kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 5, 2015 12:09:25 GMT 3
Sateesta huolimatta joka oli nyt taantunut vain harmaaksi sadeksi eikä enää piiskavaksi rajuilmaksi, pikku lohikäärme hyppeli ja loikkeli ulkona välistä pistäen päänsä heinikon sisään haistellen tuoksuja sieraimet väristellen. Häntä vain heilui välistä sen pistäessä heinikosta ulos kun muu osaa ei näkynyt. Kharya ei ollut mennyt kauas ikkunasta joten häntä pystyi seuraamaan vallan hyvin keittiön avarasta ikkunasta jossa Spyro ja Orlon olivat. Kharya oli vielä nyökännyt Spyrolle ettei menisi kauhean kauaksi.
Kharya hieroi kuonoansa puhtaaksi ja levitti siipensä aivan täysin auki antaen sateen kostuttaa suomunsa ja pestäkin tomusta pois. Siivet olivat ihan kunnon kokoiset ja pystyisivät kannattelemaan Kharyaa hyvin ellei, vasemman siiven rikko olisi estänyt lentämistä. Kharya olisi kiitäjä lentäjä, sulavaliikkeinen, nopea ja näppärä. Näkyi selkeästi, että vasemmasta siivestä puuttui siipikalvoja ja suomuja eivätkä ne olleet kasvaneet yhteen eivätkä parantuneet jättäne uloimman siipiluun ikäänkuin vaik törröttämään siihen vaikka se ei ihan irti muusta siivestä ollutkaan. Hänellä oli lepakkomaiset siivet tosin tietysti paljon vahvemmat. Kharya ravisteli sadepisaroita pois siipiensä päältä ja laittoi ne takaisin suppuun. Kyllä hän pystyi liitelemään siipiensä avulla jotenkin mutta yleensä nekin päättyivät mätkähdyksiin kun vasemmasta ollut hyötyä nosteen mentäessä heti ensimmäisestä raosta läpi. Ei se kuitenkaan antanut haitata Kharya joka hyppeli pitkin heinikkoa suu auki keräten sadevettä suuhunsa kuin koira.
Orlon kuunteli Spyroa rauhassa murskaten sitten muutamia kirpeitä yrttejä johon sekotui kamomillan tuttu rauhoittava tuoksu veden alkaessa kiehua siinä. Vai oli poikakin kuljeskelemassa? Ei ollut hänen asiansa sanoa tai tuomita ihmetytti vähän kyllä. Tai sekin kuinka pieni lohikäärme vaelteli yksin. Tottakai lohikäärmeet itsekseen pärjäisivät mutta niilläkin oli tapana pysyä lähellä emoa kunnes olisi ollut aika mennä muille maille. Hyvin se näytti tosin sielä ulkona koikkelehtivan ja muuta. Veden kiehuessa Orlon nosti pannun pois liedeltä ja otti esiin kaksi mukia teen tekoa varten. Hän laittoi murskatun yrttiseoksen veteen ja huljuutteli vettä edes takaisin laittaen pienen ritilän sitten mukin päälle kaataessaan teetä mukiin ettei tulisi yrttisohjoja mukana. Hän otti siitä kaapin päältä toisenkin mukin täyttäen sen myös vedellä.
-”Olete melkoisen nuoria vaeltelemaan mutta semmosta välistä on. Se on tosi.” Orlon nyökkäsi pojalle ojentaen teemukin tälle jossa oli höyryävän kuumaa teetää. -”Sano jos haluat hunajaa sen kanssa.” Orlon vaihtoi asentoansa ja katseli sitten ulos ja sitten Spyroa. -”Parasta on jos hänet vie jonkun lohikäärmeen hoteisiin, semmosen joka tietää opettaa. Ainakin Kharya osaa tapella ja on välkky hän pärjää. ” Orlon piristi Spyroa puhuen tyynen rauhallisesti. Välistä hän maisteli kuumaa juotavaa mukistansa. Poika ei pitänyt ehkä kysymyksistä kun töksäytteli mutta toisaalta oli hyvä pohtia asioita haikean tunnelman levitäyttyessä lämpöiseen keittiöön. Ei se todellakaan koskettanut Kharyaa ulkona joka terästi kuulonsa kun kuuli surkean naukunan jostain ja lähti seuraamaan ääntä talon reunalle etsien kissaa. Pian hän sai valkean kissan silmiinsä räystään alla ja lähestyi kissaa.
-”Hei kissa! Et haluaisi sisälle lämpimään Spyro on huolissaan. ” Kharya laskeutui alemmas toivoen kissan sitten tulevan luokseensa tai ehkä seuraavan ovelle ihan miten kissa tykkäsi itse. Kharya jopa muodosti ikäänkuin pienen pesän etukäpälillään johon kissa voisi kiivetä, että hän voisi kiikkuttaa tämän turvaan. -”Spyro ilhatuisi kovasti näkemisestäsi enkä usko, että Orlon pahastuu jos tulet sisään. Sinäkään et pidä sateesta. Minua se ei haittaa, nyt olen melkoisen puhdas kaveri.” Kharya puheli kissalle rauhallisesti.
Orlon katseli ikkunasta ulos hetken näkien hännän katoavan hieman mutta kai tämä oli ihan siina talon reunan luonna. -”Tiedän reitin tästä suurempaan kylään ja sieltä vie sitten jo kaupunkiin. Se on usean päivämatkan taival mutta sen arvoinen. Ehkä sielä on joku, joka osaa auttaa mutta en tiedä siitä. Täälläpäin on lähinnä ikäviä kokemuksia olennoista, jotka ovat kaukana ymmärryksestämme. ” Orlon kertoili Spyrolle. Keittiössä oli yhä mukavan lämmintä ja ehkä tunnelmakin siitä piristyi.
Eri asia oli sitten metsällä oleva kolmikko joka sateesta huolimatta lähti liikkeelle ettei jäljet katoaisi täysin. Ainakin he toivoivat löytävänsä ne piakoin uudelleen silä tiesivät, että tästä ei vie kuin metsään jonka takan on vuoria. Sieltä kyllä pääsisi toiselle puolella mutta matka olisi vaivalloinen. Viellä varmistettuaan, että kaikki on mukana kolmikko lähti hiljaa liikkeelle.
|
|
|
Post by spyrre on May 14, 2015 16:04:58 GMT 3
Jälleen enemmän tai vähemmän hankalana pöydän ääressä istuskeleva Spyro kykeni kyllä näkemään että hänen vastauksensa kummastuttivat Orlonia vaikka mies ei sanonutkaan paljoakaan kuunnellessaan. Tämä hääri teenkeittopuuhissaan samalla kun nulikka käytti aikansa lähinnä nojailemalla pöytään ja vilkuilemalla ulos ikkunasta, sateessa temmeltävän Kharyan suuntaan. Pieni lohikäärme vaikutti innostuneelta kuten aina huolimatta siitä minkälaisia vastoinkäymisiä he olivat jo lyhyenkin ajan sisällä kokeneet, joka oli kieltämättä ollut omiaan saamaan pojankin melkoisen levottomaksi. Tosin, toinen oli sinnikäs, eivätkä nämä selvästikään olleet ensimmäisiä hankaluuksia joista pieni lohikäärme oli selvinnyt. Hän oli kyllä huomannut tämän rikkinäisen siiven jo aiemmin mutta nyt Kharyan temmeltäessä märällä nurmikolla erottui tämä vamma entistä paremmin. Poika rypisti aavistuksen kulmiaan näylle, kunnes hätkähti hieman Orlonin puhuessa kun mies astui ojentamaan höyryävän kupin hänen eteensä. "...ehh. No... juu. Kaipa sitä... ei kauheasti taida olla vaihtoehtoja" silmiään jälleen hieman epämääräisesti räpyttelevä nulikka vastasi pienellä viiveellä hoksaten sentään nyökätä päätään kiitokseksi teestä pienestä pöllämystyneisyydestään huolimatta. Purppuratukka niiskaisi itsekseen kietoen kätensä lämpimän kupin ympärille oikeastaan varsin helpottuneena tästä huokuvasta kuumuudesta nuuhkaisten ohimennen puoliuteliaasti juomasta nousevaa höyryä, nostaen kuitenkin katseensa jälleen takaisin mieheen tämän puhuessa. Orlon oli selvästi sitä mieltä ettei lohikäärmeen paikka ollut ihmisten ilmoilla mikä sai nulikan kulmat rypistymään jälleen aavistuksen, ennen kuin poika kuitenkin päästi ilmoille vaisun jokseenkin turhautuneen puuskahduksen pyyhkäisten sekavaa kuontaloaan sormillaan. "Mutta... se... äh. Ei se ole niin.... helppoa. Niitä nyt ei ole niin kauheasti muutenkaan, ne ihmiset siellä kylässä ei tuntuneet edes tietävän mikä lohikäärme on. Ja... ei niistäkään koskaan tiedä millaisia tapauksia ne on vaikka joku löytyiskin" poika mutisi viimein vastahakoisesti mutta kuitenkin melkoinen annos huolestuneisuutta äänessään. Tämä ei tuntunut olevan kovinkaan hyvillään miehen ehdotuksesta, mutta eittämättä tämän rauhallinen arvio tilanteesta kuulosti... lopulta kaiketi järkevältä. Eh, tai ainakin.... paremmalta kuin heidän nykyinen tilanteensa, mikä saikin pojan vaikenemaan jokseenkin epämukavana mutta mietteliäänä.
Poika tuntui pohtivan vaiteliaasti tovin verran teekuppikin käsiinsä unohtuneena, kunnes se havahtui hieman Orlonin jälleen puhuessa ja kertoessa tietävänsä reitin seuraavaan kylään, ja siitäkin jopa eteenpäin. Spyro katsahti miekkosta höyryävän juomansa ylitse kunnes nyökkäsi hieman päätään, jääden kuitenkin vielä pohtimaan toisen sanoja. Eh, kukaties tänne suuntaaminen voisi olla hyvä ajatus, mutta... kieltämättä miehen ehdotus silti vaivasi sitä. "...tuota. Sähän taisit sanoa että.... tuolla metsässä on joku lohikäärme? Jossain? Onko siellä oikeasti, vai onko se vaan... no, juttuja?" se kysyi viimein empien nostaen tummat silmänsä vilkaisemaan miekkosta purppuraisen kuontalonsa alta, syystä tai toisesta tuntuen hieman varautuvan kysymystään ja tämän aiheuttamaa mahdollista reaktiota, kukaties miehen aiemman kommentin vuoksi sen suhteen kuinka huonosti täälläpäin suhtauduttiin outouksiin. Poika jäikin vilkuilemaan teetään hörppivää Orlonia jopa aavistuksen punnitsevasti, vilkaisten kuppiaan sormissaan hypistellen vielä ulos ikkunasta temmeltävän Kharyankin suuntaan. Hän ei rehellisesti tiennyt mitä kykenisi pienen lohikäärmeen hyväksi tekemään, mutta.... ehh. Jos lähistöllä tosiaan oli oikeasti vanhempi lohikäärme, niin.... kukaties tämä voisi olla yrittämisen arvoista, vaikka häntä kieltämättä epäilyttikin. Ja hermostutti. Eikä tämä lopulta edes liittynyt ajatukseen valtavan, mahdollisesti äreän pedon jäljittämiseen ties mistä...
Myrsky ulkona oli jo laantunut melkoisesti, mutta siltikään lähinnä sateeksi tyyntynyt myräkkä ei siltikään tuntunut miellyttävän lähellekään kaikkia yhtä paljon kuin temmeltävää Kharyaa... tai oikeastaan ollenkaan. Surkeana talon seinustalla kyhjöttävä katti päästi uuden lohduttoman maukaisun huomatessaan lohikäärmeen kuulevan, kuitenkaan liikkumatta kyseenalaisesta suojapaikastaan. Valkoinen litimärkä eläin oli epäilemättä melkoisen surullinen ilmestys, puolivilliltä muutenkin näyttävän otuksen käytyä jäntevästä ja pörröisestä pienestä pedosta lähinnä... no, ties minkä uitetun, puolta pienemmän elukan näköiseksi. Kun Kharya lähestyi katti ei kuitenkaan osoittanut aikeita ainakaan luikkia pakoon vaan tuijotteli kiinteästi lähestyvää lohikäärmettä kuin odottaen tämän tekevän jotain tälle kauhealle tilanteelle. Otus heilautti häntäänsä epäröiden kun Kharya kumartui lähemmäksi puhuakseen ennen kuin kuitenkin viimein päästi uuden surkean marahduksen ja luikahti vikkelästi pusikosta parempaan suojaan toisen hoteisiin. Otus tuntui kieltämättä arastelevan vieläkin huomattavasti enemmän viileää sadetta kuin lohikäärmeitä.
((Huh, pahoittelut pienestä viiveestä. Kylläpä näitä jumituspäiviä taas iskee niskaan välillä.))
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 22, 2015 16:46:17 GMT 3
Orlonin keittiöön laskeutui jokseenkin ehkä mietteliäs tunnelma. Orlon nyökkäsi pojan sanoille mutta ei vielä sen pahemmin virkonut mitään. Ikkunan takana kauempana vilhatelivat turkoosit suomut jotka näyttivät sitten katoavan hieman sivumalle heistä ainakin ikkunasta ulos katsottaessa. Tee maistui hyvälle ja auttoi Orloniakin särkyyn, se ei ollut mitään terveellistä törmätä lohikäärmeeseen olkoonkin kuinka pieni tahansa. Hän tarkkaili hieman mietteissään lohikäärmettä. Se ei ollut aivan tavallinen, hännän päässäkin oli sellainen leveä viuhka joka nyt oli kyllä kiinni.
Orlon hymyili pojalle hieman ja nyökkäsi. -”Sielä se vihreä lohikäärme on. Aika hiljaiseloa viettää toistaiseksi. Mutta olet oikeassa lohikäärmeitä on harvassa ja pakko sanoa, että en itsekkään tiedä tarkalleen mitä pitäisi tehdä. Se on lopulta tietenkin sinun ja lohikäärmeen asia. Joistakin taikureista ehkä apua? En osaa sanoa.” Orlon sanoi tyynnesti katsoen sitten rauhallisena poikaa. Pikemmin Orlonia huoletti se, että jos joku saisi pienen lohikäärmeen haltuunsa ja kasvattaisi sitä, ja saisi siten itselleen mitä loistavimman aseen itselleen käyttöönsä. Sellainen olisi vaarallista kaikille ja pahimillaan kääntyisi itseäänsä vastaan.
-”Tosin tänäpä iltana ei pohdiskella liikoja. Hyvä lepo auttaa aina huomenna jo parempi.” Orlon rohkaisi nuorta poikaa katsellen sitten taas hijaisena sadetta ulkona. Lohikäärmettä ei näkynyt. Kharya olikin hiipinyt jo talon reunustalle mistä oli kuullut naukaisuja. Kissa oli ihan märkä raukka ja silläkin oli varmasti nälkä. Kissa päästi vielä maukaisun ennen kuin pienellä hännän heilautuksella tuli siihen lohikäärmeen käpäliin ja Kharya nosti kissan varovasti ylös. Kharya hieman hämmästeli mutta ehkä kissa ymmärsi, että hän vain yrittää auttaa. Kharyan vietyä käpälänsä rintakehänsä läheisyyteen, ettei kissa enää sen pahemmin sateesta kastuisi ja lähti sitten takajalkojensa varassa takaisin kohti keittiön ulko-ovea.
Kharya piteli valkeata kissaraasua melko hellästi käpäliensä välissä vaikka varmasti hassu suomuinen kosketuspinta tuntunut samalta tassunpohjien alla kuin ihmisen iho. Terävät kynnet kaareutuivat ylöspäin kuin suojaava seinämä. Luulisi, että lohikäärmeen kynnet satutaisivat kissaa mutta kynsiä Kharya ollut työntänyt esiin eivätkä ne voisi vahingoittaa kissaa mitenkään. Khryan kuono keräsi sadevesipisaroita ja hän hieman maisteli suupieliään saadakseen veden pois, ettei pääsisi vesipisaroita tippumaan lisää kissan päälle. Ainakin sillä oli siinä ihan hyvä. Kharya pääsi vaivattomasti oivelle tasapainoillen häntäänsä vaikka se heiluikin puolelta toiselle. Päästyään ulko-oven luokse hänelle tuli ongelma miten päästä sisään. Orlon joka oli siemailemassa teetänsä huomasi kyllä kun turkoosinväriset suomut tulivat esiin ikkunan takaa ja sitten kuono ja loppuosa pientä lohikäärmettä. Orlon ei nähnyt mitä lohikäärme piteli käpälissään mutta nousi rivakasti ylös jättäen mukinsa pöydälle ja avasi keittiön ulko oven päästääkseen Kharyan sisään.
Kharya ei edes ehtinyt miettiä ongelmaansa kun Orlon oli jo aukaisut ovensa ja Kharya tuli sisään jättäen vain litimärkiä jälkiä. -”Katso Spyro! Löysin kissasi!” Kharya hihkaisi innoissaan Spyrolle ja avasi sitten käpälänsä näyttäen pitelemäänsä kissaa kulkien itse pöydän luokse. Kissa voisi jäädä siihen sitten, nyt kissa oli ainakin lämpimässä.
Orlon sulki keittiön oven josta tuli raikas tuulahdus keittiöön hieman sekoituen lämpimään ilmaan. Isokokoinen mies katseli hämmentyneenä kissa ja Kharyaa ja sitten poikaa. -”No eläintarhako sinulla on mukana?” Orlon sanoi leikkisästi ja hymyili isosti. -”Jos siel on viel yhtään elukkaa tulemassa sisään niin hihkaise nyt.” Hän jatkoi ja todellakin odotti, että olisi tullut vielä koira tai minkki tai joku muu vastaava. Kharyan laskettua kissan pöydälle hän kääntyi katsomaan tulosuuntaansa. -”Oho..taidanolla vähän märkä. Kohta kuivuu.” Kharya käänsi päätänsä oikealle ja istuutui sitten lattialle jääden siihen kuivattelemaan itseään Orlonin astellessa takaisin pöydän ääreen istumaan katsellen sitten kissaa huvittuneesti. Eläin oli märempi kuin uitettu koira, mutta eiköhän se siitä. -”On sinulla kyllä seurue. Mitä kissasi syö? Näyttää nälkäiseltä sen lisäksi, että on märkä.” Orlon jatkoi totisempaan sävyyn. Kyllä hänellä olisi antaa joku makkaraviipaleita tai kinkkua. Hänen kissatietonsa oli vähäistä. Ne söivät hiiriä ja rottia joten kai ne sitten muutakin lihaa söivät. Orlon ajatteli katsellen taas sitten lohikäärmettä joka uteliaasti tutki häntäänsä ja ravisti siitä vettä pois.
(ei mitään vähän samaa pukkaa täällä kun etsin töitä)
|
|
|
Post by spyrre on May 27, 2015 12:51:16 GMT 3
Nulikka unohtui hetkeksi istumaan paikoilleen höyryävä teemuki hyppysissään Orlonia vilkuillen kun miekkonen pohti hänen kysymystään juomaansa hörppien. Kun tämä totesi vihreän lohikäärmeen piileskelevän jossakin metsässä Spyro kirskautti hampaitaan aavistuksen vastahakoisesti kuitenkin nyökäten tämän sanoille myhähtäen miettiväisesti, kunnes pojan kasvoille kuitenkin ilmaantui pieni varsin tukala ilme kun erakkomainen mies toi esille taikurit jolta voisi mahdollisesti kysyä neuvoa. "...ehhh. En kyllä... en tiedä. Ne sellaiset velhoilijat... tiedä mitä ne vielä tekee. Niistä on vaan ongelmia" purppuratukka mutisi hermostuneesti pyyhkäisten vaivihkaa nielaisten kaulansa sivustaa, nykäisten nuhruista paidankaulustaan hieman ylemmäs. Kun Orlon totesi että moiset pohdiskelut voisi kuitenkin jättää myöhemmäs tältä illalta tuntui nulikkakin havahtuvan jokseenkin ikävään suuntaan harhautuneista ajatuksistaan. Se nosti katseensa silmiään räpäyttäen vanhan pöydän sileästä pinnasta jota oli hetkeksi jäänyt tuijottelemaan kuitenkin päästäen sitten kurkustaan pienen huokauksen nyökäten lopulta miekkosen sanoille, aavistuksen helpottunein elkein. Kukaties mitä edessä vielä oli, eittämättä ajatus kummastakin ehdotetusta mahdollisuudesta hermostutti häntä melkoisesti, mutta... kai näitä ehtisi vielä miettiä tarkemmin. Heidän ei kaiketi tarvinnut aivan vielä edes päättää minne suunnata ja hän oli vieläkin uupunut ja särkyinen kaiken jäljiltä. Lepo tulisi epäilemättä tarpeeseen, kuten Orlon ystävällisesti totesikin.... vaikka poika ei voinutkaan sille mitään että vaikka hän yrittikin työntää kärvistelyt ajatuksistaan, jäivät nämä silti väijymään painostavasti jonnekin mielenperälle.
Varsin pian ulkoa oven takaa näkyi jälleen liikettä sekä häivähdys turkoosia, joka saikin Orlonin nopeasti nousemaan jaloilleen ja astelemaan ovelle. Spyro hätkähti pienesti jääden seuraamaan hieman kaulaansa kurottaen miehen liikkeitä katseellaan kun tämä avasi oven päästäen sisälle litimärän Kharyan... ja jotakin pientä, valittavaa ja valkoista jota lohikäärme kanniskeli mukanaan. Nopeasti pojan hieman hölmistynyt ilme korvautui helpottuneella hymyllä kun tämä tunnisti pienen eläimen. "Hitto, mä olin jo vähän huolissani... onpa se märkä. Ja, tuota... sä myös" nulikka henkäisi huojentuneena suoristautuen hieman istuimellaan kun lohikäärme kanniskeli katin pöydän ääreen päästäen otuksen loikkaamaan suurempia viivyttelemättä keskelle pöytää. Spyro irvisti hieman vilkaisten lohikäärmettäkin aavistuksen huolissaan, Kharyan kuitenkaan selvästikään välittämättä tippaakaan omasta vettävaluvasta olemuksestaan. Taisi olla melkoisen turha pelko että toinen ainakaan vilustuisi, vaikka purppuratukka ei rehellisesti osannutkaan olla asiasta varma.
Orlonin huvittunut kommentti saikin pojan räpäyttämään jälleen silmiään hieman hämmentyneenä, ennen kuin tämä kuitenkin pudisti nopeasti päätään miehen tokaistessa eläimistä ennen kuin asteli takaisin pöytänsä ääreen. "Ehh... ei sentään. Ei meitä ole kuin me kolme. Me--- egh!" nulikka vastasi hieman kiusaantuneesti kuontaloaan kyhnyttäen, tämän ehtimättä kuitenkaan repliikkinsä alkua pidemmälle kun sanat keskeytyivätkin yllättyneeseen ja melkoisen tyytymättömään ähkäisyyn. Pöydälle loikannut litimärkä katti oli viimein päättänyt tehdä jotakin vettävaluvalle olemukselleen, eikä nähnyt mitään syytä olla ravistelematta itseään antaumuksella keskellä pöytää, lennättäen vettä ympärilleen, sekä kastellen ohimennen yllättyneen purppuratukankin joka yritti kiireesti suojata itseään käsillään kuitenkaan onnistumatta tässä kovinkaan hyvin. "Gah! Hei! Älä tee noin!" nuorukainen napautti kärttyisästi pöydällä tepastelevalle katille joka tyytyi vain vilkaisemaan poikaa ennen kuin istahti nuolemaan itseään muina kissoina, selvästikään piittaamatta saamistaan protesteista. Spyro puhisi hetken tuohtuneena pyyhkien irvistäen vettä päältään käsillään vilkaisten jokseenkin syyllisesti kastunutta pöytääkin. "Ähh. Anteeksi, se... olis pitänyt arvata että se tekee noin" mutistiin hankalana nulikan pyyhkäistessä kastunutta pöytääkin ohimennen nuhruisella hihallaan kuin siistiäkseen syntyneitä roiskeita ennen kuin nosti katseensa takaisin Orloniin hoksaten vasta pienellä viiveellä vastata tämän kysymykseen Kissan ruokavaliosta. "Niinno, tuota... eiköhän se syö mitä vain lihaa mitä vain on, tai leipää tai sellaista. Tuota, kiitos. Kai sekin söi viimeksi silloin kun mekin matkan varrella" poika totesi hetken kattia moittivasti vilkuiltuaan, vain tullakseen eläimen suunnalta armotta huomiotta jätetyksi. Otuksella oli selvästi nyt aivan liian kiire siistiä kastunutta turkkiaan hetkahtaakseen edes vierasta kookasta miestä samassa huoneessa.
Poika henkäisi tuskastuneesti, havahtuen lopulta itsekin tajuamaan vieläkin sormissaan pitelemänsä höyryävän kupin, päätyen viimein nostamaan tämän puoliuteliaasti nestettä huljuteltuaan huulilleen hörpätäkseen sisältöä. Varsin nopeasti tätä kuitenkin seurasi pieni epämääräinen pärskähdys ja kuppi vetäistiin nopeasti kauemmas. "Tuota... oliko sulla sitä hunajaa tai jotain?" poika tiedusteli varovaisesti hetken enemmän tai vähemmän tukalasti huuliaan maiskuteltuaan, päätyen vilkaisemaan Orlonia jälleen jokseenkin syyllisesti. Hieman yllättäen se ei lopulta näyttänyt olevan moksiskaan vieläkin lähes kiehuvan kuumasta juomasta, mutta tämä taisi olla aavistuksen kitkerää nulikan makuun.
|
|