|
Post by submarine on May 26, 2014 15:18:46 GMT 3
Spyrolla kesti kaiketi oma aikansa puiden haeskelussa ja lieriin raahaamisessa, mutta loppujen lopuksi mikään ei tainnut varsinaisesti suuremmin olla muuttunut sillä aikaa. Tenka oli nähtävästi päättänyt kokeilla onneaan joen kanssa, kyhättyään jonkinlaisen ongen tapaisen siimasta ja koukusta, ja Haekli istuskeli yhä aloillaan, sekalaisesti kättään tutkiskellen. Nuorukainen oli tosin saanut nähtävästi aikaiseksi tekaista siteen kätensä ympärille, mikä taisi ainakin olla parempaan suuntaan. Tai ainakin se oli jotain. Hän ei näyttänyt millään tavalla erityisen tyytyväiseltä, eikä varmastikaan tarvinnut miettiä kaukaa missä ajatukset olivat, mutta kaipa tilanne oli silti mitä se oli, eikä siitä muuttuisi enää mihinkään. Hänkin oli kaiketi joutunut hyväksymään sen, vaikkei se tästä sen ikävämpää tehnytkään. Lepakkomainen tapaus tiedosti purppurapään paluun lähinnä vilkaisulla ja kädenheilautuksella joentörmältä, mutta Haekli vilkaisi tähän pidemmänkin aikaa, nyökäten hyväksyvästi puille. Tämän mukana palannut kissa taisi tosin tulla hieman suurempanakin yllätyksenä. Ottaen huomioon, etteivät pörheät valkoiset kotikissat olleet varsinaisesti erityisen luonnonvaraisia, ja että poika ei sen suuremmin sitä kummastellut, taisi vaikuttaa pahasti siltä että otus oli tuttu. Nuorukainen räpäytti muutaman kerran liskonsilmiään puolihämmentyneesti. Lähistöllä norkoileva koira taisi sen sijaan päätyä varsin oletetunlaiselle linjalle. Se nurisi nyreästi ja vilkuili mokomaa otusta kaikin puolin tympeänä. Ja kukaties se olisi reagoinut paljon vahvemminkin, ellei nuorukainen olisi hiljentänyt sitä nopealla kädenheilautuksella.
"No, hyvä kaiketi", Haekli lopulta tokaisi jokseenkin ympäripyöreästi Spyrolle, kaiketi sekä kissaan että puihinkin. Vaikea keksiä oikein muutakaan sanottavaa asiasta, eh. Tai oikein mitään mielipidettäkään. Puut olivat hyviä ja hyödyllisiä tulen tekemisen kannalta, ja kissa... oli kissa. Ei kai siinä mitään, kaipa sellainen tuli mukana yhtä hyvin kuin koirakin. Mutta ei hän kai koirastakaan lopulta keksinyt sanottavaa. Se oli... koira. Ja fasaani oli kaiketi fasaani, mutta Tenkalla ei tainnut olla mitään aikeita kommentoida otusta, eikä kenelläkään suurta kiirettä kysellä siitä tarkemmin. Oikeastaan oli vaikea sanoa missä outo lintu juuri nyt edes oli. Ei ainakaan näkyvissä. "Eh, minä... kai tein paikan valmiiksi. Tulelle siis. Kun tuo ruoho on aika sitkeää ja mietin että et halua alkaa nyhtämään sitä irti tuosta heti", nuorukainen tokaisi hetken perästä, osoittaen melko keskelle leiripaikaksi aiottua aluetta raivattua kehää. Oli kaiketi tosin pakko myöntää, että se taisi olla melkoisen... hyvin tehty. Kukaties jopa epäilyttävän hyvin, kun otti huomioon, että hän oli kaiketi tehnyt sen yhdellä kädellä, siinä sivussa kun oli laittanut toiseen sidettä. Pieni kehä oli nyhdetty täysin auki kaikesta ruohosta ja rikasta, ja sitä reunusti hämmästyttävän tasainen ja tarkkaan aseteltu kivikehä. Suorastaan arkkityypillisen esimerkillinen nuotiopaikan mallikuva. Sellainen jonka valikointi ja asettelu olisi vaatinut oikeaa vaivaa ja aikaa, ja ollut kaiketi aivan liian suuritöistä vain satunnaisen nuotion kyhäämiseen. "On kai parempi että... ei tule haavereita. Tuli ei leviä tai mitään", Haekli selitti kiusaantuneesti, raapien punertavaa kuontaloaan vähemmän telotulla kädellään aavistuksen muualle vilkuillen. Taisi olla melko selkeää että hän tiesi aivan yhtä hyvin kuin varmasti kaikki muutkin, miten ylityöstetyltä, ja tilanteen huomioon ottaen epäluonnolliselta, kyhäelmä näytti. Ehm.
|
|
|
Post by spyrre on May 26, 2014 18:01:50 GMT 3
Purppuratukan haahuillessa takaisin leiripaikalle löytöineen paljastui varsin pian etteivät muutkaan olleet jääneet puunhakureissun aikana joutilaiksi. Tenka oli siirtynyt joenvarteen ilmeisestikin kaloja narraamaan tämän keskittyessä puuhaansa niin että hädin tuskin vilkaisi olkansa ylitse nulikan saapuessa, ja kohtapuoliin keskeltä leripaikkaa löytyi myös suorastaan esimerkillinen, ruohosta ja roskasta huolellisesti puhdistettu nuotiopaikka joka pistikin varsin nopeasti korvesta katti perässään tömistelevän Spyron silmään. Se suuntasikin askelensa puukuormineen tätä kohti mittaillen ilmestystä katseellaan, kohottaen pienesti kulmiaan pistäessään merkille kuinka pikkutarkasti rinki oli rakennettu. Syyllistä moiseen ei tarvinnut hakea kauaakaan pojan katsahtaessa hieman yllättyneenä Haekliin silmäiltyään oikeastaan lähes täydellisen symmetristä ja ruohosta kynittyä kivikehää maassa kun tämä hieman kiusaantuneena selvensi tekosiaan. Moisen järjestelemisessä olisi olettanut kuluvan pidemmänkin tovin kahdella terveellä kädelläkin ja nuorukainen näkyi tällä välin ehtineen myös saamaan jo sidottua siteenkin paikalleen... tämä oli ilmeisesti tästä huolimatta työskennellyt saamansa tovin ahkerasti, tai sitten aiemman huomioon ottaen tällä oli saattanut olla oma kikkansa tässäkin asiassa. Mutta, oli kuinka oli, lopulta valmis nuotionpaikka oli kuitenkin varsin tervetullut näky. Spyro päätyi viimein rysäyttämään kantamuksensa maahan tämän vierelle, huokaisten jokseenkin voipuneena vaikka se ohimennen vilkaisikin kiusaantuneena hiuksiaan harovan Haeklin sidottua ja tikattua kättä.
"Huh, kiitti. Hyvä että saadaan tuli ainakin paljon nopeammin, täällä alkaa olla jo aika kylmä" se tokaisi kiitokseksi istahtaen kivikkoon lepuuttamaan jalkojaan hieman hytisten. Ilma oli viilennyt auringon laskettua jonkin verran mutta vaikka kesäisellä säällä tuskin oli varsinaisesti hyytävän kylmä yölläkään, se ilmeisesti oli kuitenkin tarpeeksi saamaan pojan nykimään jälleen viittaansa paremmin ympärilleen. Haeklin hieman hapuileva toteamus sai aikaan hyväksyvän nyökkäyksen samalla kun se hetken levättyään kurotti kohti maahan leväyttämiään puita nulikan vilkaisten ohimennen toisilleen luimistelevia eläimiä. Kun mitään ei tuntunut tapahtuvan Kissan uhmakkaasta niskakarvojen pörhistelystä huolimatta, se tuntui myös jättävän nämä rauhaan ja kääntävän huomionsa pian muualle. "No, ei se tuli tästä ainakaan mihinkään lähde. Näyttää aika hyvältä" nulikka kuittasi huolettomaan sävyyn alkaessaan muitta mutkitta latoa puuta huomattavasti... boheemimmin keskelle täydellistä kivistä ympyrää jonkinlaiseksi keoksi. Oli hieman ylityöstetty yhden yön leirinuotioksi tai ei, tämä selvästikin kelpasi vaikka purppuratukka ei tainnutkaan olla kiinnostunut noudattamaan nuotion kasaamisessa aivan samanlaisia taiteen sääntöjä, eikä se tuntunut suuremmin edes laittavan tähän hätään merkille Haeklin pientä kiusaantuneisuutta. Saatuaan mielestään tarpeeksi puita kasaan päätyi tämä pian hapuilemaan vyöltään tuluksia, eikä kulunut lopulta kauaakaan kun joen rannalla viimein leimahti suorastaan kodikas nuotio.
Oli kaiketi myönnettävä, että loimuavissa liekeissä oli jotain tuttua ja rauhoittavaa silloinkin kuin tämä kotilieden sijasta roihusi kivikossa jossakin keskellä erämaata... ei sillä, että kaikilla välttämättä oli koskaan varsinaisesti ollut tilaisuutta edes tottua tähän ensimmäiseen ylellisyyteen. Tämä sai kuitenkin Spyron huokaisemaan jo tyytyväisempänä pojan sujauttaessa tulukset takaisin paikalleen ennen kuin se ojensi kätensä kohti oransseja liekkejä. "No niin. Se siitä" se myhähti kaiketi lähinnä itsekseen sormiaan hieroen, kunnes kohta muisti jotakin. "Eh, ainiin. Melkein jo unohdin" purppuratukka hoksasi hapuillen pikaisesti läpi taskujaan kunnes sai näppeihinsä lähes taskuunsa hetkeksi unohtuneen kääntöveitsen, jonka se pian ojensikin takaisin kohti Haeklia kapinetta vielä vilkaistuaan. "Haluat varmaan tämän takasin. En rikkonut" lisättiin varmuuden vuoksi vielä painokkaasti lopuksi. Kaipa liikkuva terä oli ollut sen verran outo kapine että se oli saanut pojan hieman varuilleen vaikka lopulta se tuskin olisi onnistunut hajottamaan esinettä edes hieman yrittämällä... mutta epäilemättä tämä oli joka tapauksessa osoittautunut käytännölliseksi kapineeksi. Jännyydestä puhumattakaan, kaiketi.
Nulikan perässä paikalle seurannut kissa ei puolestaan näyttänyt varsinaisen vaikuttuneelta niin erikoisesta veitsestä kuin mistään muustakaan. Otus oli hakeutunut purppuratukan tuntumassa myös tulen lämpöön mutta käytti silti vieläkin suuren osan ajastaan Haeklin koiran kyräilyyn, epämääräisesti häntäänsä vispaten. Kaiketi hurtta oli lopulta tarpeeksi pieni ja ruippana jopa katinkin mielestä ettei tämä painellut samantien pakosalle, vaikka otusten näreys taisi kieltämättä olla molemminpuolista. Kenties tämä olisi tehnyt mielummin tuttavuutta vaikka Tenkan fasaanin kanssa, mutta tätä ei jostain syystä näkynyt nyt mailla halmeilla... mikä saattoi tosin olla vain hyvä.
|
|
|
Post by submarine on May 27, 2014 6:23:17 GMT 3
Hiljalleen pimentyvä ilta muuttui nopeasti aavistuksen valoisammaksi ja lämpimämmäksi, kun purppurapäinen Spyro osoitti osaavansa ainakin tulenteon aivan tarpeeksi näppärästi. Haekli katseli vaiti, yhä aavistuksen vaivautuneena tämän touhuja, ennen kuin sitten loppujen lopuksi, kun ei enää olisi ollut vain nuotion sytyttämisen tiellä, nousi pystyyn astuakseen lähemmäs ja etsi uuden paikan itselleen. Kestävän ja sitkas nahkaliivi, joka hänellä oli ollut vaatteidensa päällä, sai toimia jonkinlaisena alusena. Päästäen pienen, tyytyväisyydestä kertovan äännähdyksentapaisen asetti nuorukainen paljaat jalkapohjansa mahdollisimman lähelle tulta. Ne eivät oikeastaan olleet aivan yhtä harmaat kuin tämän nahka muuten, enemmänkin kulumisen vaalentamat. Laihanpuoleinen koirakin tunki hieman lähemmäksi tulta, vaikka jostakin ikävästi paikalle livahtanutta kissaa pahasti vilkuiltiinkin. "Ihan hyvin sytytetty", Haekli tokaisi toisen kommentoidessa tyytyväisenä tultaan, onnistuen kuitenkin siinä sivussa näyttämään heti aavistuksen pahoittelevalta tajuttuaan, miten puolikätiseltä mokoma kehu oli kuulostanut. Hän vaihtoi kiusaantuneesti asentoaan. "Siis, hyvää työtä", korjattiin hieman. Jonkinlaisena harhautuksena nuorukainen vilkaisi ohimennen yhä joen rannassa kyykkivään Tenkaan. Lepakkomainen tapaus ei tuntunut kuitenkaan osoittavan mitään suurta kiinnostusta tulen suhteen, tai aikomusta siirtyä muiden seuraan ainakaan vielä. Eh, kaipa tämä halusi saada saalista... tai sitten ei vain välittänyt seurasta. Vaikea sanoa, mutta ei kai toisaalta ollut myöskään syytä härkkiä tätä... tai totta puhuen haluakaan.
Haeklin havahdutti lepakon tuijottelusta ja pohtimisesta Spyro, joka oli kaivellut esiin hänen kääntöveitsensä ja tarjosi nyt sitä tilaisuuden tullen takaisin. Hän kohotti aavistuksen kulmiaan ja päästi pienen yllättyneen äännähdyksentapaisen. Eh, jos totta puhuttiin, oli hän kaiketi jo melkeinpä unohtanut koko kalun, ja sen ponnekas takaisin tuputtaminen sai aikaan lievää kiusaantumista. Hän puristi suunsa hetkeksi tiukaksi viivaksi, ennen kuin raapaisi niskaansa ja sitten leukaansa, ja lopulta naurahti. Se ei ollut edes aivan pakotettua. Lopulta poika vaikutti varsin totiselta asialta. "Ehh, pidä se vain itselläsi ainakin vielä. Metsässä on paha olla ilman veistä ja sinun... taisi jäädä sinne", nuorukainen lopulta vastasi, kuulostaen melkeinpä syylliseltä ja anteeksipyytelevältä koko asian suhteen. Ainakin se kaikki oli ehdottoman ahdistavaa ja syyllistävää noin nyt yleisesti. Kellertävistä, liskomaisista silmistä saattoi hetken ajan nähdä niiden outoudesta huolimattakin varsin selviä ja varsin ikäviä tunteita, ennen kuin hän karisti ne mahdollisimman nopeasti, melkeinpä häpeissään pois. "Minulla on toinenkin. Tai parikin. En minä tarvitse sitä ainakaan nyt. Kuitenkin tarvitset veistä jo ihan noita tuluksia varten", selitettiin lopulta aavistuksen positiivisempaan sävyyn. Siinä sivussa hän tuli ohimennen vetäneeksi esillekin mainitut lisäveitsensä, jotka nyt varsinaisesti eivät olleet missään vaiheessa olleet piilossa, mutta ei niitä toisaalta oltu erityisemmin näytillekään tyrkytty. Ne olivat kaikki jämäkämpiä kuin pojan pitelemä kääntöveitsi, kiinteäteräisiä ja selvästi enemmän raskaiksi työkaluiksi tarkoitettuja. Yksikään niistä ei tosin siitä huolimatta ollut varsinaisesti taisteluun tarkoitettu tikari, toisin kuin soturintapaiselta olisi kukaties voinut olettaa. "Eh, minulla on näitä kun aikanaan olin puuseppä, tai ainakin siis opissa, ja... noh, niin. Ei tämä taida oikeastaan olla yhtään mielenkiintoista", Haekli selitti aavistuksen käsiään heilutellen, ennen kuin vaikeni äkkiä kuin suorastaan kivuliaasti. Kasvoista paistoi taas haikeutta.
Seurasi hetki hiljaisuutta. Jos totta puhuttiin, kyseessä ei tainnut olla edes aivan olematon hetki. Ei hän siitä melua halunnut pitää, mutta taisi olla melkoisen selvää kaikille ulkopuolisillekin, joita asia nyt vain kiinnosti, että Haekli oli tavalla tai toisella sohaissut itseään arkaan paikkaan äsken. Ja niitä paikkoja taisi riittää. Vähin äänin ja melkeinpä ahdistuneesti siivottiin esiin otetut kolme veistä pois, kuin ne olisivat olleet kaikin puolin ikäviä tässä kohtaa. Hetken verran nuorukainen tuijottelikin vain tulta ja heilutteli varpaitaan, ennen kuin sitten lopulta selvitteli uudelleen kurkkuaan merkiksi että aikoi puhua. "Tuota... kiitos. Siitä kaikesta aikaisemmin. Ja anteeksi", Haekli aloitti lopulta, hapuillen sanoja jotka olisivat voineet nyt edes suunnilleen sopia tähän väliin. Vaikea sanoa miten paljon hänen nyt odotettiin kertovan yhtään mistään, mutta tuntui siltä että piti tarjota ainakin jonkinlainen selitys kaikelle aikaisemmalle. Kukaties hänelle itselleenkin. Hän vaihtoi uudelleen asentoa, hankalana. "Minä... minä en ole kauhean hyvä tässä kaikessa. Tai siis... sellaisessa. Minun... pitäisi olla. Kun minua on opetettu ja... kaikki odottavat että olisin. Muttakun en ole. Minun... olisi pitänyt pystyä parempaan", selitettiin katkonaisen tökkivästi. Nuorukainen ei varsinaisesti kamppaillut nyt tunteenpurkausten kanssa, mutta ei hänellä toisaalta ollut kovin hyvin kuitenkaan sanoja koko tilanteeseen. Haavoittunut käsi laskeutui varovaisesti, melkeinpä varuillaan, koskettamaan miekkaa joka sitä oli viiltänyt. Hän ei ollut vielä edes ottanut asetta vyöltään, tai muutenkaan huolehtinut siitä millään tavoin. "Ne varmaan... eivät selviää kauaa noin", hapuiltiin melkeinpä tunnustuksenomaisesti sanoja. "Kai se siinä mielessä oli... jotakin. Jos hengen ottamista joltakin voi pitää jonakin. Mutta se meni väärin. Se oli pelkkää sotkua. Se oli kaikki... väärin. Olisi pitänyt vain..." nuori soturi mietti hiljaa, etsien sanoja. Niitä ei kuitenkaan löytynyt, ja sen sijaan hän värähti silminnähden erehtyessään miettimään tätä kaikkea liikaa. Purppurapäälle paljastettiin katse, joka juuri nyt näytti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä tai riemukkaalta. Mutta ei se toisaalta hätäinen tai tuskainenkaan ollut. Se oli... haikea.
"Minä vain halusin auttaa. Kaikkia", myönnettiin lopulta suorastaan pettyneenä. Kaiketi kaikkein eniten siihen, miten täysin naiivin sinisilmäinen se halu oli ollut, miten vähän sen kanssa oli mietitty mitä se vaatisi. Haekli tukahdutti kämmenselkäänsä niiskauksen, jota ei ollut kuitenkaan kaiketi seuraamassa enempää samanlaisia.
|
|
|
Post by spyrre on May 27, 2014 18:11:17 GMT 3
((Pientä sekaisuutta taas. =I ))
Tuoreeltaan sytytetty lämmin nuotio lähti varsin nopeasti keräämään väkeä ympärilleen viilenneessä illassa Haeklinkin koirineen siirtyessä tulen äärelle purppuratukan sekä tämän tuntumassa kyräilevän kissan seuraksi, vain Tenkan jäädessä vaiti joenrantaan onkensa keralla. Tällä ei näyttänyt olevan suurempaa kiirettä niin lämpimään kuin sosialisoimaankaan ja muutaman kerran tätä vilkaistuaan Spyrokin päätyi antamaan tämän olla. Hieman ymmällään, mutta joka tapauksessa... eiköhän lepakko löytäisi itse reittinsä nuotiolle tai osaisi herätellä keskustelua sellaista halutessaan. Kenties tämä oli vain varsin keskittynyt kalastukseensa, kuka tiesi. Nulikalla ei ollut suurempaa halua härkkiä tätä, lopulta tulen äärestä löytyi kuitenkin huomattavasti vähemmän vastahankaistakin seuraa.
Tuskin tuli varsinaisena yllätyksenä kaikesta muustakin päätellen ettei purppuratukka lopulta ollut niin pikkutarkka siitä mitä sanottiin, vaikka nuotion näppärää sytytystä kommentoiva Haekli tuntui jälleen haparoivan hieman sanoissaan. Käsiään lämmittelevä poika puolestaan päätyi vain heittävän pienen tyytyväisen hymyn huppunsa varjoista, jäämättä kaiketi miettimään vaivihkaisempia merkityksiä sen enempää. "Ainakin se palaa" se kuittasi napakasti tyytyväisenä, hieroskellen käsiään tulen lämmössä, vilkaisten ohimennen itsekin Tenkan suuntaan ennen kuin muisti kohta itselleen unohtuneen veitsen. Kuitenkin syystä tai toisesta Haekli tuntui empivän kun poika ojensi kapinetta takaisin saaden nulikan räpäyttämään hieman ymmällään silmiään, kunnes tämä viimein totesi että kenties olisi parasta että hän pitäisi esineen. "Eh? Oletko varma?" Spyro varmisti jokseenkin yllättyneenä vilkaisten ainakin mielestään varsin hienoa (ja jännää) kääntöveistä kädessään, kuitenkin nostaen nopeasti huomionsa uteliaana kun Haekli tokaisi että hänellä oli kuitenkin useampiakin veitsiä itsellään. Nuorukaisen ottaessa näytille kolme muuta erikokoista ja eittämättä laadukkaan näköistä (vaikkakaan ei yhtä jännää) veistä tarkasteli poikakin näitä kallistaen hieman päätään toisen mainitessa puusepänoppinsa, kunnes tuo äkkiä empikin kuin olisi katunut sanomaansa. Purppuratukka nosti katseensa liskonsilmäiseen soturiin ilmeisen ymmällään tämän äkkiä tokaistessa ettei asiassa oikeastaan ollutkaan mitään kiinnostavaa, ennen kuin vaikeni synkästi keräten näytille ottamansa veitset takaisin talteen. Eh, jotain oli vialla... aivan kuin tämä olisi muistellut menneisyyttään kaikkea muuta kuin lämmöllä.
Spyro soi Haeklille jälleen muutaman enemmän tai vähemmän hämmentyneen katseen kuitenkin napsauttaen suunsa kiinni ennen kuin ehti päästää ilmoille harkitsemattomia kysymyksiä. Tämäkin tajusi varsin nopeasti ettei nuorukainen kaiketi halunnut puhua asiasta vaikka hän ei ollutkaan aivan varma miksi, mutta selvästikin menneisyys piti sisälleen tälle jotain varsin katkeraa. Epävarma "ehm" olikin lopulta kaikki mikä pojasta irtosi tämänkin vaiketen lähinnä ymmällään vilkuillen nuorukaista huolissaan huppunsa alta tämän käytyä jälleen varsin hiljaiseksi ja vältteleväksi kääntöveitsikin lähinnä käteensä unohtuneena, kunnes Haekli viimein selvitti kurkkuaan saaden Spyronkin hätkähtämään hieman ja valpastumaan. Tosin se, mitä toinen viimein töksäytti ilmoille tuskin oli mitä poika olisi odottanut, tämän jäädessä silmiään räpytellen kuuntelemaan epävarmana nuorukaisen sanoja. Ensimmäiset kiitokset ja tätä seuraava anteeksipyyntö onnistuivat selvästi nappaamaan purppuratukan jokseenkin yllätyksellä saaden aikaan uuden pienen pään kallistuksen kunnes toinen kuitenkin jatkoi... kenties tätä ei olisi selvästikään ahdistuneelta nuorukaiselta varsinaisesti vaadittu, mutta kun tämä sai ilmoille jonkinlaista selityksen tapaista, taisi tämä valaista joitain asioita oikeastaan paljonkin. Tämä koki selvästi syyllisyyttä yhteenotosta... koska kaikki ei ollut mennyt kuten oli suunnitellut, kaiketi. Eh, ainakin nyt varmistui viimeistään se, että tämä ei ollut ensimmäistä kertaa miekanvarressa vaan ilmeisesti saanut opetustakin.... äskeisestä huolimatta. Poika oli jäänyt kuuntelemaan kuitenkaan hapuilevia sanoja hoputtamatta pyöritellen itsekin varsin kahden vaiheilla käteensä unohtunutta kääntöveistä sormissaan (kaikeksi onneksi terän ollessa sentään turvallisesti sisällä) kunnes se viimein itsekin päästi huokaisun laskien toisella kädellään huppunsa reunaa hypistellen katseensa liekkeihin.
"Äh. No. Meni miten vaan, mutta... Kuitenkin, ainakin me ollaan kaikki kunnossa kun tulit silloin kun tulit, että... eh. No. Niin. Meidän pitäis tässä kiittää" saatiin ilmoille pienen epäröinnin jälkeen, vaikkakin vaikean yskähdyksen keralla nulikan vilkaistessa vielä pikaisesti pitkin hampain alajuoksulle. Urhea uroteko tämän itsensä mielestä tai ei, oli Haeklin asioihin puuttuminen silti varmasti pelastanut paljon vaikka tämä oli selvästi käynyt pahasti nuorukaisen hermoille. Ei kaiketi voinut kuin olla kiitollinen siitä että tämä oli silti tehnyt mitä teki, muuten olisi saattanut olla varsin todennäköistä että he kaikki eivät istuisi nyt elossa ja yhtenä kappaleena tässä pienessä leirissään. Eh, vaikka tämäkin kieltämättä oli ajatus jota ei mielellään ajattelisi turhaan kovinkaan paljoa pidemmälle, ja tämä oli saanut nuotion ääressä paistattelevan purppuratukankin vakavoitumaan nopeasti melkoisesti. "Tai, eh. Tenka on nopea, se olis varmaan päässyt karkuun, mutta. En ole ihan varma mitä mä olisin tehnyt. Ne vaan... ilmaantui jostain yhtäkkiä, oli kai seuranneet jo pidemmän aikaa vaikka en huomannu mitään" poika jatkoi pienen epäröinnin jälkeen pälyiltyään hetken itsekin liekkeihin, ei selvästikään mielissään joutuessaan myöntämään jotain tällaista, mutta tehden niin kuitenkin kokien tämän lopulta tarpeelliseksi, kirskauttaen hieman hampaitaan. Syystä tai toisesta tämän äänessä häivähti enemmän vaivautuneisuutta tai turhautuneisuutta kuin suunnatonta järkytystä siitä että oli vähällä joutua gnollien ateriaksi, ennen kuin se puuskahti hieman itsekseen vilkaisten kärvistelevään Haekliin. "En tiedä. Kai... tuo on vähän tuollaista. Ei kai se koskaan kovin nättiä ole. Tai siis... no, tuollainen, mutta. Kyllähän sä autoit jo paljon, ihan noinkin. Varmaan niitä kyläläisiäkin. Ei ne otukset ole enää niidenkään perään menossa, että..." se jatkoi hieman epämääräisesti käsiään pyöritellen, kunnes kohautti hieman olkiaan kaiketi paremman puutteessa, olematta itsekään varsinaisesti halukas kaivamaan aiempaa esiin liiaksi, varsinkaan rumimpia yksityiskohtia. Vaikka ei sentään näyttänyt olevan uuden hermoromahduksen partaalla Haekli oli siltikin selvästi ahdistunut tapahtuneesta eikä Spyrokaan kieltämättä muistellut gnolleja suurellakaan lämmöllä. Niin niskaan hampaat irvessä ryntäävinä, kuin verissään maassa piehtaroivinakaan. Ehh. Kuten sanottu, oli välikohtaus kyllä ollut kaukana kauniista, mutta.... tämä olisi kyllä voinut loppua varsin paljon rumemminkin heidän kannaltaan. Eh, ei tämä ollut oikein että heidät kuitenkin pelastanut nuorukainen joutuisi kokemaan jotenkin syyllisyyttä asiasta. "Niin, että... Tuota. Kiitos, siitä, ainakin" nulikka töksäytti viimein, kunnes huokasi ja kurottautui raaputtamaan vieressään pönöttävää kattia, siitä huolimatta että otus näytti pörhistelevän vieläkin koiralle varsin antaumuksella. Tämä ei saanut otusta näyttämään erityisemmin hurjemmalta vaikka se kaiketi parhaansa yrittikin kunnes kohta eläin asettuikin viimein makuulleen tulen ääreen, unohtamatta silti tuijotella koiraa ikävästi. Kai aivan periaatteen vuoksi.
"Vaikka... se on onneksi ainakin nyt ohi" Spyro tokaisi kohta pistettyään merkille tunnelman laskeneen melkoisesti, kenties hieman nopeammin kuin oli tarkoitus. Ohimennen se vilkaisi hieman varuillaan selin joella istuvan Tenkankin suuntaan kuin varmistaakseen oliko tämä kuullut. Mitä luultavimmin tosin oli, lepakkomainen tapaus kuitenkin omasi varsin vaikuttavat korvat jotka tuskin lerpattivat tämän päässä vain koristeina. Eh. Vaivaannuttavaa tämäkin. Jotenkin.
|
|
|
Post by submarine on May 28, 2014 12:57:59 GMT 3
Haekli murehti, mutta Spyro ei tuntunut olevan erityisen varma että siihen kaikkeen oli oikeastaan mitään syytä. Hän tuli vilkaisseeksi tähän aavistuksen yllättyneenä, kun poika alkoi jäsennellä hieman kiusaantuneesti perusteluita sille, miksi tämä kaikki oli nyt oikeastaan mennyt varsin hyvin. Ensin nuorukaisen kasvot vääntyivät varsin rumaan, vastaanväittävään ilmeeseen toisen puolusteluista, mutta loppujen lopuksi häneltä taisi loppua halu ja energia väittää vastaan heti alkuunsa. Oikeastaan hän loppujen lopuksi päästi lähinnä jonkinlaisen puolihaikean ynähdyksen ja jäi tuijottelemaan miekkaansa, joka yhä roikkui vyöllä. "Niin no... niin kaiketi. Sinä... olit kai pulassa. Aika pahasti", nuorukainen lopulta ilkesi myöntää, varovaisesti kuin olisi pelännyt jotakin kamalaa tapahtuvan pienimmästäkin tunnustuksesta minkään suhteen... ja kuin ei välttämättä olisi ollut erityisen kohteliasta todeta että joku olisi kaiketi kuollut kuin kivi ilman väliintuloa. Tai jotakin sellaista. Mutta siltikin, se oli varovainen myönnytys, jonka tekeminen ei ainakaan heti tuntunut tuhoavan kaikkea kammottavalla tavalla. Ei niin, että se olisi tehnyt kaikesta välittömästi hyvää ja oikeaa, mutta. Kai se oli... jotakin? "Mutta se meni silti väärin. Sen olisi pitänyt mennä... eri tavalla", hän lopulta kuitenkin lisäsi, kuulostaen pettyneeltä. Katse käväisi alentuvasti maassa ja lämpöä tuovassa tulessa, jota hän hetkeksi jäikin tuijottamaan. Suurissa, kellertävissä silmissä kierteli monenlaisia tunteita.
Hetkisen Haekli oli vaiti, antoi asioiden vain olla. Antoi kaiken kaiketi vain pyöriä kaikessa rauhassa. Mutta jos totta puhuttiin, ei hänellä ollut aivan vielä varaa vain jättäytyä tuijottelemaan tulta kaikessa rauhassa. Hetken perästä nuorukainen äkkiä sitten suoristautuikin, asettaen nyt kätensä huomattavasti määrätietoisemmin miekalleen. Se oli yhä aivan yhtä painokkaan arveluttava, varsin kouriintuntuva muistutus kaikesta aikaisemmasta, mutta se vaati silti huomiota. Hyvässä tai pahassa, oli tiettyjä asioita jotka täytyi vain hoitaa. "Minun pitää puhdistaa ja huoltaa tämä, tai kohta ei ole enää miekkaa josta murehtia", nuorukainen puuskahti melkeinpä itsekseen, ennen kuin sitten veti miekan huotrineen vyöltään syliinsä. Hän irvisti ohimennen erehtyessään puristamaan sitä liian lujaa telotulla kädellään. Vaatikin hetken verran järjestelyä, ennen kuin hän sai aseen painettua polveaan vasten niin, että sen esiin vetäminen onnistui. Lyhyenpuoleinen terä liukui aavistuksen kankeasti esiin, välkehtimättä tai muutenkaan ilman sen suurempaa dramaattisuutta, ja nuorukainen nosti sen paremmin näkyville, kärki taivasta kohti. Oli kaiketi varsin helppo nähdä, että miekkaa oli käytetty äskettäin. Kukaties hyvätekoinen ase, mutta nyt sen terä oli mustan, paksun ja tahmean veren peitossa. Se oli kuivunut jo aikaa sitten, ja Haekli irvisti rumasti sitä katsoessaan. Terän yksityiskohtia oli mahdotonta edes erottaa saastan alta. "Tämä pitää käydä läpi kunnolla", hän puuskahti tuskastuneesti, pidellen tahrittua asetta kaukana kuin jotakin hyvin, hyvin likaista. Sitä se taisi juuri nyt ollakin. Se laskettiin vähin äänin nurmelle tulen viereen.
Muitta mutkitta ja miettimättä sen enempää - kukaties jopa tyytyväisenä siitä että voisi keskittyä johonkin ja olla pohtimatta kaikkea tätä juuri nyt - Haekli nousi tulen äärestä, ja asteli joen törmälle. Tenka kyykisteli edelleen paikoillaan, siima kädessä, ja hädin tuskin tuntui tiedostavan hänen olemassaolonsa. Eikä hänkään halunnut häiritä tätä sen enempää, kunhan vain kauhaisi käsikupillisen kylmää vettä suuhunsa, vetäisi huivinsa pois kaulansa ympäriltä ja kasteli sen läpikotaisin ennen kuin palasi, istuutui takaisin ja nosti sitten aseen takaisin syliinsä. Tarkoin, huolellisin vedoin nuorukainen lähti puhdistamaan terää märällä kankaalla. Kukaties asetelmassa oli jotakin kovin nurinkurista, hän kun taisi olla veren peitossa ja sen tahrima muutenkin, vaatteitaan myöten. Mutta miekka oli silti selvästikin tärkein, jopa kaiken aikaisemman jälkeen. "Tämä on tarkkaa. Ensin veri pois, ja sitten kaikki vesi. Kaikki. Pisarakin ruostuttaa terän. Ja sitten se on kohta entinen", Haekli mutisi ääneen, kaiketi Spyrollekin, mutta ei kuitenkaan nostanut missään kohtaa katsettaan työstään. Se oli selvästi hyvin tärkeää, tavalla tai toisella. Niin paljon kuin nuorukainen kukaties kammosikin koko taistelemista ja aseiden käyttöä, ei tainnut olla epäilystäkään etteikö sen hoitamista otettu hyvin vakavasti. "Muita voi kaltoinkohdella. Ne pysyvät jotenkuten. Ne toimivat. Mutta miekka ei", Haekli lisäsi, ja jäi sitten miettimään hetkeksi. "Eikä jousi", lisättiin sitten, hänen vilkaistessa ohimennen myös sivuun jätettyyn ampuma-aseeseen ja nuoliviiniin. Sanat eivät kuulostaneet välttämättä erityisen tyytyväisiltä. Työtä taisi olla, ja se oli tehtävä vaikka kuinka olisikin halunnut jättää väliin...
Nuorukainen huokaisi kevyesti itsekseen, vilkaisten siinä sivussa Spyroonkin. Kukaties aavistuksen tutkivasti, tai sitten vain mietiskellen. Miekan hoitaminen oli tarkkaa hommaa, mutta hän taisi silti olla suorastaan kivuliaan (tai ainakin kiusaantuneen) tietoinen siitä, ettei se ollut erityisen mielenkiintoista kenellekään muulle. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sitten yskäisikin kuin puheenvuoroa hakien. "En tiennyt että täälläpäin edes on mitään temppeleitä. Tuolla vuorilla ei kuulemma elä ketään tai mitään. Tai siis, varmasti jotakin, mutta... ei sinne taida olla syytä mennä? Tai siis, en ole kuullut että olisi? Onko se jokin vanha temppeli sitten?" Haekli lopulta kysäisi. Se ei tainnut olla erityisen hienovaraista tai huomaamatonta, mutta kaipa kyseessä lopulta oli aihe jota kannattikin kysyä enemmän. Hän kun ei kuitenkaan ollut erityisen varma juuri nyt, minne tässä oltiin edes menossa... puhumattakaan siitä miksi oli oikeastaan mukana. Vaikka toisaalta, olisi tuntunut kai hyvin väärältä vain häipyäkään tässä kohtaa. Jotenkin. Hänellä ei oikeastaan tainnut olla mitään muutakaan suuntaa, joten olisi ollut kaiketi mukava olla hieman paremmin selvillä tästä...
|
|
|
Post by spyrre on May 28, 2014 17:42:18 GMT 3
Tunnelma pienen nuotion ääressä taisi olla jälleen nopeasti laskemaan päin, kun ajatukset nyt viimein rauhallisen hetken tullessa kääntyivät jälleen aiempaan vaaralliseen välikohtaukseen. Siitä huolimatta että Spyro puolestaan tuntui lähinnä helpottuneelta siitä että oltiin elossa ja jokseenkin kunnossa, ei Haekli kuitenkaan tyytynyt tähän nuorukaisen käydessä nopeasti varsin vastahankaisen näköiseksi pojan yrittäessä hapuilla hieman positiivisempia, vaikkakin myöskin kiusallisia oljenkorsia. Ehkä yhteenotto ei ollut ollut kaunis, tai mennyt parhaalla mahdollisella tavalla mutta... kai sitä lopulta oltiin päädytty voiton puolelle, vaikkakin hieman turhan täpärästi. Tosin, vaikka purppuratukalla ymmärrettävästi olikin hieman eri näkökulma aiheeseen, kaipa soturin kiusaannus ja tyytymättömyys aiempaan oli ymmärrettävä kun muisti millä tavalla yhteenotto oli lopulta mennyt ja kuinka kauhuissaan tämä (no, kaiketi he muutkin, mutta kuitenkin) oli ollut joutuessaan vastatusten valtavien gnollien kanssa. Tämä oli kyllä voittanut, mutta... Spyro vilkaisi nuorukaista jälleen hieman varuillaan tämän käydessä selkeän tyytymättömäksi hänen sanoihinsa, kunnes tämä kuitenkin viimein päätyi myötäilemään edes tilanteen vaarallisuutta. Poika päästi pienen huokauksen ja pyyhkäisi sotkuista hupun alta törröttävää hius-suortuvaa sormillaan ennen kuin nyökkäsi vähäeleisesti. "No. Aika. Ajattelin että olisin kai voinu kokeilla hypätä jokeen tai jotain, mutta. Ei sekään varmaan olis ollut kovin hyvä" se arveli ohimennen vilkaisten kauempana solisevan virran suuntaan, vastahankaisesti mutta hieman omituisesti lähinnä sävyyn jolla toivottiin ettei seuraavana päivänä sataisi kaatamalla kuin joka yleensä liittyi todennäköisen hukkumisen pohdiskelemiseen, ennen kuin se kohautti olkiaan ja käänsi katseensa takaisin nuotion liekkeihin nykäisten nuhruista, paksua viittaansa paremmin ympärilleen. Niin se kai oli että läheltä oli liipannut, jälleen kerran... ei se yhtään mukavampaa koskaan ollut tai vähemmän kiusallista, mutta... eipä asian sokeroiminenkaan auttanut. Vaikka Haekli ei selvästi ollut tippaakaan tyytyväinen tapahtuneeseen ei enemmän tai vähemmän pelastuksen kohteeksi joutuneella purppuratukalla ollut suuremmin varaa tai halua ainakaan valittaa saamansa avun laadusta tämänkin vaietessa pian, päätyen pälyilemään toista syystä tai toisesta hieman syyllisesti tietämättä oikein mitä olisi sanonut kun varovaiset vakuuttelut siitä että ainakin oli selvitty eivät tuntuneet ainakaan lohduttavan yhtään. Haekli otti aiemman ahdinkonsa selvästi varsin raskaasti... mahdollisesti tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta sitten kun tämä oli tapahtunut päätellen tämän mutisemista puolittaisista kärvistelyistä? Kaipa... se saattaisi hyvinkin selittää jotain.
Hetkeksi pieneen leiriin laskeutui mietteliäs, hieman synkeäkin hiljaisuus, jonka rikkoi vain ohitse kohisevan joen ääni ja tulen rätinä puilla. Spyrokin oli jäänyt lähinnä vilkuilemaan liekkeihin (sekä ajoittain epämääräisesti milloin mihinkin) pieni huolestunut ryppy otsallaan, kunnes Haekli viimein rikkoi jälleen syntyneen hiljaisuuden. Poikakin nosti katseensa jälleen toiseen liskonsilmäisen soturin äkkiä suoristautuessa hapuillen miekkaansa jo huomattavasti määrätietoisemmin elkein. Kai tämä oli viimein valmis hoitamaan kaoottisen verilöylyn jälkipyykkiäkin ja pian tämä vetikin kovia kokeneen aseensa esille huotrastaan. Tämän kuivuneen veren tahrima terä kyllä kaipasi kipeästi puhdistusta jopa ummikon silmään Spyronkin katsahtaessa kapinetta kun toinen kohotti tämän näytille, nyrpistäen pienesti nenäänsä mustille tahmeille veritahroille kuin olisi haistanut jotakin epämiellyttävää. Tosin, kaiketi jo aivan näinkin konkreettinen muistutus aiemmasta riitti moiseen. Löytäessään jotain oleellista tehtävää Haekli ei tuntunutkaan viivyttelevän kauaa ryhtyäkseen tuumasta toimeen. Kuka ties paremman tekemisen puutteessa, tai sitten muuten vain, purppuratukka jäi seuraamaan puoliuteliaasti katseellaan kun nuorukainen kävi kastelemassa huivinsa ennen kuin tämä istui takaisin paikalleen puhdistaakseen terän huolellisesti kankaalla. Mitä luultavimmin pojalla tuskin itsellään oli suurempaa kokemusta moisesta mutta se tuntui kuitenkin jäävän seuraamaan toisen toimia, oli tämä lopulta hirvittävän jännää katsottavaa tai ei. Jokin tässä kuitenkin tuntui kiinnostavan, tai sitten purppuratukka vain piti siitä että sai seurailla asioita sivusta. Tai jotain.
Oli kuinka oli, löytyi nuotion äärestä sentään nyt jonkinlaista puuhastelua. Spyro seuraili vähäeleisesti nuotion ylitse soturin toimia korkeintaan hieman kaulaansa kurottaen kaiketi haluamatta häiritä, nyökkäillen kuitenkin hiukan kun tämä kertoi metallin ja aseiden hoidosta, odotti tämä lopulta vastausta tai ei... siitä huolimatta ettei sillä tainnut olla tähän oikein mitään fiksua sanottavaa. Pojan rapsuttelema kissa oli puolestaan viimein päätynyt ilmeisesti toteamaan koiran ja kaiken muunkin aivan turhaksi huoleksi ja oli asettunut tulen ääreen retkottamaan hävytömänkin tyytyväisesti, vaikka ajoittainen korvanheilautus kielikin että otus oli ainakin vielä hereillä. Hetken ajan kuluikin lähinnä vain tässä, sentään rauhallisissa merkeissä kunnes Haekli viimein kohotti katseensa hetkeksi miekastaan, tuodakseen esille kysymyksen määränpäästä, kaiketi vaihteeksi jopa vastausta odottaen. Hetkeksi ajatuksiinsa harhautunut nulikka havahtui nostaen katseensa toiseen, päätyen varsin pian jälleen hypistelemään jälleen huppunsa reunaa vaikka saikin näreän vilkaisun katilta rapsutuksen loppuessa. "Eh? Jaa, niin. Tuota... ei siellä asukaan, enää. Kai ole asunut pitkään aikaan" se myötäsi hieman epävarmaan sävyyn mikä kaiketi kertoi ettei se itsekään tainnut olla aivan varma moisista yksityiskohdista.... kuten siitä millainen ja missä koko haettu temppeli tarkalleen oli. Ehm. "Mutta sen pitäis olla jossain tuolla vuorilla päin. Tenka sanoi että se tietää siitä kaikenlaista ja että... siellä on kai kaikenlaista... outoa. Ehkä jotain muutakin. Vaikka koko paikka on varmaan jo aika hajalla." Poika jatkoi tuskin paljoakaan vähemmän epämääräisesti mutta kuitenkin määrätietoisempaan sävyyn kuin jonkun jonka jokainen informaatiopalanen tuntui sisältävän sanan "kai" tai "ehkä" olisi olettanut. Lopulta se kuulosti kuitenkin jokseenkin kiinnostuneelta, kääntäen hetkeksi katseensa hieman siristäen vilkaisemaan kohti horisontissa kohoavia jo varsin tummia vuoren hahmoja vasten taivasta. "Siellä oli kai joskus lohikäärmeitä. Ei enää, kyllä. Mutta... kai me ollaan menossa katsomaan" se lisäsi viimein, hieman syystä tai toisesta emmittyään. Kai se tajusi itsekin selityksen kuulostavan jokseenkin epämääräiseltä päätyen viimein kohauttamaan hieman olkiaan pienen yskähdyksen keralla. Eh, lopulta vaikka hänellä ei tainnut ollakaan hirvittävästi tietoa paikasta jonne kuitenkin oli menossa, oli kai Haeklin kysymys kuitenkin oikeutettu, silläkin uhalla että tämä vielä päättäisi ettei reissu olisi riskin arvoinen. Purppuratukan katse käväisikin hieman kysyvänä jälleen nuorukaisessa, kaiketi yrittäen päätellä mitä mieltä tämä oikein oli. Eh, kai se olisi kuitenkin parasta että tämä olisi tietoinen mitä saattaisi olla odotettavissa... tekisi tämä mitä sitten tekisi.
"Tuota... kai se on vähän vaarallinen paikka, mutta... luulisi että sellaisessa voi olla... kaikenlaista. Ehkä arvokasta tai... jotain" tämä heitti viimein lopuksi, kuin hieman selittelevään sävyyn hypistellen sormiinsa unohtunutta veitsentapaista... vaikka viimeinen lisäys kuulosti kieltämättä enemmän kokeilevalta, nulikan kaiketi hoksatessa ettei ollut varsinaisesti saanut vastattua kovin vakuuttavasti miksi koko paikkaan edes piti mennä. Väkisinkin päätään nosti pieni huolestus ettei tämä riittäisi kun puhe tuli epämääräisestä määränpäästä, mutta... no. Kaipa se selviäisi pian.
|
|
|
Post by submarine on May 29, 2014 18:01:30 GMT 3
Miekasta huolehtimisessa oli jotakin, jota olisi kukaties voinut kutsua rauhoittavaksi. Ei siksi että siinä olisi ollut jotakin kovinkaan syvällistä tai salattua tietoa tai ymmärrystä, vaan yksinkertaisesti se oli vain jotakin johon syventyä, ja jolle saattoi jossain määrin antautuakin. Haekli pystyi keskittymään vain ja ainoastaan siihen, saastan pyyhkimiseen pois joka puolelta tarkasti ja huolellisesti, järjestelmällisesti pieni osa kerrallaan. Niin yksinkertaista se oli, ainakin hänelle. Eittämättä moni muu ei olisi arvostanut moista millään tavoin, mutta nuorukainen oli aina löytänyt tietyn rauhan tästä kaikesta... niin ristiriitaista kuin se kaiketi olikin. Miekka, likainen tai puhdas, kelpasi lopulta vain yhteen asiaan... siihen kammottavaan. Joka tapauksessa, Haekli kuunteli vaiti kun Spyro selitti, minne tässä oikeastaan oltiin edes menossa, ja mistä aikaisemmin mainitussa temppelissä oikeastaan oli kyse. Muutamaan kertaan nuorukaisen suuret silmät pyörähtivät miekan terästä tätä kohti, arvioivina ja kaiketi myös epäluuloisina, mutta ainakaan vielä purppurapään kertomaa ei sen suuremmin kyseenalaistettu tai haastettu. Kaiketi se olisi ollut melko vaikeaa muutenkin. Vuorilla oli temppeli, joka ilmeisesti ei ollut aivan tavanomainen, ja joskus aikanaan siellä oli ollut lohikäärmeitä. Se kaikki ei häntä niin erityisesti ihmetyttänyt. Tai siis, olihan se eittämättä kiinnostavaa, mutta siltikin. Enemmänkin tässä mietitytti kai se, ettei poika oikeastaan vieläkään kertonut mitään oikeaa siitä, miksi sinne oltiin matkalla. "Mmh. Kaikkialla oli kaiketi joskus lohikäärmeitä. Tai niin ainakin sanotaan. Suuria ja pieniä. Ja nyt niitä ei taida olla enää juuri missään. Paitsi ne kolme suurta Jumaltenkaupungissa", nuorukainen mietti ääneen jonkinlaisena paremman puutteessa keksittynä vastauksena. Kaipa se oli vain yleistä jo lapsena opetettua, puoliksi tarinoiksi käännettyä muinaishistoriaa. Joskus aikanaan lohikäärmeitä oli ollut paljon kaikkialla, mahtavia ja suuria. Jumalten palvelijoita. Ja pienempiä, puolestaan suurempien palvelijoita ja jälkeläisiä. Mutta nykyään... noh. Nykyään lohikäärmeen näkeminen taisi olla jo varsin eri asia. Kuin joskus muinaisina aikoina, siis.
Haekli jäi hetkeksi miettimään koko asiaa, mutta havahtui kun Spyrolla taisikin olla vielä jotakin sanottavaa sen suhteen. Hän vilkaisi poikaan tämän selittäessä hieman haparoiden, miten temppeli oli ilmeisesti vaarallinen, tai ainakin kyseenalainen, mutta että siellä saattaisi kuitenkin olla kaikenlaista. Kaiketi tämä tarkoitti vanhoja aarteita tai jotakin sellaista. Sitä kaikkea mistä puhuttiin ja mitä haettiin, kun uskalikot tutkivat vanhoja raunioita. Pojan sanoja seurasikin sitten hetken hiljaisuus, sillä Haekli ei hetimiten vastannut mitään. Hänen katseensa laskeutui mietteliäästi takaisin miekan jo huomattavasti puhtaammalle terälle. Tarvittaisiin enää muutama huolellinen pyyhkäisy. "Minä... olen täällä vain koska uskoin voivani tehdä asioista hieman vähemmän vaarallisia edes joillekin. Minä en... etsi vaaroja omaksi huvikseni", nuorukainen lopulta, hetken perästä, totesi. Ei todennäköisesti jäänyt epäselväksi, mikä hänen suhtautumisensa vaarallisiin paikkoihin, tai muuhunkaan tällaiseen oli, olipa luvassa mahdollisesti jonkinlaista ryöstösaalista tai ei. Sanat olivat jälleen kaikkea muuta kuin itsevarmoja tai rauhallisia, mutta tasaisia ne silti olivat. Niiden takana oli ainakin jonkin verran jotakin näkemyksen tapaista. Hän veti kostean kankaan vielä kerran miekan ylitse, ennen kuin kohotti sen katsottavaksi paremmin nuotion loimussa. Nyt se oli veretön ja puhdas, kirkasteräinen. Aseen terään oli kaiverrettu monia kuvioita ja symboleita, melkein kuin mittoja ja apukaavoja johonkin työkaluun. Tarkkakulmaisia kuvioita ja kulmia ja lukuja. Se oli hyvin tehty miekka, se myönnettäköön. Nuorukaisen katse laskeutui siitä, melkeinpä mietteliäänä, Spyroon. "Mutta ehkä... ehkä kaikesta pois pääseminen on hyvästä. Ainakin nyt", hän lausui varovaisesti, melkeinpä kokeilevasti. Sanoissa taisi olla melkoinen annos haikeutta, mutta ainakin hän kaiketi yritti miettiä nyt parempia puolia. Tai jotakin sellaista. "Jotkut ovat kokeneet suurimmat valaistumisensa kaukana kaikesta", lisättiin kuin jonkinlaisena yrityksenä löytää varmuutta asiaan. Vaikea sanoa miten hyvin se toimi.
Sanomatta mitään sen enempää, puristaen yhä miekkaansa kädessään, Haekli nousi pystyyn. Hän veti muutaman kerran syvään henkeä, ennen kuin astui kauemmaksi nuotiosta, puoliksi hämärään. Melkein silmänräpäyksessä hänen olemuksensa muuttui. Äkkiä, ilma varoitusta, se oli terävä ja keskittynyt. Silmät sulkeutuivat melkein kokonaan, pelkiksi keskittyneiksi viiruiksi. Ne kätkivät nuorukaisen aikomukset melkeinpä kokonaan, mutta tarpeeksi tarkka olisi kukaties silti erottanut hänen katsovan tuleen. Polvet koukistuivat aavistuksen verran, asento painui ketterästi kasaan kuin vaanivalla kissalla (kukaties kuitenkin ehkä suuremmalla ja, julkeaa kyllä, myös hurjemmalla kuin paikallaolevalla), ja hän laski miekan sivulleen. Hänen asentonsa oli eittämättä rento, mutta hyvin harva olisi voinut väittää sen olevan millään tavalla veltto. Kasassa kuten jousi. Ja sitten, melkeinpä nopeammin kuin saattoi uskoa, miekka liikkui. Se leikkasi ilman halki, alhaalta ylös, täydellisen pyöreässä kaaressa. Liike ei edes näyttänyt todelliselta iskulta. Se ei ollut karkeaa taistelemista tai aseella lyömistä, vaan jotakin paljon harmonisempaa. Mutta siitä huolimatta se leikkasi jotakin. Sitä oli kaiketi hankala edes erottaa, mutta vaikka miekka ei edes koskettanut sitä, oli nuotion loimottava tuli... yhtäkkiä haljennut. Eivät sen puut, vaan tuli itsessään. Sen keskellä oli lovi, jossa tuli ei enää palanut. Kuin se olisi ollut jotakin ainetta jonka olisi todellakin voinut vain halkaista. Haekli odotti muutaman hetken miekka ylhäällä, tarkkaillen tulta kasvot täysin rauhassa. Hetken kuluttua siihen jotenkin ilmaantunut halkeama alkoi kuroa itseään umpeen... ja silloin hän teki sen uudelleen. Miekka liikahti sivulle, ja piirsi siitä sitten vaakatasossa, monen askeleen päästä, tasaisen kaaren ilman halki. Ja niin mahdotonta kuin se taas olikin, leikkasi se tulen halki nyt toisin päin. Liekkien yläosa vain paloi olemattomiin, mutta mitään ei noussut ottamaan niiden paikkaa. Liekit paloivat matalalla, kuin jokin olisi pidellyt niitä ja estänyt niitä nousemasta. Oli mahdollista erottaa tarkka raja, jota ne vain eivät ylittäneet. Ja nuorukaisen ilme pysyi aivan yhtä tasaisena.
Loppujen lopuksi äkillistä ja varoittamatonta esitystä kesti vain hyvin lyhyen aikaa. Pian tuli löysi taas luonnollisen muotoinsa, ja liekit paloivat taas estoitta, niin korkealla kuin vain halusivat. Niiden luoman valokehän reunamilla Haekli laski miekkansa uudelleen sivulleen, sulki silmänsä ja hengitti syvään. Hän näytti eittämättä varsin voipuneelta sen jälkeen. Mutta siitä huolimatta kukaties myös rauhalliselta. Hetken hän vain seisoi paikallaan, ennen kuin päästi sitten puolittaisen äännähdyksentapaisen, astuen taas eteenpäin ja istuen hiljaa paikoilleen. Miekassa ei ollut enää pisaraakaan vettä, ja se työnnettiin hiljaa takaisin huotraansa. Ja sitten... oli hiljaista.
|
|
|
Post by spyrre on May 30, 2014 1:18:49 GMT 3
Spyron yrittäessä luonnehtia edessä odottavaa temppeliä jota kohti kulku oli suunnattu, alkoi jo pian näyttää siltä ettei Haekli tuntunut olevan kovin vakuuttunut koko asiasta... vaikka tätä tuskin saattoi moisesta syyttää jokseenkin kyseenalaisten selitysten edessä. Poika vaikenikin pian, jääden silmäilemään nuorukaista hieman vaivautuneena tulen ylitse kun tämä käytti vielä hetken miekkansa puhdistamiseen, vaitonaisesti mutta paljon puhuvan punnitsevasti. Kun tämä viimein puhui, osasi purppuratukka kaiketi jo arvata hieman jotain tämän kannasta asiaan. Se kuunteli syystä tai toisesta hieman kiusaantuneesti liikahtaen liskonsilmäisen soturin pohdiskellessa lohikäärmeistä, vastaten asiaan kuitenkin vain pienellä olkapäiden kohautuksella, keskeyttämättä tämän mietiskelyjä. Kaiketi tähän ei lopulta ollut oikein tarpeenkaan lisätä mitään, tämän lopulta lähinnä käydässä läpi faktoja... vaikka näissä kieltämättä taisi olla jotain mikä sai aikaan pientä pälyilyä. Hetken hiljaisuuden jälkeen se taisi kuitenkin katsoa vielä hyväksi yrittää lisätä jotain hieman konkreettisempaa, mutta lopulta mahdollisten aarteiden tai ties minkä mysteerien pohdiskelu ei tuntunut saavan Haeklia yhtään sen innostuneemmaksi kun toisessa vaakakupissa odottivat ikävä kyllä mahdollisen moninaiset ja tuntemattomat vaarat. Oikeastaan koko lisäys aarteista tuntuikin hieman jälkiajatukselta purppuratukankin kannalta... ja kun soturi viimein töksäytti ilmoille ajatuksensa ei poika voinut olla hengähtämättä hieman pettyneenä. Kaiketi tämä tuskin oli kuitenkaan erityisen odottamatonta... vaikka toisen sanavalinta saikin aikaan pienen hieman tyytymättömän katseen.
"En sinne huvikseen ollakaan menossa" nulikka huomautti protestiksi vaikuttaen aiemmasta hapuilustaan huolimatta lopulta ottavan asian jokseenkin vakavasti, mutta päätyen kuitenkin lopulta palautteen jälkeen vain jälleen haromaan takaraivoaan vaiteliaana. Jotain tällaista se kenties oli arvellutkin sen perusteella mitä oli soturista tähän saakka nähnyt, tämä ei selvästikään nauttinut turhista vaaroista... mikä kaiketi olikin viisas asenne. Ei sillä, että se olisi lopulta saanut Spyron itsensä harkitsemaan asiaa uudestaan, tämä oli ilmeisesti jo päättänyt mitä tulisi tekemään jo pidempi tovi sitten. Kuitenkin se tunsi syystä tai toisesta olonsa hieman pettyneeksi. Tenka taisi olla myös tulossa samaa matkaa joka tapauksessa, mutta hän ei lopulta osannut päästä eroon tunteesta että itsekseen viihtyvä lepakko olisi ollut mielummin matkalla ilman häntä, ja kaksin tämän kanssa jääminen tuntui jo ajatuksena hieman kiusalliselta. Kuitenkaan se ei tuntunut siltä että oli aikeissa alkaa keksiä suostutteluja vaan päätyi lopulta vain nyökkäämään hieman nuorukaisen toteamukselle nykäisten jälleen ohimennen huppuaan alemmas. Kenties poika oli aikeissa sanoa vielä jotain mutta Haekli keskeytti aikeet hieman odottamattomasti, saaden nulikan nostamaan katseensa yllättyneenä liekeistä tämän puhuessa uudestaan. Hetkeen se ei tuntunut olevan aivan varma mitä nyt tulen hohteessa kiiltävää miekkaansa silmäilevä nuorukainen tarkoitti purppuratukan päätyessä kallistamaan päätään hieman kysyvästi, hieman kahden vaiheilla mitä mieltä tästä käänteestä pitäisi olla. Eh, tokaisustaan huolimatta Haekli ei kuitenkaan tainnut kuulostaa niin... vastahankaiselta kuin hän olisi olettanut? "....eh, no. Kai tästä aamulla pääsee ihan hyvin mihin suuntaan vaan haluaa lähteä sitten" purppuratukka totesi viimein hieman kokeilevasti, räpäyttäen kuitenkin yllättyneenä silmiään soturin viimeiselle, suorastaan mietteliäälle tokaisulle. Jotain... valaistumisista? Tämä kieltämättä sai Spyronkin katsahtamaan toista varovaisen uteliaasti, mutta ennen kuin se sai aikaiseksi kysyä mitä tämä tarkoitti loikkasikin soturi äkkiä jaloilleen.
Liskonsilmäisen nuorukaisen äkillinen liike onnistui nappaamaan purppuratukan jokseenkin yllätyksellä. Se hätkähti hieman nostaen hämmentyneenä katseensa tulen ääreltä varjoihin astuneeseen Haekliin, tämän ilmeisen olemuksen muutoksen kuitenkin hiljentäessä mahdollisesti esiin pyrkivät kysymykset. Poika ei selvästikään ollut aivan varma mitä oli meneillään sen jäädessä hieman varautuneena silmäilemään äkkiä varsin keskittyneeltä ja tuimalta vaikuttavaa Haeklia kissankin nostaessa epäluuloisena päätään, kunnes nuorukainen äkkiä hypähti liikkeelle, aiemmasta epävarmuudesta poiketen yllättävän määrätietoisin elkein. Miekka sivalsi kerran, ja kohta toisenkin, ja tuli halkesi hämmentyneen purppuratukan edessä kuin jokin fyysinen aine, aivan toisin kuin lepattavien liekkien olisi kuulunut tehdä vaikka terä ei edes koskenut näihin... ei sillä, että se olisi tehnyt asioista yhtään vähempää hätkähdyttäviä. Spyro säpsähti varsinkin ensimmäistä tempausta melkoisesti, vetäisten refleksinomaisesti kätensä kauemmas nuotiosta tämän alkaessa käyttäytyä oudosti, pienen yllättyneen "egh" -äännähdyksen keralla. Aiemmin nähtävästi tulta kavahtamaton poika jäi hetkeksi silmäilemään halki sivallettuja liekkejä epäluuloiseen sävyyn kuin epäillen näiden mahdollisesti suunnittelevan jotain, ennen kuin vilkaisi hieman hämmingissä nyt varsin tyynesti miekkaansa käsittelevää Haeklia. Eh, jos aiemmin oli asiasta ollut jotain epäilyksiä kaoottisen tilanteen vuoksi, kävi nyt viimeistään selväksi että tämä tosiaankin tiesi miten miekkaa käytettiin... ja ilmeisesti hieman muutakin.
Oli kyseessä ollut sitten havainnollistus, harjoitus taikka nulikan säikyttely, vaikutti Haekli kuitenkin heti paljon tyynemmältä kun tämä palasi takaisin nuotion äärelle. Liekkien tuntumassa lojunut kattikin oli pyörähtänyt jaloilleen ja vispasi näreästi häntäänsä häiriötä protestoiden, mutta ei näyttänyt viitsivän liikkua sen suuremmin paikoiltaan kun muuta ei tapahtunut kuin liekkien epämääräistä liikehdintää joiden päälle eläin ei tainnut lopulta ymmärtää paljoakaan. Spyro taisi sentään olla hieman paremmin perillä mitä oli tapahtunut vaikka tämä tuntuikin jännittyneen tapausta jonkin verran. Kuitenkin todettuaan että touhu taisi olla ohi se yskähti hieman kiusaantuneena ennen kuin liikahti varovaisesti jälleen lähemmäs tulta punnittuaan tapausta hetken. "Ehh. Hitto. No se oli... en tiennyt että noinkin voi tehdä" se kuittasi pienen epämääräisen hiljaisuuden jälkeen, kaiketi oudoksuen moista touhua mutta ensiyllätyksen jälkeen näyttämättä niin tyrmistyneeltä kuin olisi voinut.... oikeastaan pienestä epämukavasta vaihvihkaisesta liikahduksesta huolimatta taisi äänessä pilkahtaa varovainen aavistus uteliaisuutta. Ei sitä kieltämättä aivan joka päivä nähty tulta leikattavan miekalla.... tai spiraaleiksi kiertyviä pensaita tai itsestään teroittuvia kiviä, mutta... se nyt oli sivuseikka. Olihan se lopulta nähnyt Haeklin velhoilevan aikaisemminkin, tosin ymmärrettävästi silloin huomio oli kieltämättä ollut paljon muissa asioissa. Eh. Kaiketi kysymys olikin enemmän mitä kaikkea muutakin tämä mahdollisesti osasi...
|
|
|
Post by submarine on May 30, 2014 4:31:22 GMT 3
Vaikka miekan käsittely yhdessä oudon, kukaties käsittämättömän esityksen kanssa oli tuonutkin hetkellistä varmuutta, taisi Haekli löytää varsin nopeasti sen jäljiltä taas perusluontoisen kiusaantumisensa... ja hieman lisääkin. Eittämättä siihen oli syynä yleisö, joka hänen temppuaan oli seurannut, ja joka sitä nyt myös ihmetteli. Spyron hämmennys taisi olla selkeää ja suoraa, mutta tarpeeksi tarkka olisi saattanut huomata, että Tenkakin oli oikeastaan kohottanut aavistuksen verran kasvojaan joen kuohuvan, synkän pinnan tuijottelusta, kuin olisi yrittänyt parhaansa mukaan kuulostella ja tarkkailla tilannetta. Se kaikki oli omiaan palauttamaan nuorukaisen olemuksen terävästä ja selkeästä, kuin terävästä miekasta, varsin nopeasti takaisin epäselkeäksi ja häilyväksi. Usvaa. Hän vilkaisi selvästikin aavistuksen uteliaaseen poikaan kiusaantuneena, pyyhkäisten punertavien hiustensa läpi. "Eh. No, niin no. Se on oikeastaan vain pieni sovellus ja... oikeastaan se ei ole tuli vaan ilma joka sen tekee, ja... noh", Haekli hapuili hetkisen, selvästikin kaikkea muuta kuin erityisen innoissaan saamastaan huomiosta. Kukaties tarkemmin miettien olisi ollut parempi jättää moiset temput toiseen kertaan, jos ei halunnut kenenkään niistä kyselevän. Mutta jos asiaa nyt mietti, oli hän kai jo aikaisemmin, kaiken keskellä, antanut matkatovereilleen melkoisesti mietittävää. Eh, oli turha edes teeskennellä että mikään tästä kaikesta oli ollut edes etäisen tavallista, eikähän hän nyt oikeastaan sitä varsinaisesti ehdoin tahdoin piilotellutkaan. Kunhan... oli kaiketi varsin huono selittämään.
Hetken aikaa Haekli pyöritteli sormiaan ja käsiään epämääräisissä elkeissä kuin olisi yrittänyt keksiä sanoja joilla oikeastaan selittää. Mutta hänelle, jolle tämä kaikki oli vain elämää ja pitkältä ajalta opittua, kaikki tavanomaisimmatkin selitykset alkoivat nopeasti tuntua aivan liian mutkikkailta. Spyroa vilkaistiin parikin kertaa, kuin toivoen että poika vain itsestään unohtaisi mitään edes tapahtuneen, mutta se taisi olla varsin turhaa. Ellei suorastaan toivotonta. Käsien pyöriminen vain kiihtyi kunnes ranteet jo natisivat. Ja kun kaikki alkoi pään sisässä pyöriä vain sekaisemmin, vetäisi hän lopulta kuuluvasti henkeä ja painoi sitomattoman kätensä polvea vasten, tukien siitä itselleen hieman ryhtiä. "Tämä on geomantiaa", nuorukainen lopulta tokaisi varsin suorasukaisen selkeästi. Se oli kai peruslaatuisin selitys jonka hän pystyi edes keksimään. Hänellä ei lopulta ollut tarve salaillakaan asiaa. Sen kertominen tai tietäminen ei ollut rikos. Mutta toisaalta se ei kertonut kenellekään oikeastaan yhtään mitään, ja tikattu ja sidottu käsi pyörähti jonkinlaisen kömpelön, kuin esittelevän kaaren. Esittelyn kohteena vain tuntui olevan kaikki ympärillä, enemmän tai vähemmän. "Geomantia on... ympäristön muovaamista. Maan ja... maaston ja sellaisen järjestämistä uudelleen. Se on vähän kuin... kuin ohjaisi asioita erilaiseksi. Pitkäaikaisessa maastossa on... noh, siinä on taustataikuutta, johon vaikuttamalla on mahdollista ohjata asioita", Haekli selitti parhaansa mukaan, tietämättä ymmärsikö kukaan tästä oikeastaan mitään. "Eh, onko tässä mitään järkeä? Ei tässä varmaan ole. Anteeksi. Minä en... usein selitä näitä asioita. Kun siis... geomantikot... kai kiertävät usein paikasta toisaan ja... tekevät vaikka teitä tai jotakin. En minä tiedä. Minä käänsin kerran pellon. Siinä meni aikaa. Maa ja kivi ja kasvit ja kaikki sellainen ovat osa ympäristöä ja... noh. Sellaista. Ilmakin on, tavallaan", hän yritti hieman konkreettisemmin. Sitä tosin taisi hankaloittaa hieman se, että jopa kuuntelijoille taisi olla selvää (jos selityksestä nyt ensinkään mitään ymmärsi), ettei hän kuulostanut erityisen varmalta edes siitä, mitä geomantikoiden oli tarkalleen määrä tehdä. Ainakaan tavanomaisten arkisten geomantikoiden.
Haekli oli hetken hiljaa, ennen kuin kiusaantui pahasti siitäkin. Oli hyvin vaikea tietää, missä kohtaa oli tullut kertoneeksi liikaa tai huonosti tai liian vähän tai jotakin. Väki suhtautui näihin asioihin hyvin vaihtelevasti. Välillä oltiin kauhuissaan, välillä hyvillään. Silti, asian selittäminen oli selvästikin hankalaa. "Mutta tämä ei ole sillä tavalla outoa tai mitään. Tai ehkä se on, mutta... se on ihan luonnollista. Tai siis, tämä vain järjestelee asioita uudelleen. Se on ihan hyödyllistä kai. Siis ihmisille. Ja sillä tavalla", hän yritti selittää melkeinpä puolustelevaan sävyyn, kuin olisi pelännyt kuulostavansa heti jotenkin kummajaiselta tai täysin epäluonnolliselta. Tai no, monen mielestä sen taisi tehdä jo hänen naamansa ja harmaa nahkansa. Mutta ei tämäkään sitä usein auttanut. Ehh. "Tällä voi tehdä ihan hyviä asioita. Tai... niin minä ainakin haluan. Vaikka kaipa kaikki eivät. Jotkut tekevät tällä... muita asioita", nuorukainen myönsi lopulta, kuulostaen oikeastaan aavistuksen omien sanojensa lannistamalta. Tässä taisi olla yksi pitkällinen, mieltä painava aihe lisää. Kaikkien muiden joukkoon. Hartiat lysähtyivät aavistuksen verran kasaan, ja hän odotti kaiketi jonkinlaista tuomiota.
|
|
|
Post by spyrre on May 30, 2014 20:16:51 GMT 3
((Pahoittelut taas yleisestä sekavuudesta. ))
Hetkellisestä suorastaan terävästä olemuksestaan huolimatta Haekli tuntui kuitenkin palaavan varsin pian takaisin siihen tutumpaan pieneen kiusaannukseen kun tämä hoksasi äskeisen temppunsa herättäneen huomiota ja ihmetystä... niin Spyrossa kuin vaivihkaisemmin joen rannalla istuvassa Tenkassakin. Kaiketi temppua ei oltu tehty suuremmin näytös-mielessä, mutta lopulta tuskin taisi olla odottamatonta että moinen sai osakseen katseita ja kummastusta vaikka tämä selvästi tuli hoksanneeksi tämän vasta kun vahinko oli jo tapahtunut. Hetkeksi hieman jännittyneeksi käynyt purppuratukka tuntui myös seuraavan tilannetta tovin, kaiketi yllättyneenä nuorukaisen äkillisestä vaikkakin hetkellisestä muutoksesta lähes yhtä paljon kuin halkaistuista liekeistäkin, mutta asioiden palatessa tavallisemmille urilleen tuntui tämäkin valpastunut olemus painuvan hiljakseen jälleen pinnan alle, ja esiin hiipivän jopa varovainen annos uteliaisuutta. Lopulta tässä oli kuitenkin enemmän hämmennystä kuin varsinaista arkailua, vaikka katse kävikin vielä hieman varautuneena nyt jo viattomasti rätisevässä nuotiossa kun Haekli tapaili kiusaantuneena ettei liekkien käytös oikeastaan johtunut tulesta vaan ilmasta... joka tosin tuskin muutti asian kummallisuutta paljoakaan ottaen huomioon ettei myöskään ilma normaalisti käyttäytynyt näin. Pojasta irtosi pieni, lähes pohdiskeleva "huh" -äännähdys, sen jäädessä hetkeksi raaputtamaan kuin jopa hieman punnitsevasti poskeaan senkin vaietessa toviksi kun toinen jäi hakemaan jonkinlaista selitystä käsillään elehtien kuin olisi yrittänyt hapuilla sanoja ilmasta.
Kaiketi äskeisen, ja kaiken siinä sivussa siihen liittyvän valaiseminen ei tainnutkaan olla hirvittävän helppoa päätellen siitä kuinka nuorukainen empi vaikeana pidemmänkin tovin selvästikään olematta mielissään saamastaan huomiosta taikka siitä että tämän harteille oli langennut vastuu laannuttaa noussutta hämminkiä. Oikeastaan tämä taisi alkaa vaikuttaa jälleen hieman hätäiseltä mikä sai pojan kallistamaan päätään epävarmasti. Vaikka se ei ikävä kyllä tainnut olla aikeissa unohtaa juuri näkemäänsä alkoi tämän lisäksi tämän mieltä kuitenkin kiusata myös Haeklin vaikea olemus. Nulikka vilkuili toista nuotion yli hieman kahden vaiheilla tuntien pienen syyllisyyden piston, mutta ennen kuin se ehti päättämään mitä olisi tehnyt, sai soturi viimein ilmoille jonkinlaisen töksähtelevän, katkonaisen selityksen. Spyro valpastui jälleen hieman kääntäen katseensa liekkien kyräilystä jälleen takaisin nuorukaiseen tämän nimetessä äskeisen geomantiaksi, nimityksen tosin aiheuttaessa jälleen uuden hieman hämmentyneen silmienräpäytyksen. Mutta vaikka nimitys ei tainnutkaan sanoa pojalle itsessään mitään, kävi Haekli pian selittämään tätäkin tarkemmin. Purppuratukka ei keskeyttänyt seuraten hieman kummastuneena soturin osoitusta toisen viitatessa jonkinlaisena havainnollistuksena ympärilleen, tosin pienenä yllätyksenä tämä taisi jopa viimein sanoakin tälle jotain ainakin päätellen pienestä hieman vähemmän häkeltyneestä äännähdyksestä jota seurasi jopa pieni nyökkäyksentapainen. "Ai... elementtejä tai sellaista?" poika kysäisikin vaikka näkyi hapuilevan itsekin hieman sanaa hakiessaan, kaiketi ainakin jossain määrin käsittäneenä mistä oli kyse vaikka taisikin mennä hieman aiheen vierestä, siitäkin huolimatta ettei Haeklikaan tuntunut oikein luottavan selitykseensä.
Mutta valaisi tämä lopulta yksityiskohtaisesti aihetta tai ei, tuntui edes summittainen selitys saavan jotain aikaan. Vaikka olikin varautunut hetkeksi, sai aivan jo se että soturi yritti selittää pojan pienen jännittyneisyyden laantumaan hiljakseen. Kun nuorukainen pyrki selventämään mitä moiset geomantikot oikeastaan edes tekivät, Spyro soi kaikesta epämääräisyydestä huolimatta vastaukseksi jonkinlaisen nyökkäyksen kuin tämä lopulta olisi ollut aivan pätevä selitys... kenties se lopulta kertoikin paljon sellaiselle joka ei ollut tarpeeksi perillä aiheesta kyseenalaistaakseen tämän yksityiskohtia. Lopulta tämä taisi saada Spyronkin lähinnä mietteliääksi tämän jäädessä kaiketi pyörittelemään asioita mielessään silloin tällöin Haeklia vilkaisten. Nuorukainen tuntui kuitenkin pian vaivautuvan uudestaan laskeutuneesta hiljaisuudesta joka sai purppuratukankin havahtumaan ja nostamaan katseensa liskonsilmäisen soturin viimein todetessa puolustelevasti, kuin peläten jonkinlaista tuomiota, ettei tämän pitäisi lopulta olla niin kamalan outoa ja että taito oli lopulta varsin hyödyllinen... vaikka kaiketi jotkut käyttivätkin tätä hyväkseen myös vähemmän hyviin tarkoitusperiin. Tämän lähes nujertunut tunnustus siitä että halusi käyttää kykyjään hyvään, vaikka monet eivät niin tehneet, sai pojan empimään hieman ennen kuin tämä vilkaisi vaivihkaa alajuoksun suuntaan huppunsa varjosta. Eh, epäilemättä se mitä gnollien kanssa oli tapahtunut ei kuulunut siihen mitä Haekli piti hyvänä vaikka tämä olikin toiminut pakon edessä... Muistikuva sai pojan väkisinkin värähtämään hieman. Kuitenkin nuorukaisen olemus sai sen liikahtamaan kahden vaiheilla paikoillaan ennen kuin se kuitenkin viimein avasi suunsa hetken emmittyään.
"Eh... no. Onhan se kai... jotain. En tiedä, on sitä paljon oudompaankin kuitenkin törmätty. Näin kerran jonkun jolla oli miekka joka osasi puhua, se vasta oli outoa! Tai se yksi, joka.... eh, no. Kuitenkin. Ja ties kuinka kauan siinäkin muuten olis mennyt saada Tenka irti silloin, että... olihan siitä paljon apua" se arvioi, haparoiden hieman virkkeensä puolivälissä päätyen ohimennen irvistämään mieleensa nousevalle muistikuvalle ennen kuin se kuitenkin ohitti tämän pikaisesti. Kuitenkin se jotenkin onnistui kuulostamaan vakavalta kuin kovastikin outouden perimmäistä olemusta punniten, ennen kuin kohautti hieman harteitaan virkkeensä lopuksi ja vetäisten polvensa ylös rintaansa vasten. Vaikka asia olikin kaiketi vaatinut pohdintaa ja tarkkaa punnintaa, oli se lopulta tainnut päätyä tulokseen että tulella (tai ilmalla), pensailla ja pelloilla pyörittely taisi olla huomattavasti alempana outous-skaalalla kuin vaikkapa puhuvat miekat, joihin taidettiinkin suhtautua enemmän tai vähemmän kyseenalaisesti. Tai siihen mahdolliseen muuhun, jonka se taisi kuitenkin katsoa parhaaksi jättää sivuun koko asiasta. Hetken poika kokoilikin vielä ajatuksiaan ennen kuin kohta liikahti mietteliäämmin. "Onhan... tuollaisista varmaan paljon kaikkeen. Kai niitä kaikenlaisia sekopäitä on milloin missäkin, mutta... Niistä on vaan paras yrittää pysyä kaukana." Nulikka lisäsi hetken kuluttua hieman vaiteliaampaan sävyyn mikä kieli sen mahdollisesti pohtivan asioita lähinnä yleisemminkin, sen päätyessä syystä tai toisesta nykäisemään ohimennen hihojaan hieman levottomasti. Ei kai sitä voinut kiistää etteikö monesta asiasta ollut niin hyvään kuin pahaankin, varsinkin magiasta, kuten Haekli totesi... Tosin, tämä taisi olla aihe jota oli parempi olla jäämättä puimaan liikaa. Kohta purppuratukka pudistikin kevyesti päätään kuin karistaakseen epämiellyttävät ajatukset, ja nosti johonkin alaviistoon harhautuneen katseensa vilkaisten hieman syyttävästi ympärillä kohoavaa pimeää korpea.
"Äh, no. Peltoa ei varmaan tarvita, mutta tie kyllä olisi aika kätevä. Eikö olisikin näppärää jos voisit vaan tekaista sellaisen koko hiton pöheikön läpi? Voisi vaan kävellä perille saakka eikä tarvitsisi rämpiä" se tokaisi kohta pienen naurahduksen keralla, mikä sentään kieli tämän yrittävän kaiketi vain keventää tunnelmaa... mutta kertoi myös siitä ettei se tainnut lopulta ottaa ainakaan tätä asiaa hirvittävän raskaasti vaikka vaihtoikin aihetta jokseenkin nopeasti äskeisen jupinansa jäljiltä. Kaipa geomantiakin oli osoittanut itsensä potentiaalisesti vaaralliseksi jo tälläkin lyhyellä matkalla, mutta kaiketi aivan tämän käyttäjäkin painoi tässä yhteydessä vaakakupissa paljon, eikä Spyro osannut lopulta epäillä Haeklin vilpittömyyttä tämän halussa auttaa kaiken näkemänsä jälkeen, pienestä lähinnä koko aihetta koskevasta ikävästä häivähdyksestä mielensä perällä huolimatta. Vielä vähemmän nulikkaa tuntui hetkauttavan harmaaihoisen ja liskonsilmäisen nuorukaisen ulkonäkö, vaikka tämäkin olisi varmasti ollut erikoinen silmään kuin toiseenkin. Tosin, kun lähes vieressä istu vielä vähemmän inhimillinen Tenka eikä purppuratukka itsekään tainnut olla kaikkein tavanomaisimmasta päästä, joten tässä seurassa moinen ei tainnut olla niin odottamatonta.
|
|
|
Post by submarine on May 31, 2014 6:00:48 GMT 3
Haeklin kertomassa oli kaiketi melkoisesti maisteltavaa, mutta Spyro taisi selvitä siitä oikeastaan yllättävän hyvin, kaiken huomioon ottaen. Oli niitä joille koko aihe oli käsittämätön, selittipä siitä kuinka paljon tahansa ja millä sanoilla tahansa. Mutta poika alkoi oikeastaan nopeasti kysellä jonkinlaisia hapuilevia, mutta siitä huolimatta selvästi asian pohtimisesta kieliviä kysymyksiä. Jo se eittämättä riitti kertomaan, ettei kyseessä ollut aivan tavanomainen, tavanomaisiin asioihin tottunut poika. Eh, kuten kaiketi kaikki muukin. Mutta joka tapauksessa, tämä kyseli asioita ja yhtälailla myös mietti niitä, ja se puolestaan rohkaisi Haeklia vastaamaan. Tämä ei ainakaan ollut kääntymässä pelkkään kammoon ja pelkoon. "Mmh. Elementit ovat... ikään kuin rakennuspalikoita. On niitä jotka hallitsevat jotakin elementtiä sen kaikissa muodoissa ja vain ja ainoastaan sitä. Tämä on... yleisempää. Geomantia vaikuttaa ympäristöön ja ohjaa sitä, ei elementteihin. Kaikki koostuu erilaisista elementeistä, mutta ne muodostavat kokoinaisuuksia. Tämä metsä ja joentörmä on puuta ja maata ja kiveä, ja montaa muutakin asiaa. Mutta niitä ei voi vain erottaa toisistaan. Niillä on kaikilla muoto ja... noh, sillä tavalla", nuorukainen selitti parhaansa mukaan, vaihtaen pienesti asentoa ja viittoillen kädellään taas hieman kaikkialle. "Ne... kivetkin silloin", hän jatkoi, jokseenkin epämukavana koko muistosta, mutta käyttäen kaiketi silti konkreettisinta esimerkkiä jonka nyt keksi. "Minä en muovannut niitä kiviä teräväksi. Minä vain... tein niin, että joentörmällä oli teräviä kiviä. Geomantia muuttaa ja ohjaa ympäristöä ja maastoa, ei aineita erillään", hän yritti parhaansa mukaan selittää. Mutta asia oli kieltämättä varsin esoteerinen, eikä hän varsinaisesti edes olettanut Spyron siitä sen suuremmin ymmärtävän. Kysymys siitä, muovasiko kiviä vai kivistä joentörmää taisi lopulta olla varsin yhdentekevä sellaiselle, joka ei harjoittanut taitoa.
Olipa miten oli, soi Spyro loppujen lopuksi jonkinlaisen hyväksyvän, kukaties jopa positiivisesti vähättelevän tuomion koko asiasta. Haekli tuli kohottaneeksi punertavia kulmiaan melko korkealle toisen äkkiä mainitessa mitä kaikkia huomattavasti oudompaa tämä itse oli kohdannut, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti lähtenyt härkkimään asiaa sen enempää. Kukaties sen ehtisi joskus, ja eittämättä puhuvat miekat olivat... jotakin omanlaistaan, mutta juuri nyt hänen oli vaikea sanoa siihen oikein mitään. Mietiskelylle annettiinkin lopulta puolikohtelias, aavistuksen hämeliään puoleinen hymy ja kevyt nyökkäys. "Niin no. Kaiketi se on totta. Maailmassa on kaikenlaista outoa. Geomantiaa käytetään paljon kaikenlaiseen... melko arkiseenkin. Jossain paikoissa se on melko tunnettua ja tavanomaista", hän vastasi, kaiketi jopa mukaillen pojan mietteitä siitä miten tämä nyt ei loppujen lopuksi ollut se läheskään oudoin asia. Kukaties se piti paikkansakin. Oli lopulta hyvin vaikea arvioida, miten outoa jokin sellainen johon oli tottunut lopulta oli. Mutta yhtään niin kepeitä tai harmittomia eivät sitten olleetkaan puheeksi nousevat varjopuolet ja väärinkäytökset. Toisen sanat saivat nuorukaisen laskemaan katsettaan aavistuksen, melkein kuin häpeissään. "Siihen ei tarvita edes sekopäitä. Tämä on... taito jolla muovata maastoa ja määrätä uudelleen maamerkkejä. Korkeimmillaan siis. Se... on eittämättä hyödyllistä monissa asioissa. Kuten sodassa. Tai muutta sellaisessa, Kaiketi kaikkea tätä on mahdollista käyttää rakentavasti... tai sitten ei", Haekli myönsi, kuulostaen peittelemättä ja huomattavassa määrin ahdistuneelta koko aiheesta. Hetkeksi hän jäi vain tuijottamaan kättään, parempikuntoistaan, ennen kuin äkkiä irvisti kevyesti ja painoi sen selkäänsä vasten, kuin asian liika ajattelu olisi herättänyt suoranaista kipua jossakin paikassa. "Mutta minä en siis halua sellaista! Ja moni muukin tekee tällä hyviä asioita! Se on vain työkalu, ja... työkalu tekee kuten käsi käskee", Haekli äkkiä ilmoitti suorastaan säikähtäneenä, havahtuen mietteistään nopeasti muistaessaan että keskustelu oli oikeastaan vielä varsin auki. Eikä se ollut jäänyt välttämättä kaikkein imartelevimpaan kohtaan. Hetken aikaa hän ehti kaiketi pelätä antaneensa jo täysin väärän kuvan (ei välttämättä valheellisen, mutta vain yksinkertaisesti jonkin muun kuin oli yrittänyt), mutta kaikeksi onneksi keskustelu kääntyi kuitenkin niihin parempiin asioihin.
Pienen kiihtymyksensä jäljiltä Haeklikin rauhoittui melko nopeasti, ja tarjosi jopa kevyen, kohteliaan hymähdyksen kun Spyro ehdottikin äkkiä vain kirjaimellisen tien raivaamista suoraan vuorille. Sinne tässä kaiketi oltiin menossa. Siltikin hän kohotti kättään ja pudisti päätään kevyesti, kuin yrittäen toppuutella toista. Tähänkään suuntaan ei ollut hyvä antaa vääriä käsityksiä tai -kuvia. "Kukaties, jos aikaa olisi rajattomasti. Monta kuukautta ehkä. Se ei olisi nopeaa", nuorukainen vastasi kepeänpuoleisesti, mutta vakavoitui sitten jopa aavistuksen verran. "Eikä oikein. Tämä taito ei ole lelu tai lupa mielensä mukaan vääntää maailmaa mihin muotoon mielii. Kaikessa on harmonia ja oikea malli, ja geomantia noudattaa sitä. Yksityiskohtia voi muuttaa, mutta ei olisi erityisen harmonista vain... iskeä suoraa janaa minne mielii. Se rikkoisi järjestystä, ja... se olisi ongelma. Teitä tehdään sinne, minne tiet sopivat", hän selitti, pyrkien parhaansa mukaan antamaan tästä kaikesta edes jonkinlaisen oikean kuvan. "Tämä on luonnon ja maailman ohjaamista uudelleen, ei sen alistamista. On taikuutta ja taitoja jotka tekevän niin. Eikä se ole koskaan hyvästä pidemmän päälle", Haekli lisäsi jonkinlaisena tiivistyksenä. Tämä oli se, joka jokaiselle geomantiaan vihitylle opetettiin ennen mitään muuta. Kaikella oli järjestyksensä, eikä sitä sopinut rikkoa. Ainoastaan muuttaa. Ero saattoi olla ulkopuoliselle eittämättä käsittämätön, mutta se oli silti olemassa. Ja se oli tärkeä.
Aihe uhkasi mennä jälleen vakavaksi, mutta jälleen Haekli taisi onnistua notkahtamaan sen alla itse ennen ketään muuta. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän ähkäisiä ja henkäisi kevyesti, ennen kuin veti taas kätensä raapimaan niskaansa aavistuksen kiusaantuneesti. Olemus muuttui nopeasti melkeinpä anteeksipyyteleväksi, vaikka siinä äsken olikin ollut ehdottoman selvää vakaumusta ja jopa yllättävää varmuutta. Hän kyllä tiesi miten asia oli, mutta sen puskeminen tähän oli täysin yhdentekevää. "Anteeksi, tämä menee kauhean vakavaksi. Ei sillä ole kamalasti väliä, mutta tie olisi tosiaan melko... hankala. Mutta kukaties pystyn silti auttamaan, jos niikseen. Vaikka toivottavasti rauhallisemmin kuin silloin... aikaisemmin", nuorukainen lopulta totesi pahoittelevaan sävyyn, muistaen välikohtauksen yhä aivan yhtä kärvistellen. Puhuessaan hän pyyhkäisi ohimennen sekaisia hiuksiaan. Käteen takertui niistä jotakin tahmaista, ja inhosta äännähtäen hän veti sormet silmiensä eteen. Samaa mustaa, tahmaista, saastaista verta. Jos totta puhuttiin, sitä taisi olla kaikkialla. Kuten myös ryjää ja roipetta. Ja hikeä. Ja kaikkea muutakin vähemmän imartelevaa. "Egh. Minä olen saastainen", Haekli osasi lopulta kommentoida koko asiaa melko selkeästi ja suoraan. Nopea vilkaisu Spyroon taisi kertoa, ettei poikakaan oikeastaan, nyt kun tarkemmin mietti, tainnut olla erityisen puhtoisessa kunnossa. Harva oli, rämmittyään koko päivän metsässä ja taisteltuaan hengestään. Varsin nopeasti kaikki suurempi taikuuden ja sen käytön pohdinta sai väistyä sen yksinkertaisen tosiasian tieltä, että kun tiedosti olevansa saastainen olo muuttui hyvin nopeasti varsin tukalaksi.
"Tuota... minä taidan peseytyä. Vettä on ainakin aivan tarpeeksi, ja hyvällä tuurilla nämä kuivuvat aamuksi jos laittaa tulen lähelle", Haekli tokaisi lopulta hetken mietittyään, vilkaisten Spyroon kuin katsoen, josko tämäkin lähtisi samalle linjalle nyt kun asia oli otettu esille. Joka tapauksessa nuorukainen lähti ilman sen suurempia miettimisiä tai empimisiä vetämään nuttuaan pois päältään, aikoen kaiketi pyykätä vaatteensakin nyt saman tien peseytymisen yhteydessä. Nahka sen allakin oli aivan yhtä kivenharmaata.
|
|
|
Post by spyrre on May 31, 2014 18:21:56 GMT 3
Kaiketi Spyron heittämä kysymys elementeistä taisi olla jossain määrin oikeaan suuntaan, vaikka ei aivan nappiin osunutkaan. Haeklin selittäessä aiheesta lisää se seurasi jälleen tämän elkeitä mietteliäänä, päätyen nyökäyttämään jälleen hieman, tosin aavistuksen verran epävarmemmin tämän tarkennukselle. Kaiketi se ymmärsi ainakin mitä "kokonaisuuksilla" haettiin, vaikka sen pohtiminen muokattiinko kiviä vai joentörmää saikin sen rypistämään hieman kulmiaan olematta varma miten ero edes määriteltiin. Lopulta se tosin ei niin tarpeen ollutkaan oliko poika perillä yksityiskohdista vai ei, vaikka se selvästikin ainakin yritti pohtia asiaa. "Sittenhän... tuolla varmaan voi tehdä aika paljonkin enemmän kuin niillä" se päätyi viimein arvelemaan, kaiketi lähinnä jonkinlaisena konkreettisempana päätelmänä mistä nyt onnistui saamaan kiinni. Loogisesti ainakin tuntui siltä että jos elementit olivat "palikoita" ja Haekli pystyi käyttämään rakennelmia vain yhden laadun sijaan... no, taito taisi oikeastaan olla varsin laaja.... tai näin se ainakin arveli. Ohimennen purppuratukka vilkaisi itsekin uudestaan ympärilleen joen törmällä ennen kuin katse palasi jälleen mietteliäänä liekkeihin.
Lopulta taidettiin Haeklin hieman hermostuneesta olemuksesta huolimatta päätyä tulokseen että oudompaakin lopulta oli olemassa siitä huolimatta että tokaisu puhuvista miekoista ja ties mistä sai kulmienkohotuksen tämänkin suunnalta. Kenties Spyro oli päätynyt hieman turhankin kevyelle kannalle geomantian suhteen... tai sitten tämän lähtökohta ei itsessään ollut varsinaisen uhkaava saadakseen sitä sen pahemmin varuilleen nyt kun mitään ei tapahtunut huolimatta siitä mitä se oli jo aiheesta nähnyt. Purppuratukka kohautti epämääräisen myötäilevästi laihoja olkiaan liskonsilmäisen nuorukaisen kyseenalaistavalle ilmeelle hänen mainitsemiensa outouksian suhteen, jääden sitten kuuntelemaan Haeklin kertoessa lisää siitä kuinka geomantialla lopulta saatiin aikaan paljonkin aivan yleishyödyllisiä asioita. Kaiketi jossain tämän ollessa aivan normaalikin käytäntö, purppuratukan päätyessä näyttämään kieltämättä jokseenkin uteliaalta asian suhteen vaikka peltojen ja vastaavien tekeminen tuskin olikaan se kaikkein hohdokkain asia mitä saattoi kuvitella. "Huh. Se säästää varmaan aika paljonkin vaivaa. En ole koskaan kyllä nähny kenenkään tekevän niin, mutta..... voi olla. En varmaan vaan ole ollut tarpeeksi kauaa samassa paikassa katsomassa" tämä pohti hieroskellen ohimennen käsiään tulen lämmössä. Lopulta se ei ollut tainnut koskaan tulla ajatelleeksi miten niinkin tavallisia asioita kuin teitä tehtiin vaikka taas peltotyöläisiä tuskin oli kukaan välttynyt näkemästä. Oli kuinka oli, kenties tällainen ei ollut edes niin harvinaista, hän ei vain ollut koskaan osunut paikalle oikeaan aikaan todistaakseen jotain sellaista... edes tällaisessa harmittomammassa muodossaan. Kaiketi hän saattoi olla jopa onnekaskin, ajatellen sitä mitä kaikkea huomattavasti ikävämpääkin tällä varmasti saattoi tehdä...
Aihe synkistyikin jälleen aavistuksen verran kun puhe kääntyi taidon varmasti paljon vahingollisempaankin käyttöön. Spyrolla saattoi olla tästäkin hieman erilainen mielikuva kuin selvästi paljon enemmän aiheesta nähneellä Haeklilla, ja nuorukaisen jälleen aiheesta selvästi ahdistunut äänensävy saikin pojan katsahtamaan tätä jälleen hieman huolestuneena. Eh, lopulta tämä taisi olla oikeassa ettei pahan aikaansaamikseksi tarvinnut olla edes riehuva mielipuoli, ja ajatus sai Spyronkin liikahtamaan jokseenkin epämukavasti paikallaan. "Eh. Sitä... en ajatellutkaan" se myönsi, ilmeisesti onnekseen omaamatta paljoakaan kokemuksia sotien suhteen... siinä missä toinen oikeastaan tuntui puhuvan asiasta kuin konkreettisempiakin mielipiteitä omaten. Kieltämättä ajatus sai jälleen pienen rypyn pojan otsalle, kunnes nuorukainen kiirehti äkkiä korjaamaan ettei vahinko suinkaan silti ollut ainoa mitä tällä tehtiin, kuin peläten kaiketi aiemman valossa leimautuvan itsekin sellaiseksi jota oli kuvaillut. Spyro räpäytti hieman silmiään pikaiselle selitykselle ennen kuin se kuitenkin hetken emmittyään nyökkäsi. "Eh? Äh, en uskonutkaan. Kai se on vähän... sellaista kaiken kanssa kuitenkin. Eh, varsinkin tällaisessa. Sille mitä jotkut muut keksii sillä tehdä ei oikein voi mitään" poika myötäsi hieman synkeästi itsekin, mutta yrittäen kuulostaa jossain määrin rauhoittelevalta, Haekli tuntui kuitenkin tosissaan pelkäävän että tämä leimattaisiin yhdeksi tuhontuojaksi niiden joukossa jotka ilmeisesti niin jopa tekivät. Kai... se oli lopulta ymmärrettävää. Nähtyään kuinka pahaa jälkeä saattoi saada aikaan vain pelkästään muutamalla kivellä, ei lopulta ollut vaikea kuvitella että tätä käytettäisiin hyväksi punnitumminkin taisteluissa, kenties suuremmissakin... ehh, tämä vain alkoi lähennellä aihetta josta Spyrokin mielummin oli ajattelematta liian tarkkaan. Ja kaikesta päätellen sama taisi koskea Haekliakin.
Tilanteen rauhoituttua hieman purppuratukka yrittikin pian viedä ajatuksia muille raiteille pohdiskelemalla tietä mokoman korven lävitse. Vaikka tästä irtosikin jonkinlainen hymähdys ajatukselle ei liskonsilmäinen nuorukainen kuitenkaan tuntunut tarttuvan ideaan vaan kohotti toppuutellen kätensä selventäen pian miksei moinen oikeastaan ollut niin kätevä idea. Purppuratukka kallisti tälle hieman päätään, mutta siitä huolimatta että tuskin oli alunperinkään ottanut asiaa esille vakavissaan se päätyi kuitenkin kuuntelemaan hieman poskeaan raaputtaen. "Niinno. Varmaan sinne vain kävelee nopeammin että olisikin vähän hölmöä. Ja pitäis varmaan tietää tarkemmin mihin edes on menossa muutenkin" se tokaisi kohta kuin olisi jopa puolittain miettinyt asiaa, kuitenkaan kuulostamatta edes varsinaisesti pettyneeltä. Sen sijaan se taisi jopa virnistää hieman ajatukselle huppunsa varjosta. Se vielä olisikin ollut jotain tekaista (kaiketi suurellakin vaivalla) tie metsän halki vain huomatakseen että tämä kulkikin väärään suuntaan... ei sillä, että tällä nyt lopulta oikeasti oli niin väliä vaikka ei olisi aivan perillä Haeklin mainitsemista rajoituksista ollutkaan. Kaikesta päätellen nulikka vain ei ottanut pientä epävarmuutta reitistä kovinkaan raskaasti, kuin pieni päämäärättömyys ei olisi ollut sille mitään uutta. Kun toinen hetken kuluttua päätyi pahoittelemaan ettei voisi olla avuksi ainakaan tientekijänä kuului purppuraisen kuontalon alta jo pieni naurahdus, nulikan pudistaessa hieman päätään, kaiketi ainakaan kaunaa moisesta kantavana. "Äh, sitä ole välttämättä teitä ennenkaan tarvittu" se tokaisi, kuitenkin vakavoituen sitten katseen noustessa jo aavistuksen mietteliäästi tummien vuorenhuippujen hahmojen suuntaan. Kuulosti siltä että Haekli kaiketi kaavaili kuin kaavailikin tulevansa mukaan, mutta kai tämä oli silti ollut oikeassa mahdollisien vaarojen suhteen joiden kohtaamista tuskin kukaan heistä odottaisi innolla. "Kai sen näkee sitten mitä tulee vastaan... toivottavasti ei mitään tuollaista enää, mutta pitää kai yrittää vain olla varovaisempi. Mutta eiköhän se ole muutenkin parempi että meitä on enemmän joka tapauksessa." Hieman epämääräistä arviota kannatettiin kuitenkin jokseenkin määrätietoisemmalla nyökkäyksellä. Tiesi poika tarkalleen mitä oli odotettavissa tai ei, se ei ainakaan epäillyt etteikö nuorukaisesta olisi varmasti vielä apua vaikka miekankäytöltä toivottavasti vältyttäisiinkin... kukaties hieman kiusallisesti kenties enemmän kuin purppuratukasta itsestään kykyineen. Se päätyikin vilkaisemaan toista vaivihkaa aavistuksen kiusaantuneesti, kuitenkin havahtuen pian ajatuksistaan soturin päästäessä inhoavan äännähdyksen hoksattuaan itseensä tarttuneen pinttyneen veren ja ties minkä muun moskan. Eh, oikeastaan tämä taisi olla suorastaan tämän peitossa, jouduttuaan aivan lähikontaktiin raivostuneiden gnollien kanssa, puhumattakaan päivän tarpomisesta.
Purppuratukkakin irvisti hieman tummalle, tahmealla verelle tullessa itsekin vasta nyt edes ajatelleeksi jotain sellaista kuin likaa kun siitä aivan mainittiin. Se nosti itsekin esimerkkiä noudattaen kätensä tarkasteltavakseen pyyhkäisten ohimennen kasvojaankin hihansyrjään, mikä tosin onnistui lähinnä jättämään vain epämääräisen hieman vaaleamman viirun tomun ja ties minkä metsässä remuamisen mukana tarttuneen lian peittämälle iholle. "Ehh. Vähemmästäkin" poika puuskahti, tosin luoden kuitenkin jokseenkin innottoman katseen lähellä solisevan joen suuntaan kuin olisi hetken verran punninnut mielessään kahta epämiellyttävää vaihtoehtoa. Spyro itse lopulta oli tainnut selvitä yhteenotosta huomattavasti vähemmällä veriroiskeidenkin suhteen vaikka vaaleamman paidan rinnuksista taisi löytyäkin tummempi läiskä tai pari joille se nyrpistikin nenäänsä... ei sillä että tämän asusteet lopulta olisivat olleet kovin siistissä kunnossa kaiketi alunperinkään. "Äh. Mä taidan katsoa miltä näyttää huomenna. On jo aika kylmä" se totesi viimein pian joen suuntaan kääntyvälle Haeklille, nykäisten itse sen sijaan viittaansa tiukemmin ympärilleen kun toinen puolestaan alkoi riisua likaista nuttuaan, värähtäen ajatustakin kylmästä vedestä. Lopulta ilma ei nyt tainnut kesäaikaan olla hyytävän kylmä auringon laskettuakaan, mutta nulikka vaikutti silti varsin vastahankaiselta liikkuakseen tulen ääreltä nyt kun se viimein oli päässyt tähän majoittumaan. Valkea kissakin näkyi kannattavan samaa asennetta, vaivautuen vain vilkaisemaan nuorukaisen suuntaan tämän liikehtiessä ennen kuin haukotteli leveästi. Kaiketi turkki päällä kelpasi lekotella muutenkin.
|
|
|
Post by submarine on Jun 1, 2014 5:39:10 GMT 3
Spyro ei vaikuttanut erityisen innostuneelta peseytymisajatuksesta, mikä sai Haeklin kohottamaan kevyesti kulmiaan, ennen kuin hän sitten nyökkäsi pienesti. Eh, kylpeminen olisi kyllä tehnyt eittämättä hyvää pojallekin, mutta toisaalta tämän puheissa taisi olla perää. Oli kieltämättä jo melko viileää kun aurinko ei lämmittänyt, ja vesi olisi varmasti vain sitäkin kylmempää. Sekään ei tosin saanut nuorukaista juuri empimään, kun hän veti housunsakin pois jalasta taiteiltuaan miekkaansa ja vyölaukkuaan kantavan vyönsä auki puolikätisesti. Hieman ennenaikaisesti laitettu sidekin jouduttiin avaamaan uudestaan, mutta se ei lopulta ollut suurikaan ongelma. Alle taisi jäädä vain lannevaatteen tapainen aluskangas. Se ei juuri peittänyt, mutta eipä hän varsinaisesti asiaa häpeillytkään. Vaikka hän kukaties näyttikin päällepäin jokseenkin kepeätekoiselta, paljastui vaatteiden alta kuitenkin hieman toisenlainen totuus. Jos totta puhuttiin, oli hän kaiketi oikeastaan kaikin puolin hyvin rakentunut, jäntevä ja tasaisen lihaksikas. Sellainen kaiketi, kuin miekkaa kantavalta ja sitä käyttävältä saattoikin odottaa, eh. Ja tosiaan aivan yhtä kivenharmaa kuin kasvot ja raajatkin. Hämärässä illassa se teki yksityiskohtien erottamisesta jo kaiketi hankalaa. "Niinpä kai. Vaikka... veri kyllä jää kiinni todella hyvin jos odottelee", Haekli tokaisi lopulta, yrittämättä niinkään saada toista harkitsemaan uudelleen, kuin vain tarjoten oman mielipiteensä asiasta. Huomautus sai hänet vilkaisemaan hetkeksi kiusaantuneena muualle, ennen kuin hän vilkaisi vielä poikaan. "Mutta, pidä ainakin sitten tuli palamassa kun tulen takaisin. Siinä kohtaa taidan olla jo paljon enemmän samaa mieltä kanssasi", hän lopulta tokaisi, hymähtäen kevyesti puolittaiselle vitsinpoikaselle, ennen kuin noukki vaatteensa ja kääntyi sitten astelemaan joelle. Se taisi paljastaa toiselle jotakin jota hämäräkään ei aivan voinut peittää: nuorukaisen alaselässä, oikealla puolella, oli hirmuinen arpi. Juurikin siinä, jonne käsi aikaisemmin oli eksynyt kun puheenaiheet olivat kääntyneet ikäviksi. Se näyttikin jo varsin tuskalliselta, ja sen oli saanut eittämättä aikaan vakava onnettomuus... tai haavoittuminen jossakin muissa olosuhteissa.
Olipa miten oli, asteli Haekli joen rantaan Spyron ilmeisesti kaikesta huolimatta jäädessä pitämään tulta. Ohimennen tuli heitettyä vilkaisu lepakkomaiseen Tenkaankin, joka tiedosti hänen olemassaolonsa kevyellä kielennaksautuksella, ennen kuin sitten oikeastaan nousikin äkkiä ylös paikoiltaan. Tämä oli nykinyt siiman päähän sidottua koukkua vedessä, mutta näytti nyt saaneen tarpeekseen. Hetkeksi nuorukainen jähmettyi paikoilleen, siltä varalta että toinen oli aikeissa häipyä hänen takiaan. Mutta ennen kuin hän ehti kehottaa tätä jäämäänkään, vastasi lepakko itse esittämättömään kysymykseen. "Kala ei syö. Huono paikka, virtaa liikaa", Tenka mutisi matalaan sävyyn, samalla kun keri onkitarpeensa kasaan, irroitti jonkin syöttinä toimineen ja muitta mutkitta myös söi sen. Ja ilman mitään sen suurempia sanoja tämä sitten kääntyikin ympäri ja suuntasi itse tulen luokse, jättäen Haeklin kaiketi keräämään rohkeutta uhmata kylmää ja mustaa vettä. Hetken verran miettimistä se taisikin vaatia. Mutta kaipa tälle linjalle oli jo lähdetty, joten... Loppujen lopuksi, vilkuiltuaan hetken aavistuksen empien kohti kutsuvan lämmintä tulenkajoa lähti nuorukainen sitten kevyesti sihahdellen kahlaamaan veteen. Hän taisi totta puhuen sulautua varsin hyvin tummaa vettä vasten, ja ilman valkeaa kangasta lanteillaan ja punertavaa kuontaloa päässään hänet olisi varmaankin ollut melko helppo kadottaa. Virta oli vuolas, mutta ainakaan vielä hän ei horjahdellut tai muutenkaan uhannut kaatua. Olisi kaiketi paras vain pitää huoli etteivät vaatteet pakenisi...
Kun Haekli sitten parhaansa mukaan sinnitteli puhdistautumisen kanssa, siirtyi Tenka mukavammalle paikalle tulen viereen. Tämä piti edelleen yhtä matalaa profiilia kuin tähänkin asti, tarjoten Spyrolle vain nopean nyökkäyksen ja matalan, puolittaisen tervehdyksen ennen kuin kyykistyi lämmittelemään. Lepakkoa ei tuntunut tai näyttänyt varsinaisesti mietityttävän oikein mikään. Kaikki oli tälle ilmeisestikin varsin selkeää ja kunnossa juuri nyt. Lepakkomainen, selvästi tämän kaiken suhteen paljon kokeneempi vaeltelija kaivoikin vain jostakin kätköstään esiin jotakin epämääräisesti kuivalihalta näyttävää, ja kävi syömään kevyttä, vaatimatonta iltapalaa. Valtavat korvat olivat todennäköisesti kuulleet kaiken mitä poika ja nuorukainen (vaikka ei tämäkään juuri sen vanhempi ollut) olivat puhuneet, mutta siitäkään ei ilmeisesti ollut mitään sanottavaa. Oikeastaan tämä ja poikakaan eivät kaiketi tunteneet toisiaan sen paremmin kuin Haekli, tai oikeastaan sananvaihdon jälkeen nyt ehkä huonomminkin, mutta suurempaa sanottavaa ei siltikään tuntunut olevan. Pelkkää istuskelua ja mutustelua. Tai no, ehkäpä kuitenkin... Varoittamatta hiljaiselta vaikuttanut lepakko sitten kohotti kuin kohottikin nuotion valossa kasvonsa Spyroon. Mustia silmiä oli vaikea tulkita, kuten kaiketi korvien nopeaa heilautustakin, mutta lopulta tämä puhuikin. "En ole varma miksi olet täällä, mutta jokin tuossa temppelissä selvästi kiinnostaa. Sinä et ole mikään tavallinen ihmisenpenikka", Tenka lopulta totesi. Ääni oli taas tasainen, eikä millään sen suuremmalla tavalla syyttävä. Mutta varmuutta siinä silti oli. "Tavalliset ihmisenpenikat eivät vaeltele täällä, tai selviä gnolleista edes avun kanssa. Mutta toivottavasti sinulla on silti jotain muutakin pahan paikan varalle, tai tästä voi tulla sinulle vaarallista. Tuo paikka ei ole vain 'vähän vaarallinen'. Tuollaiset paikat eivät koskaan ole", tämä jatkoi hyvin seikkaperäisesti ja suoraan, syyllistämättä tai ahdistelematta mutta sanoen kaiketi asiat juurikin kuten ne olivat, tai ainakin kuten ne näki. Kaipa tässä tarjottiin vielä jonkinlaista tilaisuutta palata takaisin turvalliseen kylään, tai jotakin sellaista. Tai sitten vain muistutettiin vaaroista. Kukapa tiesi.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 1, 2014 16:33:21 GMT 3
Vaikutti uhkaavasti siltä että siinä vaiheessa kuin punnittavissa vaakakupeissa oli vastakkain hyytävän kylmä vesi sekä pieni epähygieenisyys, taisi jälkimmäinen jäädä purppuratukan mittapuulla jokseenkin kevyemmäksi... vaikka tämä lopulta ei niin pahaan pyöritykseen edes ollut joutunut kuin Haekli. Kaiketi nuorukaisen puheissa oli perää... mutta toisaalta saattoi olla että Spyron jo valmiiksi nuhjuisemmanpuoleinen vaatetus oli jo avun tuolla puolen. "Äh. Varmaan on jo. Se olis kai pitänyt hinkata irti heti" poika jupisi kyhnyttäen kuivunutta tummaa läiskää ohimennen sormillaan ennen kuin puuskahti ja päätyi vain kääräisemään viitan uudestaan ympärilleen. Toisen viskoessa viileästä ilmasta huolimatta vaatteensa pois veteen loikatakseen hivuttautui purppuratukka puolestaan mielenosoituksellisesti lähemmäs tulta viittoineen päivineen, hymähtäen itsekin soturin hieman keveämmälle tokaisulle. "Juu, pidetään, pidetään. Tuskin siinä kauaa menee" se kuittasi perään, ilmeisestikään epäilemättä etteikö Haeklin viimeinen lause vielä päätyisi pitämään paikkansa. Nuorukaisen suoriessa tiehensä kantautui hupun alta vielä pieni aivastus kuin pelkästä ajatuksesta, kunnes kuitenkin äkkiä jokin kiinnitti nulikan huomion. Aluksi se ei ollut aivan varma mistä oli kyse pojan saadessa silmiinsä jotain hieman outoa poistuvan Haeklin suunnalla, sen kääntäessäkin katseensa vilkaisemaan tämän jälkeen uudestaan... ja värähtäessä äkkiä yllättyneenä. Eh, tämä ei ollut näkynyt mitenkään päällepäin, mutta silmät osuivat suorastaan julman näköiseen harmaasta ihosta paistavaan arpeen tämän alaselässä eikä nulikka voinut olla jäämättä tuijottamaan hetkeksi jokseenkin järkyttyneenä. Mistä tämä sitten ikinä olikaan tullut, oli varsin selkeää että vamma oli aikoinaan ollut hyvin vakava... Spyro ei nähnyt tätä hämärässä aivan kunnolla, mutta sekin häivähdys minkä se sai silmiinsä vaikutti pahaenteisesti siltä, ettei tämä kenties ollut edes peräisin onnettomuudesta... Pian purppuratukka kuitenkin tokeni pahimmasta yllätyksestään soturinkin viimein kaikotessa kauemmas törmää myöten, ja poika käänsi kiireesti katseensa takaisin nuotioon. Oli kyseessä mikä oli, saattoi tämä selittää myös jotain nuorukaisen suhtautumisista ja kärvistelyistä... mutta tuskin oli silti asiallista jäädä pällistelemään. Eh, onneksi tämä ei ollut tainnut huomata, nulikka kiitti onneaan mielessään, vaikka ei voinutkaan olla liikahtamatta epämukavasti paikoillaan. Vaikka olikin parantunut, oli odottamaton näky silti ollut jokseenkin häiritsevä.
Oli kuinka oli, hetkeksi Spyro näytti jäävän hytisemään itsekseen nuotion kajon äärelle vieressä kyhjöttävine kissoineen. Ympärillä oli hämärää ja hiljaista mutta tämä seikka ei lopulta tuntunut häiritsevän poikaa vaikka tämä vilkaisikin ajoittain kohti pimeää korpea kaiketi jonkinlaista vahtia pitäen, ennen kuin joen suunnalta kantautuva puhe sai sen kääntämään päänsä äänen suuntaan. Haekli näkyi päätyneen kuin päätyneenkin uhmaamaan mustaa virtaa, mutta Tenka oli ilmeisesti viimein kyllästynyt puuhiinsa ja tallusteli nyt kivikon poikki nuotiolle. Purppuratukka seurasi tämän saapumista hieman epävarmasti, päätyen lopulta itsekin vain nyökkäämään tälle viittansa uumenista kun lepakkokaan ei tuntunut olevan nyt yhtään halukkaampi puhumaan kuin aiemminkaan. Tämän asettuessa jostain kaivelemaansa kuivalihaa pureskellen nuotiolle loi nulikka vielä jonkinlaisen silmäyksen virrassa kahlailevaan Haekliin, ennen kuin vielä vaivautuneena hiljaista lepakkoa vilkaistuaan laski itsekin katseensa liekkeihin. Kysymättäkin taisi olla selvää ettei kalaonni ollut suosinut, mikä puolestaan muistutti varsin ikävästi jonnekin matkan varrelle kadonneesta hanhesta. Oivallus siitä että pullea lintu oli kaiketi jäänyt jonnekin gnollien tuntumaan heidän kiirehtiessään muualle oli jälleen omiaan saamaan pojan syylliseksi, mutta kuitenkin ennen kuin se ehti alkaa arvuutella sen enempää mahtoiko hiljainen Tenka olla vihainen tästä vaiko ei avasikin olento suunsa, yllättäen aivan toisesta aiheesta... joka puolestaan onnistuikin saamaan purppuratukan pasmat hetkeksi jokseenkin sekaisin.
Itsekin jokseenkin hiljaisena lepattaviin liekkeihin tuijotellut Spyro hätkähti ajatuksistaan kun Tenka äkkiä töksäytti sanottavansa ilmoille. Nulikka säpsähti viittansa uumenissa nostaen tummat silmänsä jokseenkin häkeltyneinä kohti lepakkomaisen olennon tutkimattomia kasvoja. Tämän äkillinen tokaisu oli selvästikin napannut pojan varsin yllätyksellä eikä siitä ensin irronnut kuin kyseenalainen "egh", ennen kuin se sai itseään jälleen niskasta kiinni. "Ehh? Mitä? Mä en....?" se aloitti jokseenkin nopeaan sävyyn jännittyen vaivihkaa viittansa uumenissa, kunnes vaikeni kuitenkin epämääräisen pitkin hampain Tenkan jatkaessa. Se ettei purppuratukka onnistunut tulkitsemaan paljokaan olennon olemuksesta sai sen jokseenkin levottomaksi tämän jäädessä pälyilemään lepakkoa epätietoisesti huppunsa varjoista kuin yrittäen päätellä jotain, kunnes se kirksautti hieman hampaitaan hetken emmittyään. Eh, hän ei lopulta ollut aivan varma mitä tämä oli tarkoittanut ensimmäisellä tokaisullaan vaikka se olikin onnistunut hätkähdyttämään nulikkaa, mutta jälkimmäinen oli sentään hieman selkeämpi vaikkeikaan paljoakaan mukavampi. Kaiketi oli ymmärrettävissä miksi tätä epäilytti hänen halunsa löytää autioitunut temppeli, ja maininta saikin pojan hetkeksi hypistelemään epävarmasti viittansa lievettä. "Äh... Kyllä mä sen tiedän" se päätyi viimein tokaisemaan kääntäen katseensa vältellen jonnekin tuleen pyyhkäisten samalla kuontaloaan sormillaan, jokseenkin ohittaen vaivihkaa koko maininnat "tavallisista ihmispenikoista" kuka ties siinä toivossa että aiheeseen ei tartuttaisi sen suuremmin. Tenkan toinenkin tiukka huomautus vaati kuitenkin ajatusta, saaden nulikan ähkäisemään hieman.
"En mä olettanutkaan että se ei olis vaarallista. Enkä mä täällä huvikseni ole, mä... aion ainakin käydä siellä. Olisin mennyt yksin jos en olis törmänny teihin täällä" Spyro töksäytti viimein, yrittäen pitää äänensä tasaisena vaikka ei voinutkaan olla vaikuttamatta jokseenkin kiusaantuneelta. Äkillisten kysymysten tuoma levottomuus pyrittiin sentään pitämään jossain pinnan alla vaikka poika tuntuikin päätyneen jälleen luimistumaan hieman, mutta kuulostaen sentään olevansa vakavissaan sanojensa suhteen. Se oli kaiketi aikeissa sanoa vielä jotain muutakin kunnes kuitenkin empi ja napsauttikin suunsa kiinni kohauttaen vain olkapäitään jälleen jostain syystä vaikuttaen hieman syylliseltä. Ja kiusaantuneelta. Ilmeisesti oli täysin perillä edessä odottavista asioista tai ei, ei sillä tuntunut olevan aikeita ainakaan kääntyä takaisin noin vain, sen ilmeisesti aikoneen alkuperäisen suunnitelmansa mukaan talsivansa vuorille yksin... oli tämä sitten kuinka huono idea hyvänsä. Eh, taisi olla varsin kyseenalaista selittikö tämä mitään kenenkään mielestä, mutta... kai vastahankaiseksi heittäytyneestä nulikasta oli jotain saatu irti vaikka sen mahdolliset varasuunnitelmat vaikuttivat uhkaavan hatarilta. Tai ainakaan se ei tuonut moisia esille vaikka Tenka näistä mainitsikin vaan luimistui hieman lisää mustien silmien katseen edessä.
|
|
|
Post by submarine on Jun 2, 2014 5:36:34 GMT 3
((Pahoittelut. Tästä tuli aika lyhyt. Kaiketi tällainen väli-interlude. Vähän Spyron härkkimistä ja sellaista. Saapahan mietittävää, mokomakin >:I ))
Haekli kuunteli kaikessa hiljaisuudessaan Spyron vastauksen, osoittamatta taaskaan juuri minkäänlaisia tunteita koko asian suhteen. Jos tämä oli millään tavalla tyytymätön pojan vastauksiin, tai edes tyytyväinen, taisi sitä olla mahdotonta sanoa - ja sama taisi päteä vähän kaikkeen muuhunkin mitä oli tähän asti tapahtunut. Lepakkomainen tapaus vain työnsi uuden palan matkamuonaansa suuhunsa toisen puhuessa, tasaisena ja mitään paljastamattomana ja kuunteli pojan vastatessa. Kukaties tämä oli yksinkertaisesti vain sen verran kokenut kaiken tällaisen suhteen ettei ottanut mitään oikein minkään muun kuin juuri sen itsensä kannalta, tai sitten oli oppinut vain uskomattoman pokerinaamaiseksi. Joka tapauksessa, toisen nihkeänpuoleiset vastauksetkaan eivät tuntuneet olevan mikään ongelma. Ne ansaitsivat korkeintaan korvienheilautuksen, joka tarkoitti jotakin tai sitten ei. "No hyvä", lepakko lopulta vastasi yksinkertaisesti. "Mutta oletitpa vaaroja tai et, ja olitpa menossa yhdessä tai yksin, toivon silti että osaat jotakin. Yksin se ei olisi kenenkään ongelma, kun ei ole ketään jolle se olisi, mutta kun tätä tehdään joukolla, on jokaisen tehtävä tarpeen vaatiessa oman osansa lisäksi enemmänkin. Jos ei pysty, on painolasti kaikille, ja siitä seuraa vain... huonoja asioita. Jos ei voi olla hyödyksi, saattaa pelastaa itsensä lisäksi muidenkin hengen kun ei tule mukaan", tämä jatkoi, kuulostaen edelleen varsin tasaiselta. Sanojen viesti taisi olla silti varsin selvä, kuten myös se miksi asia oli otettu esille. Lepakkomainen tapaus ei selvästikään ollut aikeissa käskeä ketään häipymään, ainakaan vielä, mutta selvästi tässä oltiin antamassa vähän ajateltavaa. Hitaasti ja kiirehtimättä lepakkomainen tapaus kohotti katseensa poikaan. Pienet, mustat silmät tuijottivat räpähtämättä ja melkoisen tutkimattomina. "Sinulla on parasta olla hyvä syy halua tuonne, ja rahkeita sen toteuttamiseen", tiivistettiin lopulta koko asia varsin suoraan.
Hetken verran Tenka kyykisteli paikallaan, vilkaisten ohimennen olkansa ylitse joessa nyt vyötäisiään myöten seisovaan Haekliinkin. Nuorukainen yritti kaiketi parhaansa mukaan pestä itseään samalla kun jokainen hetki vedessä oli yhtä kärvistelyä, ja saada vaatteensakin siinä sivussa edes jokseenkin puhtaaksi. Mahdollisesti tämä pohti samoja aiheita toisenkin mukaan ilmaantuneen kohdalla. Eittämättä sattumalta ilmaantunut soturikaan ei ollut onnistunut esittäytymään pelkäksi edukseen, vaikka toisaalta olikin lopulta pelastanut varsin paljon. Ja totta puhuen, saattoiko lepakon itsensäkään sanoa toimineen täydellisesti? Puskaan takertuminen taisi kertoa omaa tarinaansa. Lopulta lepakko työnsi viimeisenkin palan kuivalihan tapaista suuhunsa, ja nousi hitaasti pystyyn. Tämä venytteli hetken, niksautti kukaties niskojaan ja pyöritteli hetken hartioitaankin kuin verytellessään. Ja sitten tämä vilkaisi taas Spyroon, aikoen selvästikin sanoa jotakin. Vaikka tällä kertaa aihe taisikin olla hieman... yhdentekevämpi. "Minä menen hetkeksi nukkumaan. Joku voi herättää minut sitten kun muut aikovat nukkua", ilmoitettiin melkoisen ykskantaan, äskeisen aiheen unohduttua ilmeisesti jo kokonaan. Ja niine hyvineen tämä sitten astelikin pienen ruohoisen aukean reunalla kasvavien puiden luokse.
Tenkalla ei ollut minkäänlaisia varusteita, mutta se ei tainnut olla tälle edes hidaste, kun lepakko valikoi itselleen sopivan keskimittaisen rungon ja tarrasi siihen kiinni. Kuin mikäkin hämähäkki tämä lähti kiipeämään ylöspäin, hakematta erityisempää tukea edes oksista silloin kun niitä löytyi. Tämä oli kaiketi kevyttekoisempi kuin jossakin määrin soturimaisesti rakentunut Haekli, ja siitä oli varmasti apua, kuten myös pitkistä ja jäntevistä sormista ja varpaista, mutta siitä huolimattakin tämä nousi puuhun suorastaan naurettavan helpon näköisesti, kunnes pääsi oksalle jonka totesi kaiketi sopivaksi. Se oli korkealla maanpinnan yläpuolella ja lehvien seasta paikkaa oli hankala edes huomata jos ei erikseen tiennyt mitä etsi. Samaa linjaa jatkaen tarrasi lepakkomainen tapaus sitten otsaan, ja kiskoi itsensä muitta mutkitta sitä myöten haarapaikkaan asti. Siinä sitten, painovoimaa halveksien ja yhtä luonnollisena kuin olisi seisonut maan kamaralla, tämä jollakin ilveellä kiskoi kookaan viittansa päältään ja sitoi sen kummastakin päästä oksaan jonkinlaiseksi improvisoiduksi riippumatoksi... vaikka se taisikin näyttää enemmänkin valtavalta nyytiltä. Ja sen sisään tämä sitten kapusi, tavalla joka kieli vahvasta rutiinista. Eittämättä moinen temppu antoi turvaa melkein miltä tahansa, mutta harva olisi kaiketi pystynyt sellaista hyödyntämään. Lepakko oli tehnyt pesän puuhun.
Ja hetken verran Spyro saikin sitten olla varsin yksin. Haekli ei näyttänyt vielä aivan valmiilta tulemaan poiskaan. Oikeastaan nuorukainen näytti äkkiä kiinnostuneen jostakin järven pohjassa, kyykkien nyt vedessä kylmyyttä ja epämukavuutta uhatenkin. Kukaties hän oli löytänyt vain mielenkiintoisia kiviä. Ainakin aikaisemmin sellaiset olivat kiinnostaneet melkoisesti. Joka tapauksessa, hänellä taitaisi kestää vielä ainakin hetken verran... niin paljon kuin moinen touhu oikein kerjäsikin vilustumista ja pahaa nuhakuumetta.
|
|