|
Post by submarine on Feb 2, 2022 2:10:00 GMT 3
Tarash kohotti kättään torjuvasti, tai kukaties rauhoittelevasti. "Juuri nyt me emme tee mitään. Sinä tarvitset lepoa. Olet sinnitellyt parhaasi mukaan, mutta tuolla kyljellä sinusta ei ole tähän hätään taistelemaan, tai edes yrittämään etsiä sitä linnaa. Tällä hetkellä meidän on paras odottaa ja laatia suunnitelmia." Tarash oli hetken vaiti. Hänen silmänsä harhailivat kuin varkain kohti hänen rannettaan, johon kirottu käärme oli iskenyt hampaansa. Oliko iho alkanut jo tummua haalistuneiden jälkien ympäriltä? Miehen katse kääntyi synkeästi kohti Karariksen majaa.
Äkkiä Tarash kääntyi ympäri ja murahti. "Minun pitää tarkastaa muutama asia. Sinun on parasta palata lepäämään. Voimme miettiä tarkempia suunnitelmia myöhemmin." Niine hyvineen suuri soturi lähti astelemaan poispäin, katse vakaasti eteensä käännettynä. Jos hän katui tapahtunutta tai pelkäsi tulevaa, ei hän ainakaan näyttänyt sitä.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 2, 2022 16:10:31 GMT 3
Kärsimättömän vatharin arpiset kulmat rypistyivät entisestään Tarashin toppuuttelulle... vaikka nämä eittämättä olivatkin aiheellisia. Koko asetelma ja mille tolalle se oli kääntynyt ei miellyttänyt Akelaa tippaakaan ja olikin helposti arvattavissa millä tavalla hän olisi halunnut reagoida moiseen. "Mitä? Mutta... kuulithan mitä se sanoi! Ei ole aikaa sellaiseen! Emme edes tiedä kuinka kauan siinä oikein menee ennen kuin se kirous tulee takaisin!" nainen protestoi ja heilautti kättään, joka tosin sai hänet ähkäisemään ennen kuin hän tukahdutti sen.
Vaikutti siltä, ettei Tarashkaan ollut aikeissa jäädä seisoskelemaan paikoilleen. Akela räpäytti silmiään yllättyneenä kun mies äkkiä kääntyi ympäri ja alkoi harppoa pois päin. "Hei! Odota! Mihin...!" arpinen vathar töksäytti ja astahti rivakasti eteenpäin seuratakseen, mutta moinen rivakka liike muutti nilkuttavan askelen horjahdukseksi joka suisti hänet kivuliaasti polvensa varaan. Tämä muistutti tehokkaasti kuinka paikkansapitävä soturin huomautus oli. Hän oli tähän saakka onnistunut sinnittelemään perille lähinnä puhtaalla survivalistisella adrenaliinilla joka ei kantaisi enää pitkälle. Akela tasasi hetken hengitystään ja puristi kylkeään, ennen kuin sähähti epämääräisen kirouksen. Hän kiskoutui takaisin jaloilleen nyt varovaisemmin ja heitti katseen ympärilleen varmistaakseen ettei kukaan (varsinkaan Kararis) ollut nähnyt äskeistä. Tovin nainen keräsi synkeänä ajatuksiaan jonnekin miehen jälkeen vilkuillen ennen kuin sihahti uudestaan ja suuntasi sitten itse vaiteliaana takaisin kohti heidän majapaikkaansa. Jälleen kerran hänen oli pakko tiedostaa haavoittuvaisuutensa, vaikka kiireinen tunne ei olisikaan sallinut sitä... mutta ehkä asioiden suunnittelu nyt paremmin olisi tällä kertaa järkevämpää. Oli totta, että hänen kylkensä kivisti kuin tulessa vaikka hän yrittikin jättää sen huomiotta... Tuskin oli montaakaan asiaa jota hän olisi voinut tehdä juuri nyt, eikä pitkin kylää tietoja kyselemässä juokseminenkaan innostanut... Mutta kukaties näitä kannatti miettiä edes hieman myöhemmin. Tarashilla saattoi olla jo jokin ajatus mistä lähteä ratkomaan asiaa, ainakin tämä näytti liikkuvan määrätietoisesti. Ehkä... hän voisi odottaa hetken.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 22, 2022 22:31:36 GMT 3
*******
|
|
|
Post by spyrre on Feb 22, 2022 22:31:55 GMT 3
1. Sessio Ajankohta: 16.2. Käytetty systeemi: Uusi Reavers-vedos enemmän Chainmailin pohjalta.
Akela ja Tarash seurueineen saapuivat Ilmuirin pieneen ja kituuttavaan kyläpahaseen, tarkoituksenaan selvittää paikallisen temppelin hiljentymistä. Perimmäinen syy tehtävään oli velvoite, joka heille oli Uhor-Qeimin kaupungissa annettu; papisto saattaisi kiinnostua perehtymään Tarashia piinaavaan kiroukseen, jos kaksikko selvittäisi miksi kylän temppelistä ei ollut kuulunut mitään hyvään hetkeen ja miksi asiaa jo tiedustelemaan lähetetty viestinviejä oli kadonnut sille tielleen. Kylässä seikkailijoille selvisi nopeasti, että asioissa oli paljonkin vialla; kylä kituutti ja kärsi pahemmin kuin edes huhut antoivat ymmärtää, väki oli pelokasta, epäluuloista ja outoa ja kaiken lisäksi kyläläisiä vaivasi jokin inhottava tauti. Temppelikin oli suljettu, ilmeisesti edellisen papin kadottua oudolla tavalla, ja sitä vartioivat miehet selittivät vain jotakin "kunnostustöistä." Asiaa ihmeteltiin paljon ja monelta tolalta ja väki yritti parhaansa mukaan selvittää, mistä oikein oli kyse. Jotakin oli selvästi vialla, mutta mitään yksioikoista epäkohtaa ei tuntunut löytyvän. Siitä huolimatta itse kukin oli epäluuloinen niin temppelin näennäisiä korjaustöitä kuin sitä nyt hallitsevaa, Isä Randiksi kutsuttua pappiakin kohtaan. Mitään raskauttavaa ei silti ilmennyt, vaikka Akela tivasi ärhäkästi ja kovaan ääneen vastauksia. Seikkailijat myös tutustuivat paikallisiin onnenonkijoihin, jotka olivat kärsineet pahan tappion jossakin pestissä (ilmeisesti kammottavien koboldien kynsissä). Nyt osa heistä oli toipilaina ja loput etsivät parempaa tekemistä. Heitä johti Sabri-niminen nuori ja topakka nainen, jonka lisäksi seuraan lyöttäytyivät myös esoteerikko Alcus ja vaeltava parantaja Tibor. Nämä kiinnostuivatkin nopeasti kokeneempien seikkailijoiden tehtävästä ja lupautuivat avuksi sillä ehdolla, että heitä puolestaan autettaisiin maineen, kunnian ja rikkauksien haalimisessa. Tämä sopi kaikille oikein hyvin.
Seuraavana yönä seikkailijat kokivat tylyn herätyksen, kun joukko tuntemattomia miehiä yritti ryövät Sabrin tovereineen majatalon huoneesta - lukkojen takaa vieläpä. Kaikeksi onneksi Telbar kuuli kahakan ja huusi muita apuun, ja seuraavassa hetkessä Tarash olikin jo iskenyt pari kaappaajista hengiltä ja ajanut loput pakoon. Seurasi melkoinen määrä ihmettelyä ja selvittelyä. Kaiken kukkuraksi Akela tunnisti yhden ruumiin: kyseessä oli yksi temppeliä eilen vartioneista miehistä! Tämä jos mikä vahvisti, että Ilmuirin kylässä oli jokin pahasti vialla. Asian selvittäminen paikallisille ei tosin ollut yhtä vaivatonta. Vartijat kyräilivät pahaenteisesti ja muu väki kauhisteli. Mutta samapa tuo. Tämä asia selvitettäisiin!
Seuraavana päivänä väki yritti parhaansa mukaan saada paikallisista irti vastauksia. Suurin osa siitä oli kuitenkin pelkkää ällistelyä ja kummastelua. Isä Rand lupasi kyllä selvittää asiaa, mutta kukaan ei pidätellyt hengitystään. Illan tullen väki kokikin melkoisen yllätyksen, kun isä Rand saapui ilmoittamaan rosvojen jääneen kiinni läheisen, tienoon maantien turvallisuudesta vastaavan linnakkeen vartijoille. Hän velvoittikin seikkailijoita lähtemään heti selvittämään asiaa linnakkeelle ja laittoi kylän vartijakapteeni Freyn ja hänen kaksi tylsämielisen oloista korstoaan saattamaan heitä. Seurue teki työtä käskettyä, mutta paljon nähneet ja kokeneet soturit osasivat jo epäillä jotakin. He jättivät osan väestä kylään ja käskivät kaikkia olemaan varuillaan, ennen kuin keräsivät varusteensa kasaan ja lähtivät tarpomaan iltaa kohti linnakkeelle.
Epäluulo osoittautui aiheelliseksi. Linnakkeella seikkailijoita oli vastassa reilusti toistakymmentä miestä, joiden asenteet eivät olisi voineet olla koleampia. Heitä johtava kersantti Malster murahteli jotakin siitä, miten heitä oli odotettu. Ja heti, kun portit suljettiin seikkailijoiden takana, rynnistivät sotilaat väen kimppuun - mukaanlukien kapteeni Frey kylänvartijoidensa kanssa. Katala yllätyshyökkäys olisi varmasti koitunut kenen tahansa tavallisen joukon kuolemaksi. Tämä seurue oli kuitenkin kaukana tavallisesta. Tarash, Akela, Esra ja Telbar tarttuivat kaikki aseisiin ennen kuin hetkeäkään oli hukattu, ja muutamassa karmaisevan nopeassa silmänräpäyksessä suuri osa sotilaista oli lyöty matalaksi. Esra nappasi kapteeni Freyn vangiksi samalla kun seurue vetäytyi linnakkeen vartiotorniin pitämään asemia ja miettimään seuraavaa siirtoaan.
Petturuus oli näytetty nyt toteen. Vielä pitäisi selvittää, kuka lopulta petti ja ketä... ja miksi kaikki tämä vaiva.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 6, 2022 21:18:52 GMT 3
*****
|
|
|
Post by spyrre on Apr 6, 2022 21:19:08 GMT 3
Akela askelsi jälleen jäykästi pitkin pienen huoneensa lattiaa. Paikallaan pysyminen olisi ehkä suonut lepoa jota hän varmasti olisi kaivannut mutta sarvekas nainen tuskin kykeni edes ajattelemaan sitä nyt. Oli kulunut jo useita tunteja, vaikkakin ainoa mistä hän varsinaisesti sen tiedosti oli se että ulkona oli nyt pimeää. Oven takaa kuuluneet äänetkin olivat hiljenneet jo pitkä tovi sitten, epäonnistuttuaan saamaan aikaan mitään merkkejä huomiosta. Akela ei ollut sanonut sanaakaan kenellekään sulkeuduttuaan yhteen majatalon vielä suunnilleen ehjistä huoneista. Hän tuskin sai otetta itsekään sekavasti kehää pyörivistä, kuumeisista ajatuksistaan saati sitten olisi kyennyt nyt jakamaan niitä kenenkään kanssa. Se mitä oli tapahtunut oli hyvin yksiselitteistä, mutta sen sisäistäminen oli siti hankalaa... suorastaan tukalaa. Tarash oli poissa. Tylysti ja yksinkertaisesti. Mies ei ollut edes tullut takaisin muiden mukana tehtävältään, vaan oli jättänyt heidät -hänet- jälkeensä. Akela veti terävästi henkeä hampaidensa lomasta ja pyörähti sitten taas ympäri huoneen ikkunan tuntumassa kuin häkkiään kiertävä eläin. Hän oli lukenut Esran tuoman viestin -useita kertoja, vaikkei oikeastaan olisi halunnutkaan- mutta ainoa mitä hän varsinaisesti sai siitä vieläkään irti oli hämmentynyt tyrmistys, kiukku... ja jonkinlainen lähes paniikinomainen kuumeisuus. Oliko hän muka toiminut niin väärin? Miksi? Hän oli tiennyt, ettei Tarash pitänyt hänen monista toimistaan, mutta... että tämä olisi vain lähtenyt? Väkeä piinanneen, kammottavan noidan kuoleman vuoksi? Tai niiden muiden, aivan yhtä pahojen ihmisten. Hän oli halunnut laittaa hirmuteoille lopun, kuten kaikki muutkin. Miksi se oli väärin? Hänen oli vaikea saada ajatuksesta otetta oman tunnekuohunsa seasta, mutta tosiasia oli silti se, että soturi joka oli ollut hänen toverinsa, oli nyt poissa. Ja hän oli kyllä nähnyt muiden ilmeet, kun nämä olivat palanneet. Esra oli pälyillyt kuin hän olisi ollut jotakin johon piti suhtautua suurella varauksella, ennen kuin oli rohjennut sanoa sanottavansa. Jos muutkin olivat samaa mieltä hänestä, miksi nämä olivat edes tulleet takaisin? Viestin vuoksi? Kauanko menisi, että myös Esra ja varmaan Telbarkin kääntäisivät selkänsä?
Ajatus sai aikaan uuden kuumeisen ähkäisyn ja arpinen vathar irvisti, iskien nyrkkinsä pieneen pöytään ikkunan äärellä. Tämä... oli väärin. Ei tämän kuulunut mennä näin! Pian hän olisi taas omillaan. Muut eivät olleet ymmärtäneet, että hän oli vain halunnut suojella heitä ja varmistaa ettei kukaan niistä saastaisista käärmeistä tekisi enää mitään. Ja että ne saisivat maistaa edes aavistuksen verran sitä tuskaa mitä olivat aiheuttaneet... Oliko se kunniatonta tai julmaa? Rehellisesti, juuri nyt Akela ei ollut enää itsekään varma. Tuntui, kuin odottamaton käänne olisi kiskaissut maan hänen jalkojensa alta, ja kaikki asiat joita hän oli ajatellut tavoittelevansa olivat karanneet jonnekin. Kuinka Tarash oli saattanut vain lähteä? Hän ei ollut kyennyt edes maksamaan tälle takaisin velkaansa, vaikka oli yrittänyt. Kirous riivasi edelleen miestä, ja se oli hänen syytään. Se jäyti sisuksia, ja eittämättä hänen muutkin toverinsa ajattelivat nyt samoin.
Akela kokosi hetken itseään puristaen käsiään nyrkkiin niin että kynnet pureutuivat ihoon, ja kiristi sitten hampaitaan. Jotain oli tehtävä. Hän ei halunnut tätä. Jos hän oli tehnyt jotain väärin... tämä ei voinut jäädä näin. Tukalan vellovan tunteen seasta nousi jotain ärhäkämpää ja kärkkäämpää... vaikka tätäkin ajoi samankaltainen kuumeisuus. Oli toimittava. Nyt. Hän ei ollut onnistunut löytämään parannusta kiroukseen, mutta sellainen oli varmasti olemassa. Kukaties Tarash oli todennut hänet kunniattomaksi raakalaiseksi, mutta hän ei ollut aikeissa vain antaa asian olla. Hänellä oli tehtävää. Jos hän löytäisi parannuksen ja toisi sen mukanaan... sen olisi pakko hyvittää asioita. Olisihan sen pakko! Arpinen nainen seisoi hetken paikallaan kuin punniten, ja pyörähti sitten rivakasti ympäri. Ei kulunut kauaakaan koota hänen vähät tavaransa lattialta. Akela kiskaisi repun selkäänsä, veti henkeä ja heitettyään vielä viimeisen, jokseenkin syyllisen katseen taakseen ovelle hän harppasi uudelleen ikkunan ääreen ja veti sen auki. Muiden, varsinkin Esran jälkeen jättäminen tuntui pahalta... mutta oliko hänellä vaihtoehtoja? Rasahdus ja vinkaisu huoneesta sai hänet vielä kääntämään päätään. Pieni pörröinen eläin tuijotti häntä pöydänjalan vierestä uteliaasti päätään kallistellen. Akela empi, kunnes päästi kurkustaan pienen henkäisyn ja kurotti kätensä maanittelemaan otuksen luokseen. Hän päästi eläimen kiipeämään laukkuunsa ennen kuin viimein harppasi ikkunalaudalle ja kapusi äänettä ulos pimeään. Huoneeseen jäi odottamaan vain avonainen ikkuna, sekä pöydälle kynttilänjalan alle jätetty lyhytsananainen viesti: "Olen pahoillani. Minä korjaan tämän."
|
|