|
Post by spyrre on May 16, 2021 22:36:52 GMT 3
Sub: Nuori nainen seisoi uhmakkaasti majan suuaukon edessä ja tuijotti sotureita kuin odottaen jonkun haastavan hänet. Sitä ei tarvinnut odottaa pitkään, ja Akela ehti ääneen ennen kuin kukaan muu päätti avata suutaan. Se sai tämän katsahtamaan vihaisesti sarvipäistä naista ja kohottamaan leukaansa mielenilmaukseen. "Eipä se näytä muitakaan haittaavan! Minä olen harjoitellut koko ikäni tätä varten, millä oikeudella sinä sanot minulle mitään!? Ei tämä ole edes sinun kyläsi!" nuori nainen tuhahti ja astui sitten uhmakkaasti Akelaa kohti, yrittäen selvästikin ottaa tästä mittaa.
"Esra, tämä ei ole sinun asiasi nyt! Mene takaisin tätisi majaan ja odota kunnes vaara on ohitse!" päällikkö ärähti äkkiä varsin totisena. Hänellä ei selvästikään ollut kärsivällisyyttä tai tyyneyttä tähän. Paha vain, ettei nuori nainen vaikuttanut kuulevan... tai ainakaan piittaavan. Juuri nyt hän otti mittaa Akelasta.
Spyrre: Jos rehellisiä oltiin, Akela oli jokseenkin hämillään vihaisen nuoren naisen purkauksesta, vaikka hänen varauksensa peittikin suurimman osan tästä alleen. Hän räpäytti tälle oransseja silmiään mutta jäi kyräilemään Esraa kun tämä ärähti hänelle takaisin. "Minun perässäni ne tänne tulivat! Ja minä olen jo taistellut niiden kanssa! Sinä et voi vain... rynnätä läpsimään näitä koiria kepillä! Ne lyövät takaisin terällä armotta. Näiden kanssa ei kokeilla onneaan! Kuuntele isääsi" sarvekas nainen murahti. Esra ei tosin tuntunut piittaavan moisista vaan harppasi ärhäkästi kohti. Akela ei jäänyt miettimään ja nousi itsekin jaloilleen silmäillen tuimasti uhmakasta nuorta naista, vaikka taisi väkisinkin jäädä jopa tätä lyhyemmäksi. "Näiden kanssa et voi vain... harjoitella" hän lisäsi vakavasti.
Sub: "Minä olen jo harjoitellut! Minä olen yhtä hyvä soturi kuin kuka tahansa täällä!" Esraksi nimetty nuori nainen ärähti. Äänessä oli melkoisesti suoranaista turhautumista, ja hän heitti ympärilleen haastavan, vetoavan katseen. Suurin osa sotureista katseli synkeästi muualle tai vastasi siihen kivisellä tuijotuksella. Nyt ei ollut tällaisen aika. "Minä olen peitonnut osan teistä! Ei teillä ole oikeutta kieltää minua!"
"Se oli harjoittelua, tyttö! Ne miehet eivät säästä sinua jos epäonnistut!" yksi sotureista ärähti takaisin. Muut mutisivat myöntävästi. "Ja sitä paitsi sinun ei pitäisi leikkiä soturia muutenkaan! Olet päällikön tytär!" toinen ei voinut olla huutamatta. Sekin sai myöntävää, joskin varovaisempaa, mutinaa... ja murhaavan katseen nuorelta naiselta.
Esra meni vaitonaiseksi Akelan edessä. Oli selvää, ettei hänelle ollut liikenemässä tukea keneltäkään. Hän katsoi synkeästi Akelaa ja laski katseensa alas vihaisesti. Hän ei selvästikään keksinyt mitään hyvää sanottavaa tähän kaikkeen, mutta vihaisesti nyrkkiin puristuneista käsistä päätellen hän ei ollut aikeissa myöskään vain luikkia pois noin vain. Ja niinpä hän seisoi Akelan edessä ja tuijotti jalkoihinsa.
Tarash katsoi tätä kaikkea synkeän vaitonaisesti, muttei sanonut mitään. Hän ei halunnut osallistua asiaan puolelta tai toiselta. Tytön aatteiden polkeminen maahan tuntui häijyltä, mutta käytännön ongelmat olivat julmia ja selkeitä...
Spyrre: Lyhyt, arpinen nainen ei ollut aikeissa perääntyä uhmakkaan (kieltämättä jokseenkin tutulta tuntuvan) tuijotuksen edestä, ja nopeasti ympäriltä nousi synkkiä kannattavia sanoja hänen estelyilleen. Esran suuret sanat ja ärhäkkyys kävivät hiljakseen vaitonaiseksi ja turhautuneiksi kun nainen jäi tuijottamaan jalkoihinsa. Akela mittaili tätä ja heitti hankalan katseen vaivihkaa ympärilleenkin yrittäen samalla selvitellä miten pirussa johonkin tällaiseen olisi tarkoitus edes suhtautua. Hän ei ollut vakuuttunut tästäkään muukalaisesta sen verran mitä oli nähnyt ja oli varautunut tämänkin suhteen. Siltikin, vaikka hän uskoi olevansa oikeassa Esran hiljainen turhautuneisuus pisti syystä tai toisesta yllättävän kovaa häneenkin. Kaiketi hän... ymmärsi, mitä tämä halusi. Mutta jos asiat menisivät pieleen, nuori nainen maksaisi siitä hengellään. "...kukaan ei halua että... sinulle tapahtuu mitään. Se on... vaarallista. Minulla ei ole vaihtoehtoja. Sinulla on" hän lisäsi hetken kuluttua, yrittäen kuulostaa vakuuttavalta selvästi tottumattomuudestaan huolimatta.
Sub: Nuori nainen oli kukaties odottanut ivaa, tai ylenkatsontaa, tai jotakin muuta yhtä julmaa. Hän ei selvästikään ollut valmistautunut siihen, että outo nainen hänen edessään osoittaisi mitään merkkejä todellisesta myötätunnosta. Hän katsahti Akelaan vaitonaisena, mutta nyökkäsi sitten ja kääntyi ympäri raskaasti huokaisten. "No... hyvä on sitten. Minä jään tänne. Mutta siitä hyvästä saat tuoda minulle miekan! Tiedän että niillä rosvoilla on niitä! Jos kerran jään tänne, niin haluan hyvitystä!" Esra tuhahti liioitellut kärkevästi. Hän loi taakseen vielä yhden nopean katseen, ennen kuin pyyhkäisi ulos majasta. "Nenäkäs tyttö..." yksi sotureista mutisi, mutta piti nopeasti suunsa. Olihan kyseessä kuitenkin päällikön tytär.
Päällikkö itse katseli kaikkea tätä vaiti ja pudisti päätään. Hän vilkaisi miehiin ympärillään, mutta päätti kaiketi lopulta, että hänen jälkikasvuunsa liittyvät päänvaivat olivat toisten aikojen murhe. "No niin. Hyvä on. Arvon soturi tässä ehdotti, että vartijat tapetaan yllätyksellä, ja sen jälkeen sotajoukko surmaa rosvot ennen kuin he edes kunnolla ymmärtävät tilannetta. Väittääkö joku vastaan?" vanha mies tokaisi kuuluvasti, palauttaen huomion takaisin tilanteeseen ja ottaen taas otteen asioista.
Väki vilkuili toisiinsa, mutta kukaan ei tohtinut väittää vastaankaan. Kaikesta huolimatta se kuulosta uskottavalta suunnitelmalta... eikä kellään mahtanut olla parempaakaan.
Spyrre: Akela ei todellakaan ollut elementissään ilmaistessaan itseään sanoin, varsinkaan silloin kun ei voinut vain uhota ja uhkailla ketään hiljaiseksi. Siltikin arpisen naisen sanat olivat rehelliset kömpelyydestään huolimatta. Yllättäen, vaikutti siltä että jopa ärhäkkä Esra taisi huomata sen. Akela yritti piilottaa yllätyksensä parhaansa mukaan kun nuori nainen viimein kääntyi vaitonaisesti ympäri, antaen periksi... vaikkakin vaatien hyvitystä myönnytyksestään. Tuntui vähintään oudolta että tämä vaati miekkaa maksuksi omasta turvallisuudestaan... mutta toisaalta... hän saattoi ymmärtää miksi. Akela kallisti hieman päätään mutta nyökkäsi kun tyttö vielä taakseen vilkaistuaan harppoi ulos. Kaiketi ainakin tämä välikohtaus oli toivottavasti selvitetty ilman suurempia haavereita...
Soturit jupisivat, mutta päällikkö käänsi nopeasti huomion takaisin käsillä oleviin suunnitelmiin. Tämä sai Akelankin havahtumaan ja kääntymään jälleen muita kohti. Suorasukaiset suunnitelmat oli kaiketi laadittu, ja arpinen nainenkin nyökkäsi tälle kaikelle. "Ja minä etsin sen noidan ennen kuin se yrittää mitään" hän lisäsi vielä painavasti, yrittäen hakea äskeisen sotkemia pasmojaan takaisin. Kauna kyti kyllä vieläkin pinnan alla.
Sub: Soturit mutisivat keskenään tästä kaikesta ja ehdotetuista suunnitelmista. Kenelläkään ei tuntunut olevan suoranaista vastaanväitettävää, ja miesten keskuudessa alkoi selvästi levitä orastavan taistelun poltteleva odotus. "Hyvä on sitten. Menkää, miehet! Menkää, ottakaa varusteenne ja kokoontukaa porteilla. Pargan johtaa teitä, ja Iulan ja Tuallach opastavat teidät perille! Menkää ja tuokaa voitto kylällemme!" päällikkö julisti lopulta. Se sai kaikki miehet valpastumaan. Pargan, vanhempi soturi jonka kaksikko oli nähnyt aikaisemminkin, päästi suostuvaisen murahduksen ja nousi pystyyn. Iulan ja Tuallach, oletettavasti rosvoleirin etsineet metsästäjät, nyökkäsivät myös ja nousivat hekin. Muut seurasivat esimerkkiä.
Päällikkö katsoi vaiti, kun hänen miehensä poistuivat majasta ja astuivat kohti taistelua, johon hän itse oli jo liian vanha. Hän loi kuitenkin painavan katseen Tarashiin ja Akelaan. "Ja teidän kahden olisi syytä palata hengissä. Olette sen velkaa minulle", mies huomautti.
Spyrre: Jännittynyt odotus levisi sotureissa, joka eittämättä vaikutti myös Akelaan. Nainen silmäsi vieläkin hieman varautuneesti ympärilleen mutta kuitenkin vähemmän kuin aiemmin, nyökäten sitten itsekin päällikön lähtökomennolle. Vanhempi soturi ja metsästäjät nousivat johdattamaan väkeä eikä Akelalla ollut vastaväitteitä seurata näitä, vaikkakin päällikön viimeinen huomautus sai sarvekkaan naisen vielä pysähtymään. Hän silmäsi miestä hieman yllättyneenä mutta puuskahti sitten. "Kyllä, kyllä. Muistan mitä lupasin. Teen parhaani" tämä totesi, katsahtaen sitten Tarashiin ennen kuin kääntyi mennäkseen. Jännittynyt kuumotus poltteli jälleen suonissa ja tuntui parhaalta lähteä toimintaan... kukaties ennen kuin minkäänlaiset epäilykset ehtivät nostamaan päätään. Edessä oli joka tapauksessa vaarallinen yö, josta kukaan heistä tuskin osasi vielä sanoa miten kaikki tulisi päättymään.
Sub: Tarash nousi ylös ja nyökkäsi niin Akelan kuin päälikönkin sanoille. "Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun miekkani kohtaa rosvoja. Eikä se tule jäämään viimeiseksi. Olen antanut sanani ja tulen kyllä täyttämään sen", mies totesi lyhyesti ja painavasti. Sitten hän astui Akelan perään tyynenä ja määrätietoisena. Jos tuleva koitos sai hänessä aikaan minkäänlaisia mielenliikkeitä, hän ei näyttänyt niitä.
Ilta oli jo pimenemässä kovaa vauhtia ulkosalla. Tarash astui ulos teltasta ja otti sivuun laskemansa miekan takaisin itselleen. Siinä samalla hän vilkaisi Akelaa. "... se meni paremmin kuin aikaisemmin", hän huomautti värittömään sävyyn. Tuskin tarvitsi selventää, mistä hän puhui. Tai ainakaan hän ei ollut aikeissa tehdä niin.
Spyrre: Kaksikko jätti tulen valaiseman majan taakseen. Akela seisahtui silmäämään hämärtyvää iltaa ympärillään kääntäen kuitenkin päätään kun Tarash puhui. Määritti tämä mitä tarkoitti tai ei, tämä ei ollut vaikea arvata ja sarvekas nainen soi soturiin kyräilevän katseen. "Kukaan ei... yrittänyt hosua minua aseilla tällä kertaa" hän tokaisi puolustelevaan sävyyn ennen kuin pyörähti rivakasti ympäri. "Tule jo, väki on lähdössä" mutistiin samalla kun Akela alkoi harppoa tarmokkaasti kohti portteja. Kaiketi se oli tällä kertaa hänen vuoronsa yrittää vetäytyä rivakasti keskustelusta...
Sub: Tarash katsahti toiseen ilmeettömästi, mutta kukaties aavistuksen vähemmän jäykästi. Kukaties hän yritti vain piilotella jotakin toista ilmettä. Joka tapauksessa hänen ei onneksi tarvinnut selitellä itseään, sillä Akela ei ollut sen halukkaampi jäämään puimaan asiaa. "Olet oikeassa. Pian sinua kyllä hosutaan taas. Mutta heitä voit lyödä takaisin", soturi huomautti ja seurasi toisen perässä kohti kylän portteja. Nyt ei totta puhuen ollut mikään ilakoinnin aika. Edessä odottivat vaara ja veri...
|
|
|
Post by submarine on May 24, 2021 16:55:12 GMT 3
((Pöydällä pelattua))
Akela ja Tarash seurasivat pientä sotajoukkoa synkeän öisen metsän läpi. Väki heidän ympärillään koostui kourallisesta sotureita ja toisesta kourallisesta nostoväkeä - riuskoja kylän miehiä, jotka toisivat hieman täydennystä alimittaiseen joukkoon. Tämän lisäksi heitä johtivat rosvot alun perin löytäneet metsästäjät. Sotajoukko oli kaiken kaikkiaan pieni, ja niin Akela kuin Tarashkin pystyivät näkemään, ettei taistelusta tulisi tasaväkinen; alivoiman lisäksi kylän soturit olivat kehnosti varustettuja kukkuloilla odottavien miesten rinnalla, puhumattakaan nostoväestä, joka oli aseistett vain ryhmysauvoin, nuijin ja veitsin. Lisäksi vähemmän soturilliset miehet pälyilivät hermostuneesti ympärilleen jo metsässä, jännittyneinä vaarasta ympärillä ja edessäpäin. Oli selvää, että kaksikon olisi jollakin tapaa tasoitettava tilannetta, tai muuten koko yllätyshyökkäys olisi tuhon oma.
Matka kukkuloille sujui ilman todellisia vastoinkäymisiä, ja lopulta kaksikkokin näki pahamaineiset, kirotut maat; metsän keskeltä kohosi suuri, paljas alue, jolla ei kasvanut mitään pusikkoa korkeampaa. Sieltä kohosivat kelmeät, ikivanhat kukkulat, joiden huiput kylpivät kalpeassa kuunvalossa. Paikasta tuntui synkeä, ylimaallisen kammottava voima. Miehiä johtanut Pargas oli kertonut vanhoista noitavoimista, jotka vallitsivat yhä kukkuloilla - ja niistä uskalikoista, jotka olivat yrittäneet tutkia kukkuloiden alta löytyviä koloja ja luolia tarkemmin ja jääneet sille tielleen. Koska rosvojen leiriä ei nähty vielä metsän reunasta käsin, Akela päätti saman tien hiipiä tiedustelemaan. Tarash seurasi häntä naisen vastusteluista huolimatta ja kaksikko hiipi kumarassa etsimään pahaa-aavistamattomia vihollisiaan. Heidän löytämisessään ei kestänyt kauaa. Keskelle epätasaista maastoa, jyrkempien ja korkeampien kukkuloiden kupeeseen, oli pystytetty yksinkertainen leiri. Se koostui yhdestä ainoasta korkeasta teltasta ja sen ympärille tehdyistä kytevistä tulista, joiden äärellä kyyristeli nukkuvia miehiä. Tarkkasilmäinen Akela huomasi myös kauempana leiristä kyhjöttävät vartijat, jotka tähysivät pimeyteen jouset kädessään, vartioiden leiriä petojen tai tunkeilijoiden varalta.
Kaksikko palasi miesten luokse ja lyhyen neuvonpidon jälkeen laadittiin yksinkertainen suunnitelma: Akela ja Tarash hiipisivät pystyvinä surmaamaan vartijat ja riistäisivät leiriltä näin ennakkovaroituksen, minkä jälkeen he lähettäisivät merkin sotajoukolle. Hyökkäys leiriin tulisi olemaan nopea ja armoton. Suunnitelma ei ollut täydellinen, eikä varmaankaan olisi edes voinut olla, mutta parempaan ei ollut juuri nyt aikaa tai varaa. Kaksikko hiipi takaisin pimeään. Sotureiden haaveet nopeasta ja tehokkaasta vartijoiden surmaamisesta jäivät tosiaankin vain haaveiksi. Ensimmäinen mies saatiin hengiltä, mutta kookas ja roteva Tarash herätti jo seuraavan vartijan huomion, eikä Akela saanut tätä hiljennettyä, ennen kuin hätähuudot jo kaikuivat leiriin asti. Viimeistään kun toinen vartija pakeni huutamaan hälytystä uinuvien miesten luokse, suunnitelma oli luhistunut täysin.
Kaikki seuraava tapahtui kaaoottisissa hetkissä ja nopeissa, raivoisissa iskuissa. Miehet leirissä alkoivat havahtua ja tarttua aseisiinsa. Tarash olisi halunnut perääntyä takaisin sotajoukon luokse, mutta Akela ei antanut mahdollisuutta päätökseen: hurja nainen rynnisti täyttä päätä vihollisia kohti, aikomuksenaan iskeä niin monta maahan kuin pystyisi näiden vielä kerätessä joukkojaan kasaan. Tarash saattoi vain seurata, sillä hän ei aikonut jättää toista tapattamaan itseään. Ensimmäinen miesjoukko iski kaksikkoa päin pahaa-aavistamattomina, uskoen kahden muukalaisen olevan helppo pala. Joku tunnisti Akelan kaiken keskeltä, ja "sarvipäästä" luvattu palkkio sai rosvot harkitsemattomiksi. He maksoivat siitä kovan hinnan, kun kaksikon iskut kaatoivat heistä suurimman osan ja ajoivat muut pakoon. Seuraava leirin reunamille ehtinyt miesjoukko ei menestynyt sen paremmin. Akela iski heitä hirvittävillä mielenvoimillaan, ja kaikki kolme miestä sortuivat hervottomina maahan. Mutta lupaava hyökkäys ei voinut kestää samanlaisena, sillä kaksikon taistellessa muutamia rosvoja vastaan olivat muut kerääntyneet leirin toiselle reunalle ja hyökkäsivät nyt kaaosta kohti Tarashin aikaisemmin tyrmäämän suuren soturin johtamina. Tarash olisi taas halunnut vetäytyä, kuten holtillisen soturin vaistot sanoivat, ja jälleen Akela eväsi sen mahdollisuuden. Nainen ryntäsi miekka välähdellen kohti koko kymmenpäistä rosvojoukkoa, eikä Tarash voinut taaskaan muuta kuin rynnätä perään, suoraan keskelle näitä jotta Akela ei jäisi yksin hyökkäyksen alle. Kahakasta tuli armoton. Akela iski miehiä reunoilta käsin samalla kun Tarash puski suoraan rosvojen johtajaa päin muiden sohiessa häntä aseillaan. Kaksikon hurjuus surmasi useita rosvoja ja haavoitti muita, mutta sillä oli hintansa; Tarash jäi pian alakynteen ylivoimaa vastaan ja perääntyi huojuen, raskaiden iskujen turruttamana. Akela yritti rynnätä hänen avukseen, mutta sai rosvopäällikön vihat ylleen. Kaikki huojui vaakalaudalla...
Äkkiä kylän sotajoukko rynnisti kukkuloiden ylitse! Heidän hurjat, raivoisat huutonsa saivat väen havahtumaan taistelun tuoksinnasta. Vaikka kaksikko olikin alakynnessä, vielä elävät rosvot kääntyivät saman tien kannoillaan ja pakenivat, päällikköään myöten. Akela iski miestä kyllä mielenvoimillaan, mutta tämä puski niistä lävitse taisteluraivonsa siivittämä ja pakeni kohti korkeampia kukkuloita, jalat huojuen mutta kantavina. Akela loi miehen perään hurjia katseita, mutta antoi rosvon mennä menojaan. Hän havitteli toisenlaista saalista. Sotajoukko oli kyllä saapumassa jo paikalle ja taistelu oli käytännössä voitettu, mutta hän ei jäänyt paikoilleen vaan rynnisti kohti korkeaa telttaa leirin keskellä - missäpä muuallakaan hänen vihaamiensa velhojen edustaja voisi piileskellä? Tarash yritti huutaa, jälleen kerran, naista odottamaan ja pysähtymään, mutta sanat kaikuivat kuuroille korville. Hän olisi eittämättä rynnännyt, jälleen, toisen perään, mutta rosvopäällikön antama kilvenisku hänen kalloonsa alkoi vihdoinkin jäytää häntä, eikä hän löytänyt enää jalkoja alleen.
Akela rynnisti teltan ovelle. Hän kuuli kyllä, miten sisäpuolelta kantautui liikkeiden ääniä, mutta ei jäänyt empimään. Hän iski telttaa vasten hirvittävillä voimillaan ja sai sen etuosan romahtamaan, ennen kuin ryntäsi hävityksen läpi sisälle. Maassa lojui kankeita, tyhjäkatseisia rosvoja, joista osa yritti ryömiä pystyyn. Heidän takanaan Akela näki kuitenkin etsimänsä kurjan: kaljupäisen, villisti pälyilevän mystikon, joka puristi käsissään jonkinlaista epämääräistä kapistusta. Akela päästi hurjan huudon ja ryntäsi miestä kohti, mutta tämän kädet pyyhkivät oudon kojeen yli sitäkin nopeammin. Laite ulahti, ja sitten ilman halki pyyhkäisi sokaiseva, rääkyvä salama, joka iski naista vasten koko korventavalla voimallaan. Akela sortui maahan tajunta häilyen. Viimeisillä voimillaan hän näki sameiden silmiensä läpi, miten kurja velho leikkasi tikarilla telttansa takaseinän auki ja pakeni yöhön. Sitten kaikki pimeni.
|
|
|
Post by spyrre on May 24, 2021 22:49:46 GMT 3
Sub: Yhden päivän aikana saattoi tapahtua paljon. Akelalle tuo päivä oli tosin pelkkää epäselkeää vilistystä, kipua ja epämääräisiä aistimuksia liikkeestä, puheesta ja tapahtumista, joista kivulia ja turtunut mieli tuskin sai mitään otetta. Mutta ainakin hänen annettiin levätä aikansa. Sitten julma tosimaailma riuhtaisi hänet takaisin.
Kun Akela heräsi, oli hämärää. Se ei johtunut päivänajasta, vaan hämyisästä huoneesta, jossa hän oli - tai oikeammin jonkin huoneen perällä. Se ei ollut aitta, jossa hän ja Tarash olivat aikaisemmin olleet, vaan selvästikin jonkun maja. Siitä oli rajattu pieni osa verholla, ja sinne oli tehty makuusija huovista ja lampaanvuodista. Oli hämärää, koska siellä ei ollut ikkunaluukkuja.
Tila oli pieni, mutta verhon takaa häilyi valua. Sieltä kuului myös rauhallisia ääniä. Joku teki jotakin. Ainakin Akela sai aikaa miettiä tilannettaan... eittämättä ensin sitä, että todellisuus oli kivulias. Joku oli kääräissyt hänen päänsä ympärille haisevan siteen, joka löyhkäsi joltakin yrtiltä - eittämättä peittämään palovammoja, joita hänen kasvoillaan oli. Kivuista päätellen myös muualla ruumiissa.
Nainen ei herännyt erityisen lempeään maailmaan, vaikka saikin todeta sen omassa rauhassaan...
Spyrre: Edes se kaikki sisällä kupliva raivo ei ollut voinut pidätellä repivää räsähdystä joka iski hänen kehonsa lävitse ja sorsi hurjistuneen Akelan maahan aivan viimeisillä askeleilla. Niin kovasti kuin hän oli yrittänyt ja riippumatta siitä kaikesta vimmasta, velho oli ollut nopeampi. Tämä katkera oivallus oli viimeinen minkä hän ehti saamaan ennen kuin kaikki pimeni. Ympärillä tapahtui epäilemättä vielä paljon mutta siitä sarvekkaalla naisella ei ollut enää aavistustakaan kuin ehkä hyvin hämärästi. Kesti pitkään ennen kuin kivulias pimeys antoi tilaa millekään muulle ja tajunta alkoi taas haparoida kohti todellisuutta.
Pimeyden tilalle hahmottui hitaasti hämärä tila, mutta paljoakaan muuta siitä oli vaikea sanoa. Olo oli vieläkin vähintään kammottava kun Akela yritti vaivalloisesti saada jotakin tolkkua olemassaolostaan, siinä kovinkaan hyvin onnistumatta. Hän oli... eittämättä jossakin. Kaikkialle sattui eikä hän nähnyt kunnolla, ja hänen ympärilleen oli kiinnitetty jotakin löyhkäävää. Ajatukset eivät toimineet vielä kunnolla mutta hän oli herännyt tuskissaan pimeästä ennenkin. Kylmä aalto pyyhkäisi hänen sisuksiensa ylitse ja nainen ärähti, ponnistaen rivakasti istualleen yrittäen hapuilla kädellään epäilemättä jonkinlaista asetta kohti. Jostakin läheltä kuului ääniä eikä hän selvästikään ollut yksin.
Sub: Verhon takaa kantautuvat äänet loppuivat nopeasti, kun Akela alkoi osoittaa merkkejä elämästä. Ikävä kyllä käden ulottuvilla ei ollut mitään aseeksi kelpaavaa... mikä eittämättä oli erityisen ikävää, kun joku otti muutaman nopean askeleen lähemmäs ja kiskaisi verhon auki. Näkyviin ei kuitenkaan tullut minkäänlaista rosvoa tai ketään muutakaan erityisen epäilyttävää, vaan hieman vanhemman puoleinen nainen, joka oli vaatetuksestaan ja ulkomuodostaan päätellen aivan tavallista kylänväkeä. Hänen kulmansa olivat kurtistuneet ja hän tuijotti sarvekasta naista hetken arvioiden, melkeinpä tuomiten, ennen kuin kuin maiskautti huuliaan.
"Sinun ei pitäisi nousta vielä. Tarvitset aikaa parantua", nainen huomautti kaartelematta.
Spyrre: Yritti miten yritti, vasta puolitolkullinen käsi ei löytänyt otteeseensa mitään haavoittuvaa tilannettaan auttaakseen. Aivan vain nouseminen oli vähällä saada Akelan romahtamaan uudestaan takaisin mutta tämä puri hammasta... ja tämä kaikki sai nopeasti huomiota. Kun verho äkkiä kiskaistiin sivuun sarvekkaasta naisesta irtosi uusi yllättynyt ja vähintäänkin hurjistunut ärähdys ja tämä jännittyi kuin olisi ollut aikeissa ponnistaa samantien jaloilleen saakka. Sitten siristelevä oranssi katse hahmotti kuitenkin eittämättä jotain, mikä pisti jonkinlaista tolkkua pääkoppaan. Kukaties hän ei tunnistanut tätä naista, mutta.... tämä ei kyllä ollut myöskään uhka, jota hän oli odottanut.
Hetken aikaa häkeltynyt Akela tuijotti naista siristellen hämärässä, kunnes tajusi pienellä viiveellä tämän sanoneen jotain. "Mikä tämä paikka on? Ja kuka piru sinä olet?" hän töksäytti kireästi, selvästikään ehtimättä punnitsemaan hämmentynyttä epäluuloaan tai mitään muutakaan. "Missä se kirottu noita on?"
Sub: Nainen katsahti Akelaan ja risti kätensä rinnalleen kaikkea muuta kuin huvittuneena. "Minä olen se piru, joka on sitonut haavasi ja katsonut perääsi sen jälkeen kun miesväki raahasi sinut ovelleni. Jos se ei miellytä, voit mennä etsimään toisen majan, jonka nurkassa pyörit ja valitat", hän tuhahti ja työnsi leukaansa esiin. Sitten hän kuitenkin pyöräytti silmiään ja huokaisi. "Minä olen kylän parantaja, ja sinut tuotaan tänne kun soturit palasivat. Mistään noidasta en tiedä mitään, eikä minulle tietenkään ole kerrottu tästäkään mitään. Kunhan käskettiin hoitamaan asia kuntoon", nainen huokaisi lopulta.
Parantaja tarkasteli Akelaa hetken, ennen kuin nyökkäsi syystä ja toisesta. "Ja millainen olosi on nyt? Näytät yhä kamalalta."
Spyrre: Sarvekas nainen tuijotti tuntematonta pistävästi, jännittyneenä paikoilleen puolitiehen ylös pyrittyään. Kukaties tämä oli tosiaan tajunnut ajoissa tilannetta paremmin... tai tosiaan oli vielä liian hutera huitoakseen oikeasti menemään miten mieli. Joka tapauksessa hän tuntui jäävän ainakin punnitsemaan saamaansa vastausta. Akela rypisti kulmiaan vilkaisten rivakasti ympärilleenkin kuin varmistaakseen naisen sanat, ja silmäsi sitten itseään. Nyt tässä valossa ympärille kiedotut siteet kaiketi tekivät enemmän järkeä... ainakin kun ehti miettiä jotain. Silti kerrotun sulattelu vaati hetken.
Pahin kärkkäys ja epäluuloisuus alkoi hiipua kun Akela sai itseensä enemmän jonkinlaista tolkkua, ja tämä päätyi näyttämään lähinnä rehellisen hämmentyneeltä. Parantajan suora kysymys palautti sentään suunnilleen takaisin nykyhetkeen... niin hyvässä kuin pahassakin. Tullessaan enemmän tajuihinsa alkoivat tuskaisat tuntemukset jäytää entistä itsepintaisemmin. Akela kiristi hampaitaan ja laski viimein kätensä jolla oli hakenut itselleen jonkinlaista asetta, nykäisten sen sijaan kokeilevasti yhtä siteistä. "....minä elän." hän totesi härkäpäisen lyhyesti, vaikkakin kireään sävyyn. "En edes tiedä mitä se saasta teki. Jokin välähti, ja sitten..." Akela mutisi luoden epämääräisen katseen ympärilleen varmistaakseen vielä tilanteen, ennen kuin ähkäisi ja joutui antamaan sen verran periksi että lysähti takaisin istualleen. "....kiitos. Tästä." mutistiin vielä lopulta pienen kyräilyn jälkeen. "...et kaiketi sitten tiedä muutakaan mitä tapahtui?"
Sub: Nainen hymähti, tai tuhahti, Akelan sanoille ja pyöräytti päätään. "Minä teen sen mitä käsketään. Ei minulle mitään kerrota. Mutta miesväki on ollut hurjana ja heristellyt kovasti uusia aseitaan. He ovat täynnä uhmaa ja puhisevat kuumapäisyyttään. Sinut tuotiin tänne ja sen jälkeen miehet teurastivat lampaita ja joivat laimentamatonta olutta koko yön. Nyt he kaiketi uskovat olevansa voittamattomia sotureita", hän tuhahti koko asialle.
Nainen astui pois verhon edestä, mutta ei sulkenut sitä. Julma valo kurotti Akelan pieneen soppeen - niin julma, kuin nyt tulisijan heittämä leimu saattoi olla. Parantaja teki jotakin sivummalla ja oli ilmeisesti päättänyt, että akela osaisi tehdä mitä haluaisi itsekin. "Se sinun roteva toverisi tuli myös takaisin. Ainakaan hän ei remua kuten muut. Hän kaiketi tietää mitä tapahtui, jos luulet olevasi kelpoinen etsimään hänet käsiinsä."
Spyrre: Sarvekkaan naisen ilme ei käynyt ainakaan vähempää hämmentyneeksi kun parantaja kertoi kylän uudenlaisesta ilmapiiristä. Tosin päätellen kylänmiesten riehakkaasta rellestyksestä, sekä kaiketi siitä että hänkin oli elossa ja täällä, kaikki oli tainnut lopulta mennä hyvin... niin vähän kuin hän itse muistikaan varsinkaan viimeisistä hetkistä. Ajattelu ei muutenkaan ollut helppoa juuri nyt ja Akela päätyi lähinnä nyökkäämään hämillisesti näreälle parantajalle.
Hän kokoili itseään vielä hetken joutuen kohottamaan kätensä irvistäen silmiensä suojaksi kun avonainen verho päästi sisään tulen loimua naisen väistyessä sen tieltä. Ainakin Akela näki hieman paremmin missä tarkalleen oli kun kivuliaat silmät tottuivat valoon, ja tuskaisesta olostaankin huolimatta tämä valpastui nopeasti kun parantaja mainitsi Tarashin. Tämä oli selvästi tarpeeksi saamaan jälleen sisua huonovointiseen Akelaankin. "Tarash? Tietysti olen. Missä hän on? Ja aseeni?" sarvekas nainen tokaisi ja alkoi nopeasti, tällä kertaa määrätietoisemmin, kiskoa jalkoja alleen. Tämä sai hänet irvistämään vaivihkaa mutta Akela pysyi härkäpäisesti hiljaa vaikkei voinutkaan olla hapuilematta tukea viereisestä seinästä. Päässä pyöri ja ihoa sekä raajoja poltteli mutta se sai nyt odottaa kun nainen suuntasi majan poikki kohti ovea, heittäen samalla katseen ympärilleen aseidensa varalta. Hän tosin tuskin kykeni hyvällä tahdollakaan olemaan nilkuttamatta juuri nyt vaikka epäilemättä yrittikin.
Sub: Parantaja loi Akelaan uuden katseen, kun sarvipäinen nainen alkoi äkkiä kaikesta huolimattakin vääntäytyä jaloilleen. Hän näytti siltä kuin olisi ollut aikeissa ensin kieltää, mutta päätti ilmeisesti lopulta, että oli toisen oma asia, pysyisikö tämä jaloillaan vai ei. Kaiketi jo yritys nousta pystyyn kertoi paljon. "Jossakin kylässä hän lienee, kuten muukin miesväki. Ei sinulla mitään aseita ollut kun sinut tuotiin tänne, hyvä kun edes repaleiset vaatteiden jäänteet", hän tokaisi ja nyökkäsi naista kohti kuin kiinnittääkseen huomionsa johonkin. Jos tarkkoja oltiin, Akelan vaatteet olivat vaihtuneet jossakin kohtaa uusiin. Kuka ties miten huonossa kunnossa edelliset olivat.
Parantaja tarkkaili vaiti, miten Akela askelsi hänen majansa poikki. Se oli pieni ja yksinkertainen. Katosta roikkui kuivattuja yrttejä ja tulella porisi jotakin pistävän hajuista. "Sinun pitäisi tosiaan vielä levätä. Mutta jos et aio tehdä niin..." hän totesi ja alkoi kaivaa jotakin esiin. Se paljastui nopeasti puiseksi rasiaksi - joka sekin haisi pistävältä. "Sivele tätä palovammoihisi tasaisin väliajoin. Muuten ihosi kuoriutuu pois ja vuodat visvaa kaikkialle", hän totesi varsin yksioikoisesti. Kaiketi parantajat näkivät pahempaakin.
Spyrre: Akelalla ei selvästikään ollut aikeita jäädä miettimään oliko jalkeille punkeaminen viisasta vai ei. Se oli paljon hankalampaa ja kivuliaampaa kuin olisi toivonut mutta onnistui kaiketi puhtaalla hammasta purevalla itsepäisyydellä kun sarvekas nainen huojahti lattian poikki. Tiedä häntä mitä estelyt olisivat edes saaneet aikaan, tämä oli selvästi mielestään jo menossa... eikä ainakaan mitenkään varovaisesti. Hän nyökkäsi kuitenkin kun parantaja kertoi Tarashista, hidastaen viimein vähän kun nainen viittasi jotakin kohti. Akela seisahtui ja räpäytti silmiään tajuten vasta nyt vaatteensa. Hänen vanhat pukimensa olivat eittämättä olleet rähjäisessä kunnossa ja Akela jäi silmäilemään yllättyneenä uusia (tai ainakin uudempia) vaatteita kuin ei olisi ollut varma mistä nämä olivat edes tulleet. Kaiketi vanhoista pukimista ei ollut jäljellä aiemman jälkeen enää sitäkään vähää...
Akela käänsi katseensa kun parantaja kohotti vielä äänensä pidättelevästi ennen kuin ojensi jotain hänen suuntaansa. Sarvekas nainen nyrpisti hieman epäluuloisesti pistävältä löyhkäävälle rasialle mutta otti tämän kuitenkin vastaan varautuneesti... viimeistään parantajan suorasukaisen varoituksen vuoksi. Moinen ei varmasti houkutellut edes häntä. "Tuota... kiitos. Minä... menen etsimään Tarashin" Akela tapaili viimein, ja kääntyi uudestaan kohti ovea pakosalle nilkuttaakseen. Olo oli edelleen huono ja haavoittuva eikä hänellä ollut aavistustakaan edes siitä missä hänen aseensa olivat... mutta kaiketi Tarashin löytyminen valaisisi edes jotain. Ja luultavasti edes hänen keihäänsä olisi vielä aitassa jos ei muuta. Niine hyvineen sarvekas nainen haparoi ovea peittävän vuodan ohitse ulkoilmaan, vieläkin jokseenkin pyörällä päästään mutta sentään jaloillaan.
|
|
|
Post by spyrre on May 26, 2021 23:32:08 GMT 3
Sub: Kylä näytti varsin samalta kuin aikaisempinakin päivinä. Väki toimitti askareitaan muurien sisällä ja ulkopuolella, kunnosti yksinkertaisia majojaan ja jatkoi elämäänsä miten taisi. Aikaisempi hyökkäys rosvojen leiriin oli selvästi jo ollutta tai mennyttä suurimman osan kannalta, eikä mikään näyttänyt muuttuneen. Ankara maa vaati yhä periksiantamatonta työntekoa ja uurastusta, eikä väellä ollut varaa jättää sitä kesken.
Muutamia ihmiskeliä liikuskeli lähellä majaa, josta Akela astui ulos. Nämä vilkaisivat sarvipäistä naista varsin tarkkaan ja valppaasti, mutta eivät kuitenkaan sanoneet tai tehneet mitään asian suhteen. Tavan väki piti kohteliasta etäisyyttä kaikkeen tähän - sotureihin ja outoihin vieraisiin. Saattoi silti olla, että nopeasti heitetyt vilkaisut olivat enemmänkin yllättyneempiä, eivätkä karsastavia kuten aikaisemmin...
Spyrre: Ulkona odottava valo iski ikävästi silmille kun Akela enemmän tai vähemmän horjui ovesta. Hän kiristi hampaitaan tukahduttaen sihahduksen ja kohotti kätensä silmiensä suojaksi, joutuen hetken totuttelemaan niin oloonsa kuin jalkeilla olemiseen. Ulkopuolella sentään oli yllättävän rauhallista kunhan hän vain onnistui hahmottamaan ympäristöään paremmin. Kyläläisiä liikuskeli lähistöllä asioillaan ja sarvekas nainen kyräsi vaivihkaa varuillaan näiden perään ennen kuin astui taas liikkeelle. Hän ei rehellisesti ollut aivan täysin varma mihin tarkalleen oli menossa, mutta askelet alkoivat kuitenkin kuljettaa kohti sitä yhtä tuttua paikkaa kylässä; hämärää aittaa kaiken reunamilla. Kaiketi se oli yhtä hyvä paikka aloittaa etsintä kuin mikä tahansa muukin... ja Akela koki kieltämättä olonsa varsin haavoittuvaksi ilman aseitaan. Ehkä hän ei suoranaisesti olettanut tarvitsevansa niitä mutta kyse tuskin olikaan nyt siitä. Käytännössä hän tuskin olisi ollut taistelukunnossa muutenkaan.
Kukaties olisi voinut olla viisasta kysyä Tarashista joltakulta ohikulkijalta, mutta ainakaan tähän hätään moinen ei pälkähtänyt Akelan mieleen. Sen sijaan hän keskittyi suuntaamaan kohti määränpäätään ja pysymään jaloillaan... ja ennenkaikkea yrittämään olla näyttämättä niin surkealta kuin millainen olo eittämättä oli. Se kuinka tämä onnistui, taisi olla asia erikseen.
Sub: Kylä ei lopulta ollut suuri, eikä siellä ollut todennäköisesti edes mahdollista liikkua ilman, että kaikki olivat pian tietoisia asiasta. Akela sai osakseen lisää nopeita, varovaisia vilkaisuja, mutta kukaan ei astunut ainakaan hänen tielleen... ei ennen kuin tuttu ja kookas mies äkkiä ilmaantui jostain. Tarash tuskin oli odottanut Akelan heräämistä, mutta hän ilmaantui silti nopeasti kun se tapahtui. Äkkiä hän seisoi naisen edessä kädet ristittyinä rinnalleen.
"Luulin, että lepäisit vielä pitkään", mies huomautti varsin suoraan ja jopa painokkaasti. Toisen varsin uskaliaat ja ärhäkät tempaukset olivat eittämättä tulleet hänelle jo tutuksi, eikä hän selvästikään ollut yllättynyt siitä, miten nainen hoiperteli jaloillaan kun ne vasta hädin tuskin kantoivat, yhä palovammojen peitossa...
Spyrre: Akela nilkutti härkäpäisesti hampaitaan kiristäen kohti aittaa kuin haavoittunut peto joka palasi pesäänsä, ilman varsinaista suunnitelmaa oikein millekään. Hän tiesi vain että kivuliaisuudestaan huolimatta hän ei halunnut jäädä paikoilleen tai johonkin jossa joku jota hän ei edes tuntenut puuhasi ties mitä, ja se selvästikin oli aivan tarpeeksi sarvekkaalle naiselle. Hän ei silti rehellisesti ollut vielä täysin kunnolla tolkuissaan ja kun tuttu kookas hahmo äkkiä ilmaantui jostain hänen eteensä oli Akela vähällä horjahtaa tätä päin ennen kuin ehti pysäyttää itsensä. Sarvekas nainen ähkäisi yllättyneenä ja harppasi taaksepäin ennen kuin tunnisti soturin sekä tämän äänen.
Akela siristi katseensa ylös mieheen, ja päätyi räpäyttämään silmiään muutamaan kertaan. "Minä... niin. Pääsin kyllä ylös" hän töksäytti pienellä viiveellä, hämillään painokkaasta äänensävystä. "En huomannut, että on jo päivä. Olinko siellä kauan? Ajattelin... etsiä sinut. Ja joku on vienyt aseeni."
Sub: Tarash kateli naista tasaisesti, mutta hänen ilmeensä ei kuitenkaan pehmennyt toisen sanottua sanottavansa. "Niin nähtävästi pääsit, mutta sinun pitäisi silti levätä. Sen vuoksi sinut vietiin siihen majaan. Ei sinulla ole mitään syytä pakottaa itseäsi nyt ylös", hän vastasi lopulta ja osoitti kohti parantajan majaa, josta nainen oli hoippunut ulos. Kukaties soturi oli kuitenkin tarkkaillut sitä? Mies huokaisi kevyesti. "Etkä tarvitse aseitasi nyt. Olet levännyt siellä yhden kokonaisen päivän ja yhden yön. Parantajan mukaan sinun pitäisi levätä ainakin viikko, että haavasi ehtivät parantua. Hän varoitti, että jos lähdet nyt liikkeelle liian nopeasti, siinä menee vain pidempään ja ne voivat tulehtua."
Kaikesta huolimatta Tarash tarkasteli Akelaa nopeilla, mutta tarkoilla silmäyksillä. Nainen näytti ainakin olevan hengissä ja kaiken huomioon ottaen kelvollisessa kunnossa. Kaipa sekin oli jotakin.
Spyrre: Huomautus sai oranssit silmät siristymään taas hieman ja nainen nykäisi ohimennen löyhkäävää sidettä päänsä ympärillä, jokseenkin tyytymättömään sävyyn. Tosin olemus kävi nopeasti yllättyneemmäksi kun mies jatkoi. Oliko hän todella maannut paikallaan jo niin pitkään? "Mitä? Niin kauanko? Pirut, ei minulla ole aikaa vain... jäädä odottamaan!" Akela ähkäisi. "Pärjään kyllä! Se nainen antoi jotain ainetta. Se löyhkää suunnilleen yhtä pahalta kuin se mitä sinullakin oli."
Sarvekas nainen silmäsi samalla itsekin toista, ennen kuin katsahti ympärilleen. "Sinäkin... näytät olevan kunnossa. En ole varma mitä siinä aivan lopussa tapahtui, mutta... kai saimme ne saastat." Akela murahti ja sylkäisi maahan. "Se kirottu noita... en ollut kuitenkaan aivan tarpeeksi nopea. Toivottavasti rikoit sen niskat" tämä mutisi happamasti.
Sub: Tarashin seuraava katse oli jo avoimen kyseenalaistava. Hän vilkaisi Akelaan varsin epämääräisesti ja nyökkäsi sitten häntä kohti. "En tarkoita tätä pahalla, mutta näytät siltä, että et välttämättä nousisi, jos tönäisisin sinua nyt", mies huomautti varsin yksioikoisesti. Hän ei tosiaan ollut varma, mitä vastaan Akela luuli pärjäävänsä... tai miten hän tarkalleen ottaen uskoi voivansa tehdä mitään muuta juuri nyt kuin odottaa.
Naisen sanat hyökkäyksestä rosvoleiriin saivat Tarashinkin näyttämään hieman mietteliäältä... joskaan eivät varsinaisesti sen suopeammalta. "Sen jälkeen kun... päätit rynnistää taas tuntemattomaan, kylän soturit hyökkäsivät paikalle. Minulla... kesti hetki päästä jaloilleni, ja sillä aikaa siitä teltasta kuului hirvittävä räsähdys. Muutama soturi ryntäsi apuun, mutta olit ja lyöty maahan. Velhoa he eivät nähneet, mutta hän oli jättänyt vartijoikseen miehiä, jotka eivät suostuneet kuolemaan edes aseilla, ennen kuin heidät oli hakattu palasiksi", soturi selitti kaartelematta tai kiertelemättä. "... sinun on paras kiittää sotureita, sillä he pelastivat henkesi. Sinä olit aivan tiedoton, kun he löysivät sinut", hän lisäsi.
Tarash mietti hetken, ennen kuin jatkoi. "Seurasin jälkiä teltalta kun pystyin, mutta vaikutti siltä, että se velho, jos se nyt oli hän, pakeni johonkin koloon kukkuloiden kupeessa. Kukaan kyläläisistä ei suostunut seuraamaan häntä sinne, ja yön aikana oli otettu jo tarpeeksi turhia riskejä. Palasimme takaisin kylään." "... mutta löysin sen miehiä johtaneen soturin. Hän oli tuupertunut johonkin notkelmaan. Oletan, että sinä teit sen", mies lisäsi ja vilkaisi toista melkeinpä kysyvästi.
Spyrre: "Yritäkin! Pärjään kyllä!" Akela napautti näreästi Tarashin kyseenalaistavaan huomautukseen. Se ei selvästikään ilahduttanut naista siitä huolimatta että huomio tuskin oli aivan väärä, ja hänen koko kehonsa oli nyt huomattavasti tuoreempien arpien peitossa. Siltä se epäilemättä myös tuntui, jos hampaiden kiristelystä saattoi päätellä jotain.
Joka tapauksessa, kun soturi alkoi kertoa leirin tapahtumista Akelan näreys unohtui ainakin hetkeksi. "Minun oli pakko! Kaikki suunnitelmat menivät pieleen, ja oli tehtävä jotain ennen kuin ne koirat järjestäytyivät!" tämä tokaisi puolustelevasti, mutta vaikeni pian kun tämä jäi kuuntelemaan. Tapahtumat olivat selvästi olleet aivan pimeän peitossa hänelle ja nainen rypisti kulmiaan kuunnellessaan, käyden nopeasti jokseenkin jännittyneeksi. Ilmeisesti mitä lopussa olikaan tapahtunut oli tosiaan liipannut hyvin läheltä... mutta se joka sai Akelan olemuksen kiristymään oli maininta velhosta. Tämän katse leimahti lähes silminnähtävästi ja kivulias nainen suoristautui. "Mitä? Et löytänyt sitä? Se on vielä siellä jossain?" töksäytettiin kiihtyneesti. Nainen murahti ja liikahti pahaenteisesti paikallaan, vaikkakin päästi synkän sihahduksen maininnalle sotureiden johtajasta. "Hyvä. Ainakaan se ei juossut pitkälle. Tein kyllä jotain, mutta se saasta ei pysähtynyt. Muihin se toimi paremmin. Ainakin se piru on viimein kuollut!" Nainen sylkäisi maahan ja käänsi sitten taas katseensa Tarashiin. "Entä se velho? Tiedätkö missä se luola on?"
Sub: Tarash huokaisi uudestaan ja pudisti päätään. "Jos suunnitelmat menevät vikaan, soturin ei tule rynnistää mielettömänä tuhoonsa. Emme olisi menettäneet mitään palaamalla sotureiden luokse ja järjestämällä rivejämme. Tai ainakaan se ei olisi ollut yhtä suuri riski kuin tuo", hän tokaisi, mutt ei nähtävästi ollut halukas jäämään puimaan asiaa. Oli eittämättä selvää, ettei hän saisi toista taipumaan noin vain. "Ja mitä siihen velhoon ja luolaan tulee, se oli lähellä leiriä, kukkuloilla. Pelkkä pahainen luola maassa, mutta väki pelkäsi sen kirottua mainetta... enkä halunnut ottaa enempiä riskejä ennen kuin tilanne oli varmistettu", hän jatkoi, ennen kuin katsahti naista sitten jopa tuimasti. "... mutta jos luulet, että olet aikeissa marssia nyt suoraan sinne, voit unohtaa sen saman tien. Siinä kohtaa sidon sinut aloillesi ja pidän huolen, että sinulla on aikaa toipua, jos et ymmärrä itse sitä antaa. Jos nyt lähtisit johonkin, et edes pääsisi niille kukkuloille asti ennen kuin tuupertuisit", hän lisäsi, jopa terävästi.
Tarash antoi sanojensa viipyillä hetken. Hän selvästikin vältteli jonkin sanomista äskeistäkin enemmän. Mutta hän oli mitä oli, ja lopulta hänen oli huokaistava ja pudistettava päätään. "... eikä se soturi ole kuollut. Hän on vanki. Aion kuulustella häntä."
Spyrre: Kuten arvata saattoi, edes tuoreet julmat paloarvet kasvoillaan Akela ei näyttänyt vakuuttuneelta Tarashin maltillisemmista sanoista. Nainen suoristi itseään uhmakkaasti kuin olisi mielestään toiminut aivan oikeutetusti... eikä tämän olemus pehmentynyt ainakaan velhon suhteen. "En tiedä mitä siellä väen mielestä on, mutta minä en ainakaan nähnyt koko paikassa mitään ihmeellistä! Ja se kirottu noita on piileskellyt siellä jo näin kauan itsekseen, tehden mitä nyt... tekeekään! Ellei se ole jo livahtanut tiehensä!" hän protestoi ärhäkämmin, vaikka joutuikin vetämään henkeään sanojensa välissä. Velhon lymyily lähistöllä ei miellyttänyt tippaakaan soturin uhkauksesta huolimatta... Kyseenalaiseksi onneksi Tarash sai sentään käännettyä huomiota muualle jatkaessaan soturipäälliköstä. Se tuntui ainakin saavan Akelan huomion puoleensa. Naisen silmät laajenivat aavistuksen kun toinen mainitsi ettei voro ollutkaan kuollut, ja hetken aikaa Akela tuntui joutuvan sulattelemaan odottamatonta käännettä. Sitten tämä kuitenkin päästi hurjistuneen ärähdyksen. "Mitä? Missä se saasta on?! Haen keihääni!" Nainen harppasi rivakasti liikkeelle soturin ohitse suunnaten uhkaavan ärhäkästi kohti aittaa johon oli jättänyt tavaransa. Tuskin tarvitsi arvailla mitä tämä aikoi tehdä äskeisen paljastuksen suhteen.
Sub: Akelan reaktio oli ärhäkkä... mutta ei odottamaton. Tarashilla oli selvästi ollut syynsä vältellä asian ottamista esille. Mutta kun toinen nyt saman tien harppasi liikkeelle (sikäli kuin hänen jalkansa kantoivat harppomiseen asti), ei hän jäänyt pohtimaan. Mies käännähti ympäri ja nappasi otteen toisen ranteesta. Se ei ollut murskaava tai runteleva, mutta se oli varsin tiukka. "Ei, sinä et tee sitä", hän totesi, suoraan ja kaartelematta. Hän katsoi toista silmästä silmään ilmeenkään värähtämättä. Nähtävästi pehmeämmät keinot eivät auttaneet.
"Olet mennyt mielihalujesi mukana kuin heikkopäinen, ja sen vuoksi olet nyt revitty rikki ja melkein kuolit. Jos et nyt usko, minä en voi muutakaan kuin pitää huolen, että lepäät etkä tee mitään typerää. En halua tehdä sitä, mutta juuri nyt sinulla ei ole vaihtoehtoja", Tarash totesi. Hän selvästi tarkoitti jokaista sanaa, eikä mikään hänen olemuksessaan antanut ymmärtää, että hän tarjosi toiselle vaihtoehtoja...
Spyrre: Hurjistunut Akela päästi uuden vihaisemman ärähdyksen kun soturi pysäytti hänen aikeensa tiukalla otteella. Se tuskin tuntui mukavalta palaneella iholla vaikka toinen ei käyttänytkään liikaa voimiaan... mutta ehkä se oli tarkoituskin. Ainakin se pysäytti rynnistelyn tehokkaasti. "Päästä irti! Se piru on jahdannut minua kuin eläintä jo... ties kuinka kauan! Se loppuu nyt!" protestoitiin ärhäkästi. Oranssi katse oli käynyt jälleen varsin teräväksi. Miehen raudantiukka ote sekä olemus tosin eivät jättäneet loputtomasti varaa muuhun kuin vihaiseen puhinaan. Tosin kaiketi ainakin jokin meni perille koska tähän ilmaantui aavistus epämääräistä kiusaannusta. "Minun oli... on pakko tehdä... jotain! Jos en olisi toiminut ensin, niin ne kyllä olisivat!" nainen ärähti viimein. "Miksi muutenkaan pidät sitä roistoa elossa?! Se ansaitsee kuolla! Mitä se muka voi kertoa?" ärhäkkää protestia tosin seurasi hetken empiminen ennen kuin tämä sihahti uudestaan. "....hyvä! Kysy siltä mitä haluat, ja SITTEN minä isken siihen terän! Käykö se? Se velho... en aio antaa sen paeta, mutta... se voi odottaa edes sen aikaa."
Sub: "Sinua jahdataan kuin eläintä, ja selvästi myös käyttäydyt sen mukaan!" Tarash tokaisi äkkiä, menettäen jo malttiaan. Sitten hän kuitenkin päästi naisen käden vapaaksi... eittämättä valmiina harppaamaan perään, jos tämä yrittäisi vielä jotakin. "Käyttäydyt kuin sinulla olisi kiire kuolla. Mitä luulet voittavasi jos tarjoat itseäsi heille pakokauhuisena ja piestynä? Ajattele. Tällä hetkellä ainoa mitä voit tehdä rynnistämällä mihinkään on oman tilanteesi pahentaminen", mies totesi tiukasti.
"Se soturi voi kertoa todennäköisesti paljonkin, jos et yritä tappaa häntä ensi töiksesi. Hän tietänee ainakin jotakin siitä, onko perässäsi muita, ja keitä he ovat. Hän saattaa tietää missä he ovat, ja miten nopeasti he pääsevät tänne. Häneltä saamme tietää, paljonko he tietävät sinusta ja mitkä heidän suunnitelmansa ovat..." Tarash alkoi sitten luetella. Hän vaikeni, mutta sävystä päätellen hän olisi voinut jatkaakin. "... sen sijaan survaisemalla keihään hänen kurkkuunsa saamme tietää juuri nyt vain, kohtaako hän kuolemansa urheasti vaiko kuten pelkuri."
Spyrre: Tämä jo tylympi kurinpalautus sai selvästi jo enemmän aikaan. Sarvekkaan naisen hurjistuneisuus muuttui tyrmistykseksi ja tämä harppasi hetken sanattomana taaksepäin kun Tarash irrotti otteensa, jääden kuitenkin tuijottamaan miestä loukkaantuneena ja vihaisena. Tämän sanat eittämättä kolahtivat, eikä tämä ainakaan heti osannut vastata. "Ei! Vaan... en minä voi vain odottaakaan!" Akela sai töksäytettyä ilmoille viimein, tosin huomattavasti vähemmän vihamieliseen sävyyn. Nainen eittämättä kyräili puuskuttaen kiihtymystään, mutta tuntui silti miettivän mitä soturi sanoi. Tämä punnitsi kerrottua pitkän tovin vilkuillen tuon tuosta välttelevästi ympärilleenkin, kunnes päästi latteamman murahduksen. "...niin. Ehkä se tietää kuka se noita on, joka on tämän takana. Ja mitä pirua se haluaa. Tai mihin tuo yksi pakeni" sarvekas nainen mutisi viimein. Kauna leimusi vielä silminnähden pinnan alla, mutta ainakin nyt oli painettu sivuun. Oranssi katse kääntyi uudestaan Tarashiin. "Hyvä. Niin sitten. Otamme tuon ensin irti siitä. Missä se on? Mennään!"
|
|
|
Post by spyrre on May 27, 2021 23:16:50 GMT 3
Sub: Akela näytti talttuvan ainakin hieman, ja Tarashkin rentoutui... ainakin hieman. Hän nyökkäsi naisen sanoille ja osoitti sitten kohti kylän reunaa. "Häntä pidetään vankina yhdessä majoista, sidottuna parruun. Sinun pitäisi tosin siitä huolimattakin levätä. Häntä ehditään kyllä kuulustella myöhemminkin", mies totesi, hieman samaan sävyyn kuin lapselle yritettiin selittää tämän tarvitsevan unta, mutta lopulta hän ei näyttänyt aikovat kinastella asiasta sen enempää. Akela näytti olevan ainakin jaloillaa, eikä vangin näkeminen olisi sen raskaampaa kuin mikään muukaan. Mennessään hän ei kuitenkaan voinut olla lisäämättä: "... meillä on siltikin paljon puhuttavaa tästä kaikesta myöhemmin."
Tarash lähti kävelemään osoittamaansa suuntaan. Mutta äkkiä, juuri sieltä alkoi kantautu hätäisiä tai tyrmistyneitä huutoja... ja vihaista, varsin tuttua karjuntaa. Sitä kumpikin kaksikosta oli saanut kuulla melkoisesti rosvoleiriin tapahtuneen hyökkäyksen aikana, juuri nimenomaisen rosvopäällikön suusta. Tarash ei jäänyt empimään. Hän harppasi suoraan juoksuun ääniä kohti. Mennessään hän heitti taakseen nopean silmäyksen, kohti Akelaa. "Odota täällä! Älä tule perään!" Tarash ehti huudahtaa, ennen kuin kiisi jo kohti häiriötä. Hän osasi aavistella, paljonko hyötyä sanoista olisi, mutta juuri nyt hän ei voinut muutakaan...
Spyrre: Akela oli sentään hiljennyt, mutta näytti kieltämättä edelleen varsin synkeältä... ja kukaties loukkaantuneeltakin. Silti tämä vaikutti vähemmän alttiilta vain rynnistämään villisti jonnekin... ainakin ilman että tiesi minne se pitäisi tehdä. Oranssi katse tuijotti vaativana Tarashia kunnes mies taipuikin ainakin kertomaan minne korsto oli vangittu. Poltettu nainen seurasi osoitusta katseellaan ja nyökkäsi, kaiketi enemmän itsekseen kuin toisen sanoille. Päätellen ainakin siitä että tämä käännähti samantien kohti osoitettua majaa. "Ei odottelu mitään auta. Parempi tehdä se samantien!" Akela ilmoitti ohittaen toppuuttelut härkäpäisesti. Soturin toinen huomautus sai aikaan pienen luimistelevan vilkaisun mutta ainakaan tähän hätään nainen ei vastannut suunnatessaan miehen tuntumassa kylän poikki.
Äkillinen vähintäänkin pahaenteinen metakka joka puhkesi majan suunnalta sai Akelankin terävöitymään hälytettynä. Nainen hätkähti ja jännittyi empien kesken askelensa, tosin selvästi enemmän yllätettynä kuin peloissaan. Ei epäilystäkään etteikö hänkin olisi tunnistanut vihaista, majasta kantautuvaa karjuntaa ja arpisille kasvoille ilmestyi hurjistunut irvistys. Tarash harppasi juoksuun huutaen jälkeensä, mutta taisi jäädä hieman kyseenalaiseksi kuuliko Akela tätä edes metelin yli... tai kuunteliko. Joka tapauksessa nainen ärähti ja kiirehti itsekin vähintäänkin määrätietoisesti miehen jälkeen... siitäkin huolimatta ettei hän väkisinkään liikkunut nyt yhtä nopeasti. Meno jäi lähinnä kiukkuiseksi nilkutukseksi mutta kuljetti hänet silti kyllä miehen jäljessä sinne minne pitikin...
Sub: Kylän reunamilla tilanne oli juuri sellainen, kuin Tarash oli odottanutkin. Muutama kylän sotureista heristeli keihäitä tai muita, uusia aseitaan kohti rotevaa rosvoa, joka puristi nyt toisessa kädessään veristä miekkaa, ja toisessa jostakin kaappaamansa jakkaraa, jota heristeli väen suuntaan kuin kilpeä. Hänen jaloissaan lojui jo yksi liikkumaton kyläläinen. Muut eivät tohtineet hyökätä. "Sivuun, kurjat! Olen tappanut teidän kaltaisianne surkimuksia röykkiöiksi asti! Astukaa sivuun tai pilkon teidät kuin köyteni!" roteva soturi karjui ja pyyhki miekallaan kuolettavia kaaria.
Tarash osasi kyllä aavistaa, että mies pyrki kohti portteja. Ne eivät olleet kaukana, eikä tällä minkään järjen mukaan ollut muutakaan toivoa selvitä tästä kaikesta. Mutta enempää hän ei miettinyt. Hän harppasi eteenpäin ja veti oman miekkansa.
Spyrre: Tarash oli varmasti perillä paljon ennen Akelaa, mutta meteli oli kyllä tarpeeksi että hän kuuli kauempaakin mitä suunnilleen tapahtui jo ennen kuin näki kaiken. Kaikki oli vaikuttanut pahaenteiseltä jo kättelyssä, ja kun nainen viimein sai tilanteen näkyviinsä levisi hänen irvistyksensä jo vihaiseksi hampaiden paljastukseksi. Jollakin ilveellä kirottu korsto oli onnistunut rikkomaan siteensä... ja iskemään jo jonkun maahan. Tarash oli jo harpannut vetämään miekkansa, eikä näystä hurjistunut Akelakaan ollut aikeissa vain katsoa kun rosvo kävisi muiden kyläläisten kimppuun tai pakenisi. Ei, vaikka se olisi kukaties ollut melkoisesti viisaampaa...
"Sinä.... saastainen koira! Sinä et mene enää minnekään! Maksat tästä kaikesta hengelläsi!" Akela ärähti harppoessaan lähemmäs, tuskin ehtien varsinaisesti miettimäänkään ettei hänellä oikeastaan ollut edes asetta nyt. Saati kaiketi kykyä käyttää sellaista.
Sub: "Odota!" Tarash karjaisi ja kohotti kättään. Sanat olisi yhtä hyvin voitu tarkoittaa Akelalle tai miehelle, mutta kaiketi ne pätivät kumpaankin yhtä hyvin. Ja ainakin rosvon huomion ne myös kiinnittivät. "Astukaa syrjään, miehet. Hän on liian mahtava soturi teille", Tarash lausui suoraan ja kaartelematta. Se sai kylän miehet pälyilemään häntä lannistuneesti, mutta hän astui saman tien eteenpäin oma miekkansa paljastettuna. "Minä pidän huolen, ettei hän enää pakene."
Rosvopäällikkö vilkaisi Tarashia ja huudahti vihaisesti ja halveksuen. "Viime kerralla kun yritit, iskin sinusta luulot pois! Väisty sivuun tai tällä kertaa en ole yhä lempeä!" Tarash kohtasi miehen tuijotuksen silmästä silmään, liikahtamatta mihinkään suuntaan. Hän seisoi jo täysin miehen tiellä. "Olemme jo kahteen kertaan keskeyttäneet tämän. Tällä kertaa keskeytyksiä ei ole. Laske aseesi tai lyön sinut maahan."
Miehen vastaus oli odotettu ja tympeän yksinkertainen. Tarash ei kuitenkaan katsonut tätä kohti, vaan vilkaisi Akelaan. "Odota siinä. Älä sekaannu tähän", hän totesi painavasti.
Spyrre: Tarashin kova ääni kiinnitti kaikkien huomion, jopa paikalle nilkuttaneen Akelan. Tämäkin silmäsi miestä varuillaan mutta ei sentään ainakaan rynnännyt villisti minnekään. Kylänmiehet epäröivät ja perääntyivät soturin komennosta kun tämä harppasi määrätietoisesti kohtaamaan korston, joka oli selvästi valmis kohtaamaan toisen haasteen. Akela seurasi tätä kaikkea katse terävänä mutta Tarash oli jo katkaissut rosvopäällikön pakoreitin tämän uhosta huolimatta. Se kirvoitti vihaisen sihahduksen sarvekkaasta naisestakin mutta tämä sentään valpastui kun Tarash silmäsi suoraan häneen. Kehotus (tai käsky?) pysyä sivussa ei selvästikään miellyttänyt Akelaa edes tässä kunnossa, mutta kyräiltyään hieman tämä päätyi päästämään lähinnä epämääräisen murahduksen. Ehkä edes hän ei ollut niin typerä että koki olevansa oikeasti valmis johonkin tällaiseen... ainakaan jos ei kokenut että siihen oli pakko. Se tuskin silti korpesi hänen kaunaansa yhtään vähempää. Akela ei vastannut mutta harppasi silti kyläläisten rivin ohitse, pistävä katse valppaasti rosvopäällikössä. Jos ei muuta, niin ainakin hän aikoi pitää tätä silmällä hyvin tiukasti kaiken varalta eikä piilotella kylänväen takana.
Sub: Akela tuntui uskovan Tarashin sanoja, mistä hän saattoi olla vain kiitollinen - sillä seuraavassa hetkessä rosvo päästi vihaisen karjahduksen ja karkasi sivuun väistyneiden miesten ohitse häntä päin, pronssinen miekka ilmaa halkoen. Mutta jos hän oli odottanut hurjuutensa pelottavan Tarashia tai saavan hänet väistymään, se oli turha luulo. Tarash otti hänet vastaan varmana ja empimättä ja iski sohivaa asetta vasten voimalla, joka sai rotevan miehenkin kädet tärähtämään.
Soturi oli Tarashin kimpussa uudelleen seuraavassa hetkessä. Mutta hän oli jo nähnyt tämän hurjuuden ja riuskat, armottomat elkeet, eivätkä ne olleet mitään, mitä hän ei olisi nähnyt ennen. Hän iski vastaan uudelleen, saaden pronssin valittamaan teräksen edessä, ja sieppasi miehen kädestä otteen vapaalla kädellään. Ennen kuin tämä edes ehti ymmärtää mitä tapahtui, mies pyörähti maahan raskaasti jysähtäen.
Soturit ympärillä huudahtivat. Kaikki näytti heidän silmissään olevan ohitse... mutta ei vielä. Tarash yritti harpata miehen päälle, mutta samalla hetkellä tämä ärähti raivoisasti ja sivalsi häntä kohti sellaisella voimalla ja nopeudella, että isku olisi avannut hänen kurkkunsa, ellei hän olisi nopeasti perääntynyt. Raivoisa kuin nurkkaan ajettu eläin...
Rosvo rämpi äristen ja kähisten pystyyn. Tarash ei kiirehtinyt hänen päälleen vaan soi itselleen hetken keskittyä. Ajan kuluminen oli vain heidän etunsa, ja kauempaa kylästä kantautui jo lisää hätäisiä huutoja. Sen tiesi myös rosvo hänen edessään, ja hän näki kasvavan raivon ja epätoivon miehen silmissä, kun tämä haukkoi henkeään ja valmistautui uuteen hyökkäykseen...
* "Antaudu. Olen nähnyt jo kaiken, mitä pystyt tarjoamaan. Nyt sinulla ei ole miehiä turvanasi", Tarash totesi tuimasti. Hänen miekkansa ja katseensa naulitsivat miestä paikoilleen. Mutta hän tiesi jo nyt, etteivät sanat purisi tähän. Miehestä paistoi raivo ja epätoivo, jotka eivät varmasti murtuisi pelkällä puheella. "Tule hakemaan sitten!" rosvo karjaisi ja syöksähti häntä kohti raivoisasti iskien.
Tarash näki sen jo ennalta. Hän oli valmis, ja hän oli nopeampi. Äkkiä hän pyyhkäisi alhaalta musertavalla voimalla, ja miekat rävähtivät yhteen. Kylän miehet horjahtelivat päitään suojaten sivuun, kun pronssinen miekka syöksyi heidän ylitseen jonnekin välähtelevänä ammuksena. Hetken murto osan ajan roteva soturi vain tuijotti tyhjiä käsiään. Mutta Tarash näki, ettei raivo ollut vielä talttunut - ei, vaikka vain mielipuoli olisi jatkanut noin vain. Mies hyökkäsi kuitenkin eteenpäin häntä kohti, äristen ja haroen otetta hänestä kourillaan. Yritys katkesi saman tien. Tarash tarrasi aseetonta miestä silmänräpäyksessä niskasta ja riuhtaisi hänet kumaraan ja melkeinpä pitkin pituuttaan. Ja sitten tämä olikin hänen kouransa ja miekkansa alla.
"Edes armeliain "Talivur Haadak" ei sallisi samaa typeryyttä kolmasti!" Tarash ärähti. Ja seuraavassa hetkessä hän syöksi miekankahvansa ja nyrkkinsä miehen selkään kuin vasaran alasimelle. Lähimpänä seisovat kuulivat kammottavan, korisevan valituksen karkaavan rosvon suusta. Miehen selkä taipui luonnottomaan asentoon soturin kouran alla, ja taistelun ylitse kiiri hirvittävä rusahdus.
Kun Tarash päästi miehen lankeamaan maahan ja nousi, tämä makasi velttona ja korisi heikosti. Murretummaksi tämä tuskin olisi muuttunut kuin kuolemalla.
Spyrre: Taistelu puhkesi rajuna silmänräpäyksessä. Akela seurasi kireästi ja valppaana kun kaksi soturia iski yhteen, toinen hurjana ja epätoivoisena, toinen määrätietoisena sekä harkittuna. Terät iskivät yhteen voimalla ja jopa Akela liikahti hieman taaemmas varuillaan. Kaikki tapahtui brutaalilla nopeudella jossa oli hankala pysyä täysin mukana kun murskaavia iskuja jaettiin puolin ja toisin. Hän ei ollut soturi, mutta saattoi silti nähdä sen empimättömän harjaannuksen jolla Tarash kohtasi rosvon villit iskut. Tämä oli epäilemättä tasavertainen vastustaja korstolle... vähintään. Silti sarvekas nainen seisoi lähistöllä valppaana ja katse terävänä, kuin olisi valmistautunut johonkin.
Rosvopäällikkö hyökkäsi, mutta Tarash vastasi voimalla. Väkijoukko kohahti kun soturi paiskasi vastustajansa rajusti maahan... mutta tämä ei selvästikään ollut aikeissa luovuttaa. Vaikka oli isketty maahan hurjistunut korsto sivalsi murhaavasti kohti Tarashia, miehen harpatessa täpärästi taaksepäin. Akela sihahti ja liikahti kuin olisi ollut aikeissa tehdä jotain, mutta vaikutti siltä ettei se tainnut olla tarpeen. Mies rämpi ylös ja Tarash perääntyi, mutta soturi oli silti selvästi vielä kunnossa. Sarvekas nainen seurasi epäluuloisen kireästi ärisevän rosvon liikkeitä kun tämän epätoivo ja raivo kasvoivat. Tämä ei kuunnellut Tarashin synkeää varoitusta ja hänkin saattoi nähdä kuinka kiire tämän sisällä ryöpsähti uutena karjuvana rynnistyksenä. Ilmapiiri oli kiristävä hänellekin kun miehet iskivät jälleen yhteen ja Tarash osoitti uudelleen ylivoimaisuuttaan. Kuului kalahdus, ja miekka lennähti ilman halki heidän ylitseen, saaden Akelan ähkäisemään yllättyneenä. Rosvo oli isketty aseettomaksi yhdellä päättäväisellä liikkeellä... mutta tämä ei silti aikonut luovuttaa. Tämä teko saattoi hyvin jäädä korston viimeiseksi. Akela ehti hädintuskin tajuamaan mitä tarkalleen tapahtui kun rosvo hyökkäsi paljain käsin, ja äkkiä Tarash tarrasi tähän. Ruma rusahdus sai jopa hänet hätkähtämään kun rosvo lankesi koristen maahan. Tämän taistelu oli selvästi viimein ohi.
Akela tuijotti vielä hetken silmiään räpytellen miestä Tarashin jaloissa hiljaisen vaikuttuneena, ennen kuin viimein tuntui havahtuvan. "Se elää vielä" hän huomautti, astahtaen varuillaan lähemmäs. Kauna poltteli vielä, mutta oli nyt painunut jälleen pinnan alle jo valmiiksi maahan murjotun rosvon kannalta. Silti nainen soi tälle kylmän, pistävän katseen ja sylkäisi maahan. "Luuletko, että tuosta on vielä johonkin? Ehkä pääsisi vain helpommalla että sen ottaisi vain hengiltä."
Sub: Tarash työnsi miekkansa pois tasaisin, rauhallisin liikkein. Tämä ei ollut ensimmäinen mies jonka hän tuhosi ja runteli, eikä varmasti olisi viimeinenkään. Se oli soturin osa. Hän loi maassa olevaan rosvoon nopean katseen, mutta käänsi sen sitten Akelaan, kun nainen lähestyi ja puhui. Hän soi tälle nopean nyökkäyksen. "Hänen suunsa toimii, eikä hänellä ole enää jalkoja, joilla paeta. Nyt häntä voi ainakin kuulustella... kunhan hän tokenee puhekelpoiseksi. En haluaisi kohdella vankia näin, mutta kättäni pakotettiin", Tarash vastasi miettimättä tai empimättä.
Kokoontuneet soturit lähestyivät maahan lyötyä miestä ja tarrasivat häneen kiinni. Rosvo valitti heikosti, mutta hänestä ei tosiaan ollut enää vastustelemaan, kun häntä alettiin raahata pois. "... siinä voi tosin mennä hetki", Tarash katsoi parhaaksi lisätä. Miehen selkä oli isketty katki kuin kuiva oksa. Hän tuskin pystyisi puhumaan juuri nyt vaikka häntä kuulusteltaisiin miten tahansa...
Spyrre: Akelan pistävä katse nousi vorosta ja tämä kallisti hieman päätään Tarashin sanoille. "Miksi ei? Tuo piru ei ansaitse mitään armoa. Luuletko että se olisi suonut sitä kenellekään muullekaan?" hän huomautti hetken punnittuaan. Sävy oli kieltämättä vieläkin kylmä, mutta nainen vaikutti silti enemmän siltä kuin ei olisi rehellisesti ollut varma miksi Tarash oli sanonut näin. Hänellä itsellään ei selvästikään löytynyt paljoakaan myötätuntoa runneltua korstoa kohtaan. Akela sihahti tämän perään kun väki alkoi retuuttaa valittavaa miestä pois, viitaten sitten kädellään kohti kyläläistä jonka tämä oli jo iskenyt maahan paetessaan. Se oli tarpeeksi havainnollistusta hänen mielestään kuinka vähän armoa ryökäle ansaitsi.
Tarashin huomautus siitä että kuulustelut joutuisivat odottamaan sai aikaan murahduksen, jota seurasi tuskastunut puuskahdus. Vastaanväitettävää taisi kuitenkin olla vähän sen jälkeen kun oli nähnyt mitä rosvo oli kokenut ja missä kunnossa tämä oli nyt. "....pirut. Se saasta vain hukkaa aikaa näinkin. Mutta ainakaan se ei päässyt vähällä" Akela jupisi. Tässä oli vaivihkainen häivähdys synkkää tyytyväisyyttä tilanteesta huolimatta. Kukaties rosvo oli vielä elossa, mutta saattoi arvata että tämä luultavasti toivoi ettei niin olisi... mikä olisi varmasti kelvollinen takaisinmaksu. Sarvekas nainen kyräili tämän jälkeen hetken ennen kuin silmäsi taas Tarashia. "Mitä nyt, sitten? Ehkä sen saa sanomaan edes jotain jossain välissä. Mutta tuskin sitä kannattaa jäädä odottamaan jos se kestää liian pitkään. Sinä... teit sille hyvää jälkeä." Turhautunut kaikesta tai ei, oli silti vaikeaa olla olematta vaikuttunut siitä kuinka helposti toinen oli rusauttanut kookkaan rosvon selän tohjoksi.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 2, 2021 23:07:27 GMT 3
Sub: Tarash murahti ja heilautti kättään epämääräisesti, kuin ei olisi ollut äskeisestä juuri mitään mieltä. "Hänen soturitaitonsa olivat siedettävät... näiden seutujen mittapuilla", mies vastasi. Siinä oli kaiketi kaikki, mitä hän asiasta edes ajatteli. Hänen huomionsa kiinnittyi muutenkin varsin nopeasti Akelaan. "Nyt sinun olisi paras vain palata lepäämään. Mutta koska et kuitenkaan aio tehdä niin, voimme yhtä hyvin mennä puhumaan kylän päällikölle asioista. Pyysin häntä odottamaan neuvottelujen suhteen, kunnes sinä pystyt osallistumaan niihin."
Kylänväkeä seisoskeli näkyvillä runsaasti. Äskeinen välikohtaus oli selvästi kutsunut paikalle melkoisen joukon, joka nyt yritti parhaansa mukaan arvioida, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kaikki oli kuitenkin loppunut nopeammin kuin oli kunnolla edes alkanut. "... meillä on muutenkin paljon puhuttavaa", Tarash totesi katsellessaan äskeisen aiheuttamaa hämmennystä.
Spyrre: Akela kävi nopeasti taas defensiivisenkyräileväksi kun Tarash käänsi huomionsa häneen, mitä nainen tuskin oli halunnut. Jos rehellisiä oltiin, totuuden kieltäminen kävi hetki hetkeltä hankalammaksi kun hän joutui tiedostamaan väkisinkin kuinka äskeinen rynnistelykin oli verottanut paljon hänen vähiä voimiaan, jopa tällä lyhyellä matkalla. Siltikin nainen kiristi hampaitaan, kallistaen hieman varautuneesti päätään soturin määrätietoiselle tokaisulle. "Mitkä neuvottelut? Ne rosvot on tapettu tai ajettu muualle. Tai ainakin ne muut kuin se noita" Akela tiedusteli, tosin silmäten myös miestä hieman. Tälläkin oli kaiketi jotain asiaa eikä hän ollut varma miten suhtautua siihen jolla tämä sen ilmaisi. "...puhuttavaa mistä? Aion kyllä tehdä mitä lupasin ja mennä etsimään ne rauniotkin."
Sub: Tarash oli selvästi osannut jo odottaakin, ettei Akela olisi mielissään mistään asioihin tarttumisesta. Siksi hän ei antanutkaan sen näkyä millään tavalla, vaan kallisti vain päätään epämääräisesti kohti päällikön majaa. "Varmasti aiotkin, mutta on sovittava milloin ja miten se tehdään. Hänkin eittämättä haluaa tietää sen", mies huomautti yksioikoisesti, ennen kuin lähti kävelemään majaa kohti.
Väki ympärillä pälyili kaksikkoa. Oli helppo nähdä, että äskeisestä taistelusta ja Tarashin teoista juoruiltiin jo. Jos hän huomasikin sen, ei siitä näkynyt silti mitään merkkejä. "... ja sitä paitsi meidän on puhuttava tavasta, jolla toimit. Et nähtävästi kuunnellut minua aikaisemmin juurikaan. Jos et tule tolkkuihisi, aion sanoa hänelle, ettet ole kelpoinen uhmaamaan mitään vaaroja", soturi huokaisi lopulta, katsomatta taakseen. Hän ei osannut olla hienovarainen tai pidättäytyä tällaisista asioista. Hän osasi vain valita hetken, kun tarttui asiaan - ja toivottavasti sietää sen, jos se paljastuisi liian tuliseksi...
Spyrre: Sarvekas nainen mutristi toisen vastaukselle mutta ei lopulta vastannut. Kaiketi perustelu oli järkeenkäypä että päällikkö halusi tietää että hän oli aikeissa pitää lupauksensa... vaikkakin hän eittämättä kiristeli hampaitaan ajatukselle juuri nyt. Silti hän kieltäytyi sanomasta mitään vaan nyökkäsi lyhyesti, harpaten Tarashin jälkeen. Samalla hän heitti katsahduksen ympärilleen sekä väkeen joka näytti keräytyneen jo maahan aiemmin isketyn miehen luokse. Näytti siltä että parantaja saisi pian lisää työtä... tai ainakin oli toivottava ettei ollut jo liian myöhäistä. Joka tapauksessa näky sai hänen sisuksensa kuohumaan runnellun rosvopäällikön suhteen.
Tarashin seuraavat sanat tosin kyllä palauttivat huomion samantien takaisin itseensä. Akela hidasti kesken askelen kääntäen katseensa takaisin soturiin, odotetusti kaikkea muuta kuin ilahtuneena tästä. "Mitä? Minähän sanoin jo etten voinut muuta! Täytyi tehdä jotain, tai ne rosvot olisivat! Mistä tiesimme että muu väki edes tulisi kun suunnitelmat menivät pieleen!" nainen enemmän tai vähemmän ärähti. "Minä lupasin tehdä sen, ja sitten se mies kertoo minulle väestäni! Ja sen minä aion tehdä!"
Sub: Tarashkin hidasti askeleitaan, kun Akela jäi tyrmistyksissään jälkeen. Naisen reaktiossa ei ollut mitään odottamatonta, ja hän tuntui suhtautuvan siihen pelkkänä välttämättömänä pahana. Siispä hän huokaisikin ja katsahti lopultakin olkansa ylitse toista kohti. "Sinä olet toiminut mielesi mukaan, ja sinun mielesi ei mieti selviytymistä", Tarash tokaisi taakseen enempiä kaartelematta. Hänen sävynsä oli vankahtamattoman jäykkä, ei hyökkäävä eikä puolesteleva. Hän vain sanoi kuten nähtävästi tiesi asioiden olevan. "Puhuin sinulle tästä jo aikaisemmin, mutta et ymmärrä tai piittaa asiasta. En voi ottaa mukaani sellaista, joka käyttäytyy noin mielivaltaisesti. Minä en ole etsimässä kuolemaani."
Spyrre: Akela oli selvästi hyvää vauhtia kiihtymässä jälleen, mikä ei ainakaan auttanut hänen kivuliaaseen olotilaansa. Tämä siristi silmiään ja veti taas ryhtiään suorempaan kyräillen miestä. "Mitä sinä luulet? Tietysti mietin! Jos haluaa selvitä niin ei ole aikaa jäädä epäröimään, silloin pääsee hengestään!" nainen protestoi ja heilautti kättään, vaikka se pakottikin hänet tukahduttamaan irvistyksen. "Entä jos muu väki ei olisi tullut, ja olisimme jääneet kahden? Entä jos heillä olisi kestänyt liian pitkään ja rosvot olisivat järjestäytyneet ja iskeneet heidän kimppuunsa? Entä jos se noita olisi ilmaantunut ja iskenyt sillä kirotulla kapineellaan meitä kaikkia?" Akela vaikeni hetkeksi vetämään henkeään mutta katse pysyi silti pistävänä ja eittämättä jokseenkin loukkaantuneena. "Tämä on sitäpaitsi minun syytäni, ja tiedot koskevat minun väkeäni! Jos luulet että voit vain mennä itseksesi ties minkä hirviöiden keskelle ilman minua, niin.... älä luulekaan!"
Sub: Tarash olisi yhtä hyvin voinut olla kivestä veistetty, ainakin päätellen kaikesta siitä myötätunnosta ja ymmärryksestä, jota hänen muuttumattomat kasvonsa kuvastivat. Hän katsoi vastaväitteitään esittävää naista vaitonaisesti, juuri niin kurinalaiseti ja soturillisesti kuten teki kaiken, ja pudisti päätään yhden ainoan kerran. "Jos he eivät olisi tulleet, olisit kuollut siihen telttaan. Saattaa olla, että minäkin olisin kuollut", Tarash huomautti tavalla, josta päätellen hän oli sanonut kaiken tarpeellisen. Jälleen yksi tarkka, empimätön sivallus. Soturi näki tilaisuutensa ja iski ilman todellista intoa. "En pysty väittämään, että tietäisin todella millaisessa kurjuudessa olet saanut kärsiä. Mutta jos et todella pysty luottamaan muiden apuun tuonkaan vertaa, en voi luottaa sinuun. Sinä et selvästikään mieti miten selviät siitä, mihin rynnistät. Sinä haluat vain tappaa ennen kuin kuolet itse, enkä minä pysty hyväksymään sellaista rinnalleni."
Tarash tiesi, että hänen sanansa tekisivät kipeää, ja että ne ymmärrettäisiin väärin. Hänen sanoillaan oli usein sellainen vaikutus. Ikävä kyllä hän ei myöskään osannut olla sanomatta niitä. Ja mikä pahinta, hän tiesi oikein hyvin, että jopa hänen tyyni, tasapäinen asenteensakin herättäisi useimmissa vain ärtymystä ja hermostusta. Mutta hän tiesi sanansa tosiksi.
Spyrre: Leimahdus hänen suunnaltaan kohdattiin yhtälailla viileän tasaisesti kuin aikaisemminkin, eikä mikään Akelan protesteista tuntunut löytävän jalansijaa Tarashin kovalta pinnalta. Sarvekas nainen ähkäisi ja avasi suunsa kuin olisi ollut aikeissa vastata mutta sitten soturi jatkoi, eittämättä varsin suorin ja kivuliain sanoin. Se iski Akelankin hiljaiseksi kerralla. Nainen sävähti ja jäi sitten tuijottamaan hetkeksi sanattomana, tietämättä heti miten vastata tällaiseen. Ehkä hän ei ollut onnistunut erityisen hyvin, mutta... hän oli tehnyt parhaansa. Miten Tarash saattoi sanoa jotain muuta? Ettei voisi edes luottaa häneen? Se eittämättä pisti, sen jälkeen kun hän ei voinut kuin kokea olevansa jo nyt suuressa velassa.
"Sitten... sitten sinun ei ole pakko tulla" nainen töksäytti lopulta hampaidensa lomasta. "Minun täytyy saada tietää ne asiat, ja... sinä et vaaranna itseäsi yksin sen vuoksi, jos et uskalla minun kanssani. En jää katsomaan sellaista." Akela kuulosti enemmän pidättelevän tunteitaan kuin vihaiselta. Kaiketi jokin oli ainakin osunut ikävästi. Tämä napsautti suunsa kiinni ja harppasi sitten miehen ohi kohti majaa kuin jatkaakseen menoaan.
Sub: Tarash seurasi Akelaa. Naisen tahdissa pysyminen oli eittämättä helppoa. Hänen jalkansa olivat pidemmät, eivätkä hänen ruumistaan painaneet samanlaiset tuskat. Hän seurasi hetken vaiti... mutta hän tiesi jo, ettei asia ollut vielä käsiteltyä. Ja vaikka hän kyllä aavisti, että olisi ollut paras olla vaiti, hän ei voinut jättää asiaa sikseen. "Minä menen ja teen mitä aion. Mutta en aio päästää sinua rynnistämään kuolemaasi. Jos et tosiaan ole valmis hyväksymään asiaa, en voi muutakaan kuin estää sinua", mies tokaisi lopulta. Sanat eivät varmasti saisi vastakaikua, eikä vapauden riistolla uhkailu varmasti lämmittäisi paenneen orjan mieltä. Mutta... niin, soturi ei murehtinut tuskiaan kun tiesi miten piti tehdä.
"Nähtyäni nyt millä tavalla toimit todella vaaran edessä, et ole sen valmiimpi uhmaamaan niitä kuin Esra. Minä olen nähnyt, kun uhmakkaat, kuolemaansa pelkäämättömän uskalikot menettävät henkensä. En aio edesauttaa sitä", Tarash huomautti toisen takaa. Niin, häntä ei oltu koulutettu neuvottelijaksi tai sovittelijaksi. Kukaties soturin sopikin osata tuhota vihollistensa lisäksi myös välinsä.
Spyrre: Akela nilkutti eteenpäin kuin ei olisi aikeissa enää sanoa mitään, ja hiljaisuus paisui painostavaksi ennen kuin Tarash rikkoi sen taas. Naisen askel haparoi taas ja tämä päästi epämääräisen murahduksen ennen kuin heitti viimein jokseenkin hurjistuneen katseen olkansa yli. Uhkaus ei selvästikään miellyttänyt, ja sai välittömästi arpisen naisen niskakarvat pystyyn. "Niin teen minäkin" tämä sihahti uhmakkaasti, jääden sitten siristelemään yläviistoon miehen suuntaan varsin pistävästi. Hieman yllättäen Akela ei kuitenkaan kiirehtinyt ärähtämään takaisin. Nainen kyräili soturia mutta pysyi silti vaiti hetken kuin punniten jotain vaikkakaan toisen sanat eivät varmasti imarrelleet. "...hyvä on. Näytä minulle miten teit tuon äskeisen. Tuolle miehelle" tämä töksäytti äkkiä. "Sinä iskit sen maahan hetkessä. Jos aiot näyttää Esralle miten taistellaan, minäkin haluan nähdä. Sitten olen vahvempi." Oranssit silmät jäivät tuijottamaan jälleen lähestulkoon haastavasti, huolimatta tuoreista paloarvista ja niitä peittävistä siteistä. Tarmoa ne eivät kaiketi vähentäneet.
Sub: Tarash oli olettanut tietävänsä jo täysin, miten Akela tulisi reagoimaan. Hän oli ennakoinut vihaista huutoa, tai korkeintaan itsepäistä kieltäytymistä edes kuuntelemasta tätä kaikkea. Hän oli olettanut, että hänen täytyisi toimia juuri kuen oli sanonutkin. Mutta Akela ei tehnytkään mitään tuosta. Mies räpäytti silmiään ja seisoi hetken vaiti katsoen Akelaa, kuin ei olisi ollut aivan varma, mitä sanoa. Sitten hän veti uudelleen henkeä, mutta ei samalla tavalla kuin aikaisemmin, hakeakseen voimaa epämiellyttävään koetukseen. "... se ei ole jotakin, jonka voi opettaa pelkässä hetkessä. Minua opetettiin ja koulutettiin kymmenen vuotta, ja minulla on ollut aikaa oppia ja harjoittaa taitojani", Tarash vastasi lopulta varsin säästeliäästi. Hän ei suoranaisesti epäröinyt, mutta hän selvästikin suojasi selustaansa. Sitten hänen oli kiirehdittävä jatkamaan.
"... mutta on asioita, joita voin opettaa. Ja vaikka ne eivät olekaan yhtä paljon, niin kyllä, olet vahvempi. Mutta ennen kaikkea, jos haluat todella oppia, sinulla on oltava kärsivällisyyttä siihen. Se tekee sinusta vahvemman kuin pelkästään se, että näytän sinulle miten miekkaa käsitellään, tai miten asetat jalkasi... joskin sillekin on tarvetta", mies jatkoi - eikä taaskaan voinut olla sanomatta juuri sitä, mitä ajatteli. Akelan raivoisa iskeminen ja huitominen oli ollut kivuliaan puutteellista ja kehnoa hänen harjoitetusta näkökulmastaan. "Jos olet valmis odottamaan, että olet tarpeeksi kunnossa pystyäksesi oppimaan, ja lupaat kuunnella mitä sanon, niin sitten minä voin opettaa sinua. Ja se tekee sinusta vahvemman, sen voin luvata."
Spyrre: Akelan katse siristyi ja nainen kallisti taas hieman päätään mittaillessaan Tarashin hapuilevaa reaktiota ennen kuin tämä vastasi. Silti hän jäi kuuntelemaan kun mies viimein vastasi ja punnitsi itsekin tätä tovin. Ehkä tämäkään suora puhe ei kuulostanut imartelevalta -tai rohkaisevalta sen perusteella miten mies aloitti- mutta ehkä toivo ei ollutkaan täysin menetetty. Kuulosti ensin siltä että toinen oli aikeissa kieltäytyä mutta sitten tämä jatkoi, saaden runnellun Akelan kiristämään hampaitaan. Aikaisemman jälkeen ei ollut vaikea uskoi etteikö soturilla olisi ollut pohjaa kritiikilleen. Silti, se mitä hän pyysi ei selvästikään ollut aivan yksinkertaista. "....niin. Minä... en ole soturi. Osaan tappaa, mutta... se ei ole sama asia. Sinä... tiedät enemmän" hän mutisi viimein, kääntäen katseensa hankalasti hetkeksi. Halusi tai ei, se kaiketi oli tosiasia jota Akela ei voinut kieltää loputtomiin. Ja jos oli mahdollisuus parempaan... Siitä nainen näytti olevan hyvin vakavissaan. "...mutta en silti anna sinun mennä sinne paikkaan itseksesi. Minä tulen mukaan!" Akela lisäsi kuitenkin nopeasti ja terävä katse palasi toiseen. Hän ei näyttänyt epäröivän myöskään tämän suhteen vieläkään. Vaikkakin tämä vakaumus saattaisi kohdata tiettyjä käytännönongelmia väkisinkin hänen nykyisessä kunnossaan.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 4, 2021 22:12:38 GMT 3
Sub: Tarash nyökkäsi Akelan sanoille. Toinen tuntui vihdoinkin pysähtyneen miettimään edes hetkeksi, ja vaikka hän ei ollutkaan odottanut aivan tällaista, oli sekin silti paljon tervetulleempaa kuin aikaisempi raivopäisyys. "Sinä voit tulla mukaan, jos osoitat olevasi tarpeeksi holtillinen siihen. Se, miten reagoit harjoitteluusi, paljastaa jo paljon", hän vastasi toiselle ja kallisti päätään aavistuksen. "... ja mikäli sinun olisi määrä harjoitella, sinun on ensin pysyttävä jaloillasi. Siihen ei kelpaa oppilas, joka todennäköisemmin sortuu maahan kuin suoriutuu vaadituista tehtävistään", hän lisäksi tavanomaisen suorasukaisesti.
"Aiot siis odottaa sitä ties miten pitkään ja opettaa miekkailua! Sitten sinulla ei ainakaan ole mitään tekosyytä jonka taakse suojautua!" kajahti äkillinen huudahdus jostakin Tarashin takaa. Hän käänsi päätään ja näki Esran hanakan hahmon. Nuori nainen seisoi sivussa kädet lanteillaan ja kuunteli tätä kaikkea ilmeisen kiinnostuneena. Hän ei ollut edes huomannut koko asiaa. "... mutta minulla on syy opettaa häntä. Sinulle olen jo opettanut alkeet", Tarash huokaisi ja pudisteli päätään. Paha kyllä hän tiesi jo nyt, että sanoilla ei olisi paljoakaan painoa...
"Minä olen sitten vanhempi oppilaasi. Ja sinä olet alempi oppilas!" päällikön tytär tokaisi ja loi Akelaan varsin painokkaan katseen. Hänen vyöltään roikkui pronssinen miekka, jonka hän selvästi halusi näkyvän aivan jokaiselle häntä kohti vilkaisevallekaan. Ei ollut vaikea arvailla, mistä se oli tullut.
Spyrre: Akela tuntui ainakin suunnilleen asettuneen, mutta tämä kyräili kyllä vieläkin edelleen melkoisesti... vaikkakin tässä oli eittämättä jo kohtaloonsa alistumisen makua. Ehkä härkäpäinen uho oli helppo tuoda esille ja ilmaista tällä epätyytyväisyytensä mutta ikävä kyllä tämä tuskin oli tarpeeksi oikeasti muuttaakseen tosiasioita. Suostui tätä myöntämään tai ei, ikävä kyllä Tarashin sanat olivat silti totta. Jos aivan vain huutaminen ja kylän lävitse kävely saivat kehon vihlomaan ja valittamaan tällä tavalla, oli selvää ettei hänestä olisi taistelijaksi juuri nyt. Sarvekas nainen kiristi hampaitaan mutta piti näreät sanat sisällään ja tyytyi lähinnä murahtamaan. Ehkä edes se ettei Tarash rynnistäisi itsekseen suorittamaan heidän tehtäväänsä olisi pakko olla paras myönnytys tähän hätään... sekä oppi, jota tämä lupasi. "...hmmh. No. Ehkä... on parasta jos sitten... odotan hetken. En ole nopeampi kuin jokin peto tai se aiempi noita nytkään tällä tavalla" hän henkäisi, happamaan sävyyn. Viivytys ja asioiden jättäminen korpesi selvästi, mutta... toisaalta, hänelle kyllä luvattiin myös vastinetta joka saattaisi hyvinkin olla sen arvoista. Kaiketi se oli myönnytys Akelankin suunnalta, ainakin naisen hurjistumisen ilmeisestä latistumisesta päätellen.
Takaa kuuluva äkillinen ääni sai Akelankin havahtumaan hätkähtäen nopeasti ja tämä nosti katseensa. Huudahdus oli ärhäkkä mutta hän tunnisti tämän kuitenkin nopeasti, viimeistään kun sai uhmakkaan nuoren naisen silmiinsä. Sarvekas naien kallisti hieman päätään tälle, ja vilkaisi miehestä tämän kiistakumppaniin, päätyen nopeasti mutristamaan hieman Esran pollealle julistukselle. "Sinulla on nyt miekka, mutta kuinka monessa oikeassa taistelussa olet ollut? Kuinka monta vihollista olet tappanut?" Akela tokaisi mittaillen pidempää naista siteidensä alta närkästyneenä. "Minä olen tappanut jo monta. Minä en ole alempi mikään!"
Sub: Esra heitti Akelaa kohti ärhäkän katseen, mutta mutristi kuitenkin suunsa tiukaksi viivaksi. "Ei se minun vikani ole! Olisin taistellut jos minun annettaisiin! Et sinäkään ole sen kummoisempi, sait nenillesi!" hän ärähti ärtyneesti.
Tarash kohotti käsiään päästäkseen väliin, ennen kuin tilanne äityisi sen pahemmaksi sanaharkaksi. Hän tiesi jo nyt kokemuksesta, ettei kumpikaan antaisi sen enempää periksi. "Rauhoittukaa. En ole opettamassa ketään, jotta voisitte kilpailla keskenänne. Enkä ole opettanut sinua, jotta voisit mahtailla asialla", Tarash tokaisi ja katsoi Esraan varsin terävästi. Nuori nainen hätkähti ja jäi kyräilemään syyllisesti. "... mutta kukaties on paras, että opetan kumpaakin yhtä aikaa. Pystytte avustamaan toisianne. Moni näistä harjoituksista on tarkoitettu tehtäväksi kahdestaan, ja pystytte tekemään niitä keskenänne... jos aiotte tulla sopuun", mies jatkoi ja silmäili kumpaakin tarkkaan - myös Akelaa, vaikka nainen ei ollutkaan aloittanut äskeistä.
Spyrre: "Enkä saanut! Sinä et nähnyt mitä siellä tapahtui, tai niitä kaikkia jotka iskimme maahan!" Akela protestoi yhtälailla ärhäkästi ja risti käsivartensa. Eittämättä tästä muistuttaminen pisti vieläkin jokseenkin arkaan paikkaan... Mutta onneksi Tarash ehti väliin ennen kuin kukaan ehti todella hermostua niin että sanaharkka karkaisi käsistä.
Sarvekas nainen puhisi äreästi ja kyräili härkäpäisesti väliin harpannutta miestä, yrittäen vaivihkaa tasata hengitystään. Kuohahduskin oli vaatinut voimia joita tähän hätään ei ollut paljoa, ja kukaties tämä oli yksi syistä miksi hänkään ei lopulta ollut liian halukas lähteä kalistelemaan sarviaan liikaa juuri nyt. Akela avasi suunsa kuin protestoidakseen, ennen kuin kuitenkin silmäsi Esraa vastahakoisesti ja päästi ilmoille jonkinlaisen epämääräisen ähkäisyn. Hän ei vaikuttanut ilahtuvan erityisesti ilmoitusta että soturi aikoi opettaa heitä samaan aikaan, mutta... se ei kaiketi ollut hänen päätettävissään. Ja kai perustelussa oli järkeä... vaikka hänkään ei voinut olla kyräilemättä vaivihkaa Esran suuntaan. "Minä... no. Miten vain. Tuo aloitti" tokaistiin viimein happamasti. "Mutta jos tuo alkaa hosua minua tai jotain, niin tirvaisen takaisin kyllä uudestaankin!"
Sub: "Kukaan ei ala hosumaan, kun te harjoittelette", Tarash huokaisi. Hän mietti jo nyt, joutuisiko mahdollisesti katumaan tätä päätöstä. Mutta hänellä ei ollut juurikaan vaihtoehtoja, jos hän halusi estää jotakuta tekemästä pian jotakin holtitonta... tavalla tai toisella. "Akela, sinun olisi paras palata parantajan luokse ja levätä. Paranet nopeammin jos et harhaile ympäri kylää, vaan annat ruumiisi levätä. Mitä nopeammin olet kunnossa, sitä nopeammin pystyt aloittamaan harjoittelun... ja sitä nopeammin pystymme tekemään sen mikä meidän pitää", mies tokaisi sitten ja katsoi naista kohti painokkaasti, mutta ei suoranaisen painostavasti. Lupaus harjoituksesta oli selvästi houkutteleva, kukaties jopa siinä määrin, että toinen suostuisi tekemään kuten neuvottiin.
"Ja Esra, olen jo nähnyt miten heilutat tuota miekkaasi ja sohit sillä kun luulet, ettei kukaan näe. Se ei tosiaan ole mikään harjoitus jonka minä olen opettanut. Sinun olisi paras mennä ja palauttaa ne mieleesi lähipäivien aikana, tai muuten sinusta ei ole malliksi kenellekään", Tarash totesi sitten ja katsoi nyt vuorostaan päällikön tyttäreen. Vastauksena oli lisää kyräilyä ja irvistelyä, mutta lopulta hän suostui nyökkäämään. "... mutta saat sitten opettaa muutakin kuin vain... harppomista edes takaisin", hän puuskahti.
Spyrre: Tarash sai kyräilyä kummankin vastahankaisen oppilaansa suunnalta, vaikkakin vaikutti siltä että tätä sentään edes kuunneltiin. Akela ei ollut mielissään kehoituksesta palata lepäämään mutta tyytymättömästä puhinastaan huolimatta tämäkään ei lopulta inttänyt enempää vastaan. Ehkä härkäpäinen nainen oli onnistunut ärisemään sisun itsestään hetkeksi tarpeeksi että vammat tuntuivat enemmän kuin kärsimättömyys. Vaikkei hän silti voinut olla vilkaisematta terävästi Esraan.
".....no. Niin kai sitten. Mutta haluan kyllä aseeni takaisin. Ja kun nämä ovat parantuneet, etsin sen kirotun noidan ja viimeistelen sen" Akela jupisi, puuskahtaen sitten ja katsahti soturiin. "...koska sitten aloitamme? Pitikö meidän käydä tapaamassa päällikköä?"
Sub: "Aloitamme kun olet siinä kunnossa, että katson kelvolliseksi aloittaa. Siihen asti sinun pitää levätä ja osoittaa, että pystyt pysymään rauhallisena", Tarash vastasi suorasukaisesti ja yksinkertaisesti. Hän vilkaisi päällikön majaa kohti, harkitsi hetken, mutta pudisti sitten päätään. "Ei, voin tavata hänet itsekin. Tiedän kyllä mitä mieltä olet asioista ja pystyn selittämään ne hänelle. Sinä voit palata lepäämään", mies totesi lopulta.
Äkkiä Tarash käännähti ympäri ja nappasi otteen Esrasta, joka yrittikin äkkiä livahtaa pois paikalta. Nuori nainen älähti ja rimpuili, mutta hänellä tuskin olisi ollut toivoa vaikka mies olisi pidellyt hänen kädestään vain kahdella sormella. "Sinä sen sijaan voit tulla mukaan. Saat itse selittää isällesi, miksi et tee töitäsi vaan juoksentelet ympäri lähitienoota miekka kourassasi. Sinun paras selittää hyvin, tai muuten hän ottaa sen pois ja kieltää tämän kaiken sinun osaltasi", mies huomautti varsin suoraan, ja lähti sitten raahaamaan nuorta naista kohti päällikön majaa kylän keskipaikkeilla.
Esra heitti Akelaan kauhistuneen katseen, kuin anellen apua. Se ei varmasti johtunut mistään syvästä ystävyydestä, vaan siitä, että nainen oli ainoa paikalla oleva. Se, miksi hän olisi auttanut, tai edes miten, olikin asia erikseen. Varmaa oli vain, että nuorella naisella oli paljon vastattavaa teoistaan...
Spyrre: Suorasukainen vastaus latisti Akelan tarmoa eittämättä entisestään... mikä tosin saattoi olla tähän hätään hyväkin. Ärhäkästi ristityt käsivarret erkanivat ja olkapäät vajosivat hieman, mutta lopulta nainen puuskahti, nyt enemmänkin nujertuneesti kuin vihaisesti. Rehellisesti hänellä ei lopulta ollut suurta hinkua osallistua neuvotteluihin ja ties mihin selvityksiin... ei ainakaan jos pääsi livahtamaan niistä. "...psh. Hyvä sitten. Mutta... et sitten mene mihinkään ilman minua." Akela jupisi ja valmistautui sitten kääntymään ympäri.
Tosin, Esra ei selvästi ollut pääsemässä näin vähällä. Sarvekas nainen jäi katsomaan hieman hämillään tämän saamaa kurinpalautusta ennen kuin Tarash raahasi tämän mukaansa. Akela räpäytti silmiään nuoren naisen perään sekä tämän toivottomalle katseelle, ennen kuin heilautti hieman epämääräisesti kättään tämän jälkeen. "Onnea" tämä tokaisi lyhyesti, vaikkakin tässäkin oli melko hämillinen sävy vahingonilon sijaan. Lopulta Akela tuskin saattoi tehdä (tai sanoa) paljoakaan tähänkään aiheeseen... eikä hän tiennyt miten olisi sen tehnytkään. Nainen kyhnytti särkevää niskaansa kunnes kääntyi viimein itsekin ja nilkutti sitten liikkeelle. Parantajan sijasta tämä tosin suuntasi kohti samaa aittaa noutamaan keihäänsä, ennen kuin viimein nilkutti takaisin sinne mistä oli tullut.... varsin kiusalliseen sävyyn tietysti, lähdettyään hetki sitten varsin dramaattiseen sävyyn.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 10, 2021 15:59:17 GMT 3
Sub: Seuraava viikko kului rauhallisesti ja verrattain nopeasti. Tarash sopi asiat päällikön kanssa, eikä tällä ollut todellisia vastaväitteitä kun hän ilmoitti, että Akela tarvitsisi aikaa paranemiseen ja valmistautumiseen. Rosvojoukon uhka oli lyöty sivuun ongelmitta, eivätkä outojen raunioiden huhutut kauhut olleet ilmeisestikään hätyyttäneet väkeä erityisen ankarasti viime aikoina, joten palavaa kiirettä ei ollut... ainakaan vielä. Jo kyvykkyytensä todistaneiden sotureiden annettiin siis valmistautua kaikessa rauhassa.
Akela joutui virumaan parantajan majassa vielä useamman päivän ja sietämään inhan hajuisia rasvoja ja yrttejä, joilla hänen palovammojaan siveltiin ja hierottiin. Muutamaa päivää myöhemmin tämä kuitenkin lopulta antoi hänelle luvan jaloitella ja liikkua kylässä; pahin tulehduksen ja haavojen pahenemisen riski oli ilmeisestikin ohitettu, ja nainen tulisi nyt toimeen pelkillä mukaan annetuilla rohdoilla. Häntä kehotettiin silti olemaan loppuviikko yrittämättä mitään typerää.
Kun Akela alkoi taas liikkua parantajan majan ulkopuolella, Tarash alkoi harjoittaa Esraa. Kyse ei kuitenkaan selvästikään ollut vain nuoren naisen edusta, vaan hän nouti joka päivä Akelan paikalle seuraamaan harjoituksia vierestä - eittämättä, jotta sarvipäinen nainen alkaisi ymmärtää, mistä harjoituksissa edes oli kyse ja osaisi mitoittaa odotuksensa oikein. Totta puhuen harjoitukset, joita Tarash laittoi Esran tekemään, eivät varmasti häikäisseet Akelaa millään tapaa. Suurimman osan ajasta nuori nainen joutui vain askeltamaan edes takaisin kurinalaisesti ja toistamaan samoja, yksinkertaisia liikkeitä puisella kepillä, joka toimitti miekan virkaa. Välillä Tarash otti osaa siihen ja toimi Esran vastaparina, mutta se kaikki oli silti yksinkertaista ja varsin mitäänsanomatonta. Eittämättä niin peruslaatuisia harjoituksia, kuin vain saattoi odottaa.
Kaikesta huolimatta Tarash toistatutti samoja harjoituksia monta päivää. Niin kauan, että katsoi Akelan olevan valmis aloittamaan.
Spyrre: Kuten odotettavissa oli, Akela ei ollut tyytyväinen kohtaloonsa vaikka oli joutunut siihen jo alistumaan, ja aika kului hitaasti... vaikkakin rehellisesti lepo tuli kipeästi tarpeeseen. Sarvekas nainen ei ehkä myöntänyt sitä, mutta kun huomasi ettei parantajan tai kenenkään muunkaan toimissa tuntunut olevan epämääräisiä taka-ajatuksia, alkoi hänkin sietää hoitonsa vähemmällä epäluulolla. Kukaties keihäs käden ulottuvilla toi jonkinlaista mielenrauhaa siitä huolimatta ettei hän ollut kunnossa käyttääkseen sitä kunnolla. Aivan vain sen olemassaolo helpotti kärvistelyä kuin lapsella joka haki turvaa lelustaan. Joka tapauksessa, Akela tuntui pitävän lupauksensa. Kärsimättömyydestään huolimatta sarvekas, runneltu nainen käytti aikansa nukkuen suuren osan ajastaan kunnes pahimmat tuskat alkoivat olla ohitse... ja aiempi tukala voipumus näytti vähentyneen huomattavasti.
Nämä päivät lisäsivät eittämättä Akelan tarmoa, varsinkin pitkän levon jälkeen. Hän luimi odotetun kärsimättömästi parantajan varoituksille kun hän viimein sai luvan lähteä liikkeelle, mutta ei inttänyt vastaan vaan lupasi tehdä parhaansa. Silti eittämättä sisuksissa poltteli jo tarve käydä toimeen liian monen odottavan ongelman edessä. Siksikin oli selvästi hyvin tervetullutta kun Tarash aloitti opetuksensa ja nouti hänet seuraamaan Esran harjoittelua... vaikkakin Akelan hämmennys tämän kaiken suhteen oli silminnähtävä. Tämä tiedustelikin useaan kertaan mitä tekemistä tällä kaikella harppomisella ja tökkimisellä oli oikean taistelun kanssa, mutta yritti silti seurata... siitäkin huolimatta että tämän ymmärtäminen oli käytännönläheiselle naiselle selvästi hankalaa. Kukaties tämä oli hienoinen pettymys kaiken jälkeen... vaikka niin Tarash kuin Esrakin tuntuivat ottavan tämän vakavissaan. Tällainen harjoitus oli hyvin kaukana mistään mihin Akela oli tottunut... mutta silti hän saapui katsomaan joka kerta, yrittäen nähdä jotain mitä ei ehkä ollut huomannut aiemmin.
Sub: Kun Tarash lopulta totesi Akelan olevan kunnossa ottamaan osaa, hän pääsi kokeilemaan itse, oliko harjoituksissa mitään mieltä. Ne olivat yksinkertaisia, siitä ei eittämättä ollut kysymystäkään, eikä mikään siitä varmasti kysynyt sarvipäiseltä naiselta taitoja, jotka ylittivät hänen käsityskykyään millään tavalla. Totta puhuen ainoa hankala osuus koko asian suhteen lieni vaatimus kurinalaisesta, hallitusta liikkeestä. Tarash näytti liikkeet useaan kertaan ja teki ne hallitusti, tarkasti ja ilman minkäänlaista epäröintiä. Mutta hän ei käyttänyt niihin hiukkaakaan ylimääräistä voimaa tai nopeutta. Kaikessa oli kyse voiman ja nopeuden käyttämisestä oikein, hallituilla ja tarkkaan valvotuilla tavoilla. Jos jokin tästä kaikesta vaati Akelalta todellista yrittämistä, niin eittämättä vaatimus siitä, että tämä ei saanut olla niin nopea tai raju kuin mihin oli eittämättä tottunut. Tässä oli kyse taidosta, ei pelkästä fyysisestä lahjakkuudesta - lahjakkuus tuki tekniikkaa, ei toisin päin.
Lopulta sekään ei vienyt Akelalta kauaa. Kukaties hidas, kurinalainen tapa toimia turhautti naista, mutta sen hallitsemisen oppiminen ei vienyt kauaa; muutamassa päivässä hän eittämättä ymmärsi jo kaiken tarvittavan. Tarash ei lopulta ollut selvästi olettanutkaan mitään muuta, vaan totesi jo kolmantena päivänä, että nainen ymmärsi kaiken tarpeellisen. "Nämä ovat pelkkiä yksinkertaisia vasta-alkajien liikesarjoja. Niiden on tarkoitus vain totuttaa oppilas aseen käsittelemiseen ja jalkatyöhön - ja siihen, ettet kurottele tai menetä malttiasi", mies selvensi asiaa.
Kaikesta huolimatta Esra seurasi tätä kaikkea tarkkaan, ja hänen alkuun niin kärkäs puheensa vanhemman oppilaan paikasta oli vaiennut nopeasti. Sen tilalle oli tullut outo, kyräilevä mutta siitä huolimattakin kunnioittava sävy. Kukaties sopi olettaa, että nuori nainen ei ollut ollut läheskään yhtä nopea tässä kaikessa...
Spyrre: Oli vaikea sanoa kumpi turhautti Akelaa lopulta enemmän; sivusta katsominen vaiko se kun pääsi itse viimein kokeilemaan harjoituksia. Hän oli epätoivoisesti yrittänyt nähdä jonkinlaista salaisuutta näissä yksinkertaisissa liikkeissä ja kuvioissa, mutta sitä ei rehellisesti tuntunut löytyvän kun hän toimitti tarkkoja, tuskastuttavan maltillisia liikesarjoja Tarashin jäljessä. Hankalinta tässä olikin eittämättä juuri tämä - sarvekas nainen vaati melkoisesti totuttelua löytääkseen itsestään sen itsehillinnän joka tarvittiin vaikka hän olisi hyvin paljon mielummin käyttänyt nopeutta ja voimaa johon oli tottunut... mutta nyt sitä ei syystä tai toisesta sallittu. Akela jupisi turhautuneisuuttaan mutta seurasi tarkkaan katseellaan kun Tarash teki liikkeet harjaannuksella ja vakavuudella. Näitä ei tosiaan ollut vaikea ymmärtää itsessään; selvästikin enemmän niiden tarkoitus oli suurempi ongelma.
Oli mitä mieltä tästä kaikesta olikaan, Akela oli silti seurannut jo monta päivää kun niin Tarash kuin Esrakin tekivät samoja liikekuvioita, eikä sarvekas nainen aikonut jäädä ainakaan huonommaksi. Hän ei lopulta valittanut satunnaista jupinaa lukuunottamatta vaikka kallistikin hieman kyseenalaisesti päätään Tarashin selitykselle. Tosin hän ei rehellisesti tiennyt tästäkään tarpeeksi protestoidakseen oikeasti... ja kaiketi alkeet olivat sentään ohitse vain muutamassa päivässä. Syystä tai toisesta uhoa puhkunut Esra tuntui tosin käyneen hiljaisemmaksi, vaikkei Akela ollutkaan varma miksi. "Koska näytät sitten oikeaa taistelua? Tämä kaikki on ihan liian hidasta sellaiseen" nainen tiedusteli, eittämättä kiinnostuneemmin. Oli odotettavissakin että tämä olisi halunnut käydä toimeen itse asian suhteen...
Sub: "Tämä kaikki on tarkoitettu oikeaan taisteluun. Jos pidät kurinalaisuutesi ja malttisi taistelussa, nämä taidot auttavat sinua", oli Tarashin selkeä ja itsevarma vastaus Akelan kysymyksiin. Siitä huolimattakin hän selvästi ymmärsi mitä toinen kaipasi, eikä edes estellyt häntä. "Oikeiden taisteluharjoitusten ja merkittävämpien taitojen oppiminen vie aikaa. Minun... tässä taidossa tähän asti oppimanne on tarkoitettu lapsille, jotka ovat osoittaneet riittävää ruumiillista lahjakkuutta, että heidän suodaan oppia mitään. Seuraavia oppeja edeltäisi monen kuukauden vaativa harjoitus ruumiin voimistamiseksi. Mutta teistä kumpikin on siedettävässä kunnossa siihen ilmankin", hän jatkoi. Sanat olivat suoria, mutta niissä ei ollut mitään ylenkatsovaa.
Seuraavien päivien aikana Tarash siirtyi opettamaan Akelalle ja Esralle harjoituksia, joissa yksinkertaiset liikkeet yhdistyivät tarkoituksenmukaisemmiksi sarjoiksi. Nekään eivät olleet vielä todellista taistelua, mutta niiden kohdalla oli jo paljon selkeämpää, miten niitä saatettaisiin pystyä käyttämään taistelussa... joskin tämä oli paljon haastavampaa. Aikaisemmat liikkeet ja niiden vaatima tarkkuus eivät olleetkaan olleet erityisen paljoa vaadittu, eivät etenkään näiden uusien harjoitusten valossa. Jokaisen liikkeen oli oltava hallittu ja varma, mutta samaan aikaan nopea ja tehokas. Kurinalaisuutta ja voimaa. "Harjoittelette näitä sarjoja seuraavan viikon. Sen jälkeen katsomme, voimmeko edetä", oli Tarashin yksinkertainen ja lopullinen toteamus asian suhteen.
Spyrre: Akela nyrpisteli hieman ilmoitukselle että oli joutunut jauhamaan viimepäivät lapsien harjoituksia, mutta joutui lopulta hyväksymään tämän huokauksella. Kaiketi oppien oli lähdettävä jostain... ja kaiketi asiat olivat etenemässä. Nainen valpastui huomattavasti kun soturi selitti taistelutaitojen opettelun kestävän, ja että seuraava askel ei edeltäisi sentään kuukausien puurtamista... vaikkei tämäkään kuulostanut erityisen imartelevalta. Sille oli silti myös vaikea väittää vastaan, varsinkin kun Akela ei ollut vielä edes täysin toipunut vammoistaan.
Siltikin, kun he viimein etenivät seuraavaan aiheeseen ja kuvioihin ilmaantui enemmän taistelua muistuttavaa tarkoituksenmukaisuutta, ilmaantui sarvekkaaseen naiseenkin enemmän motivaatiota. Kyseessä oli kuitenkin vieläkin melko rajoittunut tekniikka vaikkakin tämä oli selvästi helpompi hahmottaa... vaikkakin ilmoitus viikon kestävästä harjoittelusta saikin Akelan kärsimättömyyden kuohahtamaan hieman. "Viikon? Niinkö kauan? Minkä vuoksi? Ei mikään tästä niin vaikeaa ole! Meidän pitäisi olla tuhlaamatta aikaa ja valmistautua siihen että voimme lähteä... tekemäänkin asioita!" tämä protestoi. "Opin tuon aikaisemmankin muutamassa päivässä..."
Sub: "Se aikaisempi oli tarkoitettu opittavaksi nopeasti. Harva on oppinut sen muutamassa päivässä, mutta Esrakin oppi sen viikossa. Mutta opitpa sen miten nopeasti tahansa, tämä vie aikaa", oli Tarashin yksioikoinen vastaus. Hän tiesi selvästi oikein hyvin kaiken tämän merkityksen ja käytännön... joskaan hän ei selvästikään pistänyt merkille, miten pahasti Esra häntä katsoi, kun nuoren naisen hitaampi tahti mainittiin. "Jos yrittäisit käyttää näitä taitoja taistelussa ennen kuin todella hallitset ne, saattaisit tehdä virheen pahimmassa mahdollisessa paikassa. Huonosti opitut taistelutaidot ovat vaarallisempia kuin taidottomuus. Tämä on sitä paitsi vasta ensimmäinen osa aloittelijoiden taidoista. Näen viikossa, miten paljon lisää aikaa tarvitsette niiden kanssa. Sen jälkeen, jos olette edenneet tarpeeksi, opetan Oikeamielisen voiman. Ja jos menestytte siinä, opetan miten todella taistelette tämän taidon avulla. Sitä ennen kumpikaan teistä ei saa käyttää sitä mihinkään muuhun kuin harjoitteluun. Voitte käyttää jalkatyötä ja asentoja, mutta ette mitään näistä tekniikoista."
Sanojensa vakuudeksi Tarash veti vieläpä oman miekkansa ja näytti hirvittävän nopean ja varman sarjan liikkeitä, joiden sujuvuus, voima ja nopeus ylittivät kaiken sen, millä hän oli harjoituttanut kaksikkoa tähän asti. Se riitti selvästi vaientamaan ainakin Esran vastaväitteet; nuori nainen ymmärsi eittämättä jo tässä kohtaa, että olisi todennäköisesti sivaltanut itseään jos olisi yrittänyt samaa miekalla.
Joka tapauksessa seuraavan viikon aikana kävi selväksi, että Akela oli paljon Esraa nopeampi oppimaan; vaikka Esra harjoittelikin uutterasti, Akelan tositilanteissa harjaantunut jäntevyys ja vireys tekivät tästä kaikesta helpompaa. Jokainen liike tuntui yhä sotivan naisen oppimaa raivokasta ja hillitsemätöntä toimintatapaa vastaan, mutta hänen ruumiinsa oppi silti uudet liikkeet... niin tehottomilta ja pidätteleviltä kuin ne tuntuivatkin.
Spyrre: Tarashilla oli jälleen tarjolla nopea vastaus Akelan tuskastuneeseen protestiin, joka veikin nopeasti pohjan hänen valitukseltaan. Nainen kyräili vaikkakin tuntui ymmärtävän. "Minusta meidän pitäisi silti olla hukkaamatta aikaa...." tämä mutisi vaieten kuitenkin kun Tarash osoitti taitojaan nopeiden iskujen muodossa. Akelakin valpastui ilmeisen vaikuttuneena ja jäi seuraamaan tätä tarkasti, mutta tämä kaikki taisi olla liian harjaantunutta ja nopeaa ymmärtää vain näkemältä. Silti hän teki selvästi parhaansa. Kasvoilla kävi pieni nyreys kun mies kielsi kokeilemasta tekniikoita itse, mutta hetken mietittyään ja vaihdettuaan katseen Esrankin kanssa Akela päätyi nyökkäämään. Tuntui, että he olisivat viimein hiljakseen pääsemässä asiaan, mutta ehkä varoituksessa oli kuitenkin perää... sekä lupaus jatkosta herätti selvää kiinnostusta, vaikka toisen käyttämät termit saivatkin aikaan päänkallistuksen jos toisenkin. Kaiketi miehen opettajanrooli oli ainakin hyväksytty vaikkei se aivan luontevaa ollutkaan ainakaan Akelalle.
Kiireen oli joka tapauksessa väistyttävä nyt harjoitusten jatkuessa. Oli ilmeistä että Akela joutui vieläkin pidättelemään itseään melkoisesti omaksi turhautumisekseen mutta siitä huolimatta hän teki kaiken parhaansa mukaan. Eittämättä Tarashin lupaus oikeista taistelukyvyistä innosti ymmärsi hän täysin kaiken mitä teki tai ei, ja hän painoi liikkeet mieleensä... vaikka olisi mielummin käyttänyt niihin huomattavasti enemmän nopeuttaan ja voimaansa. Sen hillintä oli edelleen eittämättä se vaikein osio. Hiljakseen sarvekkaan naisen takaraivossa kummitteleva, tavaksi käynyt levottomuus alkoi tosin taas nostaa päätään. Hän tuskin oli viettänyt näin kauan samassa paikassa matkansa aikana saati avoimesti, ja takaa-ajetun eläimen vaistot saattoivat kajastaa välillä läpi hänen olemuksestaan. Tosin tämä tuntui toisaalta tuovan tarmoa harjoituksiin kun Akela saattoi kanavoida tuntemuksiaan toimintaan. Hiljakseen pidättyvämmätkin liikkeet alkoivat eittämättä sujua paremmin, eikä häntä voinut ainakaan syyttää lintsauksesta harjoitustensa suhteen.
Sub: Viikko kului kurinalaisten harjoitusten parissa ja kylän elämä eteni samaan tapaan, kuin se oli eittämättä edennyt pitkään. Joskus joku seurasi kolmikoin toimia sivusta, mutta suurimman osan ajasta heidän annettiin tehdä mitä tekivät kaikessa rauhassa. Kylän soturit olivat kaikista kiinnostuneimpia tästä kaikesta, mutta oli selvää, etteivät he varsinaisesti perustaneet näkemästään. Heidän taistelutapansa eivät olleet Tarashin taistelutapoja. Kylän soturien tapa taistella oli rinta rinnan, tiukasti rivissä, kilvet toisiaan suojaten. Se kysyi aivan erilaista kurinalaisuutta. Oudot miekan liikkeet vaikuttivat heistä todennäköisesti hölmöiltä ja turhilta.
Tarash seurasi tätä kaikkea vaitonaisesti ja puuttui Akelan ja Esran harjoitteluun ainoastaan korjatakseen virheitä. Hän oli tasainen opettaja, joka selvästi odotti paljon, mutta joka ei varsinaisesit kommentoinut, rohkaistakseen tai toruakseen, juuri missään asiassa. Etenkin Esra tuntui selvästi karsastavan moista toimintatapaa. Nuoren naisen itsevarmuus oli ehtinyt kokea jo monta kolhua, kun Akela osoittautui kerta toisensa jälkeen näppärämmäksi ja nopeammaksi oppilaaksi - ja nyt hänen opettajansa ei edes ottanut mitään todellista kantaa siihen, miten hän edistyi.
Viikon aikana Tarash tuli myös näyttäneeksi Akelalle siinä sivussa, missä hänen varusteensa olivat. Hänen keihäänsä ja miekkansa olivat yhä tallella, ja kaikesta päätellen Tarash oli neuvotellut naiselle myös yhden rosvojen panssaripaidoista - tai sitten he olivat todenneet hänen ansainneen sellaisen. Joka tapauksessa raskas suomupaita lepäsi hänen aseidensa vierellä, kuten myös käsi- ja säärisuojukset. Niistäkään tämä tuskin perusti, sillä varusteet olivat varmasti raskaammat kuin aikaisempi topattu villapanssari, mutta eittämättä ne osoittivat arvostusta.
Kun viikko kääntyi loppua kohti, Tarash kertoi olevansa tyytyväinen Akelan harjoituksiin... mutta jatkosta ei vielä mainittu mitään. Kukaties Esran hitaampi tahti oli alkanut vaikuttaa hänestä ongelmalta, tai kukaties tyytyväisyys ei ollut riittävä. Joka tapauksessa näytti pahasti siltä, että sama tulisi jatkumaan vielä toisenkin viikon...
Spyrre: Harjoittelu sai ajan kulumaan nopeammin kuin toipilaana makaaminen, varsinkin kun Akela kaatoi kaiken tarmonsa tähän... vaikka se johtikin monesti siihen että hän joutui tarkoituksella pidättelemään itseään kurinalaisten liikkeiden suhteen. Nyt kun hän kykeni jo liikkumaan suhteellisen kivutta sarvekas nainen käyttikin suuren osan ajastaan juuri tähän Tarashin oppituntien ulkopuolellakin. Se eittämättä helpotti hänen kireyttään ja vei ajatuksia muualle yleisestä kyräilystä. Kun oli alkanut ymmärtää etteivät ajoittain sivusta seuraavat kyläläisetkään suunnitelleet mitään hän kykeni hiljakseen suhtautumaan luontevammin näidenkin olemassaoloon, jopa jättämään nämä huomiotta suurimman osan ajasta. Ehkä kylän soturit eivät nähneet tämän taistelutyylin arvoa mutta Akela tarrasi siihen tarmolla. Luultavasti tämä ei edes laittanut merkille Esran hitaampaa edistymistä keskittyen lähinnä omaansa, tai ainakaan nuori nainen ei saanut suurempaa sarvienkalistelua aiheesta... ainakaan, jos ei itse lähtenyt hakemaan sellaista.
Tarashin vaitelias tapa opettaa ei ehkä ollut se helpoin oppilaiden kannalta mutta se salli heille tilaa selvittää asioita itse itselleen. Siinä missä se selvästi kiusasi Esraa, itsenäisempi (ja mahdollisesti itsepäisempi) Akela ei valittanut, luultavasti tottuneempanakin omapäiseen toimintaan. Toki se johti tuon tuostakin myös omiin kokeiluihin jossa nainen ujutti mukaan nopeampia liikkeitään, mutta Tarash taisi olla varsin tarkkana näiden korjaamisen suhteen. Kun hänelle viimein suvaittiin näyttää missä hänen aseensa olivat, Akela valpastui silminnähden. Panssari tuli yllätyksenä ja nainen suhtautui tähän vielä aiempaakin raskaampaan kapineeseen epäilyksellä, mutta ei kieltäytynyt tämän suhteen. Sillä kerralla hänellä olikin kantamuksia mukanaan enemmän kuin luultavasti koskaan palatessaan majapaikkaansa mikä saikin aikaan selvää tyytyväisyyttä. Ja eittämättä ase käden ulottuvilla tuntui hänestä vieläkin lohdulliselta. Miekka kulki vyöllä huomattavasti helpommin kuin pitkä keihäs.
Luvattu aika alkoi olla lopullaan, ja Tarash tarjosikin viimein myönnytystä hänen vaivoistaan. Akelan jännitys latistui kuitenkin kun alkoi vaikuttaa siltä että tämä olikin se mihin se jäikin, eikä hän ollut edes varma minkä vuoksi. Sarvekas nainen odotti jonkinlaista selvitystä vielä hetken, kunnes ei enää voinut pidätellä itseään. "...no, koska jatkamme? Sanoit, että viikon päästä näytät meille lisää! Sen, miten oikeasti taistellaan!" tämä huomautti lopulta, alleviivaten sanoja jäljitellen harjoitusaseellaan miehen aiemmin näyttämiä nopeita pistoja. Eittämättä tämä jäi jokseenkin kömpelöksi. "Olemme tehneet tätä samaa jo ties miten kauan! On jo aika tehdä... jotain tällä kaikella!"
Sub: Tarash ei selvästikään lämmennyt Akelan vastaväitteille noin vain. Hän kyllä kuunteli, ja kukaties hän jopa ymmärsi toisen kärsimättömyyden, mutta ainoa todellinen vastaus oli yksioikoinen pään pudistus. "Sanoin, että viikko paljastaisi tarpeeksi. Ja se on paljastanut, että emme voi vielä siirtyä siihen", hän vastasi. "Tiedän, että et halua odottaa, mutta se oli ehtoni, että opetan teille tätä ensinkään - teidän on oltava kärsivällisiä. Tavallisesti näitä taitoja harjoitellaan monta kuukautta. Jotkut harjoittelevat puolikin vuotta. Siihen kuuluu myös paljon ruumiinharjoitusta, johon en ole keskittynyt nyt, mutta joka tapauksessa tämä kaikki ei tapahdu hetkessä. Kärsivällisyyttä."
Tarash ei järkkynyt kannastaan, mikä ei varmasti yllättänyt ketään. Hän vahti kaksikon harjoituksia, tarkkaili heitä ja jatkoi kuten tähänkin asti, mutta samalla hän kulutti aikaa myös omiin harjoituksiinsa - joista kaikki tuntuivat liittyvän vain ja ainoastaan raskaaseen ruumiilliseen harjoitukseen monin eri tavoin. Hän heräsi joka aamu ties mihin aikaan, ja suurin osa kyläläisistä tottui jo näkemään hänet valveilla, nostelemassa tai heiluttamassa jotakin raskasta oudoissa, kurinalaisissa harjoituksissaan, kun ensimmäiset vasta heräsivät.
Elämä kylässä oli asettunut muutenkin tavanomaisiin uomiinsa. Väki tuntui hyväksyvän kaksikon, myös Akelan, paljon paremmin nyt, ja heille tarjottiin yösijaa ihmisten majoista tai muista suojaisemmista, vähemmän ahtaista paikoista. Soturit katsoivat heitä hyväksyvästi ja soivat heille nyökkäyksiä ja väki jakoi ateriansa heidän kanssaan. Osa siitä oli eittämättä aikaisemman taistelun seurausta, mutta ilmassa oli jo toisenlaistakin varautunutta arvostusta; ei ilmeisesti ollut enää aivan täysi salaisuus, että kylän vieraat olivat aikeissa ratkoa paikkaa jo paljon pidempään piinanneen ongelman... kunhan Tarash kaiketi toteaisi Akelan olevan valmis siihen.
Spyrre: Akela tuskin oli itsekään erityisen yllättynyt siitä ettei Tarash muuttanut mieltään pelkkien protestien vuoksi. Siltikin nainen ei voinut olla näyttämättä jokseenkin pettyneeltä ja happamalta tämän johdosta. Hän ei ehkä ollut aivan niin varpaillaan joka hetki kuin oli ollut aluksi, mutta silti syvälle juurtunut levottomuus oli hankala vain jättää. "Mutta olemme oppineet kaiken! En tiedä edes mitä vielä haluat" arpinen nainen jupisi, mutta tuntui sentään sitten nielevän suureksi osaksi kärsimättömyytensä. Kuten sanottua, Tarash oli päättänyt ehtonsa jo alussa ja hän oli silloin hyväksynyt ne. "Toivottavasti meillä on aikaa siihen" hän ei voinut olla vielä puuskahtamatta. Tosin, pahoja aavistuksia tai ei, oli elämä kylässä kuitenkin tasoittunut hyvin paljon... heistä huolimatta.
Eittämättä ilmapiirinmuutos ei tapahtunut ainoastaan vain kylänväen suunnalla kun aika kului. Akela ei rehellisesti ollut erityisen luonteva vieläkään mutta suhtautui silti ihmisiin huomattavasti vähemmän kireästi jopa niissäkin määrin ettei enää vetäytynyt sulkeutumaan aittaan kun heille tarjottiin yösijaa tai ateriaa. Hän otti ne vastaan ehkä hieman kiusallisesti mutta kiitollisena ja tervehti takaisin kadulla. Se tuntui oudolta, mutta... rehellisesti ei pahalta. Kärkkään Esran kanssa Akela tosin saattoi kalistella sarvia vieläkin tulistuen itsekin rivakasti härkittäessä, mutta ei toisaalta tuntunut ottavan tätä suoranaisen henkilökohtaisesti. Henkilökohtaisesta puhuen, nainen kärkkyi vieläkin ajoittain sen rakennuksen lähellä missä runneltua rosvopäällikkö pidettiin, kaiketi toivoen että pääsisi viimein hoitamaan asiansa tämänkin suhteen...
Harjoituksetkin jatkuivat, ja Akela kävi näihin kiinni kasvavalla motivaatiolla malttamattomuudesta huolimatta. Kukaties asiaan vaikutti paljonkin varsin erilainen suhtautuminen kylänväkeen nyt kuin silloin kun hän oli lupauksensa tehnyt. Hän oli ollut vakavissaan silloinkin mutta nyt mukana oli ehkä myös henkilökohtaisempaakin kiinnostusta auttaa näitä. Ja olihan mukana tietysti lupaus tiedoista hänen väkensä suhteen... Onneksi turhautuminen ainakin kääntyi nopeasti tarmoksi hänen suhteensa. Myös Tarashin omat kuviot sekä harjoitukset saivat Akelan huomion. Kun soturi harjoitteli sarvekas nainenkin kärkkyi lähistöllä tuon tuosta, katsellen ja punniten. Hänen tuskin oli toivoakaan yrittää edes nostaa raskaita kapineita joita Tarash pyöritteli vaivatta, mutta ilmeisesti tämä yritti silti saada tästä jonkinlaista oivallusta. Jotenkin. Mies olikin saanut tehdä rauhassa mitä tekikään, kunnes jotakin yllättäen sekaantui asiaan. Äkkiä paino jota tämä oli pyörittänyt ei ollutkaan enää yhtä helppo käsitellä. Se pysähtyi ilmaan niille sijoilleen kuin seinään pysähtyneenä, ilman mitään näkyvää syytä, ennen kuin äkkiä riuhtaisi voimalla sivulle. Varsin epäilyttävästi sinne, missä Akela oli vetelehtinyt. "Kas. Sehän onnistui" nainen totesi kallistaen uteliaasti päätään, ja laski sitten viattomasti kohotetun kätensä. "No? Emmekö vieläkään ole kaikki harjoitelleet tarpeeksi?"
Sub: Tarash oivalsi silmänräpäyksessä jonkin olevan vialla, kun hänen käsittelemänsä raskas paino äkkiä toimikin vastoin hänen tahtoaan. Hän oli toistanut näitä harjoituksia suuren osan elämästään ja hänen äärimmilleen harjoitettu, voimallinen ruumiinsa ei ollut koskaan pettänyt häntä se käsitteli raskastakin painoa pelkkänä yksinkertaisena jatkeenaan - ja nyt tuo jatke äkkiä karkasikin hänen vallastaan. Hän ponnisti hetkeksi outoa voimaa vastaan, mutta pääsi sitten yllättäen irti, joko aavistaen mistä kukaties oli kyse tai ymmärtäen, ettei hän joka tapauksessa saavuttaisi mitään sitä vastaan kamppailemalla. Mies pyörähti suuntaan, johon raskas paino tömähti, ja näki nopeasti myös syypään. Hän tuijotti Akelaa hetken vaiti, kulmat aavistuksen koholla, ennen kuin risti kätensä rinnalleen. Soturin ymmärrys ei yltänyt näihin voimiin. "Huomaat varmaankin, että et ole tälläkään hetkellä harjoittelemassa, eivätkä nuo temput tee sinusta parempaa aseen käsittelijää", Tarash tokaisi lopulta. Sitten hän huokaisi tavalla, joka saattoi olla äskeisen harjoituksen synnyttämää mitätöntä hengästymistä, tai sitten pelkkää tuskastumista. Hän selvästikin ymmärsi, ettei toista voinut sivuuttaa aivan näin helpolla.
"Olet kehittynyt nopeammin kuin moni, mutta etsit helppoa ja nopeaa tietä asetaitoihin. Sellaista ei ole", Tarash tokaisi lopulta ja soi Akelalle painokkaan katseen. Sitten hän heilautti kättään ympärilleen, kohti kylää. "Jokainen tämän kylän sotureistakin on joutunut harjoittamaan taitojaan pitkään. Ruumiin ja mielen opettaminen taisteluun ei ole millään tapaa vaivatonta tai nopeaa. Se on pitkä tie, joka vaatii kuria ja kärsivällisyyttä. Et ole oppinut taistelemaan koska en opeta, vaan koska ruumiisi ja mielesi eivät voi olla nopeampia kuin ovat", Tarash totesi. Sitten hän äkkiä astui kohti Akelaa... mutta kumartuikin vain nostamaan painon ilmaan.
Tapa, jolla Tarash tarttui raskaaseen, kivipäiseen lekaan ja nosti sen yhtä vaivattomasti kuin Akela ja Estra käsittelivät puukeppejään, oli tyrmistyttävä. Hän kantoi sen sivuun. "Minä olen kulkenut soturin tietä kuusitoista vuotta, enkä ole millään tapaa oppinut kaikkea", hän totesi. Sanoissa oli outo, karvas sävy, kuin asiasta puhuminen olisi ollut jotenkin kivuliasta. Hän karisti sen sivuun. "Sinä ja Esra olette harjoitelleet nyt tasan kaksi viikkoa. Minä lupasin opettaa, mutta en ole mystikko enkä pysty ihmeisiin. Etenkin, kun Esra tarvitsee enemmän aikaa kuin sinä", mies huomautti.
Spyrre: "Minä vain kokeilin. Se ei aina onnistu" sarvekas nainen puolustautui epäilyttävän viattomaan sävyyn. Tarashin oudoksuva katse oli ilmeinen ja Akela kallisti tällekin hieman päätään näyttämättä edes erityisen syylliseltä. Soturin toteamus toi kuitenkin nopeasti esiin nyt entistä arpisempien kulmien rypistyksen. Toinen ei sentään ohittanut häntä, vaikka miehellä oli selvä näkemys siitä miten näiden asioiden oli tarkoitus toimia... Akelan huomattavasti selvemmäksi tuskastumiseksi.
"Osaan jo sen kaiken, osaisin varmasti vaikka unissani. Mitä harjoiteltavaa siinä enää on?" Akela tokaisi. "Tarvitsen... jotain, jolla tehdä jotain! Ja jos nämä harjoitukset jauhavat vain samaa, niin... ehkä nämä "temput" ovat sitä jotain! Sano tätä miksi sanot, mutta minulla ei olisi toivoakaan nostaa tuota kapinetta! Jos voin silti tehdä jotain tuollaista, niin ehkä... siitäkin voi olla hyötyä" hän jatkoi ja heilautti sormensa kohti irti kiskaisemaansa painoa ennen kuin risti itsekin käsivartensa. Kokeilun pieni tyytyväisyys oli latistunut nopeasti kun hän törmäsi taas samaan asiaan, jonka ei olisi pitänyt olla enää yllätyskään. Tarashilla oli varsin suuret ja tarkat ajatuksensa siitä mitä taistelutaidot vaativat... mitä kaiketi ei voinut sanoa Akelasta, mutta hänellä oli silti odotuksensa joita nyt pidäteltiin. Nainen synkistyi silminnähden kun toinen jatkoi ettei mikään taitojen kehityksestä voinut olla nopeaa tai helppoa... ja varsinkin siitä, että se mikä häntä eniten pidätteli olivat hänen omat rajoituksensa. "Onhan minun pakko pystyä... tätä parempaan! Eihän tämä ole vielä mitään! Kuinka kauan pitää vielä jatkaa ennen kuin annat minun edes pidellä miekkaa?" turhautunut nainen protestoi seuratessaan Tarashin jalanjäljissä kun tämä kantoi raskaan harjoitteluvälineensä talteen. Kun soturi kuitenkin jatkoi taas, hiljensi se hänet kaikesta huolimatta. Ehkä hän viimein tajusi kuinka pitkä tämä opintie jolle hän oli lähtenyt todella oli tai hoksasi jotain toisen äänensävyssä, mutta ainakin tämä vaikeni ja jäi ryppy kulmillaan silmäilemään miestä tarkkaan. Ehkä nainen yritti punnita jotain, mutta maininta Esrasta sai ainakin aikaan pienen silmienräpäytyksen kuin hän ei olisi edes tajunnut asiaa. Pettymys oli ilmeinen, mutta ainakin se oli puskemassa äreyden tilalle. Lopulta Akela sihahti itsekseen ja heilautti kättään tuskastuneena. "...no hyvä. Minusta hän pärjäsi hyvin. Auta sitten häntä. Minä... menen ulos" tämä tokaisi ja pyörähti sitten ympäri. Rivakat askelet suuntasivat kylän poikki portin suuntaan.
Sub: Tarash seurasi Akelan poistumista vaiti. Hän ymmärsi kyllä naisen turhautuneisuuden oikein hyvin. Kukaties hänen olisi pitänyt yrittää helpottaa sitä jotenkin. Mutta hän ei ollut kaunopuheinen runonlaulaja vaan soturi. Hän teki jo mitä pystyi. Akela oli monella tapaa hyvin lahjakas, ja hän oli selvinnyt hyvin pitkälle pelkällä hanakalla, luontaisella raivollaan. Mutta mikään mahti maailmassa ei saisi tätä oppimaan taistelutaitoja päivässä. Kukaties tärkein oppi, jota toinen voisi tästä kaikesta saada, oli kärsivällisyys. Mies katsoi toisen perään vielä hetken, ennen kuin pudisti päätään. Hän oli kukaties opettanut kokelaita, mutta he olivat joko nöyriä ja halukkaita oppimaan, tai sitten heidät paiskattiin pian ulos. Hän ei tiennyt, miten opetettiin jotakuta, jolla ei ollut mitään todellista kunnioitusta itse taistelutaitojen oppimiselle. Nainen halusi taistella, ei oppia taistelemaan. "Oikea oppilas pyrkii oppimaan. Lyhytkatseisempi vain haluaa tiedon ja taidon", Tarash mutisi puoliääneen. Se oli vanha viisaus, johon hän oli kukaties uskonutkin. Mutta se ei auttanut hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa. Jos sarvipäinen nainen ei saanut mitä haluaisi, tämä tekisi ennemmin tai myöhemmin jotakin harkitsematonta...
Muutama kyläläinen seurasi sivusta, kun Akela harppoi kylän portteja kohti. Kukaan ei selvästikään harkinnut estelevänsä naista, korkeintaan osa seurasi häntä uteliaan puoleisesti. Kaikki paitsi yksi. "Odota!" kajahti tuttu, kärkevä ääni. Esra harppoi toista kohti jostakin majojen välistä. Epäluuloisempi olisi voinut jopa huomauttaa, että naisen tulosuunta oli epäilyttävän lähellä Tarashin harjoittelupaikkaa ja äskeistä sananvaihtoa... ainakin jos kiersi ensin muutaman majan takaa ettei näyttänyt liian epäilyttävältä. "Mihin olet menossa? Aiotko sinä... tehdä jotakin?" Esra tiukkasi epäluuloisen suoraan. Hän kantoi ylpeästi vyöllään lyhyehköä pronssimiekkaansa ja silmäili nyt toista varuillaan, kuin olisi pelännyt tämän aikovan ties mitä.
Spyrre: Siinä ei varmasti ollut vastaanväittämistä että Akelallakin oli hyvin omanlaisensa näkemykset kuinka taistelutaidot toimivat... tai vähintäänkin siitä, mitä varten ne olivat. Jos ne eivät toimineet tositilanteessa hänen oli hyvin hankala ymmärtää niiden varsinaista merkitystä vaikka niillä sellainen olisi ollutkin, eikä sitä nöyrää kuuliaisuutta tosiaan löytynyt nimeksikään johon Tarash oli opettajana tottunut. Se ei silti tarkoittanut etteikö sarvekas nainen olisi yrittänyt parastaan oppiakseen, mistä tämän suurin turhautuminen varmasti johtuikin.
Akela ei välttämättä tiennyt itsekään tarkalleen minne oli menossa harppoessaan tuskastuneena kylän poikki porteille. Hän ei piitannut saamastaan huomiosta, kun kukaan ei kuitenkaan astunut hänen tielleen. Miksi olisikaan? Eiköhän heidän satunnainen metelinsä harjoittelun lomassa ollut tullut tutuksi jo kaikille paikallisille... Tai niin hän ainakin oletti, kunnes äkkiä jostain kauempaa kajahti kärkäs huuto. Se sai jopa sarvekkaan naisen seisahtumaan ilmeisen yllättyneenä ja kääntämään päätään, vain nähdäkseen Esran harppomassa kohti majojen lomasta. Akela näytti hetkellisesti varsin hämmentyneeltä heittäen ympärilleen katseen kuin nähdäkseen oliko jokin hätänä ennen kuin nuori nainen saavutti hänet. Hän ei ollut olettanut saavansa osakseen tällaista tivausta, ei varsinkaan Esralta ja oranssit silmät räpyttelivät hetken ennen kuin siristyivät aavistuksen. "Menen ulos. Mitä siitä? Onko jotain hätänä? Tarash on tuolla jos häntä etsit" hän töksäytti takaisin kireästi, yrittäen samalla päätellä mistä oli kyse. Eittämättä Akelankin vyöllä riippui jälleen hänen miekkansa, sekä toisella puolella luinen tikari. Ne tosin eivät tainneet olla hänelle samanlainen ilmeinen ylpeydenaihe kuin Esralle vaikka hän oli hankkinut molemmat oman kätensä kautta. Ne olivat enemmänkin jotain, jotka odottivat käyttöä... varsinkin nyt hänen pahimpien vammojensa parannuttua. "Minulla on... asioita" lisättiin jokseenkin puolustelevasti.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 13, 2021 0:50:24 GMT 3
Sub: Esra selvästikin aavisti Akelan ärtyneen, kireän olemuksen, sillä hän hätkähti aavistuksen saamastaan vastauksesta ja jäi pälyilemään toista selvästikin varuillaan - kuin olisi yrittänyt peitellä jotakin näennäistä rikettään. Mutta kuten aina, hän oli silti hanakka ja kärkevä kaikessa nuoruuden uhossaan, eikä aikaakaan ennen kuin hän jo kohotti itsepintaisesti leukaansa. "En minä sitä. Kun... sinne on vaarallista mennä yksin", nainen totesi lopulta. Hän silmäsi toista tarkasti, yrittäen selvästi arvioida mitä nämä Akelan mainitsemat asiat oikein edes olivat. Ainakaan hän ei vaikuttanut olevan aikeissa päästää toista noin vain minnekään. "Sinä et ole kuitenkaan liikkunut täällä päin ja metsään on helppo eksyä... ja sitä paitsi siellä on kaikenlaista vaarallista. Et sinä voi mennä sinne yksin."
Esra vilkaisi nopeasti ympärilleen. Saattoi hyvin olla, että metsään menemistä ilman hyvää syytä ei muutenkaan katsottu suopeasti. Mutta kukaan ei tarkkaillut heitä liian hanakasti juuri nyt. "Minä tulen ainakin mukaan jos aiot mennä sinne. Muuten menee vaaralliseksi", hän lopulta ilmoitti varsin tomerasti.
Spyrre: Akela aisti selvästi saamansa kyseenalaistuksen ja kireä olemus ei ainakaan helpottanut tästä. Arpinen lyhyt nainen suoristi ryhtiään yhtälailla kuin Esrakin ja risti käsivartensa eittämättä valmiina jonkinlaiseen sarvienkalisteluun. Toisen sanat saivat kuitenkin aikaan uuden silmien räpäytyksen. Akela rypisti hieman kulmiaan yrittäen itsekin arvioida miksi Esra oikeasti edes halusi puuttua asiaan kunnes murahti. "Pärjään kyllä. Yksin minä tännekin tulin. Ja ennen sitäkin. Kuten aina. Se on vain metsä. Jos jokin siellä yrittää jotain, se saa katua sitä" nainen tokaisi. "Mitä sinä siitä muutenkaan? Eikö sinun pitäisi olla.... tekemässä jotain muuta? Harjoittelemassa, tai jotain. Sano Tarashille että... jatkan myöhemmin jos hän kysyy."
Vieraan metsän uhka ei selvästikään ollut jotain mikä sai turhautuneen Akelan kavahtamaan, tai edes se mitä sinne menemisestä ajateltiin... tätä viimeisintä hän tuskin pysähtyi edes miettimään. Joka tapauksessa sarvekas nainen pyörähti synkeästi ympäri ja jatkoi menoaan kohti porttia rivakkaan sävyyn kuin livahtaakseen mokomasta tilanteesta.
Sub: Esra vilkaisi itsepäisen Akelan perään jokseenkin avuttomana, mutta puuskahti sitten ja harppoi toisen perään. "No enpä minäkään voi tehdä mitään jos kerran häivyt! Tarash käski meidän harjoitella yhdessä, joten jos sinä lähdet hortoilemaan tuonne, niin en minäkään voi harjoitella. Voin siis yhtä hyvin tulla katsomaan ettet eksi sinne... tai joudu jonkin syömäksi. Minä sentään osaan kulkea siellä", nuori nainen tuhahti ja pysytteli sinnikkäästi sarvipään kannoilla - siinäkin tapauksessa, ettei saanut tätä kääntymään ympäri.
"... ja sitä paitsi jos ne näkevät minut itsekseni niin ne alkavat kuitenkin tuputtaa minulle jotakin turhanpäiväisiä töitä", Esra lisäsi aavistuksen matalammalla äänellä. Kukaties hän ei vilkuillut ympärilleen vain Akelan vuoksi...
Spyrre: "Harjoittele sitten hänen kanssaan! Pärjään itsekin!" Akela tokaisi taakseen vauhtiaan hidastamatta, mutta sai huomata nopeasti että Esraa ei karistettu kintereiltä näin helposti. Hän ei hidastanut tai katsonut olkansa yli, mutta laittoi merkille että nuori nainen seurasi perässä... suunnilleen yhtä härkäpäisesti kun hän oli harppomassa tiehensä. Akela ei varsinaisesti tiennyt mitä tehdä asian suhteen. Hetkellisesti askelet nopeutuivat kuin hän olisi harkinnut vain yksinkertaisesti juoksevansa pakosalle mutta taisi sitten päätyä tulokseen että se oli jo... kiusallista. Näin ollen nainen joutui lähinnä tyytymään turhautuneeseen puhinaansa. Esran matalampi mutina sentään sai hänet kääntämään aavistuksen päätään. Kukaties ei aivan katsomaan taakseen mutta niin että suipot korvat olivat kyllä selvästi huomanneet tämän. Hän jopa hidasti aavistuksen eikä vastannut ennen kuin päästi vain ähkäisyn. "En usko että kukaan arvostaa sitäkään, jos vien sinut vaaraan. Mutta tee mitä haluat" tämä jupisi lopulta ja harppoi sitten taakseen katsomatta portista. Hän ei tiennyt millä olisi estänytkään Esraa aiheuttamatta jonkinlaista välikohtausta... vaikka hänen täytyisi kaiketi miettiä mitä tekisi. Joka tapauksessa Akela suuntasi tietä myöten kylästä, kunnes suuntasi rivakan kulkunsa kohti metsää. Sinne suuntaan, jonne metsästäjät olivat johdattaneet heitä viime kerrallakin.
Sub: "Et sinä sen vähemmän vaarassa ole. Eksyt vielä", Esra mutisi, mutta kiirehti Akelan perään. Koko tilanne vaikutti jokseenkin kiusalliselta, mutta nuori nainen ei epäröinyt millään muotoa vaan pysytteli visusti toisen kannoilla - eittämättä monistakin syistä. Esra pälyili ympärilleen kaksikon poistuessa kylän portista, mutta kaikeksi onneksi paikalla ei ollut ketään, joka olisi tosissaan yrittänyt estää heitä. Muutama heitti heidän suuntaansa nopean vilkaisun tai huikkasi kysymyksen, mutta se kaikki oli nopeasti sivuutettu.
Kylä ja pellot jäivän nopeasti taakse ja metsä nielaisi kaksikon. Akelalla oli selvästikin matkalla määrätietoisesti jotakin kohti, mutta ainakaan Esra ei vielä vaikuttanut olevan varma suunnasta. Hän vilkuili ympärilleen ja yritti selvästikin arvailla, minne he olivat edes menossa. Siitä huolimatta hän liikkui synkässä, ikivanhassa metsässä tottuneesti. "Mihin me oikein menemme? Meidän pitäisi harjoitella lisää, emme me muuten opi..." Esra aloitti aavistuksen hankalana. Akelan lähestyminen ei tosiaan ollut helppoa.
Spyrre: Akela heitti viimein puolittaisen happaman katseen olkansa yli Esran mutinalle, mutta jätti tämän lopulta huomiotta kuten muutkin kysymykset joita muutama ohikulkija huikkasi heille. Sarvekas nainen ei epäröinyt tehdä mitä oli aikeissa tehdä eikä heitä myöskään estetty kun kaksikko saavutti puuston. "Minä harjoittelen myöhemmin. Jos siitä edes on mitään hyötyä" arpinen nainen pihahti mennessään. Kenenkään tuskin oli vaikea huomata ilmeistä turhautumista, eikä se luultavasti tehnyt mitään vähempää kiusalliseksi. Akela harppoi ärhäkästi kasvillisuuteen kaikella turhautuneella tarmollaan ja suuntasi epäröimättä syvemmälle metsään. Hän muisti kyllä mihin suuntaan metsästäjät olivat vieneet heitä matkalla kukkuloille.... tai niin hän ainakin arveli.
Kiukkuinen tarpominen jatkui Akelan johdattaessa kulkua vanhan, tiheän metsän siimekseen. Kukaties tämä ei ollut ollut innoissaan mukaan tuppautuneesta seurasta mutta ainakin nainen tuntui pitävän vaivihkaa silmällä mennessään että Esra pysyi mukana nyt kun kerran täällä oli... vaikkakin tästä tuskin olisi kannattanut murehtia. Nuori nainen pärjäsi selvästi tottuneesti täällä....ja rehellisesti saattoi ymmärtää näkemästään enemmän kuin Akela. Sarvekas nainen oli harpponut menemään enemmänkin vihaisella tarmollaan kuin millään muulla... ja pian jopa hän alkoi epäillä että se saattoi olla kostautumassa.
Hän ei ollut aivan varma kuinka pitkälle he olivat kulkeneet kun hän viimein seisahtui puiden katveeseen hetkeksi katselemaan tarkemmin ympärilleen. Hänen jalkojaan jomotti jo ja varjot olivat liikkuneet tavalla joka vihjasi että oli kulunut ainakin pari tuntia, eikä hän vieläkään nähnyt ympärillään mitään mikä vastasi metsän reunaa tai kukkuloita jonne metsästäjät olivat vieneet heidät. Akela rypisti kulmiaan ja silmäili maisemaa yrittäen löytää samanlaisten puiden seasta edes jonkinlaista merkkiä jonka tunnistaisi, mutta... alkoi vaikuttaa siltä ettei niitä ollut. Niin edessä, kuin takanakaan. Oikeastaan hän ei ollut enää aivan varma mistä suunnasta he olivat tarkalleen tulleet... Sarvekas nainen seisoi hetken vaiteliaana tutkaillen näkymiä kasvavan tuskastumisen vallassa, ennen kuin viimein vilkaisi silmäkulmastaan kohti Esraa, jota oli vältellyt. "Saatoin... kääntyä jossain kohtaa väärin. Siitä on jo aikaa kun ne metsästäjät näyttivät reitin, ja..." Akela puuskahti viimein. Vihainen tarmo oli vaihtunut kiusaantuneisuuteen....
Sub: Esra seuraili Akelaa parhaansa mukaan, pälyillen ympärilleen ja yrittäen hahmottaa mihin he edes olivat menossa. Sarvipäinen nainen ei ainakaan vaikuttanut innokkaalta kertomaan mitään, eikä hän ollut aikeissa jättäytyä jälkeen tässä kohtaa. Niinpä hän siis vain seurasi toista, kaiketi olettaen, että tämä kyllä kertoisi kun he olisivat siellä... minne nyt sitten aikoivatkaan. Vaan toisin kävi. Esra oli eittämättä pistänyt jo merkille, ettei Akela vaikuttanut varsinaisesti erityisen määrätietoiselta suunnastaan... ja viimeistään kun tämä sitten seisahtui katselemaan epävarmasti ympärilleen ja lopulta myönsi tilanteen laidan, tuli asia täysin selväksi hänellekin. "Siis... olet eksynyt", Esra ei voinut olla toteamatta kaikin puolin avuliaasti. Hän loi naiseen varsin epämääräisen katseen ja risti kädet rinnalleen. "Olisit voinut sanoa aikaisemmin. Olen miettinyt tässä jo hyvän tovin miksi kuljet ympyrää. Luulin että etsit jotain täältä", hän jatkoi. Ei erityisen lempeästi.
Esra katsoi toista hetken vaiti ennen kuin puuskahti uudelleen. "Ja mitäs sitten jos en olisi tullut mukaan? Tätäkö se sinun pärjäämisesi on? Olet kyllä melkoisen paksupäinen - minäkin toisin että tämä oli huono ajatus, ja ne sanovat minuakin paksupääksi." Olihan Tarash kaiketi jo opettanut, että iskujen kanssa ei saanut olla varovainen, ainoastaan määrätietoisen hallittu. Esra ei selvästikään pelännyt sivaltaa.
Spyrre: Akela luimistui ja vilkaisi uudemman kerran Esraa terävähkösti. "Enkä ole! En vain... ole aivan varma missä kohdassa käännyin... eri suuntaan kuin silloin" hän töksäytti takaisin... vaikkakin haparoivasta sävystä saattoi ehkä aistia että hän haistoi itsekin tekosyynsä. Se sai aikaan lisää kiusallista pälyilyä, niin Esraan kuin puustoonkin. He olivat siis kulkeneet ympyrää koko ajan... ja toinen oli huomannut. Akela ei ollut varma kumpi näistä asioista tuntui nolommalta. "Minä vain yritin etsiä sitä oikeaa paikkaa! Olin varma että se oli... jossain lähellä" hän puolustautui, jo vaisummin. Tosiasioita ei kai ollut kieltäminen... ja fakta oli se, ettei hänellä ollut aavistustakaan missä he olivat. Toisin kuin kaiketi Esralla...
Esralla oli eittämättä oikeutettu palautteensa sanottavana. Sarvekas nainen kyräili ja pihisi turhautuneisuuttaan, mutta tuntui tajunneen joutuneensa jonkinlaiseen umpikujaan. "Jos tiesit että kuljemme ympyrää, olisit sanonut!" Akela töksäytti puolustelevasti. "Minä... ei minun yleensä ole tarvinnut löytää takaisin mihinkään! Minä vain... menen sinne minne täytyy! Tiedätkö sinä muka missä me olemme? Nämä kaikki kirotut puut näyttävät aivan samalta!" Nainen ähkäisi ja heilautti kättään syyttävästi ympärilleen. Miten koko kirotusta paikasta oli tarkoitus löytää mitään kun kaiken edessä oli loputtomasti puita?
Sub: Esra puuskahti uudelleen, mutta levitti sitten käsiään kuin ei olisi tosiaan osannut sanoa mitään perin järkevää tästä kaikesta. "Minähän kysyin, että minne aiot mennä! Ei se minun vikani ole jos et vastaa. Luulin, että tiedät kun olit niin... tietävänä!" nuori nainen tuhahti. Hänkään ei vaikuttanut perin tyytyväiseltä tällaiseen hortoiluun. Lopulta kuitenkin sormi kohosi jonnekin takaviistoon. "Kylä on tuollapäin. Onneksi et sentään kulkenut kauhean suoraan. Muuten minäkin olisin eksynyt."
Esra rauhoittui hetken, ennen kuin kurtisti äkkiä kulmiaan. Hän tuntui vasta juuri tajunneen jotakin. "Sinä siis... halusit takaisin sinne kukkuloille? Jossa ne rosvot olivat? Se on ihan eri suunnassa, mutta... miksi edes halusit mennä sinne? Mitä siellä muka enää on?" hän tiedusteli, jopa aidosti kiinnostuneena.
Spyrre: Kumpikaan kaksikosta ei tuntunut erityisen tyytyväiseltä tilanteeseen, mutta eittämättä molempien (Akela yritti pitää omansa vaivihkaisena) helpotukseksi Esra osasi sentään osoittaa kylän suunnan kaikesta hortoilusta huolimatta. "No minä... ajattelin tietäväni!" hän ähkäisi tuskastuneena ennen kuin päätyi pyöräyttämään selkänsä Esran suuntaan muka tutkiakseen puustoa lisää. Äreydestä huolimatta taisi käydä liian kiusalliseksi katsoa toista suoraan... varsinkin kun Akela tiesi varsin hyvin itsekin olevansa syypää.
Hetken aikaa vallitsi kiusallinen hiljaisuus kun kumpikin heistä kokosi itseään. Akela eittämättä punnitsi jo vaihtoehtojaan jokseenkin nujertuneena, kunnes havahtui Esran kysymykseen. Hän ei tosiaan ollut selittänyt tälle missään vaiheessa mitä aikoi... tai minne. Ja... kaiketi hänellä oli ollut syynsäkin. Sarvekas nainen oli hetken vaiti vaikka vilkaisikin toisen suuntaan. "Minä vain... halusin käydä katsomassa. Ja... tarkistaa" hän töksäytti viimein. "...en tiedä, onko siellä enää mitään. Mutta se noita kuulemma karkasi. Se joka... teki tämän." Akela murahti ja heilautti epämääräisesti kättään itseään kohti. Hänen kasvojaan eittämättä koristivat nyt taas uudet arvet mitä parantuneet vammat olivat jättäneet jälkeensä, ja muuta kehoaan varmasti vielä enemmän. Hän oli ollut varsin huonossa kunnossa hyökkäyksen jäljiltä... "Se on varmaan häipynyt jo muualle tässä ajassa. Mutta en halunnut... jättää sitä kärkkymään sinne ilman että tarkistan. Siksi olisin mielummin mennyt yksin. Minä vain... tuhlasin aikaa, enkä edes oppinut mitään uutta, ja samaan aikaan se saasta saattaisi olla tekemässä ties mitä!"
Sub: Esra kuunteli vaiti Akelan selitystä. Hän kurtisteli yhä kulmiaan, mutta kukaties hän ymmärsi ainakin jotain toisen selityksestä. Kukaties jopa sen, miksei tämä ollut ollut innoissaan hänen tivaamisestaan... joskin se ei rehellisesti eronnut paljoakaan sarvipäisen naisen tavallisesta käyttäytymisestä. "No... olisit silti voinut kertoa", Esra töksäytti lopulta. Hän puuskahti ja pudisti päätään, mutta ei kaiketi ollut aikeissa purnata asiasta sen enempää. Selvästi se tarkoitti paljon toiselle. "Mutta ei se enää siellä ole muutenkaan. Jos mikään ei vienyt sitä, niin sitten se on varmasti jo häipynyt. Siitähän on jo... yli kaksi viikkoa" hän totesi sitten, varovaisemmin ja säntillisemmin. "Se on muutenkin kurja paikka. Et sinä sieltä löydä mitään."
Esra mietti hetken vaiti ja vilkaisi ympärilleen. Tilanne oli odottamatta mennyt varsin kiusalliseksi. "Ja olethan sinä sitä paitsi oppinut asioita. Mehän olemme harjoitelleet koko ajan", hän huomautti vielä.
Spyrre: Akela vaikeni sanansa mutistuaan, seisoskellen vieläkin eri suuntaan kyräillen. Kaiketi naisen kireä olemus oli edes vähemmän vihainen nyt jos ei muuta, hän oli mahdollisesti jo tarponut sen suureksi osaksi itsestään kulkemalla tuntikaupalla ympyrää. Hän päästi vastaukseksi epämääräisen murahduksen toisen töksäytykseen, lopulta rehellisesti olematta itsekään aivan varma miksi ei ollut kertonut määränpäästään. Kukaties hän oli uumoillut jonkinlaisia estelyitä Esraltakin... tai sitten ei vain ollut tottunut raportoimaan toimistaan kenellekään, enemmänkin päin vastoin. Syvälle juurtuneesta härkäpäisyydestä ei päässyt eroon hetkessä... Kun toinen jatkoi, Akela kuunteli vaiti päästäen sitten tuskastuneen mutta jokseenkin latistuneen puuskahduksen. "...niin. Ei varmaankaan. Minun olisi pitänyt mennä sinne paljon nopeammin. Nyt se on... jo ties missä. Halusin vain varmistaa" hän jupisi.
Hetken oli jälleen hiljaista kun kumpikaan ei varsinaisesti tiennyt miten jatkaa, kunnes Esra viimein rikkoi sen huomautuksellaan. Se viimein sai oranssin katseen kääntymään hetkeksi ja Akela puuskahti jo kärkevämmin. "En tarpeeksi! Osaan jotain, mutta... Jos nyt tapahtuisi jotain, mistään tästä ei olisi mitään hyötyä!" Akela tokaisi. Sitten hän kuitenkin veti henkeään, kerran, parikin. "En ole kaiketi vain... yrittänyt tarpeeksi, enkä tiedä mitä minulta edes halutaan" hän tuhahti. Hän seisoi paikallaan vielä hetken, ennen kuin käännähti vaiteliaasti ympäri ja lähti uudestaan liikkeelle, tällä kertaa Esran aiemmin osoittamaan suuntaan. Kiusallista mutta totta että hän tuskin olisi tosiaan edes osannut takaisin kylään ellei Esra olisi vaatinut päästä mukaan....
Sub: Jokin Akelan sanoissa näytti tekevän Esran olosta varsin hankalan. Hän katsahti toiseen melkeinpä avuttomasti ja huokaisi. Hänellä ei kuitenkaan tuntunut olevan yhtä kova kiire palata takaisin kylään kuin Akelalla. "Et sinä sinne kuitenkaan löydä noin vain. Sinne on ainakin tunnin matka, eksyt uudelleen", nuori nainen huomautti ja lähti astelemaan toisen perään ilman suurtakaan kiirettä.
"Mutta... en minä tiedä mitä muutakaan voisit sitten tehdä kuin opetella enemmän. Ja sitä paitsi sinä... olet muutenkin parempi tässä kuin minä", Esra jupisi toisen perästä kaikkea muuta kuin tyytyväisenä. Viimeiset sanansa hän joutui mukisemaan ilmoille äärimmäisen haluttomasti. Mutta olihan se jo nähty. Miekka totteli Akelan kättä paljon paremmin. "Tarashkin vain odottaa, että minä opin nämä asiat. Vaikka en ole edes pyytänyt mitään... armopaloja."
Spyrre: Akela puuskahti hieman Esran huomautukselle mutta ei protestoinut kun tämä lähti hänen peräänsä, jopa tietäen minne he olivat matkalla. Jopa sarvekas nainen hidasti estelemättä jos Esra suuntaisi edelle, kuitenkin havahtuen pienellä viiveellä toisen hankalaan olemukseen. Viimeistään nuoren naisen tukalat sanat kertoivat Akelallekin että tätä eittämättä kiusasi jokin, ja pahasti. Hän seisahtui ja käänsi päätään räpäyttäen silmiään kuin ei olisi tosiaan edes tullut ajatelleeksi mitään tällaista. Ja nyt... hänkin eittämättä tunsi olonsa varsin typeräksi sen vuoksi. Olihan Tarashkin sanonut että Esra kamppaili kaiken oppimisen suhteen vielä enemmän kuin hän.
"Hän... kai odottaa, että tajuamme asiat itse. Eikä siksi sano muuta. Se ei vain ole kovin helppoa" Akela huokaisi viimein, raapien ohimennen arpista poskeaan. "...vaikka minusta sinä olet oppinut hyvin. En usko että kyse on armopaloista. Ehkä et ole vielä tottunut aseisiin, mutta... no. Sinulla on ollut muita vaihtoehtoja kuin taistella, ja... tehdä muita asioita. Minulla ei ole. Ehkä... se mitä hän yrittää opettaa on siksi niin hankalaa. Se on... erilaista kuin mitä minä osaan." Nainen vaikeni hankalana, kunnes puuskahti ja pyörähti sitten taas ympäri. "Pirut. No. Ei sillä kaiketi ole väliä. On yritettävä" hän töksäytti, ja astahti uudestaan liikkeelle vaikkei kyennytkään kovin hyvin piilottamaan omaakaan kiusaantuneisuuttaan. Hän ei tosiaankaan ollut hyvä tällaisissa melkoisen... henkilökohtaisissa puheenaiheissa...
Sub: Esra pohti toisen sanoja ja piti epämääräisiä myötäileviä ääniä. Nähtävästi kumpikin kaksikosta kärvisteli samanlaisten asioiden kanssa. "... aika erilaista se on. Ei täällä taistella sillä tavalla. Vaikka... ainakin se toimii", nainen totesi. Heistä kumpikaan ei selvästikään käsittänyt aivan täysin, miten Tarashin taidot toimivat, tai mitä hän yritti opettaa heille, mutta mies oli kaiketi ainakin näyttänyt, että ne olivat tehokkaita taitoja. "Vaikka kai siinä menee aikaa joka tapauksessa. Hän sanoi minulle, että on harjoitellut melkein koko ikänsä. Parissa viikossa ei opi edes tekemään lammasmuhennosta", hän huomautti kuitenkin lopulta... joskin jäi miettimään jotakin.
"... miten sinä sitten tähän asti olet taistellut? Kun... olethan sinä", Esra huomautti Akelalle. Hän katsahti naiseen mietteliäänä. "Että... osaathan sinä taistella sitten. Vaikka et taistelisi sillä tapaa. Minä... en ole taistellut. Ei minun ole annettu. En minä osaa sitä tämän enempää. Mutta jos sinä olet tehnyt sitä tähänkin asti ja elät yhä niin... kyllähän sinä jotain teet."
Spyrre: Akela kulki vaiti, mutta myötäsi silti toisen pohdiskeluja nyökkäyksellä. Tarash tiesi varmasti itse mihin harjoitukset tähtäsivät ja ne selvästikin toimivat, siitä ei ollut epäilystäkään. Hän oli kyllä nähnyt soturin taistelevan... mutta se ei auttanut sen suhteen ettei kumpikaan heistä ymmärtänyt tämän harjoitusten päämääriä, ei varsinkaan omista lähtökohdistaan. "...niin. Niin hän sanoi. Toivoisin silti että voisin oppia edes... jotain oikeaa ilman että käytän siihen koko ikäni. Enhän minä voisinkaan" nainen puuskahti, kohauttaen sitten kuitenkin olkapäitään. Kaiketi Esra oli oikeassa siinä, että vaikka aika tuntui pitkältä, kaksi viikkoa ei ollut vielä paljoakaan jossain tällaisessa... "...en usko että olen ollut näin kauaa yhdessä paikassa muutenkaan sen jälkeen kun..... lähdin" hän mutisi.
Akela näytti olevan vajoamassa ajatuksiinsa, mutta havahtui kun Esra esitti kuitenkin kysymyksen. Hän katsahti toista hieman hämillään. "Tähän asti? Iskemällä ensin, iskemällä kovempaa, iskemällä ennen kuin vihollinen tajuaa että olen siellä. Osaan tappaa, mutta... en ole soturi, sillä tavalla" hän vastasi, kuitenkin rypistäen kulmiaan hieman. "...juuri kaikkea sitä en kuulemma saisi tehdä. Pitäisi olla... harkittu. Varma." Akela tuhahti taas hieman turhautuneena, mutta jokin eittämättä sai hänet mietteliääksi. Oli totta, että hän oli selvinnyt ja taistellut tähänkin asti... Hänen vihollisensa olivat kuolleita, mutta hän itse oli vielä elossa. Suuri osa siitä oli aivan hänen omaakin ansiotaan, lukuunottamatta kaiketi viimeaikaisia tapahtumia. Mutta siltikin. Ehkä... tässä oli silti jotakin pohdittavaa tämänhetkisten ongelmienkin suhteen.
"...no. Ainakaan sinun ei ole tarvinnut nähdä... sellaista vielä. Hengestään taistelu ei ole kaunista" Akela hymähti puolittain, heilauttaen ohimennen kättään arpiseen olemukseensa. "Tosin luulisi että päällikön tyttären olisi hyvä pystyä siihen siltikin. Etköhän opikin kun saat nyt opetusta... ilman että henkesi on vaarassa samalla."
|
|
|
Post by spyrre on Jun 13, 2021 23:55:50 GMT 3
Sub: Esra kuunteli tätä mietteliäästi. Hän ei selvästikään ollut aivan varma mikä tässä kaikessa oli niin ongelmallista, mutta eittämättä Akela kärvisteli jostakin syystä. Ikävä kyllä hänellä ei tosin tainnut olla mitään kummoista vastausta naisen ongelmiin... paitsi kukaties kokemattomuuden tuoma naiivi itsestäänselvyys. "No... ei se minusta kuulosta huonolta ajatukselta. Jos pystyt tekemään niin ja tappamaan vihollisesi, niin kai sinä sitten olet soturi", Esra huomautti toiselle. Hän viittasi epämääräisesti jonnekin heidän menosuuntaansa kohti, todennäköisesti kylään. "On kylässäkin sotureita vaikka he taistelevat eri tavalla kuin Tarash. Minä vain..." hän aloitti ja vaikeni sitten, kuin olisi ollut aikeissa sanoa jotakin kivuliasta.
Akelan seuraavat sanat eivät ainakaan millään tapaa helpottaneet äkillistä hankaluutta, joka nuoren naisen oli äkkiä vallannut. Hän puuskahti epämukavasti ja vilakisi jonnekin sivuun. "Päällikön tyttären pitäisi kuulemma pystyä moneen muuhunkin asiaan. Niin ne koko ajan sanovat, että pitäisi... lakata leikkimästä ja keskittyä tärkeämpiin juttuihin. Mutta en minä leiki", hän tuhahti, vältellen syystä tai toisesta Akelan katsetta juuri nyt. "Kyllä minä tiedän että minun pitäisi olla valmis sitten kun isästä aika jättää. Mutta kun... en minä tiedä miksi sen pitää olla juuri minä. En minä ole pyytänyt tällaista..."
Spyrre: "No... niin, mutta..." Akela empi, mutta vaikeni sitten, kunnes päästi pienen mietteliään äännähdyksen. Hän oli pyytänyt Tarashia opettamaan itseään ja oli yrittänyt noudattaa tämän ohjeita parhaansa mukaan, mutta... kukaties sen ei kuitenkaan tarvinnut vain sulkea ovia hänen tieltään. Hän ei ehkä ollut aivan varma vielä mitä tehdä näillä pohdinnoilla, mutta ainakin ne olivat olemassa. Vaikka hän tunsikin olonsa syylliseksi miettiessään Tarashin oppien ohittamista.
Esra kävi äkkiä melkoisen tukalan oloiseksi ja Akela käänsi huomionsa takaisin tähän kallistaen hieman päätään. Hän oli viettänyt kylässä jo aikansa ja tullut pintapuolisesti tutuksi Esrankin suhteen, mutta ei ollut tullut ajatelleeksi että tämän saamat kritiikit ja epämääräiset katseet taholta jos toiseltakin olivat osa jonkinlaista ongelmaa. Ne selvästi tarkoittivat paljon enemmän kuin hän oli tajunnut ja pistivät jopa ärähäkän Esran nahan alle ilmeisen ikävästi. Sarvekas nainen punnitsi tätä hetken, kunnes murahti hieman. "Jos olet vakavissasi mitä teet, niin sitten... tee mitä teet! Sinun asiasihan se on. Ja saat nyt myös oppia. Muidenkin on pakko tajuta se kun näkevät taitosi! Ja jos eivät... no, sitten he ovat hölmöjä!" hän tokaisi lopulta kärkevästi. Kaiketi kärvistelyt saivat Akelankin kiihtymään hieman, vaikka kyseessä ei ollut edes hänen ongelmansa.
Sub: Esra kuunteli Akelan sanoja vaiti, mutta ei lopulta osannut sanoa niihin mitään järkevää. Tietysti asiaa oli helppo ajatella vain sillä tavalla ja todeta, että miettikööt muut mitä miettivät, mutta... käytäntö oli asia erikseen. Kylän tahtoa vastaan ei ollut helppo asettua noin vain. "No... minun pitää ensin edes hankkia jotain taitoja", Esra tyytyi huomauttamaan, ennen kuin jatkoi vaitonaisesti matkaansa.
Kaksikko eteni hyvän tovin synkeän metsän lävitse. Esra näytti tietävän minne he olivat menossa, ja etenkin etteivät he olleet vielä eksyneet. Kaikella todennäköisyydellä kyläkin oli jo jossakin lähettyvillä. Mutta äkkiä jostakin edestäpäin kantautui huuto, joka rikkoi metsässä vallitsevaa, painostavaa hiljaisuutta - avunhuuto. "Auttakaa! Auttakaa!" kuului käheä, tukahtunut ääni jostakin etuviistosta puiden seasta. Se sai Esran värähtämään ja valpastumaan. Jollakulla oli selvästi hätä...
Spyrre: Akela ei ollut elementissään myöskään rohkaisevissa sanoissa, mutta ainakin hän oli vakavissaan ja yrittänyt. Hän nyökkäsi jämäkästi Esran pohdinnoille kunnes käänsi itsekin huomionsa kulkuunsa hieman kiusallisesti. Tällainen jutustelu ei ollut jotain mihin hän oli tottunut varsinkin kun oli päädytty koskettamaan varsin henkilökohtaisia puolin ja toisinkin. Kuitenkin tuntui että se oli saanut ilmapiirin muuttumaan jollakin tavalla. Ainakin Akela vaikutti vähemmän turhautuneelta ja valmiilta räjähtämään johonkin suuntaan.
Heidän ei tarvinnut myöskään enää huolehtia eksymisestä. Esra vei kulkua huomattavasti määrätietoisemmin metsän poikki kuin kiukkuinen Akela aikaisemmin, ja näkymät alkoivat hiljakseen näyttää edes suunnilleen tutummilta. Sarvekas nainen vilkuili vieläkin kiusallisena äskeisen johdosta, mutta ei ehtinyt selvittelemään itseään tarpeeksi sanoaksene mitään kun jokin keskeytti heidän kulkunsa. Äkillinen hiljaisuus rikkoutui avunhuutoon, joka sai ainakin Akelan havahtumaan ja terävöitymään välittömästi. Nainen seisahtui lähes kesken askelen ja hänen kätensä liikahti vaistomaisesti miekalle ennen kuin hän ehti edes kääntää päänsä huutoa kohti. Sarvekas nainen jännittyi ja siristi silmiään, harpaten sitten rivakasti liikkeelle tuskin epäröimättäkään. Oliko joku kyläläisistä pulassa? "Varo, pysy kauempana!" Hän sihahti taakseen Esralle, samalla kun veti miekkansa ja suuntasi jäntevin, varautuinein askelin kohti ääntä. Nyt ei ollut aikaa hukattavana!
Sub: Esra heitti Akelaan nopean katseen, mutta ei selvästikään ollut aikeissa totella toista noin vain. Hän ähkäisi ja harppasi sarvipään perään hanakasti, hapuillen samalla jotakin vyöltään - ei suinkaan miekkaansa, vaan jotakin, joka näytti ensihätään pelkältä punotulta nyöriltä. Tarkemmin katsottuna se oli linko. Toiseen käteensä hän nappasi jostakin kiven, ennen kuin jo säntäsi Akelan perään. Kuten Tarash oli saanut huomata aikaisemmin, ei tosiaan ollut helppo pitää itsepäisiä tovereita noin vain loitolla vaaroista...
Puiden takana odotti... pelkkää metsää. Ääni oli kuulunut jostakin läheltä, mutta kun Akela ehti pusikon lävitse, edessä ei tosiaan ollut hätää kärsivää kyläläistä eikä juuri mitään muutakaan... ainakaan samalla silmäyksellä. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä läheisen puun takaa hyökkäsi esiin jotakin - jotakin jäntevää ja nopeaa kuin eläin... mutta samalla jotakin ihmisen kaltaista. Olento oli kumara ja raskastekoinen, ja sen ruumista peitti saastaisen pedon turkki. Sen leuat irvistivät kuin sudella ja sen silmät tuijottivat Akelaa nälkäisinä ja pahantahtoisina. Mutta sen kädessä kimalteli pronssinen miekka. "Apua! Apua!" olento päästi ilmoille melkeinpä ivallisen rääkäisyn, ennen kuin hyökkäsi Akelaa päin. Lähipuiden takaa kuului rytinää, kun hirviön toverit seurasivat sitä...
Spyrre: Akela ei ehtinyt kuin heittää nopean katseen taakseen olkansa ylitse, mutta ehti kyllä laittaa merkille ettei Esra ollut ainakaan jäämässä suojaan. Sarvekas nainen ähkäisi itsekseen mutta ei ehtinyt jäädä nyt miettimään sitä; oli toimittava. Hän ei tunnistanut tukahtunutta ääntä joka kantautui pensaikosta, mutta ei epäilystäkään että joku tarvitsi apua...
Akela ei rynnännyt, mutta ei myöskään viivytellyt lähestyä huutajaa ja lopulta työntää oksat tieltään nähdäkseen mitä oli tapahtunut. Huudot olivat kuitenkin vaienneet, ja yllättäen hän ei nähnyt mitään vaikka oli varma että oli kuullut äänet täältä. Sarvekas nainen rypisti kulmiaan ja heitti varautuneen katseen ympärilleen, ehtimättä kuitenkaan tehdä paljoakaan muuta kun jotain astui esille puun takaa petomaisesti virnistäen. Tämä ei todellakaan ollut hätää kärsivä kyläläinen tai kukaan muukaan. Akela oli eittämättä ollut valmis jonkinlaisiin ongelmiin, vaikkakaan ei aivan tällä tavalla. Hän astahti terävästi taaksepäin kun peto hyökkäsi rääkäisten kohti ja reaktio tuli lähestulkoon selkärangasta saakka. "Esra! Varo!" hän ärähti kun pensaikko ympärillä alkoi rytistä uhkaavasti, ennen kuin sähähti ja kävi miekkoineen päin nälkäisesti virnistelevää petoa. Ei epäilystäkään, he tapasivat nyt ne hirviöt joista heille oli jo kerrottu...
Sub: ((Yhteenvetoa taistelusta))
Petomaiset hirviöt hyökkäsivät Akelaa päin ahnaasti, leuat kuolaa valuen ja pronssi välähdellen... mutta ne eivät osanneet aavistaa, millainen raivopää niillä oli vastassaan. Ennen kuin ensimmäinen pedoista edes ehti naisten kimppuun, tämä karjaisi raivokkaasti ja hyökkäsi sen päälle hirvittävällä loikalla. Naisen miekka leimahti ja sivalsi raakalaista, ja niin se kuin hänkin syöksyivät maahan... mutta siinä missä se kaatui koristen ja ulisten, Akela pyörähti suoraan jaloilleen raivokkaana ja miekka verta tihkuen.
Kaksi muuta petoa, jotka olivat hyökänneet toverinsa perästä, ehtivät hädin tuskin edes ymmärtää mitä tapahtui, ennen kuin Akela jos iski armotta niitäkin. Ne sohivat takaisin parhaansa mukaan, mutta muutamassa raivokkaassa hetkessä Akela jo väisti toisen niistä niin, että sen miekka iskeytyi puuhun, ja iski koko painollaan petoa vasten ennen kuin se ehti edes kiskaista asetta irti. Se kaatui raskaasti ja tyrmistyksestä äristen... mutta sen toveri näki kuitenkin tilaisuutensa tullen.
Viimeinen pystyssä oleva susi tarrasi äkkiä Akelaa kaulasta ja paiskasi hänet voimalla pitkin pituuttaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä se jo hyökkäsi häntä kohti miekka kohotettuna...
Akela kaatui raskaasti maahan, ja samassa silmänräpäyksessä raivokas peto oli jo hänen yllään miekka välähdellen. Jostakin sinkosi kuitenkin hätäinen lingonkivi, joka tömähti susimaisen hirviön kylkeen. Se ei näyttänyt tekevän juuri mitään paksun, saastaisen turkin läpi... mutta se sai etummaisen pedon vilkaisemaan kohti taka-alalla seisovaa nuorta naista hetkellisesti. Tarpeeksi pitkäksi hetkeksi, että Akela ehti jo livahtaa jaloilleen. Seuraavassa silmänräpäyksessä se kuitenkin ärähti ja syöksyi sarvekasta naista päin toveri perässään.
Petokaksikko tavoitteli naista, mutta Akela ei näyttänyt niille minkäänlaista pelkoa, ainoastaan hurjuutta. Hänen silmänsä leiskuivat oudosti ja hän kohotti kättään petoja kohti, tavoitellen niitä ylimaallisella voimalla. Tuon voiman nostattaminen vei kuitenkin hetken... ja nuo hetket olivat jo koitua kohtalokkaiksi. Akela ehti väistää ensimmäisen pedon ja sysäsi sen hätäisesti toverinsa jalkoihin... mutta hän ei kyennyt väistämään sivuun, kun taaimmainen hirvitys loikkasi ruhon ylitse suoraan häntä päin. Nainen ja susi kaatuivat maahan yhtenä mylläkkänä, ja yhden kohtalokkaan hetken pedon leuat uhkasivat jo puristua solakalle kurkulle... mutta seuraavassa jokin kaikkea maallista ja ruumiillista mahtavampi paiskasi pedon sivuun kammottavalla voimalla. Se ehti hädin tuskin edes ulahtaa, ennen kuin sinkosi puiden joukkoon.
Akela haukkoi vielä henkeään ja yritti parhaansa mukaan räpiköidä jaloilleen, kun kaadettu peto jo nousi. Mutta äkkiä Esra oli paikalla oma miekkansa kourassaan, huutaen uhmakkaasti ja sohien sitä kohti parhaansa mukaan...
Esra kävi viimeisen suden kimppuun kaikella hätäisellä, raivokkaalla tarmolla, jota taistelu elämästä ja kuolemasta vain saattoi nostattaa nuoressa soturissa. Hän sohi ja survoi... mutta sai nopeasti huomata, että miekan heilutus oli eri asia, kuin sillä iskeminen. Petomies livahti pystyyn nuoren naisen iskujen alta ja kohotti jo äristen omaa miekkaansa. Samalla hetkellä hän tuntui kuitenkin vihdoinkin oivaltavan jotakin ja iski huudahtaen ja voimalla vasten pedon miekkaa. Odottamaton voima sai sen inahtamaan ja horjahtamaan taaksepäin ase sivussa. Esra oli silmänräpäyksessä sen kimpussa pronssinen miekka välähdellen.
Kuka tietää, miten Esra olisi kukaties menestynyt petoa vastaan. Hänen ei tarvinnut saada vastausta selville, sillä seuraavassa hetkessä Akela oli jo ehtinyt jaloilleen ja hyökkäsi suoraan pedon selustaan. Naisen miekka upposi pahaa-aavistamattoman hirviön kulkeen kahvaa myöten ja kirvoitti siitä ilmoille korinaa ja verta.
Hetken oli hiljaista. Kaksikko puuskutti. Seuraavassa hetkessä äkillinen liike sai heidät hätkähtämään kohti ensin maahan iskettyä petomiestä... joka yritti nyt uudelleen pystyyn. Akelan miekka ei selvästikään ollut löytänyt paikkaansa, vaikka isku olikin tainnuttanut sen hetkellisesti. Kaksikko säntäsi taistelun kiihkon ajamina sitä päin. Mutta petoa ajoi paniikki, jonka voimalla se paiskasi Akelan kimpustaan ja livahti Esran hätäisten sohaisujen tieltä nilkuttaakseen pakoon.
"Pysähdy!" kajahti Esran hurjistunut huuto. Hänen miekkansa sinkosi ilman läpi viskattuna. Eikä petomies ehtinyt edes tajuta mitään, ennen kuin sen raskas, metallinen ponsi iskeytyi sen niskaan ja suisti sen uudelleen maahan.
Tällä kertaa se ei estellyt, kun Akela kiiruhti sen kimppuun. Ja sitten tulikin hiljaista.
Spyrre: Taistelun verinen kaaos oli laantumassa adrenaliininsekaiseksi puuskutukseksi kun viimeinenkin petomies lakkasi liikkumasta. Verentahrima Akela tihkuva miekka kädessään heitti ympärilleen hurjia katseita vielä upotettuaan teränsä varmuuden vuoksi hervottomiin ruhoihin, ennen kuin kaiketi varmistui siitä että ne olivat kaikki kuolleita eikä lisää ollut. Sarvekas nainen veti syvään henkeä ja suoristautui, heittäen katseen Esraan. "Hyvä" hän töksäytti, joutuen haukkaamaan vielä hetken henkeä ennen kuin jatkoi. "Oletko... kunnossa?" Akela silmäili Esraa kunnes murahti ja pyyhkäisi retuutettua kaulaansa. Kaikeksi onneksi vahinko tästä oli jäänyt yllättävän vähiin, ottaen huomioon petojen hurjan purukaluston... "Luulen, että... löysimme ne pedot. Mitä piruja nämä ovat? Nehän... puhuivat!"
Sub: Esra puuskutti raskaasti ja tuijotti eteensä tyhjin silmin, taistelun vimman äärimmilleen ajamana ja sanattomana. Vasta Akelan ärhäkät huudot saivat hänet havahtumaan, eikä hänellä saman tien ollut mitään kykyä puhua. Hän haparoi ja ähki. "Ne... ne vaanivat meitä. En minä... ne ovat niitä petoja", nuori nainen tavoitteli. Oli vaikea sanoa, tyrmistikö häntä enemmän pelättyjen hirviöiden kohtaaminen vaiko todellisen taistelun kokeminen, mutta kumpikin vaati varmasti veroaan. "... kiitos", oli kaikki mitä hän osasi lopulta sanoa. Se, mistä hän kiitti, saattoi olla hankalampi asia.
Spyrre: Akela käänsi katseensa uudestaan Esraan tajutessaan tämän selvästi haparoivan. Tämä kokemus oli järkyttänyt nuorta naista... siinä missä sarvekas vathar oli joutunut taistelemaan hengestään ennenkin. Hän ei tuntenut näitä petoja, mutta tiesi kyllä miten niitä käsiteltiin... samalla tavalla, kuin muitakin uhkia. Akela henkäisi ja nyökkäsi haparoiville sanoille, olematta aivan varma mitä tehdä. "...niin. Näin ne luultavasti... käyvät väen kimppuun. Mutta nyt tiedämme sen. Meidän täytyy kertoa tästä!" Hän totesi astuen lähimmän ruhon luokse katsoakseen sitä tarkemmin. Jos ei muuta, nämä olivat puristaneet ainakin pronssimiekkoja kapisissa kynsissään, ja se olikin ensimmäinen asia jonka Akela poimi talteen tönäistyään ruhoa esin vielä oman miekkansa kärjellä. Lähemmäs rumaa ja löyhkäävää otusta kumartuminen ei ollut helppoa ja vaati itsehillintää olla kakomatta, mutta hän mittaili silti suden-kuonoista hirviötä tarkasti niin sen piirteistä kuin varustuksesta lähtien. "Me voitimme ne. Otetaan ne mukaan, niin voimme näyttää ne" arpinen nainen murahti, kohottaen sitten miekkansa ja iski sen hirviön kaulaan. Eittämättä pedot olisi melko hankala raahata kokonaisina mihinkään...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 15, 2021 22:44:29 GMT 3
Sub: Esralla meni aikaa toipua, mutta Akelan käytännöllinen, suorasukainen tapa kukaties rohkaisi häntä. Joka tapauksessa hän nyökkäsi toisen sanoille ja alkoi sitten hapuilla maahan pudonneita aseita, mukaan lukien omansa. Hän vilkuili nyt päättömäksi iskettyjä petoja varuillaan ja mietteliäänä, nähden nyt ensimmäistä kertaa läheltä ne hirviöt, jotka olivat kauhistuttaneet heidän väkeään ties miten pitkään. Oli vaikea sanoa, olivatko ne vähemmän karmaisevia kuolleena. Ainakin ne saattoi tappaa. "... onkohan kylässä kaikki hyvin?" nuori nainen mutisi puoliääneen. Kaikesta uhosta huolimatta kuoleman kohtaaminen tällä tavalla oli selvästi saanut hänet ymmärtämään yhtä jos toistakin siitä, mistä Akela oli puhunut aikaisemmin; elämästä ja kuolemasta taisteleminen ei tosiaan ollut mitenkään riemukasta tai miellyttävää.
Lopulta Esra puristi käsissään kolmea miekkaa. Hänen omansa oli työnnetty vyölle. Hän tuli tutkineeksi aseita nopeasti, mutta niissä ei lopulta ollut mitään kummallista. Oli tosin helppo nähdä, että niitä oli selvästikin käytetty; terät olivat lovisia ja ne olivat varmasti saaneet maistaa verta moneen kertaan. Niiden lisäksi pedoilla ei ollut juuri muuta. Totta puhuen, nyt kun hän näki niiden ruumiin läheltä, oli vaikea edes ajatella niitä susina. Ne olivat enemmänkin kuin koiria. Niiden hartiat olivat luisevat ja niitä peittävä turkki oli kuin kapisella rakilla. Petoja ne olivat silti. "Mennään. Niitä voi olla lisää... ja meidän pitää palata kylään", Esra totesi Akelalle, ennen kuin kääntyi nyt itse johtamaan kaksikkoa. Kaikesta huolimatta hän näytti kukaties jopa määrätietoisemmalta.
Spyrre: Akela piti vaivihkaa silmällä niin ympäristöä kuin Esraakin iskiessään petoja päättömiksi miekallaan. Aiemmasta järkytyksestään huolimatta toinen tuntui sentään saavan itsensä koottua kuten myös maahan pudonneet aseetkin. Sarvekas nainen murahti kukaties hieman hyväksyvämpään sävyyn kun Esra tutki ruumiita, mutta vaikeni tämän mutinalle hetkeksi pahojen aavistusten käydessä pinnassa. "....varmaankin. Eiväthän nämä kylään asti ole tulleet muutenkaan? Siellähän on muurit ja paljon aseistettuakin väkeä" hän vastasi lopulta, rusauttaessaan viimeisen rujon niskan rikki.
Akela suoristautui ja loi pikaisen viimeisen katseen kapisiin, petomaisiin ruhoihin kunnes nyökkäsi. Hänelläkään ei ollut mitään vastaanväitettä kehotukseen palata kiireesti takaisin, eittämättä monestakin syystä. Hän kumartui poimimaan vielä lämmintä verta valuvat päät maasta niiden kapisesta turkista, ja käännähti sitten itsekin Esran jälkeen kun tämä lähti kulkemaan rivakasti metsän poikki. Nainen tuntui pohtivan jotain hetken ennen kuin astahti toisen tuntumaan ja lykkäsi yhden päistä tätä kohti. "Tuossa. Tämä on sinun" hän totesi lyhyesti. "Tapoit yhden. Jos viet sen takaisin, kenenkään ei pitäisi voida väittää että et olisi soturi. Jos sitä haluat."
Sub: Esra hätkähti aavistuksen, kun Akela äkkiä sysäsi yhden pedonpäistä hänelle. Hän katsoi sitä hetken, ennen kuin nyökkäsi. Rujon voitonmerkin kantaminen ei selvästikään ollut hänelle millään muotoa luonteva ajatus, mutta hän ei väittänyt vastaankaan. "Eivät he... minua epäile. Sillä tavalla. Ei se siitä johdu, etteivät he uskoisi että pystyn johonkin. Se vain... ei ole se mitä minun pitäisi tehdä", nuori nainen mutisi. Hän ei selittänyt asiaa enempää, vaan jatkoi matkaansa vaitonaisen mietteliäänä.
Kaksikon matka metsän läpi sujui painostavassa hiljaisuudessa, mutta lopulta rauhallisesti. Muita petoja tai mitään muutakaan ei ilmestynyt heidän tielleen. Totta puhuen he olivat olleet jo varsin lähellä kylää, ja jo lyhyen kävelymatkan jälkeen pellot ja kylän muurit tulivat näkyviin. Ne olivat eittämättä helpotus... mutta samalla ne saivat Esran pysähtymään. Hän mietti jotakin. Kukaties empikin. "... he eivät pidä siitä kun kuulevat", hän huokaisi lopulta. Kukaties siihen oli kuin olikin syynsä, että väki ei saanut liikkua metsässä miten mieli...
Spyrre: Akela kallisti hieman päätään nuoren naisen emminnälle, mutta nyökkäsi kuitenkin kun toinen otti pään vastaan. Kukaties asia ei ollut aivan näin yksinkertainen, mutta kuollut hirviö oli silti saavutus... ainakin hänen nähdäkseen. Arpinen vathar ei epäillyt etteikö se olisi muidenkin, kuten pitikin.
He kulkivat rivakasti metsän halki, vaikkakin tällä kertaa eittämättä valppaammin kuin aikaisemmin. Lisää petoja ei kuitenkaan näkynyt tai huutoja kuulunut, ja pian kylän ympäristö jo ilmaantui puiden lomasta. Akela pyyhkäisi veristä olemustaan ja henkäisi, mutta nopeasti hän laittoi merkille Esran emminnän. Hänkin pysähtyi ja katsahti toista, rypistäen hieman kulmiaan. Nuoren naisen epäilyksissä oli epäilemättä perää, ja oivallus sai jopa Akelan empimään hieman. Häntä oli varoitettu metsästä mutta hän oli silti rynnännyt sinne... ja tehnyt suunnilleen juuri sen kaiken mistä oli ollut pelkokin. Kaiketi... Esran härkäpäinen mukaan tuppautuminen oli ollut se asia, joka oli säästänyt hänet vakavammilta ongelmilta ja vammoilta... Ja nyt tämä olisi luultavasti vaikeuksissa sen vuoksi. Akela liikahti kiusallisesti ennen kuin sihahti itsekseen. "...no. Emme voi muutakaan. Meidän on kerrottava tästä. Mennään." Hän totesi, harpaten edelle. "...ja minä se olin joka sen teki." Tokaistiin vielä olan yli ennen kuin nainen suoristi selkänsä ja suuntasi tielle sekä kylän porteille. Heidän saapumisensa herättäisi aivan varmasti huomiota... eikä luultavasti hyvää sellaista.
Sub: Esra ei näyttänyt aivan yhtä vakuuttuneelta kuin Akela, mutta nyökkäsi kuitenkin lopulta ja seurasi häntä kohti kylän portteja. Oli totta, että asiasta ei voitaisi lopulta olla hiljaakaan... siitä huolimatta, että se synnyttäisi paljon epämiellyttäviä kysymyksiä.
Kaksikon matka peltojen ohitse porteille ei vienyt pitkään, mutta jo sen aikana he saivat osakseen paljon huomiota; lammaspaimenet ja pelloilla uurastavat kyläläiset katsoivat heitä ensin kummissaan, ja sitten suorastaan tyrmistyneinä, jopa kauhistuneina, kun näkivät heidän rujot kantamuksensa. Kukaan ei kuitenkaan tullut vaatimaan selitystä - ei vielä tässä kohtaa. He pääsivät edes portille asti ennen kuin se alkoi. "Mitä kirottua tämä on!?" kajahti portinvartijan tyrmistynyt huudahdus. Vanhempi soturi seisoi muutaman muun miehen kanssa porttien tuntumassa ja tuijotti kaksikkoa. "Ensin saan kuulla, että te häivyitte vähin äänin metsään... ja nyt palaatte mukananne verisiä sudenpäitä. Mitä tämä tarkoittaa, tyttö!?" hän ärähti, kiinnittäen huomionsa selvästikin enemmän Esraan kuin Akelaan.
Esra puri huultaan, mutta hän ei näyttänyt olevan aikeissa vastata ainakaan saman tien. Tämä ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun hän sai huutoa niskoilleen jostakin typerästä...
Spyrre: Taisi jäädä arvailtavaksi oliko Akela itsekään aivan yhtä varma kuin miltä yritti näyttää harppoessaan kylän porteille. Katseet seurasivat heitä jo matkalla ja hän saattoi tuntea niidän tyrmistyksen... ja sitten kuului vähintäänkin hurjistunut huudahdus. Vanha portinvartija harppasi heitä vastaan tivaten selitystä. Kaiketi varsin oikeutetusti, ottaen huomioon näyn joka seisoi näiden edessä mutta se kirvoitti silti murahduksen Akelan kurkusta. "Ei nyt ole aikaa! Meidän täytyy puhua päällikölle! Ne pedot ovat palanneet!" varsin verentahrima nainen tokaisi harpaten edelle ja loi terävän, oranssin katseen mieheen. Samalla hän kohotti toista päätä kädessään, ja nyökkäsi sitten hieman Esran kantamiin miekkoihin. "Ne käyttivät aseita, ja puhuivat. Nämä eivät ole mitään susia! Pois tieltä, tästä pitää kertoa!"
Sub: Toisin kuin tavallinen kylänväki, ei portteja vartioiva mies selvästikään kavahtanut sarvipäisen naisen kärkkäyttä... tai edes rujoja päitä, joita kaksikko kantoi. Siksi hän eittämättä olikin asetettu vartioimaan portteja vaarojen varalta. Joka tapauksessa mies ei perääntynyt vaan kohottautui täyteen mittaansa ja survaisi käden eteenpäin pysäyttääkseen naisen. "Raahasit siis päällikön tyttären mukanasi metsään keskelle vaaroja, typerys! Sietäisit hävetä! Olet täällä hänen armostaan, ja maksat hänelle tällä tavalla takaisin!" mies parjasi. Hänen äreytensä ei kuitenkaan ollut tarkoitettu pelkästään Akelalle, vaan hänen huomionsa kääntyi saman tien myös Esraa kohti. "Ja sinä! Tiedät oikein hyvin, ettei metsään ole asiaa turhan päiten! Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun menet sinne omin lupinesi jonkin typerän päähänpiston vuoksi! Isäsi pistää sinut tästä hyvästä arestiin!"
Esra kiristeli hampaitaan ja avasi suunsa kuin sanoakseen vastaan, mutta ei lopulta löytänyt mitään todellisia sanoja kiistääkseen asiaa. Vanha soturi puhui totta, eikä hän pystynyt kiistämäänkään asiaa... siitä huolimatta, että se tuntui epäreilulta.
Spyrre: Vihaisesti tielle kohotettu käsi pysäytti kuin pysäyttikin Akelan, kuten eittämättä myös hurjistuneet sanat. Sarvekas nainen seisahtui alkaen jälleen nopeasti näyttää varsin ärhäkältä moisesta ja leiskuva katse nousi takaisin mieheen. Hän avasi suunsa vihaisesti mutta empi, kuin ei olisi itsekään ollut aivan varma millä puolustautua tätä vastaan. Mikään, mitä vartija sanoi ei tainnut olla varsinaisesti väärin... "Minä... Niin! En ole vanki, ja halusin... liikkua! Pyysin hänet mukaani, koska hän tuntee paikat!" Akela töksäytti viimein yhtälailla terävästi. "Silti! Etkö kuullut? Tämä on tärkeää! Ette olleet aikaisemmin nähneet näitä kuin kaukaa, eikö? No, nyt tiedämme miltä ne näyttävät ja miten ne hyökkäävät! Ulkona on vielä väkeä, eikö niin? Mene vahtimaan heitä! Emme tiedä onko niitä lisää kuin nämä kolme!"
Sub: Vaikka portinvartija ei säästellytkään sanojaan ja suomi kumpaakin kaksikosta varsin ärtyneesti, iski Akela vastaan aivan yhtä hanakasti. Mies hätkähti aavistuksen, kuin olisi tosiaankin vasta tajunnut asian todellisen vakavuuden, ja vilkaisi naista uudemman kerran. Sitten hän äkkiä nyökkäsi varsin vakavana ja astui sivuun. "Hyvä on sitten. Menkää. Minun pitää lähettää miehiä varoittamaan väkeä. Mutta te menette suoraan päällikön luokse ettekä harhaudu mihinkään!" mies tuhahti, mutta ei lopulta vastustellut sen enempää. Olihan Akelan puheissa eittämättä perääkin. Hänellä tosiaan oli muutakin mietittävää kuin heidän läksyttämisensä.
Esra vilkaisi miehen perään hämillään, mutta ei jäänyt odottamaan vaan kiiruhti nopeasti kohti kylän keskuspaikkaa. Hän ei selvästikään ollut odottanut asioiden menevän näin, mutta ei myöskään ollut aikeissa alkaa purnaamaan hyvästä onnestaan. "... kiitos", hän mutisi Akelalle siinä sivussa.
Spyrre: Akela ei ollut kieltänyt syyllisyyttään, mutta vastasi silti kookkaamman miehen katseeseen yhtälailla terävästi. Oli miten oli, tilanne oli silti vakava ja vaati hänen mielestään nopeita toimia... joka selvästi välittyi kaikeksi vartijallekin. Tämä harkitsi mutta astui sitten lopulta sivuun ja tarttui toimeen, mutta ei ennen kuin patisti luimistelevan kaksikon peremmälle. Akela murahti mutta nyökkäsi kuitenkin ja astahti sitten sisään portista ja kiiruhti peremmälle Esran jäljessä. Kurinpalautus ei luultavasti ollut vielä tässä, mutta tämä tieto oli huomattavasti tärkeämpi kuin vaikeuksien välttely.
Sarvekas nainen suuntasi itsekin rivakasti kohti kylän päällikön majaa, ehtimättä miettimään saamiaan kauhistuneita katseita. Hän kuitenkin havahtui Esran pikaiseen kiitokseen ja heitti toiseen lyhyen, hankalan katseen ennen kuin nyökkäsi ykskantaan. Ohimennen hän vilkaisi ympärilleen varovaisemmin, kuin olisi etsinyt jotain. Akela oli varsin varma ettei myöskään Tarash tulisi olemaan tästä ilahtunut... Mutta oli kaiketi parasta hoitaa asia kerrallaan ennen kuin lähtisi etsimään tätä. Ellei tämä löytäisi heitä ensin, mitä nainen kukaties hieman pelkäsikin. Joka tapauksessa hän suuntasi kulkunsa kohti päällikön majaa rujoine olemuksineen ja kantamuksineen, seisahtuen vasta rakennuksen luona vetämään henkeä ennen kuin astuisi kiskaisemaan oven auki. Kaikesta vakaumuksestaan huolimatta sarvekkaan naisen kasvoilla kävi pieni irvistys kuin ennakoiden sitä kaikkea mikä heitä odottaisi sisällä...
|
|
|
Post by spyrre on Jun 19, 2021 22:47:10 GMT 3
Sub: Esra kulki Akelan rinnalla kohti päällikön, isänsä, majaa. Hän yritti turhaan teeskennellä, että ei edes huomannut sivussa seisovien kyläläisten katseita. Pelloilla kylän ulkopuolella väki oli ollut jo tyrmistynyttä oudosta ja karmaisevasta näöstä, mutta nyt kylässä väki oli paljon lähempänä, ja kummastakin naisesta näki selvästi, että he olivat olleet taistelussa - jos ei jo pelkästään ryvettyneistä vaatteista ja olemuksesta ja verestä, niin sitten heidän kantamistaan miekoista ja päistä. Joku saattoi huikata nopean kysymyksenkin kaksikolle, mutta kukaan ei varsinaisesti kiirehtinyt heidän tielleen, ennen kuin he ehtivät päällikön (ja Esran) asumukselle. Nuori nainen seisahtui siihen ja veti Akelan tapaan henkeä, keräten voimia tulevaa varten.
"Huomaan, että olen etsinyt teitä turhaan", tokaisi äkkiä varsin tasainen ja suora, tuttu ääni kaksikon takaa. Niin suureksi mieheksi jopa Tarash tuntui osaavan olla edes jossain määrin vaivihkainen, kun halusi. Mies seisoi kaksikon takana, suhteellisen lähellä, kädet ristissä rinnallaan. Hän näytti erilaiselta kuin yleensä, sillä hänen yllään oli pronssinen suomupaita, todennäköisesti rosvojen rotevalta päälliköltä otettu. Pronssiset käsi- ja säärisuojukset suojasivat hänen raajojaan, ja hänen päässään oli kypärä. Se kaikki oli kukaties piirun pienempää ja ahtaampaa kuin olisi ollut suotavaa, mutta varusteet tekivät hänestä silti varsin vaikuttavan näköisen. Kaikesta päätellen hän oli varustautunut sotaan... jotakin varten.
"Ensin päällikkö kertoi minulle, että viime päivien aikana on nähty outoja hahmoja kylän lähettyvillä ja että hän haluaisi jo kipeästi että tätä asiaa selvitellään. Ja sitten saan kuulla, että teidän on nähty häipyvän kohti metsän reunaa. Ja sen jälkeen ehdin hädin tuskin varustautua mennäkseni etsimään teitä, kun jo palaatte... nähtävästi löydettyänne ongelmia", Tarash tokaisi. Hänen sävynsä oli tasainen, mutta ei silti erityisen lupaava... kuten ei myöskään se katse, joka kääntyi Esraan.
"Eittämättä olit jo kuullutkin isältäsi siitä ennen kuin lähditte sinne", mies lisäsi painavasti.
Esra ei varmasti olisi voinut näyttää hankalammalta kuin juuri nyt näytti. Hän pälyili Tarashia epämukavasti... mutta katse, jonka hän loi Akelaan, ei ollut juuri sen syyttömämpi. Kukaties... kukaties hän oli tosiaan kuullut yhtä ja toista. Ja kukaties hän oli, jossakin viattomassa innossaan, peräti uskonut, että se olisi vain hyvä lisäsyy tehdä juuri näin...
Spyrre: Akela oli varmasti jo ollut varautunut ongelmien kannalta, mutta oli silti hämmentävää kuinka yhtäkkiä hän sai havatua tuttuun ääneen aivan takaansa tästä huolimatta. Sarvekas nainen säpsähti ja tukahdutti ähkäisynsä samalla kun pyörähti ympäri nähdäkseen vähintäänkin pahaenteisen Tarashin ilmaantuneen kuin tyhjästä aivan heidän tuntumaansa. Hetkellisesti verentahrima nainen oli varsin häkeltyneen näköinen ennen kuin onnistui kokoamaan itseään... vaikkei kukaties voinut täysin kätkeä aavistuksen kiusallista vivahdetta. Olo oli kuin itse teosta yllätetyllä lapsella, joka oli yrittänyt näpistää itselleen herkkuja.
"Minä... minähän sanoin minne menin!" Akela sai viimein töksäytettyä epämääräisesti, voimatta silti olla laittamatta merkille täyttä sotisopaa johon mies oli sonnustautunut. Se sai hänet rypistämään kulmiaan, ja sitten entistä enemmän kun Tarash jatkoi. Selvästikin tämän olemukseen oli selvä syy... ja ilmeisesti myös Esran aiempaan kärkkäyteen. Sarvekas nainen kohotti väkisinkin aavistuksen kulmiaan ja vilkaisi nyt hyvin kyräileväksi käyneeseen Esraan. "...no, hän... varoitti minua!" Akela tokaisi lopulta, kääntyen kohtaamaan kookkaan soturin. "Niin, me löysimme ne! En tiedä onko niitä lisää, mutta tapoimme nämä. Niistä pitää kertoa nopeasti. Saimme selville asioita. Ne eivät ole vain petoja, niillä on aseita ja ne puhuivat! Ne asettavat väelle ansoja ja käyvät sitten heidän kimppuunsa" hän selitti nopeaan tahtiin kohottaen samalla syyttävästi toista brutaaleista voitonmerkeistään... kukaties toivossa että tämä kaikki veisi huomion huomattavasti kiusallisemmista kysymyksistä. "Jos päällikkö oli jo huolissaan tästä, niin hänelle täytyy näyttää! Olimme juuri menossa sinne!"
Sub: Tarashin ilme ei juurikaan muuttunut, kun hän kuunteli Akelan kärkkäitä vastauksia. Lopulta hän päätyi kuitenkin kiskomaan kypärän päästään ja puisteli lysyyn painuneinta hiuksiaan, ennen kuin huokaisi. "En aio torua sinua tai sanoa, ettet olisi saanut tehdä niin", mies totesi lopulta aavistuksen voipuneesti. "Huomaan myös, että selvisitte kyllä siitä. Mutta olisit silti voinut olla hieman tarkempi, kun sanoit meneväsi 'ulos.' Se ei vielä kerro paljoakaan", hän huomautti... ennen kuin katsoi uudelleen, aavistuksen terävämmin, Esraan. "Sinulla sen sijaan on paljonkin selitettävää. Toisin kuin Akela, et ole täysikasvuinen etkä vastaa vielä itsestäsi... ja teit sitä paitsi varsin hölmösti. Soturi ei etsi vaaroja vain voidakseen uhmata niitä", hän jatkoi. Hänen sanansa olivat suoria ja napakoita... mutta niissä oli myös aavistus painavaa, suorastaan opettavaista sävyä. Kukaties hän otti Esran haaveet edelleenkin vakavasti.
"No... niin", Esra pystyi lopulta vain ähkäisemään. Hän olisi varmasti väittänyt enemmän vastaan, jos ei olisi jo joutunut kasvotusten päätöstensä mahdollisten seurausten kanssa. "Minä vain ajattelin että... että... minä ajattelin jotain", nuori nainen huokaisi lannistuneesti. Hänellä ei selvästi ollut mitään järkevää selitystä tälle, paitsi päähänpisto tuppautua juuri sinne, minne ei olisi pitänyt. Kukaties, Tarash tohti ajatella, uhkarohkeasta päähänpistosta saattaisi seurata jotain hyvääkin. Nyt Esra oli ainakin varsin nöyränä asiasta... vaikka hän olikin huomannut tavan, jolla nuori nainen vilkaisi yllättyneenä Akelaa, kun tämä väitti Esran varoittaneen asioista.
"Mutta se ei ole tähän hätään tärkeää. Kuten sanoit, päällikkö haluaa varmasti kuulla tästä. Lisäksi meidän on muutenkin puhuttava asiasta, sillä jotakin on tosiaan tehtävä", Tarash tokaisi lopulta ja viittasi kohti päällikön majaa. Hän ei ollut aikeissa läksyttää ketään kun tärkeämpiäkin asioita oli nyt mietittävänä.
Spyrre: Eittämättä arpisilla kasvoilla kävi pieni hapan ilme kun Tarash viimein puhui, siitäkin huolimatta että viimeistään nyt oli kaikille selvää minkä vuoksi metsään harhailua ei katsottu hyvällä. Akela ei selvästikään silti pitänyt moisista säännöistä tai komennoista... mutta ei sentään ollut tarpeeksi hölmö alkaakseen kärttää asioista. Hän tuhahti hieman ja kohautti sitten latteasti harteitaan, laskien hieman kiusallisesti ojentamaansa irtopäätä kädessään. Ainakin he olivat selvinneet vaarallisesta kohtaamisestaan kaikesta huolimatta ja hän soikin Tarashille jämäkän nyökkäyksen vahvistukseksi, vaikka joutuikin seuraamaan sivusta kun Esra puolestaan sai huomattavasti jämäkämpää palautetta. Ehkäpä alkuperäinen päähänpisto lähteä johonkin oli ollut hänen... mutta kaiketi Esrakaan ei ollut ollut aivan syytön. Ainakin nuori nainen näytti nyt jokseenkin nöyrältä, eivätkä he olleet vielä edes ehtineet tämän isän puheille saakka...
"No... jos me emme olisi löytäneet niitä hirviöitä, ne olisivat saattaneet käydä jonkun muun kimppuun!" Akela tokaisi puolustelevasti. Oli kuinka oli, asia petojen suhteen oli selvästi käynyt pelkästä huolesta jo huomattavasti konkreettisemmaksi vaaraksi. Kun Tarash viittasi kohti päällikön majaa nainen nyökkäsi jämäkästi ja valppaammin, oivaltaneena että edessä saattaisi viimein olla oikeaa toimintaa kaiken odottelun jälkeen. Vaara vaani selvästi jo porttien ulkopuolella, eikä myöskään Akela näyttänyt siltä että aikoisi sietää tällaista moisilta pedoilta. "Niin, niin on! Me varoitimme jo vartijoita, he menivät ulos väen avuksi. Mennään kertomaan!" hän töksäytti, ja kääntyi sitten jälleen kohti majan ovea. Sen enempiä viivyttelemättä verentahrima vathar veti vaivihkaa henkeä ja työnsi sitten oven peitteet sivuun raatoineen kaikkineen, muistamatta sen suuremmin edes jättää miekkaansa minnekään. "Me löysimme ne hirviöt! Ne vaanivat jo metsänreunassa! Tapoimme ne!" Akela ilmoitti ykskantaan harpatessaan peremmälle ja pudottaen sitten päät suorasukaisesti käsistään maalattialle. Nainen seisahtui suoristautumaan voitonmerkkiensä ylle jättäen läsnäolijoille aikaa ihmetellä brutaaleja tuomisia, silmäten samalla olkansa yli tovereihinsa. Se siitä hienostelusta... Kaiketi hän toivoi että sisääntulo tekisi tarpeeksi suuren vaikutuksen.
Sub: Vaikka asiassa olikin paljon selviteltävää, se ei varmasti selviäisi seisoskelemalla päällikön majan edessä. Tarash ei väittänyt vastaan, kun Akela harppoi kiireellä kohti majan oviaukkoa ja työntyi sisään. Hän seurasi perässä... ja varmisti, että myös Esra teki niin. Nuori nainen kyllä tuli, vaikka näyttikin varsin haluttomalta.
Kylänpäällikkö kohotti katsettaan varsin nopeasti, kun äänekäs ja kärkäs tunkeilija työntyi hänen majaansa ja huusi tappaneensa hirviöt. Hänen kasvoillaan oli edelleen varsin tasainen ilme ja hän kohotti kulmiaan etäisen yllättyneenä, mutta ei sanonut saman tien mitään. Hänen katseensa kävi Akelassa, maahan pudotetuissa verisissä päissä, ja naisen takana häämöttävässä Tarashissa... kuten myös Esrassakin. "No, se on hyvä. Mutta niitä on näykynyt melkoinen määrä viime päivien aikoina, ja metsästäjät epäilevät, että niitä on kokonainen lauma niissä raunioissa, joista puhuimme", päällikkö tokaisi lopulta ja kallisti päätään aavistuksen. Mies istui tulen ääressä ja katsoi tulokkaita sen yli. Sitten hän huokaisi.
"Huomaan, että vieraani... ja jälkikasvuni... tekevät mitä mielivät. Istukaa alas, meidän täytyy puhua siitä, minkä lupasitte tehdä. En voi antaa teidän enää valmistautua tai odottaa, vaan asialle on tehtävä jotakin. Kaikesta päätellen pedot ovat hermostuneet jostakin. Nyt tarvitaan miekkoja", päällikkö totesi ja viittasi tulen ympärille, elehtien väkeä istuutumaan. Hän sortui hetkeksi yskimään, mutta yritti selvästi pidätellä pahinta siitä vieraidensa nähden...
Spyrre: Hänen dramaattinen saapumisensa ei saanut aikaan aivan sitä reaktiota mitä Akela olisi ehkä halunnut. Nainen seisoi hetken maahan paiskaamiensa päiden yllä odottaen, kunnes vaitelias päällikkö vastasi. Tämä ei selvästikään ollut loputtoman vaikuttunut näystä ja sisällytti kommenttiinsa epäilemättä myöskin vaivihkaisen moitteen. "...no, nämä olivat paljon lähempänä kuin ne rauniot! Ja opimme asioita!" Akela tokaisi ja liikahti kiusallisesti, vetäen sitten yskähtäen ristityt käsivartensa sivuilleen. Siitä huolimatta hän nyökkäsi painokkaasti kun vanha mies totesi että pedoille oli nyt tehtävä jotain, mutta tämän äkillinen tukala yskänpuuska keskeytti hänet. Se sai sarvekkaan naisenkin empimään hetkeksi ja kallistamaan päätään samalla kun heitti huolestuneen katseen taakseen tovereihinsa. Lopulta hän kuitenkin istui varovaisesti paikalleen asettaen päät viereensä lattialle. "Me... niin. Emme nähneet näitä enempää. Mutta tiedämme ainakin miten ne saalistavat väkeä. Ne ovat paljon pahempia kuin vain... petoja!" Akela aloitti pyyhkäisten ohimennen veriset sormensa kuontalonsa läpi ennen kuin kertasi tapauksen rivakasti. Kaiketi tämä kertoi moisten hirviöiden olemuksesta jotain, vaikkei sitä miksi ne olivat yhtäkkiä liikkeellä...
Sub: Päällikkö nyökkäsi tasaisesti Akelan sanoille. "Niin eittämättä ovat. En minä teitä mihinkään susijahtiin ole värväämässä. Kylää ahdistavat pedot ovat viekkaita ja nälkäisiä. Ne ovat vieneet väkeä aikaisemminkin", hän totesi suuremmin miettimättä. Myös Tarash istui alas tulen ääreen. Hän kuunteli vaiti ja teki arvioitaan kuten aina.
"Ainoa syy, miksei niistä ole enemmän vaivaa, on todennäköisesti, että ne ymmärtävät iskeä kun sitä vähiten odottaa eivätkä koko ajan. Suurimman osan ajasta joku metsästäjä tai paimen katoaa, ennen kuin tiedämme varoa", päällikkö jatkoi ja huokaisi. "Mutta ei enää. Minä olen jo vanha mies, mutta aion pitää huolen, etteivät seuraajani joudu vaivaamaan päätään tällä vitsauksella. Haluan , ettei kylämme joudu enää koskaan sietämään yhtäkään tuollaisten petojen hyökkäystä. Tappakaa ne kaikki. Ne ovat pelkkiä kurjia petoja. Olen jo auttanut teitä, ja kylämme tulee olemaan kiitollinen teille, jos onnistutte tässä", mies totesi. Nyt hän kuulosti vakavammalta kuin yleensä. Asia eittämättä piinasi häntä kaikesta huolimattakin.
Spyrre: Akela vakavoitui nopeasti kiusaannuksestaan ja nyökkäsikin uudestaan päällikön sanoille painokkaasti. "Niin, ne selvästi ovat tarpeeksi ovelia siihen! Ne houkuttelevat väkeä ansaansa, ja sitten vievät mukanaan. En tiedä mitä ne ovat, mutta ne saavat katua tekojaan! Ne kaikki loputkin!" Nainen ilmoitti ärhäkästi ja loi terävän, vihamielisen katseen groteskisti lattialla irvistäviin päihin. Hän ei selvästikään epäröinyt tippaakaan ajatusta lähteä iskemään hirviöitä vastaan, ei edes nyt tuoreeltaan otusten ruhjomaksi tulleena. Olivathan he kuitenkin nousseet voittajina tästäkin... ja ei ollut vaikea arvata että moinen oli tehnyt tästä kaikesta henkilökohtaisempaa Akelallekin. "Minä olen valmis lähtemään! Kertokaa missä se kirottu raunio on, niin pistämme sen matalaksi petoineen kaikkineen!"
Sub: Päällikkö nyökkäsi uudelleen, vaikka hän ei näyttänytkään siltä kuin olisi ollut aikeissa juoksuttaa soturit saman tien matkaan. "Ne rauniot ovat lännessä, noin päivän matkan päässä. Kukaan ei mene sinne, sillä se on kirottu paikka, mutta minä olen käskenyt metsästäjien viedä teidät sinne. Sen jälkeen te teette mitä teette", mies totesi.
"En usko, että se on noin helppoa", Tarash keskeytti. Hän silmäili tulta mietteliäänä. Päällikkö käänsi huomionsa häneen, mutta soturin ilme ei värähtänytkään.^ "Meitä on vain kaksi. Jos me riittäisimme niiden tuhoamiseen, olisitte jo tehnyt sen, olipa paikka miten kirottu hyvänsä. Jos niitä on kokonainen lauma, ja ne asuvat siinä paikassa, tarvitsisimme mukaamme enemmän väkeä. Kahden soturin taidot eivät riitä, olivatpa ne millaiset hyvänsä", mies totesi painavasti.
Päällikkö kohotti aavistuksen kulmiaan, mutta nyökkäsi sitten lopulta. "Totta. Olisin typerys, jos lähettäisin teidät surman suuhun noin vain. Saatte kyllä apua. En aio käskeä yhtäkään väestäni siihen paikkaan, mutta olen antanut halukkaille luvan liittyä joukkoonne. Täällä on monia, jotka haluavat kostoa... tai jotka haluavat varmistaa, ettei heidän koskaan tarvitse himota kostoa. Käsken heidät luoksenne myöhemmin, jotta voitte itse valikoida heistä sopivimmat", hän vastasi ja heilautti kättään ylimalkaisesti asialle. Miehet tai aseet eivät kaiketi olleet juuri nyt ongelma.
"Minä lähden mukaan!" kuului terävä ääni Akelan ja Tarashin takaa. Esra oli ollut vaiti tähän asti, mutta nyt hän avasi taas sisukkaasti suunsa. "Ei tule kuuloonkaan, tyttö. Olet jo tehnyt tarpeeksi typeryyksiä tähän hätään", päällikkö totesi terävästi. Kaikki kepeys katosi hänen äänestään heti. "Tämä on minunkin kyläni! Minäkin haluan-" "Vaiti! Mene tätisi majaan äläkä koettele minua enempää, tyttö! Mene, tai sidon sinut majan tolppaan kunnes tulet tolkkuihisi!" vanha mies jyrähti.
Esra meni, kuten käsky oli käynyt. Silmät kosteina ja hampaat kiristellen. Majaan laskeutui synkeä hiljaisuus.
Spyrre: Akela suoristi jälleen selkäänsä ärhäkästi, mutta valpastui kun Tarash puuttui puheeseen maltillisemmin. Hän mutristi ja katsahti soturia avaten suunsa, mutta sulki sen sitten kuitenkin hetken epäröityään. Toki hän olisi mielummin julistanut vihaisesti kaatavansa mokomat hirviöt vaikka yksin... mutta asioita oli kaiketi pakko ajatella järkevämmin. Olihan Tarash jo aikaisemmin julistanut maltin tärkeyttä... "No... ne... ovat melko... isoja. Ja niillä on pronssiaseita. Ehkä... se on järkevää" nainen myönsi viimein, hieman pitkin hampain, mutta kuitenkin. Tällä kertaa hän tosin ei ollut aivan yhtä epäluuloinen avunkaan suhteen kuin viimeksi, mutta loi silti kokeneempaan Tarashiin varmistavan katseen.
Esran äkillinen (vaikkakaan ei kaiketi yllättävä) ääni nousi esille ja sai sarvekkaan naisenkin kääntämään päätään. Hän oli jo lähes odottanutkin jotain tällaista kaiken jälkeen, mutta ennen kuin Akela ehti varsinaisesti miettiäkään mitä sanoisi, puuttui päällikkö puheeseen hyvin tyhjentävään sävyyn. Hän säpsähti hieman kaksikon keskenään käymää terävää sananvaihtoa joka kuitenkin vaiennettiin nopeasti jo alkuunsa. Oli selvää, että vaikka vanha päällikkö näytti tyyneltä, ei tämä silti ollut unohtanut äskeistä oikuttelua... Akela jännittyi hetkeksi epätietoisena, heittäen katseen paikalta surkeana poistuvaan Esraan. Hetkellinen hiljaisuus laskeutui. "Hän... lähti mukaan minun takiani. Koska muuten olisin mennyt yksin" nainen töksäytti viimein, rikkoen hiljaisuuden. Ehkä Esrakaan ei olisi tehnyt mitään tällaista ilman hänen päähänpistoaan. Se tuntui varsin ikävältä jopa hänestä vaikkei hän oikeastaan tiennytkään miten tällaisten asioiden suhteen kuului toimia. Varsinkin kun päällikkö vaikutti hurjistuneelta jo valmiiksi...
Sub: Jos Akelan sanoilla oli mitään vaikutusta päällikköön, ei se näkynyt ainakaan hänen järkähtämättömästä, nuivasta ilmeestään. Mies katsoi hetken tuleen ennen kuin huokaisi. "Hän tiesi kyllä mitä teki, ja ettei hän saisi tehdä niin. Hänen on opittava tekojensa seuraukset, mikäli hän koskaan mielii johtaa tätä kylää", hän totesi lopulta pudistellen päätään. Sitten hän kohotti katseensa kaksikkoon. "Annan teille vapaat kädet toimia miten parhaaksi näette. Kunhan tämä kylä ei enää koskaan joudu kärsimään niistä kurjista otuksista, minulle on yhdentekevää mitä teette. Tiedätte varmasti parhaiten itse miten toimia", mies totesi, nyt puhtaan vilpittömästi ja vailla mitään vinoilua. "Olkaa kuitenkin varuillanne. Nuo pedot eivät ole ainoa, mitä niissä raunioissa on. Kuten mainitsin, on sielläpäin liikkunut myös outoja miehiä. Jotkut väittävät, että he palvovat ties mitä piruja siinä paikassa. Mutta olipa miten oli, en luottaisi yhteenkään mieheen, joka tekee asumuksensa tuollaisten petojen lähelle."
Spyrre: Akela ei ollut itsekään aivan varma mitä odotti, mutta lopulta päällikkö päätyi vain huokaamaan. Nainen vilkuili hetken tätä (kuten ehkä vaivihkaa Tarashiakin) ennen kuin nyökkäsi vaiteliaasti. Rehellisesti hänen kävi Esra sääliksi, mutta päällikkö oli kuitenkin tämän isä... Kykenikö hän edes puuttumaan johonkin tällaiseen? Tai pitikö hänen?
Sarvekas nainen ei väittänyt vastaan kun aihe kääntyi käytännöllisempiin asioihin petojen suhteen. Hän kuunteli haroen likaisia rastojaan kunnes murahti. "...mitä ne miehet noiden petojen kanssa tekevät? Mikseivät ne syö niitä?" Akela pohti epäluuloisesti. "Jos ne punovat samoja juonia niiden kanssa, ne miehet kokevat saman kohtalon! Jos ne tulevat tielle millään tapaa, isken kyllä terän niihinkin" hän julisti, vilkaisten sitten Tarashiin. "Menemmekö sinne, ja yritämme tarkkailla niitä hetken ennen kuin iskemme? Ehkä saamme selville jotain. Tai tapettua niitä muutama kerrallaan jos ne lähtevät saalistamaan."
Sub: "En tiedä sellaisten miesten aivoituksista, enkä haluakaan tietää. Jos he aikovat jotakin kylän suhteen, teidän on iskettävä heitäkin vastaan", päällikkö vastasi lyhyesti ja melkeinpä terävästi. Hän ei selvästikään pitänyt asiasta puhumisesta. Kukapa olisi?
Tarash oli pysytellyt vaiti ja kuunnellut. Hän tuli kyllä vilkaisseeksi Esran perään, mutta loppujen lopuksi hänellä ei ollut sen enempää sanottavaa asiaan kuin Akelallakaan. Esra oli yhä isänsä suojatti, eikä hänellä ikävä kyllä ollut todellista sananvaltaa näihin asioihin. Kukaties hän ymmärsi nuoren naisen kärvistelyn, mutta hän ei voinut puuttua asiaan. Sen sijaan tulevista koitoksista hänellä kyllä oli sanottavaa. "Me varmistamme, että tiedämme mitä teemme, ennen kuin teemme mitään. Olipa meillä väkeä tai ei, meitä on vähemmän ja jäämme alakynteen, jos emme ole varuillamme. Mutta... kun on iskettävä, vähäväkisemmän joukon ainoa mahdollisuus on iskeä nopeasti ja voimalla", soturi totesi hetken mietittyään. Tarkempia suunnitelmai ei ollut mahdollista tehdä vielä, ei ennen kuin he näkisivät mistä oli kyse.
"... mutta ei silmittömällä raivolla", hän katsoi tarpeelliseksi lisätä samalla, kun vilkaisi painavasti Akelan suuntaan.
Spyrre: Akela kannatti päällikön sanoja kärkkäällä nyökkäyksellä, koukistellen samalla pahaenteisesti rystysiään. Usean viikon paikallaan oleminen oli selvästikin saanut hänen sisuksensa kuohumaan nyt kun viimein tapahtui, ja äsken saadut ruhjeet vain nostivat sitä. Oranssit silmät lähes kiiluivat hämärässä, ja jo hänen piirteitään tahriva tumma veri teki siitä eittämättä entistä pahaenteisempää. Hän kuunteli silti Tarashia kun tämä puhui, valpastuen selvästi tämän sanoille. Kukaties tämä suunnitelma oli vielä suppea (tai lähestulkoon olematon) oli tämä silti selvästi sarvekkaan naisen mieleen. "Niin! Ne ovat saalistaneet täällä ilman vastusta, ne eivät varmasti odota että joku iskeekin viimein takaisin!" hän julisti... tosin empien kun Tarash jatkoi painokkaasti. Tämä sai aikaan hieman kyräilyä. "...niin. Ei kun... siis ei! Ei tietenkään, jos se ei ole tarpeen" arpinen nainen puolustautui puuskahtaen. "Mutta meidän pitää silti yllättää ne jotenkin. Ehkä voimme vain tuikata koko paikan missä ne pesivät tuleen!" Hän jatkoi kuitenkin pian, hanakkaan sävyyn.
Sub: Tarashin katse viipyili Akelassa pitkän tovin, mutta hän ei silti alkanut tehdä asiasta sen suurempaa selkkausa tässä ja nyt. "Ehkä voimme tehdä jotakin sellaista, ehkä emme. Emme pysty sanomaan mitään varmaksi ennen kuin näemme sen paikan", Tarash vastasi lopulta, ja nyökkäsi sitten päällikölle. "Me menemme nyt, jotta olemme valmiita lähtemään huomenaamulla. Lähettäkää se väki puheillemme, niin näemme ketkä heistä ovat sopivia. Lisäksi tarvitsemme ruokaa ja vettä useammaksi päiväksi."
Päällikkö nyökkäsi ja heilautti kättään ylimalkaisesti. "Tietenkin. Älkää murehtiko siitä. Menkää ja valmistautukaa", hän totesi lyhyesti.
Tarash nousi pystyyn. Hänellä ei selvästi ainakaan ollut enempää neuvoteltavaa asioista. Kaikki oli lopulta selkeää ja varsin yksioikoista. Heidän pitäisi joka tapauksessa tietää enemmän, ennen kuin mitään tämän pätevämpiä suunnitelmia voisi edes laatia...
Spyrre: Akela aisti saamansa tarkkaavaisen katseen, vaikka tekikin parhaansa näyttääkseen siltä ettei olisi huomannut. Hän eittämättä muisti aiemman uhkauksen siitä miten Tarash toimisi jos ei olisi tyytyväinen hänen toimiinsa, ja kahden viikon ahkerasta harjoittelusta huolimatta tämän päiväinen käänne ei välttämättä tuonut tähän kaikkeen ainakaan hyvää valoa... Kaiketi mies ei kuitenkaan ainakaan sanonut mitään vaan palasi aiheeseen sarvekkaan vatharin helpotukseksi.
Arpinen nainen nyökkäsi itsekin ja nousi jaloilleen lattialta kun Tarashkin alkoi tehdä lähtöä. Heillä olisi aikaa valmistautua aamuun saakka, ja rehellisesti Akela halusikin lepuuttaa jo jalkojaan hetken metsässä tarpomisen jäljiltä... sekä pestä kaiken saastan yltään. "Olemme kyllä valmiita!" hänkin ilmoitti kääntyen sitten kohti majan ovea harppoakseen ulos. Päät hän jätti lattialle, kaiketi jonkinlaiseksi todistusaineistoksi. Tai sitten vain siksi, ettei hänkään tiennyt mitä olisi tehnyt niillä oikeasti... Joka tapauksessa, hänen olisi noudettava varusteensa aamuksi ja valmistauduttava. "...muista sitten, lupasit kertoa minulle väestäni" sarvekas nainen lisäsi vielä olkansa ylitse ennen kuin harppasi ulos.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 30, 2021 22:54:43 GMT 3
((Pöydällä pelattua.))
Ja niin lähti seuraavana aamuna kylästä liikkeelle joukko kylän väkeä ja sotureita, tarkoituksenaan iskeä kylää ahdistelevia petomiehiä vastaan ja pitää huoli, etteivät ne enää koskaan uskaltaisi mitään tämän kaltaistakaan. Tarash ja Akela johtivat joukkoa, mutta heidän seuraansa oli liittynyt joukko kylän väkeä: Kylänmies Chamtan, metsästäjät Eldron ja Brin (koiransa kanssa), parantaja Twyl, viisas mies Ophor sekä valta ja roteva kivenhalkoja Vartu. Osa oli lähtenyt mukaan kostaakseen kokemiaan vääryyksiä, osa taas pitääkseen huolen, ettei kenelläkään tulisi olemaan kostettavaa enää uudelleen. Nämä eivät olleet kylän sotureita tai suurimpia urhoja, mutta he olivat valinneet tämän vaarojen tien omasta tahdostaan, ja se merkitsi jo paljon. Väen matka taittui metsän läpi ongelmitta, ja he saavuttivat iltaa myöten tienoon, jolla vanhat rauniot sijaitsivat. Siitä olivat todisteena muinaiset kiviset pilarit, jotka olivat ilmeisesti merkkikiviä; paalut olivat piirteettömiä ja melkeinpä muodottomiakin, mutta jokin niissä silti karmaisia väkeä tässä synkeässä ja pahaenteisessä paikassa. Varsinaiset toimet petoja vastaan jätettiin pitkälti seuraavalle päivälle väen keskittyessä etsimään hyvää leiripaikkaa. Akela halusi kuitenkin ehdoin tahdoin tiedustella petojen raunioita jo nyt, eikä suostunut muiden toppuutteluista huolimatta odottamaan. Niinpä Akelan sallittiin hiipiä raunioille etukäteen muiden etsiessä leiripaikkaa.
Väki löysikin oikein hyvän leiripaikan ja pystytti erinomaisen piiloleirin, mutta vaikka ilta eteni, ei Akelasta näkynyt jälkeäkään. Epätieto ja pelot pahimmasta hiipivät väen tykö: oliko Akela ollut liian uskalias ja joutunut maksamaan siitä kovan hinnan? Vaikka huoli olikin suuri, väki malttoi kuitenkin mielensä ja odotti seuraavaan päivään. Tarash kuitenkin kiersi tuon tuostakin leirin ja kivipaalujen väliä. Siitä hyvästä hän oli vähällä kävellä suoraan puiden takana vaanivia petomiehiä päin pimeässä... mutta pedot saivat kuitenkin huomata, ettei hänen veroisensa soturi turhaan tohtinut liikkua yksin. Tuskinpa olivat susimiehet ehtineet loikata esiin, kun hänen miekkansa jo välähti kuunvalossa ja iski jokaisen noista kurjista hengettömäksi. Se ainakin todisti, että hirviöt olivat juurikin täällä... mutta Akela ei sillä löytynyt. Lopulta kun aamu koitti, eikä Akelaa vieläkään oltu löydetty, päätettiin ryhtyä toden teolla etsimään naista. Tarash johti metsästäjät metsälle. Brinin koira osoittautui nopeasti varsin hyödylliseksi, sillä tottunut metsästyseläin sai heti vainun naisesta... mutta se ei kulkenut raunioita kohtikaan, vaan aivan umpimähkäiseen suuntaan. Hämmennys valtasi itse kunkin mielen: oliko Akelalle tapahtunut jotakin odottamatonta? Muutaman tunnin etsintöjen jälkeen Akela löytyi, nälkäisenä ja hämillään, mutta muuten täysin kunnossa. Sarvekas nainen oli ilmeisesti onnistunut eksymään lyhyellä matkalla kivipaaluilta raunioille, eikä ollut koskaan edes päässyt niille asti. Moinen iski itse kunkin varsin sanattomaksi, mutta he palasivat silti muiden luokse ilman suurempia välikohtauksia - kunhan Akela oli vannotettu olemaan menemättä enää metsään yksinään... ja kunhan hän oli vannottanut muut olemaan sanomatta tästä sanaakaan Esralle tai kenellekään muullekaan. Leirissä laadittiin uusi suunnitelma: Akela ja Brin tiedustelisivat ennalta ja hakisivat sitten muut paikalle kun olisivat selvillä siitä, miltä raunioilla näytti. Nyt Akelakaan tuskin eksyisi...
Akela ja Brin pääsivät raunioille hiljaa ja huomaamatta. Sankan metsän keskeltä häämötti muutama ikivanha rakennuksen jäänne, ja Akela pisti merkille, että suurimman ympärillä liikkui useita susimaisia hahmoja... ja yksi niitäkin suurempi. Sen enempää hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa, kun Brinin koira äkkiä hurjistui ja alkoi pitää meteliä, joka paljasti heidät. Yhdessä hetkessä kokonainen lauma hirmuisia petomiehiä, kärjessään kammottava häränpäinen ilmestys, hyökkäsi kaksikkoa kohti. Akela yritti harhauttaa niitä ja antaa Brinille aikaa paeta, mutta kokeneen metsästäjän koira meneti malttinsa ja jäi haukkumaan susimiehiä, eikä Brin suostunut hylkäämään uskollista koiraansa. Seurasi julma taistelu. Brinin taistellessa henkensä edestä neljää susimiestä vastaan Akela sai tuta muita johtaneen häränpäisen kammotuksen voiman. Se rynnisti suoraan häntä päin ja paiskasi hänet pitkin pituuttaan samalla, kun loput petomiehet piirittivät häntä nopeasti, räksyttäen ja heristellen aseitaan. Tilanne näytti jo pahalta... mutta samassa hetkessä Akela sivalsi valtavaa härkämiestä mielensä voimilla ja sai sen sortumaan typertyneenä maahan. Ja kun muut petomiehet vielä tuijottivat tyrmistyneenä, hän säntäsi sen kimppuun ja iski sitä ympäri kalloa kirveellä, kunnes veri roiskui ja luut rutisivat. Yllättävä murskaava isku ajoi susimiehet kauhun valtaan ja sai ne pakenemaan. Akela yritti kiiruhtaa Brinin avuksi, mutta näki sen olevan jo myöhäistä: metsästäjä oli koiransa avulla onnistunut tappamaan peräti kolme petomiehistä, mutta viimeinen oli vienyt voiton. Nyt se pakeni naisen velttoa ruumista olallaan riiputtaen kohti raunioita. Koiran seivästetty ruho lojui surullisena muiden keskellä. Akela yritti sännätä susimiehen perään, mutta turhaan. Se katosi jonnekin maan alle, eikä edes Akela ollut tarpeeksi mielipuolinen jahdatakseen sitä yksin ja äskeisen kolhimana. Sen sijaan hän säntäsi etsimään muut.
Muutamaa hetkeä myöhemmin Akela palasi mukanaan koko loppu joukkio, Tarash ensimmäisenä. Kynnelle kykenevät susimiehet olivat paenneet, kukaties takaisin maan alle, ja raahanneet mukanaan häränpäisen hirviön ruumiin. Jäljet veivät kuitenkin raunioille, ja sieltä löytyivätkin nopeasti portaat alas pimeyteen. Lamppuja sytytettiin, ja Tarash järjesti väen nopeasti jonkinlaiseen muodostelmaan, ennen kuin he laskeutuivat alas etsimään varastettua Briniä ja vihollisiaan. Maan alla ilma oli tunkkaista ja väki kohtasi hetkessä hirvittävän määrän suuressa eteishallissa pesiviä lepakoita. He kuitenkin työntyivät ikivanhoihin, unohdettuina aikoina veistettyihin kivisiin käytäviin ja seurasivat metsästäjä Eldronin löytämiä jälkiä, jotka kuuluivat kukaties Brinin ryöstäjälle. Jäljet johtivat viritetyn ansan ja susimiesten valmistelevan väijytyksen luokse, mutta joukkoa johtavat soturit iskivät puolen tusinaa petoa hetkessä hengiltä, kun muu väki vain katseli äimistyneenä heidän raivoaan. Akelan silmissä paloi raivoisa viha. Yksikään näistä olennoista ei pakenisi! Etsinnät jatkuivat, mutta kun reitti johti alemmas vieviin portaisiin ja jonkinlaiseen luolaan, ei Eldron enää nähnytkään jälkiä missään; oliko susimies livahtanut johonkin? Se ei tuntunut suorassa käytävässä mahdolliselta, mutta väki palasi silti nopeasti takaisin lepakoiden täyttämään esikammioon ja kokeili toista suuntaa - jossa lepakoita ja niiden sontaa oli vielä sitäkin enemmän. Sivukammioiden tarkastus ei tuottanut kuitenkaan tulosta. Joukkio kohtasi muutaman oudon, liskomaisen hahmon, mutta ne eivät vaikuttaneet kiinnostuneelta heistä, eivätkä ne varmasti olleet susimiehiä. Olivatpa mitä olivat, Brinin etsiminen kulki etusijalla. Siispä väki palasi taas takaisin sinne mistä oli tullut.
Eteissalissa joukkiota odotti outo tilanne: kun he palasivat, kammioon oli ilmaantunut puolen tusinaa hyvin aseistettua soturia, jotka eivät tosiaan vaikuttaneet kyläläisiltä tai miltään raunioihin saapuneilta onnenonkijoiltakaan; olivatko nämä kylänpäällikön mainitsemia raunioiden kurjia miehiä? Jännittynyt tilanne laukesi, kun miesten johtaja alkoi haastella joukkiolle tuntemattomalla kielellä, mutta rauhallisin ja jopa toverillisin sanoin. Kukaan ei ymmärtänyt tätä, mutta hetkeä myöhemmin miehet jättivät heidät rauhaan ja suuntasivat nähtävästi itse kohti syvempiä tunneleita, kohottaen vieläpä samalla miekkojaan tervehdykseen. Eivät nämä kovin kurjilta vaikuttaneet... Seurasi hetken neuvonpito. Mitään loogisia suuntia ei tuntunut enää olevan, eikä Brin selvästi ollut ylhäällä... tai ei ainakaan missään sellaisessa suunnassa, jonka Akela pystyi löytämään. Tässä kohtaa epäilykset kääntyivätkin Eldroniin: oliko mies aivan varma, että jäljet eivät olleet voineet viedä alas? Eldron osasi vastata vain, että kivillä oli lopulta vaikea suunnistaa, ja että kukaties hän oli erehtynyt. Tämä kirvoitti kiroilua, mutta asiaa ei ollut aikaa jäädä selvittelemään. Brin oli selvästi kuitenkin viety alemmas, joten olisi kiirehdittävä sitäkin kovemmin!
|
|
|
Post by spyrre on Jul 7, 2021 21:35:36 GMT 3
Akelan ja Tarashin johtama joukkio työntyi takaisin kohti alista, etsien menetettyä Briniä, mutta kohtalolla ei ollut mitään aikeita tehdä tästä pyrkimyksestä helppoa. Heti alkuun he kohtasivat aikaisemmin nähnyt tuntemattomat soturit, jotka olivat pysähtyneet varsin lähelle - ja valitettavista syistä. Paljastui, että yksi sotureista oli astunut keihäsansaan, jonka joukkio oli väistänyt susimiesten väijytyksen lähellä. Nyt he olivat linnoittautuneet käytävänmutkaan hoitamaan toveriaan, ja tukkivat samalla tien. Heidän aikaisempi kepeä asenteensa oli myös kokenut kovan muutoksen, sillä nyt soturit uhittelivat joukkiota jopa aseilla, kun he yrittivät päästä ohitse tai edes auttaa. Akela yritti toistamiseen saada jonkin yhteyden miehiin ja lähettää aseistamattoman parantaja Twylin yksin miesten avuksi, mutta kun he sitten tarttuivat aseisiin, eivät Akela ja Tarash, eivätkä muutkaan, jääneet valitettavasta väärinkäsityksestä huolimatta empimään. Taistelusta tuli nopea ja raju. Akela ja Tarash iskivät kumpikin maahan miehiä, mutta myös muut joukon jäsenet todistivat taitojaan. Etenkin Vartu, suuri ja vahva, mutta synkeän hiljainen kivenhakkaaja, kävi taistoon raivolla ja voimalla, iskien raskaalla lekallaan useita miehistä hengiltä. Taistelun jälkimainingeissa vain kaksi miehistä oli hengissä - mukaanlukien ansasta haavan olkaansa saanut, ja yksi maahan tainnoksiin lyöty soturi. Näiden kohtaloa ei ehditty miettiä paljoakaan, sillä Akela äkkäsi lähelle vaanivaan hiipineen joukon susimiehiä! Taistelu vaihtoi toiseen... mutta se päättyi yhtä julmasti ja murskaavasti. Kun taistelut oli taisteltu, Akela selvitti henkiin jääneille miehille selvällä elekielellä, että ottaisivat omansa ja häipyisivät kun vielä pystyivät. Nämä eivät ainakaan vastustelleet.
Joukkio laskeutui lopulta alempiin syvyyksiin, mutta sielläkään heidän kulkunsa ei ollut vaivatonta. Ensin heitä kohti ammuttiin nuolia pimeydestä, kun valoa tarvitsemattomat petomiehet ylättivät heidät. Osa väestä sai osumia, mutta ne eivät koituneet kenenkään kohtaloksi. Akela käytti ylimaallisia voimiaan paiskoakseen kivenjärkäleitä kurjien niskaan, surmaten osan ja pelottaen loput tiehensä. Mutta kaikesta päätellen niiden suunnalla odotti lisää samankaltaisia asemia, joten joukkio suuntasi toisaalle. Toisessa suunnassa väen tielle asettui petomiesten vartiopaikka, jota suojasivat suuret ja vahvat, teljetyt ovet. Ne eivät kuitenkaan voineet pidätellä heitä, kun Tarash paljasti todelliset voimansa: hän keskittyi ja teki jonkinlaisia outoja elkeitä... ennen kuin iski ovista läpi kuin muurinmurtaja, särkien ne säälimättä sisäänpäin! Rynnäkkö oli niin hirvittävä ja voimakas, että se löi sisällä odottavan joukon petomiehiä aivan ällikällä, eivätkä ne ehtineet järjestäytyä kun soturit jo ryntäsivät niitä päin. Tästä taistelusta tuli ankara. Ahtaassa kammiossa ihmiset, sudet ja vathar iskivät toisiaan vasten raivolla. Tarash ja Akela surmasivat petoja, mutta jälleen myös Vartu, synkeä ja vihainen, iski voimalla ja tappoi raivolla. Myös nuori kylänmies Chamtan näki tilaisuutensa tulleen ja rynnisti kohti susimiehiä komentavia, suuria miekkoja heiluttavia yksilöitä... mutta vaikka hän saikin iskettyä yhden niistä maihin, se kosti lyömällä häntä julmasti miekallaan kylkeen, niin että miehen kylkiluut rusahtivat rikki. Teko kostettiin nopeasti. Yhteenoton jälkeen väki otti nopeasti lukua itsestään ja pedoista keskuudessaan... ja huomasi ihmeekseen, että kammiossa oli myös tuntematon mies! Tämä kyhjötti hämmentyneenä nurkassa, ja kalpeudestaan ja arvistaan päätellen oli ollut täällä pitkään. Mies ei osannut edes puhua, vaan ärisi vain kuin peto. Oliko kyseessä orja? Koska suuri osa väestä alkoi olla rikki lyötyjä tai ruhjeilla, päätettiin viedä kylänväki yläkerroksessa olevaan, teljettävään tilaan, kun Akela ja Tarash tarkistaisivat vielä alempia käytäviä vartioaseman takaa. Myös outo mies otettiin mukaan; tämä vaikutti lähinnä hämmentyneeltä eikä vastustellut heitä. Vanki ja orja, eittämättä.
Akela ja Tarash palasivat alas ilman välikohtauksia. Siinä samalla he erottivat, että jostakin yläkerroksesta kantautui outoa musiikkia ja joikaavaa ääntä, kuin jossakin olisi pidetty suuria menoja... mutta äänen alkuperä ja se, miten sinne pääsisi, jäivät arvoitukseksi. Susimiesten vartioaseman takaa paljastui käytävä, joka vei suurille oville, ja niiden takaa (Tarashin avustuksella) paljastui maanalainen luola, jonka läpi virtasi joki. Luola ei kuitenkaan ollut suinkaan tyhjä, vaan varsin pian heitä melkeinpä piiritti kokonainen joukko outoja liskomiehiä, samanlaisia kuin he olivat nähneet ylempänä. Nämä eivät vaikuttaneet suoraan vihamielisiltä, ja niitä johti jonkinlainen shamaani, joka puhui ymmärrettävää kieltä. Tämä väitti jopa tietävänsä, mihin varastettu Brin olisi viety, ja pyysi kaksikkoa tulemaan peremmälle. Akela ja Tarash tekivätkin niin, vaikka olivatkin varuillaan. Varautuneisuus paljastui aiheelliseksi, sillä heti kun kaksikko oli poissa oven luota, liskot piirittivät heidät ja hyökkäsivät heidän kimppuunsa! He taistelivat vastaan raivolla, mutta liskoja johtava shamaani tunsi outoa noituutta, joka iski Akelan hervottomaksi. Vain Tarash onnistui vastustamaan tätä katalaa taikaa ja liskot syöksyivät häntä kohti voimalla... Tarashia ei kuitenkaan murrettu niin helposti! Soturi iski karjaisten vihollisiaan sivuun kuin viikate niittää viljaa ja loikkasi niiden lävitse suoraan niitä johtaneen shamaanin kimppuun. Hänen miekkansa välähti kahdesti, ja julma otus kaatui hetkessä maahan päätä köyhempänä. Muut liskot pakenivat kauhusta sihisten tätä näkyä ja loikkasivat virtaan. Akela tokeentui jonkin ajan kuluttua ja oli sekä tyrmistynyt, että raivoissaan tapahtuneesta. Kostoksi hän paiskoi shamaanin oudot noitakalut pitkin luolaa... mutta paha kyllä niiden joukossa ollut myrkkyjauhepussi halkesi ja peitti naisen pilveen, joka sai hänet suistumaan maahan verta köhien. Tässä kohtaa Tarash tarrasi nopeasti Akelaan ja raahasi hänet pois paikalta, takaisin kohti maanpintaa. Kaksikon mennessä Akela saattoi vannoa, että näki valtavan patsaan kävelevän heitä kohti pimeydestä, mutta näky katosi Tarashin pinkoessa pinnalle nainen hartiallaan.
Lopulta kaksikko palasi ylös ja vetäytyi muun väen kanssa takaisin piiloleiriin. Haavoja hoidettiin ja Akelan vointia tarkkailtiin. Vaikutti pahasti siltä, että naisen keuhkot olivat kärsineet äskeisestä. Nyt hän kohi ja hänen hengityksensä pihisi kurjasti. Twylin mielestä hänen olisi pitänyt palata kylään lepäämään, mutta tästä ei ollut puhettakaan! Akela ei aikonut jättää tehtävää sikseen. Akelan lisäksi muutkin olivat kärsineet ruhjeita ja kolhuja, kaikkein pahiten Chamtan. Nuorukainen oli kuitenkin ilmeisen hengissä, eikä hänellä ollut välitöntä vaaraa - mutta oli selvää, ettei hänestä enää ollut taistelemaan. Muutkin olivat pahasti ryvettyneitä, ja päätettiin levätä huomiseen. Yön aikana ei tapahtunut mitään suoranaisen hälyttävää... ellei sitten Esran äkillistä ilmaantumista laskettu! Nuori nainen oli lähtenyt aivan omin päin seuraamaan väkeä ja oli sattumalta törmännyt heidän leirinsä lähelle, mistä Akela äkkäsi hänet. Nopea selvittely paljasti, että Esra oli tiukasti aikeissa tulla mukaan ja taistella kuten kaikki muutkin: hän ei aikonut jäädä kylään odottamaan kun muut vaaransivat henkensä! Tätä karsastettiin... mutta edes Tarash ei voinut lopulta pidätellä nuorta soturia loputtomiin. Kukaties tämä oli hänen koetuksensa paikka. Esra mainitsi myös, että oli nähnyt metsässä oudon miehen, joka oli näyttänyt samalta kuin aikaisemmin häiriköineet rosvot. Tämä huoletti itse kutakin, mutta asialle ei voitu nyt mitään. Susimiesten tunnelit odottaisivat taas huomenna...
|
|
|
Post by spyrre on Jul 8, 2021 23:37:06 GMT 3
Jo toista kertaa Akela ja Tarash johtivat joukot alas pimeyteen ja petojen pesään. Tällä kertaa mikään ei pysäyttänyt heidän matkaansa, ja nopea tarkastus osoitti, että susimiehet eivät olleet vallanneet uudelleen asemia, joista ne oli viime kerralla lyöty - mutta kaikella todennäköisyydellä ne odottivat yhä väijytyksessä syvemmällä luolissa, joihin ei oltu vielä tohdittu iskeä. Väki marssikin niitä kohti asianmukaisella varovaisuudella. Ensimmäiset kosketukset pimeydestä nuolia ampuviin petoihin kevyitä, ja Akela ja Tarash iskivät etuvartiot hengiltä pelkästään kahdestaan. Ongelmat seurasivat kuitenkin varovaisia voittoja nopeasti, sillä äkkiä petomiehet saivatkin joukon saarrettua tavalla tai toisella. Seurasi epätoivoinen taistelu, kun soturit mittelivät yli tusinan pedon kanssa yhtä aikaa. Helpotusta pahimpaan murskaavaan ylivoimaan kuitenkin saatiin, kun petomiehet juoksivat ilmeisesti omiin ansakuoppiinsa, joita olivat valmistelleet lähettyville. Ne näyttivät jopa itse hämmentyneiltä asiasta, mikä saattoi vihjata siihen suuntaan, että kukaties luukut, kaikkea todennäköisyyttä vastaan, eivät olleetkaan niiden tekosia... Ankarassa taistelussa Eldron sai surmansa julmalla tavalla, mutta muuten väki oli voitokasta. Tarashin ensiaputaidot eivät mitenkään riittäneet pelastamaan metsästäjää, jonka kallon yksi susista murskasi julmasti hilparillaan, eikä parantaja Twyl ollut paikalla - hänet oli jätetty leiriin huolehtimaan Chamtanista ja oudosta vapautetusta orjasta. Saattoi tosin hyvin olla, että edes hänen taitonsa eivät olisi riittäneet pelastamaan tätä...
Menetyksen vihastuttamina soturit puskivat eteenpäin, etsien kahakasta paenneita susimiehiä tai uusia vihollisia. He löysivät oudon maanalaisen temppelin, mutta sitä paljon kiinnostavammaksi osoittautuivat susimiesten valmistellut asemapaikat, joista väkeä ammuttiin sala-aukoista varsijousilla. Akelan ja Tarashin johtama joukko kaarsi kuitenkin susimiesten selustaan ja iski pedoista luulot pois... ja joutui sitten kohtaamaan petomiesten kouluttamat verenhimoiset, raivohullut karhut! Tarashin voimat tulivat tarpeeseen, kun hän vangitsi toisen pedoista oven väliin samalla, kun Akela ja muut iskivät sitä toistamiseen ympäri kalloa. Myös Esra taisteli vantterasti mukana, ja loppujen lopuksi karhut saatiin kaadettua (niitä komentavien petomiesten kera) ilman muita välikohtauksia. Ajatukset rynnäkön jatkamisesta kokivat pahan takaiskun, kun jostakin ilmaantui paikalle valtava kivinen patsas, samankaltainen kuin Akelan aikaisemmin näkemä, joka tunki säälittä susimiesten asemapaikoille ja tuntui iskevän niitä vastaan aivan yhtä hanakasti kuin seikkailijoitakin - tosin sillä erotuksella, että seikkailijat tajusivat poistua paikalta ennen kuin joutuivat kohtaamaan kuvatuksen. Myös joukko liskomiehiä pakeni jostakin lähettyviltä pimeyteen. Mokomat taisivat sittenkin olla yhteistyössä petomiesten kanssa...
Kun Briniä ei näkynyt, eikä muita reittejä ollut, väki kiinnostui aikaisemmin näkemästään temppelistä. Sen kiertäminen tai edes päälle kiipeäminen ei ankarasta etsimisestä huolimatta paljastanut mitään. Kummastuttavana seikkana pistettiin merkille, että temppelille aikaisemmin paenneet petomiehet olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Se tuntui vihjailevan salakäytävistä, mutta ankarasta etsimisestä huolimatta sellaisia ei löytynyt temppelin sisästä. Lopulta huomio kiinnittyi erityisen komeaan koristepaneeliin temppelin takaosassa, ja toden totta sen takaa paljastui kuin paljastuikin reitti alaspäin... joskaan ei sinne, mitä väki oli etsinyt. Tämä reitti vei johonkin tunkkaiseen, pölyn peittämään tilaan, joka vaikutti enemmänkin muinaiselta varastolta. Se ei kuitenkaan estänyt heitä ryöväämästä hyvin sinetöidyistä laatikoista liutaa aseita, joista merkittävimmiksi osoittautuivat Esran päälle sopinut komea pronssinen sotisopa, ja Akelan ottama kepeä, kuolettavan terävä, oudosta metallista tehty miekka - ja vajaa tusina samanlaista heittoterää. Paikan tutkiminen pidemmälle ei tuntunut tuottavan tulosta, etenkin kun tielle asettui selittämättömällä tavalla hengissä säilynyt, valtava sarvipäinen lisko, joka hyökkäsi pimeydestä joukkiota kohti. Mokoma onneksi asettui kun sen vartioima kammio jätettiin rauhaan. Oudosta paikasta löytyivät myös suuret pariovet, jotka eivät suostuneet aukeamaan millään. Niiden pintaan oli kirjoitettu jotakin, mutta kukaan ei osannut kieltä (suurin osa väestä ei osannut edes lukea), eivätkä ne selvästikään veisi susimiesten tai Brinin luokse muutenkaan. Paikan tutkiminen keskeytyi, kun joukko karanneita, kauhistuneita orjia törmäsi paikalle hämmentyneinä. He olivat sekaisia ja anelivat apua ja että heidät vietäisiin takaisin ihmisten ilmoille, ja näin tehtiinkin.
Leirissä orjista saatiin jonkin verran tietoa: heidän mukaansa temppelissä oli jokin outo noitakeino, joka vei johonkin aivan toiseen paikkaan - valtavaan luolaan, jossa oli ihmeellinen puutarha ja palatsi. Palatsin tyrmissä pidettiin muitakin orjia. Kukaan heistä ei osannut sanoa varmaksi, oliko Brin viety sinne, mutta he eivät myöskään kieltäneet. Soturit olisivat halunneet suunnata suoraan etsimään tuota palatsia tyrmineen, mutta käytännön seikat asettuivat tielle: heillä ei ollut ruokaa kahdeksan orjan ruokkimiseen, ja pelokas ja kärsinyt väki aneli muutenkin armoa ja apua. Päätettiin siis suunnata takaisin kylään ja valmistautua huolella ennen uutta puskua kohti petomiesten raunioita...
|
|