|
Post by spyrre on Mar 7, 2021 23:28:20 GMT 3
Sub: Kapea tie mutkitteli synkeän, metsäisen maan halki. Se kulki kumpujen ja kallioiden ohitse ja väisti suuria, ikivanhoja puita, jotka kohosivat sankkoina ja tiheinä kaikkialla ympärillä. Suurten kaupunkien mittapuulla se ei ollut juuri pahaista kinttupolkua merkittävämpi, mutta näillä main tiet muodostuivat ihmisten kulkemisten mukaan - ja se, että tästä kulki tarpeeksi väkeä, että mitään tietä edes muodostui, oli jo itsessään merkki sen tärkeydestä.
Nyt tie kuitenkin oli hiljainen yhtä ainoaa kulkijaa lukuunottamaa. Hän oli kookas ja pitkä mies, joka oli verhoutunut matkalaisen viittaan. Se ei kuitenkaan pystynyt peittämään hänen harteikkuuttaan tai pronssien tummaa ihoaan, jollaista harvemmalla näiltä mailta kotoisin olevalla oli. Eikä se myöskään pystynyt peittämään miekkaa hänen vyöllään - miekkaa, jota hän kantoi tottuneesti, antamatta sen haitata kulkuaan. Hän oli soturi jostakin kaukaa, eikä hän selvästikään pelännyt taittaa matkaansa yksin näiden syrjäisten, pelättyjen seutujen halki.
Soturin tie vei hänet kahden kallion välistä kulkevalle pienelle notkolle. Se oli kapea ja hankala paikka, jossa kaksikin rinta rinnan kulkevaa olisi varmasti raapinut kallioita hartioillaan. Eittämättä sitä kuitenkin käytettiin, koska se oli silti helpompi taival, kuin kallioille nouseminen... joskin moinen ahdas reitti saattoi hyvinkin olla monella tapaa myös vaarallinen. Lukemattomat tarinat ja kulkijoiden kertomukset puhuivat hirviöistä, rosvoista ja kammottavammistakin asioista. Tässä paikassa niitä saattoi vaania miten paljon tahansa. Jos soturi murehti tarinoista tai muiden peloista, hän ei sitä näyttänyt. Hän ei pysähtynyt empimään, vaan otti askeleen kallioiden väliin... ja pysähtyi. Hän kuunteli hetken, ja astui sitten taaksepäin varautuneesti. Hänen toinen kätensä varmisti miekan olevan helposti ulottuvilla.
Edestäpäin, kivien tuntemattomasta syleilystä, kantautui ääniä. Kukaties hätäisiä, kukaties raivoisia. Joka tapauksessa ne olivat olemassa - ja ne lähestyivät.
Spyrre: Pahaenteiset kohtaukset eivät varmasti olleet harvinaisia tällaisessa villissä korvessa, eivät varsinkaan yksinäisten matkalaisten osalta. Mutta tällä kertaa itsekseen kulkeva soturi ei tainnut kuitenkaan olla sen kohde... päätellen ainakin siitä että mitä kivisessä notkossa tapahtuikaan oli selvästi jo täydessä hässäkässä. Kallioissa kaikui useita huutoja, ärähdyksiä sekä tuskaisia älähdyksiä kuin niiden keskellä olisi ollut käynnissä täysi taistelu. Arvaus olisikin epäilemättä ollut oikea koska äkkiä lohkareiden lomasta singahti esille hahmo. Tämä oli lyhyt, solakka ja kääriytynyt nyt ilmeisen kärsineisiin rääsyihin. Nainen puristi kädessään keihästä ja niin hänen vaatteensa kuin ruskea, arpinen ihonsa olivat tuoreen veren peitossa. Kenen, se kaiketi oli hieman vaikeampi sanoa, mutta esiin rynnännyt nappasi kyllä varmasti huomion puoleensa muutenkin eikä välttämättä hyvällä tavalla. Hänen päätään peitti likainen, musta ja rastoittunut kuontalo jonka lomasta pilkisti pari suippoja korvia sekä jopa pienet sarvet, ja kasvoista tuijottivat suuret, kiiluvanoranssit silmät. Niissä oli varsin villi katse kun nainen loikkasi esille kuin pakeneva eläin, onnistuen vain täpärästi välttämään ohitse viistävän nuijan iskun kun perässä hyökkäsi joku toinenkin. Mies oli selvästi kookkaampi ja karun näköinen mutta silmänräpäyksessä tämä päästi korahtavan parahduksen kun nainen pyörähti ympäri ja keihäs upposi rusahtaen tämän rintaan. Soturi kaatui verta sylkien kun sarvekas nainen kiskaisi sähähtäen aseensa irti mutta tämä ei selvästikään ollut ainoa.
Hetkessä koko joukko väkeä ilmaantui kallioiden keskelle keskellä villiä taistelun tuoksinaa. Mitä ikinä olikaan meneillään vaikutti siltä että ainakin puolisen tusinaa takaa-ajajaa hätyytti hurjistunutta, villisti ympärilleen iskevää sarvekasta olentoa. Kukaan näistä ei ollut varsinaisesti vielä edes hoksannut että paikalla oli joku muukin, mutta suuntia kapeassa solassa oli vain yksi. Nainen puuskutti raskaasti mutta takaa-ajajat eivät antaneet periksi vaan ahdistivat tätä kuin lauma susia. Jotenkin hän onnistui kuitenkin pysyttelemään askelen edellä ilman että päätyi surkeasti saarretuksi... ainakin toistaiseksi. Arpinen nainen harppasi jälleen uuden iskun tieltä ja syöksähti sitten eteenpäin, kohti solan suuta... jossa kuitenkin seisoi jo joku. Oranssi katse levisi kun tämä tajusi vasta nyt kookkaan miehen läsnäolon. Oliko tämä yksi takaa-ajajista? Ainakin tämä tukki parhaillaan hänen reittinsä ulos...
Äkillinen käänne nappasi pakenevan olennon selvästi yllätyksellä. Tämä sähähti ja seisahtui, heittäen villin katseen ympärilleen kuin yrittäen nopeasti arvioida tilannetta. Samalla muukin joukko tajusi vieraan soturin läsnäolon. "Hei! Sinä siellä! Hyvä, pysäytä se! Tuo on tappanut meistä jo monta!" yksi miehistä ärähti muukalaisen suuntaan samalla kun harppasi uhkaavasti eteenpäin. Nainen tuntui eittämättä olevan kahden tulen välissä.
Sub: Yksinäinen soturi oli selvästi kurinalainen ja harjaanutunut. Hän ei epäröinyt tai haparoinut, vaikka kuolema raivosi aivan lähellä ja lähestyi entisestään pronssisten terien välähdellessä. Hän seisahtui paikoilleen ja tarkkaili tilannetta vaitonaisesti tarkalla, vakaalla katseella. Hänen miekkansa ei ollut vielä jättänyt huotraansa, mutta hän ei selvästikään edes pelännyt sitä; hänen ei tarvinnut vetää miekkaansa ensin voidakseen tehdä mitä täytyi.
Soturilla ei ollut juurikaan aikaa tarkkailla tai tehdä johtopäätöksiään. Tuntemattomien miesten ajama nainen lähestyi nopeasti, ja seuraavassa hetkessä yksinäinen kulkija oli jo vetäisty mukaan tilanteeseen, halusipa hän niin tai ei. Hän seisoi yhä vaiti, mutta se oli enää silmänräpäysten mittainen ylellisyys. Hän käytti ne vastatakseen toisen epäluuloiseen, hätäiseen katseeseen. Tämä oli kuin takaa-ajettu eläin. Lopulta yksi naisen takaa-ajajista pakotti hänet toimimaan. Hän loi naiseen oudon katseen, ennen kuin astui äkkiä eteenpäin. Hänen katseensa ei kuitenkaan ollut naisessa, vaan tämän takana - ja niin oli myös hän itse, seuraavassa hetkessä.
Soturi astui naisen ohitse. Seuraavassa hetkessä hän riuhtaisi viittansa yltään ja paiskasi sen tätä kohti ryntäävän miehen päälle yhdellä ainoalla kädenliikkeellä. Tämä kaatui huudahtaen sen alle ja jäi rimpuilemaan raskaan vaatekappaleen kanssa tovereidensa tuijottaessa tyrmistyneenä kankaan alta paljastunutta miestä. Soturi oli pukeutunut pelkkään yksinkertaiseen tunikaan, mutta se ei millään tapaa tehnyt hänestä vähemmän vaikuttavaa. Hän oli harteikas ja lihaksikas tavalla, joka saattoi olla vain pitkän harjoituksen tulosta. Hänen kasvonsa olivat yhtälailla jykevät paksun niskan päässä. Hän seisoi miesten edessä kuin jokin tarujen vartija, kohdaten heidän hurjistuneet ilmeensä yksinkertaisella, suoralla katseella.
"Ja miksi jahtaatte häntä? Te ette näytä sen kunniakkaammilta", soturi tokaisi. Jos hän murehti edessään olevast ylivoimasta, se ei näkynyt.
Spyrre: Villin näköinen arpinen nainen tuskin oli ehtinyt pääsemään kunnolla johtopäätökseensä kun seuraava käänne jo seurasi perässä. Hänen olemuksensa kiristyi silmännähden kun yksi takaa-ajajista huusi muukalaiselle. Kukaties tämä ei sitten kuulunut näihin, mutta toisaalta sillä tuskin olisi paljoakaan väliä siinä vaiheessa kun tämä tarvitsi vain muutaman askelen puuttuakseen tilanteeseen. Mies oli vaitelias, mutta tämä ei epäröinyt kauaa. Soturin harpatessa eteenpäin sarvekas nainen ärähti ja kohotti keihästään.... vain tajutakseen aavistuksen viiveellä että toisen huomio ei varsinaisesti ollutkaan hänessä.
Iskuun kohotettu keihäs epäröi silmänräpäyksen, ja sitten mies olikin jo harpannut ohitse, kaataen maahan yhden hanakasti kohti rynnänneistä hyökkääjistä. Tämä toi selvästi melkoisesti kaaosta kaikkien keskuuteen. Joukko kohahti ja huudahti vihaisesti kun yksi näistä rimpuili raskaan vaatekappaleen alta nöryytettynä. Nämä kohottivat aseitaan ja harppasivat eteenpäin, vaikkakin punnitummin. Sarvekas nainen tosin näytti näitäkin yllättyneemmältä. Hän olisi kukaties onnistunut livahtamaan kivien välistä pakoon nyt kookkaan miehen siirryttyä mutta tämä jäi pälyilemään vähintäänkin hämmentyneenä keihästään puristaen ympärilleen. Ehkä silläkin seikalla saattoi olla tekemistä asian suhteen että tämä oli myös silminnähden varsin uuvuksissa.
"Mitä? Miksi se sinua kiinnostaa? Se on jonkinlainen varas ja murhaaja! Jos et aio olla hyödyksi niin pois tieltä!" Eteen astunut häijyn näköistä kirvestä puristava korsto ärähti, mittaillen ilmeisestä ärtymyksestään huolimatta muukalaista kokeneen terävästi. "Ja pirut" sähähti toinen ääni äkkiä muukalaisen tuntumasta. Sarvekas nainen puristi edelleen keihästään kireästi, mutta vaikka puuskutti vieläkin, oli meripihkanvärinen katse käännetty varsin murhaavasti joukon suuntaan. "Minä... tapan teistä jokaisen, jos jatkatte perässäni juoksemista! Mutta ette te minua siksi jahtaa. Vaan sen... kirotun noidan takia! Ja sinne te ette minua elävänä raahaa" Tämä sylkäisi ilmoille.
Sub: Soturi liikautti päätään aavistuksen, tavalla joka kukaties kertoi hänen kuulleen naisen sanat. Hänen katseensa pysyi tiiviisti edessä, vihaisissa miehissä jotka vaativat hänen väistymistään... ja todennäköisesti kuolemaansa, jos eivät saisi mitä haluaisivat. "En aio antaa ketään millekään noidalle, jos se minusta riippuu. En tiedä keitä olette, tai kuka tuo nainen on, mutta olette kaukana jakamassa oikeutta. Te ette tule lähikylästä, koska minä tulen sieltä, ja seuraavaan on pitkä matka", suuri mies totesi kaartelematta. Hän ei tehnyt elettäkään tarttuakseen miekkaansa, perääntyäkseen tai vastatakseen edessään seisovien uhitteluun.
"Kertokaa siis herranne nimi ja aikeenne, tai vastaatte minulle!" soturi jyrähti äkkiä. Hän astui askeleen eteenpäin, mutta se näytti enemmänkin paremman asennon ottamiselta. Hänen jalkansa ottivat paikkoja, joiden taisteluvalmiudesta oli vaikea erehtyä. Hänen kätensä olivat laskeutuneet kuin ohimennen lähemmäs miekkaa. Yksi ainoa ele riitti paljastamaan miehen valmiuden ja taistelutahdon. Jos jos hänen edessään seisovassa joukossa oli todellisia sotureita, nämä ymmärtäisivät asian hyvin - ja sen, ettei hän ollut mikään vähäinen taistelija. Mutta jos nämä olivat pelkkiä määräänsä luottavia hurttia, ei näistä yhdelläkään todennäköisesti ollut tarpeeksi soturikokemusta ymmärtää edessään seisovaa kuolemanvaaraa...
Spyrre: Kireästä, vihaisesta joukosta kantautui lisää uhkaavia ääniä ja nämä harppasivat aavistuksen leveämmälle toisistaan. Vieras soturi oli tehnyt kantansa selväksi eikä ollut aikeissa liikkua... ja moinen ei selvästikään miellyttänyt tätä väkeä. "Se ei kuulu sinulle, muukalainen! Sekaannut asioihin mistä et tiedä mitään, ja tulet katumaan sitä" äskeinen mies ärähti. Tämä tuntui toimivan kuin merkkinä muillekin. Nämä hyökkäsivät varoituksetta liikkeelle tavoitellen tielleen harpannutta muukalaista brutaaleilla iskuilla jotka eivät selvästikään säästelleet. Tosin vaikka suuri osa syöksähti hyökkäykseen nopeuteen ja määräänsä luottaen, jäi kaksi näistä taaemmas. Kookas mies kirveineen liikkui huomattavasti harkitummin, samalla kuin pitkä nainen taustalla veti nuolta jousensa jänteelle. Taistelu vaikutti väistämättömältä, jos kukaan ei antaisi periksi.
"Tulkaa sitten! Vien teistä mukanani niin monta kuin voin!" sarvekas nainen sähähti ja harppasi sitten itsekin hurjistuneena eteenpäin keihäineen ottaakseen hyökkääjät vastaan. Tämä oli joko saanut tarpeekseen pakenemisesta, tai sitten ei enää pystynyt siihen... ellei syynä ollut jokin muu.
Sub: Jälleen kerran julma maa sai todistaa metallin, lihan, veren ja luun lakia. Jos soturi oli odottanut mitään muuta, hän ei jäänyt kauhistelemaan tai miettimään. Hän toimi. Kun miesjoukko hyökkäsi kaksikkoa päin, soturi kiskaisi äkkiä miekkansa huotrastaan kauhistuttavalla nopeudella ja sivalsi ensimmäisen hyökkääjistä maahan yhdellä ainoalla liikkeellä. Ja hädin tuskin miekka ehti edes kohota, ennen kuin hän iski sen alas seuraavaan hurjalla voimalla. Kaksi ruumista lakosi hänen edestään, mutta hän ei jäänyt katsomaan niitä tai antanut muille miehille aikaa epäröidä tai miettiä uudelleen. Julma ase välähteli ja iski hänen käsissään.
Kaksikon kimppuun hyökännyt miesjoukko oli tehnyt virheen. He luottivat ennen kaikkea ylivoimaansa, mutta nyt heidän määrällään ei ollut mitään todellista väliä; heitä mahtui hyökkäämään vain kaksi kerrallaan, ja silloinkin he olivat jo toistensa tiellä. Yksinäinen soturi teki parhaansa mukaan tilaa keihääseen tarttuneelle naiselle, mutta tosiasiassa hän olisi selvästi pystynyt taistelemaan yksinäänkin; hän iski raivoisasti miekallaan kerta toisensa jälkeen, pyyhki hyökkääjien iskuja sivuun ja iski näitä päin kuolettavin vedoin. Soturi iski miehen maihin toisensa perään, tuhlaamatta liikettäkään, empimättä hetkeäkään. Hänen kasvoillaan oli hurja ilme, ja hänen suustaan karkasi soturin huutoja, mutta missään kohtaa hän ei selvästikään menettänyt malttiaan tai hätiköinyt. Hän ei perääntynyt askeltakaan, mutta ei myöskään ajanut hyökkääjiä takaa kun he horjahtelivat taaksepäin. Hän surmasi ne, jotka hyökkäsivät tarjolle.
Hyökkäys ei voinut kestää pitkään. Toistaitoisiksi sotureiksi osoittautuneet miehetkin ymmärsivät nopeasti tilanteen mahdottomuuden. He perääntyivät vaikertaen ja valittaen, jättäen peräänsä haavoittuneita ja kuolleita. Ja yhä vain soturi seisoi heidän tiellään miekkansa veressä. "Teidät on lyöty! Vetäytykää, niin ette likaa kunniaanne ja menetä tämän enempää! Teistä ei ole kohtaamaan minua!" soturi jyrähti. Sanoissa ei ollut uhmaa tai kiihkoa. Hän ei selvästikään nauttinut tästä millään tapaa, eikä hänellä ollut halua jatkaa sitä turhan päiten... mutta hän ei selvästikään aikonut myöskään taipua millään tapaa.
Spyrre: Hyökkääjien kärkäs ryntäys taittui nopeasti brutaalilla tavalla kun nämä eivät kyenneet vetämään vertoja selvästi osaavalle ja periksiantamattomalle soturille. Tämä iski tieltään vaivatta yhden raakalaisen toisensa jälkeen tavalla joka teki tämän kaiken nopeasti selväksi kaikille näistä... ainakin niille jotka eivät kaatuneet niille sijoilleen. Moni kompuroi huutaen taaksepäin, verta vuotaen ja ammottavia haavoja itsessään mikä sai maltillisemmat vorot taustalla irvistämään vihaisesti. Sarvekas, uupunut nainen ei voinut olla olematta itsekin jokseenkin häkeltynyt saamastaan avusta mutta hänenkin keihäänsä upposi kyllä kohteeseensa heti kun tämä sai tilaisuuden. Vain hetki ja tilanne oli kääntynyt ympäri ja hyökkääjien joukko harvennut puolesta tusinasta vain muutamaan jaloillaan seisovaan jäseneen...
"Sinä... typerys! Pois tieltä!" hurjistunut, taustalta seurannut mies ärjäisi ja lähes paiskasi verta vuotavan toverinsa tieltään. Tämä oli kiskaissut toiseen käteensä kilven ja harppoi nyt määrätietoisesti kohti, rynnistäen sitten pelottavan nopeasti päin soturia. Miehen elkeissä oli huomattavasti enemmän kokemusta kuten oli tämän karaistuneessa olemuksessakin... mutta se ei peittänyt alleen tästä huokuvaa pahantahtoista kaunaa. Tämä iski hurjasti ja pelkäämättä päin asioihin sekaantunutta soturia. Kirves tavoitteli muukalaista julmasti samalla kun kilpi pyrki pitämään toisen terän loitolla. Samaan aikaan hiljainen maltillisempi nainen kauempana taustalla nosti jousensa, ja lähetti nuolen matkaan... mutta muukalaisen sijaan se oli tähdätty kohti alkuperäistä kohdetta, enemmän tai vähemmän kaiken keskelle jääneeseen sarvekkaaseen naiseen.
Sub: Soturi odotti miekka kädessään. Suurin osa korstoista luikki jo kauemmas hänestä ja haavoittuneet nilkuttivat sivuun... mutta rakkien joukossa oli susikin. Hän valpastui, kun raskasta kirvestä puristava mies iski lyötyjä tovereitaan tieltään ja hyökkäsi häntä kohti hetkeäkään empimättä. Silmäyskin riitti kertomaan, että tämä vastustaja oli tovereitaan vaarallisempi ja taitavampi. Eittämättä myös soturin varustus oli parempaa laatua kuin tovereidensa. Jos uusi vastustaja herätti miehessä mitään todellisia tunteita, hän ei paljastanut sitäkään. Hän laski leukansa alas ja kohotti miekkansa uudelleen. Ainakaan hän ei vähätellyt hyökkääjää.
Seuraavassa hetkessä taistelu raivosi uudelleen. Soturi otti raivoisan hyökkääjän vastaan määrätietoisesti ja lujana, vastaten ankariin iskuihin kurinalaisella puolustuksella ja hallituilla vastavedoilla. Miehen kantama kilpi pakotti hänet varovaisemmaksi, mutta hän selvästikin tiesi, miten sitä vastaan taisteltiin, ahdistaen tilaa vaativaa kirveskättä parhaansa mukaan sen yrittäessä iskeä suojan takaa. Samalla hän pakotti vastustajansa myös keskittymään kilpensä käyttöön iskemällä odottamattomia iskuja, jotka saivat puunsäleet lentämään.
Kaikesta huolimatta taistelu oli tasaväkinen ja ankara. Tilanne ja paikka suosivat kilpeä käyttävää vastustajaa, eikä tämän kohdannut soturi selvästikään ollut aikeissa hylätä paikkaansa tai tehdä jotakin hätiköityä saadakseen tarvitsemansa edun. He vaihtoivat ankaria iskuja, odottaen vastustajansa virhettä, keskittyen parhaansa mukaan hyökkäyksen ja puolustuksen monimutkaiseen rytmiin. Kaiken keskellä ilman halki pyyhkäisi jotakin, johon miekkaansa käyttelevä soturi ei ehtinyt keskittyä. Kukaties hän huomasi tai aisti sen, mutta hänen kätensä olivat täynnä...
Spyrre: Taistelu joka puhkesi nyt oli laadultaan huomattavasti tasaväkisempi kuin aiempi verilöyly. Soturit iskivät toisiaan vastaan, toinen punnitusti ja taidolla, toinen karulla kokemuksella sekä hurjuudella. Sarvekas nainen joutui selvästi vielä hieman sulattelemaan tilannetta johon oli joutunut eikä ollut aivan varma miten toimia, mutta epäröinti ei ehtinyt kestää kauaa. Salamyhkäisempi nuoli kauempaa suhahti kohti uhkaavasti kun kaikki huomio oli suunnattu lähitaisteluun. Keihästään puristava nainen havahtui tajuamaan vaaran vasta viimehetkellä kuin jonkin eläimellisen vaiston hälyttämänä, mutta sekin riitti vain saamaan tämän pyörähtämään hätäisesti ympäri ja kohottamaan kättään. Hänestä irtosi kivulias, yllättynyt huudahdus kun se upposi hänen hartiaansa ja iski naisen taaksepäin polvensa varaan. Hetken tämä haukkoi tukalasti henkeään... mutta toisin kuin olisi voinut olettaa monessa tilanteessa, arpisen naisen taistelu ei ollut vielä ohi. Katse joka pian nousi kohti jousiampujaa oli kipinöivä ja hurjistunut kuin uhatulla eläimellä, samalla kun käsi puristui kaikesta huolimatta uudestaan tiukasti keihään ympärille.
"Sinä... saastainen...!" sarvekas olento ähisi kunnes ponnisti uudestaan jaloilleen. Tällä kertaa tämä ei enää empinyt tai harkinnut, vaan päästäen raivostuneen ärähdyksen nainen syöksähti vimmalla kohti ilmeisen yllättynyttä jousiampujaa. Tämä ei kuitenkaan vaatinut kauaa toetakseen ja kohottaakseen joustaan uudestaan, mutta äkkiä jokin ympärillä räsähti. Painostava, näkymätön voima leimahti kuin tyhjästä jonka varmasti tunsivat kaikki lähistöllä. Jopa kirvestä heiluttava soturi ähkäisi tyrmistyneenä ja haparoi tajuamatta mitä tapahtui kun sarvekas nainen rynnisti taistelijoiden ohitse solaan. Ehkä hänen askelensa horjuikin mutta olemus lupasi kaikkea muuta kuin hyvää joustaan jännittävälle naiselle jonka tämä varmasti tajusi itsekin, ja tämä suuntasi nopeasti uutta nuolta kohti avoimelle rynnistävää olentoa. Maali ei varmasti olisi vaikea varsinkin hurjistuneen naisen rynnistäessä kohti. Haavoittuneet miehet kavahtivat sivuun tehden toverilleen tilaa valmiina toimimaan kun vihollinen olisi viimein isketty jaloiltaan... mutta ennen kuin nuoli ehti irrota jänteeltään sarvekas nainen kohotti jälleen kättään terävästi tyhjää kättään. Ilmapiiri leimahti jälleen ja äkkiä yksi roistoista huudahti typertyneenä kun tämä lennähti ilman mitään näkyvää syytä ilmaan, vain paiskautuakseen päin yhtälailla tyrmistynyttä naista jousineen. Nämä rysähtivät rajusti maahan yhtenä hätäisenä kasana, samaan aikaan kun sarvekas, arpinen nainen rynnisti molempien kimppuun säälimättä keihäineen.
Sub: Miesjoukkoa vastaan käynyt soturi iski ja torjui kerta toisensa jälkeen. Hänen vastustajansa kilpi oli saanut itseensä monta syvää lovea, eikä mies itsekään ollut säästynyt naarmuitta - joskin tämä oli saanut annettua takaisinkin, kuten veriset reiät hänen nutussaan paljastivat. Siitä huolimatta kuolettavan mittelön tasapaino oli jo alkanut horjua, ja yksinäinen soturi ajoi kirvesmiestä ankarasti. Hänen miekkansa oli jo iskenyt uhmakkaan raivon pois varautuneesta miehestä, ja nyt hän tavoitteli jotakin kohtalokkaampaa...
Äkkiä tilanne sai käänteen, jota tuskin kukaan olisi voinut odottaa. Kumpikin sotureista tunsi ohitseen rynnistävän voiman ennen kuin varsinaisesti ymmärsi sen luonnetta, ja se sai kummatkin heistä irtaantumaan toisistaan ja väistämään varuillaan sivuun, odottaen jotakin uutta uhkaa. Ja hetken verran he kumpikin todistivat yhtä lailla varautuneesti, miten outo nainen käytti yhtä outoa voimaa.
Hämmentynyt hetki kesti vain silmänräpäyksen. Kirvestä heiluttava korsto toipui tyrmistyksestään ensin, kukaties koska näky ei ollut hänelle aivan uusi. Tämä ärähti ja heilautti raskasta asettaan, tavoitellen vastustajaansa, jonka uskoi eittämättä olevan yhä varautumaton. Kirves kohtasi kuitenkin miekan, kun soturi iski samassa silmänräpäyksessä sitä vastaan... ja äkkiä kirvesmies itse oli auki kärkkään hyökkäyksensä jäljiltä. Miesten katseet kohtasivat silmänräpäyksen ajaksi. Sitten kirvesmies yritti kohottaa kilpensä, mutta soturi hyökkäsi tätä päin, iskien miekkansa ponnella kun ei pystynyt kiskaisemaan terää asentoon tarpeeksi nopeasti. Se pamahti miehen kypärää vasten hirvittävällä voimalla ja tämä romahti välittömästi maahan.
Soturi soi maahan luhistuneelle viholliselleen yhden ainoan nopean katseen. Mies oli todennäköisesti hengissä, mutta täysin tiedoton, mikä riitti tähän hätään. Niinpä hän keskittikin huomionsa välittömästi edessä tapahtuvaan. Näytti siltä, että tilanne oli mutkistunut entisestään...
Spyrre: Arpinen, jo valmiiksi verenpeittämä nainen ei vilkaissutkaan taakseen -tai oikeastaan edes ympärilleen- rynnätessään epätoivoisesti itseään toisistaan irrottelevien sotureiden kimppuun. Jousiampuja kirosi ääneen tyrkäten haavoittunutta, valittavaa toveriaan päältään ja hapuili pronssista terää vyöltään hätäisin elkein, mutta tällä oli kestänyt aavistus liian pitkään toipua kovasta törmäyksestä. Sarvekas olento oli horjumisestaan huolimatta hetkessä näiden luona kun haavoittuneet, aiemmin pakoon ajetut soturit vielä parveilivat tyrmistyneinä. Oranssi katse leimusi kun tämä survaisi keihäänsä ensin hädintuskin aseeseen tarttuneeseen naiseen, ja sitten tämän päällä makaavaan mieheen tavalla, joka ei tuntenut minkäänlaista armoa. Hätäiset äänet katkesivat nopeasti tuskaisiksi korahduksiksi ja rimpuilu kuolonkouristuksiksi.
Hän kiskaisi keihäänsä puuskuttaen irti veriroiskahduksen keralla ja heitti rivakan katseen ympärilleen. Vieras soturi oli kaatanut vastustajansa ja pystyssä oli enää muutama jo verta vuotava vastustaja. Nämä olivat tuijottaneet silmät ammollaan äskeistä, mutta havahtuivat nopeasti tajuamaan että uupunut, jaloillaan huojahteleva (vaikkakin ilmeisen hurjistunut) nainen oli rynnännyt miettimättä suoraan heidän keskelleen. "Nyt! Äkkiä! Kaatakaa se!" Yksi näistä huusi, puoliksi eittämättä peläten että muussa tapauksessa olisi seuraava outojen voimien vihan uhri, ja kiskaisi aseensa uudelleen. Se toi jonkin verran sisua muihinkin ja vielä jaloilleen kykenevät hyökkäsivät huutaen ja huitoen. Nämä luottivat taas eittämättä lukumääräänsä, mutta tällä kertaa se saattaisi jopa toimiakin sarvekkaan naisen jouduttua suoraan näiden keskelle.
Sub: Soturi seurasi mahdotonta näkyä vaiti, tehden nopeita huomiota ja arvioiden tilannetta ja sitä, mitä tuleman piti. Outo nainen oli tehnyt jotakin ylimaallista, siitä ei ollut epäilystäkään. Tämä oli paiskannut vastustajansa maahan ilman mitään näkyvää keinoa, ja seuraavassa hetkessä kumpikin näistä oli kuollut. Ilman aikaisempaa, selvästi aistittavaa kuohahdustakin olisi ollut selvää, että tässä oli kyse jostakin epäluonnollisesti. Ja vain typerys olisi rynnännyt suoraan sellaiseen.
Mies tarkkaili tilannetta hetken, mutta valpastui sitten, kun tilanne sai uuden, julman käänteen. Olipa naisen voima millainen hyvänsä, näytti pahasti siltä, ettei se pelastaisi tätä toistamiseen - ei, ennen kuin muutamat kynnelle kykenevät rosvot iskisivät tämän maahan. Aikaa arviointiin ja päätöksiin oli vain silmänräpäys. Pelkkä luontainen epäröinti kaaoksen keskellä olisi hyvin voinut riistää kaikki valinnat sivusta seuraavan käsistä. Mutta sivusta seuraava soturi selvästi tunsi taistelun raivokkuuden ja sen oikukkaan nopeat käänteet, eikä se saanut häntä empimään.
Yksi naisen kimppuun hyökkäävistä miehistä kaatui ulahtaen maahan vain hetkeä tämän toverin huudon jälkeen - tällä kerta ehdottoman pysyvästi ja lopullisesti. Suuri, kuolettava soturi astui ruumiin ylitse verinen miekka kourassaan ja kohotti sitä päänsä korkeudelle, valmiina iskemään uudelleen. "Tämä riittää! Kaikotkaa, niin saatte pitää henkenne! Olen saanut tarpeekseni verestänne tältä erää!" mies karjaisi. Hänen hengityksensä oli vakaa, kuten myös miekkaa pitelevä käsi, mutta hänen katseensa lupasi, että jos yksikään miehistä tohtisi kajota sarvipäiseen naiseen, nämä menettäisivät kätensä...
Spyrre: Taistelu koki kireän käänteen toisensa jälkeen, joka tuntui hurmeen keskellä tapahtuvan vain nopeissa silmänräpäyksissä. Sarvekas nainen jännittyi välittömästi uudestaan ja sihahti hampaidensa lomasta kun vastustajat alkoivat haavoistaan huolimatta koota itseään, ja ote keihäästä kiristyi taas kuumeisesti. "Yrittäkää" sihahdettiin yhteenpurtujen hampaiden välistä kun tämä valmistautui veriseen yhteenottoon oranssi katse leimuten, mutta sitten yksi korsto äkkiä huusi ja sortui verisenä maahan. Kookas soturi joka astui kaiken keskelle sai koko joukon hätkähtämään uudestaan ja epäröimään. Loppuunsa ajettu, piiritetty ja haavoittunut nainen oli varmasti eri asia kuin osaava, vahva mies joka ei ollut edes hengästynyt iskiessään maahan joukon ilmeisen johtajan ja haavoitettuaan muita. Kuumeinen sisu näytti valuvan miesjoukosta nopeasti ja nämä kavahtivat taaksepäin, pälyillen niin kuolleeksi iskettyä toveriaan kuin muukalaistakin. Myös arpinen nainen loi tähän vaikeasti tulkittavan silmäyksen jos toisenkin, kiskoen parhaansa mukaan huteraan olemukseensa enemmän ryhtiä. Kaikesta huolimata tämä näytti olevan edelleen täysin valmis taistelemaan.
"Kuka piru sinä edes olet? Miksi suojelet tuota? Etkö nähnyt mikä se on? Saat katua sekaantumistasi!" yksi miehistä yritti huutaa uhmakkaasti, tosin joutuen puristamaan veristä kylkeään. Joukko oli selvästi ajettu jo veitsenterälle, vaikka vielä tohti yrittää... edes sanoilla uhitellen.
Sub: "En sano uudelleen", soturi totesi terävästi ja otti askeleen eteenpäin, viimeisimmän ruumiin ylitse ja kohti viimeisiä miehiä. Hän ei selvästikään aikonut jäädä sanailemaan näiden kanssa; täysin kokematonkin olisi nähnyt, ettei näillä ollut sisua jatkaa taistelua, eikä asiassa ollut mitään väiteltävää. Veren ja metallin laki oli julma ja yksinkertainen: tässä maailmassa voittajat olivat oikeamielisiä, eikä heillä ollut mitään seliteltävää.
"Kerätkää haavoittuneenne ja juoskaa sinne mistä tulitte. Jos teitä on enemmän, katsokaa tätä ja miettikää ensin, onko se mitä tavoittelette tämän arvoista!" soturi jyrähti. Sitten hän astuikin äkkiä taaksepäin ja loi outoon naiseen nopean, mutta paljon puhuvan katseen: olipa tässä kyse mistä olikaan, heillä ei ollut mitään mieltä jäädä tänne odottelemaan ja katsomaan, mitä lyödyt miehet tekisivät. Varmaa oli vain, että nämä eivät tohtisi lähteä heidän peräänsä nyt. Miestä ei selvästikään ajanut pelko tai epäröinti. Kuka tahansa soturi ymmärsi, ettei taistelukentälle ollut syytä jäädä, kun voitto oli saatu. Kukaties miehiä olisi enemmänkin, tai kukaties loput sisuuntuisivat yrittämään vielä jotakin, jos saisivat tilaisuuden. Paras olla antamatta sitä.
Spyrre: Muukalaisen jyrähdys sai miehet uhmastaan huolimatta kavahtamaan. Silmänräpäyksen verran nämä tavoittelivat vielä sisuaan kukaties velvollisuutensa tai kostonhimon voimin mutta se hiipui nopeasti periksiantamattoman katseen sekä teräksen edessä. Kun muukalainen harppasi eteenpäin jäljellä oleva joukko kavahti taaksepäin ja kääntyi sitten kiireesti pakenemaan verissäpäin miten vain saattoivat takaisin kallioiden lomaan, jättäen jälkeensä verta sekä useita ruumiita. Joukon pään kaaduttua eivät ne muutamat hengissä selvinneet enää löytäneet rohkeuttaan uhmata kohtaloaan.
Sarvekas nainen pälyili puolestaan hiljaa ympärilleen keihästään puristaen. Tämä kiristi leukaansa seuratessaan katseellaan tiehensä luikkivia miehiä kunnes sihahti. "Ne... kertovat tästä. Ja tulevat takaisin" tämä töksäytti sormeillen asettaan, mutta kirskautti sitten hampaitaan. Taisi olla selvää mitä nainen parhaillaan ajatteli mutta tällä ei ollut voimia jäljellä toteuttaa tätä. Edes hän ei tainnut olla tarpeeksi mielipuoli rynnätäkseen ajamaan pakenijoita takaa tässä kunnossa. Sen sijaan tämä tuijotti synkästi näiden jälkeen tasaten raskasta hengitystään kunnes tuli samaan lopputulokseen toisen kanssa ja pyörähti ympäri toiseen suuntaan. Oli tosiaan parasta olla jäämättä katsomaan mitä tästä seuraisi.
Sub: Soturi piti huomionsa miehissä, kunnes nämä lopulta kääntyivät kannoillaan ja luikkivat pois kuin lyödyt koirat. Siinä kohtaa hänkin kääntyi ympäri ja asteli hävityksen ja ruumiiden läpi - vain noukkiakseen viittansa maasta. Hän nosti sen tarkastettavaksi ja päästi sitten epämääräisen tyytymättömän äänen. Kangas oli revennyt taistelun tuoksinnassa riekaleiksi. Nyt siitä ei ollut enää mihinkään, ja hän tyytyi pyyhkimään verisen miekkansa siihen, ennen kuin heitti sen yhden ruumiin päälle. Haaskansyöjät mässäilisivät tänään hyvin.
Miehen katse kääntyi naiseen, kun tämä äkkiä kohotti ääntään. Hän silmäili toista hetken, ennen kuin päästi murahduksen, joka kuulosti myöntävältä. Hän ei epäillyt toisen sanoja hiukkaakaan. "Sitä suuremmalla syyllä meidän on parempi mennä. Voimme puhua enemmän myöhemmin, kun meidän ei tarvitse murehtia siitä. Lähellä on kylä", hän totesi suuremmin empimättä ja työnsi miekkansa huotraan. "Minä olen Tarash", hän totesi vielä, kukaties jonkinlaisena osoituksena luottamuksesta, ennen kuin osoitti kohti kalliosolan toista päätä. Sitä josta oli tullut.
Hän oli tosiaankin vahvapiirteinen, jämäkkä mies. Hänen pronssinsävyiset kasvonsa olivat kulmikkaat, ja jykevää leukaa reunusti lyhyt, huolimattomasti leikattu parransänki. Silti hänen piirteissään oli jotakin hienovaraista ja epätavallista. Hän ei selvästikään ollut täältä kotoisin. Mutta mistä hän ikinä tulikaan, kaikesta päätellen kuolema ja veri olivat siellä yhtä yleismaallisia voimia, kuin tässäkin paikassa; vaikka ympärillä lojui kuolleita ja kuolevia, ja vaikka hän itse oli heidän verensä tahrima ja haavoilla, ei hän näyttänyt edes tiedostavan koko asiaa. Kuin se olisi ollut hänelle tuttua ja tavallista.
Spyrre: Sarvekas nainen oli pysähtynyt itsekin hieman kauemmas ruumiiden äärelle. Hän silmäili verilammikossa retkottavaa miestä hetken ennen kuin kumartui poimimaan maasta miehen miekan. Nainen tutki pronssisena kiiltävää terää kunnes murahti itsekseen ja jäi hetkeksi kiskomaan myös huotran itselleen. Nuoli törrötti vielä hänen hartiastaan mutta se haittasi vähemmän kuin olisi odottanut, käsivarren toimiessa vielä vaikka saikin naisen kiristelemään hampaitaan.
Oli kuinka oli, muukalaisen huomautukselle ei saatu vastaväitteitä. Nainen ei viivytellyt kauaa aseen kanssa vaan heitti niin huotran kuin vyönkin olalleen jäämättä tonkimaan ruumiiden omaisuutta sen enempää. Oranssi katse loi yhden jos toisenkin varautuneen katseen muukalaiseen tämän puhuessa, kunnes tämä kertoi viimein nimensä. Tällainen henkilökohtaisuus ei selvästikään ollut aivan odotettua vaan hetkeksi nainen tuntui haparoivan hieman. "Minä... Akela." Tämä töksäytti viimein, kunnes hetken emmittyään nyökkäsi. "...niin. Ehkä... se on parasta. Tänne ei kannata jäädä" hän myötäsi, syystä tai toisesta hieman epämääräisesti. Hurjistuneen eläimen olemuksen karistua hiljakseen sarvekas nainen vaikutti lähes hämmentyneeltä vaikkakin varautuneelta, kuin tälläiseen ei olisi ollut erityisemmin kokemusta. Toisaalta, tämä ei välttämättä ollut yllättävää aivan vain tämän ulkonäönkään perusteella.
Hölmökin olisi nähnyt ettei sarvekas olento ollut ihminen jo kauempaakin. Vatharien väki oli salaperäistä mutta ei kaiketi ennenkuulumatonta... mutta näitä harvemmin kohtasi aivan tällä tavalla. Hurjasta taistelustaan huolimatta nainen vaikutti nuorelta vaikkakin vähintäänkin villiintyneeltä. Hänen kapeita kasvojaan peittivät useat karut arvet jotka lähes hukuttivat alleen mustat tatuointikuviot jotka korostivat oransseja mantelimaisia silmiä. Nämä eivät näyttäneet taisteluarvilta, ja vihjasivat etteivät kasvot luultavasti olleet ainoa paikka josta näitä löytyi. Akela vilkuili vielä hetken kunnes harppasi sitten liikkeelle, suunnaten ulos kanjonista jonne oli ollut pakenemassa aikaisemminkin.
"Sinä... en tiedä miksi teit tuon, mutta... kiitos" töksäytettiin lopulta taas hetken kuluttua.
Sub: Kaksikko jätti taistelukentän taakseen nopeasti, katsomatta turhaan taakseen... ainakaan enempää kuin tarvittiin varmistamaan, ettei heitä seurattu tai vaanittu. Tarash kulki Akelan rinnalla mitään puhumatta, mutta hänkin selvästi pohti tapahtunutta ja sitä, mihin oli oikeastaan sekaantunut. Hänen kätensä oli aina lähellä miekankahvaa ja hänen katseensa kävi useaan otteeseen oudossa, sarvipäisessä naisessa. Mutta juuri nyt hän keskittyi ympäristöönsä ja välittömämpiin uhkiin - kuten kokeneen soturin olisi olettanutkin.
Akela rikkoi hiljaisuuden nopeammin, kuin mies oli kukaties olettanutkaan - tai edes toivonut. He eivät varmasti olleet vielä lähelläkään kylää, eivätkä taakse jääneet miehet tosiaan olleet ainoa uhka tässä paikassa. Ensin Tarash vastasi toisen sanoihin vain yksinkertaisella murahduksella, osoittaen pelkästään kuulleensa sanat. Sitten hän kuitenkin vilkaisi tätä kohti ja avasi tahtomattaankin suunsa. "En voinut seurata vain sivustakaan. Meillä on varmasti paljonkin puhuttavaa siitä mitä juuri tapahtui, mutta minä en seiso katsomassa, kun joukko rosvoja jahtaa yksinäisiä uhreja", hän totesi lopulta varsin vakaasti ja varmasti. Olipa asiassa kyse mistä olikaan, tästä hän oli ainakin varma.
Spyrre: Akela pyöritteli kuulemaansa hetken vaiteliaasti kulkiessaan. Hän nojasi vaivihkaa keihäänsä varteen askeliensa tueksi ja nyki epämukavasti veren peittämää vaatetustaan, kunnes viimein päätyi ähkäisemään ja kiskaisemaan pahimman kokeneen viittansa yltään. "Ne pirut ovat jahdanneet minua kuin eläintä jo tovin. Ne eivät varmasti pidä siitä että joku sekaantui asiaan" nainen totesi viskatessaan vaatteen pusikkoon. Se ei rehellisesti kohentanut hänen ulkomuotoaan paljoakaan, mutta vähensi edes hieman veren määrää. Se saattoi olla hyvästä jos aikeena oli tosiaan suunnata ihmisten ilmoille... "...mutta jos et olisi... no. Taidan olla... sinulle velkaa." Hän lisäsi hankalasti, ennen kuin vaikeni. Sarvekkaan naisen olemus oli eittämättä vieläkin kireä, olivathan he vielä keskellä villiä korpea. Matka taittui vaikkakin nilkuttaen...
|
|
|
Post by spyrre on Mar 11, 2021 23:21:01 GMT 3
Sub: Tarash näytti pohtivan toisen sanoja hetken, mutta ne eivät selvästikään kauhistuttaneet häntä. Hän päästi samanmielisen äänen ja nyökkäsi yleismaallisesti. "Heillä on selvästi jokin syy olla noin hanakoita. Mutta en siltikään voinut vain katsoa sivusta", mies vastasi. Hänen huomautuksensa miesten tarkoitusperistä tuskin oli hienovarainen hyvällä tahdollakaan, mutta hän ei vaikuttanut olevan aikeissa alkaa kyselemään asiasta enempää juuri nyt. Nyt oli murehdittava välittömämmistä asioista, kuten taistelupaikan jättämisestä kauas taakse.
-
Kaksikon matka taittui lopulta suhteellisen nopeasti, ainakin sikäli, ettei mikään muu tohtinut yrittää pysäyttää heitä. Sekään ei ollut sanottua näillä main. Joka tapauksessa Tarash pysähtyi yllättäen kumpareen päälle ja osoitti jotakin kohti. Edessäpäin metsä aukeni pienehköksi laaksoksi, jossa kohosi kuin kohosikin kylä. Se oli pieni, eikä erityisen kummallisen näköinen; puiset paalutukset ja maavallit ympäröivät sitä, ja niiden sisällä kohosi joukko matalia, pienehköjä majoja. Se oli kaukana mistään todellisesta sivistyksestä, ainakaan kenenkään sellaista nähneen mukaan, mutta se oli todiste elämästä vaarallisella seudulle.
"Meidän on mentävä tuonne. Selviätkö sinä noin?" Tarash tokaisi äkkiä ja vilkaisi Akelaa kohti. Vaikka hän jätti varsinaisen merkityksensä sanomatta, hänen katseensa puhui paljon: naisen oudot piirteet ja sarvet tuskin jäisivät huomaamatta väeltä...
Spyrre: Akela silmäsi miestä yhtälailla vaiteliaasti, ja eittämättä jossain määrin punnitsevasti. Toinen ei tosiaan ollut ollut hienovarainen sanoissaan eikä hän tiennyt miehen tarkoitusperistä muuta kuin mitä tämä oli sanonut... mutta joka tapauksessa, soturi oli eittämättä pelastanut hänet äsken. Se tarkoitti väkisinkin jotain.
Nainen liikkui nilkuttaen mutta yhtälailla kiireisesti eteenpäin, haluamatta tuhlata aikaa sen enempää kuin Tarashkaan. Toinen selvästi tiesi missä heidän määränpäänsä oli paremmin kuin hän itse joten Akela tyytyi seuraamaan soturia, kunnes tämä viimein pysäytti kulun kun edessä avautui lopulta kyläpahanen. Sarvekas nainen havahtui uupuneesta tarpomisestaan ja pysähtyi toisen tuntumaan silmäilemään näkymää. Kysymys tosin sai hänet hoksaamaan muutakin. "Minun... ei ehkä olisi pitänyt viskata sitä viittaa menemään" Akela puuskahti ja irvisti itsekseen. Kukaties se että hän talsi paikalle yltä päältä veressä olisi ollut pienempi paha kuin ilmeiset epäinhimilliset piirteet, joita väki ei aina ottanut hyvällä. Nainen päätyi lopulta vetämään kevyistä kantamuksistaan joitain räsyjä, jotka veti kasvoilleen ja päänsä peitoksi... edes suunnilleen. Veritahroille nyt ei voinut paljoakaan kun ei ollut aikaa pysähtyä peseytymään... vaikkakin hänen olastaan törröttävä nuoli olikin hieman ikävämpi. Akela silmäili sitä ja veti sitten esille luisen veitsen katkaistakseen varren jotta saisi kiskaistua jotakin tämänkin peitoksi. Se tuskin tuntui mukavalta, mutta sen parempi hoito sai nyt odottaa. "Mennään. Pärjään kyllä" hän töksäytti lopulta.
Sub: Tarash pohti tilannetta ja toisen sanoja hetken, mutta ei osannut lopulta muutakaan kuin nyökätä. Heillä ei tosiaan ollut juurikaan vaihtoehtoja, eikä toista pystyisi naamioimaan millään ilveellä täysin... puhumattakaan siitä, että se ei olisi auttanut. Ei pienessä kylässä, jossa väki oli muutenkin epäluuloista. Asia olisi kaiketi paras vain selvittää. "Siellä on ainakin väkeä, joka pystyy katsomaan haavojasi. Ja sen lisäksi minä vietin siellä pari päivää juuri äsken. Se todennäköisesti auttaa", mies totesi lopulta, ennen kuin lähti kulkemaan kylää kohti.
Kylää ympäröivä raivattu maa oli kitukasvuista peltoa, joten kaksikkoa ei ollut vaikea huomata - ei etenkään, kun tarkkailija istui korkeassa tähystystornissa paalutusten reunalla. Jo kaukaa oli helppo nähdä, miten joku kurotti päätään tornin reunan ylitse ja tähysi heitä kohti. Hetkeä myöhemmin törisi äänekäs merkkitorvi. Pelloilla työskennellyt väki valpastui nopeasti ja lähti kiiruhtamaan takaisin kylää kohti, eittämättä siltä varalta, että kyse olisi jostain vakavammasta. "Väki on täällä epäluuloista. He pelkäävät rosvoja tai hirviöitä. Mutta minä autoin heitä, joten he toivottavasti katsovat suopeammin", Tarash selitti. Hän kuulosti melkein siltä, kuin olisi yrittänyt rauhoitella tai vakuutella Akelaa. Nainen ei totta puhuen näyttänyt erityisen levolliselta, mistä tuskin saattoi syyttää...
Sanat ja veikkaukset muuttuivat nopeasti yhdentekeviksi, kun kaksikon lähestyessä kylän porteille alkoi ilmestyä miehiä, joiden käsissä oli selvästi keihäitä. Heitä oli vain kourallinen, ja he olivat kaukana edes äsken kohdatuista rosvoista, mutta kyse oli silti selvästä varotoimesta. "Muukalainen! Mitä sinä nyt jo palaat!? Ja mitä sinä raahaat mukanasi!?" kajahti huuto miesten suunnalta. Siinä oli selvää varautuneisuutta. Koskaan ei vointu olla liian varovainen tässä synkeässä korvessa...
Spyrre: Akela nykäisi kasvoilleen kääräistyä kangasta paremmin paikalleen, mutta oranssit silmät vilkaisivat silti toista päähineen sekä hiusten varjosta. "Pärjään kyllä" hän toisti, eittämättä aavistuksen kireästi. "Kunhan pääsen jonnekin missä voin levätä hetken ja voin hankkia varusteita, en tarvitse muuta." Sanat olivat taas jokseenkin töksähtäviä... mutta ilmeisestikään hän ei ollut erityisen innokas päästämään ketään sorkkimaan haavojaan. Ei varsinkaan tällaisessa paikassa jossa vain hänen ulkomuotonsa saattaisi aiheuttaa ikävyyksiä.
Tarash oli ilmeisesti oleskellut jo kylässä, ja päässyt jonkinlaisiin väleihin väen kanssa. Akela kuunteli toisen sanoja ja tyytyi nyökkäämään hieman jäykästi. Olisi tietysti paljon helpompaa jos soturia kuunneltaisiin, sen sijaan että hänen täytyisi yrittää selittää... se voisi käydä hankalaksi. Varsinkin ottaen huomioon kuinka kaksikon lähestyminen aiheutti välittömän reaktion. Merkkitorvi soi ja sai pelloilla työskentelevätkin valpastumaan, joka eittämättä herätti epäluuloa Akelassakin. Pian he saavuttivatkin portit, ja kärkäs huuto kajahti tivaamaan tulijoilta vastauksia. Nainen liikahti kireästi ärhäkälle äänelle mutta murahti sitten kankaan alta. "Olen... matkalainen. Törmäsin rosvoihin, mutta iskimme ne hengiltä" tämä tokaisi, voimatta lopulta tuskin salailla suorastaan kärsinyttä ja saastaista olemustaan, saati lukuisia runsaita veritahroja räsyisillä vaatteillaan. "Tarvitsen vain yösijan ja varusteita."
Sub: Miehiä oli kourallinen, ja näiden varusteet eivät olleet kummoisia. Jokaisella oli kyllä keihäs kädessään, mutta niiden kärjet olivat vanhoja ja lovisia, todennäköisesti moneen kertaan korjattuja ja uudelleen varretettuja. Eikä yhdelläkään ollut paksuja topattuja liivejä raskaampaa panssaria. Miesten katseet olivat epäluuloisia ja vaarojen synkentämiä.
Tarash kohotti kättään ja astui puhuvan Akelan tielle, yrittäen selvästikin kiinnittää huomion itseensä. Hän teki oudon käsimerkin ja kohotti toisen kätensä silmänsä eteen, ennen kuin puhui. "Tervehdys olkoon, olen palannut. Teidän ei tarvitse huolehtia-" hän aloitti suorastaan muodollisesti, mutta terävä ärähdys miesten suunnalta sai hänet vaikenemaan.
"Tiedän kyllä kuka olet, muukalainen, eikä minua kiinnosta sinun horiseva puheesi vieläkään. Minä kysyin tuosta naisesta", miesten ilmeinen johtaja tokaisi, tihrustaen Akelaa kohti. Tämä oli teräväkasvoinen, vanhempi mies, jonka katse oli tarkka ja pistävä. Mies oli varmasti tuominnut monet matkalaiset ja erotellut hyvät huonoista. "Vai matkalainen? Et kyllä näytä siltä. Sinulla ei ole matkatavaroita, etkä selvästi ole täältä. Totta puhuen..." mies aloitti, ja lähti sitten lähestymään Akelaa.
Mies tuli lähemmäs kulmat kurtussa ja tarkkaillen naista, kuin tämä olisi ollut jokin vaarallinen, piilotteleva eläin. Muut seurasivat vaiti mutta levottomina taaempaa. Oli selvää, että tämä näki riepujen altakin jotakin epäilyttävää...
Spyrre: Jännittynyt Akela seurasi tilannetta epäluuloisen eläimen valppaudella. Tarash yritti selvästi viedä huomiota ja selitellä, mutta teräväilmeiset vartiomiehet eivät selvästi olleet aikeissa tyytyä näin vähään. Hän ei tiennyt mitä miehen yrittämä ele ja muodollinen sävy tarkoittivat mutta vartija ohitti nämä hyvin nopeasti ja suuntasi kaiken epäluulonsa häneen.
"Minulla ei ole paljoa. Ja tulen muualta. Onko se rikos?" nainen töksäytti ärhäköihin kysymyksiin, pitäen keihäänsä varren edelleen maassa vaikka yrittikin olla nojaamatta siihen erityisen näkyvästi. Vartija alkoi kuitenkin lähestyä mittaillen häntä katseellaan kuin yrittäen löytää jotain raskauttavaa hänen ulkomuodostaan. Tämä saattaisi olla lähellä onnistumistakin, tottapuhuen... päälle kääräistyt rievut eivät tehneet ihmeitä hyvällä tahdollakaan. Akela murahti hieman ja suoristautui. "Epäiletkö sanojani? Ne ovat totta, minä en ole mikään kirottu rosvo! Ne kävivät meidän kimppuumme" tokaistiin, samalla kun hän lopulta nykäisi hieman kangasta sivuun olkapäänsä kohdalta. Se toi näkyviin katkenneen nuolenpään, joka ainakin vahvisti hänen sanojaan tapahtumista... toivottavasti. Niin vähän kuin hän olisikaan halunnut tuoda moista esille muukalaisten edessä...
Sub: Mies lähestyi epäluuloisesti, tähyten selvästi jotakin, minkä uskoi huomanneensa. Tarash liikahti jo, mutta sitten Akela otti tilanteen omiin käsiinsä ja harhautti huomion vammoihinsa. Se sai väen pälyilemään ja mutisemaan jotakin keskenää. Vanhempi mies kuitenkin tutkaili naista yhä... kunnes Tarash sitten lopulta astui miehen eteen. "Me kohtasimme rosvoja, kuten hän sanoi. Toin hänet tänne, jotta hänen haavojaan voitaisiin katsoa. Viime kerralla tarjositte minulle vieraanvaraisuutta..." mies totesi ilme ja ääni tasaisena, mutta varsin painokkaana.
Kyräilevä mies pyyhkäisi leukaansa ja vilkaisi vielä Akelaan, mutta päästi sitten turhautuneen äänen ja heilautti kättään. "Sinä joudut selittämään asiasi itse väelle. Jos tuotte perässänne jotakin rosvoja, se on teidän päällänne!" tämä tuhahti, ja harppoi sitten takaisin porttien suuntaan. Portille kerääntyneet vartijat väistivät vanhempaa ja kokeneempaa, ennen kuin lähtivä itsekin vetäytymään sisälle, kyräillen samalla edelleen varsin epäluuloisesti kaksikkoa.
Tarash huokaisi, ennen kuin vilkaisi Akelaan ja nyökkäsi. "Ainakin pääsemme kylään. Mutta meidän on näytettävä noita haavoja parantajalle, eikä hän tyydy katsomaan kauempaa", hän huomautti matalalla äänellä. Tämä ikävä kyllä vain lykkäsi asioita... joista miehelläkin oli eittämättä yhtä ja toista kysyttävää vaikka hän olikin malttanut mielensä tähän asti hämmästyttävän hyvin.
Spyrre: Oli hyvin helppo nähdä että tilanne saattoi olla menossa epäsuotuisaan suuntaan. Akela jo odotti itsekin että epäluuloinen vartija huomaisi jotain mistä ei pitäisi ja päättäisi evätä häneltä kylän suojan, mutta Tarash onnistui lopulta puuttumaan asiaan. Sarvekas nainen tukahdutti oman kyräilynsä ja jäi sen sijaan seuraamaan kun toinen selvitti tilannetta... joka kaiketi sai viimein ainakin jotain aikaan. Vartija ei näyttänyt saati kuulostanut tyytyväiseltä mutta laski heidät sentään ohitseen.
Akela ei vastannut tämän jupinoihin taikka varautuneisiin katseisiin vaan seurasi vaiteliaana Tarashin jäljessä portista. Vasta kun he olivat sisällä ja kauempana vartijoista hän veti vaivihkaa syvempään henkeä. "Se on naarmu. Saan sen irti itsekin. Parantajan kanssa pari rättiä ei auta" nainen murahti samalla kun kiskaisi olkapäänsä jälleen piiloon. "Näytä minulle mistä täältä saa yösijan, niin olen tyytyväinen."
Sub: Kylä ei ollut sisältä juuri sen kummoisempi kuin ulkoakaan. Pieniä taloja, enemmänkin majoja kuin mitään sen jykevämpää, mutaisia polkuja niiden välissä, eläimiä, lapsia ja epäluuloisesti katselevaa väkeä. Tarash ei juuri kiinnittänyt huomiota siihen. Hänellä oli muutenkin enemmän mietittävää Akelan suhteen. "Täällä ei ole majataloa tai muutakaan sellaista paikkaa", mies vastasi toisen vaatimuksiin aavistuksen varautuneesti. "Yösijasta on neuvoteltava väen kanssa, mutta tästä kulkee ilmeisesti väkeä, joten sen ei pitäisi olla hirvittävän vaikeaa."
Tarash vilkaisi Akelaa ja risti kätensä leveälle rinnalleen. Hänen nutussaan oli useitakin verisiä repaleita taistelun jäljiltä, mutta hän ei näyttänyt murehtivan niistä. "Mutta tuo ei ole mikään naarmu. Jos sitä ei hoideta, olet pian liian heikko tekemään yhtään mitään. Ja jos et osaa kiskoa nuolta haavasta, teet siitä helposti vain pahemman", hän huomautti varsin suoraan. "... ja siitä aikaisemmasta täytyy joka tapauksessa puhua", hän lisäsi.
Spyrre: Akela silmäsi vaivihkaa ympärilleen mutaisella kadulla majojen lomassa heidän kulkiessaan. Väki oli selvästi epäluuloisia muukalaisten suhteen, vaikka Tarashilla oli kaiketi jo jonkin verran kokemusta näistä. Se sai hänet eittämättä jonkin verran kiusaantuneeksi vaikkakin nainen ei näyttänyt tätä, vaan vastasi miehen toteamukseen jonkinlaisella myhähdyksellä. Hän olisi mieluiten pitänyt etäisyytensä ihmisiin, mutta asialle ei kaiketi voinut mitään...
Tarash ei ollut kuitenkaan aikeissa luovuttaa parantajan suhteen. Kukaties tämän puheessa oli järkeä mutta se sai silti naisen seisahtumaan ja siristämään epämääräisesti yläviistoon härkäpäisen soturin suhteen. "Olen selvinnyt pahemmastakin! Se täytyy vain leikata ulos" hän töksäytti (eittämättä yhtälailla härkäpäisesti). "Helppo sinun on sanoa. Sinä olet... yksi noista. Sillä ei ole väliä vaikka ne näkisivät sinut." Akela kyräili, mutta vaikeni hieman hankalasti kun toinen huomautti että tapahtumista oli muutenkin puhuttava. Nainen empi hieman kunnes ähkäisi. "...no... olen sen kai sinulle velkaa, ainakin. Jos välttämättä haluat" hän myöntyi lopulta, vaikkakin kiusallisesti.
Sub: Akelan sanat saivat Tarashin katsomaan tätä yllättäen jossain määrin... oudosti. Melkein kuin tämä olisi sanonut jotakin sopimatonta. Hänen leukansa kiristyi aavistuksen, ennen kuin hän huokaisi. "Se on leikattava ulos, ja sitten haava on hoidettava. Jonkun on puhdistettava ja käsiteltävä se. Minä olen nähnyt, miten sinua paljon suuremmatkin miehet kaatuvat tuollaisiin "naarmuihin", enkä tuonut sinua tänne kuolemaan haavakuumeeseen", hän totesi, tuijottaen toista määrätietoisesti.
Hetken jälkeen näytti siltä, että Tarash ei enää pystynyt välttelemään sitä tosiasiaa, että väki tuijotti heitä. Kaikenlaista kylänväkeä seisoi loitommalla ja tähyili heitä kohti epäluuloisesti tai kummissaan. Moni yritti todennäköisesti kuulla mistä oli kyse. Hän pudisti päätään melkeinpä kiusaantuneesti. "... minä tiedän jotakin haavoista. En voi luvata mitään, mutta... minä olen nähnyt jo tarpeeksi. Tiedän edes mitä parantajat tekevät, vaikka en ymmärtäisikään miksi", mies mutisi lopulta, melkeinpä kuin hämillään koko asiasta. "... minä voin katsoa sitä. Kunhan ensin neuvottelen väen kanssa jostakin majapaikasta."
Spyrre: Vaikutti siltä, että Akela oli saattanut sanoa jotakin loukkaavaa, päätellen miehen vaivihkaisesta olemuksen muutoksesta. Jos nainen huomasi sen hän tuskin ymmärsi mistä moinen johtui, mutta ainakin tämä jäi itsekin silmäilemään toista hieman varautuneena. Hän epäröi tovin, kunnes mies keksi ainakin jonkinlaisen vaihtoehdon tilanteeseen.
Sarvekas nainen siristi hieman ehdotukselle mutta tovin kuluttua puuskahti itsekin. Hän ei tuntenut Tarashiakaan mutta kaiketi tämä oli kuitenkin oikeassa että vammoille oli tehtävä ainakin jotain. Oli kai pienin paha että mies itse katsoisi tätä, jos kerran siihen itse tarjoutuikin... "No... jos välttämättä vaadit. Kunhan saat sen ulos sieltä. Voit sitten kysyä mitä haluat" hän huokaisi vaikkakin kireähkösti, ja katsahti sitten ympärilleen. Pienen kylän väki kyräili heitä kauempaa tavalla, joka ei kertonut ainakaan hänelle että näitä palveluksien pyytäminen olisi hyvä ajatus. "...tunnetko täältä jonkun joka voisi lainata tilojaan? Minulla on hieman rahaa."
Sub: Kaksikko pääsi jonkinlaiseen sopuun... joskin kyseenalaiseen sellaiseen. Se näytti kuitenkin riittävän Tarashille, joka nyökkäsi ja laski vihdoin kätensä rinnaltaan. Sitten hänen huomionsa kääntyi nopeasti toisen varsin aiheelliseen kysymykseen. "... en sanoisi, että tunnen ketään täältä. Kun viivyin täällä, yövyin erään kyläläisen tuvassa. Mutta... sinä taidat tarvita enemmän yksityisyyttä", mies totesi lopulta. Hän joutui pohtimaan asiaa hetken.
"Minun täytyy kysyä väeltä. Sinun on varmaankin paras odottaa jossakin täällä sen aikaa. En tiedä, pystyvätkö he tarjoamaan mitään sellaista, mutta minä kysyn", Tarash sanoi hetken mietittyään. Asiaan ei nähtävästi ollut mitään helppoa vastausta... tai ainakaan mitään ilmiselvää. Hän kääntyi jo poispäin, mutta katsahti vielä toiseen. "Sinun on varmaankin paras odottaa jossakin... sivummalla. Jos sinun perässäsi tosiaan on enemmänkin sitä väkeä, on oltava varovaisia", hän sanoi. Se kuulosti jokseenkin itsestäänselvältä... joskin hänen äänensävynsä saattoi vihjata, että hän kukaties vihjasi enemmänkin toisen ärhäkkään käytökseen ja kärkkäyteen ja sen herättämään huomioon kuin vain siihen, ettei tämän kannattaisi häipyä kylästä omia aikojaan.
Spyrre: Tarashin vastaus ei ollut aivan yhtä yksiselitteinen kuin sarvekas nainen olisi voinut toivoa, mutta varaa valittaa tuskin oli. Hän päätyi lähinnä nyökkäämään kun toinen lupasi kysellä väeltä. "Jos heillä on edes varasto tai talli, se käy" hän myötäsi. Oranssi katse siristyi tosin taas hieman kun toinen vihjasi että hänen olisi paras pitää matalaa profiilia ja odottaa sivummalla, mutta lopulta Akelalla ei ollut tähän vastaanväitettävää... tai energiaakaan tehdä niin. Nainen kohautti olkapäitään ja harppasi hieman sivummas keskeltä tietä, jääden nojaamaan keihääseensä. "Tuskin ne pirulaiset keskelle kylää vain rynnistävät, vaikka pääsisivätkin liikkeelle näin pian" hän mutisi mutta nyökkäsi silti miehelle. Hän ei kai voinut muuta kuin yrittää parhaansa mukaan näyttää mahdollisimman vähän epäilyttävältä samalla kun toinen yritti neuvotella väen kanssa... mikä tosin ei tainnut olla hänen vahvin puolensa edes kauttaaltaan verisiin rätteihin kääriytyneenä.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 13, 2021 23:44:22 GMT 3
Sub: Tarash näytti jossain määrin epävarmalta toisen sanoista, tai kukaties vain koko asiasta, mutta hän nyökkäsi kuitenkin. "Minä kysyn väeltä mitä he voivat tehdä" oli lopulta kaikki, mitä hän todella pystyi lupaamaan, ennen kuin lähti astelemaan kauemmas etsiäkseen väkeä, joka osaisi sanoa jotakin asioista.
Akela jäi yksikseen kylän keskelle, mutta yksityisyydestä oli turha haaveilla. Outojen muukalaisten läsnäoloa ei selvästikään sivuutettu noin vain, eivätkä heidän sanansa ja heistä näkyvät taistelun merkit varmasti rauhoittaneet väen mieliä. Ihmiset kyräilivät tai tähyilivät naista sivummalta kaikkea muuta kuin huomaamattomasti, tarkkaillen tätä kuin olisivat yrittäneet arvioida, aikoiko tämä jotakin epäilyttävää. Asiaa ei varmasti auttanut sekään, että outo nainen ei selvästi kuulunut tänne. Vaikka tämä olikin peittänyt räikeimmät yksityiskohtansa, oli silti selvää ettei hän ollut täkäläistä verta. Oudot piirteet, outo ihonväri, outo olemus. Kukaties sama päti myös Tarashiin, mutta miehen he olivat jo nähneet.
Lapset tuijottivat, naiset kuiskivat. Eikä piilopaikkaa ollut...
Spyrre: Piti siitä tai ei, Akela ei voinut kuin odottaa sillä aikaa kun mies asteli kauemmas. Hän jäi pian itsekseen, ja samalla tuli entistä tietoisemmaksi kylänväestä joka oli jäänyt pitämään muukalaista silmällä. Nämä eivät edes yrittäneet olla hienovaraisia ja hyvin suorasukainenkin tuijotus sekä kuiskailu saivat hyvin nopeasti naisen niskavillat pystyyn. Hän yritti olla huomaamatta tätä mutta katseita ei ollut pakeneminen... varsinkin keskellä pientä kylää. Akela ei voinut olla liikahtelematta vaivihkaa ja sormeilematta keihästään nykien välillä riepua kasvoillaan. Toiveikas katse kävi tuon tuostakin suunnassa jonne Tarash oli lähtenyt. Hän ei pitänyt tällaisista tilanteista muutenkaan ja nyt varsinkaan ei ollut hetki jolloin kivulias ja uupunut nainen olisi sietänyt tällaista... Tovin verran Akela yritti kyräillä huomaamattomasti ympärilleen kunnes lopulta hänen muutenkin rakoileva kärsivällisyytensä moiseen kului loppuun. Nainen murahti ja käännähti sitten lähimpänä vetelehtivien kyläläisten suuntaan luoden näihin terävän, oranssin silmäyksen. "Mitä? Haluatteko jotain? Jos ette, niin jättäkää minut rauhaan!"
Sub: Väki kavahti, tai ainakin käänsi katseensa nopeasti kun Akela käänsi huomionsa heihin. Osa mutisi keskenään jotakin varmasti kaikkea muuta kuin imartelevaa, osa kiirehti muualle. Aseistettu, äreä ja arvaamattoman oloinen muukalainen oli parempi jättää omiin oloihinsa... tai niin ainakin järki väitti.
Äkkiä ilman halki lensi jotakin. Se oli nyrkkiä pienempi ja tasaisen soikea, harmaa möykky, joka pyöri ilman halki tarkasti ja nopeasti Akelaa kohti. Kananmuna, joka roiskuisi varmasti kaikkialle ja räsähtäisi komeasti. "Mene muualle! Ei me tarvita tuollaisia!" kajahti haastava huuto läheisen majan kulmalta. Siellä kyyristeli nuorehko poika, tuskin kymmentä kesää vanhempi, joka tarkkaili heittonsa aikaansaannosta kärkkäästi, valmiina jatkamaan huuteluaan tai pinkaisemaan saman tien pakoon, jos tarve olisi...
Spyrre: Akela kyräili säikkyä väkeä silmiään varoittavasti kaventaen joka onneksi tuntui toimivankin nopeasti. Kyläläiset eivät selvästikään pitäneet tästä ja perääntyivät... tai ainakin suurin osa teki niin. Nainen puuskahti itsekseen ja oli vähällä jo rentoutua aavistuksen tyytyväisenä siitä että sai edes hieman tilaa kun jotain viskattiin äkkiä häntä kohti. Kireä Akela ehti nähdä liikettä silmäkulmastaan ja pyörähtää ympäri käsivarttaan kohottaen. Hän ei ehtinyt edes tajuta mikä se tarkalleen oli mikä viuhahti häntä kohti ja odotti epäilemättä jo pahinta... eikä se, miksi kapine paljastui räsähtäessään rikki osuessaan tainnut todellakaan olla se mitä hän oli olettanut. Viskattu kananmuna levisi vähintäänkin nöyryyttävästi päin tyrmistynyttä naista, eikä tämä hetkeen osannut edes reagoida... ennen kuin ilkkuva huuto nurkan takaa nappasi hänen huomionsa. Räpyttelevä katse kääntyi kohti tempustaan innostunutta poikaa ja terävöityi, kun äskeinen lopulta hahmottui kunnolla. Nulikka oli... viskannut häntä jollain! Ja nyt kärkkyi majan nurkalla irvimässä...
"Sinä... nulikka! Pirunko takia sinä tuon teit!" Akela ärähti, harpaten kohti norkoilevaa poikaa. Moinen sai väkisinkin sisun kuohahtamaan kun kuvottava töhnä valui pitkin hänen rinnuksiaan ja kasvojaan. "Painu tiehesi, tai... saat katua!"
Sub: Osuma ja Akelan häkeltyneisyys tuntuivat vain kannustavan poikaa. Tämä päästi uhmakkaan huudahduksen ja pui nyrkkiään naiselle - vain harpatakseen piiloon majan taakse kun toinen ottikin äkkiä askeleen tätä kohti. Mutta kun näytti siltä, että nainen ei ollut aikeissa lähteä oikeasti perään, kulman takaa työntyi nopeasti esiin sama kärkevästi tuijottava pää. "Painu itse! Ei meillä tuollaisia tarvita! Olet joku kummajainen!" poika huudahti... ja viskasi äkkiä toisen kananmunan.
Spyrre: Penikka perääntyi myös nopeasti kun Akela astahti ärtyneenä tätä kohti... tai niin hän ainakin luuli. Hän seisahtui pyyhkien itsekseen kiroillen raakaa klähmää yltään kun pojan pää katosi mutta rauha ei kestänyt pitkään. Nainen ehti tuskin huokaistakaan kun kiusankappale ilmaantui takaisin, huutaen lisää uhmakkuuksia... joita alleviivasi uudella viskatulla munalla. Tällä kertaa se ei napannut Akelaa aivan samanlaisella yllätyksellä mutta kirvoitti hänestä uuden ärähdyksen kun hän joutui harppaamaan sivuun. Liike oli paljon rivakampi kuin hän olisi juuri nyt tahtonut tehdä ja sai naisen irvistämään riepunsa alla, yhtälailla kivusta kuin suuttumuksestakin. Kananmuna viuhahti kuitenkin täpärästi ohi ja rusahti katuun. "Ole hiljaa! Ei se sinulle kuulu mitä minä teen!" nulikalle ärähdettiin vastaan... vaikkakaan Akela ei ollut rehellisesti aivan varma mitä tuollaisen pirullisen naperon kanssa olisi ollut tarkoitus tehdä. Paremman puutteessa nainen tyytyi tuijottelemaan tätäkin pistävästi, toivoen että tältä menisi sisu kurkkuun kuten muiltakin. "Painu kotiisi, ja tee... jotain hyödyllistä! Jos oikuttelet noin niin sinulle käy vielä huonosti!"
Sub: Akelan ärhäkät sanat eivät selvästikään saaneet nulikkaa laantumaan. Tämä kyräili kulman takaa ja alkoi irvistellä pilkallisesti, väännellen naamaansa ja osoittaen kaikin tavoin, miten paljon halusi rienata outoa muukalaista. "Et sinäkään tee mitään hyödyllistä! Istut vain siinä tiellä!" tämä huusi ja teki sitten äkkiä liikkeen, kuin olisi aikonut heittää uuden kananmunan. Se oli kuitenkin pelkkää pelottelua, eikä mitään lentänyt.
Äkkiä jostakin kajahti vihainen naisen ääni. Poika säpsähti saman tien ja pinkaisi pakoon kuin jousesta ammuttuna. Ja hetkeä myöhemmin paikalle kiiruhti suunniltaan oleva nainen, vaatteistaan päätellen tavallista kylänväkeä. Tämä katsahti hurjana kadonneen pojan perään, ennen kuin heitti Akelalle nopean, melkeinpä pelokkaan katseen. "Olen pahoillani! Poika on typerys! Älkää kantako hänelle kaunaa, isänsä on samanlainen kurja!" tämä huudahti kovaan ääneen ja teki nöyristeleviä elkeitä. Naisen ilmeessä ja elkeissä oli selvää ärtymystä... mutta sitäkin enemmän pelkoa ja varovaisuutta. Kuten tolkullinen väki ymmärsi, aseistautuneita ja ärhäköitä muukalaisia ei kannattanut härnätä...
Spyrre: Nulikka osoittautui suorastaan kovapäiseksi kiusankappaleeksi. Akelan turhautuneet mulkoilut ja komennukset eivät selvästikään saaneet aikaan kuin lisää huutelua ja irvistelyä. Nainen kirosi ja liikahti varuillaan kun näytti siltä että poika aikoisi taas viskoa jotain, mutta väistelylle ei tällä kertaa ollut tarvetta. Vihainen huuto jostain lopetti viimein moisen oikuttelun kuin seinään ja sai Akelankin säpsähtämään yllättyneenä kun nulikka pakeni paikalle harppovan naisen tieltä.
Tilanne oli jälleen vähintäänkin kiusallinen. Sarvekas nainen seurasi enemmän tai vähemmän hämillään (mutta toivottavasti päällisin puolin mahdollisimman viileästi) kun nulikan äiti mulkoili jälkikasvunsa jälkeen, ennen kuin kääntyi huomattavasti pelokkaammin hänen puoleensa. Vaikka olikin epäilemättä toivonut... jotain, saivat pelokkaat nöyristelyt silti Akelan entistä pahemmin hämilleen. Hän vilkuili voivottelevaa naista kuin yrittäen päätellä itsekin mitä vuorostaan tämän suhteen pitäisi tehdä, ennen kuin ähkäisi. "No... niin. Kunhan... saat sen lopettamaan tuon! Se vain... alkoi viskoa." Hän töksäytti lopulta happamasti ja pyyhkäisi inhoten munan sisälmyksiä yltään. Aivan kuin siistiytymistä ei olisi ollut jo muutenkin tarpeeksi... puhumattakaan siitä että tämä varmasti oli aiheuttanut vielä enemmän huomiota.
Sub: "Minä pidän huolen, ettei se hulttio varmasti enää häiritse teitä!" nainen huudahti ja kiiruhti nopeasti pois paikalta. Ei ollut syytä jäädä liian lähelle tällaista väkeä yhtään sen pidemmäksi aikaa kuin täytyi. Pahin vaara oli selvitetty, joten olisi paras paeta paikalta. Väki ympärillä kuiski ja pälyili edelleen. Äskeinen ei ollut ainakaan millään tapaa vähentänyt Akelaan kohdistunutta huomiota. Vaikea sanoa, mihin suuntaan mielipide oli kääntynyt: väki tyytyi kyräilemään ja välttelemään.
"Sinunhan piti odottaa kaikessa hiljaisuudessa", tuttu ääni totesi äkkiä. Tarash oli ilmaantunut uudelleen paikalle, ja katseli nyt ympärilleen kaikkea muuta kuin innoissaan. Samat katseet kiinnittyivät eittämättä myös häneen. "Minä sain järjestettyä yösijan... mutta kylän päällikkö on kutsunut meidät vieraakseen heti huomenna. Hän olisi halunnut kutsua meidät kattonsa alle jo nyt, mutta onnistuin vetoamaan siihen, että tarvitset rauhaa ennen sitä. En usko, että asiasta voi neuvotella sen enempää", mies selitti. Hän ei varsinaisesti osannut peitellä sitä, ettei selvästi itsekään ollut aivan varma, mitä tilanteesta olisi pitänyt ajatella.
Spyrre: Akela soi aavistuksen jäykän, vaiteliaan nyökkäyksen naiselle eikä estellyt kun tämä vetäytyi kiireesti paikalta. Myös hän jätti mielellään tällaisen välikohtauksen mahdollisimman lyhyeen... vaikkakin vahinko oli kaiketi jo tapahtunut. Huomio ei ollut ainakaan poistunut hänestä äskeisen nulikan päähänpiston vuoksi, mutta ainakin kireä nainen sai jäädä seisoskelemaan suunnilleen hiljaisuudessa hetkeksi... vaikkakin yrittäen vaivihkaa pyyhkiä itseään.
Tarashin äkillinen saapuminen sai hänet hätkähtämään hieman. Tämän ääni kertoi että tämäkin oli eittämättä huomannut ainakin osan välikohtauksesta (tai sen aikaansaannoksista) ja sarvekas nainen luimistui räsyjensä takana. "Mitä? Minä... yritin! Mutta se nulikka alkoi viskoa munia. Se sen aloitti!" hän puolustautui näreästi. Kuitenkin toisella oli selvästi tähdellisempääkin asiaa. Akela valpastui ja kallisti sitten varautuneesti päätään. "No... hyvä, että löysit jotain. Mutta mitä se päällikkö haluaa? Oletko varma että se tarkoitti myös minua?"
Sub: Tarash ei alkanut väitellä äskeisestä nulikasta tai siitä, oliko tälle huutelu ollut järkevää. Heillä oli paljon tärkeämpääkin mietittävä ja tilannetta oli muutenkin selviteltävä. "Kyllä, hän tarkoitti myös sinua. En ole varma mistä on kyse, mutta hän sanoi, että hän olisi huono päällikkö, jos ei tarjoaisi suojaa vieraille, jotka ovat joutuneet hänen maillaan rosvojen armoille", mies totesi. Hän painotti sanojaan varsin merkityksellisesti ja aavistuksen hankalana; hän ei selvästikään ollut kertonut aivan kaikkea tapahtuneesta tai siitä, mikä naisen ja tätä hätyyttäneiden miesten suhde tarkalleen ottaen oli. Eihän hän tiennyt sitä itsekään, mutta nähtävästi sekin vähä oli parempi pitää omana tietona... ainakin kunnes hän ymmärsi tilannetta edes itse.
"Joka tapauksessa hän suostui antamaan meille paikan aitasta paalumuurien tuntumassa. Hän lupasi lähettää ruokaa ja tarpeita sinne", hän jatkoi ja osoitti jonnekin kylän laitamia kohti. Eittämättä osa siellä kohoavista rakennuksista saattoi olla aittoja tai muita sen tapaisia.
Spyrre: Akela kuunteli rypistäen kulmiaan toisen kertomalle. Myöskään nainen ei selvästikään ollut varma mitä ajatella tästä eikä asiaa auttanut sekään että hän näki saman pätevän myös kookkaaseen soturiin... mutta siitä ei päässyt mihinkään että toinen oli silti onnistunut neuvottelussaan paremmin kuin ainakaan hän oli uskaltanut toivoakaan. Sen lisäksi että heille lainattiin aitta illaksi, oli päällikkö ilmeisesti aikeissa lähettää myös ruokaa, joka sai naisen räpyttelemään hieman silmiään. Ruoka oli vähintäänkin antelias ele jota hän ei ollut odottanut, mutta varsinkin yhdistettynä tähän outoon kutsuun hän ei voinut olla epäilemättä ettei tämä vieraanvaraisuus ollut ehkä aivan pyyteetöntä.
"...outoa. Ehkä... hän haluaa jotain." Akela kuulosti väkisinkin hieman epäluuloiselta, mutta liikahti sitten ähkäisten. "...pirut. Ei kai auta. Pakko kaiketi katsoa sitä aamulla. Vaikka en pidäkään siitä ettei hän sano asiaansa suoraan. Nyt kuitenkin mielelläni istun hetkeksi ja pyyhin tämän saastan päältäni" nainen jupisi, kääntyen sitten puuskahtaen kohti toisen osoittamia rakennuksia paalutuksen suunnalla. Nämä eivät olleet ylellinen majoitus, mutta jopa tällainen oli enemmän kuin mitä hän yleensä sai...
Sub: Tarash nyökkäsi Akelan sanoinne ja lähti kulkemaan hänen rinnallaan. Väki tarkkaili heitä edelleenkin, siitä ei ollut epäilystäkään, mutta ainakin heidän läsnäolonsa kylässä oli virallisesti sallittu - heille oli jopa annettu apua. "Voimme katsoa sitä haavaa. Ja sen jälkeen meillä on paljon puhuttavaa", mies totesi tasaisella, mutta määrätietoisella äänellä. Hän selvästikin aikoi ottaa selon siitä, mistä tässä edes oli kyse.
Paalumuurin kupeessa kohoava aitta oli maja muiden joukossa, korkeintaan suurempi koska se oli tarkoitettu varastotilaksi. Sen ovi oli pelkkä yksinkertainen luukku, eikä siinä ollut kuin muutama hyvin pieni räppänä ikkuna-aukkoina. Mutta ainakin siinä oli katto ja seinät. Tarash veti oviluukun auki ja vilkaisi sisään. Tila oli käytännössä pimeä. Hän kuitenkin vilkaisi Akelaa kohti ja nyökkäsi, ennen kuin ahtautui itse sisälle. Pimeys teki paikasta ahtaan oloisen, eivätkä sinne varastoidut säkit, pinkat ja katosta roikkuvat kuivattavat juuri ainakaan lisänneet tilan tuntua. Mies tunkikin ahtaan tilan läpi avaamaan haparoiden etsimänsä luukun, josta pääsi sisään ainakin hieman valoa. "He tuovat varmaankin lampun", hän uskalsi toivoa. Hämärässä erotti kuitenkin, että tilan sivussa oli hieman enemmän tilaa. Se oli kukaties jopa tarkoitettu yöpymiseen. Ainakin se kaiketi kelpasi siihen.
Spyrre: Akela henkäisi hieman, tosin nyt kaiketi enemmän periksi-antavaan sävyyn kuin äreästi. "Paras saada se pois alta. Kaiketi... minä lupasin vastata jos sinulla on kysyttävää" nainen mutisi, seuraten soturia aitan tuntumaan. Hän kieltämättä vaikutti hieman kiusaantuneelta vieläkin, mutta ei ainakaan protestoinut enempää. Olihan hän luvannut, ja Tarash teki selväksi ettei ollut unohtanut tätä.
Rakennus ei ollut ylellinen niin ulkoa kuin sisältäkään. Akela mittaili siristellen hämärää, täyteen ahdettua tilaa soturin tuntumasta kun toinen veti oven auki, ja astahti sitten sisään. Hetken verran nainen seisoi arvioivasti oviaukossa sillä aikaa kun mies etsi ikkunaluukun avattavaksi mutta seurasi sitten kaiketi todettuaan ettei aitassa ainakaan väijynyt mitään. Hänen olemuksensa oli vieläkin varautunut mutta suojaisa kuiva tila joka sulki katseet ulkopuolelle oli silti tervetullut. "Ne tuskin haluavat että teemme tulta tänne" nainen hymähti vetäen oven kiinni perässään ja nilkuttaessaan sitten sivumpaan jossa näki jonkin verran enemmän tilaa. Sävy kuulosti epäilyttävästi jopa aavistuksen vähemmän vakavalta. "...mutta miten vain. Pääasia että pääsimme sisälle. Ei minua pimeys haittaa" tämä lisäsi sitten ja istui tomuiselle lattialle seinän tuntumaan. Hän laski kevyen pussinsa olaltaan ja puuskahti samalla kun nykäisi viimein irvistäen likaisen rätin kasvoiltaan sivuun. "Sinä... ilmeisesti tunnet tämän väen ainakin jollakin tapaa?" tiedusteltiin kohta, samalla kun Akela yritti itsekseen jupisten siistiä itseään miten pystyi, nyt niin kananmunista kuin kuivuneesta verestäkin.
Sub: "Minä sen sijaan tarvitsen valoa. Jos en muuhun, niin ainakin sen nuolenpään kanssa. Minä en ole mikään haavuri, en tosiaan tarvitse mitään turhia hankaluuksia siihen", Tarash huokaisi. Hän etsi paikan aitan sivusta ja istui alas, odottaen, että Akela tekisi samoin. Hän laski omat kantamuksensa samaan tapaan sivuun ja jätti miekkansa huotrassaan seinää vasten. Täällä ei tarvinnut sentään odottaa mitään yllätyshyökkäystä - he kyllä kuulisivat ja näkisivät, jos joku yrittäisi sisälle.
Akela otti puheeksi Tarashin suhteen kyläläisiin. Hän päästi myöntävän äänen sen suuremmin miettimättä. "Minä vietin täällä muutaman päivän, kuten sanoin. Sinä aikana autoin heitä miten taisin ja tapoin suden, joka hätyytti eläimiä. Ei mitään erikoisempaa", hän totesi. Sanat eivät kuulostaneet mitenkään teennäisen vähätteleviltä; mies ei selvästikään pitänyt yksittäisen pedon tappoa kummoisenakaan tekona. "Joka tapauksessa se riitti, että väki katsoo minua suopeammin... vaikka he eivät pidäkään aseita kantavista muukalaisista. Tämä kylä ei ole niin syrjässä, etteikö täällä kulkisi myös vaarallisempaa väkeä... mutta se on tarpeeksi syrjässä, että sellaiset voivat pitää täkäläisiä helppoina uhreina", hän jatkoi. Kukaties sanat oli tarkoitettu toiselle, selittämään kylmäkiskoista vastaanottoa jonka he olivat saaneet. Vaikka kenellepä tällaisia asioita lopulta olisi pitänyt selitellä? Tavallista maailman menoa armottomassa maailmassa.
Spyrre: Akela päästi mietteliään äänen, pyyhkien kasvojaan rättiin ja nykien yltään turhiksi käyneitä tahriutuneita räsyjä, jättäen kuitenkin sarvensa kätkevän päänsä ympärille kietaistun kankaan vielä paikoilleen. Hän kuunteli kuitenkin samalla ja nyökkäsi sitten hieman Tarashin selitykselle. Kaiketi tämäkään ei tosiaan ollut viettänyt kylässä itsekään kovin kauaa. "Hmh. No, parempi että minä en viivy täällä niin kauaa. Olivat niiden syyt mitkä ovatkaan, en selvästikään ole tervetullut" nainen totesi, viskaten kananmunan tahraaman kankaan sivuun. Se löyhkäsi vieläkin ja tulisi luultavasti tekemäänkin niin siihen saakka kunnes hän saisi pestyä itsensä, mutta se oli varmaankin se pienin paha. "Jos siihen päällikköön on luottamista, ehkä voin katsoa huomenna mitä se haluaa ensin ennen kuin jatkan matkaa. Taidan olla hänellekin jonkinlaisen kiitoksen velkaa" mutistiin vielä hieman hankalasti.
Hän tuli lopulta nykäisseeksi kankaat olkapäänsäkin ympäriltä, katsoakseen viimein itsekin vammaa hieman tarkemmin. Se ei ehkä onnistunut parhaiten hämärässä, mutta oli kaiketi jotain. Oli kaiketi odotettava jos joku tosiaan toisi heille lyhdyn ennen kuin tällekään voisi tehdä paljoakaan.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 14, 2021 23:37:54 GMT 3
Sub: "Kylän päällikkö on näkemäni mukaan rehti mies, joka piittaa lähinnä väkensä turvallisuudesta. Mutta hän vaikutti määrätietoiselta kutsuessaan meidän luokseen. Kuka ties miksi..." Tarash pohti, osaamatta selvästi itsekään aivan arvailla miehen tarkoitusperiä. Hän tuntui miettivän asiaa hetken, mutta vakavoitui sitten. "Mutta et sinä voi lähteä saman tien. Tuollainen haava vaatii aikaa parantua ja se todennäköisesti vain pahenee tien päällä", hän totesi sitten painokkaasti. Hän puhui selvästikin kokemuksesta ja otti asian vakavuudella, joka soturille eittämättä sopi. Sisu ja uhma saattoivat kantaa kyllä kivun läpi, mutta ne eivät tekisi toisesta sen kuolemattomampaa... joskaan hän ei voinut olla aivan varma, pätivätkö outoon naiseen samat seikat kuin muuhun väkeen.
"Sitä pitäisi katsoa", hän huomautti ja alkoi etsiä jotakin omien kantamustensa joukosta. Hetkeä myöhemmin hän sytytti pienen lampun tuluksilla ja asetti sen varovasti ikkunaräppänän viereen. Pieni liekki ei valaissut erityisen hyvin, mutta se toi silti tarpeeksi valoa, että kaksikko tuli näkyviin ainakin jossain määrin. Tilaa ei ollut paljoa. Kumpikin heistä kyhjötti hämärässä nurkassa keskellä varastoituja tarpeita.
Spyrre: Akela mietti asiaa varautunein elkein, raapien hieman arpista leukaansa. "Minut laskettiin hädin tuskin edes sisälle tänne, sinunkaan seurassasi. Ehkä hän epäilee jotain" nainen mutisi, vaikkakin ilmeisen ristiriitaisin tuntemuksin. Hän ei selvästi ollut tottunut odottamaan parasta asioiden suhteen... Tarashin huomautus sai kuitenkin aikaan uuden melkoisen epämieltyneen vilkaisun. "En minä voi vain... jäädä tännekään odottamaan!" sarvekas nainen protestoi kireästi. "Paheni tai ei, on vain ajan kysymys koska niitä aikaisempia saastoja alkaa ilmaantua lisää... tai kyläläiset alkavat epäillä jotain. Ehkä niillä menee edes hetki pidempään nyt, kun tapoit sen ison kirveenheiluttajan. Se pirulainen taisi olla niiden johtaja tai jotain... mutta silti!"
Akela heitti turhautuneen katseen olkapäähänsä. Kuitenkin kun Tarash huomautti asiasta ja kaivoi esille pienen lyhdyn nainen kirskautti hampaitaan mutta puuskahti. "No... katso nyt sitten. Tee mitä voit" hän huokaisi ja nykäisi tahriintunutta kangasta sivuun. Tämä tuntui kieltämättä tukalalta ja oudolta, mutta... Tarash taisi olla tähän hätään paras tähän tehtävään. Vaikka se olisikin hieman kiusallista hänellekin.
Sub: "Todennäköisesti en tappanut", Tarash totesi äkkiä toisen pohdiskeluille. "Hänellä oli kypärä ja iskin kahvalla. Hän hengitti kun katsoin tarkemmin, ja paikalla oli tarpeeksi väkeä raahaamaan hänet pois. Aivan mahdollista, että hän elää." Mies pohti asiaa hetken, kuin yrittäen arvioida asiaa tarkemmin. "Jos hän on tarpeeksi vanttera, hän pääsee tolpilleen melko nopeasti. En alkanut tappaa lyötyjä niille sijoilleen", hän lisäsi sitten, aavistuksen kiusaantuneesti mutta lopulta kiertelemättä. Olisi ollut typerää alkaa uskottelemaan jotakin olemattomia toiselle.
"Mutta katsotaan nyt sitä haavaa", Tarash totesi nopeasti, kuin karkoittaakseen äskeisen asian sivuun, ja alkoi sitten hivuttautua lähemmäs toista. Hän liikkui hitaasti ja varovaisesti, melkein kuin olisi yrittänyt arvioida tilannetta joka liikkeellä. Miehen kädet hivuttautuivat kohti osumakohtaa liioitellun varovaisesti. Suuret, raskaat ja ahavoituneet kädet koskettivat ihoa hyvin hitaasti. Hän näytti yrittävän keskittyä täysin tehtäväänsä, kukaties ollakseen miettimättä kiusallista ja outoa tilannetta liiaksi. Raskaat sormet tunnustelivat aikansa, yrittäen parhaansa mukaan vältellä kipua - mutta voimatta todella välttääkään sitä. Mies tuntui tietävän ainakin jotakin siitä mitä teki juuri nyt. Kukaties hän oli saanut kokea jotakin samanlaista itse aikaisemmin.
"Tämä on tiukassa. Piikit ovat lihassa. Se ei tule ulos ilman sotkua ja tuskaa. Tämä olisi parempi näyttää parantajalle", Tarash totesi lopulta. Hän tohti vilkaista Akelaan, kuin elätellen toivoa, että nainen tulisi tolkkuihinsa ja suostuisi osaavamman käsittelyyn. Tai jos ei, hän kaiketi halusi ainakin tietää, että toinen ymmärsi mitä tuleman piti...
Spyrre: Oranssit silmät levisivät hämärässä välittömästi kun mies kertoi mitä taistelutantereella oli tapahtunut. Ilmeisesti kookas, ärhäkkä joukon johtaja saattaisi hyvinkin olla elossa... Paljastus ei suoranaisesti huojentanut Akelaa. "Mitä? Miksi kirotussa et? Se ei kyllä epäröi tippaakaan ottaa sinua, tai ketään muutakaan hengiltä!" nainen töksäytti terävästi, lähes typertyneenä koko ajatuksesta. "Pirut, jos olisin ehtinyt... minä olisin voinut tehdä sen! Se olisi ottanut vain hetken, ja..." hän manasi turhautuneena, kunnes päästi epämääräisen sihahduksen hampaidensa välistä. Hän ei tosiaankaan olisi nyt kaivannut tällaista käännettä kun oli jo ehtinyt toivoa jonkinlaista helpotusta... mutta turha kaiketi syyttää Tarashiakaan. Tämä oli joka tapauksessa joutunut keskelle äkillistä tilannetta josta ei tiennyt mitään mutta puuttunut siihen silti.
Oli kuinka oli, tätä asiaa oli turha enää voivotella. Sarvekas nainen näytti lähinnä kireältä ja turhautuneelta, mutta havahtui kyllä käsillä olevaan asiaan kun soturi liikahti lähemmäs katsomaan haavaa. Akela kyräili hieman kulmiensa alta mutta puuskahti sitten ja käänsi katseensa painokkaasti muualle, kaiketi itsekin enemmän outoa tilannetta vältellen. Hän salli Tarashin tutkia vammaa pysyen jäykästi paikallaan ja hiljaa, vaikkakin leuka kiristyikin hieman. Toisen varoittavat sanat kirvoittivat kuitenkin hampaiden välistä ilmoille pienen tuhahduksen. "Ei sillä ole väliä. Pirullako jollekin parantajalle selittää tästä mitään? Se ei välttämättä edes suostu tekemään mitään, ja sen jälkeen kaikki muutkin tietävät. Minä en kaipaa ainakaan lisää huhuja perääni" Akela tokaisi. "Ota se vain irti, tai minä teen sen." Nainen heitti toiseen nopean katseen olkansa yli, nykäisten sitten hieman kaulustaankin alaspäin. Sen alta paljastui nopeasti jo tälläkin useita arpia jotka epäilemättä kulkivat pitkin hänen kehoaan. Kasvot eivät selvästikään olleet se ainoa runneltu kohta, eivätkä nämäkään vammat varmasti olleet olleet tuskattomia.
Sub: "Ei minullekaan ole selitetty tästä mitään", Tarash ei voinut olla huomauttamatta kärkkäälle naiselle. Sitten hän kuitenkin huokaisi ja veti esiin veitsen. Se ei tosiaan näyttänyt miellyttävältä tai haavurille tarkoitetulta, mutta ainakin se oli terävä. Mies tutki haavaa vielä hetken, kuin arvioiden mihin suuntaan hänen pitäisi leikata tai vääntää. Kukaties hän jopa empi, uskaltaisiko tehdä niin... mutta ei, siitä ei selvästi ollut kyse, sillä kun hän lopulta työnsi lihaan, liikkeissä ei ollut pienintäkään kauhistelua tai haparointia. Hän kyllä tiesi miten terää käytettiin... joskaan ei välttämättä mihin sitä olisi nyt pitänyt käyttää.
Seurasi monta pitkää, kivuliasta hetkeä. Tarash teki parhaansa, mutta loppujen lopuksi oli mahdotonta valtaa sitä yksinkertaista tosiseikkaa, että hänen täytyi leikata lihaa kummaltakin puolelta ja laajentaa haavaa. Tässä kohtaa hän ei kuitenkaan enää empinyt, ainoastaan eteni varovaisesti voidakseen arvioida mitä teki. Loppujen lopuksi oli hyvin eri asia nähdä haavuri työssään tai kokea se itse, kuin joutua yrittämään samaa. Loppujen lopuksi nuolenpää irtosi haavasta. Se ei lopulta ollut koskaan ollut edes mikään kysymys. Tarash tiesi kyllä, ettei se ollut missään hengenvaarallisessa paikassa, joten sen ulos repäisemisessä oli kyse lopulta vain siitä, miten tuskallista ja sotkuista asiasta tulisi. Loppujen lopuksi siitä tuli kumpaakin, vaikkei kukaties niin pahasti kuin mahdollista. Verta ja kipua riitti, kun mies väänsi nuolenpäätä ja lopulta riuhtaisi sen ulos.
"Kaikeksi onneksi väkäset ovat pienet", Tarash totesi lopulta tutkiessaan veristä nuolenpäätä kädessään. Lohtu tuskin oli erityisen suuri Akelalle, josta se oli juuri revitty ulos...
Spyrre: Akela seurasi vaiti, ja ehkä hieman varautuneenakin, kun Tarash veti esille veitsen tehdäkseen mitä täytyi. Tämä ei tosiaan näyttänyt haavurinvälineeltä, mutta ei hän sitä ollut odottanutkaan... Hän saattoi vain purra hampaansa yhteen ja kääntää katseensa painokkaasti muualle, jonnekin aitan pimeään nurkkaan.
Nainen ei ollut odottanutkaan toimenpiteen olevan kivutonta mutta se ei tehnyt siitä yhtään vähempää tuskaista. Tarash toimi kärsivällisesti ja varovaisesti, hänelle se tosin oli lähinnä piinallista. Akela ei aikonut kuitenkaan perääntyä päätöksestään vaikka hän joutuikin ponnistelemaan pysyäkseen hiljaa ja paikoillaan. Siltikin tästä tuli pitkä hetki tukalaa hampaiden kirskuttelua ja ähinää. Tahmea, lämmin veri sotki hänen loputkin vaatteensa valuessaan tuoreesta haavasta ja sitten lopulta nuoli kiskaistiin irti. Akela kavahti ja sihahti, jääden hetkeksi puristamaan auki leikattua hartiaansa. "...kiitos" nainen onnistui lopulta töksäyttämään tovin itseään kokoiltuaan. Hän veti syvään henkeä ja heitti sitten ulos kiskottuun nuoleen kaunaisen katseen. "....no, ainakin se joka teki tuon sai mitä ansaitsi" jupistiin kireästi, kivun tuodessa nopeasti kaunan esille paremmankaan purkautumiskanavan puutteessa.
Sub: Tarash käänsi nuolta vielä kerran kädessään, ennen kuin heitti sen jonnekin nurkkaan ja pyyhki kätensä vaatteisiinsa. "Et todennäköisesti pysty käyttämään tuota kättä kunnolla hyvään toviin. Ja jos et suhtaudu vakavasti sen hoitamiseen, voit menettää sen ja henkesi", hän huomautti Akelalle, kun tämä tuntui suhtautuvan asiaan kuin se olisi ollut ohitse. Taistelun hurme oli todennäköisesti laantunut jo hyvän aikaa sitten, ja nainen saisi varmasti huomata kipujen vain pahenevan levon kanssa - kuten tämä kaikella todennäköisyydellä tiesikin arvistaan päätellen.
Mies kaivoi äkkiä esiin jotakin muuta ja ojensi sen Akelalle. Se oli pieni puinen rasia, jonka sisällä oli jotakin kammottavan hajuista ainetta. "Hiero tätä siihen ja sen sisään, ennen kuin sidot sen tiukalle. Se sattuu kuin tuli, ja tiedän miltä se haisee, mutta jos et suostu mihinkään järkevämpään, tuo saattaa estää sitä ainakaan mätänemästä", hän sanoi, ennen kuin hivuttautui kauemmas toisesta.
Spyrre: Akela päästi uhmakkaan äänen kääntäen käsivarttaan kokeilevasti, joka tosin johti nopeasti vaivihkaiseen irvistykseen. "...saa nähdä. Voi olla että minulla ei ole vaihtoehtoja" hän murahti. Eittämättä hänellä oli ilmeinen kiire julistaa vamma pois päiväjärjestyksestä, mutta osa saattoi hyvinkin johtua myös siitä ettei nainen olettanut että hänellä olisi ollut aikaa jäädä potemaan... siinä missä osa epäilemättä olikin itsepäisyyttäkin. Joka tapauksessa hän kyllä tunsi runnellun olkapäänsä nyt entistä ikävämmin, ja tuntisikin varmasti vielä pitkään.
Sarvekas nainen jäi hetkeksi tutkimaan toisen aikaansaannosta härkäpäisen hiljaisesti, nostaen kuitenkin katseensa kun mies ojensi hänelle jotain. Akela rypisti hieman kulmiaan rasialle ottaen sen varautuneena käteensä mutta ei voinut olla irvistämättä avoimemmin kun aineesta nouseva haju saavutti hänen nenänsä. Se sai hänet kakomaan ja nykäisemään rasian kiireesti mahdollisimman kauas kasvoistaan. "Egh... Mitä kirottua tämä myrkky on?!" hän ähkäisi, mutta kuunteli silti mitä miehellä oli sanottavanaan... vaikkakin ilmeisen vastentahtoisesti. Niin löyhkä kuin varoitus kivuliaisuudestakaan ei rohkaissut koskemaan moiseen töhnään... mutta edes hän ei ollut niin hölmö etteikö olisi tiennyt mitä vammoille saattaisi tapahtua jos niitä ei hoidettaisi. Hän ei pitänyt tästä, mutta jos tämä tekisi edes mitä Tarash sanoi...
Akela empi mutta ähkäisi lopulta vastahankaisesti. Koettelemus ei selvästikään ollut vielä ohi. Nainen veti syvään henkeä muutaman kerran ennen kuin veti rasian takaisin ja teki kuten toinen kehotti. Se sai lähes korventavan poltteen iskemään revittyyn raajaan ja toi viimein väkisinkin esille tuskaisen, tukahtuneen valituksen. Kipu oli vielä pahempi kuin äsken mutta nainen onnistui silti tekemään tehtävänsä vaikkakin irvistellen. "...pirut! Minulla... on parempi olla... käsi vielä huomennakin. Tuntuu kuin... tämä polttaisi sen vielä... olemattomiin" Akela ähkäisi lopulta. Hän sadatteli hetken henkensä lomasta kunnes lykkäsi rasian takaisin Tarashin suuntaan. Nainen joutui jälleen kokoilemaan itseään, ennen kuin veti kantamuksensa lähemmäs, luultavasti etsiäkseen jotain millä sitoa verta vuolaasti valuvan haavan.
"Sinä... taisit tehdä mitä lupasit. Kiitos. Minun on nyt kai vastattava siihen mitä haluat tietää" ähkäistiin toimien lomasta. Hänellä ei rehellisesti ollut mitään muutakaan millä kiittää soturia avustaan...
Sub: "Se on taisteluun lähteville sotureille annettua ainetta, joka estää haavoja pahenemasta. Se myös vie tuntoa. Sen on määrä auttaa haavoittunutta soturia kestämään kunnes tämä saa apua", Tarash vastasi, ennen kuin päästi puuskahduksen hämärän keskeltä. "... mutta olettaisin, että se auttaa myös silloin, jos haavoittunut kieltäytyy avusta. Ainakin enemmän kuin ei mitään." Hän oli hetken vaiti, ennen kuin jatkoi: "... tai sitä sen ainakin pitäisi olla. Noudatin sen reseptiä parhaani mukaan, mutta en lopulta pysty sanomaan, teinkö sen oikein. Haju on ainakin tarpeeksi paha." Soturi otti rasian takaisin, ja työnsi sitten kaksi sormea sinne. Hän ei jäänyt miettimään tai empimään, vaan alkoi hieroa paksua tahnaa omiin haavoihinsa, joita oli taistelussa saanut. Ne olivat paljon pienempiä kuin naisen vamma ja hän oli selvästi tottunut tähän muutenkin. Kipua tai valitusta ei näytetty. "... se myös tuntuu samalta."
Tarash valpastui, kun Akela äkkiä otti itse puheeksi lupauksensa vastata hänen kysymyksiinsä, kun hetki olisi oikea. Hän katsahti toiseen ennen kuin nyökkäsi. "Niin. Kuka sinä olet? Mistä oikein tulet, ja miksi se väki oli perässäsi? Sinä... et ole täkäläistä väkeä, etkä mitäkään muutakaan väkeä, jota olen koskaan nähnyt. Mistä tässä on kyse? Sinulla on selvästi jokin syy vältellä paljastumista", mies lopulta sanoi, osaamatta olla juuri hienovaraisempikaan asian kanssa. Hän oli eittämättä pohtinut kaikkia näistä kysymyksistä jo moneen kertaan, eikä niihin varmasti saisi selkeyttä kysymättä.
Spyrre: Tarashin vastaus ei varsinaisesti ollut epämääräisyydessään kovin huojentava varsinkin kun Akela oli jo hieronut kirveltävää ainetta haavaansa. Mies sai hieman varovaisen katseen mutta lopulta nainen tyytyi päästämään lähinnä uuden ähkäisyn ja vetämään kangasta säkistään. "...no. Kai sen näkee aamulla kuinka käy" hän tuhahti. Samalla hän kohotti tutkittavakseen jotain joka näytti myös jossain määrin kärsineeltä vaatteelta. Tämä ei ehkä ollut ihanteellinen sidetarve mutta ajaisi toivottavasti asiansa ja Akela päätyi vetämään esille veitsensä repiäkseen tästä kappaleita. Hän yritti tehdä suurimman työn terveellä kädellään, mutta silti touhu sai aikaan hampaiden kirskuttelua.
Huomio kääntyi nopeasti muualle kun soturi valpastui ja esitti joukon kysymyksiään. Akela ei vastannut heti vaikka olikin luvannut, mikä tosin saattoi johtua siitä että nainen joutui järjestelemään itsekin ajatuksiaan. "Minä... niin, minun väkeni ei taida olla kovin yleistä. He pysyvät yleensä loitolla teistä" hän tapaili lopulta, ja ähkäisi sitten. "En tiedä miksi teidän väkenne kutsuu meitä, jos mutta olemme... vathareita. Tulen etelän suunnalta, niiden kirottujen noitien mailta. Minut vietiin sinne kun olin lapsi. Ne miehet... olivat perässäni, koska luultavasti haluavat viedä minut takaisin. Tai ottaa hengiltä sen vuoksi. En aio jäädä kyselemään." Nainen selitti ilmeisen tottumattomasti. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun hän varsinaisesti kertoi jotain tällaista näin kenellekään. Ainakin tämä vaikeni hetkeksi, ja vilkaisi sitten vaivihkaa soturia seuraten tämän reaktioita.
Sub: Tarash kuunteli vaiti, mutta lopulta Akelalla ei ollut pitkää tarinaa kerrottavanaan. Nainen joko vältteli, tai sitten hän ei yksinkertaisesti osannut kertoa asiasta mitään erityisen syväluonteista. Tarash kuunteli silti mietteliäästi ja arvioi kuulemaansa. "Mutta miksi he veivät sinut sinne? Keitä he ovat ja mitä he haluavat? En ole kuullut väestäsi, mutta tämä vaikuttaa suurelta vaivannäöltä vangin tai orjan vuoksi", mies huomautti lopulta, yrittäen parhaansa mukaan kysellä lisää vaikuttamatta julkealta. Hän ei tosiaan ymmärtänyt kaikkea tästä.
Spyrre: Akela oli hetken taas vaiti synkistyen hieman. "Minä... en ole aivan varma. Olin... nuori, silloin, kun jouduin sinne. Ei se itseään minulle selitellyt. Mutta ainakin se teki... kaikenlaista. " Hän sihahti, ilmeisen kireästi. Ohimennen terve käsi heilahti puolittain kohti arpisia kasvoja ja muutakin, ennen kuin palasi toimiinsa. "Kai se... yritti saada aikaan jotain. Myöhemmin tällä... kyvyllä mikä minulla on. Se kai kiinnosti sitä. Sen saastan nimi oli Amuth Mar." Nimi suorastaan sylkäistiin ulos, suuremmalla inholla kuin mitä aiempi löyhkäävä lääkekään oli saanut aikaan. Hetken aikaa Akela keräsi itseään kuohahduksensa jäljiltä. Kädet olivat puristuneet nyrkkiin ja leimuava katse oli naulittu tyhjyyteen jonnekin toiselle puolelle pimeää aittaa. "Mutta... no. Se käärme levitä enää myrkkyään. Pidin siitä huolen kun... lähdin." Nainen lisäsi kohta varsin pahaenteinen sävy äänessään, kunnes veti henkeä. "...en tosin tiedä kenen asioilla nämä hiipparit sitten ovat. Mutta tiedän, että noita samoja noitia on enemmänkin. Kuulin että ne puhuivat jotain aiemmin keskenään kun etsivät minua, mutta en sen tarkemmin. Enkä aikonut mennä kysymään. Ne eivät vie minua enää mihinkään elävänä."
|
|
|
Post by spyrre on Mar 22, 2021 23:41:18 GMT 3
Sub: Tarash kuunteli Akelan sanoja vaiti hämärän keskellä. Hänen kasvoillaan oli tarkkaavainen ja vakava ilme ja hän selvästi arvioi kuulemaansa tarkasti. Samalla hänen kasvonsa kuitenkin myös synkkenivät. Naisen sanat eivät tosiaankaan olleet hänen mieleensä. Hän ei kuitenkaan keskeyttänyt tätä, vaan odotti kunnes toinen oli varmasti lopettanut. Vasta sitten hän avasi suunsa. Sitäkään hän ei tehnyt harkitsematta, mutta hänen ei tarvinnut etsiä sanojaan pitkään. "Minä tunne kyllä velhojen kirot ja heidän kaltaistensa julmat aikeet. Jos pakenet sellaisen väen kätyreitä, olen entistä tyytyväisempi, että astuin väliin", Tarash jyrähti lopulta. Hänenkin sanoissaan oli tuimaa sävyä. Hän tosiaankin tunsi velhojen kurjat temput.
"Mutta tuo voima, jota käytit... tunsin sen aikaisemmin, taistelun aikana. Onko se... jotakin sinun väellesi kuuluvaa? Vai onko se velhojen taitoja?" mies jatkoi sitten. Hän selvästi tarkkaili toista ja arvioi tämän eleitä ja olemusta. Hän aikoi nähtävästi ottaa selville, mikä toisen rooli tässä kaikessa edes oli...
Spyrre: Akela tuntui yllättyvän hieman toisen tuimasta olemuksesta. Sen verran mitä hän oli ymmärtänyt harvat pitivät mystikoista ja näitä kartettiin, ellei etsinyt jotakin jota nämä saattoivat tarjota. Tarash tosin kuulosti siltä että tällä oli omakohtaista näkemystä... ja jopa kaunaa moisia noitia kohtaan. Ilmeisesti heillä oli jotain yhteistä. Nainen murahti ja nyökkäsi itsekin synkeästi tälle. Hänen oli oltava kiitollinen siitä että toinen oli tehnyt mitä teki...
Tarash jatkoi kuitenkin pian ja esitti uuden kysymyksen. Tämä sai sarvekkaan naisen empimään jälleen. Tämä liikahti epämääräisesti mutta päästi sitten jonkinlaisen henkäisyn. Vastaus ei tainnut olla helppo syystä tai toisesta. "Niin... se. Minä... en ole ihan varma" hän vastasi lopulta kiusaantuneesti. "En muista paljoa, mutta... uskoisin, että väkemme pystyy... johonkin. Eivät kaiketi kaikki, mutta... silti. Vaikka... en muista että olisin pystynyt sellaiseen ennen kuin... jotain tapahtui siellä. En tiedä. Ehkä se on vain jotain mikä tuli esille kun olin hieman vanhempi. En hallinnut sitä kovinkaan hyvin, mutta nyt olen paljon vahvempi. Se noita luuli että tiesi mihin pystyin, mutta se oli väärässä." Arpisilla kasvoilla kävi synkkä, vahingoniloinen hymy kunnes tämä keskittyi taas kietomaan sidettä kätensä ympärille. "...niin. Niin se varmaan on. Kunhan löydän muita, niin he varmasti tietävät. Sitten ne noidat saavat katua että jahtasivat minua kuin jotain kirottua eläintä."
Sub: Tarash piti Akelaa tarkasti silmällä, kun tämä vastasi hänen kysymykseensä. Kukaties, jos hän olisi kokenut toisen valehtelevan tai peittelevän todellista luontoaan, seuraukset eivät olisi olleet hyviä. Hän ei ollut velhojen ystävä, se oli selvää. Mutta vaikka hän silmäsi toista tarkasti ja tarkkaili kaikkia niitä merkkejä, jotka soturina tunnisti syyllisen juoninnaksi, ei hän lopulta pystynyt näkemään mitään sellaista, mitä odotti - tai oikeammin kukaties pelkäsi. Lopulta mies päästi mietteliään äänen, kuin ei olisi ollut varma, mitä pystyisi lopulta varsinaisesti sanomaan tästä kaikesta. Hän kuitenkin yritti. "Olen nähnyt monia kummallisia voimia tässä maailmassa, eivätkä kaikki niistä ole velhojen tekoja. En tiedä väestäsi tai heidän voimistaan, mutta kuten sanoin, en ala valittelemaan, että astuin velhojen juonien tielle. Minulla... on omat selvittelemättömät asiani heidän kaltaistensa kanssa", hän vastasi, joutuen ponnistelemaan pitääkseen äänensä tasaisena.
"Mutta mitä aiot nyt? He ovat yhä perässäsi, ja tiedän hyvin, että heidän kaltaisensa väki ei luovuta noin vähällä - tai turvaudu noin vähäisiin keinoihin. He yrittävät varmasti pian uudelleen. En ihmettelisi, vaikka he vaanisivat tätä kylää jo seuraavana yönä", Tarash totesi. Hän tuntui jo pohtivan tilannetta käytännön kannalta. Ilmeisesti hän laski itsensä osaksi tähän kaikkeen.
Spyrre: Ärhäkkyydestään huolimatta Akela ei vaikuttanut olevan erityisen tottunut huomioon. Tämä keskittyi päällisin puolin (ehkä hieman turhankin tiukasti) käsivartensa paikkaamiseen mutta välttelystään huolimatta tuntui enemmänkin hankalalta kuin vilpilliseltä. Hän ei ollut tottunut puhumaan tällaisesta, vielä vähemmän jollekin jonka oli tavannut vasta kirjaimellisesti hetki sitten. Jos hän huomasi Tarashin laskelmoivaa olemusta hänen puhuessaan, niin ainakaan nainen ei reagoinut moiseen. Soturin vastaus sai kuitenkin Akelan katsahtamaan toista taas suorempaan. Mies ilmaisi nyt itsekin ettei ollut hyvissä väleissä velhoihin, mitä hän olikin jo aavistellut. Ei tainnut kuitenkaan olla hänen asiansa tivata, mutta valpastunut katse kyllä kertoi ainakin tiedostuksesta.
Seuraava tiedustelu ei vaatinut lopultakaan paljoa pohtimista. Akela murahti uudestaan ja kiristi resuisen siteen paikalleen solmulla ennen kuin vastasi. "Tuskin luovuttavat. Nuo ovat jatkaneet tuota jo melkein viikon verran. Vaikka olen tappanut niitä, niin ne löytävät jostain aina lisää väkeä. Sitä edelliset sentään sain kaikki hengiltä koska ne eivät kaiketi odottaneet sitä" nainen totesi. "En tiedä mitä niille on luvattu mutta ne varmasti yrittävät vielä jotain... pian. Siksi en voi jäädä tänne. Lepään vähän, ja lähden kun voin. Asiat menevät vain pahemmaksi jos jään odottamaan. Haavoja tai ei, minulla ei ole aikaa jäädä miettimään niitä nyt. Tämä paikka ei varmasti ole vaikea löytää. Kunhan saan ne karistettua kannoilta... no, sitten voin miettiä enemmän." Akela vaikeni hetkeksi, mutta vilkaisi sitten toista uudestaan. "Kuulostat siltä että tiedät tällaisesta... yhtä ja toista. Kuten velhoistakin." Hän huomautti sitten kuitenkin, jokseenkin suoraan.
Sub: Tarash pohti kuulemaansa vaiti, kunnes Akelan epäsuora, mutta varsin selkeä tiedustelu hänen omasta taustastaan sai hänet havahtumaan. Hän katsahti toiseen, ennen kuin laski katseensa mietteliäästi. "Minä olen joutunut kokemaan synkkiä voimia vaalivien juonet. He sokaisevat hyvätkin miehet lupaamalla ihmeitä, mutta ne jotka päästävät heidän kaltaisiaan puhumaan korvaansa joutuvat pian heidän valtaansa", hän vastasi lopulta synkeästi. Kaikesta päätellen asia oli hänelle varsin tuskallinen, sillä hän sulki suunsa visusti, aikomatta selvästi tarjota sen enempää. Kukaties se riittikin.
Spyrre: Miehen synkät, kivuliaat sanat olivat ilmeiset jopa Akelalle. Hän kallisti päätään ja avasi hieman suutaan, mutta vaikeni kuitenkin ja tyytyi vain nyökkäämään kulmiaan kurtistaen. Eittämättä nämäkin vähät sanat kertoivat tarpeeksi. "Siitä en tiedä, mutta tiedän tarpeeksi mitä ne puuhaavat. Vaikka en ehkä miksi. Joka tapauksessa, jos saan tilaisuuden joskus ottaa hengiltä toisenkin niin teen sen. Mutta nyt ei taida olla se hetki" sarvekas nainen mutisi happamasti nojautuen ähkäisten seinää vasten.
"Taitaa olla paras vain... yrittää levätä hetki. Jos ne saastat antavat edes sen, niin voin käydä tapaamassa sitä kylän päällikköä aamulla ennen kuin teen muuta. Ne pirut tuskin antoivat minun pysähtyäkään viimeiseen pariin päivään."
Sub: "Sinun kannattaisi vielä miettiä", Tarash totesi äkkiä, aavistuksen napakammin kuin aikaisemmin. Hän katsahti toiseen uudemman kerran varsin suoraan. "Jos he ovat koko ajan perässäsi, sinun olisi paras odottaa kunnes olet saanut kerättyä voimiasi ja kunnes haavasi on parantunut edes jonkin verran. Tuon hartian kanssa et tule voittamaan tuollaista taistelua uudelleen. Sinun perässäsi on itsepintaisia rosvoja, jotka selvästi tietävät, miten jahtaavat saalistaan. He eivät varmasti jättäisi tuollaista tilaisuutta käyttämättä", hän totesi, puhuen suoraan ja ilmeisen vilpittömästi.
"Täällä on ainakin paalumuurit ja väkeä. Jos he ovat tarpeeksi häikäilemättömiä, he kukaties yrittävät jotakin, mutta täällä se on silti helpompi huomata - eivätkä he pysty tulemaan yhtä monesta suunnasta", mies jatkoi. Hän ei selvästikään halunnut naisen häipyvän omaan tuhoonsa, mutta samalla hän puhui myös ilmeisellä soturin arviokyvyllä ja kokemuksella. Muurein suojattu kylä oli parempi paikka puolustautua kuin pitkä korpitaipale. Hän laski äkkiä käden sivuun asettamalleen miekalle. Sen terä oli saanut maistaa monen rosvon verta. "Minä en ainakaan aio päästää heitä livahtamaan tänne noin vain."
Spyrre: Sarvekas nainen käänsi katseensa toiseen hieman silmiään räpäyttäen. Hän ei näyttänyt vieläkään erityisen vakuuttuneelta miehen sanoista, vaikkakin empi selvästi vastaväitteidensä suhteen. Hän ei voinut väittää etteikö olisi nähnyt tässä järkeä, mutta silti... "Mitä minun sitten pitäisi tehdä? En minä tännekään voi jäädä! Luuletko, että tämä väki ei viskaa minua ulos samantien jos ne hoksaavat mitä on meneillään? Tai kuka olen!" Akela ähkäisi lopulta, äänessään ilmeistä turhautumista. "Suuri osa väestä täällä ei näytä muutenkaan sotureilta. En halua että ne roistot alkavat riehua täällä." Tarashin painokkaat sanat saivat aikaan toisen hieman yllättyneen katseen. Mies oli joutunut jo ongelmiin hänen takiaan... se ei tuntunut hyvältä että tämä oli ainoa mitä soturi sai palkkiokseen avustaan. "Mutta... sinä sotkeuduit niiden touhuihin jo pahasti viimeksi. Jos teet sen uudestaan... niin ne varmasti muistavat sen. Enkä tosiaan edes tiedä kenen asioilla ne pirut ovat" Akela huomautti, varovaiseen sävyyn.
Sub: Jos Akelan vastahakoiset sanat tekivät Tarashiin suurenkaan vaikutuksen, hän ei ainakaan paljastanut sitä hämärän keskellä. Sen sijaan hän nosti miekkansa polviensa päälle ja liu'utti osan sen terästä esiin. Hän katsoi sitä hetken vaitonaisesti, käännellen kuolettavaa asetta käsissään. Ikkunanraosta kiirivä valo osui terään ja sai sen välähtelemään vaarallisen näköisenä. Miehen katse oli vakaa ja empimätön sen valossa. "Olisin surkea soturi, jos en olisi valmis viemään taisteluitani loppuun. Minua ei opetettu sellaiseen. Kun soturi vetää miekkansa, hänen on oltava valmis tekemään mitä täytyy", Tarash totesi hetkeäkään miettimättä. Hän katsoi toista hetken miekkansa ylitse, ennen kuin napautti sen takaisin huotraansa.
Mies huokaisi. "En kukaties tiedä paljoakaan monestakaan asiasta. Tiedän hädin tuskin missä olen, eikä minulla ole aavistustakaan miten väki täällä elää tai miten he kokevat nämä asiat. Mutta minä tiedän, mitä on olla soturi, ja mitä se edellyttää. Jos nyt vain lähtisin ja jättäisin sinut oman onnesi nojaan, kääntäisin selkäni sille", hän jatkoi. Hänen sanoihinsa oli tullut mietteliäämpi sävy, mutta ne eivät olleet millään muotoa epävarmempia. "... enkä minä muutenkaan haluaisi tehdä niin. Sinä tarvitset apua", hän huomautti lopulta melko kömpelösti, mutta ainakin rehellisesti.
Spyrre: Sarvekas nainen pysyi jälleen hetken vaiti vilkuillen soturia. Kukaties hän yritti selvittää kuinka vakavissaan toinen oli tai miten suhtautua tähän, vaikkakaan se ei selvästikään ollut helppoa. Lopulta Akela osasi vain ähkäistä uudelleen ja pyyhkäistä terveen kätensä sekaisten rastojensa lävitse. Vastaväitteitä oli vaikea keksiä silloin kun toisen huomiot olivat totta. Hän oli varsin huonossa tilanteessa nyt, halusi myöntää sen tai ei. "...en tiedä minäkään. Mutta näin tarpeeksi heidän mielipiteitään tuossa aikaisemmin" hän totesi lopulta. "Minä... niin. Ehkä... minun täytyy miettiä. Siis, mitä voin tehdä. En pidä piilottelusta täällä, mutta... no. Jos on pakko, niin..." sanat kävivät nopeasti mutinaksi, kuin nainen ei olisi itsekään oikein tiennyt miten ilmaista asiansa. "Minä... en vaadi että teet mitään. Teit jo paljon, ja olen... kiitollinen siitä. Mutta... kaiketi... jos haluat tehdä niin... kaiketi tarvitsen hieman... apua." Tämä ähkäisi lopulta. Myönnytys tuntui oudolta varsinkin kun eittämättä piti sisällään myös epäsuoran pyynnön muukalaiselle, mutta... tämä oli vaikuttanut rehelliseltä vakaumuksensa suhteen. Eikä hänellä ollut ylellisyyttä ylenkatsoa moista silkasta ylpeydestä.
Sub: Tarash päästi ilmoille jonkinlaisen tuhahduksen. Tai kukaties se oli hymähdys. "Sinä tarvitset apua, se on totta. Enkä minä hyökännyt silloin sitä väkeä vastaan miekka vedettynä, jos en olisi halunnut auttaa", hän huomautti lopulta varsin suoraan. Tilanteessa oli jotakin oudon vapauttavaa. Kaksikko ei tuntenut toisiaan, ei varsinaisesti eikä todella. He olivat pelkkiä muukalaisia toisilleen. Mutta samaan aikaan he olivat jo taistelleet hengestään yhdessä ja puhuneet varsin suoraan tapahtuneesta. Tarash ei osannut suhtautua asiaan erityisen kaarrellen... niin epäsopivaa kuin se kaiketi olikin.
"... joka tapauksessa sinun pitää levätä. Tuo haava tulee olemaan vain tuskallisempi huomenna. Meidän on paras pohtia mitä teemme vasta huomenna. Kukaties takaa-ajajat paljastavat kätensä ensin. Heitä on enemmän ja heillä on kaikki aika maailmassa valmistella väijytys tai hyökkäys. Jos he ovat viisaita, he hyökkäävät säälimättä heti kun pystyvät", mies pohti ääneen. Hän ei kuulostanut mitenkään innostuneelta ajatuksesta, mutta toisaalta hän ei myöskään kaarrellut sitä. Soturi hänessä tiesi liikaa, jotta hän olisi voinut tehdä muutakaan. "Silloin meidän ei ainakaan tarvitse pohtia mitä teemme", hän jatkoi. Tarkemmin miettien tämä ei tainnut olla erityisen lohdullista...
Spyrre: Akela näytti edelleen jossainmäärin hämilliseltä kivuliaisuudestaan huolimatta, mutta miehen sanat olivat tietyllä tavalla lohdullisen suoria vaikkei hän oikein osannut vieläkään suhtautua kaikkeen. Oli helpompi kyräillä epäluuloisesti ja iskeä takaisin (ehkä jopa ensin) kun joku uhkasi häntä kuin selvitellä jotain tällaista, mutta silti arpisilla kasvoilla kävi pieni, lyhyt hymyntapainen. Kaiketi hän oli jo osoittanut luottamusta tässä enemmän kuin olisi uskonut...
"...niin. Tuskin... tänään ainakaan voi tehdä enää mitään. Pakko odottaa." Hän myötäsi. Väijytyksen odottaminen ei ollut mukava ajatus eikä jo kivuliaan haavan paheneminen, mutta sille ei voinut mitään. Oli helpotus että ainakin tähän hätään hänellä oli edes kyseenalainen suoja joka oli parempi kuin suuri osa mitä hänellä oli ollut pitkään aikaan. "Kyllä minä pärjään. Kunhan ne pirut eivät pääse hiipimään kimppuun" nainen tuhahti. Hän pyyhkäisi sidottua olkaansa mutta nyökkäsi silti ja asettui sitten uudestaan huokaisten selkä seinää vasten. Keihäänsä hän veti lähelle kätensä ulottuville. Yö tulisi luultavasti olemaan liian lyhyt joka tapauksessa... ja lepo tulisi tosiaankin tarpeeseen. Luultavasti heille molemmille.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 23, 2021 23:48:11 GMT 3
Sub: "Heidän olisi oltava melkoisesti taitavampia kuin aikaisemmin, jos he todella haluaisivat hiipiä tänne ja väijyttää meidät noin vain" Tarash huomautti Akelan mutinoille. Hän ei itse vaikuttanut sen enempää toiveikkaalta kuin toivottomaltakaan. Mies oli eittämättä valmis kohtaamaan vaaran jos sellaisia olisi tulossa, mutta hän ei selvästikään murehtinut sitä mille ei voinut mitään - sen sijaan hän saattoi vain luottaa siihen, että olisi valmis jos niin tapahtuisi. "Olen itse nukkunut monta levollista yötä viime aikoina, tässä kylässä siis, joten aion joka tapauksessa nukkua kevyesti ja pitää asioita silmällä", hän lisäsi. Tuskinpa Akelakaan aikoisi nukkua millään tapaa sikeästi, tämä ei selvästikään ollut oppinut sellaiseen, mutta ehkäpä tieto rauhoittaisi tätä ainakin vähän.
Äkkiä oveen koputettiin muutaman kerran terävästi. Tarash valpastui saman tien, mutta ei kuitenkaan kiirehtinyt tekemään mitään. Hän vilkaisi Akelaan ja nyökkäsi tasaisesti. "Sieltä tulevat varmaankin tarpeet, joita kylän päällikkö lupasi. Minä menen katsomaan", hän totesi, ennen kuin nousi ja lähti setvimään tietään ovelle aittaan varastoidun tavaran lävitse. Hän puristi yhä huotraan työnnettyä miekkaa kädessään, mutta se tuskin tulisi tarpeeseen.
Spyrre: Akela ei tosiaan näyttänyt siltä että olisi tottunut elämään rentoa elämää, eikä hänen kireä olemuksensa ollut keventynyt erityisen paljoa edes levossa. Hän ei tiennyt odottiko oikeasti hyökkäystä juuri nyt vai johtuiko kaikki tottumuksesta mutta joka tapauksessa hänen kätensä pysytteli lähellä asetta. "En tiedä mitä ne aikovat, mutta luultavasti ne pystyvät muuhunkin kun eivät voi vain jahdata minua korpien läpi" nainen murahti. Vammastaan huolimatta oli selvää että myös hän oli valmis taistelemaan jos tarve olisi. Silti toisen sanat saivat vastaukseksi pienen empivän nyökkäyksen. Ainakin joku olisi suunnilleen valppaana jos hän päätyisi sulkemaan silmänsä hetkeksi. Koputus ovelta säpsähdytti Akelan nopeasti takaisin nykyhetkeen ja nainen tarrasi rivakasti aseeseensa ollen vähällä karata jaloilleen. Tämä tehtiin täysin tottumuksesta ja ajattelematta, ennen hän hoksasi itsekin mistä mahtoi ollakaan kyse. Tarashin tasainen reaktio viimeistään muistutti siitä missä oltiin ja nainen laski keihäänsä vaikkakin vilkuillen kohti ovea. "...hyvä on. Minä... odotan täällä." Hän mutisi, jääden nykimään sarviensa suojaksi jätettyä kangasta paremmin ja sitomaan pikaisesti toisen takaisin kasvoilleen. Se tosin ei ollut aivan helppoa vain yhdellä terveellä kädellä. Saattoi olla ettei kukaan edes näkisi kunnolla varaston perälle jos kyseessä oli vain palvelija, mutta... tuntui silti paremmalta yrittää olla varovainen.
Sub: Tarash astui aitan ovelle vaitonaisesti ja laski kätensä sitä vasten. Hän odotti hetken ja kuunteli, mutta ulkoa ei erottunut mitään merkittäviä ääniä. Ainakaan siellä ei seissyt mitään rosvojoukkoa täydessä varustuksessa odottamassa, että voisi iskeä ensimmäistä oven avaajaa yllätyksen turvin... tai ainakin hän oli melko varma asiasta. Siitä huolimattakin hän varmisti pelkästä tottumuksesta miekkansa olevan helposti vedettävissä ja työnsi lopulta oven auki.
Iltapäivänvalo iski hämärään tottuneita silmiä vasten varsin terävästi... mutta ei läheskään yhtä terävästi kuin raskas keppi, joka kaikista odotuksista huolimatta iski suoraan oviaukosta sisään Tarashia kohti. Sitä seurasi huudahdus, joka totta puhuen kuulosti enemmänkin nuoren naisen ääneltä kuin miltään rosvolta - joskin asia oli varsin toissijainen. Taras päästi nopean huudahduksen ja heilautti kädessään pitelemänsä, vetävämättömän miekan huotrineen iskun tielle. Ryhmyinen keppi pamahti sitä vasten. Ja seuraavassa hetkessä mies ponnistikin jo ulos, taklaten oviaukossa seisovan hahmon edestään maahan.
Ulkoa kantautui vihaista huutoa, joka toden totta tuntui kuuluvan nuoresta naisesta - sekä melkoinen määrä rytinää ja kalahtelua, joka kertoi ettei tämä myöskään ollut talttunut vielä äskeiseen...
Spyrre: Akela oli päätynyt jäämään seinänviereen seuraamaan tilannetta kun Tarash asteli ovelle. Toinen suhtautui selvästi tottuneen varovaisesti kuten hänkin, mutta kumpikaan tuskin odotti todella mitään kummempaa kun mies työnsi oven auki. Se huuto ja huitominen joka tätä seurasikin tuli varmasti molemmille yllätyksenä. Kun joku iski huutaen päin ulos astunutta miestä oli myös Akela silmänräpäyksessä jaloillaan. Hän oli tuskin ehtinyt kiskaista rätin puolittain kasvoilleen mutta ei jäänyt miettimään sitä kun ulkoa kantautui taistelun (tai ehkä tarkemmin nahistelun?) ääniä. Akela toimi empimättä ja miettimättä, juuri sillä tavalla joka oli luontaista hänelle. Nainen ärähti ja sieppasi keihäänsä ennen kuin puski hurjistuneena tavaran poikki itsekin ovelle pidellen riepua kömpelösti kasvoillaan. Mitä ikinä pihalla tapahtuikaan Akela oli selvästi valmis taistelemaan hyökätessään vihaisesti ovesta auringonvaloon ja heittäen nopean katseen ympärilleen, yrittäen arvioida mitä tapahtui. Joku oli hyökännyt Tarashin kimppuun? Oliko vihollisia enemmän?!
Sub: Ulkona ei odottanut mikään taistelukenttä tai joukko armottomia rosvoja aseet tanassa. Totta puhuen ulkona odotti varsin vähän. Kasa sekalaisia tarpeita, huopia, muonaa ja muuta vastaavaa oli levinnyt sinne tänne, kuin niitä kantanut olisi äkkiä paiskattu sivuun - kuten olikin. Kaiken keskellä lojui nuorehko nainen, jonka yllä häämötti valtavan Tarashin uhkaava hahmo. Mies oli nähtävästi vain paiskannut hyökkääjän tieltään maahan ja kiskaissut jo kätensä miekan kahvalle vetääkseen sen esiin, mutta nyt hän seisoi jähmettyneenä. Hän tuskin oli odottanut mitään aivan tällaista.
Tarash tuijotti maassa lojuvaa naista, joka lojui paikoillaan totta puhuen varsin kivuliaan näköisen, haukkoen henkeään ja irvistellen. Tämä puristi yhä kädessään raskasta ryhmysauvaa jolla oli yrittänyt huitaista miestä hetkeä aikaisemmin. Tarash, joka oli selvästi odottanut jonkinlaista taistelua ja toiminut sen mukaan, ei selvästikään osannut saman tien tehdä mitään - mutta nainen ei näyttänyt olevan hänelle aivan vieras. "Sinä... mitä sinä nyt oikein yrität? Olisin voinut satuttaa sinua!" Tarash puuskahti lopulta tyrmistyneesti maassa makaavalle naiselle. Hänen äänessään oli aavistus hätäisyyttä, joka kertoi hänen kukaties pelkäävän niin jo tapahtuneen.
Maassa makaava nainen irvisteli, mutta tämä tuntui olevan löytämässä sisuaan nopeasti. "Sinä... typerä!" tämä älähti ja huitaisi miestä uudelleen kepillään. Tarash väisti sen helposti astumalla kauemmas ja jäi tuijottamaan maassa lojuvaa ilmestystä yhä varsin hämmentyneenä. Sen kaiken keskellä hän ei ehtinyt edes vilkaista Akelaa kohti juuri nyt...
Spyrre: Akela rynnisti pihamaalle, ärhäkkänä ja valmiina mihin tahansa... paitsi ilmeisesti siihen, mitä siellä oikeasti odotti. Ensimmäinen joka nappasi hänen huomionsa oli Tarash, joka seisoi jonkun yllä... jonkun, joka tarkemmalla katseella ei näyttänyt varsinaisesti ainakaan sellaiselta rosvolta joka oli jahdannut häntä aikaisemmin. Myös Akela seisahtui silmiään räpäyttäen ja katsahti uudelleen tarkemmin siristellen ympärilleen kuin epäillen että missasi nyt jotakin tässä asetelmassa -kukaties rosvot olivat jossakin piilossa?- mutta... ei vaikuttanut siltä.
Tarashin hätäiset sanat maahan paiskatulle nuorelle naiselle havahduttivat Akelankin viimein pahimmasta hämmingistä. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä pirua tapahtui ja miksi, mutta syystä tai toisesta tämä... kuka ikinä lienikään, ei tuntunut talttuvan siitä kiukustaan mitä ikinä pursusikaan. Vihainen nainen toipui nopeasti mutta ei yrittänytkään selittää vaan huitaisi uudestaan kohti miestä, mikä sai viimein hämmentyneen Akelankin rypistämään kulmiaan. Hänen niskakarvansa olivat jo aivan tarpeeksi pystyssä eivätkä hänen hermonsa olleet nyt siinä kunnossa että hän olisi halunnut katsoa tällaista. Sarvekas nainen sihahti vihaisesti ja harppasi Tarashin ohitse, napauttaen keihäänsä varren ärhäkästi hosuvan naisen käsivarteen... eittämättä saadakseen tämän pudottamaan keppinsä enemmän kuin luita rikkoakseen, mutta ei kyllä myöskään kovin hellävaraisesti. "Kuka piru sinä olet?! Miksi teit noin?!" hän ärähti puolittain kasvoillaan roikkuvan räsyn takaa... huomattavasti vähemmän ystävällisesti kuin lähinnä häkeltynyt Tarash.
Sub: Niin Tarash kuin maassa makaava nainenkaan eivät varmasti odottaneet kenenkään muun tunkevan väliin. Mies ehti hädin tuskin edes kääntää päätään ja avata suutaan jonkinlaiseen vastaväitteeseen. Nainen ei ehtinyt sitäkään, ennen kuin älähti tuskallisesti, kun raskas keihäänvarsi iskeytyi ranteeseen ja sai hänen keppinsä putoamaan maahan. Äkkiä Tarashin käsi laskeutui Akelan hartialle ja kiskaisi hänet kauemmas maassa lojuvan kimpusta Hän ei selvästikään ehtinyt miettiä asiaa liiaksi, sillä raskas käsi tarttui suoraan haavoittuneeseen hartiaan ja riuhtaisi varsin kovaa. "Älä! Kaikki on... hyvin. Hän... on päällikön tytär", Tarash ähkäisi lopulta, häkeltyneenä monestakin syystä mutta antamatta sen hidastaa itseään. Vasta sen jälkeen hän tuntui tajuavan toisen vammat ja oman kovakouraisuutensa ja päästi hätkähtäen irti.
Maassa lojuva nainen ei ollut muuttunut iskusta ainakaan vähemmän tuskaisen näköiseksi. Tämä ähki ja puristi kolhaistua rannettaan, ennen kuin loi Akelaan terävän ja vihaisen katseen. "Kuka tuo on!? Mitä sinä tulet oikein huitomaan ihmisiä!?" tämä kivahti vihaisesti. Kivun ja tyrmistyksen keskellä sanat kaiketi kuulostivat huomattavasit vähemmän hölmöiltä äskeisen jäljiltä...
Spyrre: Kaoottinen tilanne sai vain lisää vettä myllyynsä kun soppaan ilmaantui taas uusi lusikka. Koko huitomisesta hurjistunut Akela kadotti pasmansa hetkellisesti nopeasti kun Tarash kiskaisi hänet taaksepäin vasta tuskin paikatusta hartiasta ja nainen päästi yllättyneen kivuliaan huudahduksen. Sarvekas nainen ei ehtinyt (tai kaiketi tajunnutkaan) edes yrittää laittaa hanttiin vaan horjahti taaksepäin ja jäi nyt itse vuorostaan irvistelemään ja kyräilemään pistävän hämmentyneesti niin miestä kuin vierasta naistakin. Toisen hätäinen selitys sentään toi tilanteeseen hieman jotain tolkkua... vaikkakaan ei paljon, mutta kertoi Akelallekin ainakin sen ettei kyseessä ollut äkillinen (hyvin outo) rosvohyökkäys.
Nainen heitti soturiin jokseenkin hämmentyneen katseen toispuoleisen riepunsa takaa, ennen kuin maahan viskattu päällikön tytär vei huomion varsin tyytymättömällä ärähdyksellään. Oranssit silmät kääntyivät nopeasti takaisin tähän yhtälailla terävään tapaan. "Minäkö? Sinähän sen aloitit! Minä lopetin!" Akela ärähti takaisin yrittäen vaivihkaa suoristaa kivuliaasti valahtanutta ryhtiään. "Meille luvattiin yösija täällä. Sinä hyökkäsit, eikä minulla ole aavistustakaan miksi mutta en myöskään aio jäädä katsomaan sellaista! Mitä sinä oikein haluat?!"
Sub: Mitä ikinä nuori nainen olikaan tullut etsimään, ei hän selvästikään ollut odottanut näin hurjaa ja napakkaa vastausta. Hän jäi kyräilemään outoa, keihästä puristavaa naista häkeltyneenä ja varuillaan, kukaties peläten, että tämä aikoisi survaista häntä seuraavaksi keihään terävällä päällä. Juuri nyt ei ollut vaikea nähdä, edes kasvoissa olevien tahrojen alta, että hän oli hädin tuskin täysikasvuinen. Kimmastuneen ärhäkkyyden tilalle oli tullut äkillistä varautuneisuutta.
Tarash päästi huokaisun ja pudisti päätään. Hän katsahti uudelleen Akelaan ja yritti parhaansa mukaan tapailla jonkinlaista selitystä. "Hän... halusi että opetan häntä taistelemaan kun olin täällä viimeksi. Hän oli... sinnikäs siitä. Ja nyt hän kaiketi... tuli takaisin hakemaan lisää, noiden tavaroiden tuomisen varjolla", mies totesi lopulta. Hän katsahti ohimennen maassa lojuvaan naiseen kuin etsien jonkinlaista vahvistusta. Hän nyökkäsi vaisusti.
"Ei teidän... ei teidän olisi tarvinnut käydä päälle noin!" maassa lojuva inahti. Tämä ei selvästikään ollut se, miten hän oli kuvitellut asioiden menevän...
Spyrre: Akela kyräili varsinkin maahan tirvaistua tyttöä pistävästi, mutta ei sentään tuntunut olevan aikeissa lyödä tätä uudestaan... ainakaan jos tämä ei tekisi ensimmäistä liikettä. Kumpikaan ei näyttänyt olevan tippaakaan huvittunut käänteestä mutta tyttö selvästikin tajusi sentään tilanteensa nopeasti... ja Tarash kiirehti selittämään. Tämän sävy ei ollut ainakaan vihainen ja koko asetelma aiheutti Akelassa vain enemmän hämminkiä. Sarvekas, räsyinen nainen heitti soturiin pikaisen katseen ja sitten maahan tirvaistuun tyttöön, tuntuen itsekin sulattelevan selitystä hetken verran. Pienellä viiveellä osittain kankaan suojista paistavien arpisten kasvojenkin ilme häivähti hurjistuneesta ja haastavasta varsin... hämmentyneeseen.
"Mitä? Taistelemaan?" Akela toisti. Hän pysyi hetken vaiti kuin yrittäen miettiä kuinka pahasti oli ylireagoinut äskeiseen ja mitä tekisi seuraavaksi, kunnes astahti sitten hieman kauemmas ja nojautui keihääseensä. "Jos taistellaan, sillon väki käy päälle! Älä väijy väkeä jos et halua että sinua tirvaistaan! Se... ei ole järkevää!" hän töksäytti takaisin, verhotun kiusallisesti. Kukaties... tyttöä ei ehkä olisi tarvinnut huitaista aivan tällä tavalla...
Sub: Tarash huokaisi uudestaan, mutta ei varsinaisesti väittänyt vastaan Akelan sanoille. Nuorten ja innokkaiden päähänpistoista saattoi kai sanoa paljonkin, mutta oli vaikea väittää, etteikö tämä nuori ja innokas olisi saanut juuri sitä mitä oli lähtenyt hakemaan... siitä huolimattakin, ettei se selvästikään miellyttänyt. Siitä huolimattakin tilanne oli kiusallinen, eikä vähiten koska kylänväki lähettyvillä oli jo alkanut vilkuilla varsin epäluuloisesti tilannetta kohti.
Nuori nainen irvisteli kivusta ja koko tilanteen näennäisestä epäoikeudenmukaisuudesta (tai siitä, että oli vaikea myöntää asioiden menneen juuri kuten hän oli kaiketi kerjännytkin), mutta kasvoille oli hiipimässä jälleen jonkinlaista kärkkäyttä. Hän sihahti vihaisesti Akelan sanoille ja irvisti naiselle. "No sitten pitää lyödä kovempaa seuraavalla kerralla! Etpähän lyö takaisin!" hän ärähti äkkiä vihaisesti ja loikkasi jaloilleen... ennen kuin pakeni paikalta juosten, pälyillen vihaisesti taakseen.
Tarash katsoi pakenevan tytön perään vaivautuneesti, ennen kuin päästi uuden huokaisun. Hän ei näyttänyt lopulta enää ollenkaan hämmentyneeltä nyt kun oli ymmärtänyt mitä juuri tapahtui. "Minun olisi kai pitänyt varautua tähän", mies mutisi samalla, kun alkoi poimia maahan pudonneita tavaroita. Osa oli likaantunut ja osa kärsinyt, mutta ruualle ja muille tarpeille olisi silti käyttöä. "... minun täytyy kai myös mennä selvittelemään tuota äskeistä kohta. Hän on päällikön tytär... vaikka hän selvästi ei olekaan sopuisimmasta päästä", hän jatkoi vaivautuneesti.
Spyrre: Hurjistunut kireys oli selvästi korvautumassa hyvää vauhtia kiusaantuneella varauksella, varsinkin kun äskeinen välikohtaus ei selvästikään ollut jäänyt huomaamatta sivustakatsojienkaan osalta. Akela kokoili vähin äänin malttiaan ja kyräili ympärilleen samalla kun päällikön tytär kiskoi itseään ylös... oikeastaan melkoisen ärhäköin elkein. Tämä yllätti Akelankin kun tämä sihahti vastaan ja pakeni sitten vihaisesti paikalta. "Mitä? Älä ole typerä! Älä luulekaan--!" nainen ähkäisi tytön jälkeen vaieten kesken kun tajusi ettei tämä enää kuulisi. Hän räpäytti silmiään muutamaan kertaan, vieläkin vähintäänkin hölmistyneenä moisesta ja käänsi sitten katseensa Tarashiin.
"Onko tuo... aina tuollainen? Ei kai se aio yrittää tuota oikeasti uudestaan?" hän töksäytti, kunnes irvisti ja kirosi ääneen. "Minä... yllätyin ja... Ei ehkä olisi pitänyt huitaista häntä" Akela jupisi lopulta. Toivottavasti tästä ei tosiaan tulisi liikaa vaikeuksia jos kyseessä oli tosiaan päällikön tytär, jota hän oli juuri tirvaissut. Päästyään suunnilleen kiinni nykyhetkeen arpinen nainenkin puuskahti ja kumartui tutkimaan maahan levinneitä tavaroita poimiakseen niitä talteen. Kaiketi osa niistä oli kunnossa, mutta oli silti turhauttavaa kuinka tyttö oli alkanut riehua niiden kanssa... jostain syystä pitäen sitä hyvänä ajatuksena. "...en ole varma mitä se kuvitteli saavansa aikaan tuolla... Luuletko, että satutin häntä?"
Sub: "No. En viettänyt täällä niin pitkää aikaa, että osaisin sanoa kaiken kaikista paikallisista, mutta ei tuo siitä eronnut mitä näin aikaisemmin", Tarash vastasi Akelalle. Hän vilkaisi naiseen jossain määrin voipuneesti ja pudisti päätään. "Hän haluaa kaiketi tehdä jotakin muuta kuin istua pienessä kylässä ja kuunnella ohikulkijoiden tarinoita ja odottaa, että hänet naitetaan jollekin sopivalle miehelle. Hän vaati päästä mukaanikin kun lähden", mies jatkoi puistellessaan huopia mudasta. Hän mietti hetken, ennen kuin kallisti päätään puoliksi myötäilevästi. "... en voi syyttää häntä siitä, mutta hänen kannattaisi opetella parempia tapoja saada mitä haluaa."
Lopulta Tarash nousi pystyyn käsissään röykkiö erilaisia tarpeita, jotka nuori nainen oli kaiketi alun perin lähetetty tuomaan heille... ennen kuin tämä oli harhautunut omiin päähänpistoihinsa. "No. En usko, että meidän pitää murehtia tämän seurauksista loputtomiin. Väki... on kaiketi tottunut tuollaisiin päähänpistoihin. Enkä usko, että hän tohtisi pitää tuosta suurta ääntä. Hän haluaa olla soturi, ei siihen sovi lähteä valittamaan jokaisesta kolhusta", hän tokaisi lopulta. "Joka tapauksessa minä menen selvittämään asiaa kohta. Sinun olisi kukaties paras mennä lepäämään."
Tarash seisoi hetken kädet täynnä tavaraa, aavistuksen hämillään, ennen kuin äkkiä nyökkäsi kohti Akelan hartiaa: "En kai... rikkonut mitään?"
Spyrre: Akela noukki tavaroita parhaansa mukaan happaman vaiteliaana kuunnellessaan samalla Tarashin selitystä. Vaikka äskeinen olikin ennen kaikkea turhauttanut häntä, oli toisen sanoissa silti jotain joka sai hänet mietteliääksi. Hän ei tiennyt paljoakaan paikallisen väen tavoista... ja toisaalta, se mitä hän kuuli nyt antoi ainakin syitä ymmärtää härkäpäistä tyttöä hieman. Akela rypisti kulmiaan tälle ja päästi pienen mietteliään äänen samalla kun suoristautui tavaroineen kaikkineen. "...hmmh. No. Ehkä jos hän tekee tuon uudestaan... sinun pitäisi lyödä takaisin. Ainakin vähän. Ei hän muuten mitään opi" hän tuhahti heittäen nipun tahriintuneita huopia terveelle olalleen.
Kaiketi se olisi edes hyvä jos tyttö olisi liian ylpeä painelemaan valittamaan saamastaan napautuksesta, varsinkin jos he majailisivat parhaillaan tämän perheen vajassa... Akela soi toiselle silti puolittaisen, kiusallisen nyökkäyksen kun mies tarjoutui selittämään tilannetta kunnes havahtui kun toinen tiedusteli olkapäästä. Hän räpäytti hieman silmiään mutta pudisti sitten päätään puuskahtaen. "Äh... et. Minä vain... yllätyin. Olen selvinnyt paljon pahemmastakin" hän tokaisi, yrittäen suoristautua nuhjuisuudestaan huolimatta. "Kaiketi se... oli oma vikani. Kunhan lepään hetken, niin se varmasti asettuu taas" nainen lisäsi kääntyen sitten suunnatakseen takaisin hämärään vajaan. "...minä kyllä tirvaisen takaisin jos se yrittää vielä" kuului kuitenkin vaisu jupina. Kaiketi tätä välikohtausta ei unohdettu aivan heti...
|
|
|
Post by spyrre on Mar 24, 2021 23:12:46 GMT 3
Sub: Kaikesta äskeisestä oli nähtävästi selvitty pelkillä säikähdyksillä ja tyrmistyksillä. Tarash huokaisi uudemman kerran, ottamatta liikaa kantaa äskeiseen tai Akelan jupinaan, ja kääntyi sitten kantamaan maasta poimimiaan tarpeita aitalle. "Hän todennäköisesti oppi ainakin jotakin tuosta äskeisestä. Mutta voimme miettiä sitä lisää myöhemmin. Sinun olisi paras levätä", mies toisti ja nyökkäsi aitalle päin. Hän laski tavarat sen ovelle, kuin olisi olettanut Akelan kantavan ne siitä sisään. Tavaraa ei lopulta ollut kovinkaan paljoa.
"Tässä on ainakin ruokaa, huopia ja muuta hyödyllistä. Syö mitä haluat ja ota mitä tarvitset", Tarash tokaisi ja vilkaisi Akelaa suoristauduttuaan. "Minä menen selvittelemään tuota äskeistä. En tarvitse yhtä paljoa lepoa, eikä ole vielä erityisen myöhä. Mutta pidän silti asioita silmällä."
Spyrre: Akela vaikutti edelleen lähinnä hämilliseltä äskeisestä mutta oli sentään saanut koottua itsensä happamasta jupinastaan huolimatta. Hän seisahtui aitan oven tuntumaan ja silmäsi olkansa ylitse Tarashiin, puuskahtaen ja nyökäten sitten. Kaiketi suunnilleen tämä oli ollut suunnitelma alunperinkin... kunnes kaikkeen oli tullut harhautus. "...niin. Kiitos. Minä... odotan. Jos äskeisestä tulee jotain sanottavaa, niin kerro että se olin minä joka huitaisin, mutta en olisi tehnyt sitä jos hän ei olisi aloittanut" nainen tokaisi. Oli toivottava ettei äskeisestä tosiaan seuraisi suurempaa... vaikka hän kaiketi näki itsekin ettei välttämättä ollut toiminut parhaalla mahdollisella tavalla.
Sarvekas nainen ei valittanut jäädessään kantamaan loputkin varusteista sisälle aitan nurkkaan. Se ei vienyt kovinkaan kauaa, ja kun hän viimein pääsi käärimään huovan harteilleen ja taittamaan itselleen palasen leipää (maahan viskattua tai ei) oli olo kieltämättä jossain määrin parempi. Akela oli taittanut matkaa melkoisen niukoissa olosuhteissa jo pitkään ja nyt kun ruokaa oli tarjolla se veikin nopeasti huomion eikä hän hetkeen ehtinyt tarkkailla suuremmin mitään muuta. Hän päätyi nykäisemään jopa kankaan kasvoiltaan nyt taas sisätiloissa voidakseen syödä paremmin. Mutta tuskin moinen nyt täällä haittasi... Oli vain odotettava Tarashia ja muistettava säästää tällekin jotain.
Sub: Tarash katosi omille teilleen, mikä tuskin oli tässä kylässä mitenkään erityisen pitkälle. Joka tapauksessa hän poistui aitalta, eikä palannut pitkään aikaan. Aurinko laski hitaasti mailleen, ja aitan ympäriltä kantautuvat kylän äänet vaimenivat, kun väki alkoi vetäytyä yöpuulle. Jos kylässä aikaisemmin tapahtuneita välikohtauksia tai outoja vieraita kyräiltiinkin, ei kukaan ilmaantunut enää häiritsemään Akelaa illan aikana. Ja lopulta koitti yö.
-
Kun aamun ensimmäiset valonsäteet alkoivat kiiriä sisään aitan pienestä ikkunanräppänästä, ei Tarashia näkynyt vieläkään missään. Sen sijaan sisään kantautui outoa, ihmeen rytmikästä ja samalla epäsäännöllistä ähkimistä, tömähtelyä ja kolahduksia. Ne eivät selvästikään olleet taistelun ääniä, mutta joku teki silti jotakin voimia vaativaa ja ponnisteli kovasti. Kukaties muitakin aamuun heräävän kylän ääniä kantautui sisälle aittaan, mutta suurin osa niistä oli etäisempiä ja hukkui outojen äänien alle...
Spyrre: Akela saikin siis viettää omillaan pitkän tovin hiljaisessa, hämärässä aitassa. Nainen vilkuili tuon tuostakin ovelle epäilemättä pohtien mitä oli meneillään, mutta ei varsinaisesti pahoillaan saadessaan levätä. Rauhalliset hetket olivat olleet harvassa ja hiljakseen pahin kireys laantui illan kuluessa lampun hailakassa valossa. Akela söi ja lepäsi, vaikka kirveltävä olkapää (sekä lukuisat muut ruhjeet) haittasivatkin. Kun valo ulkona hiipui torkkui sarvekas nainenkin jo seinänsä vieressä, ase edelleen kädessään. Hänen unensa oli levotonta ja pätkittäistä, mutta sitähän se aina olikin. Se oli silti enemmän kuin monesti oli ollut ja vielä täydellä vatsalla.
Aurinko alkoi taas lopulta nousta ja elämänmerkit sen mukana. Aittaansa sulkeutunut Akela säpsähti hereille kun äänet ulkoa tunkeutuivat tajuntaan ja havahduttivat varautuneen naisen. Hänen sormensa kiertyivät taas aseelle ennen kuin tajusivat missä hän edes oli, mutta se sentään valkeni pian kun näky hämärästä aitasta aukeni hänen eteensä. Lamppu oli sammunut jo ajat sitten ja Akela jäi siristelemään pimeään pienestä ikkunanraosta tunkevan säteen valossa. Ympäriltä kantautuvat äänet olivat outoja. Hän ei ollut tottunut suurinkaan elämänääniin ympärillään mitä moni piti normaalina mutta jytinä ja kolina joka kantautui hänen korviinsa ei kuulostanut edes sellaiselta. Nainen rypisti kulmiaan varautuneena kunnes nousi jaloilleen ja suuntasi keihäs mukanaan ovelle. Hän kuunteli hetken ennen kuin työnsi oven auki pihamaalle varovaisin elkein... eihän sitä tiennyt vaikka joku yrittäisi vähintään jälleen huitaista varoituksetta päin näköä.
Sub: Aitan ulkopuolella ei odottanut lisää väijyjiä tai mitään muutakaan erityisen epäilyttävää... mutta siellä odottava näky oli siitä huolimatta varsin kummallinen. Tarash seisoi pihalla ja ponnisteli. Hänen kourissaan oli raskas, kivipäinen leka, ja hän heilutti sitä käsissään ilman halki. Liikkeet eivät olleet mitään satunnaista huitomista, vaan mies näytti käyvän läpi hyvin tarkkaan hallittuja ja ennalta mietittyjä liikeratoja, halliten raskasta kapistusta käsissään tarkasti ja kurinalaisesti. Tarash pyöräytti lekaa useamman kerran hartiansa ympäri, teki sillä tiukkoja kaaria ilman halki, vaihtoi otettaan puolelta toiselle useita kertoja ja teki nopeita survaisuja, kumarruksia ja raskaita tamppauksia. Hän pysytteli koko ajan liikkeessä, antamatta raskaan kapineen koskaan viedä itseään, halliten sen jokaista liikerataa tarkasti. Se ei varmasti olisi ollut mahdollista ilman huomattavaa voimaa ja pitkää, kurinalaista harjoittula. Mies kuitenkin teki sen kaiken täysin tottuneesti, kuin olisi tehnyt sen joka aamu suuren osan elämästään.
Lopulta, monen pitkän hetken jälkeen, Tarash huomasi aitan ovelle ilmestyneen hahmon. Hän tiedosti tämän nopealla murahduksella ja nyökkäyksellä, mutta hänen huomionsa ja ponnistelunsa olivat keskittyneet vain raskaaseen lekaan ja sen hallintaan. Se liikkui hänen käsissään kuin miekka... tai kukaties kuin pelkkä puukeppi. Paljon kevyempi ja paremmin tasapainotettu ase ei varmasti vaatinut hänen käsiltään juuri mitään todellista ponnistelua...
Spyrre: Viimeistään aurinko ja pihalla seisova tutuksi paljastuva hahmo herättivät Akelan kunnolla. Uni oli selkärankaan tarttuneesta varautuneisuudesta huolimatta jättänyt hieman tokkuraiseksi varsinkin nyt kerrankin kun hän oli saanut nukkua keskeytyksettä näinkin pitkään, ja oli myönnettävä että tällainen herätys oli hänelle vähintäänkin... outo. Nainen jäi nojaamaan keihäänsä varten ja siristelemään valossa, tajuten vasta pienellä viiveellä kuka pihalla oli ja mitä tämä teki... vaikkakaan ei aivan miksi. Arpisilla kasvoilla oli jokseenkin hämmentynyt ilme kun hän harhautui seuraamaan kuinka kevyesti Tarash käsitteli suurta kivistä kapinetta, ennen kuin toinen viimein tuntui tajuavan hänet ovella. Akela hätkähti kiusallisesti hoksaten unohtuneensa hetkeksi tuijottamaan ja nykäisi kaulansa ympärille unohtuneen kankaan kasvojensa peitoksi ennen kuin astahti ulos ovensuusta. "...mitä sinä teet?" tiedusteltiin jokseenkin oudoksuvasti, vaikkakin kieltämättä varovaisen uteliaaseen sävyyn, kuin nainen ei rehellisesti olisi ollut tästä aivan varma.
Sub: Tarash ei selvästikään piitannut siitä, että oli saanut yleisöä harjoituksilleen. Hän jatkoi kurinalaisesti ja tarkoin vedoin, antamatta lekansa hidastaa tai haparoida. Raskas kapine teki yksinkertaisistakin liikkeistä tuskallisen raskaita, ja jatkuva, toistuva liike varmasti poltti miehen jokaista lihasta, mutta hän jatkoi määrätietoisesti ja kurinalaisesti. Hänen ihonsa oli hien peitossa, mutta hän oli hieronut maata käsiinsä, eikä hänen otteensa haparoinut. Vasta kun Akela äkkiä lähestyi ja tiedusteli mitä hän oikeastaan teki, mies reagoi millään tavalla. Hän heilautti äkkiä lekan päänsä ylle kuin jonkinlaiseen valmiusasentoon, ja palautti sen sitten hyvin hitaasti ja hallitusti alas, kuin olisi taistellut joka liikkeellä sen laskemista vastaan. Sekin eittämättä poltteli lihaksia.
"Minä harjoittelen", Tarash totesi lopulta varsin yksioikoisesti. Hän veti henkeä, ennen kuin katsahti Akelaan. Vastaus tuskin riitti, ja hän laski lekan pään maata vasten ennen kuin jatkoi. Raskas harjoitus ei selvästikään ollut vienyt hänen kaikkia voimiaan, sillä hän ei joutunut edes tasaamaan hengitystään. "Soturin ei tule harjoitella vain juuri sen verran, että pystyy tekemään mitä vaaditaan. Soturin on harjoiteltava, kunnes se mitä hän tekee tuntuu kevyeltä ja vaivattomalta. Minä harjoittelin aikanani nuijilla, jotka oli valettu pronssista. Tämä on kuitenkin paras mitä täältä löytyi", mies totesi ja kohotti lekaa. Kaikesta päätellen sekään ei ollut hänestä loputtoman raskas. "Soturin on hallittava voimansa ja osattava ohjata sitä. Miekalla voi sohia miten mielii, mutta voidakseen liikuttaa jotakin näin raskasta kunnolla on tiedettävä mitä tekee. Sen jälkeen miekan käsittely on helppoa", hän vielä selvensi. Se kuulosti paljon vähemmän ulkoa harjoitetulta kuin hänen aikaisemmat sanansa.
Spyrre: Akelan suorasukainen tiedustelu ei selvästikään ehtinyt huolehtia oliko hän mennyt keskeyttämään jotain, mutta kaikeksi onneksi Tarash ei tuntunut häiriintyvän tahdissaan. Hämmentävän kepeästi soturi siirsi suuren lekan liikeradaltaan maahan ennen kuin vastasi, tuskin edes hengästyneenä. Nainen kallisti hieman päätään tälle ja mittaili katseellaan kivistä, varmasti hirvittävän painavaa kapinetta vaivihkaisen vaikuttuneena ennen kuin nyökkäsi hieman. Hän näytti syystä tai toisesta pitävän tällaista touhua vieläkin hieman outona, mutta ymmärsi sentään mitä toinen tarkoitti. "...ah. Niin. Sinä... olet varmaan tehnyt tuota paljon. Näyttää... painavalta" hän töksäytti lopulta, kunnes yskähti tajuten kaiketi kuulostavansa hölmöltä. "Tai siis... näin kun taistelit. Ainakin vähän. Olit taitava" lisättiin nopeasti jonkinlaiseksi selvennykseksi.
Sub: Tarash nyökkäsi toisen sanoille. "Kiitos. Minä... olen tosiaan harjoitellut pitkään. Koko elämäni. Minä synnyin soturiksi, enkä... ole koskaan laiminlyönyt velvollisuuttani", hän totesi, vaikka hänen äänensä haparoikin aavistuksen loppua kohden. Silti hän näytti suhtautuvan asiaan varsin vakavasti ja tosissaan. "Niillä miehillä ei ollut todellista kuria tai oppia soturin taidoista. Heidän kaltaisiaan on paljon. Heidän johtajansa... hän oli aavistuksen parempi. Hän on selvästi oppinut jotakin, mutta tuollaisen väen keskellä opittu harvemmin tarkoittaa paljoakaan", mies pohti aikaisempaa taistelua, josta Akelakin oli maininnut. Hän ei selvästikään yrittänyt panetella tai teeskennellä mitään, vaan lausui arvioita siitä minkä oli kokenut ja nähnyt. Lopulta asiasta vain ei tainnut olla paljoakaan sanottavaa. Raakalaismaisia rosvoja oli kaikkialla, eivätkä ne eronneet toisistaan.
"Miten hartiasi voi? Et varmaankaan haluaisi juuri nyt lähteä tien päälle?" Tarash vaihtoi äkkiä puheenaihetta ja nyökkäsi päällään kevyesti kohti naisen haavoittunutta hartiaa. Jos hän tiesi mitään tällaisista vammoista, kuten tiesi, hänen arvionsa tuskin osui harhaan...
Spyrre: Nainen kallisti uudestaan päätään mietteliäämmin toisen vastaukselle. Hän ei ollut yllättynyt tästä, jopa hänelle oli selvää että Tarash toimi hyvin hallitusti ja tottuneesti... kuin tosiaan olisi tehnyt jotain tällaista koko ikänsä. Se ei silti vähentänyt hiljaista vaikuttavuutta, enemmänkin herätti melkoisesti ajatuksia. Jokin miehen sanoissa sai Akelan vilkaisemaan tätä hieman kuin olisi havainnut sävyssä jotakin, mutta se unohtui pian kun ei tullut esiin uudestaan... varsinkin kun puhe kääntyi aiempaan taisteluun ja hänen takaa-ajajiinsa.
"...niin. Se mies... oli hankalampi. Tapoin monta niitä muita, mutta se osasi pysytellä kauempana ja... tuntui tietävän mitä teki. En usko että se edes pelkäsi minua vaan odotti tilaisuutta" Akelan kulmat rypistyivät hieman ja tämä sihahti itsekseen, sylkäisten maahan. Häntä selvästi vaivasi ettei ollut onnistunut karsimaan tätä miestä kannoiltaan, varsinkin nyt kärsittyään itse seurauksia viime kahakasta... Kun Tarash ottikin asian puheeksi nainen kirskautti hieman hampaitaan ja käänsi katseensa räsyihin käärittyyn olkaansa. Kankaat olivat tummuneet yön aikana ruman ruskehtaviksi mutta ainakaan tuoretta verta ei näkynyt... mikä oli kaiketi jonkinlainen lohtu siitäkin huolimatta että tätä oikeastaan jomotti kirotusti nyt kun sitä ehti miettiä, kuten toinen oli uhannutkin. "No. Se ei ole palanut pois" hän vastasi yrittäen kuulostaa vähättelevältä. Käsi ei tuntunut siltä että sen käyttäminen olisi erityisemmin houkutellut nyt... silti nainen päästi jokseenkin turhautuneen ähkäisyn. "En, mutta... en haluaisi vain odottaakaan. En tiedä mitä se väki aikoo, tai kuinka kauan nämäkään ihmiset haluavat katsoa jotakin minunlaistani täällä. Saitko eilen selville mitään?"
Sub: Tarash murahti mietteliäästi ja laski lopultakin raskaan lekan käsistään. Hän oli nähtävästi jo todennut, että harjoitustuokio oli ohi tältä aamulta. Ja vaikka toinen purnasikin jälleen asioista, oli Akelan sanoissa silti myös paljon mietittävää. "No, en usko, että Esra - siis päällikön tytär - loukkaantui sen pahemmin, tai teki asiasta sen suurempaa ongelmaa. Joten sinun ei tarvitse murehtia ainakaan siitä", hän vastasi lopulta, kukaties aavistuksen ympäripyöreästi. Muut asiat olivatkin hankalampia. "Eikä yön aikana tapahtunut mitään erikoista, tai ainakaan kukaan ei ole nähnyt tai kuullut mitään. En epäile hetkeäkään, etteivätkö ne rosvot tietäisi meidän olevan täällä, tai vähintään he arvaavat sen. Mutta he eivät ole niin epätoivoisia, että hyökkäisivät tänne aseita heiluttaen."
Tarash pohti asiaa vielä hetken ja vilkaisi ympärilleen, ennen kuin jatkoi. Kaikesta päätellen hän joutui pohtimaan sanojaan hieman tarkemmin nyt. "En tiedä tarkalleen miten sinun väkeäsi kohdellaan täällä, tai mitä väki täällä sanoo asiasta, mutta en usko, että voi piilotellakaan... tuota erityisen pitkään", hän huokaisi sitten lopulta, ja elehti epämääräisesti omaa päätään kohti. Kyse oli eittämättä naisen sarvista... ja epäsuorasti kaikesta muustakin. "Päällikkö on joka tapauksessa kutsunut meidät vieraikseen. Pelkään pahoin, että viimeistään siellä asia kyllä paljastuu."
Spyrre: Akela oli synkistynyt tapansa mukaan aiheen myötä, mutta nyökkäsi silti hieman vakaammin kun toinen totesi ettei päällikön tyttären suhteen ollut kaiketi tullut suurempia ongelmia. Oli myös helpotus, ainakin tietyllä tavalla, ettei yön aikana ollut tapahtunut muutakaan, vaikkakin tämä sai naisen eittämättä ilmeisen epäluuloiseksi. "Luultavasti tietävätkin. Tuskin tätä paikkaa on vaikea löytää, eikä täällä ole mitään muutakaan kylää. Ne saattavat vain odottaa tilaisuutta" hän jupisi, sormeillen keihästään. Saattaisi olla että hän joutuisi taas pian käyttämään sitä olkapäästään huolimatta... tai ainakin nainen selvästi varautui tähän.
Kun Tarash jatkoi sarvekas nainen havahtui ajatuksistaan nopeasti... eikä rehellisesti erityisen ilahtuneena. Mies yritti varoa sanojaan mutta oli silti selvää mistä tämä puhui... eikä tämäkään tainnut olla kovinkaan kaukaa haettua. Oranssit silmät kapenivat hieman ja nainen jännittyi. "Minä näin jo tarpeeksi mitä mieltä he ovat. Jos he ottavat jo omankin väkensä vastaan tuolla tavalla, niin osaan arvata mitä tapahtuu jos selviää että en... ole edes sitä" hän sihahti ja nykäisi ohimennen päähinettään paremmin sarviensa ympärille. Ikävä kyllä saattoi olla että toinen oli oikeassa paljastumisesta... varsinkin jos heidän olisi vielä määrä vierailla päällikön luona. "...no. Voisin... yrittää häipyä ennen sitä. Mutta söin jo hänen ruokaansa ja nukuin hänen vajassaan. Kaiketi... olen edes sen velkaa että teen sen vasta sen jälkeen" jupistiin lopulta vastahankaisesti. Akela ei pitänyt tästä, ei varsinkaan siinä valossa mitä saattaisi tapahtua jos ei onnistuisikaan enää pitämään itseään vaivihkaisena taustalla, mutta siltikin... tuntui samalla hyvin kiittämättömältä vain kadota sen jälkeen kun oli ottanut jotakin näin. Oli kuinka oli, hän ei selvästikään ainakaan olettanut jäävänsä enää jos paljastuisi.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 9, 2021 23:23:06 GMT 3
Sub: Tarash vilkaisi Akelaa epämääräisesti, kun tämä mutisi varsin pahaenteiseen sävyyn kylästä ja omista aikeistaan. Sitten hän kuitenkin vilkaisi ympärilleen, aamuisen kylän askareisiin ja väkeen, ja huokaisi. Kukaties hän ei voinut varsinaisesti syyttää toista asenteestaan, oli siinä eittämättä perääkin. "Tämä kylä on pieni ja jos jotakin tapahtuu, väen on otettava keihäät kouraansa ja puolustettava sitä henkensä edestä. Mikä tahansa vaara voi johtaa suuriin menetyksiin", hän totesi. Kukaties hän puhui asioista jotka oli joutunut itse toteamaan. Mutta sitten hän kuitenkin heilautti kättään jonkinlaisena eleenä, kuin olisi halunnut sanoa muutakin. "Mutta he arvostavat niitä, jotka ovat valmiita auttamaan heitä ja kunnioittavat heidän tapojaan. Eivät he minuakaan katsoneet sen paremmin, mutta kun vietin täällä muutaman päivän ja autoin heitä, niin... no, kuten näet, eh suhtautuvat minuun suopeammin", hän jatkoi. Hän ei kaiketi totta puhuen pystynyt väittämään, että häneen suhtauduttaisiin vieläkään suopeasti, etenkään kun hän oli tuonut mukanaan koko joukon uusia huolenaiheita, mutta ainakaan väki ei pitänyt häntä uhkana.
"Ehkä sinun pitäisi yrittää tehdä hyvä vaikutus päällikköön. Hän vaikutti minusta rauhalliselta ja kauaskatseiselta mieheltä. En tunne väkeäsi tai tiedä miten täällä suhtaudutaan heihin, mutta hän ei tuntunut mieheltä, joka antaisi sellaisten asenteiden sokaista itsensä", Tarash lisäsi vielä, kukaties aavistuksen toiveikkaana. Hän ei selvästikään halunnut Akelan vain pakenevan kylästä kohti omaa tuhoaan, joten tämän ajatukset olisi paras saada käännettyä pois koko tilanteen toivottomuudesta...
Spyrre: Akela kuunteli vilkuillen miestä oranssein silmin kangasnaamionsa ylitse. Hän ei vastannut heti eikä nainen rehellisesti näyttänyt erityisen vakuuttuneelta sen perusteella mitä hänen olemuksestaan oli nähtävissä, mutta päästi lopulta lähinnä epämääräisen, tuskastuneen ähkäisyn. "...en ole varma miksi pirussa hän tekisi niin. Tai mitä minun pitäisi muka tehdä sille" sarvekas nainen tokaisi, heilauttaen tervettä kättään. "...mutta en kai voi muutakaan. Minä yritän. Parempi kai saada se pois alta." Akelan ei ollut helppoa luottaa muukalaisten suopeuteen varsinkin silloin jos näillä ei ollut mitään varsinaista syytä edes tehdä näin, mutta hän oli silti ainakin aikeissa pitää sanansa. Oli kai vain katsottava mihin tämä kaikki johtaisi ja toimittava sen mukaan...
Akela puuskahti kunnes suoristautui nykäisten kangasta haavoittuneen olkapäänsä peitoksi, ja kääntyi sitten kohti lähintä asumusta, jonka oletti kuuluvan mainitulle päällikölle. Tämä tuntui olevan aikeissa harppoa paikalle keihäineen ja ryvettyneine olemuksineen kaikkineen, kohtaamaan sen mitä tuleman piti.
Sub: Tarash katsahti Akelan perään aavistuksen nopeammin ja tarkemmin kuin aikaisemmin, kukaties merkkinä yllätyksestä, kun nainen yhtäkkiä harppoikin suoraan kohti päällikön taloa. Hän ei ollut odottanut aivan näin hätäisiä toimia... mutta kukaties se olisi kuitenkin parasta. Heidän asemansa tai tilanteensa ei helpottuisi odottelemalla, eikä heille kukaties muutenkaan oltu suomassa sellaisia ylellisyyksiä. Mies kiirehti lopulta toisen perään, kunhan oli napannut paitansa ja miekkansa mukaansa. Hän oli yltä päältä hikinen, mutta asialla tuskin oli totta puhuen väliä. Väki täällä ei murehtinyt siisteydestään ylenpalttisesti muutenkaan.
Päällikön asumus oli lopulta helppo tunnistaa. Se oli suurempi ja korkeampi kuin muut. Kaikki asumukset täällä olivat pyöreitä majoja, joiden katot olivat pyöreitä, teräväkärkisiä ja matalia, mutta päällikön asumuksessa todennäköisesti pystyi edes liikkumaan kumartelematta. Lisäksi se näytti siinä määrin suurelta, että sinne mahtuisi todennäköisesti suuri määrä kylänväkeä neuvonpitoon, jos tarve olisi. Sen sivuille oli koristeltu kuvioita, joilla ei ollut juurikaan suoranaista merkitystä, mutta jotka nekin kertoivat eittämättä jotakin majan omistajan arvosta. Koko ja yksinkertaiset koristeet riittivät erottamaan päällikön tavallisesta kyläläisestä tässä ankarassa ja vaatimattomassa paikassa.
Tarash kiirehti Akelan rinnalle, ennen kuin nainen tavoitti asumuksen. Hän astui varsin ilmeisen merkityksellisesti toisen rinnalle ja loi tähän painavan katseen. "Jos haluamme mitään myötämielisyyttä, meidän on noudatettava heidän tapojaan ja osoitettava kunnioitusta. Et voi hyökätä sisään ase kourassa. Meidän on jäätävä ulkopuolelle odottamaan, kunnes meidät halutaan sisälle. Olemme täällä heidän vierainaan", soturi totesi rauhallisesti mutta painokkaasti. Hän ei selvästikään halunnut Akelan saavan mitään äkkinäisiä ajatuksia asioiden suhteen. Naisella tuntui olevan paha taipumus päähänpistoihin...
Spyrre: Kylän pään suuri, koristeellinen maja oli helposti erotettavissa pienen kylän keskeltä jopa muukalaisellekin. Jonkin verran lepoa saanut Akela nilkutti nyt vähemmän suunnatessaan tätä kohti mutta askelissa oli luettavissa varausta ja tiettyä uhmakkuutta, jotka jo hänen sanansakin olivat tuoneet esille. Sarvekas nainen ei epäillyt etteikö päällikkö tajuaisi hyvin pian tehneensä virheen huomatessaan millaisen muukalaisen oli suonut päästä sisälle, mutta oli myös tullut tulokseen ettei asia korjautuisi odottelemalla... ja oli sillä epäilemättä tekemistä myös jonkinlaisen ylpeydenkin kanssa.
Akela ei selvästikään miettinyt asiaa erityisen pitkälle, mutta tämä johtui enemmän tarpeesta toimia kuin mistään muusta. Ainakin nainen katsahti Tarashia rehellisen yllättyneenä kun mies harppasi painokkaasti hänen tuntumaansa huomauttaen kunnioituksesta tapoja kohtaan. Se sai hänet pysähtymään pihalle, jossain määrin hämillisesti ja vilkaisten keihästään kuin vasta nyt tajuten ettei hänen ehkä kannattanut heristellä asetta tällä tavalla edes epähuomiossa. "...ah. No... odotammeko sitten tässä? Pitäisikö minun viedä tämä pois?" tiedusteltiin lopulta. Kärsivällisyys ei tosiaan tainnut olla Akelan suuria valtteja... kuten eivät ilmeisesti tavatkaan, mutta onneksi Tarash ymmärsi näitä selvästi paremmin... "Eikö meidän pitäisi ainakin koputtaa? Tai jotain sellaista?"
Sub: Tarash pysähtyi Akelan vierelle. Vaikka hän olikin korostanut äsken käytöstapoja ja oikeaa vaikutelmaa, mikään hänen omassa olemuksessaan ei ollut varsinaisesti muuttunut... mutta kukaties sen ei tarvinnutkaan. Hän oli selvästi omaksunut soturin olemuksen ja elkeet kaikissa asioissa, ja hän seisoi nytkin täydessä mitassaan, täydessä arvossaan. "Eivät he aseiden kantamista karsasta. Kulkijat kantavat aina aseita. Mutta sinun on jätettävä se majan ulkopuolelle", mies vastasi toisen kysymyksiin ja osoitti majan oviaukon pieltä. Varsinaista ovea ei ollut, ainoastaan raskailla kankailla peitetty, katoksella suojattu aukko. Sisällä oli hämärää, mutta mitään muuta ei voinut sanoa.
Tarash olisi eittämättä vastannut toiseenkin kysymykseen, mutta hän ei ehtinyt, sillä äkkiä ovensuusta kantautui vastaus: "Teidän ei tarvitse koputtaa. Voitte olla varmoja, että väki on tietoisia liikkeistänne." Oviaukkoon oli ilmestynyt mies, joka oli työntänyt raskaita vehroja tieltään. Hän ei ollut nuori tai salskea, eikä totta puhuen edes erityisen pitkä, mutta hänen olemuksestaan näki heti, että hän oli merkittävä mies. Samaa kertoi hänen vaatetuksensakin. Miehen päälle oli puettu värjättyä kangasta ja kivisistä helmistä tehtyjä koruja. Hänen kaulassaan oli pronssinen riipus ja hänen partansa oli sidottu langalla, joka välähteli arvometallien tapaan. Mies tarkkaili kaksikkoa valppain silmin, jotka olivat nähneet paljon ja tottuneet tekemään arvioita näkemästään. "Olen odottanut vieraitani siitä asti, kun minulle kerrottiin heidän mieluummin yöpyvän aitassani kuin kattoni alla", mies huomautti kuivakasti, tavalla josta oli mahdotonta arvioida, oliko kyse todellisesta tyytymättömyydestä vaiko pelkästä letkautuksesta.
Tarash kumarsi asianmukaisen syvään, ja hänen päänsä kevyt kallistus kertoi, että Akelan tulisi varmasti tehdä samoin...
Spyrre: Akela joutui miettimään tätä kaikkea enemmän kuin tottuneempi Tarash, mutta kaiketi ainakaan vielä mikään ei ollut mennyt kovin pahasti vikaan. Hän silmäsi toista ja sitten keihästään ennen kuin nyökkäsi. Epäilemättä sarvekas nainen olisi kokenut olonsa paremmaksi aseensa kädessään mutta hän ymmärsi sentään järjen tämän takana. Hän oli varautunut väkisinkin mutta silti ei kannattanut harppoa paikalle suorastaan taistelua kerjäten. Ajatukset keskeytyivät kuitenkin pian kun sisältä majasta kuului äkkiä uusi ääni joka vastasi hänen kysymykseensä Tarashin puolesta.
Akela hätkähti hieman ennen kuin ehti estää tätä ja käännähti rivakasti kohti majan suuaukkoa kun joku työnsi sen peitteitä sivuun. Niiden takaa ilmaantuva vanhempi, koreasti pukeutunut mies oli tosiaan selvästi ollut hyvin perillä heidän liikkeistään, eikä nainen tiennyt miten vastata tämän tokaisuun heti. Oli helppo arvata että tämä oli kylän päällikkö josta he olivat puhuneet, ja Tarashin reaktio vahvisti tämän. Akela rypisti kulmiaan yrittäen arvioida miehen happamia sanoja ja olemusta, vilkaisten jo alleviivaavasti kumartavaa Tarashia. Epävarmuudestaan huolimatta hän päätyi lopulta tulokseen että taisi olla paras ohittaa tämä... ja yrittää tehdä niin kuin soturi oli kehottanut. Sarvekas nainen ei selvästikään ollut tottunut moiseen mutta kumarsi sitten itsekin pienellä viiveellä jäykästi päätään... vaikkakaan ei yhtä syvään kuin ehkä olisi pitänyt. "...niin. Minä... olen kiitollinen yösijasta. Minulla on hieman rahaa, voin maksaa siitä sen verran mitä minulla on" hän töksäytti suoristautuen sitten. Lähes kauttaaltaan resuiseen vaatetukseen kääriytynyt nainen tosin tuskin onnistui näyttämään erityisen vaikuttavalta silloinkaan, varsinkaan pitkän ja ilmeisen voimakaspiirteisen Tarashin rinnalla. Mutta kaiketi hän ainakin yritti tavoitella jotain sellaista jonka oletti tavoiksi miten osasi, vaikuttamatta silti heikolta.
Sub: Kylän päällikkö tarkkaili kaksikkoa vaitonaisesti ja terävästi. Hän ei vastannut heti mitään Akelan sanoihin, vaan katseli tätä päästä varpaisiin tarkalla silmällä. Kukaties hän erotti paljonkin sellaista, mitä nainen ei olisi halunnut itsestään paljastaa. Kukaties ei. Joka tapauksessa hän oli vähäelkeinen eikä paljastanut mitä mieltä oli näkemästään. Lopulta hän heilautti kättään kasvojensa editse vähättelevästi. "Olisin huono päällikkö ja isäntä, jos ryöväisin vieraideni viimeiset rahat tarjottuani heille yösijaa. Minä kutsuin teidän vieraikseni, enkä kuuntele enempää moista", mies tokaisi ja astui sitten ovea peittävän verhon väliin. "Tulkaa. Majani on suuri... ja täysin yhdentekevä jos vieraani seisoskelevat sen vieressä."
Tarash katsoi majaansa katoavan miehen perään, ennen kuin nyökkäsi Akelalle ja astui oviaukkoa kohti. Hän veti miekkansa vyöltään ja laski sen huotrineen päivineen ovensuuhun, ennen kuin kumartui astuakseen sisään. Hänen oli kumarruttava paljon syvempään kuin heidän isäntänsä. Maja saattoi olla korkea, mutta sen oviaukko edellytti samanlaista nöyryyttä kuin asukkaansakin...
Spyrre: Korean miehen katse oli tarkka ja terävä, melkoisesti enemmän kuin Akela eittämättä olisi suonut. Nainen seisoi paikallaan mahdollisimman elkeettä, vaikkakin hieman jäykästi, odottaessaan heidän isäntänsä vastausta. Hieman yllättäen tämä kuitenkin kieltäytyi hänen tarjoamastaan maksusta ennen kuin kehotti heitä peremmälle. Akela ei selvästikään ollut erityisen tottunut vieraanvaraisuuteen ja heitti vaivihkaa varautuneen, hiljaisen katseen Tarashiin. Ainakin toinen suhtautui luottavaisesti ja toimi kuten pyydettiin... ja hetken esimerkkiä seurattuaan sarvekas nainenkin lopulta teki niin. Hän asetti keihäänsä miehen miekan vierelle ennen kuin astahti valppaana Tarashin perässä verhojen lomasta majan sisälle. Hän ei ollut itsekään varma odottiko oikeasti jonkun vaanivan poissa näkyvistä... mutta luultavasti se oli pinttynyttä varovaisuutta. Joka tapauksessa lyhyt nainen seurasi miehen jäljessä vastaväitteittä, joutumatta tuskin kumartumaan paljoakaan matalan oven kohdalla. Hän ei tosiaankaan ollut varma mitä edes odotti... tuntui, kuin päällikkö olisi halunnut jotain, vaikka olikin kieltäytynyt maksusta.
Sub: Päällikön maja hämärä ja savuinen sisältä. Suuret, pylväsmäiset puut muodostivat sen keskipisteen ja seinien tukipilarit ja katto kohosi korkeaksi huipuksi yläpuolelle. Lattialle oli levitetty ruokoja peitteeksi ja lähellä keskilattiaa oli tulisija, jonka ympärille oli asetettu vuotia ja muita hieman mukavamman elämän merkkejä. Suurin osa vähistä huonekaluista ja tavaroista oli työnnetty seiniä vasten. Pienet savuluukut päästivät sisään hieman valoa, mutta silmä joutui silti totuttelemaan hämärään. Kaiken kaikkiaan näky oli vaatimaton ja melkeinpä vaivainen. Mutta täällä elämä oli yksinkertaista ja vaatimatonta.
Päällikkö oli jo ehtinyt tulisijan luokse kun kaksikko astui sisälle. Kivien keskellä kyti hiillos, ja mies hätisti sitä hoitaneen pikkulapsen sivuun. Tämä pakeni majan nurkkaan ja jäi tuijottamaan sisään tulevia silmät suurina. "Siinä on nuorempi lapseni. Vanhemman olette kuulemma jo nähneet... taas. Tyttö on paimentamassa vuohia, eipähän tule jalkoihin", mies puuskahti istuutuessaan alas hiilloksen ääreen. Hän kohensi sitä hieman kepinpätkällä, ennen kuin katsahti vieraisiinsa. "Istukaa alas. Teillä lienee jokin aavistus miksi halusin teidät majaani", hän jatkoi ja seurasi kaksikkoa tarkkaavaisesti katseellaan.
Spyrre: Kaikesta aavistuksista huolimatta se näky joka majan sisällä odotti ei lopulta ollut erityisen pahaenteinen kun Akela työnsi verhot tieltään. Hän seisahtui hetkeksi ovensuuhun siristellen silmiään hämärässä, savuisessa tilassa kunnes astui sisälle Tarashin jäljessä. Kukaan ei kaiketi väijynyt heitä... ellei tulisijan äärestä pakenevaa suurisilmäistä pikkulasta laskettu. Nainen katsahti tilanteesta aavistuksen hämillään lapsen perään samalla kun suuntasi hiljakseen kohti tulisijaa sekä päällikköä. Jälleen kerran, hän ei ollut varma miten vastata kun tämä mainitsi alleviivaavasti vanhemmasta tyttärestään... epäilemättä tietoisena siitä mitä oli tapahtunut. Muistutus tästä sai aikaan kiusallisen liikahduksen.
"Minä... en tiennyt mistä oli kyse, kun hän... ilmestyi, ja alkoi huitoa! Minä vain napautin häntä että hän lopettaisi!" Akela töksäytti hämillään puolustelevaan sävyyn. Nopeasti hän kuitenkin napsautti suunsa jälleen kiinni kaiketi tajuten etteivät nämä sanat saisi hänen toimiaan siltikään hyvään valoon. Päällikkö oli jo istunut hiilloksen äärelle ja vielä hieman Tarashia vilkuiltuaan sarvekas nainenkin astui tämän tuntumaan. Mies tuntui edelleen seuraavan heidän liikkeitään tarkkaavaisesti, eikä Akela varsinaisesti pitänyt tästä... varsinkin kun tämä vihjasi selvästi johonkin taka-ajatukseen. "Haluat meiltä jotain" nainen tokaisi varsin suoraan vastaukseksi. Tästä hän oli ainakin varma... vaikkakin se, mitä mies haluaisi olikin vielä hänelle mysteeri.
Sub: Tarash istuutui alas Akelan vierelle. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli tässä majassa, mutta tällä kertaa asiat olivat kukaties mutkikkaampia. Joka tapauksessa hän ei katsonut tarpeelliseksi avata suutaan juuri nyt. Akela puhui... olipa se sitten hyvä tai huono. Sen sijaan hän tarkkaili päällikön elkeitä ja olemusta niin paljon kuin pystyi, yrittäen arvioida mihin tämä kaikki johtaisi.
Päällikkö puolestaan heilautti kättään Akelan sanoille uudelleen, kuin ei olisi lopulta piitannut paljoakaan asiasta. "Sama se minulle, tyttö on villi ja kuriton muutenkin! Hyvä vain, jos saa hieman kipua vaivoikseen. Kylänväki ei sitä uskalla tehdä, koska hän on minun vertani." Miehestä oli lopulta käytännössä mahdotonta arvioida, mitä mieltä hän oikeastaan edes oli asioista, joista nyt puhui. Hänen kasvonsa olivat tyynen rauhalliset eikä hän elehtinyt tai kohottanut ääntään missään kohtaa. Kukaties se oli onnistuneen päällikön merkki, kyky piilottaa aikomuksensa ja tuntonsa milloin vain.
Hetken kuluttua mies kuitenkin vakavoitui, jos hän oli koskaan vähemmän vakava ollutkaan. Hän katsahti Akelaan hieman painokkaammin ja nyökkäsi naisen sanoille. "Aivan niin. Koskapa väki ei haluaisi toisiltaan jotakin. Enkä minä aio peitellä aikeitani. Mutta ennen kuin puhumme siitä sen enempää... kertokaahan, miksi saavuitte luokseni verissä päin? Mieheni kertovat teidän puhuneen rosvoista, mutta väkeni ei tiedä, että täällä olisi liikkunut sellaisia viime aikoina. Ei suinkaan, rosvoilla on ollut syytä pysyä loitolla täältä."
Tarash pisti merkille varsin painavat sanat, mutta pysyi vielä vaiti. Kukaties hänenkin oli paras arvioida tilannetta ennen kuin paljastaisi mitään...
Spyrre: Kylän päällikkö pysyi tasaisena, eikä näyttänyt hetkahtavan tyttärensä kokemaa kolausta. Oli vaikea sanoa oliko tämä helpotus Akelalle vaiko ei koska nainen tyytyi itsekin vain silmäilemään vanhaa miestä ennen kuin istui taljoille, vieläkin varautunein elkein. Epäilemättä hänkin yritti punnita tilannetta parhaansa mukaan... olihan tässä selvää varmasti itse kullekin että asian takana oli jotain, eikä edes päällikkö itse yrittänyt kieltää sitä. Akela vilkaisi silmäkulmastaan vaiteliasta Tarashia miehen puhuessa, mutta palautti nopeasti silmiään siristäen huomionsa päällikköön kun tämä tiedusteli heidän dramaattisesta saapumisestaan. Nainenkin laittoi merkille epäilyksen sanojen takana ja jännittyi hieman. Mitä tälle kannatti sanoa? Tuskin ainakaan kaikkia raskauttavia yksityiskohtia, koska niistä heräisi varmasti vain lisää ikäviä kysymyksiä...
"...niin. Rosvoja." Nainen vahvisti kohta ykskantaan, huolimatta korean miehen terävän tarkkaavaisesta katseesta. "Ne olivat perässäni. Tapoin niitä useamman aikaisemmin, eivätkä ne pitäneet siitä. En tiedä mitä täälläpäin muuten on tapahtunut, en ole täältä" hän lisäsi punnitun ilmeettömästi. "Miksi? Onko erikoista puolustaa itseään rosvoilta?"
Sub: Päällikkö tarkasteli Akelaa taas vaiti. Hänen kasvonsa olivat tyynet, eikä hän paljastanut mitään siitä, mitä ajatteli naisen sanomasta... ei ainakaan ennen kuin puhui. "Jos he seurasivat sinua, he ovat seuranneet sinua varsin pitkältä. Onko sinulla suuri aarre mukanasi, jos he kerran ovat valmiita jahtaamaan sinua maiden ylitse ja taistelemaan henkensä uhalla?" mies huomioi varsin terävästi. Se sai Tarashin suoristautumaan hieman.
"En usko, että me pystymme peittelemään asiaa häneltä", Tarash totesi lopulta Akelalle. Hän käänsi katseensa suoraan päällikköön, silmästä silmään, ja viittasi naiseen vierellään. "Hänen perässään on väkeä, joka yrittää vangita hänet. Syyllä ei lopulta ole merkitystä. Mutta en aio peitellä sitä tosiseikkaa, että häntä ja sitä myöten myös minua jahtaa kokonainen joukko väkeä. Heilla on aseita ja taitoa käyttää niitä enemmän kuin sinun väelläsi, eivätkä se selvästikään aio antaa periksi helpolla", soturi selitti lopulta kaartelematta tai edes empimättä. Hän ei aikonut ottaa tällaista valhetta omille harteilleen.
Päällikön kunniaksi oli ainakin sanottava, ettei hänen tyyni olemuksensa murtunut millään tapaa vieläkään. Mies katsahti Tarashiin, ja sitten Akelaan. Ja siihen hänen katseensa jäikin, kun hän silmäili naista ja selvästikin odotti jonkinlaista selitystä tai myönnytystä.
Spyrre: Akela jännittyi entisestään kun painava hiljaisuus päällikön yllä venyi, ennen kuin tämä rikkoi sen huomiolla, joka jätti kaiken hänen sanomansa melkoisen huonoon valoon. Kertomus ei selvästikään uponnut sillä tavalla kuin olisi voinut toivoa ja nainen kiristi hampaitaan. Hän yritti rivakasti keksiä jotakin sanottavaa mutta ei lopulta ehtinyt ennen kuin Tarash puuttui viimein puheeseen... hyvin suoraan ja piilottelematta. Tämä sai Akelan luomaan mieheen melkoisen kireän katseen joka oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen... mutta vahinko oli eittämättä jo tapahtunut.
Akela ei voinut lopulta muuta kuin kuunnella kyräillen ja vaiti kun soturi kertoi kaiken. Päällikön olemuksesta oli mahdoton lukea vieläkään mitään mutta tämän odottava katse ei ollut hienovarainen. Jännittynyt nainen kyräili paikallaan kunnes ei nähnyt muutakaan mahdollisuutta kuin suoda jonkinlaisen epämääräisen nyökkäyksen tälle kaikelle. Hän ei vieläkään ollut vakuuttunut siitä että tämän kaiken paljastaminen muukalaiselle oli hyvä idea, mutta... no. Kaiketi hän oli tullutkin kohtaamaan seuraukset silmästä silmään joka tapauksessa. "...niin. Suunnilleen niin." Nainen töksäytti hieman mutisten, kunnes suoristautui uhmakkaasti ja kohotti kätensä kiskaistakseen kankaan kasvoiltaan. Oudot piirteet, tatuoinnit ja arvet kaikkineen olivat eittämättä varsin paljonpuhuvia itsessään.
Sub: Tarashkin valpastui melkoisesti, kun Akela päätti sitten äkkiä paljastaa kaiken muunkin - kirjaimellisesti. Mutta jos hänellä oli jotakin vastaanväitettävää tähän, niin aikaa hänellä ei ainakaan ollut. Naisen sarvekkaat, oudot piirteet olivat näkyvillä ennen kuin hän ehti edes suutaan avata. Seurasi taas hiljaisuutta. Päällikkö kyllä suoristautui itsekin ja hänen kulmansa kohosivat, mutta hän piti tiukasti kiinni tyynestä olemuksestaan. Hän silmäili tätä kaikkea edessään vaiti, tarkkaan, paljastamatta mitään mutta varmasti pohtien paljon. Ja pikkulapsi nurkassa tuijotti vaiti aivan muista syistä.
Kun päällikkö lopulta puhui, hänen täytyi kostuttaa huuliaan kielellään, mutta silti hänen äänensä säilyi tasaisena. "Minä näin kyllä, että vieraani eivät ole täältä. Sinä olet piilottelevaa väkeä. Et näytä samalta kuin se väki, jota toisinaan tässä metsässä nähdään kaukaa ja ohimennen, mutta et myöskään aivan erilaiselta. En tiedä miten sinua tulisi tervehtiä, mutta olkoot siltikin tervehditty", hän lausui lopulta ihmeen muodollisesti ja nyökkäsi, kuin kumartaakseen.
Tarash katsahti vaiti Akelaan. Heidän isäntänsä reagoi naiseen äkkiä kuin kunniavieraaseen. Hän ei ollut aavistellut mitään aivan tällaista...
Spyrre: Ilmeisestikään Akela ei nähnyt enää syytä vaivautua piilottelemaan muutakaan, kun se mitä Tarash kertoi tuskin kuitenkaan tyydyttäisi kaikkia kysymyksiä. Nainen jäi odottamaan mitä tuleman piti, oranssit silmät uhmakkaasti päällikön reaktioita seuraten, lähes haastaen miestä sanomaan jotain tai kavahtamaan, kuten hän eittämättä oletti. Myöskään sarvekas nainen ei sanonut mitään pitkään toviin, ei ennen kuin päällikkö rikkoi hiljaisuuden uudestaan.
Niin vanhan päällikön olemus kuin äänikin oli pysynyt tasaisena mutta jokin ilmapiirissä oli silti muuttunut... eikä sillä tavalla kuin Akela oli olettanut. Naisen olemuksessa kävi rehellistä yllätystä ja oranssit silmät laajenivat hieman. Tovin verran hiljaisuus venyi jälleen kun arpinen, sarvekas nainen yritti löytää jotain sanottavaa. "Minä... kiitos" hän töksäytti lopulta, kuitenkin rypistäen pian kulmiaan hahmottaessaan mitä hänelle oli tarkalleen sanottu. Vanhus... tunnisti hänen kaltaisensa? Tai ainakin suunnilleen? "Onko näissä metsissä minun väkeäni? Keitä? Missä he ovat?" Kysymykset suorastaan ryöpsähtivät ulos, painokkuudella joka tuli yllätyksenä hänelle itselleenkin. Akela näytti äkkiä kiihtyneen melkoisesti aiemmasta varauksestaan huolimatta ja suorastaan kumartui eteenpäin tulisijan yli kiinteän odottavasti miestä tuijottaen.
Sub: Päällikkö pysyi taas hetken vaiti, mutta tällä kertaa hän vaikutti enemmänkin miettivän vastausta toisen kysymykseen kuin vain pelaavan hiljaista peliään. "En väitä tietäväni, miten he määrittelevät väkensä. Mutta näissä metsissä asuu vaivihkainen kansa, joka pysyttelee syvällä siellä missä väki harvoin kulkee. Harva on heitä koskaan nähnyt, ja väkeni on aina tiennyt, ettei heitä kannata yrittää etsiä tieten tahtoen. Mutta toisinaan joku näkee heidän kaltaisiaan kaukaa. Joskus harvoin he haluavat jotakin, ja heillä on tapansa käydä kauppaa kanssamme", mies selitti lopulta. "Heillä ei ole... sarvia. Eivätkä he ole tuolla tapaa merkittyjä. Mutta heidän piirteensä ovat terävät ja hentoiset kuten sinulla. Etkä sinä ole selvästikään ihmisten väkeä, joten sinun on oltava jotakin sukua heille", hän järkeili.
Spyrre: Akela kuunteli tarkkaavaisuudella ja kiihkeydellä joka oli jättänyt aiemmat varaukset kokonaan varjoonsa. Oranssi katse oli naulittu päällikköön kun tämä mietti ja sitten puhui, kuin nainen olisi yrittänyt painaa jokaisen sanan mieleensä ja punnita sitä tarkkaan. Äkkiä hänen sydämensä takoi rinnassa kuin linnulla, mutta hän ei välittänyt. Päällikkö ei osannut kertoa tarkkoja yksityiskohtia... mutta tämä oli silti eittämättä jotain. Paljon jotain. "Kaikki eivät näytä... meiltä. En ole koskaan tavannut heitä, mutta...." Akela lopetti lauseensa töksähtäen, kuin lähes itselleen puhuen, kunnes pudisti päätään ja valpastui uudestaan. "Te... tapaatte heitä joskus? Käytte kauppaa? Missä? Minun täytyy löytää heidät" sarvekas nainen töksäytti lähes vimmaisesti. Sävyssä oli tästä huolimatta häivähdys lähes outoa epätoivoa, kuin jollain joka tavoitteli viimeistä oljenkorttaan. Rosvot ja takaa-ajajat tuntuivat unohtuneen hetkeksi täysin, kuten kaikki muukin.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 10, 2021 22:49:13 GMT 3
Sub: Päällikkö näytti muuttuneen paljon mietteliäämmäksi. Hän selvästikin harkitsi sanojaan tarkasti. Hänen vieraansa olikin paljastunut varsin merkittäväksi, eikä tilanne itsessäänkään ollut millään tapaa yksinkertainen. Hätäilty päätös suuntaan tai toiseen voisi olla kohtalokas. "Syvällä metsässä on paikkoja, joita on käytetty kun on haluttu toimittaa asioita heidän kanssaan. Mutta pelkäänpä, että nyt ei ole hyvä hetki lähteä etsimään niitä", mies totesi lopulta. Hän pyyhki partaansa kädellään ja loi ohimennen katseen myös Tarashiin.
"Jos sallit, ketä tämä sinua jahtaava väki on? Vaikuttaa siltä, että meillä on kummallakin murheemme", päällikkö tokaisi sitten.
Spyrre: Akela odotti tiukasti vastausta kuin lihanpalaa kärkkyvä koira, ja rypisti nopeasti arpisia kulmiaan kun päällikkö pitkän harkintansa jälkeen totesi ettei näiden mystisten kohtaamispaikkojen etsiminen ollut nyt viisasta. Oransseissa silmissä lähes leimahti hetkellisesti. "Miksi? Minun täytyy tietää! Aitko olla kertomatta?" sarvekas nainen murahti kiihkeästi, ei selvästikään tyytyväisenä tällaiseen. Vanhan miehen kysymys sai hänet kyräilemään niin tätä kain Tarashiakin ilmeisen vastahakoisena vastaamaan tähän, mutta lopulta hän kuitenkin sihahti ja suoristautui hieman.
"He ovat... kaiketi sieltä, mistä tulin. Ja aikovat varmaankin viedä minut takaisin sinne. Tai samanlaiseen paikkaan. En ole nähnyt väkeäni sitten kun... olin lapsi" hän töksäytti lopulta. Akelan kireä olemus oli jäykistynyt entisestään ja viilennyt, vaikka se ei tainnut olla suoranaisesti suunnattu läsnäolijoihin. Tässä oli aistittavissa syvällä kytevää kaunaa. "Jonkinlaisia rosvoja tai palkkamiekkoja ne ovat. En aikonut jäädä kyselemään liikoja. Ja otan kyllä hengiltä niistä jokaisen jos ne aikovat jatkaa perässäni juoksemista!" Nainen veti henkeä, luoden sitten hieman tutkivamman katseen vanhaan päällikköön. "Mitä tarkoitat? Onko teillä tapahtunut jotain... sellaista?"
Sub: Päällikkö kuunteli Akelan sanoja tarkkaavaisesti, mutta loppujen lopuksi niistä ei todennäköisesti pystynyt saamaan paljoakaan irti. Hän suki partaansa ja vilkaisi sitten Tarashiin kulmat aavistuksen koholla. Soturi nyökkäsi. "Heillä oli miekkoja, kirveitä ja nuijia. Osalla heistä oli panssaripaitoja ja kaikilla kypärät. Lisäksi he osasivat käyttää aseitaan eivätkä pelänneet verta tarpeeksi, että olisivat paenneet muutaman toverinsa kaaduttua", hän selitti kaiken olennaisen nopeasti ja ytimekkäästi. Se sai päällikön päästämään oudon puuskahduksen suustaan ja hän jäi hetkeksi tuijottamaan tyhjyyteen mietteliäänä.
"No, vaikuttaa siltä, että olette tuoneet mukananne kokonaisen joukon ongelmia. Rosvoja tosiaan. He lienevät valmiita polttamaan koko kylän tieltään ja ajamaan väkeni verissä päin metsään, jos he kerran ovat jahdanneet sinua jo tännekin asti", päällikkö totesi lopulta. Hän ei ollut antanut kauhulle minkäänlaista valtaa, mutta oli selvää, että hän ymmärsi miten vaarallinen tilanne oli. "... teistä puhumattakaan. Näyttää siltä, että olemme tosiaankin vaikeuksissa, jos jäätte tänne."
Tarash suoristautui jo synkeästi, mutta päällikkö kohotti kättään. "Mutta olemme vaikeuksissa jo nyt. Siksipä minulla on ehdotus. Vannokaa kunnianne kautta, että ratkaisette kylääni piinaavan ongelman, ja minä lupaan, että teitä autetaan takaa-ajajienne kanssa, ja että kerron sinulle, missä ne salaiset paikat ovat metsässä", hän totesi ja katsoi kumpaakin kaksikosta painokkaasti suoraan silmiin.
Tarashin katse kapeni aavistuksen. Oli selvää, että mies vältteli asiasta puhumista tarkoituksella. Hän selvästikin halusi kunniavalan heidän avustaan ennen kuin edes paljastaisi, mistä oli kyse. Vain epätoivoinen soturi olisi loikannut suoraan tuntemattomaan... mutta kukaties tilanne oli epätoivoinen...
Spyrre: Akelasta ei selvästikään saatu irti soturin arviota uhasta heidän perässään, mutta onneksi Tarash oli enemmän kuin kykenevä antamaan sellaisen. Nainen vilkaisi hieman kumpaakin toisen puhuessa kunnes päästi jonkinlaisen epämääräisen myötäävän äänen aiheesta. Kaiketi tämä meni yksiin sen kanssa mitä hänkin oli huomannut, vaikkei ollutkaan ollut saanut tilaisuutta ottaa selville yksityiskohtia. Kuitenkin päällikön pahaenteinen vastaus havahdutti hänetkin nopeasti tajuamaan että uhka saattaisi tosiaankin hyvinkin seurata perässä... kuten he olivat kaiketi jo pelänneetkin. Oli tilanne mikä olikaan, edes Akela ei halunnut jättää savuavaa kylänrauniota jälkeensä.
Vanhan päällikön johtopäätökset kuulostivat varsin selkeiltä. Tarash synkistymässä ja Akela heitti vaiteliaan katseen mieheen ennen kuin alkoi selvästi valmistautua nousemaan ylös. Jotain tällaistahan hän oli aavistellutkin saapuessaan... mutta miehen kohottama pidättelevä käsi pysäytti hänet. Sarvekas nainen räpäytti silmiään yllättyneenä ja jäi kesken liikkeensä kuuntelemaan. Korean miehen painokkaat elkeet kuten ympäripyöreät sanat - tämä ei ollut varsinaisesti vastannut mihinkään hänen kysymyksiinsä - puhuivat eittämättä paljon, ja jopa Akela hoksasi tämän viimeistään Tarashin ilmeestä. Hän katsahti soturia tuntumassaan ja sitten päällikköä ennen kuin suoristautui terävästi koko mittaansa. Kaiketi se näytti hieman vaikuttavammalta silloin kun muut vielä istuivat. "Et siis kerro mitään, ennen kuin saat mitä haluat? Kiristätkö minua?" Nainen tokaisi ärhäkästi, jääden kyräilemään miestä hetkeksi pistävästi. "Minä... en halua, että väellesi tapahtuu mitään. Minä lähden kyllä, mutta jos täällä on jossain kaltaisiani, ja tiedät heistä jotain..." Akela vaikeni hetkeksi siristäen hiilloksen valossa. "Hyvä on, sitten. Mitä oikein haluat? Minä teen mitä pystyn, kunhan pidät lupauksesi!"
Sub: Akelan tuijotus oli terävä ja painostava, mutta päällikkö kohtasi sen tyynesti ja vaiti. Hän ei sanonut mitään tai tehnyt mitään, vaan antoi naisen itse päättää mitä tekisi asian suhteen. Ja kun hän vihdoin myöntyi... ei mies vieläkään sanonut mitään. Sen sijaan hänen katseensa kääntyi Tarashiin samanlaisella odottavalla tyyneydellä. Soturi tuijotti häntä hetken vaiti, ennen kuin kohotti toisen kätensä. "Minä, Tarash Mualir, vannon soturin kunniani kautta, että ratkaisen kylääsi piinaavan ongelman, mikäli se on minun tehtävissäni", Tarash lausui lopulta. Sanat olivat muodollisia ja tottuneita. Hän oli selvästi lausunut tällaisia valoja aikaisemminkin.
Päällikkö kuunteli vaiti, ennen kuin nyökkäsi. "Hyvä sitten! Näyttää siltä, että olemme päässeet ymmärrykseen - ja että olemme tällä hetkellä toisemme armoilla!" hän totesi, antaen jonkinlaisen tyytyväisyyden hiipiä ensi kertaa olemukseensa. Se unohtui kuitenkin nopeasti, kun hän vakavoitui. "Mutta niin. Haluatte tietää, mitä teiltä odotetaan. Se onkin melkoinen pulma. Muutaman päivän matkan päässä täältä on vanha paikka. Ikivanha. Joskus aikanaan siellä kohosi jokin merkittävä paikka kaupunki tai temppeli tai jokin sellainen. Se oli raunio jo kauan ennen kuin tämä kylä perustettiin. Meidän väkemme on aina pysytellyt kaukana sieltä, sillä siellä tiedetään vaanivan... pahoja asioita. Miehiä, jotka ovat kuin villejä petoja... ja villejä petoja, jotka ovat kuin miehiä. Se on muinaisen pahuuden paikka. Ja samapa se, mutta tuon paikan kurjat asukkaat eivät halua jättää meitä rauhaan. Ne ovat viime aikoina käyneet röyhkeämmiksi ja metsästäjät ovat nähneet outoja, karmaisevia hahmoja puiden joukossa. Ja viime viikolla ne veivät yhden kylän miehistä."
Tarash kuunteli tätä kaikkea vaitonaisesti. Päällikkö kertoi melkoisia asioita juuri nyt, mutta hän teki sen suoraan kaartelematta. Tämä ei tosiaan kuulostanut miltään pieneltä pulmalta...
Spyrre: Akela jäi seuraamaan tilannetta, ristien käsivartensa rinnalleen... siitäkin huolimatta että joutuin vieläkin varomaan toista näistä. Päällikkö tyytyi ilmeisesti hänen lupaukseensa mutta käänsi pian odottavan katseensa Tarashiin ja pian soturikin vannoi suorittavansa tehtävän. Sarvekas nainen silmäsi toista vaiteliaasti. Mies oli joutunut tähän kaikkeen hänen vuokseen, ja tähänkin lupautuminen oli vain hänen edukseen... mutta soturi teki sen silti, varsin vakaasti ja muodollisestikin. Akela ei voinut olla kokematta oloaan hankalaksi tästä... mutta myös tietyllä tavalla helpottuneeksi.
Kylän päällikkö sai vastauksensa, mikä selvästi tyydytti tätä. Akela ei näyttänyt erityisen innokkaalta moisesta, mutta valpastui silminnähden kun tämä alkoi kertoa siitä mitä heillä edes olisi edessään. Hiljakseen hänen arpiset kulmansa rypistyivät uudestaan, kuitenkin eri sävyyn. Puheet mystisistä raunioista ja... mies-pedoista jotka veivät ihmisiä kuulostivat väkisinkin hälyttäviltä. Nainen punnitsi tätä vaiti. "Ne... olennot ovat alkaneet siis tulla tänne? Ne eivät ole tehneet niin ennen? Etsivätkö ne jotain?" hän pohti lopulta, katsahtaen Tarashia nähdäkseen tämän reaktion. Ehkä hänen oli ymmärrettävä minkä vuoksi kylän päällikkö oli ollut varsin halukas puhumaan heille niin pian kuin mahdollista. "Haluat, että etsimme miehen ja katsomme mitä ne otukset haluavat? Selvä. Kerro missä se paikka on" Akela tokaisi viimein hetken pohdittuaan ja käänsi pistävän katseensa takaisin päällikköön... tosin empien hieman. "...entä ne rosvot? Miten voitte auttaa niiden kanssa? En haluaisi jättää väkeäsi niiden kynsiin. Jos kerrot minulle missä tapaatte kaltaisiani, niin teen tämän ja lähden sitten etsimään heitä. Ehkä ne pirut jättävät teidät rauhaan jos en ole täällä."
Sub: "Eivät ne koskaan ole täysin tyytyneet jättämään meitä rauhaan. Toisinaan väkeä on kadonnut. Mutta viime aikoina niitä on nähty enemmän. Kyyristeleviä hahmoja puiden joukossa hämärällä. Outoja jälkiä kylän ympärillä. Kukapa tietää, mitä sellaiset olennot haluavat? Jotkut täällä kertovat kummitusjuttuja siitä, miten niissä raunioissa vaanivat miehet palvovat synkkiä voimia... pah. En minä siitä piittaa. Jos se olisi mahdollista, minulle kelpaisi, että vain tappaisitte jokaisen niistä. Mutta paremman puutteessa riittää jos minun ei tarvitse murehtia, aikovatko ne hyökätä tänne", päällikkö totesi. Sitten hän kuitenkin heilautti nopeasti kättään kuin koko asia olisi ollut toissijainen. "Mutta samapa se tähän hätään. Uskoakseni niille rosvoille on ensin tehtävä jotakin. Muuten ne hyökkäävät kimppuunne jos vain yritättekin lähteä täältä. Minulle on nimittäin kerrottu, että kylän ympärillä on liikkunut muitakin miehiä, kuin niiden kirottujen raunioiden raakalaisia."
Tarash kurtisti kulmiaan. Näytti siltä, että päällikkö tiesi itsekin jo varsin paljon heidän tilanteestaan. Kukaties tämä oli tiennyt kaiken tarpeellisen jo ennen kuin he olivat edes suitaan avanneet? "Oletan, että sinulla on jokin mielipide siitä, miten pitäisi toimia", soturi ei voinut olla tokaisematta.
Päällikkö vilkaisi ohimennen soturiin, ennen kuin kallisti päätään. "He eivät hyökkää noin vain tänne. Ehdotankin siis, että suojaudutte tänne. Olen komentanut jo muutamaa miestä ottamaan selville, missä ne rosvot oikein leiriytyvät. Ja kun sopiva hetki tulee niin... oletan, että olette valmiita tekemään jotakin heille?" hän tokaisi lopulta varsin suorasukaisesti.
Spyrre: Akela kertoi kun päällikkö kertoi lisää näistä pahaenteisistä otuksista, joita oli kärkkynyt kylän lähellä. Nainen joutui miettimään tätä jälleen hieman, kunnes kohautti itsekin synkeästi olkiaan tälle. "Ei minullakaan ole aavistustakaan mitä mikään tuollainen tarkoittaa. Mutta en pelkää kummitusjuttuja. Ja jos tuollaisen saa loppumaan tappamalla ne, niin se käy minulle" hän tokaisi sitten ykskantaan. Ärhäkkä nainenkaan ei ollut liian kiinnostunut pohtimaan syvempiä syitä ihmistenryöstelyn takana, jos sille saisi lopun varsin suorasukaisella tavalla. Joka tapauksessa se ei ikävä kyllä ollut heidän ainoa ongelmansa... Päälliköllä tosin tuntui olevan näkemyksensä siihenkin.
Akela kohotti katseensa hieman yllättyneenä kun vanha mies ilmaisi olevansa oikeastaan varsin hyvin perillä heidän takaa-ajajiensa liikkeistä. Sen lisäksi tällä oli jo suunnitelmakin mielessään. Nainen räpäytti hieman silmiään kaikelle mutta pian hänen kasvoillaan käväisi varsin synkeä ilme. Hänellä ei tainnut olla vastaanväitettä päällikön ehdotukselle... "Me siis... väijytämme ne" hän vahvisti. "Hyvä. Jos väkesi saa selville missä ne ovat ilman että ne huomaavat... laitan ne katumaan tätä kaikkea. Jos olemme tarpeeksi nopeita, ne eivät ehdi edes tajuamaan mitä tapahtui!" Akela sihahti kaunaisesti. Hän vaikutti jälleen kiihtyvän melkoisesti ajatuksesta kostaa jahtaajilleen... ehtimättä edes suomaan ajatustakaan runnellulle olkapäälleen. Mitä moisista sivuseikoista kun pääsisi maksamaan takaisin kokemansa vääryyden!
Sub: "He tuskin odottavat oikeaa hyökkäystä leiriinsä. Jos pystymme tekemään yllätyshyökkäyksen, se saattaisi riittää", Tarash pohti. Suunnitelma oli varsin uhkarohkea, ja jos se epäonnistuisi, he olisivat menettäneet ainoan etunsa - eli kylän suojaavat varustukset. Mutta samasta syystä vihollinen tuskin odottaisi mitään sellaista. Eikä heillä lopulta ollut varaa vain odotellakaan. "Meidän on siis paras valmistautua. Tarvitsemme valmiiksi niin monta kykenevää miestä kuin vain mahdollista, mutta-"
Äkkiä majaan rynnisti hengästynyt mies - joku kylänväestä, selvästikin. Tämä harppoi huudahtaen sisään ja heitti ympärilleen villin katseen. Päällikkö kohottautui jo paikoiltaan, suu auki kuin vaatiakseen selitystä, mutta mies oli nopeampi. "Päällikkö! Portilla on aseistautunut joukko! He... he vaativat, että annamme nuo kaksi heille! Ja he sanoivat, että jos ette tule puhumaan, he tulevat sisään väkipakolla!" mies huudahti.
Spyrre: Akela soi Tarashin arviolle painokkaan nyökkäyksen. Sarvekas nainen ei selvästikään ainakaan empinyt ajatusta vaan hänen elkeensä olivat lähes malttamattomia. Kun soturi alkoi jo suunnitella valmisteluja hän tuntui keskittyvän enemmän malttaakseen odottaa vielä... mutta nämäkin suunnitelmat keskeytettiin hyvin nopeasti.
Kun sisälle äkkiä rynnisti joku, Akela havahtui terävästi säpsähtäen ja pyörähti ympäri. Hänen selkänsä painui vaistomaisesti kuin olisi valmistautunut jonkun rynnistävän kimppuunsa mutta nopeasti hän kuitenkin tajusi ettei saapuja selvästikään aikonut sellaista. Akela jäi hetkeksi hämmentyneenä paikalleen pälyilemään hätäistä miestä sekä päällikköä yrittäessään selvittää mitä oli meneillään. Hätäinen kyläläinen selitti sentään nopeasti. Oranssit silmät levisivät hieman. Tuskin tarvitsi edes arvailla keitä portille oli ilmaantunut heidän jäljessään... Edes Akela tuskin oli odottanut rosvoilta aivan näin suorasukaisia toimia mutta se oli selvästi ollut liikaa odotettu. Hetken sarvekas nainen seisoi paikallaan kunnes hänen kurkustaan kuitenkin kumpusi ärähdys. "Ne... ne saastat! Olisi pitänyt arvata!" hän sähähti. "Hyvä, jos ne minut haluavat, niin saavat ensin aseeni! Laitan tälle nyt lopun!" Hurjistunut Akela tuskin ehti viimeistellä lauseensa kun jo harppoi kohti ovea (sekä epäilemättä keihästään). Ei tainnut jäädä paljoakaan arvailun varaan mitä tämä aikoi... ja vielä sellaisella tarmolla ettei nainen edes miettinyt kasvojensa peittämistä.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 23, 2021 22:51:06 GMT 3
Sub: Tarash harppasi pystyyn varsin nopeasti ja oli liikkeessä melkeinpä samalla hetkellä kuin tulinen Akela. Soturi kiirehti ovesta ulos naisen rinnalle... ja kukaties jopa aavistuksen hänen edelleen, kuin yrittääkseen hidastaa hänen askeleitaan. Samalla hän nappasi miekkansa käteensä, varmasti mutta edes miettimättä asiaa sen suuremmin. "Parempi olla rynnistämättä tuonne aivan sokeasti", hän huomautti nopeasti mutta painavasti ja loi toiseen paljon puhuvan katseen. Syitä oli eittämättä aivan riittämiin; toinen oli haavoittunut eikä hänellä ollut edes kunnollisia varusteita mukanaan - puhumattakaan siitä tosiasiasta, että porteilla oleva joukko etsi kaikella todennäköisyydellä juuri häntä.
Päällikön majan ulkopuolella kylä oli muuttunut äkkiä hätäiseksi myllerrykseksi. Kylän ulkopuolella töitään tehnyt väki oli paennut takaisin kylän sisään ja naisia ja lapsia ajettiin nyt nopeasti majojen suojiin, samalla kun miesväki joko tarkkaili porttien suuntaa epäluuloisesti tai etsi käsiinsä seipäitä, nuijia ja muita aseita. Siinä kaiken keskellä harva ehti edes kunnolla vilkaista sarvipäisen naisen suuntaan. Tarash kiitti onneaan; sellaista sekasortoa ei kaivattu juuri nyt. Porttien tienoille oli jo kokoontunut kylän soturiväkeä. Kilvet ja keihäät kolisivat, kun kourallinen miehiä seisoi kireästi asemissa. Porttien harjalle oli nostettu joku, joka kyyristeli nyt parhaansa mukaan niiden suojissa ja huusi toiselle puolelle. Sieltä myös vastattiin huutoihin. Kaikesta päätellen porttien ulkopuolella tosiaan oli sotaväkeä...
Spyrre: Akela ei viivytellyt liikkeissään, mutta silti Tarash oli hieman nopeampi... kaikeksi onneksi, kukaties. Nainen päästi pienen ärhäkän sihahduksen kun mies harppasi hänen edelleen mutta kaiketi toisen huomautus sai edes hieman malttia takaisin sarvekkaaseen päähän. Hän vastasi terävästi katseeseen mutta soi silti tälle pienen nyökkäyksen napatessaan keihään ovenpielestä jälleen käsiinsä. Askelet eivät joka tapauksessa epäröineet nytkään kun ne suunnattiin äkkiä kaoottiseksi muuttuneen kylän poikki kohti portteja.
Ehkä hänen olisi tosiaan pitänyt huolehtia enemmän niin olkapäästään (joka rehellisesti kivisti vieläkin jokaista liikettä) tai peittämättömistä arpisista kasvoistaan mutta Akelalla oli selvästi nyt muuta mietittävää. Nainen harppoi jäätävän terävään sävyyn kohti portteja jossa oli jo käynnissä melkoinen hälinä. Hän kuuli huutoja niin muurilta kuin niiden takaakin jo kauempaakin ja terästi korviaan kuullakseen tarkemmin. Hän selvästi jo punnitsi mahdollisuuksiaan matkallakin, päätellen ikävästä sävystä jolla tämä sormeili keihästään. Oranssi katse kävi muurin harjalla jossa joku jo kyyhötti ja nainen seisahtui kireästi hetkeksi arvioimaan asioita, luoden katseen ympärilleenkin. "Ne ovat portilla. Jos pääsemme niiden taakse..." hän mutisi Tarashille, jo etsien epäilemättä tapaa lähteä toteuttamaan ajatusta.
Sub: Tarash teki nopean arvion tilanteesta muutamalla silmäyksellä. Paalumuurien ylitse ei nähnyt kunnolla, mutta sieltä kantautuvat äänet kertoivat melko kookkaasta joukosta. Harjalla seisova mies kyyristeli tavalla, joka ainakin vihjaili miesten kantavan heittokeihäitä tai jousia. Ja tapa, jolla kylänväki oli varautunut, kertoi kyseessä olevan pelottava, aseistettu joukko, jonka kanssa ei haluttu neuvotella edes porttien raosta. Porttien takaa kuului terävä ja kantava miehen ääni: "Teidän kylässänne on jotakin, joka kuuluu herralleni. Häneltä karkasi arvokas orja ja hän on valmis tekemään paljon saadakseen sen takaisin. Saatte päättää itse, onko se teidän kannaltanne onnenpotku vaiko kauhea tuho. Herrallani on paljon kalleuksia... ja monta soturia!" "Ette ole tulossa tänne, oli mikä oli! Jos teillä on kunniakkaat aikeet, lähettäkää joku puhumaan ja kaikotkaa takaisin metsään mistä tulitte!" portin harjalla kyyristelevä mies huudahti. Tämä oli sama vanhempi soturi, joka oli haastanut kaksikon portilla eilen. Mies kyllä huusi uhmakkaasti, mutta Tarash näki kireän katseen, jonka hän heitti alas väkensä suuntaan. Tätä joukkoa ei voisi noin vain hätistää pois...
Tarash havahtui ajatuksistaan kun Akela avasi suunsa. Hän vilkaisi naista sivusilmällä, mutta ei sanonut saman tien mitään. Hän arvioi tilannetta vaiti. "Jos pääsemme niiden taakse, olemme silti avoimella maalla ja vastassamme voi olla millainen rosvojoukko hyvänsä. Tämä on eri asia kuin se sola", mies totesi lopulta. Sitten hän lähti astelemaan kohti paalutuksia, ilmeisesti kiivetäkseen itsekin niiden päälle. Hänen pitäisi joka tapauksessa nähdä mitä heillä oli vastassaan...
Spyrre: Lyhyt Akela ei nähnyt paalujen toiselle puolelle senkään vertaa kuin toinen, mutta hän eittämättä kuuli aivan tarpeeksi... eikä selvästikään pitänyt siitä. Hänen leukansa kiristyi välittömästi ja arpiset kasvot kävivät hetkellisesti lähes eläimellisessä irvistyksessä samalla kun sormet kiristyivät keihään varrelle. Hän joutui selvästi pidättelemään itseään ettei olisi rynnännyt puhujan kimppuun samantien... Akela ei tunnistanut ääntä, mutta rehellisesti hän ei piitannut. Kuka hyvänsä joka puhui hänestä orjana ja kehtasi yrittää käydä kauppaa hänestä (tai uhkailla, miten vain) ansaitsisi keihäänterän naamaansa... huolimatta siitä että paalutusten päällä kyyristelevä vartija näytti elkeiltään oikeastaan jokseenkin kireältä tilanteen suhteen. Kuulosti siltä että paikalla oli enemmän väkeä kuin muutama aiemmin pakoon piesty korsto... Oivallus sai Akelan rypistämään kulmiaan, mutta oranssit silmät leimusivat silti hurjistuneina.
"Ja pirut. Voimme yllättää ne, ja niillä on muuri selkänsä takana! Tapamme monta, ennen kuin ne ehtivät edes tajuta!" sarvekas nainen sihahti. Tarash tosin näytti suhtautuvan asiaan melkoisesti harkitsevammin mikä ei rehellisesti näyttänyt ilahduttavan Akelaa. Mies eittämättä nähtäisiin jos tämä kapuaisi paalutuksille, ja silloin vähäinenkin yllätys olisi menetetty. Akela kiristi hampaitaan kuin olisi hetken aikeissa julistaa menevänsä sitten itse jos soturi ei ollut halukas, mutta epäröi lopulta. Hänkään ei kaiketi tiennyt mitä ulkona odotti... Nainen murahti, suunnaten sitten kuitenkin kireästi ja matalana soturin jälkeen, kiivetäkseen tämän jäljessä ylös. Hän pysytteli matalana piittaamatta niin vartijoista kuin muustakaan, yrittäen kuitenkin nähdä paalujen välistä ulos. Kai hän elätteli vielä jotain toivoa mahdollisuuksista.... johonkin, jos ei yllätykseen.
Sub: Tarash jätti Akelan uhon omaan arvoonsa ja ponnisti itsensä paalutuksen harjalle. Mitään todellista varustusta ei ollut, mutta muurien sisäpuolelle oli rakennettu yksinkertaisia tikkaita sinne tänne, kaiketi tarjoamaan astinlautoja ja tarkkailumahdollisuuksia juuri tällaisia tilanteita varten. Mies asetti kätensä paaluja vasten ja kurotti päänsä varovaisesti yli, tehden havaintoja ja arvioita soturin tarkkuudella. Varustusten päältä avautuva näky ei luvannut hyvää kenellekään. Porttien edustalla seisoi kokonainen miesjoukko, eivätkä nämä tosiaan olleet aikaisemman rosvojoukon piestyjä jäänteitä. Miehiä reilusti toistakymmentä, ja vaikka Tarash uskoikin tunnistavansa osan heistä, he olivat kaikki tuoreita, taisteluvalmiita ja verenhimoisia. Osalla oli käsissään julmia aseita ja kilpiä, osalla taas häijyjä jousia. Osalla oli jopa pronssisia suomupaitoja, jotka kääntäisivät varmasti sivuun minkä tahansa aseen, joka tällä kylällä oli tarjottavanaan.
Miesjoukon kärjessä, kahden kilpensä kohottaneen rosvon suojaamana, seisoi tämän kaiken ilmeinen uusi johtaja. Toisin kuin soturit ympärillään, tämä mies oli pukeutunut mustiin kankaisiin ja vyöttänyt itsensä punaisilla liinoilla. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja terävät ja hän seisoi miesten keskellä ylhäisen ja ylvään oloisena. Hänen päänsä oli ajettu paljaaksi, ja silmät olivat painuneet syvälle kuoppiin, joista ne tuijottivat mielipuolisen terävästi. Tarash pisti merkille myös taaempana seisovan kookkaan soturin. Saman, jonka hän oli tyrmännyt aikaisemmin. Miehen jalat näyttivät yhä melkoisen huterilta. Mies astui alas paalutukselta ja antoi Akelankin katsoa. Samaan aikaan kalpea hahmo miesjoukkonsa johdossa avasi suunsa uudelleen.
"Kyseinen orja on herrani oikeutettua omaisuutta ja vieläpä hyvin vaarallinen. Hän surmasi useita paetessaan säälimättä ja tekisi niin varmasti teillekin. Älkää turhaan suojelko häntä henkenne uhalla!" mystikko kirahti ja veti kätensä rinnalleen.
Spyrre: Jos aiemmin kuultu sananvaihto ei ilahduttanut Akelaa, ei niin kyllä tehnyt se kun hän sai näkymän silmiinsä. Portilla seisoi joukko joka sai jopa hänet räpäyttämään silmiään empivästi. Ehkä hänellä ei ollut samanlaista soturin arviointikykyä kuin Tarashilla mutta hänkin tajusi kyllä että näitä oli paljon enemmän kuin aiemmin, eivätkä niin aseet kuin panssaripaidatkaan näyttäneet hyvältä. Sarvekas nainen antoi katseensa pyyhkiä joukon yli kunnes käänsi sen kaiken edessä seisovaan, muista melkoisesti eroavaan kaavutettuun mieheen. Jo vain näky tästä sai Akelan silmät kapenemaan vaarallisesti... ja vielä enemmän kun tämä avasi suunsa uuteen julistukseen. Kukaties hän ei tuntenut tätä hiipparia mutta hän tunsi kyllä noidan ja velhon sellaisen nähdessään, ja se toi välittömästi pahan maun hänen suuhunsa. Hänen sisällään leimahti vaarallisesti.
Sanaakaan sanomatta Akela mittaili hetken näkemäänsä, kunnes veti sihahtaen vaatteidensa alta vielä aiemman taistelun tahriman luisen tikarin. Oranssi katse oli siristynyt keskittyneesti kun nainen veti terveemmän kätensä taakse, ilmeisen valmiina paiskaamaan terän paalutuksen ylitse. Kovaan ääneen puhuva mystikko seisoi kahden vartijansa takana, mutta hurjistunut Akela oli silti ilmeisissä aikeissa yrittää...
Sub: Tarash ehti nähdä miten Akela veti äkkiä esille luisen terän. Mutta jos hän olikin aikeissa estää naista heittämästä sitä, oli se jo myöhäistä siinä kohtaa, kun hän todella ehti tehdä mitään. Toinen paiskasi nopeasti ja vihaisesti, ja seuraavassa hetkessä luinen terä sihahti ilman halki nopeammin kuin kukaan ehti todella edes tajuta, mitä oli meneillään. Äkkiä kaapuihin pukeutunut mies ulahti ja horjahti. Luinen tikari pyyhkäisi kohotettujen kilpien välistä ja aivan hänen kasvojensa ohitse. Mies huudahti ja horjahti käsiään kohottaen maahan. Soturit hänen ympärillään valpastuivat ja kohottivat ärähtäen kilpiään... samalla kun jousimiehet huudahtivat ja jännittivät jousiaan.
"Alas!" Tarash ehti ärähtää, ennen kuin harppasi tarraamaan otetta Akelasta vetääkseen naisen pois näkyvistä. Hänen ei tarvinnut nähdä muurien toiselle puolelle tietääkseen mitä tuleman piti...
Spyrre: Akelan aikomus lopettaa mokoma mustamaalaaminen kaiketi toimi... tavallaan, vaikkakaan tuskin niin kuin hän olisi luultavasti toivonut. Luinen terä halkoi ilmaa vihaisesti ja viisti kilpien välistä saaden mystikon huudahtamaan tyrmistyksestä ja tuskasta, mutta ikävä kyllä verenvuodatus tämän suhteen jäi vähäiseksi. Sarvekas nainen sihahti tajutessaan ettei tikari ollut uponnut, mutta joutui sitten tajuamaan jotain muutakin... onneksi Tarash oli jälleen nopeampi.
Kihisevä nainen jännittyi kyllä itsekin kun miesjoukosta nousi vihainen huuto mutta soturin valppaus toimi nopeammin. Hän päästi epämääräisen ärähdyksen kun mies kiskaisi hänet alas mutta vaikka irvistiki (luultavasti lähinnä olkapäänsä vuoksi) vastahanka jäi pieneksi. "Pirut! Melkein sain sen saastan" hän ärähti yrittäessään kuitenkin itsekin suojautua parhaansa mukaan. Uhkaavasti kohonneet jouset eivät salailleet mitä aikoivat tehdä.
Sub: Nuolia napsahteli portiin ja paalutuksiin ja osa väestä kumartui varuillaan kun teräväkärkinen kuolema ujelsi heidän ylitseen. Myös portin päälle kiivennyt myös loikkasi alas varsin nopeasti. "Ja he melkein saivat sinut", Tarash huomatti Akelalle. Hän pysytteli muurien tuntumassa ja hänen toinen kähensä oli jo kohonnut miekalle, ennakoiden jos rosvojoukko yrittäisi saman tien hyökätä porteista läpi.
"Seis! Seis!" Kaikui vihainen huuto ulkoa. Käskyllä kesti hetki upota hurjistuneiden miesten korviin, ja useampikin nuoli räsähti portteja vasten, mutta pian tuli hiljaista. Ei ollut vaikea arvailla, kuka toisella puolella oikein huusi. "Minä näin sinut, kurja orja! Tulet katumaan tuota! Koko tämä surkea kylä tulee katumaan tuota, jos ette tule järkiinne! Antakaa se muotopuoli olento meille, tai muuten poltamme koko kylän maan tasalle!" ääni parjasi porttien ylitse. Kaikki vähäkin kärsivällisyys näytti loppuneen äskeisen tempun myötä...
Väki porttien sisällä pälyili epäluuloisesti muureja kohti ja toisiinsa. Moni katse kävi myös oudossa naisessa heidän keskuudessaan. Nyt tämän piirteitä ei tosiaankaan ollut enää kiistäminen... eikä kukaan varmasti epäillyt, etteikö rosvojoukko aikoisi toteuttaa uhkaustaan.
Spyrre: Saattoi olla ettei äskeinen temppu ollut se järkevin päähänpisto, mutta olisi ollut valetta sanoa että Akela olisi näyttänyt tippaakaan katuvalta. Sen sijaan Tarash sai osakseen terävän katseen ja uuden uhmakkaan sihahduksen. Samaan aikaan nuolet suhahtelivat ja tömähtelivät murhaavasti ilman halki päin paalutuksia tavalla joka sai varmasti aikaan kylmiä väreitä kenelle hyvänsä selväjärkiselle. Matalaksi paaluja vastaan painautunut Akela puolestaan näytti jääneen odottamaan ja puristamaan keihästään.
Nuolisade loppui nopeasti vihaiseen huutoon. Uhreilta oli vältytty, mutta jo ennestään jännittynyt ilmapiiri oli varmasti käynyt entistä kireämmäksi niin ympärillä kuin Akelankin suunnalla. Kylän väki pälyili epävarmasti, nyt varmasti perillä muukalaisesta keskuudessaan. Sarvekas nainen tosin näytti keskittyneen enemmän ääniin ulkopuolella, entistä hurjistuneempana velhon sanoista. "Ja minä näin sinut, saastainen noita, ja se oli vähällä olla viimeinen hetkesi! Minä en ole kenenkään omaisuutta, ja otan hengiltä vaikka teidät kaikki jos ette tajua vähemmällä!" Hän ärähti toiselle puolelle, lähes jo suoristautuen uudestaan keihäs tiukasti otteessaan. "Pelkäätkö kohdata minut itse, uskallat huudella vain korstojesi takaa! Jättäkää muu väki pois tästä, tämä on meidän välistämme!"
|
|
|
Post by spyrre on Apr 24, 2021 23:13:13 GMT 3
Sub: Kylänväki ei selvästikään tiennyt, millä tavalla porttien takaa kuuluviin huutoihin olisi pitänyt vastata. Akelalla sen sijaan ei ollut mitään tällaisia ongelmia, ja väki katsahtikin naiseen tyrmistyneenä, kun hän äkkiä huusikin uhmakkaita sanoja päin rosvojoukkoa... joskin sentään paalutusten takaa. Se sai heidät pälyilemään varuillaan toisiaan ja portteja ja sormeilemaan hermostuneesti aseitaan - ja säpsähtämään, kun hetken kuluttua porttien tuolta puolen huudettiin taas. "Sinun aikasi koittaa kyllä, karkuri! Tiedät kyllä, ettei sinulla ole mahdollisuuksia! Herrasi saa haluamansa!" kajahti mustanpuhuvan kätyrin kolkko huuto.
"Olette saaneet varoituksenne, kurjat! Jos välitätte kylästänne, tuokaa tuo epäsikiö ulos kylästä iltaan mennessä! Muussa tapauksessa huomisaamu tuo teille verta ja kuolemaa! Älkää hautoko mitään suunnitelmia, teitä tarkkaillaan!" kaikui vielä toinen huuto, ennen kuin tuli hiljaista. Tarkkakorvaisimmat saattoivat erottaa, miten miesjoukko lähti vetäytymään kylän tuntumasta. He olivat eittämättä sanoneet sanottavansa.
Tarash seurasi tätä kaikkea vaiti ja katsahti uhmakkaaseen Akelaan. Hänen katseensa oli tasainen ja ilmeetön.. mikä ei varmasti pätenyt moniin muista, jotka nyt kyräilivät naista kohti...
Spyrre: Oli luultavasti nähtävissä mitä Akela pohti kuunnellessaan tätä kaikkea. Hänen hengityksensä sihisi hampaiden lomasta myrkyllisesti kuin käärmeellä eikä hänen otteensa keihäästä hellittänyt tippaakaan vaikka sen tiukka puristaminen jäyti hänen olkapäätään. "Olen iskenyt jo veitsen yhteen "herraan" ja teen sen kyllä uudestaankin!" sarvekas nainen ärähti. Ikävä kyllä vihamielisellä joukolla oli voimaa luultavasti toteuttaakin uhkauksensa... vaarassa ei ollut vain hän. Jopa Akela epäröi heittäen kireän katseen ympärilleen, mutta valpastui sitten uudestaan kun joukko ulkopuolella alkoi tehdä lähtöä. Nämä olivat ilmeisissä aikeissa jäädä odottamaan uhkauksiensa tehoa... ja rehellisesti väki ympärillä näytti vähintäänkin kauhistuneelta.
Hetken sarvekas nainen tasasi kiihtynyttä hengitystään ja kaiketi sulatteli kaikkea itsekin. Hän oli toivonut saavansa vielä hetken pidempään tehdä... no, jotain... tai että takaa-ajajia ei olisi ilmaantunut lisää. Hän ei rehellisesti ollut edes tajunnut että liikkeellä oli vielä näin paljon, sen jälkeen kun hän oli jo onnistunut ottamaan päiviltäkin osan... tämä väki ei selvästi ollut aikeissa luovuttaa. Eikä edes uhata tielle sattuvaa kylää. Akela oli epäilemättä varsin tietoinen saamistaan katseista. Lopulta hän sähähti ja iski toisen nyrkkinsä turhautuneena vasten paalutusta. "Tuo saastainen pelkuri! Minun ei olisi pitänyt tulla tänne" nainen ärähti hampaitaan kiristäen kunnes pyörähti ympäri, harppoakseen synkästi takaisin kohti varastoa jossa oli yöpynyt. Hänen vähät tavaransa olivat vielä siellä.
Sub: Tarash kiirehti Akelan perään, yrittäen parhaansa mukaan sivuuttaa painokkaat katseet, joita väki loi heidän suuntaansa juuri nyt. Hän olisi eittämättä kiirehtinyt naisen rinnalle pysäyttääkseen tämän ja sanoakseen jotain, mutta näytti siltä, että joku muu oli aikeissa tehdä sen hänen puolestaan. Kylänpäällikkö oli ilmaantunut esille ja seisoi nyt naisen edessä. Miehen kasvoilla oli yhä rauhallinen, hätäilemätön ilme ja hän silmäili kaikkea edessään tapahtuvaa kärsivällisesti ja hätäilemättä. Päällikkö kohotti toisen kätensä kuin vaatiakseen Akelaa pysähtymään ja nosti kulmiaan. "Aiotko paeta ja jättää kylämme noiden roistojen kynsiin? He tuskin uskovat jos vain väitämme, että lähdit omille teillesi. Ja vaikka uskoisivatkin, he saattaisivat ryövätä, raiskata ja runnella kyläämme joka tapauksessa joko kostona tai koska emme voi sitä estääkään. Ja sen jälkeen he juoksevat perääsi", vanha mies tokaisi ja suki sidottua partaansa.
"Puhumattakaan siitä, että annoit jo sanasi, että auttaisit kyläämme muutenkin. Näinkö vähän sanasi painaa?" hän lisäsi, silmäten sarvipäistä naista tarkasti.
Spyrre: Akela oli selvästi jo jälleen syvällä omissa ajatuksissaan, vaikka heittikin nopean katseen peräänsä kiirehtivään soturiin. Hänen päämääränsä oli selkeä ja askelet kiihtyneet ja painokkaat, mutta joku harppasi äkkiä määrätietoisesti hänen tielleen. Sarvekas nainen valpastui terävästi ja seisahtui, jääden mittailemaan yllättynein elkein kylänpäällikköä edessään. Akela näytti rehellisesti häkeltyvän tämän harkitusta olemuksesta johon edes miehen synkät sanat eivät tuntuneet vaikuttavan. "Mitä muutakaan voin muka tehdä?" nainen töksäytti viimein terävästi kaventaen silmiään. "Kuulit kyllä! Joko väki käy kimppuuni, tai nuo saastat polttavat paikan! Minä... tiedän, mitä sanoin, mutta miten muka voin lähteä etsimään jotain nuo perässäni? En tiennyt että ne olivat noin lähellä, ja saavat vahvistuksia!" Akela sihahti ja napautti keihäänsä perän maahan, mutta veti sitten henkeä. "Ne... ovat minun perässäni. Lähden, ja tapan mahdollisimman monta mennessäni. Ehkä saan sen noidan. Tai sitten en, mutta yritän vetää ne perääni. Ehkä niillä ei ole silloin mielenkiintoa jäädä ahdistelemaan teitä turhan vuoksi. En aio jättää jälkeeni poltettuja kyliä."
Sub: Kylänpäällikkö kuunteli Akelan sanoja vaiti, osoittamatta vieläkään suuria tunteita asian suhteen. Hänen kulmansa tekivät outoja liikkeitä, kuin hän olisi nähnyt tässä kaikessa paljonkin jotakin muilta kätkettyä. "Olisinpa nuori jotta pystyisin taas ajattelemaan asioita tuolla tavoin. Ei väliä tulevalla tai millään muullakaan, tulkoot tuho ja kuolema!" mies äkkiä tokaisi ja heilautti kättään jopa varsin suurieleisesti. Naisen sisukkaat sanat eivät selvästikään tehneet häneen vaikutusta - tai eivät ainakaan sellaista, jota tämä kukaties oli toivonut. Mies kuitenkin vakavoitui nopeasti ja osoitti sitten sormellaan Akelan ohitse: "Ja entäpä tuo sitten? Hän ei vaikuta sellaiselta, että luopuisi noin vain sanastaan... tai pelkäisi liioin henkensä edestä."
Tarash oli kiirehtinyt jo Akelan lähettyville. Hän vilkaisi nopeasti päällikköön enenn kuin katsahti naiseen. "Nyt ei ole aika hätiköidä. Ne rosvot varmasti toivovatkin, että saisivat sinut peloteltua liikkeelle. Jos nyt lähdet, olet heidän armoillaan. Enkä minä voi tehdä muuta kuin seurata sinua ja toivoa, että veren hinta koituu heille liian kovaksi", hän tokaisi sitten empimättä tai miettimättä asiaa sen suuremmin. varaa epäilyksille.
Spyrre: Dramaattista tai ei, Akela oli epäilemättä vakavissaan siitä mitä sanoi. Siitäkin huolimatta moinen tuho ja uho eivät vakuuttaneet vanhaa miestä, ja sarvekas nainen päätyi jälleen räpäyttämään silmiään tälle. Hetkeen hän ei ollut varma miten vastata mutta rypisti pian kulmiaan. Syystä tai toisesta hänelle tuli tunne, että häntä ei otettu vakavissaan. "En jää vain odottamaankaan niitä!" Akela napautti ärhäkästi, mutta vaikeni sitten vilkaisten itsekin myös paikalle saapuneeseen Tarashiin. Närkästyksestään huolimatta oli silti pakko myöntää että miehen sanoissa oli perää. Arpinen nainen kyräili hetken ilmeisen epätietoisesti sormeillen keihästään. "No... mitä pirua sitten pitäisi tehdä? Onko tässä vaihtoehtojakaan?" hän ähkäisi lopulta tuskastuneena. "Jos jään tänne, kylä vaarantuu! En minäkään sitä halunnut!"
Sub: Tarash vastasi Akelan ärhäkkään katseeseen ja risti kätensä rinnalleen, mutta pysyi silti tyynenä ja kurinalaisena. Siihen hän oli oppinut ja siihen hän saattoi aina turvata. "On totta, että heidän odottamisensa olisi yhtä huono ajatus. He palaavat eittämättä takaisin, eikä tässä kylässä ole tarpeeksi raavaita sotureita tuollaisen joukon kukistamiseen - ja vaikka olisikin, he maksaisivat kovan hinnan", Tarash myönsi. Hän vilkaisi sivusilmällä päällikköön, joka ei paljastanut sanojen varsinaisesti vaikuttaneen häneen, mutta jonka pään kallistus kertoi miehen ainakin kuuntelevan. "Mutta jos annat heidän ajaa sinut nyt pakoon, olemme heidän armoillaan. Eivätkä he näytä erityisen armollisilta. Joten paras vaihtoehto olisi surmata heidät, niin mitään päätöksiä ei tarvitse tehdä", hän totesi lopulta varsin yksioikoisesti. Asiassa ei nähtävästi ollut mitään epäselkeyttä.
Kylänpäällikkö päästi äänen, joka saattoi olla hymähdys. "Kuten jo aikaisemmin sanoin, olen laittanut metsästäjiäni etsimään niiden kurjien pesäpaikkaa. Ja jos heistä yhdelläkään on järkeä päässään, he kyllä osaavat seurata tuota joukkoa ja ottaa asiasta selvää nopeasti. Ja jos he tosiaan aikovat antaa meille armonaikaa aamuun asti, he ovat seuraavana yönä haavoittuvaisia ja pahaa-aavistamattomia."
Spyrre: Akela ei ollut hyvä pitämään yllään tyyntä pintaa kuten Tarash. Nainen liikehti kireästi, eittämättä yhtä malttamattomana tekemään... jotain -mitä hyvänsä, mahdollisimman nopeasti- kuin miltä näyttikin. Kuitenkin tämä kuunteli mitä muilla oli sanottavanaan, antaen katseensa kulkea kummankin miehen väliä. Hänen hampaansa kiristyivät jälleen kuin hän olisi halunnut sanoa jotain, mutta päätyi lähinnä sulattelemaan pohdintoja. Akela kallisti hieman päätään suunnitelmalle kunnes lopulta murahti hieman. "Siis... suunnitelma on sama. Niitä koiria on vain enemmän nyt. Luuletko että väkesi voi seurata niitä turvallisesti?" hän tiedusteli, hieman varautuneesti. Käänne että nuhjuinen, puoliksi piesty miesjoukko oli äkkiä paisunut näinkin suureksi oli tullut ikävänä yllätyksenä hänellekin... mutta nopeasti uhmakas liekki hänen sisällään leimahti uudestaan. Velhon näkeminen takaa-ajajien keskellä oli omiaan nostamaan synkkää kaunaa joka sai hänen keihäänsä janoamaan verta. "...jos väkesi löytää ne... minä aion kyllä tappaa ne. Minä en pelkää tuota roskaväkeä... tai sitä saastaista noitaa!" Nainen sihahti viimein napauttaen painokkaasti keihästään samalla kun loi katseen Tarashiin. Vaikutti siltä ettei soturi ollut vieläkään horjunut päätöksestään lähteä mukaan... eikä hän voinut rehellisesti olla pahoillaan siitä.
Sub: Kylänpäällikkö kohtasi Akelan katseen samanlaisella tyyneydellä kuin tähänkin asti. Hän oli ilmeisesti toipunut aikaisemmasta tyrmistyksestään Akelan verta ja luontoa kohtaan ja hallitsi nyt taas itsensä kaikin puolin. "Jos metsästäjäni eivät osaa seurata äänekästä ja raskaasti varustettua rosvojoukkoa, joka ei tiedä mitään näistä maista, näännymme kaikki nälkään kurjien metsästäjiemme vuoksi", mies tokaisi ilmeenkään värähtämättä. Sanoissa oli eittämättä järkeä.
"Väijytyksen turvin pystymme surmaamaan suuren osan ennen kuin he edes tietävät mitä tapahtuu. Yöhyökkäys ja sekaannus ovat voimakkaita aseita", Tarash myötäili sekä päällikköä että Akelaa. Hän ei selvästikään joutunut edes miettimään mitä itse aikoi tehdä - asiasta ei tarvinnut edes keskustella. "Jos he kuolevat viimeiseen mieheen ja katoavat tähän korpeen, se saattaisin hyvin riittää karistamaan muutkin takaa-ajajat - jos siis kannoillasi on vielä enemmänkin väkeä", hän jatkoi ja katsoi melkeinpä kysyvästi Akelaan. Tiesikö nainen lopulta itsekään, paljonko väkeä hänen perässään oli?
Äkkiä kaksikon takaa kuului huudahdus: "Päällikkö, annetaan tuo nainen heille! Mitä hän muka on meille? Eivät he meitä halua, annetaan heidän ratkoa omat asiansa!" Taras käännähti ympäri ja näki, miten joukko totisia miehiä seisoi keihäät kourassa heidän lähettyvillään. Nämä tähysivät heitä varuillaan ja selvästi synkeän hädissään. Näytti pahasti siltä, että rosvojen puheet olivat uponneet paljon paremmin joihinkin muihin...
Spyrre: Akela kohotti hieman kulmiaan saamalleen vastaukselle, mutta nyökkäsi sitten. Ehkä hän ei ollut paras aina tulkitsemaan letkautuksia mutta tajusi kyllä tarkoituksen tämän takana; jos nämä metsästäjät olisivat mistään kotoisin, tehtävän ei pitäisi olla näille ylivoimainen. "Jos ne ovat tarpeeksi typeriä uskomaan että vain jään odottamaan aamua, ne saavat katua sitä pahasti" nainen kannatti kärkkäästi Tarashin toteamusta. Hetken herpaantumisen jälkeen heillä oli jälleen suunnitelma ja Akela oli tarrannut siihen varsin hanakasti. Seuraavaa kysymystä hän tosin joutui miettimään hieman ennen kuin kohautti olkapäitään. "Minä... en ole varma. Mutta en usko että se velho itse on täällä jolle tuo väki kuuluu. Mutta vaikka se lähettäisi muitakin niin ainakin jälkien seuraamisen pitäisi olla vaikeaa jos koko joukko otetaan hengiltä" hän myötäsi sitten. Se ainakin kuulosti järkevältä... vaikka rehellisesti olikin arvailua.
Pohdinnan keskeytti kuitenkin ääni heidän takaansa joka sai Akelan pään kääntymään nopeasti. Näky aseistautuneista kyläläisistä ympärillään sai hänen silmänsä siristymään ja olemuksen jännittymään, vaikkei nainen näyttänyt suoranaisesti yllättyneeltä. Hän ei edes miettinyt vaan esiin nousi jälleen ärhäkkä olemus kuin niskakarvojaan pörhistävällä eläimellä ja sarvekas nainen kohotti keihästään. Kyseessä taisi olla sentään enemmän varoitus kuin mitään muuta. Ainakin nyt. Jopa hänelle oli selvää kuinka kauhuissaan kyläläisten täytyi olla... siltikään tämä ei näyttänyt aikovan vain heittää asettaan pois ja antautua. "Älkää yrittäkö mitään!" nainen ärähti ja heitti ympärilleen varoittavan oranssin katseen. "Minä lähden itse ja isken niiden kimppuun yöllä, tai kuolen yrittäessäni. Mutta minua ei luovuteta kenellekään! Ette te, tai kukaan muukaan!"
|
|
|
Post by spyrre on Apr 28, 2021 23:18:12 GMT 3
Sub: Synkeät ja kauhistuneet kyläläiset kyräilivät muukalaisia keskuudessaan ja katselivat päällikköään anelevasti. Seuraavassa hetkessä he kuitenkin kavahtivat taaksepäin kun sarvekas nainen, tuo kaikkien vaikeuksien syypää, äkkiä harppasi eteenpäin ja haastoi heidän sanansa raivokkuudellaan. Osa laski keihäitään varuillaan häntä kohti, osa pälyili epäluuloisesti, uskaltamatta suoranaisesti vastustaakaan tätä. Oli varmaa, että hän oli vaarallinen vastus, eivätkä läheskään kaikki kylän aseväestä olleet sellaisia sotureita, että olisivat tohtineet noin vain haastaa tätä. Mutta kun naisen rinnalle äkkiä astui toinenkin hahmo, sinnikkäimmätkin empivät.
"Olen jo luvannut ottaa siltä rosvojoukolta kovan hinnan jos he kajoavat häneen", Tarash totesi kuuluvalla äänellä. Hän astui eteenpäin jalat lievästi mutta tukevasti harallaan, toinen käsi miekkansa kahvalla häämöttäen. Hän loi mieheen suoran ja terävän katseen. "Saman hinnan otan myös teiltä, jos niin vaaditte", mies päätti synkeät sanansa.
Miesten silmiin levisi kauhistunut pelko, kun he nopeasti alkoivat oivaltaa, ettei tämä tilanne ollut heidän käsissään - eivätkä edes heidän henkensä, jos soturit heidän keskellään niin päättäisivät...
Spyrre: Jälleen hyvin nopeasti julmistuneelle puolustuskannalle astunut Akela kyräili ympärilleen, haastaen ketä hyvänsä miesjoukosta astumaan eteenpäin keihäänsä ulottuville. Osa näistä empi mutta aseet kohosivat puolin ja toisin... ainakin siihen asti kunnes Tarash astui hänen rinnalleen. Sarvekas nainen vilkaisi itsekin soturia vaivihkaa. Hänen oli vieläkin vaikea suhtautua johonkin joka seisoi hänen rinnallaan tällä tavalla erityisen luontevasti mutta se kieltämättä vahvisti silti hänen vakaumustaan. Akela sihahti kauhistuneille kyläläisille mutta suoristi sitten selkänsä ja iski keihäänsä perän maahan, jääden hetkeksi tuijottamaan näitä pistävästi. Katse ei ainakaan arkaillut naisen lyhyestä varresta huolimatta. "Kuten sanoin, en aio jättää perääni poltettuja kyliä. Pysykää pois tieltäni älkääkä yrittäkö mitään typerää" hän töksäytti viimein kunnes soi Tarashille jonkinlaisen puolittaisen nyökkäyksen ja pyörähti ympäri suunnatakseen takaisin kohti varastoa. Oli jokseenkin vaarallista kääntää selkänsä aseistautuneelle, epätoivoiselle joukolle mutta eittämättä siinä oli myös varsin haastava sävy. "Kertokaa kun tiedätte missä ne ovat" nainen ilmoitti taakseen.
Sub: Väki valpastui ja kavahti uudemman kerran, kun Akela kohotti taas äänensä. Naisen sanat oli kukaties tarkoitettu jonkinlaiseksi vakuudeksi, mutta pelokkaalle väelle niitä seuraava puolittainen uhkaus oli selvästi paljon painavampi syy. He seurasivat naista varautuneesti katseellaan, kun tämä käännähti ympäri ja asteli pois paikalta. Kukaan ei tohtinyt seurata tai yrittää mitään... mikä johtui varmasti myös suuresta ja selvästi vaarallisesta miehestä. Tarash seurasi miehiä hetken pidempään katseellaan, ennen kuin kääntyi vaiti ympäri ja seurasi Akelaa. Hän ei katsonut taakseen, mutta hänen kaikki aistinsa olivat silti virittyneet tarkoiksi ja hän oli eittämättä valmis toimimaan, jos nämä yrittäisivät mitään. Hän ei kuitenkaan edes miettinyt asiaa. Nämä olivat pelkkiä pelokkaita kyläläisiä keihäineen. Hänen huomionsa oli jo Akelassa.
Takanaan Tarash saattoi kuulla, miten kylänpäällikkö ärähteli miehilleen kovaan ääneen ja ilmiselvästi suitsi heitä ruotuun äskeisen typeryyden jälkeen. Tarash uhrasi ajatuksen pohtimiselle, oliko äskeinen saanut vanhan miehen tyynen naamion särkymään, vai turvasiko hän siihen vain muukalaisen seurassa. Sekin oli toissijaista. Hän kiirehti Akelan rinnalle.
"He ovat vain pelokkaita. Se rosvojoukko pystyisi varmasti polttamaan heidän peltonsa ja kylänsä maan tasalle ja surmaamaan jokaisen, joka ei ehtisi paeta metsään. Pelokkaat ihmiset eivät mieti sanojaan tai tekojaan sen pidemmälle", soturi huomautti kärkkäälle naiselle päästyään hänen vierelleen.
Spyrre: Vaikka olikin kääntänyt selkänsä, Akelakin seurasi varmasti aisteillaan tapahtumia takanaan. Mikään naisen jännittyneessä ja kireässä olemuksessa ei viestinyt että tämä olisi ainakaan rentoutunut eikä valmis toimimaan sillä hetkellä kun täytyisi... mutta kaikeksi onneksi sille ei ainakaan vielä tullut tarvetta. Ehkä hänen hurja olemuksensa piti pelokkaat kyläläiset ruodussa tai ehkä se oli perässä harppova kookas soturi, kuinka vain, miehet eivät seuranneet... ja nainen soi vaivihkaa itselleen lyhyen henkäisyn. Siltikään hän ei ollut yhtään rennompi kun Tarash saavutti häntä. Hän halusi pois keskeltä tätä kaikkea.
Miehen sanat eivät saaneet naista kääntämään päätään mutta tämä päästi silti epämääräisen kireän äännähdyksen. "Kuinka vain. Sillä ei ole väliä jos he päättävät käydä kimppuuni" Akela töksäytti. Sävyssä oli eittämättä uhmaa mutta ilman samanlaista selvää verenhimoa joka kärkkyi pinnan alla rosvojoukon suhteen. Mitä luultavimmin tämä ei olisi halunnut vahingoittaa kauhistuneita kyläläisiä mutta oli silti enemmän kuin valmis puolustautumaan... kuten tämä tuntui aina olevan. Kaikeksi onneksi kylän päällikkö kuului jo ojentavan väkeään ruotuun taustalla. "...parempi säikäyttää ne tarpeeksi hyvin etteivät ne yritäkään mitään. Joudun kuitenkin odottamaan täällä vielä jonkin aikaa. Ei ole vielä pimeää emmekä tiedä missä ne koirat piileksivät" lisättiin kohta hieman vaisummin... kukaties aavistuksen puolustelevaan sävyyn.
Sub: Tarash ei vastannut heti mitään. Hän pytyi kyllä aavistamaan oikein hyvin Akelan mielentilan - nainen ei peitellyt sitä mitenkään. Hän vilkaisi ympärilleen ja antoi katseensa kiertää pienessä kylässä, jonka väki eli keskellä epävarmuutta ja ainaista pelkoa tulevasta. Hän pystyi näkemään, miten heidän silmissään maailma paalumuurien tuolla puolen, puiden keskellä ja niiden takana, oli synkkä ja tuntematon ja täynnä samanlaisia vaaroja kuin miehet, jotka nyt olivat heidät porteillaan. Heille tämä kaksikko edusti tuota samaa maailmaa, ja voisi varmasti osoittautua aivan yhtä vaaralliseksi. Eittämättä pelot olivat aiheellisia. Mies päästi mietteliään hymähdyksen. "Pelko kukaties pitää väen loitolla, jos he uskovat selviävänsä paremmin tekemällä niin. Mutta se voi myös tehdä ihmisestä epätoivoisen ja saada hänet uskomaan, ettei hänellä ole enää menetettävää", hän huomautti lopulta varsin merkityksellisesti.
Matka aitalle ei ollut pitkä. Ruokavarastona toimiva maja seisoi reunamilla, ei varsinaisesti irrallaan kylästä, mutta silti erillään asuinrakennuksista. Tarash katsahti sitäkin. Päällikkö oli osoittanut suurta luottamusta antaessaan heidän viettää yönsä siellä. Ilman ruokavarastoja väki menettäisi vähänkin varmuutensa vaarallisten aikojen edessä. "Ymmärrän, että pelkäät siinä missä hekin", hän tokaisi äkkiä varsin suoraan toiselle ja katsahti häneen. "Mutta jos käännät aseesi niitäkin vastaan jotka tarjoavat sinulle suojaa, todistat heidän sanansa ja saat vain lisää vihollisia selkäsi taakse. Olet päässyt vapaaksi, mutta sinulla tuntuu olevan kova kiire heittää elämäsi hukkaan. Nyt olet vannonut jo monta kertaa, että juokset haavoitettuna, eksyksissä ja yksin takaisin tuonne korpeen, jossa hirviö tai kuka tahansa rosvo, puhumattakaan takaa-ajajistasi, voisi napata sinut. Sinun olisi parempi miettiä miten selviät, eikä miten voit kuolla mahdollisimman vihaisena ja uhmakkaana."
Spyrre: Tarashin painava huomautus sai vastauksekseen lähinnä synkeää hiljaisuutta ennen kuin nainen päästi epämääräisen murahduksen. Kai se oli jonkinlainen tiedostus, vaikkakin kaikkea muuta kuin tyytyväinen sellainen... tai sitten Akela ei ollut aivan varma mitä vastata tähän. Kukaties sarvekas nainen yritti vieläkin miettiä sitä kun soturi äkkiä jatkoi vielä... eikä reaktiota ollut tällä kertaa tarpeen odotella. Akela sävähti ja pysähtyi kesken askelensa kuin tyrmistyneenä, kääntäen katseensa kohti miestä nyt suoraan. Hyvin nopeasti arpisilla kasvoilla häivähti jälleen julmistunut ilme. "Mitä? En minä niitä pelkää! En ketään niistä! Minua on pidetty kuin eläintä ja jahdattu tänne saakka, ja olen ottanut hengiltä niistä jokaisen jonka olen ehtinyt! Ensi yönä teen niin taas... ja aikaisemminkin jos on täytyy!" Hurjistunut ärinä kohosi aavistuksen enemmänkin kuin oli tarkoitus. Tämä käänsi pelokkaita katseita ja hän oli näkevinään aiemmin uhittelevasti munia paiskoneen lapsenkin silmät ymmyrkäisenä kauempana, mutta hän ei piitannut. Haastava, pistävä katse oli nyt kääntynyt yläviistoon Tarashiin. "Minä en aio tehdä mitään elleivät he tee ensin! Näit kyllä että ne yrittivät jo! Se on vain ajan kysymys jos jään tänne, halusin vahingoittaa heitä tai en! Mitä pirua voin tehdä muutakaan?! Minua ei vie kukaan enää minnekään!"
Sub: "En halua loukata sinua", Tarash totesi nopeasti ja varsin suoraan, samalla kun kohotti toista kättään jonkinlaiseksi rauhanmerkiksi. "Mutta minä olen kohdannut monenlaisia vastustajia ja nähnyt kaikki tavat, joilla he kohtaavat vaaroja. Ja usko minua, sinä pelkäät. Et kuten tuo väki, vaan kuten nurkkaan ajettu eläin. Sinä äriset ja paljastat hampaasi ja olet valmis kuolemaan, mutta se on tapasi peittää pelko raivolla."
Tarash vastasi Akelan katseeseen hiljaa, järkähtämättä, katsoen suoraan, ilman mitään todellista tunnetta. Jos nainen olisi iskenyt häntä, hän tuskin olisi pystynyt tekemään mitään asialle... mutta totta puhuen hän näytti juuri nyt siltä, kuin hän ei olisi räpäyttänyt silmääkään silloinkaan. "En tosiaan odota, että sinun pitäisi sallia heidän tai kenenkään muunkaan vangita sinua uudelleen. On oikein ja hyvä, jos taistelet vapautesi puolesta. Mutta... kukaties jos et vastaisi heidän pelkoonsa vihalla, heillä olisi vähemmän syytä pelätä", mies lopulta huomautti. Jälleen varsin suoraan, jälleen vailla mitään hienovaraisuutta. Jälleen täysin vilpittömän rehellisenä vailla mitään tahallista piikkiä.
Spyrre: Leimuavan katseen haaste haparoi hieman kun siihen ei vastattu samalla tavalla, vaan suoralla, tasaisella viileydellä. Sarvekas nainen siristi silmiään yläviistoon ja käsi puristui keihään ympärille, mutta lopulta ilmoille pyrki sihahdus. "Pirut. Mitä sinä minusta tiedät!" Akela töksäytti ennen kuin pyörähti uudestaan varsin rivakasti ympäri. Kukaties hieman liiankin rivakasti kuin keskustelu olisi käynyt niin epämukavaksi että jopa ärhäkkä nainen perääntyi. Ainakin tässä oli eittämättä taas hapanta kyräilevää sävyä kuin sätityllä koiralla joka oli harhautunut pureskelemaan huonekaluja. "Hyvä, en aiokaan sallia sitä! Miten vain! Ehkä niiden kannattaisi sitten pysyä kaukana ja antaa minun olla rauhassa" tämä jupisi. "Minä yritin jo! Lupasin etsiä sitä väkeä mitä oli viety, mutta ei ollut aikaa. Eivät ne pelkää sen vähempää koska olen... mitä olen. Ja varsinkin kun nuo saastat seurasivat minua tännekin." Akela kirskautti hampaitaan ja sihahti.
Sub: Tarash seisoi paikoillaan liikahtamatta ja antoi toisen kavahtaa lopulta kauemmas estelemättä. Hänen ilmeensä ei varsinaisesti muuttunut, mutta hänen katseessaan oli kukaties silti aavistuksen hankalampi sävy. Hän katsoi toisen perään ja antoi tämän sihahdella ja jupista. Vasta sitten hän puhui. "Mutta väki tuolla ei edes tiedä lupauksestasi. Eikä se tosiaan merkitse heille paljoakaan juuri nyt. Tällä haavaa olet vastannut heidän pelkoihinsa uhalla ja vaaralla. Sinun pitää näyttää heille, että et ole samanlainen raakalainen kuin ne, jotka nyt ovat heidän porteillaan."
Tarash katui sanojaan saman tien. Niitä ei tosiaan oltu valittu järkevästi. Hän oli soturi, eikä häntä oltu opetettu käyttämään sanojaan, mutta hänkin oivalsi sanojensa julmuuden heti kun ne olivat jättäneet hänen suunsa. Toisen vertaaminen häntä jahtaaviin orjuuttajiin oli kohtuutonta. Hän laski katseensa hetkeksi. "... pyydän anteeksi. Tuo oli väärin sanottu. Mutta tuo väki ei ymmärrä tällaisia asioita", hän yritti uudelleen.
Spyrre: Akela ei kääntänyt päätään mutta ei silti kävellyt tiehensä vaan pysyi paikoillaan naputellen keihästä pitkillä sormillaan. Hän ei vastannut heti... vaikkakin kaiketi kuunteli. Sarvekas nainen ei todellakaan ollut hyvä tällaisessa ja hän joutui sulattelemaan sanoja sekä kiihtymystään tovin. Viimeiset huomautukset saivat hänen olemuksensa kuitenkin pian kiristymään uudestaan ja ote keihäästä tiukkeni. "Minä en ole tehnyt mitään sellaista kuin nuo.... hirviöt tuolla! Tai se noita niiden takana!" Akela ärähti kääntymättä, vaikkakin jokin tässä särähti hieman. Hän sihahti uudestaan ja iski sitten keihään perän maahan. "Tiedän kyllä! Jos... jos ne rosvot yrittävät sisälle tänne, en tule sallimaan sitä! Tämä väki ei ansaitse sitä! Minä... teen mitä voin. Vaikka he varmasti kuuntelevat sinua paremmin." Akela vaikeni jälleen kunnes päästi jonkinlaisen epämääräisen puuskahduksen. "Minä... menen lepäämään hetkeksi. Tavarani ovat siellä ja... kättäni särkee. Kerro jos jotain tapahtuu" hän töksäytti. Kaiketi jotain muuta kirpaisi enemmän kuin käsivartta jos nainen oli halukas edes mainitsemaan tästä mitään saadakseen tekosyyn... johonkin.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 30, 2021 22:54:15 GMT 3
Sub: Tarash avasi suunsa, mutta sulki sen sitten sanomatta mitään. Oli selvää, etteivät hänen sanansa hetkauttaisi hermostunutta ja turhautunutta naista. Kukaties se, että tämä saisi edes hieman lepoa, ja että tilanne kyläläisten suhteen ei pahenisi enempää, oli paras mitä hän saattoi juuri nyt toivoa. "Hyvä on. Minä ilmoitan kun aika on sopiva", soturi lopulta totesi ja katsoi vaiti, kun Akela harppoi kohti aittaa. Hän seisoi hetken paikoillaan, ennen kuin kääntyi kannoillaan.
Asiaa oli turha miettiä nyt liiaksi. Oli paljon tehtävää, ja kaikesta huolimatta seuraavasta yöstä tulisi vaarallinen. Soturin tehtävä oli valmistautua tuleviin koitoksiin, ei murehtia sellaisesta, johon hän ei voisi edes vaikuttaa. Tarash pudisti päätään ja asteli itse takaisin kohti väkeä. Hän voisi ainakin tehdä parhaansa pitääkseen huolen, että Akela selviäisi taistelustaan, vaikka tämä itse vaikuttikin aivan valmiilta heittämään henkensä sen tuoksinnassa.
Spyrre: Akela ei enää vastannut harppoessaan terävin liikkein aitalle. Se oli ainoa paikka joka tarjosi hänelle minkäänlaista suojaa täällä, varsinkin kun kyläläisetkin tuntuivat nyt kääntyneen häntä vastaan... tai siltä se ainakin tuntui. Nainen ei rehellisesti voinut syyttää näitä mutta se ei silti helpottanut tilannetta. Tosin, yhtä paljon tällä hetkellä korvensivat Tarashin äskeiset sanat. Akela seisahtui vasta rakennuksen ovella heittämään puolittaisen katseen taakseen ennen kuin ähkäisi ja iski nyrkkinsä turhautuneesti ovenpieleen. "Minä en pelkää niitä saastoja. Ne saavat katua jos luulevat niin" tämä murahti itsekseen ja harppasi sitten sisälle vetäen oven kiinni perässään. Pimeä huone ja tämän tarjoama suoja olivat se mitä hän kaipasikin nyt.
Kylä oli nopeasti toipunut ensijärkytyksestä mutta pelko näkyi silti kaikkialla. Väki kurkisteli asumuksistaan ja miehet puristivat vieläkin aseitaan vastahakoisesti samalla kun päällikön ääni kohosi kaiken ylle. Ilmapiiri oli epävarma ja jännittynyt kaikkialla soturin ympärillä. "Hei, sinä olet se muukalainen joka auttoi? Niiden petojen kanssa!" Kuului äkkiä toisen takaa. Jostakin majojen välistä oli ilmaantunut nuori poika joka silmäili miestä nyt ilmeisen huolestuneena, silmät suurina. Tämä näytti epäilyttävästi samalta joka oli uhonnut ja viskonut munia aikaisemmin, mutta nulikka oli selvästi saanut nyt muuta ajateltavaa. "Meinaatko auttaa niiden rosvojen kanssa? Ne sanoi, että polttavat kaiken!"
Sub: Tarash seisahtui pienten majojen väliin ja loi katseen kylään ympärillään. Väki vaikutti yhä epävarmalta ja pelokkaalta äskeisen jäljiltä ja päällikkö oli äänessä. Hänen täytyisi puhua miehille, käydä läpi järjestelyitä, katsoa ketkä kylän sotureista ylipäätään vaikuttivat kelpoisilta ja valmistautua muutenkin yöhön, mutta juuri nyt ei ollut sopiva hetki sille. Päällikkö ojensi niskoittelevia miehiään ja suitsi näitä ruotuun, eikä hänen sopinut sekaantua siihen. Oli paras odottaa.
Tarash käänsi äkkiä katseensa suurisilmäiseen, suunsa avanneeseen poikaan. Hän silmäsi tätä hetken vaiti, ennen kuin nyökkäsi. "Niin sanoivat. Tässä maailmassa on paljon sellaisia miehiä. Mutta kyläsi väki aikoo taistella heitä vastaan, ja minä aion auttaa heitä. Olen nähnyt sellaisia rosvoja ennenkin, ja tiedän kyllä miten heidän kanssaan toimitaan", soturi selitti. Hän ei omaksunut millään tapaa sen pehmeämpää tai lempeämpää ääntä, vaan puhui suoraan ja kiertelemättä - joskin kärsivällisesti ja seikkaperäisemmin kuin olisi eittämättä koskaan muuten puhunut. Poika oli nuori, mutta tässä maailmassa nuoruuden varjelu oli pelkkää julmuutta. "En aio sallia heidän tehdä mitään sellaista."
Spyrre: Poika kuunteli vakavana majan seinustalta. Tämä tuntui punnitsevan sanoja hetken ennen kuin nyökkäsi, mutta mutristi sitten hieman. "Mutta ne haluaa sen... naisen. Äiti sanoi, että ne menisivät pois jos sen vain antaa niille" tämä huomautti. Tuo kaikki meteli ei varmasti ollut mennyt ohitse edes tämän korvilta, piilotteli nulikka jossakin tai ei. "Minä tiesin, että siinä on jotain outoa heti! Miksi toit sen tänne? Sehän on joku... hirviö tai jotain! Minä voin auttaa niin ajetaan se pois!"
Sub: Tarashin ilme ei paljastanut mitään, mutta hän kallisti päätään aavistuksen kuunnellessaan pojan mietteitä. "Oletko nähnyt hirviöitä, poika? Minä olen, ja olen myös surmannut sellaisia. Hän ei ole mikään hirviö, vaan pelokas nainen, jota pahat miehet ajavat takaa. Siksi hän on niin vihainen", mies totesi lopulta. "Kuulit jo, millaisia julmia rosvoja ne miehet ovat. Et varmasti halua edes miettiä, mitä he tekisivät hänelle."
Tarash antoi katseensa kiertää nopeasti kylässä, ennen kuin jatkoi: "Ja vaikka äitisi uskoo niin, niin miksi sellaiset miehet pitäisivät sanansa? Minä olen nähnyt heidän kaltaistaan väkeä. Jos heille näyttää, että on valmis tottelemaan, he aavistavat ettei heitä uskalleta vastustella. Ja sitten he ottavat mitä haluavat. Sinäkin varmasti kelpaisit orjaksi heille." Miehen sormi kohosi poikeaa kohti. Se ei ollut uhkaava, kuten eivät hänen sanansakaan, mutta painoa sillä oli.
Spyrre: Poika näytti hämmentyvän kysymystä kuin asia olisi ollut hänelle selvä, mutta päätyi sitten pudistamaan päätään emmittyään hetken. Tämä tuskin oli koskaan ollut kaukanakaan kylän ulkopuolella... kaiketi hirviöt olivat tälle enemmän peräisin puheista sekä taruista. "No... en, mutta niitä on kai tuolla... kauempana metsässä!" tämä ilmoitti, vaikkakin argumentti jäikin haparoivaksi. Ainakin nulikan silmät levisivät melkoisesti lisää kun soturi kertoi kohdanneensa hirviöitä ja taistelleen näitä vastaan. Siitäkin huolimatta vaikka Tarash oli selvästi saanut lisää arvostusta tämä näytti vieläkin jokseenkin skeptiseltä vakuutteluista naisen suhteen. Poika silti selvästi harkitsi tätä kaikkea vakavasti. Kun soturi jatkoi pahaenteisesti, nulikka säpsähti hieman. Tämä tuijotti osoittavaa sormea kuin käärmettä, ennen kuin irvisti. "Ei kyllä! Minäkin taistelen sitten! Ne rosvot pitää ajaa pois!" Tämä ilmoitti vakaasti ja taputti pientä veistä vyöllään. Ilmeisesti tällainen uhka oli omiaan vakuuttamaan epäluuloiset nulikatkin.
Sub: Tarash ei voinut pidätellä itseään. Hän hymähti pojalle, mutta nyökkäsi sitten nopeasti. "Hyvä, miehen täytyy puolustaa väkeään. Ennemmin tai myöhemmin sinunkin odotetaan tarttuvan keihääseen ja olevan valmis taistelemaan, jos tarvetta on." Mies kumartui pojan eteen ja katsoi tätä silmästä silmään. Tämä oli nuori, mutta ei lopulta paljonkaan nuorempi kuin hän aikanaan. Kymmenen vuoden kuluttua tämä olisi raavas nuori mies... tai ei mitään. "Moni kyläsi miehistä lähtee pian osoittamaan niille rosvoille, että te ette pelkää heitä. Se tarkoittaa, että he tarvitsevat luotettavaa väkeä pitämään huolta täällä olevista - äidistäsi esimerkiksi. Sinun pitää pitää huoli, että heidän ei tarvitse murehtia siitä. Mene siis ja vahdi kotiasi. Se on jokaisen soturin ensimmäinen velvollisuus", mies tokaisi lopulta painokkaasti.
Spyrre: Poika tuijotti takaisin vakavana ja nyökkäsi myös vakaasti soturin sanoille. Tässä kaikessa oli selvästi järkeä, ja toki kylän puolustaminen urheasti oli suuri vastuu. Nulikka suoristi selkäänsä ja heitti vielä hieman varautuneen katseen kohti aittaa jossa vieras, vihainen nainen piileskeli mutta käänsi sitten huomionsa eittämättä tärkeämpiin asioihin. "Niin! Minä vahdin! Ne ei kyllä pääse sisälle jos tulee tänne! Voin lainata isän keihästä jos niitä on monta!" tämä ilmoitti ja heristi veistään painokkaasti. "Ajakaa ne pois sieltä, minä suojelen kaikkia täällä." Niine hyvineen nulikka pyörähti ympäri tohkeissaan. Majan ovenpielen takaa näytti ilmaatuneen kurkistelemaan tätäkin nuorempi lapsi verhon takana piilotellen, ja poika harppoi kiskaisemaan tämän jämäkästi mukaansa. Kuin jämäkkä vartija konsanaan, epäilemättä. Tuurilla tämä pysyisi nyt edes suunnilleen poissa jaloista saatuaan muuta tekemistä...
Sub: Tarash nousi takaisin pystyyn ja katsoi pojan perään. Hän hymähti kevyesti koko asialle. Moinen viattomuus ei kestäisi kauaa tässä maailmassa, ja jo muutama kesä lisää sälyttäisi taakkoja ja velvollisuuksia tämän niskaan... ellei niin tapahtuisi jo aikaisemmin. Oli aivan mahdollista, että pojan isä olisi yksi seuraavana yönä mukaan lähtevistä. Aivan yhtä mahdollista olisi, että seuraavana aamuna pojalla ei olisi isää ollenkaan. Kuolema seurasi aina lähillä ja vaani joka hetki. Mutta muutenkaan asia ei voinut olla.
Soturi huokaisi ja katsahti kohti kyläläisiä. Päällikkö näytti saaneen pahimmat huutonsa huudettua, ja nyt olisi aika pyrkiä varmistamaan, ettei kuolema saisi yhtään ylimääräistä tilaisuutta. Niinpä hän kääntyikin astelemaan heitä kohti. Oli paljon tehtävää ja vähän aikaa.
Spyrre: Kylässä oli valloillaan hälinä kun väki yritti selvitellä asioita ja päästä edes yhteisymmärrykseen mitä oli tarkalleen tarkoitus tehdä. Samaan aikaan sisällä aitassa oli hämärää ja suhteellisen rauhallista. Äänet kantautuivat ikkunanraosta etäisempinä ja niitä oli vaikea erottaa... mikä tosin ei varsinaisesti harmittanut. Akela istui jälleen seinän vieressä vähien lattialle pudottamiensa kantamusten tuntumassa. Hän oli laskenut keihään polvilleen mutta ei vieläkään pois otteestaan ja sormeili tätä hiljaa. Nainen ei tiennyt tarkalleen mitä oli meneillään, mutta ainakaan kukaan ei ollut vielä yrittänyt rynnätä aittaan hänen peräänsä... kaiketi Tarash ja päällikkö olivat saaneet suostuteltua väen muuhun. Hän huokaisi hiljaa itsekseen pääsemättä silti eroon katkerasta mausta suussaan. Tuntui lähes häpeälliseltä livahtaa piilottelemaan näin ja jättää kaikki tehtävä muille, mutta rehellisesti Akela ei tiennyt mitä muutakaan olisi tehnyt. Hän ei ollut alkuunkaan hyvä tässä... ja väki oli ollut kiihdyksissä hänen suhteensa jo muutenkin. Ja... no, kaiketi oli ollut hänkin. Hän osasi taistella, ja tekisi osansa sitten... tai niin nainen ainakin kertoi itselleen.
Aika kului, ja Akela keräili hermojaan omissa oloissaan. Olisi kukaties pitänyt yrittää levätä mutta hän ei liikkunut paikaltaan, kyräillen tuon tuostakin ovea kohti. Käsivarsi jomotti ja vihloi, eikä sillekään voinut mitään. Jos ei muuta, sarvekas nainen sai ainakin selviteltyä lopulta hermonsa. Hän ei ollut varma kauanko aikaa oli tarkalleen kulunut mutta viimein tämä kuitenkin sai tarpeekseen piilottelustaan. Nainen murahti itsekseen ja kiskoi itsensä pystyyn keihäineen, kiinnitettyään ensin aiemmin viemänsä pronssimiekan vyölleen. Sitten hän suoristautui ja harppoi ovelle astuakseen takaisin ihmisten ilmoille... ja kaiketi kohdatakseen mitä siellä tapahtui.
|
|
|
Post by spyrre on May 2, 2021 23:06:04 GMT 3
Sub: Päivä oli kääntynyt hämärtyväksi illaksi, kun Akela astui takaisin ulkoilmaan. Väki oli vetäytynyt majoihinsa tai liikkui niiden lähettyvillä. Kylän portit oli vedetty kiinni - jos niitä oli edes avattu rosvojen ilmaantumisen jälkeen. Samaan aikaan näkyvillä oli kuitenkin enemmän elämää kuin olisi voinut olettaa: paalumuurien tuntumassa liikkui useita aseistettuja hahmoja - eittämättä vartioon laitettuja sotureita, jotka tarkkailivat pimeneviä peltoja ja metsänreunaa siltä varalta, että rosvot palaisivat. Tunnelmaa oli vaikea arvioida illan hiljaisuuden keskeltä, mutta kylän yllä häilyi painostava hiljaisuus.
Eräs toinenkin hahmo oli näkyvillä, kun Akela katsoi ulos ovesta: Tarash oli lähellä aittaa, ja kaikesta päätellen hän oli ollut tulossa sinne ja seisahtunut, kun Akela astui esiin. Hänen käsissään oli kantamuksia ja hän oli pukenut ylleen jonkinlaisen paksun nutun. Mies katsahti Akelaan nopeasti ja jälleen melkein ilmeettömänä, ennen kuin nyökkäsi ja astui lähemmäs. "Olin tulossa hakemaan sinua. Pian on aika lähteä liikkeelle", hän tokaisi tasaisena.
Spyrre: Aika oli kulunut painostavassa ilmapiirissä aitassakin, ja kun sarvekas nainen lopulta päätti astua ulos oli valo jo hiipumassa. Akela ei ollut rehellisesti rentoutunut erityisen paljoa kyseenalaisen leponsa aikana ja tämä pysähtyikin silmäämään ympärilleen valppaasti, havahtuen pian kohti astelleeseen hahmoon. Tämä oli kuitenkin nopeasti tunnistettavissa Tarashiksi. Syystä tai toisesta nainen empi hieman pälyillen, ennen kuin kuitenkin suoristi itsensä suunnaten kohti soturia. Ehkä hän oli laittanut merkille toisen viileän olemuksen. Akela laski keihäänsä kannan maahan, nyökäten sitten toisen sanoille ja katsahtaen kohti porttien suunnalla näkyvää liikettä. "...hyvä. Onko ne... löydetty? Tiedättekö missä ne ovat?" hän vastasi lopulta jäykähkösti.
Sub: Tarashin olemus ja ilme pysyivät tasaisina ja kurinalaisina. Se ei ollut suurikaan muutos aikaisempaan, mutta kukaties mies oli yhä varuillaan aikaisemman jäljiltä ja pitäytyi nyt täysin asiallisena. Hän nyökkäsi, ennen kuin osoitti kohti päällikön suurta majaa. "Hänen lähettämänsä metsästäjän palasivat jokin aika sitten ja kertoivat löytäneensä etsimänsä. Päällikkö keskustelee nyt suunnitelmista soturien kanssa. Katsoin, että olisi oikea aika noutaa sinut paikalle", soturi totesi kuin olisi antanut raporttia. Sitten hän nyökkäsi toista kohti ja ojensi kantamuksiaan. "Tarvitset suojaa. Sonnustaudu ennen kuin menemme", hän jatkoi ilmeettömänä.
Tarash ojensi Akelaa kohti parhaillaan paksuja, raskaita varusteita, joita olisi voinut ensihätään luulla raskaasti topatuiksi vaatteiksi. Ne olivat kuitenkin raskaita sellaiseksikin, ja tosiasiassa kyseessä lienivät tosiaan hänen mainitsemansa suojukset. Raskas, paksu, pitkähelmainen nuttu, joka oli tehty kovasta ja sitkaasta kankaasta ja topattu - hajusta päätellen - täyteen lampaanvillaa, sekä samanlaiset housut. Ne tuskin olivat yhtä raskaita kuin metalliset panssarit, mutta varmasti kömpelömpiä ja tukahduttavampia kuin mihin nainen oli tottunut. "Se ei käännä sivuun voimakasta keihäänpistoa, mutta suojaa jossain määrin miekoilta. Enemmän kuin pelkät vaatteet", soturi totesi. Hän näytti sonnustautuneen jo itse samanlaisiin varusteisiin. Kukapa tiesi mitä hänen oli täytynyt tehdä saadakseen kylänväki luovuttamaan tämä kaikki hänelle.
Spyrre: Kumpikin kaksikosta muisti eittämättä vielä aiemman, ja Akelankin olemuksesta oli havaittavissa varausta. Tämä yritti kuitenkin pitää hankaluutensa pintansa alla ja pysyä yhtä ilmeettömänä kuin Tarashkin. Hän nyökkäsi tämän sanoille kun mies kertoi leirin löytyneen vaikka ei voinutkaan olla rypistämättä kulmiaan aavistuksen kun tämä mainitsi neuvotteluista. Sarvekas nainen ei olisi vieläkään ollut erityisen halukas harppaamaan väen keskelle aiemman jälkeen, mutta silti tämä lopulta tyytyi vain kiristämään leukaansa ja nyökkäämään uudestaan. Kaiketi hänenkin oli myönnettävä että tässä vaadittiin hieman enemmän kuin vain hänet ryntäämään aseineen keskelle leiriä... vaikka hän olisi ollut täysin valmis tekemään senkin. Kai se olisi tietyllä tavalla ollut helpompaa, vaikkei ehkä viisaampaa... Kun Tarash ojensi häntä kohti jotain, Akela valpastui ja jäi silmäilemään näitä hetkeksi rehellisen hämillään. Nainen ei selvästikään ollut odottanut saavansa vielä lisää apua, ei edellisen jälkeen... eikä hän toisaalta ollut tottunutkaan tällaiseen. Hän otti ojennetut pukimat vastaan ja hypisteli näitä, laittaen eittämättä merkille näiden raskauden. "Minä... mistä sait nämä? Ne tuntuvat... painavilta. Voiko näiden kanssa edes liikkua?" Akela töksäytti varautuneena. Hän ei todellakaan ollut tottunut pitämään yllään mitään tällaista.
Sub: Tarash kohotti kaikesta huolimatta aavistuksen verran kulmiaan, kuin ei olisi edes osannut ajatella Akelan kysymystä aikaisemmin. Hänen kookaan ruumiinsa päällä tällaiset varusteet tuskin tuntuivat juuri miltään, mutta hän ei muutenkaan nähtävästi ollut koskaan edes miettinyt kysymystä. Soturit tottuivat tällaiseen nopeasti. "Se on vain kangasta ja villaa. Monessa sotaväessä tällaisia varusteita annettaisiin kokemattomille ja vähäpätöisille sotilaille", soturi vastasi lopulta. Sitten hän kuitenkin kiirehti nopeasti lisäämään: "Mikä kertoo enemmän tämän kylän varusteista kuin mistään muusta. En ole nähnyt kenenkään tuupertuvan niiden alle, olipa miten oli."
Tarash katsoi hetken verran, kun Akela tutki varusteitaan, ennen kuin veti esiin muutaman pitkän nuoran ja ojensi nekin naiselle. "Vedä ne vaatteidesi päälle ja vyötä vyötärösi, ranteesi ja nilkkasi näillä. Ne pysyvät paremmin paikoillaan." Neuvolle oli eittämättä aihettakin, sillä kankaat olivat paitsi raskaita, myös väljiä. Niitä ei selvästi oltu mitoitettu käyttäjänsä mukaan, ja jos olikin, niin ei ainakaan tämän käyttäjän. Ilman kiristystä nainen saattaisi todellakin luhistua varusteidensa alle. "Sinun on myös parempi jättää tuo keihäs. Haavoittuneen käden kanssa miekka palvelee sinua paremmin."
Spyrre: Akela tarkasteli varusteita empivästi, silmäten Tarashia tämän selittäessä. Hän ei selvästikään ollut suoranaisen luottavainen raskaista, jäykistä kankaista yllään mutta ähkäisi sitten lopulta periksiantavasti. Kaipa kehotuksessa oli perää... ainakin nainen oli tarpeeksi keskittynyt omiin ajatuksiinsa ettei reagoinut suuremmin huomautukseen vähäpätöisistä ja kokemattomista. "En tiedä. En usko että voin olla näissä erityisen nopea. Mutta... ehkä täytyy yrittää" hän mutisi lopulta. Akela otti vastaan miehen ojentamat nuorat yhtälailla skeptisesti mutta nyökkäsi kuitenkin ohjeille. Keihäästä luopuminen sai silti hänen kulmansa rypistymään ja sormet kiertymään varren ympärille vastahakoisesti. "Olen käyttänyt tätä enemmän" nainen protestoi, mutta tämä kieltämättä jäi hieman vaisuksi. Ehkä hän ei ollut tullut ajatelleeksi tätä sen enempää mutta ei ollut vaikea huomata kuinka hankalaksi jäykkä, kipeä käsivarsi teki tämän käsittelyn. Piti siitä tai ei, soturin arvio oli luultavasti oikea tässäkin...
Akela pälyili hetken, mutta puuskahti sitten lopulta ja hellitti otteensa keihäästään. Se oli palvellut häntä yllättävän hyvin tähän saakka mutta se oli silti vain ase kuin mikä tahansa muukin, eikä kovin kummoinen sellainen. Hän iski sen maahan kiskaistakseen jäykän tunikan päänsä ylitse. Nyt ei ollut aikaa jäädä pähkimään turhia asioita, hän halusi jo toimia. Vaate ei todellakaan sopinut lyhyelle ja solakalle naiselle ja hän joutui askastelemaan hetken saadakseen sen edes kunnolla ylleen, mutta lopulta se onnistui muutaman kirosanan siivittämänä. Tunikan sisälle kiemurreltuaan samanlaiset housut eivät houkutelleet ja Akela irvisti hieman mutta päätyi silti sitomaan parhaansa mukaan nyörin paikalleen. "Minä... kiitos. Meidän pitäisi varmaan mennä jos... meitä odotetaan" hän mutisi. "Katson näitä... kohta."
Sub: "Tuolla kädellä et pysty kannattelemaan keihästäsi kunnolla, saati sitten kilpeä, ja yksi käsi keihäällä ei torju paljoakaan", Tarash totesi aavistuksen suoremmin kuin tähän asti, mutta katse yhä varsin tasaisena ja ääni mitäänsanomattomana. Hän eittämättä tiesi mistä puhui. Miekka olisi nyt parempi ase, vaikka nainen olisikin tottunut keihäänsä pituuteen ja nopeuteen.
Mies odotti vaiti, kun Akela pukeutui varusteisiinsa. Tämä ei selvästikään nauttinut niistä, eikä kaiketi ihmekään, mutta Tarash nyökkäsi silti lopulta hyväksyvästi. Ainakin nainen oli pukenut ne päälleen oikein. "Sinulla on vielä aikaa totutella niihin. Meidän pitäisi silti mennä", mies totesi lopulta, ennen kuin osoitti kohti päälikön mökkiä. Sitten hän kääntyikin jo sitä kohti johdattaakseen Akelan muiden sotureiden luokse.
Matka sujui nopeasti ja ilman välikohtauksia. Suurin osa väestä sotureita lukuunottamatta oli vetäytynyt majoihinsa. Päällikön asumuksen edustalla Tarash kuitenkin pysähtyi ja vilkaisi Akelaan. Hänen kasvonsa paljastivat varsinaisia tunteita ensimmäistä kertaa hetkeen. Nyt niiltä kuvastui vastahakoisuus. "Minä tiedän ettet... luota tähän väkeen, ja että tämä ei varmasti ole sinulle helppoa... mutta sinun olisi silti parempi yrittää tulla toimeen heidän kanssaan. Tuo väki tulee turvaamaan selustaasi tänä yönä, ja henkensä on parempi antaa sellaisten käsiin, jotka eivät vihaa sitä", mies totesi lopulta. Hän selvästi valikoi sanojaan hyvin varovaisesti. Aikaisempi oli tehnyt kaikesta varsin hankalaa...
Spyrre: Tarash sai osakseen uuden vastahakoisen vaikkakin vaiteliaan katseen kun tämä huomautti miekasta ja kilvistä. Saattoi aavistella ettei Akela luultavasti ollut koskaan pidellyt kilpeäkään mutta nainen päätyi lopulta nyökkäämään jälleen ja seuraamaan miehen jäljessä asetettuaan keihäänsä ensin nojaamaan aitan seinään takaisin ovenpielen sisäpuolelle. Hän piti mukanaan vain miekkavyönsä sekä paksut housut kainalossaan, tikari olisi luultavasti vielä ulkona siellä, minne hän oli paiskannut sen aiemmin. Hän tunsi olonsa väkisinkin hölmöksi ja kömpelöksi liian suuren tunikansa sisällä, mutta siitä ei tainnut olla varaa valittaa.
Matka pihan poikki tutun majan luokse ei kestänyt kauaa näinkään sonnustautuneena. Sarvekas nainen oli käynyt hiljaiseksi eikä kireyttä ollut vaikea aistia kun hän asteli miehen jäljessä, havahtuen kun tämä kääntyi hänen puoleensa. Myös Akela pysähtyi ja räpäytti silmiään sanoille vaikkakin ilme kävi nopeasti jälleen varautuneeksi kun hän vilkaisi kohti päällikön asumusta. "Minä en luota heihin, eivätkä he luota minuun. He tekivät jo kantansa selväksi" nainen töksäytti, mutta sihahti sitten vaieten hetkeksi. "....minä yritän. En haluaisi pahaa heille, mutta en tiedä riittääkö se. Mutta.... voin yrittää" haparoitiin lopulta, jokseenkin epämukavasti. Akela ei ollut varma miten korjata tilanne, mutta Tarash puhui kaiketi totta... jos tämä korjattavissa oli. Toisaalta kyläläisillä oli varsin hyvä syynsä jo vihata häntä, aivan syypäänä nykyiseen tilanteeseen.
Sub: Tarash kuunteli vaiti eikä vastannut mitään, vaikka näyttikin siltä kuin hänellä olisi kukaties ollut sanottavaa. Lopulta hän vain nyökkäsi ja astui päällikön majan oviaukolle. Vasta siinä hän pysähtyi ja heitti olkansa ylitse vielä viimeiset sanat. "He eivät luota sinuun, koska heillä ei ole ollut mitään syytä tehdä niin", mies huomautti. Ja sitten hän astui - varsin nopeasti - majaan ja pois näkyvistä. Nainen joutuisi seuraamaan sisälle jos haluaisi vastata jotenkin... eikä heillä ollut kaikesta päätellen mahdollisuutta sananvaihtoon keskenään enää siellä. Soturin kuului eittämättä myös tietää, miten voisi vetäytyä taistelusta joutumatta vastahyökkäyksen kohteeksi.
Sisällä majassa oli hämärää, sillä sitä valaisi vain tulisijaan tehty tuli, jota peitti kokoontuneiden miesten rinki. He käänsivät päitään kun joku astui sisälle, ja hämyn läpi häämötti näkyvissä tuimien ja epäluuloisten sotureiden joukko. Heidän keskellään istui päällikkö itse, ja hänen rinnallaan kyyristeli kaksi muuta miestä. Päälliköllä oli kädessään risu, jolla hän piirsi hiekkaan jotakin. Mutta hetkeksi kaikki huomio kääntyi tulokkaisiin. "Huomaan, että asianomaiset ovat saapuneet", päällikkö tokaisi kuuluvasti luodessaan tyynen katseen majaansa astuviin.
Spyrre: Akela oli jo valmistautunut seuraamaan Tarashin perässä kun tämä vielä hidasti heittääkseen kommenttinsa taakseen. Tämä sai naisen kohottamaan jälleen katseensa kireästi, mutta mies oli jo harpannut pois näkyvistä. Hän kiristi hampaitaan ja päästi ilmoille lopulta vain epämääräisen ähkäisyn joutuessaan tukahduttamaan vastalauseensa... oli selvää ettei sen huutaminen toisen perään ollut ainakaan järkevää. Sarvekas nainen siristi silmiään tuvan verholle kuin olisi syyttänyt tätä jostain kooten itseään vielä silmänräpäyksen ennen kuin astui itsekin työntämään sen sivuun. Kaikkea muuta kuin innokkaasti, mutta... joka tapauksessa.
Näkymä majassa oli tällä kertaa jokseenkin erilainen kuin viimeksi. Hämärän keskellä tulisijan ympärillä erottui nopeasti joukko tuimia kasvoja, jotka kääntyivät saapujien suuntaan. Akela kyräili näitä sekaisen, rastoittuneen kuontalon lomasta estäen kuitenkin kätensä vaistomaisen nytkähdyksen kohti asettaan. Sen sijaan hän suoristautui entisestään, vastasi teräviin katseisiin ja astahti sitten eteenpäin. Ehkä päällikön sanoissa oli jonkinlainen vaivihkainen piikki tai sitten ei, mutta ainakin Akela katsoi parhaaksi ohittaa sellaiset. "...niin. Te... olette ilmeisesti löytäneet sen leirin. Olen valmis lähtemään" hän tokaisi lyhyesti.
Sub: Tarash nyökkäsi ja astui lähemmäs miesten kehää. "Olemme saapuneet. Akela ei tiedä suunnitelmista tai tilanteesta vielä mitään, joten hän tarvitsee selityksen", hän totesi sen suuremmin kaartelematta, ennen kuin katsahti keskellä piiriä häämöttävään näkyyn. Maahan oli selvästi piirretty karkea kuvaus jostakin, joka saattoi olla vain ja ainoastaan rosvojen leiri. Metsästäjät olivat selvästi tehneet hyvää työtä.
"Emme me sinun valmiutesi mukaan lähde, nainen. Istu alas ja kuuntele jos haluat lähteä ollenkaan!" yksi sotureista ärähti muiden joukosta ja loi Akelaan julkean, melkeinpä vihamielisen katseen. Se sai Tarashin jännittymään, mutta hän pysyi silti vaiti. Kukaties olisi paras katsoa, oliko Akela kuunnellut mitään hänen sanoistaan... tai piittasiko tämä.
Spyrre: Akela seurasi Tarashin tuntumassa tarkastellen samalla soturien liikkeitä sekä sitä minkä ympärille nämä olivat kerääntyneet. Hänen katseensa oli jo kulkeutunut maahan piirrettyihin merkintöihin mutta hän ei ehtinyt tutkimaan näitä paljoakaan ennen kuin yksi miehistä puuttui jo ärhäkästi puheeseen. Se sai sarvekkaan naisen jännittymään ja oranssin katseen siristymään. Hän ei selvästikään ollut saamassa lämmintä vastaanottoa... ei sillä, että hän olisi sitä rehellisesti odottanutkaan. Akela vastasi terävästi katseeseen ja oli kukaties aikeissa sanoa jotain, mutta empi sitten kiristäen hampaitaan. Kaiketi edes jotain Tarashin varoituksesta oli mennyt perille... "Minä tulen mukaan. En aio jäädä tänne piilottelemaan!" hän töksäytti lopulta kireästi, mutta aavistuksen kyräiltyään harppasi silti eteenpäin hakemaan itselleen istumapaikkaa josta näkisi jotain. Kaiketi muu väki oli jo suunnitellut yhtä jos toista josta hänellä ei ollut aavistustakaan, niin kiusallista kuin se olikin. Oli kaiketi vain... parasta yrittää kuunnella, vaikka hänen niskakarvansa eittämättä olivatkin jo pörhistyneet hieman.
|
|
|
Post by spyrre on May 15, 2021 23:08:21 GMT 3
Sub: Osa sotureista tuhahteli Akelan sanoille, mutta yksikään ei alkanut väitellä hänen kanssaan juuri nyt. Oli selvää, että heillä oli tärkeämpiäkin asioita mietittävänään, joten he antoivat naisen etsiä paikkansa vaiti. Tarash teki samoin, mutta hänen huomionsa kiinnittyi nopeasti sotasuunnitelmiin ja maahan piirrettyihin kuvioihin. Myös kokoontuneet miehet käänsivät katseensa pian takaisin keskelle kehää.
Päällikkö tutkaili tätä kaikkea vaiti, virkkomatta mitään sananvaihdosta, mutta jatkoi hänkin nopeasti sotasuunnitelmien käsittelyä, kun sanaharkka tuntui tulevan selvitetyksi. "Kuten metsästäjät kertoivat, rosvot ovat leiriytyneet Vanhojen kukkuloiden kupeeseen. Se on paha paikka, mutta he kaiketi uskovat sen olevan sopivan kaukana ja puolustuskelpoinen. Sinne on jonkin verran matkaa, mutta se myös tarkoittaa, että he eivät aio hyökätä kimppuumme ennen aikojaan. Rosvojoukoksi he vaikuttavat typerän hyväuskoisilta", päällikkö tokaisi kuuluvasti. Hän selvästi selitti tilannetta myös Akelan hyväksi. "... tai sitten he eivät usko asialla olevan väliä", mies lisäsi ja pyyhkäisi partaansa.
Tarash tutkaili yksinkertaisia maahan piirrettyjä viivoja. Kaarevat muodot kuvasivat eittämättä kukkuloita, ja niiden ympärille oli piirretty rykelmä miehiä. Se oli kaukana tarkkaan piirretyistä sotasuunnitelmista, mutta ainakin tilanne oli selkeä.
Spyrre: Akela loi ympärilleen lisää teräviä katseita istuessaan tulen äärelle. Hän epäilemättä halusi varmistua ettei kukaan sotureista saisi päähänpistoja yrittää mitään ennen kuin käänsi itsekin huomionsa enemmän maahan piirrettyihin kuvioihin. Siltikin tummat sormet hivelivät vaiteliaasti miekan kahvaa vieläkin hänen kuunnellessaan päällikön selitystä. Tilanne oli varautunut puolin ja toisin, mutta ainakin kaikki taisivat olla yhtä mieltä siitä keitä ensisijaiset viholliset olisivat. Vanha päällikkö selvitti havaintoja kukaties hieman pohjiakin myöten, Akelan kuunnellessa vakavana kulmiaan rypistäen. Hänen oranssi katseensa tutki kuvioita hiekassa mutta ne eivät lopulta kertoneet hänelle ainakaan sitä ilmeisintä enempää. Pahaenteinen huomautus siitä etteivät rosvot uskoneet että näiden kannatti edes huolehtia puolustusiskusta sai sarvekkaan naisen murahtamaan. "Sitten ne saavat katua jos kuvittelevat niin" hän mutisi, katsahtaen sitten itsekin vanhaa päällikköä. "Paha paikka? Miten? Pääseekö niiden kimppuun kuitenkin, vai ovatko ne kallioiden suojassa, tai jotain sellaista?"
Sub: Jotkut miehistä tuhahtelivat Akelan aiheellisen tuntuiselle kysymykselle, mutta päällikkö pudisti päätään. "Ei sillä tapaa. Puut eivät kasva kunnolla siellä ja se tarjoaa heille puolustettavan paikan, mutta ei se siksi ole paha paikka. Se on... vanha paikka, jossa ei kuljeta turhaan. Väki välttelee sitä jos pystyy", päällikkö totesi. Hän vilkaisi ympärilleen ja näki soturiensa kyräilevät katseet. Näistä asioista oli parempi olla vaiti - mutta juuri nyt heillä ei ollut sellaista ylellisyyttä. "Se on kirottu paikka, jonka lähettyvillä on toisinaan kadonnut joku, ja jossa vallitsevat pahat voimat", päällikkö lopulta tokaisi suuremmin kaartelematta. "Jos luottaisin sellaisen kirouksen voimaan, voisin elätellä toiveita, että ne kurjatkin katoavat sen siliän tien. Mutta pahoin pelkään, ettei heidän kaltaisensa väki kaikkia niin helpolla."
Tarash katseli yksinkertaista kuvaa. Siitä ei lopulta selvinnyt paljoakaan mitään todellista asioiden suhteen. Ohimennen hän uhrasi ajatuksen sille, olisiko muinaisista kirouksista pitänyt huolestua enemmänkin. Väki ei kuitenkaan vaikuttanut suoranaisesti kammoavan paikkaa yhtä paljon kuin irvistelevän tällaisten toimien sopimattomuutta. Siispä hän keskittyi vain olennaiseen.
Spyrre: Akela rypisti kulmiaan ja vilkaisi uudemman kerran ympärilleen mutta ei sentään vastannut tuhahtelulle sen kummemmin, senkin vuoksi että päällikkö vastasi, eikä tämä vastaus selvästikään ollut sellainen kuin hän oli arvellut. Sarvekas nainen kallisti päätään tälle, eittämättä itsekin epäluuloisesti... mutta myös arvioiden. Väki tuntui reaktioista päätellen todellakin karsastavan paikkaa mutta Akela ei rehellisesti osannut punnita sellaisia asioita kuin mystisiä kirouksia. Hän silmäsi vaivihkaa Tarashia tämänkin suhtaumista nähdäkseen, kunnes murahti. Lopulta oli näiden asioiden laita miten hyvänsä, myös hän uumoili ettei kirouksen voimaan kannattaisi luottaa. "Kukaties juuri sen vuoksi ne ovatkin siellä, se noita vei ne sinne tarkoituksella. Kaikki tuollainen pahuus vetää niitä puoleensa kuin saasta kärpäsiä" hän tokaisi myrkyllisesti. "....oli kuinka oli. Minä en ainakaan jätä tätä arvailujen varaan. Jos mikään ei estä hyökkäystä ja tiedämme missä ne ovat, mitä me odotamme?"
Sub: Akelan kärsimättömyys sai soturit puhisemaan ja vilkuilemaan tätä pahasti. Arvovaltaan ja asioista päättämiseen tottuneet miehet eivät selvästikään pitäneet siitä, miten outo nainen tuntui uskovan voivansa hoputtaa heitä. Joku avasi jo suutaan, mutta kaikeksi onneksi päällikkö ehti ensin. "Me olemme odottaneet sinua, arvoisa vieraamme. Ja sinun sopisi puolestasi odottaa, että tiedät mitä aiomme tehdä. Sitä ovat odottaneet kaikki muutkin. Ei tässä puhuta sotasuunnitelmista ennen aikojaan", vanha mies huomautti, jo jossain määrin kärkevämmin. Vaikutti siltä, että hänelläkään ei ollut kärsivällisyyttä naisen kärsimättömyydelle juuri nyt.
"Kuinka paljon väkeä meillä on vastassamme? Ovatko he ottaneet kunnollisia asemia?" Tarash keskeytti sanaharkan nopealla kysymyksellä. Asioita oli parempi viedä nopeasti hyödyllisempään suuntaan. Se saikin päällikön vilkaisemaan häntä ja nyökkäämään. "Metsästäjät eivät menneet hirvittävän lähelle, mutta he näkivät kukaties neljän nyrkin edestä väkeä. Kertomanne perusteella näyttää siltä, että aikaisemmin kohtaamanne rosvot ovat liittyneet heidän joukkoonsa. He ovat valppaita, kuten soturit tietenkin ovat. Mutta ei heillä kukkuloita kummallisempaa suojaa ole", päällikkö selitti. "Tarkkailijoiden mielestä näytti siltä, kuin he olisivat rankaisseet haavoittuneita miehiä joukostaan. Osa heistä nuijittiin julmasti maihin. Kukaties he yrittävät estää ketään epäröimästä."
Spyrre: Sarvekas nainen ei selvästikään huolehtinut arvovaltakysymyksistä... tai sitten varsinaisesti ymmärtänyt moisia tapoja. Ainakin tämä kyräili ympärilleen saamaansa näreää suhtautumista mutta valpastui kyllä kun päällikkö vastasi... eittämättä kärkevästi myöskin. Viimeistään tässä vaiheessa jopa Akela varmasti tajusi että oli saattanut tulla astuneeksi joillekin varpaille kärkkäyksissään. Se sai naisen vaikenemaan hetkeksi ja hakemaan sanoja mutta kaikeksi onneksi Tarash oli kuitenkin nopeasti viemässä huomiota muualle.
Akela soi soturille vaiteliaan, aavistuksen helpottuneen vilkaisun. Hän jäi jälleen kuuntelemaan, kukaties vaivihkaa vähäeleisemmin, kun nämä kävivät läpi metsästäjien havaintoja. Nämä eivät varsinaisesti suoneet valaistuneita ajatuksia ainakaan sarvekkaalle naiselle ja tämä tyytyi vilkuilemaan ja sormeilemaan asettaan epätietoisesti. Tosin kertomus haavoittuneiden nuijimisesta julmasti hengiltä sai aikaan synkän kulmien rypistyksen... siitäkin huolimatta että tämä väki olikin heidän vihollisiaan. Moinen käytös kuvotti silti. "Mitä te... sitten ajattelitte?" Akela töksäytti lopulta, jossain määrin hankalasti. Ainakin tämä ilmeisesti yritti hillitä kärsimättömyyttään ja kuunnella mitä väellä oli sanottavanaan. "Ehkä... vartijoita voi harhauttaa jotenkin? Ja sitten iskeä syvemmälle leiriin."
Sub: Päällikkö suki partaansa mietteliäänä ja hymähti. "On selvää, että jos he aavistavat hyökkäyksen etukäteen ja ovat valmiina, hyökkäyksemme on tuhoon tuomittu. Heitä on enemmän kuin minun sotureitani, ja heillä on pronssipaitoja, miekkoja ja kirveitä. Enkä usko, että he olisivat valinneet täysin taidottomia miehiä niitä heiluttamaan", mies totesi lopulta suuremmin kaartelematta. Sotureiden joukossa mutistiin rauhattomasti. Päällikön sanat olivat julman suoria ja iskivät heidän ylpeyttään ja rohkeuttaan päin. Mutta vanha mies ei selvästikään ollut onnistunut osassaan välttelemällä tosiasioita.
"He eivät varmasti ole tarpeeksi typeriä jättääkseen leiriään vartioimatta. Jos meillä olisi nopeita ja taitavia sotureita, olisi paras surmata vartijat saman tien ennen kuin he voivat tehdä hälytystä, ja iskeä sitten nukkuvia miehiä päin", Tarash totesi hetken mietittyään. "Näkemäni perusteella heidän joukossaan ei ole montaakaan soturia, joka pystyisi helposti pitämään malttinsa sellaisessa tilanteessa. Ensimmäisen iskun on onnistuttava täysin, tai ne epäonnistuvat kaikki."
Spyrre: Akela jäi odottamaan vastausta silmäillen niin päällikköä kuin Tarashiakin. Hänellä ei rehellisesti ollut mitään käsitystä mistään erityisen hienostuneesta suunnitelmasta ja tilanne oli vakava. Päällikkö ei ainakaan salaillut sitä ja sai naisenkin kiristämään hampaitaan. Hän oli joutunut jo mittelemään tämän joukon kanssa aiemminkin mutta silloin kyse oli ollut hyvinpitkälti liikkuvasta ajojahdista jossa hän oli karsinut jahtaajiaan yksittäin saatuaan tilaisuuden, ei rynnännyt keskelle hyvin aseistautuneita taistelijoita. Ainakaan tarkoituksella. Sarvekas nainen ei ollut ottanut tätä keveästi ennenkään, mutta nyt vihainen kärsimättömyys oli vaihtumassa synkkään vakavuuteen.
Tarashin tarjoama suunnitelma ei ehkä ollut se jaloin, mutta vain hetken mietittyään Akela nyökkäsi tälle. Nainen ei selvästikään nähnyt tässä suurempaa ongelmaa... kuin kukaties sen käytännöllisen. "Mutta silloin ne täytyisi kaikki tappaa nopeasti ja kerralla. Saammeko niin monta miestä hengiltä hiljaa ilman että kukaan huomaa?" hän huomautti. "Meidän täytyisi kaiketi luottaa että pimeä auttaa meidät tarpeeksi lähelle..."
Sub: "Heidän ei tarvitse olla huomaamatta kuin muutama hetki. He ovat valinneet puolustuskelpoisen paikan ja aikovat selvästi odottaa huomisaamua. Siksi he luottavatkin kaikella todennäköisyydellä vartijoihinsa ja antavat muiden levätä. Jos siis surmaamme vartijat, voimme jatkaa suoraan heitä päin ja surmata monta ennen kuin he edes ymmärtävät, mitä on meneillään", Tarash vastasi edes miettimättä. Tällaiset suunnitelmat olivat hänelle selvästi tuttuja, eikä hänen tarvinnut pohtia asiaa sen enempää. "Vartijoita tuskin on hirvittävän montaa. Muutamat silmät riittävät hyvin, jos niiden omistajan on vain huudettava hälytys", hän lisäsi.
Soturit mutisivat keskenään, kukaties hyväksyvämpään sävyyn. Heidän päällikkönsä kuitenkin suki yhä partaansa vaitonaisesti. "Noin minäkin uskoisin, jos kyse olisi vain jostakin tavanomaisesta rosvojoukosta. Mutta olen kuullut puhetta noidista ja ties mistä. Mistä tiedämme, että heillä ei ole jotakin noitatemppua suojanaan?" vanha mies tokaisi lopulta. Nyt hän katsoi tarkkaavaisesti Akelaa. Nainen eittämättä tiesi eniten tästä kaikesta.
Spyrre: Akela päästi mietteliään murahduksen ja naputteli miekkaansa kireästi sormillaan. Pian hän kuitenkin nyökkäsi painavasti uudelleen. "Sitten täytyy vain olla nopea" nainen sihahti, näyttämättä ainakaan arkailevan ajatusta. Selvästikään hän ei ollut liioitellut sanoessaan että ottaisi mielellään hengiltä vaikka koko kirotun joukon jos vain saisi tilaisuuden. Ja varsinkin yhden näistä. Akela pohti asioita itsekin mielessään kun soturit mutisivat keskenään ja tunsi vihamielisen kuumotuksen taas nousevan sisuksissaan, mutta havahtui kun vanha päällikkö puhui jälleen. Tämän huomautus oli eittämättä aiheellinen ja mies käänsi selvästi huomionsa häneen joka sai sarvekkaan naisen räpäyttämään epäröivästi silmiään. Akela pyyhkäisi kuontaloaan arpisilta kasvoiltaan ennen kuin tapaili jonkinlaista vastausta. "Minä... näin joskus jotain mitä ne... tekevät. Mutta en tiedä niistä sen enempää, ja tästä noidasta vielä vähemmän. Niillä voi olla temppuja, ja... kai niillä on kaikilla omansa. Tätä käärmettä en ole edes nähnyt ennen" hän vastasi viimein, kireästi ja ilmeisen turhautuneesti. "...mutta monet niistä voi varmasti välttää sillä, että ei anna sille noidalle tilaisuutta tempuilleen. Kun pääsemme sisälle, etsin sen ensitöikseni ja isken terän sen kurkkuun!" Nainen julisti, edes salailematta vihamielisyyttään. Hänellä oli eittämättä kokemuksensa velhoista eivätkä ne olleet hyviä... mutta ikävä kyllä myöskin jokseenkin rajoittuneita.
Sub: Nyt kärkkäimmätkin sotureista kuuntelivat vaiti, kun Akela kertoi mitä tiesi synkistä voimista. Se ei ollut lopulta paljoa, mutta jo se yksinkertainen tosiseikka, että nainen tuntui tietävän mitään aiheesta, oli selvästikin hyvin painava. He pälyilivät toisiaan epävarmasti, yrittäen miettiä miten suhtautua tällaisiin voimiin tai niiden käyttäjiin, mutta ainakin joku murahti hyväksyvästi julistukselle surmata moisten voimien harjoittajat saman tien.
"Voin vahvistaa tämän. Heidän voimansa voivat olla karmaisevia, mutta yksikään heistä ei pysty käyttämään niitä hengettömänä. Kunhan iskemme nopeasti ja armotta, ei sellaisella ole väliä, mikä ei koskaan ehdi käydä toteen", Tarash totesi yhtä tuimasti ja nyökkäsi. Hänkään ei selvästikään pelännyt ajatusta velhoista... tai ainakaan hän ei näyttänyt sitä.
Päällikkö avasi suutaan sanoakseen jotakin, mutta äkkiä teltan suuaukko kohahti, kun sisään astui joku. Se oli nainen, mutta ei kukaan kylän tavallisista emännistä tai tytöistä. Ilmestys oli eittämättä tuttu myös Tarashille ja Akelalle: kipakka, määrätietoinen nuori nainen, joka ojentautui suorastaan haastavasti täyteen mittaansa ja avasi suunsa ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään. "Minä tulen myös mukaan! Minulla on oikeus tulla mukaan ja taistella kyläni puolesta!" päällikön tytär huudahti. Ja väki mutisi vaivautuneesti...
Spyrre: Jos ei muuta, oli Akelalla ainakin tulta ja tappuraa tarjottavaksi korvaamaan vajavaisia tietojaan. Tämä ei epäröinyt sanojaan tippaakaan ja suorastaan jännittyi vihaisesti kuin olisi tuskin pidätellyt itseään käymästä noidan perään samantien. Vimmaa hillitsi sentään Tarash, joka osasi kannattaa kärkästä lausuntoa. Sarvekas nainen katsahti tätä mutta nyökkäsi sitten painokkaasti. "Olen upottanut veitsen jo yhteen. Kyllä niistäkin verta vuotaa. Olin vähällä saada tuonkin jo aikaisemmin portilla. Minä etsin, ja viimeistelen sen" hän sihahti. Sen pidemmälle ei kuitenkaan ehditty kun joku jo harppasi sisään vähintäänkin ärhäkästi.
Äkillinen saapuja yllätti Akelankin tarpeeksi että nainen vaikeni kesken hurjistuneen uhonsa. Hän hätkähti ja käänsi silmiään räpäyttäen päänsä ovelle valmiina kavahtamaan jaloilleen, kuitenkin tunnistaen nuoren naisen nopeasti. Tämä oli... päällikön tytär? Hän muisti tämän kyllä, kuten myös eittämättä sen vähemmän edullisen ensivaikutelman jonka kumpikin heistä oli antanut toisilleen... Ainakin nuoren naisen julistus sai jopa Akelan kiristämään hieman hampaitaan ja katsahtamaan ympärilleen. Hän ei ollut erityisen vakuuttunut siitä kuinka hyvin tämä pärjäisi... "Se väki on vaarallista. Ne tappavat tai vievät sinut mukanaan epäröimättä. Sinun kannattaa jäädä tänne" Akela töksäytti paikaltaan varsin suoraan. Vaikutti siltä että kaikki muut tiesivät jo tarpeeksi ollakseen vastahakoisia puuttumaan asiaan...
|
|