|
Post by spyrre on Jul 10, 2021 22:54:49 GMT 3
Sub: Vaikka oli jo myöhä ja yö oli pimentynyt, kylä oli yhä täynnä elämää. Väki ilakoi suurten tulien ympärillä, söi, mekasti ja nauroi. He juhlivat sydämensä kyllyydestä, kuin viimeistä päivää, ahmien ruokaa vähäisistä varastoistaan. Miehet julistivat urotekoja, joita aikoiva tehdä pian. Naisen pudistelivat päitään, mutta hekin ilakoivat. Väki riemuitsi kuin ei kukaties enää koskaan saisi tilaisuutta tehdä niin. Se saattoi hyvin olla tottakin.
Tarash oli asettunut hieman kauemmas humusta, mutta hän katseli yöhön kohoavia tulia silti vaitonaisesti. Hän oli nähnyt tällaista aikaisemminkin. Väki valmistautui sotaan elämällä vielä kerran. Sitä tuskin saattoi heiltä kieltää. Soturi työnsi suuhunsa palan lihaa, joka hänen käteensä oli sysätty. Hänen olisi eittämättä haluttu olevan keskellä tätä juhlaa, urhona jonka oli määrä johtaa väki sotaan kylää piinaavaa pahuutta vastaan, mutta loppujen lopuksi nämä eivät olleet hänen juhlansa. Hän ei tuntenut tätä väkeä ja heidän tapansa olivat hänelle outoja.
Olipa miten oli, huomenna odottaisi sota... tai ainakin sotaan lähtö. Aikaisemmat voitot ja Tarashin ja Akelan väkevät sanat olivat kirvoittaneet väestä esille sisua ja taistelutahtoa, jota he tuskin itsekään olivat tienneet omaavansa. Nyt he juhlivat sotaan lähteviä miehiä varten. Huomenna, heti aamulla, nuo miehet marssisivat sotureiden perässä kohti raunioita ja niiden asukkaita, joita oli pelätty sukupolvien ajan...
Spyrre: Pieni kylä sekä tämän keskellä noussut remakka ilakointi oli eittämättä uhmakasta ja erosi paljon siitä aiemmasta kauhistuneesta kyhjötyksestä jolla tämä väki oli suhtautunut uhkaansa. Aivan vain halu viimein tehdä jotain tälle oli varmasti paljon yksinkertaisten kyläläisten mielissä... jokin pieni, huolestuttava ääni takaraivossa vain huomautti että oli toivottava että myös rahkeet tähän riittäisivät. Siltikin, väki ei jäänyt nyt miettimään tätä tai suonut juuri nyt kauheasti huomiota kaikesta sivuun vetäytyneelle soturille. Tarash sai istua suureksi osaksi rauhassa sivussa suuremmasta tulien loimusta ainakin aikansa vaikka aina välillä joku oli yrittänyt käydä houkuttelemassa tätä suurta sankaria mukaan. Akelaa oli näkynyt lähestulkoon vain vilaukselta väen joukossa kun hintelämpi vathar oli kiskottu naisen ilmeisestä häkellyksestä ja kiusaannuksesta huolimatta peremmälle väen sekaan... mutta kaiketi tämä ei lopulta väittänyt vastaan ainakaan ruoalle vaikkei selvästikään ollut tottunut tällaiseen ilakointiin. Häntä ei kuitenkaan ollut näkynyt hetkeen lyhyen naisen hukkuessa helposti väenjoukkoon, mutta lopulta joku viimein päästi epämääräisen puuskahduksen jostakin soturin sivustalta. Näytti siltä että sarvekas, arpinen nainen oli viimein onnistunut hivuttautumaan pois vähimmästä mellakasta... vaikka tämäkin puristi kädessään jonkinlaista leivonnaista jota pureskeli.
"Täällähän sinä olet. Väki ihmetteli, minne katosit" tämä huomautti suupalojensa välistä. Hänen aiemmin terävä ja kireä olemuksensa oli tyyntynyt, mutta tilalle oli tullut jotain vaivihkaisempaa. "Teit heihin melkoisen vaikutuksen aikaisemmin."
Sub: Tarash osoitti olevansa tietoinen Akelan läsnäolosta liikauttamalla päätään, mutta ei vastannut mitään saman tien. Hän katseli mietteliäänä juhlivaa väkeä, ennen kuin päästi ympäripyöreän äännähdyksen. "Kyllä he tuntuvat selviävän ilmankin" mies huomautti ja katsahti lopultakin toveriinsa. Hänen tuskin tarvitsi huomauttaa, että Akelakaan ei tällä hetkellä ollut juhlijoiden keskuudessa.
"Huomenna palaamme raunioille", Tarash tokaisi. Sanat olisivat voineet tarkoittaa mitä tahansa tai liittyä mihin tahansa. Kukaties hän ei itsekään ollut varma.
Spyrre: Akela silmäili vaiteliasta soturia, mutta kommentoi lopulta lähinnä uudella epämääräisellä äännähdyksellä, aikomatta selvästi ainakaan usuttaa tätä mukaan juhlintaan. Hän tuntui itsekin katselevan kaikkea mielummin sivusta... tai ainakin kumartui aavistuksen kuin pois näkyvistä kun joku innokkaasti meteliä pitävä kylänmies kulki liian läheltä.
"....niin. Ne pedot on otettava hengiltä. En vain... arvannut että niitä on noin... paljon" Akela töksäytti lopulta. Hänen äänensä oli käheä ja hänen keuhkonsa jomottivat pakottaen naisen vetämään tuon tuostakin henkeä syvempään, mutta muuten hän oli eittämättä selvinnyt vähemmällä kuin jotkut muut tästäkin koitoksesta. "Luuletko, että... kuinkahan paljon lisää niitä on alempana? Ne orjat puhuivat palatsista. Pystymmeköhän me siihen?"
Sub: Tarash silmäili Akelaa hetken, etenkin kun nainen haukkoi hetken henkeään. Mutta jos hänellä oli jotakin sanottavaa asiasta, hän tiesi tarpeeksi ollakseen sanomatta sitä. Oli myöhäistä yrittää vakuutella toista siitä, että tämän olisi ollut parempi jäädä lepäämään. Taistelu oli muuttunut sodaksi. Ja sitä paitsi hän tiesi, ettei tämä olisi tehnyt niin kuitenkaan.
"Vaikuttaa siltä, että ne tarut muinaisesta, ihmeellisestä kaupungista pitävät paikkansa", Tarash vahvisti ja nyökkäsi. "... tai ainakin ne ovat aivan tarpeeksi lähellä totuutta, että sinne mahtuu kokonainen lauma niitä petoja." "En tiedä mitä voimme odottaa, kun pääsemme sinne asti. Päällikkö lupasi, että yrittää saada pelastetuista hieman enemmän irti, mutta he vaikuttavat hämmentyneiltä ja kauhistuneilta. Joka tapauksessa, jos siellä on palatsi, se ei varmasti ole vartioimaton. Voimme varautua siihen, että asiat eivät ainakaan helpotu tästä", soturi vastasi lopulta. Hän pyyhkäisi leukaansa ja katsahti miekkaan vyöllään. Se oli surmannut jo pienen lauman edestä kapisia petomiehiä.
"Ne olennot ovat väkeviä, ja niillä on tarpeeksi järkeä käyttäytyä kuin sotilaiden kuuluukin. Tässä kylässä ei ole montaakaan soturia, jotka vetäisivät taistelussa vertoja niille pedoille", Tarash huomautti äkkiä. Hänen katseensa oli taas kääntynyt juhliviin miehiin. Saattoi hyvin olla, että osa heistä ei palaisi ollenkaan.
Spyrre: Tukalasta hengityksenrahinasta huolimatta oranssi katse heitti toiseen jokseenkin tutun härkäpäisen katseen kuin varoittaakseen mainitsemastakaan tätä. Akela ei ollut ainakaan arastellut ilmoittaa kantansa sen suhteen että pedot oli hoideltava loppuun sen jälkeen kun he olivat saapuneet takaisin kylään pelastettujen vankien kanssa, mutta asioiden ja järjestelyjen edettyä tämä oli käynyt jonkin verran hiljaisemmaksi. Kukaties sarvipäisellä naisella oli ollut aikaa miettiä tätä kaikkea hiukan enemmän nyt kun ei ollut jatkuvan vaaran ympäröimänä... tai kaiketi ainakin jollakin tapaa. Jokin kaikessa selvästi vaivasi, ja Tarashin synkkä toteamus saikin vaivihkaisen tukalan katseen. "Niin. Ne... niitä on paljon. En edes ehtinyt väliin ennen kuin ne olivat jo raahanneet Brinin mukanaan... en edes tiedä oliko hän elossa vielä. Ja se mitä tapahtui Eldronille. Se kävi niin nopeasti" Mutistiin lopulta. "Ja jos niitä on vielä enemmän tuolla- En minä pelkää, mutta... minä vain... en haluaisi että muille käy niin." Hän vaikeni nopeasti uudestaan ja työnsi sitten leivonnaisen suuhunsa lähes kokonaisena katsellessaan juhlintaa kauempana. Hölmömpi olisi voinut jopa luulla että ärhäkkä nainen oli huolestunut.
Sub: Tarash kuunteli vaiti Akelan mietteitä, ennen kuin nyökkäsi - kuin olisi tiennyt kaiken tämän jo. Hänelle kuolemissa ja menetyksissä ei selvästi ollut mitään outoa, vaikka hän ei millään muotoa vaikuttanutkaan suhtautuvan asiaan kevyesti. Mies oli vain selvästikin nähnyt tällaista jo ennestäänkin. "Sellaisen, joka tarttuu aseeseen, on myös hyväksyttävä se tosiasia, että kuolema seuraa hänen kintereillään. Se ahmii hänet siinä missä hänen vihollisensakin", Tarash totesi. Sen yksinkertaisempaa tosiseikkaa tuskin edes oli; jos lähti taisteluun, joku tulisi todennäköisesti kuolemaan. "En sano, että toivosi on väärä. Mutta niiden, jotka eivät ole valmiita kuolemaan, ei tulisi taistellakaan", hän lisäsi. Sanoissa ei ollut sen kaunaisempaa tai ärhäkämpää sävyä, mutta hän oli selvästi tosissaan.
Tarash oli hetken vaiti, ennen kuin osoitti juhlijoita kohti: "He ovat hyväksyneet sen, eikä ole meidän asiamme sättiä heitä siitä. He juhlivat koska tietävät voivansa kuolla. Se on sodan luonne."
Spyrre: Sarvekas nainen pureskeli hetken ruokaansa tuijotellen jonnekin leimuavien tulien suuntaan. Hän ei sanonut toviin mitään mutta pieni pään liikautus kertoi tämän sentään kuuntelevan. Akela oli varmasti taistellut ennenkin- varmasti ottanut lukuisia henkiä aseellaan -mutta oli eittämättä melkoisesti tottumattomampi muihin sodan piirteisiin. Hän oli taistellut yksin uhkaajiaan vastaan kun nämä tulivat hänen tielleen, mutta nyt hän oli astunut suorastaan hakemaan vaaraa ja viemässä lukuisia muita mukanaan. Tarash tosin oli oikeassa siinä että kaikki varmasti tiesivät mihin olivat lähtemässä eikä kukaan ollut salaillut vaaraa jota vastaan he olivat nousemassa. Sarvekas nainen mietti tätä hetken kunnes puuskahti jälleen käheästi ja istui sitten alas soturin tuntumaan, ristiriitaisin tuntein.
"...niin kai. Jos niiden hirviöiden touhuja ei lopeteta, niin se ei lopu itse. Se on tehtävä nyt. Ja tiedämme sentään minne olemme menossa" hän totesi lopulta. "Minä ainakin aion laittaa ne elukat katumaan. Ne vangit puhuivat jotain... jostain häränpäisestä kuninkaasta. Näin jo yhden sellaisen. Saa nähdä onko niitä lisääkin. Meidän täytyy varmaan yrittää olla ovelampia jos joudumme tyhjentämään koko palatsin." Akela murahti ja vaikeni hetkeksi, kunnes vilkaisi kohti Tarashia. "Sinä olet... sotinut? Oletko tehnyt tällaista ennen? Mitä meidän pitäisi tehdä?"
Sub: Tarash kohotti kulmiaan ja katsahti Akelaan uudelleen, kun toinen tiedusteli äkkiä hänen kokemuksistaan ja mielipiteistään. Hän oli hetken vaiti, kuin miettien mitä voisi tai halusi kertoa. Sitten hän kallisti päätään jonkinlaisena mitäänsanomattomana eleenä ja nyökkäsi. "Minä olen soturi, ja minut on kasvatettu ja koulutettu siihen. Minä tiedän miten tapetaan ja voitetaan. Mutta en tiedä, mitä meillä on vastassamme. Jos palatsi on vartioitu ja linnoitettu, eikä vain jokin raunio raunioiden joukossa, meillä on joka tapauksessa liian vähän väkeä sen murtamiseen", mies totesi lopulta. Hän ei arkaillut tai epäröinyt todeta asiaa; tämä oli hänen suora, yksinkertainen ja selkeä näkemyksensä kaiken kaikkiaan.
"Minun nähdäksemme olemme toimineet tähän asti järkevästi. Olemme iskeneet nopeasti pieniä joukkoja vastaan. Meidän tulisi toimia niin myös jatkossa, kunnes tiedämme mitä edessämme on ja miten iskemme sitä vastaan. Meidän ei siis pidä kiirehtiä iskemään vihollisen linnaketta vastaan. Jos ne lähettävät joukkoja peräämme, aina parempi", Tarash jatkoi. Hän kohotti näkyviin kätensä. "Jos ajattelemme, että jokainen kylän sotureista on yksi sormi, jokainen niistä pedoista on ainakin kaksi. Heitä tarvitaan siis enemmän nyrkkiin... mutta vaikka petoja olisi paljon, ja vaikka niistä syntyisi helpommin nyrkkejä, sillä ei ole väliä niin kauan kuin emme kohtaa niitä kaikkia. Linnaketta vastaan meidän nyrkeillämme ei olisi tekoa muutenkaan", mies selitti samalla, kun ojenteli sormiaan eri tavoin, asetellen niitä toisiaan vastaan. "Aivan ensiksi meidän pitäisi varmistaa, että selustamme on vapaa vihollisista. Muuten meidät voidaan saartaa ja piirittää kuten aikaisemmin. Jos voimme keskittyä vain siihen mitä on edessä, olemme vahvoilla."
Spyrre: Sarvekas nainen silmäili soturia odottavasti kun tämä jäi pohtimaan. Hän oli selvästi esittänyt kysymyksensä enemmän toteamuksena kuin minään muuna, edes epäilemättä etteikö Tarashilla olisi henkilökohtaisia näkemyksiä sodankäynnistä. Niin vähän kuin hän aiheesta -tai toisestakaan- tiesi, kaiketi miehen asiantunteva ja tyyni ote oli tehnyt vaikutelmansa häneenkin. Ja oli se luultavasti parempikin kuin Akelan aikaisempi vimmainen kiire rynnistää kohtaamaan mikä tahansa vaara... Oranssien silmien takana kajasti kärkäs liekki, mutta nainen oli silti valmis kuuntelemaan muidenkin näkemyksiä.
Akela kuuntelikin kulmiaan rypistellen kun Tarash viimein puhui. Se kuinka toinen aloitti ei kuulostanut lupaavalta, mutta selitys sai varautuneen ilmeen mietteliäämmäksi. "...eli meidän pitäisi tyhjentää yläkerros ensimmäiseksi? Etsiä ne liskot, ja iskeä nekin maahan?" nainen pohti, äänessään pahaenteisyyttä. Tämä ei varmasti ollut unohtanut aiempaa kokemustaan näiden suhteen. "Ja sitten etsimme reitin palatsille? Entä ne... oudot soturit joita näimme?"
Sub: Tarashin täytyi miettiä Akelan kysymyksiä hetki. Lopulta tässä kaikessa oli paljon sellaista, jota hän ei tiennyt. "Jos pystyisimme surmaamaan vihollisemme yhdellä iskulla, kokisin parhaaksi hyökätä suoraan ja nopeasti Mutta olemme antaneet pedoille aikaa toipua ja varautua palaamalla kylään - kuten meidän täytyi - ja edessämme voi olla ties millaisia linnoituksia. Emme siis pysty takaamaan mitenkään, että voitamme olemalla nopeita ja ärhäköitä puskussamme", soturi järkeili. Hän oli selvästi oppinut jotakin strategiasta ja sodankäynnistä, ja se päti yleismaallisesti jopa tällaisessa tilanteessa. "Se, mitä voimme tehdä, on varmistaa, että vihollinen ei voi yllättää meitä takaapäin, ja että pystymme vetäytymään tarpeen tullen suojattuihin asemiin. Kun ne tähänastiset tilat on rauhoitettu, voimme jättää miehiä vahtimaan niitä ja puskea eteenpäin."
Miehet ja liskot saivat Tarashin taas pohtimaan. Lopulta hän kuitenkin laski käden miekalleen pahaenteisesti. "Ne liskomiehet ovat jo paljastaneet todellisen luontonsa. Ne selvästi tekevät yhteistyötä muiden petojen kanssa. Jos niitä on enemmän, niiden on kaaduttava kuten susienkin. Mutta ne miehet... heidän on kaaduttava vain, jos he asettuvat tiellemme. Edellisellä kertaa se kaikki oli pelkkää väärinkäsitystä... mutta asiat voivat olla toisin nyt. Jos he kohottavat aseensa meitä vastaan, emme voi muutakaan kuin taistella. Näkemäni perusteella he eivät ole niiden petojen veroisia vihollisia", hän vastasi arkailematta. "Ja sen jälkeen, kun tiemme on auki ja selustamme on turvattu, voimme iskeä petoja vastaan viimeisen kerran. Kukaties ne hätäilevät ja tekevät muutenkin jonkin virheen, mikäli annamme niiden odottaa."
Spyrre: Akelakin harkitsi kuulemaansa kun toinen puhui. Hän hieraisi leukaansa ja risti kätensä hetkeksi rinnalleen kunnes nyökkäsi lyhyesti. Rehellisesti odottaminen ei miellyttänyt häntä, mutta soturin järkeily kuulosti uskottavalta. "...kai se on viisainta. Jos ne lähettävät lisää hirviöitä peräämme sieltä alhaalta, on kai parempi kohdata ne käytävissä kuin siellä missä niillä voi olla linnoituksia" hän murahti, ja yritti kuulostaa yhtä varmalta sanoistaan kuin toinenkin. Se tosin sai hänen hengityksensä pihisemään taas hieman mutta nainen pakotti sen äreästi väistymään mahdollisimman nopeasti. "...haluaisin kyllä tietää onko niillä paljonkin vankeja siellä alhaalla, ja viedä heidät pois ennen kuin ne pedot tekevät heille jotain. Mutta... ne saastat näkevät pimeässä ja me emme. Hiipiminen ei oikein ole mahdollistakaan." Akela pohti. Hän oli hetken vaiti jääden itsekin sormeilemaan uutta miekkaansa. Se janosi jo käyttöä hänen vyöllään ja tällä kertaa ei epäröitäisi iskeä sitä niin suteen kuin johonkin suomuisempaankin petoon. Raunioihin oli selvästi pesiytynyt paljon enemmän epämääräisiä asukkaita kuin he olivat olettaneet, mutta se piti sisällään muitakin salaisuuksia. Sarvekas nainen kohotti mietteliäästi miekkaansa ja veti sen huotrastaan, jääden silmäilemään outoa kiiltävää metallia. Hän ei ollut nähnyt koskaan aikaisemmin mitään sellaista... vai oliko? "...Eikö sinullakin ollut jotakin tällaista?" hän kysäisi äkkiä, vilkaisten Tarashia.
Sub:
Tarashkin valpastui, kun Akela veti uuden miekkansa esiin. Hän oli eittämättä nähnyt aseen jo monta kertaa, mutta hän ei voinut syyttää naista siitä, että se kiehtoi tätä yhä. Se ei ollut kuten pronssiset miekat, joita väki täällä - ja kaikkialla muualla - tunsi ja käytti. Eittämättä väellä täällä ei ollut edes nimeä tällaiselle metallille. Ja kuten toinen oli varmasti jo huomannut, siitä tehdyt aseet olivat hurjia. Mutta toden totta - ne eivät olleet vieraita hänelle. "Kyllä. Tuosta metallista ei voi erehtyä. Minun miekkani on myös siitä tehty", Tarash totesi, ja veti sitten aseensa esille suuremmin miettimättä. Hän käsitteli sitä tottuneesti ja pysähtymättä miettimään asiaa, mutta se oli selvästi samaa metallia - joskin raskaampi ja leveämpi.
"Tämä metalli on vanhempaa tekoa. Muinaiset sankarit käyttivät tällaisia miekkoja. Heitäkin muinaisemmat kansat takoivat niitä. En usko, että nykymaailmassa on enää ketään, joka tuntee niiden luomisen taidon. Mutta nykymaailmassa ei varmasti ole montaa voimaa, joka voisi niitä myöskään tuhota. Tuo ase pitää teränsä mitä tahansa maallista mahtia vastaan", Tarash totesi ja nyökkäsi Akelan miekkaa kohti. "Sinun on paras totutella sen painoon ja tuntumaan, mutta en usko, että se jättää sinut pulaan. Nämä aseet ovat... eläväisiä pronssin rinnalla. Ne mukailevat kättä ja sen liikettä. Se saattaa tuntua kevyeltä nyt, mutta tuskinpa ainakaan kepoiselta, kun käytät sitä. Mutta ne eivät tee sinusta voittamatonta, joten älä anna sen viedä sinua mukanaan", hän lisäsi.
Spyrre: Akela ei voinut olla vaikuttumatta jälleen kerran kun mies veti painavan miekkansa kevyesti esille, paljastaen yhtälailla harmaana kiiltävän kirkkaan metallin. Hänen omansa oli eittämättä huomattavasti vähemmän vaikuttava kapine kuin tämä, mutta silti oli helppo nähdä että se oli samaa ainetta... mitä tämä sitten olikaan. Tarash selvästi tiesi paljon jopa tästä - tai ainakin enemmän kuin hän. Sanat kuulostivat vaikuttavilta ja sarvekas nainen jäi hetkeksi silmäilemään liekkien heijastusta ikivanhasta mutta yhä terävästä terästä. Hän oli kyllä nähnyt soturin käsittelevän eksoottista miekkaansa, ja oli oudolla tavalla jännittävää että nyt hänkin piteli kädessään sellaista - vaikkakin huomattavasti pienempää. "Vaikea kuvitella... kuinka kauan tämäkin oli sitten ollut piilossa siellä rauniossa. Se ei näytä kärsineen siitä ajasta yhtään" hän totesi, katsahtaen sitten uteliaasti suurempaa asetta miehen käsissä. "Löysitkö sinäkin sen jostain?"
|
|
|
Post by spyrre on Jul 11, 2021 22:34:02 GMT 3
Sub: Akelan kysymys sai Tarashin katsomaan miekkaansa oudon mietteliäänä, kuin hän olisi itsekin joutunut pohtimaan kysymystä... tai ainakin miten siihen tuli vastata. Hän käänsi asetta kädessään ja katsoi sen virheetöntä terää. Mikään hänen taistelunsa ei ollut pystynyt jättämään siihen minkäänlaista jälkeä. Se tulisi todennäköisesti olemaan aivan yhtä virheetön, kun häntä ei enää olisi ja joku muu tarttuisi siihen. "... ei. Kukaties se löysi minut", mies vastasi lopulta. Hän eittämättä tiesi, että se oli täysin hyödytön ja ympäripyöreä vastaus. Hän murahti oudosti. "Tätä miekkaa kantoivat muinaiset soturit, joiden jalanjäljissä kuljen. En tiedä ketkä heistä, mutta sillä ei ole loppujen lopuksi väliä. Jokainen heistä oli arvoinen kantamaan sitä ja se suotiin heille. Minä... haluaisin uskoa, että he soivat sen vuorostaan minulle. Mutta kukaties se on vain toiveajattelua", hän jatkoi. Tuskinpa tästäkään oli mitään apua...
Spyrre: Miehen mystinen vastaus ei tosiaan tainnut selventää paljoakaan. Ainakin se sai aikaan lähinnä silmien räpyttelyä ja Akela kallisti päätään kysyvästi. "Sinä... siis sait sen joltakulta?" hän päätteli viimein, yritettyään tulkita sanat. Tarashin ympäripyöreät vastaukset eivät ainakaan herättäneet vähemmän kysymyksiä... Ehkä toinen yritti vältellä kertomasta liikoja mutta sarvekkaan naisen mielenkiinto oli taidettu lähinnä herättää. Ainakin oli selvää ettei miehen miekka ollut vain löytynyt vanhasta homeisesta laatikosta piilossa jossain... vaan tähän liittyi jotain muutakin? "Tunsitko jotain... sankareita? Sitäkö tarkoitit?"
Sub: Tarash kohotti kulmiaan aavistuksen, kuin olisi vasta oivaltanut, miten vähän oli oikeastaan kertonut. Sitten hän kuitenkin pudisti päätään. "Olen tuntenut sankareita... tai ainakin sotureita, jotka ansaitsisivat sankarin maineen. Mutta ei, en tarkoittanut sitä. Ne, jotka kantoivat tätä miekkaa ennen minua, elivät ja kuolivat kauan sitten. Mutta he olivat Yuddakin sotureita, ja niin olen minäkin. Kukaties kerron joskus enemmän siitä, mutta sanottakoon, että he antoivat minulle tämän miekan ja velvollisuuden kantaa sitä oikein", hän totesi. Enempää hän ei selvästikään ollut aikeissa sanoa.
"Siitä puheenollen. Huomaan, että oppini eivät ole osoittautuneet erityisen hyödyllisiksi", Tarash huomautti äkkiä. Sanat olivat jälleen kerran suoria ja epäröimättömiä, mutta hän ei selvästikään kantanut kaunaa tai ollut pahoillaan. Sen sijaan hän nyökkäsi. "En ihmettele. Kaikki tähän asti oppimasi on hyvin peruslaatuista. Sitä ei ole tarkoitettu taistelua varten. Näytät tosin selvinneen muutenkin."
Spyrre: Akela tuntui valpastuvan entisestään kun soturi jatkoi ja kertoi tosiaankin tunteneen sankarillisia sotureita, joihin kuului itsekin, vaikka sankarit itse olivatkin jo kuolleet. Mies vaikeni kuitenkin nopeasti eikä sanonut enempää vaikka nainen jäikin selvästi odottamaan tätä. Sen sijaan tämä vaihtoi nopeasti aihetta ja sai hänet räpäyttämään silmiään, jota seurasi pieni pettynyt mutristus.
"Ai. Niin. Sihähän sanoitkin, ettei sitä saa vielä käyttääkään. Ja se on niin... hidasta että ehtisin saamaan kaikki terät itseeni ennen kuin saisin aikaan mitään!" hän tokaisi, tosin aavistuksen puolustelevaan sävyyn. "Harjoittelen lisää sitten kun siihen on aikaa. Mutta ennen sitä tämä kaikki täytyy saada hoidettua. Näytätkö meille sitten jotain mitä voimme käyttääkin?" Varsin nopeasti Akelan kiinnostus oli sentään kääntynyt muualle aiemmasta... tosin tarttuakseen taas samaan aiheeseen kuin ennenkin. Kai tämä toivoi että rauniokeikka olisi saanut soturin jo muihin ajatuksiin.
Sub: Tarash murahti tavalla, joka oli jotakin myöntävän ja mitäänsanomattoman väliltä. Jokin asiassa sai hänet yhä mietteliääksi. "Kun aikaa on, voin opettaa teitä kaikessa siinä, mitä en ole pystynyt näyttämään vielä. Ne taidot ovat käytännöllisempiä... mutta totta puhuen en ole aivan varma, miten käyttökelpoisia", soturi vastasi. Asia oli noussut hänen mieleensä jossakin vaiheessa, ja nyt hän huomasi jälleen pohtivansa sitä... joskin aihe ei kuulunut tähän eikä nyt, ja hän pudistikin lopulta päätään. "Joka tapauksessa ne ovat käyttökelpoisia taitoja, kunhan säilytät malttisi ja kurinalaisuutesi", hän päätti, eikä selvästikään yritellyt peitellä sanojensa merkitystä.
Tarash vilkaisi uudelleen kohti juhlijoita. Esra oli heidän joukossaan. Nuori nainen oli astellut ympäriinsä uudessa, näyttävässä sotisovassaan ja varmistanut, että kaikki näkivät hänet. Eittämättä hänelläkin oli nyt enemmän painoa väitteilleen, että oli soturi. "Hänen isänsä ei vieläkään ole mielissään tästä, mutta hän ei pysty vetämään häntä pois enää nyt, kun koko kylä on alkanut ajatella tätä kaikkea yhteisenä sotana", Tarash tokaisi ääneen. Hän ei selvästi ollut itsekään aivan varma, mitä tästä olisi pitänyt ajatella.
Spyrre: Akela kallisti päätään miehen epämääräiselle vastaukselle kuin ei olisi itsekään ollut varma mitä tämä tarkoitti... vaikka tässä kaiketi oli sisällä pieni piikki. Nainen luimistui hieman mutta puuskahti sitten ja nyökkäsi. Ainakin toinen oli luvannut opettaa lisää... ja hänellä itselläänkin oli oikeastaan joitain ideoita asioiden suhteen joita yrittää, kunhan hän saisi aikaa kokeilla niitä...
Tarashin huomio oli kuitenkin jo kääntynyt muualle, ja seuratessaan tämän katsetta Akelakin hoksasi nopeasti tutun, nyt tosin huomattavasti panssaroidumman hahmon juhlijoiden joukossa. Hänkin silmäili Esraa hetken kunnes hymähti epämääräisesti. "...no, hän kyllä taisteli rohkeasti. Vaikka emme ottaneet häntä oikeastaan mukaan viimeksikään" nainen totesi, pyyhkäisten niskaansa. Hän oli kieltämättä itsekin epävarma miten suhtautua tähän... mutta kaiketi hänen oli ainakin myönnettävä ettei Esraa selvästi voinut estääkään jos tämä oli päättänyt lähteä. Ja kaiketi hän oli aiemminkin kannustanut tätä tekemään mitä halusi... "...ainakin hän on nyt paremmassa turvassa tuon panssarin kanssa. Ehkä se että hän on mukana tuo rohkeutta muullekin väelle. Sitä tarvitaan." Hän henkäisi, jääden sitten köhimään hetkeksi. "....meidän täytyy vain pitää häntä hieman silmällä. Varmuuden vuoksi" lisättiin vielä.
Sub: Tällä kertaa Tarashilla ei ollut mitään vastaväitteitä. Hän nyökkäsi vakaasti, vaikka hänen katseensa ei irronnutkaan nuoresta naisesta. "Hän... ei ole erityisen lahjakas. Eikä hän ole erityisen väkevä tai erityisen nopeaälyinen. Mutta hän on... hanakka", mies päätyi lopulta ainoaan sanaan, jonka varsinaisesti keksi. Hän ei pystynyt taaskaan kaunistelemaan näkemyksiään, ei olisi pystynyt edes jos olisi ymmärtänyt sen olevan tarpeellista. Hänelle ihmisten arvottaminen ja heidän rajoituksiensa tunnistaminen olivat yksinkertaisia ja tavanomaisia asioita. Siellä, mistä hän oli tullut, Esra olisi arvotettu ehdottomasti epäkelvoksi saamaan hänen antamiaan oppeja. Se ei olisi ollut synti tai häpeä. Hänen osansa ei vain ollut sen mukainen. Sen sijaan hän olisi kukaties menestynyt sotilaana.
Tarash mietti lyhyen hetken, millä oikeudella antoi oppejaan oppilaalle, jonka tiesi riittämättömiksi niihin... ja sitten omaksumansa viisauden todellista pätevyyttä. Lopulta hän kuitenkin saattoi vain todeta, että tämä ei ollut hänen kotimaansa.
"Voimme vahtia häntä, mutta lopulta, jos hän aikoo todella kulkea soturin tietä, hänen on astuttava sille ja selvittävä sen vaaroista. Hän näki jo aikaisemmin sen vaarat, kun seurasi sinua metsään. Koska hän on yhä valmis uhmaamaan kuolemaa tuolla tavoin, voin ainoastaan auttaa häntä, en suojella", soturi totesi lopulta. Ero tuntui kukaties yhdentekevältä. Hänelle se oli kuitenkin selvästi valtava.
Spyrre: Tällä kertaa Tarashin tyly lausunto tuntui yllättävän Akelan. Nainen käänsi nopeasti katseensa Esrasta kauempana suoraan toiseen ja rypisti sitten kulmiaan tuohtuneena, kuin olisi itse joutunut juuri loukatuksi. "Mitä? Mutta hän on kyllä oppinut! Ja tekee parhaansa! Hän ei ole vain vielä tottunut tähän kaikkeen!" Sarvekas nainen töksäytti. Kukaties hän näki jotain itsestään Esran ärhäkässä hanakkuudessa, vaikka ei sitä itse tajunnutkaan. Ja kaiketi iso osa hänen aiemmasta huolestuksestaankin saattoi liittyä tämän mukanaoloon ja turvallisuuteen. "Hän näki kyllä vaarat, mutta... no, häntä täytyy suojella kunnes hän oppii mitä se tarkoittaa! Näin kyllä että hän tappoi jo pedon jos toisenkin! Et sinä vielä voi sanoa noin hänestä!"
Sub: Tarash katsahti uudelleen Akelaan, rehellisesti yllättyneen näköisenä toisen ärhäkkyydestä. Hänellä meni hetki ymmärtää, mistä oli kyse. Hän pudisti päätään "En sano hänestä noin tuomitakseni häntä tai nuhdellakseni häntä. Näen kyllä, että hän tekee parhaansa. Eittämättä on sitäkin kunnioitettavampaa, että hän on valmis uhmaamaan kaikkia vaaroja edessään. En sano mitään sen erityisempää, kuin sanoisin mainitessani, että uusi miekkasi on mahtavampi kuin se jota käytit aikaisemmin. Siinä miekassa ei ollu mitään vikaa ja se oli eittämättä taottu kelpoisesti. Mutta se ei ole samaa ainetta kuin toinen miekkasi, eikä sen terä ole yhtä terävä tai kestävä", hän selitti sekkaperäisesti. Asiassa ei selvästi ollut hänelle mitään kummallista. Sitten hän kuitenkin vakavoitui.
"Mutta suojella? Silloin meidän tulisi jättää hänet tänne ja huolehtia, että hän ei seuraa meitä", Tarash jatkoi, vakavana ja varsin suoraan. "Ketään, joka kulkee soturin tietä, ei voi suojella. Kenenkään, joka tarttuu miekkaan, ei pidä toivoa pitkää ja helppoa elämää. Kenenkään, joka sallii toisen tarttua miekkaan, ei pidä toivoa sellaista hänelle. Se on hulluutta ja typeryyttä. He, jotka mielivät välttyä vaaroilta, jättäkööt taistelemisen muille ja eläkööt hiljaista, vaatimatonta elämää palvellen muita. Vain mielipuoli tarttuisi miekkaan aikomuksenaan käyttää sitä ja haikailisi sitten saavansa elää kohtaamatta kuolemaa."
Tarash nousi ylös. Hän punnitsi miekkaa kädessään mietteliäästi. "Jos saan surmani tulevissa koetuksissa, ainoa todellinen katumuksen aiheeni on, etten onnistunut paremmin. En voi moittia niitä petoja siitä, että he surmasivat minut. Astuin niiden luokse miekka vedettynä ja valmiina tappamaan. Miten voisin olla yllättynyt, jos saan surmani? Miten voisin väittää, että se olisi väärin? Jos ei ole valmis hyväksymään tätä, alistukoot", hän huokaisi. Soturille asiat olivat yksinkertaisia.
Spyrre: Oranssi, närkästynyt katse mittaili soturia, mutta nainen kuunteli kaiketi silti mitä tämä oli sanonut kuohahduksestaan huolimatta. Se ei silti estänyt päästämästä ilmoille muutamaa puuskahdusta. Kaiketi perusteluissa oli järkeä vaikka se kuulostikin tylyltä. "Hän ei ole miekka, jonka voi noin vain... arvioida! Voihan se olla että hän oppii vielä paljon enemmänkin" Akela töksäytti lopulta, vaikkakin jo jokseenkin kiusallisesti. Hän oli taas korottanut ääntään epähuomiossa, ehtimättä miettimäänkään. "...kai hän on päättänytkin itse, mitä haluaa tehdä. Aion silti tehdä mitä voin" hän murahti.
Tarash nousi mietteliäänä jaloilleen, ja Akela kallisti tälle jälleen hieman päätään. Nämä sanat saivat kuitenkin nopeasti liekin kajastamaan oransseihin silmiin. "Niin teit, ja niin teen minäkin! Mutta ne hirviöt aloittivat tämän kaiken! Emme olisi tekemässäkään tätä jos ne pedot olisivat jättäneet väen rauhaan. Nyt ne maksavat siitä verellään! Miten voit sanoa ettei se olisi väärin mitä ne tekevät?" Akela ärähti ja puristi kätensä nyrkkiin. Asia oli selvästi hyvin selvä hänenkin kannaltaan... vaikka siihen liittyikin huomattavasti kuumempia tunteita. "Minä ainakin aion varmistaa että niin tapahtuu. Tapan niin monta kuin vain pystyn! Myös ne liskot!"
Sub: Jälleen Tarash näytti yllättyneeltä. Nyt hän osasi kuitenkin jo ennakoida tätä, ja pudisti päätään uudelleen. "Se onkin väärin. Siksi aion taistella niitä vastaan, kuten olen taistellutkin. Mutta se ei muuta julmaa totuutta. Soturiksi aikova ei tee niin jotta voisi elää pitkään ja olla turvassa. Soturia ei voi suojella tai pelastaa, ellei sitten estä häntä olemasta soturi. Häntä voi ainoastaan auttaa. Tämä on soturin totuus. Nämä tappavat", soturi totesi ja kohotti miekkaansa. Hän heristi sitä kädessään, ennen kuin huokaisi uudelleen.
"Tuo kaikki on toki varsin toissijaista. Kukaan tästä joukosta ei ole menossa sinne kuolemaan. Mutta voin vain toivoa, että kukaan heistä ei myöskään ylläty, jos niin tapahtuu", Tarash tokaisi ja katsahti Akelaan. Hänen sanoissaan ja katseessaan oli painokas, paljonpuhuva sävy; nainen luettiin selvästi osaksi tätä joukkoa.
Spyrre: Tällä kertaa Tarashin totuudet saivat kiihtyneen Akelan vaikenemaan... tai sitten sen teki ärtynyt kurkku, joka pakotti hengityksen hetkeksi rahisemaan ikävästi. Se soi hänelle sentään hetken kerätä taas malttinsa. Nainen köhi ja tasasi hengityksensä, jääden sitten hetkeksi vaiteliaana pohtimaan. Oranssit silmät mittailivat soturin tulenvalossa kohottamaa miekanterää, kunnes hän lopulta murahti. "...niin. Niin varmaankin. Ja nyt ei ole paljoa vaihtoehtoja" hän töksäytti. Kiihtymys oli latistunut jälleen, vaikkakin tilalle oli tullut jälleen hankala kireys. Ehkä hän oli taistellut ja tappanut, mutta se että hän oli... osa joukkoa tällä tavalla, oli uutta... niin hyvässä kuin pahassakin. Akela väisti Tarashin merkitsevää katsetta työntäen sitten viimein uuden miekkansa takaisin vyölleen, odottamaan aikaa kun veri taas vuotaisi. "Ne pedot saavat maksaa katkerasti jokaisesta veripisarasta jonka vievät" murahdettiin puoliääneen. Taistelun vaarat olivat tosiasia jotka olisi epäilemättä pakko hyväksyä muidenkin kannalta, mutta se ei ollut helppoa sen jälkeen kun koki olevansa vastuussa väen turvallisuudesta.
Sub: Myös Tarash työnsi miekkansa pois. Vielä ei ollut sen aika. "En ole eri mieltä kanssasi. Ne pedot ovat tehneet vääryyttä tälle väelle, ja aion lopettaa sen. Mutta loppujen lopuksi yksinkertainen tosiasia on, että joko me surmaamme ne, tai ne surmaavat meidät. Ja sen jälkeen voittajat sanelevat oikeutuksensa. Ikävä kyllä oikeamielisen on oltava myös voittaja", mies huokaisi ja pudisti päätään. Hän ei selvästikään pitänyt asiasta... mutta ikävä kyllä sillä ei ollut merkitystä. "... mikä loppujen lopuksi tarkoittaa, että meidän on oltava valmiita voittamaan, tai sanamme tai mielipiteemme eivät paina mitään. Sinun pitäisi levätä. Tuo yskäsi ei ainakaan muutu paremmaksi ilman sitä", hän huomatti sitten ja katsahti Akelaa kohti uudelleen.
Spyrre: Akela ei nostanut katsettaan mutta nyökkäsi painavasti ja epäröimättä sanoille. Huolestuksestaan ja ajoittaisesta epävarmuudestaan huolimatta sarvekas nainen ei silti ollut edes elätelly ajatusta etteikö palaisi kohtaamaan petoja uudestaan, siitäkin huolimatta että oli saanut osansa vahingosta sekä vaarasta. Tarmo ja kauna paloivat vielä kirkkaina ja kuumina... vaikkakin hänellä oli rajoituksensa, varsinkin nyt. Tarashin huomautus hänen kunnostaan sai viimein aikaan jonkinlaisen tyytymättömän vilkaisun mustien hiusten alta. "... pärjään kyllä. Luulen, että se... on jo parempi" Akela töksäytti, mutta puuskahti sitten. "....vaikka ehkä lepääminen ei tekisi pahaa" hän myötäsi lopulta vastahankaisesti, kuin moisen myöntäminen olisi vähintäänkin nöyryyttävää. Silti hän katsahti vielä ympärilleen juhlijoiden joukkoon. Vapautetut orjatkin olivat saaneet viimein syödäkseen yllin kyllin, ties kuinka pitkästä aikaa. Hän oli nähnyt joitain näistä väen joukossa, vaikkakin monet olivatkin vielä äärimmäisen uuvuksissa kokemuksistaan. Hän oli nähnyt myös hiljaisempia, vähemmän riemukkaita kasvoja. Kaiketi ainakin Brinillä oli ollut perhe... mutta kukaties tämä löytyisi vielä, vaikkakin Akelakin oli alkanut jo epäillä toivonsa suhteen. Hän murahti ja nousi, kääntäen selkänsä juhlijoille. "Minä... menen levolle. Kertokaa, kun olemme lähdössä" nainen totesi, ja harppasi sitten vaiteliaasti liikkeelle kohti heidän yösijaansa.
Sub: Tarash murahti vaitonaisesti myöntävän äänen Akelalle, mutta ei sanonut varsinaisesti mitään. Hänellä oli selvästi mietittävää itselläänkin. Joka tapauksessa tosiasia oli, että huomenna he johdattaisivat kylän soturit sotaan. Se, mitä sitten tapahtuisi, olisi heidän käsissään... ja kohtalon.
Mies katsahti vielä vaitonaisesti juhlivan kylänväen suuntaan, mutta ei liittynyt heidän joukkoonsa. Nämä eivät olleet hänen juhlansa.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 3, 2021 23:39:51 GMT 3
Noin viikkoa myöhemmin Tarash ja Akela palasivat takaisin muinaisille raunioille, nyt mukanaan kokonainen sotajoukko, jonka kylä oli lähettänyt. Vaaroista huolimatta väen mieliala oli uhmakas ja korkealla, ja nyt mukana oli oikeita sotureita eikä vain vapaaehtoisia. Mukana olivat myös Esra, Ophor ja Twyl, jotka seurasivat yhä enemmän tai vähemmän uskollisina kaksikkoa. Synkeä ja hurja Vartu oli saanut yllättäen tarpeekseen susimiesten tappamisesta, eikä haavoittuneesta Chamtanista ollut mitenkään jatkamaan. Aikaa ei tuhlattu vaan heti aamun tullen, kun miehet olivat levänneet, johdattivat soturit heidät kohti maanalaisia tunneleita.
Ensimmäisenä päivänä väki kohtasi monta taistelua, mutta ei juurikaan yllätyksiä. Viime kerralla vallatut paikat oli vallattava osin uudelleen, sillä petomiehet olivat tietenkin ottaneet ne takaisin haltuunsa viikon aikana. Niiden vastarinta oli kuitenkin vähäisempää ja murtui tällä kertaa paljon helpommin. Vaaroiltakaan ei kuitenkaan vältytty; Esra joutui vetäytymään leiriin saatuaan liskomiehen nuijasta päähänsä, ja muutama kylän mies kuoli tai haavoittui susimiesten yllätyshyökkäyksissä. Mutta kaikesta huolimatta sotureita ei voitu pysäyttää noin vain. Suunnitelmien mukaan väki puhdisti outoa maanalaista temppeliä ympäröivät tilat huolella, jotta sieltä alaspäin suunnattaessa selusta olisi turvattu. Samalla väkeä aseistettiin susimiesten ja muinaisen varastohuoneen varusteilla. Kun petomiesten tilat oli tutkittu ja puhdistettu vartijoistaan, väki tarkasti myös oudon luolan, jossa viimeksi oli kohdattu liskomiehiä. Niitä ei tällä kertaa nähty, mutta luola osoittautui muuten varsin häijyksi paikaksi; katosta putoavat otukset, jotka olivat kuin rapuja joiden kuori muistutti tippukiveä, surmasivat yhden kylän miehistä ja kolhaisivat heidän johtajaansa, Carnista, ja valtavat, verta himoitsevat sääsket pääsivät puremaan Akelaa häijysti. Kaikesta huolimatta paikka kuitenkin tutkittiin päällisin puolin, eikä sieltä löytynyt mitään suoranaisen kiiinnostavaa, joten päätettiin palata ja valmistautua seuraavana päivänä puskemaan syvemmälle.
Huomioita ⦁ Joukkoon liittyi myös uusi kasvo, seikkailija Zula, joka oli ilmeisesti liikkeellä kiinnostuksestaan raunioiden huhuttuja rikkauksia kohtaan. ⦁ Temppelin läheltä löytynyt patsas osoitti outoja voimia, kun Ophor onnistui kääntämään sen jalustassa olevan tekstin. Anelemalla patsaalta apua ainakin osa väestä väitti väsymyksensä vähentyvän ja voimiensa palaavan. Yhtä pahasti haavoittuneista miehistä se ei kuitenkaan pelastanut. ⦁ Akela ja Zula tuhosivat keskenään oudon, limamaisen hirvityksen, joka vyöryi pitkin luolaa. Siitä ei onneksi ollut todellista vastusta.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 3, 2021 23:40:15 GMT 3
Joukot lepäsivät yön ylitse ennen seuraavan päivän koetuksia. Yön aikana menetettiin kolme miestä valtavien hyönteisten hyökätessä uinuvien miesten kimppuun ja imiessä heidät kuiviin verestä valtavilla imukärsillään. Painajaismainen loppu, mutta se tuntui kirvoittavan väestä vain suurempaa raivoa ja tarmoa; tämä oli sotaa! Se, että samanlaisia hyönteisiä oli nähty eilen maanalaisissa luolissa, varmasti keskitti miesten mieliä entisestään.
Niine hyvineen sotajoukko marssi takaisin raunioille heti aamusta. Heitä odotti susimiesten joukkio, jota johti kaksi koiramaisempaa otusta, mutta niistä ei ollut todellista vastusta väkeville sotureille ja raivoisille miehille. Tarash ja Akela mursivat niiden linjat, eikä yksikään niistä ehtinyt edes pakoon, ennen kuin miehet jo juoksivat viimeisetkin kumoon ja surmasivat ne. Matka jatkui alas ilman välikohtauksia. Sankarit olivat käyneet keskusteluja kylän soturien johtajan, Carniksen, kanssa, ja päätyneet siihen tulokseen, että soturit palvelisivat tarkoitustaan parhaiten linnoittautumalla lähistölle suojatakseen selustaa ja tarjotakseen vetäytymismahdollisuuksia; kukaan ei tiennyt mitä alhaalla odotti, eikä ainakaan Akela halunnut enempää turhia kuolemia kontolleen. Miehet linnoittivat petomiesten entiset vartioasemat lähettyviltä, minkä jälkeen varsinainen seikkailijajoukkio lähestyi varuillaan temppeliä, josta huhujen mukaan pääsisi ihmeelliseen puutarhaan ja palatsiin. Sitä ei vartioitu enää millään tapaa, mutta mikään yksinkertainen, nopea tarkastelu ei paljastanut mitään tapaa, jolla reitti eteenpäin olisi auennut. Väki oli jo aikaisemmin päätellyt, että tämä kaikki liittyi outoon mosaiikkikuvioon keskellä temppelin lattiaa, mutta mikään heidän yrityksensä ei saanut mitään tapahtumaan. Lopulta, paremman puutteessa, soturit tekivät väijytyksen mosaiikin ympärille ja päättivät yksinkertaisesti odottaa, kunnes paikalle ilmaantuisi lisää susimiehiä. Ehkä niiden ilmaantuminen paljastaisi, miten kuvio toimi - tai paremman puutteessa he voisivat ehkä pakottaa jonkun niistä paljastamaan sen salat.
Odottelua kesti... mutta lopulta se palkittiin, kun joukko susimiehiä ilmaantui kuin tyhjästä keskelle mosaiikkia. Soturit havahtuivat hetkessä ja rynnistivät kimppuun... mutta susimiehet olivat selvästi nekin varuillaan. Syntyi taistelu, joka ei juuri poikennut aikaisemmista mokomista... ennen kuin mosaiikki äkkiä heräsi toimimaan itsekseen. Akela ja Esra olivat tunkeneet keskelle mosaiikkikuviota susimiesten keskelle, ja äkkiä he ja loput petomiehet olivatkin jossakin aivan muualla. Aurinkoisessa, vehreässä paikassa... josta kukaan ei ehtinyt katsoa mitään sen tarkempaa kun taistelu elämästä ja kuolemasta raivosi. Kaikeksi onneksi kumpikaan soturinaisista ei herpaantunut, vaan jatkoi ankaraa taistelua päättäväisesti. Susimiehet kuolivat sotureiden edessä viimeiseen asti, ja Akela ja Esra pälyilivät varuillaan ympärilleen. He seisoivat tosiaankin jonkinlaisessa puutarhassa, jonkinlaisessa valtavassa luolassa, jonka katosta kajasti melkeinpä auringonvalon kaltaista loistoa. Ympärillä oli outoja, suuria hedelmiä kantavia puita ja vehreää maastoa. Sivumennen kaksikko pisti merkille jonkun pakenevan äkkiä paikalta, kukaties varoittaakseen muita, mutta tätä ei jahdattu; tämä ihmeellinen paikka oli selvästi epäilyttävä, ja osa väestä muisti jopa jonkinlaisia huhuja puiden vaarallisuudesta... Hetkeä myöhemmin Tarash ilmaantui yllättäen paikalle. Ilmeni, että mosaiikki toimi itsekseen, kunhan sen päällä vain seisoi hieman pidemmän tovin - kuten oli tapahtunut taistelun keskellä. Muut joukosta seurasivat pian, ja väki aloitti tämän oudon paikan varovaisen tutkimisen.
Oudot puut levittäytyivät ympärille riveinä, heinä kahisi jalkojen alla ja sotureita vaivasi koko ajan tunne, kuin heitä tarkkailtaisiin. Huomio kuitenkin kiinnittyi nopeasti mystisestä puutarhasta vihaisiin ääniin, joita kantautui puiden takaa. Joukkio siis hiipi varuillaan tarkistamaan. Puiden takana kohosi suuri, pyramidimainen, katoksella varustettu rakennelma, jonka portaille oli kerääntynyt suuri joukko petomiehiä. Muutama johtajan elkein käyttäytyvä yksilö (susi, koira, härkä ja lisko) pitivät niille ärhäkästi kuria, kuin valmistaen niitä johonkin. Ei ollut vaikea arvata, mihin. Eikä ollut vaikea pistää merkille, että koko joukon huomio oli kiinnittynyt johtajien ärhentelyyn... ja että johtajat olivat selin kohti sotureita. Parempaa paikkaa tuskin olisi voinut edes pyytää. Joukkio ei varoittanut ennen kuin hyökkäsi. Akelan mielenvoimat suistivat häränpäisen petomiehen maahan, ja Tarash loikkasi heti perässä esiin puiden joukosta ja iski miekkansa syvälle sen silmään, tappaen sen saman tien. Tämä yllätti petomiehet täysin, ja niiden vastarinta oli ensialkuun surkeaa, kun Akela, Esra ja Tarash iskivät niitä päin Zulan ampuessa nuolia puiden joukosta (ja Twylin ja Ophorin tarkkaillessa tilannetta ja selustaa). Alkujärkytyksen jäljiltä petomiehet kuiten kin saivat aikaan kunnollistakin vastarintaa, joka osoittautui vaaralliseksi jo pelkästään vihollisten määrän vuoksi. Useampikin sotureista joutui ahtaalle ylivoiman edessä. Lopulta tilanne kuitenkin kääntyi voitoksi - eikä vähiten Tarashin löytäessä jostakin hirvittävää, taistelun kiihkon tuomaa nopeutta ja voimaa, jolla hän sivalsi koko joukon petomiehiä maahan yhdessä silmänräpäyksessä, ennen kuin hyökkäsi pakenijoiden perään. Kun taistelu lopulta oli ohi, joukkio lepäsi ja jatkoi eteenpäin. He kipusivat suuren rakennelman huipulle ja loivat katseen sen toisella puolella odottaviin näkyihin - ja valtavaan palatsiin, joka kohosi valtavan luolan toisella laidalla, suuren ruohokentän tuolla puolen. Palatsi oli aivan valtava, eikä myöskään sen pihamaalla seisova, valtava peto jäänyt huomaamatta. Hirviö oli kuin monipäinen käärme tai lisko. Karmaisevien petojen karmaiseva vahtikoira.
Joukkio lähestyi palatsia suuren ruohokentän ylitse varovaisesti sivusta. Valtava hirviö selvästi huomasi heidät, mutta ei yrittänyt hyökätä heidän kimppuunsa, ainoastaan sihisi uhkaavasti. Kukaties sillä ei ollut lupaa liikkua pihan ulkopuolella. Joka tapauksessa väki päätti kiertää valtavan, veistoksin ja kaiverruksin koristellun palatsin ja tutkia muita sisäänpääsyreittejä. Palatsi oli kyllä valtaisa, selvästi muinaisten käsien mystistä ja mahtavaa työtä... mutta missään ei ollut yhtä ainoaa taka- tai sivuovea. Suuri ikkuna vaikutti aluksi tarjoavan toisen sisäänpääsyreitin... mutta sitä kannattelevat pilarit alkoivat äkkiä laulaa aavemaisesti, kun Akela yritti kiivetä niitä pitkin katsomaan. Ääni paitsi herätti huomiota palatsin sisällä, vaikutti väkeen kuin jokin pahantahtoinen lumous: Tarash selvästikin typertyi, ja Esra suorastaan jähmettyi aloilleen kuin naulattuna. Sisältä kantautui jokin miehen ääni... mutta joukkio ei jäänyt kuuntelemaan, vaan sieppasi Esran ja pakeni palatsin taakse. Oli turha toivoa, että äskeisellä ei olisi ollut seurauksia. Varsin pian soturit joutuivat puolustautumaan suurelta joukolta petomiehiä. He kyllä voittivat, mutta jatkuvat taistelut alkoivat käydä heidänkin voimiensa päälle. Jos he mielivät iskeä, se olisi tehtävä nyt! Palatsiin tunkeutuminen kohtasi ongelmia saman tien, kun pihamaan karmaiseva hirviö huomasi soturit ja hyökkäsi heitä päin... mutta soturit saivat huomata murehtineensa liikaa, sillä heidän konstinsa kyllä tappoivat viisikin käärmeenpäätä siinä missä yhden. Joukkio puski sisälle palatsiin... joskaan ei, ennen kuin Zula pisti merkille pedon jokaisen silmäparin välissä pilkottavan jalokiven ja näpisti ne itselleen.
Palatsin sisäpuoli oli komea siinä missä ulkopuolikin. Edessä häämötti jylhien pilarien sali, jossa istui valtava, jumalainen hahmo kultaisella valtaistuimella! Se oli vain patsas, mutta silti varsin vaikuttava. Sitä ei kuitenkaan jääty tutkimaan tarkemmin, vaan matka jatkui palatsin sisäosiin. Ensiksi joukkio löysi vartioidun kammion, jota vahtineet susimiehet kuolivat nopeasti. Kammiossa itsessään ei ollut ketään... mutta sen pöydälle oli kuitenkin levitelty monia tuttuja karttoja, joihin oli tehty merkintöjä - sotasuunnitelmia ja vastaavia, eittämättä! Karttoihin oli kuvattu tarkasti ylemmät luolat ja kaikista päätellen myös palatsi tyrmineen. Niitä tutkittiinkin tarkkaan. Väki pohti seuraavaa siirtoaan. Mihin iskeä karttojen tiedon valossa? Oli varmasti vain ajan kysymys, ennen kuin vihollinen havahtuisi kunnolla heidän läsnäoloonsa. Oli toimittava nopeasti! Kaiken keskellä Zula tosin pisti merkille suuren rahakirstun, joka ryövättiin nopeasti ja tehokkaasti. Se oli varmasti hyvä merkki; edessä odottaisi lisää voittoja ja aarteita!
|
|
|
Post by spyrre on Aug 3, 2021 23:40:55 GMT 3
Soturit tutkivat petomiesten karttoja samalla, kun säkittivät kirstusta löytyneitä rahoja ja pohtivat seuraavaa siirtoaan. Kartan merkinnät antoivat paljonkin vihiä siitä, mitä lähettyvillä oikein odotti, ja yksi kammioista vaikutti epäilyttävästi siltä, että siellä saattaisi piileskellä itse petomiesten kuningas! Vaikka väki olikin jo aikaisempien taisteluiden uuvuttamaa, tilaisuus tuskin toistuisi; heitä ei oltu huomattu vielä kunnolla, eivätkä pedot varmasti jättäisi palatsiaan toista kertaa vartioimatta. Kuningas pitäisi siis surmata nyt! Soturit harppoivat ulos piilopaikastaan sunnitelmiensa ajamana, mutta harhautuivat nopeasti läheisen kammion kohdalla, sillä sen lattiaan oli kahlittu vanki, jota kohti lähestyi vääjäämättä jonkinlainen sihisevän kuuma valonsäde. Kammiossa oli myös muutama keskenkasvuisen oloinen susimies, jotka vaikuttivat odottavan miehen hengenlähtöä varsin malttamattomasti. Akela ei jäänyt katselemaan tällaista, vaan käski muut vahtiin ennen kuin uhitteli pienet pedonpenikat hiljaisiksi, minkä jälkeen Zula tiirikoi lukot auki. Mies ei selvästikään ollut kyläläisiä, vaan yksi valkeakasvoisista sotureista. Tämä vaikutti epäluuloiselta, mutta asiaa ei ehditty miettiä liikaa... sillä äkkiä kohtalo usutti asioita eteenpäin. Seikkailijat valpastuivat valtavan kovaan, raivoisaan mylvintään, joka kaikui heidän tulosuunnastaan... ja lähestyi. He ryntäsivät linnan pihalle juuri samaan aikaan, kun palatsin toisesta siivestä ryntäsi heitä vastaan valtavan suuri ja kammottava minotauri kannoillaan kokonainen lauma susimiehiä ja koiria. Hetkeksi kumpikin osapuoli seisahtui paikoilleen... mutta seuraavassa hetkessä itse kukin kajautti ilmoille raivoisan huudon ja ryntäsi liikkeelle. Jopa minotauri karjaisi raivoissaan, kuin kantaen jotakin suurta kaunaa väelle, ja rynnisti heitä päin.
Taistelusta tuli hirvittävä. Soturit olivat uskoneet petomiesten kuninkaan kaatuvan kuin kaltaisensa otukset, mutta se paljastuikin hirvittävän väkeväksi. Tarash hyökkäsi sitä vastaan ja tuli paiskatuksi saman tien syrjään. Hän pystyi vain hädin tuskin varjelemaan henkeään häränpäisen hirviön raivon edessä, ja jokainen isku, jonka hän sai annettua sille, maksettiin takaisin kauhealla raivolla. Samaan aikaan Akela ja Elara hyökkäsivät kuninkaan saattueen kimppuun... mutta tilanne ei näyttänyt sen valoisemmalta heillekään. Esra tyrmättiin heti kättelyssä, ja Akela joutui pitelemään aisoissa kokonaista laumaa louskuttavia, verenhimoisia petomiehiä. Zulan ampumat, kuolettavan tarkat nuolet onneksi auttoivat. Aivan viime hetkessä Tarashin onnistui surmata kuningas ällistyttävällä tempulla: hän paiskasi miekkansa sen sarvia päin hämmentääkseen sitä, ja sen jälkeen pyörähti heittonsa alta ja iski valtavan häränpään irti sen harteilta! Kuningas ei koskaan ehtinyt tajuta mitä tapahtui... mutta kaikki muut kyllä tajusivat sen. Ne kuninkaan seuraajat, joita ei oltu surmattu, pakenivat kauhuissaan. Väestä ei ollut jahtaamaan niitä ankaran taistelun jäljiltä, vaan he keskittyivät vain keräämään omansa ja varmistamaan, että Esra oli hengissä - kuten onneksi oli.
Palatsissa kuohui. Taistelun äänet olivat houkutelleet paikalle muitakin, mutta kukaan tai mikään ei tohtinyt haastaa kuninkaan tappajia. Kaikki petomiehet pakenivat nähdessään valtavan häränpään, ja joukkio ajoi niihin lisää vauhtia surmaamalla vielä yhden minotaurin, kun peto yritti pakoon. Tämän jälkeen katsottiin parhaaksi vetäytyä. Väki oli haavoilla ja lopen uupunutta, eikä heillä varmasti ollut enää voimia hyökätä suoraan palatsin tyrmiin etsimään kadonneita vankeja - ei, kun heidän tiedossaan oli, että sitä vartioi kaksi suurta hirviötä. Niinpä he pakenivat nopeasti takaisin palatsin ja puutarhan poikki, oudolle mosaiikille joka veisi heidät ylös. Siinä sivussa he tosin nappasivat mukaansa joukon orjia palatsin keittiöstä, jossa heitä oli pidetty - ruokavarastona tai pakkotyöläisinä, kukapa tiesi. Mosaiikin luona tapahtui vielä yksi välikohtaus, sillä jollain ilveellä susimiehet olivat ehtineet sinne, ja velloivat nyt sen luona suurena laumana tehden jotakin. Akela ja Tarash yrittivät puskea niitä päin, mutta susimiesten nuolet ajoivat heidät kauemmas ja soturit joutuivat odottamaan, kunnes pedot olivat häipyneet. Vasta sitten he tohtivat mennä varovaisesti ylös, vakuuttuneina että oma väki olisi jo hätää kärsimässä.
Toisin oli. Ylhäällä ei ollut tapahtunut mitään, ja väki kertoi susimiesten vain paenneen heidän ohitseen kohti maanpintaa. Yllättävää, mutta tervetullutta. Vapautetut orjat (jotka olivat kaikki hämmentyneitä ja pelokkaita) otettiin talteen, minkä jälkeen soturit yrittivät levätä muutaman tunnin saadakseen voimia puskea uudelleen kohti vaaroja.
-
Seuraavana päivänä soturit puskivat takaisin alas. Matkalla ei kohdattu ongelmia, mutta väki näki puutarhassa outoja naisia, joihin yritettiin ottaa yhteyttä. Naiset kuitenkin osoittautuivat joko haluttomiksi tai ymmärtämättömiksi ja pakenivat outoja taikavoimia käyttäen - siitä huolimatta, että Akela huomasi näiden olevan vathareita, hänen väkeään... Palatsi vaikutti paljon aikaisempaa tyhjemmältä. Niinpä soturit valmistautuivat käymään paikan läpi ja lyömään kaiken sen vastarinnan, joka vielä tohtisi asettua heidän tielleen. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut juurikaan. Palatsin nopea tarkastaminen paljasti joitakin vielä siellä lymyäviä petomiehiä, mutta yhtään todellista taistelua ei tapahtunut. Ensiksi soturit iskivät kammioon, joka kartan mukaan oli ollut kuninkaan asuinsali. He kohtasivat siellä lisää häränpäisiä petoja... mutta totesivat nopeasti, että kyseessä olivat selvästi kuninkaan vaimot ja lapset. Taistelu katkesi pian, vaikka toinen kuninkaan pojista saikin mylläkässä surmansa. Tarash ja Esra olisivat halunneet surmata koko joukon, joka todistettavasti mässäili ihmislihalla ja oli täten osallinen kaikkiin petojen julmuuksiin. Akela kuitenkin vastusti, ja asiasta väitellessä pedot livahtivat pakoon salaovesta. Seuraavaksi vallattiin kammiot, jotka osoittautuivat härkäkuningasta palvelleiden koiramiesten asuintiloiksi. Mokomilla oli myös naisia ja lapsia, ja koska ne eivät osoittaneet vastarintaa, niiden sallittiin häipyä - joskin niiden rikkaudet otettiin parempaan talteen. Muita todellisia hirviövastarinnan lähteitä ei löytynyt. Yhdestä kammiosta löytyi vanha mies, joka oli joko orja tai palvelija. Ensihätään tätä pidettiin vain mukana, mutta kun mies sitten äkkiä paiskasi Twylin ja Ophorin kumoon ja yritti juosta pakoon, hänet taklattiin ja sidottiin. Enempää vastarintaa ei jouduttu sietämään. Muutaman hirviön ja vangin lisäksi kuninkaan ja tämän palvelijoiden kammioista löytyi myös suuri määrä aarteita, jotka tietenkin otettiin mukaan. Koska soturit olivat aikeissa laskeutua alas etsimään orjia ja vankeja, kannettiin arvoesineet kuninkaan valtaistuinsaliin ja piilotettiin sinne odottamaan, että väki palaisi ylös. Vanki sidottiin valtaistuimelle odottamaan sitä samaa. Tämän jälkeen he suuntasivat löytämiensä karttojen merkintöjä seuraten salaovien läpi kohti tyrmiä.
Tyrmissä kohdattiin taas hurjaa vastarintaa. Jo tyrmän portaat oli ansoitettu useilla keihäsansoilla, jotka paljastivat sankarien tulon ja olivat vähällä vaatia julmaa veroa Akelasta. Niistä kuitenkin selvittiin... mutta samassa silmänräpäyksessä joukkion kimppuun hyökkäsi kaksi karmaisevaa hirviötä, valtavia leijonankaltaisia petoja, joiden naamat olivat kuin vanhoilla, vääristyneillä miehillä ja kidat kuin hailla. Niillä oli myös piikikkäät hännät, josta ne syöksivät sotureita päin pitkiä, rautaisia piikkejä. Taistelu oli ankara. Tarash jäi toisen pedon riepoteltavaksi samalla kun Esra ja Akela yrittivät epätoivoisesti ja turhaan kerta toisensa jälkeen iskeä toista pedoista maihin. Itse kukin sai raskaita kolhuja, ennen kuin pedot onnistuttiin tappamaan. Soturit jatkoivat alas tyrmiin nopeasti ja varuillaan. Zula pani merkille, että petojen kammiossa seisoi joukko ikivanhoja savisia ruukkuja, jotka olivat täynnä rahaa, mutta ne päätettiin viisaasti jättää myöhempää tonkimista varten. Matka jatkui eteenpäin aikaisempien karttojen opastamalla tiellä, kohti orjia ja liskoja. Sotureiden eteneminen oli raivoisaa vyörytystä. Liskomiehillä oli useita asemia, sillä ne ilmeisesti vahtivat tyrmiä ja vankeja, mutta ne eivät kyenneet vastustamaan soturien raivoa. He puskivat lävitse voimalla ja raivasivat tiensä, kunnes lopulta löysivät orjat. Osa näistä oli laitettu tekemään raskasta työtä jonkin oudon, seikkailijoille käsittämättömän koneen parissa, kun taas osa virui saastaisissa tyrmissä. Heidät kaikki vapautettiin ja pelastettiin. Siinä sivussa soturit myös tuhosivat ja ryöväsivät irvokkaan liskotemppelin, jossa ihmisnahkoihin kääritty patsas irvisteli heille. Tämä kaikki vain todisti heille heidän pyrkimyksiensä oikeamielisyyttä. Orjat saatettiin ylös ja turvaan. Matkalla ylös Akela ja Tarash, jotka olivat ensimmäisinä, kohtasivat joukon samoja outoja heimomiehiä, joita oli nähty aikaisemminkin. Näiden elkeet ja olemus kertoivat selvästi, että miehet olivat aikeissa hyökätä alas palatsiin. Asiaa ei suoranaisesti vastusteltu, kunhan oma joukkio ja orjat oli saatu pois alta. Kun vangit oli saatu tuotua leiriin, seurue teki epämiellyttävän oivalluksen: heidän kaikki aarteensa olivat yhä alhaalla odottamassa noutoa, juuri siellä minne soturit olivat suunnanneet. Tässä kohtaa osa olisi mieluummin antanut asian olla, mutta etenkin Zula oli kärkkäästi rikkauksien takaisin hakemisen kannalla; eihän niitä voisi jättää muille, kun ne oli työllä ja tuskalla saatu! Ja niin päätettiin lopulta.
Alhaalla käytiin nopea yhteenotto miesten kanssa, mutta Akelan onnistui katkaista se ilman uhreja, kun hän paiskasi yhden aikaisemmin surmatuista, tyrmää vartioineista pedoista mystisillä voimillaan miesten niskaan. Nämä kauhistuivat siitä silmittömästi ja pakenivat juosten. Sen jälkeen väki keräsi raharuukut ja aarteensa ja poistui. Niine hyvineen, voittajina ja pelastajina, soturit johdattivat kylän miehet ja pelastetut vangit (lukuunottamatta ilmeisiä paikallisia, jotka vain vapautettiin) takaisin ihmisten ilmoille. Voittajien oli helppo hymyillä - ja sellaisia he selvästi olivat nyt.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 4, 2021 23:52:46 GMT 3
Sub: Aamu tavoitti pienen kylän kuten se oli tavoittanut jo niin monena päivänä. Tarash huomasi jo ennakoivansa heräävän väen liikkeitä ja edesottamuksia seuratessaan niitä sivummalta harjoitustensa lomasta. Se sai hänet miettimään hetken verran, oliko hän asettunut jo liiaksikin aloilleen - tai oliko se edes mahdollista. Joka tapauksessa hän ei pystynyt enää väittämään olevansa täysin irrallaan kylän arjesta.
Oli kulunut jo yli viikko siitä, kun sotaväki oli palanut kylään voitokkaana, julistaen kammottavien petojen tuhoa ja kylän ahdingon loppua. Väki oli juhlinut monta päivää, ankarasti, riemuiten sankareita keskuudessaan ja tuntien uutta voimaa ja uhmaa. Hetken verran ympäröivä, synkeä maailma oli ollut vähemmän uhkaava ja arvaamaton. Mutta juhlat oli juhlittu jo moneen kertaan, ja pian kylän päättymätön arki kutsui jälleen. Kuolleet haudattiin, elävät palasivat työhön ja nopeasti asia oli jo melkeinpä unohdettu. Myös Tarash huomasi omaksuneensa jonkinlaisen päivittäisen rytminsä. Hän heräsi, hän harjoitteli kuten teki aina, hän auttoi kylän väkeä missä taisi - ja opetti oppilaileen mitä pystyi. Akelan yskäkään ei painanut enää yhtä pahasti.
Jälleen mies huomasi miettivänsä, oliko asettunut liikaa aloilleen samalla, kun heilautti raskasta kivistä lekaansa puolelta toiselle harjaantuneissa käsissään. Väki ympärillä ei uhrannut hänelle kahta silmäystäkään, he tunnistivat jo hänen päivittäisen rytminsä... lukuunottamatta joitakin nuorempia naisia, joiden vilkaisut eivät olleet Tarashista läheskään yhtä huomaamattomia kuin he kukaties uskoivat. Niin, kukaties hekin uskoivat hänen jo asettuneen aloilleen. Soturi pyöräytti raskasta harjoitusvälinettään kerta toisensa jälkeen. Ja kylä ympärillä heräili omaa, tavallista tahtiaan.
Spyrre: Raunioiden kauhut olivat jääneet taakse sankareiden saavuttua voitoikkaina, kukaties voitokkaampina kuin edes he itse olivat rohjenneet toivoakaan, varsinkin sen jälkeen kun he olivat saaneet ensimmäiset katseensa maanalaisesta linnasta. He olivat kuitenkin palanneet, kolhuilla kukaties, mutta mukanaan niin pelastettuja vankeja kuin rikkauksiakin. Jopa Akela oli suostunut (tai joutunut) ottamaan rauhallisemmin keuhkoja repivän yskänsä vuoksi jonka myrkkytomu oli aiheuttanut nyt kun mikään ei painanut heitä eteenpäin... vaikkakaan sarvekasta naista ei vieläkään saatu pidettyä loputtomasti aloillaan. Tämä oli kaiketi rauhoittunut silti melkoisesti aiemmasta, kireästä hurjuudestaan vaan häntä tuntui enemmän vaivaavan tietty suunnaton levottomuus. Hän oli tehnyt parhaansa Tarashin oppien suhteen mutta yllättäen vaiennut pahimman malttamattoman kärttämisensä jatkon suhteen. Kukaties tälle oli jonkinlaiset syynsä.
Tarash keskittyi omiin harjoituksiinsa joka selvästi kiinnosti myös joitain paikallisia, mutta myös hieman kauemmas näytti pysähtyneen muutama ohikulkija seuraamaan jotakin jokseenkin hämmentynein elkein. Hieman etäämpänä joidenkin rakennusten takana (kuin hieman vaivihkaisemmin) taisi myös tapahtua jotakin. Tarkemmin mietittynä myös Akela oli tainnut keksiä itselleen aamurutiinia vaikkei nainen pitänytkään siitä kiinni yhtä tiukasti kuin kookas soturi. Siellä tämä oli nytkin, tosin tehden jotain aivan muuta kuin mitä he yleensä harjoittelivat. Arpinen nainen piteli uutta, metallinhohtoista miekkaansa tehden nopeita iskuja ja piirittäen maahan iskettyä, kärsinyttä paalua huomattavasti agressiivisemmin liikkein kuin mitä Tarash oli opettanut. Hän tuntui hakevan tuntumaa niin aseesta kuin liikkeistäänkin, ärhäkästi ja keskittyneesti. Aiemmat kolhut ja koettelut eivät olleet ainakaan tainneet viedä sarvekkaan naisen terää vaan tämä tuntui osoittavan entistä kärkkäämpää halua löytää uusia taistelutaitoja.
Sub: "Jos tuo olisi pronssia, olisit rikkonut sen jo monta kertaa hakkaamalla tuolla tavoin", ääni huomautti äkkiä Akelan takaa. Esralla tuntui olevan tapana ilmestyä omia aikojaan seuraamaan itse kunkin harjoittelua, ja niin hän oli tehnyt nytkin. Tanakka nuori nainen seisoi toisen selustassa ja seurasi hänen raivoisia harjoituksiaan vaitonaisesti.
Sotaretki ei selvästi ollut sammuttanut Esrankaan sisua. Päin vastoin, nuori nainen tuntui kasvaneen pituutta ja ryhtiä yhdessä silmänräpäyksessä, eikä hänen elkeissään ollut enää läheskään yhtä paljon keskenkasvuista epävarmuutta kuin aikaisemmin. Hän oli eittämättä todistanut olevansa soturi, eikä kenelläkään ollut asiaan mitään sanottavaa... tai ei olisi ainakaan pitänyt olla. Suurin osa kylänväestä oli hyväksynyt päällikön tyttären uuden sisukkuuden väittämättä vastaan - olihan hän todistanut olevansa sen väärti moneen kertaan. Hänen isänsä ei kuitenkaan ollut ollut millään muotoa ilahtunut tällaisesta käänteestä. Päällikön teltasta kantautui tätä nykyä varsin ärhäkän riitelyn ääniä melkeinpä joka ilta.
Tuo kaikki ei selvästikään ollut onnistunut murtamaan Esran uutta terää. Hän seisoi paikoillaan tyynen itsevarmasti ja katseli Akelan harjoituksia epäröimättä millään tapaa tulla nähdyksi.
Spyrre: Akela hätkähti hieman odottamatonta ääntä mutta se sai aikaan vain silmänräpäyksen haparoinnin. Esran ilmaantuminen ei rehellisesti ollut uusi käänne, ei varsinkaan tällaisessa tilanteessa... vaikka vaikuttikin siltä että sarvekas nainen oli yrittänyt hakea itselleen jonkinlaista vähemmän näkyvää paikkaa touhulleen. Selvästikään tämä ei riittänyt... varsinkaan toisen omassa kotikylässä. Akela puuskahti ja harppasi terävin liikkein pylvään kyseenalaiseen sivustaan, sivaltaen tätä samalla ärhäkästi. "Tämä kestää kyllä" hän töksäytti ennen kuin pysähtyi ja pyörähti ympäri ase kädessään. Häntä rehellisesti tuskin näkikään enää ilman sitä. "Katso, se pirstoo puuta helposti! Se puree varmasti lihaan vielä paremmin, ehkä jopa panssariin!" Akela heilautti terää tyytyväisesti kohti kärsinyttä aidantolppaa, ja työnsi sen sitten paikoilleen. "Onko aika harjoitella taas Tarashin kanssa? Luulin, että hän tekee vielä sitä... omaa touhuaan" hän lisäsi, silmäten sitten aavistuksen epäluuloisesti nuoren naisen ohi kuin olisi epäillyt kookkaan soturinkin hiipivän paikalle salaa. Syystä tai toisesta hän näytti jopa aavistuksen kiusaantuneelta kuin olisi tehnyt jotain luvatonta keksimällä omia liikkeitään.
Sub: Esran silmät seurasivat Akelan välähtelevän miekan liikehdintää, mutta hänen kasvonsa pysyivät pitkälti ilmeettöminä. Toinen oli tosiaankin iloinnut uudesta, kirkkaasta ja kuolettavasta miekastaan melkoisesti - syystäkin, eittämättä. Tarashin miekkakaan ei ollut sen veroinen... tai ainakaan se ei välähdellyt yhtä kauniisti tai liikkunut kädessä yhtä nopeasti. "Jotkut väittävät, että se on kirottu", Esra huomautti ja kohotti kulmiaan aavistuksen. Hän nytkäytti päätään taakseen kylää kohti. Väki juoruili, siitä ei päässyt mihinkään. "Naldar, se mies joka löysi tuon sieltä ruukusta, leikkasi kätensä auki sen terään. Hän sai siitä haavakuumeen ja nyt parantajat eivät tiedä, saako hän pitää kätensä - tai edes henkensä", nuori nainen jatkoi. Hän pysytteli itse varsin eleettömänä, kuten usein teki kun ei osannut sanoa asiasta suuntaan tai toiseen. Mutta aihe itsessään selvästi kiinnosti häntä - miten moinen ase ei olisi voinut kiinnostaa nuorta soturia.
Esra pohti asiaa hetken, ennen kuin heilautti kättään mitäänsanomattomasti, kuin olisi vasta muistanut Akelan kysyneen jotakin muutakin. "Niin hän tekeekin. Tarash harjoittelee aina. En tiedä miten hänen kätensä eivät vain... putoa pois tuosta kaikesta", hän puuskahti aavistuksen happamasti. Kyläläiset olivat saaneet nauraa, kun hän muutama päivä sitten oli yrittänyt toistaa miehen tekoja, ja oli ensimmäisellä riuhtaisulla onnistunut pudottamaan raskaan kivilekan jalalleen. Se kirvelsi vieläkin...
Spyrre: Arpisen vatharin tyytyväisyys latistui kun Esra lausui pahaenteisen toteamuksen miekasta, sekä miehestä joka oli onnettomuudekseen koskenut siihen ensimmäisenä. Akela liikahti hankalasti ja heitti katseen kohti parantajan majaa. "... en tiennyt että siinä kävi niin pahasti. Toivottavasti... parantaja osaa tehdä jotakin" hän mutisi lopulta. "Mutta en nyt tiedä. Se on vain miekka. Eivät noitakalut ole... tällaisia. Kai hänellä kävi vain... huono tuuri" nainen lisäsi, ristien sitten käsivartensa. Hänkään ei tiennyt mitä mieltä jostakin tällaisesta olisi pitänyt olla, mutta sen hän tiesi että tämä miekka oli... hyvä. Erityisen hyvä, jollakin tavalla. Se tuntui jo kädessä voimakkaalta, ja hän piti siitä. Tuskin kammottavat velhokapineet olisivat voineet tuntua samalta, sen perusteella mitä hän oli niitä nähnyt.
Huomio kääntyi Tarashin suunnalle, ainakin hetkeksi. Mies ei kaiketi ollut kuitenkaan hiipinyt yllättäen paikalle... Akela loi Esraan lyhyen katseen mutta ei voinut estää sitä että arpinen suupieli nykäisi hieman epäilyttävästi ylöspäin toisen happamuudelle. Tämä kuitenkin hillittiin nopeasti ja nainen selvitti vieläkin hieman aristavaa kurkkuaan, nyökäten sitten. "...kai jos sitä tekee tarpeeksi monta vuotta, niin... niin ei käy. Minä en edes yritä. Parempi keksiä jotain muuta itselleen" Akela totesi silmäten runtelemaansa aidanpylvästä. Lopulta hän kuitenkin vakavoitui ja käänsi huomionsa takaisin Esraan. "No. Olemme joka tapauksessa nyt tehneet sen, minkä lupasimme. Onko isäsi puhunut mitään omasta osuudestaan? Koska hän kertoo minulle siitä mitä lupasi?"
Sub: Esra synkistyi heti, kun hänen isänsä tuli puheeksi. Hänen rinnalle ristityt kätensä kiristyivät tiukempaan puristukseen ja hän näytti siltä, kuin olisi niellyt myrkkyä. "Hän puhuu paljonkin... mutta jos kuuntelisin siitä puoliakaan, olisin jo menettänyt järkeni", nuori nainen puuskahti ja kohotti leukaansa kuin ollakseen valmis puolustamaan itseään taas ties miltä parjaukselta. Hän kyräili hetken, mutta huokaisi sitten ja pudisti päätään. "En tiedä edes mitä hän on luvannut sinulle, mutta ei hän voi kieltäytyäkään siitä, olipa se mitä oli. Tässä kohtaa koko kylä on kiitollisuudenvelassa teille. Sen kun menet ja vaadit mitä on luvattu", hän huomautti.
"... aiotko sinä lähteä sitten?" Esra tokaisi yhtäkkiä, kaartelematta millään tapaa. Hän katsahti Akelaan varsin tarkkaan, kuin etsien merkkejä mahdollisesta valheesta ja välttelystä ennen kuin edes kuuli toisen vastauksen. "Osa väestä tuntuu jo uskovan, että aiotte jäädä tänne asumaan. Ehkä he toivovat sitä. Osa ei toivo, mutta... eivät he kaiketi mitään voi tehdä, suuntaan tai toiseen", hän lisäsi ympäripyöreästi.
Spyrre: Jopa Akela aisti Esran äkillisen kireyden, eikä hänenkään tarvinnut arvailla mistä tämä johtui. Edes hän ei ollut voinut olla huomaamatta päällikön ja tämän tyttären välistä epäsopua, ja se sai naisen liikahtamaan hankalasti. Hän ei tiennyt vieläkään mitä olisi tehnyt tämän suhteen, tai miten suhtautua. Kaikki tällainen oli täysin kaikkien hänen tottumuksiensa ulkopuolella. Sen sijaan hän nyökkäsi toisen sanoille. Kaiketi hän saisi tietää mitä halusi vain menemällä kysymään... vaikka syystä tai toisesta hänkin oli viivytellyt.
Esran seuraava kysymys tosin onnistui nappaamaan sarvekkaan naisen yllätyksellä. Tämä räpäytti oransseja silmiään ja nosti katseensa toiseen selvästi hämmentyneenä. Akela ei rehellisesti ollut pitänyt samanlaista kiirettä enää kuin kukaties olisi aiemmin voinut, mutta tuskin oli oikeasti ajatellut tarkemmin vaihtoehtojaan... tai että hänellä edes olisi niitä. Varsinkaan näin. "Mitä? Minä... eh, niin kai. Minun täytyy... löytää väkeni" hän tapaili viimein. "En kai minä voi vain... no, siis. Olla yrittämättäkään. En tiedä mitä Tarash aikoo, mutta... En ole varma pitäisikö isäsikään siitä. Kuinka niin?" Hämmentynyt Akela tuntui olevan yhtälailla töksähtelevä ja suora kuin ennenkin...
Sub: Esra pälyili hetken Akelan ja kylän väliltä, kuin harkiten mitä oikeastaan vastaisi. Asia ei ainakaan ollut helppo. Hän puuskahti uudelleen ja kohautti olkiaan liioitellusti. "No... kunhan mietin, että täällä tulee taas hiljaista ja tylsää kun lähdette. Ei Tarashkaan varmasti aio jäädä", nainen totesi lopulta ja vilkaisi korostetusti kylää kohti. Yksi aamu lukemattomien muiden joukossa. "Ja sen jälkeen minulta aletaan taas penätä kaikkea typerää. Kyllä ne nyt muistavat mitä tein, mutta tuskinpa sitten kun se on pelkkä tarina jota horistaan. Lampaat pitää silti paimentaa ja pellot hoitaa... ja jonkun pitää kertoa väelle miten se tehdään."
Ajatus ei selvästikään miellyttänyt Esraa. Hän mutristeli itsekseen sitä miettiessään, mutta ei lopulta sanonut muuta. Eihän hän siihen voinut lopulta vaikuttaakaan, milloin muukalaiset lähtisivät. Kyllähän hän tiesi, etteivät he jäisi loputtomiin...
Spyrre: Akela kallisti päätään kunnes päästi pienen epämääräisen puuskahduksen. "Enpä tiedä. Me taisimme tuoda melkoisesti ongelmia mukanamme. Onneksi saimme lopetettua ne, mutta..." nainen vaikeni, pyyhkäisten kuontaloaan. Asiat eivät olleet ratkenneet ongelmitta tai ilman menetyksiä... vaikka turha sitä kaiketi oli enää miettiä. Se ei vain ollut aivan helppoa. Esran hankaluus tuntui siitä huolimatta aidolta vaikka tämä piilottelikin sitä. "Ehkä... se on parempi jos ei joudu tuollaiseen touhuun jatkuvasti. Vaikka vaikea uskoa että he voivat vain unohtaakaan mitä olet tehnyt. Olit mukanamme siellä palatsissakin, siinä missä muut odottivat ylhäällä" Akela huomautti, kaiketi arvellen hoksanneensa mistä oli kyse. Hän mietti hetken, ja veti sitten jotain vyöltään, toiselta puolelta uutta outoa miekkaa ja ojensi sen sitten kohti Esraa. Hänen aiemmin löytämänsä kapeampi, mutta eittämättä myös eksoottinen, kiiltävästä metallista taottu muinaisase. "Tuossa. Tuskin tarvitsen sitä enää. Jos jotain tapahtuu vielä, niin... no, voit taistella paremmin ja tehdä mitä on tarpeen."
Sub: Esralla olisi selvästi ollut paljonkin sanottavaa Akelan mietteistä, mutta hän vaikeni yllättyneenä, kun nainen äkkiä sysäsi hänelle miekkansa... siis ensimmäisen miekkansa, ei uutta, entistäkin ihmeellisempää asettaan. Siitä huolimattakin Esra kohotti katsettaan yllättyneenä ja otti kepeän ja kuolettavan miekan käsiinsä varovaisesti. Hän käänteli sitä ja katsoi sitä pitkään, ennen kuin kohotti katseensa toiseen ja nyökkäsi. "Minä... pidän huolen, että he eivät unohda!" hän ärähti, tavalla jota ei välttämättä voinut pitää pelkästään lupaavana. Joka tapauksessa hän alkoi työntää asetta varovaisesti ja huolellisesti vyölleen. Siellä hänen lyhyt pronssinen miekkansakin roikkui.
"... vaikka en tiedä paljonko sitä tarvitsen. Kohta ne haluavat että opettelen tekemään hyödyllisiä asioita. Päällikkö ei kuulemma tarvitse miekkaa, vaan väkeä joka osaa käyttää sellaisia", nuori nainen ei voinut olla lisäämättä. Asia selvästi painoi häntä.
Spyrre: Akela silmäili Esraa kun tämä tutki uutta asettaan, asettaen sen lopulta huolellisesti paikalleen. Olisi saattanut epäillä että arpinen nainen oli jopa hyvillään tästä, ja hän nyökkäsi painokkaasti toisen pontevalle (vaikkakin ehkä hieman pahaenteiselle) ärähdykselle. Tämä kaiketi osoitti varmuutta ja motivaatiota... tai jotain sellaista. Esralla oli silti eittämättä epäilyksensä. Akela mutristi hieman sanoille vaikka tuskin rehellisesti tiesi koko aiheesta paljoakaan, mutta tuhahti sitten. "Kuka niin sanoo? Jos olet päällikkö, niin etkö sinä päätä sitten?" hän huomautti. "Ja eikö päällikön kuulu voida suojella väkeään niin miten kokee parhaaksi? Se että olet soturi ei varmasti ole huono asia. Kyllähän me olemme jo nähneet mitä täällä voi tapahtua!" Akela heilautti kättään epämääräisesti, kaiketi viitaten kaikkeen aiempaan. "Siinä ei pitäisi olla kenelläkään vastaansanomistakaan!"
|
|
|
Post by spyrre on Aug 5, 2021 22:53:21 GMT 3
Sub: Esra ei näyttänyt aivan yhtä vakuuttuneelta asiasta kuin Akela. Hän mutristi suutaan tavalla, joka kertoi paljonkin siitä, miten yksinkertaisia tai mutkikkaita nämä asiat todellisuudessa olivat, mutta huokaisi lopulta ja pysyi vaiti. Aika näyttäisi mitä tuleman piti, eikä se muuttuisi puhumalla. "Se ei onneksi ole vielä", nuori nainen totesi, enemmänkin itselleen, ja nyökkäsi sitten taakseen kylää kohti. "Tarash on varmaankin kohta valmis. Mennään harjoittelemaan kun sekin on vielä mahdollista", hän tokaisi ja kääntyi sitten astelemaan kohti paikkaa, jossa voimakas soturi teki omia harjoituksiaan.
Spyrre: Akelan avuliaat sanat eivät selvästikään aivan osuneet maaliinsa. Esran ilme ei kirkastunut paljoakaan ja sarvekas nainenkin vaikeni. Hän kallisti päätään myötätuntoisesti, mutta nyökkäsi sitten. Tarash alkoi tosiaan luultavasti olla pian valmis omien harjoitustensa kanssa. "Niin... parempi mennä. Minä kokeilin tätäkin jo tarpeeksi" nainen vastasi, astuen sitten toisen jälkeen. Akelalla ei ollut ainakaan mitään vastaanväitettävää siihen että harjoitukset jatkuisivat vaikka hän oli juuri ollut keskellä omia vastaavia. Ja kukaties Esran sanatkin vaikuttivat siihen. Ainakin sarvekas vatharkin oli käynyt hieman vaisummaksi vaikka hän selvästi valpastuikin nopeasti kun he lähestyivät kookasta soturia.
Sub: Soturinaiset kulkivat kylän poikki tottuneesti, ja kyläläiset heidän ympärillään reagoivat heihin samalla tapaa. Osa tiedosti heidät nyökkäyksellä tai nopealla tervehdyksellä, toiset taas eivät oivaltaneet tehdä sitäkään; olihan tämä rytmi melkeinpä jokapäiväistä nykyään. Kukaan ei ainakaan katsonut heitä sen kummastuneemmin, vaan väki oli jo tottunut tähän outoon tarmoon harjoitella harjoittelemasta päästyäänkin. Kylän soturit kokoontuivat harjoittelemaan vain kerran viikossa, mikä oli pientä tämän kolmikon rinnalla. "Miehet aikovat valita uusia sotureita joukkoonsa, koska sodassa kaatui sotureita", Esra tokaisi ohimennen olkansa ylitse. Kaksi sotureista oli tosiaankin kaatunut taisteluissa, ja kaksi muuta haavoittunut. Heidän tilalleen valittaisiin todennäköisesti mukana ollutta nostoväkeä, joka oli suoriutunut edukseen. Tuo kaikki sai Esran tosin vain huokaisemaan. Hänelle se kaikki oli etäistä - se ei koskenut häntä.
Tarash harjoitteli samalla paikalla kuin tähänkin asti, toistaen samoja ankaria liikkeitä nopeudella ja hallinnalla, jotka olisivat kumpikin olleet jo itsessäänkin paljon vaadittu - paljon pienemmälläkin painolla. Hän tiedosti saapujat vain nopealla päänsä liikautuksella, mutta ei antanut sen vaikuttaa mitenkään harjoituksiinsa. Hänen paljas yläruumiinsa väreili jännityksestä ja hänen arpinen nahkansa kiilteli hiestä, mutta hän ei antanut sen vaikuttaa liikkeisiinsä millään tavoin. Esra pysähtyi ja jäi katsomaan vaiti. Hän oli kyllä jo oppinut, ettei mies lopettaisi, ennen kuin aika olisi oikea. Hieman kuin jokin luonnonvoima. Kaksikon saapuminen ei varmasti vaikuttaisi asiaan mitenkään. Kunhan aika alkoi olla sopiva...
Spyrre: Kylänraitti oli käynyt Akelallekin jo hyvin tutuksi ajassa, jonka he olivat viettäneet kylässä. Se kuinka hän liikkui täällä jos ei luontevasti, niin ainakin hyvin arkipäiväisesti verrattuna aiempaan oli valtava muutos, vaikka nainen ei kukaties sitä tiedostanutkaan. Hänkin oli alkanut suhtautua kylään jo jonakin... tuttuna. Siksi hän valpastuikin kun Esra mainitsi sotureiden valinnasta. Sarvekas nainen kirskautti hampaitaan mutta nyökkäsi vaiteliaasti. Hän oli kyllä ollut paikalla kun kaikki oli tapahtunut... ja he eivät olleet edes koskaan löytäneet Briniä joka oli kannettu pois suoraan hänen nenänsä edestä. Eikä kyse ollut ollut yrityksen puutteesta... ikävä kyllä hänellä oli aavistuksensa mitä metsästäjälle oli tapahtunut. "Mmh. He taistelivat rohkeasti" nainen mutisi, kohottaen sitten päätään kun Tarashin hahmo ilmaantui näkyviin. Oli hyvin tervetullutta ajatella jotain muuta...
Soturi oli selvästi vielä täydessä touhussa harjoitustensa suhteen kun kaksikko saapui. Myöskään Akela ei yrittänyt häiritä vaan vastasi lyhyeen tiedostukseen nyökkäyksellä ennen kuin nojautui läheisen majan seinään... kunhan oli heittänyt jokseenkin pisteliään katseen muutaman nuoren kylän-naisen suuntaan jotka olivat myös pysähtyneet lähistölle katsomaan. Näitä tuskin kiinnosti ainakaan harjoitusten seuraaminen... Ohimennen hän sormeili jälleen uuden miekkansa kahvaa, vaikkakin kyse oli vain sijaistoiminnosta enemmän kuin mistään muusta. Levottomat kädet hakeutuivat usein asetta kohti, eittämättä tottumuksesta.
Sub: Tarashin harjoitukset loppuivat yllättäen, ilman mitään todellista merkkiä. Hän ei päästänyt ankaraa henkäystä tai puristanut viimeisiä suorituksiaan, vaan vei harjoituksensa päätökseen samalla murtumattomalla, lannistumattomalla tavallaan. Hän yksinkertaisesti lakkasi liikkumasta ja suoristautui. Vasta sitten hän salli itselleen häviävän pienen myönnytyksen ja pyöräytti niskaansa ja hartioitaan. Raskas kivileka laskeutui alas hallitusti. Hän katsahti Akelaan ja Esraan.
"Minulla ei ole enää paljoakaan opetettavaa teille tästä kaikesta. Kumpikin teistä on osoittanut ymmärtävänsä, mitä taistelussa edellytetään, ja kumpikin teistä tietää jo miten aseita käsitellään", soturi totesi suuremmin kaartelematta. Taistelut petomiehiä vastaan olivat eittämättä osoittaneet yhtä jos toista itse kustakin. Kumpikin nainen osasi taistella. Loppujen lopuksi oli vaikea sanoa, osasiko Tarash opettaa mitään, mikä olisi ollut sen merkittävämpää. Mutta niin tai näin, kuluneiden päivien aikana nämä olivat oppineet suurimman osan siitäkin. "... ja kuulemani perusteella olet muutenkin päätynyt opettelemaan jotain muuta. Ne iskut eivät olleet missään rytmissä, jonka minä olen opettanut", Tarash huomautti ja vilkaisi Akelaa. Hän oli kukaties kykenemätön kaartelemaan sanojaan millään tapaa tai tarkoittamaan mitään muuta kuin sanoi, mutta ainakin hän osasi katsoa hyvin merkitsevästi.
Spyrre: Ainakin Akela oli varautunut odottelemaan vielä ainakin tovin verran, mutta havahtui vaivihkaisesta kyräilystään kun Tarash äkkiä viimeisteli liikkeensä ja suoristautui. Arpinen nainen räpäytti silmiään ja oikaisi itsekin selkänsä, tosin päätyen nopeasti kallistamaan päätään yllättyneenä. Soturin toteamus oli napannut hänet yllätyksellä, ja oranssi katse kävi ensin Esrassakin, ennen kuin hän hoksasi tapailla vastausta. Vaikutti siltä että Tarash oli kuin olikin laittanut merkille hänen omat kokeilunsa... "Mitä? Mutta... Meidän piti kai tehdä vielä.... jotain?" hän töksäytti, liikahtaen sitten kiusallisesti. "No, minä.... ajattelin vain kokeilla jotain... nopeampaa. Voisinhan minä silti opetella muutakin. Ne asiat mitä näytit, sain niistä ideoita" Akela puolustautui. Kukaan täällä ei selvästikään ollut erityisen hyvä hienovaraisuudessa mutta toisaalta, kaiketi he olivat myös tottuneet siihen... "Olemmeko me... valmiita tässä? Mitä me sitten teemme?" lisättiin vielä epävarmasti. Jo rutiiniksi tulleiden harjoitusten lopetus yhtäkkiä oli selvästi napannut hänet yllätyksellä.
Sub: Tarash kohotti toista kulmaansa, mutta piti ajatuksensa omana tietonaan - kuten teki silloin kun ei lausunut niitä täysin suoraan. Hän katsoi Akelaa päästä varpaisiin ja heilautti kättään. "Sanoin, että minulla ei ole enää paljoakaan opetettavaa - en, että olisitte valmiita. Eikä kukaan ole koskaan valmis soturin tiellä. Mutta olen opettanut teille kaikki miekan käsittelemisen periaatteet. Nyt minun pitää vain kitkeä teistä huonot tavat, minkä jälkeen en pysty tekemään enempää tässä ajassa ja tällä tavoin. Ja teillä kummallakin on huonoja tapoja kitkettäväksi", soturi totesi. Nyt siirryttiinkin taas suoruuteen.
Tarash laski käden omalle miekalleen ja veti sen esiin yhtä helposti ja nopeasti kuin ajatteli asiaa. Hän otti valmiin suojauksen, joka oli korostetumpi kuin yleensä. Sen oli tarkoitus havainnollistaa asioita kaksikolle. "Olen näyttänyt teille asennot ja otteet, jotka liittyvät miekan käsittelyyn. Lisäksi olen opettanut teille periaatteet, jotka ohjaavat noiden asentojen ja otteiden käyttöä. Te tiedätte, että miekkaa käyttäessä soturi etenee tasaisin askelein ja käyttää asettaan kurinalaisesti, mutta kohtaa samalla voiman suuremmalla voimalla ja pakottaa vastustajansa tieltään. Olen näyttänyt teille, miten oikeamielinen voima eroaa pelkästä raakalaismaisesta väkivallasta, ja miten sitä käytetään vastustajan voittamiseen", mies kertasi. Hän suoristautui ja antoi miekan levätä kädessään. "Mutta se ei vielä tee taidosta kunnollista. Teillä kummallakin on puutteita, jotka teidän on korjattava. Teistä kumpikaan ei ole löytänyt kunnollista tasapainoa miekan käytössä. Akela, olet liian ärhäkkä ja luotat liikaa pelkkään nopeuteen ja raivokkaaseen voimaasi. Esra, sinulla ei ole tarpeeksi voimaa, etkä ole tarpeeksi määrätietoinen edetessäsi. Kumpi tahansa teistä saattaisi voittaa toisen, mutta kumpikaan teistä ei voittaisi kunnolla oppinutta miekkamiestä."
Spyrre: Arpiset kulmat rypistyivät nopeasti kun Tarash siirtyi selittämään toteamustaan. Akela seurasi ja kuunteli kyllä tarkasti mutta ei rehellisesti näyttänyt ainakaan ilahtuneelta suorasukaisesta palautteesta. "Mutta ei tällä mitä näytit tee vielä oikeasti mitään! Minun täytyy olla nopeampi että voin oikeasti taistella!" sarvekas nainen puolustautui. "Mitä muutakaan voisin tehdä? Jos kohtaisin jonkun miekkamiehen, tuolla en ainakaan pääsisi mihinkään! Siihen tarvitaan varmasti enemmän! Jos se on millä kaadan vastustajat, miten sen voi muka... kitkeä pois?" Akela jäi mittailemaan lähes loukkaantuneena kookasta miestä. Hän oli epäilemättä tehnyt parhaansa oppiakseen... mutta tuskin saanut kiinni aivan kaikesta. Tai ainakaan harkitun maltin painoarvosta.
Sub: Esra oli mennyt vaitonaiseksi. Tarash ei suoranaisesti ihmetellyt sitä. Hän tiesi kyllä, miten väki yleensä suhtautui hänen sanoihinsa. Mutta ei hän voinut muutakaan. Sen sijaan hän kallisti päätään Akelalle aavistuksen verran, kuin olisi pohtinut naisen sanoja, ennen kuin nyökkäsi. "Voit olla oikeassa. Olen kohdannut monia sotureita, jotka ovat kaikki oikeassa siitä, miten soturin tulee taistella - ja he kaikki ovat olleet eri mieltä. Mutta sitten sinulla on jo kaikki mitä tarvitset. Jos voitat taistelusi tuolla, tämä taito on väärä sinulle. Mutta..." soturi aloitti, ja otti sitten uudelleen asennon. Tällä kertaa siinä ei ollut mitään liioiteltua tai esittävää. Se oli valmiusasento, josta hän oli tappanut lukemattomia petomiehiä hirvittävällä voimalla ja varmuudella.
"... minä olen kohdannut monta miekkamiestä ja voittanut heidät samoilla taidoilla. Eikä yksikään heistä ole ollut minua nopeampi, vaikka heidän miekkansa tanssisivat joutuisammin ja sivaltaisivat kovemmalla kiireellä", Tarash totesi. Hänen miekkansa ei ollut kohonnut, mutta hänen miekkakätensä oli silti valmis iskuun. Hän seisoi Akelan edessä kaikessa valmiudessa, kuin antaen naiselle tilaisuuden koetella sanojensa painoa ja totuutta. Tai kukaties hän uskoi, että tämä ele riittäisi vaientamaan vastaväitteet.
Spyrre: Akela kallisti jälleen päätään soturin vastaukselle. Tässä oli eittämättä perää... eikä hän voinut väittää vastaan myöskään Tarashin taidoille jotka oli itse nähnyt. Mutta siltikin nainen silmäili tätä jokseenkin happamasti kuunnellessaan, valpastuen kun mies äkkiä otti valmius-asennon miekkoineen. Sarvekas nainen painui aavistuksen matalammaksi varautuneena ja jäi mittailemaan tätä katseellaan oikeastaan varsin punnitsevasti. Hän ei epäillyt miehen taitoja... mutta tämä ele oli varsin selvä haaste ja se sai katseen terävöitymään hieman. "...hyvä on, kokeillaan sitten. Esra, lainaa sitä pronssimiekkaa" Akela töksäytti ja ojensi kätensä kohti nuorta naista. Katse pysyi silti Tarashissa ja tämän liikkeissä. Kukaties arpinen vathar oli tosiaan ottanut nokkiinsa väheksynnästä... tai oli kiinnostunut näkemään miten asiat kulkisivat. Sitä oli kuitenkin hankala lukea yhtälailla vakavana pysyvästä ilmeestä... paitsi sen verran ettei tämä ilmeisesti ollut aikeissa ainakaan perääntyä jostain tällaisesta. Sentään hän ei osoittanut halua aikovansa alkaa huitomaan miestä uudella, ilmeisen murhaavalla aseellaan.
Sub: Esra katsoi Akelaa tyrmistyneenä, kuin ei olisi ollut ollenkaan varma mitä tehdä. Tähän asti he olivat harjoitelleet puumiekoilla, eivätkä nekään harjoitukset olleet olleet oikeita kaksintaisteluita. Akela aikoi kuitenkin selvästi tehdä jotakin aivan muuta nyt. Nuori nainen pälyili toista ja vilkaisi Tarashiinkin... kunnes näki miehen äkkiä nyökkäävän. Tarashin ilme ei ollut värähtänytkään, kun toinen oli vastannut hänen haasteeseensa... tai tulkinnut hänen sanansa haasteeksi.
Esra ojensi vanhan miekkansa varovasti Akelalle samalla, kun Tarash suoristautui yllättäen ja hylkäsi suojauksensa. Hän otti muutaman sivuaskeleen ja puisteli miekkakättään. Kukaties nuo vähäiset merkit olivat jo itsessään melkoinen tunnustus; mies oli toistanut auringonnoususta asti murskaavan raskaita harjoituksiaan, eikä hän kukaties ollut halukas kohtaamaan vatharia verryttelemättä edes muodollisesti. "Me emme ole tehneet tätä aikaisemmin", mies huomautti äkkiä ja kohotti kulmiaan aavistuksen. Kukapa tiesi, mitä hän sillä tarkoitti.
Spyrre: Akela eittämättä huomasi Esran tyrmistyksen, mutta ei näennäisesti reagoinut. Hän seisoi paikallaan tuimana ja odottavasti, vähemmän vakuuttavassa mitassaankin. Soturi vähintäänkin kohosi sarvekkaan, lyhyen naisen ylle kaikessa pituudessaan. Ehkä Akelakin halusi nähdä mitä Tarash tekisi nyt... mutta mies nyökkäsi. Eikä tämä näyttänyt edes yllättyneeltä, saati erityisen epäröivältä. Akela ei ollut varma olisiko tästä pitänyt närkästyä lisää mutta ainakin tähän hätään päätyi vetämään Esran miekan itselleen ja harppaamaan keskemmälle harjoitustannerta. Akela seurasi varautunein askelin Tarashin jäljessä, pitäen silmällä tämän pienomuotoista verryttelyäkin. Tämän sanat saivat hänet kallistamaan päätään hieman. Se oli eittämättä totta... puumiekan vaihtaminen oikeaan terään oli kieltämättä melkoinen muutos. Eikä hän rehellisesti ollut myöskään mitellyt voimiaan Tarashin kanssa aikaisemmin. "Yritän olla satuttamatta sinua" nainen tuhahti, vieläkin hieman tuohtuneeseen sävyyn. Ehkä kyseessä oli sarvienkalistelua, edes osittain, mutta hän ei näyttänyt myöskään empivän suuremmin. Tarash oli nähnyt oikeaa taistelua ja hän oli nähnyt tämän silloin itsekin... Akela ei rehellisesti osannut olla loputtoman huolissaan siitä ettei tämä pärjäisi. Kukaties hänen olisi pitänyt ajatella enemmän itseään... mutta siihen hän ei tietenkään ehtinyt tuhlaamaan aikaansa. Nainen mittaili soturia katseellaan ennen kuin äkkiä harppasi sivummalle ja syöksähti eteenpäin.... eittämättä noudattaen varsin uskollisesti ärhäkkää ja nopeaa tyyliään jopa nyt.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 9, 2021 22:44:51 GMT 3
Sub: "Kuten minäkin", Tarash vastasi Akelan sanoihin. Toisin kuin nainen, hän tuntui puhuvan täysin vilpittömästi, vailla tunnetta. Sitten hän kuitenkin vaikeni, odottaen toisen ottavan aloitteen. Soturi oli yhtä aikaa jännittynyt ja levollinen. Hänen ruumiinsa oli virittynyt taisteluun, mutta mikään hänessä tai hänen olemuksessaan ei antanut ymmärtää, että hän jännitti sitä millään tavalla. Hän toimi kuten mies, joka oli nähnyt liian monta vastaavaa tilannetta kummastellakseen niitä.
Sitten Akela hyökkäsi. Nainen toimi arvaamattomuudessaan melkeinpä odotettavalla tavalla. Hän oli nopea, mutta jo tuon silmänräpäyksen aikanakin Tarashin kokeneet soturivaistot kävivät läpi monia eri vastauksia. Hän näki moniakin tapoja lopettaa ottelut hyvin nopeasti... mutta olosuhteiden valossa niistä lähestulkoon kaikki olivat huonoja. Joko hän olisi surmannut Akelan, tai sitten kaikki olisi loppunut ennen kuin hän olisi todistanut sanojaan millään tavalla. Niinpä hän valitsi ilmeisimmän ja yksinkertaisimman vastauksen - joskaan ei sen huonomman kuin muut.
Tarash reagoi välittömästi, mutta ilman kiirettä. Hän kohotti miekkansa torjuntaan tottuneella otteella ja suoralla, mutkattomalla liikkeellä. Mutta kun aseet kohtasivat, hän iski Akelan miekkaa vasten huomattavalla, räjähdysmäisellä voimalla, pakottaen heikomman vastustajansa aseen sivuun omansa tieltä. Hallittu, oikeassa tilanteessa kanavoitu voima ajoi heikomman tieltään. Oikeamielinen voima, kuten hän oli sitä kutsunut. Mies otti liioitellun, varoittavan askeleen kohti Akelaa ja sohaisi nopeasti miekallaan tavalla, jonka arvioi olevan vaivaton välttää. Sen oli tarkoitus vain ahdistaa tätä kauemmas, ei satuttaa.
Spyrre: Kuten aina varsinkin vastaavissa tilanteissa, Akela tuntui ottavan tämän kaiken hyvin vakavissaan. Kun hän hyökkäsi oli kyseessä vihaisen pedon varoittamaton loikka... jossa tosin oli hieman enemmän hallintaa kuin aiemmin. Nainen oli tehnyt omiakin harjoituksiaan kaiken muun mualla, ja kukaties ne olivat saaneet aikaan jotakin enemmän kuin silkkaa sokeaa huitomista. Silti, tästä huolimatta se ei selvästikään riittänyt. Tarash oli valmis ja silmänräpäyksessä tämän raskas ase iski häntä vasten vaikka mies ei tuntunut edes liikkuvan erityisen nopeasti.
Sarvekas nainen ärähti mutta hänellä oli varsin vähän sanottavaa siihen hurjaan voimaan soturin takana ja se paiskasi hänet väkisinkin taaksepäin. Hän horjui mutta löysi silti ketterät jalkansa nopeasti, juuri ajoissa nähdäkseen kun mies harppasi eteenpäin. Miekan sohaisu oli nopea mutta ei loputtoman hankala harpata sivuun sen edestä ja niin Akela tekikin. Oranssit silmät siristyivät ja sitten tämä syöksähti uudestaan liikkeelle, sivummalle, kärkkäänä ja matalana, ennen kuin hyökkäsi uudestaan kuin heikkoa kohtaa etsivä susi. Nopea ja hurja terä sivalsi taas kohti kun hän syöksähti melkoisesti pidemmän miehen sivuitse, kaiketi hakien tälle hankalampaa kulmaa huomattavasti pienemmän kohteen iskemiseen. Kenties hänenkään iskunsa ei ollut se murhaavin mutta se halusi selvästi perille, ja miekan lapekin tekisi epäilemättä kipeää.
Sub: Akela oli nopea, ja Tarash pystyi myöntämään, että jo pelkästään nopeus ja hurjuus kaataisi varmasti monta vihollista... mutta hän ei ollut yksi niistä. Sen sijaan hän oli kaatanut monta nopeaa ja hurjaa. Hän pysytteli vääjäämättä naista kohti, päästämättä tätä selustaansa, ja piti miekkansa herkeämättä valmiina, painostaen jopa puolustaessaan. Hän iski osumaa tavoittelevan miekan sivuun uudelleen, kirvoittaen esille kovan, metallisen soinnun. Ja tällä kertaa hän hyökkäsi avaamaansa loveen paljon voimallisemmin.
"Nopeus tekee ennakoitavaksi, ei arvaamattomaksi", Tarash huomautti, ennen kuin harppasi uudelleen toista kohti. Tällä kertaa hän iski useaan otteeseen, sivaltaen naista kohti painostavilla lyönneillä, jotka eivät olleet yhtä ärhäkän nopeita, mutta siitä huolimatta aivan tarpeeksi nopeita - ja samalla niin voimakkaita, että ne pakottivat puolustautumaan tai maksamaan kovan hinnan. Soturi aikoi ajaa vastustajansa ansaan. Raskaat liikkeet pakottaisivat tämän pysymään puolustuskannalla, mikä avaisi uusia tilaisuuksia iskeä - ja puolustukset antaisivat hänelle vain uuden tilaisuuden rankaista naisen miekkakättä ja asetta raskaammilla, voimakkaammilla lyönneillä. Oikeamielinen voima, jälleen kerran.
Esran lisäksi moni muukin sivustakatsoja pälyili ottelua, osa varuillaan ja osa kiinnostuneena. Nopeat liikkeet ja miekkojen metallinen sointi kertoivat itse kullekin, että nyt ei ollut kyse tavanomaisista harjoituksista...
Spyrre: Akela kärkkyi ja kaarsi, mutta yritti hän miten yritti, hän ei löytänyt aukkoa mitä haki. Kookas mies pysyi hyvin hänen liikkeidensä perässä ja jälleen kerran, massiivinen miekka oli hänen tiellään. Arpinen vathar irvisti kompuroidessaan taas taaksepäin kovien iskujen ajamana jotka pakottivat hänet iskemään omaa asettaan terän tielle kerran toisensa jälkeen, niin että miekka lähes kirposi hänen käsistään. Kaikeksi onneksi se ei tehnyt niin, mutta jätti kyllä jälkeensä pahasti kivistävät sormet ja käsivarret. Hän sihahti Tarashin sanoille kun tämä ajoi häntä väkisinkin taaksepäin tarkoilla, kovilla iskuilla. Hän saattoi nähdä häivähdyksiä siitä mitä soturi oli opettanut heille, mutta tämä kaikki oli paljon... enemmän kuin mikään mitä he olivat kokeilleet. Puolustuskannalle pakotus näin nopeasti sai nopeasti turhautuneen liekin leimahtamaan... vaikkakin kaiketi Akela hillitsi itsensä edes paremmin kuin aiemmin. Mutta ainakin uhmakas liekki kertoi ettei tämä ollut vain antamassa periksikään noin vain.
Äkkiä kesken puolustuksensa sarvekas nainen toimi. Miekka oli kohonnut ohjaamaan seuraavan iskun sivuun mutta sen sijaan että olisi tehnyt näin Akela pyörähti yllättäen varsin täpärästi sivuun. Tällainen yritys oli vähintäänkin riskialtista, varsinkin tällaisilla aseilla leikittäessä... mutta se ei ollut ennenkään estänyt häntä. Pysähtymättä nainen ärähti uudestaan ja syöksähti suoraan kohti, aikoen sivaltaa kimppuun niin aseen kuin asekädenkin ohitse ennen kuin kookkaampi Tarash ehtisi estää. Kaiketi hän arveli pärjäävänsä vikkelämpänä lähietäisyydellä paremmin kuin soturi suuren aseensa kanssa...
Sub: Mittelö alkoi muuttua varsin vaaralliseksi. Tarash olisi kukaties voinut olla nopeampi, iskeä lujemmin, hyökätä tarkemmin... mutta ei, mikäli halusi Akelan selviävän tästä hengissä. Hän ei olisi tehnyt sitä edes puumiekalla, ja nyt hänen kädessään oli käsivarren mitta välähtelevää metallia, joka katkoi päitä, raajoja ja elämiä leikiten. Akelan tahti oli kuitenkin samaan aikaan vain nopeutumassa ja muuttumassa ärhäkämmäksi, ja Tarash tiesi kokemuksesta, mitä se tarkoittaisi: sotureiden miekkataisto nopeutuisi ja ärhäköityisi entisestään. Vara virheelle pienenisi pienenemistään ja kuolema odottaisi yhä lähempänä yhtä ainoaa virhettä. Oli ikävä kyllä aika lopettaa tämä, ennen kuin asiat menisivät vaarallisemmiksi.
Akela livahti Tarashin hyökkäyksen ohitse. Esra päästi nopean huudahduksen, kuin ennakoiden äkillistä käännettä. Mutta yhtäkkiä Tarashin koko ruumis pyyhkäisi Akelaa kohti. Hän oli käyttänyt vain toista kättään tähän asti... mutta hänellä oli toinenkin. Hänen valtava, vapaa kouransa pyyhkäisi ilman halki häkellyttävän nopeasti ja tarrasi Akelan miekkakäden ranteeseen, nauliten sen paikoilleen kuin rautakahleella vangittuna. Melkeinpä liiankin helpon näköisesti Tarash käänsi ruumistaan sivuun miekan tieltä samalla kun riuhtaisi Akelaa hirvittävällä voimalla ja pyöräytti rannettaan heittoon, paiskatakseen pitelemänsä naisen ympäri ja maahan.'
Spyrre: Arvattavasti Akela ei jäänyt miettimään liikoja kun arveli löytäneensä keinon ja tarttui siihen epäröimättä, vakavana ja hurjana. Jäi hieman kyseenalaiseksi oliko hän huomannut Tarashin pidättelevän melkoisesti ja oliko se miksi sarvekas nainen oli käymässä nopeasti entistä ärhäkämmäksi, mutta joka tapauksessa seuraus oli sama. Arpinen vathar syöksähti jälleen kohti, hakien hankalaa kulmaa ja luottaen nopeuteensa... mutta vieläkään, se ei ollut tarpeeksi. Hän pyyhkäisi suuren miekan ohitse, mutta ennen kuin hän ehti tajutakaan kunnolla Tarash liikkui. Nainen tuskin oli miettinytkään tämän toista kättä keskittyessään suureen miekkaan ja muisti tämän oikeastaan vasta kun koura puristui äkkiä hänen käsivartensa ympärille... ja sitten tempaisi hänet jaloiltaan. Kevyt vathar kykeni vain päästämään tyrmistyneen huudahduksen kun soturi kiskaisi hänet ilmaan ja sitten raskaasti maahan. Tämä käsittely olisi varmasti hiljentänyt lähes kenet hyvänsä.
Toviin tyrmääntynyt Akela saattoi tuskin tehdä muutakaan kuin haukkoa henkeään maassa ja yrittää keräillä tolkkuaan, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Pronssimiekka oli kaiketi lennähtänyt johonkin, tai ainakaan hän ei enää pidellyt sitä. Lopputulos taisi olla selvä... "Sinä... taisit olla oikeassa" nainen pihahti lopulta, jokseenkin latteasti.
Sub: Esra oli tiennyt, että Tarash oli vahva - tuskin kukaan kylässä olisi voinut väittää muuta. Mutta silti se vaivattomuus, jolla hän paiskasi Akelan maahan, yhdellä ainoalla kädellä, käyttämättä siihen näennäisesti edes oikeaa vaivaa, sai hänet ymmärtämään, ettei hän ollut oikeastaan tiennyt sitä ennen kuin nyt. Hän tuijotti vaiti, osaamatta sanoa tai tehdä mitään juuri nyt.
Tarash vilkaisi jalkojensa juureen sortunutta Akelaa, ennen kuin nyökkäsi toisen sanoille ja päästi irti hänen kädestään. Kukaan tuskin väittäisi vastaan tästä lopputuloksesta... joskaan mies itse ei voinut sanoa olevansa siihen aivan tyytyväinen. "Selvisit paremmin kuin moni muu. En pystynyt myöskään lopettamaan tätä pelkästään miekallani", Tarash myönsi... joskin arveli jo nyt, että toinen ei olisi ainakaan tyytyväinen hänen sanoihinsa. "Kuten sanoin, voit hyvinkin olla oikeassa. Taistelussa ainoa totuus on voittajan totuus. Mikäli selviät ja voitat, on taistelutapasi oikea", hän lisäsi hieman varovaisemmin. Kukaties oli silti paras yrittää kuulostaa edes jossain määrin kannustavalta.
"... mutta ärhäkkyytesi tekee sinusta silti ennakoitavan. Minun ei tarvitse tietää miten aiot liikkua tai miten tarkalleen hyökkäät, koska tiedän jo mitä yrität", mies huomautti, ennen kuin ojensi kättään auttaakseen Akelan pystyyn.
Spyrre: Akela joutui ponnistelemaan vielä hetken saadakseen vastatuksi kunnolla mutta Tarash sai silti sanoistaan osakseen puolittaisen kyräilyn. Kaiketi hän ei rehellisyyden nimissä voinut sanoa olevansa yllättynyt siitä mille taholle uhittelu oli päättynyt, mutta kirpaisi se silti ylpeyttä vaikka mies yrittikin saada surkean häviön kuulostamaan vähemmän... surkealta. Taisi tämä tuoda ainakin jälleen enemmän mietittävää... ihan siinäkin mielessä että toinen oli jälleen kerran osoittanut vähintäänkin typerryttävät voimansa. Hän itse ei selvästikään ollut kykenevä kilpailemaan niiden kanssa.
Sarvekas nainen murahti punnertautui huterahkosti suunnilleen istualleen. Hetken hän näytti aikovan vain tuupata miehen ojennetun käden sivuun kunnes kuitenkin puuskahti ja tarrasi siihen kiskoakseen itsensä jaloilleen. "...psh. Miten vain. Se kertoo silti etten ole vielä tarpeeksi vahva" Akela tuhahti vaisusti, heittäen vielä huterasti jaloillaan seisten terävän katseen ympärilleen siltä varalta että joku paikalle harhautuneista katsojista keksisi tehdä tai sanoa jotain typerää. "Minun pitää... keksiä jotain... parempaa" hän jupisi yrittäen pelastaa edes osan arvokkuudestaan suoristautumalla ja pudistelemalla vaatteitaan. "No. Jos et edes opeta meille mitään muuta, niin... olin joka tapauksessa aikeissa etsiä päällikön ja kysyä häneltä sitä mitä hän lupasi kertoa. Jos hän tietää väestäni jotain, niin nyt ainakin hän on sen verran velkaa."
Sub: Tarash auttoi Akelan pystyyn ja työnsi sitten miekkansa pois ennen kuin nyökkäsi. "Voimme harjoitella myöhemmin lisää, mutta en usko, että minulla on enää todellista opetettavaa sinulle", hän vastasi suuremmin pohtimatta. Akela tuntui löytäneen jo melkoisen määrän omia vastauksiaan. Hänellä ei ollut todellista vastaanväitettävää asiaan. "Kukaties voit siis mennä puhumaan hänelle. Esra tarvitsee vielä jonkin verran ohjausta", soturi jatkoi ja vilkaisi samalla nuoreen naiseen, joka oli jäänyt seisomaan taustalle. Tämä valpastui välittömästi kuullessaan nimensä.
"... niin! Minä... tarvitsen sitä kyllä", Esra vastasi aavistuksen kiusaantuneesti. Hän vilkaisi sivusilmällä Akelaan, ennen kuin astui lähemmäs. Hän ei selvästikään elätellyt toiveita, että pystyisi läheskään yhtä hyvään suoritukseen kuin toinen pelkällä sisulla, raivolla ja nopeudella...
Spyrre: Akela keräili niin arvokkuutensa kuin tolkkunsa, puuskahtaen uudestaan. Silti hän nyökkäsi vaikka joutui vielä aristamaan vaivihkaa retuutettua kehoaan. Luultavasti äskeinen oli tuonut vähintään ruhjeen jos toisenkin, mutta ainakin ne olivat piilossa eikä hän aikonut ainakaan myöntää moisten olemassaoloa... "...niin. No. Kai minä... sitten teen niin." Hän mutisi lopulta hieman epämääräisesti, vilkaisten Tarashista Esraan. Nämä aikoivat ilmeisesti tehdä vielä jotakin, mutta ei hän kai seuraa tarvinnutkaan... vaikka toisaalta olisi ehkä toivonut jotain sellaista. Joka tapauksessa hän nyökkäsi näille, ja astahti sitten poimimaan pronssimiekan maasta hieman kauempaa johon se oli lennähtänyt. "Tuossa. Älä yritä tuota äskeistä" hän puuskahti lykätessään aseen takaisin omistajalleen ennen kuin kääntyi harppomaan (tai ehkä nilkuttamaan, jälleen kerran) takaisin katua kohti. Ainakin reitti päällikön majalle olisi tuttu jo tässä vaiheessa...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 18, 2021 23:07:11 GMT 3
Sub: Esra otti miekkansa vastaan vaiti ja yhä aavistuksen häkeltyneenä, mutta työnsi sen pois sanomatta mitään. Äskeinen yhteenotto oli selvästi tehnyt suuren vaikutuksen nuoreen naiseen, eikä hän kaiketi ollut varma miten nyt olisi pitänyt toimia.
Tarash vilkaisi Akelan perään. Ei ollut vaikea nähdä, että toinen oli tavalla tai toisella tyytymätön tilanteeseen. Soturi huokaisi. Hänellä oli selvästikin paljon opittavaa opettamisesta. "Voimme harjoitella myöhemmin lisää. En voi opettaa sinua taistelemaan tuolla tavoin, mutta voin auttaa sinua harjoittelemaan", mies totesi toisen perään. Hän ei ollut varma, oliko valinnut sanansa oikein, tai oliko sellaisia sanoja edes, mutta hän ei pystynyt tarjoamaan muutakaan.
"Ja Esra, valmiina", Tarash huomautti sitten ja kääntyi toista oppilastaan kohti. Tämä säpsähti silminnähden ja teki työtä käskettyä. Ja sitten he jatkoivat harjoituksiaan.
Spyrre: Akela ei ollut varsinaisesti odottanut enää mitään valmistautuessaan menemään menojaan, mutta käänsi kuitenkin vielä hieman päätään kun Tarash vielä puhui hänen peräänsä. Nainen harkitsi (tai empi) hetken ennen kuin päästi pienen epämääräisen myhähdyksen ja nyökkäsi. "...niin. Onhan siitä ollut... apua, joka tapauksessa" hän töksäytti lyhyesti kunnes kääntyi uudestaan. Kukaties äskeinen oli ollut hieman nujertavaa suurien luulojen jälkeen... tai sitten tarvittu totuuden tölväisy. Joka tapauksessa sarvekas nainen jätti Esran ja Tarashin harjoitteluihinsa, samalla kun suuntasi takaisin kylänraitille hieroen vaivihkaa kivistävää rannettaan ja käsivarttaan. Äskeinen luultavasti tuntuisi vielä tovin...
Se ei silti pidätellyt Akelaa nyt kun hän oli tehnyt päätöksensä. Hän suuntasi vaiteliaan mietteliäänä kylän poikki kohti koristeellista majaa, muistaen tällä kertaa jopa asettaa miekkansa ovensuun tuntumaan ennen kuin kurottautui koputtamaan seinään tämän vieressä. Hänen palkkionsa tivaaminen eittämättä jännitti... mutta myös hermostutti syystä tai toisesta.
Sub: Hetken oli hiljaista, ennen kuin majan sisältä kantautui epämääräinen, yleinen äännähdys - todennäköisesti päällikön hajamielinen ilmoitus, että tämä oli paikalla. Sisältä ei kantautunut mitään muuta elonmerkkiä, mikä kaiketi pakotti naisen astumaan lopulta sisälle. Majassa oli hämärää ja savuista kuten aina. Päällikkö istui jälleen kerran tulen ääressä. Hänen huuliensa välistä törrötti vanha ja kulunut piippu, ja hän kohotti katsettaan tulijan suuntaan. Kun mies näki, ettei tulokas ollut kukaan hänen kylänsä väestä, hän antoi itsensä painua aavistuksen verran lysyyn ja laski kätensä polvilleen. Hetkessä hän näytti vuosikymmentä vanhemmalta - kun hänen ei tarvinnut näyttää vahvalta väkensä edessä.
"Mietinkin, milloin tulisit", mies totesi sen suurempia ihmettelemättä ja nyökkäsi tultaan kohti kuin kehottaakseen toista istumaan. Hän imi hetkeen vaitonaisesti piippuaan ennen kuin katsahti sarvekkaaseen naiseen uudelleen. "Satutko tietämään missä jälkikasvuni mahtaa tällä kertaa olla? Tuskin sentään veit häntä jälleen jonnekin korpeen?" päällikkö tokaisi aavistuksen terävämmin. Hän tuskin ihasteli kaikkia viime viikkojen käänteitä...
Spyrre: Akela valpastui kun sisältä kantautui viimein ääni, joka oli kaiketi mahdollista tulkita kutsuksi astua sisälle... tai että sitä ei ainakaan kielletty. Arpinen nainen heitti vielä epämääräisen katseen ympärilleen ennen kuin veti syvään henkeä ja työnsi sitten ovipeitteet sivuun. Hän oli jo tottunut majan hämärään ja savuiseen ilmapiiriin paremmin, ja hän löysi päällikön hahmon nopeasti tulisijan ääreltä. Jokin tämän olemuksessa pisti häneen hieman ikävästi ja nainen kallisti päätään mutta ei lopulta sanonut mitään. Sen sijaan tämän sanoihin vastattiin vakavalla nyökkäyksellä ja arpinen vathar asteli lähemmäs istuakseen itsekin liekkien äärelle. Toinen huomautus sai aikaan jo aavistuksen kiusaantuneemman liikahduksen. Akela avasi suunsa kuin aikeissa töksäyttää jotain, mutta empi sitten ja päätyi lähinnä päästämään jonkinlaisen ähkäisyn. "....ei, hän on... tuolla ulkona. Kylän reunalla" hän mutisi kiusallisesti, kunnes selvitti kurkkuaan. Kaiketi hän ei varsinaisesti voinut edes kieltää aiempia välikohtauksia...
"Tuota... Lupasit... kertoa väestäni. Ne pedot on ajettu pois tai tapettu nyt, joten... tulin" Akela lisäsi pian perään. Toivottavasti aiheenvaihto veisi huomion muualle. Ainakin hän puhuisi tästä aiheesta huomattavasti mielummin...
Sub: Päällikkö murahti Akelan sanoille... tai kukaties tuhahti. "Leikkii varmasti taas miekoilla. Hän tietää kyllä, että hänen pitäisi olla hoitamassa töitään. Sen tytön pitäisi jo hiljalleen..." mies jupisi, mutta vaikeni sitten ja imeskeli piippuaan. Sarvekkaalla naisella ei ollut lopulta osaa tai arpaa koko asiaan. Ja tämä oli tullut paikalle oikeastakin syystä.
"Niin, muistan kyllä sen, mitä sovimme. En minä sitä ole pantannut", päällikkö vastasi lopulta ja kohotti kulmiaan aavistuksen verran toisen empivälle sävylle. "Sinä halusit tietää, missä ja miten olemme tekemisissä metsän väen kanssa. Minä olen puhunut siitä kylän tietäjän kanssa. Hän tietää niistä asioista enemmän. Se ei ikävä kyllä ole aivan niin yksinkertaista kuin ehkä toivot", mies huokaisi. Hän pyöräytti päätään epämääräisesti.
"Katsos, se väki ei halua, että tiedämme heistä mitään. Tässä kylässä ei ole juuri ketään, joka olisi edes nähnyt heitä koskaan. Heidän kanssaan asioimiselle on tarkat säännöt ja tiukat tavat, joita täällä kylässä on noudatettu pitkään. Jotkut ovat joskus yrittäneet rikkoa sitä kaikkea. He eivät palaa siltä tieltään. Ainoa tapa, jolla he suostuvat olemaan missään tekemisissä kanssamme, on eräs paikka, johon väkemme jättää asioita, joita metsän väen tiedetään haluavan. Ja jonkin ajan kuluttua niiden tavaroiden tilalla on muita tavaroita. Joku on joskus yrittänyt kaiketi vakoilla sitä paikkaa ja nähdä heitä", mies selitti. Hän veti kaulansa ylitse terävän vedon sormellaan, mikä varmasti kertoi paljon.
Spyrre: Päällikön happamuus tyttärensä touhuista ei ollut uusi paljastus, ja Akela joutui puristamaan huulensa vaivihkaa yhteen ettei olisi sanonut mitään tämän jupinoille. Se oli varsin lähellä, mutta hän onnistui sentään hillitsemään itsensä... tuskin moisesta olisi ollut edes hyötyä. Hän ei muutenkaan hallinnut näitä asioita alkuunkaan... Puhe kääntyi sentään nopeasti aiheeseen johon hän osasi jopa tarttua. Silti Akela laski hetkeksi hankalana katseensa ennen kuin nyökkäsi myötäävästi. Viivyttely ei tosiaan ollut ollut kiinni vanhasta miehestä. "...niin. Et olekaan. Minulla oli... tekemistä. Mutta tulin nyt." Nainen yskähti mutta ryhdistäytyi sentään nopeasti ja nosti kiiluvan katseensa päällikköön kun tämä puhui... vaikkakin sanat saivat aikaan pienen kulmien rypistyksen. Tietenkään asiat eivät voineet olla erityisen helppoja edes tässä...
Akela kuunteli valppaasti mitä kerrottiin, eikä vastannut heti. Silti hän ei rehellisesti näyttänyt tyrmistyvän tai kauhistuvankaan suuremmin siitä mitä mies paljasti metsänväen vastahakoisesta ja etäisestä käytöksestä, sen sijaan sekin sai aikaan lähinnä uuden vakavan nyökkäyksen. "...niin. Eivät ehkä haluakaan. Mutta ehkä he huomaavat että... no, minä olen heidän väkeään. Ainakin melkein" sarvekas nainen totesi viimein, vaikka ääni ei ehkä ollutkaan aivan yhtä varma kuin hän olisi halunnut. Joka tapauksessa hän suoristi nopeasti selkänsä ja veti tiukasti henkeä. "Minun pitää silti yrittää. Ja tämä taitaa olla paras keino mitä voin edes toivoa nyt. Ehkä jos menen sinne, ja... onko siihen jokin aika? Mistä käytte kauppaa? Löysimme kaikenlaista sieltä raunioista, ehkä jos he kiinnostuvat jostain siitä ja... minä voisin jäädä odottamaan heitä. Ehkä he suostuvat puhumaan." Akela vaikeni hetkeksi, mutta epäröinti ei tällä kertaa kestänyt kovin kauaa. "Kerro minulle missä se paikka on, niin voin ainakin yrittää."
Sub: "Niin, voi hyvin olla, että he eivät ota sinua päiviltä yhtä nopeasti kuin typeriä nuoria urhoja tai uteliaita hölmöjä", päällikkö myönsi ja nyökkäsi. Hän ei selvästikään tiennyt, miten asia olisi, mutta kaiketi ajatus ei ollut ainakaan mahdoton. "Ja pahimmassakaan tapauksessa me tuskin saamme vihoja niskoillemme. Sinua ei luulisi meidän väeksemme millään", hän jatkoi. Miehen kasvot olivat yhtä totiset ja tyynet kuin aina. Mutta sitten hänen toinen suupielensä nykäisi aavistuksen verran. Hän tuskin ainakaan toivoi sellaista loppua naiselle... vaikka kukapa tiesi, ehkäpä niin tapahtuisi. Ainakaan hän ei ollut aikeissa alkaa kieltämään tätä yrittämästä.
"Joka tapauksessa sinun pitää odottaa, ennen kuin yrität. Viisaan mukaan on tietyt, tarkkaan määrätyt ajat, kun tätä edes tehdään. Seuraavan kerran se aika on kolmen viikon kuluttua. Ennen sitä tuskin löytäisit sieltä mitään. He eivät asu siellä päinkään, eivätkä ne uteliaat hölmöt ole löytäneet sieltä mitään koskaan muulloin. Sinun on siis paras odottaa. Kuulemma metsän väki saattaa käydä epäluuloiseksi, jos siellä liikuskelee väkeä ennen oikeaa aikaa."
Spyrre: Ei luultavasti ollut yllätys että nämäkään pahaenteiset sanat eivät tuntuneet pidättelevän Akelaa; mitä luultavimmin tämä oli itsekin jo pohtinut samankaltaisia asioita. Ainakin sarvekas nainen vastasi nyökkäyksellä joka oli kukaties aavistuksen aiempaa päättäväisempi. "Niin, ehkä. Kyllä he varmasti sen verran huomaavat. Ja suostuvat ehkä puhumaan" hän vahvisti. Hänkin pyrki pitämään itsensä tyynenä, mutta jännitys kupli silti pinnan alla eikä hän voinut olla hieromatta jälleen rannettaan hajamielisesti. Ohjeet kuunneltiin silti ilmeisesn tarkkaavaisesti. Tuntui, että hän oli viimein pääsemässä lähemmäs määränpäätään... vaikka sekään ei ilmeisesti olisi tapahtumassa aivan vielä. Ilmoitus siitä että odotettavaa oli vielä melkoisesti kirvoitti pienen puuskahduksen kuin osa jännityksestä olisi purkautunut, mutta silti sarvekas nainen nyökkäsi tälle. "Sitten minun pitää odottaa sitä. On varmaankin paras tehdä tämä niiden sääntöjen mukaan, että he eivät jätä tulematta ainakaan sen vuoksi." Akela henkäisi ja pyyhkäisi sarvekasta otsaansa. "...no. Minä... Kiitos. Odotan siihen saakka sitten. Kunhan kerrotte minulle ajoissa ennen kuin aika on, että voin mennä sinne. Minun kai täytyy valmistautua muutenkin."
Sub: Päällikkö murahti ja nyökkäsi. Asiassa ei lopulta ollut paljoakaan mietittävää... ei ainakaan tässä asiassa. Silti hän pureskeli piipuaan hetken tuleen katsellen, ennen kuin huokaisi. "On... jotain muutakin mitä voi tehdä sillä aikaa, kuin vain täällä kupeksiminen", mies tokaisi lopulta ja katsahti Akelaan. Hänen tyyni naamionsa oli valahtanut aavistuksen. Hänelläkin oli selvästi huolensa. "Se liittyy tyttäreeni. En voi vaatia sinua tai toveriasi tekemään enää mitään, mutta olette osoittaneet olevanne kykeneviä. Eikä teillä ole parempaakaan tekemistä", hän napautti sitten, kuitenkin taas hieman jämerämmin.
Spyrre: Akela oli jo nousemassa jaloilleen mutta pysähtyi kun mies keskeytti hänet. Sarvekas nainen räpäytti silmiään ja käänsi kysyvän katseensa päällikköön, joka tosin kävi nopeasti aavistuksen varautuneeksi kun tämä määritti tarkemmin mitä asia koski. "Esra? Mitä hänestä? Tarvitseeko hän apua jossain?" hän tiedusteli. Päällikön asenteet tyttärensä toimia kohtaan (joihin hänellä ja Tarashillakin oli ollut suuri osansa) eivät olleet salaisuus, eikä Akela ollut aivan varma mitä odottaa tältä... vaikka tämän huomattavasti vähemmän hienovarainen huomautus lopussa kieltämättä aiheutti jälleen jokseenkin kiusaantuneen liikahduksen.
Sub: Päällikkö tuhahti huvittuneesti toisen sanoille. "Missäpä hän ei tarvitsisi apua! Mutta niin. Hänen on korkea aika alkaa oppimaan, mitä päälliköltä vaaditaan, halusipa hän tai ei. Siksi aion lähettää hänet toimittamaan erästä asiaa. Se vaatii matkan tekoa ja se tarkoittaa, että hän on vaarassa. Soisin hänen palaavan hengissä kotiin. Te olette osoittaneet olevanne kykeneviä surmaamaan ties millaisia petoja", päällikkö selitti ja loi Akelaan paljon puhuvan katseen. Hän ymmärsi varmasti, mitä tässä ajettiin takaa.
Mies heilautti kättään ylimalkaisesti ennen kuin jatkoi. "Tämän kaiken jäljiltä meillä on käsissämme enemmän aseita ja varusteita kuin mille meillä on edes käyttöä. Ja vaikka sellaisille on käyttönsä, on paljon hyödyllisempiäkin asioita. Aion toimittaa ison osan siitä metsän reunassa olevalle rajalinnakkeelle ja käydä kauppaa siitä... tai siis Esra saa käydä kauppaa siitä. Hänen pitää oppia miten nämä asiat toimivat." "Siihen kaikkeen menee parisen viikkoa. Ehdit siis hyvin takaisin, ennen kuin on aika", hän totesi vielä, ennen kuin jäi tarkkailemaan naista.
Spyrre: Akelan epäluulo eittämättä pilkisti uloskinpäin, mutta ilmeisesti kyse ei ollutkaan mistään sellaisesta kuin hän ehkä oli uumoillut. Hän mutristi hieman suutaan päällikön huvittuneisuudelle, kuitenkin kallistaen päätään tarkkaavaisemmin kun tämä jatkoi. Esralla olisi edessä tehtävä joka varmasti vaatisi tältä paljon asioita joista Akela ei ymmärtänyt paljoakaan... mutta se mistä hän ymmärsi ainakin jotain oli vaarojen uhmaaminen. Rehellisesti pyyntö yllätti hänet hieman kaikkien niiden vaikeuksien jälkeen jotka olivat seuranneet hänen ja Tarashin jäljessä ja jotka eivät varmasti olleet tasoittaneet Esrankaan temperamenttia.... Ilmeisesti heitä ei oltu vielä komentamassa pysymään kaukana Esrasta huonoine vaikutteineen. Hän ei varsinaisesti ollut ainakaan pahoillaan tästä. "Mekö? No... Jos aikaakin kerran on tarpeeksi, niin... toki. Hän on jo hyvä taistelija itsekin, mutta tietysti voin auttaa pitämään hänet turvassa. Missä se linnake on?" Akelan sävy oli vieläkin aavistuksen hämmentynyt, mutta vastaus oli silti varsin suora. Hän ei epäröinyt lupaustaan ainakaan tämän suhteen. Ja kaiketi tämä lykkäsi ikävien ajatuksien keskelle jäämistä melkoisen hyvin.
Sub: Päällikkö huokaisi. Kukaties se oli helpotusta... tai kukaties hänen piipunpolttelunsa vain otti keuhkojen päälle. Joka tapauksessa hän nyökkäsi. "Kuten sanoin, se on metsän reunassa, täältä pohjoiseen. Laitan kyllä mukaan väkeä, joka tuntee tien sinne. Kaiketi jos tarkkoja ollaan, tämä kylä kuuluu jollain muotoa siellä päin oleville ylimyksille. Mutta eivätpä he liiaksi kysele sen perään. Teemme joskus kauppaa linnakkeen väen kanssa. Heillä on enemmän viljaa, työkaluja, seppiä... oikeastaan aivan kaikkea. Ja heillä lienee enemmän käyttöä aseille. Esra saa lähteä mukaan. Lankomieheni on käynyt heidän kanssaan kauppaa ja tietää miten neuvotellaan hyvät hinnat, hän vahtii asioiden etenemistä. Sinun tai sen körilään ei tarvitse murehtia mistään sellaisesta. Kunhan katsotte, että se tyttö... ja muukin väki... tulevat hengissä kotiin", hän selitti.
Päällikkö raapi leukaansa ja heilautti kättään uudelleen. "Minun pitää vielä järjestellä asioita... ja kertoa Esralle tästä. Mutta voit varautua siihen, että lähtö on parin päivän sisällä."
Spyrre: Akela kuunteli varsin tarkkaavaisesti... ja lähes mielenkiinnolla kun vanha mies tarkensi suunnitelmia tulevan varalle. Syystä tai toisesta ajatus liikkeelle lähtemisestä tuntui melkeinpä innostavalta... eikä varmaankaan vähiten tutun toverijoukonkaan vuoksi. Tiedosti tätä itse tai ei, sarvekas nainen oli tästä hyvillään eikä empinyt apunsa lupaamisen suhteen. Varsinkin kun kaikki hankala kaupankäynti sun muu oli jonkun muun huoli... "Hyvä, sitten. Olen kyllä valmis siihen mennessä jos muutkin ovat. Teen parhaani että he ovat kaikki turvassa matkalla!" hän ilmoitti painokkaasti. Jokin tällainen tuskin olisi paljoakaan verrattuna raunioiden tai rosvoleirin vyörytykseen jonka he olivat jo tehneet...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 20, 2021 23:02:18 GMT 3
Sub: "Toivoa sopii. Se tyttö ei ole koskaan yrittänyt samaa liiaksi", päällikkö huokaisi ja heilautti sitten kättään merkiksi, että asia oli käsitelty loppuun ja toinen voisi mennä menojaan... minne nyt aikoikaan mennä. "Ja kun näet hänet, kuten varmasti pian näet, niin kerro hänelle, että jos keittotulet eivät kohta porise, niin hänellä ei pian ole miekkaa jolla harjoitella", hän lisäsi aavistuksen happamammin ja kääri harteillaan olevaa huopaa tiukemmin ympärilleen.
Spyrre: Akela avasi suutaan, mutta päätyi sitten taas lähinnä yskähtämään ja nyökkäämään. Ehkä oli parasta että hän ei saisi Esraa vaikuttamaan entistä holtittomammalta päällikön silmissä kertomalla että tämä oli luultavasti pelatanut hänenkin nahkansa muutaman kerran... Kaiketi tärkeintä oli kuitenkin että Esra pääsi näyttämään taitojaan joka tapauksessa. Viimeinen tokaisu sai sarvekkaan naisen näyttämään taas jokseenkin kiusaantuneelta ennen kuin hän kuitenkin kohautti olkapäitään ja nousi jaloilleen. Ainakin hän tiesi mistä löytää Esran, joten tämän varoittaminen voisi ollakin paikallaan. "Hyvä. No, minä... kerro, kun olemme valmiita lähtemään, niin... no. Minäkin olen valmis" hän töksäytti ja kääntyi sitten kulkemaan majan poikki ovelle. Tämä kohtaaminen päällikön kanssa ei tosiaan ollut mennyt kuten hän oli ajatellut alunperin... Ei ollenkaan, mutta... syystä tai toisesta hän ei ollut erityisen pahoillaan. Akela joutuisi vielä odottamaan melkoisesti oman väkensä jälkien etsimistä, mutta silti odotettu kärsimättömyys ei ollut silti leimahtanut esille. Kukaties hän oli oppinut ajan kanssa jopa hitusen kärsivällisyyttä... tai jotain sinne päin.
Akela astui kuitenkin savuisesta ja hämärästä majasta takaisin päivänvaloon. Hän veti henkeä ja poimi sitten miekkansa oven vierestä takaisin vyölleen ennen kuin suuntasi takaisin kohti paikkaa jossa oli nähnyt Tarashin ja Esran viimeksi.
Sub: "Sinun on käytettävä enemmän voimaa. Käteni ei värähdäkään", Tarash huomautti jälleen kerran. Tapa, jolla hän pysäytti kerta toisensa jälkeen Esran hyökkäykset yhdellä ainoalla puumiekkaa pitelevällä kädellä, oli melkeinpä huvittavan näköinen... vaikka se tuskin tuntui ollenkaan huvittavalta nuoresta naisesta, joka puuskutti ja ähki. "En minä... saisi sinua liikkumaan muutenkaan!" Esra puuskahti ja lähti uuteen hyökkäykseen. Hän puristi puumiekkaansa kaksin käsin ja yritti parhaansa mukaan käydä läpi opittuja hyökkäyssarjoja. Tarash torjui jokaisen iskun pelkillä yksinkertaisilla ja suorilla liikkeillä, eikä hänen kätensä tosiaan edes värähtänyt. Ilmeestä päätellen Esra olisi yhtä hyvin voinut hakata puunrunkoa vasten. Hänen kämmenensä olivat olleet vereslihalla moneen kertaan tämän kaiken harjoittelun vuoksi.
Tarash jatkoi oppilaansa liikesarjojen seuraamista hetken samalla yksioikoisella tavalla. Sitten hän kuitenkin puuskahti sieraimet värähtäen ja pyöräytti rannettaan seuraavaan iskuun. Viaton liike löysi hirvittävää voimaa miekkamestarin käsissä, ja puumiekkojen kohdatessa Esran harjoitusase suorastaan räjähti hänen käsistään. Nuori nainen ähkäisi tyrmistyksestä, mutta Tarashin oli annettava hänelle myönnytystä tavasta, jolla hän yritti harpata taaksepäin empimättä hetkeäkään. Se ei kuitenkaan pelastanut häntä kipeltä napautukselta hartiaan.
"Liian hidas ja liian heikko. Pelkäät minua", Tarash totesi samalla kun astui muitta mutkitta eteenpäin, riuhtaisi perääntyvän Esran kädestä takaisin ja sivalsi häntä rintakehän poikki kolmella nopealla vedolla. Puumiekalla ne eivät tuntuneet miltään, mutta jokainen niistä olisi leikannut häntä luuhun ja läpi oikealla terällä. Esra inahti ja lankesi sitten maahan. Tarash ei ollut aivan varma, oliko se jotakin eläytymistä lyödyn asemaan vaiko vain lannistumista, mutta hän salli sen joka tapauksessa. Oikeassa taistelussa hän olisi kukaties antanut vielä yhden iskun, mutta se olisi tuntunut julmalta nyt. Soturi antoi naisen huohottaa hetken maassa. Hän huokaisi uudelleen. Sama tulos kuin aina.
Spyrre: Akela ei ollut lopulta viettänyt kauaakaan päällikön puheilla. Harjoitukset jatkuivat selvästi vielä kun hän asteli takaisin kohti paikkaa jonne oli toverinsa jättänyt. Ei ollut vaikea kuulla kolahtelevan puun ääniä sekä villejä ähkäisyjä (lähinnä Esrasta) kauempaakin, sekä Tarashin suorasukaista ohjastusta. Sarvekas nainen irvisti itsekseen ja hieraisi vaivihkaa käsivarttaan jota kieltämättä kivisti vieläkin aiemmasta, mutta harppoi silti rakennusten taakse. Hän seisahtui seinustalle haluamatta keskeyttää (ja eittämättä itsekin uteliaana) katsomaan mittelöä... joka tosin ei ollut pitkäkestoinen saatikaan tasaväkinen. Akela kirskautti hampaitaan ja värähti hieman kun Esra iskettiin maahan dramaattisesti, suoristautuen sitten.
"Oletko kunnossa?" hän tiedusteli varuillaan kun nainen ei noussut heti, vilkaisten samalla Tarashiakin. Soturi ei tosiaankaan ollut helppo vastus edes silloin kun ei ottanut tilannetta vakavissaan. Tosin, olisiko tältä voinut muuta odottaakaan.
Sub: Esra säpsähti aavistuksen, kun kuuli äkkiä Akelan äänen lähettyviltä. Nuori nainen ei varmasti ollut ehtinyt katsoa ympärilleen, saati sitten miettiä sivustakatsojia, mutta nyt hän näytti siltä, kuin olisi ollut hämillään ja nolostunut. Hän vääntäytyi äkkiä jaloilleen puistellen itseään ja irvistellen piiloon kaikki kolotuksensa. "Kyllä minä pärjään", hän tokaisi napakasti ja kohotti leukaansa melkeinpä haastaen toista kyseenalaistamaan sen.
Moinen uho ei tehnyt vaikutusta ainakaan Tarashiin. Hän vilkaisi Akelaa kohti, ennen kuin palasti Esraan. "Jos pystyt liikkumaan, liiku. Jos annat taistelussa sijaa kivuillesi, menetät henkesi. Jos pystyt yhä taistelemaan, taistele", mies tokaisi ja kohotti miekkansa Esraa kohti.
Nuori nainen hätkähti, mutta lopulta hän ei voinut väittää vastaankaan... ellei sitten haluaisi myöntää, että äskeinen oli iskenyt hänestä sisun pois. Eikä hän varmasti myöntäisi sitä sovinnolla. Hän vilkaisi Akelaan, ennen kuin perääntyi puumiekkansa luokse ja nosti sen nopeasti maasta. "Suojaus. Jos aiot puolustautua jalat ristissä ja selkä vinossa, kaadut ensimmäiseen iskuun", Tarash huomautti. Esra teki työtä käskettyä, vaikka hänen ilmeensä olikin kiristynyt aavistuksen. "Kyllä minä tiedän!" hän ähkäisi samalla, kun hänen jalkansa hakivat asentoa. "Älä kerro, vaan näytä", Tarash vastasi. Ja sitten hän iski.
Joku olisi voinut väittää, että Tarashin otteet olivat säälimättömiä ja julmia. Hän painoi todennäköisesti puolet enemmän kuin Esra, ja kaikesta päätellen oli vaikea edes arvailla, montako kertaa vahvempi hän oli. Sen huomioon ottaen tapa, jolla hän harppasi nuorta naista päin ja iski nopeita, melkeinpä säälimättömiä iskuja, jotka saivat toisen kädet tutisemaan ja hampaat kirskumaan, oli vähintäänkin armoton. Ikävä kyllä Tarash ei tiennyt, miten muutenkaan olisi tehnyt tämän. Esra perääntyi askel askeleelta samalla kun Tarash jahtasi häntä iskien puolelta toiselle kerta toisensa jälkeen. Jokainen iskun Esran puolustukseen sai hänet horjumaan. Mutta ainakin hän sinnitteli.
Spyrre: Akela kallisti päätään saamalleen napakalle vastaukselle, mutta soi sille sitten pienen nyökkäyksen... kuten myös Tarashin karulle tokaisulle. Myös sarvekas nainen eittämättä tiesi saman, ja se oli näkynyt hänen taistelussaan aiemminkin - vastustajalle ei saanut antaa mitään tilaisuutta nousta niskan päälle jos oli mitään mahdollisuutta vastustaa tätä. Esra oli selvästi kovilla ja kivulias, mutta ikävä kyllä sama päti tähänkin jos tämä aikoi jatkaa valitsemallaan tiellä. Akela huokaisi itsekseen ja harppasi hieman taaksepäin antaakseen kaksikolle tilaa jatkaa, pyyhkäisten ohimennen arpisia kasvojaan. Hän tuskin enää itse edes huomasi uusia vanhojen jälkien seasta. Esralla puolestaan oli vielä opittavaa.
Tarash iski jälleen hurjasti oppilaansa puolustukseen. Tämä sai sivusta seuraavan Akelankin käsivarret jomottamaan pelkästä näystä, eikä Esrakaan säästynyt tältä sen enempää kuin hänkään. Tosin, toisin kuin hän, nuori nainen sinnitteli itsepäisesti vaikka miehen miekka iskikin tätä vasten julmasti. Akela itse olisi jo yrittänyt livahtaa sivuun, mutta toisaalta se oli johtanut hänen häviöönsä viimeksikin... Kukaties toinen pärjäisi paremmin. Toivottavasti.
Sub: Esran ensimmäinen vastaisku yllätti Tarashin. Se ei suinkaan osunut, saati sitten ollut edes vaarallinen, mutta joka tapauksessa hän tiedosti sen muutoksena tähänastiseen. Nuori nainen ärähti, torjui ja survaisi äkkiä puumiekkansa hänen kasvojaan kohti. Tarash iski sen sivuun helposti, mutta se oli silti jotakin. Tähän asti Esra oli hädin tuskin onnistunut keskittymään edes puolustukseen - mikä olisi varmasti koitunut jo kuolemaksi taistelukentällä, sillä vastustaja joka vain puolusti antoi hyökkääjän määrätä tahdin. Nähtävästi nuori nainen ainakin muisti mitä hän oli opettanut.
"Sinun on pakotettava minut taaksepäin ja rankaistava minua iskuistani", Tarash huomautti. Kukaties se kuulosti naurettavalta. Kukaties hänen ei olisi pitänyt edellyttää, että Esra puskisi vastaan tarpeeksi kovaa ajaakseen hänet sivuun, kun hänen kätensä näyttivät olevan kuolemaisillaan jo tästä, mutta hän ei voinut edellyttää vähempää soturilta. "Minä tiedän!" Esra huudahti vihaisesti samalla kun yritti löytää uutta paikkaa iskeä vastaan. "Älä puhu kun taistelet. Puret kielesi poikki."
Taistelu jatkui jonkin aikaa, eikä se todellisuudessa poikennut missään kohtaa Tarashin määräämästä tahdista. Tarash uhrasi ajatuksen sille, aikoiko vain jatkaa tätä kunnes Esra ei enää pystyisi jatkamaan. Mutta se olisi ollut nöyryyttävämpää kuin rehellinen tappio. Joten hän odotti muutaman iskun verran, ennen kuin ajoi Esran puumiekan alas ja iski puolelta toiselle aivan liian nopeasti, jotta nainen voisi torjua. Mutta äkkiä puumiekka ei tavoittanutkaan mitään. Sen sijaan Esra sukelsi äkkiä eteenpäin ja kiersi kummatkin kätensä hänen vyötäisilleen. Se riitti hämmentämään jopa soturin hetkeksi. Mutta tapa, jolla tämä puristi otetta hänestä, kertoi ettei nainen tosiaankaan vain roikkunut hänessä voimiensa loputtua. Hän yritti... painia. Näky oli hieman, kuin hän olisi yrittänyt kiskoa puuta juuriltaan. "... tämä toimii vain jos pystyt voittamaan minut voiman käytössä", Tarash huomautti. Hän näytti yllättäen melkeinpä... avuttomalta. Paini ja vihollisen kaataminen voimalla ja ruumiin painolla olivat hänelle ehdottoman tuttuja, mutta... tämä tuntui lähinnä kiusalliselta. Esra pihisi ja ähisi hänen vyötäisillään.
"Ole hiljaa!" nuori nainen äkkiä ärähti. Seuraavassa hetkessä hän äkkiä survaisi polvensa kaikin voimin miehen nivusiin, puristaen otetta hänen kupeistaan kaksin käsin. Äkillinen isku sai jopa Tarashin hätkähtämään. Hän notkahti aavistuksen verran... ja seuraavassa silmänräpäyksessä soturi yhtäkkiä kahmaisi Esraa kiinni suoraan ohimosta ja riuhtaisi hänet maahan silkalla, vääjäämättömällä voimalla. Tämä älähti ja retkahti hervottomaksi.
Spyrre: Ottelu jatkui vääjäämättömänä ja hurjana... vaikka lähes kaikki tästä päti hyvin pitkälti vain toiseen osapuoleen. Tarash pysyi koko ajan tasaisena ja määrätietoisena, ahdistaen miekallaan ja jakaen suosasukaisia ohjeita. Akela seurasi kaikkea valppaana, ja kukaties hieman levottomana. Hän painoi itsekin mieleensä niin soturin liikkeitä kuin ohjeitakin samalla kun seurasi Esran ponnisteluja. Tämä ei selvästikään ollut helppoa ja nuori nainen oli jo ilmeisen uuvuksissa sekä turhautunut. Akela rehellisesti ymmärsi tämän hyvin, eihän siitä ollut kovinkaan kauaa kuin häntäkin oli viskottu karusti ympäriinsä... Äkkiä Esrakin tuntui löytävän sisua vastaiskuun.
Akela valpastui kun puumiekka sivalsi äkkiä Tarashia, vaikkakin mies iski tämän nopeasti sivuun. Tämä oli silti muutos siihen että tämä vain torjui... Taistelu oli kuitenkin varsin epätasainen. Akela seurasi tätä silti mielenkiinnolla. Esra alkoi selvästi kuitenkin menettää malttinsa. Jopa sarvekas, ärhäkkä nainen yllättyi kun tämä äkkiä syöksyi soturin kimppuun ja tarrasi kiinni hyvin suorasukaisesti. Akela räpäytti silmiään häkeltyneenä mokomalle näylle... mutta kaiketi aivan silkalle yritykselle olisi annettava jonkin verran tunnustusta? Hänkään ei ollut aivan varma miten suhtautua tällaiseen ja heitti itsekin hämmentyneen katseen yhtälailla hämilliseen Tarashiin. Yrityksestä huolimatta Esran sisulla ei näyttänyt olevan erityisesti tuloksia... Ja kaiketi tämä menetti lopulta itsekin hermonsa moiseen.
Sivusta seurannut Akela tuskin ehti edes kunnolla tajuta mitä tapahtui kun hurjistunut Esra päätyi lopulta iskemään voimiensa takaa suoraan vyön alle, juuri silmänräpäystä ennen kuin nainen paiskattiin rajusti maahan. Arpinen nainen tuijotti hetken ennen kuin havahtui ja harppasi liikkeelle ähkäisten itsekin tyrmistyneesti. "Mitä... Varo! Isket liian kovaa! Kuinka kävi? Onko hän tajuissaan?"
Sub: Tarash hengitti aavistuksen raskaammin, ja hän oli jopa ottanut vaistomaisesti valmiusasennon, mutta sillä oli tuskin mitään tekemistä sen kanssa, että Esran yllätyshyökkäys olisi todella purrut häneen. Se näytti kuitenkin havahduttaneen miehen soturivaistot siinä määrin, että hän oli iskenyt takaisin. Mies veti henkeä ja katsahti sitten Akelaan melkeinpä hämillään, ennen kuin kumartui maassa makaavan Esran ylle.
"Esra, oletko..." hän aloitti, mutta vaikeni sitten ähkäisten, kun nuoren naisen nyrkki pamahti suoraan hänen kasvoihinsa. Hän suoristautui, osoittamatta mitään todellisia kivun merkkejä, mutta siitä huolimattakin antaen toiselle tilaa. "... ja siinä on toinen", nuori nainen ähkäisi maasta. Totta puhuen hän näytti siltä, kuin ei olisi ollut varma missä suunnassa maa ja taivas olivat... mutta ainakin hän oli hengissä.
Tarash ei osannut sanoa mitään saman tien. Hän vilkaisi Akelaa uudestaan mutta pysyi vaiti.
Spyrre: Oli täysin varma siitä mitä oli tapahtunut tai ei, oli Akela silti harppomassa epäilemättä huolestuneena kohti kaksikkoa. Äskeinen paiskaus maahan oli näyttänyt pahalta sivusta katsottuna, jopa rajummalta kuin hän oli odottanut. Oli kuin Tarash olisi jopa lipsunut aavistuksen hetkellisesti joka huolestutti sarvekasta naista entisestään. Kuitenkin kun soturi kumartui tarkistamaan oppilaansa hengissäoloa, yllätti tämä heidät uudestaan. Akela seisahtui hölmistyneesti säpsähtäen kun nyrkki keskeytti äkkiä Tarashin sanat ja sai tämän harppaamaan taaksepäin. Ilmeisesti Esra oli vielä hengissä ja tajuissaan.... vaikkakaan tällä ei tainnut olla kiire nousta ylös.
Arpinen nainen vaihtoi vähintään häkeltyneen katseen Tarashin kanssa, ennen kuin tästä viimein irtosi jonkinlainen outo äännähdys, jonka olisi kukaties voinut tulkita jonkinlaiseksi... puolittain tukahdetuksi naurahdukseksi. Se oli kieltämättä melkoisen harvinainen hänen suunnaltaan. "Katsohan! Osuit!" hän tokaisi siitä huolimatta että moinen isku tuskin oli edes hetkauttanut kookasta soturia... mutta ei se kaiketi ollut odotettuakaan. Joka tapauksessa hän astahti varovaisesti lähemmäs toveriensa tuntumaan, mittaillen maahan viskattua Esraa kuin arvioiden tämän kuntoa tai sitä yrittäisikö tämä huitaista uudestaan. "Ovelaa, olisi pitänyt itsekin yrittää jotain tuollaista! Tuota... pääsetkö ylös? Ehkä parempi että, eh, lepäät hetken."
|
|
|
Post by spyrre on Aug 23, 2021 23:02:24 GMT 3
Sub: Tarash hieraisi nenäänsä ja vilkaisi Esraan, joka vääntäytyi vaivalloisesti istumaan. Nuori nainen näytti yhä sisukkaalta ja päättäväiseltä, vaikka äskeinen isku näyttikin sekoittaneen hänen päätään. Hän irvisteli ja puhisi sinnikkäästi ja kohotti nyrkkiään kuin voitonmerkkiä. "Siinä oli kaksi! Minä voitin!" hän julisti uhmakkaasti.
Tarash risti kätensä rinnalleen ja loi kumpaankin naiseen katseen, joka ei ollut ainakaan hyväksyvä tai ihaileva. "Meidän piti harjoitella miekkailua. Tuolla tavoin et opi mitään, mitä varten sinun kannattaisi edes harjoitella. Alhaisia keinoja käyttävät ne, jotka eivät osaa muutakaan." "Sanoit itse silloin kerran, että taistelussa voittaja on se, joka elää. Tein mitä pystyin", Esra protestoi. Tarash puuskahti. Nuorukainen oli selvästi sentään kuunnellut häntä.
"Olet edelleen tainnoksissa äskeisestä. Minä seison yhä. Millä tavalla mukamas voitit?" Tarash tuhahti, vaikka aavistelikin jo, ettei ollut todellista mieltä kinastella asiasta. "No... ainakin osuin useammin kuin sinä!" Esra jatkoi ja vilkaisi Akelaan kuin etsien tukea.
Spyrre: Akela seurasi tarkalla silmällä kun hutera mutta sisukas Esra vääntäytyi istualleen. Ainakaan tämä ei näyttänyt aikovan heittää henkeään tai olevan edes kovin pahasti telottu, mikä oli eittämättä helpotus. Sarvekas nainen silmäsi kinastelevaa kaksikkoa ja kallisti hieman päätään Tarashin painokkaalle paheksunnalle keinojen suhteen, joka sai hänetkin mutristamaan.
"Nokkeluudessa ei ole mitään vikaa, jos sillä selviää hengissä. Ja sinä yllätyit, minä näin. Tuota et ainakaan odottanut" hän huomautti, ristien itsekin käsivartensa. Syystä tai toisesta hänen suupielensä nytkähti hieman, kuin huvittuneena. "...ja hän kyllä osui. Eikö se ollut tarkoituskin? Onko sillä väliä oliko se miekalla vai ei? Jos se olisi ollut joku muu kuin... no, sinä, niin se olisi varmasti sattunut."
Sub: Tarash katsahti Akelaan ja kurtisti kulmiaan, kuin olisi ollut aikeissa sanoa jotakin, mutta huokaisi sitten ja pudisti päätään. Hänen tuskin kannatti edes yirttää väitellä asiasta. Lopulta hän vain astui Esraa kohti. Nuori nainen säpsähti, melkein kuin odottaen jonkinlaista rangaistusta etevyydestään, mutta mies vain ojensi kätensä. "Hyvä on sitten. Mutta kun seuraavan kerran haluat kokeilla taistelua ilman mitään rajoittavia ehtoja, sinun on paras kertoa se ensin. Muuten voin vain olettaa, että harjoituksissamme ei ole enää sääntöjä", soturi totesi. Hänen sävynsä oli tasainen ja rauhallinen... mutta jo sanat itsessään riittivät aivan hyvin varoitukseksi.
Esra pälyili miestä hetken, ennen kuin nyökkäsi varovasti ja tarttui ojennettuun käteen. Tarash veti hänet kevyesti pystyyn... kukaties jopa aavistuksen liioitellusti, tavalla joka sekin puhui paljon sen puolesta, miten nainen seuraavalla kerralla menestyisi, jos yrittäisi samanlaisia temppuja.
"No niin. Se siitä. Onnistuitko selvittämään asioita päällikön kanssa?" Tarash tokaisi sitten ja katsoi Akelaan kysyvästi. Paras jättää äskeinen taakse...
Spyrre: Akela ei näyttänyt hetkahtavan saamaansa katsetta, olihan tämä jo aikaisemminkin puolustanut näkemyksiään varsin ärhäkästi. Hänen taistelutapansa oli hyvin erilainen kuin Tarashin joka saattoi hyvin luottaa voimaansa tilanteessa kuin tilanteessa, joten se ei tainnut olla yllättävää. Hänellä, kuten tuskin Esrallakaan, tuskin oli ylellisyyttä "reiluun peliin" varsinkaan todellisessa tilanteessa... vaikka ehkä juuri nyt se oli saattanut olla liioiteltua. Jostain syystä tilanne tuntui silti huvittavan arpista naista äkillisestä kärjistymisestä huolimatta.
"Viskoit sinä minuakin samalla tavalla vaikka en yrittänytkään mitään... outoa" tämä tuhahti hieman soturin ojennukselle kun toinen nosti Esran maasta, vaikka varoituksessa olikin kaiketi perää. Sitäkään ei voinut kyllä sanoa että Tarash olisi ollut erityisen helläkätinen oppilailleen... vaikka kai sekin oli jotain että kumpikaan heistä ei ollut oikeasti vielä rikki mistään kohtaa. Mies olisi varmasti pystynyt siihenkin helposti. Akela havahtui kysymykseen, päätyen näyttämään hetkellisesti hieman kiusaantuneelta mutta nyökkäsi sitten. Hänen tapaamisensa päällikön kanssa ei tosiaan ollut kestänyt kauaa ja hän oli hetkeksi harhautunut. "Ai. Niin. Luulisin. Eh, se... ei taida olla aivan niin yksinkertaista. Heillä on tarkat ajankohdat, ja... hän lupasi kyllä kertoa kun se on. Mutta sitä ennenkin on ilmeisesti... tekemistä" nainen vastasi, vilkaisten sitten Esraan. "Hänellä taisi olla asiaa sinullekin" hän lisäsi. Luultavasti paras että tämä kuulisi yksityiskohdat itse isältään...
Sub: Tarash kohotti kulmiaan Akelan aavistuksen kaarteleville sanoille, mutta ei alkanut tiukata sen enempää. Toinen vaikutti välttelevän asiasta puhumista jostakin syystä, joten oli kukaties parempi odottaa. Hän tyytyi vain murahtamaan myötäävästi. Esra sen sijaan vilkaisi naista paljon uteliaammin... mutta myös vastahakoisesti. Hän päästi terävän ja hankalan äänen samalla, kun hieroi kivistävää päätään. "Miten niin? Mistä? Mitä hän nyt haluaa?" nuori nainen vaati heti terävästi. Isän ja tyttären välit olivat selvästi koetuksella varsin usein...
Spyrre: Akela heitti Esraan myötätuntoisen katseen. Hänkin oli kyllä perillä toisen ongelmista isänsä suhteen, mutta ehkä tämä asia ei olisi niin vastenmielinen kuin muut, toivottavasti? Ainakin Esra olisi pääsemässä ulos kylästä tärkeälle asialle. "Hänellä on... ilmeisesti jokin asia sinulle. Hän varmaan kertoo siitä itse. Ja... jotain padoista ja sellaisista myös" hän lisäsi, yskähtäen. Tämä kuuleminen tuskin miellytti. "Kerran tässä on vielä aikaa, niin... hän pyysi apua siihen. Minä... jo lupasinkin. Hän varmaan puhuu sinullekin pian. Olemme kaiketi menossa jonnekin, ja väki tarvitsisi suojelua matkalle. " Akela tarkensi kääntäen katseensa Tarashiin.
Sub: Akelan välttelevät ja kiertelevät sanat eivät selvästikään miellyttäneet Esraa, mutta hän vaikutti silti varsin uteliaalta. Hän vilkuili Akelaa hetken, kuin toivoen saavansa kuulla enemmän, mutta nainen ei selvästikään ollut aikeissa paljastaa muuta. Niinpä hän lopulta pyöräytti silmiään ja huokaisi. "No... kai minun sitten pitää mennä keittämään soppaa, kun kerran se ukko kuolee nälkään ilman minua", nuori nainen jupisi ja kääntyi ympäri. Hän lähti astelemaan pois, varmasti kiinnostuneempana oudosta matkasta kuin ruuanlaitosta, mutta kääntyi vielä ympäri. "Tuota... kiitos", hän tokaisi kaksikkoa kohti ja taputti uutta miekkaa vyöllään, ennen kuin kiiruhti pois paikalta.
Tarash katsoi nuoren naisen menoa ja hieraisi reitensä sisäpintaa vaivihkaa, kuin karkottaakseen viipyilevän jomotuksen, ennen kuin vilkaisi kysyvästi Akelaan. "Mistä on kyse? Minne olet menossa?"
Spyrre: Akela osasi lähinnä puuskahtaa ja kohauttaa harteitaan Esran näreille jupinoille. Kaiketi hän ymmärsi ainakin tämän turhautuneisuuden tilanteessaan, mutta ehkä oli paras että ei ainakaan keikuttaisi venettä turhaan. Esran kiinnostus oli sentään herätetty, ja kun tämä kääntyi vielä ympäri Akela räpäytti silmiään tämän kiitokselle ennen kuin nyökkäsi hieman. Komea miekka oli ainakin löytänyt hyviin käsiin. "Älä hukkaa sitä" hän hymähti tämän perään, ennen kuin kääntyi Tarashin puoleen kun Esra kiiruhti menemään.
Hän heitti puolittaisen oranssin katseen mieheen ennen kuin puushkahti uudestaan. "...niin. No. Kuten sanottua, väkeni... ei kai käy täällä kovin usein. Odotettavaa olisi vielä joitain viikkoja. Tai niin hän sanoi. Joten... hän aikoo lähettää Esran viemään kauppatavaraa, ja... lupasin, että voin mennä mukaan. Kerran aikaa on joka tapauksessa. Ja kai olen jotain velkaa muutenkin... kaikesta" Akela tapaili viimein, hieman jupisten. Tuntui oudolta että siitä ei lopulta ollut edes kovin kauaa kun hän oli saapunut kylään. Kiire liikkua mihin tahansa mahdollisimman nopeasti oli ollut lähes ylivoimainen, mutta nyt se että hän joutuisi kukaties odottamaan vielä väkensä löytämistä ei tuntunut aivan niin... pahalta. Hän ei rehellisesti ollut ehtinyt suoranaisesti ajattelemaan tätäkään aihetta käytännössä paljoakaan... "Hän tosiaan varmaan aikoo puhua sinullekin. Väki tarvitsee suojaa matkalla. Mitä aiot tehdä?" Hän kysyi viimein silmäten soturia.
Sub: Tarash kuunteli toisen selitystä, ennen kuin nyökkäsi ilman sen suurempaa miettimistä. "Vai niin. Minulla ei ole mitään syytä olla lähtemättä mukaan. Kukaties niin on paraskin. En... voi väittää, että kokisin kuuluvani tänne", mies vastasi ja viittasi ympärilleen, kohti pientä ja yksinkertaista kylää. Hän ei näyttänyt suoranaisen helpottuneelta, mutta ainakaan hänen ei tarvinnut miettiä vastaustaan.
"Jossakin vaiheessa meidän kummankin on joka tapauksessa jatkettava matkaamme joka tapauksessa. Mutta ensin tämä", hän lisäsi ja vilkaisi mietteliäänä kylän muurien ylitse.
Spyrre: Sarvekas nainen nyökkäsi vaiteliaana, seuraten toisen katsetta. Varmastikin Tarash oli oikeassa, vaikka jostain syystä se sai hänetkin mietteliääksi. "...niin. Kaiketi. Jos voin auttaa heitä ja Esraa, niin haluan tehdä niin" Akela mutisi, hengähtäen sitten ennen kuin käänsi katseensa takaisin mieheen. Tämän sanat olivat selvästi saaneet hänen huomionsa. "Minne aiot mennä? Siis... sitten tämän jälkeen?" töksäytettiin hetken kuluttua, pienen yleisen kädenheilautuksen keralla varmemman vakuudeksi. Hän ei ainakaan muistanut että toinen olisi maininnut asiasta, ja tämä tilanne alkoi kaiketi olla jo... jokseenkin lähellä.
Sub: Tarash katsahti Akelaan uudelleen, kohotti aavistusken kulmiaan, ja vilkaisi sitten uudelleen jonnekin kauemmas. Kysymys oli hyvä, mutta hän ei ollut varma, tiesikö vastausta siihen. "Olin matkalla etelään ja länteen kun kohtasimme. Sinne siis, kukaties. Minulla ei ole mitään syytä palata sinne, mistä tulin. Mutta sen tarkemmin en osaa sanoa. Kukaties löydän vastauksen kunhan jatkan matkaani", hän vastasi lopulta. Mies selvästikin mietti mitä sanoisi - mitä paljastaisi, kukaties. Hän ei selvästikään osannut peitellä tuntemuksiaan liiaksi.
"Entäpä sinä? Kaikesta päätellen takaa-ajajasi ovat yhä kannoillasi, enkä usko, että heidän pyrkimyksensä ovat muuttuneet mitenkään. Ne velhot... ne eivät hevin luovu suunnitelmistaan, eivätkä niistä maksetut kuolevaisten henget merkitse heille mitään", Tarash tokaisi sitten ja katsoi Akelaan nyt tarkemmin ja kysyvämmin.
Spyrre: Sarvekas nainen kallisti päätään soturin mietteliäälle vastaukselle. Saattoi olla että hän mietti jotakin mutta lopulta nyökkäsi vain päätään epämääräisille sanoille. Jostain syystä siinä oli kuitenkin pientä haikeutta. "...niin. Ei sitä kai... muutenkaan tiedä" hän hymähti puolittain. Tuntui silti, että soturi epäilemättä jätti jotakin kertomatta.
Akela havahtui hieman kun toinen esitti kysymyksen, jota hän ei ollut pohtinut hetkeen. Hän räpäytti silmiään uudestaan ja katsahti sitten majan suuntaan jonne rosvopäällikkö oli vangittu aiemmin. Oikeastaan arpinen nainen ei ollut edes kärkkynyt kaunaansa tämän ulkopuolella hetkeen. Ehkä tällä oli ollut muuta tekemistä... tai hän oli tullut tulokseen että rampautetun miehen tilanne oli parhaillaan pahempi näin. "No... Ehkä jos löydän väkeni, tai jonkun joka osaa opastaa minut heidän luokseen niin ehkä... sillä ei ole enää väliä. Tuskin sellainen noita voi enää jahdata minua sitten samalla tavalla" Akela vastasi viimein, vaikkakin aavistuksen empivästi. Kaiketi näin saattoi ainakin toivoa... siis jos asiat menisivät hyvin? "...tai ainakin jos he... puhuvat minulle. Toivottavasti. Eivätkä... no." Mutina vaikeni nopeasti ja nainen murahti, kohauttaen sitten olkapäitään liioitellusti. "...saitteko siitä korstosta tuolla edes irti mitään? Siitä joka napattiin kiinni? Vai onko se sellaisessa kunnossa että se on täysin hyödytön?" hän harppasi nopeasti kiinni uuteen aiheeseen.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 31, 2021 23:35:25 GMT 3
Sub: Tarash pohti Akelan sanoja hetken ja nyökkäsi. Se kävi toki järkeen. Jos nainen pääsisi omiensa joukkoon, hän voisi jättää kaiken tämän taakseen. Juuri nyt se kaikki oli vielä epävarmaa, mutta eittämättä toisella oli montakin painavaa syytä etsiä väkeään. "Niin, eittämättä. Omassa veressä on voimaa", mies totesi. Jostakin syystä hänen sanansa kuulostivat melkeinpä pakotetuilta, kuin jokin niissä olisi tehnyt niistä katkeria lausua.
Akelan äkillinen kysymys sai Tarashin havahtumaan synkeistä mietteistään. Hänellä meni vain hetki aikaa ymmärtää, mistä nainen puhui. Hän kallisti päätään aavistuksen kohti kylän rakennuksia ja murahti. "En tiedä, onko kukaan kysynyt häneltä mitään tähän liittyvää. Olen miettinyt asiaa, mutta en ole löytänyt sopivaa hetkeä mainita siitä sinulle. Sinä tiedät eniten tästä kaikesta, joten ajattelin, että osaisit kysyä oikeat kysymykset. Kylän soturit ovat yrittäneet kuulustella hänestä vain tietoja siitä, onko jossakin lähellä lisää rosvoja, mutta hän ei ole ilmeisesti suostunut puhumaan mitään", soturi totesi. Yksi lyöty soturi oli melkeinpä unohtunut tämän kaiken keskellä, mutta toden totta, mies oli yhä siellä mihin hänet oli raahattu - missäpä muuallakaan rampa vanki olisi voinut olla?
"Jos haluat kuulustella häntä, en usko että kukaan estääkään sitä", hän lisäsi.
Spyrre: Akela katseli hetken jonnekin etäisyyteen, nyökäten vaiteliaasti. Hän ei ollut paras tulkitsemaan äänen hienovaraisia muutoksia mutta toisen sävy sai silti aikaan vilkaisun... vaikkakin nainen tuntui nopeasti tarttuvan toiseen aiheeseen. Kukaties hieman liiankin.
Sarvekas nainen rypisti kulmiaan mietteliäästi. Ottaen huomioon kuinka kärkkäästi hän oli alunperin ollut käymässä kiinni vangittuun rosvoon osoitti tämä jonkinlaista muutosta... ellei jopa harkintaa. Hän tuntui todella pohtivan Tarashin sanoja, kunnes nyökkäsi ja suoristi selkänsä. "Ehkä tämä on paras hoitaa pois alta. Meillä on pian taas muuta tekemistä. Ehkä se koira puhuu... tai sitten ei." Akela tokaisi ja käännähti sitten ympäri kohti rakennusta, käsi laskeutuen pahaenteisesti miekan kahvalle. "Tule sinäkin. Ehkä siitä on jotain hyötyä sinullekin... kai sinäkin jo sekaannuit tähän" hän huomautti kuitenkin vielä olkansa yli ehkä hieman syylliseen sävyyn. "...ja saatat tietää jostain siitä enemmän kuin minä. Tiedät kai yhtä jos toistakin niistä noidista."
Sub: Tarash mietti Akelan sanoja toisen hetken, ennen kuin nyökkäsi uudelleen. "On joka tapauksessa paras tietää, mitä tuleman pitää. Se mies tietää varmasti jotakin tästä kaikesta, olipa hän niiden velhojen palvelija tai vain palkattu rosvopäällikkö", hän totesi ja viittasi kädellään kohti majaa, jossa tiesi miestä pidettävän. "Parantaja on katsonut hänen peräänsä. Kuulemani mukaan hän on heittäytynyt nyt mykäksi. Hän kaiketi tietää, ettei pysty pakenemaan millään konstilla ilman jalkoja, ja että kylän soturit varmasti kostavat hänelle aikaisemman pakoyrityksen, kun hän on paljastanut tietonsa."
Kaksikko asteli kohti vangin majaa. Suuri, ruma lintu tarkkaili kaksikkoa muurin nokalta vaiti ja tarkasti. Tarash oli pistänyt sen merkille jo muutaman päivänä. Ehkä se oli haaskansyöjä ja aavisteli, että lähiaikoina sille saatettaisiin tarjoilla juhla-ateria. "Ennen kuin menemme sisään..." Tarash totesi äkkiä aavistuksen varautuneesti ja pysähtyi. Hän odotti, että Akelakin tekisi samoin. Majalle oli vielä matkaa, mutta hän halusi selvittää erään asian ennen sitä. "Tiedän, ettei sinulla ole muuta kuin vihaa näitä takaa-ajajiasi kohtaan, eikä muuta voi vaatiakaan. Mutta siitä huolimatta minun on pyydettävä, että et turvaudu alhaisiin keinoihin tässä asiassa. En aio sallia puolustuskyvyttömän vangin kiduttamista. Minun puolestani hän on ansainnut kuoleman, enkä aio väittää vastaan mikäli hänet teloitetaan, mutta me emme ole raakalaisia", mies totesi varsin vakaasti ja jämäkästi.
Spyrre: Ehkä Akela ei enää kiehunut ilmeisestä raivosta samalla tavalla, mutta silti hänen olemukseensa nousi nopeasti jäykkää viileyttä kun he suuntasivat kohti majaa. Hän vastasi miehen sanoihin murahduksella, näyttämättä erityisen yllättyneeltä vangin käytöksestä. Rehellisesti hän ei ollut odottanutkaan että tämä olisi ollut tuulella justustelemaan heidän kanssaan, saati kertomaan mitään... Sarvekas nainen oli vaitelias, mutta hän oli eittämättä synkistynyt silminnähden, ja suuntasi huomionsa vääjäämättömästi eteenpäin. Siksi hän yllättyikin, kun Tarash äkkiä puhui ja pysäytti heidän etenemisensä.
Akela räpäytti silmiään ja pysähtyi itsekin, kääntäen kummeksuvan katseen soturiin. Kuullessaan toisen sanat hänen arpiset kulmansa rypistyivät. Kukaties hän oli suunnilleen tasannut itsensä, mutta tuntemukset eivät selvästi vieläkään olleet lämpimiä häntä jahdanneita miehiä kohtaan. "Mitä? Alhaisia keinoja? Luuletko että tuo koira suostuu puhumaan pyytämällä?" nainen töksäytti terävähkösti. "Miksi sinä siitä edes piittaat? Tuohan se raakalainen on! Se olisi varmasti tappanut miettimättä kaikki tielleen sattuvat jos olisi vain voinut! On tärkeintä että se kertoo mitä tietää, tavalla tai toisella."
Sub: Tarash nyökkäsi. Hän ei varsinaisesti väittänyt vastaan melkeinpä millekään Akelan sanomasta. Mutta se ei muuttanut hänen kantaansa selvästi mitenkään. "Eittämättä hän onkin raakalainen, eikä hän ansaitse sääliä tai kunnioitusta. Mutta me emme ole sellaisia. Siksi me emme toimi kuten kunniattomat miehet toimivat. Muussa tapauksessa meillä ei ole minkäänlaista oikeutta asettaa itseämme heidän yläpuolelleen tai pitää itseämme sen parempina. Enkä minä ole aikeissa myydä kunniaani yhden rosvopäällikön kiduttamisen vuoksi", mies vastasi. Hän puhui hyvin seikkaperäisesti ja yksioikoisesti, kuten puhui kun yksinkertaisesti tiesi miten asiat olivat.
"En siis voi sallia sinunkaan astua tuohon majaan, mikäli aiot käyttää sellaisia keinoja. Hän on vanki, eikä häntä voida kohdella kunniattomilla tavoilla. Muuten häpäisemme itsemme ja tämän kylän kunnian."
Spyrre: Arpinen nainen kavensi silmiään kuunnellessaan. Hän napautti miekkaansa sormellaan ja näytti siltä että oli aikeissa sanoa jotain, mutta sulki sitten lopulta suunsa ja sihahti happamasti. Näytti siltä ettei hän rehellisesti ollut aivan samoilla jäljillä tässä tai välttämättä ymmärtänyt ongelmaa. "....olkoon. Miten vain, sitten" tämä myötäsi sitten kuitenkin lyhyesti. "Hoidetaan tämä nyt vain. Se saasta on saanut loikoilla täällä jo liian pitkään." Akela puuskahti ja pyörähti uudestaan ympäri jatkaakseen matkaa. Hänen elkeensä eivät tosin olleet varsinaisesti käyneet erityisesti suopeammiksi.... mutta kaiketi tämä oli halukas vain pääsemään asiaan ja katsomaan saisiko rosvosta irti mitään hyödyllistä.
Sub: Tarash nyökkäsi. Akela ei selvästikään ollut mielissään tästä, mutta ainakin hän oli suostunut hoitamaan asian kunnollisella tavalla. Muuta mies ei voinut tai edes halunnut pyytää. Niinpä hän seurasi naista vaiti majalle. Sen edessä kyykisteli jokin huopaan kääriytynyt nainen, jonka hän ainakin oletti olevan se, joka oli laitettu sekä huolehtimaan rosvosta, että vahtimaan tätä. Rampa mies ei tarvinnut kummoistakaan vartijaa.
"Olemme tulleet kuulustelemaan vankia", Tarash ilmoitti. Nainen katsahti kaksikkoon ohimennen, ilman todellista mielenkiintoa. Hän oli vanhemman puoleinen, todennäköisesti siinä määrin, että raajarikon miehen syöttäminen oli enintä, mitä häneltä voitiin odottaa. Hän tihrusti heitä hetken, ennen kuin päästi epämääräisen äänen ja heilautti kättään ovea kohti. Sen enempää tuskin tarvittiin. Oven eteen oli pönkätty raskas parru. Tarash nosti sen pois yhdellä riuhtaisulla, eikä se todennäköisesti olisi riittänyt raavaan miehen telkeämiseen, mutta tätä vankia varten se eittämättä kelpasi.
"... häntä ei tosiaan pidetä mukavasti", Tarash totesi oven avattuaan. Sisällä oli hämärää. Miksipä kurjaa vankia varten olisi tuhlattu valoa?
Spyrre: Akela suuntasi terävin askelin kohti vangin majaa, pitäen synkimmät ajatuksensa omana tietonaan. He olivat joka tapauksessa matkalla kohtaamaan nyt sen, joka oli jahdannut häntä jo pitkän ajan... ja käynyt jopa Tarashia vastaan, joka olikin koitunut miehen kohtaloksi. Oli helppo nähdä ettei tämän majoitus tosiaan ollut ylellinen. Synkeän vaitelias vathar katsahti vahtiin asetettua naista ja nyökkäsi tälle harppoessaan tämän ohitse ovelle. Hän rehellisesti ei olisi laittanut ketään tällä tavalla korston lähelle oli tämä raajarikko tai ei... kenties tämä ei pärjännyt enää niinkään hyvin kuin hän oli luullut? Akela odotti kun Tarash kiskaisi parrun sivuun oven edestä ennen kuin harppasi sitten itsekin siristämään sisälle hämärään majaan. Tänne ei oltu tuotu edes lamppua... mutta se ei näyttänyt surettavan sarvekasta naista. "Hyvä. Tämä on enemmän kuin se ansaitsee" hän tokaisi, ennen kuin harppasi sisälle toisen ohitse. Oranssit silmät kiiluivat kuin kissalla hämärässä ja toinen käsi lepäsi miekan kahvalla valppaana kun nainen haravoi sisustaa katseellaan ennen kuin erotti hämärässä epämiellyttävällä tavalla tutun hahmon. "Siellähän sinä. Muistatko vielä meidät?" Nainen murahti, astahtaen sitten lähemmäs rosvoa mittaillen tätä katseellaan.
Sub: Majan ilma oli tunkkaista ja ummehtunutta. Tarash astui sisälle vain muodollisen varovaisesti. Vaikka rampa rosvo olisikin tavalla tai toisella tehnyt väijytyksen sisään astuville, hän tiesi jo nyt, ettei se johtaisi mihinkään. Se olisi pelkkää epätoivoista räpiköintiä, joka loppuisi vielä surkeammin kuin aikaisempi yritys. Loppujen lopuksi näytti kuitenkin siltä, että kaksikon tarvinnut pelätä edes epätoivoisia väijytyksiä. Tarashkin erotti hämärän keskeltä miehen hahmon, joka lojui yksinkertaisella leposijalla majan perällä. Tämä ei osoittanut mitään merkkejä, että olisi kuullut Akelan sanat. Kukaties mies nukkui... tai sitten hän ei vain välittänyt puhua ahdinkonsa aiheuttajille.
Äkkiä Tarash tarrasi Akelaa hartiasta ja riuhtaisi hänet askeleen verran taaksepäin. Hän erotti ummehtuneen saastan löyhkän alta toisen hajun, jonka tunnisti saman tien. Huoneessa haisi tuore kuolema - veri ja tuore törky. "Varo", mies totesi terävästi. Nyt hänen silmänsä erottivat hämärän keskeltä, miten miehen liikkumattoman hahmon rinnasta törrötti jotakin, joka ei varmasti kuulunut siihen... mutta ei syyllistä. Soturin vaistot olivat hetkessä virittyneet valmiiksi, mutta hän ei pystynyt aistimaan pienessä majassa merkkiä mistään muusta elävästä - saati sitten pahantahtoisesta.
"Hänet on surmattu... mutta siitä ei ole kauaa", Tarash tokaisi sitten ja astui varuillaan askeleen lähemmäs ruumista. Samassa silmänräpäyksessä majan ovi jysähti kiinni. Joku iski sitä pidelleen parrun takaisin paikoilleen.
Spyrre: Katkeruutta tihkuva kysymys ei saanut vastausta hiljaiselta hahmolta majan perältä. Kenties sen ei olisi pitänyt olla yllättävää, mutta siltikin hiljaisuudessa oli jotakin... pahaenteistä. Outo tunnelma sai jopa kärkkään Akelan empimään jo ennen kuin hän ymmärsi mistä oli kyse. Tarashin käsi pysäytti hänet äkkiä ja irrotti yllättyneen ähkäisyn hänen kurkustaan. Sarvekas nainen harppasi taaksepäin ja heitti mieheen hämmentyneen katseen kunnes siristi katsettaan uudemman kerran kohti perällä makaavaa ryöväriä aistinsa virittyneinä. Jotain oli vialla. Hän rypisti kulmiaan kunnes kiiluva katse hahmotti pienellä viiveellä jotakin törröttävän miehestä jonka oli luullut nukkuvan. Omituinen tunkkaisessa ilmassa leijuva löyhkä selitti nopeasti itsensä kun hän hoksasi laittaa sen merkille...
"Miksi? Tappoiko väki hänet? Miksei kukaan kertonut--" Akela tapaili häkeltyneenä, jännittyen nopeasti kun Tarash lähestyi ruumista. Koko tilanne oli outo ja hämmentävä, eikä hän onnistunut tekemään siihen järkeä. Kuka oli tappanut vangin, ja vielä vain juuri hieman ennen kuin he ehtivät tapaamaan tätä? Sarvekas nainen seurasi varuillaan toisen jäljessä yrittäen itsekin hahmottaa mistä oli kyse, edes tajuamatta katsoa taakseen ennen kuin raskas ovi jysähti heidän takanaan. Akelan vaistot hälyttyivät välittömästi. Nainen ärähti ja kiskaisi miekkansa esille jo samalla kun pyörähti ympäri. Se oli kuitenkin jo myöhäistä. Parru jysähti oven toisella puolella, sulkien heidät pimeään. "Mitä-- Hei! Mitä siellä tapahtuu?! Me olemme täällä! Avatkaa!" Akela korotti ääntään ärhäkästi, vaikkakin tästä oli havaittavissa eittämättä myös ilmeistä kiihtymystä. Äkkiä suljetuksi tuleminen johonkin ei ollut jotain mikä rauhoitti hänen mieltään mitenkään... ei varsinkaan kun hän ei tiennyt mistä oli edes kyse. Vanki ja tämän outo kohtalo unohtui ainakin häneltä varsin nopeasti. Nainen harppoi empimättä takaisin ovelle ja töytäisi vihaisesti tätä vasten. Se ei välttämättä olisi kovin menestyksekästä hänen voimillaan, mutta ainakin se oli selvä merkki ulos jos joku oli epähuomiossa sulkenut heidät sisään....
Sub: Tarashilla ei ollut vastauksia Akelan kysymyksiin, mutta hän ei myöskään hurjistunut samalla tavalla. Sen sijaan mies loi ympärilleen nopean silmäyksen ja vilkaisi sitten ovea jyskyttävän naisen perään. Oli selvää, että kysessä ei ollut mikään vahinko - ja asia selveni entisestään, kun huudot ja jyskytys eivät saaneet mitään aikaan. Hirvittävän vahva soturi olisi varmasti saanut teljetyn oven auki hetkessä... tai tehnyt tarvittaessa itse uuden oviaukon majan heppoiseen seinään... mutta hänellä ei näyttänyt olevan kiire edes yrittää. Hän kuunteli hetken, kuin varmistuakseen ettei ulkopuolella yritetty mitään, ennen kuin astui lähemmäs miehen ruumista. Ruumis tai tieto siitä, että jossakin aivan lähettyvillä vaani murhamies, eivät kumpikaan saaneet häntä edes kiihtymään. Soturi ei osannut pelätä kuolemaa ympärillään.
"Joku surmasi hänet juuri ennen kuin tulimme", Tarash huomautti tarpeeksi kovaa, että Akelakin varmasti kuuli. Hän katsoi ruumista, mutta kurtisti sitten kulmiaan. Ruumiin päälle oli asetettu huopa, ja sen läpi oli survaistu jotakin, joka eittämättä oli tappanut tämän. Miehen rinnasta ei kuitenkaan törröttänyt veistä, kuten hän oli aluksi olettanut, vaan jonkinlainen sirpale. Kuin teräväksi lohkottua kiveä. Se näytti hämärässäkin mustankiiltoiselta. "... se nainen olisi kuullut tämän. Mitä peliä tämä on?" soturi huomautti ja kurmartui vetämään oudon aseen irti vammasta.
Yhtäkkiä huovan alta ojentui käsi, joka kiertyi Tarashin ranteen ympärille hirvittävällä voimalla - paljon suuremmalla, kuin hän olisi koskaan odottanut viikkotolkulla omassa saastassaan viruneelta, murreulta mieheltä. Peitetty hahmo lähti nousemaan pystyyn, suoristi selkää jonka olisi pitänyt olla katkaistu. "Kirottu!" Tarash ärähti äkillisessä tyrmistyksessään. Hän kavahti taaksepäin ja riuhtaisi kättään, mutta ote oli tiukka...
Spyrre: Se itsehillintä jonka Akela oli löytänyt viimeviikkojen aikana rapisi nopeasti kun hän löysi itsensä teljettynä pieneen pimeään majaan. "Hei! Te siellä! En tiedä mitä kirottua teette, mutta jos joku ei avaa tätä, niin... saatte katua kun tulen itse ulos!" Sarvekas nainen kirosi ja jyskytti ovea, ennen kuin harppasi taaksepäin kuin niskavillojaan pörhistelevä vihainen koira. Mitä ikinä olikaan meneillään, hän ei pitänyt siitä. Kukaan ei selvästikään ollut aikeissa tulla päästämään heitä uloskaan. "Pakkohan... tämän on olla jokin... erehdys" nainen tapaili, kuitenkin kireään sävyyn joka kieli että hän pelkäsi arvaavansa asian todellisen tolan... sekä implikaation. Tämä ei ollut vahinko, mitä tämä ikinä olikaan. Oli kuinka oli, hän itse ei ainakaan ollut murtamassa ovea lihasvoimineen. Oli kaiketi onni ettei hän ollut yksin.
Samalla kun häkeltynyt ja ilmeisen hälyttynyt nainen selvitteli typertyneenä tilannetta, teki Tarash samaa melkoisesti tyynempään sävyyn. Akela heitti katseen taakseen kun mies teki arvionsa ja sihahti uuden kirouksen. "Minkä pirun vuoksi? Tässä on ollut vaikka kuinka paljon aikaa jos joku olisi halunnut tehdä noin! Miksi vasta nyt?" Hän ärähti, kääntyen puolittain kohti ruumista kyräilemään tätä epäluuloisesti. "...en pidä tästä. Tule, avaa tämä kirottu ovi ja häivytään---" nainen aloitti, lauseen keskeytyessä kuitenkin äkilliseen tyrmistyneeseen ähkäisyyn kun ruumis huovan alla äkkiä kurotti tarraamaan Tarashiin ja alkoi kohottautua. Tätä ei kukaan varmasti ollut odottanut ja silmänräpäyksen ajan häkeltynyt Akela osasi vain tuijottaa. Sitten jokin hänen sisällään kuohahti ja havahdutti kiristyneet vaistot. Nainen ärähti hurjasti ja syöksähti sitten eteenpäin, survaistakseen puristamansa miekan rujosti huovan alta kohoavaan hahmoon... mikä tai kuka tämä sitten olikaan. Hän tuskin ehti edes miettiä sitä sivuseikkaa että tämä tuntui olevan tarpeeksi vahva pitelemään jopa Tarashia otteessaan...
|
|
|
Post by spyrre on Sept 1, 2021 23:04:56 GMT 3
Sub: Tarash kavahti taaksepäin ja riuhtaisi kättään, mutta hänen rannettaan puristava hahmo notkahti pimeässä hänen peräänsä epäluonnollisen sitkeästi, kuin hän olisi yrittänyt kiskoa käsivarteensa sidottua säkkiä perässään. Hahmon liikkeissä ja olemuksessa oli jotakin epäluonnollista, joka herätti miehessä alkukantaista, järjen ylittävää inhoa. Hän ei typertynyt kauhusta, mutta jokin siinä sai hänen soturin vaistonsa kavahtamaan paljon pahemmin, kuin mistään kuolevaisesta miehestä.
Seuraavassa hetkessä Akela hyökkäsi huutaen päin itsepintaista roikkujaa. Hänen uusi, julma miekkansa leikkasi ilman halki ja upposi huovan peittämän hahmon rintaan leikiten... ja syvälle, syvemmälle kuin nainen todennäköisesti oli itsekään olettanut. Terä iskeytyi ruumiin rintaan kahvaa myöten ja pysähtyi siihen kuin naulittuna kylkiluiden väliin. Puristava ote Tarashin ranteesta ei kuitenkaan hellittänyt. Soturi tuijotti näkyä hetken tyrmistyneenä. Mies hänen edessään oli seivästetty jo kahdesti rinnan läpi... mutta tämä ei tuntunut edes huomaavan sitä. Kasvoja peittävän huovan alta kantautui kähinää, ja äkkiä toinenkin käsi alkoi kohota haroen heitä kohti - tavoitellen otetta joko Tarashista tai Akelasta. Hän ei tiennyt, eikä jäänyt katsomaan.
"Pirunsikiö!" Tarash henkäisi ilmoille. Hän koukisti rannettaan, jossa mies roikkui itsepintaisesti ja jysäytti toisen kätensä hirvittävällä voimalla ruumiin peitettyjä kasvoja päin. Luut rutisivat kosteasti, kun hän paiskasi ilmestyksen majan poikki silkalla, hirvittävällä voimalla. Se lysähti kasaan seinän viereen... mutta lähti sitten nousemaan nopeammin ja sinnikkäämmin, kuin Tarash uskoi minkään miehen pystyvän. Akelan miekka törrötti yhä sen rinnasta. "Kauemmas!" Tarash huudahti aseettomalle Akelalle samalla kun tapaili miekkaa vyöltään.
Ruumis nousi ja huopa valahti vihdoin sen kasvoilta. Rosvopäällikön kasvot olivat kuoleman kalpeat ja ilmeettömät... mutta hänen silmänsä olivat kiiltävän mustat kuin lasi...
Spyrre: Tyrmistynyt Akela kavahti kauemmas olennosta silmänsä ymmyrkäisinä. Hänen miekkansa oli uponnut syvälle, mutta rosvo- ei, otus -liikkui, kuin ei olisi edes huomannut. "Noituutta!" nainen sähähti kun soturi veti omaa asettaan esille hänen tuntumassaan ja kohotti sitten kättään kohti ilmeettömästi jaloilleen horjahtelevaa ruhoa. Mikä ikinä tätä miestä enää liikutti, se ei ollut mitään luonnollista ja se sai hänen mielensä kuohumaan. Hänen päänsä vihlaisi mutta Akela tarrasi lähes paniikinomaisen hurjistuneena voimiinsa ja paiskasi sen kaiken päin kuollutta rosvoa edes miettimättä. Tämä ei edes vastustellut... jos edes tajusi mistään mitään. Voima pyyhkäisi päin rujoa kalmoa ja iski tämän rajusti taaksepäin. Majan seinä ei kyennyt vastustamaan vaan murtui tieltä, heittäen olennon ulos. Se iskeytyi maahan runneltuna ja jättäen jälkeensä seinän jäänteisiin repimänsä käsivarren.... mutta pian se liikahti taas. Akela puuskutti raskaasti ponnistuksesta tuijottaen aiheuttamaansa tuhoa, säpsähtäen sitten kiroten kun rosvon ruumis alkoi kaikeasta huolimatta kiskoa itseään jälleen ylös. Hän oli kohdannut kauhuja mutta tämä oli silti karmiva näky.
Sub: Ilmoille kantautui huutoja ja tyrmistyneitä äännähdyksiä, kun majan seinä yhtäkkiä murtui silkkaa mustinta noituutta uhkuvan ruumiin alta. Tarash kohotti miekkaansa, tietämättä mitä odottaa. Mutta rosvopäällikkö ei edes piitannut hirvittävästä iskusta, joka olisi kaatanut miehen kuin miehen. Tämä lähti jälleen nousemaan pystyyn kähisten ja koristen.
Tarash ei jäänyt miettimään. Hän ei ymmärtänyt mitä näki, mutta hän oli soturi henkeen ja vereen, koulutettu ja ruoskittu toimimaan. Hänen ei tarvinnut tehdä päätöstä hyökkäämisestä, ennen kuin hän jo harppasi majan seinään auenneesta reiästä, murtaen vähiä tiellään törröttäviä puunkappaleita pelkällä valtavalla ruhollaan. Rosvopäällikön mustat, lasisina kiiltelevät silmät iskostuivat välittömästi Tarashiin. Tämän kurkusta kohosi ääni, jota kukaan ihminen ei varmasti pystynyt päästämään, ja jossakin elämän ja kuoleman tuolla puolen häämöttävä kammotus kohotti kättään tarratakseen soturiin - tajuamatta, että raaja roikkui velttona kyynärpään alapuolelta. Akelan voimat olivat murtaneet sen, eikä kammotus edes piitannut.
Tarash huudahti jotakin voimallista kielellä, jota kukaan kylässä tuskin pystyisi edes nimeämään. Hänen miekkansa välähti hurjana ja sivalsi murretun raajan poikki. Sitten hän tarrasi ruhoa kiinni kurkusta ja heristeli sitä kuin räsynukkea hirvittävällä voimalla, ennen kuin iski miekkansa sen kalloon. Kerran, toisen ja kolmannenkin. Ensimmäinen isku sai aikaan kammottavan rusahduksen, mutta se vaihtui pian kuvottaviksi tuhon ääniksi. Liha ja luu murtuivat soturin edessä valittaen.
Tarash väänsi miekkansa irti ja ravisti ruhoa voimalla, joka riitti varmasti murtamaan sen niskan, ennen kuin paiskasi sen maahan samanlaisella kammottavalla väkevyydellä. Se rojahti pelkäksi sekalaiseksi, murretuksi röykkiöksi, mutta mies ei silti tohtinut laskea miekkaansa. Hän tarkkaili sitä herkeämättä, odottaen sen yrittävän yhä vain ylös...
Spyrre: Viimeinkin useiden brutaalien iskujen jälkeen, rosvopäällikön koriseva ruho hiljeni. Edes tämä mustan noituuden ilmentymä ei kestänyt väkivahvan soturin käsittelyä vaan kun Tarash viimein paiskasi sen maahan otteestaan kalmo jäi makaamaan maahan murrettuna, tummaa verta valuen. Kauempaa kadulta kuului jonkun kauhistunut huudahdus, mutta se tuskin sai edes huomiota vielä henkeään tasaavalta Akelalta juuri nyt.
"...se ei liiku. Onko se kuollut?" nainen varmisti viimein. Akela astahti varuillaan Tarashin tuntumaan mittaillen itsekin rujoa näkymää, inhoten ja epäluuloisesti. Hän sormeili kireästi käteensä vetämäänsä tikaria yrittäen eittämättä itsekin arvioida tekisikö järjenvastaisesti liikkunut kalmo vielä jotain siitä huolimatta ettei se näyttänyt siltä että olisi kyennyt siihen. Ei sen olisi pitänyt tehdä niin aikaisemminkaan... Lopulta sarvekas nainen sihahti, sylkäisi maahan ja harppasi sitten lähemmäs tarraamaan miekkaansa joka törrötti vieläkin ruhon rinnasta... mutta heitti vielä epäluuloisen katseen ympärilleenkin. Tämä koko kirottu asetelma oli vähintäänkin kyseenalainen, monellakin tapaa. Samalla jokin muukin pisti hänen silmäänsä ja sai naisen rypistämään kulmiaan. Otuksesta törrötti jotakin muutakin, jotain mustaa ja kiiltävää. "....mikä tuo on?" vathar murahti viitaten varuillaan kohti kapinetta... tosin pitämättä kiirettä ainakaan tarratakseen moiseen.
Sub: Tarash odotti varuillaan, kunnes Akela harppasi lopulta ulos majasta. Kaikkialla ympärillä seisoi kauhistunutta ja tyrmistynyttä väkeä, joka tuijotti näkyä sanattomana. Mies harkitsi hetken, yrittäisikö selittää tapahtunutta heille... mutta piti lopulta suunsa. Juuri nyt oli tärkeämpääkin mietittävää... eikä hän edes ollut varma mitä sanoisi. "En tiedä, elikö se ollenkaan. Mutta ainakaan se ei enää yritä mitään", Tarash vastasi lopulta ja päästi ulos raskaan henkäisyn. Sanojensa vakuudeksi hän sohaisi ruumista miekallaan. Se ei tosiaan reagoinut millään tapaa. "Tämä on jonkinlaista noituutta. Mutta... miksi?" hän mutisi matalalla äänellä.
Miehen huomio kiinnittyi nopeasti samaan asiaan, kuin Akelankin. Ruumiin rinnasta törrötti yhä outo, mustan kiiltävä kappale. Se näytti terävältä lasinsirpaleelta tai kiveltä, joka oli lohkaistu karkeasti kiilamaiseksi. "En tiedä mikä se on, mutta kaikella varmuudella se sai tuon aikaan", hän totesi synkeästi ja napautti kappaletta miekkansa kärjellä. Se kolahti kuten hän oli olettanutkin.
"... se nainen", Tarash tajusi äkkiä ja harppoi kohti majan etupuolta. Joko vanhalle naiselle oli tapahtunut jotakin... tai sitten tämä oli itse teljennyt majan oven. Joka tapauksessa asia pitäisi selvittää...
Spyrre: "En tiedä. Mutta joku halusi sulkea meidät sisälle.... tuon kanssa" Akela sihahti kiskaistessaan miekkansa jälleen itselleen. Terä piti kuvottavan rusahtavan äänen kun viimein irtosi paikaltaan ja roiskautti verta ympärilleen, mutta nainen otti vain lyhyen askelen kauemmas. Oranssi katse oli liimautunut outoon mustaan esineeseen kalmon ruhossa, tullen väistämättä samaan johtopäätökseen kuin Tarashkin. "Se noitako? Se joka pakeni" hän sihahti myrkyllisesti ja irvisti, havahtuen kuitenkin nopeasti kun mies tajusi jotakin. Akela räpäytti silmiään mutta nyökkäsi sitten vain rivakasti ja kiirehti miehen perään, varmistuttuaan ettei ruho enää liikkunut. Rehellisesti hänelläkään ei ollut aavistustakaan miten selittää mitään tästä kauhistuneille sivustakatsojille eikä hänellä ollut nyt aikaa miettiäkään, joten nainen tyytyi vain puskemaan näiden ohitse majan ympäri... nopeasti ärhäkämmin askelin. Joku oli sulkenut heidät sisälle ja hän halusi tietää kuka kirottu oli syyllinen. Ainakin hän puristi jo valmiiksi verta tihkuvaa miekkaansa....
Sub: Tarash harppasi majan etupuolelle miekka koholla, tietämättä mitä odottaa mutta valmiina mihin vain. Hänen katseensa ei kuitenkaan tavoittanut ketään, ei ilmeisiä syyllisiä tai noitia... mutta maassa lojui mytty. Tarkemmin katsottuna ovea vartioineen vanhan naisen huopa. Se peitti jotakin, mutta muodottomasta röykkiöstä oli mahdotonta sanoa mitään muuta.
Tarash vilkaisi taakseen, kuin varmistaakseen Akelan olevan lähettyvillä, ennen kuin astui myttyä kohti. Hän tarkkaili sitä hetken varuillaan. Äskeisen jälkeen oli selvää, ettei kaikki ollut kuten piti. Musta noituus tuntui havahduttaneen jonkinlaisen kauhistuttavan ja muinaisen vaiston hänen kuolevaisessa mielessään. Ymmärryksen siitä, että maailmassa oli kammottavampia voimia, kuin hän pystyi edes ymmärtämään. Sitten mies ärähti ja käänsi huovan sivuun miekkansa kärjellä - ja kavahti taaksepäin.
Huovan kohotessa sen alta ryöpsähti kiemurtava, vellova, luikertava massa. Tusinoittain käärmeitä luikersi sihisten joka suuntaan. Tarash kirosi ja perääntyi nopeasti.
Spyrre: Akela ei epäröinyt seuratessaan Tarashin jäljessä, yhtälailla valmiina kohtaamaan sen joka oli rohjennut teljetä heidät sisälle. "Älkää koskeko siihen!" oli ainoa mitä hän ehti ärähtää taakseen tyrmistyneille kyläläisille jotka tuijottivat maahan murjottua vankia ennen kuin hänkin harppasi pois näkyvistä. Sormet puristivat miekkaa tiukasti, vaikkei hän ollut edes varma mitä odottaa... mutta se mitä he lopulta näkivät oli varmasti melkoisesti.... vähemmän kuin pelätty. Vaikkakin toisaalta myös huomattavasti epäilyttävämpää.
"Mitä kirottua- Missä se nainen on?" Sarvekas nainen ähkäisi ja seisahtui hämmentyneenä, hoksatessaan majan vartijan kadonneen. Hän heitti kireän, epäluuloisen katseen ympärilleen yrittäen etsiä selvästi raskauttavasti paikalta paennutta naista... tai ehkä jotakuta joka olisi vienyt tämän mukanaan, valpastuen kuitenkin nopeasti. Huovan alla oli selvästi jotakin... ja jostain syystä pelkkä oivallus sai hänen niskavillansa pystyyn. Kun Tarash astui lähemmäs nostaakseen kangasta hän kohotti miekkaansa varuillaan seuraten toisen liikkeitä tarkasti- ja kavahtaen itsekin kiireesti taaksepäin tyrmistynein elkein. Ryöppy käärmeitä syöksähti esille sieltä missä vartija oli aikaisemmin istunut, eikä typertynyt Akela osannut pitkään hetkeen edes reagoida kunnolla. Sarvekas nainen huudahti yllätyksestä ja iski miekallaan liian lähelle eksynyttä otusta, jääden sitten hetkeksi tuijottamaan ympärilleen näiden jälkeen silmät ymmyrkäisinä kun matelija kiemursi päättömänä hänen jaloissaan. Tämä oli jotain mitä hän ei ymmärtänyt. "Tämä-- tämän täytyy olla se... noita. Jotenkin" hän sai lopulta ähkäistyä, kääntäen ilmeisen jännittyneen katseensa soturiin. Olivatko heidän takaa-ajajansa jo taas näin lähellä? Kostautuiko paikalleen jääminen näin nopeasti?
Sub: Tarash heitti ympärilleen terävän, valppaan katseen. Hän ei pystynyt kuitenkaan näkemään mitään tai ketään syyllistä. Ympäriltä kantautui hämmentyneitä ja kauhistuneita ääniä, huutoja ja vaatimuksia saada tietää mistä oli kyse, mutta kylä näytti hänen silmäänsä samalta kuin aina. "Tämä on noituutta... ja hän oli noita", Tarash vastasi lopulta. Hän ei tiennyt sen enempää kuin Akelakaan, mutta asia vaikutti liian ilmeiseltä edes epäiltäväksi. Noita ja noituutta.
"... en tiedä mitä tämän oli määrä saavuttaa, mutta meidän on oltava varuillamme", mies jatkoi mietittyään hetken vaiti. Asiaa ei auttanut epäillä tai ihmetellä, se ei muuttuisi siitä. Hän puuskahti ja potkaisi ovea pitelevän teljen pois paikoiltaan. "Emme selvästikään pysty kuulustelemaan sitä miestä enää. Kukaties syypää tämän takana tähtäsi siihen."
Spyrre: "Minä... Minä tiesin että se käärme olisi pitänyt etsiä ja ottaa hengiltä, silloin kun vielä olisi voinut olla aikaa!" Akela töksäytti vedettyään vielä muutaman kerran terävästi henkeä. Nainen oli selvästi kokoilemassa itseään ja häkeltynyt järkytys oli korvautumassa ikävän tutulla hurjistuneella kiihtymyksellä... joka tuntui nostavan päätään nopeasti kun hän alkoi tajuta mistä oli kyse. Hän heilautti kättään kohti maassa kiemurtelevaa päätöntä käärmettä, kunnes ärähti ja tallasi sen vihaisesti maahan ennen kuin käänsi leimuavan katseensa ympärilleen. "Sen on oltava jossakin täällä! Miten se olisi muuten voinut tehdä noin? Se tiesi, mitä aioimme ja teki.... tuon juuri ennen kuin ehdimme paikalle!" Sarvekas olento antoi katseensa haravoida nopeasti kylän tutun näkymän ylitse etsien mitä tai ketä hyvänsä epäilyttävää vieläkin miekkaansa puristaen, kunnes käänsi hurjistuneen huomionsa lähimpään onnettomaan kylänmieheen joka oli pysähtynyt tuijottamaan tapahtumia. "Sinä! Näitkö jonkun täällä?! Kuka sulki meidät sisään? Kävikö tuolla joku muu ennen meitä?" Akela tivasi ohittaen miehen hämmentyneet kysymykset ja sai tämän kavahtamaan taaksepäin. "Minä... en minä tiedä! Minä kuulin meteliä ja... en nähnyt mitään!" tämä onnistui tapailemaan hurjistuneen naisen edessä. "Sen on pakko olla jossakin täällä!" Akela ärähti turhautuneena, mutta irrotti sentään huomionsa onnettomasta kyläläisestä. "Noita! Tiedän että olet täällä! Tule esille, pelkuri!" Nainen päästi ilmoille myrkkyä tihkuvan ärjäisyn samalla kun vihainen katse etsi mitä tahansa kohdetta raivolleen. Äskeinen oli selvästi onnistunut laukaisemaan tehokkaasti kaikki mahdolliset kaunat hänen mielessään.
|
|
|
Post by spyrre on Sept 6, 2021 22:51:01 GMT 3
Sub: Tarash vilkaisi ensin Akelan perään ja sitten ympärilleen jälleen kerran, ennen kuin päästi uuden henkäisyn. Hän ymmärsi, miksi nainen oli niin suunniltaan... mutta tämä ei ainakaan rauhoittanut väkeä, joka pälyili heitä eikä ymmärtänyt äsken tapahtuneesta edes sitä vähää minkä he. Hän astui ensin toista kohti, ennen kuin hylkäsi ajatuksen ja kääntyi väen puoleen. Kukaties hän pystyisi edes selittämään tapahtuneen heille. Selityksiä vaadittiinkin, sillä äkkiä ilmoille kajahtivat paljon painavammat ja hermostuneemmat huudot: "Mitä kirottua täällä on meneillään!? Kenen luvin täällä taistellaan!?"
Soturi vilkaisi äänen suuntaan ja näki kylän soturien johtajan, Carniksen, harppovan sekasortoa kohti. Mies puristi kädessään raskasta hilparia, jollaisia väki oli ottanut raunioiden petomiehiltä. Hänen kasvoillaan oli valpas, tuima ilme. Tarash tunsi niin Akelan kuin kylän soturitkin tarpeeksi hyvin, että osasi ennakoida, miten huonosti asiat etenisivät. Hän astui lopultakin hurjistunutta naista kohti ja laski raskaan kouran hänen hartialleen.
"Akela. Se noita ei selvästi ole täällä. Tämä oli alhainen temppu, jonka tarkoitus lienee saada meidät hermostumaan. Pysy rauhallisena, hän olisi iskenyt meitä vastaan suoraan jos olisi pystynyt", mies totesi seikkaperäisesti. Sitten hän nyökkäsi päällään jonnekin selustaansa, suunnilleen sinne missä kaksikon yösija sijaitsi. "Sinun voisi olla parempi mennä rauhoittumaan. Minä voin selittää asiat kyläläisille."
Spyrre: Akelan itsehillintä mureni lähes silmissä kun yliluonnolliset noitatemput toivat itsensä ilmi, jättämättä itsestään epäilystäkään. Ehkä äskeinen välikohtaus ei ollut saanut aikaan paljoakaan muuta kuin kuolleen vangin ja reiän yhteen majaan mutta se ei selvästikään ainakaan rauhoittanut sarvekasta naista. Tämän meripihkainen, leimuava katse kiersi kylää ja tätä ympäröiviä muureja, etsien mitä tahansa kohdetta pintaan kuplivalle raivolleen. Käärmeet olivat ikävä kyllä jo kiemurtaneet tiehensä eivätkä ajaneet tätä asiaa. Hän ohitti kyläläisten hätäiset kysymykset ympäriltään säpsähtäen vasta tajutessaan Tarashin käden olallaan. Tämä sai hänet kääntämään hurjistuneen katseensa yläviistoon, tuskin vilkaisemattakaan kohti harppovaan vartiomieheen.
"Niin varmasti olisikin! Mutta se juonii jotakin! Sen on pakko olla jossakin lähellä, se tiesi kaiken mitä täällä tapahtuu! En aio antaa sen saastan tehdä mitä haluaa!" nainen sihahti, ravistaen sitten käden yltään ennen kuin otti varsin uhkaavan painokkaan askelen eteenpäin. "Se on täällä jossain, ja minä etsin sen!"
Sub: Tarash veti uudelleen henkeä, mutta pysyi järkähtämättömänä kuin maa, jonka päällä seisoi. Hän ei puristanut Akelan hartiasta sen kovempaa, mutta hän ei myöskään päästänyt irti. Oli selvää, ettei Akelaa voinut päästää raivoamaan ja säntäilemään ties minne tässä mielentilassa. "Jos nyt rynnistät päätä pahkaa etsimään häntä ja hakemaan taistelua, annat hänen voittaa. Annat hänelle tilaisuuden iskeä. Ajattele: hän turvautuu tällaisiin keinoihin koska ei pääse sinuun käsiksi muuten. Pahin, mitä voit nyt tehdä, on antaa tämän voittaa sinut", mies totesi vakaasti ja kaartelematta.
Spyrre: Akela olisi epäilemättä harpponut tiehensä hurjistuneena mutta soturin ote pysäytti hänet uudestaan. Toisen maltti oli järkähtämätön jopa tässä tilanteessa, mutta se kirvoitti arpisesta naisesta lähinnä uuden ärähdyksen ja sai oranssin katseen palaamaan pistävänä. "Päästä irti! En anna tämän kieroilun jatkua enää hetkeäkään!" tämä töksäytti puristaen edelleen verta tihkuvaa miekkaansa järkyttyneiden kyläläisten edessä. "Ei! Jos jään piilottelemaan ja odottamaan että se saasta saa temppunsa valmiiksi, silloin se voittaa! Jos olen nopeampi ja isken ensin-- " kiihtynyt Akela aloitti ärhäkästi, mutta ärähdys hiipui. Velho olisi jo iskenyt, jos pystyisi siihen. Tämä oli... temppuilua. Kukaties Tarash oli oikeassa... vaikkakaan se ei rehellisesti rauhoittanut paljoakaan.
Oli kuinka oli, ainakin Akela tuntui ehtivän miettiä asiaa ja nainen vaikeni. Tämän terävä katse singahteli silti kireästi ympäristössä sekä muureilla, kunnes hän viimein sihahti ja sylkäisi maahan. "....se suunnittelee jotain. Mutta... ehkä. Muuten se olisi tehnyt jotain pahempaa" tämä murahti viimein. "....hyvä sitten. Tee mitä teet. Minä... menen kokoamaan tavarani. Mutta se käärme on jossakin lähellä." Nainen laski viimein miekkaansa vastahakoisesti ja heitti varoittavan katseen tuimailmeisen vartiomiehen suuntaan ennen kuin työnsi aseen paikoilleen ja käännähti ympäri. Tällä kertaa hän näytti sentään harppovan kohti yösijojaan... vaikkakaan ei erityisen rauhallisin elkein vieläkään. Hieman joukon taustalla erottuivat eräät muut tutut kasvot, joita ei ollut näkynyt vähään aikaan. Zula seisoi sivummalla nojaten täplikkääseen, lastattuun aasiin, seuraten välikohtausta huppunsa varjosta. Ilmeisesti tämäkin oli löytänyt reittinsä takaisin kylään juuri sopivasti todistaakseen draamaa. Tällä tosin ei näyttänyt olevan kiire ainakaan sekaantua moiseen.
Sub: Tarash huokaisi vielä kerran, mutta nyökkäsi kuitenkin Akelalle. Hänen ei tarvinnut kehottaa toista olemaan varuillaan, tämä ymmärsi sen itsekin oikein hyvin. Soturi katsoi vaiti, kun toinen poistui paikalta. Vasta sitten hän kääntyi Carnista kohti ja loi mieheen tyynen mutta aavistuksen hankalan katseen. Niin, hänen pitäisi kaiketi selittää tilanne tällekin. Vanhempi mies oli seisahtunut paikoilleen ja kyräili tätä kaikkea nyt tuimasti, odottaen jonkinlaista selitystä.
Tarash selvitti kurkkuaan ja teki parhaansa. Ruma lintu tuijotti ihmisten toimia hetken muurin harjalta, ennen kuin päästi ilmoille melkeinpä pilkallisen rääkäisyn ja nousi siivilleen. Kukaties se oli todennut, ettei ateriaa olisi kuitenkaan tarjolla...
Spyrre: Näytti siltä että Akela ei tainnut kuitenkaan olla enää aikeissa rynnistä metsään riehumaan... ja luultavasti eksymään, taas kerran. Ei ainakaan tähän hätään. Sen sijaan nainen harppoi jäykästi kylän poikki, väen tehdessä hämmentyneinä ja pelokkaina tilaa ilmeisen hurjistuneelle vatharille. Olihan tämä juuri hetki sitten raivonnut keskellä kylää verisiä aseita heristellen... Hän jätti nämä kuitenkin huomiotta. Muuta ajateltavaa ja kuohuvia tunteita oli aivan liikaa, eikä hän irrottanut otettaan miekkansa kahvalta vieläkään vaikka katosikin yösijansa suojiin. Hän liikkui jälleen kuin epäluuloinen, niskavillojaan pörhistelevä eläin.
Pahin välikohtaus oli sentään tyyntynyt vaikkakin Tarashilla oli eittämättä selitettävää. Zula työnsi pureskelemansa kuivalihanpalan suuhunsa ennen kuin astahti itsekin hieman lähemmäs kuuntelemaan. Hän heitti katseen taivaalle kohoavaan haaskalintuun ennen kuin keskittyi taas kuuntelemaan... ja pälyilemään majan tuntumaan seinän lävitse murjottua miehen raatoa. "Tuo lienee parasta polttaa. Tulen pitäisi puhdistaa noituudetkin" paimentolaisnainen huomautti lopulta ykskantaan viitaten kädellään jäännöksiin.
Sub: Tarash selitti tilanteen parhaan taitonsa mukaan väelle, kaartelematta tai kiertelemättä. Carnis ja muut kyläläiset selvästi kavahtivat moista noituutta, mutta suhtautuivat asiaan samalla myös epäluuloisesti. Lopulta heitä kaiketi vakuutti eniten se yksinkertainen tosiseikka, että kaksikolla ei olisi ollut mitään järjellistä syytä paiskoa vankia läpi majan seinästä tai silpoa häntä kappaleiksi... tai iskeä hänen rintaansa outoa kivensirpaletta. Eikä miehen kohtalo loppujen lopuksi hetkauttanut ketään itsessään - ainoastaan tapa, jolla hän oli sen kohdannut. Kun väki lopulta alkoi hajaantua, itse kukin näytti epäluuloiselta ja varautuneelta. Kukaties he uskoivat Tarashin selitykset, mutta oli selvää etteivät ne tarjonneet vastausta tai mielenrauhaa oikeastaan mihinkään. Eikä Tarash pystynyt tarjoamaan heille juuri sen parempaa.
Soturi huokaisi katsoessaan miesten perään ja tajusi vasta nyt paikalle saapuneen Zulan - samoihin aikoihin, kun nainen ilmoitti muutenkin itsestään. Hän katsahti maassa lojuvaa ruumista, ennen kuin murahti. "Niin he todennäköisesti tekevätkin", mies myötäsi, mutta nyökkäsi sitten toista ja tämän aasia kohti. "Olet palannut. En uskonut, että tekisit niin. Sinulla oli paljon rikkauksia, eikä täällä ole niille juurikaan käyttöä", mies huomautti.
Spyrre: Myös Zula tuntui silmäilevän varautuneena rujoa näkyä... mutta tässä tuntui olevan enemmän samankaltaista sävyä kuin mitä joku olisi suonut jollekin myrkylliselle elukalle: tämä ei vaatinut sen enempää miettimistä kuin sen että siitä pysyisi loitolla. Eikä hänellä ollut selvästi aikomusta lähelle tuppautuakaan. Nainen käänsi tumman katseensa takaisin Tarashiin kun tämä puhui hänelle. Hän harkitsi hetken ennen kuin vastasi kohauttaen turkiksen peittämiä hartioitaan. "Niin, ei ehkä käyttöä. Mutta niitä saattaa hyvinkin löytyä lisää. Ne rauniot on ainakin nyt suureksi osaksi raivattu, mietin vilkaista sinne uudestaan" tämä totesi, kuitenkin hymähtäen happamasti. "...vaikka näyttää että täällä on taas omat... ongelmansa. Noidat nurkilla ovat huono enne. Ehkä olisi ollut paras vain jatkaa matkaa. Kuten teidänkin."
Sub: Tarash oli hetken vaiti. Toisen viattomat sanat näyttivät herättävän hänessä mietteitä, joita ei ollut niin helppo sysätä syrjään. Hän vilkaisi jonnekin muurien ylitse ja päästi epämääräisen murahduksen. "Eittämättä itse kunkin on jatkettava matkaansa ennemmin tai myöhemmin. Mutta ei vielä. Akelalla on sopimus päällikön kanssa, ja hänen pitää odottaa vielä jonkin aikaa. Lisäksi hänen - ja minun - olisi tarkoitus saattaa kyläläisiä metsän reunassa olevalle linnakkeelle myymään tavaraa. Mutta... olet oikeassa. Ennemmin tai myöhemmin itse kunkin on jatkettava matkaansa", hän vastasi. Hän ei ollut itsekään varma, miten suhtautui sanoihinsa.
"... minun täytyy pitää Akelaa silmällä. Hän oli aivan valmis rynnistämään metsään etsimään syypäätä tuohon äskeiseen. Häntä on aivan liian helppo järkyttää", mies mutisi ja pudisti päätään.
Spyrre: Zula päästi uuden myhähdyksen ja pyyhkäisi hieman päivettynyttä leukaansa. "...no, jos se tuntuu vaivan arvoiselta jäädä odottamaan. Tuskin noidat tekevät mitä tekevät ilman syytä. Se haluaa jotain" nainen huomautti. Hänelle asiassa ei selvästikään ollut vieläkään mietittävää. Huomautus Akelasta sai tämänkin vilkaisemaan majojen suuntaan ja kallistamaan hieman päätään. "Se on varmaan parastan. Hän vaikuttaa... holtittomalta. En usko että hän oli aivan tuollainen edes raunioilla. Toivottavasti se ei pääty johonkin typerään." Paimentolainen suoristautui aasinsa tuntumasta ja silmäsi mietteliäästi ympärilleen. "...ehkä on hyväkin, jos olette lähdössä muualle hetkeksi, vaikka vain saattamaan väkeä. Tuskin päällikkö sellaistakaan ilmaiseksi vaatii. Kukaties minäkin kysyn mikä hänen suunnitelmansa on."
|
|
|
Post by spyrre on Sept 13, 2021 23:05:13 GMT 3
Sub: Tarash ei vastannut mitään Zulan sanoihin Akelasta, mutta hänen ilmeensä ei ainakaan kirkastunut. Hän oli huomannut sen itsekin. Sarvipäinen nainen oli entistä enemmän täynnä tulta ja raivoa, jotka eivät palvelleet mitään tarkoitusta - paitsi hänen itsensä tuhoa. "... kukaties se on tosiaan hyvä", mies vastasi lopulta, maistellen sanoja itsekin. Kukaties Akelalle ei tulisi antaa liikaa aikaa ajatella tai miettiä. Hänkin ymmärsi, että tämä kantoi raskasta taakkaa, jonka aiheuttama viha kyti naisessa sitkeästi. Ehkäpä kauppamatka antaisi tälle muuta ajateltavaa.
Loppujen lopuksi Tarash nyökkäsi ja kohotti kättään toiselle. "Sinun on paras kysyä tarkemmista yksityiskohdista päälliköltä. Tarkalle jouselle olisi varmasti käyttöä. Väki ei valehtele sanoessaan, että nämä metsät ovat vaarallisia... ja vaikka selviäisimmekin ilman välikohtauksia, en usko kenenkään valittavan tuoreista aterioista", hän totesi ja kääntyi sitten ympäri, kohti maahan iskettyä ruumista, jota kylän väki yhä kauhisteli. "Minä varmistan, että väki selvittää tämän. Sen jälkeen minun lienee paras etsiä Akela käsiini", soturi totesi ennen kuin nyökkäsi hyvästiksi.
Spyrre: Aasinsa tuntumassa seisova paimentolainen silmäili kaikkea hetken samaan tasaisen punnitsevaan tapaan, kunnes nyökkäsi Tarashin sanoille. "Niin. Kukaties. Tämä on varmasti ainakin helpompaa rahaa kuin raunioiden koluaminen tähän hätään kun tilanne on mitä on" hän lausahti lopulta tarttuen aasinsa ohjiin. "Onnea siihen" Zula lisäsi kevyen hymähdyksen keralla ennen kuin kääntyi astelemaan kohti päällikön majaa juhtineen. Aasi vänkyi vastahakoisesti mutta seurasi lopulta perässä napakalla suostuttelulla. Päällikkö saisi jälleen lisää päänvaivaa äskeisestä välikohtauksestakin...
Kaiketi muuten tilanne taisi olla rauhoittunut... Tarash sai seurata ruumiin hävitystä aikansa kun kyläläiset kasasivat roviota porttien ulkopuolelle. Mitään ei tuntunut tapahtuvan majojenkaan suunnalla... ainakaan kunnes varsin tutunkuuloinen ääni ärähti kuuluville. Huolestuttavasti mutta ei kaiketi kovin yllättäen se tuntui kuuluvan majasta jonne Akela oli kadonnut.
Sub: Jonkin ajan kuluttua Tarash seisahtui Akelan majan eteen. Hän odotti hetken, kukaties arvioiden toisen mielentilaa tai sitä, mitä tämä oikeastaan edes teki. Hän vilkaisi ympärilleen vaitonaisesti ja mietti hetken, ennen kuin lopulta astui ovelle ja löi kerran sen pieleen. "Akela. Miehet polttavat ruumista eikä siitä ole enempää murhetta. Pidin huolen, että he vahtivat kylää tarkemmin kaikenlaisten vaarojen varalta", mies totesi lopulta kuuluvasti. Hän vaikeni ja jäi odottamaan. Kaikesta huolimatta hän ei halunnut vain tunkeutua sisään...
Spyrre: Ulkoa oli eittämättä hankala sanoa mitä sisällä tarkalleen tapahtui, mutta mitä se olikaan, ei kuulostanut levolliselta. Jotakin räsähti lattialle ja nainen sähähti kirouksen, kuitenkin jatkaen touhujaan. Tämä kuulosti hurjistuneelta mutta äänet ulkoa ilmeisesti havahduttivat tämän. "Pirut... Varo! Älä avaa sitä! Se... meni johonkin!" Akela ähkäisi kiihtyneesti ja varsin epäselvästi. Varoitusta seurasi taas jonkin kaatuvan huonekalun ääni. Selitystä ei kuitenkaan saatu... ei ainakaan ennen kuin se antoi itse itsensä. Äkkiä ovenpeitteen lomasta syöksähti jotakin luikertavaa ja mustaa suoraan miehen jalkoihin tavoitellen tämän jalkoja epäröimättä hampaillaan. Tämä epäilemättä muistutti huolestuttavasti samaa, mitä he olivat nähneet aiemmin.
Sub: Tarashilta meni vain hetki ymmärtää, etteivät Akelan äänet olleetkaan pelkkää turhautunutta kiukkua, vaan merkkejä jostakin paljon pahemmasta. Hän oli jo vähällä riuhtaista oviverhon sivuun ja todennäköisesti irti, kun petollinen käärme äkkiä luikersi hänen jalkoihinsa. Kukaties se vain yritti pakoon... tai kukaties se tavoitteli hänen henkeään. Joka tapauksessa soturi näki sen kiiltävänmustan pään aukeavan suureksi, punaiseksi kidaksi - ja hän näki sen pitkät, myrkylliset hampaat.
Soturilla oli vain silmänräpäys aikaa toimia. Melkeinpä kuka tahansa muu mies tässä kylässä olisi voinut vain tuijottaa kauhuissaan, miten häijy matelija iskisi hampaansa hänen reiteensä. Mutta Tarash oli soturi henkeen ja vereen. Odottamaton ja kauhistuttava vaara ei saanut häntä epäröimään tai hämmentymään hetkeksikään. Hän ärähti ja pyyhkäisi käärmeen valtavaan kouraansa. Se päästi raivostuneen sihahduksen ja kiemursi hänen nyrkissään, yrittäen parhaansa mukaan rimpuilla irti rautaisesta otteesta. Mies loi käärmeeseen tuiman katseen, silmästä silmään. Hetken hän saattoi melkeinpä vannoa, että alkukantaisen eläimen tunteettomissa silmissä välähti jotakin... muuta. Jotakin selittämätöntä. Kuin ne olisivat olleet mustasta jäästä tehdyt peilit, joiden takana odotti jotakin kauhistuttavaa.
Miehen silmien edessä käärme äkkiä väänsi ruumistaan niin hirvittävällä tavalla, että hän tunsi sen murtuvan sormiensa alla. Ja ennen kuin hän ehti tarrata siihen toisella kädellään, se upotti henkensä edestä hampaansa hänen ranteeseensa.
Spyrre: Olisi ollut hyvinkin uskottavissa että Akela purki vain tuntemuksiaan sisällä, mutta lähempää kuunneltuna varsinkin naisen huudahduksessa oli lähes kuumeinen sävy. Ja seuraavassa hetkessä käärme jo hyökkäsi näkyviin, hanakammin kuin eläimen olisi pitänyt. Sen elkeet kielivät ettei se tosiaan ollut vain pakenemassa meteliä vaan yritti jotain aivan muuta... Sarvekas nainen huudahti uudestaan tajutessaan ovipeitteen liikkeen ja äkilliset äänet ulkoa. Tämä lähestulkoon syöksähti ovelle ja riuhtaisi peitteen sivuun Tarashin edestä tikariaan puristaen, nähdäkseen juuri ajoissa kun kammottava matelija väänsi itsensä iskemään hampaansa mieheen. Akela henkäisi terävästi ja harppasi itsekin tavoittelemaan otusta ehtimättä miettimään asiaa sen enempää. Terä upposi matelijan päähän mutta hirvitys ei irrottanut otettaan... vaikkakin kiemurtelu oli jo enemmänkin kuolonkouristuksia murskatun ruumiin sekä pään vuoksi.
Sub: Kauhu tai hätä eivät missään vaiheessa ristenneet Tarashin kasvoille. Hän tuijotti käärmettä tiukasti, jopa kun Akelan tikari lävisti sen pään, kuin olisi käynyt jonkinlaista tahtojen taistelua sen kanssa. Sitten, äkkiä, hänen sieraimensa levisivät puuskahduksesta ja hän riuhtaisi matelijan ärähtäen irti naisen terästä, ennen kuin iski nyrkkinsä sen lävistettyyn päähän. Se murtui hänen kouriensa väliin kuin alasimelle vasaran alle. Eläimen viimeisetkin rimpuilut loppuivat saman tien ja hän pudotti sen veltosti maahan.
Tarash tuijotti rannettaan. Kaksi veristä norua kiemursi alas ihoa myöten kuin haavoista olisi luikertanut punaisia käärmeitä. Mies puristi kättään nyrkkiin kahdesti, ennen kuin jokin tuskan haamu pyyhkäisi hänen kasvojensa ylitse. Hän ei antanut sille periksi hiukkaakaan, mutta oli selvää, että käärme oli syössyt myrkkynsä hänen suoniinsa. "Se halusi minut hengiltä. Se oli valmis kuolemaan surmatakseen minut", Tarash totesi ilmeettömästi.
Spyrre: Käärmeellä ei ollut enää mitään keinoja välttää kohtaloaan mutta se oli saavuttanut mitä oli halunnut. Se murtui rusahtaen soturin kouriin ennen kuin putosi maahan elottomana ja liikkumatta. Akela tuijotti tätä kaikkea ymmyrkäisin silmin. Kukaties Tarash ei näyttänyt kipua tai pelkoa mutta sarvekas nainen näytti olevan vähintäänkin tolaltaan, varsinkin kun näki veriset jäljet soturin kädessä. "Ne... ne saastat odottivat! Ne olivat piilossa, ja... Tapoin kaksi, mutta tuo..." hän tapaili. Oli hyvin selvää etteivät nämä olleet tavallisia eläimiä. Tämä oivallus taisi havahduttaa vieläkin kiihtyneesti puuskuttavaa naista hieman enemmän. Ainakin tämä äkäisi ja työnsi tikarinsa pois ennen kuin tarrasi soturin käsivarteen kuin kiskoakseen massiivisen miehen mukaansa. "Se puri sinua! Tule, meidän... pitää tehdä jotain! Nopeasti, mennään parantajan luokse!"
Sub: Tarash nyökkäsi Akelan hätäisille selityksille, mutta ei sanonut mitään. Asia oli lopulta selvä, eikä sillä, miksi näin oli tapahtunut, ollut juuri nyt väliä. Häntä oli jo purtu, ja hän tunsi myrkyn polttavan suoniaan. Se ei herättänyt hänessä kauhua eikä se saanut häntä hätääntymään, mutta hän ymmärsi asian vakavuuden oikein hyvin. "Se noita ei olisi nähnyt näin paljon vaivaa jonkin yhdentekevän kyynpureman vuoksi", mies totesi. Hänen kätensä puristui jälleen nyrkkiin, eikä hän tehnyt sitä tällä kertaa pelkästä halusta. Hänen kättään kouristi.
Akela ei selvästikään jakanut Tarashin tyyneyttä tapahtuneesta. Nainen alkoi kiskoa häntä kohti parantajan majaan kiireellä. Mies ei vastustellut, mutta hän näytti yhä enemmänkin mietteliäältä, kuin olisi yrittänyt pohtia mitä moinen kuolemanvaara tarkoitti - tai kukaties hän ei miettinyt mitään. Osasiko hänen kaltaisensa soturi pitää yllä häilyvää kuoleman uhkaa minään? "Minulla ei ollut mitään syytä uskoa vaaran olevan ohitse. Olen käynyt varomattomaksi", Tarash totesi kaksikon kiiruhtaessa kylän poikki. Hänen sanoissaan ei ollut selittelyä tai itsesyyttelyä. Hän tuntui vain päätyneen johtopäätökseen tapahtuneen syistä ja merkityksestä.
Spyrre: Akela vastasi soturin pohdintoihin myrkyllisellä sihahduksella, siitäkin huolimatta että kiskoi toista parhaansa mukaan kylän poikki. "Minä... minä sanoin, että se on jossain lähellä! Tiesin, että se aikoo jotain! Olisi pitänyt..." sarvekas nainen mutisi kiihtymyksensä lomasta. "En tiedä mitä, mutta näimme jo mitä se teki sille miehelle ja... ne käärmeet aikaisemmin tulivat tyhjästä kun se nainen katosi! Meidän pitää saada se pois!" tämä hoputti kuin olisi pelännyt Tarashin hajoavan kasaksi käärmeitä hetkellä millä hyvänsä. Oranssit silmät eivät voineet olla pälyilemättä haavaa kireästi. Se oli jo tummumassa ja paisumassa tavalla joka ei rauhoittanut tippaakaan. Onneksi määränpää ei ollut pienessä kylässä kaukana. Akela sihahti uuden kirouksen ja suorastaan tempaisi parantajan majan ovipeitteen sivuun. Hän ei selvästikään ehtinyt nyt miettiä asiaa erityisen syvällisesti toisin kuin soturi. "Nopeasti! Sen noidan käärme puri häntä! Saatko myrkyn pois?!" Nainen huudahti ennen kuin ehti edes kunnolla sisälle, etsien parantajaa katseellaan... ja kiskoen edelleen toista perässään parhaansa mukaan vaikkei se luultavasti olisi edes ollut tarpeen. Ajatus oli tärkein?
Sub: Kaikeksi onneksi parantaja oli majassaan. Nainen hätkähti ja loi tyrmistyneen katseen ovelle, kun majan verho äkkiä riuhtaistiin sivuun - mutta kysymykset jäivät sikseen kun hän kuuli mistä oli kyse. Hän harppoi ovelle ja riuhtaisi Tarashin käden lähemmäksi, ennen kuin kurtisti kulmiaan. "Mikä häntä oikein on purrut? Miltä se käärme näytti? Tämä näyttää pahalta", nainen totesi, ennen kuin harppoi takaisin sisälle. "Mies makaamaan tähän! Ei sitä ulos saa, mutta ei se kävelemällä parane! Alas!"
Tarash teki työtä käskettyä. Vaikka hänen olemuksensa ei vieläkään paljastanut mitään merkkiä huolesta tai kauhusta, tapa jolla hän laskeutui osoitetulle makuupaikalle oli raskas ja vailla hänen tavanomaista jäntevyyttään. Hänen ohimolleen oli kohonnut kylmä hiki. "Etsi se käärme minulle! Nyt heti! Minun pitää tietää mikä häntä puri!" parantaja suimi Akelaa ja hätisti tätä liikkeelle. Nainen tapaili jo erilaisia rohtoja ja yrttejä, joiden toivoi kaiketi tekevän edes jotakin.
Tapettua käärmettä ei tietenkään ollut enää missään - kuten ei yhtä ainoaa elävääkään. Nyt kun niitä olisi tarvittu, ne olivat kaikonneet... kuin taikaiskusta.
Spyrre: Akela ehti tuskin vetää henkeä helpotuksesta kun parantaja kiirehti heitä vastaan. Tämän välitön huolestus oli omiaan lietsomaan sarvekkaan naisen omaakin kiihtymystä entisestään. "Se... en minä tiedä! Se oli... musta, ja... ei kuollut ennen kuin hän murskasi sen kokonaan!" hän tapaili töksähdellen seuratessaan kun nainen paimensi Tarashia levolle tutkittavaksi. Akela tarkasteli toisen liikkeitä tiukasti ja rypisti itsekin kulmiaan tajutessaan että vaikkei tämä sanonutkaan mitään oli soturin elkeissä silti jo huolestuttavia merkkejä. Hän lähes säpsähti kun parantaja komensi etsimään käärmeen, eikä Akela jäänyt miettimäänkään tätä. Hän nyökkäsi ja pyörähti sitten sanaakaan sanomatta ympäri rynnistääkseen takaisin kadulle yhtä dramaattisesti kuin oli saapunutkin.
Ainakin hänellä oli nyt selkeä päämäärä, mutta tehtävä ei ollutkaan niin helppo kuin nainen olisi ehkä toivonut. Hyvin nopeasti takaisin majalle kiirehdittyään Akela saikin laittaa merkille ettei kuollut käärme ollut siellä missä olisi pitänyt. Havainto sai hänet rynnistämään tyrmistyneenä sisällekin mutta edes etsintä (joka johti uuteen tavaroiden paiskomiseen) ei tuonut esille yhtäkään niistä matelijoista joita hän oli nähnyt ja onnistunut tappamaan. Akela tuijotti kuumeisesti ympärilleen ja kirosi ääneen, ennen kuin joutui myöntämään tappionsa. Kammottavat kyyt olivat ilmaantuneet kuin tyhjästä, ja nyt ilmeisesti kadonneet samaa tietä... Ajatus sai hänen niskakarvansa pystyyn kun nainen astui uudestaan ulos, kireänä mutta nujertuneena, ja suuntasi askelensa jälleen kohti parantajan majaa.... heitettyään silti ensin kostonhimoisen katseen ympärilleen kohti muureja, kuin toivoen näkevänsä mitä hyvänsä mikä voisi olla syyllinen tähän. Muuten hänellä ei ollut aavistustakaan mitä muutakaan olisi voinut kuin yrittää luottaa parantajan taitoihin tähän hätään.
|
|