|
Post by spyrre on Jan 31, 2015 20:07:16 GMT 3
Kaksikon suunnatessa kummankin hetkeksi omille teilleen tahoilleen, taisivat löydöt kuitenkin jäädä jokseenkin köyhiksi Spyron hoksaaman ovenkin osoittautuessa nopeasti pettymykseksi. Hetken aikaa poika yritti nykiä kahvaa hampaidensa lomasta vaimeasti kiroten yrittäen viimein jopa rysäyttää olkapäänsä kapinetta vasten koko (tosin jokseenkin kepoisella) massallaan ennen kuin joutui myöntämään tappionsa. Kirottua... oliko hän oikeasti nyt jumissa täällä? Poika irvisti hieraisten nyt jomottavaa olkapäätäänkin ja nojautui ähkäisten ovea vasten terästäen hieman kuuloaan kuullessaan Kharyan äänen kantautuvan jostakin ylempää. Lohikäärme taisi olla tutkimassa paikkoja, mutta kaikesta päätellen ei ollut ainakaan vielä löytänyt mitään erityisen hyödyllistä... ja ennen kuin poika ehti varsinaisesti edes viimeistellä omaa turhautunutta repliikkiään keskeytti varsin pahaenteinen ääniä äkkiä niin tämän kuin lohikäärmeenkin. Nulikka jännittyi kääntäen nopeasti katseensa kuuloaan terästäen jonnekin ylös pimeän varastohuoneen kattoon tuntien ikävän kylmän pahaenteisen väreen selkärangassaan. Jokin liikkui yläkerrassa... eikä tämä jokin kaikesta päätellen ollut Kharya, ellei tämä ollut äkkiä muuttunut melkoisesti painavammaksi, noussut kahdelle jalalle ja sonnustautunut pariin raskaita kenkiä, jota poika ei rehellisesti osannut uskoa. He eivät olleet kahdestaan talossa... kysymys taisi nyt vain olla kuka täällä oli heidän lisäkseen, ja tämäkin saattaisi paljastua pian halusivat he tai eivät. Heidän läsnäolonsa oli varmasti jo huomattu, vaikka piilottelija tuntui vasta nyt päättäneen tehdä olemassaolonsa tiettäväksi kuin sopivaa hetkeä odottaen.
Raskaiden askelien kulkeutuessa lattian poikki purppuratukka loi varsin hätäisen katseen ympärilleen pölyn täyttämässä kellarihuoneessa yrittäen epätoivoisesti keksiä mitä olisi tehnyt. Ikävä kyllä hänen vaihtoehtonsa jumissa huoneessa taisivat olla melkoisen vähissä. Hetken hän oli vähällä huudahtaa varoituksen Kharyalle mutta muutti lopulta mielensä peläten kiinnittävänsä mystisen hiipparin huomion pieneen lohikäärmeeseen, joka oli jossain ylhäällä tämän kanssa. Taitaisi olla parasta yrittää pysyä hiljaa ja toivoa parasta, poika arveli, luikkien hetken paikallaan epäröityään ovelta seinänvierustan syvien varjojen joukkoon varuillaan ylös hajonneen katon hailakkaan valoläiskään pälyillen. Ei lopulta tainnut olla epäilystäkään minne mystinen saapuja oli suuntaamassa... vaikka pahaenteisen raskaat askelet olivatkin yhtäkkiä vaienneet, kuten Kharyan äänetkin saaden Spyronkin varsin huolestuneeksi.
Vaikka olikin hätäisesti paremman puutteessa valittu, taisi lohikäärmeen piilo sallia tämän nököttää rauhassa paikoillaan hetken aikaa. Myrskyn ääniä lukuunottamatta oli uhkaavasti kovassa tuulessa natiseva rakennus jälleen vaiennut sallien epätietoiselle kaksikolle hetken aikaa kärvistellä pahoissa aavistuksissaan, kunnes jännittyneen Kharyan läheltä kantautui äkkiä pahaenteinen lattialautojen narahdus. Liikehtijää ei voinut vielä nähdä mutta äänestä saattoi päätellä tämän väijyvän jossakin käytävällä, luultavasti aivan liian lähellä kenenkään mielenrauhan kannalta, ennen kuin narahdusta seurasi kohta toinen. Komeron oven takaa häivähti esille pitkä, kumara miehen hahmo kun tämä harppasi esille, hidastaen hieman vilkaistakseen ohimennessään komeroon. Villisti sinne tänne sojottavat takkuisten mustien hiusten seasta välähti pari epäluuloisia, kuumeisia silmiä ennen kuin tämä käänsi huomionsa jälleen eteenpäin, epäilemättä huomattasti kiinnostuneempana edessäpäin romahtaneesta lattiasta ellei joku sattuisi kiinnittämään ilmestyksen huomiota. Tämä ei kuitenkaan tuntunut pitävän kiirettä suunnatessaan tätä kohti, selvästi huomattavasti enemmän tietoisena heppoisen lattian aiheuttamista vaaroista kuin epähuomiossa sisään tunkeutunut parivaljakko. Mukanaan hahmo raahasi jotain joka näytti epäilyttävästi pitkältä epämukavalta keihäältä, mikä ei lopulta kielinyt siitä että tämä olisi ollut erityisen innoissaan saadessaan kutsumattomia vieraita.
((Noh, siinäpä ainakin kyseenalainen hiippari, here we go. =I ))
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on Feb 3, 2015 1:51:28 GMT 3
Mystinen talo joka ennen oli vain ollut etäinen ja pelottava sekä mielikuvituksia herättävä, oli nyt kertaheitolla muuttunut aidosti vaaralliseksi. Kharyan kyyristellessä komerohuoneessa vesiämpärien kesken jännityneenä kuin jousen jänne raskaat askeleet alkoivat saavuttamaan komeroa ja siten myöskin lattiaan ilmestynyttä reikää. Rojuja rasahteli raskaiden askelien alla kunnes tämä joku tosiaan seisoi hyvin lähellä komeroa ja hiljaa. Askelia ei enää kantautunut mutta Kharya tunsi hiipparin hajun sieraimissaan ja kuuli tämän raskaaman hengityksen. Kharya ei uslkatanut liikkua yhtään, tilanne oli kuin toisinta juuri vähän aikaa sitten rohmataneesta lattia episodista. Kharya löysi itsensä taas tilanteesta jossa parasta oli olla liikautamatta yhtään mitään lihasta. Varsinkin vesiämpärien keskuudessa tämä vasta se hauskaa olikin. Onneksi tämän paikan asukki kuitenkaan kiinnittänyt enempää huomiota komeron suuntaan. Kharya lieni sen verran jo pölyn peitossa, että turkoosit suomut eivät kiiltöneet valon säteissä niin paljon. Askeleet loittonivat mutta hitaasti, asukki oli tietoinen lattian lahoneisuudesta selvästi. Sen aikana Kharya alkoi kääntymään hyvin hitaasti ympäri joutuen miettimään jokaisen liikkeensä tarkkaan, ettei vahingossakaan tiputtaisi, hajottaisi tai pahempaa kaataisi vesiämpäriä. Se aiheuttaisi ääniä ja todennäköisesti valuisi vielä alas reikäänkin. Hän ei halunnut kastella Spyroa vaikka se ei heti tämän mielessä käynyt.
Ensin käännettiin häntää ja sitten loppukehoa varovasti jalkoja sijoitellen Kharyan kurkottaessa kaulaansa ahtaassa tilassa nähdäkseen mihin asteli. Niskapiikit olivat yhä pörröllä. Kharyan kääntyessä asukki oli jo siirtynyt katselemaan isoa reikkää lattiassa. Laudat natisivat hänen kokeilessa miten lähelle pystyisi menemään tähystääkseen alas ja nähdäkseen mitä sielä oli tai mikä tämän oli aiheuttanut. Kharyan käännyttyä ympäri lohikäärm toivoi, että Spyro olisi piilossa sillä hänen kurkotaessa hieman nähdäkseen paremmin hän huomasi pitkän tummasta puusta tehdyn keihäänvarren ja varren päässä terävän ja ikävän näköisen piikin. Kharya alkoi pohtimaan mitä tekisi. Hän ei juuri nyt saanut Spyroa ylös eikä voinut antaa tämän asukin löytää Spyroa vaikka asukki tarkemmin katsoessa oli isokokoinen mies jolla oli mustat sekaisin olevat hiukset. Jaloissa olivat isohkot raskaat saappaat eivätkä näyttäneet miltään jokapäiväisiltä jalkineilta. Päällään miehellä oli tummat housut ja vaaleampi tunikka joskin kovin kuluneen näköinen.
Kharyan mielessä käväisi yrittää työntää tämä peikolta muistuttava ihminen alas reikään mutta joutui hylkäämään sen suunnitelman nopeasti. Spyrohan oli sielä. Hän voisi jäädyttää ja purra ja raapia mutta toisaalta tämä saattaisi auttaa heitä? Keihäs tanassa mies ärähti jotakin saaden Kharyan säpsähtämään. Loiskis häntä osui hieman veteen ja isokokoisen miehen huomio kohdistui komeroon pois reijästä. Hetket kuluivat, keihäs tanassa yhä asukki vilkaisi vuoroin reikää ja vuoroin komeroa tihrustellen hämäryyteen. Hänen siirtäessä painoa narisivat laudat. Tuuli käväisi taas rajulla puuskalla vasten taloa mutta sade oli hellittänyt piiskaavista pisaroista pieneen ropinaan enää. Kharya kuullosteli ja päätti sitten yksinkertaisesti peläyttää tämän peikon näköisen miehen. Kharya asteli eteenpäin ja komeron oviaukkoon ilmestyi tämän pää sekä yläniskapiikit. Hampaat jotka näkyivät raollaan olevasta suusta selkeästi valon osuessa olivat neulan terävät. Nyt oli pidettävä itsensä kylmänä vaikka Kharyan teki mieli rynnistää kimppuun raapia ja purra. Kharya murahti vaimeasti ja esiin tulivat safiirinsiniset silmät joissa oli pientä hohdetta näin hämärässä. Kharya levitti siipiään niin paljon kuin komero antaisi myöten näyttääkseen isommalta ja päästi sitten ilmoille karjaisun joka loppua kohden oli kimeämpi.
Lohikäärme toivoi sen edes jotenkin tepsivän tähän ihmiseen ja jos tämän huomio kiinnityi pois reijästä sitä parempi. Olisi ikävää tulla sohaistuksi keihäällä mutta Kharya oli valmis siihenkin. Hän jäi tarkkailemaan mitä mies tekisi mutta oli täysin valmis loikkaamaan miestä päin saadakseen tämän kumoon tai jos piti purra tai iskeä jäätä.
((Nuin, joko ojasta allikkoon tai ojasta tielle takaisin, ohjasin hieman tätä hiipparia, jos ei haittaa? voin kyllä muuttaa viestiä. =) Nyt on jännän äärellä))
|
|
|
Post by spyrre on Feb 3, 2015 20:09:55 GMT 3
Tunnelma oli nopeasti tiivistynyt entistä painostavammaksi kun vanhan kartanon mystinen asukki viimein hiippaili esille pölyn täyttämään käytävään, valppaana kuin vaaniva eläin ja häijyn näköistä keihästä kourissaan puristaen. Kellarin seinänviereen painautunut Spyro ei lopulta kyennyt näkemään kuka tai edes mikä käytävään oli ilmaantunut mutta hän kykeni kuulemaan tämän raskaat askelet sekä pahaenteisen hengityksen yläpuoleltaan jopa myrskyn äänien lomasta. Mutta sitten kaikki äkkiä hiljenikin, kuin saapuja olisi syystä tai toisesta seisahtunut käytävälle. Hetken hermostunut poika ehti jo pelätä tämän mahdollisesti löytäneen Kharyan, mutta onnistui kuitenkin vastustamaan halua huutaa tälle varmistaakseen että pieni lohikäärme oli kunnossa. Alhaalla kellarissa hän ei kuitenkaan voinut lopulta tehdä paljoakaan.... ja kaipa pitkittyvä hiljaisuus edes kertoi että mitään ei ollut vielä tapahtunut. Luultavasti Kharya oli hoksannut saapujan siinä missä hänkin ja hakeutunut jonnekin piiloon... tai niin hän saattoi ainakin toivoa, kykenemättä kuitenkaan varmistamaan tätä mitenkään. Onneksi edes Kissa oli luultavasti jossakin omilla teillään turvassa... mutta tämä ei lopulta ollut tähän hätään kovin suuri lohtu purppuratukan siristellessä lähes hengitystään pidätellen varjojen lomaan painautuneena ylös rikkinäiseen kattoon. Taisi olla lopulta täysin turha toivoa että epämääräinen hiippari ei tietäisi heidän olevan täällä... he eivät lopulta olleet olleet erityisen hiljaisia tutkiessaan taloa, eikä sortuva lattiakaan ollut varmasti millään tavalla vaivihkainen välikohtaus, puhumattakaan metelistä joka tästäkin oli seurannut. Kieltämättä tämä kaikki tuntui varsin hölmöltä jälkiviisaudella ajateltuna, mutta.... metelin katuminen taisi olla jo varsin myöhäistä.
Hetken aikaa Spyrokaan ei voinut kuin odottaa jännittyneenä paikallaan mitä tuleman piti. Poika puristi puusauvaansa kädessään kuin jonkinlaista varmuutta hakien, painaen samalla toista nuhruista hihaansa kasvojensa eteen suojatakseen hengitystään tunkkaisessa ilmassa leijuvalta paksulta tomulta odottaessaan edes jonkinlaista merkkiä ylhäältä... Kuitenkin pieneltä ikuisuudelta tuntuneen hiljaisen hetken jälkeen askeleet lähtivät uudestaan liikkeelle hätkähdyttäen muutenkin tarpeeksi hermostunutta poikaa. Kharyan ääniä ei kuulunut, mutta joku kuului suuntaavan tomua katosta ravistellen kohti katossa ammottavaa aukkoa, kunnes tämän toisella puolella viimein häivähti pitkä tumma hahmo luoden varsin pahaenteisen varjon kellarin romuntäyttämälle lattialle. Purppuratukka jännittyi paikalleen, yrittäen siristellä piilostaan saadakseen edes jotain selvää kuka näkyviin oli ilmaantunut, onnistumatta tässä kuitenkaan kovin hyvin. Jos ei muuta, niin ainakin se kävi varsin nopeasti selväksi ettei kyseessä tosiaankaan ollut Kharya vaan pitkä, tumma mies joka puristi kädessään jotakin joka näytti varsin paha-enteiseltä jopa piilottelevan pojan silmään vaikkei hän lopulta onnistunut näkemään tästä kuin häivähdyksen. Hiippari tuntui kumartuvan varovasti eteenpäin tihrustaakseen epäluuloisesti alas kellariin ennen kuin tämä äkkiä ärähti, kääntyen katsomaan taakseen kuin jotain äkänneenä saaden Spyron säpsähtämään pelästyneenä kun ilmoille äkkiä kajahti toinen karjahdus jonka lähteen hän saattoi huolestuksekseen arvata. Kharya oli tainnut päättää astua kohtaamaan talon kyseenalaisen asukkaan.
Epätietoisen purppuratukan jännittyessä meteliä pelästyneenä aloilleen yrittäen epätoivoisesti nähdä mitä ylhäällä tapahtui, reagoi villiintyneen näköinen miekkonen huomattavasti nopeammin. Lohikäärmeen astuessa hampaitaan paljastellen ja ärjyen esille komerosta tuntui tämä yllättyvän silminnähden mutta vaikka hätkähtikin pistävät silmät laajentuen ei hiippari tuntunut aikovan jäädä laholle lattialle ihmettelemään tuntemattoman pedon äkkiä tunkiessa esille. Nopeasti tämä tarrasi molemmilla käsillään keihääseensä ennen kuin vetäisi suorastaan hurjistuneesti ärjäisten aseen eteensä, syöksähtäen eteenpäin huolestuttavan tottuneella liikkeellä kuin ajaakseen otuksen kauemmas. Tämä ilmeisesti tiesi miten käyttää keihästään, vaikka tämän käytöksessä oli jotakin holtitonta tottuneen soturin määrätietoisuuden sijasta. Mies hyökkäsi eteenpäin keihäs tanassa jo ennen kuin ehti luultavasti edes tarkalleen hahmottamaan mikä otus käytävälle oli ilmaantumassa yrittäen nopeasti ahdistaa lohikäärmeen takaisin komeroon nopeilla huitaisuilla, päästäen jälleen jonkinlaisen hurjistuneen ärjäisyn kuin villieläintä hätyyttäen. Kaiketi tämä ei tainnut olla ainakaan ensimmäinen kerta kun hiippari oli saanut kuokkavieraita kartanonrähjäänsä, päätellen ripeistä toimista.
((Ei haittaa, siitä vain. =) ))
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on Feb 9, 2015 23:48:26 GMT 3
Joko se oli äärettömän hölmösti tehty mitä se luultavammin oli tai sitten jotain rohkeutta mitä se ei ehkä ollut viisasta nyt. Myöhäistä oli katua nyt kun hän oli paljastanut itsensä tälle peikkomaiselle ihmismiehelle jolla ei tainnut olla aivan käsitystä minkä kanssa seisoi vastatusten. Toki Kharya tiesi olevansa pienenkokoinen lohikäärmeeksi mutta ei se ollut häntä ennenkään estänyt käymästä isompiensa kimppuun. Ne olivat kyllä sellaisia, että eivät huitoneet keihäällä takaisin mutta hän oli osittain ennenkin kohdannut aseistautuneita ihmisiä. Pieni jäähenkäisy oli tehonnut sen verran, että hän pääsisi edes karkuun mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja. Jos hän perääntyisi takaisin komeroon sitä helpommin pystyi tökkimään keihäällä. Pakopaikkaa ei ollut eikä murtautuminen seinän läpi käynyt päinsä koska se veisi liikaa aikaa.
Niinpä kohdatessaan villisti keihäällä huitovan isokokoisen miehen joka yritti häätää pedon pois nopeilla huitaisuilla päästäen jonkun ärjäisynkin, päätti Kharya käydä vastaan. Keihäs sohaisi ilmaa Kharyan tullessa eteenpäin rivakasti jääden hiukan lattian aukon reunalle päästäen ilmoille raakuvan huudon joka tuntui tyhjässä talossa kaikuvan entistä voimakkaampana. Keihästä huitaistiin taas kohti lohikäärmettä osuen ovenkarmiin niin, että puutikkuja lensi irti. Kharya väisti sen nopeasti napsauttaen hampaansa yhteen yrittäen purra keihään vartta. Hän saisi sen kyllä poikki, mutta keihäs vedettiin nopeasti voimakkaalla riuhtaisulla irti. Tilanne oli hieman jumissa. Mies yritti saada pedon komeroon jumiin joka taas halusi sieltä hinnalla millä hyvänsä pois. Isoksi mieheksi tämä oli nopea liikkeissään eikä Kharyalla ollut aikaa vetää henkeä ja antaa napakka jääpuhallus vasten miehen kasvoja. Kiirusta oli väistellä iskuja, isompi lohikäärme osaisi mutta Kharya oli vielä pieni ja sillä oli paljon opitavaa.
Kharyan nopea isku torjuttiin ja hampaat haukkasivat vain tyhjää ilmaa miehen käden sijaan. Lohikäärme urahti ärsyyntyneenä vetäen etukäpälänsä juuri ja juuri pois keihään terän alta miehen lähestyessä taas askelen. Nyt oli toimittava ja nopeasti. Kharya joutui ponnistamaan lähes lihasvoimalla hypähtääkseen eteenpäin ja ottaakseen miehestä otteen kynsillä tai hampailla ilman, että putoaisi kuoppaan tai tönäisisi keihäsmiehen sinne. Juuri sitä Kharya halusi välttää sillä Spyrohan oli alhaalla yhä, mitähän Spyrokin tästä ajattelee Kharya mietti hetken. Mies otti keihään poikittain eteensä lohikäärmeen syöksyessä päälle onnistuen antamaan napakan iskun vasten tämän kuonoa mutta lohikäärmeen vasemman etukäpälän kynsiä hän ei ehtinyt väistämään ja ne tekivätkin hieman inhottavaa jälkeä. Isku kuonoon sai hetkeksi lohikäärmeen huomion herpaantumaan sillä se sai Kharyan pään poispäin miehestä ja samalla katseen. Päässä hiukan kumisi eikä tuntunut kivalta saada kuonoonsa muutenkaan. Se antoi miehelle aikaa iskeä keihäällä Kharyaa, epätarkasti mutta tarpeeksi saaden viillon aikaan tämän oikealle puolelle lähelle takakoiven alkua. Otus älähti kimakasti mutta ei perääntynyt pois vaan kävi uuteen hyökkäykseen ja entistä rajumpana. Kharya tuuppasi miestä eteenpäin käytävällä pysyen miehen lähetyvillä yrittäen iskeä kiinni samalla kun etukäpälät hapuilivat uutta otetta miehestä takajalkojen kynsiessä puulattiaa puun kirskuessa siitä. Haava teki kipeää ja vuoti ja Kharyalta alkoivat ideat loppua miten saada tämä peikkomies edes jotenkin pois pelistä. Hänen olisi pakko perääntyä ja ottaa henkeä jotta voisi antaa hyytävän iskun päin tätä mörköä. Vielä se ei onnistunut, keihäs oli hänen ja miehen välissä Kharyan yrittäessä raapia tai purra miestä lähes ollen kiinni hänessä.
Mies itsekin vasta saatuan iskun ja inhottavia haavoja käteen alkoi käsittämään, että kyseessä ei olisi mikään isoksi kasvanut lisko vaan vallan jotain muuta vastassa. Hän yritti keihäällä suojella itseään pitäen sitä poikittain edessään samalla hakien katseella mitä tahansa jolla voisi heittää tai lyödä tätä petoa. Ainakin hän oli saanut osuman petoon mistä tämä oli hyvillään. -”Mikä pahus sinä olet!?” Mies ärähti otukselle.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 13, 2015 16:58:42 GMT 3
Varsin nopeasti mystisen hiipparin häivähtäessä rikkonaisen lattian toisella puolella, puhkesi yläkerrassa varsin kyseenalainen metakka alas kellariin suistuneen nulikan pelästykseksi. Hurja ärjäisy jostakin kertoi selvästi Kharyan päättäneen ilmaantua vaikka poika ei tätä alhaalta kyennyt näkemään, mutta epämääräinen miehenkuvatus selvästikin kykeni, tämän pyörähtäessä äkkiä hurjistuneesti ympäri ja hyökätessä vihamielisesti huudahtaen eteenpäin. Spyro ähkäisi säikähtäneenä hätkähtäen melkoisesti seinänvierustaltaan ehtimättä kuitenkaan tekemään paljoakaan muuta kun näkymättömissä alkoi hurja mellakka lahon puun rätistessä ja tärähdellessä hänen yllään polkevien askelten alla, ravistellen lisää pölyä alas melkoisissa pilvissä. Tämä kaikki oli lopulta entistä hermoja raastavampaa kun poika ei kyennyt edes näkemään mitä tapahtui saati tekemään oikein mitään muutakaan... vaikka kiivaan mittelön äänet sekä hurjistuneet ärähdykset kertoivat epäilemättä varsin huolestuttavista tapahtumista. Hetkellisesti hän oli näkevinään häivähdyksen turkooseja kiiltäviä suomuja aukon reunalla mutta varsin nopeasti nämä katosivat jälleen näkyvistä, vain hetkeä ennen kuin tätä seurasi tuskainen rääkäisy joka oli omiaan saamaan pojan kavahtamaan pelästyneenä takaisin nykyhetkeen. Hän oli täällä jumissa tuntien epäilemättä olonsa varsin nurkkaan ahdistetuksi saaliiksi, mutta... ei hän voinut vain piilotella kun ylhäällä tapahtui ties mitä! Ikävä kyllä hänen vaihtoehtonsa taisivat olla varsin rajoitetut, mutta hätääntynyt poika ei lopulta ehtinyt jäädä miettimään tätä kovinkaan pitkäksi aikaa tämän ponkaistessa kiireesti vieläkin hieman huterille jaloilleen seinänvierestä ja suunnaten sauva käteensä unohtuneena kiireesti kohti katossa ammottavaa aukkoa jonka tuntumassa yhteenotto kuului käyvän varsin kiivaana. Hänellä ei lopulta ollut hajuakaan tilanteesta mutta hän oli kyllä tunnistanut Kharyan huudon, eikä miehen äänen varsin uhkaavasti ärähdetty kysymys kuulostanut millään tavalla myötämieliseltä vaikka tämä olikin kaiketi suunnattu ainakin jollakin tasolla pienelle lohikäärmeelle.
"Hei! Odota! Älä satuta sitä!" purppuratukka älähti voimiensa takaa metakan ylitse kompuroidessaan hieman jälkijunassa mukaan tapahtumiin.... tai ainakin sen verran kuin tämä alhaalta käsin kykeni. Poika ei voinut kuin toivoa että hänen äänensä kantaisi ja että hurjistunut miekkonen edes kuuntelisi mitä hän yritti sanoa, nulikan tosin saadessa varsin nopeasti muuta ajateltavaa. Ilmaan noussut tukahduttava pölypilvi iski vasten hänen kasvojaan saaden Spyron kakomaan jälleen varsin surkeasti kukaties hieman turhankin näkyville katosta ammottavan aukon alapuolelle. Ei lopulta se kaikkein vakuuttavin sisääntulo tai oikein mitään muutakaan, mutta... no, oli kaiketi vain tyydyttävä siihen mitä sai. Kului hetki ennen kuin purppuratukka sai jälleen henkensä kulkemaan nostaen kuitenkin heti pahimmasta yskänpuuskasta toivuttuaan katseensa siristellen ylös, yrittäen hahmottaa edes jonkin verran mitä käytävässä edes tapahtui. "Me... ei me haluta vaikeuksia tai mitään! Kuulitko! Anna sen olla, tai...!" poika huudahti uudestaan yrittäen kuulostaa niin vakuuttavalta kuin kykeni hengenhaukonnansa lomasta... mikä ei ikävä kyllä tainnut olla paljon. Eh, oli kaiketi hieman kyseenalaisettavissa mahtoiko olla jo myöhäistä vakuutella etteivät he halunneet vaikeuksia vaikka kiihtynyt nulikkakin kaikeksi onneksi tajusi edes napsauttaa suunsa kiinni kesken viimeisimmän lauseensa ennen kuin töksäytti mitään tätä pahempaa, jääden sitten hieman itsekseen irvistäen tihrustamaan hermostuneena siristellen ylös toivoen että oli tullut kuulluksi ja että tämä saisi aikaan jotain... mieluiten jotakin sellaista mihin ei liittynyt keihäs kenenkään rinnassa tai muuallakaan, ehh. Kaiken varalta jännittynyt nulikka loi vielä pikaisen vilkaisun ympärilleen jokseenkin romuttuneen huoneen lattialla kaiketi kartoittaakseen ympäristöään siltä varalta että mies olisi aivan liian hurjistunut kutsumattomista vieraistaan ottaakseen mitään kuuleviin korviinsa. Hän kieltämättä toivoi ettei moiselle tulisi tarvetta, mutta.... äh. Kukaties jos täytyisi, hän voisi edes yrittää viskata jotakin ylös, joka ehkä antaisi edes Kharyalle tilaisuuden tehdä.... jotain. Kaipa kaikki riippuisi keihäänsä kanssa riehuvan miehen reaktiosta.
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on Feb 18, 2015 19:49:50 GMT 3
Yhdellä heitolla tyhjä vanha autiokartanno oli varmasti täynnä enemmän elämää kuin vähään aikaan. Murahdukset, huudot, kalina, nitiseminen ja naksuminen mikä tuli lahosta ja nyttemin osittain hajoneista lattialankuista täytti kartannon äänillä. Pölyäkin oli noussut ilmaan mikä hankaloitti hengitystä eikä jalansijan saantikaan niin helppoa ollut. Eihän kukaan halunut pudota lattiassa olevaan avantoon. Kharya painoi keihästä vasten ponnistaen voimiansa, jotta saisi tämän villi ihmisen kauemmaksi, jotta voisi toteuttaa suunnitelmansa töytäistä ihminen kauemmaksi voidakseen itse perääntyä hieman ja antaa hyytävä jääisku. Juuri nyt se ei onnistunut aivan. Pisteli. Kharya tunsi pistelyä aina kun takajalkaansa ponnisti. Kipu sai hänet irvistämään ja hermostumaan lisää. Vihainen lohikäärme oli huono asia olipa kyseessä pienempi tai suurempi lohikäärme. Mies sai käteensä hapuilluksi jostakin romun seasta kirjan. Silläkin saattoi heittää. Käsi lähti liikkeelle mutta heitto jäi huonoksi Kharyan havaitessa liikkeen ja kääntäessä häntäänsä voimalla kohti miestä. Häntä ei osunut mutta sivalsi ilmaa saaden ilmavirran kulkemaan, mikä sai miehen herpaantumaan hetkeksi. Kirja osui jonnekin yläselkään otusta kolahtaen sitten harmittomasti lattialle takaisin.Sekään tuntunut mukavalta mutta parempi se kuin keihäs lapaluiden välissä.Lohikäärme ärähti tuntiessaan kopsahduksen selkäänsä vasten. Lattialle oli pisaroinut verta, kummastakin taisteluparista. Lukkiutunut tilanne olisi pian rauennut ellei jostakin aivan kuin maan alta olisi kuullut ääntä. Kharyan silmät levisivät hieman hämmenyksestä. Spyro! Mies taas hämmentyi lisää kun kuuli puhetta antaen Kharyalle juuri sen ajan, että tämä pystyi hypähtämään kauemmaksi vetäistäkseen henkeä. Lankut natisivat ja jotain taisi särkyäkin käpälien alla mutta ainakin hän oli nyt kauempansa miehestä mutta lähempänä reikää vispaten häntäänsä edes takaisin.
Spyron uhkaus kiiri myös ylös asti. Mies oli pysähdyksissä miettien kuulemaansa sattuen kyllä kuulemaan Spyron kohtuullisen hyvin metakasta ja kaikesta sähellyksestä huolimatta. Kharya oli valmis henkäisemään kun mies keskeytti sen viimein puhumalla uudestaan.
-”No minä en pidä vierailijoista, varsinkin purevista.” Miehen ääni oli matala mutta sentään selkeä. -"Jaa. Mutta käskehän lemmiksi kauemmas niin katsellaan. Arvelinkin täällä olevan muita tunkeilijoita kuin eläimiä. En kyllä viitsinyt uskoa mutta pakko sen on. ” Mies jatkoi vaieten sitten. Pöly oli jo laskeutunut ja äskeinen tiivis yhteenotto rauhoittunut vaikka niin Kharya kuin mies pälyilivät toisiansa epäillyksen vallassa. Miehellä oli yhä keihäs tanassa mutta hän oli rennompi vaikkakin valmiina käymään päälle tai heittämään keihään jos niikseen tuli. Hän ei ollut tottunut vieraisiin ollenkaan ja oli kyllä tehnyt kaikkensa pitääkseen kyläläiset loitolla, varsinkin kyläläiset. Siltikin siinä hänen rauniotalossa joka ei oikeasti ollut hänen, oli kaksi kulkijaa.
Kharya oli saannut vetää henkeä pysyen jännityneen valppaana katsellen miehen suuntaan valmiina henkäisemään kun kerrankin oli aikaa siihen valmistua varmuuden vuoksi. Kynnet olivat tehneet kyllä laudoista selvää jälkeä ja puupurua löytyi sekä irtonaisia puupaloja ja tikkuja. Kharya hengitti yhä kiivaasti tuoksinnan jälkeen seisoen siinä käpälät lähes joka suuntaan sojottaen tanakasti maassa. Piikkiharjat pystyssä ja hampaat näkyen silmät kiiluen. Ei kyllä jokapäiväinen näky. Aukosta saattoi varsin hyvin nähdä Kharyan oikeaa sivustaa ja häntää sekä koholla olevaa päätä. Oikealla puolella oleva viiltohaavakin näkyi. Ilkeästi koiven juurella vuotaen hieman ei pahasti kuitenkaan onneksi. Kharyan siivet olivat osittain auki heittäen hailakan varjon lattialle.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 22, 2015 17:12:09 GMT 3
Niin uhkaavalta kuin yläkerrassa puhjennut mellakka vaikuttikin, tuntui äkkiä alhaalta kajahtava epätoivoinen ääni pistävän nopeasti kummankin kiistakumppanin pasmat jokseenkin sekaisin. Spyro jännittyi jääden henkeään tasaten ja silmiään hämärässä tunkkaisessa kellarissa ylöspäin siristellen seuraamaan mitä hänen huutonsa oli saanut aikaan, uskaltamatta kuitenkaan vielä henkäistä helpotuksesta... aivan ilmassa leijuvan vieläkin varsin sankan tomupilven vuoksi. Yhteenotto kuului laantuneen hurjistuneen kaksikon vetäytyessä kauemmas varuillaan toisiaan hengästyneinä silmäillen... mutta vaikka purppuratukka olikin haistavinaan ilmassa verta melkoiseksi huolestuksekseen, ei kukaan tuntunut ainakaan tähän hätään kaikeksi onneksi lentävän kenenkään kimppuun villin näköisen miekkosen jopa vastatessa kuulemaansa ääneen, kuitenkaan kääntämättä huomiotaan myöskin varsin hurjan näköisestä Kharyasta.
"Ehh. Ei me purra... tuota... enempää" poika lupasi auliisti alhaalta kellarihuoneesta, hakien vaivihkaa katseellaan varsin huolissaan Kharyaa sen verran kuin lohikäärmettä paikaltaan saattoi nähdä. Kaikeksi onneksi lattia ei ollut sortunut enempää vaikka hurjalta oli hetken aikaa kuulostanutkin, mutta kohtaaminen oli tainnut äityä nopeasti kaikkea muuta kuin hyvän ensivaikutelman antavaksi oikein suuntaan kuin toiseenkaan. Nulikka irvisti itsekseen ajatukselle ennen kuin kuitenkin huolestuneena piikkiharjaansa pörhistelevän Kharyan suuntaan kuikuiltuaan selvitti kurkkuaan ja käänsi huomionsa takaisin keihästä puristavaan mieheen. "Eh, ei se tee mitään, jos et säkään... mekin vaan... yllätyttiin kun ei tiedetty että täällä on ketään. Tultiin tänne myrskyä suojaan ja sitten mä putosin tänne ja.... ehh. Täältä ei taida oikein päästä pois" poika tunnusti tilanteesta huolimatta melkoinen annos kiusaantuneisuutta äänessään, ennen kuin vaikeni uudestaan jääden odottamaan hetkeksi saamaansa reaktiota. Eh, ilmeisesti mies ei ollut hyvillään saadessaan yllättäviä vieraita, mutta tämä ei vaikuttanut silti ainakaan vielä kaavailevan ottavansa saapujia kysymättä hengiltä... eikä toivottavasti yrittäisikään, vaikka purppuratukka ei voinut rehellisesti olla olematta melkoisen varuillaan tämän kannalta. "Kuinka siellä kävi? Kharya? OIetko kunnossa?" se huikkasikin hetken ylös vilkuiltuaan. Äskeinen oli kuulostanut varsin hurjalta, oli kaiketi toivottava ettei touhu enää yltyisi ainakaan tätä pahemmaksi vaikka hurja miekkonen sentään tuntui edes kuuntelevan mitä tälle sanottiin....
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on Feb 28, 2015 0:21:26 GMT 3
Pölyn laskeuduttua viimein oli jo rauha jokseenkin maassa tai oikeammin tässä kartannossa. Kharya katseli tutkivasti tätä peikkomaista miestä pää hiukan vasemalle vinossa. Pieni murahdus pääsi hänen kurkustaan ilmoille kuitenkin. Isokokoinen mies käänsi keihäänsä kärjen alas ja laski sen raskaasti lattia vasten nojaten sitten siihen naurahtaen. Spyro puhui jälleen mutta koska kartannossa oli taas käytännössä hiljaista hänen äänensä kuului paljon selkeämin joskin yhä aivan kuin maan alta tullen. -”No enpä minäkään odottanut vierailijoita. Tai käyhän noita joskus, tosin kyläläiset on helppo karkottaa toisin kuin tänne sisään tulevat metsän elukat. Te ette ole kyllä täältäpäin laisinkaan. Ja lemmiksi.”Miehen möreä ääni hiljeni kunnes hän jatkoi taas. -”Se ei ole mikään koti tai edes metsän eläin. Jotain näitä taikaeläimiä. Viimeksi kun täällä semmoinen oli tuli paljon harmeja ja lähes tuhosi koko kylähörskän.” Mies vastasi astellen sitten lähemmäs reunaa katsoakseen alas, että kuka sielä oikeastaan puhuikaan. Spyro kysyi Kharyan vointia joka pienen epäröinin jälkeen sulki siivensä suppuun ja asteli lähemmäs reunaa venyttäen sitten kaulaansa katsokaseen alas Spyroa. Kharya näytti vähän onnettomalta sillä hetkellä. Pää vasemalle sivulle kallistettuna katsellen Spyroa hiukan onnettomasti koska ei osannut auttaa ystäväänsä ylös. -”Koivesta pistää mutta on minulle käynyt pahemminkin. Kyllä tämä tässä ihan hyvin. Ehkä, ehkä tämä peikko ihminen auttaa sinut ylös?” Kharya vilkaisi sitten mustahiuksista rotevaa ja vahvaa miestä joka päästi ilmoille naurun kuullessaan olevan peikko ihminen.
-”No peikko en sentään ole, mutta täällä metsässä niitä asuu. Yksi sellainen halusi käydä taloksi, tuhoksi kattotukipalkin ja hajotti katon ja vähän muutakin. Kyllähän minä saan ystäväsi ylös älä sure.” Mies nousi pois reunalta kadoten sitten. Tämän askeleet saivat puulattian natisemaan ja sitten hän katosi kulman taakse käytävälle Kharyankin näkökentästä. Kharya käänsi katseensa taas takaisin ylös ja katsoi Spyroa toiveikkaamin.
-”Ehkä tämä ei olekkaan niin paha juttu. Ja kuvittele peikkoja! En ole sellaisia koskaan nähnyt! Kenties hän kertoo meille lisää siitä jutusta. Minä luulen, että hän on ihan mukava meille mutta ei kyläläisille, ei oikein pidä heistä. Miksihän?” Kharya jutteli taas innokkaamin katsellen Spyroa innostuneemin. Toki hän ei haluaisi luottaa liikaakaan tähän peikko ihmiseen mutta jokin lohikäärmeen vaisto sanoi Kharyalle ukon olevan ihan hyvä. Askeleet kuuluivat taas. Raskaiden saappaiden askeleet lähestyivät kunnes esille tuli nurkan takaa tummahiuksinen roteva mies hiukset harottaen joka suuntaan, Kharyan peikko ihminen tummissa vaatteissan ja kuluneessa harmahtavassa tunikassaan. Hänellä oli mukanansa tikkaat jotka hän sitten laski Spyrolle varovasti alas. Tikkaat ylsivät juuri sopivasti maahan asti niin, että Spyron olisi aika helppokin kavuta ylös.
-”Sitä ovea saakkaan auki. Se oli joskus kellarina ja ruuan säilytys paikkana sekä metsästettyjen eläinten käsittelypaikkana. Siinä on vahva rautasalpa ulkopuolella, etteivät varkaat pääsisi isännän ruokia varastamaan ja olihan siinä samalla palvelusväenkin ruokia. ” Mies selitti ja asteli sivuun odottaen Spyron kapuavan ylös ja ottaakseen sitten tikkaat takaisin ylös ja matkaansa. Kharya seurasi tarkkaavaisena miten mies laski tikkaat alas Spyrolle ja sitten huokaisi helpottuneisuudesta hiljaa, että Spyro tulisi pian takaisin tähän kerrokseen ja olisi jälleen turvassa eikä ainakaan jumissa se oli pääasia! Haavaa pisteli mutta Kharyasta tuntui, ettei se ainakaan enää vuotanut. Myöhemmin siihenhän voisi jotain voidetta tai yrttejä laittaa. Ihmiset osasivat tällaisia asioita tai tiesihän hänkin mutta ei Kharya uskonut, että kartannossa olisi vesikasvin vesikasviakaan.
-”Onko nälkä? Olen tehnyt jänispata muhennosta ja taitaa joku porkkanakin ja kaalia olla seassa ja pottuja.” Mies kertoi ottaen tikkaat matkaansa lähtien kulkemaan sitten vakain askelin takaisin käytävää pitkin edessä siepaten keihäänsä mukaan jonka oli jättänyt nojailemaan seinustalle. Nyt keihäs kulki rennosti miehen kädessä kärki ylhäällä mutta ei uhkaavasti toisessa kainalossa tikkaat kadoten sitten nurkan taakse. Kharya katseli miehen perään hämmentyneenä mutta puhe ruuasta kuullosti hyvältä. Jäniksistä Kharya piti erityisesti olipa raakana, keitettynä, paistettuna tai grillattuna. Hän jäi kuitenkin odottamaan mitä Spyro tekisi ensin. Myrsky ulkona jatkui taas omaa tahtiaan tuulen puhaltaessa puuskittain ja sateen rummuttaessa kattoa ja ulkoseinää taas tiheällä ropinalla. Vesiämpäreihin kertyi vettä tippuen katon aukoista.
|
|
|
Post by spyrre on Mar 4, 2015 15:02:29 GMT 3
Purppuratukka seurasi varuillaan parhaansa mukaan kun hurjan näköinen miekkonen kumartui keihääseensä nojaten lähemmäs lattiassa ammottavaa aukkoa, nähdäkseen hänet paremmin. Kieltämättä pojan olisi tehnyt mieli vetäytyä varmuuden varalta hieman kauemmas mutta hillitsi itsensä pysyen paikallaan kun tämä tutkaili kutsumattomia vieraitaan, vilkuillen hieman hermostuneena puusauvaansa sormeillen sivummalta kurkistelevan Kharyankin suuntaan varmistuakseen että pieni lohikäärme oli kunnossa. "Ei me olla sieltä kylästä.... eh, tai siis, me tultiin sieltä, mutta.... ei me asuta siellä. Saatiin itsekin vähän, tuota.... kyytiä sieltä" Spyro tunnusti aavistuksen kiusaantuneesti jomottavaa niskaansa raapien miehen tokaistessa ettei pitänyt kyläläisistä, kuitenkin kirskauttaen hieman hampaitaan tämän viimeisille sanoille. "Eikä Kharya ole mikään lemmikki tai eläin, se on lohikäärme! Eh, mutta... ei se ole vaarallinen" poika ei voinut vielä olla oikaisematta, kuitenkin tuntien jo pienen varovaisen toiveikkuuden nostavan päätään. Oli outo korsto hurjan näköinen tai ei, mutta tämä tuntui hoksanneen etteivät he olleet ainakaan tietentahtoen tunkeutuneet riehumaan tämän asumukselle... vaikka ei kai siitä lopulta päässyt mihinkään ettei ainakaan lyhyt, kellarista ylös tuijotteleva nulikka ollut kovinkaan uhkaava näky kenellekään oikein hyvällä tahdollakaan.
Melkoiseksi helpotukseksi myös Kharya tuntui olevan kunnossa hurjalta kuulostaneesta välikohtauksesta huolimatta. Tämän vastatessa olevansa kunnossa jalkansa naarmua lukuunottamatta Spyro huokasi nyökäten hieman. Tosin lohikäärmeen toiveikas kysymys josko tämä "peikko" auttaisi hänet ylös kellarista sai nulikan jännittymään ja vilkaisemaan miekkosta varovaisesti, miehen kuitenkin vastatessa hyväntuulisella naurahduksella hermostumisen sijasta. "Tuota... kiitos?" nulikka huikkasi hetken kuluttua kokeilevasti vetäen henkeä pienestä helpotuksesta, uskaltautuen jopa kallistamaan uteliaasti päätään tämän jutusteluille peikoista. "...hyvä ettei törmätty niihin sitten tuolla. Se karhukin oli ihan tarpeeksi..." tämä mutisi irvistäen itsekseen, kurottaen hieman kaulaansa miehen talsiessa pois näkyvistä kaiketi hakeakseen jotain millä auttaa hänet ylös. Poika ei osannut olla olematta vieläkin vähän varuillaan vaikka tilanne kieltämättä vaikutti rauhoittuneen melkoisesti, hänen jäädessä hetkeksi kaksin lattian aukosta kurkistelevan Kharyan kanssa. Purppuratukka empi hieman lohikäärmeen toiveikkaalle jutustelulle ennen kuin kuitenkin henkäisi nyökäten varovaisesti. "...ehh. No... voi olla. Kaipa... tämä olis voinu mennä paljon huonomminkin. En tiedä. Ehkä silläkin on ollu jotain... erimielisyyksiä siellä kylässä" se myötäsi hieroen ohimennen irvistäen vieläkin jomottavaa alaselkäänsä, valpastuen kuitenkin nopeasti uudestaan kun raskaat askeleet lähestyivät jälleen pitkin käytävää.
Kukaties kaksikko oli monesta asiasta vielä aavistuksen epävarma tällaisen melkoisen odottamattoman tapahtumasarjan edessä, mutta kun rikkinäisen katon lävitse viimein laskeutuivat tikkaat alas tomuiseen kellariin, ei Spyro lopulta jäänyt viivyttelemään kovinkaan kauaksi aikaa. Poika astui nopeasti eteenpäin tarttuen tikkaisiin kuin peläten että nämä saatettaisiin vielä syystä tai toisesta kiskaista pois hänen ulottuviltaan, alkaen kavuta jokseenkin hanakasti ylös pimeästä varastosta miehen jutustellessa ovesta sekä lukitusta varastohuoneesta. "Äh, hitto. Luulin jo että jään vielä sinne" purppuratukka puuskahti kömpien enemmän tai vähemmän paksun tomun peitossa aukosta takaisin vähän vähemmän pilkkopimeälle käytävälle. Hetken se käytti haukatakseen jälleen raikkaampaa happea keuhkoihinsa hieman köhien, astahtaen sitten sivuun miekkosen tavoitellessa tikkaita takaisin talteen, kuitenkin vilkaisten tätä hieman hämmentyneenä tämän kertoillessa rauniotalon historiasta. Kuulosti siltä että tämä oli varsin hyvin perillä millaista kartanossa oli aikoinaan ollut... hän oli olettanut miehenkin vain löytäneen paikan joskus kuten hekin, mutta kieltämättä vaikutti että tämä olisi saattanut viettääkin talossa paljon kauemminkin kuin hän oli odottanut. Muukalaisen äkkiä tiedustellessa anteliaasti muhennoksesta Spyro hätkähti ajatuksistaan räpäyttäen silmiään jokseenkin yllättyneenä, ennen kuin kuitenkin vielä epäröivästi tuntumassaan seisovaa Kharyaa vilkaistuaan nyökkäsi varovaisesti. "Eh? Tuota... kiitos?" se töksäytti jokseenkin hämillään pälyillen kantamuksineen jälleen käytävää eteenpäin tömistelevän miehen jälkeen, ennen kuin käänsi katseensa vieressään seisovaan lohikäärmeeseen vieläkin itsekin ilmeisen hämmentyneenä kaikista nopeista käänteistä. "Varmaan... pitäisi sitten seurata sitä. Ehh. Kaipa jos se meinais jotain ikävää niin eihän sen olis tarvinnut edes auttaa ylös tuolta" purppuratukka arveli lopulta ennen kuin veti syvään henkeä haroen tällä hetkellä entistä sekavampaa kuontaloaan ja suuntasi sitten varovaisin askelin paremmankaan idean puutteessa miehen jälkeen, kunhan oli varmistunut ettei Kharyalla tainnut olla vastaväitteitä. Eh, kumpikaan heistä tuskin oli odottanut mitään tällaista heidän hakiessaan suojaa myrskyltä moisesta talonrötisköstä...
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on Mar 19, 2015 1:16:02 GMT 3
Sade jatkoi katon rummuttamista taukoamattomalla ropinalla vaikka tuuli alkoikin osoittamaan taas laantumisen merkkejä. Vanhan kartannon natisevat äänet ja tuulen ujelluksen saattoi kuulla taas selkeämmin. Kartanno oli palannut vanhaan hiljaiseen eloonsa jota kaksikko oli tullut tutkimaan. Miehen kun kuunnellessa, että poika ei oikein ole kylästä ja saaneet vielä kyytiäkin hän naurahti ymmärtäväisenä. -”Ne on sielä vähän sellaisia. Epäluulloista väkeä ja muutenkin jonkin uuden aateliston alaisia. Taitaa kyllä olla jokin kauppias enemminkin.” Iso mies selitti hieman vastaukseksi kyläläisistä. Poika oli aika uhmakaskin kun sanoi napakasti Kharyan olevan lohikäärme eikä mikään lemmikki. Mies nosti katseensa kohti Kharyan kuontaloa joka oli pölyn ja lian peitossa. Hänestä erotti silti turkoosin suomupeitteen värin, harja piikit ja tietysti neulanterävät hampaat kun Kharya puhui. Myös kynnet jotka olivat terävät ja hän oli saannut kyllä tuntea sen nahoissansa. -”Vai lohikäärme? Lienee sitten pieni, eikä ole metsä lohikäärmeitä niitä vihreitä. Täällä kuulemma asuu sellainen mutta se on vain juttuja. Kukaan ole sitä nähnyt yli sataan vuoteen.” Mies vastasi ja kun Spyro oli viimein ylhäällä muisti hän mitä oli tekemässä. Jänispataansa ruuaksi kunnes oli kuullut ääniä. Rasahduksia ja muuta kunnes oli oikein kunnolla rymissyt. Hän oli luullut vallan jonkun metsänelukan tulleen kimppuunsa mutta löysipäs nämä kaksi merkillistä kulkijaa.
Poika sitten mainitsikin karhusta ja iso mies nyökkäsi. -”Ne sitten saivat sen lopulta hengiltä. Joku oli omasta mielestään ollut viisas ja ajatellut karkottavansa karhun hullunrohdolla. Noh seoksi se siitä meni. Vaikka en pidä kyläläisistä täytyy olla heidän tekemisistään vähän perillä.” Isokokoinen mies haroi hiuksiaan ja kertoi vähän karhusta. Uutisten vaihdon jälkeen ja kun poikakin oli tulut ylös lähti hän viemään tikkaita takaisin minne kuului ja siitä käytävää pitkin portaikolle ja alas ja vähän eteenpäin oli keittiö. Olihan hän sentään luvannut ruokaa kaksikolle vaikka saikin tokaisuksi kiitoksen se ei isoa miestä haitannut.
Keittiössä paloi iloinen valkea takassa joka oli sen verran iso, että pystyi vaikka paistamaan vartaassa jotain pienempää tai kuten nyt isossa padassa hautomassa muhennosta. Keittiössä oli iso pöytä mutta vain muutamia tuoleja. Oli ollut joskus astiasto kaappejakin mutta niiden kohdalla oli ehkä muuta käyttötavaraa ja ainakin tilaa oli. Isokokoinen mies etsi käsiinsä toisenkin lusikan ja saviastiakulhon johon laittoi ruuan sitten pojalle ja itselleen ja kaipa jotain juotavaksi. Siihen hän asetti mukin ja vettähän sai ämpäristä. Lohikäärmeelle hän etsi isomman laakean astian ja laittoi siihen sitten reilun annoksen. Nälkähän näillä kuitenkin oli.
-”Minä luulen samoin Spyro. Hänhän olisi voinut vain no tehdä ikäviä.”Kharya nyökkäsi Spyron sanoille ravistellen hiukan itseään mikä sai pölyn rapisemaan pois hänen päältä. -”Mutta minulle maistuisi ruoka kuitenkin. Sillä ei taida käydä paljon vieraita täällä. ” Kharya lähti sitten seuraamaan Spyroa joka seurasi taas isoa miestä. Peikkomieslaittoikin tikkaat portaikon viereen alhaalla ja suuntasi keittiöön. Sinne Kharya seurasi Spyroa värisyttäen sieraimiaan tuntien jänispadan tuoksun nenässään. Keittiöön ei ollut pitkä matka ja se näyttikin olevan todella avara ja vähän tyhjähkö mutta ainakin hän mahtui sinne hyvin. Olihan keittiössä ikkunakin isohko ja ovi siinä vieressä. Pöytä oli vasemalla lähellä ikkunaa ja ruuanlaitto takka tai hellakin siinä oli jäi vasemalle puolelle. Vesiämpäri oli nurkassa oven lähellä jossa oikealla oli pienempi ruuan käsittely taso. Ikkunassa oli jokin vanha verho mutta se ei peittänyt ikkunaa josta tulvi sisälle harmaata valoa ja näkyi sadetta siistimpää puutarha tilkku ja sitten heinämaata ja metsää.
-”Istukaahan si syömään ja lohikäärmelle laitoin tuossa tuolin päälle.” Isohko mies viittasi ystävällisesti istuutuen sitten itse alas. Kharya siirtyi nopeasti tutkimaan ruokaa joka oli laitetuna sille tuolin päälle. -”Oletko asunut pitkään täällä? Tämä on aika öh..karmiva paikka asua. ”Kharya kommentoi katsoen sitten Spyroa. -”Me oltiin Spyron kanssa matkalla seuraavaan kylään.” Kharya ei enää jaksannut odottaa vaan kävi ruokansa kimppuun. -”Vai seuraavaan kylään. Voi kuulkaas ootte kyllä väärään kolkkaan eksyneet sitten. Mutta miten te oikein päädyitte kylään ylipäätään?” Hän uteli. ((apuuva on kestänyt >.<))
|
|
|
Post by spyrre on Mar 28, 2015 17:26:59 GMT 3
((Pahoittelut pienestä kestosta itselläkin.))
Kaikesta hämmingistä ja kaaoksesta huolimatta taisi tämäkin välikohtaus lopulta päättyä odotettua paremmin. Saadessaan tikkaat viimein ulottuvilleen Spyro ei viivytellyt kavuta ylös kellarista vaikka aiempi putoaminen saikin hänen luunsa vieläkin jomottamaan, mutta oli kuitenkin melkoinen helpotus saavuttaa jälleen yläkerros jossa Kharyakin odotti. Viimein hän pääsi näkemään kyseenalaisen miehenkorstonkin lähempää pojan jäädessäkin vilkuilemaan muukalaista varsin epätietoisena tämän tavoitellessa jälleen tikkaitaan talteen, nyökäten ohimennen tämän puhellessa heille. Tosin miekkosen pohdiskelut lohikäärmeistä tuntuivat saavan pojan aavistuksen yllättymään ja jopa hieman varuilleen. Tämän mainitessa jotain metsässä piileskelevästä lohikäärmeestä nulikka räpäytti silmiään yllättyneenä, kunnes tämä kuitenkin kohautti hieman olkapäitään kuitenkin päätyen haromaan entistä sotkuisempaa kuontaloaan. "...ehh. En tiennytkään. Sekin vielä" purppuratukka mutisi vaieten kuitenkin nopeasti ja antaen aiheen mennä menojaan. Kieltämättä seuraavakaan puheenaihe ei ollut se kaikkein mukavin, karhun maininnan saadessa pienen irveen häivähtämään Spyronkin kasvoilla. "...niinno. Kharya sen otuksen oikeastaan tappoi. Mutta... ainakaan siitä ei tarvitse enää huolehtia. Oli se kyllä aika sekaisin" se oikaisi syystä tai toisesta hieman kiusaantuneena viitaten ohimennen lohikäärmeeseen kädellään, jääden kuitenkin hetkeksi vilkuilemaan epävarmana miehen jälkeen tämän saapastellessa menemään pitkin käytävää. Tämä ei enää vaikuttanutkaan aivan yhtä uhkaavalta kuin aikaisemmin vaikka kaipa olisi silti viisasta pitää varansa... vaikka rehellisesti purppuratukka ei kyllä osannut keksiä mitä hiippari olisi saavuttanut yrittämällä naruttaa heitä jotenkin. Jos tämä olisi aikonut jotain pahaa moinen tuskin olisi ollut edes tarpeen...
"Ehm... taidat olla oikeessa. Ehkä... kai se vain sitten... on joku... joka asuu täällä. Jostain syystä" poika myötäsi Kharyan arveluita hetken epäröityään, ennen kuin nyökäytti hieman päätään myötäävästi. Mies oli outo ilmestys, mutta ei kai kumpikaan heistäkään ollut siitä tavanomaisimmasta päästä... ja kieltämättä pala karhunlihaa ei riittänyt pitämään nälkää kovinkaan pitkälle, ja mainittu muhennos kuulosti houkuttelevalta. Kaksikko seurasikin pian miehen jäljessä, löytäen nopeasti itsensä jonkinlaisesta keittiöntapaisesta. Suuressa tulisijassa palava valkea sai jopa rapistuneen vanhan huoneenkin näyttämään suorastaan kotoiselta Spyron jäädessäkin hetkeksi katselemaan yllättyneenä ympärilleen ilmaa nuuhkien kun mies lykkäsi tikkaat käsistään ja kävi etsiskelemään heille astioita läheiselle pöydälle. Miehen kehottaessa heidät istumaan pöydän ääreen nulikka hätkähtikin nopeasti ajatuksistaan. "Tuota.... kiitti. Se kyllä... haisee aika hyvälle" poika töksäytti vieläkin kieltämättä aavistuksen hämmentyneeltä kaikesta vaikuttaen, ennen kuin kuitenkin vielä Kharyaa vilkaistuaan veti itselleen tuolin ja istui osoitetulle paikalle. Hetkeksi se jäikin nuuhkimaan lautaselle kauhottua muhennosta enemmän uteliaasti kuin varsinaisesti epäluuloisena ennen kuin viimein tarttui aterimeen ja upotti tämän kokeilevasti höyryävään ruokaan tuntiessaan vatsalaukkunsa kommentoivan tilannetta vaativalla kurahduksella. Hetkeksi Kharyan tapaan tuntui Spyrokin harhautuvan ruokansa pariin jäädessään pureskelemaan lämmintä ruokaa oikeastaan varsin tyytyväisenä tilanteeseen nähden, kuitenkin vilkaisten lohikäärmeen suuntaan tämän tiedustellessa miekkoselta oliko tämä asunut talossa kauan. Nulikka myötäsi toisen sanoja kukaties kartanon karmivuudesta tai sitten vain seuraavasta kylästä pienellä nyökkäyksellä lautasensa äärestä, kuitenkin päätyen katsahtamaan kookasta miekkosta aavistuksen yllättyneenä tämän huomauttaessa heidän ilmeisesti harhautuneen aivan väärään suuntaan seuraavaan kylään suunnatessaan.
"Eh? Ai? Tuota... mä jo mietinkin että meidän olisi jo varmaan pitänyt löytää edes jotain jos me oltais oikeassa suunnassakaan" purppuratukka mutisi jokseenkin kiusaantuneena, ennen kuin hätkähti hieman ajatuksistaan miekkosen tiedustellessa heidän päätymisestään kylään. "Me aikalailla tavattiin Kharyan kanssa siellä. Kai vähän... vahingossa. Mä vaan, tuota, eksyin jonnekin sinne tienoille, niin... ajattelin käydä katsomassa. Ei kai ollutkaan kauhean hyvä idea" se myönsi pyöritellen ruokaansa aterimellaan, ennen kuin nosti katseensa kysyvästi miekkoseen. "Tuota... kuka sä muuten olet? Me ei hoksattu ollenkaan että täällä edes asuu joku... eh, ei me oltais rynnätty sisään näin jos oltais tajuttu että täällä on joku" poika tiedusteli viimein myötäillen varovaisesti lohikäärmeen aiempaa kysymystä, kieltämättä itsekin varovaisen uteliaana tästä kaikesta. Ilmeisesti tästä kaikesta päätellen mies oli viettänyt jo pidemmän tovin yksikseen ränsistyneessä kartanossa, ja tämä kieltämättä tiesi seuduista enemmän kuin joku satunnainen kulkuri olisi. Lopulta nulikka taisi kokea hieman huonoa omaatuntoakin nyt aiemmasta sisään tunkeutumisesta vaikka heillä kummallakaan ei ollutkaan ollut aavistustakaan että vanha kartano ei ollutkaan tyhjillään.
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on Apr 5, 2015 1:07:56 GMT 3
Sade jatkoi katon rummuttamista taukoamatta mutta oli jo hellittänyt sen verran, että ropina oli enää hyvin vaimeaa sahinaa. Tuuli käväisi joskus liikutten pienen yrtti- ja vihannestarhan varsia ja lehtiä. Ikkunasta katsellessa näkyi vain harmaita pilviä ja sadeseinämiä. Ison miehen keittiössä tuuli tai vesi ei sisään päässyt ja keittiö olikin hyvin lämmin ja mukava olla. Iso mies lisäsi muutaman halon lisä takkaansa ottaen itsekin ruokaansa käyden syömään. Ainakin vieraat olivat nälkäisiä ja iso mies myhähti tyytyväisenä hieman. Hänestä pojan pitäisi saada lihaa luittensa päälle. Oli niin laihakin ja kaikkea. Lohikäärme oli taas sitten oma tarinansa. Se oli pieni vielä mutta kasvoi siivet supussa syöden ruokaa laakeasta astiasta. Mutta mahtoiko se olla hyvä asia lohikäärmeen liikkua ihmisten seurassa kun ne on petoja luonteeltaan kuitenkin? Vaikka tämä puhui se oli kovin ihmismäinen. Toisaalta mitäpä asia hälle kuului.
Poika kylläkin kertoi miten oli päättynyt kylään ja tavannut lohikäärmeen. Sanoistakin pystyi päättelemään, että reissu kylässä ollut osoittautunut mukavaksi mutta se oli uutta tietoa, että Kharyan Spyro oli tavannut vasta kylässä. Mies söi siinä rauhallisesti kuunnellen katsoen hetkeksi turkoosia pölynpeittämää otusta. Mitä oli otus etsinyt kylästä tai miten päättynyt sinne ylipäätään. Kyllähän asia kiinnosti kun ei hänellä näin erikoisia vieraita ole viellä ollut. Poika esitti kyllä täysin aiheellisen kysymyksen ja iso mies haroi sekaisia hiuksiaan.
-”Nojoo tuota tässä sitä asuttu jonkin aikaa. Pidän yksinäisyydestä ja pyrin pitämän muut kaukana tästä paikasta. Tähän asti toiminut hyvin. Minua kutsutaan Orloniksi. Sitä tultua nuorempana työskenneltyä tässä kartannossa kunnes se aatelis herra otti ja meni tosissaan hulluksi. Näissä laitametsissä asuu kaikenlaisia olentoja sillä tämä on kaukana ja eristyksissä. Tästä etiäpäin on metsää ja metsää kunnes tulee vuoristoon. ” Orlon kertoili heille rauhallisesti nousten ylös ja hakien itselleen lisää ruokaa astiaansa. Hän osoitti kauhalla, että jos muutkin haluaisivat lisää saisi ottaa. Kharya kipitti pian padan äärelle huiskien hännällä ja kolisuttaen ämpäriä jossa oli perunoita sisällä. Jos katseli ylös saattoi huomata hellan vieressä seinällä riipuvan omista koukuistaan lisää pannuja ja kattiloita ja olihan siinä pienellä puupenkillä tuore nippu porkanoita. Kharya ojensi laakean kulhonsa Orlonille ja tämä otti täyttääkseen sen.
-”Miten jännittävää! Sinä sitten tiedät miksi no tästä kartannosta tuli näin kaamea paikka. Eikä me tosissaan tiedetty kenenkään asuvan täällä kuten Spyro sanoi. Minä, minä vain retkeilin metssässä kunnes päädyin kylään. Tulin vuoriston suunnalta siellä on joku laakso ja virtaava vesi sitä pitkin metsään. No kylässä oli tuota helpompi saada ruokaa ja sitten se inha metsästäjä päättikin tehdä minusta täytettä ja siinä astui Spyro mukaan.” Kharya selitteli innoissaan sotkien hieman sanoissa. Orlon vain nauroi ja vei kulhon penkin päälle jotta Kharya voisi siitä sitten syödä.
-”Vai sillälailla. Siinä tapauksessa teillä on ongelma ja sievoinen. Kylän metsästäjä on ennenkin pyydystänyt taikaotuksia tappanut ne ja täyttänyt tai sitten myynnyt elävänä. Siitäpähän se kyläpahanen saa rahansa. Eli lyhyesti todennäköisesti hän on Kharyan perässä.” Orlon arvuutteli ja istuutui alas sitten syömään annostansa numero kaksi. Kharya vilkaisi huolestuneena Spyron ja sitten Orlonin suuntaan. -”Älä sure pikku lohikäärme se on vain arvausta vaikka sitkeä olet jos oot metsäpuroa pitkin tullut vuorilta. Mm..tahtoisitteko jäädä täksi päiväksi?” Orlon ehdotti möreällä äänellään ja osoitti sitten ulos ojentane kätensä kohti ikkunaa lusikka ojossa. -”Kun tuo sade ei kyllä ennen yötä lopu. ” Orlon vielä lisäsi jatkaen sitten syöntiä hiljaisuudessa sateen sahistessa hiljaa ulkona.
Kharya söi omaa toista annostana kuunnellen ensin toisia ja lopetettuansa syönnin siirtyi Spyron viereen istuutuen lattialle työntäen kuononsa niin pitkälle, että se ylettyi pöydän tasolle. Häntä kiinnostaisi kyllä kovasti kuulla lisää hullusta kartannon isännästä mutta toisaalta sade ei häntä haitannut vesilohikäärmeenä. Hänestä se oli vain mukavaa vettä! Hän vilkaisi alta kulmiensa Spyroa, ehkä poika tainnut pitää sateesta. Ihmiset eivät yleensä pitäneet. Omituisia ihmiset siinä suhteessa olivat Kharyan mielestä. Maha oli täynnä ja muutenkin mukava olla tässä keittiössä. Ei häntä olisi sadekkaan haitannut. Orlon tarjosi paikkaa jäädä illaksi. Kharya ainakin yllättyi tarjouksesta katsellen Orlonin käden osoittamaan suuntaan ikkunasta ulos. No satoihan sielä ja oli märkää mutta entäs sitten? Tarkemmin kun lohikäärme pohti niin sade se taisi haitata muita paitsi häntä. Kharya nojasi leukansa vasten pöytää ja katseli ikkunasta ulos välistä vilkaisten Spyroa mitä poika sanoisi asiaan.Orlon taas istui rauhallisesti oman ruokansa äärellä lusikoiden kulhosta muhennosta suuhunsa kiirettä pitämättä. Jos vieraat haluaisivat juotavaa sitäkin sai ottaa vesiämpäristä aivan siinä ulko oven lähellä.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 7, 2015 15:00:42 GMT 3
Pienestä hämmingistä huolimatta alkoi tulisijan valaisemassa vanhassa keittiössä pian orastaa varovainen jutustelu. Kookas mies tuntui pitävän silmällä vieraitaan saaden pöydänääreen istahtaneen Spyron liikahtamaan hieman epävarmasti, muukalaisen tuntuessa kuitenkin käyneen aiempaa huomattavasti leppoisammaksi. Tämä jopa vastasi hänen esittämäänsä kysymykseen vaikka poika ehti jo arvella tämän mahdollisesti kiertävän moisen. Poika nyökkäsi hieman toisen esittäytyessä pureskellen samalla lämmintä ruokaa, vilkaisten ohimennen hieman tarkemmin ympärilleen keittiössä. Kaikesta päätellen Orloniksi esittäytynyt tapaus olikin asustellut kartanossa jo kauan, ilmeisesti jopa ennen tämän raunioitumista. Purppuratukka kallisti huolestuneesti päätään miekkosen mainitessa jotakin vanhasta kartanonisännästä joka oli tullut hulluksi, ennen kuin mies nousi pöytänsä äärestä astellen kohti muhennospataa. "Hitto. Kuulostaa aika.... hurjalta" poika arveli Kharyan kiirehtiessä jo tyhjentyneine kuppeineen Orlonin luokse saadakseen toisen annoksen muhennosta, päätyen samalla kertoilemaan innokkaasti heidänkin kokemuksistaan. Ruoka ei lopulta kovin kauaa Spyronkaan lautasella viihtynyt pojan kuitenkaan saavuttamatta aivan lohikäärmeen ja kookkaan miehen nopeutta tämän harhauduttua muutenkin kuuntelemaan hetkeksi näiden jutustelua, nyökäten samalla ohimennen kannattavasti Kharyan sanoille tämän kertoessa kuinka he olivat tavanneet kylässä. Melkoisia ongelmia siitäkin oli syntynyt, vain aterian vuoksi... "Eh. Kaipa... mäkin olin siellä vähän samasta syystä. Vaikkei mullakaan oikein ole rahaa edes, mutta...." nulikka myönsi nolostuneena hetken epäröityään, kunnes yskähti ja työnsi kitaansa uuden annoksen muhennosta.
Puheen kääntyessä kyseenalaiseen metsästäjään joka oli innostunut hätyyttämään Kharyaa kävi purppuratukkakin nopeasti jälleen huolestuneen näköiseksi. Se nosti katseensa takaisin Orloniin tämän kertoessa kyseisestä hiipparista, jääden kuuntelemaan itsekin levottoman silmäyksen pienen lohikäärmeen kanssa vaihtaen. "Tuota... tunnetko sen? Ei kai se nyt enää Kharyan perässä tänne saakka juokse? Mikä ihmeen sekopää sekin on!" nulikka töksäytti itsekin hieman järkyttyneenä kun Orlon kertoi niin miehen kuin tämän kylänkin tulonlähteistä, pienen irveen käydessä purppuratukankin kasvoilla. Oli tämäkin jos joku tuollainen kyseenalainen hiippari oli päättänyt lähteä heidän peräänsä... vaikka kaipa tämä kaikki taisi Orloninkin kannalta olla lähinnä arvailua vaikka tämä kaiketi tiesikin kenestä he puhuivan. "Ehkä me eksytettiin se jo sinne metsään edes. Ei me ainakaan nähty siellä enää ketään" poika arveli varovaisesti luoden kuitenkin hieman epäluuloisen vilkaisun sateen rummittaman ikkunan suuntaan, ennen kuin kuitenkin havahtui hieman Orlonin puhuessa. Nuhruinen nulikkakin päätyi näyttämään jokseenkin yllättyneeltä miehen tarjotessa heille suojapaikkaa myrskyä vastaan tämän kuitenkin nyökätessä pian hieman pahimmasta hämmingistään selvittyään. Kaipa myräkkä oli jo saavuttanut lakipisteensä mutta sadetta ja tuiverrusta oli vielä epäilemättä luvassa pitemmäksikin aikaa, eikä moinen lopulta houkutellut ainakaan Spyroa.
"Eh? Tuota... No, se kyllä... auttaisi varmana paljon, jos olet varma että se käy. Me, eh... ei meillä oikein taida olla nyt muutakaan mihin mennä, varsinkin jos lähdettiin tielläkin väärään suuntaan tai jotain" purppuratukka myöntyi hetken epäröityään, vilkaisten kuitenkin vielä pöydän ääreen ateriansa jälkeen hipsinyttä lohikäärmettäkin. Tämäkään ei näyttänyt ainakaan siltä että jääminen olisi haitannut, vaikka olento ilmeisesti ei sadetta olisi pahakseen laittanutkaan. Poika itse puolestaan taisi ikäväkseen olla huomattavasti enemmän kylmänarkaa laatua. Pelkkä ajatus kirvoittikin nopeasti nulikasta melkoisen aivastuksen tämän ehtiessä kuitenkin kiskaista toisen hihansa kasvojensa eteen, jääden hetkeksi niiskuttamaan nuhruisen kankaan takana. "Äh. Hiton viima" se jupisi puoliääneen pyyhkäisten hihalla kasvojaan, ennen kuin laski jälleen huomionsa ateriansa rippeisiin. Lämmin ruoka onneksi auttoi, mutta kieltämättä olo oli silti kaiken jälkeen varsin voipunut ja hieman särkyinenkin... eikä siitä päässyt mihinkään että hän oli kieltämättä vieläkin hieman huolissaan Kissastakin. Oli kaiketi vain toivottava että eläinkin löytäisi reittinsä turvallisesti suojaan ennemmin tai myöhemmin...
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on Apr 23, 2015 19:30:24 GMT 3
Tuulen laantuessa ilmeisesti lopultakin jäljelle jäi vain sade joka hiljaa ropisi ikkunaa ja talon seiniä vasten sahisten hiljaa myös vasten kattoa. Orlon kuunteli Spyroa ja nyökkäsi tälle vastaukseksi.
-”Arvelujahan nämä on, mutta kyllä tunnen hänet. En kovin hyvin mutta tarpeeksi.” Orlon vastai hiljaisesti nousten ylös ja ottaen käteensä savimukin ja käveli vain parilla askeleella vesiämpärille täyttäen mukin vedellä samalla kun sieppasi toisen mukin kaapin päältä aivan vesiämpärin yläpuolelta ja upottaen sen sitten myöskin ämpäriin täyttäen raikkaasta vedestä. Orlon asteli takaisin pöydän luokse asettaen täyden vesimukin pojan eteen ja hymähti tälle ystävällisesti istuutuen itse sitten alas. Lohikäärme oli jo hiipinyt pojan viereen tarkkailen häntä ja sitten ulkoilman menoa.
-”Voitte jäädä, mihn te tässä ilmassa? Minä kyllä neuvon sitten myöhemmin tien suurempaan kylään. Sieltä on sitten monta reittiä minne mennä. ” Orlon jatkoi nyökäten pojalle ja hiljentyi sitten omiin mietteisiinsä. Kharya puolestansa katseli Spyroa ja ikkunasta välistä ulos. Kyllä tänne sopisi jäädäkin ja taisi se Spyrollekin sopia vastauksesta päätellen. Tosin Kharyaa kyllä kiinnosti käväistä ulkonakin ja vielä vilkaistuaan Spyroa joka ei tainnut pitää tuulesta, Kharya kyllä kuuli sen tarkoilla korvillaan mitä poika oli sanonnut vaikka Orlon ei ollutkaan kuullut, lähti Kharya kohti keittiön ovea katsellen hetken sen salpoja. -”Minä käväsen hiukan ulkona. Pitää saada pölykerros pois ja muuta likaa.” Kharya kertoili ja hetken tuumailtuaan taivutteli etukäpäliensä kynsiä kuin ihminen sormia ja avasi salvan. Sitten hän työnsi vasemalla käpälällä ovea raolleen tunki kuononsa väliin ja työnsi ovea enemmän auki mahtuakseen ulos tietenkin unohtamatta häntäänsä. Hännän tupsun kadottua ulos Kharya sulki oven perässänssä ja lähti loikkimaan pitkin nurmea sateeseen välistä kadoten taeempana olevaan korkean heinikon sekaan.
Orlon oli katsellut uteliaastikin Kharyan liikkeitä tämän avatessa oven salvan mennäkseen ulos mutta myös sen, että Kharya sulki oven perässään. Kharya pitkät kynnet taipuivat kuin sormet näppärästi selvitellen ripan joka sulki oven sisäpuolelta. Kharyan mentyä Orlon nousi ylös ja sulki oven kunnolla perässä. -”Juotkos teetä?” Orlon kyseli ottaen teepannun ja täyttäen sen sitten vedellä asettaen sen liedelle ja kohensi hieman tulta. Orlon haki halkoja jotka olivat toisella puolella keittiötä omassa syvennyksessään seinän vierustalla.
-”Lohikäärmeesi ei pitäisi liiaksi olla ihmisten seurassa. Jos olet katsellut, se on kovin ihmismäinen, se on silti voimakas peto ja aikanaan kun se kasvaa, se voimistuu. Siitä ei seuraa hyvää ihmisten maailmassa. Eikö sillä ole mitään perhettä tai jotain paikkaa mihin sen voisi viedä? Ei sen sovi asua ihmisten kanssakaan oikein.” Orlon puheli rauhallisesti Spyrolle istuutuen takaisin alas sitten. -”Teen sinulle yrttiteetä, auttaa särkyyn. Putosit melkoisen matkan alas sinne kellariin.”
Ulkona vaikka satoikin rauhallisemin onnistui Kharya kastelemaan itsensä täysin. Välistä Kharya taivutti kaulansa kaarellen hieroakseen sitä pitkää heinikkoa vasten voidakseen saada likaa ja pölyä pois niskastansa. Sade kasteli mukavasti mikä tuntui Kharyasta hyvältä saada kosteutta. Samalla hän tutki ympäristöä ja taloa ja ehkä löytäisi kissankin.
((iih on kestänyt mutta onneksi tentti ruuhka on ohi ja voi nyt keskittyä iloisempaan puuhaan, eli tänne vastailuun: ) ))
|
|
|
Post by spyrre on Apr 26, 2015 21:53:26 GMT 3
Vaikka epämääräinen peikkomainen miekkonen olikin osoittautunut odottamattoman avuliaaksi, oli tällä kuitenkin huonojakin uutisia kerrottavanaan joka huolestutti niin poikaa kuin Kharyaakin melkoisesti. Orlonin mainitessa tuntevansa kylän metsästäjän joka ilmeisesti piti harvinaisten olentojen hätyyttämisestä kävi Spyronkin kasvoilla varsin tukala irvistys, tämän vilkaistessa Kharyaa kuontalonsa alta. "Eh. Hitto. Toivottavasti onnistuttiin eksyttämään se" poika mutisi pyyhkäisten purppuraisia suortuvia silmiltään, ennen kuin havahtui nyökkäämään Orlonille miehen astelellessa pöytään vesimukin hänellekin. "Tuota... kiitos" se töksäytti hieman jälkijunassa kurottaen kuitenkin mukin käteensä haistaakseen ohimennen tämän sisältöä ennen kuin jäi pyörittelemään astiaa hieman hermostuneena sormissaan. Oli kuitenkin jokseenkin huojentava yllätys ettei mies laittanutkaan odottamattomia vieraitaan niin pahakseen kuin miltä oli aluksi vaikuttanut, nulikan lopulta nyökätessä hieman kiitollisena tälle kun mies kehotti heitä kaikin mokomin jäämään pitämään myrskyä, ja lupasi jopa neuvoa reitin eteenpäin. "No... se auttais kyllä paljon" poika myötäsi hyvillään kohottaen sitten vesimukin huulilleen sammuttaakseen janonsa. Kukaties heidän hieman harhateille päätynyt reissunsa ei olisikaan vielä niin tuhoon tuomittu, vaikka he olivatkin tainneet harhautua aivan eri suuntaan kuin oli ollut tarkoitus.
Hetkeksi tulisijan valaisemaan keittiöön laskeutui jälleen hiljaisuus, jota rikkoi vain kattoa vasten takova raskas sade. Jopa Kharya tuntui vajonneen hetkeksi ajatuksiinsa ikkunasta vilkuillen, havahduttaen kuitenkin Spyron nopeasti todetessaan tahtovansa käydä vielä ulkona. Poika räpäytti silmiään katsahtaen lohikäärmettä hieman huolissaan kuitenkin päätyen nyökkäämään hieman tämän ilmoitukselle olennon kuljeskellessa oven suuntaan askartelemaan salvan kanssa. "Eh? No... selvä. Älä kuitenkaan mene kauhean kauas" se vastasi värähtäen hieman kun kylmä viima karkasi sisään oven raottuessa, vilkuillen pienen lohikäärmeen perään tämän luikkiessa ulos. Turkoosi lisko ei tuntunut hetkahtavan sadetta ja myrskyä paljoakaan, vaan tämä tuntui jopa innokkaalta päästessään hetkeksi telmimään ulos kaiken kaaoksen jälkeen. Poika huokaisi hieman ja nojasi kyynerpäänsä pöytää vasten harhautuen hetkeksi vilkuilemaan ikkunasta lohikäärmeen jälkeen, ennen kuin Orlon kohta katkaisi hänen ajatuksensa. Nulikka hätkähti hieman miehen noustessa sulkemaan oven Kharyan jäljessä, nyökäten pienellä viiveellä aavistuksen hämillään tämän tiedusteluille teestä. "Tuota... kiitos. Se vois olla nyt aika hyvää. Ja lämmintä" se myötäsi seuraten hieman uteliaasti miekkosen touhutessa keittiössä teepannunsa kanssa, päätyen kuitenkin räpäyttämään jälleen jokseenkin yllättyneenä silmiään kun tämä otti äkkiä puheeksi Kharyan.
"Eh? Kharya?" Se töksäytti pälyiltyään miestä hetken syystä tai toisesta hieman pöllämystyneenä, kunnes viimein rypisti hieman epämukavasti kulmiaan. "Eihän se mun ole, me vaan... mennään samaa matkaa. Eikä kenenkään muunkaan" se oikaisi kiusaantuneena, jääden kuitenkin vilkuilemaan Orlonia aavistuksen varautuneena miehen istuessa pöydän ääreen pohtien pienen lohikäärmeen liikehdintää ihmisten ilmoilla. Hetken aikaa purppuratukka taisi näyttää jopa aavistuksen vastahankaiselta kunnes se kuitenkin empi, päätyen kuitenkin viimein vilkaisemaan uudemman kerran ikkunan suuntaan jokseenkin huolestunein elkein. Vaikka tämä kuulostikin hieman epämiellyttävältä huomiolta, taisi miehen puheissa lopulta olla perää.... ottaen kaiketi huomioon aivan heidän kokemuksensa kylässäkin. "...äh. En... tiedä. Ei sillä kai ole kauheasti mitään minne mennä, taisin kysyäkin siltä aikaisemmin. Kai se... erottuu aika pahasti kaikkialta näin, ja kun se on vielä aika pienikin..." poika huokaisi pöytään nojaten, vilkaisten hieman surumielisenä ulkona temmeltävän Kharyan suuntaan. Tämä tuntui lopulta olevan huomattavasti enemmän huolissaan siitä mitä lohikäärmeelle tapahtuisi kuin mitä moisen olennon liikkuminen ihmisten ilmoilla merkitsisi, kuin tämä ei lopulta olisi itsessään niin ihmeellistä. "Kai sekin vähän... kuljeskelee. En mäkään oikein tiedä mihin se pitäisi viedä. Jos olisikin joku.... turvallisempi paikka, mutta..." se jatkoi surkeasti, huokaisten jälleen epätietoisesti. Tuskin hänkään oli lopulta ajatellut erityisen pitkälle mitä aikoisi tai minne suuntaisi, tietämättä oikein itsekään minne oli matkalla. Orlonin mainitessa yrttiteestä, nulikka tuntui kuitenkin havahtuvan jälleen hieman, nyökäten kiitokseksi. Kaipa se kieltämättä oli tuntenutkin olonsa jo melkoisen särkyisäksikin kaiken jäljiltä.
Kaipa ilmapiiri oli käynyt jälleen aavistuksen haikeaksi sisätiloissa, mutta tämä ei sentään tainnut ulottua pihalle sateessa temmeltävään lohikäärmeeseen saakka. Vaikka tuuli ja sade riepottelivatkin villiintynyttä puutarhaa, oli täällä muuten rauhallista.... lukuunottamatta sitä surkeaa naukaisua joka kantautui jostakin sateenpieksemän talon seinustalta. Kissa kyyhötti seinän vierellä valkoinen turkki vettä valuen, näyttäen eittämättä surkealta ilmestykseltä yrittäessään suojautua pahimmalta sateelta pienen tuuhean pensaan lehvästön alle. Jos otus oli löytänytkään reittiään sisälle taloon oli tämä tainnut ainakin pelästyä syntynyttä metakkaa, ja päätynyt piilottelemaan ulos.
((Heh, no problem, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hyvä jos pystyy taas ottamaan vähän rauhallisemminkin. =) ))
|
|