|
Post by spyrre on May 6, 2014 16:04:00 GMT 3
((Ei haittaa, täällähän tämä odottaa. =) ))
Siitä huolimatta että hätäisesti protestoiva poika vartijan tiukassa otteessa yritti parhaansa, ei tämä melkoiseksi huolestuksekseen tuntunut saavan takaa-ajajia vakuuttumaan turkoosin olennon hengen säästämisestä. Edes pelottelut tämän raivostuneen emon saapumisesta eivät auttaneet, purppuratukan kääntäessä jo epäuskoisena katseensa mieheen tämän tokaistessa että jos niin kävisi, ei kai auttaisi kuin tappaa molemmat. "Mitä? Ei hitossa! Näyttääkö tuo muka hydralta?!" se ärähti takaisin mulkaisten miestä tapaan kuin tämä olisi puhunut kauheasta hirmuteosta silmäänsä räpäyttämättä, alleviivaten protestiaan jo ärhäkällä kirouksella sekä yrittäen mielenosoituksellisesti kiskoa itseään vartijan tiukasta otteesta. Ikävä kyllä tämä sai tuloksena vain vihaisen ärähdyksen miehen päätyessä vain laittamaan hangoittelevan nulikan ruotuun ikävällä kiskaisulla taakse taivutetusta käsivarresta. Tämä irroitti uuden kivuliaan sihahduksen pojan hampaiden välistä, ja sitten ylhäältä kuuluva metakka jo kertoikin vartijoiden päässeen ylös parvekkeelle.
Purppuratukka unohtikin nujakointinsa varsin pian, nostaen jälleen huolestuneen katseensa parvekkeelle asuntoon kiirehtineiden vartijoiden yrittäessä pitää lohikäärmeen kurissa keihäillä sohimalla, mikä ei selvästikään saanut tätä vieläkään tyytyväiseksi tilanteeseen. Vielä huolestuttavampana seikkana jousimieskin tähtäili jo tätä saaden nulikan näyttämään jo melko hätäiseltä. "Hei! Älä ---!" se yritti kiireesti, lohikäärmeen kuitenkin loikatessa jo parvekkeelta, eikä hetkeäkään turhan aikaisin. Jousimiehen nuoli napsahti parvekkeeseen kohteensa sijasta saaden aikaan vain säpsähdyksen ja yllättyneitä protesteja mielenrauhauhansa kannalta aivan liian lähelle tulilinjaa eksyneiltä vartiomiehiltä. Mutta vaikka pääsikin vahingoittumattomana ilmaan jäi pienen lohikäärmeen pako silti lyhyeksi. Poika henkäisi pelästyneenä otuksen lentoon lähtemisen sijasta rysähtäessä muitta mutkitta takaisin kadulle, aiheuttaen hätkähdyksen ja pikaista perääntymistä muissakin paikallaolijoissa. Vartiomies kirosi kiskoen nulikan mukanaan kauemmas otuksesta, komentaen jousimiestä hoitamaan hommansa samoihin aikoihin kun lisää porukkaa alkoi ilmaantua sivukujilta metelin houkuttelemana. Pian he olisivat tällä menolla molemmat saarroksissa... ei sillä, että nulikka itse nykyisessä tilanteessa oli menossa muutenkaan mihinkään. "Ei kun...! Kuunnelkaa nyt! Ei se ole mikään hydra! Se on lohikäärme! Ette te voi tappaa sitä!" poika viimein älähti silmänräpäyksen emmittyään, mahdollisimman kovaa ympärillä vallitsevan kaaoksen ylitse saadakseen edes uhkaavasti sihtailevan jousimiehen huomion. Hän ei ollut aivan varma mitä tieto saisi aikaan, mutta kunhan se edes hillitsisi takaa-ajajia murhatöistään... vaikka saattaisi olla mahdollista että tämä myös herättäisi enemmän tai vähemmän kysymyksiä. Poika silmäsi pikaisesti kadulle ilmaantunutta naista joka tuntui nytkin puhuvan lohikäärmeen puolesta, mutta vaikka niin olisi toivonutkin nuorukainen ei osannut olla täysin luottavaisin mielin että edes heidän kahden protestit riittäisivät... vaikka parasta mitä heillä tähän hätään oli saatavilla taisi olla epätietoinen kohahdus ympäröivissä ihmisissä kun uhkaava sana "lohikäärme" viimein kajahti ilmoille.
Jopa nulikkaa pitelevä vartiomies tuntui hämmentyvän äänekästä protestia, laskien kuitenkin epäluuloisesti kulmiaan rypistäen katseensa mokomaan nuhruiseen irtolaiseen joka ei vain suostunut olemaan kunnolla. "Mitä? Tuoko? Mistä sinä sen tiedät?" tämä tivasi terävästi, kuitenkin jo aavistus epäilystä äänessään, jonka laadusta tosin ei voinut vielä päätellä mitään. Poika kirskautti hampaitaan luimistuen painostavan huomion edessä, vilkaisten kuitenkin levottomana turkoosin lohikäärmeen suuntaan. Ainakin se sai huokaista mielessään helpotuksesta edes sen suhteen ettei tämä näyttänyt teloneen itseään rysähtäessään kadulle vaan oli pyörähtänyt jo nopeasti jaloilleen, mutta pienen helpotuksen korvasi varsin pian säpsähdys olennon äkkiä vetäessä uhkaavasti ilmaa sisäänsä, kyseenalaisen hohtavan efektin tämän suomuilla saaden aikaan jo yleistä hämminkiä... joka muuttui varsin pian pelokkaaksi kohahdukseksi ihmisten kiirehtiessä äkkiä vetäytymään kauemmaksi. Jopa purppuratukkaa retuuttavalle vartiomiehelle taisi viimein valjeta että edessä saattaisi olla vielä jotain varsin ikävää, tämän äkkiä huudahtaessa hätäisesti kompuroidessaan kauemmas kuitenkin vielä nulikkaa edessään raahaten. "Vauhtia! Tee jotain! Se kärventää meidät!" tämä älähti lähes yhtä häkeltyneelle jousimiehelle, joka alkoi huseltaa hätäisin sormin asettaan. Retuutettu poikakin näytti olevan jo varsin hädissään kaaoksen keskellä, niin aseitaan heristelevien vartijoiden kuin viimein hermostuneen lohikäärmeenkin välissä.
"Hei! Älkää! Odottakaa nyt!" se yritti saada ääntään kuuluville, katseista päätellen niin kyläläisiä kuin lohikäärmettäkin toppuutellen, kuitenkaan onnistumatta tässä kovin hyvin. Se tästä vielä puuttuisikin että takaa-ajajat olisivat viimein provosoineet lohikäärmeen kimppuunsa... tosin, poika saattoi vielä toivoa ettei otus sentään suunnitellut kärventävänsä kylän väkeä mennessään. Kenties jos hänen niskassaan roikkuva vartiomies harhautuisi tarpeeksi, hän saattaisi ainakin onnistua tempaidemaan itsensä irti....
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 8, 2014 16:46:10 GMT 3
Väki joka nyt kujalle oli kerääntynyt hämmentyi ja osa hieman yllättyi ja muutama taisi hätääntyä. Lohikäärme, se nyt vielä tästä kylästä puuttuisi. Ihmiset eivät nyt tienneet miten suhtautua yhtäkkiä tähän liskomaiseen otukseen, joka paljastui lohikäärmeeksi. Se nyt tästä puuttuisikin vielä, että tämä alkaisi pahemmin riehumaan. Viittilöijät lakkasivat viuhtomasta käsiänsä ja nekin, jotka olivat juosseet paikalle katselivat yllättävänkin hiljaisina vartioita ja vartijaa, joka piteli poikaa aloillaan ja lohikäärmettä joka näkyi selvemmin kun pölypilvi tämän tömähdyksestä laskeutui. Vartijat ylhäällä huoneistossa ärähtelivät äkeissään jotakin siirtyen sitten takaisin sisälle ja varmaan sieltä talosta ulos takaisin kujalle pian. Eikä se loppunut siihen sillä, kun lohikäärme veti ilmaa sisäänsä ihmiset perääntyivät lähes vaistomaisesti ja hätääntyivät. Tulipalo kujalla olisi pahinta mahdollista, ne olivat loukkuja, kun tuli pääsi irti ja nopeasti talosta taloon, jotka olivat puutaloja enimmäkseen tässä. Vartija perääntyi pojan kanssa katsellen metsästäjää. Tämä taas viritti uuden nuolen jänteelle mutta tällä kesti, kädet tärisivät eikä ajatus kärventyä tuntunut kivalta yhtään. -Minähän yritän koko ajan! Lakkaa huutamasta!” Metsästäjä lisäsi hämminkiä huudollaan ja sai monelta ihmiseltä hyväksyvän katseen, ja muutamalta ei. -Älkää olko hulluja! Jos yllytätte sitä se vasta hermostuukin ja jos tapat sen mieti tosissaan sen emoa, joka ei ole mikään hydra vaan aito ja erittäinen vihainen lohikäärme!” Tummahiuksinen nainen moitti mutta piti itsekkin etäisyyttä. Kharya oli taas keskittynyt kompuroivaan vartijaan safiirinsiniset silmät tiukasti seuraten kohdetta. Kharya varoisi poikaa ja kun vartija kompuroi vielä taaemmas paljasti tämä osan vasenta puoltaan. Se riitti ja Kharya sihahti ulos suustaan valkean ja kylmän iskun suoraan vartijan kylkeen. Se oli niin kylmää, että vartija huudahti tuskasta ja päästi pojasta irti pidellen kylkeään. Siitä tulisi ruma jälki muistoksi. Lämmin iho rautapaita ja hyytävän äkillinen kylmyys tiettyyn kohtaan kehoa ja vielä rautapaita iskeytyi kiinni siihen jäätyneenä. Vartija huusi tuskasta mutta ei sentään palannut. Ihmiset ehtivät osa jo sännätä karkuun mutta kun mitään ei alkanut palamaan vaan vartija huusi kuin pistetty porsas oli väki ymmällään.Sitten siihen vasta tulikin eloa, kun alkoi läpisekainen huuto. Pari pyrki pääsemään vartijan luokse, joka makasi osittain vajoneenna oikean polvensa varaan pidellen vasenta kylkeänsä. Kharya se ei haitannut. Turkoosi pää kääntyi silmänräpäyksessä kohti metsästäjää, joka ei ollut uskaltanut ampua ja sai siitäkin hyvästä tuntea hyytävän iskun käsillensä. Oli metsästäjän vuoro huudahtaa kun käsille iski kylmä ja teräviä jääneulasia saaden tämän käsiin aikaiseksi haavaumia.Ihmisiä perääntyi lisää ja osa päätti viisaampana lähteä karkuun tai pysyä mahdollisiman kaukana ja osa taas lähti auttamaan epäonnista metsästäjää kauemmaksi.Metsästäjän puuhat päättyivät sensijaan siihen koko miehen valuessa kadulle uikuttavaksi kasaksi, josta muutama rohkea mies vetivät hänet pois. Kharya katseli nyt toisia äkäsenä niskapiikit pystyssä. Pienestä koostaan huolimatta hän oli paha vastus isoimmillensäkin ja ihmiset olivat perääntyneet kauemmaksi antaen pojan ja lohikäärmeen toistaiseksi olla. Toiset vartijatkin onnistuivat säntäämään paikalle osoittaen keihäillä mutta eivät he lähelle tulleet vielä. ((nyt vasta liemessä ollaankin ))
|
|
|
Post by spyrre on May 8, 2014 18:54:05 GMT 3
Ei voinut väittää että jo varsin huolestunut poika olisi ollut yllättynyt reaktiosta mikä seurasi hänen hätäisesti ilmoille heittämästään uhkaavasta sanasta... vaikka hämmentynyt väki kavahti kauemmas kadulle tömähtävästä olennosta, olisi tilanne kaiketi voinut päätyä rumemmallekin tolalle. Ainakin niin vartijat kuin jousimieskin empivät tovin... mutta taisi olla vain ajan kysymys koska nämä nämä selviäisivät hämmingistään ja päättäisivät tehdä mahdollisesti jotain ikävää. Tosin, ainakaan pieni turkoosi lohikäärme ei näyttänyt aikovan antaa mokomille tätä mahdollisuutta. Otuksen alkaessa vetää uhkaavasti henkeä sisäänsä vallitsi kapealla, hämärällä sivukujalla hetken verran melkoinen kaaos. Kukaan ei tuntunut enää ottavan hätäisesti protestoivan purppuratukan estelyjä kuuleviin korviinsa, vaan lyhyen pojan ääni hukkui pian pelästyneen hälinän alle, väen kompuroidessa kauemmas kamalasta pedosta joka kaiketi kaavaili vähintään polttavansa puolet kylästä ja syövän suihinsa kaikki kynnelle kykenevät neitoset... tai jotain sellaista, lohikäärmeille yleisesti ominaisena pidettyä. Kaikeksi onneksi nuorukainen ei kuullut mitä kyläläisten mielissä liikkui, moiset hölmöydet olisivat varmasti saaneet sen vielä turhautuneemmaksi kuin se jo oli. Se sai ilmoille vain tuohtuneen, vaimean kirouksen kun pelästynyt vartiomies kompuroi taaksepäin häntä mukanaan kiskoen ja komentaen hätäilevää jousimiestä ampumaan pedon ennen kuin tämä tekisi kamalia. Vaikka purppuratukka ei tuntunut varsinaisesti pelkäävän lohikäärmeen kärventävän hänet oli tämä silti jokseenkin ikävässä asemassa... mutta kaikesta huolimatta enemmän huolissaan siitä että kujalla puhkeaisi jonkinlainen verilöyly, suuntaan tai toiseen.
Mutta kaikeksi onneksi turkoosi lohikäärme osoittautui vikkelämmäksi ja näppärämmäksi kuin niin pelästynyt nulikkaa retuuttava vartija tai hätäilevä jousimies. Äkkiä miehen harhautuessa hetkeksi komentamaan kiireissään huseltavaa metsästäjää vieressään syöksähti olennon kidasta äkkiä hyytävä ryöpsähdys jäätä vartijan kylkeen tämän lysähtäessä tuskaisesti älähtäen maahan... ja varsin pian perässä seurasi jousimies, kivuliaasti käsiään puristaen. Nuorukainen hätkähti tuntiessaan jäisen henkäyksen pyyhkäisevän ohitseen juuri ennen kuin mies viimein irrotti kovakouraisen otteensa. Lähes refleksinomaisesti poika kiskaisi itsensä viimein irti kompuroiden kauemmas ennen kuin pyörähti silmiään epätietoisesti räpytellen ympäri kohti kaatunutta mieskaksikkoa joiden avuksi oli jo hivuttautumassa muutama urheampi kyläläinen. Hetken aikaa purppuratukka jo pelkäsi että näille oli käynyt huonomminkin kunnes pikainen vilkaisu paljasti ettei kumpikaan tainnut ainakaan olla hengenvaarassa... vaikka tyhjästä ryöpsähtänyt luonnoton jäähenkäys tuskin jäi tuskallisuudessa paljoakaan jälkeen liekeistä. Nulikka ehti tuskin huokaisemaan mielessään kun ääni hänen takaansa sai sen kääntämään päänsä pieneen lohikäärmeeseen sekä katuun tämän takana, jolla jo rakennukseen aiemmin rynnänneet vartijat olivat kiirehtimässä komentajansa apuun. Eh, tällä kertaa nämä tuskin epäröisivät keihäidensä kanssa jos urheutta vain riittäisi, kun nämä näkisivät mitä pikkupeto oli saanut aikaan... ja siinä vaiheessa tuskin olisi enää vältettävissä että jollekin kävisi huonosti.
Poika irvisti, luoden kiireisen katseen ympäristöönsä ennen kuin kohotti kätensä kohti lohikäärmettä joka näkyi tuijottelevan valppaasti ympärilleen viittilöiden tälle hätäisesti. "Hei, riittää jo! Tule, häivytään!" se huikkasi olennon suuntaan kai peläten että tämä hermostuisi vielä kunnolla, pyörähtäen sitten ympäri kohti maahan kaatuneita miehiä. Kummallakaan ei tuntunut olevan tähän hätään kiinnostusta tai rahkeita tehdä muuta kuin valittaa maassa nuorukaisen syöksähtäessä liikkeelle ja törmäten näiden ohitse, auttajienkin enemmän kavahtaessa kauemmas kohti rynnistäjistä. Nulikka vilkaisi vielä pikaisesti olkansa ylitse nähdäkseen oliko lohikäärmekin selvinnyt pakosalle ennen kuin pyörähti ensimmäisen vastaantulevan kulman ympäri, pois päin hälisevästi ihmisjoukosta, joka tosin taisi olla nyt toistaiseksi astetta vähemmän hanakka rynnistämään perään. Eh, no, ainakin oli viimein päästy saarrosta suhteellisen selville vesille... kenties olisi parasta suunnata mahdollisimman pian kylän laitamille ja tätä ympäröivän metsän suojiin ennen kuin kyläläisten joukosta nousisi joku urhea joka haikailisi lohikäärmeensurmaajaksi...
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 10, 2014 21:26:40 GMT 3
Hetken häslingin ja hämminkin jälkeen alkoi rohkeampiin sivullisiin tulla tolkku takaisin ja kaksi haavoittunutta saivatkin ripeämpää apua kuin ennen. Heidät ensinnäkin vietiin selvästi kauemmaksi pojasta ja lohikäärmeestä. Ainakaan he eivät olleet kuolleet eikä Kharya olisi heitä tappanutkaan mutta nyt oli käytettävä voimaa, sillä jonkun pataan tai täytteeksi hän ei kyllä halunut päätyä, eikä myöskään unohtaa poikaa avusta. Se oli edelleen pienelle otukselle mysteeri minkähän takia poika oli häntä ylipäätään avittanut. Selvästi kun ihmiset olisivat luultavammin, nojoo tehneet ikävää. Komentajansa apuun rientäneet vartijat totesivat pian, etteivät voisi tehdä mitään tai edes metsästäjän hyväksi.
Vartijoiden katseet suuntautuivat nyt poikaan tai pikemmin vielä enemmän lohikäärmeeseen. He asettuivat tukevaan asentoon keihäät taas tanassa mutta eivät lähestyneet enää yhtä ripeästi ja rohkeasti. He pälyilivät nyt liskoa enemmän pelokkaasti. Epäonninen metsästäjä lähinnä hätäili siinä tappamisesta ja murhaamisesta vaikka oli paremassa kunnossa kuin komentaja. Eikä siinä kestänyt kauaa, kun yrmy metsästäjä ilmestyi paikalle marjakuusi jousensa kera jolla voisi kaataa vaikka karhun.
Kharya katseli poikaa ja nyökkäsi päätänsä safiirinsinisten silmiessä taas ollessa pikemmin tyynejä. -Mennään vain.” Kharya vastasi purppura tukkaiselle pojalle ja lähti vikkelästi seuraamaan tätä vähän muristen kyläläisille, jotka tekivät tietä heille. Suurimalla osalla taisi olla jahti halut mennä, kun Kharya oli mennyt rajumman voiman käytön puolelle. Heidän lähtökohdasta aukeni toinen kuja, ja se näytti johtavan poispäin muutenkin kylästä, enemmän hämärille nurkille. Seuraava talo oli ainakin ränsistynyt ja joskus ollut vihreä mutta nyt se näytti vähän synkältä ja homsuiselta. Kujan vastapäätä oleva talo ei ollut sen suurempaa kehumista.
-Täältä jostain pääsee ulos, näkyy metsää.” Kharya osoitti pientä sivupolkua, jossa näkyi pilkahdus metsänlaitaa muutenhan Kharya kipitti vilkkaasti pojan lähellä katsellen varuillaan ympäri. Ihmisiä ei enää kuulunut ainakaan lähellä mutta kauempana tottakai oli paljonkin melua lohikäärmeestä ja haavoittuneista. Siitäkin huolimatta, että ketään tuntunut olevan lähellä, Kharyasta tuntui silti, että he eivät olleet aivan yksin. -Tämä osa on synkkä, en pidä siitä.” Kharya sanoi vaisummin pojalle ja kipitti aivan pojan vasemman puolen kylkeen kiinni. Harjapiikit olivat laskeutuneet alas ja kynnet olivat sisään vedetty enemmän, hieman kuin kissalla, ne eivät harottaneet, häntäkin myötäili liikkeitä pitäen tasapainoa yllä siivet nätisti supussa kylkiä vasten. Nyt vasta Kharya muisti kylkihaavansa vasemalla puolellla ja se aristi. Iltapäiväkin oli tullut ja ilma viilentynyt. Sivupolku tai kuja oli muuttunut myös pieneksi sivupoluksi huonompikuntoisten talojen välillä ja se näytti likaiselta, joku vanha pyykkikori lojui keskellä polkua ja taisi näkyä pari tyhjää pulloa ja joku tuolikin.
Heidän lähtönsä oli tosin huomannut avulias tummahiuksinen nainen ja tämä oli lähtenyt heidän peräänsä niin nopeasti kuin suinkin pääsi.Kaksikon oli päästävä kylästä pois ja sinne minne he menivät ollut turvallista mennä.
|
|
|
Post by spyrre on May 11, 2014 14:42:14 GMT 3
Viimeinkin pakoreitti oli auki, vaikka tiehensä paineleva nulikka ei vielä rohjennutkaan huokaista helpotuksesta. Lohikäärme kintereillään tämä loi viimeisen jokseenkin syyllisen katseen ihmisiin, varsinkin haavoittuneisiin, rynnäten sitten näiden ohitse ja takaisin mutkitteleville kaduille ja kujille, ehtimättä laittaa merkille niin pahaenteistä paikalle saapuvaa metsämiestä kuin perään juoksevaa naistakaan. Se halusi johonkin muualle ja pian, ja lohikäärme selvästi jakoi hänen mielipiteensä. Varsin hanakkaan tahtiin katua seuraavat askelet kuljettivat kaksikon joutuisasti kauemmas kaaoksesta, edellä juoksevan pojan kurvatessa vielä mahdollisimman pian uudestaan kulman ympäri pois silmistä siltä varalta että joku saattaisi vielä haikailla heidän peräänsä, äskeisestä huolimatta. Mutta ainakaan vielä ei ketään näkynyt, ja ihmisjoukon pelästyneet äänet tuntuivat jäävän kauemmas askel askeleelta.
"Hitto, se oli aika hurjaa" nulikka viimein puuskahti jokseenkin villisti ympäriinsä törröttävän kuontalonsa alta varuillaan olkansa ylitse tulosuuntaan pälyiltyään, ennen kuin viimein rohkeni henkäistä ja hidastaa vauhtiaan pahimmasta ryntäilystä. Lyhyemmänpuoleinen, kevytrakenteinen poika oli ainakin vikkelä koivistaan jos ei muuta, mutta tämäkin joutui jo tasaamaan hetken hengitystään tokeentuakseen. Hetken kuunneltuaan ja varmistuttuaan ettei lynkkausjoukko enää seurannut kintereillä ehti sekin jo käyttämään tovin silmäilläkseen ympärilleen päätelläkseen missä hitossa he edes olivat, katsahtaen myös huolestuneena vieressään tassuttelevaa lohikäärmettä. Tummat kulmat painuivatkin nopeasti pieneen kurttuun sen laittaessa merkille keihään jättämän haavan olennon kyljessä, vaikka onneksi tämä sentään ei tuntunut vahingoittuneen kovin pahasti. Lohikäärmeen osoittaessa reittiä joka näkyi johtavan asutuksen laitamille päätellen puista joita pikotti kauempaa rakennusten takaa käänsi poikakin katseensa sinne ennen kuin nyökkäsi kääntäen askelensa näitä kohti. "Näyttäis siltä... paras varmaan vain painella pihalle mahdollisimman äkkiä, luulis ettei ne enää metsään lähde meidän perässä" se arveli, tosin empien hieman muistaessaan ikävän määrätietoiselta vaikuttavan metsästäjän, joka oli tuntunut tietävän asioista enemmän kuin tuskin kummallekaan heistä oli mukavaa... Tosin, kaipa he saivat nyt edes vetää hetken verran henkeä. Toivottavasti.
"Oletko kunnossa? Eh, ne riehaantuikin sitten ihan kunnolla... Noin sinnikkäisiin tyyppeihin en olekaan törmänny vähään aikaan" tämä tiedusteli kulkiessaan haroen ohimennen purppuraisia suortuvia silmiltään... tosin joutuen katumaan tätä varsin pian hetki sitten antaumuksella retuutetun käsivartensa protestoisessa vihlaisemalla saaden pojan sihahtamaan hampaidensa välistä ja ravistelemaan raajaa jokseenkin tuskastunein elkein. "Luulis että ne näkee nälkää koko porukka tai jotain, alkavat ottaa melkein hengiltä muutamasta suupalasta" jupistiin vielä, keskittyen sitten hetkeksi tarkastelemaan jo hiljaisempia katuja sekä ränsistyneempiä rakennuksia ympärillään. Oli myönnettävä että paikka näytti kaikkea muuta kuin kotoisalta. Tämä nyökkäsi myötäävästi olennon sanoille, katsahtaen viereensä luikkivaa lohikäärmettä kulkiessaan. "Eh, kyllä täältä pitäisi päästä ulos. Kai. En ole varmaan kyllä käyny ihan täällä päin, mutta...." poika yritti kuulostaa vakuuttavalta tosin taitamatta onnistua tässä kovin hyvin. Varmuuden vuoksi se kiirehti kuitenkin askeleitaan kuunnellen varuillaan ympäristöä suunnatessaan askelensa leveämmän, varjoisan kadun poikki, yrittäen pitää silmällä suuntaa jossa oli nähnyt kattojen ylle kohoavia puita. Kieltämättä tummat silmät tuntuivat silti pälyilevän ympärille hieman levottomasti, kunnes purppuratukka äkkiä rypisti kulmiaan ja seisahtui.
"....kuulitko jotain?" se kysäisi kohta ääntään madaltaen ja kääntyi varuillaan silmäämään olkapäänsä ylitse heidän tulosuuntaansa, nuuhkaisten ohimennen ilmaakin kuin yrittäen päätellä jotain. Eh, oliko hän kuullut... ääniä? Ei kai kukaan enää ollut heidän jäljillään?
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 13, 2014 20:29:56 GMT 3
Kharyan osoittaessa pilkottavan metsän suuntaan polulla poikakin vilkaisi sinne suuntaan ja heidän nopeat askeleensa kääntyivätkin sinne suuntaan pian. Pojan todessa sen olleen hurjaa Kharya vain virnisti pitkän aikaa vastaukseksi. Olihan se ollut ja vieläpä äkäisiä ihmisiä mutta saivatpahan näpeillensä, tai no ainakin yksi sai kirjaimellisesti. Kharyan kipitellessä ehti hän hetken pohtia mitä kokille lopulta oli tapahtunut? Tämä oli kuukahtanut siihen maahan, mahtoiko vieläkin olla? Olisi vaan pitänyt purra mokomaa jalasta Kharya mietti ja huokaisi. Siitä olisi ainakin mies saanut hepulin mutta kaikeksi onneksi eipä juossut heidän perässään enää. Mitä kokkiin tulee, tämä kyllä heräsi kotvasen kuluttua kolauksesta havaiten olevansa yhä risteyksessä maassa. Fileerausveitsi oli viety mutta muuten kunnossa ja tietenkin äkäinen. Hän sai kyllä kuulla myöhemmin muilta mitä oli tapahtunut sen jälkeen kun onnetton kukkaruukku oli pudottanut hänet jaloilta. Kokki lupasi tästä lähdin inhota kaikkia liskoja ja kielsi eläimet keittiössään ikuisesti.
-Eh luuletko, että joku vielä seuraisi mahdollisesti? Eikö ne olisi enempi hyvillään, jos ollaan poissa?” Kharya vastasi pojalle takaisin siitä seikasta, että suurin osaa enää lähtisi heidän perään ainakaan metsään toivottavasti. Kharya hidasti hieman askeliaan saadakseen tasaannuttaa hengitystään. Kolkolla alueella tuntunut kovin ketään olevan tai sitten he olivat omissa töissään. Jossakin sisällä joku kolisteli kattilan kanssa. Toisaalta kuului lasten ääniä, kimeitä ja kirkkaita. Heistäpä tuskin olisi haittaa mutta koskaan tiedä.
-Olen minä.” Kharya vastasi pojalle omasta kunnostaan välittömästi ja varmasti katsellen poikaa ja tämän pikemmin kipeää kättä ennen kuin jatkoi. -No sen lihapalan vein kyllä, mutta täällä on myös toinen peto. Se on iso ja ruskea ja kaatoi lampaan. Ne on olleet vähän villinä siitä. Se on kai muitakin tappanut. Näin sen yksi ilta.” Kharya selitti ja pysähtyi sitten kun purppuratukka sanoi seuraajista. Kharyan silmät kutistuivat ja hän nousi seisomaan kahdelle takajalalleen ojentautuen ylös miltei suoraksi häntä alhaalla pitämässä tasapainoa yllä.
-Odottakaa!” Kuului naisen ääni, ei kovana mutta selvänä. Kharya liikkutteli korviansa ja osoitti sitten hieman tulosuunnasta poispäin. -Kuuletko? Se on se nainen joka vastusti tappamista.” Kharya erotti äänen ja osasi tunnistaa sen, ehkä johtui siitä, että nainen oli kovasti vastustanut väkivaltaisia keinoja. Askeleet kuuluivat lähempää ja pian nurkan takaa putkahti esiin tummahiuksinen nainen hieman huohottaen katsellen yhteen sitten toiseen suuntaan ennen, kuin äkkäsi pojan ja seisovan lohikäärmeen. Nainen lähestyi hieman. -Älkää menkö tätä kautta metsään, vartijoita on siellä ja metsästäjä..en tiedä hänestä.” Nainen aloitti hengästyneenä vetäen välistä syvää henkeä. Raukka oli saannut juosta katujen ja talojen välissä. -Voin näyttää toisen tien, en tiedö tosin kuinka moni rohkeasielu on yrittämässä etsiä teitä mutta ..” Naisen lause katkaisi suhina ja kopsahdus nurmettuneeseen kiveykseen kun nuoli meni ohi lohikäärmeen, joka nopeasti oli kierähtänyt pois alta. Se oli tullut katolta ja sielä totta tosiaan seisoi metsästäjä numero kaksi mutta ei vielä itse yrmy metsästäjä. Nainen osoitti hätäisesti toisen pienen polun, joka katoaisi talon taakse eikä metsästäjä pääsisi ampumaan. -Nopeasti! ” Nainen kehotti, eikä Kharyaa tarvinnut toiste käskeä ja nainenkin lähti osoittamaansa suuntaan. Ylhäällä katolla metsästäjä kirosi huono tuuriaan ja viritti uutta nuolta, jonka lähetti matkaan juuri ennen Kharyan katoamista nurkan taakse.
|
|
|
Post by spyrre on May 14, 2014 22:45:33 GMT 3
Purppuratukka vilkaisi lohikäärmettä hieman empivästi tämän tiedustellessa mahtaisivatko takaa-ajajat enää lähteä heidän peräänsä, ennen kuin tämä kohautti hieman epämääräisesti laihoja olkapäitään. "En tiedä. Toivottavasti ei. Eh, vaikka ne kyllä tuli aika kovaa perässä äsken" se arveli vastaan, vaieten hetkeksi miettimään pörröistä, pitkää hius-suortuvaa sormeillen ennen kuin jatkoi. "Eh, se yksi metsästäjä kyllä... se vaikutti vähän liiankin innostuneelta" lisättiin huolestuneeseen sävyyn ennen kuin se kuitenkin tajusi kuinka synkeältä kuulosti. "....vaikka ei sillä kai ole väliä jos vaan ollaan nopeampia kuin se" poika viimeisteli nopeasti yrittäen kuulostaa jossain määrin vakuuttavammalta, vaieten kuitenkin silmäämään hieman varuillaan ympärilleen kun ympäröivistä rähjäisistä rakennuksista kantautui korviin vaimeaa metakkaa. Tosin kyseessä taisi olla vain jokseenkin normaaleja elämisen ääniä kyläläisten liikehtiessä asunnoissaan, ja purppuratukka tyytyi lopulta vain kiirehtimään ohitse. Metsänreunaan oli vielä matkaa, mutta puut kyllä erottuivat jo hieman lähempänä.... toivottavasti, ainakin...
Kaksikon kiirehtiessä eteenpäin lohikäärme sai varsin pian pojan huomion kääntymään jälleen puoleensa silmienräpäytyksen keralla tämän näyttäessä oikeastaan jokseenkin yllättyneeltä tämän mainitessa ruskean suuren pedon, joka ilmeisesti vainosi paikallista maatilaa. "...ehh? Peto? Mä luulin---" nulikka aloitti hieman hölmistyneenä kunnes napsautti suunsa kiinni kesken kaiken. "Ehm, ai siitä se meteli oli. Näit sen? Varmaan sitten karhu tai susi tai sellainen" se kysäisikin sen sijaan, kuin pyrkien pikaisesti vaihtamaan aihetta. Tosin aikaa ihmettelylle ei lopulta jäänyt, kun äkkiä takaa kadunkulman takaa alkoi kuulua epäilyttäviä ääniä jotka saivat kaksikon pysähtymään epäluuloisena. Liskon kohotessa takajaloilleen poikakin pyörähti ympäri varautuneena, tosin hätkähtäen yllättyneenä kun naisen vaimea huuto kantautui sen korviin. Se oli.... yksi kyläläisistä? Huusiko tämä heidän peräänsä? Tummat silmät katsahtivat kahden vaiheilla lohikäärmettä tämänkin tunnistaessa äänen ennen kuin nousivat jälleen saapujan suuntaan hieman levottoman liikahduksen keralla pojan vastahakoisesti jäädessä odottamaan. Hänkin muisti kyllä naisen, tämä oli kiinnittänyt hänen huomionsa aikaisemmin, mutta se ei voinut silti estää pientä epäluuloista häivähdystä.
Epäilyistä huolimatta ei kuitenkaan kulunut kauaakaan kun nainen jo kiirehti hengästyneenä näkyviin, suunnaten heitä kohti. Poika empi hetken, mutta kun nainen tosiaan näytti saapuvan yksin se astahti varovaisesti askelen tätä vastaan epämääräinen puusauvansa käteensä unohtuneena. Varsin pian kävi kuitenkin ilmi että vaikka tummahiuksinen nainen ei ollut uhka, ei takaa-ajajista ollut vielä selvitty. Tämän hätäinen varoitus sai purppuratukan jännittymään nopeasti uudestaan ja rypistämään kulmiaan varautuneesti sen mittaillessa katseellaan heidän luokseen kiirehtivää naista. "Mitä? Vieläkö ne on perässä? Miksi sä sitten autat meitä?" se varmisti epäillen, mutta varsin kahden vaiheilla mitä mieltä tästä olisi. Kieltämättä nainen oli yksi kyläläisistä, mutta tämä oli kyllä alunalkaenkin yrittänyt puolustaa pientä lohikäärmettä... Lopulta ennen kuin purppuratukka ehti varsinaisesti päättää kantaansa ratkaisi arvoitus hyvin pian itse itsensä, kun kadusta äkkiä singahti nuoli, kimmoten kivistä varsin läheltä viihehetkellä sivuun loikannutta lohikäärmettä kuin häntäkin. Poikakin kavahti taaksepäin kääntäen katseensa suuntaan josta nuoli oli lentänyt saaden varsin pian silmiinsä katolla seisovan uhkaavasti jo toista nuolta jänteelle lataavan hahmon. Tuskin tarvitsi miettiä paljoakaan mitä tämä kaavaili tekevänsä seuraavaksi ja tällä kertaa tummahiuksisen naisen osoittaessa reittiä ei poikakaan jäänyt epäröimään. "Äh. Kiitos" se huikkasi pyörähtäen kiireesti jo pakoon painelevan lohikäärmeen jälkeen, pistäen vielä ennen kulman ympäri rynnistämistään merkille avuliaan naisenkin seuraavan. Kieltämättä se huolestui hieman nyt jo tämänkin puolesta ottaen huomioon kuinka jo katukivetyksestäkin singahteli nuolia, mutta ei ehtinyt lopulta jäämään kärvistelemään asiaa. Täytyi kai uskoa että nainen tosiaan tarkoitti heidän parastaan ja tiesi mitä oli tekemässä muutenkin, purppuratukka pohti juostessaan jälleen minkä koivistaan pääsi nyt kapeampaa reittiä seuraten, yrittäen samalla nähdä mihin edes oltiin menossa sekä pälyillä parhaansa mukaan varuillaan ylös katoillekin. Ties vaikka siellä kiipisi enemmänkin porukkaa... se, että nämä luultavasti tähtäsivät eniten lohikäärmeen kuin hänen tai perässä kiirehtivän naisen suuntaan ei lopulta lohduttanut millään tavoin vaan sai pojan nopeuttamaan askeliaan entisestään. Täytyisi päästä pian pois kaduilta metsän suojiin ja toivoa että he onnistuisivat livahtamaan ennen kuin kukaan pätevämmistä metsämiehistä hoksaisi mitä tapahtui...
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 20, 2014 18:51:36 GMT 3
Nainen omaksi ilokseen oli saavuttanut kaksikon ja vaikka tietysti heti oli epäillystä ilmassa miksi hän nyt heitä auttaisi. Olisi se kai ollut kenestä vain epäilyttävää, kun juostaan perässä kylän väen kanssa ja tullaan ennen sitä huutelemaan, että pian pois. Tummahiuksinen nainen ei kuitenkaan ehtinyt selittää pojalle enempää, kun nuoli ja toinen kopsahti lähietäisyydelle. Siinä ei poikakaan ehtinyt sanoa paljoa. Nainen nyökkäsi pojalle ja väläytti hätäisen hymyn.
-Tätä kujaa pitkin ja sitten käännyttään ruskean kivitalon nurkalta oikealle. Sieltä eteenpäin pientä polkua pitkin pensasaidan viereen, siinä on kulku aukko, pääsette metsään.” Nainen selitti juosten hengästyneenä pojan ja lohikäärmen lähellä näyttäen reittiä. Kharya taas ei ehtinyt sanoa mitään tai edes pohtia mitä poika tarkoitti toisella pedolla ja linnuista. Kharya ei ehtinyt raksuttamaan ja häntä häiritsi se, että ei tiennyt mikä karhu on. Hän oli kuullut kontiosta. Kharya raukalla ollut aikaa miettiä ja yhdisttää asiat toisiinsa. Karhuhan on yhtä kuin kontio. Hän onnistui väistämään toisenkin nuolen livahtaen juuri harmaan talon nurkan taakse nuolen osuessa seinään. -Eikö ne voisi jo rauhottua? Sehän oli vain palaa paistia ja muutama jänis! Ja ne lampaat veu se ruskeo kontio! ” Kharya huudahdi ja kipitteli varsin vikkelästi pojan vierellä vilkuillen naista ja sitten poikaa. Talot tuntuivat olevan isohkoja ja vähän kolkkoja, ränsistyneitä. Nytkin he ohittivat vanhaa vihreänvärisä taloa, jonka katto oli notkolla. Toisella puolella ahdasta kujaa oli kaksi pienempää taloa kivilaatta kattoineen. Heidän juostessa turkoosin siniset suomut välähtivät välistä kun aurinkon säteitä osui niihin.
Nainen kääntyi katsomaan turkoosin väristä lohikäärmettä silmät suurina. -Että mitä? Ei kukaan kaipaa täällä kaneja, lampaita ja kanoja kyllä.” Nainen vilkaisi sitten pojan suuntaan kysyvällä ilmeellä mahtaisiko tämä tietää näistä jotakin. -Jos tiedätte parasta puhua, se voi tyrehdyttää kyläläisten toivoa lynkata teidät täysin. Ja autan, koska..koska..no ei siitä, juostaan.” Nainen kyseli ja jätti oman osionsa vielä sikseen.
Metsästäjä katolla ei taas antaisi noin vain periksi ja lähti seuraamaan kattoja pitkin seuruetta vaikka ne hetkeksi menettikin näköpiiristänsä. Isomalla loikalla pääsi tämä lähitalon katolle ja lähti juoksemaan katon poikki kohti kujaa johon ajatteli kolmikon nyttemin kääntyvän. Kattoa pitkin juosten pääsi hän taas näkemään kujaa, jossa kolmikko oli menossa. Jotain hailakan sinertävää vilahti tai läikähti ja metsästäjä ampui nopeasti kujalle. Nuoli suhahti ilman halki terävästi viheltäen ja ohitti juuri ja juuri Kharyan.
-Pahus!” Nainen puuskahti. -Pitää jaksaa vielä, kohta käännyttään.” Naine osoitti kulmaa ja sieltä myös pilkisti korkeaa orapihjalapensasaitaa. Kulmauksesta mentyä tuli kivitalo, joka toimi varastona sen seinustan viertä eteenpäin lähti pensasaitaa, joka oli kovin tiheää mutta yhdessä kohtaa oksat olivat taiteltu niin, että peittivät ulosmeno aukon aika näppärästi.
(anteeksi nyt on kamalasti kestänyt)
|
|
|
Post by spyrre on May 22, 2014 18:19:02 GMT 3
((No problem, täällähän tämä odottaa.))
Niin poika kuin lohikäärmekin joutuivat hetkeksi keskittymään lähinnä rynnistämään vauhdilla eteenpäin, seuraten mukana juoksevan naisen ohjeita. Jos purppuratukka oli aluksi ollut epäluuloinen tämän suhteen oli se antanut tuntemustensa painua varsin pian pinnan alle, vilkaisten tummilla silmillään avuntarjoajaa tämän puhuessa mutta kuitaten tämän lopulta vain nyökkäyksellä. Eipä heillä ollut pahemmin aikaa punnita ja valita vaihtoehtoja, siinä vaiheessa kun niskaan satoi nuolia... tai no, lähinnä lohikäärmeen, mutta ikävä kyllä asialle ei varsinaisesti voinut tehdä paljoakaan muuta kuin yrittää hankkia kiireesti näkösuojaa heidän ja jousiampujan väliin ja painella tiehensä. Kuka ties tätä hillitsi vähän kaksi ihmishahmoa turkoosisuomuisen liskon tuntumassa, mutta ei selvästikään tarpeeksi etteikö tämä olisi yrittänyt uudestaan heti kun tilaisuus valkeni. Ihme sekopää. "Tiedätkö minne ne yhdet oli menossa? Jos ne odottaa meitä metsän reunassa?" jo hiljakseen hengästynyt lyhyt nuorukainen tiedusteli levottomana juostessaan mukana seuraavalta naiselta haluamatta rynnätä uusiin takaa-ajajiin paetessaan yhtä, katsahtaen pikaisesti myös lohikäärmeeseen tämän valittaessa hurjistuneista kyläläisistä jotka olivat ilmeisesti vierittämässä syytä karjan katoamisesta lohikäärmeenpoikasen niskaan. Naisen kiinnostuessa olennon sanoista purppuratukkakin veti henkeä heidän saadessa jälleen hetkeksi jousiampujan pois näkyvistään, vaikka tämä tuskin jäisi kiltisti istumaan yhdelle katolle odottamaan että saalis painelisi pakoon...
"Äh, en tiedä ihan mistä on kyse, mutta... tuo sanoi että... oli nähnyt tuolla metsässä jonkun ison pedon, joka on varmaan... vieny niitä eläimiä" nulikka selitti katkonaisesti pikaisen yhteenvedon kuulemastaan, nyökäten ohimennen lohikäärmeen suuntaan kuitenkaan vauhtiaan hidastamatta. Hän epäili ettei kyläläisiä varmaan enää kiinnostaisi niinkään lihanpala kuin karhun viemä lammaskaan nyt kun nämä olivat intoutuneet tällaiseen ajojahtiin, varsinkin kun jossain takana kadulla makasi jo kipeästi jäähenkäyksestä itseensä saaneita haavoittuneitakin... Mutta nainen ilmeisesti arveli että tästä voisi olla hyötyä, joten tuskin tälle kertominen ainakaan haittaisi mitään. Naisen alkaessa selittää avuliaisuuttaan jäi purppuratukka vilkuilemaan tätä hetkeksi odottavasti, mutta kun tämä tokaisi että nyt ei tainnut olla aikaa suuremmille puheille tämä ei väittänyt vastaan vaan nyökkäsi kiitokseksi omaamatta aikaa nyt muuhunkaan, kääntäen huomionsa jälleen eteenpäin. Syteen tai saveen, hän oli päätynyt luottamaan tähän... ei sillä että pojalla olisi ollut aikaa epäilyihin juuri nyt, ei kaiketi auttanut muu kuin toivoa ettei tulisi vielä katumaan päätöstään luottaa muukalaiseen. Eh, vaikka ei hän kieltämättä lohikäärmettäkään tuntenut, mutta..... no, joka tapauksessa!
Jostain ylhäältä kuuluva pahaenteinen kolahdus sai hengästyneen nulikan nostamaan jälleen katseensa ylös kattojen suuntaan juuri ajoissa nähdäkseen räystään takaa häivähdyksen katon harjalla seisovan jousimiehen tummasta hahmosta juuri ennen kun uusi nuoli napsahti kadusta. "Hitto, siellä se on taas! Varo!" se manasi huikaten varoituksen lohikäärmeen suuntaan, ennen kuin nyökkäsi kiireisesti naiselle kääntäen huomionsa mittailemaan etäisyyttä tämän osoittamaan kulmaan sekä tämän takaa pilkistävään aitaan. Eh, jos ei muuta, niin ainakin metsästäjältä loppuisivat pian katot joita myöten seurata, mutta ikävä kyllä aita ei tainnut olla lähellekään tarpeeksi korkea estääkseen tätä silti ampumasta perään tämän ylitse... No, turha kai sitä oli kärvistellä vielä, kunhan he nyt vain pääsisivät ensin metsään.... Moinen päätön juokseminen alkoi väkisinkin ottaa jo voimille, mutta ehkä he pääsisivät livahtamaan suojaan puiden lomaan ja piiloon jonnekin. Luvattu pakoreitti ei heti pistänyt silmään tiheiden okaiden seasta saaden pojan jo huolestumaan heidän rynnätessään kohti korkeaa piikkistä aitaa, mutta lopulta melkoisena helpotuksena naisen osoittamasta suunnasta alkoi pian erottuakin harvempi kohta vaikka kapeahkoa aukkoa reunustivat silti terävät piikit. Näky ei ollut varsinaisesti houkutteleva, mutta toisaalta, ei tainnut olla varaa valita.
"Tuolla! Nopeasti!" purppuratukka huikkasi osoittaen huomaamansa aukon lohikäärmeellekin, rynnistäen sitten varsinaisesti edes hidastamatta lävitse vain suojaten hätäisesti kasvojaan käsivarsillaan sekä viittansa liepeellä. Viimeinkin, metsänreuna taisi olla lähellä!
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 23, 2014 13:05:40 GMT 3
Pikkulohikäärme kipitti naisen ja pojan rinnalla melko vaivatta. Tietenkin hänen kylkensä kohoilivat voimakkaasti sisään hengittäessä, kun hän juoksi hurjaa menoa eteenpäin ja kääntyili nurkissa nopeasti. Hyvästä hapenotto kyvystä oli aina hyötyä, varsinkin veden alla mutta toimi se juoksemisessakin hyvin. Nuolia kopsahti taas hänen juostessa kujaa pitkin ja tällä kerta hän kuuli selvästi nuolien viheltävän äänen ja miten ne kopsahtivat terävästi maahan hyvin lähellä häntä. Kharyaa alkoi huolestuttamaan, metsästäjät olivat sitkeitä tai ainakin tämä oli ja se oli varma, että tänne kylään ollut yhdelläkään lohikäärmeellä asiaa. Kharya kyllä epäili, että eivät ne ihan täysikasvuista alkaisi kaatamaan mutta hän oli eri asia, pieni ja kaadettavissa. Silmät kaventuivat hieman huolesta mutta Kharyan korviin kulkeutui pojan ääni metsästäjistä väijyksissä ja lohikäärme nyökkäsi.
-Entä jos ne osaa odottaa metsässä tai sitten myöhemmin etsiä sieltä?” Kharya ähkäisi kysymyksen väliin ja katseli poikaa, jolla oli sama asia käynytmielessä. Lohikäärme suuntasi sitten katseensa hetkeksi naiseen. Eikä jäänyt huomioimatta kommenti ruskeasta lampaan kaatajastakaan. Nainen kurtisti kulmiansa kuullessaan lampaan kaatajasta. Oli totta, että isäntä Regyltä puuttui lampaita, ja jos sen takana oli kahru? Naisen ilmeeseen tuli huolestuneisuutta. Karhu tietäisi ikävyyksiä, se tulisi pian liian lähelle kylää ja silloin vahingot olisivat pahempia, tästä täytyi varoittaa muita kyläläisiä sekä jututtaa isäntää itseään tästä. Kuitenkin naisella oli päällimäisenä toinen huoli ja hän vilkaisi poikaa vastatakseen tälle.
-En tiedä mutta metsä on ainoa turvanne tällä hetkellä. En usko, että he tulevat aivan heti perässä tai odottavat väijyksissä. Eiväthän he tiedä mihin menette. En tiedä minäkään sen jälkeen kun poistutte aukosta.” Nainen puuskutti ja osoitti okaiden peittämää aukkoa, josta mahtuisi puskemalla läpi. Enempää hän ei ehtisi tehdä pojan ja lohikäärmeen hyväksi. He olisivat omillaan sen jälkeen. -Pian, joutukaa!” Nainen hoputti. -Kylän päälliköllä on varmasti sananen sanottavanaan tästä sotkusta ja varmaan tapahtumat jo hänen tiedossa. ” Nainen repi käsillään aukkoa isommaksi hieman ja poika jo sitten pujahtikin siitä välistä suojaten kasvojaan nopeasti. Nainen nyökkäsi ja Kharya odotti hetken, että poika pääsisi läpi ja sitten sujahti itse pusikon aukon läpi okaiden raapiessa ikävästi kylkiä ja suomuja mutta onneksi se ei tuntunut kovin pahalta.
Siinä missä poika ja lohikäärme tulivat ulos toiselle puolelle pitkä kasvuista heinämaata sulki nainen aukon taivuttaen oksia takaisin ja juoksi aitaa eteenpäin tehden siihen toisen kohtaan reijän hämätäkseen muita, jotka olisivat perässä. Enempää hän ei keksinyt ja toivotti mielessään kaksikolle onnea, hänellä olisi huolia selittää omia tekosiaan.
Kharyan taas pujahdettua ulos toiselle puolelle katseli tämä heinämaata ympäri mutta ei ollut ketään muita kuin poika. Metsä oli aivan siinä lähellä, ehkä muutamien satojen metrien päässä. Heinämää kohosi hieman kuin rinne ja sukelsi sitten alemmas, jossa odotti tumma aarni metsä. -Luuletko, että voidaan vetää henkeä?” Kharya kysyi pinkaistessa pojan luokse loikkien koiramaisesti heinikon yli. -Metsä on aika tumma ja iso, siellä on pakko olla suojaa.” Kharya yritti rohkaista, hänestä tämä oli jännittävää joskin vähän liiaksi asti. Ruokakin voisi maistua, hän saisi näppärästi pari kania kiinni lohikäärme tuumaili rauhoittuen hieman metsän lähestyessä. Pian he katoaisivat sinne, eikä tyhmät kyläläiset löytäisivät heitä. Vaikka he vielä juoksivatkin Kharya hidasti hieman vauhtiansa seuraten katseellaan poikaa, hän piti tästä pojasta kovasti ja toivoi tutustuvansa tähän paremmin kunhan ensin oltiin turvassa. Metsä lähestyi vauhdilla ja sen tuoma turva samaten.
|
|
|
Post by spyrre on May 23, 2014 17:37:36 GMT 3
Purppuratukka näytti hieman empivältä lohikäärmeen kysäistessä mahdollisesta väijytyksestä kylän ulkopuolella, kuitenkin nyökäten kannattavasti avuliaan naisen vastaukselle juuri ennen kuin joutui keskittymään vaihtamaan kiireesti suuntaa kurvatakseen kadulta kohti tämän osoittamaa taloa samalla kun ylhäältä kantautuivat uhkaavat askeleet vasten taakse jäävän rakennuksen kattopaanuja. "Kunhan päästään... tarpeeksi... pitkälle pois näkyvistä, niin... ehkä ne ei enää tule perään" hengästynyt poika arvioi pienellä viiveellä pälyillen ylös katolle siltä varalta että vikkeläkoipinen metsästäjä seuraisi perässä tännekin. Täytyi kai vain yrittää ensin saavuttaa metsän turva ja sitten miettiä asioita tarkemmin, lopulta poika oli jokseenkin varma että he pystyisivät löytämään piilon kunhan vain saisivat tarpeeksi etumatkaa, vaikka tämä loikin vielä varsin murhaavan mulkaisun ammuskelijan suuntaan kun vielä yksi nuoli kimposi kadusta heidän edessään. Onneksi miehen sihti ei ollut kummoinen... tai sitten tämä jopa yrittikin varoa osumasta muihin kuin liskoon, mutta joka tapauksessa moinen touhu oli varsin omiaan saamaan levottomuudenkin keskellä nulikan näyttämään varsin tuohtuneelta.
Pian näkyviin kuitenkin ilmaantui tappurainen aita, ja naisen lupaama pakoreitti kylän ulkopuolelle. Viivyttelemättä niin poika kuin lohikäärmekin rynnistivät lävitse aidan aukosta, keskelle kylän reunamilla tuulessa huojuvaa heinää. Viimein puutkin erottuivat aivan lähellä... Melkoinen helpotus häivähti purppuratukan mielessä, kunnes tämä kuitenkin juuri ennen kuin ryntäsi kohti rohkaisevan lähellä kohoavia runkoja hoksasi naisen jääneen jälkeen ja empi. Se seisahtui vilkaisten taakseen, ensin varsin varautuneena ylös kohti kattoja ennen kuin laski katseensa huomattavasti huolestuneempana naiseen aidan takana. "...entä sä? Kai pärjäät?" se kysäisi levottomana arvellen että nainen saattaisi joutua vaikeuksiin tästä hyvästä. Ainakin kadoilla loikkiva metsämies, ellei vielä joku muukin, oli nähnyt tämän auttavan heitä... eh, vaikka.... kai tämä tiesi mitä teki, kun oli edes lähtenyt mukaan tällaiseen. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut ilmeisesti suurempi hirvittävän murhamiehen tai rikollisen ajojahti jonka avustamisesta leimattiin välittömästi kanssarikolliseksi, kuin ennemminkin keskelle kylää ilmaantuneen vaarallisen "eläimen" aiheuttama paniikki... tai jonkinlainen yleinen kaaos ja husellus, josta itse kukin oli varmasti jo saanut aivan tarpeeksi. Kieltämättä poikaa harmitti hieman ettei hänellä ollut muuta antaa heidän nahkansa (tai no, kirjaimellisesti ehkä enemmän lohikäärmeen) pelastaneelle naiselle kuin lyhyet kiitokset, mutta kai tähän oli vain tyydyttävä. Lopulta se saattoi vain heilauttaa kättään aidan takaa tälle hyvästiksi huikaten olkansa ylitse pikaisen kiitoksen ennen kuin kääntyi ympäri ja suuntasi lohikäärmeen keralla heinikkoon, luoden vielä varovaisen katseen ympärilleen avoimessa maastossa.
"Eh, parempi mennä kauemmas ainakin ensin... sitten varmaan. Pitää päästä äkkiä pois avoimelta" se vastasi olennon tiedustelulle, vieläkin henkeään haukkoen juoksun jäljiltä, mutta sentään jo huomattavasti vähemmän hätäiseen sävyyn. He eivät olleet vielä aivan selvillä vesillä mutta paljoa ei tainnut ainakaan positiivisesti ajatellen puuttua, hänen ainakaan vielä aistimatta kylänlaitamilla ketään heidän lisäkseen. Tummat silmät haravoivat heinikkoa ja metsänreunaa niin pitkälle kuin katse nyt kantoi tämän nuuhkaistessa ilmaakin ohimennen ennen kuin purppuratukka puuskahti ja kiirehti jälleen askeleitaan kohti hämärää puurajaa. "No, taidettiin selvitä yhtenä kappaleena... yritetään etsiä joku piilo jostain kauempaa. Pakko pysähtyä välillä" tämä ehdotti irvistäen hieman kivistäville keuhkoilleen ja jaloilleen vaikka tämä saikin sen jälleen näyttämään hieman kiusaantuneelta ennen kuin se laski katseensa entistä sekavamman purppuraisen kuontalonsa alta vierellä luikkivaan lohikäärmeeseen. "Tuota... kiitos kun autoit tuolla. Eh, vaikka se oli varmaan aika lailla vaarallisempaa sulle. Ne pirut ei edes miettinyt vaan ampui minkä ehti kuin mitäkin... eläintä." Repliikki viimeisteltiin varsin paheksuvalla puuskahduksella nulikan hoksatessa ohimennen nykäistä niskassaan lepattava huppu jälleen päähänsä ennen kuin kaksikko saavutti pian metsän reunan. Varuillaan, katsastaen parhaansa mukaan ettei lähistöllä varmasti ollut ketään poika suuntasikin kasvillisuuden sekaan, syvemmälle hämärään metsään oikeastaan edes empimättä... siitä huolimatta että juuri oli ollut puhetta metsässä väijyskelevästä karhusta tai ties mistä. Oli kuinka oli, se tuntui olevan purppuratukan mielestä tähän hätään lähinnä sivuseikka.
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 26, 2014 21:56:11 GMT 3
Heinikon viettäessä alaspäin tuli metsä esiinja sitten oikeastaan siinä se yllättäen olikin. Kharya pysähtyi valtavien puiden eteen hetkeksi ja katseli niitä pää kenossa. Korkeat kuuset havisivat hiljaa tuulessa ja pari mäntyäkin siinä oli, sekä koivuja tässä heinikon reunassa. Siitä oli enää loikka ja Kharya tupsahdi metsän sisään, joka oli synkeä. Aluskasvillisuutta ei ollut paljoa mutta kuuset ja männyt kasvoivat tiheässä sekä muutamia lehtipuita sielä täällä, jossa oli hajanaisempaa ja valoa siivilöityi enemmän metsän kerroksien läpi. Metsän pohjaa peitti sammalkerrokset, vanhat lahoavat puut kenossa ja maassa täyttyen sienirihmastoista. Jossakin kauempana näkyi polku mitä kyläläiset olivat tallanneet. Se oli täynnä havunneulasia muodostaen paksun maton polulle. Pudonneita käpyjä oli sielä täällä kertoen oravien asustelevan tässä. Kharyan mentyä metsikköön tämän silmät laajenivat saadakseen enemmän valoa nähdäkseen paremmin.
-Mihin me tästä?” Kharya uteli katsellen metsää, jota tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Ainakin pois heinikon läheltä olisi hyvä, joten syvemälle metsään? Sinne ainakin hän suunnistaisi mutta entä poika? Kharyan päässä ajatukset risteilivät eikä hän tiennyt oikein mitä tehdä. Hän itse toki varmaan kiipeäisi puuhun ja jökötäisi oksalla kuin kuusen koriste.
Pojan ja lohikäärmeen mentyä nainen oli vilkuttanut takaisin ja kuullut kiitoksen sanat. Nyt hän oli tehnyt vale aukon ja lähti juoksemaan pois ränsistyneeltä alueellta miettien kuumeisesti miten päästä itse pinteestä ja vakuutta edes osan ihmisistä karhusta, joka vaani lähellä. Hän juoksi juuri kujalta suuremalle kadulle ja törmäsi epäonnekseen pariin vartijaan. Hän lähti vartijoiden matkaan vartioiden tuvalle minne suunnisti pari metsästäjääkin.
Metsän syventyessä Kharya katseli ympärilleen etsien suojaisaa paikkaa ja vilkaisi poikaa. Turkoosin siniset suomut muuttuivat tummemiksi, auringon valon hiipuessa jo muutenkin. Taisi olla iltapäivä. Nälkä kurni jo taas mahassa ja nyt Kharya muisti sen lihapaistin, josta oli jo aikaa, entä poika? Hänellä oli varmasti nälkä myös. Kharya nosti päätänsä ja haisteli metsän ilmaa tutkiakseen mitä ympäristössä olisi. Tuoksuja oli paljon, jäniksiä, oravia, joku pistävämpi haju ja sitten jotakin mistä hän ei aivan saannut otetta, sillä ei ollut koskaan haistanut hajua aikaisemmin. Kharyan sieraimet värisivät hänen hengittäessä ilmaa sisäänsä ja kääntyi sitten ympäri kietoen häntänsä itsensä ympäri. -Minä, minä pärjään kyllä mutta onko ideoita missä me piiloudutaan ja ollaan yötä? Minä myös ajattelin napata muutaman jäniksen, näin ruuaksi siis.” Kharya selitti eikä kuulostanut laisinkaan väsyneeltä kaiken hässäkän ja hulinan jälkeen kylässä. Kipeä kylki ei haitannut se vain jomotti, mutta ei lannistanut Kharyan innokkuutta.
(moon ollu ny sairaana niin kesti rustaaminen, pahuksen mahavirus/flunssa mikälie, mut sainpahan tänne jotain =) ))
|
|
|
Post by spyrre on May 28, 2014 0:51:27 GMT 3
((No problem, pääasia että etenee silloin tällöin. =) ))
Tiheiden puiden välissä vallitsevasta synkkyydestä huolimatta nyt ympärillä vallitseva hiljainen, vihertävä hämärä oli lopulta melkoinen helpotus aiempaan ainakin syvemmälle metsään kiirehtivän purppuratukan mielestä. Tämä ei viivytellyt kerätessään etäisyyttä niin kylään kuin avoimeen heinikkoonkiin vaikka ei enää nähnytkään tarpeelliseksi juosta, yrittäen samalla pälyillä varmuuden vuoksi valppaasti niin ympärilleen kuin taakseenkin tasaten hengitystään kulkiessaan. Synkkä metsä ei näyttänyt saavan sitä epäröimään, ennemminkin päin vastoin, tummien silmien jäädessä hetkeksi tarkastelemaan sammalikon poikki kiemurtelevaa polkuakin aavistuksen epäluuloisena. Lohikäärmeen nuuhkiessa ilmaa sekin teki ohimennen samoin, ennen kuin laski katseensa maahan istahtaneeseen olentoon tämän tiedustellessa jatkosuunnitelmista. Poika mietti hetken raaputtaen mietteliäästi poskeaan ennen kuin se kohautti hieman laihoja harteitaan.
"Eh, no. Se nainen sanoi että täällä saattaa olla vielä joku joka etsii meitä metsänreunasta, että ehkä parempi että pysytään ainakin pois polulta. Jos joku keksii lähteä perään niin se on varmana ensimmäinen paikka mihin katsovat. En kyllä edes tiedä mihin se viekään" se totesi viitaten ohimennen kepillään kapeaan polun tapaiseen ennen kuin kääntyi hetken pohdittuaan kohti hieman tiheämpää ja vaikeakulkuisempaa maastoa pyrkien kaiketi arvioimaan tämän kulkukelpoisuutta. Tosin, ainakin lohikäärme oli selvästi ketterä ja vikkelä eikä hän itsekään jokseenkin kevyt-tekoisena luultavasti kohtaisi suurempia vaikeuksia (vaikka ajatus kieltämättä pistikin jälleen hieman turhauttavasti nulikan mieltä) joten tämä luultavasti olisi ihan passeli suunta jonne lähteä.... silläkin uhalla että pelko peräänlähtijöistä osoittautuisikin vain vainoharhaksi. Mutta parempi kaiketi katsoa kuin katua. Nuorukainen nyökkäsi lohikäärmeen todetessa aikovansa pyydystää muutaman jäniksen ateriaksi, hätkähtäen hieman omankin vatsansa päättäessä kommentoida asiaa kurahtamalla äänekkäästi. "....ehh. Varmaan.... ihan hyvä idea. Mä, tuota, en yleensä ole tarpeeksi nopea saamaan niitä kiinni" se myönsi kiusaantuneesti vilkaisten äänekkääksi heittäytynyttä vatsaansa vaivihkaa jokseenkin syyttävästi. "Tai siis... voin tehdä ansoja ja sellaista, mutta.... siinä menee yleensä aikaa, ja eläimet ei aina välttämättä.... no. Niin." Hieman hapuileva selvennys ei lopulta saanut purppuratukkaa tuntemaan oloaan yhtään vähempää kiusaantuneeksi ja tämä vaikenikin pian, kunnes se päätyi vain vetämään henkeä hieman tuskastuneesti. "Äh. No. Parempi varmaan vaan etsiä joku suoja. Luulisin että tuolla edempänä oli jonkin verran kallioita ja sellaista, sieltä voisi löytyä jotain. Eh, vaikka ensin pitäisi varmaan etsiä---" pojan viimeinen jokseenkin empivä lausahdus keskeytyi kuitenkin kun äkkiä jostain kaksikon takaa kantautui äänekäs, dramaattisen valittava naukaisu. Poika hätkähti hieman kääntyen ympäri, kuitenkin vetäen sitten henkeä helpottunein elkein. Jostain kasvillisuuden seasta oli vaivihkaa hipsinyt likaisen valkoinen, solakka ja jokseenkin puolivillin näköinen kissa, joka istui nyt muina katteina sammalikossa tuijottamassa kaksikkoa vaativasti, näennäisesti lähes viisveisaten itseään reilusti suuremman lohikäärmeen läsnäolon. "....eh. Tai ei näköjään tarvitsekaan, se löysi jo meidät" purppuratukka tokaisi jo paljon kevyempään sävyyn, ennen kuin naurahti hieman niskaansa haroen. Jos siinä oli aiemmin ollut havaittavissa pientä emmintää oli se nyt näyttänyt kadonneen katin löydyttyä, ja varsin pian se kääntyikin jälleen eteenpäin suunnatakseen kohti metsäisiä kallioita. Ilmeisesti eläin oli tälle tuttu, eikä tämä ollut halunnut jättää hakoteillä olevaa otusta jälkeen.
"Tänne päin. Ei ne kai kauhean kaukana ole, varmaan ehditään sinne ennen pimeää" se huikkasi olkansa ylitse viitatan kädellään pöheikköön ennen kuin suuntasi jo motivoituneemmin eteenpäin. Jalkoja ja keuhkoja kieltämättä kivisti vieläkin aiemman ryntäilyn jäljiltä, mutta muuten aiempi kaaos oli jo onneksi painumassa mielen taka-alalle... ja koko karhua poika ei tuntunut enää muistavankaan. Paras kuitenkin jaksaa tarpoa vielä vähän, että pääsisi viimein lepäämään johonkin edes puoli-turvalliseen paikkaan, kauemmas kylästä ja tämän hermostuneesta väestä. Ja toivottavasti johonkin missä ei vain päätyisi törmäämään vahingossa vielä johonkin pahempaan.
|
|
kharya
Member
Dawn of Spring
Posts: 79
|
Post by kharya on May 29, 2014 13:23:09 GMT 3
Metsä oli ainakin rauhaisa, ei juurikaan kuullunut eläinten tai lintujen liverrystä. Tietystki joku lintu sielä täällä ilmoitti läsnäolonsa mutta siltikin oli hiljaisempaa. Lienikö myrsky tulossa? Kharya oli nostanut oikean tassunsa etukynnen oikean puolen suupieleensä lähelle ja näytti mietteliäältä katsellessaan poikaa, jonka purppurainen tukka näytti hänestä tummemalta tässä metsässä. Poikakin tosin näytti huojentuneemaalta, kun päästiin metsän suojaan. Kysymykseen, jonka Kharya esitti poika vastasi metsän reunassa kenties olevan etsijöitä. Safiirinsiniset silmät seurasivat pojan eleitä ja pieni lohikäärme kohautti lapojaan takaisin.
-En kuitenkaan viitsi uskoa, että ne näin lähellä yötä enää mitään yrittäisivät. Heh ja minä luulin, että kylässä asuva väki on vähän rauhaisampaa kuin isoissa kaupungeissa asuvat, mutta ehei nämähän ovat ärhäköitä kuin ampiaiset pistoksissa.” Kharya tuumasi ja nousi ylös laskien painonsa kaikelle neljälle jalalleen ja ojensi häntänsä suoraksi taakseensa. Pieni röpelöinen nahka tupsu takana vispasi hieman. Siivet Kharya piti supussa ja katsoi sitten polkua uudelleen johon poika osoitti sauvallansa. Kharya nyökkäsi ja katseli sitten syvemälle metsään tosin pojan vaivutunut vastaus jäniksien pyydystämisestä ja ansoista sai Kharyan kääntymään takaisin kohti purppura tukkaa ja tämän laihaa olemusta. Selitys ansoista ja eläimistä vaihtui pian toiseen aiheeseen ja Kharya ymmärsi, suojaa piti etsiä ja varmasti, joku kallion kolo tai syvennys löytyisi.Poika mainitsi, että joku piti etsiä, Kharya ehti hiukan väliin.
-Kyllä me suo--” Kharya ei sanonut loppuun, kun hänen nenänsä tavoitti hajun ja pää kääntyi taakse kaulan ollessa sirosti mutkalla. Siinä oli kissa tulossa heidän takaa ja purppuratukka lähes hätkähti valittavaa naukaisua minkä kissa päästi. Villin näköinen otus, oliko tämä purppuratukan kaveri? Taisi olla, kissa tosin ei liiemmin välittänyt lohikäärmeestä eikä Kharya kissasstakaan.
-Kaverisi löytyi vaikka luulen kissan löytävän sinut helpommin kuin sinä hänet.” Kharya naurahti pienoisesti. Poikakin oli seikasta helpottunut ja naurahti, sitten tämä kääntyi kohti metsäisiä kallioita ja Kharya nousi ylös seuratakseen. -Älä huoli jäniksistä minä voin pyytää niitä muutaman näppärästi, ei tarvi antaa mahan kurnia.” Kharya julisti ja lähti kevyesti seuraamaan poikaa tämän näyttäessä suuntaa kallioille päin.
Metsän reuna jäi taakse ja Kharyan seuratessa poikaa metsän pehmeässä siimeksessä kissan kera Kharya etsi hajujälkiä ja pian nenä tavoitikin jäniksen hajun. Kharya ojensi siipensä ja kyyristyi matalaksi hiipien kuin kissa poispäin pojasta. Häntä tasapainotteli solakkaa ruumistaan ja katosi äännettömästi matalalla kasvavan kuusikon taakse. Pian ruskea jänis pyyhälsi ulos kuusikosta mutta se ei ehtinyt kauas Kharyan hypätessä kynnet valmiina ja kita auki kohti sitä voimallisesti ja putosi hyvin tähtädyllä loikalla jäniksen niskaan tappaen sen nopeasti. Ruskea ruumis meni veltoksi ja Kharya nosti jäniksen maasta ylös varovasti terävillä hampaillaan ja kipitti sitten purppuratukkaisen pojan luokse. Metsäkalliot lähestyivät ja ympäristössä näkyi isoja kivilohkareitakin, jotka olivat aikoinaan kulkeutuneet tänne tai mureutuneet irti kalliosta eroosion voimasta. Ilma viilentyi ja iltapäivä oli kääntynyt illaksi Kharyan kiivetessä isomman kiven päälle ja katsellessa suuria tummia metsäkallioita. Haikea katse näkyi hetken aikaa tämän silmissä ennen kuin vilkaus ja eloisuus palasivat niihin ja Kharya kipitti edelle katsomaan onkaloa mihin voisivat mennä tai jos poika löytäisi sopivan. Ainakin muutama paikka näytti hyvältä ja Kharya osoittikin pian yhtä isompaa syvennystä. -Eihmö mämämm..mhkäy?” Kharya mumisi pidellessä kuollutta jänistä suussaan ja puhuessa yhtä aikaa. Jänistä hän ei ollut antanut pojalle kun halusi olla kovasti avuksi ja ajatteli kantaa saalista itse.
|
|
|
Post by spyrre on May 30, 2014 21:05:38 GMT 3
Vielä empiessään polun laidalla nulikka katsahti hieman vastahakoisesti olkansa ylitse lohikäärmeen pohtiessa kyläläisiä ja näiden ärhäkkyyttä, ennen kuin kohautti hieman harteitaan takaraivoaan haroen. "Eh, no. Kai.... niiden täytyy olla. Täällä on kuitenkin kaikenlaista oikeasti vaarallistakin. Kaupungeissa kai ei niin tarvitse miettiä niitä" se pohti, lopulta nyt tilanteen ollessa ohi näyttämättä enää varsinaisesti kaunaiseltakaan, vaikka se päätyikin ohimennen hieraisemaan käsivarttaan jota virkaintoinen vartiomies oli retuuttanut ennen kuin viimein käänsi huomionsa muualle. "...olet varmaan oikeassa, ei me kuitenkaan tehty mitään sellaista että korpeen asti pitäis juosta perässä. Kai. Mutta parempi varmaan olla varovainen" tämä päätyi kuitenkin toteamaan kääntyen sitten silmäilemään maastoa jatkoa pohdiskellen.
Kissan aiheuttaman pienen hämmingin jälkeen kolmikko suuntasikin pian kulkunsa kasvillisuuden halki suuntaan, jossa poika ilmeisesti muisteli nähneensä kallioita, joiden lomasta voisi mahdollisesti hakea suojaa. "Niin siinä yleensä käykin" se tokaisi kuitenkin olkansa ylitse hieman naurahtaen lohikäärmeen todetessa että kissa taisi olla parempi löytämään hänet kuin päin vastoin, nyökäten sitten kiitokseksi vaikkakin vieläkin hieman vaivautuneena niskaansa kyhnyttäen kun olento vielä lupasi auliisti saalistaa illallista. Ei voinut väittää etteikö hänelläkin lopulta olisi ollut nälkä, kuten kaiketi hieman suurimman osan ajasta jo laihahkosta ulkonäöstäkin päätellen, vaikka tämä taisi silti kokea hieman huonoa omaatuntoa siitä että lohikäärmeenpoikanen joutuisi hommiin hänenkin puolestaan. Tämä oli kuitenkin nuorempikin, ja.... eh, vaikka tässä tuskin oli lopulta varaa valittaa.
Hiljakseen maasto alkoikin käydä kivisemmäksi ja nousta, mikä ainakin kertoi purppuratukan muistaneen oikein, eikä aikaakaan kun tummia kallioita alkoi kohota edessä puiden runkojen välistä. Lohikäärmekin taisi vainuta matkalla saalista pojankin pysähtyessä huomatessaan tämän alkavan nuuhkia ilmaa ennen kuin luikki tiehensä kasvillisuuden sekaan. Valkoinen kissakin näytti valpastuvan mutta pysähtyi näreänä kun purppuratukka lykkäsi jalkansa tämän tielle ennen kuin eläin ehti rynnätä tunkemaan lusikkaansa soppaan. Otus marmatti tyytymättömänä, mutta jäi kuitenkin istumaan polulle käpäläänsä nuollen kuin olisi kuitenkin ollut aikeissa tehdä näin koko ajan. Purppuratukka odotteli kurkistellen hieman ilmaa haistellen ja kaulaansa kurottaen kasvillisuuden sekaan jonne toinen oli kadonnut hätkähtäen hieman äkillistä kahahdusta kun ajojahti puhkesi liikkeelle.... vaikkakin jääden jokseenkin lyhyeksi. Eipä aikaakaan kun turkoosi olento jolkottikin tyytyväisenä takaisin jäniksenraato leuoissaan, saaden nulikaltakin hyväksyvän nyökkäyksen. "Hyvin napattu" se tokaisi, naurahtaen hieman, ennen kuin kuitenkin käänsi syystä tai toisesta vaivautuneena katseensa muualle ennen kuin suuntasi jälleen eteenpäin. Valkoinen katti näytti viimeinkin kiinnostuneen asioista nyt kun tarjolla oli jänistä, ja näytti päätyvän seuraamaan lohikäärmettä arkailematta keltaisilla silmillään jokseenkin vaativasti tuijotellen.
Hämärän laskeutuessa hiljakseen oli haetut kalliotkin viimein saavutettu. Nuorukainenkin seisahtui hetkeksi lohikäärmeen tuntumaan silmäilemään näkymää edessään ennen kuin suuntasi itsekin tämän jäljessä lohkareiden täplittämään sammaleiseen louhikkoon kivisten rinteiden tuntumassa. Ei kulunut kauaakaan kun näiden joukosta viimein pisti silmään suojaisempi syvennys pojankin kääntyessä katsomaan silmiään hieman hämärässä siristellen kun lohikäärme pysähtyi osoittamaan näkemäänsä paikkaa... siitä huolimatta että jänis tämän kidassa kieltämättä teki puheesta hieman haastavaa. "Missä? Tuo kyllä näyttää aika hyvältä" sekin totesi viimein, katsahtaen kuitenkin ohimennen toista hieman huvittuneesti. "Kyllä mäkin olisin sen voinut kantaa, tiedätkö. Mulla on sentään kädet" se huomautti tosin kohauttaen hieman harteitaan ja antaen lohikäärmeen pitää jäniksen jos tämä siltä kuitenkin vaikutti. Kissakin kommentoi paljonpuhuvalla maukaisulla. Ei epäilystäkään että tämäkin olisi voinut mielellään ottaa jäniksen itselleen.... tosin tehden sille luultavasti jotain muuta kuin tarkoitus olisi ollut. Poika suuntasikin kulkunsa pian kohti kallion juurella lohkareiden lomassa erottuvaa tuulensuojaista syvennystä, hidastaen tosin keräämään matkan varrelta mukaansa kuivia karahkoita ja oksia sen verran kuin sai mukaansa raahattua ennen kuin tömisteli kantamuksineen pieneen suojapaikkaan. "Hitto. Alkaa olla jo aika kylmä" se jupisi paksun viittansakin sisällä hytisten alkaen sitten muutaman kerran paljaisiin käsiinsä puhallettuaan kasaamaan oksista nuotiota pyyhkäistyään kivikon ensin pikaisesti likimain puhtaaksi roskista ja muusta ryjästä. Aurinko olikin jo laskemassa hyvää vauhtia, metsän synkentyessä jylhien kallioiden ympärillä. Jossain etäällä ulvahti yksinäinen susi tai jokin muu eläin, tämän saadessa pojan kuitenkin kohottamaan katseensa toimistaan vain hetkeksi ennen kuin keskittyi uudestaan tulen rakentamiseen. Eipä aikaakaan kun tämä vielä tuluksensa vyöpussista etsittyään iski kipinää puihin, ja pienessä onkalossa leimahti kirkas, oranssi liekki.
|
|