odotettua kun Tras viimein heilautti avuttomana kätensä kannelle jaetsi jalallaan sijaa, nousten kannelle jo lähes puoliksi. Enempään ei tytön voimat enää päässeet, lattialuukku oli lähes puolenmetrin korkeudessa, ja Trasin voimat sanoivat nyt ei, ei kaikelle. Ja uupuneena kettu painoi päänsä käsivarrelleen ja jäi hengittämaan vaikeasti haisevaa kantta.
Lohikäärme asteli hitaasti ympäri kantta, sivallellen jokaisen jonka näki, kun tuttu haju tavoitti sen, ja sai sen silmät rävähtämään auki. Se katseli ympärilleen, ja sen askeleet nopeutuivat, kunnes se tavoitti verisen naisen käsivarren ja sen äärellä nukkuvat tutut kasvot. Siskon kiharat olivat kaikki sotkussa ja veriset, mutta jotenkin se oli kovin kodikas näky siskoon katsottuna, ei uhkaava tai varoittava. Peto jäi katselemaan näkyä selvästi miettien ja pohtien, häntä uhkaavasti ilmaa viskoen, kunnes eläimen tulinen katse alkoi kiertää ympäristöa viimeisen kerran, etsi ja kartoitti jotaisen elollisen sen ruumiin nyt suojellessa haavoittunutta tyttöä puoliksi kannella.
|
|
|
Post by submarine on May 5, 2007 11:52:16 GMT 3
Ehkäpä äärimmäisen lyhyen hetken kapteeni oli tosiaan uskonut voivansa jotenkin haavoittaa valtavaa olentoa, jättää ainakin jälkensä siihen. Karjaisten uudelleen tämä survaisi kaikin voimin eteenpäin. Mutta valtava häntä, kuin kuoleman airut, tuhosi tällaiset toiveet. Se iski miehen sivuun yhtä helposti, kuin lapsi läiskäisi lihavaa kärpästä. Ruumis hajalla mies iskeytyi veriseen kanteen, kierien muutaman kerran ympäri ennen kuin pysähtyi. Jos tässä oli enää mitään elämää jäljellä, ei se ainakaan näkynyt. Sormikaan ei liikahtanut rikkoutuneessa ruumiissa.
Hetkistä myöhemmin toinen mies, pahoinpidelty muttei läheskään samalla tavalla, ja joka oli juuri raahattu tuskaisesti ylös ruumasta, havahtui hetkeksi - ja päätti heti haluavansa takaisin tajuttomaksi. Vaikka toisaalta, ei tämä tällä hetkellä muutenkaan ymmärtänyt paljoa maailman menosta, joten ero ei ollut kovinkaan suuri. Niinpä tämä vain puristi silmät kiinni ja toivoi hartaasti, että lohikäärmeellä olisi jotakin parempaa tekemistä kuin lisätä hänetkin teurastettujen joukkoon. Tai että se ei tarkistaisi jokaista ruumista erikseen.
|
|
Taitana
Member
Vaaleanpunainen vaahtokarkki
Posts: 76
|
Post by Taitana on May 7, 2007 15:15:56 GMT 3
Se oli kummallinen ääni. Matalaa murinaa, ei aivan kehräyksen kaltaista mutta selvästi rauhoittelevaa, lempeää, kuin lohikäärme olisi äkkiä saanut ihmeellisen halun helliä sitä tyttöä, vaikka sen hengityksestä huokui yhä veren ja lihan löyhkä, vaikka sen hampaan valuivat yhä uhrien verta. Se hengitti raskaasti, muristen kummallista kehräämistään, ja työnsi suuren kuononsa kannella puoliksi retkottavan tytön hiuksiin, joka tuskin itse hengitti kuin vaivoin. Peto murisi siinä hetken, ja puhalsi sitten kuumaa ilmaa keuhkoistaan, saaden tytön hiuksen lainehtimaan tuulahduksessa.
Tras inahti tuskaisesti tuntiessaan kuumuutta niskassaan, sitten kuumaa ilmaa puhallettiin hänen päälleen, se johti tiensä jopa korvasta sisään, eikä tunne ollut mukava, pikemminkin yhä nukuttavampi. "Heei..." Tyttö mumisi ja painoi päänsä taas kiharoihinsa, mutta uusi tönäisy sai Trasin havahtumaan, peto oli tökännyt häntä uudelleen kultaa kimaltavalla kuonollaan. "Uh... Kiitos... Auta vähän..." Tras yritti ponnistaa ylös, ja pelottavan suuri lohikäärme vierellään tyttö uhkui hetken samaa päättäväisyyttä kuin ennen, kunnes lysähti taas veltoksi kannelle. Silloin peto näytti mietteliäältä, ja vetäytyi hieman kauemmas naamallaan, mutta lähestyikin kohta uudelleen, yrittäen tarttua tyttöä helllästi mistä vain, kunhan voisi nostaa tämän. "Varo- Varovasti- muista ne on-" Tyttö yritti sopertaa, mutta alkoikin kiljua kivusta, kun pedon hampaat tarttuivat häntä hiuksista ja takista, nostaen. Trasene huusi kivusta, mutta tunsi viileän kannen putoavan allaan, kunnes hänet laskettiin uudelleen kannelle, nyt miehenkin paino päällään. Nyt hän oli sentään paremmassa asennossa. "Nosta se" Tyttö ähkäisi, otti tikarinsa ja aukaisi nahka vyön joka piti häntä sidottuna mieheen, ja petotönäisi miehen pois ketun päältä.
Tras huohotti yhä kivusta, mutta nousi istumaan, ja huomasi lohikäärmeen jo asettuneen makuulle, katsellen heitä nyt kiinteästi. Miehestä välittämättä Tras katseli ympärilleen... Verta, ruumiita, miehiä, nainen, tuhoa... "Voi Arfel, olen niin pahoillani" Tyttö huokaisi koko sydämestään ja vilkaisi petoa, joka oli painanut päätään hieman. "Lähdetään pois" Tras murahti, ojensi kätensä ja nousi polvilleen, tarttuen miestä vierellään olkapäistä, nostaen. "Kuule, nyt vielä vähän, jaksa vielä vähän- auta Arfel" Yhä matalasti muristen peto tarttui miestä selän vaatteista, tämän viitasta, ja nosti tätä hitaasti. Kuului kuinka vaatteita repeytyi, mutta lopulta lohikäärme oli laskenut miehen selkäänsä vatsalleen poikittain. "Hyvä" Tras ynähti, ja nousi seisomaan, astuen pedon viereen, tämän haavan viereen. samalla kuitenkin tyttö älähti ja polvistui maahan, tämän lihakset kieltäytyivät, eikä edes vihreä leimu silmissä saanut niihin uutta voimaa. "Ei, minä en enää jaksa..." Tyttö huokaisi luovuttaneen äänellä. Peto ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, sillä sen murina kävi hetkeksi raivokkaaksi, kun se kannusti tyttöä. Se tarttui raivokkaasti tytön hiuksiin ja nosti huutavan tytön selkäänsä suomujen keskelle, niiden suomujen jotka Dimi oli polttanut pieniksi jotta Arfelin selässä voisi istua. Tras huusi kuoleman pelossa, ja käpertyi miehen päälle pedon selässä, kun tämä alkoi tömistellä kannella ylimääräistä painoa selässään. Tuuli peittosi nyt lohikäärmeen murinan, mutta sen silmistä näkyi intoa, yhä vain.
|
|
|
Post by submarine on May 7, 2007 16:15:20 GMT 3
Puolitajuton mies joutui kamppailemaan melkoisesti itsensä kanssa, ettei olisi alkanut kiljua kuin syötävä rajun käsittelyn aikana. Mitään tällaista hän ei todellakaan ollut odottanut, korkeintaan joutuvansa syödyksi jos ei osannut olla hiljaa. Ohimennen mielessä kävi hypätä kyydistä ja rynniä pakoon, mutta se tuskin olisi onnistunut, hän ei tiennyt kantoivatko jalat ja lisäksi lohikäärme kykenisi varmasti repimään kevyesti kannen auki, jos haluaisi seurata. Lisäksi kyseessä ei edes vaikuttanut olevan täysin välitön kuolemanvaara, sillä tyttö tuntui jotenkin tuntevan lohikäärmeen, mikäli se nyt oli mahdollista, miehen ymmärryksen mukaan ne olivat pelkkiä petoja.
Vaikka tämä pysyttelikin visusti liikkumatta ja hiljaa, aivot alkoivat silti pikkuhiljaa toimia paremmin. Mielessään tämä irvisteli karvaasti sille, että typerä tyttö oli ilmeisesti jättänyt hänen miekkansa ruumaan - kuten myös kaiken kullan. Ainut positiivinen seikka tässä oli, että hän oli vielä hengissä. Tosin sekin tuntui hieman kyseenalaiselta pitkällä aikavälillä, sillä ilmeisesti myöskin hänen... palkkaajansa... olivat epäonnistuneet. Kaikki oli huonosti eikä mikään niin kuin sen olisi pitänyt olla. Äkkiä yksi havainto iski miehen mieleen, nimi jolla tyttö kutsui lohikäärmettä. Eikös tämä ollut käyttänyt samaa veljestään? Jotakin sellaista. Mutta eihän kyseessä voinut olla tämän oikea veli? Sehän oli mahdotonta jo aivan itsestäänselvistä syistäkin. Mutta toisaalta, olihan se veli ollut muutenkin vähemmän tavallinen...
Ohimennen ajatuksiin kantautui myöskin pohdinta siitä, miltä miehen kasvot mahtoivat enää näyttää, jos kasvoilta ensinkään. Oli harvinaisen onnekasta, että hän ei enää tuntenut niitä kunnolla, sillä muuten kipu olisi varmaankin ollut järkyttävä. Ainakin muualla se oli jo lähestulkoon sietämätöntä, vaikkei aivan. Se paskiainen oli tullut kuin tyhjästä. Mistä hän oikein olisi voinut tietää, että siellä oli yksi mies vartiossa!? Kaiken kaikkiaan, tällä hetkellä miehen sisään mahtui pelkkää valitusta.
|
|