|
Post by spyrre on Oct 23, 2019 22:44:25 GMT 3
Sub: Arkyn huokaisi ja kohautti olkapäitään poikkeuksellisen vaisun näköisenä. Tai kukaties hän oli enemmänkin tyytymätön koko tilanteeseen, eikä keksinyt juuri sanottavaa, joka ei olisi vain ruokkinut sitä. Joka tapauksessa hän istui aloillaan hetken kaikkea muuta kuin innoissaan tästä kaikesta. "No, saatpahan ainakin varusteita. Et olisi selvinnyt ulkona pitkälle tuon körilään kanssa noissa rääsyissä.", mies tokaisi lopulta. Oli kaiketi vaikea väittää, etteikö sotapäällikön kanssa tehdyssä sopimuksessa olisi ollut puolensakin - mutta niillä oli silti kova hinta.
Mies hieroi leukaansa hetken mietteliäänä, pohtien tilannetta tarkemmin. Kun asia nyt oli saatu välitettyä Akelallekin, ja Nainen oli ainakin suostunut hyväksymään sen tosiseikkana, oli kaiketi paras vain miettiä miten tästä sitten selvittäisiin eikä tuskailla sen enempää. "Vaikea sanoa miten paljon se väki tietää, aikoo tai odottaa. Jos kyse olisi ollut vain linnakkeen väestä, niin silloin tämä voisi olla jopa ovela sotasuunnitelma. Mutta se velhon kätyri on asia erikseen. Sellaiset ovat aina arvaamattomia ja omapäisiä. Siitä voit ainakin olla varma, että hän ei jätä asiaa tähän. Meitä varmasti etsitään jo", hän pohti. Asiassa oli hyvät ja huonot puolensa, ja loppujen lopuksi oli hyvin vaikea arvioida mihin suuntaan tämä kallistuisi. Varmaa oli vain, että mokoma kätyri olisi aivan oma, vaarallisempi murheensa. "... saanpahan minäkin varusteita", mies lisäsi ja nyrpisti nenää omalle saastaiselle, varsin köykäiselle ulkomuodolleen.
Spyrre: Akela jatkoi synkeää jurotustaan, mutta tuntui myös hyväksyneen tosiasiat siitä huolimatta ettei selvästikään pitänyt tavasta jolla nämä olivat ilmaantuneet. Toisaalta, naisessa oli aavistus pahaenteistä mietteliäisyyttä kun hän heitti katseen jonnekin suunnilleen linnakkeen suuntaan ennen kuin hän kumartui tarjoamaan vettä parhaansa mukaan hervottomalle Kiranille. Oli selvää että kostonhimo kyti vaikka hän oli kaikkea muuta kuin parhaassa kunnossaan juuri nyt. Siltikin, Akela tyytyi vastaamaan epämääräisellä myötäävällä äännähdyksellä. Ei voinut väittää vastaan etteivätkö varusteet olisi olleet kultaa kalliimpia juuri nyt. He kaikki epäilemättä tarvitsivat niitä vaikka se tarkoittaisikin henkensä laittamista likoon uudestaan.
"Toivotaan että se tulee olemaan tarpeeksi suuri yllätys. Ainakin meitä on nyt melkoisesti enemmän. Ja jos kerran haavoitit sitä luonnonoikkua... vaikka en ole varma millä kirotulla onnistuit siinä." Akela puuskahti viimein, heittäen lopuksi pienen epämääräisen katseen toiseen. Jos ei muuta, ainakaan tällä suunnitelmalla he eivät olleet palaamassa yksin. "...minä lupasin kyllä iskeä terän läpi senkin kurkusta. Kukaties se onnistuu tällä kertaa" hän viimeisteli sihahtaen. Sarvekas nainen vaikeni jälleen hetkeksi ja loi viimein punnitsevamman katseen omaankin kyseenalaiseen ulkomuotoonsa. Hän tuskin näytti paljoakaan paremmalta kuin Arkynkaan, vain kevyet vaatteet, saappaat ja saastainen takki yllään. Näky sai hänet irvistämään hieman, kuten myös varomaton liike joka vihlaisi kylkeä nyt kun pahin adrenaliini oli varovaisesti hiipumassa. "...en kyllä pistäisi pahakseni että voisin istua hetken" hän puuskahti ja pyyhkäisi veren tahrimia kasvojaan sormillaan ennen kuin katsahti alas Kiraniin. "Tarvitsemme sidetarpeita. Onko heillä jotain? Hänen haavoilleen täytyy tehdä jotain."
Sub: Arkyn hymähti kevyesti ja heilautti kättään toisen ihmettelylle, kuin kyseessä ei olisi ollut suurikaan temppu. "Iso rumilushan se oli ja vahva toki, mutta tuon kaltaiset kammotukset ovat saaneet juoda herrojensa valhteita ja myrkkyä niin kauan, että uskovat itsensä kuolemattomiksi. Kunhan osaa hyödyntää sellaisia harhaluuloja, on vahvoilla", hän tokaisi. Totta puhuen hänen sävynsä oli muuttunut melkeinpä synkeän happamaksi. Moiset velhojen kätyrit eivät juuri häntä miellyttäneet. "... mutta älä luule että se tarkoittaisi, että tuollainen vastustaja on helppo kaataa. Jos päädyt kohtaamaan hänet, pakene suosiolla toiseen suuntaan. Velhojen lupaukset eittämättä sokaisevat, mutta eivät he syyttä niihin usko", hän lisäsi vielä vakavasti. Paras olla kuitenkaan kaunistelematta liikaa asioita...
"Olipa miten oli, ainakin meillä on nyt tosiaankin aikaa levätä. Meiltä tuskin edellytetään mitään sen erikoisempaa ennen kuin opn aika hyökätä; olettaisin, että he haluavat pitää kiirettä sen kanssa, mutta valmisteluissa menee silti ainakin huomiseen... tai siis hyvä tovi vielä", Arkyn vaihtoi puheenaihetta. Hän korjasi nopeasti sanojaan; maan alla yö ja päivä mitattiin pelkkänä valveena ja unena. Joka tapauksessa aikaa olisi ainakin lepäämiseen. "Kunhan saan vedettyä henkeä, lähden etsimään meille varusteita, muonaa ja muuta tarpeellista. Heiltä luulisi löytyvän parantajien välineitä - ja kukaties jopa joku joka osaa ommella haavoja. Vertahan tässä on tarkoitus vuotaa puolin ja toisin", hän tuumasi juurikaan kaunistelematta tai ihastelematta. Mies selvästikin tiesi mistä sotimisessa oli kyse - aivan tarpeeksi hyvin, ettei selvästikään pitänyt sitä erityisen suuressa arvossa. "Voimme sitten kiskoa tuon kapistuksen irti kallostasi", hän lisäsi vielä. Mokoma selvästi kiusasi toista... olkoonkin ettei sen merkitys kaiketi vielä ollut suoranaisesti selvinnyt hänelle.
Spyrre: Akela vilkaisi vanhempaa soturia uudestaan kun tämä vastasi lähes vähättelevään sävyyn aiemmasta uroteostaan. Hän mutristi aavistuksen, tuntien olonsa väkisinkin aavistuksen loukatuksi siitä kuinka toinen oli onnistunut siinä (ainakin paremmin) missä hän itse oli tullut armotta murjotuksi maahan. Eikä egon kirpaisua ainakaan vähentänyt tapa millä mies varoitti pakenemaan suosiolla toiseen suuntaan jos mieshirviö ilmaantuisi vielä näkyviin. Sarvekas nainen mittaili arvioivasti toista mutta ei vastannut, kunnes kohautti epämääräisesti olkapäitään. Miten tämä piti tulkita, saattoi kaiketi olla hieman kyseenalaista. Ainakin hänellä oli selvästi mietittävää.
Ainakin oli helpottavaa että nyt toviin ei tainnut olla kiirettä minnekään. Akela ei kokenut oloaan erityisen levolliseksi vieraiden kyräilevien soturien keskellä, mutta toisaalta, harvoinpa hän koki muutenkaan. Tämä taisi olla jopa parempi tilaisuus koota itseään kuin hänellä oli suurimman osan ajasta. Nainen vaihtoi kireästi vielä muutaman kerran asentoaan kunnes veti syvään henkeä ja istui sitten maahan itsekin. "Hyvä. Minä... tarvitsen ainakin hetken. En tiedä mitä he aikovat, mutta... kaiketi jotain tuon kapistuksen suhteen. Tuskin ne huvikseen sitä raahaavat" hän pohti katsahtaen varuillaan kohti sinisenä särisevää laitetta. Akela veti vielä pitkän keskittyneen huikan leilistä ennen kuin sulki tämän ja nyökkäsi toisen sanoille. "No... en usko että hän on vuotamassa kuiviin. Ne näyttävät ikäviltä, mutta... hyvä, jos joku suostuu katsomaan niitä. Minä en ole haavuri." Nainen huokasi. Oli kaiketi selvää että tällaisen joukon mukana olisi joku sellaiseen kykenevä, vaikkakin Akela ei voinut olla olematta vieläkin varuillaan tämän joukon suhteen... ottaen huomioon millaisen ensivaikutelman hän oli mennyt antamaan näille. Kaiketi he olivat aikeissa astua yhtä matkaa vaaraan, mutta se ei välttämättä vielä paikannut tuoreita kaunoja. Nainen liikahti hankalasti, mutta valpastui nopeasti kun Arkyn huomautti vielä pannan irrottamisesta. Tämä selvästikin sai voipuneeseen Akelaankin vielä jonkin verran eloa. "Olisi aikakin, jos voimme ainakin yrittää! Olin jo valmis tekemään sen itse veitsellä, jos ei mitenkään muuten!" hän puuskahti ja kohotti tuskastuneesti mutta varautuneena kätensä kokeilemaan laitetta. Ajatus siitä mitä sen irti nyhtäminen aiheuttaisi huolestutti vieläkin, mutta.... no. Oli kuinka oli, hänellä ei ollut aikomustakaan jättää sitä siihenkään. Synkeä vakaumus häivähti nuhjuisilla kasvoilla ja nainen jäi hetkeksi sormeilemaan härveliä saadakseen tästä paremman käsityksen.
Sub: Arkyn hymähti kevyesti toisen äkilliselle tarmonpuuskalle. Hän kohotti jälleen kättään jokseenkin toppuuttelevasti, vaikka loppujen lopuksi toisen eloisuus ei selvästi häntä harmittanutkaan. "Maltahan. Minun pitää siistiytyä ja valmistautua siihen ensin. Veitsellä et tosiaan onnistuisi siinä, enkä onnistu minäkään ellen pysty ensin siistimään itseäni edes hieman", mies hymähti. Hän ei selvästi ollut erityisen tyytyväinen omaan ulkomuotoonsa, vaikka olikin kestänyt sitä tähän asti. Vaan miksipä kestää enää jos asialle voisi pikkuhiljaa tehdäkin jotakin?
"Yritä levätä. Minä yritänyt järjestää meille tarpeellisia asioita. En tiedä, paljonko meillä loppujen lopuksi on aikaa, joten paras käyttää se hyödyksi. Katson samalla ympärilleni, josko vaikka saisin jotain selkoa tämän väen oikeasta valmiudesta", Arkyn tokaisi sitten. Hän löi kädet polviensa päälle ja ponnisti pystyyn. Kaikista koetuksistaan ja ilmeisestä nuhjuisuudestaan huolimatta hän liikkui yhä varsin sulavasti ja haparoimatta. "... mutta älä tuudittaudu liikaa mihinkään turvallisuuden tunteeseen. Nämä ovat sotureita ja tappajia, eikä heille kaikesta huolimattakaan kannata kääntää selkäänsä noin vain", Arkyn lisäsi aavistuksen matalammalla äänellä. Loppujen lopuksi hän ei olisi ollut erityisen pahoillaan, vaikka joku olisikin kuullut; jos nämä soturit eivät olettaneet heidän olevan varuillaan, tai jos he itse olivat jo sivuuttaneet heidät, he olivat täysiä typeryksiä. "Olemme yhä vihollisten keskellä, muista se", hän painotti vielä, ennen kuin käännähti ympäri ja harppoi toimittamaan asioitaan leirissä.
Spyrre: Akela jupisi itsekseen mutta tyytyi lopulta asettumaan tovin turhautuneen nykimisen jälkeen. Hän tuskin rehellisesti olisi saanut paljoakaan selvää laitteesta pelkällä käsikopelolla muutenkaan, hänen otsastaan törröttävien sarvien tullessa tielle. Laitteen nykiminen tuntui ikävältä muutenkin ja lopulta nainen luovutti kivuliaasti irvistäen. "Olisi se voinut onnistua. Ja mitä se siistiys siihen vaikuttaa?" hän jupisi malttamattomaan sävyyn, mutta puuskahti sitten kättään jokseenkin latistuneesti heilauttaen. "...äh. No. Kunhan se lähtee irti, niin... Tuskin se on nyt ainakaan räjähtämässä. Toivottavasti. Tee vain mitä teet. Ehkä minunkin pitäisi yrittää siistiä edes vähän." Hänen kurkustaan karkasi uusi tuskastuneenpuoleinen henkäisy.
Akela ei vastustellut kun mies alkoi taas nousta jaloilleen, päätyen nyökkäämään jälleen hieman latteasti kehotukselle levätä. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritettävä oli. Tuntui hieman kiusalliselta laittaa Arkyn tekemään tämä kaikki mutta kaiketi mies kuitenkin tunsi tämän väen paremmin kuin hän... eikä häneen ehkä suhtauduttaisi erityisen suopeasti muutenkaan. "Ehkä parempi että minä en yritä harhailla sen enempää. En usko että he pahemmin pitävät minusta" arpinen nainen mutisi. Hän vilkaisi Arkynia uudestaan kun toinen lisäsi varoituksensa. Tämä ei tullut yllätyksenä edes hänelle ja Akela nyökkäsikin tälle vakavasti. Hän saattoi kyllä tuntea katseet itsessään jopa nytkin. Ne arvioivat ja punnitsivat, vaikka sotureiden päällikkö olikin ilmeisesti heille suopea... toistaiseksi ainakin. "Pidä sinäkin varasi. Höykytit heitä aika pahasti äsken" hän varoitti matalalla äänellä toisen perään. Nainen jäi vilkuilemaan miehen jälkeen ja hieman vastahankaisesti ympärilleen kuin harkiten kuinka pitkäksi aikaa kannatti herpaantua. Kuitenkin hän lopulta siirsi kätensä miekkansa kahvalta ja tarttui uudestaan vesileiliin pestäkseen itsekin edes kasvonsa. Se rehellisesti ei tuntunut huonolta ajatukselta hänellekään.
Sub: Jos Arkyn varsinaisesti murehti sotureiden mahdollisista kaunoista tai synkistä ajatuksista, ei hän ainakaan osoittanut sen kummempia merkkejä mokomasta. Kunhan heilautti kättään naisen sanoille, varmistukseksi tai kukaties vähättelevästi. Hän asteli keskelle leiriä varmana ja vakaana, piittaamatta sen suuremmin mahdollisesta kyräilystä tai katseista joita sai. Loppujen lopuksi kaikki merkit arkailusta tai pelosta äskeisen jäljiltä olisivat vain usuttaneet miehiä entisestään. Ontuva peto, olipa miten vahva tahansa, oli saalistajille aina merkki yrittää uudestaan.
Arkynilla meni pitkä hetki. Hän kiersi sotureiden keskellä, kyseli, vaati ja otti. Hän etsi jostakin sulatusvettä, jossa peseytyä ja penäsi haavuria katsomaan heidän kärsineen toverinsa perään. Hän tiedusteli varusteita ja muonaa, ja otti niitä itse kun ei tuntunut muuten saavan kunnollisia vastauksia - ja kohtasi silmästä silmään ainakin yhden ärhäkämmän miehen, jolla tuntui olevan ongelmia asian suhteen. Niitä oli vähemmäns en jälkeen, kun hän ei luovuttanut pelkällä kyräilyllä ja ärhentelyllä. Susia ja petoja, tosiaan. Loppujen lopuksi miehet eivät voineet tehdä paljoakaan, kun heidän oma päällikkönsä katseli tätä kaikkea täysin tyynenä, kukaties jopa aavistuksen huvittuneena sivusta. Tulokkaat eivät olleet tervetulleita tähän joukkoon, mutta toisaalta heitä ei voitu noin vain sivuuttaakaan...
Kun Arkyn lopulta palasi pitkän tovin jälkeen, hän oli varsin erinäköinen kuin aikaisemmin. Aavemaisessa, sinertävässä valossakin hän näytti aivan uudelta mieheltä - tai epämääräisen vanhalta mieheltä, joka ei kuitenkaan ollut virunut surkeissa tyrmissä ja kylpenyt vihollistensa veressä. Leirin huomioonottaen tämä kertoi kaiketi enemmän hänen omasta kyvystään ja kokemuksestaan ottaa hyöty irti pienistäkin tilaisuuksista, mutta ero oli joka tapauksessa silminnähtävä. Enää hän ei ollut saastan, hien ja veren peitossa, eikä hänen yllään ollut pelkkiä surkeita rääsyjä. Arkynia verhosi nyt paksu, yksinkertainen mutta kelvollinen vaateparsi. Housut ja pitkähelmainen paita. Ne olivat yksinkertaista ja karkeaa kangasta ja lämpimään aikaan sopien niitä ei oltu vuorattu erityisen paksusti. Niiden päälle hän oli vetänytkuitenkin vuotaviitan, yksinkertaisen nahan johon oli tehty reikä päälle. Kenkien ja vyön kanssa hän näytti melkeinpä sivistyneeltä ihmiseltä. Sen lisäksi hän oli löytänyt jostakin lisääkin aseita; luukirveen lisäksi hänen uudella vyöllään roikkui näppärä, pitkä veitsi. Nyt kun mies oli pessyt kasvonsa, hän näytti paljon vähemmän kolkolta pimeässä vaanivalta raakalaiselta muutenkin; hänen kasvonsa olivat yhä oudon ajattomat, ja hänen hiuksensa ja partansa olivat hämmentävän pitkät ja tuuheat, mutta ainakin kaiken saastan alta oli lopulta paljastunut varsin tavanomaista, sileää ihoa.
Arkynilla oli mukanaan raskas sylillinen tavaraa, ja hän laski sen alas toisen eteen koruttomasti ennen kuin istuutui. "Siinä on ruokaa ja vaatteita. Syö ja pukeudu, näytät villipedolta", mies töksäytti - kuin hänellä tosiaankin olisi ollut varaa puhua muutaman siistin hetken jäljiltä. Arkyn itse istuutui taas alas ja vetäisi esiin muina miehinä pienen, mustana välkehtivän laavalasisen veitsenterän. Sen avulla hän alkoi leikata pitkää partaansa tasaisin, kiireettömin vedoin.
Spyrre: Akela istuskeli paikoillaan mutta siitä huolimatta hän oli kaikkea muuta kuin tietämätön leirin tapahtumista ympärillään. Sillonkin kun hän huuhtoi kasvojaan kylmällä tilkalla vettä, irvistellen kun se puri haavaan hänen poskellaan, oranssit silmät seurasivat silti Arkynin liikkeitä. Kauempaakin oli melkoisen selvää mitä toinen teki... mikä kieltämättä näytti uhkarohkealta. Soturit eivät suhtautuneet lämpimästi vaateliaisiin muukalaisiin leirissään mutta Akela ei voinut olla olematta vaikuttunut miehen itsevarmuudesta... lähes röyhkeästä sellaisesta. Tämä ei selvästikään hetkahtanut uhitteluja tai vastalauseita ja hetken Akela lähes valmistautui vetämään miekkansa kaikesta huolimatta kun eräs ärhäkämpi soturi näytti närkästyvän pahasti. Lopulta, hieman yllättäen, tähän ei kuitenkaan tullut tarvetta. Nainen pälyili tätä vielä tosin epäluuloisesti ennen kuin tohti hellittää ja asettua jälleen paikoilleen. Vaikutti siltä ettei Arkyn välttämättä tehnyt tällaistakaan ensimmäistä kertaa...
Akela oli nojautunut viimein nojaamaan seinää vasten ja kääriytynyt likaiseen takkiinsa viileässä luolassa, valpastuen nopeasti uudestaan kun vanhempi soturi palasi. Hän suoristautui ja räpäytti hieman silmiään nähdessään niin muodonmuutoksen kuin tavarat joita mies kantoi mukanaan. Tämä oli selvästi saanut mitä tarvitsi, ehkä jopa hieman enemmänkin. "....en odottanut että he luopuisivat noin paljosta" nainen huomautti yllättyneenä, vilkuillen ohimennen toistakin. Mies eittämättä näytti hyvin erilaiselta, ja tästä oli jopa mahdollista nähdä piirteitäkin. Niissä oli jotain aavistuksen outoa, vaikka hän ei ollutkaan aivan varma mitä. Ainakin Arkyn oli saanut päälleen suorastaan kunnollista vaatetusta. Jos ei olisi tiennyt kuka tämä oli, olisi tämä saattanut olla hankala tunnistaa jos oli nähnyt tämän vain verentahrimana rääsyisenä soturina... Varsin pian huomio kääntyi maahan laskettuihin tavaroihin. Akela ei viivytellyt kauaakaan tarttuessaan palaan leipään ja iskiessään siihen ensitöikseen hampaansa, vaikka heittikin pienen kyräilyn vastaukseksi toisen kommenttin. "Mmh. Työn alla. Minä vielä pedot näytän" jupistiin suupalojen välistä. Kaiketi Akelalla ei ollut aikaa ottaa juuri nyt loputtomasti nokkiinsa varsinkin ottaen huomioon mitä kaikkea Arkyn oli juuri tuonut.
"Taidat olla hyvä neuvottelija. Siitä huolimatta että ruhjotkin väkeä maahan vaivatta" nainen huomautti saatuaan leipänsä syötyä. Hän henkäisi jokseenkin tyytyväisemmin ja kävi sitten vetämään kasasta vaatteita joita toinen oli tuonut. Hetken näitä tarkasteltuaan Akela päätyi itsekin kiskomaan päältään saastaisen takin, ja viskattuaan tämän sivuun korvaamaan tämän turkisviitalla sekä pätevämmillä vaatteilla. Nämä vedettiin suoraan vanhojen, ohuempien päälle mikä epäilemättä lämmitti oloa jo melkoisesti. "Egh. No. Kiitos. Minulla ei ole hajuakaan kuinka kauan hytisin siellä kirotussa sellissä" nainen totesi silmäiltyään asustusta hetken arvioivasti. Hän hieraisi lämpeneviä käsiään yhteen, päätyen sitten hetken epäröityään asettelemaan vanhan takkinsa vielä tajuttoman Kiranin suojaksi. Hänellä ei ollut parempaakaan ajatusta tähän hätään. Saatuaan itsensä vaatetettua Akela istui uudestaan ja alkoi käydä käsiksi toisen tuomiin ruokavaroihin, melkoisen säälimättömin elkein. Hän tuskin oli edes syönyt vangitsemisensa jälkeen... ties kuinka kauan siitä olikaan, ja tämä fakta alkoi tehdä itsensä hyvin tiettäväksi.
"Saitko selville jotain muuta hyödyllistä? Mitä he aikovat tehdä?" hän tiedusteli syödessään ja vilkaisi partaansa nyrhivää Arkynia.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 27, 2019 23:28:31 GMT 3
Sub: Arkyn kävi päätään läpi kaikessa rauhassa, tunnustellen ja leikaten pienellä, terävällä terällään tasaisia, suoria vetoja. Leikattavaa riitti, ja paksu hiustupsu toisensa perään varisi maahan hänen ympärillään. Hänellä ei selvästikään ollut kiirettä asian suhteen, eikä hän kiirehtinyt myöskään vastaamaan naisen kysymyksiin, vaan pohdiskeli omia aikojaan ennen kuin vastasi. "Siinä on vaatteita toverillesikin", hän huomautti ohimennen, kun Akela kiskoi uusia vaatteita ylleen. Ilmeisesti nämä asiat haluttiin hoitaa ensin kaikella antaumuksella.
"Vaikutaa siltä, ettei hän ole kertonut miehilleen vielä paljoakaan", Arkyn tokaisi, nyökäten ohimennen päätään kohti sotureiden päällikköä, joka istui muutaman muun kanssa sivummalla. "Sikäli nekään harvat, joita huvitti puhua, eivät osanneet sanoa paljoakaan. Mutta uskoisin, että he aikovat yhä yrittää hyökkäystään. Kunhan ensin tunnustelevat ja valmistautuvat", hän jatkoi nostamatta katsettaan. Hiussuortuva toisensa jälkeen ropisi maahan. Kukaties pikkuhiljaa alkoi näyttää siltä, että hänellä saattoi olla pääkin kaiken tuon kuontalon takana...
Spyrre: Akela oli silminnähden tyytyväinen niin saamiinsa lämmikkeisiin kuin ruokaankin, päätyen kuitenkin vilkaisemaan itseään keritsevää miestä hämillään kun tämä totesi että vaatteita olisi Kiranillekin. Sarvekas nainen pysähtyi katsahtamaan tajuttomaan soturiin hieman epämääräiseen sävyyn kuin ei olisi ollut aivan varma mitä tehdä seuraavaksi. "Minä... en usko että hän on heräämässä aivan heti. Ei kai noita voi vain... alkaa kiskoa hänen päältäänkään" hän huomautti varautuneesti. Vaikka kaiketi viileä luolakaan ei luultavasti olisi hyväksi runnotulle miehelle...
Seurasi pieni, kiusaantunut hiljaisuus, mutta Akela valpastui kuitenkin uudelleen kun toinen viimein kertoi lisää. Tietoja ei ollut paljon, ja nainen odotti hetken josko Arkyn jatkaisi kunnes mutristi tyytymättömästi. "Olisi ollut hyvä tietää edes mihin on nokkansa laittamassa" hän tokaisi ja puuskahti. "Valmistautuvat miten? Mikä tuo laite on? Mitä ne tarkalleen haluavat että me teemme vai olemmeko vain tulossa mukaan?"
Sub: Arkyn kohotti kulmiaan kevyesti, kuin toisen kysymys olisi ollut jotenkin outo. Tai kukaties vain tarpeeton. Hän nosti katseensa hetkeksi siitä mitä teki, ennen kuin laski sen uudelleen ja hymähti kevyesti. "Hyökkäämään, tietenkin. He aikovat tehdä aivan samalla tavalla kuin aikoivat tähänkin asti, ja me tietenkin hyökkäämme mukana. Heillä ei ole juuri vaihtoehtoja, ei tällainen joukko voi hyökätä sitä linnaketta vastaan ulkopuoleltakaan. He aikovat katsoa toisen sopivan paikan ja tulla läpi siitä. He kaiketi toivovat, ettei kukaan siellä odota muiden seinien alkavan äkkiseltään sortua. Sikäli kaiketi järkevää; jos he etsivät vain paria karkuria, yrittävät he todennäköisemmin kiertää ulkopuolelta etsimään jotakin sisäänkäyntiä. Tuskinpa kukaan linnassa ainakaan varautuu siihen, että joku hyökkää kohta sisään samalla tavalla", hän pohdiskeli ääneen, ennen kuin huokaisi kevyesti koko asialle. Miten paljon helpompaa olisikaan ollut, jos he olisivat tosiaankin vain voineet yrittää paeta omia aikojaan, kintereillään korkeintaan muutama takaa-ajaja, jotka karistaa erämaassa? Arkyn ei tiennyt, sillä nyt he eivät ainakaan pystyisi selvittämään asiaa. Mutta hän saattoi silti veikata. Melkoisen paljon helpompaa, todennäköisesti. Vaan miten paljon kutsuvampaa olisikaan mahdollisuus palata mustaamaan äskeisen velhojen kätyrin toinenkin silmä? Hän ei voinut aivan kieltääkään...
Arkyn karisti synkemmät ajatukset nopeasti mielestään ja vilkaisi taakseen, keskellä kammiota kohoavaan rätisevään kapistukseen, josta Akela oli myös kysynyt. Hän päästi mietteliään äänen. "Ja mitä tuohon tulee, ei se ole mitään kovinkaan kummoista. Tai siis ainakaan se ei ole mikään ase hyökkäystä varten. Se pitää tämän paikan lämpimänä... tai ainakin lämpimämpänä kuin se muuten olisi", hän tokaisi aavistuksen mitäänsanomattomasti, kuin ei olisi ollut erityisen innostunut aiheesta. "Sikäli kätevää, kaiketi. Se polttaa... jotakin muuta kuin öljyä tai puuta. Sitä ei tarvitse erikseen ruokkia. Kätevää, jos ei halua paljastaa itseään tai jäätyä", Arkyn tuumasi, ennen kuin vaikeni. Mies jäi kaikessa hiljaisuudessa silmäilemään outoa kapistusta hetkeksi. Suurta, rätisevää ja humisevaa rotiskoa, joka seisoi keskellä kammiota ja loi värisevää valoaan. Hän katsoi sitä, eikä totta puhuen näyttänyt täysin tyytyväiseltä.
Spyrre: Akela päästi uuden puuskahduksen ja heilautti toista kättään turhautuneena, siitä huolimatta että puristi siinä parhaillaan vieläkin palasta suolattua lihaa. "No... niin, mutta...! Äh. Ilmeisesti heillä ei siis ole sen kummempaa suunnitelmaa sitten. Olkoon. Niin kauan kuin menemme suunnilleen samaan suuntaan, voimme kai tehdä mitä haluamme. En aio päästää sitä saastaa pakoon" hän mutisi, jatkaen sitten syömistään. Hänellä oli ehdottomasti ainakin pari päätä jotka mielellään erottaisi muusta ruumiista sisäpuolelle palatessaan... kukaties niljakas lierokin oli vielä läsnä jossain. Tuskin edes tämä oli osannut odottaa jotain tällaista siitä huolimatta että tuntui olevan raivostuttavasti aina askelen edellä... Puhumattakaan kaikesta muusta... keskeneräisestä jota jälkeen oli jäänyt.
Nainen pyöritteli ajatuksia mielessään syödessään, päätyen luomaan itsekin epäluuloisen katseen rätisevään laitteeseen huoneen keskellä. Arkyn tiesi paremmin mikä tämäkin oli, ja hän katsahti miestäkin mietteliäästi. Syystä tai toisesta tämä tuntui kuitenkin synkistyneen. Akela kallisti hieman päätään ja työnsi lopun ruuan suuhunsa. "Hmm. No. Kai se... on sitten parempi kuin tuli. Mikä se onkaan." Hän pohti hetken kuluttua, jääden kuitenkin silmäilemään miestä tarkemmin kuin itse laitetta. "Tiedät paljon näistä. Onko jotain vialla?"
Sub: Arkyn havahtui ja vilkaisi Akelaan, kuin pohtien mitä tarkalleen ottaen sanoisi. Sitten hän jatkoi hiustensa leikkaamista vaiti, kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Hän vastasi vasta hetkeä myöhemmin, eikä äskeisestä hankaluudesta näkynyt tai kuulunut merkkiäkään. "Ei mitään, mistä tarvitsisi murehtia. Tuo pömpeli on pienen murheemme tähän hätään, ja sinunkin kannattaisi keskittyä tulevaan. He odottanevat jonkin aikaa, että asiat rauhoittuvat, ennen kuin laittavat miehiä tekemään murtokohtaa sopivaan seinään. Siinä menee tietysti jonkin verran aikaa, jos he haluavat tehdä sen mahdollisimman hiljaa. Mutta sen jälkeen he hyökkäävät, ja siinä kohtaa ei ole aikaa hidastella tai empiä. Ruumiita tulee varmasti puolin ja toisin", hän totesi ja kohotti katseensa naiseen. Se oli tarkkaileva, tutkiva katse. "Tämä ei tule olemaan mikään tavanomainen nahisteluretki tai nuorien urhojen yritys osoittaa kuntoisuuttaan. He aikovat tappaa kaikki tielleen asettuvat ja ottaa loput vangeiksi. Jos asiat menevät hyvin, he surmaavat väen vuoteisiinsa tai ennen kuin he ehtivät edes tajuta mitään tapahtuneen. Kerrohan, onko sinusta siihen? Kaiken uhosi jälkeenkään?" mies totesi. Hänen sanansa eivät olleet haastavia tai tölviviä, vaan kysymys oli selvästi vilpitön. Samaan aikaan hän tarkkaili toisen ilmeitä ja olemusta, yrittäen paitsi aavistella toisen vastausta, niin myös arvioida millaisia tuntemuksia siihen päätyminen synnytti toisessa.
Spyrre: Akela nojasi polviinsa mietteliäänä mutta silmäsi toista varuillaan kun huomasi Arkynin vakavoituneen sävyn. Jos jokin kiusasi miestä tämä vaihtoi ainakin nopeasti aihetta... eikä ainakaan mukavampaan suuntaan. Nainen rypisti hieman kulmiaan varoitukselle valmistautua ja tuhahti happamasti. "Olen valmis kun pitää olla! En ole pikkutyttö, olen ottanut tuollaisia niljakkeita hengiltä ennenkin" hän tokaisi ja suoristautui. Arkyn ei ollut nähnyt häntä alkuunkaan parhaimmillaan enemmänkin päin vastoin mikä tuntui kiusalliselta... vaikka olihan aiempi tilanne ollut varmasti tukala heille aivan kaikille. Siltikin, ylpeyttä se söi kuitenkin.
Hän oli juuri avaamassa suunsa jatkaakseen, mutta toinen ehti ensin. Sanat iskivät selvästi jonnekin, ja äkkiä Akela epäröi. Tämä kysymys ei ilmeisesti ollutkaan aivan yhtä helppo, eikä hän ollut täysin varautunut johonkin tällaiseen. Pian nainen havahtui kuitenkin Arkynin tarkkailevaan katseeseen ja tatuoidut, arpiset kulmat rypistyivät uudelleen. "Minä... teen mitä täytyy! Tiedämme varmasti kumpikin mitä kaikkea ne ovat tehneet! Meille, ja varmasti muullekin väelle! Siksi jouduimme sinne alunperinkin, ne koirat ahdistelivat viatonta väkeä kylässä ja minä ja Kiran puutuimme siihen! Mitä vähemmän tuollaista väkeä on, sen parempi!" ärähdettiin samalla kun Akela kurotti rivakasti uuden palan ruokaa käteensä. Väkisinkin tämä kaikki herätti ikäviä ajatuksia, mutta nyt ei ollut varaa epäröidä... parempi lietsoa tulta joka varmasti oli oikeutettuakin. Ihan selvästi oli.
Sub: Arkyn kohotti kulmiaan aavistuksen verran uudelleen. Tällä kertaa hän vaikutti tuson pohtivaisemmalta, ei niinkään yllättyneeltä tai kummastuneelta. Kukaties hän arvioi, paljonko Akelan äkäisistä sanoista oli uhoa ja paljonko todellista, järkkymätöntä varmuutta. Jos hän päätyi johonkin selvään tulokseen, ei siitä näkynyt mitään sen erikoisempia merkkejä. Hän vain heilautti kättään kuin asia ei olisi painanut lopulta paljoakaan ja leikkasi uuden tupon hiuksiaan. "Vastustajan surmaaminen taistelussa ja pahaa-aavistamattoman surmaaminen kylmästi ja nopeasti ovat varsin eri asioita. Saatat huomata pian, ettei ole niin helppo erotella koiria ja viattomia. Mutta etpä sinä epäröinyt aikaisemminkaan", hän tokaisi. Sanoissa ei ollut sen suurempaa syytöstä, enemmänkin pelkkä olankohautuksellinen myönnytys.
Äkkiä Arkyn oli valmis. Hän kiskaisi pienellä terällä viimeisen kerran ja varisteli käsistään viimeiset hiussuortuvat. Viimeisetkin rippeet epämääräisestä kulkurista varisivat niiden mukana. Sekaisen kuontalon ja pitkän parran tilalla olivat lyhyet, tasaisesti leikatut hiukset ja lyhyt sänki. Ne eivät totta puhuen tehneet hänestä yhtään vähemmän ajattoman näköistä; mies vaikutti edelleen siltä, kuin olisi ollut yhtä aikaa vanha ja nuori. Kasvot olivat vahvalinjaisen, eikä ikä ollut niitä kuivattanut tai uurtanut, mutta ne eivät sopineet myöskään nuorelle miehelle. Niissä oli jotakin outoa ja ristiriitaista, joka vain korostui kun hiukset ja parta eivät peittäneet sitä alleen. Arkyn raapi terävähköä leukaansa hetken sängen alta ja katsahti sitten Akelaan melkeinpä kysyvästi. "Oletan, että haluat tuon kapistuksen irti päästäsi ennen kuin mietimme sen enempää jatkoa", hän huomautti varsin mitäänsanomattomasti.
Spyrre: Akela päästi uuden, jossainmäärin epämääräisen ähkäisyn. Siinä tuntui olevan puolittain närkästystä sekä puolittain hankaluutta, jonka hän epäilemättä toivoi ensimmäisen peittävän alleen. "Eikä ole! On aivan eri asia jos toinen on tehnyt kamalia asioita, ja toista vain potkittu maahan minkä ehditty. Tai kuka on halukas olemaan uhka. Ero on aika helppo nähdä kumpi on kumpi!" Hän tokaisi terävästi ja heilautti kättään. Akela teki parhaansa kuulostaakseen vakuuttavalta ja heitti uhmakkaan katseen niin Arkyniin kuin ympärilleenkin. Asiat oli paras pitää yksinkertaisina... vaikkakin toisen viimeinen huomautus toi aavistuksen varausta hänen olemukseensa.
Sarvekas nainen ei ehtinyt kuitenkaan miettiä kauaa miten tulkita tämä lausahdus, kun Arkyn sai askarensa loppuun. Akela hätkähti hieman äkillistä liikettä, harhautuen hetkeksi räpyttelemään silmiään toiselle. Nyt kun parran sekä hiusten takaa näki enemmän, ei Arkyn ollut käynyt ainakaan suoranaisesti tavanomaisemman näköiseksi. Hän oli olettanut tätä vanhemmaksi päästäessään miehen sellistään, mutta... oli saattanut olla väärässä. Tai sitten ei. Oli hämmäntävää, kuinka hankala sitä oli oikeastaan sanoa. Joka tapauksessa mies oli selvästi hyvässä kunnossa, minkä hän tosin oli tainnut nähdä jo aikaisemminkin tämän voiman- sekä nopeuden osoituksina. Huomautus häntä kahlitsevasta kapineesta toi Akelan takaisin nykyhetkeen ja nainen suoristautui rivakasti. "Kyllä pirussa haluan! Mitä nopeammin niin sen parempi!" Hän töksäytti. Syystä tai toisesta Akela empi aavistuksen ennen kuin kohotti kuitenkin kätensä epäluuloisesti kokeilemaan laitetta siitä huolimatta ettei saanut siitä nyt sen enempää tolkkua kuin aikaisemminkaan. "En tiedä miten se on kiinni... mutta ehkä sen voi vääntää auki tai jotain."
|
|
|
Post by spyrre on Oct 28, 2019 23:31:16 GMT 3
Sub:
Arkyn hymähti tavalla, joka ei varmasti kielinyt ainakaan mitään hyvää Akelan vääntämisidean suhteen. Hän pudisti päätään ja kurotti sivulta kantamansa pienen laukun - kaiken, mitä oli lopulta onnistunut pelastamaan mukaansa linnakkeesta. Suurimman osan siitä täytti kaiketi velholta anastettu kapistus, mutta siitä huolimatta hän alkoi penkoa sitä, etsien selvästi jotakin. Pienten esineiden kolina kertoi, ettei siinä tosiaan ollut kaikki. "Todennäköisesti onnistuisit vain ottamaan itseltäsi hengen pois - jos jaksaisit riuhtoa siinä määrin muutenkaan. Tuota ei selvästikään ole tehty niin, että kahlittu saisi sen itse irti. En tiedä mikä se on, tai mitä varten se on päähäsi laitettu, mutta siinä on silti selvästi irrotettavia osia. Ainakin jos on työkalut", hän selitti. Ja sitten hän kiskaisi esille oudon työkalun, ohuen kahvan jonka päässä oli jonkinlainen törröttävä, vino kärki. "Kaikeksi onneksi minulla on", hän hymähti.
Ilman sen suurempia Arkyn nousi ylös ja astui Akelan taakse. Hän kokeili varovaisesti raskaan metallipannan rajoja ja etsi siitä ilmeisesti kohtaa, johon pureutua. Totta puhuen hän tutki sitä muutenkin, yritti selvästi ymmärtää mitä edes katsoi. "Olen nähnyt jotain tämän kaltaista, mutta sitä ei todellakaan oltu tarkoitettu ihmisen päähän... joskaan sinä et taida olla ihminen. Oletan, että se liittyy jotenkin asiaan", mies tokaisi aavistuksen kysyvämmin. Äkkiä hän napautti naisen päästä törröttävää sarvea melkeinpä kokeilevasti työkalullaan, kuin katsoakseen oliko se todellakin kiinni hänen päässään. Ilmeisesti oli.
Spyrre: Akela keskeytti turhan nykimisensä ainakin hetkeksi ja jäi sen sijaan seuraamaan toisen toimia. Arkyn kaiveli selvästi jotakin laukustaan josta olisi apua tähän pulmaan, ja kuulosti siltä että tämä olisi tiennyt muutenkin paremmin mistä edes aloittaa tämän kanssa. Varoitus riuhtomisesta sai sarvekkaan naisen kiristämään leukaansa aavistuksen mutta ei vastannut tähän. Sen sijaan oranssi katse mittaili aavistuksen varautuneena kapinetta jonka mies lopulta veti esille. Akela ei rehellisesti ollut tarpeeksi perillä mekaniikasta että olisi edes tiennyt mitä laitteelle pitäisi tehdä jos sitä ei voisi vääntää rikki tai auki, mutta kaiketi kummallisella työkalulla oli tarkoitus tehdä... jotain.
"No... toivottavasti tuo sitten puree siihen, mikä ikinä onkaan. Se ei näytä ainakaan avaimelta. Jos tässä on edes lukkoa. Muuten otan sen irti muuten joka tapauksessa" hän jupisi kun mies suoristautui paikaltaan tutkailemaan laitetta lähempää. Akela ei voinut olla mutisematta itsekseen ja liikahtamatta epämääräisesti mutta antoi toisen katsoa... ainakin Arkyn jopa näki härvelin toisin kuin hän. Ja kaiketi jossain määrin tunnistikin sen. Ei oltu tarkoitettu tällaiseen? Akela vilkaisi olkansa yli kysyvästi, mutta päätyi nopeasti räpäyttämään silmiään viimeiselle kommentille. Ennen kuin hän ehti päättää miten vastata, työkalun napautus toiseen törröttävään sarveen irrotti tämän kurkusta jokseenkin tyrmistyneen ähkäisyn. "Minä-- Hei! Mitä oikein teet?! Ei se siinä kiinni ole!" Akela protestoi ja nykäisi päätään hieraistakseen närkästyneenä loukattua arveaan pienen kyräilyn keralla. "Niin. Niin kai. Minä ainakin osaan arvata mitä se tekee. Se pirulainen yrittää kärventää pääni, enkä aio katsoa sitä enää! Ne tiesivät että eivät saisi minua ruotuun muuten!" Hän tokaisi kuitenkin happamasti ja jokseenkin välttelevästi.
Sub: Arkyn hymisi mietteliäästi samalla, kun kuljetti kättään raskaalla pannalla. "Siinä tapauksessa se tarkoittaa varsin mielenkiintoisia asioita", hän mutisi, kuin naisen kommentit ja jotkin muut seikat olisivat paljastaneet hänelle varsin paljonkin tästä kaikesta. Hän silmäili kapistusta hetken, raapi leukaansa ja naksautti kieltään. Eittämättä asia oli varsin mielenkiintoinen, kun sitä nyt tuli miettineeksi sen enempää. Se ei tosin varmastikaan auttanut Akelan tilannetta mihinkään - eikä oikeastaan ratkaissut mitään muutenkaan. "No. Ei tämä kivutonta tule olemaan. Mutta katsotaan", mies tuumasi lopulta. Sitten hän tarttui kiinni pantaan ja alkoi työskennellä.
Kokeilevat otteet muuttuivat nopeasti tarkoituksellisemmiksi. Ote muuttui lujemmaksi ja varsin pian Arkyn alkoikin käännellä ja väännellä pantaa puolelta toiselle - riuhtoen pakollakin Akelan päätä mukaansa. Sille ei nähtävästi voinut mitään. Metalli kilahteli ja naksahteli, mutta ainakaan heti mikään ei alkanut irrota tai edes löysentyä. Totta puhuen panta tuntui välillä jopa kiristyvän. Suurimmat vaikutukset olivat kuitenkin näkymättömiä... joskin nainen varmasti tunsi ne. Pään sisällä räpsähteli ja poltteli, kuin pienet kipinät olisivat napsahdelleet suoraan aivoihin. Kuin miehen otteet olisivat härnänneet ärtynyttä petoa ja saaneet sen murisemaan. Ne eivät tuntuneet erityisen pahoilta itsessään, mutta jokaisessa oli lupaus samanlaisesta viiltävästä, polttavasta tuskasta, jota toinen oli saanut jo maistaa. Ainakin tarpeeksi, ettei tämä kaikki varmasti olisi vahingossakaan levollista. "Kyllähän tämä pikkuhiljaa selkenee", Arkyn mutisi enemmänkin itsekseen, syventyneenä siihen mitä teki. Hän ei selvästi käsitellyt näitä kapistuksia ensimmäistä kertaa...
Spyrre:
"Se tarkoittaa sitä että se korsto saa vielä maksaa tästä" Akela jupisi puoliääneen kun toinen tutkaili tilannetta. Ei välttämättä aivan sitä mitä mies oli tarkoittanut mutta hän tarvitsi jotakin muuta ajateltavaa kuin vain odottaisi mitä tuleman piti. Arkynin varoitus ei yllättänyt, enemmänkin irrotti arpisesta naisesta lähinnä murahduksen. "En ajatellutkaan. Tee mitä pitää. Kunhan se lähtee irti" Akela tokaisi. Vaivihkaa hän kuitenkin jännittyi aavistuksen ja kiristi leukaansa kuin terästäytyäkseen johonkin. Hänelläkään ei ollut oikeasti aavistustakaan mitä laitteen härkkiminen oikeasti aiheuttaisi...
Sarvekas nainen vaikeni jännittyneen odottavasti kun Arkyn kävi toimeen. Riuhtominen ja vääntely tuntui kaikkea muuta kuin mukavalta mutta Akela pysyi uhmakkaasti vaiti... vaikkakin ne asiat jotka saivat hänet kiristelemään enemmän hampaitaan tuskin edes näkyivät päällepäin. Laite ei tuntunut löystyvän kaikesta härkinnästä huolimatta vaan sen sijaan lähetti uhkaavia, polttavia räsähdyksiä hänen kallonsa sisälle. Se sai hänet entistä jännittyneemmäksi kun nainen yritti olla säpsähtelemättä ja joutui odottamaan koska korventava salama iskisi jälleen täydellä voimalla. Siltikään hän ei sanonut mitään, kunhan kiristeli hampaitaan. Toivottavasti Arkyn tosiaan tiesi mitä teki...
Sub: Lopulta, varsin pitkän ajan jälkeen, kokeileva kolahtelu ja napsahtelu sai määrätietoisemman sävyn. Ja ensimmäistä kertaa ohimoilla alkoi tuntua jonkinlaista keventymistä... joskin jokaista piirua säesti viiltävä tuska. Se ei ollut niinkään pään sisäistä säkenöintiä, vaan paljon kouriintuntuvampaa viiltelyä. Kuin jotakin olisi kiskottu pieni piiru kerrallaan ulos naisen päästä. Ilmeisesti Bal Ashadin varoitukset olivat olleet varsin osuvia, kuten myös Arkynin. "Ikävä kapistus. Tästä jää todennäköisesti muutama arpi lisää muiden joukkoon", Arkyn totesi. Kukaties sanojen oli tarkoitus osoittaa jotakin myötätuntoa tai saada toinen valmistautumaan mahdollisiin lisäkipuihin. Joka tapauksessa hän ei antanut tämän miettiä asiaa liikaa, vaan jatkoi.
Kesti vielä pitkä tovi, ennen kuin kapistuksen päähän työntyneet osaset alkoivat tuntua olevan poissa lihasta ja luusta. Eivät tosin täysin. Pahin puristus oli hellittänyt, eikä kipu ollut enää yhtä syvää tai terävää. Mutta vielä ei oltu lopussa. Ja äkkiä Arkyn lopetti puuhansa ja päästi selvästikin turhautuneen äänen. "... pahoin pelkään, että en saa tätä ulos ilman että se iskee sinua. Yritän olla nopea, mutta tämä tulee sattumaan kunnolla. Sinun on varmaankin paras pitää jostakin kiinni", mies totesi. Hän jäi selvästikin odottamaan, että toinen tekisi työtä käskettyä. "Enpä usko, että tämän oli koskaan tarkoituskaan irrota siististi. Heitä tuskin kiinnosti paljoakaan", hän mutisi.
Spyrre: Kivulias askare otti selvästikin aikansa, mutta toisaalta vaikutti siltä ettei Akela tainnut olla jossain tällaisessa aivan ensimmäistä kertaa... silloinkaan kun jotain alettiin viimein oikeasti vääntää irti ja ulos. Hän kirskutteli hampaitaan ja liikahteli kireästi mutta pysyi muuten keskittyneen hiljaisena, lukuunottamatta ajoittaisia vaisuja sihahduksia. Kapine oli todella kiinnitetty kunnolla ja syvään... Arkynin huomautus arvista irrotti silti pienen uhmakkaan puuskahduksen hänen hampaidensa lomasta. Se olisi kaiketi voinut olla aavistuksen synkän huvittunut, mutta sitä oli juuri nyt hankala sanoa. Niin eittämättä itse kunkin, kun kapineen palasia ruuvattiin hitaasti ulos.
Akela ei osannut edes arvioida kuinka pitkä aika oli kulunut kun pahimmat kalloon upotetut osat olivat viimein suunnilleen ulkona. Hän oli syventynyt härkäpäiseen hiljaisuuteensa raastavan kivun edessä, havahtuen vasta kun Arkyn keskeytti toimensa turhautuneena. Nainen ähkäisi ja siristi silmiään suunnilleen toisen suuntaan. Ilmeisesti pahin ei ollut vielä edes ohi... Nyrkkiin tiukasti puristunut käsi vääntäytyi pyyhkäisemään pannan alta valuvaa verinoroa kasvoiltaan, ennen kuin Akela sai ilmoille kireän ähkäisyn. "Ei niitä koskaan kiinnosta" hän töksäytti vaivalloisesti ja veti henkeä. "Aivan sama. Ota se irti. Ei tämä ole ensimmäinen kerta kun... ne pirut tekevät jotain... tällaista" puuskahdettiin vielä, ennen kuin nainen soi kaikelle nyökkäyksen. Laite oli lähes irti, se riitti hänelle tähän hätään... eikä hän rehellisesti ollut nyt siinä tilanteessa että olisi kyennyt nyt pohtimaan mitään kovin syvällisesti. Tai edes halunnut. Ainoa mitä hän tiesi, että hän ei aikonut ainakaan luovuttaa tässä vaiheessa. Tatuoidut kasvot olivat kalvenneet hieman sinisessä valossakin ja Akela veti uudestaan henkeä kunnes puristi kätensä uudemman kerran nyrkkeihin, yrittäen valmistautua siihen minkä tiesi tulevaksi.
Sub: Akelalta ei ainakaan puuttunut sisua. Arkyn hymähti kevyesti ja paljasti hetkiseksi hymyn, jolla ei ollut mitään tekemistä toisen tuskasta nauttimisen kanssa. Sitten hän kuitenkin vakavoitui ja nyökkäsi, vaikka nainen ei voinutkaan sitä nähdä. "Siinä tapauksessa sinun on paras valmistautua", hän tokaisi varsin painokkaasti. Arkyn ei kiirehtinyt jatkamaan heti. Hän antoi Akelalle luvatun hetken, pyyhkäisi pitelemäänsä työkalua ja kostutti kielellään kuivuneita huuliaan. Ja vasta sitten, antamatta toisen kuitenkaan roikkua epävarmuudessa liian pitkään, hän tarttui uudelleen toimeen.
Viimeiset liikkeet olivat päättäväisiä, suorasukaisia. Tehtävää ei ollut paljoa, eikä se tosiaankaan ollut haastavin osuus nyt kun mies ymmärsi miten kapistus toimi. Muutama nykäisi, muutama kolahdus, ja äkkiä paine naisen pään ympäriltä hellitti täysin... samalla hetkellä kun pään sisällä leimahti. Jos aikaisempi oli ollut veitsen vetämistä ulos pään sisästä, tai kipinöitä kallopohjassa, tämä oli punahehkuisen veitsen survaisemista suoraan aivoihin. Se oli leimahdus silmien takana, sokeuttava ja kuurouttava valkoinen räjähdys, joka vei ymmärryksen ja tolkun pelkällä tuskalla. Se täytti ruumiin kerralla tulella ja iski hetkessä veltoksi. Totta puhuen oli mahdotonta sanoa, milloin kapistus edes irtosi; hermot sytyttänyt tuska ei hellittänyt yhtä nopeasti. Se sai vääntelehtimään ja iski samalla veltoksi ja toimintakyvyttömäksi. Kukaties se sai huutamaankin, jos nainen saisi ääntä kuuluville leukojensa takaa.
Arkyn kiskaisi kapistuksen irti Akelasta. Se iski kipinää ja sen pitkissä, sisäänpäin kääntyneissä piikeissä ollut veri höyrystyi hetkessä. Vihaiset sähkönruoskat sivalsivat ilmaa ja miestä vasten, korventaen hänen uusia vaatteitaan. Hän ei kuitenkaan hellittänyt otettaan, vaikka irvistikin. Kaikessa hiljaisuudessa, yhdessä silmänräpäyksessä, Arkyn tarrasi kaksin käsin vihaiseen kapineeseen ja väänsi sen rikki heikoimmasta kohdastaan. Se räsähti vihaisesti, mutta kuoli yhtä nopeasti. Hän nakkasi nopeasti palaset sivuun ja kumartui naisen ylle. Kukaties hän yritti jopa päätellä, oliko tappanut vai pelastanut toisen. Päälle päin sitä oli melkoisen vaikea sanoa saman tien. Sätkivät ruhot eivät juuri toisistaan eronneet...
Spyrre: Akela joutui jälleen suuntamaan kaikki viimeiset voimansarippeet terästämään itsensä viimeistä koitosta varten. Hän ei suostunut antamaan periksi tämän edessä, vaikka hän muisti varsin hyvin varoitukset jotka velhon kätyri oli hänelle alentuvasti viskannut. Kaiken jälkeen hän ei epäillyt hetkeäkään etteikö se olisi mahdollista että laite olisi saattanut pystyä tappamaan hänet kuten oli uhattu... tiedä häntä vaikka pystyisi vieläkin. Hän tunsi haavojen päänsä ympärillä tykyttävän ja vuotavan, mutta ainakin kynnet kallossa olivat hellittäneet. Tosin Akela tiesi itsekin etteivät ne olleet pahinta mihin kapine pystyi. Hän jännittyi, ja jäi odottamaan, suoden miehelle takanaan lähinnä vain uuden painokkaan nyökkäyksen... vaikkakin aavistuksen kiitollisena ettei tämä nähnyt levottomuudenhäivähdystä hänen kasvoillaan.
Akela ei nähnyt itsekään mitä toinen tarkalleenottaen teki, oranssin katseen tuijottaessa jäykän keskittyneesti jonnekin eteensä lattiaan. Kuitenkin heti kun mies tarttui uudestaan laitteeseen hän tunsi sen välittömästi. Aikaa varsinaisesti sisäistää kivuliaan kiristyksen irtoamista ei silti jäänyt kun aivan toinenlainen tuska iski, välittömänä ja aiempaakin kauheampana. Kapine oli iskenyt häntä ennenkin, mutta... edes silloin se ei ollut tuntunut tältä. Akela kykeni tuskin edes tajuamaan mitä tapahtui kun hänen päänsä äkkiä leimahti polttavalla, tyrmäävällä voimalla. Hänestä ehti irtoamaan vain lyhyt valitus joka kuitenkin katkesi kun nainen lysähti lattialle, henkeään haukkoen ja raajat tuskaisesti nykien. Se tappoi niin tajunnan kuin aistit eikä hän pitkään aikaan tajunnut muuta kuin ne polttavat kynnet jotka raastoivat hänen aivojaan. Laite oli irti, mutta hän kykeni tuskin edes huomaamaan sitä kuin ei oikein mitään muutakaan.
Kipinää iskevä laite räsähti kappaleiksi ja jätti jälkeensä otsonin pahaenteisen hajun, sekä henkeään haukkovan uhrinsa. Ei ollut aivan helppoa päätellä oliko kouristeleva, kuolevan kalan lailla kamppaileva nainen tosiaan heittämässä henkeään, ei edes silloin kun pahin kohtaus tuntui olevan ohitse. Akela näytti vähintäänkin runnellulta kun viimein lysähti lattialle hervottomana, toivottavasti enemmän tiedottomana kuin kuolleena. Jos totta puhuttiin, pitkään toviin hän ei ollut tästä aivan varma itsekään. Tuska ei väistynyt nopeasti mutta hellitti pikkuhiljaa, ainakin tarpeeksi että jonkinlainen aavistus tolkusta alkoi palata. Sarvekas nainen päästi heikon ähkäisyn ja avasi viimein silmänsä kivusta irvistäen. Vaati tosin tovin verran keräillä kunnolla taas otetta todellisuudesta kun silmissä tanssivat vieläkin sokaisevat valot ja vihlovassa päässä pyöri. Vaikka kai kipu ainakin kertoi että elossa oltiin vielä.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 30, 2019 23:31:31 GMT 3
Sub: Arkyn kumartui Akelan ruumiin ylle. Miehet ympärillä pälyilivät heitä, kuten miehet pälyilivät kun jonkun päästä kiskottiin irti räsähtelevä, räjähtelevä kapistus. Hän jätti heidät sikseen ja keskittyi hetkeksi naiseen. Elonmerkit olivat selvät, mutta tarkemman voinnin arviointi oli aavistuksen hankalampaa. Silmät tuijottivat, mutta oli hankala sanoa, tuijottivatko ne häntä vai tyhjyyttä. Kaikessa hiljaisuudessa hän vei kätensä kummankin editse ja napsautti sormiaan pariin kertaan. Toinen ei vaikuttanut olevan ainakaan täysin hervoton. "Iloitse, sillä nyt saat elää. Ainakin huomiseen asti, sen pidemmälle en osaa luvata mitään", Arkyn tokaisi. Hän ei tiennyt olisiko pitänyt olla huvittunut vaiko ei, mutta loppujen lopuksi oli kaiketi syytäkin olla tyytyväinen.
"Olet sikäli kaiketi vapaa viimeisistäkin kahleistasi. Seuraavaksi pääset kaiketi surmaamaan vangitsijasi. Sopinee siis toivoa, että tuosta on jotakin apua sen suhteen", Arkyn tokaisi. Sanat oli tarkoitettu pitämään nainen tolkuissaan enemmänkin kuin luomaan mitään henkevää keskustelua. Sellaisen edellyttäminen maahan korvennetulta saattoi olla vielä hieman kohtuutonta. Mies istuutui alas ja jäi tarkkailemaan naisen elkeitä ja liikkeitä. Ne paljastaisivat lopulta enemmän tämän voinnista kuin mikään yhdentekevä hourailu.
Spyrre: Hitaasti, ja kaikkea muuta kuin varmasti, Akela oli tokenemassa tarpeeksi kokemastaan tärskystä tajutakseen ettei luultavasti ollut kuollut. Aistit oikkuilivat ja päätä vihloi, mutta ainakin ne alkoivat kurottaa haparoivasti kohti tolkkua. Hämärää luolaa täplittivät leimahdukset ja jostakin kuului ääniä, jotka pienellä yrityksellä alkoi hahmottaa puheeksi. Nainen siristi kivuliaasti silmiään ja veti kokeilevasti henkeä, joka tosin johti nopeasti ähkäisyyn ja irvistykseen. Päästä koko kehon läpi iski vihlaisu, mutta enää ne eivät olleet samanlaisia repiviä, polttavia salamoita kuin aikaisemmin. Ja kaikesta päätellen hän tosiaan oli elossa... Siltikin, kun sain ajatuksiaan edes tämän vertaa takaisin kasaan, oli tämä jonkinlainen voitto.
Kesti hetki ennen kuin lattialla ähisevä nainen tajusi kunnolla missä tarkalleen mentiin, ja että joku taisi puhua hänelle. Se toi nopeasti tarmoa takaisin, jos ei muuten kuin ympäröivän väen vuoksi, ja Akela päästi epämääräisen ärähdyksen punnertautuen vihaisen huterasti lattialta suunnilleen istualleen. Tämä ei ehkä näyttänyt kaikkein vakuuttavimmalta mutta ainakaan yritystä ei puuttunut. Hän siristi puuskuttaen ympärilleen kunnes hahmotti lähistölle istahtaneen Arkynin, ja kohotti viimein varovasti kätensä vertavuotavalle otsalleen. Se sai irvistämään uudestaan, mutta sormet eivät löytäneet enää rätisevää metallia. Tatuoiduille ja tällä hetkellä verinorojen koristamille kasvoille häivähti epämääräinen, lähes vahingoniloinen puolivirne. "Vai että... en selviäisi siitä. Haistakoon. Sehän nähtiin" nainen ähisi kiskoutuessaan seinän viereen ja nojautuessaan sitä vasten raskaasti hengittäen. "Missä se... kirottu kapine on? Survon sen sisään sen pirun kurkusta!" Kivulias ja verissäpäin tai ei, taisi Akela kuitenkin olla juuri nyt suhteellisen tyytyväinen tilanteeseen.
Sub: Näytti siltä, ettei Akela tosiaankaan aikonut potea kärsimyksiään turhan pitkään. Arkyn seurasi, kuinka tämä kiskoi itsensä ylös lattialta verta vuotaen ja kivuliaasti, mutta siltikin ehdottoman periksiantamattomasti. Kukaties hänen olisi pitänyt tyynnytellä tätä tai kehottaa lepäämään, mutta tahtomattaankin hän tuli päästäneeksi ilmoille huvittuneen pyrskähdyksen. "No, sen pannan jäänteet ovat tuossa. Saat tosin survoa sen monessa osassa", hän tokaisi lopulta ja osoitti sivuun viskattua pantaa. Nyt se oli pelkkä epämääräinen läjä savuavia metallinsirpaleita. Äskeinen purkaus näytti rikkoneen sen huomattavasti pahemmin kuin naisen pään... tai miehen kädet, kaiketi.
"Vaikka näytätkin löytäneen eloa, sinun olisi siltikin kaiketi parempi sitoa pääsi ennen kuin vuodat verta kaikkialle. Ei sillä ettetkö olisi kerännyt katseita jo muutenkin, mutta soturit pitävät huonon onnen merkkinä vuotaa vertaan ennen taistelua. Kuulemma se kutsuu nälkäisiä aseita puoleensa", Arkyn tokaisi sitten ja ojensi toiselle riepua. Paremman puutteessa se kävisi siteestä. "... vaikka he ovatkin kaiketi saaneet vuotaa jo muutenkin", hän lisäsi ja kohotti kulmiaan aavistuksen. Aikaisemman jäljiltä useampikin mies oli kyllä saanut aivan tarpeeksi haavoja, joilla tuskin ylpeiltäisiin. Osa sotureista kyräili kaksikkoa edelleen. Äskeinen tuskin oli mennyt ohi keneltäkään kammiossa olevalta, eikä kaiketi ollut mitään toivoa, että heitä katsottaisiin ainakaan paremmin sen jäljiltä.
"No, oletko nyt tyytyväisempi? Oletan, että tuo haittasi sinua muutenkin kuin vain ikävänä puristuksena pääsi ympärillä. Harvemmin vankeja kahlitaan aivoistaan", Arkyn huomautti sitten ja katsahti toiseen aavistuksen kysyvästi. Mitään todellista selitystä tälle kaikelle ei kaiketi vieläkään oltu tarjottu...
Spyrre: Pyrskähdykset saivat jälleen pienen siristyksen oransseista silmistä, mutta kaiketi Akela ei lopulta jaksanut tuohtua moisesta juuri nyt vaikka vaikuttikin siltä ettei häntä taidettu ottaa aivan vakavissaan. Kaiketi miestä ei voinut syyttää ja sarvekas nainen tyytyi lopulta puuskahtamaan ja katsahtamaan kohti sirpaleiksi runnottua kahlettaan. Se oli selvästi ottanut irrotuksen vielä huonommin kuin hän, joka toi myös pientä tyydytystä. "Se käy oikein hyvin. Näyttävät mukavan teräviltä" hän tokaisi selvittäen käheää kurkkuaan. Nyt vasta hänkin näki millainen härveli hänen kalloonsa oli ollut pultattuna ja näkymä sai väkisinkin ilmoille pienen irveen... sekä muistutuksen siitä mistä vihlova tunne sekä tahmeat vanat hänen päänsä ympärillä merkitsivät. "Sairas paskiainen" jupistiin vielä ennen kuin nainen joutui vetämään jälleen syvään henkeä. Äskeinen oli väkisinkin verottanut ja paljon. Vaikka hän ei olisikaan halunnut näyttää sitä.
Arkynin toteamus havahdutti Akelan pian siihen että asialle pitäisi kai tehdäkin jotain. Hän kohotti kätensä pyyhkäisemään verta naamaltaan, onnistuen luultavasti vain levittämään sitä, tuhahtaen samalla varoitukselle. "Psh. En usko että nuo pitävät minusta muutenkaan. Varsinkin kun se on kai meidän syytämme että ruhjeita on tullut jo puolin ja toisin." Sarvekas nainen heitti varautuneen katseen kyräileviin sotureihin heidän ympärillään, ennen kuin silmäsi Arkynin ojentamaa riepua. Hän ei kiirehtinyt vastaamaan viimeiseen kysymykseen mutta nyökkäsi kuitenkin. "Niinkin voisi kai sanoa" hän töksäytti viimein. Toisen kysyvä olemus tuskin oli jäänyt huomaamatta, mutta Akela epäröi. Hän liikutteli irvistäen sormiaan kuin verrytellen, kunnes viimein puuskahti ja nosti kättään kohti ojennettua riepua. Ennen kuin sormet kuitenkaan pääsivät lähelle jokin näkymätön tarrasi kankaaseen ja nykäisi sen mennessään, suoraan odottavaan käteen. Tämä pienikin kokeileva ponnistus sai aikaan epämääräisen kivuliaan sihahduksen, mutta siitä huolimatta naisen suupieliä nykäisi hieman.
"Päätä jomottaa pirusti, mutta ainakin pidän puoleni paremmin jos jokin päättää yrittää jotain" tämä totesi nostaen riepua pyyhkimään verta kasvoiltaan, vaikka heittikin melko suorasukaisen varoittavan katseen ympärilleen. Ehkä pieni varoitus piti mahdollisesti verta vainuavat soturit harkitsevammalla kannalla... ja kaiketi hän oli vähintäänkin jonkinlaisen selvennyksen velkaa Arkynille joka oli koko kapineen kiskonut irti. Vaikka kaiketi velka oli jo isompikin. Tuskin salailussa muutenkaan oli enää nyt kauheasti järkeä. "Minä... kiitos. Tuosta, ja... muutenkin" hän mutisi viimein, selventäen hieman kurkkuaan. Katse liikahti jokseenkin varautuneen kaunaisena kohti laitteen jäännöksiä. "Olit kai nähnyt noita ennenkin? Jos niitä ei ole tarkoitettu tuohon, niin... mitä niillä sitten tehdään? Miksi tiedät noista noin paljon?"
Sub: Arkyn tarkkaili Akelaa tasaisesti, kärkkymättä tai varsinaisesti vaatimatta mitään, mutta selvästi kuitenkin odottaen jonkinlaista vastausta - tai ainakin odottaen, saisiko mahdollisesti sellaista. Alkuun näytti huonolta, mutta äkkiä hän taisi saada haluamansa muulla tavoin kuin oli odottanut. Mies hätkähti kaikesta itsehillinnästään huolimattakin, kun riepu nykäistiin näkymättömin käsin hänen otteestaan. Hän tuijotti vaiti, kuinka se päätyi naisen käteen - ja kaikesta päätellen tämä oli odottanutkin niin tapahtuvan. Hetken Arkyn tarkkaili tätä kaikkea varsin vaiti, kulmat aavistuksen kurtussa. Hänen päähänsä nousi monenlaisia kysymyksiä, joista osa varmasti näkyi hänen kasvoiltaankin. Mutta lopulta hän sulki suunsa vaiti ja päästi mietteliään, mutta lopulta ymmärtävän äännähdyksen. Eittämättä asiassa olisi melkoisesti selviteltävää, mutta kukaties tämä oli vastannut ainakin... johonkin siitä.
"Vai niin. Kukaties heillä oli syytäkin pelätä sinua tarpeeksi, että näkivät vaivaa", Arkyn tokaisi lopulta. Kaikesta huolimattakin hän toipui nopeasti ensityrmistyksestä. "Olen kuullut tietenkin tarinoita kaikenlaisesta väestä, jonka väitetään pystyvän... yhteen ja toiseen. Mutta tuo tuskin on sitä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että ne kähmivät mystikot ovat varsin selvillä... tästä asiasta", hän pohti ääneen ja raapi leukaansa. Oli vaikea sanoa, oliko tämä puuttuva pala johonkin, vaiko aivan uusi ja kaikkiin muihin sopimaton. Ainakin se oli outo pala. "... joka tapauksessa, tuollaisia kapistuksia käytetään... noh, pitkälti samantapaisiin laitteisiin kuin vaikkapa tuohon", mies tokaisi sitten lopulta ja osoitti kammion keskellä kohoavaan pömpeliin. "Ne käyttävät kosmista voimaa. Energioita, joita muinaiset osasivat hallita ja ohjata. Sinun päässäsi oli jonkinlainen... suljettu kehä, sanoisimmeko. Jotakin sellaista, mitä ei kannattaisi tehdä, jos haluaisi minkään koneen ainakaan toimivan", Arkyn selitti parhaansa mukaan. Loppujen lopuksi hän tuntui valikoivan sanojaan varsin tarkkaan sen mukaan, millä saisi selitettyä asian helpoiten naiselle. Siinä oli jo itsessään melkoisesti työtä.
"Pohjoisen velhot ovat oppineet paljon Muinaisten jäänteitä kähmimällä. Näyttää siltä, että ainakin Razam Thaum on oppinut muistakin asioista... Tuossa ei tosin tainnut olla kaikki mihin pystyt? Tuo tuskin pelästyttäisi ketään tarpeeksi, että he alkaisivat keksiä tällaisia outoja kahleita sen varalle", Arkyn tokaisi. Hän oli jo vähällä uppoutua jonkinlaiseen pohdiskeluun, mutta havahtui sitten silmäilemään toista jälleen tarkkaavaisesti.
Spyrre: Arkyn tuntui olevan varsin teräshermoinen mies, mutta kun riepu äkkiä lennähti hänen kädestään säpsähti jopa tämä yllättyneenä. Akela jatkoi kasvojensa pyyhkimistä mutta päästi pienen, voipuneen hymähdyksen. Kaiketi sen kaiken tyyneyden alla oli sittenkin jotain muutakin. Toinen jäi selvästi pohtimaan näkemäänsä samalla kun sarvekas nainen yritti irvistyksiään hilliten puhdistaa verta valuavia haavoja päässään. Hän odotti mahdollisia lisäkysymyksiä mutta niitä ei tullut, vaan lopulta Arkyn äännähti kuin olisi järkeillyt kaiken itsekin. Oli Akelan vuoro kohottaa hieman kulmiaan ja silmätä toista kun mies puhui.
"Ne eivät kaiketi halunneet tehdä samaa virhettä uudestaan" nainen hymähti, kuitenkin kallistaen päätään pahaenteisille pohdinnoille. "Minä... niin... kai. En ole varma. Luulisin että jotkut... enemmän minunlaiseni pystyvät kaikenlaiseen. Varmaan muuhunkin." Myötäiltiin hetken kuluttua jokseenkin kiusaantuneen epävarmasti. Kulmat rypistyivät entisestään. Akelaa kiusasi eittämättä itseäänkin ettei hän tiennyt tämän enempää, mutta maininta epämääräisistä mystikoista käänsi hänen huomiona ja nainen päästi uuden synkeän hymähdyksen. Ikävä kyllä hänen taitonsa eivät tainneet olla enää suuri salaisuus ainakaan niissä piireissä kuin olisi toivonut. "No. Nyt ne tietävät jo ainakin suunnilleen" hän tokaisi irvistäen kun verinen riepu painui revitylle otsalle, vilkaisten sitten toista uudestaan.
Arkyn näytti pohtivan jotain, mutta selitti kuitenkin mitä tiesi oudosta, pahaenteisestä laitteesta. Akela jäi kuuntelemaan, heittäen varautuneen katseen rätisevään laitteeseen huoneen keskellä ja rypistäen kulmiaan. Hän ei ollut aivan varma mitä tämä tarkalleen merkitsi, mutta nyökkäsi lopulta kokeilevasti. Ymmärsi mekaniikan toimintaperiaatetta tai ei, osasi hän silti päätellä miten tämä kaiketi suunnilleen toimi. Akela päästi pienen epämääräisen äänen tälle samalla kun kyräsi kaunaisesti silmäkulmastaan rikkinäisen laitteen suuntaan. "...miten pirussa joku edes keksii kiinnittää sellaista johonkin elävään" hän sihahti, räpäyttäen kuitenkin silmiään kun Arkyn jatkoi, viimein tuoden ilmi lisäkysymyksiä. Sarvekas nainen empi jälleen hieman, kunnes kohautti olkapäitään aavistuksen.
"Tietysti pystyn muuhunkin kuin varastamaan nenäliinoja! Olen jo vahvempi kuin olin!" hän tuhahti näreästi, vaikka irvistikin hieman uudestaan ja manasi ääneen. "....kukaties se pirulainen kuuli mitä... sille toiselle tapahtui. Se ei tiennyt vielä minkä kanssa oli tekemisissä ja se sai katua sitä. Kirottua. Noista saastoista ei vain pääse eroon!"
|
|
|
Post by submarine on Nov 2, 2019 0:40:07 GMT 3
Arkyn oli vaiti pidempään kuin tähän asti. Akelan sanoissa oli melkoisesti mietittävää ja hän raapi hiljaa leukaansa, yrittäen järjestellä kaikkea kuulemaansa nopeasti jollakin järkevällä tavalla. Akelan kyvyt, hänen väkensä, velhojen ilmeinen ymmärrys asiasta... pohdittavaa riitti. Loppujen lopuksi oli mahdotonta edes tehdä mitään pätevää päätelmää tästä kaikesta tässä hetkessä ja pelkästään tämän turvin. "... no. Joka tapauksessa sen jätin herrat tietävät tästä jotakin, ja niin tietää se itsekin. Ja voin vakuuttaa, ettei heillä ole varallesi mitään mukavaa - kuten eittämättä kuulit ja olisit muutenkin osannut päätellä", hän totesi lopulta ja heilautti kättään ylimalkaisesti, kuin siinä olisi ollut aivan tarpeeksi paljon tähän hätään. Muuta voisi miettiä myöhemminkin. "Sinun on joka tapauksessa paras olla paljastamatta noita kykyjäsi turhan päiten. Väki harvemmin perustaa tuollaisesta", Arkyn lisäsi sitten ja nyökkäsi ohimennen päällään kammiota kohti. Osa väestä kyräili yhä kaksikon suuntaan, selvästikin epäluuloisena äskeisestä. Kukaan heistä tuskin oli nähnyt hämärässä nurkassa tapahtunutta rieputemppua, mutta siinä olisi varmasti ollut heille paljon lisäsyitä kyräillä... tai mahdollisesti tehdä jotain pahempaakin.
Arkyn valpastui äkkiä aavistuksen, sillä hänen nopea silmäyksensä ympärille kammioon oli tuonut silmiin hahmon, jota oli vaikea olla huomaamattakaan; sotureiden päällikkö oli noussut pystyyn ja asteli nyt heitä kohti. Hän ei liikkunut erityisen hätäisesti, eikä kyse todennäköisesti ollut äskeisen räiskynnän selvittelystä, mutta hän oli silti tulossa kohti - siitä ei epäilystäkään. "Siinä paha missä mainitaan. Pidä pääsi kylmänä. Hän on... hyvä kuumentamaan tunteita", Arkyn tokaisi. Hän melkeinpä pyöräytti silmiään, mutta eipä sentään aivan. Joka tapauksessa hän yritti kaiketi näyttää siltä, kuin ei olisi edes piitannut kohti harppovasta miehestä. Ilmeisesti toisenkin oli paras tehdä niin.
"Mitähän te täällä oikein mekastatte!? Mieheni yrittävät valmistautua vuodattamaan verta ja kuolemaan komeasti, ja täällä sitä vain kähmitään jotakin outoja kapistuksia!" päällikkö tokaisi kovaan ääneen päästyään lähemmäs. Hänen sävynsä oli julkean suora, mutta siinä ei ollut suoranaista vihamielisyyttä. Mies pysähtyi varsin lähelle kaksikkoa ja jäi seisomaan heidän ylleen ja tuijottamaan. Hän oli tosiaankin valtava köriläs. Ei yhtä suuri kuin Bal Ashad, tietenkään, mutta tavalliseksi kuolevaiseksi mieheksi silti valtava. Arkyn, joka ei ollut aivan lyhyt hänkään, ylsi tätä vain leukaan asti. Miehen valtavassa kourassa roikkui melkein huolettomasti raskas, metallinen kirves. Hän heilautti sen olalleen ja tihrusti vuoroin kumpaakin partansa takaa. Nyt kun hänellä ei ollut kypärää, oli helppo nähdä ettei miehen tukka tosiaankaan vastannut partaa; päällikkö oli kalju, ja parran yläpuolella oli vain arpinen ja rosoinen päänahka. Jossakin niiden välissä oli muodoton, moneen kertaan murtunut nenä ja kaksi pientä, raskaiden kulmien alta tihrustavaa silmää. Kaiken kaikkiaan köriläs näytti niin osaansa syntyneeltä, että Arkyn oli vähällä pyöräyttää silmiään hänen olemassaololleenkin, puhumattakaan siitä kernaudesta, jolla hän vastasi kaikkiin muihinkin odotuksiin asian tiimoilta.
"Toivottavasti leikkinne eivät ole vieneet liikaa voimia. Teidänkin pitää nimittäin tappaa ja kuolla ennen pitkää!" päällikkö hymähti perään melkeinpä hilpeästi.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 2, 2019 15:26:52 GMT 3
Vanhemman soturin pähkiessä asioita Akela tyytyi lähinnä jupisemaan itsekseen matalalla äänellä. Kivuliaisuus ei saanut sarvekasta naista ainakaan paremmalle tuulelle vaikkakin kapineen irrotus oli melkoinen helpotus... siltikin, pohdiskelut epämääräisistä velhoista kuumensivat hänen tunteitaan selvästi nopeasti. "Se oli odotettavissa. Siksi häivyin. En vain olettanut että... joku vaivautuisi vielä perään näin pitkälle. Tai varsinkaan joku ihan muu" tämä murahti puristaen veren tummuttamaa kangasta kalloaan vasten. Tämä oli eittämättä huolestuttava seikka. Ei sillä, että hän rehellisesti olisi punninnut aivan kaikkea pohjia myöten alunperinkään... tai että hänellä olisi ollut varaakaan sellaiseen ennen kuin ryhtyi mihin oli. Joka tapauksessa Arkynin varoitus toi esille pienen kuivan hymähdyksen. "No. Se viimeistään varmaankin, jos pelkkä naamani ei riitä." Akela ei näyttänyt olevan enää samalla tavalla valmis karkaamaan jaloilleen hetkellä millä hyvänsä, mutta rentoutuneeksi naista ei silti voinut sanoa. Hän oli hyvin tietoinen saamistaan pahaenteisistä katseista ja vilkaisi itsekin ympärilleen varmistuakseen ettei kukaan muu ollut nähnyt äskeistä. Tilanne ei näyttänyt muuttuneen, kaiketi suuntaan tai toiseen. Kai sekin oli jonkinlainen positiivinen asia. "Minä... en voinut oikein enää välttää että nuo näkisivät minut aiemmin. En... kertonut edes Kiranille" hän lisäsi hetken kuluttua hankalasti. Kuitenkin toisen äkillinen valpastuminen sai sarvekkaan naisenkin havahtumaan ja kohottamaan nopeasti katseensa.
Kun vain sattui katsomaan oikeaan suuntaan, heitä kohti harppova miesjätti oli kaikkea muuta kuin hienovarainen ilmestys. Akela jännittyi vaistomaisesti, vaikkakin heitti Arkynin suuntaan jokseenkin varautuneen katseen. Toinen ei tuntunut pitävän korstoa suoranaisena vaarana ainakaan nyt... mutta hän ei rehellisesti osannut olla yhtä varma. Varsinkin kun tämä puristi vieläkin kädessään massiivista kirvestä. Akela jäi vilkuilemaan lähestyvää miestä silmäkulmastaan, vastustaen toistaiseksi halua viedä kätensä omalle miekalleen. Oli kai parasta olla haastamatta suoraan riitaa ellei ollut pakko... ja rehellisesti hänen päässään vihloi ja velloi vieläkin melkoisesti. Ei kulunut kauaakaan kun soturipäällikkö harppoi luolan poikki heidän luokseen, ja jyrähti ilmoille suoran kysymyksen. Akela kiristi hampaitaan aivan vain äänenvoimalle ja mulkaisi viimein suoraan heidän yllään häälyvään korstoon. Tämä oli valtava varsinkin häneen verrattuna, eikä hän pitänyt tavasta jolla mies seisoi heidän yllään kirveineen. Siltikin nainen pysyi ainakin toistaiseksi paikoillaan... vaikkakin tämän jokseenkin hilpeä sävy toikin esiin pienen epämääräisen silmäkulmien värähdyksen.
"Jätän ihan mielelläni leikit ja kähminnät teille. En varsinaisesti halunnut jättää tuota pirun kapinetta kiinni itseeni!" Akela töksäytti, aivan osaamatta hillitä närkästystään. Vaikkakaan ei ollut kauhean helppoa näyttää erityisen uskottavalta lattialla verissäpäin. Joka tapauksessa hän soi kaunaisen nyökkäyksen lattialle murskattuun laitteeseen korostuksena kaikelle. "En myöskään ajatellut kuolla aivan vielä. Minullakin on vielä muutama naama jotka haluan nähdä uudestaan kun palaan sisälle. En päässyt edes alkuun kun häivyimme! Että älä turhaan siitä huoli. Mitä haluat?"
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2019 0:16:59 GMT 3
Sotureiden päällikkö tuijottaa tihrusti Akelaa pitkän, tarkkaavaisen tovin. Naisen sanat tuntuivat totta puhuen olevan varsin toissijaisia hänelle ja hän enemmänkin tarkkaili tätä mietteliäästi, melkeinpä kuin olisi kokonaan unohtanut tai jättänyt huomiotta kipakat sanat. Jotakin hän selvästi etsi tai odotti näkevänsä, mutta sen syynääminen vei selvästikin pitkän tovin. Ja sitten, lopulta, raskastekoinen köriläs hymähti suorastaan huvittuneesti ja heilautti kättään kuin asia olisi loppujen lopuksi ollut yhdentekevä... mistä nyt sitten olikaan kyse. Hän katsahti Arkyniin, suhtautuen naiseen yhä näennäisen välinpitämättömästi. "On siinä ainakin eloa edelleen! Vaan luuletko että siitä on johonkin? Näyttää melkoisen rimpulalta!" mies naurahti ääneen, puhellen Arkynille kuin olisi keskustellut aavistuksen epämääräisestä sulkaliskosta, jonka ostamista harkitsi. Arkyn vastasi katseeseen varsin kuivakasti ja kohotti aavistuksen kulmiaan. "Näkemäni perusteella hän on kelpoisempi aseen varteen kuin nämä sinun rakkisi. Olen nähnyt hänen tappavan ja taistelevan henkensä edestä, siinä missä sinun miehesi tuntuvat lähinnä luikkivan pakoon häntä koipien välissä", hän tokaisi. Hänen äänensävyssään ei ollut tippaakaan intoa lähteä mukaan tähän sanailuun.
Soturipäällikkö vilkuili Arkyniakin hetken vaitonaisesti, ennen kuin hymähti uudemman kerran. Ja sitten, ilman mitään varoitusta, hän äkkiä ärähti ja heilautti kirvestä puristavaa kättään. Ase pyörähti olalta äkkiä liikkeeseen - ja heilahti suoraan Akelaa kohti kuolettavalla voimalla ja säälimättömällä nopeudella, johon vain kokenut tappaja pystyi...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 5, 2019 15:39:47 GMT 3
Akela olisi odottanut ainakin jonkinlaista reaktiota tokaisuunsa, mutta sen sijaan järkälemäinen korsto jäi paikalleen kuin ei olisi kuullutkaan. Soturipäällikön tuijottaessa häntä korkeuksistaan kuin punniten näkemäänsä, epäluuloinen sarvekas nainen rypisti kulmiaan entisestään. Hyvin nopeasti hän tunnisti miehestä huokuvan asenteen ja tämä ei miellyttänyt häntä tippaakaan. Arkynin varoituksesta huolimatta tätä ei ollut kovin vaikea huomata kun nainen synkistyi uhkaavasti ja veristä riepua puristavat sormet kiristyivät. Siltikin, hän tuntui vielä hillitsevän itsensä... ainakin toistaiseksi. Suunnilleen. "Mitä? Onko vika silmissäsi vai korvissasi, vai niiden välissä?" hän töksäytti näreästi hampaidensa lomasta, mutta tämä ei tainnut saada sen enempää vastausta kuin aiemminkaan. Sen sijaan tihrustettuaan aikansa mies käänsi huomionsa lähes välinpitämättömästi suoraan Arkyniin, kuin ei olisi mitään kuullutkaan. Akela siristi silmiään ja vilkaisi itsekin vanhempaan mieheen kun tämä vastasi. Toinen säilytti malttinsa jälleen vaivatta... mitä ei rehellisesti voinut sanoa hänestä. Soturin puhetapa ei ollut vieras ja se sai naisen sisukset kihisemään kivuliaisuudesta huolimatta. Hän puri hampaansa yhteen ja jäi kyräilemään valtavaa partaista miestä yhtälailla hiljaisen murhaavasti odottaen tämän menevän tiehensä. Hänen jo entisestään venytetty kärsivällisyytensä ei olisi nyt riittänyt tähän... mutta ilmeisestikin soturipäälliköllä oli vielä omat ajatuksensa.
Kukaties, jopa nyt, Akela olisi saattanut pitkin hampain sietää tilanteen aivan vain saadakseen hetken lepoa. Mutta kun soturipäällikkö äkkiä ilman sen kummempia tai epäröintiä ärähti ja iski kirveellään kohti, oli vain yksi tapa jolla arpinen nainen osasi tulkita tämän, varsinkin kireänä taistelun jäljiltä ja pahasti runnottuna. Adrenaliini kuohahti välittömästi ja Akela säpsähti liikkeelle kuin kytkimestä painamalla. Sillä ei ollut väliä että hänen jalkansa olivat kaikkea muuta kuin vakaat juuri nyt kun yllätystä tavoitellut tappava uhka iski kohti, eikä nainen ehtinyt niin miettiä kuin epäröidäkään tarratessaan omaan miekkaansa. Ikävä kyllä hän ei tosiaan ollut ketterimmillään. Kaikki kivuliaat raajat eivät aivan ehtineet mukaan äkilliseen refleksinomaiseen liikkeeseen ja Akela horjahti, paiskaten kuitenkin rätin kädestään. Ennen kuin miekka edes ehti kunnolla esille nainen heilautti vapautuneen, veren tahriman kätensä eteensä ja kurotti vaistomaisesti vieläkin vellovaan mieleensä, paiskatakseen kirveen radaltaan. Mitä ja miksi nyt tapahtui oli tois-sijaista, ainoa mitä hän ehti miettiä oli tajuta että tuskin kykenisi niin väistämään kuin torjumaankaan moista massiivista iskua ennen kuin edes saisi miekkaansa väliin. Hän ei ehtinyt kyseenalaistamaan, vaan oli kuitenkin ilmeisen valmis iskemään takaisin henkensä edestä.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 6, 2019 23:49:33 GMT 3
Sub: Kaikki kävi yhdessä hetkessä. Miehen kirves leikkasi ilman halki, mutta viimeisessä hetkessä se yhtäkkiä kääntyikin sivuun reitiltään ja heilahti raskaasti ohitse Akelan päästä. Hän päästi tyrmistyneen ähkäisyn ja onnistui vain vaivoin kiskaisemaan kirveen sivuun, ettei olisi iskenyt omaan jalkaansa sillä. Mitä ikinä soturipäällikkö olikaan tavoitellut, ei hän selvästikään tajunnut mikä oli mennyt vikaan.
Arkyn ärähti vihaisesti ja harppasi saman tien pystyyn. Hänen kätensä heilahti nopeammin kuin tyrmistynyt miehenköriläs ehti edes tajuta ja raskas kämmenselkä sai hänen päänsä heilahtamaan sivuun. "Mitä oikein yrität, kurja!?" Arkyn ärähti. Hän ei antanut miehelle mahdollisuutta hoiperrella kauemmas, vaan tarrasi tätä saman tien kiinni parrasta, kiskoen miestä omalle tasolleen - kohtaamaan vihaisen katseen.
Spyrre: Hänen päätään vihlaisi murhaavasti kun juuri riekaleiksi revitty mieli joutui ponnistamaan äkkiä rajusti, mutta ainakin se sai aikaan sen mitä Akela halusikin. Valtava kirves suhahti hänen ohitseen samaan aikaan kun naisen miekka suhahti esiin huotrastaan... mutta ennen kuin refleksinomaisesti toiminut Akela ehti tehdä paljoakaan muuta puuttui kolmaskin osapuoli peliin. Hurjistuneen Arkynin harpatessa välikohtaukseen, säpsähti jännittynyt nainenkin yllätyksestä. Hän oli jo kohottanut miekkaansa edes ajattelematta mutta tämä sotki hänenkin pasmansa vähintään yhtä pahasti kuin soturipäällikönkin. Akela räpäytti silmiään kuin hieman havahtuen, mutta sihahti sitten ja jäi kyräilemään pistävästi miekkaansa puristaen. "Minun pitäisi iskeä terä naamaasi tuosta hyvästä" hän ärähti, rehellisesti vieläkin kahden vaiheilla... vaikka alkoikin jo ensityrmistyksestään selvittyään jälleen tajuta ettei se ehkä olisi paras idea. Kiusaus oli silti suuri.
Sub: Vaikea sanoa oliko äskeisen huitaisun äkillinen haparointi vaiko Arkynin raskas koura saanut soturipäällikön pahemmin häkellyksiin, mutta joka tapauksessa mies ei heti osannut rimpuilla vapaaksi tai muutenkaan varsinaisesti reagoida niin miehen ankaraan otteeseen kuin naisen uhkauksiinkaan. Vasta hetkeä myöhemmin hän räpäytti hämmentyneesti silmiään, ärähti ja tönäisi Arkynia voimalla taaksepäin. Oli kukaties sopivinta sanoa, että Arkyn päästi irti. Hän tuhahti ja töytäisi miehen taaemmas. Tämä horjahti askeleen poispäin ja jäi kyräilemään kaksikkoa suoranaisen epäluuloisena.
Äkkiä sotapäällikkö naurahti ja heilautti kättään kuin koko juttu olisi ollut pelkkä yhdentekevä, hölmö erimielisyys. Hän kohotti kirveen hartialleen ja kohautti olkiaan. "Älkäähän nyt. Kunhan vähän kokeilin. En minä nyt tosissani aikonut huitaista - kuolluthan tuo nainen olisi jos olisin yrittänyt. Ehti hädin tuskin edes kättään kohottaa! Kiskaisin sivuun kun huomasin, tietysti. Mutta eipä tuo ainakaan soturintaidoista vakuuta!" mies hymähti kovaan ääneen. Liioitellunkin kovaan, niin että hieman kauempanakin kammiossa seisovat varmasti kuulivat.
Spyrre: Akela hengitti raskaasti niin kiihtymyksestä kuin rasituksesta, mutta seurasi silti jännittyneenä terävin katsein ilmeisen hämmentyneen päällikön elkeitä. Hän odotti tämän hurjistuvan saamastaan vastarinnasta ja yrittävän uudestaan, kukaties koko soturijoukkonsa voimin. Hän jännittyi valmiina kun tämä viimein ärähti ja tyrkkäsi Arkynin irti itsestään, jääden tuijottamaan heitä. Sarvekas nainen vastasi tähän, verissäpäin mutta hurjasti kuin uhmattu villieläin... mutta tämä vaihtui nopeasti epäluuloiseen hämminkiin kun soturi äkkiä naurahti ja heitti kirveensä takaisin olalleen.
Hetken nainen tuijotti tätä kulmiensa alta kuin epäillen jonkinlaista juonta, heittäen varautuneen katseen ympäri kammiota. Päällikkö uhosi kovaan ääneen kuin äskeinen ei olisi ollut yhtään mitään, ja vieläkin adrenaliinista kuohuva Akela ärähti. "Vai niinkö?! Haluatko yrittää uudestaan? Jos hän ei olisi tullut väliin tämä terä olisi jo kurkussasi!" nainen sähähti harpaten ärhäkästi kohti. Tämä kaikki oli selvästi jo kiihdyttänyt rasituksien jäljiltä ja pahasti.
Sub: Soturipäällikkö valpastui kun Akela harppasi kohti, mutta äkkiä Arkyn heitti kätensä väliin. Hän vilkaisi nopeasti naiseen, ennen kuin loi painavan katseen ympärille kammioon. Useampikin soturi seurasi tilannetta tarkasti sivusta, ja monen käteen oli jo ilmaantunut aseita. He suorastaan odottivat tilaisuutta maksaa takaisin aikaisemmasta. "Paras säästellä voimiaan tositilanteen varalle", Arkyn tokaisi. Hänen äänessään oli ironinen särmä, jota hän ei edes yrittänyt peitellä.
Soturipäällikkö hymähti joka tapauksessa. Hän kohotti kirvestään aavistuksen, mutta tällä kertaa liike oli enemmänkin tervehtivä "Niin juuri. Eihän tässä nyt pienen kiusanteon takia kannata ruveta ketään tappamaan. Mutta olkaahan valmiita sitten! Huomenna veri vuotaakin kunnolla!" hän naurahti ja käännähti ympäri astellakseen takaisin omaan leiripaikkaansa.
Spyrre: Akela oli liian hurjistunut ajatellakseen kaikkea aivan loppuun, mutta viimeistään Arkyn keskeytti moisen sarvien kalistelun. Nainen katsahti toistakin jokseenkin terävästi mutta vilkaisi kuitenkin varautuneena ympärilleen sotureihin, jotka selvästi kärkkyivät kauempana aseitaan hapuillen. Tämä sai hänet kiristymään entisestään mutta ainakaan vielä uusi vyöry vihollisia ei syöksynyt heidän kimppuunsa.
Soturipäällikkö hymähti naurahtaen, ennen kuin harppoi näennäisen hetkahtamattomasti tiehensä, jättäen jälkeensä epäluuloisesti tuijottavan Akelan. Saattoi lähes nähdä kuinka tämä lisäsi nimiä mustaan listaansa mielessään... nainen ei tainnut olla samaa mieltä tällaisesta pienestä "kiusanteosta". "Minä luulin että meillä oli jokin sopimus! Jos tuo mielipuoli yrittää tappaa minut heti kun käännän selkäni...!" hän ärähti, mutta vielä hetken jännittyneesti ympärilleen pälyiltyään suostui sentään työntämään varautuneesti miekkansa takaisin paikalleen. Ei sillä, tällainen ei saanut erityisen halukkaaksi ainakaan laskemaan suojaustaan.
Sub: Arkyn huokaisi kevyesti ja pudisti päätään. "Ei Marak Tarn aio sinun perässäsi juosta. Hän on verikourainen raakalainen, mutta tuo oli pelkkää koettelua. Häntä ei varmasti hetkauttaisi hiukkaakaan jos kuolisit, mutta ei hän sen perässä ole", hän totesi aavistuksen turhautuneesti. "... sitä paitsi taisit pelästyttää hänet. Hänellä ei olisi ollut aikaa tai halua kääntää iskuaan itse syrjään... ja kaikesta huolimatta hän harvemmin lyö ohi omia aikojaan", hän lisäsi toinen kulma hieman koholla. Kyse oli selvästi ollut naisen omista tempuista. Ei tosiaan pelkkiä kangasriepuja...
Arkyn istui takaisin alas ja viittoi Akelaa seuraamaan perässä. Ympärillä soturit tarkkailivat tilannetta silmä kovana. Joku jopa harppoi päällikkönsä luokse kysymään tilanteesta. Miehenköriläs kuitenkin ärähti vihaisesti ja huitaisi varoittamatta nyrkillään tulokasta edes hidastamatta kulkuaan. Soturi jäi pitelemään nenäänsä kyyryssä. Muut osasivat pitää paremmin huolta omista asioistaan, ja varsin nopeasti asia työnnettiin (kaikella vastahakoisuudella) syrjään.
Spyrre: Akela silmäsi toista uudestaan, tosin tällä kertaa hieman epätietoisesti. Toinen ilmeisestikin tunsi korston melkoisesti häntä paremmin ja nainen jäi punnitsemaan hetkeksi sanoja sekä kuinka vahvasti uskoi näihin. Oranssi katse seurasi vihaisesti pois harppovaa korstoa kun tämä tirvaisi ohimennessään yhtä miehistään, joka sai muutkin sotureista pitämään etäisyytensä. Sarvekas nainen kallisti hieman päätään, mutta hymähti viimein aavistuksen. "Toivottavasti niin, sitten. Ehkä se saa tuon harkitsemaan seuraavalla kerralla uudestaan päähänpistojaan. Sanoinhan että pystyn muuhunkin kuin varastamaan liinoja" hän totesi häivähdyksen vahingoniloiseen sävyyn... siitäkin huolimatta että hänen päätään vihloi vieläkin.
Hetken aikaa hän epäröi mutta noudatti kuitenkin viimein Arkynin esimerkkiä. Heitä kyttäävien sotureiden keskellä istuminen tuntui kaikkea muuta kuin hyvältä, mutta nainen veti epäilyksensä taas pintansa alle. Siltikin hän oli hyvin tietoinen tästä kaikesta asettuessaan vaivihkaa irvistäen takaisin lattialle ja hapuili itsekseen jupisten riepua takaisin käteensä. "En lähes malta odottaa huomista että pääsen eroon näistä hiippareista..."
Sub: Arkyn hymähti kevyesti, mutta ilottomasti. "Sinuna miettisin ensihätään miten aiot selviytyä niin pitkälle. Huomisesta tulee ruma päivä. Ei mikään kahakka, jossa voi taistella omaan tahtiinsa ja valikoida iskunsa. Siitä tulee joko yllätyshyökkäys ja rujo teurastus, tai sitten ahdas, puskeva rähinä puolin ja toisin. Taitavammatkin soturit ovat kuolleet jäätyään ansaat johonkin nurkkaan. Keskity olennaiseen, mieti jatkoasi vasta sen jälkeen."
Arkyn jäi silmäilemään kättään mietteliäästi. Se oli mustunut hänen tarttuessaan rätisevään pääpantaan... mutta nyt kun hän alkoi pyyhkiä sitä, kyse oli selvästi vain noesta eikä mustuneesta lihasta. Nähtävästi hänen kätensä oli selvinnyt täysin ehjänä äskeisestä, vaikka kapistus olikin kärventänyt yhtä ja toista. Varsin onnekasta kaiketi, tai hänellä ei varmasti olisi ollut voimaa taittaa metalliripaa kahti yhdellä nopealla rykäisyllä...
Spyrre: "Kunhan minun ei tarvitse alkaa vahtia selkääni noidenkin osalta... enkä ole varma siitäkään" Akela jupisi vastaan, mutta vakavoitui kuitenkin huomautuksesta. Paluu linnakkeeseen ei varmasti tulisi olemaan helppoa saati kaunista riippumatta siitä miltä sen yritti saada kuulostamaan... eikä hän rehellisesti olisi miettiyt sitä liikoja etukäteen. Oli paras toimia tilanteessa niin asiat pysyivät paremmin järjestyksessä... tai niin Akela ainakin toivoi.
"Sinä et ainakaan vaikuta erityisen huolestuneelta siitä. Tai mistään muustakaan" hän huomautti katsahtaen Arkynia. Vasta nyt hän varsinaisesti ehti tajuta tämän mustuneet kädet sekä vaatteet, ja rypisti kulmiaan. "Oletko kunnossa? Se laiteko tuon teki?"
Sub: Arkyn kohotti katseensa toiseen aavistuksen yllättyneenä, kuin hänen oma näkemyksensä tai mielentilansa olisi ollut jokseenkin asioihin liittymätön. Sitten hän hymähti ja paljasti oudon ilmeen, joka oli melkein kuin virne mutta vailla huvitusta. "Huolestuminen tuskin auttaa mitään. Olen nähnyt tätä aivan tarpeeksi tietääkseni mitä tuleman pitää. Olen jo päättänyt mitä teen, joten sen kanssa joudun elämään", hän tokaisi äkkiä, suuremmin selittelemättä. Kuin asia olisi kaikessa katkeruudessaan ollut juuri niin.
Katse palasi käteen, ja tällä kertaa sitä seurasi myös Arkynin huomio - nyt kun toinen oli maininnut asiasta. Hän hymähti kevyesti ja pyyhkäisi nokea kädestään. Se oli paksua ja tuhrivaa. "Sikäli, kuin tätä nyt miksikään tekemiseksi voi sanoa. Selvisin varsin vähällä. Noissa kapistuksissa on paljon energiaa. Se riittäisi kyllä tappamaan huono-onnisemman miehen", hän tokaisi sen suuremmin ihmettelemättä. Ja sitten hän vilkaisi mietteliäästi Akelaan. "... voimme siis olettaa, että on hyvä ettet ollut mikään huono-onninen. Tai mies. Siis ihmismies... tai ihminen muutenkaan", hän lisäsi aavistuksen haparoiden. Viesti tuli kaiketi joka tapauksessa selväksi.
Spyrre: Akela kallisti hieman päätään vastaukselle ja keskeytti hetkeksi puuhansa rätin kanssa. Hän ei ollut aivan varma miten tulkita toisen... jokseenkin mitäänsanomaton vastaus. Se sai hänetkin mietteliääksi, kunnes huomio kiinnittyi Arkynin jokseenkin huolestuttavalla tavalla mustuneeseen käteen. Mies tosin ei näyttänyt tuskaiselta ja mustuus tuntui olevan vain ihoa tummaavaa nokea, mutta tämä ei varsinaisesti silti helpottanut huolestusta (tai hämminkiä) nyt kyn hän tajusi tilanteen itsekin. Hän oli kokenut henkilökohtaisesti mihin kauhea viritys pystyi... vaikkakin kaiketi vain ohikiitävän hetken verran. Sen sijaan Arkyn oli ilmeisesti kiskonut laitteen irti käsineen...
Akela mittaili hetken toista silmiään räpytellen, näyttämättä erityisesti huojentuvan selityksestä. Lopulta hän nyökäytti varovasti, mutta rypisti silti kulmiaan. "Mutta... sinä olet... niitä kaikkia. Paitsi ehkä se ensimmäinen. Ja tartuit siihen. Se... olisi voinut tappaa sinut!" Oivallus toi nopeasti lisää hämmentynyttä huolestusta. Ja kukaties syyllisyyttäkin. Oli ihmisyydellä tai miehuudella jotain tekemistä minkään kanssa tai ei.
Sub: Arkyn huokaisi melkeinpä myötätuntoisesti, mutta pudisti sitten kuitenkin päätään ja kohautti olkiaan. "Moni asia voisi tappaa minut, ei siinä ole mitään kummallista. Ilmeisesti olin vain riittävän onnekas", hän hymähti lopulta. Sanoissa oli ripaus outoa haikeutta, mutta hän karisti sen nopeasti ja sylkäisi nokiseen käteensä. "Joka tapauksessa, huomenna moni asia voi tappaa meidät kummatkin. Älä murehdi tästä päivästä sen enempää, vaan keskity olennaiseen", hän huomautti sitten.
"Olet kokenut kovia. Sinun on parasta käydä levolle. Jos olen lukenut mitään merkkejä oikein, niin ei meillä silti loputtomiin ole aikaa. Tarvitset unta, joten suosittelen että otat sitä", Arkyn tokaisi lopulta. Tästä hän ainakin oli kiertelemättömän tosissaan, siitä ei epäilystäkään.
Spyrre: "Minä en... edes ajatellut sitä niin pitkälle" Akela puuskahti hankalasti, luoden kuitenkin uuden hieman hämillisen katseen toiseen. Mies ei hetkahtanut tippaakaan tämänkään edessä kuin ei oikeasti olisi pitänyt moiseen kapineeseen käsineen tarttumista minään, vaan vaihtoi pian aihetta. Akela ei osannut ottaa tätä yhtä välinpitämättömästi. Pelkkä "onnekkuus" tuollaisessa ei ollut erityisen hyvä vakuus. Arpiset kulmat rypistyivät lisää, mutta lopulta hän kuitenkin nyökkäsi hieman. Niin epämääräistä kuin tämä onni oli ollutkin, kaipa oli totta että sen mähkiminen nyt tuskin enää auttoi. Tehty mitä tehty.
Kehotus levätä sai aikaan melkoisen varautuneen vilkaisun ympäri hämärää kammiota. "...kai meidän on pakko ainakin yrittää. Vaikka en usko että täällä on viisasta nukkua. Ehkä voimme ainakin lepuuttaa kinttujamme" hän mutisi. Epäluuloiset katseet heidän ympäriltään saivat jännittyneeksi, mutta oli kai kuitenkin yritettävä saada koottua itseään jotenkin. Sarvekas nainen huokasi ja katsahti tajutonta, runneltua Kirania sitoessaan ryvettyneen rievun päänsä ympäri haavojen peitoksi ennen kuin nojautui seinää vasten, kuitenkin kätensä hyvin lähellä miekkansa kahvaa. "Heidän on parempi pitää lupauksensa jos selviän tästä" nainen jupisi vielä.
Sub: Arkyn veti kätensä puuskaan ja painautui aavistuksen kasaan, mutta ei kuitenkaan laskeutunut makuulle. Asento näytti olevan hänelle varsin tuttu, kuin hän harvemmin olisi edes makoillut aloillaan. "Voimme nukkua vuoroissa. Herätän sinut myöhemmin. Tarvitset joka tapauksessa unta, jos aiot olla huomenna taistelukuntoinen", Arkyn vastasi ykskantaan toisen mutinoihin. Hän ei selvästi aikonut ainakaan nukkua, ainakaan vielä joten pieni silmien ummistus tuskin johtaisi ainakaan välittömään yllätyshyökkäykseen...
Spyrre: Akela rypisti kulmiaan varautuneena, mutta päästi lopulta uuden syvän puuskahduksen joka ei kyennyt piilottamaan voipumustaan. "No... niin kai. Yritän ainakin levätä hieman. Herätä minut sitten. Enköhän... ole ihan kunnossa kun vedän henkeä" hän tokaisi pyyhkäisten kasvojaan sormillaan ja nojasi taaksepäin. Käsi jäi kuitenkin lepäämään miekan kahvalle, vaikkakin oranssit silmät sulkeutuivat viimein kerätäkseen voimiaan. Eittämättä nukkuminen oli hyvin houkutteleva tauko kaikesta särystä ja jännityksestä...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 10, 2019 23:12:34 GMT 3
Sub: Vaikea sanoa kauanko Akela sai levätä. Joka tapauksessa häntä ei selvästikään herätetty kesken kaiken vahtiin. Sen sijaan unen keskeytti jokin paljon tylympi ja suorasukaisempi. Kaukaiset huudot työntyivät tajuntaan hetki hetkeltä lähempänä, ja äkkiä naista alettiin ravistella. Liikkeet eivät olleet hyökkääviä tai päällekäyviä, mutta niissä oli hätäisyyttä, joka juuri jättänyt tilaa hienovaraisuudelle. "Akela! Herää! Unet on nyt nukuttu! Meillä on ongelmia!" Arkyn huusi ja ravisteli toista hereille. Miehiä juoksi sinne tänne ja kauempaa kuului huutoa. Armonaika oli selvästi ohi... eikä ilmeisesti heidän toivomallaan tavalla.
Spyrre: Sekin hetki jonka aikaa hän sai levätä oli hyvin tervetullutta uupuneelle keholle ja mielelle. Kuitenkin vaikka oli odottanut jonkinlaista herätystä ennemmin tai myöhemmin, tapahtui tämä silti eri tavalla kuin Akela oli toivonut... tai ainakin aivan eri syystä. Uhostaan huolimatta voipunut nainen olisi varmasti nukkunut pidempäänkin mutta kun häntä alettiin ravistella hän säpsähti nopeasti ja refleksinomaisesti hereille, vaikkakin vielä jokseenkin unesta sekavana. Hänen kätensä tarttui miekkaan mutta ennen kuin ehti vetää tätä esille Akela tunnisti ainakin hätäisen Arkynin yllään. Tosin meteliä kuului kauempaakin, tavalla joka tuskin tiesi hyvää. "Mitä tapahtuu?" hän ähkäisi, heittäen itsekin siristelevän ja kiireisen katseen ympärilleen. Ikävä kyllä hänellä saattoi olla aavistus siitä mikä olisi voinut mennä pieleen. Oliko heidät löydetty?
Sub: Arkyn oli yhtälailla täysissä varusteissa kuin oli ollut Akelan nukahtaessakin, ja nyt hän oli kyyristynyt toisen ylle totisena ja valppaana, kuin valmistautuneena taistoon. Ainoastaan esiin kiskaistu ase puuttui vaikutelmasta, mutta hän oli selvästi valmis tekemään niinkin heti, kun tarvetta tulisi - kuten varmasti pian tulisi. "Näyttää siltä, että linnassa käytiin kärsimättömiksi. Sieltä pusketaan tunnelia myöten tännepäin", Arkyn totesi nopeasti. Hänen kasvoillaan ei näkynyt mitään merkkejä pelosta, mutta orastavan taistelun jännitys oli silti eittämättä levinnyt häneenkin. "Enpä usko että he odottivat oikeaa vastarintaa, mutta siellä lentää jo veri", hän jatkoi ja heilautti kädellään summittaisesti kohti tunnelia, josta kaksikk oli aikaisemmin tullut. Aseitaan puristavat soturit kiirehtivät sinne.
Jostakin kauempaa kajahti laukaus. Arkyn nousi pystyyn ja nyökkäsi toiselle. "Nouse. Meillä ei ole aikaa ihmetellä, tästä tulee todellakin rumaa."
Spyrre: Arkynin kertomat huonot uutiset eivät ikävä kyllä tulleet erityisen suurena yllätyksenä. Sarvekas nainen oli karistanut unet yltään nopeasti ja irvisti synkästi toisen sanoille. Kauempana väki juoksi jo liikkeelle aseineen eikä ollut vaikea arvata mitä tapahtuisi seuraavaksi. "Kirottua. Olin toivonut että ne olisivat alkaneet etsiä meitä jostain ulkomaastosta jos ehtivät näin nopeasti edes lähteä jäljille" hän manasi, säpsähtäen kireähkösti kiviseinistä kajahtavalle laukaukselle. Soturit iskivät jo yhteen käytävissä... Akela kiskaisi päänsä ympärille kietaisemansa verisen rievun irti ja ponnisti rivakasti jaloilleen, tyytyen vain nyökkäämään miehen sanoille. Miekka kiskaistiin ulos huotrasta, sarvekkaan naisen viivytellessä kuitenkin vielä vilkaistessaan levottomasti tajutonta ja puolustuskyvytöntä Kirania. Hän heitti rivakan, hätäisen katseen ympärilleen päätyen paremmankaan idean puutteessa kiskaisemaan parhaansa mukaan satuinnaista tavaraa ja nahkoja miehen niskaan, toivoen edes suunnilleen piilottavansa tämän näkyvistä. "...se siitä yllätyksestä." Nainen sihahti ennen kuin pyörähti itsekin kohti suuntaa josta meteli kantautui, valmiina ja varuillaan.
Sub: "Toverisi selviää kyllä. Hän on niin kaukana tuosta kaikesta kuin mahdollista, eikä ketään tähän hätään kiinnosta yksi maassa lojuva", Arkyn tokaisi, aavistellen selvästi toisen murheita. Hän nyökkäsi rohkaisevasti Akelalle, mutta heilautti sitten kättään ja lähti nopeasti harppomaan kohti tunnelia, josta taistelun äänet kantautuivat.
Taistelu oli selvästi kauempana leiristä, mutta käytäviä pitkin äänet kantautuivat selvästi ja kovina. Laukauksia, huutoja, kalahduksia ja pamahduksia. Kahakkaa käytiin lähempänä linnaketta, siellä minne soturit rynnistivät parhaillaan. Arkyn ei ryntäillyt heidän tapaansa hätäisesti eteenpäin, vaan marssi valppaana ja varuillaan tulevaa kohti. Tilanne oli kaoottinen, eikä siihen kannattanut loikata noin vain... "Muista. Sinulla ei ole tilaa toimia miten haluat. Älä yritä kurottautua tai ottaa mitään turhaa riskiä. Keskity puolustautumaan ja iske vastaan vasta tilaisuuden tullen", mies tokaisi toverilleen. Hän puhui tästä kaikesta samaan tapaan kuin miten tuntui reagoivan siihen muutenkin; tottuneesti.
Spyrre: Akela silmäsi vielä taakseen Kiraniin selvästikään olematta aivan niin varma kuin toinen, mutta nyökkäsi lopulta kun kiirehti miehen jälkeen kohti käytäviä. Muuta hän ei voinut tehdä kuitenkaan, kuin varmistaa parhaansa mukaan etteivät hyökkääjät edes pääsisi kammiolle saakka. Jos tämä ei onnistuisi, niin... no. Paras kai olla ajattelematta sitä nyt. Jos ei muuta, niin ainakin taistelun äänet kantautuivat vielä kauempaa. Akelan olemus oli käynyt jälleen hyvin nopeasti voipuneesta kireäksi ja valppaaksi, eikä tämä epäröinyt askelissaan. Hän seurasi niin ääniä kuin niitä kohti ryntääviä sotureita hieman Arkynin edellä, vilkaisten miestä tämän puhuessa olkansa ylitse. Jahdattu eläin suorastaan odotti jälleen pääsevänsä iskemään takaisin. "Niitä voi olla ties kuinka paljon enemmän! Niitä on pakko karsia nopeasti ennen kuin ne saastat vain vyöryvät ylitse!" hän tokaisi mutta ei hidastanut kulkuaan vaikka ote miekasta kiristyikin sitä mukaa kun äänet lähenivät.
Sub: Arkyn tuhahti tavalla, josta oli huvittuneisuus kaukana. "Ikävä kyllä karsiminen onnistuu vain jos on voimaa ja paikkoja tehdä niin. Jos haluat elää tämän päivän ylitse ja selvitä vielä huolehtimaan siitä toveristasikin, keskityt selviämään hengissä. Jos haluat vain tappaa, niin sen kuin juokset tuhoosi", hän puuskahti ja käänsi katseensa taas eteenpäin. Akela sai kaiketi miettiä päätöksiään aivan itse.
Edessäpäin häämötti sankemmin väkeä. Kyse ei ollut vielä taistelusta, sillä tunneli teki tiukan mutkan, jonka toiselta puolelta huudot ja kalahdukset kuuluivat. Näkyvissä oli sen sijaan paljon valmistautuneita sotureita aseineen. Heidän joukossaan seisoi myös heidän johtajansa, Marak Tarn. Hän huusi vihaisia käskyjä ja julmia uhkauksia kulman takana odottaville vihollisilleen. "Suvaitsitte tekin saapua!" Marak Tarn ärähti huomatessaan Arkynin, joka asteli paikalle yhä kiirehtimättä. "On sitä odotettukin!"
Arkyn pysähtyi ja vilkaisi ympärilleen, ennen kuin pyöräytti niskojaan ja kohautti olkapäitään. "Eipä täällä näytä olevan tilaa rynnätä väliin muutenkaan", hän huomautti. Raskas miehenköriläs ärähti vihaisesti ja levitteli käsiään turhautuneena. "Nurkan takana on tiukka mutka, sinne ei mahdu kuin pari miestä! Saimme puskettua ne sinne, mutta nyt se on pattitilanne eikä kukaan pääse mihinkään suuntaan! Ja jos vedän miehet takaisin, tunneli levenee ja ne juoksuttavat päälle koko laumansa! Tämän piti hoitua nopeasti!" hän sadatteli.
Spyrre: Akela soi miehelle hieman terävän katseen mutta hänellä ei tainnut lopulta olla kauheasti sanottavaa suorasukaiseen tokaisuun. Sen sijaan hän puuskahti itsekin, kireästi ja turhautuneesti, ennen kuin harppoi entistä rivakampaan sävyyn eteenpäin. Jos äskeinen sai sarvekkaan naisen harkitsemaan, ainakin hän pysyi härkäpäisesti vaiti. Aikaa moisen puimiseen ei jäänyt silti erityisen paljoa. Käytävänmutkan takaa paljastui nopeasti joukko sotureita, joiden ilmaantuminen sai Akelan valpastumaan. Vihollista ei näkynyt, sen sijaan väki seisoi odottelemassa jotakin, kirein olemuksin. Soturipäällikön äreä tervetulotoivotus sai naiselta lähinnä viileän, pistävän katseen mutta hän jäi kuuntelemaan Arkynin ja tämän sananvaihtoa. Ilmeisestikin edessä olikin hieman hankalampi tilanne... vaikkakin Akela rypisti tälle pian kulmiaan. "Pari miestä? Eihän se paljoa ole niiltäkään! Eikö siitä muka pääse iskemään läpi? Mitä muutakaan siinä voi tehdä?" hän tokaisi kääntäen katseensa arvioiden kohti kapeaa mutkaa. Ratkaisu kuulosti hänestä varsin suoralta.
Sub: Tarak Marn heitti Akelalle melkeinpä murhaavan katseen. Naisen suorasukaiset näkemykset tästä kaikesta eivät tuntuneet innostavan ketään juuri nyt. "Vaienna tuo suulas naikkosesi, ennen kuin heitän sen itse miesten ylitse kokeilemaan, miten helppoa tuollaisen pullonkaulan kanssa oikein on!" hän ärähti Arkynille. "No, ei tuo noin ainakaan mene minnekään, ennen kuin linnakeen miehet ovat ehtineet kerätä melkoisen ylivoiman", Arkyn vastasi kuivakasti. "Kyllä minä sen tiedän! Mutta ei se päin juoksemalla muutu!" sotapäällikkö myönsi - selvästi suureksi mielipahakseen.
Arkyn odotti hetken, että Marak Tarn jatkaisi, ja niin tämä tekikin. "Tuolla taaempana on sivukäytävä. Se vie sinne. Tarvitsen joukkoa koukkaamaan sivustasta ja iskemään niitä selkään. Otatte mukaanne kourallisen miehiä ja menette!" hän ärähti lopulta.
Spyrre: Hänen huomionsa ei selvästikään saanut hyvää vastaanottoa. Akela synkistyi entisestään ja mulkaisi itsekin yläviistoon kookkaaseen mieheen ennen kuin ärähti. "Katsotaanko kuka vaientaa ja kenet?" hän sähähti hampaidensa lomasta, mutta hillitsi kuohahduksensa suunnilleen. Tilanne ei todellakaan ollut nyt sopiva tällaiseen... niin paljon kuin häntä raivostutti tapa jolla mies puhui hänen ylitseen. Arkyn sentään osasi suhtautua jälleen asiallisemmin, joka sentään sai soturipäälliköstäkin irti jotain hyödyllisempää.
Akela valpastui kun tämä mainitsi sivukäytävän kauempana, ilmaisten että miehellä oli jopa jonkinlainen suunnitelma. Tämä rehellisesti kuulosti melkoisesti paremmalta ja Akela suoristautui lähes pahaenteisen odottavaan sävyyn. Käskytys ei miellyttänyt, mutta menköön tämä ikävin katsein, koska suunnitelma jopa kuulosti joltain, piti hän soturipäälliköstä tai ei. "Miksi täällä sitten kytätään jos sinne on selvä reitti? Missä se käytävä on? Mennään!"
Sub: Tarak Marnin ilme ei muuttunut ainakaan vähemmän murhaavaksi, mutta kaikesta huolimatta sotapäällikkökin tuntui ymmärtävän, ettei nyt ollut aika unohtua sanailemaan tai tapella keskenään. Hän tuhahti, mutta osoitti sitten kaksikon taakse tunneliin. "Siellä. Kiertäkää ensimmäisestä sivuhaarasta tuonne. Te siinä! Menette heidän kanssaan! Vauhtia nyt!" hän ärähti ja kiskoi puolen tusinaa miestä irti soturijoukon perästä, osoitellen samalla kaksikkoa käskevästi.
Arkyn pyöräytti päätään voimattomasti, mutta veti sitten henkeä ja suoristi selkänsä. "Te siinä, seuratkaa! Iskemme sivusta heidän selustaansa!" hän huusi niin lujaa kuin nyt uskalsi taistelun liepeillä, ennen kuin pyörähti ympäri ja viittasi sotureita seuraamaan. Miehet tekivät työtä käskettyä, vaikka yksikään heistä ei näyttänytkään tyytyväiseltä, että joutuisi seuraamaan jo valmiiksi kyräiltyjä tulokkaita. Mutta käsky oli käynyt, eivätkä soturit selvästikään olleet aikeissa sortua taistelemaan keskenään taistelun tuoksinnassa.
"... ja sinun on paras pitää varasi, ellet tosiaan halua kohdata loppuasi täällä", Arkyn mutisi Akelalle nopeasti harppoessaan kohti osoitettua tunnelia. Se oli puhdas varoitus; toinen ei kukaties suostunut hyväksymään asioiden laitaa tai malttamaan mieltään, mutta se ei ikävä kyllä säästäisi tätä miltään...
Spyrre: Akela jäi odottamaan vastausta alleviivatun kärkkäästi miekkaansa sormeillen, kääntäen päätään suuntaan jonne Tarak Marn viimein osoitti. Kukaan heistä ei pitänyt asetelmasta, selvästi mukaanlukien ne miehet jotka korsto komensi heidän mukaansa. Sarvekas nainen katsahti itsekin kyräileviä sotureita varautuneena, päätyen silti säpsähtämään hieman kun Arkyn huusi ilmoille napakan komennon. Soturit seurasivatkin mukana vaikka Akela oli lähes odottanut jonkinlaisia vastalauseita... mutta kaikki olivat selvästi perillä siitä että tilanne oli liian vakava sellaiseen.
Nainen kiirehti itsekin joukon mukaan jo valmiiksi miekkaansa sormeillen. Hän päätyi pitämään pienen välimatkan vieraisiin sotureihin, havahtuen kuitenkin Arkynin mutinaan. "Mielummin en vielä. Osaan kyllä pitää puoleni" hän tokaisi, olemuksen kiristyessä hieman. Edessä oli jo näin pian uusi taistelu... mutta tällä kertaa hän ei ollut puolikuolleena keskellä kaikkea. Viimein hän pääsisi jakamaan edes hieman kostoa kokemastaan.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 13, 2019 23:51:24 GMT 3
Sub: Arkyn heitti Akelalle nopean, epämääräisen katseen, mutta ei kuitenkaan sanonut enää mitään. Heillä oli kiire, ei ollut aikaa jäädä sanaharkkaan. Totuus selviäisi muilla tavoilla, olkoonkin että ne saattaisivat paljastua kohtalokkaiksi. Heidän perässään tuli joukko verta ja kuolemaa kärkkyviä sotureita ja heidän edessään odotti juuri sitä. Epäselvyyksiä ei ollut.
Arkyn johti joukkoa, olkoonkin että osa sotureista kiirehti nopeasti kaksikon rinnalle - osoittaakseen omapäisyyttään tai pyrkiäkseen ottamaan kunnian ensimmäisestä iskusta, kuka tiesi. Joka tapauksessa pieni iskujoukko harppoi nopeasti sivukäytävään, joka heille oli osoitettu. Se oli huonokuntoisempi, osin romahtanut ja täynnä rojua. Pienelle joukolle siellä eteneminen ei kuitenkaan tuottanut todellista hankaluutta. Käytävä mutkitteli takaisin taistelua kohti ja kaukaiset äänet kaikuivat seinistä. Yksi miehistä kantoi pientä lamppua joukon kärjessä, ja sen valossa pystyi näkemään juuri tarpeeksi, ettei juossut päätä pahkaa seinään. Sekin olisi eittämättä sammutettava ennen hyökkäystä...
Käytävä leveni edessäpäin, aueten pieneksi välikammioksi. Taistelun äänet kaikuivat jo lähempänä, ja toisella puolella leventymää häämöttävästä käytävästä pystyi näkemään häilyviä valoja. Arkynilla kesti hetki liian pitkään tajuta, että valot eivät suinkaan tulleet varsinaisessa käytävässä pahaa-aavistamattomana odottavista sotilaista - vaan sivukäytävässä liikkuvista hahmoista. Ajatus ehti hädin tuskin välähtää hänen tajuntaansa, ennen kuin laukaus raastoi korvia. Ilman täytti kivenheiton päästä ammutun laukauksen raskas löyhkä. Samassa hetkessä lamppua kantanut mies kiljaisi ja kaatui maahan. Valo pyörähti jonnekin ja sammui - tai jäi hänen alleen. Pimeys laskeutui joka tapauksessa.
"Väijytys!" joku sotureista huusi. "Hyökätkää!" karjuttiin toiselta puolelta. Ja yhtäkkiä kaikki oli kaaosta, kun sivukäytävässä vastaan tulleet sotilaat rynnistivät heidän joukkoaan kohti aseet tanassa. Arkyn kirosi ja veti veitsensä esille. Ei ollut aikaa miettiä tai harkita mitään. Oli taisteltava tai kuoltava.
Spyrre: Akela oli löytänyt tiettyä pahaenteistä määrätietoa askeliinsa harppoessaan pimeän halki. Hän ei rynnistänyt kilpaa muiden kanssa mutta ei myöskään viivytellyt puristaen tiukasti miekkansa kahvaa. Heidän alkuperäinen yllätyshökkäyksensä oli mennyt mönkään ennen alkuaankaan koska takaa-ajajat eivät olleet antaneet heille tilaa edes tämän vertaa ja näiden kärkkäys kuohutti sarvekkaan naisen verta entisestään. Hän oli valmis iskemään takaisin. Nainen heitti pienen kyräilyn miehiin jotka kiirehtivät heidän rinnalleen, mutta kiinnitti nopeasti huomionsa takaisin eteenpäin. Taistelunäänet kantautuivat edestäpäin, ja ne lähenivät hetki hetkeltä.
Viimein kaikuvia ääniä alkoivat korostaa myös häilyvät valot, jotka kajastivat pimeän käytävänmutkan takaa. Akela valpastui, mutta hänkään ei ehtinyt tajuta asian oikeaa laitaa sen enempää kuin Arkynkaan ennen kuin kivestä kajahti terävä laukaus. Lamppua kantanut mies huusi ja pimeys iskeytyi heidän päälleen... ja seuraavassa hetkessä huudot kaikuivat käytävissä puolin ja toisin. Nainen oli harpannut refleksinomaisesti sivuun seinän tuntumaan ennen kuin tajusikaan laukauksen kajahtaessa, mutta viimeistään alkava kaaos havahdutti hänetkin yllätyksestään. Vihollinen oli aivan heidän edessään, ja he tuli-linjalla. Akela toimi jälleen, jäämättä miettimään. Häntä ei selvästikään tarvinnut kehottaa hyökkäämään montaa kertaa... tuskin kertakaan oli oikeasti tarpeen.
Hetkessä miekka oli jälleen hänen kädessään, ja ennen kuin väijyksissä odottanut joukko ehtisi ampua uudestaan Akela rynnisti eteenpäin. Hän ei ehtinyt (tai jäänyt) katsomaan mitä muut tekivät mutta äänet puhuivat puolestaan. Se millä oli nyt väliä oli se että hänen teränsä löysi kohteensa. Hurjistunut nainen syöksähti pimeästä muiden varjojen joukosta ja iski sivuun kohti kohotetun aseen ennen kuin miekka sivalsi soturia edessään. Mies huusi ja korahti kun veri roiskahti. Akela pyörähti valmiina iskemään uudestaan seuraavaa kohdetta mutta ei ehtinyt reagoida tarpeeksi nopeasti kun sotilas edellisen takana ärähti ja kohotti omaa asettaan. Hän kavahti täpärästi pois tieltä mutta kompuroi vaarallisesti vielä maassa kouristelevaan ruumiiseen kaaoksen keskellä. Akela ehti vain ähkäistä tyrmistyneenä rysähtäessään veriselle lattialle, samalla kun muu taistelu puhkesi hänen ympärillään.
Sub: Korvat soivat ja silmissä välähteli vain nopeita, häilyviä hahmoja, kun vastapuolen sotilaat lähtivät rynnäkköön kantaen yhtä surkeita valoja kuin hekin olivat kantaneet. Oli mahdotonta arvioida tai laatia mitään suunnitelmaa. Pelkkä raaka kahakka. Seuraavassa hetkessä taistelijat jo iskeytyivät toisiaan vasten yhtenä sohivana, huitovana ja haparoivana mylläkkänä.
Arkyn iski eteenpäin, arvioiden etäisyyksiä ja vihollisia pelkällä vaistomaisella, eläimellisellä tavalla. Hän pamahti hartia edellä ruumista vasten, puski sen sivuun ja harppasi perään. Sohaisu kasvojen alueelle, survaisu vatsan tienoille. Mies putosi hänen otteestaan maahan. Joku tömähti selkää vasten. Arkyn käännähti ja survaisi hahmoa, jonka erotti hädin tuskin linnakkeen varusteisiin sonnustautuneeksi. Pitkä veitsi leikkasi kevyen panssarin läpi lihaan. Samalla hetkellä jostakin huitaisi jokin ase, kirves tai hakku, joka napsahti hänen silmäkulmaansa voimalla. Hän enemmänkin tunsi kuin näki silmilleen valahtavan veren.
Arkyn ärähti, pyyhkäisi nyrkillään hyökkääjän sivuun ja askelsi kauemmas. Silmille puski verta, eikä se ainakaan helpottanut mitään. Miehet ympärillä puukottivat yhä toisiaan, mikä oli kaiketi aivan tarpeeksi painava syy olla hellittämättä vielä...
Spyrre: Akelan olisi kukaties kannattanut pitää pienempää suuta oman kärkkäytensä suhteen, varsinkin nykyisissä olosuhteissaan. Kun hänen omat raajansa pettivät hänet varsin pahalla hetkellä löysi vihollinen paikkansa eikä epäröinyt käyttää sitä hyödykseen. Nainen ei ehtinyt näkemään kunnolla mitä tapahtui mutta tajusi miehen harppaavan kohti ja iskevän. Ontuvasti tai ei, refleksit luultavasti pelastivat jälleen hänen henkensä täpärästi kun Akela lähestulkoon heittäytyi kauemmas tavalla josta arvokkuus oli varmasti kaukana. Hartian ja kaulan välillä vihlaisi terävästi ja veri tahrasi jälleen kankaan. Akela ähkäisi ja ärähti hurjistuneena, yrittäen kompuroida kauemmas ja jaloilleen samalla pitäen hyökkääjän etäämmällä. Tämä uusi kipu oli kuitenkin sitä samaa muun joukossa eikä nainen jäänyt miettimään sitä. Hänellä oli liian kiire pitää huolta hengestään. Olisi varmaankin ollut parasta ottaa aiemmat varoitukset vakavammin... vaikka nyt ei ollut suuremmin aikaa katua sitäkään.
Sub: Taistelu velloi kaoottisena. Miehet tönivät ja puskivat toisiaan. Soturit kaatuivat yhdessä maahan ja iskivät mihin vain pystyivät. Ainoa surkea onni onnettomuudessa oli, että väkeä ei ollut tarpeeksi sen pidempään vääntöön. Kaikki oli alkanut nopeasti, ja yhtä nopeasti se alkoi myös loppua. Taistelun äänet muuttuivat pian korahduksiksi ja älähdyksiksi, kun voittajat lopettivat häviäjiä.
Vaikea sanoa, kuuliko Arkyn todella Akelan tukalat älähdykset. Kukaties kyse oli vain sattumasta. Joka tapauksessa mies oli yhtäkkiä kaiken keskellä. Naista jahtaava sotilas ehti hädin tuskin tajuta, kun hän tarrasi kiinni tähän ja survaisi veitsensä jonnekin miehen kylkeen. Vahva käsi väänsi terää voimalla haavassa, ja mies valahti maahan velttona, koristen verta ja sylkeä suustaan.
Ähkivien, pystyyn vääntäytyvien hahmojen keskellä joku tajusi vihdoinkin kiskaista yhden maahan pudonneista lyhdyistä käteensä. Äkkiä oli mahdollista nähdäkin jotakin. Maassa lojui ruumiita, joista sentään suurin osa oli selvästi linnakkeen väkeä. Niiden keskeltä kömpi pystyyn sotureita, jotka kiskoivat aseitaan irti ruumiista tai yrittivät turhaan ravistella tovereitaan. Arkyn heitti nopean silmäyksen Akelaan, ennen kuin viskasi käteensä jääneen veitsenkahvan maahan; liuskekivinen terä oli katkennut kovassa väännössä ja jäänyt sotilaan kylkeen. "Elätkö vielä?" mies tokaisi nopeasti. Hänen kasvojaan peitti veri... mutta sitä ei virrannut mistään lisää, ja hänen silmänsä tuijottivat ohimossa komeilevan ruhjeen alta, joka oli jo tyrehtynyt.
Spyrre: Akela ei ollut aikeissa nujertua vaikkakin hetki ehti näyttää jokseenkin pahalta. Hyökkäävä soturi näki helpon saaliin kompuroivassa kohteessaan ja iski nopeasti uudestaan, antaen naiselle aikaa vain hätäiseen, yhtälailla täpärään torjuntaan. Aseet iskivät yhteen ja hän irvisti kun voima oli vähällä viedä aseen hänen särkevästä kädestään samalla kun hän vielä haki jalkoja alleen. Tämä osti hänelle kuitenkin vielä silmänräpäyksen lisää aikaa... joka tällä kertaa olikin kullan kallis.
Taistelu oli raivokas mutta nopea, ja pian ahtaassa tilassa raivonnut mylläkkä saavutti ratkaisunsa. Akela ei ollut tottunut yhteenottoihin kapeissa käytävissä keskellä huitovaa joukkoa ja hänkään ei ehtinyt tajuamaan että joku oli astunut väliin hänen tilanteeseensa ennen kuin sotilas hänen edessään äkkiä putosi verta sylkien maahan, veitsi syvällä kyljessään. Nainen säpsähti kohottaen miekkaansa ennen kuin tunnisti silmänräpäystä myöhemmin Arkynin edessään. Seurasi aavistuksen typertynyt (ja kiusallinenkin) silmienräpäytys kun Akela kömpi kunnolla jaloilleen heitettyään rivakan katseen ympärilleen. Yhteenotto oli ohi, rumalla tavalla mutta heidän edukseen... vaikkakin samaa ei kaiketi voinut sanoa hänen ylpeydestään. "Minä... olen. Niitä piruja vain... parveili!" hän puuskahti, mulkaisten ruumista jaloissaan. Ainakaan tappioita ei ollut tainnut tulla montaa yllätyksestä huolimatta...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 19, 2019 0:09:50 GMT 3
Sub: Arkyn päästi ilmoille nopean hymähdyksen. "Niinhän minä sanoin", hän tuhahti ja kumartui noukkimaan tappamansa miehen aseen maasta. Nopea, terävä katse käväisi naisessa. "Mutta se siitä. Ylös, me emme voi kuhnailla", mies totesi kuuluvammin. Sanat oli tarkoitettu eittämättä kaikille, ei vain Akelalle.
Sotureille ei lopulta tarvinnut sanoa sen enempää. He rämpivät jo pystyyn, tönivät ruumiita sivuun ja etsivät nopeasti käsiinsä aseita. Joku kiskoi ruumiin alta kivääriä, jolla yksi heistä oli surmattu. Toinenkin mies oli kaatunut kahakassa, ja nyt heitä oli vain neljä, kaksikko mukaan lukien puolen tusinaa, mutta joka tapauksessa oli selvää, etteivät he voineet jäädä jahkailemaan.
Arkyn veti henkeä, melkeinpä huokaisi, ennen kuin ärähti ilmoille: "Eteenpäin, kurjat! Ei se teurastus tähän lopu! Verta riittää teille kaikille! Eteenpäin!" Joku heitti ilmoille melkeinpä innostuneen ärähdyksen. Muut vain tekivät työtä käskettyä.
Spyrre: Epäilemättä toisen aiemmat sanat oli viimeistään nyt osoitettu todeksi kantapään kautta. Akela kyräili ja kömpi jokseenkin epämääräisesti mutisten kunnolla jaloilleen, sen kummemmin vastaamatta. Nirhaistua ylpeyttä kirveli, melkein pahemmin kuin haavaa kaulan tuntumassa. Sarvekas nainen vilkaisi ympärilleen muihin sotureihin pyyhkäisten kädellään lämmintä verta niskaltaan. Hekään eivät olleet selvinneet tappioitta vaikka suurin osa miehistä olikin vielä jaloillaan. Siltikin oivallus sai hänet rypistämään hieman kulmiaan. Vain hetki, ja henki saattoi olla mennyttä keneltä hyvänsä heistä.
Siltikin, kun Arkyn komensi väkeä eteenpäin Akela havahtui jälleen. Hän ei epäröinyt harpata jälleen liikkeelle vaikka joutuikin vielä tasaamaan henkeään äskeisestä kiihtymyksestä. Heidän vastaiskunsa oli vasta alussa kun pieni joukko suuntasi syvemmälle tunneleihin, ei ainakaan yhtään vähemmän kaunaisin tuntemuksin.
Sub: Ainoa onni onnettomuudessa oli, että tunnelit mutkittelivat enemmän kuin olisi voinut luulla. Päätunnelissa käytävän taistelun äänet olivat todennäköisesti hukuttaneet nopean kahakan alleen... tai niin sopi ainakin toivoa. Yllätyshyökkäyksestä tulisi kurja ja lyhyt muussa tapauksessa. Soturit kiirehtivät eteenpäin veri käsissään ja taistelun hurme mielessään. Ensimmäiset iskut oli jo annettu, ja nyt heitä ajoi eteenpäin synkkä huuma, joka puri soturiin kuin soturiin kuolettavan taistelun tullen. Tai kukaties ei. Arkyn oli vaitonainen ja eteni ilmeettömästi hämärän läpi.
Äkkiä taistelu odotti edessä. Tunneli teki tiukan mutkan ja Arkyn pysähtyi siihen. Toiselta puolelta kantautui edelleen samanlainen tahkoavan taistelun melu. Hän kohotti kättään ja perässä tuleva soturi ymmärsi sammuttaa kantamansa lyhdyn nopeasti, ennen kuin sen kajo paljastaisi heidät. "Suoraan päälle. Tappakaa kunnes ne loppuvat kesken, tai muuten kuolette kaikki", Arkyn sihahti matalalla äänellä. Sanat oli tarkoitettu kaikille, mutta kukaties eritoten eräälle tietylle. Sotureille tämä kaikki tuntui lopulta olevan tuttua omalla julmalla tavallaan...
Spyrre: Akela luikki eteenpäin hämärässä kaikki aistinsa teroitettuna äärimmilleen. Adrenaliini puski suonissa vieläkin, ja sai olon entistä levottomammaksi. Se ei ollut vierasta kärkkäälle nuorelle naiselle eikä edes äskeinen selvästikään saanut hänen askeliaan epäröimään. Hänen kätensä puristi vieläkin veren tahrimaa miekkaa, kunnes viimein kiven läpi kantautuva kahakka oli aivan kulman takana.
Arkyn pysäytti joukon ja Akelakin totteli vaikkakin liikehti levottomasti. Tällä kertaa nopea kuulostelu vihjasi että linnakkeen väellä oli liian kiire nykyisen taistelunsa kanssa huomatakseen että taustalla tapahtui jotain muutakin... mikä tosin ei välttämättä tarkoittanut että rumasta yhteenotosta päästäisiin helpolla. Akela vilkaisi vanhempaa miestä kun tämä tokaisi pahaenteisen neuvonsa. Hän epäröi silmänräpäyksen kunnes sihahti hiljaa ja puristi kätensä miekalleen, harpaten sitten rivakasti eteenpäin. Jos sarvekasta naista häiritsi hyökätä pahaa-aavistamattoman niskaan niin sitä ei ainakaan näytetty... varsinkaan nyt kun tämä väki oli rynnännyt heidän peräänsä tänne saakka.
Sub: Arkyn ei jäänyt miettimään sen pidemmäksi aikaa. Hänen sisässään oli kytenyt koko tämän ajan synkeys tätä kaikkea kohtaan, mutta hän oli oppinut elämään sen kanssa jo kauan sitten. Hän oli ehtinyt miettiä silmittömän, turhan kuoleman syitä ja seurauksia loputtomat tovit, ja juuri nyt oli aika sysätä se syrjään. Oli tapettava jälleen kerran hieman lisää, teurastettava jälleen yhdentekevästi yhdentekeviä miehiä.
Soturit kihisivät jo halusta tappaa. Arkyn pyörähti esiin ennen heitä, suunnilleen samaan aikaan Akelan kanssa - mutta hän oli nopeampi. Hän harppasi eteenpäin räjähtävällä loikalla jäämättä edes katsomaan mitä edessä odotti, suorastaan ampaisi lyhyen matkan pimeydestä valoon. Mies putkahti sivukäytävästä keskelle taistelua. Yhdentekevät havainnot kertoivat, että sivutunneli tuli varsinaisen, pullonkaulaan juuttuneen taistelun perään - sinne missä miehet seisoivat seuraten hidasta, jauhavaa aseiden kalinaa ja odottivat vuoroaan.
Sivutunnelin suulla oli miehiä, joiden oli kukaties määrä vahtia sitä. Arkyn oli heidän keskellään yhdessä hetkessä, niin nopeasti ja yhtäkkiä että toinen miehistä jäi vain tuijottamaan häntä ymmällään silmänräpäyksen ajaksi. Hänen silmänsä levisivät aavistuksen, mutta samassa hetkessä Arkyn jo iski tätä hartian takaa jonnekin rinnan tienoille. Mies kaatui ulahtaen maahan ja hän käännähti ja iski viereensä. Toinen mies haparoi taaksepäin ja kohotti asettaan toverinsa huutojen varoittamana. Luukirves raastoi hänen asekätensä poikki ranteesta.
Sotilas haukkoi henkeään järkyttyneenä. Arkyn tönäisi hänet kumoon ja käännähti kohti sotilaiden riviä, joka alkoi vasta havahtua silmänräpäyksessä revenneeseen hävitykseen. Seuraavassa silmänräpäyksessä Akela ja soturit jo pyyhkäisivät esiin tunnelista...
Spyrre: Akela ei jäänyt tälläkään kertaa odottamaan niin lupia kuin muiden toimiakaan, mutta kuitenkaan hän ei ollut ensimmäisenä kimpussa kuten oli odottanut. Hän säpsähti yllättyneenä kun Arkyn pyyhkäisi nopeasti ja varoituksetta hänen ohitseen nurkan taakse, ja ennen kuin hän edes näki tilannetta kunnolla kantautui käytävästä jo kauhistuneita kuolonhuutoja. Arpinen nainen toipui sentään nopeasti yllätyksestään ja kiirehti kohti ääniä rynnäten esiin juuri ajoissa kohtaamaan orastavan yhteenoton. Joukko miehiä oli sulloutunut kapenevaan käytävään ja Arkyn oli jo heidän keskellään. Akela ei edes katsonut taakseen loikatessaan itsekin hurjistuneesti ensimmäisen tielleen sattuvan kimppuun kun sotilaat vasta yrittivät päästä ajan tasalle siihen mitä tapahtui.
Kivinen lattia sai maistaa lisää verta kun villi miekansivallus repi läpi suojuksista ja lihasta. Käytävässä kaikui lisää tuskaisia huutoja samalla kun haavoittunut sotilas yritti kääntyä iskeäkseen takaisin, mutta lankesi maahan ennen kuin tavoitti hyökkääjäänsä. Muiden sotureiden rynnätessä paikalle heidän takanaan Akela harppasi kohti seuraavaa kohdetta, purren hammasta olkapäänsä vihlonnalle. Hän ei empinyt tai pohtinut, vaan ärhäkkä teräs iski puolelta toiselle verisen kaaoksen keskellä. Arkynin kehotus oli kaiketi otettu vakavasti... tai sitten nainen toimi silkan kostonhimonsa ajamana, kuka tiesi.
Sub: Soturit rynnistivät esiin käytävästä, Akela etunenässään ja kuolema mielessään. He pyyhkäisivät Arkynin ohitse ja iskeytyivät vihollislinjaan, iskien ja runnellen kun perästä puskevat sotilaat vasta kääntyivät ympäri sekasortoisina ja yllätettyinä. Perää pitävät olivat levittäytyneet hieman sinne tänne, ja nyt heitä käytiin teurastamaan puolen tusinan yllätyshyökkääjän voimin, säälimättä tai empimättä.
Miehiä lakosi, eikä Arkyn kiirehtinyt rynnistämään teurastajien joukkoon. Loppujen lopuksi tunneliin ei edes mahtunut loputtoman montaa soturia, ja hän seurasi veristä taistelua siitä mihin oli jäänyt, kaatamansa sotilaat jaloissaan. Toinen mies korisi maassa verta köhien, toinen ryömi kauemmas, ynisten ja puristaen veristä kädentynkää rintaansa vasten.
Kauempaa kajahti huutoja. Arkyn käännähti ja näki, miten linnakkeen suunnalta rynnisti tunnelia pitkin kourallinen sotilaita, huutaen ja aseitaan kohotellen. "Akela! Jätä se niille ja tule! Täällä on muita murheita!" mies huudahti. Kukaties hän kaipasi vierelleen luotettavaa toveria, tai kukaties nainen vain oli jäänyt hieman sivuun pahimmista silpomisesta keskittyessään hurjuudessaan lähimpiin käsillä oleviin. Kukapa tiesi. Joka tapauksessa hän ei ehtinyt järjestää väkeä tämän enempääkään ennen kuin joutui jo harppaamaan uusia tulokkaita päin...
Spyrre: Akela iski ja silpoi ja veri roiskui ennen kuin ensimmäiset yllätetyt sotilaat ehtivät edes kunnolla puolustautumaan. Ahdas käytävä tungoksineen osoittautui jälleen vaaralliseksi ja hätäinen isku jos toinenkin viisti hyvin läheltä häntäkin, mutta tällä kertaa Akela oli sentään hieman varautuneempi siihen mihin lähti. Hyvin pian hän sai myös tukea sen kaaoksen mukana mitä muut rynnistävät hyökkääjät toivat mukanaan ja ahtaaseen käytävänpätkään ahdistetut takaa-ajajat löysivät itsensä hyvin tukalista oloista. Monta iskettiin julmasti maahan eikä Akela ehtinyt hoksaamaan kaiken keskellä ettei Arkyn ollut muiden mukana ennen kuin huuto kantautui kauempaa.
Hän oli juuri ollut aikeissa hyökätä muiden mualla eteenpäin sen suurempia miettimättä mutta ääni sai naisen kääntämään yllättyneenä päätään metakankin keskellä... juuri ajoissa näkemään joukon väkeä ryntäämässä heitä kohti. Akela sähähti kirouksen ja pyörähti ympäri, kääntäen hyökkäyksensä suunnan. Nyt he olivat puolestaan jäämässä uhkaavasti hyökkääjien keskelle, eikä nainen aikonut jäädä odottamaan sellaista rynnätessään kohti Arkyniä sekä uusia uhkia. Hänen miekkansa tavoitteli yhtälailla verenhimoisesti uusia kohteita, ellei jopa suuremmalla vimmalla nurkkaan ahdistetuksi tulemisen uhan edessä.
Sub: Arkyn harppasi eteenpäin. Hän laski vajaa puolen tusinaa hahmoa pimeydessä. Kelpo määrä, eikä hän varsinaisesti mielinyt kohdata heitä kaikkia yhdellä kertaa, ei edes toveri rinnallaan. Hän teeskenteli kohottavansa kirveen iskuun ja pyöräytti sen sitten äkkiä heittoon lähempää, kuin sotilaat todennäköisesti edes odottivat.
Luukirves pyyhkäisi hämärän läpi ja hautasi itsensä ensimmäisenä rynnistävän miehen reiteen. Hän kaatui ulahtaen maahan, mutta loput tulivat voimalla ja sysäsivät kaatuvan toverinsa säälimättä sivuun. Arkyn heitti kätensä vyölleen kiskaistakseen toisen aseen esille... mutta horjahti sitten käsi tasapainoa haroen. Irti leikattu käsi liukui hänen jalkansa alta ja lähestulkon heitti hänet kumoon. Seuraavassa hetkessä yksi sotilaista iskeytyi häntä päin, ja hän sai vain vaivoin huitaistua miehen lyhyen kehään sivuun. Se rusahti luolan seinää vasten, kuten teki myös Arkyn kun sotilas puski hänet koko voimalla kiveen.
Ainoa onni onnettomuudessa oli kaiketi, että edes osa sotilaista käännähti kohtaamaan raivokkaasti hyökkäävän Akelan. He horjuivat naisen verenhimoisten miekaniskujen alla ja iskivät hätäisesti vastaan, yrittäen taltuttaa murhanhimoista petoa kimpustaan ennen kuin se repisi heidän kurkkunsa auki...
Spyrre: Akela ehti nähdä Arkynin horjuvan hänen rynnistäessään kohti, ja naisen kurkusta irtosi hurjistunut ärjähdys. Hän ei tiennyt tarkalleen mitä oli tapahtunut mutta tajusi että koko muu joukko olisi pian toisen kimpussa kuin lauma vihaisia koiria. Näitä oli paljon mutta varaa epäröidä ei ollut ja nainen syöksyi raivolla sotilaiden keskelle. Tämä rehellisesti tuskin oli se viisain temppu (vieläkään), ja vaikka hänen miekkansa maistoi taas verta lähettäen miehiä kompuroimaan taaksepäin verissään, tunsi hän itsekin kuinka aseet repivät kivuliaasti vaatteiden lävitse. Tämä tosin ajoi eteenpäin entistä suuremmalla raivolla.
Murhaavan kivisen hakun isku kohosi hänen ylleen, ja Akela ehti vain täpärästi nähdä tämän silmäkulmastaan. Hän heilautti ärähtäen kättään ja kova isku suistui äkkiä reitiltään päin viereistä tyrmistynyttä miestä, mutta siltikin väentungos oli tarpeeksi kova pakottaakseen naisen taaksepäin.
Sub: Sotilas yritti saada Arkynista otetta, runnoa häntä seinää vasten tai iskeä häntä murtuneella keihäällään. Mutta haparointi kesti vain hetken, ja seuraavassa Arkyn tarrasi mieheen kaksin käsin ja paiskasi hänet käsivarresta puristaen pois kimpustaan ja maahan - niin lujaa, että raaja murtui rusahtaen. Sotilas ulvoi tuskaisesti, mutta samassa hetkessä uusi isku sai Arkynin horjahtamaan. Takaa harppasi uusi sotilas, jonka raskas, kivipäinen nuija iski hänen ristiselkäänsä niin että jysähti.
Kukaties sotilas odotti Arkynin kaatuvan maahan selkä poikki tai ainakin iskun lamaannuttamana - kuten tavallisesti tapahtui. Hän tuskin odotti näkevänsä miten mies kohottautui täyteen mittaansa ja heitti taakseen synkän, verisen katseen. Vielä vähemmän sotilas varmastikaan odotti sitä, miten hän pyöhäti hirvittävän nopeasti ympäri ja survaisi rampautuneelta viholliseltaan kiskaisemansa keihäänpuolikkaan suoraan tämän kurkkuun.
"Alan saada tarpeekseni tästä yhdentekevyydestä!" Arkyn ärähti, tietämättä varsinaisesti kenelle. Sotilas lankesi maahan koristen, haparoiden turhaan otetta henkitorvestaan törröttävästä varresta. Toinen ähki ja yritti turhaan haparoida pystyyn. Hänen toinen kätensä roikkui velttona ja tuskaisena hartiasta alaspäin. Arkyn tuijotti häntä silmänräpäyksen ilottomasti, ennen kuin kaatoi miehen uudestaan terävällä potkulla kylkeen ja käännähti ympäri Akelan puoleen. Nainen taisteli yhä.
Spyrre: Käsitys ympäristöstä hämärtyi kun lauma vihollisia hyökyi rintamana päin koko käytävän täydeltä. Hän kuuli kaaoksen ja huudot takaansa mutta ei saanut tilaisuutta kääntyä katsomaan miten muut soturit tai Arkyn pärjäsivät. Kipu vain lietsoi sitä punahehkuista, eläimellistä raivoa joka kuohui suonissa, ja vaikka joutuikin harppaamaan äristen taaksepäin joukon edellä, ei Akelalla ollut silti aikomustakaan luovuttaa. Miekka näki kohtansa ja sivalsi lähettäen yhden sotilaista kompuroimaan polvilleen vatsa auki viillettynä, samalla kun toinen kuitenkin harppasi kohti. Sarvekas nainen iski voimansa kohti pistävän keihään tielle heilauttaen jälleen villisti asettaan. Kuului huuto ja rusahdus kun miehen asekäsi antoi periksi, päästäen keihään putoamaan. Tämä antoi Akelalle tilaisuuden hakea ainakin hieman enemmän tilaa itselleen kun seuraava hyökkääjä tavoitteli häntä. Nuija suhahti aivan hänen päänsä vierestä samalla kun hän vielä kamppaili edellisen vastustajan kanssa, ja lähestulkoon vain alkukantaiset vaistot pelastivat sarvekkaan kallon murskaavalta iskulta. Nainen pyörähti matalaksi ja kurotti refleksinomaisesti jälleen voimiinsa, paiskaten jo uuteen iskuun valmistautuvan sotilaan kompuroimaan taaksepäin. Oli hieman kyseenalaista kuinka kauan hän voisi jatkaa tähän tahtiin, rehellisesti Akelalla ei ollut aavistustakaan montako hyökkääjää hänellä oli edes vastassaan... mutta hurjistunut adrenaliini ei antanut jäädä pohtimaan. Nyt hän oli viimein päässyt purkamaan tuskaista turhautumistaan, ja raivo purkautui villisti ilman estelyjä. Runneltu Akela oli selvissä aikeissa taistella niin kauan kuin joku vielä seisoi hänen edessään.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 20, 2019 23:39:48 GMT 3
Sub: Loput paikalle rynnänneistä sotilaista alkavat selvästi saada taakseen. Ne pari, jotka vielä ovat Akelan tiellä, lähtevät vetäytymään kiireen vilkkaa, sohien hänen suuntaansa lähinnä saadakseen hurjistuneen pirun pois kimpustaan.
Arkyn vilkaisee ympärilleen nopsaan. Näyttää siltä, että kahden suunnan hyökkäys on murtanut vihollisten selän, ja linnakkeen sotilaita hakataan maahan kovaa tahtia. Siellä täällä lojuu maassa vaikertavia sotilaita ja hyökkäyksessä kuolleita omia. Mutta nopea ja ärhäkkä taistelu näyttää olevan loppupuolellaan... tähän hätään.
"Hyvin taisteltu. Elät vielä", Arkyn huomauttaa Akelalle ja astuu lähemmäs, jättäen loput kahakasta sotureiden murehdittavaksi. Pelkkää jälkien siivoamista...
Spyrre: Akela ei heti edes tajunnut että vihollinen perääntyi, vasta kun kukaan ei ollut enää käymässä hänen kimppuunsa nainen havahtui hieman raivostaan. Hetken näytti siltä että nainen oli aikeissa harpata perääntyjien jälkeen mutta Arkynin ääni pysäytti hänet. Nainen säpsähti mutta veti syvään henkeä ja pyörähti ympäri. "Entä muut?" hän töksäytti, valmiina säntäämään toiseen suuntaan.
Sub: Arkyn kohottaa tyynnyttelevästi kättään hurjalle naiselle, kuin osoittaakseen ettei ole yksi vihollinen lisää surmattavaksi. Sitten hän vilkaisee olkansa yli ja astuu sivuun, niin että Akelakin näkee miten tilanne tunnelissa edistyy. Taistelun äänet ovat muuttuneet varsin yksipuolisiksi, kun linnakkeen sotilaita lyödään maihin. "Tappavat ja kuolevat, kuten aina. Se on kohta ohi", Arkyn toteaa ilottomasti. Taistelu on nopeasti muuttumassa pelkäksi vihollisten teloittamiseksi, eikä hän selvästikään hingu päästä mukaan siihen.
"Parempi että keräät voimiasi. Ei tämä tähän lopu. Viimeiset juoksevat jo hakemaan apua - sikäli kun nyt koko linnake ei ole aseissa jo muutenkin", mies huomauttaa nopeasti. Tästä tulee pitkä taistelu...
Spyrre: Akela rauhoittui hieman tunnistaessaan toisen, mutta jäi tuijottamaan terävästi suuntaan jossa soturit lopettivat viimeisiä vastustajia. Toisen sanat saivat kulmat kuitenkin rypistymään. "Piru vieköön. En saanut niitä kaikkia kiinni. Nyt on jo myöhäistä" hän manasi, katsahtaen sitten ympärilleen hieman epätietoisena nyt kun tapettavaa ei enää löytynyt. "...mitä me nyt teemme? Tästä on nyt yllätys jo kaukana."
Sub: Arkyn tuhahtaa kevyesti, kuin murhe ei olisi paljonkaan väärti. "Eipä se siitä olisi muuttunut vaikka olisitkin saanut. Heillä oli hyvin aikaa lähettää joku juoksemaan viestiä linnakkeeseen silla aikaa kun tuo taistelu jauhoi."
Mies kumartuu maassa lojuvan ruumiin ylle ja nappaa sitten sen vieressä lojuvan nuijan käteensä sen suuremmin miettimättä. "Yllätystä ei ole, mutta eipä niillä sielläkään ole loputtomasti miehiä... vaikka enemmän, todennäköisesti", hän pohtii ja pyöräyttää asetta kädessään punnitsevasti.
"Parempi silti, että vedät henkeä. Odotetaan nyt ainakin siihen, että nuo puskevat tänne asti. En aio ryntäillä minnekään, ennen kuin sotaherramme niin sanoo", Arkyn toteaa vielä ja nousee pystyyn. Kaikesta päätellen heidän ei tarvitse odotella pitkään...
Spyrre: Akela liikehtii levottomasti paikallaan mutta puuskahtaa lopulta hetken pälyiltyään. "...ne tietävät missä olemme. Tänne ei kannata jäädä" hän jupisi. "Mutta emme kai voi muutakaan" viimeisteltiin kireästi samalla kun nainen katsahti taakseen odottaen muun joukon liikkeitä.
Sub: Arkyn naurahtaa kevyesti. "Ikävämpää meillä tulee tuolla olemaan", hän huomauttaa ja osoittaa kohti tunnelia, joka vie linnakkeen suuntaan. "Siellä joudumme hyökkäämään niitä vastaan. Tästä tulee vielä melkoinen teurastus, jos Marak Tarn aikoo vain puskea sisään noin vain", hän huokaisee ja pudistaa päätään. Vailla mitään yllätystä, vailla pelkoa, lähinnä näennäisen turhautuneena ja asian suhteen jo luovuttaneena.
"Kestätkö? Sait ikävän tällin aikaisemmin. Tulehan tänne", mies toteaa sitten äkkiä ja alkaa kiskoa kangasriepua esille jostakin vaatteidensa alta, silmäillen samalla Akelan saamaa ilkeää haavaa. Hänen ohimollaan ollut haava puolestaan näyttää jo enemmänkin pelkältä kuivuneelta juovalta.
Spyrre: Nainen yrittää vielä tasata kiihtynyttä hengitystään mutta sentään työntää miekkansa viimein pois odottaessaan... vaikkakin vastentahtoisesti. "Meidän on pakko mennä niiden perään ellemme aio vain jäädä odottamaan" hän jupisee vilkaisten taakseen mutta havahtuu sentään toisen sanoihin. Nainen pyyhkäisee hieman hämillään haavaansa kuin olisi vasta nyt muistanut tämän. "Mitä? Ei se ole niin... paha. Olin huolimaton" hän ähkäisi pyyhkien verta kädellään. Se niistä uusista vaatteista.
Sub: "Parempi silti, että veri pysyy sisälläsi. Tarvitset sitä, ja jos käy yhtään huonompi tuuri, niin vuodatat sitä vielä lisää tänään", Arkyn tokaisee. Sen enempiä sumeilematta mies astuu lähemmäs ja alkaa kiskoa toisen verisiä vaatteita pään ylitse päästäkseen käsiksi haavaan.
Spyrre: Akela ähisi jokseenkin tyrmistyneenä moiselle, osaamatta oikein suhtautua rivakkaan käsiksikäymiseen. "Ei meillä ole... aikaa tällaiseen! Ne voivat tulla takaisin koska vain!" hän protestoi mutta alistui lopulta nykäisemään nuttuaan itsekin sivuun. Oli lopulta silti mukavampaa olla vuotamatta verta jokapaikkaan.
Sub: Arkyn ei selvästikään anna toisen vastaväitteiden juuri pidätellä itseään. Sen sijaan hän suorastaan naurahtaa mokomalle tyrmistykselle. "Etpä olisi ensimmäinen joka uskoo selviävänsä pelkällä sisulla haavoistaan. Etkä olisi myöskään ensimmäinen, joka äkkiä kaatuu maahan eikä edes tajua mitä tapahtuu. Vimmalla toki jaksaa hetken, mutta jossain kohtaa ruumiisi pettää", hän tokaisee.
Mies tutkii haavaa hetken, ennen kuin nyökkää ja painaa kangasmytyn siihen tiukasti. "Purista siitä", hän neuvoo. "Haava on siisti. Et rikkonut mitään tärkeää, mutta tämä tulee sattumaan melkoisesti kunhan taistelun hurme alkaa loppua", Arkyn selittää samalla kun kiertää sidettä varsin tiukalle - kivuliaan tiukalle suorastaan. Pakko on, nainen ei tosiaan ole aikeissa levätä vielä hetkeen.
Spyrre: Sarvipäinen nainen mähisi ja liikehti kireästi mutta pysyy lopulta suunnilleen paikallaan protestistaan huolimatta vaikkakin tuntuu kyräilevän kaikkea melko kiusaantuneesti. "Äh. Se on vain yksi kaikkien muiden seassa. Kunhan en anna sen tapahtua uudestaan" hän mutisi, vaikkakin irvisti kireälle siteelle. "...entä sinä? Onko tuo sinun vertasi?" hän huomautti lopulta kun tajusi ruman ruhjeen miehen ohimolla.
Sub: "Ehkä, mutta yksikin voi olla viimeinen", Arkyn tokaisee ilman sen suurempia. Sitten hän äkkiä kolauttaa sidottua haavaa nyrkillään, kuin todistaakseen että kaikesta uhosta huolimatta se on olemassa - ja varmasti kipeä. "Ja kyllä, se on vertani. Kaikeksi onneksi se oli pelkkä oikea pintanaarmu. Umpeutuikin jo", hän lisää melkein kuin hädin tuskin olisi edes tajunnut asiaa.
Taaempana soturit ovat puskeneet jo läpi. Osa heistäkin kantaa uusia haavoja tai nilkuttaa perässä, mutta kaikesta päätellen miehet ovat olleet vihollistaan parempia; suurin osa sotureista harppoo ilmeisen kunnossa eteenpäin. Osa keskittyy hetkeksi iskemään hengiltä maassa lojuvat haavoittuneet viholliset. Miesten keskellä seisoo myös heidän kookas päällikkönsä, Tarak Marn. Tämä tutkailee kuolemaa ympärillään, ennen kuin huomaa sivummalla seisovan kaksikon ja lähtee tulemaan kohti nopein askelin.
"Ja tässä sitä mennään", Arkyn huokaisee.
Spyrre: Akela oli kaiketi aikeissa sanoa jotain mutta haavan läpsäisy sai härkäpäisyydenkin kokemaan kolahduksen ja protesti muuttui uudeksi epämääräiseksi ähkäisyksi. Ainakin huomio kääntyi rivakasti muualle. "Älä nyt silti retuuta sitä!" hän puuskahtaa kiusallisesti mutta valpastui kun tajuaa muun joukon lähestyvän. Varsinkin soturipäällikön ilmaantuminen saa naisen olemuksen kiristymään vaivihkaa ja hän jäi kyräilemään varautuneena.
Sub: Marak Tarn harppoo kaksikon luokse - ja pysähtyy siinä sivussa antamaan melkeinpä ohimennen lopetusiskun yhdelle maassa lojuvista sotilaista. Nopea, tottunut kirveenveto, joka halkaisee kallon ja lopettaa miehen elämän yhdentekevän helposti. Ammattisotilaan otteet, eittämättä. "No niin! Täällä ollaan vielä hengissä, ja hyvinhän se meni! Seuraavaksi sisään ja teurastetaan jokainen niistä paholaisista siihen paikkaan! Muurit on jo rikottu, nyt niitä ei suojaa mikään!" soturipäällikkö puhisee. Hänen verensä selvästi kuohuu.
"... paitsi reilu joukko sotilaita", Arkyn huomauttaa. Marak Tarn tuhahtaa. "Reilusti tapettavaa, siis!"
Spyrre: Akela liikautti varuillaan kättään miekkaansa kohti muistaen selvästi aiemman yrityksen leirissä kun suuri mies halkaisi kuolevan mies halkaisi sotilaan kirveellään, mutta jää silti odottamaan paikoilleen tämän liikkeitä tarkkaillen. Hän vastasi lähinnä epämääräisellä puuskahduksella kiskaistessaan rivakasti nuttunsa takaisin siteensä päälle. "Ne tietävät että olemme täällä. Ehkä meidän kannattaisi mennä toista kautta" hän huomauttaa vilkaistuaan Arkynia. Miehellä oli kaiketi perää varoituksissaan. Ei sillä, että Akelakaan olisi ollut mikään maltin keulakuva.
Sub: Marak Tarn tuhahtaa. "Ulkopuoleltako? Siinäpä idea! Kiivetään muurien yli tapettaviksi kun seinässä on reikä!" hän puuskahtaa ja nojautuu sitten aavistuksen Akelaa kohti. "Mitä jos jättäisit sotasuunnitelmat muille ja keskittyisit tappamaan? Siinä näytät olevan jopa siedettävä!" miehenköriläs ärähtää.
"Parempi keskittyä nyt olennaiseen", Arkyn puuskahtaa väliin. "Eli mitä seuraavaksi?" Sotapäällikko kohottaa aavistuksen kulmiaan ja kohauttaa sitten olkapäitään. "Mitä muutakaan? Eteenpäin. Pilallehan tämä jo meni, meidät tapetaan jos emme tapa niitä. Ne piirittävät meidät luoliin ja tappavat tai odottavat kunnes näännymme. Tai jos yritämme paeta, ne ajavat meidät kumoon ja tappavat erämaahan. Nyt se on eteenpäin tai henki menee", hän vastaa lopulta varsin tasapäisen kuuloisesti.
Arkyn miettii hetken ennen kuin hymähtää. Vaikea väittää vastaankaan. Edes miehenköriläällä ei tunnu olevan pelkästään uhoa matkassaan juuri nyt.
Spyrre: "Varo sanojasi" Akela töksäytti ärhäkästi suoristautuen sen verran kuin pystyy massiivisen miehen rinnalla. Sarvienkalistelu ei miellyttänyt mutta taisi olla kuitenkin turhaa lähteä siihen nyt. Hän katsahtaa itsekin Arkyniin kun mies keskeytti sanaharkan, ja jää kuuntelemaan happamasti. Ikävä kyllä kuulosti siltä että vaihtoehtoja tosiaan oli vähän. "....no. Sitten meidän pitää olla edes nopeita jos aiomme vain rynnätä sinne." Akela tokaisi terävästi, vaikkakin pitkin hampain. Kostonhimokin tiedosti suuret riskit edessä.
Sub: "Turhaan tässä siis odotellaan! Vahtikaa sitä tunnelia!" Marak Tarn ärähtää ja kääntyy sitten ympäri.
Käskyt alkavat kaikua käytävässä, kun sotapäällikkö ärjyy miehensä lopettamaan ruumiiden ryöväämisen ja kuolevien tappamisen ja tarttumaan taas aseisiin. Suurin osa, ne jotka pystyvät, tekevätkin nopeasti työtä käskettyä.
"... ei edes kahtakymmentä jäljellä. Paras toivoa että edes osa sotilaista on poissa linnakkeelta", Arkyn mutisee tehtyään nopeita, silmämääräisiä arvioita jäljellä olevista sotureista. Miesmäärän puolesta tilanne on paha, mutta kaiketi nyt ei voi muutakaan kuin puskea eteenpäin ja katsoa mitä lopussa odottaa...
Spyrre: Jopa Akela katsahtaa taakseen ja rypistää kulmiaan joukolle joka suuntasi heitä kohti. Väkeä oli varsin vähän linnakkeen valtaamiseen, ja vaikka hän ei ollutkaan tottunut liikkumaan tällaisessa joukossa hänkin tajusi sen. Hetki hetkeltä Arkynin antama lupaus heidän avustaan alkoi tuntua huonommalta ja huonommalta... Kuitenkin nainen puri hammasta ja pyörähti itsekin ympäri toisen keralla. Vaikka hän ei vastannut elkeet luultavasti puhuvat puolestaan. Akela aavisteli pahaa jo etukäteen, mutta ei voi muutakaan kuin astua eteenpäin.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 22, 2019 23:38:25 GMT 3
Sub: Marak Tarn kerää nopeasti joukkojaan kasaan, ja pian miehet harppovatkin jo nopeasti eteenpäin. Ihmettelylle tai miettimiselle ei ole aikaa, vaan soturit puskevat eteenpäin, kohti linnakkeen tyrmiä. Edestä kaikuneet huudot ovat jo vaienneet samaan tapaan kuin taakse jätettyjen, runneltujen sotilaiden valituskin.
Arkyn asettuu nopeasti joukon jatkoksi, vaitonaisena ja tuimana mutta osoittamatta vieläkään sen suurempaa pelkoa tulevasta. Moni ympärillä häämöttävä soturi on selvästi vähemmän itsevarma tästä kaikesta... mutta nyt ei tosiaan pysty enää muuttamaan mieltään.
Spyrre: Akela koki eipäilemättä olevansa samassa tilanteessa monen muun soturin kanssa. Adrenaliini kuohui mutta epätoivoinen suunnitelma tuntui melko huteralta joka ei tuonut erityisesti varmuutta. Kuitenkin nainen tukahdutti tämän tunteen ja harppoi entistä terävämmin eteenpäin miekkansa kahvaa puristaen. Mitä edessä odottikaan, niin hän ei ollut aikeissa luovuttaa... pahoista aavistuksista huolimatta. Vaikka olikin hieman outoa ettei Arkyn vieläkään näyttänyt hetkahtavan mitään, ja mies saikin hieman kyseenalaisen katseen.
Sub: Soturijoukko kiiruhtaa nopeasti tunnelin läpi, ja pian edessä häämöttää linnakkeen auki revitty tyrmä. Sortumaa on selvästi raivattu ja tunneli on soran ja siirrettyjen lohkareiden peitossa.
Miehet pysähtyvät arvioimaan tilannetta rauhattomina. Edessä häämöttää vain tyhjä aukko kivessä, eikä lyhtyjen häilyvässä valossa näy mitään sen kummepaa. Jotkut tähtäilevät reikää epäluuloisesti joukkion vähillä tuliaseilla... mutta mitään ei tapahdu.
"Pah! Ei siellä ketään ole! Eteenpäin! Ne ovat paenneet syvemmälle!" Marak Tarn julistaa.
Joukkio lähtee puskemaan sisään. Tyrmät näyttävät varsin samoilta kuin aikaisemminkin. Ilma on aavistuksen lämpimämpää ja aavistuksen tunkkaisempaa, mutta harvalla on todennäköisesti sen suurempaa aikaa miettiä mokomaa. "Ne voivat väijyttää meidät aivan mihin kohtaan vain haluavat täällä", Arkyn mutisee ilottomasti.
Spyrre: Akela ei anna epäilysten hidastaa itseään, enemmänkin päin vastoin kun hän kulkee muiden mukana. Kun edessä häämötti viimein reitti tyrmiin, hänkin jää kyräilemään tätä varuillaan. "...miksi ne olisivat paenneet? Ne tietävät varmasti jo että aiomme tulla juuri tästä" sarvekas nainen sihahtaa, kannattaen Arkynin epäilystä. Mutta eteenpäin oli mentävä. Akela vetää miekkansa esiin ja astuukin varuillaan kohti käytäviä.
Sub: "Kukaties hakemaan lisää miehiä", Arkyn ehdottaa, vaikka kaikesta päätellen hän ei mietikään asiaa liiaksi. Juuri nyt kaikki veikkailu ja arvailu on eittämättä turhaa.
Miehet tunkevat sisään reiästä hitaasti, yksi kerrallaan. Haavoittuvaisina. Mitään ei kuitenkaan tapahdu, ja pian koko joukko seisoo jo tyrmissä. "Eteenpäin! Ei tässä odottelemaan jäädä, jos eivät kerran aio tulla vastaan!" Marak Tarn ärähtää, ja hänen soturinsa tekevät työtä käskettyä.
Käytävät kaikuvat sotureiden nopeista askeleista ja valo tanssii tyrmän seinillä. Kaikki on edelleenkin aivan liian hiljaista, mutta mikään ei ilmesty vastustamaan sotureita.
"... se velhojen hurtta näyttää siivonneen loput aarteensa parempaan turvaan", Arkyn huomauttaa, kun joukkio ohittaa tyrmän, joka viime kerralla toimi Bal Ashadin tilapäisenä aarreaittana. Ovi retkottaa auki, mutta sisällä ei ole muuta kuin pieni, tyhjä tyrmä. Sen edessä lattia on rapautunut ja syöpynyt, mutta myös aikaisemmin siihen tapetut hirviöt on siivottu pois. Ja yhä vain on hiljaista...
Spyrre: Hiljaisuus ei ole tällä kertaa rohkaisevaa kun joukko hiipii sisälle. Akela liikkuu jännittyneenä kuikn odottaen hyökkäystä hetkellä millä hyvänsä ja hidastaa itsekin hetkeksi katsoakseen ympärilleen tutussa käytävässä. "...sääli. Olisin mielelläni pistänyt nekin palasiksi" hän jupisi Arkynille, mutta puuskahtaa sitten. Velhon roju taisi olla nyt se pienempi ongelma. "Enemmän minua kiinnostaa missä se korsto on" nainen jatkaa epäluuloisesti, liikkuen joukon mukana eteenpäin. Tämä ei varmasti ollut aikeissa olla niin helppoa kuin miltä näytti...
Sub: "Ylempää linnakkeesta, todennäköisesti", Arkyn tokaisee kuivakkaasti. "En usko että hänen löytämisensä tulee olemaan vaikeaa", hän lisää, tavalla joka ei ainakaan tihku intoa.
Nopeat askeleet kuljettavat joukkiota yhä vain eteenpäin. Miehet puskevat jokaisen nurkan taakse varuillaan, valmiina hyökkäykseen ja suorastaan odottaen sellaista. Mutta mitään ei vieläkään tapahdu. He ohittavat käytävänpätkän, jonka seinät ovat kuivuneen veren peitossa, kääntyvät useammasta mutkasta ja saavat lopulta näkyviinsä käytävän, jonka ainakin kaksikko tunnistaa varmasti viimeiseksi suoraksi ennen vartiotupaa. Ja siellä, vasta siellä, ilmaantuu mitään vastarintaa.
Käytävän toisessa päässä näkyy valoa ja liikettä. Sotilaita puskee alas tunneliin kantaen lyhtyjä. He liikkuvat kiireellä, hätäisesti ja epävarmasti. Heidän joukostaan kuuluu huutoja, kun ensimmäiset huomaavat vastaan puskevat soturit. "Siellä! Siellä ne ovat! Tappakaa ne!" kajahtaa jonkin upseerin vihainen huuto.
Sotilaat huutavat ja käyvät rynnäkköön. Marak Tarn karjuu varsin samankaltaisia käskyjä, ja soturit rynnistävät eteenpäin yhtenä raivoisana rynnäkkönä...
Spyrre: Akela vastaa toisen pahaenteiseen aavistukseen sihahduksella ja pienellä irvistyksellä. Arvaus oli luultavasti varsin hyvä... Hänen tuntemuksensa tästä ovat ristiriitaiset, siinä missä kuohuva veri ja ylpeys vaativat takaisinmaksua, jokin varovaisempi osa muistaa vielä liiankin hyvin miten kaikki päätyi viimeksikin... Joka tapauksessa, sen ensimmäisen seuraaminen on helpompaa. Akela liikkuu varuillaan, mutta epäröimättä valmiina taisteluun ja hiljainen ilmapiiri kiristyy hetki hetkeltä. Lopulta kun edessä erottuu tuttu käytävä alkaa viimein tapahtua.
Kun sotilaita alkaa viimein ilmestyä sotilaita, on samalla hetkellä alkamassa uusi raivokas rynnäkkö. Akela jännittyi kuin jousi ja miettimättä syöksähti myös eteenpäin.
Sub: Käytävä jylisee, kun soturit ampuvat laukauksia puolin ja toisin, ennen kuin miehet törmäävät yhteen. Ahdas käytävä täyttyy hetkessä toisiaan vasten puskevista ruhoista, jotka lyövät ja runnovat. Miehet sohivat toisensa takaa ja tuskanhuudot kaikuvat ilmassa.
Ensimmäiset miehet lakoavat nopeasti tieltä, ja pian Arkyn ja Akela ovat jo keskellä rujoa kahakkaa. "Muista! Älä kurottele!" Arkyn karjaisee hätäisesti, ennen kuin kaikki huomio on pakko kiinnittää vain ja ainoastaan hengissä selviämiseen ja tappamiseen.
Spyrre: Hektinen verilöyly pyyhkäisee jälleen kaiken mukaansa. Jos Akela kuulee varoituksen hän ei ainakaan vastaa tai hidasta, mutta ärjäisee vuorostaan ja iskee keskelle mylläkkää. Adrenaliini ajoi hyökkäämään ja tappamaan ennen tapetuksi tulemista. Ensimmäinen sotilas ei ehdi edes tajuta kunnolla mitä tapahtuu kun hurjistunut nainen iskee kimppuun ja sivaltaa tämän maahan, pyörähtäen sitten jo kohti seuraavaa. Villi pisto uppoaa seuraavaan mieheen. Hyökkäys oli kuitenkin kuljettanut hänet lähelle mylläkkää. Yksi taistelijoista rynnisti ja paiskaa Akelan raskaasti viereiseen seinään, saaden naisen horjumaan hetkeksi.
Sub: Koko taistelu on pelkkää mylläkkää. Miehet kummallakin puolella tönivät ja sohivat toisiaan ja väliin jääneet ovat kuin raivostuneen myrskyn riepoteltavina. Mutta Arkyn selvästikin tuntee tämän myrskyn. Hän puskee ärähtäen sen läpi, työntää niin omia sotureita kuin vihollisiakin vastaan ja raivaa tilaa raskailla nuijaniskuilla.
Ensimmäinen tielle tunkenut soturi rojahtaa maahan luut murskana. Tilalle loikkaa heti toinen kirvestä kohottaen. Arkyn iskee nuijallaan ja tuntee sen murtuvan iskun voimasta... kuten myös reiden, jota vasten se iskeytyy. Mies ja nuijanpää putoavat myllerrykseen ja talloutuvat kaiken keskelle. Ja taistelu vain velloo...
Spyrre: Akela tajuaa nopeasti huonon tilanteensa kun hyökkääjät alkavat vyöryä päin horjuvaa kohdetta. Hän toimii jälleen vaistomaisesti ja ajattelematta, kohottaen ärähtäen kättään. Outo voima pyyhkäisee mukaansa useammankin tyrmistyneistä sotilaista. Nämä lennähtävät huudahtaen taaksepäin, aiheuttaen kaaosta kun muut kavahtavat häkeltyneinä. Akela puolestaan ei jää katsomaan. Hän harppaa eteenpäin ja sivaltaa miekkansa ensimmäiseen viholliseen jonka tavoittaa, kaataen tämän verisenä maahan. Suonissa kuohuu jälleen.
Sub: Sotajoukkojen puristus toisiaan vasten on armotonta, mutta lopulta vastapuolen sotilaiden linja notkahtaa - ja yllättävän nopeasti. Harva tuskin ehtii nähdä mitä tarkalleen tapahtuu, mutta äkkiä moni sotilaista suorastaan runnoutuu sivuun kuin jonkin valtavan kouran pyyhkäisemänä, ja loput askeltavat hädissään ja häkeltyneinä kauemmas, tietämättä tai ymmärtämättä. Samaan aikaan edestä puskevat soturit pääsevät harppaamaan eteenpäin ja moni vihollinen kaatuu hätäisten, sekaisten hetkien aikana.
Linnakkeen sotilaiden joukko notkahtelee ja haparoi. Moni yrittää perääntyä samalla, kun taaempana puskevat työntävät vastaan. Mutta loppujen lopuksi koko tilanne muuttuu nopeasti sekaiseksi ja kaoottiseksi paoksi. Sotilaat yrittävät paeta takaisin ylös tovereiden kaatuessa viereltä.
Arkyn puskee sotilaiden perään siinä missä muutkin, ollakseen jäämättä muiden jalkoihin jos ei muusta syystä, mutta erottaa äkkiä jotakin sekasorron läpi. Yksi miehistä, sulkakoristeista kypärää pitävä, yrittää yhä huutaa komentoja ja huitoo turhautuneesti metallinhohtoisesti välkehtivällä miekallaan. Upseeri yrittää epätoivoisesti saada väkeä jonkinlaiseen järjestykseen.
Ehtimättä miettiä Arkyn kiskaisee vyöltään roikkuneen veitsen ja paiskaa sen väkijoukon läpi. Terä iskeytyy kypärän silmikosta sisään kuin naula, ja upseeri valahtaa veltoksi pakenevien miestensä keskelle. Siinä lienee viimeinen merkki itsepäisimmillekin sotilaille. Eikä kukaan jää enää vastustamaan perään ryntääviä sotureita...
Spyrre: Armoton rynnistys iskee läpi puolustajista karusti ja voimalla. Hurjistunut Akela iskee hurmeisesti eteenpäin kun vastustus antaa tilaa, ja sivaltaa ympärilleen aina tilaisuuden tullen. Harva kauhistuneista sotilaista jää kuitenkaan katsomaan kun soturit parveilevat käytävästä portaisiin. Sarvekas nainen seuraa pakenijoita kuin verenhimoinen koira, löytämättä kuitenkaan enää vastustusta puskiessaan ylös. Käskyjä huutava upseeri kaatuu ennen kuin hän ehtii sinne saakka, ja kasaan lysähtävä mies saa vain nopean kylmän katseen ohi mennessä. Oli puskettava vielä eteenpäin.
Sub: "Seis, kurjat!" Marak Tarnin huuto kajahtaa sotureiden ylitse. Verenhimoiset takaa-ajajat pysähtyvät kaikesta huolimattakin varsin nopeasti, antaen vastahakoisesti loppujen sotilaiden paeta vartiotuvan läpi ylös linnakkeeseen. "Pelkkä kourallinen! Ei mitään mieltä jahdata heitä sokkona väijytykseen!" sotapäällikkö julistaa, ja heilauttaa sitten veristä kirvestään käskevästi hävityksen keskeltä. "Kerätkää aseet ja katsokaa missä kunnossa toverinne ovat! Vauhtia!"
Arkyn astelee nopean teurastuksen läpi ja pysähtyy sitten kuolleen upseerin luokse. Joku soturi kiskoo jo veistä miehen silmästä saadakseen ryövättyä hänen kypäränsä. "Se on minun tapponi. Älä edes yritä ryövätä sitä", Arkyn ärähtää. Soturi käännähtää ympäri, mutta epäröi nähdessään edessään seisovan, jo moneen kertaan soturikuntonsa todistaneen miehen. Sitten hän nousee pystyyn ja luikkii haluttomasti pois.
Arkyn tuhahtaa ja kumartuu sitten riuhtaisemaan veitsensä irti yhdellä kiskaisulla. Sen jälkeen hän kiskoo kypärän upseerin päästä. Sille lienee vielä käyttöä.
Spyrre: Soturipäällikön ärähdys pysäyttää jopa Akelan, joka näytti olevan hyvää vauhtia aikeissa seurata pakenijoiden jäljessä. Sarvekas nainen epäröi mutta seisahtuu lopulta ilmeisen kahden vaiheilla, vaikkakin sentään tajuaa että on paras kuunnella. Hän sihahtaa kirouksen mutta ei työnnä miekkaansa kädestään tai liity muun joukon mukaan tonkimaan ruumiita. Hän liikehtii kireästi ja kyräilee ympärilleen kuin varmistuakseen ettei mitään muuta ryntää esille, kunnes havahtuu pieneen välikohtaukseen taaempana. Hän harppoo kohti kun Arkyn kiskoo kypärää kuolleen upseerin päästä ja kumartuu hieman nähdäkseen tämän paremmin. Eittämättä nainen etsii tuttuja kasvoja...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 27, 2019 0:09:43 GMT 3
Sub: Arkyn puistelee kypärää hetken ennen kuin painaa sen päähänsä. Samalla kertaa hän kiskaisee käteensä myös upseerin miekan ja vilkaisee sitä nopeasti, ennen kuin tuhahtaa: ei verta. Mies ei selvästikään ollut aikeissa kuolla.
Noustessaan pystyyn Arkyn huomaa Akelan ja hänen tutkiskelevan katseensa. Jokin ruumiissa kiinnostaa toista, ja hän kallistaa kypärän suojaamaa päätään aavistuksen. "Pelkkä riviupseeri. Varmaankin ensimmäinen jonka ne saivat tänne patistettua", mies tokaisee yhdentekevästi.
Spyrre: Akela antaa miehen ryövätä ruumiin rauhassa, haluamatta selvästikään osaa tähän. Ainoa mikä häntä kiinnostaa, on ruumiin kasvot... ja kun hän toteaa saman kuin Arkyn, nainen puuskahtaa ja suoristautuu. "Siltä näyttää. Täytyy etsiä hieman lisää" hän mutisee ja heilauttaa verta terästään ennen kuin kääntyy taas eteenpäin. Adrenaliini ajoi eteenpäin.
Sub: Arkyn kallistaa päätään toiseen suuntaan ja hymähtää kevyesti. Pienet kaunat tuntuvat ajavan toista edelleen enemmän kuin mikään muu. Kukaties se on voimavara. "Jos täällä on joku jota etsit, löydät hänet kyllä vielä. Yksikään sotilas ei tule säästymään tältä joukkiolta... ellei sitten tapa heitä ensin", mies huomauttaa, peittelemättä juurikaan huvitustaan asian suhteen.
"Liikkeelle! Ne hakevat lisää koiria kimppuumme!" Marak Tarn ärähtää. Hän heilauttaa tapparaansa vihaisesti päänsä yllä ja huutaa niin, että koko käytävä kaikuu. "Kunnia tai kuolema! Liikkeelle, kurjat!" sotapäällikkö karjuu.
Miehet vastaavat huutoon ja nousevaet pystyyn, mutta loppujen lopuksi silkka pakko ajaa heitä liikkeelle varmasti aivan yhtä paljon, kuin mikään näennäinen sotakunnia.
Spyrre: Mies saa pienen epämääräisen vilkaisun huvituksensa vuoksi. "Aion kyllä kaivaa sen kolostaan ensimmäisenä. Näit kyllä mitä se saasta teki varsinkin Kiranille" sarvekas nainen sihahti hampaidensa välistä. Kun soturipäällikkö ärähtää käskyn jatkaa kiihtynyt Akela pyörähtää ympäri ja harppoo vihaisesti menemään, selvästikin tarkoittaen sitä mitä oli sanonut.
Sub: Arkynilla ei loppujen lopuksi ole paljoakaan sanottavaa toisen tuimaan uhoon. Aika näyttää, kaiketi. Hän vilkaisee toisen perään, ennen kuin seuraa naista ja soturijoukkoa sen enempää miettimättä.
Käytävät kaikuvat taas pian sotureiden askelista ja pian joukkio puskee ylös tyrmän portaita, kohti varsinaista linnaketta. Lyhtyjen valo värisee seinillä ja miehet kyräilevät eteensä varuillaan, odottaen hyökkäystä hetkenä minä hyvänsä.
Kukaan ei ole ottamassa sotureita vastaan portaiden yläpäässä. He pysähtyvät vain tarpeeksi pitkäksi aikaa, että Marak Tarn ehtii huutaa komentoja - varsin yksinkertaisia ja selkeitä: "Eteenpäin! Etsikää ne!"
Koko joukkio lähtee puskemaan linnaketta kiertävää käytävää eteenpäin. Jostakin kaukaa kuuluu huutoja.
Spyrre: Akela kihisee itsekseen suunnatessaan pahaenteisen hiljaisesti muun joukon mukana. Hän ei tunnu lopulta kuuntelevan erityisesti Marak Tarnin komentoja mutta harppoi etujoukkojen tuntumaan, kärkkymään uutta yhteenottoa. Hän seuraa mukana kireänä ja valppaana, mutta vastoin odotuksia portaiden yläpäässä ei vielä odottanut ketään. Akela seisahtuu hetkeksi epäluuloisena, mutta seuraa rivakasti mukana kun joukko alkaa edetä käytävää pitkin. Äänet kauempaa kertoivat ainakin että jonkinlaista eloa paikasta löytyi...
Sub: Vyörytyksestä tulee nopeasti yhä kaoottista vilinää, kun soturijoukkio puskee käytävien läpi ja ympärillä vilahtelee käytäviä, kammioita ja yhdentevää linnakkeen palvelusväkeä, joka pakenee kauhuissaan hyökkääjien edeltä. Odotus ei kuitenkaan kestä pitkään, sillä pian joukkion kädet täyttyvät jälleen verestä.
Linnan puolustajat iskevät ensimmäistä kertaa vastaan jossakin pääkäytävän tuntumassa. Äkkiä laukaukset kaikuvat jälleen ja uudelleen järjestäytyneet sotilaat iskevät hyökkääjiä vastaan uudemman kerran. Veri, kuolema ja huudot täyttävät ilman.
Spyrre: Kostonhimon ajama nainen ei epäröi sen enempää kuin aikaisemminkaan. Hän soi vain rivakan, epäluuloisen vilkaisun kohti pakenevaa palvelusväkeä kulkiessaan ohi ja suuntaa sitten tuiman huomionsa jälleen eteenpäin. Kun vastustusta viimein löytyy, Akela laukesi jälleen kuin jännitetty jousi. Pahaenteinen hiljaisuus täytyy jälleen huudoista ja taistelun äänistä eikä Akela aikonut jäädä siitä sivuun nytkään. Nainen puski päin sotilaiden riviä samalla raivolla, sivaltaen ja paiskoen väkeä tieltään. Veri tahrasi nopeasti taas niin seinät ja lattian kuin hänetkin. Käytävä täyttyi väkivaltaisesta mylläkästä kun aseet ja mystiset voimat paiskoivat linnoituksen puolustajia tovereidensa jalkoihin ja päin kivisiä seiniä, samalla kun arpinen nainen puski eteenpäin.
Sub: Arkyn ei mieti tai emmi sen enempää. Verta on jo vuodatettu, asiasta on turha enää moralisoida. Hän on miesten lomassa, ja hänen miekkansa halkoo lihaa ja luuta siinä missä muidenkin - kovempaakin, eittämättä. Julma terä kaataa monta miestä muutamassa hetkessä, keihäänkärkenä joka monen muun tappajan rinnalla puskee puolustajat taas taaksepäin.
Kaikki on ohi nopeasti. Sotilaat notkahtavat taas nopeasti hyökkäyksen alla, ja muutamassa kammottavan verisessä hetkessä häthätää järjestetty puolustus isketään uudelleen hajalle. Haavoittuneet kaatuvat vyörytyksen alle, selviytyjät pakenevat syvemmälle linnaan. Aikaa ei tuhlata, vaan soturit harppovat aivan vetäytyjien kintereillä, huutaen lupauksia kammottavasta kuolemasta ja paiskoen tapetuilta otettuja aseita.
Seuraava puolustuspesäke tulee vastaan nopeasti. Sotilaat pakenevat portaisiin, ja niiden yläpäässä odottaa kokonainen joukko lisää. Heidän käsissään heiluvat pitkät seipäät ja tuliaseet. Luodit kaatavat ensimmäiset takaa-ajajat, ja heidän perässään tulevat puskevat hirvittävään myllerrykseen.
Edessä odottaa paljon kuolettavampaa vastarintaa, johon vain hullu ryntäisi päätä pahkaa... mutta vaihtoehtojakaan ei tunnu juuri olevan.
Spyrre: Yhteenotto päättyi suunnilleen yhtä rumasti kuin aiemminkin. Kun linnan joukot perääntyivät hätäisesti Akelakin suuntaa näiden jälkeen kärkkäästi, mutta valpastuu nopeasti kun tajuaa mitä tapahtuu. Sotilaiden pako portaisiin joiden yläpäässä odotti niin seipäitä kuin tuliaseitakin saa jopa hänet epäröimään ja hidastamaan... mutta vain hetkeksi. Joukko etenee uhmakkaasti portaisiin ja Akela näiden mukana. Hän lähestyy tällä kertaa jopa aavistuksen maltillisemmin matalahkona ja käytävän mutkaa myötäillen, mutta kun saa näkyviinsä etulinjat sekä tuliaseella tähtäävän sotilaan nainen kurottaa jälleen pahaenteisesti kätensä, ja kiskaisee. Tyrmistynyt mies portaiden päässä tempaistaan äkkiä jaloiltaan ja tämä suistuu alas portaita aseineen kaikkineen. Nainen sävähti ja päästi kivuliaan sihahduksen, pyyhkäisten pikaisesti päätään, mutta ravistautuu nopeasti tästä irti. Kaaoksen keskellä Akela hyökkää jälleen eteenpäin muiden mukana iskien portaiden yläpäässä odottajia vastaan.
Sub: Useampikin soturi kaatuu ja epätoivoisten sotilaiden vastarinta on armotonta, mutta kaikesta huolimatta puolustus on häthätäistä ja hyökkääjiä ajaa verenhimon lisäksi samanlainen epätoivo. He iskeytyvät luoteja ja seipäitä vasten, puskien ylös portaita ja tappaen ja kaatuen.
Arkyn on kaiken keskellä. Hän ponnistaa ensimmäisenä linjaa vasten, tavalla johon kuka tahansa tavanomainen soturi eittämättä kaatuisi. Mutta ei hän. Teurastuksessa hän iskee ensimmäisenä miehiä vasten, harpaten rakoon jonka äkkiä portaita alas suistuva puolustaja avaa, iskien seipäitä poikki miekallaan ja sivaltaen kaikkea mihin vain yltää. Iskut tai luodit eivät häntä tavoita, mutta hänen kuolettava loikkansa on kärki, jonka perässä koko soturijoukko rysähtää tappamaan.
Kaikki on ohi nopeasti. Niin omia kuin vihollisiakin suistuu alas portaita ja veri virtaa vuolaana heidän perässään. Mutta jälleen linnakkeen puolustajat murtuvat heidän tieltään ja pakenevat syvemmälle, kohti kaikkein pyhintä.
Miehet kiiruhtavat eteenpäin kuin henkitoreiset pedot. Kukaties voitto ja verenhimo innostavat heitä. Tai kukaties heitä ajaa epätoivo ja aavistus, että kuolema ei olekaan väistämätön loppu tälle kaikelle; eivät sotilaatkaan voi loputtomiin vetäytyä heidän tieltään, ja edessä on pakko häämöttää jonkinlainen loppu...
Spyrre: Linja murtuu jälleen, ja Akela säntää hurmeen keskelle miekanterä välähdellen. Yksityiskohdat jäävät kaaoksen ja verilöylyn peittoon mutta hän ehtii näkemään kuinka Arkyn loikkaa kaiken keskelle tavalla jota ei olisi uskonut. Taistelu vie kuitenkin nopeasti huomion kun sotilaat isketään heidän tieltään. Kun yksikään maassa makaavista ei enää liiku seisahtuu Akela vielä hetkeksi vetämään henkeään ja vilkaisemaan taakseen. Portaikkoa täyttävät ruumiit; niin linnanväen kuin hyökkääjienkin. Hän kiristää hampaitaan ja otettaan miekasta ja kiirehtii sitten taas eteenpäin. Sotilaat ovat vetäytymässä ja johtamassa heitä jonnekin...
Sub: Soturit rynnistävät eteenpäin haavoilla ja hurmeessa. Jostakin edestä kaikuvat huudetut käskyt ja valmistautuvien miesten mekkala. On selvää, että edessä odottavat loput linnakkeen puolustajista... niin paljon kuin heitä sitten onkaan. Marak Tarn huutaa jo uhmakkaita, voitokkaista sotahuutoja, ja julkeimmat soturit liittyvät niihin. Edessä on vain lisää kuolemaa, mutta nyt se ei tunnukaan enää odottavan heitä.
Viimeisen kulman takana ei odotakaan vihollisten lauma, vaan raskas ovi. Sotilaat ovat teljenneet raskaat, rautavahvisteiset ovet perässään, ja niiden takaa kaikuu huutoja ja meteliä. "Pah! Luulevatko ne tämän pysäyttävän meitä! Pelkkä pahainen hidaste!" Marak Tarn karjaisee julmetusti ja harppaa itse eteen. Hänen tapparansa iskee rysähtäen puuta vasten.
Useampikin mies liittyy mukaan murtamaan ovia. Ne eivät varmasti tule kestämään pitkään. SIitä huolimattakin loput joukosta joutuvat seisahtumaan käytävään. Jokainen isku ovea vasten on kuin merkki lähestyvästä tuhosta...
Spyrre: Akela puuskuttaa raskaasti harppoessaan muiden perään, mutta ei aio hidastaa vauhtiaan. Silti hänen on pakko pyyhkäistä jälleen vaivihkaa jomottavaa kalloaan irvistäen. Tämä jää kuitenkin nopeasti muun varjoon kun edestä kuuluu jälleen sotilaiden ääniä. Nainen ei liity sotureiden sotahuutoihin mutta terävöityy silminnähden... Pian hänen kulmansa kuitenkin kurtistuvat kun eteen ilmestyy teljetty ovi. Väkeä on selvästi asettunut tämän taakse, mutta Marak Tharn ja tämän soturit eivät anna moisen estää itseään. Akela liikahtaa jälleen epäluuloisesti kun soturit käyvät murtamaan estettä ja ottaa hieman etäisyyttä, jääden hetkeksi kyräilemään ympärilleen kuin olisi taas lähes odottanut jonkinlaista ansaa.
Sub: Arkyn kiskaisee kypärän päästään ja vetää henkeä. Kaikesta huolimatta hän näyttää edelleen olevan haavoittumaton, ja hengenvedotkin tuntuvat enemmän keskittymiseltä kuin miltään todelliselta hengäsetymiseltä. Edessä odottanee kaikista pahin. Hän vilkaisee nopeasti ympärilleen ja ottaa luvun. Hyökkääjien joukkiosta on jäljellä tusina soturia. Enemmän kuin mitä olisi voinut luulla, vähemmän kuin olisi voinut toivoa.
"Paras toivoa, että suuri osa puolustajista oli linnakkeen ulkopuolella, eikä tuon oven takana tähtäilemässä meitä kohti", Arkyn murahtaa Akelan suuntaan ohimennen. Oven läpi on mahdotonta arvioida, paljonko edessä varsinaisesti odottaa väkeä. Kukaties hirvittävä lauma, kukaties vain rippeet. Kuolema heille, tai kuolema heidän vihollisilleen.
"Joko alat pelätä?" mies hymähtää toverinsa suuntaan melkeinpä huvittuneena tästä kaikesta.
Spyrre: Akela vilkaisee jälleen toisen suuntaan ja mutristaa miehen sanoille. "Älä ole typerä. Eikä meillä ole vaihtoehtoja muutenkaan. Minä vain..." hän puuskahtaa, silmäten sitten itsekin ympärilleen kireästi. "...sinua ei ainakaan näytä hetkauttavan tippaakaan" nainen tokaisi vastaan hieman kärkkäästi. Huvitus ei kaiketi ollut molemminpuoleista tässä tilanteessa.
Sub: Arkynilta karkaa hymähdys, mutta sitten hän katsahtaa oveen ja näkee sen jo notkahtelevan ja säröilevän sinnikkäiden iskujen alla. "En minä täällä kuole. Se ei ole minun osani", hän tokaisee melkeinpä katkerasti ja kiskaisee kypärän päähänsä.
Ovi isketään rikki. Marak Tarn potkaisee sen auki. Ja edessä odottaa suuri sali. Pöytiä on kaadettu hyökkääjien tielle, ja niiden takana seisoo sotilaita keihäineen, kirveineen, hakkuineen ja tuliaseineen. Mutta vähemmän kuin olisi voinut luulla. Kukaties vain parikymmentä. Enemmän, mutta ei loputtomiin.
"Ja nyt me potkimme tämän saastan mailtamme!" Marak Tarn julistaa julmetusti huutaen. Hän kohottaa kirvestään uhmakkaasti, ja soturit vastaavat siihen.
Miestensä takana seisoo ainakin Akelalle varsin tuttu päällikkö, joka huutaa käskyjään. Seuraavassa hetkessä hänen komentonsa saa sotilaiden tuliaseet jyrähtämään. Luodit lentävät, ja samaan aikaan hyökkääjät rynnistävät kohti teurastusta ja tuhoa.
Spyrre: Akela kohottaa kulmiaan, selvästi hämmentyneenä saamastaan vastauksesta. Hänellä ei kuitenkaan ole aikaa jäädä tivaamaan sanojen merkitystä kun ovi särjetään viimein auki heidän tieltään. Nainen jännittyy uudestaan ja harppaa rivakasti lähemmäs ovenpieltä kohden, eittämättä jo odottaen laukauksia sekä vastaiskua ennen kuin ehtii edes kuulla niitä. Hän syöksähti huoneeseen sotureiden vanavedessä laukausten sekä Marak Tarnin ärjäisyjen siivittämänä, jäämättä miettimään nytkään... varsinkin kun tunnisti äkkiä puolustajien taustalla käskyttävän komentajan. Naisen ilme kiristyi välittömästi. Raivon siivittämänä hän kurottaa jälleen voimiinsa särkevässä päässään ja paiskaa kätensä kohti tielleen aseteltua barrikadia, paiskaten kaikella näkymättömällä voimallaan jonka saa koottua. Sotilaiden vihaiset huudot muuttuivat nopeasti pelästyneiksi ja kivuliaiksi kun useita miehiä pyyhkäistiin pöydän sekä muun rojun mukana rajusti huoneen poikki, samalla kun Akela syöksähti hurjistuneena eteenpäin.
Sub: Arkyn rynnistää muiden joukossa. Luodit ja huudot sekoittuvat kaaokseen, jossa kenelläkään ei ole aikaa miettiä pöydän äkillistä paiskautumista sivuun. On vain tappaminen tai kuolema. Arkyn ei mieti, vaan iskee sotureiden joukossa massaa päin, jakaen kuolettavia iskuja jouden alle luhistuu saman tien mies ja toinenkin. Äkkiä jokin aivan muu vie kuitenkin huomion.
Koko tilanne hajoaa yhdessä hetkessä sekaiseksi kahakoiden sarjaksi ympäri suurta salia, kun taistelijat vievät toistensa huomion. Jostakin toiselta puolelta sitä kaikkea kohoaa kuitenkin hirvittävä huuto, kun näkyviin astuu valtava, murskaava ilmestys. Panssaroitu jättiläinen, valtavaa miekkaa kantava tappaja. Hän on varustautunut veitsin ja pistoolein ja metallisin asein, jotka lupaavat kuolemaa ja tuhoa kaikille. Bal Ashad.
Bal Ashad runnoo mukaan myllerrykseen yhdessä hetkessä, kammottavan nopeana ja pitelemättömän voimakkaana. Jättiläinen paiskaa sotilaita sivuun tieltään ja harppaa eteenpäin, iskien ensimmäisen soturin halki yhdellä ainoalla hirvittävällä iskulla...'
Spyrre: Akela oli löytänyt kiintopisteensä verisen mellakan keskeltä ja suuntasi murhaavin aikein puolustajien lävitse huoneen perälle. Hän oli ilmeisissä aikeissa iskeä kohti komentajaa parhaansa mukaan iskien sivuun taistelijoita tieltään ja väistellen aseita, mutta pian taistelu koki käänteen jota ei voinut jättää huomiotta edes kaaoksessa.
Kun massiivinen, panssaroitu ihmishirviö iski mukaan yhteenottoon kääntyi Akelankin huomio välittömästi tähän kuten varmasti kaikkien muidenkin. Nainen ähkäisee ja epäröi ensimmäisen kerran rynnäkön aikana. Pian hän yrittää kuitenkin kiskoa itsensä jälleen kuriin. Bal Ashad iskee läpi sotureista kevyesti, havainnollistaen mikä heitä kaikkia varmasti pian odottaisi... Akela harppaa kauemmas hakien rivakasti parempia asemia massiiviseen mieheen tämän taustalta. Hän eittämättä muisti vielä hyvin elävästi viimekerran...
|
|