|
Post by submarine on Aug 19, 2019 4:10:05 GMT 3
Sotilaat seurasivat Akelan ympärillä kuin vihaiset koirat. Heidän komentajansa ahdinko ei ollut jäänyt huomaamatta, eivätkä he tohtineet näyttää mitään epäröinnin merkkejä. Kuka tahansa heistä olisi varmasti kelpuuttanut minkä vain tekosyyn, jonka turvin päästä kurittamaan kidutuskuulustelulta välttynyttä naista, mutta kun sellaista ei tullut joutuivat he tyytymään kyräilyyn ja kintereillä kärkkymiseen. Kuulustelijakin pystyi vain silmäilemään tätä kaikkea piirteettömän, autuaan naamionsa takaa - olihan hänestä juuri tehty täysin hyödytön. Monien silmäparien joukossa oli myös se mies, jonka kanssa Akela oli joutunut tekemään viime aikoina aivan liiaksi tuttavuutta - ja joka Akelan vuoksi oli nyt sekä rikkaampi, että köyhempi. Lurjus silmäili tätä kaikkea tyynesti. Jos hän poti yhä aikaisempaa kaunaa, ei siitä nyt näkynyt merkkiäkään. Ehkä nyt vain ei ollut sen aika. Kun Akela lopulta istuutui, jäivät sotilaat häilymään epävarmasti hänen ympärillään. Raskaan tuolin remmit roikkuivat yhä auki, ja ne olisi eittämättä kuulunut kiristää kiinni kuulustelun onnistumiseksi... mutta tämä kuulustelu oli juuri muutenkin menettänyt suuren osan merkityksestään. Puhumattakaan siitä, että hänen ranteissaan ja nilkoissaan oli jo raskaat kahleet. Yksikään heistä ei sitä paitsi tuntunut olevan turhan halukas tiedustelemaan, kuuluivatko siteetkin kiellettyjen toimien listalle. Epävarmuutta jatkui hetken, kunnes komentaja tuntui turhautuvan miestensä haparointiin ja heilautti ärähtäen kättään. "Se on pelkkä kahlittu nainen. Mitä iloa mistään siteistä enää olisi!? Poistukaa vartioon!" kajahti käsky. Sotilaat tottelivat sitä kernaasti ja nopeasti.
Kun ovi oli sulkeutunut sotilaiden jäljessä ja kammiossa olivat enää asianomaiset, astui komentaja vaitonaisesti eteenpäin. Jos mahdollista, näytti hän vieläkin ilottomammalta kuin äsken. Totta puhuen hän vain kyräili edessään istuvaa naista monta pitkää hetkeä, ennen kuin edes yritti sanoa mitään - kuin ainakin mies, joka mietti seuraavaa siirtoaan tarkkaan. "Valheillasi ei ole väliä, lain vihollinen. Toverisi on jo tunnustanut kaiken tarpeellisen. Voit joko kieltää osuutesi tai myöntää iskeneesi Khorasin lain valvojia ja toteuttajia vastaan estääksesi oikeutta tapahtumasta. Teolla on todistajia, eikä kukaan ole puhunut puolestanne", komentaja totesi synkästi. Seuraavassa hetkessä hänen olemuksensa kuitenkin synkkeni entisestään. "Sinua en voi rankaista, mutta rikostoverisi on minun valtani alla. Hän ei ole Khorasin synnynnäinen alamainen vaan vasallikansalainen, eikä hänellä täten ole oikeutta lain suojaan. Lainsuojattomana voin määrätä millaisen rangaistuksen hyvänsä. Varoittava esimerkki olisi varmasti omiaan hillitsemään paikallista kapinahenkeä", mies jatkoi tuimasti. Hän ei peitellyt tai kaunistellut millään tavalla, vaan paljasti saman tien koko kätensä - eikä se käsi ollut lempeä.
"Mieti siis tarkkaan paljonko tiedät. Kunnollinen, hyödyllinen tunnustus saattaisi tehdä julmemmista rangaistuksista turhia. Kukaties pelkkä nopea teloitus riittäisi hyvän. Se olisi armollinen loppu. Mutta jos aiot väittää ettet tiedä mitään mistään, saa toverisi kärsiä senkin edestä." Komentajan kädet olivat puristuneet tiukoiksi nyrkeiksi ja hänen koko olemuksensa oli hanakan kärkäs. Hän ei selvästikään aikonut takanaan seisovan, valtavan korston haitata oikeutensa toteutumista. Ei, vaikka se olisi otettava jo kuolemaa odottavan miehen nahasta...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 19, 2019 13:33:15 GMT 3
Hän oli kaiketi välttynyt pahimmalta, mutta Akela hillitsi itsensä silti vaivoin nilkuttaessaan kahleensa kolahdellen lattian poikki sotilaat ympärillään. Hän oli hyvin tietoinen näiden kärkkäydestä sekä katseista itsessään istuessaan lopulta vastahankaisesti verentahrimaan tuoliin. Mikään tässä ei houkutellut tekemään niin, vielä vähemmän raskaat siteet johon vangit oli määrä kiinnittää mutta vaikutti siltä että jopa nämä aiheuttivat vartijoissa epävarmuutta äskeisen jälkeen. Sarvekas nainen kyräili epäluuloisesti ympärilleen odottaen mitä tuleman piti kunnes vanha komentaja turhautui odottamiseen. Akela valpastui aavistuksen sotilaiden poistuessa huoneesta rivakasti, mutta tämä taisi lopulta olla vain tottumuksesta. Sillä tuskin olisi ollut mitään väliä varsinkaan nyt vaikka huoneessa ei olisi ollut ketään muuta kuin Balshad... se taisi olla vähintäänkin kivuliaan selvää jopa hänelle itselleen. Tiukka laite hänen päänsä ympärilläkin tuntui puristavan entistä tukalammin.
Akela kyräili vaiteliaana komentajan astuessa synkeänä eteenpäin. Kummallakaan heistä ei ollut kiire puhua ja nainen vastasi terävän uhmakkaasti tiukkaan katseeseen, heittäen ohimennen vaivihkaisen silmäyksen suuren panssaroidun hahmon suuntaan. Tämän olemassaolo hillitsi väkisinkin melkoisesti ja sarvekas nainen joutui tyytymään kiristämään hampaitaan. Varsinkin nyt kahleissaan istuessaan hän joutui katsomaan melkoisesti yläviistoon komentajankin suhteen, mutta siitä huolimattakin, kuinka mielellään hän olisikaan edes yrittänyt iskeä kahleensa keskelle tämän kasvoja... Vaivoin hillitty viha kupli oranssissa katseessa eikä ainakaan hiipunut kun mies viimein puhui. Akela kavensi silmiään syytöksille ja sihahti hetken kyräiltyään. "Oikeutta?! Ne rakkisi olivat lynkkaamassa puolustuskyvytöntä väkeä kadulle! Kumpikaan heistä ei edes laittanut hanttiin!" Esiin karkaava ärähdys ei edes ehtinyt (tai yrittänyt) salata halveksuntaansa. Tämä luultavasti olisi ollut viisasta aivan Kiranin kannalta ja nainen vetikin raskaasti henkeä muutaman kerran ennen kuin jatkoi. "Kyllä, puutuimme asiaan. Tapoin niin monta niitä saastoja kuin pystyin, ja tekisin sen uudelleen! En tarvitse siihen mitään kapinallisia, enkä nähnyt mitään kapinahenkeä missään koko kylässä! En tiedä mistä pirusta olette saaneet päähänne että se väki on jokin uhka mahtavalle Khorasillenne!" Kukaties äänensävy oli tainnut laskea hieman, mutta myrkkyä siitä ei puuttunut vieläkään. Terävä katse oli edelleen naulittu ylöspäin miehen kasvoihin ja kahlittu nainen oli puristanut kätensä tiukasti nyrkkiin hillitäkseen itseään edes jotenkin. Mutta ainakaan hän ei epäröinyt sanoissaan. Kaiketi hänellä ei ollut aikomustakaan edes yrittää kieltää syyllisyyttään... niin turhaa kuin se eittämättä olisi ollutkin. Joka tapauksessa kohtalo tuskin tulisi olemaan erityisen hyvä niin hänen kuin Kiraninkaan kannalta ja tämä sai suonissa kuohumaan entisestään. "Minulla on omat syyni, ja Kiran vain näki mitä tapahtui. Hän astui väliin ja minä autoin häntä. Siinä kaikki! Hän yritti jopa puhua mutta väkesi ei kuunnellut!"
|
|
|
Post by submarine on Aug 21, 2019 2:24:15 GMT 3
Komentaja kohottautui täyteen mittaansa tuimana, kädet selän taakse ristittyinä. Oli selvää, etteivät Akelan vastalauseet ja niukat vastaukset tehneet häntä ainakaan hiukkaakaan tyytyväisemmäksi. "Voit lopettaa jo tämän typerän esittämisen. Toverisi on joka tapauksessa tunnustanut, että toimitte paikallisten kapinoitsijoiden nimissä aiheuttaaksenne mahdollisimman paljon sekasortoa! Aivan turhaan siis enää väität, ettet tiedä mistään mitään. En halua kuulla yhdentekevää inttämistä motiiveistanne tai näitä samantekeviä valheita!" mies ärähti ja viuhtoi vihaisesti kädellään sanojensa vahvistukseksi. Hän ei kuitenkaan antanut naiselle aikaa miettiä sanojensa merkitystä, ennen kuin jo jatkoi. "Ainoa mitä haluan tietää on liittolaistenne henkilöllisyys. Typerä toverisi ei suostunut kaiken jälkeenkään paljastamaan sitä henkensä uhallakaan. Toivon, että sinä osaat olla viisaampi", komentaja jatkoi. Hän nojautui istuvaa naista kohti ja tuijotti häntä synkästi silmästä silmään, niin läheltä että hengitys pyyhki vasten toisen kasvoja kuumana ja kiihtyneenä. "En pysty tekemään sinulle mitään, etkä sinä viivy täällä pitkään muutenkaan. Mutta jos katoat keskuudestamme kertomatta sen mitä haluan tietää, joudun palaamaan toverisi pariin. Hän joko murtuu tai kärsii pitkän, pitkän tovin pala kerrallaan ennen kuin heittää henkensä. Mutta jos taas annat tiedot, et ainakaan joudu potemaan tunnontuskia hänen kärsimyksistään. Joten mieti tarkkaan seuraavia sanojasi. En anna sinulle toista mahdollisuutta", komentaja ärähti. Hän tuntui olevan kohtalokkaan tosissaan tämän kaiken suhteen; joko hän saisi haluamansa tiedon tässä ja nyt, tai sitten Kiranin kohtalo tulisi olemaan entistäkin julmempi.
Kuulustelija seisoi vaiti sivussa. Hänen kätensä hyväili pitkää, koukkupäistä veistä kuin jo odottaen mahdollisuutta päästä taas käyttämään sitä...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 21, 2019 12:47:34 GMT 3
Tilanteen ilmeisestä vakavuudesta huolimatta Akela ei voinut olla häkeltymättä aavistuksen kun hurjistunut komentaja kävi inttämään vastauksia entistä ärhäkämmin. Nainen ei vastannut heti vaikka kavensikin silmiään miehen kumartuessa lähemmäs, kallistaen sitten lopulta aavistuksen päätään varautuneesti. "...mitä roskaa tämä on? Tunnustanut? Tunnustanut miten, jos emme tiedä koko asiasta mitään?" hän ärähti viimein. Ohikiitävän hetken Akela elätteli ajatusta tehdä jotakin varsin kivuliasta lähelle kumartuneelle miehelle, mutta ajatus Kiranista sekä vilkaisu taustalla häälyvään panssaroituun hahmoon sai hänet jälleen kiristämään hampaitaan ja hillitsemään hermonsa... ainakin suurimmaksi osaksi. "Siitäkö tässä vain on kyse? Jostain... runnotuista maalaisista joita kuvittelette kapinallisiksi? Luulin, että puhe olisi edes niiden sotilaiden hengistä. Mutta ilmeisesti ei." Sarvekas nainen joutui vetämään henkeä, kukaties itsehillintänsä tai kipunsa vuoksi (mahdollisesti molempien) mutta ei tällä kertaa viivytellyt erityisen kauaa.
"Koska olet jo saanut päähäsi miten asioiden muka pitäisi olla niin et varmasti usko minua, mutta tuo mitä jauhat on kyllä silkkaa sontaa. Minulla ei ole mitään muuta kerrottavaa! Saavuin vasta pari päivää sitten ja olisin vain jatkanut matkaa jos tämä kirottu kivikasa ei olisi tässä tai asiat olisi... mutkistuneet! Kiran sanoi samaa. Tapasin hänet vasta eilen aamulla, en edes tunne häntä sen enempää! Jos täällä jotain... ties mitä kapinallisia on, niin en kyllä ehtinyt nähdäkään sellaisia!" Akela töksäytti vihamielisen turhautuneena. Oranssi katse tuijotti vieläkin eteensä uhmakkaasti kunnes kävi jälleen kiertämään huonetta ja pysähtyi johonkin kaventuen. Nyt kun hän ehti miettiä asiaa, ne valkenivat melkoisesti ainakin naisen mielestä. Vaivihkainen liero taustalla ei jäänyt enää huomaamatta kun tämä oli jo kostautunut aivan tarpeeksi aiemmin... puhumattakaan sisällä kytevästä kaunasta. "...tuo teidän niljakkeenneko teille on jauhanut niistä kapinallisista? Taidatte maksaa sille hyvin sellaisista keksityistä tiedoista. Jos jotain kaaoksenaiheuttajaa täältä haette niin luulen että tuossa on teille ainakin yksi! Tiesittekö, että kun näin tämän saastan ensimmäisen kerran, se yritti kaupata minulle väärennettyjä asiakirjoja? Olette ilmeisesti teloittaneet viimepäivinä melkoisesti väkeä niiden takia!" Akela suorastaan sylkäisi ilmoille, murhaavan katseen salailematta tippaakaan kenestä hän puhui. Oli kaiketi eri asia uskottaisiinko häntä tässäkään, mutta ainakaan vangitulla naisella ei ollut aikomusta hillitä kieltään tämän suhteen, niin vähän kuin hän halusikaan keskustella tämän väen kanssa yhtään mistään.
|
|
|
Post by submarine on Aug 23, 2019 3:18:25 GMT 3
Komentaja suoristautui täyteen mittaansa ja astui askeleen kauemmas naisen luota kuin ärhäkkä vastarinta olisi suorastaan inhottanut häntä - tai sitten hän vain ei halunnut saada enempää syljenroiskeita kasvoilleen vihaisen ärhentelyn lomasta. Joka tapauksessa hänen ilmeensä sopi hyvin muuhun vaikutelmaan: mies selvästikin suorastaan inhosi tällaista itsepintaista vastustelijaa... joka kaiken kukkuraksi oli vieläpä hänen ulottumattomissaan. "... siinä tapauksessa minun on vain palattava toverisi pariin. Tähän asti hän on päässyt vähällä; olin siinä uskossa että piittaisit hänestä enemmän kuin tästä typerästä kapinahengestä ja ymmärtäisit kertoa sen mitä hän ei. Kuten sanoin, hän myönsi jo olevansa kapinallisten kätyri. Mutta nyt myötämielisyyteni on loppu", mies ärähti. Hän pyörähti jo ympäri, kuin ei olisi enää edes piitannut koko asiasta, mutta jokin naisen sanoissa sai hänet sentään vielä kiinnostumaan hetkeksi.
Lurjus, joka tähän asti oli seisoskellut sivussa seuraamassa tätä kaikkea muina miehinä, kohotti kulmiaan aavistuksen kun kuuli syyttävät sanat. Myös komentajan katse kääntyi häneen synkeästi. Se ei ollut suoranaisen syyttävä tuijotus, mutta kaikesta päätellen miehen viha oli juuri nyt helppo herättää. "Melkoisia syytöksiä", mies hymähti ja pyyhkäisi leppoisan yhdentekevästi kädellään. Hän tuntui ottavan asian kuin kyse olisi ollut pelkästä kepeästä jutustelusta. "Ymmärrän kyllä, että epätoivon keskellä sitä etsii syntipukkeja, mutta nyt syyttelet kyllä aivan väärää miestä... tai kukaties tämä onkin kosto. Sen siitä saa, kun auttaa vaarallisten kapinallisten kiinniottamisessa", hän päivitteli ja kohautti olkapäitään viattoman avuttomasti, suorastaan valitellen. Ja vasta sitten, aivan kaikessa rauhassa, hän vilkaisi komentajan suuntaan. "Melkoinen syytös kylläkin, kun ottaa huomioon miten olen henkilökohtaisesti toimittanut useita väärennettyjä papereita käyttäneitä käsiinne. Siitähän sen juuri näkee miten paha tämä kapinatilanne oikein onkaan. Tokihan olen tehnyt tuttavuutta monien kanssa; sillä tavallahan olen saanut asian selville. Mutta että minä muka levittäisin sellaisia!" mies jatkoi päivittelyään ja naurahti huvittuneesti.
Komentaja kurtisti kulmiaan, mutta päätyi lopulta tuhahtamaan kuin asia olisi ollut pidemmän päälle täysin yhdentekevä. Hän heitti tuskastuneena käden ilmaan ja vilkaisi sivussa seisovaan Balshadiin. "Voitte viedä vankinne mihin mielitte, tulenkantaja. Minulla ei selvästikään ole käyttöä hänelle. Paras, että palaan mahdollisimman nopeasti sen kurjan pariin, jonka hän juuri tuomitsi mitä tuskallisimpaan kuolemaan. Viekää pois!" komentaja ärähti turhautuneesti. Sanomatta sen enempää komentaja harppasi kohti pöydän ääressä työskentelevää kirjuria. Tämä merkitsi kiireisesti muistiin kuulemaansa, mutta ähkäisi häkeltyneenä kun hän sieppasi liuskan pöydältä, suoraan hänen kynänsä alta. Komentaja luki sen läpi nopeasti, ärähti ja repi vihaisesti silpuksi.
Balshad ei selvästikään piitannut tästä kaikesta millään muotoa. Hän ei sanonut mitään, vaan astui vain eteenpäin Akelaa kohti. Selli näytti odottavan pikemmin kuin olisi ehkä voinut edes olettaa...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 23, 2019 13:00:16 GMT 3
Vastenmielisyydentunne oli ilmeisen molemminpuolinen kun komentaja vetäytyi viimein taaksepäin, turhautuneena saamastaan asenteesta ja vastauksista... tai kaiketi niiden puutteesta. Akela kyräili miehen jälkeen epäröiden kuitenkin aavistuksen kun tämä teki selväksi että hänen epätietoisuutensa kostautuisi vielä Kiranille. Ohikiitävän hetken hän ehti miettiä mitä oikeastaan edes tiesi soturista tämän lyhyen ajan perusteella, mutta työnsi tämän pian mielestään. Jos aivan rehellisiä oltiin nainen tuskin saattoi sanoa varmasti oliko kapinallis-syytteissä perää mutta sen hän saattoi todeta että sillä ei ollut väliä. Kiran ei ollut lyhyen yhteisen matkan aikana jättänyt häntä pulaan eikä hänkään olisi halunnut tehdä niin... ikävä kyllä hänen keinonsa olivat hyvin rajatut.
Ainakin hänen kaunainen kantelunsa sai kuulustelijan huomion hetkeksi kääntymään toiseen suuntaan... vaikkakin Akela saattoi nähdä jo kaukaa ettei komentaja varsinaisesti edes kiinnostunut asiasta. Odotettavasti liero pelasi niljakkaan osansa tottuneesti. Sarvekkaan naisen murhaava katse teki parhaansa naulitakseen hiipparin hengiltä niille sijoilleen, ikävä kyllä ilman kummempaa tulosta. Hänen päässään jyskytti, mutta puristava panta ei antanut unohtaa itseään aivan helposti. "Totta pirussa tämä on kosto! Kaikista niistä turhista verirahoista joilla olet rikastunut!" hän sähähti puristaen kätensä tiukasti nyrkkiin kuin olisi suunnitellut karkaavansa jaloilleen. Komentaja oli kuitenkin jo menettänyt mielenkiintonsa ja viittoi Balshadia viemään vankinsa pois, mutta Akela ei ollut aikeissa jättää asiaa vain sikseen. Ajatus siitä että seuraavaksi kuulustelijat kävisivät julmalla tavalla käsiksi Kiraniin sai hänen suonissaan kuohumaan hätäisesti.
Panssaroitu jätti astahti jo kohti ja Akela sävähti. Hän ponnistautui kivuliaille jaloilleen miten taisi ja harppasi varuillaan kauemmas mutta kuitenkin hurjistunut katse pyyhkäisi uudestaan välinpitämättömän komentajan suuntaan. "Ei ole mitään tunnustettavaa! Tietäkää että Kiran yritti puhua järkeä väellenne! Tekisikö kapinallinen niin? Minä en edes yrittänyt!" sarvekas nainen sihahti, kääntäen katseensa pian taas omahyväisen hiipparin suuntaan. Aivan vain tämän olemassaolo kuohutti hänen sisuaan, puhumattakaan siitä kuinka mies selvästikin onnitteli itseään kaikesta taas selvittyään. "Oletteko todella niin typeriä että uskotte lieron sanaan joka rypee kullassa teidän takianne! Se saasta käyttää teitä hyväkseen, kuten kaikkia muitakin! Ette ehkä usko minuakaan mutta uskokaa nyt edes järkeänne jos teillä sellaista on! Eikö teitä edes kiinnosta miten se onnistuu löytämään väkeä väärennyksien kanssa mutta ei niiden lähdettä, niin nokkela kuin väittää olevansa? Talsiiko tuollainen köyhä väki muka koko valtakunnan läpi sellaiset taskussaan vartavasten tätä varten?! Se puukottaa varmasti milloin mitäkin selkää josta arvelee saavansa rahaa irti!" Akela jäi huokumaan murhaavia katseita niljakkeen suuntaan, epäröiden kuitenkin. Kukaan täällä ei varmasti ollut halukas ottamaan hänen sanaansa oman vasikkansa sijasta. Ei sillä, olivathan hänenkin väitteensä lähinnä arvailua, vaikka hänellä olikin mielestään hyvät aavistukset... Tarvittaisiin jotain muuta jos edes mieli saada oikeaa huomiota. "...veitte jonkun arkun tyrmiin! Mitä siellä on? Siksikö aluksenne on siinä suorastaan runnottu palasiksi?" nainen töksäytti äkkiä tällä kertaa suoraan Balshadin suuntaan. Tämä ei välttämättä ollut se kaikkein viisain teko, mutta... Kaiken järjen mukaan tämä olisi jotain mitä hänen tuskin olisi ollut tarkoitus edes tietää, joka toivottavasti herättäisi painavia kysymyksiä...
|
|
|
Post by submarine on Aug 24, 2019 5:14:14 GMT 3
Kuulustelu näytti päättyneen, eikä kukaan huoneessa selvästikään enää piitannut Akelan vastaväitteistä ja vihaisista huudoista. Syyttelyä saanut mies soi hänelle taka-alalta kepeän, viattoman hymyn ja heilautti kättään hyvästien merkiksi; tämä tiesi selvästi oikein hyvin, ettei kenelläkään ollut halua vaivata päätään vangin esittämillä syytöksillä. Balshad astui sen suurempia jahkailematta eteenpäin ja kurotti jo kättään kuin olisi vain ollut aikeissa kiskaista vastahankaisen naisen mukaansa vaientaakseen tämän vihaiset sanat. Hänen viimeiset sanansa saivat valtavan miehen kuitenkin pysähtymään hetkeksi niille sijoilleen. Raskaan sotisovan läpi oli mahdotonta sanoa oliko töksähtävä kysymys saanut hänet jopa empimään, mutta ainakin eteen ojennettu koura jäi hetkeksi häämöttämään niille sijoilleen. Kukaties hän yritti miettiä mistä vanki oli saanut jotakin tällaista edes selville. Silmänräpäyksen ajaksi raskas, kypärän peittämä pää kääntyi aavistuksen sivuun, kuin hän olisi kiinnittänyt hetkeksi huomionsa takana seisoskelevaan lurjukseen. Pysähtynyt hetki katkesi aivan yhtä nopeasti komentajan vihaiseen ärähdykseen: "Tuota vankia ei enää tarvita täällä! Voit poistaa hänet täältä minne mielitkään! Tätä kammiota tarvitaan tähdellisempiinkin asioihin!" Komentaja ei selvästikään ollut aikeissa kuunnella enää mitään syytöksiä tai kiinnostua asioista, jotka eivät selvästikään häntä liikuttaneet; kaikesta päätellen hän oli saanut jo aivan tarpeekseen siitä kaikesta, mistä Akela juuri parhaillaan tiukkasi. Hänen kätensä heiluivat jo siinä määrin kärsimättömästi ja napakasti, ettei se varmasti ollut enää minkään arvoaseman mukaista.
Balshad havahtui samassa silmänräpäyksessä. Miehen valtava koura kahmaisi kiinni Akelan käsiä sitovista kahleista. Hän riuhtaisi naisen ylös vääjäämättömällä voimalla ja lähti taluttamaan kohti kammion ovea. "... sinulla on kiire tehdä itsestäsi mahdollisimman hankala", jättiläinen murisi äänellä, joka hänen mittapuullaan oli kaiketi hiljainen - siitä huolimattakin, että se kaikui kypärän läpi huoneeseen täysin kuuluvana kaikille. Se, oliko sanat osoitettu riepotetulle naiselle vaiko taustalla seisovalle miehelle, taisi olla asia erikseen.
Mies kaiken keskellä, viaton tai lurjus riippuen keneltä kysyttiin, kumarsi taustalla viattomasti komentajalle ja luikki Balshadin perässä ovea kohti. Kaikesta huolimattakin taisi olla turha leikitellä liikaa valtaapitävien kärsivällisyydellä tai välinpitämättömyydellä...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 24, 2019 13:39:35 GMT 3
Hänen protestinsa otettiin vastaan suunnilleen yhtä nihkeästi kuin Akela oli pelännytkin, vaikka nainen ei ollutkaan aikeissa vain antaa periksi. Kuitenkin viimeiset sanat saavuttivat ainakin jotain saaden panssaroidun soturin empimään. "Niin! Se liittyy selvästi johonkin tärkeään! Miten minä tietäisin muuten mitään siitä ellei tuo olisi laverrellut siinä toivossa että saisi nyhdettyä vielä kolikon irti!" kiihtynyt vanki töksäytti nopeasti ja alleviivatusti. Mutta vaikka se saikin kypärän peittämän pään kääntymään aavistuksen, jäi tämäkin reaktio varsin vähäiseksi. Komentajaan tämä kaikki teki selvästi vielä pienemmän vaikutuksen ja miehen kärsivällisyys oli jo kulunut loppuun.
Jos sarvekas nainen oli toivonut herättävänsä epäluuloa joka veisi huomion pois hänestä ja Kiranista, taisi tämä toivo kuolla pian. Balshadista oli mahdoton lukea mitään panssarinsa lävitse mutta ainakin tämän epäröinti katosi nopeasti. Akela saattoi vain päästää kivuliaan, protestoivan ähkäisyn kun valtava mies tarrasi hänen kahleisiinsa ja kiskaisi mukaansa. Hän ei edes yrittänyt enää lähteä tuhoontuomittuun vastahankaan tämän suhteen vaan joutui raahautumaan soturin perässä huoneen poikki, heittäen vielä uhkaa tihkuvan katseen itsetyytyväisen, jälleen koirana veräjästä livahtaneen lieron suuntaan. Hän vilkaisi kulkiessaan kyräillen jupisevaan Balshadiin joutuen kuitenkin tyytymään vain tuhahtamaan vaisusti. "Olisin luullut että jos tuo kyy on halukas juoruamaan mitä tahansa nenänne alta, teitä edes kiinnostaisi. Teillä olisi jotain oleellisempaakin kuulusteltavaa kuin Kiran!" hän ähkäisi nilkuttaessaan kohti ovea. Turhautumisekseen Akela saattoi vain tuntea viimeisen toivonsa (ja kaiketi kaunansa) hiipuvan otteestaan. Ideat alkoivat olla jokseenkin lopussa.
|
|
|
Post by submarine on Aug 26, 2019 2:59:59 GMT 3
Balshad ei selvästikään enää piitannut mistään viivytyksestä. Hän kiinnitti hädin tuskin mitään huomiota Akelaan samalla, kun raahasi häntä ulos kuulustelukammiosta. Valtava mies survaisi oven auki välinpitämättömällä voimalla, edes hidastamatta, ja harppoi ulos toisen kahleita puristaen. Sotilaat kompuroivat pois tieltä hätäisesti välttyäkseen jäämästä miehen valtaisan massan alle; häntä ei selvästikään kiinnostanut väistää tai odottaa ketään. "Lakkaa hälisemästä yhdentekevyyksistä. Et tule näkemään tätä paikkaa tai näitä ihmisiä enää koskaan", jättiläinen tyytyi murahtamaan harppoessaan käytävää pitkin. Hän ei kääntynyt edes vilkaisemaan Akelaa kohti puhuessaan; hän itse ei selvästikään halunnut tuhlata enää hetkeäkään tai yhtä ainoata ajatustakaan tämän kaiken parissa. Mies kiskoi vankia perässään käytävien poikki nopeasti ja periksiantamattomasti. Kaksikon matka vei takaisin kohti tyrmiä, eikä Balshad selvästi aikonut uhrata siihen edes yhtä paljoa aikaa, kuin mitä sotilailla oli mennyt. Muutkin vastaantulijat väistivät nopeasti syrjään, eikä heille suotu vilkaisuakaan. Näytti pahasti siltä, ettei mikään voisi viivästyttää miestä hetkenkään vertaa.
"Hoi!" kajahti äkkiä tuttu, viaton ääni Balshadin takaa. Kaikesta huolimatta lurjus näytti yhä pysyneen aivan yhtä rauhallisena kuin tähänkin asti, ja nyt hän kipitti valtavan soturin ja hänen vankinsa takana kuin uskollinen koira - tai nälkäinen hurtta. Balshad pysähtyi haluttomasti. Hän kääntyi vain puolittain ympäri, mutta sekin oli kuin heräävän pedon ärtynyttä liikahtelua. Hän jäi tuijottamaan pientä, rinnallaan mitätöntä miestä kaikessa pahaenteisessä, murskaavassa olemuksessaan. Hän ei sanonut mitään; oli kaiketi jo tarpeeksi suuri armo, että hän edes kuunteli. "Pelkäänpä, että olemme unohtaneet jotain tärkeää. Uskoakseni Khorasin suuri valtakunta uskoo järjestykseen ja sivistykseen... ja minun ymmärtääkseni siihen kuuluu myös ansaittu palkkio ansiokkaasta työstä", lurjus selitti ja hieroi käsiään yhteen kepeästi hymyillen. Balshad tuijotti miestä monta hetkeä. Kun hän puhui, hänen äänensä oli hidas ja painokas tavalla, jolla ei ollut mitään tekemistä kärsivällisyyden kanssa. "Sinä olet selvästi saanut jo useita palkkioita kaikesta tekemästäsi. Viimeisin palkkiosi olkoon siis, että olet liian yhdentekevä jotta vaivautuisin pohtimaan tekojasi yhtään sen tarkemmin." Miehen suupielet nykivät alaspäin, mutta aivan yhtä nopeasti hän löysi jälleen leppoisan olemuksensa. "Älkäähän nyt, arvoisa tulenkantaja. Ymmärrätte varmasti, että on suurilta osin kiittäminen minua tuon vankinne löytymisestä. Olen toki saanut palkkioni hänen toveristaan, mutta kysehän on toki aivan eri asiasta. Voin olla odottamattoman hyödyllinen niille, jotka osoittavat kiitollisuutensa ja suopeutensa. Tokihan teillä keisarinne kätenä ja miekkana on mahdollisuus osoittaa hänen suopeutensa väkeään kohtaan."
Mies hieroi käsiään yhteen, kumarteli ja pyöritti sanojaan, mutta jos ne herättivät Balshadissa mitään vastakaikua, sitä oli mahdotonta sanoa - viimeistään hänen ilmeidensä ja ulkomaailman välissä olevan metallikuoren vuoksi. Joka tapauksessa vastaukseksi eittämättä riitti tapa, jolla valtava mies kääntyi jatkamaan matkaansa ja riuhtaisi Akelan peräänsä. "Suopeuttani on, etten murskaa sinua siihen paikkaan, mato. Tiedä paikkasi ja luikertele takaisin koloosi!" Balshad ärähti. Hän harppoi eteenpäin odottamatta vastauksia tai katsomatta enää taakseen.
Yksinäinen mies jäi katsomaan Balshadin perään. Hänen ilmeensä valahti synkäksi tuijotukseksi, jonka julkeutta hän ei juuri viitsinyt peitellä. Mielistelevä olemus katosi yhdessä hetkessä ja sen tilalle jäi pelkkä pahaenteinen, kytevä kyräily. "... selvä sitten. Ikävä kyllä minä saan aina ansioni mukaan, tulenkantaja - ja maksan muille heidän ansioistaan. Ja pelkäänpä, että minua on vedätetty jo liian monta kertaa tänään", lurjus murahti hiljaa itsekseen. Hän kyräili hetken jättiläisen ja vangin perään, ennen kuin harppoi itse omille teilleen...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 26, 2019 12:49:36 GMT 3
Kuulustelu oli selvästi ohitse, ilman että yksikään hänen sanansa oli saavuttanut kenenkään korvia. Akelalle ei tosin jätetty tähän hätään aikaa murehtia sitä kovin paljoa kun hän joutui kompuroimaan pysyäkseen kahlituilla, särkevillä jaloillaan raahautuessaan Balshadin jäljessä. Valtava soturi harppoi kärsimättömästi ovelle ja iski tämän muitta mutkitta auki tieltään raahaten vankinsa viivyttelemättä käytävään. Tässä kaikessa oli hyytävää vääjäämättömyyttä eivätkä miehen sanat ainakaan nostaneet tunnelmaa. Sarvekas nainen tunsi uhmakkuutensa haparoivan, mutta kiristi nopeasti hampaitaan vaikka ei voinut muutakaan kuin horjua raskaissa kahleissaan rivakasti harppovan jätin jäljessä. Väkisinkin tämä tuntui varsin nujertavalta monella tapaa... mutta jokin käärme oli vielä aikeissa nostaa päätään.
Huikkaus heidän takaansa sai Akelankin säpsähtämään. Hän ei ollut itsekään varma yllättyikö enemmän itse uskaliasta ääntä vaiko sitä että Balshad jopa pysähtyi kuuntelemaan, mutta ainakaan hänenkään ei tarvinnut miettiä kauaa kuka heidän peräänsä oli lähtenyt. Naisen olemus kiristyi välittömästi ja katse joka kääntyi niljakkaaseen mieheen ei ollut ainakaan yhtään lämpimämpi kuin aiemmin. Tämän ilmeisen liehittelevä olemus ja häpeämätön kerjäys hänen sekä Kiranin pään kustannuksella kirvoittivat vangin kurkusta uuden vihamielisen sihahduksen ja hän liikahti kuin olisi kaavaillut edes yrittävänsä päästä käsiksi hiippariin kahleistaan huolimatta... mutta kaiketi massiivinen, kärsimätön soturi ei ollut jotain jonka kanssa hän halusi kokeilla nyt onneaan. Hengitys kävi raskaammaksi ja katse kapeni mutta muuten voipunut Akela hillitsi itsensä. Hän ei edes syytänyt ilmoille enempää vihaisia sanoja jotka tiesi jo hyödyttömiksi vaikkakaan nainen ei selvästikään salannut vastenmielisyyttään. Hän oli jo ammentanut itsestään kaiken mitä saattoi luultavasti jo jokin aika taaksepäin.
Niljakkeen imarteluista ja matelusta huolimatta myöskään panssaroitu jätti ei tuntunut kuitenkaan lämpenevän tämän esitykselle. Jos tilanteessa ei muuta lohtua ollut niin ainakaan liero ei ollut enää saamassa kerjäämäänsä maksua... vaikkakin Akela ei rehellisesti ollut sellaisessa tilanteessa että olisi saanut tästä nyt paljoakaan iloa. Hän heitti uuden jäätävän katseen sekaisten, mustien rastojensa lomasta niljakkaaseen mieheen kun kärsivällisyytensä kanssa tasapainoileva Balshad viimein kiskaisi hänet uudestaan liikkeelle kaikkea muuta kuin varovaisin ottein, pakottaen vangin jälleen horjumaan mukaansa. Liero jäi eittämättä kyräilemään paikalleen tyytymättömänä, mutta Akelalla oli nyt melkoisesti muita murheita kuin tämän näreys... vaikka hän oli itsekin hetkeä aikaisemmin onnistunut nyhtämään tämän kultarahaa köyhemmäksi. Tukalat ajatukset kääntyivät melkoisesti henkilökohtaisempiin huoliin kuin nurkkaan ajetut eläimet kun mitä edessä odottikaan alkoi näyttää varsin vääjäämättömältä... niin kaiketi hänelle kuin Kiranillekin.
|
|
|
Post by submarine on Aug 27, 2019 0:58:59 GMT 3
Matka selleihin ei tosiaan kestänyt pitkään. Yksikään sotilas ei tohtinut pysäyttää Balshadia tai tehdä minkäänlaisia tarkastuksia. Kun hän vaati avaimia, ne annettiin mukisematta. Hänen asemansa ja vääjäämätön harppomisensa takasivat, että vain mielipuoli olisi tohtinut estellä tai edes viivyttää häntä. Totta puhuen edes mukana raahattu vanki ei hidastanut häntä juuri ollenkaan; Akela sai raahautua mukana jos ei pysynyt tahdissa. Kun tutuksi tullut selli lopulta ilmestyi taas näkyviin, Balshad ei tuhlannut aikaa senkään ihmettelyyn. Hän riuhtaisi oven auki ja sysäsi vankinsa yhdentekevästi ovesta sisään. Oli kaiketi pieni ihme, ettei hän vain iskenyt sitä kiinni heti toisen jäljessä vaan jäi seisomaan hetkeksi niille sijoilleen. "Tuo äskeinen typerysten päähänpisto kulutti viimeiset rippeet kärsivällisyydestäni. Sinä pysyt siellä kunnes palaan noutamaan. Älä yritä mitään äläkä edes ajattele sitä. Sinun henkesi ei ole minkään arvoinen, enkä säästele sitä jos se osoittautuu hiukkaakaan vaikeammaksi, kuin vain sinun poistamisesi. Muista se", Balshad jyrähti. Hän tuntui olevan varsin tosissaan; jättiläinen ei selvästi ollut aikeissa sietää enää mitään muita murheita äskeisen typeryyden jäljiltä. Äänestä kaikui vain hädin tuskin pidätelty viha, joka tuskin oli koskaan erityisen syvällä pinnan alla muutenkaan...
|
|
|
Post by spyrre on Aug 27, 2019 10:36:30 GMT 3
Oli hieman yllättävää että Balshad oli ilmeisesti päättänyt välittää vankinsa perille aivan henkilökohtaisesti, mutta Akela ei ainakaan osannut olla tippaakaan imarreltu tästä. Luultavasti mies halusi vain varmistaa ettei minkäänlaisia takaiskuja enää tullut hoitamalla asian itse... ja se eittämättä karsikin hyvin tehokkaasti kaiken vastahangan, melkolailla kaikista. Yksikään vastaantuleva vartija ei tullut tielle tai hidastanut panssaroitua jättiä, eikä edes tukalasti perässä raahautuva Akela nähnyt mitään tilaisuuttakaan mihinkään. Melkoisesti lyhyempi, ruhjeistaan nilkuttava nainen horjui perässä ja oli vähällä kaatuakin useaan otteeseen jolta pelastivat (vaikkakin kivuliaasti) vain kahleet joissa hän tähän hätään lähes riippui, ja hän onnistui löytämään täpärästi jalkansa uudelleen alleen. Balshadia moinen, tai hänen protestoivat tuskaiset äänensä, eivät hidastaneet kuten ei mikään muukaan. Varsin pian he olivat jälleen sellien reunustamassa käytävässä ja soturi kiskaisi oven auki tyrkätäkseen vankinsa sisälle. Akela päästi yllättyneen ähkäisyn ja horjahti viimein raskaasti polvilleen lattialle kahleet kalahtaen. Hän irvisti ja joutui vetämään henkeä ennen kuin tajusi suuren varjon vielä seisovan ovensuussa. Tämä sai naiseen vielä liikettä. Hän ponnistautui vielä jaloilleen ja pyörähti ympäri, perääntyen varautuneena soturin puhuessa. Synkät sanat epäilemättä olivat omiaan tekemään painostavasta ilmapiiristä vielä raskaamman. Akela suoristautui hieman minkä saattoi, perääntyen kyräillen sellinsä perälle. Mikä häntä ikinä odottikaan tavalla tai toisella, ei varmasti ollut mitään hyvää... mutta siltikään hän ei saanut itseään enää vain uhmaamaan Balshadia suoraan jotta tämä toteuttaisi uhkauksensa. "Onko sillä väliä jos ne ottavat minut hengiltä kuitenkin" hän sihahti silti, vaikkakin jokseenkin vaisumpaa uhmakkuutta väritti jo tukala neuvottomuus.
|
|
|
Post by submarine on Aug 28, 2019 1:49:59 GMT 3
Balshadin ilmeitä oli mahdotonta lukea kypärän lävitse, mutta siitä huolimattakaan mikään niistä ei varmasti olisi viitannut sääliin päinkään. Jättiläinen häämötti sellin oviaukossa hetken vaiti, vain tuijottaen sisään sysättyä naista, ennen kuin päästi halveksivan tuhahduksen. Kukaties hän oli tullut siihen tulokseen, että vangista todellakin kuulsi murskatun epätoivo eikä mikään puolivillainen teatteri - mikä selvästikin oli vain uusi syy halveksua tätä. "Sinä elät ja kuolet herrojesi tahdosta, petturi. Se ei ole sinun päätettävissäsi. Sinulla ei ole väliä, mutta heidän tahdollaan on. Ja kunnes he asiasta päättävät, joudun katsomaan sinua. Ellet sitten yritä mitään typerää. Joka tapauksessa sinulla ei ole todellista valtaa mihinkään. Viru siis täällä, kunnes itseäsi mahtavammat - kuten minä - toisin päättävät", Balshad tuhahti halveksivan yhdentekevästi.
Niine hyvineen Balshad paiskasi sellin oven kiinni ja lukitsi sen perässään. Hän ei uhrannut enää edes yhtä ainoaa silmäystä sisällä viruvalle vangille, vaan jätti hänet omaan arvoonsa ja kääntyi nopeasti poispäin. Hänen raskaat, kolisevat askeleensa häipyivät nopeasti hiljaisuuteen. Sen jälkeen Akelalla olikin seuranaan enää omat mietteensä... ja tyrmistä silloin tällöin kaikuvat kolkot huudot.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 28, 2019 19:55:46 GMT 3
Akela tuskin edes odotti mitään edes etäisesti rohkaisevaa vastausta, mutta kun Balshad lopulta puhui oli tämä silti varsin musertavaa. Miehen halveksiva sävy ei salaillut etteikö tämä olisi tarkoittanut mitä sanoi, ja että hän oli elossa enää vain jonkun muun oikusta. Sarvekas nainen ei liikkunut eikä vastannut vaan jäi kyräillen paikoilleen kun jätti paiskasi oven viimein kiinni jäljessään ja kääntyi. Kaikessa oli hyvin lopullinen sävy, eivätkä tyrmissä kaikuvan valitukset tai poistuvat metalliset askeleet ainakaan auttaneet...
Pitkän tovin vangittu nainen tuijotti ulos hämärään käytävään, tietämättä oikein mitä muutakan olisi tehnyt. Lopulta hän sihahti tukalasti itsekseen ja liikehdittyään hetken levottomasti pienessä sellissään Akela syyti ilmoille katkeran litanian kirouksia. Tämä tuskin riitti lähellekään purkamaan turhautumista mutta vei viimeiset rippeet hänen voimistaan ja viimein nainen päätyi takaisin nurkkaansa jossa oli istunut aiemminkin. Muuta tekemistä tuskin oli kuin odottaa kahleita turhaan nykien... ja kaiketi pohtia ajatuksia joita hän tuskin olisi halunnut miettiä. Paras mitä hän luultavasti voisi edes toivoa tekevänsä taisi olla yrittää koota itseään ja levätä edes jotenkin.
|
|
|
Post by submarine on Sept 21, 2019 21:11:42 GMT 3
Tyrmien synkissä, kylmissä loukoissa oli jälleen paljon aikaa hautoa synkimpiä mietteitään - siihen ne kyllä kelpasivat. Vartijat eivät tuhlanneet hyvää puuta pimeiden tunneleiden valaisuun, eikä kukaan tuntunut pitävän tähän hätään tarpeellisena suoda vangeille sen suurempaa lämpöäkään. Akela sai siis jälleen värjötellä hiljaa itsekseen omassa, kylmässä yksinäisyydessään. Se rikkoutui ainoastaan silloin tällöin, kun vartija teki kierroksen tarkastaakseen vangit. Silloinkin kyse oli vain surkeasta, himmeästä leimusta raskaassa ovessa ammottavan luukun toisella puolella. Tihrustavat silmät ilmestyivät joka kerta hetkeksi näkyviin hämystä, kun vartija tähysti värisevän, haisevan, liskonlantaa polttavan lamppunsa valossa sisään selliin. Aivan yhtä nopeasti nuo silmät myös katosivat ja valo häipyi. Oli mahdotonta sanoa kauanko Akela sai istua pimeydessä. Valoa ei ollut, eikä vartija tehnyt kierrostaan usein tai minkään ilmeisen rytmin mukaan. Aika menetti merkityksensä, ja ympärillä velloi pelkkä rikkomaton, tukahduttava mustuus ja kylmyys. Maan pinnalla kylmyys olisi kertonut edes jotakin päivänajasta, mutta maan alla sekin pysyi aina yhtä hyytävänä. Jos vartija ei olisi palannut, jos vangit olisi unohdettu ja hylätty näihin hyisiin hautoihinsa, olisi ajan kulusta kertonut vain se vaikerrus, joka toisinaan kaikui käytävillä; loputon, rikkomaton odotus oli omiaan murtamaan kovapintaisemmankin. Ja sen jälkeen ei olisikaan ollut enää yhtään mitään. Joka tapauksessa sopi odottaa, että jossakin kohtaa koittaisi yö. Siitä kertoi lopulta ruumiin väsymys ja heikkenevä olo, jos ei mikään muu. Kylmyys ja nälkä jäytivät pahemmin. Kukaties pimeyden keskellä saattoi uskoa kuulevansa uusia ääniä. Ehkä unikin jossakin kohtaa ilmaantuisi antamaan edes hetken helpotusta.
Jälleen kerran heikko valo lähestyi käytävää pitkin. Jälleen kerran se kajasti oven toisella puolella, ja jälleen kerran luukulle ilmestyivät kasvot. Mutta tällä kertaa ne eivät kuuluneet samalle ahavoituneelle vartijalle - mutta tutut ne silti olivat. Kasvot, jotka olivat ivanneet, pilkanneet ja suorastaan usuttaneet Akelaa nämä päivät pelkällä itsepintaisella viattomuudellaan. Kasvot, joiden omistaja oli kukaties kaikista eniten tämän kaiken syypää. Kasvot jotka kuuluivat miehelle, joka ei ollut koskaan kertonut nimeään, mutta jonka nainen varmasti tunnisti siitä huolimatta. "Ei kai täällä nukuta? Ylös! Pian nyt, nyt ei ole nokosten aika!" lurjus tokaisi jälleen aivan yhtä viattomasti. Hän tähysi selliin kepeästi ja leppoisasti. Ainoastaan se hienoinen tapa jolla hän oli nojautunut taaksepäin, kuin valmiina pimeydestä hyökkäävän pedon varalta, soti muuten niin levollista olemusta vastaan...
|
|