|
Post by spyrre on Dec 16, 2015 0:34:32 GMT 3
Jo valmiiksi aivoja ja hermoja koetteleva tilanne oli käynyt nopeasti entistä tukalammaksi, kun vapiseva tikariaan ja valokiveä käsissään kuumeisesti puristava poika joutui kohtaamaan edessään raivoavan olennon nyt silmästä silmään. Hän tunsi jalkojensa vapisevan kun hurjistunut, surrealisisesti vääntynyt ja paisunut hahmo irvisti ja ärisi kahta kauheammin hänen heittäessä protestinsa tämän kasvoille (tai niille mitä näistä oli jäljellä) lähes odottaen tämän lopulta hurjistuvan tarpeeksi vain toteuttaakseen aiemman uhkauksensa ja repivän hänet kappaleiksi... mutta vaikka tämä kaikki tuntui raivostuttavan hyytävää ilmestystä entisestään niin että tästä huokuva kuumuus poltti kammottavasti hänen ihoaan, ei tämä siltikään kyennyt muuhun kuin purkamaan raivoaan entistä turhautuneempana. Se sai hänet jälleen kavahtamaan kun groteski kuvajainen huusi ja huitoi, vastaten vastaväitteisiin omillaan, höystäen näitä uusilla loukkauksilla. Mutta vaikka tämä kuinka julisti olevansa oikea Spyro ja lohikäärme, ei tästä silti ollut apua. Jokin kiskoi silti olentoa takaisin ja pidätteli tätä, pakottaen tämän takaisin hädin tuskin yhtenä kappaleena olevaan pojan hahmoon. Purppuratukka ei osannut kuin seurata tätä kaikkea epäluuloisesti aivan liian läheltä omasta mielestään kuitenkaan voimatta perääntyä enää montaakaan askelta, ja joutuen tekemään parhaansa terästääkseen hermonsa ainakin sen verran ettei kyyristyisi jälleen ahdistuneesti tämän hirviömäisen raivon ja syytösten edessä. Rehellisesti vain tämäkin vaati nyt hänen kaiken itsehillintänsä, vaikka hän olikin jo tajunnut ettei tämä syystä tai toisesta kyennyt saavuttamaan häntä, mutta siltikin... oli aivan tarpeeksi kamalaa katsoa kuinka makaaberi ilmestys tunki takaisin häntä aivan liikaa muistuttavaan poikaan, julistaen samaan aikaan raivokkaasti että oli oikeasti hän, siinä missä hän ei ollut mitään muuta kuin olentoa piinaava irvikuva... ja tämä kaikki oli varsin omiaan saamaan tukalasti paikalleen jähmettyneen nulikan ahdistumaan surrealistisessa epätietoisuudessaan entisestään, vaikka tämä puristikin vieläkin tiukasti kädessään tikariaan kuin peläten että pienikin herpaantuminen voisi tuoda mukanaan välittömästi jotakin hirvittävää. Mutta samaan aikaan olennon yhä tuskaisemmaksi ja epätoivoisemmaksi käyvä turha raivoaminen ja teutarointi onnistui aiheuttaman varsin ristiriitaisen pistoksen jossakin hänen sisällään.
"Kyllä... kyllä mä tiedän kuka mä olen! Ja sähän se yritit käydä kimppuun, ja... ties mitä! Älä... älä yritä huijata!" Spyro ähkäisi olennon suuntaan yrittäen välttää tämän halkeilleisiin kasvoihin ja vihaa huokuviin peilimäisiin silmiin katsomista luomalla jälleen tukalan vilkaisun maassa makaavan Haeklin suuntaan, vetäen sitten sihahtaen henkeä. "Luuletko sä että mäkään haluan olla... tällainen? Miksi hitossa mä muuten edes olisin tässä pirun paikassa?! En tiedä mistä hitosta sä tulit, mutta... en mä ole tehnyt sulle mitään! Sä vaan.... ilmestyit mun päähäni jotenkin, ja...!" tämä jatkoi töksäyttäen, ilmeisestä kärvistelystään huolimatta turhautunutta katkeruutta omassakin äänessään. Tämä... tämä olento, mikä tämä sitten oikeasti olikaan, oli vain... ilmestynyt hänen kimppuunsa ja syytti nyt häntä jostakin, jota vastaan hän oli itsekin yrittänyt taistella ties kuinka kauan, kuin hän olisi jollakin ilveellä kehittänyt koko piinallisen tilanteensa vain... kiusatakseen tätä. Väite pisti kipeästi ja nöyryyttävästi pelon sekä kaoottisten tunteidenkin lävitse, ja purppuratukan leukaperät kiristyivät hetkeksi, tämän kuitenkaan uskaltamatta päästää kutistuvaa olentoa silmistään vaikka olikin jälleen vähällä laskea katseensa häpeällisesti. Kukaties... jollakin varsin häiritsevällä tavalla hän saattoi tunnistaa tulisen turhautumisen, epätoivon ja syytökset niiksi, jotka eittämättä olivat itäneet hänenkin mielessään jo kauan, mutta... Millä oikeudella tämä... ilmestys tunki paikalle, solvaamaan, syyttelemään ja uhkaamaan häntä ja hänen ystäviään, väittäen olevansa jollakin tavalla se "oikea" Spyro, ja että hän ei ollut enää edes... lohikäärme? Tämähän oli täysin... älytöntä! Olihan...? Siltikin ajatus lähetti varsin ikävän kylmän väreen hänen selkärankaansa saaden jännittyneen pojan puremaan epämukavasti alahuultaan, ennen kuin vilkaisi jälleen nyt suorastaan tuskaiselta vaikuttavaan olentoon kun tämä aloitti uuden vuodatuksensa, entistä epätoivoisempaan sävyyn. Jos tämä piinasi häntä, tuntui se tekevän niin tälle.... toiselle Spyrollekin, niin häiritsevää kuin koko ajatusta oli edes yrittää muodostaa...
Kukaties lähes absurdista tilanteesta olisi voinut murjaista montakin huonoa vitsiä kuinka nulikasta oli moneksi jos läsnä olisi sattunut olemaan joku huumorintajuisempi. Oli kaiketi oltava kiitollinen edes siitä ettei täällä ollut ketään lausumassa moista ääneen, mutta jollakin kyseenalaisella tavalla huomio taisi silti olla osuvampi kuin kenenkään mielenrauhan kannalta olisi ollut hyvästä.... aivan siltäkin kannalta, että näistä jokaisella tuntui olevan jopa omat kriisinsä ja ahdinkonsa. Tikarinsa takaa epäluuloisesti kurkisteleva Spyro säpsähti uudestaan kun jo lähes takaisin pojaksi muuttunut olento vastasi hänen hätäisen ärhäkkään komennukseensa häipyä varsin toivottomalla vääryyttä julistavalla ulahduksella, ennen kuin lysähti äkkiä kasaan kuin kaiken sisunsa turhalla raivoamisellaan käyttäneenä. Niin paljon kuin häntä kylmäsikin nähdä koko olento aivan pienemmässä muodossaankin johon tämä oli jotenkin pakotettu takaisin, ei hän voinut olla tuntemassa itsessään varsin epämukavaa sävähdystä kuullessaan tämän epätoivoiset vastalauseet. Poika jännittyi jääden vilkuilemaan maahan lysähtänyttä jo entistä pienemmäksi kutistunutta ilmestystä silmiään epäluuloisesti räpytellen kuin olisi epäillyt jonkinlaista vilunkia, kuitenkin rypistäen hitaasti kulmiaan tälle. Hänellä oli ollut vaikeuksia suhtautua tähän kaikkeen jo nyt, mutta nyt kun hän näki äsken riehuneen ja kaiken tuhoa tieltään mananneen peilikuvansa kyyhöttämässä nujertuneena ja lannistuneena kuin tämä ei olisi kestänyt enää kohtaloaan, josta syytti häntä kaunalla ja puhtaalla epätoivolla, hänen pasmansa tuntuivat menevän entistä sekaisemmiksi. Äkillinen asenteenmuutos sai napattua jo muutenkin ahdistuneen ja epätietoisen Spyron selkeällä yllätyksellä, jättäen tämän hetkeksi seisomaan paikalleen ilmeisen neuvottomana sen suhteen mitä tekisi seuraavaksi.
"Mutta... sähän se... sä yritit... polttaa kaiken. Ja meidät kaikki!" nulikka töksäytti varuillaan tätä vilkuillen kun nyt jopa häntä pienemmäksi luuhistunut poika valitti ettei ollut tehnyt mitään väärin, haluten vain elää elämäänsä ja mitä tälle kuului. Viimeiset lohduttomat lauseet saivat toisenkin Spyron vaikenemaan epätietoisen (ja varsin epämukavankin) hiljaiseksi, tietämättä miten olisi vastannut johonkin tällaiseen. Häneltä näyttävä olento suhtautui entistä pistävämmin kuin hän olisi ryöstänyt tältä jotakin ensiarvoisen tärkeää... kuten elämän, kaiketi, kuin aivan vain hänen olemassaolonsa olisi ollut tältä pois... jotenkin, niin käsittämättömältä kuin tämä kuulostikin. Eihän... eiväthän he molemmat kuitenkaan voineet olla sama Spyro... eihän sellainen vain ollut MAHDOLLISTA... vaikka... kun kristalli oli iskenyt, hän muisti hämärästi kyenneen tuntemaan itsensä hajoavan sirpaleiksi joissa jokaisessa oli kuvastunut oma kuvajaisensa... ja vielä jotakin näiden takana. Oliko tämä jotenkin... tarkoittanut jotain... tällaista...? Nulikka liikahti epämukavasti kirskauttaen hampaitaan ajatukselle tuntiessaan hyytävän väreen jälleen pyyhkäisevän ylitseen. Tämä kaikki oli jotain, mistä hän ei rehellisesti ymmärtänyt (tai oikeastaan halunnutkaan) yhtään mitään, mutta.... vaikka olento oli vain hetki sitten riehunut liekehtivänä ja kostonhimoisena hirviönä hänen edessään, ei hän silti voinut olla kokematta tukalaa pistosta... jotain, nähdessään tämän nyt toivottomana, pienenä ja nujertuneena. Järki kehotti varomaan ja pysymään kaukana ja kuinka tämä saattaisi aivan hyvin valehdella minkä ehti, mutta.... samaan aikaan jokin hänessä kykeni tuntemaan kuvajaisen epätoivon, joka pisti häneenkin ikävämmin kuin poika olisi uskonut. Hänellä ei ollut mitään aavistusta mitä tapahtui ja mitä hänen olisi pitänyt tehdä.... taaskaan. Spyro kurtisti kulmiaan kuitenkin jääden pälyilemään nyt vuorostaan maassa kyhjöttävää toista poikaa tämän tokaistessa katkerasti ettei voinut edes mennä tiehensä hänen jotenkin vietyä tältä kaiken, jääden sitten puristamaan päätään kuin lohduttomassa hajoamispisteessä. Tämän äänestä kajasti edelleen selvää kaunaa ja katkeruutta, mutta myös hyvin rehelliseltä vaikuttavaa toivottomuutta... kuin tällä ei tosiaankaan olisi ollut kuin umpikuja edessään. ...mitä tämä sitten ikinä tarkoittikaan.
Hetken aikaa tikarinsa takaa kurkisteleva jännittynyt poika seurasi itsekseen epäluuloisesti nieleskellen toisen nulikan lohdutonta vuodatusta rohkenematta liikkua paikaltaan, mutta kuitenkin vaiti ja kuunnellen. Tämä tuijotti olentoa kuontalonsa alta kulmiensa rypyt syventyen kuin yrittäen päätellä millainen koira tällaiseen teatteriin oli haudattuna, kuitenkin kohottaen varovaisesti tikarinsa sijasta valokiveä nähdäkseen nujertuneelta vaikuttavan peilikuvansa paremmin. Katkera ryöpytys siitä kuinka tämä oli yrittänyt auttaa ja tehdä parhaansa mutta turhaan, vain tullakseen jonkun surkean rääpäleen syrjään sysäämäksi josta ei ollut edes lohikäärmeeksi toi tukalan ilmeen hänenkin kasvoilleen ja sai tämän edessä seisovan Spyronkin luimistumaan terävien sanojen ja voimattomien syytösten edessä. Ilmeisestä varauksestaan ja epäluuloisuudestaan huolimatta pojan kurkusta karkasi pieni ähkäisy ennen kuin tämä avasi suutaan kuin aikeissa sanoa jotakin entisestään kutistunutta olentoa silmäillen... kuitenkaan ehtimättä selvittää mieltään näin pitkälle sanoja muodostaakseen kun tämän ylle äkkiä lankesi pitkä, synkkä varjo. Kumpikin Spyro tuntui yllättyvän äkillistä oivallusta lähes yhtä paljon, ajaen toisen edessä seisovankin astumaan pelästyneesti ähkäisten taaksepäin ennättämättä edes nostaa katsettaan kunnolla uuteen hahmoon kun tämä jo tokaisikin suorastaan päivittelevään sävyyn jotakin vikinästä selvästikään hetkahtamatta tippaakaan mitään mitä tapahtui... ja sitten maassa kyhjöttävä poika parahti peittyen kirkkaaseen räsähdykseen. Juuri kun ahdistunut Spyro oli luullut saattavansa saada edes jonkinlaisen huteran otteen siitä mitä hittoa oli meneillään räjähti kaikki jälleen silmille... ja tällä kertaa aivan kirjaimellisesti.
Jäljelle jäänyt poika päästi typertyneen älähdyksen kavahtaen taaksepäin jo ennen kuin oli varsinaisesti edes tajunnut mitä tapahtui, jämähtäen sitten hetkeksi paikoilleen tuijottamaan paikkaa jossa toinen Spyro oli äsken istunut kuin pelästytetty eläin. Oliko... oliko tämä oikeasti vain... räjähtänyt tomuksi hänen silmiensä edessä? Kesti hetken ennen kuin hänen aivonsa kykenivät käsittämään jälleen tätä uutta, täysin järjetöntä ja varoittamatonta käännettä, järkytyksestä ymmyrkäisten silmien kuitenkin löytäessä nopeasti kimmeltävän tomupilven seassa seisovan pitkän, pahaenteisen hahmon, joka ei selvästikään ollut äsken ollut tässä. Purppuratukka ähkäisi hätäisesti ja kiskaisi refeleksinomaisesti tikarinsa jälleen eteensä epäilemättä jo jonkinlaista hyökkäystä odottaen, ollen jo varsin lähellä kompastua omiin kinttuihinsa silkasta säikähdyksestä. Tummat laajenneet silmät seurasivat kiireesti varjoa ylöspäin, pysähtyen viimein keltaiseen tuijotukseen sekä tätä ympäröiviin kasvoihin. Viimeistään tämä tuntui saavan nulikan jälleen jähmettymään niille sijoilleen ja tajuavan mitä (tai oikeammin ketä) hän oikeastaan edes katsoi. Aluksi typertynyt poika ei tuntunut osaavan edes reagoida kunnolla huolitellun sarvipään lähes rentoon tokaisuun vain tuijottaen eteensä tavalla kuin olisi saattanut hyvinkin tuupertua jonkinlaiseen sydänkohtaukseen... mutta kaikeksi onneksi (tai epäonneksi, kuka tiesi) näin ei sentään kuitenkaan tapahtunut. Kun paikalle kukaties aivan kirjaimellisestikin tyhjästä ilmestynyt kaapuun sonnustautunut miekkonen lausahti kimmeltävää tomua päältään puistellen hänen nimensä tuntui poika säpsähtävän edes likimain tolkkuihinsa. Tämä ähkäisi sanattomasti räpäyttäen silmiään kerran jos toisenkin, vastaten kyseenalaisen pujoparran tähän paikkaan ja aikaan täysin sopimattomaan, suorastaan säntilliseen hymyyn pitkällä kiireisellä askelella taaksepäin päätyen lähes aukion reunamilla kasvavan viljan sekaan. Niin pahasti kuin hän tunsikaan jälleen pudonneen kärryiltä, saattoi hän äkkiä varsin suureksi järkytyksekseen tunnistaa edessään seisovan miekkosen... vaikka aivan vain nulikan typertyneestä olemuksesta saattoi kukaties lukea että tämä ei tainnut olla ainakaan erityisen ilahtunut näkemästään. Tai tämän varsin leppoisasta ilmoituksesta jonkintyyppisestä, ilmeisesti varsin yksipuolisesti päätetystä "tapaamisesta"....
Epämääräinen, katkonainen "egh" oli ainoa kommentti minkä Spyro tuntui toviin kykenevän saamaan ilmoille tämän tuijottaessa nyt järkyttyneen epäuskon vallassa punanahkaista sarvipäistä miestä, tikari enemmänkin käteensä unohtuneena kuin edes puolustukseen kohotettuna. Muutaman kerran yritettyään poika löysi kuitenkin edes jonkinlaisen häivähdyksen hermoistaan, ja onnistui tapailemaan töksähteleviä, mutta sentään ymmärrettäviäkin sanoja, kuitenkin vielä jokseenkin vauhkon näköisenä. "Sä...! Mitä-- miten pirussa sä olet täällä?!" purppuratukka ähkäisi viimein typertyneenä, kuitenkin jatkaen lähes samaan hengenvetoon tajutessaan viimein tiedostaa pienellä aukiolla kiven valossa pyörteilevän kimmeltävän tomun. Näkymä olisi kaiketi voinut ollakin varsin kauniskin... ellei olisi ottanut huomioon että hän oli nähnyt aivan liiankin hyvin mistä ilmiö oli ollut peräisin.... "Mitä hittoa sä teit sille?! Tapoitko sä sen? Miksi?!" tivattiin lähes hätäisesti, pojan päätyessä ympärillään leijailevaa kimmellystä vilkaistuaan ottamaan muutamia kiihtyneitä, melko epämääräisiä sivuttaisaskelia kuin yrittäen vältellä kaksoisolentonsa jäännöksiä, tosin luultavasti melkoisen huonolla menestyksellä. Rehellisesti tämä näytti jälleen varsin suurisilmäiseltä ja siltä, että oli lähestulkoon valmis singahtamaan pakoon suuntaan tai toiseen, vaikka ei vielä tuntunut osaavan päättää mikä suunta tämä olisi. Dramaattinen sisääntulo oli selvästikin tehnyt vaikutuksensa, tai ainakin nulikka oli ilmeisesti varsin helppo saada pahasti tolallaan niin äkillisillä ilmestymisillä kuin aiemman, huononkin keskustelukumppanin puolihuolimattomilla räjäytyksillä... Jos tämä oli ollut miekkosen tarkoitus, oli tämä luultavasti toiminutkin varsin passelisti.
(( D= ))
|
|
|
Post by submarine on Dec 16, 2015 14:49:06 GMT 3
Olipa riehaantuneen peili-Spyron napinassa sitten jotakin perää ja oikeutusta tai ei, taisi mokoma unohtua varsin nopeasti, kun joku muu otti tilanteen haltuunsa varsin varmoin ja kyseenalaisin ottein. Se, mistä äkkiä kaiken keskelle ilmaantunut Juhani Kerpele tarkalleen oli tullut, tai miten, taisi olla varsin pahasti hämärän peitossa, mtuta siinä tämä nyt joka tapauksessa seisoi, kaikessa punaisessa, terävässä, demonisessa komeudessaan. Mies tarkkaili paniikin partaalla tasapainoilevaa nulikkaa hetken kovinkin tyytyväisen oloisesti, ennen kuin sitten hymähti tämän hapuileville ja tyrmistyneille kysymyksille suorastaan kohteliaasti, vain ja ainoastaan kuin jonkinlaisena etikettiseikkana. "Tänne pääseminen ei juuri nyt kysy suuriakaan vaivoja tai taitoja. Katsos, näyttää siltä, että jokin nimeltä mainitsematon taho tuli nykäisseeksi tässä äskettäin melkoisen määrän ainesta hieman... muualta, nimenomaan tänne. Ja nyt tuo taho on lähtenyt kovin kiireellä, viitsimättä varsinaisesti peitellä jälkiään tai huolehtia siitä, että sulkee kuvainnolliset ovet perässään. Jollekulle, joka jo muutenkin, sanokaamme vaikkapa, seuraa tällaisia tapahtuneita kiinnostuneena, on kovin helppoa työntää jalkansa tuon kuvainnollisen oven väliin juuri nyt", sarvipäinen mies vastasi, pyöräyttäen kädellään kevyen, elehtiväisen liikkeen, jonka olisi kaiketi pitänyt selittää paljonkin nulikalle. Se, että poika vaikutti juuri parhaillaan harkitsevan vakavasti täydellistä hermoromahdusta, ei selvästikään ollut mitenkään erityisen tärkeää. "Minun piti vain odottaa, että asiat hieman... tasoittuisivat, ja sitten että olisit oikeassa mielentilassa. Tai siis toisin sanoen, unessa. Haluammehan me pitää asiat suunnilleen järkevinä juuri nyt. Ikävä kyllä sinulla oli jo muuta mietittävää, mutta tilaisuus oli sen verran hyvä, että minun yksinkertaisesti täytyi tehdä itselleni hieman tilaa", tämä jatkoi, pyöritellen viattoman mietteliäästi sormeaan, jonka oli äsken survaissut peilimäisen ilmestyksen rintaan. Sitten tämä vilkaisi taas poikaan, tavalla joka tuntui lävistävän tämän luita ja ytimiään myöten, ja syvemmällekin, ennen kuin naurahti uudelleen kovin huvittuneen oloisesti tämän tyrmistyneelle tivaamiselle siitä, oliko tämä tappanut ilmestyksen äsken.
"Enpä usko, että voisin lopettaa mitään sellaista noin vain itsekseni muutenkaan. Jos minulla, yksinkertaisella ja uutteralla palvelijalla, olisi moisia voimia, niin emmehän me toki joutuisi jäytämään vain maailman juuria ja uneksimaan paremmasta, eikö?" Kerpele tokaisi kevyesti, heilauttaen kättään hienovaraisesti ja naurahtaen kuin ties mille etikettimäisen soveliaalle seurapiirivitsille. Sitten tämä rykäisi teennäisesti nyrkkiinsä mukamas kovinkin itseään hilliten, ennen kuin vilkaisi aavistuksen vakavampana nulikkaan. "Ja sitä paitsi, jos olisin tavalla tai toisella surmannut sen, emme me varmastikaan voisi nyt keskustella niistä polttelevista asioista, joista meidän eittämättä nyt täytyy keskustella. Todennäköisesti sinusta ei sielusi tappamisen jälkeen jäisi jäljelle mitään sellaista, mikä voisi kommentoida edes säätä, saati sitten nykyistä, varsin mutkikasta ja hyvin mahdollisuusrikasta tilannettasi", mies jatkoi, hieraisten terävällä kynnellä sitäkin terävämpää leukaansa, tuntuen itsekin miettivän sanojaan. Kyllä, eittämättä näin oli. "Myönnettäköön, etten aikanaan uskonut pienen sekaantumiseni johtavan aivan näin mehukkaisiin uomiin. Mutta myönnettäköön, minä eittämättä osaan huomata tilaisuuden. Ja tämä tilaisuus on eittämättä realisoitunut nyt kauniisti. Lohikäärmeitä, jumalallisia voimia, koko maailmaa pian riepottelevia mullistuksia ja ties mitä muuta. Voi sentään, elämme mielenkiintoisia aikoja. Tai jotkut meistä elävät. Itse en harrasta sellaista", sarvipää päivitteli, valikoiden tarkkaan äänenpainoja, jotka vastasivat hyväksyttävästi hullaantuneen tai innostuneen äärimmäisen kevyitä määritelmiä. Tämä vilkaisi Spyroon, yrittäen arvioida arvostiko poika näitä selviä ja herkullisia seikkoja. Tyrmistyneestä järkytyksestä päätellen ei. Mokoma pakotti (tai enemmänkin suositti) vakavoitumaan hieman.
"Mutta, jos nyt menemme karkeaan ja ikuiseen konkretiaan, olen täällä ensinnäkin voidakseni tarkastaa tilanteen. Ja toiseksi olen täällä tarjoamassa muutamia mahdollisuuksia, joita uskoisin sinun kipeästi tarvitsevan. En ilmaiseksi, tietenkään, mutta erityistarjouksina kuitenkin. Uskoisin, että juuri nyt sinun hyvinvointisi on varsin ensiarvoista, eikä tämä nykytilanne selvästikään sitä edistä", Juhani Kerpele lopulta totesi varsin tasapaksusti. Sitten tämä äkkiä työnsi käden kaapunsa alle. "Mutta ensiksi..." tämä aloitti, ottaen äkkiä nopean ja varsin rivakan askeleen kohti nulikkaa, näyttäen siltä kuin olisi ollut aikeissa vetää esiin jonkin hirvittävän aseen, jolla tuikata poikaa samoin tein. Pitkä, terävä mies kiskaisikin jotakin esiin, survaisten sen suoraan kohti Spyroa. Mutta vaikka kapistuksessa olikin terävät kulmat, ei se tainnut varsinaisesti soveltua ainakaan puukottamiseen. Ehkä. Kyseessä nimittäin oli ohkainen kortti, jossa kimaltelivat epäilyttävän punaiset, kovin siistit kirjaimet: "Juhani Kerpele, sopimusasiat ja Helvetillisen juridiset ratkaisut." "Korttisi. Pahoin pelkään, että edellinen ei aivan selvinnyt viimeaikaisista käänteistä. Me teemme näistä melko kestäviä, noin nyt kuolevaisia vahinkoja silmälläpitäen. Tokihan haluamme, että huonoimmallakin hetkellä ja pahimmin murjottunakin asiakkaamme pystyy edelleen turvaamaan apuumme. Ikävä kyllä nämäkään eivät tosin kestä jumalallista tulta tai muita vastaavia harmeja", paholainen surkutteli, ennen kuin sitten päästi kortin käsistään. Kovin viattomasti se teki kiepin tai kaksi täysin olemattomassa tuulessa, ennen kuin sukelsi ikään kuin vain täysin vahingossa nulikan toppasuojuksen kauluksesta sisään, tunkien jonnekin vaatteiden alle josta sitä varmasti ei tähän hätään kiskottaisi pois.
Niine hyvineen Kerpele otti askeleen taaksepäin ja vilkaisi ympärilleen, ennen kuin huokaisi helpottuneena äkättyään Haeklin, joka nökötti edelleen juuri siinä minne peili-Spyro tämän hetki sitten oli työntänyt. Huolettomin ja kepein elkein mies kumartui, kiskaisi nuorukaisen takaisin istuvaan asentoon, ja suoristi tämän parempaan ryhtiin, ennen kuin huitaisi muutaman kerran napakasti sinne tänne kuin olisi siistinyt pölyjä jostakin huonekalusta. Hetken tämä tutkaili aikaansaannoksiaan, ennen kuin päästi vielä mietteliään äänen, ja käänsi kahdella sormella tuskaisesti ja tukalasti roikkuvat suupielet ylöspäin, huomattavasti miellyttävämpään hymyyn. "Noniin, nyt me puhumme asiaa", Kerpele tokaisi, ennen kuin sitten niine hyvineen istui nuorukaisen päähän. Mokoma näytti järjettömältä, ja kaikella todennäköisyydellä nuorukaisen olisi pitänyt romahtaa maahan saman tien kun huomattavan pitkä mies laski kaavutetun takamuksensa hänen päälaelleen. Jollakin ilveellä hän kuitenkin kannatteli sekä itsensä että Kerpeleen vaivatta, kuin tämä ei olisi painanut yhtään mitään. "Haittaako jos poltan?" mies kysäisi ohimennen, ennen kuin kiskaisi vastausta odottelematta kaapunsa alta pitkän sätkän, jota napautti kerran sormellaan. Se alkoi saman tien savuta, ja tämä tunki sen suupieleensä. "Noniin. Kerrohan, Spyro, mikä sinun näkemyksesi koko tästä tilanteesta tarkalleen ottaen on", Kerpele lopulta kehotti, tiiraten nyt taas purppurapäistä nulikkaa varsin kiinnostuneesti.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 16, 2015 23:40:19 GMT 3
Itse kukin läsnäolijoista olisi varmasti osannut lukea paljonkin purppuratukan typertyneestä olemuksesta kun tämä tuijotti järkyttynein ilmein ja ymmyrkäisin silmin eteensä nyt ilmaantunutta pitkää, sarvipäistä miekkosta joka seisoi hiljakseen ilmassa leijailevan kimmeltävän tomupilven keskellä. Spyro oli eittämättä ollut varsin tolaltaan jo alunperinkin, eikä tämänkään hiipparin varoitukseton tyhjästä putkahtaminen selvästikään ainakaan auttanut, varsinkin kun järkyttynyt poika tuntui ainakin pienellä viiveellä tunnistavan suorastaan rennosti kaikkeen suhtautuvan tapauksen... eikä tämäkään ainakaan parantanut tämän mielialaa. Kalpeilla kasvoilla vaihteli tunteiden sekasotku tyrmistyksestä ja pelästyksestä oivallukseen ja epäuskoon, jota seurasi nopeasti entistä suurempi järkytys, jota nuutuneesta ja eittämättä varsin riepotellulta näyttävästä pojasta ollut piilottamaan tai hillitsemään lähellekään samalla tavalla kuin rauhallisesti ja korkeintaan säntillisen kiinnostuneesti tilannetta seuraavasta hiipparista... tai tähän hätään luultavasti ollenkaan. Niin nulikkaa kuin tämän hermojakin oli riepoteltu jo aivan liikaa aivan liian lyhyen ajan sisään jotta tämä olisi kyennyt nyt reagoimaan johonkin tällaiseen muutenkaan kuin puolipanikoivalla, kiihtyneellä kysymysryöpyllä, joka ei kuitenkaan melkoisen syyttävästä sävystäänkään huolimatta tuntunut hetkauttavan leppoisaa sarvipäätä sitten tippaakaan.
Siinä missä äkillinen paikalle ilmestyminen keskelle pimeää luolaa ilmeisesti varta vasten täällä harhailevan nulikan perään ei ollut selvästikään millään tavalla suurempaa huomiota ansaitseva ongelma miehelle itselleen, oli tämä enemmän kuin tarpeeksi aiheuttamaan ainakin pienimuotoisen sydänkohtauksen asianomaiselle purppuratukalle. Jos tämä olikin lähestulkoon jo autuaasti unohtanut koko infernaalisen miekkosen, niin oli tämä silti eittämättä aivan liian kyseenalainen tuttavuus kokonaan unohdettavaksi ja tämän ilmaantuminen veresti selvästi muistia jo liikaakin. Vaikka moinen kriiseily ei tehnytkään vaikutusta Kerpeleeseen, suvaitsi tämä silti vastata suorastaan häiritsevänkin tasaisen tyytyväisesti ja asiallisesti Spyron ilmoille viskaamaan kysymysryöppyyn, kuin panikoivalle pojalle vastaaminen olisi ollut vain simppeli muotoseikka, joka sentään onnistui nappaamaan luultavasti jo vakavissaan johonkin suuntaan singahtamista harkitsevan purppuratukankin huomion. Tämä sävähti jännittyen paikoilleen kesken kuumeisen askeltamisensa katse pitkässä miehessä kuin olisi lähes välittömästi odottanut ties mitä kun hiippari avasi suunsa, jääden kuitenkin epäluuloisesti silmiään räpytellen kuuntelemaan. Kerpeleen tokaistessa kepeästi (ja epäilemättä tarpeettoman kiertelevin sanankääntein) ettei koko paikalle ilmaantuminen ollut vaatinut suuriakaan yrityksiä rypistyivät Spyron kulmakarvat entistä epäluuloisemmin tämän jäädessä pälyilemään miekkosta, yrittäen selvästikin ottaa tolkkua tämän puheista kuin jo etukäteen odottaen löytävänsä rivienvälistä jonkinlaisen viritetyn ansan. Kuitenkin vaikka joutuikin pyörittelemään tätä kaikkea kaoottisessa mielessään hetken verran, taisi sarvekkaan hiipparin sanoista paljastuakin yllättävän uskottava vastaus ainakin joihinkin asioihin, vaikka tämäkään ei tainnut osoittautua erityisen huojentavaksi pojan mielestä. Kävi varsin ilmeisesti selväksi että miekkonen tiesi varsin hyvin mitä temppelissä oli tapahtunut ja että tämä oli livahtanut paikalle jotenkin hirviöjoukon vanavedessä, joka saikin pojan kyräilemään tapausta kuontalonsa lomasta epäluuloisesti.
"Sä... Sä olet taas seurannut mua!" poika ähkäisi jokseenkin kiihtyneen syytöksensä, ottaen jälleen muutaman epämääräisen askelen paikallaan, onnistumatta vieläkään väistelemään toisen Spyron ilmassa leijailevia jäännöksiä vaikka tämä loikin uuden ahdistuneen katseen kimmeltävään ainekseen ympärillään. Sillä tuskin oli aavistustakaan miten tällaiset tyhjästä ilmaantumiset (tai demonitkaan, sen puoleen) toimivat mutta poika ei tuntunut lopulta kyseenalaistavan selitystä, vaan tämä taisi saada nulikan entistä epäluuloisemmaksi ja järkyttyneemmäksi. Jos Kerpele oli vahdannut häntä ja seurannut kaikkea sivusta jo ties kuinka kauan tämä selvästikin tiesi hyvin pitkälti kaiken kukaties paremmin kuin poika itse mikä oli omiaan tuomaan melkoisen annoksen epämukavuutta ja vainoharhaa purppuratukan olemukseen. Tämä kyräili miekkosta parhaillaan kireästi paikoiltaan tapaan joka vihjasi pojan yrittävän parhaillaan käydä kiireesti asioita läpi mielessään siinä valossa että yritti löytää tapahtuneesta jotain jonka olisi saattanut voida lykätä jossakin varjoissa norkoilleen pirulaisen kontolle, kuitenkin havahtuen aavistuksen epäluulostaan kun tämä jatkoi, asioiden tasoittumisesta ja jotakin... mielentilasta. Tämä kuulosti epäilemättä varsin epämääräiseltä, saaden kuitenkin kyräilevän pojan räpäyttämään silmiään yllättyneenä, ensin kerran ja sitten toisenkin. Tämä kaikki oli... unta? Hänen kaksois-olentonsa, tämän raivoaminen ja räjähtäminen, ja...? Niin vähän kun Spyro selvästikään luotti sarvekkaaseen hiippariin (kukaties viisaastikin) taisi tämä selitys pidätellä poikaa kuitenkin tarpeeksi jotta tämä saattoi hellittää hieman ja pysähtyä miettimään... jos ei rauhallisesti, mutta ainakin huomattavasti vähemmän paniikinomaisesti. Jokin tällainen uni oli varmasti kaikkea muuta kuin miellyttävä, ja kaikki viittasi vahvasti että tämän takana oli silti selvästikin jonkinlaista tarkoitusta, mutta tämä toi silti melkoisesti tolkkua kaikkeen täysin surrealistiseen ja kammottavaan jota hän oli joutunut todistamaan viimeiset hetket...
Kun tilanne tuntui alkavan hahmottua järkyttyneelle nulikallekin ja jopa tekevän jonkinlaista järkeä tällekin, tuntui tämä kykenevän hiljakseen alkavan tavoittaa hetkeksi karanneita hermojaan. Tämän jännittynyt olemus pysyi eittämättä jokseenkin epäluuloisena kun tämä vilkaisi vielä ympärilleen sekä liikkumattoman Haeklinkin suuntaan Kerpeleen puhuessa, tämän päästäessä sitten kurkustaan pienen, hiljaisen henkäisyntapaisen. Tämä oli... unta. Se eittämättä... selitti jo hyvinkin paljon mikä toi pikaisen pienen helpotuksenaallon hänen mieleensä, joka kuitenkin hiipui nopeasti kun katse kääntyi takaisin sarvekkaaseen miekkoseen kun hiippari loi häneen varsin läpitunkevan katseen joka kylmäsi pojan selkärankaa välittömästi. Kuitenkin tämän seuraava luonteva, ja suorastaan huvittunut selitys siitä ettei ollut tappanut (kai kaiketi edes kykenevä tekemään niin noin vain) riehuvaa toista Spyroa vaan... vain raivannut tämän tieltään kaiketi tunkeakseen itse tilalle pojan jo valmiiksi epämukavaa unta riivaamaan, pakotti vantahakoisenkin nulikan kuuntelemaan jälleen. Tokaisu siitä ettei hänestä luultavasti olisi enää yhtään mihinkään jos tämä olisi surmannut kadottamansa olennon toikin nopeasti jälleen varsin epämukavan ilmeen nulikan kasvoille kun tämä vilkaisi hampaitaan kirskauttaen ympärilleen maahan laskeutuvaan kimmeltävään tomuun joka oli enää ainoa merkki siitä että hänen vihamielinen kaksoisolentonsa oli edes äsken ollut läsnä. Vasta nyt sarvipään oikeastaan sanottua kaiken jokseenkin suoraan, poika tuntui kykenevän laskemaan jotain tällaisia asioita yhteen mielessään, vaikka tämä eittämättä toikin mukanaan melkoisen annoksen uutta tyrmistyneisyyttä. Toinen "Spyro", joka oli julistanut olevansa se ainoa ja oikea, yrittänyt muuttua lohikäärmeeksi hänen edessään ja tehnyt parhaansa tappaakseen hänet kuten hänen toverinsakin, oli ollut... hänen sielunsa? Jotenkin? Ajatuksessa oli eittämättä melkoisesti sulatettavaa, ja seuraava tyrmistynyt hiljaisuus tarjosikin Kerpeleelle eittämättä oivan tilaisuuden jatkaa puheitaan häiriöttä. Tällä oli selvästikin aivan omatkin tarkoitusperänsä ja asiansa miksi edes oli täällä, ja tämän Spyrokin tajusi hämmingissäänkin nopeasti.
Jos poika oli tuntenut olonsa kaoottiseksi ja typertyneeksi kaikesta alunperin, lisäsi jokainen uusi käänne sekä implikaatio näistä tämän hämminkiä entisestään ilman että paikallaan tukalasti liikehtivällä Spyrolla oli aikaa edes yrittää käsitellä tätä kaikkea kerralla. Jos olisi ehtinyt, jokaisessa näistä yksittäisistä asioista olisi varmasti ollut aihetta vähintäänkin melkoiseen ahdistumiseen, mutta niin typerryttävä kuin jo aivan välikohtaus hänen kaksoisolentonsa kanssa oli ollut (unta taikka ei), pyyhkäisi väkisinkin uusin lisäys tähän tämän sivuun tieltään. Nulikka tunsi olevansa jo varsin pyörällä päästään osaamatta muuta kuin pälyillä ylikuormittuneen jännittyneenä petollisen leppoisalta näyttävää sarvipäätä edessään. Kukaties tämän ilmaantuminen ei ollut ilahduttanut purppurapäätä, mutta... kaiketi tämä oli ainakin toistaiseksi rauhoittanut tilannetta vaikka Spyro ei saanutkaan päästään varsin häiritsevää mielikuvaa tuskasta huutavasta kaksoisolennostaan kun mies oli ohimennen lävistänyt tämän kynnellään, kuin olisi vain tökännyt sivuun jotakin tois-sijaista joka vain sattui olemaan tiellä. Vaikka ei (onnekseen) voinutkaan sanoa että olisi suoranaisesti tuntenut koko pirulaista tai tiennyt tästä mitään, osasi Spyro jo näiden parinkin kokemuksensa perusteella jo nähdä että Kerpeleen ilmaantuminen tuntui aina aiheuttavan sen että jotakin räjähti taikka hävisi häiritsevällä tavalla ilmaan... ja että ennenkaikkea, miehellä oli aina tarkoituksensa, eikä tämä kyllä nytkään edes salaillut tätä. Kumpikaan näistä faktoista ei ollut omiaan tuomaan erityisesti mielenrauhaa, mutta poika oli silti eittämättä jo aivan tarpeeksi typertynyt kaikesta kuunnellakseen jopa tätä tapausta, ja mies ottikin hyödyn irti tästä sanattomasta hiljaisuudesta. Jos leppoisa jutustelu hänen sielunsa murhaamisesta oli saanut hänet epämukavaksi, niin teki myös tapauksen hyytävän tyytyväinen tokaisu mehukkaista tilaisuuksista ja mielenkiintoisista ajoista, joihin sisältyi kaikkea maailmanmullistuksista lohikäärmeisiin ja ties mihin jumalvoimiin, joka veti nopeasti jo valmiiksikin järkyttyneen nulikan entistä kalpeammaksi. Laiha, vieläkin sivulle unohtunutta tikaria riiputtava käsi nytkähti hermostuneesti ja poika luimistui tukalasti kuin olisi tullut yllätetyksi jostakin varsin raskauttavasta pahanteosta. "No kun... se... se oli... vahinko!" se mutisi puolustelevasti hampaidensa lomasta selvästikään osaamatta arvostaa tätä kaikkea hienoutta samalla tavalla kuin suorastaan tyytyväisesti tilaisuuksiaan päivittelevä miekkonen, ennen kuin purppuratukan kulmat painuivat jälleen varautuneeseen kurttuun. Hän ei ollut varma mitä Kerpeleen mainitsemat hienot "tilaisuudet" olivat, mutta hän osasi jo nyt aavistella ettei luultavasti pitäisi niistä... aivan jo vain siksikin että epäili koko hiipparia aivan jo periaatteesta. Oli varsin vaikea suhtautua kauhean luottavaisesti keneenkään, jonka oli katsonut räjäyttävän oman peilikuvansa (tai sielunsa, jos niikseen) ohimennen julmasti ilmaan ja edennyt sitten keskustelemaan viimeaikojen hirvittävistä koettelemuksista joiden keskellä vieläkin oli kuin nämä olisivat olleet vain kiinnostavia rahakkaita tilaisuuksia tarjoavia seivuseikkoja... varsinkaan kun oli hyvin vaikea uskoa edes sitä, että moinen hornanilmestys edes pelasi millään niin tavanomaisella kuin kulta ja raha.
Oli kuinka oli, niin neuvottomuudesta ja hämmingistä jähmettyneeltä kuin tukala purppuratukka näyttikin, tuntui Kerpele itse viimein vakavoituvan ja pääsevän itse asiaansa. Tämä kaikki oli eittämättä kuulostanut pahaenteiseltä ja hämmentävältä jo nyt, ja kun sarvekas miekkonen ilmoitti ykskantaan saapuneensa tarkastamaan tilannetta ja tarjoamaan... mahdollisuuksia, jäi silmiään räpyttelevä, edelleen luimisteleva nulikka pälyilemään tätä jälleen jokseenkin kyseenalaisesti. Mies teki selvästi parhaansa kuulostaakseen luontevalta ja varsin tasaiselta onnistuenkin tässä suorastaan häiritsevän hyvin, ja vaati pienen hetken ennen kuin häkeltynyt nulikka onnistui saamaan kiinni tämän suorastaan liikemiesmäisestä myyntipuheesta. "Mi-- Miten niin--" tämä ehti aloittaa varuillaan, haparoivan kysymyksen keskeytyessä kuitenkin yllättyneeseen säpsähdykseen ja ähkäisyyn kun punanahkainen miekkonen äkkiä astahti eteenpäin hapuillen jotakin takkinsa alta. Nulikka otti kiireisen, refleksinomaisen askelen taaksepäin ennen kuin ehti edes hahmottaa mitä tapahtui kun Kerpele vetäisi terävin liikkein esille jotakin jonka ojensi häntä kohti... mutta vaikka niin elkeet kuin pojan jo valmiiksi vainoharhainen mielenlaatu olivat ehtineet olettaa ei kyseessä ollutkaan ase tai edes jokin muu murhaava tuomionpäivän kapinekaan vaan... jotakin aivan muuta. Spyro jäi hetkeksi tuijottamaan varuillaan kohotetun käsivartensa ylitse rivakasti ojennettua pirkäkyntistä kättä joka olikin hyökkäyksen sijasta jäänyt ojentamaan jotakin pientä ja kulmikasta. Hetken viiveellä nulikka tuntuikin tunnistavan kapineen, mutta sen sijaan että purppuratukan kasvoille olisi levinnyt helpottunut ilme säikähdyksen paljastuttua joksikin näin vaarattomaksi, tämä ähkäisikin irvistäen, niin miehen sanoille kuin tyrkytetylle kapineellekin. Näytti siltä ettei poika tuntunut olevan alkuunkaan halukas ottamaan ojennettua läpyskää vastaan mutta sarvipään leppoisa tokaisu onnistui harhauttamaan tätä tarpeeksi saadakseen vilkaisemaan epämukavasti miestä juuri kun tämä lähetti kortin ilmaan pienellä kädenliikkeellä. Tämä sai nulikan säpsähtämään ja ähkäisemään uudestaan yllätyksestä, tällä kertaa jo protestoivammin, sen kuitenkaan ehtimättä tekemään paljoakaan kun mokoma läpyskä sukelsi suorastaan määrätietoisesti jonnekin hänen vaatteidensa alle.
"He- hei! Egh! Ei tätä taas! Mä heitin sen edellisenkin pois! Monta kertaa!" Spyro älähti jo lähes uhmakkaammin, ja jäi hetkeksi pudistelemaan hätäisesti pukimiaan kuin yrittäen ravistella pois jotakin varsin inhottavaa ja potentiaalisesti myrkyllistä joka oli päässyt livahtamaan tänne. Hän oli jo joutunut antamaan periksi edellisen kortin suhteen päätyen oikeastaan vasta nyt edes muistamaan kapineen kun tästä muistutettiin, tai edes sitä että edes tämä ei ollut tainnut selvitä lohikäärmeen raivoisasta tulimyrskystä... mutta sillä ei selvästikään ollut enää mitään väliä, jos vain uusi mokoma pääsi luikahtamaan hänen kimppuunsa. Ei sillä, että moinen olisi näyttänyt pahemmin häiritsevän merkitsevästi Kerpelettä, joka tekosensa tehtyään oli sentään harpannut kauemmas, jääden hetkeksi katselemaan ympärilleen kuin jotain etsien. Purppuratukka vilkaisi miekkosta epäluuloisesti hetken harhautumisensa lomasta kuitenkin räpäyttäen silmiään kun tämä äkkiä päästi tyytyväisen äänen ja harppoi peremmälle pienellä aukiolla, kumartuen maassa retkottavan Haeklin viereen. Nulikka unohti kortin metsästämisen sillä hetkellä jännittyen hälytettynä, ehtimättä kuitenkaan kuin ähkäistä protestoivasti kun sarvekas tapaus jo tarrasi nuorukaiseen... ja nykäisi tämän ylös, samalla kun jäi asettelemaan ja pudistelemaan tätä kuin mitäkin.... huonekalua. Moinen oli eittämättä varsin epäsuotavaa ja epäkorrektia eikä Spyrokaan luultavasti olisi katsonut moista hyvällä edes unessa, mutta tällainen suoranainen... leppoisa röyhkeys nappasi pojan jälleen sellaisella yllätyksellä ettei tämäkään hetkeen osannut edes reagoida kunnolla. Seurasi jälleen, jo ties kuinka monennen kerran aivan liian lyhyen ajan sisään, tovi sanatonta tyrmistynyttä tuijotusta kun demoninen miekkonen asetteli nuorukaisen mielensä mukaan kasvonilmettä myöten ennen kuin lopulta ottikin ja istahti tämän pään päälle, kuin koko touhussa ei olisi ollut mitään ihmeellistä.
Siinä missä Kerpele oli hyvää vauhtia tekemässä oloaan kotoisaksi, taisi tällä varsin selkeästi olla aivan päinvastainen vaikutus kaikkiin muihin... tai no, ainakin Spyroon, joka taisi lopulta olla ainoa toinen varsinainen läsnäolija paikalla. Röyhkeyden lisäksi tämä uhmasi aivan silkkaa järkeä kuinka miekkonen saattoi vain... istua jonkun päälle tällä tavalla kuin koko hiippari ei olisi edes painanut mitään, eikä purppuratukka selvästikään osannut edes suhtautua näkemäänsä, ennen kuin päätyi säpsähtämään sarvipään puolittaista kysymystä polttamisesta. Nulikka räpäytti silmiään ollen jo vähällä pudistaa neuvottomasti päätään, ennen kuin lopulta tajusi tilanteen (sekä sen, ettei pirulainen ollut edes jäänyt odottamaan vastausta) ja jännittyi uudemman kerran paikoilleen varsin epätietoisena ja kiusaantuneena. ....ehh. Tämä... mikään tässä ei mennyt nyt yhtään kuten olisi pitänyt... Vaikka tuskin oli kyllä mennyt pitkään aikaan muutenkaan, oli tämä toistaiseksi silti uusi hämmingin huippu. Mukavasti paikoilleen asettuneen, savukettaan tupruttelevan miekkosen odottava katse onnistui kuitenkin palauttamaan nulikan pian ajan tasalle, vaikka tämä joutuikin räpäyttämään jälleen muutaman kerran silmiään ennen kuin sai varsinaisesti kiinni siitä mitä tämä edes oli sanonut. Huomio nousi tuolin virkaa toimittavasta nuorukaisesta, luoden jokseenkin pitkän, varautuneen ja eittämättä ristiriitaisen katseen tämän päällä pönöttävään sarvipäähän joka ilmeisesti nyt odotti hänen vastaustaan. Jostain syystä.
"Tämä... tämä kaikki on ihan hullua!" Spyro onnistui viimein töksäyttämään tovin neuvottoman ja jokseenkin epämääräisen pälyilyn jälkeen, päästäen jonkinlaisen turhautuneen, epätietoisen ähkäisyn kurkustaan. Taisi jäädä pieneksi kysymysmerkiksi vastasiko tämä edes miekkosen kysymykseen vai päästikö vain ilmoille yleisen mielipiteensä hyvin pitkälle tällä hetkellä aivan kaikesta, mutta saatuaan ainakin hetkeksi kaikki välittömimmät harhautukset niskastaan kireä poika tuntui olevan jälleen hyvää vauhtia kiihtymässä. Se päästi uuden epämääräisen pihahduksen ja otti muutaman päämäärättömän kireän askelen paikallaan alleviivaten kaikkea yleistä järjettömyyttä vielä kuumeisella käsivarsiensa heilautuksella, kykenemättä edes pukemaan kaikkea heti ymmärrettäviksi sanoiksi. "Ei tässä... missään ole enää mitään järkeä! En edes tiedä mitä hittoa tapahtuu! Ei tämän... minkään pitänyt mennä... mitenkään näin!" se puuskahti lopulta kuin purkaen yleistä tukaluutta sisältään kuin kasautunutta painetta tätä tuskin edes ajatellen, ennen kuin käänsi huomionsa viimein takaisin sarvekkaaseen mieheen jokseenkin terävämmin. "Miten... miten sä tiedät tästä kaikesta?! Onko sulla jotain tekemistä tämän kanssa? Sä aiot jotain, et sä muuten olisi täällä, eikö?" ärähdettiin varsin vainoharhaisesti, kunnes poika tuntui tulevan jälleen tajunneeksi että miekkonen pönötti edelleen kaikessa rauhassa varsin absurdin näköisesti Haeklin päälaella. "Ja... ja lopeta tuo! Mene muualle siitä! Anna sen olla!" poika sihahti nopeasti hädin tuskin ehtien vetämään henkeä, astahtaen jopa kiihtyneesti eteenpäin käsiään heilauttaen kuin olisi hätistellyt ikävän tungetteleviksi käyneitä haaskalintuja. Kaikki oli jälleen ihan järjetöntä ja karannut käsistä, jos näistä oli mitään otetta koskaan oikeasti ollutkaan... mutta oli tämä viimeisin käänne unta tai ei, eihän tällainen peli nyt vain... vedellyt! Spyro ei selvästikään ollut niitä henkilöitä, jotka kykenivät mukavasti juttelemaan niitä näitä tyhjästä ilmaantuneen hiipparin kanssa joka istuskeli kaikessa rauhassa jonkun päälaella... Oli tämäkin. Jokin tällainen tuskin ainakaan auttoi tippaakaan asioihin suhtautumisen suhteen...
|
|
|
Post by submarine on Dec 18, 2015 12:58:41 GMT 3
Ottipa ties mistä pelmahtanut Kerpele koko tilanteen varsin kepeän tottuneesti tai ei, ei samaa tosiaankaan voinut sanoa sen toisesta osapuolesta. Spyro näytti jo heti kättelyssä siltä kuin olisi halunnut joko huutaa tai itkeä koko tilanteelle, eikä terävän, takapiruisen miehen sanailu selvästi ainakaan helpottanut asioita. Kun poika lopulta sai kunnollisen puheenvuoron, tämä sitten käyttikin mokomaa reilusti ja paljon - joskaan ei välttämättä erityisen hyödyllisesti. Kerpele katsahti poikaan kuin olisi tosiaankin ollut kiinnostunut "tämän näkemyksestä" koko tilanteesta. Ja kun tuo näkemys paljastui lähinnä huudoksi tilanteen järjettömyydestä ja hulluudesta, kallisti tämä päätään kuin olisi tosiaankin maistellut sanoja ja arvioinut, miten hyvin mokoma sopi noin nyt yleisesti tähän kaikkeen. Vaikea sanoa, mutta joka tapauksessa tämä antoi pojan huutaa itsensä väsyksiin kaikessa rauhassa, ennen kuin teki oikein mitään - mihinkään suuntaan, siis. Huudettu käsky häipyä istumasta Haeklin päästä ei tätä ainakaan hetkauttanut, sekin otettiin suorastaan analyyttisen etäisellä mielenkiinnolla. "Mmm-hmmh-mh. Jotakin tuollaista minä suunnilleen oletinkin. Siksihän minä olenkin täällä, voidakseni nöyrästi ja avuliaasti kertoa mistä nyt on kyse ja muutenkin katsoa, että asiat ovat liikkumassa edes oikeaan suuntaan", punakasvoinen mies tokaisi vaivattomasti, pyöräyttäen pitkää sätkää kädessään niin, että siitä kohoava savukiehkura teki voltin. Sanat taisivat samalla vastata varsin moneenkin pojan heittämään ulahdukseen ja puuskahdukseen Eikä tällä tosiaankaan tainnut olla kiire jatkaa, sillä kaikessa rauhassa tämä kiskaisi pitkän, rennon henkosen sätkästään, maistellen sitä kaikessa rauhassa ennen kuin puhalsi ilmoille lisää savua. Vaikka pöllähdys ei edes varsinaisesti osunut Spyroon, pystyi sen kitkerän ja makean lemun haistamaan silti pitkältä. Kerpele katsoi poikaan tumman pilven läpi silmät kiiluen. "Mutta tietysti. Tietysti minä tiedän tästä kaikesta. Se on yksi eduista, joista nautin koska olet asiakkaani. Ja vastatakseni vastaväitteisiisi ennen kuin ehdit esittää ne - aika on toki rahaa - niin kyllä, sinä olet asiakkaani. Me olemme asioineet ja sinä olit silloin hyötyvä osapuoli. Asiakas", tämä tokaisi kaikessa rauhassa, pyöräyttäen sätkäänsä uudemmankin kerran. Ja sitten, melkein kuin huvittuneena, tämä henkäisi pitkään, vetäisten äkkiä ilmoille puhaltamansa savupilven uudelleen suuhunsa. Se ei enää ilmaantunut näkyviin.
"Et varmastikaan osaa arvostaa tilanteesi koko kirjoa, mutta tämä koko tilanne, tämä kristalliasia, on aivan ainutlaatuinen tilanne ainutlaatuisine implikaatioineen. Voin surutta sanoa, ettei mitään tällaista ole sattunut koskaan tässä maailmassa - eikä sitä myöten niissä muissakaan. Katsos, tämä kaikki on ollut ikään kuin täydellinen sattumien yhteentörmäys. Tämä temppeli, sen tilanne, sinua ahdistelleiden henkilöiden tavoitteet, sinun jo valmiiksi hyvin ainutlaatuinen olemassaolosi... ja tietysti myös se kristalli itsessään. Voisimmepa melkein väittää, kaikella kunnioituksella omaa ammattikuntaamme kohtaan, ettei edes yksikään Alisesta väestä - Alinen isolla aalla, ymmärräthän - olisi voinut järjestellä tätä paremmin", Juhani Kerpele selitti, tuijottaen tiiviisti Spyroon samalla kun pyöritti sätkäänsä suupielessään. Tämän tuijotus oli läpitunkeva, erittelevä ja ehdottoman, loputtoman tiukka. Sitten tämä äkkiä kohotti pitkäkyntisen, solakan sormen esille, kuin muistaen ja muistuttaen äkkiä jotakin. "Mutta siinä missä niin moni voima ja taho on liikkunut juuri oikealla tavalla saadakseen aikaan tämän, liikkuvat ne edelleen. Uskoisin, että tämä kaikki tulee pian saamaan paljon suurempia ja ikävämpiä mittasuhteita. Ja toki, peittelemättä myös meidän on varmistettava oma, sopiva paikkamme näissä asioissa. Mutta se on toki vain hyvin ja kunnollista. Jos en aikoisi mitään enkä tavoittelisi mitään, olisit todennäköisesti vielä pahemmin varuillasi. Koska silloinhan minä saattaisin tehdä aivan mitä tahansa. Mutta ei, juuri nyt on ehdottoman ensisijaisen tärkeää, että varmistan tämän tilanteen suunnan ja sen, että seuraat sitä ennen kuin sinulle huomattavasti vähemmän suopeat tahot löytävät sinut", mies tokaisi, ristien hetkeksi kätensä polvensa päälle, vilkuillen taka-alalle kuin olisi yrittänyt kuunnella jotakin.
"Joten, hyvä Spyro. Minä olen täällä varmistamassa sinun selviämistäsi, tarjoamassa sinulle apua, ja katsomassa että asiat etenevät kuten niiden kuuluukin. Ensinnäkin koska haluan vaalia hyviä asiakassuhteita, ja toiseksi koska tämän kaiken lopputulos tulee olemaan meidän kannaltamme hyvin kiinnostava. Voin myös vakuuttaa, ettei sen tarvitse olla mitenkään epämukava sinulle. Mutta ennen kuin mietimme liiaksi aivan epäolennaisen kaukaisia asioita, keskitytään nykyhetkeen. Esimerkiksi siihen, ettei sinulla ole mitään käsitystä tilanteesta ja - suonet anteeksi julkeuteni sinua ja ystävääsi kohtaan - hyvin vähän välineitä tähän kaikkeen. Juuri nyt sinun ei kuulu miettiä liiaksi tämän järkevyyttä, vaan hengissäselviämistäsi", Kerpele tokaisi lopulta, vilkaisten poikaan jopa aavistuksen kärkevästi. Moisen tuijotuksen alla aavistuskin oli jo kuin vakallinen miekkoja...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 18, 2015 18:29:55 GMT 3
Nyt kun sai kaiken kaaoksen jälkeen hetken hengähtää ja todeta kuinka paljon oli saanut kerralla niskaansa, näytti siltä että oli tämän toisen Spyron vuoro kokea jonkinlainen alustava hermoromahdus. Poika päästi sisältään varsin kuumeisen vuodatuksen kaikkea muuta kuin erityisen matalaan ääneen ja hosui paikallaan (oikeastaan aavistuksen vaarallisen näköisesti käteensä unohtuneen tikarin vuoksi) , mutta mikään tästä ei tuntunut saavan sitten minkäänlaista vaikutusta häiritsevästi paikallaan Haeklin päällä muina miehinä tupruttelevaan Kerpeleeseen. Tosin purppuratukka itsekään ei tuntunut heti ehtivän kiinnittää huomiota moiseen purkaessaan turhautunutta ja eittämättä ylikuormittunutta ahdinkoaan sekä niitä kaikkia muita ylivuotavia tunteita niskastaan jotka iskivät kerralla hänen kimppuunsa, ennen kuin tämän oli viimein pakko pysähtyä vetämään henkeä aivan vain tilanteen pakosta kuin mitenkään muuten. Vuodatettavaa olisi eittämättä riittänyt varmasti paljon pidemmäksikin aikaa, mutta henkeä haukkomaan jäänyt nulikka oli tainnut ainakin hetkeksi hosua itsensä väsyksiin ja tämä tarjosi vieressä odottelevalle infernaaliselle (vaikkakin samaan aikaan varsin säntilliselle) ilmestykselle sopivan tilaisuuden tarttua jälleen asiaan. Sarvipää puolestaan ei tuntunut hetkahtavan pojan tukalaa syyttelyä tai hyvin pitkälti mitään muutakaan tämän edes liikkumatta mihinkään istumapaikaltaan, ja kun tämä viimein puhui ei tämän äänestä kuvastunut mitään muuta kuin pohdiskelevaa kiinnostusta tilanteeseen. Ääni sai Spyron, joka haukkoi vieläkin henkeään hieman lysyyn painuneena, säpsähtämään kuin havahtuen ahdistuksesta johon oli hetkeksi vajonnut ja nostamaan katseensa nopeasti takaisin hiippariin. Pojan kasvoilla kareili vieläkin melkoisesti tukaluutta ja hämminkiä joiden joukkoon ilmaantui kuitenkin nopeasti jälleen epäluuloista varautuneisuutta kun tämä muisti jälleen tilanteen jossa oli, mutta miekkosen tasaisen analyyttinen ääni sai kuitenkin epätietoisen nulikan jännittymään jälleen paikoilleen silmiään räpytellen. Tuntui varsin ristiriitaiselta kuinka mies saattoi vain pohdiskella asioita kuin olisi vain viattomasti analysoinut kiintoisia käytännönseikkoja, eikä jo valmiiksi pyörällä päästään oleva Spyro osannut muutakaan kuin jäädä kuuntelemaan, kulmiaan rypistellen ja henkeään haukkoen, vaikka sarvipää tuntui ottavansa aikansa sanottavansa sanomiseen.
Kun Kerpele kuittasi kaikessa rauhassa likimain kaiken hänen kriiseilynsä yksikantaisella tokaisulla, tuntui tämä sotkevan jälleen kiihtymykseensä harhautuneen nulikan pasmoja tarpeeksi saadakseen tämän jäämään hetkeksi tuijottamaan miekkosta tietämättä miten olisi edes reagoinut tällaiseen vastaanottoon. Mies ei tuntunut vaivautuvan edes nousemaan vaivalla asettelemaltaan istumapaikalta edes hätisteltynä, eikä nähnyt tarpeelliseksi edes tiedostaa mokomaa hosumista, ja moinen jätti pojan jälleen kuohunsa jäljiltä jokseenkin neuvottomaksi ja vaivautuneeksi. Tämä vilkaisi vielä hankalasti kohti Haeklia ennen kuin tuntui kuitenkin saavan pienellä viiveellä kiinni siitä mitä miekkonen oli sanonut, ja nosti varautuneen hämmentyneenä katseensa tähän. "...miten niin oikeaan--" nulikka töksäytti hetken pälyilevän hiljaisuuden jälkeen kun sarvipää vaikeni hetkeksi kiireettömästi, kuitenkin epäluuloisen kysymyksen keskeytyessä pieneen epämääräiseen pärskähdykseen kun miekkonen tuprautti ilmoille pilven tummaa, oudolta haisevaa savua. Kovin kauaksi aikaa poika ei kuitenkaan ehtinyt jäämään miettimään moista kun Kerpele nostikin jälleen huomionsa häneen, hätkähdyttäen jälleen jännittynyttä poikaa ja jatkaen puhettaan suorastaan yllättävän suorasukaisesti ja kärsivällisesti esiin vyörytettyihin kysymyksiin (tai kaiketi enemmänkin syytöksiin) vastaillen. Kaikki tämä tuntui saavan tukalan purppuratukan entistä enemmän hämmennyksiin, vaikka tämä ei selvästikään ollut tippaakaan vakuuttunut miekkosen julistamasta "nöyrästä avusta", mutta osaamatta kuitenkaan keskeyttääkään. Se liikehti vieläkin varsin levottomasti paikoillaan luimistellen ja pälyillen kuin epäluuloinen eläin joka yritti päätellä odottiko edessä jonkinlainen ansa. Kulmat kuitenkin rypistyivät entisestään ja tämä yritti vielä avata suutaan luultavasti jonkinlaisiin protesteihin tai uusiin epäluuloisiin kysymyksiin kun Kerpele ilmoitti tietävänsä kaiken "asiakkaastaan", mutta ennen kuin nämä edes ehtivät ilmoille mies jatkoi, pyyhkäisten moiset sivuun heti alkuunsa. Muistutus aiemmasta "asioinnista" josta oli ilmentynyt hänelle "hyötyä" iskikin nopeasti pojan vastaväitteet takaisin, kirvoittaen tästä pienen epämääräisen ähkäisyn. Hän tuskin oli edes muistanut tapausta kunnolla, mutta muistutus sai kyllä nopeasti nulikan silmät laajenemaan aavistuksen ja olemuksen jännittymään hieman. Niin paljon kuin epäilemättä olisi halunnutkin oli tähän lopulta varsin vaikea väittää vastaan, vaikka hän mitä luultavimmin tuskin olikaan millään tavalla olettanut että moisesta olisi odotettavissa vielä jonkinlaisia seuraamuksia näinkin pitkän ajan päästä.
"....egh. Mutta--! Se... Ei mun ollut tarkoitus että...!" se yritti avuttomasti mutta varsin vaisusti pyöritellen käsiään jokseenkin syyllisen oloisesti, harhautuen kuitenkin jälleen muutenkin hatarasta keskittymisestään Kerpeleen vääjäämättömän kiinteään katseeseen tuprahtelevan savun lävitse. Moinen "asiakas-suhde" josta mies puhui tuntui eittämättä saavan epätietoisen Spyron nopeasti entistä levottomammaksi, mutta oli ilmeisesti varsin turha toivo ettei jostakin tällaisesta olisi seurannut yhtään mitään, ja tämä olikin omiaan jättämään pojan arvailemaan lahjakkaan jälkikäteen mitä moinen oli tarkoittanut. Oli varsin selvää että infernaalinen pujoparta tiesi kaiken mitä temppelillä oli tapahtunut tätä edes salailematta, ja kukaties luultavasti tätä ennenkin... eikä tällainen ajatus että tämä oli seurannut hänen tekemisiään ollut alkuunkaan mukava. Kuten ei sekään, kuinka tämä oli ilmeisesti odottanut hänen torkahtavan ja tunkenut sitten hänen päähänsä käymään keskustelujaan, mutta siltikään poika ei voinut muuta kuin ähkäistä uudelleen tukalasti ja ravistaa jälleen uhkaavan ylikuormittuneen turraksi käyvää kalloaan. Tämäkään ei kuitenkaan häirinnyt miekkosta, vaan pienen kiireettömän tauon jälkeen tämä jälleen jatkoi, saaden nulikan nostamaan jälleen varsin hermostuneen katseensa, säpsähtäen hieman tämän suorastaan huvittunutta äännähdystä kun hiippari kiskaisi ilmaan puhaltamansa savupilven varsin hämmentävällä tavalla takaisin keuhkoihinsa. Jos poika oli tuntenut olonsa tukalaksi aiemmin, ei asiaa varmasti auttanut tippaakaan se, kuinka Kerpele pohdiskeli ulkopuolisen laskelmoivalla kiinnostuksella koko kaoottisten tapahtumien summaa, joka oli päässyt kasaantumaan ilmeisestikin juuri oikealla tavalla, ollakseen mahdollisimman kammottava. Spyro tuskin osasi piilottaa varsin kylmäävää tunnetta joka kuohahti hänen sisällään kun tämä luennoi uniikista asetelmasta joka oli muotoutunut niin temppelistä, hirviöjoukosta jonka yllättämäksi he olivat joutuneet, kristallista... sekä ilmeisesti myös hänestä... jotenkin. Kalvennut poika nielaisi tämän ryhdin painuen aavistuksen lisää kun se otti jälleen muutaman epämääräisen askelen paikoillaan purkaakseen jännitystään edes jollakin tavalla. Ei, taisi olla selvää ettei nulikka osannut arvostaa tätä hienoa soppaa tippaakaan samalla tavalla kuin sarvipää, mitä luultavimmin tämä katui parhaillaan varsin katkerasti lykänneensä lusikkaansa ollenkaan koko kirottuun keitokseen... mutta ikävä kyllä tämä taisi olla jo varsin myöhäistä hyvin pitkälti yhtään minkään suhteen.
Ahdistunut poika tuntui päätyneen kiihtymyksensä vanavedessä jälleen jonkinlaiseen jännittyneeseen jähmettyneisyyteen, kaiketi yrittäen sulattaa tästä kaikesta edes jotain ilman silmittömään paniikkiin joutumista. Hänellä ei ollut vieläkään minkäänlaista oikeaa aavistusta mitä tämä kaikki tarkalleen tarkoitti, mutta kyse oli varmasti jostakin aivan liian suuresta, jonka lähellekään hän ei olisi halunnut... mutta siltikin hän saattoi vain kuunnella sanattomana Kerpeleen vakavaa mutta tasaista yhteenvetoa kaikesta. Kukaties tämän sanoihin olisi pitänyt suhtautua huomattavasti suuremmalla varauksella ja skeptismillä, mutta poika saattoi lähes tuntea päänsä lyövän tyhjää kun hänen edessään alleviivattiin kaikkia hirvittäviä ja outoja implikaatioita, joita hän ei ollut ehtinyt vielä niin ajatella kuin sisäistääkään oikein mitenkään. Hänen kurkustaan kantautui uusi neuvoton ähkäisy kun sarvipää jatkoi kuinka jo entisestään valtava asetelma oli eittämättä vain mutkistumassa ja muuttumassa entisestään... ja kuinka tällä selvästikin oli suunnitelmansa kaiken suhteen. Hermostunut purppuratukka liikahti jälleen paikoillaan voimatta olla luomatta lähes vainoharhaista vilkaisua ympärilleen kun infernaalinen miekkonen tokaisi hiippareista, jotka epäilemättä olivat aikeissa etsiä heitä (tai kaiketi häntä) ennemmin tai myöhemmin, mutta eittämättä jälleen jonkinlaista itävää vauhkoutta huokuvasta olemuksestaan huolimatta irtosi pojasta silti vielä uusi tukala kulmien kurtistus ja lähes pelästynyt vilkaisu sarvipään suuntaan kun tämä auliin liikekumppanin elkein tarjoutui puuttumaan tilanteeseen.
"Mi-- ei! Mä näin mitä sä teit sille edelliselle tyypille!" Spyro ähkäisi heilauttaen uudemman kerran käsiään kiihkeästi protestiksi. Se taisi olla ikävän lähellä sohaista itseään ohimennen tikarillaan mutta tuskin ehti edes huomata tätä jäädessään kyräilemään Kerpelettä epäluuloisen kireästi, mutta kuitenkin tukalan neuvottomasti kuontalonsa lomasta. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä oli tapahtumassa... puhumattakaan siitä mitä olisi pitänyt tehdä, ja tilanne tuntui varsin hermoja raastavalta. Poika ähkäisi uudestaan, askeltaen jälleen kuumeisesti hetken paikallaan pienellä aukiolla, katse hieman joka puolelle sinkoillen. "En mä tarkoittanut että.... mitään tästä tapahtuu! Kaikki vain...!" se töksäytti kohta vetäisten henkeä hampaidensa lomasta, luoden sitten varsin luimistelevan ja kärvistelevän kyräilyn petollisen leppoisasti odottelevaan miekkoseen. "Miksi... Mitä varten sua edes kiinnostaa miten meille käy? Miksi sillä on mitään väliä sulle ja... teille muillekin?! Mitä sä haluat tästä kaikesta?" tivattiin viimein epäluuloisesti... mutta eittämättä väkisinkin aavistuksen epätoivoiseen sävyyn. Terävä katse kyllä tuntui purevan muutenkin varpaillaan olevaan poikaan ja sai tämän tuntemaan olonsa entistä hermostuneemmaksi, mutta.... siltikin hän oikeastaan keksi häiritsevän vähän varsinaisia vastaväitteitä sarvipään asiallisiin huomioihin. Hän ei luottanut tähän, ei tietenkään, mutta.... siinä vaiheessa kun he olivat joutuneet pakenemaan henkihieverissä suurimman osan ajastaan temppelin halki, arvaillen selviäisivätkö he edes hengissä ulos koko paikasta saati sitten sinne jonne jotenkin ihmeen kaupalla olisi kaiketi tarkoitus päästä... alkoi tilanne eittämättä vaikuttamaan hyvin synkältä heti kun tätä erehtyi pysähtymään katsomaan edes hetkeksi. Haeklikaan ei tuntunut enää tietävän miten heidän olisi tarkoitus selvitä tästä, ja nuorukainenkin oli ollut aivan liian vähällä tulla menettäneeksi henkensä aivan vain hetki sitten... ja rehellisesti hän itsekin alkoi pelätä että saattaisi olla hyvää vauhtia menettämässä järkensä jo nyt, kristallin vaikutusten vaaniessa lähestulkoon jatkuvasti hänen mielensä pinnan alla. Mikään tästä ei tuntunut tippaakaan rohkaisevalta mihinkään suuntaan, ja oli vähällä saada ahdistuneesti painoaan puolelta toiselle vaihtelevan nulikan jähmettymään jälleen miehen pistävän painostavan katseen edessä. Taisi olla suorastaan hyytävän totta että hän oli sotkenut heidät mukaan johonkin, joka oli aivan liikaa niin hänelle kuin Haeklillekin, Kissasta puhumattakaan.... ja ajatus siitä, että he olivat vasta hädintuskin alkua pidemmällä tässä kaikessa, toi jälleen neuvottoman epätoivoinhäivähdyksen mukanaan.
"....voitko sä muka tehdä tälle kaikelle jotain?" kysyttiin lopulta varsin varovaisesti ja vastahakoisesti. Varsin häiritsevällä tavalla hän tunsi jälleen hapuilevan toivottomasti pelkkiä oljenkorsia... kukaties jostakin varsin vaarallisesta paikasta. Mutta... mitä muutakaan hän saattoi tehdä, kuin edes yrittää.... jotain..?
|
|
|
Post by submarine on Dec 20, 2015 15:44:16 GMT 3
Taisi olla vieläkin varsin kyseenalaista, paljonko Kerpeleen puheista edes ylsi Spyron korviin, saati sitten tajuntaan asti, mutta toisaalta alkoi näyttää siltikin pahasti siltä, että nulikka oli pikkuhiljaa kallistumassa kuuntelemisen kannalle. Paljon vastaanväitteitä ja yleistä protestointia edelleenkin, mutta mokoman hornankatkuisen ilmestyksen oli kovin helppo sivuuttaa moinen. Oltiinhan tässä sentään ammattilaisia. Muina piruina mies imeskeli rikinkäryistä sätkäänsä samalla kun tutkaili poikaa ja tämän mielenliikkeitä, kallistaen päätään muutamaan otteeseen kuin kovinkin miettiväisesti. Ohimennen, hyvin pikaisesti, tämä teki myös jonkinlaisen mietteliään takavilkaisun, kuin yrittäen arvioida jotakin näkymätöntä tekijää tässä kaikessa. Sitten tämä kuitenkin huokaisi ja pyöräytti sätkäänsä aavistuksen luovuttavaan sävyyn kädessään. "Yleensähän me pidämme yllä tietynlaista hienovaraisuutta näissä asioissa, aivan vain ammattiylpeyden vuoksi, mutta ehkäpä lienee paras, että nopeutamme tätä hieman. Hyvä on. Ensinnäkin sinun rinnassasi on nyt sirpale olentoa, joka on seisonut jumalten rinnalla, yhdenvertaisena ja yhtä kunnioitettavakin - ja siinä sirpaleessa on samalla osansa tuon olennon mahdista. Todennäköisesti sinäkin osaat arvailla, miten paljon se kiinnostaa tiettyjä tahoja - kuten vaikkapa niitä mitä minä edustan. Lisäksi tässä on otettava huomioon sekin tosiseikka, että tämän kaiken taustalla on paljon suurempiakin tuulia, jotka nyt puhaltavat. Mitä aikaisemmin saamme jalan tämän oven väliin, sitä paremmilla sijoilla olemme hyödyntämään tätä kaikkea", sarvipäinen mies lopulta tokaisi, silmäillen Spyroa varsin terävästi ja tarkasti, kuin yrittäen pakottaa pojan ymmärtämään mistä tässä nyt tosiaankin oli kyse. Sitten tämä kohautti olkiaan. "Kaikeksi onneksi sinun ei todennäköisesti tarvitse murehtia noista tuulista. Kunhan tiedät, että tähän kaikkeen nivoutuu kaikenlaista. Ja että kalastelen juuri nyt tilaisuutta päästä käsiksi siihen sirpaleeseen. En tietenkään nyt. Sitten kun se... ei ole enää niin jatkuvassa käytössä", tämä lisäsi, naksauttaen kieltään mojovasti sanojensa päätteeksi. Hetken verran tämä antoi pojan sulatella kuulemaansa, ennen kuin sitten läväytti kätensä yhteen napakasti, kuin kunnon liikemies ainakin.
"Mutta! Asiaan! Sinä kysyt mitä minä voin tehdä tälle kaikelle, ja minulla on vastauksia. Minä voin tehdä paljon, hyvin paljon. Minulla on käytössäni resursseja ja keinoja, joiden avulla nämä tämänhetkiset ongelmatkin muuttuvat nopeasti hyvin pieniksi ja ratkaistaviksi. Ja moni ongelma niiden jälkeenkin. Mutta, ah, se ei lopulta ole se kysymys mitä sinun pitäisi kysyä. Vaan tämä: mitä sinä olet valmis antamaan siitä avusta?" Kerpele lopulta tokaisi, vakavoituen nopeasti. Tämän koko olemukseen tuli tiettyä keskittynyttä terää, vaitonaista kiihkeyttä ja tarkkuutta. Vastahakoinen kysymys, se mitä tämä voisi tehdä, oli selvästikin se naula joka nyt veti. "Katsos, nämä asiat toimivat kaupankäynnillä. Minä olen kauppamies. Tokihan kuolevaisetkin tietävät, että pirun kanssa käydän kauppaa. Niin nämä asiat toimivat, sitä ei ole mahdollista muuttaa. Minä voin tehdä paljon, mutta moinen edellyttää maksua. Mmh, toisinaan jotkut ovat lyöneet vetoakin, mutta en voi hyvällä omallatunnolla suositella moista - etenkään sinun tilanteessasi. Väittäisin, että onnesi on venynyt jo varsin äärimmilleen", sarvipäinen vihtahousu lisäsi, kallistaen aavistuksen päätään, katsellen poikaa taas kuin olisi tarkkaillut jotakin aivan toismaallisia seikkoja tästä. "Tietysti ensisijassa olen kiinnostunut tuosta sirpaleesta. Mutta paha kyllä sinä et pysty tekemään sillä kauppaa. Se ei varsinaisesti, ah, kuulu sinulle. Ei ainakaan tavalla, josta kaupan tekeminen olisi mitenkään mielekästä sillä tavalla mitä minun taitoni tarvitsevat. Sen hankkiminen tulee olemaan meille aavistuksen vaativampaa, mutta keskitytään nyt tähän hetkeen. Yksinkertaisesti ilmaisten, minä voin ottaa vastaan asioista sinusta. Niistä asioista, jotka kuuluvat sinuun ja sinun olemassaoloosi. Menemättä siihen tarkemmin, ne asiat ovat niitä joilla on väliä", tämä jatkoi, korjaten aavistuksen verran asentoaan Haeklin päälaella. Samalla tämä kohotti äärimmäisen tiukasti pystyyn sormen, kuin varmistaakseen että nulikka tosiaan kiinnitti huomiota.
"Sielu. Tai elinvoimaa. Elinvuosia. Voimaa, kauneutta, etevyyttä. Kokemuksia. Muistoja. Tunteita. Siinä taitavat olla tavanomaisimmat. Sensuuntaisista me olemme kiinnostuneita. Kukaties sinua helpottaa kuulla, että varsin... uniikin asemasi ja olemassaolosi vuoksi jokainen osa sinusta on varsin suuressa arvossa tietyissä piireissä. Tai tulee olemaan, mikäli me teemme kauppaa mistään. Minä voin tarjota sinulle kaikenlaista, kaikenlaisia mahdollisuuksia ja helpotuksia tähän kaikkeen, mutta en toki halua etukäteen vaikuttaa toivomuksiisi. Sanottakoon vain, että minä pystyn ratkaisemaan ja helpottamaan monia asioita juuri nyt. Etenkin näitä ajankohtaisimpia. Mutta sen lisäksi minä pystyn turvaamaan myös sinun - ja toverisi - jatkoa", Kerpele tokaisi, liikuttaen sormea hitaasti Spyron silmien editse melkeinpä hypnoottisesti. Ja sitten, jostakin kovin käsittämättömästä syystä, tämä hymähti kärkevästi. "Lieneekin siis hyvä aika miettiä, mitä olet valmis antamaan ja uhraamaan tämän kaiken eteen. Kerrohan minulle, Spyro, mitä sinä olisit valmis antamaan itsestäsi saadaksesi uuden mahdollisuuden? Et siis juuri tämän suhteen, vaan... yleisesti? Mitä olisit valmis menettämään ollaksesi varma ja rauhallinen siinä uskossa, että jossakin kohtaa, missä tahansa kohtaa, voisin selvitä jostakin hirvittävästä? Noin nyt vain esimerkiksi, siis. Tai mitäpä olisi vaikka, no, sanokaamme, pieni muutaman vuoden nökäre elinaikaasi siitä, että olisit jo tämän vuoren juurella, valmiina jatkamaan eteenpäin ja tämän kaiken taaksesi jättäneenä? Noin nyt vain esimerkiksi, enhän minä toki ehdota vielä mitään konkreettisia ehtoja mihinkään suuntaan. Minulla on kauppatavaraa, sinulla on valuuttaa. Ne pitää vain saada kohtaamaan", punainen mies suorastaan rauhoitteli, puhellen irvokkaan tyynesti jostakin tämänsorttisesta. Selvästikin tämä itse oli halukas viemään asioita eteenpäin nopeasti ja jämäkästi, mutta ne vaativat silti jonkinlaisia näkemyksiä pojan suunnalta.
"Erikoistarjouksena saat kaupan päälle muutaman hyvän neuvon. Ja kukaties hieman muutakin", Juhani Kerpele lisäsi, vetäen taas uuden, loputtoman oloisen henkosen. Tämän toinen jalka leikitteli hopeisessa tomussa, joka oli laskeutunut peittämään korsia ja sammalta.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 20, 2015 21:58:07 GMT 3
Orastavan paniikin edessä kärvistelevä purppuratukka ei ollut selvästikään tippaakaan ilahtunut niin tilanteesta kuin mistään muustakaan, kun leppoisan mietteliäästi tuprutteleva Kerpele jatkoi jutusteluaan kuin tässä kaikessa ei olisi ollut mitään muuta kuin joitain aavistuksen epäkäytännöllisiä käytännönongelmia, joiden ratkaisu olisi vain pienen järjestelyn takana. Mies kuunteli tasaisen kiinnostuneena hänen hätäistä tivaustaan sekä avuttomia protesteja luoden ohimennen taakseen pienen mietteliään vilkaisun joka sai nulikankin silmäämään epäluuloisen jännittyneenä pimeään, ennen kuin hätkähti uudestaan sarvipään tokaistessa äkkiä varsin suoraan että taitaisi olla parasta yksinkertaistaa asioita. Tämä oli puhunut suorastaan kyseenalaisen auliisti tähänkin saakka, ja nyt kun miekkonen jatkoikin entistä suorempaan jännittyi kiihtynyt poika jälleen kuuntelemaan varautuneesti tätä pälyillen. Hän oli osannut aavistella jo etukäteen että infernaalisella hiipparilla oli jotakin mielessään, mutta se että tämä suorastaan myönsi tämän kursailematta ja jäi kuitenkin vastailemaan suoraan hänen kysymyksiinsä ei vastannut alkuunkaan sitä mitä poika olisi olettanut ties miltä vilunkipeliltä, jättäen Spyron varsin epätietoiseksi ja tyhjän päälle koko tilanteen suhteen. Tämän epäluuloisen tiukka tuijotus horjui aavistuksen kun mies kuittasi tilanteen ilmoittamalla että oli parasta puhua nopeasti ja alkaen sitten samantien ladella vastauksia enemmänkin tivattuihin kuin esitettyihin kysymyksiin, kristallista sekä tämän merkityksestä alkaen. Spyro räpäytti jälleen silmiään tälle, yrittäen sitten nopeasti vetää pahimman hämminkinsä jälleen edes jotenkin pintansa alle jäädessään vähäeleisen jännittyneenä kuuntelemaan. Jos hän oli toivonut että enemmän tietäminen saattaisi helpottaa asioita niin osoittautui tämä kuitenkin johtavan lähes aivan vastakkaiseen suuntaan. Kylmäävä väre selkärangassa levisi nopeasti jäätäväksi häivähdykseksi kaikkialle kehoon kuin hänen suonissaan olisi äkkiä virrannut jäistä vettä, kun Kerpele selitti mikä kristalli oli ja mitä tämä merkitsi, vahvistaen varsin ykskantaan ne epäilyt mitä hän oli aiemmin kuullut Niteltä... ja elätellyt toivoa että nämä olisivat saattaneet olla edes jollakin tavalla vertauskuvallisia taikka muuten liioiteltuja. Kenties pelkästään epäilyttävän pujoparran sanoihin olisi voinut suhtautua varautuneella skeptisyydellä (ainakin jos vain hermoja riitti tehdä näin) , mutta nyt kun tämän kursailematon ilmoitus meni näinkin hyytävästi yksiin Niten kertoman kanssa, ei ainakaan Spyro kauhukseen osannut tehdä näin... varsinkaan kun purppuratukalla itsellään tuskin oli mistään hyvin pitkälti minkäänlaista omaakaan tietoa.
Epäluuloiseen tuijotukseen ilmestyi varsin nopeasti kasvava annos hyvin epämukavaa tukaluutta, kun poika ei osannut muutakaan kuin jäädä kuuntelemaan infernaalisen miekkosen suorasukaista puhetta, kun tämä tuntui tekevän parhaansa selittääkseen kaiken... vaikkakin edelleen itse tippaakaan hetkahtamatta sitä mitä oli sanomassa. Tämä istui edelleen enemmän tai vähemmän mukavasti Haeklin unikuvan (toivottavasti?) niskassa, mutta Spyro ei tuntunut ehtivän nyt enää edes ajatella asiaa kun tummat silmät tuijottivat ymmyrkäisenä sekaisen purppuraisen kuontalon alta, epäuskoisina ja järkyttyneinä kun Kerpele ilmoitti kristallinpalan olevan kuin olevankin sirpale jumalaa.... tai ainakin jotakin näiden kaltaista. Jos pojalla oli ollut mielessään jonkinlaisia vastaväitteitä jollenkin, kuolivat ne nopeasti kun tämä pälysi miekkosta kuin yrittäen epätoivoisesti etsiä tästä merkkejä epärehellisyydestä, ennen kuin nulikka sävähti ja painui entistä tukalammin lysyyn, laskien hetkeksi jännittyneen katseensa. Pitkään hetkeen sanaton, epämääräinen äännähdys oli ainoa merkki minkäänlaisesta ymmärryksestä mutta entistä kuumeisempi askellus pienen aukion reunalla kieli että tämä oli kaiketi ymmärtänyt ainakin jotakin... eikä selvästikään ottanut tätä hyvin. ".....egh. Ei... ei näin voi vain... käydä. Ei tämä... Mä... mä tiesin että ei olisi pitänyt edes... koskea siihen" tämä onnistui ähkäisemään epäselvästi kitusistaan niin hiljaa ettei luultavasti ollut edes tarkoittanut tätä kuultavaksi mutta liian tolaltaan estääkseenkään esiin ahdinkoa vuotamasta ilmoille. Tämä sävähti ja painoi hetkeksi kätensä otsalleen kuin yrittäen vielä epätoivoisesti työntää kaiken jotenkin loitolle, kuitenkaan tähän pystymättä. Miten... miten saattoi edes olla mahdollista että hänessä oli sirpale... ties mitä jumalolentoa? Jo ajatus itsessään oli aivan tarpeeksi hirvittävä, puhumattakaan siitä mitä tästä kaikesta ilmeisesti seurasi.... ja tämä epäilemättä oli aivan liikaa että jo valmiiksi ahdistunut poika olisi edes halunnut miettiä tätä. Kuitenkin, vaikkakin pienellä viiveellä, tämä tuntui hahmottavan sarvipäisen miehen myöntävän varsin suoraan että sirpale sekä tämän tarjoamat kyseenalaiset mahdollisuudet kiinnostivat niin heidän perässään ryntäileviä mielipuolia, kuin ilmeisesti tätä itseään... sekä kaiketi hiipparin edustamia tahojakin. Tämäkin varsin suora ilmoitus nappasi nulikan yllätyksellä ja tämä päätyikin nostamaan jälleen katseensa luodakseen epätietoisen varautuneen katseen pirulaiseen melkoisen kulmien rypistyksen keralla. Jos aivan kristallinsirpale itsessään kylmäsi häntä (varsinkin nyt jos kaikki sanottu piti tosiaan paikkansa), niin mahdollisuus siitä että kapine joutuisi niin hirviöjoukon kuin ties minkä manalan edustajien käsiin kuulosti kaikkea muuta kuin hyvältä asialta.... Mutta ilmeisesti, syystä tai toisesta, Kerpele ei kuitenkaan kuulostanut olevansa aikeissa vain kiskoa esinettä irti hänestä. Ainakin tämä antoi ymmärtää että jos ei suorastaan huomioonotettua, niin ainakin hänen mahdollinen hengissäselviämisensä ei olisi suoranaisesti uhattuna... vaan tämä suorastaan tarjosi mahdollista apuakin tämän suhteen.
Purppuratukka joutui käyttämään pitkän, epämukavan tovin pyöritellen miehen sanoja mielessään, sinnitellen päälle puskevaa paniikkiaan vastaan ja yrittääkseen vastentahtoisesti ymmärtää näitä implikaatioita.... sekä arvioidakseen sarvipään rehellisyyttä, joka eittämättä oli väkisinkin varsin suurena huolena hänen mielessään. Tukalasti edestakaisin aukion reunaa vieläkin askeltava Spyro loi tuon tuostakin miekkoseen varsin varautuneita, kuumeisia katseita kun tämä soi hänelle huomaavaisesti hetken aikaa sisäistää jotakin tällaista. Kuitenkin ennen kuin poika ehti selvittää mieltään tarpeeksi sanoakseen mitään katkaisi mies nousseen painostavan hiljaisuuden äkillisellä käsiensä läimäytyksellä joka sai nulikan lähes hypähtämään. Tämä ähkäisi epämääräisesti ja jännittyi sävähtäen paikalleen kesken askelen, jääden tuijottamaan kun Kerpele kuin tyytyväisenä saamaansa huomioon jatkoi... nyt tuntuen pääsevän viimein suoraan myyntipuheeseensa. Ja niin pahaenteiseksi kuin tätä kaikkea olisi voinut uumoilla, taisi tämä tulla varsin punnitussa paikassa sekä aikana... mikä teki jonkin tällaisen avuntarjouksen ohittamisesta varsin vaikeaa. Poika tuntui lopettaneen kuumeisen askeltamisensa, luultavasti kuitenkin enemmän unohdettuaan kun huomio kiinnittyi johonkin huomattavasti oleellisempaan (tai epäilyttävämpään) kuin mitenkään rauhoittuneena , ja vaikka tämän kulmat sekä ryhti painuivat jälleen epäluuloisesti miehen painavammaksi käyvän huomion edessä, tämä ei keskeyttänyt vieläkään. Nulikaltakaan tuskin jäi huomaamatta infernaalisen myyntimiehensä kasvanut kiinnostus kun tämä ilmoitti voivansa helposti auttaa paljonkin... mutta tiettyä maksua vastaan. Rehellisesti hän ehti jo lähes odottaa sarvipään vaativan itselleen kristallinsirpaletta jonka perään oli jo myöntänyt olevansa, mutta jälleen poika joutui yllättymään (onnekseen tai epäonnekseen?) Kerpeleen päätyessä toteamaan ettei kapine oikeastaan käynyt kaupankäynnin kohteeksi. Poika räpäytti tälle silmiään kerran jos toisenkin, kuitenkin jännittyen nopeasti uudestaan kun sarvipää siirtyikin nimeämään soveliaampaa hintaa... joka ei lopulta kuulostanut paljoakaan vähempää epäilyttävältä.
Miehen alleviivaava, huomiota vaativa sormenkohotus sai tukalan pojan nopeasti luimistumaan lisää ja sävähtämään jälleen eittämättä vainoharhaiseen sävyyn kun tämä luetteli asioita, joilla oli ilmeisesti halukas käymään kauppaansa. Spyro ei ollut lopulta aavistellutkaan että tämä olisi kaivannut rahaa tai rikkauksia joita hänellä ei ilmiselvästi ollut ( ja joita tämä olisi varmasti saanut haalittua temppelistä varsinkin nyt aivan itsekin halutessaan) mutta kuullessaan sarvipään luennoimat asiat jäi nulikka pälyilemään tätä epäuskon, sekä kasvavan hämmingin vallassa. Tuskin oli vaikeakaan nähdä ettei tällä ollut aavistustakaan miten moinen kaupankäynti edes toimi, mutta.... itsensä osien "myyminen", aineettomienkin, kuulosti eittämättä kyseenalaiselta... puhumattakaan hälyttävästä, jollakin varsin perustavalla tavalla vaikkei hän osannutkaan määritellä tätä. "Sielua et kyllä saa! Mun tai kenenkään muunkaan!" nulikka kiirehti töksäyttämään puolihätäisesti. Väkisinkin viimetapaaminen sarvipään kanssa palasi mieleen varoittavine esimerkkeineen ja ihan liian läheltä liipanneine välikohtauksineen, jotka olivat olleet varsin omiaan aiheuttamaan pojalle varsin hyytäviä hetkiä. Kukaties hän ei ollut vieläkään erityisen selvillä jostakin sellaisista kuin sieluista ja näiden konkreettisuudesta, mutta siltikin nämä tuntuivat sellaiselta ettei hän halunnut enää edes kokeilla onneaan... varsinkin kun Kerpele tuntui olevan kiinnostunut monesta muustakin. Tämän huomautus siitä, kuinka hyvin pitkälti mikä vain hänestä olisi syystä tai toisesta korkeassa arvossa joidenkin tahojen kannalta sai purppuratukan rypistämään kulmiaan entisestään, ja tämä jäikin hetkeksi vilkuilemaan miekkosta epäluuloiseksi. "...eh? Munko? Mutta miten... Miksi te jotain... sellaista edes haluatte?" se päätyikin kysymään varautuneena ristiriitaisin tuntemuksin. Tämä kaikki, infernaalisen myyntimiehen toimenkuvaa myöten meni lahjakkaasti yli hänen ymmärryksensä ja tukala poika joutuikin jäämään jälleen sulattelemaan kaikkea hetkeksi... mutta niin paljon kuin joku tällainen häntä hyysikin... tuntui jossakin taustalla häälyvä vielä suurempi asetelma vieläkin uhkaavammalta. Tiesi mistään mitään tai ei, mutta hän saattoi tuntea kristallin epäilemättä tekevän jotain hänen sisuksissaan, puhumattakaan siitä uhasta että hirviöjoukko herroineen saattaisi hyvinkin ilmaantua vielä heidän peräänsä havitellakseen kapinetta tai mitä siitä seuraisi jos nämä tosiaan saisivat heidät kiinni, eikä pelokkaalla pojalla ollut aavistustakaan miten he selviäisivät tästä enää toista kertaa. Jo aivan vuori sisällään piilevine uhkineenkin oli heille aivan tarpeeksi suuri haaste, ja jos he eivät koskaan onnistuisi edes pääsemään ulos täältä, kävisivät kaikki muut asiat ja huolet nopeasti täysin yhdentekeviksi. Purppuratukka kurtisti kulmiaan entistä tukalammin luoden epämukavan vilkaisun Haeklin hahmon suuntaan, ennen kuin laski jälleen katseensa hypistellen puristamaansa tikarin kädensijaa sormissaan.
Tämä... tämä kaikki oli hänen syytään. He olivat täällä hänen vuokseen... hän ei mitenkään voisi antaa asioiden päättyä täällä, tai näin. Jotain oli tehtävä... Ennen kuin joku heidän pienestä joukostaan tosiaan menettäisi henkensä... Varsin piinaavasti hänellä ei vain rehellisesti ollut aavistustakaan millä välineillä heidän olisi enää muuten ollut tarkoitus selvitä edes ulos kirostusta vuoresta saati perille sinne minne kaiketi olisi mentävä. Ei tainnut olla taaskaan vaikea nähdä nulikan pinnan alla pyörivää tunteiden ja kaoottisten ajatusten myrskyä päällekään päin kun tämä pälyili miekkosta tämän puhuessa... mutta jokseenkin huolestuttavalla tavalla taisi kuitenkin kuunnella vaikka rypistelikin kulmiaan tälle melkoisesti. Levottomat, jonkin vieraan edessä epäröivän epäluuloisen eläimen askelet alkoivat jälleen kuljettaen purppuratukkaa kireästi edes-takaisin, ennen kuin pysähtyivät jälleen toviksi, vain alkaakseen sitten uudestaan. Tämä ei pidellyt tikariaankaan puolustavasti esineen vain unohduttua esille kaiken hässäkän keskellä ja nulikka vain hypistelikin tätä käsissään kuin kaivaten jotain pitämään hermostuneesti nytkähtelevät näppinsä kurissa. Leppoisasti sätkäänsä tuprutteleva miekkonen vakuutteli pystyvänsä paljoon, ja nyt päästyään apunsa hintaan Kerpelekin tuntui ajavansa asiaansa tarmolla josta pystyi lähes aistimaan hillittyä mutta määrätietoista kiinnostusta tähän outoon valuuttaan, joista nulikalla ei ollut aavistustakaan miten näillä edes käytiin kauppaa, saati miksi. Jokin tällainen sai hänet tuntemaan olonsa kasvavan epämukavaksi ja nulikka loi jälleen jokseenkin surkean neuvottoman vilkaisun kohti Haeklin hahmoa, josta tuskin taisi nyt olla tähän hätään tippaakaan apua. "Tämä... tämä on ihan hullua" se ähkäisi itsekseen kiskaisten jälleen sormensa sekaisen kuontalonsa lävitse (käyttäen onneksi edes valokiveä pitelevää raajaa tikarinsa sijaan) kääntäen sitten jälleen varautuneena huomionsa auliin asiakaspalvelijansa suuntaan kun tämä tiedusteli epäilyttävästi hymähtäen mitä hän olisi valmis maksamaan avusta itselleen ja tovereilleen, kukaties joidenkin mystisten bonuksienkin kera.
"Mä... mistä hitosta mä tiedän että sä edes puhut totta? Etkä vaan... yritä tapattaa meitä että saisit sen kristallin?" purppuratukka tiukkasi viimein miekkosta terävästi katseellaan mittaillen, vaikka eittämättä jokseenkin ärhäkästä sävystään huolimatta taisi tässä olla havaittavissa epävarmuuden kallistumista johonkin suuntaan, joka epäilemättä huolestutti nulikkaa itseäänkin ja paljon. "Sähän voit vaikka vaan tappaa mut samantien jos suostun, tai... Mä tiedän että tässä on jotain haudattuna!" se lisäsi ähkäisten, kuulostaen kieltämättä jo melkoisen ahdistuneelta kaiken suhteen. Hän oli vakuuttunut siitä että leppoisasti paikallaan istuskeleva ja sielujen ja ties minkä kauppaamisesta jutusteleva sarvipää suunnitteli jotain, mutta hän ei vain onnistunut saamaan tästä kiinni mitä tämä oli. Jonkin itsensä aineettoman osan myyminen turvaa ja apua vastaan oli eittämättä hyytävän lisäksi lähes absurdi ajatus oudosta puhumattakaan, eikä hän kyennyt näkemään miksi jokin tällainen oli jotain mitä mies halusi. Tämä olisi asemassaan voinut varmasti vaatia jotain huomattavasti konkreettisempaakin mutta silti tämä tuntui tyytyvän johonkin hyvin... epämääräiseen, jota nulikan oli varsin vaikea hahmottaa oikein miksikään... kukaties itse sielua lukuun ottamatta. Poika mutristi suutaan rauhallisesti odottelevaa sarvekasta miestä kyräillen kuin yrittäen arvioida mitä tämä oikeasti mahtoi ajaa takaa, ennen kuin vaihtoi viimein asentoaan epämukavasti. Tuntui varsin häiritsevältä ajatukselta käydä kauppaa muistoillaan tai tunteillaan (jotenkin?), ja voimasta taikka etevyydestä (kauneudesta puhumattakaan) hänen tuskin kannatti edes murehtia, mutta... vaikka tämäkin särähti korvaan varsin kyseenalaisena, kuulosti viimeinen tarjous eittämättä edes kaukaisemmalta ongelmalta ja vähemmän hälyttävältä kuin jokin suoraan olemukseen kajoava... varsinkin heidän kiperässä tilanteessaan.
"...mitä, pari vuotta tai jotain, niin autat meitä? Jostain.... tulevaisuudesta? Niin että en kuole siihen samantien, tai mitään sellaista? Tai et yritä viedä sitä kristallia?" Spyro tiedusteli viimein hitaasti, ilmeisen epäluuloisesti ja varuillaan. Se loi hermostuneen katseen ensin alas kimmeltävään tomuun joka peitti maata vieläkin (ja joka rehellisesti tuskin toi ainakaan mielenrauhaa minkään kannalta) pyyhkäisten vieläkin kivuliaalta tuntuvaa kuumottavaa käsivarttaan, ja sitten jälleen syyllisesti hiljaisen, jonkinlaista outoa tuolinvirkaa toimittavan Haeklin suuntaan. Egh... jostain tällaisesta olisi varmaan pitänyt puhua nuorukaisen kanssa joka ymmärsi asioita häntä paremmin, ja ties mitä, mutta... ei ollut vaikea nähdä että Haekli oli ollut kestonsa rajoilla jo nyt... kuten hänkin. Se taisi olla varsin raskas fakta jonka hän tunsi itsessään nytkin, eikä tästä tainnut olla pääsemistä ympäri.... tai ainakaan hänellä ei ollut aavistustakaan miten.
((Somehow I don´t think this will end well... D= ))
|
|
|
Post by submarine on Dec 22, 2015 0:57:36 GMT 3
Syystä tai toisesta sielun myyminen paholaiselle ei tuntunut miellyttävän Spyroa yhtään, ja tämä protestoikin hanakasti mokomaa... joskaan ei aivan yhtä paljon muita ehdotuksia. Ja vaikka Kerpele pitikin täysin vakavan, ehdottoman ammattimaisen ilmeen kasvoillaan, jokin osa tästä hymyili. Ei suu, ei edes silmät, eikä mikään muukaan osa kasvoja, mutta jokin kuitenkin. Jokin tämän olemuksessa virnisti leveästi, ennen kuin sitten vakavoitui taas, palaten käsillä olevaan, huomattavasti tärkeämpään asiaan. Mutta siltikin, henkinen niskaote oli napattu, eikä tämä käsi tulisi päästämään irti. Nyt oli aika tehdä kauppaa, jota suurin osa sai katua pahasti ennemmin tai myöhemmin. "Ah. Se, miksi sinun olemuksesi palasilla on arvoa, on mutkikas ja pitkänpuoleinen asia selitettäväksi tähän hätään. Sanottakoon vain, että meidän olemassaolomme perustuu seikkoihin, jotka tekevät noista asioista kovin viehättäviä meille. Sinun katoavat ja häilyvät osasesi ovat meille sekä ainetta että energiaa. Se sekä antaa minulle voiman tehdä mitä teen, että toimii maksuna kuten tahot, joita minä en kykenisi uhmaamaan vaikka haluaisin, ovat määränneet", sarvipää selitti, pyöräyttäen taas sätkäänsä ohimennen kädessään. Tämä piirteli sillä nyt kevyitä kaaria ilmaan, luoden savukiehkuroita sinne ja tänne. Sanat olivat kepeitä, mutta tämän huomio oli silti ehdottoman kiinteästi vain ja ainoastaan tässä hetkessä ja tilanteessa. "Menemättä tarkempiin yksityiskohtiin, voin vakuuttaa, että meitä ja meidän olemustamme on mustamaalattu melkoisesti ajan kanssa. Alisella ei lopulta ole läheskään niin kieroja suunnitelmia, kuin niin kovin usein yritetään väittää. Tässähän mekin teemme rehtiä kauppaa, ilman mitään koukkuja tai piilotettuja ehtoja", tämä lisäsi suorastaan leppoisasti, luoden pojan suuntaan hymynpoikasen, jonka oli kaiketi tarkoitus olla jollakin tapaa rohkaiseva.
Spyron täytyi selvästikin miettiä tätä kaikkea taas hyvä tovi, jonka Kerpele tälle auliisti antoi. Tämä seuraili poikaa tarkasti mutta vaitonaisesti, tuijottaen tätä hirvittävän kiinteästi ja läpitunkevasti. Kuin olisi tosiaankin yrittänyt katsoa johonkin tämän sisällä, laskeskella ja arvioida miten eri asiat asettuivat. Ja lopulta ne sitten, kaiken jälkeen, tuntuivat asettuvan juuri kuten pitikin. Tilanteen hulluuden manailukin tuntui lopulta jo melkoiselta myönnytykseltä, ja jälleen Kerpele virnisteli leveästi jossakin syvällä sisimmässään. Tuo olemuksellinen virne ei laantunut edes kun tämä mukamas loukkaantuneesti huitaisi kädenselällään ilmaa, kun nulikka kehtasi tiedustella, miten saattoi mitenkään luottaa tähän tai olla varma, ettei tämä kaavaillut mitään hirvittäviä. "Minäkö, Alisen uskottu palvelija ja kuuliaisin sääntöjennoudattaja, tohtisin rikkoa sopimuksen asiakkaani kanssa? Ah, mitä syytöksiä! Voin vakuuttaa, että ainoa mitä tähän haudattu on loistelias mahdollisuus itse kullekin, Spyro hyvä. Mutta tärkeämmin, tuskinpa minä näkisin tällaista vaivaa, jos haluaisin tai pystyisin vain ottamaan omani? Nämä asiat eivät toimi näin. Jos voisin jollakin ilveellä kärkkyä kuolemaasi ja sen jälkeen ryövätä ruumiin kuin jokin raadonsyöjä, tokihan minun täytyisi vain odottaa, kunnes olosuhteet hoitaisivat hankalimman osuuden? Ei toki, tämä kaikki perustuu sopimuksiin ja yhteisymmärrykseen", teräväkulmainen pirulainen selitti, viitaten ohimennen varsin merkitsevästi ympärilleen. Tuskinpa tämän tosiaankaan täytyisi tehdä paljoakaan, jos mitään, jos näiden kahden henki oli kaikki mitä tässä tavoiteltiin. "Sieluja ei voi varastaa, kokemuksia ei ole mahdollista ottaa vasten tahtoa, eikä muistoja pysty kiskomaan jonkun päästä noin vain. Se kaikki on osa sitä kokonaisuutta, jota kutsutaan henkilöksi. Se osa, minkä köyhin ja kurjinkin vielä omistaa menetettyään kaiken muun. Tokihan sellaisen ottaminen vaatii ehdottomasti suostumusta. Muuten sillä ei ole arvoa", tämä tokaisi, kuulostaen yllättävän vakavalta.
Ja sitten. Sitten päästiinkin varsinaisiin ehtoihin. Kerpeleen silmät välkähtivät kuin pienet synkeät tähdet, kun Spyro lopulta, aivan itse, erotteli muutaman vuoden eliniästään pöydälle. Se ei ollut vielä innostusta, mutta... jonkinlainen orastus kuitenkin. Tarjous oli mitä oli, mutta jlka oli nyt saatu oven väliin. Hetkisen, lopulta häviävän lyhyen, tämä vaivautui näyttämään siltä kuin olisi tosiaankin joutunut harkitsemaan tarkkaan, ennen kuin sitten kallisti melko viileästi päätään. "Vuodet ovat suosittu ja melko helppo valinta kuolevaisille. Eikö olekin mielenkiintoista, miten niiden rajallisuus ja siitä johtuva näkökyvyttömyys tekee niistä niin kovin kutsuvan vaihtoehdon? Mutta, asiaan. Ei, et kuolisi. Ne tulevat lopusta, mahdollisuuksista joita ei ole vielä tapahtunut. Totta puhuakseni vuodet lienevät se kaikista vähäisin kaupankäynnin väline. Ne eivät niinkään ole vielä osa sinua kunnollisesti, vaan ainoastaan potentiaalisesti, sitten joskus. Toki niillä on arvoa, mutta... mmh. Näinä tiukkoina aikoina en voisi tehdä loputtoman paljoa siitä hyvästä. Sanottakoon vaikkapa... kerros per vuosi? Kerros alaspäin tästä vuoresta, kerros eteenpäin ja kauemmas tästä kaikesta? Ah, mutta tietysti kaksi kulkijaa edellyttää kahta vuotta. Yksi sinusta, yksi ystävästäsi. Kourallinen sinun poispääsystäsi täältä, kourallinen geomantikosta", sarvipää eritteli, naputtaen ohimennen allaan nököttävää Haeklia ohimoon. Pakkovirnuileva nuorukainen ei edes huomannut. Mutta siltikin, tämä kuulosti jollakin tavalla hieman laimealta koko asiasta. "Voisin tehdä paljon enemmän kouriintuntuvammista asioista. Tokihan sinulla on muistoja, joita et varsinaisesti tarvitse? Muistot ovat asteen parempaa kauppatavaraa. Nekin ovat tosin... ylimääräistä muun päällä. Todella suuria asioita voisi tapahtua, mikäli pääsemme jonkinlaiseen sopuun... keskeisemmästä. Nimestä, kukaties. Lohikäärmettömän lohikäärmeen nimi olisi eittämättä merkittävä. Sitten sinä et enää olisi Spyro. Sinulla ei olisi nimeä ollenkaan. Jonkun olisi nimettävä sinut uudelleen. Mutta mokoma on eittämättä aavistuksen mutkikasta. Kukaties haluaisit luopua jonkinlaisesta suhteestasi johonkuhun? Vaikkapa... johonkin ystävään tai tuttavaan? Tai kukaties jokin luonteenpiirteesi on joutilas?" tämä eritteli ja ehdotteli, laskeskellen kovinkin mietteliään oloisesti sormillaan. Ja sitten, vihdoin, tämä tuntui oivaltavan jotakin, katsahtaen poikaan tarkemmin ja tiukemmin.
"Tokihan sinä voisit luopua vaikkapa... naurustasi? Saisit pitää hymähdykset ja hymysi, mutta oikesta naurusta, siis. Ei toki huumorintajusta, vaan naurusta itsessään. Näillä asioilla on melkoinen metafyysinen arvo. Sellaisella voisi tehdä paljon. Ja jos sallit minun sanoa, niin sille ei ole varmastikaan ollut viime aikoina juurikaan käyttöä" Kerpele äkkiä tokaisi, hiljentyen selvästikin miettimään asiaa itsekin. Siltikin tämä tarkkaili samalla poikaa kovin hanakasti, arvioiden mitä mokoma järjetön ehdotus oikeastaan saisi tässä aikaan. Kukapa tiesi...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 22, 2015 15:10:21 GMT 3
Perustellusti epäluuloisen ja varsin varautuneen pojan suostuttelu ties mihin tällaiseen pirunkauppaan oli epäilemättä kärsivällisyyttä vaativaa, mutta melkoisen huolestuttavalla tavalla viileän pintansa koko ajan säilyttävä sarvipää ei tuntunut edes ponnistelevan tasapainoillessaan niin tämän arkaluontoisen asian rajamailla, kuin samaan aikaan Haeklin päälaellakin. Kukaties Spyro protestoi nopeasti kaikkea mahdollista sieluihin kajoamista selvästikin kavahtaen koko aihetta, mutta moinen ei saanut Kerpelettä nujertumaan.... tai oikeastaan edes harmistumaan mitenkään merkittävästi. Oli kuin tämä olisi lopulta ollut hyvin odotettua eikä mies ollut edes kaavaillutkaan mitään tällaista vaan käyttänyt koko esimerkkiä vain astinlautana kohti kauppatavaraa jotka eittämättä näyttivät nyt tämän rinnalla huomattavasti vähemmän kriittisiltä.... ja vaikka sarvekas mies ei päässytkään eroon purppuratukan suorastaan vainoharhaisesta silmälläpidosta ja pälyilystä, taisi tämä taktiikka tuottaa tulosta. Ehkä jos jännittynyt ja varsin lahjakkaasti jo nyt hermojensa kanssa painiskeleva poika olisi ollut paremmin perillä koko aiheesta taikka omannut nyt kärsivällisyyttä ja energiaa pohtia koko kyseenalaista tarjousta aivan pohjia myöten, olisi tässä yhtä jos toistakin hälyttävää... mutta nyt olonsa jo valmiiksi varsin ahdistuneeksi ja kaoottiseksi tuntien tämä tuskin onnistui edes tarraamaan moiseen vieraaseen aiheeseen kunnolla. Vuodatettuaan epäluulonsa ilmoille tämä jäi tuijottamaan leppoisasti tupruttelevaa punanahkaista tapausta kyräillen, mutta vaikka se näyttikin kaikkea muuta kuin vakuuttuneelta (aivan vain periaatteen vuoksikin) lähestulkoon minkään suhteen mitä mies sanoi alkaessaan vastata töksäytettyihin kysymyksiin, taisi pojalla olla huolestuttavan vähän tarttumapintaa johonkin tällaiseen.
Kerpele vaikutti selittävän asioita jälleen varsin auliisti suorastaan pistävän kiinteästä tuijotuksestaan huolimatta, ja tämä sai nulikan kulmat rypistymään entisestään kun se yritti epätoivoisesti saada kiinni edes jonkinlaisesta epärehellisyydestä... kuitenkaan tässä kovinkaan hyvin onnistumatta. Niin häiritsevältä ja kyseenalaiselta kuin tämä kaikki kuulostikin kun sarvekas mies luonnehti syitä miksi hänen aineettomatkin olemuksensa osat olivat jollakin tavalla arvokkaita niin tälle kuin kaiketi demonisille tahoille muutenkin, ei Spyro lopulta osannut kuin päästää vaisun kyseenalaisen äännähdyksen kuunneltuaan tätä kaikkea epätietoisesti päätään kallistellen. Vaikka hän yrittikin varsin kuumeisesti, oli jonkin tällaisen ymmärtäminen ja sisäistäminen hyvin vaikeaa... hyytävästä puhumattakaan. Tuskin kukaan halusi ajatella tai kuulla kuinka osat hänestä itsestään olivat jollekulle varsin haluttuja... varsinkin kun kyse oli jostakin näinkin perustavalla tasolla henkilökohtaisesta vaikkakin aineettomasta, puhumattakaan edes siitä keitä tämä mystinen asioiva osapuoli edusti. "...kuulostaa hiton oudolta" nulikka lähes jupisi pitkän tovin epäröityään kaiketi muutakaan osaamatta. Jokin tässä niin koko ajatuksessa kuin tasaiselta vaikuttavan Kerpeleen olemuksessa häiritsi häntä ja pahasti, mutta hänen katseensa ei riittänyt läpäisemään miekkosen tyyntä pintaa jättäen nulikan tuntemaan olonsa melkoisen vainoharhaiseksi... eikä miekkosen rauhoitteleva hymy taikka toteamus siitä, kuinka "Alisen" väkeä oli aina mustamaalattu varsin epäoikeudenmukaisesti ollut suureksikaan mielenrauhantuojaksi. Vakuutti harmonisen kaupankäynnin ja yhteisymmäryksen korostaminen tai ei, purppuratukka lopetti kuumeisen askelluksensa jälleen hetkeksi luodakseen epämääräisen, pitkän katseen tämän suuntaan kun sarvipää protestoi varsin hillitysti suuntaansa töksäytettyjä epäilyksiä kättään heilauttaen, kuin olisi jopa loukkaantunut moisesta. Eittämättä tämän korostetun viaton tokaisu sai Spyronkin mutristamaan aavistuksen, pojankin haistaessa jonkinlaista palaneenkäryä Kerpeleen maalailemassa suorastaan pyhimysmäisessä, lainkuuliaisessa kuvassa jota tämä pyrki saamaan aikaan, joka ei koskaan pettäisi epärehellisesti lupauksiaan. Spyrokaan ei selvästikään ottanut moista erityisen hyvin, mutta siltikin tämän ärhäkän defensiiviset vastaväitteet olivat käyneet jo jokseenkin haparoivimmiksi, joita sarvekkaan miehen ei selvästikään ollut vaikeakaan väistää.... ammattimaisen hillitysti ja vähäeleisesti tietenkin, mutta kuitenkin.
"Niinno. Niin sä teit sille edelliselle tyypille. Mä näin sen!" poika huomautti syyttävästi, voimatta olla värähtämättä hieman. Oli varsin vaikea saada mielestään muistikuvaa pönäkästä ja isonenäisestä rääkyvästä miehestä joka katosi jäljettömiin savupöllähdyksen keskelle vaikka tästäkin oli jo kulunut aikaa, ja moinen sai väkisinkin varpailleen riippumatta siitä että tämä oli kaiketi periaatteessa johtanutkin hänen pelastumiseensa... Mutta oli poika epäluuloinen tai ei, luovi Kerpele silti kaiken lävitse suorastaan helposti. Tämän looginen huomautus siitä ettei tämän oikeastaan tarvitsisi kuin odottaa jos haluaisi heidät vain hengiltä onnistuikin vaientamaan Spyron nopeasti ja jättäen tämän pälyilemään hetkeksi aavistus neuvottomuutta jo varautuneisuutensa alta häivähtäen ennen kuin nulikka ehti estääkään tätä. "....eh. No... niin kai, mutta...." se yritti vaieten kuitenkin jo alkuunsa osaamatta keksiä oikein mitään järkevää vastaväitettä siihen miksi Kerpele edes tarjosi apua vain odottamisen sijasta, päätyen jälleen haromaan kuontaloaan epämääräisesti kyräillen. Jokin oli pielessä ja hän tiesi sen, mutta... mitä enemmän mies pääsi selittämään asioita, sitä hämmentävämmäksi kaikki tuntui käyvän, jos mihinkään tämän sanomaan oli uskomista... Mutta jos tämä olisi valehdellut, ei siinä ollut mitään järkeä miksi tämä edes ryhtyisi johonkin tällaiseen peliin jos olisi saanut haluamansa paljon helpommallakin... Rehellisesti purppuratukka alkoi olla jo varsin pyörällä päästään joka ei ainakaan helpottanut tämän tuntemaa ahdinkoa... ja siltikin takaraivossa naputti se varsin piinaava tieto siitä, että jos mitään ei edes yritettäisi tehdä, saattaisi hyvinkin olla etteivät he pääsisi edes ulos vuoresta elossa. Vaikka sitä ei olisi millään halunnutkaan myöntää, tarvitsivat he silti apua nyt varsin kipeästi jouduttuaan tällä tavalla viskatuiksi itseään aivan liikaa suurempien asioiden kurimukseen, joka sai monet muut huolet ja uhat näyttämään melkoisesti pienemmiltä verrattuna, kaikesta epäilyttävyydestään huolimatta. Ainakaan Spyro ei osannut nyt tähän hätään keksiäkään mitään kammottavampaa kuin sisuksissaan väijyvän, hänen sisintään raastavan kristallin... tai tätä jäljittävän hirviöjoukon hirviömäisine herroineen. Hän ei missään tapauksessa halunnut enää joutua tekemisiin näistä minkään kanssa, taikka nähdä Haeklin epätoivoista ilmettä kaiken edessä.
Lopulta, niin paljon kuin se häntä hyysikin, oli nulikan viimein kokeiltava kepillä jäätä ja tiedusteltava epäluuloisesti heidän mahdollisuuksiaan. Kaiketi pari vuotta jostakin hamasta tulevaisuudesta tuntui jollakin tavalla pienemmältä pahalta tähän kaikkeen verrattuna jos he tällä selviäisivät ulos hengissä, mutta ilmeisesti asia osoittautuikin jokseenkin toivottua hankalammaksi. Kiinteästi häntä tuijottava Kerpele tuntui harkitsevan asiaa, mutta kallistikin lopulta päätään huomattavasti viileämmin kuin Spyro olisi odottanut. Poika räpäytti silmiään hämmentyneenä miehen jäädessä pohdiskelemaan tarjousta jokseenkin nihkeästi, ja päästi sitten pienen epämukavan ähkäisyn kun parin vuoden epämääräinen tarjous alkoi nopeasti nousta jo huomattavasti huolestuttavampiin lukemiin. "Mitä? Niin paljon? Vaan ulos pääsemisestä? Mutta kun....! Ties kuinka monta näitä kerroksia edes on jäljellä!" nulikka protestoi tukalasti, kuitenkin vaieten hieman kulmiaan rypistäen sarvipään todetessa että paremmasta hinnasta saattaisi hyvinkin kyetä auttamaan huomattavasti paremmin. Kerpeleellä olikin selvästi lisää ehdotuksia hihassaan, jotka kuitenkin saivat purppuratukan kyräilemään jälleen melkoisen kireästi. Vuodet kaukaa tulevaisuudesta olivat tuntuneet siksikin huomattavasti vähemmän uhkaavalta etteivät nämä olleet samalla tavalla henkilökohtaisia, mutta ilmeisestikin tämän vuoksi mies ei nähnytkään näitä niin arvokkaina kuin olisi voinut toivoa. Tällä tavoin hän saattaisi polttaa hyvinkin epähuomiossa vuosikymmeniä elinaikaansa edes tietämättä miten homma oikeastaan toimi saati paljonko hänellä edes oli oikeasti tätä jäljellä, ja poika päätyikin luomaan ahdistuneen katseen hiljaiseen Haekliin joka istui edelleen paikallaan kun sarvipää luetteli mielestään huomattavasti arvokkaampia asioita. Poika epäröi liikehtien kuumeisesti paikallaan kuunnellessaan, kunnes kirskautti hampaitaan irvistäen hieman Kerpeleen viimeiselle ehdotukselle varsin vastahakoisena.
"Joku... joku tuollainen riittäisi sitten? Että... päästään kaikki täältä ulos? Haekli ja Kissakin?" Spyro tiedusteli viimein varsin pitkin hampain, kunnes ähkäisi uudemman kerran pudistaen päätään samalla kiskoen sormensa jälleen tukalasti purppuraisen kuontalonsa lävitse. "...egh. Mun täytyy olla jo jotenkin hullu" se puuskahti vaisusti, ennen kuin poika vetäisi syvään henkeä, kuin peläten alkavansa jälleen epäröidä. "No... hyvä sitten! Selvä! Nimikö? Sekö riittää siihen sitten jotenkin? Ja ettei meille kellekään käy mitään?" purppuratukka töksäytti, päätyen heilauttamaan käsivarsiaan jokseenkin tuskastuneen alistuneeseen sävyyn, kuitenkin kiristyen olemukseltaan entisestään. Siitä ei päässyt mihinkään että edes jonkin tällaisen harkitseminen - saati siihen lupautuminen - karmi häntä melkoisesti, mutta.... alkoi tuntua siltä, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Niin pelottavaa ja kyseenalaista kuin nimensä lupaaminen jollekin tällaiselle sarvipäälle olikin, taisi se silti olla huomattavasti pienempi hinta kuin kenenkään heistä henki... tai joku oikeasti henkilökohtaisempi. Hän tuskin ymmärsi vieläkään paljoakaan mistään tästä, mutta toisin kuin muistot ja tämän kaltaiset asiat oli nimi sentään vain... sana. Tuntui eittämättä varsin absurdilta että tämä edes kävisi maksusta jotenkin johonkin, tai miten jokin tällainen edes toimi, mutta... egh. Heidän OLI päästävä ulos täältä... ja eroon kirotusta kristallista, joka ilmeisesti oli oikeasti vielä jotakin paljon kauheampaa kuin vain noiduttu esine. Nulikka liikahti jälleen tukalasti, hoksaten lopulta puristavansa edelleen tikaria päämäärättömästi kädessään ja lykkäsi tämän viimein hetken epäröityään takaisin paikalleen harhauttaakseen itseään edes hetken lisää, uuden hermostuneen puuskahduksen keralla.
"....äh. Sä varmaan et saa tätä hiton kapinetta irti? Tai voi muuttaa mua takaisin lohikäärmeeksi ilman että se... yksi sekoaa taas?" tämän oli vielä pakko kysyä, vaikka poika vaikuttikin jo valmiiksi jokseenkin skeptiseltä. Jokin tällainen tuntui jo varsin suurelta pyynnöltä, mutta vaikka hän ei ollut varma osasiko edes odottaa oliko moinen mahdollista, hän ei rehellisesti ollut vakuuttunut edes siitä luottiko sarvipäähän lähellekään näin paljon että olisi laskenut jotakin näinkin tärkeää ja... kajoavaa tämän varaan. Mutta kaiketi aivan vain periaatteen vuoksi olisi kaiketi ollut typerää olla edes kysymättä jotakin näin oleellista.
|
|
|
Post by submarine on Dec 22, 2015 18:12:58 GMT 3
Kärsivällisesti kuin hämähäkki verkossaan, vääjäämättä kuin aika itse, härkki Kerpele saalistaan puolelta ja toiselta, pehmittäen ja pohjustaen tätä. Spyro ei selvästikään ollut tyytyväinen tilanteeseen millään muotoa, mutta kaikeksi onneksi tämän ei tarvinnutkaan olla. Harvemmin tällaisten kauppojen kuuluikaan olla millään tavalla mukavia; tuskinpa kukaan sellaisia olisi tehnytkään muuten kuin pakon edessä. Mutta pakon edessä tässä juurikin oltiin, eikä sarvipäinen mies paljastanut kasvoiltaan mitään muuta kuin täydellistä tyyntä tyytyväisyyttä odottaessaan että nulikkakin tajuaisi sen. Ja niin tämä lopulta tuntui tajuavan. "Ikävä kyllä vuodet eivät ole erityisen ensiluokkaista kauppatavaraa. Niitä on aina annettava melkoisesti jotta mitään tapahtuisi. Vaikka tokihan varmasti jo aivan pienikin määrä helpottaisi tätä kaikkea..." tämä pahoitteli purppurapään kauhistellessa elinvuosiensa huonoa vaihtoarvoa, kuulostaen kovinkin viattomalta ja vilpittömältä loppua kohti. Siltikin taisi olla selvää itse kullekin, ettei tällaisessa kaupankäynnissä ollut mitään mieltä lähteä nappikauppaamaan; jos nyt kerran täytyi myydä palasia itsestään selvitäkseen, oli todennäköisesti parempi olla varma että mokomalla olisi jotakin väliäkin. Niin tukalaa kuin mokoma olikin, joutui nulikka kaiketi pohtimaan hieman merkittävämpiä kauppoja. Senkin punanahkainen ilmestys eittämättä tiesi jo nyt. Mikä olisikaan ollut kevyen omahyväistä ja tyyntä hymynpoikasta helpompaa tällä hetkellä? Muina piruilijoina tämä vaihtoikin taas asentoaan kuin kovinkin viattomasti, kallistaen päätään kuin antaakseen pojalle kaiken ajan maailmassa, jota tämä vain tarvitsisi päätöstensä tekoon.
"Varmasti riittäisi. Jollakin näistä, millä tahansa näistä, hyötyisitte varmasti paljon enemmänkin kuin vain välittömään hätäänne. Voisin toimittaa teidät paljon lähemmäs päämääräänne, tai sitten tarjota avuja, jotka pitävät huolen että pääsette muuten perille. Kukaties muutakin. Sinut, geomantikon ja myös eläimesi", Kerpele tokaisi lopulta takaisin, kun Spyro sitten hyvin varovaisesti, hyvin vastahakoisesti, tiukkasi jonkinlaista varmistusta siihen, että jonkin arvokkaamman myyminen tosiaankin ratkoisi asioita. Ja jälleen jokin näkymätön osa tämän olemuksesta virnisteli syvään. Tässä sitä nyt mentiin, kovaa ja näppärästi. "Joku saattaisi väittää, että hulluus on vain hyvä tapa selvitä asioista. Mutta tärkeämmin. Kyllä, nimesi riittäisi varmasti siihen. En toki voi luvata, ettäkö tämän kaupankäynnin jälkeen, sitten kun olette omillanne, olette koskemattomia ja turvassa kaikelta, mutta ainakaan tämä kauppa ei teitä vahingoita. Katsotaanpa. Nimeäsi vastaan... voisin varmasti toimittaa teidät ulos täältä, tai huomattavasti pidemmälle. Tai sitten voisin toimittaa teidät ulos ja antaa sinulle... toisen kortin", mies tokaisi, ennen kuin sitten kiskaisi äkkiä hihastaan esiin toisen läpyskän. Toisin kuin aikaisempi, ei tämä ollut mikään käyntikortti, vaan selvästi jotakin muuta. Se oli valkea ja kultareunuksinen, ja siihen oli maalattu kolme kaapuihin pukeutunutta naista. Näiden katseista kuvastui kärsivällisyyttä ja viisausta, joka tuntui jollakin ilveellä ylittävän kaikki maalliset rajat. Sarvipää piteli mokomaa selkeästi näkyvillä, niin että poika varmasti erotti sen kunnolla. "Tämä on kohtalokortti, joka sattui kulkeutumaan haltuuni jokin aika sitten. Sen omistaja pystyy hädän hetkellä käyttämään sen ja kumoamaan hätänsä. Se kumoaa tilanteen ja antaa sinun yrittää uudelleen. Vain kerran, tietysti. Mutta kukapa ei olisi valmis antamaan vaikkapa, ah, omaa nimeään vastineeksi uudesta mahdollisuudesta elämässä? Minulla on muitakin kortteja, mutta uskoisin tämän olevan ehdottomasti sinua kiinnostavin. Toki olen avoin ehdotuksille", tämä selitti, jättäen pitelemänsä kortin näkyville, kuin suorastaan kiusoittelemaan poikaa. Nopeasti vilkaisten kapistuksessa ei näyttänyt olevan mitään yliluonnollista, mutta jollakin tapaa se tuntui kuitenkin hyvin, hyvin merkitykselliseltä. Kohtalokkaalta, suorastaan.
Kerpele antoi Spyron miettiä asiaa hetken, ennen kuin sitten kallisti päätään tämän tiedustellessa äkkiä siitä, pystyisikö tämä oikeastaan ratkaisemaan koko tilanteen noin nyt samoin tein, sirpaletta ja lohikäärmeyden ongelmia myöten. Hetken tämä näytti piinallisesti siltä kuin olisi miettinyt asiaa, ennen kuin sitten armahti nulikan pudistamalla kevyesti päätään ja huitaisemalla ilmaa torjuvasti kädellään. Totta puhuen tämä ei selvästikään joutunut edes pohtimaan asiaa hetkeä pidempään. "Pelkäänpä pahoin, ettei mokoma ole aivan niin helppoa. Olet ikävä kyllä sotkeutunut asioihin, joiden edessä meidänkin on myönnettävä omat rajamme, niin ehdottoman kauaskantoiset kuin ne tietysti ovatkin. Saattaa olla että pystyisin tekemään jotakin, mutta olen kovin varma, ettei lopputulos olisi erityisen... miellyttävä sinulle. Eikä edullinen muutenkaan", tämä vastasi lopulta, antaen sanojensa roikkua hetken pahaenteisesti ilmassa. Ei ainakaan kiertelyä tai kaartelua. "Mutta tärkeämmin. Uskotko olevasi selvillä siitä mitä tarkalleen tahdot, ja siitä että aiot tosiaankin maksaa sen nimelläsi? Jos vain mahdollista, on sopimusasiat parasta hoitaa kuntoon ensitilassa", vihtahousu tokaisi sitten, naputtaen kevyesti sormellaan polveaan. Ei kärsimättömyyttä, mutta jonkinlaista rivakkuutta kuitenkin...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 22, 2015 21:54:17 GMT 3
Taisi olla lopulta suorastaan piinallisen selvää kenelle hyvänsä ettei kärvistelevä Spyro ollut alkuunkaan elementissään joidenkin tällaisten asioiden ja päätösten edessa, toisin kuin rauhallisesti tämän edessä istuva ja tuprutteleva Kerpele. Kuitenkin väistämättä oli pojankin pakko myöntää ettei keksinyt muitakaan vaihtoehtoja kuin tarttua kyseenalaiseen tarjoukseen, vaikka tämä tekikin sen ilmeisen vastentahtoisesti. Sarvekas mies ei ollut tehnyt elettäkään uhkaavaan suuntaan purppuratukan vainoharhaisen silmälläpidon edessä, mutta siltikin ilmapiiri tuntui jollakin tavalla kiristyvän kun hän viimein päästi vastahakoiset sanat suustaan, joka sai nopeasti pojan liikehtimään entistä levottomammin. Tuntui kuin pirulaisen tyyneen hymynpoikaseen olisi ilmestynyt aavistus jotakin hyytävää kun tämä seurasi vierestä loputtoman kärsivällisesti nuhjuisen purppuratukan epätietoista kärvistelyä pistävällä katseellaan, ja poikakin tuntui aistivan tämän vaikka ei kyennytkään määrittelemään tunnettaan. Se pälysi jälleen miekkosen suuntaan epämukavasti kun tämä tokaisi avuliaasti etteivät elinvuodet olleet lopulta kummoistakaan valuuttaa jossakin tällaisessa kaupankäynnissä, ja tukaluudestaan huolimatta oli Spyronkin mukauduttava tähän, tunsi poika mokoman hinnoittelun suorastaan mielivaltaiseksi ja järjettömäksi tai ei. Toisaalta tuskin mikään muukaan koko aihepiirissä tuntui millään tavalla ymmärrettävältä ja järkevältä muutenkaan, eikä hermostuneella pojalla ollut pohjaa edes yrittää lähteä tinkimään koko asiasta, vaikka Kerpeleen kärsivällinen ja vähäeleinen odotus tuntui lähes pyrkivän mahdollisimman hyvään ja mukavaan asiakaspalveluun... joka rehellisesti jollakin oudolla tavalla värisytti nulikkaa entisestään.
Kuitenkin nulikan kyseenalaiseksi onneksi (taikka epäonneksi) saivat muut mahdolliset maksuartikkelit huomattavasti suopeamman vastaanoton kun hän tiedusteli näistä varovasti, vaikka tämä ikävä kyllä tarkoittaisi jonkin huomattavasti henkilökohtaisemman kauppaamista. Mutta tällä kertaa Kerpele ei edes vaatinut suurta määrää ties mitä, vaan vakuutti jo yhden näistä riittävän hyvin saamaan heidät ulos, joidenkin ylimääräisten kylkiäisten keralla. Spyro jäi miettimään tätä kaikkea hetkeksi, mutta ikävä kyllä tulos taisi olla likimain sama kuin jollakin tuntemattomalla kielellä kirjoitetun sopimuspaperin tuijottaminen ja kirvoittikin nulikasta lopulta uuden tuskastuneen ähkäisyn ja lisää entistä sekaisemman kuontalon haromista. "Egh. Tai sitten jotain vielä kamalampaa" se manasi puoliääneen miekkosen kepeään huomautukseen hulluuden hyödyistä, jääden jälleen hetkeksi vilkuilemaan hampaitaan kiristellen alas maassa kimmeltävään tomuun jonka keskellä he seisoivat, kuitenkin kohottaen pian jälleen katseensa kun pirulainen jatkoi mahdollisuuksien maalailua. Eittämättä mahdollisimman kauas vuoresta pääseminen tarkoitti että he olisivat lähempänä kristallista eroon pääsemistä ja määränpäänsä saavuttamista, ja tämä ajatus oli väkisinkin houkutteleva, mutta sarvipäällä oli ilmeisesti muutakin tarjottavana. Kun tämä lupasi kykenevänsä vaihtoehtoisesti tarjoamaan matkalle toistakin korttia varmistamaan heidän perillepääsyään rypistyivät Spyron kulmat nopeasti, tämän päätyessä jälleen luimistumaan nopeasti epäluuloisena aivan vain refleksinomaisesti kun kulmikas miekkonen vetäisi äkkiä jotakin esille ja jäi pitelemään tätä näkyvillä. Nulikka oli tuntunut suhtautuvan jo aivan vain käyntikorttiinkin kuin potentiaalisesti myrkylliseen käärmeeseen, ja tämä jäikin silmäilemään uutta huomattavasti koreampaa kapinetta varautuneena jopa ilmaa muutaman kerran nuuhkaisten. Nulikka ei selvästikään suhtautunut alkuunkaan innokkaasti jälleen uuteen noitakapineeseen oli tämä mikä tahansa, mutta kun infernaalinen miekkonen selitti avuliaasti mistä oli kyse levisivät pojankin silmät hämmästyksestä. "....ehh? Uudestaan? Tuoko? Miten? Mitä vaan, vai? Toimiiko tuollainen muka vai yritätkö naruttaa?" purppuratukka ei voinut olla tiedustelematta skeptisesti vilkuillen vuoroin kärsivällisesti kapinetta pitelevää sarvipäätä ja vuoroin korttia itseään, kuitenkin epäröiden hieman sanoistaan huolimatta. Jokin tällainen kapine kuulosti eittämättä melkoisen... suurelta jopa asiasta mitään tietämättömän korvaan jos jokin tällainen tosiaan oli mahdollista... kukaties jopa niinkin, että tämä saattaisi turvata matkaa paremminkin kuin vain pidemmälle pääseminen...
Mutta niin oudolta ja surrealistiselta kuin jokin tällainen mahdollisuus kuulostikin, oli tämä silti kaiketi kuitenkin jotakin lähinnä lisäsuojaksi tulkittavaa oleellisempien asioiden vierellä, joita varten höykytetty ja epätoivoisuutta lähentelevä nulikka harhautui edes miettimään jotakin tällaista. Se joutui käyttämään jälleen hetken tukalaan pohdiskeluunsa ennen kuin päätyi tiedustelemaan koko muustakin ongelmasta, vaikkei ollut edes aivan varma mitä edes odotti tämän suhteen. Mutta vaikka nulikka ehtikin jo jännittyä Kerpeleen jäädessä miettimään vastausta, päätyikin mies lopulta pudistamaan päätään tälle. Ilmeisesti nämä asiat olivat liian suuri ongelma jopa tälle, ja epämääräinen pettymyksen ja helpotuksen sekainen tunne pyyhkäisi nulikan ylitse, vaikka tämä ei lopulta näyttänyt edes kovin yllättyneeltä. Tietenkään mikään tällainen ei voinut olla näin helppoa.... mutta toisaalta, jonkinlaista outoa helpotusta toi kuitenkin se, ettei hänen tarvinnut päättää jostakin tällaisestakin nyt samantien. "Olis pitänyt vaan arvata" se puuskahti aavistuksen puolivillaisesti, vilkaisten jälleen miekkosta jokseenkin hermostuneesti tämän todetessa että vaikka olisikin kyennyt tekemään hänen muodonmuutokselleen taikka sirpaleelle jotain, tämä olisi luultavasti jotakin hyvin... epämukavaa. Spyrollakaan ei selvästikään ollut hermoja lähteä edes kokeilemaan onneaan jonkin tällaisen suhteen ja se kirskauttikin jälleen tukalasti hampaitaan kaikelle osaamatta olla silti kokematta hieman hämmentäväksi että hänelle edes kerrottiin näin suoraan ettei moinen yritys kannattanut, valpastuen kuitenkin kun edelleen yhtä tasaisen tyytyväisesti tuprutteleva Kerpele astui takaisin oleelliseen ja tiedusteli oliko hän varma siitä mitä halusi. Poika pälysi miestä jännittyneesti vilkaisten jälleen, ties kuinka monennen kerran neuvottomasti hiljaiseen Haekliinkin kuin toivoen epätoivoisesti edes jonkinlaista neuvoa. Vaiteliaasta, nukkuvasta nuorukaisen kuvajaisesta tuskin kuitenkaan oli moiseen, ja nulikka joutuikin tyytymään uuteen tukalaan ähkäisyyn kuontalonsa alta kunnes se viimein puristi kätensä valokiven ympärille hakien edes tästä jonkinlaista mielenlujuutta. "....egh. Tämä on ihan järjetöntä" mutistiin ties kuinka monennen kerran, uuden levottoman liikahduksen keralla. Seurasi väkisinkin jälleen tovi hyvin vastahakoista, hermostunutta epäröintiä mutta lopulta poika kuitenkin nyökkäsi vaisusti, vaikka tämän kalpeilla kasvoilla häivähtikin pieni paljonpuhuva irvistys.
"Äh... mä... Juu. Tälle on... pakko tehdä jotain" Spyro henkäisi viimein kireästi, tönäisten aavistuksen tallotun viljan ja hohtavan tomun peittämää maata jalallaan jokseenkin kärvistellen. "Ehkä... ehkä siitä oudosta kortistakin on sitten apua jos tapahtuu jotain... Kunhan et yritä heittää meitä alas vuorelta tai kalliolta tai mitään sellaista. Tai... yritä juonitella mitään muutakaan!" se jatkoi hieman töksähtäen raaputtaen ohimennen epämukavasti vieläkin ikävästi kuumuuden muistosta kirvelevää käsivarttaan, osaamatta kuitenkaan olla luomatta Kerpeleeseen jälleen uutta varsin epäluuloista katsetta. Jokin pieni aavistus hänen takaraivossaan naputti häiritsevästi että hän tuskin edes tiesi mihin lupautui, mutta.... siitä ei tainnut silti päästä mihinkään että he todella tarvitsivat apua. Oli kaiketi vain pakko toivoa että tästä olisi siihen, eikä heidän niskaansa vain ilmaantuisi jotenkin entistä suurempia ikävyyksiä....
|
|
|
Post by submarine on Dec 27, 2015 4:16:23 GMT 3
Epäluuloisuudesta ja tilanteen ehdottomasta kyseenalaisuudesta huolimattakin Spyro ei aivan pystynyt olemaan kiinnostumatta Kerpeleen toisesta, helpottavan pelastuksen päälle heitetystä tarjouksesta. Tämän pitelemä kortti saattoi kyllä näyttää melkeinpä tavanomaiselta, mutta ilmeisestikin siinä piili melkoinen mahti. Mies piteli sitä näkyvillä, päätymättä edes pyörittelemään kapistusta mukamas huolettomasti kuten oli tupannut tekemään sätkänsä kanssa. Selvästikin mokoma oli liian arvokas moiseen. Ja vaikkapa väitteet läpyskän kohtaloa uhmaavista voimista olivatkin eittämättä melkoisen vaikeita nieltäviä, nyökkäsi tämä varsin ykskantaan pojan epäluuloisille kysymyksille. "Uudestaan. Tämä. Kun on sen aika, sinun tarvitsee vain ottaa se esille ja lausua ääneen se tilanne, jonka haluat kumota. Todennäköisesti se on jotakin varsin välitöntä, mutta ei välttämättä. Voisit, totta puhuen, kaiketi kumota vaikkapa tämän kaiken, mutta sitten taas toisaalta... silloin asiat tuskin ainakaan menisivät parempaan suuntaan. Ah, totta puhuakseni, uskoisin että kaikki olisi jo huomattavasti vähemmän mukavalla tolalla, moneltakin kantilta, mikäli sinä et olisi sotkeutunut tähän kaikkeen. En suosittele kokeilemaan, millä tavalla asiat saattaisivat muuttua jos mitään tästä ei olisikaan tapahtunut. Jakkarani on todennäköisesti tyytyväisempi hengissä olemiseensa, kaikesta huolimattakin", Kerpele selitti, naputtaen loppuun edelleen uneensa jähmettyneen Haeklin kalloa mystisten ja kaikkea muuta kuin hyvää lupailevien sanojensa saattelemana. Sen suuremmin mies ei tosin tuntunut edes piittaavan koko asiasta, vaan keskittyikin pian jo muuhun - siihen ainoaan millä edes oli väliä, siis.
Ja siinäpä sitä sitten oltiinkin, ehdot määriteltyinä ja kauppatavara puolin ja toisin tarjottuna. Lohikäärmeettömän lohikäärmeen nimi pääsystä pälkähästä ja mystisestä, voimallisesta kortista. Vaikea sanoa, oliko mokoma kauppa olevinaan hyvä vaiko huono itse kullekin, mutta joka tapauksessa Kerpeleen näkymätön, olemuksellinen virne tuntui vain levenevän entisestään. Asiat etenivät, siitä voitiin ainakin olla varmoja. Kun Spyro sitten lopulta myönsi olevansa valmis kauppaan, nyökkäsi mies lopulta varsin kevyesti ja pienesti, ennen kuin ummisti sitten silmänsä ja näytti keskittyvän hyvin lyhyen hetken. Se riittikin, sillä lopputuloksetkin olivat kaikkea muuta kuin erityisen mahtipontisia. Jos tarkkoja oltiin, veti tämä hihastaan esiin käärön, jonka kiskaisi nopsaan auki. Tämä piteli kiinni yläpäästä samalla, kun hirvittävän pitkä käärö vieri auki aina Spyron jalkojen juureen asti. Hirvittävä määrä hirvittävän pientä, suurimmaksi osaksi täysin käsittämätöntä ja jollakin tuntemattomalla kielellä (ja kirjainmerkistöllä) kirjoitettua tekstiä hyökkäsi saman tien Spyron silmille. Alimpana, ja kukaties tärkeimpänä, ammotti tyhjyyttään rivi, joka selvästikin odotti jotakin. "Noniin, noniin. Tässä se sitten on. Täysin standardimittainen sopimuslomake, niillä ehdoilla joista me jo puhuimmekin. Ainoa, mikä puuttuu, on sinun merkkisi. Pelkkä veritippakin riittää. Sinulla taisi olla oma tikarisi? Siitäpä sitten vain. Kun tämä on tehty, voimmekin käydä toimeen", sarvipää selitti varsin ykskantaan ja rennosti, samaan sävyyn kuin suurin osa selitti jonkin arkisen askareen hoitamisesta. Lukemattomat oudot ja pahaenteiset kirjaimet tuijottivat poikaa painostavasti ja vaativasti...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 27, 2015 14:02:33 GMT 3
Kerpele ei tuntunut vieläkään hetkahtavankaan nulikan töksähteleviä ja epäluuloisia kysymyksiä kun tämä tivasi selityksiä sarvipään kädessään pitelemästä huolella maalatusta kortista. Miehen väitteet olivat eittämättä hurjia, ja Spyro jäikin pitämään tätä entistä tiiviimmin silmällä mitä tahansa vilunkipelin merkkejä etsien kun tämä vastasikin yhtä auliisti ja kursailematta hänen kysymyksiinsä, vahvistaen että kapine eittämättä tekisi mitä väitettiin... ja jopa selittäen tämän mahdollisuuksia tarkemmin. Varsin pyörällä päästään kaiken suhteen oleva purppuratukka ei yrityksistään huolimatta kyennyt näkemään Kerpeleen olemuksessa kuin asiallista palvelualttiutta, joka jättikin pojan jälleen varsin silmiään räpytteleväksi kaiken edessä. Tämä rypisti kulmiaan ja kallisti aavistuksen verran päätään kun mies huomautti että kortti kykenisi luultavasti kumoamaan jopa aivan kaiken mihin hän oli itsensä sotkenut, joka eittämättä saikin purppuratukan pälyilemään esinettä varovaisen punnitsevasti kuin tämä olisi jopa harkinnut asiaa, siitä huolimatta että jonkin tällaisen tekeminen oli kaikkea muuta kuin suositeltavaa Kerpeleen mielestä. Väkisinkin kaiken koetun jälkeen jokin tällainen kuulosti lähes houkuttelevalta mahdollisuudelta pojan tuskin kykenemättä näkemään miten asiat olisivat voineet olla huonommin jos mitään tästä ei olisi tapahtunut, mutta kuitenkin hetken miestä ja korttia vilkuiltuaan se tyytyi vain päästämään uuden, hieman epämääräisen äännähdyksen suoduille selityksille ja neuvoille. Eh, kaiketi hänellä olisi vielä aikaa yrittää päättää kuinka paljon hän uskoisi infernaalisen sarvipään puheita... vaikka tämä vaikuttikin jälleen suorastaan avuliaan vilpittömältä tavalla, joka teki kaiken tämän sanoman kyseenalaistamisesta jokseenkin hankalaa. Kukaties olisi pitänyt pitää huolestuttavana sitä kuinka hän päätyi jälleen kuuntelemaan tätä, mutta... jo hermojensa ja mielensä kanssa painiskeleva Spyro ei onnistunut enää löytämään muutakaan mahdollisuutta.
Sarvekas miekkonen odotti jälleen loputtoman kärsivällisesti ja vähäeleisesti kun poika epäröi tukalan hetken, ennen kuin viimein päätyi vastahakoisesti myöntymään epämääräiseen tarjoukseen. Mitä ikinä nimensä pois myyminen lopulta tarkoittikaan, tuntui tämä silti pienemmältä hinnalta kuin epämääräisen kolmikon henget jotka vaarallinen vuori loputtomine sokkeloineen saattaisi vielä vaatia, eikä Spyro epäluulostaan huolimatta osannut perustella itselleen tällaisen tilaisuuden ohittamista. Kaikesta huolimatta tämä piti edelleen Kerpelettä varsin tiukasti silmällä hermostuneen liikehdintänsä lomasta kuin aistien jollakin epämääräisellä tavalla miehen kasvavan tyytyväisyyden tämän läpitunkemattoman pinnan alla, vaikka poika ei onnistunutkaan tavoittamaan tätä katseellaan. Se tuntui kuitenkin jännittyvän sanojensa vanavedessä väkisinkin kuin jo jotakin kamalaa odottaen, mutta taisi joutua pettymään ainakin toistaiseksi.... jos tätä tällaisessa tilanteessa pettymykseksi saatettiin edes luonnehtia. Kerpele vain nyökkäsi kaikelle epätietoisesti pälyilevän nulikan edessä, vetäisten sitten jotakin hihastaan. Poika säpsähti varuillaan vähällä perääntyä vaistomaisesti askelen, ennen kuin hoksasi asian laidan... joka tosin ei lopulta ollut varsinaisesti erityisen rohkaiseva. Purppuratukan epäluuloa kuvastaville kasvoille levisi nopeasti varsin paljonpuhuva pieni irvistys kun tämä seurasi katseellaan suorastaan absurdin pitkää kääröä tämän kiemurrellessa Kerpeleen määrätietoisesta otteesta maata myöten kohti häntä kuin litteä, hanakka käärme, ennen kuin pysähtyi viattomasti hänen jalkoihinsa. Loputtomat, käsittämättömät kirjoitusmerkit levittäytyivät poikaa kohti ja tämä päästi kurkustaan avuttoman ähkäisyn tuntiessaan silmiensä ja pääkoppansa sotkeutuvan näkyyn jo vain erehtyessään vilkaisemaan kohti pergamenttia. Se kiskaisi katseensa nopeasti sivuun infernaalisesta tekstistä ravistaen tukalasti päätään kuitenkaan näyttämättä enää aivan yhtä tyrmistyneeltä jostakin näin oudosta kuin olisi voinut olettaa, vaikka selvästi saikin jostakin tällaisesta melkoisia kylmiä väreitä.
Hän muisti mokoman kirotun sopimuksen jo viimekerralta mutta moinen ei siltikään lohduttanut paljoakaan kun poika löysi itsensä jälleen moisen pergamenttihirviön toisesta päästä. Poika nielaisi hiljaa itsekseen rohkenematta kuitenkaan enää laskea varsinaisesti katsettaan kohti loputonta, käsittämätöntä kirjoitusta vilkaisten sen sijaan jälleen hermostuneesti kohti toista päätä pitelevää Kerpelettä kun tämä tokaisi asiallisesti että ainoa mitä sopimuksesta enää puuttui oli allekirjoitus. Jo avulias huomautus siitä että veritippakin kelpasi sekä hänen tikaristaan olivat jo lähes odotettuja, ja vaikka purppuratukan leukaperät kiristyivätkin jälleen vastasi tämä lopulta vain pienellä laimealla nyökäytyksellä. Kaikki hänen vaistonsa harasivat vastaan ja inttivät hädissään että hän tulisi vielä katumaan jotakin tällaista, mutta Spyro ravisti uudemman kerran päätään työntääkseen nämä sivuun ja päätyikin hapuilemaan vastahakoisesti tikaria jälleen tupestaan. Tämä toimi tarkoituksellisenkin rivakasti ennen kuin ehtisi alkaa epäröidä ja vetäisikin terän esille, vilkaisten vielä kerran epäluuloisesti sarvekkaan miekkosen suuntaan. Hän ei kyennyt pääsemään eroon tunteesta että tämä ei kertonut jotakin varsin tärkeää, mutta... egh. Kaiketi kaikkein oleellisinta olisi kuitenkin se, että hän, Haekli ja Kissa selviäisivät ulos hengissä tästä kirotusta paikasta... "....äh. Kunhan... kunhan ollaan ulkona, niin... voidaan miettiä kaikkea paremmin" poika henkäisi hiljaa luoden vaisun, syyllisen vilkaisun kohti Haeklia, ennen kuin se viimein vetäisi henkeä ja painoi lähes katsomattakaan tikarin kärjen nopeasti sormeensa. Pisto sai nulikan sävähtämään mutta tämä kipu eittämättä oli jotakin varsin pientä kaikkeen jo koettuun verrattuna, eikä ylikuormituksesta ja jännityksestä turta Spyro jäänyt edes miettimään tätä. Se vilkaisi esiin tunkevaa tummaa verta kunnes puuskahti tukalasti itsekseen ja kumartui viimein sen verran että kykeni lykkäämään pikaisesti kätensä pergamenttiin, jättäen jälkeensä tummanpunaisen jäljen. Varsin nopeasti poika suoristautui jälleen eittämättä painiskellen ristiriitaisien, ahdistuneiden tuntemuksiensa kanssa, ravistaen hampaitaan kirskauttaen verta tihuttavaa kättään.
"Egh... No siinä. Mitä nyt sitten? Autatko nyt meidät ulos täältä?" se töksäytti haparoiden kireästi tikaria takaisin paikalleen. Vaikka yrittikin hillitä itsensä taisi nulikan olemuksesta kuvastua siltikin melkoista hermostusta ja ristiriitaisuutta, mutta.... kaipa mitä oli tehty, oli tehty... vaikka hänellä ei rehellisesti ollutkaan aavistustakaan mitä odottaa nyt...
|
|
|
Post by submarine on Dec 28, 2015 1:56:21 GMT 3
Ja siinä se sitten oli. Kerpele seurasi silmä kovana ja olemus viileänä, miten Spyro lopulta nirhaisi sormeaan terävällä aseella, ennen kuin sitten survaisi sormensa sille tarkoitettuun kohtaan. Pian käärön alareunassa komeilikin sitten tahra, joka monesta olisi saattanut vaikuttaa täysin mitäänsanomattomalta, mutta joka tässä yhteydessä, juuri nyt, oli kaikki kaikessa. Ainutlaatuinen, lopullinen... ja hyvin, hyvin kohtalokas. Kaiken jännityksen ja painostuksen jäljiltä olisi melkeinpä voinut luulla kaiken saman tien ratkeavan liitoksistaan tai räjähtävän ties miten näyttävästi, mutta totta puhuen heti ei tainnut tapahtua yhtään mitään. Sarvipäinen mies paljasti kevyen, muodollisen hymynpoikasen, nyökäten hyväksyvästi, ja siinä se sitten olikin. Ainakin hetkeksi. "Toki autan. Onhan meillä sopimus. Maltahan hetki, nämä asiat vaativat aikansa", vihtahousu tyytyi vastaamaan, naksauttaen kevyesti kieltään. Sitten tämä kallisti aavistuksen verran päätään, silmäillen poikaa aavistuksen, ja naksautti sitten uudemmankin kerran kieltään. Tämä naksautus oli jo kokolailla kohtalokkaampi ja päättäväisempi, se selvästikin tarkoitti jotakin. Siltikään tämän hymy ei tosin kadonnut mihinkään. "Huomaat todennäköisesti tosin jo kaikista, ah, ilmeisimmän vaikutuksen", tämä tokaisi, tarkastellen pojan reaktioita kovinkin kiinnostuneesti. Sillä toden totta, nyt tämä oli tosiaankin vain... poika. Yrittipä tämä miten paljon tahansa, ei mitään nimeä enää ollut. Mokoma oli kadonnut, viety. Vielä hetki sitten tällä oli ollut nimi, sen saattoi sentään sanoa varmaksi, mutta nyt sitä ei enää ollut - ei ainakaan tällä itsellään. Nyt tällä ei ollut enää mitään. Se siitä ja siinä se.
Kovinkaan kauaa poika (pelkkä poika) ei ehtinyt totutella uuteen oloonsa, sillä "näiden asioiden" vaatima aika ei nähtävästikään ollut kovin pitkä. Äkkiä kääröstä alkoi kantautua sihinää, ja siihen painettu punainen veritahra alkoi levitä. Se levisi ensin koko pergamentin levyiseksi, ja alkoi kiivetä sitten sitä ylöspäin, muuttaen käärön nopeasti punaiseksi. Se peitti alleen kaikki oudot kirjaimet kuin pieni punertava hyöky. Se levisi leviämistään, kunnes punainen veri sitten kosketti Kerpeleen punaisia sormia. Tämä kallisti päätään taas aavistuksen ja naksautti kieltään uudelleen, arvioivasti mutta vailla ihmetystä tai yllätystä. Mokoma oli selvästikin aivan yhtä odotettua ja tavanomaista (jos nyt mikään tässä kaikessa saattoi olla tavanomaista) kuin pitikin. Ja sitten koko auki rullattu käärö äkkiä varoittamatta liikahti. Edelleen kevyesti sihisevä käärö vavahti äkkiä, ja sitten sen vapaa pää nousi ilmaan, kohoten ylös kuin vihainen käärme. Se kavahti taaksepäin ja kiemurteli, riepotteli itseään ja riehui vimmaisesti. Hetken näytti siltä, kuin koko kapistus olisi ollut aikeissa riistäytyä vapaaksi tekemään ties mitä, mutta sitten sarvipäinen mies äkkiä nykäisikin yhä pitelemäänsä käärön päätä, ja koko pitkä punainen hahmo nytkähti äkkiä vastentahtoisesti. Se yritti yhä huitoa ympäriinsä vastahankaisesti, mutta tiukalla otteella ja vakaalla kädellä Kerpele kiskaisi uudelleen, ja heilautti nyt koko kapistusta, sivaltaen ilmaan valtavalla kääröllä kuin olisi heiluttanut ruoskaa. Ja siinä mihin käärön pää sivalsi kaikista terävimmin, jätti punainen pergamentti punaisen jäljen. Pitkän juovan, jonka reunat värähtelivät ja väpättivät ilmassa. "Ja tässä sitä mennään", Kerpele huokaisi, ennen kuin ilmassa häämöttävä juova sitten aukeni ammolleen, valtavaksi koko ympäristön näkyvistä sulkevaksi aukoksi, joka niine hyvineen nielaisi itse kunkin. Miehen itse, Haeklin, ja nulikan joka omalta osaltaan taisi olla syypää tähän kaikkeen - hyvässä tai pahassa, kukapa tiesi.
Ja tässä sitä sitten tosiaankin mentiin. Äkkiä kaikki oli sekaista, hirvittävää, käsittämätöntä myllerrystä. Kaikki pyöri ja velloi, kaikki ulvoi ja vilisi. Ympärillä kaikki loimotti jonkinlaista outoa, kammottavaa punaista hehkua, ja korvissa rääkyi käsittämätön kakofonia. Hirvittävä kieputus loi tunteen sinkoamisesta johonkin suuntaan, mutta pyörivässä vellonnassa oli mahdotonta sanoa, mihin tarkalleen. Nulikka olisi yhtä hyvin voinut pudota kuin nousta, tai lentää nyt hirvittävää vauhtia mihin tahansa muuhunkin suuntaan, kuin ties mihin tyhjyyteen paiskattu omena. Kaikki vain velloi ja ravisteli hirvittävällä voimalla, tehden kaikesta käsittämätöntä ja epäselkeää - tai ainakin melkein kaikesta. Kaiken keskelläkin koko valtavassa myllerryksessä oli yksi selkeä, todellinen ja havaittava seikka. Sekin oli pelkkä sekainen aavistus, mutta joka tapauksessa se oli olemassa. Valtavan suuri, enemmänkin aavistettava kuin aistittava olento, jotakin epäinhimillistä ja käsittämätöntä. Tavalla tai toisella se ohjasi tätä järjetöntä, hirvittävää kieputusta, ohjasi siinä pyöriviä johonkin tiettyyn suuntaan. Tuo jokin oli saattanut äskettäin verhoutua ihmismäiseen hahmoon, mutta nyt se oli yhtä hirveä kuin vellova kaaos itsekin. Mutta siltikin sillä oli päämäärä ja pyrkimys. Kaikki ympärillä velloi ja riehui kuvottavasti, kunnes ei äkkiä enää vellonutkaan. Hirvittävä kokemus oli lopulta lyhyt (tai loputtoman pitkä, kukapa tiesi), ja sen toisella puolella odotti taas jotakin paljon lohdullisempaa ja inhimillisempää - tai ainakin inhimillisesti käsitettävämpää.
Vuoren juurella aamupäivä oli varsin rauhallinen. Kevyen ruohoisesta, hiljaisesta notkelmasta katsottuna valtavat vuoret olivat pelkkää taustaa ja maisemaa, eikä yhtä huippua juuri pystynyt edes erottamaan toisista. Aurinko kimmelsi pienen puron pinnasta, ja sen toisella puolella, kauempana vuoresta, siinsi nummista maata ja puita siellä täällä. Kaikki oli eittämättä kovin rauhallista... lukuunottamatta kukaties niitä kahta, jotka olivat hetki sitten tämän kaiken keskelle tupsahtaneet. Toinen näistäkin, tajuton ja tummahipiäinen, oli varsin rento, mutta toisesta oli vaikeampi sanoa. Purppuratukkainen nulikka oli juuri nyt todennäköisesti melkoisen sekaisuuden ja ristiriidan kourissa - sikäli kuin sillä oli mitään väliä kenestäkään. "Noniin. Tässä me nyt sitten olemme", Kerpele tokaisi varsin rauhallisesti ja kepeästi, tarkastellen takaisin todellisuuteen tupsauttamaansa poikaa pienehkön kivenmurikan päältä. Sarvipäisen miehen kasvoilla oli omahyväinen, tasaisen tyytyväinen ilme, ja tämä silitteli sylissään pitelemäänsä (todennäköisesti yhtälailla melkoisen pöllämystynyttä) valkeaa kissaa, joka todennäköisesti näytti paljon tutummalta kuin kaikki muu koko maisemasta.
Tässä sitä nyt sitten oltiin...
|
|
|
Post by Frosty on Dec 29, 2015 9:00:25 GMT 3
Heipä hei! En tahdo häiritä ^^' mutta olisiko mahdollista saada hahmoni Ellie mukaan peliin? Olen ihka uusi täällä, olisi kiva päästä jonnekin mukaan
|
|