|
Post by submarine on Aug 5, 2019 4:49:32 GMT 3
Maailma oli vaipunut tiedottomaan pimeyteen. Oli vaikea sanoa miten pitkäksi aikaa, tai mitä välillä oli tapahtunut, mutta joka tapauksessa kaiken ylle oli laskeutunut paksu, tukahduttava verho. Kukaties se oli ollut armeliain vaihtoehto kärsineille ja piinatuille, joille valvemaailma ei tarjonnut niin helpotusta kuin lohtuakaan. Edes pieni hetki aikaa levähtää ennen kuin olisi palattava todellisuuteen. Liian pieni todelliseen lepoon tai palautumiseen, ikävä kyllä.
Ainakaan jokaiselle tiedottomuuteen vajonneelle ei nähtävästi sallittu senkään vertaa armollista tiedottomuutta, kuin olisi voinut muuten toivoa. Jostakin pimeyden keskeltä kantautui terävä ääni, kuin käsky. Se tuskin riitti tunkeutumaan vielä minnekään asti turtuneeseen tietoisuuteen, mutta asiaa ei jätetty niin hellävaraisten otteiden varaan. Käskijä odotti vain hetken, minkä jälkeen seurasi tyytymätön murahdus. Sitä puolestaan seruasi jotakin paljon tylympää. Hyytävän kylmä vesi ryöppysi tiedottoman kasvoja vasten ja uhkasi hetkeksi tukahduttaa tämän alleen. Selkeämmässä tilanteessa sitä olisi voinut kaiketi väittää pelkäksi vesiämpäriksi, mutta tiedottoman ja varautumattoman kannalta siinä oli varmasti silti aivan tarpeeksi. Hyisevä, kaiken tukahduttava ja kasteleva hyöky, joka sai kovanaamaisemmankin kakomaan vettä ja haukkomaan henkeään. Ja mikä tärkeintä, se mitä varmimmin myös pakotti hereille - tai niin vedenheittäjä selvästi ainakin toivoi.
Jos herätys olikin tyly, ei todellisuus, johon kasteltu nainen äkkiä heräsi, ollut sen hellävaraisempi. Kylmä, hämärä selli ympärillä ja kova kivinen lattia alapuolella. Raskaat kahleet käsissä ja outo, puristava panta pään ympärillä. Puhumattakaan valittavasta, tuskaisesta ruumiista, jolle ei oltu suotu läheskään tarpeeksi aikaa levätä ja elpyä aikaisempien koettelemusten jäljiltä. Nainen kiskottiin nopeasti todellisuuteen, joka ei tarjonnut yhtään minkäänlaista lohtua tai lupausta paremmasta - eivätkä sitä tehneet myöskään hahmot, jotka häämöttivät naisen yläpuolella. Vasta juuri takaisin elävien kirjoihin pakotetun silmissä hämärää selliä täyttävät hahmot tuskin olivat muuta kuin häilyviä silhuetteja. Kaikki kolme niistä olivat kuitenkin selvästi puettu raskaisiin sotisopiin, kuin sotilaat ainakin... tai keskimmäisen tapauksessa, kuin soturi ainakin. Tuo keskimmäinen oli valtavan suuri ja riitti täyttämään tilaa jo pelkästään itsessäänkin. Maassa makaavan yllä hän näytti valtavalta jättiläiseltä - ja sillä tavoin jylisi myös hänen äänensä vasten haparoivaa tajuntaa. "Tolkkuihisi siitä! Kaltaisesi niskurilla ei ole oikeutta vain torkkua autuaan tietämättömänä!" kajahti säälimätön ääni naista päin. Raskas kypärä tuntui vain lisäävän sen kaikua ja pauhua entisestään.
Tämä painajainen selvästikin vasta alkaisi herätessä...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 5, 2019 12:05:02 GMT 3
Ei voinut sanoa että Akelalla olisi ollut aavistustakaan kauanko hän oli häälynyt pimeydessä ennen kuin hyytävä hyökyaalto iski hänen päälleen... eikä se mikä naista odotti ainakaan kirkastanut näkymää tippaakaan. Äkkiä jäätävä vesi täytti keuhkot riipien vasten kärvennettyä ihoa, ja äkillinen paniikinomainen shokki kiskaisi hataran tajunnan takaisin todellisuuteen. Akela kavahti tyrmistyneesti henkeään haukkoen ja pyrki refleksinomaisesti ylös kylmästä lätäköstä, onnistuen tosin tuskin pääsemään edes istualleen. Äkillinen liike nyt märkinä kirvelevään ihoon takertuvine vaatteineen vihlaisi pahasti ja sai hänet horjahtamaan takaisin tuskaisen äännähdyksen keralla. Tämä tosin taisi olla vasta alkua. Hän oli vasta tavoittanut käsityksen siitä että oli jossakin hämärässä paikassa ja joka paikkaan sattui, kun kaikuva ääni runnotun naisen yläpuolelta havahdutti hänet kunnolla siihen että jotain oli meneillään.
Oivallus iski suoniin hyökyvää adrenaliinia tuskankin seasta. Meripihkanoranssi katse kiskaistiin välittömästi, vaikkakin siristellen, ylös kohti yllä häälyviä varjoja. Hänen kurkustaan irtosi epämääräinen sihahdus ja miettimättä sen enempää Akela yritti singota jaloilleen uudemman kerran, nyt entistä suuremmalla motivaatiolla. Tämä ei kuitenkaan sujunut ainakaan sen paremmin kuin viimeksi siitä huolimatta. Jokin raskas hänen käsiensä ympärillä pidätteli liikkeitä ja yllätti hänet, saaden muutenkin kivuliaan naisen horjahtamaan. Yksityiskohdat olivat hukkuneet kaoottisen hetken aikana kaiken muun tukaluuden sekaan, mutta nopeasti alkaessaan saada jonkinlaista otetta taas todellisuudesta nekin hahmottuivat viimein... vaikka hän ehkä olisi toivonutkin toisin.
Motivaatiosta ja uhmakkuudesta huolimatta Akelan yritykset jäivät kiusallisen tuloksettomiksi. Hän ei voinut olla tuntematta oloaan kuin kuivilla sätkiväksi kalaksi kun nainen kavahti kauemmas yllään uhkaavasti häälyvistä varjoista ja heitti pikaisen katseen ympärilleen. Hyvin nopeasti hän löysi myös kahleet käsistään sekä oudon kiristävän tunteen päänsäkin ympäriltä, joka sai hänet irvistämään. Ikäväkseen hän saattoi muodostaa vellovassa mielessään jo jonkinlaisen kuvan siitä mitä oli tapahtunut... "Mitä... kirottua te saastat vielä haluatte? Miksi ette jo ottaneet minua hengiltä?" Nainen töksäytti epäluuloisen terävästi. Pian toinen häiritsevä ajatus nousi kuitenkin hänen mieleensä, ja hän heitti toisen katseen ympärilleen hämärässä sellissään. "...Missä Kiran on? Mitä olette tehneet hänelle? Jos teitte jotain, niin.... saatte katua sitä kun... pääsen vielä irti!" hän sihahti, eittämättä uhmakkaammin kuin hänen kuntonsa olisi antanut myöten. Ei sillä, että Akela olisi aikonut antaa moisen häiritä.
|
|
|
Post by submarine on Aug 6, 2019 16:51:38 GMT 3
Valtaisasta miehestä karkasi kolkko tuhahdus, kun maassa lojuva nainen alkoi loputalkin osoittaa hätäisiä elonmerkkejä. Sotilaat hänen sivuillaan pysyivät vaiti, kuten kurinalaisilta ja koulutetuilta asemiehiltä kaiketi sopi odottaakin. Jättiläinen heidän keskellään ei selvästikään kokenut olevansa samanlaisten sääntöjen ja odotusten kahlitsema. "Vieraamme suo palata takaisin kuolevaisten keskuuteen! Toivottavasti sait levättyä, sillä en usko, että tässä paikassa tulet saamaan paljoakaan lepoa tolkuissasi", mies hymähti. Hän kumartui aavistuksen alemmas, mutta ei todellakaan tavalla jota olisi voinut kutsua alentumiseksi toisen tasolle. Samalla hänen piirteensä tulivat paremmin näkyviin hämärästä - tai hänen kypäränsä piirteet. Kypärä oli raskas ja peitti miehen kasvot kokonaan. Se oli raskas ja suuri ja näytti paljon enemmän seremonialliselta, kuin millekään sotakentälle tarkoitetulta. Se oli kaiverrettu jonkin oudon pedon kidan kaltaiseksi, kuin demoniseksi irvistykseksi, mutta sen sisällä häämöttivät silti paksut linssit - suojatut silmänaukot. Kypärän päältä kohosi julmannäköinen, piikikäs koriste kuin demonin harjaksi. Kaiken kaikkiaan, tällaista kypärää ei varmasti kantanut tavanomainen sotilas - minkä Akela oli eittämättä saanut tuntea luissaan jo aikaisemminkin.
"Kuten sanoin, henkesi ei ole minun käsissäni. Sinä palaat takaisin sinne mistä tulitkin, ja sen jälkeen olet jonkun muun päänvaiva. Itse en tuhlaisi noin heikkoon petturiin hetkeäkään, mutta siitä päättää joku muu", mies tuhahti. Hän tarkasteli maassa makaavaa hetken, ennen kuin kohottautui jälleen täyteen mittaansa - takaisin sellin varjoihin. "Jos se sinua lämmittää, se mies on yhä hengissä - vielä tähän hätään. Hän ei ole minun murheeni senkään vertaa. Tämän surkean raunion komentaja on vakuuttunut, että hän on kuuluu paikallisiin kapinallisiin. Kuulustelijoilla menee varmasti vielä monta päivää hänen kanssaan", jättiläinen jatkoi. Aihe ei selvästikään kiinnostanut häntä, eikä hän varmastikaan puhunut rauhoitellakseen naista. "Se kuitenkaan ei ole sinun murheesi. Kun olen saanut asiani valmiiksi täällä, toimitan sinut takaisin pääkaupunkiin. Ehkä heillä on vielä käyttöä sinulle siellä. Tai sitten he repivät sinut auki ja ottavat parempaan käyttöön kaiken tuon, mitä et selvästikään itse osaa hallita", hän totesi. Äänensävy ei millään muotoa peitellyt sitä, miten hän selvästikin halveksi toista; tätä surkeaa vastustajaa, josta ei ollut ollut minkäänlaista todellista vastusta.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 6, 2019 19:12:50 GMT 3
Tajunnan kirkastuessa hiljalleen lisää, Akela löysi itsensä hyvin konkreettisesti nurkasta, josta ei tainnut olla pakoa. Hän ei ollut ollut varma oliko jättimäinen hahmo se sama jonka hän oli kohdannut aikaisemmin mutta viimeistään tämän sanat kun mies kumartui halveksivasti lähemmäs taisivat varmistaa asian. Nainen kirosi ääneen könytessään vaivalloisesti polvilleen ja siitä ylös seinään nojaten, terävä katse tässä ihmishirviössä. Rehellisesti sillä tuskin oli mitään väliä, mutta hän ei halunnut kohdata tätä uudestaan surkeasti lattialla siitä huolimatta kuinka hyytävän helposti tämä oli ruhjonut hänet maahan aiemmin vaikka hän oli yrittänyt kaikkensa. Olo oli silti varsin suojaton ja sai pulssin kohoamaan. Massiivinen soturi oli selvästi aivan omaa luokkaansa keskellä hiljaisia asemiehiä. Näitä kahta pienempää hahmoa tuskin olisi oikeasti edes tarvittu vaikka vanki olisikin päättänyt yrittää jotain, mutta ei näidenkään läsnäolo ainakaan mieltä lämmittänyt... kuten ei kyllä sekään, mitä tällä oli sanottavanaan.
"Pirut sinun luopioistasi, miten voin olla petturi jos en ole koskaan lupautunut mihinkään! Kadun vain sitä etten ehtinyt saamaan tämän enempää teikäläisiä hengiltä" Akela sihahti hampaidensa lomasta. Hän joutui vieläkin haukkomaan irvistellen henkeään mutta oli kaiketi löytämässä itsestään jotain otetta. Välinpitämätön paljastus siitä mikä häntä ja kaiketi Kiraniakin odotti lähetti väkisinkin hyytävän tunteen niskaan, ja nainen kiristi hampaitaan. Lähes vaistomaisesti käsi kävi etsimässä asevyötä, mutta ei tainnut olla mikään oikea yllätys että sitä tuskin löytyi. "Emme tiedä mitään mistään kapinallisista. Enkä minä ole menossa yhtään minnekään" hän töksäytti, ja astahti sitten sen verran kauemmas kuin pystyi. Kahleet painoivat ja puristivat mutta silti nainen sai kohotettua käsiään tavoitellakseen sitä voimaa joka piili jossakin hänen sisuksissaan. Oli epäilemättä jo nähty että massiivinen mies oli varmasti häntä voimakkaampi tässäkin, mutta siitä huolimatta Akela ei voinut olla yrittämättä vangitun eläimen vimmalla. Jos ei mitään muuta niin ainakin vieressä pönöttivät kaksi sotilasta, jotka hän toivottavasti voisi paiskata tieltään... tai soturia päin, jos niikseen. Mitä vahinkoa hän vain voisi aiheuttaa kelpaisi aivan vain periaatteen vuoksi, vaikka hänen kehonsa valitti jokaisella ponnistuksella. Hän ei aikonut vain jäädä odottamaan kohtaloaan.
|
|
|
Post by submarine on Aug 7, 2019 2:39:11 GMT 3
Sotilaat valtavan miehen kummallakin puolella valpastuivat ja hätkähtivät kun nainen äkkiä yritti jotakin. Mies heidän välissään ei kuitenkaan kohottanut sormeakaan tehdäkseen mitään. Panssarin läpi oli mahdotonta todella arvioida miestä, mutta hän tuntui melkein odottavan kuin nähdäkseen, mitä tapahtuisi. Akela ponnisti ja kurotti voimiaan ulospäin, kuten oli tehnyt eittämättä usein. Mutta sillä hetkellä, kun naisesta iskevän voiman olisi pitänyt kuohahtaa ulospäin, jokin leimahti. Hänen päätään puristava panta päästi vihaisen räsähdyksen ja iski. Siitä purkautuva voima oli kuin punahehkuinen veitsi suoraan aivoihin, terävä ja odottamaton isku joka purkautui suoraan tajuntaan. Se riitti varmasti viemään jalat alta naiselta, joka ei ollut varautunut moiseen - puhumattakaan keskittymisen herpaantumisesta. Totta puhuen koko ylimaallinen ponnistus tuntui kadonneen muutenkin olemattomiin heti, kun panta oli herännyt eloon. Valtava mies päästi ilmoille uuden, halveksivan tuhahduksen, joka tuskin edes erottui kunnolla iskun jälkeisen vellonnan ylitse. Siitä ei sen sijaan ollut mitään epäilystä, ettei hän ollut millään muotoa vaikuttunut. "Et selvästi tiedä mitään mistään, typerys. Tuo hallintapanta tekee tyhjäksi vähäisetkin voimasi - kuten sinun kuuluisi tietää. Jos yrität käyttää voimaasi, herätät tuon vain eloon - ja se elää vain satuttaakseen sinua. Äläkä edes yritä kiskoa sitä irti. Sen kynnet työntyvät suoraan ytimeesi. Et selviäisi siitä", mies puuskahti. Hän puhui kuin olisi selittänyt typerälle lapselle tulen vaaroista. Jostakin ilmiselvästä ja yksinkertaisesta.
"En tiedä mitä sinun kaltaisillasi yritetään muutenkaan. Olin kyllä kuullut, että tajuntaanne pidetään niin udussa, ettette edes kunnolla ymmärrä mistään mitään. Mutta tämä... sinunko kaltaisesi teutaroiva lapsi olisi jokin korvike minulle ja veljilleni!?" mies ärähti äkkiä. Akelan käytös ja koko olemus tuntuivat nostattavan hänessä äkkiä katkeruutta, jonka pystyi melkein tuntemaan. Kumpikin sotilas liikahteli rauhattomasti. "... mutta samapa se. Sinusta minun ei selvästi ainakaan tarvitse murehtia", mies huokaisi. Hän ei selvästikään katsonut tarpeelliseksi selittää toiselle, mistä oikeastaan puhui.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 7, 2019 20:01:22 GMT 3
Akelan villi yritys sai nopean ja tylyn lopun, mutta suunnalta jota hän ei ollut odottanut. Massiivinen soturi ei edes reagoinut vaikka varmasti tajusi mitä nainen aikoi... ja äkkiä tuntui kuin hänen aivonsa olisivat olleet tulessa. Hän parahti tyrmistyneenä ja silmissä pimeni silkasta tuskasta. Kesti hetki ennen kuin Akela löysi itsensä uudestaan haukkomasta henkeään lattialta, jälleen kerran. Hän ei tiennyt miten oli edes joutunut sinne, mutta se oli helppo päätellä tukalasta paineesta hänen päässään sekä ylimielisistä sanoista jotka kantautuivat yläpuolelta. Tuskainen nainen ähkäisi ja yritti vaivalloisesti kohottautuen tavoitella otetta kapineesta, mutta epäröi. Silmien takana välähteli vieläkin, mutta kaiketi ylimalkainen tokaisu oli tavoittanut jotain. Hurjistunut härkäpäisyyskin talttui pakon edessä kun tajusi kuinka perusteellisesti hänet oli riisuttu aseista. Luotti panssaroidun soturin sanoihin tai ei, hän ei rehellisesti rohjennut kokeilla onneaan jonkin tällaisen laitteen kanssa. Tässä yhteydessä tuntui siltä että mies puhui totta, sen hän oli jo epäilemättä tuntenut itsekin juuri äsken.
Tovin Akela ei voinut kuin puuskuttaa kivuliaasti lattialla polvillaan. Villi adrenaliini oli korvautunut hyytävällä avuttomuudentunteella, joka väkisinkin hillitsi temperamenttia. Kaikki tämä ei selvästikään tehnyt vaikutusta panssaroituun soturiin, enemmänkin päin vastoin... oikeastaan tämä tuntui herättävän miehessä suorastaan jonkinlaista katkeruutta. Akela hätkähti itsekin vaistomaisesti ärähdystä ja valpastui varuillaan. Hän sihahti kirouksen hampaidensa välistä ja kohottautui vaivalloisesti miestä kyräillen. Nainen saattoi tuntea että tämä kaikki tarkoitti jotain, mutta hänellä oli vaikeuksia hahmottaa mitä... vaikkakin soturin happamuus eittämättä kertoi... jotain? "....mikä korvike? Minulla ei ole aavistustakaan mistä pirusta puhut" hän töksäytti viimein, siristeltyään hetken. Hän ei pitänyt siitä mihin suuntaan tämä yhtälö oli menossa. Rehellisesti Akela ei tiennyt saavuttaisiko mitään kyseenalaistamalla tätä ihmishirviötä, mutta ei voinut estääkään itseään. Lopulta menetettävää ei tainnut enää olla. "Meitä on... enemmänkin?"
|
|
|
Post by submarine on Aug 8, 2019 3:23:24 GMT 3
Jälleen uusi tuhahdus. Valtava mies risti kätensä rinnalleen melkeinpä tympääntyneeseen tapaan. "Ei, sinulla ei selvästi ole aavistustakaan yhtikäs mistään. Häpeällistä. Tuhlaan aikaani, kun edes yritän puhua kaltaisellesi elukalle. Mätäne täällä, kunnes on aika lähteä. Jos sinulla käy tuuri, siinä ei mene montaakaan päivää", mies tuhahti. Sitten hän käännähti ympäri ja marssi ovelle. Sotilaat seurasivat hänen perässään rivakasti ja kurinalaisesti. Mies pysähtyi sellin ovelle - mikä ei oikeastaan vaatinut muuta kuin yhden pitkän askeleen ahtaan tilan poikki. Hän katsahti olkansa yli tavalla, joka tuskin oli tarkoitettu ylimalkaista vilkaisua kummoisemmaksi. Valtava koko ja raskas sotisopa tekivät siitäkin raskaan, mittavan elkeen. "Jos yrität mitään, et elä tarpeeksi pitkään katuaksesi sitä. Olen leikkinyt leikkini kanssasi, eikä minulle ole suurikaan suru kertoa keisarin Mestareille, että jouduin lopettamaan yhden heidän karanneista kokeistaan. Minulla on... tärkeämpääkin murehdittavaa. Älä koettele minua enempää", mies varoitti. Hänen sävynsä muuttui äkkiä kalseaksi, kuin kaikki vähäkin huvitus, jota hän naisesta oli tähän asti löytänyt, olisi kuihtunut nopeasti pois.
Mies astui ulos sellistä. Hänen perässään seurasivat sotilaat, jotka pitivät vankia tiukasti silmällä, kädet miekankahvoilla ja selvästi valmiina käyttämään aseita, jos tarve niin vaatisi. Eipä niin, että naisella olisi muutenkaan ollut montaa hetkeä aikaa tehdä mitään; kaikki kolme poistuivat sellistä nopeasti ja raskas kalteriovi lyötiin kiinni heti heidän perässään. Kolisevat askeleet alkoivat etääntyä nopeasti toisella puolella odottavaan hämärään.
Akela ei kuitenkaan joutunut virumaan yksin ajatuksiensa kanssa erityisen pitkään. Melkein heti kaltereiden taakse ilmaantui uusi hahmo. Sellissä ei ollut ikkunaa ja käytävältä tuleva valo riitti hädin tuskin paljastamaan silhuetin, mutta kyseessä oli joka tapauksessa paljon pienempi hahmo. Aikaisempaan verrattuna sen päästämä hymähdys oli leppoisa ja melkeinpä tuttavallinen. "Minähän sanoin, että sinun olisi ollut parempi tarttua tarjoukseeni. Katsohan nyt, päädyit aivan samaan paikkaan joka tapauksessa, mutta sitä ennen jouduit taistelemaan henkesi edestä ja ryömimään ties missä kivenkoloissa", miehen ääni tokaisi. Sama ääni, joka aikaisemmin (eilenkö?) oli tarjonnut Akelalle mitä parhainta mahdollisuutta ostaa lupakirjat tarkistuspisteen läpi kulkemiseen. "... vaikka en kyllä voi valittaa. Sain omani joka tapauksessa", mies tokaisi pehmeästi naurahtaen. Hän punnitsi kädessään jotakin, joka kilahteli kuin metalli - ja välähti kaukaisten valojen heijastuksissa kuin kulta.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 8, 2019 12:31:46 GMT 3
Ei tullut suurenakaan yllätyksenä etteivät hänen haparoivat kysymyksensä saaneet vastauksekseen kuin lisää ilmeisen tympääntyneitä elkeitä, kuin vangin olisi pitänyt olla hyvin perillä tästä kaikesta jo valmiiksi. Akela ei jatkanut tivaamistaan mutta siristi silmiään terävästi massiiviselle hahmolle. Tämän halveksunta kaikui kauas ja sai hänen verensä kiehumaan... siitäkin huolimatta että se joutui kamppailemaan tukalan rintaa puristavan tuntemuksen kanssa. Hän oli vähintäänkin hukassa tämän kaiken kanssa, eikä hänellä selvästikään ollut mitään sananvaltaa enää mihinkään. Häntä oltiin viemässä johonkin, ja ainoa mitä hän tiesi oli ettei hän halunnut sinne... Kiranista sekä tämän kohtalosta taas ei tämänkään vertaa. Kaikesta päätellen oli vaikea uskoa että toinen olisi ollut ainakaan yhtään paremmassa asemassa.
Kun panssaroitu hahmo kääntyi ja astui sellin poikki sotilaidensa keralla Akela jäi seuraamaan vihamielisesti, mutta kivuliaasti seinään nojaten näiden liikkeitä. Kaiketi jopa hänelle oli jo tullut selväksi kuinka toivotonta oli yrittää mitään ilman minkäänlaisia keinoja ja jo valmiiksi täysin runnottuna. "Olet hirviö. Pienikin tilaisuus, niin... survon miekan sinunkin kurkkuusi" nainen sihahti panssaroidun jätin perään kun kalterit rämähtivät kiinni. Tässä oli eittämättä uhmaa, mutta myös jo aavistus neuvottomuutta. Koko pimeä selli ehdottomuudessaan hirvitti, puhumattakaan siitä mitä odotti sitten kun hänet väistämättä kiskottaisiin sieltä ulos kuten oli luvattu.
Nainen ehti tuskin vetää henkeä kootakseen itseään edes jotenkin vangitsijoidensa poistuttua näkyvistä, kun toinen varjo ilmestyi käytävään. Akela säpsähti yllätyksestä ja kohotti katseensa. Hän ei ollut olettanut ketään muuta ainakaan näin pian... eikä varsinkaan ketään... tällaista. Aluksi naisella ei ollut aavistustakaan kuka melkoisesti normaalimman oloinen, panssaroimaton muukalainen oli, mutta sitten tämä päästi ilmoille hymähdyksen joka sai hänen verensä kuohahtamaan. Hän tuskin edes näki miestä kunnolla, mutta ei tainnut olla enää epäilystäkään siitä kuka tämä oli. Muutaman tyrmistyneen silmänräpäyksen verran Akela osasi vain tuijottaa leppoisasti jutustelevaa hahmoa kunnes viimein sihahti. "Sinä!" hän onnistui sähähtämään hampaidensa lomasta. Hetkeksi kaikki tuskaisuus unohtui jälleen kun punahehkuinen adrenaliini iski esiin. Keho valitti ja protestoi mutta tuskin epäröimättä nainen syöksähti pienen sellin poikki nopeammin kuin olisi olettanut ja iski kahlitun kätensä kaltereiden välistä, tavoitellen otetta käytävässä seisojasta, tuskin mukavin aikein. "Selkärangaton, niljakas-- Seurasit meitä? Miksi?! Olisi pitänyt pistää sinut hengiltä silloin samantien!" ärähdettiin hurjistuneesti. Ikävä kyllä hänellä ei nyt ollut aseitaan mutta kaiketi olisi silti mahdollista tirvaista jonkun naama päin kaltereita jos niikseen.
|
|
|
Post by submarine on Aug 9, 2019 1:57:05 GMT 3
Akela oli eittämättä osoittanut jo olevansa nopea kuin iskevä käärme, ja sitäkin jäntevämpi. Sellaisella vauhdilla kelpasi kyllä yllättää pahhaa-aavistamaton uhri. Mutta kaltereiden takana seisova mies ei tosiaan ollut pahaa-aavistamaton - olihan hän selvästikin tarkkaillut naista useaankin otteeseen. Puhumattakaan siitä, ettei hän tähän hätään ollut lähelläkään parasta vointiaan. "Älähän nyt!" mies huudahti kepeästi ja leppoisasti, kuin kyseessä olisi ollut kiukutteleva lapsi. Siitä huolimattakin tapa, jolla hän harppasi kauemmas, oli kaikkea muuta kuin leppoisa tai kepeä. Hän loikkasi pois hurjistuneen naisen ulottuvilta vikkelästi ja jahkailematta, jättäen peräänsä kaltereiden välistä sohivat kädet. "Tokihan minä seurasin teitä. Olihan minun toki saatava rahani. Ja sitä paitsi, enhän minä tehnyt muuta kuin velvollisuuteni Khorasin valtakunnan uskollisena alamaisena ja paljastin sotilaille, minne kaltaisenne kapinalliset olivat piiloutuneet", mies tokaisi viattomasti. Hän pyyhkäisi vaatteitaan kuin siivoten niistä näkymätöntä tomua. Hänen kepeä hymynsä näkyi selvästi hämärässäkin.
"Sillä sellaisiahan te selvästi olitte, eikö niin? Surmasitte säälimättä monta sotilasta ja vieläpä valan vannoneen upseerinkin. Olisin ollut yhtälailla rikollinen, jos olisin vain jättänyt asian sikseen", lurjus jatkoi. Samalla hän painotteli koko ajan kolikoita toisessa kädessään. Ne tuntuiva tuovan hänelle todellista, vilpitöntä mielihyvää. "... mutta en tosiaan voi valittaakaan. Todellisista murhaajista maksetaan paljon parempi paljastusraha kuin väärentäjistä. Puhumattakaan siitä, miten henkilökohtaisesti saatoin sen körilään oikeuden käsiin. Et varmasti edes arvaisi, millaista suosiota sellaisesta suodaan", mies hymähti. Hän teki sormellaan oudon, nykäisevän liikkeen ja iski silmää. Kuin olisi muistellut sitä, miten oli tullut ampuneeksi Akelan toveria selkään kaiken keskellä.
"Vaikka sekin on varmasti pientä sen rinnalla, paljonko maksetaan sinun kaltaisestasi kummajaisesta. Todellisesta keisarillisesta petturista. Näyttää siltä, että tästä sivukeikasta onkin tulossa todellinen onnenpotku", lisättiin vielä. Mies loi kaltereiden läpi uuden, suorastaan itseriittoisen hymyn.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 9, 2019 14:06:49 GMT 3
Turhauttavasti, mutta tuskin yllättävästi hänen raivokkaasti harovat kätensä tavoittivat vain ilmaa vaikka naiselta ei selvästikään puuttunut motivaatiota väkivaltaisten aikomustensa suhteen. Raskaat kahleet kalahtivat vasten kaltereita kun mies harppasi kevyesti, tuskin edes säpsähtäen, taaksepäin käytävälle ja Akela ärähti hurjistuneena. Hänellä ei riittänyt enää kykeneväisyyttä edes yrittää salata tuntemuksiaan kun nainen joutui toteamaan kaltereiden pysäyttävän tehokkaasti kaikki yritykset. Esiin karkasi turhautunut, kivulias ähkäisy kun hän joutui vastahakoisesti perääntymään. Akela ei kuitenkaan mennyt kauas vaan jäi itsekseen kihisten kaltereiden taakse murhanhimoinen katse miehessä, kuin kuin vangittu villieläin joka toivoi vielä löytävän keinonsa livahtaa esteen lävitse kimppuun.
"Senkin saastainen pelkuri! Älä edes yritä minuun tuota roskaa, tiedämme molemmat millainen niljakas huijari olet! Käytit vain tilaisuuden hyväksesi!" sylkäistiin vastaukseksi. "Sinä vain... lypsät rahaa muiden kärsimyksistä! Tietävätkö ne että ne väärennetyt paperit joista sen väen kavalsit ovat peräisin sinulta?!" Hurjistunut nainen jäi tasaamaan hengitystään silmiään niukassa valossa siristellen. Äskeinen rynnäkkö oli tainnut vaatia hänestä veronsa vaikka tätä ei olisi halunnutkaan myöntää, ja toviksi Akela joutui tyytymään vain tuijottamaan murhanhimoisesti itsetyytyväistä niljaketta puristaen tiukasti kaltereita paremman puutteessa. Miehen sanat saivat hänet selvästi kiehumaan nöyryytettyä, voimatonta raivoa... vaikka nainen ei voinut olla olematta tuskallisen tietoinen siitäkin kuinka surkea näky epäilemättä oli.
Vieläkin vettä valuva Akela hytisi kylmässä sellissään väkisinkin, purren silti uhmakkaasti hammasta mutta siltikin petturin sanat epäilemättä nirhaisivat pahasti. Enää hän ei voinut piilotella edes viittansa alla vaan tämä oli viety säälimättä samalla kuin hänen kaikki muukin omaisuutensa ja enää tuskin jäi edes arvailujen varaan ettei jäntevä, lyhyt nainen ollut tosiaankaan tavallinen kulkija... tai edes ihminen. Kasvot olivat kapeat ja teräväpiirteiset, ja näistä tuijottavat oranssit, mantelinmuotoiset silmät suuret ja lähes eläimelliset. Tätä reunusti villit, rastoittuneet mustat suortuvat, jonka lomasta työntyi pari suippoja korvia... sekä otsalta pienet kaarevat sarvet. Luultavasti kaikkein silmiinpistävintä tosin taisivat olla ne oudot kuviot jotka halkoivat tummaa ihoa. Meripihkaisia silmiä kiersivät muutamat mustat tatuoinnit, mutta ne jäivät lopulta karusti niiden päälle vedettyjen arpeutuneiden viiltojen varjoon. Ne oli kaiverrettu suurempia murehtimatta paikoilleen pitkin kasvoja, eikä tekijä selvästikään ollut piitannut niiden parantumisesta.
Akela ei vastannut toviin, joutuen tyytymään vain synkkään kyräilyyn. Kiusaus yrittää jotain jolla murtaa miehen omahyväinen virne (ja toivottavasti edes muutama hammas) oli valtava, mutta tukala panta pään ympärillä muistutti olemassaolostaan tiukalla puristuksella. "Toivottavasti tukehdut kultaasi" sarvekas nainen sai sihahdettua viimein hampaidensa lomasta ja sylkäisi sitten halveksivasti kaltereiden välistä. "Jos vielä joskus pääsen täältä, saat katua olemassaoloasi. Tai jos minä en tee sitä, sen tekee joku muu ennemmin tai myöhemmin. Voin vannoa sen!"
|
|
|
Post by submarine on Aug 9, 2019 20:13:24 GMT 3
Akelalta ei puuttunut sisua, sitä ei voinut kukaan kiistää, mutta kaltereiden toiselta puolelta tuo kaikki vaikutti eittämättä paljon kepoisemmalta. Mies heilautti kättään kuin olisi saanut toruja epäkohteliaasta käytöksestä ja kallisti päätään kaikessa itsetyytyväisyydessään. Hän silmäili toista hetken kaikessa siinä valossa, jota tyrmissä oli, ennen kuin nyökäytti päätään. "Olet kyllä kirotun ruma. Mutta älähän nyt. Meidän kaikkien täytyy selvitä jollakin tapaa, ja ikävä kyllä kaikilla meistä ei ole sinun raivopäisyyttäsi. Tämä maailma ei ole lempeä tai mukava; jokaisen on selviydyttävä parhaansa mukaan. Olkoon tässä vaikkapa pieni oppitunti sinulle, kun et selvästikään ole sitä vielä tajunnut. Vaikka toisaalta, voi tietysti olla, ettei sinun tarvitse enää murehtia siitä", mies hymähti. Hän otti toisenkin askeleen kauemmas kaltereista. Sillä ei selvästikään ollut mitään tekemistä sen kanssa, että hän olisi pelännyt kahlehditun naisen raivoa. Hän vain tuntui menettäneen mielenkiintonsa.
"Mutta minä tulin vain kiittämään sinua tästä kaikesta. Asiat menivät lopulta oikein näppärästi, ja minun puolestani meillä ei ole enää mitään selvitettävänä. En siis aio vaivata sinua enää pidempään", lurjus tokaisi kepeästi. Hän nyökkäsi naiselle ja käännähti ympäri. Samalla hän valikoi yhden kolikoistaan ja napautti sen näppärästi ilmaan. Kukaties tyrmien kalsea ilma oli kangistanut miehen sormet, tai ehkä hämärä haittasi näköä, mutta äkkiä kolikko ei päätynytkään sinne minne sen olisi pitänyt - eli takaisin miehen näppärään käteen. Sen sijaan se kimmahti kämmensyrjästä sivuun ja kolahti maahan. Mies ähkäisi ja kumartui välittömästi sen perään, mutta kolikko kieri jo kivisen lattian poikki helähdellen. Ei tosin kovinkaan pitkää matkaa, sillä samassa silmänräpäyksessä se sujahti jo kaltereiden välistä - suoraan sisään naisen selliin.
Mies ähkäisi ja jäykistyi kuin olisi juuri pudottanut esikoisensa petojen luolaan. Lyhyen hetken hän tuijotti kolikon perään silmät suurina. Sitten hän selvitteli kurkkuaan ja kohottautui naama peruslukemilla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ja sitten, kaikessa viattomuudessa, hän nyökkäsi kaltereiden toiselle puolelle tuttavalliseen sävyyn. "Sinulla taitaa olla jotain minulle kuuluvaa. Et viitsisi heittää sitä tänne? Jouduin tekemään melkoisesti töitä tuon lantin eteen", mies tokaisi suorastaan jutustelevaan sävyyn... ja naurahti vielä perään teennäisen kevyesti.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 10, 2019 0:11:52 GMT 3
Akela piti pintansa sijoillaan kaltereiden ääressä kuin haastaen niljakasta miestä astumaan lähemmäs, mutta siinä olikin kaikki mitä hän saattoi tehdä. Hän vastasi katseeseen kylmällä tuijotuksella kun hiippari mittaili häntä katseellaan eikä vaivautunut edes vastaamaan tämän tokaisuun. Sen sijaan hän tyytyi sihahtamaan halveksivasti näkyvästi hampaitaan kiristellen. "Älä luulekaan että voit jatkaa tuolla loputtomiin. Joku laittaa sille lopun ennemmin tai myöhemmin" töksäytettiin viimein. Koko tilanne vaati suurta itsehillintää, siitäkin huolimatta että välissä olevat kalterit eivät edes jättäneet sarvekkaalle naiselle vaihtoehtoja. Jäntevät, kaltereiden ympärille tiukasti puristuneet sormet eivät ainakaan salailleet sitä että olisivat mielummin epäilemättä tarranneet johonkin aivan muuhun...
Oli kuinka oli, hänellä ei ollut muita mahdollisuuksia kuin kuunnella kihisten, mutta jäätävän ilmeettömänä lieron tuttavallista jutustelua. Ei epäilystäkään että mies oli tullut vain pilkkaamaan häntä ja nauttimaan omasta nokkeluudestaan. Akela seurasi pistävästi ja turhautuneena tämän liikkeitä, ollen aikeissa viskata lisää teräviä sanoja niljakkeen perään kun tämä oli ilmeisissä aikeissa tehdä lähtöä. Kuitenkin ilmeisesti jopa tämän suhteen ylimielisyys saattoi kostautua. Arpinen nainen valpastui kun äkkiä tämän nakkelema kolikko lipesi miehen kädestä, tämän ilmeiseksi kauhuksi. Raha kierähti lattialle ja kilahti suoraan kaltereiden välistä hiipparin hätäisistä pelastusyrityksistä huolimatta, mikä pysäytti tämän lähtöaikeet nopeasti. Akela seurasi tätä kaikkea paikoiltaan liikkumatta. Nainen oli jännittynyt hieman kun mies kääntyi ympäri, ja kallisti aavistuksen päätään tämän tuttavalliselle pyynnölle. Nopeasti hillitty kauhistunut ele tuskin oli jäänyt huomaamatta.
"Kävipä ikävästi" töksäytettiin ilmeettömästi. Oranssi katse kääntyi käymään selliin kierähtäneessä kolikossa kuin varmistaakseen että se tosiaan oli siellä, ennen kuin palasi takaisin mieheen. Nainen tuntui harkitsevan hetken ennen kuin vetäytyi kiireettömästi kahleet kalahtaen. Hän kumartui poimimaan rahan käteensä ja hetken tätä pyöriteltyään astahti takaisin katsettaan miehestä irrottamatta. "Tule hakemaan" Akela totesi lyhyesti, nojautuen jälleen kohti kaltereita ja tuntui jäävän odottamaan. Kolikkoa pitelevä käsi kurottautui hieman eteenpäin, mutta ei kyllä lähellekään niin pitkälle kuin aikaisemmin. Rehellisesti koko asetelmassa taisi olla melkoinen virittyvän ansan ilmapiiri.
|
|
|
Post by submarine on Aug 10, 2019 3:40:44 GMT 3
Mies loi innottoman ja vastahakoisen katseen kolikkoon, jota Akela nyt heilutteli suorastaan kärkkyvästi. Rahan menettäminen tuntui todella kirpaisevan häntä. Tavallaan se oli kaiketi ymmärrettävääkin: kyseessä oli painava kultakolikko, jollaisia köyhempi väki tuskin edes näkisi elämänsä aikana. Mutta häntä se kiusasi selvästi vielä pahemmin kuin olisi voinut olettaakaan. Niin paljon, että mies tuntui oikeasti harkitsevan, josko pystyisi vain sieppaamaan kolikon nopeasti takaisin... mutta toisaalta, ei hän kuitenkaan tyhmä ollut. "Enpä taida. Taisit juuri vannoa, että pistäisit minut katumaan olemassaoloani jos vain saisit minut käsiisi. Rahasta on vaikea nauttia, jos katuu olemassaoloaan", lurjus huokaisi. Hän pyöräytti päätään ja kohotti käden kupeelleen happamasti. "Voisin tietysti vain ampua sinut siihen paikkaan, kuten tein toverillesikin. Se olisi aika helppoa, kun et voisi edes hypätä sivuun", mies ehdotti äkkiä. Käsi tunnusteli jotakin vaatteiden alle piilotettua, eikä tällä kertaa varmasti ollut kyse väärennetyistä asiakirjoista. Hänen äänensä kirkastui kuin äkillisen ratkaisun keventämänä... mutta sortui nopeasti huokaukseksi. "... mutta en usko, että se iso köriläs arvostaisi sitä. Hän ei vaikuta siltä, että sallii omaisuuteensa kajottavan. Vaikka ei hän kyllä sinun hyvinvoinnistasi välitä. Periaatemiehiä, kaiketi. Itse en juurikaan harrasta sellaisia", hän huokaisi vaivautuneesti.
Äkkiä mies löi kätensä reippaasti yhteen. Hän aikoi selvästi selvitä tästä pulmasta, kaikesta huolimattakin. "Mitäpä jos... kertoisin sinulle jotakin rahan arvoista? Sinulla on aika vähän tekemistä tai mitään muutakaan siellä. Ulkomaailmakin on aika kaukana. Jospa kertoisin sinulle jotakin oikein kiintoisaa? Olisi varmasti kohtuullista, jos maksaisit minulle vaikkapa... yhden kolikon siitä hyvästä?" lurjus ehdotti. Hän tuntui reipastuneen kummasti. Kaiketi hän oli optimistista tyyppiä.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 10, 2019 12:37:51 GMT 3
Akela odotti valppaasti kahlittu käsi kevyesti ojennettuna kun mies pähki ilmeisen vastentahtoisesti äkillistä takaiskuaan. Ymmärrettävästi liero ei ollut aivan tarpeeksi typerä tullakseen oikeasti houkutelluksi lähemmäs näin helposti, mikä kaiketi oli sääli mutta ei yllätys. Kuitenkin nainen kallisti aavistuksen päätään tämän vastahankaisuudelle. "Luulin että halusit tämän. Et kai pelkää tällaista kummajaista?" hän tokaisi viileän tasaisesti, joka hädintuskin riitti peittämään kärkkyvän pedon tämän alla. Tämä taisi rehellisesti olla nyt lähinnä miehen kiusaamista mutta sarvekas nainen otti mitä sai, varsinkin kun tarjonta oli niukka.
Niljakkaalla miehellä oli kuitenkin omat ajatuksensa ratkaisuksi. Tumman naisen arpiset kulmat rypistyivät nopeasti kun tämä pohti ääneen ja hapuili jotakin vaatteidensa alla. Verenhimoinen liekki häivähti jälleen meripihkaisessa katseessa ennen kuin se vedettiin vaivalloisesti pinnan alle. Nyt oli tullut selväksi mitä Kiranille oli tapahtunut... eikä se selvästikään piristänyt Akelaa tippaakaan. Hätäilemättä mutta viiveettä nainen veti kätensä kiiltävine kolikoineen takaisin ja astahti peremmälle kaltereiden taakse, jonne jäi tuijottamaan miestä uhmakkaasti varjoista. Vangin ampuminen selliinsä tuskin olisi ollut minkäänlainen haaste... vaikka sekään ei tainnut olla tälle niljakkeelle aivan ongelmatonta. Vaikutti kuitenkin siltä, että miehellä oli muitakin ideoita.
Akela ei voinut olla räpäyttämättä silmiään kun tämä äkkiä löi kätensä yhteen kuin jotain oikein hyvää keksineenä, ennen kuin kertoi ehdotuksensa. Hetken aikaa nainen tuijotti optimistista lieroa punnitsevan kylmästi sellinsä perältä, kiirehtimättä vastaamaan. Tämä epäilemättä kertoi paljon hänen ajatuksistaan. "Mitä luulet voivasi kertoa minulle joka olisi sen arvoista, tämän kaiken jälkeen?" töksäytettiin kuitenkin lopulta, naisen vaivautumattakaan enää piilottamaan jäätävää sävyään. "Yritit tapattaa minut väärennetyillä papereilla, myit nahkamme sotilaille ja ammuit toveriani! Sen on parempi olla jotain todella hyvää jos edes kehtaat kuvitella että annan sinulle yhtään mitään" Akela sihahti. Hän nojautui kahleensa kalahtaen peräseinää vasten miestä tuijottaen, paljastaen kuitenkin häivähdyksen kiiltävää kultaa kädestään. "Onnea yritykseen. Minulla tuskin on enää menetettävää... mutta näyttää siltä että sinulla on. Olet tainnut tehdä melkoisesti ilmaista työtä jos menetät tämän." Sarvekas nainen tuhahti ja puristi raskaan kolikon takaisin nyrkkiinsä. "....tai sitten voit tosiaan ampua minut ja mennä sitten pyytämään isolta, rumalta ystävältäsi avaimet ja selittää hänelle miksi olet ampunut keisarillisen vangin selliinsä omin lupinesi."
|
|
|
Post by submarine on Aug 10, 2019 21:53:41 GMT 3
Mies kohotti raihoittelevasti käsiään toisen raivolle. "Älähän nyt. Kuten sanoin, ei tässä ole mitään henkilökohtaista. Tämä oli pelkkää kaupankäyntiä. Kunhan satuit toverisi kanssa ikävä kyllä siihen väliin. Ja siitähän tässäkin on kyse: kaupankäyntiä", hän tokaisi ja läiskäisi kätensä uudelleen yhteen. Sitten hän vilkaisi ympärilleen ja nojautui hieman lähemmäs kuin mikäkin salaliittolainen - mutta ei tietenkään liian lähelle. "Kuuntelehan sitten tarkkaan. Katsos, tuolla köriläällä, Balshadilla, on muitakin murheita kuin sinä. Oikeastaan koko linnake on melkoisessa sekasorrossa sen takia", mies tokaisi viekkaan näköisenä. Hän tunsi selvää tyytyväisyyttä siitä, että pystyi tällä tavalla paljastelemaan salaisuuksia - eikä selvästikään murehtinut juurikaan siitä, kenelle ne paljastettiin. "Kas kun muutama päivä sitten hän saapui tänne aluksella, joka hädin tuskin pysyi ilmassa. Oli kärsinyt pahoja vaurioita, ja miehistöstäkään ei ollut jäljellä kuin muutama. He olivat selvästi kohdanneet jonkin pahan kolhun. Ja sitten he ilmaantuivat tänne ilman mitään ennakkovaroituksia, ja se köriläs vaati keisarillisen sinetin voimalla, että alus korjattaisiin ensi tilassa", hän jatkoi. Kukaties hän odotti Akelankin kuuntelevan suurella mielenkiinnolla tätä kaikkea. "Koko linnake on täydessä sekasorrossa ja paikallinen komentaja hyppyyttää miehiään henkensä edestä, että saisi vaatimukset täytettyä mahdollisimman nopeasti. Eikä siinä vielä kaikki! Sen lisäksi mitä siunatuin tulenkantaja Balshad on ottanut osan näistä tyrmistä omaan käyttöönsä. Hän raahasi alukseestaan omin käsin sinne jonkin raskaan arkun, jonka lähestymisestäkin on kerrottu seuraavan kuolemanrangaistus. Pistää miettimään, eikö?" lurjus tokaisi ja iski silmää.
Kolisevat askeleet kielivät hyvissä ajoin lähestyvistä vartijoista, ja mies vaikeni kaikessa viattomuudessa ja jäi taivastelemaan sivuun. Valoja kantavat miehet harppoivat ohi nopeasti, suomatta montaakaan silmäystä kenellekään, ja lurjus vilkaisi naista uudestaan. "No, mitäs sanot? Varmasti kaltaisesti nokkela tapaus osaa keksiä yhtä ja toista hyödyllistä tuollaisesta. Tiedätpähän nyt ainakin... huomattavasti enemmän siitä missä olet ja mitä on meneillään", mies totesi ja jäi tuijottamaan odottavasti. Toivossa oli kaiketi hyvä elää...
|
|